SUOMEN LUONTO SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYS VUOSIKIRJA19S1 •
SUOMEN LUONTO SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYS v \u O S I K I R J A 1 9 5 1 ..
Teos on kirjallisuudessamme ainoalaatuinen ensimmäinen, jossa luonnonelämän vuotuinen ihme esitetään suurena synteesinä, yhtenäisenä, syyperäisenä kokokuvana. , Maamme luonnonelämän mahtava katselmus * Dosentti Reino Kalliola SUOMEN LUONTO vuodenaikoj eq. Loppumattoman rikasta aihettaan käsitellessään tekijä on nojautunut johtavien tiedemiesten tutkimuksiin, mutta myös kaunokirjailijoille on annettu puheenvuoro siellä, missä he ovat 'tiedettä viisaampia'. Reino Kalliolan »Suomen kauniin luonnon» kirjoittajan uusi suurteos »Suomen luonto vuodenaikojen vaihtelussa» on luonno·nelämämme vuotuisen kierron mahtava katselmus. v aih tel ussa Toht. 720/900 mk. Talven, kevään, kesän ja syksyn rytmillistä taustaa vasten kutoutuu siinä 'päähenkilön' Sään ympärille kiehtova näytelmä: poudat ja sateet, helteet ja pakkaset, tyvenet ja myrskyt, kasvien kukinta ja hedelmöiminen, luonnon talviuni, metsänasukkaiden jäljet lumessa, eläinten kisat ja uusi sukupolvi, lintujen muutto ja laulu sekä myös sääsuhteista niin riippuvaiset maamiehen työt loistokkaalla tyylillä ja runollisella innoituksella kuvattuina. 370 kookasta sivua, 142 kuvaa. Teokseen liittyy harvinaislaatuinen kuva-aineisto: 142 valokuvaa Suomen luonnon kasvoista eri vuodenaikoina. WSOY. Lopussa on »Luonnon kalenteri», jossa valaistaan ja täydennetään teoksessa käsiteltyjä asioita erilaisin luetteloin, taulukoin, kortein ja piirroksin
vuosikerta) HELSINKI. SUOMEN LUONTO SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYKSEN VUOSIKIRJA 1951 (10
ERKAMO REINO KALLIOLA Helsinki 1951, Raittiuskansan Kirjapaino Oy.. TOIMITUS: V
78. . . 76. . Kotkat, s. . . 79 Yrjö Kokko: Laulujoutsen. . . . . . . 1950, V. . . . Muita luonnon ystävän kirjoja. . suojelu, s. . . Petolintujen suojelu, s. • • • • . . . . . • . . Maaseudulla suoritetusta luonnonsuojelutyöstä, s. . • . . . . . Luonnonsuojelun edustus kuntien hallinnossa, s. 75. . . Suomen metsästys. . 78. • . . . . 85 I. . 83. . . . 75. . Kertomus Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toiminnasta v. 81. . . . Reino Kalliola, s. 76. Kirjallisuutta . . . Helsingin seudun luonnonsuojelu, s. E-Mo, s. . Harvinaisten kasvien suojelu, s. . . Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja, s. . • . . . 83. . • . • . . E-MO, s. . 77. . . . Joutsenkysymyksemme, s. 77. 79. . . . V. . . 75. . . ERKAMO • . . Reino Kalliola, s. . . . V. . Suomen maantieteen käsikirja. . . . . . .
Yhdistyksemme noin 4.500:sta jäsenestä on siinä itse kullakin oma, hänen kotipaikkakunnalJeen sijoitettu merkkinsä tai, mikäli jäseniä on enemmän samassa kunnassa, osuus isommasta renkaasta. /J <' ./ #~/~ r , :,, , !.. "' •• t ,· :':t·) ffl' · h ,fi·:: Täl~ä johtavalla paikalla julk~isemm~ tällä ke~taa kartan, joka esittää Suomen Luonnonsu0Jeluyhd1styksen Jäsenmäärän alueellista jakautumista. 5
Isonlaisia paikallisia keskuksia on kuitenkin jo noussut eri puolille maata: Turkuun (121), Ruokolahdelle (94), Tampereelle (84), Kuopioon (54) ja Rovaniemelle (50). Vaasa ja Oulu jäävät jälkeen Joensuusta ja Kajaanista ja nämä taas Lammin pitäjästä. Vähintään 25 jäsenen paikkakuntia ovat edellisten lisäksi Lammi (56), Joensuu {39), Kajaani (38), Vaasa (36), Porvoo (34), Mikkeli (33), Lahti (32), Pori (32), Jyväskylä (31), Oulu (30), Lieksa (28), Ilomantsi (27), Ruovesi (27), Sippola (26), Hämeenlinna (25) ja Kalvola (25). Yhdistys perustettiin Helsingissä vuonna 1938 ja vielä nykyäänkin on suhteettoman suuri osa jäsenistä helsinkiläisiä: noin 1600 eli yli kolmannes koko määrästä. Va.staavanlaisia esimerkkejä siitä, että yksittäisten ystäviemme työn tulokset voitollisesti rikkovat asutuskeskusten suuruusjärjestyksen, voisi poimia paljonkin. Näin huomattava tulos on saavutettu vain siten, että paikkakunnalla on erityisen innokkaita luonnon ystäviä, jotka ovat tehneet yhdistystämme tunnetuksi, erityisesti sikäläisten rajavartiomiesten keskuudessa. Ja näinhän asia onkin. Ruokolahti on kolmannella tilalla, heti Turun jälkeen! Tämä ei selity sillä, että pitäjään kuuluu Vuoksenniskan yhdyskunta ja että siihen on luettu myös Imatran kauppala. Ympyröitä käyttäen tällaisesta esityksestä syntyy kuin mikäkin voimakkaasti käyvä neste, joka pääkaupungin suuresta sammiosta pursuaa yli laitojen ja poreilee yli koko maan, aina kauas Lapin perille. Harvamerkkiset kohdat ja suoranaiset aukot taas ovat merkkinä tällaisten aktiivisten ystäviemme puutteesta kyseisellä 6. Kaikki kaupungit ovat toki kartallamme edustettuina, mutta eräät perin heikosti: Kokkolassa ja Loviisassa on kummassakin vain 4, Pietarsaaressa 2 ja Torniossa vain 1 jäsen! Positiiviset poikkeamiset maan asutuskartan perusteella odotettavissa olevasta järjestyksestä osoittavat, kuten sanottu, innokkaimpien jäsentemme kaikkea kiitosta ansaitsevaa työtä yhdistyksen hyväksi. Myös Ilomantsin, Kalvolan, Ruoveden ja Sippolan maalaiskunnat ajavat useimpien kaupunkien ja ka.uppaloittemme ohitse. Mutta vain osaksi. Nämä luvut kuvastavat tietysti asutuskeskustemme jakautumista ja suuruutta
Näyttäkää ja lainatkaa heille tätä julkaisua, sanokaa jokin sana luonnonsuojelun merkityksestä ja pyytäkää saada ilmoittaa heidät uusiksi jäseniksemme. Auttakaa meitä tekemään Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksestä kansalaisjärjestö, jonka ääni kuuluu ja jota kuunnellaan! Hyvä ja kallis asiamme vaatii voimaka.sta keskuselintä. On niin paljon, paljon tehtäviä, jotka tulisi suorittaa ja jotka voitaisiin suorittaa, jos jäsenmäärämme saadaan tuntuvasti lisääntymään. Luonnon ystävyys velvoittaa. Luonnonsuojelun ja siihen sisältyvän maisemanhoidon työmaa on loppumattoman laaja. Hankkikaa yhdistykselle uusia jäseniä tuttavapiiristänne. 7. Ainakin pari uutta jäsentä voi jokainen hankkia, kun vain sen asiakseen ottaa. Mutta pääasiassa yhdistyksen kasvu perustuu jäsentemme työhön, heidän kertomaansa, heidän propagandaansa. seudulla. Tämän vuoksi vetoamme jälleen jäsenistöömme. Näin on aivan erityisesti laita Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen, jonka jäsenet joutuvat kukin omalla kotiseudullaan valvomaan, ettei luontoamme ja sen kalleuksia turhaan tuhota. Tietysti on aina niitäkin, jotka oma-aloitteisesti hakeutuvat yhdistykseemme mikäli sattuvat sen olemassaolon jollain ta. Se käy helposti esimerkiksi samalla, kun palautatte tämän kiJ:jan välissä olevan postisiirtokorttinne. Jokainen yhdistys on sitä, miksi jäsenet sen tekevät. Älkää lannistuko, jos joku sanookin kiitos ei. valla huomaamaan
Professori Viljo Kujala 60:::vuotias. Pääkaupungin luonnonsuoj eluväki tuntee hänet mm. 8. 193842 sekä puheenjohtajana v. 1942-51 ja on edelleenkin yhdistyksen johtokunnan jäsen. 1930 39 ja Suomen Luonnonsuoj eluyhdistyksen ensimmäisenä rahaston· hoitajana v. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys esittää entiselle puheenjohtajalleen parhaat kiitoksensa hänen yhdistyksen hyväksi suorittamastaan työstä ja onnittelee häntä sydämellisesti merkkipäivän johdosta toivoen saavansa vielä kauan käyttää hyväkseen hänen suurta asiantuntemust aan Ja kokemustaan. Marraskuun 8 päivänä 1951 täytti Met sätieteellisen tutkimuslaitoksen metsäbiologian professori Viljo Kujala 60 vuotta. Hän on toiminut valtion luonnonsuojelunvalvojana v. Paitsi etevänä luonnontutkijana prof. Olemukseltaan vaatimattomana, mieskohtaisesti pienimpäänkin tehtävään tarttuvana prof. monien retkeilyjen innostavana oppaana. Kuj ala tunnetaan luonnonsuojelutyömme suuresti ansioituneena johtohenkilönä ja kunnioitettuna keskushahmona. Kujala on osoittanut esikuvallista uhrautuvaisuutta ja uskollisuutta aatteemme palveluksessa
Siellä viimeiset pariskunnat koettivat löytää rauhallisia pesäpaikkoja syrjäisimmistä salolammista tai veden saartamista suosaarekkeista. V. Sysäyksen tälle keskustelulle on antanut ennen kaikkea joutsenen kohtalo. 1949, saattoi kuitenkin joutsenen häviämishistorian aivan uuteen valoon. Alettiin jo uskoa, että joutsen kuuluu luonnostaan arkoihin erämaalajeihin, jotka eivät voi viihtyä ibmisen läheisyydessä, vaan ennen pitkää tuhoutuvat asutuksen edetessä. Vain harvat asiantuntijat tiesivät, että joutsenen pesimäalue oli vuodesta toiseen siirtynyt yhä kauemmaksi pohjoisille ja itäisille rajaseuduille. On jyrkästi tuomittu se suoranainen raakuus ja hävitysvimma, jonka uhriksi erityisesti suuret ja harvinaiset eläimet niin usein joutuvat, ja on huolestuneesti kysytty, eikö ole mitään keinoa kansamme käytöstavan muuttamiseksi, niin että eläimet, joilla olisi yllin kyllin tilaa metsäisessä, harvaan asutussa maassamme, saisivat elää täällä rauhassa ihmisen niitä hätyyttämättä. Siis valitettava, mutta väistämätön seuraus kulttuurin tunkeutumisesta raukoille rajaseuduille saakka. Tohtori E INARI MERIKALLI0n tutkielma >>Joutsenen pesiminen Suomessa ennen ja nyt>>, joka julkaistiin vuosikirjassamme v. Tieto tämän alkuperäisen erämaalinnustomme kenties uljaimman ja viehättävimmän edustajan häviämisestä miltei sukupuuttoon maamme rajojen sisäpuolelta on tullut useimmille kotimaan luonnon ystäville hätkähdyttävänä yllätyksenä. 1915 9. Niilo Söyrinki: S uomen kansan suhtautuminen villeihin eläimiin on viime aikoina ollut julkisen puheen aiheena. Luonnonvarainen eläimistömme ihmisen armoilla. V. 1945 tohtori Merikallion mukaan asustaa korkeintaan 15 joutsenparia, mutta nykyhetkellä tämäkin luku on ilmeisesti jo liian suuri. 1915 tämä lul.'l.lmäärä oli jo laskenut 24:ksi ja 1945 optimistisimmankin laskelman mukaan vain 9:ksi. Vielä viime vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla tämä lintu todistettavasti on pesinyt 61:ssä silloisen Suomen pitäjässä. Kaikkiaan saattoi maassamme v
Monista yksityistapauksista käy selvästi ilmi, ettei tämä komea lintu ole suinkaan vain omaa arkuuttaan väistynyt ihmisen ja kulttuurin tieltä, vaan sen on ollut pakko hakea yhä syrjäisempiä saloseutuja säästyäkseen hengissä hillittömältä vainoamiselta. Vasta kun tässä on onnistuttu, on toiveita myös siitä, että joutsenen asenne ihmiseen muuttuu ja se uskaltaa asettua lähemmäksi asuttuja seutujakin. Niinpä Sallassa, joka aikoinaan lienee ollut rikkaimpia joutsenpitäjiämme, on kerrottu, kuinka pesistä oli usein otettu munia ja kalaretkillä syötykin, poikasia oli pyydystetty teuraiksi ja sulkasatoisia lintuja käsin surmattu tai poikasia ja emälintuja ammuttu, joskus pesältäkin. Tohtori Merikallion tilasto antaa siihenkin vastauksen. Tällaisten tosiasioiden valossa ei tosiaankaan voida syyttää joutsenta ihmispelosta eikä kulttuurin kaihtamisesta, vaikka se onkin etsinyt turvaa kaukaisimmista erämaista. Suomussalmen (ent. 10. Toisen tai molempien emolintujen ampuminen on lopullisesti autioittanut monta muutakin joutsenen pesää Pyhännän viimeinen joutsenpari pyydystettiin ketunraudoilla. Neljäntenä vuonna kateellinen naapuri sitten ampui joutsenen. joutsen tavattiin pesivänä vielä Ähtärissä saakka lännessä ja 1918 Salmissa Laatokan koillispuolella. Joutsenelle ei tosiaankaan ole suotu rauhaa missään tilanteessa eikä millään kehitysasteella. Vain tätä tietä voidaan joutsenemme pelastaa perikadolta. Eikä joutsenpaistin himo ole houkutellut vain niukoissa oloissa eläviä korpimaiden asukkaita surmaamaan ehkä koko seutukunnan viimeistä joutsenta, vaan myös kruunun muonissa kulkeva rajavartiosotilas on saattanut siihen syyllistyä. Onpa kerrottu, että Salmissakin joutsen oli saanut vanhastaan rauhassa pesiä tunnetulla pesimäpaikallaan, kunnes silloinen metsänhoitaja oli aloittanut häiritsemisen ja pyydystänyt kanootillaan kaksi poikasta. Ja kuinka monta pesää lienevätkään linnunmunien kerääjät ryöstäneet joko tieteen varjolla tai suorastaan ansaitsemistarkoituksessa. Parhaat pyssymiehet olivat ampuneet kymmenenkin joutsenta, Suojärvellä muuan emäntäkin kokonaista kolme. Entä mikä sitten on aiheuttanut tämän monien runoilijain ylistämän, jo Kalevalassakin lauletun linnun häviämisen entisiltä asuinsijoiltaan. Joutsenkysymyksemme ydin ei siis ole siinä, kuinka saataisiin joutsen tottumaan ihmisen läheisyyteen, vaan päin vastoin siinä, kuinka Suomen kansa voidaan opettaa jättämään tämä linnuistamme komein koskemattomaan rauhaansa niin pesimäpaikoitlaan kuin muuttomatkoillaankin. Viime vuosisadalla joutsen oli pesinyt vielä Antreassa ja Karjalan kannaksella Äyräpäänjärvellä saakka. Hyrynsalmen) pitäjän Hossan kylän läheisyydessä joutsen oli pesinyt kolmena kesänä peräkkäin, vaikka poikaset joka vuosi ryöstettiin teurastusta varten kasvatettaviksi
Ei edes lainsäätäjän suoma täydellinen rauhoitus, joka on ollut voimassa v:sta 1934 saakka, ole pystynyt sitä suojelemaan jatkuvalta hävittämiseltä, vaan vielä tänäkin keväänä salametsästäjän luihu luoti on satuttanut tuota jaloa lintua sen palatessa kaukaisille pesimäsijoilleen. Näin •on tapahtunut huolimatta >>Laulujoutsenesta>>, huolimatta miltei legendaksi tulleesta Saarijärven Ainon talvehtimistarinasta, huolimatta lehdistön ja radion välityksellä yli maan levitetystä Yrjö Kokon vetoomuksesta joutsenen suojelemiseksi. Mutta valitettavasti se ei ole lähimainkaan ainoa, vaan samantapainen kohtalo on ennen pitkää odottamassa monia muitakin entisen erämaaluontomme asukkaita ellei se ole jo niitä saavuttanut, niinkuin on aikoinaan käynyt arvokkaimman turkiseläimemme soopelin ja myöhemmin majavan ja villipeuran, jotka kaikki ovat tuhoutuneet sukupuuttoon hillittömän metsästyksen tuloksena. Luonnonvaraisen joutsenkantamme rippeiden säilyttäminen ja lisääminen on varmaankin tärkein ajankohtaisista tehtävistä alkuperäisen eläimistömme suojelemisessa. valmiit tuhoamaan sukupuuttoon lintu, jonka jalossa muodossa ja koristeellisessa kauneudessa jo luonnonkansatkin ovat nähneet pyhän jumaluuden heijastusta, lintu, joka ei millään tavoin ole tuottanut vahinkoa ihmiseile tai hänen elinkeinoilleen. Ja hyvin monet sellaisistakin suomalaisen salomaiseman eläimistä, joita ei välitön tuho toistaiseksi vielä uhkaakaan, ovat tuomitut vuosi vuodelta vetäytymään yhä syvem11. Saman sykähdyttävän kokemuksen sai YRJÖ KOKKO tehdä yksinäisellä tunturijärvellä >>Laulujoutsen»-teoksensa aineistoa hankkiessaan, tuon kirjan, joka runoilijan mielikuvituksen ja sanonnan elävöittämänä on yhdellä iskulla paljastanut joutsenkysymyksemme ajankohtai,suuden koko Suomen kansalle ja tehnyt kerrassaan korvaamattoman palveluksen luonnonsuojelutyölle maassamme. Itä-Karjalasta, missä kansa on kunnioittanut joutsenen koskemattomuutta, meillä on käytännöllinen esimerkki sen sopeutumisesta ihmiseen. Ehkäpä juuri Aino itse on saanut maksaa talven aikana omaksumansa luottamuksen ihmiseen joutumalla haavoituttuaan iäkseen vangituksi eläintarhan ahtaaseen, ilottomaan häkkiin. Suhteellisen vähäisen taloudellisen hyödyn, turhanpäiväisen metsästäjäkunnian tai hillitsemättömän keräilyvimman takia ollaan . Ja professori VALTER KELTIKANKAAN viime vuoden vuosikirjassamme esittämät havainnot Petsamon asumattomilta erämaaseuduilta osoittavat, •että täydellisessä luonnontilassa elävä joutsen suhtautuu ihmiseen pesimäpaikallaan.kin pelottomasti tai milteipä välinpitämättömästi, niin kauan kuin .sitä ei hätyytetä. Joutsenen kohtalo on murheellisena esimerkkinä siitä alkukantaisesta piittaamattomuudesta ja suoranaisesta raakuudesta, mikä vielä tänäkin päivänä saattaa tulla arvokkaimpienkin villieläinten osaksi
Valok. Vielä on Hämeessä vähäinen kanta maakunnan vaakunaeläintä, ilvestä. Ei ole vielä huomattu sitä käänteentekevää muutosta, mikä on tapahtunut ihmisen ja luonnonvaraisen eläimistömme välisessä suhteessa. Teknillinen kehitys ja elinkeinoelämä ovat viime vuosisadan loppupuoliskolta lähtien edistyneet niin huimaavasti ettei ihminen ole henkisesti pysynyt niiden rinnalla, vaan on jäänyt jälkeen tai joutunut umpimähkäisesti harhailemaan uusien olosuhteiden maailmassa. Aikaisemmin eläimet saattoivat paljon tasaväkisemmin taistella olemassaolostaan ihmistä vastaan, olivatpa petoeläimet suorastaan uhkana hänelle itselleen tai ainakin hänen kotieläimilleen. mälle kutistuvien korpien kätköihin pakoon ihmisen taholta tulevaa vainoa. Tältä pohjalta on Suomen kansan suhtautuminen alkuperäiseen luontoon ja sen eläimistöönkin selitettävissä. Toisten elinmahdollisuudet taas vähenevät, kun niiden alkuperäiset asuinpaikat asutuksen ja viljelyksen laajentuessa raivataan tai muulla tavoin muuttuvat niille sopimattomiksi. Tällainen talouselämän vaatimuksista johtuva metsien, soiden ja vesien eläinten elintilan supistuminen ei tietenkään ole vältettävissä, mutta paljon voidaan kuitenkin lieventää kulttuurin eläinmaailmalle aiheuttamaa vahinkoa, jos myös eläinten edut otetaan ajoissa huomioon. Tässä onkin asian ydin. A. Vielä 1820-lu12. ·Sucksdorff. Mutta kuinka kauan
Ennen kaikkea on kansamme saatava ymmärtämään se vaaranalainen tilanne, johon niin monet eläinlajimme ovat viime vuosikymmenien aikana joutuneet liiallisen ja usein suorastaan edesvastuuttoman hävityksen takia. Vain voimakas valistustyö ja jo lapsuudessa istutettu käsitys eläinten suojelemisen välttämättömyydestä kykenevät takaamaan metsästyslain kunnioittamisen yhdessä tehokkaan valvonnan kanssa. Sen vuoksi on pidettävä huolta, ettei riistakantaamme veroteta liiallisen saalistusinnon vallassa jatkuvasti niin tolkuttomasti kuin tähän mennessä on suuressa osassa maatamme tapahtunut, vaan että riittävän suurien rauhoitusalueiden luomisella taataan riistaeläinten säilyminen siel13. BRANDER on antanut hyvän kuvan yhdistyksemme viimevuotisessa ruotsinkielisessä vuosikirjassa Urjalan pitäjän kohdalta, on aiheuttanut yhdessä asutuksen leviämisen kanssa niin äkkinäisen luonnonvaraisen eläinkantamme vähenemisen, että se tuntuu suorastaan uskomattomalta. Metson soidinmenot varhaiskevään aamuhämärässä, huurteisen koivun latvassa aterioiva teeriparvi ja rantavedessä pulikoiva sorsaperhe ovat perinteelliseen suomalaiseen maisemaan kuuluvia elämyksiä, joista me haluamme nauttia yhtä hyvin kuin muidenkin riistaeläintemme 'näkemisestä ja niiden elintapojen seuraamisesta. Erityisesti on korostettava, ettei riistaeläink(;ntamme säilyttäminen suinkaan liikuta vain metsästyksen harrastajia, vaan että se on yleinen luonnonsuojelukysymys, joka kiinnostaa kaikkia alkuperäisen eläimistömme ystäviä. vulla sudet loikkivat nykyisen Taka-Töölön alueella silloisen Helsingin liepeillä ja vuosisadan loppupuoliskollakin ne saivat aikaan paljon tuhoa maamme eteläosissa. On muistettava, ettemme elä täällä enää kokonaan tai puoleksi luonnontilaisessa maassa, jossa metsien ja soiden ja vesien eläimiä riittää raja.ttomiin, surmattiinpa ja hätyytettiinpä niitä kuinka tahansa, ja jossa ihmisen ei tarvitse ottaa omalletunnolleen vastuuta niiden kohtalosta. Riistaeläinten kohdalta onkin metsästyslain turvin saatu parannusta aikaan. Mutta metsästyslaki kuuluu valitettavasti suomalaisen oikeustajunnan mukaan niihin lakeihin, joita tilaisuuden sattuessa rikotaan sangen helposti. Erityisesti siihen on vaikea tottua niiden vanhemman polven miesten, jotka nuoruudessaan vielä ovat saaneet kokea entisiä runsauden aikoja. Tämä voimasuhteiden muutos, josta tohtori T. Meidän on kuitenkin vakavasti otettava huomioon olosuhteiden muuttuminen, jos aiomme säilyttää edes jotakin entisen erämaaeläimistömme rikkaudesta. Tämä koskee yhtä hyvin riistaeläimiä kuin muutakin eläimistöämme. Mutta ampuma-aseiden nopea kehitys teki ihmisen pian ylivoimaiseksi niin petojen kuin muidenkin alkuperäisen luontomme eläinten rinnalla, ja tällä hetkellä kaikki vähänkin kookkaammat eläimet ovat enemmän tai vähemmän täydellisesti kauaskantavilla tarkkuusaseilla varustetun ihmisen armoilla
Erityisen uhanalaisissa tapauksissa voi tulla kysymykseen korvausten suorittaminen myös yksityisesti hankituilla varoilla, ellei valtiovallan taholla osoiteta riittävästi ymmärtämystä tällaisille asioille, niinkuin esim. läkin, missä metsästys ei kannan vähyyden takia enää tule kysymykseen. Tässä yhteydessä emme saa unohtaa myöskään petolintujamme. Ellei tämä suurten petoeläinten kohdalta enää muuten ole mahdollista, on niiden olemassaolo turvattava ainakin luonnonsuojelualueilla. Kummakos sitten; jos >>VahinkoeläinteID> puolesta puhujaa pidetään ainakin tietyissä piireissä suorastaan kulttuurin ja talouselämän vihollisena! Juuri kulttuurin nimessä meidän kuitenkin on pyrittävä estämään tällaistenkin eläinten häviäminen, sillä se tietäisi alkuperäisen suomalaisen luonnonkuvan peruuttamatonta köyhtymistä. Hämeen vaakunaeläimen ilveksen erillisen kannan säilyttämiseksi Hämeen maakunnan alueella. eläintemme kuningasta karhua, jolla on niin syvät perinteet suomalaisessa kansanrunoudessa ja hengenelämässä yleensä, aina pikkulasten kuvakirjoja myöten, lainsuojattomana vahinkoeläimenä, kun jo Etelä-Afrikassakin on perustettu laajoja suojelualueita leijonan, krokotiilin ja muiden petojen turvaamiseksi, joiden rinnalla meidän kaikkiruokainen mesikämmenemme on kovin säyseä eläin. Erittäin vailrnana pulmana on suurten petoeläinten suojeleminen samoin kuin muidenkin sellaisten eläinten, joita on totuttu pitämään ihmisen kannalta vahingollisina. Nykyisissä oloissa on petoeläintemme vahingonteon taloudellinen merkitys kaikkiaankin jo yleisesti katsoen siksi vähäinen, ettei valtiolle tulis! suurtakaan riskiä korvauksista. On todella murheellista, että meillä vielä kaikkialla poikkeuksetta käsitellään esim. iitä 14. Tätä käsitystä metsästyslakimmekin vielä vahvasti tukee. Tämä on varmaan myös jokaisen valistuneen metsästyksen harrastajan mielipide, sillä ovathan oikeat metsästäjät aina olleet myös todellisia luonnon ystäviä, joille eräpoluilla samoileminen ja luonnon monipuolisten ilmiöiden tarkkaaminen ja sen kauneuden Ihaileminen merkitsee yhtä paljon tai enemmänkin kuin saaliin suuruus. Jos haluamme kulkea todellisen kulttuurikansan kirjoissa, on meidän opittava näkemään luonnossa muutakin kuin vain taloudellisesti arvokasta ja säilytettävä myös eläimistömme koko rikkaudessaan. Mutta valitettavasti meillä liikkuu metsästyskortin omistajina myös melkoinen joukko väkeä, jolle ainoa nautinto on paukauttaa hengiltä jokainen riistaeläin vaikkapa viimeistä myöten, huolimatta sen harvinaisuudesta paikkakunnalla, ja ehkäpä siinä sivussa vielä vähänkin isommat, syötäväksi kelpaamattomatkin eläimet aina palokärkiä ja muita tikkoja myöten. Kansassamme elää vielä sangen yleisenä käsitys, että tällaiset eläimet ovat kerta kaikkiaan tarpeettomia ja että niiden surmaaminen kuuluu suorastaan kansalaisvelvollisuuksiin
Valok. Ja kuitenkin meillä vielä jatketaan tapporahojen maksamista, mikä vanhoissa sivistysmaissa on jo poistettu tarkoitustaan vastaamattomana ja jopa vahingollisena. vastaan on viime aikoina käyty niin kiivasta tuhoamistaistelua, että kotkamme ja sekä suuret että pienet haukkamme ja pöllömme ovat sillä menolla pian hävitetyt. Gunnar Granberg. Esim. Onkohan tuolta tulossa pedoista pahin kaksijalka. Kalasääksen pesä. sellaisiin taajaan asuttuihin maihin kuin Englantiin ja Saksaan verrattuna petolintukantamme on suorastaan yllättävän heikko. Sillä palkkion toivo houkuttelee usein umpimähkäiseen lintujen surmaamiseen, ja niin ammutaan ka_nahaukan ja varpushaukan laskuun joukoittain rauhoitettujakin lintuja, niinkuin hiirihaukkoja ja tuulieli tornihaukkoja, jotka kaiken lisäksi ovat maanviljelijän parhaita auttajia 15
Myös suomalaisen erämaamaiseman tunnelmakuvaan ehdottomasti liittyvä huuhkaja sekä muut rauhoittamattomat pöllölajit on saatava lain suoj-aan, ennenkuin se on suurimmassa osassa maatamme liian myöhäistä. Ruotsin kuningas KUSTAA V, joka meidän Marsalkkamme tavoin kuului jo suurimmaksi osaksi manalle menneiden vanhan hyvän ajan tunnettujen urheilumetsästäjien joukkoon, rauhoitti viimeisenä hallitusvuotenaan huuhkajan Ruotsin valtakunnassa. Kovin suoravii.;ainen luokittelu hyviin ja pahoihin ei siis ole luonnossakaan toteutettavissa. Näin sitäkin suuremmalla syyllä, koska tapporaha~ suorittajien riittämätön lintujen tuntemus tekee valvonnan käytännössä erittäin vaikeaksi ja suorastaan yllyttää lain rikkomuksiin, vieläpä saattaa johtaa siihenkin, että rauhoitetustakin linnusta maksetaan tapporaha, kun sen tappamisesta lain mukaan J)äin vastoin tulisi saada rangaistus. Muita petolintujen kohdalta kiireellisiä tavoitteita on koko Euroopassa harvinaisen kotkan ja muuttoeli jalohaukan täydellinen rauhoittaminen emme edes tällä hetkellä tiedä kuinka vähissä nämä, samoin kuin · muutkin ahdistetut petolintumme, jotka kuuluvat linnustomme uljaimpiin hahmoihin, jo todella ovat. Kun tapporahat siis vielä lisäävät sitä umpimähkäistä hävitysvimmaa, joka muutenkin jo on Suomen kansan helmasynti, on tällaisen käytännön lopettamista ehdottomasti vaadittava. kolmas osa tapporahan toivossa surmatuista linnuista on rauhoitettuja, onpa maisteri OLAVI LEivon tutkimien, riistanhoitoyhdistysten lähettämien näytteiden joukosta löytynyt mm. Tarkistus on osoittanut, että n. Tämäntapaisia kankonäköistä kulttuuritahtoa ilmentäviä hallitustekoja kaivataan meilläkin luonnonsuojelun alalla. myyrien ja muiden viljelyskasvien vihollisten hävittämisessä. Ruotsissa osoittautunut erinomaiseksi rottien pyydystäjäksi, jos se saa rauhassa saalistaa asumusten lähistöllä. Saksalainen metsästyskirjailija HERMAN LÖNS kirjoittaa: >>On lopultakin sivuasia, onko tämä tai tuo niin sanottu hyödyllinen lintu harvinaisempi tai tämä tai tuo niin sanottu vahingollinen lintu yleisempi. On vielä muistettava, että >>hyödyllisyyden>> 'ja >>val1ingollisuuderu> käsite on elävässä luonnossa erittäin vaikeasti määriteltävissä ja että siinä helposti eksytään yksipuolisuuteen, jos asioita katsotaan vain tietystä näkökulmasta. käen jalkojakin, ja eräässä viime kesän saalispakeissa oli 10 käenpiian jalat. Lisäksi huuhkaja on esim. Mutta kirjava pitää luonnon olla, rikas kaik~nlaisista muodoista, täynnä erilaisia ääniä, jotta ihminen saisi siitä tyydytystä, sillä vain luonnossa kansan mieli voi kohota ja siitä ammentaa uutta voimaa.>> Tällaista näkemystä tarvittaisiin 16. Niinpä huuhkajakin saattaa korvata riistaeläimille tekemänsä vahingon hävittämällä variksia, jotka petolintujen vähentyessä ovat käyneet riistakannalle sangen tuhoisiksi
Ei ole lainkaan sattuma, että juuri meillä, missä villieläimet saavat kokea hillitöntä hävitysvimmaa ihmisen taholta, myös murhat ja puukotukset ja muut törkeät väkivallanteot ovat vanhoihin sivistysmaihin verrattuna kammottavan yleisiä. Vasta kun kansamme on oppinut kohtelemaan eläimiä säälien ja rakkaudella, voimme odottaa sen osaavan antaa arvon myös lähimmäisensä hengelle ja koskemattomuudelle. enemmän meidänkin pyssyn.käyttäjiemme parissa, joiden enemmistölle metsästys ln1itenkin on puhdasta ajanvietettä. 17. Samoin ei pesien hävittäminen saa tulla kysymykseen kuin korkeintaan välttämättömissä poikkeustapauksissa, eikä sitä silloinkaan saa antaa alaikäisten poikien tehtäväksi. Ei ole myöskään ammuttava pesimäaikana emolintuja, joiden poikaset jäävät nälkään nääntymään. Silloin metsästysretket tulisivat heille itselleenkin monin verroin antoisammiksi. Älköön siis käytettäkö syyttömillekin eläimille vaarallisia ja saalista tuntikausia kiduttavia haukkarautoja eihän ole haukan oma syy, että se tarvitsee osittain samaa ravintoa kuin ihminenkin. Ja jos nuorina totutaan kohtelemaan raa'asti ja väkivaltaisesti eläimiä, säilyy raakuus usein aikuisenakin ja voi kohdistua myös ihmisiin. Samaa välinpitämättömyyttä ihmishenkeä kohtaan osoittavat myös monet pelkästä huolimattomuudesta johtuvat ns. liikenneonnettomuudet. Meillä sen sijaan vielä suorastaan saatetaan yllyttääkin poikia esim. Jos sitten esim. kanahaukka tosiaankin jossakin e1iintyy niin runsaslukuisena, että sitä on pakko ruveta vähentämään, on se toteutettava ritarillisen urheiluhengen periaatteiden mukaisesti. räkättirastaan pesien hävittämiseen puutarhamaiden lähistöltä. Saksan uudessa luonnonsuojelulaissa on kielletty lasten käyttäminen jopa edellisvuotisiakin linnunpesiä poistettaessa. Tällainen on kerrassaan edesvastuutonta raakuuteen kasvattamista, sillä kerran luvan saatuaan pojat helposti innostuvat hävittämään jokaisen löytämänsä linnunpesän
11 p., hätinä juuri ulos ehdin, sillä silmänräpäyksellä kuin olemattomuuteen koko tiuskuttava liuma. Minä näin vain tämän pienen, kihisevän hetken. Mutta eivät tulleet tätä tietä. Olen huono linnuntuntija, vaikka lintumies muuten , pidän linnuista, en ammu enää lintua, aivan sitä passaan; kun niikseen on, niin että en tuntenut tätäkään pensaaseen pemahtanutta parvea. Aivan näkymättömään. Niin siihen ympärillä olevaan lepikkoon ikkunani alla lentää pemahtaa yht'äkkiä aivan mustaksi pieniä, ja kuten selvästi sisään kuulen, viserteleviä lintuja. Suomen Luonnolle kirjoitettu kuva. Menisi ehkä paljonkin aikaa etsiessä. Olin maannut ja sairastellutkin ja katsonut ulos ikkunasta. Kuka ties minne, minä sain nähdä vain muutaman sekunnin, kuin välähdyksenä. Olivatpahan mustia pienoisia lintuisia, jotka siinä vähän aikaa tiuskuttivat pysähtyessään, ennenkuin taas jatkoivat lentoansa. Oli se vain oikeastaan kummallinen juttu, ja siksi minä siitä toistamiseen mainitsenkin. Ja kun minä sen verran, että jotakin päälleni sain vedetyksi, kun oli vasta maalisk. Ehkä saan sanoa uudestaan, liekö tuota monikaan lukenut. , Minä sairastelen ja makaan yksinäni mökissä järven rannalla. Mutta se kumminkin, että sain nähdä, hiemanpa kuunnellakin, ja ylimalkaan suhtautua myönteisesti tähän ilmiöön. K oska lienen kirjoittanut niistä linnuista, jotka lensivät lepikkoon Kuurtaneen järven rannalla maalisk. Tuossa puussa oli yksi lintu, tuossa toinen, kukin omissa puuhissaan, tuosta tuohon lensivät, menivät, tulivat 'liksi, kun ruvettiin olemaan olopaikassa hiljaa, merkkinä siitä, että pesätoiminta oli täydellä alulla. 1945, en muista enää. l l p. Tulivat, menivät, toivat merkin. Mitä varten tulivat juuri minun nähtäviini, yhteen rypääseen aivan kahmaista1 Enpäs ollut ennen nähnyt, vaikka olin ollut talvia mailla. H eikk?: memetti. J ärven taa tietysti ja 18
Hattula, Lebijärvi. Kuinka se pienenä pälvenä kysyi alla uinuvalta järveltä: joko pian1 Kuinka lumi hohti männyn oksalta, katosi avaruuteen: näinkö mentiinkin. kauanko tuollainen parvi katoaa. Senpä kanssa kävi yksiin sitten tuokin: juoksee jaksonsa västäräkki näen selvään vanhoilla silmilläni, että se on västäräkki, rantaan, hietaan, veteen saakka ja ryyppää sieltä. Mitähän olivat1 En tahdo tietää. Enpä ollut tuota huomannut. Minä siinä vain katselin; ja ajattelin . Se on nyt tosi. Tarvitsen tyyntyäkseni hetkisen, sen että muistan nuo tiuskuttavat mustat noissa lepissä. Menen kammiooni enkä taida t ehdä mitään. Olipa tämä varhaista. Tulivat, menivät, toivat merkin, muut ottivat kiinni, minä hiljaa häivyn. Mistä todella tulivat, kuka lähetti1 Toivat sanan suven, varhaisen suven tulosta. hieta oli auennut. Miksi juuri tähän, minulle, miksi minulle1 Katselin siinä ulos tultuani muuta, jonka nyt vasta näin. Mutta minä, raihnas, odottelen omiani, tätä varten en ollut enää valmistunut. 19. Ja vielä samana päivänä tuota toista tuntenut, kun järvi paljastui aivan etelän puolelta, ja tuli tuoksu, kumma tuoksu, joka kuin täytti, nosti mielen ylös tästä olleesta mataluudesta. Kesä tuli. Rantavesien auetessa. Reino KaJJiola. Kuinka esim. Valok . Minäpä tulen kuin liikutetuksi. On parempi niin, että kuvittelen itseni irti tästä kaikesta
Tavallisella .helsinkiläisellä ei silloin ollut varoj~ eikä aikaakaan pitempään vapaa-ajan viettoon. Vauraampi asukas ratkaisi pulman ostamalla halvalla hinnalla huvilapalstan merenrannalta tai saaristosta ja rakensi sinne mieleisensä kesähuvilan, suuren ja komean, norjalaiseen, tyrohlaiseen tai muu}mn miellyttävään tyyliin. Mutta sitä mukaa kuin, kaupunkiasutus ahtautui tiheäksi, suurkaupunkimaiseksi korkein kivimuurein ja ahtain pihoin, kasvoi myöskin asukkaiden halu päästä viettämään vapaa-aikaansa lähempänä luontoa. V. Myöhemmin perustettiin kauemmaksi sillois~sta kaupungista Etäui't~ha (nimi juontaa alkunsa sinne suunnitellusta eläintarhasta). Käsitteet ulkoilu ja retkeily olivat silloin verrattain tuntemattomia. Otto Flodin. K äsitellessämme kysymystä, mitä vaatimuksia Helsingin meidän oloissamme suuryhdyskunnan virkistysalueiden tulee täyttää, on oikean taustan saamiseksi ensin tarkasteltava asian historiallista puolta. Jos perheellä oli maaseudulla sukulaisia, lähetettiin perhe maalle, mutta miespuolisen kansanmiehen loma rajoittui kesäisen laua~taieht~on veneretkeen lähisaariin hyvie~ ystävien ja ehkä viinapullon seurassa. 1800-luvun keskivaiheille mennessä oli kaupungissa kaksi huomattavampaa puistoa, nimittäin 1830-lu~lla perustettu Kaisaniemi sekä Kaivopuisto, jonne : 1835 oli rakennettu kyJp_ylaitos ja joka pian muodostui tunnetuksi Pietarin hienoston virkistyspaikaksi. Helsingin virkistysalueista. Varattomampi sai sensijaan tyytyä kaupungin silloisiin vaatimattomiin puistoihin. 1882 oli Helsingin virkistysalueiden historiassa merkkivuosi.-::silloin muodostettiin kaupungin lähisaaristoon Korkeasaaren tunnettu kansanpuisto, joka tosin pian muodostettiin eläintarhaksi, ja vä.20. Helsinki oli silloin pikkukaupunki niin asukasluvultaan kuin laajuudeltaankin ja maaseutu sen ulkopuolella oli enimmäkseen harvaan asuttua ja suurelta osalta koskematonta. Tiedämme, ettei 1800-luvun Helsingissä vielä ollut mainittavampia pulmia virkistysalueiden kohdalla
1947 hankittua n.s. Vielä parisenkymmentä vuotta sitten näytti siltä, kuin ne alueet, jotka oli kunnostettu kaupunkilaisten virkistystarkoituksiin, täysin riittäisivät. Uimarannan sijainti kalmiston vieressä ei kuitenkaan ole onnistunut, sillä sieltä_ kuuluva melu häiritsee kiusallisella tavalla hautausmaan rauhaa. Ajan oloon perustettiin kaupungin välittömään läheisyyteen yhä useampia kansanpuistoja, niiden lukumäärä on nyt 14 pinta-alan ollessa n. Lukuunottamatta v. Viidessä kansanpuistossa on varattu mahdollisuus telttailuun, mutta telttapaikkojen kysyntä on ollut monin verroin suurempi. Sunnuntaitunnelmaa Lauttasaaren Särkinokan kansanpuistosta. Rancken. T. hän myöhemmin toinenkin huomattava kansanpuisto, nimittäin Seurasaari Näistä puistoista tuli pian helsinkiläisten suuresti suosimia retkeilypaikkoja. 21. Pirtti.mäen retkeilyaluetta kaikki kaupungin nykyiset kansanpuistot sijaitsevat meren rannalla. Kansanpuistoihin lasketaan kuuluvaksi myöskin Hiekkaranta, jossa kauneimpina kesäpäivinä on arvioitu käyneen jopa 15 000 henkilöä. Valok. Olihan kaupunkiin senaikaisiin oloihin katsoen rakennettu runsaasti urheilukenttiä ja talvisin luistinratoja, puistoissa ja kansanpuistoissa oli kyllin tilaa ja meren rannoilla oli useita uimalaitoksia, mikä kaikki vastasi senaikaisia eri ulkoilumuotojen vaatimuksia. 200 ha kaupungin äskettäin ostamaa Rastbölen-Rastilan aluetta lukuunottamatta. Venemiehille löytyi vielä verraten koskemattomassa saaristossa lukuisia venevalkamia ja maaseutu kaupungin lähistöllä oli vielä melko asumatonta niiden samoilla, joilla oli siihen halua
Mutta liikkuvuus on muissakin suhteissa ajallemme tunnusomaista. Se hakeutuu sinne, missä se parhaiten saa kosketuksen alkuperäiseen luontoon. Ennen melko luoksepääsemättömät alueet ovat nyt lyhyen ajomatkan päässä, asutus ja sen mukana muut toiminnat tunkeutuvat yhä kauemmaksi, vallaten koskemattoman maaseudun laajenemiselleen. Liikkuvuus, kyky nopeasti ja vaivattomasti siirtyä paikasta toiseen on aivan ratkaisevasti muuttanut nykyisten yhdyskuntien muodon ja laajuuden, sillä liikenteen kehitys on tuonut ennen kaukaiset seudut lähelle keskuksia. Kehitys on nyt johtamassa siihen, että pääkaupunkimme asujaimiston sen osan, jolla ei ole varoja tai tilaisuutta hankkia maapalstaa ja rakentaa sille mökkiä siis ennenkaikkea nuorison henkisen ja ruumiillisen virkistyksen mahdollisuudet pienenevät päivä päivältä. Ulkoilevaa väkeä eivät enää tyydytä suppeat tilat, vaan sen vaatimuksena on väljät tilat liikkua. Melkein jokaisen kaupunkilaisperheen unelmanahan on oma kesämökki ja sen saamiseksi ollaan valmiita uhraamaan perheen muusta elintasosta ilmiö, joka on verraten tuntematon muualla, paitsi eräissä muissa pohjoismaissa. Tämä mökkiasutus jota kylläkin voimme pitää sinänsä kannatettavana hakeutuu yksilöllisenä, paikkaa n sidottuna virkistysmuotona kiihkeimmin maiseman kannalta arvokkaimmille kohdille, järvien ja meren rannoille sekä saaristoon, siis juuri minne retkeilijätkin pyrkivät, ja joutuu täten ankaraan ristiriitaan tämän liikkuvan virkistystoiminnan kanssa. Tällöin on m.m. Virkistysja luonnonsuojelutarkoituksiin sopivimmat alueet samoinkuin luonnolliset tuotantoalueetkin tulevat näinollen rakennetuiksi ja aidatuiksi ja täten vain harvojen nautittaviksi. Aikamme vapaa-ajan harrastuksiin on nyt liittynyt jatkuvasti voimistuvina tekijöinä retkeily, samoilu, telttailu. Osaksi tämä asutuksen tiheneminen maaseudulla on ollut pakon sanelemaa, maanhankintalain toimeenpanoa, mutta suurelta osalta se on johtunut myöskin maakeinottelusta, joka vetoaa perisuomalaiseen haluun omistaa oma maatilkkuja siinä mökki joko asumista tai lomanviettoa varten. Yhteiskuntamme suo nyt jäsenilleen entistä suuremmat mahdollisuudet vapaa-ajan viettoon. Tilanne on kuitenkin lyhyessä ajassa muuttunut täydelleen. Ken on liikkunut Helsingin lähikunnissa ei voi olla hämmästymättä tämän kehityksen nopeutta. Alkuperäisen luontonsa puolesta mitä viehättävimmät, kenties korvaamattomat alueet vandalisoituvat muodostuen mitkä enemmän mitkä vähemmän miellyttäviksi kesäja viikonloppuma.jarykelmiksi, joissa alunperin tavoiteltu luonnon tuntu ja eristyneisyys häviävät. 22. Ulkoilu on täten saanut entistä liikkuvampia muoto j a ja sitä harrastavat yhä laajemmat piirit. ulkoiluja retkeilytoiminnasta muodostunut ensiarvoisen tärkeä suurkaupungin yhteiskunnallinen kysymys
Retkeilyja luonnonsuojelujärjestöillä olisi tärkeä tehtävä ulkoilukulttuurimme kohentamisessa ja retkeilijöiden kasvattamisessa. Huvila-, kesämökkija viikonloppumajapalstoja etsiville kehoitus: Hakeutukaa kauemmaksi pääkaupungista ja muista keskuksista, sillä pysyvämmin eristyneet, luonnonkauniit seudut ovat muualla. varten. Kelpo retkeilijä ei tuota harmia maanomistajalle, siitä on todisteita muista . Hieman pitemmät matkat ja ajanhukka korvautuvat varmasti. Suurkaupungin asukkaiden rasittunutta mieltä virkistäviä maisemia ja luonnonkauniita seutuja uhkaa tuho niiden joutuessa tekniikan jalkoihin. Määräävinä ovat useimmiten taloudelliset ja teknilliset näkökohdat, viihtyisyyden ja kauneusarvojen vaalimisen jäädessä toisarvoiselle sijalle. Kaipaamanne luonnontuntu ja ja eristyneisyys häviävät täältä nopeasti, varsinkin jos tekin tänne ahtaudutte. Suurkaupunki vaatii jatkuvaa laajentumistaan varten yhä enemmän alueita mitä erilaatuisimpiin tarkoituksiin, ei yksinomaan asumista, vaan myöskin teollisuutta, varastoja, tuontija vientisatamia, liikennettä ym. Molemmat ovat varmasti yhtä oikeutettuja. Pulmalle olisi olemassa ratkaisu. Retkeilijöitä koskeva kehoitus kuuluu: Älkää retl{illänne raiskatko luontoa älkääkä esiintymisellänne häiritkö sen rauhaa! Te olette nyt niiden maanomistajien epäsuosiossa, joiden mailla olette liikkuneet. Antakaa tilaa yhdyskunnan laajenemiselle, kokovuotiselle asutukselle, muuten joudutte sen jalkoihin. Kuinka voitaisiin sopeuttaa toisiinsa nuo kaksi toisillensa ristiriitaista virkistysmuotoa, liikkuva ja laajoja aloja vaativa ja toiselta puolen yksilöllinen, kiinteä. Sieltä kauempaa voitte samalla hinnalla ostaa suuren ja kunnollisen palstan, kuin täältä läheltä ahtaan ja naapureiden ympäröimän. Sen vuoksi on niille henkilöille, jotka kehitystä ohjaavat ja siitä ovat vastuussa, tehtävä riittävän painokkaasti selväksi tosiasia: yhtä tärkeätä kuin on turvata yhdyskunnan jäsenille kunnolliset asunto-olot ja toimeentulo, yhtä tärkeätä on varata heille kunnolliset virkistysmahdollisuudet, joita alkuperäinen luonto niin avokätisesti tarjoaa; on varottava, ettei niitä harkitsematta hävitetä. Meidän ulkoilukulttuurimme on eräisiin muihin maihin verrattuna vielä aivan alkeellista, sitä osoittavat metsäpalot, roskapaperit ja munankuoret sekä muut ruoantähteet retkeilyja telttailualueilla. maista. 23
on juuri tässä lisääntyneessä suolapitoisuudessa oltu löytävinään syy siihen, että Itämeren turskakanta on voimakkaasti kasvanut. Tänä aikana ovat eteläisestä Itämerestä otetut vesinäytteet osoittaneet epätavallisen korkeita suolaisuusarvoja. Balttilaisessa jääjärvessä ja Ancylus-järvessä täysin makeaa, sekaantui siihen Litorina-ajalla Tanskan salmien kautta niin runsaasti valtameren vesiä, että merieläimet, jotka nykyisin saavuttavat levinneisyysrajansa eteläisessä Itämeressä Bornholmin seudulla, esiintyivät aina Suomen rannikoilla asti. Tämä on epäilemättä oikein, jos kiinnitetään riittävästi huomiota sanontaan »enemmän tai vähemmän». T unnettu tosiasia on, että Itämeri kävi jääkauden lopulla ja ....:_ geologisesti katsoen vähän aikaa sen jälkeen läpi sarjan kehitysvaiheita, joiden aikana veden suolapitoisuus tässä altaassa vaihteli hyvinkin huomattavasti. Aktuellin ja kiintoisan muistutuksen siitä, että ltämerensuolapitoisuuden pysyväisyys on vain suhteellista, ovat antaneet meille ne mittaukset, joita hydrografit ovat kolmen viime vuosikymmenen aikana suorittaneet. Mm. Tämä pitää paikkansa mm. Sen sijaan, että vesi oli ns. Vuonna 1943 alkoi samanlaista kehitystä ilmetä myös 24. sen kotilon kohdalla, josta Litorina-aika on saanut nimensä ja jonka kuoria tavataan rannikoillamme sen ajan kerrostumissa. Sven Segerstråle. 1930-luvun keskivaiheilla ja loppupuoliskolla alkoi myös meidän Merentutkimuslaitoksemme todeta huomattavan korkeita suolaisuusarvoja niissä vesinäytteissä, joita säännöllisin väliajoin kootaan eteläisen rannikon hydrografisilla asemilla. Ilmiö on herättänyt vilkasta huomiota myös biologien keskuudessa. Itämeren suolapitoisuuden lisääntymisestä ja sen biologisista seurauksista. On kulunut kuitenkin jo pitkä aika siitä, jolloin Litorina-meren suolaiset aallot löivät rantojamme vastaan, ja nykyisin on tullut tavaksi pitää Itämeren altaan suolapitoisuutta enemmän tai vähemmän konstanttina
Suomalaisella meribiologilla on erityisen suuri syy heristää korviaan kuullessaan rannikkojemme lisääntyneestä suolapitoisuudesta. Kysymyksen ollessa turskasta on kuitenkin todennäköistä, että kalan runsas saanti vesistämme viime vuosina on pääasiallisesti johtunut Itämeren 25. Suhteellisesti tulee siitä lisäystä 10-20 %. Kuten 5 :,:.,--+++---+---+---+----+ 5,,_ kuvan 1 diagrammeista selviää, on merivesi etelärannikollam.me ollut 30-luvun lopulta lähtien huomattavasti suolaisempaa kuin aikaisemmin,ja tendenssi on ollut jatkuvasti 4,:.-1;,,a==t-=-..~=-'= nouseva: viimeisten viiden vuoden keskiarvo on korkein. Ongelma ei sitäpaitsi ole vain tieteellisessä mielessä kiintoisa. Nousu 1930-luvun lopulta läh1917 19JO 1'Jf tien on selvä kaikilla asemilla. Meren vesihän on täällä vielä makeampaa kuin Itämeren altaan muis a osissa, ja eläinja kasvimaailman edustajain valtamerimuotojen määrä laskee senvuoksi muumUD,. · Minkämääräinen tämä lisäys on1 Silmäys diagrammiin selvittää, että suolapitoisuus on viimek&i kuluneena viisivuotiskautena ollut keskimäärin puoli kolmeneljäsosaa promilleä korkeampi kuin 30-luvun vuosina, jolloin nousu ei vielä ollut alkanut. Samalla on suolaisuuden lisääntyminen aiheuttanut suolapitoisuusarvoja osoittavien rajaviivojen, isohaliinien, varsin voimakkaan siirtymisen itään päin. 1927-49. Kuva 1. Veden lisääntynyt suolaisuus merkitsee tietenl<:in Atlantin asukkaalle lisääntyneitä mahdollisuuksia viihtyä rannikoillamme. Tiedämme, että myös turskasaaliit ovat rannikoillamme olleet harvinaisen suuria 30-luvun lopulta lähtien. Siten on 6 °/ 00 :n isohaliini, joka aikaisemmin saavutti rannikon suunnilleen Hangon luona, viime vii ivuotiskautena siirtynyt lähelle Helsinkiä. Ru = 6i.P--"\-t-P..--+->t-Russarö, Tv = Tvärminne, Gr = Harmaja, Ta = Tammio. 171,/J Pohjanlahden rannikolla. Suolapitoisuuden keskiarvot promilleissa neljällä Merentutkimuslaitoksen vuosiasemalla Suomenlahdella v. Arvot ovat viiden metrin syvyydeltä
• eteläosista käsin tapahtuneesta vaelluksesta. WIKSTRÖM lounaisessa saaristossa sarjan havaintoja, jotka osoittivat, että korvameduusa lisääntyy täällä ja sillä on siten todellinen kotipaikkaoikeus faunassamme. on nähnyt korvameduusanläpinäkyviä kaunismuotoisia kelloja, jotka rytmillisesti kokoon vetäytyen liikkuvat hitaasti eteenpäin vedessä. Siihen aikaan ei ollut todettu mitään merkkejä siitä, että Aurelia voisi lisääntyä idempänäkin etelärannikolla, missä vesi on makeampaa. Siitä lähtien on efyroja tai myöhempiä, mutta kuitenkin aivan pieniä eläimen kehitysasteita saatu täältä samanlaisista haavinäytteistä joka kesä niinä vuosina, jolloin 26. Jokainen, joka loppukesällä tai syksyllä on oleskellut lounaisessa saaristossa tai läheisillä rannikkoalueilla. Aikaisemmin luultiin, että ne korvameduusaparvet, jotka loppukesällä ja syksyisin näyttäytyvät rannikoillamme, olivat ajautuneet tänne avoimelta Itämereltä, jonka suolaisempi vesi luo merieläimelle suurempia viihtymisen mahdollisuuksia. Selvimmin tästä todistaa eläin, joka on monelle tämän vuosikirjan lukijalle tutt11 korvameduusa, Aurelia aurita. Tuntui sen vuoksi pieneltä sensaatiolta niistä biologeista, jotka työskentelivät alkukesällä 1939 Tvärminnen Eläintieteellisellä asemalla sijaitsee meren äärellä Tammisaaren ja Hangon välillä -, kun korvameduusan efyroja odottamatta löydettiin aseman läheisyydestä otetuissa planktonnäytteissä. Lehtori Wikström tapasi nimittäin kesän alkupuoliskolla aivan pieniä meduusoja, joissakin tapaukissa vieläpä kiinnittyneen polyyppiasteenkin. Ne ovat kehittyneet ovaa1ioiden munista; ovaariot muodostuvat neljästä kaarevasta ja punertavasta, kellon keskustaan sijoittuneesta elimestä, jotka, samoinkuin koirasmeduusain sukurauhaset, muistuttavat muodoltaan ihmisen korvia ja ovat antaneet aiheen korvameduusa-nimeen. Jos tuollainen suku.kypsä meduusanaaras sijoitetaan sopivan suolaista vettä sisältävään akvaarioon, saadaan jonkin ajan perästä nähdä toukkien jättävän emoeläimen suuliuskat ja kiinnittyvän astian pohjalle. Eläimen alapinnalla riippuvat suuliuskat ovat tähän vuodenaikaan, jolloin meduusa on täysi-ikäinen, ruskeanpunaisia liuskojen poimuihin tarttuneista toukista. Mutta 20-luvulla ja 30-luvun alkupuoliskolla teki turkulainen eläintieteilijä, lehtori D. Täällä niistä syntyy pian polyyppi, pitkänomainen pieni >>säkki>>, jonka vapaassa päässä on hienoja rihmoja, pyyntilonkeroita. Jos sellainen polyyppi saa kehittyä edelleen, kuroutuu sen päästä aikanaan pieniä liuskaisia levyjä, n.s. Nämä havainnot tehtiin, kuten sanottu, lounaisessa saaristossa. Mutta on selviä todisteita siitä, että rannikkomeriemme lisääntynyt suolapitoisuus on parantanut myös sen merieläimistön elämänehtoja, joka tä1.llä pysyvästi asustaa. efyroja, jotka vähitellen pyöristyvät ja kehittyvät uusiksi meduusoiksi. A
M. Xuvat 2-4. Ylinnä kiinnittyneitä polyyppejä, jotka ovat kehittyneet meduusan vapaasti uivista toukista. Korvameduusan -omituista kehitystä selventäviä valokuvia. Meidän vesissämme syntyneet vain harvoja efyroja kustakin polyypista eikä, kuten kuvassa, kokonainen sarja. (Kaikki kuvat C. Nämä Tvärminnen havainnot osoittavat vakuuttavasti, että Aurelian lisääntymisalue on siirtynyt idemmäs, sillä asemalla on otettu epälukuinen määrä planktonnäytteitä aina vuosisadan alusta lähtien, v:sta 1920 saakka mm. Se seikka, että ensimmäiset merkit eläimen lisääntymisestä seudulla ilmenivät v. Alhaalla korvameduusa vähän pienennettynä. EfyTain (tulevien meduusojen ensi -aste) kuroutuminen riippuvien polyyppien vapaasta päästä on täydessä käynnissä. niillä kursseilla, joita siellä on joka kesä pidetty. YouNGEn teoksesta: The Sea Shore, 1949, London). 1939, sopii hyvin yhteen sen kanssa, että suolaisuuden lisääntymi27. Keskellä efyra 12 kertaa suur. Kuva noin kolme kertaa suurennettu. 1940-45 oli työ tunnetuista syistä lamassa). asema on ollut toiminnassa (v
Näyttää siltä, että lisääntyminen on mahdollista ainoastaan, jos suolaisuus ei syyskausina laske alle runsaan 6 °/ 00• Juuri tähän vuodenaikaan toukat syntyvät ja muodostuvat polyypeiksi. Ainoa, josta näytään oltavan yksimielisiä, on se seikka, että ilmiö pn tuulisuhteista riippuvainen. Kuinka kauan tulee suolaisuuden lisääntymispe1iodi kestämään1 Nouseeko suolaisuuskäyrä edelleenkin vai onko se jo saavuttanut huippunsa1 Tässä tapauksessa on ennustaminen erittäfu vaikeaa, ennenkaikkea siksi, että ei ole varmuutta suolapitoisuuden nou~_;; syistä. . Kansainvälisen Merentutkimusneuvoston vuosikokouksessa Kööpenhaminassa viime vuoden lokakuussa ilmoitettiin, että Itämeren faunan mereinen. Tässä on esimerkki siitä säännöstä, että aikaiset vaiheet ovat eläinten kehityskulussa herkimmät ulkoisille vaikut sille . 1939 tehtyjen havaintojen jälkeen on aivan pieniä meduusoja ja siis lisääntymistä havaittu idempänäkin Porkkalan seudulle saakka. aines on osoittanut leviämisen merkkejä myös. Samoin on syksyisin ajelehtivien isojen meduusojen itärajan havaittu siirtyneen pitkälti samaan suuntaan, Sipoosta Haminan itäpuolelle. Samassa kokouksessa lausuttiin myös ru,otsalaiselta taholta toivomus, että biologit seuraisivat tarkoin sitä jättimälstä koetta, jonka luonto nyt järjestää Itämeren altaassa. Tvärminnessä v. • Eräät hydrografit olettavat, että syy on löydettävissä länsituulten lisääntymisessä Pohjois-Atlantilla. Sen johdosta :on, he otaksuvat, enemmän valtameren vettä kuin tavallisesti puristunut Itämereen Tanskan salmien kautta, Länsituulten frekvenssin kasvu on t~as puolestaan asetettu yleisen 28. Sellaisia merkkejä ovat turskan ja kilohailin laajentunut esiintymisalue Pohjanlahden ruotsinpuolisella rannikolla sekä Cyanea capillat,ameduusan havaitseminen niin kaukana Itämeressä kuin Gotlannin pohjoispuolella. Ruotsissa. Niillä toukilla, jotka kehittyivät syksyllä 1938, oli sen vuoksi huomattavasti suuremmat mahdollisuudet kuin edellisillä vuosiluokilla kehittyä polyypeiksi ja c;itä tietä muodostaa efyroja seuraavana kesänä. Muuan esitetyistä selityksistä ansaitsee tulla mainituksi, koska se avaa perspektiivejä yllättävään suuntåan. , nen rannikkovesissämme todella alkoi juuri" edellisenä vuonna. Tarkkojen hydrografisten havaintojen pohjalla, joita Merentutkimuslaitos on suorittanut Aurelian lisääntymisalueen läheisyydessä, on ollut mahdollista tehdä tiettyjä johtopäätöksiä eläimen lisääntymiseen tarvittavasta suolapitoisuudesta. Meidän päiviemme Itämeren eläimistön tutkijat, joilla ei ollut >>tuuria>> el&,ä Litorina-ajalla, tulevat varmaan1in jännittyneinä seuraamaan niitä ilmiöitä, joita nyt tapahtuu Itämeren altaassa, vaikka nykyinen suolaisuuden lisääntyminen onkin mitoiltaan vaatimattomampaa
Mm. 29 •. 1940 jälk een. Jos nyt länsituuliteoria Itämeren suolapitoisuuden kasvun pääsyynä näyttää pitävän paikkansa, merkitsee se sitä, että ilmaston paraneminrn on ai"."an eri tavoin suosinut Ji-aji.ta täysin erilaista eläinryhmää, nimittäin toiselta puolen Itämeren faunan mariinista ainesta ja toiselta puolen ympäröivien alueiden maaeläimistön eteläisiä edustajia. Kartta, joka osoittaa, miten korvameduusan lisääntymisalue on laajentunu t äskeisinä vuosina; risti: lisääp.tymistä todettu ennen v. 1939; ristiympyrä: lisääntymistä todettu v . Tiedämme nyt, , että tälle ilmaston paranemiselle on luonteenomaista se, että talvet ja keväät ovat tulleet lämpimämmiksi, ja tämä on taas aiheuttanut sen, että eteläinen aines Pohjois-Euroopan eläinmaailmassa on lisääntynyt. Kuva 5. ilmaston parantumisen yhteyteen, ilmiö, joka on ollut havaittavissa leveysasteillamme jo mu~tamia vuosikymmeniä. ovat useat levinneisyydeltään eteläiset linnut tulleet lukuisammiksi tai levinneet entistä pohjoisemmaksi. J a sehän on kieltämättä yllättävä seurausten kombinaatio. 1940; kaksoisympyrä: isojen meduusain itäisin löytö v. 1939 jälkeen; ympyrä: isojen meduusain itäisin löytö ennen v
AARELTA Raukutiirojen keväistä riemua Kirkkonummen saaristossa.. • MEREN .. Va.lok. Kesäaamu Sipoon Söderskärillä . Göran Bergman. Muut aukeama.n kuvat Reino Kalliolan.
Suomen hierakka, merenrannan aito asuiam. Deschampsia bottnica-heinää, läntisten merenrantojemme ominaislajia. Björköby, Valassaaret.. Mutta kirjava on myös kesäisen rantaniityn kasvillisuus. Maksamaa, Michelsörarna. Kuvassa mm. Merenkurkun kareilla on kivi poikineen. Alkuperäisenä lajia tavataan meillä vain Pohjanlahden rannikolla
L uonnonsuojelun aate on meilläkin vuosi vuodelta voittanut jalansijaa ja saanut yhä uusia ilmenemismuotoja. liepeillä, missä lintuja, nimenomaan sorsia ruokkimalla ja niille turvapaikkoja kovimpien pakkasten ajaksi järjestämällä on ·saatu aikaan todellisia nähtävyyksiä. 3.) .. Erityisen suosituiksi ovat . nuoriso oppinut ymmärtämään, kuinka paljon iloa ja viihtyisyyttä e I ä v ä n~ -e I ä m ä n seuraaminen ja havaitseminen tuo mukanaan, seikka, jolla nähdäkseni on arvaamattoman suuri merkitys itse luonnonsuojeluaatteen ymmärtämyksen herättäjänä ja levittäjänä suuren yleisön kaikkiin piireihin. Miellyttävimpiä näistä on yhä laajemmalle levinnyt harrastus saada luoduksi turvapaikkoja, tavallaan pieniä >>reservaatteja>> kaupunkien ja muiden taajaväkisten yhdyskuntien liepeille nimenomaan vesilintujen suojelua silmälläpitäen.. tulleet myös talvisaikaan käyttökelpoiset virtapaikat kaupunkien, tehdaslaitosten ym. Ennen kaikkea on kuitenkin kouluym. , Luonnonsuojelun tragiikkaa. Helsingissähän meillä on loistava tällainen alue, erinomaisen linturikas Vanhankaupunginlahti, ja paraikaa suunnitellaan Töölönlahtea >>lintulammikoksi>>. Nuoret ja vanhat ovat täällä mielellään pistäytyneet lintujen oloja ja elämää seuraamassa ja tuhannet katsojat ovat saaneet havainnollista opetusta eräällä luonnonsuojelutyön alalla. Ilmari Välikangas
En usko sen puuttuneen ainoanakaan kesänä v:sta 1917 lähtien, jolloin ensi kerran jouduin saareen kesälomaa viettämään. Monen monien saaristolaiskotien ja kesähuvilain rannoilla myös sellaiset vesilinnut, joita ei ole yritettykään ruokkia, tottuvat nopeasti ihmisen läheisyyteen, ellei niitä häiritä. Niinpä koko parvi saattoi kylliksi syötyään nousta vartiota pitäneen emon johdolla jollekin sopivalle kivelle 40-50 m päähän lepäämään ja päivää paistattamaan. Maariistalinnuista allekirjoittaneella on kokemuksia erityisesti teerestä. Suuret silakkarysät tarjoavat sille runsaan ruokapöydän irtaantuvia kuolleita kaloja, eikä tarvitse montakaan hetkeä odottaa, ennenkuin kesävieraan pienenkin ahventai haukisaaliin perkausjätteet ovat joutuneet parempiin suihin. Oli erinomaisen hauska seurata niiden taitavaa ja jo pienestä pitäen hämmästyttävän tehokasta kalastusta alueeni pienessä suojatussa lahdekkeessa. 15 ha, teeri on ollut aivan säännöllinen pesimälintu. Tänä ajanjaksona on huvila-asutus saaressa lisääntynyt huomattavasti, mikä kuitenlman ei millään lailla ole teerikantaa vähentänyt; itse asiassahan pikku puutarhojen ja pienoisviljelmien syntyminen uusiin paikkoihin saarta on pikemminkin ollut omansa parantamaan teerikannan 33. Vähitellen linnut kesyyntyivät niin, etteivät paljoakaan välittäneet ihmisten puuhailuista. Viimemainituista jäi vähitellen yksityisiä poikasia jo aivan nuorina erilleen pikku lahdekkeisiin kalastelemaan tai liittyi toisiin emoihin, mutta parikymmentä pysyi koossa metsästysaikaan saakka. Etenkin on näin laita poikalintujen niiden joutuessa varovaisesta emostaan erilleen ja kasvaessa näin täydessä turvassa lentokykyisiksi saakka. Myös k~säaikaan on monin paikoin maassamme alettu ruokinnan avulla helpottaa vesilintujen toimeentuloa ja siten on voitu ikäänkuin >>kiinnittää& joku tai joitakuita vesilintupoikueita esim. Usein pulahti 67 poikasta samalla kertaa esiin mutu tai pikku salakka poikkipäin nokassa; p~ljon enemmän vaivaa kuin pyynti näytti nieleminen tuottavan. Edellä puheenaolleessa Sipoon saaressa, jonka pinta-ala on n. Sehän viihtyy varsin hyvin sangen piPililläkin metsäisillä, vaihtelevamaastoisilla merensaarilla, vaikka niissä olisi runsaastikin ihmisasutusta. Esim. allekirjoittaneen kesäasunnon rannoilla pienehköllä saarella keskellä Sipoon selkää oli kuluneena kesänä (1951) säännöllisinä vierailijoina pari haahkapoikuetta (pesät omalla alueellani) sekä kokonainen tukkakoskeloseurue, johon paraimmillaan kuului emo ja kokonaista 32 poikasta (enemmistö tietysti muilta emoilta ryöstettyjä). Ilman ammattija sunnuntaikalastajien apua ei kanta voisi olla läheskään niin runsas kuin se on. Vähän samanluontoista on merenrannikoiden runsaan kalaja selkälokkikannan >>hoito>>. tietyn huvilan kotilahdekkeeseen koko kesän ajaksi tai täyshoitolan, parantolan tai kylpylaitoksen kotivesiin koko yleisön ja eten1 in lasten suuren mielenkiinnon ja suosion kohteeksi
Edellä on mainittu muutamia esimerkkejä mm. 1315 p., ollessani käymässä kaupungissa, oli 8 poikasta onnellisesti kuoriutunut esiin, vain yksi >>mätämuna>> oli jäljellä. Kaikki kävi hyvin, ja kesäk. Samanlaisia ja parempiakin on jokaisen luonnonystävän kokemuspiirissä varmasti paljon. toimeentulomahdollisuuksia. Kanta rauhoitusajan loppuessa oli kuitenkin nytkin niin suuri ja linnut niin kesyyntyneitä, ettei saarella yleensä tarvinnut kulkea puoltakaan tuntia tapaamatta niitä. Käsitykseni mukaan poikasista on kuitenkin yleensä vain noin puolet säilynyt rauhoitusajan loppuun saakka. Kesällä 1949 tapasimme saareen tullessamme teeren pesän 10 metrin päässä asunnostamme aivan pääkäytävän vierestä terassikiven suojassa ja kasvavien lupiinien ympäröimänä. Ensimmäisinä tunteina emo lensi pesästä joka kerran ohitse kuljettaessa, joten pelkäsin sen hylkäävän pesänsä, vaikka koetimmekin mahdollisimman paljon kiertää paikkaa. Yleensä saaressa on asustanut 2-4 poikuetta, esim. Voi olla, että runsas kesävieraiden joukko, etenkin lapsien paljous, sai aikaan kovin usein teeripoikueiden >>hälytyksiä>>, jolloin vasta kuoriutuneet poikaset helposti joutuvat erilleen ja tuhoutuvat. Kesäasunnollamme taas vaimoni sai kerran aivan viereltä katsella, kuinka emo viiden poikasensa kanssa mustikkametsässä pisteli marjoja poskeensa aivan hämmästyttävää vauhtia. E simerkkinä teeren kesyyntymisestä mainitsen vielä, että elokuun lopussa pistäytyessäni Pihlajasaaressa, helsinkiläisten parhaassa uimasaaressa, nuori naarasteeri katseli minua kaikessa rauhassa neljän metrin päästä. Varmaan se tosin vähensi myyriäkin, mitä varten se oli tuotu, mutta se oli varmasti ollut erittäin tuhoisa silloin runsaalle teerikannalle poilrnsten ollessa vielä pieniä. syyskuussa kahtena sunnuntaina peräkkäin saarella samoilla paikoilla nuoren koirasteeren tarkkaan syödyt jäännökset. Useina kesinä ilmeisesti kissat ovat olleet suurena syynä tähän. riistalintujen kesyyntymisestä niiden suojelemisen ansiosta. Ensimmäisenä metsästyspäivänä olisi ollut II.\itä yksinkertaisin asia ampua niistä muutamia. Kaksi tällaista tapausta todettiin viime kesäkuussa, yhden poikasen kummastakin poikueesta joutuessa eksyneenä ja puolikuolleena ihmisten käsiin ja hyvistä pelastusyrityksistä huolimatta tuhoutuessa. Syntipukkina oli selvästi saarelle onnettomuudeksi tuotu todellinen >>metsäkissa>>, joka ei kertakaikkiaan lainkaan tullut ihmisasunnoille. kesällä 1950 neljä, mutta kuluvana kesänä vain kaksi. Mutta miten näiden 34. Jo toisena päivänä se kuitenkin oli mukautunut tilanteeseen ja hautoi rauhassa edelleen, katsellen vain valppaasti ohikulkijoita. Kesällä 1950 jouduin sen omakohtaisestikin toteamaan, tapasin nim. Kesällä 1951 ei saaressa ollut ainoatakaan kissaa tai koiraa, ei myöskään petolintuja silloin tällöin saarella pistäytynyt hiirihaukka ja useammin näkynyt tuulihaukka tuskin lienevät syyllisiä
Ihmisestä on tullut pahin vihollinen. Heinäsorsaemo vie poikasiaan uusille ruokamaille. Tähän sisältyy luonnonsuojelun kannalta todella, syvää tragiikkaa. Samoin kaupungit ja kauppalat ovat pyrkimässä aikaansaamaan suojelualueita, jotka tarjoavat esim. Niiden itsesäilytysvaisto on tylsistynyt, ne eivät ymmärrä lähteä yhtä ajoissa ja yhtä kaukaa pakoon_ kuin muut lajitoverinsa. vielä suorastaan suojelijain silmien edessä, kuten sanomalehdistössä tänäkin syksynä olleista, mm. Vähiin on perhe jo ehtinyt huveta. on, että juuri ne ensimmäisinä ja helpoimmin joutuvat tuhon omiksi, ehkäpä. Me suojelemme ja hoidamme lintujamme, ja seurauksena. Pyssyt paukkuvat vesillä ja metsissä. suojeltujen ja ehkä ruokittujen riistalintujen sitten käy1 Ne ovat nyt tottuneet ihmisen läsnäoloon ja oppineet, ettei niitä hänen taholtaan uhkaa mikään vaara. Räikeimmät; tällaiset tapaukset ovat kai nykyisen lainsäädännönkin puitteissa tehokkaasti estettävissä. 35. Sitten määrätyllä kellonlyönnillä kaikki muuttuu. talvisille hoidokeille turvallisia elinmahdollisuuksia myös lisääntymisajoiksi. erään parantolan sorsahoidokkien kohtaloa esittävistä, suorastaan järkyttävistä kuvauksista on käynyt selville. nyt ensimmäisinä ja perusteellisimmin tuhon omia. Ja juuri ne linnut, jotka ovat nauttineet parasta suojelua, ehkäpä ruokintaan saakka ulottuvaa hoitoa, ja siten enemmän tai vähemmän kesyyntyneet, ne ovat. Tällaiset rauhoitusalueet entisten ja uusien varsinaisten luonnonsuojelualueiden lisäksi muodostuvat silloin leviämiskeskuksiksi, joista >>siirtolaisia>> aina kulkeutuu ympäristöalueille rikastuttaen niiden riistalinnustoa ja siten parantaen myös laillisen metsästyksen mahdollisuuksia
Paukautin nyt muutamia kertoja kovasti käsiäni vastakkain, jolloin toisetkin linnut nousivat lentoon. Hiivin vielä kerran niiden jälkeen, jolloin ne läksivät jo kaukaa lentoon, minun paukuttaessa käsiäni jäähyväisiksi. Ne laskeutuivat sen jälkeen puihin sangen pitkän matkan päähän. Haluaisin uskoa, että kasvatuskeinoni pelastavat jonkun lintuni hengen. Minusta näyttää, että jo parin päivän tällainen >>sopimaton l{äytös>> sai aikaan sen, että linnut pitensivät välimatkansa ihmiseen kaksinkertaiseksi, siis niiden kannalta varsin turvalliseksi. Olen itse hiukan kokeillnt sekä vesilintuJen että teerien suhteen, käyttämättä kuitenkaan niin radikaalisia keinoja kuin pelotuslaukauksia. Ainakin minulla on hyvä omatunto siitä, että olen antanut linnuille oppitunnin ihmisen pahuudessa. Yksityinen pienen järvialueen, lahdelman tai rantakaistaleen omistaja, samoinkuin palstan tai pikkutilan haltija ei tietysti voi paljon tehdä vapaina paikasta toiseen lentelevien suojattiensa hyväksi. Ainoa keino nähdäkseni on, ettei suojelua viedä niin pitkälle, että linnut vielä met sästyskauden alkaessa liiaksi kesyyntyneinä ovat huonommin kuin muut lajitoverinsa kykeneviä välttämään täydellisen tuhon. Kirjoituksen kuvat Gunnar Granbergin. 36. Tapasin pian kolmen nuoren naaraan parven, joka hätyytettynä hajosi, kunkin linnun kaartaessa vähän eri suuntiin ja pian uudelleen laskeutuessa maahan. Hiivin nyt hitaasti ja äänettömästi, kaiken vanhan metsästäjän taitoni käytäntöön ottaen keskimmäisen linnun lentosuuntaan ja pääsin muutaman metrin päähän ennenkuin se lähti lentoon. I i s i s i i s p y r i t t ä v ä k a ik i n n e u v o i n t u r v a a m a a n I i n n u t p e s i m äj a p o i k a s t e n k a s v u k a u t e n a, m u t t a s e n j ä I k e e n o I i s i r y h d y t t ä v ä niitä v ä h i t e 11 e n ikää n kuin >>vie r o i t ta maa n>>, siis repimään sitä, mikä kesän aikana on rakennettu, ja opettamaan linnuille, että ihmistä on paras ryhtyä välttämään. Teerien suhteen tein kokeen metsästyskauden jo alettua, mutta täyden rauhan edelleen vallitessa saarellamme. Kun kokemuksesta tiedämme, kuinka äärimmäisen varovaisiksi sekä vesiettä metsälinnut tulevat, kun niitä on parikin päivää metsästetty, tuntuu siltä, että >>vieroittamisella>> todellakin voisi olla merkitystä liikaa kesyyntyneiden lintujen saattamiseksi samaan asemaan kuin ihmistä kaihtavat lajitoverit. Muutamia päiviä ennen rauhoitusajan loppumista olen niin vastenmielistä kuin se onkin ollut ryhtynyt järjest elmällisesti häiritsemään rannoillani säännöllise~ti esiintyneitä vesilintupoikueita soutamalla kovaa vauhtia niitä kohti, paukauttamalla airoilla vedenpintaa jne. Läksy oli siis ilmeisesti opittu hyvin
Luonnonkasvillisuus kodin · ympäristön ka unistuksena. Kirveen kalkutus kajahtelee aamusta iltaan, ja rätisten palavat risukokot levittäen sinertävää savua yli alueen. Ylpeänä katselee nyt isäntä kotinsa portailta ympärillä laaksoissa viheriöiviä peltojaan. Uudistilan raivio on parin vuoden ajan myllerretyn ja sotkuisen näköinen. Olisikohan &entään piMesiangervo, rantojemme kaunis koristus. Pian alkaakin sitten valtava metsänraivaus. K un uudisasukas ryhtyy raivaamaan viljelystilaa korven keskelle, katsoo hän ensin paikan mökilleen johonkin rinteeseen tai pienelle kukkulalle. Mutta mikbi näyttää pihamaa niin autiolta. Jorma Mattila. Karja syö lehtometsien vihreät nurmikot ja tallaa pienet puun taimet. Korven rauhaan tottuneet metsälinnut -pakenevat pelästyneinä kauemmaksi. Lehtipuut kaadetaan myöskin pois tieltä ja pensaikot raivataan. Ryskyen kaatuvat komeat männyt ja kuuset, niistä tulee riittämiin hirsiä asuinja ulkorakennuksia varten. 37. Laaksopaikat ja rinteiden alaosat kelpaavat pelloksi ja ymr.äröivät metsät kasvavat kenties siksi paljon ruohoa, että karjalle saa siitä laidunmaita. Vähitellen katoavatkuitenkin suuret kantoröykkiöt ja rakennusten ympäristöt siistiytyvät. Ohuemmista näreistä saa hyvän aidan peltoalueen ympärille. Hän tuntee itsensä korven voittajaksi
tänyt. Omenaja päärynäpuita, jokunen lehmus ja vaikkapa tan:mikin. Sittenhän täällä kauniilta näyttää. Metsä ja puutarha kohtaav!Lt toi ens!L hyvässä sovussa. No, mitäpä siitä! Istutetaan oikein hienoja puulajeja paikalle. jättää jokin pihakoivu tai kuusi lintuj en laulupuuksi. Uudet puut kasvavat kuitenkin kiusallisen hitaa ti Ja kenties vasta parinkymmenen vuoden kuluttua talon ympäri tö 38
Sitä on kohdeltu kuin vihollista, joka koetetaan kaikin tavoin hävittää. Talo rakennetaan tietenkin tuolle pienelle kummulle, mutta sen edessä oleva kuiva, koivuja ja kuusia kasvava rinne saa jäädä 39. Talon ohi virtaavan puron suvantopaikat perataan ja rannat siistitään. Tällainen on tapahtumien kulku tavallisesti, kun ihminen on ryhtynyt valloittamaan elintilaa villiltä luonnolta. Kuitenkin tuntunee lukijasta seuraava kertomu s pikemminkin toiveajattelulta kuin tositarinalta. näyttää lehtevältä ja viihtyisältä. Korvenraivaaja ei ehkä enää suhtaudukaan metsään yhtä vil::amielisesti kuin ennen. Monta kertaa on ennätetty katua sitä, että metsä tuli alussa niin tarkkaan hävitetyksi. Uudisraivaaja on saapunut metsätilalleen suunnittelemaan sen käyttömahdollisuuksia. Onneksi on sentään alkanut ilmetä myönteisempääkin suhtautumista luontoon ja sen villiin kauneut een
Parempi on jättää jäljelle puita liikaa kuin liian vähän, sillä voih.an niitä vielä myöhemminkin poistaa, jos ne ovat tiellä. Talvisin taas eivät niiden lehdettömät latvat estä silloin t ervetullutta aurinkoa. Pari vanhaa, suurta koivua jätetään pihapuiksi talon eteläpuolelle suojaamaan liialta auringonpaahteelta kesällä. Se on hyvänä lisätä ja taustana varsinaisille myöhemmin istutettaville koristekasveille, ja sen ansiosta pihamaa ja ympäristön luonnonmaisema sulautuvat paremmin toisiinsa. Pelloksi raivattavaksi suunnitellussa laakson koivikossa kasvavat kauniit kullerot kannattaa korjata multapaakkuineen talteen. Valkoisin kukin koreileva koiran heisipuu ja ·punakukallinen nurmiruusu ovat kauneimpia pensaitamme ja ne siirretään koristamaan pihamaata. Eihän se viljelysmaaksi kelpaisikaan ja pitäähän talon luona olla vähän puiden vehreyttäkin. Samalla lailla olisi luontaista ruoh_okasvillisuuttakin, varsinkin jos siinä sattuu olemaan kauniskukkaisia lajeja, pyrittävä säästämään uudistilan tanhuvilla. Eihän sitä hennota hävittää, vaan koetetaan se juurineen siirtää johonkin sopivampaan paikkaan, missä se saisi kasvaa rauhassa. 40. Muutamia pieniä suippolatvaisia katajia jätetään kasvamaan rakennusten lähelle eikä pieniä puuntaimia suotta hävitetä. Paikalla, mihin talo rakennetaan, kasvaa pieni vaahtera. Valokuvat kirjoittajan. melkein koskemattomaksi. Kun kaikki leimatut rungot on kaadettu, jää pihamaan tienoille vielä monia kauniita puuyksilöitä
Aarne Laitakari. Miksei Suomesta ole tavattu runsaammin malmeja, kun niitä on Ruotsissa ja itärajan takana1 Nuo kysyjät voivat olla hyvinkin valistuneita ja merkityksellisiä tekijöitä yhteiskunnassa, mutta näistä asioista ovat heidän tietonsa puutteellisia. yleensä esiintyy. tärkeitä kaivannaisia. Kallion pinta ei meillä silti ole paljaana, vaan sitä verhoaa suhteellisen ohut kerros irtonaisia maalajeja. U sein kysytään geologeilta, miksei Suomesta saada kivihiiltä, vuoriöljyä, fosfaatteja ym. svekofennialaiseen ja Itäsekä Pohjois-Sucmi n.s. Kysyjät ove.t Piinä käsityksessä, että niitä voitaisiin meiltä löytää, kunhan vain etsittäisiin. Länsi-Suomi kuuluu n.s. Suomessa ei peruskallion päällä ole nuorempiin, paleotsoisiin tai vielä sitä nuorempiin muodostumiin kuuluvia kerrostuneita kiviä, joissa kivihiiltä yms. Palatkaamme vielä kallioperäämme. karjalaiseen vuorijonomuodostumaan. Valtakivenä ovat graniittiset kivet, joita on noin 75 % pinta-alasta, ja muina kivilajeina on emäksisiä magmakiviä (sulasta kivitahtaasta syntyneitä) ja kiteisiä liuskeita (alkuaan kerrostuneina syntyneitä). Lienee näin ollen syytä niitä selvitellä. Aikojen kuluessa ovat vuorijonot hävinneet kulutuksen uhreina niin, ettei niistä useastikaan ole enää mitään topografista 41. Näiden vuorijonojen kivet ovat kiteisiä liuskeita, jotka alkuaan ovat syntyneet silloiselle maanpinnalle joko kerrostuneina tai vulkaanisen toiminnan tuottamina kivin ä. Suomen kallioperä ja hyödyllisten kaivan~ naisten löytymismahdollisu udet. Toinen kysymys, joka usein tehdään, on seuraavansisältöinen. Alkakaamme alusta. Suomen kallioperän muodostavat kovat kiteiset kivilajit, sellaiset kivet, joita yleensä tavataan maapallon kaikilla peruskallioalueilla. Meidän peruskalliomme edustaa syvälle kulunutta maankuoren leikkausta, jossa on näkyvissä kahden muinaisen vuorijonon juuret. Vuorijonopoimutuksissa ne ovat joutuneet syvälle maan uumeniin ja lisäksi on niihin siellä tunkeutunut runsaasti graniittista ainesta
eivät ole voineet säilyä, vaan ne ovat hävinneet. Suomen alueella on myös paljon myöhemmin ollut suunnilleen nykyiselle peruskalliopohjalle syntyneitä kerroksellisia kivilajeja, savikiviä ja hiekkakiviä, mutta ne ovat kuluneet niin, että vain rippeitä on parissa paikassa jäljellä. Noissa vuorijonomuodostuksissa mukana olleissa kivissä voi kuitenkin joissakin tapauksissa olla jäljellä alkuperäisiä rakennepiirteitä, jotka kertovat niiden syntyperästä, ja myös niiden kemiallinen kokoomus kuvastaa useimmissa tapauksissa niiden syntytapaa. Suomenkin alueella on siis aikoinaan ollut monenlaisia kerrostuneita kivilajeja, ehkä myös ruskotai kivihiilikerroksia, vuoriöljyä ja vuorisuolaa ym. Ei ole sitäpaitsi juuri toivoakaan myönteisestä tuloksesta, vaikka kuinka perusteellisesti etsittäisiin. aktualistista periaatetta: >>nykyisyys on entisyyden avain.>> Hiilipitoiset liuskeet, grafiittiesiintymät ja kalkkikivet johtavat ajatuksemme kaukaisten aikojen elimellissyntyisiin kerrostumiin. Näin ollen täytyy alussa esitettyyn ensimmäiseen kysymykseen antaa kieltävä vastaus. kohoumaa jälj ellä. Vielä silloin, kun Oulunlaakson sedimenttikivet löydettiin, oli heikkoa toivoa tavata sieltä jotakin sedimenttikivien hyödyllisistä kaivannaisista, mutta sekin toivo raukea ; tyhjiin. Peruskallion kiteiset liuskeet ovat syntyneet alkuaan samantapaisissa olosuhteissa kuin nykyiset muodostumat ja niitten selvittämisessä voidaan soveltaa ns. Sellaisessa kallioperässä kuin Suomen on mahdollisuuksia tavata miltei kaikkia tavallisten metallien malmeja ja vielä lisäksi mui42. Kvartsiitit aallonmerkkeineen osoittavat niiden syntyneen hiekkoina, kii.lleliuskeet erilaisine kerroksineen vastaavat olemukseltaan ja kemialliselta kokoomukseltaan nykyisiä savia. Monet hyvinkin liuskeutuneet kiteiset liuskeet voidaan todeta alkuaan vulkaanisiksi kiviksi. tämänluontoisia hyödyllisiä kaivannaisia, mutta alkuaan kerrostuneina maan pinnalle syntyneet kivet ovat niissä olosuhteissa, joissa meidän peruskalliomme on muodostunut, joutuneet vuorijonojen juurissa sellaisten muutosten alaisiksi, että kivihiili, vuoriöljy, vuorisuola yms. Vain geologisessa karttakuvassa on vuorijonojen suuntaus vielä näkyvissä. Näitä ovat Satakunnan hiekkakivi ja Oulunlaakson savija hietakivi; elimellisestä elämästä ei niissä ole tavattu Myöhemmän ajan kerrostuneita kiviä, sellaisia elimellissyntyisiä kiviä kuin Eestin palavakivi, kivihiili tai vuoriöljyä sisältävät kivet yni., ei siis Suomesta tavata. Käymme sitten käsiksi toiseen kysymykseen, miksei Suomesta ole tavattu runsaammin malmeja, vaikka niitä on sekä länsiettä itäpuolella maatamme
takin kiteisille kivilajialueille luonteenomaisia hyödyllisiä kaivannaisia, sellaisia kuin kalkkikivi, vuolukivi, asbesti, talkki, maasälpä, grafiitti, sekä rakennusja monumenttikiviksi sopivat graniitit jne. kivihiiliesiintymiin, o vat pinta-alaltaan hyvin pieniä. Tarkinkaan geologinen kartoitus ei yksinään pysty saamaan kaikkia malmeja esiin. 43. pienen järven tai suonotkon alle. Eräs uusista kansallispuistoistamme saataneen tänne. Reino Kalliola. Lapin kultamailta, Lemmenjoen kaltailta. On kuitenkin otettava huomioon, että tällaiset, useimmiten pystyasentoiset esiintymät, verrattuina laakeassa asennossa oleviin, esim. Käyttökelpoinen malmi mahtuu sangen pieneen alueeseen, esim. Valok. Maamme pintaalasta on vain aivan pieni osa suorastaan paljaana ka lliona näkyvissä muun osan kätkeytyessä maalajivaipan ja vesien alle. Näiden etsintää ja tutkimista onkin meillä menestyksellisesti harjoitettu
Suomen luonnossa on rikkautta maan uumenissakin. Noita malmi-irtokiviä voi kuitenkin löytää helpommin kuin sitä emäkalliota, josta ne ovat aikoinaan lähteneet liikkeelle. Onhan meiltä löydetty Outokummun kupari44. Asukaslukuun nähden on maamme pinta-ala suuri ja geologimäärä pieni ja geologien käyttöön luovutetut varat vähäiset. Tankavaaran kullanhuuhtomosta. Aarne Laitakari. Mainitsin jo, että meillä on menestyksellisesti malmeja ja muita hyödyllisiä kaivannaisia etsitty. Kun sellainen malmiirtokivi löytyy, voivat ammattigeologit nykyaikaisen tieteen ja tekniikan apukeinoilla niin sanoakseni katsoa maalajipeitteen läpi ja löytää malmin emäkallion. J ääkauden mannerjää irroitti kallioista kiviä ja jätti ne maalajien joukkoon. Vuodessa voidaan tutkia vain kooltaan vaatimaton alue, sillä ne menetelmät, joilla pääsee selvittämään maalajien alla olevaa kallioperää, ovat hitaita ja kalliita. Valok. Luonto on tehnyt parhaansa kätkeäkseen aarteensa ahnaalta ihmiseltä, mutta se on myös tavallaan antanut viitteitä siitä, mitä se on kätkenyt. Kun tavallista kalliota oli paljon ja malmikalliota ylen vähän, on myös irtokivien joukossa paljon tavallisia kiviä ja vain vähän malmikiviä
Suuria ja samalla rikkaita rautamalmeja ei sen sijaan ole meiltä tavattu, mutta ehkä sellaisiakin vielä löydet ään, kun päästään lentokoneista käsin etsimään magneettisia häiriöalueita. Voimme siis todeta, että uusien , käyttökelpoisten malmiesiintymien ja muidenkin hyödyllisten kaivann aisten löytämiseen on maassamme hyvät mahdollisuudet, kunhan vain tehdään työtä ja uhrataan tähän t arvittavat varat. malmi, jollaista ei ole naapurimaissamme; onhan meiltä löydetty Petsamon nikkelimalmi, jonka vertaista ei myöskään tunneta naapurimaista, ja lisäksi useita vähäisempiä malmeja. Näidenkin joukossa on sellainen, jota ei ole naapureilla, nimittäin Lapin sorakultaesiintymät. Muist a hyödyll_isistä kaivannaisista voi tässä mainita asbestin, jota myöskään ei tunneta itäeikä länsirajan takaa. 45. Toiseenkin kysymykseen on täten tullut vastatuksi. Kallioperän erilaisuuden vuohi emme tosin koskaan löydä kaikkea sitä, mitä naapurimaistamme on tavattu, mutta toiselta puolen voimme löytää sellaista, mitä naapureilta kenties kokonaan puuttuu
kiehkuraksi ja useat lajit erittävät tällöin voimakkaanhajuiRia >>puolustusaineita>>. Kaikkien tuntt>mia ja myös parhaiten tutkittuja tuhatjalkaisia ovat j u o ks u j a 1 kai s et ja k a ks o i s j a 1 kai se t. Mutta kaksoisjalkaisten ryhmä on siksi monimuotoinen, etteivä 46. Tuhatjalkais-nimitystä käytetään varsin yleisesti kaikista sellaisista maaniveljalkaisista , joilla raajapareja on runsaasti ja joilla ruumiin perättäiset jaokkeet ovat hyvin samankaltaisia. Samalla on myös kertynyt siksi suuri määrä tietoja eri lajien olinpaikkavaatimuksista ja elämäntavoista, että niiden pääpiirteiden esittäminen luonnonharrastajille on käynyt mahdolliseksi. Ne eläimet, joita tavallisesti kutsutaan tuhatjalkaisiksi, eivät edusta yhtenäistä systemaattista ryhmää. Kaksoisjalkaiset (Diplopoda) ovat taas useimmiten liereitä ja hyvin kovaihoisia eläimiä, joiden ruumiin useimmissa jaokkeissa on kaksi paria suhteellisen hentoja raajoja. Piirteitä maamme luonnonvaraisista tuhatjalkaisista ja niiden elintavoista. Siimajuoksujalkais t (kuva 1} ovat nimensä mukaisesti suhteellisen pitkiä, ohuita ja litteitä eläimiä, joilla on runsaasti raajapareja, meikäläisillä lajeilla 3755 paria. Monet niistä kiertyvät ahdistettaessa helposti. V asta aivan viime vuosina on saatu tyydyttävä yleiskuva tuhatjalkaisten ryhmään kuuluvasta kotimaisesta lajistosta. Kivijuoksujalkaiset (kuva 3) ovat nekin litteitä, mutta sensijaan suhteellisesti paljon lyhyempiä ja pitempiraajaisia eläimiä , joilla on aina vain 15 raajaparia. J uoksujalkaiset (Ohilopoda) tunnetaan helposti litteästä ruumiistaan, yksitoikkoisesta värityksestään, joka vaihtelee kellertävästä tummanruskeaan tai melkein mustaan, sekä siitä, että niillä on ruumiinsa kussakin jaokkeessa vain yksi raajapari. Kotimaiset luonnonvarairnt juoksujalkaisemme ovat kahta päätyyppiä, joko siimajuoksujalkaisia (Geophilomorpha} tai kivijuoksujalkaisia (Lithobiomorpha). Ernst Palmen
kaikki meidän maassamme esiintyvät lajitkaan ole aivan tässä mainitun perustyypin mukaisia. Siimajuoksujalkaiset ovat juoksujalkaisistamme kenties kaikkein mielenkiintoisimpia. Ne ovat erittäin valonarkoja maaeläimiä, jotka ahdistettaessa vetäytyvät nopeasti sykkyrälle ja sitten varsinkin auringonvalon sattues~a niihin pyrkivät mahdollisimman nopeasti piiloutumaan. Sen lisäksi Suo~ Kuva l. Ruosteenruskea Pachymerium ferrugineum on muuan kaikkein yleisimpiä siimajuoksujalkaisiamme. Maastamme on löydetty vain 13 sellaista juoksujalkaisja 14 kaksoisjalkaislajia, jotka varmasti menestyvät meidän karussa luonnossamme ja pystyvät näillä leveysasteilla jatkuvasti tulemaan toimeen ja lisääntymään ulkona. Siimajuoksujalkainen, Pachymerium ferrugineum. Luonnonvaraisia tuhatjalkaisia on Suomessa suhteellisen vähän. Niinpä Polydesmidae-beimon edustajat (kuva 2) muistuttavat ulkonaisesti jonkin verran juoksujalkaisia, sillä niiden selkäkilpien reunat ovat siipimäisesti laajentuneet sivuillepäin ja eläinten selkäpuoli on tästä syystä tasainen kuin juoksujalkaisilla. sua Ja sen lisäksi ruumiin takapäässä paksu karva pensseli. Omalaatuista tyyppiä edustaa pieni Polyxenus lagurus jonka 2-3 mm:n mittaisen ruumiin sivuilla on kussakin jaokkeessa pari karvatup. Sen elintapoja on varsin perinpohjaisesti tutkittu Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla ja tulokset ovat monessa suhteessa mielenkiintoisia. Lisäksi niiden raajat ovat liereisiin tyyppeihin verrattuina suhteellisen voimakkaat. mesta on löydetty useita ihmisen tuomia ja ihmisen luomista olosuhteista jatkuvasti riippuvaisia lajeja. Paksut Rhacomitriumsammalen muodostamat patjat ja poronjäkäliköt näyttävät olevan sen kaikkein mieluisimpia asuinpaikkoja, sillä tällai47. etelä-Sucmen rannikolla erikoisen yleinen ja runsaslukuinen avoimilla rantakallioilla. Niinpä se on esim. Pachymerium on suhteellisen vaatimaton laji, joka tulee toimeen hyvinkin monenlaisessa ympäristössä. Sekä juoksuettä kaksoisjalkaiset ovat nimittäin ennen kaikkea Välimeren alueen ja tropiikin asukkaita. P arhaiten se kuitenkin näyttää viihtyvän siellä, missä auringonvalo pääsee puutai pensaskerroksen estämättä kohtaamaan maanpinnan
jalkaislajin pariutumista. Näyttää mahdolliselta, että naaraan läsnäclo jollakin tavoin poistaa sienisaastutusten vaaran. On mahdollista, että pariutuminen tapahtuu pesäontelossa, mutta Pachymeriumin pariutumista ei toistaiseksi ole kukaan nähnyt. tavallisessa huoneilmassa, niin ne jo n. Munienhoitovaiston merkitystä ei toistaiseksi ole voitu täysin kiistattomasti tulkita. 48. tunnin kuluttua rypistyvät vedenhukan vaikutuksesta. silta paikoilta voidaan helposti löytää muutaman neliödesimetrin alalta useita kymmeniä, joskus jopa useita satoja Pachymerium-yksilöitä. Schubart'in mukaan. Tällä tavoin hoidetut munat tosin säilyttivät alkuperäisen tilavuutensa ja kiiltävän pintansa, mutta niihin tuli loissieniä, jotka ilmeisesti tappoivat munat. Jos munaryhmä otetaan pois naaraalta ja munat koetetaan saada kehittymään siitä erillään, ne näyttävät aina kuoievan. Mainittakoon, että Pachymerium-naaraalla on raajojensa tyvinivelissä tiettyjä r auhasia, joiden merkitys toistaiseksi on tuntematon. Pachymerium-naaras rakentaa itselleen muninnan ajaksi maahan ontelon, jonne se sitten asettuu pitkäksi ajaksi. Eräissä tapauksissa syynä kuolemiseen varmasti on ollut munien kuivumisherkkyys, sillä jos niitä pidetään esim. Se kiertyy muna-ryhmän ympärille ja pitää ilmeisesti sitä jatkuvasti koholla, niin etteivät munat pääse koskettamaan maata. Tällainen munien >>hoitaminen>> kestää useita viikkoja. Valmiista >>pesäontelosta>> voidaan naaraan lisäksi usein löytää myös koiras. Sen jälkeen kun naaras on muninut 10-30 ruosteenruskeaa munaa se käyttäytyy erikoislaatuisella tavalla . Brachydesmus superusole päässeet näkemään ainoankaan juoksupariskunta (Polydesmidae). Voidaan otaksua, että niillä on >>sterilointitehtävä>>, t.s. M.1inittakoon, että juoksujalkaisten koko ryhmä on tässä suhteessa arvoituksellinen, sillä monista yrityksistä huolimatta parhaatkaan tämän ryhmän erikoistutkijat eivät Kuva 2. Mutta vaikka niitä jatkuvasti pidettäisiin vesihöyryn kyllästämässäkin ilmassa, jossa haihdutusta ei lainkaan pääse tapahtumaan, niin ne siitä huolimatta kuolevat. Se ei nimittäin jätä munia oma-n onnensa nojaan, vaan >>hoitaa>> niitä pitkähkön ajan. niiden eritteet saattavat estää loissienten kehityksen
Luultavasti Pachymerium ja myös muut siimajuoksujalkaiset käyttävät ravinnokseen mitä erilaisimpia jätteitä niitä kovinkaan tarkoin valitsematta, joten nämä tuhatj alkaiset edustavat eräänlaista välimuotoa petomaisten kivijuoksujalkaisten ja pääasiassa kasvijätteistä elävien kaksoisjalkaisten välillä. Munista kuoriutuvat Pachymeriumtoukat ovat aluksi liikuntakyvyttömiä, aikuista paljon liereämpiä eläimiä, jotka tiettävästi eivät kykene ottamaan ravintoa. Tämä on varsin tärkeä siimajuoksujalkaisten erikoispiirre, sillä kaksoisjalkaisilla on taas ruumiinsa takaosassa erityinen >>kuroutumisvyöhyke>>, josta jatkuvasti kasvaa nahanluontien yhteydessä uusia segmenttejä ja raajapareja aikuiselle eläimellekin. Naaraan käyttäytymistä munien ja poikasten hoidon aikana on valitettavasti hyvin vaikea seurata, sillä jos sitä häiritään, niin se tavallisesti syö koko munaryhmän, jopa liikuntakyvyttömät poikasetkin. Sensijaan se ei näytä käyvän liikuntakykyisten poikasten kimppuun. raajapareja niillä on tällöin jo sama määrä kuin aikuisilla, joten raajojen lukumäärä ei siis enää seuraavien kasvuvaiheiden aikana lisäänny. Maassamme elää myös muuan toinen sangen yleinen siimajuohujalkainen, Geophilus proximus. Kun Pachymerium-toukat ovat tulleet liikuntakykyisiksi, ne eivät kuitenkaan heti hajaannu omille teilleen, vaan pysyttelevät vielä jonkin aikaa emonsa hoivissa Kuva 3. Varsin pian, jo muutaman päivän kuluttua ne kuitenkin luovat jälleen nahkansa ja muuttuvat yhä enemmän aikuisen eläimen kaltaisiksi. Pachymerium ei kuitenkaan ole ainakaan yksinomaan peto, sillä sen suolesta on löydetty runsaasti kasviravintoa, mutta sensijaan varsin niukasti eläinjätteitä. Mainittakoon, etta naaras ilmeisesti ei syö mitään munienja poikastenhoidon aikana. Kivijuoksujalkainen, Lithobius foriicatus, on peloittavannäköinen peto. Munia hoitavan naaraan suolta ei nimittäin voi lainkaan nähdä, kun sensijaan muina aikoina tumman ravinton:assan täyttämä suoli kuultaa selvästi ohuen selkäihon läpi. Mm. Tämä laji muistuttaa palJon Pachymeriumia, 49. Kaikkia juoksujalkaisia on yleensä pidetty mitä tyypillisirrpinä petoeläiminä
Tämä pienikokoinen laji on Geophilus proximuksen tapaan todellinen metsiemme kanta-asukas, vaatimaton laji, joka viihtyy miltei kaikentyyppisten metsien karikkeissa ja sammalikossa. Suurta kosteutta se sensijaan kestää hyvin, minkä vuoksi esim. 11 mm:n mittaiseksi kasvava Lithobius curtipes. Blaniulidae-heimon kaksoisjalkaisia, joilla on ohut, miltei mutta on sitä huomattavasti vaaleampi, kellertävä tai kellanruskea laji, jonka leuat ovat paljon heikommat kuin Pachymeriumin. _J Kuva 4. Muuan siimajuoksujalkainen, joka tässä rihmamainen ruumis. Sen kaikkein suurimmat naaraat voivat tulla 25 mm:n mittaisiksi, kun taas Pachymeriumja Geophilus-naaraat voivat olla jopa 40 mm:n pituisia. Sen koiraat voidaan helposti tuntea erittäin voimakkaasti paksuuntuneista takaraajoista, joiden läpimitta on noin kolme kertaa suurempi kuin edellisten parien. Siimajuoksujalkaisten koiraiden takaraajat ovat yleensä paksummat kuin naaraiden, mutta Schendyla edustaa tässä suhteessa maamme lajien joukossa ilmeistä huippusaavutusta. yhteydessä myös ansaitsee maininnan, on edellisiä paljon pienikokoisempi ·Schendyla nemorensis. G. Se näyttää kuitenkin vaativan siksi paljon kosteutta, että sen runsaus kuivissa kangasmetsissä jää pakostakin suhteellisen vähäiseksi. Niinpä G. L. proximus on lehtomaisten metsien todellinen kanta-asukas, joka selvästi karttaa kuivuutta. Erilainen suhtautuminen maaperän kosteuteen onkin huomattavin ekologinen eroavaisuus Pachymeriumin ja tämän lajin välillä. cur50. varjoisten puronvar.sipensaikkojen vetinen karike on sen suosima olinpaikka. Toisaalta Pachymerium ei taas milloinkaan ole runsaslukuinen varjoisten ja kosteiden metsien karikkeissa ja sammalikossa. Tämän suvun eri lajien tuntomerkit ovat useimmissa tapauksissa siksi >>vaikeita>>, että niistä ei tässä yhteydessä ole syytä tehdä selkoa. proxim1ts ei juuri milloinkaan pysty elämään kuivissa kangasmetsissä, jotka taas edustavat Pachymeriumille varsin suotuisaa ympäristöä. Useimmat kivijuoksujalkaisemme kuuluvat sukuun Lithobius. Maamme kaikkein yleisin kivijuoksujalkainen ja samalla myös varmasti maamme yleisin tuhatjalkainen on tummanruskea, korkeintaan n. Schendyla on Etelä-Suomen viljavimpien alueiden asukas, joka näyttäi:i suosivan aurinkoisia viljelysmaiden reunamia ja niitä reunustavia pensaikkoja
viihtyy kaikkein parhaiten siellä, missä auringon paahde on voimakkain. Siellä viihtyy erinomaisesti myös suurin Lithobius-lajimme, jopa n. On sangen todennäköistä, että L . Useimmat niistä ovat nimittäin siksi samannäköisiä, ettei niiden määrittäminen edes suvun tarkkuudella ole mahdollista ilman ns. paritteluraajojen (gonopodien) yksityiskohtaista tutkimista. Märkiä paikkoja Schizophyllum myös aivan ilmeisesti välttelee; on mahdollista, että liian suuren kosteuden karttaminen on syynä siihen, että tämä laji usein kiipeilee esim. Se on juoksu jalkaisistamme kaikkein vaatimattomimpia eikä siis näytä karttavan erikoisen kosteita enempää kuin kuiviakaan olinpaikkoja. curtipestä. Muutamat Lithobius-lajit viihtyvät erikoisen hyvin kuolleitten puiden kaarnan alla. Schizophyllum, jonka lähimmät sukulaiset ovat alunperin aroeläimiä, näyttää olevan Suomessa aukeita ja lämpimiä maita suosiva laji, joka. Koska laji on ahnas peto, niin sillä tietenkin on varsin suuri merkitys muun pieneläimistön lukumäärän säännöstelij änä. Ne käyttävät ainakin pääasiassa ravinnokseen lahoavia kasvien jätteitä ja osallistuvat siten erittäin t ehokkaasti kasvimassan hajoamistapahtuman kulkuun. tipeksen runsautta lehtomaisissa metsissämme kuvaa hyvin inuuari· eräässä H elsingin lähistöllä olevassa pähkinäpensaikossa tehty havainto: n. Metsiemme karikkeissa elää useita kaksoisjalkaislajeja, joiden tuntomerkkejä ei tässä yhteydessä kuitenkaan ole syytä yksityiskohdittain kuvata. puunrungoille tai t alojen seinille. Eräs Suomessa tosin varsin harvinainen laji, L. yhden neliömetrin laajuiselta alueelta seulotussa karikkeessa oli yli 200 aikuista L. 30 mm:n mittainen L . nigrifrons /ennoscandius, on suorastaan erikoistunut kaarnan alla elämiseen. forficatus on aikoinåan saapunut Suomeen ihmisen kuljettamana, mutta nykyisin se on jo täysin luonnonvarainen laji, joka viihtyy mainiosti kaukana ihmisen välittömän vaikutuspiirin ulkopuolella. /or/icatus, jonka varmaan jokainen luonnonharrastaja on nähnyt käännellessään kiviä tai laudankappaleita pihamailla, puutarhoissa jne. Uudenmaan rannikolla se on runsaimmillaan aurinkoisilla kallioilla ja mäenrinteillä, mutta karttaa selvästi sellaisia paikkoja, missä puohckasvillisuus tai pensaat tehokkaasti varjostavat maan pintaa. Kaksoisjalkaiset edustavat luonnon taloudessa hyvinkin toisenlaista tyyppiä kuin juoksujalkaiset. Muuan pienikokoinen, aikuisenakin vain enintään 16 mm:n mittainen, ja rihmamaisen 51. Se on varsin suurikokoinen, jopa 40 mm:n pituiseksi kasvava laji, jonka selkäpuolella on keskiviivan kummallakin puolella oranssinkeltainen pitkittäisjuova. K aikista liereistä, kovaihoisista kaksoisjalkaisistamme Schizophyllum sabulosum on helpoimmin tunnettavissa
Useimmat niistä ovat kuitenkin siksi harvinaisia, että ne kiinnostavat lähinnä vain erikoistutkijoita. männyn tai kuusen maassa makaavia runkoja tai kantoja, voi niiden kaarnan alta usein löytää suuria Proteroiulus-rybmiä, useita kymmeniä yksilöitä aivan pienbltä alalta. Se ei ole yksinomaan· kaarnan asukas, vaan esiintyy toisinaan suurinkin joukoin esim. Mahdollisesti koiraat ovat sterilejä; niitä ei kuitenkaan vielä ole tässä suhteessa tutkittu. Edellä mainitsemieni juoksuja kaksoisjalkaislajien lisäksi maassamme asustaa joukko muitakin lajeja, jotka saattaisivat tarjota mielenkiintoisia vertailun kohteita. Polyxenusnaaras ei sensijaan näytä ulottavan poikasten hoitoa tämän pitemmälle, vaan jättää pesään sijoittamansa munat oman onnensa nojaan. Kenties karvaverkosto jossain määrin suojaa munaryhmää sellaisilta pedoilta, jotka muuten voisivat käydä niiden kimppuun. Ne irroittavat takaruumiinsa mahtavasta karvapensselistä karvan toisensa jälkeen, asettavat ne ristiin rastiin munien ympärille ja saavat täten aikaan harvan verkon, jonka varassa munat lepäävät. Edellämainittujen kaksoisjalkaisten lisäksi on vielä mainittava alussakuvattu Polyxenus lagurus. Tämä pieni laj., jota usein luullaan siiraksi tai hyönteistoukaksi, on eittämättä maamme kaikkein helpoimmin tunnettava tuhatjalkaislaji. ohut laji nimeltä Proteroiulus fuscus (Blaniulidae) ansaitsee kuitenkin yleisyytensä ja runsaslukuisuutensa vuoksi erikoismaininnan. Sen asuinpaikkoina ovat ennen kaikkea puunrungot, nimenomaan sellaiset rungot, joita peittävä kaarna on paksu ja riittävän rosoinen tarjotakseen Polyxenuksille hyviä piiloutumispaikkoja. Proteroiulus on mielenkiintoinen siinäkin suhteessa, että sukupuolten lukumääräsuhteet ovat kovin paljon normaalista poikkeavat; on hyvin tavallista, että 100-200 yksilöä käsittävä näyte sisältää vain yhden koiraan tai ei ainoatakaan. Tutkimalla esim. Polyxenus-naaraiIIa on omalaatuinen tapa valmistaa pesä munimilleen munille. Se asustaa usein runsaslukuisena myös metsiemme karikkeissa ja sammalikossa, kunhan vain maa ei ole liian kuivaa; se on havaintojeni mukaan kuivissa kangasmetsissä suhteellisen harvalukuinen ja tuoreissa kangasmetsissä taas runsaimmillaan. Proteroiulus fuscus näyttää erinomaisesti viihtyvän eräänlaisina >>yhdyskuntina>>. Proteroiulus on Lithobius curtipeksen ja Geophilus proximuksen ohella metsiemme karikkeen ja lahopuun tärkein tuhatjalkainen. Näin ollen on miltei varmaa, että laji meidän maassamme lisääntyy neitseellisesti ja ettei silloin tällöin löytyvillä koirailla ole mitään merkitystä lajin lisääntymisen kannalta. kalliojäkälikössä tai kuivahkoissa karikkeissa. 52
Yhtä yksitoikkoisena tervehtii lähiympäristö salojen kätköön uskaltautuvaa. Alfred Brandt. Majapaikka löydettiin Leppälän metsänvartijatorpasta, parin kilometrin päästä luonnonpuiston etelälohkosta, jonka kasvipeite sitten parin kolmen kesän aikana joutui monipuolisen selvittelyn kohteeksi. Jotkut näistä mietteistä säilyivät kirjeitten sivuilla. Tällaisen erämaavaelluksen suoritti pari vuosikymmentä sitten kaksi kasvitieteen pro gradu-työtään aloittelevaa ylioppilasta. Oudoissa ja yksinkertaisissa oloissa siellä elimme, erämaa oli ympärillä valtavan suurena, ja ajatus hakeutui usein kauas kotoiseen ympäristöön. Rapakivi väistyy, kvartsiitti ottaa sen valta-aseman ja kalliot kirjavoituvat amfiboliitti-, fylliitti-, hematiittija dolomiittiesiintymistä. Matalahkolta harjulta tai rapakivikukkulalta näkyy metsien rannaton n,ieri tasaisena tai loivasti aaltoilevana harveten ja väistyen vain epälukuisten soiden tieltä. J a näitä nuorukaisa1an kirjeitä selailemalla palautuvat nyt monet yksityiskohdat mieleen siitä unohtumattomasta kokonaiskuvasta, jonka Hiisjärven luonnon53. Kameelina oli pieni auto ja kangastelevana keitaana Hiisjärven luonnonpuisto. Seudulla, jonne Pitkärannasta on n. 40 km kaakkoon, aivan entisen itärajan tuntumassa, luonto on kuitenkin ikäänkuin kyllästynyt luomaansa yksitoikkoiseen karuuteen. Näin luodaan kasvillisuudelle edellytykset kehittää jotakin aivan muuta kuin ympäröivillä seuduilla. Kun maasto samalla muuttuu oikukkaan epätasaiseksi tarjoten kasveille mitä vaihtelevimpia kasvupaikkoja, on tuloksena rehevä keidas, jonka kukkeuden täysin käsittää vasta se, joka on vaeltanut t änne salojen erämaan halki. Siellä laiha hiekkaja moreenimaa kasvattaa vain köyhän kangasmetsän ja soidenkin kasvipeite on lohduttoman karua. Karjalan ruusun valtakunnassa. 60 km:n matka koilliseen ja Loimolasta n. K aakkoisrajamme taakse jääneen Salmin pitäjän luonnonnäkymät ovat yksitoikkoisen suurpiirteiset
. Monesti kulkee aivan kapea laaksouoma satojen metrien pituisena jyrkkien rinteiden välissä, avautuu sen jälkeen johonkin toiseen notkoon, joka pitkin pituuttaan jatkuvasti lähettää molemmille puolilleen kapeita laaksojuotteja.>> 54. >> puisto, >>yrttitarhamme>>, kuten sitä nimitimme, muodostaa. 1931. Ominaista sille ovat pitkät notkot, joita toisistaan erottavat hyvinkin jyrkät vaaran rinteet. Katsokaamme, mitä kirj eet kertovat. 1. >> ••• näkyy metsien rannaton meri .. VII. >>harvoin löytää niin mahdottoman sokkeloista seutua kuin alueemme itäosa on
Luonto oli näihin moreenipohjaisiin laaksojuotteihin rakennellut ihmeellisiä >>Semiramiin riippuvia puutarhoj a>>, joita yllättyneinä tarkastelimme. Näin on luotu pystysuoraan kohoavien >>puutarhoj en>> perusrunko , jossa kosteus-, varjostusja ravintosuhteiden suuri vaihtelevaisuus kasvattaa toinen toi55. saat, korkeat ruohot ja heinät, ·1iiden vieressä muhkearunkoiset puut ja maassa makaavat metsän jättiläiset solmiutuvat kaikki yhdeseä sellaisiksi tiheiköiksi, että monesti ei näe eteensä kuin harvoja metrejä ja saa suorastaan ponnistellen raivata itselleen tien tässä pohjolan aarniometsässä. Eräänä edellytyksenä tällaiselle luonnon puutarhataiteelle oli laaksometsän puujättiläisten kaatuminen . >>Laaksojen kasvillisuus on usein erinomaisen rehevä. H einäkuun ensimmäinen kirje kuvailee edelleen. Ne t empaavat juuristollaan maan korkeiksi, mielikuvituksellisen muotoisiksi mättäiksi paljastaen samalla matalahkon, laajan kuopan, joka pian täyttyy vedellä. Vaikka kumpikin olimme tottuneita metsien kulkijoita ja käytettävissämme oli sangen hyvä kartta, sattui pieniä eksymisiä tuon tuostakin alkuaikoina:Raj an läheisyys antoi näille seikkailuille oman kirpeän lisä makunsa. Näkyivätpä pojat päässeen heti ensi päivinä selville tutkimusalueensa eräästä ominaisimmasta piirteestä. Olemme näissä rehevissä laaksoissa löytäneet eräitä kasviharvinaisuuksia ja uusia löytöjä toivomme edelleen tekevämme.>> Tämä laaksojen kasvipeite lukeutui lähinnä lehtoihin ja lehtokorpiin. Lukuisat penaarniometsää,>. Paljon olen metsiä ja soita samoillut, mutta Hiisjärven seudun korkokuvan veroista en muualla missään ole tavannut. Se oli joskus jopa painajaismaista
Näiden alapuolella kukki sitten lehtokorpi koko loistossaan pohjavärinä mesiangervon valkeus, joka täplittyi suokelton ja suikeroleinikin kullalla ja ojakellukan punalla. >> 56. Näin rakentuvia >>riippuvia puutarhoja>> saattoi olla vieri vieressä lukuisia välissään maassa makaavat, mahtavat runkolahot, nekin pienoispuutarhoin somistautuneina, ja koko tämän levottomasti muovautuneen laakson ·pohjan kietoivat lopuksi pensastot sotkuiseksi tiheiköksi. •> ••• alapuolella kukki sitten lehtokorpi koko loistossaan . Alinna, kasvittomien, tummavetisten painanteiden partailla levittäytyivät lehvä-, kuiritai liekosammalten patjat ja näistä ylenivät isot saniaiset, kortteet, sarat ja orvokit. Sellainen oli luettelo, ja kun heti ensimmäisenä tutustumispäivänämme tämäntapaisen pensaston äärellä näimme vielä vuorijalavan kohottavan korkealle latvuksensa, oli meistä luonnonpuisto maineensa ansainnut. Pensasmai;;et tuomi ja lehmus, näsiä, koiranheisi, kuusama, paatsama, musta viinimarja, vaapukka ja ennen kaikkea Karjalan ruusu. Pituutemme 185 cm:stä huolimatta tunsimme pienuutemme näiden kasviesirippujen edessä, sillä toisinaan vielä kolmatta metriä korkealla verhosi heleän vihreä pikkusaniaistai käenkaalimatto juuristomättään kruunautuen ylinnä vaapukkapensaikoksi. Tämä tibeikkö meitä sekä työlä:,tytti työtämme hidastaen että ihastutti, sillä lajistollisestikin se oli upea. sensa yläpuolelle asettuvia erilaisia kasvillisuusvöitä. .
Tämä upeaniminen korpi jatkui Ryyppynotkona aina Venäjän rajalle saakka. Aivan yllättyneinä tutkimme siitä laatimaamme levinneisyyskarttaa, sillä sen punaisten karttamerkkien allP. Notko taas sai nimensä purosta ja sen monista oivallisista juomapaikoista, joita se muodostaa juost essaan rajaa kohti rehevässä uomassaan.>> Sinne ne jäivät, nuo konsanaan rekisteröimättömät Poikkinotkot, 57. Tuskinpa pääsin lähellekään prinsessa Ruususta, mutta ehkä näin vilahduksen Sam-kokkipojasta. 11. 1931. ta, missä kulloinkin liikumme alueella, olemme ristineet siellä_ monet paikat omatekoisilla nimillä. tuntui hautautuvan suurin osa luonnonpuiston reheviä soita ja lehtoja Puistomme salaisuudet näyttivät piiloutuvan ruusustoj en peittoon, kuten sadun Ruususen linnassa. Pensastojen yhteenliittä vänä aineksena oli kautta koko tutkimusalueemmeKarjalan ruusu. Erään laajan, pitkän ja synkän korpinotkon nimitimme S-kelin korveksi, ja lienee helppo arvata, miten t ämä nimi syntyi. Pienehköt suoja metsäkuviot ovat täälläpäin tavallisesti nimettömät ja tunnemme itsemme eräänlaisiksi löytöretkeilijöiksi nimiä keksiessämme. &Että voimme paremmin ilmaisK omea konnantatar kuului Hiisjärven luonnonpuiston erikoisuuksiin. Mutta yhtä pelottomina kuin t arinan prinssit kävimme me paikkahousu-, partanaamaja pikiöljyritarit hyökkäykseen selvittääksemme ruusutiheikköjen kätkössä olevia salaisuuksia. VII
Linkolan niityt, Munakorvet, Joutsennotkut, Molinia-niityt, Rinneletot ja mo et muut. VII. Tästä ympäristöstä kertoo edelleen kirje 11. Ympäröivissa metsissä vallitsi syvä hiljaisuus yksinäisen peipon lyhyen varoitusäänen vain korostamana. Siinä oli todella saloj en puristuksessa, musertuva hiukkanen rannattomalta tuntuvan erämaan sylissä. Puolisen tuntia aikaisemmin oli ylitsemme lentänyt suuri hanhiparvi. Näissä katajasoissa olisi kyllä ollut ihmettelemistä kypsyneemmällekin tarkkailijalle, sillä niin perin kummallisia lajiyhdistelmiä niistä voi kirjoittaa muistiin. Mutta luodetta kohti, puristuen rotkomaiseksi Sytoskoinmäen ja synkän, vieraan metsämuurin väliin johti luotettava Ryyppynotkomme pois tästä ahdistavasta metsävankilasta, ja parin kilometrin vaellus Skelin korven hämäryyden ja karuuden keskitse vei meidät jälleen yrttitarhamme lehtojen ja lehtokorpien tuoksuvaan hämyyn ja lettojen valoon. >>Aina vain saamme todisteita näiden seutujen erämaan-tunnusta. Toinen, mahdollisesti naaras, liiteli aivan alhaalla käännellen vaanivasti päätään, uros kierteli taivaan sinessä tummana pisteenä ja äänteli kimakasti. Näistä vieraista silmistä kertoo kirje 19. Eilen ollessamme alueellamme erästä lettoa tutkimassa lensi kotkapari ylitsemme. 1931. Kiitollisessa muistissa säilyy Ryyppynotkon soliseva puro, joka heinäkuun kuivimpinakin viikkoina antoi meille uupuneille korven samoojille virvoitusta. VII. Siitä muodostui muuten kummallisen tunnelman loihtiva umpipussi, tuosta notkon et eläisimmästä ahtaasta pohjukasta . Tämä notko rajan ylittävässä kohdassaan oli luonnonpuiston eteläisin sopukka. Emme olleet kuitenkaan ainoat, jotka yrttitarhamme kukkeutta tarkkailivat. Siellä sammaloituneella puunrungolla, parinkymmenen metrin päässä rajasta syötiin monet voileivät. Lintuja oli useita 58. 1931. Idän puolella sulki tien rajalinja, pohjoisessa aivan vieressä kohosivat Sytoskoinmäen paikoin kiipeämättömät jyrkänt eet, lännessä ja etelän ilmansuunnalla, vain muutaman metrin päässä yleni pimeä metsä luonnonpuiston rajan ulkopuolella, meille täysin tuntemattomana. Vieri vieressä tasaisella suonpinnalla ylenivät suopursu ja soildrnkaksikko -kämmekkä, viihtyivät toistensa seurassa suomuurain ja suokeltto ja suikertelivat riidenlieko ja piikkimähkä. >>Jatkuvasti tarjoaa luonnonpuisto ihmettelemisen aiheita. Olen ihastuneena katsellut tikankontti-nimisen kämmekän kukkivia ryhmiä rehevissä lehtokorvissa ja kummastellut katajan runsautta märillä soilla samoinkuin järviruo'on yleisyyttä kaikenlaisilla suomailla.>> Tuntuu siltä, kuin olisi nuoren ylioppilaan kasvitieteellistä järjestystajua hieman sekoittanut se, että järviruoko oli jättänyt selvät v1::det muuttuen aidoksi suokasviksi ja kataja paennut kuivia metsämaitaan rinteiden alussoille
59. VII. Vanhat kirjeet ovat kyenneet loihtimaan nuo näkymät kätköistään esiin, mutta siihen pystyisi myös heisipensasto valkeine kukkineen, tyvenen illan auringon voimakas punerrus rantametsissä, nukkuvat lumpeet tummenevilla vesillä ja mesiangervon huumaava tuoksu kosteassa lehdossa. kymmeniä ja siivet piiskasivat ilman sellaiseen liikkeeseen, että jo hyvän aikaa ennen lintujen näyttäytymistä olimme ihmetellen kuunnelleet tuota ääntä. 1932 oli P.s.-toteamuksena lakoninen: >>Tänään näin koime kotkaa.>> Sellainen oli lyhyin ja hajanaisin luonnonkuvin piirrettynä tuo yrtti tarhamme. Pankakosken. Siinä me seisoimme hartaina tuijotellen; illan aurinko valaisi avoimen leton heinikon ja punasi suosilmäkkeiden tyynen vedenkalvon, korkeat sarat leton lampien rannoilla liikahtelivat tuulenvireessä, ja tuolla ylhäällä kiisi vinhaa vauhtia hanhien rintama yli laajan erämaan kadoten Venäjän puolelle. Oli siinä näkyä kaupungin kasvatille!>> J a kirjeessä 9. Kirjoituksen kuvat A
60. mistä viettävän rinteen pälvipaikkoja kierrellen sujuttelemme läheisen järven jäälle, jota pitkin on helppo hiihdellä. Jälleen on aivan hiljaista. Äänettömyyttä ei kestä kuitenkaan kauan, sillä pian kantautuu korviimme samaiselta saarekkeelta riekkokukon häälaulu va,litulleen. Olemme juuri seisahtaneet muuatta rinnettä las-· keutuessamme ihailemaan idän taivaalle levinnyttä punerrusta ensimmäisen aamun koittoa ennustavan äänen kantautaessa korviimme: Nja njaa nja njaa .... Perin hiljaista on kaikkialla~ Järven rannalla olevan talon koira tosin äsken haukahteli, mutta ehdittyämme tänne järvelle se ei enää kuule suksiemme karahtelua hangen pinnalla ja niin jättää raukuttelun. kulkiessamme talojen ohi. Taidamme olla metsäkanojen kanssa ainoita valveillaolijoita. Aapo M. Erämetsien kevät. On vielä tuhruinen aamuhämärä kokoontuessamme kylän laitaan,. Vain siellä täällä tuikkii valoja. Riekkokukko sieltä heti vastaa kutsuun haastaen samalla kilpailijat kaksintaist eluun. Siinähän se jo tuleekin! Hämyistä metsän reunaa vasten näemme valkean linnun kiitävän nopein siivenlyönnein kohti suosaareketta, mistä äskeinen kutsu kuului. Silloin tällöin pysähdellen hiihtelemme poispäin kylästä. Taaksemme on jäänyt nukkuva kylä. Ei ehdi tuon riekkonaaraan kutsuääni toistua montakaan kertaa, kun jo suon takaa rämähtää rehvakkaasti: Kopeuk kopeuk kopeuk koväkkäkkär ... Kylläpä'sosaa ollakin hiljaista. Salmi. Ei ollut vielä ehtinyt naapurin kukkokaan herätellä navetan asukkaita aamuaskareille. Sinne heittäytyy varvikkoon kadoten sen tien. L ähtekäämme yhdessä seurailemaan, mitä pohjoiset erämetsämme voivat meille kevätaamuna tarjota
Aina sinne saakka, missä räme vaihtuu tasaiseksi puuholvistoksi kyyditsee voittaja uhriaan, joka kaikesta päättäen taisi olla viime suven kasvatteja, koska ei rohj ennut antautua rehtiin tappeluun. Jatkamme matkaamme, mutta emme laskeudu suolle polun suuntaan, vaan poikkeamme vasemmalle aikomuksena seurailla harjujuottia, mil,ä parin kilometrin päässä laskeutuu jyrkästi pienelle lammelle. Sulavin siivenlyönnein palailee voittaja äskeiselle saarekkeelleen, ja pian sen jälkeen näemme kahden valkean olion kisaillen liukuvan ilmassa meistä oikealle ja sulautuvan lopulta utuiseen aamuhämärään. Se on kiivennyt kummukkeen laelle, tepastelee siinä edestakaisin jaJaskee kopekoitaan. Ajattelemme säälien niitä ihmisiä, jotka vielä näihin aikoihin kylkeään kääntävät eivätkä 61. P eukutteli niitä vielä joku vuosi sitten tämänkin rämeen laitamilla pariinkymmeneen nouseva tokka, mutta nyt näyttävät olevan laskettavissa yhden käden sormilla. Olemme kulkeneet harjun lakea jo hyvän matkaa kohti Ahvenlammen jyrkännettä mitään kuulematta. Vähissäpä tuntuvat riekot näiltä main olevan. Eivätpäs teeretkään vielä aloita! Aurinko on jo sulatellut lumen rinteen kivirakasta, emmekä voi sen tarjoamia sammalpeitteisiä tuoleja sivuuttaa istumatta. Pelin avaaja näyttää siellä tekevän kiukkuista laskua ollen ilmeisesti aikeissa syöksyä vastapelurin niskaan. Vastaaja oli varmasti kuullut tulomme eikä rohjennut aikaisemmin äännellä. Kopeuk kopeuk kopeuk ... Kiikarin avulla keksimme ääntelijänkin. Vaikeata tuolla suolla olisi kahlaakin, ja ovathan sen asukkaat meille jo esittäytyneet. Jo kuuluu vastaus suon reunasta aivan edestämme. toistuu yhtenä nauhana. Tuntuu niin kevyeltä hengittää pihkantuoksuisessa, raikkaassa kevätilmassa. Ääni ei ole hetikään niin remahtelevaa, kuin äsken kuulemamme eikä läheskään niin voimakasta, kuin joskus syksyisin lentoon lähtevän riekon ilmoille päästämä manailu, vaan kuuluu se nyt vienona keväisenä musiikkina, josta on jäänyt tuo ärrälle särähtävä loppusäe kokonaan pois. Hämärän -vuoksi emme eroita linnun vä1iä tarkoin, mutta ainakin kaula ja siivet vivahtavat jo ruskeilta muodostaen mainion suoja värin pälvisessä maassa. Aivan viime tingassa selviää maassaolija kuitenkin siivilleen, ja yhtenä valkeana ryöppynä kiitävät molemmat yli suon. Olemme juuri etsimässä äskeistä haastajaa kiikarin avulla varvikosta havahtuessamme kovaan ryminään. Tuskin olisimme tuota virkeää peukutteJijaa keksineetkään, ellei se olisi innoissaan ilmaan ponnahdellut. Tunteet taisivat kuitenkin lopulta voittaa varovaisuuden kilpaveikon laulun jatkuessa kiihkeänä purkauksena
Eväspaperin rapinan lomassa kantautuu korviimme outoa ääntä. osaa kuvitellakaan, kuinka innoittavia elämyksiä keväinen luonto pystyy tarjoamaan. Viimein on minun korjattava asentoani ja kuinka ollakaan nojaan tätä suorittaessani liian voimakkaasti vieressäni olevaan koivunpökkelöön. Emme osaa sitä aluksi pitää minään, mutta pian se toistuu voimakkaampana ja silloin selviää äänen aiheuttajakin. Keväthankien lumous. Mikäpäs siellä muu on kuin itse homenokka ukkometso esittämässä häälauluaan. Olipas tosiaan eri köriläs melkein lampaan kokoinen. Yllättävän lähellä se jo olikin, aivan tuossa rinteen alla. Innostuksemme kasvaa valtavasti. Mikä hauska yllätys! Emme osanneet tätä edes odottaakaan, sillä olimmehan lähteneet pääasiassa vain teerien soidinta seurailemaan. Se ei enää jatku, vaikka puolisen tuntia kärsivällisesti odottelemmekiu. 62. Ehdimme siinä jo parin hionnan aikana hypätä lähemmäksi laulajaa, ennen kuin ääntely lakkaa kokonaan. Se ei kuitenkaan tätä lähentelyä kestä, vaan kaatuu rysähtäen hangelle ja niin on metsokin siivillään. Pellöp pellöp pellöp blyh, blyh, blyh, pöll klack zshiz, zshiz, zshiz, shiut
Niin lentää kuin kummitus konsanaan. Varmasti on näytös siellä täydessä käynnissä, ennen kuin ennätämme asettua katsomoon. Varmaankin jokin pöllö olemuksesta päätellen. Tuonne istahtaa honga n oksalle, mutta siinä samassa heittäytyy jälleen siivilleen ja liukuu yli suon mennes~ään äännellen huu hu-huu-huuuu ... Uh uh uh uhu uhu uhuhuhu ... . Jo äsken oli sieltä kuulunut alkufanfaari. . Aikaisemmin olisi sittenkin pitänyt lähteä liikkeelle, jotta olisi oltu paikalla näkemässä pelinavaajan ensimmäinen tepastelu ja puhallus. t shu shu shuii tsu tsu shui ... Ehkä se on jahdannut liian innokkaasti hiiriä jollakin viljelysaukealla eikä ole huomannut päivän koittoa jääden siten aikataulustaan jälkeen . Ihmeellinen ääni! Nytkin ovat vielä ainakin kilometrin päässä, ja aivan kuuluu niinkuin tuossa vajaan sadan metrin etäisyydellä teutaroisivat. 63. Siellä se istahtaa hetkeksi korkean lakkalatvan kerkille jatkaen kuitenkin jo siinä samassa raskaan-tuntuista menoaan. Mikä vilahti siinä puiden välissä 1 Ko vin on liikkuminen keveätä ja äänetöntä. Teeri luottaa heikkoonkin näkösuojaan. Yhtenä pulputuksena kuuluu jo teerien laulu. , josta tunnemme sen kissai:; öllöksi. Se törmäilee aluksi oksiin saaden yöllä sataneen lumen varisemaan, mutta selviää kuitenkin pian säikälidyk sestään ja liukuu jo tuolla suosaarekkeen suuntaan. Kulkumme jatkuu nyt harjannetta kiemurtelevan polun suuntaa seuraillen päämääränä Ahvenlampi, jonka jäällä teeret tapaavat joka kevät häämenonsa pitää
Ehdimme seurata tätä loistavaa teatteria melkein tunnin ajan ennen kuin se loppuu aivan kuin veitsellä leikaten varoitukseen: kukkuk kukkuk kurrauu ot ot, mikä saa koko hääjoukon siivilleen. Siinä ne pyrstö viuhkaksi levitettynä ja siivet riipuksissa kiertelevät toistensa ympärillä kuin hyökkäysvaunut samalla kukertaen ja suhautellen. Siinä pensaikon suojassa istuessa selviää äskeisen paon syykin punaturkkisen repolaisen näyttäytyessä rinnemetsän aukossa. On siinä ääntä kerrakseen. Aurinko on tuona aikana ehtinyt jo nousta saaden puiden latvat hohtamaan mitä ihmeellisimmin värein. Väliin se ottaa sarjan nopeita juoksuaskeleita ja taasen kuulostaa ja tähyilee pää kallellaan. Siellä ne tilanteen kehitystä seuraillen odottelevat tulevia kohtaloitansa. Ei ole ihme, jos punaturkin tänne veti aivan kuin 64. Lammen takaa lentää vielä par-i lisä". Tuo samainen kukko näyttää olevankin isäntää näissä häissä. Etenemme varovasti kontaten ja pääsemmekin hyville paikoille, ajvan etupenkkiin suon laidassa olevan pensaikon suojiin. Jokisuulle istahtanut tavipariskunta tuntuu kovasti torailevan taitaa olla erimielisyyttä asuntopaikan valinnassa. Luonto on myös herännyt auringon säteiden mukana. Mitä lienevät säikähtäneet1 Odottelemme kotvan, mutta turhaan, sillä takaisin ei kuulu ainoatakaan. Toinen tulijoista ei näytä liikoja ikää ja. kokoa kunnioittavan,koska istuu aivan komeimman laulajan lähelle. Naarasteeret ovat kerääntyneet lammen takana olevaan metsikköön, mistä niiden hiljainen kotkotus kantautuu korviimme soitimen lomassa. Notkeata ja vaivatonta on tuon riistarosvon kulku, suorastaan nautinnollista katseltavaa. Tappeluun eivät toiset uskalla tuon mustan, lyyrypyrstöisen ritarin kanssa ryhtyä tyytyen vain keskenänsä välejään selvittelemään. Hangella on suojaisissa paik0issa sen verran irtovitiä, että jäljet näkyvät hyvin. Ja siekailematta siellä siivistä annetaan ja otetaan, niin että höyhenet vain pölisevät. Se oli nähtävä<iti vaaniskellut jotakin naaraslintua, mutta tullut ilmi, ja niin valuivat mikon katalat juonet pälviselle hangelle. Jostakin kauempaa, nähtävästi äskeiseltä riekkorämeeltä, kantautuu kuovin valittavaa ääntelyä. Pian siellä lyövät siivet vastakkain, läiskeen kuuluessa tänne saakka, ja parin kiivaan erän jälkeen valkenee tulokkaalle liukas lähtö. Siinä se kiertelee laajalla säteellä ajellen arempia loitommaksi. Kyllä osaakin olla ovelan näköinen. Toistakymmentä laulajaa on asettunut lammen jäälle sopivan välimatkan päähän toisistaan. Hiihtelemmc lammen poikki rinteelle, mistä äskeinen kettu oli mennä viipotellut. Tuolla puhaltelee kulorastas korkean kuusen latvassa huiluunsa
Viime vuonna samoilla maisemilla hiihdellessämme rikkoi tunnelman t äydellisesti jokin kauempaa kuuluva laukaus. Osuimmekin oikeille Tapion karjamaille. Kylän laitaan ehdittyämme tervehtii meitä koivun latvasta iloinen hyittityy hyittityy ... Valokuvat kirjoittajan. , ja vielä kotiovea sulkiessamme kantautuu korviimme ikäänkuin näkemiin toivotuksena teerien kaukainen soidin laulu. Nyt huokuu erämaa rauhaa vain siivekkäiden keväisten häälauluj en soidessa ympärillämme. 65. Ylärinteeltä löydämme vielä metson ruhtinaalliset jalanjäljet , joita reunustavat koristeelliset siiven vetiiisyt. Metso vetää jo siipeään. Taidamme sittenkin olla parempaan päin menossa t ässä suhteessa. väkisin, sillä t eerien varpaiden ja sup1en pa.inalluksia näkyy kaikkialla. Täältä onkin oikaistava suoraan kotiin, sillä on ehdittävä vielä syömäänkin ennen töihin lähtöä. Tuosta on mennä nylkytellyt jänis, puraissut ohimennessään haavan kuorta ja niin jatkanut poikki lammen
Mainittakoon erityisesti seuraavat lehtoalueet: R amsholmen (Jomala), Framnäs (Bromarv), Tamminiemi (Lohj a), Tammisto (Helsingin mlk.), Tjusterby ja Tervik (Pernaja), Haavisto (Nokia) ja Vaarunvuori (Korpilahti). Ne ovat luolia, hiidenkirnuja, isoja siirtolohkareita ym. Yksittäisiä 1 u o n n o nm ui s t o me r k k e j ä (kartan pienimmät pisteet) on toistaiseksi rauhoitettu verraten vähän, vain n. Lääninhallitusten päätöksillä yksityis m a i 11 e perus te t u t 1 u o n n o n s u o j e 1 u a 1 u e e t on merkitty pienemmillä (keskikokoisilla) täysympyröillä. 1948, sisältyvät alueet on merkitty karttaamme isoilla renkailla. Kuten tunnettua näitä on vuoden 1944 alueluovutusten aiheuttamien menetysten jälkeen vain neljä: Pisavaaran (Tervola-Rovaniemi) ja Mallan (Kilpisjärvi) luonnonpuistot sekä P yhätunturin (Kemijärvi-Pelkosenniemi) ja Pallas-Ounastunt urin kansallispuistot. geologisia muodostumia (18), erityisen isoja ja vanhoja tai muutoin erikoisia, tavallisiin lajeihin kuuluvia puita (30), jalojen lehtipuiden esiintymiä (20), kotkan pesäpuita. Isot mustat ympyrät merkitsevät ensi sijassa tieteellisen tutkimuksen t arpeisiin varattuj a 1 u o n no n puisto j a (lp) ja yleisiksi isänmaan luonnon nähtävyyksiksi erotettuja ka n sa 11 i s p u i s t o j a (kp). 66. (3) ym. Maamme luonnonsuojelualueet ja rauhoi~ tetut luonnonmuistomerkit v. Merensaariston linnustonsuoJelualueista tärkeimpiä ovat Nothamn (Snappertuna), Hättö (Inkoo), Söderskär (Porvoon mlk.), Ruskis (Porvoo) ja Valassaaret (Björköby). Tähän suunnitelmaan, joka on esitetty Suomen Luonnossa v. Näistä alueista on suuri osa alaltaan vähäisiä, mutta ne täydentävät merkittävästi luonnonja kansallispuistoja sisältäessään näytteitä myös sellaisista luonnon.tyypeistä, jotka mainituissa puistoissa ovat heikosti edustettuina. Mutta parhaillaan on valtion komitean käsiteltävänä luonnontieteellisten seuraimme t ekemä ehdotus uusiksi luonnonja kansallispuistoiksi. 1951. Näin on varsinkin lehtometsien ja -niittyjen sekä merensaariston luontoa käsittävien alueiden laita. 80. Oheinen kartta esittää luonnonsuoj elumme nykyistä t ilannetta suojelualueiden perustamisen ja yksittäisten luonnonmuistomerkkien rauhoittamisen osalta
Näitä keskimittaisen arkiluonnon yläpuolelle kohoavia luonnon muistomerkkejä on vähän kaikkialla maassamme. Länsi-Uudenmaan rannikolla, Hämeenlinnan tienoilla ja Tampereen lähettyvillä, missä luonto on viljavaa, ovat erityisesti lehdot ja jalojen lehtipuiden esiintymät tarjonneet luonnonsuoj elulle kiitollisia kohteita. Yksityismailla luonnonmuodostumien rauhoittaminen edellyttää maanomistajan hakemusta tai suostumusta; pakkolunastaminen voi ymmärrettävästi tulla kysymykseen vain erityisissä poikkeustapauksissa. Karttaamme on vielä merkitty silmäpisterenkailla huomattavimmat niistä valtion, kaupunkien ja yksityismaiden alueista, j o i ta o n l u o n n o n s u o j e l u s y i s t ä s u o j e l t u, m u t t a j o i t a e i ainakaan vielä ole rauhoitettu luonnonsuojelu! a i n no j a l l a. Kokemus osoittaa, että maanomistajat itse verraten harvoin tulevat hakeneeksi maillaan oleville luonnonmuodostumille lain suojaa. Niiden rauhoittamisella on suuri merkitys yleisen luonnonsuojeluharrastuksen levittäjänä silloinkin, kun niiden tieteellinen arvo on vähäinen. Tämän vuoksi karttamme mustien pisteiden epätasaisessa jakautumisessa kuvastuu luonnonsuhteitten ohella innokkaiden luonnon ystävien henkilökohtainen työ rauhoitusten aikaansaamiseksi. Pisteiden tiheys itäisellä Uudellamaalla, joka on verraten karua seutua, on pääasiassa erään tunnetun luonnon ystävän harrastuksen ansiota. Kartaltamme näkyy miten hajanaista ja aukkoista rauhoitustoiminta varsinkin yksityismaiden osalta on. H änen työnsä on vienyt P ernajan pitäjän rauhoitettujen luonnonsuojelukohteitten määrän kohdalta kärkipaikalle tilastossamme. 68. Mutta muita luonnonsuojelualueita on meillä vielä aivan liian vähän. Mutta ilman innokkaiden asianharrastajien vaivannäköä nekin olisivat jääneet suojaamatta. Yleensäkin luonnonsuoj elulain alaisten rauhoitusten lukumäärää olisi kartutettava. Yleensä ovat rauhoitetut kohteet olleet hiidenkirnuja, siirtolohkareita, suuria ja vanhoja puita yms. Tavallisesti se edellyttää jonkin harrastajan aloitetta tai suoranaisia toimenpiteitä, joihin hän saa maanomistajalta valtuudet. Siksi tällaisten suojausten määrä olisi moninkertaistettava. Tarkasteltaessa luonnonsuojelualueiden jakaantumista maan eri osien kesken on huomattava, että alueiden erottaminen voi olla suunnitelmallista vain valtionmaiden osalta. Ahvenanmaalla, Turun puolessa. Näistä on syytä erityisesti mainita eräät linnustonsuojelualueet: Klåvskär Föglössä, Helsingin Vanhankaupunginlahti, Apskär Pernajassa, Ruissalon ja Muhkurin tammimetsät Turun liepeillä, Punkaharjun, Kolin ja Vehoniemen puistot, Hyytiälän tienoon säästömetsät (Juupajoki-Ruovesi), Hiidenportin (Sotkamo) ja Koron (Posio) rotkolaaksot, Manamansalo (Säräisniemi), Maakrunnin saaristo (Ii), IsoSyötteen (Pudasjärvi), KostonPyhityksen (Taivalkoski), Penikan (Simo), Hopianulkin (Rovaniemi) ja Aavasaksan (Ylitornio) vaarat, Auttiköngäs (Rovaniemi) ja Inarinjärven saaret. muodostumia, joiden esiintyminen ei ole riippuvainen seudun viljavuudesta ja siihen perustuvasta luonnon rikkaudesta. Jos mainittujen tieteellisten seurojen esittämä ohjelma saadaan toteutetuksi, merkitsee se kansallisja luonnonpuistoj en osalta tyydyttävää ja hyvääkin ratkaisua
muistomerkin tai alueen sen omistajalta rauhoitustarkoituksiin. Luonnonsuojelualueita yksityismaille perustettaessa t ai näillä olevia luonnonmuistomerkkejä rauhoit ettaessa on siitä jätettävä maanomistajan allekirj oittama t ai hänen hyväksymänsä hakemus lääninhallit ukselle. osast a tilan karttaa rauhoitettavan alueen t ai esineen sijaintia osoitt avine merkintöineen sekä jälj ennös omistusoikeusasiakirjasta. Olemme tässä kohden jälj essä monesta maast a, ainakin Ruotsista, Tanskasta ja Saksasta. yhdist ys tai yksityishenkilöt panisivat t oimeen varainkeräyksen ja ostaisivat ko. Anomukseen on liitettävä jäljennös ko. Tosin t ässä ovat välillä olleet sotavuodet ja muut vaikeudet, mutt a sitt enkin. Luonnonsuojelulaki on ollut voimassa jo vuodesta 1923, mutta sen t arjoamia mahdollisuuksia on käytetty hyväksi vain vähäisessä määrin. Yksityiskohtaiset ohjeet lähettää pyydettäessä maksutta valtion luonnonsuojelunvalvoja. Sen vuoksi: H y v ä t 1 u o n n o n y s t ä v ä t, k o t i s e u t u y h d i s t y k s e t j a m uu t j ä r j es töt ! J os T e ill ä o n t i edossa nn e j o k i n 1 u o n n o n m u o d o s t u m a, j o k a a n s a i t s e e j a k a i p a a l a i n s u o j a a, r y h t y k ä ä e m p i m ä t t ä t a r v i t t a v i i n t o i m e n p i t e i s i i n. Eräissä t apauksissa rauhoitus kenties saataisiin läpiviedyksi sit en, että ao. 69. Huomautettakoon erityisesti siitä, että rauhoitussäännökset voidaan joustavasti soveltaa kohteen mukaan ja että maanomistajan hyväksi voidaan vielä tarvittaessa vahvistaa tietynlaisia poikkeuksia rauhoitusmääräyksistä
Kotilaisen Naias flexilislöytö Kittilästä, siis pohjoisempaa kuin tämä laji on subfossiilisena tavattu. Montell, U. Kasvistomme selvitystyö, josta v. Yksittäisiä putkilokasvilajeja koskevia uusia löytöjä on tehty jälleen runsaanlaisesti. Räsäsen >>Suomen jäkäläkasvio>>, ensimmäinen suomeksi ilmestynyt teos, joka esittelee koko jäkäläkasvistomme sen vaikeimpia ryhmiä myöten. Sekin käsittää tosin vain kolmasosan jäkälistämme. Vähäisempiä kasvistollisia kirjoituksia on esitettävänämme mm. Kotilaisen Pohjois-Suomen suokasviston levinneisyyttä koskevat selvittelyt. Erkamo) ja että viime aikoina yhä 70. Muista mielenkiintoa herättävistä löydöistä mainittakoon, että Glyoeria plicata on todettu jälleen valtiollisen alueemme kasvistoon kuuluvaksi (Lappeenrannan löytö, V. Brander); viimeksi mainitun pitäjän lajisto tunnetaan tällä hetkellä jo varsin tarkoin. 1950-51 ilmestyneistä julkaisuista on tärkein V. 1950 saimme varsin tyydyttävän lajeittaisen yleiskatsauksen E. Ne osoittavat, että tämä kasvistonaines on tunturikasviston ohessa maamme pohjoisosissa nykyisin epäilemättä parhaiten tunnettu. Y. J alas) ja Urjalasta (T. Tutkimuksista, jotka viime vuosikirjamme ilmestymisen jälkeen ovat päässeet painosta, mainittakoon tässä ensimmäisenä M. Erkamo). Ahvenanmaalta (J. Häyren useiden kirjoitustensa kautta. Alempia kasvejamme koskevista, v. Lutherin laaja väitöskirjatyö, jossa mm. Hultenin komean kartta-teoksen tultua julkaistuksi, jatkuu edelleen. Vielä tulkoon mainituksi, että rannikkojemme leväkasviston tuntemusta on kartuttanut E. Suomen kasvisto ja eläimistö. Widlund), Laitilan seudulta (J. Uudenkaupungin-Pyhämaan seudun floora on niinikään tullut pääpiirteissään tutkituksi (B. Tvärminnen seudun-Pohjanpitäjänlah,den vesikasviston levinneisyys tarkoin selvitetään. Erikseen mainittakoon vielä H. Tiitinen). Vasarin Dryopteris thelypteris-löytö Kuusamosta edustaa myös tämän lajin pohjoisinta tunnettua kasvupaikkaa maassamme. Tutkimustuloksia ja uusia löytöjä. Malmio ja V. J. J. Flora Fennica 1950-51. Kiintoisimpia niistä on M. Äskettäin todetun Cladiumin kasvupaikan lähistöstä J oroisten Kolmassa tavattiin kesällä 1950 pari muutakin kiintoisaa lajia osoituksena paikan edafisesta erikoislaatuisuudesta: Epipactis palustris ja Saxifraga hirculus (0
Piiparinen). Tavattu yksilö on mahdollisesti saapunut Ruotsin puolelta Pohjanlahden ympäri kiertäen. Malmberg; Geranium phaeum, R. Satunnaiskasvistomme lajimäärä lisääntyy jatkuvasti vuosi vuodelta. Hintikka). Alempiin kasviryhmiin kuuluvien yksittäisten lajien löydöt eivät vuosikirjamme lukijoita yleensä kiinnostane. Leinonen, 1950) ja luettelo Suomen pikkuperhosista (julkaissut Helsingin Hyönteisvaihtoyhdistys, 1950). Ainakin Vaasasta ja Kokkolasta löydetyt tulokkaat lienevät saapuneet kasvupaikolleen äskeisinä vuosina saksalaisen sotaväen mukana. Luettelosta puuttuvat sen laatimisen jälkeen ilmoitetut, mutta viime uutispoiminnoissa jo esiintyneet viitatiainen poiminnoissa nimellä suotiainen ja karppi sekä tässä kirjoituksessa mainitut neljä faunalle uutta lintulajia. uusilta paikoilta tavattu Oarex pedi/ormis on nyt varmistettu myös Joutsenosta (I. J. Dahlström, T. 1950 todettiin Helsingin satama-alueelta mustarottakanta, joka ilmeisesti on saapunut laivojen mukana ja pesiytynyt sataman va71. Bäck), H elsingistä (Anchusa italica H . Edellisten uutispoimintojen jälkeen on maassamme ilmestynyt verraten vähän faunistista kirjallisuutta. Tällä kertaa on uusia lajeja keksitty mm. Fauna Fennica 1950-51. Selkärangattomista on ilmestynyt pari laajempaa faunistista julkaisua, nimittäin tutkimus Oulujärven vesinilviäisistä (E. Luettelon mukaan on nyky-Suomesta tavattu 2 ympyräsuista, 73 kalaa, 6 sammakkoeläintä, 5 matelijaa, 315 lintua ja 64 nisäkästä eli yhteensä 465 lajia tai alalajia, joista kolme on tavattu vain subfossiilisena. 1950 (P. Valovirta), Vaasasta (Adonis aestivalis ja Pedicularis silvatica, M. V. V. Hinnerichsen) ja Tuusulasta (Oentaurea melitensis, V. Valta), Tampereelta (Allium rotundum, S. Jyväskylästä (Lepyrodiclis holosteoides ja Oentaurea depressa, E. Suomalainen ja P. Näistä edellisessä on monipuolisesti esitetty Oulujärven vesinilviäiseläimistö, myös vaikeat hernesimpukka(Pisidium) lajit, jälkimmäinen taasen sisältää useiden kriitillisten lajiryhmien selvitysten tulokset suppeaan muotoon koottuina. Törnroth; Verbascum cheiranthifolia, A. Voipio, 1950). Erkamo. III. Uusia ja harvinaisia lajeja on löydetty tietenkin myös näistä ryhmistä, varsinkin sienten joukosta. Tapio), Kokkolasta (Veronica Dillenii, U. Metsäkauris (Oapreolus capreolus) on jälleen näyttäytynyt maamme rajoj en sisäpuolella, tällä kertaa Kiimingissä 28. Katiska). F aunalle uusien t ai muuten mielenkiintoisten lajien löydöistä mainittakoon seuraavat. Widlund), Raisiosta (Bifora radians ja Solanum rostratum, S. Musta rotta (Rattus rattus), jota meillä oli jo pidetty miltei hävinneenä, näyttää jälleen pystyneenjossain määrin lisääntymään, sillä sitä on viime vuosina tavattu muutamia kertoja eri puolilta EteläSuomea. Suomen nykyisellä valtiollisella alueella tavatuista selkärankaisista on laadittu luettelo, joka sisältää myös uusitun suomenkielisen selkärankaisnimistön (P
1926 se todettiin ensi kerran Suomes·ta, Ahvenanmaalta , 1930-luvulla Suomenlahden rannikolta. IV. Suomessa t avattujen lintujen luetteloon voidaan liittää neljä itäistä harhailijaa: aavikkotasku (Oenanthe deserti ), punaperäpääsky (Hirundo daurica), Siperian t avi (Anas formosa) ja arohyyppä (Chettusia gregaria). Maininnan ansaitsee vielä majavan (Castor fiber) subfossiilinen kallolöytö Vihannista 1950 (H. Kattohaikara (Ciconia ciconia) on todettu Pusulasta 14. V. VIII. 1951 (T. IX. IX. 1950 (E. 1950 (0. XI. Voipio) . 1949 (E. 72. 1950 (2 yks., M. Vepsäläinrn). Aavikkotasku on KcEkija Lounais-Aasian lintu, joka muuttomatkoillaan eksyy joskus Eurooppaan. Metsäsopuli (Myopus schisticolor) , eräs harvinaisimmista jyrsijöistämme, on sekin muistuttanut olemassaolostaan: RovaniEmen Nivankylästä löydettiin 4. Lukuisista hauskoista selkärangattomien löydöistä voimme mainita vain muutaman. Merikallio); Siperian t avi saatiin Oulust a 1. Mustahaikara (Ciconia nigra) löydettiin K empeleeltä 1. 1949 Lappajä1veltä (S. Jalkanrn). A. Lappalainen ym.); viimeksi mainittu yksilö oli Saksassa rcngastettu. 28. 1951 Hankoniemen itäpuolelta Tvärminnen Brännskäristä (E. Idän kulkusirkka ( Locusta (Pachytulus) migratoria) saatiin 30. Hilden). Intian hanhi (Anser indicus), joka on pari kerta a aikaisemmin t avattu Suomesta, löydettiin Kauvatsalta 16. Miclrnkiintoinrn on Hydrobia (Potamopyrgus) ienkinsi-kotilon löytyminen Raumalta v. 1950 (W. Melkoinen osa Euroopasta tavatuista Siperian t aveista on kuitenkin varmaan karkulaisia, sillä tätä lajia pidetään lammikkolintuna. 1900 ja on sieltä käsin levittäytynyt yli Itämeren rannik oiden. 1951 Ruotsinpyhtään Pikku Ahvenkoskesta (E. 1951 (K. Punaperäpääsky on vain hyvin harvoin eksynyt pesimisja muuttoalueensa ulkopuolelle, Siperian t avi sitä vastoin suhteellisen usein. Barkman). rastorakennuksiin. Punaperäpääsky (suomenkielistä nimeä ei liene vielä lopullisesti vahvistettu) ja Siperian tavi ovat molemmat itäsiperialaisia. Haikarat ovat viime kesinä liikuskelleet t avallista ahkerammin Suomessa. Arohyyppä on kotoisin Kaakkois-Vrnäjän jaL änsi-Siperian aroseuduilta. Sommarberg). Tämä uusia asuma-aloja valloittava pikku nilviäinen ilmestyi Kielin kanavaa n v. Merinahkiainen on oikeastaan valtameI'€n asukas, mutta se vierailee toisina an Itämeressä ja saatiin nyt neljännen kerran Suomen rannoilta. VIII. IX. XI. Tieto punaperäpääskyn esiintymisestä Suomessa perustuu vanhempaan, mut ta vasta äskettäin ilmoitettuun havaintoon (E. Häyren). 1951 todettiin Yyterissä (Porin mlk.) arohyyppäyksilö, joka viipyi paikalla useita päiviä (L. Rannikoillamme muuttoaikana silloin t ällöin tavattu pulskahaahka (Somateria spectabilis) todettiin 20. Palmen). VI. IV. 1950. Petrell). Sarkkinrn) ja nähtiin Limingassa IX. Komonrn). 1950 kaksi kuollutta met säsopulia (A. P erttilä) ja Köyliöstä 15. Se todettiin Helsingissä 4. Kenties se on jo ehtinyt kauemmaksikin Pohj anlahdessa. Hautala). Paitsi mustaa rattus rattus-tyyppiä todettiin sieltä myös ruskeaselkäinen ja valkovatsainen rattus frugivorus-tyyppi, jota Suomesta ei ole aikaisemmin löydetty (P. J. Myös uusia harmaahaikara(Ardea cinerea) löytöjä on ilmoitettu , pesimishavaintojakin. XII. Suurin nahkiaislajimme, merinahkiainen (Petromyzon marinus) , saatiin 25
Jouko Kaisila. Toinen yhtä kuuluisa tuhohyönteinen, havununna eli nunnaperhonen (Lymantria monacha), näyttäytyi kesällä 1951 Suomessa. Nuorteva). Näiden reliktijärviemme luetteloon on siis lisättävä R enkajärvi. Idän kulkusirkka on Kaakkois-Euroopan pahimpia viljelystuholaisia. 73. Molemmat lajit ovat jääkauden jälkeisen merivaiheen ajoilta säilyneitä jäte(relikti-) eläimiä, joita on tavattu eräissä Sisä-Suomen järvissä. Suomeen on tämä suurimpien hepokattiemme kokoinen lentotaituri eksynyt muutamia kertoja aikaisemminkin. Lopuksi pari äyriäislöytöä: Mysis relicta ja Pallasea quadrispinosa HattulanKalvolan Renkajärvestä (P. Aikaisemmin havununnaa oli löydetty meiltä vain joitakin yksilöitä ja sen vakinaista esiintymistä Suomessa pidettiin kyseenalaisena, mutta viime kesänä sitä saatiin useammasta paikasta pitkin etelärannikkoa, eräistä paikoista runsaastikin
. Suomi ja kansainvälinen luonnonsuojeluliitto. Niitä suositellaan myös maaja metsätalouden 74. P allastunturin et eläosan kasvillisuuskartta ilmestyy kohdakkoin painosta. H elsingin yliopiston matem. 1950 (The Position of Nature Protection throughout the World in 1950). Luonnonsuojelualueittemme tutkimus. Luonnonsuojelun työmaalta. Myös Suomen luonnonsuojelu on saanut kirjassa 9 sivua laajan esittelynsä valtion luonnonsuojelunvalvojan toimesta. Metsätieteellisen t utkimuslaitoksen toimesta ovat tri HÅKAN LINDBERG ja ylioppilas KAJ STENBERG suorittaneet kesällä 1951 hyönteistieteellisiä tutkimuksia Pisavaaran luonnonpuistossa ja Pyhätunturin kansallispuistossa. asia järjestynee siten, että dos. Kesällä ilmestyi painosta K ansainvälisen luonnonsuojeluliiton (International Union for the Protection of Nature) julkaisema selvitys koko maailman luonnonsuojelusta v. REINO K ALLIOLA tullee ensi keväänä luennoimaan luonnonsuojelusta. luonnontieteellisen osaston kohdalta ko. Keväällä 1951 saatiin kirjelmään myönteinen vastaus, jossa rehtori MARTTI RuuTu ilmoittaa olevansa valmis neuvottelemaan po. Luennot ovat t arkoitetut lähinnä biologisia aineita opiskeleville. opetuksen järjestelystä tulevana keväänä. Lehtori AXEL WEGELIUS ja maisteri J ouKO K AISILA ovat t ehneet niinikään hyönteistieteellisiä tutkimuksia P allas-Ounastunturin kansallispuistossa. Korkeakoulut ja luonnonsuojeluopetus. Tässä 538 sivua käsittävässä teoksessa on selostettu kaikkiaan 70 maan tai erillisen alueen luonnonsuojelun järjestelyä, lakisäännöksiä, luonnonsuojelualueita, yhdistystoimintaa jne . Maisteri LAURI TEIVAINEN on jatkanut kartoitusja tutkimustöitään Pallas-Ounastunturin ja P yhätunturin kansallispuistoissa. Edellisessä vuosikirjassa kerroimme Suomen Luonnonsuojeluyhdissen jättäneen Yhteiskunnallisen korkeakoulun rehtorille kirjelmän, joka tähtää luonnonsuojeluopetuksen järj estämiseen koulun oppilaille
Ensi tehtäviä tulee olemaan seminaarien luonnonhistorian opettajille pidettävien luentopäivien järjestely. Maalaiskuntien liitto kutsui viime toukokuussa asiantuntijoita koolle neuvottelemaan siitä, voitaisiinko kunnissa toimivat kotiseutuliikkeen, matkailun ja luonnonsuojelun asiamiehet koota yhteiseksi lautakunnaksi; josta näin muodostuisi arvovaltaisempi elin. Maaseudulla suoritetusta luonnonsuojelutyöstä. NIILO SöYRINKI. Kokous hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Tätä opetusta on viime vuosina antanut prof. SöYRINGILLÄ oli kuulijoinaan Kansakoulupäivien osanottajisto, toistatuhatta henkeä. Maaseudun kursseista ansainnevat erityisen maininnan ne >>metsäpäivät>>, jotka Pohjois-Hämeen metsälautakunta järjesti Kurun metsäkoululla heinäkuussa Ikaalisten opettajille. ylioppilaille. Keväällä 1951 Suomen Luonnonsuojeluyhdistys järjesti Helsingin kansakoulujen t arkastajaneuvoston ja H elsingin opettajayhdistyksen tukemana pääkaupungin kansakoulunopettajille >>suurkurssit>> luonnontuntemuksessa. Asiaa kehittelee edelleen toimikunta, jossa luonnonsuojelua edustaa valtion luonnonsuojelunvalvoja. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja. Tällä hetkellä lienee luonnonsuojelutyö maaseudullamme v01maperäisintä Lou nais-H ämeessä, missä sikäläisen Kotiseutuja museoyhdistyksen viime keväänä asettama Luonnonsuojelutoimikunta on tarttunut tehtäviinsä varmoin ottein. Tässä tarkoituksessa on Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja käynyt neuvotteluja Kouluhallituksen kansanopetusosaston kanssa. ' Luonnonsuojelun edustus kuntien hallinnossa. Kansakouluväki ja luonnonsuojelu. Elokuun lopulla se julkaisi Forssan lehdessä selostuksen ohjelmastaa n kutsuen kaikkia maakunnan luonnonystäviä yhteistyöhön. 300 opettajaa. Luonnonsuojeluvalistusta jaettiin opettajille myös viime toukokuussa J yväskylässä, missä prof. Näille luonnonsuojeluhengessä pidetyille lintuja kivikursseille, joita pätevät asiantuntijat johtivat , osallistui yhteensä n. Toimikunnan tarkoituksena on sekä luonnonsuo75. Metsäylioppilaat saavat luonnonsuojeluopetusta lisäksi kesäkursseillaan Hyytiälässä. Kursseja on tarkoitus ensi keväänä jatkaa uusin opetusaihein. Luonnonsuojeluopetusta pyritään tehostamaan myös kansakouluissa. Niillä nähtiin esitelmöitsijänä ja retkeilyn johtajana mm
Niinkuin viime keväänä sanomalehdissäkin mainittiin, on Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen piirissä suunniteltu sinivuokon, näsiän ja eräiden muiden kaupallisen keräilyn kohteiksi joutuneiden kasvien rauhoittamista luonnonsuoj elulain noj alla. jelun että luonnontutkimuksen edistäminen Lounais-Hämeessä. Keväällä Suomen Luonnonsuojeluyhdistys asetti toimikunnan (toht. Toimikunnan puheenjohtajana on toht. Valtion luonnonsuoj elunvalvoja tulee jättämään tätä koskevan esityksen maatalousministeriölle. ERKAMO ja R. Helsingin aluesuunnitelmaliiton toimeksiannosta suoritettu tutkimus Espoon, H elsingin pitäjän, Kauniaisten ja Keravan suositeltavista luonnonsuojelunkohteista valmistui kuluneen vuoden aikana ja jaetaa n monistettuna asianomaisille kunnille (V. Innokkaasti on luonnonsuojelun hyväksi työskennelty myös PohjoisKarjalassa. Vielä ratkaisun jälkeenkin yhdistys toi esille eriävän kantansa toimittamalla lehdistölle useiden arvovaltaisten kansalaisten allekirjoittaman lausunnon asiasta. Monet kasvilajit ovat nimenomaan H elsingin srudulla käyneet eri syistä siksi harvinaisiksi, että on katsottu tarpeelliseksi kehoittaa koululaisiakin olemaan keräämättä niitä täällä herbaarioihinsa. RuoTSALO: Ehdotus H elsingin ympäristökuntien luonnonsuojelunkohteiksi, 123 sivua, 19 karttaa). Asiassa eivät auttaneet kielteiset asiantuntijalausunnot eikä sanomalehtipolemiikki (Suomen Luonnonsuojeluyhdistys järjesti mm. kaksi päivää ennen päätöksen tekoa alueelle sanomalehtimiesten retkeilyn). Samalla tullaan uusimaan asetus eräiden harvinaisten, herbaariokeräysten vuoksi uhanalaisten kasvien rauhoituksesta. Eräitä siinä esitettyjä ajatuksia otettiin kaupungin taholta huomioon lopullista öljysatamasopimusta laadittaessa. Helsingin seudun luonnonsuojelu. V. BRANDER. Täällä ovat Lieksan luonnonsuojeluasiamies, metsänhoitaja ILMARI KARVONEN ja Pielisjärven luonnonsuojeluasiamies J ussi NYKÄNEN kirj elmin ja sanomalehtikirjoituksin tehneet voitavansa saadakseen maakunnan miehet ymmärtämään maisemanhoidon merkityksen. TAHVO KoNTUNIEMI ia yhdistyksen sihteeri) laatimaan selvitystä 76. J ORMA SovERI, leht. E. tekemällä päätöksellä Nobel-Standard-yhtiölle öljysatamaksi. Harvinaisten kasvien suojelu . Tässä mielessä se on jo ryhtynyt toimenpiteisiin petolintujen tarpeettoman hävityksen sekä tienvarsien rumentamisen estämiseksi maakunnassa. T. Pääkaupungin luonnonsuojelu kärsi kuluneena vuonna raskaan tappion sen johdosta, että suunniteltuun Stansvikin kansanpuistoon kuuluva Laajasalon lounaisniemi luovutettiin kaupunginvaltuuston 30. Luonnontutkimistehtävät on myös pantu alulle laajassa mitassa, osaksi äskeisinä vuosina jo toteutettukin
Samalla joutsenkysymys on suuressa määrin avannut ihmisten silmät näkemään luonnonsuoj elun merkityksen yleensäkin. 77. Näin on olemassa hyviä t oiveita siitä, että joutsenkannan rippeet saadaan pelastetuiksi ja lintu ehkä vähitellen lisäänt ymäänkin. Luettelo niistä (39 lajia) lähetettiin toukokuussa pääkaupungin kaikkien oppikouluj en luonnon.historian opettajille. On saatu todisteita siitä, ettei joutsen ihmistä pelkää, kun tämä vain suhtautuu lintuun oikealla tavalla. J outsenkysymyksemme. Mutta lintumaailmamme kuninkaan syntiluetteloa pyritään kuormittamaan myös aivan aiheettomasti. Maakotkaa ei ole katsottu voitavan rauhoittaa Oulun ja Lapin lääneissä sen poronhoidolle tuottamien vahinkoj en vuoksi. Vuonna 1951 joutsenkysymys on YRJ Ö KOKON >>Laulujoutsem>-kirj an ansiosta tullut kautta maa n yleisen mielenkiinnon kohteeksi. Olisi toivottavaa, että muuallakin seurattaisiin tätä esimerkkiä ja julistettaisiin tietyt, paikkakunnalla harvinaiset lajit kouluherbaarioissa >>pannaan>>. Suomen Luonnonsuojeluyhdistykselle sen jälkeen saapuneet lukuisat ilmoitukset joutsenen muutosta ja pesimisestä osoittavat, että raj amiehet ovat ottaneetkin joutsenen suoj elemisen kunnia-asiakseen. Jne. Joitakin päiviä myöhemmin löydettiin kuitenkin pojan ruumis läheisestä joesta; hän oli hukkunut ja ajautunut virran mukana. Kotkat. K eväällä 1950 Suomen Luonnonsuoj eluyhdist ys kääntyi Rajavartiostoj en esikunnan puoleen pyytäen, että tämä kiinnittäisi rajamiest en ja heidän välityksellään a~ianomaist en paikkakuntien väestön huomiota joutsenen suojelemisen t ärkeyteen. Valtion luonnonsuoj elunvalvojan tiedossa ei ole yhtään t apaust a, jossa kotka olisi meillä todistettavasti vienyt pikkulapsia, vaikka sellaisesta aina silloin tällöin puhutaan. E sikunta lähet tikin asiast a päiväkäskyn, jonka liitteenä jaettiin tri EINARI MERIKALLIOn kirjoitus >>Joutsenen pesiminen Suomessa ennen ja nyt>> (Suomen Luonto 1949). Viime kesänä oli lehdessä uutinen, jossa kerrottiin erään pikkupojan kadonneen jälj ettömiin Simossa ja epäiltiin, vieläpä paikallist en viranomaistenkin tukemana, että kotka olisi ryöstänyt pojan. kysymykseen tulevista lajeista. Myös Met sähallitus on lähettänyt kiertokirjeen, jossa se kehoittaa aluemetsänhoitajia hoitoalueen metsät eknikoille, metsänvartijoille ja vartiomiehille korost amaan joutsenen suoj elemisen merkitystä ja velvoittamaan heidät tekemään valistustyötä joutsenen puolesta paikallisen väestön keskuudessa ja työmailla. Saarijärvellä t alvehtinutta ja kesyyntynyttä >>Ainoa>> kävivät tuhannet henkilöt katsomassa. Salakyttäin jatkuvasti suorittamat linnun ampumistapaukset ovat herättäneet suuttumuksen myrskyn
H uhtikuussa yhdistys lähettikin Suomen Kulttuurirahaston välityksellä lehdistölle asiaa koskevan kirjoituksen, jossa korostettiin mm. Petolintujen suojelu. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys sai viime keväänä eri tahoilta kirjeitä, joissa yhdistystä pyydettiin ryhtymään toimenpiteisiin petolintujemme säälimätöntä hävitystä vastaan. Tilaisuuteen osallistuivat mm. Professori VILJO Ku JALA, joka yhdeksän vuoden ajan on puheenjohtajana ohjannut Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toimintaa, luopui vuosikokouksessa keväällä 1951 tästä t ehtävästään tultuaan valituksi Suomalaisen Eläinja Kasvitieteellisen Seuran Vanamon puheenjohtajaksi. Yhtä monta näyttäytyi toukokuussa Utön yläpuolella. toiminut yhdeksän vuotta yhdistyksemme sihteerinä ja ollut johtokunnan jäsenenä vuodesta 1948. Petolintukysymyksemme oli esillä myös valtion luonnonsuojelunvalvojan aloitteesta pidetyssä neuvottelukokouksessa Metsätalossa 17. valtion metsästyksenvalvojat ja eräitä muita riistanhoitomiehiä sekä luonnonsuoj elutyöntekijöitä. sitä rauhoitussuojaa, jota useimmat petolintumme luonnonsuojelulain noj alla nauttivat, mutta jota valitettavasti niin yleisesti rikotaan. professori NIILO SöYRINGIN, joka aikaisemmin on m.m. Kuluneena kesänä oli Nauvossa Borstön yläpuolella nähty yhtaikaa kolme merikotkaa ja viime syksynä yhtaikaa viisi lintua Lökholmilla Suurella Alskärillä. Niiden mukaan on kuluneena kesänä ollut Ådössa Berghamnin luona kaksi kotkanpesää, edelleen yksi Horstskärissä Nauvossa ja yksi Storössä Hiittisissä. Metsästys ja Kalastus-lehdelle on ilmoitettu, että myös Houtskärin pitäjän Tyrvisholmissa on merikotkan pesimäpaikka. Dragsfjärdistä ilmoitetaan, että siellä on kotkanpesä noin kolme kilometriä Hammarsbodan kylästä. IV. Merikotka pesinee myöskin Norstössä Högsårassa. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja. 78. Vetoomus julkaistiin lukuisissa päivälehdissämme. 51. Uudeksi puheenjohtajaksi yhdistykseen johtokunta valitsi apul. Åbo Underrättelser on kerännyt tietoja Saaristomeressä pesivistä merikotkista
Kokon kuvat ja tekstissä esitetyt havainnot joutsenen elämästä ovat täyttä lintutiedettä. J a kaiken takana kohisee tunturin mahtava kevät. Kokon teos, jossa on epälukuinen määrä hyviä joutsenen kuvia, sekä kaukaa otettuja että lähikuvia, ja kokonaisia kuvasarjoja linnun liikkeistä ja elämästä, on siten ainutlaatuinen saavutus, kansainvälisesti tunnettujen villieläinten kuvaajien veroinen. Seikkailuj en !omissa vilahtaa näkyviin paljon muutakin erämaan tenhoavasta elämästä: riekon maanitus, sinirinnan laulu, >>maahisten» tanssi, lapinkylä. 343 sivua, 98 syväpainokuvaa. Kirjallisuutta. J outsen on maailman suurimpia lintu ja ja niistä ehkä kaikkein kaunein, mutta siitä huolimatta se on jäänyt_ melkein kuvaamatta; ani harvoin se on onnistuttu valokuvaamaan pesällään ja linnun elintavoista sen omassa vapaassa maailmassa tiedetään perin vähän. Yrjö Kokko: Laulujoutsen. Yrjö Kokko on Suomen Lapissa suorittanut samanarvoisen t eon kuin jokin amerikkalainen MARTIN J OHNSON Afrikan sydämessä tai ruotsalainen BENGT BERG jossain Intia n viidakoissa. 1950. Kirj ailija itse lähtee tulkinnoissaan usein kuvitelmien ja runon teille, mutta hän t ekee sen tahallaan; satu pysyy hänellä satuna; hän ei eksy sellaiseen naiiviin, tiedottomaan antropomorfismiin, joka maallikoitten luonnonkuvauksissa niin usein tympäisee biologia. Elämykset todistetaan runsain valokuvin. Hänen mieltään ovat polttaneet ne tarinat ja uskomukset, joita kaikkina aikoina on liitetty tähän runon ja kohtalon, tähän K alevalan tuonen lintuun; etenkin se joutsen€n laulu, josta jo vanhan ajan oppineet väittelivät ja joka niin usein on runoutta ja taidetta innoit79. >>Pessin ja Illusiarn> ja >>Neljän tuulen tiern> maineikas tekijä kertoo uudessa kirjassaan, kuinka hän, alias Tiiti, ja hänen hyvä ystävänsä, kokenut Lapin mies, t eoksen Niuniu, epätoivoon asti joutuivat etsimään erämaasta joutsenen pesää; kuinka he sen vihdoin viimein viidentenä kesänä löysivät eräästä tunturilammesta; miten he porontaljoista rakentamansa jättiläispeuran, Petruks n, turvin pääsivät lähestymään arkoja lintuja Marskiksi ja R annaksi nimitettyjä valokuvaamisetäisyydelle; edelleen kaikesta siitä, mitä toverukset kolmisen viikkoa tienoolla viipyessään saivat lintuparin elämästä tietää. Mutta Yrjö Kokko ei ole lähtenyt etsimään laulujoutsenta vain ornitologisista syistä. Tapahtumien ja niiden tulkinnan välinen raja pysyy kaiken aikaa selvänä; edelliset voi tutkija vaivatta noukkia omien teorioittensa rakennusaineeksi. Porvoo-Helsinki. WSOY
Rauhallisen tunturijärven laulujoutsen ei ollut pettymys. Luonto ja eläimet ovat hänelle pienestä pitäen olleet kaikki kaikessa; hän on täydellinen >>eläinhullm>. Hän haluaa opettaa kanssaihmisensä näkemään luonnon kauneutta sitä tuhoamatta. >>Mitä enemmän olen oppinut tuntemaan luontoa, sitä enemmän olen huomannut, että on olemassa äärettömän paljon sellaista, josta emme tiedä mitään. Yrjö Kokko on paikallisuudesta riippumaton kulttuuri-ihminen ja luonnon runoilija, jonka tärkein sanottava on luonnonsuoj elun puolella. Hänen ei tarvinnut >>tieteen narkoosilla nukuttaa sydämensä runoa>>. Ei rohkeutta tuhota toisen elämä, vaan rohkeutta vaatia oikeutta tulevalle.>> Tunnemme Yrjö Kokon jo edellisistä teoksista lämpimäksi luonnon ystäväksi ja runollisen herkäksi, älykkääksi ja mielellään leikkisästi filosofoivaksi ihmiseksi. Puhtain tunnoin hän saattoi kirjoittaa sille rakkaut ensa korkean veisun, tälle uljaalle linnulle, joka varmistaa pesänsä koskemattomuuden asettumalla itse tietoisesti vaaraan. Mistä me tiedämme, etteikö voisi olla todellista perustaa uskolle, että laulujoutsen on kohtalon lintu, että laulujoutseneen sisältyy jotain muutakin salaperäistä kuin se, että se pesii kaukana erämaan piiloissa. Hänellä ei ole tilaisuutta ottaa oppia ja esimerkkiä luonnosta. Hän on kaikessa Lapin tuntemuksessaan ja rakkaudessaan auttamaton lantalainen. Hän oivaltaa, että asenteemme luontoon t äytyy muuttua ja on jo muuttumassa; metsästäminen, tappaminen, täytetyt linnut, museot ja munankuoret ovat nekin jotain, mutta eivät mitään elävän luonnon rinnalla. Teoksen kuvitus ei esteettisesti pysy kauttaaltaan >>Neljän tuulen tien>> tasolla, mikä on hyvin ymmärrettävää, kun on tällaisesta dokumenttikuvauksesta kysymys; mutta joukossa on monia tässäkin suhteessa erinomaisia osumia. Luonto kulj et taa hänet vakavan ja leikin, toden ja tarun, elämän ja kuoleman rajamaille. Eläinten kohtalot kytkeytyvät salaperäisesti hänen oman elämänsä vaiheisiin. >>Sinä jalo lintu. Mutta vasta >>Laulujoutsenessa>> Kokko paljastaa sisimmän laatunsa. Sinä, jonka jalous on rohkeutta. Ovathan ihmiset sukupolvien ajan uskoneet laulujoutsenen olevan jotain muutakin kuin tavallinen lintm>. Hän ei tapaile aitoutta paikallisen kielen tarjoamin keinoin; Lapin sanat ovat hänen t ekstissään päinvastoin harvennetusti painettuja erikoisuuksia, joiden merkitystä hän heti kiiruhtaa lukijoille selittämään. Hän puhuu yhä >>hyttysistä>> ja pystyttää tunturille >>tiipiinsä>>; napaseudun kodassa hänen mieleensä muistuu etelän tuoksuva sireenimaja. Yrjö Kokko on elänyt vuosikausia Lapissa. Siinä ajassa olisi jo kenelle tahansa kasvanut hyvät sarvenalut, mutta Kokko ei ole porottunut alkuunkaan. tanut. Kokosta on tulossa Suomen AXEL MuNTHE; hän on jo sitä. J a Yrjö Kokon onnistui todella saada selville monien mystillisten asiain alkuperä. >>Mitä kauemmaksi ihminen erkanee maasta ja luonnosta, sitä onnettomammaksi hän tulee. Kokon kieli on selkeän kuulasta, hienostunutta kirj akieltä. Ainakin hän itse tulee siitä vakuuttuneeksi. Hän ottaa oppia toisesta ihmisestä, joka ehkä on vielä onnettomampi.>> Reino Kalliola,, 80. Hän naulitsee häpeäpaaluun lintujen munien kerääjät
Nisäkkäis81 •. tohtori T. Otava. Metsästys ja metsänhoito on saatava toist ensa liittolaisiksi; riistataloutemme tavoitteet on saatettava sopusointuun biologisten tosiseikkoj en kanssa; on otettava huomioon kansallemme ominainen ylhäältä tulevaa holhousta karttava ajattelutapa. Eri henkilöiden kirjoittamina artikkelit ovat sekä asiasisällöltään että tyyliltään hyvin eriarvoisia. Toimittanut YRJÖ YLÄNNE. OsARAn artikkeli metsästyksen merkityksestä ja arvosta. >>Eräseurat valtasivat nykyiset asuma-alueemme, loivat tietyt kokonaisuudet; heidän yhtiöitään vastaavat nykyiset samannimiset taloudelliset osakeyhtiöt ja henkisemmät seurat, heidän turkisrahansa on kullan ja hopean välittämänä siirtynyt paperiin vakinaiseksi arvonmitaksi ja heidän omistusoikeusperusteensa ja rajakäsitteensä on vahvistettu valtakunnan lakiin.>> Toinen kansatieteilijämme, fil. J ohtoajatuksena, jota meillä jo jonkin verran on ehditty käytäntöönkin soveltaa, on se, että metsästys on järjestettävä joust avasti riistakannassa ilmenevien jaksottaisten vaihtelujen mukaan: hyvät vuodet kestävät isonkin verotuksen, katovuosina taas on kantaa ehdottomasti säästettävä. 854 sivua, 348 tekstikuvaa ja 9 värikuvaliitettä. Suomen metsästys. Kokoomateos metsästyksestä ja riistanhoidosta. I. ITKONEN esittelee kansanomaisen metsästyksen tekniikkaa. Olisi ollut vielä lisättävä: metsästyksen järjestelyssä on aina otettava huomioon myös luonnonsuoj elunäkökohdat. A. ruotsalaista GösTA NoTINin ja BERTIL HAGLUNDin toimittamaa mainiota teosta Svenska Djur: Däggdjuren), mutta juottaa molemmat ainekset loistavalla tyylillään taitavasti yhteen. tohtori LAURI SnvosEN kokoavalla katsauksella >>Riistan esiintyminen ja sen vaihtelut>>, jossa on esitetty päätulokset S. Puoliväliin yhdeksättäsataa sivuisen, Suomen Yleiselle Metsästäjäliitolle omistetun kokoomateoksen toimittaja on »Metsästys ja Kalastus>>lehden päänä ja >>Metsästäjän käsikirjan>> tekijänä tunnettu fil.maisteri YRJÖ YLÄNNE ja kirjoittajina on hänen ohellaan parikymmentä alan parasta asiantuntijaa. Metsästyksemme on muuttuneissa olosuhteissa menestyäkseen löydettävä oikea kotoinen pohja, sanoo hän. Metsästyksemme historiaa käsittelevässä artikkelissaan >>Metsästys ja Suomi>> professori KusTAA VILKUNA osoittaa, että juuri vanhan >>eräkaudem> metsästäjien yhteiskunta loi ne puitteet, missä nyt elämme. Johdannon luontoisista kirjoituksista on vielä mainittava professori N. JÄRVINEN ja valtion metsästyksenvalvoja, fil. YRJÖ YLÄNNE kertoo mielenkiintoisia piirteitä metsästysoloistamme 1800-luvun puolivälistä lähtien. Helsinki 1950. Eräkirjailijamme, metsänhoitaja A. MÄKI ovat jakaneet keskenään nisäkkäät niin, että edellinen käsittelee turkisja petoeläimiä, jälkimmäinen syötäväksi kelpaavia otuksia. Molemmat esitykset ovat nautinnollista luettavaa. Mäen esitystä luonnehtivat runsaat omakohtaiset havainnot ja kokemukset sekä nokkelan sattuva sanonta. maisteri TAUNO V. E. Järvinen käyttää omien eräkokemustensa lisäksi (lähdettä mainitsematta!) paljon kirja tietoja · (mm. Suurin osa· t eoksesta käsittelee eri riistaeläimiä, niiden elintapoja ja niiden metsästystä. Tieteellistä painoa lienee eniten fil. RiistanhoitoSäätiön tähänastisista tutkimuksista
Metsästyskoirille on teoksessa omistettu suhteettoman paljon tilaa, kirjoittajina professori ANTTI TANTTU ym. Luonnonsuojelun taholta on metsästykselle samalla kun sen edustajia on täytynyt arvostella tietystä yksipuolisuudesta ja ahtaasta näkemyksestä annettu se tunnustus, että vanhimmat urheilumetsästäjämme olivat luonnonsuojelijoita jo silloin, kun käsitettä ja sanaa luonnonsuojelu ei vielä tunnettukaan. tohtori ERKKI LEVANTO ja MÄKI. Kirjan ulkoasu on muutoinkin aivan poikkeuksellisen juhlava. J a erämiehessä herää harras toivo, ettei maisemistamme kokonaan häviäisi se teho ja kauneus, joka niissä on karhun ansiosta.>> (A. Luonnonsuojelullinen suhtautumistapa tulee meidän päivinämme kysymykseen jo kaikessa luonnon käsittelyssä. Lopuksi rengas sulkeutuu toimittaja YLÄN'l'EEN artikkeliin >>Metsästyskulttuurista>>, jossa vielä kerran teroitetaan lukijan mieleen riistan suojelemisen tärkeyttä ja hyvien metsästystapojen merkitystä. maisteri DoN WIKSTRÖM on otsikoinut toisen kirjoituksensa hiukan rumasti: >>Petoja pesärosvolinnuist a>>, mutta on myönnettävä, että itse tekstissä tarkastellaan asiaa melko tasapuolisesti eikä vain riistanhoitajan näkökulmasta. Riistanhoitotoimenpiteistä esitelmöivät fil. LINDGREN. Satojen valokuvien lisäksi on erityisesti mainittava kauniit värijäljennökset F ERD. etevien eläinmaalariemme ennen näkemättömistä, yksityiskokoelmien kätköissä olevista tauluista. äistä seikoista olisi saanut olla oma lukunsa. maisteri TEPPO L ti.M:PIO ja everstiluutnantti S. valtion metsästyksenvalvojalle, dosentti VALTO M. Metsästyslainsäädännön kehitystä tarkastelee hallintoneuvos J. J ÄRVINEN.) Kuinka kauan on odotettava, että metsästäjät myös teoissa näyttävät olevansa tällaisten kauniiden sanojen ja toivomusten takana. maisteri MATTI K ARJALAINEN. Metsästysaseiden ja pyyntineuvojen käyttöä opettavat fil. • tämme t iedetään vielä niin vähän, että kaikki murusetkin ovat tervetulleita. Koska he ryhtyvät rajoittamaan esimerkiksi karhun metsästystä ja itse siitä pidättäytyvät. >>Kun meidän päiviemme erämies tulilleen kuulee · kontion vihellyksen, on kuin hän kuulisi viestin kaukaa muinaisuudesta, kuin hänelle esi-isien henget hiljaa haastelisivat salon suuressa hiljaisuudessa. Sen henki tulee kyllä näkyviin >>Suomen metsästyksenkiru> sivulla. E. KLEMOLAlle. Se ilmenee luonnonkauneuden arvostamisena, raikkaina eräretkikuvauksina ja surumielisenä ajatuksena, että erämaan vanhat eläjät kokonaan katoavat. Reino Kalliola. VON WRIGH'rin, LENNART SEGERS'tRÅLEn ym . Kaadetun riistan käsittely, koirataudit sekä lihaja turkisriistan kauppa on uskottu ent. Suurteoksen kuvitus on erinomaisen rikas ja valikoitu, tavattomasti työtä vaatinut. Vastavuoroisuuden nimessä olisi voinut odottaa, että metsästäjien kirjallisessa monumentissa olisi luonnonsuojelun näkökohdille ja tavoitteille omistettu enemmän huomiota nyt kun ne tunnetaan. 82. H ALTIA, hakien juristina asioillt',en perusteluja aina Aatamista alkaen . Valtion apulaismetsästyksenvalvoja, fil. . Tämän osan kirjoittajia on myös fil
Tässä yhteydessä on tietenkin syytä erityisesti panna merkille, että myös luonnonsuojelu on otettu mukaan täysiarvoisena, luonnonvarojemme käyttöä valvovana osatekijänä; kirjoittajana on toht. Uusien lukuj en aihepiirit ovat seuraavat: geodeettiset työt, luonnonsuojelu, kansankulttuurin maantieteelliset alueet, siirtoväki, maanmittaus ja maanjaot, maantieteelliset alueet, seutukaavoitus. 2. On varmaa, että teos tulee todella täyttämään tehtävänsä: ahkerasti käytettynä käsikirjana jakamaan laajoille kan alaispiireille pätevää tietoa kotimaan maantieteestä. Teoksessa on lisäksi runsaasti hyviä, harvinaisia valokuvia, vieläpä monivärikuviakin. Kuluneet 15 vuotta ovat olleet siksi tapahtumarikkaita ja merkinneet siksi suuria muutoksia maantieteellistenkin olojemme kannalta, että käsikirjan uusi laitos on jälleen katsottava todella tarpeen vaatimaksi. REINO KALLIOLA. Saamme mm. E-mo. Julkaissut Suomen Maantieteellinen Seura. Teoksen merkityksestä kertoo puolestaan sekin, että siitä on suomalaisen painoksen lisäksi otettu myös ruotsin-, englanninja venäjänkielinen painos. Se on runsaasti kuvitettu, mittava kirja, jossa oppinut tekijä hauskasti ja tietorikkaasti kertoilee ihmiskulttuurin alkuhistoriasta. painos. Erikseen tarkastellaan vielä yhteiskunnan rakennetta ja sen henkistä elämää sekä valaistaan yksittäisten kulttuurimuotojen historiaa. 150 sivua suppeampi siitäkin huolimatta, että sen sisältöä on laajennettu seitsemällä uudella luvulla. V. Toteamme vain, että kirjan kaikki 36 lukua ovat asiantuntijain käsialaa ja että ne ovat ilmeisesti kauttaaltaan tämän päivän tietojen tasolla. Edellisen vuosikirjamme ilmestymisen jälkeen julkaistu, suurelle yleisölle tarkoitettu suomenkielinen kirjallisuus sisältää verraten niukasti luonnon ystävää kiinnostavia teoksia. nähdä, millä tavoin tiede on päässyt valaisemaan ihmissuvun etäistä aamuhämärää ja millaisten edellytysten vallitessa kulttuuri syntyy, kasvaa, leviää ja taas rappeutuu. Kun Suomen maantieteen käsikirjan ensimmäinen laitos v. Tällä paikalla ei ole tilaisuutta ryhtyä tarkemmin selvittelemään teoksen runsasta sisältöä. Tämä merkitsee sitä, että teos on pyritty saamaan esityksellisesti entistäänkin tiiviimmäksi ja keskitetymmäksi. Uudesta käsikirjasta on· tullut edeltäjäänsä n. Edellä esiteltyjen lisäksi lienee niistä tässä yleiskatsauksessamme ensimmäiseksi mainittava tanskalaisen KAJ BrRKE'r-SMITHin >>Kulttuurin tiet>> (WSOY). Otava 1951. kirjallisuusviittaukset on useissa tapauksissa jätetty nyt kokonaan pois. Muita luonnonystävä n kirjoja. H auskasti kertoillaan myös tiettyjen käsityö-ammattien alkuhistoriasta sekä karjanhoidon, maanviljelyksen ja kaupan synnystä ja kehityksestä. 83. Suomen maantieteen käsikirja. 1936 ilmestyi painosta, tervehdittiin sitä innostuksella ja todettiin, että se pätevänä yleisselvityksenä Suomen maantieteellisistä oloista poistaa usein havaitun harmillisen puutteen. Mm
Tällaisia samoilijoita varten on äskeisinä vuosina ilmestynyt useitakin opaskirjasia tai opastavia matkaja kuvateoksia. · Muita suositeltavia, toimitukselle lähetettyjä teoksia: EsKOLA-LAI1'AKARI: Yleisimpien mineraalien tuntomerkit (VI painos, WSOY), KLEMETTI: Vierasperäisiä muinaisnimiä (WSOY), KRETSCHMER: Nerous ja ihminen (WSOY), LEHTONEN: Korkeasaaren kirja (Otava), VILKUNA-VuoRELAINEN: Kesäpäivä Korkeasaaressa (Otava) ja VIR1'ANENROINE: Ihminen ja ravinto (Otava). Tässä yhteydessä voisimme mainita myös ANTTI HÄMÄLÄISEN jo v. Se on sujuvasti, hauskastikin kirjoitettu ja kauniisti kuvitettu kuvaus >>Suomen Sveitsin>> matkailunähtävyyksistä. Ikävää vain, että teos ei ole, vaikka se pyrkii johdattamaan opastettavansa erämaan >>pyhille paikoin>>, yleensä luonnonsuojeluhenkinen. Ei tyydytä enää lähitienoisiin eikä edes tavanomaisiin matkailunkohteisiinkaan. Ei, kauas pitää päästä, kauas kulkemattomiin kivcliöihin, Lappiin tai kerrassaan ulkomaille. Matkailu ja retkeily ovat viime vuosina saavuttaneet yhä kasvavaa suosiota suuren yleisön keskuudessa. Komeat maisemat ja onnistuneet tilannekuvat kertovat siinä viehättävästi lappalaiskansan elämästä mahtavan luonnon sylissä. Näihin kuuluu myös viime keväänä painosta päässyt VEIKKO TARMIOn >>Kesäretkien Kuusamo>> (Otava, 1951). >>Teno>> on vaikuttava kuvateos Taka-Lapin mahtavimmasta joesta ja sen laakson asukkaista. 1948 ilmestyneen >>Teno>>-kirjan (WSOY). On ilmeistä, että se on huomattavasti lisännyt luonnon kasveihin kohdistunutta harrastusta ja epäilemättä melkoisesti helpottanut koululaisten kasvintuntemuksen opiskelua. Kasviharvinaisuudet esiintyvät sen sivuilla riistan kohtalotovereina. 84. · Kirjasen tarkoituksena on opastaa maakuntaan tutustumaan pyrkiviä ja sellaisena se epäilemättä täyttääkin hyvin tehtävänsä. Se on teos, joka lienee jo nyt useimpien maamme kasvinharrastajain tuntema, sillä onhan sitä viime keväästä lähtien myyty jo 25 000 kpl. V. Eiköhän vain liene osaksi tämän teok en syytä, että Lapin matkailijat ovat parina viime vuonna yhä mieslukuisammin pyrkineet Tenolle. NnLO SövRINGIN kirjoittama luku >>Luonnonkasvien suojelw>. Eräs piirre on siinä tullut vähitellen yhä selvemmin havaittavaksi. Muutenkin tuntuu kirjojen teksti olevan entistä enemmän luonnonsuojeluhenkistä. E-mo. Niinpä on SovERinPorJÄRVENKORKEAKOSKEN >>Nuorten luonnonkirjassa>> (Otava) luku, >>Miten ihmisen on suhtauduttava luontoon ja luonnoneliöihim>, KANGASNIEMEN-KOSKENNIEMENSAAREN >>Luonnontiedossa>> (WSOY) taas eräitä luonnon suojelemista koskevia määräyksiä ja kehoituksia ja EINO KÄRJEN >>Keskikoulun kasviopissa>> (WSOY) prof. Niistä on tässä aihetta mainita nimenomaan sen vuoksi, että niissä on pyritty entistä näkyvämmin ottamaan huomioon luonnonsuojeluopetuksen alkeet. Toiselta puolen tuollaiset värikuvat, joista kasvin voi helposti tuntea, jättävät tiedon pinnalliseksi. Kuluneena vuonna on ilmestynyt myös useita kouluopetuksessa käytettäviksi tarkoitettuja luonnontieteellisiä oppikirjoja. Lähinnä koululaisille tarkoitetuista kirjoista ansaitsee vielä erityismaininnan EINO KÄRJEN >>Värikuvakasvio>> (WSOY)
Tampereella pidetyistä kursseista huolehti Tampereen Luonnon Ystävät r.y. Viime kesän alkeis-lintukursseja, joihin osallistui 74 henkeä, johtivat kartografi Arvo Teittinen ja yliopp. Gustafson. Itse asiassa onkin niin, että yhdistyksen on saatava toiminnalleen maaseudun piiristä lukuisia tukipisteitä, mikäli yhdistys pyrkii todella valtakunnalliseksi. 85. K u r s s i t o i m i n t a. Niiden osanottajamäärä näyttää vuosi vuodelta jatkuvasti vähenevän, mikä ilmeisesti on merkki siitä, että luonnosta enimmän kiinnostuneet helsinkiläiset alkavat olla jo >>opin käyneitä>>. Ruotsinkielisellä lintukurssilla oli osanottajia 40 ja opettajana toimi toht. Kertomus Suomen Luonnonsuojeluyhdistyk::: sen toiminnasta v. Uuno Perttulan ja leht. Opettajina ja retkeilyjen johtajina toimivat maist. Opettajat: kouluneuvos Kurt H. Teppo Lampio. J. Enwald ja reviisori J. Kuluneen vuoden työ on siis osittain ollut yhdistyksen vastaiselle toiminnalle suuntaa näyttävä. Maaseudulla pidettiin kursseja kuudella pailckakunna.Ila, joista kolmella (Oulu, Lahti ja J yväskylä) ensi kerran. Valle. Pentti Suhosen johdolla. Osanottajia oli 15-85. Ilkka Kukkonen, opettaja Raimo Tenovuo ja prof. 1950. Erikoisesti on merkille pantava, että toiminta on entistä enemmän pyrkinyt suuntautumaan maaseudulle päin. 1950 kurssilaisia oli enää 130. Osanottajia oli eri tilaisuuksissa 1554. K. Tahvo Kontuniemi, osanottajia oli 9. Kari, yliopp. Kurssit käsittivät kolme luentoa ja kaksi retkeilyä. Lauri E. Toiselta puolen on luultavaa, että kursseihin tulee edelleenkin, vuodesta vuoteen osallistumaan runsaasti asianharrastajia. Kolme lintudemonstraatiota ja yksi retki järjestettiin tobt. Niinpä v:n 1945 lintukursseilla oli yhteensä 760 osanottajaa, mutta v. Paavo Kallio, dos. Kulunut vuosi on Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toiminnassa merkinnyt jatkuvaa tasaista nousua ja vaikutuspiirin laajentumista. Jatkokurssilaisia, joita oli 16, opetti maist. Turussa järjesti lintuja kasvikurssit entiseen tapaansa Turun Eläinja Kasvitieteellinen Seura. Kuopiossa osallistui lintukursseibin 12-60 henkeä. Pääkaupungissa on yhdistyksen jo kuusi vuotta sitten alulle panemia luonnontuntemuskursseja jatkettu entiseen tapaan. Hyönteiskurssia johti maist. Kurssit käsittivät kaksi lintudemonstraatiota sekä neljä lintuja kaksi kasviretkeä. Göran Bergman. Pekka Roine
V., Sillbölen kaivoksille ja Haltiavuoren retkeilyalueelle. Parvela. X., järjestettiin yhdessä Suomen Sieniseuran kanssa sienija sammalretki Espoon Kasavuoren maastoon. Tämä on aiheuttanut ikäviä tuhoja sekä meriliimustolle että kalastukselle. IV. Jyväskylän lintukursseilla pidettiin neljä demonstraatiota ja kaksi retkeilyä. Olavi Leivon johdolla. Lahdessa järjestetyillä lintukursseilla oli osanottajia 3060. J. Yhdistys on kuluvana vuonna muillakin tavoin pyrkinyt levittämään luonnonsuojelun sanomaa ja luonnontuntemusta yhä laajempiin kansalaispiireihin. A. Tässä mielessä yhdistys mm. Mainittakoon lisäksi, että myös eräät yhdistyksen johtokunnan ja neuvottelukunnan jäsenet ovat yksityisin aloittein ja suorituksin kiitettävästi edistäneet yhdistyksen tarkoitusperiä. Vastaavanlainen kirjelmä lähetettiin myös Ruotsin ja Tanskan luonnonsuojeluyhdistyksille. Risto Tuomikoski, osanottajia oli 30 henkeä. · Maaliskuun lopulla yhdistyksen puheenjohtaja ja apulaissihteeri kävivät Merenkulkuhallituksessa jättämässä muistion, joka koski t ankkilaivojen jäteöljyn tyhjentämisen kieltämistä Suomen rannikkovesien alueilla. Johtajina toimivat yhdistyksen puheenjohtaja ja prof. Kursseista vastasi toht. R e t k e i 1 y t o i m i n t a. Kurssit käsittivät neljä luentoa ja kaksi retkeä. Eri tilaisuuksiin osallistui 40-85 henkeä innokkaita asianharrastajia. 86. 1947 syntynyt yhdistyksen 1 i n t u kerho on edelleenkin toiminut innokkaasti maist. Kursseja johti toht. Johtajina ja oppaina toimivat professorit Viljo Kujala, Aarne Laitakari ja Niilo Söyrinki; osanottajia oli 45. Opettajat: maisterit Senja Orsila ja Irja Martikainen. E . A. Valovirta ja osanottajia oli 21-70. Yyterin kuuluille lintu-· rannoille tehtiin kaksi useampipäiväistä retkeilyä kahlaajien ja joutsenten syysmuuton tarkkailemiseksi. Syksyllä, l 5. Luonnonsuojelun tunnetuksi tekemiseen tähtäsi myös se kirjelmä, joka 14. Ensimmäiset Oulussa pidetyt lintukurssit saivat hyvän yleisömenestyksen. Kerholla, johon on kuulunut 35 henkeä, on vuoden aikana ollut 19 kerboiltaa ja se on tehnyt yhteensä 53 retkeä, joista 43 suuntautui Helsingin lähiympäristöön, 5 Pohjois-Espooseen, 2 Hyvinkäälle ja 1 Söderskärille. Merenkulkuhallituksen johto suhtautui asiaan ymmärtävästi ja lupasi tehdä voitavansa sen hyväksi. Pääkaupungissa v. lähetettiin Yhteiskunnallisen korkeakoulun rehtorille ja jonka tarkoituksena on saada luonnonsuojeluopetusta järjestetyksi koulun oppilaille. Kolme luentoa ja kaksi retkeilyä järjestettiin. osallistui maaliskuussa metsäviikon aikana Helsingin Metsänhoitajayhdistyksen toimesta järjestettyyn näyttelyyn >>Luonto kutsum> omalla osastollaan. Keväällä tehtiin tällainen retki belatorstaina, 18. Edellä mainittujen retkien lisäksi yhdistys järjesti kuluneen vuoden aikana myös yleisiä retkeilyjä pääkaupungin asukkaille. Toukokuun 31 p:nä yhdistys lähetti Hämeen Työlaitoksen Liittohallitukselle kirjelmän, jossa tehtiin ehdotus Työlaitokselle kuuluvien Lammin Ormajärven kaunislehtoisen rantaharjun ja läheisen niemen muodostamisesta luonnonsuojelualueiksi. Sama näyttelyaineisto lähetettiin myöhemmin keväällä myös Poriin Satakunnan Metsänhoitajayhdistyksen sikäläiseen näyttelyyn. M u u t a t o i m i n t a a
Lihtonen valittiin uudestaan, ensinmainittu Suomalaisen Eläinja Kasvitieteellisen Seuran Vanamon edustajana. III. T. Virkkala. Branderin laajan artikkelin sekä eräid n kasvitieteilijäin muistelmia hauskimmista kasvilöydöistään. I. Hustich, prof. Paavo Suomalainen esitelmöi >>Nisäkkäittemme talvehtimisesta>> ja prof. 100:. Jäsenmaksu päätettiin v. Toimituksesta vastasivat t ällä kertaa tohtorit Reino Kalliola ja Peitsa Mikola sekä allekirjoittanut yhdistyksen sihteeri. Kujala, varapuheenjohtajana prof. Ernst Häyren aiheesta >>Vinterbilder ur växtvärldell)). Lisäksi esitettiin Yhdysvaltain kansaUismetsiä kuvaileva filmi . Lisäksi eräät tieteen ja kulttuurialojen edustajat esittivät siinä ajatuksiaan luonnonja kansallispuistojen merkityksestä. Yhdistys lähetti kokoukselle tervehdyksensä. Reino K alliola, prof. Artikkeleita laativat vuosikirjaan Veikko Heikinheimo, Valter Keltikångas, Toivo Rautavaara, Uunio Saalas, Risto Sarvas, Paavo Suomalainen Ja K. V u o s i k o k o u s j a j o h t o k u n t a. Tilintarkastajiksi valittiin edelleen maisterit Tahvo Kontuniemi ja Leevi Miettinen sekä varalle maisterit Holger Ahlqvist ja Pasi Lehmusluoto. Vuosikirjaan sisältyi myös tavan mukaan uutisia luonnonsuojelun työmaalta, tietoja uusista Suomen eläimistöä ja kasvistoa koskevista löydöistä ja tutkimustuloksista, kirjallisuusarvosteluja ym. Sitäpaitsi yhdistys toimitti liitolle tätä kokousta varten Suomen luonnonsuojelua koskevaa tietoaineistoa käytettäväksi liiton suunnittelemassa, koko maailman luonnonsuojelua esittelevässä teoksessa. Vastauskirjelmässään toimikunta lupasi mahdollisuuksiensa mukaan säästää rauniokasveja. Se käsittää 112 sivua ollen laajin tähänastisista. Ensinmainittujen lisäksi kuuluivat yhdistyksen johtokuntaan kertomusvuonna toht. Niilo Söyrinki. Uusia jäseniä on yhdistykseen edelleenkin liittynyt runsaasti, mutta kokonaismäärä jonkinverran pieneni edelliseen vuoteen verrattuna sen johdosta, että kertomusvuonna jäsenluetteloista poistettiin huomattava määrä aikaisempien vuosien jäseniä osoitteiden tuntemattomuuden vuoksi. Erovuoroiset johtokunnan jäsenet, prof. 23. hoitoa järjestäessään ottaisi huomioon raunioiden erikoislaatuisen kasvimaailman ja sen suojelun. Se sisältää 40 sivullaan mm. Vuosi k i r j a ilmestyi vasta v:n 1951 alussa. Yhdistyksen j ä s e nm ä ä r ä oli vuoden päättyessä 4559, joista suomenkielisiä 4116 ja ruotsinkielisiä 443. 1951 pysyttää entisellään, mk. Laitakari 87. Olsoni. Tämän jälkeen esitetty vuosikertomus ja tilit hyväksyttiin. Esitelmiä ja filmiä oli seuraamassa n. Aarno Kalela ja tohtorit Reino Kalliola ja V. Puheenjohtajan avaussanojen jälkeen prof. K ansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUPN) piti toisen kokouksensa Brysselissä 18. X. Ernst Häyren, tobt. Joulukuun 7. L'.l,rS von Haartman, toht. Yhdistyksen vuosikokous pidettiin metsäviikon aikana, 26. Viljo Kujala (Suomen Metsätieteellisen Seuran edustajana), prof. Ruotsinkielisen vuosikirjan toimitti kuten ennenkin lehtori B. Aarne Laitakari (Suomen Maantieteellinen Seura), maist. Puheenjohtajana on ollut prof. p:nä yhdistys lähetti Muinaistieteelliselle toimikunnalle kirjelmän, jossa esitettiin toivomus, että toimikunta vast'edes linnanraunioiden, vallitusten jne. Hans Luther (Societas pro Fauna et Flora Fennica), kirjanpitäjä Väinö Pärnänen, toimitusjohtaja Heikki Reenpää ja apulaisprof. 140 yhdistyksen jäsentä
Yhdistyksen neuvottelukunta, johon kertomusvuonna kuului 38 henkilöä kokoontui 26. Lars Pettersson kutsuttuna asiantuntijana. III. Toht . 1950 suomenkielisestä vuosikirjasta saadaan kantaa 50 mk:n ja ruotsinkielisestä 25 mk:n suuruinen lisämaksu. Valtionavustus oli 245.000:, josta varsinaista valtionapua 75.000:ja raha-arpajaisten voittovaroista lisäavustusta 170.000:. Peitsa Mikola ja sen jälkeen allekirjoittanut; apulaissihteerinä on edelleen ollut toht. N e u v o t t e 1 u k u n t a. Keskusteltiin >>Nykyhetken joutsenkysymyksestämme>> prof. V . Helsingissä maaliskuussa 1951. 88. Erkamo. Kun jäsenmaksu rahan arvon jatkuvan alenemisen vuoksi ei enää ole riittänyt vuosikirjan kustannusten peittämiseen, johtokunta pä<itti, että v. Reino Kalliolan alustaessa. Göran Bergman. Opintotoiminnan Keskusliitosta saatiin kurssitoimintaa varten maaseudulla 30.000:sekä Helsingin kaupungilta pääkaupungissa pidettyjä kursseja varten 32.250:. T å 1 o u s. ja rahastonhoitajana toht. Useita huomionarvoisia ehdotuksia tehtiin näiden tärkeiden kysymysten hoitamiseksi luonnonsuojelun kannalta myönteisesti. p:ään toht. Kalliola. Valter Keltikankaan alustuksen pohjalla sekä >>Luonnonsuojelun tehtävistä kylämaisemien hoidossa>> toht. Tilinpäätös osoittaa jäsenmaksutuloja 228.190:-. Läsnä oli 10 neuvottelukunnan ja 7 johtokunnan jäsentä, sihteerit sekä maist. Mikolalle, joka runsaan neljän vuoden ajan toimi ansiokkaasti yhdistyksen sihteerinä, yhdistys lausuu kunnioittavat kiitoksensa. Sihteerinä toimi lokakuun 4. Kun vuosikirjan painattaminen, joka on yhdistyksen suurin kustannuserä, siirtyi kuluvan vuoden puolelle, osoitti t ilinpäätös vuoden vaihteessa 238.878 mk:n ylijäämää
Hinta å 200 mk. maist. tri Hans Luther, kirjanpitäjä Väinö Pärnänen, agronomi Aatos Tavaila. Aarne Laitakari, varapuheenjoht.; fil. A (Metsätalo). S i h t e e r i : fil. 61401. 24 582. Y h d i s t y k s e n ö s o i t e : Helsinki, Unionink. Ruotsinkiel. Hinta 75 mk. tri Reino Kalliola, rahastonhoitaja; fil. 18 B, puh. E. Tähänastisissa numeroissa yhteensä yli 900 sivua ja n. Kivirikon lintunäyttelyn v. Samalla voitte tilata: Suomen linnut. Hinta 50 mk. (K. V. 350 kuvaa. tri Lars von Haartman, prof. 1946 esittelyvihkonen). Erkamo, os. Seuraavia vuosikertoja on vielä Suomen luonnosuojeluyhdistyksen toimistosta saatavissa: 4 (1944), 5 (1945-46), 7 (1948), .8 (1949), 9 (1950). Aarno Kalela, prof. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys J o h t o kunta: apul. tri Göran Bergman, os. 92 813. Erkamo: Ehdotus Helsingin seudun JuonnonsuoJelunkohtelksi. 44, puh. Niilo Söyrinki, puheenjohtaja; prof. prof. Helsinki, Urheiluk. Hinta 300 mk. 40. 40 A (Metsätalo). Ernst Häyren, prof. Pallas-Ounastunturin kansallispuiston opas. Puh. V. Viljo Kujala, metsäneuvos V. sihteeri: fil. Valtion luonnonsuojelunvalvoja Fil. »Suomen Luonnon» vuoslkertojen täydelJJnen sarja on luonnon ystävän kirjaston perusteoksia. Lyhyet tiedot Suomen kaikista linnuista ja linnunpönttöjen valmistusohjeet. Puhelin 61401.. tri Reino Kalliola, Helsinki, Unionink. Lihtonen, metsäneuvos Jarl Lindfors, fil. Helsinki, Unionink. Postisiirtotili n:o 6882
•. Helsinki Unioninkatu 40 A. Tilin n:o 6882. Hinta 200 mk. Helalnkt, 1951. .. Maan luonnon ystävien yhteenliittymä Suomen luonnon kauneuden ja rikkauden turvaamiseksi • Vuosijäsenmaksu 150 mk. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys. SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYS ,. Raltliuskan11n Kirjapaino Oy. Jäsenet saavat ilmaiseksi yhdistyksen vuosikirjan SUOMEN LUONTO • Jäseneksi ilmoittautuminen ja samalla jäsenmaksun lähetys yksinkertaisimmin postisiirron tilillepanokortilla. Kertakaikkinen maksu 3000 mk