• V6T SUOMEN -L-UONTO 2 SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYS 1942
SUOMEN LUONTO 2 SUOME LUONNO SUOJELUYHDISTYKSEN VUOSIKIRJA 1942 HELSINKI 1942
Forssassa 1942. Ju!lkaisua varten on saatu kuvalaattoja lainaksi Geologiselta :toimikunnalta, Suomallaiselta Eläinja Kasvitieteell:iseltä Seura-lta Vanamolta ja Osakeyhtiiö Werner Söderströmiltä. Toimittaja: REINO KALLIOLA. Fors sa n Kirjapa ino Oy.
. . . . . . 45 K. . . . . . . . . . . . K asvien j a elä inten r auhoitus j a keräily, opaskirjanen. . . 15 R eino Kalliola: Aunuksen kuvia. P. . . Merikotkan vangitsij at oikeuteen. . . . . . . . 51 Professori Kaarlo Linkola, in memoriam, V. . . . . . . . . . . 5 Luonnontutkijain Suur-Suomi, R. . . . . . . . . . . . . . . . . . . 59 S odassa v. . . . . . . . . . . . . 10 Esa Hy yppä: J ääkauden ja sen jälkeisen ajan geologiset muistomerkit ovat Suomessa rikkaammat kuin missään muualla . . . . . . . 72 Luonnonsuoj elUJtyös1fä ja sen järjestelystiä. Kaunis lahjoitus . . . . 7 Viijo KujaLa : Metsämme ja me . . 62 Uusia luonnonsuojelualueita ja r a uhoitettuia lu onnonmuistomerkkejä . . . . . Enwald: Miten Puijosta saatiin kansallispuisto . . . . . . . . . . . (Valtion luonnonsuojelunvalvojan kiertokirjeestä n :o 1 kuntien luonnonsuoj elu asiamie'hllle ja 1autakunnille.) . 12. . . . Lokkikysymys. . . . . . . . . Kivilinna ja Yrjö Ylän ne . . . . . . . . . . . . . . . . . 1941 takaisinsaadut luonnonsuojelualueemme . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Suomen L uonnonsuoje'luyhdistyksen toiminnasta 6. . . . . . . Pallas-Ounastunturin k ansallispuiston opaskirjanen. . . . . . . 77 Finlands Natur 2 . . . . . . . 28 Kurt H. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Vesistöjen luonnonkauneus j a laki. . . . . . . . . . Norrlinin syntymästä. . . 75 Luonnonsuo jeluasiamiehet ja -lautakunnat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 Metsästys ja luonnonsuojelu, Tau no V. . . . . . . . . . . . . . . . . . Himolan sa1ol'ta S eesjärven rannoille . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . L epak ot on ra uho itettu. . . . . . . . L intuj en rauhoitussäännökset . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 19 Niilo S öyrinki: Vienan kasviaarteistoja katsomassa . . T. . . . . . 80.. . . . . . . . . . . . . . Mäki, M. . . . . . . . . . . . . R einilä: Maakrunni-säätiön luonnonsuoj elualue . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 1942, Niilo S öyrinki . . . . . . . . . . . . . K . . . . . . . . . 36 Antti R einikainen: L intujärvi, vesilintujen valtakunta . . . . . . Luonnons uojeluaiheis te n kirjoitusten kokoelma . . . . . . . . . 68 100 vuotta J. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . SISÄLLYS : Alkusanat . . . . . . . . . . . 66 Pieniä tietoja ja uutisia . . . . 194131. . . . . . . . . . 4. . . . K-La . . . . . .
Meidän ovat Ayräpään kuulu lintujärvi, 5. Olemme saaneet takaisin rakkaan kauniin Karjalamme, vaikkakin pahasti runneltuna. Laatokan rannat ovat jälleen meidän. 1942. S uomen Luonnonsuojeluyhdistyksen en simmäinen vuosikirja »Suomen Luonto 1» ilmestyi keväällä v. Suomen Luonto 2:n nyt ilmestyessä on kaivattu huomen jo tullut. Vienan suurilta saloilta. Kannas on jälleen lujasti käsissämme. 1941, Moskovan rauhan jälkeiseen raskaaseen ja ankeaan aikaan, jolloin kaikki toivo asetettiin vain uuteen päivään. Niilo Söyrinki v. Päänuorusen tunturilta valok
Vapaa on myöskin Kuusamon-Sallan kulma, missä Kutsan suurenmoinen luonnonpuisto jälleen odottaa ihailijoitaan ja villi Tuntsan Lappi tutkijoitaan, ja vapaina nousevat merestä Hankoniemen uljaat graniittikalliot. Suurin osa Itä-Karjalasta on jo siten joutunut suomalaiseen hallintaan ja huolenpitoon. Jälleen kaikuvat ajankohtaisina tunnetun luonnontutkijamme ja luonnonystävämme J. Ja tämä on kuftenkin vain toinen puoli suuren historiallisen, kaikkia voimiamme kysyvän ja kalliit::i uhreja vaativan taistelumme saavutuksista. PALMENin velvoittavat sanat vuodelta 1918: »Täällä Itä-Karjalassa pelastettiin aikoinaan Kalevalan jäännökset. Voimmeko me olla kyllin tarmokkaita saadaksemme kulttuurikeinolla suuressa mittakaavassa säädetyllä rauhoituksella pelastetuksi näytteitä kulttuurin omilta varjopuolilta. Hiisjärven luonnonpuisto, Koiviston Vasikkasaaren jalopuulelidot, Sortavalan Kirjavalahden uhkeat Aconitum-ruohikot ja Pekanriutan kasviharvinaisuudet sekä monet muut Karjalan luonnonnähtävyydet, tutkimuksemme kohteet ja suojelumme esineet. Itä-Karjalassa näemme me suomalaiset, miltä oman synnyinmaamme luoll'to näytti sen nuoruudessa , kenties vielä muutamia vuosisatoja takaperin. Emmeköhän me täten rauhoittaisi omaa sukupolveamme siltä tulevien polvien moitteelta , että olemme oikeana ajankohtana laiminlyöneet tämän velvollisuutemme synnyinmaamme luontoa kohtaan. Aunuksessa ja Vienassa avautuvat eteemme Suomen ja koko Fennoskandian alkuperäiset luonnonkasvot. Vai saako sen eläinmaailma osakseen saman kohtalon, joka jo on tullut majavan ja juuri uhkaa tulla peuran osaksi. Ymmärrämmekö me noudattaa sitä kehoitusta, jonka meille antaa tämä luonnonhistoriallisen alueemme rajaseutu. A. Karjalan vapaus ja suuri, turvattu Suomi päämääränään ovat joukkomme ylittäneet vanhan, luonnottoman rajan ja työntäneet vihollisen jo S yvärin tuolle puolen, Äänisen taakse, Seesjärven-Kuittijärven -Tuoppajärven linjalle. Täällä elävät nyt jäännökset Suomen alkuperäistä luontoa sellaisena, miksi se kehittyi, kun maa oli kohonnut aalloista. Täällä on vielä 1 tilaisuuksia pelastaa uhkaavalta häviöltä näytteitä tästä luonnosta sellaisena kuin se esiintyy eri leveysasteilla ja erilaisina maisematyyppeinä. » 6. Niiden vaalimin~n on nyt langennut meidän tehtäväksemme. Vihollisen hallussa on tällä hetkel'lä enää vain eräät Suomenlahden ulkosaaret ia Kalastajasaarento
Y lläoleva kartta, joka ensimmäisessä hahmossaan on julkaistu jo v. S e esittää Suomen luonnonhistoriallista aluetta kasvija eläinmaantieteellisine maakuntineen (A = Ahvenanmaa, EH = Etelä-Häme, PK = Pohjois-Karjala, ÄK = Äänisen Karjala, ÄtK = Äänisen takainen Karjala jne.). 1857, on jokaiselle luonnontutkijallemme tuttu. 7. Jo sata vuotta sitten tiedettiin, että samoin kuin suomalaisten asumaalue jatkuu pitkälle Suomen valtiollisen itärajan taakse, suomalainen luontokin ulottuu kauas itään, jonnekin Vienanm-eren ja Äänisen äärille. Luonnontutkijan Suur:::Suomi
A. K. NORRLIN (1871) ja A. Ja tämä vedenjakajavyöhyke (»Maanselkä») karuine erämaineen on kyllä eliöiden levrämistä rajoittaneena ja jaltkuvasti raj.oittavana esteenä huomion arvoinen. Metsät käyvät ruohoisemmiksi, soista anastavat letot tärkeän sijan, kalliot puuttuvat ja vesikasvillisuus supistuu vähiin, koska järviä ja lampia ei yleensä sanottavasti ole. Tämä kaikki on suurpiirteisyydessään, yksitoikkoisuudessaan ja rehevyydessään outoa näkymää suomalaiselle sil8. RAMSAY (1898). Kasviyhdyskunnatkin muuttuva't toisiksi. Kuolan niemimaa on aina epäilyksettä luettu luonnontieteelliseen Suomeen kuuluvaksi. Näiden itäisten lajien luku on kuitenkin varsin vähäinen eliöstön kokonaismäärään nähden ja niiden paljoudellinen osuus kasvija eläinmaailman yleiskuvassa vielä pienempi. Tuloksena on raja, joka käy vielä idempää kuin oli luultu: Aänisjärven kaakkoisosista Aänisjoelle ja täältä joen länsipuolta seuraillen Vienanmerelle, Aänislahden perukkaan. Vuosisadan loppupuolella Suomen luonnonhistoriallisen alueen kaakkoisrajan määräämisestä kehittyi tärkeä tieteellinen probleemi. P . Sen ansiosta ja myöskin eräistä luonnonolojen erilaisuudesta johtuen Itä-Karjalassa on jossakin määrin valtiollisen rajan tältä puolen puuttuvia tai täällä harvinaisempia kasvija eläinlajeja: sinikuusama, konnan ltatar, Siperian nauhus, punajalkahaukka, kultasirkku, viitakerttu ym. Täällä tulee outoja kasvilajeja kymmenittäin vastaan, eikä vain harvinaisuuksina, vaan osaksi runsaina, vieraan sävyn antavina. Käyhän se suurin piirtein päävedenjakajan suuntaisesti ja yhtyykin siihen keskiosassaan. E. Aivan merkityksetön ei vanha valtiollinen i'tärajamme luonnonhistoriallisestikaan arvosteltuna ole. Luonnon selvästi suomalaista leimaa ne eivät pysty miksikään muuttamaan. 1854 suurmiehemme SAKARI TOPELIUS esitti käsityksensä »täydellisestä Suomesta» lausuen mm. 1837 J. seuraavat sanat: »Ja vaikkei valtiollinen maantiede koskaan allekirjoittaisikaan tätä ajatusta, niin fyysillinen maantiede on sen jo tehnyt, sillä suomalainen luonto eläinja kasvikuntineen ei 'tunnusta muuta rajaa sen todelliselle alueelle». Jo v. WrnzEN ehdotti isänmaamme »luonnollisiksi rajoiksi» kaakossa ja idässä Syväriä, Aäinisjärveä, Uikujokea ja Vienanrnerta, Ja jo v. CAJANDER (1900) , geologiselta puolelta W. Tehtävän ratkaisivat kasvimaantieteelliseltä osalta J. Toisin on asiat luonnontieteellisen Suomen ka.akkoisrajalla, siellä missä pohjoismainen peruskallio painuu Itä-Euroopan kalkkirikkaan kerroskivipatjan alle ja suomalainen mäkija vaaramaisema vaihtuu venäläiseksi tasangoksi. Maisemaa hallitsevat isot joet, korkeat jokitörmät ja jokien varsilla leviävät laajat, korkeata heinikköä ja ruohikkoa kasvavat 't.ulvaniityt
Niilo Söyrinki. K La. Oikealla näkyvän niemen poikki käy valtakunnan vanha raja. • 9. Sitä paitsi on 'todennäköistä, että vastaiset tutkimukset varsinkin monimuotoisten alempien eläinten piirissä tuovat esille myös itse rajan entistä selvempänä. mälle, joka on tottunut karuihin kangasmetsiin, korpiin, rämei'siin ja nevoihin, kallioihin ja järviin, pienoispiirteissään kirjavaan ja alituisesti vaihtelevaan maisemaan. Oulanka joen niska Paa n a järven itäpäässä. S en ovat piirtäneet paikalleen merija mannerilmaston ikuinen 'taistelu, ammoisiin aikoihin viittovat kallioperän erilaisuudet ja viimeksi eliöstöjen erilainen kohtalo jääkauden jälkivaiheissa. Valok. Luonnontieteellisen Suomen ja samalla koko F enno~kandian i'täraja on todennäköisesti jyrkin luonnonmaantieteellinen raja koko pohjoisessa Euraasiassa. R. Eläinmaantieteellisesti raja ei luonnollises'ti voi olla yhtä jyrkkä eläimethän liikkuvat yleensä helposti seudulta toiselle ja sopeutuvat nopeasti erilaisiin olosuhteisiin-, mutta verrattaessa toisiinsa Itä-Karjalan ja Koillis-Venäjän eläimistöä kokonaisuudessaan, eroavaisuus on ilmeinen
Kun me suomalaiset luomme katseemme ympäristöömme, näemme kaikkialla metsää. Mu'tta vannomatta paras! Ilmeisesti he itse kuitenkin vaistoavat, että metsällä on koskaan häipymätön osuus heidän henkisen ja ruumiillisen olemuksensa perustassa. Ja jos siirrymme ajassa taaksepäin tähyillen esiisiemme asuinsijoja, näemme yhä vain laajempia saloja ja m e'tsäerämaita. Niin paljon kuin vanhan Darwinin oppeja onkin yritetty puoskaroida, on hänen ajatuksensa ympäristön vaikutuksesta valintatekijänä kaikessa kehityksessä järkkymätöntä tot uutta. hollantilaiset tuntevat meren omaksi elementikseen, norjalaiset tun'turinsa, unkarilaiset pustansa jne., kuulumme me suomalaiset niih~, joiden luontainen elin.sija on metsä. Varsinkin viimeaikaisen kansallisen nousunsa aikoina he ovat alkaneet voimakkaasti korostaa sitä, että germaaninen kansallisuuskehto on ollut vihreissä metsissä. etsittäessä vastausta kysymykseen, mistä ~uomalaisen sotilaan erikoiset, korkealaatuiset tais'telijaominaisuudet ovat peräisin, on sanottu metsistä! Mistäpä muualta olisikaan lähtöisin esim. Metsäkansoja on Euroopassa toisiakin. Kuinka paljon lähempänä metsää täytyykään suomalaisten ajatella olevan. Epäilemättä ovat myöskin kansa•t ja kansallisuudet kehittyneet ympäristönsä määräävän vaikutuksen alaisina, mukautuneet sen vaatimuksiin. Se on se ympäristö, jota me parhaiten tajuamme ja hallitsemme, johon me olemme kotiutuneet. Suomen kansa on ollut ja on vieläkin metsien kansaa. Esim. Ne ovat selvään metsien asukkaan erikoisominaisuuksia. He puhuvat metsistään kuin pyhistä paikoista. VILJO KuJALA: Metsämme ja me. Jos siis Suomen kansan ruumiillisessa ja henkisessä rakenteessa luonnon vaikutuksia näin ilmenee, täytyy otaksua niiden olevan ennen kaikkea metsän aiheuttamia. Metsään he menevät mieli hartautta 'täynnä, siellä he näkevät kansallisia sankarinäkyjä. hänen viihtymisensä yksinäisyydessä, sulkeutunut luonteensa, -mainio suuntavaistonsa, terävä huomiokykynsä, neuvokkuutensa, itseluottamuksensa, mielikuvitusrikkautensa jne. saksalaiset pitävät itseään sellaisena. Ilmeisesti onkin oltu aivan oikealla toi.alla, kun esim. Suomalaiselle ovat toiselta puolen vastenmielisiä aukeiden maiden 10. Kun esim. Tuskinpa me olemme osanneet saksalaisia pitääkään erityisesti metsien kansana, pikemminkin olemme nähneet heissä viljavainioiden, kylien ja kaupunkien kasvatin
S e on siksi mielest ämme ark ipäiv äinen eikä ihastelun arvoinen. Lisäksi metsä ei suinkaan ole tarj onnut vain suloisia hetkiä asujilleen. Puun ja sen jalosteiden tuottamisessa on silloin oleva kansamme elämän perusta ja 'tulevaisuutemme. Näyttää alkavan aika, jolloin kansojen välit järjes'tyvät sellaisiksi, että kukin maa tuottaa maailman markkinoille juuri sitä, mitä se luonnostaan parhaiten voi tu O't.taa. S elvää on, että meidän on silloin myöskin suunnattava sekä aineellinen 11. Sana »metsäläisyys» m erkitsee kielessämme sivistymättömyyttä ja raakuutta, emmekä me tavallisesti sisällytä siihen mitään kansallisen romantiikan mielteitä, kuten saksalaiset t ekevät. »laumaihmisten» luontaiset piirteet, kuten halu joukkoesiintymiseen ja toisten apuun turvautumiseen, mutta myöskin taipumus toisten mielipiteen huomioon ottamiseen ym. Sen vuoksi metsäläisyys on k aikesta huolimatta muodostunu't »toiseksi luonnoksemme». sosiaalisesti väliin arvokkaatkin ominaisuudet. Metsän on pakko väistyä. Miksi me näin vieromme metsiämme. Tämän me hyvin tiedämme, mutta silti m eidän on todettava, että kansamme pyrkimykset ovat ollee't jo monien miespolvien aja t p ik emminkin metsistä poispäin. Varsinkin jos Itä-Karjala liitetään Suomeen, kuten toivomme, saamme hoidet tavaksemme metsäpääomat, joille t uskin löytyy to isesta Euroopan maasta vertaa . Mahtavas ta vastustajasta on tullut taloudellinen valtatukemme , jonka varaan tääl:ä rak ennetaan laajenevaa eläm ää ja h y vinvointia ja on pakko vastakin r akentaa maassa, missä niin suuri osuus maanpinnasta on »absoluuttista metsämaata» ja missä ilmas tollisetkin edellytykset kehoittavat ennen kaikkea metsätalout'ta harjoittamaan. Selvää silti on, että metsän tunteminen ja sen vaatimusten tasalle kehittyminen on joka tapauksessa ollut tämän kamppailun menestymisen ehto. Onhan sitä paitsi aina tarvittu tavallista suurempaa nerokkuutta nähdä ja tajuta hyvin lähellä oleva t ja vaikutusvalta isimmat tosiasiat. Nykyinenkin kova aika vakuuttaa meille voimakkaasti, että kamppailu maanviljelyksen puolesta m e tsää vastaan on ollut välttämätöntä ja t ulee sitä olemaan vastakin , kunnes maamme on orp.avarainen sekä leivän että särpimen puolesta. Ehkä tämä selittyy osaksi jo siitä, että m etsä on meitä yhä kaikin puolin Jliian lähelJiä . Suomalainen on ruumiiltaan ja h engeltään m etsäläinen. On kuitenkin huomattava, että metsän taloudellisessakin m erkityksessä jo on tapahtunut suuri muutos. Suomen kansan elämänkamppailu onkin käyty pääasiassa metsää vastaan maanviljelyksen hyväksi, koska metsä ei ole ky ennyt tarjoamaan sitä aineellista hyvinvointia , mitä kansa on kaivannut. Silloin Suomi on ennen muita oleva metsätalousmaa
Mitä huolell'isemmin pohjoismaisen luonnon laatua tutkimme, si'tä laajemmalle ja syvemmälle havaitsemme metsän vaikutusten siinäkin ulottuvan. Laina-avuilla ja -eväillä emme p1tkälle pääse. K la. Meidän on näin ollen aika oppia ymmärtämään ja rakastamaan metsiämme ja siintäviä salojamme meidänkin! On opittava näkemään juuri niissä kansallisen suuruutemme perusta. Toisia kansoja matkimatta on meidän käytettävä hyväksemme oman luontomme ja ympäristömme edellytykset. Metsäympäristö ei ole ollut ainoastaan meidän ihmisten kehi'tystä säätävä tekijä, vaan kaikki muukin, mikä metsässä on elollista, on sen mukaiseksi muovautunut. R. K osk ema tonta k orpimetsää. P or a järvi, Himolan salo. 12. Ja miksi emme si'tä tekisi, kun kansallamme on siihen isien perintönä paras ruumiillinen kunto ja henkiset lahjat. sen kautta, että se on tavattoman vanha kasvillisuusmuoto. että h enkinen kulttuurimme yhä tietoisemmin tämän kansallisen suurtehtävämme hoitamiseen. Valok. Metsä on erittäin vaikutusvaltainen tekijä mm
Vaara siihen on kuitenkin tarjolla, jopa silloinkin, kun metsätalous on korkeassa kurssissa, kun metsiä hoidetaan intensiivisesti, niinkuin asianlaita alkaa meidänkin maassamme jo olla ja tulevaisuudessa on varmaan yhä suuremmassa määrässä. Se on lisäksi ihanteellinen opisto siksi, että luonnon kieltä ymmärtää ja siitä nauttii jokainen ihminen, yksinkertaisinkin ja lapsi ja toisaalta se antaa rajattomasti tutkiskelun ja ajattelun aiheita nerokkaimmallekin tiedemiehelle. laji on ollut pakoitettu ottamaan kehityksessään metsäolosuhteet huomioon ja mukautumaan niiden mukaiseksi taikka siirtymään metsälle kelvottomille syrj.äisille kasvupaikoille. keinollista metsänhoitoa harjoitettaessa saatu tavallaan marssia »Canossaan». Luonnontilainen metsä on näin kaikkein korkeimman asteen opisto. Silloin joudutaan kysymään, kuinka luonto kysymyksessä olevassa tilanteessa saa asiat jä,rjestymään, joudutaan etsimääl\ luonnonvaraisia tapauksia kysymyksen selvilttämiseksi. Puiden ym. Tämä on metsänhoitajan myöskin tiedettävä ja kyettävä näkemään luontaiset eri mahdollisuudet sekä niiden kunkin rajat. Tämä edellyttää sitäkin laajempaa ja syvällisem· 13. Kuinka usein onkaan ns. Olisi mitä suurin onnettomuus, jos menettäisimme tämän verrattoman, meille luontaisesti sopivan opin.ahjon luonnolliset metsämme. Jokainen nyt elävä puu-, pensas-, ruoho-, sammaljne. Luonnonmetsät muuttuvat ensin hoi'tometsiksi, lopulta puuviljelmiksi. Luonnon suuntaa on neuvokasta noudattaa niin pitkälle kuin suinkin, minkä ei suinkaan tarvitse merkitä sitä, että metsän.hoitajalla ei olisi liikkumisalaa ja paljonkin erilaisia 'toimintamahdollisuuksia. metsän kasvien samoin kuin sen eläinten rakennetta ja toimintaa me pääsemme parhaiten ymmärtämään tutkimalla niitä luonnollisessa metsäympä:i:istössä, missä yhä ovat vallalla samat t ekijät ja olosuhteet, jotka olivat vaikuttamassa niiden syntyessä ja kehittyessä. Se on jo ammoisina geologisina aikakausina pitänyt hallussaan laajat, sille soveliaat kasvu paikat. Eihän luonnonkaan toiminta ole milloinkaan kaavamaista, vaan siinä on paljon vaihtelua olosuhteiden ja »sattumankin» ansiosta. Luonnollinen metsä on korvaamaton tiedon lähde, niinkuin se on myöskin oikeamielisten ajatusten rakentaja ja t erveen kauneuden.tajun herättäjä ja kehittäjä. Sellaiset eivät enää voi korvata luonnon.metsiä edes metsätiedon lähteinä. Kun metsänhoitaja siis ryhtyy metsää istuttamaan tai hakkuilla sen kehitystä ohjaamaan taloudellisesti tuottoisaan suuntaan, on hänen joka tapauksessa tiedettävä myöskin, miten kehitys luonnossa vastaavassa tapauksessa tapahtuisi ja millaiset seuraukset olisivat. On saatu kokea, että luonnon jäljiltä poikkeaminen kostautuu tavalla tai toisella
14 Maassamme on runsaasti kerrallist a savea, lustosavea, jonka pe rusteella jääkauden jälkeisen ajan pituudeksi on laskettu n . Tämä savi sopii er inomaisesti :iilen valmistukseen ja on vähitellen t u omittu a inakin parh aimmilta os iltaan h äviäm ään. 10 000 vu otta. pää metsäluonnon tuntemusta. Sen vuoksi olisi muutamia t yypillisiä j a kron ologisesti tärkeitä esiint ymiä r auhoitettava .. Myöskin tulevaisuuden metsänhoitajiemme paras koulu on oleva luonnollinen, m onivivahteinen metsä. Tulevaisuutensa tehtäviin valmistautuessaan S u o me n k ansa n on p i d että v ä h u o 1 i s i i lt ä, että k a ns a 1 1 i s e n e 1 i n k e i n oj a k u 1 t t u u 1· i e 1 ä m ä n t u e k s i m a a m m e e r i p u o 1 i 11 e s a a d a a n r i i t t ä v ä mä ä r ä 1 u o nn o n m e 'l s i ä s y n t y m ä ä n j a s ä i 1 ym ä ä n. T o i m en p it e et n i i d e n s u o j e 1 e m i s e k s i o v a t h ä v i t y s u h a n tak i a k i i r e e 11 i s i ä
Mukana ollut ame15. Muistan mitenkä jokin vuosi sitten Yhdysvalloissa ollessani tulimme retkellämme katsomaan erästä mahtavaa muinaisrantaa, jota sikäläiset kolleegat näyttivät yhtenä kaikkein parhaimpana todistuskappaleena jääkaudenjälkeisen meren korkeudesta kyseellisellä seudulla. Luonnonsuojelu on epäilemättä eräs hyvä keino ihmisen viemiseksi havaintoja 'tekevään ja ajatuksia herättävään kosketukseen ympäristönsä kanssa . J okin yleinen ja tavallinen seikka herättää usein niin vähän huomiota, ett.ä sen olemassaoloa tuskin tajutaan. Tie dämme, että napase uduissa on vieläkin suurempia jäätiköitä, mutta tavallinen kansalainen on huonosti perillä siitä, että hänen oman maansa kamara on viime kädessä tuollaisen mahtavan jääpeitteen muokkaama muistomerkki. Me ihailemme esim. M erenrannikon asukkaat panevat kyllä sukupolvien aikana merkille, että rantaviiva siirtyy merelle päin, mutta saattavat pudistaa epäilevinä päätään, jos pyrkii h eille uskottelemaan, että merenranta on muinoin ollut jopa pari sataa metriäkin nykyis'lä ylempänä. Ne ihmiset, jotka asuvat tällaisten muinaisten rantamerkkien läheisyydessä, eivät tavallisesti tiedä mi'tään niiden olemassaolosta tai korkeintaan ihmettelevät »pirunpeltoina» kaikk-ein mahtavimpia muinaisia rantakivikoita. E lolliseen luontoon nähden luonnon suojelemisen tarpeellisuus helpommin ymmärretäänkin, mutta kuollut maankamara saa tavallisesti ilman muuta alistua käytännöllisen elämän vaatimuksiin, ellei valistustyön ohella aseteta pakkoa ihmisen raivaushalua hillitsemään. ympärillään olevaa luontoa ja saattaa ymmärtää sen maisemallista kauneutta, mutta maisema pysyy kuitenkin kuolleena ja yhteys siihen on pinnallinen, ellei ihmisen havainto saa mitään kosket usta niihin tapahtumiin, koko siihen kehityksen elävään kokonaisuuteen ja syy-yhteyksiin, jotka vasta panevat nuo luonnon muistomerkit elämään ja antavat niille syvempää henkistä sisält öä. Ihminen katselee esim. kuvissa alppien kauneutta. Hämmästyimme kuitenkin aika lailla, kun tämä muodostuma olikin jo suureksi osaksi hävitetty ja jäljellä olevaa osaa kuormattiin paraillaan autoihin maan'tiensorana käytettäväksi. ESA HYYPPÄ : Jääkauden ja sen jälkeisen ajan geologiset muistomerkit ovat Suomessa rikkaammat kuin missään muualla
16 I(Jirjoitukseen JJiittyvät kuvat ovat Geologiisen toimikunnan kokoelmista.. Suojelukysymys on yksin kvartäärikauden geologian kohdalta hyvin laaja, mutta tässä yhteydessä tyydyn vain sen esiin manaamiseen. Tulevia kansallispuistoja suunniteltaessa olisi otettava huomioon myöskin niiden geologiset muodostu~t. Jokin pienempi hyvin tutkittu alue voitaisiin järjestää geologiseksi luonnonmuseoksi, jossa muodostumat ja niihin liiteltyt selitykset kertoisivat kävijälle kappaleen isänmaan kaikkein varhaisinta historiaa. Edessä olevina jälleenja uudestirakennusvuosina tullaan näitä luonnon muistomerkkejä entistä runsaammin hävittämään ja turmelemaan. Olisi sen vuoksi hyvissä ajoin suunniteltava suojelutoimenpiteitä tässäkin suhteessa ainakin niin paljon, ettei hävitystyö kohdistuisi sellaiseen, mikä on todella harvinaista ja pienillä taloudellisilla uhrauksilla pelastettavissa. Kirjoitus herätti kyllä ankaran väätelyn ihmisten kesken puolesta ja vastaan mutta rantaa ei voitu pelastaa, koska sen käyttäminen maantiensoraksi kannatti erittäin hyvin ja laki ei ollut tätä paikkaa rauhoittanut. Tähän on erityistä syytä, koska juuri kvartääriset muodostumat, kuten erilaiset mor,eenikasaumat ja niiden aines, harjut ja muut jäätikköjokien kerrostumat, jäätikön kulutuksen merkit, siirtolohkareet, muinaiset rantamuodostumat, meren peittoon uponneet suot ym., ovat meillä paremmin kehittyneet ja lukuisammat kuin missään muualla maailmassa vastaavan suuruisella alueella. rikkalainen geologi kävi tapahtuman johdosta asianomaisen valtion kuvernöörin puheilla ja kirjoitti paikkakunnan johtavaan lehteen tulisen kirjoituksen muinaisrannan puolesta. Oma yleisömme ei olisi varmaankaan tällaisissa tapauksissa yhtään sen valistuneempaa, mutta meillä on toistaiseksi eräs suuri etu puolellamme: maamme on asukaslukuunsa nähden niin laaja ja raivaamaton, että luontomme tarjoaa vielä suunnattoman määrän geologisiakin muistomerkkejä, jotka luonnonsuojelutoimenpiteillä voidaan pelastaa. Kuten jo alussa mainittiin, on näiden muodostumien merkitys ja · olemassaolo suurelle yleisölle jokseenkin vierasta, mikäli niittä ei tarkastella puhtaasti maisemallisina t ekijöinä
Pälkjärvi , Hietaniemi. Vaikka kulttuuri kykeneekin vain hyvin hitaasti hävittämään näitä jääkautisia muotoj a, jotka ovat vallitsevia maankama rassamme, voisi kuiten kin ajatella jonkin tällaisen luonteenomaisen alueen rauhoittamista.. Tässä näemme erään karjalaisen maiseman muodot, jotka ovat täysin siinä asussa, millaisiksi sulanut mannerjäätikkö ne jätti jälkeensä. Rannan muodostaa pallekivikko, joka on helposti hävitettävissä. Jääkauden jälkeisen lämpökauden aikaisen eli Litorinameren korkein ranta (30 mp.) Helsingin lähellä, Tattarinsuon itäreunassa. Helsingin seudun muinaismaantiedettä. R antapalteen häviäminen olisi valitettavaa, koska se on p aras näin lähellä Helsink iä olevista Litorinameren r a ntamerkeistä ja, sijaitsee aivan m aantien vieressä
Sa vi ei ollut k elvannut soranotta jille ja oli siitä syystä osaksi säily nyt. Sa vi on mereen kerrostunutta ja mahdollisesti vanhe mpaa kuin viimeinen jääkausi, siis interglas iaalis ta. 1937 savikerrost uma n (kuvassa merkitty kirj a imella a), joka osoittautui olevan vanhempaa kuin viim eiset m annerjäätikön muodostumat yleensä tällä alueella. Nämä »vedenpaisumuksen« merkit ovat Suomessa ja muuallakin maailmassa harvinaisia ja niitä olisi sen vuoksi suojeltava.. Menneitten aikojen ark istoa . Maapeitteen työmaalta. Tällainen kerros olisi helposti r a uhoitettavissa j a tarjoa isi erinom aisen h avaintopaika n geologeille j a yle isölle kin. tutkijan Viipurin Häyrynmäen sorakuopassa, Heinjoelle vievän tien varressa, keksi tämän kirjoittaja sattumalta v . Litorinameren rantavallin (16 m mp.) peittoon hautautunut suo Koiviston aseman länsipuolella. JatkuvaEsa sora n ot ossa k erros tu ma on luulta vasti hävitetty , koska se on ollut kaivajien ja kuormaa j ien tiellä
Himolan salolta Seesjärven ran no ille. Muualla vallitsevat mäntyvoittoiset kankaat, joissa jo Himolan puolella on eräitä selviä pohjoisten metsätyyppien merkkejä, laihat kuusikorvet vaiverorämeet ja rahkaiset nevat. S en valtavan kolmion sisään, jonka sivuina ovat Porajärven-Repolan, Repolan-Rukajärven ja Rukajärven-Paateneen-Porajärven maantiet, jää asumaton ja tietön salo , jolle ei laajuudessa ole vertaa muualla Fennoskandiassa. Erämaan salaperäinen, romanttinen tunnelma valtaa kulkijan ja houkuttelee hänet yhä syvemmälle. Vanhoja ja tuoreita kulojen jälkiä on kaikkialla, korkeil1a selkosilla lisäksi myrskytuhoja. Epälukuiset järvet ja lammet ovat sijoittuneet varsinkin luoteissuuntaisiin laaksouomiin, monesti syviin rotkoihin, maankamaran voimakasta juovaisuui!ta kuvastaen. Tämä tavaton alue Maanselän vedenjakajan molemmin puolin on yleensä karua , suurissa piirteissään laajalti yksitoikkoista, yksityiskohdissaan monivivahteista, jylhää ja villinkaunis'ta, luonnontilaista erämaata. Metsä on iältään ja tiheydeltään kirjavaa, epätasaista ja aukkoista, usein repaleista, usein hyvin komeaa tyypillistä aarniometsää vanhoine ylispuineen, keloineen ja liekoineen. S alon sydämessä kohoaa komea V uottovaara (413 m mp.), koko Aunuksen korkein kohta. Niiden vaiheilla on myös kasvillisuus jonkin verran vehmaampaa, varsinkin alueen koillisosissa. REINO KALLIOLA: Aunuksen kuvia. Seudun et eläinen osa tunnetaan Himolan, pohjoinen puoli Pieningän salon nimellä ; jälkimmäinen jatkuu vielä Repolan-Rukajärven tien ylikin Etelä-Vienaan Kiimasjärven kylän tienoille saakka. Se on jyrkkämuotoinen kvartsiittivuori kuten Koli ja geologisesti samanlainen karelidien edustaja, mutta näköalojen 19. Joutsen asustaa joissakin hiljaisissa salolammissa, toisista kuuluu kuikan villi huuto. Vesija kalliokasvillisuus on perin niukkaa ja vähälajista. Alueen eläimistö on aito erämaista. Vaihtelua maisemiin tuovat alueen halki pohjois.luoteeseen suuntaan käyvät, geologisesti karjalaiseen vuorijonojaksoon kuuluvat selänteet, jotka nousevat komeina vaaroina alavas'ta, graniittigneissipohjaisesta ympäristöstään. Karhu on täällä vielä yleinen, hirviä on paljon, sudellakin on piilopaikkansa jossain kiveliössä, ahma, ilves, saukko ja näätäkin tavataan, vieläpä jalo villipeurakin, tosin jo hyvin harvinaiseksi käyneenä
Himolan salon neitseellisiä erämaita. Vuottovaaran lakimetsaä (alempi k uva).
V uoton lähistöltä puuttuvat Kolin monet sisarvaarait, ja puuttuu ennen kaikkea mahtava Pielinen. Jo keisarivallan aikana on monien vesistöjen varsilta hakattu tukkeja, ja bolsevikeilla on täällä paikotellen ollut isojakin metsätyömaita. Osa korpirannoista on raivattu pieniksi, suloisen kauniiksi niityiksi. Yhtä neitseellistä ei kuitenkaan Himolan salokaan enää kauttaaltaan ole . Rinteen juurella on erilaisia van-hoja hyväkasvuisia metsiä ja korpia koskemattoma8sa luonnontilassa niinkuin ei enää missään Kanta-Suomen eteläpuoliskossa. 21. kauneudessa se ei pysty kilpailemaan Länsi-Karjalan kuulun merkkivuoren kanssa, vaikka onkin sitä 66 m korkeampi. Vuoton näköaloissa on jo jotakin tuntureilta tuttua suuripiirteisyyttä ja raikkautta ja tunturimainen on vaaran lakikin, joka komottaa paljaskallioisena ja laajalti vain pensasmaista koivua (BetuLa »tortuosa») kasvavana kanervikkona; salaman sytyttämät moneen kertaan toistuneet kulot lienevät syynä tällaisen »subalpiinisen» vyöhykkeen syntyyn . Nämä ihmistoiminnan merkit, joihin kuuluva't myös vanhat pilkotetut polut kaukaisille kalajärville ja niiden rannoille vankoista hongista rakennetut pienet eräsaunat, tuntuv.at vähäisyydessään vain lisäävän koskemattoman salon runollisuutta. 230 m) ja hyvin jyrkän lounaisrirrteen alaosissa on mi1iä kauneimpia ku1oialoille nousseita koivikoita, runsaan ahdekastikan ansiosta aluskasvillisuudeltaankin heleänvihreitä ja täynnä kukkivien kielojen tuoksua . Järeiden ylispuumäntyjen, huikean korkeiden kuusten ja komeiden haapojen alla on lehtomaista aluskasvillisuutta, jota tutkijan kelpaa tarkastella. LaeHa olisi melkein voinut odottaa jo joitakin tunturrie n kasvilajejakin, mutta Löyt yi vain vähän a'1p uini.sta Cetraria nivaLis-jäkälää. Viihtyisä, viljava keidas karussa erämaassa! Vaaralta tulevat purot laskevat pieneen Kääsäjokeen, jonka rantoja reunustaa ruohoja heinäkorpiuoma. Vuottovaaran korkean (n. Vaaran laelle johtavissa kuusta kasvavissa kuruissa on paksusammaltyypin piirteitä ja alarinteiden metsissä vivahdus pohjoiseen kurjenpolvi-metsäimarretyyppiin. Mutta tavattoman laajat näköalat aukeavat sen laelta yli siintävien salojen, aukeiden nevojen ja kaukaisten järvien, varsinkin länttä kohden. Eteen avautuu kiehtova taulu: rehevyyttä uhkuvasta taajasta metsästä kurottaa vielä jokin lenkokuusi kauas joelle, yli sen syvien ja synkkien suvanfohautojen, virta venyttelee tummien uposkasvien pitkiä lehtiä, rantavedessä kukkii keltaloistoinen rentukka. Hiukan alempana alkaa kallioinen ja kivikkoinen lakimetsä tykkylumen murtamine kuusineen, tuulen muovailemine mataline-vanhoine »tunturimäntyineen» ja pensasmaisine koivuineen
Kaskettuja lohkoja on jo siellä täällä vaarojen rinteillä, ja kyliä ympäröi monen kilometrin säteellä koivua ja leppäraiskiota kasvava vyöhyke, josta moninkertainen kaskeaminen on melkein tyystin karkoittanut havupuut. Laihat nevat vaihtuvat kauniiksi, ruohoisiksi letoiksi, synkät korvet raivatuiksi lettoniityiksi ja kuivat mäkitörmät kukkeiksi !ehdoiksi. Äänisen Karjalan rikkaat yrltitarhat tulevat tääliä retkeilijää vastaan, heti monia harvinaisuuksiaan näytellen: tunturilää'te (Saussurea) , karhunruoho (Tofieldia) , myrttipaju (Salix myrsinites), röyhysara (Carex paradoxa) , lettosara (C. Kirkon ovat kommunistit muuttaneet »klubiksi», mutta se ei näy ulospäin. Edessä on vehmas maisema, missä lehtoiset kunnaat, värikkäät kukka-ahot, mehevät niityt ja satoisat viljapellot so23. Väkevä kalevainen tunnelma henkii häntä vastaan suurten, linnamaisten aunukselaistalojen isoista, hämäristä pirteistä ja sokkeloisista käytävistä. Menneet sukupolvet nukkuvat pienessä kalmistoksi pyhitetyss ä saaressa. Harmajat talot ovat rannansuuntaisessa riv~sä, koristeelliset päädyt järvelle antaen, toisen rivin niiden eteen muodostavat aitat ja aivan veden ääressä lämpiävät saunat, kolmannen talojen takana peltojen laidassa nousevat riihet. heleonastes) , tikankontti (Cypripedilum) , kapealehtinen kämmekkä (Orchis Traimsteineri) , le_veäleh'tinen neidon vaippa (Helleborine latifolia) , kolmiomainen hiiren porras ( Athyrium crenatum) ym., joukossa jo sellainenkin laji, jota Kanta-Suomen puolella ei tavatakaan: komea, keltakukkainen S iperian nauhus (Ligu laria sibirica). Himolan karu, harmaja salo päättyy idän puolella hyvin jyrkästi Jänkäjärven-Selkin kylien linjalle, missä kallioperä muuttuu kasvillisuudelle edullisemmaksi, kalkinpitoiseksi. Himolan pieni kylä on salon länsireunassa, kala~en Himolanjärven rannalla, kauniissa ympäristössä. Muutenkaan neuvostovallan aika ei ole jättänyt rumia merkkejään tämän syrjäisen, unohdetun erämaan kylän ulkoiseen kuvaan. Vaeltaja, joka suoraan Suomen puolelta on saapunut tänne, tuntee äkkiä joutuneensa kuin tarujen maahan. Vähäinen kyläkirkko on hiukan erillään rantamäellä, liikuttavan yksinkertainen ränstyneessä keltavärissään. Metsät käyvät tuoreemmiksi, kasvuisammiksi, laajalti lehtoisiksi. Maantietä vailla, pitkän järvimatkan takana se on elänyt omaa hiljaista ja vanhansävyistä sydänmaan elämäänsä. Talonpäätyj en editse käy halki kylän johtava raitti, jolla nytkin näkyy naisia kirjavissa kesävaatteissaan ja ilakoivia, laulavia lapsia. Sinikuusama (Lonicera coerulea) ensimmäisenä julistaa uuden kasvistollisen alueen alkaneeksi
T austalla kalmistokuusikko ja siitä oikealle kirkko. K auniita pihakoivuja , jollaisia ei Aunuksen kylissä yleensä näe, sanottiin Suomen puolelta n a idun emännän istuttamiksi. 24. Jänkäjärven kyläaukeamaa. H' molan kylää. Rakennuksissa osaksi venäläistä vaikutusta
Rantahiekassa kasvaa meren kasvi: Elymus. Eräsauna syvällä salolla, heinänkorjaajien, kalamiesten ja riistanpyytäjien mainio m ajapaikka Kulttuuri on samalla luonut karuun erämaahan pienen kukoistavan (koiranputki ym.) ruohoniityn. 25. Maantie seuraa koko ajan tämän suurjärven länsija eotelärantaa käväisten moneen kertaan kauniissa poukamissa aivan rantahiekkaa koskettamassa. masti vuorottelevat. Itse kylät, suuret ja kujan varteen ahtaasti sullotut, ovat jälleen järvien rannoilla. Seesjärvi on Aunuksen suurin järvi (Aänisen »meren» jälkeen) ja kauniin nimensä mukainen. Kesäaamun kevyt usvaharso haihtuu päivän lämmitessä, jättiläisselän tyyni, sees ulappa säkenöi auringon kilossa, vastakkainen ranta häämöttää heikkona viiruna neljän penikulman takaa. Kanta-Suomen järvistä vain Iso-Saimaa voi koossa kilpailla sen kanssa, saarettoman ulapan laajuudessa ei yksikään. Mitään puita tai muita istutuksia ei ole pihojen koristeena, mutta jokaiseen kyläkuvaan kuuluu kauas erottuvana tummana saarekkeena kalmismaan korkea kuusikko tai komea petäjikkö. Samaa vehmasta ja viljavaa luontoa jatkuu Seesjärven rannoille. Nautinnolla katselee tätä valoisaa kulttuurimaisemaa niiden pitkien, täysin asumattomien, valtasävyltään alakuloisten korpitaipaleiden jälkeen, jotka täällä erCYttavat suuriakin kyliä toisistaan mitään haja-asutusta kun ei ole
Taustalla kalrnistopetäjikkö ja taivaanrannalla komea Eninkivaara (248 m mp.). Seesjärven rannoilta, Karjalan-Maaselän kylästä. Selkin suurkylän vehmaita ja viljavia näköaloja. 27
Oulankajoki j a Kivakkatunturi. Sodan hävitys on kulkenut täälläkin, ja entisistä hyvinvoivista taloista törröttävät vain savupi:put jäljellä. Lähdemme mooHoriveneellä matkaan Paanajärven länsipäästä, jossa entisestä kylästä kauniine ma'tkailumajoineen on jäljellä vain rauniot ja niiden keskellä väliaikaisiksi asunnoiksi kyhättyjä hökkeleitä. Vuonomaisen kapean Paanajärven jyrkät, metsäiset rannat liukuvat ohitsemme yhtämittaisena sarjakuvana, jos'ta vesirajan läheisyydessä sijaitsevat talojen peltoaukeamat erottautuvat vaaleina täplinä. Monin paikoin nousee jo uuden pirtin kehys tuoreuttaan hohtavana, ja kaunis vilja lainehtii pelloilla. 28. NIILO SÖYRINKI : Vienan kasviaarteistoja katsomassa. Mutta paanajärveläinen talonpoika on tarttunut lujin ottein jälleenrakennustyöhön
Klasvientutkijan silmää ilahduttaa vielä erityisesti Itä-Karjalalle ominainen sinikuusama (Lonic era coerulea) , joka juuri Oulankajoen reheviä rantamaita pitkin on jääkauden jälkeen idästä päin levinnyt Kuusamoon saakka. Oulankajoki, jonka juoksussa Paanajärvi muodostaa laajan suvannon, lähtee tästä m etsäisten rantojen reunustamana , vähän väliä koskiksi kiihtyen virtaamaan kohti komeata Pääjärveä. Kuinka moni kiint oisa kasviharvinaisuus eteläisestä kangasraunikista (Gypsophila fastigiata) pohjoiseen lumikkihanhikkiin (Patentilla nivea) saakka onkaan löytänyt pysyvän kasvupaikan noilla aurinkoisilla, ravintorikkailla rinteillä! Mutta vieläkään ei tätä karun pohjolan rikkaudessaan ainutlaatuista luonnonmuis'tomerkkiä ole saatu suojatuksi. Siinä kasvaa kapeita pohjolan kuusia yhdessä koivun ja männyn kanssa, ja siellä täällä on yksitellen tai ryhmissä laikkapäisiä tai keloutuneita i'kihon:kia, joiden liekkien mustaamat tyvet kertovat kauan sitten raivonneiden kulojen hävityksistä. Astumme taajaan, pensaikon reunustamaan rantametsään, joka ulottuu veden pyöristämien kivien muodostamaan rantapalteeseen saakka. Mutta näistä pettämättömis tä pohjolan koskemattoman erämaan merkeistä huolimatta metsä tekee heti ensi näkemältä perin rikkaan ja suorastaan eteläisen vaikutuksen. Laskenune vanhan valta 1 kunnan rajan ylitettyämme maihin Paanajärven itäpäässä. Muista ruohokasveista ovat tärkeimmät lillukka, kurjenpo!vi, huopaohdake , metsäorvokki, metsävirna ja itäinen punainen konnanmarja ( Actaea erythrocarpa) , jonka kirkkaanpunaiset hedelmät ovat jo varisemassa. Kuljenune ohi suurenmoisen mahtavan Ruskeakallion, jonka äkkijyrkät, ruosteenruskeat kallioseinämät .päätä huimaavasta korkeudesta putoavat Paanajärven tutkimattomiin syvyyksiin. Senkin suuret, voimakkaan siniset marjat ovat jo kypsiä. Rantametsän aluskasvillisuus on lehtomaisen rikasta ja niinikään hyvin eteläisen tuntuista . 29. Komea sanajalka, joka näin kaukana pohjoisessa on suuri harvinaisuus, muodostaa paikoin taajoja kasvustoja, ja sen seurassa kasvavat mansikka ja sormisara, jotka samoin näillä seuduin viihtyvät vain kaikkein suot uisimmilla kasvupaikoilla. Sivuutamme Mäntyjoen, joka järven pohjoisrannalla ryöppyavana putouksena kohisten syöksyy tiheän kasvillisuuden reunustamassa uomassaan. Joen rantaäyräät ovat vielä suhteellisen jyrkät, mutta kallioseinämiä ei ole enää lainkaan. Reinistä ovat huomattavimmat runsaana kasvava kookas ja velttoryhtinen koiran vehnä sekä kaunis nuokkuhelmikkä. Puiden alla kasvaa rannan lähellä taaja pensaskerros, jossa löydämme tuomen, nurmiruusun, näsiän ja punaisen viinimarjan, kaikki näin syyskuun alussa kauniisti hedelmillä
Niiden joukossa erottautuvat tunturilääte, tunturipunakko, suokeltto, huopaohdake, valtavan reheväkasvuinen väinönputki ( Angelica 30. Ja sulassa naapurisovinnossa kasvavat läheisyydessä rantaviivalla ja sen yläpuolella pohjoiset lajit peuranvirna ( Astragalus frigidus) , tunturi-yökönlehti ( Pinguicula alpina) , tunturipunakko (Bartschia) , tunturilääte (Saussurea) ja tunturinurmikka (Poa alpina). . Veden rajassa muodostavat viiltosara ja mätässara kauniita kasvustoja, ja ylempänä rantaniityllä kasvaa monia suurikokoisia ruohoja, niinkuin kullero, kurjenpolvi, pitkälehtinen tädyke, päivänkakkara, kultapiisku ja keltaängelmä, siellä täällä myös pulska neilikka. Niillekin on ravintorikkaiden emäksisten kivilajien muodostama joen uoma tarjonnut soveliaan vaellustien ja kasvualustan. Aivan rantakivikon rajassa kohtaa meitä taas uusi eteläinen tuttavuus , keltamykeröinen pajulehtinen hirvenjuuri (Inula salicina), osittain vielä täydessä kukinnassa. S e näyttää viihtyvän tääl'lä erinomaisesti ja muodostaa paikoin taajoja kasvustoja yhdessä siniheinän sekä yleisen vuohennokan kanssa. Suunnilleen puolitiessä Paanajärven ja Pääjärven välillä Vartiolammen kylän kohdalla Oulankajoki muodostaa leveän suvannon ja haaraantuu kahdeksi uomak.si. Mutta pian niitty vaihtuu pehmeän, upottavan sammalen peittämäksi rinneletoksi, jota ylempänä pulppuavan lähteen vedet kostuttavat. Sen lajistossa herättävät huomiota varsinkin alppisara (Carex Halleri) , tuppisara ja suokorte, jotka usein muodostavat tiheitä kasvustoja. R annat ovat täällä paikoin laakeita niittyrantoja, jotka kylän kohdalla on muokattu pelloksi . Ja kauempana hedelmällisestä joen uomasta vallitsevat hiekkaiset harjumaat, joita peittää kanervatyypin niukka kasvillisuus. Rantarinteen yläosassa metsä pian muuttuu köyhemmäksi , pääasiassa puolukkatyypin männiköksi. Näiden lisäksi kasv·aa niityllä koko joukko pienempikokoisia ruohoja sekä heiniä. Ainoastaan puronuomissa ja tuoreissa painanteissa kohtaamme rehevämmän, _ lehtomaisen juotin, jossa kurjenpolvi tavallisesti vallitsee. Samoin on laita siellä täällä rantoja koristavan suurikukkaisen pulskan neilikan (Dianthus superbus) , joka eräiden muiden itäisten lajien tavoin on joenvarsia seuraten levinnyt aina Pohjanlahden rannikolle saakka. Tämä ruohoja heinärikas suokasvillisuus on Oulankajoen rantamille eri.'tyisen tyypillinen, niinkuin Paanajärven ympäristöillekin. Lajilla on täällä Paanajärven ympäristöissä erillinen pohjoinen levinneisyyskes'kus kaukana eteläsuomalaisista löytöpaikoistaan. Rantaniityt ovat rehevän ja lajirikkaan kasvillisuuden peitossa
Kivakkakoski. Päänuorusen tunturin uljas huippu hiekkapohjaise n, kirkasvetisen Tsiprink a järven rannalla. 31
Olemme jättäneet taaksemme vaahtoavana kuohuvan Kivakkakosken sekä Oulankajoen matalan, hietikkoisen suun ja ajamme pitkin Vienan uljaimman järven, Pääjärven ulappaa. Niiden seassa rehentelee musta viinimarjapensas melkein läpipääsemättömänä, parinsadan metrin mittaisena pensaistona yli kivikkoisen, lahoavien puunrunkojen täyttämän puronuoman. Ohjaarnme kohti saarta, jonka rannassa kalasauna aittoineen häämöttää pienen niittyaukeaman reunassa. Mutta majan ympäristö kertoo pitkäaikaisesta ihmisen vaikutuksesta. Ja suota elättävän lähteensilmän ympärillä kasvavat pohjoinen hetehorsma (Epilobium alsinifolium) ja vuoriloikko (Cystopteris montana) yhdessä eteläisen korpinurmikan (Poa remota) ja tutun leskenlehden kanssa. Etäämpänä letto muuttuu koivua ja pajua kasvavaksi korveksi, joka puron vartta seuraten kiemurtelee metsän sisään. Puron alavia rantoja reunustaa komea otasara (Carex laevirostris) toisinaan satojen neliömetrien laajuisina kasvustoina, ja lustesara ja suokeltto sekä muut lihavien korpimaiden kasvit luonnehtivat kasvipeitettä.hieman vähemmän kostealla alustalla. Syvemmällä metsässä korpi tulee kuusivaltaiseksi, ja yhtäkkiä olemme etelämaisen rehevässä saniaiskorvessa, jossa uljas kotkansiipi ja naisen hiirenporras tukahduttavat alleen miltei kaikki pienempikasvuiset kasvit. Oulankajoen laakso on taas paljastanut meille erään viehättävimmistä salaisuuksistaan. Heti venevalkamassa kasvaa komea siniharmaa ruokopuntarpää ( Alopecurus ventricosus) , tyypillinen vienalainen kylä32. Minkä kohtalon lieneekään sen vienankarjalainen isäntäväki saanut. Ja puronuoman reunalla ryömii korpikuusten juuria peittävällä sammalella hentona ja koristeellisena kolmikukkainen matara (Galium triflorum), seuralaisinaan hento sara (Carex tenella) , sormisara, korpiorvokki ja mesimarja sekä hieman kosteammissa pa~koin myös korpinurmikka. archangelica) , aitovirna, sudenmarja, kirkiheinä, soikkokaksikko, nuokkuhelmikkä, lehtotesma sekä muut enemmän tai vähemmän vaateliaat lajit, joita Etelä-Suomessa olemme tottuneet tapaamaan pääasiallisesti vain lehdoissa ja lehtoniityillä. Maja on autio. Tavallisten pajulajien joukossa herättää pohjoinen nuolipaju (Salix hastata) huomiota yleisyydellään. Tätä koskemattoman luonnon alkuperäisyyttä uhkuvaa kuvaa täydentävä 1 t siellä täällä kasvava punainen viinimarjapensas sekä runsas tuomi. Maisemakuvaa hallitsevat Itä-Karjalan eteläisimpien tuntureiden, Päänuorusen ja Kivakan, jylhät hahmot sekä korkeat, metsäiset saaret, joiden rinteillä koivun lehdet jo kellastuvat ja haavat värisevät punaisenkirjavina lauhassa syystuulessa
Oleellisena osana n äiden vienankarjalaisen asutuksen etuvartioasemien kasvillisuudessa ovat laajlat vadelmapensai!kot, jotka näin syyskuun alkupäivinä ovat täynnä osittain jo ylikypsiä, kookkaita ja hevkullisia marjoja tervetulleeksi vaihteluksi yksitoikkoiseen eväsmuonaan. Jylhistä tunturiprofiileistaan huolimatta Pääjärven rantojen kasvimaailma tekee monessa kohdin yllättävän eteläisen vaikutuksen. Löytyivätpä Oulangan kylän luota täysin kot iutuneina ahvenanmaalainen helpi'tähkiö (Phleum Boehmeri) ja muuan marunalajikin, jonka levinneisyysalue päättyy Suomenlahden eteläpuolelle. Kalasaunan lähistöllä havaitsemme lisäksi nokkospehkoja sekä kotihierakan, vesihierakan ja tunturitähkiön (Phleum .alpinum ) , jotka samoin ovat ihmisten mukana tänne kulkeutuneet. Kiasvaapa järven rantamailla komeakukkainen keuhkokatkerokin ( Gentia:na prnewmo33. kasvi, ja myös laajat niittynurmikka-, nurmiröllija nurmilauhaniityt ovat kulttuurin synnyttämiä. Ne aivan kuin muistuttavat mieliin s iitä runsaasta karjalaisesta vieraanvaraisuudesta, jolla suomalainen heimoveli entisinä aikoina otettiin näillä main vastaan. Metsän l aid assa K arj alan ruusu (Rosa acicul aris ) . Vienan sara n ( C a rex aristata) k asvup aikka r inne s uon alla Luukkula isvaaran juurella. Niinpä tapaamme kalasaunojen läheisyydessä vakiintuneen jänön saran, joka ei Kanta-Suomessa nouse lähes kään näin kauaksi pohjoiseen
Sen länsirannalla nousee komea Päänuorunen, jonka kallioiselta laelta löydämme palasen väärentämätöntä Lappia ja jonka rehevillä rinteillä Etelä-Suomesta tuttu keväinen linnunherne vielä kasvaa seuralaisinaan hento röll.i ( Agrostis clavata) , Norjan jäkkärä (Gnaphalittm norvegicum) ja tunturivalvatti (Mulgedium alpinum). Taustalla Päänucrunen. Kasvililsuus näyttää ensi silmäyksellä karulta, niinkuin Luukkulaisvaaran rinteetkin. Laskemme maihin vaaran juurelle kapean niityn laitaan. Mutta pian huomiokykymme terästyy, kun ensimmäiset alppisarayksilöt ilmestyvät näkyviin. Seudun pohjoista luonnetta taasen kuvastaa mm. Vesikasvilajistossa on eteläinen aines myös voimakkaasti -edustettuna. Pian lajia tulee yhä runsaammin, seurassaan tuppi.sara, äimäsara, lehtotesma, sudenmarja, suokeltto ja monta muuta ravintorikkaiden soiden kantalajia, ja pian olemme lihavassa iettokorvessa, jonka reunassa musta viinimarjapensas runsaana kasvaa tuorepohjaisessa lehdossa useiden mehevien ruohojen kanssa. Pohjoisrannalla taasen sulkee näköalan tunturin !korkeutta tavoitteleva Luukkulaisvaara äkkijyrkkine louhikkorinteineen, jotka näyttävät nousevan suoraan järven rannasta. Autio kalasauna aittoineen Pääjärven rannalla. 34. jäykkävartinen, sinikukkainen tunturiesikko (Primula stricta) , joka samoin kuin itäinen sinikuusamakin on käyttänyt tätä reittiä Suomeen tullessaan. nanthe), jota maastamme on tavattu vain Laatdkan tienoillta. Kirkasve>tinen, hiekkapohjainen Tsiprinkajärvi Pääjärven pohjoispuolella voittaa kulkijan ensi silmäyksellä
Esko ja P aavo Suomalainen. Laji ei ole tänä kesänä päässyt kukintaan, mutta on muuten kauniisti kehittynyttä tällä pohjoisim.malla tunnetulla kasvupaikallaan. Olemme löytäneet todel'lisen keitaan täältä laajojen erämaiden keskeltä. Metsän laidassa loistavat kilpaa näsiän punaisten marjojen kanssa Karjalan ruusun (Rosa acicularis) · mehevät, soikeat kiulukat. Korpi nousee rinnesuoksi, jonka juurella kasvaa viiltosara ja sen vieressä toinen yhtä kookas, jalon näköinen sara: Vienan sara (Carex aristata). Rinteen yläreunassa virtaavan lähteen partaalla kasvaa lisäksi komein orkideamme, tikankontti (Cy-pripedilum) , kohta kypsin hedelmin. 35. Valok. Ja pian odottaa uusi yllätys. Paana järven Ruskeakallio. Eräs mieluisimmista odotuksista on täyttynyt. Karjalan ruusu ja Vienan sara! Nuo nimet, joihin kasvientutkijan mielessä sisältyy niin paljon isänmaamme luonnon historiaan liittyvää, symbolisoivat meille Vienan Karjalan koskematonta luontoa
1884 läänin kuvernööri A:. Hän kehoittaa suojelemaan Puijon metsää kuten muinaislinnoja ja huomauttaa, että kaupungin pitäisi saada se omistukseensa ja että sille pitäisi rakentaa »observatorio Kallaveden tähtiä varten». Ja samalla alkoivat hankkeet sen luonnon suojelemiseksi. Saamme ehkä parhaiten käsityksen siitä, minkälainen Puijonmäki on ja mitä varten Puijo tahdottiin säilyttää jälkipolville mahdollisimman muuttumattomana, jos seuraamme niitä toimenpiteitä, niitä anomuksia ja lausuntoja, joita niin lukuisasti piti tehdä, ennen kuin tämä aate saatiin toteutumaan. Tämä ehdotus kaikui kuuroille korville. Kerran 1830-luvulla muutamat innostuneet opiskelija-nuorukaiset kiipesivät Puijon kukkulan korkeimpiin puihin, ja heidän silmiensä eteen avautuivat Puijon laveat ja mahtavat näköalat. JÄRNEFELT kesäk. 1882 kuuromykkäkoulun johtaja K.URT KILLINEN kirjoittaa »Savossa» n:o 57, että Puijon alue olisi saatava k a u p u n gin h a II i n ta a n vaihtamalla maita seurakunnan kanssa. 1858-59. Tornille rakennettiin ajotie v. Puijoa oli aikaisemmin pidetty vain tavallisena mäkenä, sen rinteitä oli kaskettu ·ja sen metsiä oli käytetty laidunmaina ym. 28. p. Tämän lisäksi raivattiin metsään kävelypolkuja. päivätyllä virallisella anomuksella pyytää senaattia ryhtymään sellaisiin toimen36. 1856 raatimies C. Myöhemmin rakennettiin vahtituvan jatkoksi pari pientä kamaria, joten Puijolla kävijöiden sopi olla siellä yötäkin voidakseen nousta auringon nousua ihaHemaan. V. uijon, komeata kuusikkoa kasvavan Kuopion kukkulan ja tunnetun näköalapaikan, suojelemisen ajatus on herännY't jo aikaisin. ENWALD: Miten Puijosta saatiin kansallispuisto. AsPELUND kertoo . Ensin on mainittava, että Puijon kauneus oli keksittävä. E. R. Näin alkoi kaupunkilaisten ja vieraspaikkakuntalaisten vaellus Puijolle matkailumielessä. DAHLSTRÖM rakennutti vuoren huipulle puisen tornin Kuopion maaseurakunnan pappilalta vuokraamalleen palstalle sekä tornin juurelle pienen vahtituvan, josta Puijolla kävijät saivat virvokkeitakin. Alkoi pitkä ja monivaiheinen työ, joka on vaatinut tekijöiltään suurta innostusta ja hellittämätöntä sisua: Jo v. v. V. Yksi heistä, sittemmin Mäntsälän kirkkoherra C . 1889 ilmestyneessä kirjassaan »Sommarminnen från Kuopio omnejdar» (Kesämuistoja Kuopion seuduilta) täältä 10-sylisen kuusen latvasta näkyvän »uuden maailman». KURT H
Sen tähden kuvernööri on tahtonut kiinnittää senaa·tin huomion tämän komean kukkulan ja sen kauniin metsikön suojelemiseen. Tämän aloitteen takana on koko Kuopion sivistynyt yleisö, lopettaa kuvernööri kirjelmänsä. Kaupunkiin päin antava Puijon rinne on jo kärsinyt hävittävästä metsänhaaskauksesta, eikä sitä siis suojele ollenkaan se seikka, että se kuuluu pappilan virkataloon ja osa siitä Kuopton kaupungin omistukseen. sillä, että on herännyt epäilyksiä, että Kuopion kaupungin merkittävin kaunistus Puijonmäki, suurenmoinen näköalapaikka ja matkailijoiden , sekä kotimaisten että ulkomaisten, mieluinen käyntipaikka, on puuttuvan hoidon vuoksi vaarassa tulla metsänhakkuissa tuhotuksi. Kaupungin valtuusto ei ole kuitenkaan suostunut alista_maan mainiittua aluettaan yhtenäiseen metsäruhoidol1iseen huolenpitoon kruununpuiston kanssa, mutta olisi valmis vaihtamaan alueen johonkin valtiolta saatavaan tiluksen rajalla olevaan maa-alueeseen, jommoista ei kuitenkaan ole tarjolla. 115 ha). Niistä käy ilmi, että alue oli ajateltu melkoisen suureksi (seurakunnan maista n . Päätöksessään senaatti viittaa erityisesti siihen, etfä Kuopion kaupunki, jonka etua ja kaunistusta toimenpide ensi sijassa olisi tarkoittanut, on osoittanut asiaa kohtaan vähäistä ymmärtämystä, ja että virkatalon haltija on asettanut hankkeen tielle kohtuuttomia ehtoja. Ainoastaan siten säilyisi Puijon arvo koko maan kaunistl,lksena ja ~en m erkitys näköalapaikkana, jonne voisi suunnata SisäSuomeen kulkeutuvan matkailijaliikenteen, ja samalla säilyisi mäen terveydellinen m erkitys Kuopion kaupungille. Myös ovat Savisaaren tilan omistajat, pari neitiä, vaatineet korvausta järjestelyn aiheuttamasta laidunmaan menetyksestä. Kuopion kaupungin omistaman osan Puijon alueesta valtio voisi saada pakkolunastamalla, mutta jos menoja pelätään, saataisiin kai kaupunki suostuman siihen, että se alistaisi Puijon alueeseen rajoittuvan metsämaansa samanlaisten metsänhoidollisten toimenpiteiden alaiseksi, kuin mikä on sääntönä kruununpuistoista. Kului kokonaista kolme vuotta, ennen kuin senaatti oli käsitellyt asian loppuun. ptteisiin, että Puijonmäki muodostettaisiin k r u u n u n p u i s t o k s i , missä kaikkea mahdollista ja järkevää metsänhoitoa toteutettaisiin. l\nomustaan hän perustelee mm. Kaikista näistä syistä senaatti katsoo oikeaksi antaa kysymyksen Puijon muodostamisesta kruununpuistoksi kokonaan raueta . Jollei valtio voi pappilan virkatalon tätä osaa muuten saada, aloitteentekijä ehdottaa, että valtio luovuttaisi virka talolle vastineeksi osan Niuv.anniemen alueista. 240 ha ja kaupungin maista n . Senaatti hankki kruununpuistoksi aiotusta alueesta kaikki tarpeelliset asiakirjat ja kartat sekä kaupungin, seurakunnan ja tuomiorovastin lausunnot. Seurakunta on erinäisillä ehdoilla suostuvainen vaihtamaan Puijon alueen Niuvanniemestä erotettavaan alueeseen, mutta tuomiorovasti, joka silloin hallitsi näitä maita, on esittänyt joukon vaatimuksia, joita senaatti ei katso voitavan hyväksyä. Näin ollen ei ole muuta neuvoa kuin, että valtio ottaa mäen alueen omakseen muodostaen siitä hoidetun kruununpuiston. Siis kaupungin herrat valtuus37
Arveltiin, että yhdistys voisi paremmin kuin yksityinen henkilö edistää, kehittää ja hoitaa matkailuliikennettä Puijolle ja sen kautta yleensä Kuopioon ja Savoon. 1 ha:n suuruisen alueen ulkopuolellakin. miehet ja papit ajoivat kysymyksen karille . samana vuonna, tuli heti esille kysymys Puijon näkötornin ja vuokra-alueen siirtämisestä uudelle yhdistykselle. Senaatt i vahvisti Matkailijayhdistyksen Kuopion haaraosaston ja seurakunnan välisen vuokrasopimuksen viideksikymmeneksi vuodeksi toukokuun 1. p. Tämäkään aloite ei johtanut mihinkään tuloksiin. Silloin vahvistetaan pappilan maiden metsille hoitosuunnitelma 38. 1889 lukien. Puij on kuusikkoa t alviasussa. 1896 Matkailijayhdistyksen Kuopion haaraosaston ylimääräisessä kokouksessa käännyttäväksi suoraan läänin kuvernöörin puoleen, että hän ryhtyisi toimenpiteisiin Puijon alueen saamiseksi kruununpuistoksi, sillä muuten seudun ja kaupungin koristus tyyten tuhotaan, sen metsää kun kaupunkilaiset ja sotaväki säälimättä raastava1. Seuraavina vuosina parannet tiinkin · ajotietä ja kävelypolkuja suunniteltiin ja rakennettiin. Kun S u o m e n M a t k a i 1 i j a y h d i s t y s perustettiin maalisk. Tämä hylkäävä päätös saatiin maaliskuussa 1887. Jo silloin huomattiin, mikä suuri merkitys Kuopiolle voi Puijosta koitua, jos vain asioita oikealla tavalla hoidetaan. 5. Suuren askeleen eteenpäin Puijon metsän suojelemiseksi vie vuosi 1898. p. Tuomari I. KYANDER esittää v. Sopimukseen sisältyy erinäisiä ehtoja ja oikeus rakentaa teitä ja polkuja tämän n . 24. p . 1887 ja K u o p i on h a a r a o s a s t o toukok
VÄÄNÄNEN, antoi saman vuoden huhtikuussa kaksikin lausuntoa asiasta. Valtuusto käsit teli asiaa, mutta piti vaihtokauppaa taloudel.lisesti epäedullisena, koska luonnonpuistoksi julistettuna Puijon metsää ei olisi voinut käyttää sillä tavalla, kuin sitä vastaan annettavaa metsää sai käyttää. · Taaskin hyvä aloite raukesi. Kruununpuistokysymyksen ajaminen ei enää ollut tarpeellista. 17. 1923 ]uonnonsuojelulaki. 23. 1924. Seuraavan kerran otti Puijon alueen rauhoittamisen esille Suomen Matkailfjayhdistyksen Kuopion haaraosaston taloudenhoitaja, merenkuluntarkastaja J. E. ScHROEDERin puoleen, joka alussa oli sitä mieltä, että Matkailijayhdistyksen vuokrapalsta olisi rinnastettava toisiin lunastusmahdollisiin vuokrapalstoihin. FoRSTEN lähettäen asiasta kirjelmän tammikuussa 1915 Kuopion kaupungin valtuustolle. Tässä jätettiin huomaamatta, mikä suuri taloudellinenkin etu Kuopion kaupungille koituu vilkastuvasta matkailuliikenteestä. FoRSTEN, U . Esitys otetaan varteen ja asetetaan valiokunta valmistamaan kysymystä. Kun torpparilaki salli määrättyjä maanlunastuksia, ehdotti kapteeni MANSNERUS ja koko johtokunta sitä yksimielisesti kannatti, että edellämainitun jaon ja lunastusten yhteydessä 39. ILMONIEMI ja A. ja tällöin erotetaan Puijon mäki, 95, 29 ha, varsinaisesta käyttömetsästä erityiseksi palstaksi, jolle määrätään tarkka h o i t o s u u n n i t e 1m a, minkä tarkoituksena on säilyttää tämä ikikuusikko puistometsänä ja mahdollisimman muuttumattomana tuleville sukupolville. Näiden kesken oli iso-pappilan maat, noin 1 200 ha, jaettava, ja samalla pappilan lukuisat torpparit saivat lunastaa itselleen vuokraamansa maat. G . Esityksen tekijä puhuu kauniisti Puijon puolesta, korostaen sen luonnon rauhallista ylevyyttä ja alueen merkitystä matkailuliikenteelle sekä sen terveellistä ja ilmastollista arvoa kukkulan juurella sijaitsevalle kaupungille, mutta pahotellen sitä asutustoimintaa, joka oli alkanut maantien laidassa Puijon juurella ja joka oli omiaan tuhoamaan Puijon luonnonkauneuden. MANSNERUS Tällä välin oli monien valmistelujen jälkeen saatu helmik. Tämä valiokunta, johon kuuluivat herrat G. Samoin ei maaseurakuntakaan kannattanut suunnitellun luonnonpuiston perustamista. Hän mainitsee Puijon kaupungille tuottamat monet ja kasvavat edut ja pitää tärkeänä kulttuuritehtävänä sitä, että kaupunki lunastaa Puijon alueen Kuopion maaseurakunnalta rauhoitetuksi luonnonpuistoksi. Kapteeni Mansnerus kääntyi yllämainittua jakoa suorittavan maanm.insinööri E. Matkailijayhdistyksen johtokunta huokaisee helpotuksesta. p . Toiseksi oli K.uopion vanha seurakunta jaettu viideksi uudeksi seurakunnaksi: Kuopion maaseurakunta, Kuopion kaupunkiseurakunta sekä Siilinjärven, Riistaveden ja Vehmersalmen seurakunnat. Puijon muodostamisen luonnonpuistoksi ottaa uudestaan esille kaupunginlääkäri toht. Asia käsiteltiin täkäläisen Matkailijayhdistyksen johtokunnan kokouksessa syysk. Niissä molemmissa kannatetaan Puijon alueen lunastamista vaihtamalla tiluksia maaseurakunnan kanssa, sillä muuta keinoa Puijon luonnonpuistoksi saamiseksi ei voinut ol1a. p. ANDERSIN, BR
Vielä parempi, jos tähän lunastukseen sisällytettäisiin koko Puijon hoitosuunnitelmassa mainittu puistometsä. Tämän sisältöinen kirjelmä lähetettiin silloin vielä jakamattoman virkatalon nauttijalle ja puustellin hoitokunnalle. Lokak. 1924 päivätyllä pöytäkirjanotteella Kuopion maaseurakunnan lisätty hoitovaltuuskunta ilmoitti Matkailijayhdistykselle, että se ei katsonut olevansa oikeutettu lahjoittamaan tai myymään 40 Puijc. Puijon luonnonsuojelualueeksi julistamisen puolesta kirjoitti myöskin sanomalehtiin läänimme maaherra GusTAF IGNATIUS ehdottaen, että ennen kuin pappilan maat jaetaan asianomaisten seurakuntien kesken, nämä yhteisesti päättäisivät erottaa jaettavista maista sen 95 ,2 9 ha:n kokoisen alueen Puijon kukkulan ympäriltä, jolle senaatti jo aikaisemmin oli vahvistanut edellämainitun varsin ankaran hoitosuunnitelman ja joka suunnitelma suuressa määrässä vähentää Puijon metsästä vapaasti saatavaa rahallista tuloa. Näin yhteisen emäseurakunnan muistoa kunnioitettaisiin ja Puijosta tehtäisiin luonnonsuojelualue. Puijon turvaaminen vastaisillekin polville on nykyisten savolaisten kunnia-asia. p. 20. Alueen hoito olisi uskottava Matkailijayhdistykselle, joka jo on niin paljon varoja Puijon puolesta uhrannut rakentamalla sinne komean näkötornin ja ylläpitämällä siellä matkailumajaa. erotettaisiin Matkailijayhdistykselle Puijolla jo kauan vuokralla ollut palsta ja yhdistys saisi sen omakseen samoja lakeja noudattaen kuin torppienkin vuokraajat. Taloudellisesti tällainen toimenpide ei seurakunnalle suuria merkitsisi, mutta sitä enemmän arvoa olisi sillä, että Savon kansa näin itse tekisi aloitteen Puijon säilyttämiseksi Savon seudun ihanimpana nähtävyytenä
Kuopion kaupungilta ja sen vakavasti harkitsevalta valtuustolta oli haettava tukea selvittämällä, kuinka kaupungin ja Matkailijayhdistyksen edut ovat yhteenkytketyt ja kuinka Kuopion maine kasvaa yhdessä Puijon maineen kanssa ja kuinka matkailijatulva Puijolle tuo rahaa mukanaan Kuopion kaupungillekin. ScHROEDERiltä vielä tarkempaa selvitystä voimassaolevista laeista ja asetuksista, joita mahdollisesti voitaisiin sovelluttaa kysymyksessä olevaan lunastukseen. Laajassa vastauksessaan hän selostikin eri lakien määräyksiä ja tuli siihen, että niitä ei voinut sovelluttaa 1:ähän lunastukseen, koska kysymyksessä ei ollut viljelyspalsta. Valtuusto olisi saatava tarttumaan asiaan sillä tavalla, että tehtäisiin vaihtokauppa kaupungin omistamien lähellä olevien tilusten ja Puijon mäen kanssa ja sen jälkeen kaupunki ja Matkailijayhdistys yhdessä harrastaisivat Puijon parasta hoitamalla huolellisesti sitä kauneutta, jonka luonto on sille antanut. Niin nousi siis Puijo!l rauhoittamisasiassa tälläkin kertaa tie pystyyn. p. REMES ja 41 •. Hän teki kuitenkin seuraavan ehdotuksen. :öaloja. Täkäläinen Matkailijayhdistys pyysi edellisen johdosta insinööri E. 2. 1925 ja päätti neuvotella asiasta valtion luonnonsuojelunvalvojan kanssa sekä ehdotti asetettavaksi toimikunnan, johon kuuluisivat Matka i 1 i ja yhdistyksen, K, u opi on Luo nno n Ystäväin Yhdistyksen ja Kuopio n I JS ä nm a a 11 i se n Seura n edustajat sekä läänin metsänhoitaja S . Matkailijayhdistyksen johtokunta käsitteli asiaa uudestaan kokouksessaan maalisk. jakamattomien seurakuntien maata eikä pitänyt myöskään sopivana nyt vireillä olevan järjestelyn ja halkomistoimitusten aikana kysymyksessä olevan vuokra-alueenkaan myymistä
Ainoastaan sillä ehdolla, että kaupunki luovuttaisi hehtaarin hehtaaria vastaan, he suostuisivat vaihtoon. ENWALDin ja PAAVO NEDERSTRÖMin sekä Kuopion Isänmaallinen Seura rehtori Eov. 42. päivätyn kirjelmän ja lähetti sen Kuopion kaupungin valtuustolle ja asiaa koskevien seurakuntien virkatalojen hoitovaliokunnille. 1925 valtuusto päättikin näin, vaikka rahatoimikamari oli ehdottanut, että kaupunki sattuneiden estelyjen johdosta vetäytyisi koko asiasta syrjään. 60 ha:n alueen Puijon luonnonpuistoksi, joka oikealla tavalla ja tuskitta täten syntyisi. Mihinkään lahjoitukseen heillä ei ollut halua. Läsnä olivat myös valtion luonnonsuojelunvalvoja, maisteri RoLF PALMGREN ja Suomen Matkailijayhdistyksen sihteeri maisteri VoLTER STENBÄCK. 20. MANSNERUKSEN, Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys lehtorit KuRT H. Kirkkovaltuustoista olivat kaupungin ja Riistaveden kirkkovaltuustot asialle myötämielisiä, jota vastoin Kuopion maaseurakunta sekä Siilinjärven ja Vehmersalmen kirkkovaltuustot asettuivat hanketta vastustamaan. 12. 21. p. p. 1925 luokseen äsken mainitun toimikunnan jäsenet ja kaikkien viiden seurakunnan kirkkovaltuustojen puheenjohtajat neuvottelemaan asiasta. Loput 20 ha tulisi seurakuntien lahjoittaa tarkoitukseen. W. Tämä toimikunta laati maalisk. V AARAMAn ja maisteri VÄINÖ KARVISEN. p .. pitämässään kokouksessa päättäneensä lahjoittaa 40 ha omalta osaltaan korvaukseksi niille seurakunnille, jotka Puijon alueen mahdollisen rauhoittamisen takia tulisivat etujaan menettämään. ScHROEDER, ajamaan Puijon luonnonsuojelualueeksi saattamista. Kaupungin valistuneen valtuuston pitä;:;-i tehdä vielä tämä uhraus, vaikka vapaasti käytettävää metsämaataan vastaamaan saisikin Puijon mäen, jonka vahvistettu metsänhoitosuunnitelma hyvin suuressa määrin rajoittaa metsän hyväksikäyttöä. 20. Kokouksessaan jouluk. Kokouksessa saatu vaikutelma oli asialle kauttaaltaan myötämielinen. Siinä viitataan siihen, että kun sekä seurakuntien maat että kysymyksessä oleva kaupungin omistama maa on kruunun lahjoittamaa, he nyt yhteisesti vuorostaan lahjoittaisivat n. Kirkkovaltuustojen päätöksiin ei kuitenkaan tullut muutosta. p. Maaherra selvitti niitä näkökohtia, mitkä valistuneen ajatuskannan mukaan velvoittivat seurakuntia tekemään voitavansa suunnitellun luonnonpuiston aikaansaamiseksi. Valtuuston päätöksen astuttua voimaan oli jäljellä tilusvaihdon muodollinen puoli, ja vaikka se ottikin aikansa , saatiin se onnelliseen ratkaisuun. Kaupungin valtuusto ilmoittikin huhtik. E. insinööri E. Tähän toimikuntaan valitsi Matkailijayhdistys apteekkari KALERVO KILLISEN ja kapteeni J. Kun asia näin mutkistui, kutsui maaherra IGNATIUS toukok. Vastoinkäymisistä lannistumatta asiaa ajava toimikunta kääntyi nyt uudelleen Kuopion valtuuston puoleen pyytäen, että valtuusto ottaisi asian uudelleen käsiteltäväksi ja myöntäisi lähellä olevasta omasta maa-alueestaan 60 ha Puijon mäen 60:tä ha vastaan
Kuopion kaupunginvaltuuston päätös on merkittävä erityisellä ilolla. Se osoittaa kaunista uhrimieltä, tärkeän maakunnallisen ja kansallisen kunniakysymyksen oikeaa arvioimista ja syvästi valistunutta katsantokantaa. Syysk. 20. 1928 läänimme maaherra antoi lopullisen päätöksensä Puijon suojelualueeksi julistamisesta ja siinä sanotaan muun muassa : »Tämän asian olen minä tutkinut, ja koska edellä jäljennetty Kuopion kaupunginvaltuuston pöytäkirjasta he·lmikuun 13 päivältä 1928 näkyvä kaupunginvaltuuston päätös on helmikuun 23 päivänä 1923 annetun luonnonsuojelulain säännösten mukainen, katson oikeaksi, nojautuen luonnonsuojelulain 9 §:ään täten määrätä, että kysymyksessä oleva Puijon alue on oleva siten rauhoitettu luonnonsuojelualue kuin kaupunginvaltuusto on päättänyt.» Valtuuston päätös sisältää seuraavat kohdat: 1) Puijon alueen metsä on hoidettava metsänhoidollisesti metsähallituksen vahvistaman suunnit elman mukaisesti, ollen kaupungilla oikeus ryhtyä kaikkiin tämän suunnitelman mukaisiin toimenpiteisiin neuvoteltuaan tärkeimmistä toimenpiteistä ensin luonnonsuojelunvalvojan kanssa. , ja valtuuston niitä käsiteltyä saatiin asia vihdoin valmiiksi. 2) Luonnonsuojelualueella kielletään: a) , kaikenlainen omavaltainen metsänraiskaus tai vahingoittaminen, b) maan otto ja käyttäminen viljelykseen sekä maan ja kivien poisvieminen ja louhiminen, c) eläinten laiduntaminen, d) eläinja kasvikunnan ja kuolleitten kasvinosien sekä kivennäisten vah_ingoittaminen ja niihin kuuluvien esineitten kokoaminen, e) , kaikenlainen avotulen pito, f) yleisten kokousten pitäminen metsässä, g) riippumattojen ja kaikenlaisten muiden esineiden kiinnittäminen puihin. 3) Kaupunki pidättää oikeuden saada joko itse tai muiden kautta harjoittaa Puijolla matkailijaliikennettä ja rakentaa sitä varten tarpeellisia rakennuksia ja -laitteita. 4) Kaupunki pidättää itselleen oikeuden rakentaa ja ylläpitää Pui43. p . Päästyään näin Puijon mäen omistajaksi kaupunki saattoi aloittaa sen luonnonsuojelualm~eksi järjestelyn. Taas pyydettiin lausunto aikaisemmin mainituilta valistusseuroilta ym. A~iakirja,_ joka tämän päätöksen sisältää, tulee varmaankin kautta aikojen olemaan Kuopion historian kauneimpia lehtiä ja erinomaiseksi kunniaksi kaikille silloisille valtuutetuille
Siis aivan päinvastoin kuin olemme muualla tottuneet näkemään. Se näyttää käyvän yhteen kuusimetsän ja mäntymetsän rajan kanssa. Tämän takia kosteus maassa on suurempi ylempänä ja siellä kasvavat kuuset. Tämä koskee Puijon omaa jylhää kuusimetsää, mutta vielä suuremmassa määrässä kaikkea sitä, mitä Puijon tornista näemme. Tämä saanee selityksensä siitä, että Puijon kukkula oli yoldiakaudella saarena, siis merenpinnan yläpuolella, joten meren vedet eivät ole päässeet sen murtokivisoraa huuhtomaan. teet sovittuaan asiasta luonnonsuojelunvalvojan kanssa. Mahdollisesti vaikuttavat ilmiöön myöskin paikallisilmastolliset ja ehkä kulttuuritekijätkin (kaskeaminen ym.). Eräs saksalainen maantieteen professori, joka retkikuntineen kierrettyään maat amme lopulta nousi Puijon . Alussa tuntuu oudolta, että kuusi kasvaa ylempänä kukkulalla ja mänty vasta alemmilla rinteillä. 44. torniin, sanoi oppilailleen, että hän ei missään lukuunottamatta ehkä jotain kukkulaa Kanadassa ole saanut niin hyvää yleiskatsausta . Siinä ovat vielä hienoimmatkin maa-ainekset tallella, joten sen vedenpidätyskyky on suurempi kuin rinnemaiden. mannerjään aikaansaamista maan pinnan muodostumista ja sirkumpolaarisen havumetsävyöhykkeen kasvillisuudesta kuin täällä Puijolla. Kallaveden välkkyvät ulapat, sadat saaret ja sokkeloiset väylät sekä tummat, taivaanrannalla ohuen sinisiksi vaihtuvat laajat metsät antavat hyvän kuvan JärviSuomesta kauneutensa huipulla. Yoldiameren rantaviiva on erittäin selvä monessa kohdassa . Täältä katsellen esiintyvät maisemien geologinen rakenne ja kasvilli,suusmuodostumat todellakin hyvin selvinä. Erityisesti tahtoisin mainita Puijon rinteessä nähtävät monet entiset rantaviivat. Edellisestä käy selville, että Puijon asiaa ajettaessa sen matkailullinen merkitys on ollut hyvin etualalla. jolla suksimäkeä ja kelkkamäkeä sekä rakentaa niihin tarvittavat lait. Jokainen luonnonystävä iloitsee suuresti, että tämä Pohjois-Savon helmi lopultakin saatiin kansallispuistoksi. Tällaisena se säilyy tulevienkin polvien ihailtavaksi. Mutta jos taas kysymme, mikä vetää matkailijoita Puijolle, siihen tulee itsestään vastaukseksi, että se s opii niin erinomaisesti savolaisen luonnon edustajaksi ja on sellaisena säilytet tävä tulevillekin polville. Samalla kertaa näkee niin paljon, onhan näköpiirin läpimitta melkein sata kilometriä. Joka tapauksessa Puijon tornista katsottuna näkyvät lähellä olevat kaikkein korkeimmat kukkulat kasvavan kuusta, vähän matalammat ovat jo mäntyjen vallassa
Kun matkustelee Sisä-Suomen kauniita laivareittejä, joutuu ehkä vastoin odotuksiaan toteamaan, että vesilintuja näkyy niiden varsilla peräti niukasti. Missä kaikki nämä, ehdot vat toteutuneet ja maisemaa lisäksi vallitsee kulttuuri-ihminen, joka suhtautuu suopeasti lintunaapureihinsa, sieltä löydämme tämänkertaisen retkeilymme tavoitteen: oikean lintujärven. Niiden !omissa ja ulkopuolella verhoaa vedenkalvoa lummeja vitakasvien kelluva lehdistö vihreänä kaihena, josta on työläs keksiä aukkoa. Laajat sara-, korte-, ruokoja kaislakasvustot tunkeutuvat veden mataluuden ansiosta kauas järvelle kasvaen viljavan pohjan ruokkimina suorastaan etelämaisen reheviksi. E . Useimmat vesien ja rantojen linnut vaativat matalampia vesiä, viljavampia rantoja ja vehmaampia maisemia voidakseen oikein kotiutua ja viihtyä. Pohjalla kiistelevät 45. Vain jotkin harvat lintulajit asustavat noilla metsäisillä kivikko-, soraja hiekkarannoilla syvien, karujen vesien partailla. Yleensä on luonto tässä suhteessa harvinaisen elotonta. ANTTI REINIKAINEN: Lintujärvi, vesilintujen valtakunta. I ~ ~ " "( ·',,,._ ( Na urulokkej a Äyräpäänjärvellä. Lintujärven yleiskuvaan painaa leimansa vesikasvillisuuden runsaus. Merikallio. Valok
Tyyninä kauniina iltoina lokit liitelevät sulavin kaartein korkeuksissa ja sieppailevat kuin leikitellen ympärillään hyöriviä hyönteisiä. Etenkin n a u r u 1 o k k i on oikea mainosmies, joka jo kaukaa ilmaisee lintuparatiisin olemassaolon. Siksi ne tuntevat tämän omaksi valtakunnakseen. Sen täydellinen käsitteleminen suppeassa kirjoitelmassamme on mahdotonta. Se näet pesii -yhdyskunnissa, joissa Etelä-Suomessa voi olla satoja, jopa tuhansia pareja. Linnuille on täällä kaikkialla yllin kyllin ruokaa ja suojaa eli kaikkea sitä, mitä ne usein muualta turhaan etsivät. Eräitä tärkeimpiä lintuiärviämme ja niihin verrattavia merenlahtia. Tällaisissa järvissä asustaakin meikäläisessä luonnossa ainutlaatuisen runsas linnusto. · Tunnetteko näitä seutuja. Koetankin vain muutamin piirten luonnehtia lintujärven elämää esittelemällä välähdyksiä eräiden tunnusomaisten lajien elintavoista. N aurulokkien rinnalla pesii tavallisesti joukko k a 1 a t i i r o j a, 46. Useimmiten kuuluu lirrtujärven maisemaan lokkien siro parveilu ja eloisa kirkuna. Ne lepäävät siellä valtavana mattona, jonka hämärissä poimuissa myllertää lukemattomien pienoiseläinten, hyönteisten, matojen ja nilviäisten, maailma. elintilasta monet varreltaan vähäiset, pienet vidat, vesisammalet, näkinpartaiset ym. Missä naurulokkeja on paljon, siellä on ääntä ja liikettä aamusta iltaan. Kaikki sujuu nyt miltei ääneti, juhlallisesti; arkinen melu ja tora ovat haihtuneet leppoisan iltatunnelman tieltä. Karttaan on merkitty paikkoja, joiden linnustoon kuuluu vähintään viisi eteläistä, lintujärville ja niiden rannoille luonteenomaista lajia. Vaaran uhatessa leijuu pesäsaarekkeiden yllä lintuja valkohohtoisena pilvenä, ja huumaava huuto hukuttaa kaikki muut äänet. Sisämaassa se kuitenkin on harvinainen, joskin viime aikoihin asti alaa voittanut lintu
Pääosa asukkaista viettää sen sijaan melko hiljaista elämää taajojen vesikasvustojen kätköissä. Varsinkin punanarskukoiraiden parveilu alkukesällä on silmäänpistävä, mutta lyhytaikainen ilmiö. Tämä sievä ja vienoääninen lintu on ehkä lintujärviemme arvokkain koristus. Lokit edustavat järven eliöyhteiskunnan näkyvintä, ylhäistä kerrosta. Merikallio.. E . N a r s k u t eli sotkat ovat jo enemmän avoveden lintuja ja herättävät siten enemmän huomiotakin. J"o huhtikuussa se usein saapuu Etelä-Suomeen eikä se syksylläkään pahinta kiirettä pidä. harvemmin, paikoitellen, myös p i k k u 1 o k k e j a. Valok. Kun lokkien parvet hyvissä ajoin, usein jo heinäkuussa, lähtevät muuttomatkoilleen, tuntuu järvi paljon menettäneen. On pakko hätkähtäen huomata, että elämän kesäinen kukoistus kestää vain häipyvän tuokion. Järven kanta-asukkaita ja samalla näkyvimpiä tunnuksia on s i 1 kk i ui k k u . Sen puhtaat värit ja keinuva lento, taivaansini tai vedenkalvon kimmellys taustanaan, on elävästi mieleenjuurtuvia luonnonnäkyjä. Niinpä sorsat, joista h e i n ä t a v i ja 1 a p a sorsa ovat juuri lintujärvien erikoislajeja, ovat varsinkin sydänkesän aikaan hyvin vähän näkyvissä. Tämän töyhtöpäisen kaulusniekan Nokikanan poikanen on juuri kuoriutunut munasta
Tuon tuostakin ne pysähtyvät hetkeksi paikalleen lekuttamaan tähystellen tutkivasti alas. Sisä-Suomesta se puuttuu kokonaan, mutta täällä on aina-• kin paikoitellen vastikkeena samaan sukuun kuuluva sini haukka. Siltä ainakin keväällä näyttää, kun tuo musta olento sisukkaasti karkoittaa kaikki vieraat valitun pesäalueensa rajoilta. Syöksy saramättäiden väliin antaa ehkä saaliiksi pullean ojamyyrän, joka saa pikaisen kyydin piilopaikassa odottavien poikasten luo. Ikävä vain, että tutustuminen siihen käy 48. Etenkin sen pienet untuvapojat, nokimustat, punanaamaiset pallerot, ovat tavattoman hupaisia, suorastaan ihmelapsia lintujärven avarassa uivassa lastentarhassa. Mutta mitä sanoisikaan tähän uikkujen lähin naapuri n o k i k a n a , joka joskus tahtoo esiintyä koko lintujärven herrana ja isäntänä. Yön salaperäisillä linnuilla on nyt sananvuoro. Kun yö levittäytyy lintujärven ylle, häipyvät enimmät edellä esitellyistä lajeista täydellisesti näyttämöltä. Molemmat ovat helposti huomattavia lintuja, ne kun ahkerasti kiertelevät pitkin rantoja verkalleen ja matalalla lentäen. Riistan runsaus houkuttelee lintujärvelle petolintuja joskus kaukaakin metsistä, mutta on myös lajeja, jotka olennaisesti liittyvät järven vakinaiseen asujamistoon. Silkkiuikun lisäksi asustavat samalla järvellä usein sen sukulaiset härkä 1 i n t u ja musta kurkku ui k k u, niin että tätä tekisi mieli kutsua vallan uikkujen järveksi. Tuon tavan vuoksi on" noki.kanaa syytetty jopa sorsakannan vähentäjäksi, mutta ilmeisesti liioitellen, sillä riitoja sattuu etupäässä oman lajin tai uikkujen kanssa, näiden etupiirit kun ovat jokseenkin samat. Sellainen on ennen muifa r u s k os u o h a u k k a. Sen pesä on yksinkertaisuudessaan ihmeellinen laite, se kun uikkujen suvun tapaan on rakennettu vedenvaraan kellumaan. Tämä komea, lähes kanahaukan kokoinen lintu vaatii pesimäsijoikseen nimenomaan hyvin laajoja ruokokasvustoja. Kun juovikkaat poikaset vihdoin varikset, ihmiset ja muut vaarat vältettyään purjehtivat emolintujen selässä ·ensimmäisille retkilleen, on · edessämme eräs lintujärven sievimmistä perheidylleistä. Sykähdyttävin nimi niiden joukossa on epäilemättä k a u 1 u s h a i k a r a . Muuten nokikana on hauska lintu, jonka touhukasta pulikoimista ja nykivää uintia katselee huvikseen. hieman eriskummainen olemus ja sen soitimeen kuuluvat oudot huutoja uintimenot eivät voi pysyä salassa. Siitä osaltaan johtunee, että se on yhä Etelä-Suomen lintujärvien harvinaisuuksia
Sen omituiset, onttokaikuiset huudot muodostavat kumean taustamusiikin lintujärven hämäräsinfoniassa kantautuen tyynenä yönä kauas nukkuviin kyliin. Kaulushaikaran kuuluisuutta kuvaavat parhaiten sen monet kansan antamat, taikauskon värittämät nimet: pirunlintu, vurruttaja, päristäjähaikara ja tynnyrilintu. Ruoko k e r t t u , lintujärven maatuvien osien luonteenomainen pikkulintu, on pirteä veitikka, jonka saa nähdä ja kuulla melkein milloin tahansa. Ahkerimmin se kuitenkin laulelee yön hämyssä, kun kevyet usvaverhot leijuvat tyynillä vesillä ja 49. Nokkelasti se puikkelehtii tiheimmissäkin ryteiköissä tai keinuu korkealla ruo'on latvassa. (Meerwarth.) päinsä vain eräillä parhailla lintujärvillämme, jokseenkin samoilla, missä rusko-suohaukkakin pesii. Rusko-suohaukka tuomassa hiirtä poikasilleen. Otuksen näkeminen on yleensäkin sattuman varassa, se kun viettää kovin piileskelevää yöelämää ja on lisäksi hämmästyttävän hyvin »naamioitu» ympäristönsä näköiseksi. Sitä helpommin se on korvin havaittavissa
Kun laulu on kiihkeimmillään, sulautuvat solistien esitykset yhtenäiseksi kuoroksi, joka voi yksin vallita hämärää näyttämöä. Lintujärven p iiriin mahtuu tavaton määrä kiintoisaa, alati vaihtelevaa hava ittavaa varhaiskeväästä vesien jäätymiseen asti. Muist ettakoon silloin, ettei mitään korvaamatonta tarpeettomasti tuhota, vaan miss ä suinkin voidaan, suojellaan näitä luonnon aarreaittoja . Siellä elävät pientä, ihmeellistä elämäänsä mm. Kaulushaikara poikasineen pesällään . monet harvinaiset linnut, joiden olemassaolo riippuu juuri tällaisista keit aista. Jopa taivaanvuohen mäkätyskin pyrkii hukkumaan tähän konserttiin, mutta rantaniHyn kuovi ja t ö yht ö hyyppä saavat toki vielä äänensä kuuluviin. Sen tähden ansaitsevat lint ujärve mme erityistä huomiota ja huolenpitoa. 50. ruo'ikko seisoo aivan hiljaa, kahisematta. Täytyy aivan höristää korviaan tavoittaakseen joukosta vaatimattomampia suorituksia, kuten ruokokertun uskollisimman seuralaisen paju sir kun yksinkertaisia, katkonaisia säkeitä. Useat niistä, niinkuin kuulu A y räpäänjärvi, ovat tavallaan syntyneet ihmistyön osittaisen tai epäonnistuneen järvenlaskun seurauksina. Väliin pieni laulaja kimmahtaa hetkiseksi siivilleen antaakseen parastaan, joskus taas huomaa sen taiturimaisesti matkivan muiden rantalintujen ääniä. Toisaalta taas ihminen py rkii niitä hävittämään, kuivattamaan järviä taloudellista hyö,tyä etsien. Puolensa pitää myös kai s 1 a r ä ä k k ä, jonka kimakka vihellys tuntuu jostakin sarahuhdan keskeltä kaikuvan yksitoikkoisena, nukuttavana illasta aamuun. Silloin pulppuavat ruokokertun säkeet vuolaimpina ja vallattomimpina, milloin karkeasti surisevina, milloin hopeanheleinä
Olivathan kalastaja1t ja muut mer-ellä liikkujat kyllä aikaisemminkin keränneet munia syötäväkseen, mutta moottoriveneiden tultua käytäntöön ulottui hävitys vähälukuisen saariston kaukaisimpiinkin kolkkiin ja uloimmillekin luodoille saakka. He olivat heti valmiit hyväksymään suunnitelmani luvalten ja sitten myös antaen sille kaiken kannatuksen sa ja suuriarvoista apua. Lisäksi kuuluu suoj,elualueeseen saarten rantavedet, yhteensä n. Sa,arten pinta-ala on kaikkiaan runsaasti 300 ha. 30 ha, Kraasukan, Hietakraasukan, Tasasenleton ja Pohjankarin pikkusaaret sekä useita vähäisempiä luotoja. 130 ha ja Ristikari n. 4 000 ha. Näin kävi Maaja Ulkokrunnin saaristossakin. 1936 Oulu Osakeyhtiön johtajalle, insinööri BJÖRN WECKMANille, Veitsiluoto Osakeyhtiön johtajalle·, vuorineuvos LAURI KIVISELLE ja Oulun Villatehdas Osakeyhtiön johtajalle VALDE HYR'ille. Maakrunni-säätiön luonnonsuojelualue sijaitsee Iin pitäjässä meressä pari penikulmaa mantereesta. Haahka hävisi sukupuuttoon, ja sama kohtalo oli uhkaamassa merihanhea, juraa, riskilää ja monia muita merenkarien lintulajeja, joita ennen tapasi täällä satapäisinäkin yhdyskuntina, mutta joista enää oli säilynyt vain aniharvoja yksilöitä. Saarten välinen avoin merenselkä mukaan luettuna käsittää suojelualue n . Yksinpä lokkien ja tiirojenkin suku oli huvennut aivan vähiin. Niin asia 51. K . neliöpenikulman laajuisen yhtenäisen, penikulmaisten vesien mantereesta ja mµusta saaristosta erottaman alueen aukean ulkomeren äärellä. Tätä murheellista menoa läheltä seuranneena tämän kirjoittaja sai rohkean ajatuksen: Maakrunnin saaristoon, jossa siihen oli erinomaiset luonnon edellytykset, oli saatava merilinnusitolle pysyvä suoja-alue, riittävän laaja ja tehokkaasti vartioitu. T . Sen runsas ja lajirikas linnusto väheni siinä määrin, että saaret ja luodot alkoivat autioitua siivellisistä asujistaan. Mutta tällaisen luonnonsuojelualueen perustaminen vaati paljon rahaa. REINILÄ: Maakrunni:::säätiön __ luonnonsuojelualue. Toivoen ensikädessä maakuntamme puuitavarayhtiöiltä ja muilta suurliikkeiltä rahallista tukea esitin asian v. P erämeren, Pohjanlahden pohjoisosan, ennen niin runsas merilinnusto oli viime vuosikymmenien aikana alkanut nopeasti vähentyä armottoman, yhä yltyvän munien riiston seurauksena. Se käsittää kolme suurempaa saarta, Maakrunnin, Ristikarin ja Ulkokrunnin, joista Maaja U1kokrunni ovat pinta-alaltaan kumpikin n
Jo ennen säätiön perustamista oli sen lukuun ostetJtu suurin osa Maakrunnista ja Ristikarista. Valtio suostuikin tähän anomukseen. Kosk a pakkolunastusoikeus luonnonsuojelutarkoituksiin on vain valtiolla , teki säätiö anomuksen, että valtio pakkolunastaisi hankittava1t yksityisten omistamat maaja vesialueet ja luovuttaisi ne sitten säätiölle, joka sitoutui suorittamaan pakkolunastuskustannukset. 1936 perustettiin Maakrunni-säätiö, jonka tarkoitukseksi sääntöjen mukaan tuli hankkia säätiön omiksi Maakrunnin ja Ristikarin saaret sekä mahdollisesti muutkin niiden ympäristössä olevat saaret ja luodot sekä muodostaa niistä luonnonsuojelulain alainen suojelualue, jonka linnusto ja kasvisto kokonaan rauhoitetaan. Jouluk. Mantereen puoleinen itäranta on saarissa yleensä laitoa ja aukeaa laajoine lietteikköineen, rantaniittyineen ja hietikkoineen. Säätiön hallitukseen tulivat ja siinä edelleen toimivat tämän kirjoittaja puheerijohttajana, edellämainitut insinööri Weckman ja vuorineuvos Kivinen varsinaisina sekä johtaja H yry ja kunnallisneuvos OSKARI SANTAHOLMA vara jäseninä. Noin 100 000 markkaa on säätiöllä vielä velkaa pankkilainana. Pakkolunastus saatiin loppuunsuorit etuksi syksyllä 1939. Siellä 52. p. 5. Näin oli säätiö saanut omakseen kaikki luonnonsuojelualueeseen nyt kuuluvat saaret ja v,edet. Kun vapaaehtoisilla kaupoilla ei kohtuullisiin hintoihin voitu saada kaikkia lunastettavia maita ostetuksi ja kun saarten jakamattomia vesijättöjä ja rantavesiä ei vapaaehtoisin kaupoin ollut ensinkään mahdollisuutta ostaa, oli turvauduttava pakkolunastukseen . Niiden lunastaminen tuli säätiölle maksamaan yhteensä n. 240 000 markkaa ja luonnonsuojelualueen perustamiskustannukset, vartijanja vierasmajan rakennuskustannukset sekä vartijalle välttämättömän moottoriveneen hinta mukaan luettuna, olivat kaikkiaan n . Luovutuskirjalla 4/ 7 1940 valtio luovutti pakkolunastetut alueet sekä lisäksi valtion omistamat Kraasukan, Hiekkakraasukan, Tasasenleton ja Pohjankarin rantavesineen säätiölle. Suojelualueen saaret ovat osaksi ylävämpää, paikoin aukeina kivikkoharjuina ja -'kumpaleina tai matalahkoina hiekkaharjanteina kohoavaa, osaksi taas alavampaa maata . lähti alulle, Perämeren luonnonsuojelualueen syntysanat oli sanottu. Metsä niissä on rehevää, sakeaa lehtimetsää: koivua, leppää, raitaa, haapaa, pihlajaa ja tuomea; vain Maakrunnissa on eräällä hiekkaylänteellä vähäinen mäntymetsikkö, mutta muulten on havupuita vain siellä täällä muutamia yksilöitä. Varat näihin menoihin on säätiö saanut rahaja rakennusainelahjoituksina yksityisiltä henkilöiltä ja liikelaitoksilta, miltei yksinomaan Oulun läänis tä. 430 000 markkaa
Erityisesti on laaja, laguunimainen Länsiilahti reheväkasvuinen. Maakrunni on saarista luonnoltaan rikkain. as ustavait ja pesivät monet kahlaajat ja merihanhi, joka muutamassa vuodessa on jo huomattavasti lisääntynyt. Erityisesti -mainittava on Maakrunnissa myös sen itärannalla oleva Leikkihieta, kapea, pitkälle mereen pistävä hiekkasärkkä, joka sekin osaltaan tekee tuon rannan kahlaajille ja hanhille viihtyisäksi asumapaikaksi. Sen monisokkeloisissa poukamissa kasvava ruokokasvusto on varsin mahtava, tiheä ja jopa neljättä metriä korkea; ja rantojen kasvillisuus on myös runsas ja rehevä. Tämä linnusto jurat, riskilät, haahkat, lokit, tiirat ja monet muutt on nyt sieltä miltei olemattomiin hävinneenä, mutta toivottavasti vielä palautuu entiseen runsauteensa. VILJO KuJALA, silloinen valtion luonnonsuojelunvalvoja, ja lausui saaresta mm.: »Linnuston kannalta tuskin voi 53. Kesällä 1936, luonnonsuojeluhankkeen ollessa alkuvaiheessaan, kävi Maakrunnissa prof. Merenvastaisilla Länsikarin riutoilla asustavat lokit ja tiirat, ja merihanhi pesii täälläkin. Täällä ovat vesilintujen mieluisimmat olinpaikat suojaisine vesilleen ja turvallisine pesimäsijoineen. Lännenpuoleiset rannat ovat jyrkempiä ja kivikkoisia, täynnä ruokoa kasvavia lahdekkeita ja poukamia. Leikkihieta Maakrunnissa. Muitta rikkain on varsinainen merilinnusto menneinä aikoina ollut Ulkokrunnin eteläkärjessä olevilla luodoilla: Pihlajakarissa, Isonkivenletossa, Törössä, Raiskassa ja Tynissä sekä Hietakraasukassa
Kahlaajia oli 16 eri lajia, yhteensä 417 yksilöä, niistä tyllejä, yleisintä kahlaajaa, 124 yksilöä. ajaitella toista yhtä sopivaa aluetta löytyvän koko Perämeren saaristossa. Rauhoitusalueen perustamista on sentähden pidettävä välttämättömänä Perämeren linnuston suojelemiseksi. Maaja Ulkokrunnin saaristo on, Hailuodon ohella, Perämeren lintutieteelli.sesti mielenkiin!toisin alue ja monessa suhteessa erikoislaatuinen. Mutta haahkaa ei ainoatakaan. On katsdttava suorastaan kansalliseksi asiaksemme saada rauhoitetuksi alueita Perämeren rannikolla maankohoamiseen liittyvien ilmiöiden tutkimista varten. Pikkulintuja oli 25 lajia, yhteensä 2 208 yksilöä, joista yleisin!tä pajulintua 940. Kun se sitäpaitsi on Perämeren ainoa rauhoitettav.aksri sopiva, tehokkaasti vartioitavissa oleva alue, on itätä koko Pohjanlahden ensimäi.sen luonnonsuojelualueen perustamista lintutieteelli.sen tutkimuksen kannalta pidelttävä erinomaisen tärkeänä.» Kesäkuussa 1939 rehtori Merikallio Maakrunni-säätiön pyynnöstä suoritti tarkan tutkimuksen luon:nonsuojelualueen koko linnustosta, sen eri lajeista ja näiden yksilömääris'tä erikseen kullakin saarella ja luodolla. Merihanhia laskettiin 24, juria 46, riskilöitä 66. Maakrunni täylttäi.si hyvin tällaisen havaintoaseman sijan.» Maaja Ulkokrunnin saariston lintumaailmaa on viime vuosikymmenien aikana useamman kerran tutkinut rehtori EINARI MERIKALLIO. Tämän laskennan tuloksista mainittakoon tässä vain, että sen mukaan lintulajeja oli kaikkiaan 84 ja lintujen yksilömäärä yhteensä 4 097 , •näistä alueella pesiviä 3 833. Myöskin kasvillisuudeltaan ansaitsee Maakrunni erityistä huomiota, sen ollessa siinäkin suhteessa Perämeren rikkaimpia. Luonteenomainen saaristokasvillisuus on siellä hyvin monipuolisesti edustettuna. Myöskin Maakrunnissa on maankohoamisilmiö tuntuva ja silmään pistävä. ruokki, ovat sukupuulttoon häviämässä. Niinkuin tunnettua on, kohoaa maa merestä, Pohjanlahden rannikolla. Siellä tarjoutuisi tilaisuus edellyttäen, että kasvillisuus saisi rauhassa kehlttyä tutkia kasvillisuuden vaellusta ·paljastuvalle maalle ja kasvillisuuden edelleen muuttumista maan ijän kasvaessa. Näiden ilmiöiden tutkiminen on meidän maassamme erityisen mielenkiintoista ja tärkeätä, onhan maamme jokseenkin kokonaan ollut jääkauden jälkeen meren peittämä. haahka, merihanhi, jura 1. Säätiön tarkoitus on saada tällainen l'uet54. Hän on lausunut luonnonsuojelualueen perustamisesta tähän saaristoon: »Havaintojeni ituloksena olen joutunut toteamaan, että linnusto kyseenalaisessa saaristossa, kuten yleensäkin Perämerellä, on viimeisten parinkymmenen vuoden aikana varsin suuresti vähentynyt, jopa siinä määrin, että useat lintulajit, kuten esim
Kuinka tärkeä tehokas vartiointi on, siitä sai säätiö kouraantuntuvan todistuksen kesällä 1941, vartijan ollessa vajaan kuukauden ajan sotapalvelukseen kutsuttuna. Tapansa mukaan ne heti olivat täysin kesyjä, varttuivat lentokykyisiksi ja tekivät lentoretkiänsä kauas ympäristöön. Edellisenä kesänä olivat mantereen rannikolla eräät nuoret pojat pyydystäneet kaksi merihanhen poikasta, jotka poliisin virka-apua käyttäen otettiin heiltä pois ja vietiin R.istikariin, missä ne laskettiin vartijanasunnolla vapaiksi. telointi aika-ajoin uudistetuksi. Tuli merihanhien muuttoaika syyskuun lopussa, mutta hanhemme, vaikka olivatkin kosketuksissa villihanhien kanssa, eivä!t lähteneet. Erinäisten keskeneräisten maanmittaustoimitusten vuoksi ei Maakrunni-säätiön omistamaa aluetta ole vielä voi!tu saada luonnonsuojelulain mukaisesti luonnonsuojelualueeksi julistetuksi. Vartijan poissa ollessa ne hävisivät, epäi55. Mutta lyhyeen niiden satu päättyi. Sen rauhoitus on kuitenkin jo toteutettu, ja vuodesta 1938 on sääitiöllä ollut vakinainen vartija, jonka palkkaukseen on saatu valtion avustusta 10 000 markkaa vuosittain. Vartija asuu suojelualueella ainakin koko avoveden ajan, Ristikariin ·rakennetussa vartijanmajassaan. E-räänä huhtikuun päivänä seuraavana keväänä ne ihmeeksemme palas ivat, laskeutuen vartijanasunnon pihamaalle, aluksi hiukan arkaillen, vaan seuraavana päivänä jo ottaen ruokaa vartijaväen käsistä. Maakrunnin Länsilahden ulkoriuttoj a . Vasta marraskuussa ne katosivat. Vastaavanlainen tutkimus olisi suojelualueen kasvistosta'kin saatava suoritetuksi
Maakrunnilla ja Ulkokrunnilla on oma vanha historiansa. Sellainen parin metrin korkuinen ukon muotoinen kivi on vieläkin Maakrunnissa pystyssä, ja U1kokrunnin keskitse kulkevan harjanteen nimi »Aijänharju» osoittaa, että sielläkin on aikanaan kalajumala seissyt. Maakrunnin kalajumalasta eräs iiläinen kalastaja sanoo hänen isävainajansa kertoneen, että tämän isoisä vielä oli sille uhrirahoja lahjoiksi vienyt. Ja samana aikana sai Maakrunnissa salametsästäjän luodista surmansa merikotka, joka pari vuotta oli asustanut suoj.elualueella, todennäköisesti sukunsa ainoana edustajana koko Perämerellä. Metsä saa sen saarilla rauhoitettuna kasvaa ja kaunistua, sen yksilöt elää ja kuolla kirveen kaatamatta; ja kaikki muukin kasvillisuus saa elää omavaraista, ihmiskäden koskematonta elämäänsä. H. lemättä joutuen jonkun saarella käyneen luvattoman kulkijan helpoksi saaliiksi. Saarilla olevat vanhat venevalkamat ja hylkeenampujain suojavarustukset, jotka aikanaan on raivattu ja rakennettu rantakivikkoon, mutta nykyisin, maankohoamisen johdosta, ovat useita metrejäkin meren pintaa ylempänä, osoittavat myös, että näillä saarilla jo satoja vuosia sitten on kalamiehiä, hylkeenpyytäjiä ja muita merenkulkijoita liikkunu't ja matkoillaan asustanut. Maakrunni-säätiön luonnonsuojelualue on toistaiseksi ainoa koko laajassa Oulun läänissä ja ainoa koko Perämeressä. Merilinnusto on siellä nyt saanut pysyvän suojapaikan, joka turvaa sen tulevaisuuden koko Perämerellä. VmKKUNEN lausuu Oulun kaupungin historiassa olettamuksen, että näillä saarilla esiintyvät vanhat paikannimet, samoin kuin monet muutkin Pohjanlahden pohjoisrannikon germaanilaisperäiset paikannimet, ovat alkuisin historiantakaiselta ajalta, jolloin tällä rannikolla lienee asunut germaanilaista väestöä. Kalastajilla on siellä ollut kalajumalansakin, joita ovat lahjoillaan suopeiksi lepytelleet. 56. Näistä saarista ja Ulkokrunnissa olevista Viurunkija Vatunki-nimisistä vanhoista satamapaikoista mainitessaan A
Professori KAARLO LINKOLAn (* H/ u 1838, -j" :! (¼ 1942) varhainen poismeno on todettu raskaaksi tappioksi varsinkin korkeimmalle opinahjollemme Helsingin Yliopistolle samoin kuin Suomen tieteelle ja kulttuurielämälle yleensä. poistui arvovaltaisin johtohenkilömme. Hänessä,. Linkola suoritti mm. Prof. In rnemor1am. laajoja ja perusteellisia tutkimuksia ihmistoiminnan, kulttuurin, vaikutuksesta kasvilajistoon ja 57. Myöskin aktiivisen luonnonsuojeluväen riveihin hän jät ti erittäin vaikeasti täytettävän aukon. Linkolan lämmin ja ulospäin innostavasti vaikuttava luonnonsuojeluharrastus pohjautui toisaalta hänen luonnonkauneudelle avoimeen mieleensä, toisaalta luonnontutkijan syvälliseen luonnon tuntemukseen. Prof. Professori Kaarlo Linkola
Linkolan ei ollut sallittu elinaikanaan iloita rehevästä sadosta tässä kysymyks essä olevalla kulttuurin saralla, mutta hänen herpaantumaton ja luottava uurastuksensa oli ilmeisesti syvälle ja kauas tulevaisuuteen vaikuttavaa. Linkola oli sen itseoikeutettu puheenjohtaja. Tämä tehtävä taas edellytti yleisen luonnbnsuojeluyhdistyksen perustamista maahamme. Professori Kaarlo Linkolan nimi on piirretty pysyvästi Suomen luonnonsuojelun historiaan. Linkola oli melkeinpä askeettisen yksinkertainen ja vaatimaton elämänasenteeltaan, mut ta sen ohessa erittäin lämminhenkinen innostuva ja innostava. tehtäväksi tarkastaa ehdotellut alueet ja laatia suunnitelman luonnonsuojelualueiksi, niiden rajoiksi ja rauhoitusmääräyksiksi. Hän on kasvattanut myös työ-tovereissaan ja aikalaisissaan <tietoa ja vakaumusta, että edessämme on tässäkin tärkeä isänmaallinen tehtävä, johon sisältyy tulevaisuuden lupaus ja nousevan Suomen kiitos. 58. Kun oli tullut aika laatia suunnitelma luonnonsuojelualueiden perustamisesta valtionmaille, antoi metsähallitus v. kasvipeitteeseen kirjoittaen tästä kysymyksestä mm. Toiselta puolen hän selvitteli tutkimuksissaan laajalti myös alkuperäisten kasviyhdyskuntien kokoonpanoa ja levinneisyY1ttä Suomen eri osissa ja ulkomaillakin. Näissä tutkimuksissaan hänelle selvisi tavallista, syvällisemmin, kuinka suuriarvoisia oikein suunnatut luonnonsuojelutoimenpiteet ovat myös kansallisen luonnontutkimuksen vastaisille tehtäville maassamme. K. 1938 annettu laki eräiden luonnonsuojelualueiden perustamisesta valtionmaille. malillon, laajan väitöskirjan ja suuren joukon pienempiä julkaisuja. Linkolan . Prof. Hänen oli helppo lähestyä toisia, nimenomaan myöskin ~ansan miehiä ja naisia, ja hän iloitsi erityisesti tavatessaan heissä luonnon kauneudelle avoimen ja kulttuurille alttiin hengen. V. Tälle pohjalle rakentuukin vihdoin v. Tieteellisissä julkaisuissaan hän tämän mukaisesti usein tuo esiin luonnonsuojelutoimenpiteiden tarpeellisuuden, ja hän puhui sekä kirjoitti saadakseen kanssaihmiset innostumaan luonnonsuojelusta ja toimintaan sen aikaansaamiseksi. Sitkeällä harrastuksellaan ja suurella arvovallallaan hän tuki Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toimintaa sen monissa alkuvaikeuksissa, joita varsinkin heti eteen sattuneet ja yhä jatkuvat kovat sotaja katovuodet ovat eri muodoissa mukanaan tuoneet. Hän oivalsi myöskin, että luonnonsuojelun' toteuttaminen maassamme tulee onnistumaan parhaiten, kun siihen saadaan ja vedetään koko kansa mukaan. 1925 prof. Prof. Sopivaksi arvioidun hetken tultua tämä yhdistys pantiin alulle, ja prof
Tämä on tosiasia eikä sitä muuksi muuta se, että riistanhoitajat ja metsästäjät ovat yleensä liiankin innokkaat hävittämään petoja ja haukkoja ja yrittämään järjestää olemassaolontaistelun metsästyskohteil'lensa suotuisammaksi. Valtion metsästyksenvalvoja, maisteri TAUNO V . Luonnonsuojelun tarkoituksena on käsittääkseni turvata sellaisen olemassaolo, joka luonnossa on häviämässä ja jonka,.aiheuttamat vahingot ympäristölleen ovat merkityksettömiä tai joka jollakin tavalla somistaa ja elävöittää ympäristöämme. Sota-aikana eivät sellaiset toiminnat kuin luonnonsuojelu ja r ~ tanhoito, jälkimmäinen huolimatta siitä, että tarkoitetaan mahdollisimman korkean ja tasaisen taloudellisen tuloksen saavuttamista, ole korkeassa kurssissa. MÄKI: Oikean metsästäjän ensimmäinen ominaisuus on kaikin tavoin suojella sitä elollista ja kuollutta luontoa, joka 1 tekee hänen retkistään virkistäviä ja saa hänet hyvinä sekä ankeina aikoina unohtamaan monet huol'et sekä luo häneen uutta voimaa jokapäiväisten tehtävien kunnolliseen suoritukseen ja vaikeuksien voittamiseen. Siinä tehtävässä luonnonsuojelun ja riistanhoidon on oltava kiinteässä yhteistyössä. * Suomen Yleisen Metsästäjäliiton sihteerin, maisteri M. Viimeksimainitussa mielessä luonnonsuojelualueiden muodostaminen on ollut toimenpide, johon metsästäjät ja riistanhoitajat yhtyvät. Riistalla on ollut vartioituja turvaja pesimispaikkoja näillä rauhoitetuilla alueilla. Olemme kääntyneet eräiden metsästysalan johtomiesten puoleen kyselyllä: »Mitä metsästäjämme ajattelevat luonnonsuojelusta ja sen tehtävistä erityisesti nykyisinä aikoina?» Julkaisemme seuraavassa heidän mielenkiintoiset, luonnonsuojelulle lämpimästi myötämieliset vastauksensa. Pohjois-Suomesta meillä on kokemuksia siitä, miten luonnonsuojelualueitten läheisyydessä suurilla kairoillakin riistakanta on ollut huonoina vuosina hyvä. Luonnonsuojelu pyrkii jättämään seuraavillekin sukupolville todellisen kuvan maamme koskemattomasta luonnosta. Lakien kovenemisesta huolimatta kansan kuri höltyy ja ensimmäisenä merkkinä siitä on piittaamattomuus ympäröivän luonnon harvinaisuuksista ja eläimistön ryöstöverotus. Luonnonsuojelun eräänä tärkeänä tehtävänä on taistella kaiken kauneuden unohtavaa, järjetöntä hävitystä puoltavaa yleistä käsitystä vastaan. Metsästys ja luonnonsuojelu. Metsästäjälle ja rii.stanhoitajalle on suurin nautinto tavata riista, ei sen tappaminen, ja löytää paikkoja, missä luonnon rauha ja sykähdyttävä koskemattomuus on tallella. K1v1LINNAn vastaus: Ihminen ei ole ainoastaan monella tavalla alistanut luontoa palvelukseensa, vaan käyttää myös laajassa mitassa ·hyväkseen sen anti59
Avarasti ja ennakkoluulottomasti asiat ottaen ei mielestäni luonnonsuojelijan ja metsästäjän harrastusten välillä ole olemassa mitään oleellista ristiriitaa . Luonnonsuojeluviranomaisten on yhteisymmärryk60. Mitä sitten juuri nykyhetkeen tulee, niin ajan ankaruus johtaa toimenpiteisiin ja käytäntöön, mikä velvoittaa kaikkia luon~on ystäviä valppauteen. Mitä syvemmin joku metsästäjä on aikansa metsästyskulttuurin omaksunut, sitä keskeisemmäksi hänelle muodostuu tämä riistaa suojeleva puoli. Tuskin kukaan muu iloitsee alkuperäisestä luonnosta sen kaikkine ilmenemismuotoineen siinä määrin kuin todellinen erämies, ja hänen hartain toivonsa on, että myöskin tulevat polvet saisivat nauttia samaa iloa. Joka oppii lukemaan ~uonnon suurta kirjaa, hän oppii myös luontoa rakastamaan. Sopivana esimerkkinä mainittakoon talviruokinta. Senpä takia, vaikka hän verottaakin riistaa, hänen pyrkimyksenään on kannan säilyttäminen ja sen mahdollisimman voimaperäinen lisääminen. mia. Käytännössä tämä mel'kitsee, että samalla kun riistaa varovaisesti verotetaan, sitä suojellaan sen vihollisilta ja koetetaan helpottaa sen elinehtoja. Luonnon verottaminen on taas joko järkiperäistä tahi ryöstöviljelystä. Tällöin on kuitenkin tarkasti otettava huomioon, ettei suojelualueen petoe'läinkanta muodostu vitsaukseksi ympäristön riistanhoitoalueille. Tästä johtuen ja erityisesti juuri tällä hetkellä, jolloin salametsästys uhkaavasti kohottaa päätään ja yleinen kurittomuus metsästyksen alalla näyttää pääsevän valtaan, on metsästäjien kannalta toivottavaa, että mahdollisimman monia luonnonsuojelualueita perustetaan eri tahoille maata. Kaiken tämän oikeutus on kaiketi riidatonta. Tietysti luonnon täytyy luovuttaa, mitä srltä on pakko vaatia, mutta ankarassakin verotuksessa voidaan hyvällä tahdolla tilannetta helpottaa. Metsästäjän huoneentaulun perusohje sisältää ajatuksen: hoida aluettasi niin, että riista siellä tasaisesti lisääntyy. Edel'linen on viisaasti ja tahdikkaasti toteutettuna ymmärtääkseni käytännössä hyvin lähellä sitä, mitä tarkoitetaan luonnonsuojelulla. Jälkimmäinen menettely on sekä typerää että myös suoranainen rikos luontoa vastaan. * »Metsästys ja Kalastus»-lehden päätoimittaja, maisteri YRJÖ YLÄNNE: Jokainen metsästäjä tervehtii ilomielin niitä toimenpiteitä, joihin luonnonsuojelun kannalta ryhdytään maamme luonnon ja sen eläimistön säilyttämiseksi mahdoHisimman alkukantaisessa tilassa. Edellyttäen, että niillä toimeenpannaan mahdollisimman tehokas vartiointi ja että niillä muutenkin toteutetaan riistanhoidon pyrkimyksiä, niistä muodostuu riista-aittoja, jotka eivät ainoastaan ilahuta luonnonystävän silmää, vaan joilla on siunauksellinen vaikutus ympäristön riistakantaan, niistä kun uutta verta leviää säteettäin joka taholle
Tähän myönnytykseen voitaisiin suostua sitä suuremmalla syyllä, koska monet kahlaajat muissa maissa ovat haluttua r iistaa, jota me niitä varten täällä hellimme ja kasvatamme. 61. Kun lisäksi sanotut linnut ovat aikaisia muuttajia, ei niiden verotus voi muodostua kannalle tuhoisaksi. Tämän huomioonottaen olisi luonnonsuojelijainkin syytä tarkistaa luonnonsuojelulakia erinäisten syötäväksi kelpaavien lintujen, varsinkin kahlaajien osalta ja sallia niiden ampuminen, vaikkapa vain väliaikaisesti. Mutta yleisen hädän lievittämiseksi on alistuttu. Anter o Vaarama. Nykyisenä pula-aikana ovat metsästäjät ja riistanhoitajat saaneet tinkiä monista periaatteistaan, joista normaalisina aikoina olisi pidetty kiinni 'kynsin, hampain. sessä ympäristön riistanhoitajien kanssa paikalliset olosuhteet huomioonottaen kyettävä eliminoimaan tämä epäkohta. Kesäilta Kutsan luonnonpuistossa. Valok
10) . Pinta-ala n. Aikakauskirja). 215 km 2 • Suurin ja arvokkain tieteellisiin tutkimuksiin varatuista luonnonsuojelualueistamme. Salmin pitäjässä vanhan valtionrajan välittömässä läheisyydessä. FL :8enn. Aconitum-lehtojen tunnetuimpia edustajia. ERKKI LAITAKARI, 1931: Koiviston Vasikkasaari, luonnon luoma dendrologinen puisto (Metsätaloudell. EsKo ja PAAVO SUOMALAINEN, 1938: S ·10men erämaiden kauneus (Helsinki, Otava). julk. P a ks .uni em en (Metsäniemen) lehtoalue Sortavalan Kirjavalahdessa. 58) . 2 ha. PAAVO SUOMALAINEN, 1937: Kutsajoen suunniteltu luonnonpuisto (Kansanvalistusseuran kalenteri). Koiviston pitäjässä. Laatokan rannikon kasvirikkain »riuttavuori». R a i v o 1 a n 1 e h t i k u u s i m e t s ä. Pinta-ala n . R. LINKOLA, 1916: Rikaskasvistoinen seutu Salmin salolla (Luonnon Ystävä). TUOMIKOSKI, 1936: Hiisjärven luonnonpuiston sam.malkasvisto (Acta Soc. Uudenmaan lääninhallituksen rauhoituspäätös v :lta 1933 . PESOLA, 1918: Luontoetenkin kasvillisuussuhteista Oul'ankaj,oen varrella N-Kuusamossa ja Kutsajoen varrella Kuolajärvellä (Medd. Kirjallisuutta: V. Sodassa v. Sen toimesta on myöskin suojeltu maanomistajan kanssa t ehdyin sopimuksin Sortavalan Vuo r 1 ahde n luonnonniittyä, jonka kasvillisuutta on hyvin yksityiskohtaisesti tutkittu (LINKOLA, AILI TIIRIKKA). Vasikka saari. julk. 5 km'. A. ANTERO PANKAKOSKI,, 1939: Ekoll!ogis-kasvistollisia tutkimuksia Hiisjärven luonnonpuistossa "(Vanamon kasvitiet. Soc. FL Fenn. Pinta-ala n. 20. ALFRED BRANDT, 1933: Hiisjärven luonnonpuiston kasvillisuudesta (Silva fennica 32). 3) . F. OLLI HEIKINHEIMO, 1927: Raivolan leMikuusimetsän alue (Helsinki, Valtioneuvoston kirjapaino). Han gon 1 i n n u ns u o j e 1 u a 1 u e Hankoniemen kärjessä. 43 ha. ha. K u ts a n 1 u on no n puisto. 10 ha. LAINI PANTSAR, 1932: Ayräpäänj ärven vesikasvilajien ekologiaa (Vanamon kasvi tiet. Kirjallisuutta: K. F. 3). Pinta-ala 3. 1941 takaisinsaadut luonnon::: suojelualueemme. julk. Viimeksimainitut neljä aluetta kuuluvat Metsätieteelliselle tutkimuslaitokselle. 62. Sallan pitäjässä. Kirjallisuutta: ElNARI MERIKALLIO, 1929: Ayräpäänjärvi, Suomen linturikkain järvi (Helsinki, Otava) . 1700-luvulta peräisin oleva istutettu metsä, Pohjois-Euroopan puurikkain. ANTERO VAARAMA, 1935: Piirteitä Kutsajoen alueen luonnosfa ja lisiä tietoihin seudun kasvistosta (Luonnon Ystävä). Pekan r i u t ta Sortavalan Mäkisalossa. LEO POHJALA, 1932: Ayräpäänjärven vesikasvillisuudesta (Vanamon kasvi tiet. Pin'ta-afa n . H i i s j ä r v e n l' u on n on p ui s t o. 44). Pinta-ala n . Linnustoa suojeltu rajoittamalla metsästystä valtion ja järvenomistajain välisin sopimuksin. Sama, 1929: Kalsiumkarbonaatti kasvimaantieteellisenä tekijänä Suomessa (Vanamon julk. A y r ä p ä ä n j ä r v i. 9.).
Esko ja P aavo Suomalainen.. Valok. N ivajärven Hirveäkallio, mcn ien kasviharvinaisuuksien löytöpaikka. P yhäkuruun , lappalaisten muinaiseen uhripaikkaan, johtava jyrkkäseinäinen kallio portti. K u t s a n 1 u o n n o np u i s t on k u v i a
Keskellä tikankontti (Cypripedilu.m), komein kämmekkämme. Alla lähikuva puiston lettolehtokorpien uhkeasta ruohikosta . Antero P ankakoski.. Valok . fiiisjärven luonnonpuiston näkö-aloja
65. 1942. Luonnonsuojelualueemme ja rauhoitetut luonnonmuistomerkit (pienemmät pisteet) v
Uudenmaan lääninhallitus rauhoittanut maanomistajan, arkki>tehti A. Kuopion lääninhallitus rauhoittanut maanomistajien, maanvilj . V. Degerby. RANCKENin hakemuksesta v. MANin hakemuksesta v. Pieni rehevä lehtoalue: pähkinäpensaikkoa, vuorija kynäjalavia, vaahteroita, lehmuksia ym. Rådkila, Väster Hästholm. Pieni linnunsuojelualue. Haavisto, Koskivaara, edellisen alueen vieressä. Rauhoitettuihin puihin kuuluu myös 13 m korkea kataja (toiseksi suurin maassamme.), harvinaislaatuinen »visamänty» ja pylväskuusi sekä komeita vanhoja mäntyjä, saarnia ja jalavia. Omistaja RISTIN VOITTO r .y., Helsinki. Hattu 1 a . 4 ha iso lehtoalue (saarni, vaahtera, lehmus, Carex pseudocyperus ym.) sekä läheisessä Kierminnotkossa kasvavat saarnet, lehmukset ja yksinäinen vuorijalava. 1941. Finströmin maamiesseura on maanviljelijä ELIEL SJÖSTRÖMin aloitteesta rauhoittanut pitäjän alueella parikymmen!tä erityisen vanhaa ja kookasta tai kasvutavaltaan omituista puuta, mm. Katinhännännotkon n. Haavisto , Sipilä. Helsinki. Hakinmäki. P ohjois-Savon ainoa ja samalla maan pohjoisin tunnettu luonnonvarainen vuorijalava. Räyskälä, Lintukorpi. Pernaja. Eräs iso, maisemallisesti huomattava kuusi. Hämeen lääninhallitus rauhoi>ttanut maanomistajan, rouva FANNY Som,,... 1940. hakemuksesta V . 7 8 m; niiden ikä voidaan arvioida useiksi sadoiksi vuosiksi. useita tammia, joiden latvuksen läpimitta on 20-25 m ja rungon vahvuus jopa 1. 66 P ernajanlahti, iso linnunsuojelualue (n. Kaupungin kiinteistölautakunta on ehdottanut kaupunginhallitukselle, että Meilahdessa hiihtomäen luona oleva iso rapakivilohkare rauhoitettaisiin. Fin st r öm. Rauhoitus vireillä. 20 saarta ja luotoa vesialueineen). 1941. Uusia luonnonsuojelualueita ja rauhoitettuja luonnonm uistomerkkejä. Maanomistaja, tehdasyhtiö KYMIN OSAKEYHTIÖ rauhoittanut alueen Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen aloitteesta. 17 puuta käsittävä vuorijalav.ametsikkö. Nilsiä. VILHO KOKKOSEN ym. Alueella pesii yhdyskunnittain erilaisia vesilintuja, kah. Nokia. Hämeen lääninhallitus rauhoittanut maanomistajan, tehdasyhtiö NOKIA AB :n hakemuksesta v. Kermilä. Loppi. 1941
Vakinaiseen linnustoon kuuluu n . E. Virrat. Uuranen, Kitunen. Kaksi suurta katajaa. VrnTAMOn aloitteesta v. IIVARI LEITSAn anomuksesta v. iaajia sekä lokkeja ja tiiroja. Hämeen lääninhaUitus rauhoittanut maanomistajan, maisteri OsMo SuoLAHDEN hakemuksesta v . Omistaja maanviljelijä VALTER PRINTZ. Ruskis, Porvoonjoen suu ja Svinön saarta ympäröivä matala merenlahti, yhteensä n. Suuri kynäjalava ja muutamia tervaja harmaalepän risteytymään ( Alnus glutinosa X incana) kuuluvia puita. 67. Ty rv än tt ö. Hämeen lääninhallitus rauhoittanut maanomistajan, maanvilj. Vuorijalavia kasvava lehto, pinta-ala n . 20 lajia, mm. 1 ha. A. 1941. Rikas eläimistö, mm. 1941. 25 ha:n suuruinen alue. runsaasti harvinaisia kotiloita. Tampere. Maren, pieni Porvoonjoen lahdeke. obtusifolius, Cardamine pa.rviflora, Polygonum foliosum, Najas tenuissima, Chara coronata ym. v. 1941. harvinaiset rusko-suohaukka, kaulushaikara ja viitakerttu; muuttoaikoina täällä tavataan joutsenia ja hanhia, melkein kaikki Suomen kahlaajalajit ja tuhansittain sorsia. Ikkala, Niemenpää. Allium oleraceum, Mercurialis, Lactuca, Leptogium cyanescens). Rauhoitus vireillä. lucens, P. Kiintoisa vesikasvillisuus, rikas lintumaailma. Vihti. Porvoo. Rauhoitus vireillä prof. Villilä. Rikas kasvisto: Potamogeton panormitanus, P. Tämän ja edellisen a!ueen rauhoitus vireillä Porvoon kaupungin luonnonsuojeluasiamiehen, lehtori BÖRJE OLSONin aloitteesta. Hämeen lääninhallitus rauhoittanut maanomistajan, rouva HELMI TEEREN hakemuksesta v . Useita kynäjalavia ja iso pihlaja. Suuri kuusi, jota kuuluisa karhunkaataja MARTTI KITUNEN on aikanaan pitänyt »uhripuunaan». 1941. · S ääksmäki. Rikas kasvisto (mm. Maatalousministeriön asutusasiainosasto rauhoittanut maanmittausinsinpöri NIILO A . Mälkiäinen, Kariniemi. WILLEBRANDin ja Pernajan kotiseutuyhdistyksen aloitteesta. Vanhala, Laukkamäki
suurena päämääränä kangasti y 1 e i n e n luonnonsuojelu nykyaikaisen luonnonsuojelun perusajatus. P. Hytermän saariryhmä on 37 ha:n laajuinen ja muistuttaa Punkaharjua vetäen vertoja tämän luonnonihanuudelle. . Muinaisaikaisten muistomerkkien suojaamisesta ja 1 u on no ns u o j e 1 u s ta on vesistöön rakennettaessa noudatettava, mitä siitä on erikseen säädetty.» Vastaavanlainen -kohta olisi välttämättä sisällytettävä myöskin lain 8. Societas pro Fauna et Flora Fennica-seuran piirissä hän oli kansallispuistoajatuksen innokkaimpia ja pätevimpiä ajajia (monipuolinen, uusia näköaloja avaava -ja käytännöllisiin ratkaisuihin tähtäävä kirjoitus »Miten Suomessa voidaan aikaansaada luonnonpuistoja»). VESISTöJEN LUONNONKAUNEUS JA LAKI. 1932 antamalla päätöksellä on julistettu luonnonsuojelualueeksi. Perehtyminen ihmistoiminnan kasvimaailmassa aiheuttamiin suuriin muutoksiin johti hänet korostamaan alkuperäisessä tilassa säilyneen luonnon tutkimisen tärkeyttä (»Kulttuurin aiheuttamista kasvillisuuden ja kasvupaikkojen muuttumisesta ja eräistä toimenpiteistä, joihin ne antavat aihetta») ja kiinnittämään huomiota harvinaisten kasviesiintymien suojelemiseen (»Toimenpiteistä harvinaisten ja sukupuuton uhan alaisten kasvilajien suojelemiseksi,,) . 6. Ehdotuksessa uudeksi vesioikeuslaiksi on luonnonkauneus otettu huomioon vesistöön rakentamista rajoittavana tekijänä. lukuun vesistön laskemisyrityksissä huomioonotettavana seikkana. tuli kuluneeksi sata vuotta prof. Tällä kasvitieteemme suurmiehellä on tärkeä sijansa myöskin Suomen luonnonsuojelun historiassa. NORRLININ SYNTYMA.STÄ. Norrlinin syntymästä. Se antaumus, jolla sotakamreeri Häyrynen ja hänen p u olisonsa ovat Hytermän luonnonsuojelualuetta h oitaneet, sen aikaisemmin. Sotakamreeri Heikki Häyrynen ja hänen puolisonsa Kerimäeltä ovat lahjoittaneet valtiolle, Metsätieteellisen tutkimuslaitoksen huostaan, omistamansa Hytermän saaret Puruvedessä, jotka Mikkelin lääninhallituksen v . eräitä luonnonsuojelutyön tärkeitä puolia ja lähtökohtia, varsinaisem1. 100 VUOTIA J. P. Ehdotuksen 29 § kuuluu: »Jos rakentamisen harkitaan aiheuttavan melkoista vahinkoa paikkakunnan asutukselle, viljelykselle tai kalastuselinkeinolle, huonontavan terveydellisiä oloja taikka saavutettavaan hyötyyn verraten suhteettomasti vähentävän luo n no n k a un e u t t a tahi loukkaavan muuta yleistä etua, voidaan lupa evätä . Alueella on lisäksi vanhoja rakennuksia mielenkiintoisine kokoelmineen, pakanuuden aikainen uhrikivi ym. Näissä kolmessa kirjoitelmassaan, joihin vielä liittyy Omassa Maassa julkaistu artikkeli »Luonnon raiskaaminen ja suojeleminen», Norrlin asettaa tuloksellisen luonnonsuojelun edellytyksiksi toisaalta kotimaan luonnon tarkan tuntemisen, toisaalta laajapohjaisen valistusja herätystyön. p. Viime syysk. . Kansallispuistokysymys ja luonnon harvinaisuuksien suojeleminen olivat hänelle vain . historiallisia muistoja. Pieniä tietoja ja uutisia. J. KAUNIS LAHJOITUS
Siitä olisi myös se etu, että tällöin tulisivat olemaan rauhoitettuj a myöskin kaikki satunnaisetkin lajit ja uudet lintutulokkaamme, joita kaikkia on vaikeata laissa nimetä ja jotka sen vuoksi jäävät rauhoituksen ulkopuolelle, vaikka tietysti juuri ne harvinaisuuksina ensi sijassa kaipaisivat lain suojaa. 1936 LOKKIIKYSYMYS. Aloite perustunee osittain siihen otaksumaan , että lokit ovat v ahingollisia riistakelpoisille vesilinnuille ja kalastukselle, 69. Kysymys lokkien vahingollisuudesta on jatkuvasti ollut esillä, osaksi siitä syystä, että Helsingin kaupunginhallitus on tahtonut vähentää Vanhankaupunginlahden naurulokkikantaa , osaksi sen vuoksi, että lokkien rauhoitus merensaaristossa on h aluttu kumota nykyiseen vaikeaan elintarviketilanteeseen viitaten. Samoin lienee tehty aloite, jonka tarkoituksena on kumota se, rauhoitus, jonka alaisia saaristossa pesivät lokkilinnut nyt ovat. Valtion luonnonsuojelunvalvoj a on pitänyt jatkuvaa rauhoitusta tarpeellisena perustellen sitä samanlaisin syin, kuin lintutieteilijärnme ovat asiassa es ittäneet. Kummastakaan h ankkeesta ei ole tullut mitään. Tämä periaate on toteutettu Saksan luonnonsuojelulainsäädännössä v. Muutoksia aikanaan tehtäessä tulee kysymykseen myöskin luonnonsuojelulain tarkistaminen lintujen rauhoitussäännöksien kohdalta. raiskattuja metsiä vaalineet, sinne kansatieteellisiä ym. Tähän on aihetta osaksi linnustomme levinneisyyssuhteissa kahden viime vuosikymmenen aikana tapahtuneiden muutosten, osaksi eräiden lintulajien vahingollisuutta ja hyödyllisyyttä koskevien käsitysten muuttumisen takia. Valtion luonnonsuojelunvalvoja on lähettänyt asiassa kirjeen Suomen Lintutieteelliselle Yhdistykselle. Toimenpidettä perustellaan sillä, että 1) lokit vaikuttavat likaavasti erit:visesti • kauppatorilla, 2) että ne ovat omiaan häiritsemään sorsalintujen pesimistä Va~ankaupunginlahdella, 3) että ne ovat vahingollisia kalastukselle, 4) että ne näpistävät kaloja, joilla eräitä Korkeasaaren eläintarhan eläimiä ruokitaan, 5) että Korkeasaaren eläintarha voisi käyttää n aurulokin munia eläinten r uokintaan. LINTUJEN RAUHOITUSSAJ\NNöKSET. On tärkeätä, että lintututkijamme kiinnittävät ajoissa tähän seikkaan huomiota suunnittelemalla valmiiksi tarpeellisiksi katsottavat lain muutokset ja keräämällä a ineistoa muutosten edellyttämiä perusteluja varten. kokoelmia hankkineet ja kaikkeen tähän työtään ja varojaan uhranneet, on ollut ainutlaatuista. Samalla olisi lakiin tehtävä se muutos, että rauhoitettujen lintulajien asemesta lueteltaisiin rauhoittamattomat lajit k aikki muut julistettaisiin rauhoitetuiksi. Luettelo tulisi tällöin paljon lyhemmäksi ja asia muutenkin selvemmäksi. Tästä suuresta kiintymyksestään Hytermään on osoituksena sekin, että he ovat tahtoneet saada viimeisen leposijansa tämän luomuksensa keskellä, pienellä erillisellä, hautausmaaksi jo vihityllä saarella. Jälkimmäisiä valaisee seuraava Societas pro Fauna et Flora Fennica-seuran asiasta antama lausunto: »Kuluvana keväänä (1941) on kaupunginhallitus, kuten sanomalehdistä on ilmennyt, puoltanut aloitetta, jonka tarkoituksena on vähentää Helsingin kaupungin alueen naurulokkien lukua. Lahjoituksen kautta on nyt tullut pysyvästi turvatuksi saarten hoito luonnonsuojelualueena. Voimassaolevan metsästyslakimme tarkistamisesta on jo suunnitelma olemassa, vaikka hanke on sodan johdosta siirtynyt
Lopuksi Seura haluaa korostaa, ~ttä on arveluttavaa nyt vallitseviin elatusvaikeuksiin viitaten saattaa luvallisiksi toimenpiteet, joiden hyöty on kyseellinen tai häviävän vähäinen tahi jolla, kuten viimeksiesitetyistä näkökohdista selviää, jopa saattaa olla suorastaan vahingollinen vaikutus riistalinnustoon, kun siten järkytetään kunnioitusta luonnonsuojelua kohtaan, kunnioitusta, jonka vähitellen yhä laajemmat kansalaispiirit ovat omaksuneet.» 70. tukkanarskuun ym . Rannikkojemme lokkiluku on siksi rajoitettu ja niiden pesimäpaikat niin helppopääsyiset, että käytännöllisesti katsoen täydellinen hävitys on muutamissa vuosissa hyvin mahdollinen ja jopa väistämättömissä, jos munien keruu joinakin kesinä rajoittamattomasti sallitaan. v. Tämän johdosta S ocietas pro Fauna e.t Flora Fennica pyytää saada esittää seurac::.vaa: Käsitystä, että lokit ovat vahingollisia riistakelpoisille merilinnuille ja kalastukselle, ei voida pitää riittävästi perusteltuna ja suurelta osaltaan se on suoranaisesti ristiriidassa niiden tutkimusten kanssa (G. Mitä tulee lokinmunien kansantaloudelliseen käyttöön on syytä huomauttaa, että eiasiantuntija helposti tulee yliarvioineeksi luonnontilaisten eläinten yksilöluvun. Haartman Ornis Fennica 17: 33-41) , joita, osittain luonnonsuojelunvalvojan aloitteesta, näiden lintujen ravinnosta on suoritettu. Haartman: Ornis Fennica 15: 1.2J5--134 /1937 /, julkaisematon yliopistollinen tutkielma /1941 /; G. Haartman: julkaisematon yliopistollinen tutkielma /1941 /). Mitä erityisesti naurulokkiin tulee, käyttänee se jossain määrin ravinnokseen arvottomia pikkukalalajeja (rautakaloja), mutta missään tapauksessa sitä ei voida pitää kalastuksen kannalta vahingollisena. Fabricius, L . Kuitenkin on syytä viitata siihen huolenpitoon ja mielenkiintoon, joka ulkomaiden suurkaupungeissa tule.e niiden alueella oleskelevien luonnontilaisten lintujen osaksi ja jonka pohjana on käsitys, että linnut elävöittävät kaupunkikuvaa ja herättävät asukkaiden harrastusta. Nimenomaan tukkanarskut ovat siinä määrin riippuvaisia lokkilinnuista, että ne melkein poikkeuksetta lakkaavat pesimästä luodoilla, joilta lokkilinnut ovat kadonneet. v . v . osittain siihen, että lokkeja tai ainakin niiden munia vallitsevan ravintopulan aikana olisi käytettävä ihmisravinnoksi. Bergman: Acta Z oologica F ennica /1939 /), nimittäin, että saariston lokkiyhteiskunnat suoranaisesti edistävät eräiden sorsalintujen (tukkanarskun, pilkkasiiven, pikkukoskelon, vähemmässä määrin myös haahkan) pesimistä. Niiden pääasiallisena ravintona ovat kuolleet tai sairaat kalat, kalanperkauspaikkojen jätteet ja muut sellaiset. Naurulokkien Helsingin satama-alueella aiheuttamien haittojen käytännöllinen merkitys ei tietenkään ole Seuran arvosteltavissa. Yksityisten tapausten epäkriitillinen yleistäminen ja lajituntemuksen puute (selkälokki sekoitetaan merilokkiin) pääasiassa lienevät syynä käsitykseen, että lokit yleensä ovat vahingollisia. Bergman, E. Oudolta tuntuu tästä syystä käsitys, että Vanhankaupunginlahden naurulokit vaikeuttaisivat sikäläisten sorsalintujen pesintää. Lukuisat havainnot viittaavat siihen, että naurulokki vastaavalla tavalla stimuloivasti vaikuttaa rannikkojemme ruohikkoisten lahtien ja sisäjärviemme sorsalintujen pesimissuhteisiin (L . Ei ole vaikeata todeta , että naurulokit ovat saavuttaneet myös helsinkiläisten kiintymykseii. Ainoastaan merilokin voi katsoa tuottavan käytännöllistä merkitystä omaavaa vahinkoa. Fabricius: Ornis Fennica 15: 115---125 /1937 / ; L. Vain ottamalla kaloja matalaan veteen asetetuista verkoista ja rysistä merilokki jossain määrin vahingoittanee kalanpyyntiä. Erityisesti on painostettava myös erästä tosiseikkaa, joka vakuuttavasti on ilmennyt eräistä viime vuosina suoritetuista tutkimuksista (E. Lisäksi on kokemus osoittanut, että vastuuttomat ja taitamattomat henkilöt todennäköisesti tulisivat ulottamaan munien keruun muihinkin saariston pesimälintuihin, kuten haahkaan, jouhisotkaan 1. Lokkien otaksuttua vahingollisuutta kalastukselle valaisee se seikka, että ne yleensä eivät kykene pyydystämään eläviä kaloja
LEPAKOT ON RAUHOITETTU. T eoksessa »Suomen selkärankaiset» (1940) sanotaan: »Kun maamme siipijalkaiset vieläkin ovat hyvin vähän tunnettuja, olisi syytä kiinnittää niiden esiintymiseen entistä suurempaa huomiota. M. Levanderin keräämä arkisto, joka sisältää jokseenkin täydellisenä kokoelmana kotimaiset luonnonsuojeluaiheiset sanomaja aikakauslehtikirjoitukset viime vuosisadan lopulta alkaen, on oston kautta siirtynyt valtion luonnonsuojelunvalvojan arkistoon, missä se on uudelleen järjestetty. Kotkan vangitsijat joutuvatkin oikeuteen vastaamaan teostaan. Prof. Kokoelmaa on sen jälkeen täydennetty ja tullaan jatkuvasti kartuttamaan ilmestyvillä uusilla kirjoituksilla. N iitä ei siis ilman muuta voida panna alkoholiin eikä lasitölkkeihin niinkuin joitakin vahingollisia hiiriä. Tämän johdosta on syytä huomauttaa, että lepakot (yököt 1. LUONNONSUOJELUAIHEISTEN KIRJOITUSTEN KOKOELMA. Niiden pyydystäminen tieteellisiäkin tarkoituksia varten on sallittu vain lääninhallituksen myöntämällä erikoisluvalla. Tämän kuninkaallisen linnun viimeisten edustajien suojeleminen on jokaisen kelpo saaristolaisen kunnia-asia, vaikkei ranhoitusmääräyksen rikkomisesta aiheutuva ankara rangaistus olisikaan uhkaamassa. Viljo Kujala ja joka jo aikaisemmin on jaettu oppikoulujen luonnonhistorian opettajille, saadaan pyydettäessä maksutta luonnonsuojelunvalvojalta. 71. Ahvenanmaan saaristossa se vielä vähälukuisena asustaa, mutta muualta tunnetaan enää vain joitakin pesälöytöjä. Alkoholissa ne säilyvät hyvin, ja pieneen lasitölkkiin niitä mahtuu useita». KASVIEN JA ELAINTEN RAUHOITUS JA KERAIL Y , oh jeita luonnontutkijoille, opettajille, preparaattoreille ja naturaaliokauppiaille. I. Tärkeätä olisi, että luonnonsuojeluasiamiehemme muistaisivat kokoelmaa lähettämällä maaseudun sanomalehdissä julkaistuja alan kirjoituksia ja uutisia. K. PALLAS-OUNASTUNTURIN KANSALLISPUISTOSTA on julkaistu toht. Tämänniminen kirjanen, jonka on laatinut prof. Hustichin laatima opaskirjanen. Kun merikotka pesineen on täydellisesti rauhoitettu oli uutinen samalla ilmoitus rikoksesta. Eräässä vaasalaisessa sanomalehdessä oli viime sy;ksynä uutinen, että Bergön saaristossa oli otettu vangiksi merikotkan poikanen ja kasvatettu se isoksi johonkin eläintarhaan myymistä silmällä pitäen. MERIKOTKAN VANGITSIJAT OIKEUTEEN. Sitä voidaan niinikään tilata luonnonsuojelunvalvojalta. Uljas merikotka on käynyt vuosi vuodelta yhä harvinaisemmaksi. siipijalkaiset) ovat luonnonsuojelulain mukaan täydellisesti rauhoitettuja eläimiä
Lehtori A. Erityisen vilkas keskustelu syntyi eräiden kahlaajien ja lokkilajien mahdollisesta julistamisesta metsästyslain alaisiksi riistalinnuiksi, jota Suomen Yleinen Metsästäjäliitto oli ehdottanut. eräitä luonnonsuojelulain muutosehdotuksia sekä pika-asutussuunnitelman toteuttamisen yhteydessä huomioonotettavia luonnonsuojelunäkökohtia. Leo Björkman Maarianhaminasta. 50 jäsentä. 4. Alkajaisiksi esitelmöi toht. 12. K. Käytännöllisistä syistä tämä asiamiesverkosto on järjestetty luonnonsuojelunvalvojan eikä Yhdistyksen alaisuuteen, niinkuin aluksi oli suunniteltu. Th. Näin oli laita myös luonnonsuojelun alalla, ja siksi piti luonnonsuojelun harrastajien olla aktiivisesti kehitystä seuraamassa. Kapteeni C. Reino Kalliolan esitys luonnonsuojelunvalvojan viimeaikaisesta toiminnasta sekä tärkeimmistä edessä olevista luonnonsuojelukysymyksistä. 4. Linkola. Kokoukseen olivat johtokunnan jäsenten lisäksi saapuneet neuvottelukunnan jäsenet Carpelan, Enwald, Grönblom, Hörtsänä, Kalliola, Olsoni, Sandström ja Tietäväinen sekä lisäksi erityisesti kutsuttuna ahvenanmaalainen luonnonsuojelumies, metsänhoit. Muuttuneet olosuhteet vaativat kansaltamme entistä sitkeämpiä ponnistuksia, sodan hävitykset oli korjattava ja toimeentulo turvattava ulkonaisten edellytyksien supistumisesta huolimatta. Saman päivän iltana pidettiin Metsätalossa Yhdistyksen vuosikokous, jossa oli läsnä n . Böökin edellisessä neuvottelukunnan kokouksessa esittämä ajatus kunnallisten luonnonsuojelulautakuntien perustamisesta, jota oli lähdetty toteuttamaan luonnonsuojelunvalvojan avulla lääninhallitusten kautta, oli johtanut varsin hyviin tuloksiin; niinpä Hämeen läänissä oli jo valittu kunnallinen luonnonsuojeluasiamies miltei jokaiseen pitäjään, ja muissakin lääneissä hanke oli otettu erittäin suopeasti vastaan. Huomattavan osan kokouksen ohjelmasta muodostivat osanottajien esitykset luonnonsuojelutyön kehityksestä kotiseudullaan sekä lukuisat ehdotukset uusiksi luonnonsuojelualueiksi ja luonnonmuistomerkeiksi. Mahdollisimman ajankohtaisen kuvan saamiseksi edessä olevista tehtävistä sekä kosketuksen aikaansaamiseksi pääkaupungissa ja maaseudulla asuvien luonnonsuojelumiesten välillä päätettiin pitää sääntöjen edellyttämä Yhdistyksen neuvottelukunnan kokous 6. Puhetta johti Yhdistyksen puheenjohtaja, prof. Olojen vähitellen tasaantuessa palattiin kuitenkin uudelleen jatkamaan toimintaa. Lisäksi toht. Tämän kiihkeän aineellisen rakennustyön innostuksessa olivat henkiset kulttuuriarvot vaarassa joutua aliarvioiduiksi ja unohduksiin. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toiminnasta 6. Kallioba Pyhätunturin kansallispuistosta sekä leht. Holmqu.ist, joka ei ollut voinut saapua kokoukseen, oli lähettänyt kirjeellisen kertomuksen luonnonsuojelun kehityksestä Ahvenanmaalla. Ohjelmassa oli puheenjohtajan avaussanojen jälkeen toht. 1942. Kalliola selosti mm. Ennen sääntöjen määräämien asioiden 72. 1941 31. 1941 Helsingissä. Kohtalokkaan talvisotamme päätökseksi solmitun Moskovan rauhan seuraukset tuntuivat raskaina myös luonnonsuojelutyön alalla. Tämä neuvottelukunnan toinen kokous edellisenä vuonna ei neuvottelukuntaa eikä myöskään vuosikokousta poikkeuksellisten olojen vuoksi oltu kutsuttu koolle oli samoin kuin ensimmäinenkin tervetullut Yhdistyksen toiminnan suunnittelutilaisuus. Bö-rje Olsoni (ruots.) Hiittisten saaristosta; kumpaakin esitelmää valaisivat erittäin kauniit heijastuskuvat
Samanaikaisesti ilmestyi vuosikirjan ruotsinkielinen painos, Finlands Natur 1, 40 sivun laajuisena ja kauniisti kuvitettuna, toimittajana toht. ajankohtaista luonnonsuojelutietoutta sekä sihteerin laatiman kertomuksen Yhdistyksen perustamisesta ja ensimmäisistä toimivuosista. Johtokuntaan valittiin toht. Kivirikko. 4. Samoin lähetettiin Valtion tieteelliselle Itä-Karjalan toimikunnalle kirjelmä , jossa kehoitettiin Itä -Karjalan tieteellistä tutkimusta suunniteltaessa pitämään silmällä myös luonnonsuojelun t arpeita. Vasta maaliskuussa 1942 johtokunta jälleen kokoontui, lähinnä Itä-Karjalan merkeissä. Ilmari Hustich sekä kirjoittajina Rolf Palmgren, K. Kalliola. Göran Bergman (ruots.) saariston lokkikysymyksestä. Sihte.erin ollessa asepalveluksessa jäivät juoksevat asiatkin hoitamatta. Lakarin sekä rahastonhoitajaksi prof. Martti Tertin jälkeen rautatienkirj. 9. Neuvottelukuntaa ja vuosikokousta ei poikkeuksellisten olosuhteiden takia katsottu t arpeelliseksi kutsua koolle, vaan entinen johtokunta on edelleen hoitanut tehtäviään. Samalla päätettiin pyytää opetusministeriöltä 10 000 markan suuruista apurahaa vuosikirjan painattamista varten. Suuren yleisön herättämiseksi luonnonsuojelun merkityksen ja tehtävien ymmärtämiseen järjestettiin 2J6. Kalliola sekä muina kirjoittajina K. Se oli runsaasti kuvitettu ja hyvälle paperille painettu BO-sivuinen nide, toimittajana toht. käsittelyä puheenjohtaja selosti Yhdistyksen viimeaikaista toimintaa, mm. 0. Ekman ja Reino Kalliola. Vuosijäsenten jäsenmaksuksi seuraavaksi kalenterivuodeksi määrättiin edelleen 25 markkaa. Linkola, Göran B ergman, B örje Olsoni, Ole Eklund, Tor Hj. Viljo Kujalan. Kalliola esitelmöi aiheesta »Itä-Karjalan suomalaiset luonnonkasvot» sekä yliopp. 1942 Metsätalossa esitelmätilaisuus, jossa toht. Sen on kuitenkin ollut pakko valita keskuudestaan uudet toimihenkilöt, sillä yhdistyksen johto on joutunut kestämään erittäin raskaita menetyksiä. Vuosikokouksen jälkeen pitämässään kokouksessa johtokunta valitsi keskuudestaan edelleen puheenjohtajaksi prof. 150 kuulijaa. J . Yhdistyksen toiminta oli siten jälleen saatu säännölliseen käyntiin. Tilintarkastajiksi valittiin edelleen tohtorit Aarno Kalela ja V. A. Ilmari Välikankaan tilalle toht. Niin seurasi Yhdistyksen toiminnassa taas pitkä tauko. Sitten esitettiin sihteerin, rahastonhoitajan ja tilintarkastajien kertomukset. Korvenkontio. 1941. toteutumassa olevaa vuosikirjahanketta. Tilaisuus onnistui erinoM~isesti, ja siihen oli saapunut n. L inkolan, varapuheenjohtajaksi toht. poistui pitkällisen taudin jälkeen keskuudestamme Yhdistyksen varapu73. Kohta kesän alkajaisiksi tuli julkisuuteen myös sen tähän saakka huomattavin saavutus, Yhdistyksen ensimmäinen vuosikirja, Suomen Luonto· 1, jota ltaiken kevättä oli innolla valmistettu. Mutta tuskin olivat nämä Yhdistyksen esikoiset tulleet ilmoille , kun sotatorvet jälleen alkoivat • soida ja Suomen miesten oli riennettävä maan rajoja puolustamaan. Julkaisu sai sanomalehdissä erittäin kiittävät arvostelut. kartalla varustetun luettelon rauhoitetuista luonnomuistomerkeistämme,, jalojen lehtipuittemme levinneisyyskartat ja ohjeet luonnonmuistomerkkien rauhoittamiseksi ym. Artikkelien lisäksi julkaisu sisälsi mm. Linkola, Viljo Kujala, Aarne Laitakari, Väinö Pärnänen ja K. Väinö Pärnänen sekä vapautusta pyytäneen prof. Ensiksi, 24. E. Silloin päätettiin lähe.ttää ItäKarjalan S otilashallinto-Esikunnalle kirjelmä, jossa sitä pyydettiin toiminnassaan mahdollisuuksien mukaan ottamaan huomioon luonnonsuojelunäkökohdat sekä varjelemaan alueen erikoislaatuista ja alkuperäistä luontoa tarpeettomalta hävitykseltä
NIILO SöYRINKI. Syyskuussa päätettiin kuitenkin, kun ilahduttava tieto valtionavun myöntämisestä vuosikirjan painattamista varten oli saatu, julkaista tämä Suomen Luonnon toinen nide vielä saman vuoden aikana. Kujalan sekä varapuheenjohtajaksi t oht. Helsingissä, joulukuun 31 päivänä 1942. . Lakarin jälkeen prof. heenjohtaja, metsäneu vos, fil. Suomenkielisen vuosikirjan toimittajaksi valittiin edelleen toht. toht. Kuluneena toimikautena ei jäsenhankintaankaan luonnollisesti ole voitu kiinnittää tarvittavaa huomiota. 0lsoni ja toht. KaUiola. Sen avulla voidaan levittää tietoa luonnonsuojelun päämääristä ja tehtävistä sellaisiinkin kansalaispiireihin, jotka muuten ovat vaikeammin saavutettavissa, ja näin lisätä myös Yhdistyksen jäsenmäärää, jonka tuntuva kasvu on välttämätön sen tehokkaalle toiminnalle. L inkolan jälkeen prof. Hustich. Kohta hänen jälkeensä joutui sairasvuoteelle Yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja ja sen syntysanojen lausuja, prof. Laitakarin; rahastonhoitajaksi valittiin toht. K . Toiminta on tämän jälkeen sodan edelleen jatkuessa ollut hiljaista. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys oli vasta ensi askeliaan haparoivana yllättäen menettänyt parhaan tukensa ja turvansa. Linkola, ja huhtikuun 26:nnen päivän iltana 1942, saman pa1van, jolloin runsaslukuinen yleisö oli saapunut Yhdistyksen ItäKarjala-aiheiseen esitelmätilaisuuteen, sammui hänen harvinaisen rikas ja antoisa, Suomen ja Karjalan luonnolle ja sen tutkimukselle omistettu elämänsä. Vuosikirjan ilmestymistä on näinä vaikeina aikoina tervehdittävä erityisellä tyydytyksellä, koska se takaa kosketuksen säilymisen Yhdistyksen jäseniin ja muihin luonnonsuojelun harrastajiin eri puolilla maata. J. Mutta vaikeuksiE.ta huol imatta ei työ suinkaan ole jäänyt tuloksettomaksi, vaan Yhdistys. on jo tähän mennessä saattanut merkitä tililleen monta kaunista saavutusta. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys on joutunut elämään ensimmäiset vuotensa raskaina koettelemusten aikoina, jotka ovat tuntuvasti ehkäisseet sen toimintaa. Kal-liola sekä ruotsinkielisen leht. J. 0. Lakari, harras luonnon ystävä, jonka monissa käytännöllisissä tehtävissä harjaantunut kyky oli Yhdistyksen toiminnalle sen vaikeina alkuvuosina korvaamattomaksi hyödyksi. Lakari t. Puheenjohtajaksi valitsi johtokunta keväällä 1942 prof. Lähinnä eräiden toimihenkilöiden henkilökohtaisen työn ansiosta jäsenmäärä on kuitenkin noussut 250· henkeen. Harras toivomme on, että kansallemme pian jälleen koittaisi onnellinen rauhallisen kehityksen aika, jolloin myös luonnonsuojelun alalla voitaisiin lähteä täysin voimin pyrkimään niihin tärke.isiin kansallisiin päämääriin, jotka Suomen Luonnonsuojeluyhdistys on itselleen asettanut. 74
perustamalla luonnonsuojelualueita; rauhoittamalla edustavia luonnonmuistomerkkejä; rauhoittamalla määrättyjä kas vija eläinlajeja tai määrätynlaisia elottoman luonnon esineitä koko maassa tai jossakin osassa siitä; kiinnittämällä asianomaisten viranomaisten ja rak entajien huomiota maisemanhoidollisiin ja sosiaalisen luonnonsuojelun näkökohtiin rakennus-, tieym. Kunnat ovat paikallisen luonnonsuojelutoiminnan edistämiseksi valinneet 1 u o n n o n s u o j e 1 u a s i a m i e h i ä ( tai 1 a u t a k u n t i a) , joiden tehtävänä on: ilmoittaa valtion luonnonsuojelunvalvojalle sellaisista luonnon esineistä ja alueista, jotka olisi rauhoitettava, ja toimia itse rauhoituksen aikaansaamiseksi; valvoa luonnonsuojelusta annettujen lakien, asetusten ja muiden määräysten noudattamista sekä ilmoittaa niiden rikkomisesta paikallisille viranofi:!aisille -tai suoraan luonnons:uojelunvalvojalle; seurata jo suojeluun otettuien esineiden ja alueiden tilaa ja siinä 75. 2. 3. määräyksiä sisältyy myös metsästyslakiin, kalastussääntöön, metsäja suojametsälakiin, rikoslakiin jne. Monia luonnonsuojelun kannalta tärkeitä rauhoitusym. 5. 61401). 4. s o s i a a 1 i n e n 1 u o n no nsuo j e 1 u: kaupunkien ja muiden asutuskeskuksien liepeillä olevan luonnon suojeleminen asukkaiden ulkoilun tarvetta ja luonnon kaipuuta silmällä pitäen. Virallista luonnonsuojelutoimintaa johtaa v a 1 t i on 1 u onn o ns u o j e 1 u n v a 1 v o j a, jolla on toimipaikkansa Metsätieteellisessä tutkimuslaitoks essa Helsingissä (Unioninkatu 40, Metsätalo, puh. Luo n no ns u o j e 1 u n p a a maa r 11 n pyrit ä ä n mm . Saman laitoksen hallintaan ja hoitoon 'kuuluvat valtion suuret luonnonsuojelualueet: luonnonja kansallispuistot. Virallisen luonnonsuojelutoiminnan pohjana on 1 u on no nno ns u o j e 1 u 1 a k i vuodelta 1923 sekä eräät muut luonnonsuojelua koskevat lait, asetukset ja määräykset. töitä suunniteltaessa ja suoritettaessa; harjoittamalla valistustoimintaa luonnonsuojelun eri aloilla, erityisesti henkilökohtaisen luonnonsuojelun edistämiseksi. (Valtion luonnonsuojelunvalvojan kiertokirjeestä n :o 1 kuntien luonnonsuojeluasiamiehille ja -lautakunnille.) 1. Luonnonsuojelutyöstä ja sen järjestelystä. Luonnonsuojelun piiriin kuuluu myös maisema n h o i rt o, asutusja viljelysseutujen (kulttuurimaiseman) luonnonkauneuden säilyttäminen ja kehittäminen, sekä ns. Luo n no ns u o j e 1 u n tehtävä n ä on suojella luontoa kaikelta tarpeettomalta hävitykseltä, erityisesti säilyttää tiettyjä a1.kuperäistä luontoa edustavia alueita ja huomattavan kauniita maisemia sekä tarjota s110jaa kasvija eläinmaailman sekä elottoman luonnon luonteenomaisille ja harvinaisille edustajille, muodostumille ja esineille
M e t s ä s t y s t ä j a r i i s t a n h o i t o a koskevien asiain joista monet koskevat myös luonnonsuojelua käY1tännöllinen järjestely kuuluu valtion metsästyksenvalvojan (Helsinki, Maatalousministeriö), ja paikallisten riistanhoitoyhdistysten ja riistanhoidonneuvojien toimialaan. tapahtuvia muutoksia sekä ilmoittaa niistä luonnonsuojelunvalvojalle; kiinnittää viranomaisten ja rakentajien huomiota maisemanhoidollisiin ja sosiaalisen luonnonsuojelun näkökohtiin rakennus-, tieym. 7. 76. Luonnonsuojelun kaikinpuoliseksi edistämiseksi, erityisesti valistustyötä harjoittaen toimii S u o me n L u on n o n s u o j e 1 uy h d i s t y s, jonka jäseneksi voi liittyä jokainen hyvämaineinen Suomen kansalainen, rekisteröity yhdistys tai säätiö. Jäsenet saavat ilmaiseksi yhdistyksen vuos ikirjan »Suomen Luonto», joka sisältää kirjoituksia luonnonsuojelun eri aloilta ja josta voi tarkasti seurata alan kehitystä. töitä suunniteltaessa ja suoritettaessa sekä ilmoittaa tarvittaessa tällä alalla ilmenevistä kysymyksistä luonnonsuojelunvalvojalle; harjoittaa luonnonsuojelullista valistustoimintaa, erityisesti henkilökohtaisen luonnonsuojelun edistämiseksi paikkakunnalla. V al ok. E. Varsinaisesta luonnonsuojelusta erillään t oimii m y ös e 1 ä i nsuo j e 1 u (Suomen Eläinsuoj eluyhdistys, Helsinki). Jäsenmaksu on 25 mk vuodessa tai 500 mk kerta kaikkiaan. H a ahkoja H einäsaar ilta. 6. Merikallio
Jungerstam. Gardberg. Teräsvirta. Kaarlela: kansak. Yrjö Suomela. Jyväskylä: lautak. Karinainen : m aanvilj. Kauhajoki: kansak. Humppila : r a ittiusneuvoj a J almari Matisto . Dragsfjärd: lautak. K emin mlk.: maanvilj . Veikko Pouru . toht. Antti J . Ilomantsi: metsänhoit. A. Pentti Junes. Ii: rovasti Eino Virkkula . V. puh.j .: k ansak. Iisalmi: lautak. P aavo Ruotsalainen. Karjalohja : kansak. J orma Niinikoski. opett. Kannus : yhteisk. Glas Alfthan . Verho. Alavus: maanvilj. Hämeenkyrö: kansak. 77. Karttula: k ansak. puh.j.: arkkitehti Matti Hämäläinen. Oiva Puttonen. Eino K. lsokyrö: pankinjoht . L . J. Ikaalinen: insinööri Otto Otava. Joensuu : leht. opett. Isojoki : kansak. opett. Eura: m aanvilj. Hai luoto: kansak. puh.j.: herra H agelstam . Iisalmen mlk .: kansak. Eino Ollikainen. Hollola: pastori Rafael Saartio. Karjaan kaupp.: fil. Iitti: kansak. Laukkarinen. Fredrik Seppälä. Karstula: metsänhoit. Helsinki: toht. reht. Aura: herra Juho Saari. : leht. Kemijärv i: pankinjoht. Jepua : agrologi Joh. Alfr. Eetu Kankaanpää. : herra Gunnar Hollsten. Kustaa Lehtinen. Sakari Pöyhtäri. opett. Onni Seppälä. Yli-Eerola. Jokioinen : metsänhoit. Himanka: m aanvilj. Askola: maanvilj. opett. Hattula: metsänh. opett. Alavieska: metsätal.neuvoja Hugo Raasakka . R. Eemeli Harja. Helsingin mlk.: prof. opett. Evijärvi: maanvilj. Lindqvist. Kinnula : kirkkoherra Harri Mikkola . Keuruu : nimismies Ilmari Sarkkila. Jiimsä: kunnallisneuvos Armas R aitio . opett. neuvoja Antti Estemaa. Kaav i: kansak . » Munkkiniemi: maist. Janakkala: museotoimikunta . Viiala. opett. Hämeenlinnan mlk.: palopääll. R. Kittilä: työnjoht. qpett. Heinolan mlk.: maist. Simola. Antti Kulla. A. Kalvola: k ansak. Aake Hilpö. Joroinen: metsätyönjoht. Luonnonsuojeluasiamiehet Ja ~lautakunnat. ope.tt. Veikko Sevio. V. Erkki Sorsapalo. Eino R. Aleksi Kultalahti . opett. Huumonen. Ph. Matti Lähteenmäki. Hyvinkää: ylipuuta't'huri K alle Jokela. Jalmari Salminen. Anjala: maanvilj . . Kerava: reht. Huopabahti, Lauttasaari: kansak . Ilmajoki: kansak. Angelniemi: kansak. puh.j. opett. Jalmari Lakkila . Karunki: tullivartija Ernest Jylhä. C. A arne Rauvola. Asikkala: maist. Jurva : herra Asseri Kankaanpää. K emiö: lautak . A. Juva: fil. Aitol:ahti: maanvilj, Kustaa Ruokonen. Herman Remell. Eno: metsänhoit. opett. Kiukainen: metsänh.neuvoja Toivo Kartano. Eevert Lyytinen. opett. Kaustinen: kerhoneuvoja Sulo Harju. Edvard Pulkkinen. E. Suomela . Veikko Passinen. Luotola. Walter Swahn . Arvo Lehtonen. opett. Jouko Porra. Heinola: lautak. Eero J ärä. Paavo Ojala. • 4lajärvi: kansak. opett. E. Lars von Haartman. J oeli Viitasaari. T. A arne L aitakari. Kesälahti: kansak. Alpi P ynnönen. Artjärvi: maanvilj. opett. Karkku: agronomi Väinö Selander. Anttola: kansak. opett. Lauri Rönkkö. Hauho: metsänh. Kaskinen: maist. Kan gasala: kansak. Einari Merikallio. Antti T apola. Viljo Knaapi. puh.j .: toht. Juho Heikkilä . K estilä: kauppias Ilmari Mannermaa. Eurajoki: maanvilj. Espoo: lautak. opett. Hankasalmi : m aanvilj . opett. Seppälä. · Kitee: kansak. Antti Saraste. toht. A. Wartia. Ferd. Kiihtelysvaara: kirkkoherra Juho Noponen. Akaa: pankinkamr. Kannonkoski : maanvilj. Nes tor Virs iheimo. Korvenkontio. August Nummila. Juankoski: metsänhoit. K eit ele: ylikonstaapeli Viljo Luolamo. puh.j. Alatornio: maatal.tekn. Karkki la: metsänhoit. Artturi Karppi. Karjala: kansak. opett. Askainen: yliopp. K emi: leht. A. opett. Halsua: kansak . Holopainen. opett. Matti J auhia inen . Martti L ahtinen. Aunio. Jämsänkoski : kansa!k. L. opett. Edvard Mikkola. K aarlo S. Heinävesi: metsänvartij a Mikko Mielonen. J. J. M. Heikki Peltola. Eräjärvi: pienvilj. Pärnänen. Antti Ruuhka. Eljas Saastamoinen. V. Jyväskylän mlk.: kansak. Itäinen. Kankaanpää: maist. Kalant i: maalari Niilo Laine. Kauhava : kansak. Hinnerjoki: m aanvilj . K eikyä: m a anvilj . Kiuruvesi: maanvilj. Sulo Kolho. neuvoj a Väinö Rinne
Liljendal: neuvoja Arvid Andersson. Emil Hintikka. A . Börje Olsoni. Peltokallio. rouva R aakel Ketola. S. Nurmes : kansak. Matti Suhonen. Liperi: maamieskoulun joht. Toivo Salonen. P aavo Iso-Kuusela. Väinö Oksanen. Väinö Tuomi. Ragnar Hartsberg. I. Nurmeksen kaupp .: kamreeri Martti Kilpeläinen. opett. Lammi: fil.toht . Loppi: metsänh.neuvoja Toivo Mikkola. Lapua: kansak . Maaria: yliopp. Elis Korhonen. Kustavi: kansak. Nokia: kauppalan matkailulautakunta. Mouhijärvi: kansak. opett. Porv oo: leht. Böök. Brynolf Enwald. Lapväärtti: lautak. opett. Nurmijärvi: maist. Lapinlahti: maanvilj. Pihtipudas: maanvilj. Kurikka: kansak. opett. Kortesjärvi: metsänh.neuvoja Voitto Viitala. A. Konginkangas: metsätal.neuvoja K . Porvoon mlk.: arkkitehti C. Martti Niskala . Laaksi. Jalmari Poteri. Paavola: maanvilj. P erniö: metsänh.neuvoja Yrjö Mäkinen. Oulu: metsälautakunta. Tatu Lerkki. Artturi Oittila. Mynämäki: maist. Simo Marttinen. Kuhmoinen: maanvilj. opett. opett. P elkosenniemi: metsänvart. L estijärvi: poliisikonst. Aleksanteri S alomaa. Nilsiä: prokuristi Vilho Immonen. Kalervo Lahtivirta. Pohja: metsätyönjoht. Kuusankoski: kunnallisneuvos Väinö Valkama. Salli Vaihinen. Mikkeli: lautak. Frans Aaltonen. F. L empäälä: rautatievirk. opett. Muonio: metsätyönjoht. Kullaa: lautak. Kuorevesi: kirkkoherra A. Padasjoki: lautak. Oiva Lappi. opett. puh.j.: metsätyitnjoht. Taavetti Sonninen. opett. Petäjävesi: kirkkoherra J . Leo Pohjala. opett. Kuusjärvi: kanttori Eino Yrttimaa. Pihlajavesi: kirjailija Heikki Jartti. opett. Gösta Ehrnrooth. Mänttä: metsänhoit. opett. H. Hannes Sirola. Frankenhaeuser.. Olavi Paateri. Vihtori Aukee. Ahti Niinistö. P eräseinäjoki: kanttori H annes Kirkkala. Kuivaniemi: kansak. Kurten. Mantere. Muuruvesi: met.sätal.neuvoja Jalmari Seuranen. puh.j .: jkansak. Enwald. Antero Valanne. Kustaa Karttunen. Kokkola: pankin.kamr. Kulosaari (Helsinki): lautak. Polvijärvi: kansak. puh.j.: leht. opett. H . Nummi : maanvilj. Marj atta Laine. Oulunsalo : kansak. Kuortane : kansak. J. opett. Luopioinen: metsä nh .neuvoja Leo Haata ja. Piippola: maatal.neuvoja Lauri H olma. Ahlström. Lahti: leht. Pornainen: maanvilj . Hannes Lehtomaa. Väinö Hannula. Valter Koskinen. Cantell. Nastola : johtaja Paavo Brummer. Kolari: metsätal.neuvoja L. opett. Loimaan kaupp. Kuopio: leht. Kristiina: lautak.: fil. Kuusisto: puutarhuri John Lindström. Pielisensuu: maanvilj . puh.j .: kansak. puh.j.: herra Juho Lehtinen. Laukaa: maanvilj . Frans Sillanpää. Kontiolahti: maanvilj . Helander. Ilmari Karvonen. J aakko Vuojansalo. Selim Björses. . Naantalin mlk.: kansak. Myrskylä: kansak. Joensuu. Maaninka: kanavakaitsija Hannes Hyvärinen. Valovirta . opett. Oripää: maanvilj. Lieto: kansak. Kyyj ärvi: lautak. Antti Raitamaa. Korpilahti: metsänh.neuvoja Emil Reivilä. Koijärvi: kansak. Th. L . A. puh.j.: leht. Multia: kansak. Johan Kangosjärvi Muurame : nimismies Oskari Hokkanen. Oulujoki: varatuomari östen Elfving. opett. Pirkkala: kirkkoherra Yrjö Hietalahti. A. Paavo Kallio. Jaakko Piuhola. Niilo Niinimäki. E. toht. Vihtori L atvamäki. K ylmäkoski: vahtimest. Lohjan kaupp.: lautak. Kuhmalahti: maanvilj . Konnevesi: kansak. Luvia: liikemies Kalle Haula. opett. : eläinlääk. Paattinen: kirkkoh. Koskenpäii: maanvilj. Pielisjärvi: kansak. onett. Lieksa: me.tsänhoit. A . opett. Loviisa: t aiteilija Gio Grönvall. Pohjaslahti: maanvilj. Niilo Rauhalahti. E. Benj . Pielavesi: kansak. Leppävirta: metsätal.neuvoja Otto Liimatainen. Oravainen: lautak . puh.j.: toimittaja Vihtori Huhta. puh.j.: kaup .joht. Helmer Drake. Pietarsaari: lautak. Masku: herra Ensio Miesvirta . Konsta Mutanen. opett. 78 Längelmäki: kansak. Posti. Matti Kananen. Jussi Nykänen. Viksten. Vihtori Kunnas. Kurt H . Nehemias Rautanen. Uuno Mattila. Kalle Muhonen. Kärkölä: kansak. Lohja: maist. Kuu.sjoki : maatal.tekn. puh.j.: prof. Orivesi: maist
Waenerberg. V. Vilppula: metsätyönjoht. Aug. Rovaniemi: metsänhoit. Simo : metsänhoit. 79. Artturi Tiilikainen. Oskari Helenius. Erkki Isotalo. opett. : kapellimest. Urho Lehtinen. Teuva. Pyhäjärvi Ul. Punkaharju: metsätyönjoht. Salla: herra Juho Arvid Aatsinki. S uonenjoki: maist. Tjöck: lauta k. Toivo Ikonen. Siuntio: lautak. Pyhä,järvi OL: metsätal.neuvoja Aapeli Lahdenperä. Guttorm. Tornio: puistolautakunta, puh.j .: reht. Ruovesi: puutarhuri Ahto Luutonen . A arne Kajanoja. E. Säyneinen: kansak. Pertti Ukkola. Akseli Nopola. Yrjö Kokko. Ruotsinpyhtää: kansak. Tampere : k aup.p uutarhm;i V. Tohmajärvi: piirilääkäri K. opett. Ristijärvi: maanvilj . Ulvila: kansak. Seinäjoen kaupp.: kaupp.joht. Vihti : m aatal.tekn. Särkisa!o : puutarhakonsul. H . Kosti Salpakari. Elj as Huttunen. Suolahti: maanvilj. Erik Tuovinen . Santeri Raino. opett. P aldanius. Erkki Kolehmainen. Rautavaara: suntio Jouko Ahonen. Savukoski: kansak. Vesanto: apteekkari L auri Talvia. Töysä: metsätal.neuvoja Jussi Tuuri. V. Sahalahti: kansak. Tammilehto. Lindeberg. Vammala: toimittaja H a nnes Prusi. Ilmari Mäkimaa. A . Terno : kansak. opett. Aate Lumiaho. Kopperi. Urjala: maatal.tekn. Somero: suntio Kalle Oksanen. Punkalaidun: kansak. R. Tuu!o s: kunnallisneuvos Albert Eerola. opett. opett. Toivo K alervo. Vihanti: maanvilj. Somerniemi: reht. opett. puh.j .: tilanomist. Sandström. Vahto: k ansak. Pyhäselkä: metsätal.neuvoja Olavi Tuomisto. opett. Emil Sipilä. opett. opett. opett. opett. Taivalkoski: nimismies E . Seinäjoki: k ansak. Pälkäne: kansak. Tarvasjoki : maanvilj. Toivakka : maanvilj. m etsätyönjoht. Tuupovaara: metsätal.neuvoja Vilho Toivanen. Eemil Siira. : kansak. Vehmersalmi : kirkkoherra L a uri K auppinen. Ranun: metsätal.neuvoja Antti Kantio. opett. Tuusniemi : kansak. Tammela: kansak. Vana mo. Sulho A. Albert Hintikka. Säräisniemi: nimismies B. 'I'arkko. Jalmari Saaria. Klemola. A. Ahonen. Uurainen: kansak. Viiala: kirkkoherra Artturi Varho. J. Vehmaa: maanvilj. Pusula: metsänh.neuvoja Erkki Kuusela. Vikström. opett. Vesilahti: kansak . Suodenniemi: kauppias Oskari J alonen. I. Teuvo Muranen. Aarno P a rkku. opett. Stenfors. V . Varpaisjärvi: maatal.neuvoja Paavo Kauppinen. Tottijärvi: m aanvilj. Viitasaari: yhteiskoulun joht. E . Hj. Vilho Torniainen. Kotilainen. Rehnbäck. Ruuskanen. Nestori Peltomattila. Ma uno Joki. Pauli Korppoo. p.j .: kansak . Vampu!a : maanvilj. opett. Siipyy: kansak. Sääminki: metsätyönjoht. H . Yrjö Puustinen. Hannes Vuorisalmi. Vaasa: Va nhan Vaasan toimikunta. Päiviö Suksi. Uusikau punki: matkailulautakunta, puh.j. Vieremä: myymälänhoit. Sonkajärvi: kansak . Valter Norrback . Salama Pulkkinen. Riihimäki. V. Sääksmäki: agronoomi Juho Kuuliala. Rautalampi: tilanomist. Sulkava: nimismies Kaa rlo Hämäläinen. Tervo!a: metsätyönjoht. V. opett. Rovaniemen kaupp.: agronoomi Pauli Sipilä. Tyrväntö: fil.toht. Taavi Miettinen. Tuusula : maist. Paavo Laine. H. Teisko: T:n metsänhoitoyhdistys. opett. Antero Vaarama . Salo: matkailulautak unta, puh.joht.: kansak. Jussi Ritala. Riihimäki: fil.toht . Herma n Anttila. Utsjoki: kansak. Roll Roschier. Siikainen: ap.nimismies Juho Rautama. Jussi Hopeakoski . Posio: metsätal.neuvoja Yrjö Mikkonen. Sumiainen: kansak. opett. Väinö Ollila. Toholampi: maanvilj. Marja Vuoristo. Säynätsalo: puutarhuri Onni Kivimäki. opett. opett. Vidgren. Edmund Hampaala. Taavi Hiltunen. opett. A . Vanaja: m aanvilj . Veteli: metsätal.neuvoja Vilho Leppälä. Sulo T a nninen. Taivassalo: kansak. Eljas Viinamäki. Vimpeli : isännöitsijä Einari Ala -Heikkilä. V . Pylkönmäki: metsätyönjoht. Utajärvi : maanvilj. Varkauden kaupp.: insinööri Sven Björklund . Hannu Nikki. opett. Sysmä: eläinlääk. Saarijärvi: maist. Uudenkaupungin mlk.: kansak. Siilinjärvi: metsätal.ne uvoja Aug
Kankkonen. Ylikiiminki: metsätyönjoht. Ylivieska: kauppias J . Ylistaro: kunnankirj . Es ko ja P aa vo Suomalainen. Liikavainio. Karl Ilmari Blomqvist. Hustich: Professor Kaarlo Linkola, några minnen, Börje Olsoni: Naturskyddet i östra Skärgårdshavet. V alok. Lauri Perälä. Vad anser våra jägare om naturskyddet (enkät) . Om naturskyddsarbetet och dess organisation (naturskyddsinspektörens cirkulär) . B. Äänekoski: kansak. Jussi Kuivinen. FINLANDS NATUR 2. R. Lauri Kalliomäki. Jänisköngäs Kutsan luonnonpuistossa. Veli Kalaja. Ypäjä: .vääpeli Nestori Lakka. V . A . P. 80. opett. Julkaisun hinta on 20 mk (jäseniltä (10 mk) . Ylöjärvi: metsäpiiripääll. 0.: Ruskis fågelskyddsområde. Naturskyddsombud och -nämnder. Virrat: kansak. Ylitornio: herra T. Julkaisu on 40 sivua laaja ja sen sisällys on seuraava: Börje Olsoni: Naturskyddet, en hela nationens angelägenhet, Reino Kalliola: Bilder från Aunus från Himola ödemarker till Seesjärvis stränder, Nils Dahlbeck: Tankar om naturskyddet i Sverige, I. Fredriksson. Virtasalmi: kirkkoherra Erkki Ulmanen. Inkeri Taube. Yläne: metsänvartija Nestor Lehtonen. Vöyri: reht. Äänekosken kau.pp.: maist. Ähtäri: metsänhoit. Smärre meddelanden. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen ruotsinkielinen vuosikirja »Finlands Natur 2» on ilmestynyt samanaikaisesti tämän suomenkielisen laitoksen kanssa . Jussi Virkkunen. opett
I. Viljo Kujala, puheenjohtaja; prof. 91050. Rolf Palmgren ja kirjanpitäjä Väinö Pärnänen. Pontus Palmgren, maist. M. Aarne Laitakari, varapuh.joht.; toht. Apulaissihteeri: toht. Kalliola) 61401. 61 401.. Levander, prof. Alex. Reino Kalliola, rahastonhoitaja; prof. Helsinki, Väinämöisenkatu 25, puh. Hustich. Postisiirtotili n:o 6882. Olli Heikinheimo, toht. Reino Kalliola, Helsinki, Metsätalo, Unioninkatu 40, puh. (prof. K. VALTION LUONNONSUOJELUNVALVOJA: toht. Luther, prof. Kujala ja toht. S i h tee r i: toht. Johtokunta: prof. Puh. Y h d i s t y ks en os o i t e: Helsinki, Metsätalo, Unioninkatu 40. SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYS. Niilo Söyrinki, os. Ernst Häyren, prof
Kertakaikkinen maksu 500 mk. Jäseneksi ilmoittautuminen (yksinkertaisimmin postisiirtotiliä n:o 6882 käyttäen), muu kirjeenvaihto osoitteella: SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYS Helsinki, Metsätalo, Unioninkatu 40, puh. _) LIITTYKÄÄ SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYKSEN jäseneksi! Vuosijäserunaksu 25 mk. Jäsenet saavat ilmaiseksi Yhdistyksen vuosikirjan »Suomen Luonto». Hinta 25 mk.. 61401