Soundi 9/2023 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

4PV / 63€ (Hinta sisältää leirija telttapaikan) ?. 9/ 20 23 12,90 € (sis.alv) HEIKKI SALO GUTHRIE GOVAN J.A. ENNAKKOLIPUT TOIMITUSKULUINEEN A L K A E N ?. MÄKI SABATON PAMBIKALLIO BLOODRED HOURGLASS TUURE KILPELÄINEN & JOHANNES BROTHERUS S O U N D I 9 / 2 2 3 So un dI 11 So un dI 11 ”TESTAILTIIN RAJOJAMME AIEMPAAKIN ENEMMÄN” S T O N E D S T A T U E S PATE MUSTAJÄRVI JA ELÄMÄ POPEDAN JÄLKEEN PATE MUSTAJÄRVI JA ELÄMÄ POPEDAN JÄLKEEN PATE MUSTAJÄRVI JA ELÄMÄ POPEDAN JÄLKEEN SOUNDIPALKINTO 2023 STONED STATUES STONED STATUES
75
Soundi 9/2023 > 8 Pääkirjoitus 10 Tapahtuu näinä päivinä 11 Toinen kuvakulma 12 Löytöretkellä 14 Tarkkailuluokka: Tinyhawk & Bizzarro 16 Arttu Seppänen 18 Martti Luther ja muovipussi: Samae Koskinen 20 Elämäni soundit: J.A. Mäki 22 Soundi-haastattelu: Heikki Salo 30 Soundi-palkinto 2023: Pate Mustajärvi 33 Guthrie Govan 34 Stoned Statues 41 Sungazer 42 Tuure Kilpeläinen & Johannes Brotherus 46 Bloodred Hourglass 49 Palsa esittää 52 Levyarviot 62 Pambikallio 66 Bazook Temple Balls Poisonblack Sabaton 70 Jazz kiinnostaa 72 Sanoin kuvin & Elokuvat 74 Viimeinen sana & Etsi Genen kieli K an n en k u v a: M ar k u s P aa ja la 6 SOUNDI 46 Bloodred Hourglass 14 Tinyhawk & Bizzarro K u v a: Je n n i K in n u n en K u v a: M ar k u s P aa ja la K u v a: M ik ko M er il äi n en 30 Pate Mustajärvi 42 Tuure Kilpeläinen & Johannes Brotherus K u v a: Ja ak ko M an n in en 41 Sungazer
HYVINKÄÄSALI, HYVINKÄÄ LA 27.1. VERKATEHDAS, HÄMEENLINNA SU 25.2. KITEESALI, KITEE PE 26.1. MIKAELI, MIKKELI SU 4.2. TAIDETEHDAS, PORVOO. TEATTERI, OULU PE 16.2. SAVOY, HELSINKI PE 2.2. SELLOSALI, ESPOO PE 1.3. KULTTUURITALO VIRTA, IMATRA LA 3.2. PATO AREENA, KOUVOLA KE 1 KE 14.2. PAKKAHUONE, TAMPERE TO 15.2. TEATTERI, PORI TO 29.2. MUSIIKKIKESKUS, KUOPIO LA 24.2. Joh?na Iiv?ainen Joh?na Kurkela LA 20.1. LOGOMON TEATRO, TURKU LLA 2.3
vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Hän oli alkuperäisestä Musa/Soundi-jengistä sieltä 50 vuoden takaa viimeinen, joka yhä säännöllisesti kirjoitti tähän lehteen. Laadin Jussista jo muistokirjoituksen Soundin nettisivuille, mutta en pysty olemaan vielä jatkamatta. Jussi Niemi 1950–2023. Pääkirjoitus A-PUOLI > 8 SOUNDI facebook.com/soundilehti twitter.com/soundilehti www.soundi.fi instagram.com/soundilehti Päätoimittaja Mikko Meriläinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Avustajat Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Granlund, Ville Hartikainen, Nuutti Heiskala, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Samuel Järvinen, Karoliina Kantola, Eero Kettunen, Jukka Kittilä, Joni Kling, Kimmo K. Viimeinen Niemen kirjoittama juttu oli – aivan liian osuvasti – Viimeinen sana -palsta edellisessä Soundissa. On ollut todella outoa, ettei Jussi ole soittanut intoillakseen taas uudesta artistista, jota haluaisi ehdottomasti päästä jututtamaan. Koskinen, Pekka Laine, Marja Lappalainen, Hannu Linkola, Lassi Linnola, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikael Mattila, Mikko Merilinna, Kaisla Mustakartano, Jari Mäkelä, Isla Mäkinen, Jussi Niemi, Sami Nissinen, Matti Nives, Tomi Nordlund, Aki Nuopponen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Tomi Palsa, Niko Peltonen, Ville Pirinen, Vilho Pirttijärvi, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Arttu Seppänen, Mirko Siikaluoma, Vesa Siltanen, Artturi Siromaa, Ville Sorvali, Virpi Päivinen, Lotta Savolainen, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Arttu Tolonen, Jarkko Vehniäinen, Ari Väntänen Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi soundi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Painopaikka Printall ISSN 0785-0891 49. Eikä Niemen merkitys tietystikään perustu vain pitkään aikaan, vaan hänen intohimoiseen asenteeseensa musiikkikirjoittajana ja ennen kaikkea musiikkifanina. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Otetaan siitä esimerkkiä. Muistan miettineeni silloin parikymppisenä, että miten tuo itseäni lähes 30 vuotta vanhempi kaveri voi yhä olla noin järjettömän innossaan musiikista. Ja ennen kaikkea: miten ikinä pystyisin samaan. Ensimmäisen kerran juttelin Jussin kanssa pidempään noin 20 vuotta sitten tehdessäni musiikkijournalismiin liittyviä graduhaastattelujani. Monta jo sovittuakin haastattelua jäi nyt tekemättä. Jussi Niemelle musiikki oli pohjattoman tärkeää, ja se todella näkyi kaikessa mitä hän teki. En tiedä tulenko pystymään, mutta Jussin esimerkkiä olen siitä asti monessa mielessä seurannut. Kaivoin äsken tuon haastattelun esiin, ja sieltä löytyi monta erittäin jussimaista kommenttia: ”Musiikissa on kysymys fiiliksestä! Sitähän ei voi millään mitata, se on hoodoo-meininkiä.” ”En mä lähde ketään palvomaan, kun me puhutaan, me ollaan samalla tasolla.” ”Kriitikolla on oltava puhdas sielu, se vaatii sitä, että olet avomielinen ja että uskallat heittäytyä juttuun.” ”Mä vihaan kriiti koita, jotka seisoo baarin perimmäisessä nurkassa miettimässä, että mä oon nähnyt tän ennenkin. Mä heittäydyn sinne tapahtumien keskipisteeseen.” Musiikin keskipisteessä hän todellakin vietti koko elämänsä, aivan viimeisiin hetkiin saakka. Wilco: Cousin SOUNDI 9/2023 TEHTIIN NÄIDEN LEVYJEN SOIDESSA: Markus Krunegård: Nokia & Ericsson Jonathan Wilson: Eat The Worm Blonde Redhead: Sit Down For Dinner Verneri Pohjola: Monkey Mind open.spotify.com/user/soundilehti Mikko Meriläinen Päätoimittaja mikko.merilainen@popmedia.fi Kiitos esimerkistäsi, Jussi Niemi K orvaamaton pala Soundia katosi 22.9.2023, kun ainutlaatuinen Jussi Niemi menehtyi sairaskohtaukseen 72-vuotiaana. Tätä lehteä tehdessä hän on nimittäin ollut mielessä koko ajan. Tämän lehden arviosivuilta löytyy vielä yksi edellislehdestä yli jäänyt Niemen levyarvio, mutta siinä se sitten oli
1,50 €), lippu.fi. ALT-FEST Lepuski Vaihtoehtom usiikin kovimmat nimet saapuvat Sellosaliin! Osta lippusi! Pe 27.10. Malla + Handshaking + DJ Kalifornia Keke Sellosali | Soittoniekanaukio 1 A, Leppävaara, Espoo Liput 22 € / 1 päivä, 38 € / 2 päivää + tilausmaksu (alk. Kissa + Teini-Pää + DJ Tytti Roto La 28.10
– Pari edellistä omaa levyäni olivat sooloja, mutta uusi albumi on pikemminkin Tuple-nimisen kokoonpanon yhteistyön tulos. Samalla tietynlainen uudistuminen ja kehittyminen – niin omien kuin asiakkaiden ideoiden ja toiveiden mukaan – on tietenkin täysin oleellista. – Pääsin aikoinaan klubille sisään alaikäisenä, ja tämä oli toki suuri kehumisen aihe kaveripiirissä. 10 SOUNDI SOUNDI 11 Tapahtuu näinä päivinä A-PUOLI > Musiikkimaailman ajankohtaisia kuulumisia Tavastian valta vaihtuu: Mari Hatakka Juhani Merimaan seuraajaksi Helsingin Tavastia-klubin taustalla toimiva Rock And Roll Oy on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajakseen Mari Hatakan. – Kyllähän tässä on huhkittu musan äärellä ihan reilusti. – Ensimmäisen kerran esiinnyin Tavastialla Topi Sorsakoski & Agents kokoonpanon kanssa (tanssijana), ja se oli tietenkin juhlavaa. – Joo, Eye Of The Sky on ollut pitkä projekti. Erityisen hyvin on jäänyt mieleen Little Richardista tehty spesiaali... Hatakka aloittaa työnsä ensi vuoden alussa, kun nykyinen toimitusjohtaja Juhani Merimaa ja hallituksen puheenjohtaja Pekka Görman jäävät eläkkeelle. – Musiikillisesti jatketaan tutuilla linjoilla eli me ei edelleenkään mökötetä tai synkistellä. – Tavastia on kokoaan suurempi suunnannäyttäjä, ja sen arvostus sekä merkitys artistien keskuudessa on valtava. Hän siirtyy Tavastialle Espoon kaupungin tapahtumaja kulttuuripalvelupäällikön tehtävästä. Eka laulukeikka taas tapahtui Laika & The Cosmonauts -yhtyeen kanssa, ja silloin pelotti sen verran paljon, että polvet löivät loukkua ihan kirjaimellisesti. Katsotaanpa, millaisen kipparin Tavastia saa. – Taustalla on ajatuksia esimerkiksi rohkeudesta. Mistä tulivat otsikko Eye Of The Sky ja levyn kannen lentokonekuvasto. Jos taas katsotaan kotimaahan, niin tuossa iässä kovimpia juttuja olivat esimerkiksi Sielun Veljet ja J. – Olen ollut musadiggari ihan pienestä pitäen – altistuin hyvälle musiikille jo kotona äidin levyhyllyn äärellä. Entä miksi halusit Tavastialle töihin. Haluan olla osa tätä ekosysteemiä ja antaa oman panokseni elävän musiikin kentälle, koska olen saanut siltä niin paljon itse – ja saan edelleen! – Toki tavoitteenani on omalla toiminnallani ylläpitää Tavastian legendaarista mainetta ja perintöä. Neljäs levykin on jo työn alla, ja sen jälkeen saatamme lähteä myös keikkailemaan. Että vaikka ikää onkin jo plakkarissa, niin sinne vaan taivaalle tekemään pelottomia juttuja! TEKSTI: TIMO ISOAHO Böle paikkaa Helsingin klubitilannetta Helsingin Pasilaan Veturimiehenkadulle avautuu ensi vuonna uusi tapahtumapaikka Böle Arena & Club. Mikä on varhaisin Tavastiaan liittyvä muistosi. Lazy Bonez Tuple K u v a: M ar c Sa b at K u v a: M ar c Sa b at K u v a: V ee ra R u sa n en. TEKSTI: TIMO ISOAHO Tuple Salmela kiireisenä oman bändin ja Lazy Bonezin kanssa Hard rockin ja AOR:n laveassa maailmassa operoiva arvostettu kuopiolaismuusikko Tommi ”Tuple” Salmela ei ole viime aikoina maannut toimettomana. Kaikki nimittäin tiesivät, että Tavastian poket ovat todella tiukkoja. Onneksi tehtiin niin, sillä nyt käsissä olevaan pitkäsoittoon voi olla todella tyytyväinen. Kun olimme menossa lavalle, en todellakaan tiennyt nouseeko kurkusta pihaustakaan, mutta onneksi kaikki meni hyvin. Ryhmässä vaikuttavat myös kitaristi Jukka ”Riitis” Riitaluoma, basisti Jykä Sirainen ja rumpali Tom Rask. Luvassa on paljon kaivattua helpotusta Helsingin klubitilanteeseen, sillä luvassa on 2800 katsojaa vetävä keikkapaikka. Toivotamme kaikki klubiviihteen ystävät tervetulleiksi keikoille, kommentoi tiedotteessa Bölen venue manager Anne Bask. Karjalainen. Laulajan kolmas levy Paradise Lost ilmestyi syyskuun lopulla, ja nyt on käsillä myös Salmelan ja kumppaneiden muodostaman Lazy Bonez -yhtyeen uusi studioalbumi Eye Of The Sky. Käydäänpä ensin Paradise Lostin äärellä. – Böle paikkaa sitä ammottavaa aukkoa, jonka Helsingin klubikartalta kadonneet Nosturi ja The Circus jättivät jälkeensä. Mari Hatakka, miten populaarimusiikki tuli aikoinaan elämääsi. Onneksi minulla on nykyään oma kotistudio, joten en ole riippuvainen esimerkiksi studioiden aikatauluista, aloittaa Salmela. Lazy Bonezin uutta albumia on puolestaan tehty ajan kanssa. Todellinen herätys tuli varhaisessa teini-iässä, kun kuuntelin Ylen Rockradiota ja sen erikoisohjelmia. Homma ei ensin toiminut parhaalla mahdollisella tavalla, ja päätettiin sitten painaa jarrua työn alla olleen ”keskinkertaisen” heavy rock -levyn äärellä
– Totta kai esimerkiksi Puistoblues ja muut legendaariset tapahtumat kiinnostavat. Jäähalli, Helsinki 10.11. Tavastia, Helsinki HELMET (USA) 14.11. Tavastia, Helsinki Listassa vain osa ulkomaanartistien keikoista. Olen viime aikoina kirjoittanut enemmän musiikkia kuin koskaan! Tulevan albumin ensimmäinen single Alle kuuman auringon on nyt ilmestynyt. Pakkahuone, Tampere EARTHEATER (USA) 11.11. On The Rocks, Helsinki DEATHSTARS (SWE), PRIEST (SWE) 30.10. G Livelab, Tampere 2.11. Ääniwalli, Helsinki DYLAN LEBLANC (USA) 28.10. Kuudes Linja, Helsinki THE ARISTOCRATS (USA/GBR) 28.10. Sellosali, Espoo EWERT AND THE TWO DRAGONS (EST) 3.11. 10 SOUNDI SOUNDI 11 Kuva: Jarkko Vehniäinen ja Marja Lappalainen Toinen kuvakulma > Lieminen palaa blues-juurilleen Lieminen-artistinimellä tunnettu, viime vuosina Lähiöbotoxinkin riveissä nähty Jaakko Luomanen työstää parhaillaan uutta musiikkia. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen oikeellisuudesta. Unohtamatta bluesfestareita Italiassa tai vaikka Amerikassakin! TEKSTI: TIMO ISOAHO Poimintoja lähiaikojen ulkomaanvieraista COCKNEY REJECTS (GBR) 21.10. – Aloitin kitaransoiton 10-vuotiaana, ja tuolloin opettajina toimivat bluesja roots-muusikot, kuten Ilkka ”Luumu” Kaikkonen ja Ykä Putkinen. Ääniwalli, Helsinki SUNGAZER (USA) 12.11. Tavastia, Helsinki USTAD NOOR BAKHSH (PAK) 31.10. Tavastia, Helsinki LORNA SHORE (USA) 9.11. Telakka, Tampere NIHILOXICA (UGA) 1.11. 45 Special, Oulu 26.10. On The Rocks, Helsinki IDA NIELSEN & THE FUNKBOTS (DNK) 3.11. Rakas vaimoni lähti sitten reissuun, ja jäin itse himaan kitaran kanssa. Hän sai keväällä yllättävät lähtöpassit Lähiöbotoxista, mutta ei halua nyt kommentoida tapahtunutta. Osa materiaalista on jopa Rollareihin päin kallellaan, mutta mukana on myös Khruangbin-henkistä instrumentaalimusaa – ja kaikenlaista näiden väliltä. Klubi, Tampere SWANS (USA), NORMAN WESTBERG (USA) 24.10. Klubi, Tampere 22.10. Olympia, Tampere 31.10. Korjaamo, Helsinki BLOOD COMMAND (NOR) 1.11. Muutaman vuoden takaisen Tääl on Lieminen -kappaleen ”party time” -tunnelmat ja hiphop-sävyt ovat nyt taka-alalla, sillä tällä kerralla Luomasen teemana on ”back to blues”. Lisää keikkatietoja osoitteesta www.meteli.net. – Levylle on tulossa erilaista roots-kamaa. Ääniwalli, Helsinki MACHINAE SUPREMACY (SWE) 25.10. – Kuluvaan vuoteen on mahtunut paljon muutoksia, ja tämän vuoksi on tuntunut kivalta palata omille musiikillisille juurille. Olin kaiken lisäksi jo ehtinyt heittää nämä aihiot roskikseen, mutta sitten törmäsin ideoihin uudelleen, ja totesin stygen olevan kokonaisuudessaan aika hauska tapaus. Olympia, Tampere FRANK TURNER (GBR) 26.10. Millainen albumikokonaisuus on luvassa. Siinä oli vähän ”rakkauden kaipuuta ja hellepäivän huohottelua”, ja biisi alkoi löytää muotoaan, Luomanen kuvailee. Korjaamo, Helsinki DANKO JONES (CAN) 14.11. Korjaamo, Helsinki VILLAGERS OF IOANNINA CITY (GRC) 23.10. Blues on aina puhutellut syvältä, ja samalla se on tuntunut luontevalta alustavalta ilmaista itseäni, kertoo Luomanen. G Livelab, Helsinki 7.11. Telakka, Tampere 29.10. Ääniwalli, Helsinki ALFA MIST (GBR) 22.10. Kamppi, Helsinki THEE SACRED SOULS (USA) 25.10. G Livelab, Tampere YOUN SUN NAH DUO (KOR) 6.11. G Livelab, Tampere RIVAL CONSOLES (GBR) 7.11. – Kerrottakoon esimerkiksi se, että kaikki kyseisen biisin soolot on ”testailua”. – Asun nykyään perheen kanssa Italian Toscanassa, ja täällä oli ihan hemmetin kuuma kesä. Entä onko luvassa keikkoja. Vanha Ylioppilastalo, Helsinki THE MAGNETIC FIELDS (USA) 19.11
Biisien hahmot taas ovat tutkijoita, joita yhdistää loputon kaipaus jonnekin, tai jostakin pois. Biisimateriaali on syntynyt kaikenlaisesta elämän hämmästelystä. Yhtye kuvailee lyriikkansa olevan post-ironista ja uusvilpitöntä runoutta. Sovitusja tuotantotyössä on käytetty temaattisia ajattelutapoja, kuten: miten progetahtilajin saa jemmattua niin, että biisi ei kuulosta kikkailulta. Voiko syntetisaattoriin ja kitaraan laittaa liikaa kaikua. Pitkävirta voisi olla Sara-yhtyeen ja Ultramariinin sukulainen. Yhtyeen omin sanoin Pitkävirta on eri vaiheineen ollut tavallaan se kaveriporukan kotisatama, joku vankkumaton, joka aina pysyy. 12 SOUNDI Teksti: Lotta Savolainen Uusi suomalainen musiikki elää ja voi hyvin Löytöretkellä > A-PUOLI Sonia Pitkävirta Kaino Kim Vieno Arteva Kuuntelija tuntee, oppii ja ajattelee U nessa elän toisen elämän on Pitkävirta-yhtyeen debyyttiep:n nimi. Laulaja Ile Pitkävirran tulkinnassa on jotain hyvin samankaltaista lämpöä kuin K u v a: Tu u li a La in e K u v a: H ay le y Le K u v a: E er o Y li -V ak k u ri K u v a: Ti ik er im ed ia. Miten suoran rumpukompin ja bassolinjan saa nyrjähtelemään ilman, että se kuulostaa virheeltä. Aiheita ja ideoita on tarjonnut niin luonto ja mielenterveys kuin rakkaus ja kuolevaisuuskin. Kaiken tämän ajatustyön ja jopa sääntömäisyydenkin keskellä yhtyeen soundi pysyy virtaavana ja luonnollisena
”Olen aina halunnut tehdä popmusiikkia, joka käsittelee muuta kuin henkilökohtaisia tunteita. Hänen omia teoksiaan on nähty esimerkiksi Taidehallissa ja Helsingin taidemuseossa. Sonian rumpalitausta kuuluu miellyttävästi laulujen rytmisyydessä. Riittää siis kun hankit luvan sieltä, ne hoitavat asian siitä eteenpäin. Tai no, European Histories In E(strogen) käsittelee ihmisten henkilökohtaisia tunteita EU:n ja Naton historian varrelta”, Kaino kertoo. Kahdessa hänen julkaistussa singlessään kuuluukin keveys kuljettaa säveltä taidokkaasti, joskus epätavalliseenkin suuntaan. Maailmalla musiikkiluvat pitää yleensä hankkia erikseen kahdesta tai jopa kolmesta järjestöstä. Kiireetön äänenkuljetus luo kuulijalle mielleyhtymän jostain vapaasta ja rentouttaa kokemusta. Gramex ja Teosto tekevät varsin paljon yhteistyötä. Alkusyksystä selasin Minna Recordsin uusia julkaisuja. Mediataiteen valtionpalkinto myönnettiin hänelle vuonna 2021. Myös rumpalina Youngheartedyhtyeessä toimiva Sonia kirjoittaa biisinsä itse ja hänen uniikissa maailmassaan on jotain suojaavaa ja minimalistista romantiikkaa. Lain mukaan tähän pitää hankkia lupa sekä sopia ja maksaa korvaukset isolle joukolle säveltäjiä, muusikoita ja musiikkituottajia. Kaino Kim Vieno (Kaino Wennerstrand) on Helsingissä asuva taiteilija, joka on tehnyt äänisuunnitteluja niin taiteilijoille kuin designyrityk sille. Vuoden 2022 alussa julkaistiin pehmeä, notkea ja lämmittävä soulia, poppia ja hiphopia yhdistävä biisi Kirjeitäsi. ”How do you feel?” kysyy Karin Mäkirannan ääni European Histories In E(strogen) -albumin aloitusbiisissä Empty Chair. ”Haluan tuoda biiseilläni vilauksen maagista realismia ja jopa surrealismia kuulijan mieleen.” T E R V E I S I Ä G R A M E X I S T A T E R V E I S I Ä G R A M E X I S T A Joskus kysytään, että mitä tekijänoikeusjärjestöt oikein tekevät. Kirjoittaja on Gramexpresslehden päätoimittaja. LAURI KAIRA MITÄ TEKEE TEKIJÄNOIKEUSJÄRJESTÖ. Kuin vetäisi juuri sopivan peiton päälleen hieman liian kylmässä syysillassa. Pitkävirta on tervetullut tulokas, joka nostaa takaisin päivänvaloon parinkymmenen vuoden takaisen valtavirran. IL M O IT U S. Ne hoitavat urakan puolestasi. Meillä Suomessa suuren osan niistä saa yhdeltä luukulta eli Gramexin ja Teoston yhteisestä Musiikkiluvat.fi:stä. Teosto tekee likimain samaa, mutta se edustaa eri tahoja. Aika näyttää minkälaisia taidonnäytteitä vielä tulemme kaan kuulemaan. Teokset todella puhuttelevat ja niiden äärellä tuntee olevan osa jotain suurempaa. Yhteinen lupakauppa on poikkeuksellista maailmassa. Tällä palstalla tekijänoikeusjärjestö Gramex kertoo ajankohtaisista asioista. Tämä helpottaa lupien hankkimista ja musiikin käyttöä. Tämä single loi heti odotuksia, ja herkeämättä olen seurannut mitä hän seuraavaksi tekeekään. Sieltä saa taustamusiikkiluvat kummankin järjestön puolesta. Järjestöt ovat vuosien mittaan hankkineet valtakirjat edustaa tätä suurta joukkoa joko suoraan tai kansainvälisen sopimusverkoston kautta. Lyhyesti sanottuna niiden tehtävänä on toimia palvelevana linkkinä musiikin ammattimaisten käyttäjien ja musiikin tekijöiden välissä. Eteeni tuli taiteilija Kaino Kim Vienon Option Nr.2, joka oli ensisingle nyt lokakuussa julkaistulta Kaino Kim Vienon toiselta albumilta. Hän osaa notkealla soundillaan asettaa tarkasti tavut hienovaraisin vivahtein iskuille ja niiden väliinkin. Gramex ja Teosto palvelevat sekä musiikin käyttölupien tarvitsijoita että tekijänoikeuskorvausten saajia. Sonian vuoden sisällä julkaistut singlet osuvat minulle henkilökohtaisesti jotkut enemmän ja toiset taas vähemmän, mutta esimerkiksi uusin Siellä oot säkin piirtää niin sovitukseltaan kuin sanoitukseltaan modernin poplyyrikon ja syvällisen ajattelijan muotokuvaa. Kyse ei ole rakkaudesta, vaan hän haluaa tietää, mitä ajattelet Euroopan unionista. Uusimman Meidän pieni laiva -singlen kohdalla mietinkin, olisiko kappaleessa voitu luottaa rohkeammin säkeistöissä ihastuttavaan minimalismiin. Sinun pitää siis olla yhteydessä kaikkiin niihin, joiden musiikkia siellä esitetään. Miten kukaan pystyisi tekemään tätä ilman apua. Minä tunnen, opin ja ajattelen! Kaino Kim Vienon näkökulmasta taide ei lähtökohtaisesti ole poliittista, sillä esimerkiksi live-esityksessä yleisöllä ja esiintyjällä ”ei ole mitään pelissä, paitsi aikaa”. Samoin lyyrinen ajattelu on ajoittain satumaista, kappaleiden mukana on helppo karata arjen tuolle puolelle. Kyseessä oli artistidebyyttiään tekevän Sonian ensisingle. Kappaleillaan Arteva haluaa tuoda lisää pysäyttäviä melodioita ja ajattomuutta suomalaiseen musiikkikenttään. Sopiminen ja korvausten maksu olisi käytännössä mahdotonta, jos se pitäisi tehdä erikseen kaikkien kanssa. Onneksi tätä varten on olemassa tekijänoikeusjärjestöt. Tallaista linkkiä tarvitaan. Gramex siis kerää ja jakaa eteenpäin tekijänoikeuskorvauksia, hoitaa musiikin käytön sopimuksia sekä edistää musiikkia. Levyllä soivat tummanpuhuvat eurooppalaiset tunnemaisemat katkeruudesta ylimielisyyteen ja häpeästä ylpeyteen. Kun Teosto edustaa säveltäjiä, sovittajia, sanoittajia ja musiikkikustantajia, Gramex edustaa muusikoita, laulajia ja äänitteiden tuottajia ja kapellimestareita. edellä mainittujen yhtyeiden solisteilla. Albumin kappaleita ei ole aina helppo niellä, eikä varmasti ole tarkoituskaan, mutta Kaino Kim Vienolla on ällistyttävä taito luoda julistavaan ja haastavaankin ilmaisuunsa kokonaisuutta keventäviä sovituksellisia elementtejä. Janne Artevan aikaisempia yhtyeitä ovat muun muassa tällä hetkellä tauolla oleva elektronissävytteinen indie-yhtye Geo sekä orastavaa mielenkiintoa kotimaisella musiikkikentällä aiheuttanut Coma Talk. Artevan musiikki toimisi hienosti myös vain yhdellä akustisella instrumentilla esitettäväksi, tämän hän tiedostaa myös itse. Näkökulma ja lähestymistapa, joka ei olekaan ihan jokaisen artistin tematiikassa pyörinyt. Me esimerkiksi perustimme muutama vuosi sitten yhteisen lupakaupan, Musiikkiluvat.fi . Haruki Murakamin kirjallisuudestakin ammentavan artistitulokkaan Artevan ydinajatuksena on tehdä musiikkia, joka kestää aikaa ja useita kuuntelukertoja: ”Haluan tuoda biiseilläni vilauksen maagista realismia ja jopa surrealismia kuulijan mieleen.” Vahvuutenaan Arteva kokee kauniiden melodioiden rakentamisen. Freesisti ja taidolla. Otetaanpa esimerkki: tahdot soittaa äänitemusiikkia ulkoilmatapahtumassa. Tulee yllättäen keveä olo, kun artisti vaatii keskittymistä
Jäsenet eivät asu samassa kaupungissa, joten treenien kanssa on ollut hankaluuksia. Soittamalla pyrin parhaani mukaan muotoilemaan niitä palvellen näitä tyyppejä. – Rosita Luussa mukailen ja kom mentoin biisiä, joka muotoutuu tekstin ja laulun ympärille. Myös kaikuja elokuvamusiikkimaailmasta on havaittavissa. – Musiikki on minulle hyvin vi suaalista. Kinnunen soittaa kitaraa myös Rosita Luu yhtyeessä. Vaikutteita on otettu keskiajalta tähän päivään – kaikilta mantereilta, hän summaa. – En ole tehnyt eroa siihen, onko melodian ydin soitettu vai laulettu. Jossain kohtaa tajusin, että kyllähän tämä on rokkibändille tehtyä musiikkia. Instrumentaalimusiikista puhut taessa esiin nousee usein kokemus visuaalisesta äänikuvasta. Kinnusen toive tulevaisuudelta on saada tehdä lisää musiikkia ja jatkaa bändiä. Kitara toi mii tarinankertojana. Bändin synnystä on suhteellisen vähän aikaa. 14 SOUNDI > Tarkkailuluokka Palstalla nostetaan esiin toimituksen uusia suosikkeja. – Toiveeni on tehdä ajankohtai sempaa musiikkia. Sitten keksin japa nin kielen. TEKSTI: ARTTURI SIROMAA MUISTA MYÖS JOKA TOINEN VIIKKO JULKAISTAVAT DEMOARVIOT : www.soundi.fi/demoefekti KUUNTELE TARKKAILULUOKKA SOITTOLISTAA: open.spotify.com/user/soundilehti K u v a: M ar k u s V äi sä n en. Teksasilainen Khruangbin oli Kinnuselle avain kitarasoundimaa ilman löytämiseen. Olen aina kuunnellut paljon instru mentaalimusiikkia. Kinnusen ja Väisäsen kanssa yhtyeen ydinkokoonpanon muodos tavat rumpali Jaakko Pöyhönen ja basisti Teemu Aho, jotka soittavat Väisäsen Bizzarroyhtyeessä. Tinyhawk & Bizzarro soittaa instrumentaalista rockmusiikkia surf ja westernvivahtein. Pidän siitä älyttömän pal humurecords.bandcamp.com jon. Toivoisin, että voisimme olla bändin kanssa enem män yhdessä. Tinyhawk & Bizzarro soitti ensimmäisen keikkansa viime kesänä. Oma motiivi soittamiseen liittyy tunteiden välit tämiseen. Myös Astro Can Caravan on toiminut merkittävänä vaikuttajana Kinnuselle. Olin pitkään sitä mieltä, etten halua sekoittaa sanoja. Isompaa palautevyöryä ei levys tä ymmärrettävästi ole vielä tullut, mutta mitään negatiivista ei Kinnu sen korviin ole kantautunut. Ikään kuin olennoilla olisi halu olla tietyn näköisiä ja värisiä. Lisäk si Nekoroklevyllä kuullaan vieraile vina muusikoina Niko Votkinia, Jarkka Rissasta ja Tuukka Tervoa. Omassa bändissäni soitan luonnollisesti enemmän. Lähi piirin vastaanotto on ollut hyvä. – Japanin kieli on lähellä sydän täni. Kitaran soundimaailmaan hän on saanut inspiraatiota Ozzy Osbournen ja Marjo Leinosen kaltaisista laulajista. Tuntui, että pilaan ne biisit, jos lisään sanoja. Uskon, että sanattomuu dessa on jotain universaalia, joka tavoittaa ja tuntuu. Kappaleet olivat nimetty roomalaisilla nume roilla. Kinnunen kertoo vintageeste tiikan viehättävän häntä. Sen kanssa pystyn elä mään. Hän ker too musiikin olevan hänelle syvem pi, luontevampi tapa olemiselle ja kommunikaatiolle. Hänen säveltä mänsä musiikki palvelee Kinnusen aistimaa maailmaa. Korkeintaan lisään joitakin sovituksellisia ele menttejä. Levyn kappaleet ovat nimetty japaniksi. – Tutustuin toiseen kitaristiin Markus Väisäseen muiden yhteis työkuvioiden kautta. Minulla oli jonkinlainen visio bändistä, mutta instrumentaatiota olin miettinyt pitkään. Sanat ja verbaali nen ilmaisu eivät kuitenkaan ole täysin poissuljettuja, mutta en aina kaan itse suunnittele laulavani seu raavalla levyllä. Rosita Luussa en myöskään sävellä. – Olin eiliseen asti tosi rauhassa asian kanssa, kun olen elänyt levyn kanssa niin pitkään, mutta tänä aamuna on päässyt jo monet itkut, levyn säveltänyt kitaristi Kinnunen kertoo. Kitaristin rooli yhtyeessä on päinvastainen Tinyhawk & Bizzarroon nähden. – Suosikkilaulajieni ääniä yhdis tää tietty nasaalisuus, äänen väri ja särö. A-PUOLI Tinyhawk & Bizzarro Olentoja, muotoja ja värejä S uuria tunteita on ilmassa, kun soitan Jenni Kinnuselle Tiny hawk & Bizzarron Nekorok levyn julkaisupäivänä. Näen kappaleissa selkei tä olentoja, muotoja ja värejä. Veikkaan, että kitarasoundini saattaa juontua laulusoundieste tiikasta. Nekorokkap paleet olivat alun perin midisävel lyksiä, jotka muotoutuivat hiljalleen bändisovituksiksi. Mielestäni se kuvaa musiikkia hienosti. Kappaleet ovat muhineet pitkään Kinnusen pöytälaatikossa. Vieras kieli on Kinnusen mukaan instrumentaalimusiikkiin sopivan abstraktia, vaikka yksi sana voikin tarkoittaa useaa asiaa. – Joukossa on ollut myös ihmi siä, jotka eivät tyypillisesti kuuntele marginaalimusiikkia. Kitaran solistinen rooli on huomattavasti pienempi. Nekorok on maailma, joka on sanojen tuolla puolen, mutta samalla hyvin ”Kitaran soundi maailmaan Kinnunen on saanut inspiraatiota Ozzy Osbournen ja Marjo Leinosen kaltaisista laulajista.” selkeä. Myös Kinnunen kertoo visuaalisuuden olevan merkittävä osa hänen sävel lysprosessissansa. Sana Nekorok välähti jostain mieleen. Haaveena on myös keikkailla muuallakin kuin Suo messa. Perinteisesti minua puhutelleet melodiat ovat olleet sanattomia
Kuolleet lehdet ei ole syysbiisien synkimmästä päästä, mutta pohjavire on tietenkin melankolinen. Sen esitti alun perin Yves Montand. Ison osan vuodesta täällä on pimeää ja kosteaa. Hetken ehtii jo innostua, kun Olavi Virta laulaa kappaleessa lehtien hehkusta, mutta nopeasti lehdet päätyvät symboloimaan surua ja rakkauden muuttumista muistoksi. Yksi tunnetuimpia syyskappaleita kautta aikojen on ranskalainen Les Feuilles Mortes vuodelta 1945. Kesähiteillä myydään keikkakesä täyteen. Totta kai Katri Helena on juuri se ihminen, jota syyssateet lintujen harteilla ei hetkauta suuntaan tai toiseen. Kesällä aurinkokin loisti suloisemmin. Nautin ylipäätään paljon melankolisista syyskappaleista, mutta pidän silti merkillisenä, että syksyä estetisoidaan vuosikymmenestä toiseen samalla tavalla. ”N yt kun kesä mennyt on, syksy saapuu, meidätkin erottaen…” Eino Grönin käännösiskelmä vuodelta 1962 on kuvaava esimerkki siitä, miten syksyyn suhtaudutaan popmusiikissa. Kesäksi monet asiat pysähtyvät. Syys on laulun nimessä ainoastaan symboloimassa kurjia asioita laulun puhujan elämässä, kuten pienen asunnon korkeaa vuokraa, veroja ja laskuja. Temaattisesti laululla ei ole sinänsä mitään tekemistä syksyn kanssa. Usein loppukesästä suorastaan odotan syksyn alkua, kun pääsee käyttämään taas pitkiä takkeja. Olen syysihminen ja jo nuoresta lähtien nauttinut syksyn tuoksusta. Syyskiertue ei ole mikään ”juttu” eikä sellainen tarvitse syyskappaleita tuekseen. Syksyyn sijoittuvat kappaleet syntyvät myös liki poikkeuksetta suhteessa kesään. Kappale on hyvin kaunis. Syksy tuntuu uudelta alulta ja aikakauden vaihtumiselta. Cumuluksen Syyslaulussa laulun puhuja on synkkä ja yksin pimenevässä illassa, mutta sentään jotain toivoa onnesta vielä on olemassa. Talvesta puhumattakaan. ”Syksyä estetisoidaan vuosikymmenestä toiseen samalla tavalla.”. Sen mukaan on nimetty myös Aki Kaurismäen tuorein elokuva. Vesa-Matti Loirin Syyslaulu on käännös Wigwamin Tomb stone Valentinesta. Tamperelais yhtyeen Syksy on siinä mielessä mukava poikkeus, vaikka siinäkin syksyn muutos sisältää epävarmuuteen siirtymistä, niin biisin tunnelma on mystinen ja utelias, ei suinkaan lannistunut. Angloamerikkalaisessa maailmassa se tunnetaan erityisesti Nat King Colen versiona Autumn Leaves. Suudelmin suljetut kirjeet on mainiosti toteutettu käännös Brian Hylandin esittämästä klassikosta Sealed With A Kiss. Lyhyestä valoisesta ajasta pyritään ottamaan kaikki irti. Artistit tehtailevat kilpaa kesähittejä, jotka kuulostavat psykoosilta (Mikä kesä?, Vielä on kesää jäljellä). Siihen liittyy uutta virtaa sekä innostusta, ja luonto on kauneimmillaan. Välillä voisi kääntää toisinkin päin. Onko syksyä tosiaan niin vaikea estetisoida muun kuin surun ja melankolian kautta. Mutta odottakaapas vaan, täältä tulee aina positiivinen Katri Helena! Tietenkin juuri hän on niitä harvoja, jotka kykenevät säilyttämään onnen ja rakkauden kesän jälkeen vielä syksylläkin. Romanttinen suhde rapistuu lehtien mukana. Hectorin Syyskuussa kysellään, minne syksyn tuulet veivät hänet – oletettavasti kesärakkauden. Putoavat lehdet voisivat symboloida myös uuden alkua eivätkä pelkästään vanhan rapistumista. Biisi soi myös elokuvan loppukohtauksessa. 16 SOUNDI SOUNDI PB Arttu Seppänen A-PUOLI > Populaarikulttuuriessee Syksy on vuoden parasta aikaa, paitsi popmusiikissa Auta armias, jos joku parikymppinen Tiktok-räppäri keksii versioida Mamban hitin raskaalla autotunella ensi kesäksi. Meillä Suomessa kappale tunnetaan Olavi Virran esittämänä ja nimellä Kuolleet lehdet. Tuuli ei vastaa. Syksy edustaa muutosta. Kasevan debyyttiäkin paremmalta kakkoslevyltä Kun maailma elää (1976) löytyy vuodenajoista kertovat kappaleet Kevät ja Syksy perätysten. Juice Leskisen Syksyn sävelestä en sano mitään. Syysunelmassa Katri Helena painaa päänsä rakkaansa käteen ja näkee unta sydämellään. Popmusiikissa syksyn tuoma muutos kerrotaan mollissa ja menetyksen kautta; kuin loistelias kesä olisi mennyt iäksi ja vääjäämättömän surkea syksy on edessä. Syksyä ei kuitenkaan esitetä popmusiikissa nautinnollisena aikana. Kesähitit pyrkivät kuvaamaan nousuhumalaista tunnelmaa festareilla, syyskappaleet sitä seuraavaa krapulaa. Suomen kaltaisessa pohjoisessa maassa suhtautuminen kesään on tietenkin erityistä
Spoon River antologia esittelee kuvitteellisen pikkukaupungin sen hautausmaalle haudattujen ihmisten kautta. Yksi hänen parhaista kappa leistaan kertookin orastavasta koululais romanssista, jonka keskiössä ovat kirjat ja levyt, erityisesti siis amerikkalaisen Edgar Lee Mastersin vuonna 1915 ilmes tynyt klassinen runoteos Spoon River antologia. Silloin yhteisen kosketuspinnan löytäminen toisen ihmisen kanssa tapahtuu nimenomaan taideelämysten kautta, ja koska tosiaan jokainen koulunpihan tyyppi ei niitä kirjoja lue, niin samanmielisyyden löytäminen on sitäkin arvokkaampaa. Seuraa entistä innostu neempia juttuhetkiä koulun käytävillä, mutta se muuri, se on edelleen ylittämättä. Laulun lopputulema jää avoimeksi, mikä on täydellinen ratkaisu sekin. Ongelma voi sitten olla, että harvoinpa kaksi teiniä ovat kumpikin tutustuneet kaikkiin samoihin teoksiin. O n tietysti tutkimustenkin valossa totta, että nuorten lukutaito on hei kentynyt ja lukemisen määrä vähen tynyt, mutta silti keskustelu aiheesta tuntuu ikiaikaiselta. Mutta toki ihanan ensirakkauden toivoo ”saavan täytty myksensä”. Niistä sanottujen sanojen on silloin tarkoitus merkitä pintatasonsa ohella jotain muuta: ”Mä kuuntelen kun kerrot, miten kaikkeen ihastut / Sun äänes nousee, kun innostut / Sä puhut musiikista ja sun lempikirjoista / Yks on Spoon River antologia.” Tietyssä elämänvaiheessa, joka itselläni assosioituu eniten lukiovuosiin, luettu ja kuunneltu sekoittuu omaan todelli suuteen tavalla, joka menee niin sanotusti tunteisiin. Keneenpä nyt tällainen aihe ei vetoaisi. Runoteoksen hahmot tulevat kuulluiksi vasta kuolemansa jälkeen. Kertoja on kuitenkin ymmärtänyt lukemastaan olennai sen: ”Mut täytyyhän mun joskus suuni avata / Ei haudan takaa pysty kuin kirjoissa.” Miten näppärän ammattimainen tematiikan sitominen nippuun! Oikeastaan naurattaa. Kokemusperäistä faktaa on, että ensimmäisten kunnollis ten ihastusten kanssa on kaikkein vaikeinta toimia. Potentiaalisesti nolo tilanne! Niin käy Samae Koskisenkin kertojahahmolle: ”En ollu lukenu sitä, en lue paljoo muutenkaan / Mut oot niin ihana, etten kehtaa tunnustaa.” Koskinen ei sukupuolita henkilöi tään, mutta onhan se stereotyyppistä, että tytöt lukevat poikia enemmän, myös siinä nörttien viiteryhmässä, johon Spoon Riverin henkilöt kenties assosioituvat. Samae Koskisen kertoja on yritteliäs nuorukainen: hän lainaa Spoon River antologian kirjastosta, jonka jälkeen voi puhua siitäkin ihastuksensa kanssa. Niin oli, sen voin omienkin ysärimuisto jeni pohjalta vahvistaa. Sitä voi yrittää kiertää puhumalla loputtomiin vaikka niistä kirjoista ja levyistä. Samae tietää kuulijan sitä toivovan – ja senkin, että ensisuudelman liittäminen laulun loppuun vain latis taisi sen. Mutta silti skenaario on kovin elämänmakuinen ja herttainen: jos ei ole kokenut jotain juuri tällaista, on aika todennäköisesti kokenut jotain rinnasteista. 18 SOUNDI SOUNDI PB Samae Koskinen: Spoon River (2013) Suomalaisia poplauluja kulttuurihistorian valossa Ensirakkaus avautuu kirjojen sivuilta kuullutkaan. Muistokirjoi tuksista avautuu vainajien oma ääni, heidän kokemuksensa elämästään osana yhteisöä. Sitä paitsi perehtymi nen kouluikäisenä vuonna 1915 jul kaistuun klassikkoon on jo osoitus melkoisen syvästä asianharrastuk sesta. Edgar Lee Masters (1868–1950) oli tuottelias ja monialainen kirjailija, joka muistetaan käytännössä tästä yhdestä teoksesta. Mutta sieltähän juuri voi tavoittaa hyvän olon pisteitä, joiden kutitte lu toimii aina. Ja kun sitä esimerkiksi somes sa käydään, moni keskiikäinen ilmaantuu paikalle muistelemaan, että erikoistyyppien harrastushan se hänenkin teinivuosinaan oli. Samae Koskinen on erikoistunut soolo urallaan tietynlaisiin triggeribiiseihin: niissä hunajaiset melodiat ja mutkaton suomipop paus yhdistyvät niin perustavanlaatuisiin aiheisiin, että siinä mennään häikäilemättä liskoaivotasolle. Molem mat tajuavat, että tässä on jotain, mutta miten saada ylitettyä se kaveruuden ja jonkin muun välissä oleva muuri. Toki Mastersin teos on varsin kin takavuosikymmeninä ollut nimen omaan fiksujen koululaisten suosikki kirjan maineessa. Entä jos se maailman suloisin vaahtoaakin jostakin, mistä ei ole itse Martti Luther ja muovipussi A-PUOLI > Teksti: Niko Peltonen ”Mennään häikäilemättä liskoaivotasolle.”
Hinta 249 €. f i Musacorner Oy | Näsilinnankatu 22, 33210 Tampere | 050 365 9509 | info@musacorner.fi Focusrite school of Recording: Miten rakennan kotistudion – klo 13:00 B2Four Legendaariset ZOOM-efektit, hienot kaappimallinnukset ja kuuden eri DI-boksin soundi. 2 7 5 1 2 3 | s a l e s @ s t u d i o t e c . Microtubes 200 Laatua ja huippu soundia 399 eurolla! Crush Mini Testaa messuilla taskukokoisen vahvistimen laadukasta ääntä. s t u d i o t e c . f | w w w . LEMPÄÄLÄN IDEAPARKISSA MUKANA MYÖS LEVYMESSUT MUSII KKIMESSUT 19.11.2023. M a a h a n t u o n t i : S t u d i o t e c O y | K u u s i n i e m i 2 , 2 7 1 E s p o o | p u h . Hinta vain 69 €
Ettei akustisillakaan keikoilla tehdä mitään nuotiopiirimusaa ja ne iskut ja rytmit toimii jousisoittimillakin. Soitimme alkuaikoina tältä albumilta löytyvää Loose-biisiä muutamalla keikallakin. Divarista löytyi myös Charlie Parkerin 1950-luvun levytyksiä, mukana muuan Miles Davis. Little Richard Lucille And Other Classic Tracks – Kun poikasena kuuntelin radiosta musiikkia, kaikki kelpasi ja kiinnosti. J.A. Johtunee huhtikuun valosta. Soololevyillä Jyrki operoi pitkälle kahdestaan Ossian Marttalan (Zacharius Carls Group) kanssa ja tuo yhteistyöhön kappaleitaan Puhelimia edeltäneeltä EiEi-bändin ajasta aivan uusiin sävelmiin. Tässä selitys siihen, että myös Radiopuhelimien yleisö on laajentunut jo kolmessa sukupolvessa niistä alun hc-festareista. Pidän Bowien ja Enon Berliinin kauden musiikillisista maisemista. Hän haki uutta lähestymistapaa musiikkiin innoituksenaan Captain Beefheart. Levytysten rinnalla piirrän parhaillaan puhtaaksi uutta 180-sivuista sarjakuvateostani. tärkeämpiäkin levyjä, mutta divarilöytöni Sleepwalker on läheisin. – Kolmannesta sooloalbumista tehdään jo enemmän bändilevyä, Jyrki ennakoi. Se maaginen läsnäolo, esitti hän sitten omia tai muiden biisejä. Harmi ettemme koskaan tajunneet tallentaa tuota versiota, nythän se olisi kiintoisaa kuultavaa. Nythän Jarnolla on taas uusia riffejä, joten seuraavaan bändilevyynkin ryhdytään pian. bändilevyn merkeissä ympäri maata. Puhtaaksi piirtäessä, tussatessani, voin soittaa ambientia. ALBUMI, JONKA LÖYSIN BÄNDIKAVERIN KAUTTA James Brown In The Jungle Groove – Toki James Brown oli artistina tuttu ennestään, mutta joskus 1980-luvun lopulla Mällinen kertoi innostuksestaan Brownin 1960/1970-lukujen taitteen tuotantoon ja kehui tätä kokoelmaa. Juha etsi uuteen bändiin laulajaa, sanoittajaakin. 500 kg Lihaa -yhtyeessä soitti Oulun undergroundtähdistöä, alkuperäisen Nartun ja Leo Bugarilovesin jäseniä ja XBÖÖ:n ”Löllö”. Sanoituksissa ei ole aikaan sidottuja suuria teemoja tai päivän henkilöitä, joten ajan henki on vaistonvaraista. Silloin todella tiiviissä kuuntelussa oli Hurriganesin Roadrunner. Noin 10-vuotiaana kuulin järisyttävän hurjan esityksen, jonka kruunasi säästelemätön laulutapa. Biisit lähtee aina mun sanoituksista ja biisi-ideoista, joita Ossianin kanssa sovitellaan ja suunnitellaan niin, että ne on aika valmiita, kun aletaan bändin kanssa soitella. Se oli menoa. Ja toki soittajat tuovat siihen oman lisänsä. ALBUMI, JOKA ON INNOITTANUT SOOLOLEVYJEN TEKOON Velvet Underground Velvet Underground With Nico – Kaikki kuultu musiikki vaikuttaa omaan musiikin tekemiseen. LEVY, JOHON PALAAN AINA UUDESTAAN Isokynä & Orfeus Musiikkia – Joka kevät herää tarve kuunnella kolmea albumia. Radiopuhelimissa kävi ilmi Beefheartin olevan myös suuren diggailun kohde. Kinksillä on ns. Mäki LEVY, JOKA TUO MIELEEN MUISTOT VARHAISVUOSISTA ALBUMI, JOKA KYTKEYTYY ENSIMMÄISEEN BÄNDIINI Captain Beefheart Doc At The Radar Station – Oululaisen Juha Valpun Kerjäläisarmeija voitti Rockin SM-kisan 1981. Kauko Röyhkän ensilevy Steppaillen oli ahkerassa kuuntelussa, sittemmin myös Maritta Kuulan kaikki albumit. 500 kg Lihaa Etkös ole ihmisparka –Albumi tuo monella tapaa mieleeni 1980-luvun alun, mutta on kestänyt ajattomana teoksena. Nykyään osunkin paremmin nuottiin Radiopuhelimien biiseissä. Selvä yhteinen tekijä on myös genrevapaus, että ei olla kovin ahdasmielisiä, vaan usein varta vasten murretaan niitä rajoja. (Radiopuhelimet) – Vaikka tekotapa on erilainen, en koe soolojen ja bändilevyjen kesken mitään kisailua. Menin koelauluun, ja niin bänditoimintani alkoi. – Treenataan ja äänitellään kokoonpanon kanssa kimpassa. Musiikkia kansitaiteineen on tunnelmaltaan omanlaisensa teos. 20 SOUNDI Iggy And The Stooges Fun House – Stooges oli yksi monista yhteisistä suosikeista. Jossain kohtaa täytyy mainita Velvet Undergroundin ensialbumi, banaanikantinen. Tämä ilmestyi samana vuonna 1986, kun Radiopuhelimet perustettiin. Radiopuhelimet-albumi on jalostunut Jarno Mällisen treenikämpälle tuomien kiivaiden riffien ja nykyään demojenkin pohjalta yhdessä mietityiksi kappalerakenteiksi ja sanoitusideoiksi. Kuvia tehdessä musiikki ei saa häiritä keskittymistä, mutta parhaimmillaan se tukee tunnelmaa ja luomista. K u v a: Ja an i Fö h r. LEVY, JOKA HERÄTTI INNOSTUKSEN MUSIIKKIIN LEVY, JOKA KYTKEYTYY RADIOPUHELIMIEN PERUSTAMISEEN LEVY, JOKA SOI SARJAKUVIA TEHDESSÄ David Bowie Low – Sarjakuvia piirrän hiljaisuudessa luonnosteluja käsikirjoitusvaiheessa. Sekin, että olen kiinnostunut kehittämään laulutapaani, rikastuttaa kumpiakin levytyksiä. – Radiopuhelimissa on alusta asti se visio, mikä on meistä kaiken rokkihomman ydin. Lou Reedin Berlin iski myös tajuntaan. Sain selville, että se oli Little Richardin Tutti Frutti. Elämäni soundit Teksti: Asko Alanen A-PUOLI > L aulaja Jyrki Anselmi Mäen valmistellessa kolmatta soololevyään viimesyksyisen Syys-albumin jatkoksi Radiopuhelimet mellastaa vahvan 16. Ja kaikki mitä olen Nina Simonelta kuullut
22 SOUNDI Teksti: Mikko Meriläinen Kuvitus: Ville Pirinen > Soundi-haastattelu
stu dioalbumin Ohita intron ilmestyessä. 1957) nyt yhtyeen 15. ”Laululyriikassa ei ole sääntöjä” HEIKKI SALO Olet asunut jo 30 vuotta Tampereella, laulat jyväskyläläisessä yhtyeessä ja olet kotoisin Lapualta. Hitikästä start tia seurasi pitkä ja moneen suuntaan kurkottava ura, useita klassikkoalbu meita ja lopulta kipinän sammumi nen 2000luvulla. Vuosi kymmenten saatossa on syntynyt monenlaista pophiteistä ja poliittisista kommentaareista lastenmusiikkiin, teatteriin ja seuraavaksi aivoinfarktipotilaille. Siis heti kun SOUNDI 23. Miljoonasateen ulkopuolella Sa lon kynää on tarvittu monenlaisis sa yhteyksissä soololevyistä massii visiin teatteriproduktioihin. Kaiken tekemisen keskiössä on laulu. Uusi innostus tu li yllättävästä suunnasta artistien comebackeja masinoineen We Want More tvohjelman myötä, ja samas sa rytäkässä Miljoonasateen kokoon panokin koki ensimmäisen muutok sensa. Laulun kirjoittajan soihtu on siirtynyt eteen päin Kahlekuningaslajiopaskirjan ja lukemattomien lauluntekoklinikoi den myötä. – Mun ekat biisit on varmaan jostain vuodelta 72. – Olin niin pitkällä ja vakavissani laulujen tekemisessä jo silloin vuon na 80, että kun yhteiskuntatieteel lisen sisällä sai vaihtaa opiskelualaa ilman pääsykokeita, niin mä mietin, että mistä olisi jotain hyötyä biisin tekijälle ja siltä pohjalta vaihdoin yh teiskuntapolitiikkaan. – Minulta kysytään edelleen lähes viikoittain, että mitäs Jyväskylään kuuluu. Mutta se oli pelkkää koodaamis ta, joten kyllästyin siihen ja muuten kin ajattelin, että tietojenkäsittely ei ole tulevaisuuden ala. Ja kyllä mä koen, että monissa mun tekemissä jutuissa näkyy yhteiskuntapolitiikka. Soundin toimittajan Salo ottaa vas taan hänen ja puolisonsa, teatteri ohjaaja Sirkku Peltolan historiaa huo kuvassa puutalossa Tampereen Pis palanharjun korkeimmalla kohdalla. Kiinnostava sekoitus. Sen sijaan lauluntekeminen ilmeisesti oli. – Synnyin siis Lapualla ja lähdin 22vuotiaana ylioppilaaksi kirjoitta neena ja armeijan käyneenä Jyväs kylään opiskelemaan tietojenkäsitte lyä. Omien kappaleiden tekeminen oli kuitenkin alkanut jo nuorena Lapualla. 50 vuotta lauluntekoa, 40 vuotta suomirockin ytimessä kera Miljoonasateen ja hyvin paljon muuta mahtuu sanoittajamestari Heikki Salon elämään. Päinvastaisiakin tunnelmia on mah tunut yhtyeen vuosiin, jotka saivat alkunsa, kun Salo tapasi kitaristi Mat ti Nurron Jyväskylässä melko jetsul leen 40 vuotta sitten. ”M iljoonasadetta en lopeta ikinä”, vannoo Heikki Salo (s. Joudun vähän huomautta maan, että menin sinne 79 ja muu tin 87 pois
Niiden jäl keen varmaan tuntui, että voitte tehdä mitä tahansa. – Mä olen aina jotenkin inhon nut nostalgiaa. Siellä on ollut koko ajan tällai sia musiikillisia vääntöjä, mutta ei niin, että oltaisiin oltu vastakkain. – Kun tulee vanhemmaksi, asiat alkaa näyttäytyä paljon monimut kaisempina. – Mutta oli mulla koulupoikabän di, jolla tehtiin keikkojakin. Te ette myöskään olleet siihen aikaan enää ihan nuoria. Nytkin kun katson tuota lukemiskuvaa, niin muistan miten vasen ranne puutui.” Heikki Salon rakkaus roihahti ensin sanoihin mutta musiikki tuli pian kuvioihin: ”Missä tahansa kotibileissä olin, niin aina piti löytää joku kitara, joka sylissä sitten istuin siellä.” Nuori Heikki istuttamassa Suomi 50 vuotta -juhlakuusta koulunsa pihassa. Kyllä mun skene oli silloin, ja on pitkälti edelleen, folk. Yh tyeen toiminta vaikutti suorastaan ”Tuntuu, että koko 70luvun sormi oli recnappulalla.” Olette varmasti ihan tietoisesti kin aina tasapainoilleet iskelmälli semmän hittimateriaalin ja hämyi semmän outoilun välillä. Miljoonasadekirjaa (Lundell, 2019) lukiessa tuli vuosituhannen vaihteeseen päästessä vahvasti sel lainen olo, että lopettakaa jo. Jos puhutaan vaikka siitä Taivaan tähtitilkuista, niin onhan se aika jees, mutta sa maan aikaan mulla on siitä olo, että kuitenkin vähän petän itseäni. Yhteiskunnallinen kiinnostus on jatkunut läpi uran ja tarttunut lauluihin. Vähitellen koko bändi alkoi säveltää. – Siihen aikaan oli iso raja, että käytkö sä keikoilla jossain yliopisto kaupunkien klubeilla vai isoilla nuorisolavoilla. Minähän en lapsena tehnyt oikeastaan mitään muuta kuin luin. – Se oli hienoa aikaa, kunpa osai sikin olla jotenkin niin suoran yksi viivainen vielä tänäkin päivänä. Eihän meidän pitä nyt olla mikään nuorisobändi, kun oltiin sellaisia... Että se siitä. – Nimenomaan siitä. – Se semmoinen nuoren ihmisen iloinen tuosta vaan poikki ja pinoon asenne... – Sitten kun tajusin perustaa bändin, niin Matti Nurro (kitara) oli toinen vastavoima, joka alkoi viedä sitä rockin suuntaan. Mutta en mä oikein puhunut kenellekään siitä, soittelin vaan bii sejäni rintamamiestalomme ylä kerrassa. Tuliko lapsuudessa ensin rakkaus musiikkiin vai sanoihin. Ensimmäiset hitit muodostavat kin aikamoisen kolmikon: yllättäen räjähtänyt Lapsuuden sankarille, hitiksi tietoisesti ja onnistuneesti räätälöimäsi Marraskuu ja erikoi sempi mutta silti suosituksi kohon nut Olkinainen (1988). Siihen aikaa se oli vähän hävettävä juttu pienessä maalais kylässä. – Ja olihan se 70luku jälkeen päin ajateltuna hurjaa aikaa rockis sa, koko ajan tuli merkittäviä bän dejä ja biisejä. – Kun lähdin opiskelemaan Jyväskylään, erosin kirkosta ja palautin sotilaspassini. Joku Röyhkä meni klubeja ja Eput lavoja. Tuntuu, että koko 70luvun sormi oli recnappulalla. Yhtäkkiä me tajuttiin, että mehän mennään näi tä molempia. Arskakin (Ari Laaksonen, basso) tuli enem män rokkipuolelta, kun taas Jarmo (Hovi, rummut) tuli ihan eri poru koista, sillähän oli etnobändi Tuu lenkantajat. kyllä mä vielä pystyn sii hen, mutta samalla se tuntuu siltä, että petän itseäni. Yritettiin tehdä hitti kamaa mutta sitten toisaalta myös ”Mä olin tämmöinen lapsena. Ja Olli (Heikkinen, koskettimet) nyt sävelsi ihan mitä vaan. – Sanoihin. K u v at : H ei k k i Sa lo n ko ti al b u m i K u v a: H ei k k i Sa lo n ko ti al b u m i. Siellä oli muutama kaveri, jotka teki biisejä, ja se mei tä yhdisti, ja sieltä se koulubändi kin syntyi. – Nimenomaan oli sellainen olo. Mutta ei sille voinut mitään, se vaan tapahtui. aika urpoja. Meinaatko, ettei asenne ole säilynyt. mietittiin, että onpa aika hienoja biisejä. Oma pää al kaa sanoa, että onhan tässä tämä ja tämäkin piirre. Koko bändille tuli kaikkivoipainen olo. Siellähän on kaikki nämä July Morningit, joista mun ikäiset heti tajuaa, mitä se tarkoit taa. Niillä seuduilla et sinäkään voi nut välttyä seurakuntatoiminnalta ja gospelin soittamiselta. Julkaistiin Lapsuuden sankarille (ensimmäinen single, 1986) ja siitä tuli heti hitti, ja siitä vuoden päästä Marraskuu, joka oli superiso hitti. Miljoonasade on paennut sel keitä musiikillisia referenssejä. Rokkibändi Wounded Knee (1989) kertoo siitä, tosin aika vahvasti siihen on lisätty fiktiota. Sitten vielä, kun alettiin kysyä biisejä muille artisteille, niin tuntui että mä tein niitä meille ja tuonne ja minne vaan, ja kaikki onnistui. Johtuiko se vain siitä, että bändin sisällä oli niin erilaisia vaikutteita. – Joo, olin minä Lapuan seura kuntanuorissa, mutta täytyy sanoa, että en koskaan ollut kauhean us konnollinen. En mä pysty enää sem moiseen suoraviivaiseen, yksinker taiseen popilmaisuun. Kun ensimmäisen kerran rupesi pehmoleluja lentämään lavalle, mulle tuli vähän sellainen fiilis, että en mä ole tämmöinen. Sinun tuotannossasi on melko vähän omakohtaisen nostalgisia biisejä. – Mä olin jo kolmekymppinen. 24 SOUNDI > Soundi-haastattelu sain kitaran, vaikka en osannut soit taa kunnolla, niin heti piti tehdä bii sejä. Ja kun kaikki tapahtui niin alkuun, niin se jäi meille olemisen tavaksi. Mutta kun aloin kir joittaa Taivaan tähtitilkkuja (2022), niin ajattelin että nyt aukaistaan nostalgia hanat. – Mä luulen, että siihen vaikutti se, että me tultiin kehiin ihan puoli valmiina. Minun bii sintekoni on lähtöisin jostain Bob Dylanista, ja sitten tuli Juicet ja Da vet ja Hectorit
K u v a: R is to N u m m el a K u v a: So u n d in k u v aar k is to K u v a: So u n d in k u v aar k is to. semaan sen Vieraalla maalla levyn (iskelmäep, 1993). Stupido Groove -albumilla bändi kokeili myös konesovituksia. – Jätkät sanoi, että ei, ja mä olin että what the fuck. Kesken ohjelman kuvaustenhan yhtälöstä poistui toinen miinus, eli Olli Heikkinen. – No, seuraava veto oli eka soo loni Tehtävä Jäämerellä (1997), siinä oli taustalla tunne, että mä en mahdu kokonaan tähän bän diin. Pidettiin yhdet treenit ja alettiin sovittaa Tarpeelliset valheet biisiä, mutta se jäi kesken. Ehkä näin jälki käteen ajatellen ei olisi pitänyt. – Mehän ei niinä vuosina julkaistu mitään, mutta bändin keikkakysyntä ei vaan loppunut. Että mä jatkan omaa uraa ni meni syteen tai saveen. Pakotin heidät julkai Kun Miljoonasade aloitti 80-luvulla, rockbändit soittivat joko tanssilavoilla tai klubeilla. Ja mulla oli soolo levyt, Herra Heinämäen Latoorkes teri ja Iiro Rantalan kanssa Salo Rantala Soi. Miljoonasateelta luonnistuivat molemmat. Suurin piirtein ker ran vuodessa Karvisen Harri (keikka myyjä) soitti, että tehdäänkö taas kiertue. SOUNDI 25 ”Tällaisessa bändissä minä voin syödä lyijykyniä ja tehdä mahdollisimman hyviä tekstejä.” vastentahtoiselta. Nytkin meinaan tehdä sellaisen seuraavak si, kun on nippu biisejä jotka eivät menneet tälle levylle, mutta tällä kertaa otan Ahiksen (Miljoonasa teen nykyinen kosketinsoittaja ja biisintekijä Tomi Aholainen) mu kaan sen tekemiseen. Me ei tie detty mitä sille tehdään, joten pää tettiin lähteä kotiin. Se ei Miljoonasateelle kelvannut, joten teit siitä ehkäpä hienoimman soolokappaleesi. – Silloin kun se kuvattiin, sanoin että Miljoonasade ei tule koskaan takaisin. En tiedä, olinko siinä iässä ja katosinko sii hen saumaan, ettei musta oikein olleet kiinnostuneita nuoret eivät kä vanhat. Ja sitten me vaan lähdettiin soittamaan ja keräämään rahat pois. Miljoonasade-kirjan perusteella bänditoiminnan hiipumisen viimeinen niitti oli Juicen muistolle tekemäsi Riekot. – Olikohan se 2007 kun päätettiin, että tehdään nyt kuitenkin vielä albumi. Yhtyetoiminnan loppuminen taisi olla helpotus, sillä se avasi tilaa uusille projekteille. Ku v a: So un di n ku va -a rk i st o Ensimmäisellä soololevyllään Tehtävä Jäämerellä! Heikki Salo seikkaili iskelmän maailmassa. We Want More -ohjelmaan lähtiessäsi et tainnut vielä uskoa Miljoonasateen pidempiaikaiseen paluuseen. Olihan meillä tietysti hauskaakin. Miljoonasade ei vauhdikkaasta alustaan huolimatta jäänyt toistamaan menestysreseptiään. Se oli kivaa aikaa. Mihin tarpeeseen sooloura alun perin syntyi, ja onko sinulla sen polun suhteen toteutumattomia odotuksia. Silti jatkoitte vielä kymmenen vuotta ennen tauolle jäämistä. Halusin oman uran. Ja sitten kun Miljoonasateen toiminta hiipui, julkaisin Unen rengen (2010). Mutta mä olen biisintekijä, ja mun biisit ei aina vain mahdu Miljoonasateen ima goon, joten jossain vaiheessa alan aina tekemään soololevyä. Miljoonasade vuosimallia 2023: kitaristi Matti Nurro, kosketinsoittaja Tomi Aholainen, rumpali Jarmo Hovi, basisti Ari Laaksonen ja kuvassa taustalla lymyävä Heikki Salo. – 1990luvulla olin innostunut retroasioista, eikä jätkät tykänneet niistä yhtään. Ajattelin, että nyt teen soolouraa, mutta ei siitä tuntunut oikein tulevan mitään. – Mun mielestä ne mun soolo levyt on ihan jees, ja mulla on ihan mahtava Tulipalobändi, mutta ei meillä ole ollut keikkoja. – Uusien biisien tekeminen Mil joonasateella hiipui, ja sitten kun mä aloin julkaista toista soololevyä, sanoin jätkille, että nyt mä haluan että bändi ilmoittaa lopettavansa. Siinä vaiheessa bändissä oli kaksi mii nusta, minä ja Olli oltiin sitä mieltä että ei missään tapauksessa, mutta muut oli että kyllä me voitaisiin jotain tehdäkin vielä. – Aloin tehdä näytelmiä ja kirjoja ja kaikkea muuta
– Jos mietitään pelkästään sitä nimibiisiä, niin Aholaisen eka demo oli ihan iskelmää. Eikä me olla vieläkään pystytty tekemään levyä alle kuudentoista tonnin, kyllä siihen sen verran aina menee. Toimitte myös täysin indienä ja julkaisette levyt itse. – Meillä on tiettyjä kattoja vastassa, ei me päästä mihinkään telkkariin tai radioihinkaan enää. No, sitten meidän piti mennä äänittämään kaksi biisiä studioon, ja mä sanoin, että tiedättekö tämmöisen Tomi Aholaisen, että sen voisi ottaa avuksi. On, etenkin koska te olette ny kyään bändinä hyvin erilaisessa tilanteessa kuin viime vuosituhan nella. studioalbu min ilmestyminen. Yhtye on keikkaillut toistaiseksi niukasti. Miltä sellainen näillä kilometreillä vielä tuntuu. Ja sitten Jarmo soitti sinne jotain tabloja, ja siinä vaiheessa mä vielä mietin että tämä on ajanhukkaa. Ei se tunne ole hiipunut näinä vuosina yhtään, paitsi no, silloin kun Siskon luo San Diegoon (2000) ilmes”Räppiriimittely on helppoa verrattuna muuhun biisintekoon, ja varsinkin rakenneajattelu on siinä yksinkertaista.” Janne Louhivuoren (oik.) kanssa Heikki Salo perusti vuosituhannen alussa lastenmusiikkiyhtyeen Herra Heinämäen Lato-orkesteri. – No, helvetin kivaahan tämä on. Sitten kun alettiin tehdä sitä, niin Matti alkoi soittaa nurkassa olevaa ikivanhaa, epävireistä pianoa. Mutta me päästään keikoille ja voidaan tehdä mitä halutaan, kunhan vain saadaan raha riittämään. Eikä mulla ole mitään väliä, vaikka se raha tulisi takaisin joskus viiden vuoden päästä, kunhan se joskus tulee. – Olli lähti ohjelmaankin vähän pitkin hampain, ja sitten se sanoutui kokonaan irti bändistä kesken kaiken. – Ajattelin, että mulla on kaksi vaihtoehtoa: joko mä jatkan tätä soolouraa, joka tuntui hiipuvan, tai sitten mä vielä kerran sytytän Miljoonasateen, mutta jos mä sen sytytän, niin sitten se saa palaa ihan loppuun asti. – On se aikamoinen yhtälö, mutta onneksi meillä merchandise pyörii hyvin, ja Spotifysta kilahtaa aina välillä jotain. Mutta ei tässä toistaiseksi ole ollut mitään hätää. Yhtyeeltä on tähän mennessä julkaistu neljä albumia. – Me yritetään tehdä taiteellisesti hyvää musiikkia ja saada rahaakin siitä. Tulipalo on toiminut Heikki Salon bändinä soolomateriaalia esitettäessä. – Niin mä sitten päätin. Ja se on nykytilanteessa paljon. Se kuuluu vieläkin biisin alussa. K u v a: La u ri Sa lo K u v a: La u ri Sa lo. – Mutta onhan tämä nykyään aika ihmeellistä touhua. No, Ahis kantoi kioskinsa sinne, ja yhtäkkiä meininki sähköistyi. Olin juuri Kreetalla viikon ja kuvasin sieltä someen varmaan 20 kissavideota, siis semmoisia missä joku kissa aina löytää meidän levyn! Jos vertaa teidän karhean luomu soundiseen paluulevyyn Sähköinen rouva Maa (2016), niin Ohita intro on tuotannollisesti kokeilevampi. Mutta nyt on kyllä kivaa. > Soundi-haastattelu tyi, niin kyllä se oli aika myrkkyä aikaa. Voi olla muitakin bändejä, mutta Miljoonasadetta en lopeta enää ikinä. Ja kyllä se tulee. Mutta sitten kun se kokonaisuus alkoi näkyä, niin yhtäkkiä tajusin, että vittu tämähän on kova. Nyt olisi käsillä 15
Siellähän on periaatteessa vain kaksi osaa, kun taas jos ajattelee perinteistä laululyriikkaa, niin niitä on jopa seitsemän, ja jokaisella osalla on oma tehtävänsä – ihan kuin lentokoneessa on pyörät, siivet, moottori ja potkuri. Voisiko jopa sanoa, että teet laulujasi ennemmin muille kuin itsellesi. – Sanoin jätkille, että jos meillä on tällainen biisi ja me ollaan tehty se näin, niin tällaisessa bändissä minä haluan olla. Miten suhtaudut suomen kielen muutokseen ja tekstittämistyylin elämiseen vuosikymmenten aikana. Suomiräpin tekijät ovat ottaneet melkoisia vapauksia suomen kielen suhteen. Mutta kyllä minä olen muutenkin ollut aina sitä mieltä, että pitää mennä yleisöön päin. – Mutta voisi myös sanoa, että räppiriimittely on helppoa verrattuna muuhun biisintekoon, ja varsinkin rakenneajattelu on siinä yksinkertaista. Sanon sen jo Kahlekunin gaslaji-kirjan alussa, että laulu lyriikassa ei ole sääntöjä. Mutta ei ne vaan soi. Mun eka biisini meni: ”Isä kiertää maata, eikä itkeä saata, että lapsikin kärsiä voi.” Ihan Hectoria! Jossain vaiheessa ne, joihin olet ihastunut jää taakse. Tietenkin pitää harjoitella ja kehittää silmää. – Mutta hittiin vaikuttaa niin monet asiat. Laulut tunnetusti heräävät henkiin, kun ne kohtaavat yleisönsä, mutta sinun ja Miljoonasateen kohdalla se on tuntunut aina olevan poikkeuksellisenkin totta. Missä vaiheessa sinulla heräsi kiinnostus tekstittämisen teoriaan ja tiettyjen sääntöjen mukaan tekemiseen. On siitä sellainen sleeper tullut kuitenkin. Siihen verrattuna räppi vaikuttaa potkukelkalta. Koitko olevasi perinteen jatkaja vai uudistaja. Eihän noin voi sanoa! Ai noin voikin sanoa! – Sitten alat itse leikkiä eli matkia. – Ei mulla ole sääntöjä, se on ihan bullshittiä. – Olen muutaman kerran ajatellut, että tästä tulee muuten hitti, eikä niin olekaan tapahtunut. Suhtautuminen riimeihin oli lähes moraalista. – Kieli elää. Oletko aina ajatellut lauluntekemisen ensisijaisesti yleisön kautta. Mekin ollaan periaatteessa hittihakuinen bändi, joka osaa tehdä hittibiisejä, mutta ei niistä nykyään tule enää hittejä, koska sellaisen pitäisi soida tarpeeksi joka puolella. Eli ensin kuuntelee jotain Davea tai Hectoria, että ai noi tekeekin tuolla lailla, tai että Juice laulaa Elämässä pitää olla runkkua. Tosin kylläkin tärkeä tehokeino. Turha sinne marginaaliin on törkkiä. – Kaikkihan lähtee leikistä tai ihastumisesta. – Yksi hyvä esimerkki on Veitsen valossa -levyn (1989) kauhuteema. Ja jos haluat oikeasti vaikuttaa musiikilla, niin pitää mennä keskiluokkaa kohti. Oletko koskaan ollut yleisön kanssa eri mieltä siitä, minkä kappaleen kuuluisi jäädä elämään. Että mikä on se mun juttu tässä ajassa. – Minä en ole lainkaan sitä Jukka Virtanen -sukupolvea, vaikka olen kyllä valmentanut jo silloin 90-luvulla, kun käytiin skabaa puhtaista ja epäpuhtaista riimeistä. Mutta se on totta, että minähän en juuri kirjoita itsestäni, paitsi kulman kautta tietysti. Nythän sinua tietenkin pidetään ansaitusti sanoittajamestarina, mutta silloin kun aloitit tekstittämistä, miten asemoit itsesi suhteessa silloisiin mestareihin. Silmä on se, joka määrää eikä mitkään säännöt. jotain säännönmukaisuuksia, vaan että jokaisella kirjoittajalla pitäisi olla oma laulunkirjoittajan silmä. Pantiin keikan lopuksi kaksi muovisankoa kiertämään ja aina ne oli puolillaan rahaa. Ja siihen liittyy myös se, että haluaa vaikuttaa ihmisiin, ja juuri se yhteiskuntapolitiikka. Ja nykyään on vaikeaa tehdä hittiä jopa isolla levy-yhtiöllä, koska yleisö jakautuu niin moneen suuntaan. – Ja sitten Nuoli ja väri (1991), joka oli kaiken kaikkiaan poliittisesti väritettyä aikaa meille. – Puhdas riimihän lähti purkautumaan jo uuden aallon aikaan, ja se toinen uusi iso muutos oli tietenkin räppärit. Räppäriosastolla on matkittu paljon muunkielisiä tekijöitä, mikä vaikuttaa kielen muutokseen ja siihen, että on ruvettu tekemään vokaaliriimejä. En mä tiedä oliko kukaan tehnyt suomalaista kauhulevyä, mutta mun mielestä ei ollut ja se tuntui mielenkiintoiselta. Tällaisessa bändissä minä voin syödä lyijykyniä ja tehdä mahdollisimman hyviä tekstejä. – Se on suhteetonta, kun ajattelee että riimi on vain yksi tehokeino kymmenien muiden rinnalla. Esimerkiksi sanoin, että Stumpit ja sirpaleet (1993) on hitti, mutta ei se koskaan kunnolla lähtenyt. – Se pohjautuu varmaan siihen, että meidän lähtö oli niin hittivetoinen. – Klinikoilla sanon aina, että me ei olla täällä siksi että me etsittäisiin – Ei tuokaan ihan oikealta kuulosta. Aika paljon kerättiin rahaa yanomami-intiaaneille. On olemassa vain joukko tehokeinoja, joista jotkut toimii biisissä a ja toiset biisissä b. Meidät on blokattu pois tietyistä ympyröistä, mutta en mä rupea sitä itkemään. – Sitten 80-luvulla ajattelin, että mä haluan etsiä toisenlaista näkökulmaa mitä kaikki muut etsii, eikä niinkään ajatellen niitä vanhoja mestareita, vaan mitä mä kuulen nyt ympärilläni. Olet seurannut suomalaista musiikkia sekä artistina että laululyriikkavalmentajana. Iiro Rantalan kanssa Salo on levyttänyt omia kuplettejaan kahden albumin verran nimellä SaloRantala Soi! K u v a: La u ri Sa lo
Onko ollut vaikeuksia löytää tasapainoa siihen, miten suhtaudut laulunteki jänä politiikkaan. Kaksi viikkoa myöhemmin Meitä jyrätään oli pihalla. Vaikka on mullakin tiettyjä sympatioita. Katkeraksi hän ei suostu kuitenkaan itseään tuntemaan, vaikka ansainta onkin kovemman työn takana kuin aiemmin. K u v a: Ja ak ko M an n in en K u v a: A n tt i M äk ij är v i. Jos joku nyt kysyisi, niin varmaan tekisin vieläkin, mutta ne loppui kuin seinään. – Mutta en minä siitäkään ole katkera. Mutta ei sitäkään kauan kestänyt. Ainakaan et ole tehnyt Pyhi myksen Jättiläistä (2018) lukuun ottamatta uudemmille artisteille. Semmoisille ihmisille tässä nyt teen sitten lauluja. – Ja sitten 2000-luvun alussa, kun olin myrtsääntynyt Miljoonasateeseen, niin mä ajattelin että vittu mä rupean tekemään jotain ihan muuta. Kahlekuningaskirjassa on luku vivuttamisesta, joka on mun mielestä aika hieno luku, että miten ihan mistä tahansa voi värkätä tekstiä. Millaisia Miljoonasateen ulko puolisia projekteja on nyt käyn nissä. – Näillä potilailla on elämä järkkynyt. No, silloin mä lopetin, mutta meni kaksi kuukautta ja mä värkkäsin taas jotain. Ja sitä ennenkin oli joku tällainen nuoruuden turhautuminen. – Nyt minä kirjoitan musiikkia aivoinfarktipotilaille Helsingin yliopiston tutkimukseen, jossa tutkitaan musiikin käyttöä kuntoutuksessa. Milloin viimeksi olet ollut totaa lisen jumissa kirjoittamisen kanssa. Jälkikäteen ajatellen se oli mulle ensimmäinen snaijaus, että minkälaisia tekstejä teatteriin pitää tehdä. Musiikki on loistava tapa, koska jos ajatellaan että esimerkiksi puhe tapahtuu aivojen tietyssä osassa, niin musiikki tapahtuu joka puolella. – Olen aina ajatellut, että lauluntekijän pitää uskaltaa tehdä myös poliittisia biisejä. Olet vuosikymmenten mittaan tehnyt paljon tekstejä muillekin artisteille, mutta vähemmän ny kyään. – Esimerkeistä vaikka Meitä jyrä tään (1991). 28 SOUNDI > Soundi-haastattelu jos istun työpöydän ääreen, ja tajuan, että nyt ei kyllä lähde, niin päätän että tämä on se päivä kun teen paskan tekstin. Jos ajattelen Lato-orkesterin lastenmusaa tai SaloRantala Soin kupletteja tai Miljoonasateen suomirockia, niin kaikessa siellä keskellä on laulu. – Mä olen myös julistanut valkoisen paperin kammon ohimenneeksi asiaksi kaikessa kirjoittamisessa. Soitin Jannelle (tuottaja Louhivuori) että nyt tehdään tämä yksi biisi ensiksi ja sitten vasta keskitytään muihin. Nuorena päätin, että jos en ole 27-vuotiaana julkaissut albumia niin lopetan pään hakkaamisen seinään. Laulut on siinä sen takia, että ne avaa niitä ihmisiä sisältä päin. Mä tein sitä oikeasti viisi vuotta, enkä kyllä tule ikinä tekemään toista niin isoa. Tekemistä mulla riittää, ja jos pitäisi valita että teenkö tekstejä iskelmäartistille vai aivoinfarktipotilaille, niin kyllä jälkimmäinen on paljon kiinnostavampaa. – Mulla oli 25 vuoden ihan ajan koko ajan tilaus päällä jonnekin. Musiikin ohella teatterin tekemi nen on kulkenut elämässäsi opiske luvuosista saakka. Mutta ajatukseni on se, että en halua tehdä puoluepoliittisia vaan yhteiskuntapoliittisia biisejä. Sä olet voinut olla elämäsi sankari, bisnes menee helvetin hyvin ja sanot vaimollesi, että pari vuotta mä vielä teen ja sitten muutetaan Espanjaan ja otetaan drinkkiä uimaaltaan reunalla. 20. – Mun elämähän kiertää laulua, se on aina ollut se juttu. syyskuuta 2023 Heikki Salon koti, Pispala, Tampere Väittäisin, että sinä olet mainet tasi poliittisempi sanoittaja. Mä en mielelläni tee kustannussopimusta, vaikka olen joskus tehnyt, koska siinä menee heti kustantamolle 30 prosenttia. Ja sitten mulla on sellaisia keinoja, että Heikki Salo on nähnyt pitkälllä urallaan muutokset lauluntekijöiden asemassa. Oli syksy, lama päällä ja me oltiin tekemässä Lelukaupan häät -albumia. Mä yritän vain lähestyä sitä mahdollisimman monesta eri suunnasta. – Olen noin kolmesti lopettanut laulujen tekemisen. Entä musiikin puolella, mitä pidät päätyönäsi. – Teatterin puolella mun päätyö on ihan selkeästi ollut Momentum 1900 (Tampereen työväen teatteri, 2022). Usein nivoutuen puolisosi Sirkku Peltolan teatteri töihin. Ja kustantamoillahan on itsellään isoja kirjoittajatalleja. Sitten lähdet lenkille ja yhtäkkiä istutkin pyörätuolissa, vaimo vaihtaa sulle vaippaa eikä sulta tule puhe. – Sirkun yksi ensimmäisiä ammattiteatteriohjauksia oli Jyväskylän kaupunginteatterissa Hannu Salaman Se tavallinen tarina, johon Miljoonasade teki biisit (1988). Heikki Salon kynästä on lähtöisin lukuisia kansansuosikkeja niin Miljoonasateen kuin muidenkin artistien esittämänä. Eka päivä voi mennä roskikseen, mutta toisena päivänä alkaa jo tarttua jotain. Levy-yhtiökaverit myös aika paljon haluaa sanella sisältöä, ja kai ne kokee että mä olen vanha änkyrä jonka kanssa ne ei halua leikkiä
C M Y CM MY CY CMY K GothByXmas-mainos-kokosivu-SOUNDI.pdf 1 2.10.2023 11.48
Yrjänä, Jonna Tervomaa, Timo Kanerva, Jukka Orma, Jussi Lehtisalo, Jukka Gustavson, Chisu, Paula Vesala, Hector ja Maija Vilkkumaa. Mä loin mielessäni sellaisia kuvia, kun enhän mä ollut käynyt missään. Kullervo Linna ja Humppaveikot sekä Dallapé teki uskomattoman hienoja tekstejä. Tällaisia raivokkaita humppia, joissa oltiin jossain kaukomailla. Muistan, kuinka Nurmio oli viimeinen niitti. – Johonkin sellaiseen kummalliseen paikkaan, missä kaikki on vitun hyvin. Vuodesta 2005 jaetun palkinnon ovat saaneet tähän mennessä lukuisat suomi rockin merkkihenkilöt, joihin kuuluvat Patenkin esikuvista esimerkiksi Tuomari Nurmio ja Hector. Karjalainen, Atte Blom, A.W. Palkintoa jaettaessa otettiin myös huomioon Paten sanoitusura, joka on jäänyt vuosien varrella hänen keulahahmon roolinsa varjoon. Ilari osasi ihan oikeasti riimittää. Kun kuulen jonkun tekstin, niin mä näen sen elokuvana. Mutta sieltä se lähtee. Ikurin humppakeisarin uudet seikkailut Soundi-palkinto myönnetään vuonna 2023 itseoikeutetusti Pate Mustajärvelle, joka pisti nippuun Popeda-uransa jättikonsertissa Ratinan stadionilla. Mua ja Ilaria yhdisti se vanha humppakeisarimeininki ja se, että osattiin ulkoa kaikki vanhan liiton jutut. Turhan päiten ei hanskoja lyödä tiskiin.. Palkintona annettavan Taatto Taivahinen -patsaan on suunnitellut Juho Juntunen ja sen valmistaa käsityönä taiteilija Christian Ju?tte. Palkinnon Pate ansaitsisi jo pelkästä elämäntyöstä, sillä ennen kuin hän lopetti Popedan solistina ja viimeisenä alkuperäisjäsenenä syyskuussa 2023, hänelle tuli 46 vuotta täyteen suomirockin työjuhdan keulilla. – En mä osaa mitään muuta tapaa! Joku voisi laittaa mun tekstin johonkin toiseen Popeda-biisiin, ja se sopisi siihen ihan samalla lailla. Ilman heitä ei olisi suomeksi laulavaa rockbändiä nimeltä Popeda. Totta kai se vaikutti, kun tapasin Ilarin (Ainiala, Popedan alkuperäinen basisti), koska sillä oli samat pohjat. S O U N D I P A L K I N T O 2 2 3 –V oi hyvänen aika, parahtaa Pate Mustajärvi, kun saa käteensä Soundi-palkinnon, Juho Juntusen suunnitteleman Taatto Taivahinen -patsaan. Mutta se johtui tietysti siitä, että elettiin pula-aikaa ja me 50-luvulla syntyneet oltiin sen jälkeläisiä. Viimeistään siitä käy ilmi, kuinka Pate on värikkäästä aihekavalkaadistaan huolimatta perinteiden ystävä, ainakin mitä riimittelyyn tulee. Pitkän uran takana on ollut työnteon etiikka. Estradeille veri vetää senkin jälkeen. – Mä vaan kuuntelin penskana radiosta sen ajan musaa, ei tullut Beatlesia eikä Rollareita. Se käänsi suomeksi miltei kaikki Rollaribiisit, joista osa on oikein loistavia käännöksiä. – Mä olen hurjassa seurassa. Mustajärven tekstejä on esitelty muun muassa kirjassa Tohtori Mustajärvi, otaksun – Pate Mustajärven sanoituksia. Mutta lähellä suomea se oli. Vuodesta 2005 myönnetyn palkinnon ovat ennen Pate Mustajärveä saaneet Tuomari Nurmio, Alexi Laiho, Toni Wirtanen, Juhani Merimaa, Tuomas Holopainen, Ismo Alanko, J. Innostus laulu teksteihin syntyi jo varhain. Ja sitten tietysti Juice. Mutta kun mä olen noita soolobiisieni tekstejä kirjoittanut, niin kyllä mä onnettomasti yritän Paten Popeda-taipaleen tullessa päätökseen, on mies ollut huomionosoitusten kohteena. Eka tuli Hector, sitten Dave Lindholm, jolta opin, ettei sillä oikein ole väliä, mitä kieltä se on. Se oli mun mentori. 30 SOUNDI SOUNDI 31 Teksti: Antti Luukkanen S O U N D I PA L K I N T O Soundi-palkinto on merkittävälle suomalaiselle musiikkivaikuttajalle vuosittain myönnettävä tunnustus. – Popedalle pitää kirjoittaa niin kuin Popedalle kirjoitetaan. Siihen aikaan laulutekstit olivat eskapismia eksoottisiin paikkoihin, joihin ei ollut pääsyä. Olet siis oppinut tekemään tekstejä juuri Popedan sävellyksiin
Mietin, miksi olen ollut näin pitkään bändissä, niin se johtuu varmaan siitä, että olen työläisen ka kara. Vähän niin kuin kakarana olisi joulupukkia odotta nut. Musa maailmassa niitä palkintoja on jaettu aina. Menin 15vuo tiaana töihin ja töi tä olen tehnyt siitä asti. Et ole saanut helpolla mitään, vaan suosio on tullut oman työnteon kautta. Silti takaraivossa oli koko ajan se Ratina. Ei siitä niin vaan lähdetä! Onko se työläisen kaka rana oleminen syy sinun ja Popedan suosioon. – Se on ristiriitainen tunne. – Olen ollut 46 vuotta saman bändin laulajana. Ihmis ten, joilla on samanlaiset juuret on ollut helppo samais tua si nuun. Mutta turha sitä on kieltää, kyllä palkin toja on hieno saada. Ja silloin kun tein soololevyjä, joissa oli covereita, niin Leskinenhän niitä käänsi. Kiersit viimei sen kerran tuttuja keikkapaikkoja tietä en, että tänne ei välttämättä enää kos kaan tulla.. 30 SOUNDI SOUNDI 31 K u v a: M ik ko M er il äi n en välillä olla Vexi Salmi. Teh tiin koko kesä perkeleen hyviä keikkoja ja mäkin päätin, että nyt ei ryssitä mi tään turhan päiten. Sitten kun meik kis potkaisee tyh jää, niin nämä jää, Pate sanoo nostaessaan Taattopat saan ja päästää ilmoille koko haastatte lun mitan taajaan ilmoille pääsevän röhönaurun. Palkintoja ja huomionosoituksia olet saanut ennenkin. Työläisen kakara Miltä tuntuu ylipäätään olla palkitta vana. Kaatuilut on kaatuiltu Popedassa on keikkakesiä vietetty kuu della vuosikymmenellä, mutta nyt oli poikkeuksellinen tapaus, kun tiesit, että sesongin viimeiseen keikkaan syys kuussa Ratinassa päättyy oma Popeda urasi. Entä ne kesän keikat. – Tuntui, ettei se viikko lopu ikinä! Mitä lähemmäksi se tuli, sitä enemmän oli fiilis, että miksei se jo ala. Onhan se melkoi nen kehityskaari, että ”sikaheavya” rappaavasta rockbändistä, jonka laula jan ensimmäisen tvesiintymisen kri tiikeissä vihjattiin olevan karussa Pitkäniemen mielisairaalasta on tullut suomalaisen työ kulttuurin merkkipaalu. Siinä vaiheessa, kun me lyötiin lukkoon, että tehdään tämmöinen ja se tehdään tuolla ja tuona päivänä, siitä hetkestä alkoi valmistautuminen. Kyllä tämä tuntuu ihan helvetin hyvältä. Suomen kansa on tavannut rakastaa juuri tällaisia työte liäitä mutta inhimilli siä tekijöitä. Olihan siinä ripaus sitäkin, että vittu kun me ei saada mitään. Silloin kun oltiin rääväsuinen äijälauma, joka painoi tuolla menemään ympäri Suomea herättäen pahennusta ja elämän tavat oli mitä oli, me ylenkatsottiin jos joku sai palkintoja tai apuraho ja. Ja song remains the same. Sitä mä mie tin, kun kävin pokkaamassa Tampe retalossa (palkinnon työstä Pirkan maan hyväksi). Kun saat hyvän duunipaikan, niin sun pitää pitää siitä kiinni. Tuntuiko aika sitä odotellessa pit kältä. – Sillä lailla mä olen sen itselleni selittä nyt
– Se on ollut käsittämättömän epäterveellistä elämää makkaroineen, oluineen ja tupakoineen. – Siihen aikaan Ikurista oli Tampereelle pitkä matka. Se oli hieno syrjähyppy. – En tiedä, onko Tiina (Paten puoliso ja manageri Tiina Mustajärvi) tehnyt tarkoituksella niin, että mulla on koko ajan ollut hommia vai haalinko mä niitä itseni tuntien, että en jää omaan miesluolaani epätoivon alhoon konjakkipullon ja sikarin kanssa. Ne jutut oli kirjoitettu melkeinpä kuin omalla kielellä. Mutta sen jälkeen, kun olin sanonut noin, niin... Mäkin myin prätkän, että sain pelkälle laululle styrkkarin, missä oli 500 wattia. Onko nykytilanteessa sitäkin, että et ole vielä tottunut ajatukseen, että nyt pääset tekemään kaikkea, mihin aiemmassa elämänvaiheessa ei ole ollut mahdollisuutta. Nyt kun olet urasi merkittävällä vedenjakajalla, osaatko sanoa jotain tiettyä asiaa, josta olisit Popedassa erityisen ylpeä. Oltiin just kuunneltu sen soololevy. Kysytään siis suoraan: onko niitä rajuja riitoja nyt sitten ollut vai ei. Voi olla huono soundi, se tai tuo asia on ollut huonosti, mutta nyt oli ihan saatanan sama. Puhumattakaan Helsinkiin.”. Mä tykkään olla studiolla. Aki Tykki ja kaverit oli tehnyt aivan perkeleen hyvän biisin. Siellä oli Costello ja Ville, meidän monitorimiksaaja. Eilen hyppäsin mopon selkään ja ajelin, se tekee kaalille hyvää. Huomasin Costellosta, että sillä oli myös hartiat alhaalla. ”Siihen aikaan Ikurista oli Tampereelle pitkä matka. Inspiraation kirjoittamiseen Pate sai, kun siivoamisen yhteydessä hän löysi vanhat päiväkirjansa bändin alkutaipaleelta. Suomen Lynyrd Skynyrd Helmikuussa ilmestyy Paten tämän vuoden päiväkirjoihin perustava teos Ratinaan se päättyi – 46 vuotta Popedaa, jossa seurataan hänen valmistautumistaan kohti omaa Popeda-finaaliaan. Mikä fiilis niitä päiväkirjoja lukiessa tuli. Kuinkahan siinä käy. Mutta siihen se sanoi, että eihän sitä nyt ole kiveen kirjoitettu. On ne niin kovia juttuja, perkele! Kaikkea mäkin olen uskaltanut kirjoittaa. – Kyllä siinä palaverissa vähän ääntä korotettiin siitä nimitouhusta, mikä taas johtui tietyistä väärinkäsityksistä sitä ennen. Kaikki ristiäiset ja häät on jääneet väliin, se niin sanottu normaali elämä. – Oli ihan mahtava hetki Ratinassa, kun Jimi soittaa rumpuja, Allu soittaa bassoa ja Jenni laulaa. Olin ymmärtänyt Hautamäen sanomisia vähän väärin ja olin siitä loukkaantunut. – On helvetin helpottunut ja hyvä fiilis. – Sopimukseen halusin maininnan, että saan loppupeleissä itse päättää, mitä laulan. Mutta vihdoinkin hän on pääsemässä roolistaan eroon. Kyllä ne kaatuilut ja koheltamiset ja muut vaaralliset tilanteet on nyt nähty. Ihme, jos ei kaali sekoa. Kyllä lähti! Kun kesällä lähdettiin reissuun vaimon ja lapsen kanssa, niin vuokrattiin auto, että päästiin Mustajärvelle, ei ollut mitään rahaa autoja ostella. Vanhan liiton mies Miltä tämä uusi elämänvaihe tuntuu nyt muutaman päivän jälkeen. Onhan meillä Dallapé, se täyttää kohta sata. Sitten rupesi putkahtelemaan demoja, joista yhtenä tämä ensimmäinen sinkku Hei äijä. Me vietiin sinne itsemme, murteemme ja tapamme. – Ne oli aivan uskomattoman hienoja, vaikka ikäraja on osassa vieläkin seitsemänkymmentä. Yhtäkkiä me istutaankin neukkarissa ja olen kirjoittanut Universalin kanssa sopimuksen. Ajelin Ylöjärvelle meidän luolalle, jossa Pope dan kamoja säilytetään ja jossa me treenataan. Meidän huumeet oli vihreä nortti, pontikka ja keskiolut, koska ei sitä rahaa niin kauheasti ollut. Rockelämä oli kyllä rockelämää silloin. Biiseissä pitää olla kitaroita ja rumpuja. Ihan tarkoituksella vähensin sellaista kohkaamista ja hyppimistä, halusin laulaa hyvin. Luultavasti kevättalvella tulee toinen sinkku. Mutta kun mä lähden soolokeikalle, niin en vedä encoressa Kuumaa kesää, se on ihan vitun varma. Mutta oivalsin siinä yhtäkkiä, että miksei. – Siitä tuli Tiinalle idea, että mitäs jos lähestyttäisiin noita isoja levy-yhtiöitä. Puhuu ruokottoman rumaa omaa murretta. Se pitää kyllä paikkansa. Meillä oli siinä pieni sanaharkka. – Yksi syy talven ja kesän keikkailemattomuuteen on se, että teen levyä sen ajan. Ja jos asiat menee niin kuin ajattelen, niin tämän keikkailemattomuuden aikana syntyy uusi pitkäsoittolevy. Vastasin, että en missään tapauksessa. Ja jos mulla itsellä lähtee kulkemaan, niin myös mun tekstejä käytetään. Popeda on ykkönen ja soolojuttu pyörii mukana jos pyörii. 32 SOUNDI SOUNDI PB 32 SOUNDI – Costello oli jossain haastiksessaan sanonut, että keikoilla oli yllättävän railakas meininki. Siinä sitten rouvalle vähän vihjaisin, että voisi kai sinne syksylle 2024 jotain katsoa, että olisi joku pakomahdollisuus. Mitä Popeda on estänyt. Siitä mä olen kyllä ylpeä. Eikä osaa yhtään käyttäytyä, kun saa viinaa. – Onhan se 46 vuotta estänyt kaiken. Se Arwon vuoden 1979 lausahdus tuli toteen, että on häät tai hautajaiset, niin Popeda on keikalla. Mä olen tykännyt siitä niin paljon, että olen tehnyt 12 soololevyä ja olen silti Popedan laulaja, Pate sanoo ja korjaa samantien: – Olin. – Enemmän ahaa. – Päätin, että ensi talvena en esiinny kellekään, en tee teatterijuttuja enkä keikkoja. Joku konserttisalikiertue tai jotain. Että jos tämä rupeaa tuntumaan ihan saatanan ahdistavalta, niin pääsen takaisin. Kun miettii jotain isojen bändien hotellihuoneiden rikkomista ja sitä älytöntä bailaamista ja sikailua, niin onhan se melkoista, kun sulla on joskus alle kolmikymppisenä saatanasti rahaa ja asut viiden tähden hotelleissa, kun just olet tullut jostain saatanan nummilta, tiäkkö. Pate onkin joskus tiivistänyt paljonpuhuvasti, että nuorena yrittää tehdä kaikkensa, että on kova jätkä, vanhemmiten tekee kaikkensa, että tuo rooli unohdettaisiin. Mediassa on ollut ristiriitaisia tietoja siitä, onko järjestely sivuun jäävästä Mustajärvestä ok vai ei. Mitä voimme odottaa Popedan jälkeiseltä soolouraltasi. Keikkaliksoista katsottiin ensin, että kamavuokrat ja bussi on maksettu ja ton verran pannaan sivuun, että saadaan uusi styrkkari. – Olen äärimmäisen ylpeä siitä lupauksesta, jonka annoin Arwo Mikkoselle 1984, kun olin tehnyt ekan soololevyn. Nyt vedetään niin hyvin kuin ikinä pystyy. Turha toivoa Kuumaa kesää Paten taival Popedan keulilla tuli siis päätökseen syyskuussa Ratinassa, mutta tämän hetken tiedon mukaan muu yhtye olisi vielä jatkamassa uudella solistilla. Se on varmaan yksi syy siihen, että meitä sanottiin jossain vaiheessa Suomen Lynyrd Skynyrdiksi. Yleensä tällaiselle vanhan liiton miehelle se tarkoittaa sitä, että sen jälkeen lähdetään kiertueelle. Punaniskoja, joilla hyvä jos on kengät jalassa. Puhumattakaan johonkin Helsinkiin. Tuleeko se tyhjyys jossain kohtaa. Enkä seuraavana kesänä. Oliko reaktiosi enemmän ”ahaa!” kuin ”voi ei!”. Mutta se lupaus piti. Se suki niitä viiksiään, veti Marlboroa ja kysyi huolestuneena, että meinaatko tehdä rodstewartit. Vai onko se vaan sitä, että sitä ei oikein vielä tajua. Mitäs tässä, siittä vaan! Mua ei häiritse pätkääkään. Mä uskon, että se johtui siitä, kun tiesin, että tää on tässä. Omia sanontoja ja ihmeellisiä sanoja. Joskus johonkin mestaan lähteminen on ollut vaikeaa. Sanoin, että mähän olen luvannut, että en lähde enää noihin isoihin lafkoihin. Mäkin olen sukurakas ihminen ja meillä on iso suku
Muusikon kodin nurkissa pyöri vanha nylonkielinen akustinen kitara keräämässä pölyä ja tulevan muusikon kiinnostuneita katseita. Monet varhaiset rocksävellykset saattavat olla helppoja soittaa, mutta niitä on vaikea soittaa hyvin, Govan kertoo. Ammattiuransa alussa hän esimerkiksi ymmärsi nopeasti, että menestyäkseen kilpaillulla alalla pitää soittajan keksiä ne taidot, joissa hän on erittäin hyvä, ja joita hän voi tarjota oikeisiin tehtäviin. Siinä missä rockmusiikki veti nuorta Govania puoleensa vanhempien kuun teleman musiikin ansiosta, sai tuleva rakkaus kitaraan syntynsä lähes yhtä varhain. sia, joista osa oli erittäin hyödyllisiä. Teknisen rockin kolme muskettisoturia esiintyvät lokakuun lopussa Jyväskylässä, Tampereella ja Helsingissä. ”Jos aloittaisin nyt uudelleen, tuntuisi ehkä vähän siltä kuin ostaisin arpakupongin.” Teksti: Samuel Järvinen G uthrie Govanin musikaalisuus kumpuaa lapsuudesta, jolloin hänen vanhempansa kuuntelivat rockmusiikkia nuoren pojan imiessä itseensä vaikutteita kotona soineesta äänimaisemasta. Hänen isänsä tunsi yhden muusi kon töistä, ja nuorukaisel le annettiin pieni vierai levan tähden paikka eräällä keikalla kylän konsertti salissa. Joten päätin lähestyä joita kin brittiläisiä kitaralehtiä esimerkkieni kanssa transkriptiotyöskentelystäni, ja se osoittautui ensimmäiseksi musiikilli seksi toiminnaksi, jonka avulla pystyin itse asiassa maksamaan vuokrani. Govaniin vetosi erityi sesti rockin asenne ja tunnelma. K u v a: K ri s C la er h o u t Govan mainitsee ensimmäisiksi vai kutteikseen musiikin saralla nimiä, jotka ovat tuttuja monelle samaan tapaan nuo rena rockista kiinnostuneille. On neksi vanhemmat tiesi vät, että ostos olisi kan nattava investointi, ja niinpä asetettiin tärkeä kulmakivi kitaravirtuoo sin uralle. Itseoppineena soittajana melkein kaikki mitä olen koskaan oppi nut, on tullut kuuntelemalla äänitettyä musiikkia ja yrittämällä jäljitellä sitä soittimella. Govan aloitti uransa aikana, jolloin ei ollut mitään Spotifyn tai Tiktokin kaltaisia alustoja. Joten jos Govan saisi yhden toiveen siitä, mihin musiikkimaailma kehittyisi jatkossa, toivoisi hän luonnollisesti striimauspalveluiden löytävän tapoja maksaa enemmän rojalteja muusikoille. Puheessa vilahtavat tekijät, kuten Chuck Berry, Little Richard ja Elvis Presley. Ensimmäisen keik kansa Govan soitti kaksi vuotta myöhemmin vain viisivuotiaana. – Minulla on aina ollut suhteellisen hyvä korva. Govania ei myös kään ollut vielä iällä pilattu kiinnostuk sen herätessä, sillä auringon kiertoja oli takana vasta kolme. Rockin yleinen soundi ja fiilis ovat kiis tatta vähintään yhtä tärkeitä kuin sen melodiset ja harmoniset osat. Luonnollisesti nylonkielinen kitara ei kuitenkaan soveltunut janoiselle rok karille, vaan sähkökitara oli saatava. Musiikkia ihmisiltä ihmisille Kitarasankari Guthrie Govan saapuu jälleen arvostetun The Aristocrats -yhtyeensä kanssa Suomeen kolmen konsertin turneelle. Govan itse on britti. – Nykyään YouTube ja sosiaalinen media ovat vaikutusvaltaisempia kuin koskaan, mutta käytännössä huomiosta kilpailee nykyään niin paljon enemmän toimijoita. – On mahdollista, että lähivuosina suuri yleisö alkaa jälleen arvostaa niitä taiteilijoita, joilla on jotain todella ai nutlaatuista sanottavaa. Jos aloittaisin nyt uudelleen, tuntuisi ehkä vähän siltä kuin ostaisin arpakupongin. K u v a: M ik e M es ke r SOUNDI 33. Siksi onkin mielen kiintoista pohtia, kuinka erilainen hänen uransa olisikaan, mikäli radion ja lehtien sijaan uraa pitäisi rakentaa somen ja tekoälyn aikana. Muusikon uransa alkuvaiheilla Govan kohtasi myös monia vastaavia oivalluk Kitaralahjakkuus Guthrie Govan muodostaa The Aristocratsin yhdessä saksalaisen rumpalin Marco Minnemannin ja amerikkalaisen basisti Bryan Bellerin kanssa. Hän kuitenkin myös haluaa rohkaista tekoälyä pelkääviä sen suhteen, että kehittyvä teknologia on uhka ainoas taan kaavamaiselle listamusiikille, ei monimuotoisemmalle taiteelliselle ilmaisulle. – Luulen, että sen raaka, alkukan tainen energia oli minusta lapsena kaikkein jännittävintä ja inspiroivinta. – Esiintymiseni saat toi hyvinkin olla merkitykse tön, mutta kokemus oli minulle oivallus – ennen tuota hetkeä olin soittanut vain kotona, mutta tuon keikan aikana yhtäk kiä tajusin, että musiikki on jotain, jota voi esittää ihmisten kanssa ja ihmisille, Govan pohtii
TÄMÄ NUORI TRIO TEKEE MUSIIKKIAAN NIIN OMAEHTOISESTI, VAPAUTUNEESTI JA ESTOTTOMASTI, ETTÄ TÄSTÄ ENERGIASTA VOISI MONI KOKENEEMPIKIN BÄNDI OTTAA MALLIA. 34 SOUNDI SOUNDI 35 Teksti: Aki Nuopponen Kuvat: Markus Paajala Veistellään mitä halutaan! Stoned Statuesin nousu suomalaisen raskaan rockin kärkikaartiin on ollut häkellyttävän nopea. TOISEN LEVYN KOHDALLA TUNTUU, ETTEI EDES MIELIKUVITUS OLE STONED STATUESIN RAJANA. Markus Hakalan, Jenna Kosusen ja Allu Tanskasen muodostama trio ei jäänyt paistattelemaan suosioon, vaan kakkosalbumi tulee pian debyytin perään. ”Olihan se mieletöntä päästä soittamaan Slipknotin kaltaisten lapsuuden sankareiden kanssa samassa tapahtumassa.”. EI OLE MIKÄÄN IHME, ETTÄ Stoned Statues ON OLLUT JO PARI VUOTTA PUHUTUIN RASKAAN MUSIIKIN TULOKAS SUOMESSA
– Meillä oli viime keväänä ensimmäistä kertaa ihan omia headliner-keikkoja enemmänkin ja kaksi niistä oli loppuunmyytyjä. Sekin tapahtui alle 10 kuukautta ekan levyn ilmestymisen jälkeen. Jenna, Allu ja Markus ovat päässeet soittamaan Slipknotin kanssa Knotfesteillä, isolla lavalla Rockfestilla ja monilla klubeilla ympäri Suomea, ja nuorelle bändille on karttunut kokemuksia niin että vauhti melkeinpä hirvittää. – Ihan erilainen hauska kokemus oli olla osa Emmagaalan tulokaspotpuria, kun siellä oli kaikki pyrot ja muut jäähalliluokan kokoiset elementit. 34 SOUNDI SOUNDI 35 SS toned Statuesille on ehtinyt tapahtua paljon varsinkin siihen nähden, että lapsuudenkaverit Markus Hakala ja Allu Tanskanen perustivat bändin ylivieskalaisen Jenna Kosusen kanssa vasta hieman alle neljä vuotta sitten. Meno ei ole varsinaisesti hidastunut albumien välillä puolentoista vuoden aikana. – Olihan se mieletöntä päästä ekan levyn jälkeen soittamaan Slipknotin kaltaisten lapsuuden sankareiden kanssa samassa tapahtumassa ja siellä oli varmasti myös isoin yleisö, jolle ollaan tähän mennessä päästy soittamaan.. Niistä jäi ihan mieletön fiilis, kun tajusi että jengi on tullut ihan oikeasti kuuntelemaan meitä, Jenna hehkuttaa tapahtuneita samalla valloittavalla energiallaan, joka on taatusti tarttunut myös yleisöön. Se oli hullua! Jennaa vastapäätä myhäilevä kitaristi Markus nostaa erityisesti jalustalle juurikin Knotfestin, elokuulta 2022. Vielä kovemmalta tahti tuntuu kun muistaa, että bändi kiinnitettiin Sakara Recordsille vasta Smugglerrok-festareiden jälkimainingeissa 2021, debyytti näki päivänvalon huhtikuussa 2022 ja nyt on vuorossa jo toinen levy Guardian
Genrekarsinat eivät olleet kiveen hakattuja. – Sitten mä taas puolestani kuunte lin tosi paljon System Of A Downia al kuvuodesta, Allu jatkaa ja lisää hymäh täen, että SOAD on hänelle juuri sel lainen bändi, jota kuunnellaan kausi luontoisesti toisinaan aivan törkeitä määriä. – Sanoituksetkin ovat henkilökohtai sempia ja niissä on paljon tunteita, mutta kyse on myös siitä, että antoi mukaan tulla herkkyyttä ja tulkin taa, mikä vie pelkkää laulufiilistäkin lähemmäksi enkelikuoroa metallin aggressiivisuudesta. Biisejä vimmatulla tahdilla Suurin kysymysmerkki Stoned Statue sin toisen albumin suhteen ei missään tapauksessa ollut se, mitä kaikkea se ei voi olla, vaan ennemmin se, kuinka paljon potentiaalia bändin groovaavasti koukeroisessa soundissa piileekään. Ja niin kuulostaa muuten toinenkin levy, jolla vaikutteet yltävät jälleen kaikkialle. – Festareiden suhteen meillä ei ollut oikein mitään ajatusta siitä, millaista niillä soittaminen sitten ihan oikeasti on, Allu miettii ja tarkentaa tarkoitta vansa kaikkea ulkomusiikillista, eli sitä mitä tapahtuu ennen ja jälkeen keikkojen. – Oli meillä jotain puhetta, että millä porukalla lähdetään studioon, tuleeko sinne joku tuottaja tai kuka sen äänittää, mutta lopulta mentiin samalla porukal la kuin debyytilläkin: Jere Isberg äänitti ja oli coproducer levylle. – Ihme kyllä meillä ei tälläkään kertaa ollut mitään suurempaa suunnitelmaa sen suhteen, mitä levyn pitäisi olla tai mitä se ei saisi olla, Markus sanoo ja hy myilee, että biisejä vain syntyi lisää ko vaa tahtia jo ennen debyytin julkaisua. 36 SOUNDI Kolmikko katselee toisiaan pohdiske levat ilmeet kasvoillaan, kun mietimme, mitkä asiat pääsivät yllättämään bändin päästessä nopeasti kiertämään pitkin Suomea kaikenlaisissa paikoissa jump pasaleista suurimmille lavoille. Markus jatkaa kertomalla, että tällä kertaa kappaleita syntyi ehdokkaiksi enemmän kuin debyytin kohdalla ja tämä mahdollisti jopa vielä laajemman väylän kaikenlaisille kokeiluille ja hul lutteluille. – Välillä saattoi tulla ihan taiteellisia progebiisejä ja sitten paljon kevyempää ja popahtavampaa, Jenna jatkaa ja ihmettelee itsekin, että kokonaisuus hahmottui lopulta hyvinkin sujuvasti siitä huolimatta, miten erilaista mate riaali oli. Kaikki tämä kuulosti trion soittamana silti täy sin Stoned Statuesilta. – Kyllä mä käytän ääntäni monipuo lisemmin, enkä miettinyt enää yhtään sitä, saako jollain tietyllä tavalla lau laa tällaisessa musassa vai ei, ja annoin kaiken tulla just sillä tavalla kuin johonkin kohtaan iski parhaiten. Jo bändin debyy tillä saattoi riffien syvyyksistä löytyä vaikkapa sielukasta groovea, tarttuvaa poppia tai kimuranttia progea. – Ekalla levyllä tilanne oli aika eri, kun tuolloin meillä oli tasan ne olemas sa olleet biisit, mietittiin että tehdäänkö levy ja sitten tehtiin siitä materiaalista levy, kun taas nyt oli paljon enemmän mistä valita. Miitri (Aalto nen) miksasi. – Samoin Until Falling sai alkunsa jo 2022 loppuvuodesta, Jenna sanoo ja Markus muistelee samaa, minkä myötä trio tulee siihen yhteistulokseen, että levyllä on tavallaan mukana kappaleita ”monilta eri Stoned Statues aikakau silta”. – Levyä tehtiin pitkällä aikavälillä ja suurin osa kappaleista syntyi aika tasan vuosi sitten syksyllä tai viime keväänä, joten noin pitkän aikajanan aikana ehti innostua monenlaisesta musasta, kuten meillä on tapana, Jenna virnistää. Tai jos on oikein raskas kohta, niin kokeil tiin, miten raskas pystytään tekemään siitä. Keskusteluun tarttuva Allu nostaa esille levyn seitsemännen kappaleen Higher ja muistelee, että sen ensimmäi nen versio tehtiin jo ennen kuin bändin debyytti oli edes julkaistu. – Musta tuntuu etten kuunnel lut paljon metallia, vaan esimerkiksi tämän vuoden alussa oli aikamoinen The Smile ja Radioheadkausi menos sa, mikä on jollain tavalla saattanut uida joihinkin juttuihin. Jenna, Markus ja Allu löytävät lopulta toisen albumin peruspilariksi sen, ettei bändi halunnut kadottaa sitä debyytin kokeilemisen riemua ja fiilis edellä menemistä, minkä myötä levylle tehtiin paljon juttuja treeniksellä soittamalla. Esimerkik si levyn nimikkobiisissä Guardian voi aistia, että Yorken ja kumppaneiden levytyksiä on tullut kuunneltua enem mänkin, Markus lisää. Trio ei vältellyt edes debyytillä popin suoruutta tai progen mutkikkuutta, eikä mitään ilmaisua tältä väliltä, ja nyt Guardianlevyllä kahleet tuntuvat jäl leen löysemmiltä ja bändin persoonalli sessa soundissa kaikki on mahdollista. – Higher syntyi vuonna 2021, kun mä olin vielä Ahlmanin opistossa, missä Allu ja Jenna tutustui 2019 syksyllä, perustettiin bändi ja tosi nopeasti me oltiinkin jo keikkailemassa ja ihan pian perään tekemässä ekaa levyä, Markus vahvistaa ja lisää, että tuolloin monet bändin varhaiset kappaleet syntyivät koulun salissa. Testailtiin rajoja niissä sävellyksis sä jopa vielä enemmän kuin aiemmin. Nyt mukana on myös kaikkea kirkkaasta voimasta kuulauteen. – Oon melkein itkenyt onnesta mo neen kertaan, kun festarilla on ollut ko kit paikalla ja ne on tehneet munlai selle moniallergiselle tapaukselle omat ruoka annokset ja huomioineet ihan täysillä, Jenna puolestaan iloitsee. – Jos oli jokin herkempi kohta, niin koitettiin kuinka herkän siitä saa. 36 SOUNDI ”Meillä ei tälläkään kertaa ollut mitään suurempaa suunnitelmaa, mitä levyn pitäisi olla tai mitä se ei saisi olla.”. – Me ei haluttu lähteä siihen, että mi tään ideoita tai sovituksia ylianalysoi daan ja tai varsinkaan ylihiotaan pilalle, vaan kaiken piti yhä lähteä siitä meidän triosoundista, yhdessä tekemisestä ja siitä, että idea oikeasti tuntuu hyvältä. Genrerajatonta raskastelua 1970 ja 80luvuilla metallimusiikilla tarkoitettiin yleensä raskasta musiikkia, jossa saattoivat yhdistyä minkä tahansa genren vaikutteet. – Oon tuntenut itseni kehittyvän lyhyessä ajassa tosi paljon ja osaan valmistautua laulusessioihin paljon paremmin, mikä on antanut mulle sel laista itsevarmuutta antaa mennä vain ja olla miettimättä liikaa. Analyyttinen Jenna ei ainakaan myönnä, että hänen olisi tarvinnut ha kea rohkeutta laulaa näin vapaasti ja metallin mittapuulla jopa epäkonser vatiivisesti, vaikka rajat menevät albu min varrella rikki kaikkiin mahdollisiin suuntiin. – Eka kerta festaribäkkärin raksa kontissa oli ihan hämmennystä, ja ihan erityisesti se, miten sulavasti se kaikki toimi ja kaiken päälle siellä sai vielä niin paljon lämmintä ruokaa kuin ikinä jaksoi syödä. Ja Mika (Jussila) masteroi. Se sai lopul lisen muotonsa kakkoslevyn sessioissa. – Jos ajatellaan pelkkiä lauluja, niin siellä on aika paljon tosi popahta via juttuja ja sillä saattaa olla jotain tekemistä sen kanssa, että kuuntelin tosi paljon Mew’ta, Jenna lisää tanska laisbändin aiemmin mainittujen vai kutteiden listaan. Stoned Statues kantaa sitä lippua vielä tänäkin päivänä. Laulaja jatkaa kertomalla, että oli ihan tietoinen ratkaisu olla laulamatta koko ajan täydellä ”punkräkämei ningillä”, kuten hän itse aiempaa lau lutyyliään luonnehtii. Joten oikeastaan toinen levy tehtiin melkein samoin kuin ekakin
Omat keikat, lämppärispotit, festarikeikat ja akkariesiintymiset ovat omia lukujaan, mutta mitä jos Stoned Statuesille tarjoutuisi mahdollisuus johonkin oikein isoon tuotantoon ja bändi houkuteltaisiin vaikkapa Uuden Musiikin Kilpailuun. SOUNDI 37 MONI NUORI BÄNDI lokeroi itsensä keikailun suhteen jo varhaisessa vaiheessa tiettyyn muottiin. Niin rajattomalta bändiltä kuin Stoned Statues tuntuukin, on porukalla myös epämukavuusalueensa. – Esitetty biisihän oli Demento, jota on pyöritelty aika pirun paljon ja kun siihen tiettyyn versioon oli juurtunut, niin siitä oli vaikea lähteä pois aluksi, Markus sanoo ja hymyilee, että rohkeat valinnat sovituksessa lopulta kannattivat. – Siitä tuli tosi hyvä, mutta ensimmäinen ajatus oli, että ei, ei todellakaan. – Myös laulumelodiat on niin selkeitä, että nämä kappaleet voisi sovittaa ihan mihin suuntaan vaan ja sehän tekeekin tästä Stoned Statues -hommasta ihan erityisen jännittävää, että meidän kappaleissa melkein kaikki toimii. Stoned Statuesin sen sijaan voisi hyvin kuvitella lähtevän kiertueelle monenlaisen metallibändin kanssa, muttei miksei yhtä hyvin progetai punk-joukkojen tai vielä irrottelevammin poptai vaikka groovemman funkbändin rinnalla. Fiilis edellä mennään. – Ehkä meillä on tässä musassa sellaista kontrastia, jota voisi verrata siihen, kun ottaa valokuvan ja rupeaa filtteröimään, ja jos ekalla levyllä kontrasti oli lukemassa 25, niin nyt se on lukemassa 50, Jenna hymyilee. Allu miettii, että Stoned Statuesin kappaleissa on keskiössä melodisuutta, jolloin akkariversioksi sovittaminen on melko helposti toteutettavissa ja sovituksia voi viedä moneen eri suuntaan. Juuri ennen haastattelua trio oli treenannut hieman erikoisempaa keikkaa varten: bändi esiintyi akustisesti Sony Musicin promotilaisuudessa, ja akkarikeikan mainitseminen saa kolmikon vieläkin hieman kiemurtelemaan. Stoned Statues ei kuitenkaan halunnut toista levyä tehdessään liikaa analysoida materiaaliaan. – Me heitettiin jo treeneissä läppää, että mun pitää ottaa jotkin lusikat ja soittaa niillä koko keikka, mutta kyllä tuli testailtua tosi paljon kaikenlaisia tamburiineja pyyhkeiden alle ja muuta, kun halusin luoda akkarirumpusettihommaa. Kun musiikin vaikutearsenaali on poikkeuksellisen laaja, on palasissa järjestelemistä. – Mä en halua sanoa mihinkään suoraan ei, Jenna sanoo pitkän mietinnän jälkeen ja lisää sitten pilke silmässään, että jos bändi saisi tehdä itsensä näköisen kappaleen omalla tavallaan, niin kaikki saattaa olla hyvinkin mahdollista. Patsastelua ihan missä vain. Se tuntui jotenkin niin vieraalta, että sitä lähdettiin tekemään just sen takia, mutta samalla tajusi täysin miten kaukana siitä omimmasta omasta me ollaan. – Kyllä se aika ahdistava ajatus oli ja vieläkin tuntuu vähän siltä, että olisi saanut jäädä tekemättä, Allu vitsailee
Tämä ajatus saa kolmikon spekuloimaan, että voisiko tähän trioon tulla neljäs tai vaikka viideskin jäsen. Ei monipuolisiin laulusovituksiin. – En tiedä tulisiko siitä yhtään mitään, Jenna nauraa välittömästi päätään pudistellen. – Oon ainakin itse niin naimisissa tämän trioajatuksen kanssa, etten tiedä pääsisikö tähän kukaan murtautumaan sisään. Esimerkiksi Be My Guestia ollaan soitettu muutamilla keikoilla ja siinä on tosi makea tunnelma, kun se kertsi räjähtää ja sitä tuntuu tosi hyvältä soittaa. Kaikkein vaikein biiseistä on Too Late, jossa on nopeaa thrash-komppia, en ole tottunut soittamaan niin nopeasti bassolla ja samaan aikaan laulu on tosi intensiivistä ja nopeaa. – Välillä me ollaan mietitty, että välittyykö trious tarpeeksi sieltä, mutta kyllä me kaikkien isompien kerrostumien kohdalla käytiin aina se keskustelu, että tartteeko tähän kohtaan näinkään paljon kaikkea, Markus sanoo. Se on vähän yksinkertaisempi bassolla, niin siinä saa kaikessa rauhassa fiilistellä lauluja. – Taisin juuri sanoa, että Too Late on vähän horroria soittaa ja laulaa samaan aikaan, mutta ehkä juuri sen takia siinä on sellaista menevyyttä, että se tulee ehkä toimimaan aika kovana pittibiisinä keikoilla, Jenna iloitsee. – Odotan tosi paljon, että jengi oppii tuntemaan nämä biisit ja pääsee soittamaan You Wanna Believen, Take Me With Youn ja Obliviousin, joka on hauska biisi, koska se on niin mahtipontinen, mutta samalla myös sellaista sekoilua jossa tapahtuu koko ajan joka puolella jotain, Allu fiilistelee omia suosikkejaan uuden albumin annista. Kolmikko ei kuitenkaan ole kokenut tarpeelliseksi pestata uusia jäseniä. – Me ei olla vielä kolmistaan treenattu uusia biisejä juurikaan, paitsi niitä mitä ollaan jo livenä esitetty. – Avausbiisin viimeinen kertsi outroon mentäessä on painunut mulle mieleen jo silloin, kun tein siitä ihan ensimmäisen demon, Markus jatkaa Take Me With Youn hypettämistä ja muistelee, että kertsin sointukierrossa oli jo varhaisessa versiossa Stoned Statuesiksi omituinen vire ja kauniin melankolinen harmonia sai siksi ihan erilaisen twistinsä. Itse asiassa mulle on tullut mon”Odotan tosi paljon, että jengi oppii tuntemaan nämä biisit.” Huomiota herättäneen tulokasbändin vetovoiman on voinut huomata siitäkin, kuinka innokkaasti etenkin kitaristit ovat tehneet itseään bändin tykö. Guardian-levyltä löytyy paljon kohtia, joissa on hieman enemmän raitoja päällekkäin, mutta kaikki kappaleet on tehty sillä ajatuksella, että ne ovat yhtä kuin Jenna, Markus ja Allu, eli laulu, basso, kitara ja rummut. Eikä. – Halutaan varmistaa se, että voidaan soittaa kaikki jutut livenä, koska ei meillä ole livenäkään mukana synistiä soittamaan vaikka jotain synasooloa, joten ei sinne biiseihin kannata sellaista välttämättä kirjoittaa. Konseptilevy vahingossa Guardian-levyn syvyys ei jää sen genrekahleista vapautuneisiin sävellyksiin. – Laajalla skaalalla lauletut kappaleet kuten Take Me With You ja 7-minuuttiseksi venynyt progebiisi Higher taas ovat sellaisia, missä olen ihan kotonani ja ne menevät tosi luontevasti, vaikka se tyylikirjo on niissä tosi laaja. – Välillä jännitti se, miten kimurantteja melodioita ja miten herkkiä tulkintoja siellä oikeastaan onkaan, ja mietin jo studiossa, että osaanko laulaa kaiken livenä. ta kertaa Instragramissa viestejä kitaristeilta, että tarvittaisko me toista kitaristia, joten ehdokkaita olisi ainakin kakkoskitarisiksi, mikä on muuten aika siisti juttu. Toimivaa triodynamiikkaa ei haluta turhaan rikkoa. Riemua trioilusta Levy tai bändi ei ole tietenkään mistään kotoisin ilman hyviä ja iskeviä sävellyksiä, mutta Stoned Statuesissa on kyse muustakin: kaikista bändin tekemisistä välittyy iso positiivinen energia ja suoranainen soittamisen riemu. Bändille ei tuotakaan minkäänlaisia ongelmia löytää Guardian-levyltä hetkiä, jotka ovat kaikkein makeimpia soittaa. – Siihen biisiin on päässyt vuotamaan sellaisia vaikutteita, että saatiin siinä summattua tosi monia juttuja samaan kappaleeseen, mitä ollaan haluttu tehdä jo bändin perustamisesta asti, Allu summaa kolmikon hehkuttelut. – Who Do You Think You Are ja Not That Real on molemmat aika lailla sellaisia räntäntänttä-raitoja ja jos joku ajattelee, että levy on pelkkää tykitystä, niin voi vähän silmät aueta ekan biisin kohdalla, laulaja sanoo. Jenna tarttuu rumpalin hekumointeihin Take Me With You -aloituskappaleesta, joka pääsee varmasti yllättämään monet kuulijat, koska se on herkkyydessään jotain erilaista kuin debyytin kappaleet tai uuden levyn singlet
– Kaino oli jo piirtänyt sen, kun Guardiannimi tuli ilmoille ja nimikin tuli tavallaan kannen jälkeen. – En muista kuka sen heitti ilmoille, että hetkonen... Suojelija, joka voi ol la eräänlainen hahmo ja kertoja, jonka matkaa kuvataan levyn läpi. Mitä jos lopetusbiisin nimi olisikin Guardian ja aloitusbiisi oli si Take Me With You, ja sitten se kaikki loksahtikin kohdalleen. Levyn nimeä, tee moja ja kantta myöten. Levyn vikan bii sin nimi oli alun perin Somewhere, kun nes mä itse koin, ettei se nimi palvele kappaletta, Jenna kertoo. Yhtäkkiä tuo kaikki tuntui tekstienkin suhteen yhdis tävältä teemalta. Kuten Jenna mainitsi jo laulamisesta puhuessaan, levyllä on mukana todel la henkilökohtaisia tekstejä ja selvästi mielikuvituksellisempia lyriikoita, jot ka kaikki istuvat Guardianin tarinassa hyvin yksiin kansiin. Tästä tu li kuin vahingossa syntynyt konsepti albumi, Allu jatkaa syitä ja seurauksia levyn teeman takana. – Täysin en halua lyriikoita avata, koska me ollaan kirjoitettu Markuksen kanssa yhdessä näitä biisejä ja pari näistä on jopa sellaisia, että ollaan kir joitettu ne kolmistaan, ja muutamia taas olen tehnyt ihan itsekseni, laula ja paljastaa. Kakkoslevyllä taas tarina etenee tietyllä tavalla alusta loppuun, Jenna pohtii ja lisää silti, et tei bändi ole oikeastaan koskaan ihan tietoisesti tekemällä tehnyt konsepti albumeita. – Too Late on itselleni tosi henkilö kohtaisesta paikasta lähtöisin ja kun käytiin sitä teemaa Jennan kanssa läpi, niin bondattiin tosi kovasti sen aiheen tiimoilta, Markus avaa levyn hienon kakkosbiisin saloja. – Tykkään ajatella niin, että kyllä meidän ekallakin levyllä oli eräänlai nen teema, joka kulki mukana kaikis sa kappaleissa, mutta se ei ollut kui tenkaan konseptilevy. – Olin ajatellut aluksi, että aloitusbii sin nimi olisi Guardian ja ehdotin sitä Markukselle ja Allulle. edes bändin trioenergiaan. – Mulle taas Oblivious on se terapia biisi, Jenna jatkaa ja kertoo summan neensa tekstiin paljon ikäviä kokemuk sia elämänsä varrelta ja tehneensa Obliviousista eräänlaisen voimabiisin itselleen, minkä takia hän ei haluakaan avata sitä liian yksityiskohtaisesti, kos ka haluaa jättää kuulijalle mahdolli suuden löytää tekstistä oman voima biisinsä.. Sitä syvyyt tä löytyy kaikesta. Albumin kannet syntyivät Markuk sen mukaan samoihin aikoihin ilman, että teema oli kansitaiteilija Kaino Salo mon tiedossa, mutta kannen nähtyään bändi ymmärsi, että sekin sopi täydel lisesti yksiin levyn teemojen kanssa
Laulaja hehkuttaa, että itse asiassa hän on jo kuullut Markukselta ensim mäisiä kitarademoja ja miettinyt jo luonnoksia sanoihin ja laulumelodioi hin, vaikka toinen levy ei ole vielä edes nähnyt päivänvaloa. Yksi syy hurjaan liveenergiaan on ollut myös se, ettei biiseihin ladata elementtejä, joita olisi hankala keikalla toteuttaa. Entä mitä jos katsotaan sille kolikon toiselle puolelle, eli millaisista asioista Stoned Statues on kaikkein eniten eri mieltä, ja miten tällaisista tilanteista selvitään, kun erilaisien persoonien piirteet törmäävät yhteen. – Me palloteltiin ajatusta tekstistä, jossa käsiteltäisiin riippuvuuksia, ja tämä voi koskea myös ihmissuhteita. – Tietenkin meillä on jo pieniä aja tuksia siitä, että keiden kanssa olisi kiva tuottaa levyä, millaisia juttuja oli si hauskaa kokeilla tai miten eri tavoin levyjä voi tehdä, ja kyse onkin ennem min siitä, että mistäköhän me mahde taan seuraavaksi innostua kaikkein eniten. – Vaikka mekin ollaan erilaisia, me ollaan löydetty yhteiset tavat toimia. – Tämä teksti on syntynyt kuvitel lusta hetkestä, jossa kuviteltu tyyppi painii riippuvuuksien kanssa ja me lähdettiin kolmistaan kuljettamaan tätä tarinaa eteenpäin, eikä se ollut to dellakaan henkilökohtaisesta kulmasta tehty. – Ei me olla aina kaikesta samaa miel tä, mutta me ollaan myös sellaisia, että me vältellään kaikkia konflikteja viimei seen asti. – Siis mehän ollaan ihmisinä tosi eri laisia keskenämme ja nimenomaan sopi van erilaisia, Jenna toteaa. Markus ja Alluhan on tunteneet toi sensa ikuisuuden ja mä olen ollut tässä dynamiikassa mukana vasta muuta man vuoden, mutta me ollaan alusta alkaen huomattu että homma klikkaa, tykätään tehdä musaa yhdessä ja hei, ei sen tarvitse sen monimutkaisempaa olla! Stoned Statues on ehtinyt soittaa monenkokoisilla keikkalavoilla. ”Musta tuntuu, etä meidän matka on vasta alussa ja odotan tosi kovasti, että päästään testaamaan, mihin kaikkeen meistä kolmesta on.”. En keksi heti mitään sellaista, mitä me ei missään tapauksessa voitai si tehdä. Kommunikaatio kunnossa Stoned Statues vaikuttaa olevan ihan kaikessa todellinen ”match made in heaven”, eli keskenään persooniltaan kolmen erilaisen ihmisen summa, joi den kemiat ja musiikilliset kiinnostuk set vain sattuvat osumaan upeasti yk siin. – Se on tärkeä osa Stoned Statuesia, että ajatuksia pyöritellään yhdessä ja kaikki musiikki ja kaikki lyriikat ovat eräänlaista dialogia, jotka saavat sen lopullisen muotonsa juuri sen takia, että me kolme ollaan tämä trio, Allu sanoo. – Tärkeintä meille tulee olemaan jat kossakin se, että meidän musa kuulos taa meiltä kolmelta ja en näe mitään syytä, miksei näin kävisi, kun me ollaan löydetty jo muutaman vuoden aikana näin vapaasti oma soundimme, kitaristi lisää. Keskusteluyhteys löytyy trion välil tä jatkuvasti myös tekstien suhteen, oli kirjoittaja kuka tahansa. 40 SOUNDI SOUNDI PB Who Do You Think You Are on Jennan mukaan fiktiivisempi teksti, joka on silti peräisin erittäin synkästä paikasta. – Musta tuntuu että meidän matka on vasta alussa ja odotan tosi kovasti sitä, että me pä,ästään vielä testaa maan, mihin kaikkeen meistä kolmesta on, koska me ei vieläkään haluta rajoit taa itseämme mitenkään, Jenna sanoo. Siksi ihan kuten missä tahansa ihmissuhteissa, kommunikaation pitää olla myös bändissä kunnossa ja asioista täytyy myös oppia puhumaan suoraan
Internet on myös auttanut Neelyn mielestä välittämään jazzin juuria ja historiaa paremmin eteenpäin. Keikkakokoonpanossa vaikuttavat heidän lisäkseen saksofonisti ja kosketinsoittaja. Vaikka paljon tehtävää on vielä silläkin saralla, on internet tehnyt jazzista mahdollista monelle sellaiselle ihmisryhmälle, jolla ei olisi siihen muuten mitään kulttuurista suhdetta. Neely on tehnyt Youtubekanavalleen jo videon aiheesta, mutta tällä hetkellä kiertueet ovat hankalampia kuin koskaan aikaisemmin. – En tiedä, onko tähän mitään yksiselitteistä ratkaisua. ”Internet on tehnyt jazzin soittamisesta paljon helpommin ymmärrettävää ja samalla vähemmän elitististä ja suljettua.” SOUNDI 41. M o se s Fuusiojazzia internet-ajan kasvateille Jazzia, fuusiota ja elektronista musiikkia yhdistelevä Sungazer saapuu marraskuussa ensimmäiselle keikalleen Suomeen. Sungazerin ytimen muodostavat basisti Adam Neely ja rumpali Shawn Crowder. Kun mietin, mitä on tehtävissä, on selvää, että ei voi olla vain yhtä ratkaisua. Basisti näkeekin, että Youtuben ansiosta genre on saanut paljon nuoria uusia kuuntelijoita. Tavoitteena on yhdistää tätä päivää oleva internet-maailma Mahavishnu Orchestran ja Weather Reportin kaltaisten bändien taiteelliseen ilmaisuun. Miettikää, mitä haluatte soittaa, ja keskittykää siihen. – Keikallamme on paljon eri tahtilajeja, meemejä ja nettiviittauksia ja haluamme yleisön pitävän hauskaa, mutta samaan aikaan haluamme myös ilmaista musiikillisesti jotain syvempää. – Ihmisten on entistä helpompaa rakentaa henkilökohtainen suhde jazziin tavalla, joka ei olisi ennen ollut mahdollista. Taustalla on monia eri voimia musiikkibisneksen ulkopuolella koronan jälkeisessä maailmassa, joka tekee kiertämisestä hankalaa. – Kun menet musiikkikouluun, elät ympäristössä, jossa on paljon superlahjakkaita muusikoita, joilla ei kuitenkaan ole aikaa löytää sitä, mitä he haluavat todella ilmaista. Luonnollisesti nälkätaiteilijan rooli ja myytti eivät ole Neelyn ja bändikumppaniensa mieleen. Myös musiikin opetuksella on tässä rooli, mutta se on siirtynyt entistä globaalimmaksi netin avulla. Helsingin Korjaamolla esiintyvä bändi on useimmille parhaiten tuttu basistinsa Adam Neelyn Youtube-kanavalta, jolla hän käsittelee musiikkia monipuolisesti. Fuusiojazz-bändin lennättäminen Yhdysvalloista Suomeen rakentamaan jazz-siltoja ei kuitenkaan ole mitään halpaa puuhaa. – Internet on tehnyt jazzin soittamisesta paljon helpommin ymmärrettävää ja samalla vähemmän elitististä ja suljettua. Tasapaino niin kutsutun vakavan fuusiojazzin sekä internet-meemien ja -suosion välillä on toisinaan hankalaa. Neelyllä onkin antaa ohje kaikille musiikkia opiskeleville nuorille. – Myytin ylläpitäminen vahvistaa niin kutsutun hustling-kulttuurin pahoja puolia ja taiteilijoiden työn hyväksikäyttöä. Jazzilla on ollut hankaluuksia nousta parrasvaloihin sen jälkeen, kun muusikot alkoivat kokeilla entistä nopeampia tempoja, vaikeampia tahtilajeja ja avant-garde-tyylisiä sovituksia. Välillä jazz on nostanut päätään valtavirrassa, mutta vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana internet ja erityisesti Neelyn kaltaiset tubettajat ovat nostaneet genreä esille. Odotus siitä, että jazzmuusikon tai minkä tahansa taiteilijan kuuluisi kärsiä taiteensa eteen, on basistin mielestä vanhanaikainen ja vahingollinen. Teknisen jazzmusiikin soittamisessa on myös se uhka, että se inspiroi nuoria muusikoita keskittymään tekniikkaan musiikillisen ilmaisun kustannuksella. K u v a: Je an et te D . Minun neuvoni on, että liity yhteen bändiin ja pysy siinä mahdollisimman pitkään. Olen ollut onnekas saadessani olla osa tuota tarinaa, ja sitä on todella jännittävää seurata vierestä. Sen sijaan, että nousseet kulut kaadettaisiin fanien niskaan kalliimpien lippuhintojen muodossa, toivoo Neely kestävämpiä ratkaisuja ja tukea taiteelle ja kulttuurille laajemmin. Teksti: Samuel Järvinen A dam Neely haluaa nähdä Sungazerin jatkavan 1970-luvun fuusiojazzin perintöä
Johannes myöntää jännittäneensä aluksi sitä, mitä Tuurelle kehtaa ehdottaa biisinkirjoituksessa, mutta kehuu samantien Tuurea siitä, miten nopeasti hän loi kaksikosta tasavertaisen työparin. – Se biisi tuli varmaan kolmessa tunnissa ja me molemmat käveltiin koteihimme hämmentyneenä, että mitähän tässä juuri tapahtui, Tuure ihmettelee ylistäen samalla Johanneksen kykyjä äänittää heti ammattimaisen kuuloisia demoja samalla kun hän itse kykenee työhuoneella tallentamaan korkeintaan auttavasti jotain kuuntelukelpoista. – Kuumaa oli ihan alkuvaiheessa, levyäkään ei ollut tullut ja me pohdittiin sitä, että mikä tämä meidän juttu on. Yhtei sellä musiikkihiekka laatikolla sävel löy tyi kuitenkin todella nopeasti. Tuure harmittelee, ettei hän päässyt Kuumaa-biisileirille mukaan vuosia sitten, mutta asioita alkoi jälleen tapahtua vuonna 2019, kun kaksikon tiet jälleen kohtasivat.. Oliko kaksikolla parittaja. Tämä nousee heti pöydälle, kun kohtaamme iloisen laulunkirjoittajakaksikon kanssa syyskuisessa Helsingissä. Riemastuttavaa kipinäsuihkua Tämä mainittu ensikohtaaminen jäi molempien mieleen. Teksti: Aki Nuopponen Kuva: Markus Paajala Johannes Brothe rusta jännitti ryh tyä tekemään biisin tekoyhteistyötä pal jon kauemmin alalla olleen Tuure Kilpe läisen kanssa. 42 SOUNDI SOUNDI 43 Yhteisessä tajunnanvirrassa M iten tätä nykyä 53-vuotias Tuure Kilpeläinen ja 26-vuotias Johannes Brotherus löysivät toisensa. Marialla oli se visio, että meidän pitäisi Tuuren kanssa tavata, Johannes muistelee ja hymyilee perään leveästi huomatessaan, että tästä kaikesta on kulunut aikaa seitsemän vuotta. Kuumaa-yhtyeen Johannes Brotherus ei ole se todennäköisin säveltäjäkumppani, kun arvaillaan kaveria kirjoittamaan sooloalbumia Tuure Kilpeläiselle. – Tuure sanoi monta kertaa: ”Mä näen että sä ajattelet jotain tärkeää, joten sano vaan ääneen mitä ajattelet.” Se oli tosi pakotonta, jännittävää ja turvallisen tuntuista ja tiesin saman tien, että tässä on sitä jotain. Vai tapahtuiko tämä sattumalta jollakin backstagella. Onko laulajalauluntekijöille olemassa oma Tinder. Vähän kuin kaksi pikku jätkää, tai siis toinen vähän isompi jätkä naapurista pistettäisiin hiekkalaatikolle pienemmän kanssa, että leikkikää vähän aikaa yhdessä. Me oltiin vasta opettelemassa biisintekoa, kun me tavattiin Tuuren työhuoneella. – Huomasin heti sen, mikä tässä yhteisessä tekemisessä on ollut jännää, eli miten nopeasti me mentiin siihen biisintekemisen leikkiin ja siihen luovaan paikkaan. Mua jännitti aika tavalla, vaikka Tuure oli laittanut hienon meilin etukäteen, että nähdään ja katsotaan syntyykö jotain ”löysin rantein ja kirkkain otsin.” Tämä muistelo saa Tuuren repeämään nauruun samalla kun Johannes muistaa, että Kuumaa-yhtyeen Siks kai mä oon sun -single syntyi jo tuolla ensimmäisellä kohtaamisella, eikä yhteistyötä todellakaan tarvinnut pakottaa. – Se oli joskus silloin kun me oltiin Kuumaa-yhtyeen kanssa alkutaipaleella ja tehtiin aika paljon muiden biisinkirjoittajien kanssa kappaleita. Kummankin muusikon aiemmista tekemisistä irrottautuvan Sanat jää ilmaan -albumin soidessa ensimmäistä kertaa voi heti aistia, että tämän liiton oli tarkoituskin tapahtua. – Meillä oli kohtalon palveluksessa levy-yhtiön Marja Kokko (nykyisin Kaiku Entertainmentin johtaja), Tuure antaa kunniaa eteenpäin heti alkuun
– Johanneshan on umpimusikaalinen ihminen, jolla on mieletön melodia ja harmoniakorva, mistä muodostuu ainutlaatuinen estetiikantaju, joka on tosi lähellä mun sydäntä, Tuure kehuu. Koko tämä levy syn ”Musan tekeminen on parasta silloin, kun se jännittää vähän.”. Toisten kehuminen jos mikä on maailman ihanin asia, eikä Tuuren ja Johan neksen tapauksessa tarvitse pal joa yllyttää kumpaakaan jos haluaa kuulla, mistä luovista piirteistä molem mat toisissaan ihan erityisesti pitävät. 42 SOUNDI SOUNDI 43 – Tuossa kohtaa emme tainneet edes tietää, teemmekö biisejä teille vai mihin. Tämä ajatus oli saanut kipi nän, kun nuori biisinkirjoittaja näki Tuuren aiemmin Ruuskanen Railio klubin keikan. – Estetiikassa on kyse valinnoista joi ta tehdään. Syntyi haave, että jos johonkin Tuuren biisiin saisin tehdä vaikka edes jousisovituksen, niin olisin ikionnellinen. Session jälkeen Johannes ilmoitti rohkeasti, että hän itse voisi olla tuot taja, jos he alkavat tehdä Tuuren kans sa levyä. Johannes on todella tarkka ja pedantti, mutta tärkeää on myös se, että tuo pedanttius tulee vasta sen jäl keen, kun hän on luottanut intuitioon, jonka voimalla sitä musaa syntyy ihan valtavalla virralla. – Muhun teki suurimman vaikutuk sen Tuuressa se laskelmoinnin puute, kun tehdään musiikkia. Olipa kyse sitten pienestä soundista tai harmoniasta tai miten pi täisi laulaa. Tunnistettiin heti, että molemmat tykkää The Beatlesista ja David Bowiesta ja sellaisesta, jolloin me puhuttiin samaa musiikillista kieltä. – Musta tuntuu, että me ollaan Tuu ren kanssa tehty edellisessä elämässä yhdessä viisi tuplaalbumia musaa, koska me pystyttiin skippaamaan se tunnusteluosuus. – Mua kiehtoi se ulosanti, jossa Tuu ren tekstit ja laulu saivat vielä aiem paakin enemmän tilaa, kaikki sävelet soivat pitkään ja siinä oli sellaista luo vaa rauhaa. Silminnähden kiitollisesti vieressä lähes kiemurteleva Johannes hehkut taa, että voisi sanoa ihan samat sanat Tuuresta. Sitten syntyi Jos me kuollaan huomenna, joka on nyt albumin aloituskappale, ja siitä Johannes sanoi heti, että tämä kuulostaa sun eli mun biisiltä. – Siellä oli erikoiskokoonpano, jossa oli flyygeli, viulu ja Tuure siinä keskel lä, ja te soititte Karavaanin biisejä. Tuure luo luovan tilan, jossa kaikki on mahdollista. Haaveilin siis ihan vain yhdestä sovituksesta, ja ehkä yhdes tä biisistä. Ei se tekeminen, vaan se mitä voi syntyä. – Musan tekeminen kollaboraatio muodossa on parasta silloin, kun se jännittää vähän. Se joko toimii tai ei toimi. Ihan uudempaa musaa myöten. – Se on uskomattoman määrittämä tön energinen juttu, jonka vaistoaa kaikista pikkuasioista. Hän kehuu sitä täydellistä luottamusta ja Tuuren kykyä kuunnel la, jotka olivat läsnä alusta alkaen. Se on ihan sa manlainen ”meant to be” tai ”sielut kohtaavat” asia kuin missä tahansa ihmissuhteessa. Tuo on edelly tys sille, että itse pystyn ja rohkenen tarjota ajatuksia toiselle muusikolle
– Tuuren tekstit ruokkivat sitä soonisuutta ikään kuin niin, että minä yritän sisustaa huoneen, minkä keskellä Tuure seisoo ja hän saattaa sanoa, että sopi sikohan mulle erilaiset kengät tai että laita tuonne kehyksiin tällainen juliste, Johannes puolestaan kuvailee ja sanoo, että levyn jokainen kappale on jokin tietty paikka, aika ja tunne. – Mun edelliset musajuttuni ovat fiilistelleet ennemmin sellaista aikaa, joka on tapahtunut jo joitakin vuosikymmeniä sitten ja ensimmäiset soololevynikin olivat suurin piirtein vuoden 1972 estetiikkaa, kun olin vielä lapsi, Tuure kertoo. Musa synnytti tekstiä, teksti synnytti musaa ja keskityttiin paljon juuri tuohon musan ja kertojan vuorovaikutukseen. Juuri Pitkospuut-kappaleen instrumentaalisuuden kaltainen visuaalisuus on Tuuren mielestä tärkeä osa albumia. Miikka saattoi ihmetellä, että hän luuli niitä vahingoiksi, ja me iloittiin, että ei kun se on just se juttu. Se sai alkunsa siitä, kun kasasin studiolla aika muodottoman pitkän pätkän ”soivaa asiaa”, lähetin sen Tuurelle ja heitin vain, että tee tuolle jotain tai älä tee. ja sitten vielä vähän hiljempaa. – Siinä oli blackbird-henkistä kitaraa, naputusta ja ryhdikkyyttä, joka muutti muotoaan ihan levynteon loppumetreillä. – Yksi tärkeä asia levyllä on se, miten Johannes tuotti mun laulamistani ja äänenkäyttöäni, Tuure sanoo nostaessaan esille tärkeitä nyansseja siitä, miten paljon sävykkäämmin ja hiljempaa hän laulaa verrattuna Karavaani-levyihin. Välillä kävimme sellaisia keskusteluja, että miksi se yksi ihan tietty särinä tai pörinä on kadonnut sieltä. Levyllä ei ole sellaista jäsentynyttä kerrontaa, jossa asioita tapahtuu tai mitä jollekulle kävi. Monen kappaleen kohdalla huomattiin kokeilevamme, voiko tämän laulaa hiljempaa... Se on osoitus siitä, että vaikka kaksikko pitikin monesti kiinni niistä aavistuksenomaisista ensimmäisistä ideoista, saivat sävellykset tarpeen tullen myös elää. – Mun maskuliininen keskiääneni on aika tahnainen, kun taas nyt sävy paljon aistillisempi ja pehmeämpi, ihan kuin olisin löytänyt jonkinlaisen vanhan jazz-laulajan rentouden itsestäni, mikä kuuluu myös fraseerauksessa. Muttei perinteiseen tapaan. Lähetin sen jälleen Tuurelle samanlaisilla saatesanoilla, että tällainen tuli. Tein nopeasti sellaisen version, jossa oli kaksi pianoa stereokuvien laidoilla, laulua ja vokooderia. – Mulle tuli keskellä yötä jokin impulssi, soittelin pianoa himassa, sieltä löytyi jokin sointi ja aloin laulaa Tuuren tekstiä lennosta. Ensimmäiset demot, joita kaksikko esitteli levyyhtiölle, olivat niin kokeilevia fiilistelyjä, että kuuntelutilanteen muisteleminen saa Tuuren nauramaan ääneen, kun hänelle tulee mieleen levylle päätymätön Kirje-kappale. Esille nousee kappale nimeltään Kaunis jälki, joka päättää albumin. – Me ei haluttu levylle tasaista tapettia. – Meillä oli ehkä seitsemän biisisessiota mökeillä Johanneksen kanssa ja kaikki lähti aina siitä, että oli jokin biisiaihio, josta Johannes rakensi tosi nopeasti eräänlaisen atmosfäärisen maiseman, se inspiroi minua kirjoittamaan tosi nopeasti jotain siihen visuaaliseen paikkaan, ja tuo kaikki oli kuin kahden maailman yhdistymistä. Haluttiin päinvastoin vahvistaa kaikkia niitä lohkeamia, jotka olivat rakenteissa heti alussa. – Miksausvaiheessa mahtava Miikka Huttunen oli tosi avoin sille, että me haluttiin pitää levyn olemuksesta kiinni myös viimeistelyn läpi. Tuplattiin liukuja, laitettiin asioita kovemmalle, hiljennettiin toisia ja siksi moni biisi on niin onnistunut. Johannes hekottelee, että se jokin rasahdus tai särähdys saattoi olla juuri se tärkeä osa laulun kertojan mielenmaisemaa ja löytää itsekin levyltä paljon hetkiä, joissa aiemmin mainittu alkuperäinen ilotulitus elää isosti. – Me ei oltu missään vaiheessa tekemässä mitään genrealbumia, Johannes täydentää ja lisää, että on ollut vapauttavaa suojella kirjoitusvaihetta viimeiseen asti siltä, ettei kappaleiden suhteen mietitty, mitä musiikkia ne ovat. Tästä vapaudesta puhuessaan Tuure sinetöi albumilla vallitsevan hengen lopulta genreksi. – Myöhemmin oltiin Villa Vikanissa Karjaalla ja myöhään illalla Tuure sanoi, että se yksi mp3 oli aika hyvä, paina rec ja laita se soimaan. Mua viehättää se, että tämä albumi leijailee jossain hetken fiiliksissä, joista monet tuntuvat lähestulkoon unilta. Paikka, aika ja tunne Tuuren ja Johanneksen ikäero on kirjaimellisesti ”tuplat”, mutta musiikki yhdistää sukupolvia niin paljon, että Sanat jää ilmaan -albumi on estottomasti sulava yhdistelmä aistillisuutta, vanhan liiton ilmaisua ja moderneja tuulia. Tuure vastasi, että tämähän on aika mieletön. ”Ehkäpä tämä albumi on avaruusfolkia.”. 44 SOUNDI SOUNDI PB 44 SOUNDI tyi niin, että me kasattiin molemmat kainaloon nippu ilotulitteita, ajettiin metsään ja mökille, kasattiin ilotulitteet, sytytettiin sytytyslangat, pakitettiin ja katsottiin sitä riemastuttavaa kipinäsuihkua. Lauluntekijä hymyilee sille, miten paljon hän ja Johannes fiilistelivät keskenään yhtä lailla Elvistä, Bon Iveria kuin Billie Eilishiakin. Sitten sen päälle Tuure latoi sen runon kokonaisuudessaan ja siinä se vähän niin kuin oli. Tuure iloitsee, että albumi ei ole kiinni edes vain tässä hetkessä, vaan jopa hieman tulevaisuudessa. – Jos on olemassa sellainen oma genre kuin love metal, niin ehkäpä tämä albumi on sitten sellaista avaruusfolkia. – Me ei lähdetty tekemään sitä, että oli jokin demo joka äänitettiin mökillä ja sitten mennään studioon, missä äänitetään pianot ja viulut ja kaikki uudelleen, vaan monessa asiassa pysyttäydyttiin siinä alkuperäisessä versiossa. – Myös koko Kaihon Karavaanin konsepti oli omanlaistaan retroilua, kun taas nyt levyllä kuvaan astuu Johanneksen maisema-arkkitehtuuri, joka on tavallaan tässä päivässä ja siinä on silti mukana niitä tiettyjä, ikuisia elementtejä. – Se oli kuin loputon runo, jossa näpyteltiin jotain taustalla ja lafkan tyypit katsoivat meitä sellai sella ilmeellä, että okeeeeeei, mutta kyllä hekin aistivat sen potentiaalin, joka tässä kahden ihmisen tajunnan virrassa vallitsi. Unenomaiset fiilikset Tämä tajunnanvirta ja niistä muodostuneet kuvat saavat albumilla muodon, josta löytyy vaikuttavia maisemia, mutta sävellysten lopullinen kauneus piilee yksityiskohdissa samaan tapaan kuin tekstit keskittyvät merkittäviin hetkiin. Siellä on niin selkeitä paikkoja, värejä ja mielentiloja, että Tuure sai kirjoittaa tekstejä Johanneksen luomuksia vasten. – Levyllä on muutenkin paljon tilaa ja happea, eivätkä Tuuren laulut tai muutkaan asiat tule lujaa, vaan kaikki on todella lähellä kuulijaa, eikä hyökkää täysillä päälle ja juuri tämä antaa tilaa yksityiskohdille, Johannes lisää. – Jätettiin sellaiset analyysit ja singlejen valinnat levy-yhtiön väelle konttorin loisteputkien alle ja keskityttiin itse siihen inspiraatioon, josta syntyi vaikkapa Pitkospuut-niminen biisi
SWEATMASTER XYSMA MANSION . BAD SAUNA . KUOLEMANKELLO TEKSTI-TV 666 LÄHIÖBOTOX TRYER . INDIE ILTAMAT UTOPIA . TURKU November 2023 Edition Liput: utopiaclub.fi. la 18.11. KRISTIINA . Humalistonkatu 8 . TAMARA LUONTO pe 17.11
on BRHG:n nousujohteisen uran rohkein, kunnianhimoisin ja ennakkoluulottomin julkaisu. Muutenkin bändin nimi saattaa olla aiempaa herkemmin uusien kuulijoiden huulilla, kun se on solminut uusia kansainvälisiä kontakteja. Rumpali Jarkko Hyvösen kertomus toimii osuvana esimerkkinä Bloodred Hourglassin tavasta tehdä asioita vähän omalla tavallaan. Vai mitä muuta siitä pitäisi ajatella, kun linjaautollinen railakasta ryhmää lähtee demobändin keikalle monen sadan kilometrin päähän. Nyt on taivallettu jo hyvä tovi, mutta toivottavasti kilsoja on vielä paljon jäljellä! Ajan kanssa Kun pandemia sulki maailman alkuvuodesta 2020, se oli tyly isku myös Bloodred Hourglassille, ja esimerkiksi Täysi-ikäistä savolaista hulluutta Vuonna 2005 Mikkelissä perustettu Bloodred Hourglass on saapunut täysiikäisyyden porteille, ja savolaiskuusikko juhlistaa merkkipäivää kuudennella studioalbumillaan. – Ehkä savolainen hulluus on vaikuttanut siihenkin, ettei me olla tajuttu laittaa pillejä pussiin, nauraa Hyvönen. -albumilla kuullaan yllättäviäkin kokeiluja. BRHG:ta on puskenut eteenpäin esimerkiksi se, että me on aina katsottu vähän kauemmas horisonttiin ja pyritty tekemään suunnitelmia pidemmälle ajalle. K u v a: To b ia s Su tt er. Bloodred Hourglass ei ole halunnut toistaa samaa linjaa vuodesta toiseen, vaan uudella How's The Heart. How’s The Heart. – Vakavammin sanoen: jos metaforia miettii, niin me ei aikoinaan lähdetty rynnimään satasen sprinttiä vaan tiedostettiin se, että edessä on pikemminkin hidastempoinen maraton, ja matkaa pitää tehdä kärsivällisesti askel kerrallaan. – Monen bändin innostus tuntuu syystä tai toisesta sakkaavan jossain vaiheessa, mutta meidän into ei ole koskaan laantunut. Meille on ollut aina selvää se, että hevihommissa on turha odottaa nopeita lottovoittoja, hymähtää kitaristi Lauri Silvonen. Tällä tempauksella todistettiin stadilaisille ainakin se, että savolaiset ovat kiitettävän hullua porukkaa. Mikä parasta, tämä omintakeinen ahkerointi on kantanut kiistämätöntä hedelmää, ja melodisen death metalin laveassa maailmassa operoivan Bloodred Hourglassin tähti onkin ollut nousussa pian kahdenkymmenen vuoden ajan. 46 SOUNDI SOUNDI 47 Teksti: Timo Isoaho –K un Bloodred Hourglassilla oli aikoinaan ensimmäinen Helsingin-keikka, me järjestettiin sinne bussikuljetus Mikkelistä
Niin kyseinen brittiyhtye kuin vaikkapa In Flames ovat tehneet tahoillaan ennakkoluulotonta työtä, ja sellainenhan tunnetusti ärsyttää puritaanisimpia hevipiirejä. Mutta onko tämä kaksikko osoittanut omalla tekemisellään Bloodred Hourglassille, ettei kokeiluja kannata karttaa. – Ihan loppuun asti ei kuitenkaan murehdita, sillä levyn päättävä nimibiisi on ”positiivinen high note”. Nenosen varsinaiseksi korvaajaksi tullut Lahdenkauppi sai nimittäin seuraa myös Eero Silvosesta. – Eräs ihminen kysyi taannoin tuon kysymyksen Jaredilta. Jos rundit olisivat pyörineet koko ajan täydellä teholla, me oltaisiin varmasti oltu jonkin asteisessa kusessa aikataulujen kanssa, Hyvönen miettii. Kappaleeseen ei tullut lainkaan kitarasooloa vaan oletetulla soolopaikalla onkin lauluja synavetoinen väliosa. Hienoja stooreja Otetaanpa sitten aasinsilta mainitusta Bring Me The Horizonista. Toki myös kitarat räyhäävät entiseen malliin, mutta ne on tällä kerralla miksattu taustalle. – Kun asia tuli sitten ilmi, totta kai me puntaroitiin asiaa monelta kantilta. Mietittiin erilaisia vaihtoehtoja, ja päätettiin sitten pyytää veljeni Eero mukaan Your Highness -sessioihin, niin tuotannolliselle kuin sävellykselliselle puolelle. Molemmat yhtyeet ovat hienoja stooreja siitä, että bändi voi uusiutua radikaalistikin, menettämättä silti kosketusta omiin juuriin, sanoo Hyvönen. Kiteeläisillä ei toki ole lausahdukseen patenttia, mutta kiinnostaa tietenkin kuulla, miten Bloodred Hourglass päätyi samaan lopputulokseen. Mutta loppujen lopuksi ajateltiin, että eiköhän maailmaan mahdu kaksi How’s The Heartia, lisää Silvonen. – Toki hienoja esimerkkejä löytyy lähempääkin. Vaikutusvaltaistenkin taustavoimien työ helpottuu huomattavasti, kun heidän käsiinsä ojennetaan mahdollisimman moniin lukkoihin sopivia avaimia. Että vaikka onkin ollut hemmetin vaikeaa, niin sydän ei ole silti lakannut lyömästä. Kun päätettiin julkaista How’s The Heart. – Varmasti. – Kun Your Highness oli sitten purkissa, alettiin kuvata musavideoita. – Saatiin manageridiili Till Dawn They Count -yhtiöltä, jonka muita yhtyeitä ovat esimerkiksi Nightwish, Sonata Arctica ja Beast In Black. Kun tutut asiat kääntää päälaelleen, lopputulos saattaa olla hyvinkin tuoreen kuuloinen. Positiivisuudesta puheen ollen, Bloodred Hourglass on ehdokkaana ”vuoden positiivisin mikkeliläinen” -äänestyksessä. Esiin täytyy nostaa myös Nightwish, sillä yhtyeen Human :II: Nature -albumilta (2020) löytyy kappale How’s The Heart. He ovat myös tehneet monia rohkeita ratkaisuja niin musiikillisten kuin ulkomusiikillisten – Sakara Records ja niin edelleen – asioiden äärellä vuosien varrella, lisää Silvonen. Kun valmisteltiin Your Highnessia, sinne päätyi monenlaisia kokeiluja, ja nyt mentiin samalla polulle vielä pidemmälle. Kyllähän herraa kiinnosti! Jatkumoa kokeiluille Jos Bloodred Hourglassin metallimaraton onkin tähän mennessä edennyt tasai sen tappavaa vauhtia, nyt käsillä tuntuu olevan jonkinlainen kirivaihe. Samalla kun bändin uusiksi mennyt kokoonpano on löytänyt hieman uudenlaisen musiikillisen uoman, yhtyeen taustalle on ilmestynyt väkeviä puskutraktoreita. – Antti toimi pääsäveltäjänä yhtyeen uran alusta asti, mutta Godsend-albumin (2019) jälkeen hän päätti siirtyä sivuun. tarkoittaa Bloodred Hourglassin tapauksessa. – Kun alettiin kirjoittaa How’s The Heartia, ensimmäiseksi syntyi biisi Of Course I Still Love You. Euroopan-keikkojen myyjäksi taas tuli isossa liigassa painiva Contra Promotion, rumpali kertoo. – Godsend kelpasi jengille varsin hyvin, ja me toki tiedostettiin, että seuraavan levyn täytyy olla todella, todella tasokas – Antin lähdöstä huolimatta. Läppä lentää todella kiitettävästi. – How’s The Heart. Esimerkiksi Mokoma on ollut minulle kova juttu Kurimuksesta ja Tämän maailman ruhtinaan hovista lähtien. Eero on musiikillisesti älyttömän lahjakas tyyppi, ja hänen työpanoksensa sitten ylittikin kaikkien odotukset, Silvonen nyökkää. ”Biiseissä kanavoidaan ulos negatiivisia juttuja, mutta tyyppeinä me ollaan hyvinkin elämänmyönteisiä.”. Onneksi meidän nahka on jo sen verran paksu, ettei kaikenlaisen huutelun takia jaksa pahoittaa mieltä. – Kun sävellyssavotta jatkui, pöydälle ilmestyi esimerkiksi The Sun Still In Me. – Koronasurkeudessa oli meidän kannalta yksi hyvä puoli: saatiin tehdä Your Highness -studioalbumi ajan kanssa, ilman minkäänlaista kiirettä. Se taas on vanhaa tuttua BRHG:ta eli isoihin kitaramelodioihin pohjautuvaa melodista death metalia. Jo esille tullut pitkä juoksu on kuitenkin pitkä juoksu, ja tänä päivänä tuo virusten täyttämä aikakausi näyttäytyy Bloodred Hourglassin kohdalla aivan erilaisessa valossa. Bloodred Hourglass vastaa tähän huutoon kaivamalla työkalupakistaan vastustamattoman tiirikan: nimittäin uuden How’s The Heart. Että jos nappaa, niin huomenna olisi kuvauksia. – Biiseissä kanavoidaan ulos negatiivisia juttuja, mutta tyyppeinähän me ollaan hyvinkin positiivisia ja elämänmyönteisiä. Syksyllä 2021 ilmestynyt Your Highness on äärimmäisen tärkeä palanen Bloodred Hourglassin tarinassa. on monin tavoin jatkumoa edelliselle levylle. Se oli kova paikka, mutta onneksi saatiin tilalle älyttömän taitava Joni Lahdenkauppi, sanoo Silvonen. Syntikka on usein taustalla hevibiiseissä, mutta The Sun Still In Men pääosassa on EDM-henkinen synamelodia. 46 SOUNDI SOUNDI 47 hartaasti odotettu Euroopan-kiertue kaatui rytisten. – Jos puhutaan vielä vähän singlevalinnoista, niin mehän julkaistiin ennakkopalana myös biisi The End We Start From. Edellisenä iltana ennen ekoja videosessioita laitettiin Eerolle viestiä, että kiinnostaisiko muuten liittyä bändin viralliseksi jäseneksi. Esimerkiksi Josesta (Moilanen, basso) on kehittynyt ihan hillitön synthwave-velho, hymyilee Silvonen. Ja kun kitaraosaston ovi kerran narahti, lähes samalla aukaisulla sisään asteli kaksi miestä. Uuden albumin kokeilevin ja suoraviivaisin teos on silti nimikappale How’s The Heart?. myös singlenä, tiedostettiin toki se, että luvassa on kaikenlaisia kommentteja näppäimistösoturien suunnalta. Siitä se lähti. Kaikkien näiden ”synapuheiden” jälkeen lienee paikallaan painottaa myös sitä, että uusista tuulista huolimatta Bloodred Hourglass kuulostaa edelleen täysin itseltään. Mitä How’s The Heart. Saapa nyt sitten nähdä, miten äänestyksessä käy, nauraa Hyvönen. -studioalbumin. Luovuudelle tulee paljon uutta tilaa, kun kaikkia biisejä ei rakenneta perinteisellä tavalla. Uuden levyn tekstimaailmassa puhutaan sydänsuruista, ja siellä käydään läpi menetyksen ja surun erilaisia vaiheita, kuvailee rumpali. – En tiedä mitä se kertoo minusta, mutta kun Jaredi (Koukonen, laulu) esitteli idean meille, en ollut kuullut Nightwishin How’s The Heartista mitään, naurahtaa Hyvönen. Aikaisempia kokeilevampi albumi nimittäin todisti niin yhtyeelle kuin faneillekin sen, ettei taistelu kaipaa yhtä miestä – yhtään väheksymättä Antti Nenosen giganttista kontribuutiota aiemmille levyille. – Se on varsin erilainen BRHG-biisi, ja siinä saattaa kuulla esimerkiksi Bring Me The Horizon -vaikutteita
Olin paikalla.. SOUNDI 49 K u v a: To m i P al sa K u v a: To m i P al sa Arppa-duo 19.9.2023 MOSEBACKE-TERASSI, TUKHOLMA, RUOTSI Klassisen Södra teater nin tiluksilla sijaitsee hulppea terassi esiinty mislavoineen. Popeda / Pate Mustajärvi 2.9.2023 RATINAN STADION, TAMPERE Pate Mustajärvi astui pois Popedan kyydistä Ratinan stadionilla jär jestetyn jäähyväis konsertin päätteeksi. Ensimmäi sen il lan teemana oli Rock på finska, eli Krune gård esitti bän deineen tuoreen suomenkieli sen albuminsa Nokia & Ericsson. Arppaduo avasi illan ja voitti tuk holmalaisten sydämet puolelleen upealla musiikillaan. Markus Krunegård oli kiinnitetty esiintymään terassille neljäksi peräkkäiseksi illaksi. Maailman valloitus voi alkaa. Palsa esittää > Näillä sivuilla valokuvaaja Tomi Palsa ja hänen kutsumansa kuukauden kuvaajavieras esittelevät osaamistaan
Olivier Thiery 28.7.2023 MEIDÄN FESTIVAALI, JOKELAN TIILITEHDAS Tässä kuvassa konsertti paikan rosoisuus tuo oman lisänsä Olivier Thieryn vaikuttavaan tulkintaan Mieczyslaw Weinbergin sonaatista soolokontrabas solle. Uudet konserttimil jööt inspiroivat aina ja Tiili tehdas Jokelassa on kesäi sin pieni helmi. Seinät ovat harvat ja pinnat krouvit, kaukana tylsistä mustista laatikoista. Seurasin kenraalin, mutta yllätyin silti kun esi tyksessä Butterfly sinkautti konfetit ilmaan. K u v a: M aa ri t K y tö h ar ju K u v a: M aa ri t K y tö h ar ju. Inspiroiva kuvauspaikka ja kuvauk sellinen basisti. Onneksi olen oppinut refleksin, että aina kun jotain yllättävää tapahtuu, paina laukaisinta ja mieti vasta sen jälkeen, että mitä nyt. 50 SOUNDI Palsa esittää Kuukauden kuvaajavieras: Maarit Kytöharju > Marjukka Tepponen (Butterfly) 23.7.2023 KRAPIN PAJA, TUUSULA Kolmen Festivaalin yhteis tilauksena syntynyt oop pera Trapped Butterfly esi tettiin Meidän Festivaalilla viime kesänä. Pelkistetyt lavaelementit, kekseliäs puvustus ja dramaattinen valaistus sekä tulkkien kasvoilta kuvastuvat suuret tunteet, oikea valokuvaajan unelma. Lopputulos oli todella enemmän kuin osiensa summa
Oliko se jazzia. Ajattelin kutsua kylään alan parhaan tekijän, jo kauan sitten käsitteeksi muodostuneen Maarit Kytöharjun. Vesku – jazzmies -konsertti | 22.8.2023 | VIAPORI JAZZ, SUOMENLINNA, HELSINKI Tässä kuvassa on informaation maksimaalinen tiivistymä! Selviää, että Viapori Jazzin konsertit järjestetään upeassa vanhassa leipomon viljavarastossa holvikaarien alla, että Taneli Pyysalon kekseliäs valoja visumaisema aateloi arkkitehtuurin, että konsertti on loppuunmyyty ja tilassa on anniskelua. Kytöharju on kuvaajana erityisen näkemyksellinen ja ihmisenä innostava ja avulias.” – TOMI PALSA LUE MAA RIT KYT ÖHA RJU N KUV AAJ AES ITTE LY: soun di.fi /jut ut Antti Holma 24.8.2023 | VIAPORI JAZZ, SUOMENLINNA, HELSINKI Moni leuka putosi rintaan, kun Viapori Jazzin yllätyskonsertissa (liput myyty loppuun sokkona) Antti Holma paljastui suuren luokan jazz-crooneriksi. Varsinkin ranskankieliset tulkinnat soljuivat silkkipukuiselta tähdeltä vastustamattoman pehmeästi. Sillä ei ollut väliä, sillä viulun, sellon ja klarinetin yhdistelmä tuotti innovatiivista ja vaikuttavaa tunnelmaa, joka vei retkelle jonnekin oman mielen perukoille. Halusin kuvia klassisen musiikin ja jazzin maailmasta. K u v a: M aa ri t K y tö h ar ju K u v a: M aa ri t K y tö h ar ju K u v a: M aa ri t K y tö h ar ju K u v a: M aa ri t K y tö h ar ju. La Litanie des Cimes | 18.9.2023 | MALMITALO, HELSINKI Ranskalainen trio La Litanie des Cimes soitti intensiivisen konsertin. Hieno show ja keskimääräistä sujuvammat välispiikit. Bonuksena raahausjäljet lavamatossa. Niukka valaistus, kuten niin usein, mutta otin talteen hetken, jossa bändin yhteys toisiinsa ja yleisöön oli vahva. Dalia Stasevska | 7.9.2023 | SIBELIUS-TALO, LAHTI Kun kapellimestari Dalia Stasevska johti Sibeliuksen Finlandian Lahti Sinfonian edessä melkein viimeisillään raskaana nuorena naisena hurjalla draivilla, tunsin vahvasti että haluan todellakin asua tässä maassa missä naisen paikka on esimerkiksi sinfoniaorkesterin edessä, vahvana, näkyvänä ja arvostettuna. SOUNDI 51 ”Halusin palstalle vaihtelua. Koko bändi on kuvassa (ei aina helppoa), muusikot (vasemmalta lukien Lenni-Kalle Taipale, Pope Puolitaival, Osmo Ikonen, Jukat Eskola ja Perko, Kalle Torniainen sekä Marzi Nyman) soittamassa Vesa-Matti Loirin lempimusaa, jazzia
45-minuuttinen, dynaaminen, kauniisti muotoiltu ja puhutteleva albumi vie kuulijan mukaansa, mutta kyseenalaistaa ja stimuloi rikkomalla jazzin rajoja kokeillen jatkuvasti uusia ääniä ja ideoita sekä sinne tänne vaeltelevia melodioita. Eräs Euroopan omaperäisimmistä jazz-innovaattoreista on löytänyt ainutlaatuisen oman äänensä ja yhdistelee vaivattomasti perinteisiä ja moderneja jazzin ja nykyklassisen elementtejä kiehtovan ja uskaltavan, mielenkiintoisen ja alati kehittyvän soundin luomiseksi. Kaikkia mukaan lukien valtavan rekisterin omaavaa Pohjolaa itseään – yhdistää intohimo ja sitoutuminen taiteeseensa. Tuloksena on poikkeuksellisen ekspressiivinen sekä voimakas jazz-albumi, joka kumpuaa ennen kaikkea Pohjolan omaleimaisesta ulosannista: vakuuttavasta tulkinnasta, intensiiivisestä improvisaatiosta sekä ennakkoluulottomasta luovuudesta. Pohjola on kasannut levylleen todellisen unelmaryhmän. Vaikutteissa voi kuulla viitteitä niin rockkuin nykyaikaiseen populaarimusiikkiinkin. Levyn nimi viittaa mielen ylikuormittumiseen ja sen synnyttämään levottomuuteen. Kun mieltä painaa liiallinen stressi, kaikki tuntuu kaoottiselta. LINDA SÖDERHOLM HHHH ”Kappaleilla Pohjola on pyrkinyt kohtaamaan oman apinamielensä ja tervehtimään sitä ystävällisesti musiikkinsa kautta.” K u v a: Jo ri G rö n ro o s. Pää on täynnä epäilystä omasta riittävyydestä, kelvollisuudesta ja kyvystä. Ja vaikka Verneri Pohjolan musiikki on erityisen rikasta, on hänellä myös poikkeuksellinen kyky luoda sovituksia, jotka sitovat bändin yhteen lähes saumattomasti. Mutta Monkey Mind tuo mukanaan myös uudenlaista keveyttä. K otimaisen jazzin kärkinimiin kuuluva tähtitrumpetisti Verneri Pohjola julkaisee uudenkin albuminsa Monkey Mind kiinnostaviin uusiin jazz-julkaisuihin keskittyvällä brittiläisellä levy-yhtiöllä Edition Recordsilla. Monkey Mindin myötä Verneri Pohjola vahvistaa asemiaan yhtenä sukupolvensa lahjakkaimmista eurooppalaisista jazz-muusikoista. Albumi on tehty yhteistyössä tunnettujen eurooppalaisten huippumuusikoiden, tanskalaisen basistin Jasper Hoibyn, brittiläisen pianistin Kit Downesin sekä rumpali Olavi Louhivuoren ja kosketinsoittaja Tuomo Prättälän kanssa, jonka kanssa albumi on myös tuotettu. Ajan myötä hänen sävellystensä dramaturgia on sekä rikastunut että pelkistynyt. Monkey Mind on Verneri Pohjolan tyylille uskollisesti täynnä tunnetta ja mahtipontista ilmaisua, energistä ja raakaa ilmaisuvoimaa. Yhteenkuuluvassa ryhmässä jokainen saa äänensä kuuluviin, mutta kukaan ei varasta show’ta. Pohjola on säveltänyt uusia kappaleita riippumatta siitä, ovatko ne riittävän jazzia. Kappaleilla Pohjola on pyrkinyt kohtaamaan oman apinamielensä ja tervehtimään sitä ystävällisesti musiikkinsa kautta. Levyarviot > Toimittanut: Antti Luukkanen 52 SOUNDI O Verneri Pohjola Monkey Mind Edition Teeman vaarana olisi tietysti voinut olla sekasorto ja epäjärjestys, mutta Pohjola onnistuu pitämään paketin kasassa
Paljon kiinnostavampi The Land Is Inhospitable And So Are We on silloin, kun se käsittelee rakkauden, luopumisen ja hyväksymisen symmetriaa. Levyhyllyyn ?. Monet kappaleista soivat folkimmin ja raaemmin. LASSI LINNOLA HHHH Jonathan Wilson Eat The Worm BMG Olemme harvinaisen äärellä! Hehkutettu amerikkalainen muusikko-tuottaja on saanut sysäyksen taiteelliseen uudelleenorientaatioon kuuntelemalla Suomessa tuotettua rocklevyä. Yhtälö myös toimii: maltillisesti käytetyt dynamiikkavaihtelut paisuttavat äänenkuvaa juuri oikeilla hetkillä, kuten Starin finaali ja Bug Like An Angelin kertosäe osoittavat. Mies on tuottajana ja sointimaailmojen luojana orgaanis-psykedeelisen korvakarkin kuningas, ehkä kovin maailmassa. Roskiin K u v a: E b ru Y il d iz Mitski The Land Is Inhospitable And So Are We Dead Oceans Kun rakkaudesta luopuu, mihin se katoaa – ja mitä jää jäljelle. PEKKA LAINE HHHH K u v a: A n d re a N ak h la. SOUNDI 53 ????. Soittimeen ??. Lokerointi on väsynyt: amerikkalaisen unelman kuolema on umpifetisoitu ja -koluttu aihe, jota on turha enää tonkia. Yllättävien leikkausten ansiosta Wilson kuulostaa psykedeelisemmältä kuin aiemmilla levyillään, joissa haetaan hallitusti massiivista värit päälle -efektiä. Star puolestaan rinnastaa jo karanneen rakkauden yhä kauemmas kiitävään tähteen, jonka katkeransuloisen loisteen voi yötaivaalta vielä valovuosienkin päästä tavoittaa. Siksi Buffalo Replaced on tekstinsä puolesta notkahdus laadussa, vaikka sävellyksenä kappale onkin mainio. 33-vuotiaan Mitskin harteille on kovasti viritelty seuraavan Suuren Amerikkalaisen Laulunkirjoittajan viittaa, ja taisipa artisti itsekin kutsua uutuuttaan ”amerikkalaisimmaksi työkseen”. Kansantarujen perinteistä ammentava The Deal kertoo varoittavan tarinan särkevästä sielustaan luopuvasta kertojasta, joka saa vastalahjaksi tyhjän, ihmistä muistuttavan häkin. Aivan kuten Jim Pembroke! Korkeimman asteen retrotemput hallitseva multi-instrumentalisti-studionero Wilson on talossa, mutta hän ei johda puhetta. Myös entisaikojen harmoniasekoilut loistavat poissaolollaan – lukuun ottamatta levotonta When Memories Snow -huuruilua. Kunnes jossakin rainan puolivälin paikkeilla alkaisi tapahtua. Wilsonin yhteydessä viljeltyjä Pink Floyd -vertauksia käyttäen: kuohkeasta Gilmour-Waters-estetiikasta on otettu monta askelta psyyke horjuen outoja kuviaan maalaavan Syd Barrettin suuntaan. Lopputuloksena on arvaamaton, ajoin ärsyttävä, mutta ehdottoman rakastettava musiikillinen vedenpaisumus. Lauluja lyriikkavetoisuus tuo Wilsonin musiikkiin kiinnostavia jännitteitä ja kontrasteja. Sen pitää antaa tulla luokseen. Tuska tulee hyväksyä, ellei halua jäädä sen vangiksi. Aluksi jokin yksityiskohta värjäytyisi purppuraan ja lopulta valkokangas pamahtaisi pariksi kymmeneksi sekunniksi täyteen technicolour-loistoon. Ja tähän kysymykseen riisutun folkin ja americanan sävyissä kulkeva albumi myös vastaa, omalla hiljaisella tavallaan. Musiikin parametrit on painotettu nyt toisin, mistä seuraa järkyttävä havainto. Tämän albumin arkkitehti on eksentrinen lauluntekijä ja surrealistinen tarinankertoja. Sydämeen ???. Jos ne olisivat elokuvia, näkisimme rakeisen 16 millimetrin mustavalkomaailman. Nyt Wilson malttaa. Keskityn ensimmäistä kertaa kuuntelemaan sitä, mistä Jonathan laulaa. Ja kun päätöskappale I Love Me After Youn hidas crescendo päättyy, koittaa vihdoin vapautuminen. Wilson törmäsi Jim Pembroken vuonna 1972 julkaistuun Hot Thumbs O’Riley: Wicked Ivory -albumiin ja rakastui sen pähkähulluun huumoriin ja rautaiseen mutta ilmeisen epäkaupalliseen meininkiin. Oli korkea aika, sillä Wilsonin lähihistorian, popkulttuurin ja americanan aaveita ja kuvasirpaleita vilisevät houreunet ovat kiehtovia. Tähän kysymykseen voi Mitsuki Laycockin eli Mitskin seitsemännen albumin The Land Is Inhospitable And So Are We kiteyttää. Sisäänpäin kääntynyttä levyä ei kannata lähestyä rynnien. John Lennonin ja Frank Zappan omituinen eurooppalainen mutaatio ei välitä pätkääkään, vaan antaa mennä! Kun avauslaulu Marzipan alkaa rönsyillä elegantista pianointrosta kuulijan ympärille avautuvaksi freskoksi, Pembrokelta saatu rohkaisupotku alkaa näyttäytyä varsin merkittävältä impulssilta. Mitskin aiempaan tuotantoon peilaten uusi albumi on helpoista koukuista riisuttu kokonaisuus, joka luottaa hillittyjen sovitusten ja välillä jopa tragikoomisen vereslihalla kirjoitettujen sanoitusten yhteispeliin. Ei lähdetä torille, mutta otetaan kaikki ilo irti siitä, kuinka uskottavalta Jonathan Wilsonin itse kertoma taustatarina Eat The Worm -levyn hahmottumisesta tuntuu. Divariin
Kappaleet eivät ole huonoja, mutta ne tuntuvat juoksevan ohi ehkä hieman liian nopeasti ja päästävän kuuntelijan jopa liiankin helpolla. Ärsyttävästi duurissa lallattava kappale on Start Me Upin kaukainen ja köykäinen serkku, jonka poljennossa ei ole rollarimaista romuluisuutta nimeksikään. PEKKA LAINE HHH K u v a: H en ri Sa lo n en K u v a: Te em u A n d re as. Levyn rokimpi laita jytisee, muttei se saa elämän nesteitä virtaamaan kehossa. Nenäliinaan ei kannata tarttua ennen nimikappaletta, sillä bändin rehellisyys ja avoimuus on jotain hyvin harvinaista ja koskettavaa. Uskon myös lämpeäväni alkupään suoraviivaisemmille raidoille ajan kanssa. Sen kymmenen kappaletta kukin lainaavat aikaisemmilta albumeilta, ja levy viliseekin viittauksia menneisyyteen niin soundivalikoimiltaan, sanoituksiltaan kuin sävellystyyleiltäänkin. Ensimmäinen singlejulkaisu Angry osoitti, että nykymuotoinen Stones on huterimmillaan yrittäessään rokata. God bless Charlie Watts ja hänen muistonsa. Yhtyeen kymmenes albumi X on levy, jolla bändi harjoittaa tietoista itsereflektiota. Jaggerin laulu ei jätä mitään lisättävää ja viimeksi mainitussa numerossa kuullaan nimekkään vierailijakaartin vahvin esitys. Vuoden 2021 albumi Novus Ordo Mundi liikkui synkän zeitgeistin aalloissa heijastellen tekijöidensä mielentilaa, joka sai jopa Antti Hyyrysen pohtimaan erokirjeen jättämistä. Poltergeistin kertosäe sinetöi paketin tuomalla kyyneleet silmiin tavalla, joka on samaan aikaan katarttinen ja energisoiva. Depending On Youn, Dreamy Skiesin ja Sweet Sound Of Heavenin balladiviritys on koskettava ja syvä. 54 SOUNDI Levyarviot > ...hysterian, kyynisyyden ja tylyn ironian kolmiossa... Nyt Mick on Stones-galleriassa se, joka on lähimpänä huippukuntoaan. Laulunteon laadusta voidaan armeliaasti todeta, että nokkelasti Itä-Lontoon katuslangilla nimetty levy ei sisällä yhtään todella kovaa Stones-kipaletta. SAMUEL JÄRVINEN HHHH The Rolling Stones Hackney Diamonds Polydor Mick Jagger vangitsee huomion Hackney Diamondsin soidessa ensi kerran luureissa. Pakko myöntää: Jagger on tämän levyn tärkein kantava rakenne. Myös Lemin lahja Suomen metallimusiikille Stam1na kärsi joutuessaan tyhjentämään keikkakalenterinsa. Stam1na X Sakara Koronavuodet eivät kohdelleet ketään hyvin kulttuurialankin vaipuessa ahdinkoon. Kun Hackney Diamonds asettuu verkkaisempaan moodiin, levystä kuoriutuu esiin vakuuttava puoli. Levyn aloituskolmikko on tyylipuhdasta Stam1naa. Huteruus tarkoittaa paradoksaalisesti tässä yhteydessä kaikenlaisen huojunnan ja toikkaroinnin puutetta. Tähän asti albumi tuntuu aivan liian turvalliselta, aivan liian helpolta. Hieman Meshuggahin hengessä groovaava Blivet iskee lyriikoidensa puolesta suoraan tajuntaan, ja kertosäkeessä kylmät väreet tanssivat ihon läpi kuin sähkölataus. Iloisena poikkeamana Live By The Sword, jossa vierailee basisti Bill Wyman. Hän ei missään nimessä ole koskaan ollut suosikkirollarini, ei aina edes mitalisijoilla bändin sisäisessä kiehtovuusrankingissa. Olen itkenyt bändin musiikille viimeksi SLK-albumin (2014) kohdalla, ja ylpeänä kerron kyyneleiden puhdistaneen poskiani myös tämän albumin viiden viimeisen kappaleen ajan. Itse epäilen, että huippupakattua modernia rockia tursuavalla ansioluettelolla siunattu tuottaja Andrew Watt on halunnut saada papparaiset kuulostamaan tanakalta ja voimakkaalta, massiiviselta. On kiva, että Paul McCartney ja Elton John vierailevat levyllä, mutta Lady Gagan gospel-tykitys Sir Mickin rinnalla nostaa kylmät väreet iholle. Paikoin maailmanhistorian hienoimpiin sähkökitarayhtyeisiin lukeutuvan kokoonpanon kitaratkin soljuvat epäilyttävän sutjakkaasti. The Rolling Stones onkin hengissä ihan oikeasti. Stones-albumien klassinen perusdramaturgia kiepsahtaa ikään kuin ympäri. Jotain kuitenkin tapahtuu albumin puoliväliin päästessä. Täältä katsomosta on helppo huudella teorioita yhtyeen yllättävän suoraviivaisesti lanaavasta ilmeestä. X on albumi, joka saa hatun nousemaan päästä. Onneksi kyseinen sähköposti jäi lähettämättä. Nyky-Stones on epäilyttävän ryhdikäs ja normaali. Esimerkiksi Vereen piirretty viivan tajuaa hitainkin viittaavan Raja-albumiin (2008), kun taas Utopia voisi hyvin olla Viimeinen Atlantis -albumin (2010) ylijäämäkappale. Aikanaan loistavien rokkien mausteena soineet rauhallisemmat palat ovat nyt se pihvi. Liuta kelvollisia ralleja on saatu kasaan ja se riittää uran tässä vaiheessa. Varsinkin Muistipalatsi tuntuu tietyllä tapaa lähes karikatyyriseltä versiolta bändistä, vaikka sen kertosäe onkin nerokkaasti rakennettu. Tuskin ehdin toipua edellisestä, kun Monoliitti saa nuo samat väreilyt jälleen vavisuttamaan kehoa hämmennyksen vallassa. Papatuslaulua, kitaravingutuksia, drop-vireistä louhimista ja kipakkaa punk-komppia massiivisten vokaalikuorojen koristaessa niitä
PERTTI OJALA HHHH Public Image Ltd End Of World PIL Official John Lydon ei tee helpoksi PIL:in diggailua. Painostavuutta ja vakavuutta löytyy niin soundeista ja sävellyksistä kuin myös sanoituksista. Mun vaari paneutuu artistin sukuhistoriaan ja edustaa tarinankerronnan terävintä kärkeä. Rokaten tieni meen -levyllä merkkipäiviin osallistuu nykyisen The Boys -kokoonpanon lisäksi iso joukko bändin vanhoja jäseniä ja muita avustavia muusikoita. Levyllä lauluntekijä pohtii suuria teemoja, kuten omaa raittiuttaan, sukuhistoriaansa sekä rakkautta ja kuolemaa. Varsinainen nihilismin riemuvoitto! Being Stupid Again kuulostaa häkellyttävästi Sleaford Modsilta, paitsi tekstiltään, jossa Lydon lyttää ärsyttävästi kaikenlaista perinteistä idealismia siinä kuin nykypäivän cancelointia, kun taas LFCF dissaa vanhat Pistols-kaverit, jotka jättivät hänet bändistä tehdyn sarjan ulkopuolelle. Heti kakkosbiisi Heaven Hanged on mielenkiintoisesti kahtia jaettu kolkkavan väijymisen ja räiskyvämmän bändisoiton kesken. Suurieleisellä, konehöysteisellä tomikomppailulinjalla ja isokätisemmällä mäiskeellä tuodaan vielä lisää näkökulmia kokonaisuuteen. JUSSI NIEMI HHH Jussi & The Boys Rokaten tieni meen Emsalö Jussi Raittinen vietti syyskuista 80-vuotispäiväänsä juhlakonsertilla ja julkaisemalla keväällä 60 vuotta täyttävän The Boys -yhtyeensä kanssa uuden albumin. Levyn biisit ovat tyypilliseen tapaan pääosin käännöstai muutoin lainamateriaalia, sillä omassa luomisessaan Raittinen on profiloitunut pikemminkin taitavana sanoittajana kuin säveltäjänä. Musiikillisesti bändi ei ole lainkaan hullummassa vedossa ja Lydon messuaa entiseen malliin hysterian, kyynisyyden ja tylyn ironian kolmiossa. Siinä missä edellislevy Smile Less (2021) oli jopa hankalasti hahmotettavissa ankaran säröisen kolkkeen ja kylmäsävyisen goottirockin ristiaallokossa, linjakkaampi We Must Leave You vaanii ja ryömii tajuntaan kuin vaivihkaa. Killing Jokea ja Godfleshiä sekoittavalla konegoottiotteella käynnistyvä albumi kallistuu kuitenkin myös bändisoiton puolelle. Domestic Silencen mykkyys painostaa, Merry Widow intoutuu liki psykedeliseen loppurutistukseen ja Look Away lähestyy akustista folkia. Edellisestä Kari Tapiiri -levystä onkin tullut kuluneeksi lähes kymmenen vuotta, eikä levyntekoprosessi oletettavasti ole ollut aivan yhtä helppo kuin edeltäjiensä. Syvän henkilökohtaisissa ja rehellisissä sanoituksissa ja tarinoissa piileekin levyn isoin anti. ARTTURI SIROMAA HHH Throat We Must Leave You Svart Jos nyt ei tyystin ole paattia kurssilta käännetty, niin ainakin Throatin laiva seilaa nyt aiempaa selkeämmin dramaattisen post-punkin aluevesillä. Kuin koronasta muistuttaen nimetty Losing My Sense Of Taste tuo yhtyeen otteisiin uudenlaista painavuutta Hynden harmitellessa vanhojen suosikkiensa väsyneisyyttä. Tunnustuksellisuutta on ilmassa paljon ja kolmas levy viekin kuulijansa syvälle tekijän pään sisälle. Yhtyeellä on toinen jalka vahvasti power metalissa, mikä kuuluu melodisuutena, kosketinja orkesteriosuuksina, mahtipontisuutena, pääosin korkealta ja kovaa liitävissä lauluissa ja genrelle ominaisina sovitusratkaisuina varsinkin rumpuosastolla. Tarjolla on syvään viiltäviä melodioita, suuria tunteita ja massiivista soundia orkestraatioineen. Bändin tuorein albumi on pohjavireeltään varsin tummasävyinen ja metallinen, jopa synkeä. Ja jos Jussi Raittisen äänessä onkin vuosikymmenten tuomaa kulumaa, niin rock ’n’ rollja kantrisydämensä sykkii yhä täynnä lämpöä. Kokonaisuutena Bleed Out kuulostaa monin paikoin jo valmiiksi tutulta. Let The Sun Come In yllättää optimismin puuskassaan ja halussaan purkaa kaikkein perustavanlaatuisimman myytin: ”They even say that we must die, I don’t believe it, that’s a lie”. Strange ylistää persoonallisen ritualistisesti luontoa. On vaikea niellä, että ainainen altavastaajien äänitorvi kannattaa brexitiä ja Trumpia! Toisaalta hänen horjumaton tapansa hoitaa vuosikaupalla keväällä Alzheimeriin kuollutta vaimoaan kertoo ex-Rottenin perimmäisistä arvoista ihan muuta. Hyvinekin puolineen End Of World on ristiriitaisuudessaan hankala kokonaisuus. Rokaten tieni meen on Jussi Raittisen juuria kiteyttävä ja uralleen luonteenomainen albumi. PERTTI OJALA HHH Within Temptation Bleed Out Force Music Hollantilainen Within Temptation on tasapainoillut melkein kolmekymmentä vuotta popin ja metallin rajaaidalla välillä keinahdellen enemmän kevyemmälle ja välillä raskaammalle puolelle. MARKO SÄYNEKOSKI HHH Kari Tapiiri Maailma täynnä ihmeitä Helmi Levyt En polta enää crack-kokaiinia, aloittaa Kari Tapiiri kolmannen levynsä. Toinen jalka on kuitenkin vahvasti perinteisemmän heavy metalin puolella, minkä johdosta poweriin usein liittyvä kornius ja juustoisuus loistavat poissaolollaan. Levyllä kä. Eikä yhtye pitäydy pelkästään popin ja metallin maaperällä. Rosoisena melurock-operaationa tiedetty turkulaisyhtye on toki flirttaillut ihan vakavalla mielellä moisen kanssa jo aiemminkin, mutta nyt suunta on selkeä, ja hyvä niin. Selkeimmin power metal -vaikutteet paistavat läpi suoraviivaisessa Interstellarissa, muuten tyylit sekoittuvat keskenään saumattomasti ja sulavasti. Vaikka kappalemateriaali ei edusta sinällään bändin parhaimmistoa, sovituksiin on panostettu ja tunnelmaa on kasvatettu monenkirjavilla pikkujutuilla, joiden teho toimii. R.E.M.:n Shiny Happy Peoplen kitarakoukkua lainaava biisi sisältää myös jotain osin toiveajatteluunkin viittaavaa: ”We don’t have to get fat, we don’t have to get old”. Intensiivisenä hivelevä laulunsa elää jälleen kruununa bändin vahvan ja sävykkään soiton yllä. Within Temptationin musiikissa kaiken kruunaa edelleen den Adelin ääni. Leppoisasti käyvälle americanalle ja kantrille omaa sävyä tuo räppituottajana tunnetun Pianomiehen eli Antti Salimäen läsnäolo. Throatin kehityskaari on päätynyt erikoiseen tilaan, jossa yhtye on mainiosti kotonaan. Hate For Sale (2020) esitteli kitaristi James Walbournen Hynden biisintekijäparina. Hawaii taas päättää levyn hellästi liplattavana hyvästinä ja oodina Nora-vaimolle. Jäntevän jyrkkä, stevealbinimainen ote ja tummien tuntemusten viileä tulkinta kohtaavat toimivasti vahvojen melodioiden johdolla. Rokaten tieni meen -albumin matka Elvis Presleyn vuonna 1956 Paralyzedina levyttämästä Melkein halvaannuin -avauksesta Esa Elorannan jäähyväistunnelmaiseen ja jousineen Jimmy Webb -klassikoista muistuttavaan Ehkä muistat minut -balladiin on pitkä ja antoisa. Kontrastia on, mutta juuri sopivasti. Biiseissä on runsaasti tarttumapintaa, mutta se Suuren Kokemuksen tunne jää kokematta suuresta ja massiivisesta äänimaisemasta huolimatta. Muutamin paikoin voi aistia bändin käyneen haistelemassa fiiliksiä jopa EDM:n puolelta, mikä kuuluu läpi varsin hienovaraisesti, sillä tuskinpa yhtye haluaa pelästyttää fanejaan ainakaan pahasti. Rock ’n’ roll sellaisena kuin se 50-luvulla syntyi ja kantrimusiikki sen rinnalla ovat säilyneet Raittisen muusikkouden perustana. Taiten äänitetty akustinen kitara luo kappaleille varman pohjan, jota konerummut ja synasuhistelut täydentävät omaperäisellä tavalla. Nainen näyttää parhaimmillaan ladanneen suorituksensa täyteen tunnetta, jonka antaumuksellisuus on helppo aistia. Ei End Of World mitenkään nouse loistavan Metal Boxin (1979) tasolle, mutta kyllä se massasta erottuu klaustrofobisella post-punkillaan. Tanssilattiallakin toimiva pala on kuin industriaalidiscoa hc-mentaliteetilla. Jos pisteitä voisi antaa myös elämäntyöstä, niin Rokaten tieni meen -albumin saldo olisi täydet viisi tähteä. Sikäli joukko on aina ollut omaperäinen, että Sharon den Adelin lauluääni ja bändin murjoma metallinen murina on loihtinut varsin erikoisen kontrastin, jolle toki on jäljittelijöitäkin löytynyt. KIMMO K. Levyn paras veto on dystooppisen uhkaavasti mutta ripeästi jyskyttävä Car Chase, joka ripittää vanhainkoteja asukin vinkkelistä. Radioheadin Jonny Greenwoodin jousisovitus täydentää albumin lopuksi ikävää, katumusta ja jäähyväisiä tihkuvan pianoballadin I Think About You Daily. SOUNDI 55 The Pretenders Relentless Parlophone The Pretendersin studioalbumiluvun tusinaan nostavalla Relentlessillä Chrissie Hynde on säälimätön etenkin itseään kohtaan tilittäessään 72-vuotiaan naisen auktoriteetilla osin kipeitäkin asioita. Penge avaa albumin uhkaavana synkällä kertomuksella viikinkien ryöstöretkestä, josta pappi pelastaa lapset salaiseen paikkaan vain hyväksikäyttääkseen heitä. Koko komeuden kruunaa Antony Parviainen, joka on aina ollut laulajana todellinen voimanpesä eikä miehen tulkinnasta tälläkään kertaa puutu voimaa, sävyjä ja karismaa. KOSKINEN HHHH Psychework Spark Of Hope Ranka Kotimainen metalliryhmä on edennyt kolmanteen pitkäsoittoonsa. Levyn soundimaailma on yksinkertainen, mutta kantava. Valtteri Laurell Pöyhönen tuo omaa jazz-sävyään kappaleisiin ja etenkin Kerro mitä sä meinaat kutoo niin hiphop-taustan, folk-akkarin ja jazz-torven hienosti yhteen. Relentlessillä Walbourne on vakuuttava molemmissa rooleissaan
Siinä kaksi hyvää asiaa levystä kotiin kirjoitettavaksi. Erinomaisten Beg To Differin (1990) ja Cleansingin (1994) jäljiltä Prongilta kuitenkin odottaa tavanomaista metallibändiä enemmän. 56 SOUNDI 56 SOUNDI Of Mice & Men Tether Sharptone Metalcore on se raskaan musiikin genre, jolla on vihaajiensa mielikuvissa harvinaisen selkeä maine teflonpintaisena ja tyhjänä alaviremöyrintänä. Nämä kaikki ovat vuonna 2023 olemassa olevia sanoja, ja siksi ne sanotaan. Yhtyeen uuden jäsenen Tomi Aholaisen laulama Onhan se ääretöntä sentään avautuu ihan hienoon U2-kertosäkeeseen. VESA SILTANEN HHHH Pojat Nämä ajat Hiljaiset Levyt Ramopunkin popmelodioiden ja katurockin yhdistelmä on säilyttänyt oikeissa käsissä ajattoman tuoreutensa ja nuorekkuutensa. Väkevä kokonaisuus, jonka luulisi löytävän laajemmankin kuulijakunnan ulkomaita myöten. Tommy Victor on selvästi pettynyt maailmanmenoon ja sananvapauden katoamiseen, mutta levyn sanoitukset ovat niin varovaisen epämääräiset, että tuntuu kuin Prong olisi todellisuudessa lievästi hampaitaan kirskutellen tyytynyt status quoon. Olisi paljon parempi, jos Of Mice & Men tekisi tavalla tai toisella äärimmäisen ärsyttävää ja läskiksi vedettyä metalcorea, sillä se herättäisi edes fiiliksiä. Tätä naljailua kuulee viljeltävän jopa genren kovimmista bändeistä. Nyt Miljoonasateen jätkät ovat yli 60-vuotiaita. On vain tuhti kitararutina, Mosshartin narkoottinen laulu ja historiakaipuuta: Warhol, Reed, Blondie, Calen tuottama Stooges ja hieman yllättäen Lennon. Jos haluatte tietää miltä Tether kuulostaa, kuvitelkaa kaikki metalcoreelementit. Setäisämpääkin voisi olla. NUUTTI HEISKALA HHH Jalen Ngonda Come Around And Love Me Daptone Daptone-perheen uusimman jäsenen Jalen Ngondan musiikki edustaa levymerkin ydinosaamista – karismaattisen keulahahmon esittämää live-instrumentein soitettua aitoa soul-funkia, joka puhuttelee varmasti kaikkia sukupolvia genren puristeja myöten. Eniten hämmentää runsas autotune: se yritetään perustella efektiksi, mutta samalla tuntuu, että sillä yritetään aidosti korjailla solistin virettä. Kuin näkisit jonkun huutavan päin näköäsi, eikä mitään silti kuulu. ASKO ALANEN HHHH K u v a: A n tt i H aa p io. Amerikkalainen Of Mice & Men on bändi, jonka kohdalla tuo stereotypia pitää aidosti paikkansa. Niihin odotuksiin State Of Emergency ei yllä. Nimiraidalla taasen riimitellään autotuneen marinoidusti ”sohvan syliin huurtumisesta, suoratoistoon juurtumisesta”. Autenttisessa musiikissa kuuluvat vaikutteet 60ja 70-luvun perinteestä ja sen juuret ovat genren kunnioitettujen pioneerien tuotannoissa, joskaan voimasitellään perinteisiä teemoja, kuten sotaa (Kiova on selkeä kunnianosoitus Ukrainalle), mutta myös toivoa ja rakkautta. Se on aina pyrkinyt jollain tapaa kytkemään itsensä aikaan. Saumat repsottavat. JONI KLING HH Miljoonasade Ohita intro Sateen ääni Miljoonasade on aina ollut popbändi. Nykyisin Lontoossa vaikuttava amerikkalainen artisti yhdistelee klassisen Motownin, modernin soulin, funkin ja R&B:n soundeja. Tether on jo bändin kahdeksas albumi, mutta yhtyeen meuhkaaminen ei tunnu kerta kaikkiaan yhtään miltään. Tiivis ilmaisu ei valitettavasti ulotu omaan kuratointiin: kolmen minuutin biisi kuulostaa tällä levyllä kestävän ikuisesti. Salo vain havainnoi. Sävellyksellisesti kappaleissa tapahtuu vähän. Pitää kai ajatella kohdeyleisöä: toki me nuorisolaiset höröttelemme boomereiden pakinoiville kömpelöyksille siitä maailmasta, jossa heidät on syrjäytetty. Odotukset käyvät vain osittain toteen. Mammonan totinen kasaaminen saa huomautuksensa (Kultaa, timantteja, orkideoita), samoin pahanilmanlintuja suosiva media (Kertokaa myös hyvät uutiset) ja loppupisteeksi riekutaan estottomalla riemunihilismillä, että Kaikki on perseestä paitsi mä. Tee-se-itse -taiteen tekoon rohkaisevan laulun Kirjoita runo, maalaa taulu kipakkaa kitarointia taustoittavat hillityn modernit kosketinsoundit. Steve Evettsin (Sepultura) tuottaman levyn soundit ovat erinomaiset, ja Breaking Pointin ja Non-Existencen kaltaiset biisit yhdistelevät vaivattomasti raskaita riffejä ja tarttuvia kertosäkeitä. Pelkistäminen on johtanut siihen, että duo on ikuisesti jumiutunut yhteen aikakauteen, yhteen kaupunkiin, yhteen poptaide-estetiikkaan. LA Hex ja 103 ovat kappaleita, joissa viitteet onnistuvat viihdyttämään. Alavireisiä riffejä, huutolaulettuja säkeistöjä, melodisia kertosäkeitä, kuulaita synamattoja ja sinne tänne ripoteltuja elektronisempia efektejä. Kun huonot uutiset ollaan saatu alta pois, voidaan keskittyä siihen, että State Of Emergencyn biisit ovat sävellyksellisesti ja soitollisesti parasta Prongia aikoihin. Alison Mosshartin lauluääni on vavahduttava, Jamie Hincen missä vain tunnistettava kitarasoundi musertava. Tosin tamperelaistuneiden Karhulan poikien uusin pitkäsoitto tunnustaa ikääntymisensä vilpittömän rennosti sellaisissa kipaleissa kuin Jonnee haahuilee tai Vanhat miehet soittaa bluesia – sanoituksissa, mutta ei vaivattomasti rullaavissa riffeissä, sävelkuluissa ja iskevissä kertseissä. Kitaroiden rullaus on tottuneen skarppia ja on hauska huomata, miten Eddie & The Hot Rodsin repäiseviä kitarasooloja aikoinaan vieroksuneet punk-pojat tempaisevat täyspitkiä ja hallitun tiukkoja sooloja biisien vankennukseksi. Ja eksyksissä nykyajassa. Joskus tämä on onnistunut: 1990-luvulla se julkaisi cd-romeja ja järjesti erikoisia keikkatempauksia. Mutta kun biisit ovat heikkoja ja tuotanto halpaa. Levyarviot > 56 SOUNDI Levyarviot > 56 SOUNDI Levyarviot > ...mammonan totinen kasaaminen saa huomautuksensa... Heikki Salo reflektoi varmasti ikäistensä, edes viitteellisesti ”nuorekkaiden” tuntoja. Albumi vain soi ja on, mutta sillä ei ole mitään vaikutusta mihinkään. Fikkarin kiilalla Heikki Salo parahtaa kuin tykin suusta, ettei ole ”kivaa olla oman elämänsä dronemies”. Jos State Of Emergency ei ole varsinainen protestilevy, tuntuu sen nopeatempoinen thrashin, New York hardcoren ja punkin yhdistelmä myös enemmän itsetuntoisen rennolta kuin vihaiselta. Tetherilla kuulette tätä 38 minuutin verran ilman, että muistatte levyn jälkeen yhdestäkään riffistä tai melodiasta yhtään mitään. MIKAEL MATTILA HH Prong State Of Emergency SPV Levyn nimestä ja kansitaiteen silmät sidottuna television edessä seisovasta miehestä voisi olettaa Prongin uutuuden tarjoavan vihaista poliittista protestimusiikkia. Tether sen sijaan onnistuu olemaan täysin steriiliä ääntä. AKI NUOPPONEN H The Kills God Games Domino The Killsin formaattina on aina ollut tiivistäminen ja lyhykäisyys. Postiosoitteeksi aloitusraidan mukaisesti New York. Kun bändi muuten muistetaan äärimmäisestä 00-luvun cooliudestaan ja minimalistisesta estetiikantajustaan, niin kertovaa on, että tällä kertaa kansikuvakin voisi olla Dylanin kristityltä kaudelta peräisin. Onpa levyllä myös biisi Rakkauden outlet, jossa mainitaan sanat ”pop up” ja ”DIY”. Arkielämän tapahtumien ja mietelmien seassa yhteiskunnan kriittisiä pisteitä tökitään hillityllä kriittisyydellä. Kills on polaroidkuva (No Wow, 2005), sarjakuvaruutu (Midnight Boom, 2008) tai postikortti (God Games), johon mahtuu hyvin niukasti tekstiä. Eipä siinä. Kaiken kaikkiaan Nämä ajat ovat Pojille taasen sangen otolliset
Kingin ja Robert Johnsonin kaltaisten blues-legendojen biiseistä ja kolme uutta sävellystä. Otsikkonsa ja kannessa nauravien lasten lisäksi myönteisyydestä kielii levyn parhaisiin lauluihin lukeutuvan Shinbonen blueslyriikan kliseet nujertavat avausrivit ”Woke up this morning, my God I felt happy”. NUUTTI HEISKALA HHH Olivia Rodrigo Guts Geffen 20-vuotias ex-Disneytähti on vallannut angloamerikkalaisen pop-ilmatilan. Vaikuttaa, että Stonella Baroness on halunnut ottaa etäisyyttä muun maailman odotuksiin. Jo Baronessin ensimmäisestä pitkäsoitosta Red Albumista (2007) asti bändiä ollaan hypetetty ja nostettu lehdistössä kuin niin ikään georgialaista Mastodonia. Nykyaika pilkahtaa balladeissa, jotka tosin ovat toisintoja Taylor Swiftin touhuista The National -ukkojen kanssa. Häntä pidetään popvisionäärinä ja palkitaan runsailla arvosanoilla. Siispä Guts on täynnä Avril Lavignen karkkipunkia ja huutosakkilauluja suoraan nollarin teinidraamoista (AllAmerican Bitch, Get Him Back). Ja soittaahan Omnivortex kyllä osaa, se käy tässä maailmanluokan vihmonnassa kiistatta selväksi. Ja sentään kärkihitti Vampire on viitseliäs sävellys. Debyytillä nimenomaan sävykkäämpi ja leijailevampi ilmaisu piti levyn monimuotoisen mielenkiintoisena ja hengittävänä. Jesus Is Bored palaa 16-vuotiaan Taylorin maailmaan Lou Reedin Walk On The Wild Siden lailla askeltaen. Saa tämänkin tahtiin sängyssä piehtaroida, kun ihastus on jättänyt ”luettu”-tilaan. Ylimitoitetut odotukset varjostivat bändin kehitystä pari ensimmäistä levyä, mutta Yellow & Greeniin (2012) mennessä niitä alettiin lunastaa. Jump For Joylla Pohjois-Carolinasta tuleva Hiss Golden Messenger lisää folkista ja kantrista kumpuavaan americanaansa annokset soulia ja Little Featin pehmeän grooven sukuista paikoin hyvinkin funkya syvyyttä. Lisäksi levylle on jäänyt vähän liikaa puoliksi keitettyjä ideoita. Blues Deluxe Vol.2:n konsepti on sama kuin edeltäjänsä. Ei siis ehkä tule yllätyksenä, että monitahoinen ja seikkailullinen albumi on myös Baronessin tähän mennessä vähiten kohesiivinen. Subjektiivisten mieltymysten ja henkilökohtaisen vastaanottokyvyn suhteen yhtyeen tyylintarkistus on kuitenkin epätoivottu. Joe Bonamassa on tämän hetken parhaita sähkökitaristeja, jos ei jopa kaikkein paras. Miehen soitto on uutuudella alkuperäistä Blues Deluxeakin itsevarmempaa. Alun perin yli puoli vuosisataa sitten äänitetyt biisit eivät 2020-luvulla aina tunnu kovin ajankohtaisilta, jonka takia uusia blues-levyjä vaivaa joskus pastissimaisuuden tunne. Bonamassan ilmiömäinen soitto kuitenkin tempaa mukaansa ja levyn kuluessa biisien alkuperää tai relevanssia ajattelee vähemmän ja vähemmän. Kesti hetken ennen kuin tajusin aakkostetun Walkmanin ehtineen b:hen ja Baronessin Purpleen (2015). Kai se joitakin huvittaa, kun Tiktok-nuori diggaa 90-luvun kitarasurinaa. Vuosipäivän kunniaksi Bonamassa on nyt äänittänyt levylle jatko-osan. Ja ovathan Bobby Parkerin ja Albert Kingin kaltaiset artistit syystä klassikoita. Samalla se tuntuu vain pintaestetiikalta. MC Taylorin oudon iloista tunnetta välittävällä Shinbonella voi kuulla myöhempien aikojen Fleetwood Macin raikkautta ja Womack & Womack -duon Teardropsin vetävyyttä. Kontekstistaan irrotettuna Baroness teki suuremman vaikutuksen kuin koskaan ennen. Äärimmäistä meno on joka tapauksessa. ...omat virheet raastavia ja pojat tyhmiä... Jälki on vauhdikasta, raastavaa ja kieltämättä vakuuttavaa. Levy sisältää kahdeksan blues-klassikkoa ja kaksi uutta sävellystä. Levyarviot > 58 SOUNDI kasääninen laulaja ei kopioi tai imitoi, vaan kuulostaa tuoreelta ja tuo sielukkaaseen musiikkiin virkistävää uutuutta. Raakaa tunnetta sekä eleganssia huokuvan äänensä puolesta Jalen Ngonda on kuin 2000-luvun Marvin Gaye. Ysärilläkin käydään: Pretty Isn’t Prettyn riffi on Smashing Pumpkinsia ja Bad Idea Rightin kitaravonkuna lienee viittaus Rodrigon suosikkiin Rage Against The Machineen. MIKAEL MATTILA HH Hiss Golden Messenger Jump For Joy Merge MC Taylorin johtaman Hiss Golden Messengerin runsaan kymmenen studioalbumin tuotannossa Jump For Joy tuntuu syntyneen useita aiempia levyjä positiivisemmissa tunnelmissa. Tuotanto on taattua Daptone-laatua nerokkaine sovituksineen, asianmukaisine torvilinjoineen ja tarttuvine melodiakoukkuineen. Tikkausta ja mättöä on selkeä valtaosa, jopa niin runsaasti, että blastaaminen käy tylsäksi, oli kuinka hyvin vedettyä tahansa. LINDA SÖDERHOLM HHHH Joe Bonamassa Blues Deluxe Vol. Levy sisälsi covereita B.B. Kaikesta henkii soul-mestarin coolius. Lisäksi analoginen nauhoitussoundi sopii Ngondalle paremmin kuin hyvin. Jokaisen kitaristin pitäisi kuulla se. 2 Provogue Joe Bonamassan läpimurtolevystä Blues Deluxe on nyt 20 vuotta. Ansiona on aikaan ennen syntymäänsä taannehtiva musiikki, joka saa ajattelemaan kirjallisuuskriitikko Fredric Jamesonin sanoja 1980-luvulta: kulttuurituotanto postmodernina aikana muuttuu enenevästi pastissiksi ja kierrätykseksi uuden luonnin sijaan. Jump For Joyn optimismi soi kuin vastaiskuna viime aikojen ahdistukselle ja kaoottisuudelle. Circulatella sävyjä on kyllä edelleen, mutta edeltäjäänsä niukemmin ja huomattavasti pienemmin kontrastein. NUUTTI HEISKALA HHHH Baroness Stone Abraxan Hymns Pari viikkoa sitten kuuntelin pitkällä lennolla Antwoodia ja nukahdin. Linjaus äärimetallisemman suunnan ottamisesta on kunnioitettava, mutta samalla sen voi nähdä myös yhtyeen vahvuuksiksi miellettävien ominaisuuksien valitettavana hylkäämisenä. Silti: Tunteet ovat suuria, omat virheet raastavia ja pojat tyhmiä. Kun taas heräsin, kuului kuulokkeista erinomaista, täysin ajattoman kuuloista ja täysin 70-luvun parhaiden rinnalla seisovaa rock-musiikkia. Onhan ysäri muutenkin ”in”. KOSKINEN HHH K u v a: A d am K en n ed y. Levy äänitettiin studion sijaan bändin vuokraamassa Airbnb:ssä ilman tuottajaa. Miten konservatiivista. Levyn alkaessa versiolla Bobby ”Blue” Blandin Twenty-Four Hour Bluesista ensivaikutelma tuntuukin vähän retroilulta. Joka sukupolvi kokee samat angstinsa. Levyn päättävä alkuperäisbiisi Is It Safe To Go Home on ehkä Bonamassan hienoin äänitys tähän mennessä. Paikoin, kuten esimerkiksi Last Wordilla ja Shinella, Baroness kuitenkin loistaa omaan jäljittelemättömään tapaansa. Jos debyytin kohdalla määreenä oli tekninen ja melodinenkin death metal, nyt jälki kallistuu ilmiasultaan myös teknisen black metalin puolelle. Haikeudestaan huolimatta hyvään oloon mahtuu myös melodiallaan ja akustisvoittoisella toteutuksellaan 70-luvun laulaja-lauluntekijä-buumia myötäilevä My Old Friends, jolla MC Taylor muistelee vuosien mittaan harvenneita ja aikoinaan itsestäänselvinä pitämiään ystäviä. PERTTI OJALA HHHH Omnivortex Circulate Inverse Jo on maailmanlopun tykittelyä! Diagrams Of Consciousness -debyytillään (2020) vakuuttanut helsinkiläisbändi nostaa kakkoslevylleen kierroksia ja kiristää ruuvia. KIMMO K
Pienimuotoisissakin esityksissä on paljon ilmaa ja tilaa. Ei Fannies tietenkään yhden biisinikkarin bändi ole, mutta kappalemateriaalin laadussa on nyt dyykattu selkeästi. Ilmaisusta välittyvät rauha ja varmuus. Kouraisevat, mieleenpainuvat, sydämeen uppoavat simppelit sävelkulut, jotka nousevat liitämään tuttujen sointukiertojen ylle. Isn’t It Now’lla yllättää ensinnäkin se, että yhtyeelle ominainen hyperaktiivinen sähläys on antanut tilaa raukeammille tunnelmille. Ja nuo melodiat, aaahhh… Ei kun hetkinen: missä ovat melodiat. Spine on tutkimusmatka Bruunin muuttuneeseen elämään, ja tavallaan se on enemmän Amalie Bruunkuin Myrkur-albumi, jos asiat haluaa erottaa toisistaan. Genies Open kuulostaa Levyarviot > ...karheaa engelskan ääntämystä... Spine kun ei ole metallia, tai mihinkään muuhunkaan genreen sidottua musiikkia, vaan kaunista ja rajatonta mielenmaisemaa luojansa sydämestä. Jää kieltä osaavien huoleksi pohtia, kuinka tarkkaan Palonen sitä käyttää. Helisevät ja hellästi rämisevät kitarat ja samettiset lauluharmoniat punoutuvat toisiinsa mukavaksi torkkupeitoksi. Thomas Ignatius Thomas Ignatius Palatsi Tuomas Palonen kanavoi sisäistä Dead Can Danceaan, mutta mittakaavalla ”hissukseen vanhempien vintillä”. Niitä ei ole. Lauluissa ei ole tarpeeksi melodista liikettä tai tarttuvuutta. Spinella vallitseekin kaikkeen Myrkurin aiemmin säveltämän musiikin sijaan viattoman toiveikas ja maailmaa ihaileva tunnelma. Albumin keskiössä on melkein 20-minuuttinen Defeat, upea psykedeelinen oodi sinnikkyydelle ja toiveikkuudelle. Ensin mainittu tuo mieleen jotkut Circlen syntikka-ajot, jälkimmäinen on taasen jylhää messua kivihallissa ennen kuin seikkailupelin loppuvastus käy kimppuun. Spinen lauluissa tarkastellaan elämää ja maailmaa ammollaan olevin viattomin silmin, mihin Bruunia innosti hänen melko tarkalleen neljä vuotta sitten syntynyt esikoispoikansa. Tyylikäs tulkinta ei pelasta tilannetta. PEKKA LAINE HH Animal Collective Isn’t It Now. In germine -kappaleessa on taasen hieman trendikkään japanilais-ambientin soundisävyjä. Siltikin on selvää, ettei konsepti tällaisenaan kanna yhtä levyä pidemmälle. Sen takia albumia onkin helppoa suositella tutkittavaksi kenelle tahansa. Domino Älä oleta! Se tuntuu olevan ainoa ohjenuora, kun kyseessä on Animal Collective. Otsikoita, jotka saattaa yleissivistykselläkin oivaltaa. Nämä laulut ovatkin suurien maisemakuvien sijaan yksittäisiin asioihin syvästi keskittyviä kuvia. MIKAEL MATTILA HHH Teenage Fanclub Nothing Lasts Forever PeMa Harasin mielessäni vastaan, kun Teenage Fanclub -kaverit ympärillä julistivat Gerard Loven vuonna 2018 tapahtuneen eron tekevän bändiin parantumattoman kolhun. On ihan hauskaa, että tällainen on tehty. Nothing Lasts Forever kuulostaa täysipainoiselta tekeleeltä, jos sitä kuuntelee taustalla, keskittymättä. Rytmikoneet ja -samplet on korvattu akustisilla rummuilla, jotka soivat luonnollisesti groovaten. Tästä lienee vastuussa osaltaan tuottaja Russell Elevado, jonka orgaanisuutta painottavat tuotannot (D’Angelo, The Roots, Kamasi Washington) ovat yleensä sijoittuneet hiphop-soul-jazz-akselille. Jos Magic: The Gathering, Runescape tai dungeon synth -mikrogenre viehättävät, niin sitten ehkä tämäkin. Siis: levyllinen keskiaikahenkistä musiikkia primitiivisillä syntikoilla ja muutamilla kielihelähdyksillä – ja vieläpä latinaksi. Kokenut bändi pystyy helposti suoltamaan autopilotilla kvasimelodisuutta, jota syntyy esimerkiksi lonkalta hyräilemällä helpon harmonian päälle. Kappaleissa on ainakin roimasti luottoa omaan visioon. Myrkur Spine Relapse Amalie ”Myrkur” Bruunin ainoa kirjoittamaton sääntö saa jatkoa Spine-albumilla, kun aiemmin urallaan indie poppia, goottimetallia, black metalia ja folkia säveltänyt tanskalainen valloittaa sävellyksillään jälleen uusia ääriä. Soundi on vanha tuttu. Levyn starttaava suoraviivaisesti renkuttava Foreign Land vielä rullailee, mutta sen jälkeen laskeudutaan rutiininomaisen puolivillaisuuden suohon. Seikkailullisimpiin tunnelmiin päästään 5–6-minuuttisissa numeroissa De musica ja Quo vado. AKI NUOPPONEN HHH K u v a: G o b in d er Jh it ta. Viime vuonna julkaistu Time Skiffs vaikutti merkitsevän paluuta alkuaikojen värikylläiseen kaaokseen, mutta kelkka on kääntynyt taas. Laulumateriaaliltaan heikoimman Teenage Fanclub -levyn otsikko alkaa yhtäkkiä tuntua kovin surulliselta. Juuri näin synnytetyltä Nothing Lasts Forever valitettavasti kuulostaa. Myönnän: taisin olla väärässä. Aiempien Myrkur-albumien koruton lofi-tuotanto on korvautunut todella orgaanisella soundilla, jossa analogiset koskettimet soivat aitojen jousien ja tunnelmaa suurentavien bändisoittimien rinnalla alkukantaisella, kirkkaalla tavalla. Siten ne putoavat väkisinkin enemmän tunnelmamusiikiksi, varsinkin kun kirkkaalla tenorilla laulettu kielikin on enemmän sävy kuin viesti
SAMI NISSINEN HHH Lätsä Lätsä II Helmi Levyt Helsinkiläinen Lätsä eli Lauri Mattila vahvistaa toisella pitkäsoitollaan asemaansa uudemman sukupolven tärkeimpien lauluntekijöiden joukossa. Scaduto on noussut tasaveroiseksi päävokalistiksi ja hänen esittämänsä EBM-biisi No Fun, ravepunkit Crassy Mel sekä popahtavampi New York – kunnianosoitus entiselle kotikaupungille – ovat albumin kärkikastia Keehnin yhdessä Automatic-trion Izzy Glaudinin kanssa laulaman tunnelmallisen Crash-balladin kanssa. Black Magic Sixin dystooppiset visiot ovat vahvoja, tuikean värikkäitä ja armottomat antikristillisiä, joskin epäpyhästä paukkeesta irtoaa myös ihmisuhdedramatiikkaa (Aileen), keikkapainajaista (Full House Blues) sekä tunnustuksellinen loppulannistus I Am Drunk. Lätsän musiikki on paljon velkaa J. JARI MÄKELÄ HHHH Heikki Hakkarainen Kuollut hauki Mykkälevyt Varsinaissuomalainen Heikki Hakkarainen on yhtye, joka sekoittelee musiikissaan vähän kaikkea. Bändin kirkastunut näkemys ja tyylitaju pitävät monipuolisen paketin hyvin kasassa. Masentunutta mutta mestarillista, lo-fi -soundeja hyödyntävää levyä ei arvosteltu yhdessäkään suomalaisessa musiikkimediassa, mutta onneksi se löytyy internetin ihmemaasta. Kitaroiden ja koskettimien rinnalla soivat nyt myös puhaltimet. Ja juuri tämä on poikkeuksellisen hienoa, koska demoninen hurmos, rankka kitarointi ja rytmiikka ovat totaalisen aseistariisuvat niin lavalla kuin levylläkin. Kokemus ja kilometrit kuuluvat saumattomana yhteissoittona ja soundin linjakkuutena, vaikka vaikutteita onkin otettu sieltä täältä. Paperilta luettuna tekstit ovat upeita, mutta jonkinlaista kitkaa syntyy siitä, miten Vierula jatkuvasti venyttää suomen kielelle epätyypillisesti sanoja. Eikä ollenkaan hassumpi sellainen. Ryhmä itse käyttää tyylistään termiä villasukkaproge. Maukkaalla tavalla jäsennetty torvisektio ja steel-kitara värittävät hienosti äänimaisemaa. SAMI NISSINEN HHHH Rami Vierula Erämaahan Omakustanne Rami Vierula liidasi 2010-luvun ajan Suomen indiebändien eliittiin kuulunutta Delay Treesia, joka pakkasi pillinsä pussiin julkaistuaan neljä hienoa albumia. Animal Collective on aina käyttänyt ihmisääntä poikkeuksellisen omaperäisellä tavalla, ensin muovailemalla vocal surfista ja doo-wopista omalakisen versionsa, mutta nyt ruopataan vielä syvemmältä musiikin historiasta. Levyn loppupuoli on inasen ensimmäistä rauhallisempi. Push olisi voitu julkaista milloin tahansa vuonna 2000 ilmestyneen Primal Screamin XTRMNTR:n jälkeen. Meininki on progeimmillaankin kuitenkin sulavaa ja helposti lähestyttävää eikä kappaleita myöskään paisutella suotta megalomaanisen pitkiksi. Menopalat löytyvät alkupuolelta. Huumori on nokkelaa, mutta myös osuvia huomioita yhteiskunnasta mahtuu levylle. ARTTURI SIROMA HHHH Black Magic Six Black Cloud Descending Svart Viidennellä albumillaan Black Magic Six vankentaa kaksikon ylistettyjä ominaisuuksia, kuten hillitöntä rock-rynnäköintiä ja riittoisan suurta soundiaan. Levyn runollisissa lyriikoissa ”etsitään jumalaa ja itseä, rajattomuutta ja rajoja, turvaa ja vapautumista”. Syvimmin kumarretaan suomalaisen vanhan liiton progen ja 70-luvun suuntaan, mutta sekaan on heitetty niin iskelmää kuin myös rockia ja funkia. Jo toisella albumillaan Albeit Living (2017) ja ep:llä 3 (2018) Sextile siirtyi vaivihkaa Suiciden ja The Crampsin tyylisestä perinteikkäämmästä tunnelmoinnista Alien Sex Fiendin ja DAF:n rytmikkäämpään ruhjontaan. Lauluntekijä vertaa itseään loppuun ajettuun autoon ja pohtii, kuinka aika on hypännyt pois raiteiltaan. Hirmunäyillä herkuttelevat biisit hallitsevat kuitenkin sakeasti mielikuvia Mustan pukin ja Pahan silmän pulverin riivauksesta, Babylonin hurmeesta, Istanbulin ihmissudesta ja tietysti otsikkokipaleen mustan pilven lankeamisesta hillitymmin rytmitetyn hylätyn maan hyytävyyksiin. Levyn kiireettömät sävellykset muistuttavat enemmän vanhasta bändistä kuin soolodebyytistä, joskin Delay Treesille ominaiset, kaikuisasti helkkyvät sähkökitarat ovat antaneet enemmän tilaa akustisille soittimille. Bändi on parhaimmillaan lyödessään jamitteluvaihteen silmään ja instrumentaalipätkät nousevat biisin kuin biisin kohokohdiksi. Kuollut hauki on yli 10 vuotta taivaltaneen yhtyeen kolmas pitkäsoitto. Silti se tuntuu kirjaimellisesti piruuttaan korostavan myös usein mainittuja helmasyntejään, kuten karheaa engelskan ääntämystä ja vauhtikalloista rouhimistaan, joka tekee karkeaa sorasekoitetta bluesin, rockabillyn, synkkämetallin ja Hurriganesin aineksista. Sen jälkeen Vierula vaihtoi laulujensa kielen suomeen ja julkaisi soolodebyyttinsä Ikuinen yö vuonna 2018 vähin äänin. ...karheaa engelskan ääntämystä.... Lätsän toinen levy on hienosti rakennettu folkrock-kokonaisuus, joka nousee heittämällä vuoden parhaiden kotimaisten levyjen joukkoon. Lätsän takakenoinen laulutyyli tuo kappaleisiin rentoa maalaishenkistä tunnelmaa. Sen seuraaja olisi jäänyt julkaisematta ilman läheisten painostusta, mutta onneksi painostivat! Erämaahan on hieno, mutta debyyttiin nähden perinteisempi levy, jolla soittaa konetaustojen sijaan ”oikea bändi”. ASKO ALANEN HHHH Sextile Push Sacred Bones New Yorkista Los Angelesiin muuttaneiden kitaristi-vokalisti Brady Keehnin ja rumpali Melissa Scaduton vuonna 2015 perustama post-punk-yhtye Sextile jäi tauolle, kun kitaristi ja kosketinsoittaja Eddie Wuebben menehtyi traagisesti. VESA SILTANEN HHH. Muutaman vuoden tauon jälkeen Sextile on luonut nahkansa täydellisesti ja tehnyt ajattoman goottielektrolevyn. Heleästi ja kaikuefekti tapissa laulava Jouni Korhonen istuu tyyliltään ja soundiltaan sinänsä tällaiseen musiikkiin kuin villasukka jalkaan, mutta paikoin solistin ulosanti menee ainakin omaan makuun liikaa hoilottamiseksi ja jollottamiseksi. Eikä aina niin positiivisessa valossa. Pushilla Sextile kurkottaa 90-luvun ravemeininkeihin, breakbeatiin ja drum and bassiin asti ylläpitäen kuitenkin albumin loppupuolella yhteyden tummiin punkjuuriinsa. Lätsä käy levyllään läpi laajan tunneskaalan. Tunnelmallinen ja herkkä Kaarevat puut, menevät Kuollut hauki ja Valoisan ja varjon viiva sekä Alkuillan korennon sooloiluosuudet edustavat levyn parasta antia. Kiivaimmillaan laulaja J-Tan vaihtaa yllättäen vielä purevampiin suomenkielisiin säkeisiin. siltä kuin Crosby, Stills, Nash & Young olisivat matkanneet aikakoneella sata vuotta eteenpäin ja löytäneet itsensä Princen isännöimistä allasbileistä. Tyylikkäästi toteutettu Erämaahan sopii tummasävyisyydessään hyvin syysiltojen soundtrackiksi. Karjalaisen ja Bob Dylanin kaltaisille suuruuksille, mutta oma ääni niin lyyrikkona kuin biisinikkarinakin on löytynyt. Levyn päättävä Kings Walk on seurausta Avey Taren ja Geologistin kiinnostuksesta renessanssimusiikkia kohtaan ja se todella kuulostaa kuin sieniä syöneen munkkikuoron laululta
Kyllä ne ovat hyvin symbioottisia ja tärkeä osa teoksen kokonaisuutta. Lumoavimmillaan levy yhdistää välittämisen tunnun ja huumaavan unelmallisuuden. Me tykätään kontrasteista! Söpön ja rujon välimaastossa tanssahtelu on ollut meillä alusta asti mukana – miksei myös intiimin ja jonkin suurellisen, fanfaarimaisen. Musiikkinne tuntuu entistä vuolaammalta, mutta antaa itsestään myös intiimin vaikutelman. Tietysti sanoituksissakin vaalitaan kontrastin tuntua. Sen sisältö vaikuttaa pienimuotoiselta ja intiimiltä, mutta on runsasta ja estotonta. Niin paljon kuin niiden sävyt ja toteutustavat vaihtelevatkin, rikastavat kaikki nyanssit ja tyylivalinnat toisiaan. Laulut kurkottelevat kukin omaan suuntaansa, mutta elävät kommunikatiivisessa sopusoinnussa. Oikeastaan Pambikallion koko olemus tiivistyy koherenssin ja hajoamisen yhtäaikaisuuteen. HANNU LINKOLA HHHH Lauri Kallio ja Pauliina Koivusaari, Pambikallio on laajentunut duosta viisihenkiseksi yhtyeeksi. Astuipa Parc de Pambiin mistä portista hyvänsä, johtaa polku aina sateenkaaren juurelle. Lauri Kallioon ja Pauliina Koivusaareen henkilöityvä mutta yhtyemuotoon tukeutuva ryhmä liimaa ristiriitaisetkin elementit toisiinsa esikoislevyltä (Pambikallio, 2022) tutun estetiikan avulla. – Parc de Pambin kappaleet syntyivät pitkälti samalla tavalla kuin ensimmäisellä levyllä. TEKSTI: HANNU LINKOLA K u v a: M ik ko M al m iv aa ra. Tällä kertaa soitettiin myös joitakin kappaleita keikoilla hyvä tovi ennen varsinaisia äänityksiä. Entä sanoitukset: ohjaavatko ne tunnelmia vai ovatko ne oma erillinen maailmansa. Pambikallio Parc de Pambi Helmi Levyt Pambikallion kakkoslevy avautuu vastakohtien kautta. Musiikki hahmottuu milloin kehinä, milloin maisemina, milloin reitteinä, ja kulku vie niin Tame Impalan synteettisiin pilviin, Dungen-henkisiin sähkösyövereihin kuin jousien leyhyttelemille folk-niityillekin. Vastaako tämä sitä, mitä tavoittelitte. – Rakastamme elävän musiikin tuntua. Sama vuorovaikutuksellisuus ohjaa kappaleiden välisiä suhteita. Tässä levyssä on myös aiempaa enemmän dynamiikkaa. 62 SOUNDI Levyarviot > ...kappaleet ovat kuin geometrisiä maalauksia... – Ehkä se vastaa. Tämä on siis ehdottomasti Pambikallioyhtyeen levy. Työstämme ja demotamme kappaleet aika pitkälle kahdestaan ennen kuin esittelemme ne yhtyeelle. Ja mikä kuvaavinta, kontrasteistaan huolimatta albumi on täysin looginen, sulavakin. Jätetään biiseihin usein ilmaa ja junnaavuutta; voimme pysähtyä johonkin tunnelmaan ja sitten taas särkeä sen. Paikoin laulu loitontuu soitinnosten mukana soljuvaksi virraksi, mutta vähintään yhtä usein tulkinta taikoo musiikin trapetsikseen. Harvemmin meillä on erillisiä tekstejä tai kappaleita ilman sanoja lojumassa pöytälaatikossa. Onko tämä vaikuttanut musiikin sisältöön tai syntytapoihin. Väreiksi siroavan soinnin ankkureita ovat helposti seurattavat, haaveikkaat melodialinjat, joille Koivusaaren ilmava ääni antaa vetoavan kaiun. Lisäksi levyllä kuullaan muutamia vierailijoita puhaltimissa, sellossa ja rummuissa. Tämä vaikutti soundiin oleellisesti ja nopeutti äänitysprosessia. Samalla se kuitenkin ulottaa uuspsykedeliansa rajat aiempaa kauemmas. Levyn äänitykset kuitenkin poikkesivat aiemmasta: suurin osa kappaleista on äänitetty yhtyeen kanssa livenä maaseutustudiossamme. – Useimmat tekstit syntyvät samaan aikaan kappaleen kanssa. Vaikutelma on voimakas
Aika rajoilla mennään, etteikö myllytys ja kaahaus olisi jo sietokyvyn rajamailla, mutta ihmeellisesti paketti vaan pysyy kuuntelukelpoisena. Minimalistisen teknon ja ambientin rytmit sulautuvat kansanlaulun poljentoon. Tämä on helppo valinta yhdeksi vuoden 2023 parhaimmista jazzalbumeista. Sielukas albumi sekoittelee suvereenisti modernia fuusiojazzia, funkia, psykedeliaa sekä reggaeja dub-kaikuja ja se on täydellinen yhdistelmä teknistä suorituskykyä, raakaa intensiteettiä ja syviä tunteita, jotka vievät kuulijan matkalle grooven syövereihin, artistin lahjakkuuden pyörteisiin. Projektissa isoimman roolin ottaa Igor Amadeus, vaikka isäpappa rähisee myös antaumuksella mukana. Hän varmasti itsekin haluaa sitä. Se on täynnä yksityiskohtia, genrejä ja vierailijoita, joihin kuuluvat muun muassa Shabaka Hutchings, Tom Misch, Chronixx, Masego ja Jahaan Sweet sekä postuumisti Leon Thomas ja Barbara Hicks. Vaikka tietty raami hommassa kyllä pysyy, kun pääasiassa kipakasti leiskahtavat d-beattailut ja skank-tohotukset saavat ryhtiä isommalla moukarilla mätkitystä raskastelusta. Karjumista ja tykittelyä siis riittää. Go Ahead And Die Unhealthy Mechanisms Nuclear Blast Kun bändissä on kaksi Cavaleraa, voitaneen olla varmoja siitä, ettei musiikki liikoja laahaile tai vässyköi. Jussi Lehtisalon luotsaamassa Mahti-projektissa Kalevala kohtaa urbaanin maailman. LINDA SÖDERHOLM HHHHH Bombino Sahel Partisan Omara ”Bombino” Moctarin musisointia ei tarvitse kuunnella kuin tovi ja ymmärtää, miksi maailmalla ollaan lääpällään hänen, Tinariwenin, Mdou Moctarin, Les Filles de Illighadadin ja muiden tuareg-musiikin huippujen taiteesta. Black Classical Music on todella ainutlaatuinen kokemus, ja kaikessa kuuluu Dayesin kurinalaisuus ja omistautuminen taiteelleen, kuitenkaan luovuutta uhraamatta. Sepultura-legenda Max Cavalera ja poikansa Igor Amadeus Cavalera kera rumpali Johnny Vallesin pistävätkin menemään railakkaasti ja intensiteettiä säästelemättä. Musiikki-albumien ykkösosa on pääosin valoisa, mutta taustalla väijyy pahaenteisiä merkkejä tulevasta. Kun Dire Straits -vaikutteet sulautuvat ajattomaan afrikkalaiseen hypnoosiestetiikkaan, alkaa tapahtua! Bombinonkin tapauksessa kaupallinen potentiaali vie myös kaltevalle pinnalle. KOSKINEN HHH. Ansionsa siinäkin. Tuareg-musiikin isoista nimistä Bombino ja paljon näkyvyyttä saanut Mdou Moctar ovat potentiaalisinta ainesta laajempaan suosioon. Nimikkokappale on kuin jokainen Primordialaloitusraita viimeiset parikymmentä vuotta, ja niin edelleen. Virtuoosimaisten kitaristien soitossa kuuluu kiinnostavalla tavalla rockin vaikutus. Jokainen albumin kappaleista on kuultu jo aiemmilla Primordial-albumeilla vimmaisempina ja kiihkeämpinä versioina. Taivaallinen kantele ja pehmeä rytmi tuovat kauneutta brutaaliin maisemaan. Synkemmällä Musiikki 2 -levyllä kauniin melodiapinnan alta kuuluu Aphex Twin -tyylisiä säröisiä vääristymiä, huutoa ja vaikerrusta. VIRPI PÄIVINEN Primordial How It Ends Metal Blade Kunniakkaan 30 vuoden uran aikana irlantilaisen Primordialin suurin vahvuus on ollut musiikillisien ansioiden ohella polttavan voimakas intohimo. Musiikissa pelataan jännitteillä ja jatkumoilla. Transsimainen rytmiikka pakottaa tanssimaan, kitarat soivat jumalaisesti ja musiikin sydämenä sykkivä poliittinen kapinallisuus välittyy, vaikkei laulukieltä ymmärrä. Primordialin folkahtava pakanametalli kertoo yhä kokonaisten kansakuntien tarinoita, mutta nyt näille tarinoille on käynyt samoin kuin elokuville tai kirjoille toisinaan: kuulija ei oikein välitä tarinoiden keskiössä olevien henkilöiden kohtaloista, kaikki tuntuu kovin etäiseltä ja tuntuu kuin nämä samat tarinat olisi kuultu jo monesti. Miehen musiikki on jatkuvassa kehittymisprosessissa ja sillä kuuluu olevan rajaton potentiaali. Kappaleet ovat kuin geometrisiä maalauksia, joiden kuviot luikertelevat taulun ulkopuolelle. Alan ”Nemtheanga” Averillin aina omistautuneet tulkinnat eivät pelasta Primordialia siltä ajatukselta, että jos tämä on yhtyeen tarinan päätös, se päätös olisi saanut tapahtua jo aiemmin. Debyytti on massiivisuudestaan huolimatta ajaton ja saumaton musiikillinen kokonaisuus, joka on tiukasti kiinni afroamerikkalaisessa rytmiperinteessä. Dan Auerbachin kanssa tehty Nomad-albumi kymmenen vuoden takaa oli mielestäni onnistunut amerikkalaista hormonihoitoa saanut versio tuareg-kitaroinnista. KIMMO K. Tältä Yrjö Saarisen laulut kuulostavat. Kun kaikki tulee paksun äärimetalliverhon läpi, albumimitassa tyylillisesti on vähintäänkin kiitettävästi variaatiota. Kuulostaa aivan kuin Väinämöinen olisi laskeutunut avaruudesta ja jäänyt pilvien päälle soittelemaan. Hänen musiikkiaan on houkuttelevaa tuottaa lähemmäksi kuvitteellisia ”isompia markkinoita”. Vaikka varsinaisesti ikimuistoista antia levy ei jätä jälkeensä, vallan messevästi saha laulaa ja kitarisat räpsyvät. Herttaisen kappaleen luonne mutatoituu hetkessä vaarallisen surinan myötä. How It Ends -albumi näyttää mitä käy, kun tämä liekki sammuu. AKI NUOPPONEN HH Yussef Dayes Black Classical Music Nonesuch Brittiläisen nuoren polven jazz-suuruuksiin kuuluvan tuottaja-säveltäjä-rumpalin Yussef Dayesin 19 kappaleen jättiläismäinen ensimmäinen sooloalbumi on giganttinen niin kooltaan kuin soundiltaankin. Hannu Sahan sähköistetyt kanteleet soivat häkellyttävän laajalla skaalalla. Hiljaa surisevat syntikat, lihavoitetut rytmielementit ja muut tuotannolliset mausteet tuntuvat päälleliimatuilta. Vaikka musiikilliset ristiriidat voi yhdistää epävarmuuksien aikaan, luo maaginen tunnelma toivoa. Soitinten voima ja herkkyys tekevät elämyksestä taianomaisen. Albumin anti on crustaavaa myllyttelyä: sepulturamaisesti paahtavan groove-death-thrashin oheen läiskähtää kosolti punkia ja hardcorea. SOUNDI 63 Mahti Musiikki 1 HHHH Musiikki 2 HHHH Ektro Sähkökannel iskee kipinää unenomaisen pulputuksen seasta. Psykedeeliset suvannot päästävät kuulijan hengittämään hetkeksi kunnes pimeys tiivistyy uudelleen. Aavikko-Afrikan modernissa kitarabluesissa ja täten myös Bombinon uutuusalbumissa Sahel tuntuu olevan kaikki. Albumin päätyttyä ei tule mieleen ainuttakaan syytä, miksei kuuntelisi ennemmin The Gathering Wildernessia (2005) tai To The Nameless Deadia (2007). Rehevät rytmikuviot ja Yussef Dayesin rummut polveilevat henkistä energiaa Afrikasta New Orleansiin ja Karibialta Etelä-Lontooseen. Täydellisiäkin rivejä seuraa lähes aina liuta jatkohuomioita, jotka taivuttelevat tarinaa eri asentoihin, kunnes ...kappaleet ovat kuin geometrisiä maalauksia... PEKKA LAINE HHH Kuningas Yrjö K+(y)=ZzZz Äänetön Laatikon sisällä on laatikko, sen sisällä uusi laatikko, ja niin edelleen. Tässä tapauksessa kyse on eräänlaisesta AC/DC-syndroomasta, jossa Primordial on jäänyt vangiksi omaan soundiinsa. Nyt tuottajapartnerina on monenkirjavaa poppia ja rockia tuottanut David Wrench, eikä tulos ole yhtä tyylitajuinen
Itse tehty elämä on lähes jokaisella melodiallaan ja tahdillaan rakkaudentäyteistä, onnellista, iloista ja valoisaa elämän syleilyä. Mitä sävellyskynään tulee, tuskin kenellekään on epäselvää, että Martikainen taitaa niin mollit kuin duuritkin. Kun tämä kaikki tehdään tunnistettavan martikaismaisella sanan säilällä, ei tulos ole vaivaannuttavan juustoista, vaan kasvoille leviää silmiin asti ulottuva ihanan naivistisen tyhmä virne. Sitä, kun ne varjopuoletkin hyväksytään osaksi elämän juhlaa. Vaikka Elämä kantaa mua ei menestynyt UMK:ssa, on samanniminen albumi kiistatta aika kova lajissaan ja löysi kuuntelijoitakin. Lofi-sointi punastelee kotikutoisuuttaan, mutta on myös rutinoitunutta; ryydittyvätpä kappaleet dub-poljennolla, kosiskelevilla melodioilla tai sopimattomuuksilla, ne kertovat osaamisesta, joka käy laatutakuusta. Snadisti nostattavaa c-osaa seuraa kimppalaulukelpoinen kertsi ja taas on kansalla lupa bailata. Albumilta voi taatusti tunnistaa kaikki ”martikaisismit”, jotka ihastuttavat yksiä ja vihastuttavat toisia, mutta nyt koko tunnelman pohjavire, soitinten kirjo ja tarinoiden sanoma ovat sävyiltään sellaisia, että luulenpa tulevilla keikoilla sekä Martikaisen musiikin rakastajien että vierastajien löytävän toisensa ennennäkemättömällä tavalla. NIKO PELTONEN HH Virta Horros Svart Virta-yhtye jatkaa kolmannella levyllään ambientin, popin ja jazzin yhdistelyä vieden kuulijat yhä syvemmälle hämärään. Vokaalien pidentämiK u v a: V il le M al ja. Nämä ristiriitaiset äänet pääsevät valloilleen juuri sellaisilla hetkillä, joissa ihmisillä on tapana kyseenalaistaa omaa onneaan, tai kun se kuuluisa kateuden peikko pääsee valloilleen, ja ihminen sortuu toimimaan kuin toisen onni olisi häneltä itseltään pois. Tekemisen tahti on kiitettävä, kun uutta albumia saadaan parin ennakkosinglen jälkeen jo nyt. Die About Itin tuotanto on silkkaa timanttia, mutta tuntuuko mikään miltään. Sanoissa tämä tarkoittaa ylistyslauluja asioille, ihmisille ja hetkille. Vaikeuksien kautta voittoon -henkiset tekstitkin ovat täsmälleen odotuksenmukaisia. K+(y)=ZzZz on täynnä rinnakkaisia miniteemoja. Sitten ”Länä” sai lisää positiivista julkisuutta viime syksyn Vain elämää -kaudella. MAPE OLLILA HH Jarkko Martikainen Itse tehty elämä Sakara En ole koskaan osannut sanoittaa sitä tiettyä asiaa, mitä olen vielä kaivannut Jarkko Martikaisen albumeilla tapahtuvaksi, mutta Itse tehty elämä -albumi vastaa sanattomaan toiveeseen: olen kaivannut suoraa optimismia. JARI MÄKELÄ HHH Tommi Läntinen Maailma kääntyy kohti valoa Vallila Music House Viime vuonna tuntui, että Tommi Läntinen eli vahvan paluun aikaa ja alkoi saada ansaitsemaansa arvostusta aikuisrokkarina. Tyylilaji taittuu vaikka unissaan, mutta kappaleissa saisi olla kunnon lekoja. Lauberin geneerinen lauluääni on hänen tuotantonsa heikoin lenkki. Kerrontaa reunustaa imelin koskettimin ja velmuin rytmein luotu äänimaisema, johon Saarinen tutustui jo vuosituhannen alussa TV-Resistorin kanssa. Vaikka Saarisen pakonomainen kärkevyys latistaa toisinaan tunnelmaa, välittyy ilmaisun pohjavireenä lämmin myötätunto. Edelleen kaikki mitä kappaleissa on muistamisen arvoista, löytyy kertseistä. HANNU LINKOLA HHH Bad Wolves Die About It Better Noise On kiinnostavaa, miten pitkälle modernissa, post-grungeen pohjaavassa jenkkihardrockissa pääsee kirjoittamatta kappaleisiinsa kunnollisia säkeistömelodioita. Pelkkää hymyä Itse tehty elämä ei ole. Roosevelt ei ole muuttunut mihinkään. Kappaleiden säkeistöt ovat turvallista ja sävellyksellisesti laiskaa ja emotionaalisesti vieraannuttavaa hiphopin ja ”raskaan” rockin dialogia, jossa joko räpätään tai vaikeroidaan, mutta aina niin etäältä ja teflonisesti, ettei kuulija vain tuntisi samaa tuskaa. Debyyttisinkullaan, The Cranberries -laina Zombiella suoraan Billboardin rocklistoille syntyneellä Bad Wolvesilla on menossa neljäs albumi ja toinen vokalisti, ja vaikka bändi kehuskeleekin nyt tehneensä kokeilevamman albumin, biisien nimiä lukuun ottamatta sen reseptiikassa mikään ei ole muuttunut sitten perustamisvuoden 2017. Rooseveltin uran ensimmäinen balladi Lake Shore erottuu myös joukosta, mutta biisiä ei ole uskallettu venyttää paria minuuttia pitemmäksi. Kannattaisiko Rooseveltin panostaa instrumentaaleihin. Martikainen on aiemminkin tarkastellut elämää ja asioita hyvinkin vahvasti niin sanotusti posin kautta, mutta nyt asenne on ensi kertaa läpi albumin elämän kaikki puolet avosylin vastaanottava. Lähinnä tuottaja-biisintekijäkumppani Aki Sihvosen kanssa ruuvailtu albumi jatkaa odotuksenmukaisesti ison, elämänmyönteisen Suomi-AOR:n linjalla. Kappaleista tulee hyvälle tuulelle jo introjen aikana ennen kuin sanaakaan on lausuttu, ja musiikki yllyttää pistämään jalalla koreasti. Tyydyttävää käyttömusiikkia näinkin syntyy, mutta ehkä tätä valikoimaa olisi yksinkertaisesti pitänyt lihottaa vielä vähän kauemmin, jotta se olisi yltänyt edeltäjänsä tasolle. Voimakkaasti Nickelback-tyyppisen laulajan Daniel Laskiewiczin soundissa, samoin kuin täsmätuotetuissa muskeliriffeissäkin, on miellyttämisen halua tavalla, jossa on paljon enemmän kultaista noutajaa kuin pahoja susia. Puhuttelevimmin musiikki tukee kirveleviä nuoruusmuistoja (Sen kesän kaikki yöt, Hiihtokisat ’86), mutta virttyneet taustat terävöittävät myös kaukokaipuuta (Stålarminkadulla) ja piiloviisasta assosiointia (Wittgenstein). AKI NUOPPONEN HHHH Roosevelt Embrace Counter Hot Chipin Joe Goddardin kymmenen vuotta sitten Greco-Roman-yhtiölleen kiinnittämä Roosevelt on neljännellä Embrace-albumillaan siirtynyt Ninja Tunen Counter-alamerkille. Tosin kymmenbiisiselle Maailma kääntyy kohti valoa -julkaisulle on piilotettu kolme Vain elämää -vetoa, mikä tuntuu vähän latistavalta. Mutta vähän köyhillä eväillä Turun tulikukko tuntuu tällä kertaa pelaavan. Koska tuottaja-artisti ja biisintekijä Marius Lauber kuunteli levyn kappaleita tehdessään Joni Mitchelliä ja Jackson Brownea, arvelin, että Rooseveltin musiikin sisällössäkin olisi havaittavissa kehitystä, mutta Embrace osoittaa haihatteluni vääriksi. Nyt sävellykset etenevät pääasiassa jälkimmäisten luomalla ilolla ja riemukkaalla bändisoundilla. Paralyzedin intro Yucca Mesa muistuttaa Daft Punkia. Ja taas toisaalta: dramaattinen The 69 Eyes -käännös Kuolematon on parhaasta päästä tarjontaa. Levyarviot > 64 SOUNDI ...kateuden peikko pääsee valloilleen... Hitaasti kehittyvässä aloituskappaleessa Aelita dreampop-tyylinen lauluääni maalailee: ”Ei kai oo valoo ilman varjoo”. Siitä huolimatta kaikki lienee harkittua. Martikainen on onnistunut viljelemään levylleen ilon rinnalle myös epävarmuuksia, epäilyksiä ja melankoliaakin sellaisilla hetkillä, ettei niitä halua paljastaa. jokin lause lopulta kiteyttää tai kampittaa edeltäjänsä. Sen varassa vinksahtaneetkin vinkkelit yhdistyvät omaleimaiseksi maailmankuvaksi, joka houkuttelee avaamaan albumin kaikki laatikot. Avausraidalla Ordinary Love olen kuulevinani hieman kaikuja Beckin (uudehkosta) kepeämmästä tuotannosta, vaan tokkopa tuota nykypäivänä voi kovin suurena kehuna pitää. Miellevirtamainen kirjoitustapa saa musiikin kuulostamaan hetkessä syntyneeltä. Kappaleet ovat lajissaan erinomaisen toimivia ja välittömästi unohdettavia. Lauber kykenee edelleen luomaan liki täydellisen synteesin Phoenixin ja Cut Copyn repertuaarin tanssittavasta baleaarisesta synapopista, mutta ilman ensin mainitun persoonallisuutta
Haikosen dobrolle ja mandoliinille sekä Perkoilan kitaralle ja huuliharpulle sovitettuna materiaali henkii samaa ajatonta trubaduurimeininkiä, vedettiin sitten Brother Can You Spare A Dime tai Grateful Deadin Friend Of The Devil. Useat biiseistä on suomennettu ennenkin, mutta Perkoila ei ole käyttänyt vanhoja tekstejä. Ei lähellekään, vastaa Godsendin kehityskaarta loogisesti jatkava How’s The Heart. Tällaista Wilcoa on kaivattu. Sanoituksiin löytyy erityisesti näinä aikoina politiikasta paljon aiheita, hyvänä esimerkkinä Rock n Roll. Banhartin muminaa tukemaan on nimittäin löytynyt Walesin popmysteeri Cate Le Bon – kaksi idiosynkraattista artistia, joiden musiikki perustuu hypnoottisiin peruskuvioihin ja luonnosmaisten biisiaihioiden looppaamiseen, kunnes toisto ja yksinkertaisuus kasvavat kouraiseviksi kokemuksiksi. ISLA MÄKINEN HHH K u v a: D an a Tr ip p e. NIKO PELTONEN HHH Bloodred Hourglass How’s The Heart. albumi sijoittuu jonnekin Yankee Hotel Foxtrot -klassikon (2002) ja Sky Blue Skyn (2007) välimaastoon. Levyllä kuuluu taiteellisen kunnianhimon lisäksi aito ihmisyys. Tuplalevy Cruel Country (2022) yllätti kuitenkin positiivisesti, ja nyt vain paranee. Vaivattomasti rullaavat kappaleet luovat omia pieniä maailmojaan, joissa ainakin Wilco-ihminen viihtyy. Murskausta ja korinaakin riittää edelleen, mutta esimerkiksi Leina-biisin jännitteen ja katarsiksen vuorottelu, Devotionin koskettavan kauniit soolomelodiat ja nimikkokapnen saa fraasit soljumaan yhtenäisinä ja häivyttää kielimuurit. Taustalla taitaa olla tarkka näkemys siitä, mitkä hyvinkin eri aikakausien laulut sopisivat samaan kokonaisuuteen. Out Of Line Aprikoin Godsend-albumin (2021) aikaan, että noinkohan Mikkelin Bloodred Hourglass on jo lunastanut koko potentiaalinsa. MAPE OLLILA HHHH Ei Kiinnosta Ei Kiinnosta Omakustanne Tamperelainen Ei Kiinnosta herätti nimestään huolimatta kiinnostukseni vuonna 2019 julkaisemallaan c-kasetilla Huonepalvelu. Ilmavat äänimaisemat tekevät tilasta suuren. Jumittavat triphop-rytmit ja post-rock -sävyt ihastuttavat Tunnelissa. Juuri kun alkoi tuntua, että BRHG:n moderni melodeath on hiottu huippuunsa ja hiukan jo toistaa itseään, kansainvälisen läpimurtonsa ovensuussa oleva yhtye siirtelee soundinsa maalitolppia entistäkin rohkeammin. Samalla se astuu jo vähän paikalleen jämähtäneen genrensä ulkopuolelle kuulostaen edelleen paitsi itseltään ja genressään peräti edistykselliseltä, myös entistä paremmalta. How’s The Heart on BRHG:n tähän saakka ehein kokonaisuus, mutta kehitystoiveeni on se vanha tuttu: jos Koukosen puhtaat laulut pääsisivät alati kehittyvän musiikin tasolle, kriitikko-Lyytiltä loppuisi kohta kynästä muste ja metallifaneilta karkkirahat. Myrskyn nousu ja sen laantuminen toteutuvat värisyttävästi kappaleessa Tuuli nousee. Bändin mukaan nimetty kolmas levy on siis myös tietyllä tavalla uusi esittäytyminen. SOUNDI 65 ...kateuden peikko pääsee valloilleen.... Kaikki ylimääräinen on karsittu. Sopivan napakka levy päättyy höyhenenkevyesti rullaavaan Meant To Be -kappaleeseen, joka jättää lähes euforisen olotilan. John Lennonin Jimmy Buffettin kanssa ei-koskaan-tekemä letkeä pilvenpolttofunklevy kohtaa Brian Enon 1970-luvun new age -noituuden ja David Sanbornin puhallinsoundit. Siten pääsee nauttimaan myös yhdestä ylimääräisestä kappaleesta. JONI KLING HHHH Juippi & Juippi Muovijeesus ja muita Amerikan ihmeitä Roimamusiikki Taaperosta asti Mikko Perkoilaa fanittaneena ottaisin mielelläni häneltä vielä vastaan levyllisen omia lauluja, mutta käyhän se mainiosti näinkin. TOMI NORDLUND HHHH paleen EDM-pulppuilu tukevat Jaredi Koukosen karjahtelemia ihmissuhdepohdintoja kaikki omilla tavoillaan. VIRPI PÄIVINEN HHHH Wilco Cousin dBpm Wilcon 2010-luvun levytykset ovat tietyistä huippuhetkistään huolimatta sisältäneet nokkamies Jeff Tweedyn maneerien kahlitsemaa, hivenen tahmeaa ja paikoin itsetarkoituksellisen vaikeaa musiikkia. Muovijeesus ja muita Amerikan ihmeitä tarjoilee nipun Perkoilan suomentamia rapakontakaisia sävelmiä folk-tradeista Jimmie Rodgersin kautta Guy Clarkiin ja Tom Waitsiin. Tuoreen ”serkkupojan” yleisilme on lämpimän folkmainen, mutta palettia rikotaan äänivirtaan kiehtovasti upotetuilla häröilyillä, joista päävastuussa on kitaravelho Nels Cline. Shoegaze-kitaroin tyylitelty Sininen lupailee sadetta. Erityisesti laulaja Villen laaja ääniala ja lahjakas äänenkäyttö mahdollistavat vaihtelun. Pääsyy Cousinin hyvyyteen on yksinkertaisesti se, että levyn biisimateriaali on kauttaaltaan laadukasta. Suoratoistopalveluja yleensä suosivana ihmisenä suosittelen lämpimästi fyysisen levyn ostamista. Bändin musiikki on hyvin kitarapainotteista, mutta sen raskas soundi on myös melodinen. Bändin taidokasta orgaanista soittoa jalostaa efektoitu äänimaailma. Syvyyttä musiikkiin antavat trumpetti ja flyygelitorvi. Luonnonvoimien oikukasta mielenlaatua kuvaavat myös progressiivisen paisuttelun ja suvantokohtien vaihtelut. Viime vuonna yhtye koki suuria muutoksia, kun kokoonpano uudistui rumpalin ja laulajan osalta. Devendra Banhart Flying Wig Mexican Summer Matalalla profiililla operoiva 2000-luvun alun hypetetty ja sittemmin vähän unohduksiin jäänyt indiefolkkari Devendra Banhart on artisti, jonka Wikipedia-sivun haluaa pitää selaimen välilehdissä jatkuvasti auki käydäkseen välillä katsomassa, onko jotain uutta ilmestynyt. Banhartin vastuulla on näppäillä singer-songwriter-kitaraa unisen, harvanuottisen syntetisaattoriäänimaton ja ajoittaisen CR-78-rumpukoneen päälle. Ja mikä parasta, musasta voivat nauttia niin jazz-hemmot, klasari-snobit kuin paatuneet popparitkin. Vaikka karujen olojen muovaama bändi taipuu moneen, on pohjoinen luontosuhde tärkeä. Kolhosti nimetyn Juippi & Juippi -duon hän muodostaa toisen veteraanimuusikon Jukka Haikosen kanssa. Rosoisemman laidan amerikkalainen lauluperinne on kulkenut Perkoilan matkassa soolouraa muinoin 70-luvulla edeltäneestä Arkiviisu-yhtyeestä saakka. Amerikkalaisyhtyeen 13. Punkia, hardcorea ja progea tyylissään yhdistelevä bändi tykkää vetää nopeasti ja kovaa. Tweedy taas on saanut uutta puhtia lakonista toteavuutta karheaan pehmeyteen yhdisteleviin tulkintoihinsa. Tuttujenkin käännösten korvaaminen omilla tuntuu luontevalta, kun kieli on näin arkisen tarkkaa ja asiassa pysyvää. Levyn aloittava kappale Äpärä luo selkeän tunnelman sitä seuraavalle puolelle tunnille. Cousinille mahtuu rakkauslauluja mutta myös vakavansorttisia äänenpainoja, kuten esimerkiksi joukkoampumisia käsittelevä Ten Dead. Eteerisestä tunnelmasta tulee ajoittain mieleen David Sylvianin harras soolotuotanto. Wilcoa ei oikein voi ja kannata vertailla muuhun kuin itseensä. ”Yöllinen” on ylikäytetty termi, mutta millään muulla sanalla tätä vellovaa, veden lailla soljuvaa, kaikuihin ja droneen perustuvaa helteisen kosteuden ambient-musiikkia ei halua kuvata. Myös walesilaisen indie-tähti Cate Le Bonin palkkaaminen tuottajaksi lienee tuonut 29-vuotiaan yhtyeen tekemisiin raikkautta. Flying Wig kuulostaa spekseiltään täydelliseltä. Vuosia keikkapaikkoja kierrellyt bändi on ollut aktiivinen erityisesti Tampereen vaihtoehtoskenessä. Tosin nyt toiseksi viimeinen kappale Miss Eden olisi myös varsin mainio päätös. Mahtuu mukaan myös hetkellisesti vähän hitaampaa tempoa. Laventunut ilmaisupaletti tuo musiikkiin taas rahtusen lisää emotionaalista syvyyttä. Tämä on käsityöläismusiikkia, jota on hemmetin mukava kuunnella silloin, kun jotain tällaista sattuu tekemään mieli
– Kun soitettiin Queenin kanssa, osa meidän porukasta bongasi Brian Mayn ja meni esittäytymään. Ja jos ei kaffilla joskus lähde, niin sitten koffilla! Mikä oli oma tavoitteenne Avalanchen suhteen. Kun sitten myöhemmin mietimme albumin nimeä, tuli mieleen, että onhan lumivyöry melkoinen luonnonvoimien näytös, ja siinä mielessä Avalanche kuvaa albumia oikein hyvin. Olihan se nuorille kosseille melko eksoottista! – Kakkoslevy Untamed (2019) taas valmisteltiin pohjoisissa ja pimeissä suomalaismetsissä, ja tekemisen kontrasti debyyttiin oli aikamoinen. Aloin taannoin katsoa Jimin (Välikangas, basso) kanssa Cobra Kai -sarjaa ja kohta mekin jo tehtiin kurkipotkuja. Oikein kättelevät vanhaa ihmistä.” – Kun lämpättiin Deep Purplea, aikataulu alkoi venyä ja meidän soundcheck oli vaarassa jäädä toteutumatta. Lisäksi Jona Tee tuli mukaan tuottajaksi, ja meidän yhteistyöhän on ollut hyvin hedelmällistä. – Ajatuksena oli kirjoittaa vähintään Pyromiden tasoinen vivahteikas hard rock -levy. Entä miltä yhtyeen jatko näyttää. Bazook! > Teksti: Timo Isoaho 66 SOUNDI. Syöksytään lumisten myrskyjen äärelle pian, mutta käydään ensin lämpimillä kaukomailla ja vähän muuallakin. Samana iltana lauteille nousi myös Peer Günt, ja yhtyeen herrat sitten totesivat, että ”älkää pojat hätäilkö, me on näitä soundeja katsottu ennenkin”. Jo mainittu Pyromide sai Soundin arvostelussa täydet pisteet, ja kritiikki päättyi lauseeseen: ”Pyromide pistää kotimaisen hard rockin kaikkien aikojen parhaiden albumien luettelon uusiksi”. – Useammin uudet kappaleet syntyvät kuitenkin niin, että juodaan kuppi kahvia, ja sitten toivotaan kitaroiden sylkevän timanttisia riffejä. SEIKKAILUJA ROKKENROLLIN MAAILMASSA K otimaisen hard rockin terävimpään kärkeen viimeistään Pyromide-kolmoslevyllään (2021) karauttanut Temple Balls jatkaa vastustamattoman tarttuvan paahdon parissa marraskuussa ilmestyvällä Avalancheuutuudellaan. Ei-niin-yllättäen tuntui luontevalta kirjoittaa biisejä hieman tummemmalla ja raskaammalla kynällä. Ympäri maailmaa. – Kappale lähti liikkeelle mielenkiintoisella tavalla. – Nauhoitimme Traded Dreams -debyyttimme (2017) Thaimaassa, ja olihan se monella tavoin aivan huikeaa, sanoo kitaristi Niko Vuorela. No, äijät menivät lavalle, ja Timo Nikin kitaravahvistin vinkaisi kerran helvetin kovaa. Sitten soundcheck oli tehty. Miten päädyitte Avalanche-otsikkoon. Temple Balls tunnetaan myös kovana livebändinä, ja ryhmä onkin päässyt esittelemään osaamistaan aikamoisissa paikoissa. Pyromiden myötä löysimme Temple Ballsille oman soundin ja omat raamit, ja olemme levyyn edelleen erittäin tyytyväisiä, sanoo kitaristi. Ripustettiin siis rima korkealle, ja samalla päästiin haastamaan positiivisella tavalla omia biisinkirjoitustaitoja. – Meidän tavoitteena on julkaista vain ja ainoastaan musiikkia, joka miellyttää itseämme. Ja niin, eiköhän me sellainen kokonaisuus saatu aikaiseksi, että seikkailuja rokkenrollin parissa on tiedossa jatkossakin. – Mainittakoon hauska nippelitieto tämän levytysreissun tiimoilta: kun me työskenneltiin ykkösstudiossa, kakkosstudiossa miksattiin Hans Zimmeriä. Kun he sitten kättelivät kitarasankaria, May totesi: ”Kylläpä nykynuoriso on kohteliasta. Tämä tarkoitti sitä, että meille jäi ruhtinaallisesti aikaa tehdä oma tsekki! Niin, Avalanche. – Suunnitelmia on moneen suuntaan, mutta ainakin yksi asia on varma: Temple Ballsin karavaani jatkaa kulkuaan niin Suomessa kuin ulkomaillakin! TEMPLE BALLS ja viisi kovinta suomalaista hard rock -albumia: ZERO NINE: Intrique SONATA ARCTICA: Ecliptica SENTENCED: The Cold White Light LORDI: Get Heavy HANOI ROCKS: Oriental Beat K u v a: Te em u H al m et o ja Raskaamman puoleista asiaa. – Avalanche oli ensimmäinen kappale, joka syntyi Pyromiden jälkeen. Sitä on odotettu, sillä levyn ensimmäinen single Strike Like A Cobra ilmestyi jo keväällä 2022. Sitten adrenaliinitaso nousi sellaisiin korkeuksiin, että meidän oli pakko lähteä treenikämpälle kirjoittamaan aiheesta biisi, sanoo Vuorela
– Kun pandemia sulki maailman, käsissä oli yhtäkkiä paljon aikaa. marraskuuta, joka on samalla ensimmäisen maailmansodan päättymisen muistopäivä. Emme myöskään veloita näiltä paikoilta mitään vaan esimerkiksi kaikki pääsylipputulot jäävät museolle. Vaikka The War To End All Wars – The Movie esitetään sadoissa lokaatioissa ympäri maailman, kaikilla faneilla ei tietenkään ole mahdollisuutta nähdä leffaa “omassa museossaan”. Suomalaismuseoista The War To End All Wars – The Movien esittävät ainakin Parolan Panssarimuseo ja Tornionlaakson museo. – Sitten yhtenä päivänä vierailin eräässä ruotsalaisessa museossa. Julkaisemme uutisia levyn tiimoilta heti, kunhan meillä on kerrottavaa! ”Olimme jo aiemmin tehneet yhteistyötä Yarn Hub -animaatiostudion kanssa. Nämä päätökset ovat kuitenkin vielä tekemättä. SOUNDI 67 S iinä ei ole mitään uutta, että bändeistä tehdään elokuvia tai bändit tekevät elokuvia. Entä missä elokuvan voi nähdä. Sitten käännyimme SABATON hyppy valkokankaiden maailmaan maailmanlaajuisen fanikuntamme puoleen, ja kysyimme heiltä vinkkejä sopivista museoista. Tätäkin asiaa voi kuitenkin lähestyä monella tavalla, ja kun monenlaisista tempauksista tunnettu ruotsalainen heavy metal -yhtye Sabaton päättää tehdä oman leffan, silloin aitaa ei ylitetä ihan sieltä matalimmasta kohdasta. Aiemmin päivällä kuuntelimme uuden levyn ja teimme haastatteluja. Kun kysyin heidän edustajiltaan, pystyisimmekö valmistelemaan täysimittaisen animaation, he nyökkäsivät hyväksymisen merkiksi.” Royal Museum Of The Armed Forces And Military History -museossa jo edellisen vuoden marraskuussa, kertoo Sundström. – The War To End All Wars -albumi ilmestyi maaliskuussa 2022. Leffa saattaa myöhemmin tulla katsottavaksi suoratoistopalveluihin tai ehkä julkaisemme sen fyysisenä tuotteena. No, museoissa ympäri maailman 11. Ja tässä sitä ollaan: meidän oma elokuvamme esitetään lukemattomissa museoissa 11. – Olemme myös antaneet yhteistyökumppaneille vapaat kädet, ja museot voivat järjestää vaikka metallikeikan elokuvailtaman yhteyteen. – Julkaisimme Carolus Rex -teemalevyn vuonna 2012, ja albumikonseptiin liittyvä leffa oli tuolloin mielessä, mutta taloudelliset resurssimme olivat silloin aivan liian rajalliset. Sitä työtä muuten sitten riittikin! Elokuvan ensimmäinen versio valmistui loppuvuodesta 2021. Teosta on valmisteltu pitkään ja hartaasti, ja sen tarina perustuu yhtyeen viimeisimmän studioalbumin sanoituksiin. Yhtäkkiä aloin ajatella, että hetkinen, elokuvan varhaisen version ensi-ilta tapahtui museossa... – Kollektiivisessa mielessämme on kummitellut jo pitkään idea oman elokuvan tekemisestä, kertoo basisti Pär Sundström. – Esittelimme ajatuksen parin jo ennestään tutun museon henkilökunnalle, ja heidän mielestään idea oli loistava. Levyyn liittynyt iso promootiotapahtuma taas tapahtui Brysselin – Kun tämä Brysselin-iltama oli ohi, aloimme suunnitella elokuvamme julkaisua. Kymmenisen vuotta myöhemmin tilanne on täysin toinen, sillä Sabaton on noussut erääksi Euroopan suurimmista raskaan musiikin kokoonpanoista. Sabaton-teemaisen animaatioelokuvan nimi on The War To End All Wars – The Movie. Se oli siinä: käärimme hihat ja ryhdyimme työhön. Koko juttu tuli kaikille täysin puun takaa, ja ihmiset olivat äärimmäisen vaikuttuneita näkemästään. Entä miltä Sabatonin suunnitelmat näyttävät noin muuten. Arvaapa montako viestiä saimme yhden päivän aikana. – Päätimme tuolloin yllättää paikalle kutsutut kansainväliset toimittajat. Aivan, tuhansia. Miksi emme tekisi samaa juttua maailmanlaajuisesti. – Mietimme parhaillaan, mitä teemme elokuvan kanssa tämän ison julkaisutapahtuman jälkeen. marraskuuta. Näistä hetkistä on vierähtänyt jo kaksi vuotta. – Otimme yhteyttä näihin paikkoihin, ja hyvin moni lähti innolla mukaan tähän projektiin. Sitten kun ilta alkoi hämärtyä, keräsimme paikalle saapuneet museon isoon saliin, ja näytimme heille täysimittaisen Sabaton-elokuvan. Mietimme esimerkiksi leffafestivaaleille osallistumista, mutta ne eivät lopulta tuntuneet oikeilta paikoilta tällaiselle teokselle, Sundström nyökkää. – The War To End All Wars – The Movie -tapahtuma merkitsee meille yhden aikakauden loppua – ja seuraavan alkua, nyökkää basisti. – Olimme jo aiemmin tehneet yhteistyötä Yarn Hub -animaatiostudion kanssa. Kun kysyin heidän edustajiltaan, pystyisimmekö valmistelemaan täysimittaisen animaation, he nyökkäsivät hyväksymisen merkiksi. Kun sitten aloimme kaikessa hiljaisuudessa valmistella The War To End All Wars -studioalbumia, päätimme tehdä myös sanoituksista innoittuneen elokuvan, sanoo Sundström. – Olemme nyt keikkatauolla, ja valmistelemme parhaillaan seuraavaa studioalbumia. Mihin aika on mennyt?
Bändin piirissä on nyt muutenkin ollut sopivan rento meininki, ja kaikenlainen turha säätö on jäänyt johonkin takavuosiin, miettii Laihiala. Ovatko loppuunmyydyt salit saaneet teidät mietteliäksi. En muista tästä Maiden-keikasta mitään muuta kuin sen älyttömän paniikin, naurahtaa Laihiala. – En hoksannut ollenkaan, että Escapexstacy julkaistiin vuonna 2003. No, ei passaa valittaa, Laihiala hymähtää. – Kun jätkät kysyivät messiin tälle Suomen-rundille, lupauduin välittömästi. Miksi me ei vedetä sitä nytkin. Ei ole ikinä jännittänyt niin paljon kuin niille lauteille kivutessa. – Siellä oli kaikin puolin aivan saatanan hieno tunnelma. Leppäluoto on täsmälleen samoilla linjoilla. Mutta painotan sitä, että mitään päätöksiä ei ole olemassa. – Jengi on ostanut pilettejä ihan perkeleesti, enkä missään nimessä osannut odottaa tällaista vastaanottoa. Tietenkin suostuin, sillä Poisonblackiin pääseminen oli älyttömän siistiä, JP sanoo. Tape heitti sitten, että jos ja kun keikkoja tehdään, niin pyydetäänkö JP messiin ja juhlistetaan samalla levyn synttäreitä. Tampere, 27.10. – Ville kirjoitti Escapexstacylle mahtavia biisejä. Soundin haastattelussa paikalla oleva Leppäluoto kertoo lähteneensä mukaan ”hirveällä innolla”. Tässä on kaikenlaista musajuttua ja muuta meneillään, mutta laitoin Poisonblackin heti oman prioriteettilistani ykköseksi. ”Pari keikkaa” muuttui ensin kuudeksi esiintymiseksi (kaksi keikkaa Oulussa ja Helsingissä ja yhdet Jyväskylässä ja Tampereella). – Niihin aikoihin muuten soitettiin Paradise Lostin Say Just Wordsia. syyskuuta. – Ajattele nyt: pääsen tuuttaamaan heviä oululaisten kurkojen kanssa ja täysien klubien meininki tuntuu olevan katossa. – Homma siis loppui vähän kuin kanan lento, ja silloin tällöin onkin tullut usein mieleen, että Poisonblack pitäisi saattaa kunnolla hautaan. Se on ihan oma juttunsa, laulaja nyökkää. Sellainenkin juttu on käynyt mielessä, että jospa sitä tekisi yhden uuden Poisonblack-biisin JP:n kanssa. – Ikimuistoisin ja ikimuistoisin... – Toki se, että Jussi lähti mukaan näille keikoille, on varmasti vaikuttanut lippujen kysyntään todella paljon. No, pirautin viime vuoden lopulla Tapelle (rumpali Tarmo Kanerva), että vedettäisiinkö vielä yhdet keikat vaikka Oulussa ja Helsingissä. Keikan alussa ääni väpätti enkä saanut itseäni kasaan, mutta jotenkin se rämmittiin läpi, muistelee Leppäluoto. Lahti, 28.10. – Sanotaan vaikka niin, että bändin suhteen tuntuu olevan kiinnostusta ja puhelin on soinut, sanoo Laihiala. Sitten kysyttiin muiden jätkien mielipiteitä, ja alettiin katsoa päivämääriä. – Soitettiin elokuussa Oulussa. Kuopio, 26.10. Poisonblack palasi estradeille Oulun Kantakrouvissa 22. Leppäluoto hymyilee. Kun nämä konsertit myytiin loppuun pikavauhtia, rundia jatkettiin vielä viidellä vedolla (25.10. Albumin julkaisusta on nyt vierähtänyt pari vuosikymmentä, ja Poisonblackin Suomen-kierros juhlistaa samalla Escapexstacyn merkkipäivää. Entä sitten Poisonblackin mahdollinen tulevaisuus. Vaikka vuonna 2015 ilmoilla olikin kangistumisen tunnelmia, niin goottivaikutteisen metallin parissa viihtyneen Poisonblackin loppu tuli silti faneille yllätyksenä. Kun hän sitten aikoinaan tiedusteli, että tulisinko laulamaan hänen bändiinsä, suostuin saman tien. Onhan tämä nyt siisteintä ikinä! Jos palataan vanhoihin aikoihin, niin mikä oli Poisonblackin varhaisen uran ikimuistoisin keikka. – Ensi kesän festareista on ollut epämääräistä puhetta, mutta pienintäkään varmuutta ei ole mistään. Turku ja 02.11. Laihiala viittaa solisti Juha-Pekka ”JP” Leppäluotoon, joka lauloi aikoinaan yhtyeen Escapexstacy-debyyttilevyllä. Helsinki). Olin saattanut horista ”määrittelemättömästä tauosta” julkisestikin, mutta tuosta 45 Specialin vedosta ei silti puhuttu minkäänlaisena viimeisenä keikkana, sanoo Laihiala. – Lähdettiin aika railakkkaasti liikenteeseen, sillä me soitettiin Iron ”Onhan tämä nyt siisteintä ikinä!” POISONBLACK taas aktiivisena – ainakin vielä hetken Maidenin kanssa Hartwall-areenalla. – Kaikki kunnia muiden bändien ja projektien hienoille kollegoille, mutta kun vedetään näiden pohjoisen jätkien kanssa... – Olisi kyllä aivan pirun hienoa tehdä jatkossakin jotain yhdessä!. 68 SOUNDI Bazook! > Teksti: Timo Isoaho K u v a: Ti m o Is o ah o V ille Laihialan kipparoiman oululaisen Poisonblackin 2000-luvun alkupuolella alkanut aktiivikausi kesti viitisentoista vuotta
A RT BY K IM D IA Z H O LM 10-11 FEBRU ARY 2024 TURK U-STO CKHO LM-TU RKU M/S VIKIN G GRAC E TICKETS ON SALE NOW! WWW.NORDICMETALCRUISE.FI
Näitä paikkoja on paljon muuallakin. Kilpailu on suurkaupungissa kovaa. Se, missä New York ja monet eurooppalaiset kaupungit eroavat toisistaan jazzklubien tunnelman suhteen on turisti-intensiivisyys. Kuulijat istuvat siististi pöydissä kynttilän valossa drinkkejä siemaillein. Kaikkea jazzia ei tietenkään voi nuhjuisissa pienpaikoissa voi esittää. Saavuin juuri Amsterdamista, josta löytyy myös mainio modernisti tuotettu keikkapaikka jazzille. Spiritual jazz oli siinä hetkessä aika kaukana. Sitä tosin kaltaiseni introvertti suomalainen ei kuitenkaan usein kehtaa tehdä. Ei kai siinä, hyvin tehty dry martini menee kyllä kaupungin, ja samalla maailman, parhaita muusikoita kuunnellessa. ”Two drink minimum” on tuttu, tai vähintään yksi juoma kuuluu jo valmiina tilan ja kävijän yhteiseen sopimukseen keikkalippua hankittaessa. Bändi hoitaa loput. Jos rakennetaan kokonaismielikuvaa peruselementeistä alkaen, edustavat New Yorkin tunnetuimmat jazzklubit Blue Note, Birdland ja Village Vanguard jazzklubien standardia. Jazz, kuten muutkin kulttuuriset leikkauspisteet tarvitsevat kieltämättä omat juurtumiskohtansa, taidesisällön mukaan muokatut tilansa, jotka tuovat ”skenen” yhteen. Tärkeä osansa nykyisessä jazzmusiikin esitysilmapiirissä on moderneilla klubeilla, jotka muistuttavat muodoltaan perinteisiä klubeja, mutta fasiliteeteiltaan enemmän laadukkaita konserttisaleja. Tukholman Glenn Miller Cafessa on hieman samaa tunnelmaa, vaikka paikka muuten onkin astetta ”fancympi” illallispaikka. Tilanne huokuu yhteisöllisyyttä, jota ei voi feikata. Musiikki on lähellä. Uusi tuttavuus KM28 ja jo pidemmän aikaa sitten kohdattu West Germany ovat alan eliittiä. Pienkeikoilla voi myös halutessaan helposti tutustua muihin paikalla olijoihin. Pieni akustinen jazzkombo voi tavoitella kuulijoitaan käytännössä missä tahansa, kunhan ympäristö ei ole liian hälyisä. Etenkin sen akustisia ilmenemismuotoja voidaan helposti esittää mitä moninaisimmissa paikoissa, usein myös täysin ilman äänentoistoa. Mennä Nykiin, käydä Broadwaylla ja kuuntelemassa musiikkia aidolla jazzklubilla on suosittu kuvio, ja se tuo myös kuuluisimpien jazzpaikkojen tunnelmaan oman kaupallisesti hieman painostavan aspektinsa, joka ei onneksi vaivaa eurooppalaisia klubeja aivan yhtä paljon. Bimhuis on noin 400 kuulijan sali, joka on tehty amfiteatteria muistuttavaan puolikaaren muotoon. 70 SOUNDI SOUNDI PB Jazz kiinnostaa > Tutkimusretkiä jazzin maailmaan Teksti: Matti Nives JAZZ KIINNOSTAA -RADIO-OHJELMA RADIO HELSINGISSÄ SUNNUNTAISIN KLO 12–14. Dempsey KOLME JAZZTÄRPPIÄ UUTUUSLAARISTA: Village Vanguard K u v a: A lw in To n g. J azz on ketterä taiteenlaji. Hyvä piano, kuuntelua tukeva tunnelma ja toimiva akustiikka. Jazzklubi voi olla hifiä tai rosoa Jaimie Branch: Fly Or Die Fly Or Die Fly Or Die ((World War)) International Anthem André Roligheten: Marbles Odin Records Jason Adasiewicz: Roscoe Village Corbett vs. Brooklynin pienet ja rujohkot huoneet hautovat kupeissaan sillan takaa löytyvää, rikasta kokeellisen jazzmusiikin maailmaa. Kun käy Berliinin Zig Zagissa tai A-Tranessa, Tukholman Faschingissa, Lontoon Ronnie Scott’sissa, tai vaikkapa Amsterdamin Jazz Café Alton sunnuntaijameissa, saattaa huomata, että jazzklubin perusformaatti sopii hyvin ”täkäläiseenkin” musiikkielämään. Suomessa tätä kehityssuuntaa edustavat esimerkiksi Helsingin ja Tampereen G Livelabit. Nautin silti usein eniten siitä, kun esityspaikka yllättää. Erityisesti Berliini on sopivan karheiden jazzmestojen aarreaitta. Barbestai The Owl -klubin takatilassa voi kuunnella musaa todella läheltä, usein valitettavasti vain muutaman muun kuulijan kanssa. Tuntui hassulta olla Pharoah Sandersin keikalla Blue Notessa, kun geneerinen kuuluttajaääni mainosti auki olevaa lahjatavaramyymälää artistin vielä astellessa pois lavalta. Toinen ääripääkin löytyy onneksi samasta kaupungista. Turistioppaat eivät mainitse näitä paikkoja, mutta ”reppureissaaja” voi päästä kuulemaan jotain uutta ja väkevää. Useat jazzartistit ja -yhtyeet voivat myös sopeutua luontevasti hyvin erilaisiin esityskonteksteihin. Ehkä se on tilojen luonnollisuus, ehkä se että akustinen musiikki kuulostaa erityisen puhuttelevalta läheltä kuultuna. Silti jostain syystä, kun mainitaan sana ”jazzklubi”, tuntuu monella kuulijalla olevan jo selkeä mielikuva siitä, minkälaisesta tilasta puhutaan. Tätä on laadukas jazzklubielämys 2020-luvulla, eikä sitä tarvitse toteuttaa pelkästään kaupallisuuden ehdoilla. Kaikki kuulijat ovat toki yhtä arvokkaita, mutta esimerkiksi Blue Note todellakin yrittää ottaa rahat turreilta pois myymällä aggressiivisesti fanikamaa. Tämän kaltaiseen jazzelämyksen perustunnelmaan tähdätään monella eurooppalaisella jazzklubillakin. Jokin tällaisissa ”reikä seinässä” -mestoissa viehättää minua. Musiikki kuulostaa nautinnolliselta, kaikkialla voi tuntea olevansa lähellä esitystä, baari on laadukas ja ohjelma huippuluokkaa
Dogman on mukavalla tavalla kieroutunut jännitysdraama, mutta sitä kampittaa Bessonin taipumus vetää jokainen hetki överiksi, kun välillä vähempikin olisi riittänyt. Elokuvasta tekee kiehtovan se, että sen käsikirjoitus on rakennettu käytännössä kokonaan FBI:n kuulustelupöytäkirjoista sinne kirjattuine köhimisineen ja takelteluineen. Edelleen hyvin ajan hermolla oleva Moodysson piikittelee tekopyhyyttä. Ikävä kyllä Tomas unohtaa olevansa naimisissa Ben Whishaw’n esittämän taidegraafikko Martinin kanssa. Sarjan edetessä ja Ranskaan siirryttäessä painopiste vaihtuu kulttuurieroista Riadin teini-ikään ja sen tuomiin haasteisiin, jotka luovat kirjaan uuden, henkilökohtaisemman ja myös useimmalle täkäläiselle lukijalle samaistuttavamman tason. Sattoufin karikatyyrimäinen ja selkeä piirrostyyli ja muutaman tehovärin käyttö sopivat täydellisesti lapsen ja nuoren usein hämmentävän maailman kuvaamiseen. TOIMITTANUT: JOUNI VIKMAN ELOKUVAT Tuhat sivua kahden kulttuurin välissä R anskalais-syyrialaisen sarjakuvapiirtäjän Riad Sattoufin omaelämäkerrallisen suurteoksen kuudes ja viimeinen osa on nyt julki myös suomeksi. ???. Iso osa lapsuudesta kuluu isän kotiseuduilla Syyriassa, mutta äidin vaatimuksesta perhe muuttaa Ranskaan, lopulta ilman liberaalista asteittain vanhoilliseksi muuttuvaa isää. Surullista on, että vaikka kulttuurit vaihtuvat, rasismi seuraa kaikkialle. Franz Rogowski on Tomas, elokuvantekijä, joka aloittaa suhteen hehkeän opettajan (Adèle Exarchopoulos) kanssa. Vain kaksi alkuperäisistä jäsenistä asustaa vielä kommuunissa, ja hekin pääasiassa jääräpäisyyttään ja jopa mielenterveysongelmien vuoksi. Se on paikoin ratkiriemukas satiiri itsekeskeisten vasemmistohippien vaalimasta kommuuniutopiasta vuonna 1975. Riad kasvaa kahden hyvin erilaisen kulttuu rin välissä. Myös Hetkessä-elokuvan keskiössä on miesparin kriisi, mutta tällä kertaa yleisö todennäköisesti tuntee vähemmän sympatiaa ainakin toista heistä kohtaan. Kaiken aikaa mukana kulkee myös aikalaiskuva poliittisine konflikteineen. Vain sen kohde vaihtuu. Samalla kaksi agenttia alkaa kuulustella nuorta naista, jota epäillään Venäjän sekaantumista Yhdysvaltojen presidentivaaleihin koskevien salaisten dokumenttien vuotamisesta. Mutta Dogman ei ole mikään Lassie. Eläminen on käytännössä yhtä kituuttamista, mutta kulisseja pidetään pystyssä pössyttelyn voimin. KIMPASSA 99 (LUKAS MOODYSSON) Vuonna 2000 ilmestynyt Kimpassa kuuluu ravistelevista elokuvistaan tunnetun Lukas Moodyssonin helpommin lähestyttäviin ja humaanimpiin teoksiin. Valtavat kulttuuriset erot kerrotaan lapsen ihmettelevästä mutta nopeasti sopeutuvasta näkökulmasta. MIKKO MERILÄINEN RIAD SATTOUF: TULEVAISUUDEN ARABI 1–6 WSOY. Rogowski tekee halun itsekkyyttä käsittelevässä, kiehtovassa ihmissuhdetutkielmassa huikean roolisuorituksen, joka pitää katsojan pauloissaan, vaikka tämä hahmoa välillä vihaakin. Myös lapsen hätä on esillä usein ja tuntuu konkreettiselta. Kerrontaa keventää huumori, joka kumpuaa usein pikkupoikien mielikuvitusmaailmasta ja leikeistä sekä siitä, miltä aikuiset lapsen silmissä näyttävät. Yhteensä nämä kahdeksan vuoden aikana julkaistut kirjat kattavat vuodet 1978– 2011 ja niiden aikana päähenkilö varttuu pikkupojasta varhaisaikuisuuteen. Tai ei hän oikeastaan unohda, hän vain ei välitä. Jopa elokuvasta pitäneet olivat sitä mieltä. Moni Venetsiassa uskoi Luc Bessonin menettäneen järkensä, kun elokuva sai ensi-iltansa siellä. Mainio Caleb Landry Jones on mainio Douglas, jolla on ollut hirvittävä lapsuus – jonka Besson itse asiassa poimi häntä järkyttäneestä uutisesta. Puhutteleva ja vastustamattomasti maailmaansa imevä teos. Pitkä formaatti mahdollistaa paljon kiireetöntä tapahtumien tarkkailua, vaikkapa koko Conan barbaari -elokuvan usean sivun mittaisen referoinnin, kun tarve sitä vaatii kolmannessa kirjassa. Nimensä mukaisesti Kimpassa 99 kertoo Tillsammans-kommuunin tyyppien elämästä 24 vuotta myöhemmin. Aikoja sitten kulutusyhteiskuntaan sulautunut vanha jengi kutsutaan koolle syntymäpäiväjuhlien varjolla. Sivuja kertyy reilut tuhat. ???. REALITY (TINA SATTER) 25-vuotias Reality Winner palaa eräänä kesäkuisena päivänä vuonna 2017 asunnolleen ja törmää FBI-agentteihin, jotka ovat tulossa tekemään kotietsintää. Nyt hän toteuttaa monimutkaisia rikoksia apunaan koiraystävänsä, jotka ymmärtävät häntä ja toteuttavat hänen tahtonsa, myös kotitaloudellisissa askareissa. 72 SOUNDI Sanoin kuvin > Populaarikulttuuripoimintoja DOGMAN (LUC BESSON) Ihmisistä ja heidän parhaista ystävistään koirista on tehty monia elokuvia, joissa päähenkilö löytää eläimen kanssa yhteyden, jota hänellä ei ole ollut ihmisiin. HETKESSÄ (IRA SACHS) Ira Sachsin elokuvista meillä on viimeksi nähty valkokankailla vuoden 2014 Love Is Strange, jossa John Lithgow’n ja Alfred Molinan esittämä pitkä aikainen miespari joutuu luopumaan kodistaan, mikä uhkaa nollata suhteenkin. Silti se ei ole paperinmakuinen vaan lähes sietämättömän jännittävä kuvaus yksilön ja hallinnon kohtaamisesta. ??. ???
Kirjassa on runsaasti musiikillista substanssia ja reippaasti poikamaisen kohelluksen ja häröilyn kuvailua. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Silti yhtye oli olennainen linkki uuden aallon ja institutionalisoituneen suomirockin välillä. Lyhyet lauseet luovat kiihkeän rytmin, jota kohtausmaiset tunnelmakuvat huokoistavat. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 114,90 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 131,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % • Huom! Paperilaskulisä 2,90 euroa TILAA SOUNDI Omaehtoisten lemiläisten tarina Suora mutta herkkä historiikki N eljän ja puolensadan sivun mittainen Muistipalatsi kattaa lemiläisyhtyeen kunniakkaan uran aina tuoreeseen X-levyyn asti. Pikkukylällä alkanut musiikillinen ilmiö on kirjattu ylös tarkasti ja sujuvasti. Sivujuonteitakin on mukana, joten Stam1nan toiminnan laajuus ja viisi henkiseksi laajenneen kokoonpanon aktiivisuus esitellään mainiosti. Bändistä alkoi myös kolme merkittävää musiikkiuraa. Kitaristi Asko Kallosesta tuli tunnettu levymoguli ja Pete Parkkosesta Zen Cafén rumpali. Kirja myös paljastaa suomalaisen rokkitähteyden hankaluudet aika avoimesti. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Laulujen taustoja Alikoski avaa vain satunnaisesti ja pohdiskelusta hän pidättyy kokonaan. Kustantaja Pop Media Oy, Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki Tilaajapalvelu puh. Vakavamielisiä pohdintoja ja uran vaiheita kuljetetaan soljuvasti ja yllättävinkin rakentein monipuolisen haastattelumateriaa lin tuella. KOSKINEN ARI VÄNTÄNEN: STAM1NA – MUISTIPALATSI LIKE K eban ura kesti vain muutaman vuoden ja laajamittainen suosio alle puolet siitä. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Muistipalatsi ei suoranaisesti silottele Stam1nan tarinaa mutta luo siitä etenkin musiikin osalta hiukan kiillotetun kuvan – toki bändi on niittänyt suitsuttavia arvioita läpi uransa, joten miksipä niitä ei siteerattaisi ahkerasti. KIMMO K. Alikoski pohjustaa taustaansa pienin episodein ja siirtyy katkottomaan kronologiaan vasta yhtyeen syntyessä. Monien basistivaiheiden ja etsikkoaikojen jälkeen kristalloituneen oman ilmaisun kehitys käydään selkokielisesti levy levyltä läpi. Kesä Espalla kertoo Keban tarinan omistautuneesti mutta tiivispiirteisesti. albumi on jopa symbioosissa kirjan kanssa, sillä opuksessa on aikahyppyjä albumin syntyvaiheisiin. Ali Alikoskesta sukeutui puolestaan soolo artisti, jonka repertuaari laajenee nyt muistelmakirjallisuuden puolelle. Teoksen ydinsisältöä on Keban kehittyminen katusoittoremmistä fyysisyyttä ihailevaksi rock-pumpuksi ja lopulta linjansa löytäväksi kokoonpanoksi, jonka läpimurtolevy (Koko ajan go-go, 1986) on samalla sen joutsenlaulu. Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-soundi Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Osoitteenmuutos: Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.soundi.fi. Taustajännitteeksi virittyy Alikosken kroonistuva uupumus, joka koituu lopulta Keban kohtaloksi. Kirjan lohdullisena päätöksenä laulaja selvittää ongelmansa ja työstää entisten soittokaveriensa tuella ensimmäisen soololevynsä (Henkilökohtaista, 1991). Muistipalatsi on pieteetillä laadittu ja viihdyttävä tarina periksiantamattomista ja yhtä pitävistä muusikoista. HANNU LINKOLA ALI ALIKOSKI: KESÄ ESPALLA DOCENDO. Tekstillä ja musiikilla on sama sydän. Ydinkolmikon musiikillinen herääminen ja soitinvalinnat sekä hyvin varhaiset kouluaikojen bändikuviot kertovat yhtyeen jäsenten, erityisesti musiikkiperheen vesan Antti Hyyrysen vääjäämättömästä suunnasta kohti menestyksekästä ja omailmeistä musiikkiuraa. Väntänen itse pidättäytyy esimerkillisesti mielipiteidensä kirjaamisesta. Jonkin toisen yhtyeen kohdalla painotus voisi olla pettymys, mutta Keballe muoto sopii. Alikoski kirjoittaa kuten laulaa; suoraan mutta herkästi. Itserefelektiota on paljon. Kerrontaan mahtuu toistoa, mutta detaljeista ja liikkeestä rakentuu myös ajankuva: puolityhjien liikuntahallien Suomi, uudenlaiseen kaupunkikulttuuriin havahtuva Helsinki ja Interrail-matkojen avaama Eurooppa tarjoavat todistusvoimaisen kontekstin Keban taiteelle. Tämä bändin 10. Niinpä kokonaisuus hahmottuu elettyjen hetkien sarjaksi, jonka anti on pikemminkin tunnelmissa kuin tietosisällössä. Periksiantamattomuus ja omaehtoisuus hahmottuvat jo nuorena, ja Stam1na on sen manifestoituma. Yhtyeen jäsenet toki kritisoivatkin tuotoksiaan
Tämän lehden sivuille on kätketty Genen kieli. Ei pidä paikkaansa. Risto kieltää tylysti. MIKAEL MATTILA Etsi Genen kieli! > Viime lehdessä kieli oli piilotettu sivulle 44. Kulutan toki myös itsel leni tuntemattomien ihmis ten tekemää taidetta. Toki on klisee, kun kärsimys ja lostaa taiteilijan. Hän ei voinut ymmärtää, miksei taiteilija saisi ker toa pitävänsä omasta teoksestaan. LINDA-MARIA RANINEN Mercedes (ent. Tekihän Francisco de Goyakin painajaismaiset Mustat maalauksensa yksinäisyydessä, ei kä selittänyt niitä mitenkään. Onkin pettymys, ettei Riston ”mustaan kauteen” palata sar jan loppupuolella. Sittemmin Risto saa hoitoa ja paranee. Häiriinty neitä ilmeitä, vääristyneitä perspek tiivejä, raskasta tunnelmaa. Olen aiemmin lukenut Mikiltä vain runoja ja kuvakirjan, paksut romaanit hieman jännittivät. Sinun tehtäväsi on etsiä se. vilttiin ja katsoa Twin Peaksin kaikki kaudet ties monettako kertaa. Lopuksi vastine 1990luvun alun ahdistuneelle maa kuntapostmodernismille: Ryoji Ikeda Amos Rexissä on kenties parasta (sitten vuoden 2019 Mag ritten), mitä johtava vautaiteen museo on tuottanut. Se on epileptistä vyörytystä, mutta kummasti se rauhoittaa. Svante Martin näyttelee vakuut tavasti liki psykoottiseen tilaan vajoavaa miestä. Fiilistelen myös aviomieheni Janne Ranisen uutta kirjaa Pistooli Guccin laukussa, jonka hän on kir joittanut yhdessä toimitta ja Janne Huuskosen kanssa. Ehkä syynä on minimalistisena nitisevä, Mika Vainion mieleen tuova äänimaailma. Perheensä esikoinen on Metsolattvsarjan, Carl Mes tertonin Koillismaaeepok sen, ”kovasti yrittävä” tai teilijasielu, jonka käytännön taidot eivät riitä mainosfir man pyörittämiseen. ja voin rehellisesti myöntää tehneeni levyn, joka on mielestäni todella hyvä. Mieli kuva ”palmunlehvien viipaleisista varjoista” saa veden herahtamaan kielelle. Läheiset järkytty vät, eivät ymmärrä: Kahvia tarjoava Riitta kysyy, ”voisiko tuohon tulla kukkia”. Tyttärensä suostuttelun jälkeen Risto myöntyy näyt telyyn. Ikeda estetisoi ”datan” immersiiviseksi kokemukseksi. Vierastilasta löytyvää virkettä ”Oikeas ti Ren haluaa lasillisen cavaa.” seu raa lause ”Cavalierkingcharlesin spanieli pöydän lähettyvillä läähät tää innostuneena Reniä tuijottaen.” Luumupuu-albumini ilmestyi Sisumarsuni kaksivuotissyntymä päivänä 6.10. Onnittelut! MEIDÄN PITÄÄ puhua enemmän Risto Metsolan taiteesta. En ihmettele: tuotanto on aika lai meaa sisustustaidetta. Hän haluaisi vain maalata. Kun minua nyt punastuttaa ja mietin, pitäisi kö minun poistaa edellinen lause, muistan taas Mikin. Se saa kehnot arviot. Olin kyllä valmis tarttumaan Mikin edelliseen romaaniin Elämä: esipuhe, mutta Miki ei koskaan muistanut tuoda minulle lupaamaansa kappaletta. (Ehti muun muassa myös kuolla ennen.) Ristonkin kauheudet syntyivät yksin ateljeessa. Upean neljän uutuuslp:n Sakara Records paketin voitti Lila Helenius Helsingistä. Samalla luovuuden tulppa au keaa. Rakastan Mikin tapaa kuvailla asioita. Ne ovat vain väline Riston järkkyneelle tilalle, vaikka ne ovat ehkä koko sarjan hienoin yksityiskohta. Kirjoituksestani voisi tähän mennessä saada kuvan, että fiilis telisin pelkästään omia ja ystävieni teoksia. Kerro oikea sivunumero nettisivuillamme osoitteessa: www.soundi.fi/kilpailut/etsi-genen-kieli 74 SOUNDI Viimeinen sana > Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Ja keittää sen kunniaksi 21 kup pia kahvia. Ne eivät saa analyysia eivätkä ansaitsemaan sa huomiota. Mercedes Bentso) Kielen löytäneiden kesken arvotaan Petri Lahden kirjoittama Hurriganeskir ja Houlama – Hurriganes päivä päivältä 1971–1984 (Readme.fi).. Minua kiehtoo myös Mikin tekemät assosiaatiot sanojen välillä, jotka eivät varsinaisesti liity toisiin sa mutta kuulostavat samalta. Ikedan seinän kokoinen välke käsittelee ihmisen kontrollin tar vetta: halua rationalisoida maailma pisteiksi, väyliksi, kartoiksi. Kohtaus, jossa kamera ensim mäisen kerran esittelee romahta neen Riston maalauksia, on yksi sarjan vaikuttavimpia. Lana Del Reyn uusin levy Did You Know That There’s A Tunnel Under Ocean Boulevard ja eri tyisesti sen menetyksiä kin käsittelevä kappale Fingertips ovat olleet minulle tär keä soundtrack myös suruproses sissani. Päähäiriöt huomioidaan aikaansa nähden hienosti: kun kylällä supistaan, perustelee perhe, että mennäänhän sitä sairaalaan katkenneen jalankin takia. Sieluni tosin muljahtaa joutuessani myöntä mään, että Lana Del Rey ja David Lynch ovat ystäviäni toistaiseksi ainoastaan astraalitasolla. David Lynchin osalta odo tan syksyn pimeneviä iltoja, jolloin voin kääriytyä muov... ”Ai niin se kirja”, hän tapasi tokais ta eteisessä, ennen kuin menimme keittiöön puhu maan Twin Peaksista ja juomaan yhteensä 21 kup pia kahvia, joista minä join kaksi. Kirja käsittelee gangstaräp piä Suomessa ja Ruotsissa. TÄLLÄ HETKELLÄ kuuntelen edesmenneen ystäväni Miki Liukkosen viimeiseksi jäänyttä romaania Vierastila. Risto masentuu reaktioista
75
4PV / 63€ (Hinta sisältää leirija telttapaikan) ?. MÄKI SABATON PAMBIKALLIO BLOODRED HOURGLASS TUURE KILPELÄINEN & JOHANNES BROTHERUS S O U N D I 9 / 2 2 3 So un dI 11 So un dI 11 ”TESTAILTIIN RAJOJAMME AIEMPAAKIN ENEMMÄN” S T O N E D S T A T U E S PATE MUSTAJÄRVI JA ELÄMÄ POPEDAN JÄLKEEN PATE MUSTAJÄRVI JA ELÄMÄ POPEDAN JÄLKEEN PATE MUSTAJÄRVI JA ELÄMÄ POPEDAN JÄLKEEN SOUNDIPALKINTO 2023 STONED STATUES STONED STATUES. 9/ 20 23 12,90 € (sis.alv) HEIKKI SALO GUTHRIE GOVAN J.A. ENNAKKOLIPUT TOIMITUSKULUINEEN A L K A E N ?