SUOMEN LUONTO SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYS VUOSIKIRJA 1948 ,
vuosikirja) HELSINKI. SUOMEN LUONTO SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYKSEN VUOSIKIRJA 1948 (7
TOIMITUS: REINO KALLIOLA J A NIILO SOYRIN KI H c l s i n k i 1 9 4 8, Raittius kansa n Kirjapaino OY~
... . .... Linnunmunien keräily, s. . . . . . . . . . .. . . . . Alpi Pynnönen: Vietit ja vaistot lintumaailmassa, N. . 91. . ..... ... . . . . 88. . . ..... . .. . . . . .. . .. . . .. . 93. . . . · .. . . . .......... ....... Vahinkolintujenkaan pesiä ei saa hävittää, s. .. . . .. E. Erkki Levanto-Yrjö Ylänne: Kalamiehen käsikirja, N. Kotiseututyö, s. . . . . ... ... 74. . . 5 9 34 45 56 61 73 74 77 82. . . S., s. . . 93. . .. Luonnonmuistomerkkien luettelointi, Valtion luonnonsuojel unvalvoja ... .... . . . . . Hieman Helsingin alueen luonnon muuttumisesta ja suo jelustakin, Sagina Lintukerho, S. .. ... .. . . . . . . Havainto ja isotikasta ......... Kaisila, Jouko : Siivekkäät apollomme ..... . Societas pro Fauna et Flora Fennica seuran lausunto kasvija eläinkuntaamme kuulumattomien lajien maahan siirtämisestä, s. 94. . . . . . S., s. . . . F. . . . . 76. . 91. . . . . 88. . . . Riistantutkimus, N. . . . . . ..... . Matti Karjalainen: Meren riistaa, N. . ............... S., s. S., s. Lounamaa, Jukka: Tunturien kukkakentiltä. 90. Flora Fennica 1946---1948, s. Fauna Fennica 1947-1948, s. . . . . . ........ . . . . . . . 90 K. . . ... . . . . . 86. Uusia luonnonsuojelualueita ja rauhoitettuja luonnonmuistomerkkejä, s. -Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto Brysseliin, s. . . .. .. .. . 85. . .. . SISALLYS Sivu Alkusanat Suunnitelma uusiksi luonnonja kansallispuistoiksi ..... . . . . . 88. . . . . . . . Luonnonsuojelun työmaalta ...... Ku vaus Haitin retkestä Py nnönen, AIP.i: Linnunelämän huolia. . 82. Uutispoimintoja .. . ......... . . . . . S., s. Kertomus Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toiminnasta v. . .. 1947, Peitsa Mikola . S., s. 83. . . . ....... . Kirjallisuutta . . . Suositeltavaa tietokirjallisuutta, s. . . . . . . . Kalevi Raitasuo: Käytännön lintuopas, N. .. . Suuri koivu, Osmo Leino .......... . . S., s. . . . . . . . . . 92. . . . ... . . . .......... . Luonnonsuojelualueittemme tutkimus, s. Sten Bergman: Häkkilinnuista merileijoniin, N. .. Väärinymmärretty lintu, Kai Curry-Linda! ....... ... . .. 92. 84. Kivirikko: Suomen Linnut I, N. . Suomen kasvisto ja eläimistö. . ........ ..... Lintukeitaita, Jarl Carpelan . . . . . .
lo v~otta on kulunut Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen perustamisesta. Reino Kalliola. Suomen Luonnonsuojeluyhdistykselläkään ei ole aihetta sellaiseen toimintansa tarkasteluun ja tilitykseen kuin merkkivuosi ehkä muutoin 5. Vuosiin 1938-1948 sisältyy kohtalokas sota-aika, ja sen seuraukset leimaavat jatkuvasti elämäämme. Valok. Rauhallisen kulttuurityön kannalta ei näitä vuosia voida mitata tavallisen kymmenluvun mitoin. Ilomantsiin suunnitellusta Petkeljärven kansallispuistosta
Viime vuosina on vastaavanlaisia luonnontuntemuskursseja järjestetty myöskin eräillä maaseutu paikkakunnilla. Näiden asiain virallinen käsittely kuuluu valtion luonnonsuojelunvalvojalle, jonka kanssa yhdistys on kiinteässä yhteistyössä. Tyydyttäköön vain toteamaan, että vaikeuksista huolimatta voidaan esittää joitakin merkittäviä tuloksia. Luonnonsuojeluyhdistyksen pääkaupungin yleisölle järjestämät retkeilyt ja erilaiset luonnontuntemusku_rssit ovat saavuttaneet suurta suosiota. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys on vähäisestä alusta kasvanut kansalaisjärjestöksi, jonka jäsenmäärä on nyt noin 4.500. S uomen Luonnonsuojeluyhdistyksen tarkoitus on sääntöjen mukaan herättä'l rakkautta Suomen luontoon ja edistää luonnonsuojelua Suomessa. Sen kirjallinenkin taso on saanut päteviltä arvosteli joilta tunnustusta. Kulttuurellisten aikakauskirjojemme harvalukuiseen rintamaan on noussut tärkeä, elinvoimainen lisä. Luonnonsuojeluyhdistyksen herättävä toiminta näkyy myös selvästi siinä, että luonnonsuojelualueiden perustaminen ja luonnonmuistomerkkien rauhoittaminen yksityismailla on päässyt vauhtiin. Mitä kaikkea tähän sisältyy. Julkaisusarja sisältää jo huomattavan määrän kotimaan luontoa sekä sen kauneuksien ja kalleuksien suojelua käsitteleviä arvokkaita artikkeleita. Yhdistyksen pyrkimyksenä on säilyttää edustavia näytteitä alkuperäisestä luonnostamme kansallisiksi nähtävyyksiksi ja tieteellisiä tutkimuksia varten; turvata uhanalaisten kasvija eläinlajiemme säilyminen; 6. edellyttäisi. Luonnonsuojelulla on ystäviä ja työntekijöitä maan kaikissa osissa ja kaikissa yhteiskuntaluokissa. · Innokkaimmat osanottajat ovat perustaneet pysyvän, e~ittäin vilkkaasti toimivan lintukerhon. Tämä on vain murto-osa siitä, mihin on pyrittävä, mutta edustaa jo nytkin huomionarvoista voimaa. Yhdistyksen vuosikirja Suomen Luonto on levittänyt luonnon harrastusta ja luonnonsuojeluaatetta vuosi vuodelta kasvaneisiin piireihin. Tuhansille helsinkiläisille ovat lintukurssit olleet alkusysäyksenä kiehtovaan harrastukseen
arkkitehtejä ja muita käytännön miehiä, joiden käsissä on Suomen luonnonvarojen käyttö, sekä ammattiin ja yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta kaikkia kansalaisia, jotka pitävät arvossa kotiseutunsa luontoa ja haluavat jättää sen rikkaana ja kauniina tuleville sukupolville. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys kutsuu sen vuoksi jäsenikseen luonnon tutkijain ja harrastajien sekä opettajien ja kasvattajien lisäksi metsien omistajia ja hoitajia, metsästäjiä, kalastajia ja riis-tanr.oit.1jia, agronomeja, maanviljelijöitä ja puutarhureita, insinöörejä ja teknikoita, . 7. N ämä päämäärät saavuttaakseen luonnonsuojelun on saatava mukaansa mahdollisimman laajat kansalaispiirit. vaalia suomalaisen luonnonja kulttuurimaiseman kauneusarvoja ja kansallisia perinteitä; vaikuttaa talouselämäämme niin, että luonnonvaroja käytetään j ärkevästi ja kaikkea tarpeetonta hävitystä välttäen; huolehtia siitä, että myös asutuskeskuksien ja tehdasseutujen väestöllä on mahdollisuus nauttia luonnosta terveyden ja ilon lähteenä; opettaa niin nuoria kuin vanhojakin liikkumaan luonnossa sitä turmelematta ja sen rauhaa häiritsemättä; kartuttaa kansamme tietoja Suomen luonnosta sekä edistää kasvi• ja eläinmaailmamme tuntemusta
Olli Heikinheimo. Suurin ja huomattavin kansallispuistomme on nykyis in ja uusien luonnonsuojelualuesuunnitelmien toteututtuakin Pallas-Ounastunturin kansallispuisto. Valok. 8. Sen juhlavat kerot houkuttelevat luonnon ystäviä, retkei!ijöitä ja matkailijoita niin kesällä kuin talvellakin. Valok. W. C. Stenbäck
K okouksessaan lokakuun 24 p:nä 1945 Suomen Metsätieteellinen Seura asetti toimikunnan tutkimaan mahdollisuuksia uusien luonnonsuoielualueiden m·uodostamiseksi valtionmaille. 1923 säädetty luonnonsuojelulakimmekin heti ensimmäisessä pykälässään. P eitsa Mikola. Sellaisten perustamista edellyttää v. Uusien luonnonsuojelualueiden tarpeellisuus. 1946-4J maastossa suoritettuj en tutkimusten, joihin luonnonsuojelualuekomiteanjäsenten lisäksi ovat osallistuneet prof Mauno .f. tri Niilo Söyrinki, pohjalla komitea on laatinut seuraavassa esitettävän lopullisen ehdotuksensa. K. Suunnitelma uusiksi luonnon::: ja kansallispuistoiksi. Luonnonsuojelun päämuotoja sekä muissa maissa että meillä on maan alkuperäistä luontoa edustavien riittävän suurten, kaikelta taloudelliselta käytöltä rauhoitettujen luonnonsuojelualueiden muodostaminen. tri Reino Kalliola, prof Viljo Kujala ja maat.metsät.kand. Lihtonen ia muiksi jäseniksi fil. Saapuneiden lausuntojen ja sen jälkeen vv. T ämän jälkeen Suomen Metsätieteellinen Seura asettui yhteyteen muiden j ohtavien luonnontieteellisten seuraimme, nimittäin Societas pro Fauna et Flora Fennican, Suomen Geologisen Seuran, Suomen Hyönteistieteeflisen Seuran, Suomen Lintutieteellisen Yhdistyksen, Suomen Luonnonsuoj eluyhdistyksen, Suomen Maantieteellisen Seuran ja Suomalaisen Eläinja Kasvitieteellisen Seuran Vanamon kanssa ja pyysi näiltä toimikunnan ehdotuksesta lausunnon. Komitean puheenjohtajaksi valittiin metsäneuvos V. K otilainen ja fil. T oimikunta kävi syyskaudella 1945 lävitse metsähallinnon alaisten valtionmetsien ja metsätieteellisen tutkimuslaitoksen alueita koskevat luettelot ja kartat sekä teki niiden ja näistä alueista muutoin omaamansa ia hankkimansa tietämyksen perusteella alustavan ehdotuksen uusiksi luonnonja kansallispuistoiksi. Helmikuun 18 p:nä 1938 sää9
Perustetuista kymmenestä luonnonsuojelualueesta on siis jäljellä vain neljä, nimittäin Pisavaaran ja Mallan luonnonpuistot sekä Pallas-Ounastunturin ja Pyhätunturin kansallispuistot. 1938 aikaansaatu luonnonja kansallispuistokysymyksemme ratkaisu oli kuitenkin vain osittainen. Näin seuraavista syistä. detyllä lailla perustettiinkin valtionmaillemme kuusi luonnonpuistoa ja neljä kansallispuistoa. Sodan johdosta tämä vuoden 1938 osittainenkin ratkaisu on menettänyt suureksi osaksi merkityksensä. Mutta näidenkään luonto ei ole säilynyt koskematto10 I. Rauhanteossa olemme menettäneet Hiisjärven, Kutsan, Pääskyspahdan ja Pummangin luonnonpuistot sekä Heinäsaarien kansallispuiston, ja Porkkalan kansallispuisto on jäänyt vuokratulle alueelle. Alaltaan aivan vähäisiä Porkkalan (Kirkkonummella) ja Hiisj ärven (Salmissa) puistoja lukuunottamatta luonnonsuojelualueet, nimittäin Pyhätunturin, Pallas-Ounastunturin ja Heinäsaarien kansallispuistot sekä Pisavaaran, Kutsan, Mallan, Pääskyspahdan ja Pummangin luonnonpuistot perustettiin alueille, jotka kaikki sijaitsevat Peräpohjolassa ja Lapissa ja edustavat sielläkin pääasiassa erikoisolosuhteita, tunturija metsänrajaseutujen luontoa. Mutta tarkoitukseen sovelwvia, alkuperäistä luontoa edustavia valtionmaitakin on enää hyvin vähän eikä laajoissa osissa maata ollenkaan. Näiden menetysten korvaamiseksi ja luonnonja kansallispuistokysymyksen ratkaisemiseksi sen koko laajuudessa, myös maan eteläpuoliskon osalta, on valtionmaiden luonnonsuojelualue-asia otettu uudelleen käsiteltäväksi. Edelliset ovat ensi sijassa tieteellisen tutkimuksen tarpeiksi, jälkimmäiset samalla yleisiksi isänmaan luonnon nähtävyyksiksi tarkoitettuja alueita. Kun suuria rauhoitusalueita ei ymmärrettävästi voida odottaa muonostettavan yksityismaille, on luonnonja kansallispuistojen perustamiden yleensä kokonaan valtionmaiden varassa. Tämä v. Maan eteläpuoliskossa, jossa kuitenkin maantieteellisesti tyypillisimmän ja kansalliseen kulttuuriimme eniten vaikuttaneen suomalaisen _luonnon painopiste sijaitsee, luonnonsuojelualuekysymys jäi vielä käytännöllisesti katsoen kokonaan avoimeksi. Asutus ja viljelys on sen vuoksi jo varhain joutunut ottamaan tällaiset alat haltuunsa ja hajaantuma~n laajalti, joten valtiolle ovat jääneet vain karuimmat saloseudut. On nimittäin niin, että mikäli maan eri osiin halutaan vielä riittävän isoja ja edustavia luonnonsuojelualueita muodostaa, tämä on tehtävä viipymättä. Yleensä karussa luonnossamme on tunnetusti viljelyskelpoista maata niukanlaisesti ja sekin pääasiassa hajallaan pieninä pilkkoina tai yhtenäisinä, mutta kapeina juotteina. Kysymys on lisäksi kiireellinen
Merensaaristomme, EteläSuomen lehtokeskukset, sisämaan järvialue, karut vedenjakajaselänteet, Kainuun vaarat, Peräpohjolan suot ja Lapin tunturit ovat kukin omalaatuisine maisemineen, kasviyhdyskuntineen ja eläimistöineen maailma II. Mm. E. Kysymystä luonnonja kansallispuistojen merkityksestä, jonka asian pohjoismaissa ensimmäisenä on tuonut esille jo mainehikas luonnontutkijamme A. Suomen luonto vaihtelee kuitenkin siksi paljon maan eri osissa, ettei vielä yksi edustavakaa~ kuva tarkoitukseen riitä. 1880, pohdittiin perusteellisesti 1920ja 1930-luvuilla luonnonsuojelulakia säädettäessä sekä ensimmäisiä luonnonsuojelualueitamme perustettaessa. Käynnissä oleva valtava asutustoiminta tulee tunnetusti edelleen hyvin huomattavasti supistamaan valtionmetsien pinta-alaa, varsinkin maan eteläosissa. Missä määrin sitten uusien luonnonja kansallispuistojen perustamista voidaan pitää välttämättömänä. Nämä yleiset perustelut, joita tässä ei ole tarvic; toistaa, pitävät jatkuvasti paikkansa. eduskunnan silloisissa pöytäkirjoissa ja lainvalmistelukunnan julkaisuissa on vakuuttavia lausuntoja luonnonsuojelualueiden suuresta yleisestä sivistyksellisestä, eetillisestä, sosiaalisesta ja tieteellisestä merkityksestä. Ja vastaus oli selvästi myönteinen. Suomessa ei ole sellaisia vuoristojakaan, joitten vaikeapääsyisissä osissa alkuperäisen aarniometsän jätteitä olisi voinut pakostakin jossain määrin säästyä kuten monessa muussa Euroopan maassa. säästömetsiin, jotka ensi sijassa tulevat kysymykseen luonnonsuojelualueita suunniteltaessa. Vain Lapin tunturialueella, suojametsävyöhykkeessä, on metsiä ollut pakko säästää metsänrajan alenemisen estämiseksi. Tyydyttävään ratkaisuun voidaan kuitenkin vielä tällä hetkellä päästä. Jo Nordenskilöld vertasi kansallispuistoa elävään tauluun, joka antaa tulevillekin sukupolville käsityksen isänmaan muinaisesta luonnosta. Puunjalostusteollisuuden kasvaessa on valtionmetsienkin alue jo miltei kokonaisuudessaan joutunut metsätalouden piiriin. Luonnonsuojelun mahdollirnudet pienenevät nykyään myös siitä syystä, että mm. mana. Niinkuin tuonnempana käy selville, ei maan kaikissa osissa enää olekaan mahdollisuuksia kaikki biologiset vaatimukset täyttävien luonnonsuojelualueiden perustamiseen. Nordenskiöld v. Autokuljetuksien avulla on hakkuita voitu järjestää uittoväyliemme ulkopuolelle jääneille saloillekin. sotakorvaussuorituksiin tarvittavien j äreiden erikoispuiden hankkimiseksi on valtionmetsissä hakkuita täytynyt yhä enemmän sijoittaa myös ns. Seuraavassa tyydytään esittämään vain eräitä lisänäkökohtia, jotka erityise5ti valaisevct kysymystä, miksi luonnonja kansallispuistoja tarvitaan valtakunnan eri osissa
kun tutkimustyön tulokset ehtivät käytäntöä palvelemaan. Luonnontilaisten tutkimusja kokeilualueiden ylläpitämiseen ja niiden tutkimiseen uhratut varat tulevat aikanaan monin kerroin takaisin,. Niissä voitaisiin eri aikoina suoritettujen tutkimusten ja jatkuvien havaintosarjojen avulla seurata luonnon omaa kehitystä, mikä muualla kulttuurin kasvavan vaikutuksen vuoksi on vaikeata ellei mahdotonta. Samoin tarvitaan tällaisia metsiä välttämättä monenlaisiin nykyisiin ja tulevaisuuden metsätieteellisiin tutkimuksiin. Tämän ovat erityisesti metsätiede ja metsätalom jo vakuuttavasti osoittaneet. Nämä selvitykset on voitu suorittaa vain koskemattomissa luonnonmetsissä. Tarvitaan kokonainen taulugalleria, jotta luontomme kaikki päätyypit tulisivat edustetuiksi. Luonnontutkimuksen kannalta on välttämätöntä, että maan eri osiin saadaan biologisia tutkimusasemia, joissa tutkimuksen eri haarat voivat työskennellä rinnakkain ja toistensa saavuttamiin tuloksiin nojautuen; keskittymistä tiettyihin edu·staviin kohtiin vaatii jo käytettävissä olevien tutkijavoimiemme vähyys. Kansallisja luonnonpuistojen taloudellista hyötyä arvosteltaessa on edelleen syytä ottaa huomioon niiden suuri riistataloudellinen merkitys. Suuri osa näistä tutkimuksista voidaan parhaiten sijoittaa juuri suunnitteilla oleviin luonnonja kansallispuistoihin, ja laajoissa osissa maata ne ovatkin ainoita alueita, joissa niitä vielä voidaan suo1ittaa. Paitsi sitä, että eri suotyyppien kaikinpuolinen tuntemus on biologisesti tärkeä ja että soiden turvekerrokset kasvi jätteineen muodostavat elollisen luontomme historian selvittelyssä päälähteen, myöskin maatalousja metsätieteelliselle tutkimukselle on välttämätöntä, että riittävän suuret yhtenäiset suoalueet säilytetään luonnontilaisina vertauskohteina soiden viljelyskelpoisuutta ja metsätaloudellista ojitusta koskevia tutkimuksia varten. smansä. Tieteellinen tutkimus tarvitsee myös suoalueita. Riistanhoitotyön alalla saatu kokemus osoittaa, että riistaeläinkantamme säilyminen ehdottomasti edellyttää, että eri puolille maata saadaan riistan lisääntymiskeskuksina toimivia rauhoitusalueita. Viitattakoon tässä vain metsätyyppitutkimuksiin ja eri metsätyypeistä laadittuihin kasvuja tuottotaulukkoihin, joilla on tunnetusti aivan keskeinen sija metsätieteessämme ja metsätaloudessamme. Tällaisiksi tutkimuskeskuksiksi soveltuisivat parhaiten juuri luonnon· ja kansallispuistot, joissa niin monien tutkimusten edellyttämä luonnon koskemattomuus oli~i pysyvästi turvattu. Luonnonsuojelualueet, joiden eläimistö niinkuin muukin luonto on täysin rauhoitettu, olisivat samalla juuri tällaisia alueita, ja jos rauhoitus riitan osalta ulotettaisiin myös riittävän laajalti niiden ympäristöön, vieläpä kaikkein [2
13. "Jos nyt maksetaan miljoonia muinaisten mestarien maalauksista tai marmoriveistobista, niin mitä ollaankaan vuosisatojen perästä halukkaita maksamaan isänmaan todellisesta kuvasta, joka näyttää mimmoinen se oli muinoin, kun peltomaa vielä oli vähäalainen, kun vielä oli olemassa viljelemättömiä rantoja ja metsiä, joihin kirves ei ollut koskenut. . 1880. Tämmöisiä tauluja on vielä useimmissa osissa maata, mutta on ilmeistä, että ne päiv-ä päivältä häviävät. E. Ja kumminkaa n ei tulisi kalliiksi säilyttää jälkimaailmalle sarja tämmöisiä kuvia.» A. Ulvinsalon luonnonpuisto (Kuhmo). Nordenskiöld v
Nykyiset luonnonja· kansallispuistomme ovat kaikki Peräpohjolassa ja Lapissa. Kauneinta ja suomalaisinta Suomea on kuitenkin sisämaan suuri järvialue. Saadaanko tännekin suuri kansallispuisto, jossa luonto säilytetään koskemattomana vielä tulevienkin sukupolvien nähtäväksi. l4
Tämä Ruotsissa ja muualla ulkomailla luonnonsuojelualueista saatuihin kokemuksiin perustuva jako on säilytetty myös komitean ehdotuksessa uusiksi luonnonsuojelualueiksi. arvokkaimpia niistä. 1938 perustetut valtionmaiden luonnonsuojelualueet ovat kahta eri laatua: r) ensi sijassa tieteellisen tutkimuksen tarpeiksi l>erustettuja luonnonpuistoja ja 2) kansallispuistoja, jotka samalla ovat tarkoitetut yleisiksi isänmaan luonnon nähtävyyksiksi ja joihin siinä tarkoituksessa ohjataan myös retkeilyja matkailuliikennettä; vastaavasti on rauhoitus luonnonpuistoissa täydellisempi kuin kansallispuistoissa. luonnon kauneuden takia ansaitsevat erityistä hoitoa ja suojaa.. Sen vuoksi on suojelualueisiin pyritty saamaan ensi sijassa tavallisia metsä-, suoja niittytyyppejä niihin kuuluvine eläimistöineen, so. Mahdollisimksien mukaan on luonnonsuojelualueet samalla pyritty sijoittamaan ja rajoittamaan siten, että niihin tulisi kuulumaan myös harvinaisia luoiuionnähtävyyksiä ja tieteellisiä todistuskappaleita, jotka ovat vaarassa hävitä, samoin paikkoja, jotka esim. Luonnonpuistoiksi taas on valittu suurta yleisöä vähemmän kiinnostavia, mutta tieteellisesti tärkeitä ja edustavia alueita. Sillä luonnonsuojelualueiden päätarkoitus on juuri luonnon säilyttäminen ja suojeleminen sen tyypillisissä ja yleisissä muodoissa; nämä ovat ymmärrettävästi sekä nykyajan että tulevaisuuden tutkimukselle tärkeimmät. Kuten edellä jo on mainittu, v. Myöskin luonnonsuojelualueiden yleisen kulttuurellisen ja kasvattavan merkityksen kannalta on tärkeätä, että isänmaan luonnon näytteet edustavat ennen kaikkea tyypillistä luontoa. Kansallispuistoiksi ehdotetaan alueita, joilla luontonsa huomattavan kauneuden tai maisemallisten erikoisnähtä· vyyksiensä ansiosta ilmeisesti tulee olemaan merkitystä myös yleisinä matkailijain ja retkeilijäin käyntipaikkoina. Eteläja Keski-Suomessa täliaisten riistan lisääntymiskeskusten ja riistantutkimuksen kannalta tärkeiden riistantarkkailualueiden perustamista tuskin voi ajatellakaan toteutettavaksi muulla tavoin kuin juuri luonnonsuojelualueiden muodostamisen yhteydessä. sitä luontoa, joka hallitsee maisemiamme, mutta joka sekin on enää vain poikkeuksellisesti täysin luonnontilassa ja jota tulevaisuudessa on koskemattomana vain juuri luonnonsuojelualueilla. Sekä kansallisettä luonnonpuistoja suunniteltaessa on pidetty ratkaisevana sitä, että niiden tulisi ennen kaikkea edustaa kullekin maan osalle tyypillistä luontoa. Uusien luonnonsuojelualueiden suunnittelussa noudatetut yleiset näkökohdat
Harvinainen, kauni s tunturiarnikki (Arnica :ilpina). sivu 12. On huomattava, että jonkin metsätai suoalan säilyttämiseksi täysin koskemattomana, ei riitä, että vain juuri se rauhoitetaan. Varsinkin suurriistan suojelu edellyttää huomattavan isoja rauhoitusalueita. Kun riistan rauhoitusalueiden järjestelyä ei kuitenkaan voida ratkaista yksinomaan. Ilman luonnonja kansallispuistoja elollisen luontomme suurimmat aarteet on häviöön tuomittu. Suojelualueeseen on välttämättä saatava mukaan myös sen verran ympäristöä, e(tä itse suojeltava kohde eristyy niiden muutosten vaikutuksilta, joita kulttuuri aiheuttaa esim. Luonnonja kansallispuistojen suuruutta määrättäessä on pidetty silmällä sitä, että alueet olisivat niin isoja, että niihin sisältyisi erilaisten metsien ja soiden sekä muiden kasvillisuustyyppien muodostamia yhdistymiä sekä topografisia ja maisemallisia kokonaisuuksia. tienoon vesi taloudessa ( ojitukset) tai paikallisilmastossa. (Milloin kyllin laajaa aluetta ei voida täyteen luonnontilaan erottaa, voitaisiin rauhoitus riistan koh-dalta ulottaa muuta suojelualuetta laajemmalle. Vrt. Riittävän laajoja tulee luonnon-· ja kansallispuistojen olla myös siitä syystä, että myöskin luonnonvarainen eläimistö voisi niissä saavuttaa ja säilyttää luontaisen kokoonpanonsa
Asetusteitse valtionmaille perustettavilla pikkualueilla sekä yksityismaille muodostettavilla luonnonsuojelualueilla voidaan luonnonja kansallispuistojen maan luonnosta tarjoamaa kuvaa täydentää, mutta ei niitä korvata. Vielä on syytä mainita, että luonnonsuo jelulain mukaan voidaan 50 ha pienempiä luonnonsuojelualueita, ellei ole kysymys taloudellisesti erityisen tärkeistä alueista, perustaa valtionmaille a~etuksella. 17. Seuraavass2 ei tällaisten pienten luonnonsuojelualueiden perustamiseen puututa. Kotkan pesä poik:isineen. luonnonsuojelualueiden avulla, ei komitea ole tehnyt tällaisia laajennuksia koskevia ehdotuksia.) Selostetut luonnontieteelliset edellytykset täyttäviä alueita ei kuitenka,an valtionmailla enää maan kaikissa osissa ole ja muutenkin on niistä ollut pakko huomattavasti tinkiä asutustoiminnan ja talouselämän vaatimusten takia, joihin seikkoihin toimikunta on rinnan luonnontieteellisten näkökohtien kanssa kaiken aikaa kiinnittänyt ratkaicevaa huomiota. Var• sinaiset kansallisja luonnonpuistot ovat ymmärrettävästi kaikki huomattavasti suurempia alueita, joten niiden perustami~een vaaditaan eduskunnan säätämä laki
Tällä alueella ei tiheän asutuksen ja vilj elyksen laajuuden sek ä näiden seikkain kanssa yhteydessä olevan val tionmaiden vähyyden vuoksi enää ole sellaisia mahdollisuuksia luonnonja kansallispuistojen ai kaansaamiseen kuin tieteellisistä syistä olisi toivottavaa. Meren rannikot j a saanstot. Valtionmaille perustettaviksi ehdotetu t uudet luonnonsuojelualueet esitellään seuraavassa lyhyesti maamme luonnontieteellisen aluejaon puitteissa. Rauhoituksen merkitys suurenisi hyvin huomattavasti, jos sen piiriin voitaisiin liittää myös eräät yksityiso mistuksessa olevot lähiluodot. Kaivattaisiin ensi sijassa aluetta, jossa rehevimmät eteläsuomalaiset metsäja suotyypit (lehdot, lehtokorvet, letot) olisivat edustettuina, mutta sellaista ei valitettavasti enää ole valtionmailla käytettävissä. ML'tta sit ä voidaan sa malla pitääkin hyvin sopivana ja edustavana alueena. 85 km 2 (maaala n. Laa ja merensaaristomme o n ainutlaatuinen maailmassa, joten sen luonnon suojelemista voidaan pitää erityisen tärkeänä. Sen lintumaailma on hyvin rikas (mm. Tätä ep äkohtaa lieventää kuitenkin se, että tällä alueell a o n jo useita yksityismaill e ja joitakin valtionkin maill e perustettuj a pieni ä luonnonsuo jelualueita (jalopuulehtoja ym.) ja että sell aisten lukua ilmeisesti voidaan vielä kartuttaa. Ehdotetut uudet kansallis• ja luonnonpuistot. Mutta saariston alkuperäisen lintumaailman ja myös kasvillisuuden suojeleminen vaatii luonnonpuiston perustamista. Lounaisja Etelä-Suomen viljelysalue. O sa rauhoitettavaksi ehdotetusta alueesta, jonka pinta-ala vesineen olisi n. r8. Jussaaren aluekaan ei yksinään täh än tarkoitukseen riitä, mutta sitä täydentävät monet pienemmät yksityismaill e perustetut luon nonsuo jelualueet Suomenlahden rannikolla, Saaristo meressä, Ahvenanmaalla, Merenkurkussa sek ä erityisesti Maakrunnin luonno nsuo jelualue Perämerellä. Ainoa riittäv än laaja valtion omistuksessa oleva saaristoalue, joka luonnonsuo jelualueena voi tulla kysy mykseen, on J u s saa ren (Jussarö) saariryhmä T ammisaaren saaristossa. 2 , 5 km 2), kuuluu metsähallinnon, osa merenkulkulaitoksen hallintaan. Maisemallisesti tullee suurin osa saaristostamme .aina säilymään luonno ntilaisena eikä erityisen kansallispuiston perustamista täh än alueeseen sen vuoksi ole pidetty ehdottoman välttämättömänä. jura, haahka, suippopyrs tökihu, räysk ä, merihanhi), ja luonnonsuo jelualueen riistanhoidollisestikin tärkeä päämerkitys olisi juuri merilinnuston suojelussa
Numerot osoittavat pinta-alan neliökilometreissä. Nykyiset C• ) ja. Ta,vallista eteläsuomalaista metsäja suokasvi llisuutta (VT, MTja OMTkankait a, rämeitä ja korpia) ed~stamaan ehdotetaan Padasjoelle perustettavaksi 1 , 2 km 2 laaja Ve s i ja on luonnonpuisto . Toiseksi luonnonpuistoksi komitea ehdottaa metsähallinnon al ueisiin kuuluvaa Vaski j ä r v en aluetta Yl äneellä, pinta-ala 6,2 km 2• T ämä on tyypillinen iso lounaissuo malainen rahkasuo (ns. Kansallispuistoksi ehdotetaan Li e s järven aluetta Tammelassa, metbähallinnon T ammelan hoitoalueessa. keidassuo), jollaisia kokonaisuudessaan on luonnontilassa enää hyvin vähän. suunnitellut uudet (0) luonnonsuojelualueet. Luonnonpuisto jen nimien elia yhtenäinen viiva, kansallispuistojen kohdalla katkoviiva. Täällä on vie! ä I ähell ä Etelä-Suo mensuuria asutuskeskuksia ja sen vuoksi myös ulkomaisten matkailijain helposti saavn. Alue kuuluu Metsätieteellisen tutkimuslaitoksen hallintaan, ja on sitä jo tähänkin asti säilY,tetty luon nontil aisena tieteellisiä tutkimuksia varten
Alue, joka kuuluu metsähallinnon Savonlinnan hoitoalueeseen ja jonka maapinta-ala on 8 km2, on suu rten selkävesien keskellä sijaiten j<> mo nia suurempia ja pienempiä saaria käsitt äen eri ttäin luonnonkauni s ja vaihteleva: kallioita, kapeita rotko ja, purouomia, lehto ja (mm. Pilkkasiipi poikasineen. Jussaaren (Jussarö) luonnonpui stossa rikas merilinnustomme saisi pysyvän turvapaikan. Ainoa valtion mailla vielä käytettävissä oleva, mutta samalla onneksi erinomaisen edustav.1 alue on Linna ns a a r en saariryhmä Rantasalmella. Alueella on kaikki edellytykset muodostua yhdeksi huo mattavimmista luonnonsuojelualueistamme 20. Rauhoitusalueen maa-alaksi tulisi o,6 km 2• Sisä-S uomen jän,ia/ue. Lukemattomien järviemme ja reittiemme maisemallista kauneutta ei mikään kulttuuritekijä voine yleisesti tehdä tyhjäksi, mutta on paikallaan ja tärkeätä, että ajoissa muodostetaan riittävän iso kansallispuisto, jossa JärviSuo men luonto myös kaikkine yksityiskohtineen säily y koskemattomana. niinipuuta runsaasti), OMT-, MT-, VTja CT kankaita; kalasääsken pesimäseutua. tettavissa palanen tyypillistä ja kaunista meikäläistä saloluontoa vanhoine juhlallisi ne metsineen ja yksinäisine pikkujärvineen. T ämä alue edustaa merensaaristo jemme ohella maantieteellisesti tyypillisintä Suomea
kermikei dassoita, on tunnettu siellä jo suoritetuista tärkeistä suotieteellisistä tutkimuksista ja olisi jatkuvasti säil ytettävä rauhoitettuna tutkimusalueena. Tämä alue, jota on hoidettu luonnonsuojelualueena jo vuodesta 1914 lähtien, olisi koko maa n eteläpuoliskon suurin (10,0 km 2, kansallispuisto ja sellaisena hyvin edustava. Kun alue on _lisäksi monine j ärvineen, saarineen ja kaitaisine harjuineen erinomaisen luonnonkaunis ja kätkee kaivantoihinsa ja kuoppiinsa historiallisia muistoja äskeisiltä sotavuosilta ja kun se vielä on maantienkin ulottuvilla, ehdotetaan 2). Kangasmaat ovat pääasiass.a kivisiä \iTja CT-männiköitä, osaksi vanhoja ja palokoroisia. Suomenselän vedenjakaja-alue. Metsät ja koko luonto on täysin koskematonta tarjoten mahdollisuuden monenlaisiin tärkeisiin metsäja suotieteellisiin sek ä biologisiin tutkimuksiin. · ilves, kotka, kurki). Runsaasti puolet sen pinta-alasta on suota, sekä aukeata, kelokkoreunaista nevaa lampineen että metsäistä rämettä. Raja-Karjalan saloalue Raja-Karjalan karua erämaan I uontoa edustaa hyvin P e t k e I j ä r v e n a1 ue (6,3 km 2) Ilomantsissa, metsähallinnon Ilomantsin hoitoalueessa. Eläimistö un aito erämainen; alueelta tunnetaan mm. 250 v., vanhimmat puu t n. Erämainen eliiimistö (mm. Alue tarjoaa hyvän vertauskohdan Vaskijärven luonnonpuistolle. Alueen merkitystä opintoretkeilyjen kannalt,, lisää ratkaisevasti sen sijainti Kurun metsäkoulun lähellä. Sisämaan järvialueen ja Pohjanmaan jokialueen välistä karua ja soista vedenjakajaseutua edustamaan ehdotetaan Kivi järvelle, metsähallinnon Kivijärven hoitoalueeseen pe1'ustettavaksi 1 1, 7 km 2 laajaa S a I a m a j ä r v e n luonnonpuisto. Se edu staa sekametsineen, korpikuusikkoineen ja rämemännikköineen tyypillistä Etel iiSuomen metsäluontoa tarjoten hyvän täydennyksen ja vertauskohdan Vesijaon luonnonpuistolle Padasjoella. ikäi siä), korvista, r ämeistä, nevoista ja salolammista kyllin suurena luonteenomaisena ko mpleksina. Sen maisemallinen kauneus ei ole mitenkään erityisesti mainittava, mutta se tarjoaa mainion näyt teen vanhoista luonnontilaisista metsistä (vanhimmat me1siköt n. Toinen tähän alueeseen ehdotettu luo nnonpuisto on metsätieteellisen tutkimuslaitoksen hallinnassa oleva H ä ä d et k ei taa n alue Parkanossa, pin1 aala 5,7 km 2• Häädetkeidas, joka edustaa Pohjois-Satakunnalle ominaisi a n-;. 430 v . Suunnitelluista luonnonpuistoista sattuu järvialueen piiriin P et ä j ä j ii 1v en 1,7 km 2 laaja alue Kurussa, metsähallinnon Kurun hoitoalueessa . joitakin hyvin harvinaisia vanhoille salometsille ominaisia hyönteislajeja. Toinen tälle alueelle suunniteltu kansallispuisto un P y h ä h ä k i n al ue Saari järvellä, metsähallinno n Saarijärven hoitoalueessa
22. Jo alueen paikannimistä ilmentä ä sen aitoa, karjalaista salo! uo nnetta; P etrasaari, Jou tenj ärvi , Kuikkalampi y m. Myöskin maa talousja metsätieteelliselle tutkimuksell e on välttäm ätöntä, ett ä riittävän suuret y htenäiset metsäja suoalueet säil ytetään luonnontilaisina vertauskoh tina. alu een merkitys Salamajärven ja P y hähäkin luo nnonsuo jelu~ alueid en itäisenä vertausko h tana. Lisäksi alueell a o n rehevi ä ·ehto maisia puronvarsiko rpia. karjalaisesta suokompleksista erilaisine korpi-, rämeja nevatyyppeineen . T äysin luonnontilaiset, suurimmaksi osaksi k uloiltakin säästyneet metsät ovat pääasiassa tuo reita kangasmetsiä, etup äässä kuusivaltaisia; kaikki as teet vanhoist_a j äreistä korpikuusikoista hidaskas vuisiin vaarakuusikkoihin ovat edustettuina. Sekä kasvistossa että elä:mistössä o n jo suhteellisen runsaasti pohjoisia piirteitä. Salamajärven luonno npuisto ( Kivijärvi). . ; ,Kainuuseen, joka luo n no nmaantieteellisesti merkitsee maam me tärkein tä ra ja-aluetta, maa n eteläja poh joispuoliskon välistä vaihettumi svyöhykett ä, ehdotetaa n perustettavaksi Ulvinsalon ja Palj akan luon no npuisto t. Sen maise mill e an tavat lei mansa pienet vaarat ja niiden v äliset monenlaiset suot, jotka verkko maisesti toisiinsa liittyen antavat hyvä n n äytteen ns. UI v i n s a 1 o n puisto sij aitsee Kuh mossa, metsähallinno n Kuhmon hoitoalueessa ja sen pinta-ala on 24, 3 km 2. Kai n uu . Tieteelliseltä kannalta on maini ttava m m. sitä kansallispuistoksi
Se ansaitsee hyvin tulla ero tetuksi rauhoitetuksi kansallispui stoksi. Kasvisto o n ri-kas ja käsittää eräitä harvinai suuksiakin. Metsät ovat täysin luonnontilassa säil yneitä vanho ja puhtaita kuusikoita, laaksoissa erittäin vartevia, vaaran laella hidaskasvuisia ja tykyn vaivaamia. Tämä geologisesti ja maisemallisesti mielenkiintoinen, laakeasta ja yksitoikkoisesta ympäristöstä än jyrkästi poikkeava alu e, jonka kasvistollakin on o mat erikoispiirteensä, alkaa jo olla tunnettu retkeil yja matkailupaikkanakin. Per äpo hjolassa o n ennestään (v:sta 1938 lähtien) Pisavaaran luonnonpuisto T ervolan ja Rovaniemen rajall a. Sen maat ovat vaihtelevia: laakso jen ja rinteiden rehevistä saniaislehdoista ja lettomaisista soista huonokasvuisiin lakimetsiin ja laihoihin nevoihin saakka. Metsät ovat runsaasta jäkälästä valkeata m äntykangasta. P a 1 ja k a n luo nnonpuisto (5,7 km 2) on korkean Paljakanvaaran (384 m) pohjoisrinteellä Puolangan ja H yrynsalmen rajall a, metsähallinnon Puolangan hoitoalueessa . 23. Häädetkeitaan luonnonpuisto (Parkano). Kansallispuistoksi ehdotetaan Säräisniemellä metsähallinnon Vaalan hoitoalueessa sijaitsevaa R o _k u a n aluetta, pinta-ala 4,4 km 2• Rokuan ,,vaara" on laaja, lentohiekasta rakentunut selänne, muinainen merenrantadyynimuodosto, täynnä syviä kuoppia ja hauto ja, joiden po hj alla on kirkasvetisiä lampia tai nevalaikkuj a. Uusiksi luonnonsuojelualueiksi toimikunta ehdottaa Runkauksen ja OulanganJ uuma n alueet. Peräpohjola
R u n k a u ks en luonnonpuistoksi suunniteltu alue (53,7 km 2) käsittää kaksi lohkoa, 35 ,7 km 2 :n suuruisen Ahma-aavan alueen Simassa, metsähallinnon Simon hoitoalueessa, ja 18,0 km 2 laajan Hattuselän aapa-alueen Tervolan puolella, Kemin hoitoalueessa. Kun kuitenkin juuri tällaisten viljavien suotyyppien sekä biologinen että maatalousja metsätieteellinen merkitys on erittäin suuri, on tärkeätä, että m,yös ja nimenomaan niitä edustava riittävän iso alue varataan luonnonsuojelualueeksi.. Pääosan siitä muodostavat aukeat nevat, jotka tyypiltään ovat sangen vaihtelevia: rimpi-, jänne-, rahka-, kalvakka-, aitoja vihernevoja, kaikki koskemattomassa luonnontilassa. Ahma aavan alue o n edustava näyte pohjoissuomalaisesta aapasuoluonnosta. Nämä suot ovat kaikkein lihavimpia suotyyppejä eikä niitä sen vuoksi enää sanottavasti ole viljelykseen ottamatta tai ojittamatta. Hattuselän aapa-alue o n taas kokonaisuudessaan eräille Pohjois-Suomen osille ominaista koivulettovaltaista suo ta. Kysymyksessä oleva Hattusel än alue esimerkiksi o n ainoa luonnonsuojelualueeksi sopiva luonnontilainen lettosuoalue Tervolassa. Alueella on mahdollisuus mitä -:rilaisimpien biologisten suo tutkimusten suorittamiseen. Rokuan kans~llispuiston (Säräisniemi) erikoisuutena ovat lumivalkeat jäkäläkankaat
u I a n g a n Juu m a n kansallispuisto, joka sijaitsee osaksi Kuusamon, osaksi Sallan kunnassa ja on kaikkiaan 106,0 km 2 laaja, sisältyy jo vanhastaan valtionmaille perustettavien luonnonja kansallispuisto jen ohjelmaan (komiteanmieti ntö N:o 7 v. N yt kun olemme sodan johdosta menettäneet Kutsan luonnonpuiston Sallassa, on Oulan. 1931), ja se, ettei sitä vielä v. Yhdessä Ahma-aavan ja Hattuselänaavan alueet, jotka sijaitsevat melkein toistensa naapureina mutta edustavat aivan erilaisia alueita ja siten täydentävät toisiaan, muodostavat tieteellisesti erittäin arvokkaan tutkimusalueen. 1938 voitu samanaikaisesti muiden valtionmaiden luonnonsuojelualueiden kanssa perustaa, johtui vain siitä, että iso jako silloin oli Kuusamossa ja Sallassa vielä suorittamatta. Oulangan kansallispuiston (Kuusamo-Salla) maisemat ovat satumaisen kauniit ja kätkevät monia kiintoisia kasvija eläinharvinaisuuksia
:ganJuuman kansallispuiston aikaansaaminen kaksin verroin tärkeätä. monien pohjoisten ja eteläisten lajien rinnakkaisesiintyminen) säilytettäväksi alkuperäisessä tilassaan yleisenä kansallisena nähtävyytenä ja tieteellisiä tutkimuksia varten . Alue on kaikista komitean Pohjois-Suomeen ehdotta mista luo nnonsuo jelualueisti ehdottomasti ensi mmäisellä sij alla. 152 km 2 laajan alueen . Osa alueesta on yli-ikäistä, kuivuvaa ja lahovikaista ku usikkoa, joll aisia metsiä Etelä-Lapissa on melko runsaasti ja jollaisten uudistaminen on sikäläisen metsänhoidon vaikeimpia probleemoita ja tulee antamaan ai heen pitkäaikaisiin tutkimuksiin ja kokeiluihin. juuri näitä tutkimuksia varten on ajoissa varattava tätä metsikkölajia myös luonnontilaisen kehityksen seuraamista varten. Alueeseen ei kuulu mitään tunnettuja luo nnonnähtävyyksiä tai erikoisuuksia, mutta kokonaisuudessaan se o n Etelä-Lapin luonnolle mahdollisimman tyypillinen alue, kute n luonnonpuisto n tuleekin oll a, ja syr jäisessä asemassaan verraten hyvin säilynyt kulttuurin vaikutukselta. Kun n äissä alueissa ei vielä Lapin alamaiden metsäja suoluonto tule riittävästi eikä I täja Inarin Lappi ensinkään edustetuiksi, toimikunta ehdottaa tähän laa jaan maakuntaan lisäksi perustettavaksi Maltion, So mpio n ja Kevo n luonnonpuistot sekä Lemmen joen kansallispuiston. Alueesta ja sen rajoitussuunnitelmasta on yksityiskohtainen kuvaus K. Se o n ny t ainoa alue, missä voimme ajatella KuusamonSallan luontoa erikoislaatuisine, satumaisen kauniine maisemineen, erilaisine mets ä-, suoja niittytyyppeineen sekä monine eliömaantieteellisesti kiintoisine kasvija eläinharvinaisuuksineen (mm. Mm. Se on Etelä-Lapille ominainen y htymä aapasoista rämeliepeineen, laa joista selkäja vaaramaista erilaisine metsätyyppeineen sekä aukeista, loivapiirteisist ä tuntureista. Linkolan julkaisussa ,,su unni tel ma I uonnonsuo j ei ualueiden erottamiseksi Pohjois-Suomen valtionmaili a" ( 1926) ja sen rauhoittamiseen liittyvistä taloudellisista ja oikeudellisista kysy myksistä on selvitys edellämainitussa komitean mietinnöss ä v:l ta 193 1. Koska Etelä-Lapissakin luonnontilaiset metsät hakkuiden johdosta vähenemi stään vähenevät, on tieteen tarpeiden kannalta välttämätöntä tällaisen metsäalueen säilyttäminen. Tosin nämä alueet suunnatto man laajuutensa ja taloudellisen käyttökelvottomuutensa vuoksi tulevat ilmeisesti muutoinkin s äilymään luonnontilaisina epämääräiseen tulevaisuuteen. Mutta edellä yleisissä perusteluissa esitetyt näkökohdat luonto mme kaikkien päätyyppien edustuksesta luonnon suojelualueissa sekä tutki. M a 1 t i o n luonnonpuisto sijaitsee Savukoskella, metsähallinnon Ylikemin hoitoalueessa käsittäen n. Sisä-Lapin aapasuoseudut ansaitsevat myös o man luonnonpuisto nsa. Lappi Lapissa o n ennestään P yhätunturin ja Pall as-Ounastunturin kansallispuistot sekä Mallan luonnonpuisto Kilpisjärvellä
Jokeen laskee suuren. Se käsittää laa jan ja monihaaraisen Pesselmäaavan osaksi ylipääsem ättömine rimpinevoineen ja muine suotyyppeineen sekä suuren osan Nattastuntureista, jotka tunnetaan erikoislaatuisista kallioja kivimuodostumistaan sekä val tavista, koko karua Aapa-Lappia hallitsevista näköaloistaan. Ravadasjoen jylhä köngäs, Lemmenjoen kansallispuisto ( Inari). Täksi toimikunta eh dottaa T 1 4 km 2 laajan alueen S o mP i on seudulta Sodankylässä, metsähallinnon Luiron hoitoalueessa. Taka-Lapin kuuluisin luonnon nähtävyys on Lemm en j oe n laakso Inarissa, metsähallinnon Inarin hoitoalueessa. Aapa-Lappiinkin. Laakrn puhkaisee Maanselän tunturiselänteen ja on paikoin hyvin ahdas ja jyrkkäseinäinen. musten keskittämisestä tiettyihin alueisiin puoltavat luo nnonpuiston perustamist
Sinne tulevat matkustamaan vain ne, jotka vaivojaan säästämättä todella haluavat nähdä koskematonta luontoa, parasta, mitä Lappi saattaa tarjota. Samalla siihen olisi liitett ävä myös läheisiä vaaroja ja tuntureita, joiden sekä metsät pohjoisine tyyppeineen (lähellä havumetsävyöhykkeen pohjoisrajaa) että kasvisto ja eläinmaailma lappalaisine muotoineen tarjoavat myös tutkimukselle paljon tärkeätä ja mielenkiintoista aineistoa. Sen vuoksi olisi tännekin saatava tieteellisen tutkimuksen nykyisiä ja tulevia tarpeita ajatellen rauhoitettu tutkimusalue. Utsjoki, Suomen pohjoisin pitäjä, on luonto_nsa puolesta sangen omalaatuinen poiketen Etelä-Lapista ja Inarinkin suuresta osasta jopa enemmän kuin nämä seudut Etelä-Suomesta. Tämä alue hakkuilta täysin säästyneine metsineen ansaitsee ehdottomasti rulla kansallispuistona suojelluksi yleiseksi nähtävyydeksi. Näin rajoitettuna kansallispuiston pinta-alaksi tulisi 380 km 2 ja olisi se Pallas-Ounastunturin kansallispuiston jälkeen suurin luonnonsuojelualueemme. Tällaiseksi luonnonpuistoksi komitea ehdottaa n. Muutenkin on· Lemmenjoen laakson luonnonkauneus ainutlaatuinen, vaikka alueen syrjäisen sijainnin vuoksi verraten vähän tunnettu. Sompion luonnonpuisto (Sodankylä).. Etäällä maantiestä sijaiten ei Lemmenjoesta voi muodostua mitään suurta matkailukeskusta, mikä ei olisikaan erikoisen suotavaa. moisen jylhässä, soravyöryjen ja pystyjen kallioseinämien reunustamassa kurussa juokseva Vaijoki, useita kallioseinämiltä korkeina suihkuina putoavia pikkupuroja sekä komeita könkäitä muodostava Ravadasjoki kanjonissa, joka on ihmeellisimpiä luonnonmuodostumia, mitä Suomessa voi tavata. Tämä alue on tyypillinen näyte Utsjoen vain tunturikoivikkoa kasvavien tunturilakeuksien, ns skaidien luonnosta ja täällä on edustettuna erikoinen, vain T aka-Lapissa tavattava ns. r 84 km 2 suuruista alu etta K e v o joen varrelta, metsähallinno n Utsjoen hoitoalueesta. palsasuotyyppi; täällä tavataan eräs mäntymetsien poh_ioisimmista etuvartioista ja Aapojen ja tunturien maata
»Suomen suuri kanjoni», Kevo joen luonnonpuisto (Utsjoki). 100 km 2 ja joutomaata, so. Tämän lisäksi aluetta halkova Kevojoen kuru, kapea ja jyrkkäsein äi nen, miltei ylipääsemätön rotko, jonka pohja on parisataa metriä ymp äröivää tunturimaastoa alempana on maassamme ainutlaatuinen geologinen muodostuma ja maisemallinen nähtävyys »Suomen suuri kanjoni». Oheisesta taulukosta käy selville ehdotettujen luonnonsuojelualueiden pinta-alat ja niiden jakautuminen eri maankäyttölajien kesken. metsättömiä kallioita, tuntureita ja soita, n. Alueiden yhteenlaskettu pinta-ala on n. u6o km 2 • Tästä alasta on vesiä n. eräs saniainen, jota ei tunneta muualta Euroo pasta); myös alueen eläimistö on tyypillisesti pohjanperäinen. 500 km 2 eli siis vesiä ja joutomaata yhteensä runsaasti puolet. Luonnon• ja kansallispuistoksi ehdotettujen alueiden taloudellisesta arvosta. Toisesta puolesta eli metsämaasta on edelleen noin puolet huonokasvuista, joten kasvullisen metsämaan pinta-alaksi jää n. Alueiden hoidon järjestely. 375 km 2 •. tämän alueen kasvisto on tunnettu monista harvinaisuuksistaan (mm
70 km 2 ja kansallispuistojen 530 km 2• Toimikunnan ehdottamien uusien luonnonsuojelualueiden perustamisen j älkeen maassamme tulisi kaikkiaan olemaan 14 luonnonpuistoa, pinta-ala yhteensä n. a. Ylikemin h. 0,25 % ja Ruotsissa n. 1,0 % näiden valtioiden koko pinta-alasta. " Saarijärven h.a. Ehdotettujen luonnonsuojelualueiden pinta~alat ja Nimi Kunta H allinta ja hoitoalue (h.a.) J ussaaren luonnonpuisto Liesjärven kansallispuisto Vaskij ärven luonno npuisto T ammisaaren mlk. Metsätieteellisen tutkimuslaitoksen Hääd etj ärven kokeilualue Metsähallinno n Savonlinnan h.a. Simon h.a. » Ilomantsin h.a. Uts joen h. ·Kemin h.a. 714 km 2 ja 9 kansallispuistoa, pinta-ala yhteensä n. Merenkulkulaitos Metsähallinnon T ammelan h.a. Vaalan h. Nykyisten luonnonpuistojemme pinta-ala on alueluovutusten aiheutta'mien menetysten jälkeen n. T ammela Yl äne Padas joki » Vakka-Suomen h.a. { Metsähallinnon T ammisaaren h.a. Kivij ärven h.a. a. 2) Vesialueita ei ole laskettu muk aan, koska niit ä ei ole jaettu. 0,3 %, Neuvostoliitossa n. Sallan h.a. Luiro n h.a. Vertauksen vuoksi mainittakoon, että USA:ssa luonnonsuojelualueiden pinta-ala on n. 0,4 %, Kanadassa n. Vesi jaon » Petäjä järven " H äädetkeitaan » Linnansaaren kansalli spuisto Kuru Parkano ja Karvia R antasalmi Ilo mantsi Saarij ärvi Mets ätieteellisen tutkimuslaitoksen Vesij aon kokeilualue Metsähallinno n Kurun h.a. Kitkan h.a. a. Puo langan h.a. Inarin h.a. 1046 km 2 eli yhteensä 23 aluetta, pinta-ala 1760 km 2 • Tämä merkitsee sitä, että noin 0,5 % valtakunnan koko pinta-alasta olisi erotettu luonnonsuojelualueiksi. Petkelj ärven » P yhäh äkin » Salamajärven luonno npuisto Ulvinsalo n » Ro kuan kansalli spuisto Paljakan luo nno npuisto Runk auksen » Oulangan{ Oulangan J uurnan kansa]alue li s pui sto J uurnan alue Maltio n luo nno npuisto So mpion » Lemmenjoen kansallispui sto Kevo n luonnonpuisto Kivij ärvi Kuhmo Säräisniemi Puo lanka { T ervo la Simo { Salla Kuusa mo Kuusa mo Savukoski Sodankylä Inari Utsjoki 1) Vesialueiden jaosta ei ole tietoa. Kuhmon h.a. Kun joutomaata ja huonokasvuista metsämaata on luonnonsuojelualueissa suhteellisesti paljon enemmän kuin koko valtakunnassa (vesi30 Yh teens ä
Kasvullista metsämaata . Suunnitelluissa uusissa luonnonsuojelualueissa tulisi edelläolevan mukaan olemaan kasvullista metsämaata n. niiden jakautuminen en maankäyttölajien kesken. n. 375 km2, mikä on n. 0,2 % valtakunnan koko kasvullisen metsämaan alasta. 286 1 116.076 alueiden osuus on luonnonsuojelualueissa suunnilleen sama kuin koko maassa), jää luonnonsuojelualueisiin sisältyvän taloudellisesti merkitsevän alan prosenttiluku vielä paljon pienemmäksi. Luonnonsuojelualueiden taloudellista arvoa tutkittaessa on edelleen otettava huomioon, että suurin osa niistä sijaitsee syrjäisillä seuduilla,. 59 103 108 86 177 513 300 571 535 1770 415 480 540} 1500 960 1900} 5700 8070 470 6700 2800 13000 200 37.387 Pinta-ala, ha JHuonokasvuis-1 Joutomaata 1 Niittyä 1 Vesiä 1 Yhteensä Jta metsämaata 1 43 43} 8473 . 200 8230 8430 JI 5') 174 120 340 57 620 7 3 ., 11 8 32 41 7 166 159 232 568 270 8 9 _ 2) 800 49 23 255 627 296 116 17 1000 325 255 i 5 11 70 39° 25 20 2430 10 10 435 88 2 570 560} 770 700} 3040 } 60 1800} 1370 21 2340 60 3570 l00} 800} '5l 120} 293 5} 400 630 450 1280 100 120 3 50 495 7000 10595 130 30 5f 25 660 5200 3300 10 1 5.21 900 7600 1 1 50 n350 500 24000 500 38000 8800 9000 400 18400 1 18.448 1 49.826 1 129 1 10. jotka ainakin tähän asti ovat olleet puutavaran menekkialueen ulkopuo. Kun kasvullisen metsämaan ala on nykyisissä luonnonsuojelualueissa vielä paljon pienempi, ei tämän maankäyttölajin prosenttiluku tulisi nykyisissä ja suunnitelluissa uusissa luonnonsuojelualueissa yhteensäkään olemaan mainittua 0,2 suurempi
On huomattava, että ehdotetut luonnonsuojelualueet sijaitsevat suurimmaksi osaksi Lapin suojametsäalueella tai ovat vanhoja ns. 3/ 4 suojametsävyöhykkeessä) ja n. Päinvastoin se säästyy ja säilyy. 27 km 2 Oulun läänissä, joten koko maan eteläpuoliskon osalle jää vain n. On kuitenkin syytä otaksua, että tulevat sukupolvet vasta täysin käsittävätkin myös luonnon ja kansallispuistojen. Nämä on vain sijoitettava niin vähän taloudellista elämää rajoittavasti kuin biologis-maantieteellisten vaatimusten kannalta suinkin on mahdollista. Jos tulevat sukupolvet eivät pitäisikään luonnonsuojelua enää arvossa, ei mikään estä niitä käyttämästä perustamiamme luonnonja kansallispuistoja muihin tarkoituksiin. 86 % eli 323 km 2 Lapin läänissä (siitä n. Kustannuksista puhuttaessa on vielä syytä korostaa sitä tosiasiaa, että luonnonsuojelualueita perustamalla ei itse asiassa tuhlata eikä hävitetä mitään kansallisesta pääomastamme. lella ja joissa juuri siitä syystä on säästynyt sellaista enemmän tai vähemmän koskematonta luontoa kuin luonnonsuojelualueiden perustaminen edellyttää. Mutta tulevaisuuden taloudellisen kehityksenkin huomioon ottaen meillä on laajassa maassamme varaa erottaa koskemattomaan luonnontilaan n. 0,2 % tuottoisasta metsäalastamme. o, 5 °/\, valtakunnan koko alasta ja n. suojametsävyöhykkee seen, jota on muutoinkin metsänrajan alenemisen estämiseksi hak kuilta säästettävä. säästömetsäalueita, joten niiden jatkuva rauhoittaminen ei aiheuta mitään muutosta nykyiseen metsätalouteemme. Voidaanpa sanoa, että meillä metsäja maataloutemme jatkuvalle kehittymiselle välttämättömän tieteellisen tutkimuksen tarpeita ajatellen, vaikka emme ollenkaan ottaisi lukuun luonnonsuojelualueiden suuria kansallisia kulttuuriarvoja, ei ole varaa olla perustamatta riittävää määrää luonnonsuojelualueita. 25 km 2 • Kun luonnonsuojelualueilla on sellainen suuri yleinen sivistyksellinen ja sellainen erityinen tieteellinen merkitys kuin edellä yleisissä perusteluissa on esitetty ja kun niistä samojen perustelujen mukaan on huomattavaa välillistä taloudellista hyötyä, vaikkei tätä voida millään numeroilla osoittaa, on ilmeistä, ettei niiden perustamista siinä laajuudessa, kuin toimikunta edellä on esittänyt, voida pitää taloudellisesti liian rasittavana. Ja kuten edellä on jo useassakin yhteydessä käynyt selville, jtfori tämä näkökohta on kaiken aikaa ollut toimikunnan työssä määräävänä. Aluehan ei häviä eikä pil_aannu iiitä, että se rauhoitetaan. Suunniteltujen uusien luonnon ja kansallispuistojen kasvullisen metsämaan alasta on n. Nykyiset luonnonsuojelualueemme ovat kaikki Lapin läänissä ja suurin osa niiden metsämaasta kuuluu ns
Luonnonsuojelualueiden hoitohan rajoittuu yleensä vain niiden vartiointiin, ja tämä voitaisiin useimmilla alueilla suorittaa samoilla voimilla kuin ko. paikallisen väestön oikeuksien ja etujen huomioon ottamisesta, on ennen kunkin alueen yksityiskohtaisten rauhoitussäännösten suunnittelemista .tehtävä erityinen selvitys, toimikunta ei ole näihin puoliin puuttunut. Metsähallinnon hoitoalueisiin kuuluvat Liesjärven, Vaskijärven, Petäjäj ärven, Salamajärven, Ulvinsalon, Rokuan, Paljakan, Runkauksen, Maltion, Sompion ja Kevon alueiden vartiointi lienee myös järjestettävissä nykyisten paikallisten metsänvartijoiden .avulla. 17 ja 2 Einari Merikallion, s.. kulttuuriarvon ja ovat kiitollisia edeltäjilleen siitä, että nämä ovat ajoissa ymm ärtäneet niitä perustaa. Kirjoituksen kuvista ovat s. Ehdotettujen uusien luonnonja kansallispuistojen hoitokustannukset eivät liioin nouse niin suuriksi, kuin mitä alueiden luvun ja laajuuden perusteella ehkä voisi otaksua. 27 Olavi Erämetsän.. Vesijaon ja H äädetkeitaan luonnonpuistojen vartiointi voitaneen hoitaa .Met~ätieteellisen tutkimuslaitoksen kokeilualueiden nykyisen hoidon ja valvonnan puitteissa. Tehostetumpaa vartiointia edellyttäisivät sen sijaan Linnansaaren, Petkeljärven, Pyhähäkin, Oulangan-}uurnan ja Lemmenjoen kan-sallispuistot niihin suuntautuvan retkeilyja matkailuliikenteen vuoksi, ja olisi se ehkä järjestettävä samaan tapaan kuin nykyisillä Metsätieteellisen tutkimuslaitoksen hallintaan ja hoitoon jätetyillä Mallan, Pallas-Ounastunturin, Pyhätunturin ja Pisavaaran luonnonsuojelualueilla. 16 Esko Suomalaisen, s. 14, :23 ja 24 Reino Kalliolan, s. Jussaaren luonnonpuiston vartiointi voitaneen uskoa alueella olevien luotsija merivartioasemien tehtäväksi. Edellyttäen, että ehdotettujen uusien luonnonsuojelualueiden perustamiseen liittyvistä taloudellisista ja oikeudellisista kysymyksistä, mm. 13, 22, 28 ja 29 olevat Peitsa Mikolan, s. valtionmaiden nykyinenkin silmälläpito ja hoito on järjestetty. 2~ Paavo Suomalaisen ja s
Jouko Kaisila. K un "kukkien kuningas", Carl von Linne, laati Systema Naturaeteostaan, hän antoi ritari perhoselle ja sen heimolaisille kaiketi niiden upeaan ulkomuotoon ihastuneena komeasti kalskahtavia kreikkalaisia nimiä. Hiljaa väräytellen siipiään se siinä esittäytyi Centaurean kukkien violettia vasten kaikessa kauneudessaan: hiilenmustat täplät selvästi erottuen läpikuultavan valkeilla etusiivillä, takasiipien punaiset, valkosilmäiset ja mustan reunaamat rengastäplät silloin tällöin näkyviin rävähtäen .. apollo. Tapaamme ritariperhosten joukossa melkein kaikki Troijan sodan sankarit ja lukuisia Kreikan jumalaistaruston henkilöitä. Antiikin jalon klassillisuuden tuntua onkin apollojemme puhtaassa,. Istuin heinäkuisena iltapäivänä Kirjavalahden rantakalliolla katsellen aurinkoiselle Laatokalle, kun aivan edessäni istahti kukkaan iso. Siivekkäät apollomme. Tapaamisestamme muodostui rakastuminen ensi silmäyksellä! Ei ihme, että apollot ovat keräilijöiden innokkaimmin harrastama_ perhossuku. Viimeksimainituista toinen, varsinainen apolloperhonen eli iso apollo, on saanut suomalaisen nimensä Linnen antaman lajinimen mukaan. valkeavoittoisessa värityksessä ja yksinkertaisen niukassa kuvioinnissa_ Hitain siivenlyönnein, liidellen lentävä apolloperhonen on todella kesäisen maiseman koristus. Tähän uljaaseen seuraan kuuluu muutama meidänkin maamme perhoslajien edustaja: tavallinen ritariperhonen ja molemmat apolloperhosemme. Toinen, pikkuapollo, on tieteelliseltä nimeltään Mnemosyne, Kreikan jumalaistaruston muusain äiti. Erityisesti tämä koskee pikkuapolloa, jota usein saattaa tavata hyvinkin runsaslukuisesti jollain aivan_ 34. Kun apolloperhoset myöhemmin erotettiin omaksi suvukseen, antoi ranskalainen luonnontutkija Latreille niille sukunimen Parnassius Apollolle pyhitetyn Parnassos-vuoren mukaan. Muistan elävästi ensi tapaamiseni apollon kanssa. Sen lajit ovat suuria nurkkapatriootteja rajoittuen esiintymisessään yleensä varsin pienille alueille
Isosta apollosta on selitetty niitä yli 180, pikkuapollosta noin 120. Kuva 1. Iso apollo ruusuruohon kukalla. Tämä paikallaan pysyväisyys on aikaansaanut sen, että apollot ovat jakautuneet valtavaksi määräksi paikallisrotuja. A. Fr. Tästä oli seurauksena v. pienellä niittyläiskällä, mutta jo muutaman sadan metrin päästä sitä etsii turhaan. 1936 julkaistu asetus, jolla apollolajit ja · purjeperhonen (Papilio podalirius) rauhoitettiin koko Saksan valtakunnan alueella. Nordmanin havainto), mutta pitemmille matkoille ei sekään vapaaehtoisesti lähde. Kun lisäksi tulevat tilapäismuunnokset, aberratiot, joita isosta apollosta tunnetaan lähes 200, niin toteamme, että riittää apolloihin innostuneilla keräilemistä jo näiden kahden lajin piirissä! Innokkaina keräilijät häärivätkin, jopa siinä määrin, että apollot esimerkiksi Saksassa ovat joiltakin entisiltä esiintymispaikoiltaan tykkänään hävinneet. Iso apollo on hiukan liikkuvaisempi; meidänkin maassamme on todettu sen tekevän pikku parvina paikallisia vaelluk5ia päivittäin (maist. Valok. Ne lienevät ainoat perhoset, jotka ovat tarvinneet ja saaneet lain suojaa liian innokkaita keräilijöitä vastaan. Esko Suomalainen. 35. Saksassa on myös suoritettu apollojen uudelleenistutuksia niiden entisille asuinsijoille ja ainakin eräissä tapauksissa siinä onnistuttu
Kun keräilijät seuraavina kesinä kiiruhtivat etsimään uuden rodun yksilöitä kokoelmiinsa, niin. Sen päätuntomerkkinä oli juuri tuo pienikokoisuus. Eräitten rotujen systemaattinen arvo on varsin kyseenalainen. On nimittäin todettu, että samaankin paikallisrotuun kuuluvat apollot v oivat melkoisesti vaihdella ulkonäöltään eri vuosina. hoglandicus. Tämä muuntelevaisuus on ulkoisten tekijäin, lähinnä kai sääsuhteiden vaikutuksesta johtuvaa. Mutta kuinkas kävi. Paikallisrotujen selittämisinnostuksessa lienee kuitenkin menty liiallisuuksiin. Ison apollon levinneisyys Suo men luonnontieteellisell ä al ueell-. V. 1937 oli poikkeuksellisen kuiva kesä. geogr. Äärimmäinen kuivuus voi kuitenkin sekin aikaansaada pienikokoisuutta. Siitä pieni esimerkki omasta maastamme. Silloin Suursaarella käynyt saksalainen perhoskeräilijä H. Kotsch sai sieltä kääpiökokoi<;ia isoja apolloja, joiden perusteella hän selitti uuden paikallisrodun, f. Ison apollon kasvatuskokeista on saatu selville, että lämpimässä ja kuivassa pidetyistä toukista kehittyy isoja ja vaaleita, viileässä ja kosteassa pidetyistä taasen pienempiä ja tummia perhosyksilöitä. Parnassius apollo fennosca ndicus " " finmarchicus " " carelius " " hoglandicus " " (sisämaanrotu) Harhautuneiksi yksilöiksi tulkittuja löytö jä T arkemmat tiedot löydöstä puuttuvat Vaaleiden ja tummien rotujen välinen raja. Kartta 1
Ison apollon suomalaisia rotuja. U. carelius. carelius. geogr. lo'ost 1. a. finmarchicus ja P. Apolloilla ovat koiraat ja naaraat selvästi erinäköisiä: koiraat ovat yleensä vaaleita, naaraat tummempia ja isompitäpläisiä. finmarchicus ja f. Ylärivi naaraita, alarivi koiraita. N, 3 /s luonn. Nevalainen. Vasemmalta oikealle: Parnassius apollo fennoscandicus, P. Nordmanin antamien tietojen perusteella.) Erot näiden eri rotuj·en ulkonäössä ovat siksi pienet, että niitä ei yleensä saa esille ilman vertailusarjoja, koska yksilöllinen muuntelevaisuus on melko suuri, niinkuin edellä jo mainittiin. Kuva 2. Valok. Suomesta on selitetty kolme muutakin ison apollon paikallisrotua: f. geogr. Lankialan mukaan voitaisiin meillä hyvällä syyllä erottaa vielä viideskin paikallisrotu, johon tulisi kuulumaan Sisä-Suomen apollokanta. saatiinkin Suursaarelta aivan normaalikokoisia apolloja! Uuden rodun selitys soveltui vain tuon yhden ainoan kesän perhosyksilöihin. Kartat on laadittu pääasiassa tri Lankialan ja maist. fennoscandicus, f. geogr. Sen mukaisesti kutsuvat apollontutkijat rotuja, joilla molemmat sukupuolet ovat väritykseltään vaaleita, joilla siis naaraatkin ikäänkuin lähenevät koiraan nperustyyppiän, androtrooppisiksi ja vastaavasti tummia rotuja, joiden koiraat värisävynsä puolesta 37. (Kartta I esittää ison apollon meikäläisten rotujen levinneisyysalueet. Tri E. a
Sen selittäjä, englantilainen lordi Rotschild, antoi nimen tuntematta skandinavisia paikallisnimiä tarkoittaen sillä luultavasti »suomenmaalaista». Kaikkein valkein on sisämaanrotu. ruijalainen. Pikkuapollon levinneisyys Suomen luonnontieteellisellä , 1 ueella. Meikäläisistä apolloperhosen roduista ovat carelius + hoglandicus ja sisämaanrotu androtrooppisia, Jennoscandicus ja finmarchicus taasen lähenevät gynaikotrooppisia rotuja. Skandinavi, joka lukee tuon nimen, kääntää sen mielessään kuitenkin muotoon »finmarkenilainen", so. " " lähenevät koko lajille ominaista tummaa naarastyyppiä, gynaikotrooppisiksi roduiksi. Poikkeuksena on rotu finmarchicus. S~omen apolloperhoset muodostavat siten tavallaan kaksi roturyhmää, joiden väliset erot ovat suuremmat kuin niiden eri rotujen keskinäiset eroavaisuudet. Siksipä ruotsalainen apollontutkija Felix Bryk närkästyneenä vaati nimeä muutettavaksi, koska ,,Finmarken on kaukana pohjoisessa ja tuottaa hyvää poronlihaa, mutta. Kuten lukija huomaa, paikallisrodut on yleensä nimetty niiden esiintyrnisalueiden mukaan. Apolloroduistamme tummin ja voimakkaimmin kirjailtu on lounainen fennoscandicus, Uudenmaan finmarchicus on hieman vaaleampi ja itäiset androtrooppiset rodut ovat tietysti vielä "itäkin aikalailla vaaleampia (kuva 2). Kartta 2. ,,, Parnassius mnemosyne ugrofennica ,,, " " perkele (= nimirotu?) 1111 " " karjala poppii
Niin jäi Brykin ehdottama uusi nimi nylandicus kokonaan huomiota vaille ja hän itsekin on myöhemmin siitä luopunut. Länteen päin mentäessä rodut asteettain vaalenevat, niin että karjala on jo hiukan poppii'ta vaa39. N. mn. ugro fennica, f. -Pikkuapollon suomalaisista roduista on itäisin, siis poppii, tummin. 3 /s luonn. U. Näistä on kolme viimeksimainittua g'y'naikotrooppisia rotuja, ugrofennica androtrooppinen. geogr. Nevalainen. perkele ja P. Tämä asiallisesti ehkä oikea, mutta tieteellisessä kirjoitelmassa esitettynä muodoltaan hieman hymyilyttävä perustelu kaikui kuuroille korville. Pikkuapollo, joka ulkonäöltään on vaatimattomampi, vailla isomman sukulaisensa värikkäitä silmätäpliä, esiintyy Suomessa kolmena paikallisrotuna: f. Kyseessä voi olla virheellinenlöytöpaikkatieto tai sitten tyyppiyksilö on aberratiivinen perkele-rodun yksilö, ellei nyt Hämeestä löydetä jostakin androtroöppisen pikkuapollorodun esiintymää, mikä ei tunnu todennäköiseltä. Kuva 3. mn . apollojen kanssa sillä ei ole m1taan tekemistä». Neljäntenä voimme mainita Itä-Karjalassa esiintyvän rodun f. Valok. Niinkuin kartasta näemme, ei Hämeestä nykyisin tunneta pikkuapollon löytöpaikkoja. Pikkuapollon suomalaisia rotuja. geogr. geogr. Systemaatikot ovat siksi vanhoillisia ja niin tarkoin sääntöjään noudattavia, että ensiksi annettu nimi on heille »tabu», olkoon se sitten millainen tahansa. se rotu, jonka yksilöiden perusteella Linne lajin selitti) ja f. · Ylärivi naaraita, alarivi koiraita. geogr. (Tummuuserot sen ja muiden välillä ovat kuitenkin sangen pienet.) Linne selitti pikkuapollon vahvasti androtrooppisen naarasyksilön perusteella, joka nykyisin on Lontoossa Linnean Societyn hallussa. Sen löytöpaikaksi oli ilmoitettu Tavastia, Häme. Vasemmalta oikealle: Parnassius mnemosyne ugrofennica, P. perkele (mahdollisesti sama kuin nimirotu, so. karjala. karjala. poppii (kartta 2). ko'osta
glasiaalirelikteinä, so. Tämä olettamus ei kuitenkaan liene oikea. Iso apollo on Fennoskandiassa petrofiilinen, "kallioita suosiva" tai "kalliohakuinen" laji. Tanskassa päinvastoin otaksutaan ison apollon olevan parhaillaan sukupuuttoon kuolemassa ja pikkuapollonkin taantumassa), tukee otaksumaa, että ne olisivat saapuneet nykyisille alueilleen sangen varhain. Eräät tutkijat ovat pitäneet niitä ns. Kuinka tämä on mahdollista, jos ne kerran ovat luonteeltaan mantereisia. juuri Pohjoi'>. Useat muutkin yleislevinneisyydeltään vahvasti mantereiset lajit esiintyvät Keski-Euroopassa vuoristolajeina. jääkauden loppuvaiheilta peräisin olevina, edullisilla paikoilla nykyaikaan saakka säilyneinä lajeina. Apollojen eurooppalainen levinneisyys näyttää kyllä sitä jossain määrin tukevan, näitä perhosia kun tavataan toisaalta Keski-Euroopan vuoristoissa, toisaalta Pohjois-Euroopassa, mutta niiden esiintyminen meidän maassamme jo osoittaa, että kyseessä tuskin voi olla jääkaudenaikainen laji; molemmat apollothan ovat meillä aivan eteläisiä. Iso apollo esiintyy melkein poikkeuksetta vain sellaisilla seuduilla, joilla on paljaita kalliorinteitä. Apollojemme yleislevinneisyys todistaa niiden suosivan mantereista ilmastoa ja samaan suuntaan viittaavat kasvatuskokeista saadut tulokset, joiden mukaan suuret päivittäiset lämpövaihtelut vaikuttavat edullisesti toukkien kehitykseen. Tämä ei johdu yksinomaan siitä, että sen toukan ravintokasvi (leveälehtinen maksaruoho) kasvaa meillä pääasiallisesti kallioilla, vaan siihen on vaikuttamassa myös se seikka, että auringon paahtamilla kalliorinteillä kohoaa lämpötila kirkkaina kesäpäivinä hyvinki'1 korkealle ja apollon toukka löytää sieltä mannerten sisäosien kuumakesäistä ilmastoa muistuttavat olosuhteet. Ne syyt, jotka ovat määränneet apollojemme nykyisen levinneisyyden, ovat paljon askarruttaneet tutkijoita. Ainakin ison apollon kohdalla selitys on melko helppo. Apollolajien hajallinen esiintyminen ja se seikka, että ne eivät enää laajenna esiintymisalueitaan (esim. Niiden toukkien ravintokasvitkaan eivät siedä arktista ilmastoa. Mutta meillähän apollot esiintyvät selvästi pääasiassa rannikolla. On huvittavaa todeta, että isolla apollolla asianlaita on juuri päinvastoin: läntisin rotu on voimakkaimmin varjostettu ja vaaleneminen tapahtuu itään päin. Ei, oikeampaan osunee otaksuma niiden saapumisesta j ääkaudenj älkeisellä mantereisen ilmaston kaudella, siis Fennoskandiaa ajatellen lähinnä Ancylus-ajan alkupuolella. leampi, perkele vielä enemmän ja ahvenanmaalainen ugro fennica on kaikkein vaalein, androtrooppinen (kuva 3). Paljaita kalliorinteitä on meillä Suomessa eniten merenrannikoilla ja saaristoissa. Kuten monien muidenkin petrofiilisten lajien, näkyy apolloperhosenkin kallioiden suosinta selvimmin vasta sen levinneisyysalueen reunoilla, siis mm
Kukista nekin tapaa. siis levinneen Suomen kautta Skandinaviaan ja Tanskaan. Toisen käsityksen mukaan, jonka mm. Myöskin apolloperhostemme tulosuunnasta on esitetty eriäviä mieli piteitä. Sisä-Venäj ällä perhonen lentelee tasaisella alangollakin. Kerrotaan,, että kukalta tai lepoasennosta yllätetty iso apollo useinkaan ei yritä lentää tiehensä, vaan menettelee peräti erikoisella tavalla: kohottaa takim · maisen jalkaparinsa ja hankaa sen nilkkoja takasiipien alapinnan koholla. Ison apollon erikoisessa suosiossa näyttävät olevan suojaavien kallioiden ympäröimät kukkarikkaat pikku niityt. Aurinkoisena kesäpäivänä tarjoaa tuollainen kukkaniitty ihastuttavan näyn: uljaat perhoset lentelevät siellä kisaillen edestakaisin, toiset ovat istuneet hetkiseksi lepäämään kuumille kallioseinämille, jotkut nauttivat Floran antimista keikarimaisesti levitetyin siivin. PohjoisEuroopan ja Keski-Euroopan apolloesiintymien välillä on näet laaja alue,. Apollot lentelevät vain kirkkaimmassa päivänpaisteessa, niinkuin auringonjumalan nimikoille sopiikin. jolta iso apollo kokonaan puuttuu. Skandinavinen apollokanta olisi niinmuodoin eteläistä alkuperää, saapunut Keski-Euroopasta eikä Suomesta. 41.. Läntiset rodut muistuttavat nimittäin enemmän skandinavisia kuin itäsuomalaisia apollorotuja. Yleensä on arveltu ison apollon saapuneen pohjoismaihin idästä,.. Lämpiminä heinäkuisina päivinä niitä saattaa tavata sangen runsaastikin sopivilla lentopaikoilla. Suurin osa lentäjistä on koiraita, naaraat liikkuvat vähemmän ja niiden lento on raskaampaa. Ne olisivat siis melkolailla nuorempia tulokkaita meidän eläimistössämme kuin itäiset Olettamusta kahdelta suunnalta saapumisesta tukee se seikka, että itäiset apollorotumme näyttävät läheisesti liittyvän Pohjois-Venäjän vaaleaan democratus-rotuun, läntiset ja skandinaviset ( erikoisesti Gotlannin paikallisrotu) taasen lähenevät enemmän Keski-Euroopan gynaikotrooppisia vuoristorotuja. Eräät ruotsc1laisetkin tutkijat ovat olettaneet Skandinavian ison apollon saapuneen etelästä. Pikkuapollon leviämishistoriasta on paljon vaikeampi esittää perusteltuja arveluja, sillä sen rotujen väliset erot ovat meillä tasaisemmat ja sen eurooppalainen levinneisyyskin on yhtenäisempi kuin isomman sukulaisensa. Jos niin on, on läntisten rannikkorotujen täytynyt saapua Suomeen paljon myöhemmin kuin Ancyluskaudella, sillä Ahvenanmaan saaristo oli tuohon aikaan vielä veden peittämä. tri Lankiala on esittänyt, iso apollo on tullut Suomeen kahta tietä: idästä (carelius+hoglandicus ja sisämaanrotu) ja lännestä (fennoscandicus ja finmarchicus). Levinneisyysalueen laitamilla alkavat ympäristöolot olla jo epäedulliset ja lajin on valittava tarkemmin olinpaikkansa pystyäkseen tulemaan toimeen. ja Keski-Euroopassa
Kopulatiomerkin tehtävistä on vieläkin eri mielipiteitä. Naaraat parittelevat ilmeisesti hyvin pian kotelosta kuoriutumisensa jälkeen. Sen muodostamiseen kuluu aikaa vain 5-rn minuuttia. Joidenkin mielestä se on kiinnipitoväline, jota apollopariskunta tarvitsee pitkän yhdyntänsä aikana, toisten mukaan se on eräänlainen varmistuslaite, joka estää naaraan toistamiseen parittelun. Olen itse löytänyt ison .apollon naaraan, jolla siivet olivat vielä pehmeät, mutta jolla oli jo kopulatiomerkki. Useat .keräilijät väittävät huomanneensa, että koiraat jättävät rauhaan kopu1atiomerkillä varustetut naaraat, mutta sitä vailla olevien omistuksesta 42. Mutta itsepä se ei suinkaan tyydy yhteen mielitiettyyn! On todettu apollokoiraiden parittelevan useampia kertoja. Tällöin kuuluu ritisevä ääni, joka lienee jonkinlainen peloituskeino. Tämän laitteen syntytapaa ja merkitystä on paljon pohdittu ja sen selittämiseksi on esitetty jos jonkinlaisia arveluita ja teorioita. Sen päätyttyä on naaraalla takaruumiin alapuolella pergamentinkaltaisesta sitkeästä aineesta muodostunut ns. Se oli siis paritellut ennenkuin pystyi lentämään. Rauhallisessa, normaalissa parittelussa se muodostuu vasta loppuvaiheessa, vähää ennen pariskunnan eroamista, mutta tuulisella säällä sen on todettu syntyvän välittömästi yhdynnän alkamisen jälkeen. Vasta perusteelliset anatomiset tutkimukset osoittivat, että kopulatiomerkki syntyy koiraan sukupuolielimien lisärauhasten erittämästä, ilman vaikutuksesta sarveismaiseksi kovettuvasta nesteestä. Ja jos kopulatiomerkki poistetaan, eivät naaraatkaan pysy kylminä uuden koiraan niitä kosiskellessa. Kuten niin monessa kiistassa, on tässäkin luultavasti kumpikin puoli oikeassa: kopulatiomerkillä on molemmat tehtävät. Luonnosta löytää näet verraten harvoin naarasyksilöitä, joilta kopulatiomerkki puuttuu. kopulatiomerkki eli sphragis, jonka muoto on jokaisella apollolajilla erilainen. Sen muodon määräävät koiraan ulkoiset sukuelimet. ,olevia siipisuonia vastaan. Apollokoiras pakottaa kopulatiomerkin avulla naaraan »aviolliseen uskollisuuteen» ja tekee valittunsa eroott1set syrjähypyt kerta kaikkiaan mahdottomiksi. Aluksi ei sphragista edes osattu asettaa yhteyteen kopulatiotapahtuman kanssa ja senkin jälkeen, kun oli todettu sen .syntyvän parittelun aikana, ei tiede1ty, oliko se naaraan itsensä vai koiraan muodostama. Meidän isolla .apollollamme se on pienehkö taskumainen lisäke takaruumiin kärkiosassa; mutta pikkuapollon kopulatiomerkki on suuri, melkein koko takaruumiin .alapuolen peittävä, veneen muotoinen. Parittelu eli kopulatio kestää varsin kauan, usein yli yön seuraavaan aamuun. Kuumina iltapäiv~tunteina tapaavat apollojen eri sukupuolet toisensa
Sen toukka elää kiurunkannuksella. Kiurunkannus on aikainen kevätkasvi, josta pikkuapollon lentoaikaan ei ole jäljellä juuri mitään maanpäällisiä osia. On todella ihme, miten perhonen löytää sopivat munintapaikat. Väitetään sen pystyvän toteamaan hajuaistinsa avulla kiurunkannuksen mukulat mullan sisältä ja munivan niiden lähistölle! Asia kaipaisi tarkempaa tutkimista. Nordmanin mukaan merkitystä apollojen levinneisyydelle: maahan karikkeiden sekaan joutuneet munat voivat helposti kulkeutua veteen joko syyssateiden tai keväisten sulamisvesien mukana ja saattavat ajautua kaus munintapaikasta. Kauas näkyvä ja huomiota herättävä väritys! Ison apollon toukan näkeekin varsin helposti; sen tapaa aurinkoisina kevätkesän päivinä kalliorinteillä leveälehtistä maksaruohoa syömässä, mutta pikkuapollon toukan löytäminen on paljoa vaikeampaa. Pikkuapollon muninta näyttää olevan yhtä ylimalkaista. Niiden niskahaarukalla lienee tärkeimpänä tehtävänä 43. Tällä lienee maist. syntyy toisinaan su.orastaan turnajaisia samanaikaisesti paikalle löytäneiden koiraiden kesken. Ne ovat kummallakin lajillamme varsin samannäköiset: sametinmustalla pohjalla loistaa niillä kaksi pitkittäisriviä mönjänpunaisia täpliä. Meillä sanotaan viimeksimainitun olevan liikkeellä pääasiassa yöllä, mutta mitenkähän lienee. Keski-Euroopassa sen on todettu syövän vain päivisin, mutta olevan sään suhteen erittäin oikukas. Se on peloitusja puolustautumi.sväline. Vähänkään viileinä ja pilvisinä päivinä toukka ei lähde lainkaan liikkeelle ja sopivallakin ilmalla se selviää syöntipuuhistaan lyhyessä ajassa. Suurimman osan päivää se viettää piiloutuneena usein sangen kaukana ravintokasvistaan. Useat tällaiset toukat elävät erittäin myrkyllisillä kasveilla ("rohdostensyöjät», Pharmacophagae). Apollojen toukilla on, niinkuin kaikilla ritariperhosen heimolaisilla, niskassa merkillinen laitos: kaksihaarainen, ulos työnnettävä haarukka (osmaterium). Apollojen toukat kehittyvät jo syyskesällä, mutta jäävät talveksi munan kuoren sisälle ja murtautuvat vasta kevään tullen sieltä esiin. Eräillä tämän heimon toukilla erittää osmaterium, jonka toukka työntää ulos häiriintyessään ja silloin tällöin muulloinkin, voimakasta hajua, mikä monesti muistuttaa toukan ravintokasvin hajua ikäänkuin väkevöitynä. Piilopaikakseen se valitsee mielellään maahan varisseen ja käpertyneen edelliskesäisen lehden. Useimmiten se näyttää tiputtelevan muniaan jokseenkin sattumanvaraisesti maahan, sammalille ja ruohonkorsille. Apolloperhosnaaras munii toukan ravintokasvin lähistölle, mutta harvoin suoraan itse kasville. Vaikka kopulatiomerkki peittää naaraan sukuaukon, ei se kuitenkaan haittaa munintaa
kasvimyrkkyjen poistaminen toukan verestä. Kiurunkannus on myrkyllinen kasvi, joten haihdutustoiminta voisi tällä lajilla tulla kysymykseen. Toukat luovat kasvuaikanaan nahkansa tavallisesti neljä kertaa. Niskahaarukassa on erityinen rauhanen, jossa veren puhdistaminen tapahtuu. Koteloaikaa kestää 3-4 viikkoa. Jonakin lämpimänä aamupäivänä perhonen sitten murtaa kotelokuoren hajoittaen sen pieniksi palasiksi, tunkeutuu ulos kopasta ja nousee aurinkoiselle paikalle levittämään siipiään. Lukijahan tietääkin jo, mistä tämän kaunokaisen tapaa! 44. Muutaman tunnin kuluttua on uusi apolloperhonen valmis lähtemään lentoon, etsimään kukkia ja kisailutovereita. Kun koteloitumisesta on kulunut pari kolme päivää, ilmestyy ison apollon kotelon pinnalle sinertävää jauhomaista härmää. Äänen syntytapaa ei ole tarkemmin selvitetty. ravinnosta. Sille jää siis aikaa etsiä ravintokasvia siinäkin tapauksessa, että muna olisi joutunut kauas. Täysikasvuiset toukat valitsevat koteloitumispaikakseen suojaiseni kolkan, usein kiven alustan, ja laativat sinne kotelokopan tapaisen, joka isolla apollalla on kovin löyhä, pikkuapollolla hiukkasen tiheämpi. ilman sen erityisempiä kiinnityslaitteita. Apolloperhosella ei tunnu hajua, mutta sen toukan ravintokasvi ei olekaan myrkyllinen eikä sen osmateriumin pintasoluissa ole myöskään haihdutusta tehostavia lisäkkeitä, jollaisia »rohdostensyöjillä» on hyvin runsaasti. Apollojen toukissa on äärimmäisen harvoin loisia; siinä suhteessa on niiden kasvattaminen kiitollista. katossa riippuen toukka luo nahkansa ja kotelo jää toukkanahan varaan. Tuona aikana tapahtuu kotelossa histolyysi, ihmeellinen tapahtumasarja, jonka kuluessa toukan elimet hajoavat ja rakentuvat uudelleen täysimuotoisen perhosen elimistöksi. Eritetyt myrkyt poistuvat haihtumalla, siitä haju. Apollotoukka pystyy aikaansaamaan ääniäkin: jos pitää toukkaa käteensä suljettuna ja kättä korvaa vasten, voi toisinaan kuulla vangitun kärpäsen ininää muistuttavan äänen. Pikkuapollotoukan niskahaarukkaa ei liene tarkemmin tutkittu. Pikkuapollolla ei sellaista tavallisesti synny. Sen. On kuitenkin muistettava, että mikä meille on myrkkyä, saattaa perhostoukalle olla vaaratonta ja päinvastoin. Väliaika munasta kuoriutumisesta ensimmäiseen nahanvaihdokseen on suhteellisen pitkä ja toukka ottaa silloin vähän ravintoa
45. Tunturien kukkakentiltä. Jyrkät, särmikkäät vaarat ja tunturit kohoa-vat satojen metrien korkeuteen. Jukka Lounamaa. Järven lähiympäristössä, tunturien välisissä laaksoissa ja alimmilla rinteillä maasto on tiheän, yli miehen mittaisen tunturikoivikon verhoama. Lähdetaäessä autolla Muoniosta luodetta kohden alkumatka on ensin varsin tasaista metsämaata. Matkan jatkuessa tulevat järven länsipuolella näkyviin Ruotsin ja Norjan alppimaiset, lumipeitteiset tunturihuiput. Vähitellen maisemat kuitenkin muuttuvat maantien kummallakin puolella. L apin uusi valtaväylä, »neljän tuulen tie», helpottaa ja jouduttaa melkoisesti matkaa »Käsivarren» kauniille tunturiseudulle. J ääleinikki (Ranunculus glacialis). Varsinainen havumetsänraja on jäänyt jo kauaksi taakse, kun maantie nousee Muotkavaaran rinteelle. Kuvaus Haltin retkestä. Sieltä avautuu silmien eteen komea näköala yli laajan, kirkkaana hohtavan Kilpisjärven, jonka koillisrannalla kohoaa mahtava, jyrkkärinteinen Saana, lappalaisten pyhä tunturi
Useimmat tänne saapuneista retkeilijöistä tyytyvät• samoilemaan Kilpisjärven lähiympäristössä lähtemättä retkille kauempana oleville tuntureille. Ei voi olla jäämättä hetkeksi ihailemaan tätä suurenmoista näkymää. Koivupensaiden varjossa Lapin orvokin (Viola bi ilora) kauniit kukat vielä lisäävät paikan keltaista värisävyä. Sinne uskaltautuu vain porotokkiansa paimentava lappalainen ja joku yksinäinen tiedemies tai eränkävijä. Pienen lumikatkeron (Gentiana nivalis) syvänsiniset kukatkin ovat avautuneet tällaisena poutapäivänä. Se on tosin ehtinyt jo pudottaa kauniit, sinipunaiset terälehtensä ja on siksi näin. Eräänä helteisenä heinäkuun .aamupäivänä pieni seurueemme on kapuamassa Saanatunturin luoteispään länsirinnettä. Päämääränämme on tutustua juuri kaukaisimpien Suomen puoleisten tuntureiden luontoon ja erityisesti niiden harvinaiseen kasvimaailmaan. Saanan laella, aivan äkkijyrkän kohdan reunalla piirtyy silhuettina taivasta vasten porotokka, jonka tiheästi yhteensulloutuneiden eläinten joukossa rauhallisesti liikkuu yksinäinen poropaimen. Mutta koivikon yläpuolella, n.s. Runsaana kukkivien kultapiiskujen ja metsänkurjenpolvien kukissa häärivät kimalaiset ja perhoset aivan kuin aavistaen, että täkäläinen kesä on kovin lyhyt. Pian jäävät taakse viimeiset väärärunkoiset tunturikoivut, ja Saanan loivan luoteisrinteen laelta avautuu nyt laaja näköala pohjoiseen yli kapean Siilasjärven. Tunturikoivujen lomasta hohtaa pieni lähdepuro heleänkeltaisena. Ympärillä vallitsee ihmeellinen erämaan hiljaisuus, jonka rikkoo vain silloin · tällöin sinirintasatakielen metallinkirkkaana soiva hiljainen liverrys tai ohilentävien urpiaisten tutunomainen sirinä. Runsaimpana ja suurien kukkiensa takia leimaa-antavana esiintyy Lapinvuokko, jonka vaikeissa kukissa on jotain ihmeellisen lämmintä ja aidon lappalaista. Siilasvuonon eteläpuolella kohoavat Mallatunturit pohjoisin luonnonsuojelualueemme ja niiden takana Raasatunturien tummat hahmot, joiden terävyyttä vielä korostavat pienet, auringossa kirkkaina sädehtivät lumilaikut. alpiinisessa vyöhykkeessä, kasvillisuuden muodostavat sen sijaan matalat tunturivarvut sekä varsinkin kalkkirikkailla MailatuntureiBa ja Saanalla monet tunturiruohot ja -heinät. Auringon paisteessa välkkyvä Kilpisjärvi lepää peilityynenä. Polun varrella tunturikangas on komeimmassa kukkaisloistossaan. Katse kiintyy polun varrella kasvavaan rehevään, lehtomaiseen tunturikasvillisuuteen. Sen sammaloituneella pinnalla näet kultarikko (Saxifraga aizoides) kukkii tiheinä mättäinä. Katse seuraa taivaalle muodostuneiden poutapilvien tummia varjoja niiden hitaasti liukuessa yli sinertävän harmaiden tunturien. Varhainen kevään kukka, lapin alppiruusu (Rhododendron lapponicum) on täkäläisten tunturien suuri harvinaisuus
keskikesällä melko huomaamaton. Vaaleanpunaisia mätäsmattoja muodostava tunturikohokki (Silene acaulis) on sen sijaan kauneimmassa kukassaan. Louhikkoisessa maastossa ja kosteassa pajupensaikossa matkan teko jatkuu hitaasti ja vaivalloisesti. Guanjarvaarrin ja Tuoljihuhpuhtin ääriviivat häämöittävät nyt kaukana taivaan rannalla. Saana, lappalaisten pyhä tunturi. Joessa olevat lukuisat 47. Parin kolmen tunnin kävelyn jälkeen onkin etsittävä sopiva levähdyspaikka pienen, tähän aikaan kesästä verraten vähävetisen Sarkijoen rannalta. Samettimaisine, tum-man sinipunertavine kukkineen se on eräs Lapin kauneimpia tunturi-kasveja. Varjoisissa pikku painanteissa sininen kurjenkanerva (Phyllodoce coerulea) esiintyy yhtenäisinä kasvustoina. Porojen jutaama melkein näkymätön polku kiertää Saananjärven pohjoispuolen kääntyen Jehkatstunturin sivuitse kohti koillista
Sen syöksyessä välillä niityn mättäikköön ja kohotessa taas nc_peaan lentoon kuuluu selvään linnun luonteenomainen sirisevä ääni. Kapustarinnan yksitoikkoisen surunvoittoinen vihellysääni seuraa meitä v ielä pitkälle kiipeillessämme tunturin kangasmaista etelärinnettä.. Yläpuoleltamme kuuluu lapinkiurun laulu, ja pian silmä tavoittaakin laulajan, joka pyrstö levällään räpyttelee melkein paikoillaan ilmassa. Pajupensaiden välissä kukkii värikkäänä ja runsaana kellomainen sinilatva (Polemonium campanulatum). Kaikki eivät malta kuitenkaan tässä viivähtää pitkään, vaan kiiruhtavat jo etukäteen kasviharvinaisuuksistaan kuululle Guanjarvaarrille. Porotokan kellokkaat Saanan laella. Niityllä kapustarintapariskunta seuraa koko ajan liikkeitämme, milloin istuen tarkkaavaisena yksinäisellä kivellä, milloin lennellen levottomana edestakaisin. Suojaiseen kivenkoloon sytytetään nuotio, ja pian on siinä jo toistakymmentä rasvaista pikkulohta paistumassa. :kaunisväriset pikkunieriät houkuttelevat perhc-onget esille. Näiden kahden tunturien asukkaan lisäksi niityn yllä kiertelee pieni kangassirriäinen. Sen juurella vihertää tasainen pajupensaita kasvava niitty, jonka halki eräs Sarkijoen latvahaara kiemurrellen virtaa. Samoilla paikoin kasvaa myös hento, harvinainen heinä, Lapin nurmikka (Poa arctica)
49. Sarkijoen yläjuoksun kuivilla jokitörmillä kukkii runsaana komea, keltakukkainen tunturiarnikki (Arnica alpina). Molemmat ovat vaateliaita, emäksistä kasvualustaa todistavia lajeja. Kivikkoiselta tunturikankaalta löytyy hieman yllättäen napaseudun härkki (Cerastium arcticum) sekä Karpaattien kissankäpälä (Antennaria carpatica). Guanjarvaarrilta laskeuduttaessa tullaan kapeaan, tasaiseen jokilaaksoon. Tunturin laen ylitettyämme tapaamme sen pohjoisrinteellä kylmävetisissä ja mutapohjaisissa pikkupuroissa erikoisen näköisen heinäkasvin, matalan tunturihilven (Phippsia algida). Sen pohjoispuolella kohoavat Kahperusvaarojen yli 1100 metriä korkeat, karut, pyöreähkölakiset huiput, joiden juurella on leveänä vyöhykkeenä hienoksi, särmikkääksi poroksi rapautunutta kambrista saviMahtava PihtshusJ...öngäs
Laskeudumme kooltaan vähäisen, mutta kapean kölimäisen muotonsa takia tunnetuksi tulleen Saivaaran sivua Miekonjärven rannalle. liusketta. Lapin yön hetki on lyhyt. Koko iltapäivän ja illan kiertelemme kuitenkin taas laajan ja vaikea. Innokkaimmat kalamiehet eivät malta olla menemättä suoraan rantaan kalaonneaan koettamaan. Hiekkarannalla seisoessa näkee selvästi harrien liikkeet. Melkein yhtämittaisen 17-tuntisen kävelyn jälkeen saavumme Saivaaran länsipäähän,· mistä eteemme avautuvat uudet mahtavat naköalat. Ensimmäisten auringon säteiden valaistessa korpeimpien tuntureiden lumipeitteisiä huippuja jatketaan taas matkan tekoa. Keskiyön valaistuksessa tuntuvat laaksoa reunustavat jyrkät tunturit kammottavilta j ättiläisiltä, jotka mykkinä seuraavat yksinäisiä erämaan kulkijoita. varjojensa kanssa. Kuin tummat haamut ne uivat matalassa, kristallikirkkaassa vedessä kilpaa pohjaan kuvastuvien . Roihuavat kuivat katajat ja hyvin palavat tuoreet vaivaiskoivuvarvutkin levittävät pian suloista lämpöä ympärilleen. Idässä taas siintävät aamuauringon loisteessa Porovuoman j ärvialueen j ärver tunturikoivuvyöhykkeiden reunustamina. Järvi osoittautuukin antoisaksi. Tämä tasainen lakeus ulottuu toistakymmentä kilometriä laajana aina Porovuoman vesistöalueelle, jonka pohjoisinta järveä, Miekonjärveä kohti matkamme suuntautuu. Päivän helteellä ne lymyävät jossain varjopaikoissa, yöllä taas kylmän kangistamina pysyttelevät näkymättömissä. Herkullisen harjusaterian jälkeen telttakunta hiljenee kuumaksi keskipäiväksi muutaman tunnin virkistävään uneen. Näiden välistä, melkein suoraan pohjoisessa häämöittävät nyt ensi kertaa Haitin lumipeitteiset huiput. Erään Kaitsajoen latvahaaran varrella pysähdymme heckeksi lämmittelemään nuotion ääreen, sillä yön kostea kylmyys pyrkii jäykistämään jo väsyneitä jäseniä. Tätä aluetta ei ole suotta mainittu erääksi Perä-Lappimme kauneimmista. Jokilaakson päästä, tunturien välisestä mahtavasta portista avautuu melkein silmänkantamaton, tundramainen tunturikangas. Heittouistimeen käy harjus tuon tuostakin. Näillä ylätuntureilla liikuttaessa sääsket eivät paljoakaan ahdistele kulkijaa, tuskinpa niiden olemassaoloa huomaakaan. Pikkuteltat ovat pian pystyssä pehmeällä ruohikkokedolla. Tämä Kuugankentäksi nimetty rantatasanne on kuin luotu ihanteelliseksi leirialueeksi. Edessä Miekonjärven pohjoispuolella kohoavat Anjaloodin karut tunturit ja niiden länsipuolella Vuobmakeshoaivin tummat, jyrkät seinämät. Mutta nuotion ääre_llä istuttaessa ne kuitenkin äkkiä ilmestyvät taajoina, pilvimäisinä parvina
Tummina pisteinä monisatapäinen porotokka lainehtii ensin edestakaisin tunturin rinteellä ja sulautuu sitten melkein täydellisesti pajupensaikkoiseen maastoon. kulkuisen Anjaloodin tuntureilla. Mallatunturin ruohikkoisia jyrkänteitä. Poropaimen~t tulevat tapaamaan out0ja kulkijoita ja kiintoisa keskustelu jatkuu pienen nuotion äärellä pitkälti yli keskiyön, kunnes yksi toisensa perään ryömii miellyttävän lämpöiseen makuusäkkiinsä~ Aurinko on ehtinyt nousta jo korkealle, kun seuraavana aamupäivänä suuntaamme matkamme pitkin Pihtshusvankkaa kohti Haltin lumisia 5 I. On jo myöhäinen ilta, kun kaikki kokoontuvat leiriytymispaikalle. Vuobmakeshoaivin tunturien rinteellä kuuluu kellokasporojen kirkas, kaikuva ääni ja paimenkoiran terävä haukunta: lappalaiset ajavat porotokkaansa yöksi alas reheville Nuugankentän laitumille
Sen rosoiset kallioseinämät kohoavat äkkijyrkkinä, ja joki kuohuu valkoisena vaahtona huimaavalta tuntuvassa syvyydessä. Jonakin erittäin edullisena kesänä se ehtii ehkä marjoakin. Pian senkin tutunomainen, kaivattu ääni häipyy tunturien taakse. Siellä tapaamme myös karvaisen kuusion (Pedicularis hirsuta) ja Karpaattien kissankäpälän; molemmat ovat lajeja, jotka Suomen alueella kasvavat vain täällä Enontekiön Lapissa. Pilvettömällä taivaalla leijailee yksinäinen piekanahaukka. Täälläkin Haltin juurella, pienen tunturijärven rannalla, kasvaa runsaana nelisärmäinen tunturisuokukka (Cassiope tetragona) seuralaisinaan kauniskukkainen sinirikko (Saxifraga oppositifolia) ja pienikokoinen vaivaishaarikko (Sagina intermedia). Kasvin toisensa jälkeen on pakko luovuttaa paikkansa vielä ankarampiin olosuhteisiin tottuneille lajeille. Edellämainittua tunturisuokukkaa lappalaiset nimittävät ruuturaassiksi ja käyttävät sitä nuotionsa sytykkeenä sadeilmoilla, jolloin kuivaa polttoainetta ei ole saatavissa. Hetkeksi pistäydymme Aslak Juuson poropaimenten laavulla pienen Vuobmakeshjärven rannalla. puippuja. Putouksen yläpuolella joen rannat leviävät matalan loivina ja niitä seuraten olemme pian pitkän ja kapeahkon Pihtshusjärven rannalla. Oikealla kohoaa kaunis Ridnitshohkan huippu ja edessä vasemmalla on jylhä, tummaan tunturiin työntyvä syvänne, Koutavankka, ainoa paikka Suomessa, missä vuoristoj äätikkö on virrannut jääkauden jälkeen. Järvellä kuikkapariskunta hätäisenä huutelee sukeltaen pitkiä matkoja päästäkseen turvallisen välimatkan päähän yllättävistä rauhanhäiritsijöistä. Sen pohjoispuolella kohoavat nyt edessämme Haltin tunturit. Seuraamme sen jälkeen kauneudestaan tunnettua Pihtshusjoen kanjonimaista uomaa. Smaragdin vihreänä välkkyvä vesi putoaa tässä toistakymmentä metriä ja auringon säteet hajaantuvat sen kuohuissa värikkääksi sateenkaareksi. Joka paikasta tuntuu tihkuvan vettä. Keskimmäistä niistä, varsinaista Haltiatunturia, peittää harvinaisen räikeän kellan-punainen rapautumiskerros, mikä selvästi erottaa sen muista ympäristön tuntureista. Kasvaapa meidän tavallinen mustikkammekin näin ylhäällä matalana, maata pitkin painautuneena varpuna. Aivan erikoinen nähtävyys on joen muodostama mahtava köngäs. Paljaalla, mustan mutaisella maaperällä, joka näyttää siltä, kuin se vast'ikään olisi paljastunut lumen alta, kukkivat isokukkainen jääleinikkö (Ranunculus glacialis) ja. Lyhyen tauon jälkeen lähdemme kapuamaan varsinaisen Haltin etelärinnettä. Rinnettä noustaessa kasvipeite harvenemistaan harvenee. Eivät ainoastaan j ääkylmät sulavesipurot virtaa syvällä suurten kivilouhikkojen onkaloissa, vaan koko tunturin rinne on aivan kostea korkemmalla olevien lumimassojen jatkuvasti sulaessa
Ei tarvitse jatkaa matkaa pitkällekään tunturin rinnettä ylöspäin, ennen kuin jo taas havaitsee muutoksen kasvipeitteessä, sikäli kuin nyt enää lainkaan vÖi· .sellaista puhua. 53. Korkeimmc1lle kiipeää vettätihkuvalla alustalla kasvava tunturihilpi. matala purorikko (Saxifraga rivularis). Sitä tapaa pieninä esiintyminä vielä Halrin huipun muuten kasvittomassa ja karussa kivierämaassa, joka on siinä määrin sulavesien huuhtelema, että sieltä on vaikea löytää kourallistakaan irtainta maata. Edellämainittujen lajien rinnalle ilmaantuu nyt valtalajina ja erittäin reheväkasvuisena napaseudun härkki. Olemme tulleet vyöhykkeelle, jossa kallioperä on ultraemäksisiä oliviinikiviä ja serpentiiniä. Niiden lähistöllä kasvaa runsaanpuoleisesti tunturihaproa (Oxyria digyna). Ainoastaan muutamia harvoja lajeja esiintyy hajallaan pieninä mättäinä. Punertavakotainen vaivaispajukaan (Salix herbacea) ei uskalla paljoa kohottautua maanpinnasta ja tunturihokki vaikuttaa tällaisessa matalassa seurassa melkein komealta. Tunturikallioinen (Erigeron uniflorus)
Haitin huipulta, seudun korkeimmalta tunturilta, avautuu mahtava näköala joka suunnalle. Samaisen tunturijärven rannalla, missä tulomatkallamme ennen Haltille nousua olimme pysähtyneet, lämmittelemme nytkin pienen varpunuotiomme äärellä ja eväitä haukkaillen keräilemme voimia paluumatkaa varten. Siellä rinnepurojen sammalalustalla aivan sammaleiden joukossa kasvaa pienikokoinen, punertava Islannin kurjentatar (Koenigia islandica) harvinaisen runsaana. Norjan puolella häämöittävät ikilumien ja jäätikköjen peittämät terävät alppimaiset tunturit, Su omen puolella taas kohoaa edellisiä matalampien ja pyöreämuotoisempien vaarojen loppumaton sarja. Möyheä ruusujuuri (Rhodiola rosea) taas reunustaa kauniin vaaleankeltaisena kukkivine mättäineen purojen varsia. Lumilaikkuja kierrellen laskeudumme korkeimmalta huipulta päästäksemme Jäämereltä puhaltavan tuulen suojaan ja ohimennen keräilemme lumelta kylmän kangistamia hyönteisiä. Sen lehdet ovat päinvastoin kuin tunturin kissankäpälän alapinnaltaankin aivan kaljut, joten ne vaikuttavat siten ohuemmilta ja tummemman vihreiltä. Värikkäimpinä herättävät huomiota jo ensi silmäyksellä tunturipunakko (Aartschia alpina), punakukkainen karvainen kuusio sekä täällä korkealla vielä näinkin myöhään täydessä kukassa oleva lumileinikkö (Ranunculus nivalis) Kuivemmilla kivikkopaikoilla tunturien kissankäpälä (Bntennaria alpina) kasvaa yhdessä harvinaisen tunturikallioisen (Erigeron uniflorus )~ punakukkaisen tunturitervakon (Viscaria alpina) sekä täkäläisillä tuntureilla runsaan kolmijakovihvilän (Juncus trifidus) seurassa. Oudon näköinen kissankäpälämme osoittautuu näet erittäin harvinaiseksi Antennaria Porsildii'ksi! Sen aikaisemmasta meikäläisestä löytöpaikasta ei ole yksityiskohtaisia tietoja, mutta todennäköisesti sitä on löydetty juuri täältä, Luoteis-Enontekiöstä, koskapa tämä laji esiintyy N orjan tuntureilla ja Ruotsin Tornion Lapissa, tosin sielläkin hyvin harvinaisena. Lajimääritys jääkin tällä kertaa avoimeksi ja selviää vasta retken päätyttyä. Vastakkaiseen suuntaan näkösäde taas ulottuu pitkälle yli Käsivarren tyven. Silloin toteamme tehneemme mielenkiintoisen löydön. Suoraan luoteessa välkkyy kappale Jäämerta, syvälle tunturien väliin työntyvä Kaavuonon perukka. Mutta entä tämä oudon näköinen kissankäpälälaji. 54. Ridnitshohkan rehevän näköiset rinteet houkuttelevat kuitenkin vielä tekemään pienen kierroksen. Itse rinneniitynkin kasvisto on yllättävän lajirikasta. Kostealla alustalla, melkein vedessä, koreilee siro tähtirikko (Saxifraga stellaris) vaatimattoman, nuokkuvakukkaisen tunturihorsman (Epilobium anagallidifolium) ja harvinaisen heinäkasvin, tunturilauhan (Deschampsia alpina) rinnalla
Nyt matkanteko sujuu nopeasti ja yhtämittaisesti yli Guanjarvaarrin aina Sarkijoelle ja edelleen Saanajärvelle. Pienoinen suolan lisäys tekee maun entistäänkin raikkaammaksi. Siinä pikkutulen ääressä istuessamme kuivattu poronkylki kiertää kädestä käteen ja musta kahvi nautittuna isäntiemme ajan ja käytön patinoimista pahkakupeista on peräti virkistävää. Siellä maaperä on vaihtunut karummaksi. Nämä muutamat päivät ylätuntureilla ovat kuluneet aivan liian nopeasti. Niiden kukinnot ovat oudon palleroisia ja runsaskukkaisia. Viivähdämme hetkisen lappalaisten puheilla. Auringon luodessa järvelle viimeisiä säteitään järven pintaan kuvastuva Saanan varjokin saa ikäänkuin Haltin hahmon. • Ridnitshohkan rinteitä kierrellen saavumme tunturin lounaiskärkeen. Samotessamme tasaisella variksenmarjakankaalla Kahperuslatinatunturin juurella kauniisti kukkivat tunturitervakot ilahduttavat silmäämme. Iltahetki Kilpisjärven rannalla vietetään retken vaikutelmia keräillen ja muistellen. Vasta keskipäivän auringon helottaessa laskeudumme lopulta Saanan tuttua rinnettä Siilastuvalle. Noustaessa pitkää rinnettä Saivaaran .kupeelle katseet kääntyvät vielä kuin varkain takanamme kimalteleville Porovuoman järville ja pysähtyvät hetkeksi, nyt viimeistä kertaa näkyville Haltin tuntureille. Laskeudumme sitten jälleen Pihtshusjärven kivikkoiselle rannalle ja koetamme nyt jatkaa matkaamme lyhintä ja helpointa tietä suoraan Miekonvaaran pohjoispuolitse kohti leirialuettamme. Kahperuksen juurella yksinäiseltä lappalaisten laavulta räiskyvä paimenkoirien haukunta tervehtii hitaasti eteneviä kulkijoita. 55. Vielä kerran nousee Haltin unohtumaton kuva etualalle. Punertava väri on niin voimakas, että silmän on vaikea aivan läheltäkään iltaauringon valaistuksessa erottaa yksityisiä kasveja. Itse Halti on enää vain eräs monista luoteiseen taivaan rantaan piirtyvistä tuntureista. Kuvat Paavo Niemelän. Vain pienet, kauniin siniset tunturikurjenpolvi (Astragalus alpina)-niityt antavat väriä variksenmarjavarvuston peittämään maastoon. Pian olemme jälleen uusin voimin ponnistelemassa öisellä taipaleella. Muutaman tunnin levon ja ruokailun jälkeen puramme telttamme haikein mielin palataksemme taas »ihmisten ilmoille»
Saamme monipuolisia havaintoja linnustamme, jos löydämme sellaisen metsikön, jossa useita pareja pesii lähekkäin. Tikkojenkin käyttäytymiseen ne painavat leimansa. • Linnunelämän huolia. Keväällä lisääntymisvietit nousevat johtaviksi tekijöiksi lintujen elämässä. Tämä ilmenee mm. Niihin se lyö erittäin nopeasti nokallaan ja tästä syntyy kauas kuuluva ääni. Tällaista tikan koputusta sanotaan rummuttamiseksi. Isotikan puuhailusta on suhteellisen helppoa tehdä havaintoja. varhaisista aamuhetkistä alkaen koko päivän seurata yksittäisen linnun tai lintuparin puuhia pesän piirissä, niin saåtamme jo päästä havaitsemaan ikäviäkin kommelluksia niiden elämässä. Kuitenkin jos meillä on tilaisuutta lähemmin tarkastella siivekkäitämme, esim. Isotikka ei juuri liiku paria sataa metriä kauemmaksi pesältään ja talvella sen oleskeluala eli elinpiiri on vielä paljon suppeampi. L intujen elämä luonnossa näyttää varsinkin alkukesällä usein huolettomalta, helpolta ja iloiselta. Keväällä 1936 tapasin liksenvaaralla uros-isotikan, joka tavallista useammin ja hartaammin kävi rummuttamassa raidankylkeen. Ennen sotia poikkesin usein Joensuun lähellä olevaan liksenvaaran haavikkoon, jossa muitten tikkalajien ohella pesi joka kesä kaksi paria isotikkoja. Se ei ole kovin arka ja se tottuu pian ihmisen läsnäoloon. siten, että varsinkin uros-isotikka tuntee tarvetta vähän väliä lentää elinpiirillään jonnekin sille tuttuun puunkylkeen, jossa on mahdollisesti kovia, kuorettomia kohtia. Kun tutkin syytä kiihkeään pärryttelemiseen, huomasin, että tikkamme oli. Alpi Pynnönen. Isonpuoleisena ja kirjavana lintuna se on vaivattomasti keksittävissä puitten rungoilta ja oksilta, ja jos se on näkymättömissä, saattaa nokan koputus ilmaista sen olinpaikan. Havaintoja Isotikasta
Toukokuun lopulla, 4-5 viikon odottamisen perästä ilmestyi vihdoin sellainen naaras, jonka tunteet pysäyttivät sen uroksemme pariksi. Kumpikin uros rummutti vuoron perään, eikä nyt jouduttu sopivia koputuspaikkoja etsimään. Mutta ennen kuin sen läsnäolo alkoi rauhoittaa isotikkaamme, lensi kulkija tiehensä. Sitä vaivasi silminnähtävästi yksinäisyys. Se kärsi siitä, ettei sen elämä sujunut viettien viitoittamia latuja. Syntyi tilanne, joka teki ilmapiirin molemmin puolin sähköiseksi. Pari kertaa näin naarak57. Se näet ei ollenkaan ottanut osaa poikasten syöttämiseen, vaikka tämä työ tikkamaailmassa kuuluu molemmille sukupuolille. pariton. Tällä kertaa, ainakin sinä aikana, jolloin seurasin riiteleviä uroksia, niiden kamppailu rajoittui kilparummutuksiin ja väkätyksiin, siis samaan tapaan, kuten eräitten varpuslintujen rajariidat selvitellään kilpalaululla. Poikasten syöttämisestä sitä vastoin tein havaintoja myöhään muodostuneen parin pesällä, ja tällöin osoittautui, että viime tingassa saatu naaras oli varsin puutteellista laatua. Usein olen nähnyt, että isotikat joutuvat kiihkeästi tappelemaan elinpiireistään. Kun uros oli rummuttamalla julistanut yksinäisyyttään lähes kaksi viikkoa, niin odotetun naaraan asemasta ilmestyi elinpiirin laiteille vieras isotikka-pari, joka röyhkeästi tunkeutui alueelle, minkä yksinäinen uros tunsi omakseen. Saattaa arvata, että uroksellamme oli karvas pala luopua osasta elinpiiriään, vaikkakin sille jäi vielä riittävästi metsää, koska sen alkuperäinen alue oli ollut harvinaisen laaja. Tikka jollakin tavalla sylkyttelee kieltään suussaan edestakaisin, mistä syntyy heikolta kuuluva rummutus. En tullut tehneeksi havaintoja, missä määrin tämä nuorikko otti osaa pesäontelon kovertamiseen ja hautomiseen, koska näitä seikkoja tutkistelin toisten pesien äärellä. Aamusta iltaan saakka se kävi tämän tästä päristelemässä raidan runkoa. Ehkä vanhapoika-uros ei uskaltanut hyökätä yksinään kahta vastaan, tai ehkä vietit eivät pakottaneet urostamme ä~rimmäisiin toimenpiteisiin, kun sen oma naaras ei ollut innoittamassa sitä. Kun toisen päristys loppui, vastasi toinen siihen samalla tavalla. Uros rummutteli taas entistäkin kiihkeämmin. Niin kävi, että vieras pari valtasi pesimisalan itselleen. Se oli sen varsinainen rummutuspuu; muissa puissa se harvoin poikkesi mainitussa tarkoituksessa. Ensi kerran tällöin huomasin, että rummutus käy päinsä myöskin ilman alustaa. Satuin kerran paikalle, kun vaelteleva naaras oli tullut uroksemme vieraaksi. Vieras uros käytteli kiihdyksissään tätäkin tapaa muitten väkytysäänien ohella ikään kuin esittääkseen oikeuttaan liikkua vapaasti haavikossa, jonne nähtävästi sattuma oli sen kuljettanut sen etsiessä naaraksensa kanssa pesimispaikkaa
Yksi kuoli 11 :n, toinen 17:n ja kolmas 21:n päivän ikäisenä. Mutta toiset niistä alkoivat laihtua arveluttavasti ja niiden paino aleni. Tietysti välistä sattuu, että valmistumaisillaan oleva tai tarpeellisen sy. En voinut havaita, tunsiko uros masennusta poikasten kuollessa tai kärsikö se ehkä siitä, että naaras välinpitämättömänä poikasista liikkui metsässä elinpiirillä tai sen ulkopuolella. Naaraksen syöttämisvietti oli sammuksissa. Viidestä poikasesta vain kaksi kehittyi lentokykyisiksi. Uros sen sijaan koetti ahkerasti hankkia ruokaa poikasille. P. neiden poikasten kylmenneet jäännökset jonnekin minulle tunte!Ilattomaan paikkaan. Havaintojeni mukaan isotikat meillä kuitenkin saavat jokseenkin rauhassa pitää ontelonsa. sen tulevan pesälle ruokaa nokassaan, mutta ikään kuin huo:maamattaan se pudotti hankkimansa hyönteiset maahan. Tikkojen, varsinkin pikkutikan pesä tai kylmänä vuodenaikana kovertama yöpymäontelo ovat monesti toisten lintujen kiinnostuksen kohteina. Ihmisen kannalta katsottuna isotikallamme joka tapauksessa oli paljon vastoinkäymisiä lisääntymiseen liittyvissä puuhissa ja tietysti sitä väliin hermostutti sekin, että olin usein sen kintereillä ja tarkastelin sen pesää ja poikasia. Poikasten lähtiessä lentoon tuo kovaa kokenut uros sitten irtautui näköpiiristäni. Tämän mielentilansa se toisinaan toi äänellään julkikin. Valok. Swanberg. Usein meillä on isotikkojen vanhoja tiukkoja kylliksi tarvitsijoiden käyttöön. Isotikka ilmeisestikin kuljetti nälästä riutuIsotikka. Englannissa mainitaan kottaraisen usein kamppailevan isotikankin kanssa tämän hakkaamista pesäkoloista. Sen jälkeen se tosin pistäytyi pesäontelossa kirkuvien poikasten luona, mutta tämä ei tietenkään lieventänyt pienokaisten nälän tuntua. En tosin nähnyt tätä uroksen viimeistä palvelusta nuorina nukkuneille, mutta tietenkään kuolleet poikaset eivät muutenkaan voineet poistua elävien kasvinkumppaniensa joukosta. 0
Joensuun kaupungin laidassa Pyhäselän rannalla sijaitsee Hasaniemi, jonka paksujen mäntyjen siementen varassa kaksi nuorta isotikkaa eli monena vuotena. Harvat vanhat tikat näyttävät jollakin tavoin säilyttävän henkensä hyvillä elinpiireillään, joissa on lehtometsää ja runsaasti lahoamistilassa olevia 59. Päivän kuluessa ne kokonaista yhdeksän kertaa kahahtivat tappelemaan ja ajelivat toisiaan. Näyttää siltä, etteivät kaikki parit silloin löytäisi riittävän suuruista sopivaa metsälohkoa tulevien poikasten elättämistä varten. Tällöin isotikkakantaa kohtaa suuri tuho. Seuraavina päivinä ja viikkoina riiteleminen naapurusten välillä tiety,sti jatkui. Kuitenkin tikat kesällä aina tulevat ruoan puolesta jotenkuten toimeen. Yhteentörmäys syntyi siitä, että toinen lensi toisen alueelle, vaikka ne ilmeisesti hyvin tiesivät, että näin menettelemällä saa naapurin poikkeuksetta niskaansa. Kylmänä vuodenaikana isotikkojemme elämä melkein kokonaan riippuu havupuitten siemenistä ja näyttävät ne tällä kasvisravinnolla hyvin läpäisevän talven. Kello 6.15 ilmestyi näkyviin pesäpöntön sisästä se isotikka, jota olin päättänyt seurata koko päivän. Omilla alueillaan molemmat tikat ahkerasti hakkasivat käpyjä ja söivät siemeniä. Toisina vuosina sattuu, ettei männyissä eikä kuusissakaan olekaan siemeniä tai niitä on kovin vähän saatavissa. Syyspuoleen etenkin nuoret isotikat siirtyvät havumetsiin, joissa ne pääasiallisesti elättävät itseään kävyistä irti hakkaamillaan siemenillä. Tikat eivät luonnostaan ole sopuisia, ja tästä johtuu niiden kesken hankausta ja ikävyyttä. Marraskuun 10 päivänä 1935 saavuin aamun hämärtyessä Hasaniemen metsään. Usein tikat tikattivat tai väkättivät ilmeisesti hermostuneina. Jos niillä ei ole tarjottavana poikasille kirvoja tai toukkia, niin muurahaisia meillä aina on ravitsevamman ruoan jatkeeksi. Kello 17.00 tikkani pujahti nukkumaan samaan pesäpönttöön, jossa se oli viettänyt edellisenkin yön. Toisina vuosina isotikkoja on meillä runsaasti. . Isotikka oli puolestaan vallannut tämän lepopaikkansa pikkutikalta ja suurentanut sen omaan käyttöönsä. Välistä pidettiin lepoaikoja, jolloin tikat sukivat itseään. väksi koverrettu ontelo joutuu toisen lintulajin tai siipioravan valloitushalun kohteeksi. Metsää siinä ei ollut montakaan aaria. Kahdelle tikalle siinä oli kuitenkin kylliksi elintilaa talven ajaksi. Kerran havaitsin, että isotikka syksyllä joutui luovuttamaan yöpymäontelonsa varpuspöllölle sen varastopaikaksi. Kaikesta tästä huolimatta tilanne pysyi jännittyneenä koko päivän. Minulle selvisi jo ensimmäisillä havainnontekotunneilla, että männikkö oli tikkanaapureiden kesken jakautunut kahteen osaan, joitten väliin oli muodostunut niin tarkka raja, että tikat tiesivät jokaisesta puusta, kumpaisenko piiriin se kuului
Ne todennäköisesti sortuvat sinne mukaantumatta uusiin olosuhteisiin. Niinpä pohjoismaalaisia isotikkoja, jotka voidaan erottaa muualla Euroopassa tavattavista samanlajisista tikoista, on havaittu harharetkillään aina Italiassa saakka. Ei ole huomattu, että isotikkamme palaisivat takaisin ulkomaanmatkoilta. Mutta ennen kuin näin tapahtuu, nälkäiset isotikat tavallisesti kiertelevät metsiä, ja mikä ihmeellisintä, niiden riitaisa luonne lauhtuu ja ne yhtyvät parviksi kuijeskellen hyvässä sovussa metsiköstä toiseen etsiskellen suuhun pa.utavaa. Lopulta saattaa käyd_ä, että nälkäiset linnut ovat pakotettuja vaeltamaan kauaksi rajojemme ulkopuolellekin. Kuitenkin tikkojamme niiden suuren elinvo-iman ja mukautumiskyvyn ansiosta on muutamien edullisten vuosien kuluttua jälleen yhtä paljon. 60. Mutta muitten elämä on kovilla. Näin isotikkojen niinkuin muittenkin luonnonvaraisten eläinten elämässä on monenlaisia kärsimyksiä ja vastoinkäymisiä ja väliin suuri osa isotikka-kannasta tuhoutuu. puita. Tällaisena siemenkato-syksynä olen löytänyt isotikan nälkään kuolleena yöpymisontelossaan: sen ruoansulatuskanava on ollut tyhjä
Helsingin ja sen ympäristöjen luonnonsuojelu käsittää ylen monet omat pulmansa, joita ei suppean kirjoitelman puitteissa voida käydä ratkomaan, mutta sallittaneen esittää muutamia toisten mielestä ehkä kerettiläisiltäkin tuntuvia näkökohtia hyvän Helsinkimme laajentuessa ja asutuksen sen liitosalueilla yhä taa jen tuessa. Onko sitten esimerkiksi Kaivopuiston hyväksi tehty mitä on voitu, en käy sanomaan. »City of Helsinki», keskikaupunki ja etenkin sen läntiset reunustat muuttuvat, kiitos puutarhureitten ja puistojen johdon toiminnan, yhä enemmän keskieurooppalaistyylisiksi. Varsinaista Helsinkiä tuskin enää erottaa monista yhgyskunnista ja asutuskeskuksista, jotka aikaisemmin elivät kukin enemmän tai vähemmän itsenäistä elämäänsä; mutta nyt kuuluvat liitosalueina kaupunkiin. »AsfalttiHelsingin» lisäksi kaupungin johto on saanut hoidettavakseen laajoja alueita, jotka vielä kolme tai nel_jä vuosikymmentä sitten olivat »villejä>,, ainakin metsäisiä, mutta joille nykyoloissa kohoaa vilkkaasti »omakoteja,,, myös kaksikerroksisia puutaloja ja muita asumuksia. Jos 61. Monen muutoksen alaisena on ollut esimerkiksi Kaisaniemen alue, jonne koululuokat ennen vaelsivat opettajansa johdolla keväisin lintuja tarkastelemaan. Hieman Helsingin alueen luonnon muuttumi:: sesta ja suojelustakin. Jonkinlainen vaatimaton hengitysaukko se tosin edelleenkin on ja pieni leikkija tennisalue. Nyt ei kukaan luonnon ystävä nautinnokseen vaella tuossa savuisessa Kansallisteatterin takapihatossa. Yhtenäinen kivivuoriasutus laajentaa myös jarkuvasti alueitaan sekä Töölön että Söörnäisten suunnilla. K auniiksi kehutusta »Pohjolan valkeasta kaupungista» on äskettäin tapahtuneen alueliitoksen jälkeen tullut ainakin alaltaan suurkaupunki. Pääkaupungin luonto muuttuu näin ollen nopeassa tahdissa, ja milteipä voi sanoa, että täällä ennen pitkää muodostuu vallitsevaksi havaittavissa oleva selvä virtaus »pois kaupungista», kauemma tuolta ilmastoltaan varsin epäterveelliseltä kallioniemeltä, joka useine satamineen, hallitusja kulttuurikeskuksineen on väärälle kohdalle satutettu maan sydän
Mutta kuinka kauan. Puutarhuriemme kunniaksi sanottakoon, että he yrittävät suorittaa miltei ylivoimaisen työnsä parhaansa mukaan. Kaunist2 vapaata luontoa on vielä Vantaanjoen varsilla Suur-Helsingin laidassa. Viimeksi käydyn sodan aikoina ilmestyi Lontoossa erään kasvija lintutiedettä hobbynaan harrastavan sosiologin laatima upea teos Lontoon luonnon. Tosin Hietaniemelle johtavalle kadulle on saatu vallan ihanteellinen koi.vukujanne, mutta sen luonnistuminen johtuu siitä, että Helsingissä vallitsevat tuulet vievät kaupungin tomut, savut ja kaasut mantereelle päin. Ovat selvilli( siitäkin, mikä nimenomaan Helsingin cityssä haittaa puistopuiden menestymistä: savu, tomu ja kaasut. Rantamilla, »meren hengessä,, saa sen vuoksi menestymään havupuitakin, mutta esimerkiksi Kaisaniemi, Kasvitieteellinen puutarha ja Eläintarha ovat sellaisia kohtia, joissa nuo puut eivät enää viihdy. Reino Kalliola. Tehtäköön se aluksi vertailun puitteissa. haluaa paeta mannermaisilta, »made in Ger~any»-tyylisiltä tai sitä tavoittelevilta kaduilta ja puu-istutusten reunustamilta, taajaan ahdetuilta »pääkallonpaikoi!ta», on mentävi[ vähintään Seurasaareen, Korkeasaareen tai Hietaniemeen. Se ilmeni silloin, kun erinäisten päivälehtien yleisönosastoissa vaadittiin koivuja istutettaviksi Rautatientorille, mikä hanke oli jo ennakolta turhaksi puuhaksi leimattavaa. Valok. Jätettäköön nyt Helsingin hortikultturelliset ponnistukset suuntautuivatpa ne miten tahansa ja tarkasteltakoon Helsingin seudun luontoa, etenkin siltä osalta, jonka luulisi jokaista kiinnostavan
siitä, miten runsaasti tuon suurkaupungin alueella on tavattu erilajisia lintuja, ovat suorastaan hämmästyttävät. Tämän teoksen tiedot mm. Siis yhteensä 187 lintulajia! Tosinhan Englannin luonto on rehevämpää kuin meidän ja onhan SuurLontoo Suur-Helsingin liitosaluetta monin verroin laajempi, mutta sittenkin. Ken muutoin meidän monista ornitologeistamme on syventynyt Helsingin entisten ympäristöjen linnustoon, että taitaisi sanoa, päästäänkö täällä lähimainkaan tuollaisiin arvoihin. Kuva »Olympia-kylästä». Uskotteko, että Lontoon alueella pesii 26 muuttoja 74 ei-muuttolintulajia! Säännöllisesti talvisin vierailevia lintulajeja on 46, satunnaisia lintuja 41 lajia. Väestöliiton kuva-arkisto. historiasta. Onhan täällä kyllä kyyhkysiä niitä syöttävät armeliaat naishenkilöt. Silloin tällöin näkyy tietoja milloin minkin lintuharvinaisuuden eksymisestä Helsinkiin, milloin kottarainen tai västäräkki on nähty ensi kertaa Espoossa tai Pasilan ratapihalla keväisin (milloin olette nähneet kottaraisen Helsingin kaduilla?) jne., mutta kuka on tutkinut järjestelmällisesti tai milloin ja miten on selvitetty tämän kauniin kaupunkimme linnustoa. Kivikaupungin kärki etenee Käpylässä. Vaikka täällä on vallan kaupungin kupeessa Vanhankaupungin lahden lintueldorado ja on vielä säilynyt joitakin puistoja ja lintujen tyyssijoiksi lehtojakin, ainakin toistaiseksi. On kyllä tutkittu Helsingin kaupungin j äkälistöä, on' nähty vaivaa kaupungin alueen ruderaattija muun kasviston sitkeässä selvitystyössä työ jatkunee edelleenkin! mutta juuri nuo luomakunnan ilahduttavimmat ja elähdyttävimmät olennot ne ovat jääneet syrjään
Mutta esimerkiksi juuri kottaraisemme miksi ne viihtyvät Lontoon talomassojen seassa, mutta ovat varsinaisen Helsingin alueella harvinaisuuksia. Mutta kai siinä Helsinkiimme verrattuna hieman eroa on, vaikka ottaisimme Lauttasaaren rantamat ja Vanhankaupungin lahdelmatkin avuksi. mutta niitä katsotaan rakennusviranomaisten taholta karsaasti, ehkä osaksi syystäkin. Lontoolaiset siirtolapuutarhailijat eivät niitä suinkaan hyljeksi, vaan ovat saaneet niiden avulla monta hauskaa lintulajia yleistymään kaupunkinsa alueilla. Ajatelkaamme, että tuollainen muuttava vesilintumäärä on täydessä turvassa keräytynyt suurkaupungin alueelle, sen kivimuurien lähistöille ja liepeille! Ne ovat jo talvisen Lontoon vieraita.. Mutta kun Lontoossa esimerkiksi sepelkyyhkynen saa pesiä puuhun, vaahteraan 1 ähell ä Bank o f Englandin rakennusta, löytäisimmeköhän tällaiselle vertauskohtaa Helsingin citystä. Eikä Helsingin puistoalueillakaan. Ja tuskin siinäkään, että esimerkiksi siirtolapuutarhojen osalta ei ole tässä asiassa tehty, mitä olisi voitavissa. Ja luulisihan meidänkin siirtolapuutarhoissamme keväisin ja alkukesästä kernaammin herättävän pikkulintujen lauluun kuin varisten raakkumiseen, ja sellaisia pikkulintulajeja, jotka viihtyvät aivan asumuksien nurkissa, kun vain saavat mielensä mukaisen pönttötyypin käytettäväkseen, on kyllä Helsinginkin leveyspiireillä useita. Vanhankaupunginlahden uhallakin rohkenen vielä kajota Helsingin vesilinnustoon ja vertailla sitä Lontoon metropolin vastaaviin oloihin. Lontoolla paitsi Thamesiä erinäiset laajahkot keinotekoiset vesisäiliöt, paitsi itse kaupungissa myös sen reunamilla: Metropolitan Water Board. Tulos oli seuraava: 2 ristisorsaa, 853 tavia, 272 haapanaa, 5 5 lapasorsaa, 744 punanarskua, 2489 tukkanarskua, 3 lapanarskua, 30 telkkää, 2 jouhisorsaa, 234 isokoskeloa, 51 uiveloa, 385 silkkiuikkua ja 1449 nokikanaa. Luettelo ei ole täydellinen, sillä kaikille Water Boardin lammille ei voitu järjestää havainnoitsijoita. Eräänä joulukuun päivänä 1937 yritettiin laskea, kuinka monta lintulajia ja yksilöä tuona päivänä oleksi noissa säiliöissä, suurikokoisissa lampiloissa. Manaamatta esiin eläinsuojelumme isää, eversti Torsten Forstenia, mutta muistellen hänen intoansa, ei paperilla, vaan käytännössä ja elämässä, linnunpönttöjen, keinopesien yleistämiseksi, rohjettakoon kysyä: montako asumiskelpoista linnun pönttöä on Helsingin puistoalueilla (sellaisilla, joihin niitä esteettis-hortikultturelliselta kannalta saattaisi hyvin ripustaa!) tai siirtolapuutarhaalueilla. Helsingillähän on meren rantamansa sekä Vantaa lisäjokineen käytettävänään. Vaikka ne ovat hävinneet Asfaltti-Helsingistä, on niiden sukua riittoisasti liitosalueen lastauspaikoilla. Varpusistahan ei ole niin paljon väliä. Tuskin erehdyttäneen siinä, että linnunsuojelu on pääkaupungissa ja sen liepeillä, liitosalueilla ehdottomasti taantunut, nimenomaan pikkulintujen kohdalta
Puistojen saksanpeurat, kauriit ja fasaanit on tietenkin niihin vasiten istutettu. Niukalti niitä siellä enää kuuluu olevan Ja tuskinpa monikaan päärataa pohjoiseen päin matkustanut tietänee, että siinä Tikkurilan ja Rekolan välillä on ollut samanlainen hanhien levähdyspaikka. Vielä vuosikymmen sitten oli siellä. Ei niitä näy siinä kukaan muonalla varustavan. Ennenhän, vielä pari-kolme vuosikymmentä sitten, hanhiparvet laskeutuivat Seutulan Sjöskogin niittyalueille muuttomatkoillaan runsaina parvina. Ehkä onnellista niinkin. Viime vuosikymmenien aikana se on ollut erinäisten helsinkiläisten ampujaurheilijain varisten kaatopaikkana. Vielä Lontoon alueen luonnosta. Muistona niiltä ajoilta on radan itäpuolella olevan mäntymetsäisen mäen nimenä l:lanhiniitynmäki (Gåsängsbacken). Helsingin liitosalueella ja sen ympäristöissä viime vuosikymmenien aikoina liikkunut ei paljoa toivone tulevaisuudelta, kun on kyseessä erinäisten metsäja lehtoalueiden säilyminen luonnonvaraisina. Mutta kun sotaja pakkastalvilla ei muonaa liiennyt eikä ollut syöttäjääkään ei niissä ole nyt enää mitään talvehtimista yrittäviä lintuja esiintynyt. Säälii vain sikäläistä savussa vitkalleen tuhoutuvaa havupuustoa -ehkä hiukan ihmetellen, miten esimerkiksi lehtikuusta ja lehtipuuistutelmia on niin niukalti riittänyt noille tienoin ainakin, toistaiseksi. London's natural history'in sisältyy kuvauksia siitä, miten erinäisiä lintuharvinaisuuksia on saatu viihtymään tuon suurkaupungin liepeillä siten, että ruo'ikoita ja muita vesikasvustoja on suojattu, siitä, miten ympäristön viljelmien saattaminen erinomaiseen kasvukuntoon likaviemäreistä saaduilla lannoitteilla ja miten erään englantilaisten vihanneksinaan käyttämän krassin (-sitä maisteli ja ihasteli jo maanmiehemme Pietari Kalm 200 vuotta sitten Englannissa oleskellessaan! -) viljelykin on edistänyt lintujen esiintymistä ja yleistymistä jne. Vuosi vuodelta k~lttuuri jättää niihin tuhoavat merkkinsä. Samoin mäyrä ja kettu. Nykyisin saa alkaa jo jättää hyvästit esimer.kiksi Pasilan aseman pohjoispuolen metsille. Muistettakoon myös, miten joka talvi, niin kauan kuin sulaa on Töölön lahdessa, siinä viipyilee vesilintunsa. Kun katselee Eläintarhasta maalattua maisemakuvaa siltä ajalta, jolloin yksi raidepari johti pohjoiseen pääkaupungista ja toteaa, miten silloin sankka havumetsä peitti tuota aluetta, ei toivo enää mitään nykyisestä Eläintarhasta erilaisine stadioneineen ja urheilukenttineen. Alempana Thamesin varrella on saanut vuosittain rauhassa oleskella satalukuiset joutsenparvet. Tampereella on tietääksemme toisin ehkä muuallakin. Sellainenkin vesieläin kuin saukko kuuluu Lontoon alueen pysyvään eläimistöön ei missään eläintarhassa, vaan vapaassa luonnossa (missä lähinnä Helsinkiä?). Näitä lukiessa johtuu mieleen, miten sotien välillä eräs agronomi Keravan joen virtapaikoissa varasi talvisin niissä viipyville vesilinnuille muonaa ja sai ne niissä viihtymään (ei ammuttaviksi!)
ja kiurunkannuskin saavat luvan kadota toreille tai helsinkiläiskoteihin. Eläintarhan ja Mäntym äen kohtalo silmien edessä, järjestelemään asioita, surematta sen enemmälti esimerkiksi kasviharvinaisuuksia tms. voitane kieltää, että Helsingin liitosalueen asutusja maisemakuva on suurelta osalta harmaata ja lohdutonta. äsiä, sinivuokko, roh toimikkä, kullero. niiden kohtaloa-han ei saatettane välttää. kasviharvinaisuuksia. dassa kehittymätöntä »koivukulttuuria». katoaa, kun ihmisen oikea suhtautuminen luontoo n häviää ja sen sijalle pyrki-vät tul emaan sellaiset harrastukset kuin amerikkalaisten filmidiivojen ja swing• kulttuurin tason ihailu sallittakoo n se sanoa tässä yhteydessä. saa pystyttää tönönsä tai parakkinsa vaikka miten kukkealle paikalle tai päästäisiin sell aisista asutuksellisista epäsikiöistä kuin on esimerkiksi MalminTapanilan as utu skeskus, pienoisen kaupungin kokoinen sekin. Mutta asialla on myös syvällisempi ja samalla laajempikin kantavuutensa. Ei . Sell ai nen loistava kulleroniitty kuin Rekolan pysäkin luona rautatiealueell a vielä 20-luvulla ollut nyhdettiin parissa, kolmessa vuodessa_ pilall e, Helsingin torille vietäväksi. Luonnonystävä tietää, miten kauas H elsingistä on matkustettava, parhaiten, ehkä Espoon suuntaan kohta ei enää sinnekään! jos mieli retkeillä keväisin kasviharvinaisuuksia ihailemaan. Heikinlaakso n ja Puistolan läheisyys o n turmellut Kalkkivuoren lehdot jne. Sen puutarhanhoitotaso on vielä monessa koh. On jotakin vinoon mennyttä siinäkin, että jos jokin vapaan luonno n eläin, hirvi, jänis, mäyrä, kettu, pöllö tms. muutkin yhteismetsät mukaan luettuina, on pohjoiseen johtavien teiden varsilla aina H yrylään ja Sipoon rajoille saakka saatettu suorastaan pilalle. eksyy kaupungin asfalttiosaan, niin siihen ai-van säännöllisesti kohdistetaan mieletön ajojahti. Vuosi_ vuodelta ne vähenevät, ovat monista kasvupaikoistaan jo sukupuuttoo n kuole-massa, kitu massa. Tuskin olisi pahasta, jos ne, joilla on valta ja jo hto käsissään, asettaisivat puistolautakuntia mo nipuolisemman neuvottelukunnan pohtimaan näkökohtia siitä, mitä alueita liitosalueill a olisi varattava jo ajoissa luonnonja kansanpuis-toiksi, mihin tapaan ne huollettava, hoidettava ja valvottava, tulevaisuuttakin silmäll äpitäen, jotta saataisiin riittoisan laajo ja alueita edes jonkinl aisiksi puistomai siksi reservaateiksi, jotta si tten vältyttäisiin tapauksilta, jolloin kuka tahansa. jäljellä lehtoa lehmuksineen ja pähkinäpensaineen y m. Sienimetsät, valtion koelaitoksen alue ja. laaksopainanteissa, joista luonnontutkimuksemme mestarit Nylander ja Brotherus aikoinaan löysivät. Niinkuin ne kaupungin järjes-66. Rannikko-seuduissa niitä on merellisyyden vuoksi toistaiseksi säilynyt lähemp änä pää-kaupunkia. Eikö olisi paikallaan, että ajoissa käytäisiin edes jo nkin verran, ehkä lähinnä. Nyt o n savu tappamassa havupuita, pähkinälehdot rais-kattu, alue linjoitettu. Kauneuden taju ja samalla viihtymys
Tämä, jo vanhemmanpuoleinen mieshenkilö, jonka saappaat olivat tavallista kiiltävämmät, hyvän rasvan ansiosta, huomatessaan kyselijän vilpittömän tiedonhalun, ryhtyi asiaa. H elsinkiläinen, joka kerran pyhäaamupäiväkävelyllään näki erään seurueen päivää paistattamassa, eväitä syömässä suuren ladon tuulensuojaisella seinustalla, kiinnitti huomionsa siihen, että vaikka tässä seurueessa olikin edustettuna sekä miesettä naissukupuolta olevaa nuorta ja vanhempaa väkeä, oli kuitenkin pari seikkaa, jotka a,ivan kuin yhdistivät tämän seurueen jäsenet, tehden siitä ikäänkuin järjestetyn kokonaisuuden. Saadakseen selvitystä havainnolleen Utelias Helsinkiläinen kääntyi erään seurueeseen kuuluvan puoleen. lähemmin selvittelemään. Sellainenkin suhtautuminen luontoon ja sen elämää edustaviin olisi saatava kytketyksi pois. Siksi he ovat lähteneet jo varhain liikkeelle havaintojaan tekemään ja iloitsemaan kaikesta siitä, mitä ulkoilu luonnonystävälle tarjoaa. Tämä seurue tässä, hän kertoi, on helsinkiläisiä luonnonystäviä, joille kaikille lintumaailma sen kaikissa ilmenemismuodoissa on tuttu ja rakas. Jos meidän on pakko sitä hävittää, on sen sijalle luo tava uutta, ehompaa, mutta myös on pyrittävä, mikäli mahdollista, säilyttämään mikä säilytettävissä on, kunnioitettava sitä, mikä on velvollisuutemme ihmisinä, järkiolentoina, kunnioittaa. Tähän tiedusteluun selitettiin, että mikään »seura» tämä tosin ei ole, vaan eräs Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toi. tystä ja rauhaa häiritsisivät. Utelias Helsinkiläinen kysyi, onko tämä oikein jokin järjestäytynyt seura puheenjohtajineen ja sääntöineen sekä mikä tämän seuran nimi on. Oikeastaan me kulttuuri-ihmiset näymme saman tapaisesti kohtelevan, ylimielisesti jopa raa'asti luontoa, jota meidän on velvollisuutenamme hallita ja vallita oikein ja kunnollisesti. Ensinnäkin kaikki olivat tosi ulkoiluasussa vedenpitävine nahkatai kumisaappaineen, mutta mikä eritoten pisti silmään: jokaisen rinnalla riippui kiikari, ja hyvä kiikari. Juuri tämä viimeksi mainittu seikka pani Uteliaan Helsinkiläisen aprikoimaan, mikä on tämä seurue. Sagina, Lintukerho. Tällaiseen raakuuteen saatetaan herkästi päätyä. Siitä nimittäin saattaa olla verraten vähäinen askel sellaiseenkin, josta eräs helsinkiläinen lehti toisten lehtien siitä vaietessa tiesi kertoa: miten keskellä Helsinkiä, erään vauhkoutuneena autoa päin rynnänneen ja siinä surmansa saaneen hevosen ruumista eräät keskenkasvuiset pojat saattoivat potkia ja tallata sen lojuessa kadulla
Silloin kuitenkin eräitten, näitä lintukursseja johtaneiden »lintumiesten» asiaa kohtaan tunteman kiinnostuksen johdosta päätettiin jatkaa tätä lintutuntemusopetusta ja muinakin vuoden aikoina kuin keväisin. Mitä enemmän tälle Uteliaalle Helsinkiläiselle kerrottiin, sitä enemmän häntä asia kiinnosti, jonka vuoksi hän sai kuulla tämän ,,Lintukerhon» syntyvaiheistakin. Tämä pantiin merkille seuraavanakin vuonna ja siksi ryhdyttiin keväällä 1945 Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toimesta järjestämään ns. Tähänkin kyselijä sai selostuksen. lintukursseja, joilla opetettiin vasta-alkaville lintutuntemusta, sekä täytettyjen lintujen että retkeilyjen avulla. Tuo ensinmainittu ei ole rusthollin isäntä, vaan Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen entinen, monivuotinen sihteeri, tohtori Niilo S_öyrinki, tämän kerhon syntysanojen lausuja ja sen henkinen isä ja tuo toinen on tämän kerhon sielu, sen opettaja ja toiminnan ohjaaja, yksi maamme parhaita lintujen tuntijoita, maisteri Olavi Leivo. »jatkokurssi», johon osallistuivat edellisen vuoden "alkeiskurssilaiset». Kun Suomen Luonnonsuojeluyhdistys keväällä 1943 ensi kerran järjesti suurelle yleisölle tarkoitettuja retkeilyjä luonnon helmaan, todettiin, että tämän yleisön joukossa oli huomattava joukko, joita varsinkin lintumaailma kiinnosti. mintamuoto, sen alaisena toimiva kerho, »Lintukerhoksi» kutsuttu, ilman mitään erikoissääntöjä tai edes puheenjohtajaa sen varsinaisessa merkityksessä. 2. Utelias Helsinkiläinen oli kasvavan kiinnostuksen ilmein kuunnellut kertomusta kerhon synnystä ja alkutaipaleesta, ja kun hän sitten pyysi saada tietää .68. Innostusta on riittänyt, sillä joka pyhäaamu koko vuoden .aikana, kesäkuukausia lukuunottamatta, on retkeilty ja aina on retkille osallistuvia ollut runsaasti. Mutta kun tämä »jatkokurssi» oli loppunut, näytti siltä kuin tämä, jo hyvään alkuun päässyt lintutuntemuksen opetusmuoto pysähtyisi. Sitä paitsi on joka toinen keskiviikko-ilta kokoonnuttu yhteisiä kokemuksia kertomaan ja lisää tietoja kartuttamaan. Mutta tämä utelias kyselijä ei antautunut, vaan tahtoi tietää lisää ja kysyi: kuka on tuo rusthollin isännän näköinen, tuulitakkiin puettu mies, joka laskettelee sukkeluuksia ja iloisia kokkapuheita toisten ratoksi, ja kuka on tuo toinen, joka syödessäänkin aina taivaalle tähyilee, tuo, jolla on pitkät sääret ja jonka pomppatakin väri juoruaa lukemattomista retkistä sekä poudalla että sateella. 47 noin 40 osanottajaa, ja näin syntyi tämä »lintukerho», jonka jäseniä Te, arvoisa kyselijä, tässä nyt näette tämän mieliharrastuksensa liikkeelle panemina. Tätä kerhotoimintaa on jatkunut toista vuotta, sillä helmikuussa tämä kerho vietti vuosipäiväänsä. Tämä toimenpide osoittautui oikeaan osuneeksi, sillä kun jatkokurssiin osallistuneille talvella 1947 lähetettiin kutsukirje neuvottelutilaisuuteen tällaisen lintutuntemuksen edelleen kehittämistä varten, saapui tähän kokoukseen 20. Koska osanottajia näihin kursseihin oli ollut runsaasti, jatkettiin seuraavankin kevättalven aikana samaa opetustoimintaa, sillä erotuksella vain, että nyt toimi myös ns
Kun tälle Uteliaalle Helsinkiläiselle oli vielä neuvottu, että Yliopiston Maanviljelysja Metsäeläintieteellisen laitoksen suojissa Snellmaninkadun varrella kerholle oli järjestetty kokoontumispaikka, niin hän lähti omille teilleen, luvaten _saapua keskiviikko-iltana, kerholaisten lähtiessä jatkamaan löytöretkeään varhaiskevään luontoon. hiukan tarkemmin, mitä tällainen kerho voi tehdä talvisaikaan, »jolloin ei mitään lintujakaan ole", kuten hän sanoi, päätettiin kohtalaisen yksimielisesti kutsua tämä kyselijä kerhon seuraavaan keskiviikkokokoukseen, jolloin hänellä olisi tilaisuus tutustua asiaan. Juuri tämä täytettyjen lintujen kerta toisensa jälkeen tarkastaminen on eräs kerhon opetusmenetelmä. Helsingin seudulla harvinaisemmista lajeista ansainnee maininnan keltanokka-hemppo, rastaskerttu, satakieli, lapanarsku, joiden lisäksi luettelossa on vielä useita yksityisten kerholaisten tapaamia suuria harvinaisuuksiakin, muualla maassa tavatuista mainittakoon esim. Havaintoilmoituksiin suhtaudutaan tavallisesti melko krlitillisesti; vaaditaan hyviä »todistuk. Tämän ohjelmanumeron jälkeen kerholaiset jättivät »raporttinsa» tekemistään kavainnoista kahden kuluneen viikon aikana tekemillään retkillä. Näin oli jo usea kerholainen edellisissäkin kokouksissa kertomalla havainnoistaan esim. Seuraavana keskiviikkoiltana, kun tämän Utelias Helsinkiläinen saapui kerhon kokoontumispaikkaan, hän tapasi siellä jo joukon kerhon jäseniä, jotka katselivat ja tutkivat prof. Ehkäpä kerho joskus myöhem_min esittelee tarkemmin havaintojaan tämän vuosikirjan palstoilla. »Saalis» on siis melko komea. Kivirikon täytettyjen lintujen kokoelmaa, jo.ka on sijoitettuna saman katon alle. pikkusieppo, idän pajulintu, virtakerttu, kotka, iso-kiljukotka, merikotka, viiriäinen. Eräs kerhon jäsenistä oli tällä kertaa lupautunut kertomaan havainnoistaan kesälomapaikkakuntansa lintumaailmasta. Tätä selontekoa oli jatkunut niin kauan, että kaikki seurueen jäsenet olivat jo syöneet eväänsä ja innokkaimmat jo melkein vapisivat halusta päästä jatkamaan retkeään. 200taan. Kerhon ainoa virkailija, sen sihteeri, kerää tiedoitukset ja liittää ne arkistoon, johon jo ensimmäisen toimintavuoden aikana on kertynyt melko runsaasti havaintotiedoituksia lintujen muuttoajoista, talvehtimisesta ym. Lapin tunturien tai Ahvenanmaan ulkosaariston linnuista antanut toisille kerholaisille hyvän kuvan kunkin seudun lintumaailman erikoispiirteistä. Siinä ne monet pikku eroavaisuudet ja tuntomerkit vähitellen mieleen painuvat. Tulkoon tässä mainituksi, että jo yksin retkillä Helsingin lähiympäristöön on tehty havaintoja 170 eri lintulajista, ja jos otamme mukaan kaikki kerholaisten ensimmäisen toimintavuoden aikana eri puolille maata tapaamat lintulajit, nousee lajiluku n. Mutta sitten jo kokoonnuttiinkin luentosaliin, jossa t~llä kertaa oli läsnä parikymmentä kerholaista eli noin kaksikolmattaosaa kerhon koko vahvuudesta
Mät. Rannan lähettyvillä eteni naarassuokukko hyvin vaivaisen näköisenä siipi ään laahaten ja siten osoittaen, että poikaset olivat läheisyydessä. Tämän kuultuaan vieraamme sanoi ilmoittautuvansa seuraaville alkeiskursseille, joten kerholaiset kotiin lähtiessään tunsivat, paitsi tämän kokouksen tuottamaa tyydytystä, iloa myöskin siitä, että kerhon kasvu oli taattu ja siten harrastus lintumaailmaan ja luonnonsuojeluaatteeseen oli saamassa yhä kasvavaa leviämistä Suomen kansan keskuudessa. Lammissa tapaa yleensä runsaamman linnuston kuin muualta ja siksi rupesinkin tutkimaan niitä, mutta pettymykseni oli aluksi suuri. Vieraana ollut Utelias Helsinkiläinen oli myös tyytyväinen iltaansa, koska hän kuulemastaan kiinnostuneena pyysi päästä kerhon jäseneksi. F. Yli kolme tuntia oli tänäkin iltana taas kulunut, kun kokous tyytyväisin mielin lopetettiin, sitten kun ensin oli sovittu seuraavista retkisuunnista ja -ajoista. Kyllä se silloin helposti viedään aprillipäivän tilille. S. Lintukeitaita. E rämaita samoillessa saa monesti kävellä pitkiä ma tkoja, joskus ehkä päivänkin tapaamatta tuskin ainuttakaan lintua, mutta yht'äkkiä sattuu eteen alue pieni lampi ympäristöineen, puronnotko, neva, merenluoto tms., missä tapaa lintuja sekä lajiettä yksilömäärään nähden odottamattoman paljon. Toverillinen suhde ja kodikas, välitön tunnelma sekä sama harrastus on luonut sen viihtyisän ilmapiirin, jonka ansiosta näiden keskiviikkoiltaisten kokousten aika loppuu kesken. Sitä paitsi oli periaatteena pidetty, että kerhoon pyrkijät ovat osallistuneet Luonnonsuojeluyhdistyksen järjestämiin alkeisja jatkokursseihin tai heidän tiedetään jo aikaisemmin lintuja harrastaneen . sia» tai on selviydyttävä ankarasta kuulustelusta, jos kertoo huhtikuun 1 päivänä nähneensä leppälinnun tai jonkin muun »luvattoman aikaisen» tulijan. Tosin ei hänen pyyntöönsä tällä kertaa voitu suhtautua myönteisesti, koska ei oltu aivan varmo ja, oliko hän vain hetkellisen innostuksen vallassa vai joko hänkin oli oikean lintuharrastuskärpäsen purema. Mielestäni ne näyttivät kaikki suunnilleen yhtä karuilta: vähän kortetta lähinnä rantaa ja ranta kivikkoa taikka rahkasuota. Eräässä lammessa uiskenteli vain yksinäinen alli, toisen rannalta lähti muuttomatkalla oleva mustaviklo; muissa ei ollut mitään, paitsi vasta viimeisessä, jossa oli runsaasti lapintiiroja sekä kymmenkunta viehättävää vesipääskyä. Luettelen tässä eräitä tällaisia elämyksiä: Petsamon laajoja erämaita aikoinani kierrellessäni satuin kerran Petsamojoen varrella seutuun, jossa oli runsaasti pikkulampia verrattain pienellä alalla
Erikoisen hyvä ravintolähde kerää tietysti tavallista runsaammin pesiviä lintuja ympärilleen, mutta myös turvallisuusnäkökohdat saattavat osaltaan olla vaikuttamassa. 71. 1/ 2 ha) puuttomalta luodo!ta Kellon saaristossa Haukiputaalla paitsi lukuisia kalatiiran pesiä ja jonkun kalalokin, yhden suokukan, yhden punajalkaviklon, yhden tyllin ja muistaakseni yhden kangassirriäisen pesän. Saaristossa liikkuva lintujenystävä lienee monasti havainnut, että hyvinkin monien täysin linnuista autioiden luotojen ja pikkusaarien joukossa yht'äkkiä voi löytää sellaisen, jolla lintumaailma on ihmeteltävän rikas, vaikkei se ihmisen silmissä ole ainakaan sanottavasti edullisempi kuin monet muut. Mikä on syynä tuollaisen lintukeitaan muodostumiseen. Kerran tapasin pieneltä (n. Sekin oli nevalla kuten edellinen. Parikymmentä metriä lammesta tapasin suokukon ja toisesta paikasta taivaanvuohen pesän munineen. Vielä kolmannen keitaan muistan Petsamon matkoiltani (Kallojärven läheltä). Yhteenliittyminen antaa voimaa ja kasvattaa rauhanhäiritsijöissä kunnioituksen tunteita. Löysinkin ennenpitkää tuollaisen söpön punertavanruskean ja mustankirjavan untuvapallon, joka heti lähti uimaan, kun laskin sen veteen. Mutta erikoisesti kruunasi tämän lintukeitaan lammen keskellä läpimitaltaan vain parin metrin levyisellä turvesaarella koivupensaan suojassa sijaitseva joutsenen pesä. Rehevässä puronnotkossa Jyväskylän kaupungin laidassa totesin eräänä vuonna n. Lähettyvillä olevassa pienessä lammessa uiskenteli mustalintuja. Pienessä vaivaiskoivupensastossa oli vielä lapinsirkulla pesänsä. Siinä tapasin pikkukuovin, kapustarinnan, liron sekä suopöllön, ja keskellä tätä lintuvaltakuntaa pesi korkealla pounumättäällä tunturikihu, linnunpesien kirottu verottaja. 2 aarin laajuisella alueella seuraavat pesivät lintuparit: 2 punavarpusta, 1 mustapääkerttu, 1 pajulintu ja I punarinta. Jarl Carpelan. Eikä koko tämä ala ollut edes 3/ 4 ha pinta-alaltaan. täältä löytyi ihme kyllä urpiaisen pesä vielä näin elokuun alussa munineen. Eräs verrattain yleinen lintuyhdistelmä Suomenlahden saaristossa on: kalatiira, naurulokki, punajalkaviklo ja tukkanarsku, sekä toisinaan vielä punanarsku, lapasorsa, ruokokerttu ja pajusirkku. Lähellä rantaa uiskenteli muutamia levottomia vesipääskyj ä, jotka selvästi osoittivat poikasten oleskelevan lähettyvillä. Eräässä toisessa paikassa Petsamossa (Pietsjärven seudulla) tapasin heinäkuun alussa laajanpuoleisessa, saraa· kasvavassa suosilmäkkeessä kaakkurin poikineen . Se oli tietenkin nyt autio, mutta samana kesänä asuttu siitä päättäen, että rannalta jyrkkäreunaisesta sorakuopasta löytyi kaksi kuollutta joutsenen untuvapoikasta. Pesässä oli kaksi lihavaa untuvapoikasta
Omituista kyllä ihmiset ovat säilyttäneet tämän uskon vaikka kukaan ei liene nähnyt, että silkkiuikku olisi pakottanut sorsat muuttamaan toisiin vesistöihin. Kuitenkin on ollut harmillista 72. koettaa saada selville, missä määrin. Se tosiasia, että silkkiuikku vuodesta toiseen kuluneen tavan mukaisesti esiintyy metsästysasetuksissa lainsuojattomien joukossa, on erittäin valitettava, sillä siitä seuraa mm , että epäluulo ja karsaus sitä kohtaan syöpyy yhä syvemmälle maaseudun kansaan. Tätä tutkimusta ei tehty siinä mielessä, että tulokset myöhemmin julkaistaisiin, sillä ajatukseni ja toivomukseni oli ja on yhä vielä, että silkkiuikku olisi otettava virallisen tutkimuksen kohteeksi riistanhoitoviranomaisten toimesta. silkkiuikut vaikuttivat sorsien pesimiseen ia esiintymiseen. Ne huomattavat höyhenja untuvamäärät, joita aina löydetään k?ikkien uikkulajiemme mahasta, ovat niinkuin jo useimmat metsästäjät nykyään tietänevät peräisin uikuista itsestään, ja niillä on luultavasti merkitystä niiden ruoansulatuksessa. Mahdollisesti se on. Väärinymmärretty lintu. »Ruotsin vesilinnuista kauneimpiin kuuluu epäilemättä silkkiuikku. n-mrulokki ja nokikana.» »Väite, että silkkiuikku kilpailee sorsien kanssa pesäpaikoista Ja ravinnosta, on kohtuuton, koska useimmat sorsat rakentavat pesänsä vallan toisenlaiseen ympäristöön ja elävät enimmäkseen kasvisaineista, joita ne löytävät matalien vesien rikkaasta kasvikunnasta, kun taas silkkiuikku päinvastoin suosii eläinravintoa, jota pyydystellään syvemmiltä vesiltä. varisten, harakkain ja eräiden lokkien tavoin kokonaan metsästysasetusten antamaa suojaa vailla. Silkkiuikun ja nokikanan, jotka kumpikin ovat meillä luonnonsuojelulailla rauh.oitetut, vah.ingollisuudesta kuulee usein puh.uttavan, ja samalla vaaditaan rauh.oituksen poistamista. Valitettavasti laki on uikun parjaajien puolella, sillä tämä lintu on mm. Eriskummaisella ulkomuodollaan, lystikkäillä eleillään ja korisevilla äänillään se antaa eloa ja viihtyisyyttä järvien ja merenselkien aukeille, joilla se oleskelee enemmän kuin muut linnut Kuitenkaan ei silkkiuilrku ole maaseudulla kansan suosiossa, koska väestön metsästävä ja kalastava aines näkee tässä kauniissa linnussa kilpailijansa ja vihollisensa. Kalastuksen suhteen ei liioin ole voitu todistaa, että eräiden kalakantojen väitetty väheneminen olisi Johtunut tästä linnusta. Näitä tutkimuksia jatkettiin myös vuosina 1942-45, ja tässä yhteydessä esitetty aineisto on peräisin tuolta viisivuotiskaudelta. Ettei asia kuitenkaan ole niin yksinkertainen kuin luullaan, käy selville ruotsalaisen lintujentutkijan Kai Curry-Lindalin kirjoituksesta aikakausleh.dessä »Svensk Jakt» (1946, n:o 4), josta seuraavassa julkaisemme päå"osan. Näh.dään jälleen, miten välttämätöntä on, että rauh.oitusmääräyksissä ja niiden kumoamisessa pitåydytään yksinomaan tieteellisiin tutkimuksiin eikä vallitseviin käsityksiin, jotka voivat olla aivan vääriä. Kai ·Cur(y-Lindal (Ruotsi). On totisesti vaikeaa käsittää, mistä tämä johtuu. Silkkiuikku kuuluu ilman oikeudenkäyntiä tuomittujen eläinlajien surkuteltavan pitkään riviin, jossa sillä on seuranaan sisävesien linnuista mm. Keväällä 1941 panin alulle tutkimuksen, jonka tarkoituksena oli mm. vanhaa perua siltä 1800-luvun kaudelta, jolloin silkkiuikku lisääntyi hyvin voimakkaasti, ja jolloin luultiin, että tämä lintu kilpailullaan karkoittaisi sorsat
Sen täytyy mitä pikimmin saada virallinen hyvitys päästä nauttimaan lain antamaa suojaa. Kysymys jää avoimel<si, koska tekijä ei halunnut ryhtyä hävittämään uikkuja koealoiltaan, vaan jättää sen mahdollisten muiden tutkjoiden tehtäväksi jossakin toisaalla. 3,2 m:n korkeudella kolmeksi rungoksi, joista erään kaartuva latva ulottuu n .. Ainoa vahinko, mikä silkkiuikusta snttc1isi koitua, on se, että lintu kenties toimii isäntäeläimenä eräille loisille, jotka myöhemmissä kehitysvaiheissaan siirtyvät kaloihin. Kt,m olin kuullut, että koti-pitäjässäni Kalannissa pitäisi myös olla harvinaisen suuri koivu, kävin mittaamassa sen. Tällä ei kuitenkaan liene mainittavaa merkitystä, mikä mm. Skaraborgin läänissä, on viime vuosina kuulunut vaatimuksia, että silkkiuikku olisi poistettava »mustalta. Puu kasvaa Kalannin pitäjän Palsan kylässä Pistilän tilan maalla. Puun mitat olivat seuraavat: run-· gon ympärysmitta tyveltä 495 cm ja rinnankorkeudelta 335 cm. Puu haarautuu n. listalta,,. Siten on asi,in laita muissakin maissa.» Suuri koivu. Tilan omistaa maanviljelijä Aarne Honkanen. Niinmuodoin on hyvin vähän jos ollenkaan sellaista, mikä puhuu silkkiujkun rauhoittamattomuuden puolesta. Selviteltyään silkkiuikun »viattomuutta,, mm. Sorsakannan vähenemistä siis ei tapahtunut. havaita, kuinka väärinymmärretty silkkiuikku on mitä erilaisimmissa metsästäjäja luonnonharrastajapiireissä, huolimatta siitä, että kaikilla lintutieteellisillä teoksillamme on yleensä vain hyvää sanottavaa tästä linnusta.» Mainittu tutkimus osoitti, että silkkiuikkujen lisääntyessä (1943-45) myös sorsalintujen luku kasvoi, joten suhde pysyi ennallaan. Allekirjoittanut näki Suomen Luonto-julkaisussa (1945-46, s_ 69) taulukon paksuimmista mac1ssa kasvavista puista. 73. Lienee enää vähän tai ei lainkaan sellaisia kalastusbiologeja, jotka pitävät silkkiuikkua kalakannalle vahingollisena. Myös eräissä riistanhoitopiireissä, esim. ilmenee siitä, ettei sellainen auktoriteetti kuin Gunnar Alm lue silkkiuikh.ua kalojen vihollisiin. Olisiko se kasvanut vielä enemmän, jolle: silkkiuikkuja olisi ollut. Osmo Leino. 19 m:n päähän tyveltä. selostamalla sen ravintoa koske-via tutkimustulol<-sia Englannista ja Ruotsista (pääravintona hyönteisiä ja pikkuäyriäisiä sekä etupäässä arvottomia pikku kaloja) tekijä lopuksi lausuu: ,,Kaikki tämä puhuu kieltämättä silkkiuikun puolesta. Luvut tuntuvat suuremmilta kuin Suomen Luonnon taulukossa olevat
Näistä viime vuosien kiintoisimmista löy,döistä ja systemaattisen selvittelyn tuloksista seuraavassa lyhyt »uutiskatsaus». sihirica) sattuessa onnellisen kasviharrasteli jan, insinööri Gunnar Gröndahlin tielle Lapväärtin Pyhävuorella. Kasvi, jota meiltä jo varhemmin on tavattu subfossiilina, on noin metrin korkuinen ja muistuttaa jossain määrin jättiläismäistä ruskeaa piirtoheinää, jolla on pitkä runsastähkyläinen kukinta. U utispoimintoja. Cedercreutz) maastamme kesällä 1947 Ahvenanmaan Eckeröstä. J. 74. Floristinen tietämyksemme karttuu myös uusien muotojen selvittelyn kautta. Talvikinlehtinen paju (Salix pyrolifolia) tavattiin (prof. Löytöpaikka sijaitsee Tervolan Suolijoen seudulla, ja pensaita löytyi toistakymmentä, kun sen sijaan molemmat varhemmin tunnetut esiintymät on muodostanut vain yksi puu. Aikaisemmin se oli tunnettu vain valtiollisten rajojemme ulkopuolelta kaukaa Äänisen Karjalasta. Flora Fennica 19461948. Sarakasvi Cladium mariscus, jonka suomalaiseksi nimeksi ehdotamme ruskea suotaarna, löydettiin ( dos. Lähimmät löytöpaikat ovat muutaman kymmenen kilometrin päässä Ruotsin Upplannissa. Lajia kasvoi pienen suonsilmän partaalla hyvin runsaasti. Edellistä jossain määrin muistuttava löytö tehtiin kesällä 1947 Siperian elämänlangan ( Clematis alpina ssp. M. iin tarkoin kuin maamme kasvisto nykyään jo tunnetaankin, tehdään yhä vielä vuosittain kiintoisia löytöjä. Suomen kasvisto ja eläimistö. Lajin lähimmät löytöpaikat ovat Norjan puolella Alattiovuonon seuduilla. C. Kotilainen) kolmannen kerran valtiolliselta alueeltamme kesällä 1948. Laji on kasvutavaltaan nimensä mukainen, liaanimainen, ja sillä on suuret valkoiset kukat ja toistamiseen kolmisormiset lehdet. Kasvimaantieteellisesti löytö on hyvin kiintoisa, koska se edustaa tämän itäisen pajulajin läntisintä etuvartiota. Huomattava on myös se kasvilöytö, jonka ylioppilas Olli Helenius teki kesällä 1948 Utsjoella. Rhododendron lapponicumin, kuuluisan Lapin alppiruusun, -ioka tunnettiin maastamme vain Enontekiön Kilpisjärven seudulta, todettiin nyt kasvavan myös eräällä Tenojoen laakson rantatunturilla
V. 200 alalajia. useita risteytymiä. Erkamo. tanaensis. Lopuksi mainitsen vielä lyhyesti eräistä kasveista, joiden muotoja meikäläiset 1ajisystemaatikot tällä hetkellä tutkivat ja joiden selvittämistä suuri yleisökin -voisi edistää hav11intoja tekemällä ja kasvinäytteitä tallentamall;,. E. Yliopiston kasvitieteellinen museo (os. Hiitosen mukaan) seh.ä Thymus serpyllum ssp. lajia tutkii, tuntee siitä yksin meiltä jo n. Arkisto puolestaan tarjoaa .apuaan kasviemme levinneisyyden selvittämisessä ja kasvistollisten tutkimustöiden suunnittelussa. Marklund, ioka k.o . Koskimiehen keksimä uusi vuorijalavan kasvupaikka Korpilahdelta, metsänhoitaja E. Vallealan Vienan saran löytö Koskelta (H.I.), tohtori N. pilosa (I. 44) ja sen kasvistollinen arkisto ottaa mielihyvin vastaan näytteitä ja tietoja kaikista muistakin maamme kasvil2jeista, myös alemmista k: sveista. Muista kiintoisimmista luonnonvaraisten kasvien löydöistä, joita parina viime vuonna on tehty, mainittakoon koululainen Aarne Rousin ja apteekkari A. Söyringin hajuheinän (Cinna latifolia) löytö Puolangalta, tohtori U. Helsinki, Unionink. Kiintoisimpia näistä on epäilemättä tavallinen kevätleinikkö (Ranunculus auricomus), joka on -osoittautunut tavattoman monimuotoiseksi Tällä hetkellä tohtori G. angustifolius ja Th . Näitä kasvimaantieteellisesti kiintoisia löytöjä tarkasteltaessa kiintyy huomio .siihen, että eräät niistä ovat harrastelijafloristien tekemiä. Perttulan poimuvita (Potamogeton crispus) löytö Kangasaita ja tohtori B. Ainoataka0n uutta lajia ei kuulu näiden muotojen joukkoon; alalajeiksi arvioiduista mainittakoon useista paikoin m2atamme löydetty kitupellava, Camelina sativa -ssp. .s. Parina viime vuonna on näitä tav11.tu toistakymmentä maamme flooralle uutta lajia, niistä enemmän kuin puolet harrastelijain löytämiä. Kotiutumaan pystyvänä on näistä kenties kiintoisin lmpatiens Roylei, joka ke·sällä 1947 löytyi Vaasasta. calcatum) sekä nurmitattaresta {P viviparum), josta meillä esiintyy helposti tunnettava vaalea-itusilmuinen muoto. Sen jos minkä luulisi kannustavan muitakin kasviharrastelijoita entistä uuraampaan työhön Suomen .kasviston selvittämiseksi. 75. Viimeksimainittujen, jo aikaisemmin tunnettujen kangasajuruo_hon muotojen systemaattisen arvon on arvioinut maisteri Jaakko Jalas; hän on myös osoittanut la_iin eteläsuomalaisten esiintymien kuuluvan edelliseen, pohjois.suomalaisten valtaosan taas jälkimmäiseen, alalajiin. Hauskoja löytöjä he voivat tehdä myös S?tunnaiskasveja tarkkaillessaan. ssp. Niitäkin on sangen lukuisasti, joukossa mm. Vielä mainittakoon kurttulehtinen ruusu (Rosa rugosa), ionka äskettäin totesin esiintyvän sangen yleisesti Helsingin seudun merenrannoilla luonnonvaraisen kasvin tapaan. Näytteitä haluttai.siin eri puolilta maata myös masmalosta (Anthyllis vulneraria), tavallisesta pihatattaresta (Polygonum aviculare) ja tietattaresta (P. Petterssonin toteamus kupulimas.km (Lemna gihha) kasvamisesta Porvoon Pellingissä, kaukana aikaisemmista lounaisista löytöpaikoistaan. Toisen ryhmän "kasvilöytöjä" muodostavat ilmoitukset niistä kasvimuodoista, jotka uusien kasvisystemaattisten selvitysten perusteella on osoitettu maassamme ,esiintyvän
1946 lopulla ammuttuna Lappeenrannasta (Merikotka on maassamme rauhoitettu!) Harmaan haikaran (Ardea c. Metsäkauris on naapurimaissamme levinnyt viime aikoina pohjoisemmas, joten Suomessakin lienee odotettavissa uusia löytöjä. cinerea) todettiin kesällä 1948 pesineen Helsingin itäpuolella Nordsjössä. Fauna Fennica 1947-1048. 1899. Tämän kauniin perhoslajin yksilöitä tavattiin kesällä 1948 maassamme niinkin kaukana pohjoisessa kuin Haltiatunturin lähistöllä. Keväällä 1948 vaelsi Suomeen etelästä suurin joukoin ohdakeperhonen (Pyrameis cardui), joka ei kuulu maamme vakituiseen perhoslajistoon. 1948 uudesta järvestä, nimittäin Konnevedestä. Kala on yleinen Itämeren eteläosissa. Kesällä 1948 saatiin Tvärminnestä seitsenruotoinen tokanpoika (Cohius flavescens), jota on, paitsi Tvärminnessä, tavattu Suomessa kerran Ahvenanmaalla. Mehiläistäi (Braula coeca), pieni, siivetön kärpäslaji, joka loisii kesymehiläisellä, todettiin v. Metsäkauds (Capreolus capreolus) tavattiin kesällä 1947 Lieksassa ja kesällä 1948 Nuijamaalla. Harmaata haikaraa on Suomen entisellä alueella tavattu vakinaisemmin ainoastaan Karjalan kannaksella. 1948 ensi kerran Suomesta (Porvoosta). .J. Merikotka (Haliaeetus alhicilla) löydettiin v. Mustapyntökuovi (Limosa limosa) löydettiin syksyllä 1947 Ikaalisista. Maassamme vain muutamia kertoja tavattu levinnäisyydeltään itäinen virtakerttu (Locustella fluviati!is) löydettiin keväällä 1948 Sipoosta. Keskieurooppalainen peltosammakko (Rana arvalis), joka eroaa tavallisesta sammakosta mm. suipomman kuononsa kautta, löytyi kesällä 1948 Lapinlahdelta, huomattavasti pohjoisempaa kuin lajin tähän asti tunnetut löytöpaikat. Tämä lintu on aikaisemmin tavattu Suomesta vain kahdesti. Harvinaisin käärmeemme, sileäsuomuinen, punertavanruskea, kanervakäärme (Coronella austriaca), löydettiin -kesällä 1948 Ech.eröstä Ahvenanmaalla Tätä ennen on kanervakäärme tavattu Ahvenanmaalla viimeksi v. Kla.. Joissakin sisävesissämme jääkauden ajoilta asti säilynyt merihärkä, (Couus guadricornis relictus), löytyi v. Muualta Suomesta tunnetaan vain yksi epävarma löytö
Lähteet, purot, vesiputoukset. Kui vatut järvet. Kotija kyläpuut (kotipihlajat, kyläpetäjät, tienvierihaavikot ja -koivikot, riihikuusikot yms.). Erikoismuotoiset kalliot. Kalliorotkot ja vuorenjyrkänteet. A Geologiset muodostumat. Sen vuoksi olisi kullakin seudulla suoritettava luonnonmuistomerkkien luettelointi. 77. Suuret, vanhat merkkipuut. Riippuu paikallisista oloista, mikä elin kulloinkin parhaiten ottaa työn suorittaakseen tai millä tavoin se ehkä jaetaan niiden kesken (tehtävän laadun tai aluejaon perusteella). J Y k s i t t ä i s e t I u o n n o n e s i n e e t. Luonnonsuojelun suunnitelmallinen järjestely jollakin seudulla edellyttää tietysti ensi sijassa sitä, että ollaan selvillä paikkakunnan luonnonnähtävyyksistä ja muista suojeltavista kohteista. Samoin vaihtelee sen alueen laajuus (kylä, pitäjä, seutukunta), jota inventointi koskee. Harjukuopat. Muinaiset merenlahdet ja -saaret. Muinaiset lasku-uomat ja kosket. Hiidenkirnut. B Kasvimaailma. Luonnonmuistomerkkien jaoitus. Sitä varten julkaistaan seuraavat yksityiskohtaiset työohjeet. Sellaisen laatiminen soveltuu erinomaisesti kunnan luonnonsuojeluasiamiesten ja -lautakuntien sekä paikallisten luonnontieteellisten tai kotiseutuyhdistysten, nuorisoseurain, koulujen luonnontieteellisten yhdistysten yms. Siirtolohkareet. työohjelmaan. Luolat ja onkalot. Pääasia on, että työ suoritetaan kaikkialla samojen suuntaviivojen mukaan. Luonnonmuistomerkkien luettelointi. Muinaisrannat
Majavan pesät. D Kauniit maisemakohdat ja näköalapaikat. Muitten lintujen vakinaiset pesäja olinpaikat. vanhan kulttuurin seuralaiskasvit (takiainen, valkopeippi, nukul a, hukanputki ym.). Kyläkasvit ym. Lintuluodot (merensaaristossa). B Kasvimaailma. puistot. Merkittävät luonnonruohot (vuokot, kevätesikko, kullero, rohtoimikkä, kurjenmiekka, tulikukka, osmankäämi, kotkansiipi ym.) sek ä paikkakunnalla tai maassamme harvinaiset lajit. Yhtenäisyyden vuoksi olisi hyvä jos luetteloinnissa aina se urattaisiin tätä numeroin (I, II) ja kirjaimin ( AD ) .merkittyä pääJakoa. Koskemattomat suot. Lehtopensaat (näsiä, kuusamo, koiranheisi, taikinamarjapensas, villit viinimarjapensaat ja ruusut ym.). Vanhat lääkeja koristekasvit (koiruoho, pietaryrtti, eläm änlanka ym.); ja myös huonekasvit. C Eläinmaailma. Käsitellään kotiseututyössä parhaiten I A:n yhteydessä). Sen si jaa n ei ole käytännöllistä ulottaa kiinteätä jaoittelua tämän pitemm älle; edellämainitut nimik. Rehevät lehdot. Kotkan, kalasääsken, hiirihaukan ym. Huuhkaa jan ja muuttohaukan pesäkalliot. Hirvien olinpaikat. Törmäp ääskyn pesäpaikat. C Eläinmaailma. Lintu järvet. Muuttolintujen (joutsen, hanhi, kurki, kahlaajat ym.) kokoontumisja levähdyspaikat. Isot katajat. II A 1 u e e t (y 1 e e n s ä v ä h i n t ä ä n I h a). Istutetut puukujat. Mäyrän luolat. pesäpuut. A Geologiset muodostumat. Kartanoiden ym. Ruoho järvet ja -lammet. Luonnontilaiset metsäalueet (luonnonpuistot). Jalot lehtipuut (lehmus eli numpuu, vaahtera, kynäjalava, vuorijalava, saarni, tammi, pähkin äpensas, metsäomenapuu, Suomen pihlaja, Ruotsin pihlaja)
keet ovat vain esimerkkejä, joita voi lisätä tai vähentää ja ryhmitellä miten_ halutaan. umerointia ei saa myöhemminkään muuttaa. (1,3 m) 280 cm. 1947 J. 12, 5 & 20 cm), joka varustetaan edelliseen jakoon viittaavalla ryhmämerkillä (IA, IB jne.). Kortisto tehdään siten, että kukin luonnonmuistomerkki saa juoksevan numeron ja viedään omalle kortilleen (koko esim. Huomattakoon vielä, että jollakin alueella, joka jo kokonaisuudessaan on otettu luetteloon (esim. P-la I BHakinmäki, Heikkilä R N:o 12 Iso kauas näkyvä kuusi. Samaan korttiin merkitään jatkuvasti kysymyksessä olevaa 1 uonnonesinettä koskevat myöhäisemmät tiedot. 1947 J. 1946. äistä merkitään erityisesti, esiintykö laji ko . kasvilajeista rikas ruohojärvi, joka samalla on huomattava lintujärvi, tehdään siitä kaksi korttia, joissa on viittaus toisiinsa. 1945 n. Hämeen lääninhallitus rauhoittanut puun maanomistajan tilallinen Paavo Heikki Pietilän hakemuksesta 22. Puu ja sitä 4 m:n leveydeltä ympäröivä maa julistettu kaikelta vahingoittamiselta rauhoitetuksi luonnonmuistomerkiksi. Jos sama luonnonmuodostuma edustaa kahta ryhmää, kuten esim. I. Kaikkiin muistiinpanoihin on aina tarkkaan merkittävä myös havainnontekijän nimi ja havaintoaika (eläimistä päivämääräkin). Joitakin esimerkkejä: HUINULA 12 Merkintä tehty 17. Samaan korttiin merkitään tällöin lyhyesti kaikki tunnetut löytöpaikat. ryhmään II D) ja numeroitu, voi olla jokin tai joitakin yksittäisiä luonnonesineitä, esim. havaintopaikalla pesivänä tai muuten vakituisesti, vai onko se tavattu vain satunnaisesti. 1 r. siirtolohkareita, jotka voidaan erikseen numeroida ja kortittaa . 28 m, ympärys-· mitta rinnan kork. I. P-la 2. Korkeus v. 7. P-la 2. Puusta on kuva Kalle Halmeen teoksessa ,,Hämeen luonto• ennen ja nyt" sivulla 72.. Puista, pensaista ja varsinkin ruohokasveista, joiden yksittäisiä paik?l:isia esiintymiä ei ole aihetta enemmälti kuvata, voidaan käyttää 1 a j ei t tai n pidettävää ja järjestettyä kortistoa. 1945 J. Samoin on kuhunkin korttiin sitä varten jätettävään erikoissarakkeeseen merkittävä, milloin kukin muistiinpano korttiin on tehty ja merkitsijän nimi tai "puumerkki,,. Kortin täytyttyä käytetään samaan numeroon kuuluvia lisäkortteja (15 a, 15 b jne.). (Se, että peräkkäiset numerot voivat tulla merkitsemään kaukana toisistaan sijaitsevia muistomerkkejä tai että päinvastoin vierekkäin olevat luonnonesineet saavat aivan erisuuret numerot, ei haittaa.) Ellei mahdollisia valokuvia luonnonmuodostumista liimata samalle tai lisäkortille, on korttiin tehtävä viittaus valokuvakokoelmaan. Samoin menetellään lintuja muiden eläintajien suhteen
S-----nen RUOJÄRVI Merkintä tehty IJ· 3· 1946 J. km:n matkalla (Jaakko Puntila) · Pajaskylä, Särölammen pohjoispuolella, Hakalan talon lehmihaassa pienellä alalla (talon isännän ilmoituksen mukaan). 1. Pesinyt täällä sen jälkeen joka kesä (1-3 paria). 10 -aarin alalla lihavamultaisessa sekametsässä, loivasti viettävällä etelärinteellä (Jaakko Puntila). Veijola 15. Kuvat N:o 213, 214 ja 301. ..80. 5. Vanhasta mäntymetsästä vielä jäljellä joitakin puita tehtaanjohtajan huvila-alueella. Saapui v. I B Sinivuokko. Suosittu retkeilypaikka. 1947 huhtikuun 8 p:nä. Pekkala, Soisalon harju, harvakseltaan maantien kummallakin puolen n. 1943 Orivirta Oy:n selluloosatehdas, jolloin koko maisema kokonaan muuttui. ORIVIRTA 4 Merkintä tehty 11. 10. P-la 2 6. Alueelle rakennettiin v. lehtopensaat, vesilinnut jne.) kootaan samalle kartalle ja käytetään kustakin lajista omaa merkki ään . 3· 1945 P. 1948 1. , esiintymispaikkojensa puolesta yhteenkuuluvat lajit (esim. Tarvittaessa voidaan yhdelle karttapohjalle merkitä vain geologiset muistomerkit, toiselle kasvitieteelliset jne. Yksittäisistä -esineistä ja alueista käytetään samanlaisia, mutta tuntuvasti eri kokoa olevia merkkejä (alueista .isompia). I C Töyhtöhyyppä. Selma Palhon kirjassa »Muistelmia Orijärveltä». Kuva 428. Veijola II D Miemala, Hiekkaniemi. Setälä .SUOPANKI Merkintä tehty I5 5 1948 1. geologisista • , kasvi ei äintieteellisistä .Å., maisemista ja näköalapaikoista Q. Eri ryhmiin kuuluvista kohteista käytetään erilaisia merkkejä, esim. Yksittäisiä kasvija eläinlajeja koskevia merkintöjä kertyy helposti niin paljon, että vain tärkeimmät niistä voidaan merkitä samalle kartalle kuin muut luonnonmuistomerkit. Huomattiin ensi kerran pitäjässä Alvettulan rantaniityllä 1936. P-l;1 1 3· 3· 1946 J. S-----nen 15. Pekkalan kylä, Seikkolan mäki, Kerälän talon maalla, run•• saasti n. Kuvataan mm. Erittäin kaunis, hiekkarantainen mäntymetsää kasvava niemenkå'rki. Mutta niistä voidaan tehdä eri karttoja, jolloin esim. (Ilmari Veijola) Tavattu kesäkuussa 1942 Valkealamrr.in r.;nnalla Suinulassa, (Fanny Sohlberg) Luonnonmuistomerkit merkitään myös käytettävissä olevalle mahdollisimman suurimittakaavaiselle kartalle. 1948 1. Kukin luonnonmuistomerkki saa kartalla saman numeron kuin kortistossa. 1938 P
Ohjelma on myös laadittu niin, että sen voi toteuttaa laajemmin tai suppeammin aina sen mukaan, miten pätevää ja voimakasta asianharrastusta paikkakunnalla sattuu olemaan. Se voi keskeytyä milloin tahansa niinkuin tämänluontoisissa töissä valitettavasti helposti käyja sitä voidaan jälleen uusin voimin jatkaa. Vaahtera (mustat pisteet) ja niinipuu (renkaat). Esimerkki kasvistollisesta kartoituksesta (Lammin pitäjä). Ei tule tehdyksi hukkatyötä. Näsiä. Korttijärjestelmästä on myös se ratkaiseva etu, että työ on aina viimeistä merkintää myöten valmista ja käyttökelpoista. Näitä ohjeita seuraten tulee luonnonmuistomerkkien luettelosta sellainen, että sillä on myös huomattava tieteellinen arvo. Parhaassa tapauksessa tällaisesta kortistosta muodostuu täydellinen luonnontieteellinen arkisto, mutta pienelläkin osalla siitä on pysyvä arvo. 81. Valtion !uonnonsuojelunvalvoja
Hämeen lääninhallituksen päätös 27. 10. Korpi, Nummi: Lammashaka-niminen säästömetsikkö. Liittyy v. H i n n e r j o k i. Hakkarala, Karhunsaari: Kokonvuori. Omistaja: Karjaan seurakunta. Vaasan 1. Maanomistaja: maanviljelijä Juho Nummi. Lin~ustonsuojelualue. Luonnonsuojelun työmaalta. Uudenmaan lääninhallituksen päätös 17. Kirkonkylä: luonnonkaunis Kotkon harju Hauhon selän rannalla. Maanomistaja: Björköbyn kunta. Turun ja Porin 1. Linnustonsuojelualue. Helsingin kaupunginhallituksen päätös 1947. Kuopion 1. Maanomistaja: Lauttasaaren kartano Uudenmaan lääninhallituksen päätös 14. 4. Lauttasaari: Tiirakari. Maanomistaja: Kymin Osakeyhtiö. Tärkeä linnustonsuojelualue Merenkurkussa. 1934 rauhoitettuun Björkön matalikon linnustonsuojelualueeseen. · Kirkkojärvi (Kyrksjön). lääninhallituksen päätös 22. 1948. 1948. Vanhankaupunginlahti. 1948. 9. Karjaa. Valsöarna. lääninhallituksen päätös 12. lääninha11itulrsep päätös 26. 1948. Kaksi kallioista metsäaluetta luonnonkauneudestaan ja Suomen sodan muistoistaan tunnetun Toivalan salmen rannalla. 9. Hauho. B j ö r k ö b y. Kuopio. Uusia luonnonsuojelualueita ja rauhoitettuja luonnonmuistomerkkejä. Tunnettu linnustonsuojelualue. Maanomistaja: Hauhon seurakunta. 1947.. He 1 s i n k i. 1947. 9. 6
1948. rouva Helga Söderholm. Kalela kirjoittanut hillerin levinneisyyden muutoksista Suomessa, T. 1948. 1947. Rösund: Myssholm, Klovholm ja· N ätiholm-nimiset pikkusaaret vesialueineen. Voipion laajan teoreettisen tutkimuksen "Riistan laadun parantaminen ja sen biologiset edellytykset», lisäksi on 0. 7. Seinä jo k 1. Pernajanlahti. Linnustonsuojelualue. Pieni bunis merenlahti ranta-alueineen. Maanomistaja: jakokunta. Rauhoitettu metsäpuiden rodunjalostustutkimuksia varten. Vaasan 1. Vallanjärven valtionpuisto. R1istanhoitosäätiömme ripeästi toimiva riistantutkimuslaitos on jo saanut valmiiksi toisen julkaisuniteensä, »Suomen riista w. Pernaja. 7. Danielsson merilintujen suojelemisesta (ruots.). 1948. Lampia maamme oravatalouden edellytyksistä, C. 3. P i e 1 i s j ä r v i. Uudenmaan lääninhallituksen päätös 13. Suuri kaunis tienvarsipetäjä. M i e h i k k ä l ä. Påsalofjärden: Klovholmarna ym. 1948. saaria. P o r v o o n m 1 k. 7. Törnävä: Kru.itipuisto. K.inola, Ilola. Uudenmaan lääninhallituksen päätös 17. 1948. Hämeen lääninhallituksen päätös 3 r. Vuonislahden valtionpuisto, Kalliovaara: Iso 30 m korkea mänty. Maanomistaja: tri T. 2. Maanomistaja: prof. Hämeen lääninhallituksen päätös 31. Riistataloutemme tieteellinen perustutkimus on siis jo päässyc hyvään alkuun nuorten tutkijavoimien ansiosta. Maanomistaja: Tjusterbyn kartano ym. Omistaja: Seinäjoen maalaiskunta. Skafvarböle ja Baggböle: Mjåvik. Riistan tutkimus. Nykyisen jokamiehen pyssynkäytön jatkuessa ei paraskaan tieteellinen tutkimus voine pelastaa riistankantaamme jatkuvalta vähenemiseltä, ellei ryhdytä laajoihin suojelutoimenpiteisiin •. 10. Brander. Maatalousministeriön päätös 6. Linnustonsuojelualue. Maanomistaja: maanviljelijä Heikki Ilola. Nuutajärvi, Raikko, Kaakkosuo. Aloite Pernajan kotiseutuyhdistyksen. Kolme suurta mäntyä ja yksi kuusi. U r ja 1 a. Uudenmaan lääninhallituksen päätös 29. 4. Luonnonkaunis ja historiallisista muistoistaan tunnettu luonnonpuisto. Riistaolojemme parantaminen käytännössä lienee kuitenkin mahdollista vain metsästyksen tuntuvalla supistamisella. M Pay riistanhoidosta ja A. 1948. Maatalousministeriön päätös 5. 1948. 9. Pieni säästömetsä (,,luonnonpuisto,,) . Se sisältää P. lääninhallituksen päätös 15
Samalla olisi selvitettävä metsästäjille, ettei nistanhoitotyön nimessä ole lupa edesvastuuttomasti hävittää muuta eläimistöämme, niinkuin viime aikoina on erityisesti petoiintujen osalta tapahtunut, ennenkuin edes niiden todellinen vaikutus riistakantaamme on otettu perinpohjaisesti tutkittavaksi. Tieteellisen riistantutkimuksen ohella olisi siis tehtävä voimakasta valistustyötä metsästäjien kurin ja vastuuntunnon kehittämiseksi. Linnunmunien keräily. Luonnontieteilijöiden ja muiden lintujen ystävien taholla on kuitenkin syvällä mielipah?lla todettu, että lintujen maassamme nauttimasta yleisestä suosiosta ja suojelusta huolimatta villilintujen munista on eräissä piireissä tullut samanlainen keräilyn itsensä vuoksi harrastettavan keräilytoiminnan kohde, kuin monilta. • Ilman rnttavan suuria pysyvästi metsästykseltä rauhoitettuja tukialueita ei riistalla ole tarvittavia lisääntymisen mahdollisuuksia On mmstettava, ettei luonto ole mikään eläintarha tai turkisfarmi, jossa voidaan mielin määrin säätää eläinten lukumäärä ja laatu haluttavan suuruiseksi. Jos sen tasapainoa liiaksi horjutetaan, on sitä perin vaikea enää palauttaa. Paitsi luontomme ainutlaatuisina elähdyttäiinä linnut muodostavat myös tieteellisen tutkimuksen kannalta oman kiintoisan kokonaisuutensa, joka tarjoaa ehtymättömästi aineistoa biologisten ongelmien selvittäjille. N. Arvoisa opettaja. Lainsäädännössämmekin on tunnustettu lintujen suuri merkitys rauhoittamalla metsästyslain ulkopuolelle jäävät lintulajimme joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta kokonaan. Kun täh.än puuh.aan ovat syyllistyneet erityisesti oppija kansakoulujen p oikaoppilaat, ovat Societas pro Fauna et Flora Fennica, Suomalainen Eläinja Kasvitieteellinen Seura Vanamo ja Suomen Luonnonsuojeluyh.distys läh.ettäneet Kouluh.allituksen välityksellä maan kaikkien oppija kansakoulujen opettajille seuraavan kiertokirjeen. S. Luonnossa vallitsevat omat lakinsa, joiden perusteita emme voi mielivaltaisesti muutella. sopivia pesimäpaikkoja järjestämällä. Erityisesti laululinnut ovatkin vanhastaan olleet suosittuja kansamme keskuudessa, ja ne ovat yhtä hyvin kuin niiden pesätkin saaneet jäädä rauhaan ihmisiltä. Maamme luonnontieteilijöiden ja luonnonsuojeluväen keskuudessa on h.eräuå·nyt h.uolestumista se vaara, jota luvaton linnunmunien keräily tietå"ä iinnustollemme. Linnut kuuluvat tunnetusti luontomme viehättävimpiin eliöihin, joilla on maisemallisesti suurempi merkitys kuin millään muulla eläinryhmällä. On anteeksiantamatonta, jos riistaeläinten lisäksi hävitetään vielä syötäväksi kelpaamattomatkin eläimet aikana, jolloin siihen ei ole edes pakottavaa taloudellista tarvetta. Viime aikoina, luonnonsuojelun periaatteiden tultua tunnetuiksi, on meilläkin omistettu kaikissa kansankerroksissa yhä enemmän huomiota linnuille, Ja niiden viihtyväisyyttä kulttuurimaisem;,ssa on yleisesti koetettu edistää mm
Koulupoikien ja muiden harrastelijoiden keräämillä kokoelmilla ei myöskään ole mitään tieteellistä arvoa, vaikka usein niin luullaan; heidän toimintaansa ei siis voida senkään takia hyväksyä. Tämä voidaan tosin heidän kohdaltaan ainakin osittain tulkita väärään suuntaan kehittyneen luonnonharrastuksen ja keräilyvietin ilmaukseksi, mutta tällainen toiminta on joka tapauksessa tuomittava niin hyvin moraalisesti, koska se on lain vastaista ja opettaa tunnottomuuteen ja raakuuteen eläimiä kohtaan, kuin tieteen ja luonnonsuojelunkin kannalta, sillä pesien ryöstäminen tietenkin rajoittaa lintujen lisääntymismahdollisuuksia ja voi usein karkoittaa ne kokonaan pois asuinpaikoiltaankin. Mainittakoon vielä, ettei varsinaisilla lintutieteilijö_illäkään enää yleensä ole munakokoelmia, vaan sellaiset kuuluvat luonnontieteellisiin museoihin. Vahinkolintujenkaan pesiä ei saa hävittää. tr ostaan, ellei hän muuten ota ojentuakseen. Koska jotkut yleiset riistanhoitoyhdistykset ovat mobilisoineet koululaiset paikkakunnallaan hävittämään varisten ja petolintujen pesiä, huomauttaa maatalousministeriö, että tällainen menettely ei ole asiallista. Allekirjoittaneet luonnon tutkimusta ja suojelua edustavat seurat pyytävät täten vedota koulujen opettajiin, että he oikealla tavalla valistaisivat oppilaitaan ja mahdollisuuksien mukaan heidän vanhempiaankin tässä tieteen ja luonnonsuojelun kannalta tärkeässä asiassa. Valtion metsästyksenvalvoja on viime keväänä lähettänyt maan riistanhoitoyh.distyksille seuraavan kiertokirjeen: Yleisille riistanhoitoyhdistyksille. muilta aloilta on olemassa esimerkkejä. Tällaiseen munakokoelmien hankkimiseen ovat joidenkin varttuneiden henkilöiden ohella syyllistyneet edtyisesti oppija kansakoulujen poikaoppilaat; onpa innokkaimpien heistä todettu keväisin käyttävän .kaiket vapaa-aikansa juuri munien keräilyyn. Kun keräily vielä erityisen innokkaasti kohdistuu juuri harvinaisiin lajeihin, joista monet muutenkin ovat joutuneet kärsimään kulttuurin vaikutuksesta tai ovat vasta maahamme asettumassa, on se sitäkin kohtalokkaampaa linnustollemme ja aiheuttaa korvaamatonta vahinkoa luonnontieteelliselle tutkimuksellemme hävittämällä sen kiintoisimpia kohteita. Kehoittamalla koululaisia tähän, opetetaan heitä hakemaan pesiä ja ottamaan munia, ja tällöin joutuvat myös muiden hyödyllisten ja rauhoitettujenkin lintujen pesät vaaraan ja munien keruu yleistyy, mikä ei ole suotavaa ja osittain suorastaan rikollistakin. Samoin on huomattava, että lupa munien keräilyyn myönnetään ainoastaan tieteellisesti kouliintuneille tutkijoille erikoistarkoituksia varten; munakokoelmien laatiminen opetustarkoituksiin tai harrastusnäytteeksi ei siis ole sallittua, vaan oppilaiden työskenlelyä on ohjattava sellaisille aloille, joilla se ei joudu r1stiriitaan lain ja hyvien tapojen kanssa. On erityisesti painostettava, että rauhoitettuien lintujen pesien ryöstäminen on yleisen syytteen alainen rikos, joten siihen syyllistynyt henkilö voidaan saattaa paikallis~en viranomaisten tai valtion luonnonsuojelunvalvojan toimesta vastaamaa. RUstan
Tämä koskee myös järviä ja vesistöjä. Yleensäkin olisi kiinnitettävä suurempaa huomiota petolintu-tuntemukseen, koska on todettu, että suuri määrä luonnonsuojelulaissa rauhoitettu ja petolintuja vuosittain menettää henkensä kanaja varpushaukkoina, mistä seikasta myös luonnonsuojeluviranomaiset ovat huomauttaneet. K a n s a 1 1 i s p u i s t o t. Niitten tarkoituksena on antaa kuva luonnon tilasta ennen ihmisten alettua raivaustoimintansa. Kanaja varpushaukan pesien hävittämisellä ei myöskään saavuteta tarkoitettua tulosta, vaan ko. telkille ja koskeloille sekä riistanruokintapaikkojen kunnostamisessa Ja hoitamisessa J.n.e. s i t t 1 i n r a u h o i t e t u t a I u e e t. Saattaisi olla kiintoisaa suorittaa istutuskokeita näillä 86. Riistanhoitajalle ei ole kunniaksi rikkoa voimassa olevaa luonnonsuojelulakia vastaan edes tietämättömyydestä. N.s. Luonnonpuistojen ja kansallispuistojen ohella maassamme on joukko osittain rauhoitettuja alueita. kansallispuistot ovat täysin rauhoitettuja, mutta yleisön käytettävissä. Lintutuntemusta olisi myös lisättävä. Näin ollen kasvien istuttamisen ja eläinten tuomisen näihin tulee olla kielletyn. Niitten tarkoitus on siis lähinnä sosiaalija kansallispedagogista laatua. Varisten hävittämisessä päästään parhaimpiin ja täysin tyydyttäviin tuloksiin käyttämällä riittävästi fosforiöljyä. N.s. hoidon kannaltakaan vahinkolintujen pesien hävittämisellä ei ole mamtttavaa merkitystä, koska useimmat linnut tekevät uuden pesän hävitetyn tilalle. haukkoja olisi pyrittävä hävittämään haukkahäkeillä, joita taas piakkoin on saatavissa, sekä kuvaraudoilla. Milloin niitten alkuperäinen luonto on muuttunut, olisi se mahdollisuuksien mukaan palautettava. I. I I I. Nuorisoa ja koululaisia olisi käytettävä apuna pönttöjen rakentamisessa esim. luonnonpuistojen käsitteeseen kuuluu, että ne ovat täysin rauhoitettuja ja varatut tieteellisen tutkimuksen käyttöön. Societas pro Fauna et Flora Fennica seuran lausunto kasvi~ ja eläinkuntaamme kuulumattomien lajien maahan siirtämisestä. Aihetta maalle tai sen osille vieraille istutuksille ei ole, eikä niitä näin ollen myöskään ole sallittava; sanottu käsittää myös järvet ja vesistöt. Jättämällä pesät rauhaan voidaan niiltä ampua emolinnut. I I. L u o n n o n p u i s t o t. Tämä on kuitenkin uskottava vanhemmille henkilöille ja sellaisille, jotka todella tuntevat rauhoitetut ja rauhoittamattomat petolinnut toisistaan
Kasvilajeista olisi lähinnä valittava heikosti leviäviä ulkoeurooppalaisia lajeja. Mikäli innostus uusien lajien siirtämiseen kasvaa, kuten näyttää tapahtuvan, voi helposti syntyä täysi sekaannus kasvija eläinvaelluksiin kohdistuvissa sekä yleensä biomaantieteellisissä turkimuksissamme. Erinäisiä rajoituksia pitäisi kuitenkin näihinkin istutuksiin nähden olla. seuraavat toiveet ja vaatimukset tuotava esiin. Siirrot olisi ensi sijassa suoritettava eristetyille alueille, kuten saariin tai eristettyihin vesialueisiin, joissa tapauksissa siirrettyjen lajien leveneminen useasti joko estyisi tai ainakin vaikeutuisi. Ulkomaalaisten eläinten tuomiseen maahan tarvitaan maatalousministeriön suostumus. u u 1 u v a t r a u h o i t t a m a t t o m a t m a a a 1 u e e t. Paikalliset lajit antavat suurimmat takeet kotiuttamisyritysten alaisiksi joutuneitten lajien viihtymisen seuraamisesta uudella sijaintipaikalla. Jokaista tapausta varten olisi hankittava lupa. Siii tojen ja istutusten tulisi ensi sijassa kohdistua taloudellisesti merkitseviin tai muuten mielenkiintoisiin lajeihin, jotka ovat ihmisten toimenpiteiden johdosta hävinneet paikkakunnalta. IV. 2. 6. Kaikki kokeilut olisi suoritettava ottaen huomioon tieteellinen kontrolli. Lähinnä tulisi valinnan kohdistua lajeihin, joista toisilta paikkakunnilta saadun kokemuksen mukaan on syytä olettaa, etteivät ne aiheuta alkuperäisen eloston kehittymistä epäedulliseen suuntaan. Siirtojen tulisi lähinnä kohdistua lajeihin, joitten omakohtaista saapumista maahamme ei ole odotettavissa. alueilla. V a 1 t i o 1 1 e, y h t e i s ö i 11 e s e k ä y k s i t y 1 s i 1 1 e k. M.m. Missään tapauksessa ei sellaisten lajien siirtämistä olisi sallittava, jotka ovat tulossa maamme alueelle. 7. Kasvia eläinlajit olisi lähinnä valittava paikallisesti pysyvien lajien keskuudesta. On senvuoksi välttämätöntä, että metsästysja luonnonsuojelulakeihimme tehdään edelläesitetyt näköh.ohdat käsittävät lisäykset Näihm lisäyksiin nähden olisivat m.m. 1. On myös helpompaa seurata paikallisia lajeja, mikäli sekundääristä levenemistä ilmaantuisi. Nisäkkäistä, linnuista ja kaloista olisi lähinnä paikallisiksi muodostuvia lajeja valittava. 5. 2. Tämä koskisi ennenkaikkea lintulajeja lintujen rauhoitusalueilla. 3. 4. seuraava olisi huomioitava. 3. Milloin maatai vesialueen omistaja haluaa tuoda maahan sille vieraita eiäinlajeja, anokoon siihen lupaa asianomaiselta virastolta; anomuksessa on tehtävä selh.oa niistä laJeista, Joita suunniteltu siirto tai istutus koskee. J. Sekä eurooppalaisten että ennenkaikkea kotimaisten lajien suoritetuista istutuksista on tiedoitettava sopivalle tieteelliselle laitokselle.. Valtiolle, yhteisöille sekä yksityisille kuuluviin maa-alueisiin nähden ei laissa ole määräyksiä, jotka kohdistuisivat ulkolaisten kasvien istuttamiseen taikka kasvien tai eläimien siirtämiseen maan eri alueilta toisille, mikäli ei ole kysymys petoeläimistä
Maist. Luonnonsuojelualucittemme tutkimus. 10. Karttaan liittyy alueen metsätyyppej ä koskeva selvitys, joka piakkoin ilmestynee painosta. B ernard Sveitsistä ja pääsihteeriksi Keski-Afrikan tieteellisen tutkimuslaitoksen johtaja 88. Samalla on tämän toiminnan luonne oleellisesti muuttunut. Sen presidentiksi valittiin tri Charles ]. Kokoukseen osallistui Suomen hallituksen sekä suomalaisten luonnonsuo jeluja luonnontieteellisten seur.iin edustajana valtion luonnonsuojelunvalvoja, tri R eino Kalliola. Kotiseututyö on meillä viime vuosina päässyt jälleen hyvään vauhtiin. Konferenssin asiallisen valmistelun oli suorittanut Sveitsin luonnonsuojeluyhdistys, ja itse kokous oli Ranskan hallituksen ja yhtyneiden kansakuntien sivistysjaoston UNESCO n järjestämä. Näitä kotiseutu työn uusia muotoja esittelee tri Esko Aaltonen juuri ilmestyneessä "Kotiseututyön oppaassaan». Kotiseututyö. 12 B, Helsinki. Tähänastisen tutkimusja museotyön rinnalle ja sitä tärkeämmäksikin on nousemassa aktiivinen kotiseudunhoito, huolenpito kotiseudun luonnon ja maisemien suojelusta sekä uuden talonpoikaiskulttuurin kehittäminen vanhojen perinteiden pohjalta. Virallisen ja vapaan luonnonsuojelutyön tukemiseksi ja kehittämiseksi eri maissa perustettiin kansainvälinen luonnonsuojeluliitto. Fontainebleaussa Ranskassa pidettiin 30. Metsätieteellinen tutkimuslaitos on julkaissut Pisavaaran luonnonpuistosta kartw (mittakaava 1 : 20.000), johon on merkitty korkeuskäyrät ja kasvillisuuden päämuodot. Karttaa voivat halukkaat tutkijat tilata Metsätieteellisestä tutkimuslaitoksesta. 9 -7. kansainvälinen luonnonsuojelukonferenssi. Teivainen suorittaa parhaillaan vastaavanlaisia kartoitusja tutkimustöitä Pallas-Ounastunturin kansallispuistossa. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto Brysseliin. Kirjaa, jossa on myös yksityiskohtaiset ohjeet kotiseudullisen luonnonsuojelutyön suorittamisesta, voi tilata Suomen Nuorison Liitosta, Simonk. Kartan on ilmavalokuvauksen perusteella laatinut maisteri Lauri Teivainen. Konferenssissa pidettiin useita esitelmiä kansainvälisistä luonnonsuojelukysymyksistä, erityisesti suurriistan säilyttämismahdollisuuksista siirtomaissa sekä luonnonsuojelualue-luokittelun ja nimistön yhteinäistämisestä. Fontainebleaun kaupunkiin, jonka kuuluisassa linnassa kokous pidettiin, oli saapunut 130 hallitusten ja luonnonsuojelujärjestöjen edustajaa 32 eri maasta. Useimpien eurooppalaisten valtioiden lisäksi olivat edustettuina USA ja Kanada, useimmat Keskija Etelä-Ameriikan maista sekä Egypti, Iran, Syyria, Siam, Austraalia ja Uusi Seelanti
Fontainebleaun suureen kansallispuistoon sekä Ranskan Välimeren rannikon luonnonsuojelualueisiin. Saatiin nähdä kastanjametsiä Cevennien rinteillä, macchia-kasvillisuutta Nimesin -ympäristössä, suolayrttiniittyjä Rhonen suistomaalla ja flamingoparvia Välimeren rannalla. Van Straelen (Belgia), tri Vellard (Peru), prof. H. van der Haagen (Alankomaat), tri Nils Dahlbeck (Ruotsi), tri Jose Yepes (Argentina), prof. Tietenkään ei unohdettu myöskään roomalaisajan muistomerkkejä ja muita kulttuurihistoriallisia nähtävyyksiä, joita Provencessa on niin runsain mitoin. Retken onnistumiseksi olivat Ranskan kulkulaitosministeriö ja valtion matkailutoimisto nähneet paljon vaivaa, eikä puhjennut osittainen rautatielakkokaan päässyt sitä järkyttämään.. K. Rento Videsott (Italia), prof. Walery Goetel (Puola), prof. Humbert (Ranska), tri Boje Benton (Kansainvälinen linnunsuojelukomitea ICBP) ja tri William Vogt (Pan-Amerikan Union). * Konferenssiin liittyi viikon päivät kestänyt mielenkiintoinen retkeily. artiklan mukaan elvyttää ja helpottaa hallitusten ja kansallisten ja kansainvälisten yhdistysten ja yksityisten henkilöiden työtä luonnonsuojelun alalla. Liiton toiminta kohdistuu seuraaviin kysymyksiin: a) luonnonvaraisen eliöstön ja sen elinympäristön, maan, veden ja metsien, suojeleminen maailman kaikissa osissa, erityisesti tieteellisesti, historiallisesti tai esteettisesti merkityksellisten alueiden, luonnonesineiden sekä kasvien ja eläinten suojeleminen sopivin lainsäädännöllisin keinoin kuten kansalhspuistoja ja muita luonnonsuojelualueita perustamalla sekä luonnonmuistomerkkejä rauhoittamalla; erityistä huomiota kiinnitetään uhanalaisten lajien pelastamiseen sukupuuttoon kuolemiselta; b) yleinen luonnonsuojelullinen tiedoitusja valistustoiminta; c) luonnonsuojelullinen kasvatus; d) kansainväliset ja koko maailmaa koskevat sopimukset luonnonsuojelun alalla; e) tieteelliset selvitykset luonnonsuojelukysymyksistä. Liiton tarkoituksena on sääntöjen x. Suomea tulee liitossa edustamaan Suomen Luonnonsuojeluyhdistys. • Liitto tulee julkaisemaan ja lähettämään hallituksille sekä kansallisille ja kansainvälisille yhdistyksille luonnonsuojelua koskevia lakeja ja asetuksia, tieteellisiä tutkimuksia ja muita tietoja. Jean-Paul Harroy Belgiasta. Tutustuttiin mm. Roger Heim (Ranska), tri]. Hallituksen jäseniksi valittiin tri Harold]. V. Liiton toimipaikaksi tulee Bryssel. Coolidge (USA), Henry G, Maurice (Englanti), prof
Entis_istä kuvista on suuri osa karsittu pois. Toivottovasti eivät nuo teosta kangistavat ankaran oppineet otsikot kuitenkaan peloita ketään kirjaan tarttumasta, sillä tekijän omalaatuisen joustava ja innostava kerronta saa kyllä lukijan pian unohtamaan ne. Tulkoon siitä kulmakivi lintuharrastukselle, joka viime vuosina on suuresti laajentunut kansamme kaikissa piireiss ä. Toivottavasti se edeltäjänsä tavoin kuluu tuhansien ja taas tuhansien käsissä ja valloittaa yhä uusia ystäviä lintumaailmallemme. Tieteellisenä uutuutena käytäntöön otettu rotupiiri-otsikointi sellaisten lajien yhteydessä, joista on olemassa useampia maantieteellisiä rotuja, tuntuu tarpeettomalta tälh•isessa teoksessa, jonka lukijakunnan pääosan muodostavat varsinaisiin tieteellisiin pohdintoihin perehtymättömät harrastelijat. Kivirikon teoksen 1. N. Viime vuosikirjamme ilmestymisen jälkeen on Suomen lintumaailman ystävien harras toive viimeinktn täyttynyt, kun prof. osan toinen painos on valmistunut sotien aiheuttaman monivuotisen viivytyksen Jälkeen. Paitsi Wrightin, Karppasen ja Schulmanin jokaista luonnonystävää sykähdyttävien lintumaalausten jäljennöksiä saamme ihailla Granbergin ja Merikallion erinom<'isia valokuvia sekä tekijän mestarillisesti täyttämistä linnuista ja biologisista ryhmistä otettuja kuvia. Toinen, uusittu painos. Heti ensi näkemältä pistää silmään uusittu ja suuresti lisätty kuvitus: moniväriliitteiden luku on kasvanut kaksinkertaiseksi ja tekstikuvien kolmanneksella, ja lisäksi ovat vielä tulleet liitekuvasi vut. s.. Erityisesti levinneisyystietojen kohdalla tekstiä on paljon täydennetty ja tarpeettomiksi käyneitä tietoja jätetty pois. E. Kivirikko: Suomen linnut I. Kuvitus onkin meidän oloissamme suorastaan loistelias. Teoksessa on kuvattu 164 maassamme pesivää tai satunnaise"ti tavattua lintulajia varpuslinnuista petolintuihin, niiden joukossa ensimmäisen painoksen ilmestymisestä kuluneiden kahden vuosikymmenen aikana todetut uutuudet. Otsil.oinnilla tulos olisi ilmeisesti vielä parantunut; niin myös kirjan alussa olevassa yleisessä osassa, joka samaten on petiittiä. Kaikki viime vuoden havainnot eivät kuitenkaan ymmärrettävästi näytä ennättäneen mukaan. Tekstin sisältö on pääpiirteissään entisen kaltainen. Porvoo-Helsinki 1947. 587 sivua, 400 tekstikuvaa, 29 moniväriliitekuvaa, J2 sivua yksiväriliitekuvia ja I kartta. Suomenkielisen lintukäsikir,an puute, josta erityisesti monet harrastajat maan eri puolilla ovat· kärsineet, on siis nyt väistymässä. Oli suuri onni linnustomme harrastajille, että professori Kivirikko ennätti vielä viimeisinä vuosinaan saattaa päätökseen teoksens:! uuden painoksen. Käyttämistä helpottaa se, että kunkin lajin kuvauksen alussa on otsikolla »Erikoispiirteet» esitetty sen luonteenomaisimmat tuntomerkit. Petiittiladelman säännöllinen käyttö ulkomuodon ja levinneisyyden selostuksessa auttaa myös lukijaa orientoitumaan. Kirjallisuutta~ K. WSOY
Käsittely tapahtuu osaltaan kirjallisuudesta saadun aineiston pohjalla, pääasiassa se kuitenkin perustuu tekijän omiin monipuolisiin havaintoihin, joita hän on tehnyt varsinkin tikoista, mutta myös monista muista linnuista. 183 sivua, 108 kuvaa. Mukaan on otettu myös satunnaisesti maassamme tavatut lajit. Se ynnä Hortlingin »Lintukirja» ja Sepän »Lintujen äänet» ov.1t jokaisen luonnossa liikkujan parhaita apuneuvoja. Alpi Pynnönen: Vietit ja vaistot lintuma~ilmassa. Monista lajeista on piirretty useita kuvia eri sukupuolista ja eri ikäkausina. Suomalaisen nimen lisäksi on myös tieteellinen (eräissä ei c1ivan uusimman nimistön mukainen) ja ruotsinkielinen nimi. Otava. Kirja on omiaan antamaan luonnossa liikkujalle paljon uusia viitteitä lintujen toimintojen seuraamisessa. Kalevi Raitasuo: Käytännön lintuopas, 204 sivua, 407 piirrosta. Helsinki 1948. Paperi olisi saanut olla parempi ja kuvitus tasaisempi. Teos on jaettu vain muutaman sivun mittaisiin kappaleisiin, joissa käsitellään monia keskeisiä aiheita lintujen elämässä, esim, ruoanhankinta-alueista eli elinpiireistä, laulusta, aviosuhteista, erilajisten lintujen taistelu pesäpaikasta, lintujen oesärauhan häiritsemisestä, varastoimisvietistä, parittomista linnuista, lintujen siisteydestä, suojaväristä ja piilottautumisesta, varovaisuudesta ja erehdyksistä, lintujen leikeistä. Kieli on korutonta, asiallista ja vapaata kirjallisesta tehostuksesta toisinaan sitä miltei toivoisi hieman käytetyn. Tohtori Pynnönen on tunnettu tarkkana lintumiehenä, joka on erikoistunut lintujen käyttäytymisen ja elintapojen tutkimiseen. 91. Tekstissä on muutamalla rivillä esitetty eri ryhmien ominaisuudet sekä kunkin laJin tuntomerkit, ääni, levinneisyys ja muuttoajat. Toivottavasti tämä teos leviää laajalti myös metsästyksen harrastajien keskuuteen, ettei nykyisen kiihkeän »haukkasodan» aikana hävitettäisi tietämättömyydessä sukupuuttoon myös hyödyllisiä rauhoitettuj:i haukkojamme ja pöllöjämme. WSOY. Samoin kuin Kivirikon suurteos on jokaiselle linnuista kiinnostuneelle välttämätön tietokirja, joka ei ole vaarassa jäädä pölyttymään kirjahyllyn koristeeksi, on Raitasuon opas mitä tervetullein kenttämiehen varuste. Tekijä on turvautunut m.1inioon piirustustaitoonsa ja esittänyt kuvattavisca linnuista ennen kaikkea juuri ne ominaisuudet, joiden avulla ne luonnossa matkan päästä ovat tunnettavissa. Kullekin lajille on annettu (paria poikkeusta lukuunottamatta) oma sivunsa, monille kaksikin. Moni asia lintujen käyttäytymisessä, jota tähän saakka olemme tulkinneet vain ihmisen näkökulmasta, saa siinä oikean selityksensä. N.S. Raitasuon opas on erinomainen täydennys kenttämiehen lintukirjastoon. Tässä yleistajuisessa kirjassaan hän on tehnyt kiitettävän aloitteen lintujen toimintojen tulkitsemiseksi nykyaikaisen tutkimul<sen valossa. Porvoo-Helsinki 1947. Erityisen ansiokkaita ovat elävät ja selvät lentokuvat, joita on haukoista, vesilinnuista ja monista muistakin usein vain ilmassa havaittavista linnuista. Kirja käsittää lähinnä suurikokoiset linnut: varislinnut, tikat; pöllöt, haukat, kotkat, joutsenet, hanhet, sorsat, narskut, koskelot, uikut, kuikat, lokit, tiirat, ruokit ja muut sekä sisävesien että meren linnut, samoin erilaiset kahlaajat aina sirriäisiin saakka ja kanalinnut. Siinä on siis juuri ne lajit, joita usein on vaikea lähestyä tai saada pitempään tarkastella
Älköön siis kukaan todellinen lintujen ystävä lyökö laimin siihen tutustumista. Eniten kirja tietysti kiinostaakin juuri erämiehiä, mutta se antaa jokaiselle ulkosaariston erikoisesta luonnosta kiinnostuneelle elävän kosketuksen tuohon eristettyyn maailmaan vaikka pyssyjen pauke välistä tahtookin peloittaa. Tekijä näyttää olevan vilpitön luonnon ystävä, ja hänellä on lisäksi taito ymmärtää ja kuvata kokemuksiaan. WSOY. Paitsi häkkilinnuista kirjassa kerrotaan paljon kiintoisia havaintoja myös vapaana elävistä pyrstötiaisista, hippiäisistä, varpuspöllöistä ja muista linnuista aina Kamtshatkan karhuihin, soopeleihin ja merileijoniin saakka. Häkkilintujen pitäminen on tosin luonnonsuojelun kannalta kaksipuolinen kysymys, mutta jos niitä kohdellaan sellaisella huolen pidolla kuin tekijä on tehnyt, ei niillä liene erikoista syytä valittamiseen, vaikka ne eivät kaikki hänenkään hoidossaan menestyneet uudessa ympäristössään. Toivottavasti ei kirja sentään yllytä meikäläistä yleisöä elättilintujen ottamiseen, sillä se on joka tapauksessa ammattimiesten työtä ja tulee kotimaisen lajiston osalta kysymykseen vain tieteellisissä tarkoituksissa. Ulkosaariston tunturipöllökannasta, joka tekijän mukaan on pysyvä, en ole nähnyt mainintaa lintukirjallisuudessamme. 229 sivua, 19 kuvaa.· Otava. Matti Karjalainen: Meren riistaa. N.S. Suolaisen meren raitis henkäys, tyrskyjen pauhu ulkosaariston kareja vasten, hylkeiden huudot ja vesilintujen keväiset lemmenäänet tulevat vastaamme tämän reippaasti kirjoitetun kirjan sivui,lta. Helsinki. 225 sivua, kuvitettu. Porvoo-Helsinki 1948. Aivan toisin on asia, jos lintuja kiusataan ahtaissa häkeissä, niinkuin kiinalaisissa lintukaupoissa, joita kirjassa myös kuvataan. Jos sellainen tosiaan on siellä olemassa, olisi se kiireimmiten turvattava hävitykseltä, vaikkapa se verottaisikin jonkin verran riistaa. Tämä tohtori Pynnösen suomentama, meilläkin jo aikaisemmin Kamtshatkan matkakirjastaan tunnetun ruotsalaisen tutkijan teos on erittäin miellyttävä uutuus. N.S. Teoksen lukeminen sitä vastoin on nautinto jokaiselle. Mainiot kuvat ovat miltei poikkeuksetta tekijän ottamia. N.S. Sten Bergman: Häkkilinnuista merileijoniin. Tekijä itse on tosin ilmeinen luonnon ystävä, mutta nuoruuden innostuksessa hänkin tietysti on toisinaan tullut laukaisseeksi umpimähkäisestikin, niinkuin hän rehellisesti myöntääkin. Eiköhän muuten metsästäjien olisi syytä jättää huuhkaja rauhaan saaristossa, jossa variksia on niin runsaasti. Tekijällä on tosiaankin sana vallassaan eikä hän päästä otettaan herpaantumaan kertoessaan kalamatkoista, hylkeenpyynnistä, keväisistä vesilintujahdeista ja talvisista jäniksenajoista Selkämeren saaristossa, jossa vaaroja ja ·vaivoj~ pelkäämättömällä metsämiehellä näyttää olevan tai ainakin olleen todellinen paratiisi. Teosta lukiessa tuleekin yhä vakuutetummaksi laajojen luonnonsuojelualueiden välttämättömyydestä ulkosaaristossamme, sillä nykyisten kulkuneuvojen ja aseiden aikakaudella ovat erityisesti arvokkaimpien lintujen päivät siellä muuten pian luetut sala-ampujien ja munien ryöstäjien toimesta. Tuskinpa varista kuitenkaan voidaan pitää kurissa ihmisen omin keinoin. 92. Pynnösen teos on erittäin suositeltava kaikille niille, jotka tahtovat lähemmin syventyä lintujen elämän iloihin ja suruihin ja oppia ymmärtämään niiden erilaisia toimintoja
painos (Otava 1948). Vasaran iskuista sähkölamppuihin (WSOY 1948); Yrjö Ylänne: Metsästäjän käsikirja, 4. M. 383 valokuvaa ja piirrosta. Helsinki. Otava. J. H eiskanen: Tähtitiede I (WSOY 1948); Pauli H uhtalq-Erkki Sorakuru: Suunnistaminen (Otava 1948); Jorma Soveri: Kasviopin opiskelu luonnossa (Otava 1947); R eino T uokko: Arkielämå"n fysiikkaa. Suositeltavaa tietokirjallisuutta. Toivottavasti tämä tunnettujen urheilukalastajiemme laatima käsikirja auttaa kalastuskuriamme nousemaan sivistyskansan arvon edellyttämälle tasolle, samalla kun se opettaa eri kalastusvälineet, pyydystystavat ja muut tarvittavat »niksit». Vesiemme kalakanta on samoin kuin metsiemme riistakin joutunut viime vuosina kohtalokkaasti kärsimään lisääntyneen pyydystyksen takia. Teoksen tyyli on erinomaisen sujuva ja selkeä ja kuvitus valaisevine reunapiirustuksineen herkullinen. Angervo: Sääopin peruste(lt (WSOY 1948); V. A. Jokaisen kalamiehen olisi siksi jo oman etunsa takia perehdyttävä eri kalojen toimeentulovaatimuksiin ja kalakannan lisäämiseksi tarvittaviin toimenpiteisiin. Erkki LevantoYrjö Ylänne: Kalamiehen käsikirja. s. 93. N
2. Neljä luentotilaisuutta käsittävä kivi kurssi pidettiin keväällä yliopiston geologisessa laitoksessa. Yhdistyksen toimintaa on kuitenkin edelleen haitannut sekä varojen että johtajavoimien puute, joten aktiivinen toiminta rajoittui tälläkin kertaa etupäässä pääkaupunkiin, kun taas muualla maassa asuviin jäseniinsä, joiden lukumäärä on jo huomattavan suuri, yhdistyksellä on ollut kosketusta melkein vain vuosikirjan välityksellä, minkä julkaisun leviäminen tosin jo sinänsä merkitsee hyvin paljon. Luennoitsijoina ja retkeilyjen oppaina toimivat professorit Harry Waris, Leo Aario ja K. S uomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toiminta jatkui v. Joukko edellisenä vuonna jatkokurssilla olleita innokkaimpia lintujen harrastajia perusti 20. Kertomus Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toiminnasta v. Osanottajia oli 80. Kurssin johtajana oli professori Aarne Laitakari ja asistentteina maisterit Kalle Neuvonen ja Max Kulonpalo. Se on kokoontunut säännöllisesti kahdesti kuukaudessa, paitsi kesäkuukausien aikana kerran kuussa, yliopiston maanviljelysja metsäeläintieteellisessä laitoksessa esitelmäja keskustelutilaisuuksiin sekä tehnyt retkeilyjä säännöllisesti joka sunnuntai pääkaupungin ympäristöön. Kolme ryhmää oli vasta-alkajia, neljännen muodostivat jo aikaisemmin alkeiskurssin suorittaneet Jatkokurssilaiset. Opettajina toimivat lehtorit Eino Kärki ja Antti Reinikainen, maisteri Olavi Lei1,·o ja ylioppilas Jukka Koskimies. Jäsenmäärä on edelleen kasvanut, ja luonnonsuojeluharrastusta on monista merkeistä päättäen runsaasti sekä yhdistyksen piirissä että sen ulkopuolella. Kari sekä maisterit Paavo Kallio ja Helvi }äykkä. 1947 edellisen vuoden tapaan ja entisissä muodoissaan. K u r s s i t o i m i n n a n alalla ovat keväiset lintukurssit pääkaupungissa muodostuneet jokavuotiseksi traditioksi. Kuitenkin saatiin toimintavuonna ensi kerran aikaan kursseja myös pääkaupungin ulkopuolella. Ruotsinkielistä lintukurssia ei toimintavuonna ollut. J. Kukin ryhmä kokoontui viiteen luentotilaisuuteen ja teki kaksi linturetkeilyä. Saavutetut kokemuk.se. Turussa oli keväällä monipuolinen luonnontuntemuskurssi, joka käsitti 4 luentoa ja 5 retkeilyä. Ensi kerran yhdistyksen historiassa järjestettiin kurssi pääkaupungin ulkopuolella. Valle, tohtori Lauri E. Kurssilla oli 157 osanottajaa, jotka oli jaettu 4 ryhmään . Kerhoon kuuluu noin 40 henkeä. 47 yhdistyksen Ii n t u kerho n maisteri Leivon johdolla. 94. 1947. ovat positiivisi;, ja aloitettua toimintaa on kaikin voimin pyrittävä jatkamaan. Osanottajia oli noin 50, ja kukin heistä sai omakseen pienen, kurssilla läpikäydyn kivikokoelman
Maisteri Simosen ja Okon lisäksi toimivat retken johtajina ja eri alojen asiantuntijoina professori Kujala ja tohtori Kalliola sekä maisterit Fagerström, Leivo ja Reinikainen. R e t k ei l 'y toi m i n ta. Tilintarkastajiksi valittiin edelleen tohtori Esa Hyyppä ja maisteri Tah.vo Kontuniemi, varalle maisterit Pasi Leh.musluoto ja Holger Ah.lquist. Aarne Laitakarin edelleen edustajakseen yhdistyksen johtokuntaan. valittiin uudelleen. Neuvottelukunta ei ole ollut koossa vuoden aikana. Kokouksen virallisista asioista mainittakoon, että jäsenmaksu päätettiin v. V u o s i k o ko u s j a j o h t o k u n t a. Lihtonen, professori Alex Luther (Societas pro Fauna et Flora Fennica), rautatienkirjuri Väinö Pärnänen ja tohtori Jorma Soveri. Retkeilyn kohteina olivat erikoisesti pääkaupungin ympäristön geologiset vaiheet eri ikäisiä rantaviivoja oli vuoren rinteillä selvästi nähtävissä sekä lehtoja kangasmetsien kasvisto. Puheenjohtajana on koko vuoden ollut professori Kujala, varapuheenjohtajana professori Laitakari ja rahastonhoitajana tohtori Kalliola. Allekirjoittaneen yhdistyksen sihteerin ollessa suurimman osan vuotta ulkomailla on sihteerin tehtäviä hoit.inut maisteri Olavi Leivo. Läsnä oli noin 200 yhdistyksen jäsentä. Kasabergetin retkeily, johon osallistui 45 yhdistyksen jäsentä, saatiin myös tehdä erittäin kauniin sään v.illitessa. Professori Pentti Eskola piti runsain heijastuskuvin valaistun esitelmän Coloradon isosta kanjonista, missä hän hiljakkoin oli käynyt, ja näytettiin kaksi eläinaiheista elokuvaa, jotka USA:n tiedoitustoimisto oli luovuttanut käytettäviksi. Edellä mainittujen lisäksi kuuluivat yhdi~tyksen johtokuntaan tohtori Lars v. Johtajina ja asiantuntijoina olivat prof. 5, Hämeenlinnan ympäristöön, toisen helluntaina, 26. Suomen Maantieteellinen Seura oli valinnut prof. Johtokunta on kokoontunut ne) j ä kertaa. Hyyppä sekä maisterit Fagerström ja Leivo. 5, Espoon Kasabergetille. Metsätalossa. Kujala ja toht. 1948 pysyttää entisellään, 50: -. Haartman professori Ernst Häyren, professori Aarno Kalela (Suomalainen Eläinja Kasvitieteellinen Seura Vanamo), tohtori Reino Kalliola, professori V. vanhaan linnaan vankilanjohtaja Koskisen opastuksella, seudun geologiaan ja harjujen syntyyn maisterien Simosen ja Okon havainnollisten luentojen pohjalla, Aulangon maisemiin, kaupungin puistoon, seudun kasvistoon ja linnustoon jne. Vuosikokouksen lisäksi yhdistys järjesti toisenkin esitelmätilaisuuden Hel.singissä, 16. Kursseihin kuuluvien retkeilyjen lisäksi yhdistys järjesti pääkaupungista käsin kaksi yleistä retkeilyä, toisen helatorstaina, 15. Apulaissihteerinä oli koko vuoden tohtori Göran Bergman. yhdistyksen järjestämien tilaisuuksien ohjelmaa, käsitelty yhdistyksen juoksevia asioita ja tehty luonnonsuojelua tar95. 4. 2. Professori Matti Sauramo piti havainnollisen esitelmän Suomen metsien jääkaudenjälkeisestä hisoriasta, ja tohtori Göran Bergman esitteli ruotsiksi Ruotsista saatuja, lintujen laulua esittäviä äänilevyjä. Hämeenlinnan retkeilyllä, johon osallistui 75 yhdistyksen jäsentä, saatiin tutustua mm. Elokuvia selosti maisteri Pentti Voipio, Tilaisuudessa oli noin 300 henkeä. Erovuoroiset johtokunnan jäsenet, toimitusjohtaja Heikki Reenpää ja tohtori Ilmari Hustich. Yhdistyksen vuosikokous pidettiin Helsingissä metsäviikon aikana 13. Johtokunnan kokouksissa on suunniteltu kurssien, retkeilyjen ym. Retkeä suosi mitä parhain kevätsää, ja osanottajat olivat näkemäänsä ja kuulemaansa hyvin tyytyväisiä
Samalla matkalla tohtori Kalliola esitelmöi Turussa siellä järjestetyllä luonnontuntemuskurssilla. Merihanhen rauhoittaminen, josta yhdistys on tehnyt aloitteen, on toteutunut. Osa kurssien aiheuttamista kustannuksista on peitetty osanottajilta perityillä pienillä kurssimaksuilla. Vuosikirjan painatuskustannukset olivat 140.211: -. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden päättyessä 3.356, joista suomenkielisiä 2.960 ja ruotsinkielisiä 396. Lisäksi vuosikirja sisältää kirjallisuusarvosteluja ja luonnonsuojelu-uutisia. osasta tilan karttaa rauhoitettavan alueen tai esineen sijamtia osoittavine merkintöineen sekä jäljennös omistusoikeusasiakirjasta. Luonnonsuojelualueita yksityismaille perustettaessa tai näillä oievia luonnonmuistomerkkejä rauhoitettaessa on maanomistaj an jätettävä siitä hakemus lääninhallitukselle. Yksityiskohtaiset ohjeet saadaan valtion luonnonsuojelunvalvojalta, osoite: Helsinki, Metsätalo.. Kreuger, Bertel Lemberg, Bertel Klockars, Göran Bergman ja Eric Fabricius. J. Vuosikirjan kirjoittajina esiintyvät OlaYi Kalela, Tauno V. Kalliola ja leht. Anomukseen on liitettävä jäljennös ko. Ruotsinkielisen vuosikirjan »Finlands natur,, toimitti lehtori Börje O!soni. Peitsa Mikola. Yhdistys sai vastaanottaa lahjoituksena Ruotsin luonnonsuojeluyhdistykseltä mk 146.262: -, mistä mk 56.262: rahana ja 90.000: ohligatioina, jotka lunastetaan v:een 195 5 mennessä. I koittavia aloitteita. Ta 1 o u s. Odenwall, R. Kotilainen, Jukka Koskimies, Esko Kangas, Niilo Söyrinki, Jorma Sweri, T. Hintikka ja Kustaa Vilkuna. Valtionapua saatiin mk 108.000: ja Opintotoiminnan keskusliitolta käytettäväksi kurssitoimintaan maaseudulla mk 8.020: -. Helsingissä, maaliskuussa 1948. Yhdistyksen toimipiiristä mainittakoon vielä, että toht. Vuosikirja 1947 »Suomen Luonto» ilmestyi syyskesällä 96-sivuisena. Vuoden ylijäämä oli siis mk 35.262:-. Vuoden tilinpäätös osoittaa, että yhdistyksen tulot vuoden aikana olivat mk 299.796: 50 ja menot mk 264.534: 50. Toimitustyöstä ovat, kuten ennenkin huolehtineet tohtorit Reino Kalliola ja Niilo Söyrinki. Olsoni olivat keväällä Ruotsin Luonnonsuojeluyhdistyksen vieraina Ruotsissa, missä he esitelmöivät isäntä-yhdistyksen vuosikokouksessa ja tekivät 10 päivää kestävän retkeilyn Etelä-Ruotsissa. Jäsenmaksu oli 50:vuosi jäseneltä ja jäsenmaksuista kertyi kaikkiaan mk I p. Mäki, Mauno J. 5 44: -. Artikkeleita siihen ovat kirjoittaneet E. Johtokunta on päättänyt käyttää lahjoituksen yhdistyksen muun kirjanpidon ulkopuolella propagandaan luonnonsuojelun, erikoisesti uusien luonnonsuojelualueiden hyväksi
Puhelin 61 401.. G6ra11 B,rgma11, os. Emn Ht!lpln, prof • .Aar110 Kaula, metsAtiet.tri Y. Yiljo Kujala, puheenjohtaja; prof • .Aartu Laitalari, varapuh.joht.; fil.tri R,i,so Kalliola, rahastonhoitaja; fil.tri Larn,011 Hurtmo11, fil.tri /. sihteeri: maist. P,ilsa Mil.:ola, os. 61 401. Li/uo,un, prof • .Ala. Sihteeri: metsltiet. Y h d i s t y k se n o s o i te : Helsinki, Metsätalo, Unioninkatu 40 A. Helsinki, Urheiluk. H,uticli, prof. Lut!,r, kirjanpitljl Yt!li116 Pt!Irflt!ln,n, toim.johtaja H,il.:lci Ru11pt!lt!l, fil.tri Niik> S6pitJ:i. kand. Pub. Ruotsinkiel. Helsinki, Untamontie 1s B, puh. 18 B, puh. Postisiirtotili n:o 6882. K. Valtion luonnonsuojelunvalvoja Fil.tri R,i,u, Kalliola, Helsinki, Metsltalo, Unioninkatu 40 A. 79 2s s 1. 92 813. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys Johto kunta: prof
SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYS Maan luonnonystävien yhteenliittymä Suomen luonnon kauneuden ja rikkauden turvaamiseksi • • Vuosijäsenmaksu 100 mk. Puh. Tilin n:o 6882. Kertakaikkinen maksu 2000 mk • • Jäsenet saavat ilmaiseksi yhdistyksen vuosikirjan SUOMEN LUONTO • Jäseneksi ilmoittautuminen ja samalla jäsenmaksun lähetys yksinkertaisimmin postisiirron tilillepanokortilla. 61401 Hinta 120 mk.. Osoitteeksi: Suomen Luonnonsuojeluyhdistys, Helsinki, Metsätalo