Ole hyvä ja käytä tulostamiseen lehden omasta valikosta löytyvää tulostuspainiketta.
Viitteitä grafiittiesiintymistä Varaus koskee suurta osaa Partalansaaresta ulottuen sekä Sulkavan että Puumalan alueelle. 015-471 203 Oman kylän kaupasta Tarjoukset voimassa TO–SU Palvelemme ma-la 7–21, su 10-18 95 9 kg Avoinna: ma-to 11.30–17, pe 9-18 la 9–16 Erä hedelmiä ja vihanneksia eurolla Esim. Näytteiden pohjalta on tarkoitus tehdä kemiallisia analyysejä ja hietutkimuksia sekä suorittaa geofysikaalisia mittauksia. Partalansaarelta ei ole aikaisemmin kartoitettu sen esiintyvyyttä, mutta siellä on korkean metamorfoosin alueita, jotka ovat otollisia karkean suomugrafiitin esiintymiselle. Tukesin päätökseen voi hakea muutosta valittamalla asiasta ItäSuomen hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa varauspäätöksen julkistamisesta. Varausta oli hakenut Suomen Malmitutkimus Oy, joka aikoo etsiä alueelta grafiittiesiintymiä. keräys) osoitteesta k-ruoka. mökille, kauppamme on auki iltayhdeksään! Sähköpostija puhelintilaukset ovat myös vielä käytössä. Nyt kun varaus on hyväksytty, Makkonen aikoo mennä ottamaan näytteitä maaperästä. Sulkavalaisuuden asianajaja Keskiviikkona kesäkuun 10. Yrityksen toimitusjohtaja Hannu Makkonen painottaa, että tässä vaiheessa ei kannata puhua kaivoksista. fi/kauppa Tilaa viikonlopun eväät esim. Geologisten mittausten ottaminen kaivosmineraalien löytämiseksi on kaivoslain mukaan sallittua kenen tahansa mailla jopa kysymättä lupaa, mikäli siitä ei aiheudu vahinkoa eikä vähäistä suurempaa haittaa tai häiriötä. vuosikerta | Irtonumero 2,00 € 9 770782 658003 ISSN 0782-6583 Partalansaarelta aletaan etsiä grafiittiesiintymiä Tukes ilmoitti viime viikon torstaina hyväksyneensä varauksen malminetsintäyritykselle etsiä grafiittia Partalansaarelta. Partalansaaren geologinen muodostus ja alueen yllä tehdyt Geologian tutkimuskeskuksen lentomittaukset ovat antaneet viitteitä sille, että grafiittiesiintymiä saattaisi löytyä. Jos lupaavia esiintymiä löytyy, yritys aikoo hakea malminetsintälupaa. Tarkoitus on kartoittaa, olisiko alueella esiintymiä. Tea Ikonen ja Hanna Partanen DIGILEHTI on nyt julkaistu! Tutustu maksutta kesäkuun ajan osoitteessa www.sulkavalehti.fi/ digilehti PERJANTAINA Klo 13-17 pitsaperjantai Tule ja hae kuuma pitsa kotiisi! PALVELUTISKILTÄMME TO-LA Meillä voit pelata Veikkaus-pelejä, esim. – Käytännössä se tarkoittaa sitä, että minä kuljen siellä vasaran kanssa ja kartoitan niitä kallioiden muodostumia. – Teoreettiselta pohjalta arvelen, että alueelta voisi löytyä karkeaa suomugrafiittia. Myöhemmin kesällä on tarkoitus tehdä mittauksia sähkömagneettisella mittauslaitteella. Toisena vuonna yritys aikoo tehdä lisätutkimuksia potentiaalisimmista esiintymistä. T urvallisuusja kemikaalivirasto Tukes julkisti viime viikon torstaina päätöksen hyväksytystä varausilmoituksesta liittyen Partalansaarta koskevaan malminetsintään. Varausalueen koko on 92,52 neliökilometriä. Kenoa ja Lottoa! Tarjoukset myös K-Market tarjouslehdestä! Meidät löydät myös FACEBOOKISTA ja INSTAGRAMISTA Puh. Mikäli alueelta löytyy merkittäviä grafiittiesiintymiä, tehty varaus takaa Suomen Malmitutkimus Oy:lle etuoikeuden malminetsintälupaan kahden vuoden sisällä varauksen hyväksymisestä. Kuvassa Partalansaaren rantaviivaa Hakovirran sillalta kuvattuna.. Lupaprosessi vie aikaa Mikäli käyttökelpoisia esiintymiä löytyisi, yritys hakisi malminetsintälupaa, joka oikeuttaisi kairauksien tekemiseen ja syvempien näytteiden saamiseen. PLUSSA-KORTILLA Wiljamin porsaan pekonipihvi Jääsalaatti 100g 1 ps 00 00 39 2 ps (11,12€/kg, ilman korttia 2,95 ps / 13,72€/kg, etu -18%) Elovena rikottu ohraryyni Rapion myllyn rieskaryynit 800g 95 1 kg 39 3 ps (4,24€/kg) Rasvaton piimä 1l 09 1 prk Uutinen grafiitinetsinnästä Partalansaarella sai monet paikkakuntalaiset huolestumaan hankkeen vaikutuksista Saimaan kauniiseen luontoon. päivänä 2020 | N:o 24 | 58. sipulinippu Suomi Kivikylän marinoitu kaslerpihvi 1 kpl kg 8 95 kg ENSI VIIKON JUHANNUSRIESKAAN Fazer Fasupala suklaavohvelit 215g Olemme avanneet ruokaostosten verkkokaupan! Voit tilata tavarat noutona (4,90) tai kotiinkuljetuksella taajama-alueelle (7,90 sis. Grafiitti on hyvä sähkönjohde, ja jos sitä on reilusti, se näkyy siellä mittauksissa. Kyseessä on kuopiolainen malminetsintään erikoistunut yritys, joka on ilmoittanut Tukesille aikovansa tehdä ensimmäisenä vuonna kallioperäkartoitusta ja kerätä näytteitä kalliopaljastumista sekä lohkareista. Jos näytteet olisivat Jatkuu sivulla 3
Tähän lehteen kokosimme alkajaisiksi malminetsintähankkeesta tietopaketin, joka täydentyy ajan kuluessa. 9.5.1928 Sulkava k. 2 Keskiviikkona 10.6.2020 N:o 24 Päivän kierto Pääkirjoitus Viikon sana 10.6.2020 Aurinko nousi tänään klo 3.23 ja laskee 22.51. En voi olla miettimättä, voiko grafiittikaivosta vastustaa, jos omassa hallussa on puhelin tai joku muu laite, jonka akkumateriaalina grafiittia käytetään. Se, mitä meiltä ei kolmiyhteiseen Jumalaan uskovina oteta pois, on paljon suurempaa kuin ikinä osaamme edes ajatella. Tarkempia ratkaisuja ei ole vielä tehty, ja työnantaja on päättänyt käyttää harkinta-aikaa niiden tekemiseen. Päivän sana Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys. Meidän ei tarvitse paeta ja piiloutua murheidenkaan alla, vaan voimme kohottaa kätemme ja katseemme Jumalan puoleen. Ef. Järvi-Saimaan Palveluiden YT-neuvottelut päättyivät ilman ratkaisua KesäSulkavan ristikon vastaus J ärvi-Saimaan Palvelut Oy:n yhteistoimintaneuvottelut päättyivät 28.5., mutta ratkaisuja henkilöstön osalta ei ole vielä tehty. Siitä, että lähinurkilla olisi grafiittikaivos, ei voi tykätä. 4:3-4 Mietelause Jokainen pulma sisältää oman ratkaisunsa avaimen. Toisaalta taas olemme kaikki melkeinpä pakotetut käyttämään yhä enenevässä määrin puhelimia ja muita akkukäyttöisiä laitteita – ja sitä myötä myös mahdollisesti kaivosteollisuuden tuotteita. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Talot, autot, vaatteet, tavarat… Kaikkea tätä me haalitaan nurkat pullolleen! Nämä voivat kuitenkin kadota yhdessä yössä, silmänräpäyksessä. Kaikki maallinen riisutaan lopulta pois. Uskossa meille annetaan lahjoja. Yhteistyötä kokeiltiin ensin koronavirustilanteen takia, kun JärviSaimaan Palveluilta vapautunutta työvoimaa ohjattiin Essoten käyttöön. Usko kantaa meitä arjessa ja pitää meistä huolta. Humalatilan voimakkuus selviää tarkemmin verikokeen tuloksesta.. Neuvottelut koskivat Juvan Martti Talvela -kampuksen käynnistämisen tuomia vaikutuksia yhtiön henkilöstöön. Vapaudumme elämään Jumalan lapsina. Varausilmoituksen tultua julki olemme pohtineet meidän itse kunkin osallisuutta maailman kaivoksiin. Sana sunnuntaiksi E nsi sunnuntain jumalanpalveluksen aiheena ovat katoavat ja katoamattomat aarteet. Kaipauksella muistaen Pirkko ja Juha Paula Maria ja Janne Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa. Salli Helena ULVINEN s. Tea Ikonen Päätoimittaja tea.ikonen@sulkavalehti.fi www.sulkavalehti.fi LEHTI Rattijuoppo Sulkavalla P oliisipartio pysäytti sunnuntaina iltapäivällä Sulkavalla hajaasutusalueella henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin tulokseksi 0,73 mg/l alkoholia uloshengityksesilmassa. On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi. Stanley Arnold Nimipäiviä Tänään keskiviikkona Seppo, torstaina Impi, Immi, perjantaina Esko, lauantaina Raili, Raila, sunnuntaina Kielo, Pihla, maanantaina Vieno, Moona, Viena ja tiistaina Päivi, Päivikki ja Päivä. Tuo turva ja pohja nimeltään usko ei ole mikään vähäpätöinen perustus. Mahdollisuus sille, että Partalansaarella olisi joskus kaivos, on saanut meidät Sulkava-lehden toimituksessa miettimään entistä enemmän kiertotalouden merkitystä. S ulkavalaisia järkytti viime viikolla Turvallisuus ja kemikaalivirasto Tukesin julkistama varauspäätös liittyen grafiitin etsimiseen Partalansaarella. Onko meillä vaihtoehtoja. Meillä ei loppujen lopuksi ole mitään muuta pysyvää. Uskoa ei meiltä kukaan voi viedä, polttaa, tuhota tai varastaa. Saamme iloita siitä kaikesta mitä meille on annettu. Lisää yhteistyötä Juvalla Järvi-Saimaan Palvelut alkaa tuottaa Etelä-Savon sosiaalija terveyspalvelujen kuntayhtymälle Essotelle vanhuspalveluiden tukitöitä ja muita avustavia töitä Juvakodilla ja Tirrolantien ryhmäködilla sekä Juvan hyvinvointikeskuksella. Saamme synnit anteeksi, eikä meidän tarvitse nääntyä kuormiemme alla. Kiitämme osanotosta. Se tunne on valtavan suuri, kun voi hädän hetkellä huomata huutavansa Jumalan puoleen ja riemullisena ilon kyyneleet silmissä todeta, että on Yksi joka kestää! Siunattua viikkoa sinulle. Käytämme harkinta-aikaa löytääksemme parhaimman mahdollisen ratkaisun tässä asiassa. Kokonaisuuteen liittyvät myös Juvan kouluja varhaiskasvatuspuolen muutokset. Katja Suomalainen kanttori Hanna Partanen Kiertotaloudella kaivokset kuriin. Se antaa varaajalle etuoikeuden malminetsintäluvan hakemiseen, jos tämä kokee sen löydöstensä perusteella aiheelliseksi. Työhön koulutettavat hoiva-avustajat tekevät avustavia tehtäviä, jotta hoitajat voivat keskittyä enemmän hoitotyöhön. 4.5.2020 Helsinki Sinut saatoimme rannalle ihanan maan, jäämme sinua kyynelin kaipaamaan. Nyt käytäntöä päätettiin jatkaa myös normaaliolosuhteissa. Mitä meille oikeastaan jää jäljelle. – Harkitsemme kokonaisuudessaan 1–5 henkilön irtisanomista, mutta Sulkavan osalta en pysty vielä ottamaan kantaa. Tätä kirjoitaessani aihe on vielä melko uusi, ja vaatii paljon perehtymistä puolelta jos toiseltakin. Toisaalta maailmassa ei olisi kaivosteollisuutta, jos niistä louhittaville raaka-aineille ei olisi kysyntää. Vaikka erkanee tiet päällä maan, jää jäljelle muistojen silta. Lisäksi neuvotteluissa käsiteltiin Sulkavan Kissankellon keittiön toiminnan muutoksia ulosmyynnin volyymin laskusta johtuen 31.12.2020 lähtien. Vaikka mahdollinen kaivoksen perustaminen siintää siis vielä tässä vaiheessa kaukana tulevaisuudessa, onnistui Tukesin ilmoitus säikäyttämään meistä monet: aina kaivokset ovat olleet jossain muualla, ja yhtäkkiä onkin täysin mahdollista, että tulevaisuudessa sellainen löytyy aivan kotinurkilta. Ehkäpä sitten olisi vähemmän kaivoksia niin meidän suomalaisten kuin afrikkalaistenkin kotinurkilla. Päätöksistä tiedotetaan erikseen kesän ja syksyn aikana. Usko antaa meille voiman mennä eteenpäin. Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n toimitusjohtaja Jyri Eskelisen mukaan YT-neuvottelujen tulosta Sulkavan kohdalla ei pysty vielä yksilöimään. Voimme viedä huolemme ja murheemme Jumalan puoleen. Sinut muistojen sillalla kohdata saamme, joka ikinen päivä ja ilta. Mitä pidättyväisemmin hankimme uusia kännyköitä ja muita laitteita, ja mitä enemmän niihin jemmattuja materiaaleja saadaan kiertoon ja uusiokäyttöön, sitä vähemmän on oletettavasti tarvetta haalia raaka-aineita luonnosta. Tämän ajatuksen äärellä olen ollut vahvasti viime kuukaudet. Neuvottelujen aikana alustava käsitys mahdollisesta tarpeesta irtisanoa yhdeksän henkilöä supistui 1–5 henkilöön. Jos grafiittia ei louhita täältä, se haetaan jonkun muun takapihalta – todennäköisesti sieltä, missä kaivostoiminnan vaikutusta ihmisiin ja luontoon ei valvota niin tarkasti kuin Suomessa
– Kun ympäristövaikutusprosessi on tehty, varauksen tehnyt taho lähettää ympäristölupahakemuksen Aluehallintovirastoon. – Esimerkiksi vuonna 2012 niitä tehtiin 197, mikä taitaa olla ennätys. Muutosta kuvaa se, että vuosikymmeniä sitten luvissa oli vain muutama lupamääräys, nykyään kaivosten ympäristöluvissa voi olla toistasataa lupamääräystä. AVI käsittelee ja ratkaisee lupa-asian. –Kävimme erittäin rakentavan keskustelun useista eri näkökulmista. Listattujen raaka-aineiden saatavuuteen voi liittyä merkittäviä taloudellisiajapoliittisiariskejä. Makkosen yritys tuottaa malminetsintäpalveluita toimeksiantoina yrityksille. Niiden suuruus riippuu paljon siitäkin, jalostetaanko malmi paikan päällä vai viedäänkö se jalostettavaksi muualle, Kilpeläinen pohtii. jossa prosessit kestävät 20 vuotta. Sulkavan kunta aikoo järjestää aiheen ympärille keskustelutilaisuuden kesäkuussa. – Jos on esimerkiksi 1 500 neliökilometrin varausalue, siitä haetaan malminetsintälupaa keskimäärin 10 neliökilometrin alueelle. Sulkavan kunnanhallitus keskusteli maanantaina kokouksessaan kunnan suhtautumisesta hankkeeseen. – 3–4 vuoden aikana grafiitti on tullut uutena akkumineraalina muun muassa koboltin rinnalle, mutta investointien kannalta se ei ole kovin merkittävä. Luokkanen toteaa, että nykyään kaivosten ympäristövaikutuksiin kiinnitetään huomiota alusta asti. Keskitalo arvelee Suomesta löytyvän potentiaalisia grafiittikohteita. Ryhmä perustettiin toukokuussa sen jälkeen, kun samainen malminetsintäyhtiö sai hyväksynnän varaukselle tehdä malminetsintöjä Juvan alueelta. päivänä 2020 lupaavia ja kiinnostunut kaivosyhtiö ilmaantuisi, hanke saattaisi edetä kaivostoimintaan asti. Keskitalo huomauttaa, että yleensä malminetsintälupahakemus kattaa kuitenkin vain murto-osan varausalueesta. Käsittelyn yhteydessä kuullaan asianosaisia, joita ovat muun muassa alueen asukkaat sekä ympäristöjärjestöt. Sitä, kuinka suuri osa varausilmoituksista johtaa malminetsintälupahakemuksen tekoon, ei Keskitalo osaa suoraan sanoa, mutta uusia malminetsintälupahakemuksia Tukesiin tulee joka tapauksessa vireille 60–80 kappaletta vuosittain. Suurin osa, lähes 80 prosenttia Suomen malminetsintäalueista sijoittuu Itä-Suomeen ja Lappiin. Luokkasen mukaan riskit pienenevät, jos kaivos on kompakti eikä sieltä tule paljon sivukiviä, se pystyy käsittelemään vedet asianmukaisesti ja pölynhallinta on toimivaa. Summasta 70 prosenttia kohdistuu kultaan ja 20 prosenttia perusmetalleihin. – Nyt, kun akkuasiat ovat pinnalla, grafiittilouhoksia voi tulla enemmänkin, Luokkanen pohtii. Ne riippuvat muun muassa siitä, millainen louhos on, millaista se louhittava mineraali on, minkä verran louhinnassa tulee sivukiviä tai muuta kaivannaisjätettä ja kuinka vesien määrä ja käsittely on hallinnassa, Luokkanen luettelee. • Grafiittikiinnostaateollisuutta,koskasilläonhyvätulenkestävyysja korkeasähkönjohtavuus. Maanalaisen louhoksen perustaminen on kalliimpaa, joten yleensä lasketaan hyvin tarkkaan, kannattaako sellainen perustaa. 35 € / 3 KK -LEHDEN TILAA KÄTEVÄSTI: KESÄTARJOUS 015 471 544, toimitus@sulkavalehti.fi tai www.sulkavalehti.fi Lukemista kesäpäivii n Sulkavalta ! Voimassa 31.7.2020 saakka! Grafiitti • Grafiittionkiinteänhiilenyleisinallotrooppielikemiallinenmuoto. Suomessa on historian saatossa ollut kaiken kaikkiaan 30 grafiittikaivosta. –Pidämme viranomaisten kanssa huolen, että kuntalaisilla ja eri osapuolilla on riittävää, asianmukaista ja laadukasta informaatiota asiasta, jatkaa kunnanjohtaja Juho Järvenpää. • Luonnongrafiittivoidaankorvatakalliimmallasynteettisellä grafiitilla,jotavalmistetaanhiilivedynesiasteistakutenöljykoksista, raakaöljystäjakivihiilestä. – Kaivosluvan saa vain silloin, jos toiminta ei uhkaa ympäristöä. Tarkempia ympäristövaikutuksia Kilpeläinen ei uskalla eritellä mutta neuvoo kysymään asiaa kollegaltaan, Lapin ELY-keskuksen ympäristönsuojeluyksikön päälliköltä Eira Luokkaselta. Räjäytysaineiden määrä vaikuttaa typpipäästöihin, ja grafiitin osalta esimerkiksi pölyäminen voi olla merkittävä tekijä. Luvan ratkettua seuraa 30 vuorokauden valitusaika Vaasan hallintooikeuteen. • Kiertotalousratkaisutjokierrossaolevienmineraalienuusiokäyttöön voivatvähentääuusiengrafiittikaivostentarvetta. Usein louhos alkaa avolouhoksena ja siirtyy sitten maan alle. Ympäristön kannalta iso kysymys on, kuinka rikkipitoisia ovat malmio, eli metalleja sisältävä mineraalikasauma, ja kaivostoiminnasta tulevat sivukivet. Luokkanen pystyy kuitenkin vastaamaan yleisellä tasolla. – Mutta sen täytyy olla tietynlaista grafiittia. – Katsomme silloin, minkälaisia vaikutuksia kairauksesta tulisi pohjavesille ja muulle luonnolle, kertoo ympäristönsuojelun ja vesienkäytön palvelut -yksikön päällikkö Marjukka Kilpeläinen Etelä-Savon ELY-keskuksesta. Keskitalon mukaan Suomeen investoidaan malmintutkimushankkeisiin vuosittain melkein 100 miljoonaa euroa. Alaa ohjaavat pääasiassa maailmanmarkkinahinnat. Kunnanhallitus linjasi kunnan rooliksi olla mahdollistamassa aktiivista vuoropuhelua eri tahojen välillä, toteaa kunnanhallituksen puheenjohtaja Kaisa Ralli kunnan tiedotteessa. Keskiviikkona kesäkuun 10. Silloin kaivosyhtiö voisi Makkosen mukaan yrittää ostaa maa-alueen tai tehdä sopimuksen maanomistajan kanssa. Lapissa on paljon kaivostoimintaa, mutta käy ilmi, että grafiittikaivoksia siellä ei juuri ole. Vaasan hallinto-oikeuden päätökseen voi anoa valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta, ja jos valitusluvan saa, voi asiasta sitten valittaa korkeimpaan hallintooikeuteen. Vuonna 2018 ilmoituksia on tullut 50 ja vuonna 2019 noin 50–60 kappaletta, kertoo ylitarkastaja Ilkka Keskitalo Tukesista. – Ympäristövaikutukset ovat monen tekijän summa. Kaivosten ympäristövaikutuksista Makkonen ei halua ihmisten olevan huolissaan. Grafiittionpehmeä,tahraava,kevytjaharmaanmustamineraali. Pääasiassa niiden toiminta on ollut melko pienimuotoista. Loput menevät muualle Suomeen. • Suomugrafiittionyksiluonnongrafiitinkolmestamuodosta,jasen raekokoon1–25millimetriä. • Grafiittiatarvitaanesimerkiksilitium-akkuihin,joiden käytönoletetaankasvavanvoimakkaastisähköautojenja kiinteistökohtaistenaurinkosähkövarastojenyleistymisen takia.Akkuteollisuudenlisäksisitäkäytetääntulenkestävissä sovelluksissakutentiilissä,sekäjarrupaloissa,kuivana voiteluaineenajateräksenvalmistuksessa. Kokonaissumma nousee helposti aika korkeaksi. Keskitalo toteaa malminetsinnän olevan pitkäjänteistä hommaa, Jatkoa sivulta 1. Nämä seikat ovat suoraan yhteydessä siihen, kuinka suuri riski on, että luontoon vapautuu esimerkiksi metalleja. Myös se vaikuttaa, miten malmia käsitellään. – Koko ajan kaivostoiminnalta edellytetään parempia selvityksiä ja suunnitelmia siitä, miten päästöt saadaan hallittua ja riskejä pienennettyä. • GrafiittionyksiEU:nlistaamasta20kriittisestäraaka-aineesta, joissaEUonriippuvainenEuroopanulkopuolisestatuotannosta. – Jos malminetsintään investoidaan vuodessa 80 miljoonaa euroa, niin 45 miljoonaa siitä menee Lappiin ja 25 miljoonaa Itä-Suomeen. Jos projekti etenee, on vuorossa ympäristövaikutusten arviointi, kansalaisten osallistaminen, yleisötilaisuuksia ja kuulemisia. Suomen Malmitutkimus Oy tekisi myös oman sopimuksensa kaivosyhtiön kanssa. Kaikki grafiitti ei käy. Makkonen aikoo pitää Sulkavalla infotilaisuuden, jossa hän kertoo lisää hankkeesta. Kaivos voi olla avolouhos, maanalainen kaivos tai jotain siltä väliltä. Kaivostoiminnan ympäristölupia valvovat Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskukset. Kilpeläisen mukaan lupaprosessiin saattaa mennä arviolta kymmenen vuotta, korkeimmassa hallinto-oikeudessakin asian käsittelyyn voi vierähtää helposti 2–3 vuotta. Tämä siksi, että malminetsintäluvan saatua lainvoiman on malminetsintäluvan saajan maksettava maanomistajalle korvausmaksua alkuun 20 euroa hehtaarilta, ja maksu nousee myöhemmin. Ympäristövaikutukset monen tekijän summa – Kyllä näillä ympäristövaikutuksia aina on. Vuosittain kymmeniä varausilmoituksia Suomen Malmitutkimus Oy:n tekemän varauksen kaltaisia ilmoituksia tulee Tukesiin vuosittain vireille keskimäärin 50–90 kappaletta. Sulkavan ja Puumalan kohdalla kyse on kuitenkin Makkosen omasta etsintäprojektista, jossa ei Makkosen mukaan ole keneltäkään ulkopuoliselta tullutta toimeksiantoa. Jos se on syvempänä, voidaan mennä maan alle. – Jos malmi on lähellä maan pintaa, kaivos on yleensä avolouhos. Lähteet Korkean jalostusarvon materiaalit suljetussa raaka-ainekierrossa, (Closeloop-konsortio) tilannekuvaraportti 2016 Report on Critical Raw Materials for the EU, European Commission 2014 Esiselvitys Suomen grafiittipotentiaalista, Geologian tutkimuslaitos, 2015 Kunta tavoittelee laadukasta dialogia Torstaina julkistettu päätös ehti jo herättää kuntalaisissa huolta. Varaus koskee yli 90 neliökilometrin suuruista aluetta Partalansaaresta. Myös juvalaisten perustamassa Saimaa ilman kaivoksia -Facebook-ryhmässä oltiin noteerattu uutinen. Kuvakaappaus Tukesin varauspäätöksen liitteestä.. Toisaalta grafiitin etsintä on vähän lisääntynyt muutaman viime vuoden aikana, sillä kiinnostus sitä kohtaan on hieman kasvanut. Jos Suomen Malmitutkimus Oy:n tekemä ilmoitusvaraus johtaa malminetsintäluvan hakemiseen Partalansaarelle, pyytää Tukes lausuntoa Etelä-Savon ELY-keskukselta
– Kuolleita oli enemmän kuin syntyneitä. Verkkosivuillamme julkaistavat lyhennelmät jutuistamme säilyvät edelleen kaikkien luettavissa maksutta. Vuoden kohokohdaksi kirkkoherra nosti syksyllä vietetyn Apostolin kyydillä -tapahtuman, joka keräsi soutustadionilla vietettyyn messuun arviolta noin 240 ihmistä. Hanna Partanen. Vuonna 2019 aloimme selvittää näköislehden toteuttamista ja etsiä tahoa, joka sen voisi tuottaa. Lisäksi yllättävä asbestilöydös aiheutti kirkossa mittavan remontin 130 000 euron kuluineen. Tilauksen voi maksaa verkkomaksuna verkkopankissa tai luottokortilla, minkä jälkeen tilaaja saa välittömästi lukuoikeuden näköislehteen. Urakan hinta kohosi arvioidusta 139 600 eurosta 160 294 euroon, muun muassa siksi, että kirkon lahonnut risti piti uusia. Toimintatuotot olivat noin 225 800 euroa, ja niistä suurimman erän muodostivat metsätalouden tuotot, 154 260 euroa. Välillä voi käydä uimassa omassa rannassa, ja jatkaa sitten sitä Teams-palaveria kotona, eikä yhteys varmasti pätki. Keväällä 2020 päädyimme yhteistyöhön Verkkoverstaan kanssa. Kunnanhallitus myönsi täyttöluvan määräaikaisen ryhmäavustan palkkaamiseksi Lohilahdella toimivaan ryhmäperhepäiväkoti Leppikseen. Kuumienkivien alueen tonttihinnoittelusta on keskusteltu siitä asti, kun SDP:n valtuustoryhmä jätti 30.10.2019 valtuustoaloitteen Kuumienkivien tonttien huutokauppaamisesta loma-asuntotonteiksi. Tea Ikonen Kirkkovaltuusto kokoontui koronavirustartuntavaaran vuoksi kirkossa, jossa on enemmän tilaa. – Erityisen kivaa oli se, että tapahtuma veti koolle kaiken ikäisiä ihmisiä, Rentola iloitsi. 4 Keskiviikkona 10.6.2020 N:o 24 Sulkava-lehden näköislehti julkaistu S ulkava-lehden tämän viikon numero on kaikkien luettavissa digitaalisena näköislehtenä Sulkava-lehden nettisivuilla www.sulkavalehti.fi/digilehti. Kirkollisverotuloja kertyi noin 429 000 euroa ja valtionrahoitusta noin 49 300 euroa. Rohkeasti vaan tarjouksia tekemään. Se päätti yksimielisesti, ettei neuvotteluihin lähdetä. Kirkollisvero säilyy entisellään Seurakuntaliitosasian lisäksi kirkkovaltuusto päätti keskiviikkoisessa kokouksessaan muun muassa kirkollisveroprosentin pitämisestä ennallaan 1,95 prosentissa vuonna 2021. Kunnanhallitus myönsi täyttöluvan myös lukion ja yhtenäiskoulun rehtorin viransijaisuudelle lukuvuodelle 2020–2021. Digilehden on toteuttanut mikkeliläinen Verkkoverstas-digitoimisto, jonka käsialaa on muun muassa Puumala-lehden verkkoversio. Kokouksessa tuli esitys, ettei Puumalan seurakunta aloita liitosneuvotteluja. Kirkkovaltuusto hyväksyi myös seurakunnan vuoden 2019 tilinpäätöksen, joka oli 5 870 euroa ylijäämäinen. Kanttorin virka osa-aikaistettiin, eikä seurakunta palkannut uutta kanslistia. Kuvassa seurakunnan talouspäällikkö Jukka Laukkanen ja kirkkovaltuuston puheenjohtaja Sanna Reponen odottelevat kokouksen alkua. Tämähän yhdistetään sitten muihinkin kunnan vetovoimatekijöihin. Kunnanjohtaja Juho Järvenpää pitää tarjouksia houkuttelevina. Piällysmies ry:n ja Rajupusu Leader ry:n alueella asuu noin 34 000 asukasta. Isompi Leader-alue kiikarissa Piällysmies ry ja Rajupusu Leader ry ovat valmistelleet yhteistä hakemusta EU:n maaseuturahastosta tukea saavaksi Leader-ryhmäksi EU:n tulevalla rahoituskaudella 2021–2027. Kunnanhallitus päätti ohjeistaa viranhaltijajohtoa, että koronan vaikutuksista tulee antaa perusteellinen arvio osana vuoden 2021 talousarvion laadintaohjetta ja kehystä. Tarvetta näköislehden julkaisemiselle ovat lisänneet monet asiakkaidemme kokemat postin jakeluhäiriöt sekä viivästykset paperilehden saannissa. Vuosija kestotilaajilla on lisäksi pieneen lisähintaan mahdollisuus tilata digilehti paperilehden rinnalle. Seurakunta sai kuitenkin hankkeeseen kirkkohallitukselta avustusta 100 000 euroa. Kunnanhallitus päätti kannattaa suuremman Leader-alueen muodostamista ja sitoutua siinä mukana olemiseen. Myös lisäresurssien rekrytoimiseksi on mahdollista tarvittaessa sijaisuuden aikana. Kalliimpien tonttien hinnat putoavat sadasta tuhannesta 70 000:een. Mikäli kunnanvaltuusto hyväksyy ehdotuksen, saisi Saimaan omarantaisen, kunnallistekniikalla varustetun tontin omaksi 38 000 eurolla. – Eletään nyt tämä kesän aika, ja elo-syyskuussa alamme sitten keskustella uudestaan siitä, mitä tehdään. Sulkavan kirkkovaltuusto hyväksyi yksimielisesti kirkkoneuvoston esityksen liitosprosessin aloittamisesta, mutta naapuriseurakunnissa oltiin hanketta vastaan. Meiltä saa hyviä tontteja järkevillä hinnoilla. Ohjeiden mukaan kunnan on mahdollista suositella palkattomien virkaja työvapaiden käyttöä säästösyistä. Sen uusi kirkkovaltuusto hyväksyi vuosi sitten. Leppikseen on tullut uusia varhaiskasvatushakemuksia, mikä suurentaa työvoiman tarvetta tulevalle vuodelle. – Tuomiokapituli maksoi ison osan talvella käydystä yhteistyöselvityksestä, ja heillä on intressi, että seurakunnat yhdistyisivät, mutta toisaalta on myös vahva ajatus, että sen täytyisi tapahtua vapaaehtoispohjalta. Kanttori Kaija Ravolainen ja kanslisti Eeva Kurki jäivät vuoden aikana eläkkeelle. – Verotulot alittuivat noin 20 000 euroa eli 4,2 prosenttia verrattuna talousarvioon, totesi seurakunnan talouspäällikkö Jukka Laukkanen. Seurakuntaliitosaikeille tuli tällä erää piste Sulkavan seurakunnan kirkkovaltuusto olisi yksimielisesti ollut valmis lähtemään kolmen seurakunnan liitosprosessiin, mutta sekä Juvan että Puumalan seurakuntien kirkkovaltuustot tyrmäsivät aikeen. Kirkkoherra Hanne-Maaria Rentola kertasi viime vuoden toiminnallista puolta, josta merkittävänä hallinnollisena asiana hän nosti seurakunnan laatiman strategian. Näköislehden näytenumerot löytyvät sivun alalaidasta. Esitys voitti äänestyksen äänin 8–7. Minulla on vahva tunne, ettei Mikkelin hiippakunnan tuomiokapituli tahdo pakkoliittää seurakuntia, ellei tilanne ole todella paha. Lisäksi muuttotappio oli 14 henkeä. Yhdistymällä Leader-toimintaryhmät saavat kokoon hakemukseen tarvittavan asukasmäärän, joka on vähintään 20 000. Seurakunta sai kuitenkin hankkeeseen rakennusavustusta 84 600 euroa. Kuumienkivien tonteille hinnanalennuksia K unnanhallitus päätti toissapäivänä pidetyssä sähköisessä kokouksessaan esittää kunnanvaltuustolle, että Kuumienkivien omakotitalotontteja myydään tästä eteenpäin alennetuilla hinnoilla. Järvenpään mukaan uudella hinnoittelulla on tarkoitus hyödyntää myös ihmisten lisääntynyttä mökkeilyintoa ja koronan lisäämää etätyöskentelyä. Seurakunnan toimintakulut olivat noin 669 000, ja niistä suurimman osan muodostivat henkilöstökulut, noin 410 400 euroa. Tämän viikon numeron lisäksi Sulkava-lehti tarjoaa myös pari seuraavaa numeroa näköislehtenä lukijoiden tutustuttavaksi ilmaiseksi. Hinnanalennus olisi edullisimpien rantatonttien kohdalla 17 000 euroa. Rannattoman tontin saisi alueelta 14 000 eurolla. Valtuutettu Hannu Auvinen on tehnyt valtuustoaloitteen talouden ennakoinnista koronaviruksen aiheuttamien vaikutusten vuoksi. – Halusimme päivittää tonttien hinnat vastaamaan tämänhetkistä markkinatilannetta. Investointeja oli harvinaisen paljon Vuonna 2019 seurakunnassa oli myös harvinaisen paljon investointimenoja. Kunnanhallitus hyväksyi vapaaehtoisia virkaja työvapaita koskevat ohjeet. Näin ollen seurakuntien liitoshanke ei tästä enää etene. Vaikka Sulkavan seurakunnalla on kasvavat taloudelliset paineet, ei seurakunnassa silti vielä Rentolan mukaan hengen hätää ole. S ulkavan, Juvan ja Puumalan seurakuntien kirkkovaltuustot kokoontuivat tahoillaan viime viikon keskiviikkona päättämään muun muassa siitä, aloittavatko ne liitosneuvottelut, jotka tähtäävät näiden kolmen seurakunnan yhdistymiseen. Juvan seurakunnan kirkkovaltuusto oli odotetusti Juvan kirkkoneuvoston esityksen kannalla. Puumalassa esitys liitosprosessin aloittamisesta meni äänestykseen. Myös kesällä kirkossa pidetty Olavi Uusitalon taidenäyttely oli Rentolan mukaan hyvin tykätty. Se toi pappien työtehtäviin lisää laitoshartauksia sekä toimistotöitä. Digiversio muuttuu maksulliseksi heinäkuun alusta alkaen. Digilehdestä on tilattavissa yhden, kolmen, kuuden ja 12 kuukauden tilausjaksoja. Sulkava-lehti julkaisi keväällä 2017 internet-sivustonsa, jolla osa Sulkava-lehden jutuista on kaikkien luettavissa olevina lyhennelminä. Puumalan seurakunnan kirkkoherra Helena Castrén väläytti viime viikon Puumala-lehdessä, että tuomiokapituli saattaisi käyttää eräänlaista veto-oikeutta ja määrätä seurakunnat yhdistymään, vaikka ne päätyisivätkin hylkäämään ajatuksen liitosprosessiin lähtemisestä. – Tällä alueellahan on valokuituverkkokin rakennettu, eli saatavilla on hyvin nopeat nettiyhteydet. Edellisen kerran seurakunta on korottanut sitä vuonna 2014. – Tämä sulkee nyt sen vaihtoehdon pois, että alkaisimme miettiä Puumalan kanssa yhteistä seurakuntaa, toteaa Sulkavan seurakunnan kirkkoherra Hanne-Maaria Rentola. Näköislehdestä on mahdollista tilata eri pituisia tilausjaksoja. Koska seurakunta on vielä velaton ja viime vuoden tilinpäätös täpärästi ylijäämäinen, ei veroprosentin korottamiseen ollut välitöntä tarvetta. Vuoden aikana seurakunta hankki uuden hautausmaatraktorin sekä korjautti ja maalautti kirkon katon. Ryhmäavustaja palkataan päiväkotiin ajalle 1.9.2020–30.6.2020. Tea Ikonen Ensimmäiset näköislehdet ovat kaikkien luettavissa kesäkuun ajan. Rentola ei usko, että seurakuntia lähdettäisiin ylemmältä taholta pakottamaan liitokseen. Vuotta leimasivat myös henkilöstömuutokset. Seurakunnissa toteutettiin talven aikana seurakuntien yhteistyömahdollisuuksia koskeva selvitys, jonka loppuraportissa suositeltiin seurakuntaliitosneuvotteluihin lähtemistä. Hän totesi seurakunnan väkiluvun vähentyneen 73 hengellä viime vuoden aikana
Esimerkiksi naishiihtohan on ollut parempaa kuin mieshiihto jo pitkän aikaa. – Nythän tilanne on ihan hyvä. Sinnikkyys palkittiin, kun Vihavainen vuonna 1978 palkattiin urheilutoimittajaksi. Unelma urheilusta ei kuitenkaan jättänyt rauhaan, ja vettä myllyyn lisäsi sulkavalaisten urheilijoiden pärjääminen kansainvälisissä kilpailuissa. Ja hiihtäjä Kati Pulkkinen voitti myöhemmin vuonna 1987 pronssia Suomen maajoukkueessa Trondheimin MM-kisoissa. 5 Keskiviikkona 10.6.2020 N:o 24 Nainen, joka halusi kirjoittaa urheilusta Sulkavalaislähtöinen Riitta Vihavainen ei ole koskaan päässyt soutamaan Partalansaaren ympäri. Kun Vihavainen teki 70-luvulla jutun Turun Palloseuraan perustetusta Mimmiliigasta, toimituksen suhtautuminen oli tyrmäävä. – Vieraiksi tuli paljon helsinkiläisiä toimittajia. Monista toimittajista se oli varsinainen elämys! Uran varrelle on ehtinyt kertyä monenlaisia kohtaamisia. Naisurheilijat ovat Suomessa kohta parempia kuin miehet. – Pesäpallo oli siihen aikaan suosittua, sitä käytiin katsomassa paljon. Olympiakisoja ja kosiokirjeitä Savonlinnan Tyttölyseosta ylioppilaaksi pääsyn jälkeen Vihavainen lähti Tampereen yliopistoon opiskelemaan kansainvälistä politiikkaa ja lehdistöoppia. Jestas miten moneen kirkonkylän kerhoon minäkin kuuluin! Vihavainen kävi partiossa, näytelmäkerhossa, 4h-kerhossa ja seurakunnassa. Vihavaisen mukaan naisurheilutoimittajat tuovat juttuihin inhimillisyyttä. Juoksija Ari Paunonen voitti 70-luvulla nuorten Euroopan mestaruuden 1500 metrillä. Kun vein sen toimitukseen, se pantiin viihdeosastolle, koska naisjalkapalloilua ei pidetty urheilulajina! Kun Vihavainen halusi 80-luvulla kirjoittaa juttuja naisten moukarinheitosta, seiväshypystä tai estejuoksusta, miehet olivat ihmeissään. – Silloin tulee heti kotiseutu mieleen. 70-luvulla Vihavainen kuitenkin keksi tuoda toimittajakavereitaan soutujen aikaan mökille kylään. Värikkäästä työstä tuli elämäntapa, mutta yhtä asiaa Vihavainen on jäänyt kaipaamaan. Lukijat ovat jopa lähettäneet Vihavaiselle rakkauskirjeitä. Seura antoi veneitä lainaan, ja kiersimme jonkin saaren siinä lähellä. Sykähdyttävimpiä hetkiä ovat kuitenkin olleet ne, kun urheilijan paidassa vilahtaa SU -41 -logo. Nuoret pörräsivät urheilukentällä katsomassa urheilukisoja, joita tuntui aina riittävän. Hän oli SU -41:n jäsen. Toukokuussa Urheilutoimittajain Liitto palkitsi Vihavaisen Elämäntyö urheilutoimittajana -tunnustuksella. Terveyteni takia en voinut koskaan tehdä sitä. – Ihmiset käyttivät vapaa-aikansa harrastamiseen. Vihavaisen veli Pertti Vihavainen tapasi liimata urheilijoiden kuvia ja tuloksia sinisiin vihkoihin. – Kosiokirjeitä sain kolme kappaletta vuonna 1981, kun Osuuspankin aikakauslehteen tehtiin juttu minusta ja kahdesta muusta naisurheilutoimittajasta. Maailma oli erilainen. Jutut julkaistiin isoissa lehdissä, kuten Seurassa ja Avussa. – Lopulta minut valittiin Savonmaahan kesätoimittajaksi. Hän sitten keräsi heiltä nimmareita. – Sen ottaa työnä. – Meillä on hieno ammatti. Pari kaveria jopa souti vanhoilla karmeilla veneillä saaren ympäri ja teki siitäkin jutun. Hän oli yksi kolmesta ensimmäisestä naisurheilutoimittajista, jotka auttoivat monipuolistamaan urheilutoimittajien kenttää Suomessa ja tuomaan naisnäkökulmaa raportointiin. Nuorilla ei ollut televisiota eikä sosiaalista mediaa, joihin hukata aikaa. Urheilufanina hän ei kuitenkaan käsittänyt, miksi nainen ei voisi tehdä urheilujuttuja, joten Vihavainen jatkoi urheilukeikoille pyrkimistä. Silloin aloin miettiä, että tuohan olisi kivaa, voisin tehdä siitä elämäntyöni. Moni mies saattaa pitää kysymyksiä perheestä höpöjuttuina, mutta kyllähän perhe kuuluu monen urheilijan taustajoukkoihin. On todella kiva päästä tapaamaan kaikenlaisia ihmisiä. Tällaisia esikuvia oli niihin aikoihin paljon. Kesätyöpaikka käynnisti toimittajan uran, jonka varrella Vihavainen on päässyt raportoimaan olympiakisoista, tutustumaan Suomen parhaimpiin urheilijoihin ja tekemään Suomen hiihtoliiton ja Suomen Naisten Liikuntaliiton viestintää. – Kun soudut alkoivat, olin lossituvassa ottamassa tuloksia vastaan lankapuhelimella. Ja kun Vihavainen täytti 50 vuotta, juhlat pidettiin soutustadionilla. Muikkukukossa eli entisessä suojatalossa pidettiin silloin kultamitalijuhlat. Kokemusten johdosta Vihavainen päätti, että hänen tehtävänään oli nostaa naisurheilua esille. Näin puhuttiin vielä 80-luvulla. Urheilukisojen Sulkava Nyt 78-vuotias Vihavainen voi viettää leppoisia eläkepäiviä hyvällä omallatunnolla Kajanokan kodissaan Helsingissä kollegoidensa vastikään antamasta elämäntyötunnustuksesta nauttien. – Voi hyvä ihme, Vihavainen naurahtaa. Kaikki alkoi kuitenkin Sulkavan Alanteentiellä eräässä urheilullisessa kodissa, jossa Vihavainen vietti lapsuutensa. Sitä ei pidetty silloin tarpeeksi urheiluna. Tie ei ole kuitenkaan ollut aivan yksinkertainen. – Ja minä, joka en osaa tehdä yhtään käsitöitä, kuuluin vielä palokunnan yläkerrassa kokoontuvaan ompelukerhoonkin, Vihavainen naurahtaa. – Kun tein juttuja souduista Uuteen Suomeen, soutuaiheiset jutut eivät aluksi edes menneet urheiluun, vaan viihdeosastolle. Miesten sydämet lienevät särkyneet, kun edes rukkasia ei kuulunut. Välillä jutellaan työelämässä olevien kollegoiden kanssa siitä, mihin urheilu on menossa. – Eräs naisurheilujohtaja kertoi Urheiluliiton miesten sanoneen, että miksi täytyy kirjoittaa näistä lajeista, jotka eivät ole naisia varten. Sain tehdä kaikkea, ja siellä oli myös urheilutoimittajia. – Kalevi Hämäläinen sai vuonna 1960 hiihdossa 50 kilometrin olympiavoiton. – Olisin halunnut soutaa Partalansaari ympäri. Kirjeet hän nakkasi roskiin. Isoveljen kiinnostus urheiluun tarttui pikkusiskoon, mutta tämän terveys ei antanut myöten alkaa urheilla. Urheilutoimittajan työ vei Riitta Vihavaisen moniin paikkoihin, tässä hiihdon MM-kisoihin Valdi Fiemmeen vuonna 1991. Sisukkuutensa hän on sen sijaan osoittanut työskentelemällä naisurheilun ja naisurheilutoimittajien aseman parantamiseksi. Vihavainen on päässyt haastattelemaan urheilumaailman tähtiä, mutta siihen kuulemma tottuu. – En ole naisasiamies, mutta kyllä me kysymme asioita eri tavalla. Naisurheilutoimittajiakin alkaa olla jo kiitettävästi. Kesällä käytiin tietysti uimakoulussa ja talvella hiihtokilpailuissa. Toin kaikki kaverit Sulkavalle kirjoittamaan juttuja. M inä olen kuullut, että te Vihavainen haluatte urheiluun, mutta Uudessa Suomessa ei ole koskaan ollut naisurheilutoimittajaa, eikä tule olemaankaan, laukaisi Uuden Suomen päätoimittaja nuorelle Riitta Vihavaiselle vuonna 1974. Ennen sitä souduista oli Vihavaisen mukaan kirjoitettu suhteellisen vähän. Pikku hiljaa soutu-uutisoinnissakin tapahtui asennemuutos. Vuosien varrella Suomessa onkin päästy jo pitkälle. Vihavainen oli työskennellyt Uudessa Suomessa jo neljän vuoden ajan. – Tein oikein hyvän jutun, jossa oli hyvät kuvatkin. – Kun Pertti alkoi käydä Savonlinnassa koulussa, siellä näkyi joskus julkkiksia kilpailemassa. Hiihtoliiton viestintäpäällikkö Elina Heinola (vas.) ja moninkertainen olympiamitalisti Vladimir Smirnov pitivät seuraa Riitta Vihavaiselle hiihtoliiton järjestämällä toimittajamatkalla Ramsaussa Itävallassa vuonna 1990.. Hanna Partanen Eläkepäiviään Katajanokalla viettävä Riitta Vihavainen seuraa edelleen urheilua televisiosta ja lehdistä
– Yksi mies lyö suurin piirtein viisi neliötä päreitä päivässä – tosin purkamisessa menee sama aika. – Huoltotoimenpiteeksi riittää, kun ottaa keväällä ja syksyllä lehdet pois. – Nyt on oppitunti kuolemasta. – Kattojen käyttöikä voi olla noin 20–30 vuotta. Hänelle viikon ajalta oli jäänyt mieleen se, kun nuoret olivat saaneet tehdä uskonasioihin liittyviä kysymyksiä, joihin uskonnonopettaja Salla Hyrkäs vastasi. Harri Hytönen ja Ari Pulkkinen aloittivat pärekattourakan parisen viikkoa sitten.. Parkkosen mukaan päivärippikoulu piti sisällään perusasioita. Viiden rakennuksen katot on uusittu viime kesänä, ja ensi vuonna pärekaton saavat vielä alueen savusauna, riihi ja lato. Käymme ruumishuoneella, ja sen jälkeen menemme tutustumaan vanhalle hautausmaalle. – Tänä vuonna tulee myös yhteen rakennukseen huopakatto, Hämäläisen Jeri tekee sen, miehet kertovat. Torstaina oli menossa viisipäiväisen rippikoulun toiseksi viimeinen päivä. Kuolemaoppitunnin jälkeen on vielä oppitunti ylösnousemuksesta, ja viimeisenä päivänä puhutaan kasteesta ja ehtoollisesta. Rippileiri olisi nimittäin kestänyt seitsemän vuorokautta, päivärippikoulu vain viisi päivää. – Pyydämme lähimmät, kummit ja sen sellaiset, Torniainen sanoi. Näistä osa on uusittu 16 vuotta sitten, Hytönen arvelee. Toki vieraat laitetaan joka toiseen penkkiriviin, ja vain nuoret osallistuvat ehtoolliselle, Parkkonen kertoi. Tähän mennessä nuoret ovat ne pitkälti tehneet, Parkkonen kertoi. Pärekatot valmistuvat kesäkuun loppuun mennessä, jolloin kotiseutumuseo avautuu. – Tässä kuitenkin näkee kavereita ja näin tämä on helpompi käydä. Tea Ikonen Tea Ikonen Rippileiri vaihtui päivärippikouluun Sulkavan seurakunta järjesti viime viikolla rippikoulun viisipäiväisenä päivärippikouluna. R yhmä sulkavalaisnuoria istui torstaiaamuna kirkon penkeillä seuraamassa kasvatustyön seurakuntapastori Aleksi Parkkosen ja uskonnonopettaja Salla Hyrkkään pitämää rippikouluoppituntia. Täällä sellaisia ei ole. – Minä ainakin petyin, Kärkäs totesi ja Tissari paljasti, että mielessä oli käynyt jäädä menemättä rippikouluun. Rippikouluryhmässä oli 18 nuorta, puolet tyttöjä ja toinen puoli poikia. – Aluksi meillä oli ajatus pitää kaksi konfirmaatiota kokoontumisrajoitusten vuoksi, mutta kun sallittiin 500 ihmisen kokoontuminen samaan tilaan, päätettiin pitää yksi konfirmaatio, eikä vieraiden määrää rajoiteta. – Diakoniapäivä ja nuorten osallistuminen yhteisvastuukeräykseen peruttiin, samoin rippikoulutapaaminen puumalalaisnuorten kanssa ja lopulta itse rippileiri. Lisäksi joudumme vaihtamaan joitain kattolautoja. – On harmi, ettei rippikoulua toteutettu leirinä, mutta tämä on nopeammin käyty, totesi Torniainen. Jos olisin suorittanut rippikoulun etänä, ei olisi voinut harjoitella etukäteen konfirmaatioon, Torniainen pohti. Tissarille puolestaan oli jäänyt mieleen oppitunti luomiskertomuksesta. Päreet asetellaan katolle lomittain. Siinäpä melkein se huolto. Sen mukaan tehdään nytkin. Hytönen painottaa, että on tärkeä katsoa, miten päreiden syyt menevät. Hytönen on ollut pystyttämässä Rauhaniemen museorakennuksia 1980-luvun puolivälissä. 6 Keskiviikkona 10.6.2020 N:o 24 Pärekattojen asentaminen alkoi Rauhaniemessä Tänä vuonna pärekaton saa kaksi museorakennusta. Aini Tissari, Elina Kärkäs ja Eedla Torniainen olisivat osallistuneet mieluummin rippileirille kuin päivärippikouluun, mutta oli päivärippikoulussakin kolmikon mieleen jääneitä asioita. Viimeisten jumalanpalvelusmerkintöjen kerääminen onnistui nuorilta katsomalla jumalanpalveluksista kuvattuja videostriimejä, diakoniapäivä korvattiin etätehtävillä, ja ulkoläksyt nuoret suorittivat videoimalla ne. K uukausi sitten Rauhaniemessä tehtiin päreitä. Talven lumi painaa päreet tiiviisti toisiaan vasten. – Museoasiantuntija oli sitä mieltä, ettei päreitä pitäisi käsitellä millään. – Mutta tuleepahan nyt suoritettua, ei tarvitse sitä enää myöhemmin miettiä, Tissari sanoi. Koronakriisi ja maaliskuussa voimaan astunut poikkeustila viruksen leviämisen ehkäisemiseksi kuitenkin peruutti osan keväälle suunnitelluista rippikoulutapaamisista. Tuoreet päreet hohtavat katolla kirkkaina mutta harmaantuvat nopeasti päivän paahteessa. Museo on avoinna tiistaista lauantaihin elokuun alkuun asti. – Katsotaan vähän, miten on edellisellä kerralla tehty. Rippikoulun jälkeinen kesä kaveruksilla jatkuu kesätöiden, kavereiden tapaamisen ja muiden mukavien kesätouhujen merkeissä. Koronatilanteen ja työskentelyrauhan vuoksi opetus on toteutettu kahdessa ryhmässä. – Minä pidän rippijuhlani syksyllä tämän koronan vuoksi, Tissari totesi. Suurimmassa osassa rakennuksia on pärekattoja uusittu sen jälkeen, mutta joidenkin rakennusten katot saattavat olla peruja pystytyksestä saakka. Ohjelmassa on ollut muun muassa nuorteniltaa marraskuussa sekä talven ajan suoritettuja messuavustuksia ja jumalanpalvelusmerkintöjen keräämistä. Pari viikkoa sitten rakennusmies Harri Hytönen Järvi-Saimaan Palveluista ja Ari Pulkkinen kunnan työelämäpalveluista alkoivat naputella niitä Rauhaniemen museorakennusten katoille. Torniainen ja Kärkäs kertoivat pitävänsä rippijuhlat viikonloppuna, Tissarilla ne ovat edessä myöhemmin. Hän kertoi nuorten aloittaneen rippikouluun valmistautumisen jo viime syksynä. Torniainen kertoi juhliinsa tulevan melko lailla saman verran väkeä kuin olisi tullut ilman koronaakin. Päreet suunniteltiin käsiteltävän pellavaöljyllä, mutta ne päädyttiin lopulta laittamaan rakennusten katoille sellaisenaan. Tosin entisen katon purku on työn ikävämpi puoli. Hytösen pärekattotyöt rajoittuvat lähinnä Rauhaniemen museoalueelle. Päreiden asentaminen on miesten mielestä ihan mukavaa hommaa, varsinkin jos ei ole liian kuuma. Rippikoulu huipentui tietenkin lauantaina pidettävään konfirmaatioon. Hytönen ja Pulkkinen tekevät museoalueen katoista 4-räppisiä eli katolle tulee neljä kerrosta pärettä. Luomiskertomus jäi mieleen Eedla Torniainen, Elina Kärkäs ja Aini Tissari osallistuivat muiden nuorten mukana opetukseen, vaikka leirimuotoisen riparin vaihtuminen päivärippikouluun harmitti. Torniainen myös pohti, että olisi käynyt rippikoulun etänä ja tullut vain konfirmaatioon. – Kotiin meinasin tehdä, mutta sinne ei saanut, kun oli tulipesä lähellä. Lisäksi tukkilaistupa saa lautakaton. Kesäkuun aikana Hytönen ja Pulkkinen lyövät päreet kahteen rakennukseen. – Koulussa se oli opetettu eri tavalla kuin Raamatussa luki, Tissari ihmetteli. Etätehtävät korvasivat peruuntuneet tilaisuudet Parkkonen arvioi rippikouluryhmän olevan oallistuva ja keskusteleva ryhmä. – Lähdettiin liikkeelle Raamatulla ja Jumalalla, on puhuttu luomisesta ja evoluutioteoriasta, synnistä, Jeesuksesta ja jumalanpalveluksesta. – Etukäteistehtäviä oli aika paljon. – Jos päreen laittaa vikaperin, katto vuotaa. – Näille nuorille toimii tekeminen paremmin kuin penkissä istuminen ja kuunteleminen, Parkkonen totesi. Yhtenäiskoululla uskonnonopettajana työskentelevä Hyrkäs oli palkattu rippikoulun neljänneksi ohjaajaksi Parkkosen, kirkkoherra Hanne-Maaria Rentolan ja kanttori Katja Suomalaisen lisäksi. Koronaepidemian vuoksi rippikoulu päädyttiin pitämään tänä kesänä seurakunnan omana päivärippikouluna alun perin suunnitellun, Puumalan seurakunnan kanssa yhteisesti toteutettavan rippileirin sijaan. Sitten palaamme kirkolle puhumaan hautaan siunaamisesta ja kristinuskon perusasioista, Parkkonen kertoi
Martan ja Janin vastahakoista yhteiseloa oli nyt kestänyt melkein kaksi viikkoa. Ai ei vai… No… Ei ei, ei tarvitse. Martta kokeili rakennuksen ovea. Martta meinasi jo vastata myöntävästi, kun muisti vuokralaisensa. Sitten hän sai tarpeekseen ja lähti pari tuntia Janin töihin lähdön jälkeen etätyökeskukselle. LAPSET/LAPSIPERHEET: Perhekerho ke 10.6. Martan ensimmäinen ajatus oli, etteivät treffit Juliuksen kanssa taida nyt onnistua. Kirsti madalsi ääntään, kun sanoi: – Kylillä puhuvat, että ei se Janhunen ole päivääkään ollut siellä etätyökeskuksessa vaan kiertelee hyväntahtoisten ihmisten kyyditettävänä ympäri seutukuntaa. Sulkavan yläkoulu kiittää sydämellisesti kaikkia, jotka ovat stipendein ja lahjoituksin muistaneet ja kannustaneet koulun oppilaita.. Kuuntele ohjeet kirkossa tarkasti. – Aika hurja juttu, totesi Martan perässä olohuoneen ovelle tullut Jan, ja siitä Martta tajusi, että nyt hän ainakin olisi seuraavat viikot jumissa mokoman hyypiön kanssa. Martta kysyi. Nyt hän pistäisi miehen selittämään seikkailunsa. – Onkos se Janhunen tänään kotosalla vai töissä. – Et muuten ollut. Tällä hetkellä Itä-Savossa on koronatapauksia jo kolmekymmentä. Turvavälejä, hygieniaohjeita ja tilaisuuksissa annettavaa ohjeistusta on noudatettava huolellisesti. Itä-Savon asukkaita kehotetaan myös välttämään kaikkea tarpeetonta liikkumista kotiensa ulkopuolella, pääministeri juuri totesi. klo 9.30-11 srk-talossa. Martta ehdotti Juliukselle. Teknisen työn stipendi: Eemeli Tiainen 9b lk ja Eemeli Taskinen 9 lk. Olen katsos haalinut paikallisia kontakteja ja tutustunut heidän kanssaan seutukunnan luontoon ja kaikkeen tarjontaan. – Jos tulisin sun luo. Martta ihmetteli. Sisko kuitenkin soitti heti perään uudestaan, ja Martta vastasi. Kirkonseudun Maaja kotitalousnaisten lahjoittama kirja kotitalouden opinnoissa menestyneelle: Santra Laukkanen 9a lk. Martta jatkoi kyselyään. – Juu-u. – Niinkö. – Noo, tuota. Martta kysyi muina naisina. Määrä on siis kolminkertaistunut lyhyessä ajassa. lk, Milja Viinanen 9a lk, Ella Manninen 9b lk. Se oli auki. Tarinaa kirjoittavat vuorotellen Tea Ikonen ja Hanna Partanen. Nähtävästi ne olivat alkaneet vaikuttaa etätyökeskuksen toimintaan. Missäs kaikkialla muualla olet etätyönteon sijaan luuhannut. Kylmä kouraisi hänen sydänalaansa. Martta painoi punaista luuria. Jatkuu seuraavassa numerossa. – Moi, posti oli tuonut siun postin jostain syystä miun laatikkoon, sanoi ovella seisova Korhosen Kirsti naapurista ja ojensi kirjenivaskaa Martalle. Tilausten ja osoitteenmuutosten on oltava toimituksessa edellisen viikon keskiviikkona klo 12.00 mennessä. – Pahuksen korona. Mikä mies se hänen vuokralaisensa oikein oli. – Niinkö. Nyt sovellus väitti taudin leviämisen kiihtyneen EteläSavon alueella huomattavasti muuta Suomea nopeammin. Sisko soitti. Pahuksen Jan Hunen! Eihän Martta voinut ottaa Juliusta kotiinsa niin kauan kuin Jan pyöri nurkissa. Eristys koskee siis Savonlinnaa, Sulkavaa, Rantasalmea ja Enonkoskea sekä Savonlinnaan kuuluvia Kerimäkeä ja Punkaharjua. Puhelun päätyttyä mies kirosi raskaasti, huomasi sitten Martan ja näytti siltä, kuin toivoisi voivansa nielaista ilmoille päästämänsä ärräpäät. Mie yritän takoa sen Pentin mieleen, ettei nyt tuollaisen tuntemattoman kanssa ajelisi ihan missä tahansa. Ja tällaisena korona-aikana! Sitten Kirsti lähti, mutta Martan sydäntä kouraisi toistamiseen. – No ei sitä ole viime päivinä täällä näkynyt. 040 515 0037. Sisällä oli hämärää. Martta kiitti kirjeistä ja meinasi sulkea oven, mutta Kirsti ei perääntynyt vaan päinvastoin kuikuili sisälle uteliaan näköisenä. – Ai se! Kävinhän minä tosiaan sen Pentin kanssa Partalansaarella ja Lohilahdella. Pohjoja-Nordenin e-kirjastipendi ruotsin kielen opinnoissa menestyneelle oppilaalle: Ella Manninen 9b lk. Kännykän kilahdus havahdutti Martan ajatuksistaan. Nyt Julius ehdotti jo tapaamista. Joka päivä etätyökeskuksen avaamisen jälkeen Jan oli lähtenyt vanhalle yläasteelle etätöihin. Kävin etätyökeskuksessa, ja Jetro Ruusuvuori sanoi, ettei sinua ole siellä juuri näkynyt, Martta sanoi ja katsoi Janiin odottavasti. Martta yritti työntää koronahuolen pois mielestään ja keskittyä viestinvaihtoon Tinderlöytönsä kanssa. – Aa niin aamupäivällä! Enhän minä siellä silloin ollutkaan. ILMOITUSHINNAT Etusivu 1,40 e/pmm+alv Takasivu 1,30 e/pmm+alv Teksti ja tj 1,30 e/pmm+alv Kiitosja kuolinilmoitukset 1,10 e /alv Alv 24% Koronavirusepidemian hidastamiseksi seurakunta noudattaa aluehallintoviraston ja Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin antamaa ohjeistusta. – No eilen se oli ainakin meidän Pentin kanssa ajelulla Partalansaarella, Kirsti paljasti. Kännykkä kilahti. Eristyksen aikana kaikki kulkeminen Itä-Savoon ja sieltä pois on kielletty ilman erittäin hyvää syytä. Diakoniavastaanotto ajanvarauksella. Pentti puhui, että seuraavaksi niiden on tarkoitus ajella Lohilahdelle. Miten etätyöparatiisin käy, kun tuntematon supertartuttaja kylvää koronaa Sulkavalla ja soutupitäjä joutuu eristyksiin. Puhuiko se totta. Pari päivää sitten tutkijat olivat julkaisseet jonkun uuden, nopealla aikataululla kehitellyn sovelluksen, joka pystyi entistä tarkemmin ennustamaan viruksen leviämisen. Katsottavissa myös Sulkavan seurakunnan YouTube-kanavalla, jonne löytyy linkki srk:n internetsivun etusivulta: https://www.sulkavanseurakunta.fi/. Kun niille oli tullut juttua Partalansaaresta, ne olivat keksineet lähteä ajelemaan yhdessä ympäri saarta, kun ei sillä Pentilläkään ollut muuta tekemistä. Tosi mukavasti, Jan sanoi ja meinasi jo livahtaa huoneeseensa. Martta laski kännykän kädestään ja keskittyi kuuntelemaan mummovainajan vanhasta keittiöradiosta kuuluvia uutisia. klo 10 Lohikosken hautausmaalla. Ehkäpä tyyppi oli sittenkin säikähtänyt vanhaa koulurotiskoa, vaikka olikin vielä avajaispäivänä ihastellut sen retroutta. Hyvä on. Puumalan hunksi oli kiinnostunut tulemaan kylään Martan luo Sulkavalle. Olivat käyneet kattelemassa tykkipatteria ja kivikirkkoa. Hänellä oli kiire päästä sopimaan tapaamisesta Juliuksen kanssa. T autitapaukset ovat lisääntyneet rajusti Etelä-Savossa. Pitikö tässä alkaa tosissaan pelätä sitä koronaa. Vakuuttavasti se kyllä selitti asiaa. Puhuiko naapurin rouva totta. Se oli jossain kylällä törmännyt Penttiin ja ne oli tulleet puheisiin keskenään. Korhosen Kirsti kertoi. Yksi niistä jäi välkyttämään diskovaloa, useampi ei syttynyt ollenkaan. – Oletteko aivan varma. Niin se Janhunen! Pidä kuule kynsin hampain kiinni siitä miehestä. Kirjastipendi menestyksestä äidinkielessä ja kiinnostuksesta kirjallisuuteen: Santra Laukkanen 9a lk, Milja Viinanen 9 a lk, Kaisa Hämäläinen 9a lk, Siiri Reponen 9b lk, Ella Manninen 9b lk. – Niinkö. Vanhan koulurakennuksen piha oli autio eikä talon kyljessä tuulessa lepattavan Käpykylän etätyöparatiisi -banderollin lisäksi mikään viitannut siihen, että paikalla toimi nykyaikainen etätyökeskus. Messu su 14.6. – Miten meni työpäivä. Liikuntastipendi: Milja Viinanen 9a lk. Se on kultaakin arvokkaampi. 015 471 056. Olen käynyt myös Rantasalmella, Savonlinnassa ja Enonkoskella. Kun Jan illalla saapui, Martta odotteli häntä keittiössä. Nythän on ollut niin hyvät ilmat, että se tekee varmaan etätöitä pihalla. – Niin. Stipendi hyvästä tsemppaamisesta yläkoulun aikana: Jere Tegelberg 10 lk. ja 18.6. 040 540 6738. Sitä ei heti kuulunut. Kaikki etätyöpaikan täältä varanneet ovat peruneet tulonsa. Kädet täytyy pestä tai desinfioida tilaisuuksiin tultaessa. – Entä Jan. Juliukselta tuli uusi viesti. Juliukselta oli tullut viimein viesti, jossa tämä totesi tilanteensa olevan nyt vähän vaikea ja palaavansa tapaamisasiaan myöhemmin. Huom! ehtoollinen vietetään uudella tavalla koronapandemian vuoksi. Kirjastipendi yhteiskunnallisissa aineissa menestyneelle: Milja Viinanen 9a lk, Vilma Immonen 9b lk. – Avaa telkkari heti. Messuun tai muuhun seurakunnan kokoontumiseen ei saa tulla, jos on vähänkään oireinen, sairas tai altistunut koronavirukselle. He olivat sopineet tapaavansa seuraavana päivänä Puumalan torilla Ville Haapasalon leipomokojun kulmilla. Kuulemiin. Sekin vielä! Pari päivää Martta jaksoi kärvistellä epäilystensä kanssa. – Mitä. Työnantajallani on suuria suunnitelmia tämän alueen varalle. MUSIIKKI: Tule laulamaan! to 11.6. klo 16.30 Sulkavan kirkossa. Ei nyt, hänellä oli kana kynittävänä Janin kanssa. Aamupäivällä oli palaveri yhden asiakkaan kanssa ja iltapäivällä kirjoittelin raportteja. Sori, mut nyt mun pitää mennä, mulla on tässä asioita hoidettavana, Ruusuvuori sanoi ja pyyhkäisi Martan ohitse kännykän jo uudelleen piristessä taskussaan. Martta oli saanut puhtia siitä, että tapaamisasia Juliuksen kanssa oli parin päivän väännön jälkeen lopultakin edistynyt. Missä hän on. Tähän asti pahimmat tartuntapesäkkeet olivat olleet jossain kaukana, ja hetken tauti näytti jo talttuneenkin. Stipendi peruskoulun päättäneelle, joka on kouluaikanaan osoittanut erityistä innostusta ja harrastuneisuutta itsensä ilmaisuun kuvataiteen keinoin: Siiri Reponen 9b lk. Eristys alkaa huomisaamuna kello kuusi. ja 17.6. Hymytyttö ja hymypoika -patsaat peruskoulunsa päättävälle tytölle ja pojalle, jotka ovat osoittaneet hymyn arvoja: Petra Lampilehto 9b lk, Kasperi Jordan 9b lk. klo 10 Sulkavan kirkossa, Rentola, Suomalainen. 015 471 544 Uitonrinne 18 58700 Sulkava www.sulkavalehti.fi Toimitus avoinna: ma-to klo 9-15, PERJANTAINA SULJETTU HUOM! Ilmoitusja uutisaineiston on oltava toimituksesssa viimeistään maanantaina klo 12.00 mennessä. Näyttikö mies kalpenevan. – Ai kuka Jan. Koskee myös Sulkavaa, sisko sanoi ennen kuin Martta ehti mitään sanoa. Yläkoulun stipendit ja palkinnot 2020 L ions Clubin lahjoittamat stipendit yläkoulun luokkien parhaille: Matilda Salonen 7a lk, Joonatan Hämäläinen 7b lk, Verneri Viljanen 8. Eihän se ole kuin ennuste, ei se välttämättä pidä paikkaansa… Ymmärrän… ymmärrän… Mutta entä tämän koronakirouksen päätyttyä. Jetro Ruusuvuori kiersi huoneessa kehää ja puhui kiivaasti kännykkäänsä. Ei Martalle ollut tullut mieleenkään, ettei Jan olisi mennyt sinne, minne sanoi menevänsä. Miten niin. Se asiakastapaaminen oli – tuota – tässä kylällä. Silloin Martan kännykkä pirahti. Niiden tämän aamuisten uutisten jälkeen puhelin on laulanut jatkuvasti, Ruusuvuori puhisi. 7 Seurakunta Keskiviikkona 10.6.2020 N:o 24 Sulkava-lehden kesäjatkis Etätyöparatiisi, osa 3 Sulkavalaisen Martta Hiljasen erikoinen vuokralainen Jan Hunen on aloittanut työskentelyn vanhalle yläasteelle perustetussa etätyökeskuksessa. Tämä kaikki kuuluu työhöni. Loisteputket alkoivat välkkyä Martan painettua valokatkaisijaa. MUUTA: Hautainhoitopäivän hartaudet ke 10.6. rouva uteli. klo 10 Sulkavan vanhalla hautausmaalla ja to 11.6. Tea Ikonen Keskiviikkoisin ilmestyvä kotiseutulehti PAINOPAIKKA: Pieksämäki – 2020 Kustantaja : Sulkavan Kotiseutulehti Oy Sanomalehtien Liiton jäsen ISSN 0782-6583 Päätoimittaja: Tea Ikonen 044 240 4836 Toimittaja: Hanna Partanen 050 5115114 Toimitus ja ilmoitukset: toimitus@sulkavalehti.fi ilmoitukset@sulkavalehti.fi puh. Sen sijaan ovelta kuului koputus. – Ihan hyvinhän se meni. Siellä on ykkösellä tiedotustilaisuus. Taloustoimisto auki puhelimitse maanantaisin ja tiistaisin klo 9–12, talouspäällikkö Jukka Laukkanen, p. Viesti merkkautui luetuksi, ja Martta odotti innolla Juliuksen vastausta. Erityisopettajan myöntämä stipendi: Tuomas Naukkarinen 9 lk. Tilaisuuteen voi osallistua myös srk:n YouTube-kanavalla. Martta ei nähnyt sisällä ketään, mutta kulkiessaan etätyökeskuksen käytävää eteenpäin hän kuuli perimmäisestä luokkahuoneesta puhetta. Sulkavan Marttojen lahjoittama kirja kotitalouden opinnoissa menestyneelle: Vilma Immonen 9b lk. Uutiset olivat nimittäin päivä päivältä maalanneet Itä-Savon alueelle yhä synkempiä koronavaikutuksia. Soita tai lähetä soittopyyntö tekstiviestinä (laita viestiin nimesi ja puhelinnumerosi), diakoni Anne Borén, p. Mies oli tosin ollut ensimmäisen päivän jälkeen pari päivää kummallisen vaisu mutta palautunut pian omaksi ärsyttäväksi itsekseen. No entäs se Partalansaarella käynti naapurin Pentin kanssa, ja Lohilahden reissu. – …koronatapausten rajun nousun vuoksi olemme päättäneet siis eristää Itä-Savon alueen kolmen viikon ajaksi. S a v o n l i n n a n S e u d u n Maataloussäätiön stipendi hyvästä koulumenestyksestä maaja metsätaloudessa sekä metsävisan voitosta: Vilma Immonen 9b lk. Kirkkoherranvirasto auki puhelimitse maanantaisin ja tiistaisin klo 9–12, p. – Töissä se on, niin kuin joka päivä, Martta sanoi ja yritti sulkea ovea. – Millaisia juttuja tänään touhusit. – Ettäkö aamupäivän olit etätyökeskuksessa. Martta teki työtä käskettyä ja näpsäisi töllöttimen auki. Martta tuijotti Jania epäuskoisena. Eilisen jälkeen uusia tartuntoja on tullut kymmenen Itä-Savon sairaanhoitopiirin alueella. Se on nyt meidän ainut etätyöntekijä
Maksu pankkikortti/käteinen Leipomo Lörtsypojat. Soutukoulu jatkuu keskiviikkoisin kello 18-19.30 soutustadionilla elokuun loppuun saakka. Kun lähdetään vetämään, lantiossa täytyy olla hyvä pito. Airon tulisi pysyä pintakalvolla, silloin sen saa helpommin pois vedestä. Heikki Joskitt havainnollistaa Kaisa Salliselle (vas.) ja Emilia Kososelle, miten käsiä pidellään niin, etteivät peukalot jää airojen väliin. Ollaan soutupitäjän ensimmäisessä soutukoulussa, joka starttasi viime viikolla soutustadionilla. – Olisi hieno lisä Sulkavalle, jos normaalikesänä matkailijat voisivat tutustua soutukulttuuriin esimerkiksi soutumuseossa, jonka yhteydessä olisi vaikka pieni kahvila. – Vesillä on kivaa. Liikkuvapenkkinen soutuvene eroaa perusveneestä siinä, että kehon liikeratoihin täytyy kiinnittää enemmän huomiota. Vedon aloittavat jalat, kun polvikulma aukeaa yli 90 asteen, lähtee selkä mukaan ja kun lantiokulma on auennut yli 90 astetta, lähtevät myös kädet mukaan vetoon. klo 9 alk. – Jos seuraa airon vartta soutaessaan ja näkee airon selkäpuolelle nousevan laineen, on airo aivan liian syvällä. Toki koko kroppa on hyvä käydä venytellen läpi. Kirkkovenesoutu helpompaa Joskitt on tyytyväinen oppilaidensa edistykseen. Joskittin mielestä soudun lajisuosio voisi nousta, jos veneet olisivat valmiiksi rannassa, eikä niitä tarvitsisi roudata erikseen paikalle. Teinille on kaikki muut puuhat ja kaverit niin tärkeitä, että pariveneessä voisi sitten saada laatuaikaa äidin kanssa kerran viikkoon, voisi kertoa äidille kaikki salaisuudet. Soutajat voisivat päästä helposti harrastamaan. Joskitt haaveileekin tulevaisuudesta, jossa Sulkavalla olisi soutajia ja turisteja varten suunniteltu tila. Tästä seuraa ongelmia, kun joudutaan ylittämään käsillä koholla olvat polvet. Viime keskiviikkona ensimmäiset oppilaat kokoontuivat kuulemaan pro-vinkit soutukonkari Heikki Joskittilta. Ennen veneeseen astumista tekniikkaa hiotaan soutustadionin terassille laitetussa soutukoneessa. Yleensä vammautumisia tulee todella harvoin, toisin kuin esimerkiksi kiivaissa pallotai joukkuepeleissä. Jos käsillä joutuu koukkaamaan polvien yli, painuu lapa liian syvälle veteen, ja vauhti hidastuu. – Ajattelin, että tästä saisi hyvän kesäharrastuksen äidille ja tyttärelle. Jalat täytyy olla suorina niin kauan, että kädet ovat palautuneet polvien yli. Dammert ja Sallinen muuttivat Sulkavalle kahdeksan vuotta sitten, ja ovat viihtyneet hyvin. Se vaatisi kuitenkin rannalla olevan venehallin, koska mahonkiveneitä ei voi säilyttää taivasalla. Soutuvenekin on ollut joskus omassa rannassa. – Oli hienoa seurata, kun teinit soutelivat menemään ulapalla ja joutuivat harjoittelemaan sitä yhteistyötä, pohtii Dammert. klo 9 alk. Airot ovat niin lähellä toisiaan, että peukaloita pitää varoa, ja toista kättä täytyy kuljettaa toisen yläpuolella. Airon on tarkoitus liikkua veden pinnalla. Takaisin tultaessa tehdään päinvastoin: Ensin kädet suoraksi, sitten selkä pystyyn ja lopuksi jaloilla kyykkyyn, valmiina uuteen kiinniottoon ja vetoon. Heidi Dammert (vas.), Emilia Kosonen ja Kaisa Sallinen olivat hyvällä tuulella soutureissun jälkeen. Ensimmäinen kerta liikkuvapenkkisessä parisoutuveneessä ei suju kuin rasvattu, mutta onneksi aurinko paistaa ja Heikki Joskittilta heruu paljon hyviä neuvoja. klo 17.00 Liikuntahallin kahviossa Tervetuloa Hanna Partanen Soutukoulu starttasi kesäisessä säässä Airoihin tuli vipinää, kun Etelä-Savon liikunta ry myönsi yllätysrahoituksen SU-41:n soutujaoston hallinnoimalle soutukoululle. Selkä ei saa antaa periksi, kun jalat aloittavat työnsä. Soutamisesta saa helposti uusia elämyksiä. to 18.6. V ene keikahtelee keveyttään, ja kaikki keskittyminen menee siihen, että jalat, selkä ja kädet työskentelevät oikeassa järjestyksessä. Venehalli ja veneilijoiden saunatilat voisivat olla samassa yhteydessä. Perheelle laatuaikaa Opettajan ohjeita seurasi neljä oppilasta, mukaan lukien toimittaja. Siellä saa aurinkoa, saa kavereita, voi kalastaa, voi tehdä vaikka mitä. Soutukoulun Joskitt toivoo houkuttelevan uusia ihmisiä lajin pariin. TORITAPAHTUMA PE 12.6.2020 SULKAVAN TORILLA 9–15 Sulkavan Kennelkerho ry VUOSIKOKOUS 15.6. Liikkuvapenkkisessä parisoutuveneessä soutaminen oli positiivinen kokemus, vaikka yhteistä rytmiä saikin hakea. – Meidän pitäisi saada tänne vajakulttuuri, mutta toistaiseksi sopivaa rantapaikkaa venehallille ei ole löytynyt. Soutu on aika turvallinen laji, myös liikuntaelinrajoitteisille. 8 Keskiviikkona 10.6.2020 N:o 24 040 749 7451 Maukkaatviipurinrinkelit,pölypussitjasiivoustarvikkeet, kenkäbussi,rottinkikalusteet,korituotteet,keinutuolit, SirkanKotileipomo,työkäsineet,metrilakutja makeiset,Korpelanpalviauto,Väinölänluomutilan yrttejä,lettukahvio,aikuistentekstiilit,vesijumppa-ja avantouintituotteetym.ym. Hartioita ei saa nostaa, vaan niiden tulee olla rentoina. Lisäksi laji soveltuu ikäihmisille ja tarjoaa sosiaalisen tilanteen, jossa voi keskustella toisten soutajien kanssa esimerkiksi kirkkoveneessä. – Etenkin lonkankoukistajat on venyteltävä aina, koska ne rasittuvat helposti soutaessa, mikä aiheuttaa lihasjännitystä ja elastisuuden katoamista. Koko vedon ajan paine on päkiältä jalkatukeen. Ja sitten tämä ystäväkin innostui tulemaan. – Siinä joutuu huolehtimaan vain siitä yhdestä airosta, ja vene on vakaa. – Soutuliikkeessä mennään ensin niin kyykkyyn, että sääri tulee pystyyn. Suoritus tapahtuu istuen, koko kehon kuormaa ei tarvitse kannatella. Heidi Dammert oli saapunut paikalle tyttärensä Kaisa Sallisen ja tämän kaverin Emilia Kososen kanssa. Kotikunnan kuulumiset kertoo LEHTI www.sulkavalehti.fi Lörtsyt ja kukot Sulkavan torilta to 11.6. Soudun jälkeen soutajien olisi hyvä muistaa venytellä. – Tyypillinen virhe on, että aloitetaan palautus jaloilla. Parisoutuvene ei ole helpoin kulkupeli, ja kirkkovenesoutu voikin sopia monelle paremmin. Lisäksi perämies voi ohjeistaa jokaista soutajaa tarpeen mukaan. – Olin ensimmäistä kertaa tyttäreni kyydissä soutuveneessä, kun hän oli nelivuotias, naurahtaa Dammert. Lopulta se alkaa vetää ihmistä kyyryyn