' . s u ·o ~M EN LUONTO 4 SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYS
• SUOMEN LUONTO 4 SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYKSEN VUOSIKIRJA 1944 HELSINKI
TOIMITUS: REINO KALLIOLA JA NIILO SOYRINKI • Helsinki 1945, Raittiuskansan Kirjapaino Oy.
. Lokkikysymyksen arvostelu harhateillä, G. . . . . . • • 63 In memoriam Rolf Palmgren, s. . . . . • • • . . . Fahricius, L. . . . 7 Otto-/. . . . . . . 47 Reino Kalliola: Suomen luonto Topeliuksen ,,Maamme kirjassa» . . . . . . . Luonnonsuojelun työmaalta . . . . • . . . 0., s. . . . . Kalela: Luonnontilaisten metsien merkityksestä metsätieteelle ja metsänhoidolle . . Kadonnutta ja katoavaa luonnonkauneutta Kokemäenjoella, V. . • . 69. . • . . . . . . . . 88. . . 87. . . . • • • • . . . . . 3. . . 54 0. 79. v. . . . . . . . . . 80. . 78. . . . • • • • 59 Yrjö Kokko: Kun yöperhonen tuli eläinlääkäriin . . . Aavasaksa, s. . . . Haartman, s. . . . . . 89. . . . . . . . Helsingin luonnonsuojelu, s. Albin Torckell, s. 71. . . . . Erlcamo, s. . . . 75. 71 Ahvenanmaan luonnonsuojelu, Hch ja Kl.:z, s. . . . . . . Bergman, E. Hämeen viime ·sec ilvekset, s. Kuvasarj a Pyhäjärven rantojen jalopuusta . . . . . 13 Erkki K. . 39 Alpi Pynnönen: Höytiäisen kanavan linnunsuojelualue . 77. 20 Martti Haavio: Kalevalainen maisema runonkerääjäin kuvaamana • . . • . . . . 88. 74. . . . . . . . . . Mitkä ovat Etelä-Suomen harvinaisimmat maalintulajit?, Einari Merikallion mukaan, s. . . . M.:urman: Kaupunki ja luonto . . • • . . . 0., s. . . . . . . . Luonnon ja kulttuuriarvojen suojelu asutustoiminnassa, s. 87. . Tammisto (Helsingin pitäjässä), s. . 74. . . Hytönen: Ajatuksia metsästyksen ja luonnonsuojelun ~ suhteista • . 82. . . SISALLYS Sivu Alkusanat Ivar Hortling: Kotkamme ja me . . . . . . 81. Rutger Sernander t, Kla, s. Suomen luonnonsuojelu ulkomaisessa kirjallisuudessa, s. . . . . . . . . Pisanmäki, s. . . . . . . . . . . . 70. . . . . . . . . . . Luonnonsuojelu ja riistanhoito yhteistyöhön, B. . . . . . . . . . . . . . . . . • . . . . . . . . . . . . . . . . . . • . Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen kurssitoiminta, s. 28 Sakari Saarnijoki: Tampereen seudun jalavat. . . . . . Hättö (Inkoossa), s. . . Luonto-liitto, s. Koulujen lomapäivät ja luonnonhistorialliset retkeilyt, B. . . 76. 84. . . . . .
. . Inga Donner-K. . . 90. S., s. 92. 93. . S., s. . 1944, Niilo Söyrinki 94 Finlands Natur 4 . . . . . . . Sivu Suomen Luon nonsuojeluyhdistyksen toiminnasta v. . . . 93. I. Suomen suvi (Y. . . . . . Axel Munthe: Huvila meren rannalla, N. . A. . E. . . . . Antti Halonen: Jättiläiset elävät yhä, Kla, s. 91. 92. . . Jäntti ja V. . . 92. . . . Kirjallisuutta Heikki Klemetti: Kuvat kulki ja Kuvat kulki vielä, Kla, s. . . Jalmari Vaula: Kotkanpoika, Kla, s. . Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia, Kla, s. 90. . Ivar Hortling: Pieni lintukirja I, Kla, s. . Kivirikko: Huomattavimmat laululintumme, N. Mikkonen), Kla, s. . . . . . . . . 96 4.
Tällöin on lähellä vaara, että luontomme kauneudesta ja rikkaudesta tuhoutuu paljon sellaistakin, mikä erityisellä huolenpidolla voitaisiin säilyttää ja minkä säilyttäminen on lopulta talouselämänkin etujen mukaista. Valppautta vaatii erityisesti edessä oleva valtava asutustoiminta, joka 5. Sodan vaurioiden korjaaminen ja uuden Suomen rakentaminen vaativat luonnonvarojemme entistä tarkempaa käyttämistä. Tässä työssä on myös luonnonsuojelulla ja maisemanhoidolla oma paikkansa ja tehtävänsä. suomen Luonnon 1 neljännen vuosikerran ilmestyess ä maa on vapautunut sodan kiroista ja aloittanut suurten vaikeuksien edelleen jatkuessa jälleenrakennustyön. Luonnonsuojelun tehtävänä on valvoa, ettei luontomme aarteita turhaan hävitetä tai uhrata hyödyn vuoksi, joka on niiden arvoa pienempi
Se on ko ko k a n s a n rasia. Alkuperäisestä luonnosta on pelastettava arvokkaimmat muistomerkit ja alueet, kulttuurimaisemassa on turvattava luonnon ja ihmiskäden vuosikymmeniä ja vuosisatoja kestäneen yhteistyön tuloksina syntyneet kauniit !)Uistot ja koko asutus on niin suunniteltava, etteivät seudun kauneimmat maisemakohdat turmellu. Valok. Edellisen sivun kuva Loh jan Hormajärveltä. 6. Reino Kalliola. Me emme saa vaikeinakaan aikoina päästää Suomen kasvistoa ja eläimistöä köyhtymään eikä luonnonkauneuttamme riutumaan. monilla seuduilla tulee kokonaan muuttamaan maiseman kasvot. Mutta jalopuulehtoja ja muita luonnon muistomerkkejä ei ole lupa nytkään tuhota. Luontomme suojeleminen jälleenrakennustyössä niinkuin aina on ios mikään isänmaallista kulttuurityötä, johon kaikki kansalaiset yhteiskunnalliseen asemaan tai poliittisiin mielipiteisiin katsomatta voivat osallistua. Niitä on karussa maassamme siksi vähän, ettei niiden säästäminen merkitse ainakaan mainittavaa taloudellista uhrausta, mutta luonnonkauneustekijöinä ja biologisina kalleuksina ne ovat korvaamattomia. Metsämme saavat näinä vaikeina aikoina jälleen kantaa raskaan veron. Kuljetusvaikeuksien vuoksi on hakkuut lisäksi keskitettävä teiden ja liikeväylien varsille. Luonnonsuojelua ja maisemanhoitoa ei voida jättää vain luonnontutkijain ja luonnonystävien erikoisharrastukseksi
L. Olin esittänyt kotkat elävinä luonnonmuistomerkkeinä, joita on suojeltava niin hyvin kuin mahdollista. Ivar Hortling. Einari Merikallio on ystävällisesti antanut minun kurkistaa hänen lintutieteelliseen arkistoonsa, ja sieltä saatoinkin poimia pitkän rivin tietoja kotkan pesimisestä pohjoisilla kairoilla ja myös etelämpänä sellaisilla seuduilla, joissa tutkijamme eivät ole liikkuneet ja joista sen vuoksi ei ole mitään havaintoja julkaistu. Metsänhoitaja R. Kirjoitus aiheutti sanomalehtien yleisönosastossa vilkkaan keskustelun. 20:ksi. Porvoon ja Loviisan välisillä suurilla metsäalueilla. Nyky-Suomeen sovellettuina ei luvuissa sen sijaan liene korottamisen varaa. Sanomalehtikeskusteluun osallistui mm. Samassa käsityksessä olen vieläkin ainakin toistaiseksi, huolimatta lukuisista vastakkaise~n suuntaan käyvistä »todistuksista». 1928 jälkeen lähetetty täytettäväksi maakotkia melkein kaikista Oulun läänin pitäjistä, yhteensä n. Kertyneen aineiston nojalla arvioin maassamme ja Itä-Karjalassa pesivien maakctkaparien luvun yhteensä n. M arraskuussa 1943 kirjoitin erääseen päivälehteen artikkelin Suomen kotkista. Totesin, että sekä kotka että merikotka vaeltelevat maamme eri puolilla, mutta pesivien kotkaparien lukua emme voi tarkalleen määrittää. Kotkamme ja me. Merikotkia on Hellemaalle lähetetty mainittuna aikana kymmenkunta yksilöä. : Vapaaherra Jarl Carpelan on ilmoittanut kuulleensa puhuttavan maakotkan pesimisestä mm. 17) kotkaa; todennäköisesti ne ovat enimmäkseen olleet harhailevia yksilöitä. Preparaattori Aarne Hellemaalle on v. Merikallio. Aluemenetyksemme ovat jälleen arveluttavasti pienentäneet kotkakantaamme. Kirjoitus perustui lintutieteellisessä kirjallisuudessamme esitettyihin tietoihin ja minulle kirjeitse lähetettyihin ilmoituksiin sekä omiin kokemuksiini ja havaintoihini. Esitin luvut suurin varauksin, varsinkin kun viime ajoilta oli käytettävissäni tietoja vain niukasti. Branderin mukaan kaksi kotkaparia olisi 7. 6o:ksi ja merikotkien n. Edelleen en saattanut uskoa, että haavoittumaton kotka hyökkäisi ihmisen kimppuun, ryöstäisi pikkulapsia jne. Että pesivien kotkien määrä silloisella valtiollisella alueellamme oli suurempi kuin mihin arviossani olin päätynyt, saattaa kuitenkin olla mahdollista, varsinkin maakotkan kohdalta. Hänen mukaansa maakotka pesii vielä monin paikoin Pohjois-Suomessa, erityisesti suurissa, harvaan asutuissa erämaissa maan itälaidalla. tunnetun lintumiehemme Einari Merikallion sukulainen 0
Satakieli ja leppälintu ja leivonen ja pääskyset ,,ahdistavat" myös hyödyllisiä hyönteisiä ja ,,kiduttavat,, ne kuoliaiksi. Myöhemmin todettiin kuitenkin, että luut itse asiassa olivat lampaan luita. Merikotkiakin vielä on rannikoillamme. Merikallion kirjoituksessa mainitaan myös "täysin luotettavien" henkilöiden kertoneen, miten kotkat ovat hyökänneet jopa aikaihmisten kimppuun. Siellä oli kotkanpesästä löydetty ,,lapsen luita,,. Viel ä v. Oulun ja Lapin lääneissä kotka ei ole rauhoitettukaan. Erityisesti jänis, kanalinnut ja poronvasat ovat sen hyökkäyksille alttiina. Kerrottiin kotkien repineen pesäpuuhun nousseiden poikien vaatteet rikki ja kasvot verille! Kirjoitin tämän johdosta kuvauksen laatijalle ja sain kuulla, ettei kertomus vastannut ollenkaan todellisuutta; sitä oli mielenkiinnon lisäämiseksi väritetty. Nämä tapaukset jääkööt kirjoittajan tilille. Jacob Tegengrenin mukaan pesi maakotka kesällä 1942 lsossakyrössä lähellä Y,öyrin rajaa. Voin puolestani kertoa vastaavanlaisesta tapauksesta, joka sattui Ilomantsissa. Edellisenä kesänä oli eräs pikkulapsi kadonnut jäljettömiin. L. Johtopäätös oli yksinkertainen ja vakuuttava. Tämä meidän tulisi muistaa. Saattaa myöskin ymmärtää erämaaseutujen köyhien eläjien katkeroitumisen heille tapahtuneen vahingon aiheuttajaan. L. Ei puhettakaan siitä, ettei kotka tuottai si vahinkoa, jos sen kanta pääsee isommaksi. Ennestään tunnettujen pesimispaikkojen lisäksi tri Ole Eklund on ilmoittanut useita löytöjä Korp,, 8. 0. asustanut viime vuosiin saakka Parkanon pitäjässä. 0. Minun käsitystäni ne eivät horjuta. Ne noudattavat samaa luonnonlakia kuin kotkatkin. 1938 oli Pihtiputaalla asuttu kotkan pesä. Ja niinkuin n:imä ne ilahduttavat silmäämme ja kohottavat mielemme harmaasta arkisuudesta ylös kauneuden maailmaan. Merikallio esittää kotkan vahingollisuuden "todisteina" kertomuksia tapauksista, jolloin pikkulapsia on hävinnyt o t a k s u t a a n nimittäin kotkien ne ryöstäneen. Mutta kotka seuraa luonnon lakia, sen on hankittava itselleen ruokaa niinkuin muidenkin elollisten olentojen. Ranualla kotka pesinee vieläkin, samoin siellä täällä Rovaniemeltä pohjoiseen ja Lapissa ankarasta vainosta huolimatta; Petsamon löydöt jätän täss ä käsittelemättä. Palaan vielä edellämainittuun sanomalehtikeskusteluun. Professori Carl Nyberg sai joitakin vuosia sitten munapesyeen Kärsämäeltä. Kunhan vain kertomukset kotkien ryöstämistä pikkulapsista eiv ät kuuluisi kaikki samaan luokkaan. Siellä nähtiin kesällä kolme kotkaa, joista yksi ammuttiin. Carpelanin kertoman mukaan kotka on vielä takavuosina pesinyt Kuhmossa, Hyrynsalmella, Vuolijoella ja Säräisniemess ä. Mainitsen vain, että kesällä 1928 julkaistiin eräässä sanomalehdessä kuvaus käynnistä kotkan pesällä Pudasjärvellä
Bengt Berg. Merikotkan pesältä. 9. Valok
Mutta koskaan kotka ei ahdistanut ihmistä muuta kuin i tsepuolustuksekseen. , joka kantaa yli koko tyynen ulapan, jå m :!riharakkain kimakkaa vihellystä tai punajalkaviklon terävää kiv-kiv-kivja venytettyä tiyhyyJiuutoa . Onnelliset kotkat! Joka kerta, kun ne näen, tulee mieleeni lause: )) Jättilä iset elävät yhä" ... Eivätkö ne muka näkisi salametsästäj ää, kun hän vaanii pilkkasiipeä kojunsa raoista ja kuuntelee haahkaemojen ääntelyä: goggoggoggog ... Kaiken ne näkevåt, kaiken, mikä elää ja liikkuu meren suuressa sylissä. Sen täytyy sovittaa rikoksensa kuolemallaan. Seison rantakalliolla ja ihailen kotkien majesteettisuutta, kun ne korkeuksistaan tähyilevät alas maan lapsiin. Entä mitä vielä. Paikallinen väestö arvelee, että kotka olisi lisääntynytkin viime aikoina, eräiden mielestä siinä määrässä, että sitä pitäisi saada jälleen ampuakin (!). Niin, sanoi kalastaja, mutta se ottaa lampaitamme luotojen laitumilta. Ne näkevät Hattnäsin kukkulat Lemlannissa, Getan vuoret ja Ahvenanmaan kaikki kirkot, merenselät, saaret ja salmet. poon ulkosaaristosta. En ole milloinkaan huomannut merkkiäkään siitä, että sillä olisi ollut aikeita hyökätä kimppuuni. Ja kuitenkin olen mm. Siihen aikaan Pohjois-Norjan länsirannikolla oli runsaasti kotkia, nuoria ja vanhoja pyyntimiehiä kierteli autioilla tuntureilla ja ilmojen kuninkaita ammuttiin paljon suurten tapporahojen houkutuksesta. . . Ne kuulevat lokkien hätähuudot ja tiirain kirkuvan kisan, kun :-ydänkesän aurinko kuumentaa Storörenin hiekkarantoja. Ne näkevät Klåvskärin autiot karit, auringonkilossa välkehtivän suuren ulapan; ne näkevät merilokkien ahdistelevan haahkanpoikasia, ruokkeja ja lihavia hanhia Bredgaddenin luodoilta, räiskien pahanilkisen leikin Märlskärillä. Saman tuomion langetti eräs ahvenanmaalainen, kun seisoimme ja ihailimme merikotkien kaartelua korkealla taivaan sinessä. 10. Kirjoitin kerran Ahvenanmaan kotkista seuraavasti: ... Kirja:;:saan ,,örnen från Nupfj ället)) (1934) norjalainen Carl Sch0yen kertoo laajasti merikotkista ja myös maakotkista. Ne näkevät merimetsojen lentävän raskain siivin luodolta toiselle kaukana Itämeren suuren aavan ääressä ja hylkeiden laiskasti lekottelevan märän kiiltävillä tyrskykallioilla. Viittaustakaan siitä, että kotkat yrittäisivät syöksyä ihmisen kimppuun, ellei niitä ole ahdistettu, ei mainita. Mitä edellä olen sanonut maakotkan suhtautumisesta ihmiseen, sopii myös merikotkaan. valokuvannut sen poikasia pesässä ja silloin nähnyt kotkan suhahtavan ohitseni vain muutaman metrin päässä
Ehkä vielä tulee aika, jolloin sieluttomia eläimiäkin ja lintuja katsellaan toisin silmin kuin nykyään. Kotkien arvoa luontomme elävinä aarteina ei valitettavasti vie) ä yleisesti tunnusteta. Kuten edelläolevassa kirjoituksessa esitetä än, on kuitenkin hyvin kysymyksenalaista, h ätyyttääkö kotka koskaan o ma-al oitteisesti ihmistä: vain itsepuolustuksekseen se saattaa turvautua kynsiinsä ja nokkaa nsa. Voi, missä enää voimmekaan olla julmilta kotkilta turvassa! On epäkiitollinen tehtävä puhua kotkien puolesta aikana, jolloin viha vavahduttaa maailmaa, jolloin kaikki armeliaisuus viattomia ihmislapsiakin kohtaan hukkuu sodan jalkoihin. Ja kuitenkin. Ilmeistä o n, ett ä m yös ne tapaukset, jolloin kotka hyökkä ä koiran tai muun ko tiel äimen kimppuun muulloin kuin kotkaa ahdistetta essa o vat poroaluee n eteläpuolella tuiki harvinaisia. Vailla aatteellisia arvoja ihmissuku on häviöön tuomittu. Elämässä on muitakin arvoja kuin ne, joita mitataan hyödyllfryyden vaa'assa. Ilmoitetaan, että Tyrvännössä eräs poika olisi surmannut pikku-kiljukotkan kepillä, kun tämä tuskin hiirihaulkaa isompi lintu oli hyökännyt hänen kimppuunsa(!). Lintumaailmamme kuningas korotetaan arvoonsa vasta liian myöhään: täytettyn ä muumiona se asetetaan siivet levällään metsästäjän asehuo netta koristamaan. Kun kotkantappajia on ruvettu rikkomuksestaan ko vistelemaan, heillä on melkein säännöllisesti puolustuksenaan se, että kotka »hyökkäsi» heidän tai heidän koiransa kimppuun (laki sallii kotkan tapp amisen, jos kysymyksessä on kotieläintä välittöm äs ti uhkaavan vaaran torjuminen). Luonno nsuojelul ain 25 ~:ssä sano taan nimittäin:" Jos joku rikkoo rauhoitusmäär äys t ä, joka oli tai jonka olisi pitän yt olla h änen tiedossaan, rangaistakoon enintään 30 päiväsakolla. Kuten edelläolevasta kin kirjoituksesta käy selville, niitä siit ä huolimatta julkeasti vainotaan. Maailma kaipaa rauhaa: ,,Maassa olkoon rauha ja ihmisille hyvä tahto,,. Tässä y hteydessä on m yös syyt ä vakavasti v aroittaa ketään o ttamasta vastaan täy tettäväksi tai myyt äv äksi kotki a tai muita eläimiä, joita ei ole laillisesti pyyd ystett y. Harvinaiset kiljukotkat ovat valitettavasti toistaiseksi jääneet rauhoitussäännösten ulkopuolelle. Samalla tavoin rangaistaan sitä, joka ostaa tai vastaanottaa jotain, jonka hän tiesi tai jonka hänen olisi pitänyt tietää saaduksi sellaista lakia rikko malla.» Edelleen sanotaan 24 §:ssä: »Mitä t ätä lakia tai sen no jalla annettua m ää r äyst ä rikkomalla on saatu tai sen arvo on tuomittava menetetyksi.» Jos siis jollakin o n hallussaan luvattomasti hankittu täytetty kotka, hän o n vaarassa menett ää sen ja joutua lis äksi mak sa maan häpeällisi ä sakkoja! II. Kotkan tappamista pidetään päinvastoin vieläkin usein suurena kunniana. Merikotka on rauhoitettu koko maassa ja maakotka muualla paitsi Oulun ja Lapin lääneissä. Ihminen ei elä ainoastaan leivästä
On hartaasti toivottava, että tässä kohdassa vihdoinkin tapahtuisi jyrkkä käänne. Keräävät kotkien munia pieniin laatikkoihin, kuten Bengt Berg sanoo . Sakoilla ei ammuttuja kotkia entiä eloon herätetä eivätkä entistä tiukemmatkaan rauhoitusmääräykset ja niiden tehostettu valvonta kykene pelastamaan kotkakantaamme, ellei käsitystä viimeisten kotkiemme suojelemisen merkityksestä samalla saada ju~rtumaan kansamme mieliin. Kotkien rauhoitus koskee, kuten luonnollista on , myös niiden pesiä ja munia. Suomen Luonnon lukijapiiri ennen muita tahtonee kotkakantamme turvaamisessa mahdollisuuksien mukaan auttaa virallista luonnonsuojeluamme. Tästä päämäärästä olemme vielä kaukana. 12. Valtion fuonnonsuojelunvalvoja. Ja kuinka voisi toisin ollakaan, kun sattuu jatkuvasti sellaistakin, että sanomalehdet ja kuvalehdet julkaisevat uutisia ja kuvia kotkantappajista saaliineen kuin mistäkin sankareista hiiskumatta sanallakaan tapahtuneesta siveellisesti tuomittavasta teosta ja selvästä lain rikoksesta. On surullista, että luonnonharrastajienkin piirissä on henkilöitä, jotka kotkan sukupuuttoon kuolemisen uhallakin ja lakia rikkoen hankkivat kokoelmiinsa niiden munia
Tonttien pihapuolet ajatellaan niinikään asvalttipeitteisiksi. K aupunkisuunnittelijan itselleen luoma käsitr nykyajan kulttuurin edellyttämäst~ ja ihmisten onnellista elämää edistävästä kaupungista tai muusta asutustiivistymästä poikkeaa melkoisesti siitä mielikuvasta, minkä suuri yleisö sisällyttää sanaan »kaupunki». Kaupunkilainen ei myöskään tarkkaile säätä muuta kuin vaatteiden suojaamista ajatellen, ja vuodenaikojen vaihteluista hänellä t.iskin olisi aavistusta, ellei almanakka ja kiristynyt polttoainetilanne sitä hänelle ilmaisisi. Se, joka on ottanut elämäntehtäväkseen yhdyskuntien suunnittelun ja rakentamisen ja joka pyrkii työllään luomaan onnea, hyvinvointia ja tarkoituksenmukaisuutta näihin yhdyskuntiin, ei kuitenkaan voi ummistaa silmäänsä niille epäkohdille ja elämän arvojen· puutteille, joita edelläkuvatunlainen yhdyskunta asukkaillee·n tarjoaa. muodostuu rahan tavoittelu ja mekaaninen huvittelu päivän työa1air 13. Otto-!. Yleisesti käsitetään, että kaupunki kelvollisesti rakennettuna sisälrää kestopeitteillä p~ällystetyt ajoka'dut niitä reunustavine asvalttisine jalkakäytävineen, joiden äärellä välittömästi kohoavat toisiinsa kiinni rakennetut kivitalot, k1,1ta useampikerroksiset, sitä parempi ja sitä komeampaa. Meurman. Lisäksi kuuluu kaupunkiin avaria toreja, komeita ja suuria yleisi~ ;rakennuksia, muistopatsaita ja · huolellisesti hoidettuja koristepuistoja tasattuine hiekkapintaisine pallokenttineen. Kaduilla tulee olla raitiotiet tai ainakin linja-autot Ja vilkas liikenne. Niinpä hän saattaa suuresti hämmästyä, miten pitkälle kesä on kulunut, jos hän juhannuksena saa pari vapaapäivää ja pääsee maalla käväisemään. Päinvastoin täytyy hänen tuomita asuminen sellaisessa · luontoa vailla olevassa yhdyskunnassa li10hn0ttomaksi, iloista ja onnesta köyhäksi, ihmishenkeä tyl5istyttäväksi jå)~Jt'.ahsalaisia yksilöllisyyttä vailla oleviksi laumaihmisiksi valavaksi oleiluksi, jossa tyydytään asumaan jotenkuten ja jossa pääasiak · ·. Ihmiset ovat niin tottuneita tähän kuvaan, että he eivät lainkaan ihmettele, ettei heidän asuntoonsa ehkä tule yhtään aurinkoa ja että näköala ikkunasta avautuu ahtaalle takapihalle, että huoneeseen kantautuu jatkuva melu kadulta ja naapurihuoneistoista, että metsät, vainiot, kedon kukat ja linnunlaulu ovat joitain kaukaisia muistoja lapsuuden åjalta eivätkä missään tapauksessa kuulu kaupunkiin, vaan kauas penikulmain taakse maaseudulle, joka asuinpaikkana ei ole kaupungin »edistyneisiin» oloihin verrattavissakaan. Kaupunki ja luonto
Ei enää haluta louhia pois kallioita, täyttää notkoja ja lampia, pukea rantoja kiviverhoukseen tai sulkea. Nyttemmin ovat käsitteet tässä suhteessa muuttuneet siinä määrin, ettei enää pidetä tavoitteena puistojen istuttamista kaupunkeihin, vaan kaupunkien rakentamista "puistoihin" eli oikeammin asutuksen sirottamista metsiin ja niityille, lehtoihin ja rantamaille. Niinpä jo v. Siitä asti on luonnon vetäminen kaupungin piiriin tullut yhä enemmän päiväjärjestykseen. Nykyaikainen kaupunkisolu: kerrostaloja metsässä. 1898 englantilainen Ebenezer Howard, "puutarhakaupunkiaatteen isä", julkaisi kirjan, jossa hän tähdensi, miten välttämätöntä oli aikaansaada maaseudun ja kivikaupungin välille uusi asutusmuoto, puistokaupunki, joka yhdistäisi kaupungin ja maaseudun edut omaamatta niiden varjopuolia. Sellaiset kaupungit ja muut tiiviit yhdyskunnat muodostuvat sekä henkisesti että ruumiillisesti epäterveellisiksi. päätyttyä. Tämä totuus on jo kauan sitten oivallettu kaupunkien suunnittelijoiden piirissä. Tukholma. Kaupunkien asemakaavoja ei enää vyörytetä yhtäjaksoisesti kaikkeen ympäristöön, oli se rakentamiseen sopivaa vai ei, vaan pyritään sijoittamaan asutus ja rakennukset viihtyisään maastoon, terveelliselle seudulle, hyvälle ja halvalle perusmaalle
Päinvastoin pidetään suuria täyttämisja tasaustöitä pahoina, rumien ja vaikeasti arpeutuvien haavojen iskemisenä luontoon. Helsingin Meilahden osassa. Tässä on huomautettava, ettei tällainen kaupunginrakentaminen suinkaan ole tuulentupa, vaan on sellaista ulkomailla jo toteutettukin, ja onhan me illäkin jo vähäistä yritystä sinnepäin olemassa esim. ""I puroja ja valtaajia betoniputkiin. Tällainen asuttaminen ei myöskään pätevästi suunniteltuna tule vanhaa järjestelmää kalliimmaksi, päinvastoin, sillä varmaan nousevat huimaaviksi ne summat, joita kaupungeissa, meilläkin, on uhrattu luonnon häikäilemättömään tasoittamiseen ja kallioillekin tasattujen puistopalasten uudelleen istuttamiseen. On ilmeistä, että asuminen nykyaikaisessa, luonnon läpisoluttamassa kaupunginosassa muuttaa ihmisen mielen vallan toisenlaiseksi ja tuo runsaasti ilonaiheita hänen elämäänsä. Mieluimmin jätetään tontteja erottavat aidat, jotka luonnottomasti karsinoivat maisemaa, rakentamatta, ja missä niitä tarvitaan, kuten puutarhaviljelyä varten käytettävillä omakotitonteilla, suositellaan pensasaitoja. Jalkakäytävien ja meillä kokonaan unohdettujen polkupyöräteiden ei tarvitse enää orjallisesti seurata ajokadun reunaa, vaan voivat ne hakea itselleen hauskempia ja samalla halvempia mutkittelevia uomia sivummaltakin. Ei pyritä enää yksitoikkoiseen tasaamiseen. Siinä on myöskin vieressä käden ulottuvilla metsä marjoineen ja sienineen, kedot kukkineen, solisevat purot pajureunustoineen ja talven puhtaat hanget houkuttelemassa hiihtäjää, joka voi panna sukset jalkaansa oman oven pielustalla; ja järvenpinta, missä sellainen sattuu olemaan lähellä, ei enää ole viemärien saastuttamana kivisen tukimuurin takana, vaan on puhdas vesi siinä luokse päästävissä, vaikkapa antaen tilaisuuden lapsille kahlaamiseen. Useasti ne ovatkin todisteena suunnittelun taitamattomuudesta, mutta missä niitä ei vcida välttää, koetetaan rakennettu penger tai kaivettu uurros saattaa luonnonmukaiseksi tai vähintään kaunistaa se istutuksin. Suoran viivan yksinvaltius on kadonnut asemakaavasta, ja sekä kadut että rakennukset koetetaan sovittaa ympäristönsä luontoori, maastoon ja mittakaavaan sopivik<;i. Männyt, koivut, pensaat ja varvut saavat jäädä tontille kasvamaan, samoin jätetään sinne sammalpintaiset kivet sekä kalliokielekkeet ja tasaaminen c;upistetaan pienimpään mahdolliseen pihamaaja ajotiemääräänsä. Niin pian kuin kaupunkilaisetkin oppivat huomaamaan, että luonto heidän oman etunsa vuoksi kuuluu kaupunkiin, alkavat he antaa sille arvoa, ja toteavat, ettei sitä voi järjettömästi ja itseään rankaisematta. Siinä on lintujen laulu ikkunan äärellä, metsän tuoksu vierellä, luonnon vaihtelu vuodenajasta toiseen on nähtävänä
Meillä ei myöskään muisteta, että puu kaatuu neljännestunnissa, mutta tarvitsee kasvaakseen maisemassa vaikuttavaksi tekijäksi neljännesvuosisadan. Luonnon suojelua tarvittaisiin meillä paljonkin teiden ja rautateiden varsilla. Liika tallaaminen ja erikoisesti rikkipitoiset kivihiilisavut tappavat kasvillisuutta. Mänty saa useasti tervasroson asuntojen vierellä. hävittää, vaan on sitä päinvastoin suojattava ja vain hellävaroen muutettava. Tällaista maaston tärvelyä ei saisi harjoittaa. Siellä on myös ryhdytty-toimenpiteisiin laajan yhtenäisen puistoalueen muodostamiseksi Ruhrjoen rannoille ja metsien hankkimiseksi kaupungin omistukseen. Sellaisilla ylen tiivistyneillä ja teollistuneilla alueilla kuin esim. Ensiksikään hiekkakuoppa ei kaunista näköalaa, minkä vuoksi sitä ei saisi sijoittaa tienvierelle kaiken kansan ja matkailijoiden »ihail. Metsät on rauhoitettu kokonaan 8 km etäisyyteen · asti kaupungista, ja niiden pysyväisyyttä on koetettu vahvistaa kaasunkestävillä puilla. Yleinen näky teiden vierillä on repelöity hiekkakuoppa. J älelle jää risaiseksi tongittu maasto, joka on kaikkeen käyttökelvoton, ja jonka yli metsä vasta vuosikymmenien kuluttua kykenee levittämään peittävän unohduksen vaipan. Meidän korvenraatajakansamme kaataa tontiltaan ensimmäiseksi pois kaikki puut muistamatta, ettei kaupunkitontti sijaitse rannattoman korven keskessä. Ruhrilla on jo parisen vuosikymmentä tehty määrätietoista työtä luonnon suojelemisek si. · Luonnon suojeluun on kaupunkialueilla kiinnitettävä aivan erityistä huomiota, sillä monet kasvillisuuden muodot eivät viihdy ihmisasuntojen lähettyvillä. Ihmiskäsi ei saa sitä tuhota, vaan pikemminkin jalostaa. metsien reunat ja järvien rannat rauh oitettu 300 m leveydeltä, ja Ruotsissa oli ennen nykysotaa tekeillä erityinen rantalaki, joka olisi säännöstellyt ja suuresti rajoittanut rantojen asuttamista. Tanskassa on . johtojen takia tapahtunut puiden karsinta. Joskin liikenteen turvallisuus vaatii näkyväisyyttä, on meillä monesti tarpeettomasti ja häikäilemättä kaadettu kauniita tienvarsipuita, sellaisiakin, jotka ovat olleet aivan yksilöllisiä ja koristeellisia. Varmaan olisi monessa tapauksessa parempi kaataa puu kokonaan, kuin jättää se siten silvottuna kitumaan. Sitä ei kuitenkaan valitettavasti saatu hyväksytyksi. Siitä otetaan säännöllisesti hiekkaa sieltä, mistä se kulloinkin on helpoimmin saatavissa, ja kun kuoppa j äterään käyttämättömäksi, ei siitä kukaan huolehdi. Enimmin vastustuskykyisiksi ovat tässä suhteessa osoittautuneet nahkealehtiset ja tiiviskuoriset puulajit. Jäljelle on useasti jäänyt surkuteltavia, runneltu ja invaliideja. Erittäin masentavalta ja sivistymättömältä vaikuttaa puhelinym. Turkkilainen sananparsi sanoo: »missä rakennetaan, siellä istutetaan puita»
Nyt olemme sen sijaan saaneet nähdä rautatieasemia, jotka jo parikymmentä vuotta ovat sijainneet hiekkakuopassa, missä tuskin on puuta tai edes ruohokaistaa ilahduttamassa silmää. tavaksi,,. Tienja rautatienrakentajillamme olisi paljon opittavaa menneiltä polvilta, esim. Tukholma. Paitsi sitä, että luontoa on säästettävä kaikkialla asemakaavoitetuilla 17. Olisikin erittäin tärkeätä, että tienja rautatienrakentajat alkaisivat harrastaa istuttamista varsinkin kaupunkien piirissä, sillä lohduttomimpiin näkyihin kuuluvat laitakaupunkien tieja rautatienäköalat. Syy lieneekin siinä, ettei nousukasaikamme havaitsekaan, että työstä vielä puuttuu jotakin: sivistyskansan työn leima. Kuitenkaan ei tällainen teknillisen työn viimeistelevä huolittelu maksaisi paljon mitään sen nielemiin kokonaiskustannuksiin verraten. Silloinen köyhä sukupolvi jaksoi suorittaa tällaista kulttuurityötä. Samoin entiset rautatienrakentajamme istuttivat ainakin kaikki asemapaikat niin, että ne muodostuivat usein esikuvallisiksi kulttuurikeitaiksi paikkakunnillaan. Saimaan kanavan rakentajilta, jotka istuttivat kanavan reunat ihaniksi puistoiksi. Toiseksi kuoppa olisi jokaiseti käytön keskeytyessä tasattava luontoa muistuttaviin pintoihin, niin että maasto tervehdyttyään olisi luonnollista ja kelpaisi ainakin metsän kasvupaikaksi. Metsämaastoa kadun varrella
Kaupunkilaisten kesävirkistyksen vuoksi olisi saariston laivaliikennettäkin syytä tehokkaasti kehittää. Sellaisille alueille olisi vtitoitettava kävelyja pyöräilypolkuja sekä hiihtolatuja, raivattava telttailualueita ja järjestettävä retkeilymajoja, ehkäpä yöpymismahdollisuuksia joihinkin lähellä oleviin maalaistaloihinkin. alueilla, tarvitsevat kaupungit nykyisin suuria retkeilyalueita. Erittäin toivottavia olisivat saaristot veneja kanoottiväylineen ja sellaisin rannoin, joilla ei vallitsevana olisi taulu: "Yksityisalue, maihinnousu kielletty,,. Erityiset kesäiset huvitteluja virkistysalueet ovat suotavia. Köpenhamina. Sellaisten piiriin kuuluvat veneja uimarannat ja viikonloppumaja-alueet, kesäravintolat, urheilukentät, leikkinurmet, kahlauslammikot yms. H elsinki, Meilahti. Kapeat »puistokäytävät" yhdistävät laajemmat luonnonalueet toisiinsa jokseenkin katkeamattomasti, ja puistokäytön tehostami18. Säästy neit ä puita k erro staloalueella. Hyvän esikuvan kaukokatseisesta puistopolitiikasta ja suunnittelusta tarjoaa esim. Siellä ulottuu suunniteltu puistoverkko penikulmien päähän kaupungista, ja on se varustettu tarpeellisin auto-, pyöräilyja jalkatein, jotka lisäksi sopivasti kytkeytyvät rautateiden asemakohtiin. Ne voivat sijaita hieman loitommallakin, kuitenkin hyvän liikenneyhteyden takana, ja tulisi niiden olla luonnoltaan mahdollisimman koskemattomia
19. seksi on näille alueille sijoitettu urheiluja kisakenttiä, telttailualueita, puistoravintoloita yms., sekä missä puistot ulottuvat vesistöihin, uimarantoja ja venevalkamia. Myöskin Tukholman puistosuunnittelu on erittäin ansiokasta ja meille esikuvaksi kelpaavaa. Samalla on yhä enemmän alettu kunnioittaa luonnon kotimaista olemusta. Myöskin on selvää, että muu luonto on saatettava lähemmäksi kaupungin asukasta, ei siis vain kasvillisuus, vaan myös luonnonvarainen eläimistömme ja elotonkin luonto, harmaat graniittikalliomme, jotka kaupungin kasvuikäisille lapsille varmaan tarjoavat paljon kiinnostavampia leikkipaikkoja kuin monet huolella tasatut pallokentät. Nykyaikana luonnonsuojelija ja kaupunkisuunnittelija tukevat toinen toisiaan. Alueiden valinnassa on siellä erityisesti koetettu liittää puistojärjestelmään sellaisia seutuja, jotka omaavat tanskalaisille maisemille luonteenomaisia piirteitä: Niinpä siellä nähdäänkin vehmaiden lehtojen ja kumpuilevan maaston ohella ruohikkorantaisia järviä ja leveätä, kaislaista niskaojaa muistuttavia pikku jokia tasankojen ja peltojen keskellä. Onpa siellä tapahtunut sellainenkin ihme, että rantalaiturit ja kivireunusta ovat saaneet väistyä luonnonomaiseen tilaan palautetun rantaviivan tieltä, ja voipa aivan asemakaavan sisällä nähdä, miten jokin puu on säästetty jalkakäytävällä, jopa ajoradallakin. Sikäläinen luonto muistuttaakin enemmän maisemiamme, ja sen hellävarainen käsittely wdistaa aivan erikoista luonnon kunnioittamista. Edellä sanotut viitteet osoittanevat, miten puistot ja nimenomaan luonto on saatettu täysvaltaiseksi, osaltaan hyvinkin määrääväksi tekijäksi nykyaikaisessa kaupunkisuunnittelussa. Niinpä olisi omia kotoisia kasvejakin ruvettava käyttämään puistoja istutussommitteluissa
metsämaan kuivatuksilla, metsänkylvöillä jne. Ilman rauhoitettuja luonnontilaisia metsiä ei voida selvittää luonnonvaraisen kasvillisuuden kokoonpanoa ja siinä tapahtuvia muutoksia, ei sen ekologiaa eikä fysiognomiaa enempää kuin kasviyhdyskuntiakaan. Jo tuolloin, jolloin metsänhoito ja etenkin metsätiede olivat maassamme varsin vaatimattomalla asteella, Hult varsin oikein arvioi meikäläisen ja keskieurooppalaisen metsänhoidon eron. Tältä kannalta myöskin rauhoitetut kansallispuistot ovat meille paljon tärkeämpiä kuin monille muille maille. Hän mainitsee mm., ettei metsänhoito meillä koskaan voi muodostua sellaiseksi, jollaisena sitä eteläisemmissä maissa harjoitetaan, nimittäin kaavamaiseksi menetelmäksi, jossa luonnonmukaisuudelle annetaan varsin vähän arvoa. Samaten jää selvittämättä, minkälainen on puulajien kiertokulku metsissämme, ts. Kalela. Nordenskiöldin tunnettua vetoomusta kansallispuistoJen perustamiseksi pohjoismaihin A. Blomqvist jo mainitsee eräänä tärkeänä tällaisten puistojen rehtävänä mm. Erkki K. Meillä metsien hoitaminen jää pakostakin aina varsin paljon luonnon vapaan kehityksen varaan, ja metsänhoidolliset toimenpiteet rajoittuvat enemmän vain luonnon kehityksen ohjaamiseen j ärkiperäisillä hakkauksilla sekä metsien suojelemiseen niitä uhkaavilta vaaroilta, joiden lisäksi luontoa on joskus tilapäisesti autettava, esim. Luonnontilaisten metsien merkityksestä metsätieteelle ja metsänhoidolle. Meillä on siten luonnon omaeht~isen toiminnan ymmärtäminen paljon tärkeämpää kuin monissa muissa maissa, jotta metsänhoito ei joutuisi väärille urille, varsinkin kun kaikki ulkomailta saadut kokemukset eivät suinkaan sinänsä sovellu meikäläisiin metsiin, ilmastoon ja maaperään. G. E. sen, että ne hyödyttäisivät suuresti m e t s ä t i e d e t t ä. kuinka kauan kestää, ennen kuin jokin puulaji syrjäyttää toisen, kasvillisuuden vaikutus maahan, luonnollinen metsän uudistuminen, metsien vaikutus ilmastoon sekä mullan muodostuminen 20. Vielä perusteellis~mmin esittää Ragnar Hult kymmenen vuotta myöhemmin alkuperäisen luonnon välttämättömyyden metsätieteelle. Esitelmässään Suomen Maantieteellisessä Seurassa 1891 hän mainitsee monia sellaisia tärkeitä metsätieteellisiä tutkimustehtäviä, jotka voidaan suorittaa vain siellä, missä luonto on saanut säilyä alkuperäisessä tilassaan. S elostaessaan Suomen Metsänhoitoyhdistyksen kokouksessa v. 1881 A
Aivan erityisen hyvän esimerkin siitä, miten tärkeätä luonnontilaisten metsien selvittely metsänhoidolle on, tarjoavat Ilvessalon julkaisemat tärkeimpien puulajiemme ns. Monien vaiheiden ja vaikeuksien jälkeen meille on tosin saatu melkoisiakin luonnonsuojelualueita, joissa voitaneen suorittaa useita jo Hultin hahmoittelemia tutkimustehtäviä, mutta se seikka, että ne pääosaltaan ovat Pohjois-Suomessa ja edustavat monesti sielläkin erikoisolosuhteita (metsänraja-, tunturija vaarametsiä), ja se, että ne käytännöllisesti katsoen puuttuvat Suomen eteläpuoliskosta, pienentää suuressa määrin niiden arvoa yleisinä metsätieteellisinä tutkimuskohteina. Tämän lisäksi ne, ja etenkin eteläsuomalaiset niistä, ovat usein alaltaan niin pieniä, käsittäen monesti vain metsikön tai pari, että sekin pienentää niiden käyttömahdollisuuksia metsä tieteellisiin tutkimuksiin. Päinvastoin on helposti tarjolla vaara, että metsänhoidosta pakostakin kehittyy suuressa mitassa harjoitettu kokeilu, ts. Se ei myöskään tällaisten metsien puuttuessa voi kehittyä niin nopeasti ja niin laajalla pohjalla kuin olisi välttämätöntä ja yhä pitemmälle kehittyvä ja voimaperäistyvä metsänhoito vaatisi. Ne ovat monessa suhteessa kokonaan luoneet perustan käsityksellemme edullisimmista metsänhoidollisista menetelmistä. Luonnollisesti monet tutkimustehtävät ovat muuttuneet sitten Hultin aikojen, pohja on laajentunut ja uusia tehtäviä on tullut esille, mutta asian ydin ei ole muuttunut; luonnontilaisten metsien välttämättömyys on päinvastoin käynyt yhä ilmeisemmäksi sitä mukaa kuin niiden ala on vuosi vuodelta yhä pienentynyt. että tutkimukset eivät voi etukäteen selvitellä metsänhoidollisten toimenpiteiden edullisuutta, vaan ne selvitellään, mikäli vÖidaan, vasta jo suoritettujen toimenpiteiden perusteella. jne. Samaa on sanottava myös niistä säästömetsien luonteisista metsistä, joita on siellä täällä metsähallinnon hoitoalueissa sekä metsätieteellisen tutkimuslaitoksen kokeilualueissa ja joita on pidetty enemmän tai vähemmän koskemattomina, mutta joiden jatkuva säilyminen voi olla hyvinkin epävarmaa. Ja kuitenkin metsäbiologia, johon järkiperäisen metsien käsittelyn täytyy pääasiallisesti nojautua, voi vain hyvin puutteellisesti kehittyä ilman eri seutuja edustavia täysin luonnonvaraisia ja alkuperäisiä metsiä. Tällaisia seikkoja ei voida selvittää metsissä, joita hakataan, laidunnetaan ja joita tuli tuhoaa. saatu selvyys siitä, mikä on eri puulajiemme tuoton suhde eri metsätyypeissä. k a s v uj a t u o t t o ta u 1 u ko t, joista selviää luonnontilaisten, koskemattomien kuusi-, mäntyja koivumetsien kehitys eri metsätyypeissä. Samoin niihin sisältyy tärkein tietomme siitä, miten metsät meillä luontaisesti harvenevat, 2.1. Vasta niiden perusteella on mm
Reino Kalliola. Valok. Kaikki nämä ja näiden rinnalla monet muut luonnonvaraisiin metsiin perustuvat selvittelyt ovat arvaamattoman suuressa määrin avartaneet ja syventäneet käsitystämme siitä, millä tavoin meikäläiset metsiköt rakenteellisesti kehittyvät ja millä tavoin eri puulajit sopeutuvat kas22. Näitä Ilvessalon luonnontilaisten metsien kehitystä selvitteleviä tutkimuksia ovat myöhemmin täydentäneet vain pari tutkimusta mainitakseniLönnrothin ja Lappi-Seppälän selvittelyt männiköittemme sisäisen rakenteen sekä mänty-koivusekametsiköiden kehityksestä. Ilman tällaisia luonnontilaisiin ja säännöllisesti kehittyneisiin metsiin perustuvia selvittelyjä olisimme metsänhoidossa monessa suhteessa erittäin hapuilevalla kannalla. Keskisuomalaista salomännikköä puolukkakankaalla. joten ne muodostavat taimiston harvennusten ja harvennushakkausten tärkeimmän, toistaiseksi ainoan mitä varmimman ohjeen jne. Saarijärvi, P yhähäkki
Kun vielä otetaan huomioon, että ne metsänhoidolliset toimenpiteet, jotka johtavat metsikön kehitystä samaan suuntaan kuin mihin luontainenkin kehitys vie, onnistuvat parhaiten, antavat nopeimmin tuloksen eivätkä yleensä voi johtaa epäonnistumiseen, on ymmärrettävää, että luonnonmetsät voivat lyhyessä ajassa opettaa ammattimiehelle enemmän kuin paksutkin oppikirjat. Tässä yhteydessä ei ole myöskään unohdettava sitä, mitä tutustuminen luonnonvaraisiin metsiin merkitsee jokaiselle me t s ä a mm a t t i m i e h e 11 e, olipa hän tieteen tai käytännön palveluksessa. Luonnonvaraisten metsien alan jatkuvasti supistuessa, metsien muuttuessa yhä enemmän hoidetuiksi metsiksi tai metsien käsittelyn muodostuessa täysin epämetsänhoidolliseksi on myöskin mahdollista, että yhä enemmän menetetään myös kosketus luonnonvaraiseen 23. Niistä nähdään ts. · Unohtaa ei myöskään · sovi sitä, mitä täysin luonnonvaraiset metsät ovat merkinneet meikäläiselle kasvupaikkojen luokittelutavalle, m e t s ät y y p p i o p i I l e. Jo nämä kaksi esimerkkiä osoittavat, miten ratkaisevalla tavalla juuri luonnontilaisten metsien selvittely on vienyt metsätiedettämme eteenpäin ja voinut antaa niin sanoakseni selkärankaa monille metsien käsittelytavoille. Siellä, missä ei luonnonvaraisia metsiä enää ole ja missä kulttuuri on kaikkialle painanut leimansa, tuskin voinee syntyä ajatusta pintakasvillisuuden perusteella suoritettavasta kasvupaikkojen luokittelusta eikä sitä sellaisissa oloissa myöskään voida oikealla tavalla ymmärtää. Ne ovat siten, ei niinkään paljon välittömästi, vaan pikemminkin välillisesti ja huomaamattomasti johtaneet myöskin käytännölliset metsänhoitotyöt måhdollisimman luonnonmukajsille ja oikeille urille. Niissä nähdään lukemattomina havaintoesimerkkeinä metsien kehityksen vivahdukset sellaisina, jollaisiksi ne luonnon oloissa ovat osoittautuneet ainakin biologisesti oikeimmiksi. Sellaisissa metsissä nähdään lopputulos luonnon pitkinä aikoina järjestämistä kokeista, ei yksistään puustossa, vaan koko metsäluonnossa. Juuri täysin koskemattomien, vuosisatoja omissa oloissaan kehittyneiden metsien niin pintakasvillisuuden kuin puustonkin rakenteen ja kokoonpanon suuri säännönmukaisuus on ollut metsätyyppiajatuksen alkusysäyksenä. On helppo kuvitella, että sellainen ajatus voi syntyä vain sille, joka on nähnyt ja tutkinut todella alkuperäistä luontoa, että vain sellaisissa oloissa voi ymmärtää täydellisesti metsätyyppien olemuksen ja että vain sillä pohjalla on myös mahdollista johdonmukaisesti selvitellä, tieteellisesti perustella ja sopeuttaa käytäntöä palvelemaan. vamaan yhdessä. metsien luontaisen kehityksen suunta, olipa sitten kysymys puhtaiden metsien sisäisestä rakenteesta tai sekametsiköiden puulajitaistelusta
Metsänhoidossahan ei voida antaa paksuissakaan ohjekirjoissa kaikkiin lukemattomiin tapauksiin soveltuvia käsittelyohjeita, vaan jokaisen, joka joutuu metsien hoidon kanssa tekemisiin, on osattava ikään kuin vaistota kuhunkin tapaukseen soveltuvat biologisesti oikeimmat ja taloudellisesti edullisimmat menettelytavat. Tämän saavuttaminen vaatii kuitenkin joko erittäin pitkäaikaisen ja osittain epäonnistumisienkin kautta saavutetun monipuolisen kokemuksen taikka sitten suhteellisen lyhytaikaisen tai usein uudistetun läheisen kosketuksen luonnontilaisiin metsiin seb taipumuksen ja harrastuksen ymmärtää niitä. Tahtomatta lainkaan laatia minkäänlaista tutkimusohjelmaa esitän seuraavassa muutamia lisäesimerkkejä sellaisista tärkeistä tutkimuksista, jotka ainakin pääosaltaan perustuvat luonnonvaraisiin metsiin. Mutta tämä vaatii juuri melkoista biologista näkemystä, joka parhaiten saavutetaan luonnonvaraisten metsien tuntemuksella. Olen edellä maininnut pari selvää esimerkkiä siitä, mitä luonnonvaraiset metsät ovat merkinneet metsätieteelle ja mitä ne merkitsevät käytännölliselle metsänhoidolle. Biologinen ajattelutapa voi toisin sanoen paljonki_n heikentyä, mikä voi etenkin metsäammattimiehelle merkitä korvaamatonta vahinkoa ja kostautua enemmän tai vähemmän epäonnistuneina toimenpiteinä. metsään ja yhä vähemmän pystytään ymmärtämään metsien kehitystä ja olemusta. Luonnontilaisten metsien säilyttäminen on siten käytännölliselle metsänhoidolle välttämätöntä ja niiden puute voi vastaisuudessa tulla biologisen näkemyksen vaillinaisuutena metsäammattipiireissä ikävällä tavalla esille. Viimeksimainitulla tavalla saavutettu taito on kokonaisuutta silmällä pitäen edullisin, mutta sekin vaatii luonnonvaraisten metsien säilyttämistä. Parhaat tulokset saadaan sellaisissa oloissa, joissa luonnonmukaisuuden puitteissa voidaan ja osataan ohjata ja jouduttaa metsien kehitystä taloudellisesti edullisimpaan suuntaan. Jo 3 5 vuoden ajan on meillä metsätaloudessa käytetty metsätyyppej ä kasvupaikkojen luolrittelun perustana, mutta siitä huolimatta meillä ei toistaiseksi vielä ole edes tärkeimpienkään m e t s ä t y y p p i e n no rm a a 1 i kuvauksia. Emme voi esittää riittävään analyysiaineistoon perustuvaa kuvausta eri kasvilajien osuudesta eri metsätyypeissä, tiedämme vain hyvin vähän eri metsätyyppien kasvillisuuden alueellisista vaihteluista emmekä ole selvillä siitä, minkälaista hienompaa, mutta. VaikkaEtelä-Suomenmetsätyypitovatkinsuurin piirtein selvitettyjä, ovat tietomme niiden kasvillisuuden kokoonpanosta itse asiassa varsin vaillinaisia. Tosinhan metsänhoito ei ole luonnon orjallista jäljittelyä, mutta se on luonnosta varsin riippuvainen
Vähitellen kuusettuvaa mustikkatyypin ikivanhaa, luonnontilaista männikköä. Samaten on luonnontilaisten metsien merkitys epäilemättä varsin suuri p u u I a j i en r o d u 11 i s e 11 e j a I o s ta m i se 11 e. PohjoisSuomen osalta tilanne on vieläkin huonompi; kysymys itse PohjoisSuomen metsätyypeistäkin on vielä suurelta osalta avoin. Reino Kalliola. bonitoimisen kannalta kenties jo huomion arvoista, maaperällisiin eroihin perustuvaa vaihtelua eri tyyppien piirissä on todettavissa. Näissä metsissähän on mikäli ne ovat alaltaan riittäviä mahdollisimman suuri ja monipuolinen kokoelma eri biotyyppej ä,mikä tällaisia tutkimuksia varten onkin välttämätöntä, koska ei ole mahdollista etukäteen sanoa,. Kaikkien näiden ja muiden samantapaisten kysymysten selvittely on kuitenkin mahdollista vain siellä, missä kasvillisuus on saavuttanut tasapainotilan, toisin sanoen luonnonvaraisissa, loppuasteensa saavuttaneissa metsissä. Saarijärvi, Pyhähäkki. Valok
Sellaisia ovat kuusi-mäntyja kuusi-koivusekametsiköt, jotka ovat meillä varsin yleisiä sekametsikkölajeja, mutta joiden puulajikehitys on vielä tutkimatta. Monien meikäläisten m e t s i k k ö l a j i en k e h i t y s on vielä selvittämättä. Sama vanhojen luonnonvaraisten metsien puute vaikeuttaa myöskin erittäin paljon monien tärkeiden sekametsikkölajien kehityksen selvittämistä. Niiden puute pienentää mahdollisuuksiamme käyttää hyväksi luonnon vuosisataisten kokeilujen tuloksia ja pakottaa yhä enemmän turvautumaan kokeellisiin menetelmiin, jotka tuskin koskaan voivat korvata luonnonmetsien tarjoamaa aineistoa. Sama koskee myöskin l u o n n o n t i l a i s t e n m e t s i e n u u d i st u m i s e n selvittämistä, joka meillä toistaiseksi vain osittain on suori26. mitä perinnöllisyystekijöitä ja niiden yhdistelmiä tällaisessa jalostustyössä tarvitaan. Tällainen tutkimus, jota jo Hult aikoinaan piti varsin tärkeänä ja joka yksityiskohtaisesti selvittäisi metsiemme nykyisen puulajikehityksen ja siten erittäin paljon edistäisi sekametsiköittemme käsittelytapoja, vaatii kuitenkin myöskin runsaasti luonnonvaraisia ja erityisesti vanhoja luonnonvaraisia metsiä. Luonnonvaraisten metsien lopullinen merkitys puulajien jalostamiselle selvinnee jos se enää sitten on mahdollista vasta silloin, kun tämä työ meillä pääsee kunnolla alkuun. Tältä kohdalta voi tilaisuus kuitenkin jo olla menetetty. Kaskeamisen vaikutus maamme metsiin on perusteellisesti selvitetty, mutta metsien luontainen pyrkimys palautua kaskiviljelyksen jälkeen alkuperäiseen tilaansa on vielä suurelta osalta selvittämättä. Samaten on hyvin luultavaa, että luonnonmetsissä eri ominaisuudet ovat enemmän perinnöllisiä kuin vain ilmiasua koskevia, todennäköisesti päinvastoin kuin talousmetsissä, joita pääasiallisesti on harsinnan luonteisilla hakkauksilla käsitelty ja joista on erityisesti parhaita yksilöitä poistettu. Puhtaista metsikkölajeista kaivataan meillä etenkin luonnonnormaalien haavikoiden kasvua ja tuottoa selvittäviä tutkimuksia, jotka yhdessä luonnonmetsien haavikoiden terveydentilan selvittelyjen kanssa muodostaisivat perustan haavikoidenkin kasvattamismenetelmille maassamme. Nämä molemmat sekametsikkölajit ovat ilmauksena metsiemme nykyisin yleisestä kuusettumisesta, joka taas johtuu ennen kaikkea aikaisemmin harjoitetusta kaskiviljelyksestä. Haavikoiden luontaisesti yhä vähentyvä määrä sekä saman suuntaista kehitystä jouduttava haapapuun intensiivinen käyttö teollisuudessa ovat tehneet jo kuta kuinkin mahdottomaksi tällaisen tutkimuksen suorittamisen; vanhojen, monissa suhteissa eniten merkitsevien haavikoiden puutetta tutkimusaineistossa tuskin enää luonnonvaraisten metsien laajatkaan rauhoitukset voisivat korvata
Ja tällöin on syytä huomata, ettei rauhoitettavien metsien tarvitse suinkaan olla koskemattomia; ma'htavia aarnioita, vaan että ne yhtä hyvin ainakin osittain voivat olla aukeikkoja, taimistoja ja nuoria metsiä, joiden luonnonvarainen kehitys tarjoaa erittäin paljon arvokasta vt!rtailuja tutkimusaineistoa, mikäli ne todella saavat täysin koskemattomina kehittyä. Sitä suuremmalla syyllä meillä nyt olisi syytä säilyttää koskemattomana se, mitä niistä vielä on jäljellä sekä tutkia mahdollisuuksia uusien täysin rauhoitettujen metsien muodostamiseksi. Mahdotonta on sanoa, miten välttämättömästi ja mihin kaikkeen vastainen biologinen tutkimustyö luonnontilaisia metsiä tarvitsee, mutta varmaa on, että niitä aina tarvitaan ja että hävitettäessä viimeisetkin aarniometsien jäännökset tehdään koko biologiselle tutkimustyölle korvaamaton vahinko, jota ei voida millään puolustaa. Nämäkin tutkimukset, jotka todennäköisesti voisivat tarjota hoidettujen metsien uudistamiselle yhtä paljon tukea kuin mitä luonnonnormaalien metsien kehityksen selvittäminen on antanut metsien kasvatustavoille, ovat enää vain vaikeasti suoritettavissa sopivien tutkimuskohteiden puuttuessa. 27. tutkimuksille, todettakoon vain, että kaikki tällaiset esimerkit osoittavat, että täysin luonnonvaraisten metsien säilyttäminen riittävän laajoilla aloilla ja eri puolilla maatamme merkitsee sekä metsätieteelliselle tutkimukselle että sen kautta välillisesti tai havaintoja opetuskohteina välittömästikin käytännölliselle metsänhoidolle erittäin paljon ja että niiden puute voi varsin vakavallakin tavalla pienentää mahdollisuuksiamme biologisesti oikeimpien metsien käsittelytapojen selventämiseksi sekä siten metsiemme tuoton ylläpitämiseksi ja kohottamiseksi. Vaatimattomasta alusta nykyiseen laajuuteensa kehittyneellä metsätieteellisellä tutkimustyöllä ei ollut mahdollisuuksia riittävässä määrässä ajoissa käyttää hyväkseen säilyneitä, osittain laajojakin aarniometsiä. tettu. Kaikki luonnonvaraisten metsien eri puolia selvittelevät tai niihin perustuvat tähänastiset tutkimukset, jotka ovat poikkeuksetta antaneet erittäin arvokkaita ja välittömästi käytäntöön sovellettavissa olleita tuloksia, oikeuttavat tämän päätelmän tekoon. Puuttumatta enää siihen, mitä tällaiset metsät merkitsisivät me ts äm a a t i e t e e 11 i s i 11 e sekä s u o m e t s ä t i e t e e 11 i s i 11 e ym. Monesti tuntuu siltä, että luonnonvaraisten metsien taru loppui maassamme liian aikaisin
Me liikumme täällä kuin museossa. Ei ole sattuma, että kansanrunoudentutkijat mielellään käyttävät sanontaa: Elias Lönnro t nouti korvesta eepoksen. Ja seuraavina aikoina, meidän päiviirnme asti, ovat kansatieteilijät suunnanneet retkensä seuduille, joiden luonto on sävyltään neitseellistä ja joiden asukkaiden muinai ssivistys on, liikeyhteyksien puutteesta johtuen, pysynyt monessa suhteessa vanhakantaisena. Kun Axel Lille Savo-Karjalaisen osakunnan vuosijuhlassa 1840 luki Elias Lönnrotin kunniaksi sepittämänsä runon, hän viittasi samaan seikkaan: kuinka Lönnrot, jonka työ ei ole v 1 elä loppuun suoritettu, kiirehtii metsien syvyyteen ja etsii pelokkaan runon, joka on bardin kera _sinne paennut . Onni Okkonen. Huomautan tässä yhteydessä siitä seikasta, että kirjoittaja, rintamaiden asukas, mainitsi siis et;;iset seudut, joissa vanha suomalainen kulttuuri oli säilynyt ympäristön vaikutuksesta. On olemassa kokonainen kirjallisuus runonkerääjistä, jotka vaivalloisilla matkoillaan, suuren kansallisen innostuksen ajamina, etsivät tuota »metsän syvyyteen» paennutta »pelokasta laulua». Martti Haavio. He löysivät sen myös siitä kertovat kaunopuheisella tavalla Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran valtava arkisto toiselle miljoonalle kohoavine kansanrunousmuistiinpanoineen ja »Suomen Kansan Vanhojen Runojen» sidokset, joissa on lähes 30.000 sivua. Kalevalainen maisema runonkerääjäin kuvaamana. Petrus Bång, Turun akatemian teologian professori, lausui vuonna 1675 julkaisemassaan teoksessa »Priscorum Sveo-Gothorum Ecclesia», että runonlaulu eli Ruoveden ja Savon erärnaissa (in paludibus Rovesiensibus et Savolaxensibus ), joissa »vanhukset vielä joskus suloisia leikkejä leikkiessään tai vanhan uskon pöyhistyksissä» esittivät runoja. »Waldeinsamkeit», saksalaisten romantikkojen uutterasti viljelemä termi, soveltuu käytettäväksi myös Suomessa: juuri metsän yksinäisyyden löysivät nämä nuorukaiset runollisilla retkillään, ja sitä he eivät väsy ylistämästä matkakertomuksissaan,. Mutta ja se on tässä yhteydessä rnielenkiintoistayksikään noista sadoista nuorista miehistä ei välttänyt sitä hurmaa, minkä koskematon luonto vaeltajassa synnyttää. Siell ä, noill a tanterilla olivat asuneet ne ihmiset, jotka olivat olleet mukana luomassa suurta runoa ja joiden elämä oli ollut monessa su hteessa runoa. •
Hänen ympärillään kaiuttavat laulujaan linnut; hän pysähtelee kuuntelemaan niiden satoja säveleitä. Käkikin, jota Arkangelissa ollessani en ollut kuullut, kukkui vielä muutaman kerran jäähyväisiksi 1.eväälle, surumielisen valituksen sen poistumisen johdosta,,, Lönnrot suuntasi ensimmäisen keruuretkensä Sammatista käsin kohti Hämeenlinnaa ja jatkoi sieltä jalkaisin, toisinaan matkamiesten rattaille kavuten, vaellustaan pitäen päämääränään seutua, jossa »soipi vielä Kantele ja Sampo». Hänen laajoista päiväkirjoistaan ja kirjeistään voi kuitenkin löytää lukuisia kohtia, joista näkee, miten avoin hänen silmänsä oli näkemään ennen kaikkea koskemattomain metsäin kauneutta, metsäin, jotka piirittivät runokylää. Hän näkee tiensä varrella näsiäispensaita, ja niiden latinalainen nimi Daphne saa hänet vaipumaan mietiskelemään Apollon rakkautta Daphneen, keijukaiseen. Kevät vaelsi hänen kinterillään. Elias Lönnrot, runonkerääjistä maineikkain, oli yleensä luonnonkuvauksissaan karu ja asiallinen. ,,Minä puolestani», hän sanoo ihastuneena näsiäispensaan kukan ruusunpunaiseen kauneuteen, ,,en usko runoa, joka kertoo Daphnen tylyydestä».. Se on tyyliltään loistavaa proosaa. ·" »Tie kulki kaikkialla sangen kauniiden seutujen kautta, joissa oli vuoria ja mäkiä, järviä, puroja, ojia, viheriöimiä lehtija havumetsiä. . Ja he eivät väsy toistamasta sitä seikkaa, että nuo kaksi yhdessä, etäinen »kalevalainen aarniometsä» järvien halkomaja siihen liittyvä harmaja, puhdashahmoinen, taipaleentakainen kylä "metsän kohdussa,,, »vesien huomassa», sekä toisaalta tuon seudun karaistunut, mutta herkk ämielinen metsänkävij ä-runonlaulajakansa muodostavat elimellisen kokonaisuuden. Siinä on paljon leikittelevää huumoria ja siroja käänteitä, ajalle ominaisia; siinä on myös havaintojen rikkautta, jotka ulottuvat luonnosta ihmiskohtaloihin ja taloudellisiin asioihin. Matka kesti yhdeksän viikkoa. Hän kulkee niin ihastuneena, että hän tuskin muistaa yömajaa etsiä. On kerrassaan nautinto seurailla hänen laajaa matkakuvaustaan, jonka hän laati, niinkuin on arveltu, ystäväänsä Keckmania ajatellen, kirjeen muotoon, vaikka selvää on, että hänen ajatuksensa oli jo sitä kirjoittaessaan sen julkaiseminen; hän varusti j ättiläiskirjeensä, joka käsittää painettuna 133 suurta sivua, nimellä »Vaeltaja». joita runsain määrin on säilynyt. »Eivätpä ainoastaan kauniit lehtimetsät», hän kirjoittaa, »siellä täällä jylhemmän havumetsän keskeyttäminä, tehneet miellyttävää vaikutusta minuun . Häneen tekee valtavan vaikutuksen vanha, kokonaan nurmen peittämä maantie, jota varjostavat kummaltakin puolelta tiheät lehtimetsät
,,Qnhan meillä", vastaa lapsi, "niin kauniita metsiä vallan lähellä ja siellä on pieniä lintusia, ja kukkia siellä on ja marjoja ja kaikkia.,, Lönnrot jatkaa kuvaustaan: "Monet monitui se t kerrat tämä pojan kuvaus hänen kauniista metsistään johtui mieleeni ja yhtä monesti ajattelin: kuinka olit oikeassa.,, Kerran hän vaeltaa kevätpukuunsa pukeutuvan lehdon läpi näki vielä, että kevät ja talvi taistelivat ylivallasta, mutta näki myös, että voitto oli kevään. Runonlaulu viihtyy tässä siis metsa1sen maiseman helmassa. Minä vaan piennä poika hutjukkana istuin vieressä nuotiolla kuunnellen ja oppien.,, 30. Hän tapaa viisivuotiaan lapsen, joka kysyy häneltä: ,,Qnko teilläkin maassanne yhtä hauskaa kuin meillä täällä?,, ,,Miksi mielestäsi täällä on hauskaa?" kysyy Lönnrot. ·" Paimentorvet vaikenevat. On varmaa, että juuri tämä kohtaus inspiroi Lönnrotin kirjoittamaan sen vaatimattoman, mutta sydämellisen runon, joka on julkaistuna ,,Kanteleen" 3. osan esipuheessa ja jossa on säkeet: Kuulisit aholla äänen Lasten laulavan lehossa; Tokkos tuonne seisahtuisit Luokse lasten laulavaisten, Tuolla vähän viipyi it, Marja-aholla asui sit. Hän alkaa soittaa huilullaan: ,,Ei ole ajat enää niinkuin oli ennen .. Kaiket yökaudet laulettih he rupiamiseen eikä että kahesti yksiä sano ja. ,,Lähiseudun paimenet soittivat torviaan", kertoo Lönnrot, "ja nuo ihanat kansansävelet kaikuivat ylt'ympäri metsistä ja vuorilta.,, Vaeltaja yhtyy kuoroon. Lönnrot kertoo, miten Arhippa Perttunen, "runon kuningas", muistelee entisaikojen runonlaulantaa jylhänkauniin vienalaisen Lapukanjärven rannalla: ,,Woi, sanoi Arhippa, kun minä lassa taattoni kera Lapukassa nuotalla kävin. Paimenet eivät tiedä, paetako vaiko etsiä soittajaa. Ja sama aatepohja on sanoissa, jotka sisältyvät Lönnrotin kertomukseen oleskelustaan kesälahtelaisen suuren laulajan Juhana Kainulaisen luona: ,,Päinvastoin huvitti minua selittämättömällä tavalla siinä metsässä käveleminen, jossa Kainulaisen isävainaja niin monesti oli lukenut rukouksiaan metsän jumalille ja jumalattarille ja jossa 'Mehtolan neiot' entisaikoina olivat näyttäytyneet suosikeilleen.,, Ja vihdoin: Kalevalan esipuheessa on säilynyt mieltäkiehtova välähdys muinaisen runonlaulannan erämetsäympäristöstä
Hän karakterisoi niukalla tavallaan yhä uudestaan matkansa varrella näkemiään järviä, jokia, merta, koskia, puroja, lähteitä, salmia ja saaria. ,,Mutta se käy useiden suurten ja pienten koskien vuoksi hankalahkoksi ja pitkälliseksi. 31. "Juuri metsän yksinäisyyden löysivät nämä nuorukaiset runolli silla retkillään, ja sitä he eivät väsy ylistämästä matkakertomuksissaan .. Reino Kalliola. Mutta toinen »elementti", Suomen luonnolle yhtä ominainen, v e s i, tenhoaa häntä myös suuressa määrässä. Elias Lönnrotilla oli, sen havaitsee helposti, kun selailee hänen matkakertomuksiaan, veto m e t s ä ä n, veto, jonka Aleksis Kivi myöhemmin tulkitsi sanoilla »metsä houkuttelee,,. ,,Koko tämä matka kuljetaan veneellä», hän kirjoittaa. ·" Valok
Eikä syyttä. Toiset kaksi kolmannesta koskea ovat, lukuunottamatta vähäistä jyrkempää askelmaa, loivemmat putoukseltaan. Hän runoili vanhoja mehtä-runoja, joita muinon laulettiin, kuin lähettiin karhua kaatamaan. Toinen ura kulki vuoren yli ja siinä vaahdoten hyppeli juuri niin paljo vettä, että kolme myllyä siitä sai riittämään asti. Oli vuosi 1815. Monet niistä ovat sekä vuolaat että pitkät, toiset taas heikommat ja lyhyemmät.» Koskea hän luonnehtii: »Ensimmäinen kolmasosa koskea syöksyy 45 asteen kulmana ja näytti ensin, matkan päästä nähdessämme sen, lämpiämässä olevalta saunalta, joka on savun peitossa. Sen molemmin puolin on korkeita kallioita ja hiekkamäkiä, joiden harjoilla kasvaa metsää. Eräs muinaisen runonlaulannan tyypillinen ympäristö on suomalainen järvi tai erämaan joki: pitkiä taipaleita lyhennettiin mieluisasti runonlaulannalla. Se paikk~, missä nousimme maihin, oli mitä kauneimpia: ranta jyrkkä, sen alapuolella pieni oja ja toisella puolella, aivan kuin varjona taulussa, kapea hiekkasärkkä joen ja meren välissä. Kaarle Akseli Gottlund, monessa suhteessa merkillinen ritari sekä Iloisen että Surullisen hahmon, jonka ansiot Savon muinaisrunouden kerääjänä varhaisena ajankohtana ovat erittäin suuret, on ensimmäinen niistä lukuisista romanttisista matkamiehistä, joiden kuvauksissa esiintyy näyttämölleasetus: runonlaulaja virittää laulunsa j ärvenselällä, veneessä. Molempien koskenhaarojen välillä on korkea kalliosaari.» Talvinen järvi saa maininnan: »Matkan päämääränä oli Jyvälahden kylä, ja sinne kuljimme Yläkuitin jään poikki, joka nyt oli kieränä, kun kaikki lumi edellisinä päivänpaisteisina päivinä oli sulanut pois.» Ja Vienan merestä hän antaa seuraavan kuvan: »Koska meri oli vallan tyynenä, päätettiin laskea ankkuri ja odottaa tuulta. Nuori Gottlund souti, seurassaan uhkea partasuu uros, karhunkaataja Mikko Torvelainen ja kuuluisa ketunpyytäjä Pentti Väisäinen J ukaj ärvellä. Siitä kertovat myös runonkerääjät, ja jo ennen Lönnrotin päiviä. »Silloin rupesi», niin kertoo Gottlund Otava-teoksessaan, »Torvelainen kokassa koroittamaan eäntänsäk, ja laulo vasta-tuuleen, jotta veneh vapisi, airot vetkistyit veneessä. Sekä ne kauniit sanat, että hänen heleä eäni, jossa ei ollut lapsellista mutta urhollista sointua, hällytti minun nuoren mieleni, että rupeisin juuri itkemään.» Asetelma on sama kuin toisen turkulaisen 32. Koko ranta oli vallan kuin täyteen kylvettynä villejä ruusuja ja sitä paitsi ruohoa ja niin monenlaisia kukkia, että ne hyvin päiväkaudeksi olisivat voineet tarjota tutkittavaa kasvitieteilij älle.» Kun Erik Cainberg Turun vanhan akatemian toimeksiannosta laati reliefinsä rul}onlaulajic,ta, hän sijoitti nuo »sormet sormien lomassa» laulavat uroonsa veneeseen
Sjögrenin päiväkirjamuistiinpanossa vuoden 1825 jälkipuoliskolta. Reino Kalliola. romantiikan miehen A. J . Lönnrotin soutajat, kaksi poikasta, kertoivat hänelle, että seudulla kuka tahansa osasi laulaa runoja. ·" Valok. Ja vuonna 1833 myös Elias Lönnrot matkasi samalla "suurella runoj ärvellä,,. Koko matkan lauloi vanhempi soutajapojista ja Lönn33. Elokuussa hän, matkatessaan Ylä-Kuittijärveä, kuuli soutajanaisten laulavan runoja ja puhuvan alkusointuja käyttäen ja havaitsi tulleensa Suomen runottaren klassilliseen maahan. Sjögren, iittiläisen suutarin poika, josta sittemmin tuli Pietarin tiedeakatemian akateemikko ja mainio kieltentutkija, oli retkellä Vienassa. »Näitä näköaloja he ovat katselleet, noihin salmiin nuottansa potkeneet ja verkkonsa heittäneet! Ja tuossa kaartaa se sama salo järven rantaa, jota urohot samosivat monilla mainehikkailla eräretkillään .
Omituisten matkavaikutuksien valloissa makailin oljilla, katselin mietteissäni syntyvää kuuta ja kuuntelin aution veden solinaa keulassa. Tämä koskematon ympäristö saatteli haavetta kaikkein harmaimpaan muinaisuuteen, maanitteli esiin vanhoja sammaleisia haamuja, muutti maatuneeksi haltijaksi jokaisen kuivuneen puun, lahonneen pökön. Vihdoin liittyy niihin matkamiehiin jotka soutivat Ylä-Kuittijärvellä, Samuli Paulaharju, mies, joka on suurin kansanrunoudenkerääjä maailmassa. K. Maankiertäj ä on aina kynä ja paperi kourassa valmiina. Stjoppi souti, Iivana perässä huopaili, tähtitaivas kirjaili salojärven pintaa. nOllaan oikeilla Kalevalan vesillä. Nuori Moarie soutaa, vanha Anni istuu perässä ja itkee kaihoja mielialojansa.n Saman vesimaiseman välittää meille edelleen I. .' Vene liikkuu hiljalleen · sinistä Vienan järveä. Yhdessä äyräillään säilyneitten ikivanhojen runojen ja tapain ja vanhan lahonneen salokylän kanssa järvi liekoineen, rannat taivasta kohti kimpuroivine juurakoineen olivat kuin ikivanha muinaismuisto, muisto niiltä etäisiltä ajoilta, jotka runossa yhä elävät, joihin jälleen tähtää nykyisen kirjalaulannonkin kaukokatse. Mutta Anni itse istuu huopareissa perää pitäen. rot kirjoitti mu1st11n veneen soluessa tuulen mukana kohti Vuonnista. Ja viimein herahtaa hiljainen itkuvirsi: 'Nyt on ihalalla Spoassusella ihalat ilmaset .. Ja niinkuin Sjögrenin purren edetessä ja niinkuin Lönnrotin runon veneen kiiruhtaessa tuulen viemänä kohti Vuonnista, Samuli Paulaharjunkin matkatoverit johdattavat hänen mieleensä muinaisrunon. Katselee hän kaunista autereista järveä, katselee sinisiä vaaroja, jotka siintelevät järven takarannalla. Moarie tytär istuu ja soutaa keulapuolessa, etuteljolla, niinkuin on Vienan vanha tapa. lnha Raja-Karjalasta; nSuomen maisemian teoksessaan hän kertoo eräästä vuonna 1894 tekemästään matkasta runonlaulaja Iivana Shemeikan seurassa: n Kun elokuun ilta alkoi pimetä ja kalmiston synkkä kuusilehto piirteli taivaan viimeisiä ruskoja, astuimme, Iivanan tsajut juotuamme, rantaan. Veneen pohjalle oli ukko laatinut olkivuoteet väsyneitten matkamiesten levätä. Synkkä oli järvi rimpirantoineen, mustine vesineen, kammottavine liekoineen. Anni istuu hiljaisena, katselee ja tuumaitsee. Ja nämä haamut ikäänkuin saivat eloa, kun Iivana johtajan kehoituksesta alkoi 'laulaa poigasia uneh' oikein ikivanhalla runolla: 34 Hoib' on vanha Väinämöönji, Toinji nuor' on Jougamoonji .... Mutta se ei ollut vain kolkointa erämaan luontoa. Asetelma on harvinaisessa määrässä samanlainen näissä kaikissa tapauksissa
Väsymyksestä olin vaipunut puoleksi unen horroksiin, jolloin vielä kuulee kaikki, mutta itsetietoisuus on poissa ja vaikutelmat painuvat mieleen kuin vahaan. Borg .. N i i n täytyy vanhaa runoa kuulla, jotta sen oikein älyäisi kansan iki vanhaksi peruksi! Säkeet putoilivat laulajan. K. ·" Valok. »Loivalla nurmirannalla, pikkaraisten peltojen ympäröimänä, taustana salon hongikko, näyttävät talot niin rauhallisilta .. huulilta kuin kosken lieromat vesikivet, jotka ovat pyöristyneet lukemattomien polvien runovirrassa ... Aloin nähdä unt\'l, että selällä melo~keli kuutamossa sammalinen ukko sammalisessa veneessä ja veneestä kuului hiljaista hyräilyä: 35
Sortavalan romantiikan vaikutukses ta, muodostui etenkin Suistamon Shemeikka kalevalaiseksi »mallikyläksi", johon monen pyhiinvaeltajan askeleet suuntautuivat. Loivalla nurmirannalla, pikkaraisten peltojen ympäröiminä, taustana salon hongikko, näyttävät talot niin rauhallisilta. Inhan klassillisen teoksen ,,Kalevalan laulumailta" ilmestyttyä. Eräs näistä Karjalan vaeltajista, Onni Okkonen, vangitsee mestarillisesti muutamiin riveihin koko heidän tunnelmansa: ,,Kenties sytyttävin näky oli muinainen runokylä järven Ruodavuksen järven toiselta puolen, josta rannalla oleva talorivi paljastui kaikessa yksinkertaisessa mutta samalla monumentaalisessa kauneudessaan. Siellä olivat talaat ja paksuista hirsistä veistetyt ranta-aitat, siellä savusi vielä korkea, pystypäätyinen riihi! Siellä, noilla tanterilla olivat asuneet ihmiset, jotka olivat olleet mukana luomassa suurta runoa ja joiden elämä oli ollut monessa suhteessa runoa.» Samuli Paulaharju, joka julkaisi vuonna 1908 pienen kirjasen ,,Matkakertomuksia Karjalan kankahilta", täydensi tätä kuvausta muutamalla lisäpiirteellä: ,,Miellyttävännäköinen on kylä, varsinkin järveltä tai järven toiselta rannalta katsottuna. A. Elias Lönnrot on kuvaillut tuota kylää lempeällä, karulla tavallaan; M. A. He näkivät sen kaukaa, järven takaa. 0. Hainari, Iivo Härkönen, Louis Sparre, K. Nuo pyhiinvaeltajat saapuivat pienoiseen, kaksi tai kolmitaloiseen Shemeikan kylään, joka herätti heissä pyhää kunnioitusta. K. Hongat huminoi niin salaperäisesti, pikku lammin pikku laineet liplattavat niin somasti. lnha ovat lisänneet sen sädekehää tietoisuudessamme. Ei ole tuota ennen nähty, Ennen kuultu ennen nähty Noin laatuista laulantoa.» Kalevalaisen maiseman kolmas elementti, karjala}nen k y 1 ä, jota metsät saartavat, joka kuvastelee harmaita talonpäätyjään sinisen, runollisen veden pintaan, on runonkerääjien matkakuvauksissa saanut milteipä sadunomaisen hohteen. Karjalainen ja ennen kaikkea I. Ervasti, A. W . Osaisivatpa hongat huminoida Shemeikkain urhokkaat metsästysretket, osaisivatpa laineet liplatella laulajain helkytykset, osaisivatpa synkät salot loitsijain mahtavat luvut sanella.,, Ja Heikki Hyppönen, joka saapui samoille seuduille niin myöhään kuin 1930-luvulla ja esitteli niitä kauniissa teoksessaan ,,Sieltä, missä kultakäköset kukkuvat", kirjoitti: ,,Näillä vesillä. 1890luvulta alkaen, ns. »Siellä on Suomen Provence, jonne mielessä voi syttyä hillitön kaipuu keskellä raakaa, runotonta ja sähkövaloista kulttuuria», kirjoitti Yrjö Korkelainen I. Borenius, A. K. Castren, A
Suistamon Shemeikka on esimerkki esimerkkien joukosta. Rantakiveen liplattaa sama laine, joka kannatti ukkojen purtta. Ensimmäinen talo, jonka tapaamme, on Shemeikkain kantatalo .. Sen ympärillä kohosivat ajan harmaannuttamina aitta, riihi, nuottakota, kala-aitta ja sauna. Mutta matkamiesten huomio kiintyi useimmiten lähinnä kantataloon, rappeutuvaan, vähitellen katoavaan. Mutta nuo innokkaat matkamiehet saivat jo turhaan hakea niitä viehättäviä yksityiskohtia, potsaralautoja, päätykoristeita, ja ikkunalautojen ornamenttiaiheita, joista entisasukkaat olivat iloinneet; ne oli aika karistanut pois, ja vain yhden ikkunan laudoitus kieli matkamiehille, että sen oli taideniekan käsi veistänyt monin koukeroin. Kannakselta nousee tie harjanteelle, jolla kasvaa harvinaisen kaunista männikköä. Mutta jos matkamiehissä oli asiantuntija, tämä saattoi huomata, että rakennustaiteellisessa suhteessa vanha talo silti oli runollisen kaunis: päätyjen suhteet, leveät räystäät lisäkannattajineen, huoneiden korkeus ja suuruussuhteet, tyypilliset kannattajapatsaat, kiertotie sintsoista sarajan ulosvieville portaille siinä piirteitä, jotka hän kernaasti havaitsi. Se oli Ruodavusj ärven itärannalla, mäen penkereellä, rannan ääressä. 37. Ja hän saattoi hetkeksi paljastaa päänsä tuvassa, jonka lattiapalkit olivat laveat, jonka orret olivat matalalla, jonka pätsi oli kylmä, pätsi, joka ennen oli armaasti lämmittänyt. Se oli karjalaistyylinen, sen päädyssä oli leveät, syvävarjoiset räystäät. on siis vanhain Shemeikkain airo vettä temponut! Näitä näköaloja he ovat katselleet, noihin salmiin nuottansa potkeneet ja verkkonsa heittäneet! Ja tuossa kaartaa se sama salo järven rantaa, jota urohot samosivat monilla mainehikkailla eräretkillään, milloin kontion kaatomatkoilla, milloin petran hiihdännässä, milloin näädän tai muun jälkiä seuraillen. Pitkiä, solakoita, vähäoksaisia puita kuten Punkaharjulla. ·" Shemeikan kylässä olevat muut talot niitä oli eri aikoina milloin kolme, milloin kaksi, milloin vain yksi~ olivat uudistaloja, joihin kantatalon pojat olivat sijoittuneet. Tämä kaunis metsä näyttää ~aartavankin koko kylän, koskapa sitä on vielä Vieksinkiin vievän tien varrellakin. Se oli suuri rakennuskompleksi: pirtti, sintsoi, kaksi aittaa, tanhut, navetta, sarai. Mutta tunnelma on sama kaikkialla Karjalassa, niillä seuduilla, joilta runonkerääjät pelastivat muinaisuutemme aarteet. Aivan poluksi painuen tie vie kylään, joka kyyhöttää aurinkoisella niemellä, pienten peltojensa ja niittytierakkeittensa keskellä. Hän paljasti samalla päänsä niille miehille, jotka täällä olivat vuosisadasta toiseen eläneet "kalevalaista" elämää: metsämiehille ja runonlaulajille. Siinä hän teki oikein
Niiden piirissä pyrittiin, Akseli Gallen-Kallelan sanoja käyttääkseni, runolliseen elämään ja ankariin, juhlallisiin elämäntapoihin, joiden ])Ohja oli kristinuskoa vanhempi.. Niiden piirissä vastustettiin kauan itsepintaisesti ajan vyöryntää, koska menneisyys oli nykyaikaa kauniimpi. maisemasta välittävät vähät tämän maailman hyvyydestä, vaan elävät muistellen sitä, kuinka heidän esi-isänsä ovat Väinämöisen tänne 'Pohjolan portille' jättämän kanteleen soidessa laulaneet j umaliensa, sankariensa ja esi-isiensä toimista ja kumppaniensa urotöistä, tai laulujensa sävdeissä ilmaisseet ilon ja surun tunteita .. Siinä on myös viittaus, joka sisältää katkeran totuuden: rikkaan, jyhkeän luonnon kehyksissä sijaitsevan ha1maan, rappeutuneisuudessaan ylevän ja tyylipuhtaan kylän tanhuvilla vaelsi monesti Köyhyys, jopa Nälkä. Runonkerääjien hohtava kalevalainen maisema erämaa, eräjärvi, erämaan kylä on eräältä osaltaan niin ollen fantasialuomus: unelma onnellisuuden maasta, joka oli säilynyt runottomalle ajalle alkuperäisessä viattomuudessaan! Mutta tuossa unelmassa on myös totuuden siemen. Runokylien piirissä olivat perinnäistavat voimassa. · Ikivanha elämänmuoto oli kunnioittaen ja hellien säilytetty. Jo vuonna 181.9 tajusi Jaakko Fellman, Utsjoen kirkkoherra, runonkerääjä ja Lapin tutkija, kalevalaisen maiseman ja runonlaulun kiinteän yhteyden kirjoittaessaan Vienan-matkastaan: ,,Tämän ylängön molemmih puolin kaukana etäisyydessä näkyy suuria vesistöjä ja niiden rannoilla yksinäisiä vanhoja kyliä, joiden asukkaat lumoutuneina ihastuttavasta . ·" On selvää, että tässä lennokkaassa selitysyrityksessä on aineksia matkamiehen omasta mielenvirityksestä
59). Kuitenkin niiden nykyineP. Kuvasarja Pyhäjärven rantojen jalopuusta. Pirkkalan lehtokeskuksen sydänosat Kuloveden, Pyhäjärven sekäNokian virran varsilla sijaitsevat. levinneisyys riittää vielä ainakin pääpiirteissään kuvaamaan tällaisten viljavien maiden jakautumista maassamme (vrt. Tällä Tampereen-Lempäälän seudulla, missä puu samalla saavuttaa luontaisen levinneisyytensä pohjoisrajan, nousee kynäjalavien lukumäärä vielä tätä nykyä lähes 650 yksilöksi. Tampereen seudun jalavat. ko. puiden levinneisyyskarttoja: Suomen Luonto 1 , s. 10k-m . Sakari Saarnijoki. V aateliaina viljavien maiden kasveina vuorijalava ja kynäjalava ovat niitä .puulajejamme, joita edistyvä ja laajeneva viljelys on jatkuvasti harvinaistanut. Kynä jalavan levinneisyys Tampereen seudulla. 39. Varsinkin kynäjalavan kasvupaikat, joita karttamme pisteet Pyhäjärven osalta esittävät, seurailevat hyvinkin tarkasti tämän hevosenkengän tapaan kaartuvan keskusj ärven rantoja. Jalava kasvaa Tampereenkin seudulla siell ä, missä ns
K y näjala via R aholan kartanon rannassa Tampereell a. Vuosittain uusiutuvan korkean veden vaihe ja talvisen jään liikehtiminen tuhoavat taimet myös siltä rannan osalta, johon tämä hävittävä vaikutus uudelleen ulottuu. 1-1.5 m pystysuoraan mitaten ja sen etäisyys ·järven keskivedestä ön vertikaalisuunnassa n. Keskimäärin uudistumisvyöhyke on vain n. Kun hedelmien variseminen tapahtuu juuri niihin aikoihin kesä-heinäkuun vaihteessa, jolloin tulva alenee, joutuvat kalvopalteiset tuulen, osaksi myös veden kuljettamat pähkylät kevättulvan keräämille ryönäkasaantumille ja niiden yläpuolella sijaitsevalle rannan osalle. Kapeaksi, joskus vallan olemattomaksi jää näin ollen se rantarinteitten kasvipeitteen ja kevättulvan hävittävän toiminnan väliin jäävä vyöhyke, jolla kynäjalavan ~iemenellinen uudistuminen tapahtuu. Kilpailusta vapaampi ranta-alue ei sekään ole ajan pitkään edullinen kasvupaikka. Veden alta paljastuvalla, val~iiksi muokatulla rannan osalla sen siementaimistakin useimmat ·aloit~avat ensi kehityksensä. Pyhäjärven selkien ja lahtien varsilta sen tapaa 1 hdessä leppien ja pajujen kanssa kasvamassa sillä kapealla rantavyöhykkeellä, jolle kevättulva ulottaa vaikutuksensa. Talviasuisena sen pyöristynyt, monihaarainen latvus erottautuu jo etäälle muista rannan puista. 40. 80 cm. K ynäjalava on luonteenomainen tulvarantojen puu. Hennot ensi kesän taimet tuhoutuvat kuitenkin ylempänä rantatörmällä tiheään ja rehevään kasvipeitteeseen taikka metsän siimekseen
Toisaalta taasen järven pinnan pysyvä aleneminen vaikuttaisi ilmeisesti aivan päinvastaiseen suuntaan, se kun tarjoaisi suotuisampia kasvuja uudistumisaloja tulvarannan kynäjalaville. 41. Tulvaranta ei näin ollen ole niillekään mikään turvallinen kasvupaikka. Vedenpinnan pysyvällä nousulla olisi varsin kohtalokkaat seuraukset koko Pyhäjärven nykyiselle jalavakannalle, joka uudistumissuhteittensa perusteella on sijoittunut lähelle nykyistä veden rajaa. K eväinen tulva ja talvinen jään työntö kallistavat ja kaatavat myös isompiakin rannan kynäjalavia. Kynäjalava T ampereen Villilän rannassa
1759 alkaneitten ja v. 1819 päättyneitten Nokian kosken perkausten yhteydessä on Pyhäjärven vesi alentunut noin puolen metriä, jonka jälkeen se on suurin piirtein pysytellyt tällä alemmalla tasollaan. . _ t_• ~ ~ ·-' ... Jo v. 42. Järven nykyisen ja entisen vedenpinnan mukaisesti kynäjalava kasvaa nykyisinkin vielä rannoilla kahdella eri tasolla. . Lisäksi diagramman oikeaan laitaan piirrety t p ys typilarit kuvaavat, mitenkä korkealle tulvat v uosittain ovat Pyhäjärvellä v :sta 1879 lähtien kohonneet. •1 1'_ ._· _. :. J.. , •• 1 •• i .. • Pyhöselka 1 250 ._.~=---------------------....JUI""' ui TP 50 100 150 200 250 300 350 Pyhäjärven niinkuin monen muunkin maamme järven pintaa on aikojen kuluessa laskettu. soo 'tOO ?,50 1• 1 1 • 1 1 1 1 1 • 1 • 1 1. Ylempi taasen vastaa entistä lähes 200 vuotta sitten kuivalle maalle jäänyttä kynäjalavan vanhaa uudistumisvyöhykettä, jonka harvalulruiset puut taasen ovat järjestään iso ja, yli r 50 cm vahvoja ja joiden syntymä vuo det si joittuvat siis noiden järven lask usta kuluneen kahden vuosisadan tuolle puolelle. ... :::. , ,IÄ~ •• • 1 • !' -r .:],.i • 1 •• 1 1 • 1 • I : t .. Näin muodostuneista portaista alempi on nykyisen vedenlaskun j älkeen uudelle paljastuneelle maalle muodostunut jalavan uudistumisvyöhyke, jossa taimet, pienet pensaat sekä muut nuoremmat kynäjalavan ikäluokat kasvavat ja jolla tulvan säännöllisesti huuhtomalla rannan osalla sen uudistuminen edell een jatkuu. . 1 1 1 • • 1 1 1 • I 1 . Se havaitaan oheisesta diagrammasta, joka on laadittu siten, että sen pystyakselina on käytetty sitä korkeutta, millä kynäjalavan ka~vupaikka järven pinnasta (o-pisteestä) sijaitsee, ja vaakasuorana puuluokkia, jolloin T osoittaa 1-vuotisten taimien, P pienien pensaiden ja luvut taas yksirunkoisten yksilöiden rinnankorkeusympärysmittoja. Vedenpinnan vaihettumisvuosi ryhmittäessään tulvarannan jalavan kahdelle eriikäisten puiden hallussa olevalle tasolle, tarjoaa näin ollen lähtökohdan puun ikäja kasvusuhteidenkin selvittelylle. ...
K ynäjalava on haluttua tarvepuuta. Myös rantojen raivaus, laitumien perkaus ja ymmärtämättömyydestä johtunut hävitys ovat sen yksilömäärää pienentäneet niin, että rantoja aikaisemmin seuranneesta yhtenäisemmästä jalavavyöhykkeestä on enää vain rippeitä ja katkelmia jäljellä. Sitkeähenkisenä, runko-, kantoja juurivesoja kasvattavana puuna se on näillä viljelykseen kelpaamatto milla kasvupaikoillaan sittenkin kestänyt tätä ankaraa kohtelua niinkin hyvin, kuin mitä sen nykyisistä lukumääräsuhteista vielä voidaan päätellä. P aho in runn eltu jalava L e mp äälän Kuo kkalassa. 43. Luokiksi taivutettuna ja rattaan pyörän kehriksi valmistettuna sitä on paljon näilläkin seuduin käytetty. Aikoinaan on kokonainen metsikkö tullut kaadetuksi huonekalupuuksikin
Jalavan leviämistä varhaisina aikoina edisti ilmeisesti juuri sen erikoishalu sijoittua paikoille, missä rannansiirtymistä tapahtuu. Kynäjalava on kaikkialla Kokemäenjoen vesistöön kuuluvien isojen selkävesien varsilla täysin alkuperäinen luonnonpuu. Lempäälän Lahdenkylän rantajalavia. 44. Säännöllisin välimatkoin vainioitten alla seisovat puut kasvavat rantatörmillä kuitenkin juuri sillä korkeudella, jolla kaikkien isojen kynäjalavien uudistumisvyöhyke vanhalla rannalla sijaitsee. , Nykyisellä valtiollisella alueellamme kynäjalava kasvaa paitsi Tampereen--Hämeenlinnan seuduilla hajallaan lounaisja etelärannikoilla sekä Heinolan lähellä, kaikkialla -hyvin harvinaisena. Se on kasvanut täällä jo tuhansia vuosia ennen Kristuksen syntymää, kuten professori Auerin Vanajaveden historiaa koskevista tutkimuksista käy selville. Mutta sangen vanhoja ne silti ovat. L empäälän Lahdenkylässä on rannan juhlallisiksi koristeiksi säästynyt isojen kynäjalavien rivi, jota kansantaru kertoo istutetuksi. Munkit taikka La1,1kon piispat eivät ole nykyisten puitten istuttajia. Niiden joukossa on eräitä, joiden rungon ympärysmitta kohoaa 3,5 m:iin ja joiden ikä todennäköisesti ylittää kolmen ja puolensadan vuoden rajan. Kynäjalava levisi Suomeen kenties ensimmäisenä jaloista lehtipuistamme tai ainakin yhtä aikaisin kuin pähkinäpensas, jota kasvoi Karjalan kannaksella jo siihen aikaan, kun mannerjäätikön reuna vielä viipyi ensimmäisen Salpausselän kohdalla
45. Pirkkalan Papinniemen vanha jalava, lajinsa kauneimpia. Tuulisen rantatörmän puuna tällä Pirkkalan kynäjalavalla on korkeutta tosin vain 11 m, mutta rungon ympärysmitta rinnankorkeudella nousee 3,7 m:iin, oksiston levittäytyessä lähes 14 m laajuuteen. Sen paksu, muhkurainen runko ja laajana kupoolina levittäytyvä mutkainen oksista todistavat, että kynäjalava vielä täälläkin, luontaisen levinneisyytensä pohjoisrajalla, voi rauhas sa kasvaessaan saavuttaa muhkean, jopa eksoottisen ulkonäön. Pyh äjärven rantojen suurimpana ja samalla vanhimpana lajinsa edustajana sen ikä kohoaakin tuonne 380 vuoden paikkeille. J okin komea lakkapäinenkin yksilö koristaa vielä entistä rantatörmää
Tämä lehto on rauhoitettu luonnonsuojelulain nojalla v. Metsikkö ei ole iso, mutta se on kuitenkin suurin vuorijalavalehto koko maassa. Kynäjalavaa paljon harvinaisempana kasvaa Pyhäjärven alueella vuorijalava. Sen esiintyminen rajoittuu nykyisin vain Nokianvirran varsille, jossa se nimensä mukaisesti kasvaa pääasiassa kosken vuorisilla jyrkänteillä. Nokian rauhoitettu vuorijalavalehto. Erittäin toivottavaa olisi, että muutkin näiden jalojen ja kauniiden etelänpuiden esiintymät Tampereen-Lempäälän seudulla saataisiin arvokkaina luonnonmuistomerkkeinä ja seudun kaunistuksina pysyväisesti suojelluiksi.. 1943. Sen kaikkiaan n. 30 yksilöä käsittävä kanta ryhmittyy pieneksi, parink) mmenen rungon metsiköksi rehevään kalliorotkoon, johon jyrkänteeltä tuleva puro tuo kosteutta. Suunnitelma kaikkien Tampereen kaupungin alueella kasvavien jalavien rauhoittamisesta on laadittu
Kuljeskeleminen alueella on kielletty ja aivan sen lähell ä asuu suojelualueen vartija, työnjohtaja Martti Itkonen. K eskija Etelä-Suomen yli muuttaa keväisin parvittain monia siroja, pitkäjalkaisia kahlaajia. 1938 linnunsuojelualue muodostettiin Kuopion lääninhallituksen päätöksellä Höytiäisen kanavan suulle, sen itärannan jä~dessä kuitenkin rauhoittamatta. Tulvan aika'1a se saattaa taas painua kokonaan Pyhäselän pinnan alle. Missä aukenee puuttomia, paljaita tai lyhyttä heinää kasvavia, tasaisia ja jossain määrin laajoja ranta-alueita suurien järvien äärillä, siellä on kahlaajien hyvä viipyä. A lpi Pynnönen. Tämä yhtiö suostui rauhoittamisajatukseen, ja v. Se on rioin 100 hehtaarin suuruinen veden ollessa keskikorkeudella, mutta veden laskiessa se laajojen rantamatalikkojea kuivuessa suurenee moninkertaiseksi. Useat näistä linnuista ovat vain varpusen kokoisia, toiset rastaan suuruisia, joten ne eivät kiinnitä lennossa huomiotamme; useimmissa tapauksissa niiden muutto tapahtuu sitä paitsi öiseen aikaan, ihmissilmältä salassa. Alue erotettiin aidalla muista maapalstoista, jottei karja pääsisi häiritsemään lintujen rauhaa. Tämän tapaisen, jopa ainutlaatuisen lev ähdyspaikan tarjoavat kahlaajille ja monille muillekin linnuille Höytiäisenkanavan suun lietemaat noin 5 km Joensuusta länteen. Nämä ns. Kun v. Ne ovat matkalla pesimäseuduilleen Lappiin, Kuolan niemimaalle ja Jäämeren rantamille, mistä syyspuoleen taas palaavat samaa tietä pääasiallisesti eteläisten merien äärille. 1932 ryhdyttiin toimenpiteisiin jokaisen omistajan osan erottamiseksi mainitusta alueesta, katsoi silloinen valtion luonnonsuojelunvalvoja ,,Luonnon Ystävässä,, lietteiden linnustoa kuvaavan kirjoitukseni johdosta sopivaksi linnunsuojelualueen perustamisen Höytiäisen kanavan suulle.· Maa-alueen jaossa joutui lintujen suosima maatuma kanavan länsirannalla kokonaan Kaukaan Osakejhtiön haltuun. 1859 purkaantui, muuttui silloin Jaamankankaaseen kaivettu, vähäpätöinen vedenlaskukanava valtavaksi uomaksi, josta vesi kuljetti irtonaiset ainekset muodostaen niistä kanavan suun molemmille puolille, Pyhäselän ra11nalle matalan suiston. 1-Iöytiäisen kanavan linnunsuojeluafue. Kun Höytiäinen v. lietteet olivat seitsemisenkymmentä vuotta yhteistä, jakamatonta maata. 47. Melkein säännöllisesti nämä ~aukaisen Pohjolan siivekkäät asukkaat ovat varsin vaativia pysähtymispaikkoihinsa nähden. Ne laskeutuvat levähtämään vain sellaisille maakaistaleille, jotka jollakin tavalla vastaavat luonnon puolesta niiden syntymäseutuja tai niiden talvisia ruokailupaikoja merien rannikoilla
Suonemme myös linnuille rauhaisan levähtämisja pesimispaikan. Samalla jää tuleville tiedemiehille arvokas havaintopaikka jatkuvan tutkimuksen harjoittamiseen. .. nyt tuntevat vetovoimaa villin luonnon pariin ja sen harvinaisten edustajien hellävareiseen kohteluun. Lähdemme tarkastelemaan lintuelämää Höytiäisen kanavan suulla . 1943. Reino Kalliola kesä k. Tänne on silloinkin jäänyt melkoisia alueita veden pinnan yläpuolelle ja muodostunut muutaman senttimetrin syvyisiä matalikkoja, joissa kahlaajat ovat tottuneet etsimään ruokaa.. Etäisimpien pohjoisten seutujen lintujen muutto jatkuu keväällä lähemmäksi juhannusta, ja toisaalta jo ennen kesäkuun puoliväliä alkavat monet naaraskahlaajat painua vastakkaiseen suuntaan etelänmaille, kun niiden poikaset ovat jääneet urosten huollettaviksi. Heidän aikanaan todennäköisesti ja toivottavasti suuremmat kansalaisryhmät kuin. Etenkin vesilinnut ovat metsästysaikana turvapaikkojen tarpeessa. _ ::;;a.-_ r _,,_ +__..._ 1 H öytiäise n kanavan lietteiltä. Valo k. Kumminkin toukokuun lopussa ja kesäkuun alussa sekä syksyllä eloja syyskuun vaiheilla tapaa kahlåajia lietteillä tavallista runsaammin, etenkin jos Pyhäselän pinta on korkealla, niin että vesi muualla järven rantamilla peittää hiekkarannat. Näin muuttoa kestää läpi kesän. Näin tahdotaan säilyttää tämä erikoinen alue harvinaisine lintuineen tulevien sukupolvien ihailtavaksi
Vaikka pensaat eivät luo varjoaan näille tasaisille niityille eivätkä heinät ja vihvilät useinkaan kasva pitkiksi, niin sittenkin siellä saattaa olla lintuja, joita emme heti huomaa. Siinä näyttää olevan kaksinkertaisella kauluksella, mustalla ja valkoisella, varustettuja pohja n t y 11 e j ä. Kuuluu vain merkillinen ääni, kuin rasvan puutteessa olleiden ovensaranoiden vinkumineP. Lähestymme varovaisesti parvea. Ne pyrähtävät lentoon ja sirisevät ilmassa laskeutuakseen vähäisen matkan päähän äänettöminä jatkamaan ruokailuaan. Nyt voimme jo paljain silmin ihailla niiden siroja muotoja. Tällaisissa rapakoissa satumme välistä pelästyttämään ilmaan j ä n k ä s i r r i ä i s e n k i n. Katselemme niitä kiikarilla. Suosirriäinen ja pohjantylli ovatkin lietteillä useimmin tavattavat muuttolinnut; edellistä lajia on välistä satamäärin. Niiden selkäpuolet sulautuvat mainiosti ympäristöön; maastoutuminen on kerrassaan mestarillista. ' Lähdemme sitten lietteiden heinikkoaloja tarkastelemaan. Mutta jos meillä on onnea, niin saamme täällä rantapiirissä tilaisuuden tehdä tuttavuutta meillä muuttomatkoilla harvoin tavattavien ranta-, hieta-, pikkuja p i t k ä nokkasi r r i ä i se n kanssa. Ehkä ne pienen matkan siirtyvät lentäen ja sitten taas jatkavat kiireistä, merkillisen konemaista juoksuaan; jalat heiluvat melkein näkymättömän nopeasti ruumiin säilyttäessä kaiken aikaa saman asentonsa. Tämän lajin läheinen sukulainen ranta k u r m i ts a ei ole täällä myöskään harvinainen vieras, vaikka49. Pienet parvet ovat sitä vastoin yleensä levollisempia; ne saattavat levähtää lietteillä päivän tai ehkä parikin. Aallot ovat työntäneet hiekkaa ja muodostaneet pohjaan tarttuneiden tukkien sivuun tai johonkin muuhun kohtaan rannalle muutaman neliömetrin laajuisia hiekkasärkkiä. Sitten ne lähtevät erittäin ketterästi piipertelemään hiekkapintoja pitkin. Rapakoissa, joita täällä etenkin keväällä on nähtävissä, kohtaamme k a ng a s sir r i ä i s i ä ravintoa etsimässä. Linnut alkavat vinkuen äännellä levottomina. Ne ovat suo s i r r i ä i s i ä, jotka harvoja poikkeuksia lukuunottamatta eivät pesi maassamme, vaan vasta Jäämeren rannikolla. • Jos muuton vilkkaimmillaan ollessa satumme pistäytymään alueella, huomaamme heti kottaraisten kokoisten lintujen kiertelevän lietteiden yllä monta kymmentä yksilöä käsittävissä parvissa. Muuttovietti on jatkuvasti kiirehtimässä niitä matkantekoon eikä se anna niille rauhaa, ennenkuin parvi kohoaa korkeammalle ja suuntautuu eteläisille seuduille laskeutuen ehkä vasta satojen kilometrien päässä Suomen rajojen ulkopuolella. Vasta kotvan aikaa tähyiltyämme näemme k a p u s t a r i n t o j e n juoksevan aivan lähellämme. Sellaisilla paikoilla kahlaajat usein kököttävät liikkumattomina
kin sen lähimmät pesäpaikat on löydetty vasta kaukaa Pohjois-Venäjän rannikolta. Siellä kahlailevat rantasipin näköiset 1 i r o t ja näitä suuremmat v a 1 k e a v i k 1 o t; hyvin harvoin sattuu silmäämme p u n a j a l k a v i k 1 o. • Tylli, hiekkaranto jen pirteä pikkukahlaaja. Mainitsen vain, että nykyisissä lintukirjoissamme on lueteltu yli kolmekymmentä Suomessa tavattua kahlaajalajia ja näistä ainoastaan 3, merisirriäinen, leveänokkavesipääsky ja kerran Suomessa tavattu lammikkoviklo, eivät ole tiettävästi vierailleet linnunsuojelualueellamme. Välistä huomaamme kuitenkin lintujen ikäänkuin epävarmoina. Ainoastaan Yyterin hiekat Porin luona Pohjanlahden ran · nalla voivat kilpailla Höytiäisen lietteiden kanssa kahlaajien lajirunsaudesta. Kanc1van suulla näemme, miten kahlaajaparvet lepopaikan jättäessään lähtevät jatkamaan uutta matkaansa suoraan johonkin määrättyyn suuntaan. En lähde tässä luettelemaan kaikkia lietteillä nähtyjä kahlaajia. Viimemainitut terhentelevät tämän tästä toisiaan vastaan, jopa tapella nujuuttavatkin. Muuttomatkoilla ja myös pesivinä havaitsemme täällä i s o n k u ovi n, p i k k u t y 11 i n ja t ö y h t ö h y y p ä n; valkeaviklokin saattaa täällä hoidella poikasiaan. Jos vesi on tavallista korkeammalla, että mättäät jäävät pieniksi saariksi, miellyttävät tällaiset paikat erikoisen pitkäkoipisia m u s tavi k 1 o j a ja eriväristen kaulushöyhenten koristamia suokukko uroksia. Käännämme kiikarimme alueen reunamilla olevien vesaikoiden edustalla oleviin lammikoihin päin
Kerran tulin paikalle juuri, kun tämä pieni peto hätyytteli liroa. Heti sen ilmaannuttua saapuvat jään reunalle ensimmäisinä sini s o rs a t ja monet kymmenet te Ikä t, muutama i s o koske 1 o pari ja joitakin harmaa 1 o k k e j a. Vähän myöhemmin joutuvat tavi-, haapanaja j o u h i sorsa parvet. Kuovit välistä pesimishuolistaan jo vapautuneina ja etelään pyrkiessään heittelevät ilmassa itseään sinne ja tänne. Yleisin petolintu täällä on pieni pouta haukka. Se käy rohkeasti kahlaajien kimppuun. Se ei ole sellaista kuin väst äräkin vaivaloinen nylkyttely ilmassa eteenpäin tai variksen uupuneilta vaikuttavat siipien liikkeet. Se on erinomaisen kevyttä ja mitä täydelli.:: sintä ilmassaliil-kumisen taitoa. Välistä petolinnutkin ulottavat retkensä kanavan suulle. Huhtikuun loppupuolella, jolloin hanget vielä peittävät maata ja järvet ovat jäässä, aukenee kanavan suulle päivä päivältä laajeneva railo. Ahdistettu lintu painui veden alle eräässä lammikossa ja sitten se pisti päänsä vedestä esiin ja huusi äänekkäästi haukan räpytellessä siipiään aivan liron päällä. Niinpä kerran havaitsin, että yksinäinen suosirriäinen pyrki seurailemaan töyhtöhyyppää, joka levottomana heinikkoon piiloutuneista poikasistaan kierteli ilmassa. kokeilevan useita eri suuntia päätyäkseen lopulta useinkin aivan vastakkaiselle taholle kuin luulisi niiden päämäärän vaativan. Mutta on lietteillä muitakin lintuja kuin kahlaajia. Vain leikiksi lienee tämmöinen temppuilu tulkittava. Siivet huitovat tarvittaessa vinhasti, mutta levittäytyvät liikkumattomaksi kauniiksi kaareksi lintujen laskeutuessa alas. Tällä yksilöllä oli erikoinen kiihko lyöttäytyä seuraan, jopa näin outoon, että olisi edes jollakin tavalla voinut jatkaa keskeytynyttä matkaama. Kerran istui ko k k o varisten ahdistamana jään reunalla ja k a 1 a s ä ä s k e n olen useamman kerran tavannut lietteillä. Lähestyessäni haukka poistui paikalta ja liro pääsi lähtemään epämukavasta piilopaikastaan. Joskus olen pannut merkille, että jokin kahlaaja on kuin eksyksissä tuntematta matkansa määrää. Sata ja toista sataa lintua kutakin 51. Kahlaajilta lento käy aina varsin helposti . Näin lintujen elämä, vaikka ihmiset antavatkin rauhan, saattaa muodostua perin tukalaksi, mutta toisaalta olen huomannut, että kahlaajat huvittelevatkin, joskin perin harvoin. Joskus parvi suoriutuu johonkin suuntaan, mutta jonkin ajan perästä nähdään sen tai osan siitä palaavan takaisin lietteille; nähtävästi lintujen mieleen matkalla pulpahtaa muisto tästä lepopaikasta ja sen vaikutus paisuu suuremmaksi kuin muuttovietin teho, jolloin linnut pyörtävät takaisin mielipaikalleen. Tällöin ei tietenkään lemmenleikki eli soidin ole kysymyksessä
Siellä lentelevät silmiemme edessä kaukaisten seutujen, jopa Siperian rannoilla pesivät linnut kuten esim. Vain keväällä vesilintujen elämä voi vähäksi aikaa saattaa kahlaajat varjoon. Höytiäisen kanavan lietteet ovat kuin kappale jotakin itäeurooppalaista, tasaista ja matalaa maata, reväisty jostakin kaukaa ja sijoitettu keskelle Pohjois-Karjalaa aavan Pyhäselän rannalle. Myöskin t u k k a-, 1 a p aja puna n a r s k u j a on täällä vieraillut. näi,tä lajeja saattaa hurahtaa railosta ilmaan niiden siirtyessä 1ietteiden ehkä jo sulaviin lammikoihin. Kesällä vesilintuja ei juuri näe ja syysmuuton parvet eivät ole v?rsin isoja. Syksyllä istuskelee leppien latvoissa 1 a p i n hara koi ta ja p u l m u s et parveilevat hietikolla vielä silloin, kun kahlaajat jo kauan sitten ovat kaikonneet etelään. ja k i I j u hanhi a poikkeavat välistä harvinaiset valko poskija se p e I h a n h i. Myös n a u r u I o k i t lentelevät täällä etenkin keväisin ja p i k k u I o k i n k i n saattaa havaita lietteillä. Muutamat k a 1 a tiirat pesivät lietteiden hietikoilla. Siellä kahlaajat tuntevat saavansa lepoa ja ravintoa. Silloin tällöin piiloittelee lietteiden heinikoissa myös 1 a p i n s i r k k u j a. Myrskysäällä se on turvallinen hätäsatama.. Muutamia kertoja olen yllättänyt 1 e v e ä p y r s t ö k i h 11 n lokkeja, taveja ja muita lintuja hätyyttelemässä. Edellisten lisäksi on kanavan suulla nähty uiskentelevan t u k k ak os k e I o i ta, Lapissa pesiviä ui v e I o i ta, s i I k k i ui k k u j a, m u s ta k u r k k u ui k k u j a ja h ä r k ä Ii n t u j a. Se I k äja k a I a I o k i t pitävät lietteiden edustalla olevia hiekkasärkkiä levähdyspaikkoinaan. Useimmin vesilinnut ovat jo tänne saapuessaan pariutuneet ja kaksittain ne uiskentelevat urosten toisinaan näytellessä soidinmenojaan. Luonnonystävälle käynti täällä on kuin piipahdus jossaVin meren äärellä ulkomailla. hietasirriäinen. Pikkulinnuista mainittakoon muuttoaikoina parviss<f esiintyvät k e 1t a v ä s t ä r ä k k i ja n i i t t y k i r v i n e n. Se vetää magneetin tavoin korkealla ilmassa olevia lintuja puoleensa. Ennen muuta ·lietteet ovat kuitenkin kahlaajien eldorado. k i n. Ja itse linnuille, etenkin kahlaajille, tämä salojen ja järvien lomassa oleva maatuma on kuin keidas autiolla aavikolla vaeltavalle karavaanille. Edelleen täällä esiintyy I a p a sorsia ja heinät a v e ja sekä k ui k k i a j3 k a akku r ei ta. J o u tse n pysähtyy välistä täällä ja monet hanhilajit näyttävät erityisesti pitävän lietteiden laadusta. Paitsi harmaa.:. Mutta aina huomaa parittomiksi j ääneitäkin lintuja yksinäisinä soutelevan vedessä tai pyrkimässä parien seuraan
Eikä muutenkaan lietteet viime vuosina veden pinnan erittäin alhaalle painuessa ole tarjonneet kaikkia niitä etuisuuksia linnuille kuin normaaliaikoina. 53. Monet sotatoimet ovat olleet omiaan karkoittamaan lintuja tästä mielipaikastaan. Tuulen voimakkaasti ulvoessa ja sateen piestessä maata tänne ilmestyy tavallista enemmän muuttavia kahlaajia jatkaakseen matkaansa raivoavan luonnon hiukan tyynnyttyä. Tämän harvinaisen paikan rauhoitus ei vielä ole paljonkaan ehtinyt vaikuttaa lintujen elämään
K arjalohjan kauniissa pitäjässä, jonka »onnellisiin laaksoihin muutoin niin kova ja .ankara Suomen luonto on runsaalla kädellä sirotellut lahjojaan», päivättiin 31.8.1875 alkulause teokseen, josta on tullut raa-. 1875. Aavasaksan kuva»Maamme kirjan» 1. Suomen luonto Topeliuksen >)Maa1nme kirjassa>). Reino Kalliola. Olen kirjoittanut tätä kirjaa milloin epäillen omaa kykyäni, milloin luottaen ylhäältä tulevaan apuun ja hartaasti rukoillen. Yhdeksäntoista vuoden kuluessa tämä kirja oli suunniteltu, kirjoitettu, korjattu, syrjäytetty ja otettu taas esille ja jälleen korjattu, kertoo sen tekijä. Koska tämä kirja oli lahja ylhäältä, niin se on myös saanut suurempaa siunausta osakseen kuin mikään muu vajanaisista teoksistani, lukuunottamatta Luonnonkirjaa, joka niinikään oli lahja.>> 54. Kun kaikki muu oli valmiina, puuttui vielä nimi. matun ja virsikirjan sekä eräiden oppikirjain jälkeen levinnein kirja maassamme. painoksesta v . »Vaeltaessani kerran yksin eräälle vuorelle Karjalohjalla keksin nimen 'Maamme kirja' aivan samoin kuin löydetään puolukka metsässä
Jo vuosina 1845-52 ilmestyi tunnettu, sen aikaisissa oloissa suurenmoinen kuvateos ,,Suomi kuvissa", johon Topelius kirjoitti tekstiosan. painokseen (1883) moniaita muutoksia, ja hänen tarkoituksenaan oli uudistaa sitä myöhemminkin, vaikka se sitten jäikin häneltä suorittamatta. Tässä kirjassa ei ollut samaa järjestelmällisyyttä ja täydellisyyttä kuin ,,Suomi kuvissa" teoksessa, se oli tämän "keskitetympi ja pyöristetympi seuraaja" ja sellaisena paljon taiteellisempi. Viime vuonna ilmestyi "Maamme kirjasta" seitsemäsviidettä painos! Sakari Topelius itse teki tämän Suomen alimmille oppilaitoksille kirjoittamansa lukukirjan 4. Siunaus on runoilijan jälkeenkin jatkuvasti seurannut tätä verratonta teosta. 1872-1874 teksti uuden hienonkuvateoksen ,,Matka Suomessa" kuviin, jotka tehtiin parhaiden taiteilijaimme taulujen mukaan. Runoilijan ilmaisema käsitys teoksen ajoittaisen uudistamisen tarpeellisuudesta on antanut heille siihen valtakirjan. Oikaisut ja lisäykset on kuitenkin tehty hyvin hellävaroen ja niin kunnioittavasti kuin suinkin. Viimeksimainitun kuvituksessa käytetfin myös 55. Pitkä kehitys on takanaan myös niillä maantieteellisillä kuvauksilla, joita runoilija "sirottelee kevyellä kädellä" Suomen lasten luettavaksi. Vuosikymmenien viedessä on myös kirjan Suomen luontoa käsittelevään osaan täytynyt tehdä joitakin korjauksia. Jälkipolvet puolestaan ovat vuosikymmenien kuluessa koettaneet jatkuvasti pitää kirjan asiatietoja ajan tasalla. Tämän aineiston pohjalta syntyi vv. Mestarimaalauksiin sommitelluissa runollisissa kuvauksissa on jo paljon ,,Maamme kirjan" maisemista tuttua sävyä. Runoilija ilmoittaa elämäkerrallisissa muistiinpanoissaan, että hänen kansantajuinen historiallinen esityksensä "Maamme kirjassa" sisältää katkonaisesta asustaan huolimatta kirjoittajan Suomen historiaa koskevien monivuotisten tutkimusten tulokset; muussa muodossa hän ei tullut niitä julkaisseeksikaan. Kertomusten ulkonainen asu on osittain muuttunut, mutta sävy ja henki ovat yhä Topeliuksen. Kokonaisuudessaan teos on edelleenkin sama rakas,,Maamme kirja", jonka kuvaukset Suomen luonnosta, kansasta ja historiasta ovat syöpyneet vanhempiemme mieliin, jotka ovat osana omissa katsomuksissamme ja jotka nyt vuorostaan värittävät lastemme ajatuksia. Tämä sisältää järjestelmällisen ja asiatiedoista rikkaan, lennokkaaseen tyyliin kirjoitetun katsauksen Suomen ja sen eri maakuntien maantieteeseen ja historiaan sekä kuvapiirroksissa esitettyjen maisemienpää• asiassa kaupunkien, kartanoiden, linnojen ja muiden historiallisten muistomerkkien esittelyn; luonnonmaisemia ei teoksen kuvissa ole juuri ensinkään ja tämä puoli on tekstiosassakin jäänyt melko vähälle. Tietämyksemme on kasvanut, tieteellinen tutkimus on edistynyt ja itse luonto on ihmiskäden kosketuksessa tuntuvasti muuttunut Topeliuksen ajoista
Luonnosta tuli jo varhain Topeliuksen sydämenystävä ja Topeliuksesta tuli Suomen luonnon suuri laulaja ja kuvaaja. Runoilijallahan oli varsin laaja omakohtainen isänmaan tuntemus. 1854 tultuaan aluksi usean vuoden ajan Suomen maantiedettä. Kesällä 1851 hän rauenneen E!!glannin matkan asemesta teki pitkän kiertomatkan Itä-Suomeen: Helsingistä etelärannikon kaupunkien kautta Viipuriin, sieltä Lauritsalaan ja Lappeenrantaan, Imatran ohi Punkaharjua pitkin Savonlinnaan ja edelleen Kuopioon; täältä matka kääntyi länteen: Keski-Suomen pitäjien halki kotikaupunkiin. Noin 1200 kilometriä kertyi tästä matkustuksesta, ja se suoritettiin pääasiassa hevoskyydillä, mikä tietysti oli paljon rasittavampaa kuin nykyiset auto-pikamatkat, mutta tarjosi tilaisuuden paljon syvällisempään maisemien tarkasteluun kuin nämä. professoriksi v. ensimmäisestä painoksesta alkaen hyväksi monia ,,Matka Suomessa" teoksen taulujäljennöksiä. Näiden kahden rinnakkain tekeillä olleiden kirjain teksteissä en kuitenkaan ole huomannut sanasta sanaan yhteisiä kohtia muualla kuin Aavasaksan kuvauksessa. Se väreilee ,,Aavasaksan" lumotussa juhannusyössä, se pehmentää hienona autereena ,,Saimaan" silmää hivelevät näköalat ja siitä saa,,Kesäyön kirkkaus" ihanan kuulautensa. "Maamme kirjan" maantieteellisiä kuvauksia tarkastettaessa on syytä muistaa sekin, että Topelius luennoi yliopistossa Suomen historian ylim. Nuoresta alkaen hän oli kulkenut kotikaupunkinsa Uudenkaarlepyyn ja Helsingin väliä monet kymmenet kerrat, useimmiten hevoskyydillä, toisinaan laivalla; samoin Uudenkaarlepyyn ja Oulun väliä. Itse Runebergin kerrotaan sanoneen, että hän ja »muut» kyllä osasivat auttavasti kuvata maisemaa metsineen, j ärvineen, taivaineen, mutta ei kukaan muu kuin Topelius osannut "maalata ilmaa" Suomen luontoon. "Maamme kirjan» maisemakuvausten eloisuus perustuu ensi sijassa Topeliuksen omiin havaintoihin ja elämyksiin. Kesän kirkkaimmassa valossa kylpevä, juuri kauneimpaan vehreyteensä pukeutunut kaihomielinen Suomen luonto valloitti tällä matkalla kuten aina vienon lyriikkomme mielen. Niin sattuvin sanoin on muutkin maisemat luonnehdittu ja niin voimakas on niiden isänmaanrakkautta säteilevä tunnelma, että ne ovat jääneet lähtemättömästi mieliimme, vaikka emme olisi päässeetkään niitä myöhemmin. Askel historiasta maantieteeseen oli siihen aikaan yleensäkin hyvin lyhyt ja Topeliuksella nämä tieteet liittyivät erityisen läheisesti toisiinsa. Tämä harvinainen taito tulee näkyviin ennen kaikkea Topeliuksen runoissa, mutta samaa ,,ilmaa" on hänen suorasanaisissakin esityksissään eikä vähiten "Maamme kirjan" maisemakuvauksissa
Kaskiahot, jotka ennen viehkeästi hymysivät metsän syvästä sylistä, ovat kasvaneet umpeen. Nokiankoski oli jo Topeliuksen aikoihin joutunut teollisuutta 57. Munsterhjelmin kuutamoisista metsäinteriööreistä, ovat käyneet yhä harvinaisemmiksi. Castrenille; molempien kuvaukset ovatkin todellisia helmiä. Sisä-Suii']1en (Saarijärven) erämaiden kohdalla Topelius antaa kynän Runebergille ja Lapin tuntureille tultaessa M. Kaskimaan savut lei jailivat ohena pilvenkaistana ,,Maamme kirjan" Saimaan mairemassakin. A. Metsätalouden kehittyessä tällaiset romanttiset ryteiköt ja kauniit kolut, jotka tuovat mieleen jonkin Hj. omin silmin näkemään: valtava Oulujoki, joka keväisin murtaa kahleensa hirmuisella ryskinällä; autio Kallankari, joka kalastuskauden kesällä alkaessa herää virkeään elämään ja syksyllä jälleen jätetään yksinäisyyteensä; entisen merenpohjan lietteille syntyneet Limingan niityt; Isonkyrön hedelmälliset pellot, joilla auranvannas voi kolahtaa ruostuneeseen rautakuulaan; Luojan siunaama Lohjan seutu, missä ei ole koskaan hallaa, ei koskaan katovuotta, ei koskaan hätää, vaan yltäkylläisiä satoja, jaloja hedelmäpuita ja harvinaisia kasveja; Punkaharju, joka ui Pihlajaveden ja Puruveden välissä kuin suunnattoman suuri vesilintu levitetyin siivin, poikaset ympärillään; kirkas Laatokka, jonka taivaanrannalla välkehtivät Valamon kultaiset kupoolit; Varsinais-Suomi, jossa jokainen kaupunki on kuin satukirja, jokainen herrastalo muistomerkki ja jokainen kirkko urhojen hauta. Kaskeaminen oli siihen aikaan vielä yleistä. Totta onkin, että asutusseutujen metsät olivat siihen aikaan monin paikoin kaskeamisen ja kulojen jäljiltä heikossa kunnossa, laajalti paljaina ahoina tai mitättöminä vesaikkoina: "suunnattoman suuria maa-aloja autioina ja metsättöminä,,. Toiselta puolen oli sen ajan metsissä vielä paljon villin aarnioisia soppia: ,,Harvoin metsä on perattua; usein se on täynnä kaatuneita, puoleksi lahonneita puunrunkoja, joita myrsky on kukistanut, ja niiden välissä on tiheitä pensaikkoja, sammaltuneita kiviä, soita ja pieniä lampia, joihin sadevesi on kokoontunut,,. Metsäturkkimme on nyt ehyempi, tasaisempi ja puhtaampi kuin 1870-luvulla, mutta samalla on paljon sen entisestä kauneudesta iäksi kadonnut. ,,Maamme kirjan" ilmestymisestä kuluneina seitsemänä vuosikymmenenä kulttuuri ön ehtinyt suuresti muutella silloisia maisemia. Englantilainen herra, jonka välisti nähtiin onkivan lohia Tammerkosken sillalta, on jo kauan sitten siirtynyt Lappiin mieliurheiluaan harrastamaan. Topelius oli metsän ystävä ja häneen oli tarttunut metsäalan si1loisten johtomiesten huoli metsien riittävyydestä tulevaisuuden tarpei,:;iin. Metsämme ovat muuttuneet Topeliuksen toivomaan hoidettuun suuntaan. Eniten ovat kuitenkin kärsineet ,,Maamme kirjan" komeat koskimaisemat
Kasvi peite on saanut »Kasvien levinneisyyden» rinnalle oman lukunsa; siinä pilkahtaa näkyviin soistuminenkin, josta kirjassa ennestään on tuskin mainintaakaan, vaikka tämä luontomme kehityksessä niin tärkeä tekijä oli Topeliukselle hänen maantieteen luennoistaan päättäen hyvin tuttu. ,,Maamme kirjan» Lapin maisemiin on liitetty Pallastunturin kansallispuisto. J. Selityksenä siihen, ettei alkuperäisessä teoksessa ole mitään kuvausta Suomen eläimistöstä, lienee se, että»Maamme kirja» on alimmille oppilaitoksille tarkoitetun lukukirjan toinen osa, ensimmäinen on »Luonnonkirja», jossa eläimistöä on systemaattisesti esitetty; »Maamme kirjaan» sopivia maantieteelliselle pohjalle rakentuvia eläimistön esityksiä taas ei siihen aikaan vielä ollut käytettävissä. 1903 tehtiin täydellinen tarkistus, jonka Suomen luontoa koskevalta osalta suorittivat J. Luontoa käsittelevää osaa on tässä yhteydessä jonkin verran täydennetty. Kairamo. Samanlainen läpikäyminen on suoritettu viime vuonna 47. Koskenniemi Kohta on tämänkin runoilijain kosken, vapauden vertauskuvaksi korotetun, voimat vangittu . palvelemaan, mutta Kyröskoski pauhasi yksinään erämaassa vain pienten myllyjen rattaita kevyesti pyöritellen. painoksen ilmestyessä. A . Nyt täinäkin puute on korjattu. V. »Maamme kirja,, on kuten sanottu ensimmäisestä painoksestaan vähitellen melkoisesti muuttunut, jo Sakari Topeliuksen omista korjauksista ja lisäyksistä sekä myöhemmin jälkipolvien toimesta. Siten on 1 u o n n o n s u o j e 1 u k i n löytänyt tiensä vanhaan hyvään ,,Maamme kirjaan,,.. Imatran, kuuluisimman luonnonnähtävyytemme, kahlehtimisen muistamme kaikki. Uusiin lukuihin kuuluu myös kuvaus Kolilta, »maisemasta, jolle ei löydy vertaista muualta Suomesta, niin paljon kuin tässä maassa luonnonkauniita paikkoja onkim,, mutta jota vielä Topeliuksen aikoina ei oltu »keksitty». Ja nyt on tullut OulujoeP vuoro. Osw. Oulujoen suussa, Oulun siltojen alla, kuohuu kaunis Merikoski, jonka laulua ovat kuunnelleet sekä Topelius että V. Parhaillaan rakennetaan suurta voimalaitosta väkevään Pyhäkoskeen, jonka ärjyviä kuohuja lukemattomat tervaveneet ovat aikanaan viillettäneet ja jonka laskeminen on myöhemmin kuulunut maamme tunnetuimpiin matkailuelämyksiin. Sederholm ja A
Siis sekin, joka sisältyy metsästäjän harrastuspiiriin. Siellä voi silloin olla sadoin tuhansin riistaeläinten ruhoja. Tästä vakuuttautuakseen tarvitsee vain pistäytyä jonkin suuren vientiliikkeen varas!ossa metsästyskauden lopussa. Syrjemmissä kätköissä säilynevät, mutta rintamailla ovat jo häviöön tuomittuja valitettavasti. Säästäkööt toiset, ehkäpä siitä on hyötyä minullekin! Valitettavasti tällainen ajatustapa on varsin yleinen. Minä olen yritteliäs, hyöty kuuluu minulle. Eikö hänen ole syytä tyytyä siihen, että riistaeläinten kohtalo on kerta kaikkaan joutua lihaja turkismarkkinoille. 0. Se että niitä vielä maillamme tapaa, on vain heikon pyynnin ansiota. Se haluaa estää kaiken tarpeettoman ja ajattelemattoman hävityksen jos mahdollista korjatakin jo tapahtuneen hävityksen jälkiä. Säästäminen on tappiota, se on heikkoutta. Metsästys on kuitenkin silloin omaksuttava korkeim massa muodossaan, johon sisältyy riistanhoito ja metsästyskulttuuri. Voivatpa ne saada tukeakin toisiltaan päämääriensä ajamisessa. Pyyntikausina kerätään otuksia varastoihin massoittain. Ajatuksia metsästyksen ja luonnonsuojelun suhteista. Kiitos että sentään jossakin säilyvät. Eikö riistantavoittelijoiden ole syytä kahmia tahollansa, ajatella että minun asiani on ottaa, ottaa niin paljon kuin suinkin luonnon suuresta aitasta. Sokea omanvoiton tavoittelu riistanpyynnissä ei kelpaa. M etsästämällä verotetaan joka vuosi suuresti luonnonvaraisten eläinten kantoja. Ikävä kyllä tällainenkaan j ärjenjuoksu ei ole harvinaista. Entä luonnonsuojelumies. Ja kuitenkin metsästys ja luonnonsuojelu ovat tosiasiassa sopusoinnussa keskenään. Kuinka näin ollen on aihetta tarkastella metsä5tystä ja luonnonsuojelua rinnakkain. Hytönen. Kauppiaalle on vain e<luksi, mitä enemmän niitä on, samoin metsästäjä on sitä tyytyväisempi, mitä enemmän hän pystyy kauppiaalle tarjoamaan. 59. Se tietää tuloja ja varallisuutta. Siis niin paljon otuksia hengiltä kuin mahdollista metsissä ja vainioilla! Luonnonsuojelu puolestaan pyrkii säilyttämään luonnon elämän niin rikkaana ja monipuolisena kuin suinkin. Tarkasteltakoon, miten tämä suunnitelmallinen metsästys sopeutuu luonnonsuojelun vaatimuksiin. Sen huolenpitoon kuuluu kaikki alkuperäinen luonto
Karjatalous on normaalivuosina niin riittävästi täyttänyt liharavinnon tarpeemme, että että lihariistan osuutta ruokapöydässämm:> on tuskin huomattukaan. Fosforisyöttien käyttämisessä täytyy tosin tarkoin noudattaa annettuja ohjeita, jottei menetelmästä aiheudu menetyksiä muille otuksille, kuten Ruotsissa arvellaan tapahtuneen. Moninkertaistaa entisestään monien eläinlajien kanta kas siinä päämäärä, jota ei edes luonnonsuojelu olisi tohtinut ottaa ohjelmaansa! Luonnollista näet on, ettei tyydytä vain riistan kokonaismäärän lisääntymiseen, vaan huolehditaan myös kunkin lajin kannasta erikseen. Tunnettuahan on, että varsinkin kissat pyydystävät retkillänsä pikkulintuja ja niiden poikasia. On kuitenkin niin onnellic;esti, että ne keinot, joiden avulla riistan lisäämiseen pyritään, ovat kauttaaltaan sopusoinnussa luonnonsuojelunäkökohtien kanssa. Tosiasia näet on, että rehtien metsästäjien osuus riistan verotuksessa on suhteellisen pieni verrattuna siihen, mitä hävittäjät eräät kesyt ja villit eläinlajit sekä edesvastuuttomat ihmiset saavat aikaan. Vaan vähänpä riistakantaa vahvistamalla voitettaisiin luonnonsuojelulle, jos samalla vahingoitettaisiin muuta luontoa. Monet sotavuodet ovat kuitenkin osoittaneet, että lihariista voi olla mitä tervetullein korvike silloin, kun kotieläinten liha on tiukalla. Koiraja kissakuri koituu siunaukseksi muillekin kuin riistaeläimille. Turkikset taas lievittävät kangaspulaa ja ovat huomattavana tulolähteenä sodan köyhdyttämissä oloissa. Tehokkaimpana niistä pidetään riistan vihollisten hävittämistä. Lähinnä säästyy siinä vesija kanalintujen munia ja poikasia, mutta myös useiden muiden lintulajien. Siitä sopii odottaa pelastusta sellaisille heikoille esiintymille kuin Etelä-Suomen riekkokanta sekä Etelä-Hämeen ja Varsinais-Suomen kulttuurimaisemien fasaanit vaikkeivät »puhtaan luonnonsuojelun» harrastajat taida viimeksimainittuja niiden ulkomaalaisuuden vuoksi oikein suosiakaan. Tuloksena on ollut toteamus, että meidän riistaeläinkantamme on useimpien muiden maiden kantaan verrattuna kovin heikko ja että se on nostettavissa monenkertaiseksi. Ahdinkoinen sota-aika on osaltansa vienyt siihen. Norjalaisesta varis60. Tämä johtuu siitä, että vaikka metsästys onkin sivuelinkeino, sen tuotolle annetaan paljon merkitystä. Ei siis ihme, että meikäläiset metsästysasiantuntijat ovat joutuneet arvioimaan riistavaramme ja tekemään vertailuja muiden maiden kanssa. Varissota vähentää munarosvojen suurta laumaa. Saman päämäärän esittää metsästyskulttuuri eräänä perusehtonaan. Järkiperäinen riistatalous vaatii rohkeasti ja suorasukaisesti, että riista pyyntimailla lisä~ntyy verotuksesta huolimatta
Ruokintapaikat pysyttävät riistaeläimiä seuduilla, 61. Maanomistajien leväperäisyys, pyyntimiesten piittaamattomuus sekä metsästyslupien epätasainen jakaantuminen aiheuttavat sen, että salametsästys rehoittaa. Pahitteeksi ei olisi myöskään eräissä maissa käytännössä oleva tutkinto metsästysoikeuden anojille. Riistalinnun kuvaan ei juuri iske muu kuin vahinkohaukka. Paha asia on se, että metsästysaseen hankkimisja hallussapitolupa eivät meillä edellytä metsästysoikeuden omaamista. Riistan vihollinen ihminen, alias salametsästäj ä, lienee sittenkin kiusallisin käsiteltävä. aktiiviset riistansuojelumuodot voidaan lukea suorastaan luonnonsuojelun piiriin. Paljon valistusta kaipaa riistan vihollinen ihminen! Ns. Ne ovat täysin vaarattomia, sillä jos sellaiseen joutuu jokin muu kuin vahinkoeläin, voidaan se siitä vahingoittamattomana vapauttaa. Tässä kohdassa tehdään jatkuvasti paljon syntiä, vainotaan petolintuja umpimähkäisesti. Vain silloin voidaan riistakantaa tarkoituksenmukaisesti käsitellä. Nykyaikainen suunnitelmallinen riistatalous edellyttää ehdottomasti, että maanomistajat määräävät pyynnistä maillansa. Kanaja varpushaukka sekä huuhkaja ovat muut varsinaiset vahinkolinnut. Lisäksi on huolehdittava siitä, ettei vahingollistenkaan haukkojen viha pääse riistanhoitajien piirissä kehittymään niin silmittömäksi, että ne hävitetään kerrassaan sukupuuttoon. Variskantamme on niin vahva, ettei pesien hävittämisestä maksaminenkaan veisi sitä perikatoon. keltasirkut. Salametsästäj ä, joka alunperin on lähtenyt luvattomille poluille, voi loukata luonnonsuojelunäkökohtia paljon enemmän kuin laillisin oikeuksin metsästävä. Kun se s1ta paitsi on muille eläimille aivan vaaraton, lienee syytä pyrkiä yleistämään sen käyttöä meillä. Nekin tuhoavat riistan ohella monia muita luonnonotuksia. Haukkasodassa voidaan pitää luonnonsuojelullisena edistysaskeleena sitä, että muunlaisten kuin kuvarautojen käyttöä ei enää sallita. häkistä on riistanhoitomiehillämme hyviä kokemuksia. Ellei salametsästystä saada kitketyksi pois, voi käydä välttämättömäksi saattaa tuo riippuvaisuussuhde aikaan. Tässä kun ei saa käyttää muita kuin hengen aseita! Kansaamme on vielä vahvasti juurtunut sellainen alkukantainen käsitys, että metsänriista kuuluu kaikkien tavoiteltaviin luonnonantimiin, niinkuin sienet ja marjat. Haukkahäkit ovat tulleet yhä suositummiksi. Tärkeätä vain on, että opitaan yleisesti erottamaan rauhoitetut petolinnut, joita on haukkojen ja pöllöjen enemmistö, vahingollisista lajeista. Kun peltopyille, fasaaneille, metsälinnuille ja jäniksille ankarina talvina kovan hangen aikaan pannaan ravintopaloja saataville, estetään niitä nääntymästä nälkään, ja samalla saavat osuutensa muutkin lajit, esim
61.. Metsästyksen edustajilla on esitettävänä alaltansa kokonainen »huoneentaulu». Näin ollen on luonnonsuojelumme kannalta suotavaa, että mahdollisimman paljon siitä säilyy alkuperäisessä luonnontilassa. Edelleen sisältyy metsästyskulttuuriin koko joukko metsästäjän käyttäytymistä koskevia vaatimuksia, jciden toteuttaminen tietää sitä, ettei erämies ole luonnon vihollinen vaan sen harras vaalija. Ei siis sovi mennä ammu skelemaan niitä ja puolustella tekoansa sillä, ettei tunne luonnonsuojelulakia. Toivottavasti metsästäjien ja luonnon ·uojelumiesten yht istoiminnan korostaminen johtaa tässäkin suhteessa parannuksiin. Metsästäjien aihepiiriin kuuluvien asetusten sijoittaminen eri lakeihin aiheuttaa hankaluuksia. voivatpa houkutella niitä sinne muualtakin . Inhimillinen totuu s, että vain se, jolla on hävittäminen vallassansa, osaa toden teolla myös suojella, näyttäytyy tässäkin. Nykyaikainen taloudellisia arvoja tavoitteleva metsänhoito sitä vastoin pyrkii mahdollisimman laajoihin raivauksiin, aiheuttaa harvennuksia jne. Kun luonnonsuojelun harrastajat ajavat koskemattomien metsäseutujen säästämistä mahdollisimman monella taholla, saavat he riistanhoitomiehistä kiitollisia liittolaisia. Paitsi edelläselostettuja riistan lisäämistä tarkoittavia vaatimuksia, asettaa metsästyskulttuuri erämiehille muitakin luonnonsuojelua edistäviä ehtoja. Pensaiden poistaminen ja muu metsän pohjan puhdistaminen vain metsänhoitomiehen »silmän vaatimusten» tyydyttämiseksi ei ole välttämätöntä. Luonnontilassa olevat alueet ovat metsänhoidolle tärkeitä vertailukohteita eikä edes laajojen luonnonja kansallispuistojen lohkaiseminen ole kohdannut siltä taholta esteitä. vahinkoeläiminä pidettyjä lajeja kuten maaja merikotka. Kuten tunnettua ovat Suomen »luonnon kasvot» valtaosaksi metsää. Niinpä heidän on oltava perillä luonnonsuojelulaista, jonka alaisuuteen kuuluu mm. Urheilumetsästäjän tulee olla suorastaan ger.tlemanni. Farmit taas ovat oikeita villien luonnonotusten täydennysvarastoj a. Ristiriita ei kuitenkaan ole niin jyrkkä kuin ensi kuulemalta voisi luulla. Riistaeläinten lisääntymisen kannalta on ryteikköisillä, raivaamattomilla metsillä ja pensaikoilla lymyja pesäpaikkoinensa paljon suurempi merkitys kuin luulisikaan. Riistan istutukset uudistavat verta sekä vahvistavat ja lisäävät kantaa
Päivällä niiden kukat heloittavat valkoisina terälehdet avoinna, mutta iltaviileyden koittaessa kukat sulkeutuvat ja kääriytyvät kuin kultalampaan lämpimiin turkkeihin. Kahdeksi päiväksi. Yrjö Kokko. Mitä lie tämänkin myllyn aikamiesrakentaj a ajatellut myllyä toisilta salaa tehdessään. Kevät! Miten se nyt tuokaan aina mieleen menneisyyden, vaikka sen pitäisi olla tulevaisuuden aikaa. Tuskin ne a. Haluaisitko lähteä komennukselle Helsinkiin. Kun yöperhonen tuli eläinlääkäriin. Sain ostetuksi niitä siirtolaisilta. Herra eve-sti! Istuhan. Veisit minun vaimolleni kaloja. Silloin poikani käsittää, miten "isä-setä" on otettava vastaan. K evät on tullut. Ehkä oli kaivannut katoavaa nuoruuttaan! Sitten eräänä päiv2nä saan kutsun divisioonaan. Eräässä suojaisessa joen mutkassa löydän puromyllyn. Helsinki jää kohta taakseni ja Salpausselkä eristää minut ra'asta kevään meri-ilmasta. Keväinen retkeilyhaluni valtaa minut ja kuljen pitkin joen rantamia seuraten "kukkivan pajun kuukauden" kehittymistä. Varaudutaanhan aina sunnuntaitakin varten. Oh, minä haluaisin sulkea koko maailman syliini! l\.fiks'en ilmoittanut tulostani. Se piristää meidän rintamamiesten tylsistyneitä mieliä. Tämä 011 minullekin paluuta entiseen. mulla viel ä avautuvat, kun pienet vihreät perhoset lentävät niihin. Samall a komennuksella saan pistäytyä kotonani. Vien kalat everstin rouvalle, josta täm ä on jo vuosikausia elänyt laillisessa avioerossa. Epäröi. Sen näkee aivan korsumme katon vieressäkin, jossa kangasvuokot ovat kohonneet maasta kevään ihmeeseen. Tulen sisämaan kevätriemuiseen maahan. Hän tönäsee minua nyrkeillään vatsaan, juoksee sitten saman reitin kuin koirakin, heittää tuolin nurin ... Elämä ei voi kodissakaan pysähtyä näin 'yht'äkkiä. Minun. Sellaisen, joita pojat kotona keväisin rakentelevat. Eihän minulla itselläni siellä mitään. Mutta sitten koirani hyppää jälleennäkemisen riemussa rintaani vasten, juoksee sitten saliin, kiertää siellä keskeisen huonekaluryhmän, kaataa tuolin ja ryntää jälleen minua vasten. Pieni poikani katselee minua ihmetellen eteisessä. Mutta kevät ei herätä ainoastaan kukkia ja hyönteisiä. Miksikä ei. Niin minä matkustan kevätkoleaan Helsinkiin
Mutta sitten minut temmataan entiseen elämään. Kun käännän katseeni, huomaan, että ikkunaan onkin lentänyt suuri yöperhonen, vaikka onkin päivä. »Kangasv uo kot ovat ko ho nneet maas ta kevään ihmeesee n.» pitäisi tarttua johonkin, mutta huomaankin kuin kulki in yksin, tyhjin, mitään tekemättömin käsin. Siitä saisi hyvän valokuvan, sillä nuo suuret sulkamaiset tuntosarvet näyttäisivät kuvassa varmaan ihmeellisiltä. Perhonen kiipeää pitkin lasia akkunan ulkopuolella ja värisyttelee siipiään. Naapurin isäntä on kuullut minun tulleen lomalle. Kun hän on selittänyt minulle karja-asiansa ja minä olen antanut hänelle neuvoja, ei. Mutta isäntä ei huomaa minun malttamattomuuttani. Pitäisi päästä kiireesti valokuvaamaan sitä, ennenkuin se lentää pois. Keskustellessamme hänen kanssaan tuntuu minusta kuin lintu olisi lentänyt akkunaa vasten. Hän tulee valittelemaan minulle surujansa, joita hänen parhaat lehmänsä ja hevosensa ovat hänelle aiheuttaneet
Miten ihmeellinen se onkaan. hän lähdekään pois. Menen kuitenkin ulos katsomaan~ jos perhonen mahdollisesti olisi asettunut johonkin läheisen puun rungolle. . Perhonen on nyt sisällä. Kiiruhdan takaisin sisään, aukaisen varovaisesti akkunan toisen puoliskon, sitten tulen taas ulos, alan hädistellä varovaisesti perhosta ja ilokseni se lentää akkunasta sisään. Eihän hän sellaista käsittäisi. Hän hyvästelee ja lähtee, mutta silloin on jo perl10nenkin lähtenyt akkunasta. .,Valokuva si n sen 'en face'». Ilokseni huomaan, että perhonen istuukin akkunan alalistalla. Hän korjaa vain asentoaan tuolissa muk?vammaksi ja alkaa kysellä minulta sodan menoa ja mitä minä arvelen . Nyt painan akkunan ulkoapäin kiinni. Punaruskeat siivet, joissa sinirwnukset ja valkokeskuksiset sinirenkaat kuin. Viimein isäntä on puhunut puhuttavansa. . Eihän minun sovi keskeyttää häntä ja lähteä valokuvaamaan yhtä perhosta, kun on kysymys lehmien, hevosien ja koko ihmiskunnan kohtaloista
66. Mutta kun perhonen painaa siipensä suppuun, muuttuu se harmahtavaksi, kauniskuvioiseksi, kuin jonkin sc>mmaleisen kiven kylki. Otan siitä useita kuvia, kun se kiipeää lasia ylös. Sen ruumis on paksu ja karvamainen kuin jollakin teddykarhulla. Todellakin! Siinä on jokin vika. Koko ajan ovat perhosen, nastakehrääj än, siivet pienessä v ärinässä. Huomaan, että sen vasen siipi on jollakin tavalla omituinen, rypyssä. Koetan ottaa perhosen käteeni, mutta se päristelee vastaan ja pelkään sen siipien entisestäänkin viottuvan. »Sen vasemman etusiiven pangassa on kaksi mustaa pilkkua.» tunnusmerkit jonkin englantilaisen lentokoneen siivissä
Olen ollut niin innostunut auttamaan perhosta sellaisena aikana, jolloin tuntuu, ettei millään muulla ole mitään merkitystä kuin toisen ilimisen surmaamisella ja hänen kotinsa hävittämisellä. Asetan sen parvekkeen kaiteelle. Heitän sen ilmaan ja perhonen lentää räpistelee yli nurmikon ·toiselle puolelle ja katoaa sielli; kasvavaan silmujaan juuri aukovaan sireenipensaistoon. Mahdollisesti jokin kitiinikerrostuma on sen liimannut yhteen. Tartun pinsetillä perhosen siipeen. Käteni vaipuu alas. Se on minun perhoseni! Kun kehitän filmistä kuvan, kehittyy aivoissani satu nastayököstä ja näsiästä.. Sitten huomaan koomillisen asentoni. Siinä se kömpii kuin humalassa. Hymähdän itselleni. Sen liikkeet käyvät siellä kankeiksi. lähdemme kävelemään puutarhaan, saunarantaan vievälle polulle. Seison hetken vielä käsi ojossa. Nyt siitä on hyvä ottaa lähivalokuva "en face,, . Se alkaa virkistyä. Perhosen siivet alkavat väristä entistä enemmän. Tuijotan kättäni ja liikuttelen sormiani. Nyt näen selvästi, että vasen etusiipi on vioittunut. Varjelen sitä, ettei se putoa kaiteelta. Välähdys ja perhonen on valokuvattu. Perhonen on tullut eläinlääkäriin, ajattelen itsekseni. Ilta tulee ja talo rauhoittuu . Se on kasvanut kärkiosastaan kaksinkerroin. Sitä on autettava. Kannan tuon karvaisen lystikkään perhosen kourassani varovaisesti parvekkeelle. Siipi alkaa oijeta, mutta sen siipipankaan jää kaksi mustaa pilkkua. Perhonen alkaa siellä kiivetä tölkin seinämää ylös. Annan sen kävellä käteeni. Nyt se varmasti kykenisi jo lentämäänkin jos älyäisi. Naudan valokuvauskoneen ja vacublitzin. Kun lähestyn näsiäpensasta, huomaan illan hämärässä suuren perhosen sen jo lopuillaan olevassa kukinnossa. Minulle muistuu mieleen näsiät, joita olen sinne koivulchtoon istuttanut. Se kyllä liikuttaa jalkojaan, muttei riuhdo. Otan kannellisen 1asitölkin. Mitenhän tässä menetellä. Filmi onkin jo lopussa. Otan pienen pumpulipalasen, tiputan siihen hiukan eetteriä ja heitän pumpulin tölkkiin ja suljen kannen. Asetan sen perhosen alapuolelle ja sipaisen perhosen akkunalasista tölkkiin, jonka kannen suljen. Silloin ,,kaadan" perhosen tölkistä kirjoituspöydälleni. Mutta sitten värinä vähenee ja perhonen putoaa tölkin pohjalle. Kehitän sen vielä samana iltana ja suuri on hämmästykseni, kun huomaan, että olen taas valokuvannut nastayökön, jolla on kaksi mustaa pilkkua vasemman etusiiven pangassa. leikkaan pois siipeä liimaavan kitiinimöh käleen. Otan ohuet pinsetit ja pienet terävät sakset
-Kevät on kokonaisuudessaan _satu. Tehtävä on suoritettu. Terveisiä rouvaltasi. -Niin, sanoi eversti, nousi seisomaan ja hymyili minulle. -Satua. 68. Sitten hän ikäänkuin ajatuksissaan käveli akkunan ääreen ja katsoi ulos huoneestaan, joka ennen sotia oli ollut nunnan kammio. Satu, hän jatkoi puhettaan. Mitäs sinun kotiisi kuului. Herra eversti
Rolf Palmgren oli. In memor1am. Rolf Palmgren. Meitä, jotka hyväksymme luonnonsuojelupyrkimykset, on paljon, mutta niitä, jotka ovat valmiit antamaan asian hyväksi muutakin kuin vain myötätuntonsa, on joukossamme perin vähän. Rolf Palmgren oli Suomen luonnonsuojelun uranuurtaja, mies, jonka sytyttävää innostusta tarvittiin aatteemme vaikeassa läpimurrossa 1920luvulla
19241930. 1909 ja tehtyään seuraavana vuonna o pintomatkan Keski-Eurooppaan hän tuli Korkeasaaren eläintarhan ja myöhemmin samalla myös Helsingin kansanpuistojen intendentiksi, jota virkaa hoiti v:een 1930. Monilla kauniilla luonnonkirjoillaan ja innostusta hehkuvilla sanomalehtikirjoituksillaan hän teki luonnonsuojelun tunnetuksi maassamme. 66). Ehkä hän joskus ampui yli maalin, hän myönsi sen itsekin mutta välinpitämättömyydestä tehtävissään ei häntä, Suomen ensimmäistä luonnonsuojelunvalvojaa, voitu milloinkaan moittia. Suoritettuaan fil. Suomen luonnonystävät kunnioittavat hänen muistoaan.. kand. 1880. Hänen monista teoksistaan mainittakoon laaja »Luonnonsuojelu ja kulttuuri» (1922), kaunokirjallinen ,,Luonnonlapsia I (1918) ja II (1922)», Korkeasaaren eläintarhan historia sekä tieteelliset tutkimukset Helsingin ja Huittisten seutujen linnustosta. maisteri Rolf Palmgren kuoli Helsingissä lokakuun 6. p:nä 1944. Valtion luonnonsuojelunvalvojana hän toimi vv. Sen lisäksi hän oli oppikoulunopettajana vv. Suomen Luonto 2, s. 1919--1927. Hänen suuren myötämielisyytensä ansiosta saatiin yhtiön maalle Lopen pitäjän Lintukorvessa luonnonsuojelualue (ks. Hän uhrasi jotakin, hän teki jotakin. Mutta sitä ei ole lupa nytkään unohtaa. Kymin Osakeyhtiön metsänhoitaja Albin Torckell oli luonnonsuojelun lämmin ystävä. On suureksi osaksi Palmgrenin ansio, että luonnonsuojelu on Suomessa nykyään suhteellisen korkealla tasolla. Hän oli syntynyt Helsingissä v. Suomen luonnonystävät toivovat, että se innostus, jota kaksi äskettäin poistunutta tiennäyttäjäämme, Rolf Palmgren ja Kaarlo Linkola, ovat osoittaneet, ei sammuisi. 1914-1924 sekä Uudenmaan kalastajaliiton sihteerinä vv. Albin T orckell. tutkinnon v. Vietäköön kaunis aatteemme mainittujen tienraivaajien innostuksella parempiin aikoihin ja uusiin voittoihin! • Fil. Hän oli eläinten ystävä, hän tunsi ne, sekä vapaan luonnon lapset että ihmisen suojatit. Hän oli niitä käytännöllisen elämän miehiä, joilla on silmää muuhunkin kuin taloudellisiin näkökohtiin. luonnonsuojelumies koko sydämestään. Näinä vaikeina aikoina, jolloin ihmisten suojeleminen vaatii suurempaa huomiota kuin milloinkaan ennen, luonnonsuojelu on rauhanomaisena kulttuurityönä joutunut hiukan syrjemmälle
66) . Luvussa »Ahvenanmaa tieteellisen tutkimuksen kohteena» käsitellään lyhyesti niitä maantieteellisiä tekijöitä, joista maakunnan kasvimaailman kiintoisat erikoispiirteet johtuvat: maankohoamista, topografian pirstoutuneisuutta (mitä erilaisimpia kasvupaikkoja pienellä alalla) ja maakunnan etäisyyttä mantereesta sekä 1 ännessä että idässä. Professori Alvar Palmgren, Ahvenanmaan kasvimaailman etevä tuntija, on Ahvenanmaan maakuntalautakunnan pyynnöstä antanut lausunnon sikäläisen luonnonsuojelun nykyisestä järjestelystä ja vastaisesta kehittämisestä. Hän selvittelee maan viljelykseen ottamisen, metsänhakkuun, laiduntamisen ja lehdeksien teon hävittävää vaikutusta. Luonnonsuojelun työmaalta. Suomen Luonto 1, s. esim. Lehtoniitty edustaa sitä paitsi Ahvenanmaalle luonteenomaista, ikivanhaa maatalouden muotoa ja ansaitsee jo tästä syystä tulla historiallisena muistomerkkinä 71. Sitä todistavat myös Ahvenanmaan Linnunsuojeluyhdistyksen virkeä toimintc\ sekä monet yksityisten aloitteet (ks . Palmgren esittää aluksi yhteenvedon niistä virallisista toimenpiteistä, joita Ahvenanmaalla luonnonsuojelun hyväksi on tehty. 26 ja 3, s. ,,Mitkä vaarar uhkaavat Ahvenanmaan luontoa?» kysyy prof. Näillä virallisen luonnonsuojelun saavutuksilla on luonnollisesti juurensa ahvenanmaalaisten yleisessä kiintymyksessä kotiseutunsa luontoon. Niittämättä jätettynä se pian kasvaa umpeen tiheäksi sekametsäksi, jonka varjossa lehtoniityn kukkaloisto vähitellen sammuu. 48) . Prof. Maakunnassa on myös rauhoitettu melkoinen määrä harvinaisia kasvilajeja (ks . Ahvenanmaan luonnonsuojelu . Suomen Luonto 2, s. Kultt uuri luonnonmaisemaa muuttavana tekijänä ei kuitenkaan saa vain kielteistä arvostelua osakseen. Eri maisematyyppien kuvaus perustuu tekijän omiin, 45 vuoden aikana tehtyihin havaintoihin ja perusteellisiin tutkimuksiin. Tekijä toteaa, että ahvenanmaalainen lehtoniitty rikkaine kasvistoineen on kulttuurituote. Julkaisu käsittää ro9 sivua ja 34 edustavaa kuvaa. Sikäläisten luonnonsuojelualueiden ja rauhoitettujen luonnonmuistomerkkien luettelo (ks. 67) on jo huomattavan pitkä. Laaja lausunto, joka todistaa laatijansa suurta eläytymistä aiheeseen, on ilmestynyt painosta Fauna et Flora-seuran julkaisuissa nimellä ,Naturskyddet på Ålan d och dess framtida utveckling». Suomen Luonto 1, s. Palmgren eräässä tutkimuksensa luvussa. Tämän jälkeen seuraa lyhyt katsaus Ahvenanmaan luontoon
Varsin aiste n I uo nno nsuo jelualueiden li sä ksi Palmgren ehdottaa rauhoitettaviksi eräiden ha. Samall a hän esittää, että jalava, suomenpihlaja, ruot sinpihlaja, metsäomenapuu, orapihlaja, o rapaatsa ma ja lehmus (joka o n Ahvenanmaalla hyvin harvinainen) rauhoitettaisiin hakkuulta, lehdeksien teolta se k ä muulta vahingoittamiselta; tämä rauhoitu s ei ko skisi herbaario nä y tteid en eikä hedelmien ottamista . Samanlai sia näkökohti a o n luo nno nsuo jelumiesten ta hoi ta esitetty Ruotsissa. Palmgren ehdottaa vielä lähes 40 uutta nimeä. Niiden kasvien luetteloon, jotka Ahvenanmaalla on ennestään rauhoitettu liiallisen keräilyn taholta uhkaavaa vaaraa vastaan, prof. Lehtoniitt y. Finström, Ottböle. Lausunn ossa ehdotetaan useita s uo jelutoimenpit eit ä. Periaatteellisesti tärkeä, kaikkia luonnonystäviä ja maise manhoita jia kiinnostava on prof. vinaisten puiden ja ruoho jen huomattavimpia kasv upaikkoj a; tämä o n usein välttämätöntä rauhoitettujenkin la jien kohdalta, koska yleinen rauhoitus ei luo nnons uo jelulain mukaan o le eikä voi olla esteenä maan käyttämiseen vil jel ysja rakenta mi starko ituksiin. Palmgrenin ja Ahvenanmaan metsän hoitaj an käsitysten eroa72. Valok. Joissain paikoissa säilytetyksi. Miel enkiintoa herättää erit yisesti selvit ys luonnons uo jelualu eiksi so pi vista paikoista . P. Palmgren. Ehdot us käsittää lehtoja ja lehto niitt y jä, rantoja, lintukarej ;,, järvi ä, la mpi a ja soita. Luetteloon ei ole ote ttu karuja, havumetsäisiä kallioalu eita, joiden suoj eleminen niiden yleisyy den v uoksi ei ole niin välttämätöntä kuin vä h ä-alais ten ja jatku vast i ha rvinai stuvien hedelmälli sten lehtomaiden
Tehokas luonnonsuo jelu edellyttääkin aina tiedemiesten ja käytännön miesten yhteistyötä. Ahvenanmaan metsänhoitajan L eo Björkmanin luonnonsuojeluasioissa osoittaman suuren innostuksen huomioon ottaen prof. Palmgrenin lausunnossa esitetyt suuntaviivat Ahvenanmaan luonnonsuojelun kehittämisestä tulevat varmaan jo lähiaikoina johtamaan kauniisiin tuloksiin. 73. Palmgren on suorittanut Ahvenanmaan maakuntalautakunnan hänelle uskoman tehtävän suurella huolella. Prof. vaisuus Ramsholmenin, erään luonteenomaisen lehtoniittyalueen, luonnonsuujelullisesta hoidosta. Tässä yhteydessä on myös syytä muistaa se harrastus ja myötämielisyys, jota maakunnan hallintomiehet ovat osoittaneet Ahvenanmaan luonnonsuojelua kohtaan. Heli ja Kla . Palmgren. Sottungan ulkosaaristosta. Lausunnon pätevyyttä li ~ää vielä se, että hän on käyttänyt apuna useiden muiden Ahvenanmaalla tutkimuksia suorittanei d en luonnontutkijain (Backman, Buch, Cedercreuti_, Enros, Frey, Hå"yren, Luther, Nordman, Palmgren, P.; Segerstråle ym.) antamia asiantuntijalausuntoja . Valok. P. Maakunnan metsänhoitaja on halunnut muuttaa alueen puistomaiseksi, ja tässä mielessä siellä on suoritettu toisaalta varsinaisia puhdistusja harvennushakkuita, toisaalta istutuksia (sellaisia Ahvenanmaan luonnonvaraisia puita ja muita kasveja, joita alueella ei luonnostaan ole) . Palmgrenin mielestä kulttuuritoimenpiteet olisi rajoitettava siihen, mikä kuuluu vanhaan lehto• niittytalouteen; vain laiduntamisen johdosta alueelle tunkeutuneet kuuset olis _ vähitellen poistettava, vanhoihin ja lahonneisiinkaan jalopuihin ei sai3i koskea ja kaikista istutuksista olisi ehdottomasti luovuttava. Jo tämä lyhyt selostus osoittanee, edä prof
Alu e, laajuudeltaa n n. Aavasaksan lakimetsää. Valok. Metsähallitus on valtion luonnonsuojelunvalvojan esityksestä julistan ut Aavasaksan valtio nmaan kokonai suudess aan luonnonsuo jelualueeksi . R eino Kalliola. 100 ha, rauhoitetaan kaikilta hakkuilta, m yös kelopuiden ja k uolleiden puiden hakkuilta; samoin on sen mw.ukin luo nto, maa, kasvillisuus ja eläimistö, täydellisesti rauhoitettu. Fr. Pisanmäki. T uhkasen ja maal arimestari Väinö Koistisen sekä t ämän vaimon Olga Koistise n puoliksi omista man Pisa nhuippu-nimisen perintötilan Säyneisten pit äjän Siika järven kyläs sä. Kuo pio"n Luonnon Y stäväin Yhdistys on saanut lahjoituksena maalarimestari ]. Aavasaksa. Kuului simman kesäyönaurinko'-vuoremme laki, jolta on valtavan kaunis näköala T engeliönjoelle, T o rnionj o kilaaksoo n ja, kaukaisille naapurivaaroille, on jylh än karua särmikkäine graniittikallioineen ja tuulen kourissa vääntyneine, kori steellisin e n.äntyinee n tyypillinen nä yte P eräpoh jolan vaaranlakimetsistä monine erikoispiirteineen . Alue sijaitsee mahtavan Pisa nmäen huipulla, joka 74
varovaiseen puhdistukseen. historiallisesti kiintoisat Täyssinän rauhan rajamerkit v:lta 1595. Sellaisia on Tammistonkin luonnonsuojelualueella useita. Laiduntaminen taas hävittää lyhyessä ajassa alkuperäisen aluskasvillisuuden. Lähes kolmekymmentä vuotta kestäneen rauhoituksen ansiosta alueen kasvija eläinmaailma on selvästi rikkaampi ja rehevämpi kuin muiden luonnonedellytyksiltään samankaltaisten mutta ihmiskäden ja laidunkarjan tuhoisalta vaikutukselta suojaamattomien lehtomaiden. Se on ollut yksityinen luonnonsuojelualue, missä luontoon kajoaminen on rajoittunut vain kuolleiden tai tammien uudistumista ehJ...äisevien puiden poistamiseen ym. Huomattava osa alueesta on tammirikasta sekametsää ja kaunista pähkinäpensaikkoa lehtometsille luonteenomaisine aluskasvillisuustyyppeineen. Suojelualueelle antaa erikoisleiman sen kasvimaailman rikkaus ja eteläisluonteinen rehevyys. Keskusliikkeen johto on suhtautunut hankkeeseen myönteisesti ja toteutunee se jo lähiaikoina. Tämä vaihtelu, joka johtuu kallioperän erilaisuudesta (viljavilla kohdilla kalkkipitoista gneissiä, karuilla pegmatiittia), lisää suuresti alueen arvoa kasvitieteellisenä tutkimuskohteena ja opintoretkeilyjen paikkana. eläimille, samoin sammal-, jäkäläja sienikasvillisuudelle. Äskettäin on valtion luonnonsuojelunvalvoja tehnyt aloitteen alueen viralliseksi rauhoittamiseksi. Rauhoitusalue on 7 ha iso. Kun luonnontilaisia tammistoja on maassamme vähän, ovat monet niiden kasveista ja eläimistä harvinaisuuksia. Tammisto. Huomiota ansaitsevat myös eräät Iajirikkaat, niittymäiset kalliokasviyhdyskunnat. (Helsingin pitäjässä.) Hankkijan kasvinjalostuslaitoksen, Tammiston, kallioinen lehtomäki, jonka tammistosta laitos on nimensäkin ottanut, on aina ollut laitoksen suojelevan huolenpidon kohteena. Siellä sijaitsevat mm. Tällaisena alue on vähäinen jäännös Helsingin seudullakin ennen verraten yleisistä, mutta viljelyksen ja asutuksen tieltä vähitellen hävinneistä tammirikkaista lehtometsiköistä. Jyrkkänä vastakohtana näille vaateliaan kasvillisuuden piirteille osa luonnonsuojelualueesta on aivan karua: kanervaista mäntymetsää, j äkälikästä kalliokasvillisuutta. 75. Myöskin alueen linnusto on rikas, samoin ilmeisesti muukin eläinmaailma (hyönteiset ym.), vaikkei siitä liene toistaiseksi tehty erityisiä tutkimuksia. On huomattava, että juuri vanhat, osaksi lahonneet ja koloutuneet puut nimenomaan vanhat tammet joita tavallisissa hoitometsissä ei voida säilyttää, tarjoavat elinehtoja monelle lintulajille, hyönteisille ym. Yhdistys aikoo muodostaa tilasta luonnonsuojelualueen. on kautta maan tunnettu näköalapaikka
Yhteinen maa-ala on run saasti 200 ha ja alue kokonaisuudessaan n. Suojelualueen yleinen kauneus ja sen luonnonrauhainen tunnelma, jota ympäröivä kultturimaisema laajoine peltolakeuksineen vastakohdan voimalla korostaa, ovat tutut jo kaiselle Tammiston kävijälle. 20 päätä. T oinen huo mattava H ättö n eläin on muflonlammas, Euroopan ainoa luonnonvarainen lammasla ji. 70 ha laa ja. 7 km 2• Suurin saari Hättö on n. Rauhoitettuin a kaikkien näiden laiien kannat ovat kasvaneet huomattavan s uuriksi. Valtavasarvinen muflonpässi johtaa pient ä laumaansa Inkoo n kalliosaarilla niinkuin kotimaassaan Ko rsikan vuoristoissa. Alueen luonto on hyvin vaihtelevaa: havu ja sekametsien, pikkusoiden, niitt ys uikaleiden ja kallionyppyläin luonnehtimi sta vehmaista sisäsaarista ja korkeista, hruista kalliosaarista ääri mmäi ste n ulkoluo tojen silokylkisiin graniittilaakoihin saa kka. 40 havupuuja toistasataa lehtipuulajia, joukossa useita harvinaisuuksia. Niiden tulokset ovat ki elteiset: saksanhirvi vaati si isompia ja syvempiä metsi ä kuin Hättössä on tarj olla, pesukarhu taas teki intohimoisena munavarkaana pitkiä ryöstöretkiä rannikon kan·aloihin. Kuu sipeura näyttää sietävän haitatta kylmiäkin talviam me. Hättö. Eläimiä ruokitaan, mutt a ko1 emuksia o n saatu myös siitä, että ne pystyvät talvisaikanakin vaikeuksitta itse elättämään itsensä. Kreugerin harrastuksiin kuuluvat myös dendrologiset kokeilut. Luonnonsuojelun päätarkoituksena on kuitenkin tä ssä tapauksessa alueella suoritettujen ulko maisten eläinistutusten turvaaminen. Ins. Kreugerin aikomuksena on istuttaa alueelle myös gemssejä hyväuskoisin kokeilu kaikista, sillä arempaa ja vaikeammin tavoiteltavaa eläintä kuin gemssi tu skin on Euroopan eläimistössä, sanovat asiantuntijat. (Inkoossa.) Insinööri Ragnar Kreuger Helsingistä on jättänyt Uudenmaan lääninhallitukselle hakemuksen Inkoon pitäjässä omistamansa Hättön saariryhmän julistamiseksi luonnonsuojelualueeksi. Muista kokeiluista mainittakoon saksanhirvellä ja pesukarhulla tehdyt. Ins. Hättö on nimittäin maassa mme ainut~ laatuinen eläintarha ja riistanhoidollinen kokeilualue. Täällä on jo kymm enkunta vuotta asus,anut kuusipeura, jonka kanta o n vuosi vuodelta kasvanut, niin että siihen kuuluu nyt n. Hättön alueelle on istutettu tuhansittain ulkomaisia puita, yhteensä n. Alueen kotimaisesta riistaeläimistöstä mainittakoon teeri, metso , pyy ja lehtokurppa sekä rikas merilinnusto : haahka, pilkkasiipi, tukkan arsku ja iso ko skelo . (Georg Nordbladin kuvauksen mukaan.). Saariryhmä sijaitsee luonnonkauneudestaan kuulun Barösundin saariston uloimmassa osassa ja käsittää 10 isoa ja joitakin pienehköjä saaria. Osa saarista tullaan säilyttämään täydessä I uonnontilassaan
Luonnonsuojelulain mukaan luonnonsuojelualueen muodostamisen on edistettävä ,,huomattavaa yleistä etua,,. Toimeenpanoasetuksessa selvitetään, minkälaisi sta kulttuuriarvoista tässä on kysymys ja mitä niiden suojelemiseksi on tehtävä. Kaupunkien ja muiden asutuskeskuksien lähistöllä vaatii luonnonsuojelua myös asukkaiden ulkoiluja virkistysharrastusten tyydyttäminen. Samoin sellaiset istutuksin tai muulla tavoin muodostellut luonnonalueet, kuten arvokkaat puistot ja puukujanteet, joiden säilyttäminen on k u I t tuuri maisema n kauneuden kannalta tärkeätä. Maatalousministeriön as ut usasiainosaston ohjeet luonnon ja kulttuuriaryojen suojelusta ensi keså'nå' alka·vassa asutustoiminnassa (luonnos). Tämä luettelo tarjoaa samalla havainnollisia esimerkkejä siitä, minkälaisia niiden alueid en tulee olla, jotka täyttävät edelli sessä kohdassa mainitut vaatimukset. Tämän ehdon täyttävät sellaiset ensi sijassa a I k u per ä i s t ä I u on t o a edustavat alueet, joiden säilyttämisellä on merkitystä tieteellisen tutkimuksen kannalta tai erityisen kauneina tai muulla tavalla huomattavina luonnonnähtävyyksinä. Maanhankintalain 44 §:n mukaan on lakia to imeenpantaessa pyrittävä suojelemaan kulttuuriarvoja. Luonnonsuojelulain nojalla rauhoitetut alueet lu etellaan erillisessä liitteessä. Muista mahdollisesti kysymykseen tulevista historiallisista muistomerkeistä mainittakoon esihistorialli selta tai keskiajalta peräisin olevat linnoitusjätteet. Tällai sia alueita ovat 1) luonnonsuojelulain nojalla valtion ja yksityisten maille jo penrstetut luonnonsuojelualueet ja 2) sellaiset alueet, jotka voitaisiin luonnonsuoj·elualu eina virallisesti rauhoittaa, mutta eivät sitä ole. Tällaisia rakennuksia ovat 1) sellaiset kartanoiden ja talonpoikaistalojen rakennukset, jotka pääpiirteiltään muuttumattomina edustavat viime vuosisadan puolivälin tai sitä vanhempia historiallisia tyylikausia, 2) kuuluisimpien arkkitehti emme piirt ämät rakennukset niiden ikään katsomatta ja 3) poikkeuksellisen vanhat rakennukset. Asetuksen mukaan tarkoitetaan kulttuuriarvoilla ensiksikin sellaisia alueita, joiden luontoa maanomistaja on ensi sijassa muista kuin taloudelli sista syistä erityisesti suojellut tai erilaisin toimenpitein muodostellut ja joiden suojelemisell a voidaan katsoa o levan yleistä luonnonsuojelull\sta merkitystä. Tämän y h te isku n n a 1 1 i se n luonnonsuojelun tarpeet on osittain otettu huomioon maanhankintalain 47 §:ssä, jossa teollisuuden harjoittajalle varataan mahdollisuus sellaisten aluei den pidättämiseen, jotka tarvitaan tehdasväestön asuntotai virkistysalueeksi. 77. Toiseksi tarkoitetaan kulttuuriarvoilla asetuksen mukaan sellaisia alueita, joilla on tärkeitä historiallisia muistomerkkejä, kuten rakennustaiteellisesti tai historiallisesti erityisen arvokkaita rakennuksia. Luonnon ja kulttuuriarvojen suojelu asutustoiminnassa
Munsterhjelmin mukaan.). Edellä selvitetyn laisia alueita ei asetuksen mukaan ole ilman päteviä syitä asutustarkoituksiin käytettävä. Tämä kohta tarkoittaa sellaisten tutkimuskohteiden turvaamista, jotka eivät ole tieteellisten laitosten o milla mailla ja joihin sen vuoksi ei voida soveltaa maanhankintalain 47 §:ää. Ne on siis yleensä jätettävä entisille omistajilleen. Hämeen viimeiset ilvekset. (Ludv. sen suhtautumisessa metsien eläimistöön. Talvella 1942-43 levisi tieto, että ilves oli jälleen ilmestynyt entisille asumaseuduilleen Hämeessä, Harvialan kartanon suuriin metsiin Vanajassa. Maanomistajalla olisi tässä tapauksessa ollut siihen varaa ja mahdollisuuksia. Valitettavasti kävi kuitenkin niin, että neljä ilvestä kaadettiin kiihkeän metsästyksen jälkeen talvella 1943-44 ja ny t lienee koko kanta jo lopussa. Tällaiset tapaukset on kuitenkin alistettava maatalousministeriön asutusasiainosaston ratkaistaviksi. Luonnonystävät toivoivat, että Hämeen uljas vaakunaeläin olisi saanut elää rauhassa siksi, kunnes kanta olisi kasvanut verotusta kestäväksi. Asetuksen mukaan voidaan sellainen kokonaan asutustarkoituksiin otettavalla tai pakkolunastettavalla tilalla oleva alue, jonka suojeleminen on luonnonsuojelutai historiallisista syistä erittäin tärkeä, erottaa valtiolle. Jos viimeksimainitun kohdan tai muidenkin edellä esitettyjen seikkain tulkinnassa syntyy epäselvyyttä, kehoitetaan maanlunastuslautakuntia kääntymään maatalousministeriön asutusasiainosaston puoleen, joka ottaa edell een yhteyden valtion luonnonsuojclunvalvojaan, muinaistieteelliseen toimikuntaan tai tieteellisiin tu tk imuslaitoksiin. Näin on ennen muuta luonnonsuojelulain nojalla jo rauhoitettujen alueiden laita. yksinäinen puu tai puuryhmä, tai aivan vähäinen alue. Kolmantena kohtana mainitaan asetuksessa sellaiset alueet, joilla suoritetaan jath.uvia tieteellisiä kokeita tai jotka on tieteellisten laitoksien käytettäväksi tällaisiin tarkoituksiin varattu ja niihin välttämättömästi tarvitaan. Määrittely »erittäin tärkeä,, on tulkittava siten, että kysymyksessä on todella tieteellisesti hyvin arvokas tai luonnonnähtävyytenä yleisesti tunnettu alue tai kansallinen historiallinen muistomerkki. Kansan kulttuuritaso ilmenee mm. Jos k ysy myksessä olevien alueiden ja niillä olevien kulttuuriarvojen suojele-• minen vaatii maanomistaj alta huomattavia kustannuksia, voidaan niiden tueksi jättää kohtuullinen määrä maapinta-alaa yli sen, mitä omistaja muutoin saisi pitää. Säännöstä voidaan kuitenkin poiketa, jos kysymyksessä on kulttuuriarvo, jonka säilyttämiseen uudellakin omistajalla voidaan katsoa olevan edellytyksiä taikka jokin luonnonsuojelulain nojalla jo rauhoitettu yksinäinen luonnonmuodostuma, esim. Mainittakoon, että Ruotsissa rauhoitettiin ilves ajoissa, joten sitä on siellä vielä maan eteläosissakin
Pähkinähakki Satakieli Pikku-kiljukotka Nokka varpunen Harjalintu Hiiri haukka Tikli Sini närhi Rusko-suo haukka Kirjosiipi-käpylintu Kuningaskalastaja Sini haukka Metsä varpunen Harmaa tikka Merikotka Ku ltasirkku Valkoselkä-tikka Mehiläishaukka Metsäkiuru Huuhk aja Harmaahaikara' Puukiipijä Sarvi pöllö Kaul ushaikara Sini tiainen Varpuspöllö Turturikyyhky Pyrstötiainen Viirupöllö Pikku tylli Pikkusieppo Yöpöllö Rantakuovi Sirkkakerttu P u najalka-haukka Heinäkurppa Rastaskerttu Kotka Kaislarääkkä Lampikerttu Iso-kil jukotka Fasaani Kirjo kerttu 79. Linjoi lta o n merkitty tarkoin muistiin kaikki sekä nähd yt että kuullut lintulajit. Koelinjoill a kohdattiin kaikkiaan 98 eri maalintulajia. Kun jätämme huomioo n ottamatta kaikki varsinaiset vesilinnut ja merenrantojen lajit (tutkimus koskee vain maalinnustoa), samoin kuin ne linnut, joid en varsina ine n pesimisalue on Pohjois-Suo messa ja jotka niin ollen luonnon suo jelun kannalta ,maassamme ova t vähemmän huomiota ansaitsevia la jeja, saamme tämän luettelon se uraavanlaiseksi. Näiden tutkimusten tulokset eivä t vielä ole ilmestyneet paino sta, mutta rehtori Merikallio on ystävä lli sesti antanut jo ennakolta käytettäväksemme eräitä tietoja niistä. Tässä tarkoituksessa hän on mm . Luon no nsuojelun kannalta on t ärkeintä saada kuulla, mitkä la jit ovat osoi ttaut un eet harvinaisimmiksi ja siis ehkä eniten suo jelu a kaipaaviksi. Harvinai simmat ovat tietysti ne lajit, joita ei ollenkaan sattunut koelinjoille, mutta joiden tiedetään Etelä-Suomessa pesiv än (tai ai na~ n pesin een) . tehnyt lintuj en pesimi saikaa n havainto ja m aa n eteläpuoliskon eri osia edustavilla koelinjoi ll a, jo id en y ht ein en pituu s on yli 200 km. Tunnettu lintumiehemme rehtori Einari Merikallio on viime vuosina suorittanut laa joja tutkimuksia etupäässä Etelä-Suomen maalinnuston lukumääräsuhteiden selvittämiseksi. Niistä lajeista, jo tka nähtiin tai kuultiin vain yhden ainoan tai vain joitakin harvoja kertoja, ansaitsevat erit yist ä huomiota kurki, ko r p p i, useat petolinnut (n u o 1 i haukka, a m p uh a u k k a, t u u 1 i h a u k k a, i ei ä n h i i r i h a u k k a, k a n a h a u k k a, v a r p u s h a u k k a, k a 1 a s ä ä s k i), 11 u t t u k y y h k y, jonka on vaikeata löytää sopivia pesäkolojå, v i i r i ä i n e n sekä he m p p o ja r ui s r ä ä k k ä, joiden kolmen viimeksi mainitun lukumäär än vähenemiseen on julki suudessakin kiinnitetty huomiota. Mitkä ovat Etelä::: Suomen harvinaisimmat maalintulajit
Luonnonsu oj elu ja riistanhoito y hteistyöhön. En näe mitään muuta mahdollisuutta niiden kysy myste n ratkaisemiseksi, jotka viime aikoina ovat antaneet aihetta erimielisyyksiin luonnonsuojelumiesten ja metsästäjien välillä ja jotka helposti voivat johtaa siihen, että luonnonsuojelulaista ja metsäscyslaista tulee asiakirjoja, jotka palvelevat vastakkaisia pyrkimyksiä, sen sijaan että niiden kaiken järjen nimessä pitäisi tukea toisiaan niin paljon kuin suinkin. Keskustelun pohjana tulisi olla runsas havaintoaineisto, jonka keräämiseen sekä metsästäjät että luonnontutkijat osallistuisivat. Suomen Luonnonsuojeluyhdistykse n, Suomen Yl. pöllöjen joutuminen harvinaisten ryhmään johtunee osaksi siitä, että niitä on hyvin vaikea päivällä keksiä) ja että tutkimusalue ei ole t äysin y htenäine.i (esim. On sen vuoksi mitä tärkeintä, että luonno nsuojelun harrastajat ja metsästäjät työskentevät alusta alkaen yhdessä eivätkä kulje eri teitä suunnilleen samoihin päämääriin pyrkiessään. Luonno nsuojelulla ja riistanhoidolla on maassamm e vanhat juuret, mut,a organisoituina liikkeinä ne ovat kumpikin nuoria ilmiöit ä kulttuurielämässämme. Näissä yhteisissä kokouksissa oppisimme vähitellen muuntamaan terävän arvostelun, joka niin helposti turhaan kiihdyttää mieliä, asi alliseksi, tieteelliseksi ja monipuolisesti valaisevaksi kesku steluksi. Tämän neuvottelukunn an ja vastaavansuuruisen Metsästäjäliiton edustajiston yhteinen kokous voisi lo pullisesti käsitellä hallitusten valmistelemia asioita. Tyytymättömyys, jota tällainen yleistäminen on herättänyt sekä luonnonsuo80. Kaakko is-Suomessa o n satakieli runsaslukuisempi, kuin mitä tila sto ilmoittaa). Oppisimme kunnioittamaan toistemme mielipiteitä, ammattitiewa, vaikuttimia ja pyrkimyksiä. Luonnonsuojeluyhdistyksellähän on neuvottelukunta, johon kuuluu henkilöitä maan eri osista. Uuttukyyhkyä ja fasaania saa pyyrää mctsästysaikana. Kaikki muur lajit ovat täydellise sti rauhoitettu ja. Siten pääsisimme pahasta tavasta takertua hajallisiin yksityistapauksiin ja niitä väärin yleistää. Mutta toisellakin tavalla voitaisiin helposti tehdä yhteistyötä. Lainsäädännön kannalta on onnetonta, jos ne järjestöt, jotka työskentelevät elollisen luonnon säilyttämiseksi ja hoitamiseksi maassa mme, esittävät valtiopäiville ri stiriitaisia lakiehdotuksia. Yhdistysten hallituksilla voisi välistä olfa yhteisiä kokouksia yhteisten asiain järjestämiseksi. Mitä pikemmin tällainen valiokunta saadaan aikaan, se n parempi. Luetteloa tarkasteltaessa on huomattav a, että eri lintulajien havaittavaisuus on sangen eri lainen (esim. Luetelluista lintulajeista ov::it korppi, am puhaukka , kanahaukka, varpu sh aukka, huuhkaja, viirupö llö ja yö pöll ö la jeja, jo ita ei o le ra':'hoitettu . Metsästäjäliiton, Metsähallituksen ja vasta perustetun Suomen RiistanhoitoSäätiön välinen järjestelmällinen yhteistyö olisi mitä luonnollisinta, ja siitä voitaisiin odottaa hyviä tuloksia. Sen vuoksi pitäi si näitä ehdotuksia ensin valmistella v a 1 i o k u n n a s s a, j o h o n k u u l u i s i j ä s e n i ä n e 1 j ä s t ä m a in i t u s t a i n s t a n s s i s t a. Työskentely eri tahoilla hajoittaa turhaan vähiä voimiamme ja vaikeuttaa hyvien aloitteiden soveltami sta käytäntöön
Tässä tulee taas ehdottamani yhteistyö kysymykseen. On tosin olemåssa jo useita reservaattej a, va rsinkin vesilinnunsuojelualueita, joissa t äydelli sellä rauhoituksella on riistanhoidolle yhtä suuri merkitys kuin tieteelle ja luonnonsuojelulle, joissa kasvillisuus luonnontilaisena parhaiten tyydyttää riistan tarpeet ja joista petonisäkkäät puuttuvat. B. Kun sanoin, että luonnonsuojelun harrastajat ja metsästäjät pyrkivät pääasiassa samoihin tavoitteisiin, ajattelin ennen kaikkea rauhoitusalueita. On selvää, että tieteellinen riistanhoito kiinnostaa suuresti luonnonsuojelua, ja uskallan otaksua, että tosi riistanhoitaja on luonnoPsuojelun lämmin ystävä. Yhtä vähän kuin luonnonsuojelu saa jäädä vain akateemiseksi kysymykseksi, jollainen se alkuaan on ollut, yhtä vähän riistanhoitoa voidaan jättää vain urheilumetsästäjien harrastukseksi. Luonnonsuojelumiehen ihanne on totaalisesti rauhoitettu alue. Ko rkeasaa ren elä intarhan valvo jan vi rka, jota tähä n saakka o n hoidettu sivutoimen a, mu uretaan pä äto imeksi, jo ho n sa mall a yhd istet ään luo nno nsuo jelun järjestäminen ja valvominen kaupungin maalla. Viime vuonna tuli kaupungin metsänhoita jaksi, jolle k u1:1luu myös puistojen hoito, Torsten Rancken, joka on pätevimpiä as iantunti joita mme maisemanhoidon alall a. Se näkyy niistä hyvistä tuloksista, joita Metsästäjäliiton toiminta jo on saavuttanut. Meidän on saatava s u u r i y 1 ei s ö yhteisten pyrkimystemme taakse, ennen kuin voimme odottaa todella positiivisia tuloksia. jelumiesten ett~. Mutta tällaisten suojelualueiden lisäksi on muodostettava toisia, ioissa metsälinnuilla ja muulla riistalla on turvapaikkansa ja joissa harjoitetaan järkiperäistä riistanhoitoa. 81. tavalla yleisön harrastusta k ysymykseen, jo ka todell a kuulu u koko kansalle. Riistanhoito on tässä suhteessa päässyt pisimmälle, se nauttii suurempaa kansansuosiota kuin itse metsästys. Sitä suurempi syy on, ei ainoastaan Luonnonsuojeluyhdistyksen ja Mets ästäj äliiton johtajilla, vaan näiden yhdist ysten lukuisilla asiamiehillä kaiki ssa lääneissä ja pitäjissä yhteistoimintaan, herät t äm ään esitelmin, retkeilyin y m. Yhdistysten suorittama yhteistyö ei kuitenkaan vielä riitä. met,sästäjien ,piirissä, on niin suuri, että jp ,sen-po)stamiseksi yhdistystemme on syytä käydä yhteistyöhön. Riistanhoitajaa täydellinen rauhoitus kiinnostaa vähemmän, riistan viihtyminen on hänestä pääasia; riittää; kun suojelualueella pidetään petoeläimet kurissa ja kasvillisuutta suojellaan ja hoidetaan niin, että siitä on riistalle hyötyä. 0. T i e t e e 11 i n e n o b j e kt i i v i s u u s olkoo n jo hto tähte mme ·ja I a a j a a i ne i s t o ku ssakin tapauksessa ne uvo nanta ja mm e! Umpim ähk äinen jaa rittelu ja kirjoittelu ovat turhaa ajanhukkaa. Luonnonsuojelusta ja riistanhoidosta on valistuksen voimalla tehtävä koko kansan asia. Se on ymmärrett ävää, sillä metsästys on sekä suosittu urheilumuo to että elinkeino, joka tuo ttaa maalle ja kansalle miljoonia, sen sijaan, että luo nnonsuo jelu on aatteellinen liike, jonka merkitys myös taloudellinen tulee näkyviin vasta tulevaisuudessa. Petolintuja tietysti käy tilapäisestialueella, mutta jos rauhoituksesta odotetaan jotain hyötyä, ei voida ajatellakaan, että näitä yksinäisiä rosvoja ruvettaisiin ampumaan keskellä pesivää lintuyhdyskuntaa. Helsingin luonnonsuojelu
Setälän veli-, jonka mailla tai maiden läheisyydessä tuo »pyhä>, puu on kaikesta päättäen kasvanut, vei minut kuitenkin katsomaan rannassaan seisovaa isohkoa piilipuuta eli salavaa . Kasvilajisto ei tosin ole kovin monila jinen johtuen ilmeisesti osaksi voimaperäisestä viljelyksestä ja osaksi kasvualustan erosioluonteesta, mutta sellaiset lajit kuin kuusama (niuk.), tesmayrtti (joks. Ei tiennyt nykyinen Harjavallan Pirilän väki enää mitään kylässään vielä 80 vuotta sitten kasvaneesta merkillisestä puusta, sen saatoin todeta paikalla käyd essäni viime kesänä. Tämän niemen yläpuolella on. Hän sanoo: »Tämä vuolas Harjavallan oikea ynnä Pirilän koski, johon se päättyy, käsittävät ehkä Kokemäenjoen kauneimmat maisemat. Tämä puu, jonka toinen nimi tosin muistuttaa jalavan nimeä, ei k uitenkaan vasta muutamia vuosikymmeniä vanhana voi missään tapauksessa olla Lindströmin mainitsema jalava. Mutta tienoo, jossa puun olisi pitänyt kasvaa, sopisi hyvin jalavankin kasvupaikaksi. Muinoin kansa uskoi, että kun tämä puu kerran ikäloppuna kuivettuu, tulee maailmanloppu. Pirilän kylän kohdalle sattuu näet alisen Kokemäenjoen muhkein koski . H jelt: Conspectus, II, s. Muista lehtolajeista, joita isäntä Väinö Teinilän kanssa Setälän reheviä ahteita kiipeillessäni merkitsin muistiin, mainittakoon tuomi, taikinamarja, punainen viinimarja, puna-ailakki, valkovuokko, sudenmarja, kyläkellukka, aholeinikki, loikko ja niittykorte. Kosken kapeimmalla kohdalla on ikäänkuin poikkiharju, joka on paremmin vastustanut veden syövytystä. K . J. Poikkiharjuun on koski uurtanut portin, mutta enimmäkseen se on säilynyt koskeen pistävänä niemenä ja saanut kehittyä mitä ihanimmaksi luonnonpuistoksi. A. Kerrotaan, että hiisi on tuonut sen etäisiltä seuduin ja istuttanut sen Kokemäelle. Siitä millaiselta Pirilän kosken tienoo näytti vielä neljännesvuosisata sitten, antaa juhlavan kuvauksen 1. Heikkilän talon vanha isäntä Otto Setå"läprof. Kadonnutta ja katoavaa luonnonkauneutta Kokemäen joella. Se on tuomen ja pihlajan kukinta-aikana ylt'yleensä kukkapengermänä, jonka kauneutta koko seutu saapuu ihailemaan. l nh.a tunnetussa teoksessaan »Suomen maisemia». Leehe ilmoittaa näet jo v. runs.) ja alppivelholehti (joks. N. Ja rantamat ovat sen mukaisia: paikoin hyvin jyrkkiä, suoraan jokeen syöksyviä erosiotörmiä, paikoin loivempia, rehevän kasvillisuuden luonnehtimia lihavia savihiekkaisia ahteita. E . Pirilän kosken törmiltä näkyy koko oikea, joka kuitenkin alhaalta katsellessa saa aivan toisen muodon kuin virran mukana kuljettaessa. 1750 eräästä jalavasta, joka kasvaa »i Birkk ala, Verila by i Cumo soden p å en sandbacke vid str_ anden,, (Kokemäen Verilan kylässä rannalla hiekkam äellä) vrt. Jalava, joka alkuperäisenä tunnetaan Kokemäenjoen varsilta nykyisin vain joen latvapuolelta, Nokian-Karkun tienoilta, lienee aikaisemmin kasvanut myös joen suupuolella, nykyisiä esiintymiä huomattavasti lännempänä. Jalavan alle hän kuuluu haudanneen isänsä. Kokemäen pitäjän historiassaan v:lta 1862 tietää näet ]. Ylöskäsin katsellessamme näemme ainoastaan suojaiset osat rannasta, joihin virta ei ole päässyt puskemaan, joilla sen vuoksi nurmi ja toisin paikoin puuryhmätkin ovat säilyneet. Lindström kertoa seuraavaa: Kokemäenjoen äärellä Pirilän kylän alapuolella kasvaa suuri jalava, näillä seuduin harvinainen puu. Ilmeisesti juuri tästä san:asta puusta on kirjallisuudessa toinen kin maininta. 194. niuk.) kelpaisivat varmaan jalavankin arvovaltais_ een seuraan
Kosken alapuolella taas vesi on hiekkakankaasta uurtanut komean pyöreän suvantopoukaman, jonka kaartavat hiekkarannat ovat tasajyrkät kuin ratavallit ja vuoren korkui.set. Valok. rannoilla kuitenkin pehmeämpää maata, ja täällä koski sen vuoksi jatkaa hävitystyötään, sortaa hei maansa parasta vainiota kaistaleen toisensa jälkeen ja syövyttää niemen juureen poukamaa. Jokilaakson uhkeat maisemat jy rkkine, »vuorenkorkuisine,, rantoineen tarjoavat kuitenkin nytkin mahdollisuuksia jonkin pienen luonnonsuojelualueen perustamiseen Pirilän kosken lähistössä. Erkamo.. ·" Pirilä. »Vesi on hiekkakankaasta uurtanut komean pyöreän suvantopoukaman .. Aaro Setälä. Päätä huimaa katsoessa polulta kummalle puolelle tahansa. Siitä on niemen kanta kaventunut niin teräväksi kapeaksi harjanteeksi, että tuskin polulla enää on sille paikkaa. --,, »Tässä taulussa on omituinen vanha ballaadimainen henkäys, kun iltapäivällä lämmin auringonpaiste valaa maisemalle mehevää valoaan, lämpöiset kermankarvaiset pilvet kuvastuvat suvantoon, kirjavapukuinen rahvas karkeloi kukkulan laella, kun koski kohisee, käki kukahtelee kukkaisissa lehdoissa ja toiselta rannalta vastaa soitto, sen tällä puolella hetkeksi vaikenee.» Nykyisin ei Pirilän kosken tienoo ole enää näin runollisen kaunis, sillä juuri koskeen on kohonnut sähkövoimalaitos. V. Tervapääskyt (pro: törmäpääskyt) saavat tällä kohdalla joka vuosi rakentaa uudelleen pesänsä, ja lopulta kannas kokonaan katkeaa ja koski jakautuu saarta kiertäen kahteen haaraan
23), ett ä onnistun eesti kuoriutuneiden ja ryöstön alaisiksi joutuneiden merilintupesueiden suhde lokki1 Ks. mistä kritikoitu sitaatti on otettu. Artikkelin kirjoittaja koettaa todistaa sen »melko suppeaksi,,. Jokainen arvostelu, kuten yleensä kaikki tieteellinen kritiikka, asettaa eräitä ehdottomia vaatimuksia. Omis Fennica-lehdessä vuonna 1940 julkaistu yhteenveto selkälokin ja harmaalokin mahdollista vahingollisuutta koskevista tutkimuksistamme 1 on r iistanhoitotaholta saanut osakseen eräitä arvosteluja, joista varsinkin T . 38). 67): »Parhaimmalle poikaskaudelle jää siis vain 845 oksennuspalloa 528 yksilöä kohti, siis 1,04 oksennuspalloa yhtä, yksilöä kohti,,. Kirjoittajan oma aineisto supistuu muutamiin tilapäishavaintoihin. Lokkikysymyksen arvostelu harhateillä. Tämän jälkeen arvostelija pohtii osoittamaamme vesilintujen sosiaalisuutta lokkilintuihin nähden, kuitenkaan perehtymättä ensinkään asiaa koskeviin tutkimuksiimme\ joihin kuitenkin lokkijulkaisussam me kahdesti selvästi viitataan: Kirjoittaja jatkaa: »Mitä positiivista ilmeisen tutkimuspäämääränsä hyväksi tutkijat haluavat sanoa lauseellaan 'Tästä käy ilmi että selkäja harmaalokit suoranaisesti suosivat (gynna) vesilintukantaa, mikä sangen todennäköisesti (sic!) täysm korvaa sen vahingon minkä ne voivat aiheuttaa', jää epäselväksi.» Epäselvyys jäänee kuitenkin täysin arvostelijan puolelle. 41): »on todettu ( B ergman, Acta Zoo!. luku on 363 paria eli 726 yksilöä. Tätä ja paljon muutakin vastaan rikotaan kuitenkin mainitussa artikkelissa tavalla, joka arveluttavasti vähentää sen asiallista arvoa. Näin ollen jää selvittämättömäksi, olivatko ne "vesilintuhöyhenet», jotka kirjoittaja mainitsee niiden sisältäneen, mahdollisesti lokkien omia höyheniä, joita nähtävästi ravintofysiologisista syistä runsaasti sisältyy lokkien ravintoon. 2 Fabricius, 1937: Ornis F ennica 14; v. kuin aineistoamme sen laajuuden suhteen voi ruveta arvostelemaan, on edelleen otettava huomioon, että tähän asti paras tunnettu menetelmä tutkia lokkilintujen; ravinnon kokoonpanoa, nimittäin ammuttuj en yksilöiden mahansisällön analysoi minen, antaå luonnollisesti enintään yhden mahansisällön lintua kohti, vastaavan luvun ollessa suorittamassamme tutkimuksessa noin 1,2 okse:nnuspalloa. Suo men Luonto 1, s. Tutkimuksemme arvostelu kohdistuu aluksi tutkimusaineistoon. Puhumattakaan siitä; että tutkimustemme arvostelu tietysti edellyttää niiden tuntemista ja niissä olevien viittausten huomioonottamista, asiaa selvitellään vieläpä julkaisumme samallakin sivulla (s. (esim. s. Sitä paitsi hän mainitsee tavanneensa lokkien oksennuspalloja, ymmärtämättä kuitenkaan niiden tutkimisen merkitystä. Ennen-. 23; Bergma n, 1941; D ansk Ornitologi~k Tidskrift 35.. 68. Huomautamme mm. Tavallaan olemme itse oikeuttaneet sellaisen käsityksen korostaessamme sitä "rajoitettua mittakaavaa», jossa tutkimus on suoritettu. Luvulla 528 ei sitä paitsi ole mitään todellisuuspohjaa, sillä meidän tutkimuksemme perusteella ko. Ha artman, 1937: ibid.; Bergman, 1939: Acta Zoo!. Näistä on tietysti tärkein arvosteltavan tutkimuksen tunteminen. Fenn. Uutta kirjoittajan kritiikassa on sen sijaan tilasto, jonka tarkkuutta kuvaa seuraava lainaus (Havu s. Miten kirjoittaja luvuista 845 ja 528 saa tulo kseksi 1,04 jää lukijalle arvoitukseksi. Fenn. Havun Metsästys ja Kalastus-lehden vuoden 1944 maaliskuun numeroon sisältyvä artikkeli »Lisiä lokkikeskusteluun,, on sekä sävyltään että sisällöltään sellainen, että se vaatii vastausta meidän taholtamme
.. Fenn. T ällaista käsitystä ei löydy meidän teoksistamme, päinvastoin on niissä aina korostettu mainittujen lintuj en suhteiden yksipuolisuutta: vesilintu jen rii ppu vaisuut ta lokkilinnu ista eikä p äin vastoin . . . Wikström, 1941, Metsästys ja kalastus 30: 3) on voitu luonnehtia seuraavasti: ,,Mainitut ornitoloogi t ovat tutkineet harmaalokin ... .. 2 0.54 0.94 1.93 0.08 Lokkien ja vesilintujen todellinen suhde näill ä alueilla on siis pikemmin: mit ä enemmän lokkeja, sitä enemmän vesilintuja eikä päinvastoin. . Harmaalokki ..... . 35), ett ä tutkimusalueet ovat sekä kooltaan että saariston luonteeseen katsoen varsin erilaisia. 23 ; alue II; Fahricius, julkaisematonta aineistoa; alue III: v. . Kun siis vesilinnut etupääss ä pesivät lokkiyhdyskuntiin ja niiden pesät näissä ovat paremmi!l suojatut kuin muualla, ei pitäisi olla »epäselvää,,, miten lokkiyhdyskunnissa pesiminen tuottaa vesilinnuille etuja. Alue I Alue II Alue III 1.63 1, 15 5-46 2.67 0.55 0.20 o.39 0. Koska kirjoittaja ilmeisesti jättää huomioon ottamatta erään tärkeimmistä todistuskappaleistamme, lienee turhaa puuttua t ämän kirjoituksen yksityiskohtiin. Haartman, Acta Zoo!. vahingollisuutta kiinnittämäll ä yksinomaan huomionsa näiden lokkien oksennuspalloissa oleviin jäänn,öksiiw,. . Ottaen huomioon nämä tulokset on mahdotonta ymmärtää, mitenkä tutkimustamme erääss ä kirjoituksessa (D. Ohimennen meidän on oikaistava myös eräs herra Ravun käsitys. . . . . Sivulla 66 hän nimittäin väittää, viitaten meidän tutkimukseemme, että "vesilinnut ja loki t suorastaan suosivat toistensa seuraa pesimäpaikallaan,,. ... Alueella II 85 parta mainittuja lokkeja ja 480 vesilintuparia. Jos tieteellisell ä pohjalla halutaan verrata kolmen tutkimusalueemme 1 ulkosaaristoa toisiinsa, tulokseksi saadaan seuraavassa taulukossa esitetyt luvut, jotka osoittavat lajien keskimäär äistä parilukua ulkosaariston metsättömillä saarilla. . / yhdyskunnissa on edullisempi kuin muilla paikoilla, nähtävästi siitä syystä, ett ä lokit estävät variksia pääsemästä yhdyskuntiin,,. . ....... Selkälokki . Haahka Tukkanarsku .... »Tällainen vertaileva tutkimus laajemmalla perustalla voisi auttaa myös totuut een" käyttääksemme arvostelijan omia sanoja. . ja selkälokin ... Kivirikon teoksista »Suomen Linnut,i ja ,,Suomen Selkärankaiset,, olemme turhaan etsineet sitä lokkeihin kohdistuvaa hylkä ävää tuomiota, mink ä Havu väittä ä 1 Alue I: Bergm an ,Acta Zool. ... Alueella III 236 selkälokki·paria ja 338 vesilintuparia. Arvostelija koettaa m yös tukea väi tettä lokkien vahingollisuudesta viittaamalla muiden tutkijain julkaisuihin: ,,Monet aikaisemmin päteviksi katsotut tutkijat esittävät mielipiteenään, mikä selkälokin, mikä harmaalokin sangen vahingol!iseksi (Hortling, Kivirikko).» Monilla johtavilla lintutieteilijöill ä on nähtävästi vallan p äi nvastainen käsitys lo kkien vahingollisuudesta, joten kirjoittajan väite itse asi assa muodostuu bumerangiksi, joka kohtaa h änen omaa lausuntoaan. Nämä seikat tekevät tällaisen vertailun mahdottomaksi. 44.. F enn. ... . . . Artikkelin kirjoittaja jatkaa selostaessaan tutkimustamme: »Alueella I pesii 387 selkäja harmaalokkiparia, vesilintuja yhteensä 230 paria. ..... Siis mitä vähemmän lokkeja sit ä enemmän vesilintuja.» Tutkimuksestamme käy kuitenkin selvästi ilmi (kartta s. . .
Kuten tutkimuksessamme olemmekin maininneet, on taiteilija Grönvall todennut Aspskärin alueen lokkikannan vahingolliseksi vesilintukannalle. Niissä ei mamtta, missä maann harmaalokki syfä linnunpoikasia, eikä tehdä mitään johtopäätöksiä lajin merkityksestä riistanhoidolle. ämän tutkijan lausuneen. Lisäksi voinee liioittelematta sanoa, että Havun kanta aikaisempiin, lokkien väitettyä vahingollisuutta koskeviin tutkimuksiin nähden arveluttavalla tavalla lähenee pelkkää auktoriteettiuskoa. Kuitenkin sillä ilmeisesti epätyydyttävällä perusteella, että he "ylen harvoin, esim. Ainoa tu'nnetusta hiljan ilmestyneestä (1942) Niethammerin käsikirjasta (Handbuch der deutschen Vogelkunde III s. ilmiö n yleisyy destä. Turun laajassa saaristossa näkevät merilokkia,,. Selkälokista taas sanotaan (Suomen Selkärankaiset s. Jokainen, joka tarkemmin on tutkinut tätä saaristoa, 86. Niinpä Lönnbergin käsitys lokkikysymyksestä, mihin arvostelija nojautuu, näyttää itse asiassa olleen sangen vaihteleva. On huomattavaa, että tämä Lönnbergin lausunto on jäänyt arvostelijoiltamme huomaamatta. 364). Herra Havu ihmettelee, miksei tämä toteamus ole vaikuttanut meidän tutkimuksemme lopputulokseen. Hänen teoksessaan »Sveriges jaktbara djur» on seuraavat lauseet: »Edellisiä heikompana selkälokki elää pääasiallisesti kaloilla ja kaikenlaisilla vedessä olevilla jätteillä eikä ole yhtä saaliinhimoinen, mutta voi poikkeustapauksissa myös ryöstää munia. Kuten biologian tilasto tieteilijä Weinberg korostaa, on näe t aina olemassa se vaara, että hav innot ovat »tieteellistä valintaa», missä jossakin tietyssä suhteess;i positiiviset havainnot julkaistaan kiintoisuutensa vuoksi negatiivisten sen sijaan jäädessä julkaisematta. Tällaista paikallista vahingollista lokkikantaa voisi mielestämme erikoisluvalla saada pienentää, eivätkä luonnonsuojeiumääräykset suinkaan estä tä,laisen erikoisluvan saantia. Olemme siis tehneet ainoan oikeutetun johtopäätöksen leimatessamme taiteilija Grönvallin tutkiman lokkikannan »paikalliseksi vahingolliseksi populaatioksi». Samassa käsikirjassa mainitaan, viitaten tutkimukseemme, että linnunpoikaset muodostavat ainoastaan vähäisen osan harmaalokin koko ravinnosta (III s. Tästä syystä herra Havun väite, että tutkimamme harmaalokkikanta voisi muodostaa poikkeuksen, menettää arvonsa. 371) löytyvä todistus siitä, että selkälokki voi ryöstää poikasia, on peräisin meidän tutkimuksestamme. Kuitenkin selkälokki voi olla hyödyllinenkin, koska se pitää variksia ja muita munanryöstäjiä loitolla pesimäsaariltaan.,, Tässä mielenkiintoisessa lausunnossaan ruotsalainen tutki ja todellakin ennakoi sitä uutta vaihetta, mihin lokkikysymys on joutunut viime aikojen havaintojen johdosta, jotka ovat vahvistaneet lokkilintujen merkitystä vartijoina siivekkäitä munanryöstäjiä vastaan. 5 5 5): ,,Elää rauhassa muitten lintujen kanssa, jos kohtakin sen joskus sanotaan ryöstävän munia ja poikasia». Yksinäinen kirjatieto lokkien vahingollisuudesta ei myöskään oikeuta tekemään mitään johtopäätöksiä ko. Tutkimusalueellamme I pesii nimittäin yli 50 % Uudenmaan selkälokeista ja yli 90 % sen harmaalokeista. Arvostelija näyttää siis käsittelevän muidenkin tutkijain julkaisuja yhtä mielivaltaisella tavalla kuin meidän. Mitä tulee saaristolaisten luotettavuuteen lokkien tuntemuksessa ja lokkikysymyksessä, niin kirjoittaja kylläkin myöntää etenkin sisäsaaristolaisten kykenemättömyyden erottaa merija selkälokkia toisistaan. On kuitenkin muistettava, että Aspskärin lokkikånta muodostaa ainoastaan pienen osan meidän tutkimamme kannan lukumäärästä
G. Suomen luonnonsuojelu ulkomaisessa kirjallisuudessa. A i n o a s t a a n i n d u k t i i v i n e n, m y ö s m e t s ä s t ä j ä p i ir i e n k a i k i n v o i m i n t u k e m a l u o n n o n t u t k i m u s v o i s a avut taa totuuden tässä samoinkuin muissakin vaikeasti r a t k a i s t a v i s s a r i i s t a n h o i t oj a l u o n n o n s u o j e l u k y s ym y k s i s s ä. On kuitenkin selvää, ettei asiaa auteta ottamalla huomioon ainoastaan jo hyvinkin usein esitettyjä vanhoja väitteitä puoleen tai toiseen. Luonnonmaan ja Ruotsalaisten seuduilla merilokki on usein havaittu. »Nykyiset ajat» eivät sitä paitsi vielä vallinneet lokkijulkaisuamme kirjoittaessamme. Börje Otsonin kirjoitus saaristomeremme luonnosta ja luonnonsuojelusta (,,Det finska skärgårdshavets skönhet,,). Ruotsin luonnonsuojel uyhdistyksen julkaisussa »Sveriges Natur» (1944, n:o 3) on leht. Kun tutkimuksessamme leimaamme pilkkasiiven ja tukkanarskun »taloudelliselta kannalta verraten arvottomiksi lajeiksi", tämä antaa kirjoittajalle aihetta puhua ,,mainittujen lajien taloudellisen merkityksen väheksymisestä" hänen puhuessaan etenkin »nykyisistä olosuhteista,,. artikkelin kirjoittajan ja meidän käsityksemme monessa suhteessa toisistaan. Haartman. v. 1. Kuten edellä esitetystä käynee ilmi, eroavat. D agens Nyheter-lehdessä (14. Fahricius, L. Liiton kuraattorina toimii toht. Oppikoulujen luonnontieteelliset oppilasyhdistykset ovat harrastustensa elvyttämiseksi liittoutuneet yhteen. Paljon suurempi on kumminkin ero menetelmiemme välillä. Jorma Soveri.. Bergman, E. Ensimmäinen ja valitettavasti toistaiseksi ainoa yritys tähän suuntaan on lokkitutkimuksemme. Liitto on jo ensimmäisenä toi mintavuonnaan päässyt työssään hyvään vauhtiin, kuten sanomalehdissäkin julkaistut selostukset esitelmistä, kursseista, retkeilyistä ja suoritetuista merkkivaatimuksista osoittavat. niillä paikkakunnilla, missä kirjoittaja mainitsee liikkuneensa. Luonto-liitto. tietää kuitenkin, että merilokki on melkein jokapäiväinen näky esim. Lokkikysymyksen kannalta on kuitenkin ± samantekevää, johtuvatko eräät lakkeihin kohdistetut syytökset tietämättömyydestä vai tietoisesta pyrkimyksestä esittää asiaa tavalla, joka ei vastaa todellisuutta kuten kirjoittaja kaikesta päättäen olettaa. 1945) on julkaistu saman kirjoittajan artikkeli »Förlorade fridmarkern. On selvää, että myös luonnonsuojelu kuuluu innokkaiden nuorten biologian harrastajien ohjelmaan. Kirjoittaja jatkaa: "on usein havaittu tietoinen pyrkimys samastaa nuo lajit, kuten myös isoja harmaalokki siitä yksinkertaisesta syystä, ettei haluta suoda selkäja harmaalokille niille annettua erikoisasemaa,,. Mistään väheksymisestä ei tietystikään ole kysymys, kun lausuntomme tarkoittaa lähinnä vain niiden lajien keskinäistä vertailua, jotka ovat vesilinnunpyynnin pääkohteena, nimittäin ulkosaaristossa koskeloiden ja haahkain ja sisämaassa sinisorsain
Oppikouluissamme kokeiltiin ennen sotaa viikon päivät kestäneellä urheilulomalla. Lomapäivät olisi sijoitettava enimmäkseen toukokuuhun ja syyskuuhun, jotta luonnonhavaintoja voitaisiin tehdä niin paljon kuin suinkin ja että oppilaat saisivat käytännöllistä ohjausta kasvien ja hyönteisten keräämisessä. kysymys on juuri siitä, että kai k k i pitäisi saada mukaan. Kun harrastus elollista luontoa ja luonnontarkkailua kohtaan on herännyt, on helppo kiinnittää oppilaiden huomio myös luonnonsuojeluun, ja miten paljon paremmin kaikki tämä käykään ulkona vapaassa luonnossa kuin sisällä luokkahuoneessa! Kun kouluni keväällä 1944 toimi välfaikaisesti maaseudulla, luimme kullakin luokalla vain paria ainetta kunakin kuukautena. Jokaisella sukupolvella on oikeus käyttää luonnon varoja, mutta ei 88. Tulokset olivat ainakin Etelä-Suomessa huononlaiset: kevättalven oikullinen sää teki usein tyhjiksi kaikki suunnitelmat, niin ettei hiihtämisestä sen enempää kuin luistelemisestakaan tullut mitään. lB0. Kahden peräkkäisen iltapäivätunnin jälkeen menin suoraan ulos koko luokan kanssa. Koulujen lomapäivät ja luonnonhistorialliset retkeilyt. Hänessä meni manan majoille myös Ruotsin luonnonsuojelun suuri johtaja. Minun onnistui saada neljäs luokka huhtikuussa ja toukokuussa, jolloin luimme lintuja. Milloin koko koululla olisi lomaa, iltapäivä käytettäisiin urheiluun, milloin vain jollakin luokalla, tämä tekisi opettajansa, lähinnä tietysti bio'logisten aineiden opettajan, johdolla pienen retken. Pitkät kurssit eivät salli retkeilyjen jär~ jestelyä varsinaisten oppitantien puitteissa, eikä toiselta puolen voida vaatia, että koko luokka osallistuisi koulutuntien jälkeen tai sunnuntaisin tehtäviin retkeilyihin. Varminta tietenkin olisi, jos loma koskisi vain iltapäivää, jolloin sään suotuisuudesta voitaisiin vakuuttautua aamupuolella. Mitenkähän olisi, jos yhtenäisen viikon asemesta sirottelisimme lomapäivät koko koulua koskevat tai luo~ kittain järjestetyt pitkin kevätkautta ja nämä päivät käytettäisiin osaksi urheiluun osaksi luonnonhistorialliseen retkeilyyn. Tuntui siltä, että kaikki oppilaat, limujen opiskelusta vähemmän kiinnostuneetkin, hyötyivät näistä vaelluksista ja oppivat n ä k e m ä ä n luontoa aivan toisella tavalla kuin ennen. --~Lo°ic.akuun 27 p:nä 1944 kuoli tunnettu ruotsalainen tiedemies, Uppsalan yliopiston täysinpalvellut kasvibiologian professori Rutger Sernander 78. Koetimme luonnollisesti päästä näkemään niin monta »päivän» lintua kuin suinkin. Niihin ilmoittautuvat vain innostuneimmat harrastelijat ja he saavat kyllä niistä sitä enemmän hyötyä, kun opettaja ehtii paremmin puuhata vähälukuisen joukon kanssa, mutta . Sernanderin tutkimusten läpikäyvänä piirteenä on luonnon historiallisen kehityksen selvittely, ja tälle pohjalle rakentuvat myös hänen luonnonsuojelulliset periaatteensa. ikävuodellaan. Me emme tietysti tehneet havaintoja vain .linnuista, vaan kaikesta mielenkiintoisesta, mikä vastaan .tuli. Rutger Sernander t. · Jos tätä menetelmää voitaisiin jossakin muodossa soveltaa joka kevät ja syksy, se olisi varmasti iso askel koulunuorison luonnonharrastuksen edistämiseksi. Ihminenkin on vain rengas· luonnon kehityksen suuressa ketjussa
Pääkkönen, pidetään Yliopisto n geologisessa laitoksessa neljänä peräkkäisenä tiistai-iltana. Kaikkiin kursseihin liitty y vielä retkeil y jä.. Mineraalija kivil a jikurssi, jota johtavat prof. Lintukurssilla, joka pidetään osaksi Yliopiston eläintieteellisessä laitoksessa, osaksi Toisessa suoma!. Olavi Leivo. O sano ttajat, joita on n. Viljo Kujala ja dosentti R eino Kalliola. Metsäja suokasveja esittelevä neljä esitelmää käsittävä sarja pidetään Metsätalossa. Eino Kärki ja maist. 360 osanottajaa. Aarne Laitakari, maist. 100, saavat ku kin omakseen pienen, kursseilla l äpikäydyn ki v ikokoelman. tyttökoulussa, on n. Kla. oikeutta luontoa turhaan turmella tai kokonaan hävittää: Luonno)ls uo jelulla on oikeus vaatia, että järvenlaskuihin, soiden kuivatuksiin ym. Ruotsin virallisia luonnonsuojeluasioita käsittelee sikäläinen tiedeakate mia. Opetta jina toimivat dosentti Lauri Siivonen, t0ht. Suuremman keskityksen ja suunnitelmallisuuden aikaansaamiseksi Sernander piti kuitenkin välttämättömänä erityisen luonnonsuojeluviraston perustami sta ajat us, joka toistaiseksi on Ruotsissa vielä toteuttamatta. Nämä on opetuksen tehostamiseksi jaettu n. Aatteitaan Rutger Sernander ajoi lukuisissa erinomaisissa kirj oissaan ja ar tikkeleissaan sekä Ruotsin luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtajana. Rutger Sernander on antanut selvät suuntaviivat erityisesti sille Ruotsin luonnonsuojelun osalle, jonka tehtävänä on alkuperäisen kasvillisuuden säilyttäminen. 30 henkisiin ryhmiin, joita kaikkiaan on siis 12. maisemaa muuttaviin toimenpiteisiin saadaan r y htyä vain silloin, kun etukäteen voidaan o lla varmoja onnistuneesta tuloksesta; umpimähkäistä kokeilua, josta on paljon varoittavia esimerkkejä, ei voida sallia. Mikkola ja maist. 2 tunnin luentoa. A. Tarkoituksena on tutustua n. Toinen tärkeä puoli hänen toiminnastaan kohdi stuu luonnon suojelemiseen kaupungeissa ja niiden lähiy mpäristössä. Isänmaan alkuperäisestä luonnosta on säilytettävä edustavia näytteitä testamenttilahjana jälkipolville. Kurssiin kuuluu 5 n. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen kurssitoiminta. 'Palava rakkaus Ruotsin luontoon ja kulttuuriin sekä niiden yhteiseen historiaan o n kannattavana voimana Sernanderin toiminnassa. V. Tämä uusi toimintamuoto on otettu erinomaisen innokkaasti vastaan: kursseille, joiden osanottomaksu on aivan vähäinen (1er-25 mk), on ilmoittautunut eri kan salaispiirejä ja ikäluokkia edustavia helsinkiläisiä satamäärin eli paljon enemmän kuin mihin oli osattu varautua. Luennoitsijoina toimivat prof. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys on k evätkaudella 1945 järjestänyt pääkaupungin yleisölle kursseja y lei simpien lintujemme, tavallisten mets äja suokasviemme sekä tärkeimpien mineraaliemme ja kivilajiemme tuntemuksen edistämiseksi. 70 yleisimpään lintulajiimme. J orma Soveri, leht
Entä kun leppälintu teki pesänsä kesämökin kuistin ovilaudalle uistimien väliin. Luonnon elämä muuttuu mielikuvituksemme voimalla inhimilliseksi; kasvien ja eläinten elintoiminnat ja elämäntavat jäävät ennalleen, mutta eliöiden teot saavat eetillisen arvoasteikkomme mukaisia vaikutteita ja päämääriä. Prof. Ja tulee siinä semmoinen mieli ja herkkyys, ettei muurahaistakaan jättäisi jalan alle. Ei muuta kuin, että keväällä vedet rupeavat vilajamaan ja kilo kultaa kuuset ja siihen vielä varis jääleipolle »laulamaan,,, niin jo ottaa sydämeen. Hän on oppinut ymmärtämään kukkien ja eläinten kieltä. Satu liukuu hyvin luontevasti tapahtumasta toiseen. Satu. Tuppukin saa haudalleen pienen kiven, vieläpä siihen taiteilijan hakkaaman kuvankin; se kun on viisitoista vuotta uskollisesti palvellut isäntäänsä. Porvoo-Helsinki 1944. Vertaukset inhimilliseen elämään ovat sattuvia ja runollisen kauniita. Mitä sitten, kun toukokuu tekee lehteä silmusta, nostaa maasta vuokkoa ja kultaa taraxacumin tekijän kieltä käyttääkseni. WSOY. Luonnosta ei puutu mitään, kasvit ja eläimet eivät osaa kaivata mitään, ne eivät iloitse eivätkä sure, niillä ei _ole mitään tahtoa eikä pyrkimystä, ei tietoa hyvästä eikä pahasta, ne vain ovat ja elävät. Mutta ihmisinä meillä on jumalallinen kyky ja oikeus »nähdä» luonnossa esimerkkejä ja vertauskohtia samanlaisista sielullisista tapahtumista, jotka ohjaavat omaa eTämäämme. Merkittäköön tässä vain se harras luonnontunne, joka pilkahtaa niin kauniisti vähän sieltä ja täältä. Monilla terävillä yleisluon. Niin se on, mitä enemmän ihminen on nähnyt maailman menoa ja elämää, mitä oppineempi ja viisaampi, sitä nöyrempänä hän pysähtyy ihailemaan myös luonnon ihmeitä. Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia. Heikki Klemetti: Kuvat kulki ja Kuvat kulki vielä. Tekijän mielikuvitus on vallan verraton. WSOY. Hän osaa todellakin »nähdä ruohon sisään, puitten taakse, järven pohjaan ja luoksepääsemättömien vuorten onkaloihin ja revontulten kattamien tunturien harjoille». Porvoo -Helsinki 1943 ja 1944. Parhaat kiitokset! Kla. Ja luulivat, että Kuisma on vanhentunut, kun myöhästyi laulun johdosta. Mitä vielä, pitihän hänen ruokkia oravaa, kun se värjötteli ja pyyteli mustin sil min; silmät niinkuin Albert Gebhardin »Orvolla,,, joka toipilaana katselee pääskysten väipähdyksiä pirtin ikkunasta. Heikki Klemetin mainiot jutelmat tunnetaan. Kirjallisuutta. Professorin oli jätettävä kalanpyynti ja sisällekin oli mentävä ikkunan kautta! Sydämestä lähtenyttä ja sydämeen ottavaa, tottakin. Luonnossa ei ole menneisyyttä eikä tulevaisuutta, vain ikuista nykyisyyttä ja loppumatonta luonnonlakien ja vaistojen määräysten toteuttamista. Illusian, Illusionin tyttären, ja Pessin, Pessimismin pojan, merkillisten seikkailujen kuvaaminen veisi tässä liian pitkälle. Syntyy biologinen satu, sellainen kuin »Pessi ja Illusia». Yrjö Kokon sadussa biologinen todellisuus ja kuvittelu sulautuvat erinomaisen kauniisti yhteen
91. Yrjö Kokko on satukirjallaan johdattanut meidät takaisin tähän lapsuutemme kauniiseen mikrokosmokseen. Mutta tämä ihmeellinen pienoismaailma on edelleenkin olemassa. Eläinlääkärinä hänellä on ilmeisesti hyvät luonnontieteelliset pohjatiedot ja hartaana luonnonystävänä, jolla on armoitettu silmä, hän on saavuttanut syvällisen omakohtaisen luonnontuntemuksen. Esitystä luonnehtivat kaiken aikaa valoisa ihanteellisuus ja terve elämänilo; tyylikin on yksinkertaisuudessaan kirkasta ja luistavaa, hienostunutta. Sen näkee heti kertomusten sävystä, ja siitä ovat suoranaisena todistuksena monet mainiot valokuvat, jotka kaikki ovat tekijän ottamia. Porvoo-Helsinki 1944. Axel Munthe: Huvila meren rannalla. Sen saavuttaaksemme meidän tarvitsee vain nöyrtyä ja kumartua maahan, oppia katselemaan luontoa maan tasalta. WSOY. Toiselta puolen hän osaa kauniisti opettaa pienille lapsillekin arkaluonteisimpiakin elämän salaisuuksia. Pikkulapsina me olimme itse lähellä tätä maailmaa, me elimme siinä: ryömimme ruohikossa ja kurkistelimme kivien alle, ihastelimme kissankelloja ja lennätimme leppäkerttuja. Nykyaikaiset kamerat taitavan käyttäjän käsissä paljastavat luonnossa kokonaan uuden pienoismaailman, joka on täynnä ihmeitä ja kauneutta. N. Tätä merkillistä pienoismaailmaa ei tarvitse lähteä etsimään kaukaa. Aikaihmisiksi vartuttuamme me ylenimme uusiin suuriin maailmoihin ja unohdimme vähitellen lapsuutemme kauniin mikrokosmoksen. Siinä hän on tehnyt luonnonharrastuksen levitt ämiselle ja välillisesti luonnonsuojelulle suuren palveluksen. teisilla huomioillaan ja mietelmillään tekijä vetoaa varttuneen lukijan älykkyyteen ja huumorintajuun. Kla. Sellaisia lähikuvia meillä ei ole ennen kotimaisissa teoksissa nähty. Kokon kuvissa neidonkorento katselee lumpeenlehdeltä peilikuvaansa virran kalvossa, kihokin lehdet vangitsevat kärpäsen, kultakuoriainen tunkeutuu ruusunkukan terälehtien sisään, naurisperhonen karkeloi kurjenpolvien seassa, pieni sinisiipiperhonen imee mettä kanervan kukista. Tämä harvinaisen maailmanmenestyksen saavuttanut muistelmakirja on ennättänyt jo 6:nteen suomalaiseen painokseensa. Suositamme sitä kaikille, jotka haluavat viettää nautintorikkaita hetkiä suuren ihmiselämän tuntijan ja luonnon ystävän parissa. Aidon sadun puitteisiin tekijä on sisällyttänyt suuren määrän mitä mielenkiintoisimpia ja biologisesti päteviä kuvauksia kasvien ja eläinten elämästä joitakin hairahduksia on kuitenkin sattunut. Valtavasti suurennettuina tavallisetkin kasvit ja eläimet muuttuvat satuolennoiksi: maariankämmekän kukat muistuttavat etelämaan loisteliaita perhosia, ristilukki on suuri julma hirviö, sisiliskosta tulee krokotiili, kehrääj äperhosesta vapisevine tuntosarvineen mielikuvituksellinen j ättiläislepakko. Kun ruohot ja kukat piirtyvät suven poutataivasta vastaan ja sananjalka muodostaa korkeata metsää marjanvarpujen yläpuolella, kun perhoset tanssivat y mpärillämme ja kovakuoriaiset kiipeävät ylitsemme, aukenevat silmämme ja ymmärrämme yht'äkkiä, minkä rikkaan ja kauniin aarteen olimme menettäneet ja nyt jälleen löytäneet. Se alkaa heti piharuohikosta, puutarhasta, lähimmältä niityltä, metsänreunasta. Sitä katsellessa voimme tuokioksi unohtaa oman itsemme, kuluttavat huolemme ja murheemme. s
Väritys ja asennot eivät aina ole aivan oikeaan osuneita jälkimmäisissä syy varmaan osaltaan o n painatusteknillinen , mutta joukossa on varsin onnistuneitakin, ja y mpäristö, jossa on. Porvoo-Helsin ki 1944. Kansantajuinen biologinen kirjallisuutemme on valitettavan köyhää, olipa sitten kysy m ys nuorisolle tai aikuisille harrastajille tarkoitetuista teoksista. H yvä ja asiallinen, ,,biologinen" luonnonkuva on monessa tapauksessa jo sellaisenaan kauni s ja runollinenkin. Ivar Hortling: Pieni lintukirja I. Kla. Tämä pitää paikkansa myös lintuihin nähden, joihin niin monet koulupojatkin innostuvat jo alaluokilta lähtien. Kirjalla on varmaan taattu menekki varsinkin ko ulunuorison keskuudessa, joten se ei kaipaa enempiä suositteluja. Mikkonen. Jäntti ja V. A. Suomen suven runollista kauneutta esittelee uudella, viehättävällä tavall a lofr,toteos ,,suomen suvi,,. pyritty luonnonmukaisuuteen, tekee monet kuvista miellyttäviksi katsella. Semminkin runon kuvalle asettamat vaatimukset ovat ylen tarkat. Porvoo--Helsinki 1944. Luonnossa on paljon sellaista kauneutta, jo nka siirtämiseen valo kuvaan tarvitaan vain kameratekniikan hallitsemista. Jokainen uusi lintukirja on siksi otettava kiitollisuudella vastaan. Todella taiteellisen luonnonkuvan ottaminen edelly ttää kuitenkin useimmiten taitavaa aiheen valintaa, tiukkaa k eski tty mistä olennaisiin kohtiin, toisten piirteiden karsimista ja toisten ko ro stami sta v alaistuksen hallit92. Olisi ollut toivottavaa, että lisäksi olisi liitetty lyhyt yleiskatsaus laululintujemme biologiasta sekä keinoista niiden viihtyisyyden lisäämiseksi ja yleensä linnunsuojelun periaatteista. Runo ja valokuva, olkoonpa vain, että taiteellinen valo kuv a! Tästä parista tulee hyvin helposti epätasainen, eikä tarvitse sanoa, kumpi puoli silloin yleens ä ontuu. N. Suomen suvi. Helsinki 1944. WSOY. E. WSOY. Kivirikko on laatinut kuhunkin kuvaan sivun mittaisen tekstin, jossa kuvataan lajin tuntomerkit, levinneisyys, muuttosuhteet, ravinto ja pesiminen. 1. Inga Donner-K. Runoj a ja valokuvia kevääst ä sy ksyyn. Tältä pohjalta voisi syntyä hyvinkin sytyttävä harrastelijan kirja, jos tekstiin liittyisi hyvät kuvat, vähemm än lapselliset kuin täss ä kirjasessa. Runon ja kuvan liikkuessa luonnon aihepiirissä rinrastaminen on kuitenkin helpompaa kuin muulloin. Se on kes äaiheisten runo jen antologi a, jossa joka runoon liittyy kaunis, isokokoinen valokuva; tai kääntäen sanoen: taiteellisten kesäkuvien galleria, jolle kirjallisuudestamme poimitut luonno nruno t antavat eloa ja syvyyttä. Koonneet Y. S. Esiteltävä teos sisältää taiteilija Donnerin maalaaman koko sivun värikuvan 32:sta laululinnustamme, enemmän tai vähemmän tavallisten ohella m yös joistakin hyvin harvinaisista (virtakerttu, viitakerttu). Kivirikko: Huomattavimmat laululintumme. Sanataidetta ja modernia valoja varjotaidetta on yleensä työlästä soinnuttaa yhteen. Kuvataide. Pieni vaatimaton vihkonen, jossa tunnettu ornitologi esittelee muutamin rivein, pakinoivan kevyesti, mutta pätevästi, rikkaasta tietoja kokemusmäärästään ammentaen, 60 eri lintulajia; ei pyrkimystäkään opaskirjojen tavanmukaiseen järjestelmällisyyteen ja täydellisyyteen, vain joitakin kullekin linnulle ominaisia piirteitä. Prof
Taiteilija K. Liitt yminen ei tietysti läheskään aina ole niin kiinteätä k uin tavallisessa tekstinkuvituksessa, mutta henki ja tunnel ma ovat yhteisiä tai ainakin koskettavat toisiaan. Suomen pojat ovat vihdoin saaneet oman Setoninsa ... Eskola on kuvittanut teoksen erittäin onnistuneesti.,, Tunnettuahan on, että kustantajien mainoslauseet usein ampuvat yli maalin, mutta näin räikeätä lukijain harhaanjohtamista en muista aikaisemmin nähneeni. Tampere 1944. Sen osoittaa saman kir jan kuvaus Boulder D amista, maailman suurimmasta padasta, jolla Colorado-joki nyt on pantu betonikahleisiin. Ilman erityistä suojelua ei Ameriikassa enää mikään luonnonmuodostuma, ei mittasuhteiltaan valtavinkaan ja tähän, asti kesyttämättömänä pidetty geologinen maisema, voikaan olla varmassa turvassa. Jalmari Vaula: Kotkanpoika. . Karuun erämaaha~ on tehty Egyptin pyramii-, ditkin voittava rakennelma, jonka avulla muovaillaan kokonaisten valtioiden elintasoa; padon yläpuolelle on syntynyt keinotekoinen suuri järvi Päijännettä paljon isompi! Kla. N ämä kaikki on julistettu luonnonsuo jelualueiksi. kusqmfaja tekee Kla. Kirjoittajan innostusta ja melkoista asiantuntemustakin ei käy kieltäminen, mutta kirjan tekemiseen vaaditaan toki muitakin avuja. Tässä muodoss~an esitys ori vielä aivan liian naiivia ja liioittelevine sanakuvineen tyylillisesti kypsymätöntä. H elsinki 1944. Kuva ei tietenkään voi seurata runoa sen aatesisällyksen syvyyksiin, mutta se hei jastelee samaa runollisuutta, joka on ollut näiden aatteiden lähtökohtana. . Kirjavaan sikermään sisältyy ihmisen aikaansaannosten ohella valtavia luonnonihmeitä: Coloradojoen suuri kanjooni, Kalifornian mammuhipuu(Se quoia gigantea) ja punapuu(Seq uoia sempervirens) metsät sekä Uu den Meksikon satumaiset j ättiläisluolat. Mutta tällaisenaankin teos on edustava läpileikkaus kesäaiheisesta luonnonlyriikastamme ja kauniine kuvineen ihana ylistyslaulu Suomen suvelle. T aro mi. Uusi suomalainen luonnonlyyrikko on tällä esikoisteoksellaan liittänyt kaunokirjallisuutemme loistavaan ket juun arvokkaan renkaan todellisen eläinromaanin. Antti Halonen: Jättiläiset elävät yhä. Kotkanpojan lyhyt elämäntarina on hupaisesti ja erinomaisella asiantuntemuksella kuvattu . Kla. Kuvitus on jos mahdollista vielä kehnompi. Luonnonkuvaus. Kokoelman kuvat on valittu runojen mukaan ja päinvastoin. Suurin osa ,,Suomen suven" kuvista on tällaisia to dellisten taitajien töitä. Julkaisemalla vasta luonnosasteella olevia käsikirjoituksia kirjoittajalle karhunpalveluksen. Aura. "Jalmari Vaulan esikoisteos edustaa parasta, mitä meillä Suomessa on kirjoitettu salojemme eläinmaailmasta. So pivien kuvien puutteessa on ilmeisesti t äytynyt jättää mo nta kaunista kesärunoa käytt ämätt ä; ja kaiketi myös p äinvastoin. 93. Yhteensointuminen kullakin aukeamalla on sen vuoksi niin hyvä, kuin toivoa sopii. Jos edelläoleva sitaatti tulkitaan ironiaksi, saadaan oikea käsitys Jalmari Vaulan teoksesta. Antti Halonen kertoo kirjassaan taiteellisen värikkäästi, vaikuttavasti sellaisista Pohjois-Amerikan ihmeellisyyksistä, jotka kaikki edustavat alallaa n maailman suurinta. semisen tarjoamin keinoin
Kulunut vuosi alkoi sotatilanteen jatkumisesta huolimatta Yhdistyksemme piirissä suhteellisen -toivorikkaasti olihan edellisenä keväänä mm. V. Niinikään erovuorossa olleet johtokunnan jäsenet prof. Esa Hyyppä ja maist. saatu retkeilytoiminta uutena työmuotona lupaavalle alulle. Aarne Laitakari ja rahastonhoitajaksi toht. Korvenkontio, ansioitunut luonnontutkija ja opettaja, joka sai vain toista vuotta olla mukana johtokunnan toiminnassa, mutta jo tänä aikana ennätti innolla ja asiantuntemuksella ottaa siihen osaa. Lokak. Ernst Häyren ja toht. Johtokunnan jäseninä ovat lisäksi koko vuoden ajan olleet prof. Yhdistyksen sihteerinä on edelleen toiminut allekirjoittanut ja apulaissihteerinä toht. 1945 hyväksyttiin johtokunnan ehdotuksesta 25 markkaa. 1943 ja myönnettiin tilintarkastajien lausunnon nojalla asianomaisille tilija vastuuvapaus. Vuosijäsenten jäsenmaksuksi v. 44 sekä rahastonhoitajan kertomus Yhdistyksen rahavarojen hoidosta v. Puheenjohtajan tervehdyspuheen jälkeen hyväksyttiin sihteerin johtokunnan nimessä laatima toimintakertomus ajalta 18. Olli Heikinheimo, toht. Tahvo Kontuniemi sekä varalle maist. Johtokunta on kokoontunut vuoden-aikana kaikkiaan neljä kertaa. 3 p:nä kuoli Korkeasaaren eläintarhan valvoja, Helsingin koelyseon vanhempi lehtori, toht. Käsitellyistä asioista on ennen muita mainittava vuosikirjan julkaiseminen, retkeilytoiminta ja jäsenhankinta, joista lähemmin edempänä. Lisäksi on mm. Vuosikokous ja johtokunta. Alilquist ja maist., metsänhoitaja Pasi Lehmusluoto. Alex. Luther, prof. Häntä seurasi vain pari päivää myöhemmin, 6. Johtokunta on vuoden aikana kärsinyt raskaan menetyksen, kun )ccaksi sen jäsentä on siirtynyt ij äisyyteen. 4. Vuosikokous oli kutsuttu koolle sunnuntaina 23. Kujala, varapuheenjohtajaksi prof. Korvenkontio valittiin uudelleen. Lihtonen, prof. Todettiin, että Suomen Metsätieteellinen Seura oli ilmoittanut valinneensa prof. 10., maamme ensimmäinen luonnonsuojelunvalvoja, luonnonsuojeluaatteen esitaistelija, maist. H usticlr.. 4. /. Rolf Palmgren. 1944. Tilintarkastajiksi valittiin edelleen toht. V. Pontus Palmgrin, maist. H. Reino Kalliola. K. kello 14 Metsätaloon. 4. Viljo Kujalan edelleen seuraavaksi nelivuotiskaudeksi edustajakseen Yhdistyksen johtokuntaan. 43-22. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toiminnasta v. A. A. V. Helmikuussa tapahtuneet ankarat ilmahyökkäykset, joiden johdosta osa johtokunnan jäsenistäkin joutui siirtymään pääkaupungista, vetivät kuitenkin taas ajatukset pois rauhallisen kulttuurityön parista, ja kesäkuussa sotatilanteen kiristyminen keskeytti toiminnan kokonaan, kunnes se välirauhan solmiamisen ja kotiuttamisen jälkeen jälleen pääsi viriämään. Vallitsevan tilanteen takia ei esitelmiä oltu tällä kertaa otettu lainkaan ohjelmaan, vaan käsiteltiin ainoastaan säännöissä määrätyt asiat. Aarno Kalela, metsäneuvos, toht. tehty aloite luonnonsuojelualueen hankkimiseksi eteläsuomalaisen kalliomaisema94. Vuosikokouksen jälkeen pidetyssä johtokunnan kokouksessa valittiin puheenjohtajaksi edelleen prof. Rolf Palmgren ja rautatienkirjuri Väinö Pärnänen
60. Kevätkauden retkeilyt, joista ennakolta oli niin paljon odotettu, uhkasivat epävarman tilanteen sekä kolkon ja myöhäisen kevään takia jäädä kokonaan pitämättä. Sodanaikaisten olosuhteiden vuoksi painatus jonkin verran viivästyi, joten »Suomen Luonto 3» valmistui maaliskuussa ja ruotsinkielinen laitos huhtikuussa. V. Hustich. Vuosikirja n ilmestyminen on jälleen ollut näkyvimpänä ilmauksena Yhdistyksen toiminnasta. Suomenkielisen laitoksen toimittajina olivat toht. 95. johtokunta asetti keskuudestaan työvaliokunnan, johon tulivat prof. Olavi Leivo. Erkamo, Rolf Krogerus, Lauri Siivonen, Veli Räsänen, 0. Retkellä oli mukana myös »Uuden Suomen» reportteri, joka kirjoitti siitä lehteensä pirteän pakinan. Niteiden koko oli sama kuin aikaisempienkin. Vuosikirjan painatusta varten oli saatu Opetusministeriöltä 18.000 markan suuruinen avustus raha-arpajaisten voittovaroista. Willehrand, Rolf Krogerus, Holger Ah.lquist ja Ärla Backman. Ruotsinkielisen laitoksen oli toimittanut lehtori Börje Otsoni, kirjoittajina lisäksi Bertil Lemherg, E. 1943. Palmgren ja muina jäseninä toht. tyypin pnnsta. Julkaisu sisälsi vielä joukon uutisia, henkilötietoja ja pienempiä kirjoitelmia sekä kirja-arvosteluja ja sihteerin kertomuksen Yhdistyksen toiminnasta v. Molemmat olivat jälleen sisällöltään monipuolisia ja runsaasti kuvitettuja, vaikka kuvitus ei painatusteknillisistä syistä päässytkään täysin oikeuksiinsa. ja allekirjoittanut, suunnittelemaan kevätkauden ohjelmaa sekä laajemman toiminnan suuntaviivoja. Lintutieteellistä asiantuntemusta taas edusti maist. Kalliola, toht. P. 5-, jolloin valkovuokko juuri oli pääsemässä parhaaseen kukintaansa, järjestettiin kuitenkin onnistunut lintuja kasviretkeily Käpylän kallioille ja Vantaanjoen rantalehtoihin, vaikka viileä sade silloinkin oli uhkaamassa. v. 12. Korvenkontio, jonka tilalle hänen kuolemansa jälkeen valittiin rautatienkirjuri På·rnå·nen. Kokouksessaan 18. A. Helatorstaina 18. Seuraavaa vuosikirjan nidettä varten anottiin sen vuoksi Opetusministeriöltä 30.000 markkaa ja tarkoitukseen on tähän mennessä saatukin jo 25.500 markkaa. Kalliola ja allekirjoittanut sekä muina kirjoitajina Olli Heikinheimo, Leo Aario, V. 12.000 markkaa jäsenmaksuista kertyneitä varoja. Hytönen ja Ilmari Hustich.. Innostuneita osanottajia oli kertynyt n. Kalliola ja tobt. Pääkaupunkilaisten luontoon kohdistuvan retkeilyharrastuksen tyydyttämiseksi on suunniteltu erityisen kaupungin lähiympäristöt käsittävän retkeilyoppaan julkaisemista, jossa kuvattaisiin sekä luonnonettä kulttuurinähtävyydet tärkeimpien retkeilyreittien varrella. Teosta suunnittelemaan on asetettu toimikunta, kokoonkutsujana prof. Painatus on käytännöllisistä syistä päätetty siirtää Helsinkiin, ja kirjoittajille maksetaan vaatimaton kirjoituspalkkio; tähän asti artikkelit samoin kuin kaikki muukin Yhdistyksen piirissä tehty työ on saatu ilman mitään korvausta. R e t k e i 1 y t o i m i n t a. Erkamo ja allekirjoittanut. Kujala, jonka metsätyyppiesittelyj ä yleisö suuresti kiinnostuneena kuunteli, sekä maist. Vuosikirjan painatus tapahtui edelleen Forssan kirjapainossa, ja painoksen suuruus oli 1.000 ja 500 kappaletta. Kasvitieteellisinä johtajina toimivat prof. »Suomen Luonto 4» on päätetty julkaista kuuden ja ruotsinkielinen laitos kolmen painoarkin laajuisena. Summa et kuitenkaan painatuskustannusten nousun vuoksi riittänyt, vaan Yhdistyksen oli vielä käytettävä tarkoitukseen n. Kujala, to.ht
Suomen Luo nno nsuojeluyhdistyksen ruotsinkielinen vuosikirja »Finlan ds Natur 4" sisältää mm.: Börje Olsoni: Landskapsvård. Smärre meddelanden.. Niilo Söyrinki. Sitä varten tarvitaan kuitenkin ensiksi innostuneita ja pystyviä johtajia. Lars von Haartman: Måsfrågan. Toivottavaa vain olisi, että retkeilytoiminta saataisiin reippaaseen alkuun mahdollisimman monilla muillakin paikkakunnilla. H. Erityisesti ansaitsee mainita metsämiesten osuus uusien jäsenten joukossa. Biologipiireissä Yhdistystä on koetettu tehdä tunnetuksi mm. Yhdistyksemme toiminta on kuluneena vuonna olosuhteiden pakosta jäänyt saavutuksiltaan verrattain vaatimattomaksi; vuosikirjan kauniit niteet sekä jäsenmäärän jatkuva kasvu osoittavat kuitenkin säännöllistä kehitystä. · Yhdistyksen retkeilytoiminta on pääkaupungissa saanut -yleisön taholta erittäin suopean vastaanoton, ja toivottavasti se rauhallisten olojen palattua nopeasti pääsee vakiintuneisiin muotoihin. Tällaisen johtajaverkoston luominen kuuluukin Yhdistyksen tärkeimJ piin tuleviin tehtäviin. Helsingissä joulukuussa 1944. En kritik över kritiker. Sen avullahan ennen kaikkea voidaan herättää laajoissa kansalaispiireissä sitä kiinnostusta ja rakkautta luontoa ja sen asukkaita kohtaan, joka on Yhdistyksemme päämääränä. lfranck: Spår av urtidsvulkan er i N ylands skärgård. Nyt, kun meidän on jännitettävä tarmomme herpaantumattomiin ponnistuksiin so dan jälkien paikkaamiseksi, me kaipaamme myös entistä enemmän sitä henki stä ja ruumiillista virkistystä ja voimaa, jota kotimaamme kaunis luonto kukkin een ja lintuineen meille niin runsaasti tarjoaa. Ivar Hortling: Litet om våra örnar. J ä se n hanki n ta. Siksi Yhdistyksemme on kin viivyttelemättä riennettävä antamaan yleisölle ohjausta luontomme rikkauksien löytämisessä ja tajuamisessa. Finlands Natur 4. Toimenpiteet jäsenmäärän lisäämiseksi ovat jatkuvasti olleet pohdittavina johtokunnassa. Maan suurimpien paikkakuntien kirjastoille taas on lähetetty kehoitus liittyä vuosikirjan vakinaisiin tilaajiin. E. Lähinnä henkilökohtaisen valistustyön tuloksena jäsenmäärä on ilahduttavasti kasvanut, ollen tällä hetkellä yli 950. Tässä mielessä johtokunnan asettama työvaliokunta o nkin lähtenyt suunnittelemaan ensi kevätkauden työohjelmaa. Voimme siis hyvällä syyllä odottaa, että rauhanomaisen ajan jälleen palattua yhä taajemmat joukot luonnon ys täviä ja harrastajia kerääntyvät Yhdistyksemme tunnuksien ympärille. lähettämällä jäseneksiliitt ymiske hoitus kaikille »Luonnon Ystävä»-lehden tilaa jille, jo tka eivät vielä kuuluneet Yhdistykseen
Suomen Luonnonsuojeluyhdistys Johtokunta: prof. Sihteeri: fil.tri Niilo Söyrinki, os. 61 401. Hustich, prof. Olli Heikinheimo, fil.tri I. Yhdisty ks en o s o i te: Helsinki, Metsätalo, Unioninkatu 40. K. Aarne Laitakari, vara puh. 61401.. kottaraissekä tiaispönttömallia. Viljo Kujala, puheenjohtaja; prof. Helsinki, Våinämöisenkatu 25, puh. 13. Suoraan luonnonpuistoille tehdyistä, vähintään 100 kpl:n »LINTU-KOTO»tilauksista myönnetään huomattava alennus. Suojavärityksensä ansiosta on »LINTU-KOTO» »ruma» myymälässä, mutta kaunis ja pesimiskuntoinen puussa. Vain tieteelliselle pohjalle voidaan rakentaa täysin arvokasta. A. Puh. on alan tiedemiestemme neuvojen ja pitkäaikaisten kokeilujen perusteella rakennettu pikkulintujemme pesimäpönttö. »LINTU-KOTO JA,, myyvät rauta-, siemenja talouskaupat. Ernst Häyren, fil.tri A-,rno Kal~la, metsätiet.tri V. Alex Luther, prof. Pontus Palmgren, kirjanpitäjä Väinö Pärnänen, fil.tri Jorma Soveri. Postisiirtotili n:o 6882. »LINTU-KOTOA,. »LINTU-KOTO» on edelleenkin jatkuvasti lintu tieteili jöi ttem me tutkimusten aiaisena. LINTU111KOTO TURKU · Rauhank. 17. Eric Fabricius. on tänä keväänä valmistettu vain kahta eri kokoa, n.s. Valtion luonnonauojelunvalvoja: fil.tri Reino Kalliola, Helsinki, Metsätalo, Unioninkatu 40, puh. joht.; fil.tri Reino Kalliola, rahastonhoitaja; prof. Apulaissihteeri: yliopp. 91050. Lihtonen, prof
61401 Hinta 40 mk. Tilin n:o 6882. Kertakaikkinen maksu 500 mk. Jäsenet saavat ilmaiseksi yhdistyksen vuosikirjan »S UO 'MEN LUONTO» Jäseneksi ilmoittautuminen ja samalla jäsenmaksun lähetys yksinkertaisimmin postisiirron tilillepanokortilla. Puh. Vuosijäsenmaksu 25 mk. IWTTIU8iwmN KIIU\l'l\lt~ HWINKt. _J SUOMEN LUONNONSUOJELµYHDISTYS Maan luonnonystävien yhteenliittymä Suomen luonnon kauneuden ja rikkauden turvaamiseksi. Osoitteeksi: Suomen Luonnonsuojeluyhdistys, Hel_sinki, Metsätalo