. .. , "· • 1 •. LUONTO SUOMEN LUONNONSUOJELUN VUOSIKIRJA 1953 . S U O -M EN.'
SUOMEN LUONTO SUOMEN LUONNONSUOJELUN V U O S I K I RJ A 1 9 5 3 (12. vuosikerta) ' i' SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYS VALTION L~ONNONSUOJELUNVALVOJA
TOIMITUSKUNTA : V. ERKAMO H c l s i n k i 1 9 5 3, Raittius kansa n Kirjapaino Oy.. ERKAMO, REINO KALLIOLA, NIILO SOYRINKI TOIMITTAJA: V
. . J. . . . . 25 V. . . . . 107. . . . . . . . . 9 LARS PETTERSSON: Suomalainen kulttuurimaisema ja sen hoito. LuKKALA: Anton Korva. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 29 MATTI SovINEN: Kotkan nykyisestä levinneisyydestä maassamme 40 KALEVI RAITAsuo: Lintujen valokuvaaminen luonnon ystävän harrastuksena . . . . . . K. . . . . . . . . . . . . . Tutkimustuloksia ja uusia löytöjä 107 Flora Fennica 1952, s. . . . . . 87 OLAVI HILDEN: Poimintoja lintuhavaintokirjoistani 93 0. . . . . . . . . . Rakennustaiteentuntijain puheenvuoro . . . . . . . . . . . . 64 I. . . . . KOTILAINEN: Valkovuokon levinneisyydestä maassamme 54 Toivo Lvv: Saariston hellepäivää . . . . 108.. . . . . . . ROIVAINEN: Luonto ja ihminen Espanjan Andalusiassa . . . . . . . . . . 105 Suomen kasvisto ja eläimistö. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . VAINIO: Kyy, ainoa myrkkykäärmeemme SEPPO H uRME: Lohi, sen kalastus ja suojelu 66 76 H. . . . Fauna Fennica 1952, s. 17 ARVO J. . . . . . . . . . . . AHOLA: Luonnonsuojelusta valtion metsissä . . . . . . . . . . OLLILA: Miksi luontoa on suojeltava1 . . . . . . SISALLYS Alkusanat, REINO KALLIOLA GöRAN BERGMAN: Luonnonsuojelun ja riistanhoidon välisistä suhSivu 5 teista . . . . . . Itseoppinut luonnontutkija ..... . . . 43 MAUNO J . . . .
Kirj allisuutta ..... . . . ll9. ,_ FAIRFIELD OSBORN: Rosvottu kiertotäbtemme, R. Luonnonsuojelun työmaalta . E-MO, s. .. . . . ..... . 120. . .......... . . Uusien jäsenten hankinta, s. . ll9 HEIKKI KLEMETTI: Viidennet -kuvat, V. . . Luonnonsuojelualueittemme tutkimus, s. . . . ll5.Pääkaupunginluonnonsuoj elu, s. 121. . . Suomen Luonnonsuoj eluyhdistyksen merkki, s. 120. S., R. ll3. 111 Uusia luonnonsuojelualueita ja rauhoitettuja luonnonmuistomerkkejä, s. ll 7. . Ruotsin kirjallisuutta, N. ll4. 1952, V. . .... Matalaa, s. . Nns SuBER: Sienimetsässä, V. ......... ..... E-MO, s. KLA, s. .. . ll3. VALLENIUS: Miesten meri, R. Uudet luonnonja kansallispuistot, s. 121. Taivassalon tammet, s. . KLA, s. .......... .... Kertomus Suomen · Luonnonsuojeluyhdistyksen toiminnasta v. . Luonnontieteen uusimpia saavutuksia, R. Kissakysymys, s. K. . . 122. . ll5.Lounais-Hämeen Luonnonsuojelutoimikunta, s. E-MO, s. E-MO, s. KLA ' ja V. . ll5. ll6. . . . M. ll8. KLA, s. 124. . lll. 120. . . . . ........... . . .... Muita luonnonystävän kirjoja, V. ... ..... .. . . ERKAMO .
H yvin hoidettu metsä on meillä taloudellisen luonnonsuojelun tärkein tavoite. Luonnon suojeleminen ja hoitaminen on välttämätöntä monesta eri syystä. Se ei luonnonsuoj elutyön t ekijöillekään ole enää vain sitä, mitä se oli vielä joitakin aikoja sitten. Valok. Voidaan sanoa, että ne arvot, joita luonto edustaa ja joita siis on suojeltava, ovat osaksi kulttuuriarvoja, osaksi sosiaalisia ja osaksi taloudellisia arvoja. 5. Kla. Luonnonsuoj elun ohjelma on merkittävällä tavalla avartunut. Voidaan kuitenkin erottaa kolme päänäkökohtaa. S e, ettei luonnonsuoj elun päämääriä Ja tehtäviä vielä riittävästi tunneta, ei johdu vain tämän aatteen ja toiminnan nuoruudesta, vaan myös siitä kehityksestä ja kasvusta, joka tässä liikkeessä on tapahtunut. R
Luonnolla on suuri merkitys ihmisille myös fyysisen ja henkisen virkistyksen lähteenä. Luonnon ta 1 o u d e 11 i s te n arvojen suojelemista ja luonnonvarojen suunnitelmallista käyttöä ei näihin aikoihin asti ole luettu luonnonsuojeluun. Luonto on suuri jakamaton kokonaisuus, jonka osien välillä on mitä moninaisin vuorovaikutus; se on alituisesti muuttuva, dynaaminen geologisen perustan, ilmaston ja eliöiden välinen tasapainotila. Sen oikeutus ei · enää kaivanne mitään perusteluja. >>Luonnonsuojelu>> on päinvastoin määritelty siksi luonnon suojelemiseksi, joka t apahtuu muista kuin taloudellisista syistä. S o s i a a 1 i s e n luonnonsuojelun tehtävänä on valvoa, etteivät heidän arki-iltaiset ja sunnuntaiset matkansa luonnon helmaan veny liian pitkiksi ja että heille loma-aikoina _voidaan osoittaa kauniita ja rauhaisia luonnonalueita; läheskään kaikilla kun ei ole omia huviloita omine metsineen ja rantoineen. Tämä on luonnonsaojelun vanhin ja tunnetuin osa. Useimmilla meikäläisen maaseudun asukkailla on luonto aina lähettyvillään. Tämä tapahtui ensi sijassa amerikkalaisten ehdotuksesta. Kohonnut elintaso, kulkuvälineiden kehitys, loma-aikalainsäädäntö sekä vilkastunut retkeilyja matkailu.harrastus on suuresti lisännyt tämän luonnonsuojelun merkitystä. K u 1 t t u u r i-luonnonsuojelu tarkoittaa luonnon suojelemista ja hoitamista tieteellisistä ja opetuksellisista, historiallisista, esteettisistä ja eetillisistä syistä. Nyt on tässäkin kohdassa t apahtumassa muutos. Ihmisen toiminnasta on tullut tätä tasapainoa yhä enemmän ja enemmän häiritsevä tekijä. Luonnonsuojelun tehtävänä on valvoa, ettei tämä luontoon puuttuminen johda muotoihin ja mittoihin, jotka järkyttävät luontoa liiaksi tai peräti tuhoavat sen ihmiskunnan elämän6. USA:n edustajat korostivat sitä, että erilliset toimenpiteet luonnon suojelemiseksi eivät enää riitä. Kansainvälisen Luonnonsuojeluliiton perustavassa kokouksessa Fontainebleaussa 1948 taloudellinen motiivi nostettiin luonnonsuojelun kulttuuristen ja sosiaalisten motiivien rinnalle, vieläpä niiden edelle. Yhteiskunnan on oman etunsa nimessä järjestettävä työntekijöilleen tilaisuus virkistävään oleskeluun luonnon syvässä rauhassa. Mutta t ekniikan ja teollisuuden kehittyessä sekä asutuskeskusten kasvaessa lisääntyy päivä päivältä niiden henkilöiden luku, joiden on, luonnosta nauttiakseen, lähdettävä vapaaaikoinaan sinne varta vasten. On puhuttu luonnonsuojelun ja t alouselämän suhteista, ensi sijassa niiden etujen ristiriitaisuudesta, joskus myös tapauksista, jolloin niiden vaatimukset käyvät yhteen, mutta suoranaisena talouskysymyksenä luonnonsuojelua ei juuri ole käsitelty
Ellei muutosta tapahdu, on tuho edessä. Samanlaisia huolestuttavia havaintoja on tehty muissakin maanosissa. 7. sateiden tasaisempi jakautuminen, ovat estäneet pahimmat onnettomuudet. Näiden ajatusten taustana on se seikka, että suunnattoman laaja ja rikas USA:kin on alkanut huomata, etteivät senkään luonnonvarat . Metsien hävittäminen, järvien ja soiden kuivattaminen sekä liiallinen laiduntaminen ovat täälläkin monilla seuduilla, varsinkin Eteläja K eskiEuroopassa, järkyttäneet siinä määrin luonnon t alouden tasapainotilaa, että se on käynyt ajan oloon ihmisen taloudellekin kohtalokkaaksi niin hyödyllisiä ja tuottavia kuin mainitut toimenpiteet hetkellisesti ja aikanaan ovat olleetkin. Amerikassa on myös saatu luonnon väkivaltaisesta kohtelusta ja hävityksestä ikäviä kokemuksia, huolestuttavampia kuin koskaan Euroopassa, jossa tietyt luonnonsuhteet, mm. Meillä Suomessa ei yleensä ole esiintynyt vaikeita luonnon järjestyksen häiriöitä. lähteenä. Verraten tasainen ilmasto, laajat metsät sekä se, että suuri osa viljelyksistä on savimaata, ovat säästäneet meidät eroosioongelmalta. Ihmisen on opittava taistelemaan luonnon kanssa eikä sitä vastaan. Luonnon suojeleminen (protection of nature) on välttämätöntä myös ja ennen kaikkea taloudellisista syistä, eikä uudistuvien (renewable) luonnonvarojen 1 ) järkevää käyttöä eli luonnonhoitoa (conservation of nature) voida eikä ole syytäkään erottaa luonnon aatteellisten arvojen suojelemisesta. Tulen avulla on metsiämme aikanaan tavattomasti hävitetty, mutta tämänkin hävityksen jäljet ovat umpeutuneet tai umpeutumassa, ja kuten tiedetään, yleensä niin hyvin tuloksin, että entinen 1) Vastakohtana sellaisille luonnonvaroille kuin malmit, kivihiili, cljy, sora jne., jotka eivät uudistu. Metsänhaaskaus, liiallinen laiduntaminen ja virheelliset maanviljelysmenetelmät ovat johtaneet juoksevan veden ja tuulen kuluttavan toiminnan, eroosion, tuhoisaan lisääntymiseen. Euroopassa eivät asiat ole kaikkein huonoimmalla tolalla, mutta paljon on täälläkin aikain kuluessa rikottu luonnon järjestystä vastaan. Tuottavien luonnonainesten suunnitelmaton käyttö ja suoranainen ryöstötalous asetettuna yhteen maapallon väestön alati kiihtyvän kasvun kanssa on jopa johtanut hätkähdyttävään kysymykseen; kuinka kauan ihmiskunnalle riittää ruokaa. Säälimätön metsämaiden paljaaksi hakkaaminen on Amerikassa aiheuttanut hävittäviä tulvia, lähteiden ja kaivojen kuivumista, vedensaannin vaikeutumista. ole ehtymättömiä
Tällä tantereella, omassa piirissä, tulisi kulttuurisen, sosiaalisen ja taloudellisen luonnonsuojelun tehdä keskinäiset ratkaisunsa ja kompromissinsa, ennen kuin ne joutuvat suurempaan kehään: yhteiskunnan punnittaviksi oikeudellisten, ekonomisten ja poliittisten näkökohtien rinnalla. Näin laajentuneena luonnonsuojelu on kysymys, jota ei kukaan kansalainen voi sivuuttaa. pikkulintuj en (tuhohyönteisten hävittäjien) väheneminen hoidetuista metsistä, kasvinsuojelumyrkkyjen käyttö (myös hyödyllisten hyönteisten ja pikkueJiöiden tuhoutuminen), teollisuuden jätevesien vaikutus, lohen häviäminen joista voimalaitosten rakentamisen seurauksena sekä monet muut ovat tärkeitä sekä kulttuurisen että taloudellisen luonnonsuoj elun kannalta. Esitetty kolmiyhteys tekee mahdolliseksi kohdata luonnonsuojelun 'vastustajat' heidän omalla alueellaan ja puhua kieltä, jota he ymmärtävät. hävitys näyttäytyy nyt myönteisenä tekijänä: suuri osa parhaista metsiköistämme on juuri entisillä kaskimailla. 8. Reino Kalliola. Käytännöllisenä tehtävänä se kiinnostaa niitäkin, joilla ei ole niin suurta luonnon tuntemusta tai tunnetta, että he sen perusteella lämpenisivät asiasta. pohjaveden aleneminen, ilmaston muuttuminen, metsien ja muun luonnon tuoton vähEntyminen), jotka voivat merkitä lopulta enemmän kuin saavutettu hyöty. Aatt ee lli se lla ja käytännöllisellä luonnon suoje1 u 11 a j a h o i d o 11 a o n t o d e 11 a s i i n ä m ä ä r i n y h t y m äk o h t i a j a y h t c i s i ä k y s y my k s i ä, e t t e i n i i t ä v o i d a erottaa toisistaan. Sosiaalisten ja taloudellisten näkökohtien huomioon ottaminen lisää suuresti luonnonsuoj elun merkitystä ja on omiaan kasvattamaan ymmärtämystä myös luonnon kulttuuriarvoja kohtaan. Niinkuin luonto on suuri jakamaton kokonaisuus, niin myös sen käsittely ja hyväksikäyttö on suuri yhteinen kenttä. Eikä meillä suinkaan ole aihetta ylpeillä siitä tavasta, jolla olemme riistaamme ja muuta luonnoneläimistöämme kohdelleet tai kalavesiämme hoitaneet, päinvastoin. Sitä paitsi ei ole ensinkään sanottu, etteikö esimerkiksi sellaisista toimenpiteistä kuin vesistöjen säännöstelystä, järvien laskemisesta ja soiden kuivattamisesta voisi meilläkin olla haitallisia seurauksia (esim. On laskettu, että metsiemme tuotto voitaisiin niiden hoitoa tehostamalla lisätä jopa kaksinkertaiseen määräänsä. Mutta vaikka näin onnellisesti onkin, tämä ei merkitse sitä, etteikö meilläkin olisi sekä varaa että aihetta luonnonvarojemme parempaan hoitamiseen. Sellaiset kysymykset kuin esim
Päinvastoin on niin, että nykyaikainen, valistunut riistanhoito suhtautuu hyvin ymmärtäväisesti niihin esteettisiin ja aatteellisiin arvoihin,. Meidän luonnonsuojelun harrastajien täytyy myöntää, että järjestetyssä riistanhoidossa silloin kun se ei ole jäänyt vain paperille on kyllä ollut jotain hyvääkin, jopa niinäkin onneksi jo menneinä aikoina, jolloin riistanhoitomiehet pitivät jok'ikistä petoeläintä ja jokaista petolintua vaarallisina eläiminä. Me ehkä joskus tuijotamme silmämme so. L uonno_nsuoj~lun j~ riistanhoido~ _väli~ct suhtee~ eivät meillä ~en p_aremmm kmn mmssakaan PohJ01smaissa ole ama olleet täysm kitkattomat. Göran Bergman. Niin pitkälle emme ole vielä päässeet Pohjoismaissa, mutta sekä luonnonsuojeluväen että metsästäjien on syytä muistaa ensi sijassa luonnonsuojelun ja riistanhoidon intressien yhdenmukaisuus; se on tarpeeksi suuri, jotta olisi mahdollista saada luottamuksellista yhteistyötä aikaan. joita luonto tarjoaa, ja samalla on tietenkin kaiken metsästämisen perusedellytyksenä se, että on jotakin metsästettävää. Siitä, että niin on ollut ja on tietysEä määrin vieläkin, ei kuitenkaan liene sanottavaa hyötyä kummallekaan, ja meidän luonnonsuojelumiesten on myönnettävä, että nykyaikainen riistanhoito ei enää työskentele sellaisten yleisten periaatteiden mukaan, jotka olisivat jyrkästi vastakohtaisia luonnonystävien toivomille luonnonhoito-menetelmille. USA:ssa on tehty. Syyttä ei ole alettu yhä yleisemmin oivaltaa, että luonnonsuojelu ja riistanhoito todellakin voi-daan yhdistää saman katon alle, kuten esim. Luonnonsuojelun ja riistanhoidon välisistä suhteista. J os kerran on molemminpuolista luottamusta, silloin on paljon helpompaa saada ratkaistuksi sellaisetkin kysymykset, joissa luonnonsuojelumiehillä ja riistanhoitopiireillä näyttää olevan vähemmän yhdenmukaiset ihanteet
J ä tämä taas vuorostaan on johtanut siihen, ettei järjestetty luonnonsuojelutyö ehkä ole saanut niin suurta Ii:annatusta kuin se muutoin olisi voinut saada esim. J a kuitenkin yhdeksän kymmenestä näistä tapauksista johtuu tietämättömyydestä, välinpitämättömyydestä, ymmärtämättömyydestä, kansanluonteellemme valitettavasti ominaisesta taipumuksesta pitää kaikkea elollista vain julman voitonhalun kohteena tai myös sellaisen luonteenlaadun ilmauksesta, joka vaatii metsästysretkellä oltaessa ammuttavaksi mihin hintaan tahansa kaiken kantomatkan päässä elävän ja liikkuvan. Liian ymmärtämätön asenne toisten harrastuksiin vain vahingoittaa luonnonsuojelutyötä ja tämä koskee suuressa määrin myös luonnonsuojelun ja riistanhoidon välisiä suhteita. Mielenkiinto metsästystä ja riistanhoitoa kohtaan oli taas selvästi yleisempää, mutta tietenkin senaikainen riistanhoitotyö oli epävarmaa ja hapuilevaa. Näin etupäässä siksi, että se herätti aktiivista mielenkiintoa luontoon, ja toisaalta siksi, että riistanhoito-olojen järjestäminen oli välttämättömänä edellytyksenä, jottei riistakantamme olisi kulkenut kohti katastrofia silloin, kun tehokkaiden metsästysaseiden käyttö tuli yhä yleisemmäksi, tiluksia pirstottiin, maaseudun kulttuurimaisema levisi yhä laajemmalle, moottoriajoneuvot ja -veneet tulivat käytäntöön kun, lyhyesti sanoen, tapahtui se t aloudellinen ja yhteiskunnallinen vallankumous, joka ilmeni meillä 1800-luvun loppupuolella ja tämän vuosisadan ensimmäisinä vuosikymmeninä. Tänä aikana ei maassamme ollut mitään julkista aatteellista luonnonsuojelua, ja vain joillakin harvoilla henkilöillä oli aktiivista, aatteellista luonnonsuojeluharrastusta vielä tämän vuosisadan alussa. keiksi tuohon tuolla tavalla käsitettyyn vahinkoeläinkysymykseen ja unohdamme, että riistanhoidolla oli jo tuona aikana merkityksensä myös luonnonsuojelun kannalta katsottuna. Tässä suhteessa teemme jatkuvasti syntiä. Me unohdamme helposti, että valistunut nykyäikainen riistanhoito tuomitsee 10. Me luonnonsuojelumiehet olemme yleensä taipuvaisia, niin pian kuin ilmenee tapauksia, joissa ihmiset metsästysretkellä syyllistyvät luonnonsuojelun kannalta hyljättäviin, joskus vieläpä luonnonsuojelulain t ai kerrassaan metsästyslain · vastaisiin tekoihin, näkemään nämä teot riistanhoidon asenteen ilmauksena luonnonsuojeluun. juuri metsästäjien ja muiden retkeilyä harrast avien taholta. Sitä oli kuitenkin ja sekin merkitsi jo koko paljon, ei vain sellaisenaan, vaan pohjana yhä enemmän aattellisesti tehostetulle luonnonharrastukselle, jonka huomaamme levinneen yleisemmin vasta viime vuosina. Olemme ehkä olleet halukkaita aliarvioimaan kaiken muunlaisen luonnonharrastuksen merkityksen kuin suoranaisen luonnonsuojelun edistämisen
Bergman. Sorsien ampumakojujen hävittämistä sorsien talvehtimisseuduilta täytyy kuitenkin pitää suurena edistysaskeleena. Tukkakoskeloita kosimispuuhissa. 11. Meillä ei sitten ole yleensä syytä vihastua nykyaikaisen riistanhoidon periaatteisiin, vaan kysymys on aivan toisista asioista. nämä ilmiöt yhtä tai melkein yhtä ankarasti kuin mekin. Lennosta ampumisrajoitus ei vielä ole Ruotsin ja Tanskan rannikoilla tarpeeksi voimakas, jotta muuttolintumme välttyisivät täällä liian raskaalta verottamiselta. Valok. Olisi tarpeen pitää huolta siitä, €ttä nykyaikaisen riistanhoidon itse asiassa hyvinkin luonnonsuoj elulle ystävällismieliset periaatteet eivät tulisi olemaan yleisesti voimassa vain valistuneiden urheilumetsästäjien keskuudessa, vaan että ne pääsisivät tunkeutumaan koko Suomen kansan syviin riveihin. G. Yksi yhtä hyvin luonnonsuojelun kuin riistanhoidonkin kannalta tärkeä kysymys on metsästettävien muuttolintujen verotuksen rajoittaminen niiden matkatessa eteläisiin maihin. Tässä mielessä on tehty yrityksiä sorsalintujen suhteen, mutta toistaiseksi tulos ei ole ollut täysin tyydyttävä. Metsästyskulttuurin kohottaminen on suuri, pitkällä tähtäimellä tehtävä työ, joka todella merkittäviin tuloksiin päästäkseen vaatii melkoisia taloudellisia edellytyksiä ja hyvää järjestelykykyä. Meidän on tunnustettava tämän kysymyksen tärkeys; sen ajankohtaisuudesta ovat vastuunalaiset riistanhoitopiirit hyvinkin tietoisia, mutta valitettavasti asia on hyvin vaikeasti toteutettavissa. Riistakantamme nousu nykyisestä aallon pohjasta, on metsästäjien ja luonnon ystävien yhteinen, harras toivomus. Niinpä hanhenmetsästys Tanskassa ja kauempana etelässä on todennäköisesti yhtenä syynä siihen, että harmaahanhet ovat sekä meillä että Ruotsissa tätä nykyä jo valitettavan harvalukuisia
Mutta huolimatta näistä käsitteiden ilmeisistä yhdenmukaisuuksista on riistanhoidossamme ja metsästäjiemme asenteessa kyllä sellaistakin, jota eivät edes vapaamielisesti metsästäjiin suhtautuvat luonnonsuojelunystävät voi hyväksyä; olisi saatava aikaan ratkaisuja, jotka luonnonsuojelun kannalta eivät ole yhtä suuria kompromisseja kuin nykyaikaisen meikäläisen riistanhoidon kannalta. eräs riistanhoidon ohjelm . Onhan monia pelottavia esimerkkejä siitä, että istutetuista eläimistä on tullut suoranainen maanvaiva , eräissä tapauksissa luonnollisten vihollisten puutteessa, toisissa taas ensi sijassa siksi, että kotimaiset muodot ovat jääneet alakynteen. Käsitellessämme sellaisia kysymyk12. Luonnonsuoj eluväki ja riistanhoitajat ovat yksimielisiä maisemanhuollon merkityksestä erikoisesti siinä mielessä, että on pyrittävä viljelysten ohella säilyttämään pensaikkoja ja metsikköjä; tämä siksi, että ne ovat hyödyllisiä eläinmaailmalle, sekä sen vuoksi, että ne vaatimatta mitään suurempia taloudellisia uhrauksia rikastuttavat maisemakuvaa. kotimaisten lajien elinmahdollisuuksia. n kohta, joka luonnonsuojelun taholla on voitava hyväksyä varauksetta, kunhan vain pidetään huolta siitä, että istutettu laji on todella juuri tuo alkuperäinen eikä vain jokin sen lähisukulainen. Kaikki ovat yhtä mieltä myös siitä, että metsästäjäkin useassa tapauksessa voi kokea luonnon lähellään yhtä intensiivisesti kuin sellainen henkilö, jolle metsästys ei ole päätarkoituksena retkillään mailla ja metsissä. Luonnonsuojelu ja nykyaikainen riistanhoito ovat yksimielisiä useirna peruskysymyksissä : mitään eläinlajia, pidettiinpä sitä sitten puhtaasti riistanhoidon kannalta kuinka vahingollisena tahansa, ei saa hävittää sukupuuttoon, ympäröivässä luonnossa on oltava runsaasti eläinten elämää, rikkaat paikalliset eläinkannat pitää sopivalla tavalla suojata, jotta ne toimisivat ympäröivien köyhempien seutujen leviämiskeskuksina, yleisölle selvitettäköön koskemattoman t ai suhteellisen koskemattoman luonnon arvo kulttuuri-ihmiselle ja koskemattoman luonnon merkitys tieteellisen tutkimustyön kohteena. LuonnonsuojelupiireisEä voi sitävastoin syntyä vastustusta kokonaan uusien lajien istuttamista kohtaan, ei siksi, etteikö mielellään nähtäisi ko. Niiden eläinlajien uudelleen istuttaminen, jotka ihmisen tähden. eläinlajin asettuvan maahan, vaan siksi, että toivotaan ensi sijassa vastaavien kotimaisten lajien esiintyvän seudulla ja koska ei tiedetä, kuinka uusi laji tulee muuttamaan biologisesti ehkä heikompien. Me luonnonsuoj elun harrastajat emme myöskään voi mennä niin pitkälle, että kokonaan kieltäytyisimme ymmärtämästä metsästäjän ajatustapaa, kunhan metsästys pysyttelee nykyaikaisen riistanhoidon kannattajien viitoittamissa rajoissa. ovat jo hävinneet jostakin osasta entistä levinneisyysaluettaan, on sekin
tässä lfapauksessa Pohjois-Suomen ··poronhoitajat suhtautuvat tähän.1 Voidaan valitettavasti ·hyvällä syyllä olettaa, että suhtautumisesta muodostuu •kielteinen, yhtä kielteinen kuin nyt on asennoitumisen laita kotkaan näh:den. , · Luonnonsuojelun kannalta ei myöskään voida hyväksyä, että muutamat ·kymmenet Lapissa vielä pesivät kotkaparit vuosi vuodelta yhä harvenevat sen vainoamisen vuoksi, mikä tulee kotkien osaksi poronhoitoalueilla. . Näiden lajien tapporahojen suhteen on surullisinta joka tapauksessa se, e'ttä asioista tietämättömät henkilöt ampuvat rau·hoitettujakin lajeja niin sanoaksemme siinä toivossa, että ne sattuisivat ol.emaan haukkoja, joista maksetaan tapporahoja. eläinlajia. Tosin kanaja varpushaukan olemassaolo ei ainakaan vielä ole uhattu, mutta eikö jo olisi aika meilläkin luopua tapporahaperiaatteesta molempien näiden lajien kohdalla1 Suhtau'turninen tapporahoihin on sitäpaitsi metsästäjien taholla horjuvaa, ja vieläpä .innokkaiden metsästäjien antamissa julkisissa lausunnoissa tapaa usein ymmärtämystä tapporahajärjestelmän hävittämistä kohtaan maassarrrne. Mitä tulee kanahaukr kaan, on tilanne jo toinen, sehän tekee koko joukon vahinkoa niissä hair, 'Voissa paikoissa, joissa sitä vielä esiintyy, mutta se on näkemisen arvoinen, kaunis lintu. Tässä julkaisussa on aikaisemmin moitittu virallista suhtautumista lailla rauhoittamattomiin petolintuihimme. Kukaan ei voi saada lintutieteilijää vakuuttuneeksi varpushaukan erikoisesta vaarallisuudesta riistanhoidolle, joskin naaraat voivat siepata erilaisia riistalintujakin, varsinkin nuoria yksilöitä. Ymmärrämme kyllä, että voi olla huomattavakin taloudellinen tappio., jos kotka erikoistuu poronvasoihin, mutta kuinkahan monessa tapauk.sessa varmasti tiedetään, että juuri kotkat ovat tappaneet poronvasat, Kotkathan ·ovat tyypillisiä raadonsyöjiä, ja suuri osa oletettuja kotkien aiheuttamia vahinkoja pitää todennäköisesti lukea toisten tekijöiden tiliin. Kuinka metsästäjät, s.o. Eräs näitä toisia tekijöitä on ahma. Tämäkin eläin on vihattu, ja on mahdollista, että ahmakanta lähitulevaisuudessa vähenee niin, että rauhoittaminen on aivan välttämätöntä. Tässä t apauksessa yleistetään esiintyminen. ,siä,, on meidän ensinnä, asennoiduttava tiettyihin petoeläinten rauhoitusta 6a eri petojen tapporahoja koskeviin ongelmiin . Niin kauan kuin tietty eläinlaji nähdään kotiseudulla, 13. " '· Tämä sivuaa toist a, merkitykseltään tärkeää kysymystä, metsästäjien taipumusta yleistää jokin havainto koskemaan tietyn eläinlajin kaikkia yksilöitä tai ainakin niiden enemmistöä. Valitettavasti suomalaisen luonteenlaadun mukaisesti rauhoituksen ky~eellisyys ym~är~etään vasta sitten, kun eläinlaji on harvinaistunut niin, ettei enää kukaan, mieluimmin ei enää parin sukupolven aikana, ole nähnyt k.o
eläimen lukumäärästä sen paremmin kotiseudulla kuin koko maassakaan. Se, että joku henkilö, joka itse yhtenä ainoana keväänä on ampunut 120 vesilintua, pääasiallisesti seunun pesivään kantaan kuuluvia, on julmistunut seudun ainoalle kotltaparille, tuntuu aika ajattelemattomalta ja itsekkäältä; kotkien ampuminen ei tällaisessa tapauksessa ole mikään suositus asianomaisen omasta luonteesta. Ja kuitenkaan ei asianomaisilla ehkä ole mitään käsitystä k.o. Erikoisesti tämä koskee saaristomerta. eläin on seudulla yleinen. Voihan olla, että kotkat paikallisesti ovat riistanhoidolle haitaksi, mutta ampumalla kotkat vaarannamme mahdollisuuksia saada nämä linnut yhä uudelleen muuttamaan Suomenlahdelle. Kuinka onkaan käynyt ilvekselle, karhulle ja näädälle1 Näätä on tosin, useihin muihin eläimiin verrattuna liikkuvaisempana, osoittanut pyrkimystä vaeltaa kohti Eteläja Länsi-S1omea rajantakaisista erämaista käsin, mutta luonnonsuojelun kannalta tuntuu joka tapauksessa hätiköidyltä se, että yleensä sallitaan lainkaan näädänpyyntiä; näätää on nimittäin saatu ampua S!lomcn pohjoisimmissa ja itäisimmissä osissa. Mitä tulee metsästäjien ja luonnonsuojelunharrastajain välisiin suhteisiin, metsästäjät epäilemättä helpommin joutuvat alttiiksi inhimilliselle heikkoudelle tulkita havaintoja omien mielipiteittensä eduksi, jotka kannanotot kuitenkin vuorostaan voivat riippua juuri sellaisista omien havaintojen yleistämisistä. Hyvänä esimerkkinä mainittakoon monien metsästäjien taipumus olettaa, että jok'ikinen lintu, joka hyökkää syöttilinnun kimppuun, syöksyisi myös elävän teeren niskaan. Suhtautumisesta hylkeisiin sietää myös jo keskustella; hylkeet tosin särkevät kalanpyydyksiä, mutta toisaalta ne tietyissä osissa rannikoitamme ovat vähentyneet huomiota herättävässä määrässä verrattuna siihen, kuinka aikaisemmin oli asian laita. Vasta se tosiseikka, että teerenkuva ei lähde 14. Taipumusta yleistää yksittäisten havaintojen todistusvoima esiintyy mitä erilaisimmissa yhteyksissä ja meidän on oikeudenmukaisuuden nimessä myönnettävä, etteivät luonnonsuojelumiehetkään ole vapaita tästä synnistä. miten laajaksi se sitten käsitetäänkin: kotitila, kylä, pitäjä tai maakunta, ei ole mitään vaaraa siitä, että se kuolisi sukupuuttoon. Yleistäminen tapahtuu siitäkin huolimatta, että ehkärä juuri kotitalolla on läänin ainoa kotkapari tai jonkin muun eläinlajin ainoa olinpaikka. Mutta elävä teerikukko joko piiloutuu tai asettuu vastarintaan, jos esim. Sellaisen tilan omistajalta saadaan vastaukseksi, että ko. Rauhoitetun merikotkan ilmoitetaan, oletettavasti kuitenkin väärin, lisääntyneen saaristomerellä, ja sitä on alettu ampua rauhoituksesta huolimatta. sarvipöllö tai hiirihaukka hyökkää
Haukkahäkkien käyttö on sen sijaan selvästi vaarattomampaa; jos petolintujen pyyntiä ylimalkaan vielä saa esiintyä, niin se tulisi tapahtua häkeillä: niistähän voidaan jälleen vapauttaa ne linnut, joita ei yleensä voida pitää vahingollisina. Yleistämisen vaarallisuus objektiiviselle suhtautumiselle petolintuihin on muuten äskettäin erinomaisesti esitetty eräässä pienessä, mutta tarkassa tutkimuksessa hiirihaukan ravinnosta (Suomen Riista 19). Tosin on myönnettävä, että kun nykyisin käytetään vain syöttirautoja eikä pylväsrautoja, rauhoitetuille tai suhteellisen vaarattomille linnuille aiheutetut vahingot ovat paljon vähäisemmät kuin ennen, mutta tästä huolimatta niitä on luonnonsuojelun kannalta vastustettava. Huolimatta siitä, että meidän on siis yleensä varottava yleistämästä, ei meidän pidä kuitenkaan aliarvioida paikallisten eroavaisuuksien merkitystä ratkaistaessa kysymystä, onko jokin eläinlaji haitaksi tehokkaalle riistanhoidolle vai ei. tiehensä eikä reagoi hyökkäävästi, tekee ko. Petolintujen raudoilla pyyntiin nähden täytyy luonnonsuojelun joka tapauksessa asettua ehdottoman kielteiselle kannalle. Sellaisissa tapauksissa on luonnonsuojelun joskus suhtauduttava ymmärtäväisesti metsästäjien vaatimuksiin, vaikkapa ko. petolinnulle mahdolliseksi iskeä kiinni. Näissä tapauksissa on siis hyvin todennäköisesti kysymyksessä vain puhdas sattuma, emmekä missään tapauksessa voi tuollaisen havainnon pohjalta olettaa, että ao. Haukkahäkkejä vastustetaan kuitenkin usein sen vuoksi, että näissä oleva houkutuslintu, tavallisesti kyyhkynen, helposti joutuu alttiiksi kohtelulle, jota voidaan pitää suoranaisena eläinrääkkäyksenä. Tämä siksi, eLt~ivät raudat osaa välttää >>yleistämistä>>, vaan tappavat yhtä hyvin kanahaukan kuin suopöllönkin. petolintu ei edes juuri kysymyksessä oleva yksilö olisi teerikukko-spesialisti. Mutta onko sitten parempi tehdä raajarikoiksi ne linnut, jotka sattuvat tarttumaan syöttirautoihin. Edellä olevassa on esitetty muutamia näkökohtia luonnonsuojelun suhteista riistanhoitoon. On selvää, ettei tällaisessa vähäisessä kirjoitel15. laji suurin piirtein katsottuna ei olisikaan kuin vähän tai ei ollenkaan vahingollinen. Ja , kuitenkin useimpien metsästysyhdistysten ohjelmaan kuuluu petolinturautojen hankkiminen. Myös puhtaat eläinsuojelu-periaatteet vastustavat siten petolinturautojen käyttöä. Mutta niin ei meillä siis ole mitään syytä ajatella. Vastaavanlaisia yleistämisiä esiintyy myös puheen oliessa saariston lokeista ja varmaan myös monissa muissa tapauksissa. Sitä paitsi sattuu usein, että raudat vain vahingoittavat lintua ja se saa mahdollisesti vaikeastikin raajarikkona kitua kauan. Sehän on peto, koska se kerran iskee tecrenku vaan, kuuluu usein tällaisissa tapauksissa sanottavan
Määrätietoisella työllä onnistutaan ehkä vähitellen -häv.it:tämään ne kuilut, jotka valitettavasti vielä erottavat erilaiset luonnon-ystävät toisistaan. imassa voida saada tilaa kaikkien niiden kysymysten pohdinnalle, jotka .J.ij~tyvät tähän ail:.eeseen. Molemmat puolethan toivovat saavansa elää rikkaassa luonnossa, joka virkistää ja ilahduttaa ja joka ainakin siellä täällä .anpaa kuvan maamme luonnosta sellaisena kuin se oli niihin aikoihin, jolloin ·ihmisen vaikutus luontoon oli paljon vähäisempi kuin nykyään, Ja kulttuu-rimaisemaan me kaikki haluamme kauneutta ja vaihtelua; siksi asian olennaisena piirteenä on juuri rikkaan eläinmaailman säilyttäminen kulttuuri.seuduillakin. Mutta yleisenä loppupäätelmänä voitaneen , anoa, etfä luonnonsuojelumiehillä ja metsästäjillä on, huolimatta sel-vi~tä epäsoinnuista tietyissä, kummallekin osapuolelle suurimerkitykselli,sissä kysymyksissä, aivan liian paljon yhteisiä pyrkimyksiä, etteikö hyvä yhteistyö olisi mahdollista. Tämä työ kuuluu yhtä hyvin metsästäjien kuin luonnonsuojeluväenkin tehtäviin.
Kr., on meillä kuitenkin laajassa mittakaavassa omaksuttu lamasalvostekniikka, jonka ensimmäinen saavutus Suomessa lienee ollut hirsinen satulakattoinen kota. Hautamerkit olivat enimmäkseen puisia ja kirkon ympäristö oli pehmeään vihreyteen verhottu. On ilmeistä, että sen lähtökohtana on varhaisrautakautinen, lounaissuomalainen joenrantaniitty muutamine taloineen tai kylineen, joissa rakennukset enimmäkseen olivat risuista punottuja ja savitiivisteisiä tai vaatimattomia pistekotia. Rakennustyyppi on ilmei17. Teiden varsilla oli riukuaidat. Tämän rinnakkaisilmiöitä ovat Skandinaavian >>eldhusit>> ja idässä tsheremissien ja votjakkien kodat, joissa kaikissa on avoliesi lattian keskellä ja vesikatossa vastaava savuja valoaukko. Kirkoissa oli jyrkkä paanukatto, kirkkotarhan ympärillä hirsinen tai kivinen ympärysmuuri. Lars Pettersson. Rakennustaiteen tuntija n puheenvuoro. M eikäläinen kulttuurimaisema, päätekijöinään maalaistalo, kylä, kirkonkylä, näitä ympäröivät viljelykset, metsät ja vesistöt sekä kylien läpi johtavat tiet, oli parhaimmillaan viime vuosisadan puolivälissä. Suomalainen kulttuurimaisema ja sen hoito. Kysymme, mitä alkuperää oli tämä tasapainonsa ja eheytensä säilyttänyt kulttuurimaisema, jonka rappeutumisen alkamisesta näinä vuosina tulee kuluneeksi sata vuotta. Maantie oli tosin teknillisesti kehnonlainen, mutta esteettisesti nautittava ja ympäristöään häiritsemätön. Talonpoikainen rakennuskulttuuri oli tosin jo omaksunut useita tyylikerrostumia, mutta se oli säilyttänyt ryhtinsä ja yhtenäisen klassillisen yleissävynsä, laakeat satulakatot ja joko harmaat tai punaisiksi maalatut hirsiseinänsä. 800-1000 j. Juuret ulottuvat siis yhtä kauas muinaisuriteen kuin nykyinen suomalainen maanviljelyskulttuuri. Kaikesta päättäen viikinkiajalla, n
18. Samanaikaisesti kun Länsi-Suomi omaksuu parituvan ja avotakan, omaksuu Suomen itäisin osa bysanttilaisperäisen, muhkean karjalantalon pää typarvekkeineen ja komeine ulkoportaineen; Vasta 16001700luvuilla on karjalantalo työntänyt tieltään vanhan yksihuoneisen sa' vupirtin. Savupirtin rinnakkaisilmiö, kiukaallinen sauna, on meillä samanaikainen. Parituvan mukana tulee läntinen avotakka, joka alkuperältään roomalaisena kautta keskiajan oli Länsi Euroopan herrasväenasuntoj en j oh ta vana lämmitys] aitteena. Savupirttiasunto on Suomessa todennäköisesti varhaiskeskiaikainen ilmiö, jonka lähin alkuperä ilmeisesti on Itäja EteläEuroopassa. Keskiajan kaupungin vaikutuksen tilille lienee luettava länsisuomalainen umpikartano, ja ehkä myös luhtiaitta. Keskiajan tärkein lisä kulttuurimaisemaamme on kirkko, tapuli ja kirkkotarha, joita vuosisatoja on hallinnut jyrkkä, meillä lähinnä goottilaisperäinen paanukatto. Pitkä paritupa sitävastoin palautunee myöhäisgotiikan linna-arkkitehtuurin ja uuden ajan alun kuninkaankartanoiden vastaavanlaisiin asuntomuotoihin. Suomalainen hirsikofa, savupirtti ja aitta ovat sitten lähes tuhat vuotta säilyttäneet yleisen arkkitehtoonisen jäsentelynsä, harmaat hirsiseinänsä ja laakean vuoliaiskattonsa, joista viimeksimainittu esiintyy leveällä vyöhykkeellä Skandinavian, Suomen ja Venäjän kautta Balkanille ja edelleen Välimeren pohjoispuolella oleviin maihin, merkiten epäilemättä yhtenäistä antiikkiin pohjautuvaa traditiota. Viikinkija keskiajan vaihteessa on Suomessa epäilemättä tunnettu myös yksihuoneinen aitta, kenties myöskin riukuaita. Hirsikodan, savupirtin ja aitan puhdaspiirteiset rakennusmuodot ovat itse asiassa suomalaisen rakennustaiteen runkona ja lähtökohtana aina viime vuosisadan puoliväliin saakka. LänsiEuroopasta on gotiikan jyrkkä vesikatto sen miltei tyystin hävittänyt. sesti mannermaista alkuperää ja vastaa kreikkalaista megarontaloa. Ne ovat kyenneet sulattamaan itseensä miltei kaikki uudet tyylikerrostumat selkeää yleissävyään menettämättä. Lasi-ikkunoista saamme kiittää renessanssia, ulkoseinien punamaalista vaasa-ajan tiililinnoja, joiden fasadiväriä sittemmin jäljiteltiin punamullan avulla ensin kirkoissa, raatihuoneissa ja herraskartanoissa ja sitten n. Seuraava uutuus on ollut savupirtti, jossa oli huoneen nurkkaan sijoitettu kupoliholvillinen uuni. v:n 1800 seutuvilta lähtien talonpoikaistaloissa. Puinen savutorvi alkoi vasta laipion tai vesikaton tasosta. Lähtökohtana saattaa olla roomalainen ja Bysantissakin tunnettu keskuslämmityssysteemi, hypokausti, josta on omaksuttu vain itse lämpökeskus, kupoliholvillinen uuni sekä savujohdon yläosa
Viime vuosisadan puolivälissä valtaan päässyt uusgoottilainen rakennustyyli ja sitä seurannut sveitsiläistyyli sekä n.s. Riukuaidan perinteet ulottuvat kauas muinaisuuteen ja tätä aitamuotoa . 19. olisi jatkuvasti harrastettava siellä, missä se on mahdollista, nimenomaan vanhanaikaisen asutuksen yhteydessä. Tarkastelemme nyt, miten tätä perintöä on hoidettu. Voimme liioittelematta sanoa, että talonpoikainen rakennustaiteemme tärveltymättömässä asussaan, kirkot ja tapulit sekä; vastaava maisema mukaanluettuina, kuuluu kielemme ja muinaisrunojemme ohella kaikkein kalleimpaan kulttuuriperintöömme. Nämä uudet rakennukset eivät kuitenkaan vielä kyenneet muuttamaan. Uutuudet rajoittuivat pääasiassa oviin ja ikkunoihin. nikkarityyli levisivät maaseudulle ensi sijassa rautatieasemien, kesähuviloiden, kan-· sakoulurakennusten, apteekkitalojen, kirkkojen ja pappiloiden välityksellä. Näiden rakennusten suunnittelijoina olivat useimmin Polyteknillisen opiston käyneet arkkitehdit mannermaalta omaksumine uusine aatteineen, jotka olivat täysin ristiriidassa rakennusrtaditiomm,e kanssa. Talonpoikaisarkkitehtuurissa se kohtasi muotoja, jotka olivat sille läheistä sukua, joten vakavaa murrosta ei syntynyt. Uusklassillisuus tuli Suomeen ensin kustavilaisena Ruotsista ja sitten empirenä Venäjältä. Riukuaita ei pilaa maisemaa, niinkuin esim~ piikkilanka-aita varsin usein. Se mikä sata vuotta sitten dominoi talonpoikaisarkkitehtuuriamme· ja maaseutumme kulttuurimaisemaa, edusti siis pääosaltaan viikinkiaikaista tai varhaiskeskiaikaista traditiota, johon oli sulautunut myöhäisempiä piirteitä
kansallinen rakennustyylimme, joka ei ottanut lähtökohdakseen vanhaa savupirttitraditiota, . esim. Ranskalaisperäinen, meillä kartanoissa 1700-luvulla muotiin tullut mansardikatto 20 Umpikartano luhtiaittoineen, paritupineen ja porraskuisteineen edustaa suurelta osalta keskija Vaasa-aikaisia verinteitä. Monet nuorisoseuratalot ovat tässä suhteessa paljon sanovia erimerkkejä. Eero Järnefeltin maalaus tlaäntä ja rengitt.. Rakennusmestarit, jotka maalla yleensä suunnittelevat uutisrakrnnukset, joutuivat automaattisesti kaltevalle pinnalle puhumattakaan tavallisista 'kirvesmiehistä. kirkonkylän ·kokonaissävyä ja vain harvoin uusittiin vanhoja rakennuksia uuteen tyyliin. Seuraava vaihe oli ns. Kansallista tyyliä oli, sen korkeasta taiteellisesta tasosta huolimatta, mahdoton sulattaa vanhaan perintöön. Jo ennen ensimmäistä maailmansotaa alkaa meikäläinen kirkonkylä yhä enemmän muuttua esikaupungin kaltaiseksi. Poikkeuksena on mainittava vanhat puukirkko:tnme, joista hyvin monen vuosisadan jälkipuoliskolla pilattiin uustyylisillä korjauksilla. koristeellisen ja monimutkaisen karjatalon. Ensimmäiseen maailmansotaan mennessä oli näinollen syntynyt paljon uutta, vanhaan ympäristöön soveltumatonta arkkitehtuuria. Tällainen umpikartano on itse asiassa muhkea hirsinen linna, suomalaisen asuntokulttuurin vaikuttavimpia kohokohtia. Kirkontärvelijä n:o 1 oli tässä suhteessa arkkitehti Josef Stenbäck, muita mainitsematta. Tyylitaju alkoi kokonaan hävitä ja tuloksena oli toinen toistaan mauttomampi rumilus. Mutta miten moni umpikartano onkaan hävitetty käytännöllisyyden ja asiallisuuden nimissä, ilman että tämä läheskään aina olisi ollut välttämätöntä. vaan mm
Meijeriin kuuluu miltei säännöllisesti jyrkkä galvanoitu peltikatto ja korkea tiilinen savupiippu. sekä tonttia ympäröivä piikkilanka-aita eripituisin ja huonosti kuorii .,;.•:.~,-~ ~i..;. Rinnan osuuskaupan kanssa pesiytyy kirkonkylään linja-autoasema, matkustajakoti ja virvokekioski, kaikki yleensä rakennustaiteellisesti ala-arvoisia tekeleitä. Asemakaavoituksesta ei tavallisesti ole tietoakaan, rakennetaan kuinka sattuu maanteiden ja polkujen varsiin. Vielä pahemmin käy, jos valtiovalta hyväksyy tekeillä olevan valtamaantiesuunnitelman: kirkko joutuu tunnelmallisine lähiympäristöineen pölyisen ja meluisen tieverkoston saartamaksi. Näihin uusiin rakennuksiin liittyy tavallisesti · raaka ·beto.nisokkeli, päre-, sementtitiilitai galvanoitu peltikatto, sementtitiiliset savupiiput. ,"';-~-~'-,· 21 . Osuuskauppojen piirustukset tehdään funkis-aikakaudella Helsingissä ja tuloksena on tavallisesti viistotai tasakattoinen, vihreäksi maalattu pakkilaatikko, joka kylmästi sijoitetaan vanhaan ympäristöön bensiiniasemineen päivineen. Keuruun 1758 valmistunut vanha kirkko kuuluu länsimaisen puurakennustaiteen helmiin. Kuvassa näkyvä johtopylväs posliini-isolaattoreineen ja lankoineen uhkaa jo vakavasti tämän täysipainoisen taideteoksen eheyttä. Samanaikaisesti ilmestyy kirkonkylään kaksi uutta tekijää, meijeri ja osuuskauppa, molemmat yleensä mauttomuudessa ylittämättömiä. saa laajaa jalansijaa pienikokoisissa rakennuksissa ja navetoissa, joihin se ei lainkaan sovi. .a,i•
Yksi tällainen ei pysty pilaamaan kylämaisemaa, mutta jos näitä on useita, on tulos taattu. Kirkkoja katetaan jatkuvasti galvanoidulla pellillä, et erniittilevyillä ja sementtitiilillä, jopa keskiaikaisia kirkkojakin. tuin pylväin. Kylän laitaan ilmestyy lisäksi suuri, ammottavaa syöpähaavaa muistuttava sora: kuoppa, ja kaiken läpi johtaa leveä maantie, jonka pölyisyydestä tib.eät linja-autovuorot tehokkaasti huolehtivat. Viimeinen kirkollinen uutuus on neonvaloristi Engelin piirtämän kirkon tornissa, toistaiseksi vain suunnitteluasteella. Muutamia vuosia sitten on Lemun seurakunta saanut valtioneuvostolta luvan kattaa keskiaikaisen harmaakivikirkkonsa sementtitiilillä> vastoin Muinaistieteellisen toimikunnan lausuntoa. Asiaan kuuluu vielä galvanoitu peltikatto sekä maantietä reunustavat sähköja puhelinpylväät .. Aivan liian monen kirk'on nurkalla on sähköpylväs posliini-isolaattoreineen; kalliimpaa maakaapelia vältetään. .22 Tämäntyylisiä kansallisrom~ntiikan innoittamia rumiluksia on Suomessa varsin runsaasti. Kirkkotarhan muurin porttipylväät valetaan betonista ja itse kirkkotarhoista alkaa useimmissa seurakunnissa tulla lohduttomia kivierämaita, >>kivisiä ,taksoituskalentereja>> sileiksi hiotuin, toinen toistaan kookkaammin hautakivin. Tätä jo sinänsä kauh•3ata kokonaisuutta säestävät maanteitä tiheänä vyyhtinä reunustavat puhelinja sähkölangat. Ulkoseinät vuorataan kapeilla ponttilaudoilla ja maalataan vihreiksi osuuskaupoista tuntemaamme tyyliin. On uskomatonta mutta totta, että samat virtaukset jo tuntuvat myöskin kirkoissa ja kirkkomailla
Ne puhuvat kieltä joka on verrattavissa >>Sörkän murteeseen>>. Ne ovat joutumassa sivilisaation uhriksi sanan kaikkein pahimmassa merkityksessä. Maalaisväestöä ei voida syyttää mistään niin kauan kuin Helsinki ja valtio järjestelmällisesti purkavat tai tärvelevät vanhimmat kivirakennuksensa, maalaavat valtionpäämiehen empirelinnan sokkelista vesikattoon saakka panssarilaivanvärillä tai rakentavat Suomen Pankin setelipainon, 23. Meillä ei ole toistaiseksi tehty mitään todella kouraantuntuvaa tämän arveluttavan ja kulttuurimaalle häpeällisen kehityksen ehkäisemiseksi ellemme ota lukuun eräiden arkkitehtien vastalausekirjoituksia, Muinaistieteellisen toimikunnan riittämättömällä työvoimalla ja naurettavan pienillä määrärahoilla suorittamaa neuvontatyötä sekä maakuntaliittojen ja talonpoikaiskulttuurisäätiön tekemää valistustyötä. Malmin, Riihimäen ja Pispalan kanssa. Arkkitehti Viljo Rewellin Liperiin suunnittelema Sotainvaliidien Veljesliiton ammattioppilaitos. Taitavan arkkitehdin luoma moderni rakennuslaide ei pilaa maisemaa, vaan noudattaa tämän vaatimuksia. S11omalaisen kirkonkylän kokonaiskuva sekä läheltä että kaukaa nähtynä ja suomalainen kulttuurimaisema alkavat nyt monin paikoin olla kertakaikkiaan pilalla, ja ne pystyvät n;muudessaan hyvin kilpailemaan esim. Tuloksena on usein kaunis ja luonteva kokonaisuus, jossa rakennus ja ympäristö yhtyvät uudeksi, viehättäväksi miljööksi
Työn on oltava ensi sijassa valistusja neuvontatyötä, mutta uusi lainsäädäntökään ei olisi haitaksi. Ruotsissa toimiva >>Samfundet för hembygdsvård>> on suorittanut tuloksekasta työtä kulttuurimaiseman eheyden hyväksi, ja Sveitsissä, joka on teollisuusmaa, on kotiseututyön tärkeimpiä ohjelmakohtia juuri rakennusmuistomerkkien j'.1 kulttuurimaiseman vaaliminen. Työhön on saatava mukaan Arkkitehtiliitto, Maakuntaliitot, Kotiseutuliitto, Talonpoikaiskulttuurisäätiö, Luonnonsuojeluyhdistys ja sitäpaitsi tehokas tuki ja ymmärtämys valtiovallan taholta. Ei ole hetkeäkään liian aikaista ryhtyä vastatoimenpiteisiin, jos halutaan pelastaa mitä pelastettavissa on. siis suuren tehdasrakennuksen, pääkaupunkimme kansainvälisestikin merkittävään ja arkkitehtoonisesti herkkään empirekeskustaan. Tarkoittamani toiminta ei saa muodostua steriiliksi jarruttamiseksi kaikissa mahdollisissa asioissa, vaan asenteen tulee olla myönteinen. Tarvitsee vain ajatella Ruotsia, Tanskaa, Sveitsiä tai Italiaa, joissa teknilliset uudistukset useinkin ovat Suomesta edellä, mutta ilman että maisemaa tai rakennuksia on tärvelty läheskään yhtä paljon kuin meillä. Positiivisia ratkaisuja tulee kyllä löytymään vaikeimpiinkin tapauksiin, kunhan vain hyvää tahtoa ja taitoa on riittävästi. 24. Ja mikä tärkeintä, aivan liian yksipuolisesti kirjallisja taloudellisvoittoiseen kulttuuriimme on saatava uusi käsite, vanhan rakennustaiteen, kulttuurimiljöön ja ja kulttuurimaiseman tajuaminen ja hoito, jolla alalla nyt olemme auttamattomasti viimeisellä sijalla Euroopan sivistysvaltioista. Muissa Euroopan kulttuurimaissa on tilanne aivan toinen
On vaikeata sanoa, onko tämä tunne heissä uskonnollisen kasvatuksen tulos, vai ovatko he luontoa tutkiessaan vähitellen oppineet havaitsemaan, että luonnonjärjestyksen tarkoituksenmukaisuut()en sisältyy runsain mitoin suorastaan jumalallista neroutta. Sitä valitettavampaa sen sijaan on ollut, että ihmiskunta vasta kokemusperäisesti on tullut tietoiseksi luonnossa vallitsevan tasapainotilan häiritsemiseen liittyvistä vaaroista. 1952 ylioppilastutkinnon ainekirjoituksen kokeessa. Tämä sama ajatus kuvastuu monin tavoin myös luonnonkansojen jumaluuskäsitteissä, joille yleensä on ominaista konkreettisten luonnon esineiden kuten auringon, kuun, puiden, kivien jne. Ollila. Ihmisillä oli tällöin vaistonvarainen vastuu vain oman olemassaolonsa turvaamisesta, heidän tarvitsematta välittää siitä, vaaransivatko ja millä tavoin heidän toimenpiteensä luonnossa vallitsevaa tasapainotilaa. Nykyaikaisen luonnontutkimuksen valossa voidaan lisäksi käsittää, ettei heillä olisi ollut edellytyksiäkään tällaiseen ajatteluun. Kun esim. Julkaisemme seuraavassa ns. Miksi luontoa on suojeltava. Tämä aihe oli yhtenä tehtävänä v. vanhojen partojen kirj01,tuksissa syntyneen artikkelin näytteenä vuosikirjamme alkusanoissa puhutun taloudellisen luonnonsuojelun näkemyksestä. elintarvikkeiden saanti joltakin seudulta syystä tai toisesta vaikeutui, oli tilaisuus siirtyä toiselle seudulle, missä luonto tarjosi antimiaan runsaammin ja ehkä myös helpommin, vähemmällä vaivannäöllä. M onet luonnontutkijat ovat olleet uskonnollismielisiä. Siihen eivät pystyneet edes roomalaiset, joiden maailmanvallan häviön eräänä tär. palvonta. Esihistoriallisina aikoina, jolloin maapallon väkiluku oli vielä pieni, nämä vaarat tosin olivat suhteellisen vähäiset. A.rvo J. Luonnonjärjestyksen tarkoituksenmukaisuus on näin ollen tajuttu jo ehkä ihmiskunnan historian varhaisimpina kausina
::keänä syynä on pidetty juuri sitä, että heidän maataloutensa päästettiin ryöstöviljelyn vuoksi rappeutumaan. Ihmisen suhtautuminen eri eläinlajeihin on kuitenkin valjtetta-vasti ollut aivan liian yleisesti erilaisten hyötynäkökohtien sanelema. Toisaalta on taas luonnollisen kehityksen tuloksena muodostunut useita eläinlajeja, joiden kesken olemassaolon taistelu edelleen jatkuu, ja johon ,taisteluun ihminenkin on puolestaan osallistunut ja edelleen osallistuu. Näitä eroosion vaaroja on nyt vih•doinkin ryhdytty torjumaan ja niiden torjumisesta on kehittymässä kokonaan uusi tieteenhaara, joka suunnittelee keinoja preeria-alueiden kasvukunnon parantamiseksi ja pysyttämiseksi. Maaperän uumeniin miljoonien vuosien kuluessa kerrostuneet kali-, fosfaattija kalkkiym. Eri kasvutekijäin vaikutusta selventänyt tutkimus on luonut entistä suotuisammat edellytykset paitsi maiden kasvukunnon ylläpitämiseksi myös sen parantamiseksi. _Tästä syystä on monta eläinlajia joko kokonaan tuhoutunut tai on ~iistä vain rippeet saatu pelastetuksi eläintarhoihin. Hävittämällä luonnonvaraiset metsät ihminen tuli muuttaneeksi mm. alueiden sadesuhteita, jolloin maan kasvukunto, varsinkin kun maan kasvinravinnevarojen täydentämisestä tuskin millään tavalla huolehdittiin, heikentyi jopa siinä määrin, että jäljelle jäi paikoin vain autiomaan lentohiekkaa, jota tulvat ja tuulet kuljettavat kasvullistenkin maiden peitteeksi. Mitä tulee maapallomme eläinkuntaan, on siinäkin tietyin rajoin ·vallalla jonkinlainen tasapainotila, jota ei voida mielin määrin järkyt~ää. Mikäli yleisten hyötynäkökohtien sallittaisiin yksinään ratkaista, mitkä eläinlajit 9vat ihmisen kannalta hyödyllisiä ja mitkä vahingollisia, viimeksimainittujen osa ~uodostuisi varmaan myös koko luonnon kanna_lta kohtalokk~aksi, koska luonnon tasapain<?tila voi tarvita mo.26 ,_.. Eläintenkin kesken vallitseva taistelu olemassa-olosta on hävittänyt monta eläinlajia täysin sukupuuttoon. Kuivatustoimenpitein on voitettu monia alueita elintarvikkeiden tuotannolle, samalla kuin toisaalta väkilannoiteteollisuus turvaa mahdollisuudet näiden alueiden jatkuvaan viljelyyn. kasvinravinnevarastot ovat täten osaltaan ylläpitämässä sitä tasapainotilaa~ mikä näiden kasvutekijäin suhteen täy. tyy maan ruokamultakerroksessa vallita, jotta kasvintuotannon jatkuvuus yleensä olisi mahdollista. Vielä myöhäisempänä esimerkkinä luonnon tasapainotilan häiritsemisen seuraamuksista voidaan pitää Yhdysvaltojen preerioiden autioitumista, mikä sekin on osaltaan ryöstöviljelyn ansiota. Luonto itsessään on tosin aikojen kuluessa harjoittanut sen suh~een jopa hyvinkin ankaraa karsintaa, mistä eläinkivettymien löydöt puhuvat selvää kieltä
27. / Amerikkalaista luonnonhoidon perusteiden opetusta. Tässä mielessä on eri maissa saatu voimaan luonnonsuojelusäädöksiä, jotka rajoittavat esim. Niin paljon kuin esim. siinä laajuudessa kuin puhtaasti hyötynäkökohtien kannalta saattaisi hetkellisesti olla asianomaiselle edullista. nien ihmisten välittömien etujen kannalta hyödyttömienkin eläinlajien säilyttämistä. luonnon oman talouden ja ihmisen luonnonkäsittelyn asettamiin rajoituksiin. Samoinkuin kettu ja korppi ovat metsien, on esim hyeena autiomaiden terveyspoliisi; tämän inhoittavana pidetyn eläinlajin merkitys tajuttaisiin varmasti selvimmin sen jälkeen, kun se ei enää olisi näitä tehtäviään suorittamassa. Luonnontieteellinen tutkimus on osaltaan selvittänyt niitä syitä, joiden vuoksi ihmisten olisi vältettävä sellaisia toimenpiteitä, jotka voivat häiritä luonnossa vallitsevaa tasapainotilaa. joidenkin kasvitai eläinlajien hävittämistä, järvien laskemista, jokien patoamista, metsien hävittämista tms. Vaikka tällaiset säädökset ehkä ovatkin toisarvoisia luonnonsuojelun kannalta sanan laveammassa merkityksessä, niistä kuitenkin kuvastuu tietoinen pyrkimys luonnon tasapainotilan säilyttämiseen. Se mitä luonnosta voidaan saada ruokapöytään ! riippuu hyötysuhteesta P = luonnon biologisen tuottokyvyn B:n suhde ympäristön vastukseen M, os. varista tai kanahaukkaa tai sanokaamme vaikkapa tuhohyönteisiä vihataan ja keksitään keinoja niiden hävittämiseksi, näidenkin eläinlajien täydellinen tuhoaminen saattaisi vaarantaa luonnossa vallitsevan tasapainotilan säilymisen
atomitutkimusten avulla voitaisiin kehittää keinoja eri alkuaineiden valmistamiseksi keinotekoisesti, on epäiltävää, voidaanko samankaltaisin menetelmin päästä luonnon tasapainotilan ylläpitämiseksi tar-· peellisten elollisten olentojen kehittämiseen. Saadakseen siitä täyden hyödyn on ihmisen myös valvottava, että luonto voi tämän palvelustehtävänsä suorittaa, ilman että luonnon tasapainotila sen vuoksi järkkyy. to kostamatta kestä minkään sen osan >>ryöstöviljelyä>>. Mutta elollista luontoa ei voida hävittää mielin määrin ilman luonnon tasapainotilan häiriytymistä. Ihminen voi louhia kivihiiltä ja mineraaleja sekä pumputa maaöljyä ihmiskunnan tarpeiksi siinä määrin kuin näitä aineita maaperässä riittää. Vaikka esim. 28. Voi tulla aika, jolloin tiede voi sanoa ratkaisevan sanansa siitä, mikä elollisessa luonnossa on tarpeellista ja mikä hyödytöntä ja mitä siitä todella liikenee hävitettäväksi. Tämä sanelee myös ne velvoitteet, jotka ihmisellä on luonnon suojelemiseksi. Kun tällaista valintaa ei kuitenkaan voida tehdä vielä tässä vaiheessa, on luontoa pyrittävä suojelemaan. Tieteellinen tutkimus ja käytännön kokemus on osoittanut, ettei elollinen~luon.. Ihminen on monin eri tavoin alistanut luonnon palvelijakseen. Tätä on jo sinänsä pidettävä myönteisenä saavutuksena
Samaten kehoitettiin jättämään leimaamatta iäkkäät puut, jotka ovat kaunistuksena tai tunnuksina paikkakunnalla tai joita pidetään erityisinä vanhoina muistomerkkeinä, sekä sellaiset puut ja metsiköt, jotka on syytä säilyttää aarniopuiksi erityisiin tarpeisiin. Kiertokirjeessään 8. K. Metsänhoitajille annettiin valtuus tarpeen tullen metsästykseltä osittain tai kokonaan rauhoittaa erinäiset määrätyt alueet, kuten soidinpaikat ym. >>Metsähallitus tahtoo painaa kaikkien metsänhoitovirkamiesten 29. 1905 metsähallitus määräsi, että paikallisia kasvuoloja on tarpeellisessa määrässä otettava huomioon. Tämän johdosta metsähallitus antoi luonnonsuojelua silmällä pitäen rajoittavia määräyksiä mm. 4. metsien leimausohjeissa. Noihin aikoihin oli meikäläisen metsänhoidon vielä nojauduttava ulkomaiseen kokemukseen sekä paikallisten metsänhoitoviranomaisten ~matoimisuuteen. tai sellainen metsänriista, joka vähälukuisuutensa takia on rauhoituksen tarpeessa. Samoihin aikoihin metsähallitus ryhtyi myös järjestelemään metsänriistan suojelua. K uluvan vuosisadan alussa suuresti lisääntyneiden hakkuiden johdosta vähenivät koskemattomat metsät Suomen valtion metsämailta verraten nopeasti. Samaten rauhoitettiin teiden ja vesiväylien suojana olevat metsät. Jo saman vuoden syksyllä metsähallitus täydensi antamiaan leimausohjeita määräten >>vaarinotettavaksi>> yleisten kulkuteiden varsilla olevia valtion metsiä leimattaessa, että näiden joukossa olevia kaunistusmetsiköitä tai -puita ei saa leimata eikä hakata. Kiinnostavaa on todeta, että jo v. 1906 metsähallitus on ottanut huomioon metsätieteen merkityksen käytännölliselle metsänhoidolle. Esimerkiksi pohjoisimmissa hoitoalueissa leimattaessa puita y länteiden harjanteilla ja laiteilla sekä muilla paikoilla, missä metsäkasvullisuus on vaaranalainen tai heikko, on noudatettava mitä suurinta varovaisuutta ja säästäväisyyttä. Luonnonsuojelusta valtion metsissä. Ahola. V
1912 suoritetun arvioinnin mukaan alueella oli vähintään 160-vuotisia ikäluokkia kokonaista 55 sadannesta kasvullisten metsien alasta, mikä oli 563,41 ha. 1914 erotettiin Saarijärven Pyhähäkissä kokonaista 1000 ha iso alue säästömetsäksi. V. 1908 antoi silloisille metsätalouden.tarkastajille kehoituksen tarkastuksien yhteydessä ehdottaa ns. 1923, jossa määrättiin: >>Mitä 'm~:riella paikkakunnalla löytyviin, kokonsa, kasvutapansa tai muun 30. Puita leimatessaan metsänhoitomiehen ei tule pääasiana pitää sitä, että mahdollisimman korkea kantohinta saadaan puista, vaan sitä, että hakkaus yksityiskohdissakin tulee niin toimitetuksi, että jäljelle jäävä metsä joutuu hyvään tilaan, että sen kasvu hakkauksesta vaurastuu sekä että metsän luon nollinen uudistuminen käy mahdolliseksi ja edistyy>>. Mainittakoon, että v. säästömetsissä saanut toimittaa minkäänlaisia hakkaustai metsänhoitotoimenpiteitä. 4. muistoeli säästömetsiä hoitoalueisiin. koskemattomista tai jotenkin luonnontilassa oleviEta valtion metsistä saataisiin säilymään muistona tuleville sukupolville ja metsätieteellisen tutkimuksen kohteina. mieliin, että ensimmäinen ehto sille lisääntyneelle toiminnalle, joka kruununmetsi'lsä on alkanut, on, että kussakin erityistapauksessa tarkasti vaarin.otetaan ne vaatimukset ja ehdot, joita metsätiede asettaa järkiperäiselle metsänhakkuulle. Pyhähäkin säästömetsä eli niinkuin sitä nimitettiin >>luonnon.metsä>> ei suinkaan jäänyt ainoaksi, vaikkakin suuruudeltaan lajissaan ainutlaatuiseksi. Muistoja merkkipuiden osalta annettiin kiertokirje 27. Metsähallitus ei vaadi, että leimaukset tehdään niin pian kuin mahdollista ja vähimmillä kustannuksilla, mutta vaatii ehdottomasti, että ne toimitetaan huolellisesti ja oikeiden metsänhoidollisten periaatteiden mukaisesti. Tehdyt ehdotukset saivat yleensä metsähallituksen vahvistuksen. Hakkuiden sittemmin lisääntyessä ja hakkuumäärien kasvaessa eräiden hoitoalueiden metsänhoitajat tiedustelivat, eikö näissä ns. Alueen metsät olivat huomattavan vanhoja ja säästyneitä. Tämä antoi metsähallitukselle aiheen selventää muistoja merk:kipuista sekä säästömetsistä annettuja ohjeita. Seuraavina vuosina ehdotettiin säästömetsinä toistaiseksi säilytettäväksi metsähallituksen antaman ohjeen mukaisesti useimpiin metsähallinnon hoitoalueisiin metsiä, jotka suuruudelleen vaihtelivat muutamasta muutamaan sataan hehtaariin. Tämänkaltainen tieteelliseen ja luonnonmukaiseen metsien hoitoon nojautuva näkemys alkoi jättää pysyviä merkkejä ajattelutapaan ja johti myös merkittäviin toimenpiteisiin metsien luonnonsuojelun hyväksi, Pääteltiin aivan oikein, että monestakin syystä olisi suotavaa, että osa ns. 7. Sen vuoksi metsähallitus 17
. (nyk. · • . Saarijärven Pyhähäkin aarniometsää. Kiertokirjeessä 8.8.1924 määrättiin vastaavasti s ä ä s t ö m etsi s t ä, ettå .k:~ikki · tällaisiksi ehdotetut, mikäli niistä _ei ole erikseen t~isin mää~ 1 ' ' rätty, ovat toistaiseksi täydellisesti rauhoitettavat, kunnes niistä metsä1., ' ' . tutkimus_laitQs) toimesta suoritettavali tarkastuksen perusteella mahdollisesti toisin määrätään. vuoksi tieteen kannalta merkitystä omaaviin tai lähiseutujen asujamiston mieltä kiinnittäviin ja yleisesti mainittaviin muisto p u i h i n tai muistopuuryhmiin tulee, ovat sellaiset ehdottomasti leimaukselta ja hakkuulta rauhoitettavat. ·, 31.. ~~ete.ellisen koelaitoksen . Tässä yhteydessä huomauttaa metsähallitus niinikään voimassaolevan suojametsälain 6 §:n määräyksest<i, ettei puu-ryhmää tai puuta, joka vanhoista ajoista on ollut maantunnuksena tai laivaI'iikkeen ohjauksena, missään tapauksessa saa hävittää tai vahin~ goittaa>>. Tätä 1000 ha:n laajuista säästömetsää, jota on suojeltu jo v:sta 1914, ehdotetaan nyt kansallispuistoksi
5. päivänä 1938 annetulla lailla erotettiin metsähallinnon mailta, kuten tunnettua, kuusi >>yleistä» luonnonsuojelualuetta eli luonnonpuistoa ja neljä terityistä>> luonnonsuojelualuetta eli kansallispuistoa. Vanha suuri kysymys kansallispuistojen perustamisesta oli monien vaiheiden jälkeen vihdoinkin johtanut myönteiseen ratkaisuun. metsätieteellisen tutkimuslaitoksen hallintaan ja hoitoon. Jotta valtion metsissä aivan maamme lounaisosissa olevat vähäiset tammimetsiköt eivät tulisi hävitetyiksi, metsähallitus esitti nämä metsiköt ja puuryhmät kokonaan rauhoitettaviksi ja varustettaviksi aitauksilla karjan laiduntamisen aiheuttamien tuhojen välttämiseksi. Samanaikaisesti kuin näitä matkailijanähtävyyksiä koetettiin säilyttää luonnonmukaisina, työskenneltiin laajemmallakin rintamalla. Maatalousministeriö rauhoittikin 29. Edelleen kiellettiin kiviin piirteleminen ja niiden louhiminen, kaikenlaisten eläinten tappaminen, pyydystäminen ja hätyyttäminen, pesien, munien, kasvien, elävien ja kuolleiden kasvinosien ja kivennäisten ottaminen ja vahingoittaminen, marjojen poimiminen sekä nurmikkojen ja istutuksien tallaaminen. Nämä alueet siirrettiin sitten niitä koskevalla asetuksell1:1,. 1936 ko. 1935 metsähallitus ilmoitti Hämeen lääninhallitukselle, että osa Kangasalan kunnassa olevista Vehoniemenja Keisarinharjuista oli oston kautta siirtynyt metsähallituksen hallintaan ja hoitoon. Ko. Lähtökohdaksi valittiin jälleen, kuten monesti aikaisemmin, tienvarsimetsät, sillä pääteltiin, että yksinkertainen esimerkki saa enimmän seuraajia ja että kuva tai malli luonnossa on parempi kuin puhuttu tai kirjoitettu liikatieteellisellä 32. taimistot. Helmikuun 18. Päätöksellään 19. harjuilla muualla paitsi teillä ja poluilla. 6. Tämän suursaavutuksen jälkeen jatkettiin . Kirjeessään 13. Samanlainen kielto saatiin metsähallituksen esityksestä voimaan Tolvajärven harjulla, Imatran ja Vallinkosken puistometsissä sekä Kotkan lähellä olevalla historiallisella Langinkosken puistoalueella. 1935 Hämeen läänin maaherra kielsikin asiattomia liikkumasta valtion omistamilla alueilla ko. luonnonsuojelua pienemmässä mittakaavassa, mutta laajalla rintamalla. alueilla on ryhdytty metsänviljelyyn ja erinäisiin muihin toimenpiteisiin näiden matkailun kannalta tärkeiden alueiden kaunistamiseksi. Samalla metsähallitus esitti sakon uhalla kiellettäväksi vahinkoa ja luonnon turmelemista aiheuttavat ilkivaltaiset toimenpiteet. Sellaisten huomattavien matkailupaikkojen kuin Vehoniemen ja keisarinharjun, Tolvajärven, Imatran, Vallinkosken ja Langinkosken puiston rauhoittamisen ja luonnonsuojelun merkeissä metsähallitus joutui ennen talvisotaa kiinteästi toimimaan. 6
1938 tienvarsimetsien hoidosta, mikä lainattakoon tähän: >>Kun metsähallitukselle tehdyistä tiedusteluista päättäen on ilmaantunut epätietoisuutta siitä, miten teiden ja kulkuväylien varsilla olevia metsiä olisi käsiteltävä, saa metsähallitus, aikaisemmin antamiinsa ohjeisiin viitaten, kiinnittää aluemetsänhoitajien ja piirikuntakonttorien huomiota seuraaviin tienvarsija kulkuväylien varsilla olevien metsien käsittelyssä huomioon otettaviin seikkoihin, nim. 1. viisaudella varustettu sana. Näin sai alkunsa kiertokirje 26. Kulkuväylien ja t eiden varsilla olevat metsät ovat metsänhoidollisten toimenpiteiden avulla saatettavat mallikelpoiseen kuntoon, joten niissä metsiköiden laadun ja tilan mukaan on suoritettava uudistusja kasvuhakkuita niin, että niiden jälki on joka suhteessa moitteeton. K asvatushakkauksia suoritettaessa on harvennus toimitettava siten,. Metsähallituksen hoidossa olevaa luonnonsuojelualuetta. Vehoniemen harjulta. 4-. Milloin uudistushakkaukseen ryhdytään, on siinä pyrittävä luontaiseen uudistukseen sekä suhteellisen pieniin, toisistaan eristettyihin uudistusalueihin, ja mikäli luontainen uudistaminen näyttää epävarmallta, on kasvupaikan mukainen uudistus hankittava keinollisesti sekä uudistusalan aukot ajoissa täydennettävä
sesti ja tarkoituksenmukaisesti, tulee aluemetsänhoitajien ensi kesän aikana tehdä rauhoitettavista teiden ja kulkuväylien varsilla sijaitsevista metsiköistä, puuryhmistä tai yksityisistä puista esitys piirikonttorille, jonka tulee laatia niistä lopullinen ehdotus ja toimittaa se ensi lokakuun kuluessa metsähallitukseen.>> Pyydetyt esitykset rauhoitettavista kohteista saapuivat metsäballitukselle vuoden 1939 huhtikuun loppuun mennessä 52 boitoalueesta. Edellämainitusta yleisestä säännöstä poiketen rauhoitetaan hakkauksilta ja muilta metsänhoidollisilta toimenpiteiltä metsiköt, puuryhmät ja puut seuraavissa tapauksissa: a. 3. koon, kasvutavan tai muun ominaisuuden vuoksi erikoiset puut ja puuryhmät, joilla voi olla merkitystä tieteelliselle tutkimukselle tai matkailijoille. Toistaiseksi rauhoitetaan leimauksissa myös erikoistarkoituksiin, kuten laivan-, siltaja kanavarakennuksiin sekä lentokoneteollisuuteen soveltuvat järeät, teknillisesti terveet havupuut, jotka merkitään rauhoitetuksi valkoisella rinnankorkeudelle tehtävällä maalirenkaalla. säästömetsät, b. c. 34. seudulle ominaiset luonnonvaraiset metsiköt, kuten komeat vanhat metsiköt ja soiden kelometsät, jotka nykyisin kuuluvat harvinaisuuksiin. Jotta rauhoitettavien metsiköiden, puuryhmien tai yksityisten puiden valinta voitaisiin suorittaa yhtenäiVallinkosken puistometsää. että metsään ei muodostu tarpeettomia aukkoja, joten siis metsikkööa on jätettävä vikanainen ja arvotonkin puu, jos sen poistamisesta aiheutius i aukko metsikköön. Aivan teiden varsilta on hakkaustähteet tulenvaaran välttämiseksi poistettava ja hakkuun jälki muutenkin siivottava. Kaikki rauhoitettavat metsiköt, puuryhmät tai puut on luonnossa i,elvästi osoitettava sekä varustettava selostustaululla, josta alueen tai puuryhmän taikka yksityisen puun rauhoittaminen selviää. muistopuut tai muistopuuryhmät sekä sellaiset puut ja puuryhmät, jotka vanhoista ajoista asti ovat olleet maantunnuksena tai laivaliikenteen ohjauksena, d. 38 hoitoalueesta ei katsottu aiheelliseksi t ehdä tällä kertaa ehdotuksia. 2
Muutamia on jäänyt rajantakaisiin hoitoalueisiin ja vähäisen osan ovat lohkoneet sodanaikainen polttopuupula ja asutustoiminta. 1939 metsähallitus päättikin rauhoittaa kokonaista 42 metsäaluetta, 3 muistopuuta ja 12 erikoisominaisuuksiensa vuoksi kiintoisaa puuta eri puolilta maata. Tämä vetoomus antoi aiheen piirikuntakonttoreille, aluemetsänhoitajille ja metsäkouluille lähetettävään metsähallituksen kiertokirjeeseen 15. Siinä sanottiin: >>Valtion luonnonsuojeluvalvoja on metsähallitukselle ehdottanut, että huomattavimmat niistä erikoisen suurista ja ikivanhoista muistopuista ja puuryhmistä ja muista koon, iän, kasvutavan tai muun ominaisuuden vuoksi erikoisista puista ja puuryhmistä sekä muista luonnonmuodostumista, joiden säästämisestä metsähallitus on vuosien varrella antanut kiertokirjeissään yleisiä ohjeita tai jotka se on toistaiseksi rauhoittanut, julistettaisiin pysyväisesti rauhoitetuiksi luonnonmuistomerkeiksi luonnonsuojelulain nojalla. Suurin osa on kuitenkin jäljellä. l. Näistä rauhoituksista, jotka tapahtuivat parhaillaan käynnissä olleen YH:n aikana, ilmoitettiin piirikuntakonttoreille ja hoitoalueisiin metsähallituksen kirjeillä. Esittelyssä 14. Pyydetyt esitykset rauhoitettavista kohteista saapuivat metsähallitukselle vuoden 1939 huhtikuun loppuun mennessä 52 hoitoalueesta. Ne lähetettiin karttoineen valtion luonnonsuojelunvalvojalle virkatoimenpiteitä varten. 1949 metsähallinnon piirikuntakonttoreille ja metsäkouluille sekä Korkeakosken hoitoalueen aluemetsänhoitajalle metsähallitus tiedoitti, että kun säästömetsien joukossa on varmasti ollut sellaisiakin, joilla ei ole merkitystä luonnonsuo35. Talvija jatkosodan välisenä aikana valtion luonnonsuojelunvalvoja pyysi virkateitse metsähallituksen apua, jotta valtion metsiin saataisiin luonnonsuojelulain nojalla pysyväisesti rauhoitettuja luonnonmuistomerkkejä. Vastaukset kiertokirjeisiin saapuivat metsähallitukselle aikanaan. Valittaen on todettava, että sotatoimien yhteydessä tuhoutui osa näin rauhoitetuista metsistä. Niistä laadittiin yhdistelmiä, mikä osoittaa aluehallinnon esittäneen rauhoitettaviksi yhteensä 79 kpl erikoisia puita tai puuryhmiä, 39 metsikköä ja 33 luonnonmuodostumaa. Säästömetsien vanhentuneen tilaston uusimiseksi oli sotien jälkeen ryhdyttävä toimenpiteisiin. Kirjeessään 10. 1941. 38 hoitoalueesta ei katsottu aiheelliseksi tehdä tällä kertaa ehdotuksia. Tämän johdosta metsähallitus kehoittaa aluemetsänhoitajia laatimaan luettelon sellaisista hoitoalueessa tavattavista mainitunlaisista puista ja puuryhmistä sekä muistakin luonnonmuodostumista, joita voidaan pitää pysyväisen rauhoittamisen arvoisina luonnonmuistomerkkeinä>>. 3. 10
Saatujen Ilmoituksien perusteella on vaatimukset täyttäviä rotupuita saatu selville jo runsaasti. järeän puun kasvatukseen säilytettävät; 3. Siinä metsähallitus kehoittaa aluemetsänhoitajia 30. rotupuiden (tiet. 4. Rauhoitettujen mukuramäntyjen lukumäärä on näin ollen nykyisin 311 ja -kuusien 23. Asian viivästyminen johtuu mm. jelun kannalta ja jotka taloudellisista syistä olisi saatettava hakkuutoiminnan piiriin, sekä sellaisia metsiä, joita sotavuosina on jouduttu hakkuilla käsittelemään tai ottamaan asutukseen, on aihetta uudelleen inventoida säästömetsät. Ne määrättiin luokiteltaviksi seuraavasti: 1. Tämän järjestelyn pohjalla metsähallitukselle aikanaan saapuneet ehdotukset ovat vielä lopullisesti kiinnilyömättä. Tässä tarkoituksessa metsähallitus kirjeessään 16. 1947 kehoitti kaikkia piirikuntakonttoreitaan lähettämään metsäpuiden rodunjalostussää tiölle tietoja alueellaan mahdollisesti kasvavista rotupuista. Havainnon seurauksena lähetetiin metsähallituksesta aluemetsänhoitajille 21. 1948 Heinolan hoitoalueen tukkivarastoissa tavattu mukurakuusitukki. nimitys pluspuu), joita luonnossa vielä kasvaa ja jotka luonnonsuojelunkin kannalta olisivat ensiarvoisen tärkeitä, etsiminen ja säästäminen on jokaisen metsämiehen kunniatehtävä. alueella olevat metsät kuivuneidenkin puiden hakkuilta. 10. 1949 mennessä ilmoittamaan hoitoalueessa mahdollisesti vielä kasvavat mukuramäimyt ja -kuuset. luonnonsuojelun kannalta rauhoiteUavat; 4. Valitettavasti on metsäpuiden rodunjalostus36. metsätaloudelliseen käyttöön siirrettävät. Metsäpuiden rodunjalostussäätiö on korostanut jalostuksen onnistumisen riippuvan ennen kaikkea siitä, että rodullisesti arvokkaita puita todella löydetään ja että ne myös määräajaksi eteenpäin suojataan hakkuilta. 4. Vuoden 1951 loppuun mennessä on ilmoitettu lisää 200 mukuramäntyä ja 5 -kuusta. Metsähallitus on tunnustanut tämän ajatuksen oikeutuksen ja osallistunut rotupuiden >>metsästykseen>> omalta osaltaan. Nämä rauhoitettiin leimauksilta ja hakkuilta. 1948 kirje eräiden erikoislaatuisten puiden ilmoittamisesta. Näiden tällaisten ns. Määräajan päättyessä oli metsähallitukselle saapunut ilmoituksia 111:sta mukuramännystä ja 18:sta mukurakuusesta. 1944 ko. Aavasaksan valtionpuiston luonnon ja metsien koskemattomuuden säilymiseksi metsähallitus on rauhoittanut kirjeellään 21. 5. tutkimqstarkoituksiin varatut; 2. Viimeksi kuluneina vuosina on antanut aiheen luonnonsuojelutoimenpiteisiin keväällä v. siitä, että se osittain kytkeytyy luonnonja kansallispuistokysymyksen ratkaisuun
Rotupuista on luonnonsuoj elulain nojalla rauhoitettu Kouvolan hoitoalueessa 3 mäntyä ja 1 kuusi sekä Mouhijärvellä Selkeen virkatalon puistossa 1 mänty. Samalla rauhoitettiin tammimetsiköitä Mietoisissa, Nousiaisissa ja Mynämäellä. 1952 mennessä yhteensä 207 puuta, joista 137 mäntyä, 53 kuusta, 5 haapaa, 3 rauduskoivua, 3 raitaa, 3 pihlajaa, 1 harmaaleppä, 1 lehtikuusi ja 1 kataja. 2. Tällaisina on metsähallituksen toimesta rauhoitettu 22. säätiön toiminta kuitenkin todennäköisesti työvoiman ja käytettävissä olevien rahavarojen vähäisyydestä johtuen kohdistunut näihin asti vain maamme eteläosissa sijaitseviin valtion metsiin siitä päätellen, että rodunjalostussäätiö on toistaiseksi pyytänyt rauhoittamaan vain tässä osassa kasvavia rotupuita. Rauhoittamista koskeva määräys on yleensä sellainen, että paitsi keltaisella renkaalla ja lisämerkillä sekä numerolla varustettuja rotu puita ( = rodunjalostuksen kanta puut) kaikki niiden ympärillä 20 metrin säteellä kasvavat puut ovat toistaiseksi kaikelta hakkuulta rauhoitettavat. 1936. Lemun Nyynäisten virkatalon tammisto. 37. Rauhoitettu metsähallituksen toimesta luonnonsuojelulain nojalla v
vain yksityisten puiden rauhoittamiseen. Nämä koskematta jätetyt riistansuojelualueet on määrätty merkitsemään leimauspöytäkirjoja seuraaviin karttaleikkeisiin ja i.amaten hoitoalueiden talouskartoille ns. Kirjoituksen alussa mainittiin vuosisadan alkuvuosina annetuista riistansuojelua koskevista ohjeista. valiometsiä on suojeltu tulevaisuuden varalta. Metsäteknikoille on tällöin erityisesti selostettu, että riistanhoidon kannalta olisi ehdottoman välttämätöntä jättää leimaamatta jokaiseen leimikkoon sopiviin kohciin lintujen pesimäja olinpaikoiksi metsiköitä (1-5 ha), joissa on tiheä alikasvos. Lisäksi on aluehallinnon tehtävissä toimiville metsänhoitajille 18. Samaten on kehoitettu rauhoittamaan hakkuilta metsojen vakinaiset i.oidinpaikat. 1951 päätettiin Etelä-Suomessa rauhoittaa kuudessa eri hoitoalueessa yhtensä 221.96 ha metsiköjtä siten, että rodullisesti arvokkaimmat puut näissä merkitään maalilla. >>kantakortit>>, jotka metsäpuiden rodunjalostussäätiö on metsähallitukselle toimittanut. 6. Puiden rodunjalostuksen ja luonnonsuojelun merkeissä eiole tyydytty. Tätäkin toimintaa on jatkettu luonnonsuojelua tarkoittavassa hengessä. Tämäkin toimenpide on säilyttävä todella arvokkaita, jylhiä metsiä tulevain vuosisatain ihmisten ihailtaviksi. Kalaja riistakannan viihtyisyyden aikaansaamiseksi järvissä, lammissa ja joissa sekä niiden rantametsissä on kehoitettu välttämään maisemaa pilaavia hakkuita ja pidetty suotavana, että näissä aina jonkinlainen vyöhyke jää koskemattomaksi, niin että kaikki veteen saakka varjostavat puut jätetään leimaamatta. 4. metsähallituksen esittelyssä 24. Metsänhoitotöiden sekä ojitustöiden yhteydessä on kehoitettu kiinnittämään samaten huomiota juomapaikkojen säilyttämilieen poikueille. Mm. 1943 annetussa muistiossa ilmoitettu, että metsästykseltä rauhoitetuista alueista metsähallitus päättää vuosittain esittelyssä ja toimittaa tätä aekä riistakannan säilyttämiseksi antamiaan muitakin määräyksiä kos38. käsikarttoihin. Näitä metsiä hoidetaan tulevaisuudessa alaharvennuksilla, missään tapauksessa ei merkittyjä valiopuita tahallisesti tulla hakkuissa poistamaan. Kokonaisia erikoisen hyviä metsiäkin, ns. Maininnan ansainnee tiedonanto siitä, että asianomaisten hoitoalueiden toimistoissa säilytetään rauhoitetuista rotupuista ns. Kololintujen uuttupuut on samoin kehoitettu jättämään sekä leimauksissa että hakkuissa koskemattomiksi. Tällaisina paikkoina on esitetty tiheät korvet, purojen varret ja suosaarekkeet. Kursseilla on asiasta pidetty esitelmiä ja ennen kaikkea metsänhoidollisilla retkeilyillä on siihen kiinnitetty huomiota
Kun käsitys siitä, että metsämme ovat Suomen maan ja kansan taloudellisen elämän kulmakiviä, yleisessä tietoisuudessa vuosi vuodelta voimistuu, ei metsähallituksen luonnon suojelua tarkoittavaa toiminnan haaraa arvosteltane nykyisin yhtä ankarasti kuin tämän keskusviraston useimpia toimenpiteitä metsänhoitolaitoksen alkutaipaleilla, jolloin mm. Rauhoitettu jättiläiskuusi (korkeus n. Valokuvat Reino Kalliolan. kevat kuulutukset heinäkuun kuluessa asianomaisten kuntien ilmoitustaululle. Ajat ja ajatuskanta muuttuvat eteenpäin elävän mieli: Toivorikkaasti voikin tämän seuraamuksena luontoa suojeleva metsätaloudellinen toiminta nykyisin suhtautua tulevaisuuden odotukeeen. 1 m) Lammilla, Lampolan takamaalla E von metsäkoulun hoitoalueella. 36:m, 1pm. 1.3 m kork. 39. Loppuyhteenvetona voitaneen sanoa, että taimi, jota metsähallitus on osaltaan vaalinut säilyttääkseen jotakin luonnonmukaist a nähtävää vielä syntymättömäin suomalaissukupolvien katseltavaksi, on ajan kuluessa kehittynyt kauniiksi puuksi. parissa etevään kirjalliseen asuun puetussa herjauskirjassa häväistiin sekä metsähallitusta että myös koko metsänhoitajakuntaa
• Säätiö Pohjoisja Itä-Suomen tarkkailijoiltaan seuraavaa: 1) Montako pesää havaintoahieella oli v. Yleensä ·s~n-voidaa_n kat~oa tarkoittavan yhtä kotkaparia, sillä kunkin havainnoitsijan alue on ollut suhteellisen pieni. Vaikka olenkin jo yhdistänyt selvästi samaa pesää koskevat tiedot, voi joku pisteistä vielä olla tällaisesta syystä liikaa. Suomen Riistanhoito-säätiön suorittamien tiedustelujen ja viime vuosien kirjallisuude~~a•~kerättyjen ·tietojen pohjalla olen koettanut selvittää, mikä määrä , kotkia nykyisin pesii maassamme. Matti Sovinen. 1945 koko maan käsittävälle havaintove~kolleen. Kun tarkkoja pesäpaikan määrityksiä ei myöskään v. Tällöin on vain sellaisen seudun kohdalle, jossa kotka:n on ilmoi_tettu pesivän, merkitty ympyrä. Kysymysmerkillä varustetut ympyrät ovat sellaisilta paikkakunnilta, joista mielellään haluaisi tarkistusta tietoon. 1~51. Meidän päivinämme ovat vain suhteellisen harvat suomalaiset nähneet lentävän kotkan. Laji on suuressa osassa maatamme harvinaistunut siihen asteeseen, että sen lukumäärän selvittäminen alkaa kiinnostaa huolestuneita luonnonystäviä. 1951. s uomen kotkat ovat viime vuosisadan puolelta lähtien huvenneet arvaamattomasti. 40. Oheisissa kartoissa on kyselystä saatu tulos esitetty täydennettynä allekirjoittaneen saamilla lisätiedoilla. 3) Montako kotkaa tapettu v. Helmikuussa 1952 tiedusteli r . Nämä seudut ovat: Mellilä, Kuusankoski, Elimäki, Puumala, Vehmersalmi. RiistanhoitoSäätiö esitti kotkia k~skev~n tiedustelun v .. Sama koskee tappoilmoituksia. 1951 kysytty, ei pisteitä voi merkitä luotettavasti kohdalleen. Tällöin kysyttiin vain, pesiikö kotka (milloin viimeksi) ta;kkailijan havaintoalueella. 2) Mill0in viime.ksi pesinyt. Maan eteläpuoliskosta ovat tiedot v:lta 1945. Kotkan nykyisestä levinneisyydestä maassamme
194850, = pesimäseutua v. Joka vuosi hävitetään monta pesää ja tapetaan sellainen määrä kotkia, mikä vastaa suunnilleen tämän lajin lisäkasvua maassamme. Vasemmanpuolinen kartta esittää tietoja kotkan pesimisestä (e = pesä v.1951, X = pesä _hävitetty v. Vaikka edellä esitetyt luvut vaikuttavat aika suurilta, on mainittu pelko varmasti aiheellinen. 89 kotkaparia, jos otamme kysymysmerkillä varustetutkin huomioon. Tämä 41. Nykyään rauhoitetussa Etelä-Sllomessa lienee pesiä 13 ja Oulun ja Lapin lääneissä 62, näistä poronhoitoalueella 49. Valtaosa kotkista esiintyy nimittäin rauhoittamattomalla alueella. Kotkan nykyinen levinneisyys maassamme vaikuttaa pohjoiselta. 1951 54 kotkaa, näistä 2 rauhoitetulla alueella, 50 yksilöä poronhoitoalueella. Yhteenvetona saamme seuraavia lukuja: Koko maassa pesi v. 1945), oikeanpuolinen tietoja tapetuista kotkista (v. 1945 n. Monen luonnonystävän mieltä on varmaan vaivannut pelko siitä, että kotka pian häviää sukupuuttoon maastamme. Koko maassa tapettiin v. 1951 oli pesiviä kotkia 74 paria (näistä on 27 nyt tarkistamattomia vuoden 1945 tietoja). 1951). Poronhoitajien ehdoton mielipide on, että kotkat on saatava sukupuuttoon, ja paliskunnat maksavat hyviä tappopalkkioita. Pesiä on rauhoitusalueella hävitetty vuoden 1948 jälkeen 3, pohjoisosassa 12, näistä poronhoitoalueella 11
Väitetään, että kotkat ovat viime vuosina Lapissa lisääntyneet. tiedusteluissa kertoneet, että kotkaparilla on yleensä useita pesiä, joita vuoronperään käytetään, kutakin kesä kerrallaan. Pesä puiden säästymisen varmistamiseksi olisi puut merkittävä_ selvin varoitustauluin. Riistaa on kuu lemma niin vähän, ettei sitä yhden pesän saalistuspiirissä riitä kuin kesäkaudeksi. Kotkien säästämiseksi pelkkä rauhoitus tuskin riittää. Metsänkäyttö on kotkan etujen kanssa ristiriidassa eniten pesäpuihin nähden. Kotkalle olisi otollista, jos siellä täällä metsäseuduilla rauhoitettaisiin vanhoja puita ja puuryhmiä, sillä tukevaoksaisista hongista tulee ajan oloon puutett a koko maassa. Kotkan tapaisen pedon rauhoitus on nykyisellään ongelma, joka oikein ratketakseen vaatinee tavatonta kansan mielipiteen muutosta. Kotkat on ahdistettu pesimään maan karuimmille seuduille, mikä vain vähentää niiden mahdollisuuksia selviytyä. johtuu ennenkaikkea siitä, että ihmisasutus on ajanut lajin tieltään. Kotkan poronhoidolle aiheuttamasta vahingosta olisi myös tehtävä tarkka tutkimus.. Poronvasoilla ja synnytysjätteillä kotkat luultavasti suureksi osaksi kasvattavat poikasensa. Nykyiset pesäpuut ja mieluiten lisäksi pieni alue niiden ympäristöä olisi hakkuissa säästettävä. Lapissa ei varmaankaan olisi läheskään niin paljon kotkia, jos porot sieltä puuttuisivat. Jotkut Lapin miehet ovat em
Mahdollisesti joku kokematon vasta-alkaja, jolla ei ole ollut välttämättömiä ennakkotietoja ja asianmukaisia välineitä, on voinut syyllistyä niin kömpelöön yritykseen, että se on johtanut pesän hylkäämiseen. Näin ei kuitenkaan ole asianlaita. Sen sijaan juuri >>näkymättöminä>> työskentelevät taitavat lintuvalokuvaajat ovat rikastuttaneet ornitologista tiedonpiiriä lukuisilla 43. Lintutieteen kannalta, näytteiden saamiseksi, ei tuollaista keräilyä voida enää nykyisenä miltei rajattomien teknillisten mahdollisuuksien aikakautena pitää läheskään aina tarkoituksenmukaisena ja hyväksyttävänä. Kalevi Raitasuo. Jotakin valitettavaa yksityistapausta ei kuitenkaan saa yleistää, sillä tottuneet kamerametsästäjät eivät aiheuta minkäänlaisia murhenäytelmiä kentällä. Kameraa ja värifilmiä käyttämällä 3aadaan harvinaisuuksista tietyssä mielessä ainakin yhtä arvokkaita näytteitä kuin tallentamalla ne lasikaappeihin! Muuan tunnettu lintuja luonnonsuojelumies, joka ei itse valokuvaa, on väittänyt, että lintuvalokuvaajat aiheuttavat paljon vahinkoa >>metsästysmaillaan>>. Jos tällainen syytös pitäisi yleensä paikkansa, olisi tietysti koko harrastus tuomittava. Moni harvinainen tulokas joutuu muumiona täydentämään museoiden tai koulujen kokoelmia ja samoin arvaamaton määrä harvinaisimpien lintujemme munapesueita joutuu vieläkin vuosittain joidenkin henkilöiden munakokoelmiin, joita he kartuttavat rahan voimalla tyydyttääkseen tieteen nimissä primitiivistä keräilyviettiään. Lintujen valokuvaaminen luonnon ystävän harrastuksena. O nneksi ne ajat, jolloin lintutieteen harrastuksen pääsisältönä oli munien ja linnunnahkojen keräily ja niiden mittailu, alkavat olla takanapäin: Vieläkin tosin ovat monet harvinaiset lintulajit ja niiden pesät kaikista rauhoitussäännöksistä huolimatta alituisessa vaarassa, niinkuin lukuisat tuoreet kokemukset osoittavat
Nuo lintujen erikoisominaisuudet myös sanelevat, minkälaisia .lintuvalokuvaajan teknillisten varusteiden täytyy olla. Seuraava suppea esittely puoltanee näin ollen paikkaansa, semminkin kun tätä aihetta käsitteleviä artikkeleita ei meillä liene vielä julkaistu. . Vain harvoja, poikkeuksellisen pelottomia lintuja pääsee lähestymään muutaman metrin päähän. Lintujen pieni koko, niiden arkuus ja erityisen nopeat liikkeet ovat ne perustekijät, joiden johdosta kamerametsästys niiden parissa on niin vaikeata ja jännittävää, mutta samalla myös kiihoittavan mielenkiin.toista. Vielä 10,5 sm ja vanhanmallisissa levykameroissa usein käytetty 13,5 sm:nkin polttoväli osoittautuu useimmissa tilanteissa toivottoman lyhyeksi; pikkulintuja pitäisi kuvata 0,5 ja sinisorsan kokoisia lajeja enintään 2-3 metrin päästä, jotta niillä otetuista filmeistä saisi tyydyttävän kokonaisen osasuurennuksen. Aloitekykyinen ja käytännöllinen harrastelij a oppii kyllä ennen pitkää ominpäinkin tarkoituksenmukaiset työskentelymenetelmät, mutta ilman tärkeimpiä ennakkotietoja tapahtuvia kokeiluja ei voida suositella, sillä sellainen käy aivan liian kalliiksi ja saattaa aiheuttaa häiriöitä kohteiksi valittujen lintujen keskuudessa. Sanottu koskee erityisesti lintutieteen uusinta haaraa, käyttäytymistutkimusta, jonka laaja ja antoisa työkenttä tarjoaa oivalliset mahdollisuudet lintuvalokuvaajallekin. mitä arvokkaimmilla .havainnoilla, jotka olisivat jääneet tavalliseen tapaan maastossa liikkuvilta lintumiehiltä tekemättä. Mutta kauko-objektiivia on sitä hankalampi käsitellä 44. Näin lähelle arkoja lintuja, joista u&eimpien pakoetäisyys vaihtelee 1050 metriin, ei kuitenkaan hevin pääse. Objektiivin pitkä polttoväli onkin epäilemättä tärkein lintuvalokuvaajan kameralle asetettava vaatimus. 50 sm:n putki olisi kätevämpi, koska sillä voi kuvata etäämmältä . J a vaikka onnistuisimmekin näppäämään jostakin pienestä varpuslinnusta kuvan parin metrin etäisyydeltä tavallisella kameralla, koemme yllättävän pettymyksen filmin tultua kehi.tetyksi: lintu näkyykin vain mitättömän pienenä pisteenä! Tulosta voi -tietysti jonkin verran parantaa käyttämällä mahdollisimman hienorakeista filmiä ja voimakasta suurennusta, mutta nekään eivät paljon auta, jos kameramme objektiivin polttoväli on tuo tavallinen 5 sm tai 7,5 sm. Ennen kuin ryhtyy valokuvaamaan lintuja, on opittava tuntemaan niiden luonnetta ja elämäntapoja sekä tiedettävä, millainen kameran ja muiden välineiden on oltava. Kuinka pitkä sitten kauko-objektiivin on oltava 1 Uskoisin kaikkien kokeneiden kamerametsästäjien olevan yhtä mieltä siitä, että 24-30 sm pituus on käytännöllisin. Outo saattaa luulla, että esim
Eikä liene aivan toisarvoinen seikka sekään, että kauko-objektiivien hinta nousee suunnilleen tuhannella markalla jokaista polttovälin senttiä kohti, vaikka valovoima pysyykin samana. Suurentamissuhde riippuu tietysti kokonaan siitä, mitä pidetään vertailukohteena. 30 sm :r;:alttovälisen objektiivin piirtämä kuva tai oikeammin sanottuna niissä näkyvä sama, yhtä etäältä kuvattu esine 6 kertaa niin suuri kuin edel45. 50 sm telellä tosin saa tietyn kohteen kuvatuksi kaksi kertaa niin etäältä kuin 25 sm telellä, mutta jälkimmäinenkin riittää useimmiten ja sitä on monin verroin kätevämpi ja helpompi käytellä nopeata toimintaa vaativissa tilanteissa. Lentokuvat ovat lintuvalokuvaajan vaikeimpia tavoitteita. (Valotus 1/1000 sek.; Tessar 5 sm.) mitä pitempi se on: kuvakulman pienenemisen vuoksi on liikkuvaa kohdetta yhä vaikeampi seurata, ja samalla kun putken pituus ja paino lisääntyy, vaikeutuu sen pitäminen huojumatta paikoillaan. Minulta on moni kysynyt nähdessään kaukoputkea muistuttavan teleobjektiivini kuinka paljon se oikeastaan suurentaa. Optiikkaa jonkin verran ymmärtävä henkilö ei asettaisi kysymystä näin virheelliseen muotoon. Tavallisen pienoiskameran 5 sm polttovälisen linssin taittarraan kuvaan verrattuna on esim . Kalatiira syöksyvalmiina
Toisaalta vain harvoin voi käyttää suhteellisen pientäkään kuva-alaa täysin hyväksi; melkein aina tulee kysymykseen osasuurennus. Jälkimmäisillä on kuitenkin se huomattava etu, että niitä käytettäessä voidaan ottaa 36 kuvaa peräkkäin edellisen tyypin 12 asemasta ja lisäksi negatiivin kustannukset kuvaa kohti jäävät paljon pienemmiksi. Niin ikävää ja hankalaa kuin sellaista onkin kanniskella maas46. Kaikkein suurimpia lintulajeja jotka myös ovat arimpia voi teleä käytettäessä kuvata vielä 15-20 metrinkin päästä, mutta useimmiten on päästävä 4-8 metrin ja pikkulintuja kuvattaessa metrin, parin päähän, ennen kuin voi toivoa kunnollisia tuloksia. Sanotusta selviää, ettei tavallisesti käytettävien kauko-objektiivien >>kantomatka>> ole lähimainkaan verrattavissa haulikon tai muiden aseiden kantomatkoihin, niin kuin olen huomannut monien kuvittelevan. linen. Peiliheijastinkoneella kuvattaessa ei tarvitse lainkaan mittailla etäisyyksiä, vaan yksinkertaisesti objektiivia säätämällä saadaan kohde pysymään aina teräväpiirteisenä etsijässä ja filmillä, liikkuipa se sitten minne tahansa. Sellaisen heijastinlevyllä näemme aina täsmälleen samanlaisen kuvan kuin filmillekin piirtyy kuvattaessa täysin riippumatta siitä, minkälaisia objektiiveja, esilinssejä, välirenkaita tai suotimia kulloinkin haluamme käyttää. Jo tästäkin syystä kameralla metsästäminen on monin verroin vaikeampaa kuin tavallinen metsästys. Lintukuvathan joudutaan miltei poikkeuksetta suurentamaan moninkertaisesti, vaikka käytetäänkin teleobjektiiveja, joten negatiivikuvan täydellinen terävyys on välttämätön ehto. Kun tähyslevyn käyttö on ylen hidasta, päädymmekin yhteen ainoaan kameratyyppiin, joka täysin vastaa lintuvalokuvauksen erikoisvaatimuksia ja se on yksisilmäinen peiliheijastinkamera. Kameran apuvälineistä on tarkoituksenmukainen jalusta epäilemättä tärkein. 6 x 6 sm lienee jokseenkin yhtä hyvä kuin kinofilmikameroiden 3.6 x 2.4 sm. Lintujen vilkas liikehtiminen edellyttää niiden kuvaam,iseen käytettävältä kameralta luonnollisesti myös nopeata ja käytännöllistä etäisyyden säätöä. Näin ollen on selvää, että materiaalikustannuksia säästävä pieni kuvakoko on edullisin. Entä kameran kuvakoko1 Lintuvalokuvauksen harrastaja huomaa ennen pitkää, että >>täysosumia>> ei tule, ellei raski tarpeen tullen tuhlata filmimateriaalia. Toisin sanoen me saamme tietystä esineestä samansuuruisen kuvan valokuvaamalla sen 5 -senttisellä objektiivillä 1 metrin ja 30 -senttisellä 6 metrin päästä. Kuvan terävyyden tarkentaminen ei taas käy päinsä ilman tähyslevyä tai peiliheijastinta
Tavallisesti turvaudutaan naamiointiin. Kameraan liitetty kauko-objektiivi on kuin mikäkin vipurasia, joka saa koko komeuden uskomattoman helposti tärisemään ja pilaa siten monesti hyvän kuvan. Mitä pitempi ja painavampi tele on, sitä vähäisemmät tekijät aikaansaavat kameran liikahtelun. Jo 25-30 sm putken käyttäminen käsivaralta on jokseenkin toivotonta, ellei voida ottaa 1/500-1/1000 sekunnin valotuksia. Näin ollen on teleobjektiivin lisäksi käytettävä muitakin keinoja. Tavallinen hentorakenteinen kokoonmenevä putkijalusta ei kuitenkaan ole riittävän tanakka, heikkokin tuuli huojuttaa helposti sen varaan asetettua valokuvauskonetta. Maailmankuulu ruotsalainen lintuvalokuvaaja Bengt Berg uiskenteli aikoinaan ruokokasaan kätkeytyNuori suosirri. (Etäisyys 3 m; Tele Megor 25 sm.) 47. tossa kaikkien muiden kamppeiden lisäksi, se on sittenkin aina muistettava ottaa mukaan. Vain hyvin harvat lintulajit päästävät avoimesti etenevän ihmisen niin lähelle kuin nykyisin käytettävissä olevat teleobjektiivit edellyttävät. Muuttoaikoina voi lintujen suosimilla rannoilla päästä kuvaamaan niitä ilman suojatelttaakin. Jalustan ahkera käyttö säästää harrastelijan monilta ikäviltä yllätyksiltä. Jalustan ei tarvitse silti olla mikään hieno elokuvakameran kolmijalka, kunhan se vain on ehdottoman lujarakenteinen
valmiiksi jossakin etäämmällä, jotta piilopaikka sitten voidaan saada kuntoon nopeasti ja pienin häiriöin. Meillä on >>Laulujoutsenen>> tekijä Yrjö Kokko rämpinyt joutsenten pesälammen rannoilla poronnahkoihin naamioituneena ja onnistunutkin yrityksissään. Parhaiten ympäristöön sulautuvan piilopaikan saa luonnollisesti käyttämällä aineksina samoja sammalia, heiniä ja pensaita, jotka luonnehtivat kuvauspaikkaa. (Etäisyys 3 m; Tele Megor 25 sm.) neenä Tåkern-järvellä joutsenten perässä ja valokuvasi Stora Karlsön saarella jäniksiä lehmännahkaan kääriytyneenä. Tällaista rakennelmaa käytettäessä on aina tehtävä kaikki mahdollinen rungon rakentaminen ja naamiointiaineksien kerääminen ym. Runkona voi käyttää sopivimmin metalliverkkoa tai muutamien tukipuiden varaan pingoitettua säkkiä. Yksinkertaisin ja joka suhteessa suositeltavin keino päästä kyllin lähelle lintuja on tehdä sopivaan paikkaan mahdollisimman tarkoin ympäristöään muistuttava piilopaikka, josta käsin lintuj en elämää voi sitten kaikessa rauhassa havainnoida ja valokuvata. Niittykirvinen lapinpajun latvassa p·esänsä lähellä. Linnut pelkäävät ennen kaikkea liikkuvia olioita ja kaikkea outoa, joka ilmestyy niiden läheisyyteen. Lintujen on annettava ainakin yhden 48
Mitä pienempi teltta on, sitä kevyempi se on kantaa ja sitä helpommin sen avulla pääsee lintujen lähelle, mutta sitä hankalampi on myös sen sisällä toimia. Lintuvalokuvaajan onkin sen vuoksi parasta suunnitella itselleen mahdollisimman kätevä valokuvausteltta, jonka voi nopeasti pystyttää ja yhtä nopeasti kääriä kokoon. Eräät sorsat ja sukeltajasorsat, joiden luulisi olevan aivan helppoja kuvauskohteita, ovat sitä vastoin pesänsä lähellä äärim49. Olipa piilopaikkamme rakennettu mistä aineksista tahansa, niin kokoon käännettävä kevyt telttatuoli on aina varsin mukava olemassa istuimena. Ainakin kahdella sivulla on oltava suljettava valokuvausaukko, mutta muillekin sivuille on syytä tehdä pieni tähystysreikä, jonka kautta voi seurata lintujen liikehtimistä ympäristössä. Jos siis pesä on pensaassa tai puussa, on. Saaristossa, jossa pääasiallinen matkanteko tapahtuu veneellä, ei tuollaisen levyteltan paino kuitenkaan haittaa. Pikkukahlaajat ja pienet tiiraja lokkilajit eivät myöskään vieroksu piilotelttaa ja monien petolintujenkin kuvaaminen sellaisesta käsin on suhteellisen helppoa. Sellaisen ainoa varjopuoli on, että vanerija pahvilevyt painavat melkoisesti eikä niitä saa niin pieneen kokoon kuin kangastelttaa. Sen jälkeen sujuu valokuvaus tavallisesti vaikeuksitta. päivän ajan tottua siihen. Rottingista tai peukalon vahvuisista rimoista saa helposti rakennetuksi kokoon pantavan kehyksen, jonka päälle voi pingottaa lujasta kankaasta ommellun, vihreän-ruskean-harmaankirjavaksi maalatun samanmuotoisen pussin. piilopaikankin oltava vähintäin samalla tasolla. Valokuvausteltan koko riippuu luonnollisesti itse kunkin omista mitoista ja mukavuuden halusta. Piilopaikkaa tehtäessä on huomattava, että valokuvausaukon täytyy olla ainakin puolisen metriä kuvauskohdetta korkeammalla, sillä sammakkoperspektiivistä näpätyt kuvat vaikuttavat omituisilta. Melkein kaikki pikkulinnut suhtautuvat täysin pelottomasti kankaiseen valokuvaustelttaan, joka on sijoitettu niiden pesän lähistölle. Tuulisilla paikoilla on sen vuoksi varminta käyttää pahvitai vanerilevyistä rakennettua 4-6 -kulmaista piilotelttaa, jollainen on erittäin tukeva ja helposti koottava. Mahdollisimman huolellinen telttakankaan pingoittaminenkaan ei aina auta. Tietenkään sellainen ei ole välttämätön, mutta se tekee väistämättömät odotustunnit joka tapauksessa hauskemmiksi. Ulkoluodoilla ja avoimilla rannoilla tai soilla saattaa tuulen aiheuttama teltan seinien lepattaminen säikyttää lintuja ja tehdä siten tyhjiksi kaikki yritykset. Piilopaikkojen rakentaminen vie kuitenkin runsaasti aikaa
Jostakin sivulta on hyvä seurat a kiikarilla lintujen puuhia pesällään. On syytä ennakolta suunnitella tarkoin koko yritys, ennen kuin koettaa kuvausta. Värifilmiä käytettäessä on auringon oltava kuvaajan selän takana, mutta t avallista materiaalia käytettäessä on sivuvalaistus usein parempi. Metsästä ja muusta mahdollisesti varjostavasta kasvillisuudesta riippuen on harkittava, miltä suunnalta ja mihin päivän aikaan kuvattaessa valaistussuhteet ovat edullisimmat. Tällöin on viisainta poistua nopeasti paikalta ja koettaa jollakin toisella pesällä toivoen parempaa onnea! Läheskään kaikilla pesillä ei voi yrittää lintujen kuvaamista. Kuvaamaan tultaessa on piiloteltta laitettava kuntoon jo ennakolta, jotta pesällä aiheutettaisiin mahdollisimman vähän häiriötä . Suositeltavin teltan sijoitushetki on silloin, kun molemmat emot ovat poissa saalistamassa. Jokin töyhtöhyyppä, naurulokki tai urpiainen, jonka kokemusten mukaan >>pitäisi olla>> vallan helppo kamerametsästäjän >>saalis>>, suhtautuukin niin varovaisesti piilokojuun tai kameran kiiluvaan silmään, ettei kuvaaminen luonnista lainkaan. Samankin lintu-lajin eri yksilöt saattavat toisinaan suhtautua hämmästyttävän eri tavoin samaan tilanteeseen. Kun sopivalta näyttävä pesä on löytynyt, on sen läheisyydestä parasta poistua heti niin varovaisesti, ettei pesää ympäröivään kasvillisuuteen jää mitään silmiinpistäviä jälkiä kertomaan käynnistä. Tällöin mennään nopeasti ja ääneti pesälle, pystytetään teltta ennakolta suunniteltuun paikkaan, varmistetaan kameran peiliheijastimen avulla, ettei objektiivin edessä ole liian lähellä haitallisia oksia tai ruohoja, ja sen jälkeen apuri, joka on lintuja valokuvattaessa jokseenkin välttämätön, poistuu paikalta riittävän etäälle. Hyvin usein on paikan kasvillisuus niin läpinäkymättömän tiheä tai valaistussuhteet varsinkin metsässä niin epäedulliset, ettei ole mitään mahdollisuuksia onnistua. maISen arkoja ja varova1s1a; vasta monien tuntien jälkeen ne palaavat hiipimällä pesälleen ja saattavat rynnätä pakoon ensimmäisen kameranlaukauksen säikäyttäminä. ,Jotkut kamerametsästäjät ovat käyttäneet kahta apu50. Aloittelevan lintuvalokuvaajan ei pitäisikään yrittää sellaisten kuvaamista, ennen kuin on hankkinut kokemuksia ja tekniikan tuntemusta helpompien lajien parissa. Kirkas auringonpaiste ei suinkaan aina ole otollisin valokuvaussää, vaan usein pehmeävaloinen pilvipouta on suotavampi varsinkin, jos pesäpaikan kasvillisuus voi luoda haitallisia heittovarjoj a kuvauskohteisiin. Jos linnut ovat tällä välin tulleet näkyviin tai vaikka ne olisivat olleet kaiken aikaakin läheisyydessä, rauhoittuvat ne hyvin pian nähdessään apurin poistuvan niiden pesimäpiiristä. Yleensä suurikokoiset lajit ovat arimpia ja vaikeimpia
Linnun on annettava asettautua pesäänsä, ja vasta sitten, kun se51. K ärsivällisyys on lintuvalokuvaajan välttämättömin hyve! Tavallisesti odotusaika venyy moneksi tunniksi, joten on parasta asettautua alun pitäen niin mukavaan asentoon kuin suinkin; silti saattaa käydä niin, että linnun viimein tultua lähistöön käsi onkin puutunut toimintakyvyttömäksi, kun pitäisi näpätä >>täysosuma>>. (Etäisyys 3 m; Tele Megor 25 sm.) laista sen vuoksi, etteivät linnut huomaisi yhden jääneen jäljelle piilo-· paikkaan. Todellisuudessa linnut eivät osaa lainkaan laskea, joten kahden apurin käyttö on tarpeetonta. Sinirinta, tunturien kaunis satakieli. Arkoja lajeja kuvattaessa on istuttava liikahtamatta niin kauan, että lintu palaa pesälleen
Tällöin on parasta kutsua apuri sovittua merkkiä käyttäen paikalle ja poistua sen jälkeen yhdessä; näin menetellen saadaan linnut palaamaan pesälleen. Lintuvalokuvaajan toimintamahdollisuudet eivät suinkaan rajoitu vain pesimispiireihin; kuvaamista voi harrastaa kaikkialla muuallakin, missä vain on edellytyksiä päästä kyllin lähelle arkoja kohteita. Niin kuin jo mainitsin, linnut säikkyvät ennen kaikkea liikettä ja varsinkin äkkinäistä liikettä. Objektiivin liikkumiseen ne sitä vastoin eivät totu niin helposti. Olen joskus päässyt tällä tavoin avoimella merenrannalla muutamien metrien päähän sirreistä ja vikloista. Niistä johtuen on pelkästään teknillisesti onnistuneen ja suurentamiskelpoisen lintukuvan saanti jo saavutus sinänsä. On luonnollisesti valittava sellainen pesimisvaihe, ettei ole pelättävissä valokuvaamisen aiheuttavan vahinkoa pesueelle. Linnut ovat jatkaneet kaikessa rauhassa ravinnon etsintää lainkaan välittämättä näköjään paikallaan pysyvästä ihmisestä, jota ne tavallisesti pakenevat jo 20-30 metrin etäisyydeltä! Lintujen valokuvaajan voitettavina olevat moninaiset vaikeudet tekevät tulosten saannin aina sattumanvaraiseksi ja luovat jatkuvaa jännitystä jokaiseen yritykseen. on täysin rauhallinen, voi aloittaa kuvaamisen. Jos lintu syystä tai toisesta säikähtää kameraa, on yleensä toivotonta jatkaa. Yleensä on sitä helpompaa toimia, mitä kauemmin kuvaaminen on jatkunut. Mikäli putkea on pakko siirtää, on kaiken tapahduttava äärimmäisen hitaasti ja mieluimmin silloin, kun linnun huomio on suuntautunut kamerasta poispäin. Julkaisukelpoisilla tilannekuvilla on useimmiten myös melkoinen dokumenttiarvo, joka osaltaan lisää tämän harrastuksen merkitystä. Valokuvattaessa olisi52. Keväiset avannot, kaatopaikat, muuttolintujen suosimat rantamatalikot ja sellaiset niemenkärjet, joihin päättyy muuttavien lintujen seuraama >>johtolinja>>, ovat hyviä työkenttiä. Kaikkein arimpia lintulajeja kuvattaessa saattaa vähäinenkin kameran linssin liike pilata kaiken. Pesällä, jossa hautominen on vasta alullaan tai poikaset ovat aivan pieniä, ei saa yleensä lainkaan kuvata; eräät lajit saattavat tällöin hyljätä munansa ja vastakuoriutuneet poikaset voivat menehtyä, jos ne joutuvat olemaan tuntikausia ilman emonsa lämpöä. Kuvien arvo lisääntyy huomattavasti, jos niitä on kokonainen sarja, joka esittää jonkin toiminnan kaikki eri vaiheet. Linnut tottuvat nopeasti kameran sulkijan ääneen. Näissäkin ympäristöissä on piiloteltasta hyötyä, mutta pieniä ja suhteellisen pelottomia lajeja voi muuttoaikoina päästä kuvaamaan läheltä ilman suojautumisvälineitäkin, kunhan malttaa vain liikkua äärimmäisen hitaasti
Myös taiteellisia taipumuksia omaava harrastelija löytää lintujen kuvaamisessa ehtymättömän aarreaitan. K er äkurmitsa ei pakene ihmistä ja on siksi tuntureilla liikkuvan valokuvaajan helppo saalis. viehättävää ja jännityksen täyteistä puuhailua loppumattomiin. (Etäisyys 1 m; Tessar 5 sm.) Valokuvat kirjoittajan. Sen jälkeen kun pelkkä teknillinen taso ei hänelle enää merkitse päämäärää, vaan kuva-alan sommittelu ja aiheen luonteen mukainen taiteellinen käsittely muodostuu kesteiseksi ongelmaksi, riittää jo t avallistenkin lintulajien kuvaamisessa. Taiteellisestikin täysipainoiset lintuvalokuvat ovat luonnollisesti korkeimpana ja lopullisena tavoitteena, johon jokainen harrastelija pyrkii. kin pyrittävä aina saamaan tuollaisia tilannesarjoja lintujen eri toiminnoista. 53. Pelkillä >>muotokuvilla>>, jotka voivat sinänsä olla hyvinkin kauniita, ei ole yhtä suurta tieteellistä arvoa
Näin ollen luulisi jokaisen ohikulkijan kiinnittävän huomionsa vuokkoon sen kukkimisaikana, jolloin ei muumikään <<kedonkukkanen>> voi kilpailla sen kanssa loistokkuudessa. Mikä on nyt tällä hetkellä valkovuokon tunnettu levinneisyys maassamme 1 Upeassa lähdekirjassa >>Pohjolan Luonnonkasvit>>, joka on monen maalaistalonkin kirja.hyllyllä, sanotaan (v. sen jo viime vuosisadalta tunnettu ainoa esiintymä Savonlinnan lähistöllä Pääsky lahdessa on vakavasti uhattuna. Valkovuokon levinneisyydestä maassamme. K er~an oli~ tila~~uu~e~sa vuosikirjass~~m: (~9~7) elvyttele~ään muistoJa >>mielenknnto1s1mmasta>> kasviloydoståru. Ne koskivat suurta harvinaisuutta, saraketta ( J(obresia sirnplicuscula) Kuusamon Korvasvaaralla. Valkovuokkohan on nimenomaan kukkiensa suuruuden puolesta maan >>valioita>>; kirj allisuudessamme on mainittu läpimitaksi jopa 6 sm (Artjärveltä). Tällä kerralla olen valinnu t aiheeksi otsikossa mainitun, osassa maatamme varsin yleisenä tavattavan valkovuokon ( Anernone nemerosa) koettaakseni osoittaa, että yleisenäkin pidetyn lajin levinneisyyteen kätkeytyy mielenkiintoista, vaikeasti selitettävää ja vielä paljon tutkittavaa. 1939): >>Suomessa valkovuokko on levinnyt tuoreja kosteaperäisten met54. Kotilainen. Valkovuokko on luonnonsuojelunkin kannalta mielessä pidettävä, ja jo syystä, että sitä äitienpäivän aikoihin kerätään tietämäni mukaan runsaasti myös seuduilla ja paikoilla, joissa laji on suuri harvinaisuus ja esiintymät suhteellisen vähäalaisia. Mauno J . Paikka on nyttemmin asemakaavoitettu, osittain kai rakennettukin, mutta siitä huolimatta vuokkoa on siellä vielä vähän jäljellä kuten hiljattain sain tietää; kasvi ei kuitenkaan pääse kehittymään juuri nuppuastetta pitemmälle säälimättömän keräilyn vuoksi. Niinpä esim. Nyt voisi olettaa, että koristeellisen, helposti tunnettavan valkovuokon levinneisyys olisi maassamme hyvin tunnettu
Missä määrin vuokko on Pöllänmäellä vähentynyt liiallisen keräilyn takia (sielläkin ilmoitettiin kasvia kerättävän äitienpäivän kukkana), ei ole tiedossani, mutta tärkein syy sen löytämättömyyteen oli tietenkin se, että lajin maanpäälliset osat kuihtuvat myöhemmin kesällä usein näkymättömiin. Fennoskandian itäosista mainitaan: >>Aivan erillinen, alaltaan vähäinen esiintymä on Ponoin Lapissa, Kuollan niemimaan itärannikolla. Sitäpaitsi on syytä epäillä, että valkovuokko olisi yhtä yleinen mainittujenkaan maakuntien kaikissa osissa. Esim. Idempänäkin on joitakuita seutuja, missä sitä on verrattain yleisesti, mutta enimmäkseen se on harvinainen tai puuttuu tavallisesti kokonaan. Päijänteen vesistöalueella sen tunnettu levinneisyys on jo monissa suhteissa sangen arvoituksellinen ja mielestäni valottaa kasvistollisen tutkimuksemme lajia kohtaan tuntemaa mielenkiintoa. Lajin levinneisyyttä maassamme valaisee myös tekstiin liittyvä kartta (Linkola ja Erkamo). 1904 ja käyntinikin jälkeen laji on siellä todettu. Erillisiä pohjoisia kasvinsijoja valkovuokolla on Etelä-Pohjanmaalla, Iisalmessa, Kajaanissa ja Paltamossa>>. 1947 Iisalmen Pörsänmäeltä, vaikka laji siellä, Pöllänmäellä varmasti kasvaa; kasvupaikka on Melan ilmoittama jo v. Äänisjärven tienoilta kulkee valkovuokon levinneisyysalueen raja kaakkoon Kasaaniin, jota pidetään lajin itäisimpänä etuvartiona>>. karttaa s. Lahden ympäristössä on laji vielä yleinen, niin myös sieltä länteen Koskelle, Lammille ja Vanaj a veden vesistön varsille, mahdollisesti myös itään päin aina Kouvolan tienoille, koskapahan se on vielä Valkealasta ilmoitettu jokseenkin yleiseksi ja tavattu myös Kuusankoskelta. Mutta pohjoista kohti laji harvinaistuu yllättävän nopeasti, varsinkin Päijänteen itäpuolella. 59). Keskikesällä ja myöhemmin, jolloin varsinaiset kasvistajat ovat liikkeellä, on valkovuokkoa vaikeata, usein mahdotontakin havaita. Mutta palatkaamme valkovuokon nykyisin tunnettuun levinneisyyteen! Kasvi on varmaankin yleinen Ahvenanmaalla, Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla, Etelä-Satakunnassa ja Etelä-Hämeen eräissä osissa, mutta siihempä sen yleinen levinneisyys taitaakin loppua (vrt. Lounais-Suomen savialueella se esiintyy pääasiallisesti vain jokiahteissa. Itsekin etsin kasvia turhaan elokuun puolivälissä v. Niinpä Heinolan maantien varrella laji loppuu n. Kuluneen 14 vuoden aikana ovat tiedot nimenomaan valkovuokon hajaesiintymistä varsinaisen levinneisyysalueen, maamme >>suuren lounaiskulmam ulkopuolella huomattavasti karttuneet ja mikä ilahduttavinta, olennaisilta osilta harrastelijoiden ilmoittamina. sien, metsän reunusten ja lehtoniittyjen kasviksi pääasiassa maan suureen lounaiskulmaan. 10 km Lah55
15 km päässä Lahdest a. Vaikka Heinolanniemellä on runsaasti reheviä lehtoja, ei vuokkoa ole siellä lainkaan. Vast a n. Löytäjä oli nytkin >>kenttämies>>, sikäläinen piiri-insinööri. Tämä, voisipa sanoa >>jymylöytö>> on mielestäni sellainen maanlunastuslautakunnan aikaansaannos, johon kerrankin kaikki asianomaiset voivat olla tyytyväisiä! Mutta samalla >>painopistesuunnalla>> on valkovuokko löydetty jo v. Päijänteen vesistön pohjoisosissa pysyi valkovuokko tieteelle tuntemattomana aina 1930-luvulle, vaikka esim. Pyynnöstäni ml.-lautakunnan jäsenet vieläpä biologivoimin vahvistettuina kävivät seuraavana keväänä paikalla todeten, että valkovuokko kasvoi jokivarressa ainakin 3 km matkalla. 15 km päässä Heinolasta itään on tiedossa yksittäinen esiintymä. Aikai~emmin kasvi oli tällä suunnalla siis kokonaan tuntematon. Löytöhän oli sananmukaisestikin >>sydänmaalta>>, n. Siinä kaikki! Sinivuokkoa on sen sijaan tavattu vielä Korpilahdella saakka. 1920 Keski-Pohjanmaalla, nimittäin Kärsämäellä Vuohtojoen tulvanalaisilta rannoilta n. Jyväskylän ympäristöä ja eräitä sen pohjoispuolisiakin pitäjiä Pohjois-Hämeessä voitiin pitää kasvistollisesti suhteellisen hyvin tutkittuina. ¼ km matkalla, vaikka löytö tuli tietooni vasta parisen vuotta sitten. 3.5 km länteen Pirunkorveksi nimitetystä paikasta, Petäjäveden ja Jyväskylän pitäjien rajoilta Uuraisiin vievän tien varrelta sekä Saarijärven kirkonkylästä Viitasaarelle johtavan maantien varrelta. Viimeaikoina on kuitenkin nimenomaan sieltä saatu varsin merkittäviä tietoja lajin erillisesiintymistä; niinpä laji tunnetaan Korpilahden kirkonkylästä ja sieltä Karamäelle johtavan tien varrelta, Muuramen Rannankylästä, Jyväskylästä n. 85 km pohjoiskoilliseen lähimmästä hämäläisestä esiintymästä Saarijärvellä ja aivan KeskiPohjanmaan rajoilta. Padasjoella se on kuitenkin jo moninverroin harvinaisempi kuin sinivuokko, ja Kuhmoisista on tiedossani vain yksi pienoinen esiintymä (Ruolahti), J ämsästä ei ainuttakaan. 1947 saatuani eräällä suokurssilla kuulla, että Viitasaaren maanlunastuslautakunnan metsänhoitajajäsen oli sen läytänyt aivan Pohjois-Hämeen pohjoisliepeeltä Pihtiputaan Sydänmaankylän Liitonjoen varsilta. >>Lukkarinrakkauteni>> valkovuokon levinneisyysongelmiin syttyi vasta v. Erään radioesitelmäni johdosta sain tietooni toisenkin valkovuokkoesiintymän Keski-Pohjanmaalta, nimittäin Vetelistä, Räyringin Porasenjoen varrelta. desta ja rautatien varrella Seestan pysäkin tienoilla, siis n. Myös Päijänteen länsipuolella on todettavissa samantapainen harvinaistuminen, joskaan vuokko ei täältä tyystin puutu. Siirrymme sitten tarkastelemaan lajin levinneisyyttä Suur-Päijänteen 56
Läntinen Etelä-Häme on kasvistollisesti melko tarkkaan tutkittu. Kokemäeltä laji on ilmoitettu yleiseksi (myöskin kauempana väylänvarresta1), mutta Pohjois-Satakunnassa se harvinaistuu Hämeen-Pohjankankaan liepeillä; hajaesiintymiä on tiedossani Kankaanpäästä, Parkanosta ja Karvialta. Kuten jo mainitsin, valkovuokon levinneisyys rajoittuu lounaisella savialueella pääasiassa jokiahteisiin. Valkovuokon kukkarunsautta eteläsuomalaisessa lehdossa. Valok. akselilta länteen. Yksittäisiä tietoja on Längelmäeltä (2), Eräjärveltä (1), Orivedeltä (11) ja Teiskosta (pitäisi olla useampiakin kasvinsijoja 1). Reino Kalliola. Pirkkalan keskuksesta se >>säteilee>> Ruo57. Jokseenkin yleinen se lienee Pirkkalan lehtokeskuksessa EteläHämeen ja Satakunnan rajoilla Tampereen tienoilta Tyrväälle, siis Kokemäenjoen vesistön rannoilla. Sitä merkittävämpää, että sen y 1 e i n e n levinneisyys pysähtyy Längelmäveden reitin varsiin
Särkikoskelta, Asunmaalta ja Hallisesta. Kuitenkaan ei voi välttyä vaikutelmalta, että sieltä nimenomaan Saimaan lahdekkeiden varsilta olisi odotettavissa lisätietoja. Laatokan Karjalan Suomen puolelle jääneistä rippeistä valkovuokko tunnetaan Saaren pitäjästä, (Uukuniemeltä kk:stä, Niukkalan ja Kummun kylistä) ja Tohmajärveltä (Lahdenvaara.lta, Lahdenperältä, Jouhkalasta, Kutsusta ja Junnilasta.) Pohjois-Karjalasta on laji tunnettu vain Kiteeltä: Suorlahti, Haarajärvi ja ns. Etelä-Karjalassa valkovuokko harvinaistuu Kymijoen itäpuolella, mutta tunnetaan rannikkoseuduista ja vielä uudenkin rajan takaa Virolahdelta ja Säkkijärveltä. Salmen silta; samoin Rääkkylän Heinonniemeltä ja Kiihtelysvaaran Heinävaaralta (>>opotta>>) ja ilmeisesti luonnonvaraisena. Kannaksella .se on ViipurinKäkisalmen linjan kaakkoispuolella enimmäkseen yleinen. Virroilta (Pohj.-Hämeen lounaiskulmassa) laji tunnetaan varmuudella vain Tulijoelta ja Killinkoskelta, Ähtäristä merkillepantavasti useammasta paikasta eteläpitäjälle (Alastaipale, Perän·teenkylä, kk, Vääräkosken ja Niinimäen tien varret). Muuten valkovuokko on Etelä-Savossa erinomaisen harvinainen (Mäntyharjun Varpanen, Säämingin Kiviapaja ja jo mainitut esiintymät Valkealassa ja Savonlinnassa). ·veden reitin varsia enemmän tai vähemmän yleisenä Pekkalan kylän tie.noille, jossa harvinaistuu. Vanhan tiedon 58. Siirrymme sitten maan itäpuoliskoon. Sehän on maamme toiseksi pohjoisin (pohjoisin on Nilsiässä). Pohjois-Savosta laji tunnetaan Pieksämäeltä, Iisalmen Pörsänmäeltä, Poikolanmäeltä ja Lapvetelästä. Kuopion Haminanlahden esiintymä on ilmeisesti puutarhakarkulainen. Aivan hiljattain saadun tiedon mukaan se kasvaisi myös Enon Kaltimossa. Esiintymä liittyisi kauniisti Ähtärin reitin merkittävään >>valkovuokkoakseliin>>! Etelä-Pohjanmaalta valkovuokko tunnetaan Töysästä, Alavuden asemalta ja kirkonkylästä mm. Jos esiintymä on luonnonvarainen, se >>sointuisi>> kauniisti yhteen Enon vuorijalavaesiintymän kanssa. Rannempaa on tietoja hajaesiintymistä Lapväärtistä (4), Ilmajoelta (1 + 1 n, ·Orismalasta (1), Vöyristä (yli satavuotta vanha, varmistamaton tieto) ja Lapualta (Tiistenjoen sähkölaitoksen tienoilta jokiahteissa). Maamme pohjoisimmat kasvinsijat keskittyvät Paltamon Mieslahden, Särkimäen, Rytimäen ja Kontiomäen väliseen kolmioon. Nyky-Suomessa laji kasvaa täällä Nuijamaalla ja Etelä-Savon a.lueella Joutsenon Vesikkolan kylässä, Lappeenrannassa ja Rautjärvellä. Hyvin todennäköiseltä tuntuu tällä painopistesuunnalla toistaiseksi varmistamaton tieto Ukonmäeltä Lehtimäen ja Alajärven rajoilta
Nimenomaan viime aikoina tietoomme tulleet hajaesiintymät viittaavat kuitenkin siihen, että tällaisia voisi edelleenkin karttua, mutta niiden saanti on ensisijaisesti valveutuneista harrastelijoista riippuva. 59. mukaan valkovuokko on löydetty myös Kajaanista Koivukosken rannalta, mutta siellä se ei ainakaan nykyisin kasvane ja esiintymän luonnonvaraisuuskin voi olla epäiltävä. Kartan laatinut V. Toukokuuhan on meillä kiireintä >>t upatyön aikaa>>. Kuolan nimenomaan Ponoin erillisen esiintymän voimme tässä yhteydessä jättää tarkastelumme ulkopuolelle. Nimenomaan kansakoulunopettajilta rohkenisi odottaa vielä arvokkaita lisätietoja. Lisäksi sain juuri tiedon varmasti luonnonvaraisesta esiintymästä Sotkamon Parkuasta Piippolan mailta. Vuokon kukinta-aikaan me ammattikasvitieteilijät emme nimittäin ole tilaisuudessa paljoakaan liikkumaan. Valkovuokon levinneisyys maassamme lienee tällä hetkellä jo suurin piirtein tunnettu (vrt. valtiollisen Suomen alueella. karttaa). Erkamo. Hajaesiintymät etelälounaisen yleisen esiintymäalueen pohjoispuolella sattuvat siis suurvesistöjemme liepeille (Saimaa, Päijänne); niiden muinaisten lasku-uomien varsille (Mäntyharju ?, Pihtipudas, Kärsämäki?); läntisten nykyisten vesistöjen varsille (Keuruun ja Ähtärin reitit: Ruovesi, Virrat, Ähtäri, Alavus, Lehtimäki?), jotka samalla ovat suhteellisen vanValkovuokon levinneisyys ent
Näin ollen tuntuu perustellulta otaksuma, että valkovuokko saattoi Pohjanmaalla seurata perääntyvää merta vain nykyistä edullisemmassa ilmastossa, so. Näistä on toinen kvartaarigeologisesti hyvin vanha ja todennäköisesti ajoitettava jo myöhäisglasiaaliseen lämpökauteen, atlanttiseen Litorinamerta vastaavaan aikaan, (mahdollisesti jo ancyluskautta vastaavaan boreaalisen kauden loppuun, joskaan sitä kautta luonnehtiva kuivuus lämmöstä huolimatta tuskin on edistänyt valkovuokon leviämistä), pääleviäminen on ilmeisesti tapahtunut vasta ilmaston muututtua kosteammaksi litorinakauden alkaessa. Valkovuokon varsinainen, suhteellisen yhtenäinen lounainen levinneisyysalue on ilmeisesti iältään, ajaltaan ja leviämisvoimaltaan >>toisessa portaassa>> huomattavasti erilainen kuin Järvi-Suomen levinneen ja säilyneen >>levinneisyysvastam>. haa maata>>; Pohjois-Satakunnan ja Pohjanmaan jokivarsille; PohjoisSavon ja Kainuun kvartaarigeologisesti hyvin vanhoille, osittain vedenkoskemattomille mäille ja vaaroille (Pörsänmäki; Paltamo: Miesmäki, Kontiomäki, Rytimäki, Särkimäki; Sotkamo . Merkille pantavasti se ei ole sidottu vesistöjen 60. litorinakauden loppuun, tai sitten paljastuva varsinainen tasanko ei ole enää ollut leviämiselle yhtä suotuisa (vrt. Ähtärin ja Kärsämäenkin esiintymät sijaitsevat litorinarantaa huomattavasti korkeammalla, Vetelin vain hieman alapuolella. Valkovuokon kohdalta ei näitä todisteita ole, mutta sen sijaan on säilynyt sen nykyisiä hajallisia jäänne-esiintymiä juuri Järvi-Suomen eri osissa muinaisen Kalajoen laaksoa Pohjanlahteen laskeneen Suurjärven rantoihin ja lasku-uomiin liittyen, niinikään myös Muinaisjärveä ympäröivälle >>vanhalle maallei> (Kiihtelysvaara, Eno, Paltamo, Sotkamo). Pähkinäpensaan jäänne-esiintymät, pähkinänkuoret ja soiden siitepölystö kertovat sen leviämishistoriasta. Levinneisyyskuvaa tarkasteltaessa ei voi välttyä vaikutelmalta että valkovuokon leviäminen maahamme on ajallisesti tapahtunut kahtena erillisenä portaana. On hyvin todennäköistä, että leviäminen on tapahtunut samoihin aikoihin pähkinäpensaan yleistymisen kanssa tämän nykyisten kasvinsijojen pohjoispuolellakin, kuten Haapamäelle, Pihlajavedelle, Myllymäelle, Keuruulle, jopa · Pielavedellekin saakka. Vöyriä koskeva yli sata vuotta vanha tieto ja varsinkin lajin luonnonvaraisuus siellä on varmentamaton. 61-62). Sen sijaan EteläPohjanmaan hajaesiintymät Töysää ja Alavutta lukuunottamatta ovat Litorinamerestä maankohoamisen johdosta paljastuneella maalla, mutta nekin ovat iältään verraten vanhoja, koska_pahan laji luonnonvaraisena siellä tiettävästi puuttuu itse Pohjanlahden rannikolta. Parkua). s. Lapväärtin esiintymät lienevät lähimpänä rannikkoa, mutta nekään eivät liene kovin matalalla
Valkovuokon nykyiset erillisesiintymät tuskin voisivatkaan sijaita pääjokien varsilla, joissa tulvavedet tunnetusti kohoavat yli äyräiden ja mikä tärkeintä usein pitkäaikaisestikin, vrt. Suomenlahden rannalla on maankohoaminen vähäisempää, joten valkovuokon uudet aluevaltaukset eivät ole useinkaan niin helposti seurattavissa. H elsingin tienoilla puutarhanurmikoille alkuaan istutetuista taimista tai ilmestyminen tienvarsien ojiin jne. tunnetut Kyröjoen tulvat, joiden johdosta syntyy sananmukaisestikin >>latomeri>>. Sivuhaarojen ja latvojen 61. Mutta lajin leviäminen esim. Valkovuokon siemenet itävät vasta seuraavana kesänä ja suotuisissakin olosuhteissa tarvitaan vuosia jatkuvaa kasvamista juurakoiden vahvenemiseen kukkasilmuasteelle. Joitakin arveluita rohjennee kuitenkin esittää. Sen sijaan jo sulkeutuneessa kasvipeitteessä sen siemenellinen leviämiskyky on ilmeisesti heikko. ja jokien varsille, vaan on yleinen >>metsäkukka». Tämähän voisi kenties olla sattuma, mutta sitä se tuskin pohjimmiltaan lienee! Edessäni häämöittää perusteltavissa oleva syyperäisyys. Keväisin, juuri valkovuokon kukinta-aikaan, vesi on niin korkealla, että se peittäisi juurakoista juuri esille tunkeutuvat versot. esim. Sen johdosta valkovuokko tuskin voi sietää pitempiaikaista vesipeittoa, pian ohimenevää kylläkin. Paljon vaikeammin selitettävissä ovat valkovuokon erillisesiintymät Etelä-Pohjanmaan jokivarsilla, jossa on usein pitkältikin kilpailuvapaita ahteita, mutta siitä huolimatta yhtenäiset jokivarsiesiintymät puuttuvat. osoittaa myös jatkuvaa leviämiskykyä nykyisissäkin ilmasto-oloissa, jos laji jossakin on saanut jalansijaa kilpailuvapaalla alustalla. Valkovuokon erillisesiintymät Eteläja Keski-Pohjanmaan jokivarsilla eivät merkillepantavasti sijaitse nimenomaan >>pääjokieru> varsilla, vaan joko latvoilla (Lapuanjoki Alavudella) t ai sivuhaarojen, »luomieru> varsilla. Palatakseni vielä Päijänteen »akseliin», tuntuu siltä, että Salpausselkä on muodostanut vaikeasti ylikavuttavan esteen lajin leviämiselle ainakin Päijänteen rantamien eteläosiin, jossa nykyinenkään ilmasto tuskin voinee olla sille epäsuotuisa. Lajin jatkuva tunkeutuminen merestä paljastuvalle maalle lienee nopein Ahvenanmaalla, Varsinais-Suomen ja Satakunnan rantamillakin kasvi on uusimpien tietojen mu.lraan enimmäkseen yleinen aina Kokemäenjoen suiston maatumille asti, missä laji osoittaa jatkuvaa leviämiskykyä merestä nousevalle >>uudelle maalle•. Lajin ilmeisesti heikko leviämiskyky siellä on melko arvoituksellinen, varsinkin, kun ilmasto tuskin >>huononee>> Pohjanlahtea kohti ja kun kyseessä on kasvi, joka Euroopassa on yleislevinneisyydeltään läntinen. Sen takia lajin levinneisyysaukot Etelä-Suomessa lienevät enemmän heikon leviämiskyvyn kuin ilmastosuhteiden sanelemia
Sekin viittaa vaellusja kasvistonhistoriallisten tekijöiden merkitykseen. Vaikeampaa on sen sijaan asettaa >>samalle aaltopituudelle>> puronvarsiesiintymät vieläpä varjoisissakin korvissa, kuten Rytimäellä ja Särkimäellä. Mutta sehän voisi ehkä olla sattuma! Paljon tärkeämpi voi sen sijaan olla seudun korkea kvartaarigeologinen ikä. Uula Polvinens 62. Valkovuokko ei ole ainakaan Etelä-Suomessa vaatelias, ja tuskin JärviSuomessa ja Pohjanmaallakaan sen nykyinen levinneisyys antaa sille käsitykselle tukea, että sen vaateliaisuus lisääntyisi pohjoissuunnassa. Pyhäjoen sivujoen Vuohtajoen esiintymät Kärsämäellä, Perhonjoen sivujoen. Siellä sen erillisesiintymät sijaitsevat tosin ravinteisessa liuskeseudussa, jossa suorastaan kalkkipitoistakaan maaperää ei puutu. J okin merkitys täytyy kuitenkin Valkovuokkoa kuusikorvessa Kärsämäen Torvelan kankaalla.-· Valok. Lajin pohjoisimpien esiintymien kasvupaikkasuhteet ovat antaneet tämän kirjoittajalle paljonkin ajattelemisen aihetta, nimenomaan toteamus, että valkovuokko Paltamossa esiintyy ainakin näennäisesti huomattavastikin poikkeavilla kasvupaikoilla. Porosen Vetelissä ja Lapuanjoen latvojen esiintymät Alavudella tulkita. vedet >>painuvat>> tunnetusti nopeammin, joten ne tarjoavat vuokolle· paremmat viihtymismahdollisuudet, niin haluaisin nimenomaan esim. Helpoin on selittää vuokon hakeutuminen hikeville, lehtoisille paisterinteille, kuten Mieslahdessa, Pitkäperässä ja Kontiomäen lähistöllä, kun kerran eteläisestä kasvista on kysymys
Niitä olisi vain saatava vielä lisää ja osoitettava Kasvitieteellisen laitoksen Kasvistolliseen arkistoon (Helsinki, Unioninkatu 44). Söyrinki, rehtori Kyllikki Takala, yliopp. piillä kasvupaikan märkyydessä ja ainakin ajoittaisessa vesipeitossa!" Tässä yhteydessä johtuu mieleen saarnen esiintymät nimenomaan märissä korvissa Kalvolassa ja Kymissä, Ahvenanmaallahan saarni kasvaa kuivissakin lehdoissa. A. H. Aura mo, fil. Kohonen, herra S. Raija Rissanen, fil. Y. Wallen, maanmitt. tri V. Arvoltaan pysyviksi jäävät kuitenkin saadun lisätiedot lajin levinneisyydestä. V. Hiitonen, dosentti J. Pikkarainen, asutustarkastaja E. V. V. Kekki, prof. Sarvela, kirkkoherra I. J alas, opettaja S. Tihkuvesi on ilmeinen >>siiilömisaine>> vuokon juurakoille. Ainoa mahdollinen selitysperusta tälle esiintymälle lienee siinä, että se rajoittuu vain moreenin ja turpeen yhtymäkohtaan, josta vettä tihkuu jatkuvasti ja on aiheuttanut myös tuon tuntemani et eläisimmän luonteenomaisen rinnesuon synnyn. Vaahtoranta, isännöitsiä J . Saukkonen, lehtori Sylvi Sääski, prof. Sen sijaan purovarsien roudan aikaisemmalle sulamiselle ja siitä johtuvalle kasvukauden pitenemiselle tuskin voitanee suurempaa merkitystä antaa nimenomaan valkovuokon kohdalta, kuten _prof. Tunnettuahan on, että vetinen alusta routii huonommin kuin kuiva, ja suoranainen jääpeitto suojaa talvehtivat osat jääty-· miseltä, kuten puronvarsilla Paltamon Särkimäellä. prof. Enwald, fil. insinööri H. Räsänen, apteekkari V. Maija Matinla uri, neiti Martta Meriläinen, . Polvinen, . Erkamo, rouva Heddi Heikkilä, kapteeni L. Malmio, yliopp. A. J äntti, prof. Rihto, yliopp. maist. Laji kasvaa siellä vain kapeassa lettorämeja -korpireunuksessa, josta lumi sulaa huomattavan myöhään. Lea Talonpoika, asutustarkastaja A. Tiedän hyvin, että yrityksissäni olen varmaan jäänyt >>tikkaiden>> puolitiehen. Airaksinen, aautustarkastaja V. tri A. Kujala, dosentti M. L. N. tri J . Alempana, varsinaisella suolla( lettoa) ei laji lainkaan kasva. H. ja kir. L. herra S. tri B. Wallenius.. varjoisella p o h joi s r i n tee 11 ä. V. Valkovuokon näennäisesti e p ä s u o t u i s i n tapaamani kasvupaikka on Paltamon Pitkäperän Rytisuon laidassa, korkealla mäellä, ja lisäksi merkillepantavasti. Backman, kouluneuvos K . Saaristo, dosentti M. Kuusi, opettaja V. M. Piipponen, lääke-.;. Tavaila, opettajatar Aino Tiinus, rehtori I. Salmi, rehtori Veera Salmi, maisteri Helvi Saloheimo, rehtori A. Edellä olen koettanut koota käytettävissä olevat tiedot valkovuokon levinneisyydestä maassamme, kiinnittää lukijani huomion sen eräisiin merkittäviin piirteisiin ja osaltani valottaa mahdollisia syitä niihin. Pitkänen, piiri-insinööri V. Mikkilä, fil. Ojala, nimismies H. Kooiaho, prof. Lundson, fil. Rapola, agronomi M. Kujala on minulle ystävällisesti huomauttanut, kysymyksessähän on laji, jonka kesäinen kehityskierto on poikkeavan lyhyt eikä mitään pitkää kasvukautta vaativa, mitä osoittaa myös sen erinomainen viihtyminen Jemtlannin tunturikoivikossa. Kirjoitelmaani olen kirjallisuustietojen lisäksi saadut muodossa tai toisessa useilta tahoilta apua, josta monia ja toivottavasti ketään unohtamatta on lämpimästi kiitettävä, lähinnä seuraavia: metsänhoitaja K. Keltikangas, agronoomi A. Kalela, yliopp. Pihlasvirta, lääkt. maist. Latvamäki, läänininsinööri E. lis. Heikkinen, opettajatar Eine Hepomäki, dosentti I
.. On metsää, kiitos luojani Jos kohta harvoin muilla niin toki metsän puilta saa suomalainen suojan .... . Saariston hellepäivää . ja neljä on, joita en ymmärrä: kotkan tie taivaan alla, käärmeen tie kalliolla, laivan tie meren keskellä ja miehen tie neitsyen luo.>> 64 On tullut heUein kirkkain taas tanhuaika sirkkain. Niin mikä tiirat riivas yht'äkin vimmaan vihan, kun vähempi ei riitä, vaan siivin miltei lyövät ja mi.'tei silmät syövät. .. Lähellä, aivan läsnä on selitys . . . Ne käärmeen jäljet/ kiiUää kuin vihjeeks Salamalle: saat pyörtä.ä pyhää sanaa ... · Kun heinikossa jalkaa jo vaaksankin vain siirtä.ä, niin heti aina alkaa kuin maasta ilmaan sataa ja kaikkialle piirtä.ä raketit pienet rataa . Osa-motto: >> . niin hurja, etf,ä ihan se karmii sellcäpiif,ä . kuin käsnä ois jätin kämmenessä, niin vuoren penkeressä on harmaa palleroinen, ylt'ylt,ä t,äplikkäinen, sanoisin: kesakkoinen .. . . . . Toivo Lyy. Kyy polun poikki mataa ja sylen pä,ässä tielt,ä se kiertyy ympyräänsä, sen keskeen nostaa päänsä ja lipoo haarakielt,ä .. M ut rantakalliolle jäi kaksi märkää vanaa ... Myös toisen veteen kannan ja senkin uida annan ja sitten painun pakoon. Ja rannan paasipaUaan kun saavutan, niin sielt,ä ve,desf,ä sadealtaan kaks siimaa mustaa siukuu: kuin lingottuna liukuu niin tarhakäärmepari taa kallioisen kaUaan ja sukkuloina viiltä.ä ne merta, kunnes kari leväinen tarjoa uuden häävuoteen ihanuuden .. Vois hyvin olla moinen vain kivi ympyräinen ja huomaamatta jäisi, ellei se kieräht,äisi e,desf,ä paaden-rakoon kuin pallo pellon vakoon ja sielt,ä t,ähyäisi ja ellei aivan rannan rajassa kelluis toinen ja piilis ajohakoon . . sinesf,ä alas ajaa pä ·n miehen tomumajaa ja kiirii kirku kiivas. . Kun jatkuu taival siif,ä vain kivenheitto vajaa on rauhan, sodan rajaa: kaks syöksypommittajaa Salomon sananlaskut 30: 1819
Katajikossa kahlaa mies taas päin rantaa, vettä. Ja muutakin se sylki se sama ammusrata: katajikosta esiin suurmuna kierii moista ei saada kanaloista, ei muni tarhapesiin kuin joskus vuosisata ... . Mut miten teinkin: jommin tai kummin ... Maan armain armas aika ylt'ympärillä loistaa, pään päällä taivaan taika . . Vain pilkku valkeata, mut muuten tervaa k.:;lki ... Ja meri smaraydeina, sinenä, kristalleina maan, ilmain ihmeet toistaa. Puitt tuoksuu pihkaa, mahtaa, maa mansikkaa ja mettä ... 65. M e hetken toinen-toista, se Musta Se ja minä, senjälkeen tarkastamme kuin hiukan kysyvinä ja sitten eroamme: se pilkkasiipi siivin ja minä hiljaa T,.iivin mukamas hy·vän tekoon sen katajaiseen tupaan ja muiden munain kekoon myös lentomunan nostan: kuin synninpäästön ostan ja kotirauhan lupaan. eteen pommin vie tänään kohtaloni, päin uutta kommellusta. Kai todella myös moni muu hiukan hätkähtäisi, jos eteen mätkähtäisi niin vailla varoitusta mokoma paukku musta kuin pahin pikipata ..
Kyy, ainoa myrkkykäärmeemme. Englannissa otettiin vielä tämän vuosisadan puolella tieteellisiin teoksiin vanhoja uskomuksia esim. Vainio. K alamiehiä syytellään usein liian lennokkaasta mielikuvituksesta eikä varmaan syyttä. Ruotsissa koottiin aikoinaan joukko tällaisia >>tosikertomuksia>> oikein paperille, ja muutamat silminnäkijät jättivät kokemuksistaan jopa valalla vahvistettuja todistuksia. Liioittelua sentään vieläkin esiintyy. >>Jättiläiset ovat kuolleet>>. Nykyinen kylmän asiallinen maailma on kuitenkin yhä varmemmin vakuuttunut ihmeitten ajan olevan ohi tälläkin alalla. Niinpä vaasalainen Ilkkalehti tiesi tammikuussa 1932 kertoa Jalasjärveltä löydetystä talvipesästä, joka sisälsi 86 käärmettä, >>osa metrinkin mittaisia>>. Kalajutuille vetävät vertoja kuitenkin käärmeitä koskevat tarinat, joita vieläkin joskus kuulee kerrottavan etenkin maaseudun vanhemman polven keskuudessa aivan täytenä totena. I. Mitä taas asian tieteelliseen puoleen tulee, käärmeitä pidettiin vielä muutama vuosikymmen sitten varsin arvoituksellisina eläinmaailman edustajina, joitten edesottamuksista saattoi odottaa mitä tahansa. Milloin oli joku Alitalon Manta saanut karjanhakumatkalla juosta henkensä edestä karkuun, käärme kiekkona perässä, milloin taas joku taattu isäntämies oli nähnyt syitä pitkän ja käsivartta vahvan >>madon>> uskaltamatta ryhtyä sitä tappamaan. Saatuani myöhemmin eläimet tutkittavakseni totesin suurimman niistä olevan 66,5 sm ja seuraavan 61,5 sm. emon kyvystä niellä poikasensa vaaran tullen ja päästää ne myöhemmin taas vahingoittumattomina ulos. Se että Suomeenkin on osunut yksi myrkyllinen matelija, ei ole sattuma. Kyykäärmeillä on näet tavattoman laaja levinneisyys, ehkä laa66. Etenkin kahden viime vuosikymmenen tutkimukset ovat tuntuvasti vähentäneet arvoituksellisuutta, mutta kylläkin alleviivanneet tämän eläinryhmän omalaatuisuutta
68:nnen leveyspiirin tienoilta j,a sitä.. Valok. Reino Kalliola, jin mitä käärmeiden osalta voidaan esittää. Muuten on sanottava, että pohjoinen raja kaipaa meillä vielä lisätutkimuksia. Norjassa kyytä on tavattu niin pohjoisessa kuin 66° 20' pohjoista leveyttar Ruotsissa 67° 55' ja Venäjältä se mainitaan Umptekin eli Hiipinän. hieman etelämpää t ehtyjä löytöjä kuvaa tähän kirjoitelmaan liittyvä kartta. Kyykäärme kevätauringossa lämmittelemässä. saareen. Meillä lienee kuitenkin ennätys, sillä pohjoisin tunnettu val'ma löytöpaikka on Laanila, 68° 24'. tuntureilta. Olisikohan niin, että meidän Lappimme t arjoaa lajille ilmastollisesti parhaat elinmahdollisuudet. Sen alue ulottuu Eugiannista; itään aina Tyynen Valtameren rannikolla sijaitsevaan Sahalinin. 67. Etelämpänä sitä on vielä Pohjois-Espanjassa, -Italiassa ja Balkanilla. K eski-Euroopassa sen esiintyminen ei ole aivan yhtenäistä
Sukupuolet voi tuntea useissa tapauksissa naaraitten ollessa tavallisesti ruskeantai punaruskean voittoisia, koiraiden taas yleensä eriasteisen harmaita jyrkästi erottuvine selkäjuovineen ja sivutäplineen. Useimmilla on kylläkin sahalaitainen selkäjuova, mutta kun se ei erotu mustilla yksilöillä, voivat nämä sekoittua tummiin t arhakäärmeisiin, joina niitä on kai useinkin pidetty. Kyyn silmäterä on soikea, tarhaja kanervakäärmeellä pyöreä. Vuotuinen toiminnallinen kausi vaihtelee täten tuntuvasti eri seuduilla: etelärajalla noin 270 ja pohjoi1 • sessa sekä vuoristoissa ehkä vain 90 vuorokautta; muu osa vuodesta kuluu kylmänhorroksessa. K ummastakin sukupuolesta on kuitenkin t avattu jokseenkin päinvastaisia poikkeamia ja molempien on myös huomattu voivan olla yksivärisen tummia tai mustia eli melanistisia. Päälaella on lukuisia pikkukilpi!i., tarhaja kanervakäärmellä sen sijaan 9 isoa kilpeä. Kirkkaat värit 68 V. Mainittujen värien ohella voi nähdä himmeämmän tai kirkkaamman sinistä, vihreätä ja keltaista, etenkin sivutäplinä. Näin laajalti levinnyt eläinlaji on tietenkin mukautunut hyvin erilaisiin olosuhteisiin. Mutta jos eläin on sinisten selkätäplien ohella alta kauniin punertava, on syytä epäillä sitä kanervakäärmeeksi, etenkin jos sen liikehtiminen vaikuttaa kovin kömpelöltä. Erilaisissa olosuhteissa lienee myös aikojen kuluessa kehittynyt pysyviä rotuj a, joita ei ole tähän mennessä riittävästi tutkittu. Yleensä sitä lienee kuitenkin pidettävä viileän ilmaston lajina, koskapa se etelämpänä viihtyy pääasiallisesti vuoristoissa, Alpeilla ·jopa 2750 metrin korkeudessa. Myös valkoiset juovat ja laikut ovat etenkin vatsapuolella tavallisia. K en taas tapaa enemmän t ai vähemmän valkoisen eli albinistisen käärmeen, tehköön siitä viipymättä jollekin asiantuntevalle h enkilölle ilmoituksen, sillä sellaiset yksilöt kuuluvat mitä suurimpiin harvinaisuuksiin. Juuri kyyn väreistä on paljon kirjoitettu ja et enkin Saksassa pyritty erottelemaan lukuisia muunnoksia. Värityksestä ei voi vetää varmoja johtopäätöksiä, sillä se vaihtelee kyillä tavattomasti, jopa niin, ettei juuri löydy kahta tässä suhteessa aivan samanlaista yksilöä. To{staiseksi erotetaan päärodun Vipera berus berus ohella Luoteis-Espanjasta ja Pohjois-Portugalista Vipera berus seoanei ja Jugoslaviasta sekä Bosniasta Vipera berus bosniensi'.s. Mitkä o·rnt sitten kyyn ulkonaiset tuntomerkit ja miten se eroaa muista, myrkyttömistä käärmelajeistamme1 Tarhaeli rantakäärmeestä sen erottaa ensinnäkin ruumiin muoto: kyy on enemmän tasapaksu ja häntä suhteellisen lyhyt, koiraalla noin 13--16 % ja naaraalla vain noin 9-13 % kokonaispituudesta. Väritys saattaa vaihdella nahanluonnin mukana
\ ;., ' 1 l ·-?1 '. ,_ \ . sivärisen tummat ja musKyykäärmeen pohjoisimmat löytöpaikat Suomessa. J os nämä havainnot ovat oikeita, tuntuu värikysymys entistäkin sotkuisemmalta. Tähi:i,n vaaditaan merkittyjen yl<silöitten tarkkailua useiden vuosien aikana. Eräs saksalainen tutkija on väittänyt myös ravintosuhteitten aiheuttavan värinmuutoksia. tat yksilötonpyrittyjakamaan kahteen ryhmään: sellaisiin, joitten :;,,J:hjaväri sinänsä on tumma peittäen selkäjuovan ja täplät (lähinnä naaraita), ja niihin, joilla selkäjuovat ja täplät ovat laajentuneet (koiraita). Missä määrin väritys vaihtelee iän mukana, on vielä selvittämättä. On sanottu niitten saavan lopullisen värinsä vasta toisena vuotenaan, toisaalta taas, että ne saattavat olla esim. Samaten tarvittaisiin työtä poikasten värityksen tutkimiseksi. -· . ' °' , l ' • • ' ; ' : .. K eskimitoiksi on meillä saatu naaraille 5665 ja koiraille 5056 sm, vain täysikasvuiset huomioon 69. melanistisia jo syntyessään. Meillä on Lommoltunturilta 68°:n vaiheilta löydetty 94 sm:n mittainen yksilö. Mainittakoon vielä, että yk>sm""-~~~nr f •· .;.._:,_·, -,~ ·----· ,.,., -J' / 1 . K yykäärmeen koosta ja kasvusta tiedetään vielä aivan liian vähän. Suurimmat ovat yleensä olleet naaraita, omissa tutkimuksissani on kuitenkin pisin naaras ollut 71 ja koiras 72,5 sm. Hän oli huomannut kolmen vaaleanharmaan koiraan muuttuvan 24 tunnin kuluessa tumman punaruskeiksi joka kerran kun niitä ruo kittiin ja palaavan kahden viikon kuluessa taas ennalleen. Lajin suurimmaksi pituudeksi mainitaan Venäjällä (vanha tieto) 90 sm, Englannissa 71 sm, Saksassa 85 sm, Tanskassa 80 sm, ja Ruotsissa (Härjedalen, 950 metriä korkealla merenpinnasta, varmistamaton tieto) kokonaista 104 sm mikä lienee suurin tunnettu pituus. yleensä himmenevät vähää ennen nahanvaihdosta, ja samoin voi hyvin erottuva selkäjuova hävitä näkyvistä. .-;_ ~,
Yleensä ovat kivikot ja lahokantoiset tienoot suosittuja. Kyyn mieluisimmista olinpaikoistakaan ei vielä olla täysin perillä. Eläinten arvellaan osaavan suuntautua niihin hajuaistinsa avuin toistensa jälkiä seuraten. Erikoisuutena on pantu merkille, että pisimmät yksilöt on saatu Ruotsissa ja myös meillä maan pohjoisosista tunturien etelärinteiltä, jotka ilmeisestikin ovat tarjonneet runsaan ja voimakkaan auringonsäteilyn ohessa myös hyvät ravinnonsaantimahdollisuudet. Erikseen mainittakoon vielä merien ja järvien saaristot, jotka ovat monin paikoin huonossa huudossa tässä suhteessa. Mutta voivat eläimet talvehtia suollakin. Sellaisesta paikasta on Revonlahdella yhdellä kertaa tapettu 270 kyytä. aikoinaan Laatokalla. Näistä seikoista saataneen meillä lähiaikoina tarkempia tietoja. Yksilörunsaudesta on vaikeai;a päästä selvyyteen, sillä lyhyttä kevätkautta lukuunottamatta eläimiä tapaa suhteellisen harvoin, varsinkaan sitten kun heinät ja ruohot ovat ehtineet täyteen pituuteensa. 1860 tienoilla muutamassa vuodessa hävitetty 60 acren (acre noin 40,5 aaria) alalta 2400 käärmettä. Koiraiden kasvu on hitaampaa ja luvut senmukaisesti pienempiä. Kivikoitten ohella kelpaavat mätäsmuodostumat. ottaen. Meillä ei ole tilastoja tehty, mutta Englannissa on v. Kivikkoiset harjunrinteet ja korkeat ratapenkereet ovat niin ikään lajin tunnettuja asuinsijoja. Monisatapäiseen ainek:seen nojautuen on eräs tanskalainen tutkija laskenut vastaaviksi tanskalaisiksi luvuiksi 26, 35 ja noin 43 sm. Eläimiä on tavattu uimassa kaukana rannasta, esim. Vuodenaikojen vaihtuessa näyttävät eläimet muuttavan olinpaikkoja ja saattavat ne suorittaa tässä yhteydessä ehkä pitkiäkin vaelluksia. Kyyhän ei pelkää vettä. Kyyt kerääntyvät syksyisin laajoiltakin aloilta ja vuodesta vuoteen samoihin talvipesiin, jotka sijaitsevat meillä useimmiten mäkirinteitten kivikoissa. Itse olen Kauniaisissa nähnyt järveen heitetyn kyyn lähtevän uimaan epäröimättä vastakkaiselle rannalle. Vaellukset näyttävät ainakin osaksi liittyvän talvehtimiseen. Myös suomailla kyyt asustavat. Mitä taas kasvunopeuteen tulee, olen arvellut naaraspoikasteh saavuttavan meillä toisena kesänään noin 30, kolmantena 40 ja neljäntenä noin 50 sm ja samalla ehkä ainakin alkavan sukukypsyyden. Alussa mainittu Jalasjärven löytö tehtiin juuri suolta (rämeeltä?) kannon alta, nom puoli metriä turpeen pinnasta alaspäin ja vain noin 50 metriä lä70. Vasta kun jokin saareke oteta~n viljelykseen, voidaan pieneltä alueelta löytää hämmästyttävä määrä kyitä. Meillä ne näyttävät välttävän synkkiä metsiä ja hakeutuvan aukeille sekä etenkin sellaisille viljelysmaille, joille paikka paikoin on jäänyt metsäsaarekkeita ja pensaikkoja raivaamatta
Toiset taas, kerätessään aineistoaan pääasiallisesti keskikesällä, ovat päätelleet naaraita olevan enemmän. Paikan on kuitenkin täytynyt olla riittävän kuiva, roudasta vapaa. Päinvastoin tuntuu aineenvaihdunta olevan horrostilan aikana erinomaisen vähäistä, koskapa eläimillä on vatsaontelossaan keväällä jotakuinkin samat rasvakasautumat kuin syksylläkin. Vuonna 1927 sain tutkimusainesta Kauniaisista maaliskuun 24 p:stä lähtien, mutta vasta huhtikuun 20 p:nä tulivat ensimmäiset naaraat. Kyitten ohella on talvipesistä löytynyt tarhaja vaskikäärmeitä, sisiliskoja sekä vielä rupikonnia. Joissakin teoksissa mainitaan käärmeitten olevan talviunen päätyttyä laihoja käytettyään kaiken vararavintonsa. Käärmeitten talviuni on muiden matelijoiden tapaan nähtävästi pelkkää kylmänhorrosta, joka keskeytyy heti, kun ilman lämpötila saavuttaa keväällä riittävän korkeuden, tanskalaisten havaintojen mukaan + 8° C. Tässä lämpötilassa kyyt lähtevät liikkeelle, vaikka lumi vielä peittäisi maan. Kevätkauteen liittyvät käärmeiden kuten useimpien muidenkin eläinten häämenot. Tarkempia tietoja kaivataan. Koiraat tulevat esiin ainakin kahta viikkoa ennen naaraita, seikka, jolle ei ole löydetty varmaa selitystä. ontoissa puissa, kuten Keski-Europassa. Maamme ankara talvi vaatinee olinpaikan tarkkaa valintaa. Ehkäpä lämpötila on talvipesässä vain pari astetta jäätymäpisteen yläpuolella eli suunnilleen sama kuin sammakoilla niiden talvehtiessa vesien pohjamudassa. Tämäntapaiset havainnot ovat erehdyttäneet tutkijoita pitämään koirassukupuolta yleensä lukuisampana. Siis sama syy, mikä saa oravat ahtautumaan yksiin pesiin kovilla pakkasilla. Ruokahalu ei siis tunnu siellä näyttelevän mitään osaa. Tanskassa on tavattu suuret määrät kyitä yksinäisinä vain kanervan juurakoitten sekaan suojautuneina. Meilläkin on havaintoja kyyn lumihangella matelemisesta. Omat ja eräät ulkomaiset havainnot tukevat sen sijaan käsitystä molempien sukupuolten tasalukuisuudesta. Neljää päivää myöhemmin olin saanut sieltä kaikkiaan 28 yksilöä, joista vain 5 naarasta. Englanissa on niitten nähty ryömivän lumella jo helmikuussa ja >>sukeltaneem> reikiä hankeen ilmeistä nautintoa tuntien. Jo ennen naaraiden esilletuloa koiraat nähtävästi käyvät eräänlaisia >>soidinkamppailuja>>, joista on saatu otetuksi valoku71. heisestä mäenrinteestä. Ei ole tietoa, pystyvätkö käärmeet meillä säilymään hengissä esim. Meillä tämä tapahtuu yleensä maaliskuun loppupuoliskolla, joskus vasta huhtikuun puolella. Tämä väite ei pidä ollenkaan paikkaansa. Ehkä meikäläinen seuranhalu johtuu suuremmasta lämmön säilymisen tarpeesta
Vastoin aikaisempia luuloja ei parittelu tapahdu ennen kuin huhtikuun lopulla tai toukokuun alussa. se kyllä laskee munia, mutta niitten kuori repeää välittömästi päästäen poikaset esiin. ovovivipaarinen eläin, so. Se riippunee, kuten muukin sukupuolinen kehitys, keväällä vallitsevista säistä. Leikki päättyy tavallisesti heikomman paetessa paikalta voittaja kintereillään. Meillä ja Ruotsissa kyyn mieliruokana pidetään >>lämminverisiä>> eläimiä kuten hiiriä, myyriä, pikkulintuja ja niitten poikasia. Paikalliset olosuhteet ehkä näyttelevät tässä tärkeätä osaa. Rotat kuolivat toista tuntia myöhemmin. Meillä tämä tapahtunee elokuun 20 p. Tanskalaiset havainnot, jotka tehtiin kuuden vuoden aikana, antoivat tulokseksi toukokuun 20 · ja kesäkuun 8 p. Kyykäärmeen ravinnosta menevät katsomukset pahasti ristiin. Osa munista särkynee jo munatiehyeissä emon ruumiissa. Näin tanskalaisten havaintojen mukaan, ja se pitänee suunnilleen paikkansa meidänkin maamme eteläosissa. välisen ajanjakson. Englannissa taas on todettu tavallinen sisilisko pääsaaliiksi ja Tanskan nummiseuduilla jopa ainoaksi ravinnoksi. Mielenkiintoista olisi tutkia näitä suhteita meillä etenkin Etelä-Lapissa. ovulaation määrittelin tapahtuneen meillä v. tienoilla tai osittain vielä syyskuun puolella. Yhteen poikueeseen niitä kuuluu 518 kappaletta, meillä usein 9-10. Meidän maassamme on kerran löydetty kyyn vatsasta hiiri X 5 peltopyyn poikasta, mikä osoittaa selvästi tämän eläimen >mau72. Ne ovat heti valmiita elämäntaisteluun, mutta emon sanotaan pitävän niistä alkuaikoina huolta. Sekä yksilöllistä että kesän säistä johtuvaa poikkeavuutta saattaa esiintyä näissäkin suhteissa. Kyy on ns. Koiraiden siemensolut ja naaraiden munasolut käyvät tosin syyskautena lävitse valmistavan kehitysvaiheen, mutta se pysähtyy talveksi jatkuakseen vielä viikkoja horrostilan päätyttyä keväällä. tienoilla. 1927 kesäkuun 10 p. Vanhan uskomuksen mukaan poikaset ovat niin vihaisia, että emon on >>kiivettävä puuhun» synnyttämään. Poikasten kehitys kaipaa myös vielä selvitystä. Poikasten pituus vaihtelee melkoisesti, ainakin 15-20 sm:iin. Tämän n.s. Näinollen ei parittelukaan vie vielä suoraan hedelmöittymiseen, vaan tapahtunee tämä vasta noin kuukautta myöhemmin munasolujen siirryttyä munajohtimiin. Myrkkyhampaita ei näissä turnajaisissa tiettävästi koskaan käytetä. Eräässä kokeessa annettiin 6 päivän ikäisten poikasten purra kahta rottaa, kumpaakin noin 10 kertaa. Esim. Ne syntyvät tanskalaisten arviointien mukaan enimmäkseen elokuun alkupuoliskolla. Ne voivat käyttää heti tehokkaasti myrkkyhampaitaan. Kaksi koirasta siinä koettelee voimiaan eturuumiit korkealla ilmassa koettaen painaa toistaan maahan. viakin
Ruoka näyttää muuten sulavan hyvin perusteellisesti luineen ja karvoineen,. Nälkää kyy voi sietää ehkä 8-9•. Ruoantarpeesta ja -sulatuksesta on viime vuosina saatu lisätietoja. Valok. Ruotsalaisissa lähteissä mainitaan jopa sellainen saavutus kuin 35 vastasyntynyttä hiirenpoikasta samalla kertaa. Suursaaliin jälkeen seuraa tietenkin vastaavasti pitempi lepokausi. Mahalaukkua vastaavassa osassa ja sitä seuraavassa suolessa käy sulaminen suhteellisen nopeasti, siis, vastoin tähänastisia luuloja. Pikkulintujen pesiä hävittämään tiedetään kyitten kiipeävän ainakin 4 metriä korkealle puihin, joko pitkin tuuheita oksistoja tai kiertymällä karkeapintaisen rungon ympäri. eläimen ollessa muuten vielä hengissä. koskapa sen seinämistä ei ole löydetty sulatusnesteitä erittäviä rauhasia. Vaskitsakin joutunee silloin tällöin uhriksi. Ravinnontarpeeseen nähden olll eläintarhoissa huomattu yhden sisiliskon riittävän kyylle viikoksi. Saalis ainakin tavallisen kokoinen joutuu aluksi ohutseinäiseen, kanavanosaan, joka toimii ilmeisesti jonkinlaisena varastopaikkana,. Tätä osoittaa eräällä trooppisella lajilla huomattu tapaus: niellyn sammakon takajalat olivat jo osaksi liuenneet . tintakykyä>> silloin, kun ruokaa sattuu olemaan enemmälti saatavissa. Väitetäänpä niellyn eläimen, esim. sisiliskou, voivan säilyä tässä. joten sanottavia ulosteita ei muodostu. osassa hengissäkin jonkin aikaa, jopa joskus 24 tuntia, jota vanhaa havaintoa ei ole kuitenkaan voitu todistaa. Muina saaliseläiminä mainitaan päästäiset, sammakot, vesiliskot, etanat, madot ja hyönteiset, viimeksimainitut etenkin nuorten yksilöitten ruokana. Kyyn pää lähikuvassa. H,i,n-i Einola-
Saaliin vainuaminen tapahtuu hajuaistin avuin, mutta kylläkin toisin kuin muilla eläimillä. Tehdyt kokeet ovat tukeneet tätä käsitystä. Se voi purra myös kotieläimiä, etenkin lehmiä. Hänet oli teljetty kotimökkiin joka päivä vanhempien 74. linnunpojat ja liskot sellaisinaan. Tuntuu kuin eläimet -olisivat yleensä haluttomia liikehtimään muuten kuin saaliin haussa, .kevätja syyskausia tietenkin lukuunottamatta. Saalistusja yleensä liikkumisajoista on ristiriitaisia tietoja. Läheskään aina kyy ei kuitenkaan käytä myrkkyhampaitaan, vaan nielee esim. Ikävä eläin kyy joka tapauksessa on, lapsille jopa hengenvaarallinen. Yöelämään viittaa myös .silmän soikea terä, mutta lienee tässäkin suhteessa tapahtunut olosuhteisiin mukautumista. Käärmeen korvaan ei nimittäin liity tärykalvoa, täryonteloa eikä välikorvasta nieluun vievää kanavaa, joten se tuskin pystyy aistimaan ilmateitse kulkeutuvia ääniaaltoja. Kielen kärjet koskettelevat yhtämittaa maanpintaa ja vievät salamannopein liikkein suulaen etuosassa sijaitsevista aukoista >>hajuhiukkasia>> nenäonteloon aistittaviksi. Päinvastoin se vaikuttaa useimmiten pelokkaalta ja pakenemaan halukkaalta, mutta puolustautuu tietysti sen päälle astuttaessa. Todettakoon kuitenkin, että kyy on vanhoilta asutusseuduilta hävitetty jo vuosikymmeniä sitten sukupuuttoon, eikä vahingollisista jyrsijöistä ole koitunut .sanottavaa haittaa. Jruukautta vararavintonsa turvin, vaikka kesto mppuu tietenkin vallitsevasta lämpötilasta. Aikaisemman mielipiteen mukaan eläimen tappamisesta sai yhden synnin anteeksi, nykyisin taas puhutaan jopa rauhoittamisesta, koskapa lajin hyö-dyllisyys hiirien ja myyrien hävittäjänä on kieltämätön. KeskiEuroopassa on kyitä tavattu maastosta öisin. Luonteeltaan kyytä tuskin sentään voi pitää muuta kuin peräti harvoin hyökkäävänä. Meillä ja Skandinaviassa voi kyytä pitää lähinnä päiväeläimenä, joka kuitenkin kesäkuumalla välttää keskipäivän aurinkoa liikkuen silloin nähtävästi vain aamuja iltatunteina. Eläintarb.oissa tehtyjen havaintojen mukaan kyy saalistaa keskipäivälläkin ja vetäytyy ilta-auringon laskiessa suojapaikkaansa. Kun kyy on myrkyttänyt saaliinsa, se antaa sen rauhassa paeta paikalta ryhtyen usein vasta 20 minuutin kuluttua seuraamaan sen jälkiä. Siihen mennessä on pieni saaliseläin tavallisesti jo kuollut ja valmis nieltäväksi. Ihmisen ja kyykäärmeen suhteista on kirjoitettu paljon. Käärmeen kaksijakoisella, liputtelevalla kielellä -on tässä puuhassa tärkeä osuus. Kirjailija Heikki Meriläinen on kertonut merkillisen jutun varhaislapsuutensa ajoilta. Lienee myös syytä mainita, ettei kuuloaistilla ole saalistuksessa ainakaan sellaista merkitystä, kuin mitä me ymmärrämme
Kertomus, jonka kaltaisia tapaa muualtakin kirjallisuudessa, ei erityisemmin todista kyyn luonteenlaadun >>villeydestä>>. Etenkin levinneisyyttä koskevat tiedot olisivat tervetulleita. Mäyrä kuulunee myös vihollisiin. Se hyökkää yhä uudelleen käärmeen kimppuun samalla aina puraisten ja niin saaden uhrinsa lopulta uuvutetuksi. 75. Myrkkyhampaan rakenteen ja muunkin kehityksensä puolesta kyy kuuluu käärmemaailman korkeimpiin saavutuksiin, siis tavallaan oman ryhmäkuntansa ylhäisaatelistoon, joten se hyvin ansaitsee osakseen tulevan pelokkaan kunnioituksen. Ihminen on tietenkin numero yksi, mutta onpa niitä sentään muitakin, enemmän kuin yleensä luullaan. Mainittakoon vain, että nykyisin tiedetään myrkyn vaikuttavan entsyymin eli käyteaineen tavojn hermostoon ja vereen. Satunnaisesti on löydetty kyitä hauen ja ankeriaan vatsasta. Kettu tappanee ne samaan tapaan kuin pystykorvakoira, siis sieppaamalla äkkiä keskeltä kiinni ja ravistelemalla kahta puolta rajusti, joten selkäranka katkeaa. Tämä erikoislaatuinen >>symbioosi>> loppui kuitenkin äidin tullessa eräänä päivänä tavallista aikaisemmin kotiin ja tavatessa kumppanukset nukkumasta kaikessa sovussa rinnakkain lattialla. Vihollisista vielä sananen. Saaliinsa siili pureskelee moneen kertaan päästä päähän murskaten luut, ennenkuin ryhtyy sitä syömään. mennessä työhön. Ketunpesistä on löydetty kyitä. Käärmeen vastaiskut sattuvat vain piikkeihin. Ontossa seinähirressä asustava kyy oli oppinut vähitellen tulemaan pirttiin juomaan piimää pojan tarjoamasta astiasta ja oli täydelleen kesyyntynyt. Kun käärmeitä koskevat seikat ovat meillä vielä puutteellisesti tunnettuja, olisi kaikkien niiden, joilla on näistä merkillisistä eläimistä omakohtaisia kokemuksia, syytä ilmoittaa havainnoistaan lähinnä Yliopiston eläintieteelliselle laitokselle Helsinkiin. Kyykäärmeen puremaa ja myrkyn vaikutusta on siksi usein kuvattu, ettemme tuhlaa siihen tässä tilaa. On arveltu siiliä immuuniksi myrkkyyn nähden, mutta tämä on tuskin luultavaa. Vihollisiin voitaneen lukea vielä eräät petoja varislinnut. Joskus kyy onnistunee pääsemään pakoon pää täynnä piikinreikiä, kuten olen kerran todennut. Pieni, mutta pahansisuinen siili on vakava vastustaja
Seppo H urme. Lohen läheinen sukulainen on runsaspilkkuinen taimen, jota tavataan meillä eri puolilla maata. Alkuaikoina se pysyttelee visusti piilossa kivien välissä ja elää yhä hupenevan ruskuaispussinsa varassa. Tyynen valtameren pohjoisilla alueilla asustaa lisäksi useita lohilajeja, mutta ne kuuluvat kuitenkin aivan eri sukuun kuin Atlantin lohi. Lohi on jäänyt reliktinä elämään lisäksi muutamiin suuriin järviin, kuten Laatokkaan. Merija järvitaimenia sanotaan usein myös lohiksi. Erästä niistä, chinook-lohta, yritettiin 1930-luvulla kotiuttaa vesiimme, mutta siinä ei kuitenkaan onnistuttu. Tämä oli ehkä onni meille, sillä kotoinen lohemme on kaikista lohilajeista arvokkain. Lohi, sen kalastus ja suojelu. Suurin osa tavallisestikin saaduista lohista painaa 515 kiloa. Yhden ainoan tuollaisen kalan arvo nousee myös moneen tuhanteen markkaan. K evättulvien aikaan hento lohenal ve kuoriutuu siellä pohjasoran sisällä koko talvikauden ajan hautoutuneesta mätimunasta ja nousee jopa 20-30 senttimetrin paksuisen sorakerroksen alta vapauteen. Myö76. Euroopan puolella sitä esiintyy Portugalista etelässä aina Novaja Semljan seuduille saakka pohjoisessa. Lohi ei asusta ainoastaan Itämeren alueella, vaan myös Atlantin molemmilla sivustoilla. Se jakaantuu kolmeen eri muotoryhmään, joista meritaimen asustaa meressä ja siihen laskevissa joissa, järvitaimen suurissa järvissä ja pienilrnkoinen tammukka puroissa. V esiemme monista kalalajeista on komein ja arvokkain lohi, joka saatt aa kasvaa jopa yli 30 kilon painoiseksi. Läntisellä sivustalla taas sitä tavataan Islannin, K anadan ja Yhdysvaltojen pohjoisosan rantamilla sekä paikka paikoin myös Grönlannissa. Kosken kuohuissa on lohen kehto. Tältä luonnonvaraiselta esiintymisalueeltaan pohjoisella pallonpuoliskolla laji on onnistuttu kotiuttamaan myös etelään, Uuden Seelannin vesiin
Ne voimistuvat nopeasti ja pian on se aika käsillä, jolloin suvun jatkaminen tulee niiden elämän päätarkoitukseksi. Samaan aikaan nousevat myös . Kylkien varjojuovat ja punaiset pilkut häviävät sekä sivujen kullanhohteen tilalle tulee hopeanvalkea värisävy. Eri lohien meressäoloaika on kuitenkin eri pitkä. vuoden verran kauemmin meressä viettäneet ns. Ne ovat silloin noin 50 sm:n pituisia ja 1 ½ kilon painoisia. Lohensaaliiden valtavin pääosa muodostuu ensimmäistä kertaa nousevista lohista. pikkulohet, jotka painavat silloin 3,5-7 kg. hemmin se taas käyttää ravintonaan virtaavan veden kuljettamia pikkuäyriäisiä. Ns. Nämä lohet ovat jo varsin isokokoisia ja niiden keskipainokin saattaa nousta yli 10 kilon. Täten myös nämä, enimmäkseen kuusi vuotta vanhat lohet muodostavat saaliiden merkittävimmän osan. Ravintoa etsiessään meidän lohemme suorittaa myös laajoja, koko Itämeren altaan käsittäviä vaelluksia. kassit nousevat kudulle jo runsaan vuoden kuluttua lähtönsä jälkeisen kesän elokuulla. Lähes puolet kudulle nousevista lohista on kuitenkin tasan kolme vuotta vaelluksella olleita yksilöitä. Silakka, kilohaili, tuulenkala ja piikkikala siinä lohen ,ruokavalio, jonka varassa sen ihmeteltävän nopea kasvu meressäolon aikana tapahtuu. Vain noin 5 °/ on aikaisemmin kuteneita. Saalistamisen kausi ei lohilla kuitenkaan yleensä ole pitkä. Touko-asteella muodostavat myös ilmasta veden kalvoon pudonneet hyönteiset lohenpoikasten mieliravinnon. Lihottuaan 4-6 vuotta nämä >>vanhatpojat ja -piiat>> ovat oikeita jättiläisiä painaen usein parin leiviskän verran. Lohen koskissa viettämä poikasikä on kestänyt meillä Etelä-Suomen joissa yleensä kaksi vuotta ja Pohjois-Suomen joissa kolme vuotta, mutta saattaa jatkua 5-6 vuottakin. Noin kymmenesosa lohista vaeltelee Itämeren vesillä vieläkin kauemmin ennen ensimmäistä kudulle nousua. Niinpä melkoinen osa Pohjanlahteen laskevien jokien keväällä vaellukselle lähteneistä lohista on syysmyöhällä Itämeren eteläisen rannikonvesillä. Poikaskauden päättyessä lohi onkin vasta 10-20 sm pituinen ja painaa vain 10-35 g. Lohen on todettu nousevan merestä kutemaan yleensä aina samaan 77. Samalla sen värikin muuttuu. Ne alkavat saapua vesille jo heti jäänlähdön jälkeen ja nousu on parhaimmillaan keskikesällä. Meressä vasta alkaa lohen elämässä varsinainen saalistamisen ja kasvamisen kausi. Tänä aikana kalan kasvu on hidasta. Tämän kokoisena touko joutuu vastustamattoman vaellusvietin valtaan. Siellä ne joutuvat usein keskenkasvuisina, vain vajaan puolen kilon painoisina sikäläisten kalastajien saaliiksi. Vietin ajamana lohenpoikanen sitten laskeutuu mereen, mikä ;1 tapahtuu useimmiten kevättulvien aikaan
Syömättä, pelkän vararavinnon turvin se nousee joessa yhä vain ylemmäs, hyppää yli suurienkin esteiden ja saapuu kesän lopulla latvakoskien somerikkopohjaisille kutupaikoille. lohijuoni. Suurien lohijokien edustalla Perämerellä tämä tapahtuu lohirysien avulla. Talven jään ja kevättulvien. Lisäksi erämaiden koskissa kalastavat armottomat lohikytät syyspimeinä öinä salaa myös kutevaa lohta >>laiska>>-nimisten lohiverkkojensa avulla. Koukkuleukaisten koiraiden aikansa tapeltua naaraiden omistuksesta lasketaan hedelmöitetty mäti kuoppaan ja peitetään soralla. vuoksi on ollut välttämätöntä pystyttää padot joka vuosi uudelleen. Maamme lohensaalis on yksin kappaleinkin luettuna melkoinen, se kun viime vuosina on keskimäärin noussut noin 75 000 loheen. Viime sotien jälkeen ovat meikäläiset kalastajat harjoittaneet myös lohen koukkupyyntiä kaukana avomerellä. Myös painomäärä antaa kauniin tuloksen. Osa kuitenkin pääsee vielä samana syksynä laskeutumaan takaisin mereen, osa vasta seuraavien. Varsinkin myöhään syksyllä sekä myös aikaisin keväällä on sieltä saatu runsaita saaliita. Tästä määrästä taas pyydetään 2/3 Kemin Tornion alueella, jonne lohenkalastus on aina ennenkin 78. Kutu tapahtuu syyskuun lopulla ja lokakuusa. Niin kauan kuin Pohjolassa on asutusta ollut, on myös lohen kalastusta harjoitettu, ja itse asiassa koko Perä-Pohjolan asuttaminen on tapahtunut lohen merkeissä. Röytän ja Halttarin juonet Kemijoen edustalla ovat olleet, antoisimpia rysäapajia. Myös pienpyyntiä on joissa aina harjoitettu. keskikesän ajaksi ja purkaa jälleen ennen syystulven tuloa. jokeen, mistä se on vaellukselleen lähtenyt. Vuotuinen saalis lienee nimittäin tätä nykyä suunnilleen 600 000 kg. Matkan aikana se on laihtunut ja saanut ylleen värikkään hääpuvun. Niitä saatetaan asettaa montakin peräkkäin, jolloin muodostuu ns. Ankaran verotuksen johdosta on täten viime vuosikymmeninä vain harvalukuinen joukko kudulle pyrkineistä lohista päässyt jatkamaan sukuaan. Tämän uuden pyyntitavan käytäntöön tulemiseen on vaikuttanut etupäässä meren tilapäinen ehtyminen syyssilakan antiin nähden. Takaisin mereen päässeiden lohien voimat palaavat kuitenkin nopeasti ja ne kutevat uudelleen tämän välivaelluskauden jälkeen. Lohen joissa tapahtuva suurpyynti kuuluu jo nykyään suurimmaksi osaksi historiaan ja tuottoisin lohenkalastus on keskittynyt mereen. Kudun jälkeen lohet ovat loppuun väsyneitä. Sen kalastuksesta muodostui myös jo varhain suurpyynti, joka varsinaisesti keskittyi jokien valtaviin patorakennelmiin ja erityisiin nuotta-apajiin. kevättulvien aikaan, mutta moni myös menehtyy kokonaan
markkaan. Tämän samanlaisuuden johdosta sulautuivat aikaa myöten valtion ja talonpoikien kalastusoikeudet yhteen ja ero niiden_. valtiolle. Kautta aikojen on kuitenkin myös heikkosuolaisella jääkellarilohella ollut suuri kysyntä. nousee suunnilleen 250 milj. ollut keskittyneenä. Melkoinen osa lohista käytetään tuoreena tai jäädytettynä. Keskiajalla oli kirkollakin huomattavia lohenkalastusoikeuksia, jotka Kustaa Vaasa kuitenkin suurimmaksi osaksi otti. Näihin aikoihin kruunu ei enää ryhtynyt käyttämään kalastusoikeuksiaan itse, vaan luovutti niiden käytön talonpojille samansuuruista maksua vastaan kuin he suorittivat veroa omista kalastusoikeuksistaankin. Könkään lohipato Kemijoessa matalan veden aikana. Valokuvattu v. Kalastajien lohesta saama rahatulo koko maassa. 1 Lohen taloudellinen merkitys on ollut siinä määrin huomattava,•-että itse valtiovalta on jo varhain tuntenut mielenkiintoa sen pyyntiin, lohivesien omistukseen ja lohensaaliin verottamiseen nähden. Jo keskiajalla omisti kruunu Perämereen laskevissa joissa lohenkalastuksia ja harjoitti niissä pyyntiä omaan lukuunsa. Kun tähän summaan lisätään_ vielä lohen varastoimisesta ja kauppavoitosta kertyneet erät, tulee kokomaassa lohesta saaduksi tuloksi nykyisin hinnoin yli 1/2 miljardia markkaa vuosittain. Samaan aikaan kuului myös talonpoikien omistukseen jokien lohivesiä, mutta kuitenkin vain .oman kylänsä rannan edustalta. 1910. Talonpojat maksoivat niistä sitä paitsi valtiolle ja kirkolle veroa
Samaan aikaan rupesivat RuotsiSuomen kuninkaat .soveltamaan pohjoisiin lohivesiin myös regale-käsitettä selittäen aluksi, ,että valtaväylä on kuninkaan ja kruunun oma. Valtion ote lohivesistä tiukkeni jatkuvasti sillä seurauksella, että talonpoikien vanhat lohenkalastusoikeudet siirtyivät vähitellen kruunun haltuun, vaikka he sellaista pyrkivätkin aina vastustamaan. Lohen jokeen nouseLohenpyytäjiä Kemijoelta. Lohen erikoisen suuri arvo on johtanut myös sen suojelemiseen, mikä näihin päiviin asti on tapahtunut lohivesien hoidon merkeissä. Niinkuin kalavedenhoito yleensäkin on se tällöin tapahtunut etupäässä kalastuslainsäädännön avulla. välillä unohtui. 80. Täten valtiolla on tätä nykyä täysi valta tehdä lob elle melkeinpä mitä tahansa. Kalan kulun turvaamiseksi on kalastuslain 1014 §:ssä säädetty määräykset kalaväylästä· ja sen aukipitämisestä. Kalastajien ja valtion välinen, vuosisatoja kestänyt kiista, jossa kruunu on käyttänyt päämääränsä .saavuttamiseksi väärennettyä asiakirjaa, jatkuvaa painostusta, lukuisia neuvotteluja ja käräjänkäyntejä, on lopulta johtanut siihen, että valtio ,on Perämereen laskevissa joissa ja niiden edustalla saanut lohenkalastuksen yksinoikeudekseen joitakin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta ja lohenkalastajat ovat painuneet vuokramiehen asemaan
Valistuksen leviämisen ja alamitan säät ämisen kautta on sellainen kuitenkin jo suuressa määrin vähentynyt. Rauhoitusajan säätäminen ja käyttäminen on kuitenkin normaalioloissa ehkä t ärkein kalan hoitotoimenpide !oheen nähden. Pitkän t alvikauden aikana e1 81. 1902 uudistettaessa tuli lohen alamitaksi 35 sm. Vuoden 1952 alusta voimassa olleessa kalastuslaissa nostettiin alamitta 50 senttiin, jota mittaa on pohjoismaitten t aholta pyritty saamaan käytäntöön koko Itämeren alueelle siinä kuitenkaan onnistumatta. Uudessa kalas tuslaissa annettiin kansalaisille yleiskalastusoikeus onkimisen harjoittamiseen omaan kuntaan kuuluvilla vesialueilla. Myös muunlaisia kalastuskieltoja on annettu lohen suojaamiseksi. Kalastuslainsäädäntöä v. Niinpä lohijoissa on tuulastus ja kalastus haavilla valoa käyttämällä kielletty kautta vuoden. Lohenpoikasten onkiminen matosyötillä koskista on meillä aikaisemmin ollut hyvinkin yleistä ja siten tuhoisaa lohikannalle. Lisäksi on lähinnä valtion kalastusregalen suojaamiseksi säädetty, että eräissä pohjoisissa joissa älköön padossa, joka ei ole t arkoitettu lohensukuisten kalojen pyyntiä varten, käyt ettäkö pyyntiaukoltaan 16 sm suurempaa mertaa, rysää t ai lanaa. Aikaisemmin kuteneita lohia on Perämeren lohisaaliissa ollut vain 5%, joten niillä ei tässä saaliissa eikä ilmeisesti myöskään uuden lohipolven vanhempina ole mainittavaa merkitystä. Sen sijaan vast akuteneen lohen pyynnillä saattaisi olla arvoa jokivarsien asukkaille, vaikka se siihen aikaan onkin vähäarvoinen. Siihen eivät kuitenkaan sisälly lohipitoisten vesistöjen kosket ja virtapaikat. Lohen onkiminen ja uist eleminen oli kuitenkin sallittu vielä syyskuun 14 ensimmäisen päivän aikana. misen turvaamiseksi on yleist en kalaväyläsäännösten lisäksi määrätty, että lohirysää älköön laskettako viittä kilometriä lähemmäksi Kemijoen, Iijoen, Kiiminginjoen, Oulujoen t ai Kokemäenjoen suuta t aikka Kymijoen haarojen suuta eikä kolmea kilometriä lähemmäksi muiden mereen laskevien lohija siikapitoist en jokien suuta. Vuoden 1902 kalastussäännössä oli lohi rauhoitettu muualla paitsi meressä ja Laatokassa syyskuun alust a huhtikuun loppuun. Näillä rysäkieltoalueilla samoinkuin itse lohijoissa on lisäksi kielletty vielä nuotanvetäminen niitä apajia lukuunottamatta, joissa nuotankäyttöön on annettu erioikeus. Mutta myös kuteneen lohen pyynnin tulisi olla sallittua. Kalastuslain mukaan tulee solmunvälin lohiverkoissa olla vähintään 55 mm ja muissa lohenpyyntiin käytettävissä lankapyydyksissä vähintään 50 mm. Alamitan lisäksi pyritään pientä kalaa säästämään käyttämällä harvoja pyydyksiä
Jos lohen kalastaminen sallitaan heti kudun jälkeen, on sellaisella luvalla vielä selvästi vähentävä vaikutus kudunaikaiseen salakalastukseen. Niinpä v. sen haudontaa ja saatujen poikasten istuttamista vesiin, on meillä laajasti käytetty !oheen nähden. Myös haudontamenetelmää, s.o. Kun kosket ovat välttämättömiä lohen kudun ja lohenpoikasten elämisen ja varttumisen. kalanmädin keinollista maidittamista,. Tässä laissa on rauhoitusajan alkuosa säilytetty muuten entisellään, paitsi että lohen onkiminen, mutta ei uisteleminen, on sallittu vielä syyskuun kymmenen ensimmäisen päivän aikana. Mahtavat poikkipadot estävät kalan kulun merestä jo ammoin totutuille kutupaikoille. Mutta itse kutupaikatkin häviävät. Uudessa kalastuslaissa on näitä seikkoja otettu huomioon siten, että rauhoitusaika päättyy varsinaisesti marraskuun lopussa ja lo.hen onkiminen on sallittu jo saman kuun 16. Rakentamisen seurauksena muuttuu jokiluonto aivan perinpohjaisesti. 1933 kalastuskomitea oli sitä mieltä, ettei ollut pakottavia syitä niiden muodostamiseen. Lohivesien hoitoon kohdistuneista ponnisteluista huolimatta näyttää. eikä niitä voidakaan saavuttaa, koska menetelmä ei perustu lohen elämänvaiheiden oikeaan tietämykseen. lohikanta kuitenkin tätä nykyä kulkevan lopullista kohtaloaan kohti. vastakkaisia mielipiteitä. Lohen ikimuistoiset kutujoet valjastetaan näet toinen toisensa jälkeen. Pysyvillä rauhoitusalueilla ei enää nykyään katsota olevan keskeistä merkitystä kalavedenhoidossa niinkuin aikaisemmin oli laita. joet otetaan voimateollisuuden palvelukseen, rakennetaan ne porrasmaisesti täyteen patoja ja voimalaitoksia. Kun veden pinta nostetaan padon avulla ja lisäksi vielä joen pohjaa ruopataan, muuttuvat luonnonkauniit, ryöp-pyävät kosket tasaisiksi suvannoiksi, joissa vesi vain verkkaisesti vir-tailee alapäin pudotakseen lopulta padon luokse ehdittyään voimalaitos-rakennuksen sisällä äkkiä turpiineihin. voimakkaasti teollistuvan yhteiskuntamme sähkövoiman antajiksi. Toiselta puolen on esitetty myös. 82. Kun. Komitean mielestä kuitenkin >>joskus, peräti harvoissa poikkeustapauksissa, kuten esim. Sillä ei kuitenkaan ole saavutettu tuloksia,. pyyntikieltoa myöskään voida valvoa harvaan asutuissa erämaaseuduissa. sopivaan koskeen tai virtaan nähden, joka olisi kutupaikkaansa nähden vaateliaan lohen harvoja mahdollisuuksia, saattaisi ehkä pysyväkin rauhoitusalue olla paikal-laan>>. päivän alusta lukien. Sen jälkeen, kun lohijoki on, tällä tavalla tullut kokonaan rakennetuksi ja sen luonnonolot perinpohjin mullistetuiksi, häviää siitä myös lohikanta. Vuoden 1933 kalastuskomitea ehdottikin lohen rauhoitusajan päättyväksi jo lokakuun lopussa
menestymiselle, ei tätä kohtaloa myöskään voida estää rakentamalla patoihin lohiportaita kalannousua varten tai harjoittamalla lohenviljelyä, kuten usein luullaan. Tässä yhteydessä on syytä huomauttaa siitä seikasta, että taimen näyttää lohta vaatimattomampana kykenevän säilyttämään itsensä sukupuuttoon tyystin kuolemiselta. Myös Ruotsissa on sama kehitys vallalla. Kuitenkin myös Jäämeren lohi nousee Suomen vesiin, nimittäin Norjan rajalla sijaitsevaan Tenojokeen ja siihen laskevaan Inarinj okeen. Kun Itämeren lohikantaa uhkaa siis lähivuosikymmenien aikana hä83. Täten on pelättävissä, että laajan Itämeren lohi vähenee pyynnin kannalta mitättömiin verraten nopeasti. Isorysä saalista odottamassa. Seuraavina vuorossa ovat arvattavasti Iijoki ja Tornionjoki. Siis vielä tämän miespolven aikana häviävät maamme kaikki kosket sekä niiden mukana lohi. K emijokeen on tähän mennessä rakennettu vasta yksi voimalaitos, mutta se on tapahtunut heti joen suulle Isohaaraan, joten lohi ei enää pääse siitä ylemmäs vielä luonnontilassa oleville kutukoskille. Oulujoen rakentaminen on tällä hetkellä loppuvaiheessaan. K yminja Kokemäenjoet ensin rakennettuina ovat lohijokina jo menetetyt. Voimatalousmiessen käsityksen mukaan rakennetaan nämä joet ynnä kaikki pienetkin kosket eri puolilla maata vuoteen 1975 mennessä
Ehkä niillä olisi jossain määrin merkitystä myös lohelle, 84. Samalla luonnollisesti tulisi joen yläosien rakentamisvaiheen ajaksi rakentaa kunnolliset kalaportaat Isohaaran patoon. Tällöin olisi välttämätöntä muodostaa !ohelle erityinen lakiin perustuva suojelualue rajajokena erikoisasemassa olevasta Tornionjoesta, jonka kosket säilytetään luonnontilassa ja johon ei koskaan sallita rakentaa voimalaitoksia. Täten kunnostettuina tulisivat joen keskija yläjuoksulla sijaitsevien patojen alivedet olemaan sopivia lähinnä taimenille ja harjukselle. Kemijärven luusuasta ja Ounasjoelta käsin. viäminen, olisi sen pelastamiseksi ryhdyttävä suojelutoimenpiteisiin. Sen johdosta olisi kyseinen laki myös nopeasti säädettävä. Vaikka Kemijoen suulle onkin jo ehditty rakentaa Isohaaran voimalaitos, tulisi Kemijoen vesistön rakentamista silti ehdottomasti jatkaa latvoilta so. Tornionjoen suojelualueen perustamista on pidettävä varmimpana pelastuskeinona lohikannalle. Rakentamisen tulisi kuitenkin tapahtua niin, ettei sen johdosta aiheutuisi tarpeettomia hävityksiä. Jokien rakentaminen olisi mikäli mahdollista aina aloitettava niiden latvoilta ja sivujoista käsin, ja vasta rakentamisen edistyttyä tulisi antaa lupa siirtymiseen asteittain ja järjestyksessä alemmas. Monen kiven taakse tulisi kudun onnistumiseksi myös lapioida sormenpään kokoisia pikkukiviä 1-2 m pituiseksi ja levyiseksi sekä 20-30 sm paksuiseksi soralaikuksi. Lähivuodet ja -vuosikymmenet ovat toisaalta jokien rakentamisen, toisaalta lohijokien hävittämisen aikaa. Ne voidaan kuitenkin kunnostaa asettamalla niiden rantavesiin runsaasti kivenlohkareita ja kiviröykkiöitä, jotta niiden avulla muodostuisi koskikalojen viihtymiselle välttämättömiä tyveniä kosteita ja kivien välisiä virtakohtia. Tässä joessa pidettäisiin tietysti lohi aina rauhoitettuna kalastukselta tarkoin rajoitettua pienpyyntiä ehkä kuitenkin lukuunottamatta. Voimalaitosten rakentamisen jälkeen jää jokeen virtakohtia yleensä vain heti niiden välittömään aliveteen muutaman sadan metrin matkalle. Voimalaitoksen poistokanavaa rakennettaessa ovat kuitenkin myös nämä viimeisetkin virtapaikat suoritettujen ruoppausten ja räjäytysten johdosta turmeltuneet. Kun voimalaitos rakennetaan heti joen suulle, niinkuin meillä Kemijoessa on tapahtunut, estyvät vaelluskalat pääsemästä joen keskija yläjuoksun kutupaikoille, jotka kuitenkin säilyvät usein vielä monta vuotta koskemattomina ennen niillekin lopulta tulevaa rakennusvuoroa. Suuren joen :rakentaminen kestää nimittäin vähintään 10-15 vuotta. Koska niissä virran voimakkuus on aina melkoinen ja usein jopa liiankin suuri lohikaloille, saattavat yleensä vain ne enää soveltua koskikalojen kutuja oleskelu vesiksi
Tässä mielessä on etenkin rauhoitusajan alkamisen varhaisuudella tärkeä merkitys. Suomalainen lohentutkimus on prof. Laitoksen haltuun tulisi uskoa myös valtion lohenkalastusten vuokraus. Niistä saadut vuokratulot voitaneen myös käyttää tutkimuslaitoksen vaatimiin kustannuksiin. joten kutulohia tulisi siirtää niihin kuhunkin jokisuulta 50-200 kpl Jokien alimpien alivesien kunnostaminen mataliksi kivikkokoskiksi olisi ainakin kiireellisesti suoritettava, koska niillä on se etu, että vaelluskalat pääsevät itse sinne saakka. Alivesien kutukoskiksi kunnostaminen on uusi keino lohikannan pelastamiseksi, mutta sellaisia töitä ei ole missään suoritettu. T. Lohi on merkinnyt monen vuosisadan kuluessa Suomen kansalle varsin paljon. Meille tulisikin perustaa erityinen lohentutkimuslaitos selvittämään ja tutkimaan maamme lohija taimenvesiä, niiden hoitoa ja suojelua kuin myös lohenkalastusta ja sen kauppaa. Kun nyt kerran on tunnettua, että lohikanta tulee lähivuosikymmenien aikana jatkuvasti vähenemään lisääntymisolosuhteiden huononemisen johdosta, ei mitenkään voida puolustaa kutemaan pyrkivään oheen kohdistuvaa entisestään lisättyä pyyntiä eikä myöskään verouksen pitämistä nykyisessä laajuudessaan. Rauhoituksen alkamisesta jo elokuulla on saatu esimerkiksi Brittein saarilla hyviä kokemuksia. Tänä aikana ei myöskään saisi antaa erioikeuksia ongintaan tai uistelemiseen nähden. Kun lohennousu on tänä aikana parhaimmillaan, ehtivät kalastajat sen lyhyydestä huolimatta saada kalaa riittävästi toimeentuloaan varten. Rauhoitusaika koskee kuitenkin vain jokea, mutta ei jokisuuta, jossa kudulle nousevan lohen pyynti on myös vilkasta. Nykyisissä oloissa tämän tieteenalan kehittäminen ja lohta koskevan tietämyksen lisääminen on perin t ärkeätä. Järv e n ansiosta saavuttanut kansainvälisen maineen. Lohen välttämätön rauhoittaminen jokisuilla voitaneen parhaiten suorittaa siten, että valtio vuokraa lohenkalastuksensa vain yhden ainoan kuukauden ajaksi, esimerkiksi kesäkuun puolivälistä heinäkuun puoliväliin. Kalatien avulla t ai muuten patojen yli siirretyt lohet tulee luonnollisesti rauhoittaa kokonaan. Voidaan kuitenkin syystä odottaa, että tällaisilla toimenpiteillä tulisi olemaan merkitystä lohen säilymisessä. H. Päinvastoin tulisi kalasusta melkoisesti vähentää, jotta kutulohien lukumäärä säilyisi mahdolisimman suurena. Jotta vielä nykyisen polven aikana ja senkin manalle mentyä !ohella olisi arvoa, olisi käsittääkseni edellä esitetyn mukai85. Täten lohen rauhoitusajan tulisi meillä kestää elokuun alusta lokakuun loppuun
Lohen rauhoitusaika joessa säädetään elokuitn alusta lokakuun loppuun kestäväksi. Perustetaan erityinen lohentutkimuslaitos. sesti kiireellisesti ryhdyttävä suorittamaan seuraavassa kiteytettyä ohjelmaa: 1. Niihin kuhunkin siirretään myös 50200 kutulohta. 6. H. 3. 4. Tornionjoki muodostetaan erikoislailla lohen ja koskien suojelualueeksi. Uusien voimalaitosten rakentaminen aloitetaan tai sitä jatketaan, mikäli mahdollista, joen latvoilta käsin (KemiOunasjoki, l ijoki) . I{alatien avulla tai muuten siirretyt lohet rauhoitetaan kokonaan. 86. Valokuvat T. Valtion lohenkalastukset vuokrataan käytettäväksi vain kesäkuun puolivälistä heinäkuun puoliväliin. Voimalaitospatojen alivedet kunnostetaan koskikalojen kutuja oleskeluvesiksi. 2. lsohaaraan rakennetaan kunnolliset lohiportaat. Järven. 5
M itä tiheämpi ja vanhempi asutus, sitä suurempi on yleensä sen alkuperäistä luontoa muuttava vaikutus. Espanjan eteläosan, Andalusian, asutus on tosin ainoastaan noin kuusi kertaa tiheämpi kuin Submen, mutta sen historia ulottuu ajanlaskuamme vanhempiin kausiin. . pohjoisrinteeltä . H. Luonteenomainen andalusialaismaisema kylineen Sierra de Alhamillan . Roivainen. Luonto ja ihminen Espanjan Andalusiassa. J o vanhastaan Andalusia tunnetaan ensi sijassa maatalous-, puutarhanvilj elyssekä karjatalousmaana, ja nimenomaan viimeksi ma187
nittu elinkeino rasittaa luonnonvaraista kasvistoa ja eläimistöäkin hyvin ankarasti. Andalusian karjanhoito, joka monin seuduin rajoittuu pääasiallisesti vuohien ja lampaiden pitoon, on yleensä yhä edelleenkin luonteeltaan varsin alkukantaista. Ilmeisesti Andalusian karjamäärä on jo pitkät ajat ollut laidunnettavien maiden pinta-alaan ja tuottoon nähden aivan liian suuri niin vaikealaatuisilta näyttävät kasviston kärsimät vauriot, tarkasteltakoonpa minkä kasvillisuustyypin maita tahansa. Kesäkuukausina pilvettömältä taivaalta heloittava aurinko kuivaa ja jopa sananmukaisesti kärventää suuren osan kasvillisuutta niin, että ylenmäärin runsas kotieläinkanta joutuu hakemaan ravintonsa hyvin isoilta pinta-aloilta ja kaluaa maat putipuhtaiksi. Eläimet saavat rehunsa luonnontilassa olevilta mailta ympäri vuoden. Monet laiduntamista kestämättömät lajit ovat kokonaan hävinneet, toiset kovasti harvinaisAndalusian tärkein vetojuhta, aasi, kyntötöissä. 88. Andalusian ilmasto on sangen lämmin: heinäkuun keskilämpö kokonaista 26-30° ja tammikuun 10-12°, mutta sateenmäärä suhteellisen niukka: laajoilla alueilla sataa ainoastaan 400-800 mm vuodessa ja lisäksi sateet rajoittuvat melkein yksinomaan talvikuukausiin
pistävän katajan versoja, ja vuohi on sitäkin etevämpi. Kuitenkin nimenomaan vuohet ja lampaatkin ovat tunnetusti verrattomia kiipeilijöitä ja >>alpinisteja>>, joilta täydellisesti koskemattomina säilyvät ainoastaan korkeitten kallioseinien sekä niiden eristettyjen pengermien kasviyhdyskunnat. Mutta niinkuin kotoisista kokemuksista hyvin tiedämme, lammas on aikamoinen mestari syömään esim. Yksinpä piikkisimpien Genistaja Ulex-lajien kimppuun se pääsee versojen kevätkehityksen alkuvaiheessa niin, että pensaat deformoituvat vähitellen puolipallomaisiksi, tiheiksi ja koviksi kuin patjakasvit. Toisaalta on kyllä tietty ryhmä kasveja, vieläpä sangen lukuisia lajeja, joiden esiintymistä laiduntaminen on selvästi edistänyt. Vuohien pyöriatämiä Ulex-pensaita Sierra de Toloxissa, Malagan länsipuolella. Ainoat kasvilajit, joiden esiintymiseen alkeellinen laiduntalous ei ole ainakaan huomattavasti vaikuttanut, ovat eräät hyvin hartsipitoiset sekä myrkylliset ruohot ja pensaat, esim. tuneet, toiset taas säilyneet ainoastaan sellaisten piikkisten pensaiden suojissa, jotka pystyvät torjumaan eläinten >>lähentelyn>>. jokseenkin kaikkialla yleinen Daphne Gnidium. Valitet89. Sellaisia ovat myös ehdottomat kalliokasvit ja muut lajit, joiden kasvupaikkoihin eläimet eivät lainkaan pääse
Luonteenomaista Andalusian niinkuin muunkin Espanjan maaseutuasutukselle on kuitenkin sen tiivis keskittyminen laaksoissa t ai vuoristojen rinteillä sijaitseviin ahtaisiin kyliin, puebloihin. Korkein peltoviljelmä lienee muuten Picacho de Valetan rinteellä, 2550 m merenpinnan yläpuolella ja korkeimmalla sijaitseva kylä on Trevelez, itsensä Mulhacenin etelärinteellä, 1651 m:n korkeudessa. Luulisi, että tuollainen asutuksen keskittyminen olisi omiaan rajoittamaan ihmisen ja hänen kulttuurinsa vaikutuspiiriä luonnonvaraiseen kasvistoon ja eläimistöön, mutta edellä selostetuista syistä johtuu, että etenkin karj anhoidon vaikutus ulottuu suorastaan >>kovakouraisena>> miltei kaikkialle. Siten siis maanviljelyksen ja puutarhanhoidonkin vaikutus säteilee odottamattoman laajalle kylän ympäristöihin. Yksi kohtalokkaimmista erehdyksistä, minkä ihminen siellä niin kuin muuten lukuisissa muissakin maissa on kuluneina vuosisatoina t ehnyt, on metsien perusteellinen hävittäminen. Monet 90. kasvattajilla istutuksensa. lajeja. Vuoristoissa on siellä täällä erillisiä maaja karjataloja, joissa asutaan ympäri vuoden tai ainoastaan kesän ajan. Metsien kasviyhdyskunnat ovat monin paikoin hävinneet, harvinaistuneet t ai muuttuneet luonteeltaan. tavasti ne ovat yksinomaan rikkaruohoja, etupäässä yksivuotisia ristikukkais-, mykerökukkais-, heinäym. Etupäässä siitä sekä liian ankarasta laiduntamisesta johtuu, että maan mullaskerros on monin paikoin tyystin kadonnut ja suuria maanvyörymiä tapahtuu vuoristojen rinteillä joka vuosi. Ensi sijassa ovat luonnollisesti rannikkotasanteiden ja jokilaaksojen soveliaat maat tarkoin viljelyksessä, mutta sen lisäksi ovat vieläpä monen monet jyrkät vuoren rinteet kauttaaltaan pelloiksi pengerretyt. Kivisyyskään ei ole pystynyt pysäyttämään andalusialaista maamiestä; ainoastaan tuhoisa kuivuus on hänelle paikka paikoin ylivoimainen vastustaja. Jokseenkin yhtä etäällä saattaa kylien pienviljelijöillä tai vuokravi~jelijöillä olla myös peltotilkkunsa ja öljypuiden, mantelien, yms. Niiden asukasmäärä nousee monesti 5.000, 10.000, 25.000, jopa ylikin, ja rakennukset ovat täysin kaupunkilaismaisen tiheinä rykelminä, joita kapeat kadut ja kujat erottavat toisistaan. Ne ovat käytännöllisesti vähäarvoisia eivätkä voi luonnontutkijalle ja -ystävälle korvata niitä alkuperäisiä, aitoja iberiläisiä kasveja, joiden asuinsijat ne ovat kulttuurin avustamina valloittaneet. Andalusialainen paimen keveissä espartokengissään (alpargatas) ei pelkää pitkiä päivämarsseja, ja sitä paitsi on eläinten ruokinnan takia välttämätöntäkin kulkea jopa yli peninkulman päähän kylästä joka pa1va
Siellä r on vielä runsaasti eri mänty lajien metsiä, Quercus lusitanicakasvustoja sekä rikaslajista ja komeaa matorral-kasvillisuutta. Harvaa Abies pinsapo-metsää noin 1.500 m korkeudessa Torrecillan pohjoisrinteellä. Niin ikään Serrania de Rondan alueella, Malagasta länteen ja lounaiseen, on vielä melkoisia mäntymetsiä, tammia sekä koristeellisen kaunista, harvinaista Abies pinsapCla. , ovat niin ikään epäilemättä kovasti harvinaistuneet. 91. Andalusian laajin ja uljain metsäinen maasto on nykyään Guadalquivirin lähteillä, Sierra de Seguran ja Sierra de Cazorlan vuoristoissa. ekologiassaan humusrikkaaseen alustaan sidotut kasvilajit, kämmekkäiset, liljakasvit, ym
Siellä täällä saattaa havaita, että kotieläimet ovat päässeet hävittämään nuoria kallisarvoisia metsänistutuksia. Maatalousministeriön toimesta on paraikaa käynnissä suurisuuntainen, mutta erittäin hankala työ metsien jälleen istuttamiseksi eri vuoristoihin. Varsinaisia luonnonsuojelualueita ei Andalusiassa olekaan valitettavasti. Yleensä sentään niiden rauhoitusmääräyksiä noudatetaan tarkasti ja siten on metsänistutusalueista muodostunut myös eräänlaisia luonnonsuojelualueita, joissa jäljelläoleva luonnonvarainen kasvillisuus pääsee toipumaan i>vuosisataisesta sorrostaam> ja näyttämään luonnonystävälle sekä Andalusian vuoristojen uljasta tyyppilajistoa että myös sen harvinaisuuksien ja endemiittien kiehtovaa, laajaa kokoelmaa. Mutta ymmärrämme jo edellä kerrotusta, että niiden perustaminen sinne kohtaa paljon suurempia käytännöllisiä pulmia kuin esimerkiksi meidän maassamme. Pahin vastus on kuitenkin kuumuus ja kuivuus, joka tuhoaa suunnilleen puolet taimista ja aiheuttaa suuritöisen paikkausistutuksen. Suuria vaikeuksia on pelkästään taimienkin kuljetuksessa pitkien matkojen päähän jyrkille rinteille ja rinteiden pengertämisessä, niin ettei maa taimineen kaikkineen ryöstäydy sadevesien mukana alas. Valokuvat kirjoittajan. On epäilemättä varsin arkaluontoinen asia rajoittaa niin vuohien ja lampaitten kuin muidenkin laiduneläinten lukua, koska ne tukevat olennaisesti useimman pienviljelijän taloutta ja sitä paitsi ovat ainoana turvana vuoristojen paimentolaisperheille. Omat pulmansa ja vaikeutensa on edelleen metsänistutusalueiden valinnassa ja eristämisessä, jottei karjatalouden etuja loukattaisi. 92
1951 Helsingin Huopalahtien ympäri. Kevään raikas henki ja saapuvien muuttolintujen tuottama ilo huokuu vastaani lukiessani keväisiä retkikuvauksia, ja niiden joukosta on suorastaan vaikeata tehdä valintaa. Niitä selaillessani palautuvat mieleeni lukemattomat linturetket eri puolilla Suomea, saatan elää uudestaan monet unohtumattomat hetket ja nähdä edessäni menneiden vuosien jännittävät näytelmät, joita luonto niin avokätisesti suo lintuharrastelijalle. Poimintoja lintuhavaintokirjoistani. Luonnollisesti myöskin lintumaailmassa oli elämänrytmi vilkastunut. K irj astoni keskimmäisellä hyllyllä on pitkä rivi ruskeaselkäisiä kirjoja, jotka naapureinaan olevien suurten luonnontieteellisten teosten rinnalla näyttävät arkipäiväisen vaatimattomilta. Kevääseen liittyvät lintujenharrastajan riemullisimmat muistot. Lämmin yö oli tuonut mukanaan suuren joukon uusia muuttolajeja, joita vähän päästä tapasin retken varrella. Kuitenkin juuri tämä rivi on minulle kirjastoni kallisarvoisin osa, sillä siinä ovat lintuhavaintokirjani. Olavi Hilden. Jonkin aikaa paikoillaan polkenut kevät oli edellisenä päivänä aloittanut kovan rynnistyksen talven viimeisten kahleitten murtamiseksi, ja koko luonto oli kuin taikaiskusta muuttanut näköään: maa ja puut alkoivat viheriöidä, kärpäset ja kimalaiset surisivat ilmassa, perhoset lepattelivat aurinkoisilla rinteillä, sisiliskot ja päästäiset vilistelivät heinikossa ja talvihorroksesta vironnut sammakko loikki sulavalla hangella. Retkimuistoja. Ehdottomasti hauskimpiin kevätmuistoihini kuuluu kuitenkin retki 28. Niinpä jo alkumatkalla Tilkan sairaalan luona korviini kantautui leppälinnun herkkä säe, Pikku93. IV. Tähän kirjoitukseen olen poiminut muutamia otteita havaintokirjoistani; kaikki esittämäni tapaukset ovat siis tosia, joskin olen niitä tietysti jonkin verran tyylillisesti muokannut muistiinpanoissani olevasta asusta
94. 1951 yhdessä yliopp. Kääntyessäni Pikku-Huopalahden kaatopaikalla taas silmäilemään eteläistä taivaanrantaa huomasin merkillisen näköisen linnun olevan tulossa minua kohden. Lahdella pesivä ruskosuohaukka oli kauniin kevätsään innoittamana kohonnut soidinlennolle ja huuteli taivaalla haltioituneena naukuvaa ääntään. Pentti Linkolan kanssa tekemäni pitkä hiihtokierros kuuluvat jopa mieluisimpiin retkimuistoihini. Olin lämpimän, poutaisen sään johdosta hienokseltaan odottanut haukkojen tai joutsenten joukkomuuttoa, ja sen vuoksi tähyilin vähän väliä toivehikkaana taivasta. Mainittuna päiväni lämpömittarin elohopeapatsas oli laskenut. Myös pesänrakennuspuuhat olivat täydessä käynnissä: peipponaaras viimeisteli koivun oksanhangassa olevaa taidokasta pesäänsä,kottaraiset raahasivat rakennusaineksia petäjänkoloon, ja rantalehdossa ahersi hömötiaispari lahon tuomenrungon kimpussa. Pureva pakkanen ei silti päässyt meitä pahastikaan ahdistelemaan sujutellessamme hyvää vauhtia lumisten maisemien halki, ja päivemmällä pilvettömältä tai-vaalta paistava aurinko lämmitti suloisesti ja sai hohtavat hanget ja. Aivan vierestä ohitseni tuo ihmeotus paineli ja jatkoi lento aan määrä tietoisesti pohj oiskoilliseen. Muutamat talviretket kuten 16. Se lentää lepatteli epävakaisesti, hieman horjahdellen kuten närhi tai palokärki, ja leveät, tylppäkärkiset .c,iivet vilkkuivat mustan ja valkean kirjavalta. Talvinenkin luonto tarjoaa yleisestä köyhyydestään huolimatta lintujenharrastajalle monia mielenkiintoisia tutkimuskohteita. Mättäikössä tepasteli jälleen uusi muuttolaji: keltavästäräkki. Kaikkien tiaisten tavoin ne tällöin menettelivät siten, että kumpikin vuorollaan kaiversi pesäkoloa toisen sillä välin istuessa viereisellä oksalla pitämässä silmällä ympäristöä. miltei 20°:een lähtiessämme Helsingin Kulosaaresta taipaleelle Herttoniemen kautta Puotinkylään ja Nordsjöhön. Syvemmältä metsästä kuului tiltaltin tiputtelu ja rautiaisen kirkas laulu; nämä lajit olivat tosin saapuneet jo aikaisemmin. Iso-Huopalahdella oli lintuelämä vilkasta. Samaisessa lehdossa soi lakkaamatta tavallista aikaisemmin muuttomatkaltaan palanneen sirittäjän hopeakello. Päivän kruunasi kuitenkin jättiläisyllätyksen tuottanut harjalintu. Varhemmin palanneiden sinisorsien, lapasorsien ja tavien joukkoon tulvaniitylle oli ilmestynyt heinätavipari, ja ulompana selällä souteli yksinäinen mustakurkku-uikku. II. Hetken ajan olin täysin ymmällä, mutta kun lintu tuli lähemmäksi, totesin sen hämmästyksekseni harjalinnuksi. Huopalahden perukan saraikkoniityllä lauleli korea pensastaskukoiras ja läheisestä metsänreunasta erottui siivekkäiden monikymmenäänisestä laulukuorosta kevään ensimmäisen pajulinnun vieno ääni
Puistossa kaiutteli kaksi sinitiaista hopeankirkasta helinäänsä, kuusitiaisen kuumeenkiireinen kevätlaulu soi kahdessa paikassa retken varrella, ja eräässä metsänreunassa yhdyttämämme tiaisparvi tuntui joutuneen täydellisen kevätkiihkon valtaan: puukiipijä viritti säkeensä t avan takaa, töyhtötiainen päästeli aivan ihmeellisiä, kirkkaita laulunpätkiä, ja näreikössä hyppelevä hömötiainen esitti hurmioituneena hupaisaa solisevista, surisevista ja helisevistä äänistä sommittelemaansa jokellusta. Kulosaaren salmen rannalla pysähdyimme tarkastelemaan t ervalepissä ruokailevaa suurta vihervarpusparvea, ja H erttoniemessä t apasimme viisi mustarastasta ja seitsemän peippoa, jotka olivat jääneet erään viemärin turviin talven ankaruutta uhmaamaan. Valok. Puotinkylän kartanon riihen seinustalla olevat ruumenkasat ja ja puimatähteet olivat myös houkutelleet eräitä muuttolintuja t alvehtimaan, sillä suurta keltasirkkuparvea »seuloessamme>> löysimme siitä viherpeippoparin sekä yksinäisen peipon ja tiklin. Mustakurkku-uikku. K alevi Raita.suo. Ilmassa oli suorastaan kevään tuntua. Linnutkin tuntuivat aavistavan kevään lär enemisen, sillä punatulkku tapaili ensi kerran kirisevää lauluaan ja tiaiset olivat paljon äänekkäämpiä kuin ennen. Hangella risteilevät jäljet osoittivat peltopyidenkin kuuluvan paikan vakituisiin ruokavie95. huurteiset puut kimmeltämään häikäisevän kirkkaasti
Siinä se killisteli meitä pistävänkeltaisilla silmillään ja painoi höyhenyksensä tiiviisti ruumistaan vasten, mutta vasta kun miltei kosketin sitä kädelläni, se pyrähti lentoon ja katosi puiden lomiin. . Hämärissä ei värejä juuri saattanut erottaa, mutta pitkien siipien vaaleina hohtavat 96. Päivälaulajat olivat jo vaienneet lähtiessämme matkaan ja niiden sijaan olivat yölinnut aloittaneet soittajaisensa. Rannoilta kantautui ruokailevien ja kosiskelevien sorsien äänekästä >>keskustelua>>, ulompaa lietteiltä kuului tyllin ja punajalkaviklon ääntelyä, jossakin yläilmoissa mäkätti t aivaanvuohi, silloin tällöin leikkasi tyyntä ilmaa kuovin t ai töyhtöhyypän huuto, ja muutamia uneliaita naurulokkeja kierteli yllämme hiljakseen sadatellen yöllisiä rauhanhäiritsijöitään. >> tuo salaperäinen huuto kantatui herkeämättä ruo'ikon kätköistä sointuen läheltä kuultuna kummallisen ontolta. . Pian kuitenkin erotimme mielenkiintoisempaa kuultavaa: Pikku-Huopalahden perukalta kaikui tahdikas, rääkkämäinen jostakin ääntely parin kolmen sekunnin väliajoin. Lähistöllä majaili myös suurikokoinen varpushaukka, joka yllätyshyökkäyksin koetti tavoittaa saalista keltasirkkujen joukosta, mutta epäonnistui yrityksissään. Nykyisin tämä ääni luhtakanakoiraan soidinhuuto on minulle hyvin tuttu, mutta silloin kumpikaan meistä ei sitä tuntenut, ja mahdotonta oli pimeänä iltana upottavassa hetteikössä saada ääntelijää näkyviin. Koko luonto on yöaikaan aivan toinen kuin päivällä, täynnä salaperäisyyttä ja mystillisiä ääniä. Elämäni ensimmäisiä ja samalla parhaita yöretkiä oli yliopp., nyttemmin tohtori Jukka Koskimiehen kanssa tekemäni kierros Huopalahtien ja Laajalahden ympäri 29-30. Suuria kuorenkappaleita sinkoili hangelle tikan nakutellessa puuta. Olavi Leivo kävi paikalla ja määritti linnun luhtakanaksi. >>Dsök-dsök-dsök-sdök . Hiihtäessämme ladolle syöksähti nurkan takaa pari säikähtynyttä keltasirkkua ja heti perään vähän suurempi hahmo, varpuspöllö, joka sujahti ohitsemme vain metrin päästä ja istuutui läheiseen pensaaseen. Yöretkillä on oma erikoinen viehätyksensä. V. .. Puotinkylänlahden perukassa kuulimme hiljaista naputusta metsänlaidasta, ja pian löytyi nikkari.kin, pobjantikka, koluamassa puoli.kuivaa mäntyä. Iso-Huopalahden rantaniityllä liihotteli jokin pöllö ohitsemme ja istuutui seipään nenään parinkymmenen metrin päähän. ra1snn. 1947. Seuraavana iltana maist. Ruokokerttusten ehtymätön säveltulva hallitsi kuulumaa, joskin pensastaskut yrittivät parhaansa todistaakseen etevämmyytensä matkintataidossa. Kaikki tiellemme osuvat ladot tutkimme tarkasti, ja seitsemäs niistä toikin hauskan tuloksen
Hajallaan isompien sukulaistensa joukossa ruokaili lapinsirrejä ja niiden koreammanvärisiä kaksoisolentoja pikkusirrejä, muut amia kuparinpunaisessa höyhenpuvussaan komeilevia isosirrejä ja kuovisirrejä oli kaukaa arktisilta pesimäseuduiltaan saapunut parvien koristukseksi, ja vähän muista erillään tepasteli lietealueen laitaosissa kolme meriharakkaa ja kaksi nuorta kapustarintaa. Linnun yksivärisen ruskeasta selkäpuolesta ymmärsimme, että eteemme osunut laji oli viitasirkkalintu meillä suuri harvinaisuus. Aamupäivän kiertelimme Yyterin pohjoisosissa Levonlahden ja Kirrisannan vetisillä niityillä, joiden tarjoamista lintunähtävyyksistä parhaat olivat harmaahaikara sekä pari mehiläisja ruskosuohaukkaa. Pari sievää pikkulokkia. Kaikkein suurin yllätys odotti meitä kuitenkin läheisessä metsäsaarakkeessa. Sieltä, t iheän vesaikon keskeltä olevasta risukasasta kuului yhtäjaksoinen, heinäsirkkamainen sirinä. Suosirrejä ja tyllejä oli tietysti eniten niiden yhteismäärä oli lähes 400 mutta pian olimme kiikarin Iin sien läpi >>poimineet>> parvista useita muitakin lajeja. Maamme parhaana kahlaajapaikkana kuuluisaan Yyteriin liittyy monia mieluisia retkimuistoja. Iltapäivän retkiohjelmaan kuului Etelä-Yyteri pääkohteena Langouran niemi. Parista paikasta kuului ruisrääkän tahdikas ääntely. Laulaj an täytyi olla jokin Locustella, mutta mikä laji1 Onneksi lintu oli hyvin peloton, niin että saimme tarkastella sitä aivan vierestä sen puikkelehtiessa maan rajassa risukossa vähän väliä kita ammollaan siristen. L':Lajalahden ruo'ikossa yllätimme pajusirkun pesästään, jossa oli kuusi kaunista munaa hyvässä kätkössä lahoutuneiden korsien alla. kierteli lahden yllä ja siihen vuodenaikaan harvinainen ampuhaukka lensi ohitsemme punajalkavilkko kintereillään. 1951. Lahden pohjukkaan ehdittyämme aamu oli alkanut valjeta, ja tarkkaillessamme yöunestaan heräilevien lintuj en puuhia keksimme pienen, taivaanvuohimaisen kahlaajan puikkelehtimassa mättäiden lomissa. Täältä löysimme myöskin koko retken ajan etsimämme linnun, rytikerttusen, joka kurkku voimakkaasti aaltoillen esitti yksitoikkoisen jankuttavaa lauluaan korren latvassa. alustat osoittivat linnun suotai sarvipöllöksi. Se oli harvinainen jänkäsirriäinen. VIII. Alueen rikkaana pulppuavasta lintuelämästä kertovat muistiinpanot havaintokirjojeni sivuilla, ja näytteeksi valitsen eräitä tuokiokuvia ylioppilaiden Tapio Klemolan ja Pentti Linkolan kanssa tekemältäni retkeltä 22. Eräällä ulkosärkällä istui 97. Näiden rantojen linturunsaus oli nyt kuten kaikilla käynneilläni aivan myki3tävä: matalissa rantavesissä ja laajoilla särkillä oleili sorsia monisatapäisissä, taajoissa parvissa, ja lietteillä piipersi kirjavia kahlaajaparvia jotka ankkoina, välkehtivinä pilvinä kohosivat edestämme lentoon
Kalevi Raitasuo. Kesällä 1950 löysin haukkojen suuren pesän järeän korpikuusen tukevien oksien varasta, mutta kun kaksi vuotta myöhemmin kävin paikalla, totesin risulinnan omasta pai98. kolme tundrakurmit~·aa nekin etäisiä vieraita Euraasian arktisista osista ja niiden lähellä piipersi kahlaa ja, jonka vaaleus jo kaukaa herätti huomiotamme; se oli har vina inen pulmussirri. Viimeiseksi renkaaksi tapaamiemme sirrien komeaan sarjaan löytyi parvesta uuden >>haravoinnin» tuloksena vielä yksinäinen jänkäsirriäinen. Yyterin suurin senkert ainen nähtävyys oli kaksi pikkutiiraa, jotka lentelivät vilkkaasti poukamien yllä syöksyen tuontuostakin veteen kalaa tavoittamaan ja välillä istuivat särkillä kahlaajien parissa. Yyterin kahlaajarantaa. P esälöytöjä. Punakuirit eivät juuri viihtyneet lietteillä eivätkä särkillä, vaan kahlailivat mieluimmin vatsaansa myöten vedessä ja upottivat nokkansa ja usein myös koko päänsä pinnan alle ravintoa etsiessään; tällä kertaa niitä oli kuusi yksilöä, joista eräät olivat räikeänpunaisia vanhoj a lintuja. Valok. Vetisten saraniittyjen kahlaajia olivat suokukot sekä valkoviklot ja lirot. Erikoinen tuttavuus oli myös omituisen kesy kiljuhanhi, joka vähääkään välittämättä parinkymmenen metrin päässä hääräilevistä kiikaroitsijoista rauhassa nyhti ruohoa kupuunsa. Useana kesänä oli kanahaukkapariskunta asustanut salojärven rannalla muutamien kilometrien päässä Tammisaaren lähistöllä sijaitsevasta kesähuvilastamm3
Ne eivät kuitenkaan olleet kuolleet; pienempi hengitti läähättäen ja sen nokasta vuosi verta, ja suurempi makasi aivan hiljaa silmissään syyttäv~ katse. Kauempaa kaikuvat kimeät huudot osoittivat kuitenkin petojen edelleen asustavan jossakin lähistöllä, mutta innokkaat etsintäni pesän löytämiseksi eivät tuottaneet tulosta. Kiivetessäni pesälle hurjistunut emo lenteli lähistöllä osoittaen suuttumustaan toistuvilla nopeilla huutosarjoilla. 1952 onni oli suopeampi. Olin epätoivoinen aiheuttamastani onnettomuudesta enkä tiennyt, mitä olisi ollut tehtävä. Seuraavalla retkellä 26. Fiskarsissa. Pesässä oli kolme puolikasvuista poikasta, jotka kohottaessani pääni pesän reunan ylitse kauhuissaan peräytyivät ulkolaidalle silmät vihasta liekehtien, pieksivät ilmaa siivillään ja kirkuivat kita ammollaan. nostaan sortuneen maahan. Nyt saatoin päätellä pesän sijainnin aika tarkasti, ja vaivatta löysinkin oksien välistä häämöttävän risurakennelman kymmenisen metrin korkeudelta suuresta kuusesta. Istuin äkkijyrkin seinämin kohoavan rantakallion laella nauttien kesäisen maiseman kauneudesta ja koskemattoman luonnon rauhasta. VIII. Kaikesta huolimatta vioittuneet poikaset ilokseni toipuivat ja varttuivat uljaiksi kanahaukoiksi, mutta pitkäksi ei toisen elämä nytkään venynyt: se tapasi määränpäänsä haukkahäkissä samana kesänä 24. Järven tyveneen pintaan piirtyi selällä kalastelevan kuikan viri, ja yläilmoissa kaarteli kanahaukka jäntevin siivin nousten yhä korkeammalle kunnes katosi taivaan sineen. Pelkäsin niiden milloin tahansa voivan horjahtaa pesän reunan ylitse, joten koetin tyynnyttää niitä rauhallisella puheella, mutta menestykseni oli heikko. Ympäristö oli täällä samanlaista kuin edelliselläkin paikalla: ikivanhaa, koskematonta kuusikkoa, jossa naavaiset ja vankkarunkoiset puut kohottivat latvakruunujaan lähes kolmenkymmenen metrin korkeuteen ja maata verhosi saniaisten, käenkaalin, oravanmarjan ja metsämaitikan yhtenäinen vaippa. Lopuksi kuitenkin rengastin ne ja vein selkärepussani takaisin pesään kolmannen poikasen luo, jonka myös rengastin. Halusin mielelläni rengastaa poikaset, mutta yrittäessäni tavoittaa lähimpää tapahtui pelkäämäni onnettomuus: kaksi poikasista menetti tasapainonsa ja putosi oksien läpi maahan raskaasti tömähtäen. 99. Äkkiä näkymän rauha rikkoutui, kun suuri kanahaukka orava kynsissään porhalsi esiin rantametsästä, lensi matalalla järven yli ja sukelsi tuuheiden kuusien pimentoon. Tunsin itseni murhaajaksi laskeutuessani alas liikkumattomina sammalella viruvien poikasten luo. En hennonut lopettaa poikasia, mutta myöskin ajatus niiden jättämisestä kitumaan tuntui vastenmieliseltä. VI
Mutta 100. Se sijaitsi vankassa petäjässä seitsemän metrin. Iltapäivällä kävin pesällä uudestaan toverini toht. Mukanani oli pullo mainiota amerikkalaista .sääskiöljyä, jota sivelin vuoron perään kunkin poikasen ohjaksiin, ja ellen erehdy, heijastivat hoidokkieni katseet suurta tyytyväisyyttä kä.sittelyni jälkeen. Iloisempia muistoja liittyy piekanan pesaan, jonka löysin Inarissa Manemusvaaran rinteeltä 29. VI. köistävää jännityksen tuntua. Pesän neljä _parin viikon ikään ehtinyttä poikasta olivat toki aluksi peloissaan tuijottaen minua nokka raollaan ja siivet puoleksi levällään, mutta kanahaukan poikasten hysteriasta ei ollut merkkiäkään. Kuivasin nenäliinallani lintu poloisen silmän, ja niin oli vaiva autettu. Muut arkailivat hiukan, mutta pienin, joka sisarusparven kuopuksena arvatenkin oli jäänyt ruokapöydän antimista vähimmälle, tarttui hanakasti ojentamiini makupaloihin ja pisti tuota pikaa poskeensa koko myyrän! Sitten se kupu pullottaen laskeutui makuulle sulattelemaan vankkaa ateriaansa. Yksi poikanen näytti kuitenkin vähän surkealta, sillä se oli sattunut saamaan kirvelevää öljyä toiseen silmäänsä, josta nyt kyyneleet valuivat virtanaan. Nopean ja rajuotteic;en muuttohaukan ilmestyessä näkyviin ilmassa on aina säh Piekanan pesä. Tarjosin haukanpoikasille pesäpuun juurelta löytämääni kuollutta myyrää, jonka olin puukollani leikannut sopiviksi palasiksi. Jukka Koskimiehen kanssa, joka näppäili sekä emoista että poikasista epälukuisen määrän kuvia. Sääsket vain vaivasivat poikasia kovasti, ja varsinkin lintujen paljaat ohjakset olivat koko ajan täynnä noita iniseviä kiusanhenkiä. Luonnonnäytelmiä. korkeudella, ja päätellen mittavasta koostaan se oli ollut käytössä useita vuosia. Valok.JukkaKoskimies. Piekanaemot eivät hyvää tarkoittavaa asennettani ymmärtäneet, vaan kiertelivät koko ajan naukuen yläpuolella ja syöksyivät välistä siivet supussa minua kohden. 1950. Pian ne rauhoittuivat täysin ja tuntuivat suorastaan nauttivan, kun varovasti kyhnytin niiden korvantaustaa. Tähän keksin kuitenkin oivan ratkaisun
kuten monesti olen joutunut toteamaan, on tämänkin lentomestarin ihmeteltävän usein tunnustettava ajettavansa paremmakseen ja luovuttava ajosta tyhjin toimin. Valok. Miltei suoraan alaspäin kävi hurja ajojahti, ehtimiseen haukan raivoisat iskut hipaisivat ajettavaa, mutta aina tämän onnistui nopealla sivupolvekkeella väistää ahdistajansa turmiolliset kynnet, ja kun parivaljakko lähestyi lahden pintaa, pudottautui suokukko veteen. Nuori muuttohaukkakoiras ilmestyi äkkiä lahden ylle, jolloin paikalla levähtävät suokukot niitä oli tavattoman runsaasti, noin 350 yksilöä tiheänä pilvenä kohosivat hämmästyttävän nopeasti suoraan ylös kohti korkeuksia. 101. Nopeita koukkaisuja tehden haukk,a sai yhden suokukon erilleen ja syöksyi nuolena tavoittamaan sitä, mutta henkensä kaupalla pakeneva kahlaaja ei ollut mikään helppo saalis. Muuttohaukka ei kuitenkaan hellittänyt, vaan ahdisti himoitsemaansa saalista entistä ankarammin: se syöksyi taukoamatta kohti vedessä kelluvaa lintua, niin että vesi roiskui pedon koukkaistessa pintaa, ja lekutteli välillä sen yllä, mutta kuin ihmeen kautta kahlaaja selvisi hengissä. 1952 Espoon Laajalahdella, jossa olin retkellä yhdessä maist. Piekanan 1 ntuvaiset poikaset raubanhäiritsijäiinsä ihmettelemässä. V. Haukka oli ilmeisesti nälissään, sillä siiveniskujaan tihentäen se lähti ajamaan takaa parvea ja saavutti sen yläilmoissa. Näin kävi esimerkiksi 14. Jukka Koskimies. Siellä se ampaisi rajusti keskelle parvea, joka kuin myrskytuulen pyyhkäisemänä hajosi eri suunnille pakokauhun vallassa. Olavi Leivon kanssa
Salamana lepinkäinen pudottautui tähystyspaikaltaan ja iski katajapensaaseen toista hippiäistä tayoittaen. Ainutlaatuisen petolintukatselmuksen todistajaksi jouduin Signil102. Lepinkäinen piti kuitenkin varansa ja lensi saalis mukanaan kauempana olevaan pensaaseen. Sieltä löysin hippiäisen kuolleena riippumassa päästään oksanhangassa, ja linnun koivessa huomasin metallirenkaan. X. Tällaisissa tilanteissa katselijan myötätunto luonnollisesti aina on heikomman puolella, ja sen vuoksi ensimmäinen ajatukseni oli pelastaa hippiäinen, mikäli se vielä oli hengissä. Jännittävimmän näyt elmän todistajaksi jouduin kuitenkin Ahvenanmaan läntisimmässä kärjessä sijaitsevan Signilskärin lintuasemalla 9. 1951. Edessäni oli sama hippiäinen, jonka vain puolitoista tuntia aikaisemmin olin itse rengastanut pihamaalla! Haukkojen joukkomuutto on komeimpia luonnonnäytelmiä, mutta valitettavan harvoin innokaskaan luonnossa samoilija pääsee siitä osalliseksi. Mutta muuttohaukalta linnut eivät olleet turvassa! Terävin siiveniskuin peto leikkasi ilmaa lyhentäen välimatkaa, ja lopulta, kun haukka oli korkeudessa kutistunut mitättömäksi pisteeksi, se jälleen saavutti parven. Siellä korkeuksissa hätääntynyt hippiäinen kiersi suppeata kehää vainoojansa aivan kintereillään, mutta ei voinut pelastautua väistämättömältä tuholta: lapinharakan armottomat kynnet pusertuivat sen ympärille, ja aalt omaisesti lentäen peto laskeutui rantakivelle uhriaan syömään. Pelästyksissään tämä pyrähti lentoon sen sijaan että olisi puikahtanut katajikon suojaan ja koetti pelastautua viholliseltaan kohoamalla yhä ylemmäksi ja ylemmäksi. Lapinharakka oli majaillut miltei koko päivän asemarakennuksen liepeillä ja istui parhaillaan vaanimassa saalista savupiipun harj alla, kun pari katajapensaissa hyörivää hippiäistä onnettomuudekseen kiinnitti pedon huomion puoleensa. Tällä välin suokukkoparvi oli kohonnut yhä ylemmäksi ja kierteli nyt niin huimaavan korkealla, että töin tuskin pystyimme erottamaan sen tummana täplänä taivaalla. Ehkä enemmän kuin mikään muu lintu se on tarjonnut minulle kiehtovia ja jännittäviä luonnonnäytelmiä. Olen nähnyt lapinharakan sieppaavan ruokailevan punatulkun, surmaavan ison peltomyyrän niin rajusti, että uhrin irtireväisty jalka jäi lumelle, olen löytänyt sen varastopaikkoinaan käyttämistä pajupensaista lukuisia myyriä, päästäisiä ja lintuja ja nähnyt sen ajavan korkealla taivaalla takaa jotakin pikkulintua, ahdistavan ankarasti itseään monin verroin kookkaampaa hiiripöllöä ja kamppailevan pelotta kärpän kanssa. Ilmataistelu oli ankara, mutta haukka veti nytkin lyhyemmän korren! Lapinharakka on kieltämättä linnustomme kiinnostavimpia hahmoja
skärillä 10. Varpushaukkojen lomassa porhalsi suuri kanahaukka ohitseni, ja vanha sinisuohaukkakoiras ilmaantui saalist elemaan niittypainanteiden ylle. 1951. Pekka pitkänen. Vnlok. Olin jo heittänyt toiveet haukkoj en muutosta, kun äkkiä näin yläpuolellani jättiläismäisen kotkan. Hetken kuluttua ilmestyi saaren ylle jälleen uljas maakotka, joka verkkaisin kaarroksin lisäsi korkeutta ja lopuksi katosi sumuun. Sää oli aamusta alkaen ollut lupaavasti kirkas ja tyyni, mutta puolenpäivän ajoissa mereltä ajautui matalalla riippuvia sumupilviä, jotka aluksi kietoivat saaren maitomaiseen vaippaan, mutta sitten nousivat muutaman kymmenen metrin korkeuteen. Se kaarteli liikkumattomin siivin niin matalalla, että saatoin erottaa jokaisen piirteen sen juhlavassa olemuksessa aina säihkyvää silmää myöten, ja suuntasi sitten lentonsa etelään. Samanaikaisesti . X. kierteli yläpuolellani viisi varpushaukkaa ja kaksi hiirihaukkaa etääntycn vähitellen länteen, ja uusia ilmestyi jatkuvasti, hiirihaukkoja yksittäin, varpushaukkoja tavallisesti muutaman linnun ryhmissä. Lapinha.rakan saaliikrnen ottama ja pensa'1Seen ripustama punatulkku. Run103
Vasta illalla muutto kuitenkin pääsi todella vauhtiin ja tarjosi näytelmän, jota en hevillä unohda. E ero-Pekka Paavolaisen kanssa olin käymässä Loviisan uloimmassa saaristossa sijaitsevan Aspskärin lintujensuoj elualueella. Muutaman minuutin kuluttua muutti yhdeksän sepelhanhea samaa reittiä. J o aamusta alkaen näkyi yhtämittaa kaukana eteläisellä taivaanrannalla suuria parvia matkaamassa pitkin vedenpintaan, useimmat niin etäällä merellä, että linnut sulautuivat t ummaksi, epämääräiseksi juovaksi, joka vuoroin lyheten, vuoroin venyen ja välillä lämpöväreilyyn kadoten hitaasti eteni kiikarin näkökyvyn rajoilla. V. saan tunnin kuluttua muutto oli ohi; vam joitakin varpushaukkoj a oli jäänyt saarelle linnunpyyntiin. Katkeamattomana virtana ilmestyi satainen alliparvi toisensa jälkeen näkyviin, huimaavan korkealla kuulakasta iltataivasta vasten ne matkasivat kotiseuduilleen äänten sorinan ja siipien havinan täyttäessä koko ilman lumoavalla musiikillaan. Edellistä vielä unohtumattomampi elämys oli allien massamuutto parina kauniina toukokuun iltana 1952, jolloin yhdessä toht. Kevään kuluessa rannikoillemme ja avomerelle kerääntyvät alliparvet lähtevät liikkeelle kohti kaukaisia pesäpaikkojaan tavallisesti toukokuun lopulla, ja juuri retkemme ajaksi sattui niiden valtava joukkovaellus, joka saavutti huippunsa 23. Arvioimme ja kirjoitimme muistiin parvia siksi kunnes yhä tihenevä hämärä kätki linnut katseiltamme; siihen mennessä oli muistilehtiöön illan kuluessa merkitty noin 23500 yksilöä! Muutto ei kuitenkaan t auonnut vielä pitkään aikaan, sillä yläilmojen pimeydestä kantautuvat äänet osoittivat yhä uusien parvien lentävän ylitsemme. Parvien muoto muuttui alati; välillä linnut lensivät kaarevana rintamana, välillä parvi venyi pitkäksi, välkehtiväksi nauhaksi tai hajosi pienemmiksi auroiksi. Jukka Koskimiehen ja yliopp. Silloin tällöin muutt i ylitsemme myös mustalintuja, joko sekaparvissa allien kanssa tai erilrneen pienissä ryhmissä, sepelhanhia matkasi tiheinä rykelminä pitkin vedenpintaa saaren ohi kolme kertaa suurimmassa parvessa yhdeksänkymmentä yksilöä ja itäisiä seutuja kohden suuntasi lentonsa myös kaksi yllättävän myöhään matkalle lähtenyttä joutsenta. Välimatkan pituuden vuoksi oli täysin mahdotonta päätellä, mistä lajista oli kysymys, mutta varmasti ne joka tapauksessa olivat joko mustalintuja tai alleja. 104. Vähän ennen puolta päivää ilmoitti äänekäs pajattelu hanhiparven olevan lähestymässä, ja hetkeä myöhemmin lipui aivan läheltä ohitsemme viitisenkymmentä valkoposkihanhea matkalle Novaja Semljalle, lajin lähimmälle pesimäpaikalle
Anton Korva. Sen jälkeen kun Korva muutti yläneläiseksi, tämän kirjoittajalla on ollut tilaisuus seurata hänen elämänsä kulkua. pähkinäpensaita sekä yleensä penAnton Korva. Ensiksikin totesin, että hän uurasti ahkerasti asuintilansa vainioilla ja metsissä, käytti vapaaaikansa kirj allisuuden, erityisesti tietokirjallisuuden tutkisteluun sekä retkeili kotipitäjänsä ja naapuripitäjien luonnon erikoisuuksiin tutustumassa. Sanotussa pitäjässä Anton kävi myös kansakoulun. Saattoipa hän ulottaa matkansa joskus kauaksikin, toisiin maa105. Laveammalti Korva ei suostunut elämänvaiheistaan kertomaan häntä haastatellessani. Äidin kuoltua seuraavana vuonna Anton Korva muutti Yläneelle. Yläneen kirkonkylässä Teinilän tilalla elelee setämiehenä kasvitieteellisistä harrastuksistaan t unnettu Anton Korva. 1914 perhe siirtyi Länsitalon tilalle Maarian pitäjän Hirvenluotoon. Siellä hän on siitä lähtien elänyt ja vaikuttanut kirkonkylän Teinilässä, jossa hänen sisarensa puutarhan ja kukkien ystävä on emäntänä. V. Isä kuoli v. Korva on syntynyt marraskuun 9 p:nä 1888 maanviljelijän poikana PöytyälHi . J. Itse hän oli jo poikana etsinyt ja tarkastellut mm. V. 1928, jolloin tila myytiin. Mainit i tosin vielä, että isä kylvi P öytyän Auvaisissa kylvöheinää ensimmäisenä sekä että äidillä oli puutarhaharrastuksia. sasja puuharvinaisuuksia. Itseoppinut luonnontutkija. Itse hän on pysytellyt poikamiehenä. 1898 perhe siirtyi naapuripitäjään Prunkkalaan {nykyisin Aura) Veräjänkorvan tilalle. 0. Lukkala. Sieltä nimi K orva on peräisin
106. kuntiin, jopa kerran Petsamoon asti. Suomalaisen Eläinja Kasvitieteellisen Seuran Vanamon, Turun Eläinja Kasvitieteellisen Seuran sekä tietysti myös Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen jäsen. Vain harvoin sattuu, että jokin kriitillinen laji täytyy toimittaa Helsinkiin ammattibotanistin varmennettavaksi. Se onkin jo muutaman vuoden ajan ollut hänen kärpäsensä>>. Kasvitieteen oppikirjojen ja kasvioitten perusteella hän oppi yllättävän helposti ja varmasti tuntemaan lähiseudun putkilokasviston. Retkeilyjään ja muistiinpanojaan varten on hänellä käytettävänään yksityiskohtaisen tarkka Yläneen pitäjän kartta. Kun Anton Korva muistaa kasvion ulkoa näin tosiaankin voidaan miltei sanoa hän tavallisesti erittelee jo maastossa muistinsa varassa löytämiensä uusien kasviharvinaisuuksien tuntomerkkejä. On sanomattakin selvää, että Korva muistaa ulkoa kaikkien tuntemiensa kasvilajien niin hyvin suomalaiset kuin latinankieliset nimet. On paikallaan vielä mainita, että ken hyvänsä, jolla on luonnontieteellisiä, olletikin kasvikuntaan kohdistuvia harrastuksia, voi Yläneelle sattuessaan saada Anton Korvasta erinomaisen auliin sekä paikalliset olot hyvin tuntevan oppaan ja seuralaisen. Kasvilajien esiintymiskohdat hän voi siten paikannimien lisäksi merkitä myös kartalle. Mitä hän on kerran lukenut tai luonnossa tavannut, sen hän muistaa. Korva voi tosin aluksi tuntua harvasanaiselta, melkeinpä jurolta, mutta niin pian kuin hän toteaa harrastuksien yhdenmukaisuutta, hän innostuu ja muuttuu jopa hyvinkin puheliaaksi. Vain kansakoulun käyneestä kansanmiehestä on kehittynyt luonnon harrastaja, jonka kasvintuntemus on yhtä ihmetyttävä kuin kunnioitettavakin. Kun totesin edellä sanotun sekä tunsin Korvan poikkeuksellisen innokkaaksi retkeilijäksi, suosittelin hänelle kotipitäjänsä Yläneen kasviston selvittelyä. Näiden kokouksiin hänellä ymmärrettävästi on tilaisuus vain harvoin osallistua, mutta seuroilta saapuvat julkaisut tuskin kohtaavat kiitollisempaa vastaanottajaa kuin Anton Korvan. Anton Korva on mm. Ennen pitkää Korvan harrastus alkoi pensasja puuharvinaisuuksien ohella kiintyä yleensäkin kasviston erikoisuuksien huomioimiseen. Kartasta on lisäksi monistevedoksia. Hänen muistinsa on erinomainen sekä huomiokykynsä maastossa ilmiömäinen. Se on jaettu punaisin viivoin 1 km:n neliöihin
Kalela on voinut todeta, että varhemmin Stellaria graminea -lajin (heinätähtimön) muotona pidetty var. hebecalyx (Fenzl) Reg. J alas on puolestaan osoittanut, että Venäjällä äskettäin selitetty, Kuolan tuntureilta löydetty laji Anthyllis Kuzenevae Juz. ponojensis kuuluu t ahän lajiin, jota on tavattu alueeltamme vain Kuolasta sekä Luttojoelta. Bäck ja M. Kasvisystemaattisia tutkimuksia, jotka ovat syventäneet kasvistomme tuntemusta, on kuluneena vuonna esitetty tai painettu pari kolme. on selvä erillinen laji S. T ämä uutiskatsauksemme, joita >>Suomen Luonnossa>> on esitetty jo useana vuonna, perustuvat kansallisherbaarioomme vuosittain saapuneisiin näytteiQiin sekä kirjallisuudesta ja yksittäisiltä tutkijoilta suullisesti saatuihin tietoihin. Paikallisfloristisia tietoja on sitäpaisti melkoisesti V. Vaahtoranta), toinen taas useita Lounais-Suomen pitäjiä (G. Lohammar & H. Erkamo on kuvannut Ranunculus peltatuksesta (järvisätkin) uuden muodon. Varsinkin kirjallisuustiedot saattavat uutisina eri syistä melkoisesti myöhästyä, puhumattakaan siitä, että niiden perustana olevat löydöt tai havainnot on tehty ehkä vuosikymmeniä sitten. lapponica (Hyi.) J alas on lisäksi korostanut, että Melampyrum pratensest a, kangasmaitikasta, meillä esiintyy ainakin 6 kukkien värin puolesta poikkeavaa muotoa ja Rhinanthu,S majorista (iso laukku) kolme erilaista muotoa. Kallion (Eno) ja U. Malmberg ovat lisäksi selvitelleet Vaasan satunnaiskasvistoa. J. V. Toivottavasti nämä katsauksemme antavat lukijalle kuitenkin jonkinlaisen käsityksen siitä, miten kasvistomme tuntemus edistyy ja mitä uusia lajeja maastamme vuosittain löydetään. Tästä johtuen niihin kertyy uutisarvoltaan hieman erilaista tietoaineistoa. Tutkimustuloksia ja uusia löytöjä. A. vulneraria ssp. Flora Fennica 1952. Suomen kasvisto ja eläimistö. Perttulan (Lempäälä) kirjoituksissa. R. Paikalliskasvistollisia selvityksiä on kuluneena vuonna julkaistu vain pari, nekin epätäydellisiä; toinen on koskenut Rauman seutua (E. Niinpä A. Pesolan (Lohja ja Parainen; Kuusamo ja Salla) kahdessa tutkielmassa sekä P. Myös S . Luther). on katsottava kuuluvan muotoon A. J alojen lehtipuittemme levinneisyydestä maassamme sekä luontaisina että viljeltyinä 107. hebecalyx Fenzl
Malmström) on viime vuosina löydetty puolentoistakymmentä maalle uutta lajia, joista useimmat on jo varhemmin mainittu kirjallisuudessa. Ollinmaa koonnut ja julkaissut tietoja. 108. Suomalainen) ja Perämeren saarilta (V. Eurola ja T. V. Isoviita), 0. Kotilainen; lähimmät löydöt Kuusamosta), Helleborine latifolia (Y. Lajeista on n. disticha Koijärveltä (L. R. J. Ahlqvist), 0arex paradoxa Porista (P. Sotavallan yhdessä julkaisema Lempäälän perhosfauna . Salon ja . Piiparinen), Sedum fabaria Pielisensuusta (P. Tuomikosken kirjoitus maamme rousku (Lactarius-) lajeista ja V. Selkärangattomia koskevasta kirjallisuudesta ansaitsevat maininnan R. Alempia kosveja kaskevista selvityksistä kannattanee tässä mainita ehkä vain R. Valovirta ja A. on P. Murto; S. Tuomikoski; lähimmät löydöt Suomussalmelta), Najas tenuissima Liperistä (H. Ulvinen) ja Galium saxatile Siuntiosta (M. Kotilainen), 0entunculus minimus Haminasta (A. 110 Suomelle ja kolme Euroopalle uutta. Fauna Fennica 1952. Havas), 0eratophyllum demersum (J. Se kasvaa kosteilla metsäpoluilla, laitumilla yms. Pettersson aikoinaan tapasi Helsingin Lauttasaaresta. Schreberi Lemlandista (A. Elfvingin perusteellinen selvitys Prosopis-mehiläissuvun Suomessa tavatuista lajeista sekä E. Vuosi 1952 ei tarjonnut kovin uutta faunistisen kirjallisuuden sen paremmin kuin löytöjenkään puolesta. Bergman julkaisee eräässä tutkimuksessaan mielenkiintoisia tietoja Signilskärin havaintoaseman ohi muuttavista linnuista. Kotilainen). J. Erkamo on tutkinut lmpatiens parv,:floran levinneisyyttä. Bäck ja 1. Salkio ja M. Fagerström), 0. Räsäsen jäkäläfloristiset tiedot Sodankylästä. Lisäksi on nyky-Suomen flooralle vieras N ajas minor All. Rautkari). Vuoden aikana on ilmestynyt kolme tutkimusta paikallislinnustoista: Kuusamo-Sallasta (P. Lajin suomalai~eksi nimeksi ehdotamme >>laidunnurmikka>>. Backman). Muita hauskoja, eri puolilla maata tehtyjä löytöjä ovat: Botrychium virginianum Kiimingistä (P. P almgren) ja Lappeenrannasta (J. Kallio), Alchemilla glaucesce·ns Sotkamosta (M. Erkamo. Yksittäisiä lajeja koskevia uusia, mielenkiintoisia löytöjä on kuluneenakin vuonna tehty runsaanlaisesti, vaikkei mitään sensaatioita olekaan ilmennyt. G. J. Törnroth). J. Maalle uusia vakinaisia lajeja on tavattu vain yksi, Poa supina Schrad. Ruuhijärvi), Dryopteris cristata Rovaniemeltä CM. löydetty parista paikasta meiltä subfossiilina (V. Havas), Blechnum spicant Enontekiöstä (R. Vasta nyt on myös julkaistu tarkat tiedot siitä korkkijätteiden mukana saapuneesta merkillisestä tulokaslajistosta, jonka B. V. Salonen) ja Pirola minor x rotundifolia (M. paikoilla. Kasvistoomme entuudestaan kuuluvie nlajien uusista löydöistä mainittakoon ensimmäisinä Puolangalla liikkuneen hiologiretkikunnan tekemät: Juncus triglumis (M. J. L. Satunnaisluontoisista kasveista on niinikään tehty joukko hauskoja löytöjä. Ruotsissa sillä on laaja levinneisyys. Eckeröstä Ahvenanmaalta (H. Niinpä Vaasasta (R. Vasari; lähimmät löydöt Maaningalta ja Säyneisistä), Epipogon aphyllus (P. Segercrantz). Kotilainen; det
Hilden). Vanhankaupunginlahdella nähtiin keväällä 1952 myös meillä vain muutamia kertoja aikaisemmin tavattu mustatiira (Ohlidonias ni(Jer, K. Saamme ehkä nisäkäslajistoomme uuden pysyvän lisän, jos supikoira rauhoitetaan ajoissa. Hovi). Maassamme on viime vuosina saanut jalansijaa toinenkin vierasperäinen, po bj oisamerikkalainen nisäkäslaj i, minkki ( M ustela vison). Malmström ja Y. Arosuohaukka (Oircus macrourus) nähtiin Helsingissä keväällä 1952 parikin kertaa (0. Leivo ja 0. Tämä sievä itäinen lintulaji on tavattu muutaman kerran aikaisemminkin Oulun tienoilla. Tenovuo). Samanaikaisesti sitä tavattiin runsaasti Ruotsissa, ja meikäläiset havainnot liittyvät luultavasti samaan vaellukseen. Mustaleppälintu (Phoenicurus ochruros), täällä silloin tällöin harhailijana tavattu lintulaji, oleskeli marraskuussa 1952 jonkin aikaa Helsingin merisatama.ssa, missä monet pääkaupungin lintujenharrastajat kävivät sitä katsomassa. Nykyisin minkkiä tavataan jokseenkin yhtenäisellä alueella Merenkurkun rannikkoseuduilla Vaasan läänissä ja sen lisäksi tunnetaan joukko hajalöytöjä etupäässä Lounais-Suomen rannikolta. Alho) ja Tainionkoskelta (A. Hohtokari). Grönblom) sekä yökköslaji Hydroecia nordstroemi use109. Pikkujoutsen (Oy(Jnus columbianus) lepäili muuttomatkoillaan keväällä 1951 Turussa (N. Selkärangattomista voitaisiin kesän epäedullisuudestakin huolimatta luetella pitkät rivit maalle uusia lajeja. Luhtakerttunen (Acrocephalus palustris), sekin nuori tulokas linnustossamme, todettiin Helsingissä kesällä 1951 (useita havainnoitsijoita). Viime kesänä ei tiettävästi tavattu yhtään faunalle uutta lintulajia, mutta monista harvinaisuuksista voidaan esittää uusia havaintoja. Lin1..ola). Hilden ja P. Sinipyrstö (Tarsi(Jer cyanurus), lintulajistomme uusin tulokas, näyttäytyi kesällä 1952 Nastolassa (0. Tuurala ja R. Ahonen). Kultasirkku (Emberiza aureola) esiintyi Limingan lahdella runsaslukuisena (R. Muuttavia pikkujoutsenia on Suomessa tavattu silloin tällöin. V. Mustapyrstökuiri (Li,mosa limosa) todettiin Vanbankaupunginlahdella (Helsingissä) keväällä 1952. 1952 tehdyistä harvinaisten eläinlajien löydöistä on poimintoihimme valittu seuraavat: Supikoira (Nyctereutes procyonoides), laji, joka jo aikaisemmin on mainittu näissä selostuksissamme, näyttää yhä enenevässä määrin ulottavan retkiänsä Suomen alueelle, sillä ensimmäisten löytöjen jälkeen on tehty lukuisia uusia pitkin itärajaa Lappeenrannan tienoilta Sodankylään saakka. Fritzen) ja syksyllä 1952 Helsingissä (Metsästys ja Kalastuslehden tieto). Isokirvinen (Anthus novaezeelandiae), vasta äskettäin maallemme uutena ilmoitettu laji, nähtiin Signilskärillä elokuussa 1952 kahdesti (eri yksilöt, havainnoijina . Meikäläinen kanta on saanut alkunsa turkistarhoista karanneista yksilöistä. Tämä lienee vasta neljäs kotimainen havainto lajista. Vain muutamia erikoisuuksia näytteeksi: Kaksi maalle uutta suurperhoslajia sisältyi perhoskeräilijöiden viime kesän saaiiiseen; jäkälämittari Boarmia lichenaria Hankoniemeltä (0. Peltohiiri (Apodemus a(Jrarius), koivuhiiren näköinen mustalla selkäjuovalla varustettu biirilaji, jonka levinneisyysalue jäi melkein kokonaisuudessaan luovutetun Karjalan puolelle, saatiin viime kesänä jälleen Imatralta (T
Tämän suvun erikoisen näköiset ja elämänvaiheiltaan merkilliset lajit ovat yleismaailmallisia harvinaisuuksia; nyt löydetty oli lajinsa neljäs edustaja koko maailmasta (toinen Suomesta). Jouko Kaisila. Toukat elivät lepakoiden lannassa ja niistä kehittyi kärpäsiä, jotka kuuluivat tuntemattomaan lajiin, sukuun, jopa heimoonkin. Kyseisen lajin toukan luullaan elävän torakoiden loisena, ja naarasta, joka luultavasti on siivetön, ei ole koskaan tavattu. ammasta paikasta etelärannikolta ja Ahvenanmaalta. Kaksisiipisistä on maininnan arvoinen muuan _pieni kärpänen, Ohiropteromyza wegelii, jota A. Viimeksimainittu laji ei ole mikään uusi tulokas, mutta se on vasta viime vuonna erotettu tavallisesta perunayökkösestä (Hydroecia micacea), jota se suuresti muistuttaa. Viime kesän hauskin kovakuoriaislöytö lienee Rhipidius apicipennis -lajin t apaaminen Tammisaaren saaristosta (Håkan Lindberg). Omalaatuisen lisän maamme eläimistöön liittivät viime kesänä täällä ensi kerran suoritetut Suomenlahden hiekkarantojen pohjavesieläimistötutkimukset (K. Yli puolen metrin syvyydestä löytyi pohjaveden kostuttamasta hiekasta tähän erikoiseen olinpaikkaan sopeutuneita hyppyhäntäisiä, punkkeja ja matoja. 110. Wegelius kasvatti Korppoosta. Purasjoki)
Nikolai Siivola. Oulun lääninhallituksen päätös 22. Lääninhallitus rauhoittanut maanomistajan, rautatievirk. 1953. Keikkala, Siivola. A. 1. Mäskälä, Katinen. Maanomistaja: maanvilj. 1. 13 m korkea, D 1,3 m = 71 cm, ikä ehkä n. Keikkala, Tahnajärvi. Lappfjärd, Pyhävuori. 200 v. Siivola. ,. 1952. Espoo. 11. Kärsä mäki. Helsingin seudun komeimpia (n. 17 mk., D 1.3 m 1 = 1.2 m). 3 m korkea erityisen tiheäoksainen kuusi. Hämeen lääninhallitus rauhoittanut 19. 11. Maanomistaja: Hilding Björkman, Sigvald Björkman ym. Vaasan lääninhallituksen päätös 4. H ä m e e n 1 i n n a. Maanomistaja: maanvilj. 1. Svenska småbruk och egna hem-nimisen yhtiön hakemuksesta on Långgrund ja Vetakobb nimiset luodot Helsingin läntisessä saaristossa julistettu Uudenmaan lääninhallituksen päätöksellä 13. K a 1 v o 1 a. Kärsämäki, Oja. >>Pirttikuusi», n . Uusia luonnonsuojelualueita ja rauhoitettuja luonnonmuistomerkkejä. 1952. 1. Luonnonsuojelun työmaalta. Lääninhallituksen päätös 19. 1952. lll. Maanomistaja: Rosenlew & Co AB. L a p v ä ä r t t i. Hämeen lääninhallituksen päätös 19. 1953. Vanha niinipuu, n. Bemböle, Tammikoto. Vanha mänty maantien varrella. 1 Läpimitta 1.3 m:n korkeudelta. Kahden koivun yhteenkasvettuma, yhtymäkohta 4,5 m korkeudella maasta. 1953 maanomistajan, kunnallisneuvos Erik Grenmanin hakemuksesta. Siperian metsäköynnöksen (Olematis alpina) esiintymä, ainoa maassamme. 12. Aloitteen asiassa tehnyt Ostrobothnia australis-seura. 1953 linnustonsuojelualueeksi. Veikko Leinon hakemuksesta 12. Suuri vanha tammi
9. Kalle Lehtinen. Hakolahti, Huikkamäki. Salmi, Kolu. 1952. 1953. Ns. Kaikki edelläolevat rauhoitukset Urjalassa ovat syntyneet LounaisHämeen Luonnonsuojelutoimikunnan aloitteesta. Nuutajärvi, Metsätila. Läheisellä >>Trekolinmäellä>> on aikaisemmin ollut kaunis niinipuulehto, josta kuitenkin puut hiljattain kaadettu, joten ko. Lääninhallituksen päätös 15. 1953. V. Lääninhallituksen päätös 16. 1. Arvi Kolu. 3. V i i t a s a a r i. 2. Iso kuusi ja kaksi niinipuuta. Hakolahti, Kytölä . 2. Lääninhallituksen päätös 16. puu on lajinsa ainoa edustaja tienoolla. Sosiaaliministeriö rauhoittanut Kymenlaakson Osuusmeijerin Sippolan meijerin hoitokunnan hakemuksesta 24. Läähinhallituksen päätös 13. 1953. Lääninhallituksen päätös 16. Maanomistaja: maanvilj. Lääninhallituksen päätös 16. 1. Kaksi vanhaa 3 ja 4 m k. riistanhoitoyhdistyksen hakemuksesta. 1. Maanomistaja: maanvilj. Isotalo. 2. Aitatien koivukuja, suon yli kulkevan tien varteen it5estään noussut kaunis koivukuja. Maanomistaja: tilall. 1953. 1953. Maan·omistaja: tilall. Lääninhallituksen päätös 10. Maanomistaja: tilall. Kinola, K angas. Maanomistaja: tri T. Vaasan lääninhallituksen päät ös 12. Vaasan lääninhallit uksen päätös 13. Maanomistajat: tilall. Nuutajärvi, R aikko. 1952 Viitasaaren yl. 1. Kirkonkylän vesialueilla on kaikenlainen metsästys metsästyslain nojalla toistaiseksi kielletty. Paaten kuusi, n. 'Tilda ja Olga Kytölä. Jäähdyspohja, Saarenharju. Pähkinäpensas. Paavo Veckman. Salmi, Pähkinämäki. Virr at. Maanomistaja: Mary Brander. 15 mk., D 1.3 m = 0.74m). 1953. August Huikkamäki. Vaito Leveelahti. 1953. Käärmekuusi, 5.5 m k. Maanomistaja: maanvilj. 2. 1952. >>Isotalon kuusi>> (D 1.3 m = 0.81 m) ja sen kanssa luonnollisen ryhmän muodostavat neljä muuta kuusta sekä ns. Sippolan koulukoti. 20 mk. 1953. 1. Ryhmä vanhoja mäntyjä, joista yhteen liittyy maataloushistoriallinen muisto: ensimmäinen Suomessa valmistettu emmentaljuusto on keitetty t ässä männyssä riippuvassa kattilassa. Pilarikataja, yli 5 m k. Taatan mänty (D 1.3 m = 0.85 m). 1953. Pähkinälehto, noin 0.5 ha. Hämeen lääninhallituksen päätös 24. Maanomistaja: tilall. Ikaala, Isotalo. :Sippo 1 a. ~112. Lääninhallituksen päätös 16. pähkinäpensasryhmaä. Vesilinnuston suojelualue. U r ja 1 a . H akolahti, Isotalo. Viljam Nieminen. 1. Bran·der. Vanha niinipuu, (n
Tähänastisen lainsäädännön mukaisesti on syytä perustaa kahta eri laatua olevia luonnonsuojelualueita: kansallispuistoja ja luonnonpuistoja. Luonnonja kansallispuistokomitea on saanut työnsä valmiiksi ja jättänyt mietintönsä valtioneuvostolle. 69:2). F. 25:2) ja tri H ÅKAN LINDBERGin ja ylioppilas NILS-ERIK SARis'in tutkimus Pisavaaran luonnonpuiston hyönteisfaunasta (>>lnsektfaunan i Pisavaara naturpark», Acta Soc. Luonnonsuojclualueittemme tutkimus. Sekä kansallisettä luonnonpuistot edustavat maan kullekin osalle tyypillistä luontoa, jonka säilyttäminen on tärkeintä sekä yleiseltä sivistykselliseltä että tieteellisen tutkimuksen kannalta. julk. Pisavaaran luonnonpuistossa ja Pallas-Ounastunturin kansallispuiston eteläosassa suoritettu ekologinen metsätyyppitutkimus>> (Vanamon kasvitiet. Uudet luonnon• ja kansallispuistot. lueita. Luonnonpuistoiksi taas on valittu suurta yleisöä vähemmän kiinnostavia, mutta tieteellisesti tärkeitä r. Painosta on ilmestynyt maisteri LAURI TEIVAISEN tutkimus >>Pohjois-Suomen tuoreiden kangasmetsien kasvillisuudesta. Muualla taas on näistä edellytyksistä täytynyt huomattavasti tinkiä asutustoiminnan ja talouselämän vaatimusten takia. Kansallispuistoiksi ehdotetaan alueita, joilla niiden luonnon huomattavan kauneuden tai maisemallisten erikoisnähtävyyksien ansiosta ilmeisesti tulee olemaan merkitystä yleisinä matkailijain ja retkeilijäin käyntipaikkoina. Raikki edellytykset täyttäviä, luonnonja kansallispuistoiksi soveltuvia alueita ei maan kaikissa osissa enää ole. FL Fenn. Suunnitellut alueet muodostavat kuitenkin yhteensä varsin edustavan näytesarjan luontomme päätyypeistä mereltä tuntureille saakka. Samalla alueet on pyritty sijoittamaan ja rajoittamaan niin, että niihin kuuluu myös harvinaisia luonnonnähtävyyksiä ja tieteellisiä todistuskappaleita, jotka ovat vaarassa hävitä. J ulkaisemme seuraavassa osan ehdotuksesta hallituksen esitykseksi asiassa. Yleisiksi luonnonsuojelualueiksi eli 1 u on no n puistoiksi, jotka edellä sanotun mukaan palvelevat ensi sijassa tieteellisen tutkimuksen tarpeita, olisi erotettava seuraavat alueet: Jussaaren alue Tammisaaren maalaiskunnassa, joka käsittää useita pieniä saaria ja luotoja, alaltaan yhteensä noin 0.8 km 2, sekä niitä ympäröivät vedet; Vaskijärven alue Yläneen kunnassa, alaltaan 8.0 km 2; Vesijaon alue Padasjoen kunnassa, alaltaan 1.2 km 2; Sinivuoren alue Längelmäen kunnassa, alaltaan 0.7 km 2; Häädetkeitaan alue Parkanon ja Karvian kunnissa, alaltaan 5.7 km 2; Salamajärven alue Kivijärven kunnassa, alaltaan 12.4 km 2; 113
Kasvullisen metsämaan pinta-alaksi jää noin 440 km 2, mikä on noin 0.25 % valtakunnan koko kasvullisen metsämaan alasta. 1muttomia soita, tuntureita, metsättömiä kallioita ja vesiä, sekä huonokasvuista metsämaata. 0.8 % valtion metsien ja lähes 0.3 % koko valtakunnan metsien puustosta. 40 A) ensi syyskuun loppuun mennessä. Luonnokset mahdollisesti ehdotettavasta uudesta merkistä olisivat toivottavia. Yh• distyksen johtokunnan piirissä on sen vuoksi herännyt ajatus tiedustella yhdistyksen jäseniltä ja tämän vuosikirjan lukijoilta, 1. Kun isojaon toimittaminen on Kuusamossa jatkuvasti kesken, on kysymys tämän kansallispuiston perustamisesta siirrettävä edelleen tuonnemmaksi. Arvioinnit ja ehdotukset pyydetään lähettämään yhdistyksen osoitteella (Helsinki, Metsätalo, Unionink. Alueiden puuston määrä on yhteensä noin 3.5 milj. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen merkki. Vuosikirjamme kannessa on niinkuin ennenkin kotkaa esittävä piirros, joka on epävirallisesti ollut yhdistyksemme merkkinä. m 3, so. Tämä merkki on kuitenkin kenties liian yksipuolisesti koskematonta, e1ämaan luontoa korostava. olisiko heillä ehdotettavana jokin muu aihe tilalle. Ulvinsalon alue Kuhmon kunnassa, alaltaan 25.1 km2; Paljakan alue Puolangan kunnassa, alaltaan 6.6 km 2; Runkauksen alue Simon ja Tervolan kunnissa, alaltaan noin 61 km 2; Maltion alue Savukosken kunnassa, alaltaan noin 149 km 2; Sompion alue Sodankylän kunnassa, alaltaan noin 163 km 2; Kevon alue Utsjoen kunnassa, alaltaan noin 346 km 2• Erityisiksi luonnonsuojelualueiksi eli k a ns a 11 i s p u i s t o i k s i, jotka on tarkoitettu sekä tieteellistä tutkimusta varten että yleisiksi kotimaan luonnon nähtävyyksiksi, olisi muodostettava seuraavat alueet: Liesjärven alue Tammelan kunnassa, alaltaan 1.5 km 2; Linnansaaren alue Rantasalmen kunnassa, alaltaan 8.0 km 2; Petkeljärven alue Ilomantsin kunnassa, alaltaan 6.3 km 2; Pyhähäkin alue Saarijärven kunnassa, alaltaan 10.0 km 2; Rokuan alue Säräisniemen kunnassa, alaltaan 4.4 km 2; Lemmenjoen alue Inarin kunnassa, alaltaan noin 511 km 2 • Suunnitelmaan sisältyy vielä jo vuonna 1938 ohjelmassa ollut, mutta isojaon keskeneräisyyden vuoksi perustamatta jäänyt OulanganJuuman kansallispuisto (noin 106 km 2) Sallan ja Kuusamon kunnissa. 114. Ehdotettujen uusien luonnonja kansallispuistojen pinta-ala on yhteensä noin 1425 km 2• Suurin osa tästä alasta on joutomaata, so. pitävätkö he ko. Sillä ei ole yhteyttä kulttuurimaisemaan, jonka kauneudesta luonnonsuojelun ystävä pyrkii myös huolehtimaan. vuosikirjan kannessa olevaa merkkiä onnistuneena yhdistyksen tunnuksena ja jäsenmerkkinä, vai 2
Pääkaupungin luonnonsuojeluväen katseet kääntyvät odottavina kaupungin uuteen metsänhoitajaan, joksi viime joulukuussa nimitettiin maat. Joka tapauksessa on varmaa, että kissoja on sekä kaupungeissa että maaseudulla aivan tarpeettoman paljon. Tultuaan näin samalla Helsingin luonnonsuojelunvalvojaksi hänellä on nyt tilaisuus monin eri tavoin toimia kaupungin _luonnonsuojelun parhaaksi. T. Kun villiintyneet kissat saavat aikaan huomattavaa tuhoa myös riistakannassa, ovat ne puhtaasti taloudellisessakin mielessä vahingollisia eläimiä. Hämeen Luonnonsuojelutoimikunta. Brander esitelmöi pikkulintujen 115. Pääkaupungin luonnonsuojelu. Retkeilyjen johtajina toimivat maist. Lokakuussa toht. Rohkenemme toivoa, että kaupungin maille ja vesille tullaan pian perus• tamaan uusia luonnonsuojelualueita ja kansanpuii:itoja sekä että yksittäisiä luonnonmuistomerkkejä jatkuvasti rauhoitetaan. Olavi Leivo (linturetket; nämä päättivät rehtori Rajalinin pitämän lintukurssin), maist. Olli Halonen (geologiset retket). On näin ollen epäilemättä paikallaan, että kissakantaa vähennetään siellä, missä sitä on tarpeettoman runsaasti. Väitetään, että maamme kissakanta on viime vuosina ja vuosikymmeillila lisääntynyt huomattavasti. Lounais .. Brander esitelmöivät. kand. Näin on nimenomaan laita niiden kissayksilöiden, jotka kesäksi siirtyvät niityille ja metsiin ja hankkivat sieltä itse elatuksensa kuten petoeläin ainakin. Paavo Harve. p:nä Forssassa yleisen valistustilaisuuden, jossa prof. Lars Fagerström (kasviretket) ja yliopp. Kuluneen kesän aikana taas toimeenpantiin mm. Niilo Söyrinki, rehtori Rolf Rajalin ja toht. Erityisesti >>metsäkissat>> ja vaeltavat kollit, joiden tilillä on usein kymmenien ja satojenkin lintujen ja niiden poikasten henki, on syytä raivata pois. Toht. Neljän vuoden takaiset suunnitelmat odottavat yhä toteuttamistaan. kolme yleisölle tarkoitettua retkeilyä, joilla tutustuttiin lintuihin, kasveihin ja geologisiin muodostumiin useiden eri pitäjien alueella Lounais-Hämeessä. Kissakysymys. Tulemme edelleenkin näillä palstoilla seuraamaan asian kehitystä. Niinpä toimikunta järjesti toukokuun 4. Tunnetusti niistä on hyötyä siinä mielessä, että ne hävittävät vahingollisia pikkunisäkkäitä, mutta varsinkin maaseudulla kis.: sat tuhoavat kesäiseen aikaan myös runsaasti pikkulintuja ja niiden pesiä. ja metsät. Branderin johdolla toimiva Lounais-Hämeen Luonnonsuojelutoimikunta on kuluneena vuonna jälleen voinut merkitä tililleen runsaita työntuloksia. Helsingin luonnonsuojelussa ei kuluneena vuotenakaan ole valitettavasti päästy entistä pitemmälle
Valtavat kannot vain kertovat jättiläisten tässä muinoin eläneen. Samalla korkeudella oli rungon suurin halkaisija 3,5 m. Suomen suurimmaksi sanottu, kuuluisa Piikkiön tammi on ehkä tätä kaadettua puuta vanhempi, mutta se on jo lahonneena nurin romahtamaisillaan eikä siinä oleva kuutiomäärä vastaa läheskään Raumaharjun kaadettua tammea. Hänen samaa asiaa koskevat kirjoituksensa >>Forssan Lehdessä>> on äskettäin julkaistu erillisenä kirjasena. Tällä paikalla on aikoinaan kasvanut useitakin suuria tammia, mutta ne on kaadettu ilmeisesti laivanrakennuspuiksi jo kauan sitten. 500 kuutiojalkaa eli n. Tämä taas edellyttää maanomistl1jan suostumusta. Kaikkiaan tästä puusta tuli tervettä raakaainetta n. Taivassalon kuuluisaksi tulleen >>Suomen suurimman» tammen kohtalo oli surullinen esimerkki siitä, miten maassamme yhä vielä saatetaan kohdella luonnon jaloimpiakin muistomerkkejä. Eero Tolvanen esittelee tammen kaadon >>Suomen Kuvalehdessä>> kuin eräänlaisena urotekona: >>Voimakkaat räjähdykset tärisyttelivät pienen Raumaharjun saaren maata Taivassalon pitäjässä syyskuun 28. kangasvuokko, eikä luonnonsuojelulain mukaan voida mitään puulajia sillä tavalla rauhoittaakaan. 15 m 3• Koko tämä puumäärä painoi :ri. Ja ehkäpä taas 500 vuoden kuluttua samalla paikalla -on uusi jättiläinen, mikäli jokin nyt kasvavista puista rauhoitetaan paikalleen kasvamaan>>. Tästä raaka-ainemäärästä tulee n. Silloin päättyivät näet Suomen suurimman tammen päivät, ja se joutui parkettiteollisuuden raaka-aineeksi. Reino Kalliola kirjoittaa >>uu<lessa Aurassa>>: . Kukin tilallinen voi rauhoittaa tammensa tai kaa116. T aivassalon tammet. 1-8-19 m, mutta rungon ympärysmitta maan rajassa 8 m, metrin korkeudella maasta se oli vielä 6 m 70 senttiä. 20 000 kg. Vielä on Hämeen lääninhallitukselle jätetty toimikunnan puolesta 24 rauhoitusanomusta, jotka koskevat Lounais-Hämeen eri pitäjissä sijaitsevia luonnon erikoisuuksia. Valtion luonnonsuojelunvalvoja toht. >>Tammi ei ole yleisesti rauhoitettu niinkuin esim. Puun korkeus oli vain n. suojelusta Forssan opettajayhdistyksen kokouksessa. ' Tammien suojelemisessa on sen vuoksi turvauduttava yksittäisten puiden erikseen rauhoittamiseen. 620 vuotta vanha ja e.ttä sen mittasuhteet olivat ikää vastaavat. Seuraavassa joitakin katkelmia asiaa koskevista sanomalehtikirjoituksista. 200-300 m 2 va~mista p_af kettia. ·Kaatamisen jälkeen todettiin, että puu oli n. päivänä. Toimikunta julisti kesällä lisäksi maisemakilpailun, jonka tarkoituksena on vetää Lounais-Hämeen kauneimmat maisemat yleiseen tietoisuuteen
Maamme on alkuaan luotu sangen matalaksi, joten erikoiset puut ja pensaat voisivat antaa sille vähän vaihtelua, ellei aina löytyisi henkilöitä, jotka eivät tätä tajua, vaan haluavat panna matalaksi, hävittää kaiken maisemalle väriä antavan. Ketarsalmella, Muntin rannassa kaadettiin kunnan toimesta (!) seudun kaunistuksena ollut ja matkailijain ihailema vanb.a tammimetsikkö. Tieja vesirakennushallitus on myös viime kesänä luonnonsuojeluvalvojan esityksestä päättänyt muuttaa rakenteilla olevan TurunTaivassalon uuden maantien suunnan niin, että jo kaadettaviksi tuomitut kaksi ikivanhaa ja komeata tammea K etarsalmen salmen lähellä säästyvät. Koska meillä. Puheenaolevan tammen kohdalta ei tämän tien mahdollisuuksia ehditty tutkia, kun valtion luonnonsuojeluvalvojalle ei tehty mitään ilmoitusta asiasta. Napolin lähellä näytetään yhtä puuta, joka kuuluu olennaisena osana useihin tältä maailmankuululta seudulta otettuun valokuviin. Matalaa. Valtion luonnonsuoj elunvalvojan pyynnöstä Keskusmetsäseura Tapio suoritti asiassa tutkimuksen, jolloin todettiin, että joskaan hakkausta ei voida pitää yksil;yismetsälain vastaisena, se oli harkitsematon ja epätarkoituksenmukainen. taa ne, miten haluaa. Yksikin puu voi antaa leimansa koko seudulle ja sen kaataminen hävittää maiseman erikoisuuden. >>Luonnonsuojeluasiamies>> kirjoittaa >>Karjalaisessa 22.V.-52: Matalaksi veti mielen jokin aika sitten kun huomasin, että tiepiirin miehet olivat panneet matalaksi Pielisjärven Merilän koulun kohdalla maantien varressa olleen vanhan petäjän, joka matkaajalle oli osoittanut Lieksan lähestyvän. Taivassalon ja samalla ehkä koko Suomen suurin, puolen vuosituhatta nähnyt tammi on nyt auttamattomasti poissa. Mutta Taivassalossa ja muualla Turun puolessa sekä vähin Uudellamaallakin on siellä täällä vanhoja suuria tammia, jotka ovat vielä kaikkea suojaa vailla. Luonnonsuojelulaki tosin tuntee myös pakkolunastusmenettelyn, mutta se voi ymmärrettävästi tulla kysymykseen vain aivan erityisen tärkeissä tapauksissa. Onneksi lähistöllä, Taivassalon Ketarsalmessa on luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu kokonainen pieni vanha tammimetsikkö. 1,17. Aikoinaan sai saman kohtalon Enon Haapalahdessa vanha historiallinen piiskuripetäjä. Kyllä siellä samoin kuin muuallakin ulkomailla ymmärretään, mitä on maiseman hoito. · Jos Taivassalon suurimman tammen kohtalo avaisi silmät ja herättäisi maanomistajat, metsämiehet, viranomaiset ja yleisön suojelemaan tammea kotiseudun luonnon aarteena ja kaunistuksena, se ei olisi turhaan kaatunut.>> Toinenkin hyvin ikävä tapaus sattui Taivassalossa. Jos kunta olisi käyttänyt hyväkseen paikallisen metsänhoitoyhdistyksen tai metsänhoitolautakunnan apua, olisi säästytty tältäkin valitettavalta luonnon hävitykseltä
Muita jäsenhankinnassa hyvään tulokseen päässeitä olivat metsänhoitaja Viljo Knuuti (Tampere, 44 jäsentä), toht. 118. Vainio (Vaasa, 26). Uusien jäsenten hankinta. Ylivoimaisena >>voittajana>> selviytyi tällä kertaa lehtori Vilho V. Luonnonsuoieluasiamies. Samanlaista matalamielisyyttä osoitetaan meillä koettamalla hävittää luonnosta kaikki elollinen, erittäinkin kaikki harvinainen, kuten kotkat, kalasääsket, laulujoutsenet, metsäsiat, supikoirat ym., jotka voisivat elävöittää karuja maisemiamme. Toiseksi (62 jäsentä) tuli vartija Veikko Salkio (Rovaniemi), niinikään jo varhemminkin ansioitunut propagandisti. Hänen hankintatuloksensa oli 88 jäsentä. Konsulentin tulisi muistaa, että luonnonsuojelua saattaa harrastaa ei ainoastaan >>korkealla harjulla>> asuva, vaan myöskin matalan majan mies, eivätkä sentään kaikki ole konsulentin tasolla, joka ei luonnossa näe muuta mielenkiintoista kuin lehmät. A. J. Kaikkiaan kahdeksan henkilöä on kuluneen vuoden aikana värvännyt yli 25 jäsentä, ja työn painopisteet näyttävät nyt, niinkuin edelliselläkin kerralla olleen toisaalta Pohjois-Suomessa, toisaalta Hämeessä. Moilasen >>tempaus», josta viime vuosikirjassa kerrottiin, on varmaan innostanut monia muitakin hankkimaan uusia jäseniä yhdistyksellemme. Valovirta (Jyväskylä, 33), metsänhoitaja Timo Koivu (Janakkala, 26), metsänhoitaja Jaakko Sointu (Rovaniemi, 26) ja rehtori I. Parvela (Oulu, 36), toht. Vaarna (Hämeenlinna), joka jo aikaisemmin on hankkinut yhdistykselle runsaasti jäseniä. Sangen matalalle tasolle laskeutui eräs laidunkonsulenttikin ivaillessaan luonnonystävien ponnisteluja heidän koettaessaan varata tästä suuresta isänmaastamme pientä sirua Höytiäisen suistosta levähtämispaikaksi tuhansille muuttolinnuille niiden vaivalloisella pitkällä matkalla. E. Metsäteknikko A. A
Erityisesti hirvestä puhuessaan tekijä lausuu ankaran tuomionsa urheilumetsästyksestä. Samalla kun me kaiken tämän kunnioittavina ja nöyrinä toteamme, pyydämme palauttaa mieliin, että Heikki Klemetti on myös lämminsydäminen luonnon ystävä. valitettavasti usein vieläkin liian leveää juopaa. Kirjallisuutta. Myös viidensissä Kuvissaan Klemetti osoittautuu luonnon vilpittömäksi ystäväksi. E-mo. >>tuore, omaperäinen, ytimekäs, suomalaisista suomalaisin>>. Porvoo 1952. WSOY. Tahtipuikon jo puoleksi syrjään sysänneenä ja sen kynään vaihtaneena hän on lyhyessä ajassa luonut >>tarua ja totta>> sellaisen motin, että se yksin kenties riittäisi päivätyöksi hyvällekin miehelle. Laajoihin piireihin levinneinä ovat nämä Klemetin lastut näin epäilemättä kylväneet luonnonsuojelunkin kannalta hyvää siementä lukijainsa sydämiin ja kaventaneet ihmisen ja luonnon välistä. Suomen Luonnon lukijoilla oli tilaisuus viimeistä edellisessä vuosikirjassa tutustua erääseen Heikki Klemetin kynän tuotteeseen. Viimeisten kymmenen vuoden kuluessa on Heikki Klemetti, kulttuurielämässämme monipuolisesti ansioitunut ja jo lepoon oikeutettu mestari, osoittanut suorastaan ihmeteltävää vitaalisuutta. Osastossa >>Suuri luonto>> käsitellään sellaisia aiheita kuin kevään tulo, metsäpuro, hirvi ja >>karvamato>>. On sanottu, että ne ansaitsevat arvopaikan uudemmassa kirjallisuudessamme. Hevosmiehille hän antaa tosi eläinystä vänä neuvon, etteivät myisi tai tappaisi vanhentunutta kopukkaansa, vaan panisivat syytingille ihmisvanhusten tapaan. Heikki Klemetti: Viidennet kuvat. Voikukka, Taraxacum, innoittaa häntä pohtimaan, tuntevatko kasvit kipua, kun niitä silvotaan. Toivokaamme, että tuo samainen kynä saisi vielä vuosia juosta virkeänä ja tehdä taitavaan tapaansa myös luonnonsuojelupropagandaa. V. Useimmissa hänen >>kuvakirjoissaan>> on oma luontoa kosketteleva osastonsa, jonka lastut uhoavat herkkää luonnontunnetta ja syvää sympatiaa vähäisimpiäkin eläväisiä kohtaan. 119. Hänen >>Vierasperäiset muinaisnimensä>> (1950), >>Kansan sana taiteessa>>-teoksensa (1948) ja >>Maailman mylläkässä>>-muisteluksensa (1949) käsittävät yhteensä lähes 1400 sivua ja >>Kuvat>>-sarja, joista esiteltävänämme nyt on viides osa, yhteensä lähes 1500 sivua. Laadullisesti on nimenomaan >>Kuvat>> tunnustettu sanataiteeksi, jonka mainesanoiksi on esitetty mm
Enimmän tätä propagandaa on epäilemättä tehnyt se henkilö, joka on tässä puheena olevan teoksen suomentanut ja maamme oloihin sovittanut. Kehoitus sienimetsään lähtemisestä on luonnonsuojelun kannalta epäilemättä suotavaa. Tämä on epäilemättä osaksi pantava tänä aikana ilmestyneiden käyttökelpoisten opaskirjojen, osaksi eri muodoin t ehdyn, sienten käyttöön kehoittavan propagandan tiliin. Nils Suber: Sienimetsässä. Säestyksenä Erkki Tantun, taitajan kuvitus. On mielenkiintoista kuulla, että maamme parista tuhannesta sienilajista 537 on todettu syötäviksi ja näistä on 113 yleisesti esiintyviä. Valleniuksen »M:iesten meri». Esitystä leimaavat tekijän omakohtainen, etupäässä P etsamossa hankittu arktisten olojen tuntemus, suuri kiintymys luontoon ja J äämeren rehdin-jäyhiin, luonnonraikkaisiin ihmisiin, seikkailuja etsivä romanttinen kaukokaipuu, miehekkyyden ja suurisilmäisesti luontoa ihastelevan t erveen lapsenmielen harmooninen yhdistelmä. Viimeisten kymmenen vuoden aikana on harrastus sieniin maassamme suuresti kasvanut. Useimmista niistä selostetaan tärkeimmät tuntomerkit, levinneisyys maassamme, kasvupaikat ja esiintymisaika; lisäksi ilmoitetaan sienen käyttöarvo (tarkemmin kuin aikaisemmissa sienikirjoissa), vieläpä käyttöohjeitakin. Porvoo 1952. WSOY 1952. Erikseen tehdään vielä selkoa sienten keruusta ja fenologiasta, ravintoarvosta, perkauksesta ja säilönnästä ynnä tärkeimmistä sieniruoista. 350 sienilajia, siis yli kaksi kertaa enem män kuin varhemmissa sienikirjoissamme. Viittaamme vuosikirj amme alkusanoissa ja maisteri Arvo J. Fairfield Osborn: Rosvottu kiertotähtemme. 120. E-mo. Ollilan artikkelissa käsiteltyyn taloudelliseen luonnonsuoj eluun. M. Kerääjän ja käyttäjän sieniopas. (Vain P etsamon tuntijaa saattaa tekstissä nimiltään mainittujen paikkoj en vääristyminen kuvissa hiukan kiusata.) R. Toisaalta vain perin harvassa tapauksessa innokkaastakaan sienten keräilystä lienee todellista vaaraa itse sienille. Suo• meksi toimittanut Toivo Rautavaara. V. Ellei luontoa ryhdytä järkiperäisesti suojelemaan ja hoitamaan, maapallon elinvarat loppuvat ja ihmiskuntaa odottaa tuho. Amerikan ja muun maailman luonnonhoidon (conservation of nature) ideologiaa esittelevä herätyshuuto. WSOY. K. R. Kla. Su berin teoksessa esitellään n. Sillä niistä, jotka metsään menevät olipa tarkoituksena sitten vaikka sienestys tulee tavallisesti luonnon ystäviä ja ihailijoita kuten teoksen esipuheessa todetaan. (Otava 1952) on kertomus J äämeren ääreltä, alastoman karusta maasta ja kylmästä, rikkaasta merestä sekä ihmisen kamppailusta tässä >>armottomassa ja armoitetussa>> pohjanperän maailmassa. Voimme näin ollen hyvin suositella lukijoillemme sellaistakin kirjaa, joka tietyssä mielessä tähtää metsiemme riistoon. Ina
121. Luonnontieteen uusimpia saavutuksia. Runsaasti kuvitettu, helppotajuinen, hyvin kiintoisa kirja. Tässä kirjassa on enimmäkseen onnistunut värikuva kaikkein useimmista pohjoismaisista lintulajeista sekä lisäksi lyhyt selvitys niiden yleisyys-, oleskelu-, pesimis-, ravinto-, muuttoym. Kaikki edellä mainitut teokset ovat ainakin pääosaltaan koskeneet kotimaan luontoa. Sille, joka haluaa saada yleiskuvan biologian peruskysymyksistä nykyisen tieteen valossa, suositellaan tri SVEN SEGERSTRÅLen teosta >>Ihmeellinen elämä>> (O tava 1952), koulun lukemistoa ja oppikirjaa, joka on niin laadittu, että itseopiskelijakin voi sitä käyttää. Silti tutustuu jokainen luonnon ystävä mielihyvää tuntien teoksiin, joihin taitavat kuvaajat ovat koonneet parasta satoaan. SovERinULVISEKKALLIOLAn äskettäin ilmestyneessä >>Kasviopissa>> (Otava) jossa kasvit esitellään aivan uudella tapaa kasviyhdyskunnittain -, on asialle omistettu pieni luku ja muuallakin tekstissä on luonnonsuojelun tärkeydestä silloin tällöin mainittu. R. Luonnonsuojelun ajatus on löytänyt viime aikoina yhä useammin t irn~ä myös koulun oppikirjoihin. suhteista. Samaan tapaan olisi toivonut jonkin sanan luonnonsuojelusta myös toiseen etupäässä koululaisille ja harrastajille tarkoitettuun oppaaseen, joka on saanut suuren levikin: PAAVO VoIPIO: Linnut värikuvina (WSOY 1952, SIGFRID DuRA rGon toimittaman ruotsalaisen alkuteoksen mukaan). Näissä kirjoissa on monia kuvia, jotka paremmin kuin mitkään sanat kertovat luontomme ihmeellisestä kauneudesta ja samalla kehoittavat säästämään nuo maisemat tu levillekin polville. Tällaisista juur'ikään ilmestyneistä mainittakoon tässä PAAVO ja Esrrn SuoMALAISEN >>S uomen luonnon kauneutta (Otava 1952) sekä MATTI PoU'l.'VAARAN >>Suomi>> (WSOY 1952) ja »Kaunis Häme>> (WSOY 1952, uusi laitos) . Runsaasti on ilmestynyt myös muiden maiden luonnonsuhteista kertovia kirjoja, pääasiassa matkakuvauksia. Kla • . Luonnonsuojelumiehet ovat jo vuosia sitten ehdottaneet niille metsänkävijöille, joiden välttämättä on tuotava retkiltään saalista, metsästyksen sijaan kamerametsästystä. >>Uusin tieto luonnosta ja ihmisestä>> (WSOY 1952), tanskalaisen tietokirjan suomenkielinen laitos, kolmiosaiseksi suunniteltu teos, joka käsittää lyhyitä kirjoituksia modernin luonnontieteen ja luonnontieteellisen tekniikan aloilta, atomifysiikasta psykologiaan asti. Edellä esiteltyjen teosten lisäksi on kuluneena vuonna ilmestynyt jälleen melkoinen joukko luontoa tavalla tai toisella koskettelevaa ja luonnon ystävää kiinnostavaa kirjallisuutta. kuten jo varhemmin olemme voineet todeta. Tämä harrastus onkin ajan kuluessa saavuttanut yhä suuremman suosion ja onnistuneet, taidokkaat valokuvat eivät enää kuulu meilläkään harvinaisuuksiin. Muita luonnonystävän kirjoja
E. »Ruotsin eläimet>>-sarjateoksen aloitti nisäkäseläimiä käsittelevä osa, ja seuraavina vuorossa ovat olleet hyönteiset ja linnut. Milloin niissä liikutaan eri tahoilla Eurooppaa, milloin ihmeellisessä Intiassa, Afrikan tai Etelä-Amerikan aarniometsissä, milloin Aasian aroilla. KYLMÄLÄ: Kerran Balkanilla. Mmss-TEUFFEN: Tuulen teillä. VALENTIN: Tuolla puolen Limpopon (Otava). Toimittaneet CARL H. J. Viehättävä kuvasto Tukholman seudun rikkaasta luonnosta ja eläinmaailmasta. v. Kuvituksessa on käytetty hyväksi nykyaikaisen valokuvaustekniikan koko asteikkoa yliluonnollisen kokoisista lähikuvista erinomaisiin värikuviin saakka. Muuta toimitukselle lähetettyä kirjallisuutta: G. LTNDROTH ja GösTA NoTINI. Ruotsissa ilmestyy jatkuvasti toinen toistaan upeampia yleistajuisia luonnontieteellisiä teoksia. Stockholm 1952. Lrno & H. K. Ruotsalaisen luonnonharrastajan ja valokuvausamatöörin täysosuma. SAHLBERG ja U. >>Svenska djur. SAALAS: Retkeilyjä kolmessa maanosassa. W. N. SCHILDT: Toivematka. Toivottavasti hinta, 57:50 kruunua, ei ole esteenä tämän luonnon ystävien toivekirjan levikille meidänkin maassamme. A. PRICE: Kuumaa ja kylmää tropiikkia. H. MARTTINA: Vahingossa Venezuelaan. VALLE: Sudenkorennot. G. AuRELL: Akvaario (Nide OY). Niinpä hyönteisosassakin on kirjoittajina sekä tunnettuja tutkijoita että päteviä harrastelijoita, onpa mukaan mobilisoitu joukko meikäläisiäkin hyönteistieteilijöitä, nimittäin Wolter Hellen, Harry ja Rolf Krogerus ja Ernst Palmen. Suomen eläimet 7 (WSOY). »Jos kaikki ulkoilijat ja retkeilijät ajattelisivat, miten köyhää ja tyhjää elämämme olisi ilman kukkia ja linnun122. Kotien maailmankartasto (WSOY). NAESs: Tirich Mirin huipulle. MÖRNE: Aurinkoista Andalusiaa. ROIVAINEN: Äkämäpunkit. S. A. Nordsted & Söners förlag. Ruotsin kirjallisuutta. P. Suomen eläimet 6. BITSCH: Moottoripyörällä halki Afrikan. Näitä sisältyy varsinkin WSOY:n >>Sinisen nauham> sarjaan. Bonniers . H. J. JuNCKER: Polkupyörillä Intiaan. >>Sinisen nauham> matkakirjoja ovat: J. ARTUR LARSSON: Vildmarken inpå knutarna (Erämaa kotinurkissa). Yhteistä koko teokselle on hauska ja helposti luettava, mutta samalla tieteellisesti luotettava ja ajan tasalla oleva esitystapa. T. Insekterna>>. Matkakuvausten normaaliin tapaan on niissä kuvausten tärkeimpänä kohteena kirjoittajan omat elämykset, maan kansa ja sen tavat, mutta monesti löydämme niistä lisäksi selvityksiä maisemien laadusta, kasvillisuudesta ja eläimistöstä. Stockholm 194950. J. Useimmat niistä ovat reippaasti ja eloisasti kirjoitettuja, kiintoisia tietoja ja hauskuutta tulvillansa. (WSOY). P. I. Voimme mielihyvin suositella näitä matkakertomuksia hauskana, ja samalla tietoa rikastuttavana ajanvietelukemistona
Näin kertomukset tulevat sekä sisältörikkaiksi että mielenkiintoisiksi kenen tahansa niitä lukea. Teokseen liittyvät runsaat valokuvat ovat omaa luokkaansa, varsinkin mitä lähikuviin tulee; kirjan liitteenä on tarkkoja tietoja kuvien valokuvaustekniikasta. Kaikkiaan on kirjassa kuvia 43 kämmekkäästä. eläimistä. E-mo. SvANTE LUNDGREN on tunnustettu yhdeksi naapurimaamme parhaista luonnonkuvaajista tällä hetkellä. Tekstin tieteellinen puoli on pääasiassa lainaa juuri mainitusta suurteoksesta; myös luonnonsuojelullisia näkökohtia esitellään. KNUT HAGBERG, joka varhemmin on julkaissut parikin teosta Ruotsin linnuista (>>Svenskt fågelliv>> ja >>Fåglar i bygd och obygd>>), on äskettäin kirjoittanut eräistä muistakin kotimaansa eläimistä: >>Svenskt djurliv i mark och hävd>> (Bonniers). Ruotsin luonnontieteellisestä kirja-aarteistosta v01mme lisäksi esitellä muutamia muitakin teoksia. Ne on otettu enimmäkseen Gotlannissa ja muuallakin Ruotsissa matkoilla, joista tekstissä usein kertoillaan. Katseltaessa ARVID OHLSSONin loistavan kaunista kirjaa >>Svenska orkideer>> (Svensk Natur) tulevat etsimättä meikäläisen mieleen >>Pohjolan luonnon kasvit>>-teoksen suurenmoiset värikuvat. Aivan samantapaisia ovat nimittäin sen värikuvat, ja muitakin kuvia on runsaasti. Kla. Rauhalliseen, leppoisaan tyyliinsä hän kuvailee siinä koskemattoman erämaan suurenmoisia maisemia, sen kasvija eläinkuntaa ja sen yksinkertaista kansaa. laulua ja koskematonta luontoa, olisi toivoa saaia säilytetyksi kaikki tämä kauneus, jonka ilman omaa arvoa ja ansiota olemme saaneet nautitta vaksemme.» R. Kuten teoksen nimestäkin jo selviää, kirjoittaja esittää siinä paitsi omia kenttäkokemuksiaan myös kaunokirjallisuudessa, varsinkin runoudessa tavattavia kuvauksia ja mainintoja ko. 123. Pääasiassa sen kertomukset koskevat nelijalkaisia eläimiä, mutta pakistaan siinä myös käärmeistä, sisiliskoista ja sammakoistakin. Viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan >>Myr>> (Nordisk Rotogravyr) hän kuvaa Ruotsin suurinta suoaluetta Sauna-aapaa (Sjaunjaape) Länsi-Pohjassa, seudulla, jonka kartta vilisee suomalaisperäisiä nimiä. Kuvitus ei sen sijaan ole mitenkään ihmeellistä Värikuviakin tosin on, mutta ne ovat enimmäkseen 1800-luvun eläintieteellisistä teoksista lainattuja, jo historiaan kuuluvia. V
Osanottajia 1226. Eräillä näistä kursseista kohdistettiin huomio lausutun toivomuksen mukaan sekä lintuihin että nisäkkäisiin, toisilla taas vain lintuihin; Oulu sa pidettiin kivikurssit. Yhdistykseen on tehdyn propagandan ansiosta liittynyt runsaasti uusia jäseniä ja innostus luonnonsuojelun kenttätyöhön on selvästi lisääntynyt. Osanottajia oli 25-34. Kertomus Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toiminnasta v. Tämän epäkohdan korjaamiseen on lähitulevaisuudessa epäilemättä kiinnitettävä paljon huomiota. Henrik Wallgren. Osanottajia oli yhteensä 143. Uuno Perttula. Paavo Kallio ja opettaja Rauno Tenovuo. Tavanomaisia, yleisölle tarkoitettuja luonnontuntemuskursseja on kuluneena vuonna pidetty Opintotoiminnan Keskusliitolta saatujen varojen turvin kaikkiaan 8:lla maaseutupaikkakunnalla. 1952. E. Leo Lehtonen Helsingistä. Pahimpana nykyhetken puutteena pitäisin yhdistyksen epävarman talouden ohessa sitä, että yhdistyksellä on käytettävissään liian vähän aktiivisia työntekijöitä. Tampereella järjesti ja johti lintukurssit toht. K u r s s i t o i m i n ta. Ruotsalo sekä yliopp. Gustafson. Lahdessa järjestettyjä lintukursseja johti maist. Enwald ja reviisori J. Kuopion lintuja nisäkäskursseja johtivat kouluneuvos Kurt H. Kun uusia suunnitelmia on jatkuvasti toteuttamistaan odottamassa ja kun luonnonsuojelutietoutta jaetaan yhdistyksen työn tuloksina nykyisin sekä opiskelevalle nuorisolle että suurelle yleisölle useissa eri toimintapisteissä, yhdistys voi olla tulevaisuuteensa nähden toiveikas. Osanottajia oli eri tilaisuuksissa 24-44-. 124. Yhteensä oli kursseja 14, joista 6 Helsingissä. Osanottajamäärä oli 61-65. Kulunut vuosi on Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen työssä merkinnyt toiselta puolen toiminnan jatkuvaa rikastumista, toiselta puolen sen vakiintumista. Turussa pidettyjen >>luonnontuntemuskurssien>> (lintuja ja kasveja) johtajina toimivat toht. Helsingin kursseilla toimivat johtajina maisterit Olavi Hytönen (2 ryhmää), Leo Lehtonen (2 ryhmää), R. Birger Ohlsson. 40. Oulun kivikurssit johti maist. Osanottajien enimmäismäärä oli yhteensä 452. Osanottajia oli n. Pääkaupungin kurssit olivat pelkästään lintukursseja
Kerhoon kuului v. Lintuja nisäkäskurssit, johtajana toht. Vielä on ollut esityksiä ns. hiihtoretki Mellunkylään, ns. Alpi Pynnönen. Göran Bergman on lisäksi pitänyt neljä ruotsinkielistä lintureportaashia, joista kaksi keväällä (aiheena saapuvat muuttolinnut), yksi kesällä (lintujen laulu) ja yksi syksyllä (lähtevät muuttolinnut ja Söderskärin majakka). Niiden tarkoituksena on lisätä suuren yleisön luonnonharrastusta ja -tietoutta ja kasvattaa kansalaisia samalla suhtautumaan luontoon myönteisesti. J . Erkamo: Jokamiehen perhe luonnon helmassa; Eero-Pekka Paavolainen: Helsingin Vanhankaupunginlahden lintuelämää seur~amassa; Niilo Söyrinki: Kukat luonnon kaunistaa; Pekka Nuorteva: Heinäpellon hyönteiselämää; Hans Luther: Ahdin valtakuntaan tutustumassa; I. 1952 25 jäsentä. Oulunkylän Pikkukoskelle. Kaikki tähänastiset esitelmätilaisuudet, joiden aikana on myös ollut mahdollisuus keskustella esillä olleesta aiheesta, on pidetty Tie125. Mellunkylään, toinen 12. Vilho V. Laitakari, Lehtonen, Ruotsalo, Skarra, Söyrinki, Teivainen ja Tuomikoski. Vuoden 1952 alusta yhdistys ryhtyi myös järjestämään kuukausittaisia esitelmätilaisuuksia pääkaupungin yleisölle. Hämeenlinnan lintuja nisäkäskursseja johti leht. R et k ei 1 y t o imi n ta on kuluneena vuonna ollut tavallista vilk:kaampaa. Päivän peilissä ja kouluradiossa. Lisäksi yhdistys välitti johtajan (maist. Radio e s i t y ks et. Lisäksi tehtiin 17. 40 yhteistä retkeä Helsingin ympäristöön ja muutamia kauemmaskin, mm. Vaarna. Niitä johti tol:it. II. Riihimäki. Esite 1 mäti I a i suu d et. Välikangas: Muuttolintujen matkassa; V. Jyväskylässä pidettiin lintuja nisäkäskurssit, joihin osallistui 22-46 henkilöä. Olavi Leivo) Lounais-Hämeen Kotiseutuyhdistyksen toukokuussa pidetyille lintukursseille Forssaan. Söderskärille, Yyteriin ja Fiskarsiin. Olavi Leivon johdolla toiminut entiseen tapaansa. Syksyllä oli vielä kaksi sienija kasviretkeä, toinen 28. Kuten v:n 1951 ja 1952 vuosikirjojen liitteinä julkaistuista ohjelmalehtisistä on käynyt selville, yhdistys ryhtyi v:n 1952 alusta järjestämään entistä runsaammin luonnonsuojeluaiheisia esityksiä yleisradioon. Tällä tavoin yhdistys toivoo voivansa pitää jatkuvaa kosketusta jäsenistöönsä ja samalla tietenkin levittää luonnonsuojelutietoutta. E. X. Niille osallistui 23-40 henkeä. kevätretki helatorstaina Laajasaloon ja helluntaimaanantaina retki Porvooseen. Pääkaupungissa järjestettiin näet keväällä huhtikuun puolivälistä lähtien linturetkiä kaupungin ympäristöön joka sunnuntai, yksi niistä laivaretki. Vuoden aikana sillä oli 16 kerhoiltaa ja se teki n. IX. Retkien johtajina ja oppaina ovat toimineet herrat Bergman, Erkamo, Kalliola, Klemola, Kontuniemi, Kujala, I. Valovirta. Keskustelu (Reino Kalliola, Tauno Mäki, Heikki Reenpää, Niilo Söyrinki, Reino Tuokko) aiheesta: Metsästys ja luonnonsuojelu; Peitsa Mikola: Yhdysvaltain luonnonja kansallispuistoihin tutustumassa; V. Erkamo: Syksyn väriloisto; Jukka Koskimies: Talvilintumme. Vuoden aikana on yhdistyksen toimesta järjestetty mm. Osanottajia 1114 henkeä. seuraavat radioesitykset. Pääkaupungissa toimiva yhdistyksen 1 i n t u kerho on maist
Yhdistyksen t aholta tulleesta kehoituksesta ryhtyi Helsingin seudun luonnon hyvä tuntija maist. I.), Reino Kalliola: Kansallispuisto luonnon pyhäkkö (27. Kalliola esitelmöi aiheesta >>Käytännön metsämies luonnon suojelijana~. XL). Muusta esitelmätoiminnasta mainittakoon, että yhdistyksen puheenjohtaja luennoi J yväskylän kesäyliopistossa heinäkuussa aiheesta >>Kasvatus ja luonnonsuojelu>> sekä kävi esitelmöimässä maaliskuussa Tampereella Pohjois-Hämeen Metsänhoitajien yhdistyksen vuosikokouksessa ja toukokuussa Forssassa Lounais-Hämeen Kotiseutuyhdistyksen luonnonsuojelutoimikunnan järjestämässä valistustilaisuudessa. yhdistys lähetti toht. Näitä kirjoituksia, joissa on selvitelty varsinkin kaikkea sitä, mitä reittien luonnossa on luonnonsuojelun kannalta kiintoisaa, on sen jälkeen julkaistu parin viikon väliajoin jatkuvasti. Tätä johtokunnan tekemää päätöstä on vuoden kuluessa jouduttu jo kerran soveltamaankin. Kalliola oli taas käynyt esitelmöimässä elokuussa Kotiseutuliiton järjestämillä Kotiseutupäivillä Hämeenlinnassa ja lokakuussa Haminan ja Vehkalahden kunnan nuorisotyöntekijöille sekä johtanut kesällä Seminaarien viranja toimenhaltijain retkeilyn Pyhätunturille. IV.), Niilo Söyrinki: Baijerin alppien luonnosta ja kasvillisuudesta (17. Tehdäkseen lopun joutsenen tuhoamisesta maassamme yhdistys lähetti 10. 126. Tilaisuudet ovat olleet yleisön suosimia, läsnäolijain luku on vaihdellut 65170. II.), Esko Suomalainen: Kuvia Kuusamon luonnosta (26. Valtion metsästyksenvalvojan suositeltua Metsästys ja Kalastus-lehdessä fosforoituja jyviä varisten surmaamiseen, on yhdistys kiinnittänyt valtion luonnonsuojelunvalvojan huomiota asiaan. Luonnonsuojelunvalvoja lähetti kirjelmän lausuntoineen edelleen Metsähallitukselle, Tieja vesirakennushallitukselle, Keskusmetsäseura Tapiolle ja Centralskogssällskapet Skogskulturille. III. 6. IV.) toht. IX.), Alpi Pynnönen: Pyyn elintavoista (15. T. X .), H eikki Roivainen: Luonto ja ihminen Espanjan Andalusiassa (12. Esitysten yhteydessä on aina näytetty runsaasti laadullisesti korkeatasoisia valokuvia, usein myös värikuvia. Metsämiehille metsäviikolla järjestetyssä esitelmätilaisuudessa (20. teellisten Seurain talossa (= Säätytalo). Ruotsalo t ammikuusta 1952 kirjoittamaan Uuteen Suomeen kuvauksia pääkaupungin ympäristön retkeilyreiteistä. lehdistölle tiedoituksen, jossa se lupaa 20.000 mk jokaiselle, jonka ansiosta laulujoutsenen surmaaja saadaan edesvastuuseen. V. Branderin tehtyä aloitteen valtion luonnonsuojelunvalvojalle kirjelmän, jossa tuotiin esiin ne haitat, mitä räjähdysaineiden käyttö metsäojituksessa aiheuttaa ojitustyömaan lähistön metsille ja niiden eläimistölle. E. Luonnonsuojelunvalvoja kääntyikin metsästyksenvalvojan puoleen ja tämä peruutti antamansa kehoituksen, joka toteutettuna olisi varmaankin aiheuttanut myös monien rauhoitettujen lintujen hengenmenon. Esitelmöitsijät ja esitelmien aiheet olivat seuraavat: Niilo Söyrinki: Luontomme ja me (23. Lisäksi prof. Toht. III.), Jouko Kaisila: Kilpisjärvi tunturiluonnon tutkijan paratiisi (23. R. Muuta toimi n taa. Söyrinki oli huhtikuussa Metsäbiologisessa kerhossa alustanut keskustelun aiheesta >>Metsänhoito ja luonnonsuojelu>>
V u o s i k o k o u s j a j o h t o k u n t a. Jäsenmaksu korotettiin 200 mk:ksi. Yhdistyksen vuosikirja on jo useana vuonna päässyt julkisuuteen vasta vuoden lopulla tai jopa seuraavan vuoden puolella, mutta kuluneena vuonna se saatiin painosta jo kesäkuun puolivälissä. Toisena perusteena oli esitetty suunnitelma vuosikirjan painatusavun saamisesta Metsätieteellisel tä tutkimuslaitokselta. Valovirta ja Paavo Yli-Vakkuri. Se sisältää mm. V u <> s i k i r j a. Yhdistyksen j ä s e n m ä ä r ä on kuluneena vuonna pienentynyt, vaikka uusia jäseniä ilmoittautuikin satamäärin. Niilo Söyringin avustamana vastannut sihteeri, on mittavin ja sisältörikkain tähänastisista. äskettäin rauhoitettujen kasvien luettelon -·, kirjallisuusarvosteluja jne. Reino Kalliola kevätlukukaudella 1953 luennoimaan korkeakoulussa luonnonsuojelusta silmällä pitäen lähinnä tulevia nuoriso-ohjaajia ja sanomalehtimiehiä. Göran Bergman. 120 sivullaan se sisälsi 9 artikkelia, kiertokyselyn, tietoja Suomen eläimistöstä ja kasvistosta, uutisia luonnonsuojelun työmaalta mm. Pääkirjoituksen, jossa pohditaan luonnonsuojelun ja maisemanhoidon suhdetta, on laatinut R. Kokoukselle esitetty vuosikertomus ja tilit hyväksyttiin. Kirjoittajina esiintyvät Alfred Brandt, Jouko Kaisila, Akseli Kaskela, Viljo Kujala, Peitsa Mikola, Leo Lehtonen, V. Koulun rehtorin, prof. Yrjö Ruudun ja opettajaneuvoston hyväksyttyä ehdotuksemme vuoden lopulla ryhtyy toht. E. Kokous päätti tehdä voitavansa, että kaikki laivanvarustajat ja laivojen kapteenit saataisiin jäteöljyasiassa noudattamaan niitä ohjeita, jotka pohjoismaiset laivanvarustajat olivat viime keväänä pitämässään kokouksessa hyväksyneet. Lisäksi päätettiin kääntyä öljy-yhtiöiden puoleen ja kehoittaa niitä kokeilemaan uusia menetelmiä jäteöljyn vaarattomaksi tekemisessä. T. Lihtonen, Pentti Linkola, R. Vuosikirjan otsikointia muutettiin johtokunnan päätöksellä hieman entisestään: Suomen Luonto, Suomen Luonnonsuojelun vuosikirja. J. Ruotsalo, Esko Suomalainen, Niilo Söyrinki, E. Vuosikirja, jonka toimituksesta on toht. Viljo Kujala Suomen 127. Branderin, Stig Jaatisen, Pentti Linkolan ja Börje Olsonin artikkelit. Vuoden päättyessä yhdistykseen kuului 4.224 jäsentä, joista 3.921 suomenkielistä ja 303 ruotsinkielistä. III. Yhdistyksen vuosikokous ei kuluneena vuonna ollut metsäviikolla, kuten monesti varhemmin, vaan jo 9. Ruotsinkielisen vuosikirjan (38 sivua) toimitti toht. Göran Bergman. (Myöhemmin johtokunta kuitenkin vuosikokoukselta saaminsa valtuuksin nosti jäsenmaksun 250 mk:ksi.) Erovuoroisista johtokunnan jäsenistä valittiin prof. Pohjoismaisen öljyvahinkokomitean kokouksessa viime joulukuussa edusti yhdistystämme toht. Yhdistyksen kahtena viimeksi kuluneena vuonna Yhteiskunnalliselle Korkeakoululle lähettämät kirjelmät, jotka tarkoittivat luonnonsuojelun ottamista opetusaineeksi tässä korkeakoulussa, tuottivat lopulta myönteisen tuloksen. Kalliola. Reino Kalliolan ja prof. Kortistosta on nimittäin jouduttu poistamaan osoitteiden tuntemattomuuden ja varsinkin vuosikirjan lunastamatta jättämisen vuoksi huomattava määrä jäseniä, kuluvana vuonna kahden vuosikirjan osalta. Tällä halutaan korostaa sitä, että kirja, jossa jo varhemmin on ollut valtion luonnonsuojelunvalvojan tiedoituksia, on nyt laajentunut myös maan virallisen luonnonsuojelun äänenkannattajaksi
Virallisten asioiden j älkeen esitti toht. Valtionavustus oli 390.000: -, josta varsinaista valtionapua 115.000: ja raha-arpajaisten voittovaroista lisäavustusta 275.000: -. Lars v. Söyrinki, varapuheenjohtajana prof. Tilinpäätös osoittaa jäsenmaksutuloja 1.325.215: -. Luonnonsuojelualueita yksityismaille perustettaessa tai näillä olevia luonnonmuistomerkkejä rauhoitettaessa on maanomistajan jätettävä siitä hakemus .lääninhallitukselle. Kalliola. Johtokunta piti kertomusvuonna 5 ja työvaliokunta 6 kokousta. Göran Bergman. Talou s. Tilintarkastajiksi valittiin edelleen toht. Paatela Kilpisjärven seudulta ottamansa värifilmin ja toht. Helsingissä tammikuussa 1953. V. Vierailunsa aikana toht. . Tahvo Kontuniemi ja maist. dettäessä maksutta valtion luonnonsuoielunvalvojalta . Anomukseen on liitettävä jäljennös ko. Hans Luther (Societas pro Fauna et Flora Fennica), kirjanpitäjä Väinö Pärnänen ja agr. Haartman, prof. Lothar Machura. 24.396: -. . 959.236: -. Lihtonen, metsäneuvos J arl Lindfors, toht. Tilinpäätöksen mukaan yhdistyksen tulot olivat mk. Machura esitelmöi yhdistyksemme ja Vanamo-seuran yhteisessä kokouk.sessa Itävallan luonnonsuojelusta ja teki toht. Suurin kustannuserä oli vuosikirjojen (1951, 1952) toimittaminen . osasta tilan kart. Leevi Miettinen, varatilintarkastajiksi taas maisterit Holger Ahlqvist ja Pasi Lehmusluoto . J. Viime syyskuussa vieraili maassamme Itävallan luonnon.suojelulaitoksen johtaja toht. Sihteerinä on ollut allekirjoittanut ja apulaissihteerinä (ruotsinkielisenä sihteerinä) toht. Esko Kankaan seurassa kiertomatkan Sisä-Suomeen. Puheenjohtajana on toiminut prof. 1.924.036: -, joten tilivuoden ylijäämä oli mk. Reino Kalliolan ja prof. Aatos 'Tavaila. Aarno Kalela (Suomalaisen Eläinja Kasvitieteellisen Seuran Vanamon edustajana), toht. 1952 toht. Niiden painatus tuli maksamaan mk. . Opintotoiminnan Keskusliitolta saatiin kurssitoimintaa varten maaseudulla 35.000 :sekä Helsingin kaupungilta pääkaupungissa pidettyjä kursseja varten 30.000: -. taa rauhoitettavan aliieen tai esineen sijaintia osoittavine merkintöineen sekä jäljennös omistusoikeusasiakirjasta. Aarne Laitakari, (Suomen Maantieteellinen Seura), metsäneuvos V. R eino Kalliola, prof. Vi era ilu. 1.948.432: ja menot mk. Laitakari ja rahastonhoitajana toht. Göran Bergman esitteli uusia Ruotsista saatuja linnunäänilevyjä: Yhdistyksen johtokuntaan kuuluivat edellämainittujen kolmen henkilön lisäksi v. Yksityiskohtaiset ohjeet saadaan pyy. Erkamo. Metsätieteellisen Seuran edustajana uudestaan; samoin valittiin profes,sorit Ernst Häyren ja Niilo Söyrinki jälleen johtokuntaan. Johtokunnan ehdottama sääntöjen muutos, joka tarkoittaa neuvottelukunnan kokoontumisajan siirtämistä johtokunnan puheenjohtajan määrättäväksi ja vuotuisen jäsenmaksun määräämisen siirtämistä saman vuoden vuosikokoukselle, hyväksyttiin yksimielisesti. 128
Tähänastisissa numeroissa yhteensä 1200 sivua ja lähes 40J kuvaa. tri Reino Kalliola, rahastonhoitaja; fil. liinta 300 mk. maist. Ernst Häyren, prof. V. Lyhyet tiedot Suomen kaikista linnuista ja linnunpönttöjen valmistusohjeet. Viljo Kuiala, metsäneuvos V. Erkamo: Ehdotus Helsingin seudun luonnonsuojelunkohteiksi. Lihtonen, metsäneuvos Jarl Lindfors, fil. tri Hans Luther, kirjanpitäjä V ilinö Pämiinen, agronomi Aatos Tavaila. Erkamo, os. sihteeri: fil. Helsinki, Urheiluk. 25 851 (kotiin 92 813). »Suomen Luonnon:,> vuosikertojen täydellinen sarja on luonnon ystävän kirjaston perusteoksia. tri Göran Bergman, os. Aarno Kalela, prof. V. tri Lars von Haartman, prof. Aarne Laitakari, varapuheenjoht.; fil. Ruotsinlkiel. Pallas-Ounastunturin kansallispuiston opas. \ __________ ..) Suomen Luonnonsuojeluyhdistys Jo h t o kun ta: apul.prof. Hinta 75 mk. Sihteeri: fil. Puh. Helsinki, Unioninlk. Postisiirtotili n:o 6882. Niilo Söyrinki, puheenjohtaja; prof. 61 401. Yhdistyksen osoite: Helsinki, Unionink. tri Reino Kalliola, Helsinki, Unionink. Puhe!in 61 401.. amalla voitte tilata: Suomen linnut. E. Seuraavia vuosikertoja on vielti Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toimistosta saatavissa: 3 (1943), 4 (1944), 5 (1945-------46), 7 (1948), 8 (1949), 9 (1950), l0 (1951) ja 11 (1952) liinta a 300 mk., jäseniltä 250 mk. liinta 50 mk . (K. 18 B, puh. 44, puh. 1946 esittelyvihkonen). 40 A (Metsätalo). Kivirikon lintuntiyttelyn v. . Valtion luonnonsuojelunvalvoja Fil. 40 A (Metsätalo). 22 978 (kotiin 481586)
,Jilin n:o 6882 . Kertakaikkinen maksu 5000 mk. • SUOMEN LUO N NO NS U O J EL UYH D I STYS • Maan luonnon ystävien yhteenliittymä Suomen luonnon kauneuden ja rikkauden turvaamiseksi Vuosifäsenmaksu 250 mk. Helsinki, 1953. Hinta 300 mk. Jäsener·saavat ilmaiseksi yhdistyksen vuosikirjan SUOMEN LUONTO Jäseneksi ilmoittautuminen ja samalla jäsenmaksun lähetys yksinkertaisimmin postisiirron tilillepanokortilla. Raltliuskansan Kirjapaino Oy. ". SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYS Helsinki, Unioninkatu 40 A. .