Teksti Heikki Skyttä, kuvat Heikki Skyttä ja Ollin albumi
Osa harrastajista aloittaa uuden projektin heti kun edellinen valmistuu, eikä kauheasti välitä mitä merkkiä tai mallia kulloinenkin ajopeli edustaa. Suonenjokelainen Olli Kaukonen kuuluu ehdottomasti
viimeksi mainittuun harrastajaryhmään esittelyssämme olevan vuosimallin 1966 Ford Cortina GT 1500:sen kanssa. Osa puolestaan on hyvinkin merkki- ja malliuskollisia, ja pysyttelee projekteissaan aina tutussa merkissä ja mallissa, vaikka itse auto välillä vaihtuukin.
6
O
salle harrastajista puolestaan kehittyy niin läheinen suhde projektiinsa, että sama auto pysyy tallissa vuosikausia jopa vuosikymmeniä. Auto, joka muuten on alkuperäinen GT-malli eikä omatekoinen batch engineering -versio, on pitänyt majaansa Ollin
Spinneri 5/2008
Kun nyt vuosikymmeniä myöhemmin silmäilee tuota numerosta 2/81
löytyvää artikkelia ja Ollin albumikuvia samalta ajalta, niin Cortina oli silloisessa ulkoasussaan mitä mainioin 1970/80-lukujen taitteen hotrod-rakentelun edustaja kylkiputkineen, konepellin ja katon ylittävine vauhtiraitoineen 7. tallissa nyt jo hatunnoston arvoiset 27 vuotta, siis vuodesta 1981 alkaen, eikä näköpiirissä tunnu olevan aikomustakaan etsiä Cortinalle uutta kotia. Auton silloinen omistaja kun oli päättänyt kusto-
moida tämän "raadoksi" luokittelemansa vanhan britti-Fordin, jottei tärvelisi autonrakentelutaitoja harjoitellessaan "amerikkalaista materiaalia". Tämä tarina sai alkunsa vuonna 1981, kun Olli bongasi valkoisen
Spinneri 5/2008
show-henkisesti rakennetun Ford Cortina GT:n V8-Magazinesta, joka oli tehnyt siitä yhden sivun mittaisen artikkelin teemalla "Harjoitusauto ennen ensimmäistä jenkkiä"
Yhteisten vuosien 8
Yllä: Cortina kutakuinkin sellaisena kuin Olli sen osti 1981. Samoihin aikoihin myös tekninen puoli sai uutta puhtia Sierran kaksilitraisen OHC-koneen ja viisivaihteisen laatikon muodossa. lisääntyessä turhat muotioikut ovat karsiutuneet, ja tilalle on tullut ajatonta tyyliä ja omistajan itsensä huolella hiomia pieniä yksityiskohtia. Uuden vuosituhannen myötä pellin alle ilmestyivät tuplakaasarit ja turboahdin koneen alakerran saadessa järeämmät sisuskalut
Spinneri 5/2008
YT-NEUVOTTELUT
Ostettaessa auto oli jo pitkälle rakennetussa kuosissa, mutta tottakai jokaisella harrastajalla on omat näkemyksensä ja mieltymyksensä. Parannuksia on tehty pikkuhiljaa. Trendit muuttuvat vuosien varrella (onneksi..?), joten Ollikin on rakentanut Cortinaansa vähän kerrassaan kohti tätä nykyistä ilmiasua joka muuten on hyvinkin klassinen. Oikealla: Joskus 1982 Varkauden Ford-liikkeessä vauhditettiin uusien Taunuksien myyntiä tuottamalla lehdestä tuttu Cortina vetonaulaksi.. Olli teki ulkoasuun pieniä muutoksia, ja koko auto sai uuden, hieman edellisestä poikkeavan maalipinnan ylleen jo seuraavana vuonna 1982, kun maalaus tuli ajankohtaiseksi auton kärsittyä ilkivallasta tanssipaikan parkkiksella. Sähköjärjestelmän osalta Lucas joutui yt-neuvottelujen jälkeen väistymään toimivamman vaihtovirtalaturin tieltä, ja akku siirtyi konehuoneesta tavaratilaan. Tekniikan kanssa Olli on koettanut edetä tarkkaan harkiten. "Tekniikan kanssa Olli on koettanut edetä tarkkaan harkiten..."
ja taivaita kohden kurkottavine perineen. Spoilerit vaihtoivat maisemaa ja väri vaihtui aiemmasta valkoisesta tummahkoon punaiseen. 1990-luvulle tultaessa auton ulkoinen olemus kaipasi jälleen päivitystä. Samalla massiiviset kylkiputket saivat väistyä, kylkiä elävöittämään ilmestyivät siniset raidat ja takaluukua koristamaan sininen spoileri
Ahtimen valinnassakin on oltu maltillisia, eikä pellin alle ole valikoitu suurinta ja tehokkainta mallia, jonka rahalla saa, vaan kokonaisuuden kannalta toimivin vaihtoehto.
Turvallisuutta puolestaan lisäävät isommat levyjarrut niin edessä kuin takanakin. Saarivaltiosta tilattiin myös auton etupään ilmettä parantavat aidot LotusCortinan kaksiosaiset puskurit.
Kattoluukku on täysin sähkötoiminen.
SAARIVALTIOSTA
Tekniset parannukset eivät ole jääneet pelkän voiman lisäämiseen, sillä samalla myös ajettavuutta on parannettu mm. Hieman myöhemmin kaasarit saivat väistyä Hestecin ruiskun tieltä, ja turboasetelmaa täydennettiin välijäähdyttimellä vuonna 2004. Tekniikkaa suunnitellessa käytettävyys ja luotettavuus ovat olleet etusijalla. Olli on näet poistanut pienet kolmiomaiset tuuletusikkunat ja muuttanut samalla ikkunamekanismit sähkötoimiseksi. Malli esiteltiin syyskuussa 1962 ja sitä valmistettiin yhteensä 1 013 391 kappaletta. alustaan lisätyllä panhard-tangolla sekä kynäjousitetuilla säädettävillä iskareilla. Kokonaismäärästä vain 76 947 oli tammikuussa 1963 esiteltyjä GT (Gran Turismo) malleja.
9. Edessä on uudemmista Cosworth-malleista tutut isot tuuletetut levyt ja taakse on laitettu 900:sen Saabin levyt. Pieni huomaamaton muutos tuo ulkoiseen ilmeeseen oman
Tähtiperä-Cortina sai nimensä näistä, tähtiä muistuttavista takavaloista. Sisustus on tarkkaan mietitty kokonaisuus.
Cosworthin palikoita hyödyntäen. Oma erikoisuutensa on autosta löytyvä Ollin rakentama sähköhydraulisesti tehostettu hammastanko-ohjaus, jonka pumppu sijaitsee tavaratilassa.
Spinneri 5/2008
OMAA DESIGNIA
Auton ulkoista ilmettä on muokattu myös etusivuikkunoiden osalta, vaikkei muutosta ihan heti huomaakaan, ellei vieressä satu olemaan alkuperäiskuntoista Cortinaa. Johtuen levyjarrumuutoksista Olli joutui hankkimaan nykyisin alla olevat erikoisvanteet mittatilaustyönä Englannista
Kaksiosainen etupuskuri on Lotus-versiosta. Keskikonsoliin sijoitetuilla vivuilla operoidaan takasivuikkunoita.
"Keskikonsoli on Ollin omaa designia..."
10
Spinneri 5/2008. Moottorinohjauksesta huolehtii kotimainen Hestec.
Takaluukun kahva on Ollin omaa desingia. Konehuone on esimerkillisen siististi viimeistelty. Luukkua ei tarvitse enää painaa kiinni maalipinnasta.
Olli ja Cortina ovat kulkeneet yhdessä jo 27 vuotta.
Ohjaustehostajan pumppua harvemmin tapaa peräkontista. Va n t e e t O l l i joutui tilaamaan mittojen mukaan kun sopivia ei löytynyt. GT-malliin kuuluisi yhtenäinen puskin
Sama peruskorim alli pysyi tuotannossa aina vuotee n 1966 asti. Alunperin edullisena perheautona markkinoitu Cortina pääsi hyvin pian myös moottoriurheilun harrastajien suosioon, ja GT-mallin tulo valikoimiin teki Cortinat tutuiksi niin sora- kuin jääradoillakin. Ikkunamuutokset eivät kuitenkaan tähän lopu. Etupenkit ovat Recaron tehdastekoista valmistetta, mutta takapenkki on sen sijaan kokonaan omaa käsityötä. Tällaista kirjanpitoa suosittelisi mielellään muillekin harrastajille, sillä auton historian dokumentointi on paitsi mielenkiintoista, myös nostaa omalta osaltaan auton arvostusta etenkin jos autostaan jonain päivänä haluaisi luopua. Tässä tapauksessa ei
kuitenkaan jälleenmyyntiarvoa juuri laskeskella, sillä Ollilla ei ole aikomustakaan luopua Cortinastaan, vaikka auto onkin välillä houkutellut ostajakandidaatteja ympärilleen. Sähköherkkujen listaa täydentää myös sähköantenni.
FORD CORTINA GT 15
kILSAT TALTEEN
Pääosin Ollin Cortina on ollut harrastekäytössä. Vuodeksi 1967 esitellyn uuden hieman isomman Cortina Mk II mallin ja 1968 saapun een Ford Escortin myötä Cortinan rallimaine hiipui ja hyvin pian Mk I -koppaisten Cor tina GT-mallien kohtaloksi koitui uno hdus. Nämäkin tilastot ovat helposti selvitettävissä, sillä Olli on pitänyt tarkkaa
Ford Cortinan 1. Keskimäärin mittariin kertyy uusia kilometrejä vuosittain noin viidestä kymmeneen tuhanteen, mutta toisaalta hiljaisimpana vuonna kilometrejä on kertynyt vain 60. Todennäköisesti Ollin kin GT-Cortina on ollut aikanaan jon kinlaisessa moottoriurhei lukäytössä, ennen päätymistään hylä tyksi "raadoksi" ja sitä kau tta uuteen kukoistukseen harrastea utona.
00
ajopäiväkirjaa autonsa vaiheista. Etureunastaan saranoidut takasivuikkunat olivat oman aikakautensa standardi ja löytyvät tottakai myös Cortinasta. Cortinan urheilumainetta lisäsi Lotus-versioiden esit tely, joka toi Cortinoille mainetta myös asfalttiradoilla ja kar isti viimeisenkin vanhoillisen leiman Ford-merkin yltä. Keskikonsoli on Ollin omaa designia. Auton sisustuksessa Ollin kädenjälki näkyy lähes jokaisessa yksityiskohdassa. Olli kehitteli ajatusta eteenpäin ja ikkunan takareunassa olevan jäykän lukituksen sijaan ikkunat aukeavatkin nyt keskikonsoliin sijoitetuista vivuista, joita kääntämällä haluamansa ikkunan saa auki. raikkautensa. Istumapaikkojen suurin sallittu määrä kun putosi teknisten muutosten yhteydessä yhdellä viidestä
neljään, niin takapenkkikin on muokattu kahden istuttavaksi. Olli on rakentanut autoaan pitkäjänteisesti ja huolella, ja kuten mies sen itse sanoo: "Toista samanlaista ei saisi enää edes tehdä", joten mitäpä sitä harrastepeliään vaihtamaan.
Spinneri 5/2008
11. mittareiden ympäriltä ja se on päällystetty kauttaaltaan uudelleen. Niin ajomäärät kuin muukin puuhastelu auton parissa on tarkkaan dokumentoitua. Kojelautaa on muovattu uudelleen mm. Kuumimmassa vaiheessa Oy For d Ab pyöritti kotimaassa jopa omaa Ford Cortina GT -kilpata lliaan, ja Fordin ja Volksw agenin maahantuojien tallien keskinä inen kilpailu oli alan seurat uimpia aiheita. Ohjauspylväs on peräisin uudemmasta Mondeosta, ja näin siihen on saatu mukaan myös käyttömukavuutta parantava tiltti-toiminto. Olli muistelee, että joskus 1980-luvun alkupuolella se palveli muutaman vuoden ympärivuotisena ajokkina, mutta vastaavasti 27 vuoden yhteisen taipaleen varrelle mahtuu myös muutamia kokonaan tallissa vietettyjä vuosia. Varkaita vastaan suojautumisessa puolestaan auttavat tämän ikäluokan Cortinasta muutoin puuttuva rattilukko sekä erillinen ajonestolaite. korima lli, Mk I, joka myös tähtipe ränä tunnetaan, tuli markkinoille vuonna 1962 tuolloin mallinimenä tosin oli vielä Ford Consul Cortina. Uusien Cortinoide n ympärille perustettiin myös merkkikerhoja, mikä oli uusi ilm iö suomalaisessa autom aailmassa. Autoon oli asennettu kattoluukku jo edellisen omistajan toimesta, mutta Olli jatkojalosti tätäkin toteutusta, sillä tuon ajan kattoluukut kun eivät olleet tunnettuja ainakaan vedenpitävyydestään. Nykyisin Cortinan kattoluukku on paitsi säänkestävä, myös täysautomaattinen ja se avautuu ja siirtyy taakse sähköisesti. Uusi layout kätkee sisäänsä myös takasivuikkunoiden avausmekanismin
Tapahtumakalenteri on toteutettu yhteistyössä overdrive.fi -sivuston kanssa. 03-214 2599
21.11.2008
FSRA pikkujoulut
m/s Gabriella
www.fsra.fi
11.10.2008
End Season Rally
Lempäälä, hotelli Kanava
www.moparkerho.net
22.11.2008
FMOC pikkujoulut
Ikaalinen, kylpylä
www.mustangclub.fi
12.10.2008
CRSC ratapäivä
Ahveniston moottorirata
www.cosworthclub.com
22.11.2008
GM Cruisers pikkujoulut
Helsinki, Park Hotel Käpylä
www.gm-cruisers.fi
···
12
Spinneri 5/2008. Tiedot kalenteriin voi ilmoittaa joko s-postilla (tapahtumat@spinneri.fi), kirjeitse (Spinneri Magazine, PL 2, 00411 HELSINKI), faksilla (09-8330 6616) tai www.overdrive.fi -sivuston välityksellä. Lehti ei vastaa tietojen paikkaansapitävyydestä.
4.-5.10.2008
X-treme Car Show
Helsinki, Jäähalli
www.x-treme.fi
8.11.2008
FHRA palkintojenjako
m/s Baltic Princess
www.fhra.fi
KERHOT & TAPAHTUMAJÄRJESTÄJÄT HUOMIO!!! Ilmoittamalla toimitukselle tapahtumastanne hyvissä ajoin varmistatte näkyvyyden Spinnerin maksuttomalla tapahtumapalstalla. Ilmoittaminen näppärästi s-postitse osoitteeseen toimitus@spinneri.fi
11.10.2008
October Swap Meet
Tampere, Teivon ravirata
p
Spinneri 5/2008
13
Pajan virittämien autojen ohjauspyörää on menestyksekkäästi pyöritellyt edellä mainittujen lisäksi muun muassa
Spinneri 5/2008
14. 1969 kirkkaimman pystin Euroopan vakioautosarjassa nappasi puolestaan Ernst Furtmayr ajokkinaan Schnitzerpajan virittämä BMW 2002 Ti. Jo seuraavana vuonna, 1964, vauhtia radoilta haettiin BMW 1800 Ti:llä. Tällöin kuljettajana toimi Walter Brun. Alpina, AMG, Brabus... Teksti ja kuvat Riku Loisa & Jari Sjöman
Saksa tunnetaan monista kansainvälisistä viripajoistaan. Ajokkinaan heillä oli Fiat 750 Abarth. Veljekset itse olivat vetäytyneet
varsinaisesta kilpailutoiminnasta jo 1968, keskittyen bisnekseen ja tuotekehitykseen. Vuosi 1978 toi tullessaan suru-uutisen: Josef menehtyi 31. Autourheilun historiasta löytyy tukuittain merkintöjä Schnitzerin menestyksestä eri autourheiluluokissa. Yrityksen historia alkaa kuitenkin täysin eri merkkisten autojen maailmasta.
E
lettiin vuotta 1963. Veljekset, vuonna 1939 syntynyt Josef ja 1941 syntynyt Herbert Schnitzer päättivät osallistua ensimmäiseen Saksan rata-autosarjan kilpailuunsa. Hyvin pian menopeli vaihtui kuitenkin BMW:hen. Myös AC Schnitzer on tuttu monille meistä, BMW-harrastajille etunenässä. Seuraavana vuonna mestaruus napattiin Schnitzer-BMW 2.8 CS:llä, jolla komein pokaali pokattiin myös vuonna 1971. Kuvaan astui myös tilaustyönä tehtävä BMW:n sylinterikansien virittäminen.
Vuosi 1966, samoin kuin 1968, toi tullessaan Saksan mestaruuden BMW 2000 Ti:llä. elokuuta tapahtuneessa onnettomuudessa
552 hevosvoimaa kuljettavat GP3.10 konseptimallin 318 km/h huippunopeuteen.
ACS3
Suomessa AC Schnitzer on toki tuttu, mutta varsin harvoin kadulla vastaan tuleva tuote jos siis puhutaan kokonaisista, sarjatuotetuista autoista. Yrityksellä on vahvaa osaamista myös tuotekehityksessä, josta
osoituksena maailman nopein nestekaasulla kulkeva auto. Kaupungin rekisterikilpiin tuoma aluetunnus AC on siirtynyt myös yrityksen markkinanimeen, AC Schnitzer. AC Schnitzer Automobile Technik sijaitsee Länsi-Saksassa, aivan Belgian ja Hollannin rajalla, Aachenin kaupungissa. Sen lisäksi että Schnitzer on arvostettu merkki autourheilupiireissä, on se vuosien mittaan kerännyt menestystä myös siviiliautojen rintamalla. Pääsääntöisesti nimi liitetään BMW:hen, mutta
yrityksen tuotevalikoima kattaa myös Mini- ja Land Rover -tuotteita. Tänä päivänä AC Schnitzer -tuotteita myydään yli 50 maassa ympäri maailman. RI NE SA IN AS SP KS SA
Manfred Winkelhock, Joachim Winkelhock, Emanuele Pirro, Pedro Lamy ja myös meille kaikille tuttu Jyrki Järvilehto. Yrityksen virittämä BMW M6 piti hetken hallussaan jopa maa15. Samoin BMW-moottoripyöriin tarjottavat varusteet kuuluvat valikoimaan. Vauhti ja voima ovat aina olleet AC Schnitzerin ominta aluetta. Schnitzerin tuotteita voikin ostaa maailmanlaajuisesti yli seitsemältäsadalta
Spinneri 5/2008
BMW-jälleenmyyjältä; Suomessa virallinen maahantuoja ja jälleenmyyjä on König Oy. BMW on jo pitkään ollut yrityksen läheinen yhteistyökumppani. Nykyisen kaltainen liiketoiminta on jatkunut aina vuodesta 1987 alkaen
ja yritys uusiksi, kun muistaa kytkimen painaa pohjaan. Jo tyhjäkäynniltä kuulee veekasin
"Laulannasta vastaa 420-heppainen veekasi..."
16
Spinneri 5/2008. Auton sisälle on tehty pientä korostusta erottumaan tavisM3:sta. Kantaisästään poiketen konehuoneessa ei enää kilju 2,3-litrainen, parisataaheppainen nelosmoottori, vaan laulannasta vastaa 3999 kuutioinen veekasi, jonka tehoksi valmistaja ilmoittaa 420 hevosvoimaa. Muutokset, toistaiseksi, keskittyvät lähinnä äänimaailmaan. Myös vaihdekepin liikkeitä on muutettu vaihdevälinlyhentäjällä.
TESTILENkILLE...
4.0-litrainen veekasi on jätetty alkuperäiseen, 420 hevosvoiman vireeseen, mutta tähänkin on muutoksia luvassa.
entisestään jo muutenkin hyvästä vakio M3:n jousituksesta. ACS3 on kiertänyt ahkerasti Nürburgringin rataa jousituksen optimoimiseksi. Rattiin ja keskikonsoliin on tuotu pientä väriä erikoisesta vaaleasta hiilikuidusta, jota Schnitzer kutsuu titaani-nimimerkillä. Jousitus on kehitetty toimimaan kevyiden Schnitzerin 20" vanteiden kanssa. Kone räjähtääkin hienosti tulille ja pakoäänet ovat mukavat. Niinpä mekin tartuimme tilaisuuteen ja istahdimme BMW M3-malliin perustuvan ACS3:sen puikkoihin. Auton takaosan alta löytyy toimiva hiilikuituinen diffuusori. Seuraavaksi kone käyntiin napista ... Lähdetään kuitenkin liikkeelle siitä mistä pajakin on lähtenyt, eli BMW M3:sta. Auton ulkoasun muutokset eivät ole pelkkää koristusta, vaan niillä on haettu myös aerodynaamista etua. Ylipäätään BMW:n M-mallit ovat olleet usein AC Schnitzerin lähtökohtana. Näillä hiilikuituosilla on saatu auto pysymään nopeatempoisessa rata-ajossa
Spinnerillä oli mahdollisuus ajaa autoa pikaisesti IK-median järjestämässä lehdistötapahtumassa (katso lisää sivuilta 18-19). Tällä hetkellä myynnissä oleva M3 on mallihistoriassa 4. Penkki tuntuu mukavalta ja ajoasento löytyi nopeasti. ilman nopeimman katuauton titteliä, saavuttaen parhaimmillaan 331,78 km tuntinopeuden. Etupuskurin alta löytyy myös hiilikuituinen spoileri. Auton alustaa on kehitetty
hiukan paremmin tiessä kiinni. Moottori on siis sinällään koskematon vielä, kuten AC Schnitzer itsekin kertoo. sukupolven tuote. Kuskinjakkaralle hypättäessä huomaa heti, että kyseessä ei ole vakio BMW
Auto on oikeasti nopea, kyllä tällä BMW:n vakiokoneellakin kerkiää. ja hiukan vielä lisää, kun kerran suljettu rata oli kyseessä. Tätä autoa pitäisi päästä testaamaan ajan kanssa samalle radalle vakio M3:n kanssa. Ykkönen silmään ja liikkeelle. etuspoileri, kattospoileri, takasiipi, takadiffuusori.
Ohjaamo on pelkistetyn tyylikäs, jos sellaista termiä nykyautosta voi enää edes käyttää. Edessä 245/30R2+ ja takana 295/25R20 renkaat.
Korimuutokset: Schnitzer korisarja
(mm. kireän laulun. Muuten alkuperäinen, mutta pakoputkiston äänenvaimentajat vaihdettu Schnitzer Dual Sport -vaimentajiin. Lyhyen vaihdekepin liikkeitä on lyhennetty entisestään vaihdevälinlyhentäjällä.
Sisusta: Schnitzer styling-paketti,
nopeusmittari 330 km/h näytöllä ym.
Suorituskyky: 0-100 km/h 4,8 sekuntia, huippunopeus yli 300 km/h...
Spinneri 5/2008
17. Mutkissa emme päässeet kunnolla autoa testaamaan lyhyeksi jääneen testilenkin aikana, mutta ensivaikutelma oli positiivinen. 100 km/h oli mittarissa nopeasti, ja 200 km/h lähestyi uhkaavasti. Teho 420 hp (8300 rpm), vääntö 400 Nm (3900 rpm).
Vaihteisto: 6-portainen manuaalivaihteisto. Hiukan lisää oikean jalan suoristusta ... Nopealla koeajolla voi vain todeta, että mukava on ja hyvin lähtee ja pysähtyy moottorin äännellessä sopivan urheilullisesti.
FAKTAA... Johan alkoi tapahtua. Ainakin siihen asti, kunnes Schnitzer saa viripakettinsa valmiiksi. AC Schnitzer ACS3
Moottori: 3999 cm3 V8. Auto lähtee nöyrästi lipumaan eteenpäin. Schnitzer vaihdevälinlyhentäjä.
Vanteet ja renkaat: AC Schnitzer Type
VI alumiinivanteet, edessä 9x20" ja takana 10,5x20"
Määrätietoisuus käyttöön ja nenä kohti ... Alue on edelleenkin vartioitu ja sisäänpääsy
edellyttää kulkulupaa. Teksti ja kuvat Jari Sjöman & Riku Loisa
Alkukesästä Spinnerin postilaatikkoon kopsahti meille harvinainen kutsu. Majoituspaikkaan, pienessä Maria Laachin kylässä sijaitsevaan hotelliin, saavuimme illan jo pimettyä. "Taksin" kurvatessa sopivasti paikalle katsoimme parhaimmaksi jatkaa matkaa seuraavaan pisteeseen, jossa toivoimme homman sujuvan aiempaa paremmin. Tapahtuma-alueella ei saanut liikkua omatoimisesti, vaan alue oli jaettu eri osastoihin, joiden välillä oli järjestäjän toimesta autokuljetus. Myöskään kaikkia ilmoitettuja autoja ei pisteestä löytynyt. Seuraava vaihe olikin hoitaa matkajärjestelyt, sillä toimituksen piti itse kustantaa lentoliput. Kukaan ei oikein tuntunut tietävän mitä tehdä ja mihin mennä. Lähtökuopissa vaivannut sekavuus sai täällä jatkoa, sillä kolmesta tuotemerkistä vain yhden edustajat olivat itse paikalla. Seuraavaksi palasimme lähtöpaikkaan, josta saimme toisen kyydin Carver One "kaartomopon" esittelypaikalle. Kutsu oli kahdelle henkilölle, joten enää ei tarvinnut miettiä kuin yhtä asiaa; ketkä toimitustiimistämme lähtevät. Kollegamme olivat siirtyneet tapahtumajärjestäjän tarjoamaan illanviettoon, johon me emme valitettavasti ehtineet mukaan.
kAARTOMOPO
Itse tapahtumapäivä valkeni hyvin sumuisena. Tapahtumapaikka ei sijainnut yhdenkään lentokentän välittömässä läheisyydessä, joten piti miettiä
millä matka kentältä jatkuisi. Mieleen hiipi ajatus: onko organisointi pettänyt näin pahasti... Huippunopeus järkyttävät 163 km/h... Selkeää organisointia ei oltu joko tehty tai sitä ei saatu käytännössä toteutettua. IK Experience Day -tapahtuma-alue sijaitsi vain muutaman kilometrin päässä hotellista, Mendigin kaupungin välittömästä läheisyydestä löytyvältä Saksan armeijan entisellä lentokentällä. Tästäkö touhu lähtisi käyntiin. Ensimmäisenä suuntasimme parin kollegan kanssa pisteeseen, josta löytyivät niin Lorinserin, ABT:n kuin AC Schnitzerin esittelykojut. Niinpä mekin jouduimme portilla esittämään passimme, ennen kuin tiukan oloinen porttivahti suostui nostamaan puomin. Nykyisin alueella toimii muun muassa monille meille tuttu TÜV. Pikku hiljaa palaset loksahtelivat kohdilleen ja matka kohti Frankfurt-Hahnin lentokenttää pääsi alkamaan. Käytännössä ensimmäinen etappi matkattiin Ryanairin lennolla "sikaluokassa". No, jotain
piti keksiä, joten ABT:n edustajien luo lontoota puhumaan ja hetken kuluttua istuimmekin jo heidän virittämänsä Audi A4 TDI:n kyydissä. Saksaan laskeuduttuamme suuntasimme noutamaan jo ennakkoon varaamaamme vuokra-autoa, joka budjettisyistä ei oikein istunut lehtemme imagoon; vai mitä sanotte 1.4-litraiselle nuhapumpulla varustetusta Ford Fusionista. Roope Ankkoja kun emme edelleenkään ole, oli yksinkertaisesti etsittävä kokonaisedullisin vaihtoehto. Itse tapahtuma lähti käyntiin pienoisen sekasotkun vallitessa. Tätä erikoisuutta ei valitettavasti
18
Spinneri 5/2008. Jo parin ensimmäisen rivin jälkeen mielenkiinto pompsahti aivan uusiin atmösfääreihin: meidät kutsuttiin saksalaiseen lehdistötapahtumaan!
E
i se, että kyseessä oli saksalainen, kansainväliselle lehdistölle suunnattu tapahtuma, tehnyt asiasta erityisen kiinnostavaa, vaan se, että tapahtumaan ilmoitettiin osallistuvan useita tunnettuja merkkejä: Mercedes-Benz, Audi, Porsche, Eibach, Foliatec ja Yokohama, muutamia tässä listataksemme. Dotzin osastolla meille antoivat huimaa kyytiä 400-heppaisella Nissan Silvialla norjalaiset drifting-kuljettajat Stian Jacobsen ja Thomas Nikolaisen, samalla kun vuoroaan odottanut sai siemailla virvoitusjuomia alkoholittomia totta kai, olihan kyseessä autotapahtuma! Muistoksi saimme vielä Dotzin sadetakit, jotka tulivat kuin tilauksesta taivaalta kun alkoi samaan aikaan ripsiä hieman vettä. Ja toimihan se. no, jotakin mikä näytti johdattavan jonnekin. Mitä vielä, Audi poiki ennen kuin päivä oli ehtinyt päästä kunnolla edes käyntiin! Myöhemmin kuulimme kyseessä olevan turbovian. Sekään ei harmaita hiuksia päässyt tuottamaan, sillä halukkaita lähtijöitä ilmoittautui heti pari-kolme siitä huolimatta, että kaksipäiväinen tapahtuma sijoittui arkipäiviin
Kaiken kaikkiaan tapahtuma jätti suuhun hieman laimean maun, mikä johtui osittain siitäkin, ettei paikalla ollut kaikkia niitä tuotemerkkejä joita alkuperäisessä kutsussa luvattiin. Taisi varvas hieman kärähtää. AC Schnitzer tuntui kiinnostavan monia kollegoitamme. Ajankäyttöä tehostaaksemme kuvasimme ACS3 mallia (katso sivut 16-17) yhdessä englantilaisten kollegoiden kanssa. Lounaan jälkeen vuorossa oli Uvex "tulityönäytös", jossa heidän kilpa-asuunsa pukeutunut mies heilui liekehtivien pahvilaatikoiden keskellä, aina siihen asti, kunnes kipinä meni sukkaan. Jonkinlaisena mainosjippona he vielä pyrkivät tekemään homman ennätysajassa ja siten pääsemään jopa Guinnessin ennätyskirjaan. Merkin edustaja tarjosi myöskin ajolenkin maailman nopeimmalla nestekaasukäyttöisellä autolla, AC Schnitzer GP3.10 konseptimallilla. RI NE SA IN AS SP KS SA
Foliatecin maailmanennätysauto, Audi (ABT) R8, pinnoitettuna kauttaaltaan Foliatec Carbonline -kalvolla.
päässyt itse ajamaan. Selvänä yllätyksenä tuli se, että Ralph muisti minut! Saattoiko asiaan vaikuttaa se, että hän istui kyydissäni, kun testasin Alastaron radalla Eibachin virittämää Mitsubishi Lancer Evoa.... Sämpylää mussutellessani huomasin, että pöydän toiselle puolelle istahti tuttu mies: Ralph Eibach. Päivä oli tässä vaiheessa edennyt siihen pisteeseen, että nälkä alkoi kurnia masussa. Ralph kysyi, onko Spinneri koskaan vieraillut heidän tehtaallaan, johon kielteisen vastauksen saatuaan esitti kutsun saapua tutustumaan heidän tuotevalikoimaansa ja tuotantoonsa. Erikoisuus tuskin saapuu koskaan Suomeen. Helpotusta tilanteeseen oli onneksi tiedossa juuri oikeaan aikaan. Vierailustamme tehtaalla voit lukea sivuilta 60-61. Tilavaksi Carver Onea ei voi kutsua, persoonalliseksi kylläkin. Muistoksi Riku joka esittelijän seurassa pidempään viihtyi sai helikopterisimulaattorin. Jonoa muiden mallien koeajoille oli sen verran, että jouduimme suorastaan notkumaan osastolla tovin jos toisenkin. He antoivat Audi (ABT) R8-mallille täysin uuden ulkoasun käyttäen (Euroopan) tuning-piireissä suosittua pinnoituskalvoa. Ideana oli kuitenkin osoittaa, että Uvexin tuoteuutuus suojaa erittäin hyvin myös mahdollisen onnettomuuden aiheuttamalta tulipalolta.
MUSTA ARMIN
Kun liekit oli saatu sammutettua, jatkoivat toimittajat kuka mihinkin suuntaan alueella. Saksassa työpaikkalounaat koostuvat usein täytetyistä sämpylöistä, joita tapahtumajärjestäjäkin meille tarjosi, erilaisten virvoitusjuomien kera. Tästä huolimatta voi sanoa, että eihän se vakioalusta laadukkaalle alustasarjalle pärjää. Lähtökohdat vain eivät olleet ihan vertailukelpoiset, vertailumallina kun käytettiin Seat Leon Cupra Special Edition -mallia, jonka suorituskyky ero-. Toisaalta päivä päättyi sään osalta juuri otolliseen aikaan, taivaalta kun alkoi sataa vettä. Hänet tapasin ensimmäisen kerran
Spinneri 5/2008
Carver One "kaartomopo". Ties vaikka jonain päivän ryhtyisi Copterlinen lentäjäksi...
Dotz tarjosi drifting-kyytiä omalla osastollaan. AC GP3.10 konseptiauto.
kesällä 2002 Alastaron moottoriradalla, jossa Eibach oli esittelemässä suomalaiselle medialle tuoteuutuuksiaan. Lähtökohtaisesti musta R8 oli saanut pintaansa hiilikuitua jäljittelevän kalvon. Huippunopeutta GP3.10 kerää 318 km/h. Ei myöskään kutsussa mainittua Audi UR Quattroa. Tilanne on siis hieman sama kuin moottoripyörällä kantattaessa. Nyt valitsimme kohteeksi Tamiyan osaston ja sieltä löytyvät radioohjattavat pienoismallit. Tämän Nissanin ohjaimissa norjalainen driftaaja Thomas Nikolaisen.
aa vakio-Leonista selvästi. Voisimmeko tulla jo huomenna. ACS1 Coupe oli ikäväksemme ehditty tässä välissä tuupata kirjaimellisesti pellon puolelle, minkä johdosta auto oli pistetty pannaan ehkä hieman heppoisin perustein, tuumimme mitättömän oloisia vaurioita silmäillessämme. Enemmän tästä voit halutessasi lukea numerostamme 4/2002. Tamiyan esittelijä osoittautui hyvin aktiiviseksi, eroon hänestä ei meinannut päästä millään. Tämän jälkeen tapahtuma alkoikin olla niin sanotusti paketissa. Lopuksi saimme vielä kyytiä rallimaailmastakin tutulta Armin Schwarzilta, jonka kanssa keskustelukin sujui varsin vapautuneesti, varsinkin kun hän kuuli meidän olevan Suomesta. Päivän lopuksi palasimme AC Schnitzerin osastolle toiveena päästä koeajamaan esillä olevia malleja. Tätä 360-heppaista pientä piipertäjää olisi kyllä ollut kiva päästä kokeilemaan. Perinteisten kuulumisia vaihtamisen myötä keskustelu eteni Eibachin tuotteisiin. 19
"Tulityömies" esittelemässä Uvexin uuden ajoasun tulenkestävyyttä.
Armin Schwarz ja Spinnerin toimittaja Riku Loisa.
MAAILMANENNÄTYS
Taustalla koko aamupäivän oli touhunnut Foliatecin tiimi. Jälleen paluu starttialueelle. Suomeen tämä ihme tuskin koskaan saapuu, hinta kun Saksassakin nousee lähelle 60.000 euroa. Usean miehen aherrus palkittiin ja Audi valmistui ennätysajassa: aikaa kului kaiken kaikkiaan 2 tuntia 25 minuuttia ja 16 sekuntia. Rikun kanssa katsoimme innoissamme toisiamme ja seuraavaksi Ralphia. Menopelin idea perustuu siihen, että G-voimat suuntautuvat kaarrettaessa selkärangan suuntaisesti, jolloin sivuttaiskiihtyvyyksiä ei käytännössä tunne. Aikaa olisi saanut olla käytettävissä enemmänkin. Me Rikun kanssa hyppäsimme jälleen "taksin"kyytiin ja pyysimme huristelemaan Eibachin osastolle. Olimme muuten ainoat suomalaiset toimittajat tapahtumassa. Siellä pääsimme tutustumaan merkin uutuustuotteisiin sekä saimme kokeilla miten tehdaskuntoinen Seat Leon eroaa käytökseltään Eibachin alustalla viritetystä kaimastaan. Kokonaisuutena reissu oli kuitenkin pienen suomalaisen harrasteautolehden toimittajille mieleenpainuva
Suomessa SingStar sarjaa on myyty yhteensä jo noin 170 000 kappaletta. Ilman kyynelten vuodatusta ei Ankikaan jäänyt istuessaan vuoden 1968 Cadillacissa ja sanoessaan tahdon. Kappaleiden kirjo kattaa uuden ja vanhan, nopean ja hitaan. Lyhenne "SRT" tulee sanoista Street and Racing Technology, ja se on yksikkö, joka vastaa Chrysler LLC:n kuumimmista tuotteista. Jouluksi markkinoille on tulossa SingStar ABBA.
DODGE VIPERILLE NÜRBURGRINGIN RATAENNÄTYS
Kuten tällä palstalla edellisessä numerossa julkaistussa Corvette ZR1 2009 -uutisessa veikkailtiin, vaihtui legendaarisen Nürburgringin moottoriradan valtikka jälleen. "ACR" on puolestaan lyhenne sanoista American Club Racer. RAKKARIT JONOSSA VIHILLE
Las Vegasin Drive-in -häät ovat tulleet Ruotsiin. Drive-in -vihkiminen tai ei, tilaisuus veti jokaisen vihkiparin vakavaksi papin edessä. Tämä oli myös ensimmäinen kerta kun SRT-yksikkö testasi autoja Nürburgringillä. (Teksti ja kuvat Maria Palo)
BAKTEERIT
VA IH
BAKTEERIA NELIÖSENTILL
TOT VALTAAVAT AU 35 6 DE KE PI SS Ä
Ä
SUOMIROKKIA, KIITOS!
Herätys juroimmatkin autoharrastajat! Supersuosittu PlayStation SingStar lataa peliin nyt täyslaidallisen suomirokkia. Valitettavasti vuosimallin 2009 Viper ei ole tyyppihyväksytty Euroopan markkinoille... - Olemme monen vuoden ajan puhuneet naimisiinmenosta, mutta kumpikaan ei ole halunnut kirkkohäitä. Auton suorituskykyä kuvaa hyvin se, että ennätys syntyi jo viidennellä kierroksella. Välillä olemme ryhtyneet säästämään Las Vegasin matkaa varten, mutta aina ne rahat ovat menneet johonkin muuhun. Dodge Viper SRT10 ACR -autossa on 600-hevosvoimainen V10 -moottori, kuten kaikissa vuosimallin 2009 Vipereissa. Ennätysajossa autoa kuljetti Tom Coronel, joka on ajanut Dodge Viper GTSR -mallilla viimeiset kaksi Nürburgringin 24 tunnin kisaa. Jono vihittäväksi oli pitkä, joten he saivat odottaa vuoroaan parisen tuntia, vaikka Anki oli tehnyt ennakkoilmoittautumisen hyvissä ajoin. Ne ovat osa jatkuvasti kasvavaa seurapelaamisen trendiä. Tapahtuman järjestelyissä oli mukana myös Ruotsin kirkko, joka kahdeksan papin voimalla vihki amerikanraudoissaan istuvat parit, yksi toisensa jälkeen aviopuolisoiksi. Häävieraita ei ollut kenenkään natushuudoista huolimatta itse vihkitarvinnut kutsua, sillä kadun varsi oli tapahtuma sai hääpärin vakavaksi. Anders ja Anki Johansson olivat yksi Drive-in -hääpareista. Jokaisen parin kohdalla muodollisuus kesti noin kuusi V8-moottorien pauhusta ja kadun kanminuuttia. 20
UUTISIA ... Me olemme autoihmisiä ja ennen kaikkea vanhojen amerikkalaisten autojen harrastajia, joten tämä sopi meille hyvin, sanoo Anki Johansson. Jotta Spinneri löytää jatkossakin ongelmitta perille, tulee sinun muistaa tehdä osoitteenmuutos sen lisäksi että postiin, mieluiten myös suoraan tilaajapalveluumme. Saman yksikön kädenjälki näkyy myös Suomessa myynnissä olevassa Dodge Caliber SRT4 -mallissa. SingStar -pelit ovat olleet valtaisa myyntimenestys ympäri maailman ja halki kohderyhmien. Yksistään SingStar Legendat -pelin myynti hipoo jo 80 000 kappaletta ja sitä myydään edelleen huimia määriä. HUHUJA ... ASIAA ... Spinneri jää seuraamaan mielenkiinnolla kuinka kauan Viper saa pitää Nürburgringin valtikkaa hallussaan...
TARKISTA OSOITETIETOSI
Onko kohdallasi ollut ongelmia postinjakelussa. KUULU
Spinneri 5/2008. Helpoiten se onnistuu nettisivujemme kautta osoitteessa www.spinneri.fi/tilaajapalvelu. Oletko kenties muuttanut viime aikoina. Heinäkuun ensimmäisenä viikonvaihteena ajoi avioliiton satamaan kaikkiaan 72 paria. Samasta osoitteesta löydät myös linkin Postin palveluun, jossa voit tarkistaa voimassa olevat yhteystietosi. Koko rataennätyksen synnyn voit nähdä www.dodge.fi sivulla olevasta noin kymmenen minuutin kestoisesta videosta. Kyseisen pelin kappalelistalta löytyy muun muassa Lynyrd Skynyrdin Sweet Home Alabama, Black Sabbathin Paranoid, The Policen Roxanne ja Popedan Kuuma kesä. Vihkiminen tapahtui nopeasti. Dodge Viper SRT10 ACR kirjasi katulaillisten tuotantoautojen uudeksi ennätykseksi 7 minuuttia 22,1 sekuntia. täynnä hääpareille tuttuja ja tuntemattomia. Entinen rataennätys parani huimasti, vaikka tarkkasilmäinen huomaakin ennätysajoon mahtuneen jokusen vaihtovirheen ja rajoittaja hakkaa pitkillä suorilla kuutosvaihteellakin. SingStar Suomirock sisältää kattavan tarjonnan suomirockin helmiä. Drive-in -häät järjestettiin Euroopan suurimman amerikkalaisten autojen tapahtumassa Power Big Meetissä. Näin tämän ilmoituksen lehdestä ja ilmoitin meidät heti. ACR-mallilla hän ajoi nyt ensimmäistä kertaa. Mukana ovat muun muassa CMX, Apulanta, Eppu Normaali, Kotiteollisuus ja Leevi and the Leavings. En kysynyt edes Andreaksen mielipidettä etukäteen. Pelin 30 kappaleen sinivalkoista hittisikermää pääsee tuttuun tapaan tulkitsemaan yhdessä tai yksin. Mistään hiljaisista vihkiäisistä ei voinut puhua, sillä taustalla murahtelivat V8-koneet
General Motors päätti nimittäin tuoda uuden sporttisen Pick-Upinsa markkinoille Pontiac-merkin alla. Imukitti on helppo asentaa, aikaa asennukseen kuluu 90 minuuttia tai vähemmän. Puhua se ei sentään osaa, vaan tieto on luettavissa nupin digitaalinäytöstä. Lisätietoja www.hella.fi ja www.orum.fi
TARGAPARK -PERUUTUSTUTKA
TargaPark -peruutustutkan asennus on äärimmäisen helppoa ja nopeaa. K&N Engineering on suunnitellut imukitin V8-moottoriseen Dodge Nitroon. Heräsikö mielenkiintosi. Suodattimen ja moottorin välissä on lämpölevy, jotta moottoriin tuleva ilma olisi varmasti viileää. Moottorina on 302 kuutiotuumainen, 360 hevosvoimainen Ford Racing GT-40 vinkkeli. Sivulla 45 kuvassa esitellyn Ford Maverickin kuvatekstissä väitettiin auton olevan varustettu "Grabber" styling-paketilla. 145 euroa. Vaikka uutuus ei saanutkaan legendaarista El Camino -mallinimeä, voidaan kuitenkin tämän vuonna 1987 historiaan jääneen avolavan sanoa palanneen markkinoille. High-Boost-heijastaja valaisee tien jopa 500 metrin päähän. Viileää ilmaa suodattimella tarjoaa alkuperäinen raitisilmakanava. Tukeva ja kestävä rakenne mahdollistaa valon käytön kovissakin käyttöolosuhteissa, myös maastossa. High-Boost-heijastimella varustetulla Hella-lisävalolla on huomattavasti parempi hyötysuhde ja valoteho kuin muilla samankokoisilla lisävaloilla. Ja kappas inventoinnin myötä pari jo loppuunmyydyksi ilmoitettua numeroa on palautunut "markkinoille". Pontiac G8 ST tulee myyntiin vuoden 2009 aikana.
OIKAISU
Edellisessä numerossamme julkaistuun American Car Show Oulu -artikkeliin oli eksynyt yksi virhe. Lisätietoja www.eibach.fi/kn 21
SPINNERILLE UUSI VARASTONHALLINTA-JÄRJESTELMÄ
10 vuodessa varastoon ehtii kertymään Spinnerin kokoisessa lehdessäkin tuote jos toinenkin. Kokoluokassaan (valon halkaisija n. Asennukseen ei tarvita erikoistyökaluja. DIGITAALINEN VAIHDEKEPPI
AC Schnitzer tuo markkinoille aivan uudenlaisen vaihdekepinnupin: se kertoo kuljettajalleen mikä vaihde kulloinkin on kytkettynä. Mallinimeksi tälle Holden UTEen perustuvalle uutuudelle valittiin hyvin persoonaton G8 ST (Sport Truck), vaikka yrityksen järjestämän nimikilpailun ehdoton voittaja olikin El Camino. Imukitti sisältään tarkasti muotoillun imuputken ja suurikokoisen, kromipäätyisen ilmansuodattimen. Auton omistaja Jori Rintamäki otti yhteyttä toimitukseen ja kertoi, ettei autossa tällaista stailauspakettia ole, mutta auto on muuten todellinen erikoisuus. Lisätietoja www.one-pro.fi
JYTYNPÄÄ NITROA
Miltä 11,7 lisähevosvoimaa 2007 Dodge Nitroon kuulostaisi. 170 mm) Rallye 3003 Compact on tarkoitettu korvaamaan vanhemmat mallit Rallye 1000:n, Rallye 1000F:n ja Rallye 3000 Compactin. Siksi katsoimme ajankohtaiseksi siirtyä aitoon varastonhallintaan ja täydensimme jo aiemmin käytössä ollutta Arkhimedes-sovellusta varastonhallinta-osiolla. Sen voimalla varttimaili on kirmattu parhaillaan alle 13 sekunnin aikaan. Asiakkaalle tämä näkyy ensinnäkin siinä, että takakannen tilauskupongin sekä nettikaupan tiedot ovat aina ajan tasalla. TargaParkissa käytetään viimeisintä tekniikkaa olevia, laajalle tunnistusalueella suunniteltuja Digital Ultrasonic- tunnistimia, joilla on mahdollista suojata jopa 190-200 cm leveät autot. Rallye 3003 Compactin valo on kirkas ja tasainen. L76-koodia kantavan moottorin erikoisuus on siinä, että se voi tilanteesta riippuen polttoainetaloutta parantaakseen "sammuttaa" neljä sylinteriä. Varastosaldojen tarkentuessa myös aiheettomia "lähes loppuunmyyty" -merkintöjä on voitu poistaa. Lehden painoon lähtiessä tuotetta ei oltu vielä hinnoiteltu Suomessa. Lisäksi pystymme vastaamaan tuotetiedusteluihin aiempaa nopeammin ja ennen kaikkea varmemmin.
UMISIA ... HÖPINÄÄ ...
Spinneri 5/2008. UUTUUKSIA ... Nyt pystymme seuraamaan varastosaldoja suoraan koneelta. Ainakin alkuvaiheessa tätä uutuutta on saatavilla vain BMW- ja MINI-malleihin, jotka on varustettu manuaalisella vaihteistolla. Voima välitetään 6-portaisen automaattivaihteiston kautta taka-akselille. Svh. Rallye 3003 Compact muotoilu on ainutlaatuinen ja siinä käytetään uusinta valotekniikkaa. Dynamometritestissä mitattiin 11,7 hevosvoiman lisäys 4260 kierroksella. Ei hätää, sillä saat lukea lisää tästä erikoisuudesta Spinneristä!
HELLA RALLYE 3003 COMPACT
Kookas Hella Rallye 3003 -lisäkaukovalo on saanut rinnalleen pikkuveljen, Rallye 3003 Compactin, jolla on kaikki vanhemman ja isomman sukulaisensa laatuominaisuudet. Rekisterikilpeen kiinnitettävän TargaParkin asennus on mahdollista jopa reilussa puolessa tunnissa. Lisätietoja www.ac-schnitzer.de
EL CAMINO EI KOKENUTKAAN UUDELLEENSYNTYMISTÄ
Monien odotuksista ja toiveista huolimatta Chevrolet El Camino ei palannut tuotenimenä markkinoille. Pakkauksen mukana tulevat kaikki tarvittavat asennustarvikkeet ja suomenkieliset asennusohjeet. Rallye 3003 Compactissa on hopean värinen koristerengas ja sitä on saatavana sekä kirkkaalla että sinisellä lasilla varustettuna. Tekniikkana uutuudessa on G8 GT Sedanista tuttu 6,0-litrainen, 361 hevosvoimainen veekasi. Asennus on tee-se-itse miehen tehtävissä. Huippuja Maverick kerää pitkälti kolmattasataa
Teksti ja kuvat Arttu Laakkonen, projektikuvat Jarin albumista
22
Spinneri 5/2008
Mutta sen aika on sitten kun on sen aika. Kesä meni koepäristelyissä, ja kesken jääneen sisustan kimppuun päästiin seuraavana talvena. Tauluun on kertynyt jo 25 000 kilometriä, eikä laite ole oikutellut kummemmin vielä kertaakaan. - Alunperin autosta meinasi tulla kokomusta, mutta tuo tumma harmaa tuntui sopivan lokareihin mukavasti, Jari kertaa sävynvalintaprosessia. Sielläkin Jari halusi säilyttää originaalin yleisilmeen, lievin muunteluin. Toukokuussa Jari ruiskutti vaununsa pintaan Nissanin värikartasta nappaamansa värit. Mutta paikalliset häpeningit on kierretty tänäkin kesänä, ja jokunen kauempikin reissu tehty. Ja samalla tietysti vedettiin uusiksi pakoputket, jarrulinjat ja muu vastaava, Jari tuumaa.
MUSTAA jA hARMAATA
Sitten taas purettiin. Sähköjä lähdettiin työstämään muuan BMW-vainaan sähkötaulusta ja metritavarana hankitusta piuhasta. - Pakosarjat piti tehdä kokonaan uudet, jotta ne olisivat mahtuneet. Sisustaan ei sillä erää ehditty panostamaan kummemmin, sillä autolle teki mieli näyt24
tää välillä tietäkin. - Se on ollut mukavaa, kun ei ole kuin avaimesta vääntää ja lähteä, Jarikin myöntää. Viimeisenä silauksena omanlaiseensa pakettiin Jari viritteli auton kabiiniin poppikoneet subbareineen, jottei tötterötukkamusa hukkuisi moottorin mylvintään tiukemmissakaan kisoissa.
kEULA TIELLE
Omin käsin, oman pään mukaan
tehty auto on palvellut loistavasti sitten valmistumisensa. Kiitoksia Chevyn valmistumisesta Jari haluaa laittaa hommissa avustaneelle velipojalleen Tonille sekä kaikille muillekin, ketkä hommaan osallistuivat.
Spinneri 5/2008. Eikä unohduksiin taida jäädä rakentelukaan: Polvijärven tee-kaikki-itse-mies on hankkinut talon valmistumista odottamaan jo mahdollisen seuraavan projektinsa, pappamallin Escortin. Alkuun piti vielä vaihdella jotain pikkupalikkaa kuten esimerkiksi viritellä tuhannen kilometrin neitsytmatkalla poispoikkeen lattian alta lentänyt pakkoputki tukevammin kiinni mutta sellaiset voi laskea normaaleihin lastentauteihin kuuluviksi pakollisiksi pahoiksi. Ensin Jarin käsissä nähdään vielä kotvan aikaa lähinnä vasara ja nauloja. 2006 keväällä kärryn pintaan vedettiin pohjamaali ja alkoi kittipölyn nieleskely. Tässä kohtaa joutui näppäräkätinen Jarikin jo turvautumaan ulkopuoliseen apuun: vanhan karjalaisen sananparren mukaan "jumalatkin vaikenevat, kun äitimuori ompelee", ja sama piti paikkansa tälläkin kertaa. Viimeaikoina Jari vain ei ole ehtinyt väännellä virta-avainta aivan yhtä tiheään kuin aiemmin omakotitalon rakentaminen
kun tuppaa viemään kaiken liikenevän ajan. Siispä nokka kohti Outokummun katsastuskonttoria, ja simsalabim: juhannuksen alla 2006 nuori herra Mutanen huomasi omistavansa katsastetun luiskakaton. Runko ja pohja saivat hiekkakylvyn ja epoksipinnoitteen
Kaiken kaikkiaan Pick-Nick lunasti jälleen kerran odotukset. Rompetorin tarjontaan säätilalla taisi olla hieman enemmän vaikutusta, sillä alueen tarjonnasta jäi jotenkin vajaa fiilis takavuosiin verrattuna. Tarjolla
olleen tavaran määrä oli selkeästi aiempaa vähäisempi. Pääpaino kaluston puolella oli tuttuun tapaan jenkkiautoissa, sillä euroille ja japseille varattu alue oli tarjonnaltaan jokseenkin vaisu. Nyt ei auta muuta kuin toivoa ensi vuodelle hieman kirkkaampaa, mutta ei kuitenkaan liian pölyistä säätilaa.
Spinneri 5/2008. Toisaalta rompetorit ovat muutenkin menettäneet merkitystään, kun osat ja tavarat vaihtavat omistajaansa internetissä ja rompetoreille tullaan entistä enemmän fiiliksen vuoksi ei niinkään etsimään osia tarpeeseen, kuten takavuosina oli tehtävä, jos osia projektiinsa mieli saada. Paikan päällä kierrellessä säätila alkoi tuntua oikeastaan aikalailla sopivalta, ja monet muut tuntuivat toteavan aivan samaa. Ei ollut liian liian kuumaa eikä pölyistä, vaan raikkaan kosteaa.
LP007
Auto- ja yleisömäärä oli jonkin verran aiempaa vähäisempi, mutta silti nähtävää riitti koko päiväksi, taisi jopa osa aluetta jäädä kokonaan kiertämättä. Sunnuntaiaamu valkeni Savossa kuitenkin aurinkoisena ja niinpä matkaa Hämeeseen läh28
dettiin taittamaan museorekisteöidyllä Toyota Corollalla. Tosin yksi kummallisuus sieltä on mainittava: liikkuvan poliisin väreihin maalattu siviili-Mondeo, jossa kuitenkin oli aitoa vastaavat teippaukset ja hälytyslaitteetkin katolla. Sekin kuulunee Pick-Nickin perin-
teisiin, että ihan kaikkea ei ehdi yhdessä iltapäivässä nähdä. Erikoisvanteet, tunnus LP007 sekä sisältä puuttuvat poliisivarusteet kuitenkin herättivät epäilyksiä, joita vahvisti tuulilasiin laitettu ilmoitus, joka kertoi että auto oli vuokrattavana polttareihin ja muihin kyydityksiin. Teksti ja kuvat Heikki Skyttä
Forssan Pick-Nick on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisten harrasteautoilijoiden kesäkalenterissa jo kauan kauan sitten, eikä sääolosuhteilla tunnu olevan suurempaa merkitystä tapahtuman suosiolle.
T
änä vuonna sääennusteet lupailivat, ettei Pilvenmäen raviradalta tulisi puuttumaan pilviä eikä vettä. Se pisti kyllä empimään, josko sittenkin jättäisi harrasteauton suosiolla talliin ja suuntaisi paikalle kameran kanssa arkisemmalla menopelillä. Auringonpaistetta riittikin aina Hämeenlinnaan asti, mutta Forssaan saapuessa ilman kosteusprosentti kasvoi jo ihan sateen rajoille mutta ei kuitenkaan ihan sateeksi asti, vaikka pilvet hyvin synkkiä olivatkin. Mutta säästyipähän nekin rahat sitten johonkin muuhun..
Kostea sää veti kulmat kurttuun?
Yrityksistä huolimatta emme saaneet haastattelua... ;-)
Mustangin tummanpuhuva ilme...
Arvovaltainen tuomaristo arvioimassa Ford Taunusta.
PT Cruisereita alkaa näkyä yhä useammin roddatussa kuosissa.
Taivas oli synkkä, mutta tunnelma onneksi ei.
Overdrive.fi:n rodiprojekti on edennyt hiljaa, mutta varmasti.
LISÄÄ KUVIA SUOMEN SUURIMMASTA HARRASTEAUTOTAPAHTUMASTA SEURAAVALLA SIVULLA...
Spinneri 5/2008
29
Minä Tammisen kanssa yhteen, muut yksiköt toiseen suuntaan. Niillähän saa huristella mallista riippuen korkeintaan 80 tai 100 km/h. Useinhan sen itsekin näkee, että monien pitää päästä ohituskaistan avulla jonon keulalle vaikka väkisin. Kohdallamme olevan ohituskaista-alueen oikeaoppista käyttöä on tarkoitus valvoa tovin aikaa. Huumorintajua miehellä riittää, mikä on iso avu myös poliisin ammattia ajatellen. Olemme kuitenkin sopineet treffit kello 14 tietämissä Ikaalisten seutuville eli Tampereen keskustan läpi
Teksti ja kuvat Jari Sjöman 31
Spinneri 5/2008. Harva poliisin pysäyttämä autoilija on tilanteesta erityisen riemuissaan, joten sopiva huumori saattaa usein laukaista turhia jännitteitä. tai sanotaan niin, etten halunnut myöhästyä. nopeusrajoituksen ollessa 80 kilometriä tunnissa. Itse partioalue on varsin laaja; mekin vierailimme muun muassa Parkanossa, noin 90 kilometrin päässä Tampereelta.
Kurvaan Liikkuvan poliisin pihalle vain hetkeä ennen työvuoron alkua. Ammatikseen autoa ajava mieshenkilö tunkee väkisin edelleen ajavista ohi. Ensimmäisen kerran istahdimme LP:n partion kyytiin jo vuonna 2000. Tällä kerralla Liikkuvan poliisin Tampereen yksiköllä ei ole käynnissä varsinaista teemaa, joten parin seuraavan päivän aherrus tulee koostumaan normaalista liikenteen valvonnasta.
kurvailtuamme lähdemme 3-tietä pitkin Vaasan suuntaan. Siitä lähtien olemme vuosittain kiertäneet Liikkuvan poliisin yksiköissä eri puolilla Suomea. ELOkUUTA
Klo 15:25 Puoleen päivään osuva vuoronaloitus tarkoittaa usein myös sitä, että lounastauko osuu työvuoron alkumetreille. Mekin pysähdyimme Hämeenkyrön Paussipaikkaan nauttimaan jättikokoiset wienerleikkeet. Eikä pelkästään ammatillisessa mielessä!
Klo 15:37 Ja juuri kun pääsin sanomasta. Tällä kyseenomaisella VW
Klo 13:00 Ensimmäiseksi suuntaamme
jokainen hieman omille teillemme. Tämä näkyy myös LP:n ryhmän koostumuksessa; osa aiemmilta kerroilta tutuksi tulleista konstaapeleista viettää parhaillaan leppoisia lomapäiviä. Tiesin voivani kipaista hotellille ennen liikkeellelähtöäkin, Liikkuvan poliisin toimitilat kun sijaitsevat liki hotellin naapurissa. Oikea esimerkkitapaus, joskin huono sellainen. Ensimmäinen merkintä päiväkirjaani tulee toki jo ennen kuin ehdimme kunnolla edes kolmostielle.
Klo 13:35 Aivan Ylöjärven keskustan kupeessa edellämme kurvailleen kuljettajan menohalut ovat hieman liian innokkaat, sillä keskinopeudeksi mitataan 100 km/h ... UVA POLIISI LIIKKUVA POLIISI LIIKKUVA POLIISI LIIKKUVA POLIISI LIIKKUVA POLIISI LIIKKUVA POLIISI LIIKKUVA POLIISI LIIKKUVA POLIISI LIIKKUVA POLIISI LIIKKUVA POLIISI LIIKKUVA POLIISI LIIKKUVA POLIISI LIIKKUVA POLIISI LIIKKUVA POLIISI LIIKKUVA POLIISI LIIKKU
Poliisin arki kiinnostaa meistä monia. Liikkuvan poliisin jäsen, varsinkin moottoripyöräpartiossa, joutuu usein tilanteisiin täysin ilman taustatukea, jolloin jo oman turvallisuudenkin takia tietynlainen psykologisuus on merkittävä taito. Olemme tehneetkin Liikkuvan poliisin Tampereen yksikön kanssa yhteistyötä jo kahdesti aiemmin; viimeksi lukijamme saivat seurata heidän toimintaansa aitiopaikalta vuosi sitten. Ja usein käy niin, ettei matka riitä, jolloin lisätilaa "lainataan" vastaantulevien puolelta. Hänen kanssaan on aina ilo työskennellä. Moottoripyöriä yksikössä on yhteensä kolme, joista yksi on tunnukseton. Siten ihan vuoron aluksi onkin hyvä esitellä itsensä ja kertoa hieman niin itse lehdestä kuin projektistakin. Television kautta voi seurata niin amerikkalaisten, uusseelantilaisten, australialaisten kuin englantilaisten poliisien arjen aherrusta jännittävine tilanteineen, mutta suomalaisen virkaveljen työstä ainoa kuva syntyy useimmiten ikävimmällä mahdollisella tavalla joutuessamme itse "asiakkaaksi".
maantieteellinen sijainti unohtamatta että Tampere on maamme kolmanneksi suurin kaupunki pitää liikenteen vilkkaana. Siinä sivussa ajonopeuskin kipuaa laittomiin lukemiin.
T
oki YLEn Poliisi-TV tarjoaa pienet maistiaiset lähinnä järjestyspoliisin työstä. Elokuu on aikaa, jolloin kesälomat pyörivät vielä monella. Seurauksena rangaistusvaatimus, eli sakko ylinopeudesta sekä liian pienestä turvavälistä edellä ajavaan ajoneuvoon.
kE 6. Tälläkin kerralla huomioni kiinnittyy siihen, että harrasteautot kiinnostavat myös tämän ammattikunnan edustajia. Kesäisin partiointia suoritetaan myös veneellä. Nyt sen sijaan olemme ehtineet 3-tiellä Sarkkilan ja Ikaalisten keskustan välimaastoon. Yhteistyö kyseisen yksikön kanssa on toiminut aina esimerkillisen hyvin, ja kun sijaintikin on sopiva, niin käänsin Suzukin keulan tänäkin vuonna Mansesterin suuntaan.
Tampereelle saavuttuani liityn tutun miehen, ylikonstaapeli Juha Tammisen "partiokaveriksi". Kaiken kaikkiaan otanta on kuitenkin hyvin pintapuolinen. Tampereella harrasteautoilu on aktiivista, minkä lisäksi kaupungin
NÄÄSVILLE
Tampereen yksikön vahvuus koostuu tällä hetkellä 40 konstaapelista ja ylikomisariosta. Kotona parhaillaan käynnissä oleva muutto aiheutti aikatauluun pientä viivettä, jonka johdosta en ehtinyt käydä edes kirjautumassa hotelliin ... Artikkeleita näistä reissuista on julkaistu numeroissa 1/01, 4/01, 5/02, 4/03, 5/04, 4/05, 6/06 ja 5/07. Meistä monet kun tykkäävät nauttia tuon lounaan puolen päivän tietämissä. Seurauksena 23 km/h ylitys nopeuden osalta ja ohituskiellon rikkominen. Siten tien päällä sattuu ja tapahtuu. Keskinopeusmittaus paljastaa toki senkin, että hetkellisesti nopeutta on ollut yli 100 km/h. Ja kermaksi kakkuun vielä tiekohtaisen nopeusrajoituksen ylityksen lisäksi ajoneuvokohtaisen rajoituksen rikkominen, kyseessä kun on pakettiauto. Tämän johdosta Spinneri Magazine on halunnut valottaa autoilijan maailmaa lähempänä olevan Liikkuvan poliisin jokapäiväistä elämää. Partioautoja on käytössä yhteensä 13 kappaletta, joista kolme on tunnuksettomia eli niin sanottuja siviiliautoja. Kyseisen 31-vuotiaan miesautoilijan kiirettä kuvastaa myös se, että hän hiillostaa edellä ajavaa roikkuen takapuskurissa kiinni. Kaikki pyörät on varustettu sekä keskinopeusmittarilla että tutkalla. Heidän tilallaan ryhmässä on sitten tuuraajia. Partiokilometrejä yhden työvuoron aikana kertyy keskimäärin 200-250
Kaverukset pääsevät tällä kerralla
Aamulla sääennustetta netistä katsellessani ajattelen, että noinkohan tänään on järkevää lähteä liikenteeseen moottoripyörillä. Kontrolli paljastaa auton olevan katsastamaton...
Klo 23:00 Välissä ehdimme suorittaa
nopeusvalvontaa jo Nokian moottoritielläkin yhdessä autopartioiden kanssa,
PE 8. Tammisen kanssa teemmekin lopulta omalla tavallaan radikaalin päätöksen, ja jätämme päristimet autotalliin. Seuraavaksi huomioni kiinnittyy useisiin hälytysajossa vastaan tuleviin poliisiautoihin. Maisematie, jolla suoritamme nopeusvalvontaa, on sitä mitä nimikin antaa ymmärtää; maisemat ovat hienot. Sokerista en ole tehty, mutta ei tuo sadekaan niin kivalta tunnu.
Klo 14:05 Ensimmäinen merkintä vuoron tapahtumalistaan tulee jo ennen kuin pääsemme käytännössä edes liikkeelle. Me sen sijaan olemme juuri palaamassa varikolle, kun edessämme ajava Tampereen liikennelaitoksen linja-auto täräyttää todella törkeästi päin punaisia valoja. Nyt ohjelmassa on normaalia liikenteenvalvontaa. Mielessäni käy, että mitä jos auton sijaan takana olisikin ollut ihminen...
Klo 20:20 Edellisestä kohdasta olemme
huristelleet Lempäälän kautta HelsinkiTampere moottoritielle, sitä pitkin Toijalan liittymään ja takaisin Tampereelle. Tammisen alla oleva pyörä lukeutuu omani tavoin tehokkaiden kyykkypyörien kastiin.
Klo 18:45 Itsekseni olen ajellut läntistän
ohikulkutietä aina lentokentän liittymään asti. Nyt aletaan lähestyä jo sitä rajaa, joka alkaa käydä kortin päälle...
Klo 16:47 Olemme jo lopettelemassa
valvontaa tällä kohdalla, kun kohdalle osuu Mercedes Benz 124-mallilla jonkin tason aikamiespoika. Välissä olemme eh-
32
Spinneri 5/2008. Yksi virhe johtaa toiseen, kun autoilija rikkoo vielä ohituskieltoakin.
Klo 16:18 Edellisestä paikasta olemme
edenneet muutaman kilometrin Vammalan suuntaan. Vauhtia olisi kertynyt varmasti enemmänkin, ellei autoilija olisi äkännyt minua ja Tammista hirviaidan takaa... Heti perään uudella Volvo S80:lla sompaileva miesautoilija hurauttaa tutkaan 120 km/h mittarissa.
Klo 21:30 Maisematien järvimaisemat
ovat vaihtuneet Nokian kaupunkimaisemiin. Niinpä teemme päätöksen ottaa "varapäivä" käyttöön. Tamminen ilmoittaa pienen matkan päässä edellämme olevalle autopartiolle, että ottavat Mersun sivuun tilanteen tarkistamiseksi ettei vaikka ole kidnappauksesta tai muusta vastaavasta kyse, kun sieltä takapenkiltä niin kovasti poliisille huidotaan... Poliisiyk ittäminen en ja -menetelmien keh liikennevalvontavälineid ntaminen. Kaiken kaikkiaan liikenne tuntuu kolmostiellä sujuvan kuitenkin erittäin hyvin. sekä valvonnan laadun para euvoa, käytössään noin 300 ajon Liikkuvalla poliisilla on ipyöriä noin 40, mootja on noin 200, moottor joista auto 3 kapitä noin 15 ja vesijettejä torikelkkoja noin 30, vene vistä autoista kaksi nteenvalvontaan käytettä paletta. Lämpiminä kesäiltoina tällä mutkikkaalla asfalttitiellä tavataan paljon moottoripyöräilijöitä, eikä kaikilla tahdo nopeus pysyä sallituissa rajoissa (60 km/h). ELOkUUTA
Klo 16:27 Seuraava kirjallisen huomautuksen saaja on Volkswagen Golfilla matkaa tekevä autoilija. Huolestuttavaksi asian tekee erityisesti se, että auto on linjalla matkustajia kyydissä! Ulkomaalaissyntyinen kuljettaja yrittää puolustella tilannetta tiukalla aikataululla... Tämän päivän kulkuvälineessä tulee olemaan neljä pyörää.
Klo 17:15 Uutuuttaan kiiltelevää Audi
TT:tä sompaileva autoilija pistää väärällä tavalla vieläkin paremmaksi: nopeudeksi tutka paljastaa 135 km/h. Tutka kertoo hänen vauhdikseen 77 km/h. Alunperin olimme sopineet siten, että olen ryhmän mukana keskiviikon ja torstain, mutta tarvittaessa projektia voidaan jatkaa vielä perjantaina. Nyt olen jäänyt häntä odottelemaan moottoritien viereen sillan alle, sadetta piiloon. Työvuoronsa päättänyt konstaapeli on lähdössä kotiin, kun hänen autonsa oikeaan etukulmaan peruuttaa järeän kokoinen kaivinkone! Kaivurin kuski ei katso lainkaan taakseen kun lähtee peruuttamaan, sillä seurauksella, että konstaapelin Skoda Fabian etukulma saa uudet muodot. Toisen kuskilla on pieni näyttämisen tarve, kun pitää muun liikenteen seassa (!) keulia. Suurimman osan ajasta olemme saaneet olla eräällä tavalla tyhjän panttina.
Klo 19:32 Tämän kohteen kyseenalaiset pohjat täräyttää tauluun Volvo V70:llä liikkuva nuorehko naisautoilija: 89 km/h. Tästä hänelle kirjoitetaan kirjallinen huomautus. Tamminen mittaa autoilijalle 1500 metrin matkalla keskinopeudeksi 124 km/h ... Siten tiekohtaisen nopeusrajoituksen rikkomisen lisäksi kyseessä on myös ajoneuvokohtaisen rajoituksen rikkominen. Kontrolli kannattaa, sillä kyseessä on turvavyön käyttämättä jättäminen. Kokonaisuutena liikennekäyttäytyminen oli tämän päivän aikana hyvin sivistynyttä. Minua ja Tammista vastaan tulee uudehkolla Mercedes-Benz ML -maasturilla autoilija, jonka nopeudeksi tutka ilmoittaa 129 km/h rajoituksen ollessa 100 km/h. Näin kun se sujuisi aina! Katsotaan osaisivatko autoilijat käyttäytyä yhtä hienosti myös huomenna.
Klo 18:10 Kahvitauon jälkeen matka
on jatkunut Ellivuoren kautta Häijäälle, ja sieltä tietä 11 kohden Tamperetta. Lähistöllä on sattunut puukotus... Valon vaihtuessa punaiseksi oli bussi vielä noin 10 metrin päässä opastimesta. Ensimmäinen "haaviin" tarttuu Volvo S80:lla ajava autoilija, jonka nopeudeksi tutka mittaa 114 km/h. Ylinopeutta siis 53 kilometriä tunnissa! Kyseessä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, josta seurauksena väliaikainen ajokielto ja rikosilmoitus. Ja mikä pahinta, poliisi on vielä kyseisessä tilanteessa sikäli hankalassa asemassa, että välissä on hirviaita; ei pääse itse auttamaan vaikka kuinka mieli tekisi! Kyllä, huumoria näilläkin pojilla riittää. Asian käsittelyä siirretään seuraavalle päivälle, jottei matkustajien tarvitse turhaan odotella matkan jatkumista. Nyt suunnitelma vahvistetaan ja pesun jälkeen jätän pyöräni Liikkuvan poliisin talliin yöunille. uvan poliisin onta kuuluvat myös liikk ja vesiliikenteen valv lisäksi sikön tehtäviin kuuluvat erityisosaamiseen. ja maalissa poliisi jakaa palkinnot. Uhri, vuonna 1967 syntynyt mies, menehtyy vammoihinsa ennen kuin ambulanssi ehättää paikalle. kolmasosaa on varustettu Lisätietoja www.poliisi.fi/l p
tineet piipahtaa Parkanossakin. Kalkuntiellä, taajama-alueella (50 km/h), meitä vastaan tulee Yamaha R1 jonka nopeudeksi Tammisen poliisimoottoripyörän tutka kertoo 103 km/h. Tutka kertoo nopeudeksi 131 km/h nopeusrajoituksen ollessa edelleen 100 km/h.
Klo 16:33 Kontrolliin otetaan 90-luvun
puolivälin Mazda 323. Edelläni matkaa on tehnyt autopartio, Tammisen huristellessa joitakin kilometrejä perässäni. Itse päivä ei näytä kovin pahalta, mutta iltaa kohden ennuste muuttuu huonommaksi. Jokin pistää hänet suorittamaan törkeää ohitusta, jossa itse ohitus alkaa ohituskieltoalueella ja jatkuu pitkälle sulkuviivan vaikutusalueella. Kolea sää pitää tällä kerralla kuitenkin meitä lukuun ottamatta muut motoristit kodin lämmössä, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö tapahtumia riittäisi.
kuitenkin pälkähästä Tammisen ollessa sen verran etäällä minusta. Nokialta matka jatkuu tielle numero 12, Nokian ja Vammalan rajalle. Auton takapenkillä nimittäin istuu erääseen moottoripyöräkerhoonkin jossain yhteyksissä liitetty henkilö. Itse jatkan matkaani kävellen muutaman sadan metrin päässä sijaitsevaan hotelliin. Toivottavasti ehdimme saada päivän niin sanotusti pakettiin ennen kuin taivas repeää... Tamminen lähtee tänään liikkeelle tunnuksettomalla eli niin sanotulla siviilipyörällä, joten meitä kahta on nyt hyvin vaikea erottaa muusta liikenteestä. Tapauksen taustoihin liittyy yllätys yllätys kuningas alkoholi. Paperitöiden yhteydessä esille tulee vielä se, että auto on rekisteröity pakettiautoksi. Mutta mihinkäs tämä johtaakaan. Kun taustalla on jo muitakin liikennerikkomuksia, joutuu kortti toviksi poliisilaitoksen hyllyä koristamaan. Bravon kuljettajalla tuntuu olevan kauhea kiire jonnekin, sillä hän kyttää jatkuvasti ohituspaikkaa, välillä jopa niin innokkaasti, että vasemman puoleiset renkaat ylittävät sulkuviivan. Nopeutta oli oletettavasti vielä tätäkin enemmän, mutta kaveri huomasi meidät ja kevensi kaasujalkaa sopivasti siinä mielessä, että oli vasta saapumassa tutkan mittausalueelle.
Klo 16:15 Meidän "kyttäyspaikkamme"
ohittaa niin sanottu Väyrys-Mersu, jonka takapenkillä istuva mieshenkilö viittilöi meille kansainvälisillä käsimerkeillä. Moottoritiellä autopartio sen sijaan on napannut Seat Leon FR:llä huristelevan parikymppisen kuskin, jolla vauhtia on ollut tutkan mukaan 31 km/h liikaa. Corolla voittaa ... Ilmeisesti hän myös nauhoittaa keskustelun kännykällään ... takunnallinen poliisiyksikk lla pääteillä sekä huolehtima yisesti valvomalla liikennettä erit oitteista. Kaiken kaikkiaan hänen käytöksensä on konstaapelin kertoman mukaan asiatonta.
Klo 19:25 Seuraavaksi tutkaan porhaltaa Toyota Avensiksella naisautoilija: nopeutta 76 km/h. Tulevaksi yöksi on luvassa jopa kunnon kaatosadetta. Kukkaron päälle se jo käy, sillä seurauksena hurjastelusta on yli 400 euron sakko.
Klo 16:22 Ei olisi pitänyt mennä elvistelemään. Liike poliisitunnuksin. Jälleen aletaan lähestyä sitä rajaa, että vauhti alkaisi käymään kortin päälle. Ensimmäinen päivä on nyt takana. Tammisen ajaessa muutamia satoja metriä edelläni sattuu tilanne, jossa takaani lähtee ohitukseen Fiat Bravo -merkkisellä autolla noin 30-vuotias mieshenkilö. Nyt sen sijaan olemme laulaja Katri-Helenan elämästä tutuissa maisemissa, Hämeenkyrön Mahnalassa. asettamista valvontavelv EU:n ehtävien myös kiireellisten hälytyst Liikkuva poliisi osallistuu järjestyksenpidossa tukee paikallista poliisia hoitamiseen ja maastoRaskaan liikenteen sekä ja rikosten torjunnassa. nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h. Möykkäämisen ohessa vaatii muun muassa virkapukuiselta konstaapelilta virkamerkkiä nähtäväksi joka hänelle myös esitetään. Sellaisella kelillä ajaminen ei ole kivaa, eikä myöskään kaikkein turvallisinta. Huolestuttavaksi tilanteen tekee se, ettei ole havaittavissa pienintäkään merkkiä siitä, että hän olisi hidastamassa nopeuttaan; vaikka tien kummallakin puolen on poliisin virka-ajoneuvot ja keskellä tietä seisoo poliisi virkapuvussaan pysäytysmerkkiä näyttäen! Tammisen valppaus estää varsinaisen vaarantilanteen syntymisen, mutta silti tilanne pistää ainakin allekirjoittaneen miettimään; mitä tämä autoilija mahtoi ratin takana oikein ajatella tai mihin mahtoi katsella?!?
Aamupäivällä, ennen vuoron alkua, katselen netistä päivän sääennusteita. ELOkUUTA
Transporterilla raja on ylempi, mutta vauhtia on silti mainitut 23 km/h liikaa...
Klo 19:23 Ensimmäisenä kohdalle
osuu reilu parikymppinen nuorimies Opel Vectrallaan. Minä tosin puolivahingossa. Tammisen jatkaessa paperihommia lähden itse sadetta pakoon; taivaalta alkaa tulla rypäleen kokoisia vesipisaroita.
TO 7. joka sinällään on täysin laillista touhua. Samassa yhteydessä hieman kysellään, mahtoiko kännykkä olla korvalla ajaessa; Tamminen ei ihan varmuudella pysty tätä sanomaan, joten asia jätetään kyselyasteelle.
Klo 16:48 Kontrollipysäytykseen otetaan jo jonkin verran kilometrejä nähnyt Fiat Brava, joka kiinnittää huomiota muun muassa muovisäkin avulla tilkityn takasivuikkunan myötä. Seurauksena se, että Audi-kuski laskee välittömästi nopeutta, joka taas johtaa siihen, että hän jää roikkumaan ohitettavan rinnalle. Hän ei ole lainkaan tyytyväinen tilanteeseen. Vauhtia Fiatilla sompaileva kaveri olisi varmasti saanut enemmänkin, jos vain olisi tilaa löytynyt.
Klo 16:20 Kohdalle osuu uudehko
Volkswagen Passat, jonka nopeudeksi ohitustilanteessa tutka kertoo 117 km/h. Hän vain kiven kovaan kiistää koko tilanteen, vaikka silminnäkijöinä oli useampia konstaapeleja.
Klo 11:15 Vuoron aluksi päätämme
käväistä eilen punaisia päin sompailleen linja-autonkuljettajan juttusilla. Hänelläkin vauhtia 114 km/h.
Klo 16:53 Kymmenkunta vuotta vanha Toyota Corolla kuljettajineen ottaa mittaa toisesta autoilijasta ohituskaistan loppumetreillä. Tampereen poliisi tutkii tapausta tappona. Kaiken kaikkiaan liikenne sujuu erittäin hienosti! Yhtään törkeää ylitystä ei kohdallemme ole osunut, vaikka meistä kumpikin tekee matkaa siviilipyörillä. nyt sen sijaan olemme hajautuneet jokainen hieman omille teillemme. Kuten merkintöjen määräkin kertoo, on vuoro ollut poikkeuksellisen hiljainen. ja edellinen tilanne toistuu liki sellaisenaan. Ennuste nimittäin lupaa koko päiväksi sadetta, joka iltapäivän tunteina tulee yltymään jopa rankkasateeksi. Katsotaan, josko perjantai vilkkaamman liikenteen myötä toisi hieman rajumpiakin merkintöjä.
Klo 19:28 Uudehkolla Toyota Hiluxilla
kohdalle osuu jälleen naisautoilija ... Vaikka edessä on poliisiajoneuvoja, vauhti vain autoilijalla kiihtyy. Arvaatte varmaan, ettei kukaan ole iloinen tilanteesta. Ajelen parhaillaan Pispalan Valtatietä keskustan suuntaan, kun Pizpala grillin pihasta lähtee kaksi Super-Moto -tyyppistä moottoripyörää. Se ei kuitenkaan estä Jopolla pyöräilevää miestä taittamasta matkaa ei vaikka Jopon takarengas on hypännyt pois vanteelta! Oheinen liikkuvasta autosta digipokkarilla napattu kuva on huono, mutta tarkkaan
Klo 19:20 Edellisestä merkinnästä on
ehtinyt kulua jo tovi. Autoilija tottakai pysäytetään. Ja tutka mittaa korkeimmaksi nopeudeksi 80 km/h.
Klo 15:30 Matkaan päästyämme piipahdamme Nokian poliisilaitoksella viemässä eilisestä R1-hurjastelijasta tehdyn rikosilmoituksen. Matkalla taivas aloittaa melkoisen vollotuksen, vettä ropisee tuulilasiin reippaasti. unut valnteen valvontaan erikoist Liikkuva poliisi (LP) on liike uutta Se edistää liikenneturvallis ö. "Rykkösen" matkamittariin oli ehtinyt kertyä vasta 1700 km...
Klo 16:45 Tietyn luokan autot kuljettajineen tuntuvat nyt nousevan omaan rooliinsa, sillä seuraavaksi uuden Audi A6:n nopeudeksi ohitustilanteessa mitataan 117 km/h. Ohitus jatkuu aina Tammisen ohi, ja jatkuisi vieläkin pidemmälle, ellei vastaan tulisi muuta liikennettä. Nokian poliisi tutkii tapauksen ja käräjäoikeus määrää lopullisen rangaistuksen, joka tämän kaltaisissa tapauksissa on yleensä usean kuukauden pituinen ajokielto sekä roima sakko
Voima välitetään tiehen etupyörien kautta, eikä ainoassa tasauspyörästössä ole sitten minkäänlaista (mekaanista) lukkoa. Ratista saa pitää kiinni kunnolla. Ehkä, sillä Dodge on säästänyt yhdessä merkittävässä paikassa. Ohjaus jopa liiankin menneiden aikojen amerikkalaisuus kadonnut myös tällä saralla tyystin, mikä on toisaalta hyvä asia. Muuten Caliberista näkee ulos hyvin. Mutta mikä yllättä-
Millainen SRT4 on sitten ajaa. Myöskin sivupeilit ovat riittävän kokoiset. Leveät renkaat aiheuttavat oman möykän, pakoäänet toisen. Ilmastointi, sähköinen kattoluukku ja puolinahkaverhoilu ovat tavanomaisempia varusteita. Välityksiltään Getragin valmistama loota on onnistunut. Kaiken kaikkiaan Caliber SRT4 on auto, joka löytää tiensä monen harrastajan talliin jos ei ihan vielä, niin tulevaisuudessa kuitenkin.
34
Spinneri 5/2008. 6-portaisen manuaalin vaihteensiirto voisi sekin toimia sujuvammin. Riittää kun autokauppiaalle latoo kouraan 32.990 euroa. Ohjaus on keskialueella myös jossain määrin tunnoton. Kytkinpoljin, samoin kuin ohjaus, on varsin raskaskäyttöinen. Teksti ja kuvat Jari Sjöman
Amerikka ei ole entisensä. Sen sijaan ajotietokone, jonka avulla voi mitata kiihtyvyyden niin 0-100 kilometriin tunnissa kuin varttimailillakin, on harvinaisempi laite. Ostajan ei siis tarvitse olla lottovoittaja, ei sinne päinkään. Hennoille neideille SRT4 ei sovi oikeastaan missään mielessä. No, Dodge Caliber SRT4 ei nyt ehkä ole ihan suoraan verrattavissa vaikkapa 70-luvun alun muskeleihin, mutta lähes 300 hevosvoiman teho nostaa sen sarjaan, johon vain harvalla nykyautolla on asiaa.
vintä, hinta on saatu pidettyä kaiken tämän jälkeen kohtuullisella tasolla. Pikkurillillä pyöriteltävät ohjaukset olivat täysin vailla tuntoa. Ei tiedä oikein mihin suuntaan auto milloinkin lähtee, kun oikean nilkan oikaisee. Sen lisäksi, että tekevät ajamisesta tietyissä tilanteissa rasittavaa, ovat myöskin turvallisuusriski. Enää ei tehokkaan amerikkalaisen auton tekemiseen tarvita 6-litraista veekasia nyt riittää 2,4-litrainen rivinelonen. Suurin ongelma on siis liki 300 hevosvoiman ja 363 newtonmetrin sekä etuvedon yhdistäminen. Ne peittävät näkymää jo haittaavassa määrin. Toiminnot mahdollistaa autoon asennettu kiihtyvyysanturi, jonka avulla pystytään mittaamaan myös hidastuvuuksia ja G-voimia. Vielä kun varustetaan auto jo lähtökohtaisesti sen verran hyvin, ettei lisävarustelistasta tarvitse tehdä kilometrin mittaista, alkaa kakku olla valmis tarjoiltavaksi. Lopputuloksena on varsin vikuripäinen härkä.
EI NEIDEILLE
T
ässä Dodgen resepti. Ainakin kiihtyvyyden osalta ajotietokone on hieman optimistinen, eli väittää Dodgen olevan sähäkämpi mitä se todellisuudessa on. Liian hyvää ollakseen totta. Äkkiseltään jopa yllättävänkin hyvän tuntuinen, mutta paljon on vielä parannettavaa. Sen ulkoinen olemus on varsin raamikas, siinä on voimaa paljon, sen käytös saattaa olla ärähtelevä, ja siitä lähtee miehekäs murina. Metelit voi halutessaan peittää kohtuullisen hyvin jytäävällä humppakoneella, jonka perustoimintoja pystyy
käyttämään myös ohjauspyörästä käsin.
kYLLÄ kIIhTYY
Kuten jo mainittua, on Dodge varustanut SRT4:sen jo lähtökohtaisesti hyvin. Ei edes muskeliautojen osalta. SRT4 on omalla tavallaan äijämäinen auto. Otetaan uusi perhemalli, istutetaan pellin alle turbolla piristetty moottori, vaihdetaan alustaan vakiota jäykemmät jouset ja ZF Sachsin iskunvaimentajat, samoin istuimet korvataan sporttisemmilla ja pisteeksi iin päälle ruuvataan alle isot, 19-tuumaiset alumiinivanteet. Monien muiden nykyautojen tapaan Caliberia vaivaavat miehekkään kokoiset A-pilarit. Jälkimmäinen toki luo sporttisuutta. Leveillä renkailla yhdistettynä maamme uraisiin teihin on var-
masti oma vaikutuksensa tähän. Autoa joutuu suoralla tielläkin tavallaan ajamaan. Caliber vetelee rajuissa kiihdytyksissä kuin Kujasen Olli... SRT4 ei ole erityisen hiljainen menopeli
295 hevosvoimaa saavat 225 millisten eturenkaiden pidon irtoamaan asfaltista helposti. 2,4-litraisesta Dual VVTi nelosmoottorista on kaivettu voimaa esille mm. Muista mittareista erillään oleva ahtopainemittari näyttää jälkiasenteiselta, vaikka onkin kiinnitetty kojetauluun jo tehtaalla. 3-tuumaista pakoputkenpäätä voisi kutsua miehekkääksi.
35. Tiukoissa kiihdytyksissä mittari intoutui osoittamaan liki 1 barin lukuja, vaikka maksimiahtojen pitäisi olla 0,7 bar. Jos pito molemman renkaan alla on samanlainen, piirtää SRT4 kaksi kaunista viivaa. Kuljettajan yrmeä ilme ei kestänyt päivänvaloa... Ahdettu imuilma kulkee kookkaan välijäähdyttimen läpi.
Kuva Hanna Kalmari
Mittaristoa hallitsee kookas kierroslukumittari. Mitsubishin TD04 turboahtimen avulla. Ajotietokone tarjoaa perinteisempien toimintojen ohella mahdollisuuden mitata niin kiihtyvyyksiä kuin hidastuvuuksia.
Puolinahkaverhoillut istuimet tarjoavat hyvän tuen, mutta osoittautuivat varsin hiostaviksi.
Spinneri 5/2008
Peräpään "diffuusori" lisännee vain sitä katu-uskottavuutta
Lämmittämätön tila kelpaa, mutta kondenssiveden välttämiseksi lämmin (+5- +10°C) tila on parempi. Öljyyn kertyy epäpuhtauksia, jotka ruostuttavat järjestelmää talven aikana; öljyt ja suodatin kannattaa vaihtaa ennen talvea ja jälleen käyttää moottoria kunnes uusi öljy on levinnyt joka paikkaan. Usein varsinkin vanhemman laitteen omistaja on ennakoinut tilanteen pakkaamalla mukaan työkalut ja varaosia riittävästi matkan jatkamiseen. · Tekniset murheet ja niiden korjaaminen tien päällä on harrasteautoilijalle tuttua puuhaa. Tankki täyteen ja pullollinen kausisäilytysainetta perään. Myös piki toimii tässä hyvin. Oheisessa tietolaatikossa ohjeet.
Spinneri 5/2008. · Jos meno hyytyy bensiinijärjestelmän häiriöön, ulos autosta ja tyhjää viinapulloa etsimään mars! Joskus se saattaa löytyä autostakin. 3,5 bar:iin ja tarkkailla paineita talven aikana. Vaihteisto- ja peräöljyissä on periaatteessa sama juttu, mutta käytännön merkitys on vähäinen. 3. Pese ja anna kuivua sekä vahaa auto. Sanomatta on selvää, että tällaisen operaation jälkeen ajellaan varovasti... Jäähdytinnesteen pakkasenkestävyyden pitää olla riittävä (väh. Spinneri Magazine/pepen Pörinät, PL 2, 00411 HELSINKI e-mail pepenporinat@spinneri.fi
· Kaikki ei aina suju tien päällä ihan niin kuin meinaa. Akku on pidettävä varattuna kunnollisella ylläpitolaturilla tai kannettava lämpimään tilaan ja varattava 2-3 kertaa talven aikana. Paksulla kumilla voi paikata isonkin reiän, kun siitä leikkaa reiän kokoisen palasen ja työntää siitä pultin lävitse. · Ja olennaistahan on pitää mukana ilmastointiteippiä, rautalankaa, tiivistemateriaalia ja liimaa ja paljon muuta mukavaa, joista MacGyver rakentaisi vaikka uuden moottorin. Kotikonstein on harvoin mahdollista vaikuttaa tähän. · Niin renkaanvaihto onhan meillä kaikilla vararengas mukanaan ja siinä myös ilmaa. pihdeillä. Jarruputken voi katkaista ja lytistää kasaan, jotta nesteet saadaan pysymään sisällä ja matka jatku-
Talvisäilytysohjeet
1. Varoituskolmio on itsestäänselvyys, ja keltaiset heijastinliivitkään eivät yön hämärässä renkaanvaihtoa tehdessä ole yhtään liioittelua eivätkä maksa paljoa. Kokemuksesta sanoisin, että konsti kyllä toimii, mutta ohjaustehostimeen nailoinit eivät oikein jaksa välittää tarpeeksi voimaa... · Rasva taas pitää vettä hyvin. Ja toimiiko takakontissa mahdollisesti oleva tunkki niin kuin pitää... · Purukumilla voi paikata melkein minkä vain reiän. Lisäksi mieti jo etukäteen, mitä teet kun tallikaverisi laskee kylkeen kipinäsuihkun tai tipauttaa tuumaisen kiintolenkin konepellille. · Saippua, mikä nykyisin kiitos nestemäisten tuotteiden ei kuulu reissumiesten varustukseen kovinkaan usein, toimii hyvänä tiivisteaineena polttoaineen kanssa. maan. 2. Myös sulakkeen voi korvata johdonpätkällä, tosin auton palamisen kustannuksella... Pulloon kaadetaan bensiiniä ja korkkiin porataan pieni reikä. 10. Yleisesti ottaen huollot kannattaa tehdä ennen talvea, jotta kevään huumassa ei tarvitse miettiä, tuliko öljy vaihdettua. Korroosioriskin vuoksi järjestelmän tyhjentämistä ei suositella. Perusongelmana on liian kuiva talvi-ilma; nahkapenkit rapistuvat, kojelaudat halkeilevat...Kaupoista saa kosteudenpoistajia, joita voi laittaa auton sisälle. Myös köysi käy. Kun kannu pidetään kaasutinta ylempänä, lappo pitää huolen bensiininsyötöstä, ja näin ohitetaan näppärästi viallinen bensiinipumppu tai muu harmi. Saippua nimittäin liukenee kyllä veteen, muttei bensiiniin. 36
· Jos mukana on kannu ja letkua, kannuun kaadetaan bensiiniä ja yhdistetään se letkulla kaasuttimeen. · Legendaarista on myös naisväen (tai näinä aikoina miksei miesväenkin) sukkahousujen käyttäminen tuulettajanhihnan korvikkeena. · Jos on vähän myöhässä ja jarrunesteet ovat jo pihalla, voidaan jarrunesteen sijasta käyttää oikeastaan mitä vain nestettä, paitsi öljypohjaisia, jotka turvottavat kaikki jarrujen kumiosat. Olennaista on, että purkka on hyvin pureskeltu eikä siinä ole jäljellä liukenevia ainesosia; muuten se ei pysy kiinni. Haljennut virranjakajan kansi saadaan sillä jälleen kuntoon. Nykyisin suositut paikkausainepullot ovat myös yllättävän tehokkaita, mutta eivät isoihin rengasvaurioihin pure, eikä niistä ole iloa silloin kun vanne on jo vaurioitunut. · Poikkinainen tai haljennut putki kannattaa sahata poikki ja korvata letkunpätkällä ja klemmareilla. 9. Tekninen osaaminenkin on yleensä sillä tasolla, että välittömät toimenpiteet onnistuvat. Ulkopuolelta kierretään pulttiin mutteri ja kiristetään estäen pyöriminen esim. Ilmankosteuden tulisi olla noin 40%; kuivemmassa luonnonmateriaalit kovenevat, kosteammassa korroosio kiihtyy. Mikään ei houkuttele hiiriä ja hometta kuten ruuantähteet! Ja hääautoista riisinjyvät pois! 4. Rengaspaineet kannattaa nostaa esim. Posliini- ja lasiputkisulakkeen tilalle näppärä kaveri pyörittää "tötterön" tupakkiaskin sisällä olevasta alumiinifoliosta. Puhdista sisusta ja käsittele sopivilla hoitoaineilla. Pidemmäksi aikaa auto kannattaa nostaa pukkien varaan tai ainakin keventää jotta jouset ja renkaat säästyvät. -30°C). Sitten vain pullo ylösalaisin kaasuttimeen ja menoksi! Reiän koosta riippuu, miten paljon kakkua kone saa, joten reikää voi tarvittaessa suurentaa. · Tähän aikaan vuodesta talvisäilytys on taas puheenaiheena. 8. Vesi ja talvella sprii ovat käyttökelpoisia, joskin järjestelmä on tämän jälkeen huuhdeltava huolellisesti! · Sähköjohtoa ja pihtejä kannattaa pitää mukana, jotta mahdollisen sähkövian aiheuttanut virtapiiri saadaan kätevästi ohitettua. 6. Kumi laajenee ja täyttää reiän. Yhden talven auton voi säilyttää pyörillään. Muista palo-, ilkivalta- ja varkausseikat! Kysy vakuutusyhtiöstäsi etukäteen, mikä on vakuutusturvasi seisonta-aikana, jos autosi säilytetään tietyssä paikassa. Näin kevään ja syksyn homehtumisriskiä voidaan pienentää, mutta toisaalta pitää muistaa huolehtia sisustan tuulettumisesta ja jättää ikkunat hivenen raolleen. Sillä voi yrittää paikata vesivuotoja, jos takakontissa nyt sitten joku talipallo sattuu roikkumaan... 5. Pullon pitää olla lasinen ja metallikorkilla, muuten se tuppaa sulamaan... Ennen vanhaan, kun herrasmiehillä oli saapasrasvaa mukanaan tämäkin oli helpompaa... · Kynsilakka on hyvä eriste ja sopii hyvin sähkölaitteiden viankorjauksiin. Siksi olisi hyvä, myös harrasteautoilijalla, pitää mukanaan muutamaa yksinkertaista välinettä, jotta matka saadaan jatkumaan. Tosin kovinkaan suuria paineita se ei kestä... 11. · Peltiruuvilla ja nahka- tai kumilapulla voi paikata esimerkiksi polttoainesäiliön vuodon. Näin vältetään renkaiden vaurioituminen ja "tiiliskivi"- ilmiö keväällä. Kimppatalli ei nimittäin välttämättä ole vakuutusyhtiön mielestä auton säilytykseen tarkoitettu autotalli... Miedompikin neste estää kyllä useimmiten pakkasvauriot; neste ei jäädy umpijäähän vaan hyhmääntyy. 7. Käyttöä kunnes polttoainejärjestelmässä on joka paikassa bensan ja säilytysaineen seos
VARAOSAT
Nyt puramme:
UUDET JA KÄYTETYT AMERIKKALAISIIN
CHRYSLER Caliber -07, Lebaron -89-90, New Yorker -96, Neon -00-05, Neon -95-99, PT Cruiser -02, Saratoga -91-90, Stratus -95-96, Vision -95, Voyager -89-90, Voyager -92-95, Voyager -96-00, Voyager Grand -01
GM Astro -90, Beretta -92, Blazer S10 -92, Caprice -85, Corsica -91-93, Firebird AVO -97, Lumina -96-97, Montana -97, Pick up 6.5D K2500 -95, Pick Up 305 -85, Suburban -94, Transport -93, Transport -98, Van G30 -00, Van G20 6.2D -90
FORD Aerostar -91, Taurus -89, Thunderbird -90 JEEP Cherokee Grand Cherokee -96, -90, Commache -90, Grand Cherokee 3.1TD -00
www.nettivaraosa.com/usavaraosat
Autojen kuvat:
USA Varaosat Koskinen Ky / Lasse Koskinen
Yhdystie 5, 19600 HARTOLA, GSM
lasse.koskinen@usavaraosat.fi
0400 646 403
Best Damn Garage in Town!
Varaosat, huollot ja korjaukset kaikkiin USA-autoihin
www.jmt-autopalvelu.fi
Kuormaajantie 3, 40320 Jyväskylä puh. SAAT SEN VUODEN 2008 HINNOIN!
KOSKENKORVA
06-4229 888 0400-654 888
www.jarimaki.fi
Spinneri 5/2008
110 euroa!
41
Esim. tämä 1/18 s. (014) 610 292, 610 339
KUN VAKIO EI RIITÄ...
SPINNERI MAGAZINE
SUOMEN MONIPUOLISIN HARRASTEAUTOLEHTI
JENKKIAUTOJEN
VARUSTEET JA VARAOSAT,
REKISTERÖINTIKATSASTUKSET, HUOLLOT,
sekä paljon muuta!
ILMOITTAJA!
TEE ILMOITUSSOPIMUS VUODELLE 2009 NYT. ilmoitus alk.
Mäntyharjulta saattue suuntasi takaisi kohti Orilampea ja ryhmä keskittyi kisailuihin, ruokailuun, saunomiseen ja vapaamuotoiseen seurusteluun. Yli kahdenkymmenen ajoneuvon letka suunnattiin aurinkoisessa, helteisessä kesäsäässä pitkin vaihtelevia maalaisteitä Palojoen ja Nurmijärven kautta Rajamäelle,
jossa järjestettiin suuri rompetori. Illan kruunasi Mighty Four-bändin tiukka keikka ravintolasalin yläkerrassa. Meno yltyi paikoitelleen niin kovaksi, että ravintolasalin lattiakin notkui huomattavasti! Aurinkoisen sunnuntain valjetessa Cadillac-harrastajat suuntasivat keulansa kohti kotimaisemia.
Edellisessä numerossamme tässä artikkelissa oli käytetty vääriä kuvia... Teksti ja kuvat Ari Berghäll
CCOF:n jokavuotinen kesäkokoontuminen järjestettiin Valkealassa Orilammen lomakeskuksen miellyttävissä puitteissa. Siksi julkaisemme artikkelin uudelleen korjattuna.
Hot Rod- ja Kustomväen jo perinteeksi muodostunut WTF Hot Rod Run ja tapahtuma toimi jälleen roddarien ajokauden avaajana.
Teksti ja kuvat Ari Berghäll 44
L
iikkeelle lähdettiin tuttuun tapaan huoltoaseman pihalta Tuusulasta. Työtehoseuran pihalla autot järjestettiin riveihin ja aikaiseksi saatiin pienimuotoinen ulkoilmanäyttely. Aurinkoinen, mutta ei kovin helteinen sää keräsi paikalle reilut parikymmentä autokuntaa ympäri maan.
L
auantain ohjelmassa oli maisemacruisailua Mäntyharjulle yli kahdenkymmenen Cadillacin muodostamassa komeassa letkassa. Sillä aikaa kun Roddarit siirtyivät tutkimaan rompetorin tarjontaa, saattoivat paikalla olevat tutustua autoihin.
Spinneri 5/2008
Ainakin Lappeenrannasta, Kotkasta, Oulusta ja Vaasan seudulta saapui autokuntia. Monista muista tapahtumista poiketen Pistons Rumble alkoi vasta iltapäivällä klo 15 paikkeilla, joten pitkänmatkalaisetkin ehtivät mukavasti perille.
ONNISTUNUT
P
itkänmatkalaisia paikalle saapuikin runsaasti pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Uusi paikka, Otalammen Ruskopirtti osoittautui toimivaksi paikaksi järjestää tällainen tapahtuma. Muuten alueelle päästettiin vain Hot Rodeja ja Kustomeja. Ulkomaalaisia vieraita saapui Ruotsista, Englannista, Virosta, Saksasta ja jopa Amerikasta saakka. Sisätilaa Ruskopirtillä illan aikana tarvittiin. Leppoisa ja kiireetön tunnelma, tuttujen tapaaminen sekä todella tasokkaat autot tekivät Pistons Rumble-tapahtumasta kesän yhden onnistuneimmista tapahtumista. Piha-alue oli riittävän suuri ja sisätilaa myyjille ja yleisölle oli myös mukavasti. Alan tavaraa oli myymässä ainakin Platuart, More Speed Oy, Hot Rod House Janne Kutja ja ruotsalainen Lowbrow-lehti. Myöhemmin illalla menosta vastasi myös neljä kovaa bändiä: Sweet Jeena & Her Sweethearts, The Heartburns, Relentless ja ruotsalainen The Accidents.
Tapahtuma-alueella nähtiin yli 50 tyylikästä rodia ja kustomia; uudempi kalusto ohjattiin päättäväisesti syrjemmälle.
Vuoden 1950 Buick Super 2D Sedanette.
45. Uudempi kalusto ohjattiin tyylikkäästi ja päättäväisesti hieman syrjempään parkkiin. Pistons Rumble järjestettiin vuonna 2004 ensimmäistä kertaa Tuusulan Maantiekylässä, ja jo silloin viidakkorumpu tavoitti hyvin alan väkeä paikalle. Samaan aikaan Helsingissä järjestetty Bike Show toi myös prätkäporukkaa runsaasti paikalle. Kun illansuussa alkanut sade yltyi, täyttyi Ruskopirtti hetkessä.
Spinneri 5/2008
Tänä vuonna parkkialueelle valui kesäiltapäivän aikana yli 50 tyylikästä Rodia ja Kustomia, sekä noin 350 ihmistä. Teksti ja kuvat Ari Berghäll
PISTONS KAR KLUB järjesti jo neljättä kertaa Hot Rodeille ja Kustomeille suunnatut bileet Vihdin Otalammen Ruskopirtillä. Sisätiloista löytyi myös bändeille asianmukainen esiintymislava. Myyjiä paikalla oli myös runsaasti useamman firman voimin
Teksti ja kuvat Juha Hietanen
46
Spinneri 5/2008
Ahvenistolla on nykyisin 92 desibelin "möykkäraja".
Aurinkoisessa säässä kelpasi kurvailla avomallin Fiat 124 Sport Spiderillakin.
Ratapäivien uudempaa autokantaa edusti muun muassa tämä Fiat Marea.
Komean näköinen Fiat 600 ei päässyt radalle liian kovien pakoäänien takia.
Spinneri 5/2008
Hienon näköinen 128 Fiat.
Harvinainen Lancia Y10:n edeltäjä A112 kiertämässä rataa.
47. Osanottajia oli varsin mukavasti ja ajamaan pääsi, vaikkei olisikaan ollut Gruppo Fiat Finlandin jäsen.
R
adalla oman autonsa kulkua oli testaamassa Fiatien lisäksi muun muassa Alfoja ja Lancioita, jotka kuuluvat kyllä
GFF:n piiriin. Esimerkiksi Fiat Spideria ei ihan joka päivä näe. Ennen radalle pääsyä suoritettiin autoille katsastus, jossa todettiin auton turvallisuus ja yleiskunto sekä äänenpaine. Ilahduttavan paljon eri malleja oli radalle saapunut. Nopea pakoputken modifiointi pelasti tilanteen. Varikolla oli myös todella upean näköinen Dino.
Satakaksseiskoja radalla nähtiin useita, ja mikä parasta, usean eri aikakauden versioina.
Yläkuvan Fiat 600:sen ajot meinasivat loppua lyhyeen liian kovien pakoäänien takia. elokuuta ajeltiin Hämeenlinnassa Fiateilla ja Fiatin sukulaisilla. Muutama harvinaisempi autokin radalla oli, vaikka harvinaiseksi alkavat kaikki vähänkään vanhemmat autot käydä. Osa oli kokeilemassa käyttöautonsa soveltuvuutta radalle ja osa ajoi varta vasten rata-ajoa silmälläpitäen rakennetulla autollaan. Vaikka autoja olikin paljon, niin radalla mahtui hyvin ajamaan ilman isompaa kanssa-ajajien väistelyä. Tämä on harmittavaa, etenkin, jos on kauan rakentanut autoaan tai saapunut kauempaa paikalle ja ei sitten pääsekään autoaan testaamaan. Muutaman auton pääsy radalle evättiinkin liian kovien äänien takia. Nykyinen äänenpaineraja Ahvenistolla on 97dB. Useampi GT Punto, Tipo, eri ikäisiä 127:ja ja 600:sia, Bravoa, Mareaa, Coupea, Themaa... Isommilta vahingoilta
vältyttiin, mutta aina muutama läheltä piti -tilanne tapahtumaan mahtuu. Kerkisipä joku modifioimaan autonsa pakoput-
kistoa niin, että äänenpaine laski alle säädetyn rajan.
LEPPOISAA MENOA
Mukavaa oli, että paikalle oli tullut monenlaisia ja ikäisiä autoja. Lauantaina 2
Auton takalasissa olevasta tarrastakin tunnistaa GT:n kuuluvan Romut Radalle -poppooseen, jon-
O
sa autoista saapui paikalle omin neuvoin ja osa taas trailerin kyydissä. Muutama kuski ajoikin lähes taukoamatta
ka jäsenet ovat Uudenmaan alueelta. Ihan ymmärrettävä asia tuo meteliraja on, sillä aika kova ääni lähiseudulle radalta tyynellä kelillä kuuluukin. Autokanta oli ehkä arvatenkin aika Corolla-painotteista ja veto oli useimmassa autossa taka-akselilla. Missä olivat esimerkiksi kaikki Supran omistajat. Ahveniston radan nykyinen äänenpaineraja asettaa omat vaatimuksensa pakoputkistolle, mikä kannattaa pitää mielessä, ettei radallepääsy jää kiinni liian kovista pakoäänistä. Alustapuolella on paranneltu mm. Sama auto on ollut lukuisissa muissakin alan tapahtumissa osallistujana. Teksti ja kuvat Juha Hietanen
Kello 9 aamulla se alkoi, Toyota Club Of Finlandin ratapäivä. Saman yhteisön autoista oli paikalla myös keltainen Starlet. Alustaa on paranneltu ja säädettävyyttä lisätty, sisällä on turvakehikko ja turvatankki, suorakytkentävaihteisto, pyöräSpinneri 5/2008. Uu48
Kaverukset Corolla ja Starlet jäähdyttelemässä. jarruja ja edessä ja takana on kynätolpat. AE86:sia ei hirveästi enää liikenteessä ole, koska aika monen GT:n kohtalo on ollut päätyä pikataipaleille ralliin. Tekniikkana GT:ssä on turbon "ahdistama" 4A-GTE-moottori. Sää oli loppujen lopuksi hyvä ja koko varatun ajan päästiin ajamaan kuivalla radalla.
toisten taas tehdessä enemmän säätöjä varikolla testilenkkien välissä. Kuski tarjosi näyttävää menoa kahva edellä lähes joka mutkassa. Autossa on pellin alla 16-venttiilinen Twin Cam korkealla puristussuhteella, kilpaosilla kasattuna ja peukaloidulla moottorinohjauksella. No kaikkia autojahan ei ole rekisteröity ja katsastettu yleiseen tieliikenteeseen, eli traileri perässä on tultava, jos kilpuriaan haluaa radalla testata. Hieman kipeää oli apukuskin puolen takakylkeen/ pyöränkaareen tullut, mutta sehän ei menoa radalla hidasta. Aivan romuiksi ei tämän porukan autoja voi kyllä sanoa, vaikka nimi siihen viittaakin. Sekaan mahtui toki muitakin Toyotia kuin Corolloja, muun muassa TA12 Carina, Starleteja ja muutama uudempi Corolla. Lauantai-aamuna Ahveniston moottoriradan varikolle ilmestyi Toyota-merkkisiä autoja valmiina kiertämään rataa.
dempia autoja oli yllättävänkin vähän, vaikka harrastajia on kyllä paljon uudemman kaluston piirissä. Mukava, että joku raaskii ja uskaltaa oikeasti ajaa tällaisella autolla ahkerasti. Nokalla on todella iso ahtoilmanjäähdytin ja öljynlauhdutin. Lisätietoja tästä GT:stä löydät nettiosoitteesta www.romut-radalle.com Keltainen KP60 Starlet ei myöskään tarvitsisi "romu" -titteliä. Mahtoivatko vaihtelevat sääennusteet sitten pelotella pitkämatkalaisia. Musta AE86 Corolla GT paineli rataa ympäri kumit laulaen melkein koko kierroksen. Ensimmäistä kertaa ei selvästikään oltu radalla. GT Corolla
rullasi rataa ympäri sen oloisesti, että voimaa on ja ei tuo ulkonäkökään mistään huonoimmasta päästä ole. Auto oli kyllä muualtakin yhtä hienossa kunnossa.
hIEMAN kIPEÄÄ
Osallistujia oli siinä mielessä sopiva määrä, että rataa pääsi kiertämään aika omaan tahtiin ilman sen pahempia ruuhkia. Oikealla Starletin siisti konehuone. Välillä näytti, että nyt kyllä pito loppuu ja auto lähtee lapasesta, mutta komeasti auto pysyi radan puolella ja ajolinjassa. Muutaman hevosvoiman voi joutua tehoista pudottamaan äänenvaimennuksen takia, mutta ei kai siihen kenenkään ajohalut kaadu
Yksi harrastetuimpia Toyotia on edelleenkin Corolla KE70. sivulistat, parempi verhoilu, sävytetyt lasit, kannellinen hansikaslokero ja yö-asento taustapeilissä.
kotelot isonnettu, levikesarja ym. Kerhotapahtumissa pääsee halvalla koittamaan oman autonsa voimavaroja tai soveltuvuutta rata-ajoon. Milloin olet viimeksi sellaisen liikenteessä nähnyt. Pienet naarmut kyljessä eivät menoa haittaa.
Ei liene ihan vakio...
Ahvenistolle mukavaa ratapäivää viettämään. Tai ainahan paikalle voi tulla ihailemaan toisten luomuksia tai keräämään vinkkejä ja ideoita omaan menopeliin. 49
Liftback Corollan meno oli vauhdikkaan näköistä. Usein pääsee ajamaan, vaikkei kerhon jäsen olisikaan. Liukkaasti tuntui Starlet radalla liikkuvan.
EIkÖ MENO MAISTUNUT?
Muutama auto vain käväisi radalla vetämässä muutaman kierroksen. Osa autoista ei käynyt radalla ollenkaan, vaan oli saapunut paikalle vain katselemaan tai vaikkapa kannustamaan kaveria Harvemmin nykyään liikenteessä näkee enää vanhempia Toyotia. Liekö sitten jokin paikka hajonnut tai muuten vaan ei meno maistunut. Seuraavalla kerralla tulkaa kaikki kynnelle kykenevät mukaan
Corolla GT AE86 kiersi rataa kahva edellä drifterityyliin. Mallia yleisesti kutsutaan DX Corollaksi, vaikka todellisuudessa DX on KE70 Corollan paremmin varusteltu alamalli. Tämä näkyy kyllä myös autojen hinnoissa.
Harvemmin nähtäviä autoja radalla oli esimerkiksi hopean harmaa MR2. Alunperin eroina ovat olleet mm. Ja hieno oli autokin.
Spinneri 5/2008. Onneksi harrastajia näkyy olevan vielä paljon, ja kiinnostus vaikkapa takavetoisia DX Corollia kohtaan on kasvanut muutamassa vuodessa huomattavasti
Toimitus
Toimitus
PEUGEOT 205 GRi ASIAA...
Terve! Osaatteko kertoa kuinka monta Peugeotin 205 GRI 1.9 automaattia on tuotu aikoinaan Suomeen ja montako on liikenteessä. Otteessa lukee 92 kw mutta mun auton tiedoilla autowiki sanoo 100 kilowattia. Kuinka paljon näitä yksilöitä on vielä liikenteessä, sitä yritämme vielä selvittää. Tälle palstalle voit lähettää harrasteautoilun värikkääseen maailmaan sekä lehteemme liittyviä kysymyksiä ja kommentteja. Nyt katsastusmies vaatii etupenkille turvavöitä. Miten siihen saisi helpoiten tehoa että olisi samoissa lukemissa GTI version kanssa kun nyt taitaa olla 115 hp. Konehan on SR20DE (16 tappinen twincam). Helpoimmillaan tehon nostaminen 102 hevosvoimasta 115 hevosvoimaan saattaa mennä moottorinohjausyksikön päivityksellä. Etuhelman etsimiseen erilaiset harrasteautoilijoiden nettipalstat ja osto-myynti-kanavat ovat varmasti paras vaihtoehto. P.S. Tämän lisäksi on mahdollista, että joitakin yksilöitä on saapunut maahan esim. Ensin mainitussa tehoa valmistajan ilmoituksen mukaan on 110 kW (150 hp) ja jälkimmäisessä 92 kW (125 hp). Laskeeko teho sitten pelkällä ahtimen poistamisella 60 hevosvoimaa, siihen me emme osaa antaa varmaa vastausta. Pitääkö tieto varmasti paikkansa. Mulla on 94- vuosimallin p10 Primera 2.0Slxi. Katalysaattori tiputti viimeksi mainitun tehon 122 hevosvoimaan. Nimimerkki: gri mies Me emme suoraan osanneet sanoa kuinka monta yksilöä on maahantuotu, joten käännyimme maahantuojan puoleen. Nimimerkki: Heti ensi alkuun täytyy korostaa, että turvavyön käyttöpakko ei ole sama asia kuin asennusvelvollisuus. 205 GRi mallia on tehty 1360 kuutioisella SPi-moottorilla (75 hp) ja 1905 MPi-moottorilla (102 hp). lantiovyöt myös etuistuimilla. Virallisen maahantuojan kautta kyseistä mallia on tullut Suomeen vuosina 1990-91 yhteensä 10 kappaletta. Sanomattakin on selvää, että harrasteautolehden toimituksesta ei tällaista tietoa suoraan löydy, vaan joudumme konsultoimaan eri viranomaisten kanssa. Hieman epäilemme. Onkohan mitään mahdollisuutta. Spinneri Magazine/Hukkaportti, PL 2, 00411 HELSINKI · fax (09) 8330 6616 · Email hukkaportti@spinneri.fi · Internet www.spinneri.fi
NISSAN PRIMERA MOOTTORIASIAA...
Moro. 1.1.1981 tai sen jälkeen käyttöönotetun henkilöauton takaistuimillakin tulee olla turvavyöt, poislukien sivulle ja/ tai taaksepäin suunnatut istuimet, kuten myös tilapäisistuimet. Saman aikakauden GTI:tä valmistettiin puolestaan 1580 kuutioisella (115 hp) sekä 1905 kuutioisella (130 hp) MPi-moottoreilla. Mutta 110 kilowattista versiota on tarjottu vain eGT -malliin, samoin kuin uudempaan (P11) GT-malliin. Kenties Club Peugeot ry osaisi auttaa sinua paremmin. Iskutilavuuden osalta ongelmia ei sen sijaan pitäisi tulla, koska ensimmäisen sukupolven Escortia on valmistettu jopa 2.0-litraisella moottorilla (1993 cm3, 100 hp).
TURVAVÖIDEN ASENNUSVELVOITTEESTA...
Omistan "vanhan" Rambler Hornet kulkuneuvon, sitä on kunnostettu n. Onkohan ykköskopan Escorttiin mahdollista laittaa Sierra Cossun tekniikkaa. 1.1.1971 tai sen jälkeen käyttöönotetun henkilöauton etuistuimilla tulee olla turvavyöt. Et kertonut mitä vuosimallia Ramblerisi on, mutta tuosta pystyt päättelemään tuleeko autossasi olla vyöt vai ei. Siis ilman turboa ensin ja jos myöhemmin hakisi luvat sille turbolle. 130 heppaa pääseminen vaatinee jo suurempia muutoksia. Näin ollen vertailutehoksi saataisiin 146 hevosvoimaa (tai 144 hp lähteestä riippuen). Vuonna 2004 nettisivuilla antamamme vastaus on oikeastaan harhaan johtava, josta pahoittelut tässä yhteydessä. Mitä sitten tulee tuohon tehoon... Toimitus
ESCORTIIN SIERRAN COSWORTH MOOTTORI...
Terve. Nimimerkki: escortti coswortti Olemme nettisivuillamme helmikuussa antamassamme vastauksessa (Ford Escort Mk1 vertailumoottorista...) todenneet, että vertailumoottorina tässä mallissa voidaan käyttää BDA-moottorista RS1600-mallia. Meillä on yks ja muita en oo nähnyt. Henkilöauton kaikilla reunapaikoilla tulee olla kolmipistevyöt, edessä vieläpä "rullavyöt"; tämä koskee siis vain 1.1.1981 tai sen jälkeen käyttöönotettuja henkilöautoja. Selailin teidän nettisivuja ja löysin tiedon että etupenkkien turvavyöpakko olisi tullut voimaan vasta 1.7.1975 ja takapenkkien turvavyöpakko 1.11.1987. 1.5.2006 alkaen Tieliikennelain 6. muuttoautona. Muutos koskee ajoneuvoihin asennettujen turvavöiden käyttöä, eikä se laajenna turvavöiden asentamisvelvollisuutta. Vuosimalli on muuten -90. Katsommekin aiheelliseksi päivittää vastausta: Takapenkillä (henkilöautossa) turvavyöt tulee olla, mikä auto on siis käyttöönotettu 1.1.1981 tai sen jälkeen. Iskutilavuudeltaan GRi- ja GTI-mallien isommat moottorit ovat identtisiä, mutta mitä muita eroja niissä on sen osalta joudumme nostamaan kädet pystyyn. Mistähän mahtaisi löytyä GTI:n etuhelma. Esimerkiksi Spinneri Pörssi (Swap) voi johdattaa sinut oikeille jäljille.
Lisää kysymyksiä vastauksineen löydät Spinnerin nettisivuilta osoitteesta www.spinneri.fi
Toimitus
52
Spinneri 5/2008. 3 vuotta. Nimimerkki: Miettii Onkohan sinulla mennyt SR20DE ja SR20De moottorit sekaisin. luvun 88§ mukaan turvavyön käyttö on pakollista henkilö-, paketti-, kuorma- ja linja-autoissa sekä korilla varustetussa kolmi- ja nelipyörässä. Huomioitavaa on kuitenkin se, että jos autoon on jossain vaiheessa turvavyöt asennettu, ei niitä saa enää poistaa. Kummatkin ovat 2.0-litraisia, 16-venttiilisiä DOHC moottoreita. Jos tarkoituksena olisi vaihtaa Escon moottorin takaveto-Cossun moottoriksi, olisi vaihdettavassa moottorissa tehoa 204 hevosvoimaa ahdettuna. 1.1.1971 - 31.12.1980 käyttöönotetuissa henkilöautoissa riittävät ns. Valitettavasti. Autossasi siis mitä todennäköisimmin on 92 kilowattinen SR20De moottori
Kyseessä on todella kova aika lentokenttäradalle! ET-Bracket -luokan vei nimiinsä Heikki Koskenoja Valiantilla. Luokan AB yli ja alle 4 litraa lajittelun ykköseksi kiilasi Loviisan Niklas Katajavuori Escortillaan ajalla 10,740 sek. Isolohko-luokassa nähtiin autopuolen ainoa 10 sekunnin alitus: Oskari Heinosen Chevrolet Chevelle Malibu riivautui kulkemaan varttimailin 9,884 sekunnin aikaan, ollen lajittelun ykkönen. Vesalainen voitti myös luokkansa parantaen aikaansa 11,428 sek. Streetman-luokan nopeimmasta ajasta, 10,286 sekuntia, vastasi Os-
kari Mäki Suzuki 1000 GSXR:llään. HDStreet -luokassa mitteli ainoastaan viisi kilpailijaa, ja voittajaksi selviytyi Tommi Tanttu Sportserillaan. Heinonen kuittasi voiton isolohko-luokassa, parantamatta kuitenkaan aikaansa. Kilpailun ehdottomasti nopeimman lajitteluajan, 9,375 sekuntia, kirjasi nimiinsä lahtelainen Juha Lindqvist Suzuki 1000
GSX-R:llään. yllätti monet 10,906 sek. ajan. / 246,91 km/h. Elokuun lopun sää voi olla oikullinen, mutta tänä vuonna saatiin kilpailu viedä läpi mukavassa pilvipoutaisessa säässä auringonkin välillä pilkahdellessa.
B
urnout Party on vakiinnuttanut paikkansa harrastajien ja yleisön keskuudessa. Katajavuori raivasi myös itsensä kilpailun voittoon vieläkin ripeämmällä 10,544 sekunnin ajalla.
Pikkulohko-luokan nopeimmaksi kiihdytti Heinolan Mikko Vesalainen Chevrolet Chevy II 11,511 sekunnin repäisyllä. ajallaan.
Risto Hämärin lajitteli Dodgella itsensä ET-Bracket luokan ykköseksi.
54
Spinneri 5/2008. Hän voitti myös kilpailun petraten aikaa lukemiin 9,261 sek. Teksti ja kuvat Ari Berghäll
Salolaisen Riverside Cruisers Ry:n järjestämä Burnout Party keräsi Kiikalan lentokeskukseen lähes 160 kiihdyttäjää sekä yleisöä tuhansittain. Pelkästään Streetman-luokkaan osallistui lähes 90 kuljettajaa; lähtöjono olikin koko päivän kiusallisen pitkä, mutta yli 20 vuoden järjestelyrutiinilla lähtöjono lyheni siedettävän nopeasti. MP-Street -luokan lajitteluykkönen Juha Tuomari joutui laulukuoroon toisella kierroksella ja voittoon kiihdytti lajittelun kolmas, Juha Saastamoinen "Hajapuskallaan".
Häkkilän Pete kiskaisi lättäpäällä varus- Ismo Reposen harvinainen coupe-Datsun tetulla pick-upillaan 15,663 sek. Streetman-autojen nopein oli Jan Teräs Chevrolet Malibullaan ajalla 10,696 sekuntia
Sarjatilannetta tarkastasteltaessa on helppo huomata Nissanin olevan edelleenkin valtamerkki drifting-maailmassa; kymmenestä menestyksekkäimmästä kuljettajasta kuusi ajaa Nissanilla jos toki yhdellä heistä konehuoneessa ärisee BMW:n moottori. Nordic-sarjassa ennen Alastaron osakilpailua johtopaikkaa piti hal-
lussaan Norjan Fredric Aasbö. Suomeen kilpailemaan oli saapunut sarjan kirkkain kärki, mukanaan muun muassa sarjajohtaja Eric O Sullivan (Toyota), kakkosena kurvaileva vasta 16-vuotias James Deane (Nissan) ja kolmatta sijaa hallussaan pitävä Darren McNamara (Toyota). Tulokkaat-luokassa lajitteluvoittaja Riku Ranne kuittasi myös kisapäivän voiton. Kauden viimeinen osakilpailu ajettiin syyskuun lopussa Englannin Lydden Hillillä. Hänelle kirjattiin myös sarjavoitto, Marko Hyvösen sijoittuessa toiseksi ja Ossi Mäkeläisen kolmanneksi. Halukkailla oli myöskin mahdollisuus päästä kaksipaikkaisen dragsterin tai nascar-auton kyytiin. Monenlaista menoa oli siis tarjolla.
E
ikä vähiten varmastikaan vaikuttanut se, että RADALLE.com -tapahtuma ajettiin samaan aikaan Jurvan Botniaringillä. sijalla. Voittoon nousi sarjajohtaja Ossi Mäkeläinen, pronssin mennessä Marko Hyvöselle. Lisäväriä tapahtumaan toi iltaohjelma, joka koostui saksalaisen 666-bändin keikasta sekä englantilaisen Fuel Girls -tanssi56
LÄhTÖkOhDAT
Alastarolla nähtiin viikonlopun aikana peräti neljän eri driftingsarjan kilpailuja. Teksti ja kuvat Jari Sjöman
Elokuussa Alastaron moottoriradalla järjestettyä X-treme Drift Challenge -tapahtumaa mainostettiin Pohjoismaiden suurimpana drifting-tapahtumana. Alastarolla ajettiin kotimaisen drifting-sarjan finaalit Pro- ja Tulokkaat-luokissa sekä eurooppalaisen ProDrift-sarjan osakilpailu. Hallitseva merkki sarjassa on kuitenkin Nissan.
TULOkSET
Pro Drift -sarjassa kovimmat pisteet Alastarolta kuittasi Darren McNamara. Kaiken kaikkiaan sarjaan on osallistunut 20 kuljettajaa ajokkinaan Nissan. Kaiken kaikkiaan samalle viikonlopulle osui liki 10 harrasteautotapahtumaa! Pistää vain miettimään, onko tuossa mitään järkeä. Kakkoseksi sijoittui Fredric Aasbö. Paikallisissa osakilpailuissa voi nähdä jopa 150-180 osallistujaa. Pro Drift on siis eurooppalainen sarja, jonka pääpaikka löytyy Irlannista. X-treme Drift Challenge -sarjan Pro-luokassa tilanne oli puolestaan seuraava: Johtopaikalla Nissanillaan Ossi Mäkeläinen, kakkossijalla Opelilla Mikko Viitala ja kolmantena Nissanilla Marko Hyvönen. Tulokkaat-sarjassa ajokkivalikoima on kaikkein värikkäin; sladissa kurvaillaan
muun muassa Mazda RX7:lla, Opel Asconalla, Lada 1200L:llä, Ford Escort EVO 1:llä, Opel Mantalla, Toyota Corolla KE70:lla ja Seat Leonella. Nordic-sarjassa voiton nappasi ehkä hieman yllättäen Harri Hokkanen, kakkossijan mennessä Fredric Aasbölle. Sijat 2-6 kuuluivat puolestaan suomalaisille: Marko Hyvönen, Ossi Mäkeläinen, Niklas Lundqvist, Leif Hauselmann ja Kimmo Viherkoski. Kiikalassa puolestaan kiihdyteltiin Burnout Partyn muodossa (katso sivut 54-55), Ahvenistolla taas kurvailtiin Historic Grand Racea. Kakkosena puolestaan oli Antti Lehtinen (Toyota) ja kolmantena Tommi Sallinen (Nissan). Tulokkaat-luokassa johtopaikkaa piti hallussaan ennen Alastaron kisaa Ismo Teinilä (Nissan). Kakkoseksi sijoittui Simon Vikman, kolmanneksi sarjajohtoon noussut Antti Lehtinen.
Spinneri 5/2008. Mukana olivat eurooppalainen Pro Drift, pohjoismainen Nordic Drifting, kotimainen X-treme Drift Challenge Pro ja niin ikään kotimainen X-treme Drift Challenge Tulokkaat. X-treme Drift Challenge Proluokassa lajittelussa kovimmat pisteet kurvaillut Niklas Lundqvist kuittasi itse kisasta toisen sijan. Tulokkaat-sarjassa on nähty myös yksi Ford Mustang; Keni Virtanen osallistui autollaan myös Alastaron osakilpailuun, jota ennen hän oli sarjassa 15. Samalle viikonlopulle osui vain monia muitakin tapahtumia, mikä valitettavasti näkyi kävijämäärässä.
ryhmän esityksestä. Muina mausteina toimivat Super Saloon -luokan autoilla tehdyt ajonäytökset, kiihdytysajo jossa ajanottoa ei päästy toteuttamaan voron viedessä ajanottolaitteiston sekä siviiliautojen rata-ajo. Jokainen tapahtuma kärsii päällekkäisyyksistä
Keni Virtanen käskee Ford Mustangiaan X-treme Drift Challenger Tulokkaat-luokassa näyttävään sladiin.
Ruotsin Johan Lundgrenin menopeli, Volvo 952 T5R, erottuu selkeästi kanssakilpailijoista,
Nyt multa lentää.... BMW on yksi suosiotaan lajissa nostavista merkeistä.
Radalla nähtiin myös amerikanrautaa
Hotellin alueella porukka hajaantui vähemmän kuin mökkikylässä. Juttua riitti ja seuraavan vuoden meettiäkin joku jo suunnitteli paikan päälläkin. Ensi vuonna taas nähdään, missä ikinä meetti pidetäänkään!
Hotellin tiloissa järjestetyn hääjuhlan ilotulitus piristi myös autokansan illanviettoa.
Riviin järjesty, omistajat ruokailemaan Mars!
Kalastajatorpan parkkialue oli hiukan erinäköinen kuin normaalisti...
58
Spinneri 5/2008. Välillä piti lyödä jollain mailaksi kutsutulla valkoista pientä ja kovaa palloa mahdollisimman pitkälle ja välillä taas yrittää ajaa rengas pienen roskan päälle. Tuloksista huolimatta kaikilla tuntui olevan mukavaa!
kALASTAjATORPPA
Cruising-reitti suuntautui Helsingistä poispäin kauniita mutkateitä ja maisemia seuraillen.
Hotellimajoitus tuntui toimivan hienosti, vaikka osa porukasta ajatusta aluksi hiukan karsastikin. Corvettet ovat nyt kokoontuneet jo viisitoista kertaa toisiaan tapaamaan. Teksti ja kuvat Riku Loisa
Elokuun toinen viikonloppu on jo vakiintunut ajankohta Corvette-kerhon kesämeetille. Kalastajatorpan tilat antoivat yhteiselle oleskelulle mahtavat puitteet! Sauna, saunaterassi ja pyöreässä salissa pidetty lauantain illallinen kokosi porukan mukavasti yhteen. Juhlatapahtumaan olikin varattu hiukan tavallista parempia yksityiskohtia.
V
iikonlopun pääasia on vanhojen ja uusien tuttujen tapaaminen ja autojen ihmettely, joten liikaa ohjelmaa ei viikonloppuun kannata tunkea. Tapahtumaa on juuri sopivasti, kun saa rauhassa jutustella ihmisten kanssa, saunoa ja maistella hyvää ruokaa! Tämän lisäksi lauantaina ajeltiin rastiajoa vastaillen hankaliin kysymyksiin ja tehden kaikenlaisia erikoisia tehtäviä
Vakioauton rakentamista ohjaavat suuresti kustannukset ja kompromissit. Pelkkä testaaminen ei avaa samanlaista ammattitaitoa kuin kilpatiimien hektisessä elämässä mukanaolo. Kisatouhuista saatua ammattitaitoa onkin käytetty hyväksi vakioautojen alustasarjojen suunnittelussa. Suunnitteluosastolla lasketaan tarkasti jousivakiot, jousen painumat ja valitaan kokonaisuuteen sopiva iskunvaimennin. Tosin tässä artikkelissa pureudumme vain normaalin auton alustan jousen tekemiseen.
PERhEYRITYS
Heinrich Eibach perusti yrityksen vuonna 1951. Miten tuo vieteri tehdään ja mikä siihen oikeastaan vaikuttaa?
S
pinneri sai kunnian vierailla Eibachin tehtaalla keskisessä Saksassa Finnentrop-nimisessä kylässä. Tähän perustuu Eibachin idea, tehdä alustasarjoja
Eibachin pääkonttori sijaitsee Länsi-Saksassa, Finnentropin pikkukaupungissa.
asiakkaille jotka haluavat autoiltaan vakioalustaa parempaa ajettavuutta. RI NE SA IN AS SP KS SA
Teksti Riku Loisa, kuvat Riku Loisa ja Jari Sjöman
Kierrejousi, tuo yksinkertaisen oloinen kapistus joita löytyy jossain muodossa käytännössä jokaisesta teitämme kurittavasta ajoneuvosta. Vuonna 1967 Heinrich siirtyi autuaammille autoilumaille ja hänen poikansa Wilfriedin jatkoi yrityksen pyörittämistä. Jousen tekeminen alkaa tangon vetämisellä kierrejousen muotoon. Kilvanajossa ratkotaan päivittäin ongelmia jotka esiintyvät vain harvoin kadulla. Yrityksen etu on tarkan laadunvalvonnan lisäksi mahdollisuus tehdä piensarjoja erikoisia jousia niitä tarvitseville tiimeille. Auton pitää olla turvallinen, toimiva ja mukava myös Pentti Peruskuskille. Tässä joudutaan tekemään paljon kompromisseja. naisuudet, joten ne on tiedettävä tarkasti. Tämä antoi mahdollisuuden tutustua eri tapoihin valmistaa jousia eri tarkoituksiin. Tätä tietotaitoa ei voi jättää käyttämättä kaikkien alustasarjojen suunnittelussa. Tämä työvaihe vaatii suuren määrän energiaa, jousiterästanko ei ihan polven päällä taivu mutkalle, ainakaan pysyvästi. Yritys tuottaa jousia lähes kaikkiin autourheiluluokkiin ympäri maailman. Tämä kone on tietokoneohjattu (CNC), joten jousenteki59
TANGOSTA jOUSEkSI
Jousen tekeminen alkaa sopivasta materiaalista ja suunnittelusta. Yksi firman volyymimalleista on tällähetkellä Mitsubishin EVO kympin jouset. Jo ennen yhdenkään koneen käynnistämistä on suunnitteluosasto tehnyt tarkat suunnitelmat siitä minkälaisia jousia koneesta ulos putkahtaa. Jouset suunnitellaan ja valmistetaan tiimien kanssa yhteistyössä toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Materiaalin ominaisuudet määrittävät tulevan jousen omi-. Autoilijalle Eibach on tuttu nimi alustasarjoistaan, mutta tehdas tekee jousia myös teollisuudelle. Mukana esimerkiksi Formula 1, WRC, DTM ja NASCAR. Piensarjatuotannosta ja erikoistumisesta huolimatta Eibach tekee yhteistyötä monien autovalmistajien kanssa ja monet automerkkien omista erikoisalustasarjoista tulevatkin Eibachilta. Wilfried on edelleen mukana toiminnassa, mutta pääosin operatiivinen toiminta on vaihtunut jo kolmanteen sukupolveen ja nyt siitä pitää huolta Wilfriedin poika Ralph.
"Heinrich Eibach perusti yrityksen vuonna 1951..."
Spinneri 5/2008
Moottoriurheilu on ollut iso osa Eibachin historiaa ja on sitä edelleenkin
65 milj. Kallistuksenvakaajat taivutetaan tietokoneohjatulla koneella muotoonsa, samaan tapaan jousien kanssa. Kone pystyy kuitenkin tekemään mutkia moneen suuntaan erilaisilla taivutussäteillä. Jauhemaalaus on normaalisti automatisoitu, mutta ihmisen apua tarvitaan vaikeissa paikoissa, joihin kone ei pääse. 6. Jousien valmistaminen on yksi niistä aloista, joka vaatii paljon erikoisosaamista. 8. Jousi merkattuna Eibachin logolla ja merkinnöillä. Tekeminen ei eroa paljoakaan jousien valmistuksesta, materiaalit ja työmenetelmät ovat samoja, vaikka lopputuote onkin hiukan erinäköinen. Tämä yksinkertaisen oloinen metallipala liikkuu tehtaan läpi monen henkilön käsien kautta ennen kuin se on valmiiksi aseteltuna paketissaan odottelemassa auton alle asentamista. Eibachin esittelyauton, Audi S6 Avant, ohjaimissa Riku, vierellään tuotantoa meille esitellyt Dirk Maiworm.
Spinneri 5/2008
61. Tieliikennelaki määrittelee paljolti näiden raideleveyttä lisäävien
palojen käyttöä, mutta kisatouhuissa ja joissakin maissa näille osille on suuret markkinat. 5
"Jousien lisäksi Eibach tekee muun muassa kallistuksenvakaajia..."
hyvä ostaa valmis paketti jousia ja vaimentajia, silloin tietää että vaimentaja ja jousi on suunniteltu toimimaan yhdessä ja kombinaatio on varmasti toimiva omassa autossasi.
6
MUUT ALUSTAN OSAT
7
Jousien lisäksi Eibach tekee myös kallistuksenvakaajia. Kierrejousi on hyvä esimerkki siitä kuinka pienenkin osan valmistus vaatii paljon osaamista, tämä kannattaa muistaa kun seuraavan kerran vauhtiputkan hyllyllä hypistelee tätä kiemuraista metallikappaletta!
EIBACH GmbH NUMEROINA
· perustettu 1951 · liikevaihto n. Olikin erittäin mielenkiintoista nähdä kuinka paljon työtä yhden kierrejousen tekemiseen liittyy. Jousivakion tarkistusta; tietyillä jousilla hyväksyntärajat ovat tiukat. Lisäksi Eibach tekee pyörän navan ja vanteen väliin asennettavia offset-paloja spacereita. 480 hlöä · tuotteita myynnissä 80 maassa · Sport Auto -lehden äänestyksen
voittaja vuosina 2007 ja 2008 sarjassa Jousituksen paras brändi
8
5. euroa · työntekijöitä n. 7
Langansyöttölai-
hITSAUSLAITTEISTON OSAT
MIG/MAG-hitsauslaitteisto koostuu tyypillisesti virtalähteestä, langansyöttölaitteesta, maadoituskaapelista, hitsauspistoolista ja suojakaasupullosta. Tärkeimmät MIG/ MAG-hitsauksessa huomioon otettavat seikat ovat hitsausasento, hitsauspistoolin kulma, vapaalangan pituus, hitsausnopeus ja hitsisulan muoto. Tämä helpottaa hitsausarvojen hakua, koska tehonsäätöön tarvitaan tällöin vain yksi säädin. Tässä kaksiosaisessa jutussa pyrimme antamaan vinkkejä laadukkaan hitsisauman tekemiseen. Ammattilaisvehkeissä saatetaan käyttää myös nestejäähdytystä, jossa pistoolissa tarvitaan erillinen nestejäähdytysyksikkö, joka kierrättää jäähdytysliuosta hitsauskaapelin sisällä pistooliin. Ainakin jos rahavarat eivät riitä teettämään työtä muualla. Kaaren synnyttyä hitsauspistoolia kuljetetaan tasaisella nopeudella hitsattavaa railoa pitkin. MIG/MAG-hitsausmenetelmät eroavat toisistaan siinä, että MIG-hitsauksessa (Metal Inert Gas welding) käytetään inerttiä suojakaasua, joka ei ota osaa hitsausprosessiin, kun MAG-hitsauksessa (Metal Active Gas welding) puolestaan käytetään hitsausprosessiin osallistuvaa aktiivista suojakaasua. Syöttölaitteen avulla voidaan myös käynnistää ja
pysäyttää virtalähde sekä elektronista virtalähdettä käytettäessä ohjata virtalähteen antamaa jännitettä. Samalla hitsauspistoolin kautta virtaa hitsiin myös suojakaasua. Langansyöttölaite ohjaa myös suojakaasun virtausta. Suurin osa autoharrastajista pääsee hitsaamaan ajokkejaan. Jos pelti on
Teksti Kimmo Kotro, kuvat Kimmo Kotro ja Kemppi Oy 62
Spinneri 5/2008. Silloin hitsaus kannattaa keskeyttää hetkeksi ja aloittaa jonkin ajan kuluttua uudelleen.
SYNERGINEN hITSAUS
Synergisellä säädöllä eli yksinuppisäädöllä tarkoitetaan sitä, että langansyöttönopeuteen on liitetty jännite ja mahdollisesti muitakin parametreja. Teksti on tuotettu yhteistyössä Kemppi Oy:n kanssa.
te syöttää hitsauspistoolin läpi hitsauslankaa jatkuvasti hitsaustyön aikana. Käytännössä siis suurin osa harrastajien hitsauksista on nimen omaa MAG eikä MIGhitsausta. Synergiakäyriin voidaan liittää myös ohjeellinen aineenpaksuus, jolloin hitsausarvojen säätö helpottuu entisestään. MIG/MAG-hitsauksessa virtalähteen avulla synnytetään valokaari hitsauspistoolin kautta syötettävän hitsauslangan ja työkappaleen väliin. Valokaari sulattaa hitsattavan materiaalin ja hitsauslangan yhteen muodostaen hitsisulan. Hitsauspistoolin avulla hitsauskohteeseen viedään lisäainelanka, suojakaasu ja tarvittava hitsausvirta. Nimittäin hitsauslaitevalmistajaan. Ruostevaurioita hitsatessa tulee lisäksi huomioida pellin mahdollinen epätasalaatuisuus. Valokaari sytytetään pistoolin kytkimellä. Langansyöttölaitteen tehtävänä on syöttää hitsaustyössä tarvittava hitsauslanka lankakelasta hitsauspistooliin. Puhekielessä vain MIG on vakiintunut tarkoittamaan molempia.
PERUSASIAA
Luultavasti yleisin autojen korjaushitsaamisen muoto on MIG/ MAG-hitsaus. Yleensä suojakaasun seassa on aktiivista hiilidioksidia tai happea, joten MAG-hitsaus on huomattavasti yleisempää kuin MIGhitsaus. Aniharva kuitenkaan pitää harrastuksen tuosta osasta. Ainepaksuutta ei, varsinkaan harrasteautoja hitsatessa, kuitenkaan voi suoraviivaisesti säätää pellin paksuuden mukaan. Sitä varten virtalähde ja langansyöttölaite on liitetty toisiinsa ohjauskaapelilla joka kulkee langansyöttölaitteen vaipassa. Ehkäpä hyvä jälki saa myös työn tuntumaan mukavammalta.
E
mme toki itsekään ole hitsausalan ammattilaisia eivätkä omat saumat ole juuri koskaan niin hyviä kuin haluaisi. Toisissa kohdissa saattaa pelti olla ympäröiviä alueita ohuempaa ja tämän takia hitsatessa kyseiseen kohtaan voi palaa reikä. Jos ajatus lähtee harhailemaan, hitsausvirheen vaara kasvaa. Hitsauskaapelin kautta pistooliin kulkeva suojakaasu toimii samalla pistoolin jäähdyttäjänä. Säädön helppous perustuu ennalta ohjelmoituihin synergiakäyriin, joita on tallennettu hitsauslaitteen ohjauspaneeliin. Hitsauspistooli kuumenee hitsauksen aikana, joten sitä on jäähdytettävä. Hitsisulan muodostumista on seurattava, ja hitsauspistoolin asento sekä etäisyys työkappaleeseen nähden on pidettävä tasai-
sena. Hitsatessa on erityisen tärkeää, että hitsaaja keskittyy koko ajan hitsisulan hallintaan. Niinpä otimme yhteyttä tahoon, jossa tietotaitoa oletettavasti on
Myös nikkeli- ja kupariseokset hitsataan usein pulssitoiminnolla. Myös SAABeja joutuu toisinaan hitsaamaan. Seuraavassa numerossa katsomme miten harrastaja voi käytännössä, melko helpoin keinoin, parantaa hitsaustyönsä jälkeä.
"MAG-hitsaus on yleisempää kuin MIG-hitsaus..."
vaikkapa hieman ruostunut, on se kestävyydeltään huomattavasti uutta heikompaa. Nikkeliseoksilla ja muilla vaikeasti hitsattavilla materiaaleilla pulssitus helpottaa hitsausta. Pulssihitsaukseen kykenevät laitteet ovat melko kalliita, joten harrasteautoilijan talliin niitä ei välttämättä kannata hankkia. Pulssitoiminto edellyttää useiden toisistaan riippuvaisten hitsausparametrien käyttöä. Pulssihitsausta käytetään pääSpinneri 5/2008
Synerginen säätö helpottaa hitsaustyötä huomattavasti.
63. alumiinikorista menopeliä. Suurimpana pulssihitsauksen etuna voidaan pitää roiskeettomuutta sekä hitsin hyvää ulkonäköä. Ellei sitten omista Land Roveria tms. Pulssin huippuvirta on niin iso, että ainetta suihkahtaa hitsisulaan, ja alhaisempi perusvirta pitää hitsisulan sekä hitsauslangan pään sulana. Nykyaikaiset MIG/MAG-hitsauslaitteet ovat kompakteja paketteja ja helppoja siirrellä ahtaissakin paikoissa.
asiassa alumiinin ja ruostumattomien terästen hitsauksessa. Synerginen säätö on kuitenkin huomattavasti perinteistä kahden nupin säätöä yksinkertaisempaa ja myös aloitteleva hitsaaja saa tällä tavalla säädöt kohdalleen.
PULSSIhITSAUS
Pulssihitsauksessa virtalähde pulssittaa hitsausvirtaa niin, että lisäainetta siirtyy hitsisulaan pisara kerrallaan. Alumiinin ja ruostumattomien terästen hitsauksessa pulssihitsaus vähentää huokosia
Meissä ihmisissä on sähköä, joka saattaa aiheuttaa ongelmia elektroniikan kanssa touhutessa. Elektroniset laitteet ovat usein rakenteeltaan varsin heiveröisiä, joten voimankäyttöä tulee välttää. Uusi akku oli saapunut. Liitintä ei ehkä kannata laittaa ihan vielä tässä vaiheessa
Spinneri 5/2008. Äärimmäisen harvoin minkään osan irrottaminen vaatii fyysistä voimaa. Oikea tapa on toim ittaa vanha akku tarkoituksenm ukaiseen vastaanottopiste eseen. Muutaman päivän kuluttua tilauksesta löytyi toimituksen postilokerosta pieni paketti. Iloinen yllätys oli sekin, että tavarantoimittajia 64
löytyi myös Suomesta, eivätkä hinnat juurikaan hävenneet Keski-Euroopan hinnoille. Välttämätöntä se ei aina kuitenkaan ole, kunhan muutoin estää vahinkojen syntymisen. jossa GPS-vastaanotinkin sijaitsee ... Yksi ja sama akku käy näihin kaikkiin malleihin.
NIPPELEIkSI
Elektroniikan kanssa touhutessa tulisi muistaa muutama perusasia. Sitten vuorossa on vastakkaiselle piirilevylle ... Seuraavaksi ruuvataan neljä Torx 8 -ruuvia irti, jonka jälkeen navigaattorin "sydän" voidaan poistaa kuorista (kuva 3). Tämän jälkeen koko yksikköä kiertävä alumiinipelti voidaan nostaa pois paikoiltaan (kuva 7). Niin ikään monet meistä ovat saaneet jo huomata, etteivät nämä(kään) laitteet ole ikuisia. Syylliseksi paikallistettiin uupunut akku. 1. johtavan lattakaapelin irrottaminen. Liitin lähtee irti ihan sormin. Rakas yhteistyökumppanimme internet oli tässäkin oiva kanava tiedon metsästämiseen. Kä yte ttyj en paristojen ja akkujen toim ittaminen keräyspisteisiin on kuluttajalle maksutonta.
Monella meistä on varmasti suunnistamisen apuna jo GPS-navigaattori. Ei muuta kuin tilausta tekemään. 2. Tässä yhteydessä on hyvä verrata vanhaa ja uutta akkua, jotta saadaan varmuus oikeasta koosta sekä liittimen sopivuudesta.
kASAUS kÄYNTIIN
Kasaus alkaa tietysti uuden akun paikoilleen asentamisesta, joka sinällään ei ole kummoinen homma. Netistä löysimme myös valokuvia, jotka auttoivat ensikertalaista matkalla tuntemattomaan. Oli aika pukea haalarit päälle ... Yhdellä latauksella pystyisi siis käyttämään Tomppaa entistä pidempään. Siksi suojakäsineiden käyttö on
suositeltavaa. Mikäli nakit ovat XXL-kokoa, voi apuna käyttää pinsettejä, ottaen kiinni liittimen rungosta ei johdoista. Ottamalla kuvia eri purkuvaiheista helpottaa huomattavasti kasausta, kun ei tarvitse miettiä päätään puhki mistä mikäkin johdin meni ja mihin mikäkin osa/ruuvi kuului. Lisäksi nämä korvausakut olivat Lithium-Ion suurtehoakkuja, joiden kapasiteetti oli alkuperäistä akkua suurempi. Netistä olimme bonganneet vinkin, jonka mukaan hommasta selviäisi pelkästään Torx 8 -meisselillä. 26 . Itse kaiutin voidaan niinikään poistaa tässä vaiheessa. Myös itse piirilevy pitää irrottaa; tässä vaiheessa tarvitaan Torx 6 -meisseliä. Yksi ruuveista on peitetty suojateipillä, jonka tehtävänä on kertoa viralliselle huollolle, onko navigaattoria yritetty näpelöidä omatoimisesti. Tässä ei kannata käyttää mitään sähköä johtavaa, ettei aiheuta oikosulkua. Lisäksi pieni talttapäinen ruuvimeisseli sekä pinsetit ovat iso apu, ainakin nakkisormisille. 3. Seuraavaksi irrotetaan antennijohdon liitin piirilevyltä (kuva 6). Laite nimittäin toimi muuten moitteitta ja karttapohjakin oli ehditty matkan varrella päivittämään, joten ensisijainen vaihtoehto oli lähteä selvittämään, josko Tomppaan pystyisi vaihtamaan uuden akun. Se onnistuu parhaiten ihan kynsin; ei saa Tomppakaan ylimääräisiä arpia kuoriinsa... no ei sentään, ei näissä hommissa tarvita kuin hyviä hermoja, sorminäppäryyttä, oikeat työkalut ja hyvä työvalo. Torx-vinkki tosin osoittautui ankaksi, sillä Torx 6 on sekin välttämätön työkalu Tompan "avosydänleikkaussa". Teksti ja kuvat Jari Sjöman
Huom! Vanhaa akkua ei saa hävittää talousjätteiden mukana, koska kyseessä on ongelmajäte. Tämän jälkeen poistetaan elektroniikkaa suojaava tinapaperi (kuva 4) aivan kokonaan sitä ei kuitenkaan tarvitse poistaa. Hakukonetta apuna käyttäen saimme pikaisesti selville, että korvausakkuja GO-sarjan naveihin oli tarjolla ja vielä varsin edulliseen, noin kolmenkympin hintaan. Mainittakoon jo tässä vaiheessa, että tämän artikkelin ohjeita voi sellaisenaan hyödyntää myös GO 300 ja GO 700 -malleissa, sekä soveltaen malleissa GO 510, 710 ja 910. LCD-näyttö on varsin arka mekaanisille kosketuksille. Maali alkaa jo häämöttää. Digikamera saattaa olla sekin hyödyllinen assistentti, niin oudolta kuin se kuulostaakin. Tässä vaiheessa vuorossa on itse akun liittimen irrottaminen piirilevyltä (kuva 7). Ensimmäinen työvaihe oli Tompan etulevyn poistaminen. Jos vain mahdollista, kannattaa navigaattorin näyttö suojata esimerkiksi laitteen mukana tulleella suojatarralla. Samassa yhteydessä irrotetaan myös kaiuttimen liitin.
Helpoiten tämän onnistuu pientä ruuvimeisseliä tai pinsettejä apuna käyttäen. Oliko ainoa vaihtoehto marssia navigaattorikauppaan?
E
i ollut. Kun vielä akkua paikallaan pitävä pidike ruuvataan irti, on itse akku poistettavissa paikoiltaan. Toimituksen useamman vuoden ikäinen TomTom GO 500 alkoi sekin piiputtaa. syy sku uta voi ma an tulleen uuden direktiivin mu kaan vähittäiskaupan on osa llistuttava talteenoton ja ker äyksen tot eut tam ise en
Muutoin Tompan kasaaminen sujuu purkamista vastakkaisessa järjestyksessä. Myös itse kaiuttimen voi ruuvata paikalleen. Jos tämäkin onnistuu, kuten meidän tapauksessamme kävi heti ensi yrittämällä, napsautetaan vain etulevy paikoilleen ja voilá Tomppa on saanut uuden elämän! 65
ensimmäisenä. Itse akun kiinnittämisen jälkeen tulee asentaa kuvassa 7 irrotettu alumiinipelti paikoilleen. kynsin/sormin.
Elektroniikkayksikkö on kiinni kuoressa neljällä Torx 8 -ruuvilla.
Elektroniikkayksikkö irroitettuna kuoresta.
4
5
6
Alempaa piirilevyä suojaa tinapaperi. Virta saadaan kytkettyä. Liitin löytyy nuolen osoittamasta paikasta.
GPS-antennin johto pitää irroittaa piirilevyn liittimestä.
7
8
9
Alempi piirilevy on kiinni neljällä Torx 6 -ruuvilla.
Akun liitin löytyy alemman piirilevyn vasemmasta nurkasta.
Akun kiinnike on kiinnitetty kahdella Torx 8 -ruuvilla.
10
11
12
Tässä ongelman ydin tiensä päähän tullut akku.
paikoilleen, sen kytkeminen kun onnistuu hieman myöhemminkin, mutta johdin kannattaa joka tapauksessa vetää jo nyt oikeaa reittiä pitkin liittimen lähettyville. Sitten vuorossa on akun liittimen kytkeminen sekä alemman piirilevyn ja sitä suojaavan tinapaperin kiinnittäminen takaisin paikoilleen. Jos haluaa, voi jo tässä vaiheessa kokeilla toimiiko laite. Tässä kuitenkin muutama vinkki kasausta ajatellen. 1
2
3
Tompan etulevyn saa irti ilman työkaluja ... Vasta alumiinipellin asennuksen jälkeen kannattaa alkaa pujotella edellä mainittuja johtimia paikoilleen. Vielä kannattaa kuitenkin marssia pihamaalle, jotta voi todeta Tompan alkavan kommunikoida GPS-satelliittien kanssa. Me itse teimme sen virheen, että yritimme oikoa, asentaen antennijohdon ja lattakaapelin paikoilleen
Spinneri 5/2008
Uusi Li-Ion akku paikoilleen asennettuna.
Lopputestaus osoitti, että Tomppa heräsi eloon. Hetkisen kuluttua saimme kuitenkin huomata, että eihän se niin onnistu! Ei muuta kuin johtimet uudelleen irti. Mikäli kaiuttimen "tiivisterengas" on päässyt työn touhussa irtoamaan paikoiltaan, tulee sen takaisin asennuksen kanssa olla sikäli tarkkana, että tiiviste tulee oikein päin urapuoli ulospäin. Varo ettet revi tinapaperia riekaleiksi.
Kaiutin on kiinni Torx 8 -ruuveilla. Projekti oli siis onnistunut.
etuosan pientä mikrokytkintä painamalla; kytkimen löytää kun vertaa sen sijaintia etulevyn virtapainikkeen sijaintiin. Seuraavaksi voikin pujottaa kaiuttimen kaapelin pai-
koilleen sekä kytkeä liittimeensä. Kun alkaa näyttää siltä, että kaikki osat ovat löytäneet paikkansa, voidaan "sydän" pujottaa takaisin kuoriinsa. Jälleen kerran pinsetit saattavat olla oiva apuväline. Mikäli Tomppa herää, ollaan jo hyvin lähellä onnistunutta elvytystä