Ole hyvä ja käytä tulostamiseen lehden omasta valikosta löytyvää tulostuspainiketta.
471 651 Hauskaa laskiaista! na on periaatteessa koko maa. Tuija uskoo, että tulevaisuudessa moderni tietotekniikka on yhä tärkeämpää myös hänen alallaan. keskustassa klo 12 alkaen Terveisin Minna Tikkisen tukiryhmä SDP Lakiasiaintoimisto Jukka Paasonen varatuomari Koulutie 5, 51900 JUVA Sivutoimisto Sulkavan Op:n tiloissa. Nuorten yrittäjien kannustuspalkinto on kirjekuoressa annettu shekki kakkukahvien kera. Niin kauan on hyvä kun käy asiakkaita, Tomi myhäili. 321 1150 tai 0500 606101 MV, Torstaina helmikuun 11. — Olisi hyvä jos voisi paneutua jollekin tietylle osa-alueelle. € 4. Erityisaloina ovat tekniikka ja teollisuus sekä jonkin verran myös laki ja hallinto. Shekit luovuttivat elinkeinojaoston puheenjohtaja Esa Tiippana ja elinkeinoasiamies Laila Kalpio-Mikkonen. Yrityksen toiminta-aluee: Aina Pysyvästi NY ya ee edullisia tuotteita edullisesti stnan ja ystävällistä koko helmikuun Kr JA ( . He olivat myönteisesti yllättyneitä siitä, että kunta muisti uusia yrittäjiä ja juuri heitä. Käännöstoimisto TuiMa Filosofian kandidaatti Tuija Manninen perusti viime lokakuussa käännöstoimisto Tui-Man. päivänä 1999 N:o 6 | 4 HL IM | LM N Ju | PUOLUEETON PAIKALLISLEHTI 37. Vastaanotto jokaisen kk:n ensimm. Vuoden 1997 joulukuun alusta vuoden 1998 marraskuun loppuun Sulkavalla merkittiin rekisteriin yhteensä 14 uutta yritystä. Kahvia koko kylälle! Kylätoimikunta Sulkavalle la 13.2. Maanantaina kannustuspalkinnon vastaanottivat Tomi Eronen, Tuija Manninen ja Jyrki Pulkkinen. — Meillä oli tavoitteena saada emännälle töitä. Tuija on tähän mennessä lähettänyt kirjeitä Mikkelin seudun yrityksille. Jyrki Pulkkisella on tietokoneitten kanssa kiirettä. ma alkaen klo 13 tai sopimuksen mukaan. Se on täyttynyt 110prosenttisesti. Myös R-kioskin Tomi Eronen sanoi työmäärän yllättäneen. Uusien yritysten toimialat vaihtelevat hautakiviedustuksesta polttoaineiden jakeluun ja venetrailereiden valmistuksesta aina soitonopetukseen. Karjanhoito ja pienet lapset veivät ajan niin tarkkaan, ettei muille hommille jäänyt intoa. Vuoronperään nuoret yrittäjät kertoivat kuulumisistaan. Käännöskielinä ovat ruotsi ja saksa. Ajanvaraus puh. Töissä on jo kaksi ulkopuolista. — Tosin meilläkin on kaksi pientä lasta, joten siinä on omat sovittelunsa. Tuija sanoo ajatuksen omasta käännöstoimistosta syntyneen pikkuhiljaa. Olihan heillä Tuija Mannista lukuunottamatta jo joidenkin kuukausien kokemus yrittämisestä kotipaikkakunnalla. Nyt on otettava teksti kuin teksti. Lohilahti-Lohikoski KYLÄKOKOUS koululla su 21.2.1999 klo 18.30. Tällä kertaa ne saivat Mikropalvelu Jyrki Pulkkinen, Kauneushoitola Marjut Lappalainen, Tmi Tomi Eronen R-kioskilta ja Tuija Mannisen käännöstoimisto Tui-Ma. Yritystä varten hän hankki kunnon tietokoneen, nettiyhteydet ja sähköpostin. Tunnilassa asuvat Manniset viljelevät maata ja hoitavat karjaa. palvelua RUOKATorstai Keskiviikko jaune je 'Nautasika KEITTO 29,90] 3,90 SS= e 13,90] ai PALVELEMME: Dole MA-PE 9-20 BANAANI LA 9-18 Viime torstain viimasta ja tuiskusta huolimatta kiitokset lukuisalle hiihtokansalle ja ; SU-41 toimitsijo. 11 lehmän lisäksi tilalla on saman verran nuorta karjaa. Sieltä on löytynyt yritysten yhteystietoja. Läsnä olivat myös elinkeinojaoston jäsenet Ritva Kostiainen, Pirkko Partanen ja Kalevi Welling sekä kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Kuivisto. Nyt palkitut nuoret yrittäjät ovat tilastossa mukana. VUOSIKERTA Irtonumero 4 mk 'Poutun " Hunajamarinoitu PAISTI kinkusta Perjantaina SILAKKA"LE 14 Nuorille yrittäjille kannustusta Maanantai-iltana kunnan elinkeinojaosto jakoi nuorille yrittäjille perinteiset kannustuspalkinnot. Siinä on kuitenkin tiedettävä minkätasoista tekstiä pystyy kääntämään. Tuija on syntyisin Lappeenrannasta, josta hän muutti opiskelukaupungin Savonlinnan kautta Sulkavalle vuonna 1989. Naisvoimistelijat ja Muikkukukko 20000 Laskiaissunnuntaina pizza kahdella täytteellä valinnan mukaan 30 mk, limppari 5 mk Tervetuloa! 3 laskiaispulla ja kahvi/limppari tv MOTELLI-RAVINTOLA 10 mk ruokailijoille veloi uksetta MUIKKUKUKKO” kuumia juomia tarjoushinnoin Puh. Varsinaiset työt ovat alkaneet vuoden 1999 puolella. Nyt tytöt ovat 4ja 6-vuotiaat, joten äiti voi aloitella vaikka omaa yritystä. lle! Lauantaina SUURET U HUMPPAKARNEVAALIT; maitolavan vaiheille vie DUO ARTO KIVEKÄS 3 pukeutumistoive 50-60 luvun tyyliin (ei pakollinen) 3 pääsylippujen lunastaneiden kesken arvotaan palkinto | %* näyttävin tanssipari palkitaan * arpajaiset Liput 20 mk Järj
Lukumääräisesti työttömiä oli joulukuun 1998 lopussa 314 henkilöä. Torstai: Stroganoff, perunat, keitetyt kasvikset. Työttömyys koskettaa tavalla tai toisella koko perhettä. loppuun mennessä Eevalle puh. Suutarinen s. Se on noin prosentin verran kunnan talousarviosta. Kiitos myös terveyskeskuksen vuodeosaston henkilökunnalle. NSISISSISISISISISS Partalansaaren ) Marttayhdistyksen Hyvät Kanssamatkaajat, VUOSIKOKOUS haluaisin juhlia vanhenemistani ti 23.2. Nuorisotyönohjaaja Taru 3 Päivän kierto Aurinko nousi tänään 8.17 ja laskee 16.46. Sinun hiuksia, kättäsi kun silitimme, sinä lähdit pois ja toivotimme: Ota hiljaa kämmenellesi Jumala, niin hyvä väsyneen on siihen nukkua. Lapset Mummo, sulle tähtiin vilkutamme ikävämme. Sulkavalla työttömyys koskettaa 600-800, jopa tuhatta ihmistä. Näin saatoimme äidin armaan isän vierelle nukkumaan. Se on pysytellyt 20 prosentin pahemmalla puolella vuosikaudet. Rakkaudella kaivaten Pälvi, Juha ja Jenni Virpi ja Mika Juha, Ullamaija ja Leo Tuomo ja Iiris Seija, Keijo, Seppo ja Sisko perh. Vapa-Veikot: seuraottelu SVVRKV-SUK la 13.2. Kiitämme myös vuodeosaston henkilökuntaa äitimme hyvästä hoidosta. Teksti on mielestäni vielä puhuttelevampi kun sen rinnalla tarkastelee toista raamatunkohtaa; "Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on Rakkaus”. Lähdemme Bulgarian Albenaan 9,-16.9.99 Lisätietoja sekä ilmoittautumiset helmik. Aulis perh. Iijärvellä klo 913.30. Mietelause Luonnostaan ihminen ei ole taipuvainen ajattelemaan. le kohdallemme todeksi, on ehkä vähän helpompi rakastaa myös toista ihmistä. Jumala ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa... Kokoomuksen kuukausikokous Muikkukukossa HUOM. to 18.2.99 klo 19.00. Tämän pitäisi herättää myös päättäjät. 16.1.1999 Sulkavalla Kaipauksella muistaen Sirpa, Sauli, Juha-Matti ja Miia-Aliisa Seija, Kari, Hanna, Timo ja Katja siskot ja veli perh. Rakkaus, Jumala ei koskaan katoa! Kun saamme kokea Jumalan rakkauden ja uskoa sen omal-. Työttömyys heijastuu perheitten kautta paljon laajemmalle kuin luku 314 näyttää. Perjantai: Kalakeitto, leikkele, ruisleipä. Kunnan valitseman linjan perusteella vain todella harvat päättäjät tietävät millaista työttömän elämä voi olla. Miksei täällä Sulkavalla kunta ole kiinnostunut työllistämisestä. Sulkavan Eläkkeesaajat ry:n keskiviikkokerhossa ke 24.2. Pertti perh. Kahvitarjoilu. 9:16). Lähtö Sulkavalta klo 17.00; Väätälänmäki 17.10 (ajetaan Kinkojoentietä pitkin); Pieksänlahti 17.20; Heikkurila 17.25; Ryhälä 17.35. Lastenlastenlapset Väsymys tuli kuin hiipien hiljaa vei voimat ja unen antoi. klo 18.30 koko perheen luistelutapahtuma kaukalolla. klo 12.00 vierailee pankinjohtaja Kari Haverinen Sulkavan Osuuspankista. Heistä yli vuoden on työttömänä ollut 89 henkilöä. SU-41: Spar Market Kauppatalon hiihtojen varapäivä on tänään to klo 18.00 Kukkomäellä. Samat työvoimaviranomaiset jotka kiittelevät Rantasalmea, ihmettelevät miten heikosti Sulkavan kunta satsaa työllistämiseen. Sulkavalla työttömyys on yksi alueen korkeimmista. Lapset ja nuoret voivat pahoin, siitä on selviä merkkejä. Jokipirtin kylätoimikunta: Teatterimatka Mikkeliin 19.2. SU-41/jääkiekkoilijat: ke 17.2. Ymmärtääkö kovapalkkainen virkamies tai tasaisen äveriäs luottamushenkilö miten tiukilla työttömät lopulta ovat. Rönkkönen * 30.9.1935 Parikkalassa + 23.1.1999 Savonlinnan keskussairaalassa Me näimme voimiesi vähenevän ja tiesimme lähtösi lähenevän, siksi läheisyytemme tahdoimme suoda, sinua loppuun saattaa ja tukea tuoda. Su 21.2.1999 "aamusta iltaan SFR Eja KAN kirkossa/srk-talolla. Ja se näkyy: Rantasalmella on työvoimapiirin toiseksi alhaisin työttömyysprosentti. 1Joh.4:8. Parhaassakin ihmissuhteessa on ongelmia. Eikö täällä osata vai eikö täällä välitetä lähimmäisistä. 1.2.1999 Kiitollisuudella kaivaten Annikki perh. 3.7.1934 Puumalassa k. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Sulkavan kirkossa lauantaina 20.2.1999 klo 10.00, jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalossa. Heiskanen s. Lämmin kiitos kaikille äitiämme sairauden aikana tukeneille. 11.2.1999 Viikon sana ”Mitä rakkaus on, sitä turhaan hain, hetkenkö huumaa, murhettako vain...” Näin laulaa nuorten suosima bändi EXIT. Varsinkin nuoret etsivät ikuista rakkautta; rakastuvat, pettyvät, rakastuvat uudestaan. Ei pakkasrajaa. Tapahtumat Rakas äitimme, mummimme ja isomummi Tyyne Maria MAKKONEN os. Kuitenkin sunnuntain epistolatekstissä sanotaan; ”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelten kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali... Kilpailun lopussa 1/2 h:n siirtymäaika. Mukana kansanedustajaehdokas Olli Nepponen. Siilas Siunaus toimitettu lähiomaisten läsnäollessa. Nimipäiviä Tänään torstaina Talvikki, perjantaina Elma, Elmi, lauantaina Sulo, Sulho, sunnuntaina Laskiaissunnuntai, Ystävänpäivä, Voitto, maanantaina Sipi, Sippo, laskiaistiistaina Kai, keskiviikkona Väinö, Väinämö. Keskiviikko: Täysjyvävelli, lihapiirakka. (Room. sta amis frn Tulkaa kaikin mokomin mukaan! erveluloa Pirjo Toivonen Rak.liiton os. (Rousseau). Naapurikunnat käyttävät työllistämiseen paljon enemmän rahaa kuin tiukalla taloudenpidolla ylpeilevä Sulkava. Esimerkiksi Rantasalmen kunnan työllistämismääräraha on 3,8 miljoonaa markkaa. 563:n VUOSIKOKOUS su 14.2. Rahattomuus alkaa näkyä ja tuntua satojen ihmisten elämässä. Päivän sana Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa. Kokoontuminen soramontulle klo 7.45 alkaen. klo 19.00 ja yhteisiä vuosia kanssanne Raija Hintsasella. Lastenlapset Siunaus toimitettu. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi. klo 11.30 postin edestä. Hallitus Kutsu tai kiitä, Sulkava-lehti välittää terveiset.. 5.1.1910 k. Pakkasraja -15. Tervetuloa! Sulkavan Eläkeläisystävät ry: Mustanmeren samettinen ilmasto, ihanine hiekkarantoineen kutsuu jälleen meitä. Eli lähes kolmannesta koko pitäjän väestöstä. Lämmin kiitos osanotosta. 471 345. Aira perh. Eikö virkaja luottamushenkilöitä kiinnosta kuntalaisten hyvinvointi. Tiistaikerhossa 16.2. Rakkaamme Salme Maria ROIKONEN o.s. Työvoimaviranomaisten mukaan Rantasalmella on satsattu työllistämiseen. Se on melkein nelinkertainen määrä Sulkavan kuntaan verrattuna! Sulkava käyttää työllistämiseen noin miljoona markkaa vuonna 1999. Eläkeliiton Sulkavan yhdistys: Punkaharjulle lähtijät; auto lähtee su 14.2. a"Kouluruoka Kouluruoka viikolla 7: Maanantai: Nakkikastike, perunat, salaatti. vieraana Osuuspankki. Se taittoi sukumme vanhinta viljaa, pois rakkaamme luokseen kantoi. Vanhemmat ovat huomanneet ettei ikuista rakkautta, sitä Oikeaa olekaan. Tervetuloa mukaan uudet ja entiset jäsenet. Ajatteleminen on taito, jonka hän, niinkuin muutkin taidot, oppi, mutta vielä toisia vaikeammin. Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa...” 1 Kor 13 Varmaan huomaat, ettei tällainen rakkaus onnistu meiltä ihmisiltä. Halutessanne tukea syöpätutkimusta voitte osoittaa lahjoitukset Syöpätautien Tutkimussäätiön tilille Merita Pankki 101930-119637. Tiistai: Kaalilaatikko, puolukkahillo. Jo korkeana jatkunut työttömyys osoittaa, että jotakin pitäisi tehdä. Rakkaamme Taimi Hellevi TIIMONEN o.s. Jumala on täydellinen ja rakastaa meitä täydellisesti. klo 18.00 Muikkukukossa. Heikki On Jumalan kädessä ihmisen tie, Hän matkamme määrää ja perille vie. 314 työtöntä on paljon 3.600 asukkaan kunnassa. Rantasalmella on menossa erityinen työllistämishanke, jossa ovat mukana kunta, seurakunta, työttömät, yrittäjät ja Rantasalmen työpaja. x 11.2.1999 N:o 6 SULKAVA SULKAVA Olisiko aika työllistää
Sulkavan kunta antaa lisäksi 1000 markkaa työnantajalle, joka työllistää pitkäaikaistyöttömän tällä tuella. Muuttohaluttomuus on monasti isoin työllistymisen este. Sulkavalla talousarviossa on työllistämiseen varattu noin miljoona markkaa. Juva ja Sulkava ovat alueen kitsaimmat työllistäjät, jos työllistämisintoa mitataan talousarvioon varatun määrärahan perusteella. — Koulutusta suunniteltaessa pyritään siihen, että koulutus todella vastaisi työnhakijan tarpeita ja edistäisi hänen työnsaantimahdollisuuksiaan. Yhteydenottojen perusteella kunnan eri järjestöt suhtautuvat hyvinkin myönteisesti työllistämisajatukseen, Hannu Laamanen kertoo. Ne on myös Paikallishistoriallisen toimiston määräämän tarkastajan tarkastamat jääkaudesta 1860-luvulle asti. Nekin ovat kaukana ja nuorille ja meneville tarkoitettuja. Kunta palauttaa kuvat niin haluaville. Maakuntalehtien sunnuntainumeroissa on korkeintaan 4-5 työpaikkaa avoinna. Joulukuun lopun tilaston mukaan kunnassa on vailla työtä oli 314 henkilöä, joista yli vuoden työttömänä olleita on 89. Työllistämistukipaikat ovat pääasiassa kunnan ja valtion laitoksissa. Teoksen ensimmäinen osa päättyy vuoteen 1860. Vapaa-aikatoimi kaipaa historiakirjan ensimmäiseen osaan kuvia vanhoista sulkavalaisista rakennuksista ja ihmisistä. Säämingin historia 2.) on Paavo Seppäsen historianosan tarkastuslausunnossaan pitänyt tärkeänä osaavan ammattilaisen palkkaamista vastaamaan sekä toimituksesta että kuvituksesta ja graafisesta asusta. Sulkavalla on yhdistelmätuella työllistetty tähän mennessä vain kaksi henkilöä. Edelleen historiateoksen tekijät toivovat, että kuvan lainaaja merkitsee kuvaan ketä tai mitä kuva esittää ja milloin se on otettu. Joulukuussa 1998 Puumalan työttömyysaste oli 19,1 ja Rantasalmen 18,1 prosenttia. Tässä on Otto Kohvakan ottama valokuva mahlanjuoksutuksesta.. — Jos ei ole muuttohalukkuutta lähteä työn perässä Etelä-Suomeen, työpaikan saanti täältäpäin on kiven alla. Eniten satsaa Rantasalmi, peräti 3,8 miljoonaa markkaa kuluvan vuoden aikana. Professorit Paavo Seppänen ja Hannu Soikkanen ovat saaneet osuutensa valmiiksi. Myös Finnreklaman tuotantojohtaja Harri Vesanen on todennut, että on välttämätöntä palkata asiantunteva layout-artisti vastaamaan kirjan ulkoasusta, kuvien sekä piirrosten ja tekstin asettelusta, kirjasinkoosta ja kirjasinmalleista ja monista muista yksityiskohdista. Siitä toimikunta keskustelee seuraavassa kokouksessaan professori Hannu Soikkasen ja professori Paavo Seppäsen kanssa. Ongelma on sama kaikissa alueen kunnissa. Kyllä monella on edessä vain työllistämistukien kautta järjestyvät työpaikat. Tilanne ei työvoimaneuvoja Hannu Laamasen mukaan näytä lähitulevaisuudessakaan juuri paranevan. Täsmäkoulutukseen pyritään Työvoimatoimistossa tehdään joka tapauksessa hartiavoimin töitä, että mahdollisimman moni saisi joko työtai opiskelupaikan. — — ss; eV SULKAVA Torstaina helmikuun 11. Naapurikuntien työllisyystilanne on selvästi parempi kuin Sulkavan, tosin eroa on vain muutama prosentti. Päätös on tehty tarjousten perusteella. — Lähes puolet Sulkavan yli vuoden työttömänä olleista ovat yhdistelmätukikelpoisia. Hannu Laamasen mukaan tällä alueella työttömäksi jäävällä henkilöllä uudelleen työhön sijoittuminen on vaikeaa. Tohtori Pekka Ahtiainen (ollut tekemässä mm. Yksityiset työnantajat eivät Sulkavalla juurikaan työllistä työttömiä. RaJuPuSu-kunnat satsaavat työllistämiseen vaihtelevasti. Ensimmäiseen historian osaan tarvitaan sopivia vanhoja Sulkavaa, sulkavalaisia rakennuksia, laivoja, ihmisiä, elämää ja työtilanteita esittäviä valokuvia. Kahdessa osassa ilmestyvän teoksen | osan on määrä tulla painokoneista elokuun 1999 loppuun mennessä. Jos vielä löytyy valmiutta lähteä työn perään muualle, töitä nimenomaan tällä alueella näyttäisi riittävän. Tosin aivan kaikki työllistämisen hyväksi tehtävät toimenpiteet eivät välttämättä näy työllisyysmääräraha-kohdassa. Kunnat voivat tukea omia työttömien yhdistyksiä ehkä muistakin määrärahoista. Juvan kunta on varannut työllistämiseen vajaat 2 miljoonaa markkaa. Kesällä 1998 historiankirjoittamistoimikunta päätti, että teos ilmestyy kahdessa osassa. Nousukauden vaikutukset eivät ole vielä Sulkavalla saakka tuntuneet. Tänä päivänä on kysyntää erityisesti erikoiselektroniikan alalla. Historiankirjoittamistoimikunta on kokoontunut 16.12.1998 ja 26.1.1999 ja valinnut teoksen taittajaksi/graafiseksi suunnittelijaksi Reijo Virran Vantaalta. Edelleen Paavo Seppänen on korostanut, että mukana on joku karttoja tunteva henkilö, joka voi huolehtia historiallisten karttojen hankinnasta Museovirastosta ja joku joka vastaa Seppäsen piirrosten puhtaaksi piirtämisestä. Samalla päätettiin, että kumpaankin historiateokseen tulee kaksi värikuva-aluetta. : Yhdistelmätuella mahdollisuus töihin Vuoden 1998 alusta lähtien ovat myös järjestöt, seurat ja kylätoimikunnat voineet työllistää pitkääaikaistyöttömiä yhdistelmätuella. Työtöntä ei nykypäivänä jätetä pelkästään roikkumaan kortiston kirjoihin. Sivistystoimenjohtaja Lauri Närä kertoo, että tekstit on kirjoitettu ja toimikunnassa hyväksytty. Työllistäviä yrityksiä on vähänlaisesti ja kunnan sekä valtion laitokset eivät myöskään palkkaa uutta henkilökuntaa, pikemminkin päinvastoin. Työttömyysprosentit vaihtelevat Juvan 15,2 ja Sulkavan 20,3 välillä. Viime vuoden viimeisessä valtuuston kokouksessa demarit esittivät 300.000 markan lisäystä työllistämiseen, mutta muut eivät asiasta innostuneet. Säännöllisin väliajoin työvoimatoimisto kutsuu työttömän haastatteluihin, joissa kartoitetaan yhdessä tilannetta ja tehdään suunnitelmia työnhaun tai koulutuksen suhteen. Hannu Laamasen mukaan työvoimakoulutukseenkin on entistä enemmän tullut täsmäajattelu. Uudemman ajan historian valmistumisaikataulua ei ole vielä päätetty. Vuosikausien työ ilmestyy kahtena kirjana Sulkavan historia alkaa olla valmis Sulkavan kunnan pitkään ja huolella valmisteltu historia alkaa olla koossa. päivänä 1999 Tuki työt lähes ainoa keino katkaista työttömyys Työttömyys ei hellitä Sulkavalla Sulkavan kunnan työttömyysluvut eivät ota kohentuakseen. Työttömyysaste pysyttelee sitkeästi kahdessakymmenessä prosentissa. Palvelukseen halutaan Meillä on töitä Sinulle joka olet nuori ja kaunis korkeasti koulutettu perheetön ja virheetön muuttohalukas yritykseen sitoutuva vähään tyytyvä ylitöitä rakastava Työpaikat ovat vähissä Itäja Etelä-Savossa. Niitä voi toimittaa vapaa-ajanohjaaja Vili Pekkariselle kunnanvirastolle. Puumala on Rantasalmella satsataan työllistämiseen hyvä kakkonen noin 1,7 miljoonan markan työllistämismäärärahalla. Tuki on työnantajalle noin 5000 markkaa kuukaudessa ja sitä maksetaan enintään 12 kuukauden ajan. Teknisen johtajan Jukka Partasen mukaan tämän tuen avulla voisi moni pitkäaikaistyötön katkaista työttömyyden ja päästä työttömyysputkesta edes vähäksi aikaa pois. Ensimmäinen osa ilmestyy 31.8.1999 mennessä
4 11.2.1999 N:o 6 SULKAVA Päiväkoti Touhula elää lasten mukana Maanantai-iltapäivä päiväkoti Touhulassa on hiljainen. Maarit ja Maika sekä Päivi tulevat juttuseuraksi kahvihuoneeseen. Se näkyy levottomuutena. Lastentarhanopettajaliiton 80-vuotista taivalta juhlistetaan 11.2. Marjo Lallukka-Repo on lukemassa pippureille unisatua. Loput ovat kuitenkin samassa huoneessa hiljentyneinä tai sitten leikkimässä toisessa huoneessa. Osaavaa väkeä Touhulassa työskentelevät lastenhoitajat Tiina Loikkanen ja Eija Auvinen, lastentarhanopettajat Maarit Valovirta, Päivi Salo, Mariannika Auvinen ja Marjo Lallukka-Repo sekä henkilökohtaiset avustajat Outi Vanninen ja Heidi Pasanen. Tässä paprikat aloittavat ystäVälipala maistuu hyvälle! Vajaata hillopurkkia esittelevät Katariina, Nina, Rosa ja Arttu. Ei vaikka ohjelmat valittaisiin tarkasti. — Me on pärjätty perinteisin keinoin jo 80 vuotta, miksei myös tulevaisuudessakin, sanoo Päivi Salo. Esimerkiksi luistelemista harjoitellaan porukassa. — Leikkejä ja toimintoja voi tarvittaessa siirtää ulos. Kuluneella viikolla he kävivät keskiviikkona päiväkeskuksella esiintymässä. Isät ja äidit ovat keskenään kiitelleet, että ammattitaitoisten työntekijöitten ansiosta jääräpäisetkin vastaaninttäjät oppivat tapoja ja jopa ruokailemaan ajallaan. Päiväkodissa toimitaan tietyn rytmin ja päiväohjelman mukaisesti. Touhulan naisten mielestä tietokone ei kuulu päiväkotiin. — Rauhoittuminen on tarpeen isommillekin, vaikka he eivät nukkuisikaan, sanoo Marjo kun tulee lukemasta. Päiväkotilaiset tekevät myös erilaisia retkiä ja tutustumiskäyntejä. Päiväkodissa lapset ovat sopivan vieraskoreita ja kuuliaisia, kuulemma temppuilevat vasta vanhemmilleen. Klassikot suosittuja Päiväkodissa lapsille luetaan paljon satuja. Tarjolla on kahvia, teetä ja vohveleita marjahillon kanssa. Lastentarhanopettajien mielestä jokainen voi tutustua koneisiin kotonaan, kirjastossa tai koulussa. Puhe kääntyy väkisin tietotekniikkaan, laitteisiin ja peleihin. — Takapihalta on kaivettu monet dinosauruksen luut, naurahtaa Maika. Uusista leikeistä ja taidoista lapset kertovat sitten kotonaan silmät loistaen. Arkeologia ja muinaiset eläimet kiinnostavat myös. Myös mukavat asiat näkyvät päiväkodissa: — Jos joku käy vaikka hiihtokilpailuissa ja pärjää, niin se kyllä näkyy ja kuuluu! Kesken juttutuokion tytöt käyvät kyselemässä sähköpostiosoitteita! Yllättävän monella on jo sellainen vänpäiväkorttien tekemisen. Monelle lapsukaiselle päiväkoti on opettanut tärkeitä taitoja ja toisten huomioimista. Lasten kesken ohjelmista puhutaan ja niiden mukaan leikitään. Lapsille luetaan unisatuja ja he asettuvat nukkumahuoneisiin iltapäiväunia varten. 6-7-vuotiaita pippureita on päiväkodissa 21. Lapset ovat tehneet muurahaisten liukumäkiä ja haudanneet kuolleita hiiriä näyttävin menoin. Heistä vain muutama nukkuu. Niin hyvät kuin pahatkin vaikutukset tulevat esille. — Se on aika yksinäistä tekemistä tai pelaamista. Esikoulussa olevat pippurit ovat osin perillä tietokoneitten saloista, mikseivät myös pienemmät paprikat. He pelaavat korttia Päivi Salon kanssa. Paprikoille ja pippureille on omat nukkumahuoneensa. Ne ovat enimmäkseen klassikkoja, Grimmin veljesten tai H.C. Se on Astrid Lindgrenin Ronja ryövärintytär. — Eipä siinä paljon sosiaalisuutta opi jos tuijottaa konetta. kotona vanhempien tietokoneessa. Luonto ja sen havainnointi ovat tärkeitä asioita päiväkodissa. Lastentarhanopettajat tietävät, että lapset ovat levottomimpia maanantaisin ja perjantaisin. Yhteistyötä on vanhusten ja kehitysvammakerhon kanssa. Päiväkotia johtaa Marjo Lallukka-Repo, joka ohjaa harjoittelija Kirsi Kemppistä ja pippuri Katariinaa.. — Hyviä uusia ei tule kovin usein. Nyt kovien pakkasten takia lapset ovat enimmäkseen sisällä ja sekin vaikuttaa pienten ihmisten elämänmenoon. Lapset tutustuvat myös kirjastoon ja liikku: misen riemuihin. Parasta päiväkodissa ovat toiset lapset, sanoo Maarit Valovirta. Lisäksi töitä paiskivat myös laitosapulainen Raija Ruuskanen sekä keittiössä harjoitteleva Teija Summanen. Toki työntekijät antavat neuvoja ja ohjausta. Kaikki 16 paprikaa eli 2-5-vuotiasta nukkuvat. Andersenin tai Astrid Lindgrenin vanhoja ja hyviksi todettuja. Päiväkodissa huomataan jos lapset valvovat tavallista enemmän. — Parasta päiväkodissa ovat toiset lapset, toteaa Maarit Valovirta ja muut ovat samaa mieltä. Hyvällä säällä ollaan paljon ulkona, pari tuntia aamupäivällä ja iltapäivällä. Viimeistään päiväkodissa lapset oppivat leikkimään keskenään. Telkkariohjelmat näkyvät leikeissä * Päiväkodin työntekijät kertovat, että lasten leikeissä näkyvät edellisillan tai viikonlopun aikana katsotut televisio-ohjelmat. Myös Maarit Valovirta ja Mariannika Auvinen ovat lukemassa pienille paprikoille. He eivät tiedä tarkkaa syytä siihen. Unisadut valitaan huolella ja niistä keskustellaan. Lastenhoitoa harjoittelee vielä Kirsi Kemppinen. Vähän myöhemmin lapset saavat vohveleita välipalaksi. Tällä kertaa leikkimässä ovat kolme poikapippuria. Siellä esitettiin sama Seitsemään veljekseen perustuva näytelmä kuin vanhempainillassa viikko sitten. Keittiössä emännöi keittäjä Hilkka Lignell
Lausuttuina hyvältä kuullostivat niin vapaamuotoiset proosarunot kuin perinteisemmät loppusoinnulliset, mittaan pyrkivät runot. Runebergin tempauksen nimellä järjestetty tilaisuus sai hyvän vastaanoton. Esimerkiksi Lilian Faschingerin Syntinen Magdalena löytyy Sulkavan lisäksi kuudesta alueen kirjastosta. Hakusanalla Charles Bukowski löytyy 20 kappaletta 1994 kuolleen renttukirjailijan teoksia. Kirjasta tehty elokuva esitettiin perjantaina TVI1:ssä. Nicholas Cage loistaa itseään hengiltä juovana kirjailijana ja Elisabeth Shue kovan onnen ilotyttönä. Kaikki keskittyivät kuuntelemaan. Onnistuessaan loppusoinnullinen runo tai kronikka toimii yllättävän hyvin osaavan lausujan tulkitsemana. Kaikkiaan runoja oli pariltakymmeneltä kirjoittajalta. Kirjaston internet-sivuilta löytyy nyt Savotta-kokoelmatietokanta, jonka avulla voi hakea mieleisiään kirjoja kymmenestä Etelä-Savon kirjastosta milloin ja miten haluaa. Ensialkuun talouskin oli varsin tiukka, vekseleillä saatu summa oli usein niukka. Netti ei kerro, onko kirja suomennettu vai alkukielinen. Tarjolla oli aiheita elämän laidasta laitaan ja tiiviissä muodossa. Puheensorina oli alkujaankin vaimeaa, mutta se hiljeni ja loppui kuin käskystä. Touhunmiehet aloitetta toteuttamaan läksi: Väinö, Arvi, Maunu, Hugo pisti töpinäksi. Levyt, videot, äänikirjat, cd:t, nuotit ja multimediateokset täyttävät kirjastojen hyllyjä. Väkeä oli 70-80 henkilöä. Taitavat säkeet ja osuvat riimit herättivät uusia ajatuksia ja elämyksiä, kuten taiteen pitääkin. Savotta-kokoelmatietokanta ilmoittaa montako teosta kyseiseltä tekijältä löytyy, missä kirjastoissa niitä on ja millaisia. Jos ei muista tekijän nimeä varmaksi tai kokonaan, niin Savotta hakee oikean teoksen vaikka millaisen mutkan takaa. Sulkavan lisäksi mukana ovat Anttolan, Heinäveden, Joroisen, Kangaslammin, Pieksämäen maalaiskunnan, Ristiinan, Mikkelin, Rantasalmen ja Savonlinnan kirjastot. Susanna Kolehmainen oli valinnut noin tuhannesta runosta iltaan sopivat 25 runoa. Teos on myös Sulkavan kirjastossa. Esimerkiksi O'Brien -nimellä löytyy aikanaan tieto, että O'Brien John on tehnyt kirjan Leaving Las Vegas. Siitä oli helppo seurata kenen runo oli vuorossa. Kalle Päätalolla on Savotta-tietokannassa 260 teosta, Väinö Linnalla 168, Arto Paasilinnalla 163 ja Laila Hietamiehellä 127 teosta. Rytmi on tärkeä, samoin idea. Mikkelistä ja Savonlinnasta jopa vierailla kielillä. Tietokantoja selatessa käy ilmi, että kaikki seutukunnan kirjastot eivät ole yhtä valveutuneita kuin Sulkavan kirjasto. Nettisivun kautta voi kirjastolle antaa myös palautetta. Heti huomasi, että kyseessä ei ollut ihan tavallinen runoilta. Lähellekään kaikista seutukunnan kirjastoista ei löydy samoja teoksia. Eniten teoksia löytyy — tottakai — Mika Waltarilta. Oivalluksen ilo paistoi monien kasvoilta myös toisenlaisten runojen kohdalla. Savotta-tietokanta antaa lupaavia tuloksia. Runot käsittelivät ikuisia teemoja — rakkautta, eroa, tuskaa, iloa ja surua. Kivikylän sulkavaiset apuansa antoi, Ruottis Aapelihan sieltä palkintoja kantoi. Jännittynyt odotus palkittiin vahvoilla tulkinnoilla kiinnostavista teksteistä. Aplodit olivat sen mukaiset. Kiinnostava Savotta-kokoelmatietokanta antaa vielä lukumäärät. Kyseessä oli ensimmäinen runotilaisuus, jossa tekijät olivat alusta loppuun paikkakuntalaisia. Jopa kielen tarkkuus herättää ajatuksia samalla tavalla kuin nokkela riimittely. Lausujina kunnostautuivat Eeva Arrelahti-Laaksonen, Martta Heikkinen, Raija Hintsanen, Tyyne Kaartinen, Tauno Lallukka, Akseli Leinonen, Pirjo Partanen, Ale Pellinen ja Susanna Kolehmainen. Punainen lanka löytyi ja runot avautuivat uudella tavalla. Savonlinnan kirjastosta taas voi hakea vaikka kirjailijoista kertovia lehtileikkeitä. Etelä-Savon kymmenessä kärkikirjastossa on runsaasti myös muita teoksia kuin kirjoja. SULKAVA 11.2.1999 N:o 6 5 Lämmin ja vaikuttava runoilta kirjastossa Perjantain runoillassa kirjastossa oli tiivis ja odottava tunnelma. Yleisö pääsi sisälle käsiohjelman ja runojen maailmaan. Syntyi kisa jolle ei oo maailmassa vertaa, järjestetty näitä on jo viisitoista kertaa. Kotiseutu ja soudut olivat myös mukana, tottakai. Tietoja voi hakea joko kaikista kirjastoista tai vain yhdestä tietystä kirjastosta. Yleisö piti näkemästään ja kuulemastaan. Vuonna 1998 ilmestynyt Amerikan Matadori on toistaiseksi vasta Mikkelin, Savonlinnan ja Pieksämäen maalaiskunnan kirjastoissa. Tyttö miehen puutettaan kun hälle valitteli, sielun vihollinen silloin ehdon asetteli. Souturuno Saaren ympär soudun kerran itse piru keksi, aiheen antoi ikäneidon kokematon seksi. Ulf Sundgvistin nimiin menee kirja Ulkopolitiikka murroksessa, vaikka hän on yksi sen tekijöistä. Susanna sai lausujat innostumaan ja hän valitsi sopivat runot. Kirjaa voi hakea teoksen nimellä, tekijän sukuja etunimellä, aiheen tai kohteen mukaan, julkaisuvuoden tai materiaalin mukaan. Tunteepa Savotta sellaisetkin suuret kirjailijat kuten Arja Alho ja Ulf Sundgvist! Alhon 1997 kansanedustajan työajalla tekemä Kafka kävi meillä on alueen seitsemässä kirjastossa. Järjestely toimi erinomaisesti. Tarvittaessa Savotta paljastaa myös pienet puutteet. Kyseltiinpä esiintyjiä jo keikkailemaan eri puolille pitäjää samalla ohjelmalla. Kotikirjastosta löytyy tällainenkin kulttiteos. Hyvät lausujat ja osuvat sanat Tilaisuutta valmisteltiin joulukuusta lähtien. Kirjaston perällä oli täyttä ja kaikki penkit olivat käytössä. Huokaukset ja hillityt nauruntyrskähdykset oikeissa paikoissa kertoivat, että kaikki meni hyvin. Pentti Haanpäälle ohjelma ilmoittaa 302 teosta. Monelle kuulijalle taisi olla mukava havainto, että vapaa proosarunokin toimii ihan kelvollisesti. Kirjaston sivulta löytyvät yhteystiedot, palvelut, aukioloajat, laina-ajat, historiikki, lehtiluettelo, ajankohtaiset kuulumiset, säännöt sekä Lohilahden lainausaseman tiedot ja kotiseutuarkisto, henkilöstö ja erilaisia linkkejä. Mukana oli muun muassa Mirja Lignellin, Juha Grönroosin, Martti Oinosen eli Mortin, SirkkaLiisa Viljakaisen, Ale Pellisen, Toivo Kontisen eli Toivukan ja Olavi Uusitalon sekä Outi-Akseli Hämäläisen, Sinikka Kervisen ja Salme Kenolan tekstejä. Esimerkiksi tuoreempi amerikkalainen kirjallisuus on muutamien tekijöitten ja muutamien käännösten varassa. Kuulijat saivat käsiohjelman, jossa runot olivat esitysjärjestyksessä. Runebergin päivän kunniaksi järjestettiin kirjastossa ainutlaatuinen runoilta, jossa kuultiin sulkavalaisten lausujien tulkintoja sulkavalaisten kirjoittamista runoista. Ne ovat runoja; novelleja ja romaaneja. Käynti kirjastossa paljastaa, että teos on suomenkielinen. Tekijän nimeä klikkaamalla voi tehdä uuden haun tekijän mukaan. Savotta-ohjelma on kirjoista kiinnostuneelle hieno palvelu. Esimerkiksi edesmenneitten Toivukan ja Mortin runot saivat yleisön naureskelemaan ja hymyilemään. Runo vaihtui aina esittäjän mukana. Toivukka eli Toivo Kontinen (Alku Toivukan Sulkavan soutujen 15vuotisjuhlarunosta.) Kirjastolla Savotta-kokoelmatietokanta Sulkavan kirjastolla on ollut oma internet-sivu jo useita vuosia. Kirjaston nimestä saa teoksen saatavuustiedot kyseisessä kirjastossa ja teoksen nimestä löytyvät saatavuustiedot kaikissa kirjoissa. Tuotteliaan Waltarin teoksia on alueen kymmenessä kirjastossa peräti 509 kappaletta! Mukana ovat eri kirjojen eri painokset, äänikirjat, videot ja elokuvat, nauhat ja muistelmateokset. Nettiohjelma paljastaa senkin, että uutta eurooppalaista kirjallisuutta löytyy runsaasti, aina kulttiteoksia myöten. 1990 ilmestynyttä Sundgvist-teosta voivat halukkaat kysellä Mikkelin, Savonlinnan, Pieksämäen maalaiskunnan tai Rantasalmen kirjastoista.. Tuohon taruun Miettis Kaukon ajatukset tarttui, suunnitelma kehittyi ja kilpasouduks' varttui. Kesäyönä saaren ympäri — jos jaksat soutaa, karskin miehen karvaisenkin lupaan sulle noutaa
— Paljon on tullut erilaisia papereita tehdyksi ja postitetuksi, Aimo naurahtaa ja näyttää kansiota. Jo pari vuotta sitten hän luopui pikkubussista, nyt oli henkilötaksin vuoro. Reilun yhdeksän pääkaupunkiseudulla vietetyn vuoden jälkeen Aki palasi Sari-vaimonsa ja lastensa kanssa takaisin kotiseudulle. Nyt jää aikaa harrastuksille, joita ovat metsästys ja kalastus. Oma keskus ja yhteistä toimintaa Aimo on aina ollut toimeen tarttuva. Myös vanhusväestö käyttää takseja jonkin verran palveluita tarvitessaan. Juvalla väki väheni 133 kuntalaisen verran. Työvuosia alalla nuorella miehellä on takanaan jo reilut viisitoista. Työpaikka perheen isälle tuli *kreivin aikaan”, sillä paikkakunnan heikko työllisyystilanne oli jo pakottamassa palaamaan työn perässä takaisin kaupunkiin. Viime vuoden aikana Sulkavan asukasluku väheni peräti 66 asukkaalla. Pohjois-Sulkavan Erällä vilkasta toimintaa Pohjois-Sulkavan Erän vuosikokoukseen tammikuun lopussa osallistui seuran jäsenistä peräti 21 henkilöä. Yhteydenpito eri suuntiin on ollut Aimolle tärkeää. Aki Reponen aloitti ajot tyytyväisin mielin Sulkavan uusin taksiyrittäjä Aki Reponen Partalansaarelta on tyytyväinen mies. Ei tässä tietysti rikastumaan pääse, mutta toimeentulon itselle ja perheelle kyllä saa. Eläkepäiviä hän viettää upealle paikalle Pieksuujärven rannalle valmistuneessa hirsimökissään. Tai tilanteen niin vaatiessa hän häAimo Pesonen nauttii elämästään Pieksuunjärven rannalla. — Ehkä jotain päällekkäisyyksiä voisi vielä karsia. Väki vähenee kovaa vauhtia Sulkavalla väki vähenee tasaiseen tahtiin. 18-vuotisen taksiuran aikana hän ehti lähetellä paljon erilaista postia niin läänille, nimismiehelle kuin taksiliitollekin. Apuna ja tukena olivat myös VapaVeikot. Taksi menee nopeasti paikalle ja katsoo mitä voi tehdä. Savonlinnan maistraatin alueella väki väheni peräti 932 asukkaalla. Viimeinen taksiasemalta lähtenyt käänsi keskuksen toimimaan Muikusta käsin. Puumalan väkiluku pieneni 56 asukkaalla ja on enää 3.144. Mapista löytyvät niin lehtileikkeet kuin asiakirjat ja niitten kopiot. Kokouksessa luovutettiin Sulkavan Riistanhoitoyhdistyksen myöntämä Metsästäjäin Keskusjärjestön pronssinen ansiomerkki Martti Heikkiselle. — Loput ovat sitten näitä erilaisia satunnaisia matkailijoita, tuore yrittäjä kertoo. Takana on 18-vuotinen ura taksiautoilijana. päivä tammikuuta. Nyt saa taksin kiinni aika vaivattomasti ja varmasti. Tuloja menoarvio tulevalle vuodelle päätyi noin 25.000 markkaan, joka hyväksyttiin. Sulkavalle ei sitä tullutkaan. Eikä kyytejä valikoida, vaan liikkeelle lähdetään aina kun tilaus tulee. Vapaa-aikanaan Aki Reponen viihtyy kalassa niin kesällä kuin talvellakin. Tässä on nähnyt ja kokenut kaikenlaista. Ne hän hommasi yhdessä Pertti Hämäläisen kanssa. lyttää ambulanssin. Kokemusta kertyi myös yhdeltä vuodelta YK-joukoissa Libanonissa autonkuljettajana. Vuoden 1999 alussa juvalaisia oli 7.852. — Jos ei nyt olisi taksilupaa tullut, kyllä perhe olisi pitänyt pakata autoon ja lähteä työtä muualta hakemaan. Taksikuskin työ on tuttua Taksimiehen työ on Akille tuttua puuhaa. Kuntaa Aimo kiittää hyväksi ja reiluksi yhteistyökumppaniksi. Aimon idean perusteella käynnistettiin kuudessa kunnassa kokeilu, jossa vanhukset ja vammaiset saivat turvapuhelimet. Puheenjohtajana vuosikokouksessa toimi Kalevi Kurki ja sihteerinä Aimo Ahonen.. Taksinkuljettajia paikkakunnalla työllistävät joukkoliikenteen vähäisyyden vuoksi erilaiset yhteiskunnan tukemat ajot kuten haja-asutusalueiden joukkoliikenneajot ja koululaiskuljetukset. Tyytyväinen ennenkaikkea siihen, että monen hakemisen jälkeen taksilupa vihdoin heltisi ja mies pääsi aloittamaan työt pitkän työttömyysjakson jälkeen 20. Sunnuntaisen vapaapäivän ohjelmaan kuului kipakasta pakkasesta huolimatta kalaverkkojen kokeminen. Toiseksi Aimo oli puuhaamassa Sulkavalle omaa ulaverkostoa ja keskusta, joka tulikin paikkakunnalle 1988. Rantasalmi menetti 81 asukasta ja nyt asukasluku on 4.745. Eihän tässä tehollista työaikaa kovin montaa tuntia päivässä tule, suurin osa työvuorosta kuluu ajoja odotellessa. 6 11.2.1999 N:o 6 SULKAVA Takana monia saavutuksia ja uudistuksia Aimo Pesonen vaihtoi oloneuvokseksi Vuodesta 1981 Sulkavalla taksia ajanut Aimo Pesonen siirtyi tammikuun puolivälissä oloneuvokseksi. Heimo Lipsaselle luovutettiin standaari ansiokkaasta työstä Pohjois-Sulkavan Erän hyväksi. Ajopelinä on Pesosen Aimolta ostettu taksiauto ja asemapaikkana kirkonkylän taksiasema. Juuri kunnan ansiota on se, että sivukylien asiointiliikenne pelaa takseilla ja että kustannukset pysyvät linja-autotaksan mukaisina. — Enimmäkseen kyydit olivat mukavia ja iloisia, vakuuttaaa Aimo. Sulkava ei ole ainoa menettäjä, vaan myös naapurikuntien asukasluku laskee. Henkikirjoittajan tilaston mukaan Sulkavalla on ulkomaan kansalaisia vain 8 henkilöä. Ei Kelan peruspäivärahalla viisilapsista perhettä elätetä, Aki Reponen toteaa tämän päivän maallemuuttajan karusta arjesta. Oloneuvoksena hän elelee Pieksuun rannalla ja nauttii kiireettömästä elämästä. Taksikyydeistä iso osa ajetaan iltaisin tai öisin ja viikonloppuisin. Kunta on hoitanut myös koulukyyditykset Aimon mielestä varsin hyvin. Niitä on useita kymmeniä. Aki Reponen perheineen on tänä päivänä harvinaisia paluumuuttajia maalle päin. Systeemi toimi vielä muutamia vuosia sitten. Savonlinnan henkikirjoittajan mukaan Sulkavalla on nyt asukkaita 3.562. Tarvittaessa taksiautoilija auttaa vanhusta ja homma on sillä selvä. Turvapuhelimella saa yhdellä napinpainalluksella yhteyden vanhainkotiin, josta soitetaan taksiasemalle ja kerrotaan mistä on kyse. Kisat onnistuivat hienosti talvella 1991. Kolmas Aimon aikana tehty tempaus oli taksiliiton valtakunnalliset pilkkikilpailut. Kolme kovaa saavutusta löytyy Aimon puheenjohtajakaudelta. Sulkavan Ammattiautoilijoiden puheenjohtajana hän sai paljon aikaan. Tilikertomus ja tilintarkastajien lausunto tilikaudelta 1998 esitettiin ja tilinpäätös hyväksyttiin. — Yllättävän paljon on ollut paperisotaa niin hommaa aloittaessa kuin sitä lopettaessakin. Vuonna 1986 Aimo Pesonen voitti taksiliiton valtakunnallisen ideointikilpailun. Aimolle Ideakilpailun voitto Idearikas ja toimelias Aimo ei ole turhaan lähetellyt postia ja kehittänyt taksialan ammattikuvaa Sulkavalla. Isä-Veikko on ajanut taksia Partalansaarella jo vuosikymmeniä ja niinpä Akikin pääsi auton rattiin kohta, kun ajokortti oli taskussa. Vuoden 1999 toimintasuunnitelma hyväksyttiin pienin lisäyksin. Hänet palkittiin Tukholman risteilyllä. Linja-autonkuljettajana Helsingin seudulla toiminut Aki kertoo perheen kyllä viihtyneen kaupungissakin, mutta kun lapsista vanhin Topi tuli kouluikään, tehtiin päätös paluusta Sulkavalle vuonna 1996. Metsästysseuran toiminta on ollut vilkasta ja monipuolista niin päättyneellä kaudella kuin myös suunnitelmien mukaan tulevallakin. — Nyt puhelinyhteydet ja tekniikka ovat parantuneet ratkaisevasti. Seuran uusiksi jäseniksi hyväksyttiin Petri Laukkanen ja Kari Penttinen. Järjestelmä toimii edelleenkin Sulkavalla ja monissa muissa kunnissa. — Kyllä töitä näyttäisi olevan. Mökkielämä alkoi viime kesänä, kun rakennus valmistui. Tuntemukset itsenäisenä yrittäjänä olosta ensimmäisten työviikkojen jälkeen ovat myönteiset. Rantasalmella ulkomaalaisia on 32, Puumalassa 19 ja Juvalla 49. Yhdessä toisten kanssa toimenkuvaa laajennettiin sanomalehtien sunnuntaiajoon ja kylien asiointiliikenteeseen. Vuosi sitten meitä oli siis 66 enemmän. Ensimmäiseksi hän vastusti taksien valtakunnallisen radiokeskuksen ulottamista maaseudulle. Ennen taksiuraa Aimo ehti toimia pitkät jaksot työnjohtajana, ensin metsänhoitoyhdistyksellä ja sitten tielaitoksella. Johtokuntaan valittiin edelleen puheenjohtaja Hannu Ovintus, Heimo Lipsanen, Toivo Janhunen, Kalevi Kurki, Martti Esterinen ja Mauri Hämäläinen. Keskus toimi sekä taksiasemalla että ravintola Muikkukukossa. — Asiakaspalvelu vaatii aika paljon, jos sen tekee kunnolla, pohtii Aimo. — Kyllä tämä on ollut aika monipuolinen homma
Kehitystä on Jukan mukaan tapahtunut huimasti viime kaudesta. Simo-Pekka Lehtonen 10.10, 5. Linkki on tähän asti hallinnut pelejä lähinnä tyttöjen maajoukkueessa pelaavan Siiri Nuutisen turvin. klo 14.30 vanhalla kunnantuvalla. Linkki -ottelussa Sari Kuosmanen saalisti 11 ja Minna Mikkonen 8 pistettä. Vietetään Kaartilanmäen suunnan kirkkopyhää, joka jatkuu srk-talossa kirkkokahveilla. Maiju Partanen 8.02, 5. Sini Kontiainen 4.45, 4. Sulkavalaiset siirtyivät paikkapuolustukseen ja Linkki pakotettiin heittämään kauempaa. Anni Kolehmainen 11.37, 6. Halttulan-Tunnilan piiri Esko Parkkisella ti 16.2. Juulia Lääperi 0.53, 2. Juha-Matti Matinen 7.05, 2. Sulkavan parhaat pistesaalistajat Basket -pelissä olivat; Minna Mikkonen 24 pistettä, Sari Kuosmanen 6 pistettä ja Riina Ruottinen myös 6 pistettä. 9.30-14.00 työväentalolla. Teemu Kokki, 3.41, 2. Marko Riihimäki 4.24, 3. Tulokset:Tytöt 4 v, 0,2 km: 1. Tappiosta huolimatta todella hyvä peli tämä oli meidän tytöiltä, totesi valmentaja Tervonen. Anniina Huiskonen 13.49, 10. Satu Nurvo 7.05, 3. Pinja Parkkinen 3.20. Lehti ei myöskään vastaa ilmoittajalle mahdollisesti koituvista vahingoista, vaikka ilmoitus ei olisikaan käsikirjoituksen mukainen. messussa Sulkavan kirkossa. klo 18.00 srk-salissa. Harjoitus su 28.2. | Kuumienkivientie 3 Sulkavan toimintakeskus TARJOAA huonekaluja sekä muuta kodinirtaimistoa Myynti alkaa PE 12.2. mennessä. Riikka Kolehmainen 4.02, 2. klo 12.00; kirkonkylän piiri srk-talossa ma 15.2. Pojat 4 v, 0,1 km:1. Viime syksyn Israelin matkalaiset kertovat ja muistelevat ihmeellistä matkaansa. messu Sulkavan kirkossa, jonka jälkeen kirkko-/Pirjo Toivosen syntymäpäiväkahvit srk-talossa klo 15:een. Riikka Hämäläinen 1.08, 4. Marjo Riihimäki 13.42, 9. Vastassa olivat Linkki Kuopiosta sekä Basket Savonlinnasta. * saranapatja * pyykinpesukone AEG * tauluja, valaisimia ym. PERHEKERHO to 18.2. klo 9.00 * vvlaatikko Iv. Tiina Paunonen 9.36, 4. Sulkava 11.2.1999 TIEDOKSIANTO Hakemukset uuhipalkkion saamiseksi vuodelta 1999 tulee toimittaa kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle viimeistään 26.2.1999. Tervetuloa kaikki seurakuntalaiset. Toinen oli Juha Kinnunen 388 ja kolmas Jari Kokki 99 gramman saaliillaan. klo 13.00 ja raamattupiiri lähetystuvalla pe 19.2. Tanja Nurvo 11.02, 5. Annu Partanen 9.51. 015-471 544 kotiin 015-676 312, 040-5102 436 Toimitus: Pirjo Partanen puh. Loppunumero olivat 34-44. Simo Manninen 1.22, 4. klo 18.30. Illalla klo 18.00 srk-talossa RUOHONKORREN LAILLA -musiikki-ilta, jossa musiikkia, laulua, yhteislauluja ja lausuntaa. Mikko Kokki 9.30, 4. Tytöt 12 v, 1,5km:1. Sama tahti jatkui toisella jaksolla. : Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Basket, jolle SU oli hävinnyt syyskierroksella vieraissa. MUISTOSEURAT Touko Hämäläisellä Telataipaleessa ensi su 14.2. — Lähinnä Siiri Nuutisen vahvaan peliin kaaduttiin, hänhän keräsi peräti 28 pistettä. Heini Forss 8.28, 3. pastori Jussi Pitkänen sekä pastori Attila ym. Iivari Ralli 8.04, 2. Minttu Repo 7.15, 2. Ottelun alku enteili tasaista peliä aina ensi jakson puoliväliin saakka, jonka jälkeen SU:n aggressiivinen miespuolustus alkoi tuottaa tulosta. Jonas Kankkunen 8.27, 5. Heikki Reponen 4.10, 3. Matti J. Tanu Virkki 14.08. Pojat 10 v, 1.0 km:1. (1Kor 11; Kr-o 103-104; Virsi 294 ja Pyhähymni); tiistaina 16.2. Tytöt 6 v, 0,1 km:1. Maiju Torikka 6.12, 2. esim. klo 18.30-21.00 ja la 20.2. Jouni Päykkönen 5.49, 7. Järjestäjänä kunta/elinkeinotoimi ja Maaja kotitalousnaiset/Maaseutuseura. klo 13.00; Titlahti-Kaipolan piiri Terho Hintsasella ti 16.2. j LÄHETYSPIIREJÄ: YSTÄVÄNPÄIVÄMY YJÄISET JA LASKIAISPULLAKAHVIT lähetystuvalla huomenna pe 12.2. Pienin väri-ilmoituskoko etusivulla 300 pmm. Mukana mm. Puhelimella annettuihin ilmoituksiin mahdollisesti tulevista virheistä ei lehti vastaa. —Tytöt puolustivat hieman riskillä syöttölinjojen yli ja näin saatiin Basketin pelinrakentelu sekaisin, totesi tyttöjen valmentaja Jukka Tervonen. Kurssi pidetään pe 19.2. * sohvakalusto (hyvä) * kirjahylly * ruokapöytä + 4 tuolia * sohvapöytiä * levitettävä laveri omalta paikkakunnalta. Maaliin heistä pääsi tuiskussa 58. klo 12.00. Aihe: Jumalan rakkauden uhritie (Ps 31:2-6; 1 Kor 13:1-13; Luuk 18: 31-43). KIMPPA ON AUKI pe 19.2. Pojat 12 v, 1,5 km:1. 3 5. Iikka Lempinen 0,53, 2. klo 9.30 vanhalla kunnantuvalla. Kukka-Maaria Repo 7.10, 2. klo 18.30. Tytöt 10 v, 1,0 km:1. PAINOPAIKKA: (LEHTISEPÄT»v Pieksämäki -1999. Karri Kolehmainen 8.10, 3. Nuorten sarjan voitti Janne Kinnunen 164 gramman matikallaan. Lomakkeita saa myös maaseutulautakunnan Maaseutulautakunta KANSALAISOPISTO Ennakkoilmoittautuminen tinalankakirjailuun pe 12.2. Jyrki Torikka 9.05, 3. KINKEREITÄ: ma 15.2. Kunnalliset ilmoitukset toimistosta. Myöhästyneistä ilmoituksista 50% korotus. klo 19.00 seurakuntatalossa. Katja Torikka 7.18, 4. Juho Valtonen 1.41. Huom! Kurssin pitopäivämäärä on muuttunut. Aika aikuisuuden Niin kuin hirsitalon hirret harmaantuu niin kuin kuusenoksat naavapeitteen saa niin ihmisenkin ohimot hopeoituu e Ne nähnyt silloin on sateen, auringon on jäänyt taakse aika lapsuuden pois kiisivät vuodet nuoruuden niin kuin naavapeite oksallaan niin jatkaa veljenikin taivaltaan Pienet saaliit matikkapilkissä Vapa-Veikkojen perinteiseen matikkapilkkiin Uitonviralla osallistui paukkuvasta pakkasesta huolimatta kolmekymmentä osanottajaa. Voiton vei kokenut konkari Pauli Vihavainen kahdella matikalla, jotka painoivat yhteensä 912 grammaa. Varsinkin Minna Mikkosen vahva hyökkäyspään pelaaminen sekä Katariina Kankkusen onnistuminen Basketin parhaan heittäjän pimennossa pitämisessä toivat Sulkavalle selvän voiton luvuin 42-29. Perjantai-iltana saalista sai vain neljä pilkkijää. Matkasta näytetään myös videofilmi, jonka Antti Mikkonen kuvasi. Kustantaja : Sulkavan Kotiseutulehti Oy Sanomalehtien Liiton jäsen ISSN 0782-6583 Päätoimittaja: Kalle Keränen puh. 015-471 544 avoinna: ma-pe klo 9-15 Sähköposti:sulkava.lehti G co.inet.fi Postiosoite: PL 44, 58701 Sulkava Konttori: (tilaukset, laskutus, levikkihuolto) puh. klo 19.00-. Niko Sairanen 2.28, 2. Minja Lääperi 8.07, 3. Mikko Makkonen 13.51, 7. Ohiheitoista päästiin nopeilla hyökkäyksillä kuromaan ero kiinni ja peli oli hetkessä tasan. Vaikka pakkanen ei nyt hätyytellyt, vuosikymmenen lumimyrsky osui paikkakunnalle illan aikana. Pakkasen takia jo useamman kerran siirretyt K-Wiljamin hiihdot aloittivat talven kisakauden. Mari Hiltunen 1.07, 3. Esko Nurvo 4.38, 4. TUOMAS-KUORO harjoittelee srk-talossa ma 15.2. Juuso Torikka 4.43. Laulamme 21.2. Kolehti: Kirkon Ulkomaanavulle. Kuronen ym. 015-471 544 kotiin 015-648 636 Toimitus: Kauppatie 4 58700 Sulkava puh. Pastori Jairi Attila toimittaa alttaripalveluksen; pastori Jussi Pitkänen Parikanniemen Orpokotisäätiöstä saarnaa. Toisen jakson aluksi Linkki karkasi jo kymmenen pisteen johtoon mutta sitten osat vaihtuivat. ISRAEL MUISTELUILTA ma 15.2. Kirsi Kolehmainen 12.55, 8. Pojat 6 v, 0,1 km:1. Saara Hämäläinen 9.22, 8. Laura Sinkkonen 1.19. Panu Musakka 8.52. klo 18.00. Partalansaari, LUIN EM UIDEN Heikki Laukkanen tavattavissa Sulkavalla! Maanantaina 15.2.1999 Torilla klo 10.00-15.00 Lomakoti klo 19.00 Oikeus Onneen. Maija Laaksonen 14.16. Pekka Kokki 4.54, 5. Ensimmäinen jakso oli tasaista kääntämistä ja tauolle mentiin Linkin neljän pisteen johdossa. Kahvitarjoilu. klo 12.00 Mäntysen kinkeri koululla (1 Kor 2; Kr-o 99-100; Virsi 581 ja Pyhähymni). "> Seurakunta MESSU Ilaskiaissunnuntaina 14.2.1999 klo 10.00 Sulkavan kirkossa. NUORTEN RAAMIS KIMPALLA ke 17.2. 676 407 tai 0400 757 588 ' Pojat 8 v, 0,5 km:1. LUENTOILTA YSTÄVÄNPÄIVÄN MERKEISSÄ srk-talossa ke 17.2. NAPEROMUSKARI tänään to 11.2. KUOLLUT: Taimi Hellevi Tiimonen 64 v, Salme Maria Roikonen 63 v, Tauno Päiviö Salmi 91 v, Tyyne Maria Makkonen 89 v. TULEVAA: su 21.2. Sanna Saukkonen 10.53. Tähän rutistukseen omien tyttöjen paukut loppuivatkin ja Linkki runnoi väkisin kymmenen pisteen eron. Toisessa ottelussa vastaan tuli Linkki Kuopiosta. Hakemuslomakkeet ja ohjeet on lähetetty ministeriön toimesta tiedetyille tuen saajille. Kehnosta säästä huolimatta kisaan oli ilmoittautunut peräti 62 innokasta sivakoijaa. Tytöt 8 v, 0,5 km:1. RAKEISET srk-talossa ke 17.2. klo 12.00 Hintsala-Kaartilanmäki kinkeri Asko Sallisella klo 12.00. 11.2.1999 N:o 6 7 Postista on eessä elo vakainen jossa kulkee harkiten niin kuin hirsitalo paikallaan Veli veljelleen Onnea 15.2.1999 johdosta. pientä mukavaa kotiin ostettavaa Nyt kannattaa tulla tekemään edullisia kauppoja Sulkavan toimintakeskus Puh. Keskusta Www.rajupusu.fi/laukkanen Voitto ja tappio kotiturnauksessa Koripallon naisten III divarin pelit jatkuivat lauantaina SU 41:n tyttöjen joukkueella kotipeleinä Sulkavan liikuntahallilla. Teija Matinen 12.24, 7. Kaikki kilpailijat eivät jääneet kisan jälkeen odottamaan palkintojen jakoa, joten lunastamattomat palkinnot voi noutaa K-Wiljamista. klo 13.00. klo 18.00. Tuomo Parri 5.02, 6. Jani Sairanen 6.50. Ossi Musakka 6.08, 8. Eetu Reponen 1.13, 3. klo 19.00. 015-676 877 Fax 015-676 326 avoinna: ma-pe klo 9-15 HUOM! Ilmoitusja uutisaineiston on oltava toimituksesssa viimeistään tiistaina klo 12.00 mennessä. klo 13.00; Lohilahden piiri Erkki Hartikaisella ke 17.2. ym. Heli Rautsiala 8.38, 7. Petri Kämäräinen 8.13, 4. Minna Saali 4.30, 3. Tytöt 14 v, 1,5 km:1. Lasten hiihtokisa vuosikymmenen lumimyrskyssä Talven hiihtokilpailukausi päästiin vihdoin aloittamaan viime torstaina Kukkomäellä. Kilpailun aikana satoi noin 10 senttiä lunta. Else Parkkinen 5.18. Marja-Terttu Repo 8.08, 6. Tyttöjen valmentajan Jukka Tervosen mukaan merkille pantavaa on se, että lähes kaikki Sulkavan tytöt onnistuivat korinteossa varsinkin Linkkiä vastaan. Katja Valtonen 5.12, 5. Joni Bovelan 13.37, 6. TILAUSHINNAT VUODELLE 1999 Vuosikerta: 200,-/vsk Kestotilaus: 180,-/vsk Eurooppa: 240,-/vsk Muu mailma: 340,-/vsk ILMOITUSHINNAT 1.1.1999 ALKAEN Sisältää arvonlisäveron Etusivulla: 5,30/pmm Kiitosja kuolinilmoitukset: 4,58/pmm Tekstissä ja tekstin jälkeen: 4,88/pmm Takasivu: 4,88/pmm Lisävärikorotus 40%
Kivilaatujen tunteminen ja erottaminen on vaikeaa, eikä sitä Hannun mielestä lapsilta voi edellyttääkään. 4H-liiton paja-auto kiersi kouluilla Kyläkouluilla opeteltiin kiven käsittelyä Tarja Pohjolainen ja Hannu Kervinen ovat rakentaneet Kaipolan koulun voimistelusaliin kivipajan. Jos haluaa saada oikean käsityksenkiven väristä ja miltä kivi tulee näyttämään hiottuna, se on syytä kastella vedessä. — Kovaan kiveen saa hiottua kauneimman kiillon. 4H-liiton paja-auto kiersi viime viikon aikana Sulkavan kyläkoului]la. — Innostus on ollut ihan mahtavaa joka paikassa, lapsia kiven käsittelyssä opastamassa ollut sulkavalainen Hannu Kervinen kertoi viikon kokemuksista. 8 11.2.1999 N:o 6 SULKAV W =) vilerin koipi-reisi palat = Filepaisti ala Atria Kannen Reilu Ruokakauppias YLÄKERRASTA Kermansaven 699 aamiaissetti Sato kukkamulta Bio Luvil pesujauhe Soft Embo WC-paperi Monotoimikorit 00 kpl Airam vakio590 lamput 40 ja 60W / 2kpl pkt market KAUPPATALO SULKAVA, p. Opettaja: Sarjakuvapiirtäjä Simo Koivunen Ilmoittautumiset pe 19.2. Kahvitarjoilu, arpajaiset. 4 aki tat virga da Kaartilankosken koululla sisältää lämmön. Kiven käsittelyyn ovat voineet osallistua koulujen 3-6 luokkien oppilaat. Kun kivi on hiottu hiomakoneella mahdollisimman sileäksi, työ viimeistellään vielä erivahvuisilla hiekkapapereilla hiomalla. Vesi on muutenkin tärkeä elementti kiveä käsiteltäessä ja se on mukana kaikissa työvaiheissa. Kahvilippu 20 mk. mennessä kunnanviraston neuvontaan puh. 471080 471120 Ma-pe 9-19 La 9-18 YRITÄ EDES neuvoo pastori Matti J. Tyttöjä kiinnostavat sormukset ja riipuskivet, pojat innostuvat enemmän pinsseistä ja kaulanauhakivestä. Myös 4H-neuvoja Tarja Pohjolainen on tyytyväinen viikon antiin. Keskusta $ Tervetuloa! SARJAKUVAKURSSI VANHALLA KUNNANVIRASTOLLA La 27.2. Tässä kivi saa lopullisen muotonsa ja sileän pinnan. Sulkavan kunta/Elinkeinotoimi | Tervetuloa! Maaseutuseura/Maaja kotitalousnaiset ) Koko perheen perinteinen LASKIAISLATURETKI su 14.2.1999. — Järj. Lopuksi kivi kiillotetaan tinaoksidilla kauniin kiillon aikaansaamiseksi ja kiinnitetään valittuun korupohjaan. Ehkä vaikeimman työvaiheen eli kiven leikkaamisen suorittaa Hannu, vaikkei hurjalta näyttävä timanttileikkuri sormille kovin vaarallinen kuulemma olekaan. Lasten mielestä kiven työstäminen on ollut mielenkiintoista eikä ollenkaan niin vaikeaa kuin etukäteen olisi luullut.. Kun mieleinen kivi on löytynyt, päätetään mitä siitä työstetään. Vesi muuttaa kiven värin ja tuo esille kaikki värien vivahteet ja yksityiskohdat rakenteessa. Sulkavan Kiinteistö Oy Antti Ruottinen p. Pehmyt kivi on helppo työstää, mutta ei kestä käytössä naarmuuntumatta. esillä sääntömääräiset asiat SULKAVAN Nv MYYTÄVÄNÄ TOPINTIE 2, 1h, kk, s 37,0 m”. — Meillähän on 4H-yhdistyksessä tämän vuoden teemana Metsästä työtä, joten tämä kiviaihe sopii mielestäni myös tässä mielessä hyvin ohjelmaan. Vuokra 1.452,Viikon tori Tied. 015-453 300, 0400 406 648 Syväjärven metsätien VUOSIKOKOUS la 27.2.99 klo 13.00 Mehtäläisen Majalla. Perillä arvontaa, kahvia ja /. V. klo 10.00 13.00 ja yli 12 v. Joillakin lapsilla on ollut itse kerättyjä kiviä mukanaan. Toimitsijamies Vuokrattavana 2h + k + s 60,5 m2. klo 15.00 Ravintola Muikkukukossa. Omin käsin tekeminen kiinnostaa Kivikurssi aloitetaan mieleisen kiven valinnalla. Arvontaa! Oikeus Onneen. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. klo 13.00 16.00. Hannun ja Tarjan avustuksella valitaan kivelle haluttu muoto. ehauskanpitoa luistimilia ja reva a ilman, pulkkamäki, putfetti AAN! TARJOA MYYNTIIN! ETELÄ-SAVON SKV OY LKV Säästökeskus, 51900 JUVA Puh. su 28.2.99 8 12 v. Maksetaan paikan päällä. Lähtö Lohilät, ala-asteelta klo 11.00. 676 850. Lattiat on suojattu muovilla, pöydillä on hiomakoneita ja pora. Hannulla itsellään on takana useita kiven käsittelyn kursseja ja hän on opiskellut myös kivilaatujen tuntemusta. Nyt lapsilla on käsissään valmis kiviaihio, ja he pääsevät omin käsin aloittamaan kiven hiomisen lopulliseen muotoonsa. 1982 valmistunut rivitalon päätyhuoneisto. Kuronen arjessa jaksam Ystävänpäivän:illassa Sulkavan seurakuntakodilla keskiviikkona 17.2.99 klo 18.30. — Sen verran tietysti voi jokainen opetella kiviä tuntemaan, että erottaa pehmeän ja kovan kiven toisistaan. 4H-liitolla on kaksi paja-autoa, joista toinen toimii Etelä-Suomessa ja toinen pohjoisessa. Paja-auton kivikokoelmissa on pääasiassa luonnon kiviä ja jonkin verran Ylämaan spektroliittia. makkaranpaistoa. 472 517 tai 453 417 Vesijohtojen sulatusta. ; N TERVETULOA ; W: VAUVASTA VAARIIN! Lohilahden maat ja kotitälä(fsnaiset KESKUSTAN VAALI-ILTAMAT perjantaina 19.2.99 klo 20.00 Ravintola Muikkukukossa Europarlamentin jäsen Kyösti Virrankoski pitää puheenvuoron Tanssin lomassa esitellään kansanedustajaehdokkaat: Pekka Hynninen, Heikki Laukkanen, Aulikki Muikku, Pekka Nousiainen, Heikki Pärnänen, Sanna Rauhansalo. 648 636, 0400-461 502. Lautamäelle Kirsi ja Jussi Valtoselle. Puh. Materiaalimaksu 25 mk/osallistuja. SIVISTYSLAUTAKUNTA/kulttuuritoimi SULKAVAN NAISVOIMISTELIJAT RY:n sääntömääräinen vuosikokous su 28.2. 73911 ja/tai Merville puh. Runsas valikoima erilaisia kiviä pöydällä kertoo, että tarkoitus on työstää kiviainesta koneilla. Mikko Hämäläinen, Joonas Ollikainen ja Jonna Ritvanen ovat päässeet kiven käsittelyssä hiontavaiheeseen. Lapset saivat omin käsin kokeilla miten kivestä syntyy eri työvaiheiden kautta kaunista ja käytännöllistä käsityötä. Työparina hänellä on ollut Sulkavan 4H-neuvoja Tarja Pohjolainen. Heti vapaa