I SUOMEN LUONTO SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYS VUOSIKIRJA 1945-1946 ,,.
vuosikerta) •H -E·LS I N KI. SUOMEN LUONTO SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYKSEN VUOSIKIRJA 1945-1946 (5
TOIMITUS : REINO KALLIOLA JA NIILO SOYRIN KI Helsinki 1946, Raittiuskansan Kirjapaino Oy ..
. . Luonnonsuojelua Porkkalaru vuokra-alueella, s. . . . . . . . näyttely Taidehallissa 13-27. . 5. . SISALLYS Alkusanat Sivu 5 Ludv. . . . . . . 80Luonnonsuojelun työmaalta Uusia luonnonsuojelualueita ja rauhoitettuja luonnonmuistomerkkejä, s. . .. . . -»Suomen linnut»,. Vanhankaupungin-· lahti ja sen linnusto, H. . . . . . . . Gunnar Granberg: Siivekkäiden maailmasta, Lintujen elämää, R. . ................ . . .......... . 1946, s. . . . . . . 5.-24. . . 1945, Niilo Söyrinki . . . . Lihtonen: Suuri kaunis luonto. . . . . . . . . . 88. . . . . . . . . . . . . 4f V. . . . . . . ... . . . . . . . . . Kansallisja luonnonpuistokysymyksemme, s. . . 1945 ja 24. . . . . . . . . . . Erkamo: Helsingin seudun isoista puista . 21 V. . . . 91. . . . . . . . N. . . . . . . 58" A. 30• Olavi Leivo: Luhtakerttu, uusin Acrocephalus-lajimme . Kertomus Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toiminnasta v. . . . . . . . . . . . . . 89. 12: Heikki Asunta: Ruoveden luonto ja Suomen taide . . . . }ärvin~n: Erämies ja luonto .. Nils Dahlbeck: Luonnonsuojelutyöstä Ruotsissa . . . Leo Lehtonen: Lintuparatiisi pääkaupungin liepeillä. . Hakari: Vedenjärjestelytyöt ja maisemien luonnonkauneus . . . . . . . . . 86. . . ... . 90. . . Yrjö Ylänne: Metsästäjän käsikirja,.. . . . . 77 V. . . 87. . . . . , . . . . . . K. . Metsäntutkijan mietelmiä ....... . . . • . . . . . . . . Ruotsin, luonnonsuojelunva!vojan vierailu, s. . . . . MunstPrhjelm: H ämeen ilvekset . . . . . 93;. . . . . . . 73 . 6. . . E. . . . . . 86, Kirjallisuutta . . 92. . . . . . . . . . . . . . . 90 Arvi Ulvinen: Elävä luonto -Luojan kätten ihmeteos, R. . . . S., s. . . . . ............ . . : . . . 89. S-nen, s. . . . •Finlands Natur 1945-46, s. 90. . ... . . . . . Kla, s. . . . Kla, s. . . . . . . . . . . . 89. . 28,: Niilo Söyrinki: Kasvistollinen retki Vaarunvuore lie . . . .
Viljo Kujala. Ei ole kysymys vain luonnonsuojelualueiden perustamisesta tai yksittäisten jalopuiden ja muiden luonnonmuistomerkkien rauhoittamisesta, vaan myös ja ennen kaikkea -suomalaisen maiseman suojelemisesta kaikelta tarpeettomalta hävitykseltä. Luonnonsuojelu ja maisemanhoito tulevat kysymykseen joka päivä ja missä tahansa: pihoilla ja. Hattula,_ Ilamo. Kylmänkukka, Pulsatilla p::itens. O llakseen tehokasta luonnonsuojelun on oltava totaalista: sen on ulotettava vaikutuksensa kaikkialle, missä ihmisen ja luonnon välillä on kosketusta. Valok
2500 tahtonevat kukin tahollaan tehdä työtä tämän päämäärän toteutumiseksi. »Isänmaa on meidän suuri kotimme»sen :kasvoja emme saa turmella. Siitä on tehtävä todellinen k a n s a n 1 i i k e. Tähän laajuuteen päästäkseen ja Suomen luonnon rikkautta ja kau:neutta tehokkaasti vaaliakseen luonnonsuojelun on saatava mukaansa mahdollisimman laajat kansalaispiirit. Jäsenmäärän moninkertaistamiseen on kaikesta päättäen hyvät edellytykset olemassa; moni innokaskaan luonnonharrastaja ei vielä .ole ehtinyt saada kosketusta nuoreen ja alkutaipaleellaan sodan varjoon jääneeseen seuraamme. puutarhoissa, viljelysmailla, laitumilla, metsien hoidossa, metsästyksessä ja kalastuksessa, teiden ja voimajohtojen rakentamisessa, soiden kuivatuksessa, järvien laskemisessa, uittoväylien perkauksessa, asutustoiminnassa, asemakaavoituksessa ym. Seuraan jo kuuluvat henkilötyhteensä n. Luonnon ystävyys velvoittaa! 6. Tässä mielessä Suomen Luonnonsuojeluyhdistys kutsuu jäsenikseen maan kaikkia luonnon ystäviä. kaikkialla maisemassa ja viime käde~sä koko seudun, maakunnan ja koko maan taloudellisessa käytössä (aluesuunnitelmat). Puhtaasti aineellisten arvojen rinnalla on aina otettava huomioon myös luonnon henkiset arvot, sen tieteellinen merkitys, sen kau;neus ja sen viihdyttävä rauha. Luonnonsuojelua ja maisemanhoitoa ei voida jättää vain luonnontutkijain erikoisharrastukseksi
Munsterhjelm. 7. Viime vuosikymmenien kokemukset sekä omassa maassamme että Ruotsissa ovat nimittäin osoittaneet, ettei asutuksen ja viljelyksen leviäminen vielä sinänsä ole vaikuttanut tähän eläinlajiin läheskään niin peloittavasti ja luotaantyöntävästi kuin aikaisemmin otaksuttiin. Karhu ja susihan oli hävitetty jo paljon aikaisemmin. Ilves oli tapettu sukupuuttoon vanhoilla perintömaillaan. Syynä siihen, että ilves meidänkin maakunnassamme jo vuosisadan vaihteessa oli käynyt jokseenkin harvinaiseksi ja neljännesvuosisadan kuluttua oli vain pelkkä muisto, täytynee olla yksinomaan se, että jatkuvasti lisääntynyt metsästäjäin joukko ei suonut otukselle missään rauhaa. Eikä Kokko suinkaan ollut ainoa ilveksenmetsästäj ä. Vielä tämän kirjoittajan lapsuudessa 1880-luvulla ilves asusti tietyillä laajoilla metsäseuduilla, joista se teki retkiään kauas ympäristöön mutta joihin se kuitenkin aina palasi takaisin ainakin lisääntymisajaksi. Ja luultavasti se olisikin ollut loputon, jos metsästäjien määrä olisi pysynyt samana kuin siihen aikaan. Kanta hupeni kuitenkin nopeasti, ja mainittujen seutujen, nimittäin Vanajan, Hauhon, Tuuloksen, Lammin, Luopioisten, Padasjoen, Kosken ja Tyrvännön sekä Sääksmäen, Kalvolan ja Hattulan suurten ja yhtenäisten metsämaiden, viimeinen yksilö ammuttiin kevättalvella 1925 Lieson kylässä Lammilla. H ämeen vaakunan somisteeksi on aikoinaan valittu metsiemme suuren kissan, kauniin ilveksen, kuva, eikä aiheettomasti. Jo se seikka, että yhden ainoan miehen, suurmetsästäj ä Kustaa Kokon, onnistui metsämiesuransa aikana kaataa kokonaista 300 ilvestä, osoittaa, että eläimen on täytynyt olla kauniissa maakunnassamme sangen yleinen. sata vuotta sitten ilveskanta olisuullisten ja kirjallisten tietojen mukaanniin suuri, että se näytti ehtymättömältä. 'Hämeen erämaat kadottivat yhden kaikkein mielenkiintoisimmista asujistaan, suurten petoeläinten viimeisen edustajan. Ludv. Vielä n. Hämeen ilvekset
Hän kertoo, kuinka ilves on näyttäytynyt talojen lähettyvillä ja metsäpoluilla ja kuinka sen esiintymistä ei muutenkaan enää leimaa sama arkuus kuin aikaisemmin. 1927 vihdoin määrättiin, että jokainen maassa ammuttu ilves on tuomittava valtiolle menetetyksi. · ' · Mutta palatkaamme Hämeeseen. Toimenpide osoittautui tarkoituksenmukaiseksi: tämän kauniin eläimen kanta alkoi jälleen kasvaa. 1912 uusi asetus, jolla ilves rauhoitettiin kaikkialla valtion mailla. Tämän estämiseksi eläin v. Meillähän oli toki maakunnassamme jatkuvasti siksi laajoja, yhtenäisiä metsäalueita, että laji olisi niissä voinut hyvin säilyä. Luonnonystävien piirissä ilveksen poismeno herätti kaipausta. Ruotsissa ilveskanta oli ollut niinkuin meilläkin aikaisemmin runsas, mutta vähitellen se heikkeni samoista syistä kuin täälläkin ja oli jo kokonaan loppumassa. Meni 17 vuotta, jolioin ilveksestä ei sen vanhoilla asuinalueilla nähty merkkiäkään. Mutta kaikista kertomuksista ja tiedoista päätellen muodostivat luetellut pitäjät Hämeen ilvesten kiinteän asuma-alueen sydämen. 1909 rauhoitettiin vasta perustetuissa luonnonsuojelualueissa, mutta kun tämä toimenpide osoittautui riittämättömäksi, annettiin v. Nyttemmin kokemus on osoittanut, että ilves ainakin jossain määrin voi mukautua kulttuurin muuntelemaan luontoon. Oli jo totuttu siihen ajatukseen, ettei mitään uutta ilveskantaa tänne voi syntyäkään; jokainen siirtymisyritys muualta oli tuomittu epäonnistumaan alkuunsa met8. Tämä merkitsi käytännössä sitä, että laji oli nyt täysin rauhoitettu. Ja kuitenkaan ei välillä ollut ilveksetön kausi suinkaan ole parantanut niitä luonnonedellytyksiä, joita me olemme pitäneet lajin menestymisen ehtona. Oli totta, että ilvekset tappoivat koko joukon jäniksiä ja metsälintu ja, ja tiesimmehän kaikki, että se saattoi toisinaan panna toimeen verilöylyjä metsäkyläläisten lammaskatraissa, mutta siitä huolimatta emme voineet torjua mielestämme ajatusta, että olimme kadottaneet erään erämaan luonteenomaisimmista ja ehdottomasti kauneimmista eläimistä. Ilves näyttää tosiaan mukautuvan tihentyneen asutuksen aiheuttamiin muutoksiin. Laji näyttää jälleen koteutuneen Etelä-Ruotsiin ja viihtyy erinomaisesti. Luonnollisesti tavattiin lajia jonkin verran muuallakin Hämeessä kuin vasta mainituilla seuduilla, muun muassa viime vuosisadan loppuun asti Tampereen pohjoisja itäpuolella. Lukumäärä nousi hiljalleen mutta varmasti, ja yksittäisiä eläimiä alkoi näyttäytyä yhä kauempana etelässä, lopulta niillä Smoolannin seuduilla, joissa ne nyt ovat jo joitakin vuosikymmeniä olleet vakinaisia asukkaita. Etevä ruotsalainen metsästyskirjailija Albert Eklundh on kiehtovalla tavalla kuvannut tätä ilmiötä Smoolannissa tekemiensä havaintojen perusteella. V
Metsien eläjälle järjestyi kausi, jolloin se sai jälleen_ vapaammin liikkua. Kaikki luonnonystävät eivätkä oikeat metsästäjät vähiten tervehtivät tätä uutista suurella ilolla. Toi voimme, että tulokkaille suotaisiin rauha ja mahdollisuus jatkaa sukuaan, kunnes kanta kasvaisi kyllin suureksi ja tarjoaisi tulevaisuudessa tilaisuuden yhtä 9. Ilves, Härr.een rr.etsien suuri kaun:s kissa. Näin olisi epäilemättä jatkunutkin, ellei olisi tullut sotaa, joka vaati suurimman osan maan metsästäjistä lippujen alle. Ja niin tapahtui, että vaellukset idästä onnistuivat. sästäjien alituisen valppauden vuoksi. Syystalvella 1942 levisi ilahduttava tieto, että ilves oli palannut perinteellisille mailleen Hämeenlinnasta itään ja koilliseen tarkemmin sanoen Harvialan kartanon maille Vanajan pitäjässä
Talvella 1943 ammuttiin 3 ilvestä ja syksyllä 1944 vielä yksi. Sitä suurempi oli ilveskantaa kohdannut vahinko. Tarhan omistaja ja muutkin ovat kuulleet eläinten naukuvan, ja ne on jonkin kerran nähtykin, jopa päiväsaikaankin. Siellä on omaksuttu käsitys, ettei Ruotsin vanhan eläimistön edustajia ole lupa hävittää sukupuuttoon, vaikka ne jossain määrin loukkaisivatkin elinkeinoelämän etuja. Tavallisesti ilveksen kaksi jälkeläistä ovat eri. Ruotsissa ollaan luonnollisesti ainakin yhtä hyvin kuin meillä selvillä siitä, että ilves verottaa raskaasti varsinkin j äniskantaa mutta myös metsälintu ja. Pian osoittautui kuitenkin, ettei uusi ilveskanta sittenkään ollut kokonaan tuhoutunut. On siis jälleen toiveita siitä, että ilves asettuu asumaan Hämeen maille mikäli se saa metsästäjiltä rauhan. otaksuttu, vai oliko myöhemmin vielä saapunut uusia yksilöitä. Ja kevättalvella 1945 kaadettiin kuten luultiin viimeinenkin yksilö. Turvatakseen uuden ilveskannan synnyn Suomen Yleinen Metsästäjäaitto ja valtion luonnonsuojelunvalvoja ovat tehneet esityksen lajin rauhoittamiseksi muualla maassa paitsi Lapin ja Oulun lääneissä sekä Kuopion läänin itäisissä osissa. Valitettavasti tämä esitys ei kuitenkaan ainakaan vielä ole johtanut tulokseen. Sitä paitsi on saapunut tieto, että myös Lahden tienoilla on tänä talvena (1945-46) nähty ilveksen jälkiä. Kolme ensinmainittua olivat naaraita, neljäs ja viides sitä vastoin uroksia. ukupuolta, muttai tässä oli ilmeisesti sattunut harvinainen poikkeus. Siitä huoli10. Mutta miten ilveksen rauhoittamista sitten voidaan puoltaa, kun kerran on totta, että se hävittää hyödyllistä riistaa ennen kaikkea j äniksiä ja metsälintuja. Toiveemme eivät kuitenkaan täyttyneet. Naaraat olivat samaa perhettä: äiti tyttärneen. Oliko tulokkaita alun perin ollut enemmän kuin oli . mielenkiintoisiin kuin jännittäviinkin pyyntiretkiin jolloin tietenkin tarkoin varottaisiin tappamasta eläintä toistamiseen sukupuuttoon. Oli miten tahansa H ämeen metsien lumessa 'nähtiin jälleen suurten pyöreiden tassujen kauniita painalluksia, ja kesällä ja syksyllä 1945 on voitu todeta, että ainakin yksi pesye, naaras ja kolme pentua (mikä on jälleen poikkeus säännöstä), on oleskellut Tuuloksen, Hauhon ja Vanajien pitäjien rajamailla. J älkimmäinen vaihtoehto tuntuu todennäköisemmältä. Sitä paitsi siellä on pantu merkille, että metsäkauris on suuresti vähentynyt niillä seuduilla, joihin ilves on jälleen koteutunut. Ne on joitakin kertoja havaittu erään kettutarhan lähellä. Ruotsissa, missä riistanhoito-on paljon pitemmällä kuin meillä, pide· tään sekä siveellisesti että kulttuurillisesti tärkeänä, ettei maan mitään eläinlajia tuhota jäljettömiin
II. matta olen ruotsalaisten riistanhoitomiesten kanssa käymissäni keskusteluissa todennut, ettei kukaan heistä toivo ilveksen häviämistä. Näätä verottaa metsälintukantaa ainakin yhtä paljon kuin ilves, mutta siitä huolimatta se on täydellä syyllä rauhoitettu. Lajin -esiintymistä pidetään päinvastoin sekä arvokkaana että kiintoisana ilmiönä, tietysti kuitenkin sillä edellytyksellä, ettei kanta pääse kasvamaan liian isoksi. Meillä Suomessa ei ole metsäkauriita. Mutta ilveshän panee silloin tällöin toimeen oikeita v erilöylyjä lammaslaumoi_ssa, huomautettaneen. .Sen korvaa hyvin tietoisuus siitä, että meillä edelleenkin elää metsissämme tämä komea eläin, joka kaikkina aikoina on ollut Hämeen eläimistön luonteenomainen ja arvokas edustaja. Nykyään voimme jättää tämän vahingon pois laskuista, koska lampaiden ei enää yleensä :anneta laiduntaa vapaasti metsissä niitä turmelemassa , vaan pidetään ne talojen lähettyvillä, missä ilves· ei niitä hätyyttele. Ilveksen kotieläimille lampaille aiheuttamaa vahinkoa pidetään Ruotsissa merkityksettömänä. Ja jos emme päästä ilveskantaa liian suureksi, ei se vahinko, minkä laji tekee, ole niin suuri, ettemme voisi sitä hyvin kestää. Vahinko, jonka ilves riistallemme aiheuttaa, rajoittuu jänikseen ja metsälintuihin. Tämä on tai oikeammin sanoen on ollut totta varempina aikoina. Jos vain on vähän hyvää tahtoa, voimme kyllä helposti sietää sen v erraten pienen vahingon, minkä vähälukuinen ilveskanta aiheuttaa
Uudessa vesioikeuslaissa näyttää olevan pyrkimyksenä antaa luonnonkauneudelle entistä painavampi merkitys (ks. Suomen 12. Oikeampaa olisi, että luonnonkauneuskin käsitettäisiin eduksi, jonka menetys olisi vesioikeuslain edellyttämässä katselmuksessa otettava huomioon ja korvattava. Vedenjärjestelytyöt ja maisemien luonnonkauneus. Sen sijaan voidaan nykyisen vesioikeuslain IV luvun 3 §:n mukaan vedenjärfestelytyön toimeenpanolupa kokonaan kieltää, jos luonnonkauneuden menetys harkitaan huomattavaksi haitaksi. V. i ' V edenjärjestelytöiden vaikutus maisemien luonnonkauneuteen on kysymys, jota suomalaisessa kirjallisuudessa ei vielä ole käytännöllisesti katsoen ensinkään käsitelty. Kuitenkin se tulee näiden töiden yhteydessä alituisesti esille ja vaatii ratkaisuja, joilla on mitä suurin maisemanhoidollinen merkitys. vedenj ärjestelytöiden yhteydessä on tässä asiassa saatu, erityisesti niitä havaintoja, jotka insinööritoimistossa työskennellessäni olen itse joutunut tekemään. Luonnonkauneus ei nykyisen vesioikeuslain mukaan ole kenenkään omaisuutta, mutta sellainen käsitys on ristiriidassa tonttimaiden hinnanmuodostuksen kanssa. Esitän seuraavassa niitä kokemuksia, joita meillä j ärvenlasku-, joenperkausym. Kun kuitenkin on lähdettävä siitä, että erinäiset vedenj ärjestelytyöt ovat taloudellisista syistä välttämättömiä, joudu-taan luonnonkauneuteen väkisinkin kajoamaan, milloin enemmän, milloni vähemmän. Hakari. Luonnonkauneus omana etupiirinä. Luonnonkauneus on suuren mestarin työtä, jota ihmiset ovat velvolliset vaalimaan; maisemalliset kauneusarvot ovat kotiseudun viihtyisyyden ratkaisevia tekijöitä. '
Muutoin jää mainittu harkinta työn toimeenpanoluvan kieltämisestä ylimalkaiseksi. Reino Kalliola. Luonto 2, s. Korkeat, ,v:aihtelevat rannat sekä peltojen ja metsien sopiva suhde lisäävät myöskin kauneutta. Hattula, Renkajärvi. 68). Maisemalliset kauneusarvot ovat kot'seudun viihtyisyyden ratkaisevia tekijöitä. Se vaikuttaa edullisimmin silloin, kun järvet ovat kohtalaisen suuria ja kun näissä on runsaasti saaria ja niemekkeitä. Valok. Joka tapauksessa on tärkeätä, että luonnonkauneutta ja sen muutoksia voidaan verrata muihin vedenjärjestelytyön aiheuttamiin arvonmuutoksiin. Sen sijaan matalat, puoliksi umpeenkasvaneet järvet 13. Luonnonkauneuteen eniten vaikuttava seikka on paikkakunnan vesistörikkaus
Suhdeluku 80: Keskikokoinen järvi ilman saaria ja lahdelmia; rannat Suhdeluku 70: Maiseman keskellä virtaa tavallinen joki; ympäristö vaihtelevaa;. Vedenkorkeuden vaikutus luonnonkauneuteen on eri vuodenaikoina erilainen. hoidettuja metsiä; viljelykset rinnemailla. Suhdeluku 60: Maisema ilman järviä; peltoja n. Suhdeluku 5: Pintakasvillisuutta vailla oleva suuri vesijättöalue, epäterveellinen rapakko.. Vedenkorkeudenkaan ei silloin käsittääkseni ehdottomasti tarvitse olla sama kuin kesällä. Suhdeluku 50: Järvetön maisema; peltoja vähän; maasto osaksi Suhdeluku 30: Pienehkö umpeenkasvanut järvi vaihtelevassa Uintija kalastusmahdollisuuksia ei ole. Heti lumen sulamisen jälkeen luonto on vailla vehreyttä, ja lyhyt, muutaman viikon kestävä. jolloin järvet ovat jäässä ja maa lumen peitossa. Tämä välikausi on vastakohtaisuudellaan vain omiaan_ korostamaan myöhemmin saapuvaa kevään luonnonkauneutta. rannoilla hyvät uintimahdollisuudet. Luonnonkauneuden määräävä vedenpinta on yleensä keskialiveden_ korkeudella, minkä säilyttämiseen vedenjärjestelytöissäkin usein pyritaan. On yhdentekevää, mikä veden korkeus on talvella,. 25 %; maasto voimakkaasti kumpuilevaa; metsät ja pellot hyvin hoidettuja. vähemmän kaunis kausi on vuodenajoista johtuva välttämättömyys. Suhdeluku 20: Hyvin laaja, tasainen ja yksitoikkoinen peltoaukea. Suhqeluku 90: Maisema kuin edellä, mutta saaria ja niemiä vähän; maasto vähemm.än vaihtelevaa. Rannoilla laajalti suota. Erikois-tapauksissa voitaneen luonnonkauneuden määräävä vedenkorkeus syk-syllä asettaa alemmaksi kuin kesällä. joiden biologinen rikkaus saattaa kyllä olla huomion arvoinen ja viehättää luonnonystävääovat käsittääkseni maisemallisesti suorastaan rumia ja joka tapauksessa vähemmän kauniita kuin samat alueet kuivattuina ja huolellisesti viljeltyinä. suhteittensa puolesta vaihteleva ja kun siinä on sopivassa suhteessa asutusta, peltoa ja metsää. Suhdeluku 10: Suuri umpeenkasvanut järvi. Täysin järvetönkin maisema on kaunis, kun se vain on topografisten. Vaikkakin jokainen yksityistapaus on harkittava erikseen eikä yleis-pätevää luokittelua voida tehdä, esitettäköön muutamien maisematyyppien luonnonkauneuden suhdelukuja kirjoittajan käsityksen mukaan:Suhd~luku 100: Syvä ja laaja järviyhdistelmä lukuisine saarineen, niemekkeineen, lahdelmineen ja harjanteineen; rannat kumpuilevaa maastoa, hyvin
Maassamme on joukko vaillinaisesti laskettuja järviä. Itse Nurmijärvi olisi silloin kaunis, samoin vesistön alapäässä oleva Kuha. C:=J VeHå yli 1.0 m O,S-1,0m t1lle 0,Sm nlffaltaava.• 1 1 1 1 1 •1 : : 1• • 1 l R1.1mo, l I• ' 1 11,• • h I 1 €-, 1 1 1e;1.1po -1 llejupohjoinen_J__c:._'t.j_l?opolrlrojjolnen J .J'd'rvl 1 ~:t> 1 1 J'ärvl 1 Kuha_l_ l?umo jd'rvl 1 1 " I 1 1 s2.oo so,oo '11,0D __ 3~~~--5~_6 __ 7 __ 8_--'-9-~~'---!.~1/-~~'--~!.~3-f~1/-~~km Kaunis järvikomp!eksi Nurmijärvellä on topografinen mahdottomuus. Tässä mainittakoon esimerkkeinä tieja vesirakennusten ylihallituksen toimesta aikoinaan laskettu Tammelan Kalliojärvi, Laitilan Valkojärvi ja maataloushallituksen toimesta laskettu Urjalan Vanhajärvi ja Nurmijärvi Nurmijärven pitäjässä. Tästä on esimerkkinä Nurmijärvi, joka on alkuperäinen tyypillinen rapakko. Puutteellisesti lasketut järvet. Maaston topografian vuoksi tällainen järvi on kuitenkin mahdoton. Luonnostaan se voisi pysyä korkeintaan tasolla 54.50, joka onkin piirroksessa otaksuttu ylimmäksi mahdolliseksi. Nämä alueet ovat nykyisin rumia, mutta laskematta ne eivät läheskään aina olisi sen kauniimpia. Oheinen piirros osoittaa, että jos vedenpinta olisi kesä-aikana korkeudella 55.00, Nurmijärvellä olisi suuri, tosin liejupohjainen, mutta määrätyiltä osiltaan syvä järvi
Kuivatustyöt maiseman kaunistajina. ns. Matalien järvien kuivatuskysymyksiä arvosteltaessa on lisäksi otettava huomioon, että ne ovat soistumiselle alttiita ja että ne luonnontilaisina saattavat tulla entistä rumemmiksi ja epäterveellisemmiksi. Insinööritoimistoihin saapuu muiden anomusten joukossa sellaisten matalien järvien alentamisanomuksia, jotka ennen kuivatustoimenpiteitä ovat jotensakin kauniita, mutta jotka jo pienenkin alentamisen johdosta. Syynä tähän voi olla paitsi asiantuntemattomuus myöskin se seikka, että laskuväylässä ei ole riittäyästi putousta tai että laskuväylän syventäminen on taloudellisesti kannattamatonta. Luonnollista kuivatustapaa käyttäen syntyy matalista liejupohjaisista järvistä helpolla entistä rumempia lätäköitä, jotka eivät ole pelto;:t tai niittyä, mutta vielä vähemmän järveä. Sen toimeenpanon jälkeen tulee paikkakunnan luonnonkauneus lisääntymään. Tällöin tulee kysymykseen alavien osien suojaaminen padoilla ja veden pumppuaminen lumen. Hollannin suurilla meripengerryksillä on matalat ja rumat merenlahdet muutettu asutusalueiksi, joilla nykyisin tapaa jopa täydellisiä kukkaja ouutarhoja. Epämiellyttäviä osia ,vesistöstä ei olisi saatu kaunii_ksi muuta kuin kuivattamalla. Kauneusarvojen lisääntyminen on tällöin vielä suurempi kuin meillä, missä yleinen maankäyttömuoto on pelto. Erehdys s~n sijaan on ollut, et,tä itse Nurmijärveä ei ole laskettu täysin kuiviin, vaan se on jäänyt puutteellisesti lasketuksi järveksi, joka on epäterveellinen ja ruma. sulamisen ja sateiden aikana,. Sama menetelmä, jolla hollantilaiset ovat vallanneet itselleen merestä suuria peltoja asutusalueita! Menetelmää on Suomessa sovellettu toistaiseksi verraten vähän, mutta sillä tulee ilmeisesti vastaisuudessa olemaan sangen suuri merkitys. pengerrysmenetelmä. Luonnonkauneucten suojeleminen. järvi, mutta Alhonj ärvi ja laskuojan var~i olisivat täyd~llisiä rapakoita. Mainitun Nurmijärven kuivattaminen pengertämällä on parhaillaan työn alaisena. Sillciin kun tätä .järviyhdistelmää on ,ensimmäisen kerran ryhdytty alentamaan, suµnnitelm.a on ollut o_ikea. Soistuminen vältetään parhaiten oikealla hetkellä toimeenpantavalla _kuivatuksella
Laaditun ehdotuksen mukaan perattaisiin järven laskuväylää niin paljon, että järvi saadaan kevättalvella alenemaan n. Kun maassa on lunta, ei sellainen alentaminen vaikuta luonnonkauneuteen. Tilanteen pelasti kuitenkin vain järven suuri syvyys ja huomattava laajuus. 70 sm. Esimerkkinä voidaan mainita Tenholan kunnassa olevan Hemträskin alentaminen. Koneellisen tutkimuksen jälkeenkin osa järvenlaskuanomuksista ehdotetaan hylättäviksi, eivätkä ne tavallisesti joudu edes katselmusasteelle, koska niitä ei insinöörin kielteisen kannanoton vuoksi kuitenkaan tultaisi hyväksymään. Järvenlaskujen toimeenpanemista ei maisemien luonnonkauneus yleensä estä silloin, kun järvi on syvä, rannat jyrkkiä ja hyötyalueen ranta syvä. Työn toimeenpanoa varten on kolme eri kertaa anottu valtion avustusta, joka kerta hiukan eri perustein, mutta anomus on aina hyljätty ja yksinomaan siitä syystä, että tilojen talouskeskusten välittömään läheisyyteen muodostuisi ruma rapakko. Sen jälkeen kun vedenpinta. 80 sm ja haittaavat ne maanviljelystä, erinäisiä asumuksia ym. Siten ei Höytiäisen suuri järvenlaskukaan vv. Kriitillisissä tapauksissa toimitetaan järven tulvien alentaminen niin, että padolla estetään järven kesäveden aleneminen. Tällainen suunnitelma on tehty mm. Lumensulamisesta virtaa järveen runsaasti vettä, jolla järvi muutamassa päivässä korotetaan sille tasolle, missä se yleensä kesällä on ollut. Tietyissä tapauksissa tulevat rantavyörymät vähenemään tulvien poistamisen jälkeen ja loi villa rannoilla pienenee tulvaj ätteiden rumentava vaikutus. Tuusulanjärven suhteen. Järvessä ovat nykyiset vedenkorkeusvaihtelut n. Kun sellaisen järven laskemiseen ei tarvita lupaa, riippuu asia yksinomaan yrityksen aktiiviosakkaista, eikä työn toteuttamista voida yleensä estää. Tällaisten tutkimusten, joiden lukumäärästä ei valitettavasti ole tehty tilastoa, jatkamisesta luovutaan yleensä jo silmävaraisen tarkastuksen nojalla. Oman ryhmänsä muodostavat ne vesioikeuslain IV luvun 17 §:n 3 mom:n tarkoittamat järvet, jotka kuuluvat kokonaan laskemisyritykseen ryhtyneiden omiin tiluksiin. muodostuisivat rumiksi ja epäterveellisiksi. Kuitenkin on tapauksia, joissa maataloushallitus kieltämällä valtion avustuksen on voinut tehdä tyhjäksi luonnonkauneutta suuresti alentavien hankkeiden toteuttamisen. Tällä toimenpiteellä saavutetaan se etu, että vedenpinta toukoaikana on samalla korkeudella kuin kesällä ja peltojen muokkaaminen sekä kylväminen käy normaaliaikana mahdolliseksi. 1859-60 muodostunut luonnonkauneutta tuhoavaksi, koska rumia rantoja muodostui kokonaisuuden kannalta vähän ja koska nekin osittain ovat aikaa myöten muuttuneet kauniimmiksi
Ilman patoa olisi yläpuolisessa pera• tussa väylässä vettä kesällä vain niukalti. Pelkästään luonnonkauneuden kannalta voi avattava pato olla koko talven auki. 15 sm kor keammalle kuin alin havaittu vedenkorkeus. järvessä on saatu kohoamaan kesäaikaiseen korkeuteen, ei sitä enää päästetä alenemaan, mikä tapahtuu patoluukkuja sulkemalla. Tarpeeksi leveällä harjalla varustettuna se kykenee nielemään vettä niin paljon, että vedenkorkeusvaihtelut jäävät pieniksi. Siinä viihtyisivät vesikasvit 18. Niiden avulla voidaan vedenpinta pysyttää luonnonkauneuden määräävällä korkeudella tai mahdollisimman lähellä sitä. Tällainen pato lisää kuitenkin tulvia alajuoksulla, minkä vuoksi se tulee kysymykseen ainoastaan silloin, kun siellä ei ole alavia viljelysmaita, voimalaitoksia, matalia siltoja tms. Se soveltuu parhaiten lähellä merta olevilla paikoilla. Kun eräiden patorakenteiden hoitaminen juuri talvella tuottaa jäätymisvaaran vuoksi paljon työtä, mutta kesällä verrattain vähän, ovat luonnonkaun~uden säilyttämiskustannukset yleensä pieniä. Avattavat pa<lot käsittävät suuren joukon erilaisia rakenteita. Joenperkausten yhteydessä käytetään usein sellaista patoa, jolla estetään ruohojen kasvu joen pohjassa. Sen hoitokustannukset ovat pienet ja patoamisen laiminlyöntimahdollisuuksia ei lainkaan ole, mutta se kerää helposti lietettä yläpuolelleen, joten aika-ajoittaiset ruoppaukset ovat välttämättömiä. Paras patotyyppi on kiinteä pohjapato. 10_0_~~0 _ _ _ ,0_0 _ _ _ 2_00 _ _ ~.aoo _ _ -----'J-4po,,.., Aul:njoen perkaustyö Hyvinkäällä. Huvilanomistajien toivomusten tyydyttämiseksi edellyttää suunnitelma, että alin sallittu vedenpinta järvessä ei tulvien alentamisen jälkeen enää saa alentua yhtä matalalle kuin luonnontilassa, vaan että se padotaan n
Valok. mitä parhaiten ja vesi väylä paitsi että se hidastuttaisi veden virtausta myöskin säilyttäisi veden piilossa ja luonnonkauneus olisi vähäisempi. Luonteenomaisena esimerkkinä sellaisesta tapauksesta mainittakoon käynnissä oleva Aulinjoen perkaustyö Hyvinkäällä.. Padon avulla saadaan joessa pysymään kasvukautena vettä niin paljon, että tavallisimmat vesikasvit pysyvät kurissa. Tuusulanjärven pohjoispää: Järvenpään seutu. Osa kuivatustöistä on suoritettava siten, ettei vedenkorkeuksia järvessä saa muuttaa. Maanviljelystä haitt1av:en suurten vedenkorkeusvaihte'.uiden estämiseksi on järveä suunn:te:tu padottavaksi. maanmittaushallitus
Olemme todenneet, että vedenjärjestelytöidenkin yhteydessä voidaan maisemien luonnonkauneutta monissa tapauksissa suuresti suojella, erinäisissä tapauksissa jopa lisätäkin. Esimerkkinä mainittakoon Kirkkonummen Perälänjärven korotushanke, joka sai alkunsa järven rannalla asuvien huvilanomistajien aloitteesta. Joskus ovat luonnon olosuhteet sellaiset, että vedenjärjestelytöihin ei lainkaan voida ryhtyä. Noin 0,5 m:n korottamisella ja erinäisten ruoppaustöiden jälkeen tulee pohjakasvillisuus ennen pitkää häviämään ja luonnonkauneus lisääntyy. Varsinaisesti luonnonkauneuden lisäämistäkin tarkoittavia toimituksia tulee insinööripiirien työalalla esille. Tämän työn toteuttamista haittaa rannalla oleva peltoa ja niittyä käsittävä matala alue, yhteensä n. 18). Näin on asian laita erityisesti silloin, kun vesistö on suosittuna matkailureittinä tai muutoin luonnonkaunis ja arvokas. Nykyinen järvi on syvimmältä kohdalta 1,0 m, rannoilta hyvin matala, voimakkaan ruohokasvillisuuden valtaama. j ärvenkorotukset. J ärvenkorotustöitä vaikeuttaa puutteellinen lainlaadinta ja tietyissä tapauksissa varojen puute. 20. Syhärin järven vedenkorkeuden säilyminen on turvattu varmistµspenke:rein ja -padoin (kartta s. Järvenkuivatustöiden kanssa läheisessä yhteydessä on kokonaan uusien järvien luominen. Tulevaisuudessa voi näitä hankkeita kuitenkin ilmaantua enemmän. Täysin j ärvettömälle paikkakunnalle rakennettuina ne ovat melkoisesti lisänneet maiseman kauneutta ja ihmisten viihtyisyyttä. 6 ha. Myöskään mitättömien taloudellisten arvonnousujen takia ei vesistöjemme luonnonkauneutta ole vaarannettava. Yksinkertaisten patojen avulla on tällaisia j ärviä tehty eri puolilla maata. Kukin erikoistapaus on siten huolellisesti tutkittava ja kaikki asiantuntemus käytettävä hyväksi, jotta velvollisuutemme luonnon suojelemiseksi tulisi täytetyksi
Ruoveden luonto ja Suomen taide. ,Vieraspaikkakuntalaisista' kirjailijoista, jotka ovat, kuka lyhyemmän, kuka pitemmän ajan, asustaneet Näsijärven vesistön keskijuoksun varren kauniissa pitäjässä, mainittakoon Eino Leino, Kianto, Sillanpää ja Runar Schildt, älköönkä unohdettako toki itseänsä Knut Hamsunia, joka vieraili tuttavansa Akseli Gallen-Kallelan luona ja oli suuresti kiintynyt sydän-Suomen komeaan luontoon. Uskollisia Ruovedelle ovat sittemmin olleet, paitsi Akseli Gallen-Kallelaa, josta pitemmälti myöhemmin, monet muutkin kuvaamataiteilijat, lähinnä tietenkin tamperelaiset: Gabr. Maggie Gripenbergin partnerina. Ja Muroleen idyllisten maisemien vaiheilla on Ellen Thesleffillä ollut tyyssija jo vuosikymmenien ajan. Heikki Asunta. Engberg ja hänen poikansa Eero Sysikumpu, Aarne Nurminen ja Allan Salo, onpa Ruoveden omastakin piiristä lähtenyt taiteen tielle monta miestä, maalareita, kirjailijoita, näyttelijöitä ja muusikkoja, vieläpä yksi Terpsikhorenkin palvelija, Onni Gabriel, joka aikoinaan hyvin tunnettiin mm. Gallen-Kallelan ympärille keskittyykin joukko huomattavia taiteilijanimiä, olivathan hänellä aikoinaan oppilaina Ruovedellä mm. R uoveden vanhalla emäpitäjällä ja suomalaisilla taiteilijoilla on jatku.• vasti ollut kiinteä tuntuma keskenään aina Runebergin ajoista meidän päiviimme saakka. Epälukuinen joukko maalareita on vuosikymmenien kuluessa viettänyt kesiään, jopa muutamat talviaankin, Ruoveden rajojen piirissä, ja olettaa sopii, että itse Werner Holmberg hyvin tunsi Ruoveden, joka oli kauneudestaan kuulu jo silloin, kun hän asusti Kurussa, Ruoveden kappelissa, ja maalasi sikäläiseen aihemaailmaan nojauten eräät elämänsä merkittävimmistä töistä. sellaiset miehet kuin Sailo, Simberg, Ehrström, Bengts (Kalle Carl), Löytänä ym. Mutta uskollisista uskollisimpiin ovat kuuluneet ja kuuluvat eräät näyttämötaiteilijat, joitten kesä erottamattomasti on ollut tai on yhtä Ruoveden kanssa: Kaariot, Aarnit, Yrjö 21
Ei tarvitse epäröidä väitettäessä, että esim. Hyvät välit olivat vähällä rikkoutua siinä paikassa ja korjautuivat ennalleen vasta sitten, kun muurarimestari oli kiltisti siivonnut rotkon viimeistä rikenettä myöten.) 2_2. Tuominen . Muistetaan vielä varsin hyvin, miten hän o s t i honkia naapureittensa metsistä ja jätti ne sitten aloilleen, ikään kuin uhripuiksi itsellensä! Ylipäänsä oli Gallen-Kallelan suhde luontoon poikkeuksellisen lämmin ja läheinen; hänhän suhtautui sen eri ilmiöihin suorastaan panteistin pieteetillä. . Muurari Parkkonen oli juuri saanut valmiiksi Kalelan uunit ja kantoi, hyväntahtoinen ja sävyisä mestari kun oli, kaiken työssä kertyneen töryn täytteeksi erääseen Kalelan niemen kallionrotkoon, joka P:n mielestä rumensi suotta kartanoa. (Kuvaavana esimerkkinä tästä tulkoon kerrotuksi muuan_ tapaus. Itse Ruoveden vesistömaisema oli G-K:lle ihan ilmeisesti merkitykseltään vähemmänarvoinen kuin sen erämaat, jotka alkoivat välittömästi suuren liikenneväylän rannoilta ja ulottuivat penikulmaisin mitoin miltei mihin ilmansuuntaan tahansa. Mutta sitäpä hänen ei olisi pitänyt tehdä. Ja honka, tuulen tuivertama rantatai vuoripuu, oli G-K:n pyhä puu. Viime vuosisadan viimeisten vuosikymmenien maalari ei tuntenut ihmiskäden jälkeä kohtaan samaa mielenkiintoa kuin hänen nykypäivien virkaveljensä, mutta alkukantainen luonto ja kansantyypit olivat sen sijaan sitä läheisemmät. juuri Gallen-Kallelaa veti Ruovedelle ja sitoi sinne kaikkein väkevimmin ruoveteläinen honka, ellei peräti kelo, joka hänen ensi vierailujensa päivinä oli sikäläisten rintamaitten metsissä yleisempi kuiri se on nyt sydänmailla ja joista G-K., niinkuin tiedetään, juuri Ruovedellä oleskelujensa aikoina maalasi monia monumentaalisia kankaita tai esitti niitä graafillisin keinoin. . Kun vielä lisätään, että Väinö Raitio ja Merikannot, isä ja poika, ovat niinikään kuuluneet pitkän ajan Ruoveden kanta-asujamistoon, jälkimmäinen monet vuodet kesin talvin, tullee todistetuksi, että Ruovedellä on merkittävä osuus sekä luovan että esittävän taiteen elävöittäj änä, jopa henkiinherättäj änäkin. Siihen aikaan, jolloin taiteilijakohortin ensimmäiset pioneerit, GallenKallela ja Sparre, lähestyivät heille myöhemmin luvatuksi maaksi tullutta Ruovettä, seisoivat sikäläiset talonpoikaisarkkitehtuurin suursaavutukset vielä koskemattomina paikoillaan, uhoten sitä alkuvoimaa, joka sille on ominainen kautta maan ja joka erikoisen väkevänä uhoutuu vanhoista talonpoikaiskartanoista Hämeessä, Satakunnassa ja Pohjanmaalla, mutta joka nykyisin on, ikävä sanoa, Ruovedelläkin joutunut säälimättömän ja perusteellisen vandalismin astinlaudak-si, korvaamattomaksi menetykseksi, paitsi ruoveteläisille itselleen, myöskin nykyajan kuvaamataiteilijoille
Reino Kalliola. Siellä täällä tuoreissa puronotkoissa tai harjujen 23. Ruoveden kasvistahan onkin suhteellisen köyhä, mikä on ymmärrettävääkin, koska pitäjä sijaitsee koko lailla pohjoisella leveysasteella ja siellä on vain niukasti lihavamultaisia lehtomaita houkuttelemassa luokseen vaateliaita kasvilajeja. Valok. He!vetinjärvi Ruovedellä. Gallen Kallela ei rakastanut ruoveteläisessä luonnossa vain sen ,suuryksilöitä', jos se sana on tässä paikallaan, tai harvinaisuuksia, vaan myös kaikkea sitä pientä ja eleetöntä, mitä se kykeni hänelle esittämään
Tavallista rikkaammin on sammal ja jäkälä edustettuna sen pitkän siirroshalkeamajakson piirissä, joka alkaa Virroilta (sekin Ruoveden entinen kappeli) ja jatkuu miltei keskeytymättömänä sarjana aina Ruoveden eteläpäähän, Haukkaniemen (Kekkosen) kylään asti. juurelta pulppuavien lähteiden partailla ja siirrosjärvien kalliojyrkänteillä kasvaa kuitenkin yksi tai toinen laji, joka on näillä tienoin tai koko maassakin luettava harvinaisuuksien joukkoon. ). Olettaa sopiikin, että sammal ja jäkälä ovat olleet G-K:lle yhtä hedelmöittäviä tekijöitä kuin vanhat tekstiilimme, kun hän myöhemmin kävi käsiksi suuriin (ja pienempiinkin) koristeellisluontoisiin sommitelmiinsa. tavallista väkevämpää vetoa. Siitähän ovat elävinä esimerkkeinä eräät hänen naturalistisimman kautensa työt, jotka eivät tosin ole syntyneet Ruovedellä, mutta jotka ikään kuin laskevat perustan G-K:n pitkälle Ruoveden-työpäivälle. Sellaisen näkeminen tuottaa tietysti jokaiselle luonnon ystävälle erityistä iloa ja juhlatunnelmaa, mutta Gallen Kallelalle ja ylipäänsä kaikille taiteilijoille enemmän tai vähemmän ominainen tutkijan mieli löytää tyydytyksensä usein varsin jokapäiväisistä lähteistä, ja näin ollen on käsitettävää, että hän katseli tavallista syvemmälle tähtäävin silmin myö~kin ruoveteläisen kasviston kaikkein ,halvimpia' edustajia. Sen rantamissa hän asustikin yhdessä Louis Sparren kanssa pitkähkön ajan ja tutki, paitsi kansantyyppejä ja itseään maisemaa, ilmeisesti myöskin sammalen ja jäkälän hienoa, pastellinomaista värielämää, joka on läheisessä sukulaisuussuhteessa vanhojen ryijyjemme vastaavan elämän kanssa. Tämän monumentaalisen luonnonmuodostuman helminä ovat sittemmin maan kuuluiksi tulleet järvet, Torisevat, Helvetinj ärvet, Kovera ja Kallioj ärvi, ja varsinkin juuri isoimman Helvetinj ärven tuntumille tunsi G-K. Muuan hänen kauneimmista graafillisista luomistaan, puupiirros ,,Kalman kukka», osoittaa, miten syvästi hänen mieltään on kiehtonut esim. Ja varmaa lienee, että eräät kan. Miten väkevästi Ruoveden luonto vaikutti Runebergiin, ei tarvitse tähdentää: jo yksistään sellainen runo kuin »Heinäkuun viides ilmaisee sen arkisanoja väkevämmin. sellainen yleinen lehtomaitten kasvi kuin sudenmarja, ja vesikasvien (joita Ruovedellä on näihin saakka kutsuttu yhteisnimellä »ruoho" vastakohdaksi maalla kasvavalle »heinälle», mistä kielellisestä erikoisilmiöstä Ruoveden nimikin lienee mutkattomasti johdettavissa) liaanimaiset muodot ovat olleet hänellä lähtökohtana merkittäviin taideteoksiin (»lumpeihin hukkunut», öljymaalaus ja kuparipakotus ... Sammalet ja jäkälät runsaine väreineen ja muotoineen olivat myöskin G-K:n ehtymättömän mielenkiinnon kohteina ja merkitsivät hänelle paljon niin maalarina kuin ornamenttitaiteilijanakin
Ruoveden eläimistö oli Runebergin aikoina ymmärrettävästikin varsin lajirikas. (Näsijärven reitti perattiin kulkukelpoiseksi vasta viime vuosisadan puolivälin vaiheilla, ja veden korkeus ymmärrettävästikin tällöin huomattavasti muuttui.) Mutta toisaalta on kyllä totta (perintätiedon mukaan), että kaunis lähde sijaitsi aikoinaan kivenheiton verran nykyistä lähdettä ylempänä, vehmaassa koivikkohaassa, mikä sittemmin muokattiin pelloksi. Tämän lähteen, jonka tienoot toht. Linnusto oli sekin rikas, myöskin vesilinnusto ja kahlaajien ,sääty'. Lahorastas pistäytyi pitäjässä vain sattumoisin, kuhankeittäjä samoin, satakieli tuskin koskaan. " kuoppa,,. Ilves verotti lammaskatraita oman käden oikeudella, ja suc;iparvet rellestivät pakkasöinä röyhkeästi maanteillä, vieläpä karta· noilla, elleiv ät peräti navetoissa ja porstuoissakin. Hirvikanta oli komea (,,Hirvenhiihtäj ät"), eikä se ole varsin vähäinen vieläkään. Rääkkä, tuo kesäöitten levoton etsijä, oli varmaankin omiaan pitämään nuoren laulajan mieltä herkimmässä vireessä, ja taivaanvuohen hauras harppuääni säesti herkästi käen ensi kukahtelua. Söyrinki mainitsee erittäin antoisiksi kasvitieteilij älle, on R:n täytynyt varsin hyvin tuntea, koska sen piiriin liittyy suoranainen aarteisto kaameata ryöväriromantiikkaa ja perintätietoutta. Mutta tulivatpa sentään vuorollaan kottaraiset, nuo kauniinkiiltävät kaiken-matkijat, ja pian alkoi korkeu. Pienet ,suurtaiteilijat' sen sijaan olivat harvalukuisemmat. Kuovi (ruoveteläisittäin ,,hiiri") ilmoitti kevään ratkaisevasti tulleeksi silloin niinkuin nytkin, ja kurki majaili Siikanevan suonsaarilla koko kesän, niinkuin majailee vieläkin, tosin kai entistä harvalukuisempana. sallisrunoilijamme puhtaasti lyyrillisistä säkeistä ovat alkaneet soida Ruoveden mailla, vaikka meillä onkin täysi syy epäillä, missä määrin Ruoveden ,,Runebergin lähteellä" ja Runebergin ,,Lähteellä" on sukulaisuutta keskenään. (Maantierosvot majailivat lähteen ympäristössä ja harjoittivat sitä varjostavan synkän rotkon suojissa edesmenneinä aikoina varsin tuotteliasta .ammattiaan etupäässä Vaasan postin kustannuksella.) Ja saman lähteen on ilmeisesti hyvin tuntenut myöskin nuori Topelius, harras luonnonystävä, jonka koulumatkat välittömästi ohittivat tämän pöyristyttävän pääkallonpaikan. Joutsen vieraili salmilla ja selillä keväin, syksyin, ja monet muutkin vesistöjemme matkamiehet pitivät pitäjän muistissaan. Lähde kuivui tällöin ja purkautui esiin nykyisellä sijaintipaikallaan, joka on milteipä rantalettoa. Tiedetään, onpa olemassa kirjallisia muistiinmerkintöj äkin siitä, että paikkakunnan sivistynyt nuoriso mielellään kokoontui "vanhalla,, lähteellä ja piti siellä iloaan.) Toinen varsin mielenkiintoinen lähde Ruovedellä sijaitsee sen sijaan Siikakankaan laitamilla, ,,Ryövärinlähe" 1
Mutta onpa tullut jotakin tilallekin: töyhtöhyyppä on rakastunut Ruoveteen ja pesi sen kirkonkylän liepeillä ainakin jo neljäntenä kesänä jakamattomaksi närkästykseksi variksille, joilla ei ollut mitään tekemistä sen asuinsijan lähimaillak.aan. Gallen-Kallelan päivinä, t.s. Hirvi saattoi sekin uida sangen usein Kalelan lähivesillä, ja kurkien suvisia touhuja kävi G-K. Miten varhain jylhänkomea Kovero alkoi kiehtoa varsin laajojenkin taitelijapiirien mieltä, siitä antaa elävän kuvan Kuivajärven talon (ent.. desta kuulua kiurun trilli kaiken olevaisen ihanuutta ylistäen, kunnes sitten pani säveliksi peipponenkin, pikkolovirtuoosi ja todellinen arkkitehti. hänen komeasta öljymaalauksestaan, missä ilves ,istuu' hongan latvassa talvisen pakkasaamun kirpeässä paisteessa. Sutta ei tämä afrikkalaisen suurriistan metsästäjä sen sijaan tiettävästi eläessään tavannut, ei ainakaan Ruovedellä, mutta mikäli prof. Näin on kerrottu. K. Ja minne on matkannut riekko, »mettikana», joka lapsuudenaikaan piti joka-aamuista ja suuriäänistä ilvettä allekirjoittaneen jouhipaulojen kustannuksella menemättä ede'i niitä lähelle milloinkaan?! Taivaanvuohenkin harppu soi entistä harvemmin. Viime talvena (1945) kerrottiin sieltä tavatun kahdetkin jäljet. Ilves (ruoveteläisittäin »ilvessusi») ei ollut suinkaan niin harvinainen kuin saattaisi luulla, ja juuri tähän metsien suureen kissaan näyttää G-K:lla olleen suuri mielenkiinto, mikä käy ilmi mm. Tiedon todenperäisyyttä ei tämän kirjoittaja takaa, vaikka hänelle onkin annettu kutsu ilveksenajoon paksun lumen tultua. niinä aikoina, jolloin hän Ruovedelle vakinaisesti tiloittui, oli eläimistö pitäjässä vielä suhteellisesti hyvän joukon lajirikkaampi ja runsaampi kuin muissa sen lähipitäjissä. varmaankin seurailemassa Siikanevalla, vieraillessaan ystävänsä, maanviljelysneuvos Aminoffin luona Pekkalassa. Ilves majailee kesällä saadun tiedon mukaan Koveron sydänmailla nykyisinkin. Joitakin vuosia sitten kaarteli kotkapari, tosin kai pesimättä, Kellarivuoren vaiheilla, ja samoilla paikoin näki tämän kirjoittaja samoihin aikoihin toistaiseksi ensimmäisen ja viimeisen kerran luonnossa mäyrän, tuon salaperäisen öitsij ämenninkäisen, joka taitaa Ruovedellä olla yleisempi kuin luullaankaan ja joka tuntee siellä paremmin nimen »mettisika». (Saapa olla menemättä: on siellä sydänmaata vielä yhtä il~estä varten.) Minne lienee kaikonnut rääkkä. suviyön lintu. A. Cajander-vainajan tiedot pitävät paikkansa (niistä kertoi tämän kirjoittajalle tri Martti Tertti, nykyisin hänkin vainaja), majaili sellainenkin, yksinäinen ja raihnas erakko, Siikakankaan sydänmailla vielä tämän vuosisadan puolella! Miten lienee. Ja täysin luotettavalla suulla
Koveron rantakalliot, joitten tummanharmaata ja ruosteenkarvaista pohjaväriä pienkasvillisuuden rikas maailma verrattoman hienosti elävöittää, on jo varhain tavannut näkij änsä ja kuvaajansa, ja vuodesta vuoteen löytää tähän hiljaiseen erämaankolkkaan tiensä maalari toisen jälkeen. torppa) vieraskirja, minkä kuluneilta lehdiltä saamme lukea monia jo viime vuosisadalla merkittyjä nimiä, vieläpä katsella alkuperäispiirrok-siakin, joita kiitollinen taiteilijakäsi on niille piirrellyt. Useita niistä on tosin (mikä häpeämättömyys!) joutunut ,arkistovarkaitten' käsiin, mutta tallella on toki vielä paljon kaunista ja arvokasta. Engberg on, niinkuin mainittu, yksi Ruoveden uskollisimpia ystäviä. Ruoveden-kesinään onkin E. Aiheeksi on hänelle tällöin riittänyt kappale suota, jolla niittyvillat huojuvat, muutama lumme hiljaa elävän veden pinnalla jne. On parikin piirrosta Enghergiltä, samoin Väinö Hämäläiseltä ja muistaakseni yksi Ragnar Ungernilta, ja nimiä on, tuttuja, osittain jo haudantakaisiakin taiteilijanimiä, kymmenlukuinen joukko. Tohtori Palmenin kalamajasta Saukkoniemen idyllisellä kanervakämmenellä on tullut majapaikka monille maalareille, ja kuvaavaa on, että kaikkein nuorin polvi näyttää täällä pääsevän varsin kivuttomasti kosketukseen alkuperäisen luonnon kanssa. Gabr. • 27. maalannut lukuisan joukon, paitsi vanhoja rantapuita ja kukkivia niittyaukeita, myöskin omalaatuisia hiljaisesityksiä, joista uhoaa lämmin, elävä kauneudentaju. Tämä hieno maalari, joka on tunnettu yhtenä Lapin kuvaajiemme ensimmäisistä, kuuluu niihin taiteilijoihin, jotka osaavat katsoa yhtä läpitunkevasti kuvattavaansa, oli sitten kysymyksessä laaja näkymä tai pieni kaistale koskematonta luontoa. Tekipä hän takavuosina joukon lyijykynäpiirroksia aiheinaan kuivuneet kelonoksan, solmut', joitten kiemuroista hänen taitelijansilmänsä löysi ehtymättömän määrän peikkosadun omaisia muotoja ja ilmeitä
Suuri kauMetsäntutkijan Maamme luonnonkauneuden monista tekijöistä on metsien merkitys· suurin. syömiksi, kuitenkin on metsien vihreä kauneus jäliellä. * * * Puiden pyrkimys korkeuteen viittaa tietä ihmiselle. sisäistä syvätarkkuutta. Sen jos ajat-telemme olemattomaksi, on jäljellä autiomaa. Solakka, ikuisesti: suippokärkinen · kuusi on hartaimman pyrkimyksen symbooli. Voimme kuvitella järvet kuivuneiksi, harjut ja tunturit erosion. Se opettaa ja pitää kertausharjoituksia, mutta kysyy vain siltä, jolla on halu oppia. * * * • Puu joka ylväästi varjostaa naapurinsa latvuskatoksensa alle, on tosin suurin, muttei aina arvokkain. * * * Metsä, meri, tunturi, koko suuri luonto runon kohteena on pinnalli-nen valokuva, mutta luonto runollisen ilmaisun taustana vahvistaa runon. * * * Luonto on pedagogina hienotunteinen. * * *
lllS luonto mietelmiä. Suogeoloo_gzmme ovat rakentaneet silmälasit, joilla voimme sitä lukea. V. Lihtonen.. * * Soihin on luonto kirjoittanut metsiemme varhaishistorian. * * * Yksinäinen mänty vuoren kupeella: suomalaisen sisun sankarilaulu! * * * .Metsätieteen sarka tieteicten vainiolla on kapea. K. Se on kuitenkin nzzn .leveä, että yhcten miehen katse ei yllä sen yli. Punainen tupa vihreän luonnon helmassa: elämän värien voittoisa .symbioosi. * * * fhmisäly n ponnistuksiin luonto ihmehensä liittää. Tekijälle parhain kiitos, työ kun tuloksissaan kiittää. Moni metsän oikotie kaartaa, lähtökohtaan vie
Kun sitten vielä sattui niin onnellisesti, että saatoin yhdistää matkan erääseen Jyväskylään välttämättä tehtävään automatkaan ja sen nojalla pääsin hyvässä lcyydis<;ä suoraan Korpilahden kirkolle, oli pahimmat teknilliset esteet raivattu tieltä. Niilo Söyrinki. Keväällä 1945 sain Korpilahden apteekkarilta, innokkaalta botanistilta maisteri Arvo E. Mutta niin monelle vuorelle ja tunturille kuin olinkin jo ennättänyt kiivetä vaellusvuosieni aikana, oli Vaaru vain jäänyt yhä näkemättä. Vasta viime kesänä ajatus siellä käynnistä vihdoin toteutui,. Aina siitä saakka, kun nuorena ylioppilaana olin professori K. vieläpä aivan kuin itsestään puhjeten, niin kuin monesti sattuu toivomuksille, joita olemme pitkän aikaa hiljaisesti tajunnassamme elättäneet. Niinpä hyppäsin pieksuineni ja puseroineni myöhään elokuun 18 päivän iltana autosta Korpilahdelle, yöpyäkseni apteekkari Koskimiehen vieraanvaraisessa kodissa, matkatoverieni jatkaessa Jyväskylään, jossa minunkin piti _olla jo seuraavana iltana. Koskimieheltä kirjeen, jossa hän ihastuneesti kuvasi Vaarunvuoren kasviston rehevyyttä ja lajirunsautta. Kasvistollinen retki Vaarunvuorelle. Apteekkari Koskimies kävikin ripeästi asiaan, ja keskikesällä häneltä tuli hälytys, että nyt olisi saatava kiireesti asiantuntijoita tutustumaan alueeseen ja neuvottelemaan yksityiskohtaic;esti rauhoituksista, joista jo periaatteessa oli sovittu. jossa pähkinäpensas kasvaa pohjoisimmilla ja lumirikko (Saxifraga nivalis) lounaisimmalla löytöpaikallaan Suomec;sa, oli tuon Päijänteen pohjoispäässä sijaitsevan kasvistollisen Eldoradon kuva houkmtelevana väikkynyt mielessäni. Linkolavainajan luennoilla ensi kerran kuullut Korpilahden Vaarunvuoresta,. JO. Kehoitin häntä silloin ottamaan yhteyden alueen omistajiin ja innostamaan heitä suunnittelemaan parhaiden kohtien rauhoittamista luonnonsuojelualueiksi, jotta tuon erikoislaatuisen, tieteen kannalta niin arvokkaan paikan aarteet var-masti saataisiin suojatuiksi hävitykseltä
Varmaankin aikaisesta sunnuntaiherätyksestä suuttuneena moottori kuitenkin yritti tunnin ajan lakkoilla, ennenkuin uskoi olevan toden kysymyksessä. Apteekkarin talossa ei sinä yönä liikoja nukuttu. Aikaa ei tosiaankaan ollut hukattavana, sillä kirkolta tuli Päijäntee_n itärannalla, sijaitsevalle Vaarunvuorelle linnuntietä toistakymmentä kilometriä, ja vielä vuorella meidän piti tehdä useiden kilometrien kierros, jos mielimme saada edes pintapuolisen kuvan tämän mahtavan paikan luonnosta. Mahtavat, kallioiset vaant, äkkijyrkät pahtamaiset kallioseinämät ja korkeat, louhikkoiset niemenkärjet, joiden takana laajat, harvaan asutut salomaat levittäytyvät, herättävät jylhän tunnelman. Ennätämme siis silmäillä hieman ympärillemme Kirkonkylän rannassa, jonka rikas vesikasvillisuus heti herättää huomiota. Rauhallisin siivenlyönnein lentävä hiirihaukka, jonka pesän kiikari paljastaa männyn latvasta louhikkoiselta rinteeltä, lisää maiseman väärentämätöntä alkuperäisyyttä. Kohta se onkin jäljettömiin haihtunut, ja aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, mutta sumun haihtumissuunta ennustaa poudan jäävän lyhytaikaiseksi. Matalalla, liejuisella rannalla levittäytyy laaja kasvusta kookasta, leveälehtistä haarapalpakkoa (Sparganium ramosum), joka matkan päästä erehdyttävästi muistuttaa osmankäämiä, mutta eroaa siitä puhtaan vihreän värinsä puolesta. On tosiaan suurenmoista, että maamme eteläpuoliskossakin vielä on tällaisia seutuja, jotka saavat ihmisen voimakkaasti tuntemaan luonnon välittömän läheisyyden! Etelän suunnalta välkähtelee saarien ja niemenkärkien välistä PäijänJI. Eikä uskomme pettänytkään, vaan saimme kerrassaan suurenmoisen retkeilyilman; vasta puolenyön jälkeen puhkesi ankara kaatosade. Aamulla oli herätys kello neljä, ja kello viideksi riennämme rantaan, josta metsänhoitaja Kytönen on luvannut viedä meidät moottoriveneellä suoraan Korospohjan lahden rannasta nousevalle Vaarulle kaikkein nopein ja tietysti myös helpoin tapa päästä perille. Eipä siis kumma, että veden alla kuuluu kasvavan taajoina niittyinä upos-karvalehteä (Ceratophyllum aemersum). Luotamme kuitenkin hyvään onneemme ja toivomme sen kestävän ainakin iltapuolelle saakka. Molemmat komeat eteläiset vesiheinämme, iso sorsimo (Glyceria maxima) ja natapiuru (Scolochloa festucacea), joista edellinen professori Linkolantutkimusten mukaan on Länsi-Suomessa kokonaan peräisin ihmisen toimittamista istutuksista, antavat lisäksi kasvillisuudelle poikkeuksellisen rehevyyden leiman. Eilen oli ollut ihanteelfoen kaunis matkapäivä, mutta aamu on viileä, ja Päijänteen pinnalla leijailee sumua, joka pyrkii nousemaan ilmaan. Venematka aamuisella Päijänteellä on unohtumaton elämys
Mutta pahtamaisia jyrkänteitä on paljon vähemmän ja ne ovat yleensä matalampia, sitä vastoin on runsaasti viettäviä kalliopintoja sekä rosoisia, penkereisiä rinteitä. Juuri näillä kasvit löytävätkin ne erinomaiset toimeentulon mahdollisuudet, jotka ovat ne tänne houkutelleet, sillä tällaisille paikoille kerääntyy helposti soraa ja hienompia kallion rapautumisj äännöksiä sekä kasvien lahoamisesta syntynyttä humusta, josta kasvit saavat ravintonsa. Paikoin kallio nousee suoraan järvestä miltei pahtamaisen pystysuorana, mutta välillä näkyy myös kapeita metsäisiä kielekkeitä, jotka loivemmissa kohdin ulottuvat veden rajaan saakka. Ensi näkemältä Vaarun kalliot tekevät veneestä k,äsin ·vaatimattomamman vaikutuksen kuin olin kuvitellut. Suhteellisen loivapintaisinakin Vaarunjyrkän kalliot kuitenkin ovat siinä määrin nimensä arvoisia, että on tarkkaan katsottava, mihin veneestä jää maihin, ettei joutuisi kyyköttämään rantakivellä pääsemättä ylös tai ympäri. Erityisesti olemme valmistautuJ2. Pian alkaa veden rajassa näkyä jyrkästi viettäviä kalliopintoja niittymäisine kasvillisuuslaikkuineen, joiden Linkola Vaarunvuoren kasvistollisessa kuvauksessaan (Meddelanden af Societas pro Fauna et Flora Fennica 43, 1917) sanoo erottuvan vuoren ohi kulkevalle laivareitille saakka. Juuri kymmenen päivää sitten olin retkeillyt Ruoveden kuuluisalla Koverojärvellä, ja mielessäni · väikkyivät vielä sen kymmenien metrien korkuiset seinä jyrkät kalliot. Olemme saapuneet perille Vaarunjyrkälle, tuolle Etelä-Hämeen luonnonhistoriallisen maakunnan koilliskolkan erikoislaatuiselle kalliokasvien löytöpaikalle. Kun jyrkänteiden päällä vielä on vihreiden niittytäplien verhoamia lounaaseen antavia kalliopintoja, paikka näyttää kaikin puolin sopivalta retkemme alkukohdaksi. Myös veden saanti on niillä vaikeampaa kuin loivemmilla pinnoilla. Siksi valitsemmekin maihinnousupaikaksemme jyrkänteiden välissä rantaan saakka ulottuvari metsäkielekkeen, jota pitkin uskomme pääsevämme vuoren huipulle. Olin kuvitellut täällä tulevan vastaan jotakin samantapaista vieläkin jylhemmässä mittakaavassa. Pian parikymmentä vuotta mielessäni kytenyt toivomus on lopultakin toteutunut. teen silmänkantamaton ulappa, mutta me käännymme kaakkoon jyrkkärantaiseen, vuonomaiseen Korospohjan lahteen, jonka itärannalta Vaarunvuoren jykevät muodot häämöttävät. Niin sanomme kiitokset metsänhoitaja Kytöselle ja hyppäämme maihin kauniin tervaleppävyön reunustamalle rannalle mieli täynnä jännittynyttä odotusta, mitä kaikkea Vaaru meille tänään tarjoaisi. Äkkijyrkillä seinämillä sen sijaan kasveilla on paljon vähemmän asumisen edellytyksiä, ellei kallio ole hyvin voimakkaasti halkeillutta ja rapautunutta
Wainio teoksessaan ,,Havainnoita Itä-Hämeen kasvistosta» (Meddelanden af Societas pro Fauna et Flora Fennica 3, 1878), jossa hän sanoo sen kasvavan ,,Korpilahdella Päijänteen rannalla olevalla Vuarunvuorella hienolla hiedalla vuoren lounais-rinteellä yhdessä Hypericum per foratum'in kanssa». neet hakemaan vuoren lappalaista harvinaisuutta lumirikkoa, jota apteekkari Koskimies oli parilla edellisellä käynnillään ilman tulosta sieltä etsinyt. Hän on nähnyt ainakin yhden yksilön eräällä kalliopenkereniityllä; onko hän havainnut useampiakin, ei käy ilmi hänen kirjoituksestaan. Reino K1lliola. 1916. Va'.ok. Viimeksi lajin lienee Vaarulla tavannut Linkola v. Ensimmäisenä lajin on t-äältä ilmoittanut sittemmin kuuluisa jäkälientutkijamme Edw. Näköala Vaarunjyrkän räystäältä Korospohjan lahdelle. 33
Siellä näkyy kuitenkin va~n lehtonurmikkaa. Metsäkielekkeessä, jossa kasvaa harvakseltaan mäntyä ja muutama epäilyttävästi visakoivun näköinen, haarainen koivu louhikkoisessa rapautumasorassa, yllättää runsas, niittymäinen mäkitervakko(Viscaria vulgaris-) kasvusto, nyt jo kellastumassa ja varissein siemenin. Mutta yhtäkkiä silmäni pysähtyvät kallion yläreunassa pientä päivänkakkaraa muistuttavaan lehtiruusukkeeseen, jossa on voimakas sinipunainen vivahdus: lumirikko! Tuntuu miltei uskomattomalta, että tämä laji, jota olimme varustautuneet sitkeästi etsimään, löytyi näin vaivattomasti. Rentovartinen metsävirna (Vicia silvatica) kiemurtelee puiden tyvillä kuin tropiikin liaanit, ja violettimykeröinen kalju kallioinen (Erigeron acer ssp. glaberrima) kanssa rapautumasorassa. Lehtonurmikan runsaus saa minut pysähtymään paikalle toivossa löytää sen lappalainen sukulainen sinertävä nurmikka, joka on seurannut askeleitani Petsamossa solmitun tutfavuutemme jälkeen Vienaan, Aunukseen, Ruoveden ja Virtain rotkojärville ja kotipitäjääni Vesilahdelle saakka. Miksikäs sitä siis ei kasvaisi Vaarunjyrkälläkin, kun se maamme eteläosassa erityisesti rakastaa juuri järvien rantajyrkänteitä! Apteekkari Koskimiehen tottuneesti tiedustellessa pääsytietä ylemmälle kalliolle menen lähemmin tarkastamaan viereistä 3-4 metrin korkuista länteen suuntautuvaa kallioseinämää. elongatus) kasvaa vielä kaljumman hietaorvokin kalliomuodon (Viola rupestris f. Aivan nuorista ja keskenkasvuisista yksilöistä näkyy, että laji myös jatkuvasti lisääntyy paikalla siementaimien välityk-34. Maihinnousupaikalla tervehtii meitä aivan veden rajassa kallion juurella kuusama (Lonicera :>.:ylosteum) kypsine punaisine marjoineen, todistaen kohta maaperän rehevyydestä. Kaikki ne ovat sijoittuneet kallion räystään humusreunukseen tai heti sen alla oleviin koloihin ja halkeamiin siis paikkoihin, joissa kilpailu muiden lajien taholta on varsin pieni. Harvinaisen isolehtinen kielo, komea karhunputki, kultapiisku, ahdekastikka (Calamagrostis arundinacea), nuokkuhelmikkä (Melica nutans) ja lehtonurmikka (Poa nemoralis) tuovat rinteeseen lehtomaisuuden tuntua. Moottorin lakkoileminen oli ilmeisesti ollut hyvä enne! Tutkimme nyt tarkkaan kallion ja löydämme siltä kaikkiaan lähes kaksikymmentä yksilöä tuota siroa tuntureitten kasvia. Siemenensä lumirikko on varistanut jo aikoja sitten, ja kukkaversot törröttävät täysin kellastuneina ja kuivettuneina lehtiruusukkeiden keskeltä. Laji on näin pohjoi[essa suuri harvinaisuus, ja vasta pitkän etsimisen jälkeen olin -löytänyt sitä samalla leveysasteella olevalta Ruovedeltä pienen kasvuston Koveroj ärven rantakallioilta, niin yleinen kuin se onkin vielä Tampereen tienoilla aurinkoisilla kalliorinteillä ja ratapenkereilläkin
Reino Kalliola. Sen ja pohjoisen lumirikon lisäksi tällä pikku pahdalla kasvaa ainoastaan jokseenkin jokapäiväisiä lajeja:: kiviyrtti ( Wooasia ilvensis ), ahdekastikka, hiekkakastikka ( Calamagrostisepigejos), lehtonurmikka, ahonata (Festuca ovina), heinätähtimö, mansikka, vadelma, kissankello ja sarjakeltano (Hieracium umbellatum). Harvin1isten Lapin kasvien, lumirikon (Saxifraga nivalis); ja sinertävän nurmikan (Pol glauca), kasvupaikka. Valok. sellä. Seinämän muusta lajistosta huomattavin on etelä1nen leveälehtinen maksaruoho (Seaum telephium), jota täällä saakka tavataan vain kaik-kein parhaimmilla kasvupaikoilla. Sammalia seinämällä on verrattain runsaac;ti, huomattavimpana lajina-. Alempaa pahdan juurelta löytyvät vielä äsken mainitut kielo, mäkiter-vakko, hietaorvokki ja metsävirna sekä kataja. V2arunjyrkän seinämiä. Muista kohta silmään pistävistä lajeista mainittavin on edelliselle kasvupaikkasuhteittensa puolesta läheinen, pyö35. joka kasvaa kauniina patjoina. kalkinpitoisen alustan merkkinä pidetty ruuvisammal (Tortella tortuosa),
Nämä sekä sammalkasvillisuuden yleinen rehevyys osoittavat, että kalliosta liukenee tavallista runsaammin ravintosuoloja ja todennäköisesti myös kalkkia. Tuntuu miltei puolueellisuudelta korkeampien voimien taholta, että tänne on sijoitettu muutamien neliömetrien alalle tällainen valikoima eteläistä kalliolajistoamme, jota esimerkiksi Ruoveden ja Virtain järvien rantakallioilta turhaan saa hakea. Mutta eipä siinä kylliksi: eräältä pen kereeltä pistää silmään j äykkävartinen, harvatähkyläinen heinä siis. Yksivuotinen maksaruoho (Sedum annuum) ja hentokasvuinen hietalemmikki (Myosotis micrantha) sekä taasen yllättävän eteläiset läpikuisma (Hypericum perforatum) ja mäkivirvilä (Vicia tetrasperma) täydentävät kauniilla tavalla lajiluettelon. Retkemme arvokkaimman tavoitteen löytyminen jo vajaan kymmenen metrin korkeudelta järven pinnasta houkuttelee meitä tarkastamaan myös metsäkielekkeen toisella puolella olevaa, kapeina rosoisina penkereinä veteen saakka ulottuvaa kalliota. Sinne on sijoittunut lämpimälle lounaisrinteelle lajirikas kalliokasvillisuus, joka muutamia viikkoja aikaisemmin on loist.1nut näillä tienoin kerrassaan ylenpalttisessa, eteläntuntuisessa kukkaja värirunsaudessa. Kal'.iosaniaisia löytyy vielä kallioimarre (Polypodium 11ulgare), kap.ealiuskainen Pohjolan raunioinen (Asplenium septentrionale) sekä varjoisista onkaloista hauras loikko (Cystopteris fragilis), siemenkasveista taas keto-orvokki (Viola tricolor), joka professori Mauno J. Siellä kasvavat useimmat edellä mainitut tyypilliset kalliobjit: kiviyrtti, lehtonurmikka, mäkitervakko, heinätähtimö, hento lituruoho, hietaorvokki, leveälehtinen maksaruoho, hopeahanhikki, kenttäkäenminttu ja kissankello. Kallion päällä tasanteella lumirikkoa ei enää kasvanut, vaikka Aunuksessa olin nähnyt sitä sellaisilla paikoilla massoittain Solomannin kasvirikkailla kallioilla Äänisen rannalla. Kotilaisen tutkimusten mukaan on Aunuksen ja myös Etelä-Suomen kalliokasvillisuuden johtolaji; se on jo kauan sitten lakastunut ja varistanut siemenensä. Mutta rinteen lukuisiin soralla ja mullalla täyttyneihin kaloihin ja penkereille sopii näiden lisäksi vielä uskomattoman monta muuta paikalle osunutta lajia. impolita), niittynätkelmä, voimakastuoksuinen kenttäkäenminttu (Satureja acinos), joka täällä esiintyy pohjoisrajallaan Länsi Suomessa, ja lyhytkarvainen silmäruoho (Euphrasia brevipila). Näistäkin muut ovat yksivuotisia ja jo täysin lakastuneita paitsi läpikuisma, jonka versoissa vielä helottaa keltaisia kukkia. Siis varsin eteläisesti korostettu lajiyhteisö. Sieltä löytyvät sen sijaan soraja humusalustalta kaunis, pieni, eteläinen kalliosaniainen, tumpuraraunioinen (Asplenium trichomanes), kalliokielo, hento lituruoho (Arabidopsis thaliana), hopeahanhikki (Patentilla argentea ssp. reäpesäkkeinen Plagiopus Oederi
Kiipeämme pitkin metsäkielekettä, jossa keltatalvikki (Pirola chlorantha) kasvaa muiden kangasmetsän lajien joukossa. Tekisi mieli pitemmältikin tarkastella näitä veden lähellä olevia kallioita, mutta meidän täytyy kiirehtiä jo ylöspäin kohti veneestä näkemiämme vihreitä rinneniittyjä, joilla Vaarunjyrkän kalliokasvillisuus varmaankin esiintyy parhaimmassa loistossaan. myös pohjoinen sinertävä nurmikka (Poa glauca) on varannut itselleen sijan tässä aurinkoisessa seurapiirissä. Penkereillä pieninä paakkuina kasvava hetesammal (Philonotis) on merkkinä siitä, että paikalla on kosteutt~kin suhteellfren runsaasti; muutenhan ei tällaista rehevyyttä olisi voinut syntyäkään. Re'no Kalliola. Vaaun rereväkasvuisia kallioniittyjä (kalliokie 1 o, Hypericum perforaturn, Sedum annurn, Jas:one rr:ont~na ym.) Valok. Metsäkielekkeen laidassa, 6--7 metriä äskeisen lumirikkokallion yläpuolella sattuu uusi yllätys: osittain metsän sisään F
Myös läpikuisma kasvaa paikoin tuuheina pehkoina, ja lisäksi löytyvät mm. tumpuraraunioinen, Pohjolan raunioinen, mäkitervakko, leveälehtinen. Vierei·seltä muutaman metrin korkuiselta lounaaseen antavalta kallioseinämältä löydämme vielä tämän pohjoisen erikoisuuden. ja yksivuotinen maksaruoho, mäkivirvilä ja kenttäkäenminttu sekä useimmat muut edellä mainitut kalliokasvit. ulottuvan, vajaan kahden metrin ko.rkuisen eteläkallion räystäällä kasvaa taas kymmenkunta yksilöä lumirikkoa. Leveälehtinen maksaruoho kukkii parhaillaan sen seuralaisena, ja kallion päällä kasvaa mm. Linkola ei sitä mainitse, mutta apteekkari Koskimies oli löytänyt sitä jo aikaisemmin. Kumartuessani katsomaan .ruohikossa kiiltävää luotua käärmeennahkaa huomaan lisäksi kaksi lakas:tunutta metsänätkelmän (Lathy rus silvester) versoa. Uusina lajeina tulevat nurmiruusn (Rosa cinnamomea), rohtotädyke {Veronica officinalis), kevättädyke (Veronica verna), joka on jo kokonaan lakastunut muiden kevätkasvien tavoin, sekä kissankäpälä (Anten.naria dioeca). Heinämäisiä kasveja edustavat kalpea piippo (Luzula _pallescens), jota kasvaa erillisin yksilöin, sekä hiekkakastikka, ahdekastikka, nuokkuhelmikkä, ahonata ja monessa kohdin humuspatjoilla jokseenkin runsaana kasvava kangassara ( Care)c ericetorum). Entä mistä sitten sen poikkeuksellinen rikkaus ja eteläisten. Siellä täällä kallion pinnalla levittäytyy vaaleanharmaita j äkäläpaakkuja, ja niityn yläreunasta alkaa vähitellen metsittyvä jäkäläinen rinne. Sen suhteen Vaarunjyrkkä tosiaan on runsain mitoin täyttänyt toiveemme! Pienen kapuamisen jälkeen pääsemme kalliojyrkänteen päällä levittäy-tyvälle, voimakkaasti viettävälle kallioniitylle, jota alhaalta päin olimme ihailleet. Näistä Lin·kola ei ole maininnut varsinaisen etelävuoren kalliokasvien joukossa rohtotädykettä, kalpeaa piippoa ja hiekkakastikkaa. Olemme näin nopeasti saaneet läpileikkauksen Vaarunjyrkän kalliokasvistosta. Sittemmin totesimme jo Gadolinin tunteneen sen Vaarulta. Lumirikko ei siis näytä täällä olevan perin vaativainen seuransa valinnassa. Tämäkin komea ja koristeellinen laji, jonka Linkola on tavannut louhulehdossa vuoren juurella kilometrin verran idempänä, kuuluu siis myös varsinaisen Vaarunjyrkän kalliolajistoon. nuokkutalvikki muiden tavallisten metsäja kalliokasvien joukossa. Sen päällä ja alareunassa kasvaa kymmenkunta yksilöä vuorimunkkia (Jasione montana), tuota siroa sinimykeröistä kellokasvia, nyt jo vain kellastuneena. Tämäkin laji on täällä pohjoisrajallaan. Siellä esiintyy valtakasvina kalliokielo (Polygonaturn officinale), joka muodostaa laajoja, reheviä kasvustoja kuin Helsingin ympäristön .kallioilla; se on myös kukkinut runsaasti, niin kuin lukuisat kypsät, siniset marjat todistavat
Vaarunjyrkän kallioiden muoto on myös erityisen sopiva kasvien kannalta, niin kuh jo on viitattu, koska luisuille rinteille ja penkereille helposti kerääntyy rapautumasoraa ja humusaineita, joista kalliokasvit sitten saavat itselleen kasvualustan ja ravintoa. Ja vuoren mahtava massa muodostaa turvallisen selkäsuojan pohjoistuulia vastaan, kun taas etelätuulet tuovat lämmintä ilmaa sen rinteelle. lajien yllättävä runsaus johtuvat. Jos kallioissa olisi kalkkikiveä tai serpentiiniä, olisivat ne saattaneet houkutella paikalle vielä joukon lajeja, mutta jo tällaisenaankin lajirunsaus on hämmästyttävä näillä tienoin. Kallioperän ohella siihen vaikuttaa erityisesti paikan eteläinen asema sekä järven välitön läheisyys. Ensi sijassa siihen on syynä kallioperä, joka täällä on amfiboliittia, siis tuntuvasti edullisempaa kasvien ravintotaloudelle kuin ympäristöseutujen karu graniittipohja. Sellaista on runsaasti tarjolla juuri kallioilla, joilla alustan kaltevuus ja jatkuva rapautuminen ehkäisevät yhtenäisen, tiiviin kasvipeitteen kehittymisen ja irtaimien ainesten kasaantuminen synnyttää yhä uusia kasvuedellytyksiä. Yöllä taas kallion pinnasta säteilee lämpöä, joka edistää kasvien kehittymistä ja suojelee yökylmiltä. Näin on varsin rehevienkin niittykasvustojen esiintyminen voimakkaalle auringon paahteelle alttiilla kalliopinnoilla ymmärrettävissä. Varsinkin monet tunturikallioiden lajit, joihin nämäkin kaksi kuuluvat, vaativat vapaata tilaa, jossa muut kasvit eivät niitä liiaksi häiritse. Rinteitä pitkin valuu myös runsaasti vettä sateen aikana, ja se imeytyy irtaiiniin maalajeihin sekä tunkeutuu kallion halkeamiin ja onkaloihin, joista kasvien juuret kuivana aikana voivat imeä kosteutta. Lisäksi suuren veden läheisyys tasoittaa lämpötiloja vähentäen osaltaan hallan vaaraa ja pidentäen kasvukautta syksyllä, jolloin monien lajien siemenet kypsyvät. Mutta kuinka sitten voidaan selittää levinneisyydeltään pohjoisen lumirikon tai sinertävän nurmikan viihtyminen siellä. Sitä ajatellessamme on syytä muistaa, etteivät kaikki Pohjolan tunturikasvit suinkaan pelkää hieman lämpimämpääkään ilmastoa, jo<kasvupaikkasuhteet muuten ovat niille edulliset. Tällaisilla eteläisillä ja lounaisilla kalliorinteillä auringon säteily vaikuttaa voimakkaasti jo aikaisesta keväästä lähtien, -joten kasvukausi tulee pitkäksi ja lämpimäksi. etelävuoria, joilla monia eteläisiä lajeja tavataan vielä kaukana Norrlannissa. Luonnollisesti rantaasema vaikuttaa edullisesti myös kosteussuhteisiin. Niinpä Laatokan Karjalan kuuluisat riuttavuoret ja Aunuksen lajirikkaat kalliotkin sijaitsevat säännöllisesti vesien varrella. Eteläisten lajien runsaus Vaarunjyrkällä on sii,; luonnollinen seuraus poikkeuksellisen edullisista luonnonsuhteista. 39. Vaarunjyrkkä muistuttaakin lajistonsa ja kasvupaikkasuhteittensa puolesta Pohjois-Ruotsin ns
Juhlallinen, samettisiipinen suruperhonen leijailee kallion päällä, ja isokokoinen helmiäisperhonen (Argynnis) lentää nopeasti yli. Lajistoa tarkastellessa herättää huomiota eteläisten ja pohjoisten kasvien ohella yksivuotisten, vuodesta toiseen siementen avulla lisääntyvien lajien lukuisuus. Näin siis luonnontilaisena säilynyt kalliokasvillisuus voi antaa meille arvokkaita viitteitä myös asuttujen paikkojen kasvimaailman ymmärtämiseen. Monet näistä lajeista ovat sitten samoin kuin osa monivuotisistakin kalliokasveista -asutuilla · seuduilla siirtyneet ihmisen seuralaiskasveiksi tienvarsille, pelloille ja pihamaille, jossa kasvupaikkasuhteet myös nopeasti vaihtelevat ja paljastunutta maata on runsaasti tarjolla. Maassa viruvat variksen ja närhin jätteet todistavat sanattomalla tavallaan siitä tehokkaasta poliisitoiminnasta, jota tämä voitonhimoisen kulttuuri-ihmisen lainsuojattomaksi julistama ilmojen uljas ritari harjoittaa lintumaailmamme pahimpien pesärosvojen parissa. -Kuikkapariskunta, joka poikineen kohisten sukeltaen ui rannasta ulapalle maihin noustessamme, täydentää sopivasti eläinvalikoiman. Mutta Vaarunjyrkällä on myöskin eläimistänsä! Pienikokoinen kyy luikertaa vilkkaasti piiloon kalliopinnan kapeaan halkeamaan, ja punasiipinen tulisirkka, jota se ehkä juuri on ollut väijymässä, lähtee siristen lentoon ruohikosta. Vaarunjyrkällä riittäisi tutkimista moneksi päiväksi, mutta meillä on vielä pitkä ohjelma edessämme. tekijöistä riippuen niin kirjavaa, ettei siitä silmämääräisesti arvioiden voi saada kuin aivan summittaisen kuvan. Vaarunjyrkällä olisi erinomainen tilaisuus erilaisten kalliokasvilajien kasvupaikkavaatimusten ja toimeentulomahdollisuuksien tutkimisee11. Ovatko lumirikko ja sinertävä nurmikka kasvaneet täällä jo suuren jääkauden päättymisen jälkeisistä ajoista saakka vai ovatko ne ilmestyneet vasta myöhemmin, on vaikeasti ratkaistavissa. Sillä kallioilla kasvupaikkasuhteiden vaihtelu on lähekkäinkin sijaitsevilla paikoilla ilmansuunnasta ym. Ne tulevat erinomaisesti toimeen juuri kallioilla, missä jatkuvasti tapahtuu vaihteluita kasvualustassa ja syntyy uusia soralaikkuja ja humuspälviä. Metsäiseltä huipulta päin kuuluu haukan kimeä, hätäinen kiljunta, ja pian saamme nähdä linnunkin, jonka valkeanhohtoinen vatsapuoli ja kovin suipot, lihaksikkain vedoin liikkuvat siivet ilmaisevat muuttohaukaksi, nopeimmaksi ja jaloimmaksi kaikista haukoistamme. Niin lähdemme nousemaan vuoren jyrk. Yksityiskohtaiset, tarkoilla kojeilla tehdyt havainnot ilman ja maaperän lämpötilasta ja kosteussuhteista sekä kasvualustan ravintoainepitoisuudesta vasta saattaisivat sitovasti selvittää kunkin kasvilajin viihtyväisyyteen vaikuttavat tekijät
Tuoreammissa pälvissä kasvavat sormisara (Carex digitata), aho-orvokki (Viola canina), metsäorvokki (V. Noin kolme neljännestä rinteestä kiivettyämme poikkeamme katsomaan parin metrin korkuista kalliopahtaa, ja aivan oikein, sen yläreunassa kasvaa taas kymmenkunta yksilöä lumirikkoa. Vauunvuoren lehtoista por, jo:srinnettä, Valok. Metsä on puolukkatyypin luontoista männikköä, joukossa vähän koivua. Kummallakin paikalla leveälehtinen maksaruoho taas piti uskollisesti seuraa. Mutta vielä täällä ylhäällä metsässä saamme kerran terveisiä Lapista. kää, metsäistä rinnettä lakea kohti, joka näyttää olevan saavuttamattoman kaukana. Tässä vasta saamme todellisen kuvan Vaarunvuoren mittasuhteista. Kalliot ja maassa viruvat puunrungot hidastavat kulkuamme. Noin 10 metriä ylempänä olevalta kalliolta löytyy samaten vielä viitisen yksilöä. Kookkaat, j äkäläiset kannot kertovat vuosia sitten suoritetuista hakkuista. 41. Niilo Söyrinki. riviniana), mansikka, keväinen linnunherne (Lathyrus vernus) sekä taas yllättävän eteläinen täplikäs häränsilmä (Hypochaeris maculata), jotka todistavat maaperän edelleen olevan tavallista parempaa
Kello II olemme perillä, jossa isäntämme sekä talon emäntä, Korpilahden kunnanlääkäri, toivottavat meidät tervetulleiksi. kolmen kilometrin päässä olevaan Veijon taloon, jonka ulkonäkö puhuu vanhasta, vauraasta maalaiskulttu uris ta. · Suuntaamme metsän halki Luhangan-Korpilahden maantielle, jota pitkin lähdemme astelemaan pohjoiseen päin. Tästä olisi metsien halki lyhin tie toiseen tavoitteeseemme, Vaarunvuoren koillisrinteellä Oittilan kylässä sijaitsevaan jalavalehtoon ja pähkinäpensaan kasvupaikalle, mutta Vaarunjyrkän omistaja, agronomi Albert Veijo on ystävällisesti kutsunut meidät aamiaiselle kotiinsa, ja siksi taivallamme valtavaa alamäkeä alas Vaarulta ja Syvänlahdenpohjan perukan ohi tervaleppää, näsiää (Daphne mez.ereum), kuusamaa ja kivikon alvejuurta (Dryopteris filix mas) kasvavien lehtoisten maiden halki n. Samalla keskustelemme Vaarunjyrkästä ja iloksemme toteamme agronomi Veijon suopeuden sen rauhoittamisajatusta kohtaan. Hengästyttävän kiipeämisen jälkeen pääsemme laelle, noin sata metriä Päijänteen pinnan yläpuolelle. Mustikkatyypin metsässä on runsaasti maukkaita mustikoita, vaikka Ruoveden tienoilla sattui tänä kesänä miltei täydellinen marjakato. Huuhdomme maantien pölyt ja hien Veijonj ärvessä, jonka rannassa kasvaa komea istutettu vuorijalava (Ulmus scabra) sekä punakoiso (Solanum aulcamara) ja runsaasti kanadalaista vesiruttoa (Elo<tea cana<tensis), joka näyttää anastaneen täydet kotipaikkaoikeudet Päijänteen vesistössä. Sitten käymme aamiaiselle, jonka oivallisuudesta ruokahalumme antaa lahjomattoman todistuksen. Pihassa kasvaa kaksi istutettua vuorijalavaa ja lähellä olevan mökin vierellä kolmas vai liekö luonnonvarainen aivan kuin tienviittana määräpaikkaamme, jonka hetkisen harhailtuamme 42. Mutta tämä miellyttävä seurustelu on lopetettava lyhyeen, sillä jo kello I 5 auton oli määrä tulla noutamaan meidät kirkonkylään, ja sitä ennen oli vielä käytävä muutaman kilometrin päässä jalavalehdossa. Vaikka tien rakentaminen sinänsä ei paikan kasviaarteita hävittäisikään, saattavat helpot liikenneyhteydet houkutella sinne runsaasti väkeä aina kasveja keräilevistä koululaisista alkaen, ja Vaarunjyrkkä on aivan liian arvokas koululaisten tai muidenkaan keräilijöiden saalistuspaikaksi. Oikeastaan paikka on nyt jo käytännössä rauhoitettu, mutta kun sen rantaa pitkin on suunniteltu louhittavaksi maantie, on asiaa ajateltava pitemmälti. Siksi se on rauhoittamalla turvattava. Mutaisten pappilasta saatu soutaja vie meidät Syvänlahdenpohjan yli täälläkin kasvaa vesiheinänä natapiurua ja sitten kuljemme kylätietä Vaarunvuoren koillisrinteen liepeellä sijaitsevaan Kalle Karkeen taloon. Kello 12.15 lähdemme matkaan oppaanamme eversti Veijo, joka johtaa meitä sotilaan reippain askelin
umhrosa)-, mansikka, keväinen linnunherne, alppivelholehti ( Circaea alpina), punavartinen ja -kukkainen haiseva kurjenpolvi (Geranium rohertianum), käenkaali (Oxalis acetosella), isokukkainen häpykannus (Impatiens noli tangere) ja rentona suikertava kolmikukkainen matara (Galium trif!orum). 5 metrin korkuista pähkinäpensasta. Majesteetillisen hiirihaukan leijaillessa korkealla taivaalla otan kuvan näistä lajinsa pohjoisimmista edustajista Suomessa, jotka täällä ylhäisessä yksinäisyydessään ovat itsepintaisesti säilyneet todistamassa sen aikaisemmasta laajemmasta levinneisyydestä maassamme. Louhikon ala43. Vesi houkuttelee kovasti, mutta nyt ei ole aikaa uintiin tällä historiallisella paikalla, vaan lähdemme seuraamaan lammesta aukeaman ohi virtaavaa puroa. Vihreitä, vaikkakin tyhjiä pähkinöitäkin niissä oli melko runsaasti. Sen se totisesti on ansainnutkin! Puro painuu pian vaimeasti liristen maan sisään, ja sen kulkusuuntaa rinteessä osoittaa alaspäin mennessä yhä villimmäksi käyvä lohkareikko valtavista kivij ärkäleistä, joiden pintaa ja kupeita tuuhea lehtosammalpeite verhoaa. Puolisen sataa metriä kauempana on kirkasvetinen Vaarunlampi, jonka rämemäisellä rannalla säpsähdän sirolehtistä vai veroa ( Chamaedaphne caly culata), kunnes muistan, että olemmekin Kotka-Vaasa-linjan koillispuolella, jossa tämän itäisen suovarvun on lupa näyttäytyä yleisesti. Pensaat näyttävät tällä hetkellä oikein hyvinvoivilta, sillä Linkolan käydessä paikalla ne olivat vain 4 ja 2,5 metriä korkeita, ja hän kertoo niiden joskus aikaisemmin olleen typistettyinä aina maahan saakka. Sen rannalla kasvaa kuusamaa ja koiranheisipensasta (Vihurnum opulus), ja pähkinäpensaiden lähellä tulee sitten vielä niinipuuta ja kohta jalavaakin. Pihassa kasvaa myös rivi istutettuja vuorijalavia. Lohkareitten välissä risteilee kaatuneita puita, ja niiden seassa sekä päälläkin kasvaa sikin sokin kirjava kokoelma lehtoheiniä ja -ruohoja, joista kiireessä tarttuvat silmään sormisara, ruokokastikka (Calamagrostis purpurea), nuokkuhelmikkä, koiran vehnä (Agropyrum caninum), sudenmarja (Paris quadrifolia), konnanmarja (Actaea spicata), metsäorvokki, lehto-orvokki (Viola mirahilis) Linkolan luettelossa on myös kaiheorvokki (V. Olemme nyt · koko Länsi-Suomen pohjoisimmassa jalavalehdossa ja vuorijalavan löytöpaikassa, josta Linkola on antanut niin elävän ja yksityiskohtaisen kuvauksen. löydämme vastapäiseltä rinteeltä. Niinipuuta kasvaa vähän väliä, samaten tuomea, haapaa ja pihlajaa sekä varsinkin alempana vuorijalavaakin; siellä ilmestyy pensaiden joukkoon myös näsiä. Ja sen vieressä kivikkoisella paikalla kasvaa kaksi tuuheata, n. Sen yläosassa aukeaa vähäinen raivio, jonka laidassa hiiltyneet jätteet osoittavat entisen Olavin torpan paikkaa; vain pieni aitta on jäänyt jäljelle
Sillä on jo kypsiä, haivenellisia hedelmiä, mutta vielä runsaasti kukkiakin.-Sii~ lajikokoelma, joka täysin vetää vertoja Vaarunjyrkän kalliolajistolle. osassa sitten tulee j ännittynein mielin odottamani vuohenkaali (Lactuca muralis), tuo keltamykeröinen, liuskalehtinen salaatin sisarlaji, joka täällä myös kasvaa pohjoisimmalla löytöpaikallaan Länsi-Suomessa. vielä Suomessa _olla, ettei tällaisen luonnonmuistomerkin säästämiseen olisi varaa. niin kuin kannot ja niiden kohdalle nousseet vesaryh111ät todistavat. Jalavalehto on samoin kuin Vaarunjyrkkäkin jo maastosuhteittensa puolesta suureksi osaksi jäänyt kulttuurilta rauhaan: louhikko on aivan liian työlästä pelloksi raivattavaksi, eikä karjakaan uskalla sinne tunkeutua. 44. J~ tänä kesänä on louhikkoa rajoittavasta koivikosta kaadettu rasiin suuria koivuja, jotka vielä makaavat maassa kellastuneina ja kenenkään koskematta. Niin suuri ei maan ja puun nälkä voi. Osa niistä on viskautunut suoraan louhikkoon, ruhjoen allensa jalopuita. Näissä mietteissä lähdemme paluumatkalle kohti Veijon ja Kirkonkylää, jäsenet väsyneinä päivän helteisistä ponnistuksista, mutta mieli kiitollisena harvinaisen antoisan retken johdosta. Mutta puita niini puuta ja jalavaakin on arkailematta kaadettu,. Kaikesta tästä näkyy, että tämä hämäläis-keskisuomalaisen luonnon alkuperäisen rikkauden ja rehevyyden ainutlaatuinen näyte on pikimmiten saatava suojatuksi
arundinaceus) tavattiin ensimmäisen kerran 25. scirpaceus) kuten tällä hetkellä tiedämme jopa pesinyt Turun Ruissalossa jo v. Tällä haavaa tiedämme lajin pesivän säännöllisesti paitsi Ahvenanmaalla myös LounaisSuomessa Askaisissa, monin paikoin Helsingin ympäristössä, vieläpä huomattavan monilukuisena, sekä Porvoossa, mutta todennäköisesti laji pesii kaikkialla muuallakin Suomenlahden rannikkoalueella. OlaYi LeiYo. schoenobaenus) ja viitakerttu (A. Viitakerttua kuvatessaan Hortling alaviitteenä selittää lyhyesti lampija luhtakertun tuntomerkit, lajien, jotka Etelä-Ruotsissa ja ltämerenmaissa tavattuina mahdollisesti joskus näyttäytyvät maassamme. 1930 Helsingin Vanhankaupunginlahdessa, jossa kuultiin harhai45. Luhtakerttu, uusin Acrocephalus:::lajimme. E. Tämä ennustus on nyt täysin toteutunut, jopa olemme saaneet kolmannenkin sukuun kuuluvan rastaskertun lajistoomme. V 1926 ilmestyneessä K. dumetorum). Kirjojen ilmestymisestä kuluneen kahden vuosikymmenen aikana on maassamme tavattu kolme uutta sukuun kuuluvaa lajia, nimittäin lampi-, rastasja luhtakerttu. Lampikertusta olemme lyhyessä ajassa saaneet hauskan lisän maan etelärannikon matalien murtovesilahtien ruoikoiden linnustoon, ja ehkä laji on nyt jo edennyt sisämaahankin, jossa sille soveliaita tiheitä ruoikoita on ainakin paikka paikoin maamme eteläosissa järvien rannoilla. Rasta s kerttu (A. V. Kivirikon ,,Suomen linnut,,-teoksessa kuten myös sitä kolme vuotta nuoremmassa Ivar Hortlingin käsikirjassa ,,Qrnitologisk handbok,, on selitetty silloiset kaksi Acrocephalussuvun lajiamme ruokokerttu (A. 1922, siis seitsemän vuotta ennen Hortlingin kirjan ilmestymistä, sekä lisäksi tavattu Ahvenanmaallakin vuodesta 1926 alkaen; tiheiden j ärviruoikoiden kätköissä elävänä heikkoäänisenä ja vaatimattomana laulajana laji on koteutunut Suomessa melkein huomaamattamme. Pohjanlahden rannikollakin on kerran löydetty pesä Kristiinankaupungin luota. Näistä uusista lajeista on 1 a m p i kerttu (A
VI. Nyt halusin vain todeta, oliko lintu vielä paikalla. levan koiraan laulua vain tuona yhtenä päivänä. Kun laji ei kuitenkaan ole mikään soiden lintu, on sen suomalaiseksi nimeksi ehdotettu 1 u h ta kerttu. Kunhan lajin mahdolliset seuraavat pesät saavat olla rauhassa, voimme rastaskertusta saada pysyvän lajin maahamme, kuten lampikertusta jo olemme saaneet. Lajin pesiminen täällä oli ainakin kesinä 1941 ja 1942 mahdollinen, kesällä 1943 löydettiin ensimmäinen pesä, joka kuitenkin valitettavasti tuhoutui. Myöhemmin rastaskerttu on tavattu Helsingin ympäristössä kesinä 1937 ja 1939-1944, yksi tai 2 koirasta kesässä. Pysyvää rastaskerttu-kantaa emme tietämämme mukaan ole vielä saaneet maahamme, mutta lajin pesiminen Suomessa on siis ainakin kerran todettu. 1936, missä laulava yksinäinen koiras viipyi ainakin runsaat kolme viikkoa erään matalan lahdenpoukaman ruoikossa. Toinen niistä kahdesta lajista, joka Hortlingin mukaan voi joskus maassamme näyttäytyä, on A. Ensimmäisen löydetyn pesän tuhoutuminen ei varmasti ainakaan välittömästi ollut löytäjien syytä, sillä he yrittivät toimia mahdollisimman varovasti pesän valokuvatessaan. Seuraavan kerran löytyi laji Sipoosta v. Monipäisen ruokokerttu-kuoron yhtenäisestä tasaisesta laulunsirinästä ja helinästä erottui rastaskertun harvalyöntinen painokas säe kuuluvana: trr-trr trr-trr grr chii djoidjoi grr chii chee di karr karr karr tjovvo tjovvo tjetje, kididi grr tjovvo tjovvo karr karr tjetje tje siinä pari säettä,. palustris, ruotsalaisten ja saksalaisten "suokerttu,,. 44 illalla klo 21 :n jälkeen läksin pistäytymään Helsingin luoteispuolella aivan asutusalueen liepeillä olevan Pikku-Huopalahti-nimiseo matalan merenlahden rannassa. Edellisenä yönä heti puolenyön jälkeen lahden erään poukaman sivuuttaessani olin tavannut edellä mainitun harvinaisen rastaskertun, kuullut sen laulua. Helsingin ympäristössä tehtyjen havaintojen lisäksi tunnemme vain kaksi löytöä muualta Suomesta: koiras kesällä 1940 lähellä Tammisaarta hyväksi tunnetun lintujärven rannoilla (toistaiseksi julkaisematon havainto) sekä harhaileva koiras Pohjois-Savossa Riistavedellä kesällä 1941. 8. Heti raitiovaunusta päästyäni parin sadan metrin päässä tutusta tiheätä ruoikkoa kasvavasta lahdenpoukamasta kantautui korviini tuon ruokokerttu-suvun lajiksi isokokoisen linnun voimakkaan laulun tutut säkeet. . Ja enpä tullut sitä turhaan etsimään. Tämä laji on tiettävästi vasta kahtena viimeksikuluneena kesänä tavattu Suomessa, ja osui se tämän kirjoittajan tielle kesällä 1944 Helsingin liepeillä
jotka hieman muunneltuina ja joskus yhdistettyinä toistuivat harvakseen. . .. Kaunistahan tuo laulu ei ole, mutta omalaatuista, aivan erikoista. Eipä siis ihme, että laji on meillä koteutunut melkein tietämättämme. Tasaista, hidastempoista, ilman kohokohtia tai sanottavaa äänenmuutosta, melkein soinnutonta sellaista on lampikertun vaatimaton rupattelu, joka tuulisella säällä hukkuu täydellisesti ruoikon kahinaan. Aluksi äänteli lintu vain joitakin kertoja silloin tällöin, mutta illan pimetessä muuttui ääntely yhtäjaksoisen tasaiseksi. Sukulaisensa ruokokerttu piileskelee sekin ruoikossa, mutta näyttäytyy toki usein karsien latvaosissakin eri toten laulaessaan, jolloin se tekee vähän väliä pieniä ilma1entojakin lauluaan jatkaen. Lampikertun laulu sen sijaan kuuluu miltei poikkeuksetta korsiston tyviosista, joissa se taitavasti puikkii ruokaa etsimässä samanaikaisesti laulaen. tämäniltaisessa ympäristössä, enkä ihmettele, vaikka laji yksist~än ruokokerttujen ansiosta jäisi monilta huomaamatta. tsek tsek tsek . Tämäniltainen lyhyeksi suunniteltu kävelyni alkoi venyä pitemmäksi 47. .. Lähinnä kai juuri kaislarääkän ja rastaskertun ansiosta olivat aivan lähettyvillä laulavat lampikertut jääneet viime kerralla huomaamatta. . Mutta silloinkin pysyy laulu entisenään, heikkona yksinkertaisena »änkytyksenä»: trr trr trr .. Mutta jotenkin laulu sopii ympäristöönsä, yksitoikkoiseen ruoikkotiheikköön. Vain pesäaineita kerätessään, kilpailijoitaan pesänsä lähettyviltä hätistellessään ja ruokaa poikasilleen etsiessään näkee sen lentävän pieniä matkoja ruoikon latvuksissa tai ruoikkosaarekkeesta toiseen heti taasen korsiston tyviosiin sukeltaakseen. fu ir trr fu it trr fu i r trr trr trr ... Vain harvoin kipuaa lintu korren latvaosiin keskittyen täysin lauluunsa, harvoin ja vain lyhyeksi tuokioksi. Ellei lampikertun laulua tunne, ei se yksinkertaisesti voi herättää huomiota esim. Linnut olivat ehkä 30--50 m päässä rannasta, mutta sain suorastaan keskittyä, kuunnella pitkään ennen kuin olin varma, että lintuja oli todella kaksi. Lintu oli ruoikon sisäreunassa jossain aivan lähelläni ja niinpä sen terävät huit huit-sivallukset näin läheltä kuultuina iskivät viiltävinä korviin. Toinenkin edellisellä käynnillä tapaamani mielenkiintoinen ja ainakin viime aikoina Helsingin seuduilla harvinainen laji, kaislarääkkä, oli entisellä paikallaan. Lampikerttu viihtyy meillä ainakin toistaiseksi yksinomaan miltei läpipääsemättömän tiheissä ruoikoissa, joissa se viettää kaikin puolin hyvin vähän huomiota herättävää elämää pysytellen pääasiassa tiheikön tyviosissa. tret tret tret . tserretete tserretete . . Säkeen aiheet ovat matalia kurahtavia, kovankarkeita (trr-trr ja karr) tai "kouliintumattoman» kireitä ja pingoittuneita, laulu kokonaisuudessaan jollain tavalla villiä ja alkuperäistä
Lintu varoitteli ja nyökytteli edessäni, joten sillä oli varmasti pesänsä jossain lähettyvillä. Nokikanan soinnutonta töräyttelyä ja pihauttelua kuului jostain pitemmältä, pari lapasorsaa ja vielä yksinäinen koiras lensi ylitseni hämärässäkin määräytyi laji lentokuvan ja kaksiosaisen äänensä perusteella. Tavi-koiraan ääntä kuului useaan otteeseen lahden keskiosan vaiheilta, haapana-koiraan vihellystä lahden pohjukan suunnasta. Nyt kuulin laulun täydellisempänä, en siis vain sen korkeimpia ja voimakkaimpia osia kuten tuonne niityn taakse. Ruoikon ulkoreunan edustalla lietteillä oli äänestä päätellen ainakin kaksi punajalka-vikloa. Pohjukan vetisellä, harvakseen pajua kasvavalla niityllä ei äänistä päätellen ollut kuin jokusia sinisorsia ja taveja, lapasorsa-koiras ja vain pari kolme ruokokerttua. Olin itsekin löytänyt lajin kerran täältä, myöhemmin olin kuunnellut sen laulua useasti rajamme takaisessa Karjalassa. Ja minulle selvisi heti, että laulaja ei ollut viitakerttu. Onneksi, sillä ellen olisi tuntenut viitakertun laulua, niin mene tiedä mitä vaikeuksia tämän laulajan määrääminen olisi tuottanut. 500 m), selvimmin vain joitakin korkeita ääniä, jotka heti ensi kuulemalta hätkähdyttivät. Muista rakennuksista hieman erillään olevan huvilan puutarhasta löysin laulajan. En sentään juossut. Pohjukan kaatopaikalla oli harmaalokkeja ruokaa etsimässä näin iltayölläkin, 32 yksilöä laskin niitä olevan. Sinisorsien karkeita rääkäisyjä kuului yhtenään ruoikon ulkoreunoista, läheisen sillan vieritse ohjaili valppaana tähyilevä naaras kymmenpäistä untuvapoikuettaan. Siispä laulaja oli jokin uusi tuttavuus! Loppumatkan harpoin puolipimeässä tarpeettoman vauhdikkaasti. Puutarhan kulmaus näytti puolipimeässäkin hoitamattomalta, ja jossain tuolla marjapensaissa ja niiden välissä rehoittavassa korkeassa rikkaruohostossa lintu lauloi. Mutta sittenpä äkkiä piristyin. Ja millä tavalla se lauloi! Aluksi. Viitakerttu iski ensimmäisenä mieleeni tuo itäinen harvinaisuus, joka on tavattu maassamme vain muutamia kertoja ja pääasiassa Kaakkois Suomessa, mutta joka viimeisten kymmenen vuoden aikana on jo kolmasti näyttäytynyt Helsingin seuduillakin. lämmin tyyni ilta houkutteli vielä jäämään öistä lintulahtea tarkkaamaan. Laulu oli viitakertunkin laulua sisällysrikkaampaa ja ennen kaikkea sävyltään aivan toisenlaista, paljon vuolaampaa ja tarmokkaampaa. Kiersin ripeästi lahden pohjukan vetisen niityn ja päästyäni toisella puolella lähtökohtani korkeudelle jäin kuuntelemaan. Niityn takaa kuului heikosti yksityisiä laulusäkeen osiå (matka linnun olinpaikalle n. Lahden pohjukan sivulle kierrettyäni tapasin pikkutyllin oudossa ympäristössä juoksemassa pitkin asfalttitietä. Mutta muutapa en tältä paikalta pystynytkään tavoittamaan
Luhtakerttu, Acrocephalus palustris, pesällään. en osannut puuttua kiihkeänä purkautuvan laulun yksityiskohtiin, vaan kuuntelin sitä ihmeissäni sellaisenaan, kokonaisuutena. 0. Etelä-Ruotsissa (Skåne, Borgeby) 10. Vasta hetken kuluttua aloin tarkkailla laulun rakennetta ja sen aiheita, jolloin myös samanaikaisesti syntyi mielessäni kysymys: »Mikä on tuo lintu lajiaan?». Viitakerttu oli karissut mielestäni jo tuolla tullessani. VII. 1938 P. Swanberg. Valok. Viitakertun laulusta on kirjoissamme maininta, että se rakenteellisesti ja monivivahteisuudessaan muistuttaa kultarinnan laulua, mutta lisäksi muistin toisen49
»Suokerttu» oli näet aivan erinomainen matkija, joka toisilta lintulajeilta opituista erilaisista äänistä niitä eri kerroilla eri tavoin yhdistäen rakensi vaihtelevat säkeensä. Siltä varalta, etten ehkä tapaisi lintua enää tämän jälkeen enkä näkisi sitä päivänvalossa, oli sen laulu saatava muistiin mahdollisimman tarkasti. Laulun yleissävy vaihteli aiheiden mukaisesti ollen joskus vieno ja hillitty, mutta yleensä kuitenkin tarmokas. kestäneen säkeen loputtua seurasi tuskin todettavan sekunnin parin tauon jälkeen uusi ihmeellinen aiheyhdistelmä. Merkitsin muistiin tuttuja linnunnimiä yhden toisensa jälkeen ja nimien jatkoksi tuli mainintoja: lentoääni, varoitusääni, laulua jne. Entäpä laulajan aihevarasto sitten! Oli todella nautinto kuunnella lintua ja siepata sen laulusta tutut linnunäänet. Useimmat toisilta linnuilta oppimansa äänet laulaja esitti täysin virheettöminä, suorastaan ällistyttävän mestarillisesti. Erilaiset aiheet, niin toisistaan poikkeavia kuin olivatkin, sulautuivat saumattomaksi kokonaisuudeksi, äänen korkeusvaihtelut olivat tarpeen mukaan hyvin huomattavia, äänen voima kasvoi tai heikkeni monesti aivan ällistyttävän äkkinäisesti, tempon vaihtelut samoin olivat silmiinpistäviä ja kaikesta selvisi lintu vaivatta ja pingoittamatta. Oliko tuo nyt »suokerttu», laji, jota ei tiettävästi ole aikaisemmin Suomessa tavattu. Vuolaina, suorastaan kiihkeinä purkautuivat säkeet ilmoille. Tavallisimpia useimmin toistuvia aiheita olivat edellä mainittujen parin lisäksi sinitiaisen »leveä» tserretete, tiklin pirteä lentoääni ja osia. Aiheyhdistelmä alkoi aina muutamia kertoja harvakseen toistetulla aiheella (hyvin usein haarapääskyn psili-äänellä, oudolla kuriiäänellä jne.), jonka jatkoksi purkautuivat sitten vuolaasti toisiaan seuraten mitä erilaisimmat tutut ja tuntemattomat aiheet kukin niistä 2-5 kertaa toistettuna. Se oli siis säkeenyhdistäjä kuten kultarinta ja myös viitakerttu. Siinä ei todellakaan tarvinnut arvailla. Kultarinnan laulu on samoin köyhempää ja lisäksi pingoittunutta, jollain tavalla »kireämpää». Paperille saaminen puolipimeässä ei ollut helppoa. kin lajin> jonka laulusta tunsin vain saman ylimalkaisen kuvauksen. Tuo toinen oli Hortlingin teoksen alaviitteessä mainittu »suokerttu». 10-30 sek. Oli siis yritettävä painaa mieleen ja saada paperille kaikki mahdollinen lauluun liittyvä. Niin samantapaista kuin viitakertun laulu nyt kuulemani kanssa onkin, on se sittenkin aiheista köyhempää ja ennen kaikkea sävyltään vienompaa ja hillitympää. Ja aiheita linnun laulussa oli, peräti 27 lintulajia sain paperilleni merkitä osan tosin vasta seuraavilla käynneillä lintua pitempään kuunnellessani. Monilukuisen aihevarastonsa lintu hallitsi suurenmoisesti, se yhdisti säkeensä mielikuvituksellisesti, joten vain harvoin yhdistelmä tuntui ennen kuullulta
Ja vaikka ,,lajiluetteloni" tuntuu kovin pitkältä, niin on loppujen lopuksi mahdollista, että jokin tuttu laji siitä vielä puuttuu, ainakin puuttunee merkittyjen lajien joitakin ääniä jokin ehkä harvoin toistuva tuttu aihe saattoi hyvinkin vilahtaa ohi tajuntaan jäämättä. Nuo vieraat ainekset laulussa olivat ehkä meille outojen lajien ääniä, mutta osaksi varmasti laulajalle itselleen ominaisia, joita se käytti oppimiensa ohessa ja niitä sitomassa. Klo 2,15 olimme linnun olinpaikalla. Selkäpuoli oli yksivärinen, vihertävään vivahtavan harmaanruskea, melkeinpä harmaanvoittoinen, siis ruskeanharmaa. Niinpä kotona käytyäni palasin auringonnousun ajaksi paikalle. Laulu jatkui vielä neljännestunnin yhtä kiihkeänä kuin aikaisemmin iltayöllä, mutta muuttui sitten katkonaiseksi. Ei siis ruskea kuten viitakerttu eikä punaruskeaan vivahtava kuten lampikerttu nuo molemmat lajimme ovat selkäpuoleltaan laikuttoman yksiväriset, toisin kuin p :. Silmiinpistävän pystyasennossa nokka viistoon ylöspäin suunnattuna, siivet kyljille valahtaneina, päälakihöyhener hieman koholla se lauloi sisäinen voimakas pakko puristi äänen linnusta, se aivan värisi rajun laulunsa voimasta. Saimme katsella lintua mielin määrin, monet kerrat aivan läheltäkin vain muutamien metrien päästä. Acrocephalus-laji tuon totesin heti, ja aamuhämärän hälvettyä sain tarkan kuvan linnun värityksestäkin. Minulle täysin outoja aineksia oli laulussa lisäksi runsaasti. Lintu liikkui nyt ympäriinsä pienellä rajoitetulla alueellaan etsien ruokaa pensaiden ja tiheän ruohoston tyviosista ja vain silloin tällöin lyhyeen laulaen. Sellaisia olivat monet ihmeelliset surisevat ja »värisevät" äänet, eräät korkeat ja kimeät äänet, joita en kunnolla pystynyt paperille merkitsemään. Ja se oli nähtävä ja aivan ensi tilassa, sillä lintuhan saattoi siirtyä milloin tahansa jonnekin muualle, yksinäinen koiras kun todennäköisesti oli. Vaimonikin hylkäsi lämpimän vuoteensa lähtien mukaant ensimmäiseksi "todistajaksi" uutta laulumestaria kuuntelemaan. Kolme neljännestuntia tauotta kiihkeästi laulavaa lintua kuunneltuani palasin kaupunkiin, sillä enhän pimeässä vielä ainakaan kolmeen tuntiin näkisi sitä. sen laulusta, hempon lentoääni, harmaakertun väd väd-ääni, joka muuttui monasti lepinkäisen käheäksi gäg gäg-ääneksi, västäräkin tsi lip, varpusen tirskunta, talitiaisen "v~roitusääni", mustarastaan napsahtava duk duk, peipon lentoääni ja säkeen reipas alkuosa, pajulinnun vieno fyyi sekä laulusäe kokonaisuudessaan, vihreäkertun säkeen sirisevä loppuosa, satakielen näppäilyt, peltopyyn tsr-ri. Monqti se kuitenkin vielä asettui mielipaikalleen sireenipensaan alaoksalle tåi nousi jonkin pensaan tai kuivan takiaisyksilön latvaan hieman pitemmäksi ajaksi laulamåan
Kalelan kanssa, toisen kerran mukanani toinen tunnettu ornitologimme prof. Ennen lähtöämme tarkastelin lähemmin linnun olinpaikkaa. Palmgren. VI. Puutarhan ympärillä oli aukeata piennarta ja peltoa sekä pienen matkan päässä vetinen aukea rantaniitty. Vasta tarkemmin käsikirjoihin tutustuttuani varmistui lajimääräys, vasta sitten uskalsin löydöstäni kertoa. Mielessäni oli jossain saksalaisessa suppeassa retkeilykirjassa näkemäni -· kaikesta päättäen huono »suokertun» värikuva, jossa lintu oli selkäpuoleltaan puhtaan ja kaiken lisäksi tumman olivinvihreä. P. Silmäkulman vaalea juova näkyi hyvin, alapuoli oli hieman kellertävään vivahtavan harmaa kurkunseudun näkyessä ympäristöään vaikeampana. Näin sain »todistajat» löydölleni. VI. Ja harvinaisten lintujen ampuminen on mielestäni kerta kaikkiaan tuomittavaa! Eritoten tuomittavaa on se sellaisissa tapauksissa, joissa kyseinen lintu on peräisin läheiseltä pysyvältä asuma-alueelta; alueellemme saapuneet yksilöt tuhoamalla me hidastutamme tai peräti pysäytämme uusien lintulajien ehkä käynnissä olevan koteutumisen maahamme tai vaikkapa vain omalle paikkakunnallemme. Paikka näyttää olevan lajille ominainen, koskapa tapasin sen seuraavanakin kesänä samanlaisista paikoista; pellon ojan, puron tai vetisen niityn reunassa kasvava pensaikko (yksinäiset pensaat), goiden ympärillä on rehevä ja korkea monilajinen ruohosto. Linnun höyhenasu oli siis kovin yksinkertainen, vaatimaton. Myös levinneisyysalueensa keskeisissä osissa on lintu rehevien monilajisten puroja jokivarsipensaikoiden laji esiintyen paikoin myös viljapelloissa (alueilla missä lintukanta on voimakkain). Huvilan pientä pihaja puutarha-aluetta reunustivat aukkoisena aitauksena muutamat koivuyksilöt, sireenija hapankirsikkapensaat, ja varsinainen puutarha oli täysin hoitamaton; marjaja vadelmapensaiden välissä rehoittivat takiaiset, koiranputket, valkopeipit, nokkoset ym. Vielä 17. Näkemässäni linnussa oli ruskeanharmaassa vain vihertävä vivahdus. tavallinen ruokokerttumme. Myöhemmin kävin uutta lintulajiamme katselemassa ja kuuntelemassa yhdessä tunnetun lintutieteilijämme tri 0. en sitä enää löytänyt, en illalla enkä. iltamyöhällä tutuksi tulleella paikalla käväistessäni tapasin linnun laulamassa, mutta 25. Enemmälti en löydöstäni kertonutkaan, sillä pelkäsin, että tieto leviäisi liiaksi ja osuisi lopulta jonkun sellaisen henkilön korviin, jolle kiusaus olisi liian suuri saada nimensä ensimmäisen Suomesta ammutun luhtakerttunäytteen nimilappuun. Olin kuunnellut lintua tarpeekseni ja olin sen myö,;; kunnolla nähnyt, mutta en vielä kotiin palatessammekaan ollut lajimääräyksestäni varma
Meillä on lintujen tarkkailijoita aivan liian vähän. Olettamustani, että laji jo aikaisemminkin on saattanut maassamme vierailla, tukevat välillisesti viimeisimmät lajin levinneisyyttä Ruotsissa esittävät tutkimukset. Luhtakerttu on tosin hyvin huomiota herättävä, mutta ainakin pääasiassa yölaulaja. Näinkin monen yksilön löytyminen kahtena peräkkäisenä kesänä rajoitetulta alueelta panee arvelemaan, että lintuja on ollut viimeisinä kesinä enemmänkin maamme etelärannikolla ja ehkäpä jo aikaisempinakin kesinä. Laulun aiheiden käytössä näyttää olevan melkoista vaihtelua ( eri yksilöillä ovat erilaiset aiheet vallitsevia), mutta kokonaisuutena ja sävyltään on laulu aina samaa. Tämän yksilön laulu ·ei ollut aivan niin monivivahteista eikä yhtä rajuna pursuavaa kuin Haagassa kuulemani. Linnut olivat kaikki yksinäisiä koiraita kuten edellisenä kesänäkin tapaamani pysyen vain lyhyen aikaa paikassaan. Useat ensimmäisen yksilön laulussa tavalliset aiheet olivat tällä laulajalla harvinaisia, mutta sen sijaan oli laulussa nyt joitakin uusiakin aiheita. iltayöstä paikan ohittaessani. Laji on Ruotsissakin suhteellisen nuori tulokas. Vanhemmar ruotsalaiset käsikirjat ja eläinmaantieteelliset teokset mainitsevat luhtakertun harvinaisena Skånessa tavattavana lajina. Sen sijaan tapasin lajin ihmeekseni 4. Vanhankaupunginlahden erään poukaman rannasta tiheästä yli 2 metriä korkeasta ruoikosta (lähes 8 km linnuntietä edellisestä paikasta). Uusimpien tutkimusten mukaan eivät nuo ylimalkaiset vanhojen teosten maininnat kuitenkaan pidä paikkaansa, koska niiden tukena ei ole varmoja 53. Kesällä 1945 löysin luhtakertun Helsingin seuduilta peräti neljästä paikasta. Ei näet tunnu uskottavalta, että lajin ensimmäiset yksilöt osuivat juuri Helsingin seuduille ja siellä heti minun tielleni. VII. Ehkä laji jo aikaisemminkin on maassamme esiintynyt, mutta ei sattunut lintumiehen kuulumaan. Ensimmäisenä tapaamani oli laulajana mestari lajitovereittensa joukossa, tuon sain todeta viimeksikuluneena kesänäkin uudelleen. * * • Ainakin siis kahtena viimeisenä kesänä on luhtakerttu, uusin Acrocephalus-lajimme, oleskellut Helsingin seuduilla. Viisi päivää myöhemmin aamuvarhaisissa paikalla uudelleen käydessäni lauloi lintu melko innokkaasti entisessä paikassaan ajoittain ruoikon kätkössä pysyen ajoittain korren latvaosaan kiivenneenä
Skånesta lienee luhtakerttu paraikaa leviämässä lähiympäristöön, koskapa 1942 tavattiin pesivänä maakunnan pohjoisrajan lähellä Hallannin eteläosassa. Ilmastontutkijoiden mukaan on maapallon ilmakehän kiertoliikkeen voimistuminen, joka alkoi jo viime vuosisadan alussa, aiheuttanut huo54. Ensimmäinen täysin varma pesä löytyi 1934, nyt on pesiä löydetty ainakin kuudelta paikkakunnalta, joista eräiltä useampiakin ja peräkkäisinä vuosina. 1920-luvulta ja seuraavan vuosikymmenen parilta ensimmäiseltä vuodelta on yhteensä 4 erillistä havaintoa, joista 2 Skånesta ja 2 Närkestä. Erilliset löydöt Närkessä (1919, 1925, 1931), Ölannissa (1943) sekä Tukholman ja Upsalan seuduilla (1945) ovat nekin mielenkiintoisia. Lajin leviäminen Ruotsiin on siis ollut silmiinpistävän yhtäkkinen. Seuraavat havainnot ovat vuodelta 1919, jolloin yksinäinen koiras tavattiin Närkessä (Örebron seutua) sekä laji pesi Skånessa (pesä, asiantuntijan todennäköisimmin lajille kuu . Suomenlahden eteläpuolella Virossa, josta Helsingin seuduilla tapaamani linnut todennäköisimmin ovat peräisin, ei laji ole harvinainen, vaan esiintyy koko maassa. todisteita eikä yksityiskohtaisia havaintoja. luvana pitämä, löytyi talvella 1920). Entäpä mistä johtuu luhtakertun yhtäkkinen koteutuminen Ruotsiin, lajikannan ilmeinen voimistuminen siellä, hajalöydöt pesimäalueen ulko puolella sekä niihin liittyen vastaavat viimeaikaiset löydöt Suomessa. Vuodesta 1933 alkaen on laji löytynyt vuosittain ja yhä uusista paikoista Skånen länsirannikolta, niin että löytöpaikkakuntia oli 1943 jo 26, joista monissa laji on tavattu useina peräkkäisinä vuosina ja eräissä on ollut useampia pareja kesässä. Ensimmäisen kerran tavattiin (nähtiin) laji Ruotsissa vasta 1905. Luhtakerttua ovat Skånesta etsineet monec ruotsalaisten parhaista kenttäornitologeista 1930-luvun alkuun asti turhaan etsineet vanhempien teosten harhauttavien tietojen liikkeelle ajamina. Mahdollisesti on lajia näillä main ollut silloin tällöin aikaisemminkin, mutta lajin yhtäkkinen ja voimakas leviäminen juuri 1930-luvun alkupuoliskolta alkaen on ilmeinen tosiasia. Mielenkiintoisemmaksi tulee tuo yhtäkkinen koteutuminen maahan kun tiedämme, että laji Tanskassa on huomattavasti vanhempi; ensimmäisen kerran laji tavattiin maassa 1847, ja ainakin 1870-luvulta alkaen on lajia tavattu Kööpenhaminan seuduilla, siis vain kapean salmen Skånen rannikosta erottamalla alueella. Tavatut yksinäiset harhailevat koiraat ovat mahdollisesti peräisin maan lounaisnurkasta sikäläiseltä pesimäalueelta, mutta ehkäpä ainakin osa (Ölanti, Tukholma, Upsala).ltämeren takaisista maista, missä laji ainakin paikoin (ehkä laajemmillakin alueilla) on yleinen
Luhtakerttu on myöhäinen muuttaja, joka vasta toukokuussa saapuu pesimäpaikoilleen levinneisyysalueensa pohjoisosassa; ltä-Preussin keskiosiin saapuvat ensimmäiset yksilöt keskimäärin kuun puolivälissä, mutta pääjoukot vasta kuun loppupuoliskolla muuton jatkuessa joskus kes2.kuun alkuun. Monien lajien syysmuutto on viivästynyt lauhtuneen syksyn ansiosta, talven lämmetessä on talvehtivien lajien luku ja yksilömäärä kasvanut, keväiden lämmetessä ovat muuttolintuje.mme paluuajat aikaistuneet. Sään lämmetessä varmistuu pesimisen onnistuminen pesimiselle kriitillisellä levinneisyysalueen pohjoisrajalla, joten alueen lintukanta ainakin ajoittain ja ehkä vain paikallisestikin voimistuu, ja kun sää muuttoaikana lisäksi on muutolle edullinen, on muuton jatkuminen entisen rajan yli. Meillä Pohjois -Euroopassa on kiertoliikkeen voimistumisen seurauksena lännenpuoleisten lauhojen tuulien voimistuminen syksyllä, talvella ja keväällä, kun taasen kesällä tuulet tuovat lämmintä ilmaa etelästä ja idästä. oJ) y 1 5,5 .. Toukokuun osalta on lauhtuminen erikoisen silmiinpistävää 1920-luvun alusta kuukauden keskilämmön pysyessä useimpina vuosina vuosien 1901-1930 keskiarvon yläpuolella (eräinä vuosina esim. Tämä ilman lämpeneminen on aiheuttanut maamme lintumaailmassa huomattavia muutoksia, kuten meikäläiset tutkijat ovat osoittaneet. mattavia ilmaston muutoksia maapallon eri puolilla, muutoksia, jotka erikoisesti ilmenevät lämpötilan muutoksina. Kesäkuun lämpötila, jossa ei ole ollut todettavissa yhtäjaksoista nousua kevään lopun selvän lauhtumisen kanssa, lämpenee .sekin 1930 -luvun alkupuolelta alkaen huomattavasti keskilämmön pysyessä vuosien 1901-1930 keskiarvon yläpuolella (Helsingissä 1936 1. 1880-luvulla alkaneen lajistomme huomattavan rikastumisen yhä uusien eteläisten lintulajien koteutuessa maahamme ja yleistyessä täällä selittää juuri 1880-luvulla alkanut huhtija toukokuun voimakas lämpeneminen. Vuosisadan vaihteen jälkeisen lyhyen hieman kylmemmän ajanjakson jälkeen on mainittujen kevätkuukausien lämpeneminen jatkunut. Lämpötilan kohoaminen viime aikoina Pohjois-Euroopassa on ollut erikoisen voimakasta talvikuukausina, keväällä huhtija toukokuussa sekä kesällä heinäja elokuussa, mutta viimeisen vuosikymmenen aikana myös erityisesti kesäkuussa. Helsingissä 2-3°). Lämpötila on siis kohonnut kaikkina vuodenaikoina, mutta aivan erikoisesti talvella. Mielestäni selittyy lajin viimeaikainen työntyminen entisen levinneisyysrajansa pohjoispuolelle muistaessamme edellä selostetun hjin muuttoajan ja siihen liittyen pesimäajan sään lämpenemisen. Ilmaston muutokset voimistuivat silmiinpistävästi entisestään 1920-luvulla jatkuen vielä tehokkaampina 1930-luvulla
vaihteessa.. leviämisen alku ja voimistuminen sattuvat 1930-luvulle, jolloin toukokuun lisäksi erikoisesti juuri kes'äkuun lämpö nousee poikkeuksellisen korkeaksi. Ruotsissa on laji vanhempi, mutta pesimäalueen siirtymistä pohjoisemmaksi on tapahtunut aivan viimevuosiin asti. mutta viimeisten 25 vuoden aikana se on tapahtunut. Monilla se alkoi jo 1920-luvulla seuraavalla vuosikymmenellä voimistuakseen, mutta toisilla. Joillakin on ollut varsinaisen yhtenäisen alueensa ulkopuolella paikallisia »tukikohtia», joista laji nyt on levinnyt ympäristöön, jolloin lajin levinneisyysalueen pohjoisreuna on yhtenäistynyt »tukikohtien» sulautuessa toisiinsaL Ajallisesti ei kaikkien mainittujen lajien leviäminen ole alkanut samalla hetkellä, syystä että leviämistä edeltävä lajikannan voimistuminen enti-sellä alueella riippuu varmasti muistakin tekijöistä kuin lämpötilasta,. Jos toukoja kesäkuun lämpeneminen on luhtakertun todetun leviämisen aiheuttaja, niin lienee vastaavanlaisia tapauksia muitakin. Itämeren kaakkoiskulmassa on lajin lintukanta kyseisenä aikana voimistunut, Itämeren itäpuoleisille alueille on laji vallannut uusia alueita tai on entinen lintukanta samoin ainakin voimistunut. mahdollinen. Leviäminen on joillakin lajeilla tapahtunut leveänä rintamana, toisilla enemmän tai vähemmän rajoitettuina kiiloina. R a s ta s k e r t u n esiintymisestä Suomessa juuri 1930-luvulla ja viimeksikuluneina vuosina on edellä ollut puhe, ja myös. Lampikerttu on koteutunut maassamme todennäköisesti 1920-luvun alussa,. Ja edellisten lisäksi kuulunee tähän samaan ryhmään vielä ainakin seuraavat lajit: puna v a r p u ne n (Carpodacus erythrinus), p e 1 tosi r k k u (Emberi7.a hortulana), p i k k u s i e p p o (Muscicapa parva), i d ä n p a j u 1 i n t u (Phylloscopus trochiloides), sirkkak e r t t u (Locustella naeva), v i i ta kerttu (Acrocephalus dumetorum)L k i r j o k e r t t u (Sylvia nisoria) ja s a ta k i e 1 i (Luscinia luscinia)L Useimmat mainituista lajeista ovat kaakkoisia ja ovat levinneet luodetta ja pohjoista kohti. Jos uusi lintukanta saa vahvistusta entisiltä alueilta kannan siellä eri tekijöiden yhteisvaikutuksesta voimistuessa. 1930-luvun lopussa kanta huomattavasti voimistui. Ja mielestäni niitä onkin. Ja kesäkuun lämpeneminen on monilla mainituista lajeista ei vain pesimisen onnistumiseen, vaan myös muuttoon vaikuttava tekijä, koskapa muutto näillä tapahtuu toukoja kesäkuun. Ruotsissa on laji vakiintunut viimeisten 25 vuoden aikana. Aluksi tilapäiset rajan ylitykset muuttuvat säännöllisemmiksi, ja pesimisen onnistuessa syntyy uudelle alueelle oma edullisissa oloissa voimistuva lintukanta. siinä määrin, että vaikkapa vain paikottaisesti ja vain joinakin vuosina syntyy ylikansoittumista pesimäpaikoilla, niin on uudelle alueelle leviäminen ja kannan synty siellä varmempaa ja nopeampaa
Toisena aaltona on nyt viimeisten 25 vuoden aikana toukoja kesäkuun lämpenemisen yhteydessä maahamme saapunut jälleen uusia lajeja monien entisten lajien samanaikaisesti laajentaessa huomattavasti asuma-aluettaan. Talven voimakas lämpeneminen edisti ratkaisevasti eräiden näistä uusista lajeista, talvehtivien lajien, yleistymistä. 1880-luvulla alkanut kevään loppukuukausien huomattava lämpeneminen rikastutti linnustoamme useilla uusilla lajeilla, joista monet yleistyivät lyhyessä ajassa suppeammalla tai laajemmalla alueella maassamme. 57. Luhtakerttu, yksi uusista lajeistamme, ei liene maahamme vielä koteutunut, mutta jos sääsuhteet pysyvät muuttumattomina, saanemme lajista miellyttävän lisän Etelä-Suomen linnustoon
Helsingin seudun isoista puista. Missä on sitten syy tähän asiain tilaan. Nähtävästi on asia os~si näin, mutta varmaan on syitä muitakin. Ehkäpä se on siinä, arvelee joku, että ko. puut eivät täällä pohjoisempana enää pääse sellaisiin mittoihin kuin lämpimämmässä Tukholmassa. Jos tutkimme jotakin Helsingin historiaa esittävää kuvateosta ja tarkastelemme sen 1700-luvun Helsinkiä esittäviä piirroksia ja karttoja, pistää heti silmään maiseman monessa tapauksessa melkein täydellinen puuttomuus. Ei ollut monessakaan silloisen pikkukaupungin pihassa suuria, lehteviä puita viihtyisää varjoa antamassa; varsinaiset puistot puuttuivat silloin vielä kutakuinkin täydelleen ja kaupungin lähiympäristön korkeat kalliomäet olivat kuvista päättäen täysin metsättömiä. Kulttuuri, joka nykyisin pitää luontoa ystävänään ja henkisenä voimanlähteenään, ei silloin vielä ollut ottanut suojelevaa asennetta siihen. Tammia, lehmuksia, saarnia ja mäntyjä, joiden rinnankorkeusyi:npärysmitta ylittää 5-9 m ja jollaisia esim. Tukholman lähistöstä tunnetaan lukuisiakin, ei Helsingissä nykyään ole. S e, joka on nähnyt vaikkapa kuvista ne valtavat tammet ja muut jättiläispuut, jotka Tukholman ja Upsalan ympäristöä kaunistavat, jäänee yllä olevan otsakkeen luettuaan hetkiseksi mietttmaan ja selailemaan rnuistikuviaan: onko meillä täällä Helsingissä oikein isoja puita ollenkaan. Myönnettävä onkin, että tuollainen kysymys ei ole aivan asiaton. Suomenlinnan valtava, vuosikymmeniä vaatinut rakennustyö juuri siihen aikaan käynnissä eikä puuta suinkaan tuotu Keski-Suomesta tai EteläHämeen saloilta niinkuin tänä päivänä. Erkamo. Ei, rakennuspuu ja halot otettiin yleensä mahdollisimman läheltä asuntoja ja työmaita, ja se tiesi ajan mittaan kaupungin ja sen lähiympäristön metsien enemmän tai vähem. V. Ja kuitenkin kasvaa kaikkia noita puulajeja Helsingin seudulla sekä luonnonvaraisina että istutettuina. Puuta tarvittiin suuria määriä lämmitykseen ja rakennuksiin olihan mm
,On täälläkin säilynyt vielä muutama satavuotias jättiläinen kirveen kos_kematta, on täälläkin säästetty jo miespolvia sitten jokunen koivahainen .,,käkösen kukuntapuuksi,,. kertoo v. J. Asp ilmoittaa, että .17oerluvun lopulla ei kaupungin ympärillä ollut lainkaan metsää¼ penin_kulman säteellä. A. Kuinka epävarmaa itse asiassa oli näidenkin säilyminen, selviää, kun kerromme, että .palelevat porvarit vielä silloinkin talvisaikaan kähvelsivät polttopuiksi jonkin kasvavan puun jopa Kasvitieteellisestä puutarhasta. Mutta eipä hyvä Helsinkimme kuitenkaan aivan osaton ole isojen puidenkaan kohdalla, semmin_kin, jos vertaamme pääkaupunkiamme muihin oman maamme seutuihin. Vielä on mainittava eräs myöhäisempi tekijä, joka sattumalta ilmeisesti tavattoman voimakkaasti verotti kaupunkimme muutenkin vähäistä puukantaa: vuoden 1890:n lokakuun myrsky. Tiesiväthän päivälehdet silloin kertoa yksinomaan Kaisaniemestä kaatuneen n. Tuneld esim. Suurimmat menetykset kärsivät jalot lehtipuut, varsinkin tammi, jota vielä pari vuosisataa sitten kasvoi todellisia metsiköitä _kaupungin lähistöllä. Seuraavassa esittelen tavanomaisessa "systemaattisessa" j ärjestyhessä Helsingin seudulta tapaamiani isoja puita. Mitään "kuninkaantammia" tai muita tietyille henkilöille jo varhaisempina vuosisatoina omistettuja puita ei nuoressa pääkaupungissamme, niinkuin Tukholmassa, ole. Vain jostakin kaupungin vanhasta puutarhasta tai lähitier.oolla sijaitsevan herraskartanon puistosta sellaisen .puun saattaa löytää. Perin harvassa ovat näin ollen ilmeisesti ne puuyksilöt pääkaupungissamme ja sen lähistössä, jotka ovat näihin päiviin voineet säilyä 1700luvulta tai vielä vanhemmalta ajalta. 1794, että Helsingin länsipuolella oli ,,laaja metsä, jossa kasvoi useita tuhansia nuoria tammia", .mutta että se hakattiin paljaaksi Suomenlinnan rakennustöissä tarvittavaa hiiltä ja puuta hankittaessa. Kaikki runkojen mittaukset on suoritettu :puun ympärille jännitetyn metallinauhan avulla 1,3 m:n korkeudelta .maasta, milloin puun muoto-ominaisuudet ovat sen vain sallineet; milloin 59. 900 puuta, joista kenties suurin osa kookkaanpuoleisia. Niinpä esim. 1812 tapahtunut Helsingin julistaminen pääkaupungiksi ja Ehrenströmin 1800-luvun alkupuolelle sattuva suunnittelutoiminta loi kaupungin monet puistot ja ainakin niiden koh.dalta joltisellakin varmuudella rauhoitti kasvavat puut. Vasta v. Kaikki tämä tällainen puiden hävitys tuhosi kaupungin ympäristön .sellaiseksi, millaisena näemme sen esiintyvän 17oerluvun, vieläpä 1800.luvun alkupuolenkin kuvissa. Niiden kokoa selvitettäessä on .erityisesti huomiota kiinnitetty runkojen paksuuteen, koska se on ollut .helpoimmin määrättävissä. män täydellistä tuhoutumista
Kuusi. Kun korkeuden määrittämisessä on kuitenkin useimmiten jouduttu käyttämään arviota, eivät luvut voi olla täysin tarkkoja. Latvukseltaan laajimpia on muuan Herttoniemen 60. Y mpärysmitaltaan vielä huomattavasti vahvempi on kuitenkin se kaksihaarainen mänty, jonka löytää Suursalon (Degerön) Ylikylästä Grinstuga-nimisen huvilan luota: 325 cm ymt. Ne, jos mitkään, pitäisi »ikuisiksi ajoiksi» suojata. Täältä, itärannalla sijaitsevan nurmikkoalueen laidalta, olen tavannut jopa koko Helsingin seudun toistaiseksi paksuimman yksirunkoisen männyn: 280 cm ymt., n. Aivan yllättävän kookkaita ja komeita ovat kuitenkin eräät juuri nykyisen rakennetun kaupunkialueen rajalla Tilkassa kasvavat männyt. 200 cm) »tasalatvamäntyjä», jotka vaikuttavat niin terveiltä, että voisivat elää vielä useita vuosisatoja. Todella isoja kuusia on vasta varsinaisen kaupungin ulkopuolella, Seurasaaressa, Tammelundissa, D egerössä ym. Eräs toinen yksirunkoinen on 180 cm paksu. Nekin, mitä kaupungin laidoilla vielä on, ovat verraten nuoria puita, jotka savuisessa ilmassa viihtyvät huonosti. 15 mk. Muista todella muhkeista, vaikka edellisiä jonkin verran ohutrunkoisemmista männyistä mainittakoon Marjaniemen-Strömsin tien vartta kaunistava (260 cm), Välikylän (Mellunkylän) NW-puolella tien lähellä metsässä kasvava »Suonion mänty» (250 cm), jonka rauhoitus on par'aikaa vireillä, ja Herttoniemen museon rannassa kasvava 2-haarainen puu (270 cm). Puu on tyvestä jo ontto, mutta laho-ontelon seinät ovat lujaa tervaspintaa ja tuntuu siltä, että muhkea latvus viheriöi vielä kauan elinvoimaisena. Mänty. 3 m, korkeus n. Varsinaiselta kaupunkialueelta on mänty jo suurimmaksi osaksi hävinnyt esiintyen ainoastaan sen laitaosissa. Muhkeimmalla näistä Tilkan talon pihaa kaunistavista on mittaa 245 cm ymt.; sen runko jakautuu 5 m:n korkeudella kahteen haaraan. Lähistöllä on ollut useita muitakin suuria kuusia, mutta ne on äskettäin kaadettu taikka myrskyssä itsestään kaatuneet. Toistaiseksi paksuin ja samalla komein mittaamani puu on Tammelundissa Kuusiston talon luona: ympärys rinnan korkeudella n. Rakennetun kaupunkialueen ulkopuolella on huomattavan kookkaita mäntyjä lähimpänä Seurasaaressa, missä siellä täällä kohoaa muun metsän keskellä vanhoja, koukero-oksaisia ylispuita. 23 m, runko haarautuu kahteen yhtä vahvaan haaraan n. Erään niistä, 23 5 cm:n vahvuisen, arvioin joku vuosi sitten lähes 30 m korkeaksi. mitat ovat joltakin muulta korkeudelta, on siitä erikseen mainittu. Viimemainitun kartanotilan alueella maantien varressa kohoaa muuten harjusoraisella rinteellä lukuisia upeita ja verraten vankkoja (n. 2 m:n korkeudella. Varsinaiselta kaupunkialueelta ovat kuuset jo »sukupuuttoon» kuolemassa. Myös puiden korkeudesta on pyritty antamaan tietoja. Säännön mukaan ovat nämä kaupungin puut kooltaan verraten vaatimattomia, vain Hietaniemen hautausmaalla on joitakin paksuhkorunkoisia
Talin hrtanon puiston juhkvia puita. Vzsemmalta luk:en saarni, vuorijah.va ja tammi. Ko i v u (hiesja rauduskoivu). dalecarlica), Punai61. Kaupungin isoimmat koivut kasvavat eräissä vanhoissa puistoissa. (Kaivohuoneen luona kasvava, 2 m:n k:lta .2.-haarainen), Tähtitorninmäellä tyvestä samanpaksuinen (f. Niinpä on Kaivopuistossa puu, jonka paksuus on 295 cm ymt. Valok. Viirr.eksimainittu on lajins3. Muista isohkoista, lähellä kaupunkia kasvavista kuusista mainittakoon tässä vielä Seurasaarentieltä lähtevän Mäntyniementien (Tallbo) päässä puronvarressa kasvava 240 cm vahva, yli 20 m korkea puu ja Eläintarhan urheilukentän takana "kohoava 205-senttinen, 2-haarainen komea kuusi. kartanon puistossa kasvava 185 cm paksu puu; sen oksiston suurin leveys eri -suuntiin on 13 X 12 m. Helsingin varsinaisella kaupunkialueella .koivu on nykyisinkin, ja osaksi alkuperäisenä, sangen yleinen. kookkain edustaja He:sing:n seudulla. Reino Kalliola
16 m korkea, mutta paksuutta sillä on kokonaista 285 cm ymt., tyvestä vielä melkoista enemmän. kasvava. Tämä puulaji on tunnetusti sellainen, että sen levin-neisyysalue ei yleensä ulotu aivan merenrannikolle asti. Se on jo ikäloppu, onttorunkoinen, vähälehväinen puu, jonka lukuisissa tikankoloissa kottaraiset ja naakat pesivät (jälkimmäinen ainakin v. sijaan uhoavan Munkkiniemessä Kaartintorpan lastenkodin pihamaalla kasva-vasta koivusta, jonka ympärys on 285 cm ymt. Niin yleinen kuin tervaleppä, tuo merenrannikon luonteen-omainen puu, yhä vielä on Helsingin varsinaisella kaupunkialueellakin, rannoilla,. Muista Helsingin seudun suurista koivuista joita varmaan löytyy vielä isompia mainittakoon Herttoniemestä Tammelundiin vievän tien varrella. puun ympärys on tyvestä 380 cm. puistoissa ja pihoilla, ei lajin oikein isoja yksilöitä sieltä kuitenkaan tahdo löytyä •. Korkeutta puulla on 22-23 m ja se on edelleenkin hyvässä kasvuvoimassa. Eläintarhantien varrella ovat varmaan monet helsinkiläiset nähneet isohkoja harmaaleppiä tienvieren "rantalehdossa", Eläintarhan urheilukentälle vievän tien lännenpuolisella rinteellä on jo oikein komeita sellaisia: 80--90 cm ymt. Muita isoja tervaleppiä on mm. Helsingin alueella missä se tosin kulttuurin avulla on päässyt jopa meren-saariinkin verraten harvinainen, ja esiintyvät yksilöt ovat useimmiten nuoria. 265 cm ymt., osarungot haarautumiskohdassa 153 ja 147 cm ymt. Se on 270 cm paksuinen, n. Sompasaaresta löytyy jo sellainen: n. Yhtenäisestä rungosta, joka on sisältä jo osaksi ontto, lähtee vaftavan paksuja oksia komeina kaarina ylöspäin_ nousten ja kannattaen harvinaisen laajaa latvusta: 20 X 18 m. Kulosaaren karta. 40 cm:n korkeud~lta 2 runkoon haarautuvan. Sellaista tuntuu sen. Mutta: hieman kauemmas täytyy nytkin mennä, jos oikein isoja koivuja haluaa nähdä. Kaivopuiston isoimmat lepät o~at korkeusmitoiltaan jo vallan kunnioitettavia (lähes 25 m), mutta paksurunkoisia yksilöitä saa, niinkuin männyn, ja kuusen suhteenkin oli asianlaita, etsiä vähän etempää. Kaksi jäljellä olevaa on kasvanut kiinteästi yhteen _ aina 1,3 m:n korkeudelle. Nämä ovat kuitenkin vain "seipäitä» sen lepän rinnalla, jonka löytää. Vanhastakaupungista Kaupunginpuron notkosta. sen Ristin sairaalan puistotontilla 25 5 cm paksu yksirunk~inen puu jne. Tosin esim. Isoin tapaamani tervaleppä, meikäläisissä oloissa todellinen jättiläispuu, kasvaa Pitäjänmäen pohjoispuolella sijaitsevan Malmin kartanon laajan peltoaukean eteläosassa Mätäjoen kaltaalla. 22 m:n korkuinen puu, jonka 4 m:n korkeuteen yhtenäinen runko haarautuu kynttilähaarikon tapaisesti 5 osarunkoon .. 1943). mahtavalta eikä siinä ole vanhuuden tuomaa arvokkuutta. Terva I e p p ä. Yhteinen runko on sekä tyvestä että I m:n korkeudelta n. Sen takia se on myös. Tämä puu ei kuitenkaan vaikuta erityisen. 25 m korkeita. Harmaa 1 e p p ä. Se on vain n. Mutta on sentään jokunen vanhempikin ja kook~skasvuinen. Samasta tyvestä on siinä läh-tenyt 6 haaraa, joista 4 on poikkisahattu (isoin kannoista 5 5 cm läpimitaten). paksuisia ja n
Ta rn m i on se puulaji, jota erityisesti Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa on totuttu pitämään puitten kuninkaana. Kaikki edellämainitut tervalepät ovat yksirunkoisia. Niinpä olen Kaivopuistosta mitannut tällaisen 4-haaraisen valerungon, jonka ympärys on 20 cm:n korkeudella maasta 410 cm ja Sompasaaressa on erään 3-runkoisen tervalepänkannon ympärys kokonaista 480 cm 10 cm:n korkeudella maasta. Kuten tunnettua, tämä puulaji kohottaa usein samasta juuristosta lukuisia runkoja, jotka kasvavat joskus tiukasti vierekkäin muodostaen silloin varsinkin vanhempina toisiinsa kiinnikasvettuaan jonkinlaisia valerunkoja. Kla. R. Nämä saattavat joskus olla suorastaan valtavia. Ritarihuoneen puistikon muhkeita hopeapajuja. non rannassa: 270 cm ymt., Talin kartanon lähellä puronvarressa: 265 cm ymt., ja Björkkullan rannassa Sipoon Östersundomissa: 260 cm ymt. Mahtavana, tuuheana, laajalatvuksisena hallitsee yksinäinen suuri tammi maisemaa ja puun pitkäikäisyys sallii sen kehittyä vankkavartisemmaksi kuin muut Pohjolan metsien puut. Valok. Kaikki vahvimmat Ruotsissa mitatut runkomitat kuuluvat tammelle ja myöskin isoimmat
Paksuin yllämainituista tammista on jo kunnioitusta herättävän mittavarunkoinen, mutta Helsingin seudun vahvin se ei kuitenkaan ole. Viimemainitussa kartanossa ovat kuitenkin eräät niistä tammista, jotka aitapuina reunaavat talon laajaa, 1700-luvulta peräisin olevaa puutarhaa, vielä huomattavasti kookkaampia: 390, 320, 310 cm ovat sieltä merkitsemäni suurimmat ympärysmittaluvut. Kovin vanhoja ne eivät kuitenkaan ole, kenties korkeintaan puolentoista vuosisataa nähneitä. Pii 1 i p u u t (salava ja hopeapaju). Tulkoon tässä lopuksi vielä mainituksi Kaarelan Leppäsuon talon läheisyydessä kasvava 315 cm:n vahvuinen tammi. Mahtavin tuntemani tammi kasvaa Talin kartanon puutarhassa. Niitähän on kaupungin alueella joitakin rauhoitettukin ja monet niistä ovat jo ikäloppuina ränsistymässä esittäen uskottavasti ikivanhaa ja samalla isoa puuta. kujapuiksi, ja n-yt ovat sellaiset kujat jo pieniä nähtävyyksiä. Nopeakasvuisina ja samalla lyhytikäisinä ne ovat vain jo nyt ehtineet ikälopuiksi j ättiläisiksi. Pitkään saa asioiden tuntijakin miettiä 1 ennenkuin muistaa missä todella isoja tammia Helsingin seudulla kasvaa, sillä itse kaupungissa ei ole ainoatakaan sellaista, Vanhoista herraskartanoista niitä on haettava. Aluksi yhtenäinen tyvi jakautuu 2-3 m korkeudella 3 haaraan, jotka taas pian haarautuvat muodostaen erittäin tuuhean ja komean latvuksen (mitat: 23 X 22 m). Melkein yhdenlainen runkonsa mittavuuden puolesta on muuan Ritarihuoneen puistikossa kasvava 3-haarainen hopeapaju: 435 cm ymt. Kenties komein Helsingin piilipuista on se 3-haarainen salava, joka Eläintarhantien alkupäässä levittelee laajaa latvustaan. Mitenkähän mahtanee asianlaita olla Helsingissä. 2 m:n korkeuteen asti yhtenäisellä rungolla tasan 4 m ohuimmalta kohdalta, mutta 1,3 m:n korkeudelta 475 cm. Runko jo on tyvestä pahasti halennut ja osaksi laho, mutta puu vaikuttaa yhä vielä hyvin terveeltä ja elinvoimaiselta. Paksuutta (ymt.) on sen n. Stansvikissä, jonka kujanteet on kuuleman ·mukaan kasvatettu Ranskan Fontainebleausta 1860luvulla tuod~i-sta terhoista, ovat paksuimmat rungot nykyisin 270--285 cm:n (ymt.) paksuisia; Kilon kartanon kujapuut ovat melkein samanvahvuisia: 280-290 cm ymt. Taru kertoo »Ruotsin kuninkaan istuttaneen sen 1700-luvulla,,. Liisan puistikossa kasvaa myös pari suurta piilipuuta, joista toinen on kutakuinkin täsmälleen yhtä paksu kuin Ritarihuoneen puistikon jätti, toinen taas erittäin laajalatvuksinen: 24 X 18,5 m ristikkäin mitattuna.. Sen rungon paksuus on kokonaista 430 cm ja puun korkeus n. Latvus on kaikilla näillä puilla erittäin komea; isoimmiksi oksiston leveysluvuiksi sain 25,5 X 18 m ristikkäisiin suuntiin. Suomesta tunnetut puut ovat olleet tammia. 23 m. Viime vuosisadalla ja osaksi ·jo aikaisemmin tammia istutettiin kartanoihin mm. Nämä pajulajit, joita, samoinkuin niiden sekasikiömuotoa Helsingissä näkee sangen yleiseen viljeltynä, tulevat jokamies-helsinkiläiselle varmaan ensimmäisenä mieleen isoista puista puhuttaessa. 1 m:n korkeudelta. Se on itse asiassa tältä korkeudelta Helsingin ka"upunkialueen paksuin puu
J10n läheisyydessä kasv.av.a; 220 cm ymt. R. Vielä laveampi on kuitenkin erai:n Leppävaaran kartanon puistossa kasvavan ~-runkoisen hopeapajun lehväkruunu: 26 X 17 m. V alok. Kla. Helsingin komein puu, Kasvit:eteellisen puutarhm kynäjalava keväällä 1946. Sen kolmesta haarasta on p_aksuin rinnankorkeudelta 135 cm. _ Raita. Puu on kaunis, laajahkolatvainen, mu.tta .tyven osoittavat tikan ·takomat jo !ahoksi.. Tästä Helsingin seudulla yleisestä luonnonpajusta olen isohkoja yksilöitä mitannut vain joitakin. Vahvarunkoisin niistä on Leppävaaran karta. 50 cm:n korkeudelta
Sen 3-4 1 / 2 m:n korkeudella 4 päähaaraan haarautuvan rungon ympärys on nykyisin n. Sen eräs iso. nigra, det. Todella isoja haapoja on vasta kaukana kaupungin ulkopuolella. Kc meimpia niistä on muuan Tuomarinkylän peltol akrnksien ke~kellä säilynyt; ojan varressa kasvava puu, jonka rinnankorkeusym pärysmitta on n. Helsingissä eivät poppelit ole tosin aivan näin mahtavia, mutta esim. se on nyt epäilemättä koko kaupungin kookkain puu mahtavine runkoineen ja. kuin yhdelläkään toisella Helsingin puulla. Sekä kaupungissa että ympanston kartanoissa ovat varmaan monen luonnonharrastajan huomiota herättäneet siellä täällä istutettuina tavattavat haapa muistuttavat puut, poppelit, jotka voivat joskus saavuttaa erittäin huomattavankin kcon. Tätä jalojen lehtipuittemme upeimpiin edustajiin kuuluvaa puulajia ei Hel singin seudulta ole varmuudella tavattu luonnonvaraisena ja. Ovathan, sivumennen mainitakseni, Viipurin T orkkelinpuistossa tiettävästi nykyisinkin kasvavat hopeahaavat samalla koko maan suurimpia puita (jopa yli 7 m ymt. Istutettuna se on sen sijaan aivan yleinen. I 5 m. laajoine latvuksineen. H a a p a a on Helsingin varsinaisella kaupunkialueella enää vain siellä täällä laitaosissa, ja nämäkin säilyneet puut ovat varsin nuoria. Entisen Ullanlinnan lähistössä Kaivopuistossa istutetut suurimmat kynäjalavat ovat 200-210 cm:n paksuisia. Saarnijoki). Kasvitieteellisessä ouutarhassa kasvavan korkean P. Vaikka se kasvaakin hyvin alavalla paikalla, nousee sen lehväkruunu korkealle yli muun puutarhan lehtikaton, ja sen puumassan paina, on varmaan useita tuhansia kiloja. 230 cm ja korkeus n. S. 440 cm ymt., sen korkeus on arvioitu. 26-27 m:ksi ja sen latvuksen ristikkäisläpimitat ovat 27 X 25 m eli suuremmat. Joka tapauksessa. istutettunakin se on hyvin harvinainen. Se puuyksilö kasvaa, somasti kylläkin,, Kasvitieteellisessä puutarhassa, ja on esitetty, että se saattaisi olla noussut paikan alkuperäiseen rantametsään kylväytyneestä siemenestä. haara on tosin jo pois lahoamassa, mutta muuten puu vaikuttaa vielä hyvin elinvoimaiselta. ja 26 mk.). K y n ä j a 1 a v a. Myöskään tätä jalavalajia ei Helsingin seudulta tunneta alkuperäisenä. Suuria, komeita yksilöitä on eri tahoilla kaupunkia, ja voitaneenkin sanoa, että kaikkein useimmat huomiota herättävän suuret puut Helsingissä ovatkin piilipuiden ohessa juuri vuorijalavia. P o p p e 1 i t (viljellyt Po1ilus-lajit). Siitä huolimatta tälle lajille kuuluu kunnia pääkaupungin suurimmasta puusta. Kolmen metrin ympärysmitan ylittäviä tai sitä lähenteleviä runkoja on useita: Kasvitieteellisessä puutarhassa 2 (350 ja 330 cm), Kolminaisuudenkirkon puistikossa 2 (320 ja 3 I 5 cm), Kaivopuistossa (285 cm), Talin karta66. T alin kartanon puutarhassa en edelleen eräs 290 cm paksuinen komea poppeli ja El äintarhassa 285 cm:n mustapoppeli (P. Kaup ungin kaasutehtaan luona Söörnäisissä kasvaa useita isohkoja palsamihaapoja (P.balsamifera). Vuori j a 1 a v a. R asurr.cwskiandn runko ja Suursalon kartanossa kasvavan hopeahaavan runko ovat kumpikin 31 5 cm yn t
Paksuimman yksinäisrungon ikäloppu, ränsistynyt puu olen mitannut läheltä viimeksimainittua »pensasta» Suursalon kartanon kujalta: 185 cm ymt. saavuttaa melkoisiakin mitto ja. Niinpä on erään Eläintarhan »Rinnekodin» tontilla kasvavan 3-runkoisen puun tyvin. Useimmat isot vuorijalavat ovat kuitenkin vielä täysin terveitä, voimakkaasti kasvavia puita, joten 4 m:n paksuusmitta varmaan ennen pitkää saa-• vutetaan. Koti p i h 1 a j a on niitä puitamme, jotka eivät erityisen kookkaiksi ja paksurunkoisiksi koskaan p ääse. (1 m:n k:lta kuitenkin vain 165 cm ymt.). Yhteinen tyvi joka oikeastaan on, kuten tervalepälläkin, valerunko saattaa tällöin. R.-Kla. nossa (325 cm) jne., mutta ainoatakaan 4 m:n paksuista ei toistaiseksi löytyne. Herttoniemen kartanon kauniin puiston vanhoja, koloisia lehmuks·a, joissa kottaraiset, kirjosiepot ja leppälinnut pesivät. Kenties useimmitenhan ne ovat sitäpaitsi monivartisina runkokimppuina kasvavia puumaisina yksilöinä esiintyessään. Suunnilleen yhtä paksu (165 cm ymt.), mutta yhä vielä täysin terve ja harvinaisen kaunis puu. 175 cm y mt 20 cm:n korkeudella ja Suursalon Ylikylän pellolla rehevöi muuan monirunkoinen, tyvestä (50 cm k:lta) 190 cm vahva pihlaja. Valok
Sipoon Majvikistä olen kuitenkin mitannut 165 cm:n luonnonpuun ja Tuurholmassa kasvaa eräs tyvestä 325 cm vahva, 2-haarainen niinipuu, jonka alkuperäisyys on kuitenkin epävarma. Se on tosin muodostunut oikeastaan 3 erillisestä rungosta, jotka ovat osittain yhteenkasvaneet. Puu on varmaan ollut aikoinaan melko yleinen kaupungin alueella, missä sitä on paikoin alkuperäisenä vielä nytkin, mutta sitä paitsi se on ollut suosittu istutuspuu. Tämä komeakasvuinen ja suurilehtinen puulaji, jota Helsingissä nykyisinkin yleisesti istutetaan puistojen kaunistukseksi, oli jo viime vuosisadalla kaupunkiin perustetuissa puutarhoissa ja kartanoiden puistikoissa suosittu koristepuu. Korkeudeltaan nämä lehmukset tuskin yhdessäkä än tapauksessa ylittävät 20 metriä, mutta suunnilleen näin korkea niinipuu kasvaa ainakin Vartiokylän (Puotinkylän) Uustorpan lähistössä: 2 r 5 cm y mt., kaunis, rauhoi tuksen ansaitseva tienvarsi puu. Jää, kuten pihlajakin, säännön mukaan verraten ohutrunkoiseksi ja haarautuu samoin usein jo maanrajassa. (runko hyvin vino). Mutta eivätpä kovin paljon jää jälkeen itse kaupunginkaan suurimmat lehmukset: Liisan puistikossa, ent. ja Kaivopuistossa on 265 cm:n puu. Lehmus eli niini p u u. Ensimmäinen todellinen j ättiläisvaahtera tulee tällä ilmansuunnalla vastaan vasta Tuurholmassa, missä eräs kartanon puis. Ja juuri istutuksista löytyvät myös isoimmat tuomet. Herttoniemen kartanossa, jossa paksuin saavuttaa jopa 365 cm:n ympärysmitan, Stansvikissä: 375 cm ymt., 2-haarainen, , sekä Tuurholman puistossa, missä isoimmat mittaamani olivat 375 ja 340 cm rinnankorkeudelta. Luonnonvaraiset saavuttavat eri syistä vain harvoin isoja runkomittoja. haarojen ollessa haarautumiskohdassa 105 ja 95 cm ymt. kaunis. Kaupungin lähimmän ympäristön isoista vaahteroista mainittakoon Nihtija Sompasaaren puut, jotka varsinkin syksyisin punakeltaisina loistavat kaua.s saarten korkeilta mäiltä. Eläintarhassa olevan vanhainkodin tontilla on erään 0,5 m:n korkeudella haarautuvan puun tyvi 170 cm ymt. paroni Yf· Klinckowströmin puutarhassa, ovat paksuimmat rungot 295 j2 290 cm ymt. Varsinaisen kaupungin alueella on kuitenkin vain suhteellisen harvoja iso ja vaahteria; lähistön kartanoista nekin ovat pääasiallisesti löydettävissä. Kaikkien wnkojen paksuus lähentelee 2 m ymt., puun korkeus on n. kasvaa Husön kartanon puukatosten vierellä. Noilta ajoilta ja osaksi jo 1700-luvultakin ovat peräisin isoimmat ja vanhimmat Helsingin seudun lehmukset. Toistaiseksi paksurunkoisimman olen mitannut Tähtitorninmäen etelärinteeltä: 15 5 cm y mt. Vaahtera on vuori jalavan ja lehmuksen rinnalla Helsingin yleisin istutuspuu·, samalla kun se toisaalta kuuluu seudun alkuperäisiin puulaj eihin. 16 m, latvus on laaja ja. Kaupungin komein vaaherpuu lienee Eläintarhassa Töölönlahden rannalla. Sellaisia 100-200vuotiaita puuvanhuksia, useimmiten jo onttoja ja koloisia on mm. Tuomi. Kaikki yllämainitut lehmukset ovat istutettuja. Sen oksiston laajuus on 13 X 13 m ristikkäin
:P 5 39° 59° 35c (Saarijärvi) Lehtikuusi .. .. 235 Koivu . ..... 270 Kuusi . . Kaikki mittaukset suoritettu 1,3 m:n korkeudelta, ellei su lkeissa o le toisin mainittu (t.=tyvi). . 230 245 (1 m) 480 300 (Antrea) Poppelit ... ..... Raita .......... 37o 33° 515 35° (Lohja) Hevoskastanj ~ .. . 475 385 (Turku) ... .. ... ... . .... .... . . .. ... ?) (Tyrvää) Lehmus ........ I 5 5 (170 t.) l 80 (t. .. .. . . . . 44o 420 (Tyrväntö Vuori jalava . 2) Ruotsin tiedot on saatu Nils D ahlbecki n »Bygd och Natur»-lehdessä olleesta kirjoituksesta (1939).. Puulajin nimi 1 Suurin todettu rungonympärys (cm) Sellaisen puun Helsingin paksuus ,jot<) Muu Suomil Ruotsi 2 Ruotsissa voiseutu daan pitää j ättiläispuuna. . 300 44° 520 300 (Pohjaslahti Pihtakuusi .. . . (Lohja) (Sääksmäki) Kotipihlaja ...... 525 (5 50) 550 (1 m) 691 500 (Sipoo) 1) Numeron alla oleva nimi osoittaa a.o. ....... 375 po 530 (t.) 835 500 (Tenhola) ( Kangasala) Vaahtera . . paikkakuntaa. . . ... . 185 33° (Tampere) . . .... 430 850 1260 600 (Piikkiö) • Piilipuut . .. 100 (220 t.) 475 532 400 (Geta) Tuomi ...... 265 150 (Tampere Tervaleppä ...... 285 (380 t) 320 3 50 (t) 481 300 (Tampere) (Soini) Harmaa leppä . . 285 250 55° 300 (Vesi jako) Pyökki .. 315 715 (Viipuri) Kynä jalava .... . .. J alopihla jat .... . 110 (210 t) 810 500 Tammi. .. . 220 (0,5 m) 285 (Mäntsälä) Haapa ........ .. Mänty . . 250 Saarni .. .... 3 s 480 600 (o,6 m) 667 500 ..
Suunnilleen samankokoisia runko ja on myös Herttoniemen ja Stansvikin kartanoissa, mutta useimmiten ne ovat jo perin lahonneita ja ränstyneitä: Herttoniemessä on 340 cm:n paksuinen, »ikivanha», partainen (Ramalina fraxinea-jäkälää!) vaahtera kujapuuna ja Stansvikissä lähellä kartanoa on 3 50 cm:n vahvuinen puuraunio. Saarni vanhuksen toinen haara on lahonnut ja sahattu pois, mutta toinen vaikuttaa vielä varsin elinvoimaiselta laajahkoine oksistoineen. Saarni, jaloista lehti puistamme uhkeimpia, kasvaa Helsingin seudulla sekä Iluonnonvaraisena että myös monin paikoin istutettuna. 3 m:n korkeudelta 2 haaraan jakautuva runko on 525 cm ymt. Valtavana, kaunislatvaisena tienvarsipuuna se ansaitsisi täyden rauhoituksen. (350 cm I m:n k:lla). Se on 330 cm ymt., ja sen aluksi yhtenäinen runko haarautuu laajaksi latvukseksi: 19 X 18 m ristikkäin mitattuna. SuunniJ. Se.on 170 cm:n korkeudelta 2-haarainen, ja on osarunkojen paksuus haarautumiskohdalla 250 X 2.10 cm ymt.; molemmat haarat ovat jo !ahot ja ontot ja eräitä suuria yläoksia on kokonaan kuivunut mahdollisesti Ösaksi sen takia, että puun juurella on pysyvästi iso lantaja olkikasa. Muista mainittakoon Leppävaarassa Mäkkylän ent. tossa kasvava 3-haarainen, viela terve puu saavuttaa 3 50 cm ympärysmitan (340 cm I m:n korkeudella). I m:n korkuista heisipensasta (Sambucus racemosa) epifyytteinä. Sen n. rinnankorkeudelta ja alempaa vähän ohuempi. Se lienee sama puu, joka jo · viime vuosisadan lopulla ilmoitetaan Ö stersundomista, vaikka sen silloin mainitaankin olleen 5, 5 m ymt. Huomattavan kookkaita ;puita on osoitettavissa molempiin näihin ryhmiin kuuluvien joukossa. Toiseksi suurin Helsingin seudun istutetuista saarni puista kohoaa Talin kartanon edustalla niityn laidassa. Paksurunkoisin ja samalla komein toistaiseksi tuntemani puu kasvaa kuitenkin Välikylän Yläkylässä maanviljelijä Nymanin karjapihan alueella: 370 cm ymt. Mainittakoon, että saamen osaksi keinollisesti katetussa haarautumiskohdassa kasvaa 2 n. Korkeutta vaahteralla on 16--17 m. Sen kallionkupeelta nouseva valtavan leveä runko, joka muodostaa tielle päin 1,5 X 1,5 m:n yhtenäisen pinnan, haarautuu 3 osarunkoon, joista yksi on lahonnut pois ja toiset ovat mitoiltaan 220 ja 150 cm y mt. leen _ yhtä paksu puu kuin juuri mainittu kasvoi aikaisemmin myös Kulosaaren kartanon puistossa, mutta se kaadettiin talvella 1944-45. kartanon puutarhassa kasvava 275 cm:n paksui. Toivottavasti tämä H e 1 s i n g i n s e u d u n p a ks u r u n ko i s i n p u u saa vielä kauan viheriöidä ja omalta osaltaan kertoa vanhasta kartanokulttuuristamme. Komein alkuperäiskasvistoon kuuluva saarni kasvanee Välikylässä Kallvikiin vievän tien varressa niittyaukean laidassa. tyvestä. Istutetuista saarnipuista kasvaa epäilemättä vankin Östersundomin kartanon puutarhassa. Tämä muhkea tienvarsipuu, jonka alla on säilynyt vielä vähäinen kaistale alkuperäistä lehtoa kiurunkannuksineen, valkovuokkoineen ja lehtotähtimöineen olisi niinikään todella rauhoittamisen arvoinen
Sivulla 69 oleva taulukko, johon on otettu niinikään vertailun vuoksi myös tiedot Ruotsin vankimmista puuyksilöistä, osoittaa näitä suhteita. Lisäksi lienee täällä myös maan paksuin pihtakuusi, tuija, pyökki, hevoskastanja ja selja. Samat seikat, mitkä näemme taulukosta, käyvät vielä selvemmin ilmi ylläolevasta diagrammista. Jalopihlo/ål lehmus Vaahf11ra Saarn,· tJ • IO Helsingin(-), Suomen (-) ja Ruotsin (ulompi murtoviiva) paksuimpien puiden ympärysmitat. Sisempi murtoviiva osoittaa »jättiläispuiden» mittoja. nen ja n. Yhteenvetona edellä esitetyistä puiden kokotiedoista voimme aikaisempaan kokemukseemme pohjautuen todeta, että Helsingin seudulla kasvaa useimmista puulajeista huomattavan kookkaita yksilöitä. Mutta kuinka isoja suhteellisesti katsoen nämä puut itse asiassa ovat, selviää, vasta, kun vertaamme tietoja niihin mittoihin, joita käytettävissämme on muualta maasta. Toisaalta on vain suhteellisen vähän sellaisia tapauksia, joissa muualta maasta tunnettu puuj ättiläinen olisi pääkaupungin lähistössä tavattua saman lajin suurinta yksilöä huomattavasti kookkaampi. Yllätykseksemme voimme todeta, että Helsingin se u d u n isot puut näyttävät monessa tapauksessa samalla o l e v a n S u o m e n s u u r i m p i a p u i t a. Koko maasta on sen sijaan merkitty yksit71. Eivätkä tässä ilmoitetut mitat varmaan läheskään aina ole ehdottomasti suurimpia, koska tietoja Helsingin seudun puista on kerätty vasta vähän aikaa ja suhteellisen harvoilta paikoin. lfåi,~ Kuu.si Ko,uu T.rvaleppå· .,._ ___ ,..__ P!liiltlr,· TDmm,· Haapa Vuorjålava .,._ ___ .... 23 m:n korkuinen puu ja Kulosaaren kartanon 270 cm:n vahvuinen kujasaarni. Maan vahvarunkoisin toistaiseksi tunnettu harmaaleppä, tervaleppä, piilipuu, kynäjalava, vaahtera ja saarni kasvaa juuri Helsingissä tahi sen lähistössä
Eräissä tapauksissa on tietenkin jo laajempi yksilökanta sellaisenaan luonut paremmat mahdollisuudet joittenkin puuyksilöiden säilymiselle. Toisaalta on kutakuinkin varmaa, että Helsingin ylivqimaiselta näyttävä asema oman maamme isojen puiden sijaintipaikkana on osaksi vain näennäistä. Toivottavasti Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen jäsenet ja muutkin asiasta kiinnostuneet voivat kartuttaa tietojamme tässä suhteessa. Kiintoisaa on myöskin todeta, että suurimmat meikäläiset puut eivät aina pääse edes Ruotsin j ättiläispuiden vähimmäismittojen tasalle. Maantieteellinen asema ei yksin voi olla ratkaiseva, koska hyvin isoja puita on Ruotsissa verraten pohjoisessakin. Toisaalta Kasvitieteellisen puutarhan ja puistojensa kauneudessa keskenään kilpailevien, lukuisien varakkaiden herraskartanoiden olemassaolo jo sinänsä on ollut asialle eduksi. Sama syy, kulttuurin nuoruus, on ilmeise.sti tärkeimpiä niistä tekijöistä, joista Ruotsin ja Suomen suurimpien puitten huomattava kokoero ·johtuu. J ättiläispuita on oppimaton kansakin aina ihaillen ja kunnioittaen katsellut ja juuri niihin kohdistuvat rauhoitustoimenpiteet, jos mitkään, vievät luonnonsuojelun sanomaa mieluisana mitä laajimpiin piireihin. Useimmiten kuitenkin suurimmat meikäläiset mitat sattuvat, kuten diagrammista selvästi käy ilmi, Ruotsin isoimpien ja »j ättiläispuumittojen» keski välille. Jos tarkkaan tuntisimme kaikki maamme suuret puuyksilöt, muuttuisi suhde epäilemättä pääkaupungille jonkinverran epäedullisemmaksi, vaikka eräät »ennätykset» säilyisivätkin varmasti täällä. Pyrkimykrenämme olkoon näiden luontomme todellisten elävien muistomerkkien yksityiskohtainen selvillesaanti ja mahdollisimman monen rauhoitus. Ilmeisesti asia on niin, että 1 u o n n o n s u o j e 1 u n a j a t u s o n v a n h o j e n p u i d e n s ä ä st ä m i se n muodossa ensimmäisenä virinnyt juuri p ä ä k a u p u n g i n, k u 1 t t u u r i m m e k e s k u k s e n, v a i k utu s piiri s s ä. Kuinka tällainen asiaintila on ymmärrettävissä, varsinkin kun alussa esittämiemme tosiasiain pohjalta olisi voinut odottaa aivan päinvastaista. Vaikka siis alussa toteamamme puiden hävitys oli Helsingissä aikoinaan hyvin intensiivistä, oli joillakin puilla täällä myös jo varhain paremmat säilymisen mahdollisuudet kuin yleensä muualla maassamme. täisiä puuj ättiläisiä mmstun jo usean vuosikymmenen ajan, jos kohta tietoja on kaikkiaankin vain niukahkosti. 72. Engelin monumentaalisuutta tavoitteleva ja lehteviä puitakin suosiva arkkitehtuuri, Ehrenströmin suorittama asemakaavoitus, jossa puistoillekin varattiin jo varhain sijaa, Topeliuksen herätystoiminta, kaikki se on ilmeisesti ollut lopputulokseen vaikuttamassa
Ämmi on ollut äreä vanhus, jota missään tapauksessa ei ole saanut unohtaa. Vielä nytkin näkee pohjoisissa laajoissa erämaissa -merkkejä muinoisten eränkävijäin luonnonpalvonnasta. Tapio hallitsi karjaansa monine apulaisineen, ja jos Tapion kanssa joutui pahoihin väleihin, jäivät saaliit ~öyhiksi. Uhrilahjojakin oli metsän hengille annettava ja eräpoluille lähtiessä muistettava lukea määrätyt loitsu~a_nat. Vaikkei hän olisikaan tuntenut suoranaista luonnon ihailua kulttuuriihmisen tapaan, hän on eräretkillään varmaankin nauttinut paitsi saaliin kerääntymisestä myös luonnon tuntemisesta ja hallinnasta, sen merkkien 73. Luonto oli heille äiti, jumalakin. Suomi onkin metsien maa ja un tarjonnut kautta aikojen ja yhäkin tarjoaa eränkäyntiin ja eräelämään rnuria mahdollisuuksia. Metsä oli täynnä henkiä ja haltioita, joita oli puhuteltava ja joiden kanssa oli pysyttävä hyvissä väleissä. Kun erämies oli kaatanut yöpuun itselleen, oli kantoon jätettävä sälö, sauva, johon »Metsän ?mmi" sai kulkiessaan nojata. Hän ymmärsi omalla tavallaan tuulen kieltä, metsän huminaa, auringon välkettä. Jos Ämmi suuttui, r.ousi myrsky ja Ämmi ärjyi myrskyssä, ajoi Tapion karjan pois erämiehen poluilta. Niinä aikoina eränkäynti on luonut kaikkeen leimansa, ja olemassaolon taistelussa se on perinyt voiton, jolla on ollut suurimmat edellytykset eräpoluille. Ja varmaa on, että hän oli syvästi kiintynyt eräpolkujensa luontoon. On varmaankin ollut aikoja, jolloin eränkäynti on määrännyt kaiken, koko elämän ja toimeentulon. Entisajan eränkävij ät olivat luonnonlapsia, he suorastaan palvelivat luontoa. Hän näki ja kuuli merkkejä ja viittailuja joka askeleella metsässä liikkuessaan. S uomalaiset ovat olleet eränkävijöitä hamasta muinaisuudesta. Silmiinpistävimpiä ovat vanhoilla asennoilla »Metsän ämmin» sauvat. Erämies ja luonto. Metsän hän tunsi ja metsä tunnusti hänet omakseen. A. E. On uskottavaa, että entisajan eränkävij än vaistot olivat herkät ja tarkat. Järvinen
E. Valok. Aikojen kuluessa on metsän henkien ja haltioiden ääni hiljentynyt ja lopulta vaiennut kokonaan. Nykyajan ihminen on loitonnut luonnosta ja jotkut suuren Luonnon kirjan merkeistä ovat tuntemattomat. J. Huurremetsojen maisemaa. A. Entisajan eränkävijän elämä on kehdosta hautaan ollut koulunkäyntiä, jossa on opittu luonnon merkkien tajuamista ja tuntemista, ja entisajan parhaat eränkävij ät jos kutkaan ovat osanneet lukea suurta ,Luonnon kirjaa', ratkaista luonnon salaisimpienkin merkkien arvoituksia. Kuitenkin luonto nytkin levittää eränkävij än eteen merkkinsä ja metsä virittää hänen kuultavakseen soittonsa, vieläpä, jos huomaa ja 74. tajuamisesta ja kykyjensä koettelemisesta ja kehittämisestä. Metsästä on kadonnut entisaikojen pyhyys, ja eräpoluille lähdetään nykyään paljon arkisemmissa ajatuksissa kuin joskus muinaisuudessa. Ne ovat unohtuneet
tunnustaa eräpolkujen kulkijan omakseen, paljastaa hänelle suuret rikkautensa, vilautteleepa joskus salaisimpiakin aarteitaan. Metsä ja eräpolut yhä houkuttelevat jopa kaupunkienkin ,kivierämaitten' vangiksi joutuneita asukkaita tuuliensa vapauteen, hengittämään puhdasta, elinvoimaa antavaa ilmaansa. Valok. J. E. Vaikkakaan nykyajan eränkävijällä ei enää ole entisajan erämiehen kykyjä luonnon tuntemisessa ja hallinnassa, hänellä on kuitenkin vielä .aimo annos esi-isiltä perittyj ä arvokkaita vaistoja, ja metsähenki elää vielä salojen kätkössä. Eräpolku on usein ehkä raskas ja vaikeakin kulkea, mutta sen varrella on kohtia, joissa luonto ikäänkuin avautuu, aukaisee ovensa 75. Lintumiehen ,asento'. Missäpä muualla nykyaikanakaan päästäisiin niin lähelle luontoa kuin eräpoluilla. A
· Vanhalle eränkävijälle ovat kaikki maisemat ja eräelämän näyt tutut ja rakkaat. Tietyssä tarkoitukse§sa metsään lähdettäessä tietty maisema ja tietyt näyt ovat kuitenkin toivottavimmat. Teeret ovat heränneet. Pian olet siinä, missä lintu istuu kelon oksalla. Kaikilla on ·oma,:vi'ehätykseilsä ja osuutensa muistojen joukossa. . Eränkävij än parhaita eväitä ~ vat _hiljaisuus, varovaisuus ja tarkkuus. On syksy. . . Niiden kuherrus kuuluu jostakin kaukaa hiljaisena, kantavana ja kutsuvana. Jo löysi Halli linnun . Hän on kyllä tehnyt fetkiä jo aikaisemminkin, mutta vain pieniä, ikäänkui~ , ve.;ryttelylenkkej ä tätä oikeata retkeä varteh. Sen tuuhean kippurahännän valkeus vilahtelee metsän sokkeloissa. Joka askeleell;1 voi kohd~ta yllätyksen, ja sen varalta on oltava varuillaan. · On tyven aamu, varhainen, pilvessä, ja m~tsä on niin hiljainen, että kuulee pysähtyessä oman hengityksensä. . Tuossa on eränkävijä, joka tavoittelee lintuja koiran haukusta. Metsä on erämiehelle suuri jähnittävä asia, ja kuta syvemmäs metsään hän menee, sitä jännittävämpiä seikkoja hän kokee,_ sitä ihemmän luonto hänet lumoaa: Kaikkein hiljaisimmat äänet ja "salaisim.rnat ja hienoimmat merkit eniten kiehtovat ja hou kuttelevat. . Erämaan hiljaisuudessa saavuttaa varmimmi1:, vo'iton se, joka on valppain ja varovaisin ja jonka aistit ovat herkimmät. Itse homenokka on kuin onkin, kärskyy ja kirahtelee, puree koiralle hammasta. Haukunta tulvahtaa korviisi hälyyttävänä, raikuen ja helisten . Nyt istahti metso jonnekin tuolla metsän pimennossa. . Halli äännähtää. Metsät sinerfävät etä"i"syydessä ja vedet välkkyvät himmeinä hopeisina pintoina. . · Niissä eränkävijä viivähtää kuin majataloissa" -ja kokoaa voirril<! uusiin ponnistuksiin. Jo rytisee edessä puiden takana. Kuulit sen selvästi ja panit merkille suunnan . Eränkävijä on näitä . ominaisuuksia .esi-isiltä kyllä perinyt, mutta eräpoluilla -ne kehittyvät sitä mukaa kuin luonto levittelee merkkejään, kääntelee suuren kirjansa sivuja. . Se on komea kukko, kaulahöyhenet hohtavat metallin välkkein,. ja näyttää' lumoava näkynsä. . Eläydyt mukaan, seisot, kuuntelet, astut taas muutamia askeleita yli raikasväristen, kuin vasta puhtaaksi pestyjen jäkäläja kanervamattojen. Lehti on varissut. Ei saa astua huolettomana, on tarkkailtava, pysähdyttävä vähän.väliä ja kuunneltava. · Aikaisemmin syksyllä ilm<!_ öli vielä liian lämmin ja aurinko kilotti, sitten tuli ruska, ja riista pakeni koivujen ja haapojen liekehtiviä ,värejä erämaan rotkoihin. Lähimetsän tummuudessa kiiluu joitakin vesipisaroita yöllisen, ohuen sateen jäljiltä. . Oikean eränkävijån tulee monessa suhteessa menetellä ja toimia kuten villien otusten, joita hän pyytää. Olet pelkk änä kuulona. Nyt on vihdoinkin niinkuin olla pitää. . Tuossa juoksee Halli
Tähän valkeuteen ilmaantuu metso mustana ja juhlallisena. Mihin sen siipi koskettaa, siitä pöllähtelee ikäänkuin säkeniä, ja oksia ponnahtelee esille jääden tummina valkeuteen. Jos kosket mihinkä vain, aina irtaantuu kirkkautta, ja vaikka sen kirkkauden kosketus ihoosi on kylmä, mielesi lämpenee innosta, uudesta, ennen kokemattomasta hehkusta. Maisema saa määrätyt piirteet riippuen siitä, mikä riista on tavoiteltavana. Metsä on satumainen, kuultava kuin marmorisali, jonka avaruutta eivät seinät himmennä. Miltei huudahdat: Voiko maailma olla näin kaunis. Asetut ampuma-asentoon, liaet linnun jyvälle ... Et kaipaa mitään, riemuitset siitä, että elät ja hengität. Tuossa se lentää suurin siivin, soutelevin liikkein. Se on noussut lumen alta kiepistään edestäsi. Sen värit voivat olla tummat tai kirkkaat, mutta mitä ne ovatkin, aina ne elävät. Sen maiseman yökin välkkyy omalla väkevällä valollaan. Sekin irroittaa valkeudesta kirkkautta. Asetut havuvuoteelle rakotulen loimuun lepäämään. Onpa kuin esi-isien henget sinulle haastelisivat kaukaa muinaisuudesta, sinua tervehtisivät. Siinä on eniten villin luonnon alkuperäistä voimaa, tervaksen tuoksua, naavaista korpea, oikeata kiveliötä, jonka puihin vain tuuli ja aika ovat lyöneet leimamerkkinsä. ja silmänpäällyspuna hehkuu metsän :tummassa vihreydessä kuin tuHhen hiili. Pilvet ohenevat. Muistelet päivää, ja mieltäsi kiehtovat yhtä hyvin onnistuneet laukaukset kuin lumoavat näyt, jotka ohitsesi ovat vilahdelleet. · Tuossa on keväinen karhunpyytäj ä, joka ikäänkuin kylpee valossa. Se on musta täplä valkeudessa, ja ojentaessasi kiväärisi sitä kohti, sinua hiukan arveluttaa. Kun lopulta silmäsi ummistat, kääriydyt unen pehmeihin vaippoihin. Erämaan hiljaisuus nyt suorastaan elää, kuuluu tuhansina kuiskailuina. Illalla sinulla on repussasi jo useita lintuja. Kosteus kiiluu maahan varisseilla lehdillä. Tervås ja pihka tuoksuvat. Näet sitten metson kaukana rämeellä huurteisen puun latvassa. 77. Onko tämä totta. Toisenlainen on huurremetson ampujan maisema. Jo kiiluu jokin tähtikin. Siinä on ehkä tehoavimpana säilynyt koettavaksemme entisaikojen metsän henki. Se on täynnä valkeutta, tekisi mieli sanoa: hiljaista valkeutta. Niissä väreissä on kyllä kaikki sateenkaaren vivahteet, mutta ikäänkuin huurreharson himmentäminä. Tuskin maltat painaa silmäsi umpeen, katselet hämärtyvää maata, korkeuden valoja ja metsän ystävällistä ilmettä. Joka puolella hohdetta ja taustalla pakkaskuultoisen taivaan hillittyjä värejä. Sitä jos mitään määrittelevät myös sanat laajuus ja vapaus. Entäs suurriistan pyytäjän maisema. Et hentoisi painaa liipasinta tässä satumaailmassa, mutta erämiesvaistosi voittaa ja hetken perästä ihailet lumoavaa otustasi, joka lepää edessäsi lumen hohtavassa puhtaudessa
Tervan haju sekoittuu havujen ja kevään tuoksuihin. Sieltä täältä välkkyy päivällä sulaneita, yöpakkasessa riittyneitä vesiä. Jos keväisen karhunpyytäjän maisemassa on valoa, on syksyisen hirvenpyytäjän poluilla pimeyttä. Hän nukahtaa sitten kuin poutapilvien korkeaan pehmeyteen, ja hänen unensakin on kevyt ja valoisa. Erämies asettuu levähtämään. Kuta suurempi kohina metsässä, sen helpommaksi lähestyminen käy. Niiden värit ovat moninaiset kuten taivaan kuvun, jonka lasinkuultåva korkeus on miltei huimaava, tehostaa luonnon suuruutta ja ihmfren pienuutta, kuten rannaton erämaakin. Ennen silmiensä ummistamista väsynyt hiihtäjä vielä silmäilee ympärillään avartuvaa valomerta, tutkii sen muotoja ja tekee suunnitelmia seuraavan yön hiihtoa varten. Ilman tultakin tarkenisi, mutta tuli kuuluu aina erämiehen lepopaikkaan, oli yö tai päivä. Taivas ruskottaa, liekehtiikin joskus kuin tulipalon loimu, punaa hankea ja hiihtäjää, puiden kylkiä. Kun aurinko nousee, sen säteet sinkoutuvat esiin pitkinä kultaisina keihäinä. Aterioituaan erämies paahtaa suksiaan, joita hanki on leikannut, sivelee niiden pol,jiin tervaa tai pikeä, jota hänellä on mukanaan. Hän hakee maisemaa, jossa märkä lumi lentää tohisevassa tuulessa. Lauha tuulikin viriää, henkäilee liikutellen viereisten kuusten naavatukkoja. Kovan tuulen suuntaa voi myös aina erehtymättä tarkkailla, ja se varmimmin vie pois lähestyvän ihmisen hajun hirven herkän hajuaistin ulottuvilta. Hirvi on arka eläin, ja sitä on lähestyttävä varoen tuulen alta. Etäällä on lumisia lakeja, jotka nekin ruskon tulessa hehkuvat, lähempänä on metsää, metsää joka puolella laajoina, vihertävinä pintoina, joihin sisältyy hiven kullan hohtoa. Ne vivahtelevat ohi naavaisina, partaisina, katkeinnein latvoin. H än valitsee lepopaikakseen etelänpuoleisen rinteen, jossa on jo päiviäkin. Kohta on erämaa häikäisevänä valomerenä. Suksi ei enää luista. Hän liikkuu öisin, jolloin sukd liukuu parhaiten, sukeltelee tiheikköihin, kiipeilee vaaroilla. Jollakin kohtaa koko maisema avautuu. Niitä makaa m,aassakin oksat hangesta siirrottaen, kuin kuultavaa ilmaa haroen. Lumi on välttämätön jälkien seuraamiseksi, ja kuta märempää se on, sen varmemmin se vaientaa hiipi. Suksi pitää hiljaista ääntä, kahisee kovalla hangella. Tulen luona hän häärii, ja nuotio syöksee savua ja säkeniä väreilevään ilmaan. Se kohoaa silmin nähden, ja sen valo valkenee. Kun suhet on paahdettu, erämies asettaa ne pystyyn, pohjat kohti etelän aurinkoa. Pian sen jälkeen auringon tulipallo jo näkyy ja siihen voi katsella. Lumi sulaa, pisarat syttyvät auringon tulesta. Muutamaan pälveen hän taittelee kuusen havuja ja sytyttää tuleen viereen sattuvan tervaskannon. Metsän kohiseva humina ja konkeloitten kirinä on hirvimiehen korviin suloisinta soittoa
Mikä erämiehen maisema lieneekin, sen viehätys on tavoitteena yhtä hyvin kuin riistakin, jota pyydetään. Hän on vielä meidän päivinämmekin lähellä luontoa, tuntee sen omakseen, sitä palvoo ja palvelee. Tällainen maisema jos mikään vaatii karaistunutta miestä, ja sen kauneuden ja tehon tajuaa vain hirven jälkien seuraaja, jonka tuo metsiemme uljain otus on lumonnut kaikkia vaivoja ja vastuksia uhmaamaan. vän erämiehen askeleet. Oikea erämies nauttii ehkä enemmänkin kaikesta siitä mitä eräpoluillaan kuulee ja näkee kuin onnistuneista laukauksista ja reppuun kerääntyvästä saaliista. 79. Hän ei vain surmaa, hän hellii ja vaalii
G. Starbäck, dosentti G. K un luonnonsuojeluajatus tämän vuosisadan alussa sai jalansijaa maassamme, syntyi pian keskustelua yleisen luonnonsuojeluyhdistyksen tarpeellisuudesta. Luonnonsuojelutyöstä Ruotsissa. Grönberg, Ruotsin Matkailijayhdistyksen sihteeri V. Sernander, lehtori K. On sen vuoksi hyvin luonnollista, että tieteellinen luonnonsuojelu meidänkin maassamme aluksi sai johtavan aseman. Samoihin aikoihin, jolloin luonnonsuojeluyhdistys perustettiin, käsiteltiin valtiopäivillä luonnonmuistomerkkien rauhoittamista ja kansallispuistojen perustamista koskevat lakiehdotukset. Högdal. Tuloksena oli kesäkuun 25 päivänä 1909 annetut lait, jotka edelleenkin ovat voimassa. Nils Dahlheck, Ruotsin Luonnonsuojeluyhdistyksen sihteeri. Andersson, professori E. Fredenberg, professori J. · Luonnonsuojelu tietoisena pyrkimyksenä ja toimintana on lähtöisin luonnontutki joista, jotka 1800-luvulla havahtuivat huomaamaan, että jatkuvasti kiihtyvä luonnon taloudellinen valloittaminen johtaisi ennen pitkää siihen, että alkuperäinen luonto sekä joukko eläinja kasvilajeja katoaisi kokonaan maapallolta. Yhdistyksen tarkoitus on, ilmoitettiin säännöissä, "herättää ja ylläpitää rakkautta Ruotsin luontoon ja työskennellä sen suojaamiseksi». Langlet ja toimittaja T. 80. Lönnberg, professori R. Ruotsin Luonnonsuojeluyhdistys oli perustettu. Toukokuun 16 päivänä 1909 Kuninkaallisen Tiedeakatemian luentosalissa pidetyssä kokouksessa toimikunta esitti ehdotuksensa ja se hyväksyttiin. Yhdistyksen päätehtäväksi muodostui aluksi mahdollisimman monen luonnonmuistomerkin rauhoituksen ja kansallispuistojen aikaansaaminen näiden lakien turvin. Marraskuun 15 päivänä 1908 pidetyssä asianharrastajien kokouksessa valittiin toimikunta hanketta kehittämään ja suunnittelemaan uuden seuran sääntöjä. Komiteaan kuuluivat pääjohtaja K
Jos yleinen luonnon tuntemus ja käsitys luonnonsuojelun pyrkimyksistä puuttuvat, ei lakiin 81. Yhdistyksen tarkoituksena sanotaan nyt olevan "he .. ättää ja ylläpitää rakkautta Ruotsin luontoon ja toimia sen suojaamiseksi ja hoitamiseksi». Kehitys kulkee kuitenkin nopeasti eteenpam luonnonsuojelunkin alalla ja yhdistyksen työ on laajentunut käsittämään myös uusia tehtäviä. Professori Rutger Sernander (t 1944), Ruotsin luonnonsuojelun merkkimies. Luonnonrakkauden herättäminen ja ylläpitäminen tietää sitä, että valistustoiminnasta tulee yhdistyksen päätehtäviä. Säännöissä esitellään yhdistyksen tehtäviä myös yksityiskohtaisemmin. Tämä tulee näkyviin niissä sääntöjen muutoksissakin, jotka vahvistettiin vuosikokouksessa 1944
Verrattaessa yhdistyksen syntyaikaa nykyiseen voi panna merkille suuren eron yleisessä suhtautumisessa luonnonsuojeluun. Jos tarkemmin tutkistelee eräitä. Näin ei kuiten kaan ole käynyt, koska todelliset edellytykset sittenkin puuttuvat. Vuosisadan alussa pidettiin luonnonsuojelua suuren yleisön taholla tehtävänä, josta oli iloa vain harvoille ja jolla ehkä oli merkitystä vain tiettyjen, tieteellisesti erittäin tärkeiden erikoisalueiden säilyttäjänä. Luonnonsuojelun täytyy olla yhteiskunnallista, ja sitä toteutettaessa täytyy ajatella maisemaa kokonaisuudessaan, samoin asutusta sekä yleisön ulkoiluelämää ja luonnonharrastusta. Nykyään luonnonsuojelun yleinen katsomustapa käsitys luonnonvarojen oikean käytön välttämättömyydestä ja vaatimus luonnon suojelemisesta meidän kaikkien iloksemme on levinnyt mitä laajimpiin piireihin. Täytyy myöntää, että Ruotsin nykyinen luonnonsuojelulainsäädäntö on suuresti vanhentunut, mutta luonnonsuojelunäkökohdat ovat päässeet vaikuttamaan huomattavasti eräisiin muihin lakeihin. perustuvista määräyksistä ole paljon apua Oikean luonnonsuojelun täytyy ottaa huomioon koko maa ja koko kansa. on kuntien ja muiden yhteisöjen kasvava mielenkiinto luonnonsuojelua kohtaan tullut selvästi ilmi. Työ varsinaisen eli tieteellisen luonnonsuojelun kannalta kiintoisan luonnon säilyttämiseksi ei koskaan voi kiinnostaa kovin suurta yleisöä; sen sijaan voisi ensi katsannolta luulla, että yhteiskunnallisella luonnonsuojelulla olisi siihen mahdollisuuksia. Metsästyslain ensimmäinen, perustavaa laatua oleva pykälä julistaa puhdasta ja selkeätä luonnonsuojelua, kun se velvoittaa metsästysoikeuden haltijaa huolehtimaan lajirikkaan ja elinvoimaisen riistakannan säilyttämisestä. Aikaisemmin oli kysymys siitä, otetaanko luonnonsuojelu ylipäänsä ollenkaan varteen vai ei; nykyään pohditaan, missä määrin sen vaatimuksiin kulloinkin voidaan suostua. Vesioikeuslaissa säädetään, että sellaiset yritykset, jotka voivat aiheuttaa maan kasvija eläinmaailmalle huomattavaa vahinkoa, voidaan evätä, ja samassa laissa on paikkakunnan asukkaitten viihtymisen vaatimuksiin kiinnitetty suurta huomiota. Sen tulee myös vaikuttaa kaikkiin luonnonkäsittelyn muotoihin. Seutuasemakaavojen suunnittelussa, kaupunkien asemakaavoitusta koskevissa säännöksissä yms. Kuvatusta kehityksestä voi helposti saada sen käsityksen, että luonnonsuojeluyhdistyksellä on edellytyksiä muodostua todelliseksi kansanliikkeeksi, ja ehkä rnewmänkin: että re jo on sellainen. Näiden seikkain vuoksi ei kuitenkaan saa unohtaa tieteellisen tutkimuksen vaatimuksia saada säilyttää tutkimusaineistoa tuleviin aikoihin
Yhdistyksen pyrkimykset tähtäävät yleiseen huolenpitoon ruotsalaisesta maisemasta luonnonarvoineen, niin että tämän luonne ja rikkaus mahdollisuuksien mukaan säilytettäisiin. Kaikki, riippumatta siitä kuuluvatko yhdistykseen vai ei, saavat siitä nauttia. Ruotsalainen yleisö pitää liikkumisvapauttaan itsestään selvänä asiana; ei tulla ajatelleeksi, että esim. Yhdistyksen laajan toiminnan rahoittamiseksi eivät jäsenmaksuista saadut tulot riitä. Tämä kasvatus on aivan välttämätöntä, jos mieli kehittää yleisön ulkoiluelämä vastaamaan tarkoitustaan. korottamalla avustusta. Samalla kun luontoa säilytetään ihmisten iloksi, yhdistyksen täytyy koettaa kasvattaa ihmisiä niin, etteivät he ajattelemattomuudessaan ja huolimattomuudessaan sitä turmele. Tämä todella demokraattinen asiain tila johtaa helposti monen ajattelemaan, että hänen toiveensa täyttyvät joka tapauksessa, oli hän itse toiminnassa mukana tai ei. Englannissa mainitaksemme vain yhden maan monista ei tätä vapautta enää ole. Yhdistyksen neljäntuhannen varsinaisen jäsenen lisäksi kuuluu sen piiriin paikallisten järjestöjen välityksellä kolmetuhatta henkeä. Luonnonsuojelun pyrkimys säilyttää luontoa käy tietenkin käsi kädessä niiden pyrkimysten kanssa, joiden tarkoituksena on varata ihmisille mahdollisuus luonnosta nauttimiseen. Se ei tahdo vastustaa luonnon. Kuluneina 37 vuotena yhdistyksen jäsenmäärä on osoittanut milloin nousua, milloin laskua. yhtä vähän voidaan edellyttää, että yhdistyksen kasvattava toiminta voisi innostaa laajoja piirejä jäseniksi liittymään. Viime vuosina on kuitenkin ilahduttava nousuc;uunta ollut jatkuvasti vallalla. Yhdistys on jo kolmenkymmenen vuoden ajan nauttinut valtionapua, ja valtiovalta on viime vuosina osoittanut arvostavansa yhdistyksen toimintaa mm. suuria kysymyksiä, ymmärtää kuitenkin, miksi luonnonsuojeluyhdistyksen kaltainen järjestö tuskin voi odottaa suurten joukkojen mukaantuloa. Jäsenmaksut ja va tionapu eivät kuitenkaan yhdessäkään riitä, vaan yhdistyksen on lahjoitusten ja tilapäisten tulojen avulla koetetatva rahoittaa se toiminnan vähimmäismäärä, joka on välttämätöntä korvaamattomien vahinkojen välttämiseksi nyt ja tulevina aikoina. Meillä on maassamme ikimuistoisista ajoista ollut se etu, että saamme vapaasti liikkua metsissä ja mailla. Sitä, minkä luonnonsuojelu haluaa säilyttää ja mikä sen nimissä jo säilytetään, ei liioin varata vain joidenkin harvo jen käyttöön. Sen turvaaminen, mikä on hallussa ja käytettävissä, ei koskaan innosta voimakkaampiin toimenpiteisiin, ennen kuin menettämisen vaara on suuri; silloin vasta herää toimeliaisuus. Yhtä vähän kuin tieteellisen luonnonsuojelun voidaan ajetella keräävän yleisöjoukkoja
Rinnan tämän yleisen maisemanhoidon kanssa yhdistys koettaa toteuttaa luonnonsuojelun perinnäistä ajatusta riittävän suurten, erilaisia luonnonja maisematyyppejä edustavien alueiden rauhoittamisesta. Kansallispuistot kuuluvat tiedeakatemian hallintaan ja hoitoon. Lakia suunniteltaessa ajateltiin ilmeisesti lähinnä suurten, koskematonta erämaan luontoa edustavien alueiden erottamista tarkoitukseen. Luonnonturvajaosto, johon kuuluu 11 jäsentä, käsittelee luonnonsuojelua ja ulkoiluelämää koskevia kysymyksiä. Valtionmaalla oleva alue voidaan valtiopäivien päätöksellä erottaa kansallispuistoksi. 1940 perustettiin kuitenkin erityinen luonnonsuojeluintendentin virka, jonka haltija samalla on yhdistyksen sihteeri. V. Hallitus valitaan jäsenistöstä. Lain määräykset ovat sen vuoksi vähemmän sopivia sellaisiin alueisiin, joiden luontoa kulttuuri on muovaillut ja jotka oman onnensa nojaan jätettyinä suuresti muuttuvat. Tämä luonnonmuistomerkkien luetteloiminen on ymmärrettävästi iso työ, mutta tarkoituksena on suorittaa ensin koko maata käsittävä pikainventointi, jossa kiinnitetään huomiota sellaisiin isoimpiin alueisiin, joiden rauhoitus on kiireellinen, ja vasta sen jälkeen yksityiskohtaisesti tutkia maakunta toisensa perästä. varojemme käyttöä, mutta se tahtoo, että tämä hyväksikäyttö suoritetaan niin hellävaroen kuin suinkin ja että errme jonkin taloudellisen edun saavuttamiseksi menetä enemmän jollakin muulla tavalla. Yhdistyksen organisaatio perustuu suuressa määrin vapaaehtoiseen työvoimaan. Tiedeakatemialla on myös oikeus tehdä aloite jonkin luontonsa puolesta huomattavan alueen pakkolunastamiseksi luonnonsuojelutarkoitukseen.. Tässä tarkoituksessa yhdistys on jo useita vuosia sitten ryhtynyt tekemään luetteloa arvokkaimmista ja suojelua eniten kaipaavista alueista ja esineistä. Tämän yleisen luonnonmuistomerkkien luetteloimisen lisäksi yhdistys koettaa suorittaa-erilaisia yksittäisiä kasvija eläinlajeja koskevia inventointeja, joita voidaan käyttää hyväksi erilaisia suojelutoimenpiteitä suunniteltaessa. Yhdistys on alusta alkaen julkaissut aikakauskirjaa »Sveriges Natur», joka tätä nykyä ilmestyy vuosikirjana sekä vähintään nelj änä vihkona vuodessa. 20 henkisen valistusjaoston tärkeimpänä tehtävänä taas tällä hetkellä on toimici. yhdyssiteenä yhdistyksen ja koulujen sekä erilaisten kansansivistysj ärjestöjen välillä. Luonnonmuistomerkin jonkin pikku alueen tai luonnonesineen rauhoittaa lääninhallitus, sen jälkeen kun maanomistaja on antanut siihen suotumuksensa ja tiedeakatemia hakemusta puoltanut. . Hallituksen rinnalla toimii tätä nykyä kaksi jaostoa, luonnonturvaja valistusjaosto
Luonnonsuojelun alalla syntyneet herätteet on saatu ja sitä koskevat kokemukset vaihdettu luonnonsuojeluyhdistyksen piirissä. 1909 metsähallitus sai oikeuden rauhoittaa hallintonsa alaisilla mailla olevia alueita ja luonnonesineitä. On luonnollista, ettei kunnia kaikista näistä rauhoituksista suinkaan tule luonnonsuojeluyhdistykselle. Ruotsin luonnonsuojeluyhdistys sulkee kuitenkin piiriinsä melkein kaikki ne henkilöt, jotka ovat aloitteita tehneet. Kuninkaallisella kirjelmällä v. Jokainen yhdistyshän on sellainen, miksi jäsenet sen tekevät. Luonnonsuojeluasioita käsittelee tiedeakatemiassa erityinen toimikunta, jonka muodostaa viisi eri alojen asiantuntemusta edustavaa henkilöä. Näin suojeltujen alueiden pintaala on yhteensä n. puolensataa kasvilajia koko ~aassa. 4240 hehtaaria. Enimmissä tapauksissa ovat muut, metsähallinto, tiedeakatemian luonnonsuojelutoimikunta, paikalliset luonnonsuojeluyhdistykset ja yksityiset henkilöt, olleet aloitteiden tekijöinä ja työn suorittajina. Luonnonmuistomerkkeinä on rauhoitettu 1056 aluetta ja esinettä, ja 139:llä erityisellä kuulutuksella on joukko kasvija eläinlajeja rauhoitettu vaihtelevan suuruisilla alueilla, mm. Yhdistystä voi siten pitää Ruotsin luonnonsuojelun hyvänä mittarina.. Tällä hetkellä on Ruotsissa 15 kansallispuistoa. Rauhoituksista on 177 aluetta ja 433 yksittäistä luonnonmuodostumaa rauhoitettu metsähallituksen toimesta
220 ha. Hankkijan Tammiston lehtomäki. 10 ha metsäalue, jossa tavallisten puulajien lisäksi kasvaa runsaasti tammea, niinipuuta, vaahteraa, vuorijalavaa ja pähkinäpensasta sekä monia harvinaisia ruohoja heinälajeja. 76.) Lohja. 2. 8 6. H e 1 s i n g i n m 1 k. Maatalousministeriön asutusasi~:nosasto erottanut maanhankintalain toimeenpanon yhteydessä valtiolle jääväksi luonnonsuojelualueeksi 13. Lääninhalfituksen rauhoituspäätös 31. Koko metsäkuva on meidän oloissamme harvinaisen lehtevä ja uhkea, eteläisluonteinen. Mäntänvuori, näköalapaikkana ja kauniista mets1staan tunnettu Serlachiusyhtymän omistama luonnonpuisto, pinta-ala n. 1. (Suomen Luonto 4, s. Alueen vaihtelevaisuutta lisäävät pienet kallio mäet ja j ärvenrannat omine kasvillisuustyyppeineen. 1946. Rancken. Meri m a s k u. Uudenmaan lääninhallitus r,mhoittanut maanomistajan, prof. 1946. Hättön saaret. N. Mänttä. Luonnonsuojelualue, jossa metsiä tullaan käsittelemään samojen maisemanhoidollisten näkökohtien mukaan kuin Aulangon kansallispuistossa, suunnittelijana metsänhoitaja T . Karjalainen, Kattilavuori. Uudenmaan lääninhallitus rauhoittanut maanomistajan, varatuomari Martti Olssonin hakemuksesta 8. (Kuvaus alueesta Suomen Luonto 4:ssä, s 75) I n ko o. 2.7 ha iso kallioinen metsäalue meren rannalla; .hiidenkirnuja. 4. 1 . 1946. Martti Airilan hakemuksesta 1 9· 3· 1946. 1945. o.6 ha. 1946. Uusia luonnonsuojelualueita ja rauhoitettuja luonnonmuistomerkkejä. Paavola, Pasimo. Hämeen lääninhallitus rauhoittanut maanomistajan valtion luonnons uojelunvalvojan esityksestä tekemän hakemuksen johdosta 2 3. Jalassaari, Tamminiemi. Lääninhallituksen rauhoituspäätös 9. 11. Luonnonsuojelun työmaalta. Kynäjalavaa kasvava rantalehto, n
Vihti. 6. Vanhala, Laukkamäki. Ruskis, Porvoonjoen suuta ja Svinön saarta ympäröivä merenlahti. Uudenmaan lääninhallitus rauhoittanut maanomistajan, A. 1945. Maatalousministeriön asutusasiainosasto rauhoittanut Taivassalon kunnan maanlunastuslautakunnan esityksestä 12 . Vaasan läänin lääninhallitus rauhoittanut maanomistajien, tilallisten Taavi ja Onni Samasen hakemuksesta '9· 3· 1 946. Ketarsalmi. 1. Perna,ja. 67.) Kansallis~ ja luonnonpuistokysymyksemme. Seuran asettama toimikunta, johon kuuluvat metsäneuvos, tri V. Viljo Kujala, tri Reino Kalliola ja metsät. Tämän vuoksi on kansallisja luonnonpuistokysymyksemme -Otettava uudeneen käsiteltäväksi. Pieni tammimetsikkö. Kun käynnissä oleva valtava asutustoiminta jatkuvasti pienentää uusien luonnonsuojelualueiden perustamismahdollisuuksia, ,on kysymyksen ratkaisemista pidettävä kiireellisenäk.in, varsinkin Etelä-Suomen ,osalta. p O r V O O. Vuorijalavalehto. Lehmusmetsiköitä, lehtoniittyjä, harvinaisia lehtokasveja. (Suomen Luonto 2, s. Lääninhallituksen rauhoituspäätös 25. Kaunis niinipuu. Suomen Metsätietee linen Seura, jonka piiiissä kansallisja luonnonpuistojen suuren yleisen tieteellisen ja kulttuurellisen merkityksen lisäksi tunnetaan luonnonsuojelualueiden ratkaiseva merkitys metsätieteemme ja sen kautta välillisesti myös metsätaloutemme kehitykselle, on ryhtynyt tätä tarkoittaviin toimenpiteisiin. Ehrnroothin hakemuksesta 6. kand. Vaasan läänin lääninhallitus rauhoittanut maanomistajan, maanviljelijä Lars Hagan hakemuksesta 1 8. (Suomen Luonto 2, s. Tervik, Baggholmen, . 8. Etelä-Mahlu, Ylä-Konttimäki. 1946. 1946. Forsby, Strömbäck. 30 ha iso saari. 1945 . 2. Peitsa Mikola, on tässä tarkoituksessa tarkastanut metsähallinnon alaisten valtionmetsien ja metsätieteellisen tutkimuslaitoksen alueita koskevat kartat ja luettelot ja tehnyt niiden pohjalla ehdotuksen niiksi alueiksi, jotka olisi. Lääninhallituksen rauhoituspäätös rr.7. 1946. K. 1938 valtionmaille perustetuista kymmenestä luonnonsuojelualueesta olemme alueluovutusten yhteydessä menettäneet kuusi: Pummangin, Pääskys_pahdan, Kutsan ja Hiisjärven luonnonpuistot sekä Heinäsaarten ja Porkkalan kansallispuistot. V. 67.) .S a a r i j ä r v i. Lihtonen puheenjohtajana ja muina jäseninä prof. K. Ryhmä vanhoja kauniita mäntyJa. T a i v a s s a 1 o. P i e t a r s a a r i. 4
Häädetkeidas (Parkano), 8. Kuusmäki (Muurame), 10. Siikaneva (Ruovesi), 6. Petkeljärvi (Ilomantsi), I r. Kosto (Taivalkoski), 18. Rokua (Säräisniemi), 16. Salamajärvi (Perho ja Kivijärvi), 13. Näyttely Taidehallissa 13-27. Autti (Rovaniemi ja Posio), 20. Petäjäjärvi (Kuru), 7. K. 1946. Werner Söderström Osakeyhtiö ja Suomen Luonnonsuojeluyhdistys järjestivät yllämainittuina aikoina Helsingin Taidehallissa suuren lintunäyttelyn. Hiidenportti (Sotkamo), 14. 230 lajia ja jonka erikoisuutena ovat Järvien ja j ärvenranto jen I intu ja. kesällä 1946 tutkittava niiden luonnonsuojelualueiksi soveltuvaisuuden selvittämiseksi. Liesjärvi (Tammela), 3. 5. Kivirikon lintukokoelma. Martimo (Simo), 19. 6. Ehdotuksesta on myöskin pyydetty lausunto luonnontieteellisiltä seuroiltamme, Suomen Riistanhoitosäätiöltä sekä Suomen Matkailijayhdistykseltä. 1945 ja 24. Oulanka-}uuma (Kuusamo ja Salla), 21. 900 täytettyä lintua edustaen n. 5.-24. Tämä valtava kokoelma, joka käsittää n. Maltio (Savukoski), 22.~Sompio(Sodankylä), 3. 88. Kevo (Utsjoki). Näyttelyn pääosan (I) muodosti Werner Söderström Osakeyhtiön omistukseen siirtynyt prof. Tutkittaviksi suunnitellut alueet ovat seu.·aavat: J. Jussarö (Tammisaaren mlk.), 2. Vesijako (Padasjoki), 5. >)Suomen linnut». E. Kuhmo (Kuhmo), I 5. Lemmenjoki (Inari), 4. Pyhähäkki (Saarijärvi), 12. Paljakka (Puolanka), 17. Linnansaari (Rantasalmi), 9. Vaskijärvi (Yläne), 4
V. 250 innostunutta ja kiitollista asianharrastajaa. biologiset ryhmät, oli järjestetty elinympäristöittäin kahdeksaan ryhmään: 1. Börje Olsonin opastuksella Porvoon kaupungin luonnonnähtävyyksiin ja luonnonsuojeluun ja 20-21. 5. Näyttelyihin sisältyi lisäksi seuraavat osastot: II. Kotimaista lintukirjallisuutta, III. tri Dahlbeck tutustui leht. Erittäin kauniisti järjestetty (arkkilehti Niilo Pulkka) ja opettavainen näyttely saavutti suurenmoisen yleisömenestyksen ja vaikutti tehokkaasti lintuharrastuksen leviämiseen yhä laajempiin piireihin. Ruotsin luonnonsuojelunvalvojan vierailu. Paluumat" J,allaan tri D ahlbeck esitelmöi vielä 22. Kaunein värivalokuvin , alaistua esitelmää, jonka nimenä oli »Det vackra Sverige», oli saapunut kuu1ernaan n. 17. Merenrantojen ja luotojen ja 8. Börje Olsoni: Våra rovfåglar. luonnonsuojelusta Turussa. Peltojen, niittyjen ja pellonreunuspensaikkojen, 5. Ruotsin Lccnnonsuojeluyhdistyksen sihteeri ja intendentti, tri Nil., Dahlbeck piti Suomen Luonnonsuo jeluyhdistyksen kutsumana esitelmän Ruotsin luonnonsuojelusta Helsingissä Metsätalossa 18. lukuisat ns. 1946 oli osastojen II ja III asemesta näytteillä kokoelma Suomen pikkun1säkkäitä ja valikoima Argentiinan lintuja. Luonnonsuojelua Porkkalan vuokra~alucella. Si.:c men luonnonsuoj eluyhdistyksen ruotsinkielinen vuosikirja »Finlands Natur 1945-46» sisält2ä eräiden Suomen Luonnossa julkaistujen artikkelien lisäksi rr.m.: Bertel Klockars: Naturskyddsfrågor i svenska Österbotten. S i.:c men Lintutieuelli~en Yhdistyksen ulkoasiainministeriön välityksellä tekemän ancmuksen johdosta on Neuvostoliiton lähetystö ilmoittanut, että neuvostoviranc maiset ovat julistaneet Neuvostoliitolle vuokratulla Porkkalan alueella fE ~ivän harvinaisen räyskän eli raukutiiran (Hydroprogne caspia) pesimäalueen rauhoitetuksi. Järvien ja järvenrantojen, 7. Georg Nordblad: Genmäle i m åsfr ågan. Finlands Natur 1945-46. 5. Havumetsien, 3. Kunkin ryhmän kauniina taustana oli taiteilija Martti Tuukan maalaama maisemakuva. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen mainokset. iehtimetsien, 4. Asuntojen, puutarhojen ja puistojen, 2. N ågra särdrag i fågelfaunan i svenska Österbotten. Esityksestä kävi va1 uuttavasti selville varsinaisen tieteellisen luonnonsuo jelun ja esteettis-sosiaalisen n:ai~crnanhoidon yhteenkuuulvaisuus. Smärre meddelanden.. 5. hän teki tri Reino Kalliolan ja tri Niilo Söyringin kanssa automatkan HämeenlinnanTarni: ereen seuduille (Aulanko, Hattelmalan-Ahveniston harju, Hattulan Nikkilän lehto, Vehonierri, Tamfere, Nokian luonnonsuojelualue). 5. Lintuvalokuvia (Gunnar Granberg ja Einari Merikallio), V. Tuntureiden linnut. Akvarellikuvasto Suomen linnuista (Inga Donner), IV. Näyttelyssäkävijöitä liittyi myös sadoittain Luonnonsuojeluyhdistyksen jäseniksi. Soiden, 6. 1946
Näyttelyssä »Suomen linnut» nähtiin K. Porvoo-Hels:nki. Luonto on rikas, kaunis, ihmeellinen käsittämätön. WSOY PorvooHelsinki 1946. Kivirikon kokoeiman lisäksi mainioita valokuvia kotkien ja muiden lintujen elämästä. Somaa katselo vaa ovat tekijän lukuisat taidokkaat piirrokset, joissa tutkistellaan milloin eri lehtien, kukkien ja hedelmien, milloin kovakuoriaisten siipikirjailujen tai perhostoukkien muotojen vaihtelussa ilmenevää moninaisuutta; rikkautta ja kauneutta löytyy vähin kaikkialta: kävyn, päivänkakkaran kukan käärmeennahankin rakenteesta. Innostavasti ja vakuuttavasti (»Kaipa jo uskot, nuori ystäväni") kirjoitettu, tieteellisesti pätevä es.itys on virkistävää ja hyödyllistä luettava;i biologian kouluopetuksen rinnalla ja sen kertauksena kesälomalla; teos valaa opetukseen uutta, elävää henkeä. Gunnar Granberg: Siivekkäiden maailmasta. Ulvisen esitystä leimaa pitkin matkaa syvä hartaus ja se päättyy aivan hengelliseen finaaliin. Asiallisesti teos olisi kenties vielä voittanut, jos se olisi ilmestynyt niiden varsinaisten retkeilykirjain jälkeen, joihin teki jä lopuksi viittaå ja joita jäämme suurin toivein odottamaan. Arvi Ulvinen: Elävä luonto. Fil.tri, lehtori Arvi Ulvinen on juuri ilmestyneessä kirjassaan »Elävä luonto Luojan kätten ihmeteos" ottanut todistaakseen nuorisolle ja miksei vanhemmallekin väelle-, että näin on todella as'an laita. Tekijällä näyttää olevan voimakas mieltymys nimenomaan organografisiin kysymyksiin. Porvoo-Helsinki i 946. Kuvat olivat Gunnar Gran. 1945. Luojan kätten ihmeteo,. Kirjan loppuosassa tarkastellaan kasvien ja eläinten elintapoja, taistelua olemassaolosta ja itse elämää, joka jo sinänsä on suuri ihme. Uusikylän ym.); ja sen koko painoasu on nykyisen harmaan paperin kaudella yllättävän kaunis. Tekijä ei tyydy avaamaan nuorten lukijain silmiä näkemään vain luonnon kauneutta, vaan osoittaa sen myös Luojan ihmeteokseh.si; koko kirjan yllä ikäänkuin soi suvivirren ihana sävel. WSOY. Suuresta luonnosta, joka jälleen kukkii, tuoksuu ja laulaa, niin että ottaa sydämeen, voi käyttää monenlaisia attribuutteja. Pedagogin perusteellisuudella hän järjestelmällisesti tarkastelee kotoista kasvija eläinmaailmaa m1inittujen laatusanain tarjoamista näkökulmista. »Tiede ja uskonto ovat näet oikein ymmärrettyinä toistensa liittolaisia, jotka kumpikin työskentelevät o malla työsarallaan ja joiden kummankin pitäisi viedä ihmismieltä samaan suuntaan, Jumalaa kohti.» Näemme, ettei hengeltään parempaa luonnonkirjaa voida antaa nuorison käteen. Nyt niiden edelle ehätettyään kirja jää paikka paikoin vähän luettelomaiseksi ja nojaa paljossa sellaiseen otaksuttuun esitietoon, jota lukijoilla ei yleensä sittenkään ole ei ainakaan niin selkeässä ja sytyttävässä muodossa saatuna, kuin Ulvinen kaikesta päättäen tulee sen antamaan R . E. Teokseen liittyy useita loisteliaita valokuvia, parhaita alallaan (E. Kla. Laaksovirran, Esko Suomalaisen, A . Tuntuu melkein siltä, kuin itse setä Topelius olisi palannut sanomaan käsityksensä geeneistä ja mutaatioista. Kirjallisuutta. WSOY. Lintujen elämää
. Jännitys kameran laukaisuhetkellä ja tyydytys sen jälkeen, kun o nnistunut eläinkuva o n näpätty, on vähintään yhtä suuri kuin tavallisessa metsästyksessä .. WSOY. Vanhankaupunginlahti ja :sen linnusto. Siitä on tullut tavallaan uusi urheilumetsästyksen muoto. Kuvat ovat sekä valokuvauksellisesti että biologisesti erittäin arvokkaita, monet oikeita dokumentteja. Porvoo-Helsinki 1945. Kla. Kuva ei tuo ta asianomaiselle vain hetken iloa, vaan se voidaan kerta toisensa jälkeen ottaa esille, sen kadottamatta mitään alkuperäisyydestään.» Tämä jalo urheilu on nyt tuottanut meilläkin yllättävän tuloksen. .. Maallikon on vaikeata käsittää, miten tavattoman paljon työtä ja vaivaa tällaisten kuvasarjojen ottaminen on vaatinut. Juhlavia teoksia selailee nautinnolla, jonka voittaa vain itse todellisuus: tutustuminen siivekkäisiin ystäviimme ulkona luonnossa. Tekijä on liikkunut myös laajalti merensaaristossa kartuttaen kuvasaalistaan mm. Muualla maailmassa, lähimpänä meitä Ruotsissa, lintujen valokuvauksesta on kehittynyt laajalti luonnon ystävien -piiriin levinnyt harrastus. Vanha ja usein havaittu tosiasia on, että meille läheisimmät aiheet monestikin jäävät syrjäytettyyn asemaan tutkimuksen suuntautuessa etäisempien, ensi näke. Näillä kuvillaan ja teoksillaan Gunnar Granberg on ottanut itselleen johdon siinä pienessä jo ukossa, joka meillä on lintuvalokuvausta harrastanut ja jonka vanhastaan tunnettuja nimiä on Einari Merikallio. uljaic;len merikotkiemme parissa. R. Koettaessaan itse näkymättömänä tutkia metsäneläinten ja -lintujen elämää luonnossa, joutuu niiden kanssa 1 äheiseen kosketukseen, vieläpä jollakin tavoin hyväksi ystäväksi. Suuri o sa kuvista on o tettu Ruskiksen luonnonsuojelualueelta Porvoossa, jo nka rikkaan ja monista harvinaisuuksistaan (kaulushaikara, ruskosuohaukka ym.) tunnetun linnuston Granberg tuntee jo vuosikymmenien takaa. Hyvät lintukuvat eivät ole kuvia pahasti säikähtäneistä, juuri lentoon lähtemtisillään olevista linnuista, vaan välähdyksiä ja tuokiokuvia siivekkäiden omasta, ihmiselle yleensä salatusta maailmasta. .fJergin ottamia ja sisältyvät hänen vastikään ilmestyneisiin teoksiinsa »Siivekkäi<len maailmasta» ja »Lintujen elämää,,. Leo Lehtonen: Lintuparatiisi pääkaupungin liepeillä. Kamerametsästyksellä o nkin melkein kaikki muu yhteistä tavallisen metsästyksen kanssa, paitsi että se on veretöntä kuten Granberg toteaa ensimmäisen kir.ansa esipuheessa. »Siivekkäiden maailmasta,, ja »Lintujen elämää•, ovat vuosikymmeniä kestäneen, kaikki vapaahetket ja loma-ajat täyttäneen suuren harrastuksen ja suurten uhrausten tulos pätevä ja kaunis. »Kamerametsästys vaatii harjoittajaltaan ehkä (varmasti!) vieläkin enemmän kestävyyttä, voimaa ja joustavuutta kriitillisissä tilanteissa. Suo men lintuvalokuvaus on yhdellä askeleella käynyt kilpailemaan alan mestaruudesta Euroopassa, ehkä koko maailmassa. Saavutus o n sitäkin kunnioitettavampi, kun se on kokonaan amatöörin työtä; teki jän varsinainen toimiala on mahdollis' mman kaukana niin kirjailijan, valokuvaajan kuin luonnontieteilijänkin työkentältä. Granbergin kuvissa silkkiuikut iskevät yhteen, niin että vesi pärskyy, peipponen siivoaa pesäänsä, sorsa kääntelee muniaan, töyhtöhyyppä kiskoo maasta kastematoa, nokikanan poibnen kuoriutuu juuri munasta . Kustantaja on antanut kirjoille myös upean ulkoasun. Kerrassaan ainutlaatuinen koko maailmassa lienee kuvasarja metsonsoitimelta. Tekijän kuviinsa liittämä tekstikin antaa vaatimattomassa asiallisu udessaan siitä vain aavistuksen
Ovathan pöllöt käyneet niin harvinaisiksi, että sellaisen näkeminen on elämys kenelle tahansa, ja niin kauan kuin yksikin niistä on rauhoittamatta, tavallinen maamies esim. Ainakaan tekijän onnistuneiden valokuvien suhteen suurella yleisölläkään tuskin olisi ollut mitään todellisen valokuvauspaikan, ehkäpä päiväyksenkin, mainitsemista vastaan. Jo tämä tosiseikka sinänsä saattaa lukijan suhtautumaan myötämielisesti ko. Tekijän pätevyyttä tehtäväänsä tuskin voitanee . Erityisesti siinä viehättää tekijän lämmin ja läheinen suhtautuminen luontoon, jopa ihmiselle vahingollisinakin pidet;. Helsinki 1945. N. tyihin eläimiin, niinkuin näkyy esim. Meidän täytynee myöntää, että lahden linnuston säilymisestä olemme kiitollisuudenvelassa vain yhdelle miehelle, palopäällikkö Gösta Waseniukselle, suurelle luonnon ystävälle. mitkä osat ovat peräisin muitten tutkimuksista mikä linnustotutkimuksen kannalta on valitettavaa. haukkojen käsitteiystä. Sen vuoksi on tyydytyksellä todettava, että Helsingin Vanhankaupunginlahden maankuulu lintuyhteisö vihdoinkin vuosikymmenien kuluttua on joutunut yhtenäisen kuvauksen kohteeksi. mältä ,,jännittävämpieni, kysymysten selvittelyyn. Hän on varsinaisen työsarkansa ulkopuolellakin jättänyt jälkeensä muistomerkin, jonka vaalimisesta hän ei enää ole vastuussa. Tekijä tavoittaa kerronnassaan usein harvinaisen herkästi retkeilijän tunne'man. Kansantajuisesta kuvaustyylistä kuitenkin johtuu, että lukijalle monissa kohdin jää epäselväksi, mitkä ovat tekijän omia toteamuksia, mikä taas luettua tai tyyliin lennokkuuden sanelemaa, ja samalla. Mutta kirja sisältää pal;on jokaista luonnon ystävää kiinnostavaa, varsinkin lintujen ja muiden riistaeläinten elintavoista. Yrjö Ylänne: Metsästäjän käsikirja. teokseen. Tästä suuren menestyksen saavuttaneesta käsikirjasta on ilmestynyt jo kolmas, uudistettu painos, jonka metsästyksen harrastajat ovat ilolla ottaneet vastaan. H. Emmeköhän muuten voisi päästä metsästyksen harrastajien kanssa yksimielisyyteen siinä, että kaikki maamme pö11ö· ajit olisi ensi tilassa rauhoitettava. S. Otava. Vanhankaupunginlahden linnuston historiaan liittyy kuitenkin eräs seikka, jonka ainakin omasta puolestani olisin toivonut vielä selvemmin korostetuksi. Kiinnitetäänkö Vanhankaupunginlahdenkin rantapuihin taulu ,,Merilintujen häiritseminen lain uhalla kielletty,( vasta sitten, kun lahti enää vain kasvillisuutensa puolesta saattaa tarjota kiinnostavan tutkimuskohteen. epäillä, pä·nvastoin. Ja pyrkimyksessään hankkia Vanhankaupunginlahdelle linnuistoineen uusia ystäviä hän varmastikin myös on onnistunut. kopauttaa kuoliaaksi jokaisen tapaamansa pöllön, uskoen tekevänsä hyvänkin palveluksen isänmaalle. S-nen. 92. Varsinaista vahinkoa aiheuttaa kuitenkin ilmeisesti vain huuhkaja, mutta senkin tuottama taloudellinen tappio on nykyo'oissa mitätönmikäli se ei variskannan harventamisella korvaakin pahoja töitään. Niiden olosuhteiden perusteella, joiden työ on suoritettti; tämä luonnollisesti on täysin ymmärrettävää. Täytyy valittaa, ettei , tekijä ole ollut tilaisuudessa vieläkin täydellisemmin kokoamaan ja käyttämään hyväkseen lahden linnustosta vuosien varrella kerääntynyttä havaintoaineistoa
3. Näihin kursseihin osallistui siis yhteensä n. Metsäia suokasvikurssi aloitettiin 9. Se työmuoto, jonka ansiosta ennen muuta olemme saavuttaneet kuluneen -vuoden kauniit tulokset, on ollut kurssit o imi n ta. Simonen. Kalliola, toht. 400 henkilöä, jotka. Se kokoontui kahdeksi tunniksi kerran viikossa neljän viikon aikana, ja osanottajia oli 92. 1945. Ruotsinkieliseen lintukurssiin osallistui n. Hustich ja allekirjoittanut, suunnittelemaan seuraavan kevätkauden toimintaa. 70---80 lajia. 45 Metsätalossa ja se kesti niin ikään neljä viikkoa kaksi tuntia viikossa. Sen toiminta on kuluneen vuoden aikana päässyt hyvän askeleen eteenpäin, ja se on koonnut ympärilleen runsaan joukon luonnon ystäviä ja luonnonsuojelun harrastajia. jaettiin neljään ryhmään. .Kujala ja toht. T yövaliokunnan ehdotuksen mukaan järjestettiinkin sitten kevätkauden kuluessa pääkaupunki!: isyleisölle lintukurssi, kivilajija mineraalikurssi sekä metsäja suokasvikurssi, jotka saivat suuren kannatuksen yleisön parissa. Kukin ryhmä kokoontui yhteensä kolme kertaa Yliopiston eläintieteellisessä laitoksessa. Joulukuussa 1944 johtokunta oli asettanut keskuudestaan työvaliokunnan, johon tulivat prof. 30-henkiseen ryhmään, jotka kokoontuivat kerran viikossa viiden viikon aikana kahdeksi tunniksi kerrallaan. Kurssin johtajana toimi prof. J orma SOYeri, maisteri OlaYi Leivo ja lehtori Eino Kärki. Kivilajija mineraalikurssi alkoi 6. 45. P. Kertomus Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toiminnasta v. Lauri SiiYonen, toht. 2. Alkajaistilaisuuksissa sihteeri piti puheen. Lars Yon Haartman ja maisteri .Eric Fabricius. Tämä vuosi -0n siten antanut meille luottamusta yhdistyksemme tulevaisuuteen ja vakuuttavasti viitoittanut niitä suuntaviivoja, joita pitkin toimintamme vastaisuudessa -0n ohjattava. Aarne Laitakari, apulaisinaan maisterit Toini Mikkola, A. 45 Ylio])iston geologisessa laitoksessa. Kalliola. Vuosi 1945 on ollut menestyksellisin nuoren yhdistyksemme tähänastisella taipaleella. Osanottajia oli 50, ja johtajina toimivat prof . Suomenkielisen lintukurssin osanottajat jaettiin 12:een n. På'ä"kkönen ja A. Kurssi tapahtui kahdessa jaksossa, joista ensimmäisen alkajaistilaisuus oli 26. Mikkola, V. Kujala, toht. Kurssipaikkana oli osittain Yliopiston eläintieteellinen laitos, -Osittain Toinen suomalainen tyttökoulu Yrjönk. ja toisen 6. Kurssilla esitettiin tavallisimm at talvija muuttolintumme, yhteensä n. 900 henkilöä, jotka lukeutuivat .kaikkiin mahdollisiin ikäja yhteiskuntaluokkiin koululaisista harmaahapsisiin ja työmiehistä akateemisen loppututkinnon suorittaneisiin saakka. Kurssin johtajina toimivat toht. 4. Se innostunut yleisöjoukko, joka pääkaupungissa ,on osallistunut yhdistyksen järjestämiin erilaisiin tilaisuuksiin, on selvästi osoittanut, että kansassamme elää voimakas rakkaus luontoon ja halu tutustua sen eliöihin ja ilmiöihin, kun niitä vain oikealla tavalla sille esitetään. Lintu kurssi järjestettiin erikseen suomenja ruotsinkielisenä. Palmgren, apulai sen aan ylioppilas Göran Bergman sekä lisäksi toht. 18. 4. H yvin mo93. Kurssia johti prof
Julkaisu oli tälläkin kertaa runsassisältöinen ja kauniisti kuvitettu~ vaikka kuvat eivät teknillisten vaikeuksien takia esiintyneetkään parhaimmassa mahdollisessa painoasussa. »Suomen Luon,o 4:n» koko oli kuusi painoarkkia ja painoksen suuruus 4000 kappaletta. Yhdistys osallistui näyttelyn järjestämiseen ja sitä edustivat näyttelytoimikunnassa toht. Helsingin ympäristön retkeilyopashanke, joka jo aikaisemmin oli pantu vireille, ei myöskään vielä ole toteutunut. helluntaipäivä z1. Helatorstaina järiestettiin k: sviretki Suursaloon ja linturetki Munkkiniemeen ja Huopalahteen. 45. 94. Kasviryhmää johti taas· prof. R et k ei 1 y toimi n ta on liittynyt välittömästi kurssien järjestämiseen. 5. Kalliola ja allekirjoittanut. Kalela, Yrjö Kokko, Otto-/. Hytönen, Reino Kalliola, Erkki K. T oimitustyöstä olivat huolehtineet toht. Linturetkellä yleisöä oli n. Yhdistys puolestaan lausuu syvän kiitollisuutensa kurssien toimihenkilöille sekä niiden laitosten esimiehille, jotka olivat luovuttaneet hu.oneistonsa tähän tarkoitukseen. Kevätkaudeksi oli suunniteltu myös esittelyjä Yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa yleisöä varten, mutta ne oli jätettävä toiseen kertaan. 50 henkeä, johtajina maisterit Leiyo ja Reinikainen sekä ylioppilaat Koskimies ja Karppinen; allekirjoittanutkin oli mukana toteamassa retkeläisten harrasta innostusta ja opinhalua. Nide sisälsi lisäksi joukon luonnonsuojeluaiheisia uutisia, kirja-arvo~teluja ja sihteerin laatiman selostuksen yhdistyksen toiminnasta v. Kalliola, Tuomikoski ja allekirjoittanut. Meurman, Alpi Pynnönen ja Sakari Saarnijoki. Kevätkauden suureksi kohokohdaksi kaikille luonnon ja erityisesti lintujen ystäville tuli Werner Söderström Oy:n omistaman prof. KiYirikon lintukokoelman näyttely Taidehallissa 12.-27. Yleisömenestys ·ylitti rohkeimmatkin toiveet: kaikkiaan 29.100 henkilöä kävi näyttelyssä, ja yhdistykseen liittyi siellä 800, uutta jäsentä. Kurssitoimintaa on suunniteltu jatkettavaksi ensi kevätkaudella, jolloin on tarkoitus järjestää myös jatkokurssi viime kevään lintukurssiin osallistuneille sekä mahdollisesti myös mm. hyönteiskurssi. Artikkeleita olivat kirjoittaneet Martti HaaYio, Ivar Hortling, 0. Paitsi Kivirikon kokoelmaa näyttelyssä oli esillä kotimaista lintukirjallisuutta sekä Einari Merikallion ja Gunnar Granbergin lintuvalokuvia ja .f nga Donnerin lintumaalauksia; yhdistyksellä oli oma huone. 60, henkilöä. Kalliola ja allekirjoittanut. Marraskuun 25 päivänä järjestettiin puistoretkeily Seurasaareen, jossa metsänhoitaja Rancken esitteli suoritettuja hakkauksia ja puistometsien hoitotoimenpiteitä 40-henkiselle innostuneelle kuuli jakun nalle. ja 2. 45. Li n t u n ä y te 1 y. Toisena helluntaipäivänä samoiltiin Lauttasaaressa, jonne oli kerääntynyt yhteensä n. 5. 5. Kasviretkeä iohtivat prof Kujala sekä tohtoritKalliola ja Tuomikoski; osanottajia oli 30. 1944. Näyttelyn avajaisissa tohtori Kalliola piti puheen, ja iltaisin tohtori SoYeri ja maisterii Leiyo esittelivät eri linturyhmiä. Yleisenä retkeilypäivinä pidettiin helatorstai 10. nelle jäi kursseista varmaan jatkuvan harrastuksen kipinä ja kiitollinen muisto yhdistystämme kohtaan, joka oli ottanut tällaisen toiminnan ohjelmaansa. Suomenkielisen vuosikirja n neljäs nide ilmestyi juuri parahiksi lintunäyttelyyn. Linturyhmän opastuksesta huolehtivat toht. Lin tukurssin eri ryhmät tekivät kevään kuluessa ahkerasti retkiä pääkaupungin ympäristöön ja myös geologisella kurssilla oli oma retkeilynsä. Kujala avustajinaan tohtorit Kalela. Soyeri, maisteri LeiYo ja ylioppilaat Koskimies ja Karppinen
Laitakari ja rahastonhoitajana toht. Erovuorossa olevat vuosikokouksessa valittavat johtokunnan jäsenet prof. Sihteerin laatima kertomus yhdistyksen toiminnasta ajalta 23. Lihtonen. 100 jäsentä. Palmgren ja rautatienkirjuri Väinö Pärnå·nen valittiin uudelleen, ja toimikauden aikana kuolleiden toht. Johtokunta on kokoontunut vuoden aikana neljä kertaa. Vuosijäsenten jäsenmaksuksi v. T oiveet oman toimiston ja vakinaisen henkilökunnan saamisesta eivät siis vieläkään ole toteutuneet. 4. Paitsi kurssija e tkeilytoimintaan sekä vuosikirjan julkaisemiseen liittyviä kysymyksiä ja talou95. A. Olli Heikinheimo, prof. Suomalaiselta Luentotoi mistolta saa·• tiin 15.000 markkaa, joka jaettiin palkkioiksi kurssien johtajille. l lmar i H ustich. 4. Tätä varten jätettiinkin kesällä anomus Wihurin raha5tolle, mutta valitettavasti ilman tulosta. Korvenkontion ja maisteri Rolf Palmgrenin tilalle valittiin toht. Yhdistyksen ta 1 o u s on pysynyt pystyssä pääasiassa valtion avun turvin, )Ota saatiin kuluneena vuonna 60.000 markkaa. 45 alkaen kello 14 Metsätalossa. H. Alex. Kalliola. Ai1.rno Kalela (Vanamo), toht. P. 1944, ja tilintarkastajien lausunnon pe1 usteella myönnettiin johtokunnalle ja rahastonhoitajalle tilija vastuuvapaus. Aarne Laitakari (S. Ensimmäisen kerran voitiin maksaa myös kirfoittajille vaatimaton kirjoituspalkkio. Esa Hyyppä ja mai5teri Tahvo Kontuniemi, varalle maisteri H. Lutherin edellPen edustajakseen yhdistyksen johtokuntaan seuraavaksi nelivuotiskaudeksi. Viljo Kujala (S. 1946 hyväksyttiin johtokunnan esityksestä entinen 25 markkaa. Ensi kevätkauden toiminnan rahoittamiseksi on päätetty pyytää avustusta Helsingin kaupunginhallitukselta ja Suomen kulttuurirahastolta. V . Kujala, varapuheenjohtajana prof. R eino Kalliola, prof. Puheenjohtajan avaussanojen jälkeen piti everstiluutnantti S. Ahlquist ja metsänhoitaja, maisteri Pasi Lehmusluoto. Edellämainittujen lisäksi ovat johtokuntaan koko vuoden ajan kuuluneet prof. Puheenjohtajana on koko vuoden ajan toiminut prof. Johtokunta on jatkuvasti koettanut löytää ke· noja varojen hankkimiseksi, jotta yhdistyksen toiminta voitaisiin saada vakiintuneemmaksi. Vuosikokous pidettiin vanhan tavan mukaan metsäpäivien aikana sunnuntaina 1 5. Kranckin ja Börje Otsonin kirjoitukset sekä uutisia Ja pakinoita. Vuosi kokous ja johto kunta. K . Ernst Häyren toht. Tilintarkastajiksi valittiin edelleen toht. Metsätieteellinen Seura), prof. 45 hyväksyttiin, samaten rahastonhoitaJan selostus yhdistyksen rahavarojen hoidosta v. 4. Ruotsinkielinen vuosikirja tuli eräiden viivytysten takia julkisuuteen vasta syksyllä 2.5 painoarkin laajuisena Ilmari Hustichin ja Börje Otsonin toimittamana. Societas pro Fauna et Flora Fennica oli i:moittanur valinneensa prof. Kuluneelta vuodelta päätettiin maksaa puolet mainituista summista. 44-14. V . Se sisälsi Jacob Tegengrenin ja Sten Selanderin runo jen lisäksi Lars von Haartmanin, Ivar Hortlingin, E . Läsnä oli n. Lindgren esitelmän aiheesta »Riistanhoito ja luonnonsuojelu», ja metsänhoitaja Torsten Rancken esitelmöi ruotsiksi erinomaisen kauniiden värivalokuvien avulla luonnonsuojelusta ja maisemanhoidosta. Maantieteellinen Seura) ja metsäneuvos, toht. Painos oli 600 kappaletta. Jäsenmaksuista kertyvien varojen turvin on kuitenkin päätetty ruveta alkavasta vuodesta lähtien maksamaan sihteerille 12,000 markkaa, apulaissihteerille ja rahastonhoitajalle .6.ooo markkaa sekä ruotsinkielisen vuosikirjan toimittajalle 2.000 markkaa palkkiota. Jorma Soveri ja toht. Vuosikiqan painattaminen ei ilman sitä olis kaan ollut mahdollista.
dellisia asioita kokouksissa on käsitelty mm. ilveksen rauhoittamista, luonnonsuojelupalstan hankkimista pääkaupungin sanomalehtiin sekä asutustoiminnan yhteydessä esiintyviä luonnonsuojelukysymyksiä. Varojen hankkiminenkaan ei sentään liene ylivoimainen tehtävä, sillä kaikkia keinoja ei suinkaan vielä ole käytetty. Sihteerinä on koko vuoden ajan toiminut allekirjoittanut ja apulaissihteerinä vuos:kokouspäivään saakka toht. Siitä on kehittynyt järjestö, jonka jäsenmäärä ja tähänastinen toiminta oikeuttavat sen vaatimaan itselleen yleistä arvonantoa. Helsingissä tammikuussa 1946. Tulee helposti myös mieleen ajatus, eikö esim puunjalostusteollisuutemme suoranaisiin kunniavelvollisuuksiin kuuluisi luonnonsuojelutyön säännöllinen avustaminen. Samoin kuin vuosi sitten on edelleenkin muistutettava, että välitön toimintamme on rajoittunut miltei yksinomaan pääkaupunkiin; maaseutuväestöön olemme voineet vaikuttaa pääasiassa vain vuosikirjamme välityksellä, jonka levikki on siihen tarkoitukseen vielä aivan liian suppea. Hustich ja siitä lähtien maisteri Eric Fahricius. Suomen Lunnonsuojeluyhdistys on kuluneen1 vuonna ilahduttavan leveällä rintamalla murtautunut suuren yleisön tietoisuuteen. Niiden saannin vaikeushan juuri on tähän mennessä estänyt toiminnan laajentamista. Ennen kaikkea olisi pyrittävä valtionavun lisäksi saamaan lahjoituksia asianharrastavilta piireiltä ja paikallista toimintaa varten asianomaisilta kunnilta. Tällainen tehostettu toiminta vaatii tietysti myös nykyistä enemmän varoja. Se osoittaa selvästi, että yhdistyksellämme tosiaan on kaikki mahdollisuudet vetää toimintansa piiriin laajat kansalaisjoukot, kun se vain oikealla tavalla osaa levittää tietoa itsestään ja päämääristään ja tukea sitä luonnon harrastusta ja tiedon janoa, jota kansassamme on niin runsaasti. ,,. Maaseutukaupunkeihin ja asutuskeskuksiin on koulutettava pystyviä toiminnanjohtajia, jotka keräävät ympärilleen luonnon ja luonnonsuojelun harrastajat innokkaaseen yhteistyöhön ja levittävät valistusta yhä laajempiin piireihin. Yhdistyksen j ä se nm ä ä r ä on vuoden ku 1 uessa kasvanut enemmän kuin kaksinkertaiseksi, ollen vuoden päättyessä 2.248 henkeä. Myös pääkaupunkiin on perustettava vakituisesti kokoontuvia luonnon eri alojen harrastuskerhoja, joissa f äsenet saavat tyydytystä tiedonjanolleen ja toiminta tarmolleen; ainakin lintukerho tuntuisi jo tällä hetkellä välttämättömältä. Niilo Söyrinki. Hustichille, joka on aina yhdistyksen perustamisesta saakka seitsemän vuotta innokkaasti ja aloiterikkaasti hoitanut apulaissihteerin tehtäviä, yhdistys lausuu syvän, vilpittömän kiitollisuutensa. Ja ilman suuria varojakin voidaan ainakin yhdistyksen jäsenmäärää tuntuvasti lisätä henkilökohtaisella valistustyöllä ja tällä tavoin saada yhä enemmän kaikupohjaa luonnonsuojelun pyrkimyksille, jotka nykyäänkin niin helposti tahtovat unohtua ajankohtaisiin taloudellisiin päämääriin tähtäävän toiminnan takia, vaikka niiden huomioon ottarr_inen useimmiten vaatisi vain suhteellisen vähäisiä tai mitättömiä taloudellisia uhrauksia. Toiminnan laajentaminen maaseudulle kuuluu siis jatkuvasti kiireellisimpiin tehtäviin. Toht. Jäsenmäärän voimakas lisääntyminen on luettava lähinnä lintunäyttelyn, mutta huomattavalta osalta myös kurssitoiminnan ansioksi. Tietoisuus tästä ei kuitenkaan saa houkutella vain tyytyväisenä katselemaan jo saavutettuja tuloksia, vaan sen on kannustettava jatkuviin ponnistuksiin luonnonsuojelun periaatteiden juurruttamiseksi koko kansamme keskuuteen
61401.. Peitsa Mikola, os. Y h d i s t y k s e n o s o i t e : Helsinki, Metsätalo, Unioninkatu 40, Puh. Aarne Laitakari, varapuh. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys Jo h t o k u n ta : prof. Postisiirtotili n:o 6882. Valtion luonnonsuojelunvalvoja Fil.tri Reino Kalliola, Helsinki, Metsätalo, Unioninkatu 40, puh. 79 25 51. 31. Sihteeri: metsä tiet. Helsinki, Runebergink. 61 ~01. Ernst Häyren, fil.tri Aarno Kalela, metsätiet.tri V . Eric Fabricius, os. Helsinki, U ntamon" tie 15 B, puh. joht.; fil.tri Reino Kalliola, rahastonhoitaja; fil.tri Lars von Haartman, fil.tri I. sihteeri: maist. Ruotsinkiel. 41533. A, puh. Viljo Kujala, puheenjohtaja; prof. Alex Luther, kirjanpitäjä Väinö Pärnänen, toim. johtaja Heikki Reenpää, fil.tri Jorma Soveri. Lihtonen, prof. Hustich, prof. K. kand
j, • SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYS Maan luonnonystävien yhteenliittymä Suomen luonnon kauneuden ja rikkauden turvaamiseksi . • Vuosijäsenmaksu 25 mk. Jäsenet saavat ilmaiseksi yhdistyksen vuosikirjan ))SUOMEN LUONTO)) • Jäseneksi ilmoittautuminen ja samalla jäsenmaksun lähetys yksinkertaisimmin postisiirron tilillepanokortilla. Ml'ffl......W IIUlfllllllt, IIWNI. Puh. Tilin n:o 6882. 61401 , __________________ ·r Hinta 60 mk. Osoitteeksi: Suomen Luonnonsuojeluyhdistys, Helsinki, Metsätalo. Kertakaikkinen maksu 500 mk