t ,.: 11ii s.UQM.EN -LU ONTO .. SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYS V U O _S I K I R J A 1 9 4 7
vuosikirja) HELSINKI. SUOMEN LUONTO SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYKSEN VUOSIKIRJA 1947 (6
TOIMITUS : REINO KALLIOLA JA NIILO SOYRINKl Helsinki 19f7, Raittiuskansa'n Kirjapaino Oy~
. . . . . . . . . . . . . . . Kertomus Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toiminnasta v. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Hintikka: Linnen Suomen matkasta v. . . . . . . . . . . . . 92. . . . . . 1946, Peitsa Mikola . . . . . 1732 ja sen merkityksestä . . 96. . 7 Tauno V. . . . . . . . . . Mäki: Majava, takaisin saatu erämaamme vanha rakennustaituri 17 Mauno J. . • . 86 Uusia luonnonsuojelualueita ja rauhoitettuja luonnonmuistomerkkejä, s. Jussi Seppä: Linnut ja maisema, N. . . . . . . . 88. . . . . Kotilainen: Mielenkiintoisin kasvilöytöni . 93 Finlands Natur 1947 . . . . . . . . . . . . . ............. . . . ..... . . . . . . . . . . S., s. . . . . . . . . . . . . . . . . . . 92. . . Muita uusia luonnon ystäväin kirjoja, s. . 78 Luonnonsuojelun työmaalta . . . . 56 Jorma Soveri: Ohjeita nuorille lintujen tutkijoille . . . . . . . . • • . . . ....... • 62 T. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 90. . . . . 92. . 86 Luonnonsuojeluyhdistyksen kurssitoiminta, s. Ruotsin kuulumisia, s. 71 Kustaa Vilkuna: Luonto ja vanhan kansan merkkipäivät . . . . .. 45 Niilo Söyrinki: Kasvien keräily luonnonsuojelun näkökulmasta . . 88. . . . . . . . . . . . Luonnonsuojelu ja kotiseututyö, s. . . ........ . J. . . . . . 90 Reino Kalliola: Suomen kaunis luonto, Viljo Kujala, s. 26 Jukka Koskimies: Lintujen syksyistä yömuuttoa seuraamassa Söderskärin majakalla... . . . . . . . . . .. . . . • . . . . . . . . . . . . . . . . SISALLYS Alkusanat Sivu 5 Olavi Kalela: Suomen eläimistön viimeaikaisista muutoksista . 33 Esko Kangas: Kovakuoriaisfaunamme erikoisuuksista luonnonsuojelun kannalta . . . . . . . . . . . . T. . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . 87. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ... . . . . . . . . . . . . . Kirjallisuutta . . . . . Vaaskivi luonnonharrastajana, R. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Kla, s
K äynnissä oleva, sodan ja alueluovutustemme aiheuttama valtava asutustoiminta tulee monilla maamme seuduilla muuttamaan koko maiseman kasvot. 5. Valok. Vanhoihin kyliin ja kartanomaille ilmestyy kymmenittäin uusia asumuksia, uusia peltoja raivataan ja kauas saloillekin aukenee uusia asutuskeskuksia. Erämaa väistyy. Suomalainen kulttuurimaisema laajentaa voimakkaasti aluettaan. Vieläkin suuressa maassamme onkin asutuksella leviämisen sijaa. Suunnitellusta Oulangan kansallispuistosta. Paavo Suomalainen
Viljelyskelpoisia koviakin maita on vielä käyttämättä, soista puhumattakaan, sekä maan eteläpuoliskossa että varsinkin Pohjois-Suomessa. Yhtä luonnollista kuin on, että tavallista, tyypillistä luontoa edustavat suojelualueet perustetaan seuduille, jotka eivät kiinnosta asutusviranomaisia, on toiselta puolen se, ·että asutussuunnitelmia laadittaessa jätetään biologisesti arvokkaimmat erikoisalueet ja luonnonmuistomerkit koskematta olivat ne sitten jo luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettuja tai vasta sellaisiksi suunniteltuja. Myöskin maisemien kauneuden kannalta on asutuksen ja viljelyksen leviämistä pidettävä ylipäänsä myönteisenä tekijänä. Ihmistoiminnasta joutuvat monet kasvija eläinlajit kärsimään, mutta toiselta puolen on paljon eliöitä, joiden toimeentuloa kulttuuri edistää tai joiden koko olemassaolo on sen varassa. Synkkien, yksitoikkoisten havumetsiemme ja soittemme vastapainoksi tarvitaan peltojen ja niittyjen ja lehtimetsien valoisaa hymyä. 6. Sellaisia tammilehtoja kuin jossain Ruissalossa, Paraisissa tai Lohjalla ei Suomessa ole missään muualla, Oulanka joen kanjonin maisemien kauneus ja sen kasvija eläinaarteistot ovat maassamme ainutlaatuisia vain pari esimerkkiä mainitaksemme. Onpa meillä luonnonmuistomerkkej ä, jotka ovat ainutlaatuisia koko maassa. Suurimmassa osassa maatamme on luonto niin samanlaista, että sitä jää aina riittävästi asutukseen käyttämättäkin; tarvittavat luonnonsuojelualueet voidaan sijoittaa asutuksen vaatimukset huomioon ottaen. Mutta tyypillisen, kaikkialla suunnilleen samanlaisena toistuvan luonnon lisäksi meillä on myö5 biologisia erikoisnähtävyyksiä ja harvinaisuuksia, joiden tuhoutumista mikään muu paikka seudulla tai koko maakunnassa ei voi korvata. L~onnonsuojelunkaan kannalta ei asutuksen leviämistä sinänsä ole suinkaan valitettava
Myös eläinten runsaussuhteissa on helppo havaita selviä vaihteluita vuodesta toiseen. Vuodesta toiseen hän tutulla retkeilyreitillään metsissä ja soilla kohtaa samat kasvilajit, ja jos uusi muoto löytyy, hän pitää luonnollisena, että se aikaisemmin oli vain jäänyt huomaamatta. 7. J okainen luonnon tarkkailija, joka pitkähkön ajan on viettänyt kesiään samalla seudulla, tietää kasvien ja eläinten levinneisyyden välillä erään eroavaisuuden, joka ehkä tuntuu niin luonnostaan lankeavalta, ettei siihen tule enemmälti huomiota kiinnittäneeksikään. Varsinkin satamaalueiden ja radanvarsien lajisto saattaa vaihdella vuodesta toiseen. Runsauden eriasteinen vaihtelu taas riippuu ratkaisevasti eliöiden eliniästä ja lisääntymisen määrästä. Suomen eläimistön viimeaikaisista muutoksista. Olavi Kalela. Sen sijaan ei kukaan suuresti ihmettele, jos samalla alueella huomaa uuden lintulajin, tai toteaa monivuotisen pesimälinnun sieltä kadonneen. Kehrättömän saunion leviäminen muutamassa vuosikymmenessä EteläSuomesta Lappiin saakka on saavutus, jolle harvojen eläintenkään etenemisnopeus vetää vertoja. Vesissä on vesirutto nopeasti levittäytynyt. Muuttumattomana ei kasvistokaan sentään pysy. Alustaansa kiinnittyneiden kasvien leviäminen on keskimäärin tuntuvasti hitaampaa kuin ilmameressä vapaasti liikkuvien lintujen tai perhosten. Lintulajitkin pyrkivät yleisesti palaamaan koko elinikänsä entisille pesimäpaikoilleen. Runsauden vaihtelu onkin niiden joukossa pienempi kuin hyönteisillä, joiden jatkuva esiintyminen jollakin seudulla riippuu oleellisesti kunkin vuoden jälkeläissukupolven kehityksen onnistumisesta, mikä vuorostaan vaihtelee tavattomasti, paljon enemmän kuin linnuilla. Metsiemme ja soittemme kasvit ovat valtaosaltaan monivuotisia ja kukin yksilö siten pakostakin vuodesta toiseen paikoillaan pysyvä. Perhosten keräilijä on suorastaan pettynyt, ellei lajistossa uutena keräilykautena ilmene joitakin uusia piirteitä
Siellä samoinkuin vesikasvienkin yhdyskunnissa kasvi• yksilöt ovat ikäänkuin löyhemmässä kosketuksessa keskenään kuin metsien ja soiden kasvit. Niinpä sellaiset karut, vahvasti soistuneet ja harvaan asutut alueet kuin Suomenselän vedenjakajaseutu Pohjanmaan ja Jarvi-Suomen välillä sekä Maanselän vedenjakaja itärajallamme ovat muodostuneet monien lajien pohjoisrajoiksi. Useimmat ruderaattikasvit ovat myös samoin kuin vesiruttokin yksivuotisia. · Yleisenä sääntönä, josta kylläkin on paljon poikkeuksia, on, että eteläinen maaeläinlajisto, varsinkin linnut ja nisäkkäät, keskittyvät alaville, viljaville maille, joille ihmisasutuskin pääosaksi on ryhmittynyt ja jotka ilmastosuhteiltaankin ovat eteläisille lajeille suotuisat. Parhaana esimerkkinä eläinkannan runsauden nopeista vaihteluista ovat ehkä hyönteistuhot, jotka raivottuaan vuoden tai pari metsäalueella tai viljelmällä päättyvät vielä nopeammin kuin ovat alkaneet. Kalakanta vaihtelee voimakkaasti, jos kohta vähemmän säännöllisesti. Eläinyhdyskuntien rakenne on löyhempi kuin kasvimaailmassa. Vain melko harvat lajit ovat, kuten tiedämme, levinneet maan eteläosista tunturiseuduille saakka. Samalla paljastuu uusi tärkeä seikka. Näissä tapauksissa leviäminen ainakin osittain on ihmistoiminnan aiheuttamaa, mutta täysin luonnollistakin tietä tapahtuneesta nopeasta leviämisestä on esimerkkejä nimenomaan vesikasvien joukossa. Metsästäjille ovat tuttuja riistakannan heilahtelut, joissa monesti todetaan melko tarkka kymmenvuotinen jaksollisuus. Pikkujyrsijät, sopuli ja monet myyrät, lisääntyvät varsinkin Lapissa voimakkaasti noin joka neljäs vuosi. Rinnan näiden lyhytaikaisten heilahtelujen kanssa eläimistössä tapahtuu myös pitempiaikaisia, vuosikymmenestä toiseen jatkuvia muutoksia. Meidän maamme sijaitsee tärkeässä eläimistön vaihettumisvyöhykkeessä. Eteläisistä lajeista toinen toisensa jälkeen saavuttaa pohjoisrajansa aikaisemmin. Hyvänä esimerkkinä tästä seikasta on Suomen eläimistön kehitys, sellaisena kuin se tunnetaan lähes sadan viime vuoden ajalta. Usea eteläinen eläinlaji esiintyy Pohjanlahden rannikolla pohjoisempana kuin sisämaassa. Uuden lajin ilmaantuminen ja voimakaskin lisääntyminen ei muussa eläinyhteisössä välttämättä aiheuta oleellista häiriötä. Se ankara taistelu olemassaolosta, joka vallitsee metsien ja soitten kasvipeitteessä, on ruderaattipaikoilla häiriintynyt. Monilajinen ryhmä tunkeutuu kuitenkin myös Kainuuseen py8. Kilpailua pesimäja ravinnonhakupaikoista on niissäkin yllin kyllin, mutta sitä ei voida verratakaan siihen tuimaan, joskin väbä-äänisempään kamppailuun, jota metsäja suoka_svit käyvät jokaisesta kuutiosenttimetristä maata tai kaistaleesta varjotonta ilma-alaa. Tällaisia avoimia yhdyskuntia ovat eläinyhdyskunnat säännön mukaan
nesta maassamme edustavat ne :.._ arktiset ja subarktiset eläinlajit,. Äärimmäistä pohjoista aiViime vuosisadan loppupuolelta lähtien on hilleri (Putorius putorius) Karjalan kannaksen kautta nopeasti levinnyt Etelä-Suomeen. Metsä-Lapilla puolestaan on oma pohjoinen eläinlajistonsa. Ja useat karaistuneet lajit ovat heikkona kantana levinneet monet jokivarsia pitkin syvälle Lappiin. Jo Kainuussa tämä aines käy harvalukuiseksi, mutta melko lukuisa ryhmä on edennyt kauas etelään lähinnä edellämainittu ja Suomenselän ja Maanselän vedenjakajaseutuja myöten. sähtyen Lapin laajojen karujen erämaiden kynnykselle. joiden eläimistöstä ennen ei ollut tietoja olemassa, näytti ilmeiseltä, että eläimistö todella oli muuttunut. Jo tämän vuosisadan alussa ruvettiin kiinnittämään huomiota siihen,. Vaikka otettiin huomioon sekin, että harrastus eläimistöön oli lisääntynyt ja tutkimuksia oli suoritettu seuduilla,. joiden asuma-alueena ovat havumetsävyöhykkeen pohjoispuolella oleva koivuvyöhyke sekä metsättömät tunturit. Koko maata silmällä pitäen niiden levinneisyys kuitenkin on selvästi pohjoinen. että vanhojen käsikirjojen tiedot monien eläinten levinneisyydestä eivät vastanneet vallitsevia oloja. Parin viime vuosikymmenen kuluessa tällainen käsitys on vahvistumistaan vahvistunut ja nykyisin on täysin selvää, että muutoksia, vieläpä hyvin selväpiirteisiä muutoksia, on todella tapahtunut. Sikäli kuin nämä Lapin asukkaat ovat havumetsien eläjiä, niillä luonnollisesti on Suomessa myös pohjoisraja. Sen valta-aluetta ovat juuri ne laajat valoisten kankaiden ja soiden luonnehtimat erämaat, joita eteläinen aines karttaa. Vielä viime vuosisadan puolivälissä hilleri oli maassamme tuntematon.
1930luvulla laji oli melko vahvana kantana levittäytynyt Ahvenanmaalta ja Lounais-Suomesta Uudellemaalle ja Etelä-Hämeeseen. Ja rohkeasti se menee myös melko yksinkertaisiin pyydyksiin. Toisin on laita lintujen, joista useimmille Suomenlahden tai Ahvenanmeren suuruiset ula-pat eivät ole sanottavana leviämisesteenä. 1875, mutta 1930-luvulla oli ainakin paikoittain yleisin pöllölaji Etelä-Suomessa Kuopion tienoille ja Laatokan rantamille saakka. Hyvin samanlainen leviämishistoria on rusakkoj äniksellä. 1870-luvulla se alkoi levitä Karjalan kannaksen kautta ja vuosisadan vaihteesta lähtien eteneminen on ollut erittäin nopeaa. Töyhtöhyyppä (Vanellus vanellus) pesi vuosisadan vaihteessa Suomen eteläisimmissä osissa ja paikottain Pohjanlahden rannikolla. Kartta osoittaa sen yhtenäisen asuma-alueen ripeää laajenemista neljässäkymmenessä vuodessa. Pohjoisempana on kottarainen vahvasti yleistynyt. Selvä uudistulokac; on tasankoseuduilla yhteiskunnittain :pesivä mustavaris. Ehkä kaikkein selväpiirteisintä on Etelä Suomen vesilinnuston muuttuminen. 1930-luvun päättyessä hilleri oli vallannut saaristoja lukuunottamatta koko Etelä-Suomen Kuopion ja Jyväskylän korkeudelle saakka. Vielä pitem·mälle on ennättänyt yöpöllö, joka ensi kerran tavattiin meillä v. Uudelle seudulle saapuessaan tämä peto ensi töikseen panee toimeen verilöylyjä kanaloissa tai ryöstöjä lihaja kalavarastoissa. Vähintäkään mahdollisuutta ei ole olemassa, että hilleri aikaisemmin olisi jäänyt huomaamatta. Maaeläiminä nämä lajit, vaikka eivät Euroopassa suinkaan ole itäisiä, ovat voineet saapua maahamme vain juuri kaakosta. Mustarastas tunnettiin viime vuosisadan lopulla pesivänä vain joistakin harvoista paikoista. Aikaisemmin perin harvinainen sinitiainen on nopeasti levinnyt Etelä-Suomen puistoihin ·ja lehtomaille. Punanarsku oli maassamme tuntematon 1860-luvulle saakka,
Yöpöllö ja sinitiainenkin harvinaistuivat. Ilmeiseltä kuitenkin näyttää, että sellaisten meillä ympäri vuoden esiintyvien eteläisten lajien kuin sinitiaisen, yöpöllön ja hillerin leviäminen on yhteydessä talven lämpenemisen tai vähentyneen lumisuuden kanssa. (Sen sijaan varsinkin alkukesä on jopa hiukan viilentynyt, kuten kohta tulee puheeksi.) Parhaimmillaan, 1930-luvulla, Etelä-Suomen ilmasto lähenteli pohjoisessa Keski-Euroopassa keskimäärin vallitsevia oloja. Varsinkin mustavaris ja kottarainen ovat luonteenomaisia viljelysmaiden asukkaita. Hilleri väheni melkeinpä romahdusmaisesti sen pakkastalvien kauden kourissa, joka 1935r-42 seurasi lämpökauden tähän saakka korkeinta kohtaa. Suomenselän ja Maanselän vedenjakajaseutuja nekin ovat karttaneet. Toisaalta on ilmeistä, ettei viljelysmaiden raivaus ole edistynyt sellaista vauhtia kuin ekspansiolajien eteneminen edellyttäisi. Samoilla seuduilla edellisten kanssa, lihavilla rantamailla, asustaa töyhtöhyyppä. naurulokki ja nokikana esiintyivät harvinaisina .pääasiassa eteläisissä rannikkoseuduissa ja silkkiuikkukin oli sisämaassa harvalukuinen. Viime vuosisadan lopulta lähtien nämä lajit ovat valtavasti yleistyneet paitsi kaikkialla rannikoiden rehevissä murtovesilahdissa myös sisämaan reheväkasvuisissa järvissä aina Kuopion korkeudelle sekä Pohjanlahden rannikkoa myöten vielä etäämmälle. Myös nokikanan kanta heikkeni silloin arveluttavasti ja näiden lintujen tiedetään keskieurooppalaisilla talvehtimisalueillaan tuolloin II. Onko viljelyksen voimistuminen aiheuttanut tuon ekspansion. Mistä edellä kuvattu eteläisten lajien leviäminen johtuu. Tuskin hillerikään voisi meillä luonnontilaisissa oloissa viihtyä ja töyhtöhyypän asuttamat niittymaat ovat nekin, ainakin sisämaassa, ihmistoiminnan tuotetta. Myöhäissyksy, talvi ja kevät ovatkin, kuten meteorologisista havainnoista tiedetään, voimakkaasti lämmenneet nimenomaan viime vuosisadan loppupuolelta lähtien. Ei ole osittain kyllin suuren aineiston puutteesta johtuen riittävästi selvitetty, millä tavoin tämä ilmaston muutos on eri eläinlajeihin vaikuttanut. Ja joskin keskenjääneet järvenlaskut ovat luoneet monen parhaista lintujärvistämme, ovat punanarsku, silkkiuikku, naurulokki ja nokikana yhtä nopeasti levinneet merenrannikoiden reheviin murtovesilahtiin, joihin tämän tekijän vaikutus ei ulotu. Mainittiin niiden pääasiassa esiintyvän maan viljavimmissa osissa, jonne myös asutus ja viljelys on keskittynyt. Mustarastas ja sinitiainen ovat levinneet yleisesti luonnonmetsiin. Se ei kuulu kaikkein nopeimmin levinneisiin lajeihin, mutta on valittu tässä kartakkein edustamaan ryhmäänsä, koska sen leviäminen on suhteellisen hyvin tunnettu. Yhä ilmeisemmäksi käy, että syyt eteläisen eläinlajiston voimakkaaseen etenemiseen ovat luonnon itsensä aiheuttamia ja lähinnä ilmastollisia
Parin viime vuoc;ikymmenen kuluessa Pohjois Euroopan ilma3ton kehityksessä voidaan todeta uusi vaihe. Kun keväiden lämmetessä lajin pesimäkausi on varhaistunut sen pohjoisilla pesimäalueilla, on seurauksena, että useampikertaisen pesinnän vyöhyke siirtyy. Ruisrääkän ja viiriäisen vähenemiseen epäilemättä ovat vaikuttaneet eräät ihmistoiminnan muodot, luonnonniittyviljelyn väisryminen, niittokoneiden lisääntyminen ja varhaistunut heinänteko, mutta ei näytä mahdottomalta, että ilmastollisilla seikoilla, kuten alkukesän jo mainitulla vähäisellä viilenemisellä on osuutensa yllä mainittujen lajien taantumiseen. pohjoisemmaksi ja kanta kasvaa samassa suunnassa. , Ne katsaukset, joita eteläisten lajien ekspansiosta tämän tästä on laadittu niin meillä kuin Skandinaviassakin, eivät 1920-luvulle saakka tiedä sanottavasti mitään varsinaisten kesälintujen, toukokuun lopulla tai vieläkin myöhemmin saapuvien ja kesäkuussa pesintänsä aloittavien lajien yleistymisestä. Päinvastoin eri eläinlajit ovat, erilaisten elinehtojensa mukaisesti, suhtautuneet siihen jossain määrin toisistaan poiketen. Tällaista käsitystä tukevat erää~ KeskiEuroopasta tunnetut ilmiöt, joihin tässä yhteydessä kuitenkaan ei voida lähemmin puuttua. Mustarastas pesii Keski-Euroopassa kolme, jopa neljäkin kertaa vuodessa. Sen huomattavin piirre on ollut kesälämmön voimakas kohoaminen, samalla kun talvivuosipuoliskon leutoneminen edelleen jatkui saavuttaen huippunsa 1930-luvulla. Hyvin selväpiirteinen on hyönteistömme rikastuminen ollut lämp~ 12. Pohjoisempana on peltosirkku runsastunut ja levinnyt. Vallan yksinkertainen ei eteläisen eläimistöaineksen suhde ilmaston muutokseen kuitenkaan ole ollut. Kevään lämpeneminen johti muuttolintujen muuton jatkumiseen aikaisemman pesintäalueen ulkopuolelle, ja kun useimmat edenneet eteläiset lajit myös kuuluvat varhain pesiviin lajeihin, sattuu niiden pesintäaikakin, tai ainakin sen alku, lämminneiden kevätkuukausien piiriin. Useimpien lajien leviäminen on tapahtunut kaakosta käsin. Päinvastoin sellaiset lajit kuin kuhankeittäjä, ruisrääkkä, kaislarääkkä ja viiriäinen jopa harvinaistuivat vuosisadan vaihteen jälkeen. • joukoittain tuhoutuneen. Niitä vaikutuksia, joita myöhäiskevään ja kesän lämpenemisellä on ollut linnustoon, on selpstettu »Suomen Luonnossa 1945-46» (Olavi Leivo)Punavarpunen, pikkusieppo, idän-pajulintu, rastas-, lampi-, luhtaja viitakerttu, kirjokerttu ja satakieli ovat, mikä hyvin voimakkaasti, mikä vähemmän ripeästi, laajentaneet asuma-aluettaan Etelä-Suomessa tai muualla Itämeren ympäristössä
' \, ·,. Näin on selitetty esim. sininärhin taantuminen Ruotsissa. Krogerus.) vivuosipuoliskon leutoneminen. yökköset Acronycta strigosa, Rhyacia ·xanthographia, Rhyacia putris, Polia persicaria, Calotaenia celsia, Lithacodia fasciana ja Phytometra confusa sekä mittari Gymnoscelis pumilata. Suuri joukko ennen harvinaisia lajeja on niin rannikoilla kuin sisämaassakin yleistynyt ja levittäytynyt uusille alueille. Kosreussuhteiden vaihtelut ovat paljon vaikeammat mittauksin selvittää kuin lämpötilan muutokset, ja tästä 13. Matalat arojärvet ovat kuivuneet laajoilla alueilla ja niissä asustavat linnut ovat joutuneet etsimään uusia asuinalueita. Toisaalta on syytä olettaa, että_eräät luonteenomaiset kesälinnut ovat vähentyneet siitä syystä, että niiden hyönteisravinnon saanti on heikontunut nimenomaan sateisen koleiden alkukesien johdosta. Niinpä perhosista ovat uusina ilmaantuneet esim. 1931 ja levisi seuraavina vuosina yli Etelä-Suomen. Tässä suhteessa on huomattavaa, että sateen määrä on lisääntynyt meidän leveysasteillamme, varsinkin Euroopan läntisimmissä osissa, siten korostaen merellistymistä täällä, mutta entisestäänkin voimakkaasti vähentynyt kuivissa vyöhykkeissä. (Pahimmin kuivuneilla alueilla on jopa ihmistenkin ollut pakko jättää asumispaikkansa.) Monet Pohfois-Euroopassa yleistyneet vesilinnut ovat runsaimmillaan arojen järvialueilla, ja näyttää siltä, että niiden erityisen voimakas ekspansio osittain aiheutuisi juuri ,,aavikkopaholaisen" vaikutuksesta. Eteläisen lajiston rajansiirtymisten selvittely monimutkaistuu edelleen siitä syystä, että lämpösuhteiden ohella todennäköisesti kosteudenkin vaihteluilla on niissä osuutensa. 1930 luvulta lähtien ovat olosuhteet kesälintujen kannalta jälleen parantuneet. Vasta kesien lämpeneminen näyttää saaneen ne suuressa määrin liikkeelle. kauden huipulla. ', • ' "'· i 1g~s ·, '· l ' '·,., ·, 1 ., Valkotäpläkiitoyökkönen (Lithacodia sasciana) ilmestyi Karjalan kannakselle v. (H. Hyönteisten ekspansio oli suhteellisesti paljon heikompi kuin lintujen siinä viimeaikaisen ilmastomuutoksen vaiheessa, jota luonnehti pääasiassa vain tal·' f1Sf ' ! \ --' ·, ., ' i ~ ;,$5 I f137 i
Päinvastoin eräät niistä jopa harvinaistuivat otaksuttava5ti ainakin osittain koleiden ja sateisten alkuke.;ien vaikutuksesta. maamme eläimistön muutosta luonnehti elinehdoiltaan hyvin erilaisten eteläisten lajien voimakas työntyminen pohjoista kohti. Mitä näistä seikoista tiedetään, viittaa kuitenkin selvästi siihen, että pohjoinen lajista, kokonaisuutena katsoen, on taantunut, väistynyt yhä syvemmälle pohjoisiin erämaihin. Sen sijaan tyypilliset kesälinnut ja samoin myös kesälämmöstä riippuvaiset eteläisluontoiset hyönteic;et eivät pitkiin aikoihin osoittaneet etenemisen merkkejä. Sen että ihmisen toimet ovat koituneet monelle pohjoiselle erämaan asukkaalle kohtalokkaiksi, tiedämme villipeuran, joutsenen ja metsä.:. Toisaalta voidaan pitää selvitettynä, ettei riekon väheneminen Etelä-Suomesta ainakaan pääosaksi aiheudu. syystä ei ole helppo ratkaista, kumman tekijän vaikutus eri tapauksissa on ollut tärkeämpi. on väistynyt Etelä-Suomen soitten reunamilta. Maamme eteläisten eläimistöaineksen viimeaikaisia muutoksia ja ja niiden syitä voidaan lyhyesti luonnehtia seuraavaan tapaan: Rinnan talven, kevään ja myöhäissyksyn lämpenemi.,en kanssa lukuisat talvehtivat ja nimenomaan linnuista aikaiset kevätmuuttajat ovat yleistyneet ja levinneet viime vuosisadan puolivälin jälkeen. Useimmat pohjoiset lajit asustavat, niinkuin mainittiin> karuissa, harvaan asutuissa metsäja suoseuduissa ja niiden yleisyyden vaihtelut ja rajojen siirtymiset ovat siten pakostakin jääneet vähemmälle huomiolle kuin eteläisen lajiston muutokset. Useata vielä vuosisadan vaihteessa tavattua pohjoista perhoslajia ovat keräilijät sittemmin turhaan Etelä-Suomesta etsiskelleet. Vesilintujen kohdalta etenemiseen lienee osaltaan vaikuttanut niiden aik.ai.,empien asuinalueiden kuivuminen. Vastaava ilmiö tunnetaan hyönteismaailmastakin. kesät ovat vahvasti lämmenneet, tämäkin ryhmä on alkanut liikehtiä. Tarkat tutkimukset ovat osoittaneet, että järripeippo, Lapin metsien leimalintu,. Vasta parin viime vuosikymmenen aikana, jolloin myös. Mitenkä sitten pohjoinen lajista on suhtautunut viimeisten sadan vu~ den aikana. Erämaalammissa pesivä kaakkuri on sekin selvästi harvinaistunut. Ihmistoiminnan vaikutus, jota edellä on voitu vain viittauksin kosketella, on suurin piirtein ollut eteläiselle ainekselle suotuisa ja se on ollut luomassa edellytyksiä monen lajin ekspansiolle. Yhä harvemmin on erämaiden samooja Etelä-Suomessa kohdannut hiljaisen, uteliaan kuusangan. Niinpä riekon väheneminen Etelä-Suomessa johti 1930-luvulla täydelliseen katoon laajahkoilla alueilla. hanhen kohtalosta liiankin hyvin. ja nimenomaan 1930-luvulla, »lämpökauden» tähänastisella huipulla,
Millainen oli eläimistömme luonne suhteessa nykyaikaan viime vuosisadan alkupuoliskolla-. Vastaus on, että näistä seikoista. tai 1700-luvulla tai vielä varhemmin. Joskin seuranneet vuodet virittivät_ jonkinverran toiveikkaampia ajatuksia, merkitsee 1930-luku joka tapauksessa tähänastista huippua lämpötilan kehityksessä. Tuleva tutkimus ei voi rakentaa vakuutte• luillemme, että tämä tai tuo eläinlaji meidän aikanamme on maassamme · ollut "jokseenkin yleinen" tai "yleinen,,. Valitettavasti niin ei ole asianlaita. Näistä asemistaan eteläisten lajien sittemmin on täytynyt taantua ja niiden tietojen nojalla, joita soissa on säilynyt kasvinjätteistä, päätellään väistymisen syvimmän kohdan sattuneen suunnilleen ajanlaskumme vaihteeseen •. Varmaankin kehitys on ollut aaltomaista, eteläisen ja pohjoisen aineksen vuorottaista etenemistä ja taantumista. näistä seikoista olisi olemassa riittävän tarkka kuva, jos toisin sanoen, tarkoin tunnettaisiin yksi aalto eläimistömme kehityksessä, voitaisiin vai-Jan toisin edellytyksin tehdä päätelmiä aikaisemmistakin vaiheista. Miten on laita.. sen ajankohdan, jota juuri elärrme. Jos merkitään kartalle tiedot melkeinpä minkä tahansa edellä mainitun lajin esiintymisestä, havaitaan, että ne · itse asiassa ovat varsin niukat. Siitä lähtien lienee tapahtunut eteläistymistä, mutta täysin mahdotonta on, että se kauttaaltaan olisi ollut yhtä nopeaa kuin viime vuosikymmenien aikana. Pohjimmainen syy on niinkuin eteltiisten lajien koh-.dalla epäilemättä ilmaston muutoksessa. tiedetään erinomaisen vähän; painetut ja arkistoissa talletettavat tiedot_ ovar peräti niukat ja ylimalkaiset. Jos . jääkauden jälkeisellä lämpöajalla, varsinkin noin 7000--8000 vuotta, sitten, esiintyivät nykyistenkin rajojensa pohjoispuolella. Se perustaa johtopäätöksensä_. Viime vuosikymmenen taitteeseen sattuneet ankarat pakkastalvet panivat aavistelemaan, että lämpöajan huippukohta ehkä jo oli sivuutettu. metsästyksestä tai soiden ojituksesta. Vielä vähemmän on kuukkelin,.. Laskusuunta saattaa. jatkua ja aallonpohja seurata milloin vain. Olemmeko tehneet voita-vamme tallettaaksemme ne tiedot, jotka valaisevat eläimistömme luon-netta sen nykyisessä ehkä hyvinkin erikoislaatuisessa vaiheessa. kaakkurin, järripeipon tai pohjoisten perhosten taantuminen ihmistoiminnan seurausta. Suurin piirtein siis maamme eläimistön kehitystä nimenomaan tässä suhteessa parhaiten tunnetun linnuston ja nisäkäseläimistön kohdalta luonnehtii "eteläistyminen" suunnilleen viime vuosisadan puolivälin jälkeisenä aikana, ja erityisen selväpiirteistä se oli 1930-luvulla._ Kysyttäneen, miten on aikaisempien kau5ien laita. Sen sijaan etenkin Skandinavian kivi-kautiset löydöt tietävät kertoa, että monet eteläiset nisäkäsja lintulajit
"Suomen Luonnon,, lukijat! Jos teillä on varmoja havaintoja mustavariksen, kuhankeittäjän, tiklin, hempon, punavarpusen, peltosirkun, sinitiaisen, vihreäkertun, mustarastaan, satakielen, käenpiian, yö pöllön, punanarskun, töyhtöhyypän, naurulokin, silkkiuikun, nokikanan tai kaislarääkän tässä on mainittu vain eräitä jokaisen lintujen harrastelijan tuntemia maassamme eteläisiä lajeja esiintymisestä missä osassa maatamme vain, niin lähettäkää tietonne Helsingin Yliopiston eläintieteelliselle museolle, jonka lintuarkistossa niitä säilytetään tutkijain käytettäviksi. tosiasioihin, yksityisiin täsmällisiin tietoihin. Ja joskin tietomme ovat puutteellisia eläinten runsauden vaihteluiden syistä niinpä ei tunneta sopulin joukkoesiintymisen syitä eikä riistaeläinten kymmenvuotisen jaksollisuuden aihetta voimme olla varmat siitä, että ne noudattavat sääntöperäisyyksiä, jotka nekin kerran selvinnevät. Ilmoittakaa muistakin varmasti tuntemistanne lajeista, joiden runsaussuhteissa olette viime aikoina havainneet joitakin muutoksia. Monasti melkein rajattomalta näyttävästä liikuntakyvystään huolimatta eläimet eivät ,oikkujensa varassa vaeltele uusille seuduille tai jätä entisiä asuinalueitaan. Niiden tarkkailu ja selvittely luo uutta valaistusta eläinyhdyskuntien rakenteeseen, eri lajien elintapoihin ja niiden kykyyn levitä uusille alueille. Lyhytaikaisten muutosten tutkiminen onkin omiaan antamaan ,eläinekologialle erikoisleimaa kasviekologiaan verrattuna. (Ellei tarkka aikamäärä ole muistissa, olisi ainakin mainittaya, onko kysymys pesimä-, muuttovai talvehtimisaikaisista havainnoista.) Yhä parempi jos voitte :selvitellä näiden lajien lukusuhteita jollain alueella ja näissä mahdollisesti toteamianne muutoksia. 1) Lähdimme siitä, että lyhytaikaiset muutokset ovat eläimistössä verrattomasti silmäänpistävämpiä kuin kasvistossa. . Ilmoituksesta tulisi käydä ilmi havaintopaikka ja -aika mahdollisimman tarkoin. 1) Näin kertyneitä havaintoja täydennyksenä käyttäen toivotaan "Suomen Luonnow palstoilla vastakin voitavan esittää eläimistömme muutoksia valai1.evia yleiskatsauksia . 16. Esityksen varrella lienee ilmennyt, etteivät nämä muutokset ole sattuman varaisia
Sveitsin paalukylissä on tavattu majavan luita ja germaaneilla on majava kuulunut uhrieläimiin jo keskisellä rauta-ajalla. Silloin mahtoi olla sopivia lampia ja puroja vaikka kuinka paljon tälle taitavalle rakennusmestarille padottavaksi. Eipä liene Euroopassa maata, jossa ei jotakin muistoa majavasta olisi. Eipä ole kumma, että 11).ajava, jonka elintavat ovat mielenkiintoiset sekä nahka, liha ja hauste arvokkaita, on suurimmasta osasta Eurooppaa tapettu sukupuuttoon JO ajat sitten. Keskiaikaisissa saksalaisissa saduissa majava esiintyy eläimenä, jolla on tavallista enemmän viisautta.. Jääkauden kerrostumista on Jyllannissa löydetty suosta oksia ja puunrunkoja, joissa näkyy majavan hampaiden jäljet. vanhoissa suomalaisissa saduissa, joissa yleensä kaikki tavallisimmat eläinlajit esiintyvät, ei majavaa mainita. Paikannimiä, joissa majava on osana, on meillä vaikka kuinka paljon: Majavalampi, Majavapuro, Majavasuvanto, Majavakoski jne. Tauno V. E läimet, joilla on jossakin suhteessa inhimillisiä piirteitä, kiehtovat aina luomakunnan herran mieltäasianomaisille eläimille tavallisesti ikävin seurauksin. Mäki. Jääkaudella se ilmeisesti on ollut niin yleinen, että sen ajan taiteilijat eivät ole vaivautuneet piirtämään ainakaan kiviin majavan kuvia, vaikka silloin jo on ihmisillä ollut vieläkin voimallinen tapa piirrellä kaiken:kaltaisia, asianomaisen mieltä kiinnostavia kuvia seiniin. Mammutti, .alkuhärkä, villisika ja monet muut elukat ja puumerkit on piirretty. Eräiden luonnonystävien toimesta majava kuitenkin eräillä viimeisillä pakopaikoillaan pelastettiin ja nyt sitä levite· tään ihmisen toimesta monissa maissa, muuri muassa Suomessa. Kuinkahan monelta linnulta ja muulta eläimeltä ihminen riistää vapauden ihaillessaan sen laulua, ulkomuotoa tai elintapoja; tai tappaa ihminen eläimen, josta hänelle on hyötyä. Troijassa on ollut paitsi puuhevosia myös majavia, koskapa sielläkin vanhimpien rakennuskausien kaivauksissa on löytynyt jätteitä siitä. Sen sijaan . Hyvin vanhoja tietoja on majavasta olemassa. Majava, takaisin saatu erämaamme vanha rakennustaituri. Majava lienee joskus ollut yleinen koko pohjoisella pallonpuoliskolla. On enemmän kuin luonnollista, että jääkauden jälkeisellä ajalla majava valloitti vesialueet
Elintavatkin ovat melkein samanlaiset. Sitä paitsi vain 18. Suomessa majava rauhoitettiin muutamia vuosia sen jälkeen, kun viimeinen majava oli tapettu! Kuka lienee tuonkin tempun keksinyt; ilmeisesti on asia ollut jossakin komiteassa. Jottei Norja saisi ihan kokonaan kunniaa, on mainittava, että muun muassa Puolassa on elänyt pieni majavakanta sekä tietenkin Neuvostoliitossa, jossa on kaikkea omasta takaa. Niinpä Västerbottenin maaherra ilmoitti viisivuotisraportissaan "tapettujen petoeläinten" sarakkeessa 67 majavaa vuosilta 185~1860. Lienevätkö nykyiset lääninhallitukset enemmän selvillä majavan "petomaisuudesta,,. Väriltään majava on ruskea kuten piisami. Lähempää tutustumista varten on ihminen varsinkin Suomessa jo useita kertoja nuijinut istutusmajavalta hengen. Majavan pää on kuin jättiläisrotalla, muu ruumis sen sijaan on paksu. 1840 maillaan, joita oli aika paljon. Majavan nahkaa käytetäänkin turkiksena aina nypittynä, sillä peitinkarvoineen se on oikeastaan melko ruma katseltava. Jalat ovat lyhyet ja takajalkojen varpaat ovat paljon pitemmät kuin etujalkojen. Häntä on kuin aironlapa, karvaton, sinisenharmaa ja suomuksellinen. Koetamme selittää sen muotoja valokuvien lisäksi, niin ettei lukijan tarvitse tappaa majavaa, jos se sattuu vastaan tulemaan. Otuksella on mustat 'nappisilmät'. 1845. \ Euroopassa elävä majava, Castor fiher, ja Pohjois-Amerikassa elävä Castor canadensis ovat ilmeisesti niin läheisiä sukulaisia, että olettamus niiden yhteisistä esi-isistä pitää paikkansa. Tosin ruotsalainen majavaspesialisti Carl Fries kertoo, että vielä 1884 olisi eräässä Näsijärven lahdessa nähty majava, joka sittemmin kuoli yksinäisyydessä ilmeisesti ikävään. Majavaa pyydystettiin niin ahkerasti, että se viime vuosisadalla hävitettiin melkein sukupuuttoon koko Euroopasta. Suomessa tapettiin viimeinen majava v. Taitaapa olla vähemmän perää tässä väitteessä, vai tiedettäisiinkö Ruotsissa tästäkin asiasta enemmän kuin me täällä Suomessa. Norjalaiselle Nesin rautatehtaan patruunalle Nicolai Aall'ille voimme nostaa hattua, sillä hän pelasti eurooppalaisen majavan rauhoittamalla sen v. Kirjoittaja muistaa joskus kuulleensa, että Sulkavalla olisi ollut joskus vuoden 1884 aikoihin majava, jota samaa perätöntä lietoa lienee Friesinkin maininta. Peitinkarva on kiiltävän ruskea ja pohjavilla samea. Minkälainen eläin on majava. 1868 Sallassa eräästä Eniäntunturin purosta (Sallan luovutetulla alueella). Ruotsissa tavattiin majavaa myöhemmin kuin meillä. Pohjois Amerikan mantereella majava on säilynyt ja on tänä päivänä hyvinkin tärkeä turkisriistaeläin. Norjan valtio seurasi esimerkkiä ja rauhoitti majavan kokonaan v
takajaloissa on uimaräpylät. Rannoilla kasvavat haavat, pajut sekä koivut kelpaavat sen ravinnoksi; havupuuhun majava koskee vain äärimmäisessä hädässä. Majavan liha oli hyvää, mutta hauste, se se vasta oli lääkkeitten lääke. Sen turkki on pysynyt muodissa, vaikka tietenkin suuriakin hinnan vaihteluita on sattunut. Kaikki kylmänvihat paransi hauste. Se rakentaa pitkiä patoja ja mahtavia pesärakennuksia. Hausteessa on todettu olevan salisyylihappoa, mistä johtuu sen käyttö lääkkeenä. Jotta sodankyläläisetkin ·uskoisivat näitä tietoja, on mainittava, että Peder Nilsson on tietenkin ruotsinnettu Pekka Niilonpoika. Haustetta; kellertävää 'Salvantapaista tahnaa, erittyy erikoisista rauhasista, jotka sijaitsevat niin lähellä sukupuolielimiä, että niitä kerran on pidetty majavan kiveksinä. 100-120 sm. Hausteen varsinaisena tehtävänä on olla houkutusja merkinantoaineena. Minkälainen hinta on ollut ennen vanhaan, jääköön parempien finanssimiesten ratkaistavaksi, kun ilmoitamme, että v. Canadensis · on yleensäkin eurooppalaista sukulaistaan hivenen suurempi ja tummempi väriltään. Pään. ·1'671 tuomittiin Sodankylän käräjillä Peder Nilsson nimismies Anders Erssonin kanteen johdosta maksamaan vastoin määräyksiä myymistään majavista toisesta 2 riikintaaleria ja toisesta 5 wågheria eli n. Kirjallisuudessa näkyy mainintoja, että majava poikisi maaliskuussa. Pesäänsä majava synnyttää silmättömät poikaset, luvultaan vain kaksi kolme, eikä niitäkään joka vuosi, joten majava ei lisäänny muiden jyrsijäin tavoin nopeasti. Sen hajun mukaan löytävät eläimet toisensa. on nahan hinta vain 40 dollaria. Majava elää mieluiten lehtipuita ja pensaita kasvavissa puroissa ja lammissa. Painoksi ilmoitetaan 20-30 kg, mutta maatalousministeriön riistapoliisit, jotka pyydystivät istutusmajavia Lappiin siirrettäväksi, saivat kerran 45 kg painavan uroksen. Majavaa on vainottu sekä turkin että hausteen takia. Vergilius jo on kertonut majavanhausteesta lääkkeenä luetellen ne ·seudut, mistä paras hauste saadaan. Eläimen koko pituus on n. Seitsemän vuotta säilyi majavan hausteen voima Lonicerus-nimisen 1600-luvun tutkijan mukaan. Kun maatafousministeriön toimesta on pyydystetty majavia useana vuotena, on todettu, että pyydystetyt ja häkissä pidetyt majavat ovat poikineet kaikkina kesäkuukausina, muun muassa eräs elokuun viimeisinä päivinä. Kuuluisaksi majava on tullut rakennustaidostaan. Nykyisin esim. 2 ¼ riikintaaleria. Entisaikojen metsästäjät uskoivat majavan tietävän, että hausteen takia sitä vainotaan, ja siksi takaa-ajettu elävä usein repäisee haustepallit pudottaen ne polulle henkensä lunnaiksi. Tämä jättiläinen oli vanha, kiukkuinen amerikkalainen
Luulemme, että vieläkin lähtisi päänsärky, vaikka vetäisi vain pelkkää etikkaa sieraimiinsa! Ihmeellinen oli hausteen voima mielisairaisiin ja varsinkin heikkohermoisiin. Vuonna 20. Todellisuudessa se tapahtuu suunnilleen niin kuin ylemmässä kuvassa, alemmassa nähdään eräs kuviteltu nerokas tehtävän ratkaisu: toinen majavista ottaa puut syliinsä ja käy kelkaksi, jota toinen sitten lähtee vetämään. Uskomme kuitenkin, että ainakin viimemainittuihin vaikutti se, että hauste, varsinkin vanha ja kuivunut, on enemmän kuin pahanmakuista. särkykin katosi, kun veti sieraimiinsa etikkaa, johon oli liuotettu haustetta. Vapaa pyynti oli vain Suomen tunturialueella »köyhyyden tähden». Oikeus ei nimittäin suostunut mihinkään ennakkoihin. Koska Lapin tytöillä oli huonohko menekki, annettiin myöhemmin uudisasukkaille, jotka ottivat saamelaisen vaimon, myötäj äisinä majavanpyynti • -oikeus. Jotteivät lääkärit joutuisi työttömiksi, lakkaamme luettelemasta kaikkia tauteja, joihin Loniceruksen mukaan hauste »hilft gewiss». 1687. Johannes Biurbergin väitöskirjasta Uppsalassa v. Pyynti alkoi Antinpäivän aikaan eikä se saanut jatkua yli kesän. Majavien puunkuljetusta. Oli selvää, että voimallisen lääkkeen tuottajaa koetettiin myös suojella. Pyyntioikeus oli alkuaan vain lappalaisilla, jotka saivat metsästää majavia ja villipeuroja vain commune bonum, kylän yhteiseksi hyväksi. Majavan metsästyksestä oli olemassa tarkat ja ankarat säännöt. Niinpä Matts Kaukoin tai sanokaamme reilusti Kaukosen Matti Kittilästä, Kaukosen lossin liepeiltä pyysi vuonna 1700 pojalleen majavanpyyntioikeutta, koska tämä oli mennyt kihloihin lappalaisen kanssa
1935 niitä tuotiin Norjasta Noormarkkuun Ahlström-yhtiön maille. Niinpä jo ennen mainittu nimi ,mies Anders Ersson syytti Sodankylän käräjillä Peder Nilssonia kolmen majavan taposta. Niiden ei pitänyt kuulua jakoon, koska oli pyydystetty kahdeksan päivää jälkeen pyhäinmiesten päivän. Koska Karppinen oli uudisviljelijä, epäsi oikeus pyyntilupa-anomuksen ja julisti anojalle: viljelköön peltojaan kuin parhaiten taitaa. Vasta v. Nälänhätä ei vaikuttanut asiaan! Inarissa oli Oluf Sarreson Olli Sarrenpoika kätkenyt kaksi majavaa v. Pekka parka tuomittiin juoksemaan kaksi kertaa kujaa ja oikeus huomautti, että rangaistus oli lievä, koska Pekka pyysi armoa ja lupasi parantaa tapansa. 1688 oli oikeus julmana Kemin-kylän (nykyisen Savukosken) miehelle Hannu Karppiselle, joka valitti sitä, ettei saanut pyydystää muitten mukana majavia. Toinen majavista repäisee juuri irti haustepallit, toinen jo luovuttaa aarteensa metsästäj älle ja pelastaa siten henkensä. Kaksi oli Pekka Niilonpoika myynyt Kemiin ja Kittilään ja yhden hän oli, ajettuaan nahasta karvat, syönyt nälänhädän aikana. Määräyksistä huolimatta tapettiin majava loppuun. 1501, havainnollistaa ikivanhaa kertomusta majavan itsensä silpomisesta. 1677. Kuvam.me, joka on eräästä Aisopoksen tarinoiden painoksesta v. Oikeus tuomitsi Ollin 40 markan sakkoon ja maksamaan kylänmiehille 15 wågheria, koska oikeus totesi, että vanhan käytännön mukaan kuului salaakin tapettu majava kylälle yhteisesti. Silloinen 21. ,· -J Se;joka rikkoi pykäliä, sai tuntea rangaistuksen joko selkänahassaan tai kukkarossaan
Majavan pesä Pallastunturin kansailispuistossa. 1937 hän Yhdysvalloista palatessaan toi tullessaan kahdeksan majavaa, joista yksi pääsi häkistään ja hyppäsi Atlantin mereen. 1943 Reino Kalliola. Tuoduista majavista osa vietiin Säämingin Särkilahteen, toisia Hyvinkäälle, Evolle ja Pallastunturille. 300 yksilöksi. metsästyksenvalvoja, tohtori Valto Klemola päätti tuottaa myös Kanadasta joitakin sikäläisiä majavia. Valok. Jatkuvasti on majavia pyydystetty elävänä kiinni ja siirretty niitä Lappiin, missä niiden varsinainen asuinpaikka tulisi olla, koska siellä on arvotonta lehtipuuta tarpeeksi. karttaa majavan esiintymispaikoista, koska niitä saattaa olla ensi kesänä missä tahansa Jyväskylän korkeudelta Suomenlahteen. Näiltä alueilta majavat ovat muuttaneet eri puolille Etelä-Suomea, missä vain on puroja ja lampia. Seurataanpa uudelle paikkakunnalle tulleita majavia! Aikansa puron22. V. Arvioimme Suomen majavien nykyisen lukumäärän n. Nyt on jo mahdottomuus piirtää esim
Jos käy niin, että puu jää konkeloon, majava osaa kaataa toisen puun sen päälle, jotta konkelo laukeaa. Parin kolmen tuuman pituiset lastut lentelevät; kun komeat jyrsinhampaat iskevät puun kylkeen. Kaadetuista puista se laahaa rungon kappaleita ja oksia, maalta sekaan kiviä ja savea sekä järvestä mutaa. Puun kaatumishetkelläkään ei majava hätäile, koska se osaa taidon kaataa puu määrättyyn suuntaan, latva kohti vettä; eikä tyvi lyö leukaperiin. Haavat ja koivut katkotaan syömällä ympäri puun kolo, joka näyttää ennen puun kaatumista tiimalasilta. 23. Carl Friesin teoksesta. varsia kuljettuaan ne hakevat lammen, josta virtaavan uoman voi muka• vasti padota. Koskapa esim. Iltahämärästä aamuhämärään käy touhu. Työt aloitetaan heti ja ahkeruus on ensiluokkainen. Vilkkaasti liikennöity polku on tuoreesta järvimudasta musta. Lammen rantaan, puoliksi maalle, puoliksi veteen, rakentaa majava pesänsä. Sivuilleen vilkaisematta eläin työskentelee niin, että 7" haapa katkeaa parissakymmenessä minuutissa. Talosta tehdään tavallisesti ainakin kaksikerroksinen; ovi jää aina veden alle. Evolle tuodut majavat muuttivat heti Majalampi nimiselle (Majavalampi?) järvelle erääseen Majava matkalla veteen. Pesä saattaa olla lähes kaksi metriä korkea ja monta metriä leveä. Pesäpaikka on jollakin ihmeellisellä tavalla tarkoin määrätty
Kun tulva nousee ojiin, voi uittamalla tuoda puita pesälle. Sitä olikin yritetty, mutta kahden miehen päivällä aikaansaaman reiän majavat yöllä korjasivat. Silloin on ruvettava uittopuuhiin. Jos pato särjetään, majava korjaa sen heti. Maan alta tuli vaikka millä mitalla majavan jyrsimiä kapuloita. Pari vuotta sitten soitti Jämsän nimismies kirjoittajalle ja ilmoitti, että majavat ovat padonneet kahden järven välisen joen ja nostaneet vettä toisessa järvessä siksi paljon, että viljapeltoja jäi veden alle. Oksat ja rungot majava telaa järven pohjaan pesän lähettyville, ristikoi ja painottaa kivillä ristikot. Majavaniityt,joita tunnetaan paljon PohJois-Suomestakin, ovat useiden amerikkalaisten mielestä suuresti auttaneet uudisasukkaita, suorastaan laidun• ja peltopaikkoina mahdollistaneet nopean asutuksen. Pyynnin jälkeen ei majavia järvessä näkynyt. Väittävät tällaisen pomon hakkuualueella käydessään leimaavan kaadettavat puut puraisemalla lastun puusta: tuosta jyrsikää poikki. Kehoitin ensihätään särkemään padon. Kun majavia on paljon, voivat ne padota 200 m leveitä matalia jokia. vanhan pesän. Rannoilta kaivetaan ojia ~aavikkoihin ja pajukkoihin ja tämän jälkeen lyödään pato kiinni. Jos hakkuuym. Tarkoin majava arvioi virran paineen ja rakentaa sen mukaan patonsa vastavirtaan kaarevaksi. ;Kuivuneet puut katkeilevat ja mätänevät ja kun vesi lasketaan pois, on niitty valmis. Alkuun riittää tavallisesti rannoilla oleva puu, mutta ajan mittaan, perheen lisäännyttyä ja uusien rakennettua lähistölle talonsa, ruokapuoli saattaa käydä heikoksi. Yli sata vuotta vanhoja patoj ätteitä on vieläkin Pohjois-Suomessa, mm. Samoin käy sammalen. metsätyöt eivät elätä, majava turvautuu vielä maanviljelykseen. Se nostaa veden korkealle väylän varren metsikössä. Koivut, pajut ja 'järven' pohjaan helposti ottavat muut kasvit ovat majavan ravintona. Kun majavatalo on valmis, eläimet rakentavat padon, jolla säännöstelevät veden korkeuden siten, että pesän suu pysyy veden pinnan alapuolella. niemen kumpareeseen, kaatoivat suuret haavat pois ja kaivoivat esiin ehkä noin 100 v. Kemijärven Vilmajoessa. ·. Amerikkalainen on maan tyylin mukaan suurempi rakentaja. Kun talo ja pato on valmis, majavat alkavat koota talven varalle muonaa. Samaan paikkaan rakensivat eläimet uuden pesän. Kun eläimiä lopulta pyydystettiin elävinä, ei saatu kokoon enempää kuin kolme yksilöä. Vanhat urokset, yhdyskunnan päälliköt, ovat herroja johtajia, jotka ohjailevat nuorempien töitä asuenkin pesässä erillään parhaassa kerroksessa. Pajuja ja haapoja kaadetaan ja katkotaan. Virran paine kiristää silloin rakennusosat yhteen niin lujasti, että majavan patoa ei voi pahemmin särkeä muuten kuin räjähdysaineilla. Kun puut ovat aikansa seisseet vedessä, ne kuolevat
Harvassa eläen majava on hauska ja mielenkiintoinen vesien hiljainen asukki. Yleensä pennut pysyvät pesässä melko pitkään, mutta jos paikkaa on jostakin syystä muutettava, emo kuljettaa ne selässään uidessaan tai hännän päällä kuivalla maalla. Sen mitenkä majava kesyyntyy, osoittaa tarina Korkeasaaressa olevasta »Mela»-nimisestä majavasta. Särkilahdessa seurailimme kerran sikäläisten majavien suojelijan, metsänhoitaja Kuosmasen kanssa, mitenkä eläimet liikehtivät. Vanhat urokset saattavat olla kiukkuisia ja villejä. Toissa kesänä ui kaksi pentua suureen metallilankarysään, joka osaksi oli veden pinnan yläpuolella. Pyydykseen joutuneen pentunsa emo koettaa hinnalla millä hyvänsä pelastaa ja tällöin on sartunut murhenäytelmiäkin. Amerikasta tuodut majavat olivat matkan jälkeen niin ihmisiin tottuneita, että esim. Talveksi majava varaa ruokaa lammen pohjaan lähelle pesäänsä. Pallastunturilla oli viejillä täysi työ saada ero vapauteen lasketuista eläimistä. Riistapoliisi Matti Huuskonen vangitsi »Melan» ja sen veljen muutaman kuukauden vanhana. Pennuistaan majavaemo pitää hyvää huolta. Se ristikoi haavan, koivun ja pajun runkoja ja pöllejä ja painottaa ristikot kivillä, niin ettei vesi vie ruokavarastoa. Yrittikö emo suurella tukilla särkeä pyydyksen vai eikö se halunnut luopua elävistä pennuistaan, kun se teki ihmeellisen tempun: · uitti ja sai nostetuksi tukin rysän päälle, jolloin pennut lyttyyn painuneessa rysässä hukkuivat. 15 m päähän ja todettuaan kivellä olijat ihmisiksi, iski hännällään veteen, niin että pamahti kuin pyssy llä olisi ampunut. Pohjois-Suomessa siitä toivottavasti saadaan tulevaisuudessa arvokas turkiseläin, joka osaltaan täydentää sikäläistä riistamaailmaa. Vanha majava ui ympäri lampea ja lopulta se vainusi rantakivellä jotain erikoista, Risteillen se ui yhä lähem mäksi, tuli n. Yleensä istutetut majavat ovat saaneet olla rauhassa. Majava on verrattain arka vaikka utelias eläin. Lyhyessä ajassa ne kesyyntyivät niin, että kävivät yhdessä lasten kanssa uimassakin. Suurehkoja vahinkoja majavat eivät ole vielä saaneet aikaan, mutta tulitikkuhaavikoiden ja vanerikoivikoiden takia ei Etelä Suomen majavakantaa voi päästää kovin c;uureksi. Majavat ovat melko rauhallisia ja nopeasti kesyyntyviä. Emme petä ketään luonnonystävää, kun suljemme majavan hänen suosioonsa.. Sen j älkeen ei järvellä näkynyt enää minkäänlaista liikettä. Pariviikkoinen häkissä olo saa nuoren majavan jo koiran tapaiseksi ihmisen seuraajaksi. Tämä ei ollut muuten mahdollista, ellei emo painanut tukin toista päätä veteen toisen noustessa tarvittavat puoli metriä. Vasta parina viime vuotena on havaittu, että ainakin muutamia on tapettu salaa
Mauno J. K. Kesällä 1936 olin, kuten useana aikaisempanakin kesänä, levittämässä ja valamassa kuusamolaisiin uskoa heidän erinomaisen viljelyskelpoisiin soihinsa. 1917, mutta sekin oli jo alunperin mahdollisuuksien piirissä. Päivän ohjelmaan kuului vielä käynti Korvasvaaralla. Tuona ikimuistoisena heinäkuun 16. p. Sen löytöhistoriakin on jo suorastaan jännittävä ja sen esiintymä on seudun monista kasvimaantieteellisistä ongelmista kaikkein mielenkiintoisimpia. Sykähdyttävä oli eteläisten ja pohjoisten kämmekkäisten ja sarojen yhteisosuma Juuan Juuanvaarassa v. Siinä sivussa sain kasvistaakin, jopa sain uhrata yhden kokonaisen päivän mieliharrastukselleni. simpliciuscula, kuten sitä nyttemmin on nimitettävä) Kuusamon Korvasvaarassa, aivan Sallan rajalla. olin yhdessä agr. Kotilainen. Krogerus oli jo keväällä neuvonut , yhden kilometripylvään .Liikasen ja Korvasvaaran välillä, josta suoraan eteläsuunnassa kulkien tultaisiin ruskeatähkäisen ruosteheinän (Schoe. K iperähkö, mutta hauska kysymys! Minkä monista kasvilöydöistäni valitsisin. Toimi Korhosen kanssa tehnyt tavanmukaisen pyhiinvaelluksen Kiutakönkään sammalrikkaille kalkkikallioille ja kolunut Halosenkurun jyrkänteitä. Yllätysvoittojani oli jo lähdesara (Carex paniculata) Oripään Myllylähteestä (v. Serpemiiniraunioisen löytö Kaavin Niinivaarasta v. 1919 oli tosin huolellisen retkivalmistelun palkkio, mutta sellaisena löytö oli odotettavissa. R. Niin, kyllä sittenkin löytöjeni riemuseppeleen on saapa sarake (Kohresia caricina 1. 1935), mutta sen löytämisen iloa sumensi jossain määrin myöhemmin tehty toteamus, että laji olikin jo aikaisemmin löydetty kahdesta muusta paikasta maassamme, joskaan sitä ei oltu oikealla nimellä tunnettu. Tietenkin sen, joka minulle henkilökohtaisesti tuotti suurimman löytäjänhurman! Oikeinpa viikobi loveen langetti! Ja oli samalla historiallisen kasvimaantieteen kannalta mitä merkittävin. Mielen ki_intoisin kasvil öytöni. Toht
kirjava korte (Equisetum variegatum), hento korte (E. Myönnän reilusti, että tallustelin melko haluttomasti vaaran rinnettä alas, olettaen, että palatessa 'ylös mäkihin' askeleeni olisivat vielä raskaampia. scirpoides), luppisara (Carex capitata), hapsisara (C. Mutta nyt kävi toisin! Loppumattomaltakin tuntuvalla kuusikolla oli määränsä ja äkkiä alkoi puiden välistä alempana pilkoittaa aukeahko suoläikkä. capillaris), verkkolehtinen paju (Salix reticulata) ja myrtti. Ja olinhan nähnyt ruosteheinää jo Suistamossa aivan riittämiin! Sotien vielä kaventamattomaan pulskahkoon tomumajaani pyrki hiipimään kaikkien paheitten äiti laiskuus. Tämä harvinainen sarakasvi oli minulle tosin omakohtaisestikin ennestään tuttu Suistamon Leppäsyrj ästä (vv. Purovarsi helotti jo kaukaa kullankeltaiselta sitä joukoittain reunustavan kultarikon (Saxifraga aizoides) ansiosta. nus ferrugineus) soiselle kasvupaikalle. mansikka, joka ei enää Kuusamossa suinkaan ole mikään joka paikan kukka, edelleen punainen konnanmarja, sormisara ja kosteammissa painanteissa harvinainen, upea tikankontti, tällöin tietenkin jo lakastunein kukin. Mutta rinnettä jatkui verraten yksitoikkoisena ja iltakin alkoi ja hienosittain hämärtää; tiheässä kuusikossa tuntui hämärä jo miltei painostavalta. Vähitellen jouduin kiusaukseen kääntyä takaisin. Sonck) sieltä löydetyn lajin kasvinpaikoista nyttemmin laji tunnetaan jo laskelmani mukaan 21:stä eri paikasta Kuusamo-Sallasta, joka osoittaa, miten nimenomaan suokasviston tutkiminen on laiminlyöty tässä muuten tarkoin tutkitussa »maakunnassa,,. Tuo harvinainen kalkkialustan tunnus antoi aavistaa, että se ei suinkaan voinm olla yksin. määräsi minut kuljettamaan sinua autollani minne haluat, joten tavoitteista saat itse päättää.,, Vastuu jäi siis minulle yksin ja se hieman kohensi moraalista ryhtiäni. Niinkuin ei ollutkaan! Vaateliasta lajistoa edusti mm. 1915-1934 maastamme tunnettu vain täältä), mutta halusin tutustua myöskin Kuusamossa johonkin, tämän hiljattain (1934, tri C.-E. Tuuheassa kuusikossa oli maaperän runsaan kalkinpitoisuuden tunnuksina mm. Olin kuvitellut ruosteheinän kasvinpaikan paljon lähemmäksi maantietä väsähtäneen miehen toiveajattelua! Lohduttelin soimaavaa omaatuntoani Halosenkurusta löytämilläni sammalhienouksilla. Koetin heikolle luonteelleni ominaisesti saada kanssasyyllistä toveristani ja suostuttelin häntäkin tyytymään päivän tuloksiin, mutta olen aina kiitollinen hänelle vastauksestaan: ,,p_ S. Mutta jo ennen sen reunalle saapumistamme olimme joutuneet rinteestä pulppuavan pienoisen lähdepuron varteen ja se näkymä karkoitti kuin taikasauvalla väsymyksen ja velttouden. Oli jo iltapuoli, kun aloimme laskeutua toverini kanssa Korvasvaaran loivahkoa etelärinnettä
Tihkupaikkojen sammalpinnalla koreili siro vuoriloikko (Cystopteris montana) seuralaisenaan hento daurilainen horsma (Epilobium davuricum), molemmat pohjoista kasvistonainesta, kun taas sammalikossa hämmästytti eräs lähdesammal, Philonotis calcarea, joka siihen saakka oli meillä tunnettu vain Ahvenan. . myrsinites). ·" paju (S. Hieman kauempana pensaiden välillä herätti huomiotamme täysvalkoinen tunturi! ääte ( Saussurea alpina f. »Olimme joutuneet rinteestä pulppuavan pienoisen lähdepuron varteen . Tavallisimmista mainittakoon karhunheinä (To fieldia palustris) ja yökönlehti (Pinguicula vulgaris), jotka myöskin sopivat 'hovipojiksi', kuten myöhemmin tulin toteamaan. albiflora), joka muoto oli koko luonnonhistorialliselta alueeltamme tunnettu vain Kieretin Karjalasta
Oudonnäköinen kolmikkovihvilä (Juncus triglumis), jonka aikoinani olin nähnyt vain Kilpisjärvellä, oli taas suuri kuusamolainen harvinaisuus, vain pari kertaa ennen löydetty. Mutta mikäs tuo kankeavartinen ja -lehtinen sara sitten olisi?» Se oli Kobresia simpliciuscula. ,.Puronvarsi heloitti jo kaukaa kullankeltaiselta stta joukottain reunustavan kultarikon (Saxifraga aizoides) ansiosta. Tiu kassapas istuvat! Se on tähkiltään kuin riekon sara, mutta lehdiltään. Pohjasomerikossa oli taas uutta hauskaa. Puro oli pitkälti leikkaantunut vähitellen paksunevan turvekerroksen läpi kivennäismaahan. li! Kuvat Esko ja Paavo Suomalaisen. . Kuvaan on osunut vielä hieno Jämtlannin sarakin (Carex jemtlandica). . maalta ja Laatokan Karjalasta. Sekin erittäin kalkkipitoisten vesien tunnus, kuten .sen tieteellinen nimikin sanoo. Mutta mikäs tuo kankeavartinen ja -lehtinen sara sitten olisi. Se reunustaa kapealti puron vartta sitkeine mättäineen
30. Siihen vaikutti toteamukseni, että eihän tuolla sarannäköisellä näyttänyt olevan lainkaan sikiäintä suojaavaa pullakkoa,. Puro oli minulle kuin muinaiskreikkalaisille thalatta. Sitä tunnettua suloista puistatusta! Katsahdin vaistomaisesti oikealle olkapäälleni, istuisiko siinä se vanha sarvipää ilakoimassa. Mutta suuresti hämmästyin, kun vajosinkin siihen miltei polviani myöten. Olisiko nyt riekon sara (Carex Lachenalii) näin erehtynyt laskeutumaan korkeatuntureilta kylmän hetepuron houkuttelemana oikein metsävyöhykkeeseen. Toiveeni jymylöydöstä, "jättefynd", tuntui siten miltei mielettömältä. Jemtlannin :saran ohella kasvoi letolla myös hakemani ruosteheinä, mutta se oli nyt !kerta kaikkiaan alentunut 'VI-luokan' tavotteeksi. Tutkin tähkiä oikein suurennuslasilla ja sananmukaisesti vavahdin. Mutta sen lähimmät esiintymät tiesin olevan kaukana Jemtlannissa, sijs n. Lumiala-vainaja. Totta sanoen, olen aina vaistomaisesti pelännyt parhaitten löytö jeni äärellä, että olisin liitossa sen tunnetun temppelinharj alle kiikuttajan kanc;sa. _Kysymyksessä ei siis voinut olla lainkaan sarojen sukuun kuuluva kasvi> vaan sarake (suku Kobresia). 1931 ollessani Dovreukkoa tervehtimässä ja joka kasvaa myös alueemme rajalla Kilpisjärven takana, voisi se mahdollisesti olla vain Kobresia simpliciuscula. Mutta takaisin löytööni! Seuraavina päivinä olin hieman sekaisin. vaan sen tilalla oli avoin suojuslehti. 800 .km päässä. kuin ukonparta 1. Sielläkin totesin meillä harvinaista, tällä kertaa geologista yhtäläisyyttä Jemtlannin kanssa. Astuin sille lapikkaineni siekailematta. jäkkiheinä. Seuraavana kesänä löydettiin ruskosammalturpeen alta kaunista, vitivaikoista j ärvikalkkia yli 2 m paksuna puhtaana kerrostumana lähellä sarakkeen esiintymää Vanhalammen rannalla. Epäilyni oli hyvin ymmärrettävä, kun Schröterin ja Hegin käsikirjatkin mainitsevat kasvini muistuttavan juuri riekon saraa. Seurasin puronvartta aina Kuivajärven rantaan, aivan nykyisellä valtakunnan rajalla. Lammen ranta näytti kiinteältä, hienohietapohjalta. Mutta mikä syynä mielenliikutukseen. Siitä on selostuksen julkaissut maisteri 0. Kun kasvini ei oikein muistuttanut kaislasaraketta (Kobresia Bellardi), jonka olin nähnyt v. Olinkin astunut meillä ainoastaan Kuusamosta ja sielläkin vain neljästä paikasta tunnetulle j ärvikalkkikerrostumalle, joka J emtlannin siluurialueella peit.tää usein laajalti rantamat. juuri siinä, missä puron kivennäispohja muuttuu turvepoh jaksi. Mutta kasvoihan siinä äärellä myös Jemtlannin sara (Carex -jeintlandica)! Sillä on tosin laajempi levinneisyys meillä Kuusamossa ,ja Kainuussa, ja rajan takana aina Tiutiaan saakka Äänisen Karjalassa, :Mutta kovin erillinenhän on senkin itäinen levinneisyysala. Totesin kasvini kasvavan sen varrella ainåkin noin satana sitkosmättäänä, mutta loppuvan kuin veitsellä leikaten
Seudullahan liikkui samana kesänä myös tunnettu tarkkasilmäinen floristi toht. Siis seuraava tavoite: Carex micröglochin! Uuraista etsiskelyistä huolimatta ei saraketta ole löytynyt muualta Kuusamosta. Senhän niin helposti unohtaa, kun kaikkialla, paitsi Kilpisjärvellä, sen näköistä pitää harvakukkai · sena sarana (C. pauciflora). Löytöni siis "steht einzig da"! Korvasvaaran pohjoisrinteeltäkin löytyi Juncus triglumis-Saxifraga aizoides-puro, mutta Kobresia puuttui, vaikka paikan mikroklimaattiset olosuhteet tuntuisivat suotuisemmilta. Nordhagenin mukaan ainakin Sylene-alueella Carex microglochin-sosiaatiot liittyvät läheisesti Kobresia-sosiaatioihin. Niinpä Ortsasja Vuosnatunturin harvinaisuude( putosi:vat käsiimme kuin kypsät hedelmät. Schröterin ja Nordhagenin kuvauksissa on monta yhteistä seuralaista sen lajistolle Kuusamon Korvasvaarassa, ennen kaikkea Saxifraga aizoides ja Juncus triglumis. Ja mieleen hiipi kalvava pelko: mutta entäs jos joku toinen oli ehtinyt sen jo sinä kesänä löytää. I:n ihmettelevän päänpuistelun ja huolestuneen ilmeeni mielen tilani laadusta. L. mainehdittu valmisteluiltaan ja organisatioltaan erinomaiseksi. · Kasvi on ilmeisesti tunturikasviston kaikkein kalkkihakuisimpia lajeja, 31. Mutta "j ättefynd" voi tehdä innokkaan kasvistajan soitimella olevaksi ukkometsoksi. Kobresia-puron lisäksi on Korvasvaarallakin, vieläpä samalla rinteellä kolme muuta aivan samanlaista puroa, mutta eipä se vain kasva niiden varrella. Ajatukseni takoivat vain Kobresiaa. l:ia hänen kalamajallaan Käylänniskassa, jossa tiesin toht. Myöhemmin otin selvää lajin esiintymisluonteesta Skandinaaviassa ja Alpeilla. Tätä kirjoittaessani on minulle vasta selvinnyt, että otasaraa (Carex microglochin) olisi pitänyt metsästää ;Kobresiapuron ja läheisten purojen varsilta. L:n oleilleen ja jo kaukaa huusin I:lle: ,,Onko L. Kuopion Luonnon Ystäväin kokoelmat päästivät epäilyksistäni, niinkuin niin monesti ennen. ,,Ollako vai ei olla?,, Toisinaan usko vehvistui jo vuorenvarmaksi muuttuakseen jälleen syväksi epäilyksi. Mutta yksi laiminlyönti ei nyttemmin anna oikein sielunrauhaa. Tyynnyin lopullisesti vasta viikon päästä Kuopiossa saadessani täyden varmuuden, että tosiaankin, täysin valveilla, olin löytänyt Kohresia simpliciusculan. Suomalaisen Eläinja Kasvitieteellisen Seuran Vanamon v:n 1937 Kuusamon retkikuntaa on. löytänyt Kohresian?" Muistan vieläkin toht. Käyttäydyin melko lapsellisesti, kun menin tapaamaan toht. Miten on nyt tämän lajin erillisesiintymä Kuusamossa selitettävissä. Merkillepantavan samanlaisilla kasvupaikoilla, vesijuoteilla, se sielläkin esiintyy, joskin pääasiallisesti tunturivyöhykkeessä
Todennäköisesti laji kasvoi Korvasvaaralla jo silloin, kun jäänreuna etelässä vielä viipyi Salpausselillä. Niinikään on ilmeistä, että sen nykyinen esiintymä on jäte laajemmasta kasvustosta, jonka suon laajeneminen on työntänyt yksinomaisesti lähimpään puronvarteen. Ei suinkaan! Onhan maassamme muuallakin rikkaita kalkkialueita lähdepuroineen, esim. Siellä tai paremminkin Kuollan niemellä se todennäköisesti vieläkin kasvaa. Tervolassa, Rovaniemellä j.n.e. Esiintymä tuskin on missään tekemisissä Jemtlannin siintymien kam;sa. Mutta riittääkö tämä. Myöskin kolmikkovihvilän ja kultarikon lukuisat esiintymät todistavat seudun kalkinrik • kautta. Se on siten geologisestikin katsoen hyvin vanhaa, jääpeittestä varhain paljastunutta maata. refugioita, tulee moni Kuusamon kasvimaailman ihme saamaan tyydyttävän selvityksen. Vain historiallis-kasvimaantieteellisin perustein on sen esiintymät tyydyttävimmin selvitettävissä. Kasvupaikka on korkealla meren pinnasta. Missään muualla maassamme ei liene niin runsaasti esim. tik.ankontin erillisesiintymiä (16) kuin tällä alueella. Liikasen -Korvasvaaran alue on siinä suhteessa hyvinedullinen. Laji on ilmeisesti tullut idästä, kuten moni muukin Kuusamon harvi • naisuus. Siis jonkinla1nen areaalirelikti Mutta nykyiselläänkin on kasvusta niin laaja, että se oikeuttaa päättelemään sen olemassaolon hyvin vanhaksi. Sillä sarak• keen esiintymä Kuusamossa on ilmeisesti hyvin vanha .. Tiettävästi Kobresiaa ei nykyään tunneta rajan ' takaa, mutta muuan vahvistamaton vanha tieto on »Venäjän Karjalasta». Kun sieltä jääkauden historiaa selvittelevä geologinen tutkimus varmuudella löytää yli jääkauden jäätymättä säilyneitä kohtia, ns. On tosin ilmeistä, että kylmävetiset lähdepurot ovat tärkeänä edelly• tyksenä lajin säilymiseen jääkauden jälkeisen lämpöajan yli. 31. niin Alpeillakin
Erääksi kaikkein vaikeimmista ongelmista tällä alalla tulee varmasti aina jäämään yöllä tapahtuva muutto. Että tietomme juuri siitä vielä nytkin ovat suorastaan ällistyttävän vähäiset, johtuu aivan luonnollisista, käytännöllisistä syistä. Lintujen syksyistä yömuuttoa seuraamassa Söderskärin majakalla. Mutta loppujen lopuksi muutto sittenkin on vielä monessa suhteessa suuri »tuntematon maa,,, jonka tutkiminen tulee varmasti aina tarjoamaan miltei rajattomasti kiintoisia, mutta vaikeasti ratkaistavia tehtäviä. L intujen muutto on luonnon kaikkein kiehtovimpia ongelmia. Palmgren esittää-, että näi33. Ja kuitenkin juuri yömuuttoon liittyy monia muuton ehkä kaikkein kiintoisimpia ja ihmeellisimpiä kysymyksiä. Se on kautta aikojen ollut luonnontutkijoiden ja ystävien väsymättömän mielenkiinnon kohteena, ja niinpä nykyaika voikin väittää tietävänsä muuttolintujen elämästä jo yhtä ja toista. On selvää, että päivämuutto tarjoaa monin verroin paremmat tutkimusedellytykset kuin yön pimeydessä tapahtuva lintujen vaellus. On mahdollista, että syksyisen päivän lyhyt valoisa aika ei riittäisi osalle linnuista nimenomaan hyönteissyöjille tarpeellisen ravinnon hankkimiseen, jos ne vielä osan päivästä käyttäisivät matkantekoon. Vanha käsitys, että pikkulinnut yön pimeydessä olisivat paremmin turvassa petolinnuilta, ei ole saavuttanut yleistä kannatusta. P. Tai ehkäpä pohjimmaisena syynä on se kuten tunnettu ornitologimme prC?f. Mutta mistä syystä kuitenkin valtava osa linnuista muuttaa öisin. Tämä on kysymys, johon ei ole helppo vastata. Jukka Koskimies. Päivällä muuttavien lintujen maailma on valon ja näön maailma on turhaa ryhtyä luettelemaan, missä kaikissa suhteissa ne päivänvalon ja useimmiten hyvin tarkan näkönsä ansiosta ovat yöllä muuttavia sukulaisiaan inhimillisesti katsoen edullisemmassa asemassa
den lintujen sisäinen muuttovietti pääsee vaikuttamaan vain yöllä, jolloin sitä eivät ole peittämässä valoisana aikana etenkin näön välittämät aistimukset ja niiden aiheuttamat valoisalle ajalle ominaiset toiminnat (ravinnon etsiminen yms.). Tämän kirjoittajan samoin kuin varmaan monien muittenkin pitkäaikainen haave on ollut päästä omin silmin näkemään kaikkea sitä, mistä innostavat kuvaukset kuuluisilta majakoilta ovat kertoneet. Erityisen kuuluisuuden tässä suhteessa on saavuttanut Helgolannin jättiläismajakka) jonka yhteydessä on jo pitkät ajat toiminut eräs maailman kaikkein kuuluisimmista ja ansioituneimmista muutomutkimusasemista. Suurimmalla näistä saarista Båklandet-nimisellä-ovat maj,akan henkilökunnan asuntoja ulkohuonerakennukset sekä itse majakka,, j,oka arvok. Tosiasia joka tapauksessa on, että miltei kaikki hyönteisiä syövät pikkulinnut, kahlaajat ja vesilinnut sekä tietysti muuttavat pöllölajimme jota kuinkin poikkeuksetta muuttavat öiseen aikaan. Maja.' koittemme valojen sodan jälkeen.taas sytyttyä tämä haave toteutui syksyllä 1946, jolloin pariinkin otteeseen sain tilaisuuden vierailla Porvoon ulkosaaristossa sijaitsevalla Söderskärin majakalla. Todelliseen kosketukseen yömuuton kanssa saattaa erinomaisesti päästä majakoilla, joiden valo kykenee paljastamaan yön pimeydessä matkaavat vaeltajat. Majakoiden valon merkitys ei rajoitu yksinomaan pimeyden poistamiseen. Osa yömuuttajista on tosin sellaisia, jotka toisinaan ehkäpä pääasiallisestikin muuttavat päivisin, mutta ainakin osittain myös yöllä. Söderskärin kallioinen saariryhmä sijaitsee suunnilleen puolivälissä: Helsingin ja Porvoon välistä saaristoaluetta, vajaan 30 km päässä Helsingistä itäkaakkoon ja noin 15 km lähimmästä mantereesta. Se johtuu varmaan paitsi luonnollisesti siitä, että öisin harvemmin ollaan liikkeellä ulkona, ennen kaikkea siitä, että tuloksellinen yömuuton havainnoiminen edellyttää sekä edullisia sääsuhteita että ennen muuta asianmukaista havaintopaikkaa. Sen muo dostaa joukko pienehköjä, melko matalia kalliosaaria, j.otka kohtalaisen lähekkäisinä tarjoavat varsin sopivan paikan avomerimajakalle. Suurimmalle osalle lintujen parissa ehkä paljonkin askarrelleita aivan maallikoista puhumattakaan lintujen yömuutto on varmaan vain jonkinlainen kuulopuheelta tuttu asia; tuskinpa monikaan on omin kokemuksin voinut vakuuttautua yöllisen lintujen muuton olemassaolosta. Niillä on näet tunnetusti ihmeellinen vetovoima, joka aiheuttaa, että muuttavat linnut tietyissä olosuhteissa kerääntyvät juuri majakoiden ympärille, missä niitä on helppo tarkkailla
Bergman sekä rruina jäseninä yliopp. Söderskärin majakka. Donner ja tämän kirjoittaja. Matkan tarkoituksena oli toisaalta pyydystää ja kuljettaa Helsinkiin lintuja eräitä kokeellisia tutkimuksia varten sekä toisaalta tehdä eräitä fysiologisia määrityksiä majakalla muuttavista 35. Ensimmäinen retki Söderskärille tapahtui syyskuun 2529. K. Sellaisena alue on luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu v. Tieteellisessä tarkoituksessa tapahtuvaa lintujen pyyntiä varten, mikä meidänkin retkikunnallamme oli ohjelmassa, on hankittava lääninhallituksen erikoislupa. G. Kaksi muuta kalliosaarta on silloilla yhdistetty tnajakkasaareen; toisessa niistä on luotsien mökki sekä suojaisa venevalkama. päivien välisenä aikana. Söderskärin majakka on jo melko vanha eikä ajanmukaisuudessa pysty kilpailemaan nuorempien sisarustensa kanssa, mutta juuri vanhanaikaisessa jykevyydessään se tekee ensikertalaiseen kerrassan mahtavan vaikutuksen. kaan näköisenä kohoaa noin 30 m korkeuteen merenpinnasta. 1930; vain majakan henkilökunnalla on oikeus kotitarvettaan varten harjoittaa metsästyslain puitteissa tapahtuvaa vesilintujen pyyntiä. Retkikunnan johtajana oli saaristolinnustonja muutontutkija toht. Söderskärin saariryhmä on vanhastaan tunnettu paitsi tärkeänä muuttolintujen levähdyspaikkana myös rikkaasta pesimälinnustostaan
Näistä yhteenvedoista käy ilmi, että Tanskassa majakat vaativat uhreikseen vuosittain tavallisimmin 100<r-3000 lintuyksilöä onpa. Majakkamestari Benjam Sipilä, Seiskarilta Söderskärille siirtynyt, osoitti alusta pitäen aito karjalaista ystävällisyyttä pitäen meitä koko saarellaoloaikamme vieraanaan. Tällä tavoin saa vuosittain uskomattomat lintumäärät surmansa. Muutamia lokkeja kierteli lähistöllä, pieniä västäräkkiparvia lenteli edestakaisin kalliosaarelta toiselle, ja yksinäinen niittykirvinen näytti niinikään pysähtyneen majakkasaarille. Syyskuun 25:nnen iltapäivällä Merivartiolaitoksen moottorivene laski retkikuntamme valtavine tavarataakkoineen Söderskärin laiturille. Toht. Tanskassa on jo vuodesta 1885 alkaen kaikki majakoilla surmansa saaneet linnut kerätty Kööpenhaminan eläintieteellisen museon toimesta ja tämä mielenkiintoinen aineisto vuosittain julkaistu (,,Fuglene ved de danske Fyr,,). Kauan ei kuitenkaan tarvinnut hakea todistuksia siitä, että oltiin sittenkin paikalla, jolla saattoi olla hyvinkin paljon hauskaa annettavaa. linnuista. Bergman oli saarella tuttu jo aikaisemmilta käynneiltään, joten kotiutuminen sikäläisiin oloihin sujui nopeasti. Tämän lisäksi piti kaikin puolin tutustua muuttoon majakalla. Ja kun koko majakka oli kierretty, saalis oli noussut jo 23 lintuyksilöksi. Lintuelämä saarella ei ensinäkemältä vaikuttanut mitenkään erikoiselta. Aivan oikein: jo kymmenkunnan metrin päässä majakan seinustasta lojui ensimmäinen kuollut hippiäinen, pienen matkan päässä siitä toinen ja kolmas, ja näin silmä keksi jostain jalkojen juuresta tavan takaa jonkin linnun jätteet. Perusteellisempi tarkastus seuraavana päivänä lisäsi tätä lukumäärää vielä 5:llä varmasti aikaisemmin kuolleella linnulla, niin että kaiken kaikkiaan korjattiin talteen tämänsyksyisiä majakan uhreja seuraavat 28 lintua: 6 Phylloscopus-yksilöä, siis pajulintua tai tilttalttia, joita emme tarkemmin määrittäneet, 6 lehtokerttua, 4 ruokokerttua, 3 hippiäistä, 2 punasiipirastasta, 2 käkeä, 1 kiuru, 1 mustapääkerttu, 1 harmaasieppo, 1 kivitasku sekä 1 pikkutaivaanvuohi.Siis ainakin II lajia. Suuntasimme näet askeleemme majakan juurelle nähdäksemme joitain jälkiä aikaisempien öiden muutosta. Ne lentävät täyttä vauhtia kohti yön pimeydessä loistavaa valoa eivätkä pysty arvioimaan etäisyyttä siihen, vaan paiskautuvat päistikkaa vasten majakan ruutuja tai seiniä, saavat heti paikalla surmansa tai taittavat siipensä ja putoavat siipirikkoina maahan, missä ne tavallisesti ennen pitkää tuhoutuvat. Kalliolle kertynyt linturöykkiö kertoi surullisella tavallaan siitä kohtalokkaasta vetovoimasta, joka vuosittain tempaa valtavat määrät yöllä muuttavia lintuja päin majakoitten häikäiseviä ruutuja
On muuten hyvin tyypillistä, että nimenomaan eräät tietyt lajit erityisen usein joutuvat m'ajakoitten uhreiksi. I. Niinikään on pantu merkille, että useimpina öinä jokin tietty laji on erityisen lukuisasti edustettuna uhrien joukossa. Mutta esim. Kun näin on asianlaita, pitäisi tästä vahingosta ottaa irti kaikki se hyöty, mikä otettavissa on. X. seuraavia lintulähetyksiä, jotka kukin muodostivat yhden ainoan yön saaliin: 27. 1943 ryhdytty järjestelmällisesti keräämään talteen majakoiden lintu-uhrit, ja jo ensimmäisten vuo-: sien tulokset ovat muodostuneet erittäin kiinnostaviksi. 2: 63-71). Edellämainittu Söderskäriltä keräämämme lajisto valtalajeina kerttuset ja niiden sukulaiset edustaa jokseenkin tyypillistä alkusyksyn muuttoa. 19 hippiäistä, 8 punarintaa, 2 peukaloista, 1 pajulintu ja 1 laulurasras, kun taas 7. Ensimmäisellä sijalla tässä suhteessa tanskalaisten tietojen mukaan on kiuru (vuosina 1885-1923 n. syksyllä 1924, jolloin toht. vuosia (1906, 1914, 1924), jolloin surmanlintujen lukumäärä on noussut jopa 10.000:n vaiheille. Seuraavina ovat eri rastaslajit (15.000), kottarainen (6.ooo), punarinta (4.000), leppälintu (1.200) jne. IX. Söderskäriltä tällä kertaa talletettu edellämainittu melko vaatimaton aineisto ei· tästä pysty antamaan mitään kuvaase näet oli varmaan peräisin koko tähänastiselta muuttokaudelta ja muodosti vain sen osan syksyn mittaan sur..., mansa saaneista linnuista, joka _oli petolinnuilta säilynyt. Tanskalaisten esimerkkiä seuraten on Ruotsissa v. Hortling piti yhteyttä Söderskärille, hän sai vastaanottaa esim. Majakoitten syntilistalle kuuluu mitä moninaisimpia lintulajeja Tanskassa esim. Se taas, että aivan perättäisinäkin öinä aivan eri lajit saattavat olla muutossa vallitsevina, johtuu sääsuhteista, kuten edempänä tulerp.me huomaamaan. lajiluettelo oli seuraava: 22 laulurastasta, 2 kiurua, 1 räkättirastas (Ornis Fenn. Suomessa tämä mahdollisuus on toistaiseksi jäänyt miltei kokonaan käyttämättä, mutta tätä kirjoitettaessa on paraikaa suunnitteilla ehdotus, jonka mukaan meilläkin ryhdyttäisiin keräämään talteen lukuisien majakoittemme tarjoama tieteellisesti mitä arvokkain aineisto. Kun luvut yhden ainoantosin hyvin suositun muuttotien varrella sijaitsevan · maan kohdalta nousevat näin suuriksi, voidaan hyvin kuvitella, mitä valtavia li11tumassoja tällä tavoin eri puolilla joutuu tuhoutumaan. Majakoilta saatava lintuaineisto tarjoaa suorastaan ainutlaatuisen tilaisuuden monien lintujen muuttoon liittyvien kysymysten selvittämiseen, kunhan vain tarjolla olevia mahdollisuuksia käytetään· tehokkaasti hyväksi. 20.000 yksilöä!). lähes 190 eri lajia. On ymmärrettävää, että yömuuttajien ja samalla surmansa saaneiden lajisto vaihtelee vuodenajasta riippuen. Kuten 37
Hetken perästä näyttäytyy ensimmäinen lintu ihmeellisenä, hohtavana ilmestyksenä, joka yhtäkkiä pyrähtää pimeydestä kirkkaaseen valokeilaan kohta taas jatkaakseen matkaansa merelle päin. -Tällä tavoin muutto jatkui melko hiljaisena kunkin puolen tunnin aikana havaittujen lintujen lukumäärän pysytellessä 2er--30:n välillä. Tässä muuten yhtenäisesti valaistussa kentässä on 120°:n välein 3 hyvin voimakasta ja kirkasta sädettä, jotka hiljalleen kiertävät ja »lakaisevat» öistä taivasta. Aurinko on painunut taivaanrannan taakse, ilta alkaa jo hämärtyä. Tornin linsseistä joka suunnalle hajaantuva valo on kuin jättiläismäinen sateenvarjo. Täysi pimeys vallitsee jo ympärillämme, mutta lintuja ei vielä näy eikä kuulu. Mutta alku ei näytä oikein lupaavalta. Olemme kiivenneet ylös majakkaan ja odotamme muuton alkamista. Monet kerrat myöhemminkin saimme turhaan yrittää miettiä nimeä jollekin linnulle, joka ääntämättä oli näyttäytynyt hetken aikaa majakan valossa. Kullakin on kourassaan pitkävartinen haavi, jolla olisi yritettävä saada valokeilassa näyti:äytyviä lintuja vangituksi. Klo 21:n jälkeen ensimmäiset rastaat alkavat näyttäytyä. Arvoitukseksi jää kuitenkin, mikä tämä lintu oli. Klo 20.30:n jälkeen alkaa kuitenkin näkyä tai oikeastaan kuulua ensimmäisiä merkkejä muuton alkamisesta. Jossain alhaalla häämöittää saaren kallioinen pinta, mutta hetken perästä sekin katoaa valokeilojen ulkopuolelle jäävään tasaiseen pimeyteen, ja ylhäällä majakan reunatasanteella seisovan on vaikea säilyttää tarpeellinen varovaisuus ja muistaa olevansa lähes kolmenkymmenen metrin korkeudessa. Esimerkiksi muistiinpanot vuorokauden viimeiseltä puolituntiselta olivat seuraavanlaiset: 1 5 »pikkulintua» valtaosaltaan hippiäisiä -, 8 laulurastasta,. Juuri päittemme yläpuolelta lähtevät majakan valokimput valaisten taivaan parahiksi silmän korkeudelta. Oikeastaan niistäkin pari ensimmäistä esittäytyy vain tyypillisellä »tsriii»-äänellään, mutta ennen pitkää saamme jo parhaamme mukaan huitoa haaveinemme yrittäessämme pyydystää nenämme editse hurahtelevia rastaita. Keskeltä yön hiljaisuutta kuuluu nimittäin yhtäkkiä punarinnan tuttu lento ääni, pari kertaa peräkkäin, mutta lintua ei näy missäänei sattunut osumaan valonsäteisiin. pian tulemme näkemään, nyt syyskuun lopulla muuttavien lintujen joukko oli kokoonpanoltaan jo vallan toinen. Väreistä on tässä ihmeellisessä valaistuksessa vain harvoin tuntomerkeiksi; koko, lentotyyli sekä ääntely ovat useimmiten ainoat keinot, joiden avulla tuollaisen ohipyrähtävän tähden saattaa saada määritetyksi. Majakan säteet alkavat yhä selvemmin ja selvemmin erottua hiljalleen tummenevaa taivasta vasten
Missä määrin näitä ns. Klo 3:een mennessä muutto oli jo kokonaan lakannut, ja saatoimme tyytyväisin mielin jättää vartio paikkamme ensimmäisen mielenkiintoisen yön jälkeen. Koko yön oli nimittäin aivan kirkasta, ja tähtien valo oli varmaan riittänyt kumoamaan majakan vetovoiman. Linnut kiersivät yleensä majakan melko kaukaa tai sitten hurahtivat niin nopeasti ohitsemme, ettemme tottumattomina ehtineet saada haavejamme ajoissa eteen. Luonto itse piti huolen siitä, että linnuilla oli suhteellisen turvallista lentää ja meillä taas melko vähän katselemista. Miksikään kovin valtavaksi ei tämän yön muuttoa voi väittää yhteensä olimme havainneet noin 140 yksilöä, jotka edustivat ainakin 7 eri lajia. Todelliset »majakkayöt» vaativat näet aivan erikoisen sään: täysin pilvinen taivas, hieno tihkusade tai heikko sumu ovat erittäin edullisia tekijöitä, tuuli puolestaan ei saa olla kovin voimakas. Vasta aamuyöstä, klo 2:n jälkeen pyrähti äkkiä yksi hippiäinen pimeydestä päin majakan ruutua, ei kuitenkaan satuttanut pahemmin itseänsä, vaan jäi pyristelemään lasia vasten, jolloin se helposti saatiin käsin kiinni. »Weigoldin suojalamppuja» on muualla käytetty, ei ole tiedossani, mutta luonnonsuojelun kannalta niiden käyttö olisi ainakin pahimmiksi lintujen tuhoojiksi tunnetuilla majakoilla hyvin suotavaa. Kirkkaalla säällä ei yleensä myöskään satu juuri lainkaan surmanlentoja; linnut ehtivät ajoissa huomata majakan piirteet ja väistää sen. Täydellinen pimeys on ennen kaikkea tärkeätä -,kuu ja tähdet _valaisevat maan pintaa jo niin paljon, että linnut pystyvät erottamaan allansa olevan maaston pääpiirteet eivätkä tällöin niin helposti . Viimeksimainittu päästettiin jatkamaan muuttomatkaansa, hippiäiset taas joutuivat koelinnuiksi. Pyydystäminen ei tuntunut ollenkaan luonnistavan. Tästä syystä Helgolannin kuuluisalla majakalla ryhdyttiin jo edellisen maailmansodan jälkeen käyttämään tietynlaisia suojalamppuja, jotka maasta käsin valaisivat majakan, ja lintu-uhrien lukumäärä saatiin täten huomattavasti pienenemään. Aamulla oli noussut sakea sumu, joka oli ilmeisesti pysähdyttänyt koko joukon myöhemmin aamuyöllä muuttaneista linnuista saarelle 39. Itse muutto on kyllä varmasti kirkkaina öinä ainakin yhtä vilkasta kuin täysin pimeinä, vaikka se ei esiinny piin voimakka_ana majakoiden läheisyydessä. 4 punasiipirastasta, 1 punarinta ja I jokin Sylvia-laji. joudu majakoiden valon harhauttamiksi. Syy oli ilmeisesti ollut liian kirkkaassa säässä. Parikymmentä minuuttia myöhemmin saatiin toinen hippiäinen aivan samalla tavalla sekä vähän sen jälkeen hiukan harvinaisempi pikku pyristelijä, peukaloinen. Tällä kertaa Söderskär ei kuitenkaan mitään suojavalaistusta kaivannut
Rastaat suurempina eivät sen sijaan tuntuneet kärsivän niinkään paljon, vaan klo 20:stä puoleenyöhön asti näyttäytyi keskimäärin joka tai joka toinen minuutti yksi rastasyksilö tällä kertaa miltei yksinomaan punasiipirastaita. Tuskin ehdin liikahtaakaan, kun jo muu osa parvesta oli viime hetkessä äkkikäännöksen tehtyään siivet suhisten kiitänyt ohhsemme yhden pyristellessä mht. Paljon valtavammassa mitassa tätä muuttavien lintujen joukkorengastusta on harrastettu Saksan suurilla lintuasemilla, Rossittenilla ja Helgolannilla. X. Sitä seuraavana yönä, 28. Mukana tuoduista vanhoista kalaverkoista syntyi äkkiä alkeellisen näköinen, mutta tehokkaasti toimiva rysän tapainen laitos. Tällä kertaa jouduimme matkan tarkoituksen takia riistämään vapauden suurimmalta osalta näitä lintuja, mutta yleensä käytetään tällaista rysäpyydystystä lintujen rengasmerkinnän palveluksessa, jolloin linnut rengastetaan ja lasketaan jälleen vapauteensa, Ennen sotia, jolloin rengastus meidänkin maassamme oli täydellä voimalla käynnissä, Ahvenan maalla sijaitsevalla Signilskärin lintutieteellisellä asemalla merkittiin vuosittain suuret määrät lintuja. lisenä yönä. Bergmanin haavissa. Kiireen vilkkaa ryhdyttiin pystyttämään loukkua niiden pyydystämistä varten. Hiljainen tihkusade ennusti hyvää muuttoa.Mutta eipä nytkään oikein onni suosinut. Pääosa näistä linnuista kuljetettiin tilapäisissä häkeissä Helsinkiin, jossa ne suurimmaksi osaksi vielä tällä hetkelläkin (helmikuun lopussa-47) ovat palvellen tieteellisiä tutkimuksia. Hetken perästä paljastui kookkaan saaliimme henkilö1lisyyskin: tavi. Tuuli oli yltynyt aina40. X. 1927) Helgolannilla merkittiin 1.558 lintuyksilöä tai että paras päiväsaikaan saatu saalis (12. Hauskan yllätyksen tuotti heti illan suussa 7 yksilöä käsittävä valtavan suurilta näyttävien lintujen parvi, joka yhtäkkiä pyrähti mustasta yöstä suoraan kohti majakkaa. 1940) oli 1.510 lintua! Mutta palatkaamme Söderskärin vaatimattomiin oloihin. yhtenä ainoana yönä (24-25. Seuraava yö oli aivan kirkas ja muutto vieläkin vähäisempää kuin edel. Tällä kertaa teki haittaa tuuli, joka 3-4 Bf:n navakkana sivuvastaisena näytti estävän useimpien pikkulintujen matkanteon. Sää teki jaikuvasti kiusaa. Kaikkiaan kolmattakymmentä lintua 11 eri lajista saatiin tällä pyydyksellä tämän ja seuraavien päivien aikana. Perin pohjin säikähtänyt lintuparka päästettiin jatkamaan matkaansa ehkäpä se vielä ehti tavoittaa toverinsakin. Mahtoi tohtorimme kokea oikein kalamiehen tunteet tuommoisen otuksen tempoillessa haavissa. p:n vastaisena, tilanne näytti paljon valoisammalta. Jonkinlaisen kuvan näiden asemien tehosta saamme, kun tiedämme, että esim. Viimeinen ilta ei näyttänyt lainkaan hyvältä. Seuraavat yöt ja päivät kuluivat jo totuttuun tapaan. levähtämään
kin 4-5 Bf:iin, ja jo vuorokauden verran kestänyt yhtämittainen sadeteki ulkona olemisen linnuille varmaan ylitä epämiellyttäväksi kuin meil-lekin. 30:n välillä, jolloin rastaita laskettiin keskimäärin-100 yksilöä jokaista viittä minuuttia kohden! Tämän jälkeen lintujen virta melko nopeasti lakkasi-päiväkin rupesi jo vähitellen valkenemaan_ Klo 5-5. Tavallisestihan rastaitten niinkuin muittenkin yömuuttajien muutto rajoittuu pääasiassa iltayöhön puolenyön jälkeen se normaalioloissa .alkaa jo vähitellen heikentyä. Että rastaitten yllättävä massamuutto tosiaan oli tämän erikoisen säänmuutoksen aiheuttama,. Koska sää oli kuitenkin aivan tyypillinen ns .. merikotka, joka tihkusateessa ja myrskyssä leijaili läheisen Jussinkarin yläpuolella. säärintamaa ja sen mukana sään muutosta edeltävä, päivystystä jatkettiin läpi yön. Muuttajista oli arviomme mukaan ollut n. Tämä harvinainen nähtävyys palautti mieleen toisen lintuharvinaisuuden, jonka kanssa olimme jo aikaisemmin saaneet tehdä tuttavuutta: rantakurmitsan (Squatarola squatarola). Seuraavana päivänä rantakurmitsa oli taas. kiurua lukuunottamatta ei näkynyt juuri nimeksikään. siihen viittaa jo muuton epätavallinen aikakin. Suurimman voimakkuutensa muuttosaavutti klo 4:n ja 4. sateen lakkaaminen tapahtui 4.15-4.30:n maissa, siis juuri parhaimman muuton aikana. Ainakaan ei juuri mitään lintuja-joitakin harvoja rastaita lukuun-ottamatta näyttäytynyt. Matkalla saatiin vielä kaiken kruunuksi nähdä komea. Eikä odotus jäänyt turhakc;i. p:nä oleskeli majakkasaarella kaunis koirasyksilö, jonka sointuva "Pi-y-vi,,-huuto kuului tuon tuostakin saaren rantamilta. 50 % räkättirastaita, 4<r--50 % punasiipirastaita ja n. Ensin 26. Viimeisen yön muutto olisi kovasti houkutellut jäämään onnea· koettelemaan vielä seuraavaksikin yöksi. 10 % laulurastaita. Klo 2:n nurkilla muuttavien rastaitten lukumäärä alkoi yhtäkkiä silminnähtävästi kasvaa_ Aina vilkkaammaksi ja vilkkaammaksi muutto kävi, kunnes vähitellen sen voi liioittelematta sanoa ei kulunut juuri hetkeäkään, ettei jostain kuulunut rastaitten ääntelyä. 30:n ajoissa ei varsinaista muuttoa juuri enää ollut havaittavissa, edestakaisin lenteleviä rastaita sen sijaan varsin runsaasti. Sään äkillinen muutos tuulen heikkeneminen ja kääntyminen sekä. Vieläpä kerrassaan kolme eri kertaa saimme niitä nähdä. Tuuli oli kuitenkin taas yltynyt tasaiseksi, jatkuvan tuntuiseksi myrskyksi eikä ennustanut mitään hyvää muuttoilmaa. Muita lintuja erästä kiinnisaatua-. Hauskaa kuitenkin oli, että linnut näyttivät jo· paria kolmea tuntia aikaisemmin jotenkin aavistavan sään muutoksenlähestyvän muuttohan alkoi jo 2:n paikkeilla. Sitä paitsi useammatkin syyt alkoivat jo vaatia kaupunkiin palaamista, ja niinpä jo puolenpäivän aikaan jätimme Söderskärin selkämme taakse
Varmasti monia kymmeniä tuhansia alleja matkasi tänä aamuna Söderskärin -ohitse. Eräs tämän retken hauskoista kokemuksista oli myös etenkin äsken_mainittu jen hippiäisen sekä mustatiaisen omituinen rohkeus tai miksi tätä ominaisuutta olisi nimitettävä. Mustatiainen esimerkiksi antoi keskellä kirkas.ta päivää pyydystää paljain käsin itsensä kiinni majakanvartijan asunnon seinustalta! Samoin hippiäinen saatiin ensin maasta haavilla kiinni, ja kun se sen jälkeen täysin vapaana sai istuutua kädelle,. Myöskin päivällä saari oli myrskyn takia hyvin tyhjä. Mutta nyt oli sää tosiaan mahdollisimman epäedullinen. Yömuuton niukkuuden korvasi kerrassaan valtava allien muutto seuraavana aamuna. Rastaita ja pikkulintuja nähtiin tuskin ainoatakaan. Ja vielä samana päivänä äskenmainitulla Jussinkarilla käydessämme lensi taas ylitsemme 3 yksilöä tätä meillä yleensä perin harvinaista lajia. Jo iltayöstä näyttäytyi kuitenkin pari kymmenisen yksilön vesilintuparvea alleja, jotka hyvää vauhtia painelivat suo· raan kohti länttä. Ei ollut kulunut viikkoakaan edellisestä käynnistii, kun jo taas poljimme Söderskärin kamaraa tällä kertaa vähän suuremmalla joukolla. Toinen majakalla vietetty yö oli vähintäinkin yhtä huono kuin edellinen. Jokunen kirvinen, muutama västäräkkiparvi, 1 hippiäinen ja I mustatiainen sekä vähän "parempana» lajina yksinäinen lapinkiuru (Eremophila alpestris .flava) merkittiin muistiin. Alun toistakymmentä nuorta biologia ja lintujen harrastajaa oli lähtenyt tälle "viikonloppumatkalle,, toiveissa saada seurata lintujen yöllistä matkantekoa. Parvet lensivät hyvin matalalla, juuri kuohuvien aallonharjojen yläpuolella, kaikki samaan läntiseen suuntaan. $aarella, mutta tällä kertaa toinen yksilö yksitoikkoisemman värinen naaras tai nuori lintu. Mahdotonta oli saada niiden lukua edes likimainkaan lasketuksi, mutta -7.30:n nurkilla laskettiin erään -varmastikaan ei kaikkein parhaan viiden minuutin aikana muuttaneiden allien luku vähintäin 1200:ksi. Myös muutamia sepelhanhiparvia oli lyöttäytynyt allien seuraan. Navakka, 4-5 Bf:n etelätuuli oli pyyhkinyt taivaan putipuhtaaksi, minkä lisäksi etenkin iltayöstä oli mitä kaunein kuutamo. Tällaisissa muistoissa etäännyimme hiljalleen jo tutuksi ja kotoisaksi käyneestä Söderskäristä, kaikki vakuuttuneina siitä, että tämä kerta ei tulisi jäämään viimeiseksi. Heti aamun sarastuhesta aina puoleenpäivään saakka .alliparvia, pieniä ja suuria, kiiti aivan lakkaamatta ainakin kiikarin kantaman levyisellä meririntamalla
4. 24. ,1.. se ei suostunut lähtemään istumapaikaltaan etusormen nenästä minnekään! Vasta kun se suorastaan heitettiin ilmaan, se hyvin pirteänä ja reippaana pyrähti tiehensä. 1943 Oulussa »Kalevan» valokuvaaja. Valok. .... Ja milloin tahansa tämän jälkeen sen sai aivan vapaasti ottaa jostain pensaan oksalta käteensä, eikä se taaskaan 43. Pulmuset palaavat. • ,.
Eikä tämä sen rohkeus varmaankaan johtunut siitä, että se olisi ollut mitenkään vahingoittunut majakanvartijat tietävät kyllä kertoa runsaasti esimerkkejä tapauksista, jolloin juuri hippiäisiä ja tiaisia vilkkaan yömuuton jälkeen on saarella vilisemällä ja jolloin niitä helposti saattaa noukkia maasta käsiinsä. p:nä muuton kannalta hyvin epäedullisen sään yhä jatkuessa Söderskär jätettiin taas syksyiseen yksinäisyyteensä. Mitä kauemmaksi majakan hahmo kotimatkan edistyessä jäi, sitä enemmän tunsi sinne taas kaipaavansa. välittänyt lainkaan pyrkiä pakoon. Lokakuun 7. 44. Unohtumattomasti oli painunut mieleen jokainen yö ylhäällä majakassa ja jokainen päivä kalliosaarilla keskellä syksyisen ulkomeren karua luontoa
Harvoin tulemme ajatelleeksi, että myös sen pienimmät jäsenet ovat saman kohtalon alaisia. Ihmisen toiminnalla luonnossa saattaa niiden menestymiseen nähden olla voimakkaasti kielteinen vaikutus, joka saattaa helposti karkoittaa tai hävittää ne kerta kaikkiaan aina sukupuuttoon asti. hyvin alkukantaisissa oloissa myös edistää eräiden muuten inhimillistä kulttuuria kaikkoavien lajien elinja esiintymismahdollisuuksia. Niinpä hyönteismaailma, tuo eläinkunnan ylivoimaisesti suurin osa noin 4/ 5 koko faunasta -, tuntee sangen herkästi luonnossa tapahtuvan inhimillisen toiminnan elinmahdollisuuksiaan rajoittavan vaikutuksen. Esko Kangas. Kovakuoriais~t tarjoavat tässä suhteessa parhaita ja tarkimmin tunnettuja esimerkkejä. Tällöin tulevat mieleemme tavallisesti eläimistön suurikokoisimmat edustajat. Meilläkin on äskettäin suoritettu tätä kysymystä valaiseva tutkimus (Äyräpää 1945). Vieläpä sellaiset kuin perhosetkin, joiden luulisi voivan helposti tulla toimeen missä oloissa hyvänsä, ovat alttiita asutuksen ja yleensä kulttuurin vaikutukselle. Kovakuoriaisfaunamme erikoisuuksista luonnonsuojelun kannalta. Toisaalta voi tämä toiminta eräissä tapauksissa esim. Erityisesti eräitä kuoriaisfaunamme suurimpia harvinaisuuksia uhkaava häviäminen, jota meilläkin on tutkimuksissa jonkin verran kä-;itelty (Saalas 1939), ansaitsee jo ny45. L uonnon moninaisuudesta yleensä eläinkunta kiinnittää eniten mielenkiintoamme ja sen väheneminen ja muuttuminen inhimillisen asu tuksen ja toimintapiirin alueilla useimmiten en innä herättää meissä alkuperäisen luonnon suojelun ja säilyttämisen halun. Näiden kysymysten tarkastelussa ilmenee monia luonnonsuojelun kannalta kiintoisia näkökohtia. Mutta etenkin sellaiset hyönteiset, joille tarjoutuu elinmahdollisuuksia vain enemmän tai vähemmän luonnontilaisissa oloissa, ovat erittäin herkkiä mainituille kulttuurin vaikutuksille
Vain luonnonsuojelutoimenpiteillä voidaan tällöin päästä häviävien lajien avuksi. Eräitten lajien vähentymistä ja siirtymistä asutuksen tieltä on voitu melkoisessa määrässä seura takin, etenkin silloin, kun on kysymyksessä tietyistä puulajeista, ja vielä tietynlaisista puuyksilöistä, tai joistakin isommista eläinlajeista taikka muista erikoisista olosuhteista riippuvista lajeista. Tällaisia tapauksia on jo meillä sattunutkin ja lukuisia uusia on uhkaamassa. Klassillisen esimerkin muodostaa muuan ns. naapurimaassamme Ruotsissa jo rauhoitettu eräitä sieltä häviämässä olevia kovakuoriaislajeja ( esim. Onhan esim. sellaiset kuin kiiltokuoriaisiin kuuluva Stelidota sexguttata, Rhitz.ophagus puncticollis kaarniainen, tai kukkaskuoriaisiin kuuluva Conalia haudii, kaikki puissa eläviä tai kehittyviä lajeja. kyisin huomiota osakseen. Sitä mukaa kuin metsänhoito maassamme kehittyy ja tehostuu, häviävät tuollaiset puuyksilöt (tai niiden osat) yhä tarkempaan metsistämme, ja niistä täydelleen riippuvat kuoriaiset käyvät vastaavasti yhä harvinaisemmiksi ja vetäytyvät yhä rajoitetuimmille alueille, kunnes häviävät ehkä maassamme sukupuuttoon. Noin sata ja yli sata vuotta sitten sitä on tavattu monia eri kertoja eri paikoista. Carahus intricatus ja Ceramhyx cerdo). Monia muita, viimeksi meillä vain viime vuosisadan alkupuolella tavattuja, merkittäviä ja helposti tunnettavia lajeja voitaisiin luetella, esim. Aikakirjat tietävät kuitenkin kertoa, miten sitä vielä yli sata vuotta sitten esiintyi Etelä-Suomen aatniometsissä (Saalas 1939), mutta sen jälkeen ei tästä "satukuoriaisesta" enää ole tavattu minkäänlaisia merkkejä meiltä. Tätä erittäin kiintoisaa lajia eivät nykyiset hyönteistutkijamme ole nähneet elävänä luonnossa ja sitä on todennäköisesti pidettävä sellaisena lajina, jota ei enää olekaan maassamme. Varsin suuri osa kuoriaisistamme elää metsäpuissamme, kasvavissa, kuolevissa, pystyyn kuolleissa taikka kaatuneissa, kukin omien elinvaatimustensa mukaan. Ehkä kaikkein suurimpiin harvinaisuuksiin kuoriaisfaunassamme kautta aikojen on luettu eräs liekokuoriaislaji, Cucujus hematodes, kaunis, litteä, kookas ja erikoisen näköinen verenpunainen kuoriainen, joka sikäli kuin tiedetään elää isojen mäntyliekojen kuoren alla. "vanha" laji, melko pieni ja erittäin kiintoisa Trachypachys z.etterstedti maakiitäjäinen. Viljelyksen ja ihmisen muun taloudellisen toiminnan laajentumisen seurauksena myös monet muutkin kuin puista riippuvaiset lajit saattavat joutua samanlaisen kohtalon alaiseksi. Erityisesti sairastelevat tai kituvat, pystykuivat, tuulenkaatoja lumenmurtopuut sekä liekopuut, etenkin suurikokoiset, tarjoavat lukuisille kovakuoriaistomme erikoisuuksille ja harvinaisuuksille niiden ainoat elinmahdollisuudet
Tulee 47. useita yksilöitä Tammer kosken rannalta, mutta sen j älkeen se näyttää väistyneen viljelyksen tieltä yhä kauemmaksi syrjäisille rajaseuduillemme, niin että tällä vuosisadalla sitä on tavattu vain sellaisilta seuduilta kuin Suomussalmi, Salla ja Salmi. Toinen erittäin_ kiintoisa, kaunis kiiltävän musta maakiitäjäislaji, joka näyttää myös paenneen äärimmäisille rajaseuduillemme, ehkä jo kokonaankin yli rajan, on Agonum hogemani. Sotien aikana slta tavattiin melko useita yksilöitäAunuksen puolelta sikäläisistä 1 uonnon tilaisemmistametsistä.Muuten on laji levinnyt aina Lappiin saakka ja näyttää siltä, että sen ainoat säilymisCaenoscelis grandis, eräs kuoriaisfaunamme harvinaisuuksia. Etelä-Suomea, mm. Näiden tämäntapaisten meiltä ilmeisesti jo hävinneiden tai häviämässä olevien lajien lisäksi on kuoriaisten joukossa kokonainen liuta_ lajeja, joiden kanta, lajin ollessa nimenomaan jostakin tietystä harvinai-sesta puulajista riippuvainen, vähenee ko. mahdollisuudet maassamme tapahtuneiden rajan muutosten jälkeen_ ovatkin Lapin ja koillisten rajaseutujen erämaissa. puulajin häviämisen yhtey-dessä erittäin suurella nopeudella maastamme, etenkin kun k.o. Sotien aikana tätäkin lajia tavattiin heti entisten rajojemme takaa sekä Aunuksen että Inkerin puolelta. Se näyttää viihtyvän vain palaneissa lehtipuissa ja on ilmeisesti kaskiviljelyksen aikaan esiintynyt yleisempänä_ laajemmaltikin, mutta on sitten hävinnyt suurimmasta osasta maata. kuoriaiset lisäki vaativat menestyäkseen jokseenkin luonnontilaisia oloja
jaloilla leht_ipuilla elävät Leiopus nehulosus, Oplosia fennica, Mesosa myops ja Exocentrus lusitanus, samoin jumeihin kuuluva kirjailtu ja karvainen Xestohium rufOYillosum ym. Mutta myös tavallisimpien puulajiemme varassa elävistä kovakuoriaisista monet ovat vaarassa hävitä kokonaan tai joutua siirtymään kaikkein etäisimmille ja koskemattomimmille rajaseuduillemme, sinnekin ilmeisesti vain tilapäisesti pysähtyäkseen paossaan viljelyksen ja inhimillisen 48. Tämä soukka, erittäin jalomuotoinen ja _kaunis sarvijäärälaji on luettava kovakuoriaistomme parhaisiin koristuk.siin. Suuri joukko muita harvinaisia sarvijäärälajeja kuuluu tähän samaan joukkoon, kuten esim. mieleen vain tammella elävä, erittäin siro ja värikäs Strangalia attenuata kukkaj äärä, joka on tavattu, paitsi nyt rajantakaisista Koiviston Vasikkasaaresta ja joltakin Suomenlahden ulkosaarelta, maastamme vain Ruissalon tammistosta, missä sen joskus näkee putkikasvien kukissa .ahkerassa aterioimistouhussa. Harvojen tammistojemme harvinaisuus, siro kukkaj äärälaji, Strangalia attenuata purtojuuren kukassa
kulttuurin tieltä. Tällaiset lajit ovat tuon verenpunaisen liekokuoriaisen tavoin elinehtojensa puolesta tarkoin riippuvaiset aivan tietynlaisista ja kuivumisessaan tai mätänemisessään tietyllä asteella olevista puuyksilöistä. Tätä lajia pidetäänkin syystä jo miltei saavuttamattomana koleopterologiemme keskuudessa. Samanlaisena on pidettävä ehkä myös kookasta mustaa, etuselästään punaista erittäin harvinaista sarvijäärälajia, Strangalia thoracica kukkajäärää, josta tiettävästi viimeisin ja ainoa tällä vuosisadaHa, luultavasti vuosisatamme toisella vuosikymmenellä tehty löytö on Karjalan kannakselta. Toinen kovakuoriaistemme suurimmista harvinaisuuksista, joka on todella harvinaisuus koko maapallollakin, kookas Boros schneideri, on yksi näitä häviämässä olevia lajeja. Kolmantena tällaisena lajina ... Näitä taas tuskin tavataan meillä enää metsänhoidon alaisissa metsissä, ja mainitut kuoriaiset joutuvat näin yhä enemmän vetäytymään niille alueille, missä koskematonta luonnontilaista metsää on vielä säästyneenä. Se elää hyvin vahvoissa kuolleissa rungoissa, jollaisia tuskin enää pääsee metsissämme enemmältä tapaamaan. 49. Se elää ainakin männyllä ja koivulla, ja sitä tavattiin vielä viime vuosisadalla, vallankin sen alussa, metsissämme melkoisestikin, mutta tällä vuosisadalla on meillä tuskin tavattu enää ainoatakaan täysikasvuista kuoriaista, vain muutama aivan hajallinen toukkalöytö on tehty (Saalas 1937, 1939). )-iahkurin (Tragosoma depsarium) käytäviä lahoavassa maapuuhongassa
Metsiimme tuskin enää jätetään luonnonsuojelualueita lukuunottamatta suuria männynrunkoja maapuina maatumaan, run. on yleisesti pidetty pientä kuusella elävää liekokuoriaisiin kuuluvaa Eicolyctus brunneus kuoriaista, jota niin ikään on tällä vuosisadalla saatn 1920--30-luvun vaihteessa yksi ainoa yksilö Hattulasta. Luetteloa voisi jatkaa pitemmältikin. Niinpä sellainen kookas ja perin »arkaistinen,> laji kuin nahkuri (Tragosoma depsarium), joka piiloitteleikse koko elämänsä, aikuisenakin yöllisiä parveilulentojaan heinäpoutien lämpimien aikaan lukuunottamatta-, suurissa tai suurehkoissa pitkälle lahonneissa maapuumännyissä, missä sen toukatkin kehittyvät, on nykyisin jo suuri harvinaisuus, jonka elinmahdollisuudet vuosi vuodelta vain kaventuvat. Hyvin harvinaisiksi viime aikoina käyneitä kuoriaislajeja on kuitenkin vieläkin lukuisammin. Senkiu elinmahdollisuudet, suuret kuolleet kuuset, ovat häviämässä metsistämme. Runkohaapsanen (Saperda carcharias), suurten haapojen vakinainen asukas
sellainen kuin vielä viime vuosisadalla kuusikoissamme yleinen, upea ja. Näin pitkälle erikoistuneella lajilla ei enää ole . sanottavasti toimeentulon rnahd611isuuksia heikoimminkaan hoidetuissa metsissämme. joskin suuret männynkannotkin saattavat sellaisina tulla kysymykseen. Aivan samaa on s'anotta.;_,a juhl~llisest~ ukko.ka'uniaisesta ( Chalcophora mariana), suurimmasta· jal<;>kuoria.islajistarrime, 'joka niin ikään vaatii suuria kuolleita mäntyjä kehitys paikoikseen, . Kuusella tavataan tällaisia harvinaisuuksia vielä runsaammin. Vanhoja, osaksi kuivuvia jättihaapoja, komean Upis ceramboides kuoriaisen elintilaa. Dicerca acuminata ja moesta), samoin kaarnakuoriaisiin kuuluva lps· longicollis, liekokuoriaisiin kuuluva Uleiota planata ym. Sen elämänpiiri purisp. Eräät muut jalokuo-riaislajit voisivat tässä yhteydessä myös ansaita maininnan (esim .. koja, joiden ikä ja koko sekä ennen maahan sortumistaan tapahtunut pitkäaikainen pystykeloina seisominen ovat aiheuttaneet sellaisen ter-vastumisen, että maatuminen sitten maapuuna, tiiviisti maata vasten painuneena ja siten hyvin kosteutensa säilyttävänä, kuitenkin käy perin hitaasti. Rovaniemen Kumpu-Kivalo. Niinpä. erikoinen korpikolva (Pytho lc~lwensis), joka ån Suomesta selitettykin (Saalas 1939), on jo nykyisin suuri harvinaisuus
Tämäkin laji näyttääväistyvän edistyvien mets änkäsittelytoimenpiteiden tieltä ja vetäytyvän yhä rajoitetummille, koskemattomina säilyneille alueille, vaikka ehkä ei olekaan yhtä 'kulttuurinarka' laji kuir, korpikolva. Toinenkin kolvalaji, niin ikään Suomesta selitetty kuusikolva (Pytho ahieticola) on myös suuri harvinaisuus. Se elää ohutrunkoisemmissa tuulenmurtotai lumenmurtoym. sellaiset kuin kampasarvisiin kuuluva maatuvissa kuusilieoissa tai kannoissa elävä kookas ja kömpelö Ceruchus chrysomelinus, erilaisnivelisten ryhmään kuuluva siro, soukka ja salamannopea valeseppä(Serropalpus harhatus), joka tavataan pystyyn lahoavissa suurissa kuusikeloissa, monet sarvijääriin kuuluvat harvinaisuudet (esim. Monista muista erämaa-kuusimetsien lajeista voitaisiin esimerkkinä luetella mm. tetaan metsätalouden edistyessä yhä tiukemmin vain eräille sille mahdollisesti sopiville luonnonsuojelualueille joilla vielä tavataan lajille välttämättömiä kookkaita korpikuusikoita l_isääntymispaikoiksi kelpaavine maapuineen. Jättihaapa, jossa elää Suomesta jo ehkä sukupuuttoon kuollut Xylophilus cruentatus. sellaisis~a kuusissa, jotka taas eivät ole painuneet aivan maata vasten, kutenkorpikolvan elinpaikkoina olevat suuret rungot, vaan ovat jonkin verran maanpinnasta koholla. NiYellia sanguinosa ja extensa) tai kaarnakuoriaisiin kuuluva, hitaasti kuivuvissa, vahvakuorisissa ja hidaskasvuisissa kuusissa elävä harjuniluri ( Car phohorus rossicus ).. Aunus, Kuusjärvi
pienen pienen, millin mittaisen Acritus minutusja muodoltaan erikoisen, melkeinpä paperinlitteän, nelikulmaisen, oikein välkkyvän mustan ison Hololepta plana-tylpp~kuoriaisten harvinaistuminen tai aristokraattisen ja sukunsa kookkaimpiin kuuluvan, tosin tuholaisenakin kysymykseen tulevan haavan jalosoukon (Agrilus ater) tahi erikoisuudessaankin hienostuneen ja kauniin zinoberinpunaisen Cucujus cinnaberinus liekokuoriaisen taikka elintavoiltaan ihmeellisen, erään puunkaivajakuoriaisen (Ptilinus fuscus) loisena elävän, koko maapallolla erittäin harvinaisen Pelecotoma fennica kuoriaisen ym. hyvän maan, esim. rusenmuelleri) sisarlaji. lehtojen, metsiköitä, joissa oikeita jättiläishaapoja myös kuivuvina ja maahan sortuneina esiintyisi, saa jo hakea. Haapa erityisesti suuret iäkkäät j ättiläisyksilöt-on eräs kovakuoriaisharvinaisu uksiemme aarreaitta. Sen mukaisesti on myöskin sellaisten kovakuoriaistomme helmien, kuten esim. Luonnontilaan jääneitä Etelä-Suomen Suutari (Monochamus sutor), kuusikoittemme komeimman sarvijäärän, räätälin (M. Sekin kuitenkin on vähenemässä luonnontilaisissa oloissa kasvavana metsistämme, koska se hyvän maan puulajina on menettämässäkaikki kasvupaikkansa joko suorastaan viljelykselle tai ainakin j ärkiperäisesti ja tehokkaasti harjoitetun metsänhoidon alaisille talousmetsille. harvi. Haapa näet on lukuisten harvinaisten kova k u o riaistemme asuin-, ravintoja lisääntymispuulaji
Siellä sitä paitsi ihminen oli toiminnallaan metsässä osittain sotatoimien yhteydessä, mutta pääasiassa jo aikaisemmin, hakkuilla ym. lisännyt monien Suomessa jo kauan suurharvinaisuuksiin kuuluneiden kuoriaisten · esiintymismahdollisuuksia. Hyvän kuvan siitä, miten edellä mainittujen tapaiset lajit alkuperäisemmissä luonnonoloissa todella vielä ovat yleisrn ja siis selvästi kulttuuria ja ihmistä kaikkoavia, -antoivat kuten edellä jo mainittiin ne havainnot joita koleopterologimme kuluneina sotavuosina tekivät Aunuksessa, missä metsät monin paikoin vielä olivat lähes tai aivan luonnontilassa. Aivan samoin suurten tukkipuun kokoisten raitojen katoaminen metsistämme, jollaisia raitayksilöitä vielä joskus saattaa tavata parhaimpien metsätyyppien luonnon tilassa säilyneissä metsiköissä, tietää monien kuoriaislajien elinmahdollisuuksien uhkaavaa häviämistä. Esimerkkeinä :sellaisista mainittakoon mm. TunnetuiIT'pia esimerkkejä näistä lajei<;ta lienevät sellaiset kuin erikoisen muotoinen, pinnaltaan sirosti koristeltu, kookas sysimusta pimikkökuoriaisiin kuuluva Upis ceramboides, joka tosin tavataan myös haavalla, hammasseppien sukuun kuuluva litteä metallisen musta Denticollis borealis ja valekärsäkkäihin kuuluva kookas, kulmikas, jopa ruma Platyrrhinus resinosus, jotka kaikkikin suo_sJvat palaneita puita, todennäköisesti olematta kuitenkaan niistä ehdottomasti riippuvaisia. lehmuksella). , Vieläpä koivukin, jota sentään edelleenkin melkoisesti tavataan luonnontilaisena kookkaitakin yksilöitä -, on puulaji, josta riippuvat kuoriaisharvinaisuudet, erikoisia olosuhteita vaativina, näyttävät voivan joutua vetäytymään yhä harvemmille ja usein juuri syrjäisimmille seuduille maassamme. Näiden lisäksi voitiin todeta muitakin meillä jo perin harvinaisiksi käyneitä lajeja, jotka siellä vielä olivat kohtalaisen yleisiä tai jopa suorastaan yleisiäkin. Jo puheena olleista voitaisiin tällaisina siellä vielä melko yleisinä lajeina mainita niiden lisäksi, joiden suuremmasta yleisyydestä rajaja rajantakaisilla alueilla jo on huomautettu mm. Erityisesti herätti huomiota niin monien Eucnemidaeheimon miltei kauttaaltaan kaikkiallakin suurharvinaisuuksiin kuuluvien. kaikkialla suurimpiin kuoriaisharvinaisuuk:siin laskettu upea pantterijäärä (Xylotrechus pantherinus) ja niin ikään sarvijääriin kuuluva perin harvinainen raitahaapsanen (Saperda similis) .sekä ehkä vielä suuri, kqmea sinivihreäkiiltoinen myskijääräkin (Aromia moschata), joka viimeksi mainittu tosin elää kyllä muillakin puulajeilla ( esim. Hololepta plana, Agritus minutus, Denticollis borealis, Chalcophora mariana, Cucujus cinnaberinus, Uleiota planata, Upis ceramboides, Tragosoma depsarium, NiYellia sanguinosa ja Plathyrrinus resinosus. naistuminen ja niiden koko kannan uhkaava pienentyminen ymmärrettävää
perin harvinaiseksi käynyt juhlallisen näköinen ja kokoinen sinimusta kalmankuoriainen (Blaps mortisaga), joka elää lähinnä kai maakuoppien yms. Valtavasti suurin osa niist2 kuoriaisistamme, joiden olemassaolo on inhimillisen kulttuurin laajenmessa ja tehostuessa joutunut uhatuksi, on kuitenkin lajeja, joiden elinmahdollisuudet ja suvun jatkuminen ovat alkuperäisen luonnon säilymisen varassa. aikoinaan yleinen ja kaikille tuttu kotieli saunasirkkakin (Gryllus domesticus). Tähän ei riitä kuitenkaan luonnon säilyminen vain etäisimmillä pohjoisilla tai itäisillä rajaseuduillamme, vaan näitä koskemattomia suomalaisen luonnon sirpaleita kaivattaisiin kaikissa maamme osissa etelärannikkoa myöden ja myös kaikkia luonnon eri laatuja edustavina. Samaa on sanottava myös edeilä mainittujen sisarheimon (Throscidae) edustajasta, erittäin sirosta ja kaunisvärisestä seppiä mui ;tuttavasta Drapetes higuttatus kuoriaises.a, joka sieltä tavattiin kahdestikin maapuukoivujen kuoren alta. Meillä tämä sama laji kuuluu nykyisin harvinaisuutena enää vain säästyneiden vanhojen kuusikoiden asujamiin, kuusikoiden, joissa maahan sortuneet suuret rungot ovat saaneet jäädä metsään lojumaan. Missä määrin sitten metsänhoidon yhteydessä voitaisiin varata käsitellynlaisille lajeille elinmahdollisuuksia ja turvata niiden kannan säilyminen, on kysymys, johon ei tässä yhteydessä ole mahdollista syventyä. maatuvissa rakennushirsissä ovat nykyisistä asutuskeskuksista melkeinpä täysin hävinneet, samaan tapaan kuten esim. Paitsi koskemattomana säilyneestä luonnosta tavalla tai toisella riippuvat lajit, myös monet muut kuoriaiset ovat joutuneet kulttuurin edistyessä vähitellen häviämään. Viimeksimainittu, todella uhkea, metsätuholaisenakin tunnettu sarvijäär2 oli siellä kaikkialla varsin yleinen joka paikassa esiimyvien kookkaiden kuusimaapuiden tai metsään jätettyjen kuorellisten kuusitukkien ja · tyveybien vuoksi. Muina tällaisina esimerkkeinä olisi ennen muita mainittava ainakin kiiltävän musta, kuusen kuoren alla elävä komea Agonum mannerheimi maakiitä-jäinen, pieni Phymatura hrevicollis lyhytsiipinen, kirjava ja vikkelä Dircaea 4-guttata ja aivan erityisesti kookas, erittäin pitkäsarvinen ja komea räätäli (Monochamus roesenmiilleri). · 55. Erityisesti eräät vanhan, viime vuosisadan ja sitä aikaisemman asutuskulttuurin seuralaislajit esim. kerran kymmenessä tai parissa kymmenessä vuodessa taikka ei lainkaan enää tällä vuosisadalla (Eucnemis capucina, Dirrhagus sahlhergi, Hypocoelus procerulus ja Xylophilus cruentatus). Pelkästään erilaisen koskemattoman luonnon säilymisen turvaaminen ei .,iis takaa kuoriaisfaunamme säilymistä täysin ennallaan. edustajien löytyminen sieltä noinkin lyhyen ajan kuin parin vuoden kuluessa, lajien, joita meiltä on viime aikoina tavattu vain esim
Sillä kokemus on näyttänyt, että oppilaiden kasviopilliset tiedot jäävät ilman oman kasvikokoelman keräämistä kaikin puolin kovin hatariksi puhumattakaan siitä, että he eivät kouluaikanaan saa edes yleiseen kansalaissivistykseen kuuluvia kasvien tuntemuksen alkeita. Tältä kannalta kasvien keräilystä siis on pelkkää hyvää sanottavana. Kasvien kerääminen on vanhastaan kuulunut · oppikoululaistemme kesäohjelmaan. Tuskin voisimmekaan ajatella toista harrastusta, joka olisi samalla kertaa henkisesti ja ruumiillisesti yhtä kehittävää jokaiselle heidän iällään. Tietysti on monia, joita synnynnäinen taipumus ilman ulkopuolista ohjaustakin vetää luontoon, mutta paljon useammissa sen harrastus varmaan· on herännyt vasta sitten, kun he ovat oppineet lähemmin tutustumaan sen ehtymättömiin rikkauksiin. Sodan aikana tosin on siinäkin kohden myönnetty oppilaille helpotusta, mutta nyt on jälleen rauhanomaiseen elämään palattaessa ruvettu sekä opettajiston että korkeakoulujen edustajien taholta vaatimaan tässäkin asiassa entiseen käytäntöön siirtymistä. Kasvien keräily luonnonsuojelun näkökulmasta. Ehkäpä siis jo ensi kesänä taas saamme nähdä koulupoikien ja -tyttöjen reippaina kulkevan metsissä ja niityillä kasveja etsimässä. Ilman tätä kouluaikaista tutuksi tulemista luonnon kanssa se varmaan jäisi monelle myöhemmälläkin iällä vieraaksi, eikä tällaisessa henkilössä ymmärrettävästikään voisi helposti syntyä ymmärtämystä luonnonsuojeluakaan kohtaan. Mutta entä mitä on sanottava heidän kasvien keräilystään luonnonsuojelun kannalta. Niilo Söyrinki. Yleisesti ajatellen voimme ensiksikin todeta, että kasvien keräily on tärkeänä perustana luonnonsuojelun harrastuksen leviämiselle, koska se vie nuorison välittömästi luonnon pariin ja opettaa sitä tuntemaan kasvimaailman monipuolisuutta ja kauneutta. Mutta mitä sitten vaikuttaa itse kasvimaailmaan se verotus, jota kym
57. Kasviharvinaisuuksien suojaaminen liiallisen keräilyn vahingoilta on siis suoritettava niin, ettei oppilaiden luontainen toiminnan ja kunnostautumisen halu siitä heikkene. Onhan toisinaan tapahtunut, että koululaiset tai joskm aikuisetkin kasvien keräilijät ovat keräilyinnossaan hävittäneet jonkin harvinaisen lajin paikkakunnalta kokonaan sukupuuttoon kaivamalla ylös sen viimeisetkin yksilöt. Hyvällä tahdolla lienee sentään mahdollista päästä tyydyttävään ratkaisuun, mutta vain sillä ehdolla, että saadaan kaikki luonnonhistorian opettajat asian taakse. Onhan yleisesti tunnettua, että juuri harvinaisten lajien löytämisen into kannustaa varsinkin monia terveellä kilpailuvietillä varustettuja poikaoppilaita kasvien etsimiseen. Kun tällaista on voinut sattua jo tähän mennessä, on paljon suurempi syy pelätä sitä vastaisuudessa, kun kou • lujen ja oppilaiden lukumäärä vuodesta toiseen jatkuvasti lisääntyy ja myös kasvien löytöpaikat tulevat yhä yleisemmin tunnetuiksi. Tätä kysymystä meidän on syytä perinpohjaisesti harkita, sillä kokemus on jo osoittanut, että tuo vaara ainakin jossain määrin todella on olemassa. Eikö siitä ajan pitkään kehity vakava uhka monien kas-vistomme aarteiden olemassaololle. Mutta miten tuo vaara sitten voidaan käytännössä torjua. Harvinaisten kasvien etsimisellä on siis merkitystä itse keräilyharrastuksen edistämisessä ja se voi myös hyödyttää tieteellistä tutkimusta ja maamme luonnon tuntemusta uusilla merkittävillä löydöillä. Ei siis ole lainkaan kummaa eikä paheksuttavaa, että varsinkin kasveista eniten kiinnostuneet opettajatkin ovat saattaneet innostaa oppilaitaan harvinaisuuksien keräämiseen. Tehtävä käy siis yhä vaikeammaksi: meidän olisi toiselta puolen sallittava harvinaisuuksien etsiminen, ehkäpä kannustettavakin oppilaita siihen, mutta toiselta puolen olisi samalla saatava takeet siitä, ettei tällä tuoteta hallaa juuri noille kasvistomme arvokkaimmille jäsenille. Tämä ei suinkaan ole kasvien keräilyn tarkoitus. Sillä on tietysti aivan nurinkurista, jos koululaiset verottavat jotakin paikkakuntansa kasviharvinaisuutta niin tuhoisasti, etteivät seuraavat polvet enää ehkä saa sitä luonnossa nähdäkään. Kasvien keräily on siis saatava ohjatuksi niin, ettei se aiheuta köyhtymistä kasvistossamme, joka luonnostaankin jo on suurimmassa osassa maatamme melko yksitoikkoinen ja vähälajinen. menet tuhannet koululaiset kautta maamme kesästä toiseen sen parissa harjoittavat. On myös muistettava, että jonkin ehkä tieteellisestikin kiintoisan, seudulla harvinaisen lajin löytyminen oppilaan herbaariosta on usein opettajallekin virkistävä tapaus muuten yksitoikkoisessa kokoelmien tarkastustyössä
Samalla pieteetill~ on tietysti käsiteltävä jokaista muutakin kasvilajia, jota paikkakunnalla esiintyy niin niukasti, että keräily voi käydä sen säilymiselle vaaralliseksi huolimatta siitä, kuinka runsaasti sitä ehkä kasvaa jossakin muualla maassamme. Nehän kukkivat jo ennen koulun päiittymfrtii, jolloin luonto voimakkaasti vetää nuorta väkeä puoleensa, ja ovat tavallisesti myös helposti löydettävissä. se, ettemme Helsingin lähiympäristössä enää juuri lainkaan saa nauttia näsiän ja sinivuokon kukkaloistosta. Sillä usein on laita niin, että alhaisellakin pistearvolla merkitty laji puuttuu kokonaan suurimmasta osasta maatamme tai on useilla paikkakunnilla hyvin harvinainen. kangasvuokko, sinivuokko ja valkovuokko on kaikki merkitty 2:n arvoisiksi, vaikka ensimmäinen niistä tavataan pääasiassa vain Salpausselkien vaiheilla ja molemmat muut käyvät jo pian Tampereen pohjoispuolella todellisiksi harvinaisuuksiksi, vaikka sinivuokko onkin löydetty vielä Kauhajoelta, Virroilta ja Ähtäristä ja valkovuokko aina Kajaanista ja Paltamosta saakka. Niinpä esim. Toivottavasti tässä suhteessa saadaan aikaan pikainen korjaus ennen kuin asutuskeskuksiemme ympäristöt ovat j ärjestään riistetyt tyhjiksi näistä ja monista muista kauneimmista kukistamme. Tällaisia kasveja on siis, vaikka ne eivät kasvioiden mukaan kuulukaan 'arvokkaisiin', varsinkin erillisillä esiintymispaikoillaan ja levinneisyysrajansa lähisyydessä kohdeltava hellävaraisesti kuin suuria harvinaisuuksia ainakin. Tosin koululaisten näille karun luontomme viehättäville kevään julistajille aiheuttamat vahingot varmaan ovat vähäiset verrattuna maljakkokukkien etsijöiden ja kaupustelijoiden tuottamiin jälkimmäisten tilille on lähinnä vietävä mm. Erityisesd ovat vaarassa aikaiset kevätkasvit, joihin kuuluvat juuri edellä mainitut kauniskukkaiset vuokot ja lisäksi vielä mm. keltavuokko, kevätesikko, rohtoimikkä (Pulmonaria officinalis), tesmayrtti (Adoxa moschatellina) Ja näsiäpensas. Emmehän sentään ole keräilykansan asteella, joka ryöstää luontoa täysin edesvastuuttomasti, ajattelematta vähääkään, mitä jää jäljelle tulevien polvien nähtäväksi ja nautittavaksi.. Puhuessamme kasviharvinaisuuksista emme tässä tarkoita ainoastaan sellaisia lajeja, joille kasvioteosten laatijat ovat antaneet korkeat vaihtopistearvot, niin että vasta-alkajakin voi niiden avulla saada jonkinlaisen kuvan lajin harvinaisuudesta maassamme. Kaikkein selvimpinä keräilyn varjopuolet tietysti näkyvät suurten koulukeskusten ympärillä, mutta ne saattavat ennen pitkää olla havaittavissa muuallakin, varsinkin jos koulukeskuksen lähistöllä on jokin kasveista tavallista rikkaampi lehtotäplä, kallio tai muu maastokohta, johon keräilijät vuodesta toiseen tekevät retkiään
Tällä tavoin oppilaat siis oppivat tuntemaan nämä kasvit, mutta samalla ne säästyvät, sillä harva koululain~n halunnee nähdä vaivaa sellaisten kasvien prässäämisestä, joita ei saa viedä kouluun kokoelman mukana. Jos ne asetetaan koulussa sopivasti näytteille, niin oppilaat pian oppivat ne tuntemaan, sillä yleensähän tällaisia lajeja ei ole paikkakunnalla kovinkaan monta. •. Jos löytöjen paikkansapitävyys aina riittävästi tarkistetaan ja näytteet lähetetään museoon tai ainakin löytöpaikkatiedot toimitetaan julkisuuteen, voidaan tällä tavoin ajan pitkään melkoisesti edistää kasvistomme tuntemusta. Jos niitä kasvaa koulupaikan lähellä, on parasta, että opettaja vie kunkin luokan vuorollaan ehkäpä mieluimmin jo ensimmäisenä vuonna, jolloin oppilaat ovat vastaanottavaisimpia niitä ihailemaan ja esitellessään ne heille samalla ilmoittaa, että niitä on tarkoin varjeltava vahingoittamiselta eikä niitä sen tähden myöskään saa kerätä oppilasherbaarioihin. Asia on sitä helpommin hoidettavissa, mitä paremmin opettaja tuntee paikkakunnan kasviston ja mitä lähempänä koulupaikkakuntaa oppilaat viettävät kesänsä. Näytteeksi voidaan tuoda uudelta löytöpaikalta yksi yksilö, joka liitetään koulun kokoelmaan tai vielä mieluummin lähetetään Helsingin yliopiston kasvitieteelliseen museoon, jossa siitä on hyötyä tieteelliselle tutkimukselle. i Mutta vaikka olisikin vielä paljon vaarallisempiakin vahingontekijöitä, on tietysti pidettävä huolta, etteivät koululaisetkaan osaltaan avusta kauneimpien kasvistomme edustajien hävittämisessä maastamme. Mutta tällöinkin opettaja tietysti voi, jos hän pitää sen tarpeellisena, esitellä nämä kasvit luokalla, ehkäpä ilmoittaa tuntemansa löytöpaikatkin ja kehoittaa oppilaita etsimään uusia. Retkeilyinnostuksen lisäämiseksi voitaneen sallia, että uusi löytöpaikkatieto tällaisesta lajista hyväksytään 'näytteeksi' oppilaan herbaadossa, vaikka lajin kerääminen muuten olisikin kielletty joko opettajan toimesta _ tai lailla rauhoitettuna. Opettajan on tietysti käytävä mahdollisimman pian itse varmistamassa löytö muuten hän voi ajan pitkään helposti tulla 'huiputetuksi', niinkuin kokemus todistaa. Samaan tapaan voitaisiin tehdä muidenkin sellaisten lajien suhteen, joiden kerääminen ei ole suotavaa. 59. Ellei tällaisia lajeja taas kasva niin lähellä, että niitä voitaisiin käydä kouluretkeilyllä katsomassa, on niiden hävittämisen vaarakin tavallisesti jo pieni. Kevätkukkien suojelemiseksi luonnonhistorian opettajat voivatkin helposti tehdä paljon. Samalla tulee oppilaille esitetyksi esimerkki käytännöllisestä luonnonsuojelusta. Ainakin monia poikaoppilaita tällainen nuoren löytöretkeilijän vaistoihin vetoava kasvien metsästys viehättää. Jos paikkakunnalla on useita kouluja, voivat opettajat sopia yhtenäisestä menettelystä
Näin to1m1en ei ole pakko ehkäistä niitäkään oppilaita, joilla on innostusta harvinaisten kasvien etsimiseen, päin vastoin heidän löytöretkeilynsä luonnossa saavat tarpeellista ohjausta ja yleensäkin oppilaiden käsitys kotiseudun kasvimaailmasta tulee syvemmäksi ja elävämmäksi kuin muuten. Ja vähitellen varmaan opitaan kullakin paikkakunnalla antamaan nykyistä enemmän arvoa luonnon rikkauksille ja erikoisuuksille. Keräilyohjeita annettaesrn on aina varoitettava tarpeettomasta kasvien repimisestä ja haaskaamisesta, olipa sitten kysymyhessä vaikka kuinka tavallinen laji. Sen vuoksi on muistettava teroittaa luonnonsuojelun vaatimusten noudattamista kaikessa kasvien keräilyssä. Aivan erityisesti on varoi6o. Kevätkasvien suhteen he tosin ovat suurin piirtein samassa asemassa kuin muutkin, ja jos eri koulujen kesken sovitaan yhtenäisestä menettelystä ja opettajalla on tarvittava auktoriteetti, ei luonnonsuojelun periaatteiden juurruttaminen keräilyyn suinkaan tuota voittamattomia vaikeuksia. Vaikeinta keräilyn valvonta tietysti on suurissa koulukeskuksissa, joihin oppilaita tulee laajalta alueelta tai he hajaantuvat niinkuin lähinnä pääkaupungista eri puolille maata kesän ajaksi. Ei ole myöskään tarpeen vaatia nyhtämään pienikokoisesta kasvilajista kymmeniä yksilöitä, 'täyden arkin' saamiseksi, sillä esim. Koululainen, joka kerää kuumana kesäpäivänä kouransa täyteen kasveja, huomatakseen sitten kotiin päästyään niiden suurimmaksi maksi lakastuneen niin, että ne kelpaavat vain rmkakarnan heitettäviksi, ei liene kovinkaan harvinainen tapaus. Silloin ei enää tarvitse pelätä todella harvinaistenkaan kasvien löytöpaikkojen tunnetuksi tulemista koululaisten tai muiden keräilijöiden pelosta niinkuin nykyään valitettavasti vielä monesti on laita-, sillä paikkakunnan yleinen mielipide takaa niiden säilymisen. Luokkaretkeilyllä olisi sopiva tilaisuus sen käytön harjoittamfreen. monelle kalliokasville, joka lisääntyy ainoastaan sitmenistä, se voi olla kohtalokasta; muutama yksilö riittää niistäkin antamaan kuvan lajin oltmuhesta. Olemme edellä puhuneet lähinnä jollakin paikkakunnalla tai yleensä maassamme harvinaisista kasvilajeista, koska keräily saattaa tuottaa juuri niille korvaamattominta vak nkoa. Olisi syytä Kculuhallituhesta saakka antaa ohjeet yksinkertaisen, vaneritai pahvilevyistä tehdyn retkeilypuristimen laatimiseksi, jotta saataisiin tässä aikaan korjaus. Periaatteeksi on saatava, ettei kaiveta ylös tai katkaista yhtäkään kasvia tai oksaa, jota ei myös panna prässiin. Yksitellen eri seuduille hajaantuvat oppilaat eivät myöskään yleensä saa aikaan sanottavaa vahinkoa kesänviettopaikallaan. Mutta pääasiassa keräily kuitenkin · kohdistuu tavallisiin kasvilajeihin, jotka ovat jokaisen oppilaan löydettävissä
Voimme siis monella tavoin ottaa huomioon luonnonsuojelun periaatteita kasvien keräilyn yhteydessä. Luonnonsuojelun kannalta kasvien keräilystä on siis pelkkää hyvää sanottavana, kunhan nuoriso alusta alkaen opastetaan oikealla tavalla suhtautumaan niin pieniin kuin suuriinkin luomakunnan jäseniin. Oikealla tavalla toteutettuna keräilyn ei suinkaan tarvitse tulla luonnonsuojelun viholliseksi, päin vastoin se voi kehittyä sen parhaaksi liittolaiseksi, koska se vie nuorison jo varhain omakohtaisesti tutustumaan luontoon, näkemään sen muotojen ja värien monipuolista runsautta ja kauneutta. Puiden ja pensaiden oksat on myös neuvottava leikkaamaan kauniisti, kasvia muuten vahingoittamatta. 61. Se onkin hyvin tarpeellista, sillä usein erityisesti pojilla on pahana tapana puiden kolominen, oksien ja taimien katkominen ja muu heidän sotaista mieltään viehättävä ajattelematon vahingonteko, tytöillä taas kaikkien kauniiden kukkien kerääminen joko kotiin vietäväksi tai muuten vain ihailtavaksi ja kenties kohta pois heitettäväksi. Jos näin tapahtuu, niin tästä nuorisosta varttuu kansalaisia, joille kotimaan luonto on rakas ja läheinen ja jotka tahtovat myös jokapäiväisessä toiminnassaan ottaa huomioon sen säilyttämisen ja suojaamisen vaatimukset. Tällaiset ohjeet totuttavat oppilaita alusta saakka noudattamaan luonnon säästämisen ja suojaamisen vaatimuksia. tettava sellaisten vaikeasti uudistuvien kasvien kuin mukulajuuristen kämmekkäisten (Orchidaceae) liiallisesta juurineen kaivamisesta; yksi yksilö riittää erinomaisesti
Vain joskus kantautuu samoilijan korviin etäinen tikan koputus tai ruokaansa etsivän tiaisparven hiljaiset kutsuäänet. Heille haluaisin antaa joitakin neuvoja. pohjolan ankara ja pi1Hä talvi"pyrkii vieroittamaan meitä ihmisiä luonnosta. Jo;ma Soveri. Metsän linnutkin viettävät hiljaista, huomaamatonta elämää kamppaillessaan ankarasti olemassaolonsa puolesta. . Silloin Sinulla ovat kaikkein riemullisimmat luonnonelämyksesi vielä edessä. Jos metsässä tai peltomäellä joskus helähtää käpylinnun tai tiklin kaunis laulu, niin tuntuu se milteipä luonnonvastai~elta. Sitä voimakkaamman vastavaikutuksen tuo tullessaan valoaan tuhlaava kevät ja kevätauringon herättämän luonnon ensimmäiset näkyvät elonilmaukset. Ehkäpä eivät kuitenkaan kaikki kevään kutsun rinnassaan tunteneet nuoret ole osanneet oikealla tavalla lähestyä lintuja päästäkseen todella tutuiksi niiden kanssa. Ohjeita nuorille lintujen tutkijoille. Aluksi Sinun on tietenkin opeteltava tuntemaan linnut. Jokainen uusi lintulaji, jonka kohtaat ja opit tuntemaan, aiheuttaa sykähdyttävän elämyksen. Elonmerkkejä ori luonnosta vaikeata havaita. Innolla tarkkaat sen jokaista liikettä, tutustut ~en puuhailuun, samalla kun korvasi herkistyvät kuuntelemaan sen laulua ja muuta ääntelyä, jotka yrität painaa mieleesi vastaisen varalle. Alastomat lehtipuut ja lumen kattamat kuuset värjöttelevät pakkasessa kuin olemassaoloaan anteeksi pytäen. Kun sitten myöhemmin kohtaat saman lajin. Ehkäpä Sinä, lukijani, olet vielä aivan aloitteleva. Ei ihme, että moni nuori silloin tuntee voimakasta tarvetta päästä läheltä seuraamaan luonnon asteittaista heräämistä, ja ymmärrettävää on, että juuri linnut, nuo kevään airueista viehättävimmät, saavat suurinta mielenkiintoa osakseen. Sitä tehdessäsi tunnet olevasi kuin löytöretkeilijä, joka vieraassa maassa kulkiessaan voi odottaa milloin tahansa kokevansa uusia, ennakolta aavistamattomia tapahtumia
Sinut nähdessään lintu ehkä päästää varoitusääniänsä, jotka niiden lyhyyden vuoksi voit koettaa merkitä kirjaimin muistiin. Useimmat lintulajithan asettavat pesimispaikkansa luontosuhteille, esim. tiettyjä, useinkin hyvin tarkkoja vaatimuksia. Juuri varhaiskeväällä on sopivin aika alkaa opetella lintuja tuntemaan. Hiivit niin lähelle kuin pääset, kätkeydyt ja teet tarkkoja muistiinpanoja sen koosta vertaamalla sitä aikaisemmin tuntemiisi lintuihin, sen värityksestä ja sen liikehtimisessä ehkä ilmenevistä erikoispiirteistä. Lentoon lähtiessään se ehkä vielä päästelee kutsuääniään, jotka nekin ovat lyhyitä ja monen lajin kohdalta helposti tunnettavia. uudelleen, tuntuu Sinusta kuin tapaisit vanhan tuttavan, jolla kuitenkin on vielä paljon sanottavaa Sinulle. Niiden vähäinen lajimäärä ei herätä Sinussa toivottomuuden tunnetta. Silloin liikuskelevat talvilintumme vielä parvina, joten ne on helpompi löytää. Ehdit ne parahiksi oppia tuntemaan ennen kuin tasaisesti kiihtyvä muuttolintujen tulva alkaa. Tietenkin lintujen lauluissa ja muissa ääntelyissä on jatkuvaa oppimista vuodesta toiseen. Lohdutan Sinua: se ei ole lainkaan välttämätöntä. Opit poikkeuksellisia ääntelyj ä, eri tilanteiden lintujen ääniin aiheuttamia vaihteluja ja korvasi herkistyttyä opit erottamaan lajit yhä kauempaa, vaikkapa laulajia olisi montakin yhtäaikaa äänessä, mutta kaikki tämähän tuo mukanaan vain uutta oppimisen ja taitamisen iloa.. Ehkä saanet kuitenkin rauhassa kuunnella uroksen laulua ja panna merkille, onko se saman aiheen jatkuvaa toistoa vaiko ehkä jatkuvaa, vaihtelevaa sävelryöppyä. On tärkeätä, että opit tuntemaan linnut myös laulusta mahdollisimman nopeaan, sillä etenkin pikkulintujen toteaminen ja tunteminen luonnossa tapahtuu keväällä ja alkukesällä useimmiten juuri äänen avulla. Laulun voimakkuus, rytmi, sävy, siinä ehkä toistuvat luonteenomaiset, helposti mieliinpainuvat kohdat voivat myös olla avuksi koettaessasi määrittää laulajaa, jonka väristä et ehkä ole päässyt täyteen selvyyteen. Useimmissa tapauksissa ilmaisee lintu olemassaolonsa Sinulle ääntelyllään. Linnun elinympäristöstä saat myös tukea koettaessasi pesimisaikana määrittää lajia. metsän puulajiston kokoomukselle, metsän tiheydelle, pensaskasvillisuuden runsaudelle ja laadulle yms. Jos jätät äänten opettelun tykkänään kesään, niin silloin joudut luonnon valtavaa sinfoniaorkesteria kuunnellessasi varmaan ymmälle ja epätoivoon. Ehkä sanot, että Sinun ei hyödytä kiinnittää lintujen ääniin huomiota, koska Sinulla ei ole "korvaa,,. Laululintujemme laulun voi oppia tuntemaan jo niille ominaisesta rytmistä, ja rytmikorvan puuttuminen on toki onneksi harvinaista. Mihinkä seikkoihin sitten on kiinnitettävä huomiota opeteltaessa lintuja tuntemaan
On muistettava, että aamuhetki on kullan kallis. Monet lintujen tuntijat ovat saavuttaneet taitonsa ilman kiikarin apua. Älä ilman muuta kuvittele, että jokin uusi outo näkemäsi lintulaji on harvinainen. Kotonasi luet tietysti vapaa-aikoinasi ahkerasti ,,Lintukirjaa", Sepän "Lintujen äänet,,-kirjasta tai jotakin muuta hyvää lintuopasta. Se vain vaatii enemmän kärsivällisyyttä, aikaa ja lukuisista pettymyksistä lannistumatonta mieltä. Jos Sinulla vain on harrastuksillesi riittävästi aikaa ja näkösi on hyvä, niin en Sinulle suosittele tätä oikotietä, niin mukavalta kuin se tuntuukin. mainiota Hortlingin kirjoittamaa ,,Lintukirjaa" etsien lajia, johon havaitsemasi tuntomerkit sopivat. Silloin jäisit vaille sitä suurta iloa ja tyydytystä, jonka jokainen uuden lajin itsenäinen selvittäminen Sinulle tuottaa. Nämä tiedot ovat Sinulle suureksi avuksi retkilläsi. Tietysti on hauska joskus vaihteeksi retkeillä jonkin hyvän toverin kanssa kokemuksia vaihtaen, mutta sitä parempi lintujen tuntija sinusta tulee, mitä enemmän yksinäsi retkeilet. arkaa puiden latvaoksilla liikkuvaa tai kauempana järvellä soutelevaa lintua tarkasteltaessa ainoa keino linnun määrittämiseen, mutta välttämätön se ei ole lintujen tuntemisen oppimiselle. 6x30-valoaukkoinen on tietenkin suotava ja ensiluokkainen apuväline sekä lukuisissa yksityistapauksissa, esim. Voit alkuaikoina tekemistäsi mielestäsi tarkoistakin havainnoista huolimatta tulla sittenkin väärään tulokseen tai jäädä ymmälle lajin nimen suhteen, mutta se ei saa masentaa mieltäsi. Mitä pitemmälle kesä kuluu, sitä aikaisemmin on noustava ylös lintujen ääniä oppimaan. Voit olla epätoivoinen myös siitä, että Sinulla ei ole kiikaria käytettävissas1. On vahinko, että meillä ei ole mitään suurta värikuvateosta linnuista, kuten on rikkaassa naapurimaassamme Ruotsissa, sillä sellaista selailemalla pääsisit monasti suoraan oikeille jäljille. Joko jo "paikan päällä" tai kotiin saavuttuasi alat selailla esim. Tietysti se voi sitä olla, mutta varminta on aina sentään ensin tarkkaan punnita kaikkia muita mahdollisuuksia. Opettelet jo etukäteen tietämään eri lajeista niiden luonteenomaisia tuntomerkkejä ja piirteitä. Häneltähän voisit mukavasti saada nimen jokaiselle retkellä näkemällesi ja kuulemallesi lintulajille. Vähitellen alat saavuttaa tuloksia ja mitä pitemmälle lajituntemuksessasi pääset, sitä helpompaa on jatko. Sitä paitsi on aina syytä muistaa, että yksin luonnossa liikkuessa ja aina silloin tällöin istuessa hiljaa paikallaan näkee ja kuulee paljon enemmän kuin taitavankin toverin kanssa kulkies'ia. Eräästä monen nuoren lintujen tutkijan heikkoudesta haluaisin Sinua varoittaa. Hyvä prismakiikari, esim. Ehkä olet itse suunnitellut mukavampaa keinoa oppia tuntemaan lintuja: retkeilyjä jonkin pitemmälle lintujen tuntemisessa ehtineen toverisi kanssa
enää myöhemip.in kesäkuussa päiväsaikaankin suuremmin joukoin laulamaan ja heinäkuussa lai,ilua jatkavat enää vain muutamat uskollisimmat; silloin lintujen tuntemus alkaa perustua yksipuolisesti näköhavaintoihin. antaa työtä vuosikausiksi, mutta tietenkin on yksipuolista, jos lintuharrastusten tavoitteena jatkuvasti on vain monipuolinen lajin määrittämiskyky. Mutta alJrnkesällä ei pidä unohtaa myös eräitä iltaja yölaulajia. Peltojen takaa harjulta päin kantautuu korviimme kehrääjän kumma hyrinä ja yöpöllön villit huudot. Jo kotipuutarhassa meitä lähtiessämme tervehtii kesäöittemme surumielisen tunnelman mestaritulkitsija, leppälintu, pellolla ehkä raksuttaa kodikkaasti harvinaiseksi käynyt ruisrääkkä. Jos olet aloitteleva, niin kysyt ehkä vielä mitä sitten teet, kun olet lintutuntemuksesi laajentanut käsittämään myös petolinnut, vaikeasti tunnettavat, etupäässä vain muuttoaikoina siellä täällä tavattavat kahlaajat jne. Pintapuolisesti ajatellen munienkeruu ehkä tuntuu viehättävältä. Kaukana järven rannassa toistaa kaislarääkkä lakkaamatta kimeitä vihellyksiään laulurastaan ja punasiipirastaan kaiken aikaa keskenään kilpaillessa rantapuiden latvoissa, joista niiden silhuetit vähitellen piirtyvät selvemmin esiin hiljalleen vaalenevaa yötaivasta vasten. Tasapuolisesti asiaa arvosteltaessa ,on munien keräilyssä kuitenkin niin paljon ja painavia varjopuolia, että sitä ei voi suositella, vaikkapa sen lakikin sallisi. Tuleehan luontainen keräilyvietti täten tyydytetyksi, samalla kun oppii siinä sivussa aina jotakin uuttakin. Jo yksinomaan lintujen tuntemisen opetteleminen niiden kaikista äänistä, lennosta, liikkeistä yms. Meillähän on monia lintulajeja, joiden olemassaolosta emme ehkä saa aavistustakaan, jollemme ole liikkeellä myös auringon laskiessa tai sen jälkeen. Munien keräilijä ei hevillä kehity syvälliseksi luonnon tuntijaksi. Linnunmunakokoelma on kaunis katsella ja siihen liittyy paljon muistoja, joita talv.isin on hauska palautella mieliin. Vain poikkeus'.'" tapauksis~·a, kuten auringon virkistävän sateen jälkeen alka~ssa uudel .. myös lintuja harrastaville ja nimenomaan juuri heille. Mistä saat uusia virikkeitä lintuharrastuksillesi. Keruu muodostuu hel. Moni ehkä on aloittanutkin lintuharrastuksensa juuri tästä. 1een paistaa, innostuvat linnut . Kun aamuyöstä päivälintujen konsertin jo alettua väsyneinä ja jalat kasteesta märkinä astelemme kotiin, mielemme on täynnä sitä onnen tunnetta, jota vain Pohjolan kesäyö voi luontoa rakastavalle ja sitä tuntevalle ihmiselle tarjota. Yöretken vaivat korvaavat monin kerroin kesäyömme kuuluisa valohämy, taivaanrannalla ruskottavat pilvet ja yön hiljaiseen alakuloisuuteen ihmeellisesti sointuvat lintujen äänet. Varsinkin aikaisemmin on moni nuori tällöin turvautunut linnunmunien keräilyyn
posti itse_tarko1tukseksi. Olen omat oppilaani, entiset munienkeräi~ij ätkin, innostanut keräämää,n munien .asemesta 'havaintoja ja he ovat todenneet, että tämän keräilymuodon antama tyydytys on munien keräilystä saatua paljon suur.empi. Nuorille ominaisen luontaisen keräilyh~lun voi. Asia on kuitenkin niin, että lintutiede on jo aikoja sitten käsitellyt tämän alan loppuun. Päähuomio retkil,lä -kiintyy pesien· ets1m1seen; hätäisesti ympärillä kiertävä emo kiinnostaa .. jöitä. Voit ehkä kirj_aimin yrittää merkitä lintuj(;!n ääntelyä, teet muistiinpanoja siitä mitä näkemäsi _linnut .söivät. Mitä tältä alalta on jää.nyt julkaisematta, an 7 s;iinnee tuskin enää tieteen vaatii aa· nimeä. vaikkapa vain yhdenkin munan; mikä menettely lukuisissa· tapauksissa johtaa siihen, että lintu hylkää pesänsä. Täl-laisella harrastuksella ei enää ole mitään tekemistä : lintuhairastusten .kanssa, vaan sitä voi hyvällä syyllä verrata esim. On kuvaavaa, että ne yliopistomme opettajat, jotka oyat lintujen tutkijoita, eivät ole munien keräili.,. Linturetkeltä saavuttuasi on Sinun paras pam:~a retken elämykset tuoreeltaan muistiin. Munien suur keräilijät varustavat: useasti luvattoman hob~ynsä ti~ teen vaativalla etiketillä; he sanovat harrastavansa munatiedettä, oologiaa. He ovat jo varhain suunnanneet lintuharrastuksensa toisiin, paljon hedelmällisempiin kysymyksiin kuin mitä loppuunviljelty oologia kos!' kaan ·tarjoaa. po§timerkki,!;!n keräilyyn. Havaintoja voi kirjoittaa muistiin aivan· kaikesta, mikä lintuja koskee. usein vain si~si, että sen .a.v.ulla voidaan selvittää, minkä lajin löydetty'.pesä on~ :Ke~äily ,vc:ii val.lata harrastajansa lopulta niin, että munien keräilijä ei enää paljon luon,. Luonnontuntemus syvällisessä, aido_ssa ·mielessä ja luonnonrakkaus käyvät käsi kädessä, mutta voidaanko sellaisen henkilö!1 ~anoa ~soitta.van luonnonrakkautta, joka ryöstää linnulta mitä ha~vinaisemmalta, sen parempJ pesästä. kaikesta edelläesitetystä huolimatta yhdistää mainiosti myös lintuharrastuksiin, vain toisell<! tavoin. toon joudakaan. peru_stuvat monasti varsin laajoihin aineistoihin. Toteamme siis, että munien keruu on luonnon ja lintujen tuntemiseen pyrkimyksille väärä lähtökohta; sitä tietä ei päästä yleensä pitkälle . Hänen vapaa-aikansa kuluvat kokoelmien järjestelyssä, munienvaihtoyhteyksien ylläpitämisessä ja · hänen palk~aan!iensa aput la~sten keräilemien munien pakkailussa ja yai_htoon lähettämtsessä. Selostat retkeilyreitin, mainitset missä ja minkälaisessa ympäristössä kunkin lintulajin näit tai kuulit, montako yksilöä niitä oli, mitä ne puuhasivat, .minkä tuntomerkkien perusteella ·tunsit jonki'n uuden lajin. Siitä' tulee jokainen' vakuuttuneeksi selaillessaan laajoja ulkomaalaisia kokoomateoksia, joissa esitetyt munien mitat, painot, värivaihtelut, pesyeiden munalukuvaihtelut jne.
metsätutkimusalueesi · puulajisuhteista, puiden_ iästä, tihey'destä, pensasja muusta alus.;. Päästyäni puun juurelle lintu lähti lentoon kadoten kauppalaan päin. -Päästyäsi harrastuksissasi näin pitkälle, · voit 'hyodyttää havairinoillasi jo lintu tiedettä edellyttäen, -ett~ olet tehnyt huolellista; ja tarkkaa työtä. Näin Lohjanjärven rantakoivikoss_a yksinäisen in_ustarastaan (Turdus merula) istuvan jörönä koivun latvaoksalla. milloin poikaset -kuoriutuivat }a lähtivät-pesästä,---kuinkataajaan aemo -kantoi riiill_e r~okaa, osallistuik. Sää 'au;inkoinen, tyyni~ lämpötila --:5° C. '~yvin: ~ehittävää· :on , var-mistuttuasi )åjituntemuks_esså tutustua seiklfaperäisesti 'jonkin rajqitetun alueen, esim. Sekä_: retk~ilyselostukset; että satunnaiset · yksittäishavainnpt numerQit juoksevalla numerolla aloittaen vuoden alusta. kasvplisulldesta, lah()puiden lukumäärästä ja muistakin ·seikoista, foilla pn ~erkitystä lintulajien yiihtymiseen. niijn: · · N:o 1. 1. Jos -osaat piirtää-, niin· vo'lt nmistiinpanojasi elä:vöittää kuvilla.. .ja' :rpillä p.e ruokkiyat ,poik~siaan, ·oli'{atko tie:,arlrnja-~ar.rcthkeita.,vilkkaita v~i jöröjä jp.e. Arvokkaita havaintoja voit tehdä II1yös muuttolintujen tuloajois'ta j'.'1 niiden . Muttå Sinun täytyy voida järjestää muistiinpanosi myös siten, että voit niistä saada tarvitsemasi tiedot, milloin vain haluat, Sitä varten ostat vµodeksi kerrallaan isqkokoisen' havaintovihon, johonka koto~asi · \irj~i~ tat huolella puht~aksi jå täydentävästi retkellä muistilehtiöösi tekemäsi pier~innät. V?.it'Olta v_arrria'stitit, ei:tä,tällä'tavoiö opi~ ;e_n~_~mänja saat vielä en~mmäri il<?<!ku_iri, jos_ katselisit pesästä ottamaasj roimaa kokqelmassasi. Lohjan Kauppala, Ojamo. Älä ·kuitenkaan ·viivytfole pesän luona, sHfä' se häit:itiee <:l}lOa, jq voi josku~: aiheutta<! sen! kin, että lintu hylkää pes~hJ>ä. riippuvais-uudesia yleisistä sääsuhteista kuten etelätuulista, lintujen vuorokautisista ,Iaulamisåjoistå ja siitä, .milloin• kµnkin lajin olet viimeksi kuullut laulavan: ja syksyllä nähnyt. :vä~i. ·, Vdit ! sitten myöhemmin käydä seurailema-,sa pesän asukkien. Samalla teet hav.aintoja · esim. , . 1947. siit~.,; 11),qloin; :et1~_immä~p~q piup.a l!l_p;nhtiiq, m-HlC>in:_ vii•meinen,. _, Lisäksi · voit .tehdä merkintqjä linhun v&ristä · ja lent~tavasta ; jne.; etenkin jos se sattuu olemaan uusi tuttavuus.. saaren; metsikön t~i jä~ven; koko linnustoon laskemalia tuolla tutkimusalueellasi pesi~ie~ )fotul~jien parien lukumäärät joko pes~löytöjen tai låulavien koiraitt~~ lukuD.)-äärän mukaan. Numer ron jälkeen ·.merkitset · ensin havaintopaikan ja joitakin sä~tietoja; Esim. utoskj11; siihen jn~. Jos satuit löytämään ·pesän ~iin merkitie ,muistiin pe~äh mµ9to, ra~~n11usaineet, ~rpuni_en · l,uku~~äi:ä ja. -.kehitystä.tehden J~mis!iinpanpj.a '. 5
Jo kaukaa järveä lähestyessäni kuulin sen mylvi:vän vihaisen sonnin tavoin. valokuvasi vihreässä teltassaan erään toisen pesän poikasia, ilmestyi emo yhtäkkiä pesälle, otti siinä olevan munan nokkaansa ja kuljetti sen muualle. Tiiroja pesikin .kaikessa ystävyydessä .sekaisin lokkien kanssa. Silmiinpistävää oli se rauhallisuus, jolla pikkulokit suhtautuivat pesän:tarkastefijaan. Kumpikin on laskemisen kautta tullut hyvin ·matalaksi; keskisyvyys on noin 70 cm. u: 6. Kovin paljon ei kaulushaikaroita järvellä pesinyt, Eteläjärvellä 3-4 paria, Pohjoisj ärvellä kenties vähän enemmän. Parhaiten sinne pääsi suosuksilla. Ne söivät melkein yksinomaan pehmeitä vesiperhosia. Molemmat jarvet ovat 6-8 km :n laajuiset. Niillä oli hauska mennä viillettää sellaistenkin paikkain yli, joita muu~oin olisi ollut mahdoton ylittää. oli löytänyt pesän läheltä Vasikkasaarta. Munat ovat aivan kalatiiran .munien näköisiä. Linnut olivat naurulokkien näköisiä, vain pienempiä. Kaikki pesivät yhdellä pienellä liejusaa'.rell,\, josta löysin pesiä toisensa vierestä paljon. ·Näin muutamia rosorastaan kokoisia lyhytpyrstöisiä lintuja lentävän vastaani. 300 .metriä pitkä, kapea, salmi. l\;un maist. Rumia ne olivat: pää törrötti pitkän takkuisen kaulan päässä kuin pellavatukko häkylän kärjessä. Kävin myös itse katsomassa pesällä. Jonkinlaiseli.si näytteeksi siitä, minkälaisia havaintoja voit pesimisaikaan tehdä jollakin lintujärvellä, la,inaan tähän otteen omasta poikavuosierii havaintopäiväkirjasta ·aikanaan -Äyräpäänjärvelle tekemäni retken selostuksesta. Kumpaakin järveä yhdistää toisiinsa n. Pikkulokkeja pesi saarella noin 30 paria. Ne olivat piklr.ulo7ckeja (Larus minutus'), kaikin puolin miellyttäviä lintuja. Muutamat niistä .ääntelivät peräkkäin kuusikin kertaa, toiset taasen vain noin neljä kertaa. Sain siinä aivan läheltä ·tarkastella niitä. Eteläjärvi on keskeltä aivan aukea, vaikka -siinäkin on rannoilla laajoja korteikkoja, ·jotka kahdella puolella päättyvät sararriittyihin. Pesässä oli silloin jo isot poikaset. Jalat niillä olivat punaiset ja pää musta eikä ruskeanmusta kuin naurulokilla. Ne eivät hyökänneet sukulaistensa naurulokkien tavoin rauhanhäiritsijää 'kohti, kaat'telivatpa vain ,loitommalla _päästellen ,hiljaisia, sointuvia, naakan ääntä muistuttavia huutoja. Samalla pienellä saarekkeella pesi paljon muitakin lintulajeja, niiden munat saivat olla siellä rauhassa pesiä ryöstäviltä variksilta, sillä tiirat ajoivat ne pakoon. Sää all'l'inkoinen, lämmin, tuuli kolbtalainen, lännestä. M. Pesä oli matala keko suuren, tiheän kaislikon liepeellä. Kävin niiden pesäpaikassa. _ »Seuraavassa lyliyt kuvaus tästä kuuluisasta järvestä: Äyräpäänjärvi on kaksiosainen. Nähtävästi se oli päättänyt muuftaa koko perheensä rauhallisempaan paikkaan, sillä jo aikaisemmin oli yksi poikanen kadonnut pesästä.» 68. 1925. Maisteri M. Jalat olivat muodottoman isot. Näin emon kahdesti lennossa. Pesistä saadaan parhaat tunnusmerkit: tiiran pesä on lattea, lokin kupinmuotoinen. Näistä on ·Pohjoisjärvi kasvanut aivan umpeen, siellä ja täällä risteilee korteikossa kanavia, joita myöten voi melo·a. Kaikenkaikkiaan oli lintujen luku kuitenkin suurempi. N:o 127. Mielenkiintoisin lintu oli lcaulushailcaro. Jo aivan Eteläjärven rannalla näin uusia lintulajeja. (Botaurus stellaris). Täysikokoinen lintu .sen· sijaan oli komean näköinen tuuheine kauluksineen. Se lensi matalalla raskaasti, mutta melko nopeasti aina lyhy~n matkan kerrallaan pudottautuen muutaman metrin lennettyään kaislikkoon
menestykselliseen harjoittamiseen, siihen soveltuvien kameroiden kalleuden vuoksi kuitenkin vain harvoilla on mahdollisuus. Se Sinun on havainnollisuuden vuoksi paras järjestää taulukon muotoon, joka valmiina on esim. 5. IV. Leivonen ......... 4· 111. N:o 2. 16. Vihreäpeippo .. Jos jonakin vuonna jonkin lajin todennäköinen tuloaika on Sinulta jäänyt huomaamatta, niin vedät viivan lajin kohdalle sen vuoden sarakkeeseen. Varis 3, 53, 59 jne. 17. 111. IV. Kottarainen ............ 1-15· 111. 7. 111. Esim. 111. 111. 1. 26. 16. siitä milloin k~nkin lajin kuulit kesällä viimeksi laulavan, näit viimeksi syksyllä jne. IV. Lajinimeä seuraavat numerot tarkohtavat tällöin havaintojen juoksevaa numeroa vihkossasi. II. Havaintovihkosi alkuun varaat tilaa muutaman lehden sisällysluettelolle, joka samalla on sinä vuonna havaitsemiesi lintulajien luettelona. Vastaavanlaiset taulukot voit laatia myös muista ns. 27. 22. III. tämän tapainen: Muuttolintujen saapumisajat Hämeenlinnan tienoille v. 1924-27. III. 25. Havaintoaika Laji 1924 1 1925 1 1926 1 1927 Varis ........... Lajit voi järjestää taulukkoon joko systemaattiseen järjestykseen tai saapumisjärjestykseen kuten yllä. Mustarastas 1, 25, 37, 41 .... fonologisista havainnoistasi, kuten esim. näin: · N:o I~. ..... Naakka .............. Tavallisista lajeista merkitset muistiinpanon järjestysnumeron vain silloin, kun Sinulla on siitä lajista jotain kerrottavaa: Jo ensimmäisen havaintovihkosi loppuun varaat muutamia sivuja kuluvan ja lähinnä seuraavien vuosien muuttolintuhavaintojen yhteenvetoa varten. 1. 28. ..... ........ 5. Kiiruhda siis, milloin aikasi sallii, vastaantulevia vaikeuksia säikähtämättä luontoon aistit herkistettyinä vastaanottamaan. 10. 21. 111. 13. 111. Talitiainen 2, u, 59 N:o 3. III. Mainitsen vielä erikoisharrastuksena lintujen valokuvaamisen, jonka. III. IV. Kuten huoma2t ei ohjelma lopu siltä, joka on päättänyt valita harrastuksensa kohteeksi linnut. 111
uusia yaikutteita. Linnut ovat yleisen luonnonrakkauden herättäJiä; niistä harrastuc; helposti laajenee haluksi syventyä luonnon ihmeelliseen maailmaan monipuolisemminkin. Tyydrtys, jonka lintujen monipuolinen · tuntemi:nen aiheuttaa, on tavoittelemisen arvoinen. Kuinka toisensisältöi · siksi kävelyretkemme tällöin muuttuvat, kun linnutkin, jotka aikaisemmin· ovat vain ohimennen viivähtäneet silmiemme verkkokalvossa herättämättä mitään mielikuvia, ovat omien havaintojemme ja kirjallisuudesta hankkimiemme lisätietojen ansiosta muuttuneet tutuiksi pikkuystäviksi, joidenka edesottamuksia mielenkiinnolla seuraamme ja joiden pelkkä tunteminen jo sinänsä aiheuttaa meille suurta mielihyvää ja tyydytystä sekä muodostuu milloinkaan ·ehtymättömäksi onnen· lähteeksi.
1739. J. H. T. Hintikka. J os ja ehkä uskallettaneen niin toivoa kun otsikossa mainitun matkan yksityiskohtainen selvitys kerran saadaan julkaistuksi, voidaan yksityiskohtaisesti ja vakuuttavasti osoittaa, miten vuosisatainen ,,kasvi:. 1732 ja sen merkityksestä . . havaintoj~ sen maamme osan h,ionnosta ja kahsasta,jossa hän joutui liikkumaan.· Seuraavilla riveillä on mahdollista hahmoitella siitä vain muutamia yleispiirteitä.. tieteilijäin kuningas" ja, kuuluisin ruotsalainen ehti lyhyellä pikamatkallaankin· suorittaa · ihmeteltävän osuvia . Carolus Linnaeus. Linnen Suomen matkasta v. Scheffelin maalaus v. ]
Lähtiessään keväällä 1732 ensimmäiselle Lapinmatkalleen, "kotkan lennolleen", nuori ylioppilas Linnaeus oli laatinut Suomen osalta paljon laajemman retkeilyohjelman, kuin mitä hän pohjolan kerkeän kesän aikana saattoi silloisilla kulkuneuvoilla suorittaa. Niin on käynyt, että vasta 1800-luvun alussa ruotsalainen Göran Wahlenberg ja sitten tunnettu Lapin tutkija Jaakko Fellman ovat luonnontutkijoista ensimmäisinä retkeilleet Inarin Lapissa. Ennen muuta hänen suunnitelmiinsa kuului eteneminen Kemistä aina lnarinjärvelle asti. Matkustaessaan nyt nope·asti _ "itämaan" rantatietä Oulun, Raahen, Kokkolan, Uudenkaarle-:. Mutta takaisin Uplantiin Linne ei missään tapauksessa halunnut palata samaa tietä kuin oli tullut pohjoiseen, Pohjanlahden länsirantaa pitkin, eikä hän liioin halunnut purjehtia meritse etelään. Tuota rantatietä oli kyllä kulkenut v. Hän oli jo väsynytkin matkustamiseen, sillä hänellä oli takanaan pitkä taival: Upsalasta useiden Keski-Ruotsin maakuntien ja Norrlannin halki Luulajaan ja sieltä, suurelta osalta tiettömien taivalten halki, Jokmokin ja Kivikjokin sekä Kölin harjanteiden yli Atlantin äärelle Norjaan asti ja sieltä Piitimen Lapin kautta takaisin Pohjanlahden rannikolle. Nyt etenee sitä pitkin nuori ylioppilas yksin, ei kuninkaan käskystä ja kustannuksella kuten tuo seurue, vaan Upsalan tiedeseuran suoman niukan apurahan turvin ja matkakassaansa monis~a paikoissa rahoja lainaten. Havain• not jäävät Ruotsin puolelta ja Lapista kertyneeseen aineistoon verrattuina niukoiksi, mutta maamme tutkimuksen kannalta arvonsa säilyttäneitä ja varteenotettavia nekin ovat.. pyyn, Vaasan ja Kristiinan kautta hän pyrkii kaike~ta huolimatta mer: kitsemään muistiin matkama tarkoituksen kannalta kiintoisaa. Linne palaa Kemistä takaisin Tornioon ja tekee pitkähkön matkan Tornionjokea ylös aina Kengisten seutuihin asti, sikäläiseen vuorityöhön ja sen tuotteisiin tutustuakseen. Ensi kertaa Tornioon saavuttuaan heinä-elokuun vaihteessa hän lähtee sieltä ensin Kemiin, nähtävästi aikomuksenaan yrittää sieltä Inariin, mutta katsoo sittenkin viisaammaksi jättää tuon retken tekemättä. Kun hän sit~en jälleen palaa Kemiin ja yrittää täälläkin jonkin matkaa jokivartta ylöspäin, on palattava pian takaisin ennen muuta kielivaikeuksien takia. 1702. 1695 Olaus Rudbeck nuoremman johtama nelihenkinen luonnonhistoriallinen retkikunta, mutta sen tulokset, erinäisiä kasvimuistiinpanoja ja muutamia kuvia lukuunottamatta, ovat tuhoutuneet Upsalan palossa v. Muutamia matkustettaessa välttämättömimpiä suomenkielisiä lauseita opeteltuaan hän lähti Suomen alueen kautta, silloista rantatietäpitkin jatkamaan matkaansa
On myös huomattava, että nuori retkeilijä ei j01:1tunut Iai1:1kaan tutustumaan sisämaahan. Merkintöjä on mm. Pohjanmaan eteläpuolella. Niinpä hän nytkin Suomen-matkallaan on, edellä kerrotuista vaikeuksista huolimatta, sattuvien maisemakuvaustensa Iotnissa aina maininnut mm .. Mitään edullista käsitystä ei nuori, itsetietoinen ylioppilas ole suomalaisista saanut. kulloinkin tapaamiaan kasvilajeja. Kasvitiede on aina ollut lähinnä Linnen sydäntä. Matkallaan tapaamansa arvovaltaiset henkilöt hän luonnehtii muutamin piirtein. tuderaatti~n esiintymisestä kau: punkipaikoissa, jalojen lehtipuiden ja muiden vaateliaiden kasvi~n esiin• tymistä, eteläisten lajien ensi tapaamisista jne. Rudbeckin retkikunnalle oli sattunut sen yrittäessä edetä Vanhasta Vaasasta suoraan etelään Hämeenkyrön tietä Kanttilah skanssin tienoilla vastoinkäymisiä ·tuo tiehän oli vielä Porthanin aikoina talvitien luontoinen, paikoitellen miltei polkumainen. . · Hän tarkasteli kaikkea tieteellisen viileästi oman ai.:. Hän ei ole lainkaan ottanut arvostelmissaan huomioon, miten ensin nälkäja kuolonvuodet ja sitten niitä seuranneet pitkälliset sota-ajat ja ison vihan vyöry olivat vaikuttaneet asujamistoon ja sen oloihin ja,miten niiden lyömiä haavoja ei vielä oltu ehditty sanot-:tavasti parantaa. punakoison (Solanum · dulcarrtara), nukulan (Leonurus cardiaca) ym. Nuo kokemukset ovat kaiketikin olleet niin varoit~avia, että Linnc vasta. Linne saattoi todeta sekä puuvartisten kasvien että myöskin ruohokasvien, tammen, tervalepän, vaahteran, koiranheisin, . levinneisyyden pohjoisrajoja ja verrata niitä vastaaviin Ruotsin puolisiin. Kansatieteen kannalta nämä nuoren Linnen havainnot övat silti varsin huomattavia. Havainnoitsemisen kannalta edullisemmissa olosuhteissa suorite.ttuna matka olisi Suomen osalta varmasti ollut tässäkin suhteessa runs~stuiok".' sisempi. Hänen retkensä päätarkoituksena oli Lapin, sen asukkaiden ja luonnon selvitys, mutta nyt hän tarkkaa innostuneesti myös "itämaan" kansakuntaa sen taajimmalla asuma-alueella "varsinaisessa Suomessa", s.o. Missä määrin ne kenties ovat olleet apuna Ruotsin tiedeakatemian taholta jo varhain suunniteltua, mutta myöhään ( 1757) julkaistua matkaopasta valmistettaessa, on ainakin toistaiseksi tietymätöntä. Toiset heistä saavat osakseen kiitosta, toiset, kuten Kruunukylän ja -Vaasan rovastit, arvioidaan vähemmän mairittelevac:;ti. Merkityksellisempää Linnen matkahavainnoissa on kuitenkin se, miten hän kuvailee suomalaisia ja näiden elämäntapoja. Linne on tarkoin luetellut matkan varrella olevat kestikievarit ja niiden välimatkat. Sivuutamme ne kuitenkin tällä kertaa ja kiiruhdamme hänen luonnontieteellisiä merkintöjään tarkastelemaan. kansa kannalta ja yleisruotsalaisesta näkökulmasta
Tosin näitä Linnen esittämiä tulkintoja oµ pyritty myöhempinä aikoina korjailemaan siitä huolimatta, että hän on pääasiassa samat tulkinnat ec;;ittänyt. Linnen kasvitieteellinen panos Suomen osalta ei ole· yksistään hänen ,omakohtaisten tarkkasilmäisesti ja samalla järjestelmällisesti suoritettujen havaintojensa varassa. Tillandz-tulkin:. Linne on aivan kuin ärsyttänyt suomalaisten kasvinnimien. Onpa hän ottanut mukåan muutamien kasvilajien suomalaisiakin nimiä, omakohtaisesti· kuulemiaan. Kyllä niitä on koottu, sekä fennofiilien että patrioottien toimesta, mutta keräyksiä •ei ole saatettu julkisuuteen niinhän kävi Gananqerin sanakirjallekin, tuolle suomen kielen »Thesaurukselle». keräykseen, ensin mainitsemalla niitä ,,Flora lapponica,,ssaan ja eräässä väitöskirjas~ saan, mutta sitten "Flora svecica,,ssaan (1745; 1755) luetellen kyllä kasvien lappalaiset nimet, muttei yhtään suomalaista, ei Tillandzin· tai Jusleniuksen mainitsemia eikä omiaankaan. että silloin ei olisi muka harrastettu näiden nimien keruuta. p-aitsi mainituissa ,,Flora svecica»nsa painoksissa myös ,,Species plarttarum»issaan ( 175 3-54), tuossa kasvisystemaatikkojen yleisesti hyväksymässä pei:uskirjassa. etelämpänä, Ulvilasta Turkuun matkatessaan valitsi itäisemmän:Virt;an-0jan kautta Turkuun johtavan tien ja joutui siten näkemään sen varrella laajojä kanervakankaita, joita hän sitten piti Suomelle luont'eenomaisina -samoinkuin ,,Pohjanmaalle,, soita, Ahvenanmaalle kallioita jne. Kehhys on muuten tässä koh.dassa käynyt 1700-luvulla toisin kuin on saatettu jopa arvovaltaiselta taholta lausua, so. 1737, niin se sisälsi tältä osalta muutakin. noissa oikaisujen sijaa ja-varaa: Qn myös tarkoin etsitty virheellisyyksiä Linnen. Kun hän sitten yhdisti tämän matkansa kasvihavainnot laajaan latinankieliseen ,,Flora lapponica;,ansa, jonka sai painetuksi vasta Amsterdamissa v. kasv~havainnoissa, mutta .harhat ovat peräti vähäiset ja floristii~ kan ·rumessä ·esitetyt, kriitillisiksi .tarkoitetut arvioinni.t ,eivät ole pai: 74. Tuntuu pelkältä mestaroimiselta sek.'.j.sorto, jok~ tässä kohden on eräässä viimeaikaisessa Tillartdzin arvioinnissa saatettu jµlkisuuteen. Ylen vähän on ·noissa Linn~n. 1683 julkaisemi~saan kirjoissa »Catalogusplantarum" ja ,,Icones novae plantarum» jotka olivat Linnelle jo kouluajoilta tuttuja! on ne esittänyt. Heräävä suomalaisuus on tässä kohqen näennäisesti jätetty syrjään, mutta saanut omavaraisesti" toimia, kuten on yrittänytkin. Siinä on kertoelmia kunkin kasvin käytöstä, jonkin verran myös Suomen puolelta. Ennen muuta Li~ne on ,,Flora lapponica»ssaan suorittanut vankan pohjan Suomen kasviston selvitystyölle mainitessaan kunkin kasvilajin synonyymeissä millä nimellä Tillandz, ,,suomen kasvitieteen isä», Turun seudun kasveja luetellessaan ja kuvatessaan v
kalleen osuneita. ,/ _,. ~ Ori suora-staan 75". Linnen esittämiä tietoja, pohjautua hänen havaintoihinsa. Maamme eläimistön selvityksen .kannalta. nuoren Li_nn~n -matka on ollut niu1ckatulo)c.sinen. Hän ei ole Suomen osalta ehtinyt, nähtävästi. 1757 ilmestyneeseen matkaoppaaseen laadittu Suomen j~ Norrlannin tielrnrtta. Sen sijaan · on monissa myöh_äis~mpienkin .aikojen meikäläisissa kasvistollisissa selvityksissä-ollut aihetta ottåa· vartee·n, jo. I • /fll'IJtEN Ruotsin kuninkaallisen tiedeakatemian toimesta v. ajan puutteessa; ottaa edes selkoa matkalle yarustautuessaan laatimaansa »Querenda" luetteloon ·merkitsemistään_ kysymyksistä
Vaikka Linnen "Flora lapponica" lienee verrattain vähälukuisesti levinnyt Suomen puolelle, on kuitenkin säilynyt todisteita siitä, että siinä esitettyihin tietoihin ovat jopa tavalliset pappismiehetkin täällä saattaneet tutustua. Selvittämättä on jäänyt asuntovieraat (,,Pulices, Pediculi, Cimices etc.,,), jotka ovat tuossa luettelossa ensi sijalla, »Carelen Toracka» on kyllä merkitty eräälle päiväkirjan liuskalle. Joka tapauksessa Linnen henkilökohtainen käynti Suomen puolella on maamme luonnon tutkimuksenkin kannalta mei~ityksellisiä käänteitä. , Jos Linne olisi saattanut aikanaan julkaista myöhempiin polviin saakka käsikirjoituksena säilyneen ,,Jter lapponicumin,,sa, johon juuri noita edellä mainittuja kansatieteellisiä, lisäksi muitakin Suomea koskevia tietoja oli koottu, olisi reaktio ollut valtavampi. F. Muut tärkeämmät ja merkityksellisemmät työt ovat vaatineet voimia, ja niin on tuo matkapäiväkirjan muotoinen laaja ,,Jter lap·ponicum" jäänyt painoasuun saattamatta. omituista, että »Methodus avium sveticarum,,in ja ,,Fauna svecica•m ( r746) laatijalla ei ole paljoakaan välittömiä tietoja Suomen puolelta matkapäiväkirjansa lehdillä. Tämä nuori mies oli rohkeasti tehnyt yksin matkansa synkkään Lappiin saakka, liikkunut Suomen puolella, saanut täällä ystäviä ja kannattajia, joista yksi, pohjalaisen papin Mennanderin poika, sittemmin professori, lopulta Ruotsin arkkipiispa K. ·,. Havainnot karhunpyyntitavoista ja hylkeistä kuuluvat myös Suomen puolelta saatuihin tietoihin. Nelijalkaisista Linne on saanut mukaansa Turusta siipioravan ja tuhkurin nahat. Ehkäpä Linne on sitten myöhemmin julkaistuaan kaiken muun ohella pirteät matkakirjansa Ruotsin eteläisiin maakuntiin tekemistään matkoista, katsonut, ettei hän vöi saattaa tätä yritystään samantasoiseksi ku~n nuo valtionvaroilla tehtyjen matkojen monipuoliset ruotsinkieliset kuvaukset ovat. Linnuista on verraten niukalti havaintoja, mm. kuvaamaan Lappia-, ja~ käsikirjoi'tlis on jäänyt keskeneräiseksi. MennancJer siirtyi hetimiten opiskelemaan Upsalaan, oli siellä Linnen sekä oppilaana että auttajana. ,,variksista säänennustajina Suomessa" on jätetty Upsalan tiedeseuralle painettavaksi. Mutta hän on ryhtynyt muistiirrpanojensa p@hjaHa. Se on jo ennen ,,Flora svecica"n ja ,,Fauna svecica"n ilmestymistä vaikuttanut herättävästi ja kannustavasti, luonnon ilmiöiden tarkkaamiseen johtavasti. Tuon laajan teoksen arvoa on lisännyt se, eitä sen oli laatinut graduoimaton ylioppilas, joka sitten ulkomailla herätti huomiota muillakin julkaisuillaan, ennen muuta esitti oman luonnonesineiden ryhmittelynsä ja omintakeisesti laatimaansa kasvijärjestelmää nyt juuri tässä kotimaisessa Florassaan, ensi kertaa painetussa asussa
77. Swara mig allenast nej eller jag(!) på vkn dera handen ·bor gästgifwaren Eld på spisen wisa mig på landswäg Huru mycket kostar skjutsen. Lätt mig få kammar och säng. Ja UpsalassaLlnnen luentoja kuunnelleita on ollut kautta Suomen alueen, Torniosta ja Oulusta aina Karjalan kannakselle ja Inkeriin asti. Hwar är gästgifware gården Hur långt är till nästa gästgifg Hwad heter nästa gästg Hwad heter denna gästg Skaffa mig gätsgifware häst Skaffa häst straxt Lätt mig få kiöpa mat Lätt mig få smör och bröd Lätt mig' få kammar och säng Lätt mig få sur miölk till dricka Huru mycket är jag skyldig Är här någon som kan tahla swenska Om du uppehåller mig att jag ej får häst öfwer en tima, så skall du därföre swara på .cancelliet, ty jag reser på Kongl. Miten Linne sitten myöhemmin on tullut vaikuttaneeksi varsin monella eri tavalla myös Suomen alueen luonnon kaikinpuoliseksi selvittämiseksi, jää tässä syrjään. Linnen vaikutuksesta »itämaahan» ja hänen merkityksestään Suomelle ei yhtenäistä, uudempien virtauksien ja vaatimuksien mukaista aate-, oppija henkilöhistorialliselta kannalta tyydyttävää kokonaisesitystä ole valitettavasti vieläkään saatu aikaan. 1935 Upsalasta, hänen professorinasuntonsa välikaton täytteistä. Skaffa mig färga Hwar ligger pr.ästg. Linnen oppilaista on kymmenkunta ollut kiinnitettynä opettajiksi Tur.un akatemiaan. Wisa minoa pappjlahan sanå minolle ainoastans ei elli ja komalla kädälle gästgifwar aso Toimittak vafkiak Tachnaha visa ka man teet Palliå maxa gytipalka kaffaka färga Poik Visaka papilla Antaka kamari ja säog Ennen Kemistä lähtöään Linnaeus otti -selkoa tavallisimmista matkustajantarvitsemista suomenkielisistä lauseista. Misä gästgifware cardanå ån ångos testa pallion ensin meisellä gästgifwarille mikä gästgifwarin cartanon nimi on Laita molle hevonen pian anna minon osta ruoka anna minolle vyö sia anna minon osta pimä mittä ruoka maxa voita leipe ångos j åcko j åcka rou t1.ia taita minä kulliän koningahan azialla viöte pejvä miöden. mts ährender Wisa mig till prästg. Nämä h änen muistiinpanokirjansa (»lompakkonsa») liuskat löydettiin v. Koko tämä vielä lähempiä selvityksiä vartova ja tarjoava aihe tuon vuosisataisneron suhteesta maahamme on ·tässä jätettävä ylimalkaisen maininnan varaan
avoimin, herkin silmin,. Mutta kun palokärki eli koro ilmaantuu· pohjoiseen huutelemaan, sanotaan: ,,Puoli vuotta puikkarista, kolmia korosta talvi,,. entisaikoina, jolloin ei ollut suuria yli vuotisia viljavarastoja, olleet _perin ratkaiseva tekijä yl_eisessä toimeentulossa. Ovathan kesän sääsuhteet ja sen mukainen vuoden tulo. . !. Se on seurannut luonnon tapahtumia. Samoin syksyisestä ilmiöstä lasketaan. Senpä vuoksi vanha kansa sanoneekin: ,,Ei variksesta vuoden merkkia,,. Se on vain näyte entis• polvien raikkaasta ja välittömästä suhteesta luontoon vuodenaikojen vaihteluiden ilmaisijana· ja mahdollisten enteiden antajana. Ensimmäisenä saapuu· syrj äisiinkin kyliin varis. Myöhemmin koro huutaa pitkää kevättä. Esitys ei pyri olemaan mitenkään tyhjentävä. Nyt jälleen, jolloin_ jokainen leipäpala ja maitotilkka on ollut arvokas, tunnemme, miten hartaasti odotamme ja toivomme lämmintä kesää ja hyvää vuodentuloa. · K e s ä n t u 1 o on vuoden alkupuoliskon suurin tapaus. Niitä kansa odottaa ja niiden viestiä seurataan tarkoin silmin ja korvin. Monin entein vanha kansa on koettanut· päästä ennakolta selville kesäntulon lähemmästä ajasta ja alkavan kesän luonteesta. ,,P1:1ikkarilla" tässä sana:npar, ressa tarkoitetaan punatulkkua, ja on siis kysymys punatulkkujen syk-syisestä vierailusta kotipihlajissa. Luonto ja vanhan kansan me17kkipäivät.': Kustaa Vilkuna. ', V anha kansa on elänyt paljon lähempänä .luontoa kuin_ nykyinen polvi. Seuraavan kirjoitelman ainekset on poimittu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistosta. · Tärkeitä ja mielenkiintoisia kesäntulon ennustajia ovat olleet ja ovat vieläkintänne 1oka kevät saapuvat muuttolintumme. Mutta se ei olekaan varsinainen· muuttolintu, vaan kiertolainen. Ollaan siis jo talvesta voiton puolella. ja samalla se on kiteyttänyt kokemusperinteensä muistin tueksi moniin sattuviin sanontoihin, joissa ilmaistaan vuodtnajan luonne jå erilaiste!) ilmiöiden mahdollisesti tuomat eri teet
kaislan juuressa, niin samana päivänä toukokuussa jäät lähtevät (Ko:.Skenp.ää) tai .että ~illoin l~h~i .l:ähtee syys-lokakuussa, niin samoihin aikoihin lumi 1äh.t~e huhti-toukokuussa.. Sillä kup kiuru ja kuovi olivat saapuneet,. Ottaessaan lentoasennon se sanoo:" Tasan päivä, tasan yö, tasan kaksi jalkastain.~ Millaisena aurana se saapuu Suomeen, siinä on vuodentulon merkki. 5.) käen pitäisi kukkua. viljavuotta va.rpuun» tai »lempeäksi lehteen, hallaksi hankeen" tai »lei, noiksi lehteen, viljavuodeksi varputJn». Mutta jo ainakin Vanhana Vappuna eli Kukanpäivänä (13. man, pääsky päivän lä!Ilpimän.» ':f aaskaan ei ole hyväksi, että ne saa.1 puvat kovin aikaisin sillä käki kukkuu: »Hallaa hankeen, leipää lehteen.,. Jos. jos maanpuolin~n on pitempi, tulee hyvä viljavuosi. nen saapuminen ei ole hyväksi. merenpuolinen siis läntinen siipi on pitempi,, tvlee hyvä kalavuosi,. . pääskysestä ei päivääkään» •. Tässä leino ja lempeä tarkoitta~ vat poutakesää; siis käen kovin varhainen tulo tietäisi hallavuotta, kovin myöhäinen pout<1kesää, tavallinen keskjnkertainen hyvää viljasatoa,. Kuovin tulo tietää näet maan paljastumista ja siis .jonkinlaista,. Silloin Illyös koko luonto antaa todistuksen alkaneesta kesästä: ,,Kaksi on kaunista kesällä, lehti puussa;. Kyyhkysen saapumisesta on kyntöön kolme viikkoa, sanotaan Savossa. .Ja vihdoin· kun taivaanvuohi alkaa mäkättää, kesä on talonpojan mielestä todella tullut. Sen tulosta lasketa~n yleepsä_olevan kuukausi kesäiin. · ; Tärkeä keväänmerl<ld on leivonen, kiuru eli kivenvika. »Käki tuo suven sano.:. Jisäesimerkin: ,~Kuu leivosta · kesähän, puoli kuuta pulm~ sesta, viikko vitsalintusesta, tuskin päivä pääskysec;tä.,, Seuraava tulija:,. voitiin olla vakuuttuneita siitä, että karja saadaan hengissä kesään, vaikka rehuvarasLo~ olisivat olleet loppumassa. Tätä kuvaavat sananparret:~Ei lehmä kiurun kieleen kuole», »Ei hepo kuovista kuole, eikä lehmä leivosesta, lammas rantaraukkosesta» ja ,,Ei ole kukaan kuovin kurkkuun kuollut». kev~äntuloa, :kun 'sanotaai;i, €;ttä milloin· täänhile, lokakuussa. · Huhtikuun puolivälissä lähtee kurki taivaltamaan Pohjolaan. . Pohjoisempana Erkki (18. Silloin se Etelä-Suomessa huutaa vaikka hongan kolosta taikka jäätuuran varrelta. _ Mainitsen .vain yhden . Kurkien liian aikai-;. jonka hauskasti ja· lupaavasti kuikuttavaa ääntä vanha kansa erittäin _hartaasti o·dotti, on kuovi. »Kun kurki kuolee varpu suuhun, niin lapsi kuolee vehka suuhun» siis nälkään. vaikka huonoakin, hätärehun saal].nin mahdollisuude.n avautumista:: »Kun kuqvi kuikahtaa, niin lumi luikahtaa,,. pääskynen pivossa . Varsinaiset kesän tuojat ovat pääsky ja käki. 5.) tulee käki kainalossa,. · . Paikkak~nnittain nämä vanhai11 sanat melkoisesti vaihtelevat. »Kuu .kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, v.ästistä vähän kesään,
Jos on ukkosia ennen sitä, tulee loppukesä kylmä. Puiden kaataminen ja kaskien hakkuu oli entisaikaan nfltä päiviltä kokonaan lopetettava. Sen sijaan kylpyvastojen eli vihtojen teko alkaa. Vanha kansa pelkää ns. Puut eivät kuivu hyvin. Kasvava lehti ei kestä. Pitkäaikaisten tieteellisten havaintojen perusteella on saavutettu tulos, että lauhan talven jälkeen kauran kylvö Etelä-Suomessa tapahtuu noin viikkoa ja ruis tuleentuu leikattavaksi noin puoli viikkoa keskimääräistä varhemmin, mikä kertoo hyvästä kesästä. Vuosien 1881-1940 säännöllinen säätilasto osoittaakin, että kesäkuun 2:n ja 3:n päivän keskilämpö on hiukkasen alempi kuin toukokuun viimeisten päivien lämpö. Toinen kylmänarka paikka rautayöt on muutamaa päivää ennen fuhannusta. Vanha kansa on myös tehnyt saman havainnon jo aikoja sitten. Silloin otetaan vaaria säästä. Ilmojen yleisluonteen katsotaan muuttuvan. Aikaisemmin tehdyllä vastalla kansanmies ei mielellään kylve. Savonrannassa ynnä muualla Savossa asia on suoremmin ilmaistu sanomalla:" Jos ensimmäinen suvi (=suoja) on tammikuussa, niin ruis kypsyy jo heinäkuussa.,, Prof. tuppihallaa, joka on kaikista pahin, jos sellainen todella sattuu. Sysmäläisen suulla ·lausuttuna tämä tieteellinen totuus kuuluu: "Jos härkä saa juoja räystään alta tammikuussa, niin heinäkuussa saa huutaa uuviskulkulla.,, Siis lauhan sydäntalven jälkeen vilja tuleentuu leikattavaksi, leivottavaksi ja kurkusta alas _ nieltäväksi jo heinäkuussa. päivä ja nimeltään se on kurja siksi, että silloin usein -on koelat säät ja hallan vaara on lähellä. Nämä päivät huipi-stuvat keskikesän eli juhannusaaton saunaan, jolloin ensimmäis~n kerran todella saa käyttää uusia vastoja eli vihtoja. Tiilisavi täytyi ottaa ennen päivänpalausta, niin tiil~t eivät särkyneet eikä eläviä tullut muuriin. Taloustoimiinkin sen katsottiin vaikuttavan. Sen erikoisominaisuuksiksi vanha kansa on todennut kaksi kylmähköä kohtaa: kurja viikko ja rautayöt. ruoho maassa, tuomenkukka kolmantena,,. Voiko alkukesää kauniim:miri lupnnehtia! '. kesäkuuta. Edellinen tunnetaan vielä Laatokan Karjalassa sanonnassa: ,,Kuuveis viikko kurja viikko.,, Viikko on kuudes taaksepäin laskettuna vanhasta keskikesästä, joka on .ollut heinäkuun 12. Pikkukesä päättyy päivänpalaukseen, joka alkaa 21. · Alkukesää -päivänpalaukseen saakka kansa on nimittänyt p i k k uk e s ä k s i. Keräsen tutkimusten mukaan kasvukausi lauhojen talvien jälkeen alkaa yleensä keskimääräistä aikaisemmin, joten sen pituus lisään8Q·. Aika tunnetaan tästä päivästä juhannukseen myös pesäpäivien tai kesäpäivän seisauksen nimellä, myös nimitystä ilopäivät käytetään (Kittilä)
Kaikki nämä edellyttävät tavallista varhaisempaa kevättä, sillä normaali kasvukausi Keräsen mukaan alkaa Etelä Suomessa 1. toukokuuta, suurimman osan maata jäädessä tälle välille. 4.) näkyy lumen alta, se on Jaakkona kykkäässä» (Karinainen) tai ,,Kun Yrjönpäivänä laiho on liikkunut (kasvanut), niin on Jaakonpäivänä uutinem, (Heinola), ja" Jos ei siemen Vappuna vaossa, ei Jaakkona jauho vakassa." (Viitasaari). Samaan aikaan viittaavat lausumat:" Jos ennen Vappua ruis alkaa kasvaa, saa sen ennen Jaakkoa leikata" (Pomarkku). 5.) kukka kädessä, niin Uolevi (29. Mutta jos sammakonpoikasten päät ovat vielä Erkkinä kudussa kiinni, niin ruista leikataan vasta Jaakon jälkeen. 7.) kakku kädessä». 5.) vihta haaroissa, niin on Jaakolla (25. Siinä suhteessa Jaakko on kriitillisessä varhaispisteessä. Tässä mielessä kevään kehitystä seurataan monista luonnon merkeistä ja sen mukaan ennustetaan tärkeimmän seikan, nimittäin rukiin joutumista. Suuruksen puutteessa on lohduttauduttu: "Kun saadaan Jaakon jalat poikki, kyllä sitten elää kelpaa» (Paimio ). "Millainen on mansikka Juhanina, semmoinen on jyvä Jaakkona» (Lohja). 5.) kukka kädessä, on Jaakko kakku kainalossa" (Hirvensalmi). sammakon kudun kehitystä. tyy jo keväästä lähtien, mikä tietenkin vaikuttaa myönteisesti kasvien kehitykseen koko maataloudellisena kasvukautena. "Jaakonpäivänä on lihat luina, jyväkset puina" (Iitti). Siis Vappuna ·pitäisi olla lehti puussa ja Erkkinä kukka maassa, jos mieli saada uutista Jaakonpäivän aikana. Meille se ilmaisee vain veden lämpöä ja siis kevään kehitysastetta, mikä on sopusoinnussa edellä mainitun tieteellisen tutkimustuloksen kanssa. Jo keväästä ja alkukesästä jyvän kypsymispäivää koetetaan arvailla. "Jos Urpo (25. Tavallisina vuosina Jaakko vielä pitää yllä nälkää. Varhaisen kevään jälkeen myös vanha kansa odottaa varhaista sadon tuleentumista ja hyvää vuotta. "Kun oras Yrjönpäivänä (23. Jaakon päivän tienoo siis muodostaa sen varhaisimman pisteen, · jolloin Suomessa päästään uutisen rintaan. Mainittakoon tässä muutamia kuvarikkaita kansan sanontoja: "Jos Vapulla (1. ,,Lyödään Jaakkoa päähän" tai "ajetaan »Hungerlan Jaakko riihestä" (Lieto) on sanottu, kun ensimmäiselle riihelle mentiin. 7.) kakku kainalossa" (Eräjärvi), "Jos on Eerikki (18. "Jaako kiusaa" sanotaan. Toukokuussa tarkastellaan mm. "Jaakko pullan tuopi.» (Nas81. Tällöin ajettiin Jaakko eli nälkä talosta. "Jos sammakonpoika Erkkinä elää, niin ruis Jaakkona helää" (Koijärvi), on siis tuleentunutta. Uuden viljasadon joutuminen on aina ennen kuten n}tkin, odotettu merkkitapaus. päivä toukokuuta ja Lapin rajoilla vasta 15. Tästä sammakon poikasten irtautumisesta vanhat laskivat tarkalleen rukiin tuleentumisen pitäen Erkkiä ja Jaakkoa kiintopisteinä
päivään: ,,Syystä Perttelistä, kevättä kynttilästä" tai ,,Pertonpäivä on kesän ja syksyn raja" (Elimäki). Syys k e s ä alkaa Jaakosta. Tällaisen jälkeen sato myös tavallisesti on hyvä, joten on luonnollista, että kansa aina toivoo sellaista kesää ja etsii siihen viittaavia merkkejä luonnosta. päivä olisi jo syyskauden alkua. Päinvastaisessa tapauksessa pelätään ,,Uotin koukun" tulevan taloon, jolloin hampaat joutuvat naulaan. Mutta näin voi tapahtua vain lauhan talven ja lämpimän kevään jälkeen. Usein ensimmäiset keltaiset lehdet nähdään Laurinpäivän tienoilla. Edellinen sananparsi on sijoitettu myös elokuun 10 • . päivään, jolloin se kuuluu: ,,Laurista syksy, kynttilästä kevät» tai ,,Syystä Laurinpäivä, kevättä Matinpäivä" (24. Sanotaan: ,,Lauri lehteen kusee,,. Näistä esimerkeistä voidaan havaita, miten luontoon perustuvat vanhan kansan tarkkasilmäiset havainnot monesti sattuvat yhteen tieteellisten tulosten kanssa. Tämä selittääkin, miksi Laurista on tullut syyskauden alku. Jaakko heittää myös kylmän kiven veteen, mikä lopettaa kansanomaisen uintikauden. Näiden eri päiviin liittyvien samanlaisten syksyn ja kevään tulon ilmausten maantieteellisellä levinneisyydellä ei näytä olevan erikoisalueita, vaan niitä käytetään pitäjittäin rinnan tai sitten kunkin vuoden.. Tässä suhteessa merkkipäivänsä Jaakko on tietenkin perinyt vanhasta luonnonkalenterista, mikä käy ilmi kansan Jaakolle antamista tehtävistä. 9.), kevättä kyntermessu" (Kalanti) ja edelleen ,,syyskuu ( = taivaallinen syyskuu) syksyn tuo" (Lapua). Hän näet naulaa tuohen kiinni, hän houkuttelee_ lapset papumaahan, hän sokaisee paarmojen silmät ja panee ne pussiin tai keittää niistä puuroa; hänen päivänään on kirppujen kutuaika, joten Jaakko jakaa kirput antaen rikkaaseen taloon kapan, köyhään kaksi. 2.). tenkin sanonta: ,,Yötä Uolevista, päivää Paavalist~, jossa siis on otettu huomioon vain havaittavissa oleva yön pimeneminen ja alkavan kevättalven päivän piteneminen, mikä jo tuntuu luonnollisemmalta. Ilmastollisen s y y s k a u d e n alkamisesta vanha kansa on käyttänyt varsin laafaa asteikkoa, jossa alkupäivät vaihtelevat melkein kaksi kuukautta. tola). Laajoilla alueilla etenkin Lounais-Suomessa on tavallinen seuraava sananparsi: ,,Syksyä Uolevista, kevättä kynttilästä" (2. Varmin syyskauden alkamismerkki on lehden kellastuminen. Siis heinäkuun 29. Edelleen se sopii Pärttyliin eli elokuun 24. Varhainen viljan tuleentuminen pelastaa myös halloilta, joita alkaa liikkua jo elokuun puolella. Sen rinnalla tavataan kui. 2.). Ja vihdoin sanotaan ,,Syystä Matti (21. Ennenkaikkea Jaakko pimentää yöt, mikä on varmin merkki alkavasta syyskesästä
Useimmat syksyn saapumisen merkit vanha kansa on kuitenkin ke~kittänyt edellä mainittujen päivien keskiväliin, siis Perttyliin, joka oni niitä crninut vanhasta luonnonkalenterista, kuten esirr..: "Mikä pisti! Pertun päähän, teki mustikan mustaksi, teki yön pimeäksi.,, Vilja eii enää valmistu: ,,Päivän Pärttylin perästä vie sirppi vihantaan.,, »Ei ole vuoden vuottamista päivän Perttulin perästä: halla ei lähde haon alta eikä kaste maasta katoa.,, Sama koskee elinkelpoisia lintupoikueita: ,,Ei sikiä siipilintu päivän Pertt)'lin perä'itä.,, PääskyseL ja villihanhet»Perttu peräti vie,,. ,,Halla hanhen siiven alla, talvi joutsenen takana.,, Ja tmkin on päästy syksyyn, kun aletaan jo tarkkailla talven tulon. Hiukan eikä aivan hiukan syksylle ominainen halla jätti merkkejään vainioille Keskija osittain Pohjois-Pohjanmaalla jo elokuun 5. Elettiin ilmeisissä syksyn merkeissä. Mutta ei tarvitse muuta kuin muistutella mieliin eri kesiä, niin mainitut sananparret jo tuntuvat luonnollisemmilta: ne vain osoittavat, miten suuresti eri vuosien sääsuhteet vaihtelevat. Näin ollen voimme hyvin ymmärtää, että kansa aikojen kuluessa on sananparsin nimennyt monta syksyn alkupäivää. Alkoi lämmin, aurinkoinen kausi, joka tuleennutti rukiin ja touot, auttoi rukiinkylvössä ja edelleen valmisti vehnää ja kauraa sekä kasvatti juureksia. Tuli siis uusi kesä, joka haihdutti jo alkaneen syksyisen tunnelman. Elokuun alkupuoli näytti jo synkältä, kun jatkuvasti satoi, vilja seisoi pitkänä mutta aivan vihantana pelloilla, ja taivaan selkiytyessä halla olisi minä yönä tahama saattanut tuhota kaiken. sääsuhteiden mukaisesti. Ja onhan ihmisluonnolle ominaista, että ajatuksemme kulkevat aina tapahtumien edellä, ajattelemme enemmän huomista kuin tätä päivää. Kaikkialla maassa silloinen kaunis sää ei kuitenkaan ehtinyt tuleennuttaa myöhäisimpiä viljoja ennen ele-syyskuun vaihteen uusia yöhalloja. E:telä-Suomessa kaunis perttylin kesä jatkui vielä syyskuun ensimmäisinä päivinä, ja sää Helsingissä tuntui kesäisemmältä kuin elokuun alussa, vaikka oli pitkä kuukausi siirrytty lähemmäksi todellista syksyä,. Tällaista elokuun loppupuolta kansa nimittää perttulin kesäksi, pikkukesäksi tai akkainkesäksi, mikä vastannee herrasväen intiaanikesää. Siksi siirrämme tuollaisia "alkupäiviäkin" niin pitkälle etumaastoon kuin mahdollista ja uskottelemme olevamme syksyssä jo kesän ensimmäisenä kolean tuntoisena päivänä. Tällainen tavaton horjuvaisuus tuntuu luonnottomalta. »Vuodet eivät ole veljeksiä.,, Mätäkuu ja varsinkin sen alkupuoli, joka tavallisesti on kesän lämpimintä aikaa, oli esim. yöhalloja ja talvea. Mutta onneksi osittainen pelastus tuli kuitenkin ajoissa. päivän tienoilla. 1942 kylmää ja suorastaan syksyn tuntuista
Samaa tietää kurkien varhainen muuttomatka. Tärkein alkavan kevättalven merkki on, ettei uutta jäätä enää muodostu veden liikuttelutai liikkumapaikoille. Sellaisista mainittakoon muutamia esimerkkejä osoitukseksi, miten avoimin silmin vanha kansa on luonnonilmiöitä seurannut. Hän heittää kuuman kiven koskeen ja kaivoon. Alkavan kevättalven merkki ori sekin, että aurinko alkaa päivisin sulattaa mustan rikan y:mp ~riltä lunta: ;,Matista joka kcirsi lunta vihia (Eräj ärvi) tai »Matista rikka sifansa syö" (Kuorevesi ym.).. Muuten talvensäitä ja enteitä vanha kansa ei ole pyrkinyt ulompaa ennustamaan, koska suomalainen tulee talvella hyvin toimeen, olipa pyry tai pakkanen. Pakkanen tulee, kun noki kytee padan kyljessä, kun päre palaa räiskyen ja sen karsi katkeilee tai kun leudulla säällä sataa hernelunta jne. "Missä tähtiä enempi, tulee lunta, missä tähtiä vähempi, tulee selkeätä"; tähtisumut eli "tupaspaikat" edustavat kohdallaan lumipyryj ä. Pyryn enteitä on jäälle laskeutuneiden teerien kerhoilu, pikkulintu jen parveilu asuntojen lähellä, tiaisen vireä tiukutus, lento ikkunaa vas • jen jne. Pyryä tietää myös »idän irvistys", mikä tapahtuu silloin kun aamunkoi pilkistää kirkkaasti matalalla olevan synkän pilven ja taivaanrannan välitse; samoin käy, jos "Päivä puhuu päälleen" eli jos aamuruskosta erottuu nousevan auringon päällä palava tulipunainen soihtu. Samaten kristillinen Matti alkaa k e v ä t t a 1 v e n, mutta hän on saanut tehtävän selvästi luonnonkalenterista. Aurinko alkaa huvettaa lunta ja jää puikot ilmestyvät räystäisiin: "Matin toinen silmä vettä vuotaa» ja "Matti phkällä pårrallaan houkuttelee lapset seinustalle». Kansa puhuu usein sydäntalv.esta ja talvenselän katkeamisesta, mutta varsinaisiin luonnonmerkkeihin niitä ei yhdistetä, vaan kristilliseen tapaan Heikin ja Paavalin päiviin. Uutta lunta on tulossa, jos jänis vetää kynttä eli piirtää viiruja lumen pintaan tai jos jäät ulvovat, "huutavat lunta päälleen,,. Sanotaan, että Matti kevään tuopi. Jos teeri kukertaa jo elokuun loppupuolella tai syyskuun alussa, tulee varhainen talvi. Päinvastainen enne on syysmyöhäinen ukonilma, joka tietää pitkää ja leutoa syksyä ja siis myöhäistä talven tuloa. Jos sen itäpää on himmeä ja utuinen, tulee syystalvesta leuto ja luminen; kirkas ennustaa pakkasia ja lumettomuutta. Matti kaataa p ärepihdin ja pudottaa puhteet. merkkejä. Syyskuussa tähyillään myös linnunrataa eli talvenselkää ja arvaillaan siitä talven luonnetta. Linnunradan korkein kohta edustaa samoin tunnuksin keskitalvea, läntinen pää kevättalvea; haarain kohta on Matin päivän seutua helmikuussa. Todetaan vain: ,,Pakkanen pyryn perästä, paha ilma pakkasesta.,, Lähellä olevaa pyryä tai pakkasta silmällä pitäen otetaan kyllä luonnosta enteitä
Myös jäiden aikaan sattuvaa ukkosilmaa tai vesisadetta maankattavalle hangelle on pidetty varsin huonona kylmän ja huonon kesän enteenä. Siitä saa selityksensä edellä mainittu uskomus, että kovin varhainen käki ennustaa hallavuotta. Jos luonto horjuu, niin kaikki menee pahoin päin.. Kaikki poikkeukset ovat järjestään huonoja enteitä, niitä peljätään ja kammoksutaan. Samaan suuntaan kertoo Messukylästä saatu toteamus: "Joka takitta lakitta maaliskuussa halkoja hakkaa, se kintaat kädessä toukokuussa sontaa kattaa», s.o. Vanha kansa tahtoo nähdä ja kokea luonnon tapahtumat ja vuodenaikojen vaihtelut mahdollisimman säännöllisinä ja järkkymättöminä. Samaten huono merkki on, jos maaliskuulla on niin lämmintä, että kukka ehtii levittää terälehtensä: »Maaliskuun kukka ei ole hyvä, huhtikuun kukka on puoiihyvä,toukokuun kukka on hyvä», on sanottu Hämeessä. hajoittaa katto lantaa kylvetyille touoille
Maa n inka. K o r p i l a h t i. Kaksi käärmekuusta. H i i t t i ne n. Tottesund. vuorijalavaa ja niinipuuta sekä pähkinäpensasta pohjoisimmalla kasvupaikallaan. 12. Maksamaa. Hämeen lääninhallitus rauhoittanut maanomistajien, tilallisten Olga ja Heimo Uusitalon sekä talollinen Iida Karheen hakemuksesta 30. V. Oittila. Turun ja Porin l. Puronvarsilehto, jossa mm. Hoffströmin hakemuksesta 30. 1946. 1947. Högsåra, Appelvik. Uusia luonnonsuojelualueita· ja rauhoitettuja luonnonmuistomerkkejä. Koskimies Korpilahdel ta. Hämeen lääninhallitus rauhoittanut maanomistajan, agronomi Albert Veijon hakemuksesta 27. 1946. 3. Vaarunvuori. Vaarunvuori, _Vaarun jyrkkä. Harvinaisista kasveistaan (Saxifraga nivalis, Poa glauca, Jasione montana ym.) tunnettu jylhä kallionseinämä. 1947. Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistyksen ja Kuopion Matkailijayhdistyksen omistama maankuulu Korkeakoski ja siihen liittyvä rotkolaakso harvinaisine kasveineen, mikä alue on jo kauan ollut luonnonsuojelualueena, on virallisesti rauhoitettu Kuopion 1. Maatalousministeriön asutusas1amosasto rauhoittanut paikallisen maanlunastuslautakunnan esityksestä 26. Aloitteen näiden molempien Vaarunvuoren alueiden, joista on kuvaus Suomen Luonto 5:ssä, rauhoittamiseksi on tehnyt apteekkari Arvo E. 1947. 2. Korkeakoski. Luonnonsuojelun työmaalta. 5. lääninhallituksen päätöksellä 7. 12. 86. Pieni kaunif jä tuonteenomainen alue sisäja ulkosaariston rajalla. lääninhallitus rauhoittanut maanomistajan, metsänhoitaja R
]. Pernaja. Kuhunkin kurssiin kuului 5 n. Roukko. 5. Mikkelin läänin lääninhallitus rauhoittanut maanomistajan, maisteri Bertta Korhosen hakemuksesta 16. Kaksi suurta, vanhaa kuusta ja kynäjalava. 5. Aloite metsänhoitaja Erik Appelbergin. 7. Kaikkiin kursseihin on kuulunut retkeilyjä, ja kasvituntemuksen opetus on kokonaan siirretty retkeHyillä tapahtuvaksi. Kukonpohja, Valkeala. Vanha, kaunis mäntymetsä. Hämeen lääninhallitus rauhoittanut maanomistajien, rouva Annikki Söyringin ym. n . Lintukurssit, joilla yhteensä on ollut 157 osanottajaa ja jotka on pidetty Arkadian yhteislyseossa ja Toisessa suomalaisessa tyttökoulussa, ovat työskennelleet neljänä ryhmänä, johtajinaan lehtori Antti Reinikainen, lehtori Eino Kärki, maisteri Olavi Leivo ja ylioppilas Jukka Koskimies. Uudenmaan lääninhallitus rauhoittanut maanomistajan, Tjusterbyn kartanoyhtiön hakemuksesta 4. Luonnonsuojeluyhdistyksen kurssi toiminta. Ruovesi. Kurssit ovat saaneet jatkuvasti hyvän vastaanoton. Osanottajia, jotka kukin saivat omakseen pienen, kursseilla läpikäydyn kivikokoelman, oli n. Valle, dosentti Lauri E. 1947. Kari sekä maisterit Paavo Kallio ja Helvi Jäylclr.ä.. 2 tunnin luentoa. Yksi kursseista oli kursseihin jo aikaisemmin osallistuneille järjestetty jatkokurssi. Kurssien ja retkeilyjen johtajina • ovat toimineet professorit Harry Waris, L eo Aario ja K. 1946. 1947. Mineraalija kivilajikurssi, jota johti prof. Alasen järven rantakangas. Tjusterby. Aarne Laitakari asistentteinaan maisterit Kalle Neuvonen ja Max Kulonpalo, pidettiin Yliopiston geologisessa laitoksessa neljänä peräkkäisenä maanantai-iltana. Hämeen lääninhallitus rauhoittanut maanomistajan, Yhtyneet Paperitehtaat O_sakeyhtiön hakemuksesta 27. 50. 1946. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys on kevätkaudella 1947 niinkuin jo kahtena edellisenäkin keväänä järjestänyt pääkaupungin yleisölle kursseja yleisimpien lintujemme, tavallisten metsäja suokasviemme sekä tärkeimpien mineraaliemme ja kivilajiemme tuntemuksen edistämiseksi. Osanotto niihin on sielläkin ollut hyvin vilkasta. Alueiden kuvaus sisältyy tri Bertil Lembergin tutkimuksiin. Kaksi rikaskasvistoista lehtoaluetta (lehmusmetsiköitä, pähkinäpensaikkoja ym.). Viisi numpuuta, joista yksi harvinaisen komea. hakemuksesta 27. Tänä keväänä on vastaavanlaisia luonnontuntemuskursseja järjestetty myös Turussa Turun Yliopiston Eläinja Kasvitieteellisen Seuran avustuksella. R a n t a s a l m i. V a l k e a k o s k i
1947 tri Reino Kalliola piti alustuksen aiheesta ,,Luonnonsuojelu ja kotiseututyö,,. Skoonessa näimme mm. Sekä varsinainen luonnonsuojelu että etenkin maisemanhoito mm. käsittelevine kysymyksineen liittyy läheisesti kotiseudun hoitoon ja enemmänkin: on tärkeä osa siitä. Mutta niinkuin kotiseututyössä ei voida tyytyä vain vanhan ja katoavan tutkimiseen ja tallettamiseen, vaan on koetettava pitää edelleen voimassa vanhoja tapoja ja perinteitä sekä rakennettava uutta vanhalle pohjalle, niin on luonnonsuojelussakin säilyttävän toiminnan rinnalla erotettavissa ns. Tämän matkan vaikutelmista tri Kalliola on kertonut seuraavaa: Ensimmäisenä päivänä esitelmöimme suomalaisista luonnonsuojelukysymyksistä Ruotsin Luonnonsuojeluyhdistyksen vuosikokouksessa Tukholman Skansenilla. Alustaja vertasi luonnonsuojelua kotiseututyöntekijöille tuttuun ja läheiseen museoalaan. Tåkernin kuululla lintujärvellä sekä Ombergin näköalavuorella Vetterin rannalla. Tutustuttuamme Tukholmaan ja sen ympäristöihin sekä Upsalan seutuun teimme automatkan Itä-Göötanmaan tasangon halki käyden mm. Ruotsin kuulumisia. Yksityiskohtaisia ohjeita voidaan tilata luonnonsuojelunvalvojalta, osoite Helsinki, Metsätalo. maisemanhoito, so. huolenpito asutusja viljelysseutujen luonnon ja maisemakuvan kauneuden turvaamisesta ja kehittämisestä. rakennusten tyyliä, sijoitusta, tiestöä, sorakuoppia, voimajohtoja yms. Luonnonsuojelu ja kotiseututyö. Talonpoikaiskulttuurisäätiön järjestämillä maaseutukulttuurin neuvottelupäivillä Helsingin Seurasaaressa 11. Vastavierailuna Ruotsin Luonnonsuojeluyhdistyksen intendentin, tri Nils Dah.lheckin käyntiin maassamme keväällä 1946 tekivät valtion luonnonsuojelunvalvoja, tri Reino Kalliola ja Porvoon kaupungin luonnonsuojeluasiamies, lehtori Börje Olsoni toukokuussa 10-päiväisen kiertomatkan Keskija Etelä-Ruotsiin. Ruotsin Luonnonsuojeluyhdistys on kauniilla tavalla tukenut meikäläistä luonnonsuojelutyötä. 5. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys on saanut lahjana vastaanottaa 130.000 mk:n nimellisarvosta Turun kaupungin obligatioita v:lta 1935. Varat ·saa yhdistys vapaasti käyttää toimintansa edistämiseen. Hallandin lää88. Yhtä luonnollista kuin on, että vanhaa esineistöä talletetaan museoihin tutkimuksen tarpeiksi ja yleisiksi nähtävyyksiksi, on, että myös edustavia näytteitä tai muistomerkkejä siitä luonnosta, jossa tätä esineistöä on käytetty, pyritään säilyttämään. Alustaja toivoi sen vuoksi läheistä yhteistoimintaa luonnonsuojelun ja kotiseututyön kesken sekä esitteli luonnonsuojelulain tarjoamia mahdollisuuksia erilaisten ja eriasteisten suojelualueiden perustamiseen ja luonnonmuistomerkkien rauhoittamiseen. Dalbyn kansallispuiston, joka rehevine tammija pyökkimetsineen edustaa jo täysin keskieurooppalaista luontoa, ja saimme tilaisuuden tutustua suurisuuntaisiin lohenistutuskokeisiin, joiden avulla nykyisin aivan tuottamattomat purot yritetään muuttaa viljaviksi kalavesiksi; suunnitelmaan kuuluu samalla vyöryvien jokitörmien sitominen lehtipuu-istutuksin, niin että muodostuu tiheitä lehtoja ja niiden varjoon vilpoisia kutuvesiä
Sen sijaan luonnonsuojelu ei Ruotsissa ole vielä saanut riittävän vankkaa asemaa maan hallintokoneistossa, mutta parhaillaan suunnitellaan uutta luonnonsuojelulainsäädäntöä ja erityisen valtion luonnonsuojelunvalvojan viran perustamista. Luonnonsuojelulla on myös vankka asema kaikessa asemakaavaja seutusuunnittelussa. Länsirannikolla tutustuttiin Väderön luonnonpuiston uhkeaan lehtokasvillisuuteen ju Halmstadin kaupungin lähistöllä rauhoitettuihin dyynimaisemiin. Luonnonsuojelun kehitys on siten Ruotsissa ja meillä kulkenut muodollisesti hieman eri teitä meillähän on ollut valtion luonnonsuojelunvalvojan virka jo v:sta 1923, mutta Luonnonsuojeluyhdistys vasta v:sta 1938 lähtien mutta kehitys on menossa ulkonaisestikin samoihin uomiin. Göteborgissa prof. Sellainen ulkoilualue on yli 1000 ha laaja Tyrestan ,,friluftsreservat», samoin ihanista tammilehdoistaan tunnettu Nacka. 1909, on) ehnyt luonnonsuojelun maassa yleisesti tunnetuksi. Yhteisenä murheena ovat mm. Ruotsin luonnonsuojeluyhdistys, joka on perustettu jo v. Skottsberg esitteli sikäläisen korkeakoulun suurenmoista kasvitieteellistä puutarhaa ja siihen liittyvää laajaa tammimetsää, joka edustaa täysin alkuperäistä luontoa, vaikka on aivan suurkaupungin laidassa ja osittain sen sisässä. Erityisesti on mainittava, että Tukholman kaupunki on kaukonäköisesti ostanut isoja metsäalueita, jotka on täydellisesti rauhoitettu retkeilijöitä varten. nissä saimme nähdä mm. autiolta kanervanummia, jotka edustavat laiduntamisen luomaa, aikoinaan laajalti levinnyttä, mutta nyt häviämässä olevaa maisematyyppiä. Luonnonsuojelu on saanut ,sijansa yleisessä kansalaiskasvatuksessa ja on kysymys, jota ei enää voida sivuuttaa missään maisemien muuttamista koskevissa suunnitelmissa. Itse liikkeen sisällys ja tehtävät ovat kaiken aikaa olleet samat.. Tässä tarkoituksessa sikäläiset luonnonsuojelumiehet ovat läheisessä yhteistyössä metsänhoitajien, lääninarkkitehtien ja tieinsinöörien kanssa, ja aikaansaannokset ovat jo varsin huomattavat. Erityisten suojelualueiden perustamisen ja luonnonmuistomerkkien rauhoittamisen ohella, mitkä tehtävät kuuluvat virallisesti kuninkaalliselle tiedeakatemialle, Ruotsin luonnonsuojelu pyrkii määrätietoisesti kehittämään asutusseutujen maisemien kauneutta. tammija pyökkialueelle istutetut rumat ja usein huonotuottoiset kuusikot sekä maanteiden varsille pystytetyt reklaamitaulut, jollaisista meillä päästiin luonnonsuojelulain avulla v. Viimeiset nummet on nyt Hallandin luonnonsuojeluyhdistyksen toimesta rauhoitettu ja niitä kulotetaan ja laidunnetaan vanhaan tapaan erikoisen maisemakuvan säilyttämiseksi esimerkki luonnonsuojelun ja kulttuurihistoriallisen maisemansuojelun yhteistyöstä. C. 1923. Niilläkin kaupunkilaisilla, joilla ei ole omia huviloita maaseudulla tai mahdollisuuksia pitkiin lomamatkoihin, on tällaisissa suurissa luonnonpuistoissa tilaisuus viettää vapaa-aikansa koskemattoman luonnon rauhassa
On vain kustantajan oikku, että kirja on saanut näin loisteliaan kuvitusja! painoasun. Lukijan ei tarvitse pitkälti sen rivejä lukea havaitakseen, kuinka juhlava opus se on tyyliltään. Teoksen pääluvut ovat: ,,Peruskallio»," Jääkauden jäljet», ,,Erämaa,, ja ,,Luonnon herra». Kalliola on aikaansaanut teoksen, joka vaatii juhla-asun. Luonnonkauneutta alleviivaa toisaalta myöskin sanallinen teksti, joka on kukkivaa ja efektejä tapailevaa jonkun mielestä ehkä liiaksikin, mutta useimpien mielestä luullakseni juuri parahiksi nautinnollista. Näistä otsakkeista selviää jo esityksen pääjuoni kirjassa kerrotaan, kuinka Suomen luonto on aikojen kuluessa nykyiselleen kehittynyt. Siinä kerrotaan, kuinka kalliot ja kivet ovat syntyneet, ja esitetään kuvaus Suo. Sen historian syvimmälle menevät juuret ovat siinä käsittämättömän kaukaisessa ajassa, jolloin maa sai kivikuorensa, niinkuin ,,Peruskallio,,-luvussa osoitetaan. Kirjallisuutta. j_Siinä esitetään, millainen Suomen luonto nyt on, mikä sille on ominaista ja erikoista, siinä selvitetään, miten maamme luonnon mudostumat ovat syntyneet ja millaisten kehitysvaiheiden kautta nykytilansa saavuttaneet. Ilmestyneen teoksen nimi ja loistelias kuvitus ovat saattaneet jopa johtaa harhaan yhden ja toisen, joka on sattunut vain päällisin puolin sitä silmäilemään. Tämä nyt valmistunut nide on hyvä kokonaisuus sinänsä huolimatta siitä, että sitä tulee seuraamaan toinen erikoisosa, jossa Suomen luontoa kuvaillaan alueittain. Sen luettuamme on kuva isänmaan luonnosta tullut meille entistään ymmärrettävämmäksi ja rakkaammaksi, me käsitämme luonnonsuojelun tarpeellisuuden syvemmin kuin ennen, havaitsemme sen arvoiseksi paljon sellaista jokapäiväistäkin, mihin emme aikaisemmin ole osanneet erityistä huomiota kiinnittää ehkä toisaalta jokin meistä suuren huomion arvoiselta tuntunut piirre osoittautuu lopulta toisarvoiseksi. Tai ei se itse asiassa mikään oikku ole. Tieteen valosoihduilla valaistaan siinä maan uumenia ja korpien kätköjä. Siksi se on oleva erityisesti luonnonsuojeluväen oppikirja. Kyseessä on kotoisen luonnontutkimuksemme saavutusten pohjalle laadittu yleiskuvaus Suomen luonnosta. Tosin niissä näkyy myöskin teoksen nimessä ennakoitu Suomen kaunis luonto, mutta aitona eikä kuvantekijän aikaansaannoksena. WSOY. Kyseessä ei ole tavallinen kuvakirja, jonka pääsisältö on siinä, mikä näkyy, vaan ammattinsa taitavan luonnontutkijan kirjoittama, syvälle tietolähteisiin luotaava teos, jossa riittää jokaiselle luonnontiedollisesta kulttuurista osalliseksi pyrkivälle kansalaiselle opittavaa ja tutkiskeltavaa viikoiksi ja vieläkin pitemmiksi ajoiksi. Valtion luonnonsuojelunvalvoja, tohtori Reino Kalliola sai viime joulun alla valmiiksi yleisen osan laajasta, kaksiniteiseksi suunnitellusta teoksestaan »Suomen kaunis luonto", jota tiedettiin hänen jo useita vuosia uutterasti valmistelleen. Pitkä lähdekirjallisuusluettelo teoksen lopussa osoittaa, että se on syntynyt todella laajan ja perusteellisen opiskelun ja työn tuloksena. Teos on kokonaisuudessaan tarkoitettu nimenomaan myöskin luonnonsuojelutoiminnan perustaksi maassamme. 445 sivua, 328 valo '..uvaa, 41 karttaa ja piirrosta. Porvoo-Helsinki ,946. Ja kun .tekstistä lähtien syvennytään tarkastelemaan kirjan suuria kuvia, havaitaan, että nekään eivät ole vain kauniita kuvia Suomen luonnosta, vaan sisältörikkaita todistuskappaleita ja täydennyksiä tekstille. Reino Kalliola: Suomen kaunis luonto
Kalliolan teosta ·tukiessani on vain harvassa kohdassa tullut mieleeni epäily tai vastaväite. Tällainen on toht. Sellaista kirjaa, jonka kaikki väitteet ja esitykset olisivat kiistattomia ja jossa ei virheellisyyksiä löytyisi, ei ole vielä painettu. Toisessa pääluvussa tutustutetaan lukija jääkauden ilmiöihin. Havaitaan m.m. Kalliolan tukena on ollut hyvä asiantuntemus erityisesti kasvitieteellisissä kysymyksissä, kuitenkin selvään havaitaan, että hän itse on myöskin eläinten, etenkin lintujen tuntija; ihmeteltävästi hän on saattanut eläytyä myöskin esim. Tasaveroisesti kasvillisuuskuvauksen rinnalla esitetään eläinkunnan vaellushistoria ja erämaaeläimistön kokoonpano. Kuten sanottu, teoksensa tyyliasuun Kalliola on pannut erikoista huolta. Toht. Esitys sujuu lyhyin lausein, joita kiintoisat sanakuvat ja vertaukset höystävät. Se on kyllin helppotajuisesti kirjoitettu, mutta sisältönsä puolesta se tarjoaa paljon opittavaa vaativallekin lukijalle. Todella uusi luku Suomen luo~non historiassa on sen vuoksi kulumassa. että se on tapahtunut samain tekijäin vaikutuksen alaisena kuin kasvien ja eläinten leviäminen ja maan valtaus, mutta ne muutokset, joita ihminen elinkeinoineen on erämaiseen luontoon aiheuttanut, ovat monasti olleet mullistavia. Tästä saavat selityksensä lukemattomat piirteet maamme sekä mineraalisessa että elävässä luonnossa. ,,Erämaa11-luvussa kuvaillaan, kuinka jäästä vapautuva ja merestä nouseva maa verhoutui kasvillisuudeila, miten suot nuo luonnonhistoriallisten tietojen arkistot kehittyivät, sekä millaisen kokoonpanon kasvipeite lopulta täysin luonnonvaraisissa oloissa saavutti. Kirjamme tekijä on ottanut tämän asiaintilan täysin huomioon. Erityisen hyvin se sopii opintokerhoille ja itseopiskelijoille, koulunuorisolle ja myös opettajille. kansan elämään ja elin· keinokysymyksiin. Kulttuurin vaikutuksesta muuttunut luonto on kuitenkin yhä paljolta kaunista luontoa ja liittyessään oman kansamme elämänvaiheisiin, kertoessaan niistä eloisasti, se on meille läheistä jå kotoista jylhän, h.äviämässä olevan erämaan rinnalla tutumpaa, kotoisen leppoista. Sen valaisemiseksi mainittakoon, että tätä teosta on jo suositeltu jonkinlaiseksi yliopistolliseksi kertauskirjaksikin. Kulttuurimaisemain ja yleensä kulttuuriluonnon suojelu onkin yksi nykyaikaisen luonnonsuojelun kiintoisimmista erikoistehtävistä. Jokseenkin tarpeetonta on niihin tässä puuttua.. Ne saattaisivat nykyisin näyttää meistä kovin kaukaisilta ja vierailta, mutta luonnon aikamitoin jääkausi on aivan vastikään sattunut vaihe; jonka jäljet Suomessa ovat erittäin tuoreet ja kaikkialla vastassa määräävinä etenkin kallioperän muodoissa, irtaimissa maakerrostumissa ja niiden välityksellä myös koko elävässä luonnossa Jääkauden ilmiöihin kuuluu, kuten tiedetään, sekin tavaton seikka, että Suomenmaa on melkein kokonaan ollut meren pinnan alle painuneena ja vasta vähitellen meren helmoista noussut. Viimeisessä pääluvussa ,,Luonnon herra» esitetään ihmisen vaellusja asutushistoria Suomessa. men kallioperästä, täällä muinoin löytyneistä vuoristoista ja niiden häviämisestä sekä maan nykyisistä pinnanmuodoista, joihin varsin monenlaisten tekijäin havaitaan vaikuttaneen. Kalliolan luonnonkirjan ruodosto, mikä ei vielä paljonkaan sano sen sisällön runsaudesta ja arvosta. Toht. Ja missä ,,Suomen kaunista luontoa" tarjoutuu näkösälle, Kalliola muistaa ja tahtoo sen myöskin lukijalle sanoin ja kuvin esitellä, ja hyvin hän siinäkin onnistuu
Lapsuutensa päivinä, vihannoidessaan silkkisenä vesana rehevän emopuun kupeella, sen kukkaistajuntaan ei lainkaan mahtunut, että sen vanhuuden olinpaikaksi on tuleva lumen ja jään maa ja että se ei koskaan voi toteuttaa luonnollisia unelmiaan Linnen lemmensysteemin mukaan». Porvoo-Helsinki 1945. Kirja olisi vielä voittanut, jos nimistö olisi uusittu nykyistä käytäntöä vastaavaksi. Monen monet hänen kirjeistään ov .. Viljo Kujala. Totean vain vielä lopuksi, että tohtori Kalliola on valmistanut teoksen, jo_ka . Luonnonsuojeluväki on hänelle samoin kuin kustantajalle suuresti kiitollinen tästä kulttuuriteosta. Sama herpautumaton harrastus näkyy hänen loistavista matkakuvauksistaankin (»Kurjet etelään .. Vaaskivi luonnonharrastajana. Lintujen äänet-teoksen toisen painoksen ilmestyminen on sangen tervetullut uutinen. N. S .. 92. Jussi Seppä: Linnut ja maisema. Tämä käy vakuuttavasti selville hänen jäämistöstään julkaistussa kirjekokoelmassa »Kutsumus» (WSOY 1945). Tuskin hänen voimakkaaseen, palavaan luonnonharrastukseensakaan ehdittiin biologisella taholla kiinnittää huomiota. tarjoaa yhtenäisesti ja kokoavasti nähtäväksi luonnonsuojelun perusteet Suomessa, ja suorittanut tämän työnsä mitä suurinta kiitosta ansaitsevasti. Ja kuitenkin hän oli paitsi hehkuvan värikkäiden maisemaja luonnonkuvausten kirjoittaja myös tarkka luonnonhavaintojen tekijä, innostunut kasvienkeräilijä ja hyönteisten tarkkailija. Juuri tätä kirjaa tarvitaan nykyisen voimakkaasti kasvaneen lintujen harrastuksen aikana, sillä se on parhaimpia ja nau. . painos. T. Ivar Hortlingin Lintukirjasta, joka jo kauan on ollut loppuun myyty, on ilmestynyt kaivattu uusi painos. Lintujen äänet. tinnollisimpia retkeilyoppaita niin nuorille kuin vanhoillekin. R. WSOY. Muista uusista luonnon ystäväin kirjoista, joista tila ei salli pitempiä esittelyjä, suositellaan erityisesti seuraavia: Ludvig Munsterhjelm: Pohjolan pedot, erämiehen havaintoja ja kokemuksia (Otava 1946) ja Alpi Pynnönen: Vietit ja vaistot llntumaailmassa (WSOY 1947). Kla. Porvoo-Helsinki 1946. WSOY. Vaaskiven lyhyt elämä oli niin rikas ja tuottelias, että sen tutkistelussa riittää jälkeenjääneille jatkuvasti mittaamista ja kunnioittavaa ihmettelemistä. Tarton Yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta kertoessaan Vaaskivi muistelee meidänkin botaanista yrttitarhaamme: »Ellen väärin muista, siellä on jossakin lasihuoneiden varjossa japanilainen neidon hiuspuu rnimoosamaisen hienostunut, kunnianarvoisa vir-pi, joka on tuotettu sinne Nipponin ikuisesta kesästä, vanhojen temppelilehtojen hämärästä, pagodien, geishojen ja kilisevien hopeakellojen itämaisesta olopiiristä. 2. ·", WSOY 1946). Kirjailija T. Sepän lintukirjat kuuluvat jokaisen lintujen ystävän mieluisimpaan luettavaan; ne valloittavat sekä harvinaisella asiantuntemuksellaan että hartaalla innostuksellaan. t suureksi osaksi yksityiskohtaista, runollista kuvausta kukkien, lintujen, hyönteisten, oravien maailmasta. Vaikka ensiksimainitun kirjan sisältö onkin hajanainen ja tekijän maisemallinen ammattisanasto voi aluksi tuntua oudolta, eivät ne järkytä positiivista kokonaisvaikutusta
Jatkokurssilla oli 80 osanottajac>, alkeiskurssilla 150 suomenja 60 ruotsinkielistä. 5. Jäsenmäärä on edelleen lisääntynyt ja osanotto yhdistyksen järjestämiin tilaisuuksiin on ollut ilahduttavan runsasta. Jatkokurssi oli jaettu kahteen ryhmään, johtajana maist. Kertomus Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toiminnasta v. Lisäksi yhdistys järjesti kaksi yleistä lintilretkeilyä Vanhänkaupunginlahdelle, 22. 46. 4. K u r s s i toi m i n taa, joka edellisenä vuonna sai suurta suosiota osakseen, on edelleen jatkettu. Kevättalvella järjestettiin pääkaupungissa kaksi lintukurssia, toinen vasta-alkajille, toinen jatkokurssina edellisen vuoden lintukursseihin jo osallistuneille. Aktiivinen toiminta kursseineen ja retkeilyineen on kuitenkin edelleen valitettavasti rajoittunut etupäässä pääkaupungin piiriin, maaseutulaiset ovat saaneet olla yhdistyksensä kanssa kosketuksessa vain vuosikirjan välityksellä, mutta toiminnan laajentaminen eri muodoissa yli koko maan on ollut käsiteltävänä useissa tilaisuuksissa ja toivottavasti näistä suunnitelmista piakkoin seuraa näkyviä tuloksia. 1946. Luonnonsuojeluyhdistyksen Porvoon retkeltä 30. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toiminta, joka sodan päätyttyä suuresti laajeni ja vilkastui entisestään, jatkui v. Lintukurssilaiset tekivät keväällä useita retkeilyjä pääkaupungin lähistöllä. R et k ei 1 y t. 1946 edellisen vuoden latuja noudattaen ja!keräten yhä uusia luonnonystäväin joukkoja piiriinsä. Olavi Leivo. Jorma Soveri, lehtorit Eino Kärki ja Antti Reinikainen sekä maisterit Eric Fabricius ja Göran Bergman. ja 12. Lehtori Börje Olsoni esitelmöi. Kukin ryhmä kokoontui kevään kuluessa viisi kertaa. Alkeiskurssilaisia oli neljä suomenkielistä ja kaksi ruotsinkielistä ryhmää, johtajina toht. 5. Noin 150:een nouseva osanottajajoukko
Kun toht. välisenä aikana. Kujalan ja toht. Paavo Suomalai~en ja maist. Olsonin opastuksella· Porvoon ympäristön sekä toht. Börje Otsoni. Ernst Häyren ruotsiksi asiantuntemuksella esittivät puutarhan nähtävyyksiä. 5.-24. Retkeläisten pääjoukko, toista sataa henkeä, saapui Porvooseen aamujunalla prof. Näyttelyssä oli nähtävänä, kuten edellisenäkin vuonna, prof. Retkeilyllä tutustuttiin kaupungin ja lähiympäristön historiallisiin muistomerkkeihin, geologiaan, kasvistoon ja linnustoon. 5. Lihtonen, Niilo Söyrinki, Olavi Leivo, V. Oppaana Porvoossa ja sen ympäristössä toimi leht. Erkamo, A. Aamuvirkut retkeläiset saivat puoleen päivään mennessä täyden korvauksen vaivoistaan. Kasviretkeily tehtiin 26. Leivon johdolla jo aamuyöllä matkaan saapuen kuuluisalle Ruskiksen lintujen rauhoitusalueelle klo 5, jolloin lintujen elämää on paras tilaisuus seurata. Porvooseen. E. 6. Yhdistys osallistui tänä vuonna uudelleen Werner Söderström Osakeyhtiön järjestämään lintunäyttelyyn Helsingin Taidehallissa. Ruotsin Luonnonsuojeluyhdistyksen sihteeri, toht. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys järjesti 18. Dahlbeck tutustui leht. Lintu nä y tte 1 y. Paluumatkalla hän esitelmöi vielä luonnonsuojelusta Turussa 22. Retkeä suosi mitä kaunein kevätsää, lintujen laulu ja kevätkukkien loisto oli parhaimmillaan. Yhdistys järjesti vielä 6. Hakari, Hei/c/ci Asunta, V. Leivon opastuksella. Kalliolan johdolla. Yliopiston kasvitieteellisen puutarhan esittelytilaisuuden yleisölle. 24. Kivirikon suurenmoinen lintukokoelma ja Gunnar Granbergin ja Einari M erikallion lintuvalokuvia sekä lisäksi iintumaalari Matti Karppasen tauluja, kokoelma Suomen pikku nisäkkäitä ja valikoima Argentinan lintuja. jaettiin ryhmiin, joiden johtajina to1m1vat maisterit Leivo, Olavi Hytönen, Leo Lehtonen, Reinikainen, Fahricius ja Bergman, metsänhoitaja Jarl Carpelan, ylioppilas ju/c/ca Koskimies ja allekirjoittanut. 5. 6. 5. K. Sen jälkeen kuultiin valaiseva selostus kasvinjalostuksesta ja saatiin katsella Hankkijan kasvinjalostuskenttiä. Yhdistyksen pääretkeily tehtiin helatorstaina, 30. Sadesään vuoksi saapui tilaisuuteen vain parikymmentä henkeä, joille maist. Kalliolan ja Niilo Söyringin sekä maist. Toimitustyöstä ovat huolehtineet, kuten ennenkin, toht. Vuosikirja 1945-1946 »Suomen luonto» ilmestyi syksyllä 96-sivuisena. Järvinen ja Nils Dalzlheck. K. Kauniin kevätsään vallitessa saatiin sekä nähdä että kuulla lintujen elämää kuuluisalla lintulahdella sekä rantapelloilla ja -metsissä. Helsingissä Metsätalossa esitelmätilaisuuden, jossa toht. Reino Kalliola aluksi oli selostanut Tammiston luonnonsuojelualueen vaiheita ja merkitystä, tutustuttiin sen nähtävyyksiin prof. Retkeilyillä toht. Dahlbeck esitelmöi kauniin värivalokuvin aiheesta »Det vackra Sverige» 250-päiselle innostuneelle ja kiitolliselle kuulijakunnalle. Nils Dahlheck vieraili maassamme toukokuun lopulla. Retkeilyyn osallistui noin r20 pääkaupunkilaista. Viljo Erkamo suomeksi ja prof. 5. E. Ryhmä innokkaimpia lintumiehiä, noin 40 luvultaan, lähti linja-autolla prof. Munsterhjelm, V. Viljo Kujalan, toht. Kaunis sää suosi retkeilyä, ja retkeläiset palasivat näkemäänsä ja kuulemaansa tyytyväisinä iltajunassa Helsinkiin. Retkeläisillä oli vielä paluumatkalla tilaisuus tutustua Helsingin pitäjän vanhaan kirkkoon. 94. Artikkeleita siihen ovat kirjoittaneet Ludv. Tammiston luonnonsuojelualueelle Malmille. Kalliolan ja Söyringin johdolla Eteläja Keski-Hämeen luonnonnähtävyyksiin
1. Kokouksissa on käsitelty, paitsi vuosikokoukselle esitettäviä asioita ja kurssija retkeilytoimintaa, mm. Metsätalossa. Prof. Edellä mainittujen lisäksi ovat yhdistyksen johtokuntaan toimintavuonna kuuluneet prof. Asiain yksityiskohtaisesta valmistelusta ja päätösten toimeenpanosta on huolehtinut työvaliokunta, johon ovat kuuluneet puheenjohtaja, rahastonhoitaja ja molemmat sihteerit. 1947 määrättiin 50: -. Läsnä oli n. aamulla Metsätalossa. Samalla muutettiin yhdistyksen sääntöjä siten, että vakinaisen jäsenen jäsenmaksu on oleva 20 kertaa voimassa olevan vuosimaksun suuruinen. Yhdistyksen vuosikokous pidettiin vanhan tavan mukaan metsäviikon aikana sunnuntaina 7. V u o s i k o k o u s j a j o h t o k u n t a. Vuosijäsenten jäsenmaksun suuruudeksi v. Toht. Sweri. siksi aiheesta »Ett . Häyren, toht. Edellisen keskustelukysymyksen johdosta tehtiin lukuisia ehdotuksia todeten kuitenkin samalla, että pahimpana esteenä toiminnan laajentamiselle on nykyoloissa varojen puute. 180 henkeä. Puheenjohtajana on koko vuoden toiminut prof. Hustich., prof. Keskustelukysymyksiä neuvottelussa oli yhdistyksen toiminnan laajentaminen maaseudulle ja Suomen Metsätieteellisen Seuran tekemä aloite uusien luonnonja kansallispuistojen perustamiseksi, josta kysymyksestä oli pyydetty yhdistyksen lausuntoa. Kujala (Suomen Metsätieteellinen Seura), prof. Uusien luonnonja kansallispuistojen perustamista kannatettiin lämpimästi ja samalla tehtiin joitakin lisäehdotuksia S. Aarne Laitakari (Suomen Maantieteellinen Seura), prof. Kalliola. Olli Heilcinh.eimon ja Pontus Palmgrenin tilalle, jotka olivat pyytäneet vapautusta johtokunnan jäsenyydestä, valittiin · toimitusjohtaja Htilclci Reenpää ja toht. fågelskyddsområde i Ålands skärgård». ajankohtaisia kysymyksiä. Metsätieteellisen Seuran laatimaan alustavaan suunnitelmaan. Sven Nordberg esitelmöi ruot-. 4. Alex Luther (Societas pro Fauna et Flora Fennica), rautatienkirjuri Väinö Pärnänen ja toht. Kalliola valittiin uudelleen. Virallisina asioina hyväksyttiin sihteerin laatima vuosikertomus yhdistyksen toiminnasta ja rahastonhoitajan selostus yhdistyksen rahavarain hoidosta. Prof. Yhdistyksen tilintarkastajiksi valittiin edelleen toht. Molempiin vuosikirjoihin sisältyy lisäksi kirja-arvosteluja, uutisia ym. Haartman. Ruotsinkielinen vuosikirja ,.Finlands Natur», joka ilmestyi leht. Kalliola ja Söyrinlci. Kujala piti varjokuvin valaistun esitelmän "Käynti Yellowstonen kansallispuistossa» ja toht. Kujala, varapuheenjohtajana prof. Niilo Söyrinlci, joka on toiminut yhdistyksen sihteerinä sen perustamisesta asti ja jonka ansiota suureksi osaksi on yhdistyksen kasvaminen vaatimattomasta alusta nykyiseksi kansalaisjärjestöksi, pyysi lisääntyneiden muiden tehtä95. Tah.vo Kontuniemi, varalle maisterit Holgfr Alilquist ja Pasi Leh.musluoto. merihanhen rauhoitusta, josta on tehty esitys valtion metsästyksenvalvojalle, Helsingin ympäristön luonnonoppaan toimittamista, luonnonsuojeluaiheisten esitelmäin hankkimista erilaisiin kulttuuritilaisuuksiin ym. Laitakari ja rahastonhoitajana toht. Johtokunta on vuoden kuluessa kokoontunut neljä kertaa. Lars Y. Toiset erovuoroiset johtokunnan jäsenet, metsäneuvos V. Esa Hyyppä ja maist. K. Yhdistyksen neuvottelukunta kokoontui ensi kertaa suursodan jälkeen 7. Su.omalainen Eläinja Kasvitieteellinen Seura Vanamo oli valinnut prof. Olsonin toimittamana, sisältää eräiden suomenkieliseenkin vuosikirjaan sisältyvien artikkelien lisäksi Bertel Kloclcarsin, Georg Nordhladin ja Börje Olsonin kirjoitukset. Aarno Kalelan edelleen edustajakseen yhdistyksen johtokuntaan. Lihtonen ja toht. 4
Helsingissä, tammikuussa 1947. Koska valtion nykyisten jättiläismenojensa vuoksi lienee vaikea korottaa avustustaan tuntuvasti nykyisestään, tuottaa toi. lähtien toiminut allekirjoittanut. Yhdistys lausuu syvän kiitollisuutensa toht. Mutta toiminnan laajeneminen tietää myös lisääntyneitä menoja Sen vuoksi on edelleen etsittävä yhdistykselle uusia tulolähteitä. Bertel KL~ckars: Botanisk upptäcksfärd i Kronoby i svenska Österbotten. Opintotoiminnan Keskusliitosta saatiin avustusta 12.000: -. Tästä syystä ei jäsenmaksuilla pystytty kustantamaan edes vuosikirjaa, joka tuli maksamaan · p: 50 kappaletta kohti. Yhdistyksen jäsenmäärä on vuoden kuluessa lisääntynyt noin 800:lla ollen -vuoden loppuessa 3009 henkeä. ... Smärre meddelanden . Vuosikirjan aiheuttama tappio on peitetty valtionavun turvin, jota saatiin 100.000: ja jolla pääasiassa on kustannettu yhdistyksen mu'ukin toiminta. Bergman. Ode.nvall: Egoism altruism. Fahricius · ja hänen erottuaan muiden tehtäviensä vuoksi 31. Peitsa Mikola. Toiminnan organisoiminen yli koko maan, ainakin suurimmissa kaupungeissa, onkin lähitulevaisuuden tärkeimpiä tehtäviä. maist. V:ksi 1947 päätetty jäsenmaksun koroitus ei läheskään vielä vastaa tapahtunutta rahan arvon alenemista. " . Apulaissihteerinä on toiminut maist. , '. 10. Yhdistys on edelleen kasvamassa ja sen toiminta laajenemassa. R. Kreuger: Hättö naturskyddsområde. Ta 1 o u s. Söyringille hänen uutterasta ja innostavasta työstään yhdistyksen hyväksi ja toivoo samalla hänen edelleenkin tunnetulla tarmollaan ja kyvyillään avustavan yhdistystä sen tarkoitusperien toteuttamisessa. Jäsenmaksut on koetettu pysyttää mahdollisimman alhaisina, jotta yhdistyksestä todella kasvaisi suuri kansalaisjärjestö. Jäsenistä on suurin osa edelleen helsinkil äisiä, · mikä onkin ymmärrettävää, sillä maaseudun suuria joukkoja ei saada temmatuiksi mukaan, ennenkuin niille pystytään järjestämään aktiivista toimintaa. Hänen jälkeensä on sihteerinä 1, 5. viensä vuoksi eroa sihteerin toimesta. Göran Bergman och Eric Fahricius: Kan grågåsen räddas. Sµomen Luonnon·suojeluyhdistyksen ruotsinkielinen vuosikirja ,,finlands Natur 1947,, sisältää mm.: E. minnan rahoittaminen vaikeuksia, mutta johtokunta tekee parhaansa uusien tulolähteiden löytämiseksi. Börje O!soni: F ågelskydd och ekonomi._:_ Bertel Lemherg: Natur-skyddsområdena i Pern å socken. Finlands Natur 1947. Jäsenmaksu oli kuluneelta vuodelta edelleen sama kuin ennen sotia, 25: vaikka raha tällä välin on menettänyt 4/5 arvostaan
Jo 51. 79 25 5 r. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys Jo h t o kunta : prof. Helsinki, Urheiluk. Tilaushinta 150 mk. Hustich, prof. Aarne Laitakari, varapuh.joht.; fil.tri Reino Kalliola, rahastonhoitaja; fil.tri Lars von Haartman, fil.tri /. Viljo Kµjala, puheenjohtaja; prof. Alex. Peitsa Mikola, os. Helsinki, Untamontie 15 B, puh. 61 401. Aarno Kalela, metsätiet.tri V. Luther, kirjanpitäjä Väinö Pärnänen, toim.johtaja Heikki Reenpää, fil.tri Jorma Soveri. Ruotsinkiel. Sihteeri: metsätiet. Ernst Häyren, prof. Göran Bergman, os. K. Lihtonen, prof. Helsinki, Ainonk. vuosikerta. sihteeri: maist. Suomen Luonnon Lukijat! Tilatlc.aa LUONNON TUTKIJA vanhin eläincs ja kasvitieteellinen aikakauslehtemme. Y h d i s t y k s e n o s o i t e : Helsinki, Metsätalo, Unioninkatu 40. 61 401.. Valtion luonnonsuojelunvalvoja Fil.tri Reino Kalliola, Helsinki, Metsätalo, Unioninkatu 40, puh. Postisiirtotili n:o 6882. 92 813. kand. Tilattavissa postista, kir:: jakaupoista tai postisiirtotilitse n:o 7025 suo:: raan toimitukselta, os. 4 C. Puh. 18 B, puh
Puh. Kertakaikkinen maksu 1000 mk • • Jäsenet saavat ilmaiseksi yhdistyksen vuosikirjan >>SUOMEN LUONTO)) * Jäseneksi ilmoittautuminen ja samalla jäsenmaksun lähetys yksinkertaisimmin postisiirron tilillepanokortilla. Osoitteeksi: Suomen Luonnonsuojeluyhdistys, Helsinki, Metsätalo. Tilin n:o 6882. SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYS RJurnuiii~H.SM ll'IIUlll"l'INO HJll.1 Maan luonnonystävien yhteenliittymä Suomen luonnon kauneuden ja rikkauden turvaamiseksi • • Vuosijäsenmaksu 50 m~. •. 61 401 Hinta 80 mk.