Museokortti.fi Yksi vuosi. 54€. nu m er o • 6/2 01 5 Suomen Historia 6/2015 Hinta 8,90€ PUKEUTUMINEN HENKILÖKUVA Nuorisomuotia 50ja 60-luvuilla Liikemies ja lahjoittaja Antti Wihuri opin tiellä Suomen lapset Koulumatkojen vuosikymmenet TEOLLISUUS Työsuojelun varhaisvaiheet PULA-AIKA Käsintehdyt leikkikalut TEKNIIKKA Asa-radiot ja televisiot 54 eurolla treenaat kehoasi kuukauden kuntosalilla tai 12 kuukautta aivojasi museoissa. Osta Museokortti museosta tai verkosta, vaikka heti. 200 museota. MUSEOKORTTI AIVOT OVAT LIHAS. Sä äll ä ku in sä äll ä op in ah jo on oli m en tä vä – ja tu lta va vie lä ta ka isi nk in .“ 6 414888 002355 1 5 6 80 02 35 -1 50 6 PAL VKO 2016-04 Viipale mediat Suomalaista työtä • www.suomenhistoria.fi Su om en H ist or ia n 6. LAATULUKEMISTA! TARINOITA PIENEN KANSAMME MENNEISYYDESTÄ “K aik ki ta rin at ko ulu m at ko ilt a he nk iv ät sin nik ky yt tä
K u va : M u se o v ir a st o 2 SUOMEN HISTORIA AJANKUVA Joulupukki ja Solifer-mopedin markkinointitempaus Helsingissä 1958. 83 SUOMEN HISTORIA AJANKUVA Tiernapojat ottivat Oulun seudulla toisistaan mittaa laulumestaruuskilpailuissa jo 1930-luvulla
3 SUOMEN HISTORIA K u va : K a ll e K u lt a la / L eh ti k u va
Nuorisomuotiartikkelin asusteet vievät ajatukset vauraamman ajan pehmeisiin paketteihin sisältöihin. Pula-aikaosiossa tutustumme itse tehtyihin sekä halpoihin ja yksinkertaisiin teollisesti valmistettuihin leikkikaluihin, joita monen kuusen alta aikanaan löytyi. Antamisen juhlan kunniaksi esittelemme erään suurlahjoittajamme elämäntarinan. Lehden sisältöön poimimme joitakin ajankohtaan sopivia aiheita. (03) 2251 948 (ma–pe 8.30–16.00) tilaajapalvelu@suomenhistoria.fi Postiosoite Suomen Historia PL 350, 65101 Vaasa Käyntiosoite Tiilitehtaankatu 49 65100 Vaasa Kustantaja Viipalemediat Oy Puh. Ihmiset virittäytyvät ikivanhaan juhlapäivään kukin omalla tavallaan. Kurkistamme myös joulutontun historiaan. joulukuuta 2015 Suomen Historia 6/2015 Perinteikästä joulua! V uoden viimeistä numeroa viimeistellessä voi jo aistia joulun lähestyvän. Jo oman lapsuuden jouluja ajatellessa on helppo huomata juhlapäivien sisällön muuttuvan vuosikymmenten vieriessä. Vaikkapa joulurauhan julistusta ei ennen sähköviestimien aikaa kodeissa kuultu. Toimituksessa Päätoimittaja Kari Mattila Toimittajat Mari Immonen, Mika Rassi Avustajat tässä numerossa Joni Partanen, Aimo Tenni, Pekka Tuomikoski Tuotantopäällikkö Tomi Saloniemi Ulkoasu Tero Björklund, Sari Mantila, Thomas Backman, Meniina Wik Kustantaja Tilaajapalvelu Puh. Iloa, valoa ja rauhaa vuoden pimeimpään ajankohtaan. Joulun vietolla ajatellaan usein olevan pitkät perinteet, mutta kun asiaa tarkemmin pohtii, niin kaikki jouluperinteet eivät loppujen lopuksi yllä kovin kauas menneisyyteen. Kenties jollakulla oli ilo kaivaa kovasta paketista Asa-stereoyhdistelmä. Kari Mattila Päätoimittaja kari.mattila@suomenhistoria.fi KANNESSA: Eva-tytär äitinsä kanssa matkalla koulusta kotiin Luumäellä 1943. Onneksi joulun tärkeimmät asiat tuntuvat siirtyvän sellaisenaan sukupolvelta toiselle. Muutaman päivän rauhoittuminen läheisien parissa, koristeltu ruokapöytä antimineen, joulusauna ja jotakin mieltä ilahduttavaa kauniisti paketoituna. Sodan hetkiä -palstan valokuvat on koottu vuoden 1943 joulun otoksista, jotka ovat olosuhteisiin nähden mukavan tunnelmallisia. Toisilla tunnelma on odottava ja iloinen, joillakin pintaan nousee kiireen aikaansaama stressi, ja niitäkin on, joille joulu merkitsee vuoden yksinäisintä aikaa. SUOMEN HISTORIA 4 Pääkirjoitus 10. (06) 2810 170 Fax (06) 2810 112 Toimitusjohtaja Ari Isosomppi Ilmoitusmyynti Peppe Haapala: 050-4147 559 Susanne Ripsomaa: 050-4147 553 Johanna Helin: 050-4147 550 www.suomenhistoria.fi > Mediakortti Sähköiset osoitteet toimitus@suomenhistoria.fi myynti@suomenhistoria.fi materiaali@suomenhistoria.fi etunimi.sukunimi@suomenhistoria.fi Painopaikka UPC Print, Vaasa Myynti R-Kioskit, huoltoasemat, marketit ja Lehtipisteet kautta maan ISSN 2342-7981 K a n n en k u va : SA -k u va K u va : SA -k u va
5 SUOMEN HISTORIA AJANKUVA Lapsia Helsingin Puu-Vallilassa sijainneen siirtomaatavarakaupan nurkalla huhtikuussa 1974 K u va : L eh ti k u va
Tässä numerossa Pääartikkelit Suomen Historian 6. 60 Elämä monella merellä Suurliikemies ja suurlahjoittaja Antti Wihuri teki monen ihmisen elämäntyön. Riisu kellohameesi, lättähattusi sekä angorajumpperisi ja pue tilalle farkut, vakosamettitakki ynnä tupeeraus. Koulumatkat on Suomessa taitettu useimmiten apostolinkyydillä. 14 Kuva: SA-kuva Kannessa Kannessa Kannessa Kannessa. SUOMEN HISTORIA 6 14 Koulumatkojen vuosikymmenet Kuljemme tovin koulutietä taittaneiden suomalaislasten matkassa. numero Suomen Historia 6/2015 60-luvun lopulla muodissa olivat leveälahkeiset farkut sekä kirkkaat värit ja kontrastit. Millainen mies löytyy merineuvoksen tittelin takaa. 20 Nuorisomuotia 1: 50ja 60-luvut Paperinukkesarja alkaa. Niin tekivät myös Aunuksen lapset vuonna 1942. 52 Kis-kis-kukkulan konepistoolimies Eero Blåfieldin sotamuistojen myötä pääsemme jälleen Eldankajärven jäälle. 36 Varo vaaraa! Teollisuuskoneet aiheuttivat tottumattomille työntekijöille tapaturmia, joita pyrittiin jo varhain torjumaan suojalaitteiden ja valistuksen avulla
70 Pula-aika Niukoista raaka-aineista valmistetut lelut ilahduttivat saajiaan. 76 Parhaat Suomalaiset Kari Suomalainen ei aikonut piirtää pilapiirroksia istuvista presidenteistä, mutta Urho Kekkosen myötä hän pyörsi päätöksensä. Suomalaiset teokset herättivät Pariisissa ihastusta. 32 Asa-radiot ja -televisiot Eräs sähköasentaja rakensi vuonna 1922 ensimmäisen radiovastaanottimensa. Sittemmin hänestä tuli yksi Suomen johtavista radioja tv-valmistajista. Toistuvat Artikkelit Lehdistä löytyvien kaavojen avulla käsityötaitoiset äidit saattoivat valmistaa lapsilleen veikeän Bonzo-koiran. 28 Kuva: Museovirasto K u va : Je n n y ja A n tt i W Ih u ri n ra h a st o K u va : Su o m en el in k ei n o el ä m ä n k es k u sa rk is to Kannessa Kannessa. 60 Vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyssä suomalainen taide ja muotoilu pääsivät esille. SUOMEN HISTORIA 7 8 Lennätinpostia Historian uutiset ja lyhyet erikoiset. Pula-ajan lelut s. 42 Rauno Nieminen ja jouhikko Soittimia rakentamalla tutkinut Rauno Nieminen on vanhan suomalaisen perinnesoittimen uuden tulemisen taustalla. 28 Sähkövalojen loisteessa Airam aloitti lamppuja korjaamalla, mutta nykyään yhtiön lämpöä hehkuvia tuotteita löytyy miltei joka kodista. 48 Pariisin valloitus Vuoden 1900 maailmannäyttelyssä Suomi halusi erottautua isäntämaastaan Venäjästä. 78 Sanaristikko ja tietovisa 26 Syyslaulu Muumipeikon luojan Tove Janssonin ainoa rakkauslaulu täyttää viisikymmentä vuotta. 71 Antti Wihuri oli piinkova liikemies mutta myös Jenny-vaimon rakastava aviomies. 48 Tarkkaavaista työntekoa Airamin lampputehtaalla 1950-luvulla. 57 Joulutontun tarina Suomalaisessa kansanuskossa tontut olivat eläneet jo pitkään ennen joulutonttutradition syntymistä. 72 Unohtumattomat legendat Savolainen nuorukainen herätti huomiota ulkomaita myöten, kun hän kertoi lentäneensä omatekoisella raketilla Kuopiosta Suonenjoelle. 58 Sodan hetkiä Joulun merkitys korostuu sodan keskellä aivan erityisesti
Pasternakille myönnettiin teoksesta Nobelin kirjallisuuspalkinto, josta kirjailija kuitenkin joutui neuvostovallan painostuksen vuoksi luopumaan.. Tapio Wirkkala on yksi suomalaisen muotoilun kuuluisimmista nimistä. Kulttuuritalo Korundi, Lapinkävijäntie 4, Rovaniemi. STILL/LIFE-Tapio Wirkkala Retrospective -näyttely Rovaniemen taidemuseossa 30.10.2015–28.2.2016. Hänen lasi-, keramiikka-, puuja hopeaesineensä herättivät ihastusta niin kotimaassa kuin myös kansainvälisissä piireissä. Elokuva perustui neuvostokirjailija Boris Pasternakin romaaniin. Näyttelyn kuraattorina ja näyttelyarkkitehtina toimii muotoilija Harri Koskinen . TOHTORI ZHIVAGO -elokuva valmistui vuoden 1965 lopulla ja aiheutti suurta kiinnostusta länsimaissa. Yksi näistä on Rovaniemen taidemuseon STILL/LIFE-näyttely, joka juhlistaa Tapio Wirkkalan pitkää uraa muotoilun ja taiteen saralla. Tuttujen klassikoiden lisäksi nähtävillä on myös muotoilijan suunnitelmia ja projekteja, jotka eivät koskaan toteutuneet. Näyttely jakaantuu kahteen osioon, joista toinen keskittyy Wirkkalan elämään ja luovan työn taustoihin. 100 vuotta sitten 50 vuotta sitten Lennätinpostia Kuva: Matti Ounamo SUOMEN TIETOTOIMISTO perustettiin vuonna 1915, kun Suomen Uutistoimisto ja Sanomalehtien Tietotoimisto yhdistivät voimansa. Wirkkala loi 1950–60-luvuilla pohjaa suomalaisen muotoilun voittokululle maailmalla. STILL/LIFE-näyttely jatkaa Inarin Siidaan maaliskuussa 2016 ja helmikuussa 2017 EMMA – Espoon modernin taiteen museoon. SUOMEN HISTORIA 8 Koonnut: Mari Immonen Näyttely Wirkkalan elämästä ja töistä M uotoilija ja kuvanveistäjä Tapio Wirkkalan (1915–1985) syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta. Näyttelyn toinen puoli esittelee vuorostaan Wirkkalan monipuolista tuotantoa eri materiaalien parissa. Näin sai alkunsa ensimmäinen sanomalehtien yhdessä omistama uutistoimisto Suomessa. Juhlavuoden kunniaksi on ympäri Suomea esillä useita Wirkkalan tuotantoon liittyviä näyttelyitä. Suomalaiset pääsivät osaksi elokuvantekoa, sillä elokuvan Siperia-kohtauksia kuvattiin alkuvuodesta 1965 Pohjois-Karjalassa Pyhäselän jäällä. David Leanin ohjaama Venäjälle ja Neuvostoliittoon sijoittunut sotadraama voitti peräti viisi Oscar-palkintoa
Kustantamo Juttuapaja on tehnyt päivitetyn version Sarlinin kokoamista alkuperäisistä lauluvihkosista. Näyttelyn ajan Hakasalmen huvilan upea, aikoinaan Aurora Karamzinin salonkina ollut sali toimii konserttija tapahtumatilana. Hyvin sujunut yhteistyö saattoi jatkua myöhemminkin ja johtaa jopa seurusteluun. Lukuvinkkejä Kuva: Helsingin kaupunginmuseo Vispilänkauppa: Kun kaksi ihmistä ihastuu toisiinsa, voi kuulla sanottavan heidän välillään olevan pientä vispilänkauppaa. Musiikkia! Kaupungin soivat muistot näyttely 11.3.2015–8.1.2017 Hakasalmen huvilassa osoitteessa Mannerheimintie 13b. Liminka. Kansan suusta Museokorttien voittajat Suomen Historia -lehden palautekyselyyn vastanneiden kesken arvottiin kolme 54 € arvoista Museokorttia. Juttuapaja. Nostalgisen muisteluhetken voi kokea esimerkiksi jännittämällä kansakoulun laulukokeessa tai menuettia opetellessa. Myös fanikulttuuri on esillä, sillä Euroviisusekä Hurriganes-keräilijät ovat sisustaneet näyttelyyn omat faniaarrekaappinsa. Poika kuori varvut ja tyttö sitoi ne yhteen vispiläksi. Ville Kivimäki & Kirsi-Maria Hytönen (toim.) 2015: Rauhaton rauha. Helsingin kaupunginmuseon Musiikkia! -näyttelyssä ovat pääroolissa musiikin kuuntelijat ja harrastajat. Suomen vanhin joululaulukokoelma sai alkunsa, kun laulupedagogi Anna Sarlin ryhtyi julkaisemaan 1800-luvun lopulla joululauluvihkosia. Tulevaisuus nähtiin epävarmana ja yhteiskunnalla oli ratkottavanaan monia asioita kuten siirtoväen ja rintamamiesten kotiuttaminen sekä sodassa runnellun maan jälleenrakentaminen. Musiikki on näyttelyssä läsnä monessa eri muodossa kuten ääninä, esineinä ja kuvina. Kaupunkilaisten musiikkimuistot ovat keskiössä, ja he ovat päässeet myös osallistumaan näyttelyn tekemiseen. Vastapaino. Kortit lähtivät Heikki Muhoselle Helsinkiin, Seppo Pohjavärelle Mänttään sekä Sisko Viikki-Dufvalle Reijolaan. Onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistuneille!. Yksiin kansiin on koottu joukko joululauluja, joista toiset ovat tuttuja suosikkeja ja toiset taas vuosisadan aikana jo unholaan jääneitä. Tampere. Suomalaiset ja sodan päättyminen 19441950. Tuomikoski, Pekka (toim.) 2013: Otteita Suomen Wanhimmasta Joululaulukokoelmasta. Sanonta juontaa juurensa vanhaan perinteeseen, jossa nuoret keräsivät metsistä koivunoksia valmistaakseen niistä varpuvispilöitä. Vaikka rauha olikin suuri helpotus koko kansakunnalle, ei uuden elämän alkuun saaminen aina sujunut ongelmitta. RAUHATON RAUHA. Teoksessa pureudutaan tuoreeseen tutkimustietoon nojautuen yhteiskunnan henkiseen ilmapiiriin sodan jälkeisessä Suomessa. SUOMEN HISTORIA 9 Näyttely Wirkkalan elämästä ja töistä Helsingin soivat muistot M usiikkia! -näyttelyssä voi kuulla ja nähdä, miten musiikki on vaikuttanut ihmisiin Helsingissä ennen ja nyt. JOULULAULUJA (KOONNUT ANNA SARLIN)
Myös sota-ajan ilmapommitukset olivat tehneet suurta tuhoa monessa kaupungissa. Äänekkäät nuuttipukit oli pidettävä tyytyväisinä, sillä suuttuessaan kiertolaiset saattoivat tehdä pahojaan. Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi Osassa Länsi-Suomea kiertävät vanhan perinteen mukaisesti loppiaisen jälkeisenä päivänä talosta taloon seurueet, joiden mukana liikkuu nuuttipukiksi tai Nuutti-Paroniksi puettuja olentoja. Tarkastelun alla oli 37 000 asuntoa 56 maalaiskunnassa. Vesijohtoja oli vain noin 5 prosentilla ja joka kymmenennestä asunnosta puuttui käymälä. Kun rakennusten maalausta ei v:sta 1940 lähtien ole juuri nimeksikään voitu suorittaa, on niiden ulkoasu päässyt pahasti rappeutumaan ja talojen seinätkin joutuvat siitä vähitellen kärsimään. Raaka-aineista ja rakennusmateriaaleista oli pulaa aina 1950-luvulle saakka, mikä ilmeni aikakauden lehtien kirjoituksista. 90 % Tampereen puutaloista olisi kiireellisen maalauksen tarpeessa. Nuuttipukin takkina on perinteisesti käytetty vuohen tai lampaan taljaa. Noin neljännes asunnoista osoittautui liian ahtaiksi, ja yli kolmannes asunnoista oli ilman kivijalkaa. Tutkimustulokset osoittivat, että maaseudun asuinoloissa oli suuria puutteita jo ennen sotia ja sodan myötä epäkohtia näytti ilmenevän entistä enemmän. Pula ja säännöstely olivat vaikeuttaneet 1940-luvulla rakennusten ylläpitoa ja kunnostustöistä tehtiin vain kaikkein tarpeellisimmat. Perinteeseen kuului, että nuuttiseurueelle tarjottiin joulunpyhien tähteitä kuten olutta. Sarvipäisellä nuuttipukilla on kasvoillaan tavallisesti tuohesta tai nahasta valmistettu naamari sekä parta. Sodan jälkeen ryhdyttiin sotavuosien aiheuttamia tuhoja korjaamaan, ja 1940-luvun loppuvuodet víerähtivät jälleenrakentamisen puitteissa. Maaseudun kotitalouksista vain noin joka kolmannessa saatiin nauttia sähkövalosta. Kun kunnollista maaliöljyä ei kuitenkaan ole käytettävissä, ei maalauksesta olisi suurtakaan hyötyä, vaan lähtisi se seinistä hyvinkin pian ja vaikeuttaisi vain uudelleen maalaamista. Voikin sanoa, että n. Kuva: SA-kuva. Puutalojen maalaukseen ei tälläkään kertaa tarkastuksessa voitu paljoa puuttua, sillä kunnollisten maaliaineiden puutteen vuoksi on sitä edelleenkin siirrettävä. SUOMEN HISTORIA 10 Aamulehti 06.10.1948 Tampereen puutalojen maalaamista on maalien puutteen vuoksi edelleen siirrettävä. Historian lehdiltä Lennätinpostia Maaseudun asuinoloista 1930-luvun lopulla Suomessa ryhdyttiin vuonna 1937 kokoamaan tietoja maaseudun asuinolosuhteista. Varsinkin talviolosuhteet olivat ankarat, sillä suurella osalla asunnoista ikkunat olivat hatarat ja tiiviitä ulko-ovia oli vain noin puolessa asuinrakennuksista
Kuva: Lehtikuva Kuva: Kuvasiskot Kuva: Kuvasiskot Kuva: Kuvasiskot Kuva: Måndjuret: Ålands Museum. Suloisesti virnistävät kurkut, jotka myös nimellä Kuueläimet Kurkkumaasta tunnetaan, näkivät päivänvalon vuonna 1970. Museoviraston Kuvakokoelmat on nyt julkaissut valikoituja otoksia Kuvasiskojen laajasta valokuva-aineistosta verkossa. Valokuvia voi käydä ihastelemassa osoitteessa kuvakokoelmat.fi tai Finna-verkkopalvelun kautta. Myöhemmin toiminta laajeni ja valokuvaajasiskokset Margit Ekman (1919–2011) ja Eila Marjala (1919–1983) tallensivat Helsingissä sijainneessa studiossaan muotokuviinsa useita aikansa julkisuuden henkilöitä kuin myös tuiki tavallisia helsinkiläisiä. Kaikessa outoudessaan kuueläimet edustavat mielenkiintoisella tavalla omaa aikaansa, jolloin suurvaltojen kilpavarustelut avaruuslentoineen heijastuivat myös lelujen aihemaailmaan. Linnan juhlat Kohauttavia asuvalintoja, etikettirikkeitä ja salaperäisiä seuralaisia – tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto on jo pitkään ollut vuoden katsotuin televisio-ohjelma suomalaiskodeissa. Margit Ekman jatkoi valokuvaamon toimintaa siskonsa kuoleman jälkeen aina vuoteen 1994 saakka. Yritys aloitti toimintansa Lahdessa vuonna 1946. Linnan juhlien alkuperä ulottuu aina 1800-luvun suuriruhtinaskunnan ajan keisarillisiin valtiopäivätanssiaisiin. Kummalliset kuueläimet Monelle ovat tuttuja ahvenanmaalaisen lelutehtaan Plaston muoviset potkumopot ja kuorma-autot, mutta kuinka moni muistaa sympaattiset kurkkumopot 1970-luvulta. Kekkosen presidenttikaudella Linnan juhlista tuli televisiolähetysten välityksellä koko kansan huvia. Näiden hauskojen menopelien valmistus jatkui aina 1980-luvulle saakka. SUOMEN HISTORIA 11 Legendaaristen Kuvasiskojen studiokuvat nettiin Valokuvaamo Kuvasiskoilla on ollut merkittävä rooli studiomuotokuvauksen kehittymisessä maassamme. Kuvasiskot olivat maamme värimuotokuvauksen uranuurtajia ja heidät tunnettiin hyvin myös kansainvälisissä piireissä
Sittemmin jäähdytysnesteeseen ryhdyttiin lisäämään glykolia jäätymisen estämiseksi. Nastarenkaat puolestaan otettiin käyttöön 1960-luvulla. Kylmyyttä sekä lumisia ja jäisiä teitä vastaan pyrittiin taistelemaan monin eri keinoin. Osa varhaisimmista autojen talvivarusteista vaipui vuosikymmenten saatossa unholaan, osasta taas muodostui oleellinen osa talviautoilua. SUOMEN HISTORIA 12 Lunta ja jäätä vastaan Y hdeksi autoilijan päänvaivaksi muodostunut asia oli moottorin jäähdytysnesteen jäätyminen talvisin. Myös renkaiden pito ja liikkeelle lähtö jäisillä teillä vaati erikoisvarusteiden käyttöä. Talviautoiluun oli tarjolla niin ulkomaaisia kuin kotimaisia tuotteita. Lennätinpostia Talviautoilun historiaa Suomessa aamuna hän kehotti täyttämään jäähdytysvesisäiliön lämpimällä vedellä, jolloin moottori oli helppo kiertää käyntiin. Renkaan pito talvisissa olosuhteissa perustui pintakuviointiin sekä renkaan pinnassa oleviin imukuppeihin. Kuvassa Castrol-öljymainos 1950-luvulta. Maailman ensimmäiset talvirenkaat, joita silloin kelirenkaiksi kutsuttiin, valmistettiin Suomen Gummitehdas Osakeyhtiön eli nykyisen Nokian Renkaiden toimesta vuonna 1934. Ensiksi renkaiden päälle asennettiin lumiketjuja, mutta ne olivat kömpelöitä käyttää ja hidastivat ajonopeutta. Tähän ongelmaan kiinnitti huomiota myös autokauppias ja kirjailija Yrjö Weilin , joka muistutti 1920-luvulla ilmestyneessä Autokirjassaan autoilijoita laskemaan jäähdytysveden yöksi pois ja heittämään turkin tai peiton moottorin suojaksi. Esimerkiksi 1950-luvun lopulla Pirelli esitteli uuden rengaskeksintönsä, vaihtopintarenkaat. Arvin-huurteenestäjä ja Ferrarian Voima-lumiketjut puolestaan edustavat 1930-luvun talvivarusteita.. Kelirenkaita valmistettiin alun perin vain kuorma-autoihin, kunnes muutamaa vuotta myöhemmin markkinoille tuli henkilöautoihin sopiva Hakkapeliitta-talvirengas. Seuraavana Pohjoisen talviset keliolosuhteet synnyttivät jo varhain monenlaista lisävarustetta henkilöautoihin. Renkaan kulutuspinta vaihdettiin vuodenaikojen mukaan kesätai talvikuvioiseksi. Vaihtopintarenkaat jäivät kuitenkin pian pois käytöstä. Myös ulkomaalaiset rengasvalmistajat tarjosivat suomalaisille kuskeille ratkaisuja talviautoiluun
Samalla myös väestön ikärakenne vanheni 1900-luvun loppua kohden. Tämän trendin on arvioitu jatkuvan myös tulevaisuudessa, sillä väestön syntyvyyteen ei ole odotettavissa suurta kasvua lähivuosina. SUOMEN HISTORIA 13 Lennätinpostia 1900 1905 1910 1915 1920 1925 1930 1935 1940 1945 1950 1955 1960 1965 1970 1975 1980 1985 1990 1995 2000 1 000 000 2 000 000 3 000 000 4 000 000 5 000 000 Alle 15-vuotiaat 15-24-vuotiaat Yli 25-vuotiaat Haapala, Pertti 2003: "Nuoriso numeroina." Teoksessa Nuoruuden vuosisata. Seuraava vuosikymmen olikin nuorison vuosikymmen. 1970ja 1980-luvuilla väestörakenne muuttui jälleen ja nuorison osuus koko maan väestöstä lähti jyrkkään laskuun. Myös talvija jatkosota verottivat nuorten ikäluokkaa seuraavina vuosikymmeninä. Tilastokeskus, Väestönmuutokset ja väkiluku 1900-2000 Lähdeluettelo MIHIN KATOSIVAT NUORET. Syntyvyyden aleneminen ja keskimääräisen eliniän piteneminen muokkasivat väestörakennetta vuosisadan aikana. Väestön ikärakenteen vanheneminen on jatkunut 2000-luvulla. Vuoden 1918 sisällisota aiheutti puolestaan poikkeuksellisen notkahduksen nuorten ikäluokkaa kuvaaviin tilastolukuihin, sillä lyhyen ajan sisällä sodassa ja sen jälkimainingeissa menehtyi paljon alle 25-vuotiaita. Helsinki. Lasten ja nuorten osuus väkiluvusta ei ole laskenut tasaisesti. SKS. Sinikka Aapola & Mervi Kaarninen. S uomen väkiluku kaksinkertaistui 1900-luvun kuluessa. 1920ja 1960-luvuilla nuorten lukumäärä kohosi muita vuosikymmeniä korkeammaksi. 60-luvun puolivälissä suuret ikäluokat tulivat teini-ikään ja nuoria oli Suomessa enemmän kuin koskaan ennen. Sodan päättymisen jälkeen syntyvyys lähti huimaan nousuun, ja vuosina 1945–1950 syntyneet suuret ikäluokat elivät lapsuutensa 1950-luvulla. Vuonna 1968 saavutettiin huippu: Suomessa oli tuolloin 883 044 nuorta. Pienimmillään nuorten lukumäärä oli vuonna 1989, jolloin nuoria oli vain 654 675. Nuorten lukumäärä maassamme oli suurimmillaan vuonna 1968.. Syyt nuorten ikäluokan tilastopiikkiin 1920-luvulla löytyvät vuosisadan alusta, jolloin syntyvyystaso oli korkea erityisesti maalaisväestön keskuudessa ja imeväisja lapsikuolleisuus alkoi vähentyä hyvää vauhtia. 1900-luvun lopulla ja 2000-luvulla eläkeikäisten osuus väestöstä kasvoi voimakkaasti. Toim. Suomalaisen nuorison historia
14 SUOMEN HISTORIA K u va : L eh ti k u va
Toisinaan kouluun meno tympäisi, toisinaan perillä odottivat kaverit ja kivat leikit. Syyssateiden aikaan oli vain kiire päästä kotiin ennen kuin kaikki vaatteet kastuvat läpimäriksi. Suomalaislapset ovat kulkeneet useamman sukupolven ajan kouluun säässä kuin säässä. Joskus myös pelko kulki mukana koulutiellä.. Loppukesän kuumalla teki mieli poiketa tutulta reitiltä uimaan. 15 SUOMEN HISTORIA Teksti: Joni Partanen Opinahjoon joka säällä Koulumatkojen vuosikymmenet Hengitys huursi pipon alta esiin pistäviä hiuksia, ja posket punoittivat kirkkaanpunaisina kovassa pakkasessa. Tarinoita koulumatkojen varsilta on yhtä paljon kuin on ollut tuon taipaleen taittajiakin
Keskinäistä kilvoittelua ei rautahevon kyydissäkään kartettu. Koulutietä tallaavia koululaisia näissä tuhansissa kouluissa oli noin 650 000. Koulutiellä ei aina ole selvinnyt ilman pelkoakaan. Muu liikenne on aina ollut totisin pelon aihe, sillä se on aiheuttanut eniten todellisia vaaratilanteita ja onnettomuuksia. Viipurissa ja Turussa matkaa on voinut ennen aikaan taittaa ratikalla, ihan kuten Helsingissä yhä nykyisin. Aikuisliikennettä on jo pitkään koetettu erilaisilla kampanjoilla saada huomioimaan pienet tienkäyttäjät. Näin Suomeen oli syntynyt taaja kyläkouluverkosto, joka sittemmin oppilaiden vähetessä ja kulkuyhteyksien parantuessa on joutunut karsinnan kohteeksi. Perheen oman auton käyttö koululaisten kuljetukseen oli pitkään ylellisyyttä, johon vain harvat saattoivat ryhtyä. Mutta on matkalla voinut olla muutakin pelottavaa. Kaupunkien asukkailla koulu on voinut olla hyvinkin lähellä, ja kaupunkilaislapsille on näin siunaantunut maalaisserkkuja enemmän mukavia hetkiä peiton alla. Pidemmillä etapeilla taas koulubussi on toiminut mainittavana kyyditsijänä 1950-luvulta lähtien. Sukset jouduttivat matkaa sentään jonkin verran, vaikka eivät ehkä tuntuneetkaan muiden sisarusten autokyydin rinnalla enää miltään. Jokien ylitys on usein ollut haasteellista, sillä kunnollisille silloille on voinut olla pitkä matka. Suurten ikäluokkien painaessa puuta pulpeteissa 1960-luvulla kansakouluja oli Suomessa parhaimmillaan yli 6 000 kappaletta. Usein kiertotie sillan kautta jäi toiseksi ja joki ylitettiin sen sijaan joko talvella jäitä pitkin tai mahdollisuuksien mukaan muilla keinoin. Rohkeus ja pelko matkassa mukana Myös kiskoilla ovat lapset kouluun kulkeneet. Pohjoisja Itä-Suomessa etäisyydet saattoivat olla sitä luokkaa, että koulunkäymiseksi asuntola oli lapsille ja koulumatkat Kyllä kävi kateeksi, kun nuoremmat veljet sitten myöhemmin pääsivät kulkemaan autokyydillä koulumatkan. Kaupungin ja maaseudun lapset Oppilaiden asuinpaikka on määrittänyt koulumatkaa paljon. nuorille välttämätön majapaikka kouluviikon ajaksi. Onneksi Lapinlahden kunta tuli avuksi ja osti Pirjolle sukset talvisia koulumatkoja varten. Jos halusi taittaa lyhyen matkan joutuisasti, polkupyörä oli kelpo kulkuväline. Toiset ovat pelänneet kiusaamista ja ehkä sen vuoksi venyttäneet koulumatkaan kulutettua aikaa vältKuva: SA-kuva. Aina ratkaisuksi ei tarjottu asuntolaa, vaan vaikean koulumatkan vuoksi koulut tuotiin oppilaiden luo. Myös kaksija nelirenkaiset vaihtoehdot ovat tarjonneet kyydin. Maaseudulla koulumatkatkin ovat olleet huomattavan pitkiä, ja niitä varten on jouduttu luomaan omat ratkaisunsa. Oman auton ohella myös kunnallinen koulukyyti saattoi tuntua kyydityksen alkuaikoina ylelliseltä. Raidematkoja on tehty niin maaseudulla kuin kaupungeissakin. Esimerkiksi pienempien ojien yli saattoi taiteilla omatekoisia lankkusiltoja pitkin. Hyötyä niistä olikin, sillä Pirjon koulu sijaitsi pitkän matkan päässä eikä sinne vienyt edes kunnollista tietä. Pääosin Suomi on kuitenkin suurten etäisyyksien maa. Joskus oma rohkeus kavereiden silmissä täytyi osoittaa hyppäämällä liikkuvasta junasta hieman ennen asemalle pysähtymistä. Pääkaupungin koulumatkaliikenne sai raiteiden muodossa myös uuden matkustusmuodon 1980-luvulla, kun metro saapui kaupunkiin. ”Kyllä kävi kateeksi, kun nuoremmat veljet sitten myöhemmin pääsivät kulkemaan autokyydillä koulumatkan”, muistelee Lapinlahdella 1960-luvun alussa koulunkäyntinsä aloittanut Pirjo koulumatkaa, jonka oli itse joutunut taittamaan jalkaisin. Ne olivat tavalliset metsäsukset ja sen kokoiset, että niitä saattoivat muutkin perheenjäsenet käyttää. Toisille rohkeuden osoitus koulumatkalla oli välttämätöntä, ellei tahtonut matkan pidentyvän useammalla kilometrillä. SUOMEN HISTORIA 16 Y leisimmät suomalaisten tavat kulkea kouluun ovat olleet vuodenajasta riippuen joko käveleminen tai hiihtäminen. Mutta vaikka matka on monelle ollutkin pitkä, olisi se voinut olla vieläkin pidempi
Tämänkin ajan saattoi käyttää vaikkapa mäenlaskuun kavereiden kanssa, sillä asuntolassa sai odottaa jälleen torstaina jatkuvaa opetusta. Koulupäivien päätteeksi nuoren pojan ei tarvinnut joka ilta palata kotiinsa. Keskiviikot ja sunnuntait olivat ykkösluokkalaisille vapaita päiviä ja silloin kotiinkin voitiin mennä. Nykynäkökulmasta erikoisin Joukon koulutien kulkuvälineistä lienee hevonen. Tästä huolimatta Jouko ei enää asunut asuntolassa, vaan kulki koulumatkansa täydessä linja-autossa. Aivan tavallinen kulkupeli se ei hänellekään ollut, mutta aina joulun aikaan käyttöön otettiin niin sanottu kirkkoreki, jolla koulun joulujuhlaan kuljettiin. Seitsemännestä luokasta alkaen Joukon koulumatkoihin tuli melkoinen pidennys, sillä ylimmät luokat käytiin kirkonkylällä paljon alaluokkien koulua kauempana. Taksikyydit astuivat kuvaan neljännellä luokalla, ja niiden kyydeistä saatiin nauttia kuudennen luokan loppuun saakka. Samaan suuntaan lähti tavallisesti kolme, joskus jopa neljä autolastillista koululaisia, eikä istumapaikasta voinut kuin haaveilla siinä vaiheessa kun linja-auto omalle kohdalle pysähtyi. Autokyydit olivat tuohon aikaan vielä harvinaista herkkua ja ensimmäisillä luokilla tilaisuus autolla matkustamiseen tarjoutui vain ”pyhäiltoina postiautossa”, kuten Jouko kuvaa matkaansa kodista koululle. SUOMEN HISTORIA 17 KOULUA KOILLISMAALAISITTAIN K oillismaalla syntynyt ja kansakoulunsa käynyt Jouko muutti asuntolaan heti koulutaipaleensa alussa vuonna 1960. Tosin aina keskiviikkona niin ei tehty, sillä kotimatka olisi pitänyt taittaa kävellen tai talvella hiihtämällä. ”Kartanot olivat täynnä hevosia siihen aikaan”, muistelee Jouko ja jatkaa vielä: ”Autoja ei siihen aikaan tainnut sillä kylällä olla kenelläkään.” Kuva: Lehtikuva
koulumatkat Kuva: Lehtikuva / Hs / Esa Pyysalo Kuva: Lehtikuva / Martti Peltonen. Muu liikenne on aina ollut totisin pelon aihe, sillä se on aiheuttanut eniten todellisia vaaratilanteita ja onnettomuuksia. Koululaiset liikennepoliiseina Helsingin Tehtaankadun koulun kaduilla vuonna 1979. SUOMEN HISTORIA 18 Koululaiset odottavat pääsyä bussiin Espoon Olarissa 1972
Koska kansakouluopetuksen järjestäminen oli kunnille vapaaehtoista, kouluverkosto rakentui hitaasti. Pirjo muistelee monen kilometrin matkaansa: ”Äiti katseli navetan katolta pienen tytön kotiinpaluuta. Sinnikkäästi ja kekseliäästi Huoli on ollut tuttu myös koululaisten vanhemmille. tääkseen kohtaamasta kiusaajiaan. Toisille pelkoa on aiheuttanut itse koulutie, joka kulkee pimeiden tai muuten vaarallisten alueiden kautta. Vielä ei korviimme ole kantautunut kertomusta lentäen taitetusta koulumatkasta, mutta ehkä joku on silläkin lailla opin ääreen päässyt. Sinnikkyys tulee esiin lähes jokaisessa tarinassa opinahjon ja kodin väliltä. Kaiken kaikkiaan suomalaisten koulumatkoja voi kuvata kahdella sanalla. Kaupunkilaislapset olivat selvästi maalla asujia paremmassa asemassa. Kekseliäisyys on toinen avainsana, sillä ei tunnu olevan sellaista kulkupeliä, jota ei tavalla tai toisella olisi päästy kokeilemaan. Tytön täytyi selvitä matkasta itsekseen. Venäjän keisari Aleksanteri II:n uudistuspolitiikan ansiosta 1850-luvulta lähtien kiinnitettiin aiempaa enemmän huomiota kansanopetukseen. Vuoden 1866 kansakouluasetuksen myötä kansakouluja ryhdyttiin perustamaan järjestelmällisesti koko maahan. Oppivelvollisuuslaki astui Suomessa voimaan vuonna 1921. Taloudellisista vaikeuksista huolimatta useimmat kunnat olivat 1930-luvun loppuun mennessä täyttäneet oppivelvollisuuslaissa asetetut velvoitteensa, ja suurin osa kouluikäisistä lapsista saattoi tuolloin jo käydä koulua. SUOMEN HISTORIA 19 OPPIMISEN EDELLYTYKSET KEHITTYVÄT S uomalaislasten koulunkäynnillä on pitkät juuret, mutta alkuun oppiminen oli vain pienen joukon etuoikeus. Sieltä näki noin puolentoista kilometrin verran tyttären koulureittiä.” Huoli oli Pirjonkin äidin seurana tytön käydessä koulua, mutta nuorempien lasten takia saattamaan tai vastaan ei voinut lähteä. Kuva: SA-kuva Kuva: Lehtikuva. Se tarkoitti, että myös Suomen suuriruhtinaskunnassa ryhdyttiin suunnittelemaan kansalle laajempaa koulutusta kuin kirkon järjestämät kiertokoulut. Pelon kohteena on voinut olla jonkin matkan varren talon vihainen koira tai mielikuvituksen lentoon saanut tiheä metsä. Sen myötä kunnat jaettiin koulupiireihin, joista jokaisen tuli järjestää oman seutunsa lapsille kaksivuotinen alakansakoulu sekä nelivuotinen yläkansakoulu. Säällä kuin säällä on pitänyt päästä kouluun ja sieltä takaisin. 1900-luvun alussa arviolta puolet maalaislapsista haki oppia koulujen penkeiltä
Nuoriso oli innoissaan ja varttuneempi väki jopa hieman kauhuissaan. Siinä missä aiempien sukupolvien lapset ja nuoret oli puettu minikokoisiin aikuisten vaatteisiin, 50ja 60-lukujen nuoriso edusti pukeutumisessa aivan omaa tyyliään. SUOMEN HISTORIA 20 Nuorisomuoti 50ja 60-luvuilla Sodan jälkeen nuorille avautui aivan uudenlainen maailma, kun nuorisokulttuuri nousi kukoistukseensa. Tämä näkyi paitsi nuorten kulutustottumuksissa myös pukeutumisessa. Teksti: Mari Immonen Kuvitus: Sari Mantila Kuvat: Lehtikuva, SA-kuva Muotia ja musiikkia maailmalta
1940-luvun nuoret elivät yhteiskunnassa, jossa pula ja puute näkyi kaikkialla – myös muodissa. 1950-luvulla valtaosa nuorisosta asui vielä maaseudulla, jonne kaupunkien muoti-ilmiöt saapuivat hitaasti. Ostovaatteiden yleistyminen vauhditti omalta osaltaan muoti-ilmiöiden leviämistä. Kaupungeissa nuorten kapinahenki oli kuitenkin jo herännyt ja rockmusiikkia kuuntelevat lättähatut aiheuttivat paheksuntaa pukeutumisellaan ja käytöksellään. 1960-luvulla nuoriso astui esiin yhtenäisempänä ryhmänä ja nuoret erottautuivat muista ikäluokista niin vaatteillaan kuin aatteillaan. Katukuvaan ilmestyivät myös ensimmäiset nuorille suunnatut vaateliikkeet.. SUOMEN HISTORIA 21 S otavuosien nuoriso oli valjastettu kansakunnan yhteisiin ponnisteluihin. Pukeutuminen seurasi aikuisten hillittyä tyyliä, ja vapaa-aikaa vietettiin lavatansseissa tangomusiikkia kuunnellen. Aikuisten rinnalla osallistuttiin töihin sekä maanpuolustukseen. Vaatteet olivat käytännöllisiä, niitä oli vähän, ja useimmiten ne olivat erilaisista korvikemateriaaleista valmistettuja
Nuoriso kuunteli musiikkia, kävi elokuvissa ja tansseissa ja seurasi Hollywood-elokuvia sekä niiden tähtiä. Ketkuta ja jyrää Nuorisomuotia – osa 1/2. Bill Haley & The Comets laittoi nuorten jalat vipattamaan, ja elokuvan nimikappale oli elokuvan myötä maan myydyin ulkomaalainen levy seitsemän kuukauden ajan. Hulinointia ei Suomessa esiintynyt, mutta uusi musiikkityyli aiheutti paheksuntaa vanhemmissa sukupolvissa. Idoleiden hiusja pukeutumistyylejä matkittiin innokkaasti, ja nuorisomuoti levisi entistä laajemmalle. Aiemmin nuoret olivat pukeutumisessaan seuranneet aikuisia, mutta nyt otettiin mallia maailmalta, erityisesti Yhdysvalloista. SUOMEN HISTORIA 22 1950-luku Nuoret viettämässä vapaa-aikaa helsinkiläisessä nuorisokahvilassa vuonna 1958. R ock ’n’ roll teki todellisen läpimurtonsa Suomessa syyskuussa 1956, kun elokuvateattereissa sai ensi-iltansa Rock Around the Clock – Tunnista tuntiin. Lehtien sivuilla peloteltiin jo ennakkoon elokuvan villitsevän nuorisoa. Vuosikymmenen lopulla saapuivat markkinoille ensimmäiset kotimaiset farmarit, joista suosituimmiksi nousivat Mattilan Teollisuuden vuonna 1958 tuotantoon tulleet James-merkkiset farkut
Tyylin viimeisteli lyttyyn lyöty huopahattu eli lättä. Vapunviettoa Linnanmäellä vuonna 1956.. Nuorten miesten taaksepäin vedetyt hiukset ja komeat otsahiuskiehkurat luotiin hiusrasvan avulla. Ajan kampaukset olivat hyvin huoliteltuja niin naisilla kuin miehilläkin. Pohkeeseen ulottuvat hameet olivat usein joko kapeita kynähameita tai leveitä kellohameita. Nuorten miesten muoti suosi pukuja, ja vapaa-aikana pukeuduttiin myös rennompiin neuleisiin ja trikoopaitoihin. Naisten housujen käyttö alkoi yleistyä, mutta niiden käyttöä kaikissa tilanteissa ei katsottu hyvällä. Nuorten pukeutuminen oli vielä sidoksissa edellisten sukupolvien maltilliseen tyyliin. Hiuksia koristi myssy tai huivi. Lättähatut ja villamyssymissit 1950-luvun näkyvin nuorisoryhmä oli lättähatut, jotka erottautuivat valtaväestöstä vaatetuksellaan sekä vanhempien sukupolvien näkökulmasta röyhkeällä käytöksellään. Naispuolisen lättähatun eli villamyssymissin asuun kuului esimerkiksi harmaa kapea hame, tiukka angorajumpperi sekä kaulaan kiedottu sifonkihuivi eli fritsuliina. Nuorten tyttöjen muodissa korostui naisellisuus, jota korostettiin mekkojen kapealla vyötäröllä sekä tyköistyvillä yläosilla. Pojille tunnusomainen lättärivarustus oli olkapäistä topatut pikkutakit, lahkeista kapenevat housut sekä värikäs solmio. SUOMEN HISTORIA 23 Kellohameita ja hiusrasvaa Kuuluisat filmitähdet kuten Audrey Hepburn ja James Dean olivat myös suomalaisnuorten ihailun kohteena
Vuosikymmenen lopulla hippiaate rantautui Suomeen. Nuorisomuotia – osa 1/2. Nuoret pyrkivät repäisemään itsensä irti vanhoillisesta ajatusmaailmasta ja toivat seksuaalisuuttaan esille aiempaa vapaammin. Nuorten tanssihetki -televisio-ohjelman kuvaukset käynnissä tammikuussa 1966. Hiustyyli piteni, ja miehillä viikset sekä pulisongit olivat yleinen näky. Sävelradio sekä television Ohimennen ja Laila Kinnusen juontama Kuukauden suositut toivat ulkomaisen musiikkimaailman ilmiöt kaikkien suomalaisnuorten tietoisuuteen. Ensin saapui rautalanka ja perässä seurasivat brittien kitarayhtyeet, joista suureen suosioon nousivat The Beatles ja Rolling Stones. SUOMEN HISTORIA 24 1960-luku Kultainen 60-luku V ielä 60-luvun alussa elettiin tanssilavojen ja tangomusiikin kulta-aikaa, mutta uutta nuorisomusiikkia tuli pinnalle koko ajan. Näkyvimmin nuorten poliittinen liikehdintä näkyi Helsingin vanhan ylioppilastalon valtaamisessa vuonna 1968. Hippien pukeutumistyyliin kuuluivat tyypillisesti leveälahkeiset farkut tai pitkät liehuvat mekot sekä psykedeelisesti kuvioidut kankaat. Samoihin aikoihin myös uutuustanssi twist saapui Suomeen ja sitä sheikattiin innokkaasti niin konserteissa kuin kotihipoissakin. Osa nuorisosta otti myös aktiivisesti kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, ja opiskelijaradikalismi nosti päätään
Nuorekkuus näkyi vaatteissa ja niin tytöt kuin pojatkin pukeutuivat rennommin. Vuosikymmenen lopun hittivatteeksi muodostui farkkujen kanssa käytetty raidallinen t-paita. Kotimaisista suosikkilaulajista Danny , Kirka , Tapani Kansa ja Katri Helena olivat tyyli-ikoneita, joiden pukeutumisesta poimittiin vaikutteita omaan vaatekomeroon. SUOMEN HISTORIA 25 Iloista värikkyyttä Englantilaisen popmusiikin ansiosta vaikutteita pukeutumiseen otettiin erityisesti Lontoosta. Annika Rimalan Marimekolle vuonna 1968 suunnittelemasta Tasaraita-trikoopaidasta muodostui ajaton klassikko. Tyttöjen hameen helma lyheni minimittaan ja pojat pukivat ylleen esimerkiksi poolopaidan, vakosamettitakin sekä lippalakin. Kirkkaat värit ja kontrastit sekä erilaiset saharaitaja kukkakuviot olivat muodissa. Muovia ryhdyttiin käyttämään pukeutumisessa ja siitä valmistettiin esimerkiksi saapikkaita, laukkuja ja leveitä vöitä. Televisio, elokuvat sekä nuorisoja musiikkilehdet kuten Suosikki, Stump ja Intro toivat uudet muotitrendit nopeasti nuorten keskuuteen. …jatkuu seuraavassa numerossa kohti entistä leveämpiä lahkeita ja kirkuvampia värejä.. Nuorison oma tyyli Suomessa oli 1960-luvun puolivälissä puoli miljoonaa 15–19-vuotiasta, joista 40 prosenttia asui kaupungeissa. Hiuslakkaa kului runsaasti nuorten naisten loihtiessa korkeaksi tupeerattuja pallomaisia kampauksiaan. Värikkäissä muotikuvissa nuoret tanssivat, hyppivät ja ilakoivat
Syyslaulu on Tove Janssonin monien muiden teosten tavoin murheellisen toiveikas. Laululla on ollut monta laulajaa, mutta sen tunnetuimmat tulkinnat – sekä suomeksi että ruotsiksi – on epäilemättä tehnyt Cumulus-yhtye. Erna Tauro sanoi, että kun säveltää valmiiseen tekstiin, on tekstin annettava johtaa työtä. Vaikka useat suomalaiset tuntevat laulun paremmin Esko Elstelän kauniina suomenkielisenä Syyslauluna, Toven alkuperäinen teksti on ohjannut sävellystyötä. Sanoituksen täytyy päästä esiin ja sanoa asiansa – musiikki vain täydentää tekstiä. Moni tuntee kappaleen, mutta ei ehkä tiedä, että se on syntynyt Muumien luojan kynästä. Vuonna 1965 Jansson teki ainoaksi rakkauslaulukseen kutsumansa Höstvisan. Laulujen tekstittäjäksi Tove Jansson joutui sattumalta. 30-luvulla Jansson alkoi piirtää poliittisia pilapiirroksia, joiden signeerauksena toimi pieni äkäinen otus. Niinpä Jansson kirjoitti lauluja, jotka teatterin hovimuusikko Erna Tauro itseoikeutetusti sävelsi. 50-luvun puolivälissä syntynyt Toven itsensä piirtämä Muumi-sarjakuva tuli heti kansainväliseen levitykseen, ja 50-luvun lopulta asti Muumeista on tehty animaatioversioita monissa maissa. SUOMEN HISTORIA 26 Teksti: Mika Rassi Syyslaulu Tarina laulun takaa Tove Jansson tunnusti tehneensä vain yhden rakkauslaulun. Aikansa ääri-ilmiöitä ivanneiden karikatyyrien tunnuksesta kehittyi sittemmin päähahmo, Muumipeikko. Kuva: Lehtikuva / Jorma Pouta. Janssonin teksteistä hän sanoi saavansa monenlaisia virikkeitä. Ensimmäinen Muumi-kirja ilmestyi vuonna 1945, ja kolme vuotta myöhemmin ilmestynyt Trollkarlens hatt (Taikurin hattu) oli jo kansainvälinenkin menestys. Se oli 50 vuotta sitten syntynyt Höstvisa eli Syyslaulu. Ne kutsuivat häntä käyttämään hyvin yksinkertaista mutta tunnelmallista sävelkieltä. Janssonin ja Tauron yhteistyö jatkui näytelmälaulujen jälkeenkin, ja kappaleiden aiheet alkoivat ulottua Muumilaakson ulkopuolelle. Tauron sävellyksenä se sijoittui Yleisradion samana vuonna järjestämässä laulukilpailussa kolmanneksi. Vuonna 1959 hän oli kirjoittanut ruotsinkieliselle Lilla Teaternille Muumi-näytelmän Troll i kulisserna (Peikko kulisseissa), mutta teatteri halusi lastennäytelmään myös musiikkia. Oli esittäjä kuka hyvänsä ja kieli kumpi tahansa, laulun takaa kuuluu aina Suomen kenties tunnetuimman taiteilijan omintakeinen ääni. Hänen piirroksiaan alkoi ilmestyä lehdissä 1920-luvun lopulla, ja vuonna 1933 ilmestyi hänen ensimmäinen lastenkirjansa. 1960 -luvun puolivälissä Tove Janssonilla oli takanaan jo yli kolmikymmenvuotinen taiteilijaura. Cumulus-yhtye niitti suosiota Syyslaululla niin Suomessa kuin Ruotsissa
SUOMEN HISTORIA 27 Skynda dig älskade, skynda att älska, dagarna mörkna minut för minut... Kiirehdi rakkain, jos rakkaus kutsuu, päivän ei hetket niin pitkiä lie... Kuva: Lehtikuva /Alf Lidman
Tuolloin Suomen Sähkölampputehdas sai mukaan yrityksen osakkaikTeksti: Mari Immonen Kuvat: Lehtikuva, SA-kuva, Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkisto 1940-luvulla Airamin paristovalikoimaan kuuluivat muun muassa korkeat puhelinparistot sekä litteät taskulamppuparistot.. Sähkölamppusota Ensimmäiset vuodet olivat vaikeita. Kansalliseksi ikoniksi kohonneen yhtiön alku on kuitenkin vaatimaton, kuten odottaa saattaa. Schmidt ja yrityksen nimi muuttui muotoon Suomen Sähkölampputehdas Oy. Samana vuonna tehdas otti käyttöön Airam-nimen valmistamiensa hehkulamppujen tuotenimenä. Kolme saksalaisveljestä perusti 1920-luvun alussa Helsinkiin sähkölamppualalle pyrkivän yrityksen nimeltä Veljekset Scheibert Oy. Sähkölamppujen korjaustöistä aloittanut yritys kartutti 1900-luvun kuluessa tuotevalikoimaansa lamppujen lisäksi muun muassa paristoilla ja termospulloilla. Yritys kärsi taloudellisista ongelmista. SUOMEN HISTORIA 28 Sähkövalojen loisteessa Uranuurtaja Airam Airamin tuotteita on jo vuosikymmenten ajan löytynyt useimmista suomalaiskodeista. Vuosi 1931 toi mukanaan uudistuksen, joka oli ratkaiseva yrityksen tulevaisuuden kannalta. L iki kaikille kylmän ja pimeän pohjoisen maamme asukkaille Airam merkitsee valoa ja lämpöä. Nyrkkipaja väsäsi paristoja ja teki lasinkorjaustöitä huoneistossa Uudenmaankadulla. Aluksi sähkölampputehdas keskittyi vanhojen loppuunpalaneiden lamppujen korjaamiseen, kunnes vuonna 1926 yritys aloitti myös sähkölamppujen valmistamisen. Pian kasvavan yrityksen kelkkaan astuivat herrat Juho Jännes , Arvi Jännes sekä Otto F
Kaarilamppu oli ensimmäinen sähkölampputyyppi. Pitkään oletettiin, että Suomen ensimmäinen sähkövalo olisi syttynyt vuonna 1882 Finlaysonin kutomasalissa Tampereella. SUOMEN HISTORIA 29 TIESITKÖ. Fysiikan professori Selim Lemström ja Mekaanisen instituutin johtaja Martin Wetzer saivat Pasilan konepajalla tekemissään kokeissaan aikaiseksi kaarivalon jo vuonna 1877. Lasikupujen valmistusta Airamin tehtaalla 1940-luvulla.. Sittemmin on ilmennyt, että tosiasiassa maamme ensimmäinen sähkövalo paloi jo muutamaa vuotta aiemmin Helsingissä. Sen toiminta perustui nimensä mukaisesti valokaaren aikaansaamiseen hiilielektrodien ja sähkövirran avulla
1950 Loistelamppujen teollinen tuotanto alkaa. 1945 1935 1925 1965 1985 1955 1975 1933 Airamin lasitehdas perustetaan. Tehtaan tuotannon ylläpitäminen oli haasteellista materiaalija työvoimapulan lisäksi ilmapommitusten vuoksi. 1985 Yrityksen toiminta keskittyy lamppujen ja paristojen tuotantoon. Oy Airam Ab. Aluksi lasitehdas toimii Pursimiehenkadun kiinteistön yhteydessä. Yksi Airamin perustajaomistajista, Juho Jännes, taisteli äänekkäästi lamppukauppaa hallinnoivaa kartellia vastaan. Lamppujen valmistusta Airamin lampputehtaalla vuonna 1954. 1950-luvulla paristojen tyyppivalikoima laajeni entisestään. 1944 Puistolan lasitehdas valmistuu. Airamin osakekanta siirtyy perheomistukseen. 1955 Levykeparistojen valmistus alkaa. Poikkeusoloista huolimatta tehtaalla onnistuttiin kehittämään sodan aikana jopa uusia tuoteryhmiä kuten aktiivihiiliparistot. Paristojen ja neonvalojen valmistus aloitetaan. Sodan aikana niistä muodostui merkittävä tuoteryhmä ja tehtaalta valmistui paristoja niin kenttäjoukkojen kuin kotirintaman tarpeisiin. Sodan päätyttyä oli tehtaan konekanta ajettu loppuun ja tuotantoa ryhdyttiin uudistamaan. Myöhemmin sinne siirtyvät myös loistelampputehdas, hehkulamppujen tuotanto sekä pääkonttori. 1960-luvulla se alkaa tehdä kallioporia ja jääkelinastoja. 1935 Airam aloittaa hehkulampun tärkeimmän ja vaikeimmin valmistettavan osan, hehkulangan, valmistuksen. Airamin kasvu ja vaurastuminen huomattiin myös ulkomailla, ja yritys joutui niin kutsuttuun sähkölamppusotaan kansainvälisiä markkinoita hallinneen Phoebus-kartellin kanssa. 1972 Paristotehdas valmistuu Helsingin Suutarilaan. Tuotevalikoima laajenee sodan kynnyksellä Airam aloitti paristojen valmistamisen juuri ennen talvisodan syttymistä. Vedotakseen asiansa puolesta Jännes kirjoitti kirjan Suomen Sähkölamppusota, jossa hän kritisoi ankarasti ulkomaalaisten lamppuvalmistajien monopolia Suomen markkinoilla sekä valtion toimintaa, jonka hän katsoi tukevan Phoebus-kartellin toimia. Kartelli oli 1920-ja 1930-lukujen suurimpien lamppuvalmistajien yhteenliittymä, joka pyrki kontrolloimaan hehkulamppukauppaa sekä ajamaan haastajat alas muun muassa hintakilpailun avulla. 1938 Suomen Sähkölampputehdas Oy:n nimi muuttuu Oy Airam Ab:ksi. Levykeparistot perustui1925 Airam aloittaa hehkulampputuotannon. Suomen valtio oli nimittäin tehnyt Saksan kanssa kauppasopimuksen, jossa se suostui korottamaan sähkölamppujen tullia. SUOMEN HISTORIA 30 si maan keskeisimmät sähköalan yritykset kuten Oy Strömberg Ab:n, Suomen Kaapelitehdas Oy:n ja Pohjoismainen Sähkö Oy:n. Tapauksen kautta Airam saikin tukea kotimaisilta yrityksiltä, sillä katsottiin, että asiassa oli kysymys itsenäisyystaistelusta sekä suomalaisen tuotteen ja yritystoiminnan tukemisesta. 1947 Oy Kovametalli Ab perustetaan Airamin aloitteesta. 1934 Klassisen, punaisen Airam-termospullon valmistus aloitetaan. Jännes katsoi näin valtionjohdon tukeneen Osramia ja aiheuttaneen Airamille Saksan markkinoiden menetyksen. 1961 Puistolan tehtaassa aloitetaan äänilevyjen puristaminen
Lopulta lampputuotannossa turvauduttiin jälleen ostokupuihin, mutta kupuautomaatti turvasi tuotannon tulevaisuudessa, jos niiden ostaminen muualta ei jostain syystä olisi onnistunut. 1950-luvulla kävi kuitenkin ilmeiseksi, että käsinpuhalletut lasikuvut olivat liian kalliita valmistaa. Kun lasikuvut ostettiin tehtaan ulkopuolelta, oli koko tehtaan tuotanto riippuvainen muualta hankituista kuvuista. Airam hyödynsi hehkulamppujen valmistuksen sivutuotetta kovametallia ja perusti 1940-luvun lopulla Oy Kovametalli Ab:n. Moitteettomasti toiminut ja jopa 7 000 lamppua sisältänyt valotaulu herätti huomiota ulkomaita myöten. Jo 1930-luvulta alkaen lasitehtaalla oli merkittävä rooli klassikoiksi nousseiden Airamin termospullojen valmistuksessa, sillä niihin tarvittiin termoslasia. SUOMEN HISTORIA 31 vat suureksi osaksi Airamin omiin patentteihin ja tehtaan suojissa tehtyyn suunnittelutyöhön. Airamin uusi paristotehdas valmistui vuonna 1969 ja samalla myös itse paristot saivat modernimman ulkoasun. Kovametallista valmistettiin kallioporia sekä myöhemmin myös jäänastoja. Yksi Airamin kansainvälisen menestyksen huipentumista tapahtui vuonna 1960 Milanon Triennalessa, jossa palkittiin Tapio Wirkkalan suunnittelemat WIR-lamput. Airam vastasi vuoden 1952 Helsingin Olympialaisten tulostaulun valmistamisesta ja tekniikasta. Toimintansa alkuvaiheessa lasitehdas keskittyi lähinnä käsinpuhallettujen lasikupujen valmistamiseen. Lasitehdas oli Airamille kannattava sijoitus, sillä yrityksen kansainvälisen arvostuksen ja maineen luoneet erikoislamput saivat edelleen kupunsa yrityksen omasta lasitehtaasta. Myös Helsingin olympialaisten yhteydessä Airam sai kansainvälistä huomiota Olympiastadionin valotulostaulun virheettömän tekniikan ansiosta. Loisteputkilamppujen valmistus aloitettiin vuonna 1949, ja niiden laatua tarkkailtiin muun muassa jatkuvilla koepolttoilla. Jotta lasikupujen jatkuva saanti olisi turvattu, päätettiin vuonna 1933 perustaa yritykselle oma lasitehdas. Valikoima kasvoi vuosikymmenen kuluessa niin laajaksi, että myöhemmin sitä jouduttiin karsimaan reiluin ottein. Muotoilija Tapio Wirkkalan vuonna 1960 Airamille suunnittelemasta WIR-lampusta muodostui todellinen klassikko. Sähkövalojen valmistukseen liittyvälle tutkimusja kehitystyölle oli omat osastonsa tehtaalla. Koepolttotelineestä lamppujen matka jatkui pakkaamoon.. Maailmankuulua designia Sähkölamppujen lasikupujen hankinta aiheutti pitkään Airamin tehtaalla päänvaivaa. Siksi tehtaalla otettiin käyttöön kupuautomaattikone. Volframi on yksi raskaimmista metalleista, ja hehkulamppujen lankoja varten sitä muutettiin muihin aineisiin yhdistämällä kovametalliksi. Hehkulamppujen valmistuksessa aiemmin käytetty hiililanka oli korvattu volframilangalla jo 1920-luvulla. Yleisö oli haltioissaan uudesta tekniikasta, jonka avulla 7 000 lampusta muodostunut tulostaulu piirsi kisojen tulokset katsojien nähtäville
32 SUOMEN HISTORIA Asa-radiot ja -televisiot Asa Radio Oy Turkulainen sähköasentaja Arvo Sakrelius valmisti vuonna 1922 ensimmäisen radiovastaanottimensa, jonka hän nimesi nimikirjaimiensa mukaan ASAksi. 1. Sittemmin Sakrelius perusti oman radioliikkeen ja Asa Radio Oy:stä muodostui yksi Suomen johtavista radioja televisiotuotteita valmistavista yrityksistä
Yrityksen perusti sähköasentaja Arvo Sakrelius (1898–1979), joka oli jo pienenä poikana osoittanut suurta mielenkiintoa kemiaa, fysiikkaa ja sähköoppia kohtaan. Kuvan väritelevisio 1980-luvulta. Jos yrityksen tuote oli jo vanhentunutta tekniikkaa markkinoille tullessaan, tippui se armotta kilpailusta. Asa-väritelevisioita ryhdyttiin valmistamaan jo vuonna 1969. Kotimaisia ja ulkomaisia radiovalmistajia oli paljon, mutta 2 3 1. Muutamaa vuotta myöhemmin liike muutettiin osakeyhtiöksi, ja nimi muuttui Asa Radio Osakeyhtiöksi. SUOMEN HISTORIA 33 Teksti: Mari Immonen Kuvat: Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkisto S uomen Yleisradio aloitti säännölliset radiolähetykset vuonna 1928, ja siitä alkoi radiovastaanottimien kysynnän huima nousu. Vuonna 1927 Sakrelius perusti oman liikkeen, jossa hän myi radiokomponentteja ja valmisti radiolaitteita. Ensimmäisen kidekoneen eli yksinkertaisen radiovastaanottimen Sakrelius oli valmistanut vuonna 1922. 3. Ulkomaalaisten tuontiradioiden lisäksi markkinoilla oli tilaa myös kotimaisille radiovalmistajille. Aluksi yritys valmisti yksinkertaisia kidekoneita, mutta jo 1930-luvulla siirryttiin valmistamaan suuria verkkovirralla toimivia putkiradioita. 2. Tekniikan kehityksessä oli pysyttävä mukana. Radion sekä levyja kasettisoittimen sisältävä yhdistelmälaite Asa 3300 HiFi Studiotrio.. Kidekoneita pienessä verstaassa Yksi kotimaisten radiovalmistajien pioneereista oli turkulainen Asa Radio Oy. Hänellä oli sähköalan koulutus sekä kokemusta sähköliikkeessä työskentelystä, joten aivan aloittelija hän ei alalla ollut. Tekniikka kehittyy ja kilpailu kovenee 1930-luvulla radiolaitteiden tekniikka kehittyi huimaa vauhtia, kun laitteista tuli verkkokäyttöisiä ja ne saivat sisäänrakennetut kaiuttimet. 1970-luvun Asa 3662 -matkatelevisio oli oiva vaihtoehto kesämökille
Yritys muun muassa valmisti ensimmäisenä Suomessa matkaradioita sekä toi markkinoille ensimmäiset koAsa Radio Oy:n radioja tv-tehdas valmistui Turkuun vuonna 1974. Se valmisti parhaimmillaan lähes 12 000 vastaanotinta vuodessa. Yritys valmisti myös ULA-adaptereita, joiden avulla vanhoja radioita saattoi yhä käyttää radiolähetysten kuuntelemiseen. 1950-luvun puolessa välissä diplomi-insiööri Samuli Saura aloitti työskentelyn Asa Radio Oy:ssä. Asa Radio Oy oli jälleen ajan tasalla, kun se aloitti tv-vastaanottimien teollisen valmistuksen jo seuraavan vuonna. Tämä sai osan suomalaisnuoristakin virittämään radiovastaanottimensa Radio Luxembourgin taajuuksille.. Televisio tulee Ensimmäinen televisiolähetys lähetettiin maassamme vuonna 1955. Yleisradion televisiolähetykset alkoivat vuonna 1958, ja 1960-luvun puolivälissä jo 75 prosentilla kotitalouksista oli televisio. 1970-luvulla monesta kodista löytyi kuitenkin vielä mustavalkotelevisio. Useat Asan televisiomalleista olivatkin hänen suunnittelemiaan ja muotoilemiaan. Nuoret kaipasivat viihdettä ja monipuolisempaa musiikkitarjontaa. 1950-luvun lehtimainoksessa Asa 108 -putkiradiota kuvattiin huokeaksi ja herkäksi tehovastaanottimeksi, jonka välityksellä saapuivat "sanat ja sävelet maailmankaupungista luoksenne selvinä, kirkkaina ja nautittavina." Radio Luxembourg: 1950ja 1960-luvulla englanninkielinen Radio Luxembourg (1933–1992, 2007–) toi uusimmmat popja rock-hitit nuorison kuunneltaviksi. Radiotekniikan uudet kehitysaskeleet oli ennakoitava ja otettava huomioon tuotannossa aikailematta. Asa – aina ajan tasalla Ennen toisen maailmansodan alkamista Asa Radio Oy:stä oli kasvanut alallaan Suomen suurin radiovalmistaja. Menestys radioja myöhemmin televisioalalla vaati jatkuvaa uudistumista ja Asa olikin monessa asiassa edelläkävijä maassamme. Arvo Sakrelius näki tärkeänä sarjatyön merkityksen, jossa jokainen työntekijä keskittyi omaan työvaiheeseensa. 1960-luvulla muovi nousi suosituksi arjen design-esineiden materiaaliksi. Elettiin vielä aikaa, jolloin kansallisilla radiokanavilla oli Euroopassa vahvasti sivistyksellinen ote ohjelmistossaan. Myös televisioiden valmistajat seurasivat ajan muotoja väritrendejä. SUOMEN HISTORIA 34 Asa-radiot ja -televisiot vain harvat pystyivät pysymään alalla. Yritys pyrki myös itse tuottamaan mahdollisimman suuren osan radioiden komponenteista. Yleisradion värilliset tv-lähetykset alkoivat vuonna 1969 ja väritelevisiot tulivat kauppoihin. Suosituimpia televisiomerkkejä Asan rinnalla olivat Philips ja Salora. Tämä taito Asa Radio Oy:ltä löytyi, ja se takasi yrityksen menestyksen. Kun Suomessa siirryttiin ULA-aaltolähetyksiin vuonna 1953, toi Asa Radio Oy heti samana vuonna ensimmäisen ULA-radionsa markkinoille
Virityseli testikuvan avulla katsoja saattoi säätää esimerkiksi televisiovastaanottimensa kuvan värejä tai kirkkautta. 1970-luvulla otettiin käyttöön monelle tuttu elektroninen virityskuva.. Asa oli myös Suomen ensimmäinen yritys, joka valmisti autostereoradioita sekä stereoradioita. 1920-luvulta 1970-luvulle saakka Asan tuotteet olivat pysyneet aina kehityksen kärjessä. Kun televisiokanavalta ei tullut ohjelmaa, ruudulla näkyi usein värikäs virityskuva. Ensimmäisen suomalaisen matkatelevision valmisti Asa vuonna 1970. Lohja tunnettiin suosittujen Finlux-televisioiden valmistajana. neistoltaan kotimaiset televisiot. SUOMEN HISTORIA 35 Naisia työskentelemässä Asan tehtaan tuotantolinjalla. “Nyt seuraa ohjelmansiirtoketjun mittaustauko…”: Aina 1980-luvulle saakka radio-ohjelmien välissä esiintyi aika ajoin katkoksia, joiden aikana testattiin radiosignaaleja. Asan tarinan loppu Asa toimi perheyrityksenä aina vuoteen 1979 saakka, jolloin yritys myytiin Oy Lohja Ab:lle. Radioja televisiovalmistajat seurasivat tarkasti kuluttajiensa tarpeita, ja pian matkaradiot ja -televisiot tarjosivat vapaa-ajan viettoon mökillä arjen luksusta. Matkalle mukaan 1960-luvulla suomalaisten työviikko muuttui viisipäiväiseksi, kun lauantaista tuli vapaapäivä. MUISTATKO. Varhaisimmat television testikuvat olivat kameran eteen asetetulle paperille käsin piirrettyjä. Tällaisen ohjelmansiirtoketjun mittaustauon aikana radiosta kuului eritaajuisia testiääniä joskus jopa tunnin ajan. Yleisradion aloittaessa säännölliset stereolähetykset vuonna 1967 Asa toi markkinoille erillisellä kaiutinparilla varustetun stereovahvistimen Asa Studion. Radioja televisiotehtaan toiminta jatkui Turussa vielä parikymmentä vuotta, kunnes tehdas siirtyi ulkomaalaisomistukseen. Lisääntynyt vapaa-aika tarjosi mahdollisuuden lähteä viikonlopuksi esimerkiksi mökille. Yrityksen laajasta tuotevalikoimasta kertoo osaltaan se, että vuoteen 1977 mennessä Asa oli valmistanut yli 250 radiomallia ja yli 100 televisiomallia
36 SUOMEN HISTORIA
R. Uudenlaiset työmenetelmät ja teollisuuskoneet aiheuttivat tottumattomille työntekijöille tapaturmia ja vaaratilanteita, joita pyrittiin torjumaan suojalaitteiden ja valistuksen avulla. Lapsityövoimaa tehtaissa Teollistumisen mukanaan tuomat epäkohdat huomattiin jo varhain. Kun 1860-luvulla maan teollisuudessa oli työskennellyt noin 7 000 henkeä, vastaava luku oli vuonna 1890 jo lähes 40 000. Tehdastyön vaarat Työväen ja työnantajan välinen suhde muuttui vuoden 1879 elinkeinoasetuksen myötä. Tämä tarkoitti, että vastuu tehdastyöläisten työsuojelun toteutumisesta siirtyi aiempaa selkeämmin valtion hoidettavaksi. 1880-luvulla heräsi keskustelu teollisuustyöväestön asemasta. 1900-luvulle tultaessa teollisuustyöntekijöiden määrä oli kasvanut jo yli 100 000 henkeen. Erityisenä huolenaiheena olivat työtapaturmat ja sairastumiset. Lasten työolot olivat hyvin vaihtelevia ja palkka yleisesti alhainen. Alle 12-vuotiaiden lasten sallittiin työskennellä tehdastai käsityöliikkeessä vain, mikäli huoltaja kykeni esittämään lääkärintodistuksella, ettei työ vahingoittanut lapsen terveyttä. Ongelman katsottiin olevan erityisen suuri Tampereella, sillä tekstiiliteollisuudessa työskenteli paljon lapsia. Työolosuhteet tehtaassa saattoivat olla sietämättömät. Suomen suuriruhtinaskunnassa kiellettiin valkoisen fos. W. Työolosuhteisiin kiinnitettiin ensimmäiseksi huomiota tulitikkuteollisuuden piirissä. Jo vuonna 1859 kenraalikuvernööri F. Ensin keskusteluun nostettiin kiistanalainen kysymys lapsityövoiman käytöstä. Aiemmin työnantaja oli ollut velvollinen huolehtimaan alaisistaan ja samalla työntekijä oli ollut velvoitettu palvelemaan isäntäänsä. Tehdasaleissa oli puutteellinen valaistus, tuuletus ja lämmitys, mikä saattoi johtaa työväestön sairastumiseen. Elinkeinoasetus mursi osaltaan perinteistä patriarkaalista työsuhdetta muuttamalla sen liikesuhteeksi. Vuoden 1879 elinkeinoasetuksessa säädettiin ensimmäiset lasten tehdastyötä rajoittavat määräykset. SUOMEN HISTORIA 37 Teksti: Mari Immonen Kuvat: Museovirasto, Työsuojeluhallinto Varo vaaraa! Työsuojelun varhaisvaiheet 1800ja 1900-luvuilla Teollisen vallankumouksen myötä tehdastyöläisten määrä kasvoi 1800-luvun lopulla Euroopassa nopeaan tahtiin. P imeät ja tomuisat tehdassalit sekä lattiasta kattoon kulkeva voimahihnaviidakko oli tavallinen näky 1800ja 1900-lukujen vaihteen teollisuuslaitoksissa. Berg määräsi senaatin tutkimaan lasten työoloja tehtaissa. Teollistuminen eteni nopeaa tahtia, ja samalla tehdastyöntekijöiden määrä kasvoi huimaa vauhtia. Asetuksen myötä työntekijä oli aiempaa vapaampi liikkumaan työpaikasta toiseen eikä hän ollut niin tiukasti sidoksissa työnantajaansa. Lapsityövoiman käyttöä ei siis sinällään kielletty, ja useimmissa tehtaissa asetukset jäivät noudattamatta. Tehdasympäristö aiheutti terveyshaittoja, eikä esimerkiksi vaarallisten aineiden käsittelyyn liittyviä riskejä sekä niiden vaikutuksia ihmisiin vielä tunnettu. Huonosti tuuletetut tehdassalit sekä tulitikkujen valmistukseen käytetty myrkyllinen valkoinen fosfori aiheuttivat terveysriskin työntekijöille. Asetuksessa rajoitettiin lasten yötyötä sekä päivittäistä työaikaa, jonka enimmäisajaksi määrättiin 8 tuntia
Asetuksessa kiellettiin alle 12-vuotiaiden lasten käyttäminen työvoimana. Tarkastajien tuli valistaa niin tehtaiden johtoporrasta kuin myös työvestöä tarjoamalla tietoa työja voimakoneiden oikeanlaisesta suojaamisesta tapaturmien välttämiseksi. SUOMEN HISTORIA 38 forin käyttö jo vuonna 1872, ja kiellon myötä fosforimyrkytykset vähenivät. Vuonna 1898 tietoon tuli yhteensä 681 tehtaassa tapahtunutta tapaturmaa. Työsuojelulaki ja ammattientarkastajat Ensimmäinen varsinainen työsuojelusäädös tehtiin vuonna 1889. Ammattientarkastusjärjestelmän esikuvana toimi Englannin tehdastarkastusjärjestelmä. Näkökykyä suojaavat lasit otettiin käyttöön jo varhain. Kuvassa Wegeliuksen tiilitehtaan työntekijöitä vuonna 1922 Tampereella. Vuosikymmenten myötä niiden ulkoasu muuttui.. Suomessa varhaiset ammattientarkastajat kouluttautuivat ulkomaalaisia lehtiä lukemalla sekä Englannin ja Saksan tehdastarkastajien raportteihin Teollisuus ja työsuojelu Nuorten työntekijöiden käyttö oli yleistä teollistumisen alkuaikoina. Tyyppillisimmät tapaturmat olivat sormien ja käsien juuttuminen koneisiin tai niiden leikkautuminen esimerkiksi sirkkelissä. Aluksi tarkastajia oli kaksi, mutta myöhemmin tarkastajien määrää lisättiin ja toimintaa laajennettiin. Myös epäterveellisen ravinnon sekä yötyön katsottiin vaarantavan työntekijöiden terveyden. Keisarillisen Majesteetin armollista asetusta valvomaan asetettiin erityiset ammattientarkastajat. Useimmissa työntekijä oli selvinnyt tapaturmasta suhteellisen vähin vammoin, mutta 18 tapaturmatapausta oli johtanut työntekijän kuolemaan. Samoin lasten työaika rajoitettiin 6,5 tuntiin. Vuonna 1903 tarkastajia oli neljä, joista yksi oli Vera Hjelt , maamme ensimmäinen naispuolinen ammattientarkastaja. Ammattientarkastajien käyttämiseen oli otettu esimerkkiä pitkän teollisuusperinteen maista Saksasta ja Englannista. Asetuksella pyrittiin suojelemaan teollisuusammateissa olevia työntekijöitä, ja se koski yksinomaan tehdasteollisuudessa tai rakennustyössä toimivia, joten esimerkiksi käsityöammatit oli jätetty asetuksen ulkopuolelle. Silmiin kohdistuneet tapaturmat johtivat usein vakaviin ja pysyviin vammoihin. Ammattientarkastajien tehtäviin kuului työpaikkatarkastuksilla varmistaa, että tehtaiden työympäristö ei ollut työntekijöiden terveydelle vaarallinen ja ettei se altistaisi ammattitaudeille. Tehtaat raportoivat Teollisuushallitukselle työntekijöilleen tapahtuneista tapaturmista
Valistusta ja opetusta ammattityöhön tehostettiin tehtaissa. 1970-luvulla työsuojelunäyttely siirtyi Tampereelle, jossa se yhä jatkaa toimintaansa osana työsuojeluhallintoa. Lakkoon olivat johtaneet Voikkaan tehtaan aiemmat tapahtumat, joissa salimestaria syytettiin naispuolisten työntekijöiden lähentelystä ja lopulta jopa raiskauksista. Tapaturmantorjunta Vuonna 1895 sääädettiin tapaturmavakuutuslaki eli ns. Näyttely oli laaja. Ammattientarkastajajärjestelmään otettiin esimerkkiä perinteisistä teollisuusmaista Saksasta ja Englannista. Vuosisadan vaihteessa ammatillinen ja poliittinen työväenliike ryhtyi vaatimaan aiempaa ponnekkaamVERA HJELT (1857–1947) "T asoita työntekijän tietä kaikilla toiminta-aloilla suojelemalla häntä tapaturmilta ja ammattitaudeilta sekä kohottamalla hänen tietojaan ja työiloaan." Nämä sanat lausui työsuojelutoiminnan pioneeri Vera Hjelt, joka aloitti työnsä maamme ensimmäisenä naispuolisena ammattientarkastajana vuonna 1903. Se sisälsi 15 huonetta, jotka esittelivät erilaisia koneita suojalaitteineen, ammattija terveydenhoitoon liittyviä välineitä sekä esimerkiksi työntekijöiden työasuja. Myös eduskunnassa hän ajoi aktiivisesti työväestön asiaa vaatimalla muun muassa 8-tuntista työpäivää. Vera Hjelt kävi tutustumassa näyttelyyn, joka teki häneen suuren vaikutuksen, ja hän ryhtyi kokoamaan esineistöä Suomeen perustettavaa vastaavanlaista näyttelyä varten. Hjeltin toimesta yleisölle aukesi työväensuojeluja huoltonäyttely eli Sosiaalimuseo Helsingissä vuonna 1910. Näyttely toimi ensin teollisuushallituksen virkahuoneistossa, mutta 1920-luvulla työsuojelunäyttelylle järjestettiin omat tilat Eteläesplanadi 4:stä. Hjeltille työväestön hyvinvoinnista huolehtiminen oli elämäntehtävä, Hän kiersi ympäri maata pitämässä kursseja ja esitelmiä työväen suojelusta. Kursseilla esiteltiin suojelustekniikkaa, terveydenhoitoa, mallitehtaita, työväenhuoltolaitoksia ja ammatinvalintaa. Voikkaan lakko sai paljon huomiota. Maamme ensimmäinen naispuolinen ammattientarkastaja Vera Hjelt perusti työsuojelunäyttelyn Helsinkiin vuonna 1909.. Jo toisena virkavuotenaan Vera Hjelt joutui tosi toimiin, sillä hän selvitteli Voikkaan lakon tilannetta. Ensimmäinen pohjoismaiden ammattientarkastajien kokous pidettiin Helsingissä 1928. Vera Hjeltin näkyvin saavutus työväestön suojelun saralla oli hänen vuonna 1909 Helsinkiin perustamansa työsuojelusja huoltonäyttely, joka tunnettiin myös sosiaalimuseona. Hjelt oli työnsä ohella aktiivinen järjestönainen. Vera Hjelt asettui asiassa tehtaan johdon puoleen, sillä hän katsoi lakkolaisten toiminnan laittomaksi. Vera Hjeltiä kritisoitiin siitä, ettei tämä ollut puolustanut työläisnaisia. Yhteistyötä tehtiin myös muiden Pohjoismaiden kanssa. 1950-ja 60-luvuilla työsuojelunäyttelyn suurimman kävijäryhmän muodostivat helsinkiläiset koululaiset. SUOMEN HISTORIA 39 tutustumalla. Työsuojelunäyttely perustetaan Tukholmassa Työväensuojelusyhdistys oli järjestänyt pysyväluonteisen työsuojelunäyttelyn, joka esitteli suojalaitteita, valokuvia sekä alan kirjallisuutta. Tämän myötä tapaturmavakuutusyhtiöiden tapaturmantorjuntatyö tehtaissa alkoi. Hjelt vaikutti politiikassa ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustajana vuosina 1908–1917. Hän oli mukana perustamassa Raajarikkoisten auttamisyhdistystä Helsinkiin, Sivistystä koteihin -yhdistystä (nyk. Myös naistyöntekijöiden vakavimmat syytökset tulivat esille vasta jälkikäteen. Ammattientarkastajat oli velvoitettu sovittelijoiksi elinkeinoharjoittajien ja työntekijöiden välisissä ristiriitatilanteissa. vastuulaki, jossa korostettiin työnantajan vastuuta työntekijöiden tapaturmista. Marttaliitto), vuokratalojen keskusliittoa sekä Tampereen Voimisteluopisto Varalaa. Kun työnantajasta tuli vastuullinen korvaamaan työntekijän tapaturmasta aiheutuneet vahingot, motivoi se osaltaan työnantajaa myös panostamaan tapaturmantorjuntaan
Yhteistyötä tehtiin myös muiden Pohjoismaiden kanssa. 40 SUOMEN HISTORIA Metalliteollisuushuone Pohjoismaisia ammattientarkastajia yhteiskuvassa vuonna 1928 Helsingissä. Ensimmäinen pohjoismaiden ammattientarkastajien kokous pidettiin Helsingissä 1928. Työsuojelunäyttelyn vieraskirja paljastaa vierailijoiden joukossa olleen eri ammattikuntien edustajia työmiehistä ylikonstaapeliin. Teollisuus ja työsuojelu AMMATTIENTARKASTAJAT A mmattientarkastusjärjestelmän esikuvana toimi Englannin tehtaissa vallalla ollut tarkastusjärjestelmä. Varhaiset ammattientarkastajat Suomessa kouluttautuivat ulkomaalaisia lehtiä lukemalla sekä Englannin ja Saksan tehdastarkastajien raportteihin tutustumalla. Myrkytysvaarahuone
Yhdistys tuotti työturvallisuuteen liittyvää kotimaista valistusmateriaalia yrityksille ja julkaisi Varokeino-nimistä lehteä. Tampere. Seuraavina vuosikymmeninä tehtailla alkoi näkyä vakuutusyhtiöiden työturvalisuusmiehiä sekä tarkastajia, jotka järjestivät työntekijöille tapaturmantorjuntavalistusta sekä levittivät erilaisia varoituskuvia. Työsuojelunäyttely 1909-2009. Myös naistarkastajien asettamista esitettiin. Työsuojelujulisteiden ohella kirjallisella materiaalilla oli merkittävä rooli. Lähdeluettelo Safety First -toiminnassa korostettiin tapaturmantorjuntaa sekä järjestelmällistä työntekijöiden turvallisuuskoulutusta.. Työsuojelutoiminnan kehittyminen vaati aikaa, sillä teollistumisen alkuvaiheessa tapaturmien ajateltiin olevan ehkäistävissä yksinkertaisesti työntekijän varovaisuudella. Suomessa ryhdyttiin vastaavanlaiseen toimintaan vuonna 1935 perustetun Tapaturma ry:n toimesta. Sosiaalija terveysministeriö. Teollisuus-Tapaturma oli jo vuonna 1923 liittynyt yhdysvaltalaisen National Safety Councilin jäseneksi ja sai sitä kautta tietoa työsuojelusta sekä varoitustauluja ja muita painotuotteita. Tampere. Työsuojelukoulutuksen muotoutuminen Suomessa vuosina 1889-1994. Näin aloitettiin päätoiminen suojelutekninen neuvonta yhdistyksen jäsenyrityksissä. 1920ja 30-luvuilla puunjalostusteollisuuden suurilla tehtailla olikin jo omat työturvallisuusasiamiehet tai -toimikunnat. SUOMEN HISTORIA 41 min työsuojeluun liittyviä parannuksia. Työsuojeluhallinto. Safety First -toiminnassa korostettiin tapaturmantorjuntaa sekä järjestelmällistä työntekijöiden turvallisuuskoulutusta. Jo perustamisvuotenaan 1899 Suomen Työväenpuolue oli esittänyt vaatimuksia kahdeksan tunnin työpäivistä sekä ammattientarkastajien määrään lisäämisestä. Serlachius palkkasi erityisen tarkastajan tehtaalle tapaturmien torjuntaa varten. Safety First Vuonna 1923 Safety First -työsuojeluoppi rantautui Suomeen, kun tehtailija Gösta Serlachius otti toimintamallin käyttöön Mäntän paperitehtaalla. Vuonna 1917 Teollisuudenharjoittajain Keskinäinen Tapaturmavakuutusyhdistys (myöhemmin Teollisuus-Tapaturma) antoi määräyksen tarkastajien asettamisesta. Työsuojelussa huomattiin pian, että suojavälineiden olemassaolo ei yksin riittänyt, vaan työntekijöiden asenteisiin oli myös puututtava. Vähitellen huomattiin myös tehdastyön näkymättömät vaarat, esimerkiksi altistuminen myrkyllisille aineille tai hitaasti kehittyvät ammattitaudit. Kämäräinen, Markku 1999: Itsesuojelusta EYdirektiiveihin. Tampereen yliopisto. Erityisesti vuoden 1903 Forssan puoluekokouksen myötä työväensuojeluun liittyviä asioita tuotiin esille yhä enemmän. Hoskola, Helena 2009: Sata vuotta työsuojeluvalistusta Suomessa
Soittajia ja rakentajia on Suomessa nykyään paljon. Nykytutkimuksen valossa jouhikko ja kantele ovat kehittyneet samasta kantasoittimesta, afrikkalaisperäisestä lyyrasta. 70-luvun lopulta lähtien jouhikko on elänyt useammankin nousukauden. 42 SUOMEN HISTORIA TIESITKÖ. K u va : Pa u li N ie m in en. Sillä säestettiin tansseja 1800-luvulla ennen haitarin valta-asemaa. Jouhikko on nykyisten Ruotsin, Viron, Suomen ja Venäjän alueilla tunnettu kansansoitin
Rosoisesti ja valittavasti soivan jouhikon perinteen katkeaminen oli hevon häntäkarvan varassa, mutta nyt tilanne on toinen. Pian Niemisestä tuli armoitettu kansansoittimien ilosanoman julistaja. Ensimmäinen oli 1980-luvun alussa, kun Kaustisilla pidettiin jouhikon rakennusja soittokursseja. Lisäksi Rauno Niemisen kehittämä tutkimustapa soittimia rakentamalla on tuottanut uutta tietoa kansansoittimemme historiasta. 80-luvulta asti järjestettyjen rakennusja soittokurssien ansiosta Suomessa soivat taas sadat jouhikanteleet. Paperitehtaan sähköasentajana työskennellyt Nieminen vaihtoi 70-luvun lopulla alaa ja alkoi tehdä soittimia. Nyt jouhikko on elänyt Suomessa jo kaksi uutta renessanssia, ja sen karhea ääni soi metallimusiikissakin. K anteleja jouhikkosävelmien keräilijä Armas Otto Väisänen sai ensikosketuksen jouhikkoon haastatellessaan viulunsoittaja Juho Villasta Savonrannalla 1912. Ensin hän keskittyi kitaroihin, mutta kiinnostus oli jo laajennut kansansoitinten suuntaan. Tapaus kuvaa hyvin sitä, mihin vanhan perinnesoittimen katsottiin sata vuotta sitten kelpaavan. Villanen kertoi, että ennen viulua hän oli soittanut jouhikkoa, joka nyt toimi naulalaatikkona. Toinen nousukausi alkoi. Onneksi muutama tuon ajan kansaja musiikkitieteilijä tallensi sävelmiä ja tilasi soittajilta myös soittimia. Herättävänä tekijänä toimivat Karelia-yhtyeen levytykset ja Antti Puuhaara -elokuva, jonka musiikin Kari Rydman ja Martti Pokela olivat toteuttaneet Pokelan kokoamilla kansansoittimilla. Väisäsen pyynnöstä Villanen korjasi jouhikkonsa soittokuntoon, ja Väisänen sai tehtyä ensimmäiset jouhikkonauhoituksensa 1913. Uudet tulemiset Suomen tärkein henkilö jouhikon uudessa tulemisessa on epäilemättä ollut soitinrakentaja ja -tutkija Rauno Nieminen . "Jouhikko elää jo toista nousukautta. 43 SUOMEN HISTORIA Teksti: Mika Rassi jouhikko Perinteen kopioija Rauno Nieminen ja Vanha perinneinstrumentti jäi kansallissoittimeksi julistetun kanteleen varjoon 1900-luvun alussa
Kaustisella herännyt innostus kansanmusiikkiin antoi kipinän Sibelius-Akatemiassa vuonna 1983 alkaneeseen kansanmusiikkikoulutukseen. Suomi ei kuitenkaan ole jouhikkoinnostuksen kanssa yksin. Siitä porukasta syntyi Jouhiorkesteri, joka pääsi soittamaan muun muassa maailman suurimmalle maailmanmusiikkifestivaalille eli Womex-festivaalille Espanjaan", kertoo Nieminen, joka on ollut kaikissa näissä vaiheissa mukana. Nieminen ylistää etelänaapuriamme. Seuraavana vuonna Ikaalisissa ryhdyttiin kouluttamaan soitinrakentajia. "Jouhikko on ollut jonkin verran esillä Ruotsissa mutta enemmän Virossa. Nykyään jouhikko on suurellekin yleisölle tuttu soitin. Vuoden 1980 Pikka, pikku Pikku Akka -lastenlevyn tunnetuimmassa kappaleessa Varikset kolme varista istuu aidalla ja yhtenä soittimena soi Rauno Niemisen jouhikko. SUOMEN HISTORIA 44 2003, kun Hiien hivuksista -levy julkaistiin. Ruotsiin muutti toisen maailmansodan aikana kaksi virolaista jouhikonsoittajaa, joiden opissa Styrbjörn Bergelt , Ruotsin tunnetuin jouhikonsoittaja, alkoi soittaa jouhikkoa 70-luvulla. Arjavan lisäksi jouhikkoa on 1900-luvulla pitänyt elossa muun muassa professori Martti Pokela. Kuva: Pauli Nieminen. Nuoren polven jouhikonsoittajat kuten Ilkka Heinonen ja Pekko Käppi ovat omien projektiensa ohessa saaneet vierailla niin pop-, metallikuin taidemusiikkilevyillä. Pekko Käppi ja Rauno Nieminen uusien sähköjouhikkojen kanssa. Jouhikko on vaikuttanut vaivihkaa korvissamme jo useamman vuosikymmenen. Ensimmäisen ja toisen jouhikkorenessanssin miehet. Viljandin muRauno Nieminen ja jouhikko Jouhikon soittamisen perinne ei ole koskaan kuollut. "Jouhikon soittamisen perinne ei ole koskaan kuollut. Vaikka jouhikon soittajia on ollut välillä hyvin vähän, Nieminen korostaa, että elävä yhteys vanhaan traditioon on olemassa. Suomessa elää edelleen pitkälle yli 80-vuotias jouhikonsoittaja Jouni Arjava , joka oppi isältään jouhikonsoiton", Nieminen listaa perinteen sillanrakentajia. Nieminen oli tuolloin monissa hankkeissa aktiivinen
"Viimeinen mohikaani halutaan aina keksiä. "Esimerkiksi Vladimir Povetkin ja Ilja Tjomkin ovat esittäneet, että jouhikko ja kantele olisivat tulleet samasta soittimesta eli lyyrasta. Sitäkään ei pidetty oikeana perinteen jatkamisena, kun Jouni Arjava opetti meille jouhikonsoittoa, koska vain vanhoja ukkoja pidettiin aitoina soittajina." Kansanmusiikin tutkimuksessa ei ole Niemisen mukaan ajateltu, että perinnettä voisi jatkaa korvakuulolta äänitteeltä tai nauhalta. Välipuulla ei ole otelautamaista tarkoitusta", Nieminen toteaa. Britannian Sutton Hoossa sijaitsevasta viikinkipäällikön haudasta on löydetty 600-luvulle ajoitettu lyyra. Todellisuudessa toinen aukko ei ole käsiaukko: se on tehty vain soittimen keventämiseksi. Siksi on syntynyt kantele, jossa kielet ovat erimittaisia." Niemisen tutkimusmenetelmä pohjaa kokeelliseen arkeologiaan. Viime vuosikymmenien tutkimuksessa tehdyt uudet oletukset sen sijaan saavat vahvistusta kopiointimenetelmän tuloksista. Mutta jo neuvostoaikana kansanmusiikki oli virolaisten tapa näyttää omia juuriaan. Tässä Niemisen kopiot soittimen koristeista.. Eikö perinne muka siirtynyt meille, jotka olimme hänen opissaan. Minulla ei ole yhtään Beatlesin tai Jimi Hendrixin nuottia – me opettelimme ne kappaleet levyltä. He eivät kuitenkaan ole oivaltaneet, että muutos on tapahtunut kielien toimivuuden vuoksi. "Silti niin on aina tehty. "Se on tutkimushaara, joka esimerkiksi halusi selvittää, voiko Amerikkaan purjehtia, rakensi lautan ja totesi, että kyllä voi." Käytännönläheinen Nieminen kritisoi myös vanhoja käsityksiä kansanmusiikin luonteesta. Kieltä lyhentämällä kuitenkin saadaan korkeammat sävelet soimaan paremmin. Suoraan ihmiseltä oppimista pidetään ikään kuin arvokkaampana kuin ääninauhalta opettelua, vaikka se olisi ihan sama asia", ihmettelee Nieminen ja vertaa aiKarelia-yhtyeen levy tutustutti Rauno Niemisen jouhikkoon, ja pian hän soitti sitä jo itse äänilevyllä. Väitöstä varten tutkittiin maailman kaikki säilyneet jouhikot, 49 kappaletta, ja 20:stä rakennettiin kopio. Kun Pokela kuoli, sanottiin, että hän oli ollut viimeinen Keski-Suomen kanteletyylin soittaja. SUOMEN HISTORIA 45 siikkiakatemiassa jouhikkotoiminta on hyvin aktiivista. "1900-luvun alussa Otto Andersson esitti, että hänen luokituksessaan kaksikäsiaukkoisen jouhikon välipuusta olisi kehittynyt viulun otelauta. Kansanmusiikki ja laulujuhlat olivat siellä tosi kovassa kurssissa." Ravistelevaa kopiointia Nieminen kehitti väitöskirjassaan soitinten kopiointimenetelmän, jolla saadaan tietoa paitsi soittimen ominaisuuksista myös historiasta. Olen tehnyt tällaisesta kaksiaukkoisesta soittimesta kopion, eikä toista aukkoa voi käyttää soittamiseen. Klassiset jouhikkotutkimukset joudutaan viimeistään nyt arvioimaan uudelleen, vaikka niitä horjuttivat jo 1940-luvulla tehdyt kielisoitinlöydöt Novgorodin arkeologisista kaivauksista. Soitintutkija on harvoin soitinrakentaja, joten hän ei osaa laskea kielien arvoja. Yleensäkin kansanmusiikin nousu Virossa maan itsenäistymisen jälkeen on ollut huimaa ja tuottanut esimerkiksi aivan huikeita maisterintöitä. Nieminen on Primon albumin kannessa vasemmalla. Virossa jouhikkoa soitetaan jopa enemmän kuin Suomessa. Jouhikielessä on vähän massaa, eivätkä paksutkaan kielet toimi hyvin matalilla virityksillä. Me teimme vetokokeita hevosten häntäjouhilla. Arvi Pokela oli kuuluisa Saarijärven kanteletyylin soittaja, joka piti meille kurssia 80-luvun alussa
"Ontrein levy on sataprosenttisesti itse tehty. Nieminen on kirjoittanut vuodesta 1981 lähtien niin yleistä musiikin historiaa kuin soitinrakennusohjeita. Päätoimenaan hän on kuitenkin opettanut 30 vuotta soitinrakennusta Ikaalisissa. Tässä Juho Villanen soittaa jouhikkoa Kaukolan Niemelän savutuvan pöytänurkkauksessa vuonna 1913... SUOMEN HISTORIA 46 touskriteerejä katu-uskottavuuden vaatimuksiin bluesissa. "Jos olet töissäkäyvä perheellinen kaveri ilman rikosrekisteriä, niin ethän sinä silloin ole mitenkään uskottava blues-muusikko!" Lopputuotteena lämpö Rauno Nieminen tunnetaan jouhikkomiehenä, mutta hän on paljon muutakin. Jouhikon areena on muuttunut sadassa vuodessa. Ontrei-yhtyeen eli Niemisen ja Timo Väänäsen muodostaman kansanmusiikkiduon tuoreinta levyä Nieminen esittelee ylpeänä. Kuvassa Niemisen tekemä kopio. Musiikki on lopputuote. Hän myös soittaa kaikkia rakentamiaan soittimia. Ensimmäistä kertaa olen erittäin tyytyväinen soittimien saundiin." Pitkän linjan musiikkityöläinen osaa yhä herkistyä musiikista kaiken teorian, tutkimuksen ja rakentamisen jälkeenkin. Asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin, ja viime kädessä kuulijalle jäävä vaikutelma on tärkein. Eli lämpö on soitinrakentajan lopputuote." Ruotsin Birkasta on löytynyt 1100-luvulta peräisin oleva hirven sarviluusta tehty lyyran avain. "Tämä on se, minkä tähden soittimia tehdään: että ihmiset voivat soittaa niillä musiikkia. Soittimet on tehty itse, musiikki on sävelletty, sovitettu ja soitettu itse, myös äänitys ja miksaus on tehty itse. Hän on rakentanut jouhikoita, kanteleita, sarvia, kitaroita, pillejä, haitareita ja monia muita soittimia. Eikä oikeastaan musiikkikaan, sillä tuo ilman värähtelyhän muuttuu lämpöenergiaksi ja katoaa. Kuva: Seurasaaren kuvakokoelma, Kansatieteen kuvakokoelma, Museovirasto K u va : To m m i A n tt o n en / L eh ti k u va. ...ja tässä Pekko Käppi soittaa jouhikkoa Yläkaupungin Yö -tapahtumassa Jyväskylän Ilokivessä vuonna 2014. Ontrei-duon albumilla kaikki on tehty soittimia, sävellyksiä ja äänitystä myöten itse. Lyyran muutos jouhikoksi ja kanteleeksi on tapahtunut kielien toimivuuden vuoksi. Yleensä Nieminen tunnetaan jouhikonsoittajana, mutta hän on esimerkiksi opettanut puhaltimien soittoa Sibelius-Akatemiassa
Kuvan soittimet ovat jouhikanteleiden ja lyyrien kopioita. Vastaavia soittimia on ollut käytössä laajalti Euroopassa, mutta jouhikko tai sen välittömät sukulaiset olivat viime vuosituhannella yleisiä Ruotsissa, Länsi-Virossa, Suomen Savossa sekä Karjalassa niin nykyisen Suomen kuin Venäjän alueilla. Kuva: Pauli Nieminen. Esimerkiksi savo-karjalaisessa jouhikossa oli tavallisesti kolme kieltä, joista yhdellä soitettiin melodiaa painamalla sitä sormien selkäpuolella. Englannissa soitin alettiin tuntea nimellä crowd tai rote, keskiajan latinassa taas nimellä nimellä crotta. Jouhikon toinen nimi jouhikantele viittaakin siihen, että soitinta soitetaan jouhella (jousella) erotuksena sormin soitettavasta kanteleesta. 47 SUOMEN HISTORIA SOITTO KULTAINEN KULETA, KIELET SOPPEHEN SOVITA J ouhikantele eli jouhikko on jousella soitettava kielisoitin. Kantele ja jouhikko elivät rinnakkain, ja monet kanteleensoittajat soittivat myös jouhikkoa. Myös kielimäärä väheni. Soittoasento periytyy suoraan keskiajalta. Syvemmälle Eurooppaan lyyra tuli Välimeren ja Kreikan kulttuurien kautta. Savo-karjalaisessa jouhikossa käsiaukko on useimmiten kapea ja ilman poikkipuuta. Jouhikon äänenväri on karhea, usein hieman huojuva ja matalilla äänillä puhaltimenomainen. Toinen leimallinen piirre on jouhikon soittoasento: sitä pidetään soitettaessa vinosti pystyssä. Varhaisin tieto lyyrasta Alppien pohjoispuolella on vuoden 600 tienoilta Unkarin Pannoniasta. Se kuuluu lyyrasoittimiin, joiden historia ulottuu tuhansien vuosien taa Afrikkaan. Länsi-Viron jouhikkosoittimissa on leveä, usein poikkipuulla varustettu käsiaukko. Molempien soittimien koppa koverrettiin yhdestä puusta joko altapäin ontoksi tai päältä niin, että koppa peitettiin kannella. Tuolloin lyyraa soitettiin vielä näppäilemällä. Perinteisen jouhikanteleen välittömin ominaispiirre on käsiaukko. Sekä kanteleen että jouhikon kielimateriaalina on käytetty hevosen häntäjouhta, suolta, messinkiä ja terästä Jouhikolla ja kanteleella on säestetty tansseja, kunnes haitari alkoi vähitellen syrjäyttää niiden asemaa 1800-luvun loppupuolella. Oman lisänsä sointiin tuo bordunakieli. Jouhikon ääniala on nykyään yleisiin kielisoittimiin verrattuna kapea, yleensä noin puolitoista oktaavia. Kantele ja jouhikko ovat rakenteeltaan ja rakennustavaltaan hyvin läheisiä soittimia. Vasemmalta lukien norjalainen lyyra Kravikista 1300-luvulta, jouhikantele Ruotsin Öijestä 1800-luvulta, novgorodilainen 8-kielinen lyyrakantele 1200-luvulta ja novgorodilainen viisikielinen kantele 1200-luvulta. Jousi tuli Eurooppaan 1000-luvun tienoilla, ja lyyran soittaminen jousella yleistyi hyvin pian. Bordunakielet sen sijaan soittavat läpi kappaleen muuttumatonta perusääntä
Rakennuksen arkkitehtuurissa, esimerkiksi muodossa ja paanukatossa, oli nähtävissä kansallishenkisiä viittauksia perinteiseen kirkkoarkkitehtuuriin.. 48 SUOMEN HISTORIA Suomen näyttelypaviljongin suunnittelusta vastasivat arkkitehdit Gesellius, Lindgren ja Saarinen
Myös venäläisten vaatimus keisarikunnan vaakunan sijoittamisesta paviljongin ulkopuolelle herätti närkästystä, koska pyrkimyksenä oli ollut nimenomaan erottautuminen keisarivallasta. Tätä taustaa vasten Suomen osallistuminen näyttelyyn omalla paviljongilla herätti myös kansainvälistä mielenkiintoa Euroopassa. Virallista kutsua odoteltiin turhaan, sillä Ranskassa ajateltiin Suomen osallistuvan kisaan Venäjän näyttelyn osana. Tämän viivästyksen johdosta Suomen paviljonki jouduttiin mahduttamaan ahtaaseen paikkaan Norjan ja Saksan paviljonkien taakse. Venäjän ja Suomen välinen poliittinen ilmapiiri oli hyvin kireä johtuen ensimmäiseksi sortokaudeksi kutsutusta jaksosta (1899– 1905), jonka aikana Venäjä pyrki liittämään Suomen aiempaa tiiviimmin osaksi valtakuntaansa. Eri kansakuntien kulttuurin ja tieteen saavutuksia esitelleiden paviljonkien lisäksi yhteisessä pääpaviljongissa olivat esillä taidenäyttelyt. Pieni ja vaatimaton on se siinä suurten kansojen palatsien vieressä, kuvana siitä syrjäisestä paikasta, mikä edustamallaan maalla on maailmankartalla. Suomen paviljonki keräsi runsaasti kävijöitä ja erottui edukseen maailmannäyttelyssä. Mutta se koettaa mahdollisimman parhaalla tavalla edustaa maataan, se pyytää muodoillaan suurelle maailmalle antaa käsityksen Suomen maan ja kansan eroavasta ja ominaisesta luonteesta.” Venäjä oli antanut Suomelle muutamaa vuotta aiemmin luvan osallistua maailmannäyttelyyn ja näyttelyosastoa ryhdyttiin heti innokkaasti suunnittelemaan. Suomen osallistuminen ei tapahtunut kuitenkaan mutkitta. Paviljongin arkkitehtuurista vastasivat Herman Gesellius , Armas Lindgren ja Eliel Saarinen . V uoden 1900 maailmannäyttelyssä Pariisissa esiteltiin tieteen ja taiteen saavutuksia maailman eri kolkista. Niiden osalta suomalaiset saivat tyytyä suuriruhtinaskunnan taiteen esittelemiseen osana Venäjän taidenäyttelyä. 49 SUOMEN HISTORIA Pariisin valloitus Suomen paviljonki Pariisin maailmannäyttelyssä Vuonna 1900 pidetyssä maailmannäyttelyssä Suomen suuriruhtinaskunta halusi tehdä henkisen pesäeron isäntämaastaan Venäjästä. Maailmannäyttelyä esittelevässä suomalaisessa aikalaisjulkaisussa Suomen paviljonkia kuvattiin seuraavasti: ”Saksalaista vastapäätä, Bulgarian ja Luxemburgin paviljonkien välissä on eteläisellä puolella Kansojenkatua, Quai d´Orsayn varrella Suomen paviljonki. Näyttelyssä oli edustettuina teoksia Suomen taiteen kultakauden tunnetuimmilta taiteilijoilta kuten Magnus Enckelliltä , Akseli Gallén-Kallelalta , Pekka Haloselta , Eero Järnefeltiltä ja Ellen Thesleffiltä . Suomalaiset taiteilijat onnistuivatkin omintakeisella taiteella ja muotoilulla herättämään ihastusta maailmalla. Teksti: Mari Immonen Kuvat: Museovirasto. Myös Suomen suuriruhtinaskunta esittäytyi näyttelyssä ja pyrki samalla erottautumaan omana kansakuntanaan eikä vain Venäjän alusmaana
50 SUOMEN HISTORIA Pariisin maailmannäyttely Akseli Gallén-Kallelan maalaamat kalevala-aiheiset kattofreskot tuhoutuivat paviljongin purkuvaiheessa. Myöhemmin Gallén-Kallela kuitenkin maalasi niistä toisinnot Kansallismuseon kattoon.
Näyttelyhuoneen sisustusta varten oli järjestetty kilpailu, mutta tulokset eivät olleet tyydyttäneet Sparrea, joten hän tilasi suunnitelmat suoraan Gallén-Kallelalta. Suuriruhtinaskunnan taideteollisuutta esitelleen Suomen Käsityön Ystävien ja Iris-tehtaan yhteisen näyttelyhuoneen esillepanosta vastasi Iris-tehtaan johtaja Louis Sparre . Gallén-Kallela kätki kattofreskoihin uskaliaasti yksityiskohtia, jotka ottivat kantaa Suomen autonomisen aseman puolesta. Rakennuksen puurungon valmisti Sörnäisten Puusepäntehdas Oy, ja se kuljetettiin junalla Helsingistä Pietarin kautta Pariisiin. Eläinja luontoaihe näkyi myös tornin seinissä olevissa ilveksen naamioissa sekä vedenheittäjinä toimineissa kotkissa. Taiteilijoista kuvanveistäjät Ville Valgren ja Robert Stigell sekä taidemaalarit Akseli Gallén-Kallela ja Eero Järnefelt saivat teoksistaan palkinnot. Suomen Käsityön Ystävien ja Iris-tehtaan yhteinen näyttelyhuone palkittiin maailmannäyttelyssä.. SUOMEN HISTORIA 51 Paviljonkirakennukseen oli kansallisromanttiseen henkeen sulatettu yhteen piirteitä niin keskiaikaisista kirkoista kuin myös talonpoikaisesta rakennusperinteestä. A. Suomen paviljonki sai osakseen runsaasti huomiota ja sille myönnettiin Grand Prix -palkinto. Rakennuksen katto muistutti vanhojen suomalaisten kirkkojen paanukattoja. Finchin keramiikan kruunaamasta huoneesta tuli paviljongin eniten huomiota herättänyt osa. Myös Arabian kaakeliuuni ja Thure Öbergin astiasto palkittiin. Myös huoneen tekstiilit herättivät ihastusta, ja Gallén-Kallelan suunnittelemasta Liekki-penkkiryijystä muodostui taiteilijan tunnetuin taideteollinen teos. Torni puolestaan toi mieleen niiden kellotapulit. Edelfelt ehdotti, että paviljonki olisi rakennettu uudestaan Hesperian puistoon kirjastoja näyttelytilaksi, mutta näin ei koskaan käynyt. Sisäänkäyntien ympärillä käytettiin graniittia ja vuolukiveä esimerkkinä suomalaisista rakennusmateriaaleista. Iris-huoneen tekstiilit voittivat kultaa ja huonekalut hopeaa. Akseli Gallén-Kallela puolestaan vastasi paviljongin pääsalin kalevala-aiheisten kattofreskojen suunnittelusta. W. Paviljongin katolla, tornin juurella, seisoivat kuvanveistäjä Emil Wikströmin kipsimassasta muovailemat karhupatsaat. Paviljongin koristelu seurasi ajan henkeen art nouveaun luontoaiheita: läntisen sisäänkäynnin ympärillä kiipeilivät oravat käpyrivistöineen ja pääsisäänkäyntiä koristivat karhunpäät. Suomen taidenäyttelyn komissaari Albert Edelfelt valvoi näyttelyn esillepanoa. Gallén-Kallelan ihaillut freskot tuhoutuivat purkuvaiheessa, mutta taiteilija maalasi niistä toisinnot Suomen Kansallismuseon keskihallin kattoon vuonna 1928. Alun perinkin väliaikaiseksi rakennettu paviljonki purettiin näyttelyn jälkeen. Paviljongin seinät rakennettiin kevyistä aineista, laudoista ja kokoliittilevyistä. Muun muassa siivekkään Louhen on tulkittu kuvanneen kaksipäistä kotkaa, ja kyisellä pellolla kuvattu Venäjän väreihin vyötetty kuningaskäärme viittaa joidenkin tulkintojen mukaan itse keisariin. Gallén-Kallela kätki kattofreskoihin uskaliaasti yksityiskohtia, jotka ottivat kantaa Suomen aseman puolesta
52 SUOMEN HISTORIA Miehet Suomen sodissa osa 6: Eero Blåfield On tänne riukuja prykätty, on liukuja lykätty, juu.
Ne olivat maastokohtien nimiä, joiden muoto antoi niille nimet. Paikkaan pääseminen oli jo vaatinut satojen suomalaisten hengen. Ajan mittaan äänet oppi tunnistamaan. Siellä linjassa viholliseen oli alle sadan metrin matka. Joukko-osastoksi tuli JR 32 ja hyökkäysvaihe oli edelleen käynnissä. Mutta en minä sotaan mennyt seikkailumielellä vaan isänmaan puolustamisen velvollisuudesta. Nuorukaisena Eeron harrastuksiin kuului uinti. Outoa oli myös metsässä kulkeminen ja soiden yli rämpiminen." Eero Blåfieldin isä oli myös armeijan hommissa Äänislinnan postimestarina. Äiti oli jo Eeron sotaan lähtiessä hyvin sairaalloinen ja hän kuoli ensimmäisenä jatkosodan talvena: "Tunsin joutuneeni hieman kuin tuuliajolle. Siirtymä siviilistä etulinjaan tuntui suurelta. Mutta talvisota yhdistävänä tekijänä ja lyseon isänmaallinen kasvatus vaikuttivat." On siellä Munat sekä Makkarat Eldankajärven jää -kappaleessa lauletaan: "Mutta se Muna kun se meni, niin se Makkara jäi vain, juu." Sanat eivät kuitenkaan tarkoita ruokatarvikkeita, vaikka nuo soturin suun mukaisia olisivat varmasti olleetkin. "Kyllähän se oli suuri muutos: nukkua ensin turvallisesti kahden lakanan välissä, sitten huomaakin yhtäkkiä asuvansa maakuopassa! Sitä jopa joskus epäili, onko tämä kaikki ihan todellisuutta. SUOMEN HISTORIA 53 Teksti: Aimo Tenni Kuvitus: Tero Björklund Kuvat: Eero Blåfieldin arkisto, Aimo Tenni ja SA-kuva Kiskis-kukkuloiden konepistoolimies Sota-ajan suosikki-iskelmä Eldankajärven jää teki muutamista Uhtuan suunnan rintamakohdista kuuluisia. E ero Blåfield syntyi Porvoossa 7. Koulun penkin kuluttaminen ei Eerolle oikein maittanut, joten luokalle jääminenkin tuli koettua. Oli vähän humoristinen tilanne, kun sain sinne etulinjaan koulun penkiltä kirjeitä." Alokas meni koulutuskeskukseen Urjalaan. Siellä kului vain pari viikkoa eikä kovilla ammuttu ollenkaan, sillä panoksia säästettiin. Olin poikamies silloin, eikä ollut vastuuta taloista eikä tavaroista, joten tilanteeni oli vallan eri kuin perheellisillä. Talvisodan sytyttyä koulut pantiin kiinni ja Eero Blåfield meni varastomieheksi Asevarikko ykköseen. Mainittu instanssi oli koko Itä-Karjalan keskuspostikonttori, joten toiminta oli hyvin suurimittaista. heinäkuuta 1921, mutta hänestä tuli jo hyvin pian helsinkiläinen. Eero Blåfield joutui kukkuloille lähes suoraan Helsingin Suomalaisen Reaalilyseon penkiltä vuonna 1941. Mutta tottuu sitä ajan kanssa." Ymmärrettävästi soturin koulutus oli vajavainen. Kukkuloille Eeron matka jatkui Oulun kautta Uhtuan rintamalle Kiskis-kukkuloiden maastoon. "Rintamalle saavuttaessa ei minulle ollut mitenkään selvää, ammutaanko siellä Suomi-konepistoolilla, venäläisellä Emma-pikakiväärillä vai millä sitten hyvänsä. Tappaminen, vaikka sitäkin jouduin tekemään, oli itsessään vastenmielistä. Mukavasti korvaan soinnahtavat Kiskis-kukkulat olivat eräitä niistä. Huteran rauhan jälkeen seurasi toinen sota ja sinne menoaan Blåfield muistelee näin: "Olin vähän laiska koulussa, niin ajattelin joutavani paremmin sotaan. Munakukkula meni venäläisille, Makkarakukkula jäi suomalaisille.. Eeron oppimestarina oli itse Pekka Tiilikainen , jonka varttuneempi polvi muistaa suoraan sydämestä lähteneistä urheiluselostuksista. Luokkatoverit olivat minua nuorempia, joten heistä ei vielä silloin kukaan lähtenyt sotaan, mutta ylemmiltä luokilta hyvinkin puolet
Täytyi kahlata. Vaikka eihän se sellaisen ihmisen vika ollut, tilanne vain oli yltynyt heidän kestokykyynsä nähden liian hurjaksi." Blåfield hallitsi pelkonsa, mutta aistit oli silti syytä pitää valppaana. Jokainen askelkin kuului lumen naristessa. Upseerimme kokoontuivat neuvotteluun ja porukkaan tuli täysosuma raskaan kranaatinheittimen kranaatista. Pelkäsinkin vain kohtuudella. Sieltä tuli hyvin pian sarja läpi, jos siihen jäi kauemmas aikaa. KISKIS-KUKKULAT K iskis-kukkuloiden maasto sijaitsee Eldankajärven lähistössä Karjalan tasavallassa Venäjällä. Talviyönä kuuli vallan hyvin mitä naapuri siellä puuhas. Munakukkulan tarkka-ampujat olisivat ottaneet varman saaliin kulkijasta." Huolto teki kuitenkin veteraanin mukaan parhaansa. Ehkäpä tuo sirpale lopultakin säästi henkeni, kun pääsin siitä taistelusta silloin pois. Eero Blåfield Viholliseen oli vain noin kahdeksankymmenen metrin välimatka. Eldankajärvelle ja Kiskis-kukkuloille suomalaisten hyökkäys aikoinaan pysähtyi. Juuri kun meidän piti hyökätä, sattui järkyttävä tapaus. Uhtua jäi saavuttamatta.. On merkillepantavaa, ettei hän käytä entisestä vihollisesta hyvin tunnettua haukkumasanaa. Matkani veikin ensin joukkosidontapaikalle, sieltä kenttäsairaalaan ja myöhemmin vielä Helsinkiin. SUOMEN HISTORIA 54 Munakukkula tarkka-ampujineen muodosti suomalaisille merkittävän vaaran ja vaikeutti lisäksi huoltoa. Elettiin huhtikuun loppua ja tilanne oli sikälikin vaikea, kun siinä pehmeässä hangessa ei voinut hiihtää. Ruoan ja mahorkan käry tuli nenään. Olin muutaman kerran sellaisissa tilanteissa, kun joku menetti hermonsa täysin. Tosin siellä oli myös kauniita kankaita ja keloja joka puolella." Pum, pum patterit paukkui "Keväällä 1942 meidän vahvistettu pataljoonamme lähti Kiestinkiin tekemään vastaiskua. Siellä oli syytä hieman harkita mitä tekee. "Sekään ei esimerkiksi Kiskis-kukkuloilla päiväsaikaan onnistunut, koska sinne ei päässyt kulkemaan kuolleessa kulmassa. Hänen periaatteensa suhteessa sotaan ovat selvät. Kukkuloista idempänä sijaitsee jo ammoisista ajoista kuulu Vienan kauppakeskus Uhtua, joka tunnetaan nykyään juhlavalla nimellä Kalevala. Kukkuloiden eteläpuolella sijaitsevat suurikokoiset Kuittijärvet, joihin Eldankajärven halki virtaava Eldankajoki laskee. Suomessa samalla korkeudella ollaan Suomussalmen ja Taivalkosken puolessavälissä. Vain etenemisen ajalta muistan pari kolme ruuatonta päivää." Eero Blåfieldin mukaan Kiskis-kukkulat olivat erikoisin paikka hänen linjataipaleellaan, koska vastapuoli oli niin lähellä: "Viholliseen oli vain noin kahdeksankymmenen metrin välimatka. Se oli hyvin suoperäistä maastoa. Jokunen menetti hermonsa ja kävi huonosti. Ei kivääri tuntunut oikein miltään, vaikka konepistoolilla ei voinut ampua yhtä kauas." Eero Blåfieldista huokuu paljon nähneen miehen levollisuus. "Olosuhteisiin nähden huolto pelasi hyvin. Olin menossa paikalle jollekin asialle ja sain siinä minäkin sirpaleen päähäni. "Vaikka en ollut mikään militaristi, niin hommani hoidin. Kuulakkaana talviyönä kuuli vallan hyvin mitä naapuri siellä puuhas. "Ruokakanistereita kuljetettiin useimmiten hevosilla mutta myös kantamalla", muistelee Blåfield. Oli järkyttävää katseltavaa. Kiskis-kukkuloilla ei esimerkiksi tähystysreiästä voinut kuin vilkaista. Olin nimittäin konepistooliampuja." Suomi-konepistoolia ei ryhmässä ollut kuin parilla miehellä, joten Eeroon luotettiin: "Pidin kyllä konepistoolia turvallisempana aseena kuin kivääriä. Siinä kuoli monta miestä. Ja täytyy sanoa että kyllä siellä Röhön ja Uhtuan suunnilla rämmittiin kaikkiaan ihan tarpeeksi
Häneltähän äiti oli kuollut ja isä Äänislinnassa, joten Helsinkiin ei ajanut niinkään koti-ikävä. Meitä kun oli kolme ryhmää, niin yksi oli aina viikon kerrallaan edessä. SUOMEN HISTORIA 55 "Hajuaisti näytteli siellä aika suurta roolia. Blåfield sai olla siellä muutaman kuukauden toimistohommissa. "Olo vastasi jalkaväen touhuja siinä mielessä, että oltiin etulinjan pesäkkeessä ja siitä oli yhteys varsinaiseen heitinyksikköön. Minäkin kävin rintamalta siellä opiskelemassa. Kerran siellä kilpailtiin Yrjönkadun uimahalleilla sadan metrin vapaauinnissa. Eero Blåfield sai siirron: "Keväällä 1944 olin joukko-osastossani eniten etulinjapalvelusta suorittanut mies. Esterakennelmia kukkulaisessa maastossa.. Uintiharrastus koitui nyt mukavaksi vaihteluksi, sillä kilpailumatkoja oli Helsinkiä myöten. Etualalla olevien ohuiden mäntyjen takana suolla näkyvät tummat möykyt ovat jo vihollisen asemia. Näissä SM-kisojen tuloksissa Eero Blåfield oli komeasti pronssilla. Olinkin tuossa porukassa pitkään. Tosin taisto tuosta kolmannesta sijasta ei ollut erityisen näännyttävä, sillä kilpailijoita ei ollut kolmea enempää. Onpa todistuskin tallella siitä!" Kohti sodan loppua Tultiin viimeiseen jatkosodan kevääseen. Minut anottiin Tästä tähystysaukosta ei ollut syytä kuin vilkaista tai tuli sarja läpi. Metsässäkin kulkiessa jos tuli mahorkan hajua, niin tiesi, että lähellä ovat!" Mutta se kotiloma tyssää Tämä laulun kohta oli sotamies Blåfieldin kannalta kaksijakoinen. Rykmentin valistusupseeri antoi asiaan kuuluvat kiitokset ja tunnustuksen. "Viimeisenä jatkosodan talvena perustettiin sinne Uhtuan suunnalle Eldankajärven lyseo. Joten oli se siinä mielessä leppoisampaa." Hevosenkenkäkin oli tunnettu paikka ja, kuten nimi kertoo, hevosenkengän muotoinen. "Siinä ei veli venäläinen ollut ihan niin lähellä että olisi näkökentässä vilahdellut. Kilpailumatkoillekin sieltä oli helpompi päästä." Sotatalvia alkoi kertyä, ja monen pojan lähtö sotaan suoraan koulun penkiltä oli jättänyt opiskelut retuperälle. Tämän Blåfield tietenkin unohti upseerille kertoa. Sen rehtoriksi tuli kapteeni Erkki Tiesmaa . Syksyllä 1942 oli edessä paluu linjaan ja jälleen Uhtuan suunnalle. Kun haavoittumisen jälkeinen toipumisloma päättyi, oli vuorossa meno Lappeenrannan Henkilötäydennyskeskukseen. Ja siellä takana ollessa sai sitten harrastaa kaikenlaisia pelejä. Ja korohorot haukkuu, juu Hevosenkengässä Blåfield joutui raskaan kranaatinheittimen tulenjohtueeseen. Hevosenkenkä oli kohteen nimi ja se sijaitsi pohjoiseen Kiskis-kukkuloilta. Tuli käytyä myös isän luona hänen virkapaikallaan
Eldankajärven jään sävel on helposti johdettavissa tuohon aikansa suosikkiin. Siellä oli toinenkin tunnettu herra, Jouko Pesola, ja niin he yhdessä tekivät nuo sanat. Eero Blåfield ilmoittautui kahdeksannelle luokalle ja suoritti sen kolmessa kuukaudessa. Hän kirjoitti Lahdessa ylioppilaaksi. Kaikki sillat oli tuhottu, savupiiput törröttivät. Menivät vaan Tiesmaan nimiin." Kapteeni Tiesmaa oli innokas näppäilemään kitarallaan sävelmää Ali-Baba. "Aluksi siinä sodan jälkeen oli vähän irtonainen olo. Muutama vuosi sitten eräässä virallisessa nelinpelissä hänellä oli 22-vuotiaan joukkuetoverinsa kanssa ikäeroa 68 vuotta.. Se tuli riu'ulla istuessa vasempaan olkapäähän mutta pysähtyi jo turkin kaulukseen. Totaalinen hävitys! Mutta mentiin siitä Kittilän tietä pohjoiseen ja tultiin sellaiseen paikkaan kuin Meltaus. Kyllähän se oli aika jännää aikaa siellä Kannaksella, vaikka olinkin takalinjassa. Eero Blåfieldin todistuksen Eldankan rintamalyseosta on allekirjoittanut opettajakunnan puolesta Eldankajärven jään sanoittanut kapteeni Erkki Tiesmaa. Mentiin rautateitse jonnekin Oulun seudulle. "Se oli muistaakseni JR 32:n komentaja kun ilmoitti Tiesmaalle, että hänen täytyy yhden vuorokauden sisällä tehdä joku laulu meidän yksiköllemme. Pelkäsin vain kohtuudella. Vasemmassa kädessä rasiassa on munan muotoinen kivi muistona Munakukkulan maastosta. Jotenkin keinottelin itseni Lappeenrantaan. Virkeä ja hyvämuistinen mies ajaa edelleen autolla ja vie kavereitaankin harrastuksiin. ELDANKAJÄRVEN JÄÄ E rkki Tiesmaa tuli kuuluisaksi laulusta Eldankajärven jää. Uinnin lisäksi Eero pelaa sulkapalloa. SUOMEN HISTORIA 56 Eero Blåfield pitää kädessään kookasta sirpaletta. Siinä tuli ilmoitus, että minut kotiutetaan. Ne maataistelukoneet aina päällä. Sanoitusta muutettiin muotoon: "Ei ryssillä heiniä...", ja silloin kelpasi. Oli yhtä jyrinää vaan. Virallinen taho ei ottanut laulua suinkaan avosylin vastaan. "Rykmenttimme komennettiin Lapin sotaan. Mutta olin muutaman kerran sellaisissa tilanteissa, kun joku menetti hermonsa täysin. Asemalla näkyi yksi veturi. Monen luvut olivat jääneet kesken. Siviiliin paluu vei kuitenkin aikaa. Sain pitää armeijan varusteet. Eero Blåfield kenttäpostin palvelukseen, taisi isäni sieltä Äänislinnasta vaikuttaa asiaan. Eero Blåfield oli läsnä laulun syntyhetkillä. Olipa se kyllä kauheaa! Muistan hyvin kun tultiin Rovaniemelle. Paperit kouraan ja marssimaan kohti etelää. Alkuperäisessä muodossaan se aluksi kiellettiin. Siitä edettiin kohti Rovaniemeä ja nähtiin se hävitys. Mutta sitten elämä alkoi mennä latuaan, kiinnostuin liikemaailmasta ja perustin perheen." Eero Blåfield täytti kesällä 2015 94 vuotta. Niinpä olinkin sitten holtojoukoissa kun silloinen rykmenttini, JR 53, komennettiin Kannakselle. Muuta syytä on vaikea löytää kuin sanoituksen kohta: "Ei hevosilla heiniä, vaan syövät ne tallista seiniä." Näin huonosti asiat eivät saaneet ainakaan virallisesti olla. Mutta olihan se kumminkin toista kuin olla ihan etulinjassa." Sotiminen venäläisiä vastaan päättyi, mutta sota jatkui. Isä oli siellä." Siviilissä Vuonna 1945 perustettiin Niinisaloon internaatti, jossa annettiin opetusta rintamalla olleille miehille. Ehkäpä selityksenä on urheiluharrastus. Joka tapauksessa oli syntynyt hitti, jota on soitettu yli 70 vuotta. Ymmärrettävistä syistä sodan jälkeen palattiin nopeasti alkuperäiseen sanoitukseen
Erityisesti Lucian päivän ja joulun välinen aika oli tonttujen aikaa ja tällöin heitä tuli kohdella tavallista paremmin. Ruotsalainen Jenny Nyström (1854–1946) yhdisti kansaperinteen ja joulunvieton joulukorttiensa kuvituksissa ja loi kaikille tutun pohjoismaisen joulutonttuhahmon. Tontut pidettiin hyvällä tuulella huolehtimalla kotitalouden siisteydestä, vaalimalla kotirauhaa sekä tarjoamalla näille pienille haltijoille riittävästi ruokaa ja juomaa. Sittemmin samankaltaiset joulutontut esiintyivät myös suomalaisten Rudolf Koivun ja Martta Wendelin joulukorteissa. Ensimmäisen kerran tontut mainittiin kirjallisissa lähteissä vuonna 1551 julkaistussa Mikael Agricolan pakanallisten epäjumalien luettelossa. Pakanallisessa kansanuskossa esiintynyttä tonttua Agricola kuvasi näin: ”Tontu Honen menon hallitzi quin Piru monda willitzi.” (”Tonttu huoneen menon hallitsi kuin Piru monta villitsi.”). Suomen kieleen nimitys tonttu lainattiin ruotsinkielen sanasta tomte, jolla tarkoitettiin tonttia. Nämä mystiset huoneenmenon hallitsijat toivat taloon onnea, jos ne olivat tyytyväisiä ja saivat hyvää kohtelua. SUOMEN HISTORIA 57 Teksti: Mari Immonen Kuva: Museovirasto Joulutontun tarina Kodin haltijasta joulupukin apuriksi Suomalaisessa kansanuskossa tontut elivät jo kauan ennen joulutonttutradition syntymistä. Joulunaikaan ikkunoiden takana kurkistelevat punanuttuiset tontut tulivat tunnetuiksi maassamme vasta 1800-luvun lopulla. Ulkonäöltään tonttu useimmiten kuvattiin pieneksi iäkkääksi mieheksi, jolla oli harmaa puku ja punainen piippolakki. Tontut varoittivat isäntäväkeä karjaa tai muuta omaisuutta uhkaavasta vaarasta. Tapana olikin tarjota tontulle jouluna kulhollinen puuroa. Suomalaisessa kansanperinteessä tonttu olikin ennen kaikkea paikan haltija. Vähitellen tontut vakiinnuttivat asemansa joulunajan symbolina. 1940-luvun joulukortissa tonttujen matka taittui pula-ajasta johtuen poikkeuksellisesti häkäpönttöautolla.. M ikael Agricola esitteli kirjoittamassaan Vanhan testamentin psalmikokoelman esipuheessa luettelon hämäläisten ja karjalaisten epäjumalista. Eri paikoilla oli omat haltijansa: esimerkiksi kodilla, saunalla, tallilla, myllyllä ja riihellä oli omat tonttunsa. Tontut saattoivat olla myös hyvin temperamenttisia ja äkkipikaistuksissaan ne saattoivat aiheuttaa suurtakin tuhoa talonväelle
Tässä syntyy puhdetöinä joululahjoja kotiväelle. Ja kun ei ole kauppoja, niin kaikki tehdään itse. Tässä kuvassa valmistellaan joulupöytää YläSyvärillä Latvan kylässä. Juhlapyhien, kuten joulun, merkitys sodan keskellä korostuu aivan erityisesti, ja vaatimattomista olosuhteista huolimatta juhlavalmisteluihin paneudutaan suurella sydämellä. Sodan hetkiä Mitä ei kaupasta saa, se tehdään itse. 58 SUOMEN HISTORIA Sodan hetkiä 58 SUOMEN HISTORIA K u va t: SA -K u va Rauhallista joulua Ankarina aikoina arkipäiväiväiset rutiinit muodostuvat ihmiselle tavallista tärkeämmiksi. Ei kuusijuhlaa ilman kuusta.. Mitäpä olisi joulu ilman herkkuja. Rukajärven suunnalla valmistellaan loisteliasta joulupöytää
Vaikka miehet ovat jatkuvassa valmiustilassa, hetken rauhallisuus välittyy kuvasta. Joulun aikaa etulinjan korsussa Valkeasaaressa. 59 SUOMEN HISTORIA 59 SUOMEN HISTORIA Joulun jälkeen kuusi on nostettu pihalle Vitelen Ukonniemen vartioasemalla. Viipurin Lotta Svärd -rajatoimiston tunnelmia joulun alla. "Edessä risainen Vienan korpimaisema ja vihollinen – mutta sittenkin on joulu: korsussa on katettu pöytä ja paketti kotoa odottaa." Joulupäivän ilta korsussa Vienan Karjalassa Uhtuan suunnalla. Aänislinnan sotasairaalassa hoitaja tuo joulumieltä silmäsairaalle potilaalle.. Rukajärven suunnalla valmistellaan loisteliasta joulupöytää
60 SUOMEN HISTORIA TIESITKÖ. Ensimmäiset lahjoitukset Wihuri teki sodan aikana puolustusvoimille. Antti Wihuri (syntymänimeltään Anton Jansson) polveutuu kustavilaisista merenkävijäsuvuista. Niitä varten hän myi kaksi rahtilaivaansa. Wihurin isä David Jansson oli Volter Kilven romaanin Alastalon salissa päähenkilön esikuva. Kuunari Saari seilasi 1906–07 Atlanttia ristiin rastiin. Varustamotoiminnan lisäksi Wihuri tehtaili muun muassa makkaroita sekä autokoreja ja harjoitti kaikkea tukkukauppaa. Vuonna 1956 Wihurin 95 000 lastitonnin laivasto oli maan toiseksi suurin. Ensimmäinen perämies Antti Wihuri takana kolmas oikealta.
61 SUOMEN HISTORIA Elämä monella merellä Antti Wihurin tarina Antti Wihuria on mahdotonta ohittaa, kun puhutaan maamme suurlahjoittajista tai liike-elämän jättiläisistä. Millainen mies monumentin takaa paljastuu. Kuinka hänen uransa eteni. Teksti: Mika Rassi • Kuvat: Jenny ja Antti Wihurin Rahasto / Franck Media. Mutta sodan loputtua 60-vuotias Antti Wihuri aloitti valtavan liiketoiminnan tyhjästä uudelleen. Sen jälkeen hän perusti puolisoineen rahaston, joka yhä jakaa vuosittain miljoonia apurahoina. Hän lähti 12-vuotiaana merille, loi menestyvän laivanvarustamon ja lopetti sen toiminnan saatuaan sotavuosina jättiomaisuusverot
Kesällä Antti pääsi Suomen Höyrylaiva Oy:n uuteen hienoon Titania-matkustajalaivaan. Tuolloin 1900-luvun alussa elettiin merenkulun murrosaikaa. Tie vei pariksi vuodeksi maailman merille. Minä annoin kyllä ääneni kuulua, mitään hätää ei sitten enää ollut, puuska oli mennyt ja minä istuin veneessä ja panin purjeen vetämään rannalle. Konstan pestinsä jälkeen Anton astui Rauman merikouluun. Merenkäynti iskostui nuorena mieleen: "Ensimmäisiä muistojani on, kun pienellä purjeveneelläni purjehdin viisivuotiaana kovin kauniilla ilmalla, mutta sellaisellakin säällä on ahtailla vesillä lähellä rantoja tuulenpuuskia sen verran, että se kallisti tämän veneen, se tuli puolilleen vettä, ja minusta tämä oli jo ensiluokkainen vaaratilanne. Antti Wihuri tekikin sievoisen tilin huoltotehtävissä niin virvokkeiden myyjänä kuin rahan vaihtajana. Laivan miehistö oli pääosin ruotsinkielistä, joten suomalainen kielitaitoinen apuri oli kullanarvoinen. Titanian kapteenin suosituksen avulla Antti Wihurille järjestyi ensimmäisen perämiehen pesti rahtilaivasta. Suuret puhurit 19-vuotiaana Anton oli konstaapeli eli muonatavarainhoitaja ja tutkinnoton toinen perämies kuunari Saaressa, joka vei puutavaraa Etelä-Afrikkaan. Kustavin merkittävimpiä laivanvarustajia tuolloin oli David Jansson . Veri veti silti merille. Laivan ensimmäinen luokka oli loistelias, mutta ruumassa Amerikkaan matkustavilla siirtolaisilla oli vähemmän hienot oltavat. Sitten hän otti salaa äidiltään hyyryn eli pestin kokkipojaksi kaljaasiin. Varhaisvaiheet Nuoren Anton Janssonin varhaislapsuus taittui Kustavin Tönvikin saaressa äidin uuden miehen Fabian Toivolan talossa. Saari-laivan ensimmäisenä perämiehenä Antti seilasi Espanjaan, Kuubaan, Ranskaan ja Kanadaan, jonne juututtiin pitkälle kevääseen. Anton oli jo jonkin aikaa käyttänyt nimeä Antti, ja nyt hänen sukunimekseen vaihtui purjelaivoissa tulikasteensa saaneelle perämieskurssin priimukselle sopiva Wihuri. Laiva vei puutavaraa Kristiinankaupungista Tukholmaan ja teki sivussa kalakauppaa. Maihin Kesällä 1911 Wihurille ei ollut näköpiirissä sopivaa paikkaa, joten Antti Wihuri Kerran olin hukkua kaivoon, ja se olisi tietysti ollut vähän ala-arvoista merimiehelle.. Kahden vuoden kuluttua pojalla oli päästötodistus kourassa. Pitäjän saarten yli oli 1700-luvulla kulkenut Ruotsin ja Suomen välinen suuri postitie, ja Kustavin talonpojat oli velvoitettu kuljettamaan postia Taivassalosta Ahvenanmaalle. Tuolta matkalta nuorelle merimiehelle jäi ikuinen muisto, kun hän valtamerellä riehuvassa myrskyssä ohjasti laivaa mastoon sidottuna, jottei olisi lentänyt velloviin tyrskyihin. Monella muulla Suomen rahtisatamalla oli huonompi tilanne. Hyvistä tuloista huolimatta Wihuri oli tyytymätön työhön, joka ei vastannut kokemusta eikä koulutusta. Vuonna 1900 16-vuotias Anton lähti 1,5 vuoden reissulle laivapoikana ahvenanmaalaisessa aluksessa, jonka matka ulottui Hollantiin ja Englantiin. Uudet tuulet puhalsivat valtiollisissakin asioissa. Ensimmäisenä yönä poika ei saanut silmällistäkään unta, kun pelkäsi nukkuvansa pommiin. Koulun jälkeen hän palasi Kustaviin odottamaan sopivaa paikkaa. Monet siirtolaiset olivat tietysti aivan tottumattomia muuhun kuin entiseen pieneen elämänpiiriinsä, ja konduktöörillä oli kädet täynnä työtä. Tilipussi karttui siinä määrin, että osa päällystöstäkin kadehti hänen tienestejään. Titania liikennöi siirtolaisuuden valtaväylällä Hangosta Englannin Hulliin. Krimin sodan aikana Kustavin laivat olivat – salakuljetusrahdeista huolimatta – säästyneet vaikeakulkuisen saariston suojissa. Hän oli kunnostautunut myös toverikunnan puheenjohtajana ja sen toiminnan elvyttäjänä. Sodan jälkeen kustavilaiset kävivätkin kynsin hampain kiinni rahtiliikenteeseen. Höyrylaivat lipuivat väistyvien purjelaivojen tilalle. Hän teki siellä maatöitä, ja hänelle olisi avautunut ura maatilan isäntänäkin. Marraskuussa Antti kuitenkin rantautui Uuteenkaupunkiin ja suuntasi jälleen Rauman kouluun merikapteeniosastolle. Kenraalikuvernööri Bobrikovin murhan jälkimainingit velloivat, Venäjän tappiot Japanin sodassa pantiin kansan keskuudessa vahingoniloisestikin merkille, ja vuoden 1905 suurlakolla käytiin venäläistämistoimia vastaan. Anttia se tuskin haittasi, sillä hän haikaili vielä pitkään erään sikäläisen nuoren opettajattaren perään. Odotusaikana hän paiski töitä kotitilalla ja paikallisilla rakennustyömailla. Pariskunta hankkiutui kihloihin 1882, mutta jo seuraavana vuonna Janssonin sydän petti. Seurasi nimien suomalaistamisaalto. Uusi koti oli Antonille jo lapsuudesta tuttu. Kun SHO:n toimitusjohtaja Lars Krogius sattui kerran häntä vastaan, Wihuri kysyi suoraan, tuleeko perämiehen paikkaa vai ei. Samoihin aikoihin Antonin äiti kuoli ja pojan holhoojaksi määrättiin tädin mies Frans Tukkila , jonka maatilalle Anton muutti maihin päästyään vuosien 1901–02 vaihteessa. SUOMEN HISTORIA 62 K ustavin pieni saaristokunta Vakka-Suomessa nousi 1800-luvun jälkipuoliskolla tärkeäksi laivatoimijaksi. Seitsemän kuukauden pestistään Anton nosti palkkaa 6 markkaa kuussa ja avasi maihin päästyään 25 markalla säästötilin. 12-vuotias oli nuori, mutta kustavilaispojat aloittivat merenkäynnin varhain. Hautajaisissa sattui selkkaus, kun raskaana ollutta Josefinaa ei tahdottu huolia sukulaisten joukkoon. Laivanrakentajien kesken suosittiin yhtiömuotoa: näin saatiin tehtyä isompia aluksia ja myös vahinkojen uhka jaettiin. Vuonna 1908 Antti Wihuri oli suorittanut kiitettävin arvosanoin kapteenin ja kauppalaivurin tutkinnot. Seuraavana keväänä hän otti toisen hyyryn ja sai jo oikeita merimiehen tehtäviä. Tokkopa olisi suku torjunut nuorta kihlattua, jos olisi tiennyt, millaista vesaa hän povessaan kantoi. Ankaraan ympärivuotiseen merenkäyntiin oli totuttu jo vanhastaan. Etelä-Afrikasta laiva kulki Kuubaan ja edelleen takaisin Eurooppaan. Merikapteenin kirjan saamiseksi oli suoritettava käytännön harjoittelu Itämeren ulkopuolella. Myös luotsitoiminnan myötä oli tutustuttu meren oikkuihin. Merikoulussakin opiskeltiin jo höyrykoneoppia. Kuusikymppinen leskimies ihastui itseään 30 vuotta nuorempaan Josefina Österbergiin , joka luonnollisesti oli merenkävijäsukua hänkin. Pettymys oli kuitenkin melkoinen, sillä hän ei saanut perämiehen paikkaa vaan joutui konduktööriksi, toisin sanoen huoltotehtäviin siirtolaisluokan purseriksi. Toisen kerran olin hukkua kaivoon, ja se olisi tietysti ollut vähän ala-arvoista merimiehelle." Kun Kustaviin avattiin kansakoulu 1893, äiti huolehti siitä, että 10-vuotias Anton oli 30 ensimmäisen oppilaan joukossa
Seuraavana vuonna laivanselvittäjä Arndt Mohell houkutteli Wihurin Ouluun aloittamaan ahtausliikettä. Sitten alkoi sota. Tuona keväänä 1913 lastaajien ja lossaajien osuuskuntarengas oli nostanut puutavaran lastausmaksuja niin paljon, että puutavaraliikkeet kieltäytyivät maksamasta. SUOMEN HISTORIA 63 hän päätti jäädä maihin. Lisäksi Mohellilla oli hyvät suhteet Ruotsin laivanvarustajiin ja uusi yritys sai tärkeitä ahtaussopimuksia. Wihuri jopa pahoinpideltiin selkkauksen seurauksena. Hän kannatti Wihuria ja lakon lopettamista. Neiti nimeltä Jenny Mäkelä piti Raahessa omaa kauppaliikettä, jonka kamari oli muodostunut paikkakunnan naimattomille nuorille kohtauspaikaksi. Jenny oli liikenainen, mutta hän lauloi myös mielellään ja sepitti runojakin. Yrittäjän ennakkoluulottomuudesta kertoo se, että heti ensimmäisenä talvena hän laajensi toimintaa aivan odottamattomaan suuntaan. Suurempia asioita tapahtui seuraavana vuonna, kun hän ryhtyi vastaperustetun Raahen Laiva Oy:n toimitusjohtajaksi. Wihurin ensimmäisen yrityksen toiminta tosin rajoittui pariin pikkuiseen laivakauppaan. Ensiaavistus tulevista hankkeista saatiin Helsingin Laivanmyyntitoimiston muodossa. Äänestystulos olikin Tokoin toiveiden mukainen: enemmistö meni töihin. Ahtausliikkeen johtaja Wihuri oli miltei heti ryhtynyt Raahessa myös laivanselvittäjän toimeen. Kun rengas alkoi lakkoilla, tilannetta tuli selvittämään Suomen ammattijärjestön ja eduskunnankin puheenjohtaja, työväenliikkeen huomattava johtohahmo Oskari Tokoi . Venäläisiä sotilaita oli vuonna 1918 yhä maassa, ja näiden yhteys punakaartiin oli läheinen. 1917 toinen uusi varustamo Raahen Meriliike ryhtyi jopa rakennuttamaan uutta laivaa. Pieni yritys haali kolme vaatimatonta purjelaivaa varmana siitä, että sodan jälkeen niillekin riittää rahtia. Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvää. Antti Wihuri oli alkanut viihtyä kaupan kamarissa liikkeenomistajan seurassa. Saksan saartopuristuksessa länsirannikon vienti rajoittui käytännössä Ruotsiin. Raahelaisten haaveet satamaherruudesta kariutuivat. Wihuri tempaistiin Raaheen lastausrengasta murtamaan. Jo ensimmäisenä vuonna Mohell luopui osuudestaan ja yritys jäi kokonaan Wihurille. Oulussa kuitenkin luotsattiin kuten ennenkin. Sen myötä luotsien saanti hankaloitui ja haaksirikot lisääntyivät. Laivanvarustajat ja puutavarantoimittajat aikoivat panna kapuloita renkaan rattaisiin perustamalla toisen lastausliikkeen. Sodan jälkeen laivakaupoille Vuonna 1915 Wihuri laajensi toimenkuvaansa vakuutusyhtiön asiamieheksi. Hän asusteli serkkunsa luona Helsingissä ja auttoi tätä maanmittaustöissä Kulosaaren palstoittamisessa. Katkeruutta tapaus silti herätti. Ensimmäinen oma yritys syntyi pian Helsinkiin.. Pian hyvin alkaneet liiketoimet saivat kuitenkin jäädä. Jännittyneen tilanteen jälkeen työväentaloon linnoittautuneet venäläiset antautuivat, ja vain yksi henki menetettiin Nuori merikapteeni laittoi kädet puuskaan ja jäi maihin jo 10-luvun alussa, kun sopivaa tointa ei meriltä löytynyt. Tässäkin yrityksessä Wihuri oli mukana, mutta ymmärsi jo kieltäytyä johtajan vakanssista. Samaan aikaan luotsilaitoksesta tehtiin venäläinen virasto. Pieni makkaraliike oli myytävänä, ja kun väki, tilat sekä koneet olivat tarjolla eivätkä numerot luvanneet huonoa, Antti Wihuri ryhtyi makkaratehtailijaksi. Sodan aikana monet muutkin olivat hankkineet uusia laivoja, ja Suomen kauppalaivaston koko oli tuhoutuneista laivoista huolimatta kasvanut. Lastauksen ja lossauksen taksat olivat korkeita, ja nuoret miehet päättivät lähteä kilpailemaan hinnoilla. Kyseessähän oli lakon sijasta oikeastaan osuuskunnan sisäinen työstä kieltäytyminen, eikä kyse ollut palkoista vaan toimittajilta perittävistä lastausmaksuista. Sen johtoon värvättiin Wihuri. Lisäksi hän perusti oman osakeyhtiön puutavaran toimittamiseksi. Raahessa renkaan monopoliasema oli vahva. Raaheen perustettiin suojeluskunta aseiden puutteesta huolimatta ja Wihuri lähti toimintaan mukaan
Englannissa valtio lisäksi tuki laivanrakennusta ylitarjonnasta huolimatta. Mutta sen jälkeen Wihuri-laiva kulki reitillään kommelluksitta. Syksyllä 1926 Wihuri päätti hankkia huokean rahtilaivan Englannin ja mantereen väliseen lyhyeen liikenteeseen. Rahtimarkkinoiden lamakin helpotti kesään mennessä. Helmikuun lopulla Wihuri siirtyi suojeluskunnan esikunnasta tykistökouluun Pietarsaareen. Se oli ollut kannattava ostos. Hän kiiruhti Suomeen kaupantekoon, vaikkei rahaa ollut. Päivä oli paistanut Ihanan kyljistä läpi jo ostettaessa, ja nyt se oli laahautunut vain puutavaralastinsa varassa Sliten pikkusatamaan. Menoja oli vain karsittava ja toimintaa keskitettävä. Virallisesti hän ryhtyi yrityksen toimitusjohtajaksi vuoden 1924 alusta. Vuonna 1928 varustaja osti Englannista toisen laivan ja myi Wihurin. Englannin kaivoslakko uhkasi laajeta maanlaajuiseksi yleislakoksi. Hän oli tykistön mukana taisteluissa muun muassa Kurussa, Tampereella ja Viipurissa. Heinäkuussa 1918 vääpeli Wihuri vapautettiin palveluksesta. Päivän kuluessa kuunarin tilanne vahvistettiin ja Wihuri sai pitkän oleskeluluvan. Hänellä oli passi mutta ei maahantulolupaa. Kaikki peliin 10-luvun loppuun mennessä Antti Wihuri oli tunkeutunut Raahen porvarien suljettuun piiriin. Hyvin aloittanut John Nurminen meni pian kuralle epäonnistuneiden laivakauppojen ja leväperäisen luototuksen vuoksi. Haarakonttoreita lakkautettiin. Wihuri otti riskin, myi kaksi menestyvää ahtausliikettään sekä kiinteistöjään ja hankkiutui John Nurmisen pääosakkaaksi. Yhtiön huolintaliike kehittyi ja oli maan suurin, mutta huonot laivakaupat jatkuivat ja eräätkin vakuutussaatavat Saksasta olivat inflaation vuoksi olemattomat. Tuoreen satsauksensa hän sai odotetusti myytyä Raahen Laivalle. SUOMEN HISTORIA 64 hyökkäyksessä työväentalolle. Pääsyy miksi sen ensimmäisen hylkäsin, oli se, että se ei ollut tarpeeksi hyvä ja komea ja mukava, jotta siihen olisi voinut kutsua sen valtiatarta, ei juuri edes vieraisille, saatikka sitten, että hänen armottarensa olisi voinut suostua joskus muutamaksi viikoksi seuraamaan laivaa ja polkemaan pikku jaloillaan sen ala-arvoista kantta. Kotimatkalla Tukholmassa Wihuri luki lehdestä, että Sörnäisten satamassa myytäisiin höyrylaiva. Hän perusti Helsinkiin myös oman ahtausliikkeen. Laiva sai uudeksi nimekseen Wihuri. Antti Wihuri päätti jättää ensimmäisen oman laivansa vakuuttamatta säästösyistä. Silti vuosi oli yhä tappiollinen vanhojen velkojen vuoksi. Maailman halvin laivakauppa Laivakaupat jatkuivat. Tämä on nyt vähän mahdollisempi tyydyttämään vaatimuksia, jotka hänen armonsa on kuitenkin asetettava mahdollisimman vaatimattomiksi." – Antti Wihuri Jenny Wihurille 31.10.1926 päivätyssä kirjeessä.. Miehistö oli jo pestattu, joten laiva täytyi saada. Talven aikana se muokattiin matkustajalaivaksi. Hän lähti sitä tarkastamaan, mutta laiva oli jo täydessä hiililastissa lähdössä Liverpooliin. Hän teki sumeilemattoman alhaisen tarjouksen, 7 500 puntaa, sai vastatarjouksen 11 500 Antti Wihuri "Niinkuin eilisestä sähkösanomastani yhtiölle jo olet nähnyt, hylkäsin lopulta sen laivan, jota niin kauan käsitin, ja olen jo ostanut toisen. 1931 Cardiffista hankittiin suhteellisen uusi, 1912 valmistunut laiva – muut olivat 1800-luvulta. Kun myyjäyhtiön vanha johtaja moista menettelyä kauhisteli, Wihuri totesi, että olenhan itse mukana, menemme sitten pohjaan molemmat. Wihuri sai laivansa ja pienen väännön jälkeen myös luoton. Mutta 1926 näytti jo valoisammalta. Vuonna 1932 Antti Wihuri huomasi, että eräs englantilainen varustaja myi yhteensä neljää laivaa, joista kolme noin 4 000 lastitonnin laivaa sopi Wihurin tarkoituksiin. Niihin oli nyt siirryttävä. Wihuri kuuli, että Puolan Gdyniassa oli sopiva laiva myynnissä. Laivoja olikin myytävänä, ja Wihuri osti lokakuussa Manchesterista tarkoituksiinsa välttävästi sopivan ss Oakmeren. Vielä samana vuonna oli edessä muutto Helsinkiin uusien liiketoimien perässä. Toinen ajoi karille 1930, eikä toinenkaan sopinut puutavaran kuljetukseen, mikä oli Antti Wihurin tähtäimessä. Jos uhkayritys epäonnistuisi, Wihuri jäisi puille paljaille. Laivakaupat kiinnostivat Wihuria, mutta John Nurmisen toimintaa piti keskittää huolintaan. Wihurin ensimmäisen rahtimatka oli pahaenteinen: brikettilasti syttyi kahdesti tuleen ja piti lopulta purkaa proomuihin ja upottaa mereen ennen purkamista. Hänen liiketoimensa olivat kasvaneet, hänellä oli oma talo ja oma auto. Yleiset rahtimarkkinat olivat huonot, mutta niiden oletettiin paranevan, kun britit alkavat yhtäältä tarvita tuontihiiltä ja toisaalta vähentää pakosta vientiään. Antti Wihuri uskoi yhä yritykseen, ainakin sen tunnettuun nimeen. Vuonna 1923 John Nurminen oli konkurssikypsä. Siksi hän päätti lähteä omin päin laivanvarustukseen. Wihuri hyppäsi saksalaiseen rahtilaivaan ja meni Öregrundissa luotsiveneellä maihin. Liverpoolissa Wihurille kuitenkin paljastui, ettei laiva sopinut hänen tarkoituksiinsa. Samalla Wihuri laajensi taas toimiaan rautaja viljakauppoihin ja moneen muuhun tukkutoimintaan. Savukesatsi kuitenkin paikkasi tullimiesten silmissä papereiden puutteen. Raahen Laivan puutavarakuunari Ihana oli nimittäin haaksirikkoutunut Gotlannissa. Laivat seisoivat, ja Wihuri ounasteli saavansa sieltä kalustoa halvalla. Slitessä lasti purettiin ja vahingoittunut kuunari myytiin. Sitä ennen hän lähetti sähkeen John Nurminen Oy:n konttoriin ja kehotti keräämään miehistön laivaa varten. Wihuri lähti laaja-alaiseen laivaja kauppayhtiöön John Nurminen Oy:hyn mukaan kolmanneksi suurimpana osakkaana. Keväällä 1920 ikuisena vanhanapoikana pidetty mies vei Jenny Mäkelän vihille. Seuraavana vuonna hankittiin kaksi tanskalaista alusta. Alkoi menestyksekäs liikenne Turun ja Kööpenhaminan välillä. Pian hänen oli jo mentävä täyttä höyryä varustamonsa asioissa. Wihuri päätti matkustaa sinne tekemään tarkastusta. Palkkamenoja vähennettiin, korkomenot pienentyivät. Talouslama kuristi rahtiliikennettä, mutta edullisesti hankitulla kalustolla toiminta löi leiville. Viesti ymmärrettiin siten, että kauppa oli jo selvä, ja miehistö pantiin oikopäätä matkalle Englantiin. Varustaja paineli matkustajalaivalla Tukholmaan ja ilmoittautui poliisille, jotka eivät varusteluselityksiä kuunnelleet vaan paiskasivat luvatta maahantulleen miehen selliin
Ensimmäisenä päivänä ei onnistuttu, mutta kun Wihuri käski seuraavaksi päiväksi sytyttää nuotiot potkureiden alle, ne irtosivat. Silti se kärsi tilanteesta ja sopimuksia menetettiin. Wihurin tarjoukseen oli suostuttu. Wihuri käytti kuitenkin heti ensi tilaisuutta yhteistyön lopettamiseksi, otti Outokummun rahdit tyystin itselleen, hankki Hampurin-liikenteeseen kolme laivaa lisää ja kaksi suurta laivaa muuhun liikenteeseen tahkoamaan taistelurahastoa saksalaisia vastaan. Lloydin luokituslaitos ei antanut tehdä sitä Suomessa, mutta olisi päästänyt laivat telakalle Bristolin lahden toiselle puolelle. Hampurin-rahtien hinnat laskettiin kilpailutilanteessa tappiollisen alhaisiksi. Perustettiin yhteinen yhtiö Fredavore ja sille ostettiin laiva Englannin ja Ranskan väliseen rahtiliikenteeseen. Nousuveden tuloa odotellessa laivoille kaivettiin kulkuaukot, sillä ne olivat hiekkavallien takana. Samalla matkalla tapahtui muutakin. Varustaja oli kaupoissaan juonikas ja harkitseva, mutta hän saattoi myös tarttua oikopäätä sopivaan tilaisuuteen. Wihuri tahtoi tarkastaa laivat heti eikä ottaa niitä toistamiseen kuiville merelle laskun jälkeen. Tällä tavoin hän aina hankki säästöjä omalla kustannuksellaan. Saksalaisten aloitteesta tehtiin sopimus, jonka myötä he pääsivät mukaan Outokummun toimituksiin ja Wihurin rahtimäärää rajoitettiin. Uusi nimi Merihuolto Oy otettiin käyttöön vuoden 1933 alusta. Miltei kuin päähänpistona Wihuri osti vielä käteiskaupalla Cardiffista myyntiin tulleen laivan. 1930 Wihuri hankki yhtiön osake-enemmistön. Kotimaahansa Suomeen se ei koskaan tullut. K u va : Su o m en M er im u se o. Saksalaiset luulivat ottaneensa selkoa kilpailijan resursseista ja pitivät niitä riittämättöminä. Sodanjulistus oli avoin. Sen ulkoasu kirjepapereita myöten oli hyvin samanlainen kuin entisellä JN Oy:llä. Lopulta Wihuri voitti, mutta vanhojen kumppaneiden välit olivat tulehtuneet ja kovia iskuja saatu. Wilke, Wirma ja Wiides alkoivat kuljettaa kaivospölkkyjä ja sahatavaraa. Merihuolto lähetti eri tahoille 15 000 kirjettä selventääkseen sekavaa tilannetta. Syksyllä 1932 John Nurminen oli päättänyt erota johtokunnasta ja yhtiön palveluksesta, ja Wihuri halusi vihdoin vaihtaa yhtiön nimen. Vuonna 1935 hän päätti tunkeutua Hampurin ja Suomen satamien väliseen rahtiliikenteeseen, joka oli jo 1800-luvulta asti ollut liki poikkeuksetta saksalaisten Gehrckensin ja Russin varustamojen hallussa. Akselit vedettiin ulos ja puhdistettiin. Määrät olivat vähäisiä, eikä paluulastista ollut takeita, sillä saksalaiset toimittajat luottivat vanhoihin varustamoihin. Hän palkkasi paikallisen autokorjaamon miehet tuntipalkalla irrottamaan potkureita ja vetämään akseleita. SUOMEN HISTORIA 65 puntaa ja jätti asian taktisesti sikseen. Mutta Nurminen perustikin heti samalle toimialalle uuden yrityksen, jonka nimeksi tuli – John Nurminen Oy. Outokumpu tarjosi Wihurille kuparirikasteen kuljetusta Hampuriin. Saapuessaan Bristolin lahden suussa sijaitsevaan Bidefordin kaupunkiin, jossa vuorovetten vaihtelut ovat voimakkaita, hän näki neljä laivaa rantahietikolla. Makeamman voiton Wihuri saavutti kansainvälisillä vesillä. Oikeudenkäyntiä ja taistelu Hampurista John Nurminen Oy oli saatu kannattamaan, mutta Wihuri jatkoi tiukkaa säästölinjaa. Wihuri päätti yhä tilanteen mukaan tinkiä vakuutuksista. "Maailman halvin laivakauppa", mies totesi. Wihuri haastoi Nurmisen oikeuteen, ja asiaa puitiin eri oikeusasteissa 2,5 vuotta. He olivat kuitenkin Saksalaisen sukellusveneen upottajana tunnettu hollantilainen tankkilaiva Mijdrecht sai Wihurin leivissä nimen Wiima. Wihuri lensi Englantiin. Kaikki oli muuten kunnossa, mutta laivojen potkurinakselit piti tarkistaa. Wihuri päätti silti aloittaa kilpailun ja irrottaa kolmilaivaiseksi kasvaneen Fredavoren laivastosta yhden aluksen tähän tarkoitukseen. Wihuri keskeytti laivaa vartioivien miesten kortinpeluun ja tarkisti kohteensa. Seuraavana päivänä hän palasi ja ilmoitti, että laivat olivat nyt hänen. Kun Wihuri soitti Lloydille Lontooseen, pyyntöä tulla tarkastamaan akselit rantahiekalle pidettiin ensin pilana. Wihuri heilui muiden muassa lapion varressa, hinaajat tulivat, vaijerit kiristyivät ja laivat irtosivat vesille. Erään brittivarustamon miehet halusivat seilata Suomen lipun alla välttääkseen Englannin säädöksiä. Kahden viikon kuluttua jo kyseltiin, vieläkö tarjous oli voimassa
Vaikka maailmansota keskeytti rahdit, sopimusta noudatettiin vielä sodan jälkeenkin. Saksalaiset kävivät hyökkäykseen maansa lehdistössä ja kehottivat karttamaan ulkomaisen kilpailulinjan palveluksia. Myös Rakel oli taannoin menettänyt puolisonsa tukkukauppias Hjalmar Aarnion . Antti Wihuri valittiin Suomen Höyrylaiva Oy:n hallintoneuvoston puheenjohtajaksi vuonna 1946. 28.6.1938 Kauppalehdessä julkaistiin saksalaiset säikäyttänyt taseilmoitus. Wihuri halusi toteuttaa SHO:ssa linjaliikenteen sijasta hakurahtitoimintaa ja ryhtyi siksi lähipiireineen haalimaan yhtiön Antti Wihuri. Lisäksi saksalaisten koko toiminta suuntautui tappiolla Hampurista Suomeen ja Pohjoismaihin, kun taas varustamotoiminnan päätoimialakseen ottanut Wihuri liikennöi enimmäkseen muilla reiteillä – voitollisesti. Reijo ja Pentti olivat olleet sodan aikana Ruotsissa mutta palasivat nyt Suomeen ja samalla Kulosaaressa sijaitsevaan kotiin muutti uusi vaimo kahden nuoremman pojan Antin ja Riston kanssa. Tovin merenkulkualalta syrjässä ollut Wihuri alkoi jälleen haistella alan tuulia. Yksi takavarikoitiin ja yhtä kiellettiin poistumasta Itämereltä, vaikkei Saksalla tietenkään tällaiseen kieltoon ollut oikeuksia. Talvisota ei tuonut tilanteeseen muuta uutta kuin sen, että nyt venäläiset kohtelivat suomalaisia laivoja vihollisinaan. Kun Saksa hyökkäsi Norjaan, Wihurin laivoja oli Norjan satamissa. Ensimmäiseen jakoon syksyllä 1942 laitettiin 800 000 markkaa. Mutta kuinka ollakaan, uuden perheen myötä myös Wihurin aktiivinen liiketoiminta alkoi jälleen, ja lisäksi perhepiiriin tuli Oy Aarnio, huomattava tukkukauppa. Presidentti Risto Ryti oli luonut verovähennyskelpoisen vaihtoehdon: yksittäinen yritys tai henkilö voi tehdä lahjoituksen yleishyödylliseen tarkoitukseen. Myöhemmin Italian pommikoneet upottivat Sisilian eteläpuolella yhden Wihurin laivan selkeistä tunnuksista huolimatta. Antti ja Rakel avioituivat 1945. Elokuussa 1940 oli säädetty laki omaisuudenluovutusverosta. Seuraavaksi Wihuri hankki uudemman hollantilaisen tankkilaivan, joka oli eräänlainen sotasankari: se oli nimittäin onnistunut ajamaan sitä jahdanneen saksalaissukellusveneen päältä niin, että hyökkääjä vahingoittui pahasti. Liike-elämä alkoi kiinnostua. Wihuri valitti asiasta, ja kolmen vuoden kuluttua verosta vähennettiin yli puolet. Wihurinkin laivat saivat tuta tämän vihollisuuden, mutta ihmishenkiä ei onneksi menetetty, vaikka laivoja meni. Hän kuitenkin kuoli sydänsairauteen jo seuraavana kesänä vain vähän aikaa sairastettuaan. Suomi teki kauppaa lähinnä Saksan ja Englannin kanssa, ja nuo maat olivat sodassa keskenään. Liikkeelle alus pääsi vasta 1948. Maailmalla sota jatkui eikä puolueettomien maiden laivojen koskemattomuutta aina kunnioitettu. Wihuri oli mukana Tukkukauppiaiden Liitossa, jonka kokouksessa hän tapasi Rakel Aarnion (os. Tämä oli ensimmäinen suursijoitus mieheltä, joka oli koko elämänsä sijoittanut rahavaransa mahdollisimman tuottavasti. Talvisodan jälkeen Wihuri oli jo hankkiutumassa eroon Merihuollosta, mutta Petsamosta tuli yhtäkkiä Suomen merentakaisten yhteyksien ainoa reitti. Tuore merenkulkuneuvos myi joulukuussa 1939 yhden pienemmistä laivoistaan, sai 11,5 miljoonaa markkaa ja lahjoitti 10 miljoonaa puolustuslaitokselle. Hän keskittyi nyt rahaston aloittamaan avustustoimintaan. Wihuri sai maksettavakseen 67,5 miljoonaa markkaa. Uusi ura alkaa Antti Wihuri oli kuusikymmenvuotiaana menettänyt vaimonsa ja lopettanut liiketoimensa. Huhtikuussa 1939 Saksassa jälleen neuvoteltiin, ja Wihurille jouduttiin myöntämään asema tasaveroisena kilpailijana. Pian hän sai antaa vieläkin enemmän. Suomalaisessa lehdistössä esitettiin puheenvuoroja suomalaisen toiminnan puolesta. lokakuuta Jenny Wihuri vielä seurasi miehensä rinnalla apurahojen jakamista. Välirauhan aikana he adoptoivat kaksi talvisodassa isänsä menettänyttä poikaa isommasta sisarusparvesta, 7-vuotiaan Reijon ja 6-vuotiaan Pentin . Joulukuussa 1946 Wihuri perusti Suomen Tankkilaiva Oy:n ja osti torpedon upottaman tankkilaivan Skotlannin edustalta. SHO ei ollut sopivan ripeä kanava lähteä alalle yrittämään, joten Wihuri aloitti taas yksin. Wihurista oli tullut myös Helsingin Osakepankin suurin osakeomistaja ja sanomalehti Uuden Suomen johtokunnan jäsen. Nyt sijoitettiin isänmaahan. Jenny Wihuria pariskunnan lapsettomuus oli huolettanut jonkin verran, ja myös Antin tiedettiin pitävän lapsista. Lääketieteen kehittäminen kiinnosti Wihuria, ja hän perusti vuonna 1944 Wihurin tutkimuslaitoksen, jossa tiedemiehet saattoivat omistautua tutkimukselle. Kaupoista saadut rahat Jenny ja Antti päättivät panna rahastoon, joka jakaisi apurahoja harkittuihin tarkoituksiin. Antti Wihurin laivojen arvo, osakepääomat ja muut rahastot olivat yhteensä yli 30 miljoonaa markkaa. Jatkosodan aikana Antti Wihuri myi taas yhden laivan ja lahjoitti toiset 10 000 000, tällä kertaa suojeluskuntatoimintaan. Merihuolto sai sieltä yhteistyökumppanin kautta paljon huolintatehtäviä, ja yrityksen talous koheni reippaasti. Aikoinaan siirtolaispurserina yhtiön laivalla palvellut mies oli kohonnut huomattavan korkealle. Vahingot olivat suurempia kuin oli odotettu, ja ennakkosopimuksen vastaisesti myös ostaja joutui maksamaan korjauskustannuksia. SUOMEN HISTORIA 66 tarkistaneet vain Wihurin henkilökohtaiset tulot. Rakel otti aktiivisen roolin avustusrintamalla. Öljyn ja polttoaineiden käyttö oli lisääntymässä, ja merenkulkuneuvos aavisti, että niiden rahdit lisääntyisivät. Hellberg). Sodan aikana kaikki muuttuu Toisen maailmansodan puhkeaminen vaikeutti suomalaisten meriliikennettä monella tavalla. Alkukuukausina suomalaiset mutkittelivat puolueettomien Ruotsin ja Norjan rannikkoja pitkin, vaikka Saksa oli tuonut miinojaan Ruotsin aluevesirajan sisällekin. Maksettavaksi jäi 36 500 000. Omaisuuden arvo oli arvioitu kolme kertaa niin suureksi kuin sen vakuutusarvo. Ihmisuhreilta säästyttiin jälleen. Sodan jälkeen rahasto tuki muun muassa rajaseutujen köyhiä monilapsisia maatiloja, siirtolaisia ja puolueettomia työväenjärjestöjä. Vielä enemmän yllätti tieto yli 4 miljoonan liikevoitosta, vaikka rahtisota kävi kuumana. Luotu säätiö ilmoitti "toteuttavansa tarkoituksiaan jakamalla apurahoja ja palkintoja sekä muutenkin taloudellisesti tukemalla sellaista toimintaa, joka edistää suomalaisen henkisen ja taloudellisen viljelyksen menestymistä ja maamme jälleenrakennustyötä sekä lujittaa maamme isänmaallista puolustustahtoa." Säätiön perustaminen huomioitiin sotauutisten keskellä, erityisesti sen tähtäys sodanjälkeiseen aikaan ja jälleenrakentamiseen. 2.5.1942 allekirjoitettiin Jenny ja Antti Wihurin rahaston säädekirja, ja alkupääomaksi asetettiin 31 000 000 arvopapereina ja rahana. Seuraavana vuonna säätiö sai lahjoituksena Kaivopuistossa sijaitsevan Salus-sairaalan, josta tehtiin koesairaala. Osuudet jaettiin kolmeen kahden saksalaisen ja Wihurin kesken. Silloin Wihuri oli kuitenkin jo päättänyt myydä laivat ja lopettaa varustamon. 9
Vuonna 1920 vihityt Jenny ja Antti WIhuri olivat rakastava pariskunta. Wipusesta tuli vuorostaan maamme kookkain tankkilaiva. Tankkilaiva WIpusta rakennetaan Japanissa 1954. Antti Wihurin merenkulun oppivuodet olivat vielä purjeveneiden aikaa. SUOMEN HISTORIA 67 1 2 3 4 1. Liitto kesti Jennyn kuolemaan vuonna 1943. Purjehdus oli höyrylaivoilla omaisuutensa hankkineen miehen sydäntä lähellä aina Kuva: Suomen Merimuseo Kuva: Lehtikuva. Kuvassa Wiikingin vesillelasku. 3. 2. 4. Hollannissa rakennettu Wiikinki oli vuonna 1952 valmistuessaan Suomen suurin tankkilaiva
1916 Raahen Laiva -varustamon toimitusjohtajaksi. SUOMEN HISTORIA 68 Antti Wihuri osakkeita. Hän osti muun muassa Porvoon Panimo Oy:n ja Tapanilassa toimivan tapettitehtaan. 1906 Suomalaistaa nimensä Antti Wihuriksi. Puolentoista vuoden pesti valtamerellä. Ylärivissä vasemmalta Pentti, Antti Ilmari ja Reijo, alarivissä äiti Rakel, Risto ja isä Antti.. Wihuri piti kauppaa kannattavana jo maiden ja kiinteistöjen vuoksi, vaikka tehtaat olivatkin tuottaneet 9.10.1883 Anton Jansson syntyy Kustavissa. Vanhan ruukin ympäristö teki poikaan vaikutuksen. 1896 Ensi kertaa merille töihin 12-vuotiaana. Yrityksellä oli merkittävä osuus suomalaisten linja-autokorien valmistuksessa. Viimeiset lavean toiminnan vuodet Wihuri oli hyötynyt tankkilaivasuhdanteen noususta, mutta hän oivalsi jo 50-luvun alussa laskun olevan edessä ja sijoitti siksi toimintaan maissa. Tuontisäännöstelyn aikana merimiehillä oli autojen ostoetu, ja Autola erikoistuikin merimiesautojen tuontiin. Rakennus tuli Suomen valtion omistukseen ja Suomen Rooman-instituutin käyttöön. 1908 Valmistuu Rauman merikoulusta kapteeniksi. Näppinsä pelissä lahjoittajilla oli myös Kansallisteatterin pienen näyttämön rakentamisessa ja Turun yliopiston Wihurin fysiikantutkimuslaitoksen perustamisessa. 1953 Wihuri lähti myös maitse tapahtuvaan kuljetustoimintaan ostamalla Oy Autokoriteollisuus Ab:n, jota hän laajensi ja kehitti. Pian Suomen markka devalvoitiin ja ulkomaan valuutat kallistuivat noin 39 %. Vuonna 1954 hän tilasi japanilaiselta telakalta uuden tankkialuksen. Vuonna 1954 Wihuri hankki osake-enemmistön Autola Oy:stä, jolla oli Volkswagen-autojen edustus Suomessa. Avustusrintamallakin tapahtui. 1920 Naimisiin Jenny Mäkelän kanssa. Ruukin perinteitä jatkavan Teijon Tehtaat Oy:n toiminta oli kuitenkin pientä ja kalusto auttamattomasti vanhentunutta. Laivasto sen sijaan kasvoi. 1912 Oma ahtausliike Oulussa. 50-luvun alussa Wihurin rahasto tuki lisäksi huomattavilla rahasummilla Roomassa sijaitsevan Villa Lante -rakennuksen ostamista ja korjaustöitä. 1890 1880 1910 1900 1920 9.10.1883 Wihurin perhe vuonna 1953. Hän kärsi kuitenkin arvovaltatappion vuoden 1949 yhtiökokouksessa, kun osakasenemmistö ei kannattanut hänen ehdotustaan. Yli 60 vuotta aiemmin kaljaasi Rakkaus tuli malmilastissa Teijon laituriin ja 12-vuotias kokkipoika Anton Jansson meni kartanon meijeriin ostamaan miehistölle maitoa. Suezin kanavan avauduttua 1957 öljyrahdin hinta romahti, ja Wihuri olikin jo alkanut panostaa nopeasti muuhun rahtiliikennöintiin. Vuonna 1953 Wihurin kansainvälisten palkintojen rahastosta lahjoitettiin ensimmäinen säveltäjille tarkoitettu Sibelius-palkinto itselleen Jean Sibeliukselle . Antti Wihurin uusi varustamo muistutti puitteiltaan edellistä: konttori oli pieni ja vaatimaton. 1900 Äiti kuolee. Hän tilasi lisäksi Wärtsilän Turun telakalta kaksi rahtilaivaa, mutta teki virheen sitoessaan kauppahinnan puntaan. Vuonna 1951 Suomen Tankkilaiva Oy:n ja SHO:n toiminnot päätettiin jakaa siten, että Wihuri luopuu SHO:n osakkeista ja saa vastavuoroisesti kaksi SHO:n tankkilaivaa. Kauppatieteiden kunniatohtoriksi nimitetty Antti Wihuri kuuli vuonna 1957, että Perniössä olivat myytävänä Teijon kartano ja tehtaat. Helsinkiin ahtausja varustustoimintaan. Vielä samana vuonna varustaja hankki myös kuivarahtilaivan ja palasi sen myötä hakurahtiliikenteeseenkin
1910 1930 1920 1940 1950 1960 28.12.1962 tappiota. Jenny ja Antti Wihurin rahasto perustetaan. Toinen sarja kasvoja valohämystä. Suomalaisia äitejä lastensa kuvaamina. 1935 Kilpailu Hampurin-rahdeista saksalaisten kanssa alkaa. Kapteeni laivassa. Poukka, Pentti 1983: Antti Wihuri. Liiketoiminta alkaa jälleen, nyt pääosassa tankkilaivasto. WIhurin hakurahtiliikenne alkaa. Vuonna 1932 hän oli mukana perustamassa Suomen Laivanvarustajain Yhdistystä. Aura. Helsinki. 1946. Antti Wihuri piti varustamotoiminnan elämänsä loppuun asti omissa käsissään, vaikka muiden toimintojen johtoa olikin hajautettu. Suuren liikemiehen ja lahjoittajan persoonan tasapainoilua ankaruuden ja herkkyyden välillä kuvaa hienosti hänen kunnianosoituksensa vanhan Kustavin merenkulkijan tyttärelle: "On sitten ollut elämän varrella muutamia kertoja vaiheita, raskaita tilanteita, jotka vain määrätietoisella kestävyydellä on voinut läpäistä – tästä kestävyydestä uskon kaiken ansion kuuluvan äidille." Kivimaa, Arvi 1977: Ystäviä. 1942 Laivat myyty ja varustamo lopetettu. Jenny ja Antti Wihurin rahaston tarina. Pulkkis, Nina & Liinamaa, Sanna 2014: Merenkulkijan perintö. Toisaalta hän huolehti työntekijöistään monin tavoin ja jakoi joululahjoja vain vähän aikaa palveluksessa olleillekin. Turku. 1943 Jenny WIhuri kuolee. Kerran kävi niin, että merenkulkuneuvos tuli kaupungin bussilla Kulosaaressa linjan päätepysäkillä sijaitsevaan konttoriinsa ja pyysi, että sihteeri kävisi maksamassa matkan alhaalla odottavalle rahastajalle. 1945 Naimisiin Rakel Aarnion kanssa. Vanhemmiten Wihuri lakkasi kuin oikusta kantamasta käteistä mukanaan. Antti Wihurin viimeisille vuosille oli vielä varattu kova isku, kun perheen nuorin Risto kuoli auto-onnettomuudessa vuonna 1962. Hänellä oli vilkas seuraelämä erityisesti Suomalaisella Klubilla. Otava. 79-vuotias Antti Wihuri menehtyi itse samana vuonna 28. Lähdeluettelo Antti Wihurin 75-vuotispäivänä vuonna 1958 WIhurin kansainvälisen palkinnon saivat säveltäjä Dmitri Šostakovitš (vas.) ja matemaatikko Rolf Nevanlinna (oik.). Mies kuin muuri "Ei aikaakaan niin viskautuu Wihurin venhe edelle toisista, mikä muuten ei ihme olekaan, sillä onpa mies kuin muuri ja istuinpakarat kuin Ruotsin pata." Näin kuvailtiin Antti Wihuria Raahe-lehden pakinassa purjehduskilpailusta vuonna 1915. Mies oli kunnioitettavan kokoinen, mutta jotain lienee pakinoitsija tavoittanut myös purjehtijan luonteenlaadusta. Juhlakirja Antti Wihurin seitsenkymmenvuotispäivänä 9.10.1953. Otava. Antti Wihuria on pidetty ankarana miehenä, joka ei liiemmin kiitosta jakanut tehdystä työstä. Hän oli Helsingin satamalautakunnassa 1930-luvun alussa ja kaupunginvaltuustossa 1931–33. Lisäksi hän vielä kaupantekotilaisuudessa tinkasi kuluvan vuoden oletetun tappion pois kauppahinnasta. Tiukan paikan tullen kustannuksista raa'astikin säästävän varustajan laivojen kuntoa moitittiin pula-aikoina, samoin palkkoja, joita hän maksoi. 1953 Kansainvälinen SIbelius-palkinto säveltäjille ja muita uusia avustuksia. Minun äitini. Helsinki. joulukuuta rahastonsa Salus-sairaalassa. Wihuri oli aina vapaan kilpailun asialla ja valtion tukemia kauppalaivastoja vastaan. Vuonna 1961 suurliikemiehen poismenon kynnyksellä muodostettiin Wihuri-Yhtymä Oy. Helsinki. Mies ja meri. Rahaston jakamien apurahojen määrä on vuosi vuodelta kasvanut. 1953. Antti Wihurin kuoltua hänen osakkeensa jäivät rahastolle, ja rahaston varat irrotettiin Wihuri-Yhtymän varoista. 1952 Alkaa laaja sijoittaminen merenkulun ulkopuolelle tehtaisiin, maahantuontiin ja kiinteistöihin. Helsinki. Franck Media. 28.12.1962 Antti WIhuri menehtyy säätiönsä Salus-sairaalassa Helsingissä. Vaivalla hankitut laivat saivat tarpeen edessä mennä myyntiin tai romuksi. Teatterimies Arvi Kivimaa kirjoitti Wihurista tämän 70-vuotispäivänä: "Antti Wihuri ei milloinkaan tavoittele vaikutuksen luomista, hän omalla tavallaan vain on." Miehen oma käsitys itsestään saattoi olla hyvin toinen. Kaupanteossa Wihuri tinkasi usein ja uskoi, että rohkeita kauppoja voi tehdä yksityiskohtiin paneutumatta, jos hintaa saadaan pudotettua tuntuvasti alaspäin karkeasti arvioiden käyvästä arvosta. SUOMEN HISTORIA 69 1926 Ensimmäinen oma laiva. Liikeasioissa hän ei antautunut tunneasioiden valtaan. 1939 Ensimmäinen iso lahjoitus: 10 000 000 sotakassaan. Otava. Hän kirjoitti eräältä matkaltaan Jenny-vaimolle: "Sinä olet nauruani peläten tai karttaen myös sulkeutunut itseesi ja itse en juuri koskaan tunne täysin eläväni oikeaa elämää, aina vain näyttelyä." Wihuri ei kuitenkaan ollut sulkeutunut mies. Yhteiskunnallisissa asioissa hän oli mukana muutoinkin kuin lahjoittajana
Bebe-nukke T urun Marttanukketeollisuuden suositut Martta-nuket muuttuivat erityisolosuhteista johtuen yksinkertaistetuiksi Pula-Bebeiksi. Sota-aiheiset lautapelit, pikkusotilaat sekä erilaiset tankit ja aseet kuuluivat leluvalmistajien valikoimiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut, etteikö leluja olisi ollut. Käsityötaitoiset sukulaiset saattoivat nikkaroida lapselle puuauton tai ommella kangastilkuista pehmolelun. Mielikuvitustaan käyttämällä saattoi myös luonnosta löytää monenlaisia leikkikaluja, ja esimerkiksi käpylehmät olivat mukana monen lapsen leikeissä. Tästä syystä kehiteltiin uusia keinoja lelujen valmistukseen. Monet äidit valmistivat lapselleen räsynukkeja, eläinpehmoleluja tai palloja, jotka oli tehty ylijäämäkankaista. Materiaalipula ja säännöstely rajoittivat lelujen teollista valmistusta ja niiden ulkomainen tuonti pysähtyi lähes täysin. Bebe-nukke oli pula-ajan suosikki, joilla ei materiaalipulan vuoksi ollut aiempien nukkejen tapaan mohairhiuksia tai liikkuvia lasisilmiä. Kotimaiset leluvalmistajat jatkoivat tuotantoaan olosuhteista huolimatta korvikemateriaaleilla. Osa nukkevalmistajista kokeili myös metallisia silmiä. Erilaisia lelujen kaavoja ja teko-ohjeita löytyi lehtien sivuilta, ja niitä jaettiin tuttavapiirissä. Nuken vaatteet tehtiin kangastilkuista ja paperikankaasta.. SUOMEN HISTORIA 70 Teksti: Mari Immonen Kuvitus: Tero Björklund Pula-ajan lelut Pula-ajan lasten vanhemmat ilahduttivat jälkikasvuaan kotitekoisilla ja vähäisistä raaka-aineista valmistetuilla puuja kangasleluilla. Turun Marttajärjestö muun muassa valmisti nukeille liikkuvat silmät massasta, jonka maalarimestari Henrik Nurmi oli kehittänyt selluloosasta ja savesta. S otavuosina lasten lelut olivat usein omatekoisia. Omatekoiset lelut olivat yleisiä. Paitsi materiaaleihin sota-aika vaikutti myös lelujen aiheisiin. Täytteekseen pehmolelut saivat sahanpuruja, sanomalehtiä tai puuvanua. Nuket saattoivat olla puettuina lottaja partiolaispukuihin tai jopa sotilasunivormuihin. Langanpätkät, säkkikankaat ja erilaiset kangastilkut käytettiin tarkoin. Vuonna 1924 kansanhuoltoministeriö eväsi pula-ajasta johtuen nukkevalmistajilta ostoluvat, joten materiaalien hankinta vaikeutui. Esimerkiksi nukkejen valmistukseen käytettäviä lasisilmiä oli vaikea saada
Sittemmin luppakorvainen ja punaista kieltään roikottava Bonzo-koira tuli tunnetuksi myös pehmolelun muodossa ja niitä valmistettiin eri maissa niin tehdasvalmisteisesti kuin myös kotitekoisesti.. SUOMEN HISTORIA 71 Puulelut J uho Jussila Oy oli yksi 1940-luvun tunnetuimmista puulelujen valmistajista. Pehmoeläimet Y ksi suosittu pehmolelujen hahmo oli veikeä Bonzo-koira. Toisin kuin monet muut teollisuuden toimijat Juho Jussila Oy kykeni jopa laajentamaan lelutuotantoa sotavuosien aikana. 1940-luvulla muutamat muutkin nimekkäät muotoilijat, kuten Ilmari ja Annikki Tapiovaara, suunnittelivat puusta valmistettavia leluja. Itsevalmistettuja yksinkertaisia leluja arvostettiin, sillä teollisesti valmistetut aikaihmisten liian valmiiksi suunnittelemat lelut eivät joidenkin mielestä jättäneet tilaa lapsen mielikuvitukselle. Taideteollisten lelujen lukumäärä jäi kuitenkin muihin leluihin verrattuna pieneksi. Hahmon oli luonut englantilainen George Studdy piirroksissaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Myös kotitekoisiin puuleluihin julkaistiin ohjeita lehtien erilaisissa opaskirjoissa. Vuonna 1945 julkaistussa Kotitalouskeskuksen Leluja-kirjasessa esiteltiin ohjeet muun muassa Kaj Franckin suunnittelemien puulelujen valmistamiseen. Sotaja pula-aika heijastuivat tehtaan valmistamien lelujen aiheissa, sillä tuotevalikoimaan tulivat häkäpönttöautot sekä tykit. Bonzo-koiran seikkailut levisivät sarjakuvina ympäri Eurooppaa, ja Suomessa sarjakuvaa ryhdyttiin julkaisemaan 1920-luvun lopulla Uusi Suomi -lehdessä
Nuori mies kertoi lentäneensä omatekoisella Silver Star -reaktioraketillaan Kuopiosta Suonenjoelle. Uskomattomalle tarinalle löytyi epäilijöitä, ja nuorukaisen kertomuksista kiinnostui jopa suojelupoliisi.. 72 SUOMEN HISTORIA Teksti: Mari Immonen Kuvitus: Tero Björklund Silvo Sokan Silver Star -raketti 17-vuotiaasta savolaisnuorukaisesta tuli yhdessä yössä kuuluisuus niin Suomessa kuin myös kansainvälisessä mediassa
Kirjeen lähettäjä oli insinööri Ganzeuge , joka tiedotti nuoren keksijäneron Silvo Sokan menehtyneen suoritettuaan koelennon itse rakentamallaan raketilla. Nuori mies kertoi löytäjilleen hurjan tarinan onnettomuudesta, jossa hänen Kuopiosta aloittamansa rakettilento oli päättynyt epäonnisesti Suonenjoen kohdalla. Tämän jälkeen hän oli menettänyt tajuntansa.. Pian tämän jälkeen uutisvihjeessä mainittu Silvo Sokka löytyi sekavassa tilassa Suonenjoen maatalousoppilaitoksen pihasta, jonne nuori mies oli tiettävästi raahautunut syöksyttyään raketillaan läheiseen järveen. Hän oli pudonnut järveen ja onnistunut uimaan rantaan. 73 SUOMEN HISTORIA L okakuussa 1948 kuopiolaisen Savo-sanomalehden toimitukseen saapui kummallinen kirje. Ganzeuge oli seurannut maasta käsin ystävänsä rakettilentoa. Raketin polttoainesäiliö oli haljennut, minkä seurauksena raketti oli syöksynyt maahan. Sokka oli kuitenkin onnistunut avaamaan ohjaamon kannen ja hyppäämään ulos koneesta juuri ennen kuin se osui maahan. Lentäjän saavutettua 7 kilometrin korkeuden Ganzeuge oli kadottanut radioyhteyden Sokkaan, ja hän uskoi raketin räjähtäneen kesken lennon
Sokka kertoi rakentaneensa reaktioraketin, jolla hän väitti lentäneensä 50 kilometrin matkan Kuopiosta Suonenjoelle 3,5 minuutissa. Tämä matematiikasta ehdot saanut savolaisnuorukainen sen sijaan väitti rakentaneensa omin käsin rakettinsa eräässä ladossa Riistavedellä. Insinööri Ganzeugea yritettiin jäljittää asian tiiSokka kertoi lentäneensä itse rakentamallaan reaktioraketilla 50 kilometrin matkan Kuopiosta Suonenjoelle 3,5 minuutissa. Hän oli käynyt yhden luokan oppikoulua, mutta erosi koulusta, koska matematiikka osoittautui hänelle liian vaikeaksi. Kuka oikein oli tämä huimapäinen avaruuslentoa yrittänyt nuorukainen. Sokka oli valmistanut itse myös polttoaineen, jota raketissa käytettiiin. Lehdistö kiinnostui mystisestä lentomatkasta, ja pian Sokan rakettilennosta kerrottiin jo ulkomaalaisten lehtien sivuilla. Sokka kuitenkin pitäytyi tarinassaan ja kertoi aloittaneensa raketin kokoamisen jo yli puoli vuotta sitten kaikessa hiljaisuudessa. Salaperäinen insinööri Ganzeuge, joka oli Savo-sanomalehteen juttuvihjeenkin lähettänyt, oli tiettävästi auttanut Sokkaa raketin valmistuksessa. Silvo Sokka oli syntynyt vuonna 1930 sotilasmestarin perheeseen. 74 SUOMEN HISTORIA Avaruuskiitäjä Silvo Sokka Nuoren pojan kertomus mystisestä lentomatkasta tuntui uskomattomalta. Lehdistön haastattelemat asiantuntijat pitivät reaktiokoneen rakentamista ladossa sijainneessa nyrkkipajassa mahdottomana. Savolainen avaruusraketti Silver Star Sokan rakentama sikarinmuotoinen Silver Star -reaktioraketti oli 7 metriä pitkä ja painoi noin 2 000 kiloa. Silvo Sokan rakettilento. Itse asiassa kyseinen metsä oli osoittautunut maastona erittäin epäedulliseksi raketin lähtölaukaisulle. Nuorukaisen raketissa ei peräsinlaitetta lukuun ottamatta ollut lainkaan siipiä. 17-vuotiasta nuorta miestä kuvattiin yksinään viihtyväksi, eikä hän liikoja puhellut erikoisista keksinnöistään ja harrastuksistaan. Vielä uskomattomammaksi tarinan teki se, että aiemmin samankaltaisia reaktioraketteja olivat valmistaneet vain tiedemiehet maailman johtavissa laboratorioissa. Helsingin Sanomat julkaisi jopa piirustuksen nuoren miehen raketista. Hänen mukaansa koko raketin hinnaksi oli näin tullut noin 200 000–250 000 markkaa. Koneen osia oli tilattu useasta eri tehtaasta, ja esimerkiksi polttoaineputkien Sokka kertoi olleen metallitehdas Tampellan valmisteita. Myös poliisiviranomaiset olivat epäileväisiä, sillä tutkiessaan raketin väitetyn lähtöpaikan he eivät löytäneet minkäänlaisia jälkiä mahdollisesta lähtöalustasta. Sittemmin nuorukainen oli aloittanut työt Saastamoisen vaneritehtaalla Kuopiossa, mutta oli nyt työttömänä
Lehtiväite Sokan mesenaatista osoittautui kuitenkin myöhemmin uutisankaksi. Sokkaa oli kotona moitittu tämän työttömyydestä, minkä vuoksi hän oli päättänyt karata Ruotsiin tai Norjaan hakemaan töitä. Kuulustelut ja kyselyt sekä epäilyjen vahvistuminen saivat hänet lopulta murtumaan. 75 SUOMEN HISTORIA moilta kommentoimaan Sokan väitteitä, mutta häntä ei koskaan tavoitettu. Useat eri tahot kuten puolustusvoimat, ilmailuviranomaiset ja poliisi kuulustelivat häntä ja esittivät epäilynsä rakettilentoa kohtaan. Nuoren miehen into matkantekoon oli kuitenkin ehtinyt laantua jo Suonenjoelle saavuttaessa ja pimeän tullessa. Vielä muutamaa päivää rakettilennon jälkeen Sokka vakuutteli lehdistön edessä puhuvansa totta: ”Jumalan ja ihmisten edessä väitän lentäneeni raketilla”. Tuolloin hän päätti pitäytyä tarinassa, jonka hän oli aiemmin lähettänyt lehden toimitukseen. ”Jumalan ja ihmisten edessä väitän lentäneeni raketilla.” Tieja vesirakennushallitus sai käskyn etsiä järven pohjasta Sokan rakettikonetta. Monet halusivat kuitenkin uskoa Sokan kertomukseen, ja erään kauppaneuvoksen kerrottiin jopa luvanneen kustantaa miniatyyrikokoa olevan reaktiokoneen valmistamisen kuopiolaisessa ammuslataamossa. Pian alkoi käydä yhä selvemmäksi, että nuori mies oli sepittänyt koko tarinan. Sen jälkeen näytös, jonka pääosassa oli toiminut rakettilentäjä Sokka, saattoi alkaa. Vaikka nuoren keksijäneron rakettilento sittemmin osoittautuikin vilkkaan mielikuvituksen tuotteeksi, jäi legenda Silvo Sokasta ja savolaisesta Silver Star -raketista elämään.. Myös sisäasiainministeri ryhtyi poliisiviranomaisten rinnalla tutkimaan merkillistä tapausta. Hän viskasi polkupyöränsä järveen ja kasteli vaatteensa, jotta tilanne vaikuttaisi mahdollisimman aidolta silminnäkijöiden saapuessa paikalle. Nuori mies myönsi poliisikuulusteluissa sepittäneensä koko jutun. Hän lähti matkaan polkupyörällään ja lähetti sanomalehti Savoon uutisvihjeen kuolemastaan, jottei häntä olisi katoamisensa jälkeen etsitty
21.10.1962 Kekkonen venytti siis onnistuneesti liekanarua myös länteen päin. Karin terävä huomiokyky palvelikin sananvapautta ja puhdisti ilmaa Kekkosen ajan Suomessa ainutlaatuisella tavalla. Piirroksessa tulee hyvin esille Karin näkemys maamme todellisista valtasuhteista. Joka tapauksessa Kekkonen oli suvereeni nimenomaan ulkopolitiikassa: hän säilytti hyvät suhteet sekä itään että länteen. Runo alkaa näin: Krenatööriä kaks kävi Ranskaan päin, oli kumpikin Venäjän vanki. – Ei tarvitse olla poissa kuin neljä päivää niin jo on tällainen siivo! – ”Päin Ranskaa kaks’ Urhoa samoaa, oli kumpikin Venäjän vanki…” (Heinrich Heinen runosta Kaksi krenatööriä.). 60-luvun Suomessa moinen aktiivisuus oli hyvä kohde pilakuvairvailulle. Kekkonen hoiti suhteet hyvin ensin itään, sitten länteen. Kekkonen kävi lokakuussa -62 lomalla Neuvostoliitossa, minkä jälkeen hän välittömästi lähti Ranskaan viralliselle vierailulle. Pahaksi onneksi juuri tähän saumaan sattui voimakas syysmyrsky, joka aiheutti laajaa tuhoa eri puolilla Suomea. SUOMEN HISTORIA 77 9.9.1977 Yllä olevan pilakuvan piirtämisen aikoihin elettiin Kalevi Sorsan II-hallituksen aikaa. Mut Saksaan kun pääsivät tiellään näin, he väsyi ja matkaan ei hanki. Siksi pilakuvanpiirtäjän täyskäännös oli historian valossa täysin oikea. Heinrich Heinen runo Kaksi krenatööriä kertoo kahdesta Venäjän sotaretkeltä kurjassa kunnossa palaavasta sotilaasta. Kekkonen oli hyvin matkusteleva presidentti. Kekkosen DDR:n vierailun aikana Sorsa oli maamme korkein paikalla oleva poliitikko. Hän kävi lokakuussa -62 lomalla Neuvostoliitossa, minkä jälkeen hän välittömästi lähti Ranskaan viralliselle vierailulle. Tuli Ranskasta surkeita viestejä vaan: Peri hukka jo voittajanki, oli lyöty ja pirstattu armeija maan, – ja keisari, keisari vanki
SUOMEN HISTORIAN RISTIKKO Tämän ristikon ratkaisun löydät Suomen Historian seuraavasta numerosta. SUOMEN HISTORIA 78 Ristikko
Mihin rakennukseen on muurattu kivi, jolla legendan mukaan Kuussalon Kaarina mestattiin ja joka vuotaa verta. Oikeat vastaukset visan alla. Alfred Tannerin b) Hiski Salomaan c) Pasi Jääskeläisen 4. a) Sirkka b) Merja c) Marjukka SUOMEN HISTORIAN VISA Testaa tietosi vanhojen asioiden saralla. a) Kangasalan kirkkoon b) Olavinlinnaan c) Jokioisten kartanoon 9. a) kyliä Karjalan tasavallassa b) kyliä Pudasjärven kaupungissa c) kyliä Inarin kunnassa 8. a) tyyny b) jalkine c) heinäkasa 5. Mitä ovat Koppelo, Kuttura ja Lisma. Mikä oli ensimmäinen suomalainen pitkä animaatioelokuva. 1 c, 2 b, 3 a, 4 c, 5 b, 6 a, 7 c, 8 a, 9 a, 10 c SUOMEN HISTORIA PALVELEE LEHDEN TILAUS Netissä: www.suomenhistoria.fi/ tilaus Sähköpostilla: tilaus@suomenhistoria.fi Puhelimella: 03-2251 948 (avoinna ma–pe 8.30–16.00) OSOITTEEN MUUTOS TAI TILAUKSEN PERUUTUS Soita asiakaspalveluumme: puh. Kenen tekemiä ja levyttämiä kappaleita ovat Orpopojan valssi, Vihellän vaan ja Kalle Aaltonen. a) 1951 b) 1975 c) 1987 3. a) Hannu Mikkola b) Markku Alén c) Ari Vatanen 7. a) Kalevi Sorsa b) Johannes Virolainen c) Rafael Paasio 10. "Olen kasvissyöjä, ja suoli toimii reippaasti." Kenen suusta kuultua. Kuka ajoi Toyotan voittoon Jyväskylässä 1975?. Millä seuraavista nimistä on raamatullinen alkuperä. 1. Vuoden 1975 Jyväskylän Suurajoissa Toyota voitti ensi kerran MM-sarjan osakilpailun Euroopassa. 03-2251 948 (avoinna ma-pe 8.30–16.00) tai lähetä sähköpostia osoitteeseen tilaus@suomenhistoria.fi PALAUTE TOIMITUKSELLE Palautetta ja parannusehdotuksia voit lähettää sähköpostitse osoitteeseen: toimitus@suomenhistoria.fi tai perinteisellä postilla osoitteeseen: Suomen Historia, PL 350, 65101 Vaasa EDELLISEN RISTIKON RATKAISU SUOMEN HISTORIA 79 Vastaukset Visa K u va : SA -k u va 6. a) J. Mikä on pieles. Kuka oli kuljettaja. a) Sammon tarina b) Piispa Henrik ja Lalli c) Seitsemän veljestä 2. a) Pelle Hermannin b) Rölli-peikon c) Nasse-sedän 6. Minä vuonna ksylitolipurukumi tuli markkinoille. Kuka Suomen pääministereistä esti Kalle Päätalon esikoisteoksen julkaisun
Suomen Historia 6/2015. Tilauskupongin löydät sivujen 18-19 välistä. ...Suomen Historian 7. tammikuuta 2016 JOULULAHJA KOKO VUODEKSI! Tilaa Suomen Historia joko itsellesi tai lahjaksi. SUOMEN HISTORIA 80 Jatkoa luvassa... numero ilmestyy 28
83 SUOMEN HISTORIA AJANKUVA Tiernapojat ottivat Oulun seudulla toisistaan mittaa laulumestaruuskilpailuissa jo 1930-luvulla. K u va : M u se o v ir a st o 2 SUOMEN HISTORIA AJANKUVA Joulupukki ja Solifer-mopedin markkinointitempaus Helsingissä 1958
nu m er o • 6/2 01 5 Suomen Historia 6/2015 Hinta 8,90€ PUKEUTUMINEN HENKILÖKUVA Nuorisomuotia 50ja 60-luvuilla Liikemies ja lahjoittaja Antti Wihuri opin tiellä Suomen lapset Koulumatkojen vuosikymmenet TEOLLISUUS Työsuojelun varhaisvaiheet PULA-AIKA Käsintehdyt leikkikalut TEKNIIKKA Asa-radiot ja televisiot 54 eurolla treenaat kehoasi kuukauden kuntosalilla tai 12 kuukautta aivojasi museoissa. LAATULUKEMISTA! TARINOITA PIENEN KANSAMME MENNEISYYDESTÄ “K aik ki ta rin at ko ulu m at ko ilt a he nk iv ät sin nik ky yt tä . MUSEOKORTTI AIVOT OVAT LIHAS. 54€. 200 museota. Osta Museokortti museosta tai verkosta, vaikka heti. Sä äll ä ku in sä äll ä op in ah jo on oli m en tä vä – ja tu lta va vie lä ta ka isi nk in .“ 6 414888 002355 1 5 6 80 02 35 -1 50 6 PAL VKO 2016-04 Viipale mediat Suomalaista työtä • www.suomenhistoria.fi Su om en H ist or ia n 6. Museokortti.fi Yksi vuosi