Soundi 9/2022 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

9/ 20 22 10,90 € (sis.alv) S O U N D I 9 / 2 2 2 BJÖRK, 22-PISTEPIRKKO, MAKAYA McCRAVEN, SIN COS TAN, DEVIN TOWNSEND, RED HOT CHILI PEPPERS, STINAKO… 50 YLI LEVYARVIO TA! ARCTIC MONKEYS THE INTERRUPTERS LORNA SHORE EZRA FURMAN THE RASMUS LAMB OF GOD So un dI 11 So un dI 11 L I T K U K L E M E T T I LITKU KLEMETTI ” E N H A AV E I L E M I S TÄ Ä N P I K AV O I T O I S TA” ”VITTUILKAA VAAN, ME KYLLÄ NÄYTETÄÄN” APULANTA:. ELOKUVATEATTEREISSA 4.11. ELOKUVATEATTEREISSA 4.11
39,50 EUR 83. TIKETTI.FI/WEJAZZ2022 YHTEISTYÖSSÄ: GLO Hotel Art, Goethe-institut Finnland, Music Finland, Olvi, Pop Media, Radio Helsinki, Taideyliopiston Sibelius-Akatemia TUKIJAT: Alfred Kordelinin säätiö, Gesellius Fond, Helsingin kaupunki, MES, Nordisk Kulturfond: Puls, Taike, William Thurings stiftelse KE 2.11.2022 TAVASTIA HELSINKI Liput alk. we jazz festival HELSINKI 27.11.–4.12.2022 22 [Ahmed] Alan Braufman Alexander Hawkins Anni Kiviniemi Trio Avishai Cohen Quartet Carl Stone Carl Stone & Jonah Parzen-Johnson Cortex David Friedman Generations Trio Designers DJ Rui Miguel Abreu Enemy FIRE! Gard Nilssen Acoustic Unity Hunter Diamond & Mike Reed Jason Nazary Jazz kiinnostaa Joachim Florent Jonah Parzen-Johnson & Berke Can Özcan Ka Baird Ka Baird & Chris Williams Ka Baird & Linda Fredriksson Ka Baird & Perussastamala Ka Baird & Sami Pekkola Kannaste4 Kokko Quartet Lampen Linda Fredriksson Juniper Little North Marthe Lea Band Nabil Ayers Oaagaada Pat Thomas Patricia Brennan Silva Kallionpää Quartet Teddy Rok: Atonal Drums Tilo Weber Four Fauns Tomas Nordmark Uusi Aika Verneri Pohjola We Jazz DJs Will Guthrie + salakeikka Aleksanterin teatteri GLO Hotel Art G Livelab Helsinki Harju 8 Kalliosali Korjaamo Peloton Cycling Eatery Suvilahti + salakeikkapaikka WEJAZZ.FI/2022 ..
we jazz festival HELSINKI 27.11.–4.12.2022 22 [Ahmed] Alan Braufman Alexander Hawkins Anni Kiviniemi Trio Avishai Cohen Quartet Carl Stone Carl Stone & Jonah Parzen-Johnson Cortex David Friedman Generations Trio Designers DJ Rui Miguel Abreu Enemy FIRE! Gard Nilssen Acoustic Unity Hunter Diamond & Mike Reed Jason Nazary Jazz kiinnostaa Joachim Florent Jonah Parzen-Johnson & Berke Can Özcan Ka Baird Ka Baird & Chris Williams Ka Baird & Linda Fredriksson Ka Baird & Perussastamala Ka Baird & Sami Pekkola Kannaste4 Kokko Quartet Lampen Linda Fredriksson Juniper Little North Marthe Lea Band Nabil Ayers Oaagaada Pat Thomas Patricia Brennan Silva Kallionpää Quartet Teddy Rok: Atonal Drums Tilo Weber Four Fauns Tomas Nordmark Uusi Aika Verneri Pohjola We Jazz DJs Will Guthrie + salakeikka Aleksanterin teatteri GLO Hotel Art G Livelab Helsinki Harju 8 Kalliosali Korjaamo Peloton Cycling Eatery Suvilahti + salakeikkapaikka WEJAZZ.FI/2022 ... TIKETTI.FI/WEJAZZ2022 YHTEISTYÖSSÄ: GLO Hotel Art, Goethe-institut Finnland, Music Finland, Olvi, Pop Media, Radio Helsinki, Taideyliopiston Sibelius-Akatemia TUKIJAT: Alfred Kordelinin säätiö, Gesellius Fond, Helsingin kaupunki, MES, Nordisk Kulturfond: Puls, Taike, William Thurings stiftelse
the new album 21st october
Soundi 9/2022 > 8 Pääkirjoitus 10 Tapahtuu näinä päivinä 11 Toinen kuvakulma 12 Tarkkailuluokka: Pretty 14 Elämäni soundit: Samuli Sirviö 16 Arttu Seppänen 18 Martti Luther ja muovipussi: Happoradio 20 Soundi-haastattelu: Litku Klemetti 26 Apulanta 32 Ezra Furman 34 Arctic Monkeys 38 The Rasmus 44 Steve Vai & Jukka Iisakkila 46 Heikki Ranta 48 Nits 50 The Interrupters 53 Palsa esittää 56 Levyarviot 66 Stinako 72 Bazook Lamb Of God Lorna Shore Vermilia 76 Tractatus Musica 78 Jazz kiinnostaa 80 Sanoin kuvin & Elokuvat 82 Viimeinen sana & Etsi Genen kieli K an n en k u v a: Jo o n a M ö tt ö 6 SOUNDI 34 Arctic Monkeys K u v a: Z ac ke ry M ic h ae l K u v a: M ik e E ll io t 73 Lorna Shore K u v a: Ti in a P al m 44 Steve Vai K u v a: M ik ko M er il äi n en K u v a: Ja n -W il le m B u ll ee 48 Nits 66 Stinako
Viivytin Fosso ran kuuntelua pari viikkoa, koska tiesin sen kuuntelemisen vaativan tilaa, aikaa ja keskittymistä. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Makaya McCraven: In These Times SOUNDI 9/2022 TEHTIIN NÄIDEN LEVYJEN SOIDESSA: Rivers Of Nihil: The Work Yeah Yeah Yeahs: Cool It Down Lorna Shore: Pain Remains Dry Cleaning: Stumpwork Kuulijankin on tehtävä työnsä open.spotify.com/user/soundilehti M inä (uskoisin, että suurin osa teistäkin) kuuntelen pääosin varsin helppoa ja konventionaalista musiikkia. Toki jonkun mielestä Swans tai Black Midi voi olla haastavaa, ja onhan se sitä suhteessa Olli Haloseen (joka on kyllä henkisesti haastavaa musiikkia sekin). Se puhdisti korvia ja mieltä. Ei se helposti käynyt, ja aluksi jouduinkin kyselemään nykymusiikin edustajilta vinkkejä: mistä minun olisi tarkoitus saada kiinni, mihin kiinnittää huomiota, miten tätä pitäisi kuunnella. Tarkoitus on, että jokainen kuuntelee huolella jokaisen muun esittelemät teokset. Koskinen, Esa Kuloniemi, Pekka Laine, Marja Lappalainen, Hannu Linkola, Lassi Linnola, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikael Mattila, Mikko Merilinna, Kaisla Mustakartano, Jari Mäkelä, Isla Mäkinen, Jussi Niemi, Sami Nissinen, Matti Nives, Tomi Nordlund, Aki Nuopponen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Tomi Palsa, Niko Peltonen, Ville Pirinen, Vilho Pirttijärvi, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Arttu Seppänen, Mirko Siikaluoma, Vesa Siltanen, Artturi Siromaa, Ville Sorvali, Virpi Suomi, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Arttu Tolonen, Jarkko Vehniäinen, Ari Väntänen Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi soundi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Painopaikka Printall ISSN 0785-0891 48. Eikä Fossora lopulta edes ole erityisen vaikeaa musiikkia, etenkään jos on yhtään It’s Oh So Quietia enemmän Björkille altistunut. Siihen osallistuu popmusiikin asiantuntijoiden lisäksi myös esimerkiksi nykymusiikin tuntijoita. Mikko Meriläinen Päätoimittaja mikko.merilainen@popmedia.fi Pääkirjoitus A-PUOLI > 8 SOUNDI facebook.com/soundilehti twitter.com/soundilehti www.soundi.fi instagram.com/soundilehti Päätoimittaja Mikko Meriläinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Avustajat Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Granlund, Salla Harjula, Ville Hartikainen, Nuutti Heiskala, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Pauli Kallio, Timo Kanerva, Karoliina Kantola, Eero Kettunen, Jukka Kittilä, Joni Kling, Kimmo K. Levyä, jonka eteen haluaa tehdä töitä. Joten jatketaanpa matkaa syvemmälle. On mahtavaa kuunnella ensimmäistä kertaa levyä, josta ei saa oikein kiinni mutta johon tietää haluavansa palata vielä useita kertoja. Sain perehdytyksen taidemusiikin maailmaan ollessani mukana Teosto-palkintoraadissa jokunen vuosi sitten. Mutta silti, niin kauan kuin liikutaan popja rockmusiikin liepeillä, löytyy lähes kaikesta musiikista esteettisten pintaerojen alta hyvin samankaltaiset rakenteet ja harmoniat. Mutta rehellisyyden nimissä, kyllä minä Teenage Fanclubin Sparky’s Dreamista moninkertaisesti kovemmat kicksit saan.. Sain siis itsekin hypätä pää edellä tuntemattomaan. Kaikki oli enemmän tai vähemmän vierasta: dynamiikka, instrumentaatio, melodiakieli, rakenne ja teosten pituus. Kuinka upeaa oli, kun oppi jättämään järjen taka-alalle ja onnistui innostumaan vaikkapa Antti Auvisen dramaattisesta, yllättävästä ja usein myös hauskasta äänitaiteesta. Ei Fossora aivan helposti sulavaksi tapaukseksi osoittautunutkaan, mutta sehän on vain virkistävää. Välillä on kuitenkin tarpeen muistuttaa itselleen, että on paljon muutakin. Aihe tuli mieleeni uuden Björk-levyn äärellä. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista
Xysma on nähty joitakin kertoja lavalla 2000-luvun aikana, mutta uutta musiikkia ei ole päästy kuulemaan aikoihin, sillä bändin edellinen studioalbumi Girl On The Beach ilmestyi vuonna 1998. – Meitä innoittivat muun muassa Uriah Heep ja Led Zeppelin. – Olen sitä mieltä, että itse materiaali on kestänyt ajan kuluttavaa hammasta yllättävänkin hyvin. – Meidät oli erehdyksessä myyty johonkin tanssipaikkaan, ja yleisö kävi sitten varsin lämpimänä, kun illan esiintyjä ei soittanutkaan tangoa. Ainakin jos ajatellaan grindcoreja death metal -vaiheita tai 90-luvun vaihtoehtorokkia. Entä mitä on luvassa koko albumin suhteen. Ensimmäinen single Well Seasoning on jo tarkasteltavissa. Se on ytimekäs tanssiinkutsu nyky-Xysman tapaan, kuvailee yhtyeen kokoonpanoon vuonna 2020 liittynyt kosketinsoittaja Janne Lastumäki. Yritettiin rauhoittaa tunnelmaa soittamalla jotakin rauhallisempaa bluesia, mutta porukka ei viihtynyt. maaliskuuta 2023. Nyt teoksesta on ilmestynyt 40-vuotisjuhlaversio, ja Svart Recordsin tuottama uusi laitos sisältää myös täysimittaisen bonuslevyn. Tietyt sävyt ja tyylit ovat vuosien aikana karsiutuneet ja jäljelle on jäänyt se, mikä on puhutellut kovasti jo aikoinaan, ja puhuttelee edelleen. Black Sabbath on toki aina vaikuttanut ja tulee vaikuttamaan, sanoo Lastumäki. Miltä albumi kuulostaa tekijöiden korvissa neljän vuosikymmenen jälkeen. – Silloin 70-luvulla monet tuntuivat ajattelevan, että raskaan rockin aika alkaa olla ohi, mutta me jatkoim me jääräpäisesti raskaamman musan äärellä, nauraa laulajabasisti Seppo Sallinen. – Meillä on nyt ollut kova into tehdä uutta materiaalia, ja uusi levy soundaa juuri siltä, miltä 25 vuotta vanhempien tyyppien musiikki voisi kuulostaakin. Nämäkin viitteet antavat vain suuntaa, sillä koko hoito on tietenkin ajettu Xysman rujosti rullaavan mankelin läpi! TEKSTI: TIMO ISOAHO Vuonna 1974 perustettu Hard Rock Sallinen oli tiettävästi Suomen ensimmäinen raskasta rockia soittanut yhtye. Onneksi albumin uusi masterointi on kohentanut soundeja! TEKSTI: TIMO ISOAHO Hard Rock Sallisen ainoa albumi taas saatavilla K u v a: A rt o A rv il ah ti. Deep Purplen ja myöhemmin Rainbow’n kitaristi Ritchie Blackmore oli suurin esikuvamme. Itse kuulen uudessa materiaalissa sävyjä esimerkiksi Hawkwindin, Misfitsin, Thin Lizzyn, Dion ja jopa Rollareiden maailmoista. – Alkuperäisen vinyylin löytäminen on viime vuosina ollut varsin hankalaa, joten onhan se nyt aivan suurenmoista, että teos löytyy taas kaupoista ja nykypäivän mukaan myös suoratoistopalveluista, sanoo Sallinen. Bändillä oli myös esiasteita, ja aikaisemmin ryhmä toimi muun muassa nimellä Jew’s Harp. – Monilla vanhemmilla Xysman levyillä vaikutteet ovat kiinnittyneet enemmän ”omaan aikaan”. 10 SOUNDI SOUNDI 11 Tapahtuu näinä päivinä A-PUOLI > Musiikkimaailman ajankohtaisia kuulumisia Xysma päättää 25 vuoden mittaisen levytystauon Jo 80-luvun lopulla Repulsenimellä aloittanut Xysma on tehnyt pitkän musiikillisen matkan rupisen grindcoren ja pioneeritason death metalin kautta stonerimpien, garagempien ja popimpien sävyjen äärelle. Hard Rock Sallinen toimi ensin nimellä Sallinen, mutta erään iltaman päätteeksi yhtye päätti lisätä nimeen sanat Hard Rock. Levyn äänimaailma on toki vanhanaikainen ja soundit voisivat olla kautta linjan jämäkämmät, mutta asiaa on sinänsä turha harmitella, sillä sen ajan laitteilla ei saatu parempaa aikaiseksi. Nyt pitkä hiljaiselo on kuitenkin päättymässä, sillä yhtyeen uusi studioalbumi No Place Like Alone ilmestyy 24. Päätettiin sitten fiksata bändin nimeä, ettei moisia erehdyksiä enää tule! Vuonna 1982 julkaistiin Hard Rock Sallisen ainoaksi jäänyt studioalbumi Heavy Metal Symphony, ja siitä on vuosien saatossa muodostunut keräilyharvinaisuus. – Well Seasoningin menevä, jopa orastavasti funkahtavan rokkaava ote jatkaa joissakin niissä maisemissa, mihin Girl On The Beach aikoinaan päättyi
Kirja sisältää Pellonpään tuotantoa nuotteina ja sanoituksina, sekä valokuvia, kollegoiden muisteluita, lehtileikkeitä ja monenlaista muuta kiinnostavaa. Ensimmäinen oma ep ilmestyy marraskuun lopussa. Hänen lisäkseen pidän kovasti esimerkiksi John Petruccista. – Meillä on jo uusia biisejä, ja tarkoituksena on myös löytää laulaja ennen seuraavan julkaisun nauhoittamista. TEKSTI: TIMO ISOAHO Guitar World -voittaja Juho Ranta-Maunuksen kuviot selvillä Kosketinsoittaja Andy Fletcher menehtyi alkuvuodesta, mutta Martin Gore ja Dave Gahan ovat päättäneet jatkaa Depeche Moden tarinaa. Kahdeksanvuotiaana kitaran ensimmäisen kerran käsiinsä ottaneen Ranta-Maunuksen ura on nyt alkanut edetä kovalla vauhdilla. – Perustin bändin vuoden 2021 alussa. Nyt Peltsin musiikillisesta puolesta on koottu Pale Saarisen toimittama songbook-kirjanen Matti Pellonpää musiikin parissa. – Soitamme progressiivista metallia, jossa sähkökitara hallitsee melodioita. Joulun alla 2020 seinäjokelainen 14-vuotias muusikko Juho Ranta-Maunus voitti arvostetun Guitar World -lehden Young Guitarist Of The Year 2020 -kilpailun. Kirjasen yhteydessä ilmestyi myös digisingle ennen julkaisemattomasta livetaltioinnista Ei tätä kaalia kestä kukaan. Keväällä on vuorossa yhtyeen 15. Olemme innoissamme, että voimme jakaa sen kanssanne pian, emmekä malta odottaa, että pääsemme esittelemään sen livenä ensi vuoden keikoilla, Dave Gahan intoilee tiedotteessa. Ranta-Maunus vaikuttaa nykyään myös Code Eternal -bändissä. Ihmisiltä on tullut todella hyvää palautetta! – Lisäksi olen tutustunut moniin musiikkialalla toimiviin ihmisiin ja tahoihin. – Olen esimerkiksi julkaissut soitto juttuja Youtubessa sekä Instagramissa, ja päässyt esiintymään niin soolona kuin bändin kanssa. Lavakarismaa saisi löytyä ja myös raspi olisi plussaa! Ranta-Maunus julkaisee pian myös soolomusiikkia. Nuorempana taas tykkäsin erityisesti Richie Samborasta ja John Norumista. Peltsin musiikkiura kirjaksi K u v a: A n to n C o rb ij n. Mukana ovat myös basisti Aku Vuorela, rumpali Marlon Mäkelä ja kosketinsoittaja Matias Källi. Sävellyksistä löytyy teknisiä, mutta myös tarttuvia riffejä ja mahtipontisia kitaraja kosketinsooloja. Esimerkiksi melko pian Guitar World -voiton jälkeen aloitin yhteistyön helsinkiläisen Levytukkusoitinkaupan kanssa, ja kohta myös japanilainen soitinvalmistaja Ibanez ilmoitti kiinnostuksesta. Tammikuusta 2022 lähtien olenkin soittanut heidän kitaroilla, ja olen nykyään eräs heidän ”kansainvälisistä artisteistaan”. lokakuuta. studioalbumi Memento Mori ja sen merkeissä yhtye suuntaa maailmankiertueelle, joka pysähtyy Helsingin Kaisaniemessä 8.8.2023. Minulla on siis oma osio Ibanezin sivuilla, ja löytyypä sieltä profiili myös Megadeth-kepittäjä Kiko Loureirosta, joka on eräs suurimmista idoleistani. – En olisi silloin pari vuotta osannut edes haaveilla tällaisista jutuista, sanoo kitaristi. – Fletch olisi pitänyt tästä albumista. Yhtyeen debyytti-ep Sixth Wave ilmestyy 28. Depeche Modelta levy ja Suomen-keikka Näyttelijänä parhaiten tunnettu Matti ”Peltsi” Pellonpää (1951–1995) ehti tehdä myös mittavaa musiikkiuraa Peltsixyhtyeensä kanssa. 10 SOUNDI SOUNDI 11 Kuva: Jarkko Vehniäinen ja Marja Lappalainen Toinen kuvakulma > Pari vuotta sitten uutisoitiin todella hienosta jutusta. Etsimme parhaillaan solis tia, joka pystyy laulamaan isolla skaalalla ja korkealta
— Musiikkimme on tarkoitettu suurille lavoille kuultavaksi. Ep:n jälkeen Prettyn on tarkoitus tehdä kokopitkä ensi vuoden aikana. Haluamme jättää kuulijalle päätettäväksi sen, mistä kappale kertoo. — Jäimme treenien jälkeen vielä soittelemaan ja kirjoitimme heti kolme uutta biisiä. TEKSTI: ARTTURI SIROMAA KUUNTELE TARKKAILULUOKKA -SOITTOLISTAA: open.spotify.com/user/soundilehti MUISTA MYÖS JOKA TOINEN VIIKKO JULKAISTAVAT DEMOARVIOT : www.soundi.fi/demoefekti K u v a: Ja n in a P it k än en ”Päämäärämme on päästä vittuun Suomesta mahdollisimman pian.”. Ep:n myötä on tarkoitus saada jokin levy-yhtiö kiinnostumaan yhtyeestä. Keikkoja on myös tulossa muun muassa Ursus Factoryn kanssa. — Blackouts on viimeinen single meidän joulukuussa julkaistavalta ep:ltä. Jääsalo itse on ollut neljä vuotta kuivilla päihteistä. — Se on tuttua bändin jäsenille myös aikaisemmista projekteista. Siitähän kaikki lähtee. Päinvastoin. Under The Weather -singlen julkaisun jälkeen Pretty löysi uutta puhtia ja nousi entistä vahvempana ahkerasti keikkailevaksi bändiksi. Kappaleessa tulee esiin alle kahdessa minuutissa se, mistä Prettyssä on kyse; tiukoista riffeistä, feedbackistä, isoista rummuista ja riipivästä laulusta. — Ensimmäisen ep:n jälkeen homma vähän hiipui, mutta aktivoiduimme jälleen alkuvuodesta 2022. Jääsalo kertoo ensi kesän festarikeikkojen kiinnostavan, vaikka suunta onkin ulkomaille. Keikka meni omasta mielestäni erittäin hyvin ja saimme positiivista palautetta myös muilta. Omiin sanoituksiini saan inspiraatiota vaikeista ajoistani sekä mielenterveysongelmista, joita tuntuu olevan nykyään kaikilla jossain muo dossa. Tulevilla kappaleilla tullaan kuulemaan grungen lisäksi post punk -vaikutteita. Silloin päätimme, että haluamme alkaa tehdä tätä kunnolla. Grunge on ollut meille kaikille tärkeä genre lapsuudesta, yhtyeen laulaja Hene Jääsalo kertoo. Pienten lähiöbaarien kiertäminen kuitenkaan ei ärsytä Jääsaloa. — Yhteinen päämäärämme on päästä vittuun Suomesta mahdollisimman pian. Prettyn sanoituksissa käsitellään paljon ihmismielen pimeää puolta. Prettyn tulevaisuudessa siintää ep:n julkaisu vielä tämän vuoden puolella. Itseni mukaan lukien. — Tavastian valloitus on ollut unelmani 13-vuotiaasta saakka, joten se keikka oli mulle todella iso juttu. Prettyllä on selkeä visio yhtyeen tulevaisuudesta. 12 SOUNDI > Tarkkailuluokka Palstalla nostetaan esiin toimituksen uusia suosikkeja. Se on koko bändin yhteinen tavoite, Jääsalo kertoo. Pretty on tarkoitettu suurille lavoille isojen yleisöjen eteen. Kappale on synkkä kuvaus ihmisen välinpitämättömyydestä. Pretty koostuu Luukas Ojan, Lovers Left Aliven, MMSP:n ja Iivari & Jääsalon jäsenistä. Heinäkuussa Pretty teki ensimmäisen Tavastian-keikkansa niin ikään helsinkiläisen Dirtin kanssa. — Sanoitukset kumpuavat yhtyeen jäsenten henkilökohtaisesta elämästä. A-PUOLI Pretty Tarkoitettu suurille lavoille www.facebook.com/Prettyckk H elsinkiläinen grunge-yhtye Pretty sai alkunsa vuoden 2020 kesällä samojen muusikoiden toisissa bänditreeneissä
Tällä palstalla Äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö Gramex kertoo ajankohtaisista asioista. Tilaa Soundi! Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-soundi Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Osoitteenmuutos: Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.soundi.fi. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 104,70 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 119,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % • Huom! Paperilaskulisä 2,90 euroa IL M O IT U S T E R V E I S I Ä G R A M E X I S T A T E R V E I S I Ä G R A M E X I S T A Suomen tekijänoikeuslaki ei kohtele musiikkialaa tasapuolisesti. Suomessa tämä valta on Teoston edustamilla säveltäjillä, sanoittajilla ja musiikkikustantajilla mutta ei Gramexin edustamilla muusikoilla, laulajilla tai musiikkituottajilla. LAURI KAIRA VAHVEMMAT OIKEUDET MUUSIKOILLE JA TUOTTAJILLE Harva tulee ajatelleeksi, että Gramex-oikeudet ovat selvästi heikommat kuin Teosto-oikeudet.. Kustantaja Pop Media Oy, Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki Tilaajapalvelu puh. Esimerkiksi Britanniassa ja Espanjassa Gramex-oikeudet ovat yhtä vahvoja kuin Teosto-oikeudet. Jos oikeusketjun yksi lenkki on heikko, siitä kärsii koko musiikkiala. musiikkituottajat katsovat, että on korkea aika korjata tilanne. Yksinoikeuksien omistaja voi pysäyttää musiikin käyttämisen, ellei korvauksista päästä sopuun. Monissa maissa on toisin. Kyse on myös tasavertaisuudesta ja oikeusvaltion periaatteista. Siksi muusikot ja Kirjoittaja on Gramexpresslehden päätoimittaja. Nyt kun lupaa ei tarvitse etukäteen hankkia, rahaa korvausten maksuun ei välttämättä enää ole, kun laskun aika tulee. Musiikkipiirit Suomessa ovat pienet. Moni toimii useammassa roolissa. Koska ei ole mitään syytä jakaa musiikin ammattilaisia kahden kerroksen väkeen, sellainen pitää Suomen lainsäädännössä lopettaa. Kyse on sekä tuloista että periaatteista. Suomen musiikkiala on siis jaettu kahteen kastiin olipa kyse taiteilijoista, yrityksistä tai tekijänoikeusjärjestöistä! Se ei ole oikein eikä perusteltua. Historiallinen jäänne. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Vahvemmat oikeudet antavat vahvemman neuvotteluaseman. Muusikkojen liiton puheenjohtaja Ahti Vänttinen ja Musiikkituottajat IFPI Finlandin toiminnanjohtaja Antti Kotilainen vaativat asiaan muutosta tuoreimmassa Gramexpressissä. Ajat ja musiikin jakelutiet ovat muuttuneet jo moneen kertaan niistä ajoista kuin tekijänoikeudet keksittiin. Tähän tilanteeseen on ainoastaan historialliset perusteet. Kun säveltäjillä ja sanoittajilla on musiikkiinsa yksinoikeus, muusikoilla ja tuottajilla on suurimmaksi osaksi vain korvausoikeus. Yhtä vahvat oikeudet antaisivat taloudellista turvallisuutta. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Korvausoikeuden haltija ei tähän pysty. Muutoksen aika
Live oli kuin lekan isku päähän. Vastamelukuulokkeet korville ja niistä ambientia, joka saa mielen rauhoittumaan varsinkin yöllisten siirtymien aikana. Rakastan 70-luvun punkkia. Lukuisissa eri hetkissä, kuten silloin, kun oli noudettu Emma-palkinnot. Edelleen rakastan niitä kaikkia rumpukoodauksia ja jousiarreja. Rakastan Terry Hallin laulua ja Horace Panter on yksi lempibasisteistani. Se paljastaa, että perusjuttu, melodian ydin, on kunnossa. Ei siis heti lätkitä tuotantoa siihen päälle, mutta testatun perusjutun kanssa voi tehdä mitä vain. Tässä välissä on Mestarien kiertue, jolla soitan Ellinooran, Jenni Vartiaisen, Vesalan ja Kaija Koon bändissä. Menetin täysin sydämeni brittipopille. Haluan säilyttää tuottamisessa leikkisyyden ja etsimisen ilon. K u v a: E ll in o o ra Le ik as 14 SOUNDI The Clash Sandinista! – Punkeinta, mitä tiedän, on asenne, että voi tehdä ihan mitä itseä huvittaa, eikä vain sitä, mitä olettaa ihmisten haluavan kuulla. – Roolit menevät tosi paljon päällekkäin ja lomittain, Samuli toteaa. ALBUMI, JOKA TOI TÄYSIN UUSIA SÄVYJÄ MUSIIKIN KUUNTELUUNI Manu Chao Clandestino – Oltiin leirikoulussa Italiassa, kun ostin mahtavan räiskyvän Clandestinon, josta avautui maailmanmusahomma ja sen uudet tuulet ällistyttävän upeasti. Laulunteko ja kitarointi ovat toki olennainen osa levyjen tuottamisen kokonaisuutta, jota täydentävät keikkamuusikon hommat myös Ellinooran taustalla. Kasetit avasivat portit suomirockiin. Sain myös keräilykipinän reggaeen ja erityisesti dub-musiikkiin. Samuli Sirviö VARHAISIN ALBUMI, JOKA HERÄTTI INNOSTUKSENI MUSIIKKIIN LEVY, JOKA ON KESTÄNYT PARHAITEN KUUNTELUA The Stone Roses The Stone Roses – Blurin ja Oasiksen jätkät kertoivat ihailevansa Stone Rosesia, ja niin löysin kaikkien aikojen lempialbumini, jota olen varmasti kuunnellut kaikkein eniten, enkä ole ikinä kyllästynyt. On konsepteja ja on biisejä. Deadline on paras muusani. OPETUS, ETTÄ TÄRKEINTÄ MUSIIKIN TEKEMISESSÄ ON SYDÄN LEVY, JOTA KUUNTELEN USEIMMITEN KEIKKABUSSISSA Steve Reich Music For 18 Musicians – Ellinooran ekalla rundilla minulle esiteltiin Reichin valtava ECM-kokoelmaboksi. Paras tuottaja ikinä. Keksin uusia soittimia ja käyttötapoja. – Kun sävellän lauluja muiden tuotettavaksi, laitan demoihin aina jotain omaa ideaa, mutta erilaiselta ne aina tulevat kuulostamaan. Lähtökohtani on se, että kappaleiden pitää toimia akustisella kitaralla soitettuina. Ray Of Lightilla osui tuotanto kohdilleen. Viimeistään nyt, kun hänen kumppaninsa Ellinoora Leikas sai syliinsä peräti kolme pystiä yhdessä tehdystä ja Samulin tuottamasta Viimeinen romantikko -albumista, hänen on pakko tunnustaa olevansa ensisijaisesti tuottaja. Siinä on johtoajatus omiinkin tekemisiin.. Eppu Normaali Elävänä Euroopassa! – Olin tokaluokkalainen, kun naapurin Vesa toi kaksi C90-kasettia, joilla olivat Eppujen Maximum Jee & Jee, Akun tehdas ja tämä livetupla, olikohan myös Hassisen Koneen Venäjä. ALBUMI, JOKA SAI MINUT KIINNOSTUMAAN TUOTTAMISESTA Madonna Ray Of Light – Olen diggaillut Madonnaa niin pitkään kuin muistan. Kaikki on läppärilläni, ja kotistudiolla on systeemit kaikkeen tekemiseen. Vuonna 2012 lähdin jopa bändin unohtumattomalle comeback-keikalle Manchesteriin. Viime viikot olen tehnyt myös Juha Tapion levyä. – Seuraavaksi aloitellaan Ellinooran seuraavaa levyä, jota on jo yhdessä valmisteltu. Sandinista! on fantastinen runsaudensarvi monenlaista musiikkia punkrockista dub-reggaeen. Jos kuuntelee töitäni retrospektiivisesti, ei ne alkuun vielä ihan soundaa, mutta uusia juttuja oppii jatkuvasti. Kun vain istun alas ja keskityn soittamaan, ennen pitkää alkaa syntyä jotain. Ihmettelin monttu auki William Orbitin tavallaan tosi orgaanista mutta tosi elektronista tuottamistapaa. ALBUMI, JOKA TULEE AINA MUISTUTTAMAAN TÄSTÄ AJASTA The Specials Encore – Vuoden 2019 Encore on varmasti ollut eniten kuuntelemani levy koronan alkamisen jälkeen. – Kun aloitin muusikkona 2000-luvun alussa, kuljettiin studiosta studioon. Sanoitan aika vähän, joten teen biisejä pääasiassa muiden ihmisten kanssa. Tämä valikoitui bussilevyksi, kun kierrettäessä halusin omaa aikaa. KUINKA MENETIN SYDÄMENI BRITTIPOPILLE Blur The Great Escape – Näin Charmless Man -musavideon telkkarissa ja The Great Escapesta tuli eka Blur-levyni ja yhtyeestä nuoruusaikani tärkein bändi. Kaikkiaan tuntuu, että olen löytänyt paikkani, kun saan ilokseni tehdä tätä kaikkea. Elämäni soundit Teksti: Asko Alanen A-PUOLI > K evään Emma-gaalassa Vuoden tuottajaksi valitun Samuli Sirviön kotisivujen esittelyssä hän toteaa vielä olevansa ennen kaikkea kitaristi. Nykyään homma ei ole paikkaan sidottua. Kun vaihdoin viimeksi läppäriä, en ottanut mitään vanhoista jutuista mukaan, vaan aloin uusista kuvioista. Blurin, Oasiksen, Sueden ja kaikkien niiden muiden kautta löysin myös Kinksit, Specialsin, Buzzcocksin. Manu Chaon livealbumi on myös mielettömän hyvä
Maahantuonti: Studiotec Oy | Kuusiniemi 2, 02710 Espoo | puh. Feedback Eliminatorilla ja Music Ducking -tilalla varustettu Thump pitää esityksen sujuvana, juuri silloin kun se on tärkeää. ThumpXT tuo käyttöösi enemmän optimointivaihtoehtoja sekä langatonta suoratoistoa, ohjausta ja kaiuttimien yhdistämistä. Käy kokeilemassa paikallisella kauppiaallasi.. Thump-sarjassa on nyt myös 2 tehokasta subwooferia – sama 1400W vahvistinteho ja vaihtoehtoina 15” tai 18” elementit. 0207 512 300 | sales@studiotec.f | www.studiotec.fi Uudessa Thump-sarjassa on tuhtit kaiutinelementit, 1400W:n vahvistimet ja tehokkaat työkalut, jotka tekevät seuraavista keikoistasi helpompia kuin koskaan
Se sopii ainoastaan sellaisen ihmisen suuhun, joka ei tunne Julee Cruisen tuotantoa. Julee Cruisen kuolema järkytti ja kosketti epätodellisella tavalla. Beach House ei ole erityisen originaali yhtye, eikä se haittaa lainkaan. Miten sellainen voisi lakata olemasta. Cruisen aikoihin samankaltaisessa dream popin todellisuudessa eli myös Cocteau Twins, mutta Cruisen unimaailma oli huomattavasti äärimmäisempi monessa suhteessa. Viimeisenä kappaleena Cruise halusi kuulla The B-52’s -yhtyeen Roamin, jonka Grinnan hänelle soitti. Levy täytti tänä vuonna 20 vuotta, ja aika olisi ollut otollinen sen nostamiseen esimerkiksi juhlajulkaisun muodossa. Hänet olisi tehnyt mieli heti kiskoa takaisin sarjaan. Falling, joka on Twin Peaksin tunnusmusiikki Cruisen laululla täydennettynä, oli aikanaan valtava hitti. Hahmo, joka herää eloon ainoastaan silmien sulkeutuessa. Cruisen neljä albumia käsittävä tuotanto on suppea mutta voimakas. Säveltäjä on myös tietysti sama, Angelo Badalamenti. Heidän musiikkinsa on silti ihanaa, mutta ei nyt sentään teeskennellä, että he olisivat keksi neet synamattoihin ja eteeriseen lauluun perustuvan tyylinsä itse. Tästä käy esimerkiksi Rockin’ Back Inside Your Heart tai Elvis-cover Summer Kisses, Winter Tears. Ajatus siitä, että näin omaehtoinen ja tummanpuhuva kappale on noussut korkeille listasijoille, tekee tästä nykyisestä laskelmoinnin ja kopioinnin ajasta entistä masentavampaa. Suomessa Jussi Hakulinen ja Vesa-Matti Loiri kuolivat peräkkäisinä päivinä. Olisi helpompaa luetella ne 2000-luvun indiebändit, jotka eivät ole velkaa Badalamentille, Lynchille ja Cruiselle. Miten sellainen voisi lakata olemasta?”. Säveltäjä Angelo Badalamenti otti vaikutteita esimerkiksi länsimaisen taidemusiikin 1900-luvun suuntauksista. Lumoavalla ja donitsinmakealla lauluäänellä kuorrutettu Cruise tunnetaan varmasti parhaiten Twin Peaksja David Lynch -kytköksistä. Unohdettu teos löytyy onneksi helposti suoratoistopalveluista. Beach House on perustanut estetiikkansa Cruiseen ja monistanut erityisesti hänen kappalettaan Mysteries Of Love, joka oli mukana Lynchin elokuvassa Blue Velvet (1986). Maallinen Cruise on ehkä poissa, mutta yön tullen hänet voi vielä herättää eloon aivan kuten ennenkin. David Lynchin elokuvien esityksien, musiikkivideoiden ja itse musiikin kautta Cruisesta oli piirtynyt unenomainen hahmo, jonka musiikki pariutui ennen nukkumaanmenoa yön kanssa. Twin Peaksistä tuttuun unimaailmaan on tullut millenniumin mukana hieman Eyes Wide Shut -lisää sekä ajan elektronisen musiikin vaikutteita. Twin Peaksissa toismaailmallisen karismaattinen Julee Cruise ilmestyi ruutuun kuin tyhjästä ja haihtui kuvasta yhtä nopeasti. Yhtä äkkinäiseltä tuntui myös hänen kuolinuutisensa. Keskellä alkukesän tavallista päivää tullut uutinen tuntui kaikin tavoin väärältä ja häiriintyneeltä, vaikka hänen kumppaninsa Edward Grinnanin mukaan Cruise oli täysin valmis poistumaan tästä maailmasta. Beach Housea varmasti imitoidaan, mutta väite on joka tapauksessa löysä ja tietämätön. Hänen debyyttialbuminsa Floating Into The Night (1989) sisältää myös Twin Peaksissa kuultua musiikkia. Kuulin taannoin naurettavan väitteen, että Beach House olisi aikamme eniten kopioitu ja imitoitu indiebändi. 16 SOUNDI SOUNDI PB Arttu Seppänen A-PUOLI > Populaarikulttuuriessee Julee Cruisen musiikki herää eloon yöllä V uonna 2022 musiikin ystävät ovat heittäneet maalliset jäähyväiset Pharaoh Sandersille, Mark Laneganille, Meat Loafille, Klaus Schulzelle, Vangelikselle, Cooliolle ja aika monelle muulle. The Art Of Being A Girlillä Cruise kurottaa kauemmas Lynchin ja Badalamentin vaikutuspiiristä. ”Hahmo, joka herää eloon ainoastaan silmien sulkeutuessa. Floating Into The Night on luonnollisesti tuotannon kirkkain, viiden tähden täysosuma, täysin vastustamatonta esteettistä hurmosta ja upeaa tekstuuria alusta loppuun. Edellisessä lehdessä kirjoitin Topi Sorsakosken ja Agentsin erinomaisesta versiosta samasta kappaleesta, ja myös Cruise tekee siitä täysin omansa. Sen muodostaman varjon alle on erityisesti unohtunut vuonna 2002 ilmestynyt The Art Of Being A Girl. I Remember -kappaleen puolivälissä alkaa yhtäkkiä hyvinkin perinteisen saksofonimaalailun jälkeen atonaalinen osuus, joka kuulostaa suunnilleen siltä, että kaksi kappaletta soisi päällekkäin. Tällaisen syvän päädyn estetiikan ohessa Cruisen musiikissa on pohjoisamerikkalaisia, hyvin helposti lähestyttävän ja viettelevän viihdemusiikin elementtejä: 50-lukulaisia pastellisävyjen ruokaloita ja kirkkaanpunaisin huulin allekirjoitettuja postikortteja. Jos Björk olisi syntynyt Yhdysvalloissa, niin hän kuulostaisi todennäköisesti tältä levyltä
Nämä ovat aikuisten juhlat: pariskunta on muuttanut kolmioon. Taustalta saattaa arvailla vähintään keskivahvaa vanhan suolan ja notusta, mutta kateus pariskunnan onnea kohtaan projisoituu ideologiseksi raivoksi. Mutta tällaisenaan Che Guevara avaa armottomasti mutta sil ti samaistuttavasti erään tilanteen ja tunnelukon, johon nuo ruuden taittuminen joksikin muuksi voi ihmisen, yleensä miehen, johtaa. Omassa kup lassani on ollut vaikeaa löytää ymmärrystä tässä asiassa. Hyvä kertosäe ja napakka asiassa pysyminen ovat välttä mättömiä edellytyksiä, mutta lisäksi tarvitaan tarina ja/tai teema, jotka on puettava mieleenpainuviksi sanoiksi. Kolmioasunnoissa ei ihannoida väkivaltaisia marxisteja ja Guevaraa pidetään luultavasti nolona ja arveluttavana, mutta ehkä monikin kai paa juuri sellaista, kun vieraat ovat sulkeneet oven perässään ja makuuhuoneessa tapahtuvat asiat jäävät makuuhuonee seen. Monen sukupol ven vasemmistonuorison idoli lienee ollut teinisuhteen taustahahmoja siinä kuin näp pärästi pudotettu Rage Against The Machine yhtyekin. Yksin en toki diggailuni kanssa ole ollut. Liiallista humaltumista paheksuttaisiin. Jos olisin pysynyt järjestelmällisesti hiljaa mieltymyksestäni bändin Che Guevara biisiin, olisin säästy nyt elämässäni monelta pöyristymisen kir voittamalta sananvaihdolta. ”Käske miestäsi pukeutumaan Che Guevaraan / kun te kaadutte sänkyyn / hetkeksi toisiko se sitä vaaraa / joka vat sassa vääntyi silloin”, kertoja murjottaa ja tulee olettaneeksi, että hänen eksänsä nykyinen suhde on tylsyyden värittämä, antiteesi heidän hurjalle nuoruudelleen. (Hölmöt taitei lijanimet eivät erityisesti auttaneet bändin asiaa; vokalisti Tykin oikea nimi on Jussi Ranta.) Tässä on tyylipuhdas myöhempien aikojen suomirockle ka, joka ei kovin pitkiä runopoikien vuodatuksia tarvitse elä mänkokoisen ja todelta maistuvan pointtinsa esittämiseen. Entä Che Guevara sitten. 18 SOUNDI SOUNDI PB Happoradio: Che Guevara (2008) Suomalaisia poplauluja kulttuurihistorian valossa Pettynyt mies ja petetyt aatteet nyt häntä vituttaa. Näin kertoja ainakin haluaisi uskoa, ja haluaisi myös edustaa tällaista noloa, arveluttavaa mutta kuumottavan tar peellista extyttöystävälleen. Teineinä kertoja ja hänen silloinen tyttöys tävänsä ovat ”raivonneet konetta vastaan” silmät mustiksi maalattuina, varastaneet vanhemmilta viinaa ja sekoilleet kaupungil la. Tässä kaikessa Happoradion Aki Tykki ja AH Haapasalo ovat Che Guevaraa tehdessään onnistuneet. J oensuulaistaustainen Happoradio ei varsinaisesti ole musiikkientusiastien arvostama yhtye. Che Guevara sijoittuu kotibileisiin, ilmeisesti tupaantuliai siin. Etikettiä noudatetaan, tupareihin kuuluu tuoda suolaa ja leipää, mies tuo puolisolleen huomaavaisesti viini lasin kylkeen vettä. Mutta tästä kin maaperästä on noussut biisejä, joissa on klassikon ainekset. Hän on nuorena seurustellut pariskunnan naisen kanssa, ja Martti Luther ja muovipussi A-PUOLI > Teksti: Niko Peltonen ”Che Guevara avaa armottomasti tilanteen ja tunnelukon, johon nuoruuden taittuminen joksikin muuksi voi ihmisen johtaa.”. Saattaa kuvitella, että keskustelut käy dään hillityin äänenpainoin ja jos mielipiteitä esitetään, ne ovat punnittuja ja kohtuullisia. Tällaisessa kontekstissa Kuuban vallankumouksen sankari (ja ydinsodasta haaveillut ääriajattelija) ei ole ihminen, vaan ikoni ja logo, kasvot paidassa. Ainakin nollaluvulla sitä oli tar jolla loputtoman paljon ja enimmäkseen loput toman keskinkertaista. Oltiin yhdessä maailmaa vastaan! Ja nyt: keskiluokka, kiva kämppä, hyvät tavat. Tähän ympäristöön ei sovi biisin kertoja, joka istuu nur kassa ja pyrkii hankkiutumaan nimenomaan päihtyneeksi. Ensirakkauden tunnemyrsky sekoittui nuoren ihmisen ehdottomuuteen. Toinen kysymys on, tunnenko ainoatakaan sen ostanutta ihmistä. Onko se kertojallakin muuttunut vain alkoholi vetoiseksi katkeruudeksi. Happoradion Kaunis minä nelosalbumin kakkossinkkuna Che Guevara sysäsi bändin suosion uudelle tasolle, ja lopulta levy myi platinaa. Se kaikki oli huumaavaa, niin kuin sellai nen teininä on. Missä vaiheessa aate petettiin. Biisi ei avaa meille muuta kuin kertojan sisäisen monolo gin ja tunteet, ja samasta asetelmasta voisi kirjoittaa toisen osapuolen näkökulmasta epäilemättä hyvin erilaisen tekstin. Pikkukaupunkijätkien tekemä puoli raskas suomirock on toki vaikea toiminta kenttä
JUHANNUKSEN 2023 LIPUT NYT MYYNNISSÄ!
20 SOUNDI Teksti: Antti Luukkanen Kuvitus: Ville Pirinen > Soundi-haastattelu
Useimmille ei ole. Artisti itse sanoo olevansa vasta alussa. On niin helppoo olla onnellinen, lauletaan tunnetussa kappaleessa. Nopeassa tahdissa merkittävän uran luoneen Litku Klemetin uusin levy Asiatonta oleskelua antaa tekijälleen luvan olla taas paatoksellinen. Kun lokakuun lopussa ilmestyvä Asiatonta oleskelua lasketaan mukaan, albumeita on ker tynyt kuuden vuoden aikana yhteen sä seitsemän kappaletta. Se kertoo avoimesti mil tä taiteilijasta tuntuu, kun ei tunnu hyvältä. Hänen uraansa seuratessa on tullut monesti kiinnitettyä huomiota, miten paljon hän on saanut aikaan. Sitä odotellessa tehtiin esimerkiksi diskolevy Kukkia muovipussissa (2021). Tuntuu kuin hän ei olisi vielä saanutkaan aikaiseksi mitään merkit tävää. Jo pelkästä uravalinnasta on seurannut riittämättömyyden tuntoa. Aiemmat bändit eivät löytäneet yleisöä, mutta Litkuna homma lähti lentoon lähes välittömästi. Sannaa kuunnellessa tajuaa, kuinka jotkut ottavat tekemisensä poikkeuk sellisen vakavasti. A siat voivat vaikuttaa kovin erilaisilta perspektiivistä riippuen. Oli Litku sitten paineen alla tai ei, loppu tuloksesta on aistittavis sa, kuinka siihen on ladattu tunnetta ja painoarvoa. Hommat ei mene aina hyvin, mutta ehkä kulman takana pilkistävät sittenkin paremmat ajat. Massiivinen perspektiiviharha tämäkin, sillä jo nyt on selvää, että SOUNDI 21. Tuorein albumi on ollut työn alla artistilla jo pidemmän aikaa, mutta vasta pitkällisen hauduttelun jälkeen se hahmottui sellaiseksi kuin tekijä itse sen halusi. 1987) huokaa haastattelun aikana moneen ottee seen olleensa viime aikoina laiska ja mukavuudenhalui nen. Asiatonta oleskelua kuulostaa ole van tekijälleen poikkeuksellisen tär ”Biisintekeminen on mun oma maailmani” LITKU KLEMETTI: keä albumi. Perimmäinen sanoma kuitenkin on, että asiat kuitenkin vielä käänty vät parhain päin. Takana oli vuosien aika na tehty ajatustyö, joka oikean pää määrän löydettyään pääsi irti. Litku Klemettinä paremmin tunnettu Sanna Klemetti (s. Väite kuulostaa absurdilta. Se ei ole tähän maa ilmanaikaan mikään joutava viesti
Ennen ekaa keikkaa oltiin niin sieltä tuli taas hirveästi uutta musaa. Olen harrastanut sitä aina, ainakin ysiluokalta asti. Se oli mulle luontevampaa kuin vaikka ystävien hankkiminen ja muu sosiaalinen minglailu. – Olen maalle muutettuani lais kistunut. Haaveilitko laulajan urasta jo tuolloin. Mutta kun tuli Litkuhomma ja teki sitä työkseen, niin välillä on ollut väsynyt musiik kiin. Hänel lä on hyviä ideoita ja hän ymmärtää Litkuhomman. – Joo. Sanna Klemetti oli touhukas lapsi, joka nautti huomion keski pisteenä olemisesta. Se on sitä mitä mä teen. Kuinka kunnianhimoisesti suhtauduit siihen. Se kertoo myös mun väsymyksestä. – Muistan sellaisen konkreettisen hetken, kun mummo on kysynyt mikä musta tulee isona ja olen vas tannut viihdetaiteilija. Soitan sitä biisiä niin kauan, että se on mulle selkeää miten se menee. Oltiin monta vuotta tosi tiiviisti tekemisissä. Enemmän opis kelut on tuonut kaveripiiriä ja orga nisointitaitoja. Jonkun kautta löytyi aina jotain uutta. Etenkin Virve Rosti, myöhemmin Mona Carita ja muut pirteät, kovaa laulavat naiset. Menin vaan kirjastoon ja aloin lainata ja ostella levyjä ihan sokkona. Tykkäsin esiintyä myös koulun juhlissa. 22 SOUNDI > Soundi-haastattelu Litkun albumeista ainakin Juna Kainuuseen (2017) ja Taika tapahtuu (2018) jäävät varmasti historian kirjoihin. – Muistan yläasteen musatunnin, jossa käsiteltiin populaarimusiikkia. Se on mun oma maailma. – En mä osannut unelmoida mis tään mitä se olisi voinut olla. Olin ollut lukion musiikkilinjalla, mutta soit totunneilla olin käynyt viimeksi alaasteella. Se oli turvallista. Oliko itsestään selvää, että menet lukion jälkeen opiskelemaan musiikkia. Hän oli musadiggari, jolla oli ollut jo nuoresta lähtien vinyylikokoelma. – Mun suurin idoli oli silloin pie nenä Kikka. Sitä sai erityisesti esiintymällä, mutta muuhunkin uteliai suus riitti. Biisintekeminen on mulle ollut aina ihan erillinen juttu kaikesta. Menin vaan kirjastoon ja aloin lainata ja ostella levyjä ihan sokkona.” K u v at : Sa n n a K le m et in ko ti al b u m i. Ollaan me siitä aika paljon riidelty millaista se musa sitten on. Bändi syn tyi Oriveden opistolla ja se oli eka bändi, joka soitti mun tekemiä bii sejä, sellaisia tosi massiivisia proge biisejä. En pystynyt kuuntele maan mitään popmusiikkia, jossa on selkeät rakenteet ja jossa se kau pallisuus kuuluu ja näkyy. Nuorempana se oli identi teettijuttu, että mä kuuntelen koto na tätä siistiä musaa. Hän oli löytänyt CMX:n vanhem malla iällä ja minäkin aloin diggai lemaan CMX:ää. Sitten kun menin lukion jälkeen Oriveden opistolle, – En tee mitään demoja. En mä enää etsi uutta mu siikkia. Nautitko itse esillä olemisesta. Oli mulla jo silloin kiinnos tusta opiskella musiikkitiedettä. – Alaasteella ekat musarakkau det oli vanhat iskelmät ja Finnhitsit. – Joo. Eri ihmisten kautta tuli musta rytmimusiikki, soul, funk, psykedelinen rock, fuusio, jazz. Mikä ei tietenkään tarkoi ta, etteivätkö kunnianhimoisen, herkän ja lahjakkaan lauluntekijän merkittävimmät työt voisivat olla vielä edessäpäin. Onko musiikin teorian opiskeleminen auttanut myöhemmin esimerkiksi säveltämisessä. Progeyhtye Jesufåglar taisi olla ensimmäinen bändisi, johon panostit. Joensuussa levykaupassa käydes säni ihmettelin, mitä nämä kaikki bändit on. Silloin kun mulla on tiukin kuri, se on taiteellisesti parasta. Onko säveltäminen ollut siitä lähtien samalla pohjalla. Puo lisoni ja bändin kitaristin Pekan kanssa mä pystyn tekemään yhteis työtä, mutta se on vaatinut hirveäs ti riitelyä. ”Pitääkö” muusikolla olla aina joku uusi asia tutkimisen alla vai onko tarpeeksi kahlattuaan ”valmis muusikkona”, kun tietää mitä haluaa tehdä. Olen aina ollut se bändin taiteellinen johtaja. – Se tuli aika orgaanisesti. Joskus paremmin kuin mä itse. Ajattelin että tässä on hirveä savotta, kun mun pitää al kaa tutkia näitä. Kun tei ninä tein eniten musaa, se oli mulle iso identiteetin osa, että mä sävel län musaa yksin huoneessa pianon kanssa. En ole koskaan miettinyt mi tään teoriaa, mä vaan teen. Popmusiikin diggailu on tullut vasta myöhem min. Kun olin varhais teini, mun täti muutti Kuhmoon. – Kaikissa bändeissä mitkä mulla on ollut, se on ollut mulle hyvinkin oma juttu. Musta on tullut vä hän laiska. Ehkä se viihdetaiteilija tuli siitä, kun se oli sellainen hahmo. Mutta ne muut ihmiset on sovittaneet sitä. Onko se edelleen sun juttu, josta vain sinä olet vastuussa. Olet kertonut, kuinka olit kiinnostunut musiikista jo lapsena. Muistan että olisin halun nut musiikinopettajaksi. Se oli tosi luotaantyöntävää. Hahmottuiko tämän vaiheen myötä myös se mitä ja miten haluat musiikkia itse tehdä. Kysyn häneltä esi merkiksi sanoituksista, että miten tämä vois mennä paremmin. Esiintymi nen ja taiteilu oli mulle luonnollista ja kokonaisvaltaista: kirjoitin runo ja, piirsin, tein lauluja. Olin itseoppinut ja sin ne olisi pitänyt olla jotain klassi sia opintoja. ”CMX:n kautta löysin progen. Sitä mä kuuntelin yläasteella tosi paljon. Päätin mennä Orive den opistolle: preppaan siellä sen vuoden ja sitten menen konservato rioon. – Vaikea sanoa. – Siinä pahimmassa progeajassa joskus lukioaikana mua ällötti pop musiikki. Olet maininnut pitäneesi esimerkiksi samoista euroviisuista äitisi kanssa. Kuuntelitko tuolloin lainkaan samoja artisteja kuin muut ikäisesi. Että sellainen esiintyy ja laulaa. Tree nattiin Porissa, jonne kaikki tuli ym päri Suomea. Mä olin sellainen linssi lude. Mutta se on eka kerta, kun mä olen voinut ottaa joltakin vastaan ideoita. Se oli kausittaista, ensin kuuntelin pro gea, kaikki nämä perusbändit Yes, Jethro Tull ja King Crimson, sitten suomiprogea. Ainakin omalle lähipiirilleni. En jaksa kuunnella muuta kuin sitä mielimusiikkia, jossa on hyvä olla. Taululle oli listattu vanhoja klassik kobändejä, ja muistan kuinka mua hävetti, etten tiennyt niistä mitään. CMX:n kautta löy sin progen
Yritän olla ajattelematta liikaa, koska mä ajattelen vitusti. Kirjoitan levyn jostakin Litkun näkökulmasta. Mutta kuinka sillä nimellä tehty musiikki voi elää konseptin sisällä, onko Litkun persoona muuttunut vuosien varrella. Tehtiin kyllä levy, mutta sitä ei julkaistu. Se oli sellaiseen luovaan hulluuteen liittyvä juttu. – Mun on hyvin vaikea selittää sitä. Sittemmin yhtye on vahvistunut vielä kosketinsoittaja Sussu Ketolalla. Ei saatu oikein vastakaikua (naurua). Olin vähän katkerakin siitä itselleni. Se on mulle vain tapa ottaa jonkinlainen asema biisiin, koska olen kirjoittanut niin paljon lauluja, niin olen halunnut kokeilla erilaisia näkökulmia. Satunnaiselle kuulijalle Sanna Klemetin ja Litku Klemetin ero ei välttämättä hirveästi hahmotu. – En mä sitä ajattele. Jesufåglar ei kuitenkaan saavuttanut kovasta treenaamisesta huolimatta sen kummempaa jalansijaa. 2012 mulla oli jo Zorse-niminen bändi, joka oli sellaista englanninkielistä psykedeelistä rockia, indietä. Zorse kaatui siihen ja mua vitutti se, ettei se löytänyt yleisöä. Sillä ei todellakaan ollut mitään tavoitteita! Se oli demokratia ja perustui improvisaatioon. Sanna Klemetti on tehnyt levyjä sekä vanhan Tuntematon Numero -yhtyeensä kanssa, mutta myös alter ego Litkuna sooloartistina. Progen kuuntelusta seurasi luonnollisesti myös oma progeyhtye. Luin kipeänä ollessani vanhoja päiväkirjoja. K u v a: Je re A n tt il a K u v a: A le k si M u h o n en K u v a: Jo el P ih la ja K u v a: Ii ri s Tu o n o n en. Löysin ekoja mainintoja tästä levystä vuodelta 2018. Kaiken pitää mennä luontevasti, tartun ideoihin intuitio edellä. Svart olisi halunnut sen myöhemmin julkaistakin, mutta mä en, en ollut siihen tyytyväinen. Yhtyeen ainoa albumi Matka ajan rannoille ilmestyi 2010. – Olihan siinä välissäkin bändejä. Se oli hyvin tiukasti mun senaikainen visio. SOUNDI 23 treenattu varmaan kaksi vuotta. Ja diskolevy nyt oli vaan sellainen, mikä tehtiin. – Se on mulle niin tiedostamaton prosessi. Täysillä turpaan -meininkiä. Paitsi uudella levyllä mä en ole ajatellut Litkua, vaan ajatellut itseäni aika lailla. Biisejä tehdessä se on auttanut mua kirjoittamaan eri näkökulmista. Se sai miettimään, että ei tässä ole mitään järkeä. Tällaisesta kuviosta tuntuu olevan sekä henkisesti että musiikillisesti pitkä matka Litkuun. Haluan että se musa on jollain tavalla jännää. Siinä oli mainittu Asiatonta oleskelua, joka oli ensimmäisiä biisejä tälle levylle. Mutta siinä sivussa sattui vaan tulemaan ennen kaksi – Mäsä oli puolestaan kaveriporukka. Välillä hyvinkin erilainen: mies, lapsi, raju, herkkä, säälittävä, itseironinen. Tiesin että mussa on jotain potentiaalia (naurua). Mikä on uuden levysi Asiatonta oleskelua johtoajatus. Ihmiset joutuu miettimään, kuka tässä nyt puhuu. Mehän ei julkaistu (täyspitkää) levyä. Mutta kyllä mua loppuaikoina alkoi vähän harmittaa, kun oli keikkoja eikä ne menneet toivotulla tavalla. Mulla oli sellainen aika visuaalinen johtoajatus siitä, että tekisin ymmärrettävää musiikkia, koska se Ding Ding Dong (2019) oli aika poukkoileva. – Olen etsinyt pitkään sellaista uutta suuntaa. Sekään ei oikein lähtenyt. Litku on vaan sellainen näkökulmahenkilö. Sitten kehitit Litku-hahmon, jonka kautta musiikkia alkoi syntyä ja joka myös saavutti vastakaikua. Se oli mun Jyväskylässä vaikuttaneiden ystävien kreisi porukka. Litku voi ottaa minkä roolin tahansa, jonka nahoissa laulun tarinoita kerrotaan. Litku Klemetin yhtye vuonna 2022: rumpali Sami Keinänen, Sanna, kitaristi Pekka Tuomi ja basisti Aleksi Muhonen. Eli vähemmän paatoksellisesti
Osittain sen ta kia me muutettiin maalle ja meillä on vaikka koiria, että mun elämässä on konkreettisia asioita, joita mä teen enkä ajelehdi kaupungilla kah viloissa. K u v a: M ik ko M er il äi n en K u v a: M ik ko M er il äi n en K u v a: M ar k u s P aa ja la. Tämän piti tulla jo paljon aiemmin. Omaan korvaan Asiatonta oleskelua kuulostaa identiteetin etsi mislevyltä, yritykseltä olla onnel linen. Vuonna 2019 Litku esiintyi muun muassa Bättre Folk -festivaalilla Hailuodossa. En oikein tiedä mitä mä ajattelen siitä koko ilmiöstä. Mulla on ollut tarve tehdä tämä levy. Se liittyy myös juu rille paluuseen, siihen ajatukseen mikä oli silloin kun aloitettiin: tari nankerrontaa, puhutaan vaan niistä asioista mitä tapahtuu eikä mennä liikaa fantasiaan. – Mulla on ollut sellaista syylli syydentuntoa koko tästä alasta. Olen tarkoituksella tehnyt sellai sella suomirockin pilke silmäkul massa asenteella, kepeämmällä otteella. Jotenkin tuntuu, että Hommat ei mee hyvin olisi albumin avain biisi, eräänlainen tsemppiviesti itselle. Ammattina se hahmotetaan vieläkin hieman toisarvoisena. Olen usein masentu nut ja koen siitä syyllisyyttä. Se kertoo siitä mun olosta, mikä mulla on aina kaiken julkisen esiintymi sen ulkopuolella. Mutta jos olet ammatiltasi taiteilija, niin juuri sitä taidettahan siinä on tehtävä ja sitä on synnyttävä. Mutta siihen saattaa kyl lästyä. Dream big mei ningissä on istutettu ajatus, että koko ajan pitäisi elää täysillä. Mulla oli jo opiskeluaikana sellainen olo, että on paljon ihmisiä, jotka pitää mua ihan turhana, kun mä opiske len jotain musiikkitiedettä. Että lopulta kaikki on hyvin. – Niin, Litkuna mun suuri ajatus oli, että vältän kaikkea paatosta, kun olin kyllästynyt siihen, kuinka suomalaisessa populaarimusiikis sa silloin ja nytkin suurta taidetta on se paatos ja vakava ilmaisu. 24 SOUNDI > Soundi-haastattelu levyä. Varsinkin kun Litkuhomma alkoi enkä enää opis kellut, olin tosi hämmentynyt mon ta vuotta, mihin mä lähden aamulla. Musta tuntuu koko ajan, että mä ajelehdin. Esi merkiksi Progetytössä ja monissa monissa tuon ajan kappaleissa on sellaista hyvän mielen nostalgiaa, kun taas vaikkapa uudella albumil la henkilökohtaisiksi arvelemani asiat esitetään paljon synkemmäs sä valossa. Ja sen takia ei pys ty olemaan onnellinen. Kaikki, jotka tekee kulttuuriin liitty vää freelancetyötä tietää sen. – Kyllä se kertoo sii täkin. Se levy kertoo ajelehtimisesta, myös tämän ammatin kautta. Tuntuu että Litku Klemetin en simmäisillä levyilläsi kirjoitit oma elämäkerrallisiksi tulkittavista ai heista kepeämmin kuin nyt. Mutta se on ollut hyvin pitkä etsintä. Se paatos mikä minussa on kuitenkin puskee sieltä läpi. Meillä oli osuuskunnan toimisto, jonne usein menin. Mulla on tunne, että mä en täytä sitä potentiaalia mikä mulla on. Vaikka voisi olla onnellinen, kun vain hyväksyy sen, että elän näin. Jotain to della epämääräistä. Lähdin vain johonkin. Kirjoitin jo Zorsen aikaan lauluja siitä, mitä mun elämäni oikein on. ”Musta tuntuu koko ajan, että mä ajelehdin.” Sanna Klemetti on löytänyt rauhan puolisonsa ja Litku-kitaristi Pekka Tuomen kanssa Keski-Suomen Luhangasta, jonka paikallinen väestö on ottanut uudet asukkaat vastaan lämpimästi. Esimerkiksi verbiä ”taiteilla” pidetään myös puuhas telun halventavana synonyyminä. Mä en useinkaan elä. – Ristiriita on siinä, onko joku tietty tapa elää ja kokee syyllisyyt tä, ettei elä niin. Kertooko levyn ensim mäinen kappale En elä tavallaan tästä hahmotto muudesta ja kaipuusta johonkin selkeään muot tiin. Sellai nen on pyrkinyt ulos ja se pitää hyväksyä. Onko se lopputulema, jon ka haluat levylläsi viestiä. Miten Litku elää, mitä se ajattelee, mitä se tuntee. Taiteilijan ammatti voi yhä olla Suomessa vaativa. Prekaarista asemasta ja mitä taiteilijan elämä päivisin on. Haluan kuitenkin olla vakavasti otettava. Samana vuonna ilmestyi myös Ding Ding Dong -albumi. – Joo, se on etenkin yritystä olla onnellinen tässä maailmassa. Se kertoo siitä apeudesta ja siitä, että seuraa muiden elämää sivusta
Ollaan oltu sikäli aina tosi hyvässä tilanteessa, että ollaan saatu tehdä mitä halutaan ja kehittyä hitaasti. – Siitä pitäisi olla kiitollinen ja se pitäisi muistaa useammin. Siinähän lauletaan ikään kuin mulle, että minä voin ihmisenä soittaa jollekin. Levyllä on monen aikakauden kappaleita ja eri teemoja. Millaista on ollut sairastaa ja toipua julkisuudessa. Kalajuttu-kappaleessa taas palataan siihen leppoisaan maalaisfiilikseen T. Mutta levyn päätösbiisi Soita, Sanna! on kuitenkin positiivinen kappale. Koko ajan tuntuu siltä, että asiat voisi olla paremmin. 25. – Se ei ole mikään teemalevy. En ole voinut keskittyä esiintymiseen, jos mun pitää keskittyä soittamiseen. Olet ollut julkisuudessa myös terveysongelmiesi kautta, jotka tulivat viimeistään julkisuuteen keskeytettyäsi keikan vappuaattona Turussa. Ihmisten välinen kanssakäyminen auttaa moneen asiaan. Mulla on sellainen olo, että en ole tehnyt vielä mitään kauhean hyvää. ”Mä en haaveile mistään pika voitoista, vaan sellaisesta hitaasta kehittymisestä.” Mutta eikö siitä ole tullut hyvä mieli, että suosio on tullut vain ja ainoastaan omilla ehdoillasi tekemäsi musiikin kautta. Pitäisi juhlia enemmän! Me ei ikinä juhlita mitään, ollaan koko ajan hermostuneita, kun mikään ei onnistu. Uusi Litku Klemetti -albumi Asiatonta oleskelua on osittain paluu Kainuuseen, mutta myös paluuta entiseen laulunkirjoitustapaan, jossa tapahtumia ei kiedota fantasian asuun. Eli ei albumi taida samasta fiiliksestä kuitenkaan olla veistetty. Se on hyväksytty ja siitä on pidetty. Tästä syksystä edestäpäin keskityn enemmän lauluun. Olen päästänyt sinne aika paljon masentavaakin viestiä. Meillä on kotistudio, saadaan koko ajan parempia äänitteitä ja sovituksia. – Kyllähän mä puhuisin mieluummin taiteesta, yhteiskunnasta ja kaikista tällaisista asioista, mutta kun ne ei muita kiinnosta. Unohdetaan kilistely ja sellainen mitä tuolla paremmissa piireissä on. Mä kehityn koko ajan, me kehitytään. Millaiseksi haluaisit Litkun kanssa tulla. Ja juhlia sitä. Hommat ei mee hyvin kertoo siitä, että mikään ei oikein onnistu tässä työssä. Puhun somessa mun omista henkilökohtaisista asioista ihan senkin takia, että jonkun niistä pitää puhua. SOUNDI 25 – Kyllä mä ajattelen, että tuo levy on kuitenkin pohjimmiltaan, tai ainakin yrittää olla, positiivinen. Ei ole ollut kiireitä tai paineita. Rex -poljennon tukemana. Ainoa on se, että mä en enää jaksa puhua asiasta haastatteluissa, koska se tuntuu siltä, että ”aina vaan toi puhuu niistä sen mielenterveysongelmista”. Mutta totta kai suunta on ollut sellainen, että hommat menisi paremmin. Meidän bändi kehittyy. – Mä en haaveile mistään pikavoitoista, vaan sellaisesta hitaasta kehittymisestä. En osaa pitää mitään sisäl läni. Se on mulle normaalia ja olen käsitellyt sitä koko elämäni. Kumpi siitä tosiaan on ollut kiinnostuneempi puhumaan, sinä vai media. Me mentiin Akin (Roukala, Is This Art -yhtiöstä) hoiviin ihan vain siksi, että asiat sujuisi ja levyt tulisi aikanaan. Kun luin niitä päiväkirjoja, niin ihan eka suunnitelma tästä levystä on ollut Kainuu-saagan kolmas osa, jossa rocktähti palaa takaisin kotiseudulleen. – Ei sillä ole ollut mitään merkitystä. Mä olen ollut mielenterveyspotilas aina. Meillä on uusi kosketinsoittaja bändissä. Toivon että oppisin esiintymään paremmin. Se on fiilistelylevy. Millaisena tulevaisuus näyttäytyy sinulle juuri nyt ja missä asioissa haluaisit vielä tietoisesti kehittyä. Tykkään soittaa paljon keikoillakin, mutta se rajoittaa Litkun tähteyttä. syyskuuta 2022 Wilhelmiinan konditoria, Jyväskylä K u v a: Jo o n a M ö tt ö. Luoda se meidän yleisö. Takana on nyt uusi levy-yhtiö, ja esimerkiksi Hassisen Koneen lämppärikeikka Tampereella tavoitti valtavan määrän yleisöä. Artisti on antanut nyt itselleen myös luvan olla paatoksellinen. – Sitä on vaikea hahmottaa, kun mä olen siellä maalla ja kuuntelen linnunlaulua. Mulla on monesti olo, että mä jotenkin uhraan itseni. – Kyllä me hirveästi kehitytään koko ajan. Laulat itse levyllä, kuinka sinusta ei ole ”koko kansan Litkuksi”, mutta kyllähän tunnettuuden suunta on selkeästi ylöspäin. Annan itsestäni paljon ulospäin, että näistä asioista tulisi normaaleja. Enhän mä ihmisiä tapaa kuin keikoilla
NYT ODOTUS ON KUITENKIN PÄÄTTYNYT, JA SIELUN KALTAINEN TUOTE TEKEE SEURAA SEITSEMÄN VUOTTA SITTEN ILMESTYNEELLE KUNNES SIITÄ TULI TOTTA -TEOKSELLE. SIINÄPÄ MUUTAMIA EI-IHAN-MITÄTTÖMIÄ SYITÄ, JOIDEN VUOKSI APULANNAN UUDEN STUDIOALBUMIN TEKEMINEN OTTI OMAN AIKANSA. Teksti: Timo Isoaho MAAILMANLAAJUINEN PANDEMIA, BRUTAALI HYÖKKÄYSSOTA JA JÄTTIMÄINEN KONSERTTI HELSINGIN OLYMPIASTADIONILLA. VÄHEMMÄN TOIVOA, ENEMMÄN TUMMIA SÄVYJÄ 26 SOUNDI K u v a: Ja rm o K at il a
Kaikki on luonnollisesti Mikhon hyväksymää. Apulanta ei ollut kova juttu, eikä Suosikki tehnyt haastattelua. – Jäi kieltämättä ikuisiksi ajoiksi mie leen, kun Suosikki lehdestä todettiin 90luvun puolivälissä, että kyllä me täällä tiedetään, mikä on kova juttu. Kyllähän Suomesta löytyy pilvin pimein SOUNDI 27 erikoisia saunoja, mutta kuinka moni on löylytellyt hevosessa. ”Heinolan punkkarei den” nykyistä komentokeskusta on siu nattu komealta kalskahtavalla Apulandia nimellä, ja vanhan tiilitalon jykevät seinät kätkevät sisäänsä muun muassa orkesterin tarinaan pureutuvan museotilan, kuumia ja hieman viileämpiäkin juomia tarjoilevan kahvilan sekä bändin treenitilan ja uuden karhean studion. Mutta menihän niiden arvio vähän metsään, sillä me vedetään edelleen, mutta ne ei vedä enää yhtään mitään, huomauttaa Toni. – Minuuttihinta muodostui kieltämättä aika kovaksi, kun heppa tönötti lauteilla ehkä pari minuuttia, myöntää rumpali. Apulandian edustalla seisoskelevilla laulajakitaristi Toni Wirtasella ja rumpali Simo ”Sipe” Santapukilla on seuraa: vie ressä kohti taivasta kurottaa muutaman metrin korkuinen puuhevonen. Kors kea heppa on jo osa myyttistä Apulanta saagaa, sillä heinäkuun alussa se pääsi hirnah telemaan kymmenien tuhansien Apisdiggareiden eteen. Tietenkin erittäin kiireisellä aikataululla. Tämähän on aina ol lut Apulannan ehdoton tavara merkki. Siis jonkun uuden ja omaehtoisen keksiminen ja sen toteut taminen. Ollaan Lahden Hennalan enti sellä kasarmi alueella. –P erkele sentään, kuuskytä tonnia! huudahtaa Toni Wirtanen. K u v at : Ja rm o K at il a. – Lauteista puheen ollen: meillä on ajatuksena väsätä hepan sisälle sauna. ”Yhtäkään tapahtumaa ole lähdetty tekemään säästöliekillä.” K u v a: Ti m o Is o ah o Koska massiivinen stadionkeikka oli spesiaali tapaus, tapahtui lavallakin spesiaaleja asioita. Savu kiemurtelee ulos orin turpavärkistä ja sukuelin suihkuttaa pesuvedet pihalle. Täältä löytyy nykyään erilaisten toimijoiden ti loja, ja eräs punatiilinen rakennus kuuluu Apulantayhtyeelle. – Vai riittiköhän edes. Sen kuutisen kymppiä tämä riemu kustansi, kertoo Toni. Mukana riemussa oli myös takavuosilta tuttuja Apulanta-jäseniä. – Simo päätti viime tingassa maustaa jo muutenkin varsin näyttävää Helsingin Olympiastadionin show’ta puisella hepalla, ja sitä varten lavan kulmaan piti rakentaa myös lisäsiipi
Että vittuilkaa vaan, mutta kyllä me näytetään teille.” K u v a: Ja rm o K at il a K u v a: R am i M u rs u la. Sittenhän me oltaisiin kuin ne. Tupaten täynnä Tämän Lahdenreissun taustalla on pai nava syy: Apulannan juuri ilmestynyt uusi studioalbumi Sielun kaltainen tuote. Heinäkuun heltei nen keikkailta jäi monelle varmasti ikimuistoisena mie leen. ”Kaikenlainen vähättely ja naureskelu on aina ollut meidän tärkein polttoaine. Me ollaan mieluummin me. Sen kiemuroiden äärelle pääsemme tuo ta pikaa, mutta stadiontunnelmat eivät päästä tiukasta otteestaan ihan vielä. 28 SOUNDI 28 SOUNDI – Kaikenlainen vähättely ja naureske lu on aina ollut meidän tärkein poltto aine. – Mehän ollaan joskus äristy esimer kiksi Emmainstituution suuntaan, kun tunnustuksia ei ole kuulunut, mutta arvaapa mitä. Harvan suomalais yhtyeen kannattaa soittaa Helsingin Olympiastadio nilla, mutta Apulan nalla kanttia riittää. Onhan se niin, että tuo foto kiteyttää aika hyvin omat aja tukset ja unelmat muusikon hommista 90luvun alussa. – Katsopa tuota... Väkeä paikalla oli 37 000 ihmistä. Kun nyt katselee taakse, niin sehän olisi saattanut tärvellä koko tämän bändin jutun jos meille oli alettu työntää Emmapystejä muutaman vuo den välein. Kun nimittäin astelemme Apulandian sisuksiin, jäämme hetkeksi tuijottamaan kahvilassa komeilevaa taulua, johon on printattu väkeviä potretteja kolme tun tia kellottaneen keikan eri vaiheilta. Että vittuilkaa vaan, mutta kyllä me näytetään teille, lisää Sipe. Että jos kerran vede tään, niin vedetään sitten johonkin tuo hon tapaan, naurahtaa Toni
Arvaapa kahdesti, oliko se halpaa lystiä. Homma oli kuitenkin jäänyt kesken, ja idea oli tullut valmiiksi vain ohjaamon osalta. Meillä oli Apulanta jo kasassa, mutta basistia ei ollut. Esimerkiksi taustavideot ja pyrosysteemit maksoivat ihan helvetisti. Stadionhurmoksesta on vierähtänyt joitakin kuukausia. No, Amandasta tuli basisti samana iltana, vaikka hän ei ollut koskaan soittanut tahtiakaan. Yhtään tämän kovempiin itsekehuihin en kykene! Rumpalia hymyilyttää vähän leveämmin. Jos kaikki kuitenkin sujuu hyvin, fiilis alkaa nousta, ja taiteilija saattaa jopa vähän rentoutua. Soundi asteli läpi Apulandian sisuksista löytyvän Apulanta-museon, ja taiteilijat Wirtanen sekä Santapukki nostivat esiin joitakin yhtyeen uraan oleellisesti liittyviä esineitä. Stadikan veto meni täsmälleen näin. No, pukeudutaan faaraoiksi. – Täytyy myös sanoa, että tällaisissa isoissa yksittäisissä tapauksissa on se huono puoli, että koko keikan alkupuolen ajan pelottaa, että show menee päin helvettiä. Tulin sitten välkältä, eikä reppu enää ollut siinä, mihin olin sen jättänyt. Vasta myöhemmin ymmärsin, että tein silloin enemmän tai vähemmän tietoisesti loppu elämää koskevan valinnan. Ja hei... Ja seuraavassa hetkessä koko homma onkin jo ohi. Mahtava muisto! SPEDEN VALMISTAMA LENTOKONEEN KABIINI Toni: – Vedettiin Hartwall-areenalla vuonna 2019, ja show piti tietenkin sisällään ilmataistelukohtauksen. SOUNDI 29 K u v at : Ti m o Is o ah o. Toni: – Mulla oli silloin vanha Golf vuosimallia 1984, ja sehän alkoi keittää backstagen portilla. naurahtaa Toni. Kun palautatte iltaman mieleen juuri nyt, millaisia ajatuksia nousee päällimmäisenä mieleen. No, tuskanhikeä puski sitten vielä aika paljon odotettua enemmänkin, sillä keikkaahan siirrettiin ja siirrettiin uudelleen, ja projekti velloi mielen perukoilla lopulta vuosien ajan, kertoo Toni. Keksittiin sitten, että voitaisiin tuoda estradille vähän kesäteatteria. – Kun sovittiin keikasta vuonna 2019, idea tuntui älyttömän kiehtovalta, mutta edes alkuhuumassa me ei unohdettu sitä toista puoltakaan. Ja jotenkin niin siinä on tainnut käydä. Olin nimittäin Helsingin yliopistossa syksyllä 1996, ja meneillään oli lukukauden viimeinen matematiikan tentti. Ei me olisi Jukille mitään tarjottu, vaan olisi vedetty ihan itse. – Piletit olivat alkaen 30 euroa, joten louvoa ei veistetty kovinkaan paljon. Ja niin siinä kävi, että meitsi istui tässä kabiinissa Hartwallin katossa. No, sniikattiin sisään vähän myöhemmin, ja annettiin sille Apulanta-tuotteita. – Koko stadionkeikka oli ihan yhtä flow-hurmosta. SYMBOLINEN FENDER STRATOCASTER Toni: – En ole yhtään Strato-mies, mutta tämän kepin symbolinen arvo on mittaamaton. Otettiin homma haltuun, ja tosiaan, pääsin sitten lentämään Hartwallin ilmatilaan! ”ANTAA NÄIDEN KOULUJEN OLLA, MÄ ALAN ROKATA IHAN TOSISSAAN” Apulanta perustettiin Heinolassa vuonna 1991. Näytti muuten aika hyvältä, kun Toni lähti omalla autolla Heinolasta kohti Raumaa, ja se kookas tuoli oli kiinnitetty köysillä auton katolle. Totesin siinä, että ei vittu, nyt ei lähde yhtään. – Tämä ei muutenkaan ole ihan mikä tahansa lasikuituhökötys... Vuokrattiin nimittäin tulet ja pensselit Rammsteinilta ja tuotiin ne Saksasta, sillä Suomesta ei löytynyt tarpeeksi isoja lieskoja. Että se ei juttele teille. Että jos joku päättää marssia paikalle, niin tämä tyyppi tulee sitten saamaan parasta mitä rahalla saa. Apulannan plakkarista löytyy 21 paalupaikkaa. Sitten huomasin, että joku tyttö pitää sitä käsissään. Oltiin menossa jutuille, mutta bodyguard ilmoitti, että herra Danzigilla ei ole nyt yhtään hauskaa. Hienointa kokonaisuudessa oli varmaan se, että lavalla ei ollut kovinkaan vaivaantunut olo. LOGOILLA KORISTELTU KOULUREPPU Sipe: – Kun olin Heinolassa yläasteella, me jätettiin reput käytävälle läjään välitunnin ajaksi. Se on aina ollut meidän tärkein periaate, sanoo Sipe. – Glenn Danzigista puheen ollen: Glena veti Provinssissa 2017, ja meidän pukukoppi oli sen backstagen vieressä. No, mulla on painava argumentti sen puolesta, että Olli oli tuolloin väärässä. Paljonko Apulanta-konserni teki voittoa tällä huikealla spektaakkelilla. Meinasi nimittäin vähän kapulat täristä, kun noustiin sille helvetillisen kokoiselle lavalle, eikä minkäänlaisesta positiivisesta keikkarutiinista ollut puhettakaan. En ollut ehtinyt juurikaan käydä luennoilla, ja tentti meni ihan penkin alle. Oli tyylikäs sisääntulo! Jäi sekin mieleen, kun Lindholmin Olli soitti tuohtuneena viikonlopun jälkeen. – Apulannalla on vuosien mittaan ollut joitakin isompia juttuja, eikä yhtäkään tapahtumaa ole lähdetty tekemään säästöliekillä. Kävelin sitten kaupungilla, menin yhteen soitinkauppaan ja ostin uuden kitaran. Sen jälkeen on tapahtunut yhtä ja toistakin, ja bändi pitää nimissään esimerkiksi maailmanennätystä kotimaan virallisen singlelistan kärkisijoista. Päätettiin myös, että Toni roudataan lavalle ison kantotuolin päällä. Selvisi, että hän on Amanda, kouluun juuri tullut amerikkalainen vaihto-oppilas. Kun lähdettiin, Glena tuumi: ”Stay healthy, stay strong”. Se avasi pelin väittämällä, että mä olen juottanut basisti Juki Lewiksen humalaan ennen Yön keikkaa. Vaikka soitettiin yli kolmekymmentä rallia, jengi ei lähtenyt litomaan. Reppu oli täynnä Danzigin, Misfitsin, Ramonesin, Descendentsin ja kumppaneiden logoja, ja Amanda kertoi diggaavansa samoista bändeistä. Ihmettelin asiaa, ja tyttö vastasi jotain englanniksi. Kun katsoo ilmakuvia loppukumarruksesta niin hornankattila on edelleen ihan tupaten täynnä. Jukilla oli vissiin ollut vähän turhan kova boogie lauteilla... Että antaa näiden koulujen olla, mä alan rokata ihan tosissaan. – Sen verran täytyy lisätä, että jos joku miettii stadikalla vetämistä, niin en suosittele sijoittamaan tapahtumaa kesäkiertueen alkajaisiksi. Nyt on nimittäin niin, että Pertti ”Spede” Pasanen teki aikoinaan kaikenlaisia keksintöjä, ja Spede oli sitten innovoinut tällaista lentävää esinettä johonkin saksalaiseen kilpailuun. Mikä olisi tarpeeksi siistiä. No, Spedellä oli nastolalaisella tehdasalueella työpaja, ja me sitten löydettiin tämä kabiini jostakin pusikosta sieltä alueen laitamilta. – Kyllähän jengiltä tullut ”maailmanluokan veto” -palaute jaksoikin sitten FAARAOKEIKKA RMJ-FESTIVAALILLA Sipe: – RMJ oli kovin juhannusjuhla 2000-luvun alussa. Että tässä on omakustannebändille tolkuttomasti hommaa, ja stressiä tulee pukkaamaan ihan hirveästi. Meidän luottomiksaaja Arska Laurila ilmoitti jo treenivaiheessa setin olevan aivan liian pitkä, mutta eipä muuten ollut
Mistä niin kovat inspikset ja kiksit tulivat. Se liittyy siihen, etten enää jaksa olla korrekti joka saatanan hetkellä. Ettei tässä nyt vaan kävisi niin, että kusi kihahtaa nuppiin. Make Nu Metal Great Again julkaistiin kesällä 2019. Tai kuten Apulannalta kuuluu kysyä: mites levy. – Se ei tosin liity stadikkahommiin. Ja arvaapa mitä. Menen siis kertomaan, että veisitkö tämän koslan muualle, kun tämä paikka on varattu yh-äidille ja sen kolmelle lapselle. Make Nu Metal Great Again -ep oli uuden albumin alkusysäys. Puhutaanpa siitä. Olen huomannut, että voin henki sesti paljon paremmin, kun en jätä kaikkia asioita muhimaan oman pään sisään. Silloin oli muutenkin päällä todella kovat inspikset ja kiksit, laulaja-kitaristi kuvailee. Epätrendikkäin juttu Mutta tosiaan, Sielun kaltainen tuote, yhtyeen kolmastoista hengentuote. Ja niin on muuten nykyäänkin, ainakin tavallaan, tuumaa Toni. Duunattiin ensin ykkösraita Lokin päällä lokki, ja saman tien rakennettiin pari muutakin. Ihan ”Ei tässä haluta kuulostaa kolmekymppiseltä yhtyeeltä, vaikka sellainen ollaankin.” K u v at : Ja rm o K at il a. – Niinpä! Nyt kun katsoo taakse, niin ainakin vuosina 1996–1997 oli vähän liikaa nestettä päässä. Otanpa esimerkin. – No, mites... – Onhan nu metal kuitenkin parasta musaa. Ep syntyi hyvin vaivattomasti, eikä meillä ollut minkäänlaisia paineita tai deadlineja. Kun yritettiin tehdä sitä silloin parikymmentä vuotta sitten, me ei oikein osattu. Eräskin kaveri ilmoitti, ettei hän taida enää viitsiä mennä katsomaan jonkun Bruce Springsteenin keikkaa tällaisen show’n jälkeen. Eikä meillä ollut silloin taitavia koneveijoja tai dj-osaston tyyppejä, mutta nyt niitä pyörii jaloissa enemmänkin, sanoo Toni. Jos minä esimerkiksi kurvaan marketin pihalle ja joku pitää Taunusta luvatta lapsiperhepaikalla, niin kyllähän se vituttaa. Ehkä. – Ajatuksena oli pukata seuraava levy pihalle syksyllä 2020, mutta kyseisen vuoden alkukeväällä iski rutto, ja homma tyrehtyi siihen paikkaan. Ei sellaista toimintaa jaksa katsella. 30 SOUNDI SOUNDI 31 lämmittää sydäntä. Mutta tarkoittaako myös tämä, että minulle on taas noussut kusi päähän. Tuolloin myös suunnitelmat seuraavan albumin suhteen olivat selvillä. – Eikä unohdeta sitä, että päätettiin julkaista kyseinen ep myös takia, että nu metal tuntui juuri silloin epätrendikkäimmältä jutulta, mitä me pystyttiin keksimään, hymähtää Sipe
Minä ja Sipe taas istuttiin vieressä ja ihmeteltiin. Tässä vaiheessa noin puolet albumista oli vielä sanoittamatta, ja tämän rähinän vaikutus omaan mielentilaani oli ihan järisyttävä, Toni huokaisee. – Ensin tuli toki korona, ja se vaikutti ihan helvetisti herkän muusikon sieluun. Jos asioita ei ole tähän mennessä saatu selväksi, niin jossakin on aika paljon vikaa. Toisaalta: jos joku asia puristaa liikaa, ei sekään ole hyvä juttu. Väännä siinä nyt sitten virne naamalla! Järisyttävä vaikutus Jos aiemmin syntynyt Lokin päällä lokki jätetään laskuista, tuore Apulantateos on löytänyt uomansa dramaattisen maailmanajan puristuksessa. Apulannasta on muodostunut meille elämäntyö, eikä eläkkeelle jääminen kiinnosta edelleenkään yhtään, sanoo puolestaan Sipe. 30 SOUNDI SOUNDI 31 aluksi ajattelin, että nythän tässä on hienosti aikaa vääntää, kun maailma on säpissä eikä mihinkään voi mennä. – Meidän repertuaarissa on periaatteessa kolme biisiä: perinteinen punkhenkinen rallatus, heavypastissi ja tunnepitoinen hituri. Helvetti soikoon... No, rutto ja sota eivät ole ollenkaan kivoja asioita, mutta kyllähän ne tarjosivat sanoittajalle inspiraatiota. Wirtanen puhkeaa nauramaan. Sitten tuli Venäjän karmaiseva hyökkäys Ukrainaan. Bändin luonnollisesti tunnistaa, mutta levy on silti omissa maailmoissa viihtyvä kolhoosi. Sitä on aikojen saatossa glorifioitu vähän liikaa, että taiteilijan pitäisi järsiä kuivaa reikäleipää ja hytistä kylmässä teltassa ja vasta sitten alkaa tulla aitoa ja hyvää taidetta. – Meidän viitekehyksessä Sielun kaltainen tuote on todella tummasävyinen teos, niin musan kuin sanoitustenkin suhteen. No, hyvä tunnelma kosahti aika pian, ja päälle iski yleinen lamaannus. No, jos minulta kysytään, niin albumilta paistaa läpi kova soittamisen palo ja intohimo tätä juttua kohtaan, nyökkää Sipe. Sehän on ihan paskapuhetta, Toni puuskahtaa. Väännetäänpä rautalangasta: kun maailman meno ahdistaa tarpeeksi, kerrottavaa alkaa löytyä. Tuovinen (Jyrki, tuottaja) liidasi, Mäkinen (Ville, basso) loihti massiivisia alataajuuksia ja muita äänimaailmoja ja dj Infekto väänsi kaikenlaisia säksätyksiä. Albumin yleissoundi ja -tunnelma on varsin melankolinen. Albumi siis valmistui pitkän ajan kuluessa, kappale kerrallaan. Kun tehtiin lättyjä takavuosina, varattiin jokunen viikko jostain pajalta, ja siinä ajassa levy myös duunattiin. – Joku oli äskettäin laskenut, että Apulanta on julkaissut melkein kolmesataa biisiä. Se ei sinänsä ole mikään ihme, sillä pandemian ja sodan keskellähän tätä kakkua leivottiin kasaan. – Eräs ajatuksista oli se, ettei tässä haluta kuulostaa kolmekymppiseltä yhtyeeltä, vaikka sellainen ollaankin. Huomio saa Wirtasen nyökkäämään. Ja katso: materiaalia alkoi taas tulla, ja Lokki sai seuraa 60 uutta ongelmaa -kappaleesta. Uuden levyn tekemisen taustalla lymyili sellainen lavea ajatus, että pystyttäisiinkö me toteuttamaan kaikki meidän biisit nu metalin hengessä ja sen elementtejä hyväksi käyttäen – toki hyvillä kertseillä varustettuna, kuvailee Toni. – Mitähän helvettiä sitä sitten tekisi. Nyt viikkoja oli rajattomasti ja meillä oli mahdollisuus veivata koska tahansa, mutta se ”koska tahansa” tuntui sopivan yllättävän harvoin... – Toki me huomattiin varsin pian sekin, että oma studio ja deadlinen puute johtaa kaiken hyvän ohella myös siihen, että projekti etenee järjettömän hitaasti. Jos Apulanta tekee kolmattatoista levyä, niin kyllä sen täytyy lähteä siitä kantavasta fiiliksestä, että tätä on pirun kiva vääntää, Toni puuskahtaa. Toisin sanoen: mistä helvetistä tässä voi enää kirjoittaa. Vähän satunnaisemmalta Apulannan ystävältä on saattanut mennä ohi sellainen asia, että Toni Wirtanen on ollut mukana valmistelemassa useita kansainväliseenkin levitykseen päätyneitä sotakirjoja. Eihän me osata mitään muuta! Keikalla Apulantakolmikko Toni Wirtanen, Sipe Santapukki ja Ville Mäkinen laajenee muutamalla apukädellä. Seuraavaksi syntyivät 3Dkriisit ja 9 väärää kättä, ja sitten nämä kolmella jaettavat numerobiisit olivat kasassa. – Tuo on ainakin osittain totta. – Myös tekstit lähtivät ihan uuteen suuntaan. Ja sitten kun meillä oli tasokas paja pystyssä, tuntui vähän tyhmältä olla käyttämättä sitä. Jo mainitut ”numerobiisit” syntyivät koronan kuristusotteessa, kun taas kappaleet Sielun kaltainen tuote, Morfiini, Kämmenen kuva poskeen, Diagnoosi ja Varjoksi varjolle valmistuivat Venäjän käsittämättömän invaasion jälkeen. Yläkuvassa tulitukea Wirtaselle antaa kitaristi Pauli Hauta-aho.. – Tärkeintä on joka tapauksessa se, että inspiraation lähde löytyy aina jostain, myös kolmenkymmenen vuoden jälkeen. Mutta samalla täytyy painottaa, että kun kaikkien aikataulut sitten osuivat yksiin, tekeminen oli hemmetin kivaa. Wirtasen nimi löytyy muun muassa Talvisota 1939–1940sekä Jatko sota ja Lapin sota 1941–45 -opusten kannesta. Pystyittekö asettamaan tällaiselle levylle mitään suurempaa kokonaistavoitetta. Yhdelläkään meidän vanhemmalla levyllä ei taida olla näin vähän toivoa. – Seuraavaksi päätettiin rakentaa oma studio Apulandiaan. Skaala ei ole tällä kerralla mieletön, ja se on pelkästään hyvä asia. Jossakin vaiheessa pohdin sitten sitäkin, että ovatko biisit vähän liiankin samankaltaisia toisiinsa nähden. – Kun tämä vitun sota puhkesi, aloin tietenkin seurata sitä reaaliajassa 24/7. Ensinnäkin sen, että albumi on hyvinkin uniikki tapaus. Jos aiemmin syntyneisiin lauluihin päätyi vähän enemmän itsetutkiskelua, niin se oman perseen zoomaus loppui tasan sillä hetkellä, kun tuossa vieressä alettiin tehdä kolmatta maailmansotaa. – Nyt kun kuuntelen lopputulosta, tajuan muutamia oleellisia juttuja. En saanut aikai seksi mitään järkevää pitkään aikaan, eikä väkisin tekeminen ole mikään optio. En tietenkään kirjoittanut pandemiasta suoraan, mutta kyllähän ne aktiivisena mielen päällä olleet ajatukset ja pohdinnat päätyivät taiteeseen mukaan, tavalla tai toisella. Niinpä niin. No, mennään posin kautta: tulipahan kerrankin tehtyä linjakas kokonaisuus, eikä mukaan ole tungettu kaikkia mahdollisia sävyjä
– Kävin läpi Bermanin kappaleita ja yritin opiskella ja ymmärtää, miten voisin olla hieno kirjoittaja, kuten hän oli, Furman kuvailee vuonna 2019 kuolleen Bermanin vaikutusta musiikilleen. All Of Us Flames edustaa 36-vuotiaan Ezra Furmanin uralla uutta ajanjaksoa, sillä se on ensimmäinen levy sen jälkeen, kun Furman tuli julki transnaisena keväällä 2021. Mutta mitkä asiat tekevät kirjoittajasta hienon. Uudella albumillaan Furman kertoo saaneensa paljon innoitusta etenkin 1960-luvun pop-yhtye The ShangriLasista sekä David Bermanin (Silver Jews, Purple Mountains) tuotannosta. All Of Us Flames -albumia kirjoittaessaan Furman kertoo pohtineensa sitä, C hicagosta kotoisin oleva Ezra Furman aloitti uransa vuonna 2006 perustetussa Ezra Furman & The Harpoons -yhtyeessä. Syvällisten ja pohdiskelevien vastauksien vastapainoksi Furman tapailee sointuja, kenties tunnelman tai jännityksen keventämiseksi. Nihilismi ei auta ketään, painottaa Ezra Furman. ”Julkisuudessa oleminen on vaikeampaa transihmisille.” K u v a: To n je Th il es en. Juuri kuudennen soololevynsä julkaissut yhdysvaltalaisartisti uskoo, että ihmiset voivat valita rakkauden. Vaihtoehto rockista, 1960-luvun popista, punkin rouheudesta sekä folkista ammentavan Furmanin soolo ura on ennättänyt elokuussa julkaistun All Of Us Flamesin myötä jo kuudenteen albumiinsa. Jos olet tylsistynyt maailmaan, hyvä kirjoittaja saa käännettyä sen ympäri ja tehtyä siitä mielenkiintoisemman. Mitä jos ajattelisin aivojani lannoitteena ja ajatuksiani pieninä kasveina, jotka kurottavat taivaaseen. Videoyhteyden päässä oleva Furman näppäilee kotonaan akustista kitaraa haastattelun ohessa. Ihmismieli on kasa paskaa Furman sanoo yrittävänsä itse tehdä maailmasta mielenkiintoisemman lause kerrallaan. Ezra Furmanin uuden All Of Us Flames -albumin laulut eivät artistin mukaan kerro suoranaisesti hänestä, vaan kappaleiden on tarkoitus antaa voimaa häntä lähellä oleville yhteisöille. Hän nostaa esimerkkinä kolme lausetta uuden albuminsa Poor Girl A Long Way From Heaven -kappaleesta: ”The human mind is a pile of shit / New life takes root in it / Grows into the most complicated formations.” – Tuo ajatus muuttaa tapaani hahmottaa, mitä aivoni tekevät kun ajattelen. Teksti: Mirko Siikaluoma On realistista unelmoida paremmasta – Hyvä kirjoittaja saa maailman näyttämään erilaiselta tavalla, joka saa kuulijan huomaamaan oman elämänsä. Hyvä kysymys, Furman vastaa ja summaa hetken mietittyään, että parasta, mitä kirjoittaja voi tehdä, on saada maailma näyttäytymään uudenlaisena
Monet levyn kappaleista syntyivät kin autossa parkkipaikalla. – Minusta tuntuu, että monet ihmiset ovat muuttuneet viime aikoina nihilisti semmiksi. Furmanin mielestä kirjoittaminen on pohjimmiltaan hyvin henkistä. Nihilismi on tuntunut minusta aina todella tylsältä ja se ei auta mitään. Asiat ovat olleet minul le valkoihoisena ihmisenä helpompia ja vanhempani pystyivät tukemaan minua urani alkuvaiheessa. – En tiedä, onko se minun tehtäväni. Furman pitää musiikkibisneksessä esillä olemista hankalana myös naisille, koska suurennuslasin alla oleminen voi olla hyvin lannistavaa ja uuvuttavaa – oli tarkasteleminen sitten vaivihkaista tai näkyvää. Vuoden 2022 aikana kiihtynyt inflaa tio on lisännyt entisestään uraansa aloit tavien artistien haasteita, mikä harmit taa Furmania. Furmanin mielestä aiempiin levyihinsä verrattuna vähemmän hänestä itsestään. Vähemmistöön kuuluminen tekee myös musiikkibisneksessä menestymi sestä hankalampaa, Furman sanoo. Ura kehitystä haittaavat asiat kasautuvat helposti vähemmistöön kuuluvan artis tin harteille ja moninkertaistavat artistin paineita ja haasteita. Olen asemassani varmaan uupuneempi kuin cismies olisi, ja olen lähempänä urani lopettamista, Furman tunnustaa. Furman kertoo haluavansa korostaa lauluillaan sitä, ettei sivilisaatio ole päät tymässä, vaikka kriisien määrä maail massa ei ole ainakaan vähentynyt viime vuosien aikana. – Lilac And Black kertoo queernaisten jengistä. Mietin, voisivatko nämä laulut antaa jo tain näille yhteisöille, rabbiksi opiskeleva Furman kuvailee. Voimme ottaa tulevaisuuden vastaan rakastaen ja välittäen toisistam me sen sijaan, että vaan doomscrollai simme ja hyväksyisimme maailman ikä vät asiat sellaisinaan. – Osa minusta ei halua puhua näistä asioista, koska en haluaisi valittaa: olen ollut onnekas ja minulla on ollut etuoi keuksia urallani. – En yritä pitää itseäni musiikkini ulko puolella. Furman sanoo olevansa ylpeä siitä, että voi omalla artistiudellaan ja esimer killään rohkaista muita vähemmistöi hin kuuluvia unelmoimaan enemmän. Miten Furman haluaisi tehdä musiik kialasta paremman paikan vähemmis töille. – Yksivuotiaamme oli juuri aloittanut päiväkodissa, mutta päiväkoti pistettiin pandemian vuoksi kiinni ja ystävämme muutti asumaan olohuoneeseemme, ei kä kotona ollut juuri tilaa musiikille. Totta puhuakseni olen aika uupunut. – Joskus liberaalien ihmisten on vai kea uskoa, että myös musiikkibisnekses sä on ennakkoluuloisia ihmisiä. – Nuorten bändien on niin vaikea päästä alkuun, koska bensiini on niin kallista ja kiertäminen on pandemian jäljiltä vaikeaa. On realistista sanoa, että ”meidän täytyy elää ja uskoa, että tulem me loistamaan.” Olosuhteet opettivat All Of Us Flamesin kirjoitusprosessi oli Furmanille haastava. Yksi albumin selvästi yhteisöllisimmis tä kappaleista on Lilac And Black, jonka Furman on omistanut queeryhteisölle. – Mielestäni en ole eskapisti tai elä fanta sioissa. Kaikkia meitä ihmisiä jo nimellään kin korostava All Of Us Flames kertoo. Toivoisin ennemmin, että heterot antai sivat enemmän tilaa queerihmisille. Siksi aina, kun Furman sai lapselleen hoitajan pariksi tunniksi, hän otti kitaran ja vihkon ja lähti autollaan luonnon ää relle. Toivoisin, että aloitta villa bändeillä olisi paremmin mahdol lisuuksia. Koronapandemian alkuaikoina Furmanilla oli tavallista vä hemmän aikaa kirjoittaa musiikkia, mut ta se pakotti hänet kirjoittamaan tehok kaammin. Etuoikeuksista huolimatta queerih misenä julkisuudessa ja musiikkialalla oleminen on uuvuttavaa. – Joten millainen tulevaisuudesta on tulossa. Totta kai minun musiikkini ker too minusta, mutta nyt se kertoo laajem min maailmasta ja miltä se näyttää sil missäni. Onkin kiinnostavaa kuulla, millaisena ympäristönä hän pitää musiikkibisnestä marginalisoitujen ryh mien jäsenille. En olisi varmaan kirjoittanut yhtä hyvin, jos olo suhteet olisivat olleet toisenlaiset. Furman pitää uusia laulujaan yhtei söllisinä teoksina, jotka on tarkoitettu erityisesti sellaisille yhteisöille tai yhteis kunnan alaryhmille, joihin hän itse kuu luu. Hänen tavoitteenaan on saada ihmiset näke mään tulevaisuus tavalla, joka on kiin nostava ja innostava. Joskus ennakkoluulot ovat niin hienovaraisia, ettei niitä edes näe. Valitettavan mo ni näkee ihmisyyden synkkänä. – Ajattelin etenkin, miten kappaleeni resonoivat queeryhteisössä, juutalais yhteisössä tai sosiaalisen oikeudenmu kaisuuden puolesta taistelevien mielissä. – Olen miettinyt sitä paljon viime ai koina, hän sanoo ja jatkaa hetken ajatel tuaan: – Sitä ei välttämättä edes huomaa, mut ta mielestäni julkisuudessa oleminen on vaikeampaa transihmisille. miten ihmiset suhtautuvat sivilisaatioon ja lajin tulevaisuuteen. Suurennuslasin alla Ezra Furman käsittelee taiteessaan mar ginalisaatiota, sukupuolta ja seksuaali vähemmistöön kuulumista laajasti ja omakohtaisesti. – Kun minulla oli vähemmän aikaa käy tettävissä, minun piti käyttää kirjoitta mi selle oleva aika tehokkaammin. Hän uskoo siihen, että queerartistien näkymi nen luo mahdollisuuksia muille marginalisoiduille. – Uskon, että se on transnaisille vielä haastavampaa. Se on erityisesti tietylle ryhmäl le omistettu kappale
Soundin haastattelema Matt Helders kuvassa oikealla. Edessä Alex Turner, hänen vieressään Nick O'Malley ja Jamie Cook. K u v a: Z ac ke ry M ic h ae l 34 SOUNDI. Teksti: Mikko Meriläinen Uusi Arctic Monkeys -albumi The Car on yhtyeelle epätyypillisesti suorastaan melankolinen, ja sitä korostaa runsaat jousisovitukset
Tarinasta seuraa hauska ajatusleikki. Arctic Monkeysin The Car -albumin kansikuvassa jököttää mikäpä muukaan kuin auto. – Ensimmäisillä levyillämme soitimme paljon livenä. Tällä kertaa mukana on kuitenkin enemmän sovituksellista vaihtelua sekä laajempaa dynamiikkaa, jota vahvistaa monin paikoin yltäkylläisenä soivat jouset. Kannen julkistuksen jälkeen joukko innokkaita Twitter-käyttäjiä alkoi selvittää, mikä auto kaukaa otetussa kuvassa on. Koulussamme oli pimiö, joten opin hallitsemaan tekniikan. Ja sattui niin, että valokuva inspiroi Alexia kirjoittamaan kappaleen The Car. On siis teoriassa mahdollista, että kahdesta harrastuksesta voiton olisikin vienyt valokuvaus. Lopulta oli vain loogista, mikä yhtyeen seitsemännen albumin nimeksi ja kanneksi päätyi. – Tajusin kuitenkin pian, että olen parempi rumpalina. – Se taitaa olla totta, vaikka kyse on sattumasta. – En ole täysin ehdoton sen suhteen, ja on minulla digikamerakin, mutta minä vain satun pitämään filmistä. Hän esittelee kuviaan Instagramtilillään, ja huomattavan usein kuvissa näkyy juuri tuon aikakauden autoja. Muistan, miltä minusta siinä hetkessä tuntui. Paino sanalla filmi, Helders on nimittäin vannoutunut analoginen filmikuvaaja. V alokuvauksesta voisi toki jutella vaikka koko haastatteluajan, mutta lienee parempi ohjata keskustelu takaisin Arctic Monkeysin uuteen albumiin. Helders on innokas valokuvaharrastaja. En voi vain tykittää tuhatta ruutua ja valita niistä yhtä hyvää. Ja kaikki tuon ajan tavara näyttää hyvältä filmillä. Konsensukseksi muodostui, että auto muistuttaa 80-luvun lopun Toyota Corollaa. – Olen valokuvannut yhtä kauan kuin olen soittanut rumpuja, siis jostain 16-vuotiaasta. – Se olisi ollut mahdollista, Helders nauraa. Aloin kuitenkin kuvata enemmän vasta sitten kun aloimme tehdä kiertueita ja pääsin uusiin paikkoihin. Tapahtumien järjestys saattaa yllättää, nimittäin ensin oli valokuva autosta. – Nykyään käytämme paljon enemmän aikaa soundin ja sovitusten miettimiseen, mikä osaltaan lisää tunnetta Mitä yhteistä on brittilistan ykköspaikan vakiovieraalla Arctic Monkeysilla ja filmikuvaamisella. K anteen sisältyy epäilemättä tahallista komiikkaa. Ajattomuudeksikin sellaista tavataan kutsua. Molempia tuntuu leimaavan kaipaus olla irti modernista estetiikasta. Pidän siitä, että filmi pakottaa miettimään kuvaamista tarkemmin. The Car tuntuu hyvin luontevalta jatkolta neljän vuoden takaiselle Tranquility Base Hotel & Casinolle, jolla Alex Turner vaihtoi kitaran pianoon ja löysi lopullisesti sisältään croonerin. Filmille kuvatessani muistan jokaisen ruudun, jonka olen kuvannut. Otin muutaman kuvan, ja tästä ruudusta pidin erityisesti. Ainakin rumpali Matt Helders, joka jutteli Soundille kahdesta intohimostaan: vanhalla tekniikalla valokuvaamisesta ja ajattoman musiikin tekemisestä 20-vuotiaassa yhtyeessään. – En tietenkään tajunnut ottaa silloin selvää, mikä ja kenen auto se on, mutta henkilökohtaisesti minäkin uskon, että Toyota Corolla se on, Helders nauraa. Mutta nautin molemmista yhä yhtä paljon kuin silloin. En voi vastustaa kiusausta vetää yhtäläisyyksiä Matt Heldersin filmikuvausharrastuksen ja yhtyeen nykyisen musiikin välille. Helders päätyi 20 vuotta sitten perustamaan kavereidensa kanssa Arctic Monkeysin sattumalta, ja aluksi se olikin vain hauska harrastus. Painoimme reciä ja tallensimme biisin, ei sen kummempaa. Los Angelesissa hän on nytkin, vaikkakaan ei enää samassa asunnossa. Alex on tietenkin Arctic Monkeysin laulaja ja pääasiallinen biisintekijä Alex Turner. Kun käveleksin ympäriinsä näillä seuduilla, näen paljon tuollaisia autoja hylättyinä. Helders ei tyrmää ajatusta. – Otin kuvan muutama vuosi sitten asustellessani Los Angelesin alakaupungilla, kertoo Arctic Monkeysin rumpali Matt Helders videoyhteyden välityksellä. Uuden ja vanhan välimaastossa K u v a: Z ac ke ry M ic h ae l SOUNDI 35 ”Britanniasta poissa oleminen on antanut minulle uutta perspektiiviä kotimaahani.”. – Tuo oli näkymä ikkunastani. Lähetin sen Alexille ihan vain näyttääkseni, millaisen kuvan olin ottanut uudella 90-millisellä linssilläni
”Meille ainoa keino selviytyä yhtyeenä on kyky mennä eteenpäin ja kehittää soundiamme matkan varrella.” K u v a: Z ac ke ry M ic h ae l. – Joka kerta kun meidät on palkittu ottamastamme riskistä, on se kasvattanut itseluottamustamme. – He olivat ikäisiämme, kun aloitimme, ja he ovat ikäisiämme nyt. Meissä on aina ollut sitäkin puolta, mutta iän myötä se on luonnollisesti mennyt tähän suuntaan. – Prosessi vei tällä kertaa paljon kauemmin kuin normaalisti, Helders kertoo koronan aiheuttamiin vaikeuksiin viitaten. Konkreettinen osoitus tästä saatiin, kun 8-vuotiaana Youtube-sensaatioksi noussut ja muun muassa Dave Grohlin battleen haastanut ihmelapsirumpali Nandi Bushell ylisti Heldersiä suosikikseen. Helders kertoo, että The Carin oli tarkoituskin jatkaa siitä, mihin edeltäjänsä jäi. He päätyivät myös äänittämään yhdessä muutaman rumpujamivideon. – Olen aina luottanut juuri siihen, Helders sanoo. Täysin nikottelematta muu yhtye ei kuitenkaan Alex Turnerin Tranquility Base Hotel & Casinoa varten tuomia pianodemoja aluksi niellyt. Se tuntuu luonnolliselta siinäkin mielessä, että myös ne 20 vuotta yhtyeen matkassa pysyneet fanit ovat kasvaneet ja muuttuneet. The Car on tunnelmaltaan melankolinen. – Mutta jo varhaisiin demoihin soitimme kiippareilla juttuja, jotka halusimme lopulta toteuttaa jousilla. Se oli hauskaa, ja se on edelleen hauskaa keikoilla. 36 SOUNDI 36 SOUNDI ajattomuudesta. Mutta ei tämän ole tarkoitus olla myöskään täysin retroa. – Niinpä! Mutta omituista on, että jotenkin saamme kaikki ne biisit toimimaan samalla keikalla. Pyrin hillitsemään itseäni ja soittamaan rytmejä, jotka näyttävät ehkä paperilla helpoilta mutta jotka on vaikea saada toimimaan hyvin. J ouset tosiaan hallitsevat The Caria. He kutsuivat minut jammailemaan, ja se oli Arctic Monkeys on seitsemällä albumillaan tehnyt 20 vuodessa pitkän matkan. Itse asiassa hänen isänsä taitaa vastailla hänen Instagram-viesteihinsä. Eivät koko albumia, mutta aina kun ne astuvat näyttämölle ne varastavat koko show’n. Matt Helders kertoo, että ajatus jousista syntyi jo albuminteon alkuvaiheessa. Mutta lopulta meidän täytyy vain luottaa, että koska me teemme sen, lopulta se kuulostaa meiltä. Pystymme rakentamaan setin, jossa on järkeä. – Minä keskityin pitkään siihen, että yritin keksiä mahdollisimman omaperäisiä biittejä. Mutta täytyy lisätä, että yllätyn aina kun eturivissä on nuoria, jotka ovat syntyneet silloin kun debyyttimme ilmestyi. Helders huomauttaa myös, että tyylin muutos on vaatinut heidän kehittymistänsä muusikkoina. Se on kiehtovaa. – Meille ainoa keino selviytyä yhtyeenä on kyky mennä eteenpäin ja kehittää soundiamme matkan varrella. Nykyään kuitenkin pyrin olemaan rumpali, joka miettii, mikä sopisi kuhunkin biisiin. – Alexille oli todella tärkeää, että jousia on siellä, missä niitä tarvitaan mutta ei siellä, missä ei tarvita. Siinäpä adjektiivi, joka olisi ehkä kaikkein huonoiten kuvannut ensimmäisten albumiensa aikaista Arctic Monkeysia. Pyrimme jonnekin välimaastoon, missä uusi yhdistyy toisesta ajasta saatuun inspiraatioon. Se herättää ajatuksia siitä, sopiiko tämä meille ja saammeko sen kuulostamaan meiltä. – Äänitimme levyä sattumalta aika lähellä paikkaa, missä Nandi asuu, joten laitoin hänelle viestiä Instagramissa. Siihen nähden, että Helders tarttui rumpuihin lähinnä koska bändin muut soittimet olivat jo varattuja, on hänestä kehittynyt huomattavan monipuolinen ja arvostettu rumpali. Nykyään eri paikoissa asuvat jäsenet ovat säilyttäneet yhteisen asenteen ja tähtäimen tekemisissään, joten ihmeempiä riitojakaan ei soittajien kesken juuri ilmaannu. – Prosessin alussa on aina keskustelua bändin kesken, etenkin kun kyseessä on jotain tuollaista, mitä Alex on visioi nut täysin itsenäisesti, ja jotka nojaavat muutenkin tavallista vähemmän yhteistyöhön. Varmuutta The Carin tekoon antoi epäilemättä sekin, että monia hämmentänytkin Tranquility Base Hotel & Casino meni jokaisen edeltäjänsä tapaan Brittien listaykköseksi. Vanhoilla levyillämmekin oli haikeampia hetkiä, jossain siellä kaaoksen keskellä, ja nyt ne nousevat esiin uudella tavalla. Luulen, että niitä tuli lopulta juuri oikea määrä. Häneltä itseltään se on vaatinut rumpujen soittoon uudelleen asennoitumista. Sama tapahtui myös Humbugin kohdalla, Helders huomauttaa viitaten Josh Hommen kanssa työstettyyn kolmanteen albumiin, joka ensimmäisen kerran lavensi yhtyeen suoraviivaista soundia
Mitä seuraavaksi. todella hauskaa. Millaisia rumpaleita itse fanitit aloittaessasi. – Tätä levyä tehtiin kauan, mutta se tuntuu yhä tuoreelta. Emme oikeastaan koskaan isommin riitele, ja kaikkien ideat otetaan vastaan. 24 95. Kaikki sai kuitenkin alkunsa Sheffieldissä vuonna 2002. Halutessaan Heldersin on helppo palata ajatuksissaan 20 vuoden takaiseen Sheffieldiin. Toisin sanoen bändin dynamiikka ja keskinäiset välimme ovat pysyneet hyvin samankaltaisina. Saa nähdä, miltä meistä tuntuu kiertueen jälkeen. Menem mekö suoraan studioon, ja jos menemme, niin saammeko vaikutteita siitä, mitä tulemme seuraavien kuukausien aikana maailmalla näkemään. Mutta aina kun olemme yhdessä, kaikki palaa ennalleen. Sen kun vain laittaa soimaan Arctic Monkeysin varhaisen demokokoelman, joka löytyy Youtubesta nimellä Beneath The Boardwalk. Nandi on mahtava tyyppi. Jossain vaiheessa joku päätti laittaa ne internetiin. – Rehellisesti sanoen meillä ei ole pienintäkään ideaa siitä, Helders vakuuttaa. Jari Korkki MANSEROCK JÄI SOIMAAN Kaiken kattava rock-eepos manserockista ja sen vaikutuksesta Suomen musiikkimaailmaan. – Meillä oli tapana äänittää muutama demobiisi cd:lle ja jakaa niitä keikoilla. – Me olemme aina onnistuneet säilyttämään bändin sisällä yhteisen asenteen ja tähtäimen sen suhteen, mitä tahdomme. – Hassua kyllä, suosikkini oli The Hivesin Chris Dangerous! Hän oli tähti, ihan yhtä iso osa kokonaisuutta kuin laulajakin, Helders muistelee vuosituhannen vaihdetta. Onko luvassa taas yksi äkkikäännös vai looginen jatko-osa. – Britanniasta poissa oleminen on antanut minulle uutta perspektiiviä kotimaahani. – Mutta muistan myös, kun näin koulun jälkeen tv:ssä Buddy Richin, enkä tajunnut yhtään mitä tapahtuu. Musiikillisesti paljon on toisin noista ajoista, mutta missä mielessä Arctic Monkeys ei ole muuttunut. Itse en edes muista, mitä biisejä siellä on. Ajattelin vain, että mitä ikinä tämä on, haluan olla osa sitä. – En tunne itseäni niin vanhaksi, että siitä voisi olla noin kauan, Helders nauraa. L os Angeles on ollut Matt Heldersin koti jo kymmenen vuoden ajan, ja Arctic Monkeysin jäsenet ovat muutenkin levittäytyneet laajalle. Aina kun palaan sinne, näen asiat eri tavalla ja osaan arvostaa kaikkea enemmän. – Se ei ole itsestäänselvyys, etenkään kun kaikki meistä ovat muuttuneet ja asummekin eri paikoissa. Luulen sen johtuvan siitä, että tunsimme toisimme jo ennen bändiä, joten se ei ole ainoa meitä yhdistävä asia
Juuri niihin aikoihin tuntui hirveän kannustavalta, että ansioitunut muusikko sanoi jotakin tuollaista! Kohta keikka onkin jo alkamassa, ja Ylönen, basisti Eero Heinonen, rumpali Aki Hakala sekä uusi kitaristi Emppu Suhonen kerääntyvät rinkiin lavan vierelle. The Rasmuksen on määrä nousta Helsingin jäähallin täyttäneen kansainvälisen fanijoukon eteen reilun tunnin kuluttua, ja laulaja Lauri Ylönen hymyilee leveästi. Teja (Kotilainen, manageri) oli hommannut meille erikoispaikat ihan lavan vierestä, ja jossakin vaiheessa Angus Young tuli vetämään kitarasooloa todella lähelle. Teksti: Timo Isoaho Lämpimiä onnen aaltoja The Rasmuksen menneet vuodet ovat olleet melkoista vuoristorataa, ja yhtye on matkannut yksinäisen synkkyyden melankoliasta kollektiivisen eheytyneisyyden ytimeen. Juuri tällä hetkellä The Rasmus -keulakuvaa ilahduttaa erityisesti se, että vuonna 1994 perustettu helsinkiläisyhtye pääsee tuossa tuokiossa soittamaan ensimmäisen oman hallikeikkansa Suomessa – ja nimenomaan Helsingin jäähallissa. Teja oli ihan innoissaan, mutta minulta se legendaarinen hetki meni valitettavasti ohi. Innostuksen syitä ei tarvitse kaivaa kovin syvältä. Sitten satuin törmäämään Michaeliin, ja hän hehkutti Chillin olevan aivan mahtava biisi. Tuo konsertti vaikutti aika paljon siihen, että minustakin tuli rockmuusikko, Lauri hymyilee. Toisin sanoen vaikeat ajat ovat jääneet taakse, ja The Rasmuksen moottorit hyrräävät taas täydellä teholla. – Joitakin vuosia myöhemmin tulin tänne katsomaan AC/DC:n konserttia. Aivan niin kuin aina takavuosinakin. – Kun Chill aikoinaan ilmestyi, meidän niskaan tuli rapaa moneltakin taholta. Nopea halaus ja ylös parrasvaloihin. N ordenskiöldinkadun pyhätön pukukoppikäytävällä porisee lupaavasti. Hänen on määrä nousta The Rasmuksen kanssa lavalle, ja esityslistalla on 21 vuotta sitten julkaistu Chill. Olin nimittäin kumonnut juhlajuomia sen verran reilusti ennen hallille saapumista, että iso osa AC/DC:n keikasta meni nuokkuessa. Bändin pitkään odotettu Rise-albumi on viimein julkaistu ja nelikon edessä siintää pitkä rivi esiintymisiä eri puolilla maailmaa. Tekemisen meininki Siirrytäänpä sitten kymmenisen kilometriä itään Herttoniemen kulmille. Nyt kaikki näyttää paremmalta kuin pitkiin aikoihin, ja yhtye suunnittelee innolla tulevien vuosien seikkailuja. Ja aivan niin kuin aina tulevina aikoinakin. The Rasmus on kokoontunut äskettäin K u v a: Tim o Iso ah o 38 SOUNDI K u v at : Ti m o Is o ah o. Harmittihan se jälkikäteen! Gunnareiden tai AC/DC:n miekkosia ei tänään näy, mutta Suomen kansainvälisin rocktähti Michael Monroe on paikalla saksofoninsa kanssa. – Näin tämän saman katon alla Guns N’ Rosesin ja illan avausbändi Skid Row’n keikat elokuussa 1991, ja se oli järisyttävä kokemus 12-vuotiaalle musa diggarille. Fiilis oli vähän matalalla
Ajankohtaiseksi The Rasmuksen tekevät reissu Euroviisuihin, Ari Väntäsen yhtyeestä kirjoittama kirja sekä uunituore The Rise -albumi.. ”Eurooppa oli ihan täydessä koronakaaoksessa, mutta me oltiin Meksikossa esiintymässä Guns N’ Rosesin ja kumppaneiden kanssa.” Lämpimiä onnen aaltoja K u v a: V en la Sh al in SOUNDI 39 The Rasmuksen 1990-luvun puolivälissä käynnistynyt ura on pitänyt sisällään monia vaiheita. Ihan aluksi funkia koheltaneet teini-ikäiset muusikot kypsyivät vuosien mittaan kansainväliset mitat täyttäväksi rockbändiksi. Nousuja ja laskuja historiaan mahtuu, ja nyt eletään vahvaa nousukautta
– Nyt on vähän samanlainen tunnelma. Tunnelma oli vähintäänkin hai kea. – Eurooppa oli ihan täydessä korona kaaoksessa, mutta me oltiin Meksi kossa esiintymässä Guns N’ Rosesin ja kumppaneiden kanssa. Vaikka työskentely ei edennytkään toivotulla tavalla, muusikot saivat sil The Rise -albumin syntytarina oli klassinen vaikeuksista voittoon -kertomus. Harjoitustila sijaitsee erään omakoti talon alakerroksessa, ja bändin nelikko hehkuu tyytyväisenä. – Meillä on niin sanottu tekemisen meininki, ja ollaan jo alettu kirjoittaa uu sia biisejä vaikka Riselevyn varsinainen rundi ei ole edes käynnistynyt. Jezebel on bändin suurimpia hittejä moniin vuosiin. – Jäi turhankin elävästi mieleen, kun Lauri puuskahti jossain vaiheessa, että helvetti jätkät, tästä hommasta ei tule yhtään mitään, muistelee Aki. 40 SOUNDI 40 SOUNDI vuokraamansa treenikämpän uumeniin. Tahmeasta alusta huolimatta biisinkirjoitus sujui lopulta paremmin kuin aikoihin, mikä on huomattu myös kuulijoiden keskuudessa. Tuoreen materiaalin valmisteleminen tuntuu hienolta, ja kun fiilis on tällainen, me ei haluta suitsia itseämme, Aki lisää. Oma ja bän din huono fiilis ahdisti ihan älyttömästi. – Meidän piti startata sessiot tuottaja Jon ”Joshua” Schumannin kanssa Eng lannissa huhtikuussa. Minä lensin Havaijille, Eero matkusti Austra liaan ja Aki ja Pauli taas palasivat Suo meen. Ihan kuin oltaisiin tultu taas kotiin, mut ta samalla ollaan kuitenkin uuden hie non aikakauden alussa. Me kyllä yritettiin, mutta kyseinen malli ei vaan toiminut kovin hyvin. Kehon läpi menee todella lämpimiä onnen aaltoja, kun ajattelen bändin nyky hetkeä, hymyilee Lauri. Siitä ei tieten kään tullut mitään, kun kukaan ei voi nut matkustaa minnekään, huokaa Aki. Tosin vasta sen jälkeen, kun levyn tekemiseen liittyneet suun nitelmat oli laitettu uusiksi. Yleisöllä näkyi jo maskeja ja kumihanskoja, ja fiilis oli kaikessa epätietoisuudessa sellainen, että kuollaankohan me kohta kaikki, miettii Eero. K u v a: V en la Sh al in K u v at : Ti m o Is o ah o. – Keikka meni hyvin, ja sen jälkeen me lähdettiin omiin suuntiimme. – Meidän eka treenikämppä oli Paulin (Rantasalmi, kitaristi vuosina 1994–2021) perheen talon kellarissa. – Sitten Joshua esitteli softan, jonka avulla me pystyttiin työskentelemään reaaliajassa verkon yli. Siihen paikkaan liittyy hienoja muistoja, sanoo Eero. Esimerkiksi kaikki pienet eleet ja ilmeet jäivät etähommissa huo maamatta, ja me käsitettiin toistemme ideoita ihan väärin. Että milloinkahan me nähdään toi semme seuraavan kerran ja soitettiin kohan me äsken tämän yhtyeen viimei nen keikka. Tai ainakin teo riassa pystyttiin... muistelee Lauri. Kaiken muun hyvän ohella meillä on kollektiivinen eheytyneisyyden fiilis, sillä Emppu on löytänyt oman paikkansa yhtyeen riveis tä. Kaksi ja puoli vuotta sitten, maalis kuussa 2020, tilanne oli aivan toisenlai nen. Se vanha hieno jut tu, että studiossa päästään hyppäämään yhteisen flowlaudan päälle ja surffaa maan hienojen biisien äärelle, loisti täy dellisesti poissaolollaan, kuvailee Lauri ja jatkaa: – Laitoin aina välillä oman ruudun mustaksi, ja annoin muiden ymmärtää, että verkkoyhteys katkesi. The Rasmuksen aikomuksena oli myös aloittaa uuden studioalbumin valmisteleminen keväällä 2020. Niin tapahtuikin. ”Lämpimistä onnen aalloista” ei ollut puhettakaan – ei ainakaan viimei seksi soitetun keikan jälkeen. Niin synkäksi se meni, että päädyin lo pulta hakemaan myös ammattiapua
Myös soittimet olivat lähteneet Meksikon-keikalta kohti Suomea, eikä minulla ollut Australiassa humbucker-mikillä varustettua Music Manin bassoa. Teinkin sitten Desmondin kanssa biisit Rise ja Jezebel. Mitä Pauli vastasi. – Sain keväällä idean Bedroom Sessions -videosarjasta. – Että häntä ei oikein kiinnosta. Menin paikalliseen musaliikkeeseen, ja kysyin lupaa kokeilla yhtä bassoa. – Rajoitusten takia minullakaan ei ollut pääsyä mihinkään studioon. Soitinkin sitten siltä istumalta Paulille, että pääsetkö lentämään Kreikkaan. Tajusin heti, että Desmond on oikeassa. – Kun itse olin kuitenkin Kreikassa, en halunnut heittää mahdollisuutta käsistä. Että nyt väännetään bändille pari kovaa biisiä. Ei mennyt kauankaan, kun päätettiin Akin ja Eeron kanssa, että lähdetään Jezebelin kanssa UMKskabaan, ja toivon mukaan päästään Euroviisuihin. – Mikäpä neuvoksi. – Yhtäkkiä hiljaiset ajat olivat takana, ja meillä oli kädet täynnä kiinnostavia hommia. Sitten kiinnitin instrumentin läppäriin, ja aloin tehdä nauhoituksia meidän uudelle levylle, nauraa Eero. Tunnelmia laidasta laitaan Sitten koitti kevät 2021, ja maailman ovet alkoivat jo vähän avautua. Niin, kai se vaikutti hieman oudolta, kun joku kiljui autossa niin antaumuksella, että se suunnilleen heilahteli, Lauri nauraa. – Olin siis Havaijilla, eikä minulla ollut mahdollisuutta mennä varsinaiseen studioon. – Sitten yhtenä päivänä päätin lähteä vanhan yhteistyökumppanin Desmond Childin pajalle Kreikkaan. Itse ajattelin, että kirjoitamme yhdessä biisin tai pari, ja lähden sooloartistina Euroviisuihin. Monenlaisia merkkejä innostuksen hiipumisesta oli nähty ja ”I hate guitars” -kommentteja oli kuultu vuosien mittaan, mutta viimeistään tässä kohdassa alkoi selvitä lopullisesti, että Pauli on lähdössä bändistä 27 yhteisen vuoden jälkeen, nyökkää Lauri. Samalla myös Nightdivision-työnimellä kulkenut The Rasmus -albumi nytkähti toden teolla eteenpäin. Joskus kävi niinkin, että joku tuli koputtamaan ikkunaan, että onko kaikki okei. No, Desmondin mielestä se oli ihan paska idea. Tein sitten esimerkiksi niin, että ajoin jollekin hienolle näköalapaikalle vuoren rinteelle. Juuri sellainen oli kuitenkin tilauksessa, sillä tarvit simme joihinkin uusiin biiseihin tietynlaisia soundimaailmoja. Sitten suljin auton ilmastoinnin, nappasin mikrofonin ja aloin äänittää jotain laulujuttua. ti osuuksia taltioitua. Myös osa bassonauhoituksista eteni varsin luovissa tunnelmissa. Jos ulkona oli vaikka 35 astetta, siinä oli muutama minuutti tehokasta aikaa, ennen kuin kärry muuttui saunaksi. Nyt siihen liittyvät muistot jo hymyilyttävät. Soittelin yksikseni jotain biisejä – muun muassa Slayeria – ja julkaisin niitä sitten YouTubessa. Nämä sessiot inspiroivat minua todella paljon, ja aloin taas kirjoittaa kokonaan uusia kappaleita, kertoo Lauri. Se totesi, että unohda nuo soolo hommat, teidän pitää mennä viisuihin bändin kanssa. Piti etsiä uusi kitaristi, piti ottaa viisuprojekti haltuun ja piti vii”Yhtäkkiä hiljaiset ajat olivat takana, ja meillä oli kädet täynnä kiinnostavia hommia.”. Aivan niin, juuri sellaista bassoa
Kun sitten lähdin paikalta, fiilis oli todella hyvä. Lauri nappaa taas puheenvuoron. – The Rasmuksen manageri otti yhteyttä kesällä 2021, ja kertoi bändin harkitsevan kakkoskitaristia tuleville keikoille. Lienee sanomattakin selvää, että tilanne jännitti todella paljon. Suunnitelmia on vaikka muille jakaa! Emppu Suhonen houkuteltiin The Rasmuksen koesoittoon puolitotuuksien varjolla, mikä ei loppujen lopuksi kitaristia haitannut, sillä näin hänet saatiin bändin riveihin vähemmällä jännittämisellä. Ihmiset kävelivät viereisiin toimistoihin ja muihin duunipaikkoihin, ja me luukutettiin kellarissa Ghostbustersia... Että nämä biisit saavat luvan lopettaa tämän paskan aikakauden, ja nyt pistetään silmään ihan uusi vaihde. Ajattelin niin, että jos en saa paikkaa, juttu ei jää harmittamaan, sillä tämän parempaan suoritukseen en pysty. Että soitteletko Immortalia huviksesi himassa ja halusit vaan neuvoja?” – Tässä vaiheessa alkoi selvitä, etten ollut kuullut ihan koko totuutta The Rasmuksen suunnalta. Vielä yksi ajatus Rise-albumista... – Menin koesoittoon 4. No, sitten soitettiin ja juteltiin pitkään. Jos bändin treenikämpän ovella olisi ollut suuren maailman tyyliin ehdokkaiden jono, olisin lähtenyt saman tien pois. 42 SOUNDI SOUNDI PB meistellä uusi studioalbumi... Että tälleen mä vedän ja tällainen mä oon. Ei ollut, olin ainoa kokelas. – Kun Rise ja Jezebel tulivat... Nyt pääsin livahtamaan ”talon eteiseen” ikään kuin matalamman kynnyksen yli. Pistettiin kamat pystyyn ja alettiin veivata. Kun sitten pirautin Paulille, hän vastasi aivan kuten kitaristi vastaa kitaristille. – Me nimenomaan haluttiin sisällyttää levylle kaikki viime vuosien tunnelmat, ihan laidasta laitaan. Heti seuraavaksi syntyi Risen avausbiisi Live And Never Die, jossa suorastaan ylistetään elämän ihanuutta: ”Just live and never die / ’Cause every day’s another precious diamond”. Kysyimme alun perin Tiktakista tutulta Suhoselta, miten hän päätyi mukaan yhtyeeseen. Mutta se oli pelkästään hyvä asia... Jos olisin tiennyt saman tien, että minua harkitaan yhtyeen ainoaksi kitaristiksi, tilanne olisi varmasti jännittänyt aika paljon enemmän. Että pistetään sinne koko tunneskaala, ja lähdetään sitten liikkeelle tyhjältä pöydältä, nyökkää Lauri. Sen ääripäät ovat todella kaukana toisistaan. Kyllähän se vähän nauratti, että hommansa kullakin! K u v at : Ti m o Is o ah o K u v a: V en la Sh al in. Siinä ikään kuin selkä suoristui. Sitten Pauli lisäsi: ”Miksi muuten kysyt. Kontrasti esimerkiksi albumin päättävän Evilin – se on levyn vanhin biisi – tummaan melankoliaan on aikamoinen! ”Ottakaa tai jättäkää!” EMILIA ”EMPPU” SUHONEN liittyi The Rasmuksen kitaristiksi Pauli Rantasalmen paikalle syksyllä 2021. Ja miten sitten kävikään. Voisi melkein todeta, että mission completed, hymähtää Aki. Löydettiin Emppu, Jezebelistä tuli meidän suurin hitti pitkään aikaan, ja Rise onnistui todella hienosti. Totta kai se kiinnosti, ja seuraavaksi minun oli määrä opetella muun muassa biisi Immortal. syyskuuta 2021. Lauri ja Eero olivat vielä muilla mailla, ja minä ja Aki mentiin Kaapelitehtaalle treenaamaan vanhojen biisien pohjia. – Kuten jo aiemmin mainitsin, meistä tuntuu vahvasti siltä, että bändi on nyt valtavan innostavan uuden aikakauden alkumetreillä. Että kiinnostaisiko tulla testaamaan treeneihin. Ottakaa tai jättäkää! – No, minut otettiin! Hypätäänpä sitten saman vuoden marraskuuhun... ”Bändi on nyt valtavan innostavan uuden aikakauden alkumetreillä.” – Juuri nyt näyttää myös siltä, ettei seuraavaa levyä tarvitse odottaa kovin monen vuoden ajan, lisää Eero. Pauli siis kuvaili kappaleen soittamista ja kertoi tarkemmin esimerkiksi siitä, missä kohdassa voi olla enemmän luova. Ajattelin sitten tunnollisena soittajana kysyä Paulilta, miten me aiomme jakaa kappaleen skittaosuudet
LAADUKKAAN HIFIN ASIANTUNTIJA. KEF LS60 WIRELESS
On 22. Sinfoniaorkesterin mittakaavaan kirjoitetut teokset toteuttaa Tampere Filharmonia, jota on laajennettu lyömäsoittimien osalta. Pienemmän kokoluokan sessiot on jo hoidettu Hollannin Hilversumista käsin toimivan Metropole Orkestin kanssa. – Koska säveltäminen vaatii poikkeuksellista keskittymistä, sitä varten täytyy varata tauottomia jakTeksti: Petri Silas Kuvat: Mikko Meriläinen Steve Vai tekee tamperelaisten kanssa ”uniikkia modernia klassista” Steve Vain taidot ja meriitit tunnetaan kautta maailman. Iso konserttisali palvelee nyt äänitysstudiona, jossa on määrä saada talteen monta tuntia hänen omalaatuisella tavalla tarttuvan melodista, mutta haastavaa musiikkiaan. 1 & 2. Yhteistyötä on tehty muun muassa Triptykonin kanssa. Tilanne muuttui 2005, kun hollantilainen tuottaja-toimittaja-muusikko Co de Kloet otti yhteyttä Vaihin. elokuuta ja Tampere-talolla pitää kiirettä. Ja nehän ovat kaikkialla mittavat. He tahtoivat esittää Sound Theoriesin musiikkia ja tilata minulta uuden sävellyksen. Myöhemmin äänitteille lisätään Vain osuudet, bändi-instrumentit ja muita elementtejä. – Jouduin kuitenkin pitkään vain kuvittelemaan, miltä hahmottelemani kappaleet kuulostaisivat. – Tallensimme osan esityksistä, ja pari vuotta myöhemmin julkaistiin albumi Sound Theories Vol. – Olen aina rakastanut säveltämistä. – Co oli järjestänyt Alankomaiden hallitukselta hankerahoituksen sarjalle konsertteja, jotka vietiin läpi Metropolen kanssa, Vai kertaa. En ollutkaan tällä tekemiseni alueella enää täysin omavarainen. Pöytälaatikkoni tyhjeni silloin orkesterimusiikista lähes kokonaan, mutta levy herätti kiinnostusta. Seuraavaksi mestari muusikko terästää sävellysilmaisuaan punomalla sähkökitaran syvemmälle orkesterimusiikin kudoksiin. Projektin meikäläisenä ankkurina toimiva kapellimestari-kitaristi Jukka Iisakkila on työskennellyt Vain kanssa vuosia. SÄVELTÄJÄKSI heittäytyminen ei tullut eikä tule vieläkään kyseeseen, sillä elämän realiteetit edellyttävät toiminnan osatekijöiden priori sointia. 44 SOUNDI. Adjutanttina häärii suomalainen kapellimestari-kitaristi Jukka Iisakkila. Alkoi prosessi, jonka myötä tämän ensimmäiset niin sanotun klassisen musiikin muotoon säveltämänsä kappaleet saatiin ihmisten ilmoille. Tammikuussa ilmestynyt Inviolate on Vain kymmenes studioalbumi. Ytimessä ovat instrumentaaliset rocklevyt, joiden myötä järjestettävät kiertueet ottavat aikansa – samoin kuin erilaiset määräaikaiset kollaboraatiot. Juuri siihen musiikin tekemisessä alun perin viehätyin, avaa vuonna 1960 syntynyt Vai motivaatiotaan. Ensimmäisten kontaktien joukossa oli niin ikään hollantilainen Het Noord Nederlands Orkest. Heidän tähtäimessään siintää viiden albumin sarja, ja edessä aukeaa vaativan hankkeen toinen vaihe. Eihän rockkitaristi saa orkestereita esittämään teoksiaan muuten kuin maksamalla kulut omasta pussistaan. Steve Vain ansiot rockin puolella tiedetään, mutta myös kapellimestari-kitaristi Jukka Iisakkilalla on kovat näytöt klassisen musiikin rinnalla. Kotoaan Kaliforniasta muutama päivä sitten saapuneella kitaristi-säveltäjä Steve Vailla on käynnissä mittava urakka
– Koska en ole arvostettu säveltäjä, varaudun aina siihen että orkesteri tyytyy perussuoritukseen. Ja kuten säveltäjät tietävät, oman työn kuuleminen sadan ihmisen soittamana sykähdyttää aina! Tampereella äänitetty musiikki tulee toimimaan kahden tai kolmen albumin runkona. Fuusio kaikista Steven musiikillisen koneiston läpi kulkeneista vaikutteista. Siitä tuli hyvä fiilis. Olin innoissani, koska tällainen monipuolinen huippuosaaja tuntui taivaan lahjalta, Vai hymyilee. Ei kestänyt kauan ennen kuin hän, minä ja Co de Kloet jo selvittelimme mahdollisuuksia orkesterimateriaalini levyttämiseen. – Yhden kokonaisen levyn muodostaa teos nimeltä Expanding The Universe. Kun Celtic Frostista parhaiten tunnetun Thomas Gabriel Fischerin avantgarde-metalliyhtye Triptykon jalkautti kunnianhimoisen Requiem-projektinsa kolmisen vuotta sitten, valittiin kumppaneiksi Iisakkila ja Metropole Orkest. – Olin äänityspäätöksen suhteen vähän epäileväinen, Vai myöntää. Työ pantiin vireille jo ennen pandemiasulkua, mutta Iisakkila on tyytyväinen, että hanke Århus Symfoniorkesterin kanssa kaatui. – Ehkä suurimman vaikutuksen teki Steven debyyttilevy Flex-Able (1984), Iisakkila muistelee. Rockbändillä ryyditetty Tapiola Sinfonietta esitti silloin juuri niitä Salamanders In The Sunin kaltaisia pienemmälle kokoonpanolle laadittuja tai sovitettuja kappaleita, joita sittemmin äänitettiin Metropole Orkestin kanssa. Zappasta Mahlerin, Ravelin ja Stravinskyn kautta Bernsteiniin. Mukautumiskykyisistä muusikoista koostuva bändi on korkealaatuinen ja saimme keskittyä nauhoittamiseen. Eikä unohdeta jäljittelemätöntä draaman tajua, joka on kuin julkilausuma itsessään. Silloinkin konsertit tallennettiin julkaisua silmällä pitäen. Huimien melodioiden ja kekseliäiden rytmien sekä harmonioiden tähden tätä musaa on hyvin palkitsevaa sekä toteuttaa että kuunnella. – Kappaleissa on siinä määrin informaatiota, että arvelin nauhoituksen onnistuvan vain studio-olosuhteissa. Täällä ei tullut vastaan mitään ”päivä pulkkaan ja soittimet äkkiä koteloihin” -mentaliteettia. Eikä laatu lopulta tyydyttänytkään, sen enempää teknisesti kuin taiteellisesti. Olin huojentunut, kun tallennusurakka päästiin järjestämään esityskauden ulkopuolelle ja nimenomaan Tampereelle. Vain uutta orkesterimusiikkia esitettiin lopulta 2015 sekä Puolassa että USA:ssa. Asiaan saattaa vaikuttaa, että Tampere Filharmonian soittajat ovat ehkä keskimäärin nuorempia kuin tyypillisen sinfisbändin jäsenet. Vai ei tahdo määritellä sisältöä, vaan pyytää Iisakkilaa luonnehtimaan session saldoa. Osaan olla aika neuroottinen musiikkini niin sanottujen rikosteknisten detaljien kanssa, mutta täällä kävi niinkin, että muuan muusikko halusi soittaa stemmansa uudestaan. Kaiken nähnyt kitaristi kiittelee ensin vähän rutiininomaisesti orkesterin ”vuosien yhteistyön hiomaa sinfonista sonoriteettia”, kunnes kääntää puheenvuoron henkilökohtaiseksi. Valkeakoskella 1976 syntynyt kitaristi, säveltäjä ja kapellimestari aloitti pianon sekä klassisten perkussioiden parissa ja soitti myös pelimannimusiikkia ennen kuin löysi isänsä levyhyllystä muun muassa varhaista Frank Zappaa ja kultakauden Genesistä. En voinut koostaa livetallenteista levyä, joten aloin pistää rahaa sivuun kunnon sessioita varten. Muusikot tuntuivat myös ymmärtävän epätavallisen hyvin sitä mitä soittivat. SOUNDI 45. Jukan avulla saisin ideani kuuluville aiempaa kirkkaammin.” soja. Myös taitotaso ja omistautuminen vakuuttivat. – Sain lämpimän ja kunnioittavan vastaanoton, mikä ei ole klasariympyröissä rock-kitaristille itsestään selvää. ”Olin kohdannut maestron, jolla oli syvällistä ymmärrystä sähkökitaran soiton finesseistä. – Tanskalaiset halusivat järjestää ääni tyksen oheen konsertin, mutta kokonaisuus vaikutti turhan raskaalta. Erityisen hyvin onnistui muun muassa Middle Of Everywhere, jossa kitaran rooli tulee olemaan samanaikaisesti minimaalinen ja kaiken kattava: yksi nuotti soi sustainerin saattamana läpi koko eepoksen. Tampereella tallennettavat teokset ovat massiivisempia. – Juuri henkilöhistoria tekee osaltaan Steven orkesterimusiikista niin idiosynkraattista. Jukan avulla saisin ideani kuuluville aiempaa kirkkaammin. Tähän suuntaan pyrin Jukan avulla tunkeutumaan jatkossa yhä pidemmälle, Vai linjaa. Se on melkoinen peto biisiksi, jossa sähköinen rock-kitara integroituu saumattomasti sinfoniaorkesterin muotokieleen. Niin ikään Jukan puhelin soi, kun Vantaan Viihdeorkesteri valmistautui elokuussa esittämään ja äänittämään basisti-säveltäjä Pekka Pohjolan orkesterimusiikkia. – Sound Theoriesin ilmestymisestä ehtikin kulua kauan ennen kuin taas laadin klasariteoksia. Elementit kulkivat sävellyksellisesti tiukasti käsi kädessä. Vain ja Iisakkilan tiet kohtasivat kahdeksan vuotta sitten Vai Academyn kitaraleirillä. IISAKKILA ja Vai astuivat ensi kerran yhdessä suomalaisen yleisön eteen Helsingin Juhlaviikoilla 2018. – Meillä synkkasi erinomaisesti. Veto oli jo mennyt läpi minulle ja äänitystiimille, mutta hän pyysi lupaa uusintaottoon. Tässä vaiheessa Vai oli jo tutustunut Jukka Iisakkilaan. – Uniikkia modernia klassista. Eikä se käy helposti, jos kalenterista on jo blokattu pätkiä muille jutuille vuosia etukäteen, Vai pohtii. Sävellykset ovat paikoin yhtä tiheitä kuin mitkä tahansa modernit klasariteokset, mutta ne virtaavat poikkeuksellisen luontevasti ja energisesti. Iisakkila vetää pika-analyysinsa yhteen. Voin aloittaa uusien kappaleiden työstämisen. Jukka osoittautui sekä ensiluokkaiseksi kitaristiksi että kapellimestariksi. Legendaarisen Jorma Panulan opista kapellimestariksi 2005 valmistuneelta Iisakkilalta ilmestyi neljä vuotta sitten soololevy Clocks And Clouds, ja hän on työskennellyt laveasti yli genrerajojen. Nyökyteltyään hiljaa vieressä Vai heittää väliin muistutuksen siitä, miten hän oli teini 1970-luvulla, joten herkän iän soundtrackin muodostivat Led Zeppelin, Queen ja Black Sabbath. Myös Vai myöntyy paljastamaan jotakin työn tuloksista. – Olin kohdannut maestron, jolla oli syvällistä ymmärrystä sähkökitaran soiton finesseistä. Omanlaistaan ja minusta jollain tavalla hyvin idealistista materiaalia. Rocktaustasta johtuu varmasti sekin, että biisien jännitteet purkautuvat usein hyvin omaperäisellä tavalla. Vai yhtyy kehukuoroon. – Sillä kun nämä viisi levyä on julkaistu, Sound Theories -otsakkeen alle sopivaa ainesta ei ole enempää
Musiikin diggailu laajeni The Beatlesin myötä yläasteella ja jalostui lukiossa. ”Tehdään biisi niin kuin...” videoilla on yhteensä noin puolitoista miljoonaa näyttökertaa. Aika lailla siihen teoriaosaamiseni jää. Soitin lap sena paljon Star Wars kappaleita, jotka ovat kova sana vieläkin, Ranta kertoo. – Meillä oli kotona isän kitara ja vaarin vanha haitari vähän niin kuin leikkika luina. Rannalta on tultu kadulla kysymään, opiskeleeko hän musiikinopettajaksi. Lauloin taustan päälle nasaalilla ”karjalaisäänellä” ja lähetin frendeille. – Luonnostelin kappaleita pianon ääressä bändillemme ja tajusin, että tämä hän on aivan kuin suoraan J. Tämä maailmankatso mus on heijastunut luonnollisesti myös musadiggailuun. Palaute oli, että tuo pitäisi ehdottomasti tehdä loppuun ja julkaista. Juice Leskinen oli Rannan biisikynän seuraava uhri. Rannan Pipo Productions Youtube kanava on kerännyt yli 22 000 tilaajaa. – Olen aina tykännyt etsiä yhtäläi syyksiä asioiden välillä. Se luo videoihin tarvittavan illuusion, että osaisin teoriaa, Ranta naurahtaa. Karjalaisen kynästä. Ajatus pastissien tekemisestä sai al kunsa kaksi vuotta sitten. – Ehkä siihen vaikuttaa se, kun osaan pukea sanoiksi jotain sellaista, mikä musiikkiin syvemmin perehtymättö mälle ihmiselle voi olla vaikeaa ym märtää, Ranta pohtii. Alakoulun lopussa syntyivät myös Rannan ensimmäiset bändiviritelmät. – Opettelin sointuasteet Youtubesta. Siis musiikin ulkopuolellakin. Karjalaista taidokkaasti imitoiden. Elokuva ja tvalaa Metropoliaam mattikorkeakoulussa opiskeleva Ranta oli samaan aikaan töissä leikkausassis tenttina tvtuotannossa. Rannan tavoitteena on kuitenkin tulla tunnetuksi omasta musiikistaan. – Tuotantoa lykättiin pari kuukautta, ja päätin tehdä kappaleen loppuun. Koskettimia aloin soittaa ala asteella enemmän tosissaan. Kiinnostus musiikkiin syntyi jo lap sena. H eikki Ranta toivottaa tervetul leeksi kotiinsa Helsingin Rasti lassa. Rannan on yllättäen vaikea vastata, kun kysyn, mistä kyky purkaa artistien tuotanto juontaa juurensa. Hän aloittaa pastissivideon tekemi sen kuuntelemalla artistin tuotannon, lukemalla kirjoja ja katsomalla artistis ta tehdyt mahdolliset elokuvat. Ajatus videosarjasta oli mu kana alusta saakka. Teksti: Artturi Siromaa Pastissin tuolle puolen Heikki Ranta nousi Youtube-ilmiöksi videoilla, joilla hän tekee kappaleita esimerkiksi Juice Leskistä, Eppu Normaalia tai J. Videosta tuli sittemmin kanavan katsotuin, ja sen myötä Heikki K u v a: Se p p o K iv im äk i. En halunnut tehdä vain yhtä videota ja hävitä pois. Rannan lempeä olemus tarttuu välittömästi, kun hän avaa oven asuntoonsa, jossa myös biisinteko videot syntyvät. Musiikin suhteen hän on täysin itseoppinut pe ruskoulun pakollisia musiikintunteja lukuun ottamatta, eikä osaa esimerkiksi lukea nuotteja kosketintaustastaan huolimatta. Kahvitkin on keitetty valmiiksi. Samaan aikaan heräsi kiinnostus bändi en taustatarinoihin. Sitten maailma meni päälaelleen koronan myötä. Samalla tein sille videon, jossa selostan prosessia
K u v a: Se p p o K iv im äk i. Esikoisalbumi ilmestyi syyskuussa. – Käytän lyriikoissani paljon satukirjamaista kieltä. Näen itseni tekemässä paljon pieniä projekteja, joista esimerkiksi nämä biisintekovideot ovat vain yksi polku muiden joukossa. – Jos jostain haluaisin tulla muistetuksi, niin omasta musiikistani. Lähtökohtaisesti videot ovat kuitenkin tribuuttia, eivät parodiaa. Ranta ei pelkää mahdollista palau tetta siitä, kuinka levyllä on yhtäläisyyksiä hänen Youtube-kanavallaan esiintyneisiin artisteihin. Ranta nousi paljon aikaisempaa suurempaan suosioon. Kuulijakunta on jo periaatteessa valmiina. Oman bändin kanssa suunnitelmana on vain tehdä sellaista musiikkia, josta itse pitää. Yhtyeen nimi tuli basisti Akseli Lepistön Italian-reissulta, jossa hän näki tekstin koirien vesipisteen kyltissä. Siinä oli tekemisen meininkiä, Ranta naurahtaa. – Lähimpänä oikeaa studiota on ollut, kun kävimme salaa Sibelius-Akatemiassa äänittämässä akustisia soittimia akatemian opiskelijoiden kanssa. Luonnollisesti yhteys itselle vähemmän tuttuihin artisteihinkin syvenee videoprosessin myötä. Water For Dogs on folk rock -yhtye, jossa Heikki Ranta myös vaikuttaa. Elokuvaja tv-työt ovat myös tärkeä puoli elämässäni. Esimerkiksi joitain jämäriimejä olen käyttänyt puolin ja toisin. – Juice on suosikkini suomalaisista lauluntekijöistä, joten valinta oli luonnollinen. – Teen silloin tällöin biisinkirjoitussessioita Warnerilla housewriterina. ”Jos jostain haluaisin tulla muistetuksi, niin omasta musiikistani. Biisintekovideoista tullut suosio voisi toimia astinlautana omien biisieni näkyvyydelle. Water For Dogs pyrkii toisintamaan akustista, ajatonta ja luonnonläheistä soundia. Yhtyeessä Ranta pääsääntöisesti laulaa ja soittaa kitaraa, mutta levyllä hän soittaa myös mandoliinia, viulua, nokkahuilua ja haitaria. Oli ollut pitkään puhetta ystävieni kanssa, että voisi soitella yhdessä. Water For Dogs -yhtye sai alkunsa vuonna 2019. Artistit valikoituivat kunnioituksen kautta. – Kyllä ihmiset tulevat löytämään yhtäläisyyksiä, mutta artistit kuuluisivat kappaleissani ilman biisintekovideoitakin. Levy on julkaistu omakustanteena ja äänitetty pääosin Rannan kotona sekä bändin treenikämpällä. Kaikkia Rannan Pipo Productions -kanavalla nähtyjä artisteja yhdistää se, että he ovat Rannalle henkilökohtaisesti merkittäviä. En halua tehdä Heikki Ranta -nimellä yhtä musiikkiuraa alusta loppuun. Se tuntui alkuun todella oudolta, mutta nyt olen alkanut saada vähän tuntumaa siihen touhuun. Samalla levy kuulostaa vahvasti meiltä, joten olen luottavaisin mielin siitä, ettei tässä olla tekemässä mitään uudestaan. Nimestään huolimatta suomeksi laulava Water For Dogs yhdistelee akustisia soittimia satumaailmoihin. – Jussi Hakulisen kuoleman jälkeen on toivottu paljon Yö-yhtyettä. Muun muassa Warner Music ja tv:n musiikkiohjelmaformaatit ovat kyselleet hänen peräänsä. Ranta pohtii hetken, kun kysyn, onko pastissibiisien tehtailu vaikeuttanut oman muusikkoidentiteetin löytämistä. Rannalla ei ole isompia tulevaisuuden suunnitelmia. – Muilla ei ollut sananvaltaa siihen, Ranta naurahtaa. Kanavalla nähdyistä artisteista Dingoon, Miljoonasateeseen ja Irwiniin suhde ei ole ollut niin vahva kuin vaikkapa Leevi And The Leavingsiin ja Eppuihin. Yhdessä päivässä täytyy saada myös valmista. Muun muassa pikku mönkijäisistä puhutaan ja Nuuskamuikkunenkin mainitaan jossain biisissä. – J. – Mulla on kolme pastissibiisiä valmiina, joista täytyisi päättää, minkä julkaisen seuraavaksi. Mulla ei Yöhön ole sen kummempaa suhdetta, enkä ole sitä kuunnellut kovin paljoa, joten siitä videon tekeminen on paljon hankalampaa. – Ehkä se on vähän kirouskin, että tykkää tehdä kaikkea vähän. Rannan omaa musiikkia voi kuulla indie folk -yhtye Water For Dogsin debyytti levyllä Eli vettä koirille, joka julkaistiin syyskuussa. Se eroaa aika paljon tavasta, millä olen aikaisemmin tehnyt biisejä, sillä siellä kirjoitetaan ryhmässä. En muiden varjolla kulkemisesta. – Kyllähän ne pastissit aina kummittelevat taustalla. Pastissi on aika hyvä sana. Ranta on saanut joitakin työtarjouksia biisintekovideoiden myötä. – Se oli alkuun pelkkää ajanvietettä. Vaikka Ranta onkin kirjoittanut enemmistön levyn kappaleista, kyse ei ole hänen sooloprojektistaan. Toisaalta monet kanavalla nähdyistä artisteista kuuluisivat kappaleissani muutenkin. Ranta väläyttää, että Yö-yhtyeestä on mahdollisesti tulossa jakso vielä tulevaisuudessa, joskaan se ei ole vielä työn alla. Lyriikoihin Ranta on ottanut vaikutteita muun muassa Juicelta, mutta tärkeä inspiraation lähde on ollut myös Tove Jansson. En muiden varjolla kulkemisesta.” Inspiraatiota on haettu musiikin puolesta muun muassa folk-yhtye Beirutista ja Plutonium 74:stä. Ei tule syvennyttyä yhteen asiaan niin paljon, että voisi valita pääjuttunsa, Ranta pohtii. Karjalaisen ja Juicen videot tulivat pitkälti selkärangasta, sillä heihin suhde on niin vahva
— Pakko myöntää, että oikein miellyttävästi. Sitten peruuntui uudenkin päivämäärän keikka ja lopulta kolmaskin. Mutta ei se videoiden läpikäynti varsinaisesti mitään laukaissut. Poikkeusaikoja kun tässä on eletty, niin ensimmäinen kysymys oli se pakollinen. K oronan alussa Nits oli taas tulossa lempimaahansa Suomeen, mutta keikka peruuntui. Digitoin tajuttoman määrän VHS:iä ja muitakin formaatteja bändin keikoista, tv-esiintymisistä ja vaikka mistä. Myös minun vanha punainen kitarani säästyi, koska se oli minulla kotona, Henk tilittää ja jatkaa: — Kaiken lisäksi viranomaiset sulkivat paikan palon jälkeen moneksi päiväksi asbestivaaran takia, emmekä me voineet mennä sinne tutkimaan, oliko jotain säilynyt. — En oikeastaan. Ei nyt yhtä paha, mutta kuitenkin. Kyllä se oli enemmän matka bändin pitkään historiaan (Nits perustettiin 1974). Se oli melkoisen nostalginen kokemus: ”Ahaa, Pariisi 1984! Wau!” Saitko uusia lauluideoita vanhoja juttuja katsellessasi. Tuntui luonnolliselta tehdä tästä täysin ainutlaatuisesta ja omasta mielestäni maailman parhaasta taidepopyhtyeestä pitkästä aikaa juttu. Siinä meni valtava määrä laitteistoa ja instrumentteja, biisien demoja ja vaikka mitä. Sellainen bonus siinä kyllä oli, että sain pelastettua kaiken sen materiaalin siltä tulipalolta, Henk kertoo. — Werf oli bändin koti, erittäin rakas meille. Siinä säästyi se mittaamaton vuosikymmenten aikana Robert Janille kertynyt soundija samplepaletti, jota käytetään koko ajan keikoilla ja levyillä. 48 SOUNDI. Hän viittaa toukokuiseen katastrofiin, missä Nitsin 80-luvun alusta asti jatkuvassa käytössä ollut treenikämppästudio Werf Amsterdamissa paloi maan tasalle. Nautin siitä, että mulla kerrankin oli aikaa. Haastattelu Henkin kanssa tehtiin G Livelabin alakerrassa iltapäivällä. Palon syytä ei varmasti tiedetä, mutta vahingot olivat joka tapauksessa massiiviset ja järkyttävät, vaikka yhtye saikin rahallista korvausta vakuutuksesta. Tällä kertaa aikataulu oli tiukka, koska bändi saapui Tampereelle G Livelabin -keikalle suoraan Helsingistä, ja heti seuraavana aamuna laulaja-kitaristi-lauluntekijä Henk Hofstede lähti jo Espanjaan tytärtään tapaamaan. Hyödynsin sitä tietysti rentoutumalla, mutta myös käymällä läpi valtavat video-arkistoni. Sittemmin Nits on käynyt Suomessa lukuisia kertoja, ja olemme tehneet useita juttuja. Tunnelma on aina kuin rakkaiden ystävien tapaamisessa. Tunne palon jälkeen oli vähän niin kuin olisi menettänyt jonkun rakkaan ihmisen. Jotkut muut ihmiset sen sijaan menivät sinne ja varastivat kaiken käytNits on aloittanut jo vuonna 1974, mutta vieläkään yhtye ei aio jäädä makaamaan nostalgian varaan, vaan on elossa myös tässä ja nyt. Toisaalta teen tavallaan jatkuvasti biisejä, laittelen ideoita muistiin sitä mukaa kun niitä tulee. Luojan kiitos Robert Jan (Stips, Nitsin kosketinsoittaja) oli roudannut kaikki kamansa kotiin, koska meillä ei ollut treenejä tiedossa. Ensimmäiseni tein Work-albumin (1981) tienoilla. Teksti: Jussi Niemi Luopumisia ja uusia alkuja Hollantilaisen Nitsin luovuus roihuaa, vaikka bändin rakas studio haihtui savuna ilmaan. Viimein Nits kuitenkin saapui, useammallekin Suomen-keikalle. Miten korona-aika sinulta sujui, psykologisesti ja ihan käytännössä, kysyn Henkiltä, joka tapansa mukaan on pukeutunut käytössä kuluneeseen pukuun
Monien viivästysten jälkeen Nits pääsi vihdoin sovituille Suomen-keikoilleen. Tehän viihdytte täällä ja täältä varmaan löytyisi teille hyvä paikka. Helsingissä joku fani lähetti viestin, että laulu oli kosketta nut syvästi, koska hän on juuri parhaillaan ihan samassa tilanteessa. Meidänkin täytyy ehkä ruveta tekemään levyjä useissa eri paikoissa. Jos jatkatte sitä improvisaatiopitoista linjaanne, niin uusi paikka saattaa johdatella improvisointinne ihan uusille urille ja sehän on pelkästään hienoa. Esimerkiksi Robilta (Kloet) meni koko hänen ainutlaatuinen rumpusetti. Mellotronin sointi on niin ainutlaatuinen ja tuo minulle aina mieleen varhaiset progebändit ja hienoja klassikkobiisejä (Manfred Mannin) Haa Haa Said The Clownista (Beatlesin) Strawberry Fieldsiin. Minäkin hain pitkään sopivaa kitaraa, mutta nyt meillä alkaa olla kamat kasassa ja nautitaan kovasti, kun päästään rundaamaan ja soittamaan. Se on vääjäämätöntä elämänkulkua. Siellä ei vain ole tilaa. Se on ehkä entistäkin enemmän lauluja melodiapainotteinen, vaikka on siinä tietysti abstraktejakin jaksoja. Tavallaan pikkujuttu, mutta se oli minulle syvä kokemus. Minä vähän niin kuin unohdin koko kitaran. Onhan siinä hyviäkin puolia, että joudumme toimimaan uusissa ympäristöissä. Soitin Mellotronia ja vähän muitakin koskettimia. Jokainen meistä nukkui muutaman yön tosi huonosti ja herätessä alkoi heti funtsia, mitä kaikkea oli menettänyt. Se on kuin taikuutta. Ooppera ei ole käytössä kesäisin, joten Richard tarjosi sitä meidän käyttöömme. Me haemme koko ajan uutta treenitilaa, mutta sellaisen löytäminen Amsterdamissa on järjettömän haastavaa. Vahvistimista oli jäljellä pelkät kuoret. SOUNDI 49 ”Laulu oli koskettanut syvästi, koska hän on juuri parhaillaan ihan samassa tilanteessa.” K u v at : Ja n -W il le m B u ll ee. — Minähän teinkin äänityksiä monta vuotta sitten Simon Howen albumille Suomenlinnassa, niissä oli mukana Värttinäkin. — Ei ollenkaan mahdoton ajatus, Henk sanoo ehdotustani vakavasti makustellen. Samoihin aikoihin ilmestyi uusi Neon-albumi. Minulle Angst (2017), Knot (2019) ja Neon ovat erittäin läheisessä suhteessa toisiinsa ja etenkin Werfiin, sen turvalliseen kodikkuuteen, joka haihtui kirjaimellisesti savuna ilmaan. Se yllätti, ettei siinä ollut kitaraa juuri nimeksikään. Häneltä vei tosi pitkään ennen kuin hän sai kerättyä sellaisen, mihin oli tyytyväinen. Yksi mahdollisuus on, että tulisitte Suomeen. — Nyt me soitetaan sitä biisiä keikoilla, tänäkin iltana. tökelpoisen, esimerkiksi minun toisen kitarani, joka oli jotenkin säilynyt laukussaan ilmeisesti ehjänä. Se oli mahtavaa, mutta en tiedä, voimmeko jatkaa sillä linjalla enää, kun Werf on mennyttä eikä meillä ole vastaavaa turvapaikkaa. Joku ranskalaiskriitikko sanoikin, että koko albumi käsittelee luopumista vanhemmistani ja lapsuudestani. Olen lukemattomia kertoja elämäni aikana hämmästellyt ja ihastellut sitä, että joku ihminen toisessa maassa ja kulttuurissa käsittelee laulussaan asiaa, jonka olen itsekin kokenut tai jota olen juuri kokemassa. Nyt ollaan musiikin koskettavuuden ytimessä. Tajusin, että se oli tipahtanut siihen 50 vuotta sitten isältäni rakennushommissa, kun hän aina poltti tupakkaa, Caballeroseja. — Tilanne on karmea. Varkaat olivat purkaneet ihan kaiken mahdollisen kuparia etsiessään. Siitä päästään nostalgiaan. — Kyllä se oli rankkaa. Concrete House esimerkiksi kuvaa ihan kirjaimellisesti kokemaani tilannetta, en lähesty aihetta erityisen filosofisesti. Teillähän on käsittääkseni kokonainen uusi albumi (syyskuun lopussa ilmestynyt Neon) jo valmiina. Richard on pitkäaikainen Nits-fani ja todella eläytyi meidän tilanteeseemme. Kuuntelin eilen illalla Knotin läpi ja pidin kovasti. Levyllä on joitakin biisejä, joissa perkaat enemmän tai vähemmän varhaishistoriaasi. On siinä vähän perääkin. Esimerkiksi Concrete House kertoo kirjaimellisesti siitä, kun meidän täytyi tyhjentää lapsuudenkotini, jonka isä rakensi 1968. Se oli hyvin kosketinvetoinen, erityisesti diggailin Robert Janin Mellotron-soundeja. Sain ihan konkreettisen yhteyden 1975 kuolleeseen isääni kaikkien näiden vuosien jälkeen, Henk muistelee päätään pudistellen. Eräs ranskalainen ystäväni, Richard Ober, joka ennen kirjoitti ranskalaiseen avant gardelehteen, johtaa nykyään Lyonin oopperaa. Pikemminkin käytännön kautta. Me oltiin juuri yksillä 80’sfestareilla ja arvosteluissa sanottiin, että ”Nits oli festivaalin iloinen yllätys, koska bändi on elossa tässä ja nyt eikä vain muistele menneitä.” Siitä saatiin sykähdyttävä muistutus myöhemmin illalla, kun Nits taas kerran veti aivan huikean keikan. — Joo, se tehtiin juuri ennen koronaa. Jos jostain syystä menetät asuntosi, niin todennäköisesti et saa uutta tilalle. Niinpä. Sitten on bändejä, jotka vetävät keikoilla vain vanhoja biisejään ja hehkuttaa ”Miten kovia me joskus oltiin.” Se on aivan eri asia. — Ne eivät ole Robert Janin, vaan, öhöm, minun. — Ehdottomasti! Tiedän täysin mitä ajat takaa. Eräs tuttuni joutui juuri perumaan puolen vuoden opiskelujakson siellä koska ei millään saanut asuntoa. — Sitähän se on, vaikka se on samalla niin yksinkertaista. Tänä kesänä emme vielä menneet sinne, mutta tarjous on kuulemma voimassa joka kesä. Tuollaisissa kappaleissa on luonnollista nostalgiaa, jossa ei ole mitään pateettista. Parhaimmillaan biisintekijä esittää jonkin ratkaisevan oivalluksen tilanteesta, ja sehän koliseekin sitten todella lujaa, kun tajuaa, että juuri noinhan asia on. Nämä levyt sisältävät entistä enemmän improvisaatiota. Me menimme studioon lähes tyhjin käsin ja loimme musiikin siellä. Luojan kiitos levy valmistui ennen sitä tulipaloa, koska se päättää eräänlaisen trilogian. Ne ovat syvästi inhimillisiä juttuja ja ylittävät sekunnissa kaikenlaisia kulttuurisia rajoja. Nimenomaan. Revin äitini laittamaa kokolattiamattoa irti ja löysin sen alta puurakenteisiin melkein kiinni syöpyneen tulitikun. — Joo
Justin Bivona kertoo, että In The Wildia tehtäessä laula ja Aimee huomasi, ettei ollut aiemmin kertonut lauluissa mitään monista menneisyytensä asioista. Näin ollen kaikki piti tehdä toisin kuin bändin aiemmilla levyillä. Soundin haastatteluun The Interruptersin tunnel mista vastaili yh tyeen basisti Justin Bivona. K u v a: Ji m m y Fo n ta in e. – Vietimme puolitoista kuukautta rakentamishommissa. – Lockdownit olivat sulkeneet kaiken ja olimme vain jumissa kotonamme. Mitään muutosta tilanteeseen ei ollut näkyvissä, joten Kevin päätti, että ”meidän täytyy tehdä tämä levy kotimme autotallissa”. – Ja kun se oli valmis, menimme vain nelistään stu dioon Kevinin toimiessa tuottajana ja aloitimme työs kentelyn näiden kappaleiden kanssa. Perheen yhteinen rytmi Kalifornialainen The Interrupters on onnistunut päivittämään ska punkin raikkaalla tavalla uudelle vuosituhannelle. Niinpä Bivonat päättivät ryhtyä tuumasta toimeen ja muuttivat yhtyeen treenitilana toimineen parinkymme nen neliömetrin kokoisen, akustoimattoman huoneen studioksi. Albumista tuli aiem paa henkilökohtaisempi teos, sillä solisti päätti pis tää itsensä toden teolla likoon sydäntään purkaes saan. Yhtye pysyy kokonaisuudes saan perhe piirissä, sillä laulaja Aimee Interrupter (Aimee Allen) on puo lestaan Kevinveljen vaimo. Justin on yksi yhtyeen kolmesta Bivonasta, sillä bändiin kuuluvat Justin kaksois veli, rumpali Jesse Bivona sekä kaksosten toinen veli Kevin Bivona. 50 SOUNDI Teksti: Mirko Siikaluoma N elihenkinen losangelesilais yhtye The Interrup ters julkaisi elokuussa neljännen albuminsa In The Wild, jonka popkoukkujen täyteinen aurinkoinen tunnel ma pystyy murtamaan jään myös ska’han skeptisemmin suhtautuvaan kuulijaan. Elokuussa kalifornialaisen kirkkaaseen päivänvaloon putkahtanut In The Wild sai alkunsa poikkeusoloissa kes kellä pahinta koronapandemian aaltoa. Jesse ja minä rakensimme räkit, johon saimme asennet tua äänityslaitteet, pöydät sekä akustoimme tilan, Justin Bivona kuvailee urakkaa
Justin Bivona sanoo huomanneensa ihmisten riemun keikoilla olevan entistäkin suurempaa. Johnsonia pyydettiin liittymään bändiin, ja hän täytti suuret saappaat komeasti: AC/DC:n levyjä on myyty maailmanlaajuisesti yli 200 miljoonaa. Sitten AC/DC:n laulaja Bon Scott menehtyi. Ulko puo listen häiriötekijöiden puuttuessa bändin ei tarvinnut huolehtia paineista, vaan yhtye pystyi basis tin sanojen mukaan keskittymään omaan juttuunsa ja se näkyi lopputuloksessa. – Jos soitamme biisin tällä kokoonpanolla, se kuulos taa The Interruptersilta, kävi mitä vaan. ”On mahtavaa päästä taas levittämään rakkautta ja yhteisöllisyyttä musiikilla.” K u v a: Ji m m y Fo n ta in e – Siksi hän pystyi sukeltamaan todella syvällisiin asioi hin ja kirjoittamaan todella henkilökohtaisia, mutta sa mastuttavia kappaleita, Bivona kehuu bändikaveriaan. – Minusta tuntuu, että yleisöistä on tullut kovaääni sempiä. Levyn tekeminen oli hauska prosessi, Justin Bivona sanoo. Viimeisin ska punkin läpimurto valtavirtaan koettiin 1990luvun loppupuolella, mutta positiivista energiaa ja tanssittavuutta korostavalla genrellä on aina ollut vahva suosio alakulttuurissa. Se on kokemus, jolle mikään ei oikein vedä vertoja. Kesän ja syksyn aikana The Interrupters kiersi festivaa leja niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa. Yhtye kuin yhtye muuttuu kymmenen vuoden uran aikana tavalla tai toisella, Justin Bivona kertoo, että The Interruptersin tärkein havainto In The Wildia kirjoittaessa oli se, ettei bändin tarvitse pitää itseään tietyssä loke rossa, vaan kokeilla omia rajojaan. Miten skaskene voi tänä päivänä. Uskon, että kun olemme viettäneet näin paljon aikaa yhdessä, meistä on tullut vielä tiukemmin yhteen hitsautunut ryhmä: ei pel kästään lavalla, vaan myös jokapäiväisessä elämässämme – juuri niin läheinen kuin perhe vain voi olla. – Kuka tahansa skamusiikin fani tietää, että vaikka genre hyppäisi valtavirtaan tai putoaisi ulos sieltä, ske nessä järjestetään aina keikkoja, aina tulee uusia bändejä ja aina löytyy yhteisö, joka haluaa juhlistaa skamusiikkia, Bivona toteaa rakkau della asialleen. LEGENDAARINEN RASPIKURKKU MUISTELEE. Kuluvan vuoden aikana keikat ja festivaalit ovat parin hiljaisen pandemiavuoden jälkeen palanneet täydellä höyryllä musiikkifanien ja ennen kaikkea niitä elantonsa puolesta tarvitsevien muusikoiden iloksi. Brian Johnsonin kauan odotettu muistelmateos on rockhistorian inspiroivimpia, viihdyttävimpiä ja sydäntä lämmittävimpiä tarinoita. – On mahtavaa päästä taas levit tämään rakkautta ja yhteisöllisyyttä musiikilla, ja päästä näkemään faneja ympäri maailmaa kasvotusten. Va lik oi m a va ih te le e m yy m äl öi tt äi n . Brianin elämät BRIAN JOHNSON, CHRIS AYRES Vuonna 1979 Brian Johnson oli haudannut rockunelmansa ja vaihtoi autojen tuulilaseja Englannin maanteillä. – Tämä levy on parasta, mitä olemme koskaan tehneet, basisti sanoo, kuten tuotokseensa tyytyväiseltä artistilta voi odottaakin. Ta rk is ta m yy m äl äk oh ta in en sa at av uu s Su om al ai n en .c om is ta . Ilmestyy 25.10. Justin Bivona onkin erittäin innostunut siitä, että The Interrupters on päässyt takaisin tien päälle
Pidin itsestäänselvyytenä, että LP räjäyttäisi tajuntani, mutta toisin kuitenkin kävi. Näillä sivuilla valokuvaaja Tomi Palsa ja hänen kutsumansa kuukauden kuvaajavieras esittelevät osaamistaan. Nyt ei oikein lähtenyt toivotulla tavalla. Itse LP eli Laura Pergolizzi on ällistyttävä laulaja, ja hän on kirjoittanut pitkän rivin hienoja kappaleita. Toivottavasti upea artisti saa jatkossa taakseen arvoisensa taustayhtyeen. SOUNDI 53 K u v a: To m i P al sa. Valitettavasti hänen taustayhtyeensä onnistui vesittämään konsertin tunnelman innottomalla rokkaamisella, joka hukkasi sävykkäiden laulujen nyanssit ja melkein hautasi Pergolizzin vahvan suorituksen pauhunsa alle. Palsa esittää > LP SAKU SUURHALL, TALLINNA, VIRO 22.9.2022 Lähdin suurin odotuksin ulkomaille asti konserttia katsomaan
Keikka oli unohtumaton, näitä lisää! K u v a: V en la Sh al in K u v at : V en la Sh al in. 54 SOUNDI Palsa esittää Kuukauden kuvaajavieras: Venla Shalin > The Rasmus UMK 2022 JA RISE-ALBUMIN KANSI Olin The Rasmuksen mukana UMK:ssa, ja yksi päivä YLE:n kuvausten jälkeen otettiin muutamat nopeat making of -ruudut, joista tässä yksi. Kuva päätyi euroviisujen Suomiintroon 161 miljoonan silmäparin eteen. Oli suurta herkkua päästä kuvaamaan ja kuuntelemaan bändiä, jonka biiseistä tulee vain hyviä, unohtuneita muistoja mieleen. Levyn kansikuva otettiin eräänä kevätpäivänä Magito-studiolla Helsingissä. Tehosekoitin | RUISROCK 10.7.2022 Tehis oli minulle aina se, jota piti laittaa radiosta ihan vähän lujemmalle, ihan joka kerta. Meillä oli ihan mieletön tekemisen meininki koko päivän päällä, oikea luovuuden kehto, ja varmasti hauskimmat kuvaukset tähän asti
SOUNDI 55 ”Aktiivisten keikkavalokuvaajien tuoreimpiin aikaansaannoksiin keskittyvä Palsa esittää -juttusarja tekee paluun Soundin sivuille rytinällä. Viikonlopun huikein kohokohta oli totta kai Slipknot! Kävimme kavereiden kanssa katsomassa Slipknotia Provinssirockissa 2005. Suomessa Venla Shalin tunnetaan parhaiten hänen toimistaan The Rasmuksen luottokuvaajana. Siksi ei olekaan mikään ihme, että lukemattomat merkittävät julkaisut Rolling Stonesta Vanity Fairiin ja Vogueen ovat julkaisseet Venlan kuvaamia ruutuja. Shalinin kuvissa on tunteenpaloa ja tyylitajua. Kuvatoimisto Getty Imagesin palkkalistoilla Shalin on ollut vuosien ajan. Tässä kuvassa tykkään, miten Billien oma käsi muodostaa useita varjoja lattianrajaan, joista tulee mieleen yleisön kädet ja se yhteenkuuluvaisuuden harmonia valtavan ihmismeren keskellä. Muistan Lontoossa asuessani nähneeni vuosien varrella Wolf Alicen useita kertoja, alussa jossain pienessä musabaarissa keskellä keskiviikkoiltaa, sitten pikakelauksena Kesärauhan päälavalla. Hymyilytti. Kuvaajavieraaksi valikoitui kovan luokan toimija Venla Shalin. Saammeko esitellä: Venla Sh-Sh-Sh-Shalin!” – TOMI PALSA LUE VEN LA SHA LINI N KUV AAJ AES ITTE LY: soun di.fi /jut ut Wolf Alice | KESÄRAUHA 10.6.2022 Tässä kuvassa kohtaa kaksi itselleni hyvin erityistä kaupunkia, Lontoo ja Turku. Knotfest TURKU 13.8.2022 Ajattelin, ettei täydellistä festivaalia ole olemassa, sitten tuli Knot fest ja sanoi ”hold my drink”. Litistyin eturiviin niin pahasti, että järjestysmies poimi minut sieltä pois ja istuin hetken siinä lavan edustalla kaikkien valokuvaajien keskellä mietiskellen, että olisipa huikeaa jonain päivänä olla yksi näistä. Billie Eilish | GLASTONBURY 24.6.2022 Billie Eilish on ehkä magneettisin artisti, jota olen koskaan kuvannut. K u v a: V en la Sh al in K u v a: V en la Sh al in K u v a: V en la Sh al in
Pirkkojen luonteeseen tuntuu kuuluvan krooninen itsekriittisyys. Se oli bändin uralla kahteen suuntaan viettänyt tienristeys. Tauko venyi venymistään, mutta vanhaa ja uutta materiaalia on nyt viimein saatu hiottua albumin verran julkaistavaksi. JONI KLING HHHH K u v a: M ar k u s P aa ja la. Menneisyydestä on poimittu vain pirkkomainen asenne – se joka tuntuu hetken olleen kadoksissa. Toinen vertailukohta on aikoinaan löyhältä keräilyerältä kuulostanut, sittemmin mestarilliseksi osoittautunut Eleven (1998). Tuloksena on paras 22-Pistepirkko-levy kahteenkymmeneen vuoteen. Kind Hearts Have A Run Run onnistuu, koska se ei yritä palata mihinkään, vaan enemmänkin pyyhkii pois 20 vuotta retroilun painolastia toimien kuin jatko-osa Rally Of Lovelle. Konerytmejä ja kliinistäkin äänimaisemaa soi taas vaihteeksi tyylipuhtaan garagen rinnalla uustrendikkäissä millenniumsävyissä, mutta popahtavuus ei ole enää pääkonsepti. Aina ennen rosoinen yhtye teki siloteltua poppia. Uuden levyn merkittävyyttä ymmärtääkseen kannattaa palauttaa mieleen vuoden 2001 Rally Of Love. Pöytää ei ole tavan vuoksi pyyhitty puhtaaksi, vaan bändi on plaseerannut itsensä täysin uuteen loosiin. Summertime Motorsin brittipopahtava unenomaisuus tai minimalistinen Suicide-jurnutus Madness Of Speed ovat Big Lupun (1992) perintöä. 22-Pistepirkko Kind Hearts Have A Run Run Johanna Kääntöpuoleltaan Rally Of Love oli hieman haparoivaksi osoittautunut kokeilu, joka johti umpikujaan. Innoittuneiden hetkien kultahiput. Luultavasti bändi lopulta tiedosti itsekin rajallisen kykynsä uusiutua. Se ei muutaman toiston jälkeen ole kovin kiinnostava lähtökohta uusille julkaisuille. Bändi on 2000-luvulla julkaissut verkkaiseen tahtiin peruslaadukkaita, tyylilleen uskollisia, mutta samalla yllätyksettömiä albumeja. Kun kolmikko siirtyi keräämään voimia määrittämättömäksi ajaksi, jäi Yarin kanssa työstetty levyprojekti kesken. Mukaan mahtuu pari lyhyttä vanhan koulun räminäpurkausta, jotka kuulostavat rouheammilta kuin mikään bändin autotalliveto vuosiin. Hetket, joissa jokin idea tuntuu tarpeeksi röyhkeältä toimiakseen täydellisesti. Tyylirikon jälkeen bändi ei enää yrittänyt keksiä itseään uudelleen, vaan joutui veteraaniyhtyeille tyypilliseen ansaan: toistamaan kuviota, jossa aina uuden levyn myötä palataan niin sanotusti perusasioihin tai juurille. 56 SOUNDI Levyarviot > Toimittanut: Antti Luukkanen ”Pöytää ei ole tavan vuoksi pyyhitty puhtaaksi, vaan bändi on plaseerannut itsensä täysin uuteen loosiin.” K un 22-Pistepirkko palaa vuosikymmenen mittaiselta levytystauolta, odotukset ovat luonnollisesti korkealla. Snakecharmer, Freeway Of Yesterday ja Heatseeker muistuttavat bändin omaperäisestä suhteesta aikalaissoundeihin: jousisovitettua teknologiagrungea, Depeche Modea ja Primal Scream -krauttia. Kaikki referenssit aiempaan tuotantoon tuntuvat tässä yhteydessä turhalta nimenpudottelulta, koska Kind Hearts ei kuulosta edeltäjiltään, eikä yritäkään mitään sellaista. Esimerkiksi avausraita 7 am saa tajuamaan, että kaikkien näiden vuosien mittaan Pirkoilta on jo oppinut kaipaamaan sellaista ilmestyessään löysäranteiselta tuntunutta renkutusta kuin Onion Soup oli. Tilalla on vapaa assosiaatio ja luonnosmaisuus
Todennäköisesti et ole. LINDA SÖDERHOLM HHHHH Björk Fossora One Little Independent Oletko valmis sulkemaan silmäsi ja astumaan Björkin maadoittavaan sienimaailmaan, jossa hyökkäävät biitit, kurittomat huilut, kuusi murjovaa bassoklarinettia ja islantilainen kuoro kiemurtelevat tajuntaasi joka suunnasta. Makaya McCraven on nostanut taiteensa uudelle tasolle sekoittaen menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden tyylikkäiksi, monisointuisiksi sovituksiksi 2020-luvun kansanmusiikkia, jonka juuret ovat syvällä mustan improvisoidun musiikin syövereissä. Musiikki on vuorovaikutusta, merkityksellinen kollektiivinen kokemus, joka resonoi kuulijassa vielä pitkään kuuntelukokemuksen jälkeen. Neljä vuotta sitten Björkin äiti Hildur Rúna Hauksdóttir menehtyi. Sävellykset ovat monitasoisia, syviä, tutkiskelevia ja kokeellisia. Hän kuuluu eittämättä ilmiön kärkikastiin muiden nuorten jazz-innovaattoreiden, merentakaisten kollegoidensa Nubya Garcian ja Shabaka Hutchingsin kanssa. AKI NUOPPONEN HHHH K u v a: N ic k K n ig h t K u v a: Su ly im an St o ke s. Fossoralla Björk johdattaa sinut niin syvälle mielenmaisemiinsa, että menneisyys pilkahtelee sieltä korkeintaan Medúllasta (2004) muistuttavilla ihmisäänisävellyksinä. Juuri se on kaunista Björkin taiteessa. Fossora on niitä albumeita, jotka kuulostavat aluksi irtonaisilta kilkatuksilta ja pörinöiltä. Enkä ollut minäkään. Soittimeen ??. SOUNDI 57 ????. Täysin eri tavalla primitiivisyys on läsnä nimikkokappaleessa, jossa kaikki estot karisevat villien rytmien, tanssin ja musertavan raskauden voimasta. Kehitys kehittyy ja tässä perinteiden jatkumossa Makayan musiikki hakee inspiraationsa folk-traditioista, samplepohjaisesta hiphopista ja kosmisesta jazzista. Divariin . Vielä syvemmällä Björkin alkukantaisen luonnon syvyydessä Victimhood on vuoden kuumottavimpia sävellyksiä uhkaavan bassoklarinettimuurinsa ja Björkin ahdistavien tulkintojen kanssa. Lumoava aloituskappale Atopos, Björkin äitinsä kuoleman jälkeen kirjoittama Ancestress ja albumin todellisen sydämen vasta viimeisillä riveillään paljastava Her Mother’s House liikuttavat odottamattomilla tavoilla. Näin on käynyt Björkin suhteen ennenkin. Yli seitsemän vuotta teossa ollut McCravenin auteur-albumi on läpikäynyt huolellisen prosessin. Suruaika sai Björkin kaivautumaan juuriaankin syvemmälle. Heille kaikille on yhteistä nykyjazzin virvoittaminen uuteen loistoonsa sen ääniperinteitä kuitenkin syvästi kunnioittaen. Fossoran kohdalla todella kovan kuoren alta löytyy kuitenkin valtava sielu. Sydämeen ???. Levyhyllyyn ?. Yksioikoista tietä lumoaviin soundeihin ja kiehtoviin lauluihin et Fossoralta löydä. Myös levyn jälkituotanto on McCravenin käsialaa. Roskiin Makaya McCraven In These Times XL Recordings Jazz-alkemisti, rumpali, säveltäjä ja tuottaja Makaya McCravenia ei suotta tituleerata modernin improvaatiomusiikin uudelleenkeksijäksi. Jos kuitenkin uskaltaudut Björkin kanssa syvemmälle metsään, löydät itsesi taianomaisissa fantasioissa, jotka ovat silti totisinta totta. Jos haaveilet yhä 90-luvusta ja triphopista tai 2000-luvusta ja ambient popista, olet väärällä polulla. Unohda kaikki tietoiset ajatuksesi, antaudu Fossoralle ja anna Björkin vavisuttaa maata mielesi perustuksien alla. Ehdin itsekin huokaista monta kertaa ja pyöritellä mielessäni ajatuksia tekotaiteellisuudesta ja oikeiden kappaleiden uupumisesta. Poikkeusajat hän vietti Islannissa, astui paljain jaloin maan mutaan, ja tästä syntyi raakaa taidetta. Albumin tekoon on osallistunut yli tusina muusikkoa ja se on äänitetty viidessä eri studiossa sekä neljän eri live-esityksen aikana. Melodiat pulppuavat melodioiden päälle, ja niitä säestävät leikkisät perkussiot, tunteellinen torvisektio, haaveilevat jouset, säröilevät sähkökitarat ja napakat bassolinjat. Vielä hänen kymmenennellä albumillaankin. In These Times on kuitenkin tärkeä merkkipaalu taiteilijan uralla, vain 41-minuuttinen tiivistelmä Makayan musiikkifilosofiasta, yhtä aikaa eeppinen ja ytimekäs osoitus orgaanisesta beat-musiikista tunnetun miehen poikkeuksellisista kyvyistä – ei pelkästään rumpalina, vaan myös säveltäjänä ja tuottajana. Se on kehittynyt hiljalleen taustalla sillä aikaa, kun muusikko on julkaissut lukuisia muita teoksia sekä viime vuosien erinomaiset Gil Scott-Heronsekä Blue Note -uudelleenmiksaukset
Nousu kotimaisen indien kiintotähdeksi. Ilmaisun yhtenäisyys ei tarkoita yksitotisuutta. Sävellykset etenevät huokoisina, paineettomina, vailla hinkua lyödä kaiken varalta yli. Se ei kerro meille Apulannasta yhtään mitään uutta eikä sillä ole itsenäisenä teoksena minkäänlaista identiteettiä. Välillä tempo on jumittavan hidas ja riffejä ”louhitaan” kornmaisella raskaudella. Litku Klemetti Asiatonta oleskelua Is This Art! Kuusi omanlaistaan levyä. Jatkuva halu uudistua, korventava polte tehdä. Välillä (Diagnoosi) intoudutaan nopeampaan piiskaukseen, mutta sekin on kaukana bändin varhaisten kultavuosien punkpop-energiasta. Se on edelleen hyvä biisi, mutta nyt yli kolme vuotta myöhemmin voi tarkastella skeptisemmin sitä, millaista ”uutta alkua” nu metal -kissan pöydälle nostaminen oikeastaan merkitsi. Sitä paitsi bändi on julkaissut vuodesta 2018 alkaen säännöllisesti uutta musiikkia. On ollut elokuvaa ja tosi-tv:tä ja yleisjulkisuutta ja asuntosijoittamista. Luottobändin kivulias kokoonpanomuutos ja ahdistuskohtaukseen päättynyt kevätkiertue. Helppo kertosäe Wirtaselta toki aina irtoaa, sellainen joka kuulostaa kaikilta aiemmilta 2000-luvun Apulannan kertosäkeiltä. 58 SOUNDI Levyarviot > ...tuloksena on mieltä ja vähän kehoakin keventävä albumi... HANNU LINKOLA HHHHH Apulanta Sielun kaltainen tuote Apulanta Seitsemän vuotta on kulunut Apulannan edellisestä Kunnes siitä tuli totta -albumista, mutta kai ne ovat olleet enemmänkin lihavia kuin laihoja vuosia. Hengästyttävä määrä keikkoja. Edes Toni Wirtasen epämääräistä ahdistusta, kommunikaatiovaikeuksia ja yleisvieraantumista käsittelevät tekstit eivät ole muuttuneet miksikään. Biiseillä on nimiä kuin masentuneen tekoälyn päiväkirjasta: 3D-kriisit, 60 uutta ongelmaa... Eipä ihme, että Litku Klemetti miettii uudella levyllään, ”oisko rohkeeta […] hajottaa bändi ja hypätä pois” (Läpi Helsingin yön). Jopa albumin nimi vaikuttaa omaa olemista tökkivältä piikiltä. Kyseessä oli hyvin brändätty peliliike, mutta Apulanta on kuulostanut enemmän tai vähemmän tältä vuodesta 2001 asti. Laulu toisensa jälkeen Litku pyytää lupaa epäonnistua. Voi pohtia, miksi juuri Apulanta kaikista maailman muinaisaikana breikanneista rock-nimistä on niin kestosuosittu. Myötätunnoksi tutkistelu pehmentyy vasta päätösraidalla. Kaikki se ei ole päätynyt Sielun kaltaiselle tuotteelle, mutta yhdeksästä biisistä viisi kuitenkin, näistä vanhimpana Lokin päällä lokki, joka jo Make Nu Metal Great Again -ep:ltä lohkaistuna toi Apikselle sen ensimmäisen todella ison striimihitin. Pienieleisen etsiskelyn taustalta löytyy sekä julistusta että irrottelua – iskelmällisyyttä, viihdepuhaltimia, glam rockia – mutta räikeimmilläkin tyylikujeilla on perusteltu paikkansa. Sielun kaltainen tuote ei ole täysin epäonnistunut levy, mutta turha se kyllä on. Ja kun lupaa ei kuulu, hän pyytää myös anteeksi. Niin rohkeaa kuin bändin hajottaminen olisikin ollut, on jatkaminen vielä rohkeampaa. Levyn tuokiokuvia reunustaa syyllisyys, laajempia pohdintoja vierauden kokemus. Tällaista avoimuutta voi vain ihailla. Soita, Sanna! on helppo tulkita taiteilijan suoraksi puheeksi hänen sisällään oireilevalle ihmiselle, jonka hän haluaa hyväksyä puutteineen päivineen. Ainoaankaan Toni Wirtasen laulamaan tai huutamaan sanaan ei osaa suhtautua kummoisella kiinnostuksella. Musiikki vastaa Litkun tuntemuksiin hellyydellä. Ei Apulanta tunnu olleen poissa hetkeäkään. NIKO PELTONEN HH K u v a: Ii ri s Tu o n o n en K u v a: N ic k K n ig h t K u v a: R am i M u rs u la. Vaikka lauluissa on jääräpäisyyden rajalle ulotettua dramatiikkaa, painottuvat sovituksissa ne ratkaisut, jotka palvelevat tunnustuksenomaista kerrontaa. Oikeastaan Asiatonta oleskelua kyseenalaistaa kaiken. Ehkä koska se tarjoilee design-tuskaa sometettavassa muodossa ja sen kappaleet ovat monistettavissa. Ne asemoituvat terapeuttiseksi virikeaineistoksi: inspiraatiota ruokkiviksi yllykkeiksi, jotka tuuppaavat kokonaisuuden juuri sen verran leikin puolelle, että Litku uskaltaa pysyä paljaana laulujensa äärellä. Kiteytyneimmin levyn orientaation vangitsee keikan jälkeiseen tyhjyyteen istahtanut Hommat ei mee hyvin, jonka tunnelmankäsittely on mestarillisen tarkkasyistä. Ja yhtäkkiä pysähdys. Tuo kaikki vain kuudessa vuodessa. Asiatonta oleskelua on itsekriittisyydestään huolimatta rikas ja joustava levy
Samalla Furmanin lyriikka on korneimmillaan – ja viehättävimmillään. Maanisen Sudan Archivesin intohimoinen energia henkilöityy siviiliminä Brittiin, jonka omaa elämää suorasukaiset sanoitukset pitkälti käsittelevät. Eeppinen melankolisuus tuo mukanaan sitä myyttistä tunnelmaa, mikä yhtyeellä parhaimpina aikoina oli sen erikoispiirre. SOUNDI 59 Buzzcocks Sonics In The Soul Cherry Red Brittipunkin ensiaallon popimman laidan kuningasbändin kymmenes studioalbumi on iloinen yllätys. Artistin juutalaiset esikuvat – jylhällä avaushymnillä Train Comes Through Bob Dylan ja päätöskappaleella Come Close Lou Reed – tulevat vahvasti mieleen. Kokonaisuutenakin tyylikkäästi toteutettu paketti puree mainiosti. Melodioissa on hauraan ”poptimismin” luonteva flow, eikä surumielenkään pohjimmaista haikeutta ja tummaa lumoa anneta unohtaa. Senses Out Of Control on heti avauksena napakkaa punkpopia singlehitti Orgasm Addictin hengessä, ja jopa Manchester Rain tuntuu pelkästään kevyeltä ja virkistävältä. Ensimmäinen huomio Sonics In The Soulin soidessa on, että Buzzcocksia on yhä – yli 45 vuotta Spiral Scratch -ep:n jälkeen – mahdotonta kuunnella muutoin kuin hymyssä suin. All Of Us Flames on loistavia edeltäjiään kypsempi, eheämpi ja musiikillisesti tylsempi kokonaisuus. Kappaleisiin ja Barry Adamsonin tuotantoon on hiippaillut salakavalaa toivoa, valoa ja kepeyttä. Mutta vain hetkeksi. Toisessa Springsteen-pastississa Lilac And Black ”my queer girl gang” pukeutuu Princen väreihin. Melodiat kulkevat häiritsevän tuttuja latuja varastaen huomiota Furmanin militantin sanansäilän sulavasta, (uuvuttavan) runsaasta käsittelystä. ASKO ALANEN HHHH Avantasia A Paranormal Evening With The Moonflower Society Nuclear Blast Tobias Sammetin johtama Avantasia on perinteisesti liikkunut oopperametallin maaperällä, mutta ajan myötä ooppera on alkanut liueta vähemmälle ja metalli kohota korkeammalle. Amurin neljä muusikkoa ovat mukana monissa kokoonpanoissa, mutta yhdessä kvartetin soundi on ainutlaatuinen. Sammetin uusi kappalemateriaali on aidompaa metallia kuin ehkä koskaan, ja nimenomaan voimametallia. Lisa Ekdahlin seurassa tunnelmoitu ja tuuditeltu nimikappale huipentaa kemut lähes kehtolaulun kaltaisella slovarilla. PERTTI OJALA HHHH Ezra Furman All Of Us Flames Bella Union Ezra Furmanin uutuutta on luonnehdittu albumitrilogian päätösosaksi. Sammet leikittelee tunnelmilla ja tietää tarkkaan, mistä naruista missäkin kohdassa on parasta vetää. Innovatiivinen artisti on teknisesti taitava ja jokainen 18 kappaleesta on täynnä nokkelia oivalluksia, tarttuvia poppikoukkuja ja dramaattisia viuluja. Avantgardistiseen soundiin kietoutuu diskoa, elektroa, R&B:tä, hiphopia, poppia, improvisaatiota sekä soul-balladeja. Totta kai nelikon yleisin vertailukohtakin on mukana: kansikuva on hyvin Kaseva-henkinen ja mukana on Asko Raivion soolobiisi Maken ja Katin laulu. Kerronta on terävää, se käsittelee kotiinpaluuta sekä muita kotoisia teemoja, rotua, naiseutta sekä ihmissuhteita. Levyn keskivaiheilla on erittäin vahva biisiputki, jonka kärkenä toimii uljaaseen liitoon nouseva Outer Heaven. The Cultin keskushahmot laulaja Ian Astbury, ja kitaristi Billy Duffy ovat jälleen saaneet toismaailmallisesta melodialähteestä ammennettavaa, eikä tyhjän kolistelua ole tarvinnut peitellä turhalla ryskäämisellä. Hienosta levystähän tässä on kyse. Viis veisattakoon tunnelmien yllättävästä ailahtelusta, kun Carlson ja kumppanit avaavat sydämensä arastelluimmat emootiot ja niiden edellyttämät soundit ja tahdit vaihteeksi hiukan monimuotoisemmin. Shelleyn rinnalla kvartettia johtanut Steve Diggle on kuitenkin ottanut vastuun harteilleen ja jatkaa Buzzcocksina jo The Wayllä kuullun rytmikaksikon kanssa. Ja kuten tuttua on, uutuudellakin vierailijoita piisaa. LINDA SÖDERHOLM HHHH Weeping Willows The Dreams We Weave Razzia Perin merkillistä muodostaa mielipidettä Weeping Willows -albumista, jossa Magnus Carlsonin elämän ja rakkauden lohduttomuutta värjyvä lauluääni ei kannakaan ihan samalla tavalla kuin aiemmin. Vahvan ja lyhyenlännän albumin täytepalatkin ovat varsin mukiinmeneviä. Avantasian uuden albumin aloitusraidan kertosäe kuitenkin läpsähtää naamalle niin meatloafmaisesti, että ajatus palaa kovin nopeasti vanhaan. KIMMO K. Furmanin palettiin kuului aiemmin sävyjä muun muassa Sylvain Sylvainin ja Johnny Thundersin viehättävällä tavalla ontuvasta New York -rawk’n’rollista, nyt transnainen ei rokkaa edes Spector/Springsteen-sävyisellä iskelmällä Dressed In Black. Siinä elää kuvitteellinen 1970-luku, vaikka kaikki laulut eivät tuolta ajalta olekaan. Artistin oma soundi paistaa lähes vääjäämättä tulkinnoista, joiden toteuttamisesta voi toki olla montaa mieltä. Jämerästi rullaava, post punkin sävyttämä ja tyylikkäästi orkestroitu rock sopii sisällöltään rikkaiden kappaleiden luonteeseen hyvin. ANTTI MARTTINEN HHH Sudan Archives Natural Brown Prom Queen Stones Throw Sudan Archivesin eli Brittney Denise Parksin toinen albumi on massiivisen kunnianhimoinen ja hyvällä tavalla fyysisesti uuvuttava tuotos, kuin itseoppinut yhden naisen bändi. Buzzcocksin melodiataju näyttäytyy kauneimmillaan You Changed Everything Now’lla ja levyn päätösraidalla Venus Eyes. Ne tutut nimet ovat tietysti mukana, mutta suurimman vaikutuksen tekevät aina niin loistavat tulkitsijat Geoff Tate ja Floor Jansen. Laulupuoli nelikolla on hyvin hanskassa, päälaulajina vaihtelevat useimmin Kalevi Suopursu ja Mikko Siltanen, taustalauluissa kuuluu eniten kosketinsoittaja Anna Pesosen ääni. Laulajalauluntekijä ja multi-instrumentalisti ei pelkää olla kursailematon epävarmuudestaan, mutta onnistuu tämän avoimuuden kautta yli odotusten. The Wayn (2014) jälkeinen hiljaisuus ja yhtyeen toisen nokkamiehen Pete Shelleyn kuolema vuonna 2018 kun tuntuivat lopullisesti päättäneen Buzzcocksin tarinan. KOSKINEN HHHH Amuri Minä olen muistanut Helmi Cover-albumeja pidetään usein välitöinä, mutta puolensa niissäkin on. Toisaalta ei voi myöskään jättää huomiotta sitä, että paikoitellen Sammet on tuntunut kirjoittaneen kappaleitaan liiankin orjallisesti biisin tuleva tulkitsija mielessään, jolloin mies tuntuu ajautuvan hieman sivuun siitä omimmasta tyylistään. Mutta tassut pystyyn, 25-vuotista uraansa juhlistava yhtye terästää kekriboolinsa erittäin hallitusti ja on eittämättä ansainnut itseään ja koko maailmoja syleilevät unelmien ja toivon pilkahduksensa. MARKO SÄYNEKOSKI HHHH. Sarja alkoi mahtipontisesta Transangelic Exodus -albumista (2018) ja jatkui aggressiivisella punkrymistelyllä Twelve Nudes (2019). Amuri ei ole coveroinut kaikkein ilmeisimpiä lauluja, päin vastoin: levyllä ei kuulla kaikkein kuluneimpia standardeja, edes nimikappaletta ei albumilta löydy, ja mukana on paljon tuoreiden lauluntekijöiden tuotantoa. Hän ei syyllisty halpoihin temppuihin, vaikka mies käykin usein nyppimässä rusinoita genren peruspullasta. Jopa tutuinta julmaa murheen kiihkoa lupailevat kappaleet Lost In Sorrow ja Forever Blue ovat jotenkin suopeammin kotiutuneita melankolian aurinkoisempiin nurkkiin. Sammet on aina hallinnut melodiat ja sovitukset suvereenisti, ja nykyisen kaltaisessa ilmaisutavassa ne pääsevät entistä korostetummin esiin juuri kappalemateriaalin vahvuuksien ansiosta. Verkkaisten, tummien viulusovitusten sijasta laulut saattavat tukeutua raikkaisiin torviarreihin, odottamattomiin bluegrass-nypläyksiin tai bacharachilaisen tanssiviihteen rytmeihin. 1990tai etenkään 2000-luvun tuotantonsa ei ole antanut aihetta isompaan riemuun, mutta koronan suomassa tuotantorauhassa kypsytelty Under The Midnight Sun on substanssiltaan selkeästi rikkaampaa tuotantoa. JARI MÄKELÄ HHH The Cult Under The Midnight Sun Black Hill Pitkän linjan yhtye on urallaan seikkaillut tyylillisesti hippirockin, post punkin, hard rockin ja jopa metallin parissa, vaihtelevasti onnistuen. Sudan Archives on poikkeuksellinen lahjakkuus ja äärimmäisen voimaannuttava esimerkki: pystyvä, upea ja sopivasti ylimielinen, moderni, vapautunut feministi, joka kykenee mihin vaan ja tekee aivan mitä lystää – esimerkiksi soittaa viulua tankotanssitangolla pää alaspäin roikkuen. Myös soittopuoli kulkee hienosti, erityisesti kannuttaja Sebastian Krühnin osuus nousee hyvin esille ja paria laulua on maustettu onnistuneesti puhaltimilla ja viululla. Bad Dreams ja Experimental Farm muistuttavat bändin harvemmin kuullusta kyvystä juuttua tarvittaessa lähes krautrockiseen junnaukseen. Tuloksena on mieltä ja vähän kehoakin keventävä albumi. Sonics In The Soulilla Steve Diggle pitää biisit ja muutamaa trippailevaa sooloaan lukuun ottamatta myös kitarakoukut mahdollisimman yksinkertaisina. Tyylikäs soulbiisi Point Me Toward The Real nostaa pisteitä. Sumean David Lynch/Flaming Lips -filtterin läpi vedetty kasarinostalgiapala Ally Sheedy In The Breakfast Club pitää mainita jo nimensä takia. Tulkinnatkaan eivät ole orjallisia, mukaan on ujutettu onnistuneesti muun muassa reggae-sävyjä. Kaikesta hypestä huolimatta albumi on tasapainossa ja tuotannosta huokuu emotionaalinen balanssi. Duffyn melodiatajua on ihaltava ja Astburykin on esiin pyrkivine maneereineen hyvässä vedossa
Tyylilajin viehätys perustuu pitkien aikalinjojen hallintaan, mutta vakiintuneimmankin muotokielen on pystyttävä resonoimaan juuri tässä hetkessä, osana henkilökohtaisten ja K u v a: Ja ck ie Le e Y o u n g Selvitätkö tiesi ulos. H.E.A.T ammentaa yhtä paljon Europesta kuin Whitesnakesta – ja tekee asiansa ruotsalaiseen tapaan huikean tiukasti, koukuttavasti ja ammattitaitoisesti. Epäonnistuneen kokeilun jälkeen levy pääsee takaisin raiteilleen, jotka ovat kuitenkin enimmäkseen samat mitä jo In Spadesillakin (2017) kuljettiin. ANTIBAKTE ERISET PINNOITTE ET TURVAVÄL IT JA TEHOSTET TU SIIVOUS TURVALLISU US ETUSIJALLA. TAMPERE . Mittarissa on hurjat 39 vuotta, eikä loppua näy. ROVANIEMI ROOM ESCAPE on tosielämän pakopeli, jossa ajan ja paikan taju katoaa ja pelin ?ow vie mennessään. Sen jokainen kuuntelu aiheuttaa parantavan tunnekuohun. Parhaat biisit painottuvat luonnollisesti levyn alkupuolelle, monet muut jäävät aihion tasolle. Force Majeure ei sisällä Dangerous Groundin kaltaista megahittiä, mutta sillä on monta hienoa melodista hevirallia, Nationwide kiihdyttelee menemään kovalla tempolla, avausraita Back To The Rhythm vie mielleyhtymät Superstitious-aikakauden Europeen ja Hollywood voisi olla Gunnareiden Appetite For Destructionilla – paitsi 2020-luvun soundiensa puolesta. Kun alla on huhtikuussa julkaistu, varsin pätevä Unlimited Love -albumi, niin olemme saaneet nauttia tänä vuonna 34 uudesta Peppersbiisistä. TULE LÖYTÄMÄÄN AVAIMESI PAKOON. Biisivalinnat osuvat aivan nappiin. Aurinko paistaa. Royal Cream Greg Dulli on uransa aikana tehnyt hyvää musiikkia niin The Afghan Whigsin, The Twilight Singersin ja The Gutter Twinsin kanssa kuin soolonakin. Linnut livertävät. AKI NUOPPONEN HHH H.E.A.T Force Majeure Ear Upplands Väsbyn kvintetin seitsemännellä albumilla raikaa edelleen perinnetietoinen hård rock. Eddien kitarasoolossa Frusciante nyökkäilee kohteliaasti edesmenneen mestarin suuntaan. Kyllä, Lightwork on todellakin oikein kiva albumi. MIKKO MERILINNA HHHH Bonny Light Horseman Rolling Golden Holy 37d03d Harva asia on americanassa herkempi kuin perinteen ja nykyisyyden välinen suhde. Lähestymistapa on hienovaraisella tavalla modernimpi, ja onnistuu täydellisesti. Townsendin lahjakkuudesta kertookin kaikkein eniten se, että hän tekee jo autopilotilla Lightworkin kaltaista, aivan ihanaa musiikkia. Erotuksena How Do You Burnilla bändi kuitenkin ottaa vaikutteitaan enemmän klassisesta rockista kuin alternativesta. Dynazty ja H.E.A.T kilpailevat melko tasaväkisesti länsinaapurimme tarttuvimpia biisejä tekevän yhtyeen tittelistä. ROOMESCAPE.FI HELSINKI . Comebackin jälkeiset kolme levyä eivät ole enää tavoittaneet Congregationin (1992) ja Gentlemenin (1993) aikaista taikaa, ja How Do You Burn. Epätasaista irtosälää sisältävä syysalbumi jättää sekavan olon. Ja tässä ihanassa kuvitteellisessa maailmassa tänä vuonna 50 vuotta täyttänyt Devin Townsend on jälleen tehnyt tunnin verran aivan ihanaa musiikkia. Levyarviot > 60 SOUNDI Levyarviot > ...jokainen kuuntelu aiheuttaa parantavan tunnekuohun... Niiden nimet menettävät merkityksensä ja levystä muodostuu todella ihanan kuuloinen, ihanasti tuotettu, ihanasti laulettu ja ihanan tunnelmallinen tasaisen ihana massa. Pulmia ja arvoituksia täynnä olevat huoneemme odottavat neuvokasta ryhmäänne ratkaisemaan niiden haasteet. Musiikin ajaton arvokkuus ja syvä spirituaalisuus hypnotisoi kuulijan lempeästi ja vaivuttaa akkuja lataavaan transsiin. Vaikka yhtyeen musiikki on hivenen kasvotonta, sitä on helppo kuunnella. Kymmenen vuotta sitten The Afghan Whigs teki comebackin, mutta alkuperäisestä bändistä on Dullin lisäksi jäljellä enää basisti John Curley. JUSSI NIEMI HHHHH Red Hot Chili Peppers Return Of The Dream Canteen Warner Uusimman Red Hot Chili Peppers -levyn haltuun ottaminen on jo vuosikausia käynyt eräänlaisesta tietovisailusta. Townsendin tapauksessa ihan kiva ei vain ole ihan tarpeeksi. on niistä ehdottomasti laimein. Albumi ehtii pitkälle, kun Townsendin luulee jo tehneen ihanimman levynsä yli kymmeneen vuoteen. Sitten monet kappaleiden ihanat osat alkavat kuulostaa liian tutulta. TOMI NORDLUND HH The Afghan Whigs How Do You Burn. Eddie Van Halen on saanut kunnianosoituksekseen valitettavan haahuilevan nimikkobiisin. Nyt kaikki on niin ihanaa, että poissa ovat sekä aggressiot että kainalopierut. Sitten tajusin bändin panoksen olevan juuri noissa pienissä kokonaistunnelmaan vaikuttavissa soundillisissa ratkaisuissa ja komppien alleviivaamattomassa ”länsimaisuudessa”. NUUTTI HEISKALA HH Devin Townsend Lightwork InsideOut Kaikki on ihanaa. Ylimpänä helmenä kimaltelee mykistävän haikeasti kaunis Diarabi, johon sekosin jo 80-luvun alussa Mandingo Griot Societyn toimesta. Levyn avaava I’ll Make You See God tavoittelee groovea Queens Of The Stone Agen malliin, mutta päätyy kuulostamaan lähinnä EA Sportsin NHL-pelin valikkomusiikilta. Lightwork seilaa ihanasti jossain Ghost-albumin (2011) new age -lempeyden ja Townsendin turboahdetuimpien äänimassalevyjen välimaastossa. Nyt hän paneutuu omiin lemppareihinsa isänsä katalookista texasilaisen Khruangbinin säestyksellä. Usean kappaleen kohdalla voi arvuutella, mitä bändin vanhaa biisiä tämä muistuttaa ja missähän tuo Anthony Kiedisin maneerinen melodiakulku on kuultu ennen. Vaikkei levy kummemmin kolahda, niin hatunnosto sille, että bändi jaksaa yhä levyttää näin aktiivisesti. Please, Baby, Pleasen sovituksessa otetaan mallia On The Beachin aikaisesta Neil Youngista ja Concealer muistuttaa Bruce Springsteenin kulta-aikojen sävellyksiä. En tiedä miten tuottelias mies Devin Townsend oikeasti on, mutta viime vuosina on tuntunut yhä vahvemmin siltä, että kaikki hänen synnyttämänsä musiikki julkaistaan ja sitä myös halutaan ostaa. Välillä äijät ärhentelevät, mutta pääosin albumilla rokataan säyseähkösti. Taivas on sininen. Sekin epäilytti, että Tourén laulu on enimmäkseen kaiutettu pois välittömästä etulinjasta. Albumin tuotanto ja soitanta on tietenkin täydellistä, ja yhtyeeseen palannut alkuperäinen laulaja Kenny Leckremo toimittaa ainakin yhtä hyvin kuin Skid Row’iin karannut Erik Grönwall. Esimerkiksi avausraita Savanne kulkee reggaena kuin olisi siihen tehty, yhtään afrikkalaisuuttaan menettämättä. Saattaa olla, että rakastettavasti kasariestetiikalla tasapainoileva H.E.A.T vie siinä kisassa voiton. Tänä vuonna Tourélta tuli jo Les Racines -albumi, joka sisälsi omia biisejä isän hengessä. 60 SOUNDI 60 SOUNDI Vieux Farka Touré & Khruangbin Ali Dead Oceans Muutama vuosi sitten Porissa Vieux Farka Touré tuntui vielä elävän vaihetta, jossa hän halusi ottaa etäisyyttä edesmenneeseen isäänsä, aavikkobluesin kummisetä Ali Farka Touréen. Vähempikin olisi riittänyt, etenkin kun kahdesta ylipitkästä albumista olisi saanut tiivistettyä yhden loistolevyn. Valitettavasti Dullin urotöistä alkaa olla jo aika kauan. Ensin olin hiukan kriittinen siitä, että Khruangbin pysyttelee säestäjän roolissa ja nousee tasaveroiseksi peluriksi oikeastaan vain päätösinstrumentaali Alakarrassa. Yhtyeeseen jälleen kerran palanneen John Fruscianten rupisen retroisa kitarointi on levyn maukkainta antia, ja toki Flea pompottelee bassoaan tutun pontevasti. Ja kuten tavallista, Return Of The Dream Canteenillekin on tungettu liikaa biisejä. Nyt poika on kasvanut siihen pisteeseen, missä hän osaa arvostaa juuriaan ja isänsä uraauurtavaa työtä. Jo edesmenneen Gutter Twinin Mark Laneganin laulua kuullaan The Getawayn taustoilla
ROOMESCAPE.FI HELSINKI . Selvitätkö tiesi ulos. ANTIBAKTE ERISET PINNOITTE ET TURVAVÄL IT JA TEHOSTET TU SIIVOUS TURVALLISU US ETUSIJALLA. Pulmia ja arvoituksia täynnä olevat huoneemme odottavat neuvokasta ryhmäänne ratkaisemaan niiden haasteet. ROVANIEMI ROOM ESCAPE on tosielämän pakopeli, jossa ajan ja paikan taju katoaa ja pelin ?ow vie mennessään. TULE LÖYTÄMÄÄN AVAIMESI PAKOON. TAMPERE
Yhtyeen toinen albumi jatkaa melko samoilla linjoilla kuin vuonna 2017 ilmestynyt eponyymi debyytti. Moniääniset laulut soivat ikämiehiltäkin yhä komeasti ja tunnelmia on hillityn korskeasta äkäiseen, pohtivasta melankoliseen ja ilomieliseen. Levyarviot > 62 SOUNDI jaettujen merkitysten polttopisteessä syntyvää esittäjyyttä. Ensimmäisen ja toisen levyn ero on siinä, että debyytillä kaikesta kaoottisuudesta huolimatta oli enemmän oikeita biisejä, jotka onnistuivat iskemään kuulijaa kalloon. Siinä on todella hienoa soittoa, syvälle meneviä säveliä ja paljon sielukkuutta – elämänmyönteisen riemun sävyjä syvää melankoliaakaan unohtamatta. Tuntuu kuin yhtye rakastaisi laulujaan liikaa antaakseen niiden liikkua vapaasti. Toivokaamme, että nämä eivät ole jäähyväiset. Kun kaikki on aseteltu viimeisen päälle ja hieman ylikin, syntyy vuolaan soiton ja totunnaisempien melodioiden välille epäsuhta, jota edes Anaïs Mitchellin ja Eric D. Tosin asialla ei ole pelkästään mainittu duo, olennaista osaa näyttelee elektronisesta äänenmanipuloinnista vastaava Tuomas Norvio. HANNU LINKOLA HHH Arctic Monkeys The Car Domino Alex Turner vertaa The Car -albumia edeltäjäänsä Tranquility Base Hotel & Casinoon (2018) toteamalla Arctic Monkeysin palanneen avaruudesta maan pinnalle ja herättää lukijassa heti mielikuvan merkittävästä erosta, mutta kylmässä päivänvalossa uusi levy näyttäytyy selvästi edellisen pikkuveljenä. Se ei lainkaan tarkoita, että The Car olisi huono. Mahtavan elegantisti terävää huumoria tihkuvat tekstit tuntuvat siltä kuin kuulija kuulisi, mitä Turner kyseisissä tilanteissa ajattelee. Akustinen, bluesPohjonen Alanko Voice Of Northern Lowland Svart Hanurivelho Kimmo Pohjonen ja Ismo Alanko yhdistivät voimansa jo kauan sitten, mutta kiireisiä miehiä kun ovat, niin ensimmäinen kokopitkä tulee vasta nyt. Kolmikon valtit eli groove, riffi ja melodia ovat silti yhtyeen hyppysissä esimerkillisesti. Nyt valtaosa ajasta tuntuu menevän väkinäiseen ja päämäärättömään poukkoiluun ja sekoiluun sekoilemisen vuoksi. VESA SILTANEN HH King’s X Three Sides Of One InsideOut Ennakkoon kuulemani All God’s Children onnistui resonoimaan harvinaisen vahvasti. Johnsonin upeat tulkinnat eivät kuro umpeen. Sen verran syvillä inhimillisyyden akseleilla tässä voimistellaan. Silti kokonaisuus jakautuu toisistaan erottuviin biiseihin ja jollain tasolla tätä voi sanoa jopa rocklevyksi. ...päämäärättömään poukkoiluun ja sekoiluun sekoilun vuoksi... Musiikki on hyvin arvaamatonta ja vaikeasti lähestyttävää. Lopputulos on sillä tavoin railakasta ja kaikelle nauravaa mekkalointia, että voin kuvitella levyn tekemisen olleen hyvinkin hauskaa. Lyyrisestikin Turner jatkaa filosofisesti mietiskelevällä linjalla: tekstit voisivat melkein olla Dashiell Hammettin tai Raymond Carverin kirjoista ja erottuvat aikalaisistaan jyrkästi. Pistämättömällä maulla sovitetut viulut toimivat erittäin dynaamisesti ja oleellisena osana kokonaissoundia. Kyllä pidemmän kaavan jäljet Sielun Veljiin johtavat. Yltäkylläisyydessä on kuitenkin riskinsä. Pohjimmiltaan levyjen samanhenkisyys juontuu siitä, että kitara lakkasi innoittamasta Turneria biisinteossa AM:n (2013) jälkeen ja hän vaihtoi sävellysinstrumenttia pianoon. Three Sides Of One on hieno lisä uniikin bändin kovatasoiseen katalogiin, vaikka ei taida yltää edes sen paremmalle puoliskolle. Parhaimmillaan kolmikko säteilee satojen aurinkojen voimalla ja huokuu nautinnollista kaipausta. Hurmoksellisten sävelaarteiden katveessa on turhan monia suorittamiselta kuulostavia ratkaisuja. Tyylillisesti se jatkaa periaatteessa täysin edeltäjänsä linjaa, lukuun ottamatta jousien merkittävää roolia. Bungle, Fantômas, ex-Slayer), Michael Crain (Retox) sekä Justin Pearson (The Locust, Head Wound City, Retox). Kitaristi Ty Taborin näennäisen yksinkertainen ja mietteliäästi mateleva sävellys soi kertakuulemalla päässä kaksi päivää. Haastetta on siis tuplaten: kantovoimaa pitäisi löytyä sovitusten lisäksi sävellyksiltä. Flashbackit mongolialaisesta kurkkulaulusta pulpahtelevat myös albumin mittaan pintaan useasti eikä etnisempi metallikaan tästä järin kaukana ole. On myös kunnioitettava veteraanibändin intoa tehdä näin monipuolinen albumi. JUSSI NIEMI HHH K u v a: Ja n i K o rm u facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAK U METELI.NE T. Intiimiyden tuntu on kutkuttava. Parhaiten yhtye tällä kertaa onnistuu rauhallisemmalla otteella operoidessaan, vaikka jyräävä Flood, Pt 1 on erinomainen tyngäksi jäädessäänkin. Aika näyttää kuinka kestävää taidetta tämä on kuuntelussa: estradilla homma toimii missä kulttuurissa hyvänsä. KOSKINEN HHH Nina Kaitaranta Minä valitsen tämän Kaita Nina Kaitaranta kutsuu musiikkiaan juurevaksi luomupopiksi, eikä termi ole lainkaan hassumpi. Rolling Golden Holylla se sijoittaa samaan ilmavaan äänimaailmaan 11 omaa kappalettaan. Pienellä kaivamisella ja vaivannäöllä alkaa kakkosestakin saamaan jotain irti, mutta harmi kyllä sen anti jää melko vaisuksi esikoisen rinnalla. Huumoria ei pihdata ja sillehän on nykyisessä ilmapiirissä ihan erityistä käyttöä. albumi ei kokonaisuutena ole yhtä vahvaa tekoa. KIMMO K. Bändi saattaa ensin kohkata intensiivisen päättömästi ja yhtäkkiä pysähtyä kuin seinään kitaristi Crainin repiessä soittimestaan irti häiriintyneitä riitasointuja tai muuten vaan kummallisia ääniä, Lombardon hakatessa rumpuja kuin ne olisivat hänelle velkaa ja Pattonin ollessa oma pattonmaisen härö itsensä. Let It Rain on juuri sellainen vahvasti rullaava avaus, millaisella yhtye on tavannut levynsä käynnistää. Ytimessä on improvisaatio ja (ennen muuta ihmis)äänenkäyttö, eivät tekstit, joita tässä kuullaan tuskin nimeksikään. Harmi, että upean yhtyeen pitkän uran ennätyksellisen kauan odotettu 13. Melodiset ja epämääräisesti elokuvalliset sävelmät ovat varsin epärockmaisia klassisesta crooner-kamasta muistuttavalla ajattomalla tavalla, vaikka tarkka kuulija huomaakin monin paikoin moderneja sointeja. Kaikessa taidokkuudessaankin Rolling Golden Holy jää lopulta hieman ulkokohtaiseksi. Turner on todellinen verbalisti, kielen rakastaja ja yksi tämän päivän parhaista sanoittajista. Meno on terapeuttista sekä tekijöille että kuulijoille. Esikoislevyllään Bonny Light Horseman vastasi haasteeseen modernisoimalla vanhoja standardeja ajantasaiseksi indie-folkiksi. Outoudestaan huolimatta pelillä on selkeät raamit. Erityisen selvää tämä on Baashaa-kappaleessa, joka paahtaa muita kitaravetoisemmin hurjalla energialla jossain punkin, bluesin ja kosmisen transsin kolmiossa. Bändi soittaa kypsästi, ja samaa pätee Turnerin intensiivisesti läsnä olevaan lauluun, jossa nyt ei kuulu Bowie ihan niin voimallisesti kuin edellisellä levyllä. JUSSI NIEMI HHHH Dead Cross II Ipecac Dead Cross on hc-punkin, thrash metalin ja kaoottisen kakofonian erikoinen ristisiitos, jonka kokoonpanoon kuuluvat Mike Patton (Faith No More, Mr. Yhtyeen antaumuksellinen ote vie jälleen pitkälle. Bungle, Fantômas), Dave Lombardo (Testament, Mr
facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAK U METELI.NE T
Kaunismelodinen Different Today sanoo asiansa herkän discon keinoin: ”How the world keeps on spinning, it goes spinning out of control.” Lovebomb on avaruudellisena soundaava uuden ajan rakkauslaulu läheisyystoiveineen, ja Wolfin tanssibeat ja syntsakerrokset olisivat yhtä lailla kotonaan Pet Shop Boysin levyllä. Kun koukkuja ei tule tuotannon puolelta, niiden pitää löytyä sävellyksistä – ja löytyyhän niitä. MIKKO MERILÄINEN HHH Yeah Yeah Yeahs Cool It Down Secretly Canadian Raivokkaan garage-henkisenä artpunk-yhtyeenä vuosisadan alussa aloittanut newyorkilaistrio Yeah Yeah Yeahs on kokenut melkoisen muutoksen. The Xx -yhtyeen basisti-laulaja Oliver Sim on pitänyt debyyttisoolonsa teemoja sisällään lähes parikymmentä vuotta, joten ei mikään ihme että ne vyöryvät yllä siteeratusta Hideous-avausraidasta lähtien päälle armottomina mutta eivät onneksi uuvuttavina. Bändikaveri Jamie Xx:n tuottamalla levyllä on paljon kekseliäitä yksityiskohtia ja melodista kiinnostavuutta, sekä painostavuuden vastapainona monta kaunista elementtiä. Monellakin tavalla konkretisoituneesta ilmastonmuutoksesta johtuva ahdistus kuuluu jo albumin nimessä. El Grande Bastardon hyperaktiiviset rumpujen ja perkussioiden tuplatwistit ja kahden kitaran pureva riffimöyryäminen käyvät rystyset edellä suoraan kuulijan kimppuun. PERTTI OJALA HHHH Parkway Drive Darker Still Epitaph Australialainen metalcore-yhtye Parkway Drive on genrensä isoimpia bändejä, mutta yhtyeen tuotantoa on aina vaivannut tasapaksuus, ja soundissaan ja soitossaan on modernille metallibändille epätyypillistä tunkkaisuutta. Erityisesti soolokitaraan tullut El Iomminen venkuloi joitakin sooloistaan touhukkaasti aivan hulluuden rajoille, mikä vain vahvistaa bändin rokkilogiikan. Kunniamaininta kuuluu lumoavalle Pohjantähdelle, jonka c-osan ”eikö mikään riitä?” -fraasi puree yllättävänkin terävästi. Ensimmäinen uusi single, keskenkasvuinen mutta K u v a: D av id B la ck leadien ja Hammondien maustama Minä valitsen tämän on kuin tuulahdus ajalta ennen joka kodin musiikintuotantosoftia. Levyarviot > ...ensikuuntelulla tekee suorastaan pahaa... Sävellykset kulkevat yksitotisen vankkoja peruskulkuja, mutta joka jätkä lataa niihin omaa ruutiaan melkeinpä yli tarpeen. Kitarariffinsäkin ovat paikoin yläkoulutasoa. Ihan tavallisena iltana -kappaleen arkikuvaus ei tavoita arjen alta mitään suurempaa, eikä Siltä se näyttää ole bändi-ilottelustaan huolimatta kappaleena erityisen vahva. Sillä potentiaalia kyllä löytyy. Pelkistetty bändiilmaisu onkin kaksiteräinen miekka: sen rehtiydessä on viehätysvoimaa, mutta samalla se pakottaa ylikansoitettuun karsinaan. Mosquiton jälkeisinä vuosina on tapahtunut paljon niin Yeah Yeah Yeahsin jäsenten henkilökohtaisessa elämässä kuin globaalistikin. Hideous Bastard ei kuitenkaan ole niin raskas kuuntelukokemus kuin voisi kuvitella. Hän on jälleen rustannut sanoitukset bändin yhteisesti muotoilemiin ronskeihin rokkimelodioihin, joissa karskia elämänmuotoa sävyttävät omaperäisesti esiin tuodut mottolauseet (Troubles Likes Company), mehukkaat yllytykset (Boogie Like Your Mother) ja kansanviisaudet (Today’s Rain, Tomorrows Whiskey). Esimerkiksi Vene puhkeaa kuin vaivihkaa komeaan kertosäkeeseen, ja tylsähkö Maritakin kasvaa kauniisti kappaleen edetessä. Viidennellä albumillaan, ja ensimmäisellä sitten Mosquiton (2013), Karen O, Nick Zinner ja Brian Chase tuntuvat lopullisesti vaihtaneen kitarat syntetisaattoreihin ja täysimittaiseen eletroniseen soundiin. Raskaan beatin yllä jylhäksi syntetisoitu Spitting Off The Edge Of The World on saanut inspiraationsa Karen O:n poikansa kanssa käymästä keskustelusta. Kaitarannalla on kumma taito kuljettaa kappaleita tavanomaisesta jylhään kuin varkain. ASKO ALANEN HHH Oliver Sim Hideous Bastard Young ”Been living with HIV since 17/Am I hideous?” Sanomisen tarve korreloi usein suoraan sen kanssa, kuinka väkevästi musiikki puhuttelee kuulijaa. Teksteissä soi ahdistuksen lisäksi myös traumojen purkamisen ja häpeän väistymisen tuoma helpotus. Yhtyeen seitsemännen albumin tuotantoprosessiin ovat ajallisesti osuneet bändin jäsenten keskinäiset ongelmat, joiden takia yhtye perui kiertueensa keväällä 2022. Toivokaamme siis Kaitarannalle levydiiliä, koska jo hieman mittavampi miksausbudjetti voi tehdä paljon. Aina ei kuitenkaan lähde. Vahvojen bassolinjojen, tylyn suorien rytmien, tummasävyisten elektrosoundien ja monenlaisten koristeiden päälle Sim laulaa vaikuttavan lakonisena soivalla baritonillaan, joka nousee silloin tällöin kiihkoon tai korkeuksiin. LASSI LINNOLA HHH. Cool It Down on selkeä kehotus ilmaston viilentämiseen, ja erinäiset maapallon tulevaisuudelle pitkät haistattavat ihmiset voisivat samalla laittaa jäitä hattuunsakin. Musiikillista sekarotuisuutta verevöittää basistilaulajan El Taff Bastardon entistäkin lynottilaisempi englannin äänenpaino. Tiiviinä kokonaisuutena albumi vaatisi miljöökseen määrätietoisen painokkaan ja sopivan seurallisen rokki-illan virvokkeineen, mutta mikään ei estä nauttimasta sitä lyhyempinä shotteina ja chasereina. Hellittämätöntä voimaa ja puristusta keventää vasta helmeilevän levollinen lopetusraita Extra Mile. Los Bastardos Finlandeses VIVA! 100% Record Company Suomen lehtolapset mellastelevat meksikolaisella pustallaan luotettavan ärhäkkäästi ja tiukasti. Kiehtovan mutta paikoin hahmottomaksi ja etäiseksi jäävän albumin suurimmaksi ongelmaksi nousee ylivoimaisen hyvä avauskappale, jonka vaikuttavuudesta etenkin levyn loppupuolisko jää liiaksi
Eheä levykokonaisuus on kaukana tästä teoksesta lukuun ottamatta levyn 2020-luvulta kuulostavaa, tasapaksuksi kompressoitua tuotantopuolta. Pätkän Guthrien itsensä ääntä sekä ihan aidon merimiesrenkutuksenkin sisältävän This Machine Still Kills Fascistsin ydintä ovat sodanajan americana ja akustiset perinnesoittimet rämisevistä akkareista vispilöin soitettuun virveliin ja elämää nähneeseen kapakkapianoon sekä kuminauhasoundiseen bassoon ja periksiantamattoman rehti työläisideologia. studioalbumi on kuin 40-luvun amerikkalaisen satamakaupungin ajankuva: uskottava, relevantti ja nostalgisuudessaan iätön. Santa Cruz katsoo kaikki kortit ja päättää jälkeenpäin, mikä lähtee vetämään, jos mikään. Tässä katsannossa Hänninen ja Hynninen onnistuvat mainiosti. ...ensikuuntelulla tekee suorastaan pahaa... Solisti Winston McCallin laulu ja huuto ovat tehottomia, tempot ovat löysiä ja tuotantokin on suttuinen. Tämä jatkuu levyn loppuun saakka. Ei siis ole yllätys, että pitkän hiljaisuuden päättävä En är för mycket och tusen aldrig nog paljastuu ensi hetkistään lähtien äänitarkkailijan paratiisiksi, jossa yhtyeen vetovoimatekijät ovat esillä kuin näyttelyssä. MAPE OLLILA HHH Santa Cruz The Return Of The Kings M-Theory Audio Levy lähtee käyntiin ryhdikkäällä ysärimetallista ammentavalla Here Comes The Revolutionilla. Ankarassa arjessa työläisen harminaiheina olivat riistäjäkapitalistit, kutsuntaviranomaiset ja oikeastaan koko rakas Amerikka, joka oli ihan paska maa mutta kuitenkin kaikista paras. Sapekkuutta löytyy odotetusti myös Tumppi Varosen kriittisistä teksteistä. Yhteys kuitenkin pätkii. Tunnelma on häiriintynyt ja häiritsevä. Suurin mahdollinen statussymboli oli oma Cadillac. Se on lopun alkua. Sitten kappaleet alkavat kummitella mielessä ja pakottavat ottamaan selvää, mistä on kysymys. Kaahailua seuraa luokaton kiintiöballadi Disarm Me, jolla tuhotaan kaikki, mitä kolmen ensimmäisen kappaleen aikana yritettiin rakentaa. On vaikea ymmärtää, miksi albumi on päästetty tässä kunnossa markkinoille. Rottanaaman vihaisuus huipentuu biisin outroon, josta voi erottaa aikamme vaarallisimpien rottanaamojen, Putinin ja Trumpin äänet. Helvetillisessä paukkeessa Hynninen julistaa heavy-äänenmuodostuksella ja välillä huutaen jonkinlaista uutta elämänfilosofiaa. Ja hiljalleen äänet hiutuvat unenomaiseksi tunnelmistoksi, jossa komponentit hukkaavat paikkansa ja sotkeutuvat uusiin vaikutteisiin. MIKKO MERILINNA HH Dropkick Murphys This Machine Still Kills Fascists Dummy Luck Bostonin kelttipunkkarit ovat tehneet folkikoni Woody Guthrien teksteihin perustuvan albumin. Darker Still -levy on luvalla sanoen keskeneräisen kuuloinen. Kappaleet loppuvat arvaamatta, jopa tylysti, ikään kuin ne olisivat vain valemuistoja. ARTTURI SIROMAA HH Tumppi Varonen & Problems Kaupunki Stupido Kaupunki ja sen kadut, valot ja ihmiset ovat inspiroineet Tumppi Varosta jo yli 40 vuoden ajan. Varosen ja Problems-yhtyeensä tuorein päivitys todistaa, että vaikka maailma ympärillä onkin monilta osin muuttunut, niin perusasiat pitävät pintansa. Ehkä kyse on tietoisestakin läpileikkauksesta. Guthrien kitarasta lainatun lauseen mukaan nimetty, vanhakantaisen maanläheisesti soiva lätty vie kuulijansa aikamatkalle päiviin, jolloin satamajätkät olivat karskeja, ja heidän harrastuksensa ja työnsä yhtä rankkoja. SAMI NISSINEN HHHH Dungen En är för mycket och tusen aldrig nog Mexican Summer Dungen on soinut aina poikkeuksellisen hienosti. Kertsi on todella tarttuva, ja kappale muutenkin oikein hyvä kasaripastissi. Rytmisesti muista raidoista poikkeava nimibiisi konkretisoi kaupungin vähemmän romanttista puolta. Hullut ajat edellyttävät myös taiteella radikaaliutta ja riskinottoa. ihan hilpeä Glitch, julkaistiin jo kesäkuussa, joten aikaa toipumiseen ei ole juurikaan ollut. Ensikuuntelulla tekee suorastaan pahaa. Take Me To America jatkaa luontevasti samalla tyylillä. Levyn ainoa napakymppi on Under The Gun. Levyn avausraidat mallintavat nimittäin päättäväisesti Dungenin kehitystä aurinkoisesta hippiprogesta lihaksikkaasti jyrääväksi psykedeliaksi. Performanssi naurattaa ja väliin pelottaa, koska se kertoo ilmiselvästi aidosta masennuksesta. Aitoja ystäviä satamaduunarilla oli vain ammattiliitto ja pullo, vaikka sekin taisi toisinaan olla pikemminkin vihollinen. Hiphop-tuottaja Olli Hännisen (Ronskibiitti, Hammaspeikko) ja doom metal -eksentrikko Sami Hynnisen yllättävän yhteistyön ideana oli luoda vaihtoehtoista rytmimusiikkia, jollaista ei ole ennen kuultu. Dropkick Murphysin 11. Vapautta kunnioittavalta Kaupunki-albumilta ei ymmärrettävästi tapaa nuoren Problemsin kiihkoa, mutta punk-juurilta kumpuava kadunmakuinen rock hoituu yhä varsin vakuuttavasti. Tanakkariffinen Paalujuntta pureutuu nykypäivän kaupunkisuunnitteluun lasisine maisemineen. Toinen sinkku The Greatest Fear kuulostaa demolta ja nimikappale siltä kuin Metallica soittaisi Nothing Else Mattersia väärin. Biisi käynnistyy nuorelle Zakk Wyldelle kumartavalla kitarariffillä. Menetys ja katumus ovat läsnä akustisilla kitaroilla kevennetyllä balladilla Niin lähelle sut kadotin. Hännisen tuottamien taustojen retrofuturistinen, vääristynyt ja säröinen maailma on mutaatio, josta voi löytää dark ambientia, synth popia, free jazzia, marssia ja ties mitä polkkaa. Kappalemateriaali on hyvin epätasaista. Albumi ottaa etäisyyttä metalcoren konventioista ja suuntaa kohti perinteisempiä raskaan musiikin maisemia, mutta perisynnit ovat tallella. Levyltä kuuluu hirvittävä näyttämisen tarve ja ego, minkä vuoksi musiikki kärsii rutkasti. Lopulta musiikki on enää soittorasiamainen tausta, jonka päällä runoi. Levyn keskivaiheen kappaleet sulautuvat toisiinsa ennen 1000 Cigarettesin pop-punk-sekoilua. Herrojen erikoismusiikista tulee kieltämättä välillä mieleen myös Rätön ja Lehtisalon seikkailut scifi-musiikin parissa. PERTTI OJALA HHH Olli Hänninen and Sami Hynninen Chambers Svart Mitään perusmusaa tuskin kukaan näiltä herroilta odottivatkaan, mutta Chambers lyö silti ällikällä. Kasarihevijuuria ei ole unohdettu, ja etenkin Archien kitarasoolot saavat jokaisen teini-ikäisen tilufanin puberteettikarvat pystyyn tappingilla ja valonnopealla shreddauksella. Ilman saasteiden alla ja remontoitavien katujen lomassa monen tavallisen kaupunkilaisen perjantai sujuu nollatessa ja perseillessä. Soolossa luonnollisesti kaahataan ylinopeutta kappaletta silti palvellen. Mitä sinulla mä teen yllättää Tehosekoittimen tyylisesti rock-iskelmällisellä kertosäkeellään, ja Yläfemma on selkeä muistuma vanhoista punk-ajoista. Tekijöiden mukaan matka Chambers-albumilla vie kahdeksantoista buddhalaisen helvetin kammion läpi heijastaen samalla ympäröivän maailman jokapäiväistä kylmyyttä ja väkivaltaisuutta. Pelkona on, että musta käsi vie mukaansa
Esimerkiksi Killing Dreams olisi kontrafaktuaalissani nimeltään Another Way To Die ja seuraavan Bond-elokuvan nimibiisi. Omalle tasolleen levyn nostavat huikeat sävellykset ja todella tukeva ja lihaksikas soundi. ARTTU TOLONEN HHHHH K u v a: R ai n er G es el le. En är för mycket och tusen aldrig nog on sittenkin maallisen logiikan mukaisesti jäsentynyt kuvaelma, jota voi tarkastella vailla harhautetuksi tulemisen pelkoa. Levyn avaava In Dark Water ja loppupuolelta löytyvä La Llorona tuovat hauskalla tavalla mieleen Ry Cooderin Paris, Texasin. PERTTI OJALA HHH Eero Koivistoinen Quartet Diversity Svart Diversiteetti, monimuotoisuus, on aina ollut jazzin ytimessä. Jokainen meistä tiivistää levyn ydinsanoman kovasti Arto Tammisen Neljän ruuhkan kertosäkeestä muistuttaen. ARTTU TOLONEN HHHH lija Bo Bergman julistaa sielun haihtuvan uhrisavuna. SAMI NISSINEN HHHH Marisa Anderson Still, Here Thrill Jockey Kitaristi Marisa Andersonissa on aiemmilla levyillään ollut usein hiukan räyhähengen vikaa. Ihmissuhteet ovat mutkattomia lähinnä vain haaveissa, ja rakkaus on useammin läsnä muistoissa ja unelmissa kuin elettävässä hetkessä. Onnellinen vie hetkeksi takaisin Esplanadille, jonka kesän lyhyessä ihanuudessa Alikoski odotti rakkaintaan jo vuosikymmeniä sitten Keban Kesä Espalla -hitillä. Onnen ja rakkauden etsintä ja siinä sivussa taaksepäin katsominen ovat yhä matalalla äänellään tutun pidättyväisesti laulavan Alikosken sydäntä lähinnä. Alikoskelle ominainen vähäeleisyys ulottuu ohjelmointeineenkin sympaattisesti soittavaan Alanmiehetkvartettiin. Lainakappaleeksi mukaan on otettu Thelonious Monkin Played Twice. Tätä levyä olen Sin Cos Tanilta odottanut. Kaikki Jori Hulkkosen tuotannosta Juho Paalosmaan dramaattiseen lauluun ja kaksikon biiseihin on parempaa kuin koskaan. Modulaatioilla ja muunneharmonioilla rikastettu blues, groovyt r’n’b-rytmit ja modernistisesta eetoksesta muistuttavat teemat ovat Diversityn musiikin päärakennusaineet. Nimikappale avaa levyn letkeästi moduloiden tuoden mieleen muun muassa Herbie Hancockin. Akustiset ja sähkökitarat ovat pääosassa ja niitä tuetaan hienosti ja säästellen syntetisaattoreilla sekä akustisella ja sähköpianolla. Kaavojaan murtaessaankin Dungen on tunnusomainen ja pedantti itsensä. Levyä edeltäneet singlet (You Again, More Than I Can Love, Tightroped) ovat kaikki vahvoja, toisistaan eroavia ja persoonallisia helmiä, mutta ei levyllä oikeastaan ole heikkoja vetoja. HANNU LINKOLA HHH Sin Cos Tan Living In Fear Solina Tämä levy synnytti hauskan kontrafaktuaalin: mitä jos puhdasverinen synapop olisi jäänyt pysyvästi pinnalle 1980-luvun alkupuolen jälkeen eikä tehnyt luonnollista poistumaa kirkkaimmasta valokeilasta. Ehkä ajatus versoi siitä, ettei Living In Fear tunnu lainkaan pastissilta, vaikka se on joiltain osin niin helppo paikantaa määrättyyn aikaan. Rumpali Jussi Lehtonen ja basisti Jori Huhtala täydentävät yhtyeen. On aivan erityinen nautinto kuunnella levyä, jolla oman soittimensa suvereenisti hallitseva muusikko keskittyy kertomaan tarinaa hillitysti ja vähäeleisesti, jokaista nuottia rakastaen. Marseille vie albumin maaliin tekstinsä vuoksi kuin väärään seuraan eksyneenä lauluna. Syntsajousien siivittämä Linnut saa kevään myötä toivomaan myös rakkaan paluuta, ja Talvimaa korostaa lumisen talven ja vuodenaikojen erottuvuuden tärkeyttä. Viime vuosina hän on myös julkaissut muiden kanssa tehtyjä levyjä, kuten esimerkiksi rumpali Jim Whiten kanssa tehdyn upean The Quickeningin (2020). Living In Fear on häpeilemätön ja älykäs levy, joka ei tunnelmoidessaankaan mene sieltä mistä aita on matalin: ei syntetisaattoreihin nojailua yrityksenä approksimoida sateisesta kadusta heijastuvia neonvaloja vaan pelkkää maaliin saakka kirkastettua popmusiikkia. Tunnelmilla on yhteneväisyytensä, mutta Still, Here nojaa loppupeleissä vahvaan melodiseen maailmaansa enemmän kuin elokuvallisiin tunnelmiin. Nykyisessä kvartetissaan soolovastuun Koivistoisen kanssa jakaa pianisti Alexi Tuomarila. Materiaalin sisäistetty ”klassisuus” tuo paikoin mieleen myös Wayne Shorterin. Siitä on muodostunut ajan mittaan universaali rotujen tasaarvon ja rauhan puolesta puhuva instituutio, jossa yhteistyötä, persoonallisuuksia ja omaperäisiä näkemyksiä arvostetaan. Ali Alikoski & Alanmiehet Kukkakimppua ja piikkilankaa Stupido Ali Alikoski jatkaa Kukkakimppua ja piikkilankaa -albumilla tuttujen aiheiden äärellä. Koivistoinen yhtyeineen ei enää ehkä edusta jazzin ajanmukaisinta linjaa, jossa tuhansien eri tyylien hybridit limittyvät toisiinsa improvisoinnin keinoin, mutta päälajissaan hän on yhä mestari. Entropian etenemistä on ilo seurata, vaikka se on helppo arvata illuusioksi. Levyä hallitsevat teemat ovat eittämättä kapea-alaisia mutta myös ikiaikaisia. Niinpä kokeilut jäävät puolitiehen. Koronan vauhdittamana syntynyt levy on tasapainoinen laulukokoelma, joka voi joissain korvissa kuulostaa myös tasapaksulta. Hokom kiihdyttää räjähtelevine filleineen kohti vapaata ilmaisua. 66 SOUNDI Levyarviot > ...maaliin saakka kirkastettua popmusiikkia... Still, Here on laajakangas-Amerikkaa, isolla ja väkevällä pensselillä maalattuna. Ja arvostetaan Eero Koivistoistakin, yhtä suomalaisen jazzin suurimmista fonisteista ja säveltäjistä. Levyn tyyli hahmottuu 1960-lukuisen postpobin ja souljazzin suuntaan. Anderson ammentaa bluesista, folkista ja countrysta – kuten aina – ja tällä kertaa myös chicanomusiikista. Uusimman hän teki taas yksin ja tulos on rauhallisempaa, tunnelmallisempaa, minimalistisempaa ja meditatiivisempaa kuin kenties yksikään levynsä tähän saakka. Se asettuu enemmän osaksi perinteen jatkumoa kuin eri konemusiikkija pop-satuloita 80ja 90-luvuilta haistelevaksi retroiluksi. Pidättyväinen ulkomuoto lisää musiikin maanläheistä karismaa, mutta kielii myös turhasta varovaisuudesta. Jazz on kuin kultti, jossa palvotaan musiikkia ja erityisesti ihmisten kykyä kommunikoida musiikillisesti
Kuvaile suhdettasi instrumenttiisi. Epätäydellinen on kiinnostavampaa. Stinako Ghostina Soliti Color Dolor -yhtyeen keulahahmona suomalaisen popin taiteellisemman laidan kärkitekijöiden joukkoon noussut Stina Koistinen on selvästi pohtinut, miten pitää seuraava päähankkeensa Stinako liikkeessä. Ikään kuin olisin elänyt puoliteholla. Toivon silti, että joku kuuntelee albumiani myös kokonaisena teoksena! TEKSTI: PEKKA LAINE K u v a: H el i B lå fi el d. Stinakolla haastavuus ei tarkoita vaikeaselkoisuutta. SOUNDI 67 ...maaliin saakka kirkastettua popmusiikkia... Elektroniset kujerrukset ja kamarimusiikillisia tunnelmia luovat jousikuviot kietoutuvat toisiinsa, ja synteettisen ja orgaanisen välinen raja hämärtyy. Koistisen, Aili Järvelän, Mila Laineen ja Tapio Viitasaaren soitto ja Joonas Saikkosen briljantti tuotanto tekevät Ghostinasta soinniltaan monisäikeisen ja yllätyksellisen. – Kyllä sanoisin, että Ghostinan kappaleet ovat henkilökohtaisia. Stinakon debyyttialbumi Ikuisuus oli ankara askeettisine pianoballadeineen. Minun on elettävä ”virheitteni” kanssa. PEKKA LAINE HHHH Lauluäänesi on ainutlaatuinen. Mitä ovat Täyden kuun aikaan -laulun itserakennetut muurit, jotka vain itse voi purkaa. Ja toisaalta lukemattomat musavideot bändeiltä, joilta tiedän vain yhden biisin, jota fanitan. Teini-ikä meni kuunnellen albumeita ja katsellen tuntikaupalla musavideoita, ja se on valanut ymmärryksen molempiin – yksittäisiin biiseihin ja albumeihin. Esimerkiksi Björkin Debut, Post ja Homogenic, Erykah Badun Mama’s Gun, No Doubtin Tragic Kingdom, Radioheadin OK Computer ja Spice Girlsin kaksi ekaa levyä ovat soineet alusta loppuun pikku Koistisen kammiossa ahkerasti. Mitä itse kuulet omassa äänessäsi. Esiintyessäni tunnen olevani kokonainen ihminen, kykenevä, hauska, seksuaalinen, voimakas, empaattinen ja merkityksellinen. Nykyään kuitenkin voin sanoa pitäväni siitä. Nuorena sairastuminen ja siihen liittyvät pelko, pettymys, suru ja asian käsittelemättömyys on johtanut siihen, että olen keksinyt omia tapoja selvitä asian kanssa. Muurit ovat osa kompleksista rakennelmaa. Kun ei pelkää ristiriitoja, voi lopputuloksena olla Pelasta mut -kappaleen luova leikki, johon Koistinen laulaa pakahduttavan tunnelman, yhtä aikaa riemukkaan ja läpeensä alakuloisen. Monet Ghostina-levyn lauluista tuntuvat emotionaalisesti suorilta ja henkilökohtaisilta. – Itseäni ja ääntäni kohtaan olen kohtuuttoman ankara, etenkin äänittäessä. Aikamme kysymys: yksittäiset biisit vs. Nyt Koistisen musiikkiin on tullut lisää energiaa ja värejä. Sanoittajana yritän usein keksiä mielenkiintoisia tarinoita tai tilanteita ja kirjoittaa niistä. Pidän usein ensimmäisistä otoista tunteen puolesta eniten, mutta joku tekninen asia saattaa hiertää. – Korona-aikana tunsin, etten toteutunut ihmisenä täysin, kun en päässyt laulamaan ja esiintymään. Ne ovat estäneet minua elämästä kokonaisvaltaisesti. Muurit, joista laulan, ovat henkisiä. Onko tämä kuvitelmaa. Stina Koistinen karttaa sekä lyyrikkona että laulajana itsestäänselvyyksiä muttei myöskään konstaile kummallakaan kaistalla. Molempi parempi. Suhde on kompleksinen! Omaa ääntä ei kuule tietenkään samoin korvin kuin muut, ja joskus olen toivonut sen olevan toisenlainen. Ajattelen, että ne ovat aaveita elämästäni, joita muisti (tai sen puutos) on saattanut värittää. Mikä motivoi sinua tekemään pitkäsoiton maailmassa, jossa pitkäjänteisyys ja keskittymiskyky eivät kuulu ykköshyveisiin. albumi. Huomaan kuitenkin epäonnistuvani siinä. Kunnianhimoinen taidepop voi tunteilla rohkeasti ja skipata etäisen abstraktiuden. Lopulta päädyn kirjoittamaan oman elämän asioista, koska niissä on vääjäämättömästi joku tunne ja totuus
Satunnaisemminkin sitä seuraavalle tulee Standing Room Only -seiskatuumaista kuunnellessa selväksi, että bändi on yhä vedossa. ...en olisi kuvitellut, että reilut kaksi minuuttia on liikaa... Sen fiftaristailin kanssa yhteen lyöttäytyvä tumma agenttitunnelma jättää erityisen kivan jälkimaun koko julkaisusta. Off! Free LSD Fat Possum Kalifornialainen hardcorepunkin superyhtye kävi viime vuonna läpi suuria muutoksia, kun 50 prosenttia bändin jäsenistä vaihtui uusiin. Mikään ei ole Flogging Mollyn konseptissa puolessa vuosikymmenessä suuremmin muuttunut, vaan yhtyeen seitsemäs studioalbumi Anthem sisältää sitä samaa ja yhtä laadukkaasti kuin aina ennenkin. Levyn suurimmat vahvuudet ovatkin tarinankerronnassa ja osittain kelttimusiikin perinnesoittimiin perustuvassa tunnelmassa, joka saa kuulijan kaipaamaan hullusta nykymaailmasta jonnekin menneisiin aikoihin, tai vähintäänkin irkkupubiin, jonka nurkassa elämöisi jokin Flogarien tyylinen ainakin pinnalta valoisa pelimannipumppu. Rinnalla kulkevat kantrisävyt, jotka istuvat samaan kokonaisuuteen hieman kulmikkaasti. Möyhy-Veikkojen ja Sekret Teknikin jakama kimppasingle on oivallinen vintage-henkinen konemusajulkaisu. Free LSD on edeltäjiään kunnianhimoisempi, mikä yleensä johtaa joko uran mahtavimpaan tuotokseen tai suurimpaan floppiin. Möyhy-Veikkojen El Miracle on kuin soundtrack 80-luvun pimeässä kaupunkimaisemassa kaahailuun, jonka pääosassa on tällä kertaa enemmän syntsamaalailu kuin sampletykitys. Katsantokantakysymyshän tämä tietysti on: Siekkareiden intensiivisyyteen pyrkiminen itsessään on jo meriitti ja kyllähän tällainen kama on kokonaiselle sukupolvelle aivan uusi juttu. Viimeinen Räjähdys on nuori yhtye, jota voi syyttää ja kiittää samasta asiasta: se mallintaa Sielun Veljien tuotantoa suhteessa yksi yhteen niin, että päällimmäiseksi tunteeksi jää hämmennys. Vähän jää kuitenkin nyppimään, että möykkä on jotenkin velvollisuudentuntoista eikä erityisen kiivasta, vaikka b-puolella vähän skarpataankin. The Barnshakersia ei tarvitse nostaa esiin siksi, että se tulisi tunnetummaksi, sillä rootsskenessä se on kuulunut kalustoon jo pyöreät 30 vuotta. Tuo salattu, melkein slaavilainen surumielisyyden pohjavire selittäneekin, miksi bändistä on tullut vuosien mittaan suomalaisten suosikki. Varhainen rock’n’roll, rockabilly ja tällä julkaisulla pääosassa oleva country jolkottavat sulassa sovussa ep:llä, joista lauluista kolme on covereita ja päätösveto Beggar’s Blues solisti Vesa Haajan kynästä. Koskaan en olisi kuvitellut, että reilut kaksi minuuttia on liikaa. ANTTI LUUKKANEN Pikkulevyjä voi tarjota arvioitavaksi osoitteella: SOUNDI, PL 312, 33101 Tampere. Äkkiseltään tuntuisi, että tällaiset yhtyeet olisivat parhaimmillaan pitkän tunnelman kaaren pystyttäessään, mutta hyvin homma kantaa yksittäisillä biiseilläkin. En ole aivan varma ratkaisun mielekkyydestä, mutta omalaatuinen se kyllä on. MAPE OLLILA HHH Wolfheart King Of The North Napalm Tuomas Saukkosen johtaman Wolfheartin uuden levyn nimi on kuin julistus. Viulua ja mandoliinia rankaistaan kuin viimeistä päivää, ja vaikka riehakas ja pelimannihenkisen orgaaninen kelttipunk-hoilotus on päältä katsoen viihdyttävää ja tarttuvaa kuin tanssilavantauti, hilpeiden renkutusten pinnan alla kuplii melankolia. Wolfheartin juuret ovat rönsyilleet vuosien mittaan moniin suuntiin ja monista suunnista. Kunhan tähän konseptiin tuodaan lisää omaa persoonaa, niin epäilyskin voi muuttua välittömäksi innostukseksi. Muistan törmänneeni Giglingerin pienjulkaisuihin lähes parikymmentä vuotta sitten, mutta yhtyeen historia ulottuu sitäkin pidemmälle. Levyarviot > 68 SOUNDI Tuumailuja > Nippu seiskoja ja muita pikkulevyjä. Paljon agraarimmin soi Ville Laurila jr. Hyviltä kannattaa aina varastaa mieluummin kuin huonoilta, mutta Hengenheimo-kasetti-ep:llä ollaan aivan imitoimisen rajoilla. Punkikoni Keith Morrisin johtaman yhtyeen edellisestä levystä on aikaa jo lähes vuosikymmen, joten odotukset ovat korkealla. Levyyn kannattaakin perehtyä tyylin sijasta estetiikka edellä, sillä karskina indie-henkisenä puuhasteluna tällainen perinnemusiikki saa uusia ulottuvuuksia. Tämä on suuri syy siihen, miksi levy tuntuu toistavan itseään, lukuun ottamatta muutamaa vähintäänkin…. Ja se on helppo ottaa todesta. Levyn kappaleet ovat edeltäjiinsä verrattuna pidempiä, mutta pituus ei aina tarkoita parempaa. Samaan paikkaan aikakoneella matkaa myös Sekret Teknik, jonka synthwave tunnelmoi kohtalokkaan ja stailin retrofuturismin maisemissa tummat lasit silmillään. Singlen tärkein funktio taitaa ollakin, että se saa kaivamaan bändien omat julkaisut hyllystä taas kuunteluun. yhtyeineen -artistinimen alla ilmestynyt vinyyli-ep. ISLA MÄKINEN HH Flogging Molly Anthem Rise Flogging Molly pistää viiden vuoden studiotauon jälkeen taas jalalla koreasti. Kappaleet on rakennettu täydentämään toisiaan ja luomaan tietynlainen, katkeamaton soundi. Kaksi lyhyttä rykäisyä eivät jää suoranaisesti mieleen omaperäisyytensä takia, mutta tarvitseeko kaiken jäädäkään. Hieman tästä jää keskeneräinen vaikutelma, etenkin kun materiaalia olisi seitsemään tuumaan enemmänkin mahtunut. Muistikuvissa bändi on jäänyt mieleen jotenkin industrial-henkisenä, mutta tuore vinyylisingle on kyllä ehtaa punkia garage-estetiikalla sovitettuna. no, hämmentävää välisoittoa. Lopuksi voidaan pohtia, kuinka paljon esikuviltaan saa vohkia, että se pysyy kohtuuden rajoissa. Free LSD alkaa varsin lupaavasti, mutta kaatuu siihen, että levyllä on yritetty samaan aikaan sekä kunnioittaa punkin perinteitä että olla kokeellisia ja innovatiivisia. Muun muassa Sur-rurin riveistä tuttu Laurila on yllättäen jalkautunut tangon pariin, joka saa yhtyeensä käsittelyssä mielenkiintoisen suunnan, kun suuret tunteet ja kiihkeät rytmit puristetaankin tiiviin lakoniseen ilmaisuun. Energinen ja huomattavasti enemmän folk-henkinen kuin millään mittarilla punk irkku-hilipati särjetään toisinaan kipinöivin sähkökitarasooloin ja toisinaan taas hiljennytään herkistelemään nykymenon mielettömyyttä. King Of The North on kahden vuoden takaista edeltä. Levyn valttikortti sekä heikkous on sen vahvaan kokonaisuuteen tähtäävä ote. Wolfheartin winter metal tulee ikään kuin kanonisoiduksi yhtyeen toimesta sen ilmoittautuessa pohjolan kuninkaaksi
On helppo kuvitella, että duo rakentaa kappaleensa paremminkin välittömistä impulsseista kuin suunnitelmallisesti. Bändi tuntuu kiinnittäneen huomiota pikkuasioihin, eli melodiakulkuihin ja riffeihin on kaivettu hieman uudempia tulokulmia rikastuttamaan kokonaisuutta. Maija Vilkumaa 1973 Kaiku Aja! (2015) oli hirvittävä albumi. KAROLIINA KANTOLA HH K u v a: Ji ri n a A la n ko. Rumpali-laulaja Dean Allen Spuntin ja kitaristi Randy Randallin riffitykset ja rymistelyt eivät ehkä perinteisessä mielessä edusta parhainta laulunkirjoitusta maailmassa, vaan saavat lopullisen muotonsa ja merkityksensä vasta tuotantovaiheessa, kun oudot yksityiskohdat varastavat huomion ja muuttuvat olennaisiksi, ja/tai kun efektit siivittävät kappaleet psykedeelisiksi aistiharhoiksi. Yhtye on hakenut levylleen tukea myös vierailijoista. Kokonaisuudessaan Susihavaintoja on siis ihan kiva. Albumi on edeltäjänsä tavoin rujo, mutta muotokieli sallii yhtyeen avartaa tuotannollisin keinoin äänimaisemaansa. Artistin mukaan albumi heijastelee hänen kokemiaan ulkopuolisuuden tunteita, mutta samalla suhtautuu tulevaisuuteen toiveikkaasti. Tämän estävät lähinnä Jos oisin mies -renkutus ja laahaava Ulkomusiikilliset syyt. Tällaisessa muodossa musiikki on perinteisemmässä mielessä täyteläisempää ja ”kuunneltavampaa”, mutta artisti itse tuntuu jäävän ajurin sijasta kyydittävän rooliin. Sen oli tarkoitus olla leikkisää musiikin keinoilla kokeilua, mutta siitä tuli kuin 40 minuuttia keski-iän kriisiä, kun Maija Vilkkumaa työskenteli nuorekkaasti Sannin tuottajan kanssa. Esimerkiksi singlebiisi Uusia alkuja noudattaa oppikirjamaisesti popkappaleen rakennetta, missä ei sinänsä olisi mitään vikaa, jos mukana olisi vaikka jotakin pientä instrumenteilla, sävelkululla tai sanoituksilla luotua yllätystä. Kids Of 88 leikittelee komeasti rockin ja rytmimusiikin välillä täydellisen iskevällä symbioosilla. Levyn ”hauskempia” biisejä enemmän sisältävä alkupuoli kärsii silppumaisuudesta. KIMMO K. Flutter Fleer ja Blueberry Barefoot ovat jo perin eeppisiä ja varsin kauniita lo-fi-ääniteoksia. No Age muistuttaa leikin ja itseilmaisun parantavasta ilosta. Saukkosen lahjoilla ja bändin kyvyillä Wolfheart voisi aivan hyvin viedä metalliaan vieläkin laajemmille ilmaisun alueille. Outo ratkaisu, mutta toimii. MARKO SÄYNEKOSKI HHH Sepi Kumpulainen Hyväntahtoinen lähettiläs Playground Kalevankadun laulavan talonmiehen klassikkoalbumi, vuoden 1991 Armotonta menoa, on edelleen hykerryttävässä sympaattisuudessaan loistavaa ite-folkia. Vilkkumaa laulaa todellisista asioista häpeilemättä ja saa kuuntelemaan itseään, sana sanalta. Kumpulaisen soolona hulvatonta ilmaisua oikean bändin kanssa tekeminen kuitenkin suitsii rytmillisesti ja rakenteellisesti. Susihavaintoja toimii hyvin sitten illalla, kun akustinen kitara otetaan esiin ja kukin saa pohtia itsekseen, kannattaako lähteä vai jäädä. 1973 paljastaa soidessaan, miksi edellisen levyn piti tapahtua: se oli väistämätön tutkimusmatka, jonka varrelta Maija Vilkkumaa on löytänyt julmetun iskevän tasapainon rock-juuriensa räväkkyyden ja modernin tuotannon välillä. Tavallaan se on sääli, sillä yhtyeellä olisi varaa paljon enempäänkin. Tällä albumilla yhtye käyttää mahdollisuuksiaan kuitenkin varsin varovaisesti. 1973 voisi olla paras Vilkkumaa-albumi ikinä. AKI NUOPPONEN HHHH jäänsä Wolves Of Karelia rahtusen polveilevampi. KOSKINEN HHH No Age People Helping People Drag City Losangelesilainen No Age osaa yhdistää hienolla tavalla käppäisen DIY-punk-meiningin ja jälkituottamisen. Se pärjää aivan hyvin omillaankin. Etenkin kaksi viimeistä kappaletta, Jos näet tyttöni ja sangen koskettava Mä haluun selvitä ovat oivallisia esityksiä. Levy on muutenkin parhaimmillaan silloin, kun Vilkkumaa vastaa biiseistään täysin itse. Jälkipuoliskolla linja on astetta totisempi ja selkeästi paremmin kasassa myös Kumpulaisen laulun ja sanoitusten osalta. Vuoden parhaasta rumpuotosta ja musiikillisesta läpästä vastaava Compact Flashes ja coolisti tykittelevä Slow Motion Shadow saavat hymyn aikaan. SOUNDI 69 ...en olisi kuvitellut, että reilut kaksi minuuttia on liikaa... Nilen Karl Sanders ja Killswitch Engagen Jesse Leach ovat miellyttävä panostus, mutta oleellista lisäarvoa he eivät levylle tuo, sillä Woflheart ei sellaista tarvitse. Vilkkumaa on täysin oman musiikkinsa valtias ja kaikesta huokuu itsevarmaa energiaa. Kitarasankari herättää odotuksia ja tuo pettymyksen: Gouldin kitarataidot on korvattu metallisilla elektronisilla soundeilla. Mies ja akkari -perussointiin on vuosien varrella ympätty ties mitä house-jyskettä ja punkpoppia, mutta tämän bändilevyn myötä Sepi haluaa kehittää ilmaisuaan. Ikään katsomatta moni kuuntelija löytänee jotakin tuttua albumin teemoista, mutta valitettavasti se ei riitä tarjoamaan mielenkiintoista musiikkielämystä. Betty Draper on sanoiltaan viiltävä ja soundiltaan stadionluokan sävellys. Improvisaatio ja spontaanisuus lienevät keskeistä äänityksissä, mutta silti jokin punainen lanka, tyylitaju, sitoo kirjavat tuotannot yhteen. Tai tässä tapauksessa tyylitajuttomuus. Paikoitellen ilmaisussa kuitenkin kehittymisen tarve kuuluu positiivisesti. Kaiken kruunaa rumpali, joka ei osaa hillitä itseään, kun tulee fillin aika, vaan räveltää menemään rajoista piittaamatta. Kulttuurin monitaiturilta odottaisi kuitenkin vähän enemmän. Tukun jo julkaistujakin biisejä sisältävä levy kattaa bändisointia kantrista loungeen ja iskelmällisestä suomirockaavaan menoon. Pian 50-vuotias laulaja-lauluntekijä käyttää biisiensä soundeissa massiivisia biittejä tai suomirockin runttaavimpia riffejä. SAMI NISSINEN HHHH Elias Gould Susihavaintoja PME Elias Gouldia on ehditty nähdä ja kuulla niin teattereissa, elokuvissa, studioissa kuin keikkalavoilla, ja nyt on koossa toinen pitkäsoitto Susihavaintoja. Kevyt ja kaunis En tiennyt ennen sopii mukavasti autoretken tai piknikin soittolistalle (kunhan ei heti Olavi Uusivirran perään, jottei synny sekaannusta). Hittejä löytyy lähes levyn täydeltä, huteja vain muutamia
Levyarviot > ...virittää mielen liikutuksensekaiseen kapinanhimoon... Peribrittiläisittäin lausuttu kuiva monologi saa ilahduttavan usein kaverikseen ihkaoikeaa laulua. Esikuviensa Levon Helmin ja Keith Moonin synteesi tekee Corkysta yhden rockin parhaista rumpaleista. Levyn vahvin kappale on sen nimikkobiisi, joka toimittaa myös levyn avaavan raidan virkaa. Tuota Heavy Metal Perse Jumalia paossa Heavy Metal Perse Vuonna 2004 Heavy Metal Perse käynnisti levytysuransa Legenda taikamiekasta -biisillä, jossa etsitään kyseistä mahtiasetta. Alkoholilla saattoi olla osuutta asiaan. Viritys tiivistyy Mike Monroen kaahaavan huuliharpun mainiosti kirittämässä Totally Wrongissa, jossa tekijä myöntää mokanneensa. Äkkipikaisuudestaan huolimatta – ja pitkälti sen ansiosta – Tulevat menevät palkitsee. Kwenchy Kups tuo mieleen edesmenneen bristolilaisen Sarah Recordsin söpöilevät indie-bändit. Suurempi yllätys on hänen yhtä pidäkkeetön ja heittäytyvä laulunsa, jota lämmittää Laingin itseironinen huumorintaju. Silti musiikista on vaikea saada otetta. The God Machinella on useita täysosumia. Varsinaisten rakenteiden sijasta kappaleet tukeutuvat osioihin ja väittämiin. Vaikka pidin paljon ensimmäisen levyn selkeästä linjasta, osoittautuu myös tyyliuudistus toimivaksi. ARTTURI SIROMAA HHH Dry Cleaning Stumpwork 4AD Taidekoulurock-yhtye Dry Cleaning suuntaa toisella albumillaan kohti kepeämpää ja samalla monimuotoisempaa ilmaisua. Klassisen hard rockin ja protohevin pirtaan istuvat menopalat rokkaavat Corkyn laittamattomasti svengaavalla, usein hänen tavaramerkkinsä lehmänkellon leimaamalla irtonaisuudella mahtavan vapautuneesti. Mutta mihin se itse asiassa katosi. Aseistariisuva kiekko! JUSSI NIEMI HHHH Puiset heilat Tulevat menevät Mydog Records / Linnaea et Mimosa Merkillistä. Lopulta suurimman yllätyksen tuo krautrockia, jazzia ja progea miksaava yli kuusiminuuttinen järkäle Liberty Log. Se on myös metaa ja kommentoi alan kliseitä, mutta rakkaudella ja sisältä päin. Vuosituhanteen vaihteen nostalgioihin kyseessä on aivan kelpo stonervaikutteinen rocklevy. Se on samaan aikaan selväpiirteinen mutta silti tietoisen hahmoton. Kolme viimeistä raitaa hidastavat tempoa ja vaihtavat moodia ja kuulostavat hard rock -säestetyltä folk rockilta. Levyn yleissoundi jää tosin hieman tylsäksi. Sanoitukset koostuvat jälleen pääosin sattumanvaraisilta kuulostavista virkkeistä. Nyt hän on ruotsalaiskitaristi Conny Bloomia lukuun ottamatta suomalaisessa seurassa. Kymmenen vuoden albumitauolta palaava yhtye on outsider-taidetta suhteessa power metaliin ja roolipelifantasiaan. Heavy Metal Perse onnistuu ihailtavalla tavalla syömään kakkunsa ja säästämään sen. Niinpä levyn pohjimmainen olemus jalostuu viehättäväksi arvoitukseksi. Tajuntaani moukaroidaan yksiselitteisillä riffeillä ja persoonallisilla kielikuvilla. Kerran kuultuun ei välttämättä palata. ”Haen liikkumatta muotoani kahden tilan ovettomassa aukossa / enkä halua olla nyt läsnä kummassakaan huoneessa”. HANNU LINKOLA HHH Jericho Fuzz In The Blind Spot Of God Alakulttuuritalo Levy vie kuulijan 2000-luvun alun Kallion katurock-skeneen. Solisti Hansi Kürschin johtama joukko on rähisevämpi ja aggressiivisempi kuin melodisemmat kollegansa, ja yhtyeen melodiataju sekä sovitustapa ovat omanlaisiaan. HMP olisi helppo kuitata huumoribändiksi jo nimensä puolesta, mutta totuus on paljon monisyisempi. Secrets Of The American Gods on eeppisiin mittoihin kasvava kesK u v a: To n i Sa lm in en. Vyörytysten vastapainona soivat suloisen ilkikuriset välikkeet, joita vinosti harmonisoidut laulukuviot sysäilevät keskelle avantgardistisia näkymiä. Puisten heilojen perusresepti jäljittyy kyllä vaivatta. Siinä ollaan ”pimeässä jorpakossa jumalia paossa”, ja yleensäkin HMP:n tekstit tekevän rumpali Heikki Romppaisen ääni on fantasiamaailmojen tavisten puolella, jumalten lisäksi myös valtaapitäviä ja sankareita vastaan. Tanssibiittisen Hot Penny Day -kappaleen jälkeen soittelee Stumpwork kimurantisti, taustanaan heleät Smiths-melodiat. Vaikka äänenpaineen vaihtelut ovat yleistasolla ennakoitavia, pitää vikkelien rytmitysten ja folkahtavien suvantojen luova nyansointi kuulijan varpaillaan. Fiilikset vaihtuvat melkoisen tiuhaan. Levyllä kuullaan parissa biisissä myös tuttuja nyrjähtäneitä säveliä, tosin debyyttiä hallinnut Sonic Youth -metelöinti on vaihtunut astetta holtittomampiin äänikulkuihin. Siihen saadaan lopulta vastaus bändin kolmosalbumin Velhojen vesuri -videobiisillä. Äänet tulevat, menevät, ja bändi tekee niillä mitä milloinkin haluaa. Ilman puolueellisuuksia voi todeta tämän pesevän edeltäjänsä helposti. Blind Guardianin tunnistaa välittömästi, ja kahdestoista albuminsa tarpookin tutuilla poluilla, laadukkaasti ja innostuneesti, vaikka muusikot lähestyvät kuuttakymppiä. Väkisin mieleen tulee kuitenkin niin ikään Suho Superstarin kipparoiman ysärikulttibändi Jimsonweedin kevytversio, sen verran samoissa maailmoissa pyöritään. Tällä kertaa underground-konkareiden innoittajia ovat Pixiesin ja Helmetin kaltaiset vaihtoehtonimet, joilta trio on omaksunut niin äärimmilleen terävöitetyt kitarat kuin kaksivaihteisen dynamiikankin. Kaikkien korttien paljastuessa jo ensimmäisen kappaleen aikana ei levy edetessään tarjoa enää uusia yllätyksiä, mutta eipä niitä tosin tule kaivanneeksikaan riffirockin jauhaessa eteenpäin ilman epävarmuustekijöitä. NIKO PELTONEN HHHH asennetta ei liiemmin hard rockissa viljellä. En ole kuullut mehevämmin ja luontevammin laulettua hard rockia aikoihin. Singlelohkaisu Anna Calls From The Arctic dreampoppailee toiveikkaasti. Niissäkin Corkyn mittava elämänkokemus kuuluu hienosti. Jericho Fuzzin visio tulee hyvin esiin ja sanoma välittyy. HMP-estetiikan täydellistää se, että monissa bändeissä vaikuttavat muusikot ja Matias Palm laulajana vievät eeppiset kehitelmät ja nostattavat kertosäkeet tappiin asti lyömättä koskaan läskiksi. Romppaisen tekstit ovat muodoltaankin salavihkaisen kirjallisia ja kerrassaan laadukasta suomea. Niinpä Jumalia paossa alkaa lähes 15-minuuttisella nimieepoksella, koska miksi ei. Kappaleet polveilevat mukavasti tiettyjen raamien sisällä ja eheys pysyy jokseenkin läpi levyn. VIRPI PÄIVINEN HHHH Blind Guardian The God Machine Nuclear Blast Saksalainen Blind Guardian on vetänyt omaa linjaansa eurooppalaisen power metalin kentässä jo neljänkymmenen vuoden ajan. Vaikuttavien kitarariffien sekä jumalaisen bassottelun lisäksi paistattelee valokeilassa taidokas rumpalointi. Kappaleet poukkoilevat mielensä mukaan ja kaaret ovat kärsimättömiä. 70 SOUNDI Corky Laing The Finnish Sessions On Stage Suomeen pesiytynyt Mountain-rumpali Corky Laing teki edellisen levynsä legendaarista emobändiään peesaillen amerikkalaismuusikoiden kanssa. Syykin on selvä: Laing on vapauttanut itsensä Mountainin varjosta ja tehnyt levyn, jossa hänen oma persoonansa pääsee kunnolla esiin
Henkilökohtainen albumi on autenttinen ja uskottava, kaikesta hohkaa tarkoituksenmukaisuus, itsevarmuus, itsensä hyväksyminen ja aidon ilmaisun omaksuminen. Silti tällainen improvisaatio toimii parhaiten elävänä. Airaksinen pimputtelee enimmälti taustalla, erityisesti Pekkolan väkevä ote nousee esiin. Levyn kokonaistunnelma on silti kohteliaan leppoisa, tyylillisesti lähellä Airaksisen meditaatiolevyjä. MIKKO MERILINNA HHHH Airaksinen Pekkola Tanner Uudet jes opot Artsy Pekka Airaksinen (1945– 2019) oli suomalaisen avantgarden legenda. Pioneerit ovat julkaisseet yhden uransa hienoimmista levyistä ja takuuvarmasti vuoden parhaimpiin nousevan raskaan musiikin kokonaisuuden. “Suomen Laraaji”, sanoisi populisti. Helsinkiläiselle Dragsvikille lopulliset tuomiot ovat kuitenkin vasta lähtökohta. Ja taipuuhan se ensimmäinen kotimainen Hakkaraisenkin suussa poetiikaksi, kunhan malttaa syventyä kuulemaansa. Levyn akustisten kitaroiden ja Auto-Tunen kyllästämät soundit ovat ihan mukavat, mutta varsinaisia biisejä sillä ei ole. Avara vaikutevalikoima ei vesitä levyn agendaa. Kürschin omaperäinen ääni ja kuorolaulut kruunaavat kokonaisuuden. Kaaos ympäröi kuuntelijan akustisten kitaroiden näppäilyllä ja Hakkaraisen falsettilaululla. Hän on tuttu muusikko myös laulaja-lauluntekijä Astrid Swanin ja John McGregorin bändeistä sekä jälkimmäisen kanssa muodostamasta Kaspar-yhtyeestä. Mieleen nousee muistoja esimerkiksi Bon Iverin debyyttialbumista (2007) ja Beckin Sea Change -levyn (2002) utuisista tunnelmista. Hakkarainen on kekseliäs laulunkirjoittaja ja taitava muusikko-sovittaja. Ja kuten kansitaide antaa uumoilla, käsillä on myös ripaus scifiä ja vahva afrofuturismi-lataus, jonka hengessä räppäri jatkaa identiteetin tutkimista muistojensa kautta. Lopulta kisällit nousevat mestaria suuremmiksi. Tunnelma on jokseenkin etäännytetty, vaikka optimisteja ollaankin. SOUNDI 71 Dragsvik Dragsvik Media Nox Maailma on epäoikeudenmukainen eikä tunnu muuksi muuttuvan. Sen verran atonaalista meno kuitenkin on, ettei sitä retriittien rauhoittumishetkiin ilkeä suositella. Vähä vähältä hänen on onnistunut löytää amerikkalaiselta musiikkikentältä jalansijaa ja Frank Oceanin ja Japanese Breakfastin kaltaisia tukijoita. Tämä elektronimuusikko Samuli Tannerin ja saksofonisti Sami Pekkolan kanssa tuotettu livetaltiointi vuodelta 2017 on juuri sitä itseään. Kaikki muu on pakoilua. Ahnaat melodiat ja sanomisen pakko synnyttävät voimakasta musiikkia, joka nostaa ihokarvat pystyyn ja virittää mielen liikutuksensekaiseen kapinanhimoon. Kun kokonaisuus vielä kruunataan muutamalla poikkeuksellisen vaikuttavalla kappaleella (Katalonia, Sahara, Stalin tappoi enemmän), paljastuu Dragsvik suoranaiseksi aarteeksi: tylyydessäänkin armolliseksi kanssakulkijaksi, joka välittää hyvää osoittaessaan pahaa. Uusin levy on nimittäin syntynyt Sampan kotimaassa Sambiassa, jonne artisti on hiljattain palannut vietettyään lapsuutensa Botswanassa, opiskeltuaan Kaliforniassa ja breikattuaan debyytillään The Return (2019) Australian hiphop-skenessä. Tanner täyttää aukot omilla rutinoillaan. Tie ja versessään tomwaitsmaisesti nilkuttava Helmensukeltaja ovat kertosäkeiltään jo melkein iskelmällisiä kappaleita, joiden voisi kuvitella soimaan yöradioon. Väittämien suoruudessa on viisautta. HANNU LINKOLA HHHH kitempoinen taideteos. Kolmen omaäänisen Suomi-freen tekijän jäljen tunnistaa: ensimmäisen puolentoista minuutin aikana äänikuva täyttyy Pekkolan rutisevilla foneilla, Airaksisen etäisillä syntikoilla ja Tannerin pintaan miksatuilla sähköäänillä. SAMI NISSINEN HHH Sampa The Great As Above So Below Loma Vista Sampa The Great palaa toisella kokopitkällään kirjaimellisesti juurilleen. Tuottajana Sampan kanssa on häärinyt paikallinen legenda Mag44, vierailijoita sen sijaan on vakuuttava kansainvälinen rosteri Angélique Kidjosta Denzel Curryyn ja Sampan sukulaisiin. Isot, harkitut kaiut tekevät soinnista upottavan. Tämä ei tietysti ole mitään uutta Sampan tapauksessa, hän kun on jo vuosia integroinut musiikkiinsa perintöön kuuluvaa kulttuuria, mutta As Above So Below on ennen kaikkea sambialainen hiphop-albumi. Debytantti osoittelee vääryyksiä terävillä spoteilla, mutta yhtä tärkeää on se, mitä löytyy valokiilojen taustalta. NUUTTI HEISKALA H K u v a: In ar i R aa te ro v a. Ennemminkin toisiinsa sekoittuvien värien kirjo kertoo, että jyrkkiinkin viesteihin sisältyy monia tunnekerrostumia. Keikkailuun hän palasi vasta tällä vuosituhannella, usein osana vapaan improvisaation kokoonpanoja. Matkan varrelta on tarttunut monipuolisesti erilaisia musiikillisia vaikutteita, mikä kuuluukin päällimmäisenä albumilla, jonka hybridisoundi sekoittelee ennakkoluulottomasti modernia länsimaista hiphopia, träppiä, spoken wordia, soulia ja R&B:tä eteläafrikkalaisten tyylien, amapianon, kalindulan, kwaiton ja zamrockin kanssa. LINDA SÖDERHOLM HHHH Alex G God Save The Animals Domino Alex Giannascoli on julkaissut vuodesta 2010 asti tasaiseen tahtiin levyjä, joilla yhdistellään kotikutoisen seikkailullista indiemenoa ja modernia pop-musiikkia. Jos joku vielä haluaa itseään lisää kiduttaa, kannattaa loput ainakin eläinten ja ihmisten pelastamiseksi kuunnella kuulokkeilla. Destiny groovaa raskaasti valssirytmissä ja jo aiemmin ep-muodossa julkaistu Violent Shadows on yksi vuoden huikeimpia melodisen hevin kappaleita. Lisääntyneen huomion myötä God Save The Animalsin pitäisi olla näytön paikka, mutta mitään näytettävää ei Alex G:llä ole. Tuulennopea avausraita Deliver Us From Evil sekä Blood Of The Elves ovat enemmän speed metalia kuin poweria – ja hienoa niin. Nuorena The Sperm -projektillaan hätkähdyttänyt taiteilija kiinnostui sittemmin buddhalaisuudesta ja nousi kymmenien omakustanteidensa avulla kotimaisen new agen huushollitekijäksi. God Save The Animals ei parane loppua kohden. Sanoma saa kaikupohjansa kumeasta postpunkista, jonka liikkumasäde ulottuu Pelle Miljoona Oy:n romantiikasta Lasten Hautausmaan kohtalontajuun ja Toxic Wasten lietteiköistä My Bloody Valentinen ääniutuihin. Äänite leikkaa tilan ja hetken pois. MIKAEL MATTILA HHH Mikael H Optimisti Omakustanne Mikael H eli Mikael Hakkarainen on levyttänyt aiemmin The Siberians -yhtyeensä kanssa. Käytännössä levy kuulostaa lähinnä editoimattomalta tajunnanvirralta. Siksi on puhdistavaa kuunnella, kun kaksinaismoralismia ja hegemonioita murskataan järkähtämättömin päälausein, jotka eivät edes yritä hieroa sopua. Optimisti on artistin ensimmäinen suomenkielinen sooloalbumi ja sikäli uusi aluevaltaus. Sufjan Stevensin Chicagolla toistuvan “I’ve made a lot of mistakesin” tapaan God Save The Animalsin toisella biisillä Runnerilla toistetaan “I have done a couple bad things.” Viimeinen toisto päättyy niin vaivaannuttavaan screamo-vingahdukseen, että levy kannattaa päästää kärsimyksistään siinä vaiheessa. Alex G on kertonut luottavansa säveltäessään vaistoihinsa. Sitä seuraava Vuoret käynnistyy juurevasti bluesina, kunnes siirtyy vaivattomasti poppikertosäkeeseen. Optimistilla konesoundeja käytetään akustisten instrumenttien ohella tyylikkäästi. Tästä on vaikea pistää paremmaksi. Juuri näin ankara epäkohtia kohtaan pitää olla
– Olen tietenkin todella iloinen, että maailman ovet ovat taas narahtaneet auki, ja pääsemme esiintymään eurooppalaisille faneille taas todella pitkän tauon jälkeen. Ensimmäisenä tulee toki mieleen ilmeisin vaihtoehto: se voi kirjoittaa ja nauhoittaa uutta musiikkia. Sitten laulaja lisää, ettei hän tietenkään halunnut – tai voinut – kieltää yhtyeen muita jäseniä kirjoittamasta uusia kappaleita. – Lamb Of God -albumi meni siis monin tavoin täysin ohi, sillä emme päässeet kiertueelle lainkaan. Lamb Of God saapuu Suomeen myös loppuvuoden aikana, ja tanakasta rundipaketista löytyy myös muun muassa Kreator. Blythe pitää pienen tauon. Lamb Of God on saavuttanut tietyn statuksen, eivätkä ihmiset enää unohda meitä, vaikka meiltä ei tulisikaan jatkuvasti uutta materiaalia. Sitten maaliskuussa maailma sulkeutui, ja päätimme siirtää levyn julkaisua vähän eteenpäin... Raskaamman puoleista asiaa. Jostakin syystä ajattelimme, että pandemiatilanne hellittää parissa kuukaudessa, naurahtaa laulaja. Keikan ohella Blythellä on myös muita suunnitelmia Helsingin-vierailun suhteen. Bazook! > Teksti: Timo Isoaho 72 SOUNDI T urussa järjestettävä Knotfest on päässyt hyvään vauhtiin. Toki se uusi maailmanjärjestys sekoitti myös oman syklin, sillä minun elämäni on viimeisen parinkymmenen vuoden ajan noudattanut hyvin säännöllistä rytmiä: levytyssessio, rundi, levytyssessio, rundi. Lamb Of Godin arpakuutiot löytyvät jälkimmäisestä laarista. Itse olin vahvasti sitä mieltä, ettei meidän tarvitse vielä käydä uuden albumin kimppuun. Mutta yhtä lailla olemme saaneet taas muistutuksen siitä, miten raskasta rundaaminen voi olla. Otan kaiken tämän uupumuksen oikein mielelläni vastaan, jos saan vastalahjaksi maailman ilman pandemiaa, nauraa Blythe. Lamb Of Godin setin alkuhetkeen on puolestaan vielä pari tuntia, ja rastapäinen solisti Randy Blythe tappaa aikaa takahuonealueella – tekemällä muun muassa haastatteluja. – Children Of Bodomin herrat ovat läheisiä ystäviäni. – Täytyy sanoa, ettemme olleet asiasta aivan yksimielisiä. Ja nyt kun erittäin kiukkuinen uutuusalbumi Omens on julkaistu, se tuntuu pirun hienolta. Niinpä niin, kesäkuuhun. – Nauhoitimme yhtyeen nimikkoalbumin vuonna 2019, ja aioimme julkaista sen loppukeväästä 2020. – Kun meille jossakin vaiheessa selvisi lopullisesti, ettei tien päälle ole asiaa vielä pitkään aikaan, päätimme ryhtyä valmistelemaan uutta levyä, sanoo Blythe. Joillakin yhtyeillä on ollut reilusti onnea ”korona-ajoituksensa” kanssa, kun taas toisille sitä on suotu aika paljon vähemmän. Emme ole nimittäin ehtineet juurikaan nukkua tämän kesäisen festarikiertueen aikana, eikä se ole ollenkaan hyvä juttu tällaisille vähän yli viisikymppisille metalliveteraaneille! – Älä silti käsitä minua väärin. – Kitaristit Mark Morton ja Willie Adler palasivat sorvin ääreen, ja kohta meillä oli kasassa iso nippu tuoreita kappaleita. Tuntui todella oudolta olla vaan kotona! Kun kiertueelle ei ole asiaa, mitä rockyhtye voi tehdä. Haluan ehdottomasti käydä Alexi Laihon haudalla jättämässä jäähyväiset uskomattoman hienolle miehelle! TAKAISIN SORVIN ÄÄRELLE ”Haluan ehdottomasti käydä Alexi Laihon haudalla jättämässä jäähyväiset uskomattoman hienolle miehelle!” K u v a: Tr av is Sh in n. Stam1na on jo poistunut estradilta, ja kohta on Arch Enemyn vuoro viihdyttää tuhansia paikalle saapuneita karvapäitä
– Uutta albumia voi lähestyä ikään kuin yhtenä isona teoksena tai sitten erillisinä, yksittäisinä kappaleina. – Julkaisin Keskeneräisiä tarinoita -ep:n vuonna 2020, ja jo niihin aikoihin minulla oli myös Ruskalle päätyneitä lauluja. Luovuus kukki taas kerran, sanoo Vermilia. Ensi vuoden tilanne näyttääkin esiintymisten suhteen varsin hyvältä, sanoo Vermilia. – Pidän todella paljon livenä esiintymisestä ja toivottavasti pääsemme jatkossa tekemään paljon keikkoja. – Levy sai nimensä muun muassa siitä, että se syntyi yhdeksässä kuukaudessa. Aivan ensimmäinen mittari oli se, että jos en itse liikuttunut tekstistä, niin se jäi sitten pois. Se sisältää runon, ja se oli ensimmäinen tälle levylle tekemäni teksti. – Vermilia syntyi lokakuisena perjantaina 2017. Koen nyt, että sen kirjoittaminen johdatteli minua kohti muita biisejä. Vermilia on myös yhdistelmä runoja, kaipuuta ja rosoista kansanmusiikkia, kuvailee artisti. Nimibiisi Ruska taas kertoo vuoden kauneimmasta ajasta. Puhutaanpa hieman teksteistä. Se oli erittäin luovaa aikaa, ja saimme Somnian kanssa biisit valmiiksi varsin nopeasti. En kuitenkaan sulje mitään vaihtoehtoja pois eli jos mieli muuttuu, niin sitten muuttuu kielikin, nyökkää Vermilia. –Seuraava levy on jo työn alla! SUUREN LUOMISPROSESSIN ÄÄRELLÄ SOUNDI 73. – Kaikki sanoitukset lähtivät liikkeelle jostakin ”hetken tunteesta”. Marraksen teksti syntyi, kun kuulin erään suosikkimuusikkoni poismenosta. VERMILIA ja viisi vaikuttavaa levyä: MOONSORROW: Voimasta ja kunniasta • ARKONA: Slovo • EIVØR: Eivør Pálsdóttir • FINNTROLL: Midnattens widunder • Alcest: Les Voyages de l’Âme K uulostaa luonnonläheisen, pakanallisen, tunnelmallisen ja surumielisen blackja folk metalin liitto kiinnostavalta yhdistelmältä. Helsingin Ääniwallin estradille kipuavat myös Thyrfing, Havukruunu ja Gomorran. Lisäksi mummoni oli runokirjailija ja haluan ehdottomasti jatkaa samoilla jalanjäljillä. Vermilia on ”raskaiden riffien runotyttö”. Kuun tytär ja Tuonen joki saivat vaikutteita mytologiasta. Debyyttialbumi Kätkyt ilmestyi vuonna 2018. Mikäli nyökkäät hyväksyvästi, suosittelen tutustumaan suomalaisartisti Vermiliaan. Musiikilliset ääripäät ovat nyt kauempana toisistaan, mutta kokonaisuus soljuu silti ”yhteisillä aalloilla”. Hautavajo inspiroitui turhautumisesta, ja Sanoittaja sai ylleen surun verhon. – Kätkyt on edelleenkin hyvin paljon itseni näköinen albumi enkä muuttaisi siitä vieläkään mitään. Minulle tuli silloin vahva tunne, että joku suurempi luomisprosessi on käynnistymässä, ja aloitin säveltämisen. Entä yhtyeen jatko muuten. Marraskuun puolivälin tuntumassa on luvassa merkittävä ilta, sillä Vermilian livekokoonpano nousee ensimmäisen kerran lavalle Suomessa. Ulkomailla yhtye on nähty elävänä jo aiemmin. Ensimmäiset palaset loksahtivat paikoilleen nopeasti. – Jos mennään uuden levyn sanojen äärelle, niin jokaisella kappaleella oli hieman erilainen lähtökohta. Kokemus oli vapauttava ja jännittävä. Uskon sen myös kestävän ajan hampaiden narskuttelua jatkossakin. – Levyn intro on nimeltään Alkusointu. Nyt käsillä on toinen pitkäsoitto Ruska. Sitten pyysin mukaan tuottaja Somnian, ja aloimme työstää raakileita pidemmälle. Alkusoinnussa ja päätösbiisi Kaipauksessa on esimerkiksi yksinäisyyden tunnelmaa. Oliko sinulle selvää jo heti alussa, että sanoitat suomeksi. Elämäni tietyillä osa-alueilla oli tuolloin varsin suuria ristiriitoja, mutta Vermilian myötä löysin vihdoin sisimpäni ja itseni. Miten, miksi ja milloin Vermilia sai alkunsa. Pystytkö nostamaan Ruskalta esiin jonkinlaisia avainbiisejä. – Äidinkielellä kirjoittaminen on minulle luontaista ja sanavarasto on luonnollisesti rikkaampi verrattuna muihin kieliin. Siinä myös soitetaan itse tekemääni shamaanirumpua, ja tämä minulle rakas soitin on vahvasti läsnä myös levyn loppupuolella
– En viitsi vaivata päätäni tällaisilla asioilla, Ramos sanoo. Aluksi niiden enemmän tai vähemmän epäinhimillisten äänien tuottaminen tuntui varsin haastavalta, mutta hiljalleen aloin saada juonen päästä kiinni. Vaikka olen yhtyeen tuore jäsen, olimme jo aiemmin ehtineet valmistella ...And I Return To Nothingness -ep:n (2021), joten tunsimme toisemme myös “studiotyyppeinä”, sanoo Ramos. Yritetäänkö yhtye vaieta kuoliaaksi. – Pandemian vuoksi meillä oli reilusti aikaa, ja tekeminen oli äärimmäisen hienoa. Ensi kesän Tuska-festivaalille saapuva Lorna Shore on äärimmäisen soittotaitonsa ja kompleksisen materiaalinsa kanssa ”seuraavalla tasolla”, ja tällaiset raikkaat tuulet tietenkin ärsyttävät luupäisiä vanhan liiton metallidiggareita. Itse asiassa tuskin koskaan. No, se ei kaatunut, ja olen äärimmäisen ylpeä siitä, millaiseksi Pain Remains lopulta muodostui. Jossakin sinfonisesti pauhaavan deathja black metalin sekä äärimmäisen tiukasti soitetun deathcoren välisessä epäpyhässä maastossa operoiva Pain Remains nostaa ensin karvat pystyyn, ja sitten jälkeen täytyykin jo haukkoa henkeä. – Kyllä vain: aion jatkossa ottaa haltuun myös melodisempia ja perinteisempiä juttuja. laulaa, nauraa Ramos. Siltikin tuntuu varsin erikoiselta, ettei Lorna Shorea löydy planeetan raskaita yhtyeitä listaavalta Metal Archives -sivustolta. Eikä kuvaus mene metsään. – Kuuntelin aikoinaan todella tarkasti esimerkiksi Job For A Cowboyn Jonny Davyn ja Lamb Of Godin Randy Blythen suorituksia, ja yritin sitten tehdä perässä jotakin samankaltaista. Millaista Pain Remainsin valmisteleminen oli. Varmaankin hyvä imitaatiokyky.” K u v a: M ik e E ll io t A merikkalaisen metalli-innovaattori Lorna Shoren uuden albumin nimi on Pain Remains. Varmaankin hyvä imitaatiokyky, hymähtää Ramos. Toivoa sopii, SOUNDTRACK MAAILMANLOPULLE että lukuisat erilaiset tyylit suvereenisti hallitseva Will Ramos pysyy kyydissä, sillä miehen suoritus Pain Remainsilla on linjassa ryhmän muiden superlahjakkaiden muusikoiden kanssa: se on suorastaan käsittämätön. Heavy metalin ”nettiraamattu” Blabbermouth on samoilla linjoilla: sivusto ei juuri noteeraa Lorna Shorea. – Tahtoisin... – Kun tällaista materiaalia kirjoitetaan ja nauhoitetaan, kaikkien täytyy olla täsmälleen samalla sivulla. Pienimpiäkään poikkeuksia ruodusta ei suvaita, tai korttitalo kaatuu rymisten. – Jos olisimme keksineet tuon itse, olisimme käyttäneet sitä albumin markkinoinnissa! 74 SOUNDI Bazook! > Teksti: Timo Isoaho. Se niitti edellisen Soundi-lehden arvostelussa täydet pisteet, ja kriitikko Mikko Merilinna linjasi teoksen ”maailmanlopun soundtrackiksi”. Mikä on seuraava tavoitteesi solistina. Hah hah! Vielä yksi juttu: mitä pidät siitä kuvauksesta, jonka mukaan Pain Remains on soundtrack maailmanlopulle. – Olemme parhaillaan Euroopankiertueella Parkway Driven kanssa, ja meillä on ollut aivan järkyttävän kivaa, keulakuva Will Ramos intoilee heti haastattelun alkajaisiksi. Vuonna 2010 perustetun Lorna Shoren rivistössä on ehtinyt vaikuttaa solisti jos toinenkin. – Lorna Shoren suosio on kovassa nousukiidossa, ja me välitämme ainoastaan meidän faneistamme. Ei kuitenkaan syytä huoleen: Lorna Shoresta ei ole jatkossakaan tulossa radiokelpoista! Mennäänpä uuden levyn äärelle. Kunnianhimoinen levy soi niin brutaalin aggressiivisesti ja salakavalan tarttuvasti, ettei tule mieleen, milloin sitä olisi edellisen kerran törmännyt näin äärimmäisen kiihkeään ja intensiiviseen kokonaisuuteen. – Sehän on aivan täydellinen määritelmä, huudahtaa laulaja. – Mikä on salaisuuteni. ”Mikä on salaisuuteni. Jos jonkun Metal Archivesin jääräpäinen ylläpitäjä ei pidä meitä “metallibändinä”, niin minua ei voisi vähempää kiinnostaa
Panamalevyt on harvoja Suomessa toimivia, uusia Elcaset julkaisuja tarjoavia yrityksiä. Sillä saa hyvin pyörimään 1–4 tahdin mittaisen luupin. Elcaset oli julkaisunsa aikana teknisesti edelläkävijä, mutta epäonnistui lähes täydellisesti kaupallisilla markki noilla. – Tietynlainen musiikki vetää etenkin Minidiscpuolella, mutta itse olen julkaissut juuri sitä mitä huvittaa. On tär keää, että fyysinen julkaisu on uskollinen formaatille ja pieteetillä tehty, Tiainen painottaa. Ckasettia yli kaksi kertaa suuremman Elcasetin nimi tulee ilmeisesti sanasta Lcassette, large cassette, eli ”suuri kasetti”. Elcasetiin ja myös Minidisciin liittyy nostalgiaa, mutta tietyissä tilanteissa ne ovat yhä käyttö kelpoisia. Elcasetjärjestelmän oli tarkoitus yhdistää kelanauhureiden suorituskyky ja kom paktin kasetin käyttömukavuus. Suomessa oli ja on kai yhä asukas lukuun nähden vahva Elcasetkanta. Elcasetin kaupallinen tarina osoittaa, että paras laatu ei aina riitä. Tarina kertoo, että Sonyn tehdas jär jesti avoimen tarjouskilpailun jälleenmyyjille maailmanlaa juisesti, ja Suomen edustaja teki parhaimman tarjouksen. Elcaset on oikeastaan paras analogi nen, ja Minidisc digitaalinen, kuluttajille suunnattu fyysi nen formaatti. Yhtyeen Jarno Alho, joka tunnetaan myös Alho Audio Mas tering masterointistudiostaan, kertoo, että hänen isänsä oli yksi niistä, jotka hankkivat 1980luvun vaihteessa Elca setnauhurin ja kokoelman kasetteja, jotka myöhemmin periytyivät hänelle. Elcaset – se parempi kasetti Tractatus Musica > Musiikkitieteellistä faktaa rockista Teksti: Sami Nissinen ”Suomessa oli ja on kai yhä asukaslukuun nähden vahva Elcaset-kanta.”. Halpa hinta yhdistettynä riittävään laatuun (ckasetti) voi voittaa kilpailun kuluttajista. A ikana ennen digitaalisia ääniteformaatteja fyysisten ääniteformaattien paremmuutta ja suosiota määrit telivät keskeisimmin niiden äänenlaatu ja liikutelta vuus eli koko. Elcaset alkoi nopeasti hiipua ja järjestelmä hylättiin ko konaan vuonna 1980. Lokakuussa 1982 markkinoille ilmestynyt cdlevy muutti uudestaan ääniteformaattien kilpailutilanteen. Se ei sävytä ääntä paljoa kaan, kun käyttää oikeita asetuksia. Perustaja Turkka Tiainen kertoo aloittaneena Elcasetien ja Minidiscien jul kaisun, koska hänelle oli kertynyt tyhjiä levyjä ja kasetteja, joille ei arjessa ollut käyttöä. Sitä on myös helppo editoida. 76 SOUNDI SOUNDI PB Mutta liittyy formaatteihin fiilistelyäkin. Laitteet ja kasetit myytiin hetkessä naurettavan edulliseen hintaan kuluttajille. Eri formaateista on tullut merchandisea suomalaiselle alakulttuurimusalle, jossa suositaan DIYtoimintaa ja jossa ansaintamahdollisuudet ovat ylipäätään kovin rajalliset. Minidiscin ikä jäi myöhemmin taasen lyhyeksi koska mobiilin muistin hinta halpeni nopeasti ja voitiin siirtyä edullisempiin ja käyttäjäystävällisempiin mp3soittimiin, joihin sai talle tettua monta albumia kerralla. Elcasetille taas olen masteroinut useam pia albumeita. 1970luvun lopulla ckasettien suorituskyky paran tui dramaattisesti uusien materiaalien, kuten kromidioksi din sekä Dolby B teknologian myötä. Me tehtiin 1990luvulla luuppeja Minidiscin repeattoiminnolla. Se kehitettiin, koska katsottiin laajalti, että kom pakti ckasetti ei todennäköisesti koskaan kykenisi samaan suoritustasoon kuin kelajärjestelmät, mutta kasetilla oli etuja käyttömukavuuden suhteen. Hifilehti totesi huhtikuussa 1979 Elcasetin todella vas taavan laadukkaiden avokelanauhureiden tasoa. Nämä yhdessä tarjosivat suuremman taajuusvasteen ja dynaamisen alueen pienemmällä kohinalla kuin ckasetti. Elcase tissa käytettävä nauha oli samanlevyistä kuin avokela nauhureissa käytetty (6 mm) ja nauhan nopeus oli kaksin kertainen (9,5 cm/s) verrattuna ckasettiin. Panamalevyille levyttävä Kytäjä julkaisi uuden Kolmos albuminsa lp, Elcaset, Minidisc ja streammuodoissa. Muutama vuosi ennen cdlevyn julkaisua yritti Sony yhdessä Panasonicin ja Teacin kanssa markki noille analogisella Elcasetformaatilla, joka julkaistiin vuonna 1976. Samalla voi yllättyä, miten äänenlaatu ei oikeastaan ole juuri sittemmin parantunut, Tiainen kertoo. Kalliin ja raskaan Elcasetjär jestelmän edut olivat rajalliset ellei oltu studiossa. – Pidin kontrastista nähdä ja kuulla nykymusiikkia käyt täen vanhoja laitteita. Ajanut siis Elcasetille ja sitten takaisin koneelle, Alho kertoo. – Minidisc oli hyvä aikanaan. Olen ottanut nauhasoundia siitä. Eri formaateille on myös omat yleisönsä, mikä voi tuntua hassulta ajatukselta: ostaa musiikkia formaatin perusteella. Useimmille ihmisille ckasettien laatu oli riittävä
@InfernoMagazine inferno_magazine @InfernoMagazine Elämä on raskasta. inferno.fi
Uudella norjalaisella jazzilla on aika harvoin sinällään tekemistä omaa elämäänsä sitkeänä mielikuvana elävän ”vuonojazzin” kanssa. Kyllä, olen kuullut Jan Garbarekista, Bob Stensonista, Eivind Aarsetista ja monista muista legendanimistä, eli Norja väkevänä jazzmaana on jo entuudestaan tuttu. Wow! Kananlihahetki. ”Se tunne”, kun kävelet keikalle ja yhtäkkiä oletkin puolen metrin päässä rumpalista. Oslossa Moskus soitti keskiyöllä ja matkailijan silmä meinasi jo lurppaista, mutta juuri herkkä unen ja valveen rajamaa olikin täydellinen kuunteluun. Moskus on jotenkin metsäläisen kuuloinen yhtye, siis tämä positiivi sena mielikuvana. Hárr on erinomainen esimerkki luovasta, useita eri traditioita yhdistelevästä uudesta norjalaisesta jazzmusiikista, jota tulee koko ajan lisää. Eräs huomionarvoinen joukkio Norjan suunnalla on Motvindlevymerkki, joka syntyi vuonna 2018 vastalauseena Kongsbergin jazzfestivaalin rahoituskuvioita kohtaan. Oikeastaan ansaitsisin viivottimesta rystysille pelkästään sanan mainitsemisesta tässä yhteydessä. Yhtye vieraili jokunen vuosi sitten We Jazzissa, jolloin sen musiikki hautautui harmillisesti loppuillan hälinän alle Tiivistämössä. 78 SOUNDI SOUNDI PB ”Yhtye heille, jotka eivät vielä tiedä rakastavansa vapaata jazzia.” Jazz kiinnostaa > Tutkimusretkiä jazzin maailmaan Teksti: Matti Nives JAZZ KIINNOSTAA -RADIO-OHJELMA RADIO HELSINGISSÄ SUNNUNTAISIN KLO 12–14. Tämäkin Oslo Jazzin tuliaisia. Yhtye heille, jotka eivät vielä tiedä rakastavansa vapaata jazzia. Oslon mainiolla jazzfestivaalilla elokuussa esiintyi muutama omassa kuuntelussani nykyään paljon viihtyvä nimi. Lisäksi taustalla oli yhteyk siä asekauppaan ja muuhun laillisenakin hämärään businekseen. Mutta tajusin vasta myöhemmin, että monenlaiseen ilmaisuun taipuva bändi taisi lisäksi soittaa tahallaan erityisen hiljaa tilanteen ollessa haasteellinen korostaakseen tilan ääntä. improvisaatiosta, jossa oli koko ajan selkeä musiikillinen päämäärä. Välillä musiikki on hiljaista, harvaa ja meditatiivista, välillä raivoisaa, jopa myrskyävää. Huikea, syvä ja vaaniva groove sai seuraa todella räjähdysalttiista kollektiivisesta Norjassa tapahtuu Benedicte Maurseth: Hárr Hubro Henriette Eilertsen: Poems For Flute Motvind Ingebrigt Håker Flaten: (Exit) Knarr Odin/Vossa Jazz TUOREEHKOA NORJALAISTA JAZZIA: Trio North K u v a: N in a S. Havahduin keskelle musiikillista tarinaa, joka tuntui jatkuvan moneen suuntaan samaan aikaan. Seuraavan kerran yhtyettä voi kuunnella Suomessa jo pian, nimittäin Tampere Jazz Happeningissä. Albumin vaikutteissa kuuluu norjalaisen kansanmusiikkiperinteen vahva virtaus, sekä erilaisten improvisoitujen musiikkiperinteiden äärimmäisen luonteva yhteen sulaminen. Puhallinsoittaja Andreas Røysum on kertonut Motvindin syntyneen kypsymisestä siihen, että isojen monikansallisten sponsoreiden logot vievät huomion muulta meiningiltä ja lopulta myös musiikilta monilla jazzfestareilla. Yhtye on kuin oma olentonsa: turha toivoa mitään, sieltä tulee mitä kuuluukin. Moskus on pianisti Anja Lauvdalin, basisti Fredrik Luhr Dietrichsonin ja rumpali Hans Hulbækmon muodostama pitkäaikainen triokokoonpano, joka kuulostaa aina erilaiselta. Syntyi Motvind, ”vastatuuli”, joka lopulta yltyikin sellaiseksi viimaksi, että Kongsberg Jazz päätyi uudistamaan sponsorirakennettaan eettisempään suuntaan. Rahamining ei silti Røysumin mukaan edes vaikuttanut lipunhintoihin niitä laskevasti vaan päinvastoin: kaikki oli kallista, elitististä ja musiikki ei enää ollut pääasia. K ri za n. Päädyin Osloon uudelleen syyskuussa, by:Larm-showcasefestivaalin myötä. Oma huomioni on viime aikoina kiinnittynyt erityisesti Norjaan. M usiikkimedia on viime vuosina kohissut lähinnä brittijazzista, mutta muuallakin tapahtuu. Mutta ei, homma olikin jo tulilla ja yhtye plaseerattu sisäänkäynnin viereen. Efekti ei ollut ainoastaan yllättävän lavalle joutumisen tulosta, vaan oikeastaan enimmäkseen Rasmussenin, skenehahmona keskeisen basisti Ingebrigt Håker-Flatenin ja enemmänkin rokkiympyröistä tutun rumpali Olaf Olsenin ansiota. Se on ainakin selvää, että Motvind on noussut merkittäväksi levymerkiksi, jonka katalogista kannattaa poimia esimerkiksi Marthe Lea Bandin, Andreas Røysumin ja Henriette Eilertsenin albumit oitis kuunteluun. Arvostetun Nordic Music Prizen pokkasi tänä vuonna Benedicte Maurseth Hubro-levymerkin julkaisemalla levyllä Hárr. Motvind ja Kongsberg ovat sittemmin päässet keskusteluyhteyteen ja molempia tahoja tuntevana vaikuttaa, että aloite on lopulta synnyttänyt positiivista dialogia. Saksofonisti Mette Rasmussenin erinomainen Trio North, myöskin tuleva Tampere Jazz Happening -vieras festivaalin Norja-fokuksen myötä, oli jo täydessä vauhdissa vaikka ajattelin ehtiväni noutamaan pullollisen laimeaa, mutta erittäin kallista Aass-olutta alakerran baarista. Raikasta kuin lasillinen harjusten asuttaman vuoristopuron vettä
@episodilehti @episodi_lehti @Episodilehti Kaikki elokuvista episodi.fi
Häpeilemättömän hömpän sydän on ihana Lesley Manville. Jos molemmat esimerkit osuivat, on melko varmaa, että pidät myös See How They Run mysteerikomediasta. Espanjalainen Car la Simón on tehnyt elokuvan, johon hän on saanut inspiraatiota omasta elämästään: hän kasvoi maanviljeli jänä toimineiden sukulaisten luona, kun hänen barcelonalaiset vanhem pansa olivat kuolleet Francon ajan jälkeisessä huumeepidemiassa. Kysyntää löytyi myös tekstittäjänä ja lauluntekijänä. Yllättäen Kerttu innostuu treenaa misesta, ja Vili ryhtyy rakentamaan hänelle tietä bikini fitness kisoihin. ???. Tai havahtuu ja havahtuu; perhe reagoi hyvin suomalaisittain. Tai tapaukset, joissa potentiaalisen lemmenparin toinen osapuoli tajuaa virheensä ja lähtee pois matkaavan rakkaansa perään – ja aina onnistuu löytämään tämän ihmisiä kuhisevalla lentokentällä. ALEKSI DELIKOURAS) On mukava tulla positiivisesti ylläte tyksi. TÄMÄ MAA (OHJ. ???. Ohjaajaksikin on jo valittu Yhdysval loissa kylmän sodan mustalle listalle joutunut ylimielinen öykkäri (Adrian Brody). ??. Blues Section yhtye alkoi myös tuoreen Love Recordsin poptaipaleen, ja yhteis työ jatkui vielä Wigwamin parissa. Pembroken omat kiinnostavat muistelut lop puvat kesken, loppu ajasta mukana on Jarkko Jokelaisen kirjoittama epilogi. CARLA SIMÓN) Tämänkertaisen, hieman kevyen valikoman päätteeksi vähän vaka vampaa draamaa. Rouva Harris lähtee Pariisiin kuuluu tähän hömppäkategoriaan toisessa potenssissa – silti se on höpsöydes sään mitä suloisin tapaus. Kun alueen yli pyyhkäisee uusi villitys, aurinko paneelit ja niiden tuottama, myytä väksi kelpaava energia, moni kaataa vanhat hedelmäpuut ja korvaa ne paneeleilla. He ajattelevat, että jos asiaa ei ajattele eikä siitä puhu, se jotenkin lakkaa olemasta. JIM PEMBROKE, RICK CHAFEN: JUST MY SITUATION – MUISTELMAT LIKE. Nautitko vuoden 2019 murhakome diasta Veitset esiin – kaikki ovat epäil tyjä. ??. ANTTI MARTTINEN Oman kotibrittimme muistelmat K u v a: P et e Lu ca s / k ir ja n ku v it u st a K u v a: R is to V u o ri m ie s / k ir ja n k u v it u st a Vasemmalla Jim Pembroke pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa Otto Donnerin kanssa. Sama britti huumorin sävyttämä ote pitää läpi kirjan. Yleensä muistikuvat sukulaisista ovat elämäkerto jen haasteellisinta antia, mutta tässä tapauksessa tarinat ovat riemukkaita. See How They Run sekoittaa todel lista teatterimaailmaa ja fiktiivistä etsivätyötä. Hän kirjoitti kai kessa hiljaisuudessa muistelmiaan, jotka on nyt hänen kuolemansa jälkeen pantu kansiin. Tapausta ryhtyvät tutkimaan ko kenut ja kyynistynyt Scotland Yard etsivä (Sam Rockwell) ja tämän rie saksi laitettu yliinnokas keltanokka konstaapeli (Saoirse Ronan), joka sat tuu olemaan filmihullu. Sen taustalla on nimittäin itsensä Agatha Christien kirjoittama näytelmä Hiirenloukku ja Hollywoodin halu filmatisoida hitti vuonna 1953. Miehet tekivät yhdessä myös Pembroken viimeisen sooloalbumin If The Rain Comes Down, joka jäi samalla viimeiseksi Donnerin tuottamaksi levyksi. Delikouras ja Pe sonen havainnoivat nykymaailmaa terävästi ja hauskasti. Elokuvan persikoita viljelevä per he on luottanut vuosia jatkuneeseen herrasmiessopimukseen luvasta käyttää maata, joka ei varsinaisesti kuitenkaan kuulu heille. Olisi ehkä pitänyt luottaa tekijöihin: ohjaajana toimivaan, pienimuotoi seksi kulttihitiksi nousseen Nörtti: Dragon Slayer666 sarjan teki jään Aleksi Delikourasiin ja monia kotimaisia komedioita käsikirjoittaneeseen Pekko Pesoseen. TEKSTI: JOUNI VIKMAN ELOKUVAT J im Pembroke (1946–2021) tuli Britanniasta Suomeen vuonna 1965 ja näki maamme pop kuvioita monesta kulmasta. ANTHONY FABIAN) Tiedättehän romanttiset elokuvat, yleensä komediat, joissa Pariisissa käydessä Eiffeltorni näkyy kaikista ikkunoista. Lääkäri määrää Iina Kuustosen esit tämän kirjastohissukka Kertun selkä vaivojen vuoksi punttisalille. Myös Tämä maa eloku van maanviljelijäperhe havahtuu sii hen, että sadonkorjuu saattaa jäädä heidän viimeisekseen. Murhamamman sopimukseen kirjaama ongelmallinen pykälä kuiten kin estää tuotannon aloittamisen, ja vielä kinkkisemmäksi meno käy, kun murhanäytelmän kulisseista alkaa löy tyä ihan oikeita ruumiita. Punttikomedia on suomalaisittain piristävän röyhkeää. SEE HOW THEY RUN (OHJ. Pelkän nimen perusteella Puntti komediaa olisi helppo kuvitella tyypil liseksi suomalaiseksi puskafarssiksi. ROUVA HARRIS LÄHTEE PARIISIIN (OHJ. Oikealla Pembroke Måns Groundstroemin mökillä heinäkuussa 1974. Vaatimaton siivoojarouva Harris näkee erään asiakkaansa luona iha nan muotiluomuksen ja päättää itse kin saada elämäänsä jotain kaunista: yksinäisen, alaluokkaisen naisen ulottumattomissa olevan Diorme kon. Pitkätukkaisen soittajan saapuminen Suomeen johti hyvinkin pian esiintymisiin ja tyttöjen kirku misiin: maa oli saanut oman kotibritin, josta tuli melko pian varteenotettava muusikko ja laulun tekijä. Koska rouva Harris on hyvä ja pyyteetön ihminen, se palkitaan, kuten tällaisissa elokuvissa tapana on. TOM GEORGE) Pidätkö tähtinäyttelijöiden kansoit tamista murhamysteereistä à la Idän pika junan arvoitus ja Kuolema Niilillä. 80 SOUNDI Sanoin kuvin > Populaarikulttuuripoimintoja PUNTTIKOMEDIA (OHJ. Siellä hän saa personal trainerikseen möm möjen myötä aikoinaan kehonraken nusta harrastaneen Vilin (Mikko Töys sy). Taustalla roudari Helge. Onpa riskinä, että jotkut saattavat jopa triggeröityä heidän stereotypioista pilaa tekevistä vitseistään, oli kohde sitten joko toksi nen maskuliinisuus tai feministinen maailmankuva. Pembroke on löytänyt juuri oikean huumorin tason, jonka suomentaja Esa Kuloniemi on hienosti tavoittanut. Poika varttui sodan jälkeisen Britannian har maudessa – tarinat pommitetuista rakennuksista ja taidekoulusta ovat vastaavia, joita olemme lukeneet useista brittitähtien elämäkerroista. Pariisiin pääsy on kuitenkin vain alku seikkailulle, jossa brittirouva pistää muiden elämää uuteen järjes tykseen
Kuvissa ja teksteissä arkisuus ja runollinen symbo liikka vuorottelevat ja sulautuvat yhteen. MIKKO MERILÄINEN AINO LOUHI: TÄHTIENVÄLINEN AVARUUS SUURI KURPITSA K u v a: Ti m o N u m m i / k ir ja n ku v it u st a Manserockia myötäkarvaan Kitaristien kitaristin tuttu tarina Vähin sanoin, suurin kuvin Juha Torvinen. Hän on haastatellut asiaan liittyviä ihmisiä ja nojautunut vanhoihin haastatteluihin, joita hän myös kyseenalaistaa. Toki siinäkin toiset ihmiset ovat mukana vähintään peilinä ja odotuksina. Silloin aihee na oli tytön kasvukertomus ja ystävyyssuhteiden kompleksi suus. Korkki tukeutuu ensisijaisesti tuntemiensa muusikoiden ja taustavaikuttajien haastattelui hin. Louhi on taitava välittämään suuria tunteita vähillä sanoilla ja tuokio maisilla kuvilla. Aino Louhi oppi näissä kuvissa ensi kertaa käyttämänsä munatemperateknii kan äidiltään, lastenkirjoistaan tunnetulta kuvittaja Kristiina Louhelta. Samalla sanalla Korkki luonnehtii katsaustaan tampere laisen rockkulttuurin lähihistoriaan. ANTTI MARTTINEN PHILIP NORMAN: WILD THING – JIMI HENDRIXIN LYHYT JA VAIKUTTAVA ELÄMÄ AVIADOR T amperelaisen kuvataiteili jan Aino Louhen esikois sarjakuvaromaani Mieli kuvitustyttö (2019) vangitsi maailmaansa herkkien ja läm pimien kuviensa sekä niukko jen mutta tarkkanäköisten tekstiensä avulla. Päähenkilö on lähes koko kirjan yksin, yksinäinenkin, mutta pimeää avaruuttakin ympäröi tähtien valo. Hendrix oli julkisuudessa noin neljän vuo den ajan, mutta toki hänellä oli elämää sitä ennenkin. Nyt päähenkilö on aikuinen, ja kasvukertomus on ajallisesti lyhyempi vaikka kin merkitykseltään suuri. Manserockin sisällön Korkki jättää avoimek si, perustellusti. Musta supertähti olisi ollut työlästä, ellei peräti mah dotonta synnyttää 1960luvun puolivälissä Yhdysvaltojen maaperällä, jossa rasismi eli vielä voimakkaana. Tähtienvälisestä avaruu desta voi käyttää pitkälti samo ja kehuja, vaikka paljon on toisinkin. HANNU LINKOLA JARI KORKKI: MANSEROCK JÄI SOIMAAN DOCENDO K aikkien kitaristien kuninkaan ja 27klu bin kunniajäsenen Jimi Hendrixin värikästä elämää on kaiveltu monesti ennenkin, nyt aiheeseen on tarttunut mai neikas veteraanitoimittaja. Louhin ihmishahmot ovat naivistisen suurpiirteisiä, mutta he näyttävät ja siten myös tuntuvat hyvin aidoilta. Ja vaikka kuuluisuus tuntuikin tulevan yhdessä yössä, lahjakkuus ja intohi mo kitaransoitossa ilmenivät jo varhain. SOUNDI 81 T oimittaja ja tietokirjailija Jari Korkki mai nitsee Juice Leskisen vääntäneen hänen nimensä muotoon ”rokkikirja”. Ja juuri sellainenhan tämä on, rockiin uskova ja rockia rakastava kirja, hyvässä ja pahassa. Sen tun nelma on pohdiskeleva ja melankoli nen. Nor man on kaivanut huolellisesti esiin oleelli sia asioita mestarikitaristin menneisyydestä. Siitä huolimatta teos pikem minkin pönkittää myyttejä kuin purkaa niitä. Hendrixin mysteeriksi jäänyt kuolema tun tui somettomana aikana yllätykseltä, mutta aikalaisten lausuntojen mukaan silläkin oli selityksensä: yksi syyttävä sormi osoittaa manageri Mike Jefferyyn, joka suhaili omia kuvioitaan asiakkaansa selän takana. Rokkikirja kertoo ja dokumentoi. Lähestymistapa takaa rouhean tekstinkul jetuksen ja tukun sisäpiirin baarikeskusteluja. Suomentaja Jussi Niemi on antanut kirjalle hyvän kieliasun ja kirjoittanut omakohtaiset loppusanat. Niinpä tarkastelu painottuu 1970 ja 1980luvuille. Ihmissuhde on konkreettises ti mukana vain prologissa, ja kirjan pääosaan nousee pää henkilön suhde itseensä. Usein oli. Näiltä vuosikymmeniltä seuloutuu esille innostava kehityskertomus, jossa omaehtoiset verkostot institutionalisoitu vat kuin huomaamatta merkittäviksi kulttuuri vaikuttajiksi. Tähtienväli nen avaruus koostuu pelkästään suurista kokosivun kuvista, joiden lämpimien, murrettujen sävyjen hehkuun pysähtyy mielellään pitkäksi aikaa. Korkki esittelee ilmiötä omistau tuneesti, mutta pitäytyy ensisijaisesti anek doottitasolla: varhaisvaiheet pelkistyvät bändi ja nimiluetteloksi ja laajempi ajankuva pysyy ri vien välissä. Jälkianalyysiksi riittää kirjan nimi. Syvemmän poh dinnan paikka on toisaalla. Naisystäviä Hendrixillä riitti, mutta Nor man ei tee asiasta sinänsä numeroa vaan mai nitsee, jos asialla oli merkitystä kitaristin tari naan. Niitä tekee mie li kosketella. Monet kirjan kuvaamista sattumuksista ovat tuttuja aiemmin julkaistuista elämäkerroista ja bändihistoriikeista. Mutta se tarkoittaa myös kanonisoituneita tar kastelukehikoita ja vertaiskohteliaisuuden peh mentämää kerrontaa, joka tarttuu hyviin tari noihin mieluummin kuin silittää vastakarvaan. Tämän tästä hän käyttää kirjaa myös muis telmateoksenaan. Hendrix soitti useiden nimekkäidenkin yhdysvaltalaisartistien yhtyeissä, mutta hänet toi Britanniaan Animalsbasisti Chas Chandler, mikä osoittautuikin oikeaksi vedoksi. Tähtienvälinen avaruus on niin visuaa lisesti kuin tarinaltaankin koskettava kir ja, joka jää ajatuksiin pyörimään
Blind Channelin ja Scandinavian Music Groupin lp-levyt voitti Tiuhti Halme Espoosta. Etsi Genen kieli! > Viime lehdessä kieli oli kätketty sivulle 46. Koska en ehdi enkä jaksa katsoa televisiota, älytelkku on retrolaite, kun minä lopulta saan sellaisen hankittua. Palkinnot lahjoittaa Levy-Yhtiö.. Ihmissielu ahdistuu. Tämän lehden sivuille on kätketty Genen kieli. Jotakin häiritsevää Koeeläinpuistossa kuitenkin on. Olen joka ilta kiinnostunut katsomaan, mitä poliisiystävilleni tänään kuuluu, vaikkakin olen tainnut nähdä seksuaalirikossarjan useimmat jaksot jo kertaalleen. Lähetysaikaa voisi riistää vaikkapa uutisilta, joista tulee paha mieli. Hahmojen fiktiivisyydestä huolimatta luen empaattisen mutta vahvan ylikomisario Olivia Bensonin ja katu-uskottavan ylikonstaapeli Odafin Tutuolan läheisimpieni joukkoon. Kohtalon ajamana työnsin käteni sokkona lähimpään kirjalaariin kuin onnetar ja poimin sieltä juuri sen teoksen! Sattumaahan se ei ollut, joten pidän sitä merkkinä. Katsoin hiljattain Netflixin ilmeisesti huippusuositun sarjan Dahmer – Monster: The Jeffrey Dahmer Story, ja koin kokonaisuuden yllättävänkin raskaaksi, jopa masentavaksi. Lähdesmäen, kautta. Tila muuttuisi turvattomaksi heti kun radion avaisi. Vai onko. HIROSHI YOSHIMURAN musiikki edustaa niin sanottua environmental music -genreä, jota olen hiljattain kuunnellut kasvavasti enemmän. Itse uskallan lähestyä Koe-eläinpuistoa, koska olen absurdin huumorin ja huonon maun äänenkannattaja, kiinnostunut kulttuurihistoriasta sekä kykenevä tunnistamaan erilaisia konteksteja ja erottamaan roolihahmot näyttelijöistä. Löysin internetistä kymmenittäin muinaisen Radiomafian Koe-eläinpuisto-ohjelman jaksoja. Onnittelut! ETTE IKINÄ USKO: kirpputorilla mieleeni tuli yhtäkkiä Stephen Kingin kirja 11/22/63. Kuuntelen sitä tyrskien mutta tiedostaen, sädekehästäni lujasti kiinni pitäen. Tiedän, ettei heitä ole oikeasti olemassa, mutta pyrin olemaan miettimättä sitä liikaa. Miehen onnistuneimmat elokuvat ja scoret ovat klassikkoja – monet niistä myös elektronisen musiikin, erityisesti synth waven, esikuvia. AI (artificial intelligence) eli keinoäly on aihe, joka herättää monissa pelonsekaisia tunteita – siksi sekin istuu uuden Living In Fear -albumimme tematiikkaan. Kauhun ja pelon mestari John Carpenter tuntuu luontevalta leffavalinnalta näin pimenevinä syysiltoina. Sarjan teknisessä toteutuksessa tai näyttelijöissä ei ole vikaa, mutta sen eksploitatiivinen lähestyminen ja aitoihin (hyvin surullisiin) ihmiskohtaloihin pohjautuva aihepiiri herättää kysymyksiä sarjan olemassaolon merkityksestä muussa kuin sosiaalipornon tarkoituksessa. Kunpa jokin kanava alkaisi näyttää Kova laki – Erikoisyksikköä ihan ensimmäisestä tuotantokaudesta lähtien. JUHO PAALOSMAA Sin Cos Tan ARI VÄNTÄNEN Kielen löytäneiden kesken arvotaan Apulannan Sielun kaltainen tuote -vinyylilevy sekä Apulanta-t-paita (L-koko). Yoshimuran lisäksi tutustuin bändikaverini Jori Hulkkosen neuvosta myös I Am The Center -nimiseen new age -kokoelmaan, joka palvelee myös samaa rauhoittavaa tarkoitusta. Olen viihdyttänyt sillä itseäni päivittäisillä kävelylenkeilläni jo pitkään. Ihmissielu ja kone ovat pian yhtä, ja lopulta kaikki on hyvin. En tiedä heijastaako tämä ikääni, mielentilaani, vai ympäröivän maailman painetta, mutta koen näin meditatiivisen musiikin rauhoittavana. Kerro oikea sivunumero nettisivuillamme osoitteessa: www.soundi.fi/kilpailut/etsi-genen-kieli 82 SOUNDI Viimeinen sana > Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Koe-eläinpuisto hätkähdyttää osoittamalla, miten paljon ajat ovat muuttuneet 30 vuodessa. Se oli Gösta Sundqvistin hupailu, jossa hän härskeine mielikuvitusystävineen teki ohjelmaa mitä ihmeellisimmissä paikoissa ja kohtasi mitä äärimmäisimpiä sketsihahmoja. Sinun tehtäväsi on etsiä se. Hän ohjasi Sin Cos Tanille hiljattain AImusiikkivideon kappaleeseemme Endless, joka toimii oivana esimerkkinä siitä, kuinka häkellyttävää tämä teknologia voi luovassa mielessä olla. Ihmissielu lepää. Ihmissielu jännittyy. Yhtä ohjelmaa en mielelläni jätä väliin: Kova laki – Erikoisyksikkö. Minun on luettava Kingin koko myöhäistuotanto, josta otteeni lipesi vuonna 2005. Näin irstaiden stereotyyppien ja asenteiden esittely ja tällaisille asioille naureskelu ei enää todellakaan kävisi päinsä. Käyn lokakuussa läpi omat Carpenter-suosikkini, kaiken tietysti kulminoituen Halloweeniin kyseisenä iltana. Tutustuin Stable Diffusion -koodin mahdollistamaan keino älytaiteeseen ystäväni, ohjaaja Juho R.A
TIKETTI.FI/WEJAZZ2022 YHTEISTYÖSSÄ: GLO Hotel Art, Goethe-institut Finnland, Music Finland, Olvi, Pop Media, Radio Helsinki, Taideyliopiston Sibelius-Akatemia TUKIJAT: Alfred Kordelinin säätiö, Gesellius Fond, Helsingin kaupunki, MES, Nordisk Kulturfond: Puls, Taike, William Thurings stiftelse KE 2.11.2022 TAVASTIA HELSINKI Liput alk. 39,50 EUR 83. we jazz festival HELSINKI 27.11.–4.12.2022 22 [Ahmed] Alan Braufman Alexander Hawkins Anni Kiviniemi Trio Avishai Cohen Quartet Carl Stone Carl Stone & Jonah Parzen-Johnson Cortex David Friedman Generations Trio Designers DJ Rui Miguel Abreu Enemy FIRE! Gard Nilssen Acoustic Unity Hunter Diamond & Mike Reed Jason Nazary Jazz kiinnostaa Joachim Florent Jonah Parzen-Johnson & Berke Can Özcan Ka Baird Ka Baird & Chris Williams Ka Baird & Linda Fredriksson Ka Baird & Perussastamala Ka Baird & Sami Pekkola Kannaste4 Kokko Quartet Lampen Linda Fredriksson Juniper Little North Marthe Lea Band Nabil Ayers Oaagaada Pat Thomas Patricia Brennan Silva Kallionpää Quartet Teddy Rok: Atonal Drums Tilo Weber Four Fauns Tomas Nordmark Uusi Aika Verneri Pohjola We Jazz DJs Will Guthrie + salakeikka Aleksanterin teatteri GLO Hotel Art G Livelab Helsinki Harju 8 Kalliosali Korjaamo Peloton Cycling Eatery Suvilahti + salakeikkapaikka WEJAZZ.FI/2022 ..
9/ 20 22 10,90 € (sis.alv) S O U N D I 9 / 2 2 2 BJÖRK, 22-PISTEPIRKKO, MAKAYA McCRAVEN, SIN COS TAN, DEVIN TOWNSEND, RED HOT CHILI PEPPERS, STINAKO… 50 YLI LEVYARVIO TA! ARCTIC MONKEYS THE INTERRUPTERS LORNA SHORE EZRA FURMAN THE RASMUS LAMB OF GOD So un dI 11 So un dI 11 L I T K U K L E M E T T I LITKU KLEMETTI ” E N H A AV E I L E M I S TÄ Ä N P I K AV O I T O I S TA” ”VITTUILKAA VAAN, ME KYLLÄ NÄYTETÄÄN” APULANTA:. ELOKUVATEATTEREISSA 4.11. ELOKUVATEATTEREISSA 4.11