Ole hyvä ja käytä tulostamiseen lehden omasta valikosta löytyvää tulostuspainiketta.
Suur-Savon =Sotaveiteraanit r.y:llä on tarkoitus entisöidä rakennius ja käyttää sitä virkistystarkoituksiin, Mahdollisesti navetta voitaisiin kunnostaa — 'jumppatiloiksi. 6. Nuohoustaksoja koskeva korotusesitys päätettiin tehdä lääninhallitukselle. valittiin Mikkonen Kansakoululautakunnan =jäseneksi valittiin M. Toiminittasuunnitelman = mukaan järjestetään rantaikalailta sekä retki kesäjuhlille ja liittokokoukseen Joensuuhun 10. Mönkkösen tilalle Leo Kasanen ja liikennelautakunnan varajäseneksi Asko Suomalainen. Sulkavan kunnalle kertyi säästöä viime vuonna 2867,75 mk Talousarviosäästöä on Sulkavan kunnalle vuonna 1972 kertynyt 2867,75 markkaa. 2 km: 1) Maisa Loikkanen 18.30, 2) Marjo Viljakainen 21.57. Johtolkunnan järjesttäyitymisko kouksessa valittiin yhdistyksen Vasara, joka tuli myös sihteeriksi sekä rahastonhoitajaksi = Toivo Kokki. Merkit jakoivat hallintoneuvoston puheenjohtaja Mikko Kosonen ja osuuspankinjohtaja Arvi Partanen. Telataipaleen yksityistien hoitokunnalle valtuusto päätti myöntää avustusta 15% 28152,28 markasta, joka on 122284 mk ja summa päätettiin ottaa kuluvan vuoden lisätalousarvioon. Se meni 65000 markan hinitaan apulaiskanslisti Arja Leinoselle. Vasara. Tuloja oli yli arvion 423909,26 mk ja alle arvion 582713,38 mk. Pojat 16 v. Johto|sääntö oli uusittuna valtuustossa ja hyväksyttiin keskusteluiltita. << Jatkuu sivulla 2. Vuosikertomuksesta kävi selville muun muassa, että osuuspanlkin talletuikset ovat kertomusvuoden aikana lisääni;yneet yli miljoonan markan ollen prosenteissa 16,9 %'ja käyttöpääomat ylittäneet 8 milj. 1973. Menoja oli samaan aikaan ollut alle arvion 536148,33 mk. 3 km: 1) Kari Partinen 17.21, 2) Vesa Puhakainen 19.10, 3) Juha Partinen 20.07, 4) Martti Lintunen 21.34, 5) Jouko Runonen 25.08. 1,5 ha:n tontin ja rakennusten myynti toi esille kysymyksen mihin sijoitetaan nytkyisin rakennulksessa olevat = perheet. varapuheenjoh:tajaksi Oskar J Miehet 9 km: 1) Oskari Paunonen 38.33, 3) Olli 'Kaartinen 49.47. Lopuksi = nautittiin maatalousajari (oik.) ja Oskar J. KANSALLIS-OSAKE-PANKKI Sulkava tettiin Suomen = Kunnallisliiton mallitaksan mukaisesti ja samalla nimikkeistöä tarkistettiin. Kokouksen puheenjohitajaksi valittiin maanvilj. Kokouksen avasi hallintoneuvoston puheenjohtaja nimismies Mikko Kosonen, joka avauspuheessaan =kosketteli 'tämän € hieltkisiä talouspoliilttisia näkymiä. Toimihenikilöille = päätettiin olla malksamatita — palkkioita, ai-! noastaan kokousedustajille maksetaan linja-autotalkksan mukaan. Väestönsuojelujärjestys — hyväksyttiin kunnalle. 6 km: 1) Arto Loikkanen 28.29. Sulkavan Rin'tamaveteraanit ry:n vuosikolkous pidettiin sunnuntaina 25. Puheenjohtajaksi = valittiin edel leen Väinö Vihavainen ja johtto-| kunnan erovuoroiset jäseniet Oskar J. Suunnitelmia siis on tiedossa . Rakennustyön valvonnasta kunnalle suoritettavia maksuja koroTee tänään tärkeä päätös. Heikki Kainulainen oli poissa ja valtuutettu Pekka Summasen tilalla oli varamies Timo Ralli sekä valtuutettu Veikko Partasen tilalla varamies Reino Korhonen. Tytöt alle 14 vw. Kokouksen = alussa muisteittiin osuuspankkiveteraaneja. Asiasta 'käytti puheenvuoron valtuutettu Kilpeläinen. Tuleneeiko koululle lomayritys tai muu sellainen. Auvilan lakkautettu kansakoulukiinteistö päätettiin myydä apulaiskanslisti Arja Leinoselle 65 000 markan kauppahinnasta. Eilvät kuitenikaan liene räpytelleet lämpimiin maihin, kuten »jotikut kirkonkyläläiseit ovat itehneet: Helmikuun alussa saimmie lukea lehdistä vaikka minkälaisia kouluneuvostovaalien — valitsijayhdistysten nimiä ja löytyneen SYK:stakin todellisen ääniharavan sittem vaaleissa. Vuoden vaihteessa nielaisi Säälmingin — kirkonkylä Savonlinnan 'suuressa ruokahalussaan ja Sää|mingin — kunnanisien enemimistön | avustamana = ison osan Säämingin vaiheilta emäipitäjää hoiviinsa. Pojat 14 v.: 1) Veijo Leinonen 1718, 2) Heikki Laamnen 18.57. Tyltöt alle 12 v. — Luovuttajina pankinjohtaja Arvi Partanen ja hallintoneuvoston puheenjohtaja Mikko Kosonen.. Pitkäaikaiselle = hallintoneuvoston =jänelle Evert Pajarille ojennettiin Osuuspainkikien: Keskusliiton myöntämä = kultainten ansiomerkki. Rakentajien ja metsurien hiihtokilpailut pidettiin Työväentalon maastossa ja miissä saavutettiin seuravia | tuloiksia: Tytöt alle 10 v. Poikkeuslupa-anomuksesta, jonka Viljo Hukkanen on tehnyt omakotitalon rakentamiseksi, [päätti | valtuusto esittää läänin'hallitukselle kantanaan, että lupa kyseiselle tontille voitaisiin myöntää. Hasulan n. Valtuustossa oli useita kiinteistökauppoja. markkaa Sulkavan Osuuspankin varsinainen keväilkokous pidettiin perjantaina Suojatalossa. Ehdotus on laadittu Sisäasiainministeriön malliohjeen pohjalta. Keslkuskouluila, Puhetta johtamaan valitiin Ilmari Parkkinen ja pöytäkirjan tekijäksi Oskar J. Kunnanvaltuusto hyväksyi maanantaisessa kokouksessaan v:n 1972 talousarvion menojen ylityksiä 37447646 mk. Jäsenmaksun suuruudeksi =päältettiin 10 markkaa. Sulkavan Osuuspankin käyttöpääomat yli 8 milj. Yrjö Partanen ja Osuuspankkiveteraanit Eevert sihteeriksi konttoripäällikikö Matti Toivanen. 73 Mahdollisesti rakenneli:avasta veteraanitalosta kieskusteltiin ja asiaa tutkimaan nimettiin = Ilmari Parkkinen ja Väinö Vihavainen. niettujen = lalkien vuoksi. 1973 TORSTAISIN v ILMESTYVÄ KOTISEUTULEHTI MADAM ATRO TRA RR OARA, Rintamaveteraanit koolla Keskuskoululla Sulkavan rintamamiesveteraaneja vuosikokouksessa keskuskoululla 25.3. jo Avaa tili Kansallispankissa. Vasara, Eino Hämäläinen, Hugo Pelkonen, Onni Miettinen ja Lauri Tiainen valittiin uudelleen. 29. Tilintarkastajiksi tulivat Hugo Valtonen ja Eero Vihavainen, varalle Herkko Suomalainien ja Veikiko Wallen. Kotiseutulautakuntaan täydennykseksi Erkki ja Risto Kasanen. 3. Valtuutettu Hämäläisen (kysymykseen kiinteistön tulevasta käytöstä vastasi kunnanhallituksen puheentjohtaja. Hasulan tila myytiin Suur-Savon — Sotaveteraanipiirille —virkistysja kuntoutuskäyttöön 19500 markan hinnasta. markkaa. 3 km: 1) Tiina Loikikanen 21.09. (Pojat ale 12 v. Vahvistiettiin tilinpäätös ja myönnettiin tilivelvollisille tilija vastuuvapaus vuoden 1972 tileihin. Jotta Sulkava-Auvila tie voidaan! oikaista lähtemään Yhteiskoulun takaa kaavaehdotuksen mukaisesti, osti Sullkavan kunva Paavo Vihavaiselta tiealueen Auvilanikoulu oli miyyntivuorossa. Kansanedustaja Kainulainen ei ollut päässyt kokoukseen ja valtuutetut Summanen ja Partanien pyysivät kuukauden huilia esteiden vuoksi valtuuston tehjiävistä. 3. Yrittäjiä joka tapaukseissa kaivataan. Valtuuston Joiku = valuutat ja Uitonvirran jäät kelluvat, Suomen eduskunta pompuilitelee — palloa työmariikinajärjestöjen kanssa yrittäen saada selälleen valtuuslain, muita oman kuntamme eduskunta ei jättänyt asioita kellumaan waan paukullkeli ne nopeassa tahdissa läpi Tahti oli 60 minuuttia ja 20 asiaa. 3 km: 1) Tuija Puhakainen 17.36, 2) Ulla Runonen 28.35. Vasara saivat ansiomerkkinsä ja viirinsä. Johtokunnan — vuosikertomuksen kokouikselle — esitteli osuuspankin johitaja Arvi Partanen. Johtokuntaan valittiin uusiksi jäsenikToivo Kokiki ja Viljam Hintsanen. Luottamustoimia täydennettiin Manne ja Anna-Kaisa Mönkkösen = paikkakunnalta poismuuton takia siten, että Sulkavan yhteiskoulun vanhempainneuvostoon valittiin A-K Mönkkösen tilalle |Eila Kasanen ja terveyslautakunnan varajäseneksi Eila Kasanen. Ohjesäännön uusiminen johtuu lainsäädännön muuttumisesta kouluneuvostoista annettujen lakien takia. Politiikan sanottiin tulleen jo ennen tätä /kouluihin ja nyt jäävän sinne pysyvästi. Partalan yksityistien sillan rakentamista päätettiin samoin avustaa 15 % 25529,32 markasta eli 3829,30 mk lisätalousarviossa. Yhteiskoulun johtosääntöä on jouduttu muuttamaan 'kouluneuvostoista an. Kun pässivaakuna oli työnnetty syrjään, jouduttiin — valtuustossa —muuttamaan — kansalkouluohjesääniiöä nimenmuultoksen takia Kunnallamme on ollu muutama yhteinen koulupiiri Säämingin lkanssa. Sulkavan yhteiskoulun uusi ohjesääntö = hyväksyttiin = esitetyssä muodossa ja alistetaan kouluhallituksen — hyväksyttäväksi. Tilit ja toimintakertomus esitetdin ja hyväksyttiin. Vuosivoitlo — siirrettiin kokonaisuudessaan vararahastoon. Valtuuston kokouksessa oli läsnä 20 valtuutettua
Tästäpä eräs juttu. mies saattaisi luulla. Sitä juuri tarkoitan, mutta en siinä mieles. Lohikosken puulaakihiihto hiihdettiin 25. Raiittiuslautakunnan varatjäsenelksi valittiin "Senja Vanninen Lohikosken suunnasta. ja O. Henkilökohtaisia tuloksia: 1) Seppo Paunonen Yritys 18.36, 2) Pekka Björn Kisa 19.20, 3) Kalevi Hämäläinen (Kisa 20.00, 4) Paavo Immoneni Lento 20.38, 5) Matti Ruottinen Kisa 20.45, 6) Leo Huis-| || SULKAVAN OSUUSKAUPPA konen Kisa 20.46, 7) Anti Ruottinen Kisa 21.03, 8) Risto Virta Kisa 21.26, 9) Teuvo Vartiainen Yritys 21.30, 10) Jukka Leskinen Kisa 21.57. 420 g Espanjalaiset APPELSIINIT -.. Kunnassa on myös kotiseultulautakunta, jonka jäsenmäärää täydennettiin =johitosäännön mukaisesti eli pari jäsentä lisää. Tähän — surulliseen kohtaan kansamme elämässä ei mielestäni tuo lohtua edes Alkon pääjohtajan arvelu, että mää. Jos vain onnistutaan jekuttamaav jotain veitikkamaisesti. rättyyn määrään = noustuaan kulutus käy laskemaan, koska tapahtuu kyllästymistä. 1 mk/henkilö. Iltamyöhällä mies asteli yksin pimeän kaupungin katua. 2 — N:o 13 — 1973 Torstaina, maaliskuun 29. Yriltetään. Yksimielinen valinta Risto Kasanen ja Erkki Mikkonen; Raiittiina ratissa, selvänä liikenteessä jne. — Valitsin yllä olevan otsikon luettuani itse kaksi otsikkoa peräkkäin, toisen evankeliumikirjasta erään paastonajan sunnuntain aiheena ”Taistelu pimeyden valtoja vastaan” ja toisen sanomalehdestä ”Kulutuksen kasvu 1969 —72 lähes 78 pros. koholia vuodessa. että seurakuntalaiset käyttäisivät näitä palveluja Sopimuksia tekevät suntiot: TOPIA HUISKONEN Sulkavan kirkolla TENHO SINKKONEN Lohikoskella Valtuuston vaiheita . Pohjolainen, P. Kursseille osallistui molempina päivinä yhteensä 19 sulkavalaista ja puumalalaista palomiestä. Kyllä minunkin = mielestäni Kollaa kesti ihmeellisesti ja Summassa ja Taipaleessa 'taisteltiin urheasti. Sunnuntaina sitten aprillataan. Telataipaleelta rauhoitettiin 'Telasalmi ja Ruolikolahti. 208 Heinon Kiviliike KEVÄÄN LÄHESTYESSÄ hautain hoito on monilla mielessä, joten seurakunta tarjoaa HAUTAINHOITOPALVELUA ja toivoo, hyväkseen. Kilpailut käytiin 10x5 km:n viestinä, jossa hiihti 6 miestä ja 2 naista ynnä 1 alle 16 v. TOPIA HUISKONEN puh. | VIIKKOTARJOUS Venäläiset kalasäilykkeet: 1,40 2,50 1,50 2,70 3,40 2,70 1,30 7,08 6,50 2,78 Miao Miesten SAMETTIFARMARIT Naisten SAMETTIFARMARIT Naisten DONIMFARMARIT esimies Pekka Summanen ja pu. Jos Kaartilan kylässä Ruokolahden ja Lepistön selän välissä oleva salmi tukitaan, päätettiin se avata tukkijan laskuun. SAIRA 245 g TONNIKALA SOCRA Vaasan PERHEKEKSI SIPERIAN MUIKKU 240 g ABBA ANJOVIS ruotsal. Pojat 16 v. Tulevaisuus on onnesi aikaa. Pellinen, E. Käytetään luotitokoriteja, = ostetaan vastalkirjalle jne. 1) Aki Virta Kisa 21.56, 2) Jyrki Kasanen Lento kohtaiseksi, voitte luottamuksella ottaa yhteyden. — Se voisi tapahtua vain, jos pelkureista tulisi taisteilijoita ja pakenijoista ftodellisten ratkaisujen etsijöitä. Leinonen) 1.02.49, 3) Koululaiset (R. Järjestelyistä vastasi tänä vuonna Lohikosken raittiusyhdistys. kilökulutukseen puhdasta al. Kokouksen lopussa valtuutettu Hämäläinen käytti puheenvuoron virastotalon kustannusarviosta ja toivoi, että siitä toimitettaisiin välitarkastus rakennustoimikunnan toimesta, jotta selviäisi pysytäänkö siinä vai ei. Samalla hän kysyi, kuuluuko nuohous suorilitaa edelleen kaksi kertaa vuodessa. Hepolaimpi ja Kaartilanlampi on rauhoitettu vesilintujen metsästykseltä. päivänä Setäni PAAVO BRYGGARI synt. Paineilmalaitteiden käyttöön liittyviä kysymyksiä opetti palomestari Valto Kettunen. Rauhoitusalueeksi päätettiin asettaa katiskaa lukuunottamatta Paalahti Kaartilanmäen ja Ruokoniemen kylissä Tappioniemestä Rojosaaren pohjoiskärjen kautta Kyytniemeen. 1973 Aino Bryggari-Pennanen Juha ja Aarni Tuonen viita rauhan viita Haudätaan hiljisuudessa. Kilpailujen alussa keli oli siedelfävä, mutta huononi loppua kohti lämpimän sään takia. Näin saattaisi käydä, jos alkoholi merkitsisi kansallemme ensisijaisesti — nautintoainetta, jota käytetään nautinnollisen makuelämyksen vuoksi (kukahan väkevämpien = alkoholijuomien käyttäjistä muuten pystynee nauttimaan ”tuliliemestään”?) Sensijan tiedämme, että alkoholi on liian monelle pakotie elämän todeslisuudesta, omista ongelmista ja vaikeuk.sista. Moni sellainenkin, joka sodassa ulkonaista vihollista vastaan osoittutui rohkeaksi on joutunut antautumaan = näkymättömän vihollisen ylivoiman edessä. ... Pilkkilupia annetaan hintaan. Mies epäröi hetken ja kysyi: Kelpaako luoJiokortti. Mukana oli kaikkiaan 6 joukkuetta, tapahtui 3x5 km viestinä. kin, meillä on kiusaus antautua oikopäätä.. poika. MOKKA COLOMBIA 500 g suod.j. Kotiseutummie tää, et sä turvatta jää. Nykyään eletään monenlaisten pikaluotitojen varassa. Uusi nuohoustaksa ja ralkeninustyön valvonnas.a = suoritettavat maksut hyväksyttiin ja päätettiin esittää lääninhallitulkselle hyvälksytiäväksi. Huono taistelukansa Otsikon luettuaan on moni lukija alkanut ehkä kiukustua epäillen minun tarkoittavan Suomen kansaa. Tulokhiihto | 56.42, 2) Lohikosken puulaakihiihdon tuloksia set muodostuivat seuraaviksi: (Puulaakisarja: 1) VPK. Ja antautumisen merkiksi * monen kädet o. Alueelta kiellettiin myös vesilintujen 'metsästys vuodeksi. ja 1 alle 14 v. Hämäläinen, <P Jatkuu sivulla 3 Konemiehen peruskurssi pidettiin Sulkavalla 24.—?25. Kuvamme käytännön harjoituksista Alanteen jäältä. 1. 3. Arvasitte jo varmaan, että prosenttiluku tarkoittaa alkoholin kulutusta, jossa kansamme siirtyi viime vuonna yli viiden litran hen. -73 Kaislasen ja Siikajärven maastossa. 18. 125 g Jalostajan LIHAPYÖRYKKÄ 500g .. Parhaimmat = kiitoksemme (Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme Hilja Reposen muistoa ottaen osaa su-i ruumme. todetaan julisteissa. (A. Sulkavan Vapa-Veikoille myönnettiin pilkkilupa 40 mk/vuosi ja siihen sisältyy myös jäsenten väliset kilpailut. Osakkailta = päätettiin periä 1 markka yksiköltä niiltä osin kuin pyydyksiä käytetään ja maksuun sisältyy merkki. Yllättäen hänen eteensä ilmestyi tumma hahmo joka aseella uhaten waati: ”Rahat tai henki”. säästöpakk. Kyrsyän Kisa voittoisa viestissä Urheilulautakunnan sunnuntaina Kyrsyällä järjestämät viestinhiihtokilpailut voitti Kyrsyän Kisan I joukkue. Repo, A. Poja! 14 v. Kurssin pääkouluttajana ja vetäjänä toimi palomestari Raninen Savonlinnasta. Siksi (tulokset eivät liene — vertailukelpoisia. Kalastuskunnan johtokuntaan valilttiin Erkki Auvinen, Eino Kontiainen, (Reino Hämäläinen, Toivo Tervonen ja kalastuskunnan esimieheksi Pekka (Summanen Roolikalastus päätettiin sallia kalastuskunnan vesissä. Aina kun oman elämän sisäinen rikkinäisyys ja epäjärjestys vaatisivat rehellistä itsetutkistelua ja -tilitystä tai ihmissuhteet vaatisivat anteeksi. Kilpailuihin kaivattiin mukaan eräitä viime vuonna mukana olleiita seuroja Joukkuettuloikset: 1) 'Kyrsyän Kisa I 3.37,54, 2) Kuhaikosken Yritys 3.46,23, 3) Kyrsyän Kisa II 4.09,00, 4)Tunnilan Lento 4.12,34. sä kuin joku entinen rintama. Näin sanotaan 'kotiseutulaulun lopussa. | heenjohtajaksi = valittiin —kalatalousneuvoja Veikko Pulkkinen. Ja kun 'nuo ihmisenä olemisen vaikeudet eivät taida olla vähenemässä, ei ole myöskään perusteltua toivoa alkoholin väärinkäytön vähenemisestä. Alpo Kaipaiselle myönnettiin sillanrakennuslupa Tialanmäen kylässä olevaan saareen sillä ehdolla, että jos silta puretaan, salmi saatetaan luonnontilaan. Kurssien avulla pyritään lisäämään palomiesten kalustonkäsittelyvarmuutta. Parkiinen) Metsähallitus (J. Tiedämme kuinka vaikeaa se on. 1) Ari Paunonen Yritys 20.34, 2) Timo Mikkonen 21.09, 3) Mikko Väisänen Kisa 23.16. 1884 kuoli 22. pyynnön sanaa taiavointa keskustelua, ja monasti muulloin. Alue Haapasaaren = eteläkärjestä pienen. [Naiset: 1) Mirja Heikkinen Yritys 23.09, 22 Kari Hämäläinen Kisa 23.49, 3) Marja-Leena Leskinen Kisa 25.45, 5) Maritta Björn Kisa 25.47. Mikkelin läänin Palokuntaliiton järjestämänä. Lupia myyvät johtokunnan jäsenet ja Maija Kaartinen Telakanavalla. 3. Ruokoniemen kärkeen rauhoitettiin = kaikilta pyydyksiltä vuodeksi. Omaiset. O& Jatkoa etusivulta Nuohoustaksan kohdalla valtuutettu Ralli ihmetteli, ovalko enitiseeit taksat olleist liian alhaiset ja valtuutettu Tiittala nousuprosenittia viime vuosina. Pilkkivirvelija uistinlupia myydään 5 mik/kipl. — vh. 3
Ennakkoilmoittautuminen M. Parkkinen ent. 4. Kevään emsimimäisessä ottelussamme hävisimmie Pieksämäellä 1—3. klo 19, Leo Uotisessa Tunnilassa perj. Pojat alle 14 v. — Sulkava-lehti pyytää kultaa Berliinin Lohikosken . nen Sulkavan kirkolla. 4. 3. pailuista Teuvo Vartiainen on tuonut kotiin 3 pronssia 35 v. 3. Kolehti lähetystyölle. Miehet 45 v. Pellinen Lohilahdella. Urheilukärpänen = puri Teuvo Vartiaista heti sodan päätyttyä, mistä lähtien hän Sulkavan Ur. täyttää 50 vuotta Sulkavan koko maakunnan tuntema urheilija Teuvo Vartiai. Kolmikymmenivuotisen urheilijanuran tuloksista kertoo hänen täyteen ahdettu palkintokaappinsa, josta löytyy muun muassa 17 Suomen mestaruuskil. Vuonna 1948 Lahja Annikki Hämäläisen kanssa sol. 29. 4. 4. *) eivät maksa mitään. jassa, 2 hopeaa ja 1 pronssin 45-v sarjassa ja viimeksi pari viikkoa sitten hopeamitalin 50-v. Ensimmäisessä yhteenotossa viime vuoden! lokakuulla hävisimme kotonamme 0—3. 3: km: 1) Sirpa Sorjonen 14.02, 2) Kaija Kinnunen 15.18, 3) Maritta Parkkinen 15.18, 4) Leila Laamanen 17.19, mestaruudet 5) Marjo Parkkinen 17.55. 3. kavan kirkonkylään, missä hän nykyisin toimii Tehdaspuun työnjohtajana. Purhonen, 88—7—15, Paavo Bruggari 89—2—14. J. Savon piirissä. -73 Elna Böhm. (Seurakuntaan muuttanut: Helvi L. T: 'Salmenkivi. Naiset: 1) Paula Ulvinen 28.50. 110. 3 km: 1) Tuija Puhakainen 15.40, 2) Anitta Penttinen 19.04, 3) Raila Päykkönen 21.20. klo 19, Salmenkiven pappilassa maanant. Pohjolainen) 1.09.30, 4) Railttiusyhdistys (S. Viisi kultaa ja Suomen mestaruutta on tullut perättäisinä vuosina maastojuoksun 35 v. 4.4. aika), Armas Asikaisessa Rauhaniemessä keskiv. NIMIPÄIVIÄ torstaina JOONAS, JOUNI, huomenna perjantaina USKO, lauantaina IRMA, IRMELI, sunnuntaina PULMU, maanantaina PELLERVO, tiistaina SAM-i PO, FERDINAND, keskiviikkona UKKO. 'Seurait Aarne Kaartisessa AlaTunnilassa sunn. 30. Pojat alle 16 v. Pojat alle 12 vw. Ja tuleva ottelu on oleva SUURIN vaikka sen häviäisimmekin, Mutta sulkavalaisilla on kannustajina miyöskin suuri vastuu, olisihan tulevina aikoina hienoa seurata Keskuskoulullamme III — sarjan lenijopallo-otiteluita. .. (Henkilökohtaiset tulokset, miehet: 1) Auvo Parkkinen 17.45, 2) Pentti Idström 18.08, 3) Mattf Pohjolainen 18.27, 4) Oskari Pohjolainen 18.32, 5) Ari Idström 19.09, 6) Reijo Pohjolainen 19.32. Muita pmmitaleita onkin jo niin paljon, että ”Tepon mitaleita on helpompi mitata 'kapottain kuin kappaleittain”. päivänä N:o 13 — 1973 — 3 AURINKO nousi tänään torstaina maaliskuun 29 päivänä klo 5.57 ja laskee klo 18.54 Helsingin horisontin mukaan. Vuoden 1952 olympiavalmennet| tavana ollessaan Teuvo Vartiainen| juoksi 3000 metrin esteissä ajan 9.03,8, mikä on sama aika millä Koulujen ruokalistat 2. taina 1. Teuvo Vartiaiselle on myönnetty SVUL:n mestariluokan merkit Hiihdossa ja yleisurheilussa, SVUL:n Suur-Savon piirin hopeinen — ansiomerkki ja Suomen Hiihtoliiton pronssinen anisiomerkki. Tuominen ent Sainio Sulkavalla. ten mukaamme — taisteluun. 4.—6.4.73 Maanantaina: Kaalikeitto, porkkanapuolukkasalaatti Tiistaina: Hernekeitto, appelsiini Keskiviikkona: Jauhelihakastike, perunat, vitamiinisalaatti Torstaina: Maitokastike, perunat, silli, punajuuri Perjantaina: Maksajuurespata I Iso-Hollo voitti Olympilaisissa. 4 klo 13, Arvo Hämäläisessä Jokilahdessa keskiv. (muistinmenetys-) palkinnolla. 4. Matero, 'S. Vieraina puhujina siht. 3. 43.18, 6) Maltti -Ruottinen 44.46. työnjohtaja Teuvo Altis Sulevi Vartiainen Sulkavalla. Imimonen Espoosta. Piirin mestaruuk. Parhaat kiitoksemme Sulkavan kunnalle, Seurakunnalle, työtovereille, — vanhainkodin asukkaille, | Työväenyhdistykselle sekä ystäville muistaessanne meitä muuttaessamme pois paikkakunnalta. Tytöt alle 10 v.: 1) Susanna Matero 5.55 2) Jaana Hämäläinen 6.10, 3) Sari Toivonen 6.20. klo 18.30 (huom. 11. 1950 hän on edustanut (Suomen värejä kunniakkaasti voittamalla raskalaiset ja sijoittumalla toi. Tällä kaudella oli meidän ainoa ”kompastuskivemme” teknillisesii korkeatasoinen Piisksämäen Nuorten Miesten = Kristillisen Yhdistyksen joukkue. talollinen Helmi Maria Kotiniemi o.s. klo '19, Martti Kiiskisessä Telataipaleella ftorst. sarjassa. Mutta koskaan se ei ole ollut näin lähellä sarjanousua. Davitsainen Oulaisiin. työmies Kalle juhana Kupsanen Partalassa. Seurat Pentti Hämäläisessä Telatailpaleella sunn. Jo usean vwuoden on Sulkavalla pelattu hyvää lentopalloa. 3. Lähetyspiirejä seuraavasti: Gabriel Närhissä: Ruottilassa torst. eläkkeen saajille Hakekaa postista! a Muistakaa pyytää muistikirja.*) POSTIPANKKI dag ON PANKKI ok könen 46.52, 3) Esko Parkkinen 52.19, 4) Esa Tiippana 58.09, Yleinen 10 km: 1) Seppo Paunonen 40.28, 2) Risto Virta 41.41, 3) Antti Ruottinen 42.03, 4) Jukka Leskinen 492.04 5) Pekka Björn . Matikainen, E. Pojat alle 10 w.: 1) Isto Hulkko 6.20, 2) Vesa Leinonen 6.45, Pojat alle 8 v.: 1) Jeri Hämäläinen 4.40, 2) Jussi Pellinen 4.45 3) Ville Leinonen 5.00, Sekasarja alle 6 v.: 1) Kimmo Matero 2.40, 2) Kirsi Parkkinen 3.25, 3) Timo Toivonen 4.00, 4) Susanna Hämäläinen 6.15. 5.4. Väisänen Rantakylässä. Toivaselle Osuuspankki puh. M. | Ranska—Suomi maaottelussa v. O Vapa-Veikkojen lähtö SM-kilpailuihin Joensuuhun sunnunsaada yhtyä päivänsankarin onnitteluihin. 4 klo 19, Helli Vihavaisessa Jokilahdessa keskiv. UUSI OPAS. Tytöt alle 14 v. Tulokset: Tytöt alle 12 v. Maastojuoksun = yleisestä sarjasta on — pronssimitali, samoin = 3000 metrin esteistä. klo 13. joita, mutta hän voi meistä sellaisia tehdä, vieläpä kerran!' voittajia. Järjestämme taas linja-autokuljetuksen Varkauteen ja toivomme, että (kaikki kynnelle kykenevät PYHITTÄISIVÄT 8 päivän huhtikuuta tähän tulevaan kamppailuun, varaisivat paikan autosta ja vaikka vähän eväitä mukaan (ettei kurkku kuilvw. 2. 3 kim: 1) Jari Qvintus 15.06, 2) Juha Partanen 16.20, 3) Kari Partinen 15.24, 4) Jorma Kolehmainen 16.28, 5) Pekka Tiainen 16.46, 6) Jouko Kinnunen 17.07, 7) Kari Kolehmainen 17.22, 8) Juha Hämäläinen 17.31, 9) Kai Hintsanen 17,36 10) Vesa Puhakainen 17.54, 11) Risto Hämäläinen 18.05, 12) Markku — Maltikainen 19.16, 13) Jukka Sorjonen 19.37 14) Hannu Penttinen 19.38, 15) Seppo Pohjolainen 10.47. sar. Maakuntaviestissä Teuvo Vartiainen on hiihtänyt Sulkavan värien puolesta 27 kertaa, ainoastaan pari kertaa on viestin his. kien kertynyt yli 50. ! Teuvo Vartiainen 50-vuotias Perjantaina 30. torian aikana jäänyt väliin. 6. T. 29. Tänään 50 vuotta täyttää 30.3. Tunnilan 'kansakoulun maastossa raskaan ja wvetisen kelin vallitessa. Mieh>t 35 v. Evankelioimispäivät jatkuvat seurakuntattalolla, tilaisuudet joka ilta klo 19, iwiimeinen sunnuntai-iltana. Tytöt alle 8 v.: 1) Tuija Pellinen 5.40, 2) Leena Nyrhinen 6.5, 4) Auli Repo 7.45. mitusta avioliitosta on syntynyt kaksi poikaa. Mutta kristittyinä meillä on mahdollisuus: me saamme lähteä taisteluun jo saavutetusta — voitosta käsin. 4. Torstaina, maaliskuun 29. Seurakunnasta muuttanut: Hannu M. 3. le ja vihdoin 9 vuotta sitten Sul. Onninselkä ja Vettenranta. molemimissa kirkoissa klo Niilo Heikiki Vettenranta, molemmat Evankelioimistyönliitosta. (Pojat alle 16 v.:: 1) Esa Repo 18.53, 2) Esa Pohjolainen 20.49, 3) Jari Pohjolainen 21.56. SU-41-PNMKY vuosisadan lentopallo-ottelu Sunnuntaina huhtikuun 8 päivänä klo 14.00 punnitaan Varkaudessa Kuoppakanikaan yhiteiskoululla SU-41:n I joukkueen lenitopallon peluutaito. ITytöt alle 16 v. Pojat alle 18 v. Hiihdon SM-kil. 10km: 1) Markku Vasara 41.05, 2) Jussi Kasanen 41:47, 3) Pekka Rimpiläinen 45.30, 4) Hannu Parkkonen 46.36. Moni — parantumattomaksi alkoholistiksi sanottu on saanut kokea tämän voiton todelli. toaan pimeyden voimista antamalla meille kaikki tappiomme anteeksi ja lähtemällä sit. pailujen mitalia. 5 km: 1) Mirja Heikkinen 283.05. seksi Olavi — Salosen jälkeen. 5 km: 1) Timo Mikkonen 19.27, 2) Esa Repo 21.21 3) Ari Kankkunen 21.31, 4) Arto Loikkanen 21.32, 5) Heikki Forss 21.50. Päiväkerholaisten hiihto-== tai juoksukilpailut Tapiolassa lauantaina 31. Lentopallojoukkue on miuistava tehokkainta huutosakin vetäjää muisto. 1.4 klo 18 (O. 5 km: 1) Oskari Paunonen 20.09, 2) Martti Parkkonen 22.46, 3) Penitti Virta 22.58 4). 4. 5 km: 1) Aki Virta 21.06, 2) Jyrki Kasanen 23.37, 3) Esa Partanen 23.40, 4) Veijo Leinonen 23.46 5) Heikki Laamanen 25.37, 6) Jukka Park. Ronkainen ym.) Kuollut: Anna Helena Gvintus o.s. Juoksuja = 3000—10 000 metriin Teuvo Vartiainen on hallinnut melko suvereenisti SVUL:n Suur. — Emme ole taisteli. Kyydittömät tulkoot seurakuntatalolle klo 12.30 josta kuljetus. -73. €& Jatkoa sivulta 2. 3. —= Sulkavalla kiinnostus lentopalloon on suurempi kuin koskaan aikaisemmin. klo 119. sarjassa ja niiden jatkoksi 1 hopea : ja 2 pronssia. SU-41 on useana vuonna ollut IV sarjan! kärkijoukkue. Sydämelliset kiitokset kaikille, jotka muistitte minua imerkkipäivänäni 21. klo 13, samana päivänä klo 13 myös Arvo Hiltusessa Kaipolassa ja Taneli Makkosessa Auvilassa, Eino Partasessa Kaartilanmäellä perj. 3. Perhesarja: 1) Kalle Pohjolaisen perhe (Esko, Reijo, Matti) 58.09, 2) Sulo Idströmin perhe (Arsi ja Idström, Jorma Martikainen) 58.29. Naiset 5 km: 1) Taimi Partanen 27.12. Tuukkanen, P., Ulvinen) 1.14.38. klo 13. Kristus jakaa tätä omaa voit. 10 km: 1) Teuvo Vartiainien 40.11 2) Mauno HärSEURAKUNTAUUTISIA SULKAVA Jumalanpalvelukset ensi sunn. Hiihd Itäjä ratkottiin lauantaina 24. Anna-Kaisa ja Manne Mönkkönen nousevat ylös, aina viinapullon kaulaan asti, Eipä meillä kenelläkään ole häävit — edellytykset (taistella omia = itsekkäitä himoja ja haluja ja maailman kiusauksia vastaan. Nyt on sitten revanssin aika, ja (huhtikuun 8 pvä tulee säilymään € sellaisena lentopallopäivänä sulkavalaisten mielissä, että eipä paremmasta ole väliä. 31.3. sia on kaikki lajit mukaan lu. SYNTYMÄPÄIVIÄ 75 vuotta täyttää 5.4. Urheilussa ei mielestäni ole häpeä hävitä paremmalleen, mutta jos ei peliä saa ollenkaan luistamaan normaaliin tapaan niin kyllä paha maku suuhun jää, kuten kävi meille Pieksämäellä. Parhaimmat onnittelumme merkkipäivien viettäjille. (Samassa yhteydessä hiihdettiin myöskin nappulasarjoissa. klo 5.00 Matkahuollon luota. Hän on syntynyt maanviljelijän poikana Säämingin Tuohisaaressa, = josta muutti jo nuorena Ruokoniemel. emäntä Aino Lyydia Partanen os. kinen 27.33. 4. heilijoita edustaen on ollut merkittävä tekijä eri juoksulajeissa ja hiihdossa valtakunnallisellakin tasolla. 4. rouva Elsi Annikki Juvonen o.s. Parhaimmat kiitoksemme kaikille, jotka muistivat meitä hääpäivänämme 17. 8. Viljo Alokas 23.25. Irma ja Seppo Paunonen. suuden päästyään täysin irti viinan himosta — Vapahtajan avulla. SU-41 I lentopallojoukkue on tänään parempi kuin koskaan aikaisemmin. 3. klo 12, Kyllikki Liukkosessa Mäntysillä torst
73 klo 9.00—13.00 Palkintoina MATKARADIO, SEINÄKELLO sekä runsaasti PALKINTOJENJAKAJAISTANSSIT maamiesseuran talossa klo 20—01. 6. 288 TERVEYDENHOITAJIEN VARALLAOLO HUHTIKUUSSA Sulkava 99 ja Aino Repo puh. Tuonilahti, puh. 4. Elsa Paakkulainen puh. 3. Sulkava 197 Leinonen puh. Ryhälän kalastuskunta OHJELMA 2.4. klo 17.30. nopeasti kirjekyselyihin KAIKISSA LAKIASIOISSA Avioerot, avioehdot, testamentit, perukirjoitukset, kiinnitykset, perinnöt, elinkeino, velkomis-, liikenne-, riita-, rikosym. KOTITALOUSPIIRI JÄSENTEN RETKI Tervetuloa! ELÄKELIITON SULKAVAN OSASTON uimalaitokselle tiistaina 3. LJ LJ LJ Evankelioimis[1 "n päivät seurakuntatalolla 28.3.—1.4. Terveyslautakunta. Hakemukset virka-, opinto-, työja lääkärintodistuksineen on lähetettävä — sosiaalilautakunnalle, os. 5. Seija Teerimäki puh. 4. 73 klo 9.00—15.00 Lomapalvelun mahdollisuudet Itä-Savossa. Tiedustelut osoitteella: LAKIASIAIN NEUVONTAKESKUS 49401 HAMINA 67 SULKAVA TORSTAISIN ILMESTYVÄ KOTISEUTULEHTI Toimitus: Sulkava kk, puh. Kauppatalo (PYP) puh. Soittaa K. Elsa Paakkulainen puh. Salmela ja kumpp. Hakemukset on oltava koululla kunnossapidon linjalle pyrkiviltä viimeistään 16.4.1973 ja puukemian linjalle pyrkiviltä viimeistään 15. 4. Leikatkaa talteen —22-> > muita palkintoja. 563 = järjestää jäsenilleen perheineen ankkijan pilkkiongintakilpailut Alanteella rehusuolaseoksilla! 7. klo 17—2. Ilmoitusten ja tilausten vastaanotto Sulkavan Osuuspankki Sulkavan Säästöpankki KOP-Sulkava Ilmoitushuolto Väinö Vihavainen puh 66 Levikkihuolto Aune Pulkkinen puh. 4 mennessä, muut mikäli paikkoja jää 9. 1973. Railakkaat aikuisten tanssit 31. Sulkavan Sotaveteraanit r.y. nonen 23. Sulkavalla 12.3.1973 Sosiaalilautakunta Halutaan ostaa EJ omakotitalo ” un " tai mökki Sulkavan (kirkolta tai läh. 4 Pirkko Juvonen puh. 4. Soittaa hanuriyhtye. 15 mk 1/4 vsk. Kaikki tervetulleita katsomaan ja kuulemaan Keskuskoululle kotitalousluokkaan 2. Yhtiön Lohjan tehtaan työhönottotoimistosta saa myös näitä papereita. 66 Kustantaja: Sulkavan XKotiseutulehti Oy Tilaushinnat vuodelle 1973 Kotimaahan ja pohjoismaihin 12kk 12,00mk 7kk 8,00 mk 11kk 11,20 mk 6kk 7,20 mk 10 kk 10,40 mk 5kk 6,40 mk 9kk 9,60 mk 4kk 5,60 mk 8kk 8,80 mk 3kk 480mk Ulkomaille: 1/1 vsk. Lihamestari MOILANEN opettaa. Oy Länsi-Savon Kirjapaino Mikkelissä 1973. 66 Konttori: Sulkava kk, puh. 4. 10 mk Osoitteen muutos 50 penniä Ilmoitushinnat Ptusivulla! > Iris. 73 Kokoontuminen ja lähtö Alinanniemestä klo 12.00. 6. klo 12—15 Lomapalvelun markkinointi ja hinnoitteluperusteet sekä verotus ja kirjanpito. puh. Bussimatka: Juva — Turku — Norrtälje — Köpenhamina — Hampuri — Köln — Pariisi — Briissel — Amsterdam — Traveminde — Helsinki — Juva. KAIKKI KIINNOSTUNEET TERVETULOA! Sulkavan Maatalouskerhoyhdistys Liisa Huuhka. Työharjoittelu tälle opintolinjalle valituille alkaa 4. 293 Toimitus avoinna: Maanant. Elintarvikehuolto, asuntohygienia, lomakodin liinavaatteet, astiasto ja kalustus. 40 p/pmm Ilmoitukset jätettävä viimeistään tiistaisin klo 15.00 mennessä. Sulkavan Ok tarjoaa kahvit. Sulkava 107 ja kotiin 277. 599 Nyt karja terveeksi ja tuottavaksi SEURATOIMINTAA Sulkavan Rakentajat os. Tervetuloa ! PILKKIKILPAILUT Ryhälän Syvälahdessa 8. Savonlinnan JOHTOKUNTA JOUTSENO-PULP OSAKEYHTIÖN AMMATTIKOULU ottaa oppilaita elokuussa alkaville 1-vuotiselle kunnossapidon ja 2-vuotiselle kemiallisen puunjalostuksen opintosuunnille. päivänä 1973 Rehtori Arvo Aarikka JUVAN HAMMASLABORATORIO 8.30—17.00 Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset erikoishammasteknikko Veli Peteri Valmistamme myös henkilökohtaisia korvaistukoita kuulokojeille. ss. linjoilla. Kokoonnutaan seurakuntatalon rannassa. KANSALAISOPISTON PARIISIN MATKA 4.—13. 4 21.—22. Pirkko Juvonen puh. klo 20 LEIPÄMÄEN TÄHKÄLÄSSÄ. Toimikunta. Sarjat: yleinen, naiset ja nuoret. 4. klo 9—12 ja 13—18 Tiistaina klo 9—12 ja 13—18 Päätoimittaja Väinö Vihavainen .... 4. Mielisairaanhoitajan virka Peruspalkka A 13/III pl:n mukaan sekä lain mukaiset sunnuntaityökorvaukset ja pukuraha. Tilaisuudet iltaisin klo 19. 28.—29. 20 mk % vsk. puh. Virka-asuntona 2h ja kk käsittävä huoneisto, josta peritään 112,67 mk/kk. Puhujina oman srk:n työntekijät sekä siht. Sulkava 197 Kulloinkin vuorossa oleva terveydenhoitaja on tavattavissa lauantaisin klo 18.00—19.00 sekä sunnuntaisin klo 9.00—10.00 ja klo 15.00— Terveyslautakunta SEURAMATKAT tumiset sotaveteraanien sihteerille SUUR-SAVON SOTAVETERAANIPIIRI JÄRJESTÄÄ LENINGRADIIN Lähdöt Lappeenrannasta m/s Saimaalla 9.6. Kari Rissanen. ja 11.8.1973. Lohikoski 27 7.— 8. 17.00. Maksuttoman oikeudenkäynnin anomukset vähävaraisille. Oikeudenkäyntija asiakirjalaadintapalvelu kautta maan. 4 mennessä puh. ympäristöstä. päivänä Sulkavan kunnalliskodissa julistetaan haettavaksi 13.4.1973 klo 12.00 mennessä seuraavat virat: Johtajan virka Peruspalkka =sosiaalihuoltajalle A 19/11I pl ja muulle säädetyn pätevyyden omaavalle A 18/Illp]l. Niilo Onniselkä ja Heikki Vettenranta. klo 9—11 Pertti Mutka. Ennakkomaksu 100 mk Juvan Säästöp. Rantasalmi 102. Sulkava 72 ja Aino Repo Sulkava 81 ja Helga-Liisa LeiSulkava 99 31. tili: Kansalaisopisto, Pariisin matka. Oppilaille maksetaan palkkaa ja asunnon saannissa avustetaan. Hinta 630 mk. 3— 1. PUUKEMIAN opintosuunnalle otetaan kansalaiskoulun suorittaneita ja tänä vuonna vähintään 16 vuotta täyttäviä poikia, joilla tulee olla vuorotyöhön soveltuva terveys. Sulkava 152. Osta oikein lihaa. Joukolla onkimaan. 48 p/pmm "TORSUMA: [ösa ss ons 45 p/pmm Tekstin jälkeen 40 p/pmm Määräpaikkakorotus 10p/pmm Kiitosja kuolinilmoitukset ........ Vasit. Ilmoittautuminen: opistolaiset + puoliso 6. 4. 14.—15. -73 klo 11—15. jutut erikoisehdoin. Pertti Luukkonen, 58900 Rantasalmi tai ilt. Leipämäen Mms Vast. Tervetuloa! Sulkavan seurakunta Evankelioimistyönliitto Peruslypsy, Fosforliypsy, Kultalypsy ja Seleeni — rehusuolaseokset ovat täyt: tä ainetta. klo 8 päivystää eläinlääkäri WAFIN puh. IlmoittauMartti Hämäläiselle, o.s. 4. klo 9—15 HIRSITYÖJA LOMAPALVELUKURSSIT Suojatalossa 2.—3. Kuulohuoltoliitto ry:n hyväksymä hammasteknikko Leena Loppukaarre Os. Juva 401 tai 534. Hae meiltä! vv HANKKIJA — Keijo Ahonen Sulkava puh. Lohikoski 28. 3. 1973. Joutsenossa, maaliskuun 30. ja Helga-Liisa Tyyne Piitulainen puh. 58700 Sulkava. 293. 4 — N:o13 — 1973 Torstaina, maaliskuun ?9. Naisille 3.4. Hakemukset tehdään lomakkeelle, joita on saatavana koululta, postiosoite: 54120 PULP, puhelin 953-34711/285, mistä saa myös lisätietoja sisältävän selostuslehtisen. os. Järj. KUNNOSSAPIDON opintosuunnalle otetaan korjausmies-, sähkömiesja mittarimiesoppilaita, jotka ovat suorittaneet yleisen ammattikou| lun kurssin ao. Eläinlääkäripäivystys 30. 4