JATKOAJALLA REIi Solistiyhtye N | PUNSSIKAKKU SPECIAL KATRIINA KAHVI 500 g EDAM PALLOJUUSTO OSTOHYVITYS fö 1 29: IN pss 2/tal. 000 Soutusihteeri Leena Suomalainen kertoi soutuihin ilmoittautuneen jo yli 1500 henkeä. Vanha hylje särkee verkot ja pääsee näin pois, mutta nykyiset verkot ovat liian vahvoja poikaselle. Hylkeiden verkkokuolemia on koitettu estää monin eri tavoin. Sunnuntaisin pitopöytä klo 12—14 hinta 45 mk (+ tp) Pöytävaraukset 957-71761 Kun noita soutukuulumisia tippuu toimitukseen milloin mitäkin kautta ja milloin mistäkin soututempauksesta, niin ajateltiin laittaa kaikki saman otsikon alle. Hylkeenkuolemia ei Sulkavalla ole liiemmin sattunut, onhan kanta täällä varsin pieni niin kuin muuallakin. sekä tutkitaan onko hylkeessä mahdollisia myrkkyjäämiä.. VERKKOPYYDYKSET VAIVANA Sulkavan = luonnonsuojelijoiden puheenjohtajan Kari Valovirran mukaan verkkopyydykset ovat kohtalokkaita juuri nuorille hylkeille. Luonnonsäätiön budjetissa on varoja kalastajille maksettavia korvauksia varten. Poliisi korjasi kuolleen hylkeen talteen ja lähetti sen Joensuuhun tutkittavaksi. Asenteet ovat muuttuneet myönteisiksi, ennen niitä saattoi vaikka ampua, toteaa Valovirta. 300095 90 Mallasjuoman RUOKAJUOMAT MALLAS B ja MESSILÄ 1 | BÄ 90 PALAPAISTILIHAT 3 sa SAUNAPALVIKINKKU 50 100 g 20 SULKAVA — TANSSIPAIKKA — Tänään torstaina NAISTENTANSSEISSA soittaa Arska ja Armottomat samoin pe, la sekä su (19—23) SAVON VIIHTYISIN & MOTELLI-RAVINTOLA ( G UIKKUKUKKO SULKAVA — P. Einar nimittäin on ilmoittautunut kuudennentoista kerran mukaan. Norppa pyydykseen Vekarassa Saimaanhylkeiden eli norppien jo ennestään pieni sukukunta harveni entisestään ikävällä tavalla viime perjantaina. Koko maassa norppia on 120-130 kappeletta. Kimmo Pulkkinen ja Anna Vallikari haastavat Raine Partasen, Tuija Virran, Sepon ja Helenan, Hannan, Niinan, Tiinan, Erjan, soutusihteeri-Leenan Timppoineen sekä työtoveri Aune Pulkkisen. Partiolaiset haastavat kaikki opettajat. Saas nähdä lyödäänkö viime kesän soutajaluvut. RISELLA RIISI 1 kg Torstai KARJALANPIIRAKAT KESÄPITKO Perjantai SEKAHAKUA — HYVÄÄ HEL: LUNTAITA. Osa poikasista jää pyydyksiin, ja Saimaan säännöstely aiheuttaa pesäkuolemia. Annikinniemessä Vekarassa norppa oli jäänyt noin parin metrin syvyydessä olevaan rysään ja hukkunut. Kyllä sitä tässä iässä vielä soutaa, suap nähhä sitten vanhempana, kommentoi — 83-vuotias Einar osallistumispäätöstään. —Suursoutu-, ME-soutu, Soihtusoutuja muut soututiedot ja -juorut löytyvät siis tästälähtien tämän näköiseltä palstalta. — Ei minua hirvitä lähteä mukaan, kyllä sinne huonompiakin soutajia mukkaan tullee. KLO 20—02 PASTA MUSIIKKIA Suomi To 7.6. Saas nähdä myös pitääkö tunnetuimman Partalansaarenkiertäjän, Einar Luukkosen päätös soutaa tänä vuonna. YU K ul N /M N | Vv | "0 AV J Å N W L h Savonlinnan PIHLAJALAHTI — PUH. — Kalastajat ovat ymmärtäneet hyvin, että on kyse sukupuuttoon kuolevasta eläimestä. OSTIT 1,5 dl rk 2 50 RUISLEIPÄ 40 kpl 800 g kpl To-pe RASVATON 90 80 a Geia FIILIS NAKIT n. Maija Loikkanen ja Helvi Luostarinen haastavat vanhainkodin ja vuodeosaston osastoapulaiset. 000 ME-soutuhaasteet jatkuvat. — Kanta on muuttunut niin vähäiseksi, ettei norppa löydä itselleen enää paria. Kuolleet norpat ovat valtion omaisuutta ja niistä on aina tehtävä ilmoitus poliisille. Jatkotutkimuksissa määritellään kuolleen eläimen ikä, koko, sukupuoli jne. 957-331 101 PERJANTAINA 08.06. Myöhemmin norppa luultavasti täytetään. Maailman Luonnonsäätiö on esittänyt vetoomuksia kalastuskunnille, jonka alueella on hylkeitä, että nämä kieltäisivät verkkopyynnin. N:o 23 1984 7.6. Viime kesän soudut jäivät väliin sairauden vuoksi. SUKLAASILMÄJÄÄTELÖ 1 | Pe 8.6. 71400 — TAPAAMISPAIKKA — Kesä ei tunnu kesältä 58710 Sulkava Tule viihtymään Trio Kismet'in tahdissa. Hyljehavaintoja on aiemmin tehty Hakovirralla, Pihlajavedellä ja Lepistönselällä
Valitse kuntolijan ruokalista monipuolisuus sen perusta K < , ant SUOMEN KUNTOURHEILULIITTO R.Y. 1090,Tallinna 4 pv 3/7 ................. Mauri Kaakkurivaara SIU INIUINE PANINI SANA Seurakunnan Henki Helluntaita vietämme seurakunnan syntymäja Pyhän Hengen vuodattamisen päivänä. 2 — N:o 23 — 1984 Torstaina, kesäkuun 7. Tark. Ravintoja Liikunta-ohjelma. Pyhä Henki toimii seurakunnassaan niin opettajissa antaen näille kyvyn opettaa kuin opetettavissa antaen kyvyn ymmärtää ja löytää uutta elämälleen. järjestetään Uljas Litmasesta. Tämä on ensimmäinen Sulkava-lehden numero, jonka minä ja toinen kesätoimittaja olemme kahdestaan työstäneet. Se on vaikeinta. Suurin osa ihmisistä on tuttuja, loput tuttujen tuttuja. Niin Sulkava-lehdessäkin. Ilman Pyhää Henkeä usko on kuollut niin yksityisessä ihmisessä kuin seurakunnassakin. Iloisin kesämielin (kuitenkin vastuumme tuntien) käymme siis kolleegani kanssa työhön. Metroskandaaleita tai julkkisjuoruja on turha odottaa Sulkava-lehdeltä, niitä meillä ei ole tarjota. Asioita tulisi käsitellä oman kunnan kannalta, mutta arvostelullekin olisi annettava sijaa. Mene nyt sitten heidän tekemisiään arvostelemaan. Kun mietimme mistä kirjoittaa ja mitä kirjoittaa kesän aikana sulkavalaisille, nousi esiin kysymys: Mitä kuntalaiset yleensä haluavat paikallislehdeltään. Tällaisin eväin täytyisi meidän nyt sitten lähteä lehteä tekemään. Vielä on vapaita paikkoja linjaautossa. Kulj. Auvinen, kirkonkylä 70 vuotta 8.6 Jenny Elina PUHAKAINEN s. Siksi helluntain viettoon valmistautuessamme meidän tulee ja me saamme rukoilla Pyhää Henkeä uudistamaan meidän elämämme, tekemään Sanan eläväksi, herättämään ja vahvistamaan uskoa, ohjaamaan Jumalan ja Kristuksen luo. p TALLETA KESÄSULKAVA Kampakeramiikkaa on taas löydetty Sulkavalla. Jatkuvasti tapahtuu jotain pientä, joka koskettaa juuri minua. 3/7: DV, ostamassa 290,Petroskoi 12/7, 5 pv ....... Näille asioille me tarvitsemme oman tiedotuskanavamme, Sulkava-lehtemme. Syrjäläinen, Karjulanmäki Rutka 10.6 Helvi Ester KOLEHMAINEN, kirkonkylä 60 vuotta 5.6 Pauli Johannes SORMUNEN, Tuonilahti 10.6 Kirsti Kyllikki MIELONEN s. Leino, Tannila 13.6 Viljo Abel VASARA, Väätälänmäki Kiitos sanoista ja sävelistä. Niinkuin Henki uudisti nuo miehet samoin tahdomme uskoa, että Henki uudistaa ja vahvistaa meidät. Valtuutuksensa ja virkansa apostolit olivat saaneet ylösnousseelta Kristukselta; nyt he saivat voiman ja kyvyn tehtäväänsä Pyhältä Hengeltä. Kesällähän saa hymyillä, eikö. 940,toiseen NIMIPÄIVIÄ Tänään torstaina SUVI, perjantaina SALOMO, SALOMON, lauantaina ENSIO, sunnuntaina SEPPO, maanantaina IMPI, IMMI, tiistaina ESKO, keskiviikkona RAILI, RAILA ja torstaina KIELO. Tässä saamme luottaa siihen, että vaikkemme tiedä, miten tulee rukoilla, niin Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla (Rm. KISA-VEIKOT: Vietämme helluntai-iltapäivää Tanssisaaressa su 10.6.1984 klo 12 alkaen. Nyt alkaa varsinainen työ, Sulkava-lehden tekeminen. Yhtämieltä kaikki olivat siitä, että paikallislehdellä on oma tärkeä tehtävänsä paikkakunnalla. Lehtikin. 11.6 Hilda PARTANEN s. He haluavat tietää mitä kylällä tapahtuu ja miksi tapahtuu. Lähde Tampereelle 16.17.6-84 liittojuhlille. Me elämme täällä varsin rauhallista elämää, ilman huimempia uutisia. Auvinen, kirkonkylä 13.6 Hilja Maria KANSANOJA s. Silti elämme. Aurinkoa ensi viikkoon! Kesätoimittaja Anna Vallikari Kesätoimittaja Kimmo Pulkkinen PUIJON MATKA: pun. Pyhä Henki on seurakunnan Henki, joka toimii Sanan ja sakramenttien välityksellä: sillä vain niistä löydämme Hengen toimimassa ja vain Hengen avulla Sana ja sakramentit tulevat meille eläviksi. Mahdolliset moitteet otamme myös vastaan ja koetamme niistä viisastua. MERKKIPÄIVIÄ 80 vuotta 11.6 Kalle Juhana BRUSIN, Rauhaniemi Pajasalmi. päivänä Sulkava 7.6.1984 Nyt on sitten kesä. Asioiden kriittinen tarkastelu omassa, varsin tiiviissä yhteisössä, minkälainen Sulkavakin kieltämättä on. Joka tapauksessa pyrimme hiukan keventämään lehden ilmettä kesäksi. Eihän pienen lehdenkään tarvitse sentään olla aivan hampaaton. . 73163 tai Reetalta 73220. Nämä aiheet liittyvät läheisesti toisiinsa, sillä seurakunta syntyi juuri Pyhän Hengen vaikutuksesta Hengen laskeutuessa ymmärtämättömien ja oppimattomien opetuslasten päälle tehden heidät evankeliumin rohkeiksi julistajiksi ja opettajiksi. Pari viikkoa olemme jo hommia tehneet, mutta suurin osa ajasta on mennyt tämän numeron välissä olevan matkailuliitteen toimittamiseen. Markku Elo Viikolla tapahtuu. Kävin kysymässä asiaa lehden lukijoilta. Ruukunpalaset lähetetään ensin tutkittaviksi Museovirastoon, mistä ne todennäköisesti palautetaan Sulkavalle Rauhanniemen museoon säilytettäviksi. Kiitos kukista ja lahjoista. Toiset olivat varsin tyytyväisiä siihen miten lehti täyttää paikkansa kuntalaisten tiedottajana, toiset toivoivat hieman kovempaa kättä. (971) TOIMISTO PS 117 255 Leningrad 8/7 4 pv | Ik KALLISLAHDESTA Leningrad 1/7, 22/7, 5/8, 6/9 VäPUR. Mutta sekin täytyy tehdä jos tarpeeksi aihetta on. Tärkeitä ja vakavia asioita unohtamatta. Tai naapuria tai serkkupoikaa. Koulut ovat loppuneet, kesäkiireet alkaneet, toisilla jo kesäloma. Muinaisten ruukkujen palaset löysi Matti Leinonen kaivaessaan hautaa kirkonkylän hautausmaalla. Toivomme apuanne, ideoitanne hyvät sulkavalaiset, sillä teistä ja teille me lehteä teemme. Mykkänen, Karjulanmäki 12.6 Anna MÄKELÄ s. 8:26). tiedot Alelta puh. Kuten Luther sanoo kolmannen uskonkappaleen selityksessään, emme voi omasta järjestämme emmekä voimastamme uskoa Jeesukseen, emmekä tulla hänen tykönsä vaan Pyhä Henki kutsuu meitä evankeliumin kautta. Vastaukset olivat varsin yhdenmukaisia; paikallislehden lukijat haluavat lukea lehdestään oman paikkakunnan uutisia. Pitäisi kirjoittaa kylän tapahtumista ja ihmisistä, iloista ja suruista. Mikä on pienen paikkakunnan oman lehden tehtävä. Ja lehdissä uudet kesätoimittajat
Mies pakeni paikalta, mutta saatiin kiinni myöhemmin lähimetsästä. JOKOKOKI Rouva O tilaa ajan kampaamo Tummasta ja Vaaleasta. Kesäkurssit. Joten tervetuloa + vaan mukaan ennakkoluulottomasti. Mutta jo ensimmäisessä käteen osuvassa lehdessä partanaamainen psykologi julistaa luovuuden oppia, toisessa manipulaatioterapeutti kehoittaa vapauttamaan sisäiset voimavarat ja kolmas oppi-isä sanoo, että sielussasi on koko maailma. Ja jotain uutta voisi aina silloin tällöin keksiä piristykseksi. Mitä turvavälineitä Sulkavan takseista löytyy. saada omia mielipiteitä esille. Sis...sisä..sisälmys..sisälmysloiset. — Tällaista ei ole täällä sattunut ennen, tämä on ennakkotapaus. %' 020000 000 000 elo elo da eo elo elo otoola tuntuvat täysin keskittyneen sisäiseen elämäänsä. nellä — paikkakunnalla, sanoo % epätyydyttävä äitisuhde tai sillä Pekalla dominoiva isä. Itsensä tuntemista. % Kaikkiaan hän on varsin edistyksellinen. Sieläkö se onkin eikä pelloilla ja tehtaissa kuten rouva O on aiemmin oppinut. — Humalaisen saa poistaa autosta, jos se on siinä kunnossa, että tuottaa häiriötä, toteaa Pesonen. päivänä N:o 23 — 1984 — 3 Viikon vastaaja on taksinkuljettaja Aimo Pesonen. MOKA -. Torstaina, kesäkuun 7. Pahoinpitelyitä tuskin sattuu joka päivä, mutta mitä tehdä humalaiselle öykkärille, joka pyrkii kyytiin tai häiritsee muutoin. Urheilujutut ja muut paikkakunnan tapahtumat kiinnostavat. Kaupungeissa =takseilla on suojanaan pamput ja kaasu, jotkut kantavat jopa asetta mukana. Sen pitäisi olla aktiivinen ja pystyä herättämään keskustelua, toteaa Marketta Björn. -*' e o POA DD MOK K DA D 2 KOKKO sto sn Cd z z & Rouva O:tahan pidetään yhteiskunnallisesti valveutuneena + % naisena. S MOKA .. — Pamput ja kaasupullot on hankittu, muttei niitä ole koskaan tarvinnut käyttää. Voi lukaista kampaamon lehdistä viimeisimmät uutiset Carolinen raskaudesta. > Sulkavalaiset kertoilivat mitä b % mieltä ovat paikallislehden tehK He ovat empaattisia, yksilökeskeisiä ja kunnioittavat perinteiKA tävästä, tarvitaanko yleensä — Silloin tällöin luen, yleensä — Minun mielestäni paikallis& = siä arvoja. Lap% — Paikkakuntalaisillehan se Marketta Björn. KOE Amal ö Sisäinen elämä ole abe aleta 2oelo odo aio odo elo boota eta eto ete olr sTocbr br sr sön ie 00% o 050 0100! KS KID KK e %' XI . Pekka Eerikäinen. sto DADA DN 5 elo v. Silloin harvoin kun joku erehtyy haukkumaan polii$ omaa lehteä ja kuinka sitä voitailuen tarkkaan jos luen, kertoo = lehti on tehokkain tiedottaja pie$ tikkoja, hän lisää heti perään, että Urpolla varmaan on ollut % siin kehittää. & suussuhteet kun vaikuttavat kaikkeen aikuiskäyttäytymiseen. Lapamato totisesti viettää sisäistä elämää, mutta sen elämänkulkuun perehtyminen ei kyllä tuo selvyyttä rouva O:n ongelmaan. Sisäinen uudistuminen > odottaa ja ennakkomaksun, tuhatviisisataa markkaa, voi maksaa % postisiirtotilille... Kaikki Ko aja 00 000 odo odo 000 elo do Go ea .. + kemassa siskon luona, ja tulee> han se aika tarkkaan luettua. Pieni kesäkompa lehden lukijoille: Kuvassa a) vieraspaikkakuntalainen kehonrakentaja antaa bodybuilding-näytöstä kirkonkylän keskustassa b) KU kauppamatkustaja esittelee uutta aurinkovoidetta kirkonkylän tytöille c) Sulkavalle eksynyt kesälomalainen ihastelee Sulkavan shakkiseuran pystyttämää isoa shakkilautaa Grilli-Kipsan vieressä. Hyökkäykset taksikuskeja vastaan eivät ole harvinaisia kaupungeissa, mutta Sulkavan tapaisella pienellä paikkakunnalla niitä ei liene kovin usein satu, taksinkuljettajien puheenjohtaja Aimo Pesonen. Yritetään saada elä* mänvoima virtaamaan molempiin suuntiin. Puolitoista viikkoa sitten taksikuljettaja Pertti Makkonen haavoittui käsivarteen, kun Hasulan vanhainkodista Moision sairaalaan kyyditettävänä ollut mies viilsi häntä linkkuveitsellä käteen. Kun ihmiset ennen paransivat maailmaa kaljalasin ääressä, niin nyt he istus: Tämän kesän ensimmäiseksi kelevat koivunlehtijuomaa mukissaan ja keskustelevat henkisis% Gallupin aiheeksi valitsimme 3 tä arvoista ja luovuudesta. kuntalaisille myös helpoin tapa a ” koitetaan. ” a tata 000" 010 030 030 050050 taenDDR Y Samaisen lehden viime sivulta taitaa vihdoin löytyä apua. Pääseepähän hetkeksi miettimästä henkimaailman ongelmia. = talehtiä lukemalla, mutta paikal& = Erikoisesti sisäinen elämä on rouva O:n tuttavien mielenkiin$ Yleensä paikallislehdissä ainoas= lislehti kertoo tutuista asioista, £ non kohteena. Pehmeitä arvoja. ea Opiston johtaja vakuuttaa kuinka viimekesäisen kurssin osanottajat ovat täysin oppineet sisäisen elämän vaatimukset. o" D Rouva O survaisee irti repäisemänsä lehden käsilaukkuunsa ja syöksyy kotiin puhelimen ääreen. — Lehti ei kuitenkaan saisi olla pelkästään tiedottavana. Hän tuntee kuinka stressi rupeaa kylmin sormin kopeloimaan hänen sisintään. i on tärkea: Mutta' tolvoisi enem — Muut uutiset voi säada mui4 e män kritiikkiäkin lehteen. Makkosen Pertin käsi ommeltiin Savonlinnassa kuntoon ja haava on oman kertomansa mukaan paranemassa hyvää vauhtia. Tänä kesänä + heihin yritetään saada henkistä yhteyttä. On valinnan varaakin, on kurssia + mailee Veikko Hintsanen. Ainahan sitä jotain vaihtelua kaipaa. h däkseen sielunsa otollisemmaksi uusille aatteilla. Ja toivottavasti ei tarvitse koskaan käyttääkään. Hän on selvillä puoluehierarkiasta, hän tajuaa yhteisx + kunnan valtarakenteet ja ymmärtää, että tuotantovälineiden & omistuksessa on jotain mätää silloin kun ihmiset eivät viihdy. kypsille, voimavarojen vapauttamista valikoiville, eläkeläisten & = — Itse käyn sen joka viikko luetukurssia. Innokkaimmat jopa paastoavat teh& omahyväisesti — paikallislehden. DA — Kyllä minusta paikallislehPOKO D ta te 0t0 0" PDN -. Puolisen tusinaa heistä on siirtynyt jopa rajan taakse. -. Hädissään rouva tarttuu jo lääkärikirjaankin £ : taan kehutaan omaa kuntaa, kri— oman kylän tapahtumista. O Nyt rouva O:n maailmankuva on keikahtamassa ylösalaisin. — Asiallista arvostelua saa minun mielestäni lehdessä olla, muttei mitään turhaa humpuukkia. Ensimmäisessä opistossa on EN A 5 täyttä, toinen ottaa vain sisäisen kasvun peruskurssin käyneitä den tehtävä on aika tärkeä, tuumutta kolmannessa tärppää. Siihen ei osaa varautua mitenkään. Makkonen sen sijaan toimitettiin ensiavun jälkeen paikattavaksi Savonlinnaan. Yhtäkkiä hän on havahtunut huomaamaan, ettei kukaan enää puhu halaistua sanaa tästä ympäröivästä todellisuudesta. Se on & päästäkseen selvyyteen mitä sillä sisäisellä elämällä oikein tar«+ i 1 tiikkiä ei ole juuri lainkaan. ON OIKEIN — Ai miten muuten voisi kehittää. No tietysti joka numeron liitteeksi vois vaikka laittaa rokkikasetin, Pekka murjaisee. Luovuutta. eleet ot etoata eta slesdondn sön el on elo ole Bonn elo Tesen sor PPSA TOKI, pitää huolta näkökyvystään 000 Vanna J eee elelee Dotee elo elo sr. 2
Koulu elää ja kehittyy Rehtori Reino Eerikäinen tarkasteli puheessaan koululaitoksen kehitystä. I luokan paras ruotsinkielen taitaja: Jouni Partanen. Niistä tulisi muodostaa toisiaan täydentäviä oppilaitoksia, jotka luovat valmiuksia tietoyhteiskunnan eriasteisiin ammatteihin, sanoi Eerikäinen. Ehkä juuri teidän lapsenne ei ole vielä halunnut aloittaa repivää taistelua yhteiskunnan — kärkipaikoista. Aito tunnekokemus — elämys ihmisenä olemisesta lannistetaan milloin minkin, useimmiten taloudellisen kasvun ja kilpailun realiteetin nimissä, totesi Ikonen. Nyt siirtyminen teollisuusyhteiskunnasta yhä kansainvälistyvämpään informaatioyhteiskuntaan on asettanut koululaitoksen uuden vaativan haasteen eteen. Lisäksi Ikonen kiinnitti puheessaan huomiota nykyihmisen jokapäiväisen elämän tunteettomuuteen. Valkolakin sai 39 ylioppilasta. Olemme hajalla ennenkokemattomalla tavalla. Tämän päivän ylioppilasta ei erota muista ilman loistavia arvosanoja. Pohjoismaisen kielija tiedotuskeskuksen lahjoittamat kirjat: Sari Malkki, Soili Pellinen ja Sari Laukkanen. a6 DC Af IC AF IC A6 IC J& ICH E ICA IC AE IC AE IC AE ICAE ICE ICAE ICAP ICAP IC AE ICAE ICA ICANN € ICA ICY HA ICA HA IHAJ ICY HAH AJ IHANA HANA RI PRICKICRICKIC RICO RICK HK KA HKKK KRK N Elämä vasta alussa Ylioppilaiden asema yhteiskunnassa on muuttunut viime vuosikymmeninä ratkaisevasti. Kuuden laudaturin kirjoittaneet: Kaisa Miettinen ja Ritva Luukkonen. Stipendit Tilaisuuden lopussa rehtori Eerikäinen jakoi stipendit ja kirjapalkinnot. Luokkien parhaat: Eija Kuivisto, Marko Pulkkinen ja Marko Salmenkivi. Jatkossa yhteiskunnan tarpeet ja kehitys tulisi pystyä Eerikäisen mielestä ennakoimaan entistä paremmin. Vielä 30-luvulla kirkonkylän harvoja ylioppilaita pidettiin jonkinlaisina kansallissankareina. Se on entistä enemmän rikkonut ihmisen ja ihmiskunnan ykseyttä. Ei liene kuitenkaan syytä huoleen, sillä ihmisten tavoitteet ovat niin kovin erilaisia. Kilpailu yliopistopaikoista on omiaan kiihdyttämään entisestään oppilaiden välistä taistelua. Lukion luonne yleissivistävänä oppilaitoksena on jäämässä pahasti taka-alalle. Eerikäinen pohti myös lukion roolia tulevassa kehityksessä. Tilaisuuden — avajaispuheessa uskonnonopettaja Markku Ikonen tahtoi antaa koulunsa lopettaville nuorille vielä yhden läksyn: opetelkaa rakastamaan ihmistä. Paras ainekirjoittaja: Vesa Tenhunen. Epäterveen kilpailun huipentumana voidaan pitää tämänkeväistä väärentämisskandaalia. — Mielestäni hyvän yleissivistävän pohjakoulutuksen tarve korostuu entisestään. Luokkien parhaat ainekirjoittajat: Marko Salmenkivi, Sirpa Rönkkönen ja Eija Kuivisto. KP. Ylioppilaita, jotka ehkä omaavat valtavan vieraskielisen sanavaraston ja jotka osaavat kaikki = kieliopit "kannesta kanteen, voitaisiinkin kysyä: ”Oletteko oppineet — elämään?” Opiskelemmehan toki elämää, emme koulua varten. Hänen mielestään kehitys on ollut hapuilevaa, tavoitteita on jouduttu tarkistamaan ja monessa on palattu entiseen hyväksi koettuun. Yhteiskoulun juhlasali oli tapansa mukaan täynnä juhlayleisöä. Tarvitaan eheyttävää, kokoavaa voimaa. päivänä Viimeinen läksy ylioppilaille: Opetelkaa rakastamaan ihmistä AF ICA ICAE ICE ICA ICY ICH ICA IC AE IC AE ICY ICH ICH IHAN W Ye ICA HA IAS HAE IHA HA Tämän kevään uudet ylioppilaat lakitettiin viime torstaina. 4 — N:o 23 — 1984 Torstaina, kesäkuun 7. SA, OLIVATPA ARVOSANAT MITÄ HYVÄNSÄ! Ylioppilaiden puhe lakkiaisissa Asko Koskeli. Tällainen kulttuuri luo ihmisen lailla toimivia koneita ja koneen lailla toimivia ihmisiä. Juuri niistä voimista on rakkaudessa kysymys. Työpaikkarakenne muuttuu, syntyy uusia nyt vielä täysin tuntemattomia ammatteja. Paras tyttö/ poika ylioppilas: Kaisa Miettinen ja Janne Huiskonen. — Suomalainen koulu pystyi mielestäni hyvin vastaamaan teollistuvan yhteiskunnan haasteisiin. Lukiota ja ammattikoulua ei pitäisi kehittää keskenään kilpaileviksi rinnakkaiskouluiksi, jotka henkeen ja vereen taistelevat yhä pienenevästä oppilasjoukosta. Onhan meillä tiedollinen ja taidollinen valmis teollisuusmaiden huippuluokkaa. Hyvät vanhemmat! Suurista toiveistanne huolimatta ei lapsenne saata kuulua stipendisaalistajien kärkikaartiin. ELÄMÄ ON VASTA ALUS. Matematiikan opettajien liiton lahjoittamat kirjat fysiikasta kiinnostuneille: Janne Huiskonen. Tunnustus hyvästä "menestyksestä: Pekka Liimatta ja Antti Seppänen. Arvosanoista on tullut itsetarkoitus niin oppilaille kuin opettajillekin. Tuloksena saattaa olla ehkä neljän, viiden tai jopa kuuden laudaturin ylioppilaita, jotka ovat oppineet kaiken matematiikan integroinneista, kaiken freudilaisuudesta, Mendelistisistä rekombinaatioista ja Länsi-Afrikan rautatiestön kehittymisestä vuosisadan alkukymmeninä. Ylioppilaiden puolesta puheen piti Asko Koskeli. — Kulttuurimme jumalia ovat koneet, tehokkuus ja näiden mahdollistama tavaroiden kasaaminen. — Atomiaika ei ole pirstonut vain ainetta. Saksan Liittotasavallan lähetystön lahjoittama kirja: Kaisa Miettinen
Parisen viikkoa sitten Finnreklamalle myönnettiin espanjankielialueen ulkomaankauppajärjestön Editorial Oficen laatupalkinto. Finnreklama palkittiin Finnreklama on jälleen saanut tunnustusta työstään. NÄIN HELPOSTI TILAAT OPPAAN. Savonlinnan Ammattikoulusta ovat valmistuneet seuraavat sulkavalaiset: Jarmo Juhani Sinkkonen levyseppähitsaajalinjalta, Ari Pekka Juhani Summanen sähköasentajalinjalta, Pasi Antero Kaipainen ja Jari Pekka Mikkonen elektroniikka-asentajalinjalta, Jukka Tapio Tervonen rakennusmieslinjalta, Pasi Veli Immonen ja Harri Antero Partanen —puusepänteollisuuslinjalta sekä Heli Johanna Ronkanen kampaajalinjalta. k nonnii. Palkinnon kävi noutamassa Finnreklaman toimitusjohtaja = Viljo Piippo Madritista. Öljylämmitysneuvonta aa 00003 Helsinki 300 Tämä puo as kertoo miten säästät öljyä. Torstaina, kesäkuun 7. Tilaa se nyt ilmaiseksi kotiisi. Juvan Ammattikoulusta ovat valmistuneet Pasi Antero Idström ja Pasi Tapio Purhonen sähköasentajiksi sekä Tiina Sinikka Lintunen keittäjäksi. LEIKKAA IRTI KATKOVIIVAA MYÖTEN Tilauskuponki Lähettäkää minulle heti ilmaiseksi 32-sivuinen oppaanne Taloudelliseen lämmitykseen sekä Kunnostajan ÖIjyseteli. Postimaksukin on jo maksettu puolestasi. Setelin yksityiskohtaiset käyttöohjeet seuraavat oppaan mukana. Kuvassa tämän vuotinen laatupalkinto tuotantopäällikkö Olavi Kontion esittelyssä. Oma öljyntoimittajasi tukee säästöhankkeitasi varsin konkreettisesti. Savonlinnan sotilaspiiristä on ylennetty sulkavalaiset Matti Tapani Murole yliluutnantiksi, Arvo Kalevi Pellinen alikersantiksi sekä Arvo Taisto Niiranen vääpeliksi. Oppaan mukana saat Kunnostajan Öljysetelin. Savonlinnan Sairaanhoitooppilaitoksesta valmistuivat erikoissairaanhoitajiksi Marja Immonen ja Anja-Liisa Reijonen, Kotkasta, sairaanhoitajaksi Sisko Riikonen. päivänä N:o 23 — 1984 — 5 o wi Valmistuneita Sulkavan Invalidien Ammattioppilaitoksesta ovat valmistuneet sulkavalaiset Kari Aravirta puutyöosastolta sekä Juho Seppo Olavi Huiskonen koneenkorjausosastolta. Valtaosalla suomalaisia öljylämmittäjiä on mahdollisuus päästä tuntuvaan säästöön kunnostamalla lämmityslaitteistonsa ajanmukaiselle tasolle. Finnreklama on ennenkin saanut Editorial Oficen palkinnon. NYT EIVÄT HYVÄT NEUVOT MAKSA MITÄÄN. ”Taloudelliseen lämmitykseen” on 32-sivuinen opas, joka antaa tärkeät ensi käden neuvot mm. Vuosi sitten yhtiö sai samaisen järjestön vientipalkinnon, joka luovutettiin Piipolle Ateenassa. Yrittäjävalmennuskurssin ovat suorittaneet Anu Mirja Annikki Putkonen ja AriPekka Vasara. Se oikeuttaa Sinut kuittaamaan öljy-yhtiöltäsi 500 litraa polttoöljyä ilmaiseksi, kun olet suorittanut tai suorituttanut lämmityslaitteistosi energiataloutta parantavan kunnostusremontin. Täytä alla oleva kuponki, leikkaa se irti ja anna postin tuotavaksi. Marjo Lallukka valmistui Savonlinnasta lastentarhan opettajaksi. Palkinto myönnetään ainoastaan yhdelle yrittäjälle vuodessa. Savonlinnan Liiketaloudellisen Instituutin yo-osaston markkinointilinjalta valmistuivat Satu Sinikka Huiskonen, Maija-Liisa Joro ja Timo Onni Antero Summanen, laskentatoimenlinjalta Anssi Heimo Sakari Reponen, kauppaopisto-osaston markkinointilinjalta Eija Marjut Kolehmainen, Ritva Hannele Simonen laskentatoimen linjalta sekä Markku Petteri Pesonen kauppakouluosaston kaupalliselta linjalta. Tilaa ilmainen o Postita oheinen uponki. Onnittelemme vastavalmistuneita. NÄIN SAAT 500 LITRAA ILMAISTA ÖLJYÄ. Stipendejä saivat seuraavat =sulkavalaiset: Kari Aravirta, Markku Nenonen, Marko Hämäläinen ja Ari Pölönen. Ammattikoulujen valtakunnallisessa matematiikkatapahtumassa palkittiin Timo Karvinen ja Jari Viljakainen. Editorial Oficen takana on joukko suuria talousjulkaisuja. Nimeni Osoitteeni Postinumero Postitoimipaikka Puhelin — rasens KIRJE Öljylämmitysneuvonta maksaa postimaksun Vastauslähe HKI 10/13 Lupa 3708 Öljylämmitysneuvonta PL 188 00003 Helsinki 300 K n kitka ak nn iii i ai. siitä, miten arvioit omat säästömahdollisuutesi, millainen remontti Sinun kannattaa suorittaa ja miten järjestät rahoituksen kätevimmin. Matti Kalevi Kiiskilä valmistui Mikkelin ammattikoulun =elektroniikka/RTV jatkolinjalta
235,— myydään periaatteella: KahTRIKOOMATTO 160 x 230 ...240,— den kauppa, kolmannelle... Merkintä saa varkaan usein luopumaan yrityksestään, sillä merkittyä tavaraa on vaikea myydä eteenpäin ja hankala pitää hallussa. Oon meinaan vanha sulkavalainen ja oon soutanukki pitäjältä Savonlinnaan viinakauppaan vaan takas en päässy kun se nosti hirveen myrskyn juur siinä kirkon Savonselän kohralla. Kaiverrusvälineitä voi lainata vakuutusyhtiöiltä ja poliisilta. LUE SHOKKITARJOUKSET: MATTOMAKASIINI: MATTOJA RYIJYMARKKINAT Sulkavan Työväentalolla ensi tiistaina 12.6. Tarkastaja Ramsland pitää venevarkauksien määrää huolestuttavan suurena, sillä vain noin 15 prosenttia maamme veneistä on venevakuutuksen piirissä. tereveisin Joonas Arokumpu lolla 13.6.1984 klo 9.00. Puolentoista viikon sisällä on Alinanniemessäkin jo kolme kertaa lapsi saanut lasinsirun jalkaansa. Postiosoitteen muutospyyntöä varten on erityinen lomake. Että tällästä vaan täältä ja anteeks vaan kun häiritsin, että hyvvää kessää vaan teitille kaikille sinne Sulkavan Sanomien toimitukseen. klo 10—19. 95,RYIJYJÄ, alkaen ................. Nyt on aika huolehtia kesäosoitteen ilmoittamisesta tai postinkannon keskeyttämisestä postille. Jos lomalta palataan kotiin pyynnössä ilmoitettua aikaisemmin, on tästä syytä ilmoittaa sekä kesäosoitteen mukaiseen että kotipostiin, jotta lähetykset eivät tarpeettomasti kulkisi edestakaisin. Hinta putoo kuin eno veKUVAKUDOS <..oovnsa avarassa 128,— neestä. RAANUT, isot, alkaen........... Mulla onkin muuten aika hyvä vaimo vaikka se ei nyt tähän kuulukaan. Nyt on myös aika tarkistaa postilaatikon kunto ja vähintään merkitä siihen kaikkien niiden nimet, jotka saavat postinsa sen kautta. Ojalan Pirkkokin tahtois tietää. Veneen ja kiinnityslenkin väliin asennetaan riittävän pitkä ja lukollinen ketju, Ramsland neuvoo. Laittaa karjalanpiirakakkin ihan itte. Meinaan vaan että kun sahalta saa förskottia niin huonosti eikä toi kahreksan raitikkakaan kulje ku juur silloin kun mulla on ruokatunti. Vaikka ei tässä itteäkään paranis kehua ku on mennyt päästä palanen meinaan niinko työtapaturmassa. Meinaan vaan että vaimonikin = ottasin mukaan mutta se kun ei kerkee niiltä hommiltansa. Etenkin pienet perämoottoriveneet ovat varkaiden suosiossa. 550,— Plyyshimatoista 25 % Väinönkatu 38 puh: 941-12052 JYVÄSKYLÄ Päivää vaan herra vai rouvako te olette. Meinaan vaan että laittaa se niitä piirakoita ihan niinkuin ennenvanhaan ku Sulkavallakin oli se Tiukkolan emäntä joka laitto niitä kakkaroita oikeen Mannerheimillekin. Mun tarttis vähän vaan sanoo että on se vaan ihme kun meinaan noi Sulkavan airokilpailutkin on ja tarttis kaupassakin ehtiä käyrä että mitenkäs nyt onnistuu kun ei ole lippuja edes ennakkoon ostettu. Tällä pyynnöllä varmistaudutaan siitä, että ainakaan postilaatikosta ei voida päätellä asunnon olevan tyhjänä. Mutta silti tekis mieli ja vaikka nyt tässä onkin näitä vaikeuksia ja ku toi [ Ojalan Pirkkokin tarttis sinne kyyritä niin mä vaan tahtoisin ) tietää että tuleeko siitä nyt sitten mitään. Vene on myös syytä säilyttää valaistulla ja vartioidulla laiturialueella, jos vain on mahdollista. Metsätalousalueiden hoitoretkeilyt Auvila ja Karjulanmäki Hakovirran Metsästysseuran taHeikkurila ja Kyrsyä Jokipirtillä 14.6.1984 klo 9.00. Niin ne sano sahalla oikein itte patruuna tuli ja anto suklaata. Arvoesineitä ei kannata veneessä säilyttää laisinkaan. Kesäosoitteet ja postilaatikot kuntoon Kesäloma-aika lähestyy nopeasti. Lomakkeella on syytä selvästi mainita niiden perheenjäsenten nimet, joiden posti halutaan kesäosoitteeseen. Sen täyttämällä, joka voi tapahtua lähimmässä postitoimipaikassa, saa postinsa haluamakseen ajaksi — enintään kuitenkin kuudeksi kuukaudeksi — kesäosoitteeseen. Että ko meirän pitäis sinne kerkiä ja VilHelssinki | viimeisenä toukkokuuta 1984 | makin on jo puoliksi halvaantu| nut. — Yleinen hintojen PUUVILLAsovittelu paikalla. Pyyntö maksaa myös kuusi markkaa ja käytännössä se merkitsee, että saapuneet lähetykset säilytetään postitoimipaikassa — vastaanottajan noudettavana. Postitoimipaikat välittävät muovisia, sateen ulkopuolellaan pitäviä, postilaatikoita 69 markan hintaan. Jos tämä ei ole mahdollista, tulee moottori lukita kiinnityskorvakkeista riipputai tulppalukolla. Muutospyynnön sijasta voi lomalle lähtijä — erityisesti postin laatikkoonkantoalueilla asuva — pyytää postinkannon keskeyttämistä loman ajaksi. Lomakausi alkaa myös postissa ja lomasijaisten on mahdotonta jakaa postit oikein, jos laatikoista puuttuvat nimet tai ne ovat epätäydelliset. Kun ilkeät ihmiset tyhmyydessään (tuon kauniimmin ei pysty sanomaan) särkevät pulloja tai muuten roskaavat rantoja, on aina mahdollista, että jotain siruja jää vaikka kuinka siivoaisi. Yli puolet niistä kohdistui perämoottoriveneisiin, kertoo tarkastaja Atte Ramsland Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliiton merivakuutusyksiköstä. Osoitteen —muutospyynnöstä peritään kuuden markan maksu. — Vuonna 1982 venevakuutus korvasi 646 varkausja vahingontekotapausta. Vene, moottori ja varusteet on hyvä merkitä kaivertamalla niihin iso F-kirjain sekä henkilötunnus. 6 — N:o 23 — 1984 Torstaina, kesäkuun 7. Huonokuntoiset postilaatikot on syytä vaihtaa. Veneen sisäja säilytystilat on syytä aina lukita huolellisesti. MATTO 140 x 200 .............o0o 175,PUUVILLAJokainen matto, raanu, ryijy, MATTO 160 x 230 .................. Hoitotoimikunnat. Miten jos laitettaisiin kaikki pullonsärkijät keskelle kylää jalkapuuhun tai häpeäpaaluun. Vaan ei se meijän Vilma ihan niin hyviä laita. Suojaa veneesi Lähes 2000 venettä joutuu vuosittain varkauden tai vahingonteon kohteeksi. Tavalla tai toisella voi myös järjestää moottorin virtapiirin katkon. Että meinaan vaan ettäkö vieläkö ne vakiovuorot Savonlinnan ja Sulkavan välillä kulkee ja jos kulkee niin ei siitä tartte ilmotella, mutta mulla on vaan sen vuoren aikataulu ku Vilman kanssa tultiin Helssinkiin -34 että onko tullu muutoksia. lomakkeella. Että miten pitäis menetellä. — Veneen keulassa tai perässä sekä laiturissa tulisi olla lukitusta varten tukevat kiinnityslenkit, joita ei voi ruuvata irti. LUKITSE JA MERKITSE Paras suoja venevarkauksia ja ilkivaltaa vastaan on kunnollinen lukitus. Merkintä helpottaa poliisin työtä ja varastetun tavaran takaisinsaantia. Pyyntö tehdään ”rasti ruutuun systeemillä” em. päivänä Kilpeläisen Olli paloasemalta kertoi siivonneensa uimarantoja lasinsiruista sen verran tarkkaan että suurempia pullonkauloja ei rannassa enää pitäisi olla. Sen perusteella jälkeenlähetetään kotimaiseen osoitteeseen kaikki postilähetykset. Jos vene jää yksinäiselle paikalle, kannattaa pienet perämoottorit käytön jälkeen kantaa lukittavaan sisäsuojaan. Postin voi muuttaa tulemaan kesäosoitteeseen tai pyytää sen säilyttämistä postissa loman ajan. Mutta meinaa ihan nyt tää itte asia mennä niinko hukkateille, mutta mä vaan haluaisin sanoa että on se vaan kumma ko taas tulee ne sourut ja Vilmakin sanoo että on se kumma
RETKI Sanan suvipäiville Kerimäelle tehdään la 16.6. 36:6— 10; Apt. Mihin oli hävinnyt ilo viiden kauniin hepun musiikista. Levyjen peruskokoelmaa on täydennetty kevään aikana mm. Evankeliumiyhdistyksen lähetystyölle. Kahvitarjoilu lähetyksen hyväksi. Jussi Immonen 47.25. Retken hinta 100 mk. Rata II 3,7 km. Sesa Leinonen 1.07.00, 6. 71056. Ilm. ELÄKELÄISTEN I LEIRI Tapiolassa 25—28.6 ja II LEIRI 29.6—2.7. II RIPPIKOULULEIRI alkaa Tapiolassa ensi ma 11.6 klo 9, lähtö kyytiä vailla oleville srktalolta klo 8.30. Mauri Ralli 49.15, 2. Ilkka Partanen 48.35, 3. Vanhoja käytöstä poistettuja puuveneitä tarvitaan 'seurakunnan juhannusjuhlaan. Ilmoittautua voi khranvirastoon puhe. 1. 1. Ja tietysti liuta paikallisia yhtyeitä (Syyskuu, Kolmas Nainen), onhan tapahtuman nimikin Provinssirock. 71056. 90 TOMAATTI St LEHTISALAATTI "kpl" Sonnin LUUTON EEPAISTI (Vac pac) MAKKARA "Kg KORPPUKINKKU — IROPIC 1,25 | kg — sek. Ville Leinonen 1.17.00, 7. 1. Evankeliumiyhdistyksen SavoKarjalan piirin kesäjuhla, joka jatkuu ruokailulla ja päiväjuhlalla klo 12.30 seurakuntatalossa. Ainut pettymys minulle oli Eppujen alennustila. 6,0 kilometrin radan voitti Kristian Liljeström, 3,7 kilometrin radan Mauri Ralli ja 1,8 kilometrin radan Jussi Immonen. Konfirmaatio su 24.6 klo 10. Leiri päättyy pe 22.6 klo 13 mennessä. Ulkomaisia esiintyjiä olivat Rory Gallagher bändeineen, Linton Kwesi Johnson & Denis Bovelle Dub Band (korkeatasoista reggaeta Englannista), The Smiths, Los Jaivas Chilestä sekä USA:sta Unknown Gender. Keijo Harju 1.05.05, 5. Anu Repo 1.07.15, 5. KASTETTU: Mirja Hannele Hämäläinen Kuhakoskelta, Tuomas Antero ja Eero Markus Attila kirkonkylästä. Kristian Liljeström 43.57, 2. Näin alkaa Suomen Luteril. KIRKKOKUORO harjoittelee to 14.6 srktalossa klo 19. Normaali-festareista poiketen Seinäjoella vältyttiin kummemmilta järjestyshäiriöiltä. Seinäjoen Törnävänsaari on ihanteellinen paikka järjestää rock-festivaalit, on puita, nurmikkoa, joki ja hyvät kioskit ja ruokala-tilat. Tosin hyvällä esiintyjäkaartillakin oli osuutta asiaan, ihmiset kuuntelivat: mieluummin musiikkia kuin joivat päänsä täyteen. 8.6. Marja-Leena Repo 1.29.20. JUMALANPALVELUS su 17.6 Sulkavan kirkossa klo 10, rov. Rippikoululaisten KONFIRMAATIO, JUMALANPALVELUS JA HPE Sulkavan kirkossa ensi su helluntaina 10.6 klo 10; aihe Pyhän Hengen vuodattaminen (Ps. Harri Paakkulainen ja Riitta Paakkulainen 51.30, 4. Helena Orbinsky 1.29.30. Rata III 1,8 km. SYNTYMAPAIVASEURAT Kalle Brusinilla Pajasalmella su 10.6 klo 13. 71056. "PSN HAUTAINHOITOPAÄIVÄT: Lohikoskella ma 11.6 ja Sulkavalla ti 12.6. Jorma Liukko 1.08.30, 6. seuraavilla hankinnoilla: Aspelund; Framtidens skugga, Joan Baez, Bartok: Bela Bartokin musiikkia nuorille jousisoittajille, Beethoven: Sonaatit, piano, n:o 15, op. Lähtö Sulkavalta pe klo 9.15, paluu su-iltana. Molemmissa hartaushetki klo 10. 14:23—29), kappalainen toimittaa konfirmaation, khra saarnaa, kolehti Suomen Lähetysseuran suurkaupunkityölle Aasiassa. Järjestäjät olivat tehneet kaikkensa juhlien eteen, mikä näkyi siinä että yleisö oli suhteellisen tyytyväinen järjestelyihin. 14:15—21), kappalainen = saarnaa, kolehti Suomen Luteril. Vanhempien ja omaisten vierailuilta su 17.6 klo 18 lähtien. TERVETTÄ MENOA PYÖRÄILYVIESTI TUL SAK -TKL TUL 84 Tampere 14.17.06. 71263. Kotimaisia huippuja olivat Jukka Tolosen Oreon Moon, Dave Lindholmin uusi bändi The RunRuns, tyttöbändi Tavaramarkkinat, Se, Kauko Röyhkä ja Narttu sekä Eput. Hendricks: Negro spirituals, Hän suuri on, Henderson: Inner urge, John: Too low zero, Kantele, Kaski: Pianosävellyksiä, Kaustisen parhaat, Klami: Viulukonsertto ja Merikuvia, Kosta: Keski-Maan musiikkia, Maanam: Night patrol, The Modern Jazz Ouartet, Opus 5, Pedro's Heavy Gentlemen, Respighi: Pines of Roma, Rodrigo: Concierto de Aranjuez, Ronstadt: What's new, Diana Ross, Sarmanto: Suomi, Schönberg: Pierrot Lunaire, Sibelius: Pianosävellyksiä 3., Sonores Antigui, Strauss: Tod und Verklärung, Weill: Die sieben Todsänden, Zen, goeika et shomyo chants. Vilkaharjun maastossa pidettiin perjantaija lauantai-iltana SU-41:n suunnistuskilpailut. 28, D-duuri, Bloomfield: A retrospective, Bowie: The best of Bowie, Brahms: Pianokonsertto n:o 1 d-molli op. Tapiolaan puh. , Seurakuntaan muuttanut: Heikki Tapio Pirinen vaimo Eeva Tiina Elisabet s Simola sekä lapset Ari Tapio, Esa Antero ja Hanna Elisabet Lahdesta, Erkki Armas Uotinen vaimo Liisa Marjatta s Kärkkäinen ja poika Lassi Olavi Savonlinnasta, Heli Katriina Reinikainen s Sairanen Savonlinnasta. Tulokset: Rata I 6,0 km. Esiintyjälista oli varsin monipuolinen. Paavo Telaranta saarnaa. Rimpiläinen Jyväskyään.. Provinssi-rock aloitti festivaali-kesän Kesän ensimmäiset rock-festiG) JM AA TE, MILLA 44 VAA 2% 2% 42% N, 42% W SISTA TARJOUKSISTAMME ff Kurkku OMENA Starking TO PE 7. päivänä N:o 23 — 1984 — 7 ( N E CO JIN Tämän vuoden alussa teki kirjastolautakunta päätöksen, että kirjastosta lainataan kirjojen, lehtien, nuottien ja kasettien lisäksi myös äänilevyjä. AVIOLIITTOON KUULUTETTU: Pauli Tapani Kontinen ja Satu Kristiina Lappalainen molemmat tästä srk:sta. 19:1—8; Joh. 2:1—11; Joh. LÄHETYSMYYJÄISIÄ: Veli Ruottisella Kammolassa ke 13.6 klo 19 ja Leipämäen koululla ma 18.6 klo 19. Tosin jälkimmäisiäkin oli, mutta heitä on aina kun huvitellaan, oli se sitten rock-festivaaleilla tai Kaipolanpaviljongilla. 71056. Seurakunnasta muuttanut Seiase. 68:3—11; Apt. Sulkavan seurakunta helluntain valmistuspäivänä Sulkavan kirkossa klo 10; aihe Hengen odottaminen (Ps. Kaikenikäiset voivat ilmoittautua khranvirastoon puh. Sulkavan seurakuntalaisia kutsutaan joukolla mukaan näihin tilaisuuksiin yhdessä muualta tulevien vieraittemme kanssa. ja Vaasan KRUUNU —appels.meh VEHNÄJAUHO 5 kg 80 BLÄ-BAND PUSSIKEITOT ÅRE NA VALINTA VIHAVAINEN SULKAVA AMA vaalit pidettiin viime viikonloppuna Seinäjoella Törnävänsaaressa. 15, Brahms: Sonaatit, Charles: Wish you were here tonight, Country blues, Davis: Star people, Debussy; Sonaatit, La Mer, Depeche Mode: Construction time again, The Doors: Alive, she cried, Duran Duran, Eppu Normaali, Jane Fonda's workout record, French flute music, Gershwin: Konsertot, Gluck: Alkusoittoja ja balettimusiikkia, Hapuoja: Kuutamo metsässä. RETKI Herättäjä-juhlille Lapualle 6—8.7. Torstaina, kesäkuun 7. Sulkavalta Seinäjoelle eksyi kourallinen nuoria, kaikki tyytyväisiä reissuun. Lähtö klo 9 seurakuntatalolta, paluu klo 19. Reino Liljeström 53.15, 4. LASTEN MUSIIKKILEIRILLE 7—9.8 Tapiolassa voi vielä ilmoittautua tämän viikon aikana puh. Ilmoittautuminen khranvirastoon 22.6 mennessä, puh
957-21252 ilt. 12. 71877. 954/81046. Vielä on muutamia paikkoja vapaana, tiedustelut Ilmari Kenola b b Tervetuloa SULKAVAN OSUUSPANKKI Sulkavalla 2.6.1984 / Invalidiliitto r.y:n Sulkavan Invalidien Maanantaina klo 9.00—16.00 Ammattioppilaitoksessa julistetaan haTiistaina klo 9.00—15.00 Päätoimittaja ettavaksi 21.6.1984 klo 15.00 mennessä seuraavat toimet: 1. 72517. Puhelimella — annettuihin — ilmoituksiin mahdollisesti tulevista virheistä ei lehti TAPANI IKONEN KY 51900 JUVA, puh. kasvilääkärin vihje: Nyt on sopiva aika hankkia kesän kasvinsuojeluaineet. — to. 9-17.00 ösregn KULTA SENIO aa ulkavan torilla tänään R PAISTINPANNU torstaina 7.6., Iivoset Oy ETA 1 595 GRILLI 59.,ITAL. Ruusupolun varressa. Olavink. MANSIKANPOIMIJOITA otetaan töihin satokauden alkaessa. 14.6. Palkkaus ja työehdot määräytyvät valtionapulaitosten toimiehtosopimuksen mukaan. Kokouksessa käsitellään tiekunnalle kuuluvat asiat. ja 95 KESÄKOTIIN JA k KOKOUSKUTSU = VIHANNES 250 g PAAHTOLEIPÄ — VIERAIDEN VARALLE SOLE Rok KoMo 1 HK:n 1 90 KESÄPATJA 6 c 69 tyistien vuosi s ideLENKKI PPn— tään E ja O Pellisen täloksa ä » kg RAA 5 95 WILHELMIINA 50 o" TN 21.06.1984 klo VOTLEN 2 90 kg PIKKULEIVAT 8 kpl PATJA 10 cm 1 18,Yksikkömaksatusluettelo on ATRIA 495 * | | PUUNIALAN LÄMPIMÄISE nähtävissä Sulkavan OP:n KINKKUFAZERIN 50 TARJOUKSET TYYNY 1 730 Lohikosken konttorissa. 955-51111. ILMOITUSHINNAT 1.5.1984 alkaen: = OPM PAITSI 2,80/pmm a L PAIN TIAAT YS 2,40/pmm Tekstinjälkeen ..............osss 2,40/pmm Kiitosja kuolinilmoitukset ..............-2,40/pmm Ilmoitukset jätettävä viimeistään tiistaisin klo 13.00 mennessä. Tiehoitokunta LEIKE 09 5 KOTIKOKKI STROGANOFF PUSSILAKANA 49 ji 50 |lappersun 1 495 +; ym 50 SI a Myytävänä KINKKU 100g [| MEHU 1,5 I CURRY Mu PERJANTAINA AV. Pienin väri-ilmoituskoko etusivulla 300 mm. päivänä I Helluntaipäivän (PPPITEE ED ULLISET OSTOKSET PYHIKSIP PO LOUNASPÖYTÄ v Mo 125 (Å[FOSSUTARJOUS -KAUPAN TÄRPPIHINTAAN! SAR ETU80|[ FLORA 400 g NORFIN SEI 400 g TUORE KURKKU || AURINKO LIMSAT 1/3 I 3 estikievari 2 SELKÄ = puh. 957/71912. Pätevien hakijoiden puuttuessa voidaan toimeen valita väliaikaisesti epäpätevä. klo 20—01 Järjestää ja tahdin takaa Juvan Harmonikkakerho. Puh. Majoitus tarvittaessa. TEFLON 2990 H Ba G Z TALO Ostetaan vanhemman mallinen omakotitalo kirkonkylästä tai mahd. 71568 Tavaroiden vastaanotto ti. PAINOPAIKKA: LEHTISEPÄT KY Pieksämäki — 1984. päivänä 1984 klo 13.00 — 18.00. — 10.6. 41 Savonlinna puh. Lehti ei myöskään vastaa ilmoittajalle mahdollisesti koituneista vahingoista, vaikka ilmoitus ei olisikaan käsikirjoituksen mukainen. Konttori: 58700 Sulkava kk, puh. 2. — 17.6. Työsuhdeasunto on varattu. ja se on avoinna klo 10 — 18 klo 12 — 16 Elinkeinolautakunta Kolkonmäen yksityistien tieosakkaiden kokous pidetään torstaina kuluvan kesäkuun 28 päivänä alkaen kello 15 Sulkavan kunnan Karjulanmäen kylässä Taavi Parkkisen talossa. 1-kohtaa koskevat hakemukset on osoitettava laitoksen johtokunnalle ja 2-kohtaa koskevat laitoksen johtajalle osoitteella Tuonilahti PPA 2, 58700 Sulkava. 71544 tai 74159 Toimittajat: Anna Vallikari Kimmo Pulkkinen Kustantaja: Sulkavan Kotiseutulehti Oy Paikallislehtien Liiton jäsen Tilaushinnat 22.7.1982 alkaen Kotimaahan ja pohjoismaihin 12 kk 60,9 kk 54, 6 kk 48,11 kk 58,8 kk 52, —5 kk 46,10 kk 56,7 kk 50,4 kk 44,3 kk 42,Osoitteenmuutos 1,50 mk. Sekahaku. AAAAAAPAPAMPAAA AAA AA NAARAAT NÄTTI VARAR AAA AAA MUKAVAA MENOA JÄLLEEN Leipämäen Tähkälässä 9.6. 957-71711. i KÄSTYÖPUOTI Alanteentie 22 (Pyykkösentalo) puh. Kahvitarjoilu, tervetuloa. MyöhästyJohtokunta neistä ilmoituksista 50 % korotus. Sulkavalla 6 päivänä kesäkuuta 1984. JUKKA-TALON pystytysnäytös Sulkavalla tänään 7.6. 71 293. Suomen Farmipalvelu Oy, Ilmoitusten ja tilausten vastaanotto Itä-Savon Säästöpankki Sulkavan konttori Sulkavan Osuuspankki KOP-Sulkava Levikkihuolto + osoitteenmuutokset + laskutusasiat Aune Pulkkinen puh. Sulkavan SPR:n osasto SULKAVA TORSTAISIN ILMESTYVÄ KOTISEUTULEHTI Toimitus: 58700 Sulkava kk, puh. 75161 = 90 95 95 20 = Tervetuloa! E LAPA 2 1 50 — oj e — n SEKA2 95 | | ouu. Puumalassa Irmeli Happonen puh. Tarkempia tietoja saa ammattioppilaitoksesta, puh. Tiehoitokunta Koululiikunnan kehittämistyöryhmä Viikonvaihteessa, arkena kesäaikaan ja lomalla PYÖRÄILE RETKELLE! ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS 9. vastaa. Auto ajaa mennentullen Lohikosken kautta. Osa-aikainen (20 h/vko) SAIRAANHOITAJA, pl 55 % A 11 Palkkaus ja työehdot määräytyvät valtionapulaitosten toimiehtosopimuksen mukaan. TYÖNOPETTAJA puutyöosastolla Toimen kelpoisuusehdot ovat asetuksen 3/59 mukaiset. Jukka-talon edustus Hannu Naukkarinen Ky. klo 12 Kästyöpuoti avataan yleisölle pe. läheltä. 8 — N:o 23 — 1984 Torstaina, kesäkuun 7. Tervetuloa! Suomen Punaisen Ristin veripalvelun järjestämä VERENLUOVUTUSTILAISUUS on Sulkavan seurakuntatalolla keskiviikkona kesäkuun 13. Varastopisteemme Sulkavalla ovat: Tauno Immonen, Lohikoski 73104, Hannu Auvinen, Kietävälä, 954-65715. Invalidiliitto ry SULKAVAN KARJALAISET SULKAVAN OSUUSPANKIN JÄRJESTÄMÄLLE MATKALLE Lappeenrantaan Karjala Liiton kesäjuhlille jotka ovat sunnuntaina 17.06.84 lähtee linja-auto matkahuollon edestä klo 7.00. 92930. ja 16. Toimitus avoinna: Tuomo Kukkonen puh. Lisävärikorotus 40 %. Tervetuloa paikanpäälle katsomaan miten vauhdikkaasti -käy Jukka-talon pystytys. Pääsylipun ostaneiden kesken arvontaa. Tiedustelut Antti tai Eeva Ruottinen, Ruottila puh. 15.6. Aineemme ovat myös nyt käyttöaikana ja pienissäkin erissä EDULLISIA. 71544. — 18. 71293, ma ja ti puh
Auto törmäsi mäntyyn katkaisten paksun puun ja jäi kahden muun männyn väliin puristuksiin. — Se on kiinni asenteista. Ohjaus Merja Mannerkorpi. Onnettomuus paikalla on 60 km/h nopeusrajoitus, mutta auton arvellaan ajaneen huomattavasti kovemmin. klo 19.00. Saat kasetin, jolta kuulet Suzuki SA310:n käyntiäänen Suzuki autojen esittely ja koeajo linja-autoasemalla pe 15.6 klo 9.00—13.00 Sulkava klo 14.00—17.00 Puumala TK AUTO JA TARVIKE KY RANTASALMI % 81179 Vaikka Vilkaharjulla on sattunut onnettomuuksia paljon, ei tiellä tulla järjestämään mitään erikoisvalvontaa, vaan nopeuksia tarkkaillaan entiseen malliin.. TERVETULOA TORSTAI 14.6. alkaen Trio Hannu Laine — tiistaisin riehakkaat naistentanssit — — sisäänpääsymaksu ti, pe, la 10,— ikäraja 18 vuotta Ajettaessa vallitsee hiljaisuus. — LAUANTAI 16.6. Se ei ole mistään muusta kuin nopeuksista kiinni, siinä ei malteta ajaa hiljaa. Siellä on kuudenkympin nopeusrajoitus, mutta petäjään ajamisia on sattunut vallan mahdottomasti. 957-331 101 PERJANTAINA 15.06. 71400 Järjestää Yleisön pyynnöstä uusintaesitys TÄNÄ ILTANA: LOLA & LOLA BLAU Keskuskoulun juhlasalissa ti 19.6. Paikalle saapui poliisi ja Sulkavan Palokunta, joka antoi ensiavun onnettomuuden uhrille. — Vilkaharju on ihmeellinen paikka. Torstaina NAISTEN TANSSEISSA esiintyy — TAPAAMISPAIKKA — Kulttuurilautakunta Paksu mänty katkesi poikki ja auto romuttui täysin auton syöksyttyä tieltä Vilkaharjulla torstai-iltana. JUHLAKIERTUE. N:o 24 My" M, a O ( Yl 11174 Mul MW 19 AV JYP J in | | N Å N fl h PIHLAJALAHTI — PUH. Auton päälle suihkutettiin keskivaahtoa ja tien päälle konkeloon jäänyt mänty poistettiin. KISMET KISMET KISMET KISMET trio Suomen Turusta PS. Ja muutenkin Vilkaharjun onnettomuuksissa on monesti alkoholi kuvassa: mukana, sanoo Valtonen. Vilkaharjun leirintäalueelta huomattiin tapahtunut, ja hälytettiin paikalle ambulanssi Juvalta. SILLIFILEET 90 850 g/650 g kon o AURINKOJUOMA O VICHY O LAUNE 80 12 pll:n LAHTIKKO + pantti PERJANTAINA JA LAUANTAINA Atria BALKAN 348 VOIRINKELI E 50 palana kg kg RUSINAOK LAUANTAI 90 KAKKU i 06 palana OK Karjalan 56 VANILJA70 KATAJANSV JAATELO 1 I SAVUMAKKARA 100 g SALAATTI i 80 Em ((G/sokos-haltij SULKAVA — TANSSIPAIKKA — änään torstaina NAISTENTANSSEISSA soittaa Arska ja Armottomat samoin pe, la sekä su (19—23) ee SAVON VIIHTYISIN N & MOTELLI-RAVINTOLA SULKAVA — P. Sulkavalta Vilkaharjulle päin ajanut mies ohitti Hopeasaareen menevän tien kohdalla edellä ajavan auton suurella nopeudella. Autoa ajanut rantasalmelainen nuorukainen sai ruhjeita päähänsä ja häneltä katkesi toinen jalka. Auton kuljettaja putosi osittain autosta pois. Onnettomuus tapahtui noin klo 22.30. Poliisin arvioiden mukaan alkoholilla lienee osuutta onnettomuuteen. STUDIOYHTYE — JARI LAPPALAINEN VIULU TODELLA HYVÄÄ MUSIIKKIA. Alkoholi ja liika nopeus Ylikonstaapeli Arto Valtosen mukaan syynä onnettomuuteen oli ilmeisesti alkoholi ja liian suuri nopeus. Liput 20,-, kahvilippu 5,Ennakkomyynti Kulttuuritoimisto. Tämän jälkeen auto suistui tieltä alamäen jälkeen mutkassa hieman ennen Vilkaharjun palvelupistettä. Valtosen mielestä syyt tämän tapaisiin onnettomuuksiin löytyy useimmiten ratin ja selkänojan välistä. Valtosen mukaan ei ole varmuutta oliko ajajalla turvavyö, silminnäkijöiden kertomuksen mukaan se ilmeisesti puuttui. == == KASETTIKOEAJAJILLE = Tule koeajamaan itse hiljaisuus. — Sitä minä pidän tapauksessa ainoana plussana, ettei autossa ollut ketään kyydissä, toteaa Valtonen. — 19.6. klo 20—01 REIJO TAIPALE 25 V. Itse kunkin tulisi mieltää homma itselleen
TN JUMALAN peen on. Odotamme vieraita aina naapurirovastikunnista asti. 9.6.1984 Sulkavalla Käaipauksella muistaen sisar ja veli perh. 2 — N:o 24 — 1984 Torstaina, kesäkuun 14. salattuja ihmeitä. Säästöpankkien ottolainaus vuoden lopussa oli 31,8 miljardia markkaa, Itä-Savon Säästöpankin ottolainaus oli 162,7 mmk. Myös sinua seurakuntalainen kutsutaan. sekä muut sukulaiset ja ystävät Elon iltasi joutui ja matkan pään, kesäpäivänä saavutit hiljaa. Luukkonen, Kammola Säästöpankkitoimikunnan kokous Sulkavalla Kokouksessa pankin Rantamajalla viime keskiviikkona toimitusjohtaja Markku Palander esitti selonteon pankin toiminnasta vuodelta 1983, missä todettiin, että rahamarkkinat ovat vuoden aikana huomattavasti kiristyneet useittenkin syitten yhteisvaikutuksesta. Maaherra Uki Voutilaisen mukaan kyse on laatuläänistä. LukionI luokalle otetut uudet oppilaat: Ahonen Virpi, Auvinen Ulla, Backman Janne, Forsström Alpo, Hämäläinen Marketta, Hämäläinen Pauliina, Hämäläinen Vesa, Ilves Juhani, Kaartinen Sari, Kaartinen Timo, Kosonen Heikki, Kuivisto Jyrki, Leinonen Anu, Leinonen Kimmo, Leinonen Kirsi, Leinonen Tuija, Lipsanen Marjo, Nissinen Kari, Paakkulainen Harri, Pulkkinen Sari, Puustinen Merja, Reijonen Pekka, Rimpiläinen Päivi, Saaristola Tommi, Saresma Tuija, Seppänen Jorma, Seppänen Tuija ja Väänänen Nina.. Miten Sulkavalla voitaisiin parantaa elämisen laatua, asuinympäristöä ja viihtyisyyttä. Vasara, Hasula 50 vuotta 21.6. Sen myöntäminen on vaikeaa. Tahdothan jäädä VapahtajaTapio Väyrynen LO LP AD DD AD K | Sydämelliset kiitokset 31.5.-84 merkkipäiväni muistamisesta. Sinullekin saa selvitä mitä Jumala on Kristuksessa hyväksesi tehnyt. Siitä huolimatta me pidämme mansikan mausta. Apostoli Paavali tyytyi siihen ettei hänen tarvitsekaan kaikkea käsittää. Ajan kanssa raakile kehittyy makoisaksi marjaksi. Antolainaukseen sisältyy välitetyt valtion lainat 3,9 mmk. Pientiloille, joita Sulkavaltakin löytyy, lisää tuloja, etteivät maatilat jäisi tyhjäksi. P.S. Ja koska Sulkava on osa paljon mainostettua ekolääniä, voimme tässä lähemmin tarkastella mitä koko ajatus pitää sisällään. o upea ”Delta Star” Va -bussi o lisälounas Viipurissa o retki Pietarhoviin o kiertoajelu Viipurissa 21.00 I-joukkue. 30.7.1904 Ikaalisissa k. 11:33. Jos ei ole kovaa teollisuutta, ei ole varaa pehmeisiinkään arvoihin. Esko Parkkinen NISSE SVS SVA Viikolla tapahtuu. Tiistaina 5.6 kuultiin radiosta ohjelmia ympäri lääniä ekolääniajatuksen tiimoilta. Puolestapuhujat korostavat puhtaita tuotteita, luonnon rauhoittamista ja säilyttämistä, viihtyisyyttä ja parempaa asuinympäristöä. Jo 20—30 vuoden päästä voi elämä täällä olla hyvinkin erilaista. Tähän Kiitokseen * liittyy viheriöitsevä ympäristö. Toivoisin, ettei ekolääniajatus jäisi pelkäksi ajatukseksi ja hankalaksi sanaksi jota kukaan ei ymmärrä, vaan että hanke toteutuisi käytännössä ja että siitä olisi myös jotain hyötyä tavalliselle ihmiselle. Ja mitä sanovat ekolääniajatuksen vastustajat. Lukijan ääni -palsta on lehdessämme yhä lukijoiden käytettävissä, joten tartuppa kynään ja pura ajatuksesi paperille! Eikä mikään estä ottamasta kantaa ylläolevaankaan näin Sulkavan kannalta ajatellen. O SU-41:n lentopalloilijat! Salivuorot kesällä -84 keskuskoululla. Näyttelemme ulospäin paljon tietäväisempää mitä tarMutta onko meidän välttämättä oltava sellaisessa mielialassa, että minun on osattava ja tiedettävä kaikki mahdollinen. Ottolainauksen kasvu oli 11,23 % ja antolainauksen 26,4 %. si Jeesuksen johdatettavaksi. todeksi. Pyritään hakemaan omaa toimintamallia läänille, luomaan uusia mahdollisuuksia omista edellytyksistä lähtien. O SU-41 jäsentenväliset yleisurheilukilpailut torstaina 21.6. Ekoläänihankkeessa kuten monessa muussakin asiassa löytyy sekä puolestapuhujia että vastustajia. Pankinjohtaja Tauno Pulkkinen kertoi Sulkavan konttorin toiminnasta ja totesi, että Sulkavan ottolainaus on 40,5 mmk ja antolainaus 37,8 mmk. Täällä Sulkavalla puhuminen ekoläänihankkeesta tuntuu jotenkin vieraalta. Mutta Sulkavakin kehittyy. Ilmi Maria PULKKINEN o.s. Olisi luotava yhtenäinen organisaatio kotija käsiteollisuustuotteille, saasteettomille marjoille ja vihanneksille. Emil TIRRONEN, Mrkönkylä 85 vuotta 20.6. UUDET KORKEATASOISET MATKAT LENINGRADIIN PARANNETUT PALVELUT MM. Tämän todellisuuden löytäminen saa aikaan kiitosmielen. Tahdoimmepa tai emme moni asia jää meille ikuiseksi arvoitukseksi. Juhlan tunnus sanoo: ”Kaikki sinun tekosi ylistävät sinua Herra.” Muista myös sinä olet Jumalan tekoa. Halutaan siis pienempää, puhtaampaa ja yksilöllisempää elämänmuotoa. 'Tahdothan Paavalin tavoin ylistää Jumalan armon syvyyttä. Opastus Vilkajoen tieltä. Suomen pankin otteet kiristäessään kassavarantovelvoitetta 4,5 % prosenttiin, sekä päiväluottokoron nostaminen 15 %:sta 18 eivät ole tästä vähäisimpiä. Meitä monia hävettää tietämättömyytemme. O SU-41. On vahinko, jos päästämme tämän hetken käsistämme. Heidän mielestään ei ole varaa sosiaaliturvaan, koulutukseen eikä viihtyisyyteen, jos ei ole puoliautomaattista tai automaattista raskastateollisuutta. Ja mitä tämä kaikki on käytännössä. Ekoläänihankkeessakaan ei kuitenkaan pidä mennä liiallisuuksiin, kuten vihreiden Ville Komsi on sanonut: ”Ei koko länsimaista kulttuuria pidä laittaa uhanalaiseksi jonkin ikihongikon takia.” K.P. Luonnon omaperäisyys, ja puhtaus sekä vesistöjen rikkaus varsinkin Sulkavan tapaisessa kunnassa olisi hyödynnettävä, pienetkin mahdollisuudet hyväksikäytettävä. Mutta millaista, se riippuu hyvin paljon meistä itsestämme. Tule kirkkoon ja sen jälkeen seurakuntatalolle ihmettelemään ja iloitsemaan Jumalan tekoja. Vanha Savonlinnan tie. TEKOJEN SYVYYS JA HYVYYS ”Oi sitä Jumalan rikkauden, viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä.” Rm. klo 18.30 keskuskentällä. Kesä lähestyy vihreintä ja valoisinta ajankohtaa. Sulkavakin pääsi radioaalloille ohjelmallaan Ekovalssi Leipämäeltä. ”Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden syvyyttä.” Onpa suurenmoista kun minäkin saan elää sen Ensi sunnuntaina vietetään seurakunnassamme Evankeliumiyhdistyksen Savo-Karjalan Piirin kesäjuhlaa. Näin saat sinäkin menetellä. Iltarastit tänään torstaina 14.6.-84 klo 18.30. Kalliilla ulkomailta tuotetut lääkeja yrttikasvit voitaisiin valmistaa itse, halvemmalla ja ilman lisäaineita. Kun yritysten luotonkysyntä on ollut vaimeaa, on kotitalouksien luotontarve ollut erityisen voimakas. toiseen NIMIPÄIVIÄ Tänään torstaina KIELO, perjantaina VIENO, VIENA, lauantaina PÄIVI, PÄIVIKKI, PÄIVA, sunnuntaina URHO, maanantaina TAPIO, tiistaina SIIRI, keskiviikkona INTO, torstaina AHTI, AHTO MERKKIPÄIVIÄ 92 vuotta 18.6. Sarjoja kaikenikäisille. päivänä Sulkava 14.6.1984 Viime aikoina on Mikkelin läänin ekoläänihanke ollut vahvasti esillä eri tiedotusvälineissä. Heikki Vasara KDE PUN MATKA run, gr I kd SULKAVALTA 8/7 KALLISLAHDESTA 1/7, 22/7, 5/8... Säästöpankkitoimikunnan puheenjohtajaksi valittiin Eino Paakkulainen ja varapuheenjohtajaksi Sinikka Uusitalo.Kokouksessa johti puhetta Vilho Puurtinen ja sihteerinä toimi Tauno Pulkkinen. Eeva-Liisa HAIKARAINEN o.s. Rakkaamme Lauri Anselmi Hietala s. Siksi yritämme peitellen salata sitä monin eri tavoin. Heidän mielestään koko hanke on pelkästään herrojen vouhotusta. Hyvä Jumala parhaiten ymmärtää, koska korjaa kypsää viljaa. Sitävastoin saat elämyksen tavoin ihastella kaikkea sitä kaunista mitä Luojasi on luonut. Tavoitteena on yhdistää luonnon ja talouden tarkoitusperät. Nyt tulisi katsellen ja kuunnellen liikkua luonnossa. Ympäristömme on täynnä näitä näkyviä mutta Paavalin kautta annetut sanat kutsuvat sinua mielekkääseen elämiseen. Esa Makkonen N LIND VAD LD LD LD LD LP LP LD pomonsa Sydämellinen kiitos S N kaikille merkkipäivääni muistaneille. Vuosi -83 oli pankin 125-vuotisjuhlavuosi ja sen kunniaksi ovat kaikki konttorit, nyt Sulkavan tultua rakennetuksi, saneerattu ajanmukaisiksi ja saatettu ajantasajärjestelmään ATKetäispäätteiden avulla. Meillä on puhtaat vedet ja ilmat, paljon pienimuotoisia yrityksiä ja maatiloja, elämä muutoinkin pienimuotoista ja rauhaisaa. Vaikka ekoläänistä on puhuttu paljon, ei läheskään kaikille ole selvää mitä kaikkea ekoläänillä haetaan takaa. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että siunaus toimitetaan Sulkavan kirkossa to 21.6.-84 klo 13.00, jonka jäl-: keen muistotilaisuus seurakuntatalolla. Emme ymmärrä sitä monimutkaista tapahtumien ketjua, joka saa kaiken tämän aikaan. Ma: klo 19.00—21.00 IIja IIIjoukkueet, Ti: 18.00—20.00 Ijoukkue, Ke: 18.00—20.00 naiset, YOKOI KIVOAISIAPAPÄA Pe: 18.00—19.30 naiset ja 19.30— KIITOS teille = kaikille, jotka muistitte minua lakkiaispäivänä
Näytteille ovat ter* vetulleita kaikki pellavapitsit ja --liinät ja muut pellavaiset, joille on kangaspuiltaoton jälkeen jotain tehty. Pari kertaa vuodessa lehden sivuilla ja selaloeka raoela eloela Je eleelo aloja elo lo elo Kesän ensimmäinen rippikoululeiri aero 0" ee 00000 pan 050 030 050 030 050 50 050 ala ejo0ka olo 030 030 030 000 030 020. Isot pui% käsillä. iltoina klo 18.00— 21.00. 71 121/42 tai 73 253.. O Kalevan Kierroksella on käyty lävitse kolme osakilpailua: luistelu, hiihto ja maraton. ; Kun tuonne Savonlinnaan valmistui uusi linja-autoasema kävin % kerran vasiten sen seinästä lukemassa sen kohdan jossa sanottiin ”lähtee Sulkavalle”. Yhteydenotto joko nuorisosihteeri tai Jarmo Kaartinen puh. Puhelimen omistaja. päivänä * N:o 24 — 1984 — 3 2. 00 te 0t0 000" KOKO KRKA paa Parhaimmat kiitokseni Kesän ensimmäiseltä rippikoululeiriltä konfirmoitiin seuraavat nuoret: Sari Hakulinen, Jaana Hämäläinen, Suvi Hämäläinen, Tiina Kaipainen, Satu Kainulainen, Kaija Korhonen, Sari Miettinen, Mariliisa Niskanen, Pia Ruottinen, Hanna-Kaisa Simpanen, Marita Viinanen, Saku Ahonen, Mika Davitsainen, Tapio Hintsanen, Karri Hämäläinen, Heikki Immonen, Mika Jortama, Petri Kosonen, Pekka Kostiainen, Kari Kämäräinen, Aki Ralli, Mikko Saresma, Timo Suhonen, Petri Taskinen ja Jukka Uotinen. Poliisin mukokuoro, Sulkavan Naislaulajat, % J ji 4 < nnerheimin Lastensuojekaan paikka ei ollut paras mahKaartilankosken Soitinyhtye, = = Kertovat sellaistakin, että joku lukee huvikseen Suomen Kulku% Me ja ed dollinen ja niinpä lauta nappuSulkavan Tanhuajat, Mäntysen julkai von N 4 R ; jaja + —luliiton Sulkavan osaston , "RE potki A : PECK RA be neuvot-ju alsua, sitä Turistia, joka ilmestyy neljästi vuodessa. Heinäkuussa tilat ovat suljetut, mutta elokuussa jatketaan entiseen malliin. Kaartisen Jarmo puuhailee mm. SIELTÄ. y käsillä. tarkoitukseen. Nappulat olisi myös helppo vierittää veteen ko. Ystävättäret olivat varanneet kottikärryihin mukaan kyltin ”Kerttu vaihtaa vapaalle”. paikalta. DDD 000 DA KO JN 5 < & Ja sellaista ei sitten tarvitse kertoa, että vuorot ovat entiset. Lauluiltojen sarjan aloittaa Sulkavan Pelimannit maanantaina 18. No, % mukaan ME-souttuun. Merkkasin ajat muistiin allakkaan ja arvaahan % miten niiden kävi. Mainostakaa, mainostakaa, hyvät liikennöitsijät. Nuoret mukaan, Jarmo tietää tarkemmin. Tarttee joskus käydä Helssinkissä ja Imatrallakin mättömät. Kansainvälisen nuorisovuoden Sulkavan — toimintaryhmä = kokoontui viime viikolla. Aune loineen siirretään. Ai että sinäkin olet soutuihin tulossa. Kotiseutulautakunta on monistanut laulujen sanoja, säestyksestä * huolehtii kulloinkin vierailevat isännät. Rauhaniemen mökit ovat käytössä nuorisojärjestöjen kesätoimintaan, leireihin tmv. Kerttu Tiainen teki viime perjantaina viimeisen työpäivänsä kunnan siivoojana. Yksikseen ajeleva henkilöautoilija ja linja-auto, jossa kuskin lisäksi on pari matkustajaa kulkevat turhan usein näilläkin teillä. Olkaatte tervetulleet. Paloivat iloisesti kun vuosi ja allakka vaihtui% * vat. Jukka Sorjonen menee Mikkelin Maatalouskeskuksen piiriagrologiksi Juvalle. Kyse on siis poliisin ennaltaehkäisevästä toiminnasta. Tuomo Härkönen Sulkavan Shakkiseurasta kertoi, että lauta tullaan siirtämään todennäköisesti lähelle = viimekesäistä — paikkaa, kunhan ensin kunnasta myönnetään uudelle paikalle lupa. O Heinäkuun ensimmäinen päivä alkaa Sulkava-viikko, jolloin viikon jokaiselle päivälle on järjestetty jonkinlaista ohjelmaa. Samana iltana pidetään koululla vielä kotiseutuiltamat, joissa ohjelma on puhtaasti sulkavalaista. Miten täältä pääsee pois ja % miten on takaisin tulon laita. % Tuollaisia haparoivia yrityksiä on tullut tehtyä kun kertoovat että linja-autossa on tunnelmaa ja että se vie perille. Kankkusen Ari on tällä hetkellä kolmantena. Jarmon tapaa myös maanantai ja keskiviikkoiltaisin Työväentalolla kirkolla. O Kotiseutulautakunnan = järjestämät lauluillat alkavat Sulkavan Lomaliiton rannassa. kesäkuuta. laisille rähinöitsijöille ja tappelijoille. Siinä saisi olla yhteen paikkaan koottuna eri liikennöitsijöiden autojen lähtöajat, ; yhteydet pikalinjoihin ja juniin ja kaikkea tuollaista pientä. set shakkinappulat olisivat oival— Lisää valmistuneita: Mustialan Ollaan odottavalla kannalla, Joonas Arokumpu ja me muut tietä3 linen lyömätai heittoase humaMaamiesopistosta — agrologeiksi * keällä präntillä. Tänään torstaina jatketaan nuorisosihteerin toimistossa klo 18.30. Mutta painettu sana olisi sentään aina g Mikko Wallen haastaa Seppo tuu turvallisuussyistä. Viikko aloitetaan (su 1.7.) kotiseutupäivällä, jolloin keskuskoululle järjestetään perinneruokailu ja käsityönäyttely viime kesän tyyliin. pelattu. . Paljasjalkainen sulkavalainen % on imenyt jo äidinmaidossa tiedot linja-autojen aikatauluista, mut« ta toista se on meidän muiden jotka yritämme aikuisiässä opiskel% la miten ne nuo linjurit kulkeevat. %; & Vaikka Joonas sattuu muistamaan vuoden -34 vuorot, emme me & Kauaa ei shakkia Grilli-Kipsan — isäntinä toimivat Sulkavan KirkKA kaikki kyydin tarvitsijat ole yhtä hyvämuistisia. Sen painoin muistiini ja viik% kojen perästä seisoin lauantaina tuohon aikaan lähtölaiturilla kuin % tatti. z Sulkavan Martat haastavat vieressä. Pelimannien lisäksi valmistuneet Ilkka Auvinen ja Jukka Sorjonen. voi tietysti pirauttaa matkahuoltoon, *%* EN ED adl T VAA ja malta kertoi, että laudan ja napi% josta-saakin ystävällisen vastauksen, vaikka joka viikko kertaal« OSenu.'Ja wu dne puloiden siirtämiskehotus johO K leen luetuttaisi lähtöaikoja. Näin vauhdikkaasti ei joka tyttö eläkkeelle jääkään. >] 2 5 KA KA KA e KA & 4 3 FENA DA 00% Dx KO e x Lähtee kello 12.30 Morjensta vaan Joonas Arokumpu. Tar*% » koitan että on tässä saanut lukea turhemmistakin asioista. Jarmo on luvannut järjestellä — nuorille — ulkotoimintaa myös Auvilassa. Kärryillä hänet vietiin pienen ajelun jälkeen Muikkukukkoon saunomaan. Työväentalolla ko. Lauluiltoja tullaan viettämään joka maanantai klo 19.00 heinäkuun = loppuun — saakka. PKS -. Leirikeittiö on valmistumassa em. Lauluiltojen tarkoituksena on koota laulavia ja laulua sekä soitto kuuntelevia lomalaisia ja paikkakuntalaisia luonnonhelmaan yhteisen harrastuksen = pariin. Muita sulkavalaisia Kalevan Kierroksella on Seppo Paunonen (100.), Paavo Immonen (136.), Ilmo Liukko (206.) ja Airi Kämäräinen (260.), joka on naistensarjassa viides. Joonakselle ehkä riittää tieto Savonlinnan ja Sulkavan 2 välisistä vakiovuoroista. Pelija painonnostomahdollisuus kesäkuun aikana. Lohilahdella perjantai-iltaisin entisen koulun kentällä. Ystävät noutivat Kertun arvokkaasti kottikärryillä kirjastolta, minne Kerttu jätti viimeistä kertaa luutut ja harjat. : SD o %' ” ' 00 ja 0100000 SS 000 09000 TS ON EN %' Et ole kuule yksin miettimässä. Toisen kerran kävin Sulkavan Matkahuollon seinästä lukemas% sa, että Mikkeliin pääsee kello 12.30. Kutsukortit mukaan tulleille saapuneet viikon alussa. x Ripatin. Taksimiehet huikkasivat, ettei siitä lauantaisin mitään kulje. Täällä ympärivuotisesti asuvia kiinnostavat muutkin yhteydet. ea 190 090 00 00 0000 00 00 00 00 00 et 090020 00 070 00 00 00 230030 030 -030050 030 030 030 030 oj 030 a3o eo aa 030 030 eta oä0 00 ajo ea od 030 elo 030 ÖRE RK ER EK EE RE IE RR RE RR RE OK OK OK KORK KORK OR 050 030 030050 050 030 050 050 odo 030 elo so aja oja OFTA 000 000 000 000 001 AR ee os DOK 25 en ele Ea TA sv tee . 5 oe 004 -. Ja mietit miten tänne pääsee. Torstaina, -kesäkuun 14. YlikonstaapeHarmonikkapiiri ja Lohilahden ka tavaanhan minäkin sitä silloin tällöin, mutta onko sekään aina 3 Pulkki häästan Lila Tirk li Valtonen Sulkavan poliisiaseLaulajat. Eläkeläisillä etuajo-oikeus. TÄÄLTÄ a 00 000 D Joskus toivon, että vaikka tässä Sulkava-lehdessä kerrottaisiin kaikki ne asiat joita matkustavaisen on hyvä tietää. Hyviä toimenpide-ehdotuksia syntyi
Viime vuosi oli kirkonkylän kylätoimikunnalle = erittäin — vilkas. Parempana pidettiin sitä, että toimikunnat saisivat käyttöönsä tietyn summan ja olisivat siitä sitten tilivelvollisia kunnalle. Tämän kesän aikana hankimme penkkejä Kummunrantaan jotta kyläläiset voisivat levähtää penkeillä ja katsella kaunista Alanteenselkää. seuraavissa asioissa: vesija viemärimaksujen perusteista, kevyenliikenteen väylien rakentamisesta, roska-astioista, teiden talvija kesäkunnostuksesta sekä Urheilukankaan leikkikenttärakennelmista ja -paikasta. Paitsi elinolosuhteiden parantaminen käytännössä on kylätoimikunnilla myös toinen tärkeä tehtävä: koota kyläläiset yhteen ja luoda yhteenkuuluvaisuudentunnetta ja talkoohenkeä. — Noin kuukausi sitten annoimme %aloitepaperin kunnanhallitukselle joukkoliikennekokeilun aikaansaamiseksi talviajaksi arki-iltaisin kirkonkylän ja Savonlinnan välille. aktiivista on Lohikosken kylätoimikunnan toiminta ollutkin. Vasta vähän aikaa sitten pidimme yhteiset hautausmaan kivien oikaisutalkoot. Perustamiskokouksessa valittiin yhdeksänjäseninen toimikunta joista yksi toimii puheenjohtajana. Tämä ei kuitenkaan ole haitannut toimikuntien työskentelyä, pikemminkin päinvastoin. Isännät ja emännät kokoontuivat yhteen, pitivät perustamiskokouksiaan ja valitsivat jäsenet. Tehtävänä kylätoimikunnille pidetään ensisijaisesti kylän asukkaiden edun valvomista näiden elinolosuhteita koskevissa asioissa. Syksyllä aiomme julkaista oman tiedotuslehden jossa kerromme meidän ja muiden kylätoimikuntien asioista. Jos teemme jotain mikä rahallisesti tuo helpotusta tai auttaa yksityisiä kyläläisiä ovat ihmiset hyvinkin mukana, jos taas pyydetään talkoisiin, on innostus laimea, valittelee kirkonkylän kylätoimikunnan puheenjohtaja. Kirkonkylän — kylätoimikunta on perustettu tammikuun lopulla 1982. Kirkonkylän — kylätoimikunta kokoontuu noin viisi kertaa vuodessa, puheenjohtajana toimii Ilmari Kenola. Kirkonkylällä on monia etuja joista muut kylät vasta haaveilevat, mutta vaikeudetkin voivat olla suurempia. Nuoriso on otettu myös huomioon: toimikunnan (sääntöihin kuuluu, että yhden jäsenen on oltava nuori lohikoskelainen. Kylätoimikunta-ajatus on nopeasti levinnyt ympäri Suomea, ja Sulkava on lähtenyt mukaan kiitettävällä aktiivisuudella. Lohikosken kylätoimikunta toimii nyt viidettä vuotta. Teknisen lautakunnan yhteistyö kylässä”. Nyt toimikuntien määrä on vakiintunut seitsemään, kylätoimikuntia on kirkonkylässä, Lohikoskella, Mäntysen koulupiirissä, Partalansaarella, Telataipaleella, Tunnilassa ja Vekarassa. Joka vuosi on tammikuussa määrä pitää yleinen kokous kaikille kyläläisille, tuolloin valitaan toimikunnan jäsenet. Muihin kyliin verrattuna suurempi asukasmäärä voi helposti aiheuttaa sen, että tiedotus ei pelaa kyläläisten välillä ja työt jäävät loppujen lopuksi aina samojen ihmisten harteille. päivänä KYLÄTOIMIKUNNILLA ELO. Kunnan suhtautumisesta ehdotuksiin ja avustusanomuksiin ollaan kylätoimikunnittain eri mieltä; toiset ovat tyytyväisiä, toiset hieman katkeriakin. Kunnalle on tehty paljon aloitteita, osa niistä on toteutunut. Tänä vuonna kiinnitämme myös erikoisesti huomiota laajenevan rakennuskaavan kehittymiseen, siinä on meidän mielestämme otettava riittävästi huomioon myös vapaa-ajanviettomahdollisuudet, lepoja virkistysalueet. 4 — N:o 24 — 1984 Torstaina, kesäkuun 14. — Meidän kylätoimikuntamme on yhtenäinen ja varsin yksimielinenkin. Mahdottomia ei voi toivoa eikä odottaa, täytyy mennä hitaasti kiiruhtaen, toteaa Ale Pellinen. Meillä on asiantuntijoita monilta eri aloilta, mikä on suuri etu asioita hoidettaessa. Toimikunnat kokoontuvat kerran kuussa tai tarpeen mukaan keskustelemaan oman kylän asioista, puutteista ja siitä kuinka niitä voitaisiin korjata. Yhteinen elin, jonka ainoana tehtävänä on edistää oman kylän yhteisiä asioita ja yhteishenkeä. Ale Pellinen toimii toista vuottaan puheenjohtajana. Erilaisiin tempauksiin ovat kylätoimikunnat yrittäneet hankkia varoja käyttöönsä, mutta näistä saadut tulot ovat yleensä pieniä. kanssa neuvoteltiin jätehuoltoasioista ja kunnalle annettiin esityksiä mm. Tämä on minun mielestäni sellaista pitkäjännitteisyyttä vaativaa puuhaa tämä kylätoiminta. Koska kirkonkylä on kunnan tiheimmin asuttu ja toimivin alue, on sen kylätoimikunnalla muista kylistä poikkeavat tehtävänsä. Pitkäjännitteistä mutta. Osittain kylätoimikunnan selvitysten perusteella saatiin maksut laskemaan, ei niin paljoa kuin toivottiin, mutta — laskemaan = kuitenkin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kylätoimikunta ottaa vastaan kyläläisten esityksiä, neuvottelee kunnallisten ja muiden hallintoviranomaisten kanssa ja tekee näille esityksiä, kutsuu kyläläisiä tiedotusja neuvottelutilaisuuksiin ja järjestää erilaisia tilaisuuksia ja talkoita varojen hankkimiseksi. Säännöt tehtiin itse, laillistettiin ja vahvistettiin. Joka kevät on pidetty siivoustalkoot, heinäkuun lopulla on järjestetty kesätapahtuma kyläläisille, ja kesäisin on pyöritetty kesätoria. Menettelyä pidettiin yleisesti huonona tänä keväänä kunnanvaltuuston istuntosalissa pidetyssä kylätoimikuntien yhteisessä neuvottelukokouksessa. Meillä oli tuohon tarkoitukseen enemmänkin suunnitelmia, mutta ne täytyi unohtaa, sillä kunnan avustusmäärärahat jäivät vain — viiteensataan markkaan. Jos kaikki aloitteet ja anomukset pannaan Ö-mappiin, niin kyllä ihmisten innostus toimintaan katoaa, pahoittelee Ilmari Kenola. Tärkeimmäksi asiaksi nousi toiminta vesija jätevesimaksujen alentamiseksi. Tärkein ajatus oli toimia kylän asukkaiden edun valvojana näiden elinolosuhteita, oikeuksia ja velvoitteita koskevissa asioissa. — Kyllä meidän toimintamme on ollut mielestäni aika aktiivista. Muita toimenpiteitä olivat esimerkiksi numerokilpien hankinta taloihin, kevään siivoustalkoot (3 osanottajaa), muutamat urheilutempaukset ja kk:n asukkaiden soutuveneille hankittu käyttöoikeus SOK:n rantavarastoon. Koululaisten olojen parantamiseksi osallistuttiin koululle hankitun TV:n kustannuksiin.. Eri puolilla Sulkavaa alettiin jo viitisen vuotta sitten perustaa ensimmäisiä kylätoimikuntia. Lohikoski on kirkonkylän jälkeen Sulkavan toiseksi suurin keskus, joten sielläkin riittää tekemistä ja paranneltavaa. On helpompaa kokoontua yhteen pohtimaan yhteisiä asioita, kun on jokin elin, jota ei ole sotkettu politiikkaan, uskontoon eikä mihinkään joka voisi sinällään aiheuttaa erimielisyyksiä. Kunta on varannut käyttöön tietyn summan rahaa, josta kylätoimikunnat sitten voivat anoa käyttöönsä varoja. — Kokousten lukumäärä ei kerro koko toimintaa, sillä kokousten välillä asiat käsitellään ja niitä viedään eteenpäin, kertoo Ilmari Kenola. Kirkonkylä Yleinen suositus toimikuntien jäsenmääräksi on 5-7, mikä Sulkavalla ylitetään "jokaisessa kylätoimikunnassa. Kyläläisten suhtautumisesta meillä on erilaisia kokemuksia
— Minä olen kiitollinen siitä että meillä on tällainen oma kylätoimikunta. Kunnasta ei myöskään ole annettu — kirjallisia vastauksia pyydettyihin asioihin, mihin tosin on luvattu tästälähtien tehdä parannus. Olisi mukavaa saada uimala ja tenniskenttä ennen kuin kesä menee ohi. Nyt on tehty teatterimatka yhdessä ja vietetty hauska rantakalailta, joka aiotaan järjestää tänäkin kesänä. Mikäli kunnan kanssa päästään sopimukseen sähköliittymästä ja siihen liittyvistä maksuista, tulee kioski toimimaan tänäkin kesänä. Kunta on myöntänyt määrärahat tenniskenttää (20.000) ja uimahyppytelineitä (10.000) varten, mutta sen jälkeen ei näiden asioiden eteen ole tehty mitään. Tenniskenttää varten kunta antoi avustusta, mutta pururatahanke ei sitä saanut. Äitienpäiväjuhlissa toimikunta luovuttaa ”hammasrahan” (100 mk) oman kylän naisille, jotka kuluneen vuoden aikana ovat synnyttäneet uusia kyläläisiä. Torstaina, kesäkuun 14. Puheenjohtajana toimii nykyisin Taisto Pohjolainen. Kioski rakennettiin talkoovoimin ja se työllisti viime kesänä kaksi kyläläistä. Kylän yhteishenkeä on vaalittu erilaisin urheilutapahtumin ja tutustumalla yhdessä oman kylän nähtävyyksiin. Me pidimme = Mäntysillä = kyläkokouksen ja päätimme perustaa oman toimikunnan. A.V.. Nyt onneksi luvattiin kunnastapäin parannus tähän asiaan. Se mitä on anottu on myös saatu. Telataipaleen asukkaat havittelevat vanhaa koulua kokoontumistiloikseen. Telataipaleelle perustettiin kylätoimikunta kaksi vuotta sitten. Rahaa on hankittu arpajaisilla ja niillä on sitten ostettu kahvinkeitin ja osallistuttu koululle hankittujen kahvikuppien maksuun. Erikoisen suuri saavutus Vekaran kylätoimikunnalta on ollut kioskin rakentaminen ja toiminnassapitäminen Vekaran lossin kupeessa. — Minusta kylätoimikunta ja kyläkokoukset on hyvä tapa koota kyläläisiä yhteen. Yhdessä on järjestetty soutujen jälkeen kesätapahtuma, yhdessä voitettiin viime syksynä kylätoimikuntien välinen köydenvetokilpailu ja yhdessä on pidetty joka kevät siivoustalkoot. Olemme saaneet laiturin ja pöydät torialueelle. Olemme tehneet paljon aloitteita ja osa niistä on hukkunut kuntaan niin ettemme tiedä niistä mitään. Kuitenkin kylätoimikunta vastaisi vielä paremmin tarkoitustaan, jos kyläläiset kertoisivat enemmän tarpeistaan ja toiveistaan, tuumii * Mäntysen koulupiirin kylätoimikunnan sihteeri Mirja Virta. Sihteeri Tiina Nenosen mukaan kylätoimikunta on täyttänyt tehtävänsä eli siitä on tullut kylää yhdistävä tekijä. Kokouksia pidetään tarpeen mukaan, viime vuonna seitsemän kertaa. päivänä N:o 24 — 1984 — 5 Partalansaari Telataipale Tunnila — Kuntaan lähetetyt toivomuksemme on otettu yleensä hyvin vastaan. Yhdessä ovat kyläläiset vesoneet ja siivonneet teidenvarsia ja keräilleet lannoitesäkkejä. Partalansaarella on toiminut kylätoimikunta noin = kolme vuotta. Jokavuotisten äitienpäiväjuhlien lisäksi ollaan Mäntysillä järjestetty kesäisin iltamat seurojentalolla ja talvisin pikkujoulut. Ihmiset viettävät aikaansa muissa järjestöissä, kansalaisopistossa ja maatalousnaisissa. Puheenjohtajana toimii Aimo Ahonen ja sihteerinä Mirja Virta. Kylällä katsottiin ongelmaksi passiivisuus ja päätettiin elvyttää kylää perustamalla sille oma toimikunta. Kyllä minä silti käyn innolla uuteen hommaani. Yleensä kyllä kunnan suktautuminen meidän toivomuksiimme ja toimintaamme on ollut myönteistä. Vaikka voittoa kioskista ei juuri jäänyt, on sentään saavutus, että kylätoimikunta pystyy = tarjoamaan kahdelle kylän nuorelle kesätyöpaikan. Vanha maitolaituri on kunnostettu muistoksi jälkipolville. Kaikki olivat alussa innostuneita ja kyllä tuo innostus on mielestäni jatkunut, kertoo sihteeri Mirja Virta. Vaikkei toiminta olekaan aina huipputehokasta, niin on se kuitenkin omalla paikallaan ajamassa kyläläisten asioita. Kunnalta on saatu ilmoitustaulu ja sähköhella yhteiseen käyttöön. Seurojen taloon ei olla saatu lämpöeristystä eikä koulunrantaan = uimahyppytelineitä. Muuta yhteistä toimintaa ovat olleet teatteriretki Mikkeliin, pari kertaa suoritettu jätepaperikeräys ja vanhainkodilla käynti. Hakovirran Metsästysseuran talolle on sen sijaan saatu ulko-WC ja koulun kenttä on nyt valaistu. Sihteeri Tiina Nenonen epäilee, että yhteistoiminta olisi varsin suppeaa ilman kylätoimikuntaa. — Meidän kylätoimikuntamme perustamisen aikoihin oli kylätoimikuntien perustaminen hyvin yleinen asia, niitä perustettiin joka puolelle Suomea. Epäkohtiin on puututtu myös esimerkiksi siten, että terveystarkastajaa on pyydetty tutkimaan jätehuollon tasoa. Kunnalta on saatu avustusta pyykkilaituriin ja teatterimatkaan. — Kyllä me kovasti toivomme, että nämä asiat saataisiin kuntoon mahdollisimman pian. Yhteiset kokkojuhlatkin on järjestetty. Kokouksia pidetään kerran kuussa ja aloitteita on tehty paljon. Mäntysen koulupiiri Mäntysen koulupiiriin perustettiin kylätoimikunta 1980. Kesäjuhlasta on jäänyt jonkinverran varoja käyttöömme, muttemme me niin hirveästi ole varoja tarvinneetkaan, toteaa Ale Pellinen. Yhteisissä kokouksissa partalansaarelaiset ovat keskustelleet nuorten aseman parantamisesta, pohtineet joukkoliikenteen kehittämismahdollisuuksia ja muita oman kylän asioita. Nuoret eivät valitettavasti liiemmin ole osallistuneet toimintaan, tosin ei nuoria enää paljon olekaan Telataipaleen kylässä, jossa talouksia on kolmisenkymmentä. — Olemme pyytäneet kunnalta ilmoitustaulua ja parille linjaautopysäkille sadekatosta, muttei niistä ole toistaiseksi kuulunut mitään. Joka vuosi pidettävässä äitienpäiväjuhlassa valitaan aina seuraavan vuoden kylätoimikunnan — jäsenet. Ehti tulla jo sellainen olo välillä, ettei tätä meidän toimintaa oteta ollenkaan vakavasti, sanoo puheenjohtaja Taisto Pohjolainen. Aion ottaa yhteyttä kaikkiin mahdollisiin instansseihin jotta kylällä saataisiin lisää toimintaa, sanoo uusi puheenjohtaja Maija Kaartinen. Tärkeintä on minusta se, että kyläläiset voivat tuoda tällä tavalla helpommin ilmi omia toivomuksiaan, sanoo puheenjohtaja Pertti Saarelma. Ei tämä mitään hirmuista rakentamista ole ollut, mutta silti on saatu jotain aikaan ja etenkin koottu kyläläisiä yhteen. — Tällaista toimintaa oman kylän edistämiseksi tarvitaan mielestäni. Viljakansaaren risteykseen on myös saatu tienviitta harhaanajojen estämiseksi. Aiemmin on anottu ja saatu rakennustarpeita uimakoppeja varten. Siivoustalkoot ovat koonneet kyläläiset yhteen, samoin Kaartilanmäen koululla sijaitsevan tenniskentän rakentaminen. Olemme hoputtaneet kuntaa pihavalaistuksen saamiseksi, ja se kuulemma tulee. Se kenties järjestyykin aikanaan, kunhan oikeusjuttu ja muut koulun ympärillä pyörineet epäselvyydet saadaan ratkaistua. Jäseniä on seitsemän ja nykyinen puheenjohtaja on vasta äskettäin valittu Maija Kaartinen. Asia ratkeaa näinä päivinä. Tunnilan kylätoimikunta toimii neljättä vuotta. Kaikki asiat vain tuppaavat viipymään niin kauan, toteaa Pertti Saarelma. Jäseniä on viisitoista ja kokouksiin osallistuminen on puheenjohtaja Pertti Saarelman mukaan sata prosenttista. Lentopallokentälle on hankittu pallo ja verkko. Kyläläiset kokevat ne paremmin omikseen kuin esimerkiksi jonkin järjestön. Kylätoimikunta toimii paljolti yhteistyössä urheiluseura Tunnilan Lennon kanssa sekä kotija maatalousnaisten kanssa. Myös Tunnilassa kylätoimikunta on koettu yhdistävänä tekijänä. — Toiminta ei vieläkään ole aivan niin aktiivista kuin se voisi olla. Partalansaaren asukkaat eivät ole aivan yhtä tyytyväisiä kunnan suhtautumiseen kylätoimikunnan aloitteisiin kuin muiden kylien asukkaat. Vekara Vekaran — kylätoimikunta on toiminut keväästä 1980 lähtien. Toiminta on ollut erittäin aktiivista
Kolkonjärven pohjoispäästä, Kolkonjoelta oli löydetty kultaa ja muitakin arvokkaita metalleja. Kurkkurassi ja apilaanhankaaja Maamiesseuran veteraanit Eemil Rautio, 78 ja Viljo Kurki, 73 kertoilivat maamiesseuran historiasta. Muualta tulleista useimmat toteavat, että tämä Leipämäkihän on ihan hyvä kylä asua. Viime talvena kantautui merkillisiä uutisia Rantasalmelta. Niihin istutetaan arvokaloja, muutaman vuoden kuluttua kylän asukkaat onkivat kilvan suuria kalanvonkaleita. On niitäkin jotka sanovat, että Leipämäki on vanhojen ukkojen ja akkojen kylä, joka kasvaa alaspäin kuin lehmän häntä. Ja tanssia tietenkin ihan lopussa pari tuntia, ei enempää. Lähetys kuului osana ohjelmaan ”Mikkelin lääniä juurilta latvaan. Alkavatkohan ne sitten kutsumaan meidän mäkeämme reikäleiväksi. kun oltiin, tuli puheeksi tietenkin itse rakennus. Talousneuvos Arvi Härkönen iski minulle silmää, että eiköhän tämä Abel, niin ei ainakaan talon isänniltä mene liikaa maata kun tällä Abelilla on niin lyhyet jalat. Täällä kylän asukkaat tekevät hyödyllistä työtä; he lypsättävät lehmiään niin kovasti, että maitoa täytyy viedä kahteen kellariin, kun yhteen eivät maidot millään mahdu. Ihan keskeltä kalliota kaivetaan suora reikä eli hissikuilu syvälle kallion sisään. työpaikan minulle ja muillekin nykyisen kouluauton käyttäjille. Niin se vaan on, että tälle kylälle ei enää veisata hautajaisvirsiä, vaan valoisa huomen on koittamassa. Toisten kylien lapset haukkuvat tätä Leipämäkeämme ”Limppumäeksi”, mutta emme siitä ota nokkiimme. Viljelykset täällä ovat normaalia paremmat Sulkavan olosuhteisiin katsoen, totesi Kainulainen. — Tavallaanhan se kultasuoni oli, mutta se oli sen elämisen laadun takia, ei niinkään rahallisesti. Minä olen toistakymmentä vuotta viettänyt kesälomani Sulkavalla ja ruvennut pitämään paikka: kuntalaisista ihmisistä ja elämän tyylistä, sanoi Autio. Eli kaiken kaikkiaan ”Ekovalssi Leipämäeltä” onnistui kiitettävästi, ja valssithan jatkuivat maamiesseurantalolla vielä lähetyksen jälkeenkin. Esko-Antero = kiikutti — esille vempaimen, jolla ennen työnnettiin lehmän kurkkuun jäänyt peruna alas. 5 — Se oli sellaista kiertohommaa meille. Tänä päivänä maamiesseuralla on painepesuri. On meitä vielä muutama koulukyytiinkin menossa. Tätä on tehty ties kuinka kauan tässä Leipämäen lakeuksilla. Sitten tulee iso joukko mustia ja pelottavannäköisiä — kaivosmiehiä, joilla on kypärä päässä ja otsalla lamppu kuin yksisilmäisen jättiläisen silmä. Illan alkajaisiksi Mustonen kyseli Leipämäen Maamiesseuran puheenjohtaja Heikki Kainulaiselta leipämäkeläisen elämänmenon luonnetta. Ihmiset elävät onnellisina, kasvattavat lapsiaan, lehmiään ja sikojaan. Ikävintä arjessa on tietysti se, että päivät tahtovat tulla liian pitkiksi tiloilla, joilla harjotetaan maataloutta. Monet — vieraspaikkakuntalaisetkin sanovat, että onpas tuo Leipämäki outokumpu, se kätkee sisälleen varmaan aarteita. Arvi Härkönen sanoi, että ei tuossa tainnut tulla ihan täyttä hehtaaria, johon Polvinen sanoi, että taidettiin laittaa vähän hullumpi mies mittariksi. — Maamiesseuralla oli aikoinaan reiviö, sanotaan viisikymmentä vuotta sitten. Tämän maamiesseuran aikoinaan omistaman kapineen yleisö tunnisti miltei heti kurkkurassiksi. — Niin mitattiin tähän nurkalle, hän löi kepin, ja tuonne. Muutin Sulkavalle savolaisen elämäntavan, elämisen takia. — Leipämäellä on elämänmeno vakaata taIllan isäntänä Leipämäen ekovalsseissa toimi sulkavalaisille ennestäänkin tuttu Esko-Antero Mustonen. Ne kyllä harjoitella nylkyttivät minä uskon monena iltana, vaikkei ne minulle mitään puhuneetkaan. Isännät ovat kyllä siinä . Siinä sitä touhua kyllä tuntui riittävän. Se kohoaa tasaisesti joka puolelta, se on korkea mäki. Lähetyksen = päätyttyä Esko-Antero Mustonen tuntui olevan tyytyväinen iltaan. Insinööri Polvinen sanoi, että kukahan se vähän askelilla mittaisi. kunnostetaan kaivosta rakentavien miesten asunnoksi. Vuonna -53 talkoilla rakennetusta talosta ja sen rakentamisesta kertoi Abel Jääskeläinen. Pia Suomalainen. Lisäksi muutamia koulukkaita Rantakylästä ja Eerikkälästä, jotka kuuluvat entiseen Leipämäen koulupiiriin. Kahdeksan lähtee jokaisen koulupäivän aamuna Saresman (| linjuriin, useimmat Rahkolen ala-asteelle, muutamat kirkolle. Ja näytöskappale täytyi aina olla lopussa. Insinööri Polvinen kysyi, että onkohan metrisiä. Kaivos perustetaan kovalla ryminällä silloin, kun minä olen kasvanut jo penska-asteelta aikuiseksi. Tämähän EKOVALSSI LE Viime tiistaina moni sulkavalainen kuunteli innokkaana radiota. Leipämäen yksinäisenä ja surullisena kyyhöttävä koulurakennus. Kerimäen TV-aseman vilkkuun on suora näköyhteys. Myö jo silloin viljeltiin sitä luonnonmukaista viljelyä. on kylä, joka pääasiassa elää noiden kantturoiden varassa. Olen silloin jo aikuinen, mutta Leipämäenkylästä on tullut huomattava taajama, joka voi tarjota . Leipämäen vanhat vaarit ja mummukat kehuvat, että Leipämäestä ei halla ole vienyt viljaa vaikeinakaan vuosina. Täällä on puhdasta ilmaa, puhtaita vesiä, syviä metsiä, on hyvät sienija marjamaat. — Alussa oli jonkinlaisia kommelluksia ennen kuin ymmärsin, mihin näitä kaikkia käytetään. Illan isäntänä toimi PAMÄELTÄ UULLLLLELEEEEEETETEETEEEEETEEEEELETEE ETS EEE EEETEEEEEEPEFEREETEREEEF EDET EEE EETEEEETEEETTEETEEEEEPETETTTETTET TITTA kaikille sulkavalaisille ennestään tuttu toimittaja EskoAntero Mustonen. Jokaisella tilalla melkein pidetään lypsykarjaa, koska täällä muukaan maatalouden tuotantohaara ei tuota sellaisia tuloksia kuin tämä. Silloin kuultiin radiosta tunninmittainen suora lähetys Leipämäen Tähkälästä, jossa pidettiin kyläiltamat. neuvoneet mikä laitetaan mihinkin paikkaan. Maamiesseuralla oli aikaisemmin muitakin tarvekaluja. Reilu tontti Maamiesseurantalossa Tähkälässä. Elämisen laatu Pia Suomalaisen kotikylänsä nykyisyyttä ja tulevaisuutta käsittelevän aineen ja Sulkavan Pelimannien railakkaan soiton jälkeen Esko-Antero kyseli siitä kultasuonesta, mikä oli saanut helsinkiläisen Osmo Aution perheineen muuttamaan Sulkavalle. — Sitten kun mittarit tuli niin olihan sitä vähän reilummin. Ei vähällä hermostuta, otetaan asiat rauhallisesti ja pieni huumorin pilke on aina olemassa joka asiassa, kun näitä asioita täällä setvitään. Alussa syntyperäisellä helsinkiläisellä oli hankaluuksia oppia tuntemaan traktorin kaikkien lisälaitteiden nimiä, koska oli nähnyt näitä ainostaan kuvissa. seutua, varsinkin Rantasalmen pitäjää, Sulkavan kyliä; Halttula, Tunnila, Eerikkälä. Kylälle rakennetaan uusi koulu. 6 — N:o 24 — 1984 Torstaina, kesäkuun 14. Kiitokset kaikille Pohjolaisen Seppo Lohikoskelta soitti ja lauloi itsetekemänsä kappaleet Vain rakkaus elää ja Väsynyt maailma, minkä jälkeen ilta alkoikin olla jo lopuillaan. Täytyi kiertää tuolla Rantasalmen, Juvan ja Sulkavan puolella, oli määrätyt talot missä voitiin iltamia pitää. He rakentavat kyläänsä puuhakkaina iloisesti rupatellen, ovat onnellisia eivätkä halua muuttaa mihinkään kylästä, jonka nimi on Leipämäki. Uskokaa pois, sillä minä Pia Suomalainen en turhia lepertele. — Leipämäkeläisen ihmisen luonteenlaatu on joviaali niin kuin savolaiseen luonteenlaatuun kuuluu. Nuoremmista monet käyvät työssä muualla ja aikaa myöten muuttavat asumaan työpaikkansa lähettyville. Keskelle kylää tulee marketti, ettei enää tarvitse mennä pitkien matkojen päähän ostoksille. — Paikkaa etsittiin ja tästä löytyi tämmöinen hyvä tasainen tontti, joka meistä kaikista näytti erittäin mukavalle. Osmo Autio pitää työkseen korjauspahaa Härkälän kylässä, joka sijaitsee Leipämäen vieressä. Minä sanoin, että kun ei ole niin nuukaa niin ehkä ainakin metrisiä. — Silloin täytyi pitää ohjelmalliset iltamat, ei niitä tanssiiltamia tunnettu ollenkaan. päivänä LULTEEEEEEEE ERT EEEE TREE EE ETEE EEE EEEE ETT ETEEEE TRE EET EETEEETETEEETETET EEE TEEEETT EET EETE TTT TTT TTETTTTTTTTTTTA SE ELSE yh On W — lonpoikaista menoa. Emäkalliota etsitään kovalla tohinalla, suonet johtavat suoraan Leipämäkeen joten selvää on, että tännehän se kaivos aikanaan rakennetaan. KP Kotikyläni Leipämäki — tänään ja kymmenen vuoden kuluttua Kotikyläni Leipämäki on minusta ihan hyvä kylä. — Sulkavalla on niin paljon tuttuja esiintymässä ja ennen kaikkea yleisön joukossa, että sen takia täällä on tällainen suo; ra radiolähetys helppo tehdä. Ja mikä oli mukavinta, Sulkavan Pelimannit, Naislaulajat ja muut esiityjät olivat ottaneet asian todella vakavasti. Sulkavalta kuullun ohjelman teemana oli ”Ekovalssi Leipämäeltä”. Se paikka on kylästämme noin viidentoista kilometrin päässä pohjoiseen. Tietävät senkin, että harvat nuoret miehetkin ukkoutuvat jo kolmenkymmenen vuoden ikään tultuaan. Taivas on paljon lähempänä kuin mäen alla. Osmo Autio on viihtynyt hyvin Sulkavalla ja perhekin on oppinut jo niin sulkavalaisiksi, ettei voisi kuvitella enää muualla asuvankaan. Pyhäjärvi, Syväri, Laihanja Maojenlampi nousevat uinuvasta tilastaan arvoon arvaamattomaan. Kylämme koulu lakkautettiin 17 vuotta sitten, jolloin minä ja veljeni Sami emme olleet vielä edes syntyneetkään. — Arjessa on parasta se, että saa tehdä työtään josta saa tuloksia. Monet sanovat niin, muiden muassa eräs setä jonka juttuja kuuntelen korvat hörössä, niin että — uskominen on. — Ei tuossa ainakaan minuuttiakaan myöhästytty alussa ja saatiin loppumaan ihan oikeaan aikaan, oli Esko-Anteron tuoreet kommentit lähetyksestä heti ohjelman jälkeen. Mutta kun kauppakirjassa oli että noin hehtaari, niin ajattelin että meillä on niin hyvä seura niin vedän vähän kotiin päin. Meidän kotimme on korkeimmalla kohdalla. Parempikin se voisi olla, mutta ei saisi huonontua enää tämän hetkisestä olotilastaan. Ehkä he ovat vähän oikeassakin, sillä kylä muistuttaa pitkänomaista leipää eli limppua. Esko-Antero antoi vielä lopussa kiitokset tekniikalle ja kaikille niille, jotka olivat olleet järjestämässä koko tilaisuutta. Sinne näkyy laajalti ympärillä olevaa. Ja sitten oli lajittelija, apilanhankaaja ja käsintyönnettävä heinänsiemenen kylvökone. Naapurin setä sanookin tätä leipämäkeä Leipävaaraksi, mutta eihän tästä mäestä ole mitään vaaraa leivälle, päin vastoin. Silloin minä ajattelin, että ahaa, herrat; taisi tulla pikkuinen erehdys, ajattelin, jotta jos ei maassa risuja ole jotka repivät jalat, niin minä otan nyt pitkät askelet
Seurakuntaan muuttaneet: Pekka Erkki Inkinen, vaimo Liisa Marjatta s Nuutinen sekä lapset Ari-Matti ja Harri Pekka Porvoosta.. Sarjat: yksinsoutu miehet, yksinsoutu naiset, parisoutu miehet, parisoutu naiset, sekasarja. Rantasalmelta kotoisin oleva Pekka Ruisko, 27, aloitti liikuntasihteerin toimensa kesäkuun alussa. Osanottomaksu 25,mk/soutaja maksetaan tilille 543704-43624. Lähetysmyyjäiset Leipämäen koululla ma 18.6. Ilmoittautumiset liikuntatoimistoon to 21.6 mennessä. Matkan hinta on 400 mk + retkimuona. Pertti Pohjola pitää myös pesäpalloharjoituksia. Pylkkänen Koskutjärvi 76-9-8. Lähtijöitten ensimmäinen palaveri Tapiolassa ke 27.6. Sarjat: Miehet yksinsoutu, miehet parisoutu, miehet yli 45 v. Pohjola on kotoisin Hämeenlinnasta ja opiskelee liikunnanohjaajaksi. — Kanotointi ja koskenlasku on lisääntymässä. vakuutuksen. 71056. Lähtö ja maali kirkonkylän laivarannassa. kirkkoherranvirastoon puh. Sulkavan liikuntalautakunta järjestää 2 uimakouluja seuraavasti: : Kaartilankoski 18—21.6 Alinanniemi 25.6—6.7 Lohilahti 9.7—13.7 Tunnila 16.7—18.7 Heikkurila 19.7—23.7 Kaipola 24.7—27.7 Uimakoulut alkavat joka päivä klo 10. Lohikosken Kisa-Veikot Sulkavan Vapaveikot järjestää RANNALTAONGINTAKILPAILUN I osakilpailu Pajasalmessa Säviön puoleisella rannalla 30.6.-84 klo 15.00. 4 Torstaina, kesäkuun 14. 7-10 vuotiaiden tyttöjen ja poikien leiri Tapiolassa 1-3.8. KUOLLUT Elsa Maria Summanen s. 73198. Ilmoittaudu kirkkoherranvirastoon 19.7. 71056. klo 19.00. KASTETTU Aarno Henrik Petteri Ervasti kirkonkylä. klo 20.00. Ilmainen edestakainen kuljetus Sulkavalta. Juvan Urheiluautoilijat ry SAARISELÄN SATUMAILLE Oletko kiinnostunut erämaan rauhasta. TERVETULOA SULKAVAN URHEILIJAT -41 ry. Huisko tuo kanoottinsa Sulkavalle lähteäkseen tutkimaan Sulkavalla olevia kanoottireittejä. Pesäpallossa ja jalkapallossa on tarkoitus kesän aikana käydä lävitse myös — puulaakiottelut. Sijaisuutta hoitaa eläinlääketieteenkandidaatti Liisa Kaartinen. Opettajina toimivat Sari Leinonen ja Pertti Pohjola. Lähempiä tietoja saat Keijolta puh. Liikuntalautakunta järjestää yleisurheilun ikäkausikilpailuja kuluvana kesänä kirkonkylän ja Lohikosken kentillä alkaen Lohikoskella ma 18.6 klo 18 ja kirkonkylässä ke 20.6 klo 18. Sulkava tunnetaan soutupitäjänä. puh. Huiskon Sulkavalla olon pituus riippuu paljolti juuri siitä, saako hän liikunnanopettajan töitä vai ei. Lähempiä tietoja retkestä saat Keijolta puh. Ennakkoilm. Vast.otto: puh. Nuotioilta pyhäkoululaisille ja vanhemmille Lohikoskella Idströmin rannassa ke 20.6. Paikalla otetaan vastaan myös merkkisuorituksia. Juhlassa puhuvat rovasti Telaranta, piirisihteeri Väyrynen, piirisihteeri Kiveinen ym., kuorolaulua kanttori Heikki Valojärven johdolla. 71056. päivänä. 18 km to 21.6.-84 klo 19.00. Tenniskurssit alkavat 18. Järj. klo 13. Sitäkin voisi tuoda jotekin esille matkailijoita ajatellen, esimerkiksi selvittää miten ajat varataan. Alustavasti on suunniteltu myös kymmenottelukisoja, eräänlaista jokamiehen kunnonmittaustempausta. Liikuntalautakunta järjestää jalkapalloja pesäpalloharjoituksia kirkonkylän kentällä seuraavasti: pesäpallo tiistaisin klo 18; jalkapallo tiistaisin klo 19.30. yksinsoutu, naiset parisoutu, sekasarja ja kuntosarja. Soutupitäjästä vesipitäjäksi Huisko on innokas kanootilla meloja. Kirkkokuoron harjoitukset seurakuntatalossa to 14.6. Ilm. LIIKUNTALAUTAKUNTA TIEDOTTAA Liikuntalautakunta järjestää puulaakisarjat jalkapallossa ja pesäpallossa. Mielestäni Sulkavaa voitaisiin tuoda esille yleisemminkin vesipitäjänä, toteaa Huisko. päivänä. ja lisätietoja: Olavi Hämäläinen puh. Paperitöitä on jonkin verran, koska kukaan ei ole hoitanut liikuntaasioita päätoimisesti pitkään aikaan ja hommat ovat päässeet vähän rempalleen. Haluatko kokea tuntureitten kauneutta. klo 19.00. alk. Jumalanpalvelus ja rippikoululaisten konfirmaatio sekä Herran Pyhän Ehtoollisen vietto Sulkavan kirkossa su 24.6. Jumalanpalvelukset Sulkavan kirkossa ja Lohikosken kirkossa Juhannuspäivänä. Numeroiden jako alkaa klo 17.00. 71117. Liikuntasihteerin toimen |Iisäksi Huisko olisi valmis työskentelemään myös liikunnanopettajana. päivänä N:o 24 — 1984 — 7 Huiskon Pekka Sulkava on saanut pitkän tauon jälkeen liikuntasihteerin. Lähde mukaan erävaelluksella Lapin tuntureille 23— 29.7. — Kun uuteen työpaikkaan menee, on paljon mukavampi aloittaa työt kun on tuttuja, sanoo Huisko Sulkavalle tulostaan. Hiippakunnallinen lähetysleiri 10-14 vuotiaille tytöille ja pojille Tapiolassa 19—22.7.-Leirin hinta 50 mk. alk. Sulkavan seurakunta Sulkavan seurakunta Sulkavan Kolehti Tyttöjen keskukselle. klo 10.00. Eli kesän aikana tehdään muutakin kuin soudetaan. klo 18.00. Sarjoja 6—16 vuotiaille. Ilmoittaudu kirkkoherranvirastoon 26.6. JOKAMIES-LIIGAN SEMIFINAALI Juvalla Karhukiven maastoradalla la 16.6. Huikon Pekka pistäytyi välillä Helsingissä opiskelemassa ja oli jonkin aikaa liikunnanopettajana Juankoskella. Siitä vaan kaikki liikkumaan Huiskon Pekan johdolla! KP Sunnuntaina 24.6.-84 klo 12.00. Leiripäivä alkaa klo 10 ja päättyy klo 15.00. mennessä puh. ainut telttaleiri Tapiolassa tänä kesänä. Hänellä on oma kanootti mökillä Rantasalmella. Vietetään Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen SavoKarjalan piirin kesäjuhlaa, joka jatkuu ruokailulla srk-talossa ja päiväjuhlalla klo 12.30 srk-talossa. Lohilahdella 14.7.-84 klo 15.00. klo 19.30. Tenniksessaä ratkaistaan myös kunnanmestaruus. Opettajana toimii Savonlinnalainen Elias Hovinheimo. Tämän kesän liikuntatapahtumista tiesi Huisko kertoa sen verran, että uimakoulu alkaa 18. Seurakunnan nuorisotyö järjestää Lapinmatkan eräelämästä pitäville. paikan päällä. II osak. Vekarassa 12.8.-84 klo 13.00. Juhannusaaton kokkojuhla Tapiolassa 22.6. 71152 klo 8.00—9.00, autopuh.: 94040/55730. Huom. Uimakouluja järjestetään Sulkavan kirkonkylässä, Kaartilankoskella, Lohikoskella, Halttulassa ja nähtävästi myös Kaipolassa ja Heikkurilassa. Pääsylippu 20,-, lapset 10,-. Ilmoittaudu kirkkoherranvirastoon puh. Saariselän tuntureille! Lähde Lappiin vaeltamaan 23—29.7. Ilmoittautumiset Sulkavan Osuuspankkiin 20.6.-84 mennessä. klo 19.00. ELÄINLÄÄKÄRI on vuosilomalla 18.6. Tiedustelut ja myös ilm. — 28.7. Huiskon tehtävänä on vastata kunnan liikuntahallinnosta. Puh. — Tenniskenttä on erittäin hyvä olla olemassa pienellä paikkakunnalla. Sulkava ei ole Huiskolle vieras paikka, sillä vähän yli kaksi vuotta sitten hän oli täällä liikunnanopettajana. III osak. II rippikoululeirin vanhempain ja omaisten vierailuilta Tapiolassa su 16.6. Huisko pelaa myös jonkin verran tennistä. Osanottomaksu 25 mk/henkilö sis. mennessä puh. Eläinlääkärin vastaanotto on siirtynyt terveyskeskuksen takana olevaan tiilitaloon. mennessä. Lähtö Essolta klo 10.30, reitti: Sulkava-Kaskii-Juva, matkan varrelta voi tulla kyytiin. Lähtö ja maali Lohilahdessa. Asiasta on ollut alustavia keskusteluja, mutta mitään varmaa ei ole vielä päätetty. Matkan hinta 400 mk + retkimuona. 957/71197. 71121/41. Ilmoitt. Tervetuloa. Pyhäkoulunja päiväkerhoväen leiripäivä Tapiolassa 26.6. 71117. 71056 tiistaihin 26.6. Silti Huisko uskoo pääsevänsä alun jälkeen työssään kyllä hyvin vauhtiin. Sivisaaren ympärisoutu n
ar 3 Kotisaaren 80 Kockens . klo 12.00 mennessä puh. 955-51111. 17.6.84 klo 13.00. Puhelimella — annettuihin — ilmoituksiin J mahdollisesti tulevista virheistä ei lehti vastaa. 71 293. SULKAVA. K. 390,-, lauderungot, hormit, vesikourut, tikkaat, tuuletuspyykkitelineet ym. MESTAREITA KANNUSTAMAAN. — TORSTAISIN ILMESTYVÄ KOTISEUTULEHTI Toimitus: 58700 Sulkava kk, puh. perehtyminen metsätaitokisoihin. 75130/Matti tai Raakel Varonen, Partala. 957-71190 Rutka-Käenniemen yksityistien tiekunnan VUOSIKOKOUS on Rutkassa Veikko Turusella 28.6. Tiehoitokunta rautakaupoista ja rakennustarvikeliikkeistä. 20.6. Varis Puh. -84 klo 9.00—17.00. SISU-monitehojauhesammuttimen myynti ja esittely perjantaina 15.6. Hillomunkit — || yök om & 3 o pyörykät 2 3 95 Taffel 4 20 TARJOUKSET 08 | mn CIN kpl Turun 5 Järeä Oul. Sieltä voit myös ostaa Katepal-Kestokatteen. Lisävärikorotus 40 %. Ota yhteyttä mahdollisimman pian puh. Pienin väri-iimoituskoko etusivulla 300 mm. 2,40/pmm Tekstinjälkeen ...................2,40/pmm Kiitosja kuolinilmoitukset ..........-...;. Tiehoitokunta pitää huolta näkökyvystään ON OIKEIN EE Nyt on sopiva aika hankkia kesän kasvinsuojeluaineet. Siksi Kestokatteen aito luonnon2 kivipinta kestää kauniina vuodesta vuoteen. PAINOPAIKKA: LEHTISEPÄT KY Pieksämäki — 1984. 1984 klo 18. 71544. 71 171 tai 71 118 Kd kd Lä Hy Sulkava-” 957-71171,71118 Y 58700 Tyttöjä ja naisia otetaan MANSIKANPOIMINTAAN alkavaksi satokaudeksi. 71293, ma ja ti puh. 71544 tai 74159 Toimittajat: Anna Vallikari Kimmo Pulkkinen Kustantaja: Sulkavan Kotiseutulehti Oy Paikallislehtien Liiton jäsen Tilaushinnat 22.7.1982 alkaen Kotimaahan ja pohjoismaihin 12 kk 60,9 kk 54,6 kk 48; 11 kk 58,8 kk 52,5 kk 46,10 kk 56,7 kk 50,4 kk 44,3 kk 42,Osoitteenmuutos 1,50 mk. Kokouksessa käsitellään tiekunnalle kuuluvat asiat. Lue ohjeet PIENRAKENTAJAN KATTO-OPPAASTA, VA jonka saat VELOITUKSETTA KA ARO-YHTYMA ov Y KATEPAL Sen tukikerros on verkkovahvistettua lasikuitua, joka = PERJANTAINA KULTA MOKKA KAHVI — |( PORSAAN KYLJYKSET (KANANMUNAT KOTIMAISET (D 95 s 95 90 [lip 90 E TOMAATIT kg pkt kg kenno L N GRILLIKYLKI |(ATRIA TAKKA( Valion TUUTIT |( Mallasjuoman kaikki ) 90 | 990 50 | E 25 kg y | kpl 1 kpl + vaihto J) PERJANTAINA — kor Tuoppi KOTIISI JAETUSSA & PUUMALAN jogurtit 1,5 dl 45 kälkavuta 30 T-POSTISSA LISÄÄ & Karjalan 75 TARJOUKSIA. Sulkavan Valokuvaamo ; v i 00 v JEN NER ae 5 Kiinteistönomistajat, maanviljelijät, — urakoitsijat, — autoilijat, veneilijät ym. LD 4 GRILLAUSpiirakat Eo | rynni 3 Hör 1 1 25 MUISTA MYÖS : i er MA-KE 18.-20.6. Konttori: 58700 Sulkava kk, puh. Oppilaaksi voit hakeutua myös yhteisvalinnan ulkopuolel]ta. Koskinen 12, puh. Lehti ei myöskään vastaa ilmoittajalle mahdollisesti koituneista vahingoista, vaikka ilmoitus ei olisikaan käsikirjoituksen mukainen. Ilmoittautumiset 18.6. Seurakuntatalolla. Varastopisteemme Sulkavalla ovat: Tauno Immonen, Lohikoski 73104, Hannu Auvinen, Kietävälä, 954-65715. 71877. klo 18.00. Tiehoitokunnat Sulkavan torilla Kilpelän maanantaina kiukaat alk. 71575. PARTALA-NIINIMAKI YKSITYISTIEN : VUOSIKOKOUS samassa paikassa samana päivänä klo 10.30. OSALLISTU SAMALLA KILPAILUUN JOSSA ON PÄÄPALKINTONA MATKA LOS ANGELESIN KESÄOLYMPIALAISIIN. Taimikon jälkihoitokurssi Sulkavan Kirkonkylän, Halttulan ja Iitlahti-Kaipolan Metsätalousalueiden ja 4 H nuorten taimikon jälkihuoltokurssi 19.—20.6. Suomen Farmipalvelu Oy, TAPANI IKONEN KY 51900 JUVA, puh. Voit valita AJONEUVOASENTAi . Tervetuloa! Sulkavan Matkailuyhdistys Ry Pp Dm TÄRPPITARJOUKSET T-KAUPASTARP ID ID KATOLLE LUJA JA TAIPUISA KATEPAL-KESTOKATE ei ime kosteutta. Kurssilla käsitellään heinän ja vesakontorjunta mekaanisilla ja kemiallisilla menetelmillä. päivänä MATKAILUKAUDEN AVAJAISET Laivarannassa sun. SULKAVAN INVALIDIEN AMMATTIOPPILAITOS ottaa oppilaiksi vammaisten ohella myös vammattomia. ILMOITUSHINNAT 1.5.1984 alkaen: Etusivulla.....:....-.....00o0oo 2, 80/PMM Tekstissä ............ Ilmoitusten ja tilausten vastaanotto Itä-Savon Säästöpankki Sulkavan konttori Sulkavan Osuuspankki KOP-Sulkava Levikkihuolto + osoitteenmuutokset + laskutusasiat Aune Pulkkinen puh. JAN (saat ABC-kortin), HITSAAJASEPÄN, JYRSIJÄA-SORVAAJAN sekä PUUSEPAN 3vuotisista opintolinjoista. 8 — N:o 24 — 1984 Torstaina, kesäkuun 14. Soita lisätietoja 957-71711. yksityistien vuosikokous pidetään Sauli Ruottiselle 25.6. 1984 klo 19.00. Kokouksissa käsitellään vuosikokoukselle kuuluvat asiat. Myöhästyneistä ilmoituksista 50 % korotus. A TEE KESTOKATTEESTA e Perinteinen suomalainen kolmiorimakate, joka on CF imakkaasti palaa In N TT erityisesti A e Tai koreilemattoman kaunis tiivissaumakate, joka muodostaa rauhallisen taustan talosi näyttävälle julkisivulle. Musiikkia, köydenvetoa sekä kunnanvaltuuston ja Matkailuyhdistyksen kirkkovenekisa. Tiehoitokunta Myydään uusi järvimallinen lasikuitusoutuvene Hintapyyntö 1500,Niilo Kämäräinen, Mikkolantie PARTALAN YKSITYISTIEN VUOSIKOKOUS piuetään torstaina 28.06.1984 klo 9.00 Matti Varosella. Vammaisille ovat koulutus, asunto ja ruoka ilmaisia, muille noin 100 markkaa kuukaudessa. Aineemme ovat myös nyt käyttöaikana ja pienissäkin erissä EDULLISIA. Toimitus avoinna: Maanantaina klo 9.00—16.00 Tiistaina klo 9.00—15.00 Päätoimittaja Tuomo Kukkonen puh. 2,40/pmm Ilmoitukset jätettävä viimeistään tiistaisin klo 13.00 mennessä. Sulkavan Invalidien Ammattioppilaitos, PPA 2 Tuonilahti, 58700 SULKAVA N Tule ammattikoulutukseen! Invalidiliitto ry ITUO NYT FILMISI MEILLE KOPIOITAVAKSI AAT KOLME KUVAKORTTIA SAMASTA NEGATIIVISTA KAUPAN PÄÄLLE. Maahantuojan = esittelijä paikalla Tervetuloa! Sulkavan RADIO JA KONE V. Feli i a | 789 JE», DSO lisu"e 480 t "= KAUPPATALO Sulkaniemen yksityistien tieosakkaiden VUOSIKOKOUS pidetään virastotalon valtuustosalissa perjantaina 29.7.84 alk. JA TULE MEILLE Maalaistula= jlsinappt 3 20 Hapan9 95 ||TARKISTAMAAN ONKO å leipä iso n korput 350 g JUURI SINUA TÄRPÄNNYT