, . ' ,. SUOMEN LUONTO SUOMEN LUONNONSUOJELUN VUOSIKIRJA 1955
Loistavasti kirjoitettu ja kuvitettu Tämä professori Söyringin teos kertoo mukaansatempaavalla tavalla luo-nnonsuojelutyöstä kautta aikojen, selvitellen kulttuurin vaikutusta eläinja kasvikuntaan sekä loihtien eteen mitä mielenkiintoisimpia näkymiä luonnon ihmeellisestä maailmasta. 700 :-, kangask. Toivomme sille paljon lukijoita, eikä se saisi puuttua yhdestäkään kirjastosta. Se on soTeoksen liitteenä on luonnon rauhoitusta koskevat lait ja asetukset sekä käytännöllisiä ohjeita rauhoitustoimenpiteitä varten. lahja teos Niilo Söyrinki: LUONNONSUOJELUN • • KASIKIRJA piva niin kouluille, opintokerhoille kuin itseopiskelijoillekin; todella hyvä, ajankohtainen ja kaivattu teos. 120 kuv. Vilio Kuiala US) 355 siv. Näin kirjoittaa arvostelu Luonnonsuojelun käsikirjasta: Olemme Söyringille hyvin kiitollisia tämän käsikirjan kirjoittam:sesta. 2 karttaa ja 8 liitettä nid. (Prof. Sen aikaansaaminen on ollut todellinen kulttuuriteko. T A V A ,,. 875:-. Luonnonsuojelun käsikirja poistaa sen puutteen, mikä kirjallisuudessamme on ollut tämän alan oppiki!rjojen kohdalla
vuosikerta) SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYS VAL_TION L UONNONS UOJEL U NVALVOJ A. SUOMEN LUONTO SUOMEN LUONNONSUOJELUN VUOSIKIRJA 1955 (14
ERKAMO Helsinki 19 55 , Raittiuskansan Kirjapaino Oy .. ERKAMO, REINO KALLIOLA, NIILO SOYRINKI TOIMITTAJA: V. TOIMITUSKUNTA : V
. VALTER KELTIKANGAs: Metsästyksestä elinkeinona ja urheiluna sekä sen suhteesta luonnonsuojeluun . . . . 90 EINE L t:SUA: Kuinka opettaisin luonnonsuojelua kansakoulussa .... . SISALLYS: Alkusanat, VALTER KELTIKANGAS: Soiden suojeleminen kansallinen kulttuuritehtävämme ............................... Uutisia m etsästysja riistanhoitorintamalta, Gö RA N BERGMAN , s. . . . . , ERKKI LAITAKARI: Pakinaa haavasta . 109. . 110. . . . . . . ... . . . . . E.-P. 102 Fauna F ennica 1954, J ou Ko K..\tSILA .. . . .. .. . 102 Flora F ennica 1954, V. ...... . .... . ... ... Oulangan-Juuman kansallispuistokysymys, s. ..... . . ..... . 110.. 104 Luonnonsuoj elun työmaalta ... . ..... . . . . P Eh'.KA IsovIITA : Kohosoistamme ja niiden suojelusta .... ... . . . . . LAAKSONEN:_ Lintujensuojelusta H einolan seminaarissa . . . . . . ERKAM O . . . Kööpenhaminan luonnonsuoj elukongressista, s. . . , . . . . . 107 Uusia luonnonsuoj elualueita ja rauhoitettuja luonnonmuistomerkkejä, s. 100 Suomen kasvisto ja eläimistö. P AAVOLA IN El'i: H elsingin itäisen saariston merilintuja tarkkailemassa J s\AKKO HAYERIN E'.'i': Ruissalon rantavesien kasveista Sivu 5 10 29 37 46 59 68 77 AARRE A. ....... .. . . ... . ...... .. . . . . ... . . . . ........ . . . Tutkimustuloksia ja uusia löytöjä . ILMARI WIRKKALA: Hautausmaat ja luonto .. 107. . . . . . . . . ............ . . TAISTO PIJPARI:'<E'.\' : Piirteitä kuhankeittäjän elämästä . . ..
. 113. . . . 115. 1954, V. ......... 120. . . Erkamo, s. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen kirjeensulkijamerkki, s. . . 112. . ............ . . 1954, s. 116. Hämeen Heimoliitto asettanut luonnonsuojelu toimikunnan s. K1VJR1J(K O: Pohjolan lintuj a. . . . 119. . Hyvinkään luonnonsuojelusuunnitelma valmistunut, s. >>Suomen Luonto>: muuttuu aikakauslehdeksi, s. Erkamo, s. . A1-10 , V. . V. . K. ERKAMO .................................... . . 117. 116 YRJÖ K oKKO: Ne t ulevat takaisin, T'. . . E . . . Meidän maa, toim. 112. s. Muuta kirjallisuutta, s. . ANTTI J. Sivu Lounais-Hämeen luonnonsuojelutoimikunnan työstä v. Kertomus Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toiminnasta v. 115. . Pohjois-Karjalan eläimistöstä, s. K ALEVI RAITÅS UO LE O LEHTOl'i'EN: Lintuj a tuntureilla, V . 114. E-mo. 117. 121. Kirjallisuutta . . PouL VA LEN TIN JENSEN TAUNO V. . . . Pääkaupungin luonnonsuojelu, s. 112. . 119. M.~Kr: Eläinten jälkiä ja jätöksiä, V. . Erkamo, s. E-mo s. .
Itse asiassa on viljelyspinta-alamme laajentaminen ja asutustoiminta ollut jo tähänkin asti huomattavalta osalta soiden varassa, samoin kuin tuottavan metsäalamme lisääminen on jokseenkin yksinomaan perustunut soiden metsäojitukseen. Reino Kalliola. Suomenselän vedenjakajalta. Va]ok. Näin ainakin toistaiseksi ja siihen saakka, kunnes lapio ja oja-aura ehtivät riittävän laajoilla alueilla työntää syrjään luonnonvaraista suota ja muuttaa maatamme suoviljelysten ja metsäojitusten maaksi. Ja vain suorikkaan maan luonnon5. Se mikä suomalaisessa luonnonmaisemassa sitä suurena kokonaisuutena tarkastellen ehkä sittenkin on tyypillisimmin kansallista, on sen suuri suorikkaus. S uomea mainitaan tavallisesti metsien ja järvien maaksi. Jo metsärunsautemme on soiden varassa sikäli, että tuntuva osa siitä on korpia ja rämeitä
Siihen meillä onkin perustettu soiden metsätaloudellinen luokitus ja käytännöllinen metsäojitustoiminta, jonka kehittämisessä Suomi niinikään on pioneerimaita. tieteellinen tutkimus on voinut antaa soiden tuntemukseen, luokitukseen ja taloudelliseen hyväksikäyttöön siinä määrin kansallisen ja samalla kansainvälisesti merkittävän panoksen kuin mitä Suomi on antanut. Jonkinlaisen käsityksen siitä saa. Ja kalkkirikkaitten alueittemme lettorämeillä, harvaa koivikkoa kasvavilla rehevillä lettokorvilla samoin kuin avoletoilla ruskosammalpintoineen on niinikään oma maisemallinen ja kasvillisuusarvonsa. Cajanderin viisikymmentä vuotta sitten esittämä suotyyppijärjestelmä edelleen täydennettynä lienee tänäkin päivänä syvällisin ja johdonmukaisin esitys suokasvillisuuden kokoonpanosta ja kehityksestä. Kuuluisan kasvimaantieteilijämme ja hartaan luonnonsuojelumiehen A. Tässä maisemakuvassa on suon osuus täysin hallitseva ja peruspiirteiltään sellainen, että se tuskin voi edes osapuilleenkaan samanlaisena toistua missään muualla. Se tapa, jolla suot taasen maamme eri osissa vaihtelevat kasvillisuutensa ja maastokuviointinsa puolesta sekä liittyvät erilaisiksi suoyhdistymiksi, antaa maisemalle luonteenomaisia >>maakunnallisia>> erikoispiirteitä. jos vaivautuu nousemaan yksinäisen Koitilaisen selänteelle ja tarkkailee sieltä kaikkiin ilmansuuntiin avautuvaa suolakeutta ympärillä, sen loputtomia aapoja upottavine rimpineen ja kapeine jänteineen sekä avaria pounuisia jänkiä. Rämeet ja korvet antavat suomalaiselle metsämaisemalle oman tyypillisen leimansa, ja aukeat nevat ja letot puolestaan tuovat sulj etumpaan ja epätasaisempaan metsämaastoon avartavaa ja rauhallista vaihtelua. Mikä tahansa niistä kulttuurin tieltä lopullisesti häviääkin, on suomalaisesta maisemasta samalla ainaiseksi poistunut eräs sen kansallisimpia piirteitä. Mikä onkaan näissä olosuhteissa luonnollisempaa kuin että maallemme kuuluu kulttuurivaltioiden joukossa pioneeriasema myös soihin kohdistuvan luonnonsuojelun alalla. iinpä Lapin luonto esittäytyy kenties yksitoikkoisimpana ja tylyimmillään, mutta maastokuviointinsa valtavissa mittasuhteis a kuitenkin ainutlaatuisen vaikuttavana sillä aapasuoyhtymien alueella joka Eodankylän kirkonkylän lähettyviltä ulottuu runsaasti 10-peninkulmaisena Saariselän tunturijonoon. Samalla tavoin jokin lounaissuomalainen keidassuo suopursurämeitten muodostamine reunaluisuineen, karjalaisen suoyhdistelmän eritasoiset ja vaihtelevat suokuviot >>verkonsilmiksi>> yhtyneinä, Kuusamon ja Sallan vaaramaille tunnusomainen rinnesuoyhdistymä tai enontekiöläinen kumpusuoyhdistelmä poikkeuksellisen korkeine palsoineen edustavat kukin omaa erikoista maisemaja kasvillisuusmuotoaan. R. 6
On edelleen muistettava, että metsäojitus tavallaan rikastuttaa luontoa luomalla maisemallisesti uusia ja pintakasvillisuutensa sekä puulajisuhteittensa puolesta erikoisia turvemaiden kangasmetsiä. Asia muuttuu kuitenkin toiseksi, jos otetaan huomioon, missä järjestyksessä soitamme on viljelty ja kuivattu. Viereisen Koitilaiskairan ylipääsemättömille rimpiaavoille on luonto itse varannut myös joutsenelle ja hanhelle erään niiden viimeisistä turvapaikoista. Paitsi omaa kasvillisuutta suolla on oma eläimistönsä. Eteläsuomalainen suomaisema on jo saattanut ainaiseksi köyhtyä menettäessään jonkin kaikkein rikasmuotoisimman osansa, joka 7. Ilman laajoja ja upottavia soitaan esimerkiksi Pomokaira keski-Lapissa olisi tuskin kyennyt jatkuvasti näihin saakka säilyttämään niukkaa karhu-, saukkotai näätäkantaansa. Ja välillisesti vaikeakulkuiset suoalueet edistävät yhä harvinaisemmaksi käyvän muunkin erämaisen faunan säilymistä. Asutushistoria osoittaa, mi• ten suomalainen uutisraivaaja on osannut herkästi valita kaikkein rehe· vimmät kasvillisuustyypit raivausalueikseen ja hakeutua ensimmäiseksi juuri lehtokeskuksiin, joita meillä on vähän. Ne yleistyvät sitä mukaa kuin suotkin lisääntyvät ja aapa-Lapissa on kahlaajalinnustomme yksilöja lajirikkainta. Kenties petolintukantamme rippeetkin ovat säilyneet suurelta osalta soiden varassa, ja tuskinpa on kaukana oikeasta se käsitys, että esimerkiksi kotkan, huuhkajan tai kalasääsken eteläisimmistä pesäpaikoista monet nykyisin sijaitsevat suoalueitten ympäröimissä kangassaarekkeissa tai suorastaan rämeillä. Sitäpaitsi lukuisat hyvälaatuiset suot rintamaillakin odottavat vielä turhaan viljelijäänsä tai metsäojittajaansa, joka muuttaisi ne puuta raaka-aineena käyttävälle elintärkeälle vientiteollisuudellemme hyötyä tuottaviksi, kasvullisiksi metsämaiksi. Lienee täysin mahdollista ja todennäköistäkin, että maamme eteläpuoliskon vanhimmilla viljelysalueilla on aikanaan raivattu pelloiksi jokin korkeimman luokan suotyyppi, joka ei ole enää nykyhetken kasvitieteilijän tavoitettavissa eikä kuvattavissa. Kahlaajat, kurki, suohaukat ja suopöllö ovat eräitä sen linnuston tyypillisiä edustajia. Mutta onko soittemme säilyminen vielä tässä vaiheessa todella päivänkysymys1 Onhan suunnattomia suoalueita toistaiseksi kokonaan taloudellisten käyttömahdollisuuksien ulkopuolella joko heikon laatunsa tai syrjäisen sijaintinsa takia. Soiden suojeleminen merkitsee samalla niille tunnusomaisen ja yleensä erämaisen faunan suojelemista. Ja ovathan juuri suot yleensä säilyneet niinhyvin kasvillisuutensa kuin eläimistönsäkin puolesta kaikkein koskemattomimpana, ilman kaskenpolton ja kulojen väkivaltaisia jälkiä, ilman hakkuualoja, risteileviä polkuja tai muita kovilla mailla niin tavanomaisia ihmisen merkkejä
Asian kehittämiseksi eteenpäin on suoritettu kuitenkin muutamana viime vuonna arvokasta ja tuloksellista tutkimustyötä, ja konekäyttöinen oja-aura alkaa jo hahmottua todellisuudeksi. Mitä siis olisi tehtävä. Se pudottaa metsäojituksen kustannukset ehkä kolmannekseen siitä, mitä ne olivat aikaisemmin, ja tämä tekee mahdolliseksi ojittaa tietyllä pääomalla kolme kertaa niin suuren pinta-alan ja lisäksi paljon nopeammassa tahdissa kuin ennen >>käsivoimin>> kaivettaessa. S u o j e 1 u t o i m e n p i t e e t on k i i r e e 11 i s i m p i n ä k o h d i s t e t t a v a m a a n e t e 1 ä p u o1 i s k o n p a r h a i s i i n s u o t y y p p e i h i n, ennen kuin se ehkä on liian myöhäistä. Metsäojitustekniikkamme kehitykseen liittyy nykyhetkellä lisäksi eräs piirre, joka tekee soiden suoj elemisesta päivänkysymyksen. on esi-isillemme ollut tuttu, mutta jäänyt meille tuntemattomaksi. Täsmälleen samaa on sanottava tähänastisesta metsäojitustoiminnasta. Näin huomattava kustannusten aleneminen tulee nähtävästi myös lisäämään harrastusta metsäojitukseen ja saa uutta pääomaa virtaamaan sen käytettäväksi. Erääksi käytännölliseksi toimintamuodoksi on ehdotettu myös 8. Tästä syystä suoj elutoiminta kävisi ehkä parhaiten päinsä Suomen Luonnonsuoj eluyhdistyksen sekä toisaalta suontutkijoitten, metsäojitusta ohjaavien keskusvirastojen sekä kentällä toimivien metsänhoitajien ja ojitusteknikkojen välisenä yhteistoimintana, varsinkin kun viimeksimainituilla tahoilla on ilmeisesti odotettavissa hyvää tahtoa ja avointa silmää soiden luonnonsuoj elullistenkin arvojen ymmärtämiselle. Tällaisista näytealoista on hyötyä myös metsänojittajalle itselleen, sillä soiden käyttöä koskeva tutkimus ja ojitustekniikan kehittäminen tulevat jatkuvasti tarvitsemaan vertailukoealoja luonnontilaisilta soilta. Joka tapauksessa viljelyksen taholta tuleva paine keskittyy voimakkaimpana harvinaisimpiin ja rehevimpiin suotyyppeihin erityisesti maan eteläpuoliskossa. Heikkolaatuiset suot, joita on kyllä runsaasti, mutta jot ka eivät takaa yhtä hyvää taloudellista tulosta, metsäojittaja karsii saamiensa ohjeitten mukaisesti pois ojitussuunnitelmasta. Sekin on keskitetty eteläpuoliskoon ja suunnattu järjestelmällisesti keskinkertaisiin ja hyviin suolaatuihin, joiden ojitus on taloudellisesti kannattavinta. Tähänastista ojitustoimintaa, joka päästyään jo ennen sotia ripeään vauhtiin lamaantui sotavuosina ja on sen jälkeen uudelleen elpynyt, on jatkuvasti häirinnyt siihen käytettävissä olleen pääoman niukkuus ja suhteellisen korkeat kustannukset, koska ojankaivu on täytynyt suorittaa ihmistyövoimalla. Käytännöllisessä luonnonsuojelutyössä täytyy tietysti ottaa huomioon metsäojituksen t uottama hyöty maanomistajille ja kansantaloudellemme ja rajoittua suoluonnon olennaisimpien piirteiden säilyttämiseen näytealoina
Mikäpä voisikaan antaa elävämmän käsityksen esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan pitäjien laajojen suoviljelysten raivaukseen aikojen kuluessa käytetystä suunnattomasta työstä ja sen asutushistoriallisesta merkityksestä kuin kappale samaa suota alkuperäisessä raivaamattomassa tilassaan. Paitsi vähäalaisia näytealoja edustavista suotyypeistä tarvitaan laajempiakin suoalueita, jotka antavat riittävän käsityksen merkittävämpää maakunnallista ja kansallista arvoa omaavista suoyhdistymistä. 9. Se on kansallinen kulttuuritehtävämme, josta olosuhteiden kehittyessä ja muuttuessa on tullut todellakin päivänkysymys. Valter K eltikangas. Maalla, joka kuuluu maapallon kaikkein suorikkaimpiin ja joka on todellinen suotutkimuksen, suoviljelyksen ja metsäojituksen maa, pitäisi olla siihen harvinaisen suotuisat edellytykset. luonnontilaisten suoalueiden varaamista ainakin suorikkaimmissa pitäjissämme mahdollisesti yhteistoiminnassa paikallisten maamiesseurojen, metsänhoitoyhdistysten tai kotiseutuyhdistysten kanssa maamieskoulujen sekä oppija kansakoulujen opetustarpeita varten. Soiden suojeleminen ei ole vain nykyist ä, vaan ennen kaikkea vastaisia sukupolvia hyödyttävä kulttuuriteko. Yleisenä periaatteena tulisi olla suoalueen rauhoittaminen sen sadealueen yhtenäisyyttä rikkomatta, sillä vesien luonnonmukaisen juoksun katkaiseminen ojilla t ai viemäreillä saattaa aiheuttaa etäällekin ulottuvia muutoksia suon vesitaloudessa ja sen alkuperäisessä kasvillisuudessa
Kun metsästyksen ja luonnonsuojelun väliset suhteet ovat saaneet osakseen mielenkiintoa kummankin osapuolen taholta ja joutuneet julkisen keskustelun alaisiksi, ei tässä keskustelussa ole voitu sivu uttaa sitä tosiasiaa, että metsästyksen merkitys ja luonne on aikojen kuluessa voimakkaasti muuttunut. L uonnonsuojelun ihanteena on luonnon suojeleminen ja säilyttäminen mahdollisimman alkuperäisessä tilassaan. Valter Keltikangas. 10. Lisäksi kulttuurivaltio joutuu muutoinkin säännöstelemään taloudellista maan ja luonnonvarojen käyttöä ja ottamaan tällöin huomioon siihen liittyvät sosiaalitaloudelliset velvoitukset, joista monet puhuvat luonnonsuojelun puolesta. maatalouden, vuoriteollisuuden tai metsätalouden tarkoitusperien kanssa. Vaikka tämä raja on asteittainen eikä jyrkkä, on se periaatteessa t ärkeä. Tämä tarkoitusperä saattaa joutua vastakkain luonnon varoja hyväkseen käyttävien erilaisten_ elinkeinojen kuten esim. Metsästyksestä elinkeinona ja urheiluna sekä sen suhteesta luonnonsuojeluun. Toisaalta käytännöllisessä luonnonsuojelutyössä on tyydytty vain sellaisiin edustaviin näytteisiin alkuperäisestä luonnosta, joiden kokonaispinta-ala on hyvinkin vaatimatonta suuruusluokkaa ja joilla syrjäisen asemansa takia on sitäkin vähäisempi taloudellinen merkitys, siis mahdollisimman pieniin uhrauksiin. Kaikki tämä on ollut omiaan tasoittamaan edellä mainittua vastakohtaisuutta. Nykyisin on jo pakko tehdä ero elinkeinona harjoitettavan eli ammatti me ts ä s t y ks e n sekä toisaalta harrasteluluontoisen u r h e i 1 u m e t s ä s t y k s e n välillä. Myös metsästyksen tarkoitusI?erät saattavat olla toiset kuin luonnonsuojelun
Kun seuraavassa tarkastellaan metsästystä elinkeinona Ja urheiluna, tarkoitetaan ammattimetsästäjällä henkilöä, joka metsästämällä hankkii pääasiallisen toimeentulonsa tai ainakin merkittävän osan siitä ja jolle metsästys on siis pääelinkeino tai ainakin sivuelinkeino. K. Karhunloukku Röhön salolla Pohjois-Vienassa. * Elinkeinona metsästys on yhtä vanha kuin ihmiskunta ja ihmisen metsästysvaistoilla ja -taipumuksilla lienee pohjansa ajassa pitkälle taaksepäin ulottuvissa kokemuksissa. I. Valok. Jonkinlaisen käsityksen saamiseksi näiden metsästysmuotojen tårkoitusperien ja luonteen erilaisuuksista esitetään aluksi eräitä piirteitä suhteellisen myöhään säilyneestä alkukantaisesta metsästyksestä ja eräkulttuurista ja verrataan niitä nykyaikaiseen urheilumetsästykseen. Urheilumetsästäjällä tarkoitetaan henkilöä, joka ei harjoita metsästystä elinkeinonaan, vaan jolle se merkitsee vain jokapäiväisen leipätyön ohessa tapahtuvaa harrastelua ja virkistävää urheilua. Inha. Metsästyksen ammattimainen puoli, sen elinkeinoluonne tulee selvimpänä esiin riittävän alkukantaisissa oloissa 11
Osoitukseksi siitä, miten urheilumetsästäjä suhtautuu niiden eetilliseen oikeutukseen, saanen lainata tähän aluksi kohdan konsuli Eero Lampion eräkirjasta >>Yli Lapin Kirjan tekijästä mainittakoon, että hän sisällytti monivaiheisen elämänsä kaikkiin tehtäviin aina metsästyksen pääharrastuksenaan ja oli urheilumetsästäjänä kaikkein korkeinta luokkaa. Ensimmäisenä juoksevan uroksen voimat olivat kai jo loppumassa, koska meidänkään näkeminen ei sen vauhtia parantanut. Seisoivat siinä värähtämättä ja katsoivat ilmestymistämme ryteiköstä. Hirvet eivät värähtäneetkään, katsoivat vain meihin. Ja eräitä alkukantaisia metsästystapoja tunnetaan meilläkin verraten myöhäiseltä ajalta. Näöstä hätkähtäen seisahduimme mekin ja tapasimme vaistomaisesti pyssyjämme. Lievä iltapakkanen oli kovettanut hangen pinnan sellaiseksi, että se hyvin kantoi suksimiestä, mutta upotti kolmipäistä hirviryhmää; ajo oli ehtinyt jo loppuvaiheeseensa, jota Lampio kuvaa seuraavasti: >>Nähdessämme ne kerran harvapuisella harjulla, parinsadan metrin päässä edessämme, näin hirvilehmän pukkaavan vasaansa turvallaan, ikäänkuin kehoittaakseen sitä juoksemaan kovemmin. Ajattaessamme hirviä erästä ryteikköä pitkin niiden jäljet pyörähtivät tiheiköstä avonaiselle jängälle, ja kun tulimme sen laitaan, niin siinä jängän keskellä seisoi koko ryhmä liikkumattomana edessämme, tuskin viittäkymmentä metriä meistä. Kun kerran tapasin jo pyssyäni, virkkoi Mikitta: Elä hätäile, kohta ne tapoamme! Tämä tapaaminen tapahtuikin kohta, mutta arvan toisin kuin olin mielessäni kuvitellut. Silloin minut valtasi säälintunne, sillä hirvien katse oli epätoivoisen rukoileva, se oli kuolemaan tuomitun tylsä silmäys. Kertomus koskee hirven hiihtoa, johon Lampio osallistui parin vienankarjalaisen metsänkävijän pyynnöstä. Sinä lyhkäisenä hetkenä, minkä hirvet olivat puiden lomasta joskus näkyvissämme, ei ehtinyt selässä roikkuvaa pyssyä ottaa ja ampua. H ätäisenä parkaisin silloin Mikitalle, kun näin tämän bertankaansa kohottavan: Elä ammu, elä! Totisena Mikitta katsahti minuun, kaipa arvasi, mikä sai mieleni niin äkisti muuttumaan, ja lie sama tunne itsessäänkin ailahtanut, mutta kun oli ennenkin tätä murhatyötä tehnyt, ei antanut tunteiden tekojaan häiritä, lausahti vain: Anna pyssysi tänne. Tempasi pyssyni, ja heti kuulin kaksi perättäistä paukkua, hetken 12. Kiihkomielinen ajo päättyi murhenäytelmään
Siihen sisältyi äidin suru siitä, ettei voinut jälkeläistään tuholta pelastaa. Kiihoittava ajo oli päättynyt häpeän tunteeseen ja tiukka, tasapuolinen kamppailu murhaan. Tässä valossa nähtynä ei ajon loppusuoritus sittenkään tuntunut ala-arvoiselta ja tuomittavalta teolta. Olisi pitänyt minua tavallisena sunnuntaimetsästäjänä eikä minään mukaanotettavan arvoisena erämiehenä. Joskin näitä miehiä veti metsälle heidän intohimonsa, niin heitä vaativat siihen myös elämisen ehdot, ainakin Poavilaa. Ensimmäiset laukaukset kaatoivat uroshirven ja lehmän, kolmas vasan. Sillä perhe oli suuri ja maanviljelys alkeellista, mistäpä silloin saloneläjä elantonsa muualta otti kuin metsistä ja järvistä. * 13. Saapui lahtipaikalle Ukko-Poavilakin ja oli näkemäänsä sangen tyytyväinen. Yhdessä he Mikitan kanssa nylkivät vasan ja varasivat siitä parhaita paloja yönseudun ateriaksi.>> Seuraava yö vietettiin eräässä metsäriihessä, ja Lampio kuvaa hirvenkaadon jälkeisiä mielialojaan seuraavalla tavalla, joka paremmi n tekee oikeutta noiden vienankarjalaisten ammattimetsästäjien motiiveille: >>Syötyämme riihessä vankan lihakeiton se poisti päivän tiukan hiihdon ailieuttaman väsymyksen ja sai tarinatkin luistamaan, joskin minun osaltani työläänpuoleisesti, sillä ajon loppusuoritus vaivasi ajatuksiani. perästä kolmannen, berdaanin tiukan pamauksen. Näitä asioita pohtien vaivuin vihdoin minäkin uneen, vaikkakin hirvilehmän katse oli jatkuvasti silmissäni>>. Varsinkin hirvilehmän puhuva katse minua vaivasi. Olin kuitenkin tyytyväinen siitä, ettei Mikitta maininnut Poavilalle mitään ampumisen yksityisseikkoja, sillä pelkäsin, ettei Poavila minua ymmärtäisi. Siinä loikoillessani riihen permannolla ja kuunnellessani Poavilan ja Mikitan keskustelua minulle selvisi eränkäynnin toinenkin puoli, taloudellinen. Kirves kädessä Mikitta hyökkäsi loppusuoritusta tekemään, ja kun kaikki oli ohi, hiihdin minäkin pyssy mukanani paikalle. Se ei ollut huvikseen tappamista, vaan elatuksen hankkimista itselleen ja perheelleen, velvollisuuksiensa täyttämistä perhettään kohtaan, työtä eikä huvittelua. Niiden riista oli ihmisen käytettäväksi luotu, miksi ei siis sitä korjaisi niin paljon kuin kulloinkin sallittiin, tapahtuipa tämä eränviljan verottaminen sitten tavalla tai toisella. Ne tunnustivat itsensä kilpailussa hävinneiksi sekä vetosivat katseillaan voittajan jalomielisyyteen ja anoivat armoa. Mielihyvin olisin minäkin ajon aikana ampunut kuolettavan laukauksen hirven lapojen väliin, mutta tässä tilanteessa en voinut sitä tehdä
Vanhoista sompiolaisista pyynti ta voista ja riistalaj eista t iedetään Paulaharjun mukaan mm. Kappaleen alkukantaista suomalaista eräelämää on Samuli P aulaharju tallettanut jälkipolville rikasmuotoisena ja ikäänkuin käsin kosketeltavana Sompio-kirjassaan. 1875 ja valokuvattu 1899 (A . J a Vienan laukkumiehiltä sai peurantuotteilla vaihtaa kesäjauhoja>>. Pikkupojat asettelivat hangelle jouhiansoilla varustettuj a lautoja ensimmäisille muuttolinnuille, pulmusille, ja pyysivät samalla laitteella myös suokulaisia ja muita kahlaajia. Kuva on tiettävästi ainoa laatuaan. H änen kuvaamansa vanha Sompio >>eli kaikkein parhaiten veden ja metsän armoilla>> pyytäen kalaa, lint ua ja villipeuraa. Vielä niinkin myöhään kuin 1870-luvun lopulla Sompion yksinäisiä kyliä ympäröivissä erämaissa erityisesti Saariselällä vaelteli jopa satapäisiä peuratokkia, joitten pyynnillä oli väestön toimeentulossa määräävä asema. Rakennettu n. W. seuraavaa. Peuran pyyntiaitaus, hangas, Saariselän pohjoislaidalta. Kevätsulilta ammuttiin hanhia ja sorsia ja siinä sivussa joku kop14. Varsinainen valtapyynti oli peuran pyynti, joka >>antoi ruokaa aina ajallansa, antoi hyviä makuutaljoja, kintaita, kenkiä ja säpikkäitä, antoi vielä lujia suonia, joilla voi kursia parseelit kokoon. Itse asiassa Lampion kuvaama metsästystapa on >>leikkiä>> siihen verrattuna mitä alkukantaisissa oloissa ja elinkeinona harjoitettu metsästys saattaa olla. Keväinen linnunpyynti aloitettiin jo hankien aikana. Granit). Miehet aloittivat pyynnin metsojen ampumisella soitimelta
>>Syyspyytööm> eli uurtokeinoon lähdettiin syys-lokakuun vaihteessa ja siinä käytettiin apuna vetokoiria, suureen >>talvipyytööm> eli moitaan talven selän taittuessa. Rakennettiin myös hangasaitoja, joihin jätettiin veräjiä, ja näissä oli joko salahauta tai luja ansa, johon peura hirttäytyi. Huhtikuussa, jolloin peurat olivat tunturissa, oli vuorossa >>tunturipyytö>> ja se suoritettiin Saariselällä. Peuroja pyydettiin aluksi viepperhaudoilla, järvien väliin tai aapojen välisiin kannaksiin kaivetuilla maakuopilla, jotka peitettiin kannella, ja kun peura putosi sellaiseen, niin pystyyn asetetut terävät säystöt eli tervaksisesta puusta tehdyt piikit lävistivät sen. Kun se maalla hidasliikkeisenä ahdistui piiloutumaan pensaaseen, oli se puukolla varustetulle pyytäjälle helppo saalis. Myöhemmin aseitten kehittyessä tulivat käytäntöön jokavuotiset yhteiset pyyntiretket eli >>seurapyyöt>>, jolloin useitten kylien miehet kerääntyivät peurojen oleskelupaikoille. Tuloksellisin kesäisistä pyyntitavoista oli hanhien kolkkaaminen tai ampuminen sulkasadon aikana, niiden ollessa lentokyvyttömiä, ja poikaset otettiin kiinni elävinä kasvatettaviksi ja lihotettaviksi syksyn tarpeita varten. Hongankomoon paennut näätä savustettiin ulos, ja kun se yritti pakoon ylemmäksi hakatusta aukosta, söhäistiin terävä tikku sen lävitse. Syksy kului pääasiallisesti ansojen, satimien ja loukkuj en asettelemiseen ja kokemiseen, mikä antoi helpoimmalla tavalla iiuturiistaa. Jokaisella talolla oli oma ikimuistoinen >>sajinkeinonsa\ joka kierteli peninkulmamäärin kumpuja, vaaroja, selkämaita ja tunturin laiteita. Osa pyyntimiehistä ajoi outamaasta liikkeelle peu15. Koskelo, uivelo, kuikka ja kaakkuri sekä eräät muut lajit kuuluivat niinikään sompiolaisten kesäiseen ruokavalioon. Lahoavia jätteitä näistä pyydyksistä tapaa vielä nykyisinkin Sompion erämaissa. Kärppää pyydettiin jouhilaudalla, kettua teräväpiikkisellä ketunkannolla sekä raudoilla, joita viritettiin myös ahman ja saukon päänmenoksi. Telkkien munittaminen niille asetetuissa uutuissa edusti alkeellista siipikarjan hoitoa, ja myöskin löydetyistä vesilinnun ja >>maalinnun>> pesistä korjattiin tuoreet munat talteen keitettäviksi ja syötäviksi. Haukat eivät kuitenkaan kuuluneet syötäviin lajeihin, ja merkille pantavaa on, että Paulaharjun teos ei kerro niihin kohdistuvista metsästäjän toimenpiteistä. Jos saukko yllätettiin maalta, pieksettiin se sauvalla hengiltä. P etolintukysymys ei siis ilmeisesti ollut kotkaa mahdollisesti lukuunottamatta vanhoille sompiolaisille mikään metsästyksellinen enempää kuin riistanhoidollinenkaan ongelma. Myöskin sulkasatoista joutsenta pyydettiin. pelokin. Vain sellaisia lajeja etupäässä korppia vainottiin, jotka pyyntimies tapasi suorastaan ansojaan kokemassa
Mutta erityistä arvonantoa nauttivat myös karhunkaatajat. Karhu oli puutteellisesti aseistetulle sompiolaiselle ainoa täysiveroinen vastustaja, jonka voimaa ja viisautta kunnioitettiin vielä kaadettunakin peij aisilla. (Viimeksi mainitusta pyyntitavasta kertoi muuten tämän kirjoittajalle v. Milloin karhu sattui kaatamaan lehmän kylän karj asta, kätkettiin haaskalle terävähampaiset karhunraudat tai salarihmalla varustettu ladattu peurapyssy, tai metsästäjä kapusi puuhun rakennetulle lavalle pyssyineen vartomaan kontiota öiselle aterialle. K arhua kaadettiin kuten peuraakin salahaudoilla ja kuristavilla ansoilla tai erityisellä hirsistä rakennetulla loukulla. Liikkeelle lähteneenä se usein saatiin kaadetuksi vasta pitkän hiihtoajon jälkeen. Tätä varten hiihtomiehillä oli toisena sauvana kolmikorttelisella terällä varustettu >>käymäkeihäs>>, ja uupunut pyyntimies virkistyi juomalla kaadetusta otuksesta verta lämpimänä. Miehen eräkunnia perustui ratkaisevalta osaltaan hänen peuranpyynnissä osoittamaansa taitoon, ja muuten tasan jaetusta peurasaaliista sai ampuj a ylimääräisenä pään kustakin ampumastaan peurasta. Sen saattoi suorittaa kiertäjä yksinäänkin, mutta tavallisesti siihen osallistui useampia metsästäjiä koirat apunaan, ja siitä huolimatta moni sompiolainen kantoi elinikäisiä arpia osoituksena tämän pyyntitavan vaarallisuuqesta. 1929 eräs isäntä Sodankylän Torvisesta, ja tapaus oli sattunut vuosisadan vaihteessa. * 16. Tällä tavoin peuratokat pyrittiin saartamaan ja kaatamaan niistä mahdollisimman monta käyttäen aseena pitkää piilukkoista peurapyssyä eli valvaria: Milloin kovettunut hanki upotti peuraa, se hiihdettiin uuvuksiin ja keihästettiin. rat, jotka säännöllisesti nousivat ylös tunturiin, ja laella oli vastassa toisia hiihtomiehiä. Tällainen yhteispyynti oli tietysti saalismäärää ajatellen tarkoituksenmukaisempaa ja monin verroin tuloksellisempaa kuin jos kukin pyytäjistä olisi metsästellyt erikseen. Erätaidollisesti vaateliaampana pyyntitapana pidettiin karhun kiertämistä pesäänsä ja sen kaatamista keihästä ja kirvestä tai piilukkoa käyttäen. Ahdistettaessa kontiota ulos pesästään sitä söhittiin koivunsaikaran nokkaan kiinnitetyllä puukolla. Karhu oli eksynyt loukkaaseen l\fojomaassa, viitisen kilometriä kylästä, ja tämän matkan oli hyvin kantanut sen kuolinkarjunta). Ja karhunnahasta tehty irtokaulus eli sieppuri hartioilla tai leveässä kirkkovyössä riippuvat torahampaat antoivat sompiolaiselle erämiehelle erityistä mahtia
Valok. Sirelius. ja Rieston Mikko kumarsi lakittomin päin keväisin kotipihaan saapuville pääskysille, joiden katsottiin t uottavan talolle onnea, samoin syysmuuttoon lähtevien lintuj en jälkeen toivottaen ne tervetulleiksi takaisin. Se ei tuntenut minkäänlaisia riistan rauhoitusaikoja. • Entisessä Sompiossa oli metsästys siis ensinnäkin ympärivuotista. T. 17. Silti sompiolainen saattoi suhtautua herkälläkin myötätunnolla riistavalioon kuulumattomiin laj eihin. Pyynnissä käytettiin mm. Tästä johtuen pyyntitavat muotoutuivat asian nvkyajan näkökulmasta tarkastellen Alkukantainen metsästys ei ka ihtanut keinoja. Toiseksi metsästys kohdistui käytännöllisesti katsoen kaikkeen syötäväksi kelpaavaan, eikä riistan tarvinnut olla edes täysikasvuista, ja riistalintujen pesätkään eivät olleet rauhoitettuj a. näyttää olleen Paulaharjun kuvaamassa Sompiossa tuntematon. Kurusta U. Kolmanneksi vanha Sompio pyyti riistan sieltä, mistä sen helpoimmin sai, ja tavalla, joka varmimmin antoi saalista. tällaista •>ketunkantoa,>, mihin repola inen jäi käpä lästään riippumaan tavoitellessaan laudan kä rkeen asetettua makupa laa. Niinpä sentapainen joutsenen koskemattomuuteen liittyvä kultti, jonka kerrotaan vallinneen R aja-Karjalassa ja kolttalappalaisten keskuudessa
Sompiolainen katsoi nähtävästi haukkojen ja linturiistan tulevan keskenään toimeen samoissa erämaissa, puuttumatta niiden välisiin voimasuhteisiin. Mitään riistalle vahingollisia lajeja sanan varsinaisessa merkityksessä ei myöskään tunnettu, ansavarkaita lukuunottamatta, ja esim. 18. Ja ympärivuotinen eräelämä vaaroineen ja rasituksineen pakotti hänet kehittämään metsänkävijätaitojaan ja vei hänet .läheiseen mieskohtaiseen suhteeseen luonnon kanssa. haukkasota nykyisessä mielessä lienee ollut tuntematon. alkukantaisen raaoiksi ja eräät niistä tuottivat riistaeläimille ilmeisesti suhteellisen . Kuten kaikissa elinkeinoissa, myös sompiolaisessa metsästyksessä oli tarkoituksenmukaista valita työtavat niiden helppoutta ja tuloksellisuutta silmällä pitäen. Ja mikäli sääli riistaeläimiä kohtaan näissä olosuhteissa lainkaan johtui hänen mieleensä (Paulaharjun teoksessa ei näy siitä viitettä), oli se varmaankin hentomielisyyttä, jota ei sopinut ainakaan ulospäin näyttää. Sompiolaisen metsästäjän jokapäiväistä leipätyötä ei voitane väittää ainakaan yksitoikkoiseksi tai mielenkiinnottomaksi. Laaja riistalajisto ja vuodenaikojen mukana vaihtuvat alkukantaiset pyyntitavat olivat omiaan tekemään metsästyksen monipuoliseksi, vaihtelevaksi ja jännittäväksi, samalla kun ne avarsivat riistaeläinten ja niiden elintapojen tuntemusta. Alkukantaiset pyyntitavat olivat perinteellisiä, ja nuorelle sompiolaiselle opetettiin ne itsestään selvinä ja oikeina jokapäiväisinä työmenetelminä. Tällaisen ympärivuotisen metsästyksen ja suhteellisen tehokkaitten metsästystapojen on täytynyt johtaa tuntuvaan riistakannan verotukseen ainakin paikallisesti. Näin metsästys ja luonnon tuntemus antoivat oman sisällyksensä sompiolaisten tavoille, uskomuksille ja henkiselle elämälle yleensä ja siellä syntyi alkukantaisissa piirteissään rikas eräkulttuuri. Paulaharjun teoksesta päätellen sompiolainen löysi eetillisen perustan metsästykselleen samoin kuin sen rajoittamattomalle riistavaliolle jo Isonkirjan ensimmäiseltä lehdeltä, jossa sanottiin: · >>Ja he vallitkan kalat meressä, ja taivan linnut ja kaikki eläimet jotka maalla liikkuvat>>. pitkäaikaisiakin kärsimyksiä. Metsästystapojen ja -aikojen valinta oli sekin pakon sanelema. Arvosteltaessa metsästystä entisessä Sompiossa on muistettava, että se oli jokapäiväistä työtä ja väistämätön elinehto. Toimeentulo >>veden ja metsän armoilla>> oli lisäksi varsin niukkaa ja aika-ajoittaista nälkääkin, mihin tuntuisi viittaavan jo syöntikelpoiseksi katsotun lajiston melkoinen kirjavuus. Sompiolaiset luottivat kuitenkin siihen, että laaja erämaa on riista-aittana ehtymätön
Ensimmäisenä hävisi majava sukupuuttoon, ja laajan Sompiojärven kalakanta väheni siinä määrin, että perinteelliset >>seurapyyöt>> siellä loppuivat. Myös ahmaa pyydettiin loukulla, ridalla. Leskinen. Sompiolaisten usko riistakannan ehtymättömyyteen osoittautui kuitenkin ennen pitkää liian optimistiseksi. Koutokeinon lappalaiset ilmestyivät suurine porolaumoineen ja koirineen Sompion kairoille elämöimään, mistä peurat pelästyivät ja kaikkosivat pois>>. Tosin peura ei sompiolaisen perinteen mukaan hävinnyt pyytämällä, vaan syyksi selitettiin se, että >>Hetan ja . I_lomantsista E. Vaikka harvalukuisten ja pienten kylien ympärillä levittäytyi asumaton erämaa joka taholle, se ehtyi vähitellen riista-aittana ja kävi väestön toimeentulolle riittämättömäksi. Lokan Pekka oli oikein omin silmin saanut nähdä, kuinka ja mih·n villipeurat katosivat Sompiosta, ja kuvaa (Paulaharjun mukaan) kokemaansa seuraavaan väkevän havainnolliseen tapaan: >>Oli peuroja tullut joka ilman suunnalta samaan vaaraan, joka taholta ja joka vaarasta ja vaaran nulkista oli sarvipäätä tullut kuin olisi heillä ollut liitto, mihin kokoontua. Sitten oli suuri tokka 19. Kaikkialta veti samaan liittovaaraan' monet vahvat ranniot, veti yksinäisiä jälkiäkin. Valok. Mutta vakavimman iskun elinkeinomaiselle metsästykselle ja samalla sikäläiselle kukoistavalle eräkulttuurille antoi kuitenkin villipeuran katoaminen 1870-luvun lopussa
Saparo pystyssä ne olivat tolvanneet ja nulkanneet ja viimein samaa suoraa painuneet rajan taakse Venäjän puolelle. Ruudutetuilla alueilla eläintä runsaammin kuin muualla. Pitkänä loppumattomana juontona elukat olivat mennä rymistäneet yli raj an. Samaa suuntaa ne olivat aina pitäneet. J a smne ne olivat jääneet.>> Peuran levinneisyys Suomessa 1700luvun keskivaiheilla. Aseiden puutteellisuudesta huolimatta nämä pyyntitavat olivat suhteellisen tehokkaita ja t uhosivat peuroja laumoiterämaat tuskin kykenivät kantaa. liittovaaralta oiennut ja lähtenyt jutamaan itää kohden. Sen jälkeen suurillakin kairoilla nähtiin vain aniharvoin joku yksinäinen sarvipää tai pikku parttio eikä kauan enää niitäkään. 1900 peuraa tavattiin vain Saariselällä kehäyiivan rajoittamalla alueella. Puuttumatta tässä enempää tämän erikoislaatuisen ilmiön syihin lienee aiheellista kuitenkin huomauttaa, että oma vaikutuksensa peuran esiintymiseen ja varsinkin sen kulkureitteihin on täytynyt olla myös jatkuvilla ympärivuotisilla >>seurapyyöillä>>. Niistä ajoista lähtien lienevät riistametsät, eläinkantojen tilapäisistä nousuista huolimatta, jatkuvasti ehtyneet. P euran häviämiseen Itä-Lapista näyttää siis liittyneen tietty katastrofaalinen piirre. Noin v. Erityisesti joittenkin suurriistalajien kanta on nyky-Suomessa alkanut lähetä sellaista minimirajaa, jolloin niiden jatkuva olemassaolo käy uhanalaiseksi, ja vain harvoille metsästäjille tarjoutuu enää tilaisuus 20. tain, ja Sompion karut joskin laajat elättämään mitään suunnatonta peura* Entä minkälaista on nykyajan metsästys verrattuna edellä lyhyesti kaavailtuun sompiolaiseen eränkäyntiin. Kummissaan oli Lokan P ekka katsonut peuroj en outoa menoa ja lujana hiihtomiehenä >>potkinut perässä yrittäen ottaa jutavasta tokasta edes oman osansa, oli hiihtänyt ja ampunut, mutta· ei ollut saanut päätäkään. Kaikki olivat menneet, joka kopara>>. ·Helmer Tegengrenin julka isusta
Jos tyydytään kuitenkin hyvin karkeaan arvioon ja katsotaan sen voivan nousta noin 500 miljoonaan markkaan, mistä pääosa tulee oravaja piisamisaaliin osalle, niin tämä summa jaettuna metsästäjien lukumäärällä antaa osamääräksi hiukan yli 4000 markkaa. Ja siinä on kysymys vasta bruttotuotosta, josta on vähennettävä metsästyksen kulut. Hiukan paremmalta näyttää tilanne turkisriistan (oravan ja piisamin) pyynmn osalta, josta varsinaisten ammattimetsästäjiemme harvalukuinen kaarti lähinnä saanee tulonsa. Linturiistakin lienee melkoisesti vähentynyt. Metsästystä kokonaisuutena katsoen täytynee jo nykyisin pitää meillä tyypillisenä urheilumetsästyksenä, jokapäiväisen leipätyön lomassa tapahtuvana huvitusja virkistysmuotona. Siis varsin vaatimattoman vuotuisen saalisarvon keskimäärin metsästäjää kohden. Vuotuisen riistasaaliin arvo vaihtelee saalismäärien ja hintojen vuotuisesta vaihteluista johtuen melkoisesti ja sen arvioimisessa on muitakin vaikeuksia. Metsästyskortin omaavien henkilöitten luku maassamme lienee tällä hetkellä noin 120 000:n suuruusluokkaa tai hiukan yli. Sillä onhan ilmeistä, että metsästyksen ollessa harjoittajalleen väistämätön elinehto sillä on kokonaan toisenlainen oikeus kuin olosuhteissa, joissa se on menettänyt alkuperäi21. Rajoitun seuraavassa viittaamaan vain eräisiin puoliin asiassa. ammattimetsästäjänä. Minkälaisen yhteissumman metsästäjät ovat valmiita näihin tarkoituksiin harrastuksensa hyväksi uhraamaan, sitä on vaikea sanoa, mutta varmaankin se ylittää monien osalta huomattavastikin vuotuisen saaliin arvon. Tämä karkea laskelma antanee jonkinlaista käsitystä siitä, miten vähäinen osa noista 120 000 metsästäjästä voi todella katsoa metsästyksellä olevan olennaista merkitystä toimeentulolleen ja pitää itseään ns. kokeilla suurriistan pyyntiä. vaatimat omat vuotuiskulunsa. Metsästyksen painopisteen siirryttyä tällä tavoin sen ammatillisesta, elinkeinomaisesta harjoittamisesta urheilulliseen ajanviettoon sen eetillinen perusta näyttää kaventuneen. Mutta harrastus metsästykseen elää edelleen voimakkaana osoittaen pikemminkin nousevaa kuin laskevaa suuntaa. Metsästyksen tarkoitusperät ja tavat ovat kuitenkin näin pitkän ajan kuluessa olennaisesti muuttuneet. Mainittakoon vain, että pelkästään metsästyskoiran pidon vuotuiset kustannukset saattavat ylittää tuon bruttotulon, ja ampuma-aseen hinta liikkuu kymmenissä tuhansissa, minkä lisäksi ampumatarvikkeet ja muut varusteet, metsästysoikeudet (esim. Useimmille se tuottanee taloudellisessa mielessä >>tappiota>>, ja näin lienee asia erityisesti syötävän riistan pyynnin suhteen. hirvenkaatolupa maksanee nykyisin 8000 mk), matkat yms
Kiitollista aineistoa pilapiirtäjille ovat erityisesti läntisessä naapuri:rnaassamme antaneet urheilumetsästäjät, jotka ovat tulleet kaataneeksi metsälaitumella käyskenteleviä lehmiä hirvinä. jotka t uovat etsimättä mieleen sompiolaisten alkukantaiset >>seurapyyöt>>. Näin on asian laita, kun esim. Alkukantaiset, urheilullisiin gentlemannisääntöihin sovelt umattomat menetelmät on toinen toisensa jälkeen kielletty ja niiden käyttö on nykyisin salametsästystä. käytetään apumiesten joukkoa ajamaan hirvet ampumaketjun ulottuville tai kun jollekin linturikkaalle järvelle kerääntyy suuri joukko urheilumetsästäjiä sorsastusta aloittamaan ja kello 12 tienoissa yöllä alkaa joka taholla pauke hätääntyneiden sorsaparvien lennellessä sinne tänne. Vastaavan luontoisissa tilanteissa sattuneet ihmishenkien menetykset nekin melko säännöllisesti toistuva ilmiö syksyisinä pyyntikausina merkitsevät jo hyvin arVE:luttavaa puolta urheilullisesti ajanvietteeksi muuttuneessa metsästykse~_s_ä. Mutta urheilumetsästyskirjallisuudessa tapaa tuon t uostakin kuvauksia säälistä ja katumuksesta, joka valtaa metsästäjän ampumansa riistan edessä. Näyttääkin siltä kuin entinen sompiolainen eränkävijä olisi ollut alkukantaisen raakojen metsästystapojensa oikeudesta vakuuttuneempi kuin nykyajan urheilumetsästäjä omista hyvin paljon humaanisemmista metsästystavoistaan. Nykyaikaisessa metsästyksessä saattaa myös löytyä piirteitä,. Saattaa käydä niinkin, että ampumalla haavoitettua riistaa ei onnistuta tavoittamaan, vaan se saa hitaasti kuolla haavoihinsa, ja tällöin eläimen kärsimykset ovat likimain samat kuin konsanaan jossakin alkukantaisessa, mutta suhteellisen tehokkaassa metsästyksessä, sen kaikkein raaimpia muotoja lukuun ottamatta. Kotirannoille kesyyntyneiden sorsien ampuminen lupa-aikana ei sekä~n ole ainakaan vaikeampi erätaidon näyte kuin oli aikanaan sulkasatoisten hanhien kolkkaaminen Sompion erämaissa. Urheilumetsästäjien tilille on vietävä merkittävänä ansiona pyyntitapojen jalostaminen. 22. Näin siitä päätellen, että sompiolainen, joka kuitenkin eli mitä läheisemmässä ja vahvasti tunnepitoisessa kosketuksessa luontoon, ei nähnyt riistaeläinten pyynnissä mitään säälimisen aihetta. Mutta monien ampumataito on vain keskinkertaista luokkaa, ja kenelläkään eivät kaikki osumat voi olla 100-prosenttisia. sen tarkoituksensa ja muuttunut huviksi. Urheilumetsästäjä käyttää yksinomaan nykyaikaisia ampuma-aseita, jotka tekevät mahdolliseksi riistaeläimen saattamisen pois päiviltä suhteellisen nopeasti ja kivuttomasti, varsinkin kun monet urheilumetsästäjistämme ovat vielä mestariampujia. Poikkeustapauksinakin ne osoittavat, että erätaidoissa ja ampumaaseiden käsittelyssä on toivomisen varaa
-Valok. Metsästys ympärivuotisena leipätyönä pakotti hänet samoamaan laajalti erämaita, sopeutumaan eräelämän rasituksiin ja vaaroihin sekä oppimaan helpoimpien kulkureittien valinnan ja järj estämään muutoinkin olonsa hankalilla taipaleilla mahdollisimman mukavasti. Niinpä esimerkiksi nykyaikaisella teltalla, kartalla ja kompassilla varustettu urheilumetsästäjä kykenee tekemään erä.retkiä hänelle ennestään outoonkin maastoon. Mutta oli sompiolaisellakin eränkävijällä omat suunnistuskeinonsa, sillä kartan hän korvasi harjaantuneella maastomuistillaan ja kompassin kehittyneellä suuntavaistollaan, mistä voisi esittää hämmästyttäviäkin esimerkkejä. Ero näyttäisi sitä selvemmältä, mitä vaativammasta erätaidon näytteestä on kysymys, ja tarvitsee vain kuvitella. Huonollakin säällä sompiolainen pystyi viettämään yönsä rakotulilla varsin miellyttävästi ja esim. miten ylivoimaiselta tuntuvan tehr Tällaisista maisemista saattaa ha nhi ja joutsen vieläkin löytää turva llisen asuinpaikan: Rimpisuota L iruojoen varrelta. 23. Erkki Mikkola. Paitsi aseistusta urheilumetsäi.täjän muukin välineistö lienee parempi kuin mitä oli sompiolaisella eränkäTijällä. Kun otetaan huomioon sompiolaisen metsästäjän huomattavasti laajemmat kokemukset suuresta ja pienestä riistasta rikkaissa erämaissa, hänen rajoittamaton riistavalionsa sekä alkukantaisuudessaan monipuoliset ja jännittävät pyyntitapansa, täytynee hänet asettaa erätaitojensa puolesta huomattavasti nykyajan urheilumetsästäj än yläpuolelle. varusteittensa kantamiseen hän käytti hyvin yksinkertaista kaarelle taivutettua kantopuuta, ikivanhan eräkulttuurin tuotetta, joka lienee edelleen voittamaton väline mitä epätasaisessa maastossa kannettavan raskaan taakan tarkoituksenmukaiseen tasapainoitukseen tulee
Urheilumetsästyskuvausten pätevin aines on tavallisesti luonnonkuvauksissa ja muussa varsinaisten metsästystapahtumien ulkopuolella olevassa. Metsästykseen on liitetty riistatieteellinen tutkimus, joka on jo ehtinyt tuoda monipuolista ja arvokasta lisätietoa riistan elinehtojen ja -tapojen sekä sen runsausvaihteluitten tuntemukseen. Ja tänäkin päivänä esimerkiksi eräaiheinen taiteemme ja kirjallisuutemme näyttää olevan ammattimetsästyksen varassa. Pakottavat leipähuolet tekivät sompiolaisesta eränkävijästä ammattimiehen siinä missä huvikseen pyyntiä harrastava urheilumetsästäjä voi olla vain >>diletantti», harrastelija. tävän eteen nykyhetken urh eilumetsästäjä saattai i joutua jos hänen esimerkisi olisi itse kierrettävä karhu ja kaadettava se vanhaan sompiolaiseen tapaan piilukkoa tai keihästä käyttämällä. Siihen verrattuna urheilumetsästystä harrastelevien joukko on hajanainen ja urheilumetsästyksen luoma kulttuuri on vielä nuorta ja hapuilevaa. Päinvastoin urheilumetsästys on pyrkinyt järjestelmällisellä riistan rauhoituksella ja metsästysaikojen rajoituksilla sekä muilla riistanhoidollisilla toimenpiteillä huolehtimaan kantojen riittävyydestä ja jatkuvuudesta. Kun ammattimetsästäjä kertoo elinkeinostaan, on siinä vakavan leipätyön ja omakohtaisesti eletyn aito leima, mutta kuvaus urheilullisesta ja usein kalliiksikin tulevasta ajanvietteestä saa helposti >>kirjallisen metsästysvalheen>> kepeän pintakiillon. Riistanhoidon merkeissä urheilumetsästäjät ovat vaatineet myös riistalle vahingollisten eläinten hävittämistä metsästysalueiltaan. * Riistakannan ehtymättömyyteen ei enää nykyisin uskota kuten ympäri vuoden metsästelevässä Sompiossa uskottiin. Vaikeaksi ongelmaksi näyttää kuitenkin muodostuneen kysymys siitä, mitkä lajit on katsottava riistan (erityisesti syötävän linturiistan) tuhoojiksi ja mitkä lajit tältä kannalta merkityksettömiksi, neutraaleiksi. On myös ha24. Vain erätaidoiltaan, tiedoiltaan ja kokemuksiltaan pätevien ammattimetsästäjien muodostama yhteiskunta voi luoda sellaisen perinteistä rikkaan ja kukoistavan eräkulttuurin kuin mitä oli sompiolainen eräkulttuuri. Seuraamalla jatkuvasti näitä runsausvaihteluita tutkimus on lisäksi kyennyt ennakolta määrittelemään >>huippusuhdanteita>>, joihin metsästys on edullisimmin keskitettävissä. Riistavarojen entistä järkevämpi ja tarkoituksenmukaisempi käyttö on täten tehnyt huomattavia edistysaskeleita. Aidoimman ja täysipainoisimman sanottavansa se ammentaa jokseenkin poikkeuksetta ammattimetsästäjien eikä urheilumetsästäjien elämänpiiristä ja kokemuksista
Juttu laajentaa metsästettävää linturiistaa siten, että siihen sisällytettäisiin eräitä kahlaajiakin, joten riistalajistonki.n käsite näyttää vielä jossakin määrin vakiintumattomalta. Näin siitä huolimatta, että tälle urheilulle on laadittu gentlemannisäännöt, joista jokainen todellinen urheilumetsästäjä pitää kiinni, ja että urheilumetsästys toisaalta on toiminut mesenaattina jo varsin arvokkaisiin tuloksiin päässeelle riistatieteelliselle tutkimukselle. Käytäntö on lisäksi osoittanut, että kanaja varpushaukan erottaminen muista haukoista, rauhoitetuista pöllölajeista ja jopa sellaisistakin linnuista kuin käestä tai närhistä saattaa tuottaa ampujille samoin kuin tapporahoja maksaville viranomaisille voittamattomia vaikeuksia. Viitattakoon tässä prof. Kanahaukasta ja varpushaukasta on kauan maksettu tapporahoja, mutta riistantutkimuksen uusimpien tulosten mukaan näiden haukkalajien hävittämisellä ei ainakaan pysyväisemmin edistetä linturiistakantaa. Taloudellisessa mielessä hyödylliseen linturiistaan kuuluva lajisto on vielä epäselvempi. Laajentunut >>haukkasotat on koitunut vahingoksi myös riistanhoidollisesti neutraaleina pidettäville ja lain suojaa nauttiville lajeille, ja vilpitön pyrkimys luonnonvarojen tarkoituksenmukaiseen käyttöön on vienyt samaan päämäärään tähtäävän lain suoranaisiin rikkomuksiin. Söyringin >>Luonnonsuojelun käsikirjaaID>, jossa on valaiseva esitys petolintukysymyksen eri puolista. Myös lokkikysymykseen nähden metsästäjien ja eräitten pätevien ornitologien käsitykset käyvät hyvinkin päinvastaisiin suuntiin. Niinpä kettu rauhoitettiin aika~ naan lailla metsästysviranomaistemme aloitteesta, mutta nykyisin met&ästysyhdistykset maksavat palkkioita sen hävittämisestä. Kaiken kaikkiaan metsästyksen muuttuminen jokapäiväisten elinehtojen sanelemasta ammatti työstä u r hei I u 11 i seksi a j a n viette e ks i ta i I ei k i ks i näyttää merkinnee n sen paitsi erätaidollista myös tiettyä eet i 11 i s t ä j a k u 1 t t u u r i 11 i s t a t a a n t u m i s t a. kahlaajiin ei olisi omiaan ainakaan selventämään asiaa, kun niitä paljon merkityksellisempien kanalintujenkin pyynti on jo tappiollista. Se nimittäin käsittää tuskin ainoatakaan lajia, jonka pyynti olisi metsästäjiemme valtaosalle kannattavaa. Osoituksena siitä epävarmuudesta, joka jo biologisessa mielessä on liittynyt riistantuhoojiksi katsottaviin lajeihin, on linturiistan >>pää tuholaisia>> kettua, kanahaukkaa ja varpushaukkaa koskevien mielipiteitten heilahtelu äärimmäisyydestä toiseen. * 25. Metsästettävän lajiston laajentaminen näissä olosuhteissa esim
Luonnonsuojelu ei tosin vaatine harrastajaltaan yhtä suuria kustannuksia, joten se on tässä suhteessa laaj empien väestökerrosten omaksuttavissa kuin urheilumetsästys. Tässä yhteydessä on merkille pantavaa, että luonnonsuoj elukomitean neuvotellessa uusista luonnonja kansallispuistoista paikallisen väestön edustajien kanssa vain parilla pohjoissuomalaisella alueella näytti metsästyksellä olevan sanottavampaa merkitystä väestön toimeentulolle. Mitä urheilumetsästykseen tulee, lienee sillä eräitä yhteisiäkin piirt eitä luonnonsuojelun kanssa. Tästä syytä luonnonsuojelu ei yleensä joutune sanottavaan vastakohtaisuuteen todella elinkeinomaisen metsästyksen kanssa. Toiseksi luontoa ei suojella minään urheilullisena huvina tai leikkinä, vaan tietyin sosiaalitaloudellisin, eetillisin ja esteettisia perustein, jotka lankeavat luonnonsuojelun harrastajan omien henkilökohtaisten etunäkökohtien ulkopuolelle. Asutuksen taajetessa ja vallatessa entisiä riistametsiä tämän elinkeinon mahdollisuudet vähenevät nopeassa tahdissa ja samalla hupenee myös ammattimetsästäjien kaarti. Ensinnäkään luonnonsuojelu ei ole riistan sen paremmin kuin sen vihollisten hävittämistä vaan suojelemista. Ja milloin näin tapahtuu, on metsästykseen suhtauduttava periaatteessa samaan tapaan kuin muihinkin elinkeinoihin. Tar26. Molemmilla näillä harrastuksilla on edelleen suuret kannattajajoukkonsa monien eri ammattialojen edustajissa. Tilalle astuvat urheilumetsästäjät ja oikeastaan vasta tässä vaiheessa, kun luonnontilaisen maisemanolennaisimpien, piirteitten säilyttäminen näytealoinakin alkaa käydä uhanalaiseksi, muodostuu luonnonsuojelu varsinaisesti aktuelliksi. Muutoinkin luonnonsuoj elun toteuttaminen on mahdollista vain kulttuuriyhteiskunnassa, joka antaa riittävän arvon sen aatteellisille ja kulttuurisille tarkoitusperille . Ja voipa urheilu metsästäjä olla tavallaan aktiivinen luonnonsuoj elijakin muuhun kuin riistaan ja sen oletettuihin vihollisiin nähden, tai olla tällä muulla luonnonsuoj elu n laajalla harrastusalalla vähintäänkin >>puolueetorn>. Metsästys väestön elinkeinona on varsm laajaperäinen elinkeinomuoto, joka vaatii riittävän laajoja ja koskemattomia saloja riista-alueikseen. . Molemmat ne ovat >>leipätyön>> ohella tapahtuvaa harrastusta, joka edellyttää riittävää henkilökohtaista kiintymystä luontoon, ja varmaan useimmat urheilumetsästäj istäkin tuntevat aitoa iloa kosketuksesta luontoon ja nimenomaan alkup eräiseen metsäluontoon, milloin siihen tilaisuutta on. Mutta silti luonnonsuojelumies ja urheilurnetsästäjä ovat valinneet luonnonkiintymykse lleen periaatteellisesti ja käytännöllisesti erilaisen toimintakentän. Muutama sana vielä 1 u o n n o n s u o j e l u n suhteesta ammattiJa urheilumetsästykseen
Ja kukapa pystyy todellakaan sanomaan, mitä tuleva kulttuuriyhteiskunta olisi valmis maksamaan kappaleesta väärentä mätöntä suomalaista metsäluontoa joidenkin v uosisatojen kulutt ua. Yllästu ntu rin seutuja. Mitä viimeksi mainittuun tarkoitusperään t ulee, sen kantavuutta on yri tetty arvioida tunnetulla vertauksella antiikinajan tauluj en suunnattomasta arvosta nykyhetkellä. Metsästys sen sijaan tuottaa lähinnä vain nykyhetken huvia ja sitä ki n oikeastaan vain metsä"täjälle itselleen. Valok . Täten luonnonsuoj elun pohj a on tavattoman paljon laajempi. Se myöntää olemassaolon oikeuden kaikille lajeille ja pitää epätarkoituksenmukaisena puutturnista eri lajien väliseen tasapainoon silloin kun luonto itse pitää siitä parhaalla tavalla huolen. Käiltä u ljailta t-unturimailta on peura jo iäksi kadonnut. koituksena on vam säilyttää olennaisimmat piirteet alkuperäisestä suomalaisesta luonnosta hyödyksi ja iloksi paitsi nykyiselle ku lttuuriyhteiskunnalle myös tuleville sukupolvi lle. Urheilumetsästyksen varsinainen mielenkiinto raj oittuu vain riistalajeihin, jotka korotetaan erikoisasemaan. Luonnonsuoj elu puolestaan tuntee tasaveroista mi elenkiintoa luontoon kokonaisuudessaan, sen moninaisiin ilmenemismuotoihin. Metsästäjien toimesta on petolintukantaamme varsin arveluttavasti vähennetty ja eräitä lajeja ehkä jo 27. Erk ki Mikkola. Edellä mainitut luonnonsuojelun tarkoitusperät ovat myös osoittautuneet k estäviksi niitä käyttöön sovellettaessa, ilman että ne missään vaiheessa olisivat antaneet aihetta tarkistuksiin tai äkillisiin suunnan muutoksiin, mitä vastaavaa t uskin voidaan sanoa urheilumetsästyksestä. petolintuihin nähden. Näin on asian laita esim
Ja lienee yleensä vaikeata eetillisin tai esteettisinkään syin puolustaa sitä, että suomalaisesta maisemakuvasta poistettaisiin sen tyypillisimpiin ja komeimpiin nähtävyyksiin kuuluvia petolintuja siinä hyvässä uskossa, että metsiemme >>kanalinnusto>> siitä lisääntyisi. Urheilumetsästykseen, jolla ei ole valvottavanaan elinkeinomaisia etuja ja jonka sosiaalitaloudellinen, eetillinen ja kulttuurinen pohja on ilmeisesti paljon kapeampi kuin luonnonsuojelun, on aiheellista suhtautua jossakin määrin toisin. Jos niin tehdään metsästyksen nimissä, joka on yhä enemmän menettämässä merkitystään väestön elinkeinona ja joka suoranaista taloudellista tappiotakin tuottavana on yhä selvemmin muuttumassa urheilulliseksi huviksi, leikitään siinä luonnonsuojelulle tärkeitten ja yleisessäkin mielessä merkittävien kulttuuriarvojen kustannuksella. Ja kun luonnonsuojelu pyrkii käytännöllisiin tavoitteisiinsa ottamalla huomioon eri elinkeinojen edut ja niille mahdollisimman vähäistä haittaa tuottaen, on tällöin metsästyksen osalta kysymys lähinnä vain ammattimetsästyksestä. 28. Jonkinlaisena henkilökohtaisena lisäyksenä ja selvennyksenä edellä esitettyihin kannanottoihin mainittakoon lopuksi, että tämän kirjoittaja on tuntenut yhtä varhain ja ::;amantapaista voimakasta vetoa urheilumetsästykseen kuin luontoon yleensä ja arvostaa jatkuvasti todellisen ammattieränkävijän vaativaa leipätyötä sekä siinä hankittua taitoa, kokemusta ja luonnontuntemusta. Mutta vaihdettuaan omalta osaltaan metsästysharrastelun luonnonsuojeluharrastuksiin kirjoittaja katsoo kuitenkin saaneensa enemmän tilalle kuin mitä on menettänyt. Yhtä epämääräinen on toimenpiteen taloudellinen perustelu, kun linturiistan pyynti tuottaa metsästäjiemme pääosalle tappiota. Luonnonsuojelun ja urheilumetsästyksen välillä on siis kieltämättä olemassa myös vastakohtaisuutta, joka käytännössä ehkä kaikkein selvimmin kärjistyy juuri petolintukysymykseen ja joka voi poistua vain siten, että asia ainakin tältä osaltaan korjaantuu luonnonsuojelun oikeutettuja vaatimuksia tyydyttäväksi. paikallisesti hävitetty sukupuuttoonkin linturiistalle vahingollisina, mutta riitt ävät biologiset perusteet tälle toimenpiteelle toistaiseksi puuttuvat
Itä-Suomi ja keskimaakin on onnellisemmassa asemassa, koska tarkoitukseen on ollut saatavissa hiekkanummia, jopa hiekkaisia järvenrantojakin. Ilmari Wirkkala. Hautausmaat ja luonto. Ne pohjustetaan, rakennetaan ajoa kestäviksi ja käytävien välit täytetään muualta tuodulla mullalla. Kun tällainen hauta-alue ympäröidään kivestä muuratulla tai säästöbetonista valmistetulla tukimuurilla, on meillä valtaisa hiekkalaatikko. Mutta jatkakaamme. hautausmaat~, Joka on kokonaan kemoteko1sest1 aikaansaatu Jollekm ylävälle paikalle täyttämällä tai puhdistamalla alkuperäinen mäki kivistä ja kannoista lain vaatimaan 2 metrin syvyyteen. Myllerretylle ja jälleen tasoitetulle kentälle linjoitetaan käytävät. 29. virkatalon maata, se· on saatu puistoineen kaikkineen, jopa arvopuutkin mukaanluettuina, ja silloin on ollut mahdollisuuksia luoda hautausmaasta ainakin parhaimmalta osaltaan nykyään niin paljon puhuttu metsähautausmaa. Näin tietysti olisikin tehtävä, mutta harvoin on aikaa edes tähän. Sitä on voitu osittain pengertää luonnon tarjoamia muotoja seuraten, mutta ns. A ~atelkaamme alkajaisi_ksi ta~allis~a _länsisuomal_aista. Tavallisesti hautausmaa tasoitetaan vain nopeasti >>hiekkaerämaaksi>> ja hautaus aloitetaan ensin valmiiksi saadusta nurkasta. Tilataan kartta ja istutussuunnitelma, joita näytetään, että kas näin meillä tehdään, kun vain ehditään. luonnon kanssa sillä ei ole tässä vaiheessa paljoakaan tekemistä. Sen jälkeen toimitetaan lain vaatima ja muu koristeistutus nopeasti kasvavaa koristepuustoa ja -pensaistoa käyttäen sekä paalutetaan nurmeksi kylvetyt hautasarat asteittain hautasijoiksi. Muu osa saa jäädä suolaheinää, horsmaa ja Calamagrostista kasvamaan, kunnes tulee piispantarkastus, jolloin hätäännytään jotakin yrittämään. Milloin maa on sattunut olemaan esim
Näin on ymmärrettävää, miksi on pakko juuri taloudellisista syistä käyttää suurin mahdollinen pinta-ala hautasijoiksi ja jättää istutuksille vain hyvin vähäisiä alueita. Hautausmaahan on mitä suurimmassa määrin taloudellinen kysymys. Siellä niinkuin myöhemmin kaikkialla muuallakin on alku ollut hyvä, mutta hautausmaan on ollut pakko laajentua tai pikemminkin tihentyä nopeammin kuin etukäteen on voitu laskea. Mutta tämä on samalla merkinnyt käytettävissä olevien alueitten nopeaa hupenemista ja uusien hautausmaitten perustamista sellaisella vauhdilla, ettei moista ole ollut vuoden 1890 jälkeen, jolloin kirkkomaat tulivat suurin piirtein täyteen haudatuiksi ja hautausmaat karkoitettiin metsiin tai yleensä kyläyhdyskuntien ulkopuolelle. Uusille kötipaikoilleen siirtyneinä he eivät ole voineet ajatellakaan tyytymistä yhteishautaukseen. He ovat valmiita kalliillakin hinnalla ostamaan tarvitsemansa perhehauta-alueet, ja näin alkoi heti sotien jälkeen tavallaan uusi luku Suomen hautausmaiden historiassa. Tällaisen, ensimmäisen Pohjoismaissa, tunnemme Tukholmasta. Karjalainen siirtoväki oli tottunut kotiseudullaan, missä hautausmaat olivat usein suorastaan luonnonvaraisia eivätkä kaivanneet juuri muuta kuin aitaamiskustannukset, hautaamaan vainajansa perhehautoihin. Suhteellisesti kalliiksi tulevia sukuhautoja on Länsi-Suomessa ollut näihin asti vain vähän; niihin on haudattu paikoitellen vain 20 % kaikista haudatuista. Siksi on ollut syytä kosket ella tässä aluksi uusien hautausmaiden perustamista ja vasta tältä pohjalta käydä t utkimaan luonnon osuutta nykyisessä hautausmaakuvassa. Kaupungeissa on kustannustaso vielä korkeampi. Esimerkki tarttui muihin ja nyt voidaan laskea keskimäärin 80 % seurakuntien vainajista haudattavan erikoishautoihin. Lisäksi tulevat vuosittaiset hoitokustannukset, jotka lasketaan 250,000: markaksi hehtaaria kohden maaseutuoloissa. Muistakaamme, että 53 seurakuntaa jouduttiin luovuttamaan ja näiden seurakuntien noin 80 hautausja kirkkomaata jäi rajan taakse. Jokainen 60-vuotias muistaa, ettei hänen lapsuusaikanaan kirkkotai hautausmaittemme puistoluonteesta voitu puhua mitään. 6,500: markkaa jokaista hautasijaa kohden. J oku puu kasvoi harvinaisuutena herrasväkeen lukeutuneen vainajan haudalla ja jonkinlaista kalmiston »ympärysistutusta>> oli joskµs 1870-80-luvuilla 30. Täytetty länsisuomalainen hautausmaa maksaa tällä hetkellä n. Samalla rajankäynti rakennetun hautausmaan ja metsähautausmaan välillä on osittain selvennyt. Nämä on pitänyt korvata tynkä-Suomen alueella. Seurauksena on ollut se, että runsaiksi merkityt, puustolle varatut alueet on pitänyt käyttää laajent uvia sukuhautoja varten
toimineiden pappien ohjauksella rippikoululaisten toimesta suoritettu. Kaikki otaksumat varhaisista ja historiallisista jumalanpuistoista ovat näin ollen vain satua meikäläisissä oloissa. 1865. 1828 ja Turun Skanssenin hautausmaan ympärysja tienvarsipuut v. talvihautojen tyhjentämisen takia yhä uudelleen kaivettaviksi laidasta laitaan, joten korkeintaan heikkoa viidakkoa kerkesi nousemaan sinne tänne kaatuakseen jälleen lapion tieltä. Lukuisat vaikeudet tarpeeksi syvien, 3-kyynäräisten hautojen kaivamiseen ja pelko siitä, että tällainen hautaustapa olisi omiaan pilaamaan kaivoveden laajalla alueella, saivat aikaan edellämainitun hauatusmai31. Kirkkomaat joutuivat ns. Suomalaista metsäbautausmaata sellaisena kuin sen tulisi olla. Pakollinen ruumiin maahan hautaaminen ilman talvihautavaihetta tuli lakiin vasta v. Tiedämme, että Helsingin Vanhan kirkon puiston ensimmäiset puut istutettiin v. 1880 ja silloin pienet kirkkomaat täyttyivät entistä nopeammin
Kun säätyläisperheet olivat alkaneet merkitä omaistensa haudat puuistutuksin, seurasi kansa hitaasti jäljessä, joskus jopa liiankin perusteellisesti. Kun v. Suomen vanhimpia yksirunkoisia pihlajia lienee se puu, joka kasvaa Kaustisilla Wirkkala-suvun vanhimman asuinpaikan pihapihlajana. Tämän takia onkin jo Y. 1929 yleiseen ohjesääntöön otettu määräys, ettei puita tai pensaita saa ilman kirkkohallintokunnan lupaa istuttaa hautausmaalle. 1936 olin kartoittamassa tuota hautausmaata, oli suvusta kuollut 13 henkeä ja jokaisen haudalle oli istutettu pensasmaisesti kasvanut pihlaja. Sen puusto kuuluu hautausmaan yleiseen kaunistuk· seen, samoin pensasistutukset. Tuomea, niin kaunis ja runollinen kuin se onkin, ei ole lupa lainkaan hautausmaalle istuttaa, joskin jo olevia koetetaan kärsiä, sillä tuomi tulee pian kukintansa jälkeen usein tuhohyönteisten pesintäpuuksi. Tuomea ja pihlajaa lukuunottamatta ovat kotoiset puumme, koivu, kuusi ja erittäinkin petäjä kirkkoja hautausmaittemme kantapuita. Petäjää ei ole tiettävästi istutettu kuin poikkeustapauksissa eikä siitä istuttamalla saane sitä taiteellista muotopuuta, joka hautausmailla yleisesti ilahduttaa muitten paitsi tietysti metsänhoitajien silmiä. Sellaisena, ilmeisesti usein hakkuissa hyljättynä >>susikkaana>> se kuitenkin on kaikkialla parhain ja jaloin kaunistus, jonka hävittämistä ei millään vqida 32. Sen sijaan puuksi kasvaneella pihlajalla on parempia elämisen mahdollisuuksia. Oli luonnollista, ettei tällaista voitu jättää hautausmaakuvaan, jossa jo muutenkin oli yksityisten istutusharrastusten ansiosta puustoa enempi kuin tarpeeksi. Tästä huolimatta kirkkomaat olivat vielä 1890-luvuJla yleensä vain sormenpaksuisia runkoja vieri vieressä kasvavan viidakon peittämiä, ja metsiin perustetut hautausmaat olivat julkutai pisteaidoin aidattuja >>erämaita>>, missä ei mikään puhunut Jumalan puistosta tai ylösnousemuksen toivosta. Sen lehdet kellastuvat ja putoavat tämän johdosta ennen aikaansa ja tuholaiset käyvät sitä mukaa muiden istutusten kimppuun. 1949, sen ympärysmitta oli rinnan korkeudelta täsmälleen 250 senttimetriä ja sen pyöreä latvus peitti varjollaan alan, jonka lävistäjä oli 8 metriä. Myös pihlaja, varsinkin jos se on jäänyt pensasmaiseksi, muuttuu usein kasvitautien ja tuhohyönteisten pesäksi kuten tuomikin. Näin oli asianlaita oman henkilökohtaisen näkemykseni perusteella. Valtapuita saa hautausmaille istuttaa vain kohtuullisesti, sillä kukkien on myöskin menestyttävä ·haudoilla eivätkä ne tule toimeen ilman valoa. den kirkolta karkoittamisen 10 vuotta myöhemmin. Erään suuren maaseurakunnan hautausmaalla oli äveriäs isäntä ostanut 20 sijaa käsittävän sukuhaudan. Suurin osa haudasta oli läpitunkemattoman puuston peitossa. Suvun viettäessä sen juurella 400-vuotisjuhlaansa v
Kuningas Kustaa III ihastui aikanaan Anjanpellon markkinapaikan petäjiin ja rauhoitti ne >>ikuisiksi ajoiksi>>. /~ ) / V / ij 1 1,,, ;j > ' ' Uutta, luonnonmukaista hautaui.maata. Petäjähän on kasvavana puuna käytännöllisesti katsoen miltei ikuinen, ellei siihen tervasroso tai muu tauti iske. korvata. Kaustisen kirkolla kirkkomaan aidan kohdalla maantien varressa. Sen pahempi sitä yhä kaadetaan meidän arvokkaimmiltakin kirkkomailtamme seurakuntien maallikkojäsenten viisauden sanelemin päätöksin ja istutetaan suorastaan naurettavaksi käyvällä vimmalla lehmusta tilalle. Paljon suurempia ja koristeellisempia petäjiä on kuitenkin esim. v. Fieandtin ja venäläisten tykistö karsi taistelussa syyskuussa 1808 petäjistön oksia, mutta edelleen puut ovat vankkumattomia ja kuin 33. Tosin lehmus on kaunis puu ja tammen jälkeen kallein taimistojemme puista, mutta hinnan ja puutarhurien suosion ei pitäisi yksin määrätä sen arvoa, ei ainakaan niin, että koristeelliset petäjät sen tieltä hävitetään
Kuinka vähän aika merkitsee tällaisen petäjän kasvussa ja ulkonäössä mainitsen esimerkkinä, että kun samasta pitäjästä kotoisin oleva, Perniössä ja Paimiossa elämäntehtävänsä suorittanut opettaja Aaprami Björk t uli 86 vuoden ikäisenä kotiseudullaan käymään 76 vuoden poissaolon j!ilkeen, oli hänen kotiveräjänsä petäjä hänen mielestään ainoa aivan sa manlainen kuin hänen lähtiessään. Sembramäntyä käytetään niinikään joskus istutuksiin, mutta usein väärin, sillä se vaatii vähintään 10 metriä vapaata tilaa ympärilleen kasvaakseen kauniiksi muotopuuksi. entistä ehompina jäljellä ja tulevat siinä seisomaan varmaan vuosisatoja eteenpäin, elleivät ihmiset tyhmyydessään tuhoa niitä. Se näyttää menestyvän pohjoisessa paremmin kuin etelässä. Tällöin olisi pyrittävä nimenomaan kuusipuiseen ympärysistutukseen. Petäjän ja kuusen rinnalla ovat useimmat lehtipuumme vain lapsia. Eräs maamme komeimmista sembramännyistä kasvaa Lappajärven Kyrön pappilan puutarhassa. Jos hautausmaa perustetaan kuten tavallista männikköön, niin kaikki männyt on mikäli mahdollista säilytettävä. Hautausmaan ympäryspuuksi istutetaan tällöin koivua, joka kauniine valkorunkoineen ·pylvässalin tapaan leikkaa rauhoitetun maan omaksi suljetuksi alueekseen metsämaisemasta. Toiselta puolen kalmisto saattaa viljellyn maiseman keskellä kohota alati viheriöivien havupuiden ansiosta vaikuttavaksi rauhan saarekkeeksi, >>reinikaksi>>, joka tummana ja jyrkkärantaisena erottuu selvästi ympäristöstään. Koivu saattaa kuitenkin elää jopa 200 vuoden vanhaksi. Keskemmällä ja käytävien reunustoilla voisi olla lehtipuita, jotka antavat hautausmaalle väriä. Tavallisen kuusemme rinnalla voidaan hautausmaiden koristepuuksi suositella pihtakuusta, joka on nopeampikasvuinen ja kaunismuotoisempi. Vaahterain keltainen kukinta keväällä sopii mainiosti koivujen hentoon vehreyteen. Kesällä antaa taas maisemalle eloa näiden molempien erilainen vihreys ja kenties siellä täällä myös hopeapajun virkistävä latvus, joka suihkukaivon vesiryöpyn tavoin nousee taustaansa vasten ja putoaa kuin runsaana sateena takaisin maata kohden. Itse männikkö sävytetään taas sopivasti kuusella ja lehtipuilla. Erittäin tärkeää on, että kuivan kankaan tuntu saadaan lievitetyksi lehtevillä varjopuilla, jotka tarjoavat suoj aa auringon 34. Syysväreissään koivu on keltainen, vaahtera oranssin tai tummanpunainen lajista riippuen, kun hopeapaju puolestaan saa raskaamman harmaan itkevän värinsä. Kun hautausmaittemme kaunistaminen tapahtuu ennenkaikkea juuri puuistutusten välityksellä, on tärkeää, että varsinkin niiden runkopuusto sopeutuu ympäröivään luontoon
Muuten on k.aikki tasaista, leikattua nurmikkoa, jolle hautakumpuja ei saa luoda ja jonka nurmikosta patsaat kohoavat ilman jalkakiviä. Hautausmaan varhaiseen perinteeseen kuuluvat ristikäytävät. Kuuset houkuttelevat lisäksi oravia kalmistojen vakit uisiksi asukkaiksi, ja niistä on: taas haudoilla kävijöille iloa. Tekisipä mieleni sanoa niinkin, että niissä on parhaimmillaan ylevintä, mihin ihmiskäsi voi luonnon pukea. Jumalan puistossa on kuitenkin tavallisesti paljon sellaista, mikä luonnon ystävääkin viehättää. Niinpä esim. Nykyisin eivät hiekkakäytävät ja niitä reunustavat varustetut haudat järeine ja kirj avine patsaineen ole enää suosiossa. Lukuisine istutuspuineen ja pensaineen hautausmaat tarjoavat tervetullutta suojaa ja ravintoa pikkulinnuille ja runsaita, rauhoitettuja pesimismahdollisuuksia. Niiden käyttö on jo useimmilla hautausmailla kielletty. mustarastas valitsee usein hautausmaat a11uinpaikakseen ja saattaa ilahduttaa siellä kävijöitä laulullaan kenties silloinkin, kun muut laulajat ovat poissa. ·Talvisin hautausmaat toimivat taas monien talvehtivien lintujen suojaja ruokailupaikkoina. Hautausmaat enempää kuin kirkkomaatkaan eivät ole enää alkuperäistä luontoa yhtä vähän kui n hoidettu metsä on sitä. Valitettavasti on tällaisia hautausmaita vieläkin vain harvassa. Se pakkopaita, johon Helsingin hautausmaat Lapinlahdessa 1890-luvulta lähtien puettiin, on vaikuttanut esimerkkinä pitkään kautta koko armaan Suomen niemen siitä huolimatta, että tämä suuntaus sai vastaansa koko taiteellisen maailmamme, Albert Edelfelt johtajanaan. Kesäisin oikein istutetun ja oikein hoidetun hautausmaan voi todeta muuttuneen lintuparatiisiksi, joka on laulua ja sirkutusta täynnä, sillä onhan täällä sellaistakin, mitä ei useinkaan ole muualla: on vesialtaita lintujen juoda ja kylpeä kaiken muun hyvän lisäksi. P ensaita valittaessa koetetaan järjestää niin, että jokin laatu on aina kukassa, ja varsinaisen kukinnan jatkajana sopii käyttää hyvin Rosa rugosaa, jonka voi joskus tavata kukkivana vielä marraskuussakin. Siellä täällä on nurmikkoon upotettu joku liuskakivikäytävä, mutta muuten ovat nurmikot tehdyt liikkumista kestäviksi käyttämällä niittynurmikkaa (Poa pratensis) nurmikon muodostajana. Jotta lehtipuut viihtyisivät kankaalla, ne edellyttävät kuitenkin tiettyjä maanparannustoimenpiteitä. .polttavaa hellettä vastaan paremmm kuin harvennut petäjikkö. Kukkaryhmä patsaan edessä tai sivulla muistuttaa jälkeenjääneiden rakkaudesta edesmenneisiin. Patsaita 35. Lisäksi on muistettava, että pensaitten värikkäät hedelmät antavat oman tärkeän osansa syksyiseen värisinfoniaan. Vasta nyt se alkaa vähitellen olla taakse jäänyttä elämää. Tätä vaativat nimenomaan hautoj en kukkaistutukset
Tällaiseen on jouduttu ja tästä pakkopaidasta olisi vähitellen uuden järjestelyn puitteissa päästävä siellä, missä se suinkin on mahdollista. Voimme arvioida. Piirrokset kirjoittaja n. Varsinkin ruotsalaisella Pohjanmaalla olen kuitenkin saanut sitä jo toteuttaa vanhoilla kirkkomailla ja siten pelastanut niistä joitakin joutumasta uudistetuksi helsinkiläiseen malliin. Epäilemättä tämä uusi suunta tarjoaa paljon myönteistä. arkkitehtoonista hautausmaatyyppiä joita H elsingin hautausmaat, Hietaniemikin mukaanluettuna ovat ei pidetä enää hyvään hautausmaaluomukseen kuuluvana. Seurakunnilta, jotka vastaavat hautausmaiden hoidosta, vähentää tällaisen hautausmaan hoito työhön tarvittavaa henkilökuntaa ja työkustannuksia huomattavasti. Luonnollisesti kestää aikansa ennenkuin tämä suuntaus, jota meillä on aloitteestani vasta kymmenisen vuotta noudatettu, pääsee yleisemmin vaikuttamaan. että tavallisella parin hehtaarin hautausmaalla on vanhentuneen hiekkakäytäväjärjestelyn puitteissa useita kilometrejä kunnossapidettäviä käytäviä. Se lähestyy luontoa niin lähelle kuin mahdollista, mutta samalla se tarjoaa lisää sellaista, mitä siivekkäitten ystäviemme viihdyttämiseksi ja omaksi iloksemme voimme rakentaa. Yksin niiden haravoimiseen joka lauantai menee yhdeltä henkilöltä työpäivä ja niin pian kuin haravoitu hiekkakäytävä on tallailtu, on se jo hoitamattoman näköinen. Tällaisia maisemaa kaunistavia kalmistoja tapaa myös Karjalassa. Oravaisten hautausmaa . Olen joutunut tavallaan tämän uuden suuntauksen esitaistelijaksi, mutta olen saanut ilokseni todeta, että se on hyväksytty sekä Ruotsissa että Saksassa, missä ns. ei enää ryhmitellä seläkkäisiin riveihin, vaan kirjoitusten suuntaus järjestetään aina päätielle päin. 36
Aivan viimeisimpinä vuosina kanta näyttää edeltäneen taantumiskauden jälkeen vahvistuneen, ja kuhankeittäjän esiintymisalue maassamme lienee parhaillaan laajenemassa. S~ esii~tyy Jokseenkm tavallisena Etelä-KarJalassa, Etelä-Savossa Ja paikoin Hämeessä, mutta yleiseksi sitä ei voi näilläkään seuduin sanoa. Tummanpunainen nokka antaa vielä oman pirteän lisänsä molempien ulkonäölle. Kaiken kaikkiaan tämä värikäs lintu tuntuisi pikemmin kuuluvan lämpimämpiin maihin kuin meidän kotoisiin metsiimme; siihen viittaa myöskin sen etelämaisen vilkas ja häilähtelevä luonne. Taisto Piiparinen. Eihän lintu keitä kuhia, tavallisesti . Suurimman osan ajastaan 37. Rastaankokoinen kuhankeittäjä on väritykseltään epäilemättä kauneimpia lintujamme. Levinneisyyskuva on viime vuosikymmeninä kokenut melkoisia muutoksia. Mutta tämäpä lienee kerran päässyt rantakalan makuun. _kaakkoisiin lajeihin. H ähääh , kyllä ne kuhat ui}Ji pohjavesissä, kun sellainen keittäjä majaupi järven (Veikko Huovinen: >>Havukka -ahon ajattelija.>>) K uhan~eittäjä !uetaan ~nnustomme ns. Paikoittain ja perin harvalukuisena kuhankeittäjää tavataan pohjoiseen aina Joensuun, Jyväskylän ja Kuopion tienoille, lounaassa sen tiedetään pesineen Tammisaaressa ja silloin tällöin sitä on tavattu kauempanakin. Piirteitä kuhankeittäjän elämästä. Motto: •>Mikäs se on se kuha nkeittäjä. Kirkkaista väreistään huolimatta kuhankeittäjä piiloutuu suorastaan ihmeteltävästi metsissä liikkuvan katseilta. Koiras on suurimmaksi osaksi kirkkaankeltainen, mutta sen siivet, pyrstö ja ohjakset ovat sametinmustat; naaras ei ole aivan yhtä loistava, vaan väreissään hillitympi: siivet ja pyrstö harmaanmustat, muuten kellanvihreä, alapuolelta pitkittäisviiruinen. Onko se ahne kuhalle
se viettää ylhäällä puitten latv uksissa, mistä sitä varsinkin koivuj en lehvistöistä on vaikea havaita, mäntyjen tummanvihreää vasten se kyllä erottuu hiukan paremmin. Mutta huiluäänestä kuulee usein myös monitavuisia muunnelmia, ja joskus varsinkin linnun ollessa >>kiihtynyt>> se muuttuu yksitavuiseksi, iskeväksi. Vaikka monet eivät ole kuhankeittäj ää nähneet, hyvin monet ovat sen kuulleet. Parikkalassa on kuhankeittäj än suuhun pantu samasta aiheesta enemmälti tarinaa: >>Kuha kiehuu, kuha kiehuu, ei maitoo, ei suolaa, ei särvintä onks' piialla vilu1>> Näiden tulkintojen kuvaama täyteläisen soint uva ja helposti jäljiteltävä huilumainen vihellys lienee tutuin kuhankeittäjän äänistä. \ , ' 24° Sen alueen länsiraja, jolla kuhankeittäjä maassamme vakinaisesti esiintyy.. Kuhankeittäjänaaraatkin viheltävät toisinaan huiluääntä tapaillen, mutta niiden vihellys on yleensä aika lailla terävämpi ja ylempänä 38 20· ., ·:1\~·---; °'1\ ' . Kansan huumori on osuva ti tulkinnut kuhankeittäjän vihellyksen sanoin kuha kiehuu, kuha kiehuu siitä ehkä muitakin kuin Havukka-ahon ajattelijaa askarruttanut nimi. ' ·~ . , t ';i' 1 \. Se on tavallisimmin kolmitai nelitavuinen, toistuen pari kertaa perä perää. \l 1,· l • 1 . Silloin tällöin saattaa sen kuitenkin nähdä kolibrin tavoin saalistuspuuhissaan räpyttelevän latvusten ympärillä tai keltaisena välähdyksenä syöksähtävän puusta toiseen tahi loivin tikkamaisin aalloin lentävän pitemmänkin taipaleen
Ilmeisen vaaran uhatessa pesää kuhankeittäjät kähisevät matalasti ja pitkään venyttäen >>kseee ... Wolff. Yhtenäisillä laajoilla metsäalueilla kuhankeittäjä ei viihdy, 39. Kuhankeittäjän viheltely ja rantamaisemat kuuluvat mitä läheisimmin yhteen; lajin esiintyminen on miltei kokonaan keskittynyt vesistöjen rantamille. ja pesän lähelle eksyvän harmaatakin perään se syöksyy viipymättä. Se on erilaisten kireiden ja yhteensulloutuneiden tavujen muodostamaa sangen äänekästä visertelyä, jonka sävy tuo lähinnä mieleen k evään hurmiossa elävän räkättirastaan esitykset. Rääyntä, jota sattuvasti on verrattu vihaisen kissan ääneen, on kauniisti sointuvan vihellyksen täydellinen vastakohta, ihmiskorvaan epämiellyttävästi käyvä karkea >>kree-e>> tai >>kreee ... Huiluäänen lisäksi kuhankeittäjällä on koko joukko muita, vähemmän tunnettuja ääniä. G. Koiraskuhankeittäjä pesällään. Tällöin kuulee joskus nopeaa, voimakasta >>kyy-kyy-kyy ... Varikset ovat kuhankeittäj ästä sietämättömiä vihollisia. >> -huutoa. >> Se lienee lähinnä yhteydenpitoääni; sitä kuulee lintuj en saalistellessa lähekkäin. Niinpä molemmat sukupuolet rääkyvät. >> Kuhankeittäjällä on myöskin >>oikea>> laulu, vaikka sitä saa kuulla hyvin harvoin. kulkeva kuin koiraiden. joka muistuttaa suuresti eräiden haukkojen ääntelyä. Valok
Erityisen sopivia elinympäristöjä sille ovat pienehköt saaret, niemet ja kannakset, ts. Kulttuurin tieltä kuhankeittäjä väistyy yleensä varsin vastahakoisesti eikä se juuri arkaile ihmisen läheisyyttä asettuupa joskus pesimään pihapuihinkin. Mieluisia asuinpaikkoja ovat myös harjut, jotka nekin veden läheisyys tekee kaksin verroin suosituiksi. paikat, joista aukea vesi on näkyvissä mahdollisimman monelta taholta. Täältä sen huiluäänet kaikuvat lakkaamatta, ja varsinkin varhaisina aamutunteina syntyy koiraiden kesken innokkaita kilpalaulajaisia. Saimaan rantojen kauniit männikköharjanteet. Kysymys lienee kylpemisestä tai vain jonkinlaisesta leikinomaisesta ajanvietteestä. Omalle kohdalleni niitä ei ole osunut, mutta, ottaen huomioon linnun vilkkaan ja arvaamattoman luonteen, en pitäisi tällaista ollenkaan mahdottomana. Kuhiako sitten tosiaan näin pyydystelevät keiton tarpeiksi. Kuhankeittäjää pidetään yleisesti lehtimetsien, vieläpä erityisesti lehtojen lintuna. Pian saapumisen jälkeen on pantava pesänrakennuspuuhat vireille, jotta poikaset vielä sydänkesän aikaan ehättäisivät matkalle etelään. On nähty jopa useiden lintujen yhtaikaa hyppäävän rantapuiden latvoista päistikkaa veteen, katoavan hetkeksi umpisukkulaan ja ilmestyvän kohta entistä pirteämpinä uusimaan sukelluksensa. Mutta Suomen kesä on lyhyt. Koivikoista tai lehtipuuvaltaisista metsistä sen tapaakin useimmin mutta varsin mielellään se asettuu asumaan myös mäntyvaltaisiin sekametsiin ja kuivien kankaiden puhtaisiin männikköihin; luonteenomaisia esiintymispaikkoja ovat mm. 40. Tämän kirjoittajaa kiinnostaa tavattomasti tietää, onko joku tälläkin vuosisadalla sattunut näkemään uimahyppyjä tekeviä kuhankeittäjiä. Eräät vanhemmat lintuteokset nimittäin kertovat kuhankeittäj än harjoittavan syöksysukellusta. Pesäpuun valinnassa kuhankeittäjä ei ole turhan tarkka, sillä tähän tarkoitukseen kelpaa yhtä hyvin koivu, mänty, haapa tai leppä, vieläpä kuusikin. vaan kaipaa väljää, ilmavaa maisemaa. Kuhankeittäjän mieltymys rautoihin voitaisiin ehkä selittää toisinkin kuin ajattelemalla veden luoman vapaan näköalan vetävän sitä puoleensa. Tulevan pesän ympäristöksi etsitään joko metsikön reuna tai jokin valoisa kohta metsikön sisäosista. Tuskin sentään. Koivujen jo lehtiessä, toukokuun jälkipuoliskolla tai kesäkuun alussa, kuhankeittäjä saapuu tutuille oleskelupaikoilleen. Hyvin sille kelpaa asuttavaksi myös sellainen metsäalue, jonka aluskasvillisuutta ihminen on suuresti muutellut: hakamaa, hautausmaa tahi muu samantapainen puistomainen metsikkö
Reinistä kastikan (Oalamagrostis) edelliskesäiset lehdet ja korret ovat erityisen suosittuja. Valok . Tavallisimmin pesää kannattaa vain kaksi oksan haaraa, mutta toisinaan se on ripustettu useampaan pikku oksaan, jolloin nämä ovat eri tavoin taivutetut tätä varten. Kauniin kuppimaisen pesänsä kuhankeittäjä sijoittaa, siivekkäittemme valtaosasta poiketen. Kuhankeittäjän pesä koivussa. Omalaatuinen kiinnitys oli eräässä näkemässäni pesässä, joka sijaitsi peräti 19 metrin korkeudessa komean koivun latvuksessa. Lauri Toivari. riippumaan vaakasuoran oksanhaarukan alapuolelle, yleensä oksan kärkiosaan. Pesä on sidottu kannattaviin oksiin vain muutamista kohdista, joten suuri osa pesän reunaa riippuu vapaana. Varsin kätevää rakennusainesta ovat myöskin talven latumerkkeinä palvelleet, maas41. P esä oli tavalliseen tapaan kiinnitetty kahteen haarukkaoksaan, mutta lisäksi se oli sidottu toisen kannatinoksan keskikohdalta valkoisella langalla parikymmentä senttiä ylempänä sijaitsevaan oksaan, ja sattumako lienee ollut, että tällä tavoin >>varmistettn>> kannatinoksa oli kärkiosastaan laho! P esän rakennustarvikkeiksi käytetään kaikkea saatavissa olevaa pitkähköä, kapeaa ja taivutusta kestävää ainesta: kuivia heinän lehtiä, korsia ja röyhyjä, naavaa, katajan kuorta, tuohenhilsettä, paperia, lastuvillaa, narua ja lankaa, sideharsoa yms
että syljen mukanaolo tuntuu tarpeettomalta. Seuraavassa vaiheessa se kietoo näiden Yapaat päät toiseenkin haarukkaoksaan. seuraillessa toimitusta lähipuissa. Se oli keksinyt kuhankeittäjien pesäntekeleen mainioksi rakennusvaras42. K eruumatkalla koiras ja naaras liikkuvat toistensa välittömässä tun~umassa. toon unoht uneet kreppipaperisuikaleet; niitä liehuu toisinaan pesän pohjasta ja reunoilta kymmenien senttien pit uisina viireinä. yt naaras käyttää rintaansa työvälineenä: se mukkelehtii pesässä kuin päällään seisoen pyrstön vain viipottaessa näkyvissä reunoj en ylitse. mennessä naaras suunnannäyttäjänä edellä. ja pian on valmiina pesän runko. Eräät havainnoitsijat otaksuvat sidoksia vahvistettavan syljellä; tämä saattaa olla mahdollista. Koiras tosin on kaikessa puuhakkaasti mukana, mutta se ahkeroi vain seuralaisen ja henkivartijan tehtävissä uostumatta ottamaan osaa varsinaiseen vaivannäköön. Viimeisenä seuraa pesämaljan muovailu ja sisustaminen pehmeillä röyhyillä. Ihmeteltävän taitavasti ja nopeasti naaras saa syntymään kestävän sidoksen. Kaikkeen syypää oli aivan lähellä pesäänsä tekevä kultarinta. Niinpä kuhankeittäjäpari, joka kesällä 1953 laati pesäänsä korkeaan koivuun Lauritsalan Pappilanniemessä, huomasi kummakseen työnsä naaraan ahkeruudesta huolimatta yhtäkkiä rupeavan edistymään vallan kehno ti; joskus ne tullessaan aineksia noutamasta saattoivat todeta rakennelmansa sillä välin jopa pienentyneenkin. vieläpä kuten näyttää pelkästään nokkaansa käytellen. Mutta yllätyksiä voi sattua. Pesä n perustan valmistuttua työ edistyy tasaisesti naaraan vähän kerrassaan vahvistaessa pohjaa ja seinämiä. Sitten lähdetään rinta rinnan lentämään pesälle. Naaras alkaa pesän laadinnan sitomalla nokallaan näppärin solmu.in kumpaankin kannatinoksaan riippumaan muutamia pitkiä heinän lehtiä, paperikaistaleita tms. Täällä naaras ryhtyy vitkastelematta kodinrakennuspuuhaan, perheen pää sen sij aan istuutuu johonkin lähelle ihailemaan työn sujumista ja valvomaan puolisonsa työrauhaa. harva riippumatto. vaikka sidokset ovat yleensä niin hyvin tehtyjä. Välillä se vielä varmentaa pesän kiinnitystä solmimalla pisimpiä seinistä tai pohjasta riippumaan jääviä aineksia kannatinoksiin. P esään noudetaan aineksia sekä läheltä että kaukaa; pisimmät näkemäni hakumatkat ovat ulott uneet yli puolentoista kilometrin etäisyydelle. P esäainesten keruusta ja pesän rakentamisesta huolehtii naaras. Viiden, kuuden päivän uurastuksen jälkeen pesä on valmis jos ei tapahdu mitään erikoista. Rakennusvaiheesta ja tuomiensa ainesten määrästä riippuen naaras työskentelee pesärakennelmalla kymmenestä sekunnista pariin minuuttiin kerrallaan. Perillä naaras poimii ainekset nokkaansa, koiraan
Kirjaimin ne voitaisiin merkitä vaikkapa >>kvili-kvili>> tahi >>kvidi-kvidi-kvidi>>. mutta useimmiten koiras saa tulla pesän lähipuihin saakka naaraan yhä pysyessä pesässä. Joskus naaras lähtee heti tämän kuullessaan. Naaraan makaillessa pesässä munia lämmittämässä, koiras liikuskelee lähitienoilla etupäässä ruokaillen ja naapureittensa kanssa seurustellen. kirjoittaja. kitiseviä, kaksitavuisia äännähdyksiä, jotka se toistaa pari kolme kertaa yhteen menoon. 30 40 metrin päässä esittää nopeita. 43. Ihmiskielelle tulkittuina ne ehkä kuuluisivat tähän tapaan: >>Kultaseni. taksi, ja vikkelä kun oli, se ennätti isäntien poissa ollessa viedä paljon runsaammin tavaraa kuin nämä ehättivät tuomaan tilalle. Aika ajoin se kuitenkin saapuu pesälle; vuorokauden valoisana aikana tämä tapahtuu sangen säännöllisesti aina kolmen neljännestunnin kuluttua. Valok. menehän välillä virkistymään. Lentäessään pesälle koiras alkaa n. Pesän tultua valmiiksi seuraa pieni hengähdystauko, jonka jälkeen pesään vuorokauden väliajoin ilmestyy kolme tai neljä kaunista ruusunpunervan valkoista, mustatäpläistä munaa. Pari päivää tällaista julkeutta kestettYään kuhankeittäjät katsoivat viisaimmaksi alistua ja siirtyä pois moisen varkaan lähettyviltä. Nyt koiKuhankeittäjän suosimaa männikköä Saimaan rannalla. Haudonnan suorittaa yksinomaan naaras, mutta kuten pesänrakennuksessa koiras on jälleen mukana tulevan onnellisen isän koko innolla, alentumatta kuitenkaan varsinaiseen naaraalle kuuluvaan työhön. Minä katselen sillä aikaa, ettei pesälle tapahdu mitään vahinkoa>>
Kun naaras palaa, koiras väistyy pois pesän reunalta saatellakseen hiljaisin vihellyksin naaraan pesään. Näitä yksi-, kaksitai useampitavuisia pyytelyääniä, jotka ihmiskorva erottaa vain parinkymmenen metrin päähän, on samalla koiraalla suuri valikoima, esim. Perin harvoin sattuu, että naaras lähtisi pesästä ilman edellä kuvailtua >>vahdinvaihtoseremoniaa>>, mutta toisaalta naaras pysyy joskus itsepintaisesti pesässä välittämättä koiraan minuuttikaupalla jatkuvista hellyttävistä pyynnöistä. Tällöin koiras, väsyttyään tuloksettomiin yrityksiinsä, poistuu palatakseen jonkin ajan mentyä paremmalla onnella. Eri koiraiden käyttämien pyytelyäänien välillä voi havaita selviä yksilöllisiä eroavaisuuksia, niinpä eräällä seuraamallani koiraalla oli tapana hyvin usein esittää kuovin muuttoääntä erehdyttävästi muistuttavia vihellyksiä. Poikaset kuoriutuvat haudonnan kestettyä 15-16 vuorokautta. Naaraan ilmaantuessa näkyYille koiras kajauttaa pari iskevää huiluääntä, ja joskus naaras vastaa näihin samantapaisella vihellyksellä. Kirjaimet antavat näistä äänistä varsin laihan käsityksen, mutta niiden merkityksestä voi tuskin erehtyä, kun kuulee koiraan pää kallellaan pesälle tähyillen surumielisen taivuttelevasti viheltelevän. Jos naaras ei suvaitse 44. Ensimmäisinä kuoriutumista seuraavina päivinä naaras lepää pesässä, poikasia lämmittäen, miltei yhtä tiiviisti kuin haudonta-aikana ja poistuu vain koiraan tullessa kutsumaan. Tervetuliaisvihellysten jälkeen koiras aloittaa jälleen pyytelyäänet, ja näiden säestyksellä naaras asettuu jatkamaan haudontaa. Kun naaras joka mennessään usein seuraa koiraan tuloreittiä on kadonnut näkyvistä, koiras jatkaa vielä hetkisen samanlaisia hiljaisia vihellyksiä kuin ennen naaraan lähtöä, vaikenee sitten ja tähyilee paikallaan ympäristöä puolisonsa paluuseen saakka, mikä yleensä tapahtuu viiden kymmenen minuutin kuluttua. Hetken koiras vielä vi heltelee hiljaa, muuttaa sitten ääntelynsä tavallisiksi huiluääniksi ja poi tuu vähin erin omille teilleen. Tavallisesti naaras poistuu pesästä vasta koiraan pyydeltyä vähän aikaa. Naaraan lähtöhetkellä koiras viheltää kerran, pari tavallista kuuluvammin ja iskevästi. Haudonnan aikana se pistäytyi hyvin harvoin muutamaa metriä lähempänä pesää, mutta nyt se lentää aivan pesän luo ja naaraan poistuttua siirtyy pian pesän laidalle, missä joko antaa poikasille ruokaa taikka vain katselee niitä. Koiraan käyttäytymisessä on tapahtunut tällä välin huomattava muutos. P esässä olevia poikasia tarkastellessaan koiras kääntelee päätänsä puolelta toiselle ja esittää väliin hyvin hiljaista, miellyttävää >>hyrinää>> aivan kuin viihdyttääkseen lapsiaan. ras muuttaa ääntelynsä hyvin hiljaisiksi, kehoitteleviksi huiluääniksi. >>hyo>>, >>hyo-hyo>>, >>fiddiy>>, >>fiddididiy>> yms
koiras viimein antaa ravinnon puolisolleen, joka välittää puolestaan sen heti poikasille. Isotkin toukat ja muut saaliseläimet tarjotaan sellaisinaan, paloittelematta, siipiniekat siipineen kaikkineen. Tällöin molemmat emot yhä kantavat niille ruokaa, mutta heti kun poikaset poistuvat pesän välittömästä läheisyydestä, koiras kyllästyy aherrukseen ja jättää vielä lähes täysin lentokyvyttömien jälkeläistensä muonituksen naaraan huollettavaksi. 45. Ensin ne saavat kellervään vivahtavan untuvapuvun, josta sitten alkaa nousta siipiin ja pyrstöön sulkien aiheita, ja pian poikaset ovat saaneet väreiltään naarasta muistuttavan ensimmäisen höyhenpukunsa. Ne ovat nyt pirteitä, lyhytpyrstöisiä veitikoita, jotka nälissään kiirehtivät emojaan ahkerampaan ruoanhankintaan läpitunkevalla >>tjyt-tjyt-tjyt ... Vähän kerrassaan aluksi aivan avuttomat poikaset varttuvat. Jonkin aikaa poikue kiertelee pesäpaikkansa seutuvilla, mutta loittonee vähitellen yhä kauemmas. >> -kiljunnalla. Kaksi ja puoli tai kolme kuukautta tämä värikäs kesävieras viipyy luonamme. Nopeasti siinä suvi vierähtää, j_a kiire pyrkii tulemaan siitä huolimatta, että toimessa ollaan aamu varhaisesta iltamyöhään. Poikaset saavat pelkästään hyönteisravintoa, milloin meheviä toukkia, milloin taas kovakuoriaisia, kärpäsiä, perhosia tai pistiäisiä. Ruokkimaan saapuessaan naaras menee pesälle varovasti ympärilleen pälyillenläbipuiden ja pesäpuun oksien kautta. poistua, koiraan saavuttua ruokaa nokassaan. Suurin osa poikueista alkaa Itä-Afrikkaan saakka ulottuvan matkansa jo heinä-elokuun vaihteessa tai kohta elokuun alkupäivinä; yksittäisiä lintuja tapaa silloin tällöin vielä elokuun lopulla. Kahden viikon ikäisinä ne jo kykenevät siirtymään pesää lähinnä oleville oksille. koiras sitä vastoin kahahtaa lähes täydellä vauhdillaan suoraan pesän laidalle niin, että hennon pesäoksan heilahtaessa arveluttaa. mutta palaavat vielä pariksi yöksi pesään nukkumaan. Ruokintapuuhassa koiras on hiukan naarasta ahkerampi osallistuessaan nyt ensimmäistä kertaa oikeaan työhön perheensä hyväksi. pysyvätkö poikaset kyydissä. Tässä ajassa se ennättää valmistaa taidokkaan pesänsä, hautoa ja kasvattaa poikasensa kestämään pitkän matkan rasituksia. Edellä olevat kuhankeittäjä.n elämää kuvailevat piirrelmät perustuvat kirjoittajan v.1952-54 pääasiassa L-wpeenrannan seudulla suorittamiin tutkimuksiin
Tavallinen kansalainen panee ennen muuta merkille sen lel1 tien herkän liikentimisen. Niitä on kolmisenkymmentä lajia sekä lisäksi suuri määrä eri lajien välisiä risteytymiä. Haapa havisee melkein tyynelläkin säällä. Halkomies puolestaan huomaa haavasta ennen muuta sen, että se hyvin usein on lahovikainen. Ehkäpä luonnonsuoj elun harrastajat siksi haluavat lähteä pienelle tarkastuskierrokselle perehtyäkseen tähän erikoiseen ja monessa suhteessa kiintoisaan puulajiimme. Emäntäväki taas joutuu usein tuskailemaan, kun haapahalko uuniin pistettynä vain pihisee eikä tahdo palaa. H aapa on monessa suhteessa hyvin erikoinen puulaji . Sen ulkomaisia serkkuja nimitetään poppeleiksi. Joka tapauksessa tämä puulaji erottamattomasti kuuluu Suomen luontoon. Pakinaa haavasta. Mutta vaikka haapaa onkin maassamme kaikkialla, sen merkitys on maan eteläpuoliskossa paljon suurempi kuin pohjoisessa. Meidän haavallammekin (Populus tremula) on laaja levinneisyysalue, joka käsittää melkein koko Euroopan ja suuren osan Aasiaa. Niinpä haavan kuutiomäärän osuus metsien koko kuutiomäärästä on Etelä-Suo. Kasvitieteeseen hiukankin perehtynyt taas tietää, että haapa on kaksikotinen, että siis toiset yksilöt ovat naaraspuolisia ja toiset koiraspuolisia; tässä suhteessa vain pajut meidän tavallisista puuja pensaslajeistamme ovat haavan kaltaisia. Kuka tahansa huomaa myös haavan kirkkaat syysvärit. Erkki Laitakari. Sanottakoon ensin, että haapa on suurta sukua. Haavan suku (Populus) on levinnyt yli koko pohjoisen pallonpuoliskon, siis Eurooppaan, Aasiaan ja Amerikkaan. Näin on jokaisella omat käsityksensä haavasta. Onpa jokin laji uskaltautunut etelään aina Afrikan pohjoisosiin saakka. Paljon köyhtyisivät maisemamme, jos haapa häviäisi. Suomessa haapaa kasvaa joka kolkassa pohjoisimpia osia myöten
m 3 ). näkee haapaa kallionkoloissa, kivikoissa, jopa kanervakankaallakin. kirjoittaja. Haavan kasvupaikkavaatimuksista voi helposti tulla vääKukkiva haapa. Sen sijaan se hyvällä ja kyllin kostealla maalla saavuttaa jopa jättimäisiä mittoja. Valtakunnan metsien arviointi on osoittanut, että haapaesiintymät pääosaltaan tavataankin parhailla metsätyypeillämme. Hyvissä oloissa haavan runko kehittyy myös erittäin suoraksi ja kauniiksi. 1944 (III arvioinnin yksityiskohtaisia tietoja ei ole vielä saatavissa. 2.4 %. Suurista haapayksilöistä on tehty jopa sylikin (4 m 3 ) halkoja, ehkä enemmänkin. r'!'/änkin käsitykseen. Haapa on hyvillä mailla kasvaessaan varsin nopea kehityksessään. 60 vuoden ikäisenä. messa 2.3 % ja Pohjois-Suomess&, vain 1.0 %. Luvut ovat II valtakunnan metsien arvioinnin tuloksista jotka julkaistiin v. Tämä onkin tär. Haavan lahovikaisuus, joka on tämän puulajin pahin heikkous, esiintyy edullisilla kasvupaikoilla vähemmän merkittävänä kuin huonoilla. Koivun runko on vain harvoin niin suora kuin hyvän haavan. Vanhoissa käsikirjoissa näkeekin mainittavan siihen tapaan, että haapa on vaatimaton puu, joka kasvaa melkein missä tahansa. Arvopuun mitat se saavuttaa jo n. Muista puulajeista on leppä (harmaa-leppä ja tervaleppä) lähinnä samaa suuruusluokkaa puustonsa kuutiomäärän puolesta. m 3 (lepän vastaava luku on 26.6 milj. Usein nim. Asia on kuitenkin niin, ettei haapa huonoilla paikoilla koskaan kasva kunnon puuksi. Valok. Jotta saisimme käsityksen siitä mitä haapapuustamme merkitsee kuutiometreissä, mainittakoon koko maata koskeva luku; se on 29.3 milj. vastaavasti leppää koskevat luvut luvut ovat nim. Vaikkakin kuutioluku on pieni pääpulaj eihimme verrattuna, merkitsee se sinänsä melkoista puumäärää
I !.>36 II valt.akunnan metsien arvioinnin mukaan B.-E . 48 % CJ <O.os C=:J o.05-0.1s c:=J o,s-azs ~ 0.25-0.}5 ffiililIIIII] 0. Blumenthalin julkaisusta.. 5 >25 ,.,./ / / / Ha.a.vikoiden yleisyys ( % metsäalasta) Suomessa v. J l 0-"5 ;;u;;0.~5-055 l r'V filllll 0.55 o., 5 !lmlo.u-ls lllllllt s-2
Silti on siemenestä uudistumisella tietenkin merkityksensä. Yleensä kuitenkin haavan runsas siitepöly tavoittanee kohteensa, vallankin kun hedepuita on n. siementä ja että siementä saattaa tulla maahan jopa 40 000 kpl neliömetriä kohden. Hän pani merkille, että pienen pieniä sirkkataimia tosin nousee paljonkin. Tässä mainitut haavat eivät ole erikoisen pitkiä. Jos tällöin välimatka olisi kyllin pitkä, saattaisi hedelmiöttyminen jäädä tapahtumatta. Alussa jo mainittiin, että haapa on kaksikotinen puu. On laskettu, että iso haapa voi tuottaa 54 milj . Vaikka näinkin on ja vaikka siemensadon runsaus vaihtelee vuodesta vuoteen, niin on keskimääräinenkin sato hyvin runsas. Niillä seuduin, missä haapaa on vähän, saattaa näin käydäkin. 1930 paljasti asian oikean laidan toteamalla, että siemenestä uudistuminen on niin vähäistä, ettei sillä ole mainittavaa käytännöllistä merkitystä. Teoreettisesti voisi siis olettaa, että paikoin esiintyisi vain hedepuita ja paikoin vain emipuita. Tosin koivukin Sarvaan mukaan pystyy parhaassa tapauksessa samanlaisiin saavut uksiin. Laho saattaa joissakin tapauksissa ulottua yli 10 metrin korkeuteen, mutta ei vallan usein näytä saavuttavan 6 m ainakaan hyvillä mailla. Virolainen R eim, joka näitä asioita on tutkinut, on kuitenkin osoittanut, että siementen luku siemenkotaa kohden on selvästi riippuvainen emipuun pölyttymismahdollisuuksista. keää, koska vanhemmat haavat harvoin ovat täysin terveitä. Suurin syy lienee siinä, että siemenen varisemisaikaan kesäkuun alkupuolella kasvillisuus on jo niin rehevää, että se tukahduttaa syleilyynsä nuo hennot ja avuttomat tulokkaat. Lisääntymistapansa puolesta haapa eroaa muista puulajeistamme. Mutta kun haavan siemenet ovat noin puolta keveämpiä ja lentämistä helpottavilla unt uvilla varustettuj a, kulkeutuvat ne paljon pitemmälle. Tohmajärvellä on tutkittu 150 v:n ikäinen haapa, jonka pituus oli 25.5 m ja läpimitta rinnankorkeudelta 42 cm. Miljoonista siemenistä kuitenkin jokin löytää edullisen kasvupaikan ja pääsee 49. kaksi kertaa enemmän kuin emipuita. Myös sienitaudeilla on merkittävä osuutensa. Eräs toinen Valtimolla kasvanut haapa oli 121-vuotiaana saavuttanut vastaavasti 23.5 m ja 57 cm. Laho ei myöskään ulotu vihreän latvuksen piiriin. Kun haavan siemen on yleensä hyvin itävää, luulisi, että suvullinen uudistuminen on täysin turvattu. Haapa voi kuitenkin saavuttaa joltisenkin iän. Näin ennen luultiinkin, kunnes R eim v. On luotettava tieto H ämeessä kasvaneesta 30 m mitan saavuttaneesta haavasta. Ne kuitenkin tuhoutuvat melkein järjestään alkuunsa. arinakääpä (Fomes igniarius), jonka kavion muotoisen kovan itiöemän usein näkee haavan rungolla. Haavan lahottajasienistä pahin on ns
Esim. Tämä vesomiskyky on ollut metsänhoitoväen keskuudessa tunnettu asia jo ammoin. Siren on meillä tutkinut erään haavikon juuriston huuhtomalla siitä näytteitä, jolloin hienoimmatkin säikeet tulivat mukaan. Sitä ei vesakko siedä, vaan häviää piankin. Silloin on vain katsottava, että paikka on sopiva ja että alue tarkoin rauhoitetaan karjalta. Nämä luvut antavat pienen aavistuksen siitä, mikä valtava maanalainen mekanismi on toiminnassa suuren puun elimistön tarpeiden tyydyttämiseksi. Ison puun juuret ulottuvat yli 20 m:n päähän puun tyvestä. Puuyksilöä kohden laskettiin tulevan 254 km juurta. Heikon suvullisen uudistumisen korvaa erinomaisen runsas kasvullinen, vesoista uudistuminen. halutaan uudistaa haavan sekainen kuusimetsikkö, niin hankitaan sopivasti hakatulle alalle kuusen taimisto, ja vasta kun se on kyllin varttunutta, kaadetaan haavat. Se näet usein ilmaantuu sellaiselle paikalle, jolla haluttaisiin kasvattaa muuta puulajia. Ne ovat, jos saavat valoa ja paikka muuten on edullinen, erinomaisen reheviä ja lehdet uskomattoman suuria. arkoja kolhaisuille ja pahoinpitelylle. Haavan juurivesoja syntyy suuret määrät, kuten edellä mainittiin. kuusen taimi tukahtuu varmasti haavan vesakkoon, ellei jotain tehdä asian auttamiseksi. on kokeiltu vesakon myrkyttämistä, jopa lentokoneesta käsin. Mutta meilläkin kyllä kuloaloille nousee siellä täällä haavan siementaimia. Mutta jos puu kaadetaan, lainehtii pian koko sen laajan juuriston ulottuma-ala täynnä vesoja. >>Suomen luonnom> väliin ei sellainen lehti taittumatta mahdu. Haapa ei kuitenkaan ole niinkään huono pitämään puoliaan. V esat ovat nim. Tuloksena oli uskomattoman suuri luku: 12456 m juurta yhtä neliömetriä kohden. Näitä juurivesoja syntyy jo puun eläessä. Ruotsissa esim. Reim on laskenut niitä eräällä koealalla nousseen 136 tuhatta hehtaarin alaa kohden. 50. Paras keino on käyttää hyväksi varjostusta. Tällainen ilmiö on harvinainen. Mutta saattaa olla, että vesakko halutaan kasvattaa haavikoksikin. Jos siis esim. Syntyneet vesat tukahtuvat nuoren kuusikon varjoon. Mutta haavan juuristo onkin laaja ja erittäin tehokas. Muitakin keinoj a on. Kyseessä ovat juurivesat, kantovesoilla ei ole merkitystä. Vesan lehti on kolmiomainen, hyvin vähän tavallista haavan lehteä muistuttava. Ja pääasiassa on tuumittu sitä, millä tavoin tuo vesakko voitaisiin hävittää. kehittymään puuksi tällä tavoin vallaten uutta tilaa. Sopivasti ja melko vahvastikin harventamalla kehitetään sitten haavikkoa edelleen. Äskettäin näin erään norjalaisen tiedonannon, jossa esitettiin poltetulle ja kostealle maalle syntynyt tiheä aivan maata peittävä haavan siementaimisto
Ja sitä propagandakeinona käyttäen saatiin 1930-luvulla Ruotsissa nopeasti kokoon tässä työssä tarvittavat varat. Jo vanhastaan on meillä haapaa osattu käyttää moniin tarkoituksiin. R eimin teoksesta. Tällainen triploidinen haapa on reheväkasvuinen ja sillä on tavallista suuremmat lehdet. Jättiläishaavalla on kuitenkin se suuri ansio, että se kiinnitti huomion metsä puiden rodunjalostuksen mahdollisuuksiin. Kyseessä on puu, jonka kromosomiluku on 57, kun se tavallisella haavalla on 38. P . kehitetyksi lahoa vastaan entistä kestävämpiä rotuja. Kokeilut eivät kuitenkaan ole johtaneet positiivisiin tuloksiin. Pehmeä ja huokoinen, helposti Haavan eminorkkoja, joista siemen alkaa purkautua. Toivottiin, että sitä kasvattamalla saataisiin tuotetuksi suuria puumääriä lyhyessä ajassa. Haavan käyttömuodot ovat tavallista moninaisempia ja ansaitsevat tässä yhteydessä huomiota. jättiläishaavasta, joka 1930-luvulla herätti paljon kohua varsinkin Ruotsissa ja jollaisia meilläkin on löydetty ainakin pari kappaletta. Rodunjalostuksen aikanaan tuottama hyöty tulee varmaan koitumaan haavankin hyväksi sikäli, että saadaan esim. Tulitikkuteollisuus, joka meillä sai alkunsa 1850-luvulla, vaikutti ratkaisevasti haavan menekkiin. Tässä yhteydessä on paikallaan sanoa joku sana myös ns. Mainittakoon kuitenkin ensiksi ne käyttötavat, jotka ovat nostaneet haavan arvopuuksi ja edelleen ylläpitävät haavan kauppa-arvoa. 51. Ruotsista sitten tämä tärkeä toiminta sotien jälkeen löysi tiensä meidänkin maahamme
Kuriositeettina mainittakoon, että saunan lau52. Rancken. Kattopäreiksi on paljon käytetty haapaa. Rakennushirsinäkin on haapa aikoinaan joutunut monen riihen, ladon ym. Tiedetään myös, että suuresta haavan rungosta tehtiin ennen kovertamalla yksipuisia kaarilla varustettuj a veneitä. H aapa on kestävää ulkoilmassa ja vedessä. Venelautoina on haapa hyvää. Valkea ja verraten pitkäkuituinen haapapuu on sopivaa paperin raaka-aineeksi. Ilman muuta on selvää, että tällainen puu on myös lastuvillaksi soveliasta. veneen toisintonimitys haapio. Valok. Tähän viittaa mm. Nämä ominaisuudet ovat monessa mielessä tärkeitä. Myrskyn murtama Jabovikainen haapa. Haapainen aidas on aina ollut kestävyytensä takia arvostettu. impregnoitava haapapuu on erikoisen sopivaa puheena olevaan tarkoitukseen. Kylvövakat tehtiin haavasta, samoin lumilapiot ja heinäharavan varret. Ja nyttemmin haapalauta kelpaa melkeinpä samoihin tarkoituksiin kuin havupuinenkin lauta. Keveytensä ohella se on melkoisen lujaa ja sitkeää. Mutta haapaa on jo vanhastaan käytetty kotitarvepuuna moniin tarkoituksiin. T. ulkorakennuksen seinään. Mutta uusi pysyvä menekki ilmaantui haapapuulle, kun selluloosateollisuus alkoi käyttää haapaa. Jo 1930-luvulla oli tämän teollisuuden käyttö ratkaiseva haavan menekin kannalta. Tulitikuista muodostuikin melkoinen vientiartikkeli, kunnes ensimmäisen maailmansodan jälkeen ruotsalainen trusti osti enimmät tehtaamme ja lopetti niiden t uotannon
Suomen l(uvalehdestä v. 1759 ilmestyneessä Turun akatemian aikaisessa väitöskirjassa, joka on valmistettu Pietari Kalmin johdolla ja jonka tekijä on Arvid Mennander. 1935. Haavasta koverrettu yksipuinen ruuhi. teena ei haapalauta polta ihoa, vaikka sauna olisi miten tuliseksi lämmitetty. Monta edellä mainitsematontakin käyttömuotoa on tämä satakuntalainen kirjoittaja tuntenut. Haapabalko vaatii tavallista pitemmän kuivumisajan, täysin kuivana se on tyydyttävä polttopuu. Julkaisu on tietenkin ruotsinkielinen ja nimeltään >>Om aspens egenskaper och nytta>>, siis: Haavan ominaisuuksista ja hyödystä. Jokseenkin kaikki edellä mainitut koti tarpeen käyttömuodot ovat olleet tunnettuja ainakin jo 1700-luvulla. Puukenkiäkin on haavasta ollut kätevä valmistaa. Haavan lehdet ovat olleet, paikoin ovat vieläkin tärkeänä eläinten talvirehun lisänä. Siinä kuvataan tarkoin myös yksipuisen haapion valmistus ja ma153. Kaiken tämän lisäksi on haapaa aina käytetty polttopuunakin, vaikka se tähän tarkoitukseen on epäilemättä puistamme huonoin. Valmistaja Iisakki Juhola Ahlaisista. Ne mainitaan v
Veneen tekotapa muuten tunnetaan vieläkin, samoin koverrusase. Täten sitä on vähän kaikkialla. Kesälläkin nuoren haavan sileä vihreän harmaa runko erottuu selvästi muusta metsästä. Otamme vielä puheeksi haavan merkityksen suomalaisessa maisemassa. Ja vaikka haapa kunnolla kasvaakseen vaatii hyviä ja kyllin kosteita maita, on sitä kuitenkin maisemassa silmiin pistävänä. Valok. kirjoittaja. nitaan se asekin, jolla kovertaminen suoritettiin. Lehvistö näyttelee taas merkittävää osaa metsän äänimaisemassa. Emipuut ovat aluksi vähemmän huomattavia ja norkot liikkumattomampia. Haavan kukkiessa runsaasti sitä todella kannattaa katsella. Se oli eräänlainen kirves, jonka terä oli poikittain, kuten kuokan terä ja jonka suomenkielinen nimitys oli telso. Myöhemmin hedenorkot haalistuvat, mutta herättävät silti huomiota herkästi tuulessa liehuessaan. Näin ei kuitenkaan ole. Keväälläkin haapa näkyy maisemassa. Huvittavaa on, ettei Mennander unohda lapsiakaan haavan hyödystä puhuessaan, vaan mainitsee vieläbn hyvin suositun haavan lehtien hampain kirjomisen, josta varmaan itsekullakin on kokemusta. Harvoin on niin tyventä, ettei haavan lehti liikahtaisi ja synnyttäisi heikkoa havinaa. Se kukkii kauan ennen lehtien puhkeamista (toukokuun alussa tai alkupuolella). Vallankin hedehaavat ovat kauniita. Kun kevään merkkejä vielä on vähän, kiintyy huomio sitä helpommin niihin, mitä on. Yli 60 vuotta sitten haapahirsistä rakennettu ja vielä käytössä oleva isohko lato Yläneeltä. Muissa lehtipuissa ei vielä näy elonmerkkiä, ellei oteta lukuun leppää, joka on vielä aikaisempi, ja pajuja, jotka usein kukkivat samaan aikaan kuin haapa. Ensinnä vaikuttaa asiaan se, että haapa hyvin yleisesti esiintyy sekapuuna metsiköissä, joiden pääosan muodostavat muut puulajit. Aivan kukkimisen alussa pilkistää hedenorkoista hieman punaistakin, mutta kauempaa katsoen on koko puu ikäänkuin hentoon, harmaan violettiin silkkipukuun somistautunut. Vähän ennen siementen kypsymistä 54. Ja pienikin tuuli saattaa haavan lehdet oikein äänekkäästi haastel emaan. Oikeastaan luulisi, ettei puulajilla, jonka osuus metsissämme on niinkin vähäinen kuin haavan, olisi sanottavaa vaikutusta maisemaan
Mutta tämän kaiken vastapainona on komea, usein jäkälien kauniisti kirjavoittama runko ja mahtava, kiehtovasti kahiseva lehvistö. Pihapuunakin haapaa paikoin näkee. Ja aiheuttaahan se kyllä keväisin kukkimisen päätyttyä pihan siivoamista, kun muut puut tuottavat tämän vaivan pääasiallisesti vain syksyisin. Ehkä myös runsaiden vesojen aiheuttama kiusa on varjopuolena mainittava. Lehtensä pudottaneen haavan latvukselta puuttuu myös sen oksiston hienoimman osan hentous, joka koivun latvuksen saa talvellakin näyttämään somalta ja saa sen tuulessa hauskasti liehumaan. Se on useinkin alussa ruskean vihertävä. Samaan aikaan puhkeaa lehti. Ja ilma on täynnä haavan siementä. Se ei kuitenkaan ole yhtä suosittu kuin koivu ja monet muut puulajimme. Vaikka se on syksyyn viittaava enne, ottaa tuollaisen lehden mielellään käteensä sitä oikein ihaillakseen. Haavan väriloisto kestää melkoisen pitkään ja sitä säestää muidenkin lehtipuiden värikkyys. Koko talolle antavat sen vaiheilla kasvavat haavat oman erikoisen leimansa. Syynä on ehkä sen yleinen lahovikaisuus, joka tekee kääpäisen puun jopa vaaralliseksi, jos se kasvaa lähellä rakennuksia. Tosin haapa yleensä pudottaa-lehtensä vähää ennen koivua, mutta muutamia viikkoja ne sentään molemmat värikkäillä syyspukimillaan ilahduttavat kulkijan mieltä. Syksy on joka tapauksessa haavan loistoaikaa. Sellaiset yleiset talojen nimet kuin Haa55. Sitä on saaristossa ehkä tavallista enemmän (ainakin Ahvenanmaalla on enimmän haapavaltaisia metsiä), mutta sitä on sisämaassakin. Jokainen on varmaan pysähtynyt aikaisin syksyllä ihailemaan maahan pudonnutta iloisen punaista haavan lehteä. Silloin sen värit suorastaan hehkuvat. Haavan oksisto on kärkiin asti järeää tekoa ja tekee lehdettömänä hieman tylyn vaikutuksen. Ja silloin vasta huomaa, miten paljon sentään haapaa on ja miten sitä on vähän kaikkialla. Vasta lokakuun alkupuolella, eri vuosina vaihdellen, putoaa haavan lehti ja puu jää huomaamattomana värjöttämään talven ajaksi. Sitä eivät edes korista eminorkot, jotka saattavat kauniisti tihentää koivun ja lepän lehdetöntä latvusta. Mutta kun siemenet kesäkuun alussa villoineen alkavat purkautua, silloin vasta emihaapa oikein pistää silmään. Ja pienikin yksilö, jota kesäaikana tuskin huomaa muun vihreyden keskellä, on äkkiä muuttunut maiseman kiintopisteeksi, joka hehkuvana väriläiskänä antaa eloa ympäristölleenkin. Mutta pian ovat sitten haavat juhla-asussaan, mikä veripunaisena, mikä heleän keltaisena, mikä purppuran värisenä. saavat eminorkot kirkkaan vihreän värin ja silloin ne jo huomaa. Sitä on kalliokkomailla ja tasaisilla tienoilla. Huurteisena sekin kyllä on kaunis. Hyvin erikoisen näköinen on haapa tässäkin kevään hentoa värisävyä korostavassa vaipassaan
Kansanlauluista muistuu nyt mieleeni vain: >>Eikä ne lakkaa haavan lehdet tuulella huiskamasta.>> 56. Edelleen kerrotaan, että haapaa pidettiin Ruotsissa pakanuuden aikana pyhänä puuna. Lehden herkkäliikkeisyys otetaan vertauskuvaksi: >>Miekkani käessä kääntyi, kuin kevyisin haavan lehti>>. Koivusta puhuvat sivut ovat kolme kertaa lukuisammat. Otettakoon siis vielä lyhyesti puheeksi haavan osuus runoudessamme. Tästä uskomuksesta on Rudbeckin aikoina ollut sikäli jälkiä, että talonpoika ei mistään hinnasta sum;tuisi kaatamaan puutakaan haapalehdostaan. En malta olla tässä yhteydessä vetoamatta edellä jo mainittuun Mennanderin väitöskirjaan v:lta 1759, jossa taas vedotaan Olof Rudbeckin (1 630 1702) Atlantica-teokseen. Haapa mainitaan Kalevalan neljällätoista sivulla, Kantelettaressa hieman useammin. Silloin olivat metsän puutkin melkein kuin ihmisen vertaisia. pamem1, H aapamäki, H aavisto, Haapala jne. Lahovikaisuuden tunnustaa h aapa itse surumielin: >>Minä olen ontelo tyveltä>>. Useinhan tällaisessa tapauksessa on puita valmiina kasvamassa. Kaikki Suomen luontaiset puulajit näyttelevät jonkinlaista osaa. Metsän kauneuteen, sen juhla-asuun oli haapakin osaltaan vaikuttamassa: >>Näin kuusen kukkalatvan ja haavan halialatvam>. Haapahalko ei ollut suosittu K alevalan aikoinakaan; miniää oli erikoisesti varotettava: >>Ota halko haapainenki>>. Pääosia esittävät tietenkin mänty, kuusi ja koivu. H aavan sorea varsi tulee mieleen säkeistä: >>Lampi oli muuttunut lehdoksi, haavikoksi neiot nuoret>>. Tuomi ja pihlaj a ovat suunnilleen yhtä yleisesti mainittuja kuin haapakin, tammi ja leppä vähän useammin. Haapa mainitaan venepuuna useassakin kohdassa: >>Vene haapainen hajosi>>. Tässä teoksessa todistetaan mm., että muinaiskreikkalaisten Hesperidien puutarhat olivat yksinkertaisesti Ruotsin haapalehtoja. Myöhäisempikään runoutemme ei ole etääntynyt pitkälle luonnon tuntumasta ja myös haavalla on siinä osansa. Kaikkihan me tiedämme, että kansanrunoutemme on syntynyt aikana, jolloin elettiin lähellä luontoa. Varmaan on syytä vastakin pitää mielessä haapa, kun uusien kotien ympäristöjä järjestellään. Edellisessä onkin jo t ultu lähelle mielikuvituksen luomia kuvia haavasta. On vain jätettävä niitä sopiviin paikkoihin. osoittanevat, että meillä vanhastaan on haapaakin suosittu taloj en läheisyydessä. Mennander suhtautuu muuten kohteliaan ivallisesti Rudbeckin väitteisiin. Kuitenkaan ei haapaa olisi kasvatettava liian lähellä taloa. Siinähän väitetään, että Platonin kuvaelma Atlantis oli muinainen Ruotsi. Niinpä Kalevalassa ja Kantelettaressa ehtimiseen tulevat vastaamme puut
Kuitenkin Hemminki Maskulaisesta Aale Tynniin asti oli haapakin saanut muutaman säkeen osalleen. Mutta haapa merkitsi hänelle enemmän kuin monelle muulle sen takia, että hänen lapsuudenkotinsa vierellä kasvoi ryhmä suuria haapoja. Mutta nimenomaan haavasta kiri oitettuj a runoja löysin vain kaksi, molemmat Topeliuksen. Mainitsen vain pari esimerkkiä. A. Granlund, V. Muut edellä mainitsemattomat runoilijat, jotka havaintojeni mukaan ovat huomanneet haavan, ovat J . Lauri Pohjanpään runossa >>Autio huvila>> on seuraavat säkeet: 57. F. Koskenniemi, Einari Vuorela, Lauri Pohjanpää ja Saima Harmaja. Yrjö Jylhän suomentamina ovat jälkimmäisen alku-säkeet seuraavat: H aavan runko parhaimmillaa n. Haapa on heidän runoissaan vahvistamassa kevään tai syksyn tunnelmaa tai yön liikkumatonta hiljaisuutta. Haavan osuutta taiderunoudessamme olen koettanut tutkia selailemalla hyllyssäni olevia runokirjoja. Valok . Toinen runoista on nimeltään >>H aapojen rakkaus>> ja toinen >>Haapani>>. Ne virran partaalla vihannoivat, ne soittoniekkoina tuulten soivat, ne siunas tuulen, kun tulless' ehtoon se uupui nukkuen metsän kehtoon. Satusetähän oli suuri luonnon ystävä, myös puiden ja metsän. Löydöt eivät olleet kovin runsaita. Koivistolla Onni Mannonen . Ja oli todettava, että melkein kaikki muut puulajit veivät haavasta voiton, puhumattakaan koivusta, joka syystäkin on oikea runoilijain lempilapsi
Oikeastaan odottaisi runsaampaakin satoa haavan ylistykseksi. Toivon, että kaikki se, mitä tässä on haavasta kerrottu, olisi omiaan kiinnittämään huomiota tähän omalaatuiseen, useasti hyljeksittyyn puulajiin. Mutta se ei ole tarkoitettukaan tiiviiksi esitykseksi ammattimiehille, vaan kertoiluksi luonnon ystäville. Tämä kirjoitus on muodostunut hajanaiseksi ja kirjavaksi. Vaan haavan lehdet kalpeat jo sataa jalkoihini. Koskenniemen runosta >>Hämärän lauluja>> lainaan säkeet: Ei vielä valveill' ollut yksikään, viel' oli tuskin haavat hereillään. Viirin paassa viime pääskynen, haavat puettuna purppuraan. Mutta olen pannut merkille, että asumusten lähettyvillä kasvavat puut ovat paljon yleisemmin saaneet runoilijan tarttumaan kynään kuin haapa, jota melko harvoin tapaa pihapuuna. Tietenkin tässä on kysymys vain pistokokeesta. 58. Ja vielä lopuksi Aale Tynnin >>Finaalista>>: Syyskoivut vielä hohtavat ja kuultaa vetten sini. Kieltämätöntä kuitenkin on, että myös haapa on inspiroinut väkevätunnelmaisia runokuvia
Kohosoistamme ja niiden suojelusta. Maankohoaminen jatkui, ja vesija rantakasvien joukkoon ilmestyi hyvin kosteis'!a olosuhteissa viihtyviä sammalia ja suokasveja. V iimeinen jääkausi ja sen päättyminen antaa luontevan lähtökohdan kasvimaantieteelliselle tutkimuksellemme. Pekka Isoviita. Mutta kun eräät pitkät ajanjaksot olivat ilmastollisesti varsin suotuisia rahkasammalyhdyskuntien kehitykselle, nämä kuitenkin lopulta saivat ratkaisevan yliotteen. Tämän kosteuden vaikutuksesta suo levisi hitaasti kohti ympäröiviä metsämaita soistuttaen niitä. Rannikkojemme ja maisemiemme muodot hahmottuivat vähin erin. Matalat altaat täyttyivät ja maatuivat umpeen. Näin varhaisemmissa kehitysvaiheissa muodostuneet erilaiset turvekerrokset peittyivät jatkuvasti paksunevan rahkapatjan alle. Tavallisesti kohosoiden kehityksessä seuraa tämän jälkeen korpivaihe, jota saattoi edustaa maassamme nykyisin harvinainen tervaleppäkorpi. Mannerjäätikön peräydyttyä alkoi maamme verkalleen kohota Itämeren helmasta. Rahkasammalet ja saralajit olivat leimaaantavina kasvipeitteessä. Nyt jo reunaosia korkeammalla olevasta suon keskiosasta valuvat vedet pitivät sen laidat märkinä. Näihin kaukaisiin aikoihin voidaan sopivasti palata silloinkin, kun on puhe kohoeli keidassoittemme kehityksestä. Ehkä useimmissa tapauksissa kohosuomme juontavat alkunsa matalista, merestä erilleen salpautuneista lahdista. Niiden savija liejupohja oli edullinen runsaan vesikasvillisuuden kehittymiselle, ja tiettyinä ajanjaksoina, etenkin litorinakaudella, näiden pikku lampareiden lajisto saattoi olla aivan erityisen rikas ja monia vaateliaita kasveja käsittävä. Mitä ala59. Yhä kuivempaa alustaa vaativat kasvilajit pystyivät asettumaan syntyneiden soistumien pinnalle ja tunkemaan tieltään märempiä oloja vaativat. Paljastui sileiksi hioutuneita kallioita, moreenialueita, harjuja ja savikoita
kirjoittaja . vampaa maasto oli, sitä voimakkaampaa oli soistuminen, ja useinkin vasta jyrkän kankaan reunan saavuttaminen pysähdytti suon laajenemrnen. 60. Muillakin tavoin kohosoita on maassamme syntynyt; esimerkiksi pienien järvialueiden umpeenkasvu on saattanut olla lähtökohtana. Juuri nämä vaatimukset täyttävätkin esimerkiksi Euroopan tärkeimmät kohosuoalueet, Brittein saaret, Lounaisja Etelä-Skandinavia, Pohjois-Saksa, Baltianmaat, Lounais-Suomi ja jotkin seudut Keski-Euroopan vuoristoissa. Mellilä , va lok. K ohosuon reunaluisun selvä, mutta poikkeukselJisen vähäpuinen ala osa. Jos järvi on ollut kyllin syvä, se ei ole kokonaan päässyt kasvamaan umpeen, vaan on säilynyt kohosuon pintaa alempana olevana suolampena. Niiden synnyn ja kehityksen edellytyksenä on viileä mereinen ilmasto verraten tasaisine lämpöoloineen ja runsaine sateineen. Ilmeisesti kuitenkin ensiksi kuvattu kehitystyyppi on ollut laajoilla alueilla vallitseva. Kohosoiden esiintyminen on melko tarkoin riippuvainen ilmastosta. Suomessa kasvukauden + 9,5°:n lämpötilan ja 600 mm:n vuotuisen sademäärän alittaminen tuntuvat olevan tärkeimmät kohosoiden esiintymisaluetta rajoittavat ilmastolliset tekijät
Nevareunuksen sisäpuolella suo nousee melko jyrkästi keskiosaansa kohti; meillä nousu on tavallisesti enintään pari metriä, mereisemmillä seuduilla enemmänkin. R eino Kalliola. Valok. Ehkä tyypillisi;rnmät kohosuot tavataan Etelä-Ruotsin länsija keskiosissa. Euroopan kohosuot voidaankin jakaa moniin alueellisiin ryhmiin. Tyypillistä meikäläistä kohosuota rajoittaa soistumassa oleva kangasmetsä, transgressioreunus. Sen sisäpuolella on saranevayhdyskuntien muodostama kapea laide, jota kuitenkin useimmiten korvaa jo varsinaiseen kohosuohon kuuluva Sphagnum recurvum-rahkasammalien luonnehtima nevareunus, joka puolestaan usein (etenkin ympäröivien kangasmaiden ollessa jyrkempiä) on aivan kapea tai puuttuu. Tämän reunaluisun alaosat ovat isovarpuista rämettä, jossa suopursu, Ylä ne, Vaskijärven rahka. 61. Meillä Lounais-Suomessa esiintyvät kohosuot ovat näitä selvästi mantereisempia, läheisesti Ruotsin itäisiin kohosoihin liittyviä. Mereisyyden heiketessä, siirryttäessä esimerkiksi Britanniasta koilliseen, ilmenee selviä muutoksia kohosoiden rakenteessa ja kasvillisuudessa. J ärveä vastaan muodostunut reunaluisu
cuspidatum esittävät vallitsevaa osaa. Näitä lounaissuomalaisia kohosoita esiintyy tyypillisimpinä VarsinaisSuomessa ja Etelä-Satakunnassa. Kolmantena varsinaisten kohosoittemme pääryhmänä voitaisiin kenties pitää ns. Tämäntyyppisiä soita esiintyy nyky-Suomessa etenkin Uudellamaalla ja eteläisimmässä Hämeessä. Mäntyjen, variksenmarjan ja tupasvillan osuus suurenee Lounais-Suomesta kilpikeitaiden esiintymisalueelle siirryttäessä; sen sijaan ruopparimmet ja tupasluikka sekä jäkälät käyvät vähemmän merkitseviksi. fuscumtai aivan matalat S . Nämä kermeiksi nimitetyt kaarrot ovat pitkiä ja voimakkaiden jäätymisilmiöiden ansiosta hyvin jyrkkärajaisia ja korkeita, yleensä mäntyä kasvavia. Varsinaisten kohosoiden ohella maassamme esiintyy osaksi niihin liittyvä, osaksi erillinen ryhmä kohosoita, joka luonteeltaan on hyvin epäyhteinen ja monimuotoinen. Suon pinnan kuperuus määrää niilläkin kaartojen asettumisen konsentrisesti suon keskuksen ympärille. Osittain kuperuudesta johtuen kaarrot ovat asettuneet konsentrisesti kohtisuoraan suon pinnan suurinta kaltevuutta vastaan. kilpikeitaita, jotka ovat lounaissuomalaisia kohosoita itäisempiä, vaikkakin niiden välinen raja on vähittäinen. rubellum-kaarrot eli -jänteet epäsäännöllisesti kiemurtelevat jättäen väleihinsä märkiä tupasvilla-, tupasluikka-, piirtoheinätai leväkkösilmäkkeitä, joiden sammalkerroksessa S. Yhteisenä nimenä näistä voinee käyttää metsäkeitaat-nimitystä. Kasviyhdyskunnissa variksenmarjan ja jäkälän osuus käy pohjoiseen mentäessä yhä suuremmaksi; samalla Sphagnum fuscumin merkitys hieman pienenee. Reunaluisun ympäröimä kohosuon keskiosa, tasanne, on puutonta nevaa, jolla jäkäläiset kanerva S. Täällä soita luonnehtii kupera profiili; reunaluisu ja tasanne eivät ole niin selvästi erillisiä kuin edellisessä ryhmässä. Paikoitellen tavataan erikokoisia allikoita tai mustan, puuromaiseksi jauhautuneen turvemassan täyttämiä ruopparimpiä, joissa tupasluikka ja tupasvilla ovat miltei ainoina kasvillisuuden muodostajina. Sphagnum fuscum on kaartojen ehdoton valtalaji. Ylempänä reunaluisu on yleensä matalaja harvapuista kanerva Sphagnum fuscum-rämettä. balticum ja S. Pohjois-Satakunta ja eteläisin Pohjanmaa on toinen tärkeä kohosuokeskuksemme, kermikeidasalue. 3-8 m:n korkuista. Etenkin lounaassa ne ovat suhteellisen pienialaisia, kosteammat laitaosat ovat erittäin heikosti kehittyneet, suo on useimmiten heikosti kupera ja yleensä kokonaisuudessaan rämeen pei62. kanerva, vaivaiskoivu, juolukka, seinäsammal ja Sphagnum parvifolium ovat luonteenomaisia lajeja ja männikkö tavallisesti n. Väliköissä tupasluikka ja ruopparimmet saavat sangen huomattavan aseman
Perillä nuo arvailut sitten tavallisesti osoittautuvatkin oikeiksi, valitettavasti molemmilta osiltaan. Viimeksi kuluneiden kesien aikana minulla on ollut tilaisuus samoilla kohosuoaluettamme ristiin rastiin. Jos valitsee kartalta suon, jonka leveys on ainakin 0.5 1 km, se hyvin suurella varmuudella todella on kohosuo. Silmäkkeet puuttuvat tai niiden osuus on vähäinen, ja ne ovat jotensakin kuivia. Kohosuot ovat alueellaan selvästi vallitseva suoyhtymätyyppi. R eino Kalliola. Mutta yhtä hyvällä syyllä voi myöskin aavistaa, millaisessa tilassa tämä suo nykyisin on. Sarkojen takaisen reunaluisun männikkö näyt63. Kohosuon tasannetta allikkoineen ja runsasjäkäläisine kaartoineen.Parkano, H äädetkeidas, valok. tossa. Tämä työ on itsessään ollut miellyttävää, mutta sen ohessa on luonnostaan herännyt eräitä ajatuksia, jotka kiinnostanevat nimenomaan luonnonsuoj elun harrastajia. Jo suon viereisellä kankaalla, harvaoksaisen kuusen alla sadetta pitäessä, saattaa todeta peltokaistaleen siinä, missä transgressioja nevareunuksen pitäisi sijaita. Niiden kaltaisia soita tavataan vielä tämän alueen ulkopuolella eri puolilla JärviSuomea. Erilaisten metsäkeitaiden esiintyminen alkaa maamme lounaisimmista osista ja jatkuu yli varsinaisen kohosuoalueen
Vielä apea silmäys suohon ja saatan palata takaisin kankaalle. Valok. f Yläneen Savojärvenrahkaa kuivataan. Useinkin suoraan suon yli on rakennettu maantie, jota reunustavien ojien kuivattava vaikutus t untuu laaja-lti tien sivuilla. Reino Kalliola. Ennen vallitsevana esiintyneestä lajistosta on vain epämuodostuneita rippeitä jäljellä. Sitten olen valmis nousemaan pyörälleni ja matkaamaan kohti seuraavaa tavoitetta. Pahimmassa tapauksessa suo on raivattu polttoturpeen nostoa silmälläpitäen, joskin tämä nimenomaan kohosoiden piirissä on verraten harvinaista. Senkin metsänhoidollisesti heikko tila saa arvostelevan katseensa. Taivas on edelleen sateisen harmaa, ja mielessäni asustavat jälleen samat aavistelut kuin vain t untia aikaisemminkin. Runsas torvijäkälä peittää kuolleen ja puolittain kuivahtaneen rahkasammalkerroksen. tää olevan juuri sen verran parempikasvuista kuin luontaisesti, että voi päätellä sen aluskasvillisuuden kadottaneen alkuperäisen luonteensa. Sateen tauottua pikainen kiertely suolla osoittaa, että sen alkuperäisen kasvillisuuden t utkiminen ei enää ole mahdollista. 64. Avoimella tasanteella näkyvät harmaat puurakennelmat kertovat turvepehkun nostosta
Sen sij aan paikallisesti, Karjalan Yläueen rajaseutujen suoalueelle, se on hyvin tyypilliner Kohosuon kohtalo voi olla tällainenkin. Vielä satakin vuotta sitten meillä olisi ollut runsaanlaisesti kohosoita ehjinä kokonaisuuksina, jotakin mitä pelastaa. Suurimittaista polttoturpeennostoa Metsämaan ja Ypäjän rajalla . Erilaisia kohosoita kylläkin on joitakin satoja, mutta tosiasiassa ne enimmäkseen ovat kulttuurin varsin pahoinkin turmelemia. Eri asia on, olisiko tilaisuutta osattu käyttää hyväksi. • Luonnonsuojeluajatus on herännyt liian myöhään. Jälkimmäinen sijaitsee Varsinais-Suomen Etelä-Satakunnan kohosuoalueella. Perustettavaksi ehdotettujen uusien luonnonpuistojen joukossa on kaksi nimenomaan kohosoita silmälläpitäen valittua, Parkanon Häädetkeitaan ja Yläneen Vaskijärven luonnonpuistot. Vielä nytkin tuntuu siltä, että kun on kysymys Etelä-Suomen soista, jäädään pahoittelemaan vain sitä, että viljelys on päässyt tuhoamaan harvalukuiset ja pienialaiset lettosuot miltei tyystin. Se ei kuitenkaan ole erityisen edustava esimerkki tämän alueen soista. Edellinen on tyypillinen kermikeidas. Valok. Kohosuot sen sijaan unohdetaan tai tyydytään toteamaan, että karuja soita onneksi vielä on runsaasti jäljellä. Luonnonsuoj elulain nojalla rauhoitettuja kohosoita meillä ei toistaiseksi ole ainuttakaan. 65. kirjoittaja
Olisi tärkeätä, että voisimme säilyttää jälkipolville edes yhden hyvän edustajan kustakin kohosoittemme päätyypistä; mieluummin tietysti useampiakin jakautuneina eri puolille näiden soiden esiintymisaluetta. Asiaa ei voi enää auttaa. Yhdenkin laajanlaisen kohosuon rauhoittaminen on monitahoinen kysymys, jonka ratkaisu saattaa vaikuttaa esimerkiksi maanviljelykseen kaukana suon ulkopuolellakin. Kilpikeitaat ovat kokonaan vailla edustajaa, puhumattakaan erilaisista metsäkeitaista ja alatyypeistä. Joissakin tapauksissa luulisi näidenkin esteiden sentään olevan voitettavissa. Kermikeitaiden alueella en tosin ole paljon liikkunut, mutta kaikesta päättäen tilanne siellä ei ole juuri sen parempi kuin muuallakaan. Mutta väkisinkin tulee usein ajatelleeksi, eikö olisi ollut joka suhteessa kannattavampaa kuivattaa esimerkiksi kolmesta suosta kaksi todella tehokkaasti ja säästää yksi, kuin pilata kaikki kolme työn kuitenkin jäädessä aivan puolinaiseksi. Vaikka kohosoiden heikosti maatuneissa rahkaturpeissa veden virtailut ovat aika nopeita, pystynee tällainen suo sentään suhteellisen hyvin säilyttämään luonteensa, jos uusia ojituksia vältetään. Kaivattaisiin Vaskijärvenrahkan lisäksi jokin toisenkin lounaissuomalaisen kohosuon rauhoittamista. Ymmärrän hyvin myös ne vaikeudet, joita tällaisen kohteen rauhoittamisessa on siitä syystä, että sen omistajia on tavallisesti useita, jakautuneina eri kylien ja piti:ijienkin alueelle. Missä siis mainitunlaisia kulttuurista vain lievästi kärsineitä kohosoita vielä on, olisi mahdollisuuksien mukaan koetettava niitä vastedeskin säästää. Osoituksena siitä, miten ajankohtaista puhuminen soiden rauhoittamisesta on, mainittakoon, että täällä seudun ojitustyöt valitettavasti, vieläpä aivan viime aikoina, ovat päässeet ulottumaan jopa luonnonpuiston alueellekin asti. Kellään ei voi olla mitään sitä vastaan, että useimmat kohosuomme on pyritty kuivattamaan. • Jo yksistään märkien nevojensa, jäkälikköisten kalliosaarekkeittensa ja naavaisten kitupuittensa ansiosta paikka on erittäin hyvin rauhoittamisen arvoinen. On siis pakko ottaa huomioon sellaisiakin tapauksia, joissa tasanne ja reunaluisu sekä osittain laitaosat ovat säästyneet kuivatukselta. Mutta jos edellytetään, että varsinaisen kohosuon lisäksi myös sen laide ja transgressioreunus kokonaisuudessaan ovat ojittamattomia, ennenkuin kannattaa ajatella rauhoittamista, löy~äisimme tuskin montakaan kelvollista suota koko maasta. Olisi tietystikin pyrittävä rauhoittamaan soita, jotka ovat säilyneet niin ehjinä kuin mahdollista. 66. Lieneekö liian optimistista ajatella mahdollisuutta, että esimerkiksi valtion tuella jokin sopiva alue saataisiin lunastetuksi säilytettäväksi jälkimaailmalle
Hävitetty metsä rauhaan jätettynä kehittyy muutamassa vuosisadassa luonnontilaisen kaltaiseksi, kohosuo tarvitsee kehittyäkseen vuosituhansia. Emme löydä siltä suuria kasviharvinaisuuksia, mutta se saattaa kuitenkin olla monessa pitäjässä ehkä ainoa tupasluikan, valkean piirtoheinän, vaivaiskoivun ja pikkukarpalon kasvupaikka. Kohta sen hoitaminen on auttamattomasti liian myöhäistä . . Sen turvekerroksiin kätkeytyvä geologinen todistus >>jääkaudesta nykyaikaa11>> ei voi uudestaan syntyä. Sen kasvillisuuden muodostama kokonaisuus ja turpeen kerrosjärjestys ovat tutkijalle korvaamattomia. Mutta erikoisesti juuri tämä asia on mitä kiireellisin. Jotakin asiassa tulisi tehdä, sama toteamus, joka tulee eteen kaikessa luonnonsuojelutyössä. Vai ovatko Häädetkeidas ja Vaskijärvenrahka jos nekään todella tuomitut jäämään ainoiksi muistomerkeiksi siitä monivivahteisesta suoyhtymätyypistä, joka kerran vallitsi eteläsuomalaista suoluontoa. 67
Oleskeleeban ja pesiihän siellä lintulaj eja, joita ei muissa olosuhteissa lainkaan tavata. Paavolainen. Valok. Allekirjoittaneella on jo vuodesta 1946 alkaen ollut tilaisuus suorittaa. E .-P. E telärannikkomme ja esim. K eväinen haahkapari. B. Matka Ahvenanmaalle taikka muualle lounaiseen saaristoomme ei ainakaan tämän vuoksi ole mitenkään välttämätöntä, joskin siihen ehkä muuten sisältyy enemmän merenhenkistä viehätystä, kuin etelärannikon kapeassa saaristovyöhykkeessä. Helsingin itäisen saariston merilintuja tarkkailemassa. H aglund. pääkaupunkimme luonnonystävillä on se etu, että miltei heidän kotipaikkan a välittömässä läheisyydessä leviää saaristo, jossa jokaisella on mahdollisuus tutustua saariston lintumaailmaan. U lkomeren saaristo on aina erityisesti viehättänyt lintuharrastelijan mieltä
Silti on selvää, että tulevina vuosina ei ihmisten puolelta enää passiivinen välinpitämättömyys riitä, vaan tarvitaan yhä enemmän henkilöitä, jotka aktiivisesti ovat kiinnost uneita lintumaailman vaalimisesta. Tämä kysymys kohdistuu nimenomaan metsäpeitteiseen saaristoon. Kuten jo mainittiin, voi luonnon ystävä kuitenkin vielä toistaiseksi liikkua Sipoon ja Porvoon saaristolintuj en parissa varsin tyytyväisin mielin ja huomata, että sekä paikallinen väestö että kesävieraat ovat ystävystyneet lintujen kanssa. sellaiset lintuihin liittyvät paikannimet kuin Eestinluoto, Söderskär, Onas ym. Joku saattanee kysyä, miksi on odotettava kesäkuun alkupäiviin saakka. Kaukana ulkoluodoilla, minne asutus ei ole levinnyt, on k ysymys olennaisesti toisenlainen, koska linnut t ulevat siellä yleensä vasta heinäkuusta alkaen purjeja moottoriveneretkeilijöiden vuoksi mahdollisesti häirityiksi. Sen sijaan sisemmässä saaristossa linnuilta vähitellen riistetään pesimäpaikat. Haahkapoikueet 69. eräitä tutkimuksia saaristossa, joka alkaa Helsingin itäpuolelta ja päättyy miltei maan itärajalle asti. Tällä alueella todella kannattaa retkeillä, kunhan vain samalla muistaa säilyttää oikean kosketuksen lintuihin. Täytyy myöntää, että sopivan ajankohdan valitseminen ei ole mikään helppo juttu ja niinpä retkiä pitäisikin tehdä useampia varhaisesta keväästä ainakin sydänkesään saakka. Mikäli tähän ei kuitenkaan ole tilaisuutta, on saariston pesivään linnustoon t ut ustumista varten varmaankin viisainta valita joku kesäkuun alkupäivistä, jolloin kaikki lajit ovat jo asett uneet paikoilleen ja muutamia myöhästelijöitä lukuunottamatta päässeet pesimisessään pitkälle hautomisvaiheeseen asti. Näyttää siltä, että ainakaan toistaiseksi ei vilkastuva moottoriveneym. Tällaisia päiviä on harvoin, mutta niitä sattuu kuitenkin varmasti joka kesä. Olettakaamme, että meillä on käytettävissä H elsingin satamassa mainio uudenaikainen kalastajamallinen moottorivene, jonka nopeus on 13 15 solmua. liikenne, kuten ei myöskään huvila-asut uksen ja kaikenlaisten viikonloppumajoj en lisääntyminen saaristossa olisi pahemmin päässyt järkyttämään linnuston esiintymismahdollisuuksia. Parhaiten on selvitetty sen suurenmoisen saaristoalueen merellinen linnusto, joka rajoittuu Sipoon ja Porvoon läntisen saariston piiriin ja johon sisältyvät mm. Joitakin ilkikurisia tapauksia lukuunottamatta saavat linnut pesiä aivan rauhassa ja monin paikoin siivekkäät ovat suorastaan yllättävästi sopeut uneet yhteen asutuksen kanssa. Samalla olemme odottaneet sopivaa kesäkuun alkupuolen päivää, jolloin aurinko ennustelee kesän helteitä ja meri on aivan tyyni koko päivän. Eikö olisi viisaampaa lähteä liikkeelle jo toukokuussa, jolloin monien lintujen muuttokin vielä jatkuu
70. Toisaalta ei tällöin vielä keväinen vilkas liikehtiminen ja värikkyys ole kokonaan asettunut, komeita koirashaahkoja ja -isokoskeloita on monin paikoin sisemmilläkin vesialueilla ja monet pilkkasiipija pikkukoskelokoiraat eivät ole naarastaan vielä jättäneet. Tätä retkeä varten tarvitaan aikaa yksi pitkä päivä, joka alkaa mahdollisimman aikaisin aamulla. Kun meillä näin on kaikki edellytykset onnistuneen saaristomatkan suorittamiseen, voimme Helsingin ja Porvoon välisessä uloimmassa saaristossa välillä aavan meren partaallekin poiketen tehdä retken sen parhaimmille lintupaikoille ja saada oivallisen käsityksen sen lintumaailman rikkaudesta. Laajasalon kanavan kautta Laajasalon ja Villingin itäpuolelle. punasotkat, silkkiuikut ja nokikanat saattavat oleskella aivan matkareitin varrella. Ne ovat asuttuja suurelta osin ja sitäpaitsi sieltä puuttuvat miltei kokonaan pikkuluodot, joille sisäsaariston lintuyhdyskunnat voisiRetkirei tti. Tällöin joudutaan sivuuttamaan mm. Tammelundin edustalla olevat melkoiset ruohikot, missä esim. ovat jo monin paikoin tulleet vesille ja suurlokit Sitaneet poikasensa. Ensin voidaan ajaa esim. Helsingistä lähdettäessä ei kannata suunnistaa suoraan ulos merelle, sillä parhaat aavan meren ympäröimät lintualueet ovat vasta hiukan idempänä. Laajasalon itäpuolella on saaria, jotka eivät vielä tarjoa mitään erityistä katseltavaa
Valtalajeja ovat naurulokki ja lapintiira sisäja ulkosaariston lajit kohtaavat siis täällä, mikä on osoituksena saariston kapeudesta. Jonkin pikkukoskeloparin siellä kyllä varmaan havaitsee, mikä osoittaa tämän lajin viihtyvän hyvin ihmisasumustenkin äärellä. Se on luonteenomainen aavan meren partaalla oleva alue, missä meren vaikutus tuntuu vielä niin voimakkaana, että kaikki aidotkin merilinnut siellä hyvin viih tyvät. Kun Villingin saarten merta vastaan antama suoj a on jäänyt taakse, alkaa maisema muuttua merellisemmäksi ja ensimmäiset merilintujen asuttamat saariryhmät tulevat vastaan. Tämä lajihan ei ole mikään merensaariston lintu, mutta Helsingin seuduilla on joitakin paikkoja saaristossakin, minne se on asettunut. Eräät sorsalinnut ovat myöskin kotiutuneet näille luodoille. K aukana merellä näkyy E estinluodon saari sitä ympäröivine luotoineen. Se on kuitenkin tällä kertaa jätettävä kokonaan syrjään, samoinkuin lähempänä olevat Hattholm Rönnskärin luodot. Pesivään kantaan kuuluu joitakin kymmeniä haahkapareja sekä vähemmässä määrin tukkasotkia, pilkka71. Reittimme kulkee Kallvikin ja Skatan niemen ohitse ja eteen aukeaa Sipoon laaja selkä. Vähäinen kalastaja-asutus ei myöskään näytä lintuj a häiritsevän. Niinpä siellä pesii kymmenkunta paria t ukkasotkaa, mikä laji mielellään viihtyy juuri saariston tiirayhdyskunnissa. Niinpä haahkojen ja isokoskeloiden koirasparvet ovat kerääntyneet sinne lähisaariston muilta alueilta. Pieni retkeily tällä alueella osoittaa, että kysymyksessä on mainio merilintujen oleskelupaikka. Lapintiirat ovat taas tyypillisiä paljaalla somerikolla pesijöitä, eivätkä tarvitse sen kummempia pesänalustoja. vat syntyä. Matkaa jatkettaessa on syytä siirtyä enemmän merelle päin Svarta Hästenin eteläpuolisten pikkusaarten ja niiden välissä olevien luotojen luonnehtimaan saaristoon, joka tunnetaan nimellä Krämaröarna. Mikäli matkaa jatkettaisiin tämän selän pohjoisreunaa pitkin Löparöhön saakka, kulj ettaisiin suurin piirtein juuri sitä linjaa pitkin, missä sisimpänä saaristossa oleskelevat haahkat nykyisin pesivät. Sipoon selän länsilaidalla Skatan niemen ja Svarta Hästenin saaren välillä on kaksi Kajutöarna nimistä pientä luotoa. Luotoja ympäröiville karikkoisille vesille kertyy alkukesän päivinä muutenkin paljon sorsalintuja, jotka antavat maisemalle eloa ja vilkkautta. Eestinluoto on eräs pilkkasiipien ja pikkukoskeloiden parhaimmista pesimäpaikoista. Molemmissa paikoissa on hiukan asutusta, mutta lint uja suoj ellaan hyvin. Näihin kannattaa kiinnittää huomiota, sillä lintuja on molemmilla luodoilla kovin paljon. Luodot ovat pieniä harmaita somerikkosärkkiä ja niiden kasvillisuus on verraten niukkaa suoden kuitenkin riittävästi sopivia pesäpaikkoja naurulokeille
Muutamat avoimet luodot ja saarten puuttomat niemekkeet muodostavat sopivia pesäpaikkoja myös lokeille ja tiiroille. Varsinaisista merilinnuista puuttuvat sieltä vain ruokki ja koko Suomenlahdella nykyisin hyvin harvinaisina pesivät merihanhi ja merikihu. Se on esimerkillinen linnuston suojelualue, missä nykyisin pesii suorastaan tavattoman runsaasti lintuja. Lintujen runsaus on hämmästyttä, ä. snp1ä Ja koskeloita. Kun tiedetään, että Söderskärin luodoilla pesii valtalintuina satoja pareja haahkaa, selkäja kalalokkia, tiiroja ja riskilää, ei ole mikään ihme, jos elämä on kaikkialla vilkasta. Naapuriluotona on kaunis Stenörn, jonka laajoja, mataliarantakivikoita ja väliin jääviä ruohikkoläikkiä kalalokki puolestaan suosii. Aava meri on nyt edessä, ulkona ei näy enää muuta kuin pari pientä luotoa, jotka tosin ovat sikäli erikoisia, että niillä pesivät lähimpänä Hel1inkiä asustavat merilokkiparit. Varsinkin kalalokilla on siellä pari huomattavaakin yhdyskuntaa. Tätä kaunista saarta ympäröivät molemmin puolin muutamat luodot, joilla on hyvin runsas, joskin hieman yksipuolinen linnusto. Harmaalokki, joka viime vuosina on suuresti lisääntynyt myös Helsingin ja Porvoon välillä, on valinnut Fagerön tienoon miltei pääpaikakseen. Noin kuuden kilometrin päässä ulkona merellä näkyy luotoja, joiden keskeltä kohoaa yksinäinen majakka. Räyskä, joka Helsingin ja Kotkan välisellä alueella on verraten harvalukuinen, ei myöskään säännöllir,esti ole pesinyt Söderskärin luodoilla. Luodot ovat myös riittävän suuria salliakseen runsaslukuisen sorsalinnuston esiintymisen. Västerhäll on luonteenomainen korkeahko kallioluoto, jossa eräs osa on kivikon ja hiukan runsaamman kasvillisuuden peittämä. Lillklobbenilla pesinee nykyisin noin 40 paria ja eräitä pienempiä yhdyskuntia on lähiluodoilla. Söderskärille tultaessa on pakko tyytyä tarkastelemaan linnustoa vain moottori veneestä käsin. Siellä viihtyy selkälokki erinomaise:,,ti. Siellä ovat lisäksi miltei kaikki erilaiset luototyypit edustettuina, joten alue tyydyttää eri lajien vaatimukset. Maihinnousu kaikille muille, paitsi maj akkaluodolle, on kielletty. Ehkäpä parhaan kuvan siitä saa ajamalla Oxenhuvudin korkean niemen ohi Satamasaarien salmeen, kääntymällä sieltä vasemmalle ja seuraamalla lintujen liikehtimistä Jussikarin ja Lamppukarin välillä. Tämä on Söderskärin saaristo. Hauskempaa on kuitenkin vielä pysytellä saariston reunaosissa ja jatkaa Sipoon Fagerön suuntaan, joka sijaitsee avoimen Sipoon selän eteläreunalla. Alueen luodot sijaitsevat siten toisiinsa nähden, että ne muodostavat osittain suojaisen kokonaisuuden. Jo kesäkuun alkupäivinä alkavat lokit hermostuneina kaklattaa luotojen yläpuolella kohta kuoriutumassa olevien poikastensa vuoksi, monet haahkaemot ovat tuoneet poikasensa luotojen rantavesiin ja moni72
Taustalla Söderskärin majakka. Lisäksi tulevat vielä vakituiset pikkulinnut ja kahlaajat. Karikukot ja punajalkaviklot ovat kaikkialla täysissä pesimistouhuissa. Saxen. L. Niinpä jälkimmäisellä pesii vuosittain runsaasti toistasataa paria lokkeja ja tiiroja ynnä kaikki saaristomme varsinaiset sorsalinnut monina pareina isokoskeloa ehkä lukuunottamatta. Sinne on kerääntynyt säännöllisesti melkoisia haahkakoiraiden parvia, jotka vähitellen siirtyvät ulos merelle ja sitä tietä kokonaan pois. kymmenpäiset riskiläparvet liikehtivät eloisasti pesimäluotojensa edustalla. Aavan meren partaalta. Söderskäriltä voidaan jatkaa vielä itään päin. Valok. Varsinkin varhaisena aamuhetkenä näkee lisäksi pikkukoskeloiden ja pilkkasiipiparien uiskentelevan rauhallise3ti pitkin suurempien luotojen rantoja. Vielä rikastuttavat lintuelämää eräät muut vähälukuisemmat lajit, kuten jotkut isokoskelot, viime vuosina lisääntyneet tukkasotkat, muutamat harvat merilökkiparit jne. Mutta ei tässä kyllin. Samoin siellä saattaa tavata kymmenpäisiä isoJa 73. Epäilemättä runsaslukuisin ja monipuolisin pesivä linnusto on keskittynyt Söderskärillä Jussikarille ja Lamppukarille. Tällöin ohitetaan muutamia yksikseen olevia pikkuluotoja ja kareja, jotka muodostavat Söderskärin alueen reunalinjan
Tämä luoto on noin puoli kilometriä pitkä somerikkoja kivikkosärkkä, missä kasvillisuus tosin alkukesän päivinä vielä matalana kasvaa myöhemmin kerrassaan reheväksi. Lähdettäessä Långörin alueelta kohti sisempää saaristoa ohitetaan tämän alueen viimeisenä luotona Örskär, missä on eräs keskisen Suomenlahden suurimmista selkälokkiyhdyskunnista, sekä sen vierellä muutamia pikku kareja, joilla merilokki on säännöllinen pesijä. Tällaiset luodot ovat yhtä hyvin sisempien selkä vesien kuin avoimen merenkin partaalla todellisia saaristolintujen keitaita. Tämä t untuu nimenomaan sorsalinnustossa, josta ainoastaan haahka vielä pesii siellä runsaslukuisena. Långörin luodot ovat aika lailla eri luontoisia kuin Söderskärin. Sen sijainti on vesilintujen kannalta h yvin edullinen. Osa niistä, varsinkin isokoskelokoiraat, pysyttelevät siellä koko kesän vaihtaen keskikesällä korean kevätpukunsa vaatimattomampaan asuun. harvinainen luotokirvinen asustaa siellä joka kesä ja karikukot, punajalkaviklot ja tyllit pesivät monina pareina. Kesäkuun alkupäivinä ei ole mitenkään mahdotonta nähdä merilokin pienten untuvapoikaisten tepastelevan pitkin kallion pintaa. Miltei suoraan pohjoisessa muutaman kilometrin päässä on Onaksen laaja metsäinen saaristo. Rannat ovat matalat ja ne keräävät puoleensa yllättävän runsaasti pitkin saaristoa kierteleviä sor ia. Tällöin jää vasemmalle puolelle mannerta vastaan Pirttisaaren ja Onaksen metsäpeitteinen saaristo, joka myöskin on hyvin li~turikasta. Kalalokkeja siellä sentään pesii parisenkymmentä paria. Ne sijaitsevat erillään toisistaan jonossa keskellä aavaa merta ja ovat myös pienempiä, joten alueen yleisleima on merellisempi. pikkukoskeloparvia, jotka ovat kerääntyneet sinne laajalta alueelta eri puolilta saaristoa. Tutustuttaessa H elsingin itäpuolisen saariston lint umaailmaan on kenties syytä jatkaa vieläkin idemmäs, Söderskäriltä yli avoimen meren kauas Långörin luodoille. Samoin on saariston pikkulintujen ja kahlaajien edustus miltei täydellinen. Långörin tyyppilintuina ovat tiirat, varsinkin lapintiirat, kun taas lokit eivät ole mitenkään luonteenomaisia. Sen sijaan on itse Långörin nimiluoto sellainen erikoisuus, että saarilla kannattaa käydä jo yksin sen vuoksi. Yhdyskunnittain pesivät linnut eivät ole täällä mitenkään erityisen luonteenomaisia, mutta mikäli halutaan t utustua mitä kauneimpaan metsäpeitteiseen saaristoon, missä tukkasotkat , haahkat, pilkkasiivet ja koskelot hyvin viihtyvät, on todellakin syytä ajaa tämän alueen läpi. Saaristo on joka taholta aavojen selkä vesien ympäröimä, mutta toisaalta taas alueen sisempien osien suojaisat rannat ja lahdelmat antavat 74. Runsaslukuisin sorsalintu tällä luodolla on tukkasotka
Muitakin merivyöhykkeen lajeja kuten riskilää ja karikukkoa on myös vielä siellä täällä luotojen pienissä yhdyskunnissa. Saxen. L. Samoin on rantaharakka laji, jonka. Täällä on monia tarkastelemisen arvoisia lintuluotoj a. Monet muualta saadut esimerkit viittaavat siihen, ettei sikäläinen lintumaailma kenties suuresti joudu kärsimään runsaammankaan huvila-asutuksen syntymisestä. Edessä aukeaa pienten saarten ja luotoj en rikkoma selkä joka jää etelässä olevan Pirttisaaren ja pohjoisessa sijaitsevan Löparön väliin. Lienee parasta ajaa kohtiLångholmia ja siitä läpi SolskinsholminalueenSkyttenskärien saariryhmään. 75. Valok. Toistaiseksi tämä alue on vielä valtaosaltaan asumatonta ja niinpä myös eri sorsalinnut, joiden määrä lajista riippuen vaihtelee kahdestakymmenestä viiteenkymmeneen pariin, ovat siellä mainiosti viihtyneet. selän laitaosiin. sille jonkinverran sisemmän saariston leimaa. Tällöin ohitetaan mm. sellainen erikoisuus kuin merilokin viimeinen pesäpaikka •sisemmässä saaristossa, joka jo onkin varsin kaukana totutusta aavan meren maisemasta. Onaksen alueen läpi matkattaessa, jolloin on syytä ajaa varsinkin pitkin pääsaaren itäja pohjoisrantaa, joudutaan taas vähitellen SipoonR,iskilät ovat u!l; o!uotojen asukkaista kaikkein eloisimpia
täältä voi jonkin saaren somerikkoniemellä löytää pesivana. Niinpä Skyttenskärin pikku saarilla on haahka vielä aivan yleinen. Se voisi tapahtua mukavasti pitkin Sipoonselän pohjoislaita,a, Korpholmin ja Mölandetin saarten sekä Skatan ja Kallvikin niemen kautta. Tämä ei kuitenkaan tarjoa mitään erikoista tarkasteltavaa. On erittäin tärkeää, että merilinnustoa ei koskaan rajoiteta kaukaisille ulkoluodoille, vaan että se saa mahdollisimman vapaasti hakeutua saariston eri osiin. Tehdyn retken aikana on saatu oivallinen läpileikkaus Sipoon saariston merilinnustosta. Tämä välisaaristo avoimen meren ja laajemman sisemmän saariston välillä on myös mainiota haahkan pesimäaluetta. Sipoon saaristossa on useita tällaisia riittävän avoimien inerenselkien väliin jääviä alueita, joilla on edellytykset mitä rikkaimman sorsalinnuston säilymiselle. Tämä on eräille pääasiassa metsäpeitteisen saariston lajeille aivan välttämätöntäkin. Haabka onkin koko Sipoon seudun ulomman saariston yleisin vesilintu. Sen vuoksi kannattaakin oikaista vinosti Sipoonselän yli Svarta Hästenin suuntaan ja siitä vielä kerran vilkaista hieman Krämaröarna-saariston linnustoa sekä tämän jälkeen ajaa Rönnskärin saarten kautta, joista mainittiin tämän retkikertomuksen alkuvaiheessa. Paluu Helsinkiin on edessä. Siellä saa viimeisen todella hyvän kosketuksen saariston lintumaailmaan. Sehän on hyvin harvinainen keskisellä Suomenlahdella ja puuttuu varsinaiselta merivyöhykkeeltä miltei kokonaan. Mutta viimemainittu Skyttenskär muodostaa muillekin sorsalinnuille samanluontoisen >>paratiisin>> kuin Onas, joskaan sillä ei pienuutensa puolesta olekaan samaa merkitystä kuin jälkimmäisellä. saaristolla. Mantereen puolelle jäävä saaristo on jo liian ahdasvetistä ja suojattua, jotta merilinnut siellä runsaammin viihtyisivät. 76
ranta-alue maapallon laajimman murtovesialueen osana. Tarvitsee muistaa vain Ruissalon sijainti Turun kaupungin välittömässä tunt umassa, jotta heräisi ajatus tarkastella ihmistoiminnan mahdollista heijastumista alueen kasveista. Ennen kaikkea tämä koskee ns. P yrittäessä Ruissalon luonnon kaikinpuoliseen tuntemiseen, ei siis tätä kokonaisuuteen katsoen ehkä vaatimatonta, mutta kuitenkin olennaista osaa voida jättää tarkastelun ulkopuolelle. Lisäksi tämä ns. korkeampia vesikasveja sekä merkitykseltään niihin verrattavia leviä. Vertaus on paikallaan taulun lähemmässäkin tarkastelussa. Kuten hyvä taideteos aina, niin Ruissalokin vetää katsojan huomion puoleensa ennen kaikkea sisällöllään jolloin kehykset jäävät todella kehyksiksi ja unohtuvat. Jaakko Haverinen. Tällöin nähdään ko. Etenkin ulommat Kuuvan ja Santalan rantavedet tulevat tässä mielessä kysymykseen. Toisetkin syyt kehoittavat tutkimukseen. Toisaalta 1 ) Ruissalon saari on, kuten tunnettua, Turun kaupungin toimesta osaksi luonnonsuojelualueena rauhoitettu. ranta-alue liittyy monin kiintein sitein varsinaiseen saareen, kuten ranta-alue sitä rajoittavaan maa-alueeseen yleensä. Näin ei kuitenkaan saisi käydä, sillä Ruissalon rantavesien luonto on saman taiteilijan huoliteltua työtä kuin maa-alueen vaikuttava kasvija eläinmaailma. R uissaloa 1) voi hyvällä syyllä ve~ra~a tauluun, j~nka sisältö~ä on saaren maa-alueen rehevä luonto Ja Jolle rantavesien alue lähmnä kasvillisuutensa ansiosta tarjoaa sopivat kehykset. Vaikka t utkimuksen kohde näin väljissä puitteissa t untuukin häviävän pieneltä, niin se on kuitenkin kyllin suuri kehoittaakseen kasvimaailmansa tarkasteluun myös merellisiä piirteitä silmälläpitäen. Ruissalon rantavesien kasveista. Mielenkiinto voimistuu yhä, jos Ruissalo asetetaan sitä taustaa vastaan, minkä muodostaa I tämeri lahtineen. 77
Rantavesillä kaikessa rauhassa suoritetut souturetket antavat aina tuloksia. Aurajoen savilietteinen makeavesi lupaa oman erikoisen panoksensa näiden ns. Lisäksi niemien ja lahtien runsaus aiheuttaa sen, että rannoilla vaihtelevat suojaiset ja matalat lahdenpoukamat tyrskylle alttiiden, usein kivikkotai suorastaan kalliopohjaisten rantavesien kanssa, vain kaksi toisistaan mahdollisimman paljon poikkeavaa tyyppiä mainitakseni. Saaren asema suojaiselta Aurajoen suulta Airiston ulapan tuntumaan vielä tehostaa näitä vaihtelumahdollisuuksia. kasvupaikkatekijöiden joukkoon, lähinnä Ruissalon itäisillä 1. Entä maankohoaminen1 Siinä jälleen eräs tekijä, joka juuri vesikasvien ollessa kysymyksessä suorastaan vaatii huomion kiinnittämistä puoleensa. Vesikasveihin tutustutaan parhaiten loppukesällä, sillä säännöllisissä oloissa useimpien kukoistusaika on vasta heinäkuun puolivälin jälkeen. Erikoisen rauhallista tarkkailua vaativat kokonaan upoksissa kasvavat vesikasvit. Kun monet niistä lisäksi ovat kooltaankin vaatiRuissalon kartta . kaupungin puoleisilla rantamilla. 78. Tästä on luonnollisena seurauksena, että sellaiset kasvupaikkatekijät kuten esimerkiksi pohjan laatu, veden liikkeet, näkösyvyys, jääpeite sekä valaistusolot saattavat alueen eri osissa vaihdella, mikä luonnollisestikaan ei voi olla kuvastumatta kasveissa
Mutta silloin on yksinkertainen keino pistää käsi veteen ja tunnustelemalla ottaa selvää piilevistä kasveista sekä tarpeen tullen irroittaa näytteitä tarkempaa tutkimusta varten. Apuna voi hyvin käyttää myös airoa, jonka lavalla pohjaa raapaisten saa melko vaivattomasti todettua asiaintilan ei ainoastaan eri laj eista vaan niiden välisistä karkeista runsaussuhteistakin. Itä-Ruissalon reheviä rantaruo'ikoita. Laguuneissa viihtyvät monet hentorakenteiset vesikasvit. Valok. Syviä kohtia tutkittaessa on jo turvauduttava pohjaharaan. Se pudotetaan pohjaan ja sitten soudetaan haluttuun suuntaan päästäen sa79. Ruissalon rantavedet ovat kuitenkin yleensä niin sameita, ettei välittömään näköhavaintoon matalassakaan vedessä ole aina tilaisuutta. Tyynissä ja kirkasvetisissä paikoissa pohjan kasvimaailma avautuu välittömästi katsojan silmien eteen. mattomia, voivat ne kiireessä jäädä kokonaan huomaamatta. Nils Fritzen. Sukeltaminenkin voi joskus tulla kysymykseen
Vene ankkuroidaan ja hara heitetään veneestä ulos ja vedetään varovasti takaisin useita kertoja. Haran piikkeihin tarttuu matkan varrella mahdollisesti olleita pohjan kasveja. Vieläpä kauas maalle saaren sisäosiinkin se etenee lahtien perukoista pellonojia pitkin. Jos ranta-alue on loivaa, ruo'ikko voi saavuttaa yli 200 metrin leveyden. R u o' i k ko. Vesirajasta toisinaan jopa parin metrin syvyyteen ulottuu sen kasvualue. Näillä kasvupaikoilla, joita on runsaimmin kaupungin puoleisessa osassa saarta, tavataan myös rehevimmät 80 Läpipäiisemätön ruo'i1 ko tarjoaa suojan lukuisille lintulajeille. Lähestyipä saarta miltä suunnalta tahansa, ei järviruokoa voi olla huomaamatta. Tässä rytikerttusen pesä.. Ruissalon rantavesien luonteenomaisin ja maisemallisesti huomattavin kasvi on järviruoko (Phragmites communis). Myös toinen tapa on mahdollinen. malla haraan kiinnitettyä narua, kunnes se on kokonaan käytössä tai on päästy sopivaan kohtaan, jolloin lasketaan ankkuri ja hara vedetään hiljalleen veneeseen. Tällaisen >>heittokasvistuksern> avulla voi melko nopeasti saada raotettua syvempiäkin alueita peittävää salaperäisyyden verhoa
Ruovikoissa venettä hiki. kasvustot, monesti miltei läpipääsemättömiä yli kolmen metrin korkuisia tiheikköjäkin. Krottilan lahdessa). pienialaisia sinivihreän kaislan (Scirpus Tabernaemontani) ja merikaislan (Scirpus maritimus) muodostamia kasvustoja vesirajan tuntumassa elämää uhkuvien järviruokotiheikköjen puristuksessa (esim. Tiheä vyöhyke ei yleensä ulotu matalimpaan veteen saakka eikä myöskään paljon yli metrin syvyyden. Varjo. Valok. Miltei surettaa, kun toisinaan näkee M:aarannalla joutuu ruoko väistymään toisten lajien tieltä. hatussa eteenpäin keinotellessa tulee monesti mieleen ajatus, että jos järviruoko saa rauhassa rehennellä tällaisissa paikoissa, niin harva kasvi sen seurassa sortumatta kestää. U. Kuvassa mesiangervoa. Muilla kasveilla ei tällöin ole asiaa joukkoon. Syvemmällä kasvusto käy harvaksi ja aukkoiseksikin, vaikka raja vapaata vesialuetta vastaan on yleensä 81
Kun jo tunkeutuminen pienellä soutuveneellä suojaavan ruo'ikon läpi saattaa olla erittäin hidasta ja vaivalloista, on helposti ymmärrettävää, että ero laguunin ja läheisen vapaan veden alueen välillä saattaa muodostua jyrkäksi. Jos pohja lisäksi on kovin kivikkoista tai ranta laskeutuu äkkijyrkkänä usean metrin syvyyteen, saattaa järviruoko kokonaan puuttuakin. Katkeamia yhtenäiseen vyöhön on tullut myös muista syistä. Ne vaihtelevat kooltaan suuresti: pienistä vain muutamien kymmenien neliömetrien kokoisista jopa parin sadan metrin pituisiin ja paikoin yli 50 metrin levyisiin saakka. Usein laguuni on hyvin eristetty ympäristöstään. Eiköhän järviruokovyön nykyinen katkeama sillä kohdalla olisi hyvää vauhtia umpeutumassa. laiduntaminen, Pansion öljysataman ja muut likavedet, niittäminen, jää ja vanhojen järviruokojen korsikasaumat) on muodostunut ruo'ikon keskelle tai rantaviivan ja ruo' ikon väliin. Tyypillisiä Ruissaloa reunustavassa järviruokovyössä ovat katkeamien ohella aukot I. Täällä voi jo solmia tuttavuuksia monien uusien lajien kanssa, joista myöhemmin laguunien yhteydessä tulee puhe. Varsinkin suoj aisissa, alavarantaisissa lahdekkeissa nämä laguunit esiintyvät selväpiirteisinä. Hauska olisi myös nähdä, minkälainen uimalaitoksen hiekkaranta olisi muutamien vuosien kuluttua, jos uimavieraat kesäisin jäisivät saapumatta, eikä ihmistoiminta siellä muutenkaan vaikuttaisi. Laiturirakennelmien ja pengerrysten kohdalla lienee useimmiten käynyt samoin. Missä vesiliikenne suuressa määrin leikkaa järviruokokasvuston, siellä tämän elinvoimaisen kasvin on väistyttävä. Laguunit. Kuuvan länsirannoilla ja Santalan kärjessä reunus supistuu usein alle kymmenen metrin levyiseksi harvahkoksi kasvustoksi. Mm. Harmaan autio Kuuvannokka on tästä hyvänä esimerkkinä. Jos rantatasanne on kapea, kuten usein tyrskylle alttiissa Airiston puoleisessa osassa, niin vastaavasti kapenee järviruokovyökin. selvä. 82. Nyt mainittakoon vain vihreä ahdinparta (Oladophora glomerata) -niminen leväkasvi, joka paikoin runsaana kiinnittyy järviruokojen vedenalaisiin korren osiin. Niinpä venevalkamat säännöllisesti katkaisevat rehevänkin ruo'ikon. Veden syvyyskään ei ole näköhavainnolle esteenä, sillä se on näissä suojaisimmissa laguuneissa yleensä alle metrin. laguunit, joita syystä tai toisesta (esim. Korkean ja monesti leveänkin järviruokoseinämän sekä mutkittelevan muodon johdosta tuulen vaikutus on käytännöllisesti katsoen kokonaan poistettu. Hienokin liete pääsee silloin rauhassa laskeutumaan, ja liejuinen, usein runsaasti mätäneviä aineksia sisältävä pohja ja sen kasvimaailma avautuu välittömästi tarkastelijan silmien eteen
Tästä on seurauksena sorrettujen rajoittuminen esiintymisessään sattumoisin vapaana oleviin paikkoihin, siis juuri laguuneihin ja sinne, missä ruo'ikko on niin harvaa, että tilaa on vieraillekin lajeille. Toisaalta tuntuu myös ilmeiseltä, että monien lajien toimeentulo ilman ruo'ikon tarjoamaa suojaa olisi Ruissalon rantavesillä epävarmaa, eräissä tapauksissa ehkä mahdotontakin. Lännempänä,, aavempien vesien rannoilla on ruo'fäko harventunut kaidaksi, katkeilevaksi vyöksi. U. Monet niistä ovat ikäänkuin kokoelmia, joihin näyttää kerääntyneen suhteellisen pienelle alalle huomattava osa alueen koko lajistosta. Järviruo' on valta-aseman muistaen tämä tuntuukin luonnolliselta, sillä bioottisesti voimakkaana kasvina se armotta sortaa olemassaolon t aistelussa muita kasvupaikkavaatimuksiltaan samantapaisia lajeja. Laguunit erikoislaatuisine olosuhteineen tarjoavat myös tässä mielessä huomion83. Valok. Ruissalon rantavesien tutkijalle varsinkin edellä kuvatuissa suhteissa selväpiirteisimmät laguunit ovat erityisen antoisia. Varjo
84. arvoista tarkasteltavaa. Vieläpä käteen otettunakin on alussa vaikea huomata eroja näiden lajien välillä, varsinkin jos yksilöt ovat steriilejä. Kasvion avulla suoritettu syventyminen paljastaa kuitenkin pian selviä tuntomerkkejä kullekin lajille, niin että myöhemmin voi jo ilman vaikeuksia useimmissa tapauksissa määritellä lajit jopa suoraan veneestä >>ampumalla>>. Vaihtelu koskee lähinnä pähkylän kyhmyisyyttä sekä latvaosan ja perän pituutta. Sen kesäistä rauhaa rikkovat vain sorsaparvien narahtelut ja kaupungista vaimeina kuuluvat hälyäänet. Niin suuri on yhdennäköisyys. Veneen hiljalleen lipuessa pitkin tyyntä veden pintaa vilahtelevat katsojan silmien ohitse pohjasta· nousevat hentoja hapsividat (Potamogeton panormitanus ja P. Kahisevan ruo'ikon läpi saapuneelle avautuu laguunin eristetty pienoismaailma kaikessa viehkeydessään. Jo Ruissalon rantavesillä tehdyt havainnot riittävät osoittamaan, ettei tämä kasvi syyttä ole saanut mainesanaa vitalajien kameleontti. On kuitenkin muistettava, että ruo'ikon >>sisäisen» kasvimaailman luonnetta selitettäessä ei ole yksipuolisesti jäätävä tuijottamaan järviruo' on ja muiden lajien välisiin suhteisiin, vaan silmät on pidettävä avoinna yhtä hyvin myös toisten kasvupaikkatekijäin vaikutukselle. Ylimalkaisesti tarkastellen ne näyttävät kovin epämääräiseltä harmaanvihreältä joukkiolta. Sen monimuotoisuus ilmenee selvästi pähkylä-hedelmissä, joita miltei poikkeuksetta näkyy jokaisessa yksilössä, mikä tällöin on lajin erinomainen tuntomerkki. pectinatus), merihaurat ja -limat (Zannichellia palustris ja Ruppia maritima). Suurehkoissa laguuneissa, kuten Ruissalon siltapenkereen eteläpuolella ja Krottilan lahdessa liittyy mainittujen neljän vitakasvin joukkoon reheväkasvuinen tähkä-ärviä (Myriophyllum spicatum), jonka esiintymisen tiedoittavat jo kauaksi veden pinnan yläpuolella törröttävät punertavat kukinnot. Steriilinä sen voi pintapuolisessa tarkastelussa sekoittaa jossain määrin samantapaiseen uposkarvalehteen (Oeratophyllum demersum) , joka juurettomana kasvina saattaa ajelehtia vapaan veden alueilla ja pohjassa laguunien ulkopuolellakin. Se on leinikkikasveihin kuuluva ympyräsätkin (Ranunculus), circinatus jota tähän mennessä on varmuudella tavattu vain Krottilan ja Santalan lahdissa. Jos onni suosii, on mahdollisuus tehdä tuttavuutta vielä kolmannen lehdiltään rihmaliuskaisen kasvin kanssa. Vaihtelevana esiintyy myös merihaura. Hapsivita voi kuitenkin hämmästyttää monimuotoisuudellaan. Tavallisimmin esiintyvän erittäin kapealehtisen muodon ohella saattaa joskus tavata lähes puolen senttimetrin levyisin lehdin varustettuja kookkaita yksilöitä, puhumattakaan näiden kahden äärimmäisyyden välimuodoista
Huomattava on myös tämän lajin keskittyminen alueen länsija keskiosiin. crinita, pysyttelevät ilmeisesti mieluimmin merellisissä rantalaguuneissa. Myös ruo'ikon ulkopuolella esiintyy lajeja, muodostuu jopa huomattavia kasvustojakin, vaikka täytyy myöntää, että kasvillisuuden painopiste sekä maisemallisesti että lajien lukumäärään nähden on ruo'ikon rajojen sisäpuolella. Eikä sieltä puutu Tolypella nidifican hentorakenteinen hahmokaan, vaikka tämä laji esiintyy yleisempänä varsinaisten laguunialueiden ulkopuolella. Savensekainen hietatai hietaliejupohja on tällöin tavallisin kasvualusta. 85. Muutkin näkinpartaiset, jotka tosin tulevat vastaan melko harvoin, nimittäin komeakasvuinen tanakka näkinpartainen (Chara tomentosa) sekä lajit Chara baltica ja 0. Se on kovin vaatimaton ulkonäöltään ja voidaan helposti sivuuttaa huomaamattakin. Merinäkinruoho edustaa Ruissalon rantavesissa mitä tyypillisintä suojaisten laguunien kasvia, johon rinnastettavia ovat ainoastaan tavallisen vesikuusen (Hippuris vulgaris) vedenalainen muoto, syksyinen vesitähti (Callitriche autumnalis), eräs sirppisammal (Drepanocladus fluitans coll.) sekä jo aikaisemmin mainituista vitakasveista hentovita. Kaikki nämä lajit esiintyvät Krottilan lahdessa, joka laguunikasveibin nähden on Ruissalon rantavesien antoisin alue. Helpoimmin tunnettavia ovat merinäkinruohot (Najas marina). Pikkuluikan seuraan liittyy usein karhea näkinpartainen (Chara aspera), sukunsa yleisin laji Ruissalon rantavesissä, joskin sen esiintymisen painopiste näyttää olevan hieman syvemmällä. Vieraiden lajien kilpailevassa puristuksessa kasvaneet yksilöt sen sijaan ovat rakenteeltaan kovin hauraita ja suorastaan ruipelomaisen hentoja. Kaupungin puoleisista rantavesistä sitä ei tiettävästi ole tavattu. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, että kasvillisuus kokonaan pysähtyisi tähän rajakohtaan. R u o' i ko n u 1 ko reuna. Härkälän lahdessa), jolloin se kaikessa vapaudessa kehittyneenä muodostaa pensaansa jäykiksi ja tuuheiksi. Ne muodostavat veden alle hauskan näköisiä pikkupensaita. Sirppisammal on melko runsas myös kaupungin puoleisten laguunien maatuvissa perukoissa, ja upoksissa kasvavan vesikuusen tummanvihreät kasvustot ovat komeimmillaan eräässä Kuuvan länsirannan lahdekkeessa taajan ruo'ikon suojassa. Laguunirannat eivät suinkaan ole sen ainoita esiintymispaikkoj a, sillä sen tapaa myös suhteellisen karuilla rannoilla, missä harvahko järviruokovyö vaimentaa tyrskyn kuluttavia iskuja. Järviruokokasvustot päättyvät, kuten aikaisemmin on mainittu, yleensä hieman ennen parin metrin syvyyttä. Joskus saattaa tämän lajin tavata puhtaina kasvustoinakin (esim. Pikkuluikka (Scirpus parvulus) kasvaa vesirajan välittömässä tuntumassa
Täällä on vesi sy~ää ja aallokko voimakasta, joten kasvit eivät viihdy. Monin paikoin, etenkin pohjoisrannalla on helppo huomata, kuinka se ylimpiä lehtiään ja kukintojaan veden pintaan kohottaen muodostaa enemmän tai vähemmän yhtenäisen reunuksen järviruokovyön ulkopuolelle, joko välittömästi ruo'ikkoon liittyen ja sopivissa kohdin sisäänkin pistäytyen tai kauempana siitä. 86. Erikoisen merkittävä on ahvenvidan toinen esiintymispaikka laitureiden, venevalkamien ja pengerrettyjen rantamien liepeillä. Ruissalon lounaiepään, Kuuvannokan, rantakallioita. Näiltä vesiltä on järviruoko ihmistoiminnan ansiosta karkoitettu kauemmaksi. Haraamalla voi vielä todeta, että laji esiintyy upoksissa kasvavana jonkin verran laajemmalla alueella, kuin veden pintaan kohoavien yksilöiden perusteella on välittömästi havaittavissa. Tällöin on kuitenkin pidettävä mielessä, että haratut yksilöt voivat olla myös irrallisia, varsinaisesta kasvupaikastaan erilleen joutuneita. Ahvenvita (Potamogeton perfoliatus) on huomattavin ruo'ikkoja reunustavista lajeista ja samalla eräs Ruissalon rantavesialueen yleisimmistä kasveista
Tällaisiin mietteisiin saattaa näet helposti joutua rantavesiä kierrellessä, kun rauhalli issa laguuneissa tapaa ajelehtivina kukkivia ja jopa hedelmöiviäkin yksilöitä, muttei koskaan pohjaan kiinnittyneinä kuten ulompana. Toisaalta tämän kasvin pysytteleminen Ruissalon keskija länsiosien rantavesissä viittaa siihen, että sen vaatimukset esimerkiksi veden raikkauteen ja suolapitoisuuteenkin nähden saattavat olla jossain määrin toiset kuin tyvenissä, usein saprobioituneissa laguuneissa on tarjolla. Sen kukkien kirkkaan valkeat terälehdet ilmoittavat jo kaukaa kasvupaikan. Mikäli liikenne ei ole kovin vilkasta, on todennäköistä, että t ällaiset kasvustot muodostuvat pysyviksi, kuten näyttää olevan asianlaita monien jo melko vanhojen laiturien vierillä. Sen esiintymisestä on tällä hetkellä tietoja vain yhdestä paikasta Kuuvannokan itäsyrjällä. Merisätkimen erinomainen kyky uhmata voimakastakin aallokkoa lienee sen elinehto Ruissalon rantavesillä. vesileinikki on Ruissalon rantavesien etuvartijakasvi. Tällöin on paljastunut vapaata tilaa, johon ahvenvita ilmeisen nopeana leviämään on ensimmäiseksi asettunut. Kiertolima on jo laguuneista tutun meriliman hieman kookkaampi sukulainen, jonka kierteinen hedelmäperä saattaa kasvaa yli 30 sentin mittaiseksi. Kuuvan ja Santalan läntisissä osissa kiertolima muodostaa tummanvihreitä kasvustojaan puolentoista kahden metrin syvyyteen järviruokoreunuksen ulkosyrjälle. Tässä onkin kieltämättä tutkimusalueemme kauniskukkaisin kasvilaji, joka tuo kaivattua vaihtelua vesikasveilla vallitsevien vihreän, kellervän ja ruskean eri vivahteiden joukkoon. 87. Tällöin niitä saattaa irrota joukoittain pieneltäkin alalta, parhaiten savensekaisesta sorapohjasta. Ruissalon rantavesissä ei liene tähän mennessä kuitenkaan todettu hedelmöiviä yhtä vähän kuin kukkiviakaan yksilöitä. Edellistä pidetään nyttemmin itsenäisenä lajina (Zanniohellia major). Merisätkin 1. Ahvenvidan elintarmoa kuvastanee myös sen esiintyminen Kuuvannokan edustalla, mistä muut korkeammat kasvit merisätkintä (Ranunoulus obtusiflorus) lukuunottamatta puuttuvat. Eivät Airiston tuimimmatkaan tyrskyt näytä karkoittavan sitä asemistaan, jotka ovat miltei aina yksinäisiä pieniä kasvustoja vielä ahvenvidan kasvualueen ulkopuolellakin. Mahdollisimman kaukana kaupungista ja Aurajoen suulta pysyttelevät myös jo edellä mainitun merihauran isokokoinen muoto (v. Siellä se kasvaa kapean järviruokoreunuksen edustalla runsaan puolentoista metrin syvyydessä. Sen olemassaolon saa selville vain haraamalla tai airon raapaisulla. Tuulelta suojatut paikat ovat niin tarkoin miehitetyt, että niissä tuskin olisi paljoakaan menestymisen mahdollisuuksia vesileinikille. major) sekä tummanvihreä, kapealehtinen kiertolima (Ruppia spiralis)
Viimeksi mainitut ovat vaaleampia ja yleensä heiveröisempiä kuin laji E. K aunis vaaleanharmaa verkkomainen kuviointi taas on erään alkeellisen eläimen (Membranipora pilosa) aikaansaannos. Täysin nimensä arvoinen jouhilevä esiintyy kuitenkin useimmiten itsenäisesti omaan riippakiveensä kiinnitettynä. Myös merirokolle (Balanus sp.) kelpaa rakkolevän pinta elinikäiseksi istuimeksi. Siinä on Elachista fucicola -niminen ruskolevä, joka käyttää rakkolevää kiinnittymisalustanaan. Mutta Ruissalon rantavesissä on myös levien tarkastelijalle täysipitoista tarjottavaa. Tähänastisessa kuvauksessamme ns. Vain ohimennen on tullut mainituksi levien edustajia johtuen niiden suhteellisen vähäisestä maisemallisesta merkityksestä järviruokokasvustojen tuntumassa. korkeammat vesikasvit ovat saaneet päähuomion osakseen. Vallitsevan, jo ruovikosta t utun Cladophora glomeratan joukossa on runsaasti suolilevätupsujakin (Enteromorpha sp.). Toisinaan näkee vielä jouhilevänkin (Chorda filum) sukulaisineen (Dictyosiplwn foeniculaceus) käyttävän samoin hyväkseen tätä tukevatekoista ruskolevää. Komeimmat yksilöt ja taajimmat kasvustot tavataan Airiston tuntumassa, vaikka rakkolevä esiintyy harvan ruo'ikon seassa kasvaen runsaana aina Hiiriluotoon ja Krottilan lahteen saakka idässä. Santalan länsirannan keskivaiheilla). Sitä varten tarvitsee mennä vain Kuuvan ja Santalan kivikkoisille tyrskyrannoille. Vesi on siellä kirkasta eikä ihmistoiminnan vaikutus ole niin selvä kuin kaupungin puolella. Käteen nykäistyä rakkolevää on syytä pysähtyä tarkastelemaan lähemmin. E. Sitä paitsi se viihtyy erinomaisesti kaupungin puolella eikä puutu edes uimalaitoksen hiekkarannasta. T y r s k y r a n n a t. Siellä on tilalla toinen, noin metrin syvyyteen ulottuva ruskeiden rakkolevien (Fucus vesiculosus) vyöhyke. Vieläpä Kanavaniemen kohdalla sen voi tavata, mutta vain ajelehtivana ja siis mereltä päin kulkeutuneena. Tämän perusteella on helppo kuvitella sen muodostavan pohjan täydelleenkin peittäviä mattoja (esim. Aaltojen korkealle ulottuva voimakas huuhtelu pitää huolen siitä, että jo alunperin karu ja yleensä jyrkästi viettävä rantakivikko pysyy autiona mutta vain vesirajan yläpuolella. intestinalis osoittaa siis ilmeisiä kulttuurinsuos1jan ominaisuuksia, vaikkei se kaihda merellistä ahdinparta-vyöhykettäkään. Aavemaisesti siimamaisella sekovarrellaan aallokkoa myötäillen se seurailee rakkoleviä läntisillä rantavesillä. intestinalis, joka on erikoistunut laiturikiviin ja -pylväisiin. H eti vesirajassa huojuu vaaleanvihreä ahdinparta-vyöhyke. Jo paljain silmin ja vielä paremmin suurennuslasin avulla voi säännöllisesti haaroittuneen sekovarren pinnassa nähdä vihreänruskeita pikku tupsuja. Tyrskyrantojen viherlevät eivät yleensä asusta puolta metriä syvemmässä. 88
Kallioja kivikkopohjaisten rantojen tarjoama silmänruoka supistuu pääasiassa ahdinpartaja rakkolevä-vyöhykkeisiin. Kivien raoista jäntevän tuntuista versoaan kohottaen se yrittää jopa vesirajassakin vastustaa aallokon rikkiraastavaa voimaa. Suuremmissa syvyyksissä, yleensä kolmesta metristä lähtien, ei todennäköisesti esiinny enää merkittävää kiinteää kasvillisuutta. Ihmeellistä kyllä se menestyy vieläpä Kuuvannokassa. Korkeammille kasveille ei tunnu olevan paljoakaan elämisenmahdollisuuksia. Syvemmällä, minne aallokon voima ei ulotu yhtä repivänä, voi tavata samat olosuhteet kuin järviruokokasvustojen edustalla. 89. Vain poikkeuksellisesti saattaa uusi löytö ilahduttaa mieltä. Tällaisena on pidettävä Phyllophora Brodiaei'ta, joka punalevien vaatimattomana edustajana saattaa haran piikkien mukana tulla päivänvaloon. Mutta jos kyllin hienoaineksinen maaperä on tarpeeksi lähellä, niin silloin tulee jo hapsivita vastaan. Haraamalla tosin voi saada näytteitä täältäkin, mutta ne ovat useimmiten rantavesistä irtaantuneina kulkeutuneita, jo ennestään tuttuja lajeja. Kiertoliman ohella tarttuu haran piikkeihin monesti myös vaaleanruskeita leväjoukkioita, joiden mikroskooppinen tarkastelu viittaa siihen, että eräällä erittäin hentohaaraisella ruskolevällä (Ectocarpus confervoides) saattaa olla hyvinkin huomattava osuus syvempien (1,52,5 m) vesialueiden pohjan peitteenä, ei ainoastaan tyrskyrantojen edustalla vaan myös läntisten järviruokokasvustojen reunamilla
Aarre A . Silloin näet Keravan yhteiskoulun >>Kokko>>-kerho, johon kuuluin, osallistui menestyksellä Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen ja Luonto-Liiton järjestämään >>Linnunpönttöj en valmiståmisja ripustamiskilpailuum>. Brander, joka omien lintuj ensuojelututkimustensa lisäksi on aikaansa ja vaivojaan säästämättä osallistunut Heinolan kerhomme tarkoitusperiä edistävään työhön. Heinolan seminaarin opiskelijain aloitteesta ja omalla johdolla on seminaarissa syksystä 1953 toiminut luonnonhistoriallinen kerho, joka kasteessa sai nimen >>Bubo>> ja jonka pääasiallisena työmuotona on ollut lintuj ensuojelu. Berlepschin aikoinaan esittämä toteamus, että tarjottavien ruoka-aineiden on oltava sään vaihteluilta hyvin suojatussa paikassa, niin etteivät vesisade ja lumi pääse ruoka-aineita pilaamaan eikä jäätymisilmiö ja lumipeite estämää,n ruokailua. >>Kokom> kuraattori toht. P ääperiaatteena ruokintalaitteita suunniteltaessa on ollut jo v. Laaksonen. T. Eräänä tärkeimmistä työmuodoista kerhossamme on ollut talvehtivien lintujen ruokinta. Sen ohessa ovat hyvänä apuna olleet kirjoittajan omat aikaisemmat kokemukset v:lta 1949-50. Einari Merikallio loi noina vuosina pohjan kirjoittajan myöhemminkin jatkuneille lintuja lintujensuojeluharrastuksille, mistä samoinkuin myöhemmin saamistani neuvoista ja ohjeista olen hänelle aina kiitollinen. Kerhomme suorittama lintuj ensuojelutyö pohjautuu lähinnä Hans v. Lintujensuojelusta Heinolan seminaarissa. S uomen Luonnon lukijoille on mieluista kertoa tulevan opettajiston omassa keskuudessa virinneestä lintujensuojeluharrastuksesta, jota samalla voitaneen pitää eräänä osoituksena nuorison myötämielisestä suhtautumisesta luonnonsuojeluun. Berlepschin kirjaseen >>Yleinen lintusuojelm>. Edellisen tutkijan lisäksi on erikoisesti mainittava toht. Tämä toteutetaan siten, että varsma1sen ruokintatason yläreuna on vähintään sitä suojaavan räystään, 90
Valmistuksessa on pidetty lisäksi silmällä rakenteen yksinkertaisuutta, jotta laitteet voitaisiin tehdä myös alkeellisia työvälineitä käyttäen ja jotta niiden valmistaminen olisi kansakouluikäisten käsityötaitoa vastaava. Valok. Niiden yksityiskohtainen selostaminen ei liene tarpeellista. Oheisten kuvien esittämät ruokintalaitteet, ruokintamajat Al ja A2 sekä lintulauta ja rasvakiikku, ovat kerhomme juuri esitettyjen suuntaviivoj en mukaisesti valmistamia ja kokeilemia. Uusimallinen lintujen ruokintamaja (A 1). Laitteet ovat kirjoittajan suunnittelemia. tasolla. lasiseinän tms. Lisäksi on pidetty tärkeänä ruokailevien lintujen turvallisuutta: mahdollisimman helppoa pääsyä laitteeseen se tapahtuu alatietä ja vaaran tullen mahdollisimman esteetöntä, nopeaa pakoa siitä pois. Ruokintamajasta Al mainittakoon kuitenkin, että se on kolmen sitä edeltäneen ruokintapöytämallin tulos. Majan korkeus 105 cm on vain puolet meillä usein esitetyn hessiläisen majan kor91. Tarveaineita valittaessa on syytä muistaa, että vain hyvästä raaka-aineessa valmistetut laitteet todella vastaavat tarkoitustaan. Alimmainen ruokintataso on suuripintainen tarjoten tilavan laskeutumisalan sille lentäville ruokavieraille. P. Laite on irrallinen:•jalkoja ei ole upotettu maahan. Mitat selvinnevät kuvista samoin kuin niiden yksinkertainen rakennekin. Yksi räystässiivekkeistä poistettu, jotta varsinainen ruokintataso näkyisi. Mäkelä
Ilmeistä on, että laitteen korkeus ja mainittujen lasiseinämien puute ne ovat otetut käytäntöön mallissa A2 aiheuttavat asiantuntijoiden taholla arvostelua. Malli A 2 on samanlainen tekstissä mainituin muutoksin. Siinä on kuitenkin toteutettu seuraavat hyväksi havaitut rakennemuutokset: hessiläisen majan keskimmäinen tukipylväs on poistettu, koska sen on havaittu estävän vapaata lentelyä laittee een ja siitä pois, ja laite on 92 Hessiläinen ruokintamaja. keudesta, ja hessiläisen majan seinäikkunat on korvattu laudasta valmistetuilla isoreikäisillä räystässiivekkeillä. Voin kokemuksesta kuitenkin vakuuttaa, että majan tienoilla liikkuvien kissojen runsaudesta huolimatta eräässäkin perheessä Heinolan kaupungissa on niitä peräti 20! laite vastaa tarkoitustaan. Näyttää siltä, että laaja alapöytä ehkäisee hyökkäysyritykset alapuolelta ja että rei'itetyt räystässiivekkeet paljastavat vilkkujen tavoin lähestyvän vaaran. Ruokintamaja A2 on muunnos hessiläisestä esikuvastaan. Majan korkeus 210 cm.
pitopaikan puut93. Lintujen houkuttelemiseksi voidaan ruokintapöydästä, joka on kiinnitetty kattorakenteen varaan kuten mallissa Al, ripustaa riippumaan rasvapala tai muu sellainen tai asettaa läheisyyteen lyhteitä. Suorastaan maagillinen vetovoima lintuihin näyttää olevan lumesta puhtaaksi lakaistulla keinotekoisella pälvellä, johon on ripoteltu jyviä tms. Tietysti linnut nälän pakottamina ahtautuvat miltei millaisiin tahansa puomein ja rassein häkkyröityihin hökötelmiin, joiden puolustukseksi voidaan sanoa vain, että ne ovat hyvää tarkoittaen valmistettuja. 1 alataso, 2 ruokintataso, 3 lasiseinämät. Mitat mm. on edellisiä jo huomattavasti rauhattomampi ja välttämättömyyden pakosta liian pieni ja lintujen vapaata oleskelua siten häiritsevä. Jokseenkin samalla vaivalla on kuitenkin mahdollisuus saada aikaan myös kunnollisia rakennelmia, vaikkei jokainen lintujensuojelua harrastava voisikaan valmistaa tai valmistuttaa omaan käyttöönsä esim. Yhteisesti molemmista edellisistä laitteista on sanottava, että ne asetettuina rauhalliseen ja tuulelta suojattuun ympäristöön edustavat ruokintalaitetyyppeinä parasta ratkaisua: ikkunan takana oleva lintulauta t----370 Suosittelemamme lintulauta. irtorakenteinen, jotta sen siirtäminen kävisi mahdollisimman helposti päinsä. Alempi ruokintataso on poistettu, koska linnut näyttävät löytävän varsinaisen ruokintatason muutenkin ja koska siitä on myös osittain haittaa lintujen vapaalle liikehtimiselle
Rasvakimp,ale kiinnitetty riippuvan levyn alapinnalle. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se on seuraavanlainen. Lumi ei pääse rasvakimpaletta peittämään eikä sadevesi pysty pakkasen tullessa muodostamaan ruokailua estävää jääpeitettä. Sitä voidaan ripustaa niiden syötäväksi monin eri tavoin. Hankitaan suurisuinen pullo, sopivan kokoinen on esim. Hyväksi olemme todenneet käytössämme olleen rasvakiikun, jota oheinen piirros esittää. Rasva on varsinkin tiaisille mieluista ravintoa. Mitat cm. Tässä laitteessa rasva on koirilta ja kissoilta suojassa. Pullo täytetään viljanjyvillä, siemenillä 94. Ruokinnan helpottamiseksi olemme kehittäneet eräänlaisen pulloautomaatin. Jos linnut ovat jo tottuneet >>hätäleivän antipaloihin>> voi ajallisesti lyhyestäkin laiminlyönnistä olla seurauksena ruokintapaikalle kerääntyneen lintukannan nälkäkuolema. Edellisellä sivulla olevassa kuvassa nähdään tällainen tarpeelliset minimivaatimukset täyttävä lintulauta. Kun ruokinta kerran on aloitettu, on sitä jatkettava aina siihen asti, kunnes linnut pesimäajan koittaessa hakeutuvat muualle ja tulevat toimeen luonnon tarjoaman ravinnon turvin. Asumuksesta loitommalle asetettuna se on kyllin kaukana ihmisten häiritseviltä katseilta, mutta kuiSuunnittelemamme rasvakiikku. nykyään pullomaitoa myytäessä käytettävä. tenkin niin lähellä, että tiaisten hupsut kiikkuilemiset hyvin näkyvät. Ruokinta aloitetaan varhain syksyllä niihin aikoihin, jolloin viljat on pellolta korjattu ja viimeistään silloin, kun sänkipellot käännetään ja linnut hakeutuvat pihatanhuville ruoan etsintään (Brander). Ruokintaa järjestettäessä on erikoisesti muistettava, että ruoansaannin tulee olla jatkuvaa. Ruokailuasento vastaa tiaisten luonnossakin käyttämää. teen vuoksi esitetyn kaltaisia ruokintamajoja
Järven pohjaan on lyöty kaksi ankkurina toimivaa tolppaa, joiden päät näkyvät kuvassa veden rajan yläpuolella. Branderin tilalla Urjalassa. Pullon suun on oltava niin suuri, etteivät tarjottavat jyvät poikittain asettuessaan pääse tukkimaan pullon kaula-aukkoa ja siten estämään laitteen toimintaa. T. yllä) on rakenteeltaan ja toimintaperiaatteeltaan seuraavanlainen. Valok. Veden pinnalla kelluva sorsien ruokintalaite Urjalasta. Varsinaisena ruokintalauttana toimii kaksi vierekkäin kiinnitettyä pyöreätä, nom 95. Laite toimii saman periaatteen mukaisesti kuin kaniinien ja kanarialintujen ruokinnassa käytetyt itsestään täyttyvät juoma-astiat. Täällä nähty sorsien ruokintalaite (ks. ja asennetaan majan ruokintapöytää kiinnittävään tukipylvääseen alassuin, niin että pullon suun ja ruokintatason väliin jää hieman rakoa. kirjoittaja. Oheisilla sivuilla on joukko kirjoittajan ottamia valokuvia, jotka kertovat käynnistä toht. tms
Erityisen suositeltavaa on tallettaa syksyisin puinnin aikaan keräytyvät puintijätteet niissä olevine rikkaruohonsiemenineen, jotka ovat halpaa ja linnuille mieluista ravintoa. Branderin omistamalla ja hänen toimestaan rauhoitetulla Kivijärvellä noin kolmisensataa vesien siivekästä, pääosalta sinisorsia, joitakin uikkuja sekä ainakin yksi koirasalli. Molempien laitteiden ·katon alareuna oli 20-30 sm maasta mikä osittain näkyy kuvasta jotta linnuilla olisi tähystysnäkyväisyys myös taka-alalle. Käydessäni paikalla kuluvan vuoden lokakuussa oleili toht. Ruokinta-aineena käytettiin kauraa. Viimeksi mainittuja ilmiöitä voidaan välttää estämällä kosteuden vaikutusta sopivilla ruokintalaitteilla tai tarjoamalla ruoka-aineet rasvaan uutettuina, mitä ainakin tiaisten ruokinnassa voidaan menestyksellä käyttää. Samantapainen oli myös tehty teerille. En malta olla mainitsematta, että poislähtöaamunani, jolloin vielä hämärässä näppäsin kuvan sorsien ruokintalaitteesta, Kivijärvelle saapui parvi muuttomatkallaan olleita joutsenia. Laite kelluu veden pinnalla. puolentoista metrin mittaista pölliä. Aikaisempien Urjalan-vierailupäivieni tutustumiskohteista kertoo viereisellä sivulla oleva kuva, joka esittää peltopyille rakennettua ruokintalaavua. Luontoon verraten on linnuille tarjoamamme ruokavalio varsin niukka. 96. Huomaavainen luonnonystävä kerää talveksi pienen varaston pihlajanja katajanmarjoja sekä ruusunkiulukoita. Sellaisenaan voidaan tarjota kauranja vehnänjyviä, hampunsekä auringonkukansiemeniä. Puintijätteet on tietysti puhdistettava savesta yms. Suola ja hapanleipä aiheuttavat hengenvaarallisia suolistohäiriöitä, samoin on laita muidenkin käymistai homehtumistietä pilaantuneiden ruoka-aineiden. mahdollisista epäpuhtauksista. Tässä yhteydessä on syytä mainita, että linnuille pitää asettaa syötäväksi myös hienorakeista soraa, jota siemensyöjälinnut tarvitsevat jauhinkivinä; kaikillehan lienevät tuttuja teerien ja metsojen kivenkeräysmatkat maanteillä, mistä niitä varsinkin keväisin ja syksyisin tuon tuostakin t apaa. Edelleen voidaan ruokapöydälle asettaa murennettua leipää, suolatonta lihaa (murenina) ynnä raakarasvaa. Pidettäköön huoli siitä, ettei tarjota sellaista, mikä on havaittu niille epäterveelliseksi. Ruoka-aineina käytetty puimaton kaura kiinnitetään lautalle kuten kuvasta ilmenee ohuella puurassilla. Lautan molemmissa päissä olevasta rei'istä se pujotetaan ankkuritolppiin. Se oli pyiden ruokintapaikkaa suurempi, ja sen kuusenhavuista tehtyä katosta peittivät levitetyt kauralyhteet. Voidaankin syystä sanoa ruokintalaitteiden antimien olevan hätäleipää, johon sekä siemeniä että hyönteisiä syövät linnut kuitenkin turvautuvat
millä pyritään lisäämään pensaissa pesivien lintujen pesimismahdollisuuksia. Edellä mainituista ruoka-aineista koottu mahdollisimman monipuolinen seos sekoitetaan sulaan raakarasvaan suhteessa 1: 1 ja annetaan jäähtyä, jolloin ruokakakku on valmis tarjottavaksi. Branderin kokeilema peltopyiden ruokintalaavu. Englantilaiset ovat kehittäneet tämän puolen verrattain pitkälle, meidän olojamme ajatellen ehkä liiankin pitkälle. Pienissä puistikoissa se ehkä tulee kysymykseen, ellei silloinkin liene käytännöllisintä hankkia tarp,;,::;ksi tuuheita haarakkaita pensaslaatuja ja ehkä leikkaamalla lisätä niiden haaraisuutta ja tmJ.heutta. Berlepschinkään esittämään pensaiden sitomiseen. Valok. Kuten edellä oli puhe, voidaan tiaisia ajatellen tarjottavat ruokaaineet uuttaa rasvaan. että se tulevaisuudessa ilmeisesti on hyvinkin ajankohtaista. Yleensä on ruoka-aineista sanottava, että suolaista ja hapanta välttämällä voidaan säänvaihteluilta hyvin suojatussa ruokintalaitteessa. kirjoittaja.. linnuille tarjota kaikkea syötäväksi kelpaavaa. Tällöin ruoka-aineet säilyvät hyvin eivätkä ne ole tuulen lennätettävissä. Cohenin ja Campbellin kirjasessa >>Nestboxes (1954, Oxford) kerrotaan esimerkiksi pesänalustojen valmistamisesta leivosille tosin huomauttaen. Meillä on siihen t uskin tarvetta hyvinkin pitkälti eteenpäin katsoen sen enempää kuin saksalaisen v. T. Lintujensuojeluun kuuluu tärkeänä puolena lintujen pesimismahdollisuuksien parantaminen
Vastapainoksi edelliselle todettakoon, että olemme saavuttaneet hyviä tuloksia (pesimäprosentti n. Kokeemme ovat kuitenkin vielä pahasti kesken; mainittakoon vain, että sadan pöllin erä pyöreästä puusta valmistettavia uuttuja sekä saman suuruinen erä laudasta valmistettavia uuttuja on suunnitelmissa ripustaa kevään 1955 aikana. englantilaiset esittävät kirjassaan. välisenä aikana käyttäen ripustuspaikkoina rakennusten seiniä, aitoja, raunioita ja puita. 5. 13. Ensi kesänä olemme aikoneet kokeilla uudella kannetonta sikarilaatikkoa muistuttavalla katottomalla mallilla, jollaisen kirjoittaja näki kesällä 1954 Joensuussa Niinivaaralla harmaasiepon käyttämänä ja jota muistuttava:n nH;i.llin em. Tietääksemme kukaan ei meillä ole aikaisemmin pensaiden sitomisella kokeillut, joten suorittamastamme kokeesta ja sen tuloksesta kannattanee muutamalla rivillä mainita, vaikkei kokeen tarkalle selostamiselle tässä olekaan tilaa ja vaikka pensassidonnaisilla ei nähdäksemme ole meillä juuri mitään käytännöllista merkitystä. Valmistimme niitä 25 kappaletta ja ripustimme ne eri puolille kaupunkia 14. 42 ha mainitussa koetarkoituksessa 290 paatsamaja kuusamapensasta sekä joukon samana kesänä puhdistushakkuiden yhteydessä kaadettaviksi aiottuja harmaaleppiä. I. 6. Berlepschin suunnittelemalla >>puoliavopöntöllä>>, malli F. Koe antoi täysin kielteisen tuloksen. Myöhemmin saimme kuitenkin ikäväksemme todeta, ettei pesimistä tapahtunut. Voimme vain lohdut:.autua sillä, että pensaita oli kylliksi lintujen pesimiseksi luonnollisemmissa olosuhteissa. Keväällä 1954 sidoimme H einolan Koskensaaressa, joka on pintaalaltaan n. Jokseenkin saman suuntaisen tuloksen antoi samana keväänä toimeenpantu koe v. Ripustuskorkeus vaihteli 0-4 metriin. 5. 5. T. ilmestynyt keinotekoisiin oksanhankoihin. Samaan aikaan leikkasimme 70 katajapensasta toivossa saada niihin pesimään paikalla asustavia hernekerttuja ja rastaita, joiden vanhoja pesiä löysimme koetta järjestäessämme. 5.-15. Aluksi näyttikin siltä, että saisimme osittain positiivisen tuloksen, sillä kolme Sylvia-lajeille kuuluvaa pesärakennelmaa oli 9. Sidonta tapahtui ajalla 6. Koetulos: yksi pesivä harmaasieppopari pöntössä, joka oli ulkorakennusten länsisivulla seinässä 3 metrin korkeudella täysin valoisassa ja melko rauhattomassa paikassa. Itkosen kirjoittama 98. 80) kokeissamme laudasta valmistetuilla uutuilla (pesäpöntöillä), joita ripustimme huhtikuun loppuun 1954 mennessä ~einolan puistoalueille 52 kappaletta. Uuttu-sana, jota ehdotamme uudelleen laajemmalti käyttöön otettavaksi, on kaunis, v·anha suomalaisugrilaiselta ajalta peräisin oleva sana, jonka levinneisyydestä ja historiasta on toht
Emme voi tinkiä laadusta lukumäärän kustannuksella eikä siihen ole tarvettakaan, koska yksinkertaisen, halvan ja helppotekoisen uutun valmistaminen on saman vähäisen vaivan takana kuin meille vähän iloa tuottava ja linnuille epäedullinen pönttö. artikkeli Virittäjässä v. 1 ) Toimitus huomauttaa, että Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen asiantuntijakomitean suosittelemien pönttöjen mallipiirustuksia saa yhdistyksen toimistosta (ilmaiseksi). Branderin ohjetta: »paras indikaattori ei suinkaan ole vain saavutettu pesimäprosentti, vaan terveinä pesästä lähtevien poikasten lukumäärä>>. Kehitellessämme rakenteeltaan linnuille edullista uuttua 1 olemme seuranneet toht. Tässä meidän ei tarvitse ottaa oppia ulkomailta, vaan voimme jo kotimaisen kokemuksenkin pohjalta kehittää sekä pyöreästä puumateriaalista että laudasta todella hyvän suomalaisen uutun. Sanan käyttöä on myös Suomen akatemian kielitoimisto suositellut tiedustellessamme asiaa siltä taholta. Sen valmistamisessa ja levittämisessä olisi nimenomaan kansakoulunopettajien tarjottava käyttöön käsityötaitonsa. 1934. 99
Määräykset ja kiellot eivät säily kauan lapsen mielessä. Luonnonsuoj elun tulisi tavallisen kansalaisen elämässä mielestäni perustua enemmän tapoihin kuin tietoon. K irjoitus, joka sai ensimmaisen palkinnon Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen maamme opettajakorkeakoulujen ja seminaarien oppilaille järjestämässä kirjoituskilpailussa keväällä 1955. Siellä saadut tiedot taas rapisevat, monilla kuitenkin täydentyvät myöhempien opintojen ansiosta. Tämän alan tietouteenhan sisältyy paljon sellaista mitä pitää tehdä ja sellaista mitä ei saa tehdä. Siellä omaksutut tavat säilyvät, monet läpi elämän. K ansakouluopetus yleisenä kansanopetuksena on perusta, jolle kansalaisen myöhemmässä elämässä saadut tiedot, taidot ja tavat perustuvat. 100. Kuinka opettaisin luonnonsuojelua kansa::: koulussa. Eine Lusua. Siksi luonnonsuojeluopetuksen on lähdettävä siitä, että lapsi opetetaan kulkemaan avoimin silmin luonnossa, tajuamaan sen kauneus ja ennen kaikkea ra.kastamaan sitä. Kansakoulussa saadut vaikutteet näyttäytyvät laajojakin opintoja suorittaneen ihmisen elämässä, saatikka sellaisen, jonka opinnot supistuvat 8-vuotiseen pohjakouluun. Kansakoulunopettajan tärkeänä tehtävänä tietojen jakamisen rinnalla on hyvien tapoj en opettaminen kasvatettavilleen
Tämä halu on suunnattava asioihin, jotka hävittämällä teemme hyvää. Yläasteen luonnonsuojeluopetuksen tulisi olla ennen opitun laajentamista. Edelleen on elävä havainto tärkeä. Lähiympäristöstä siirrytään kaemmas. Lapsille on ominaista hävittämisen halu, joka usein kohdistuu avuttomiin eläimiin. Suomen kansa ei ole tässä suhteessa mitään kulttuurikansaa. Lisäksi on opetettava, miksi luontoa ei saa turmella, miksi harvinaisia kasveja ja eläimiä on suoj eltava. Syksyn ja kevään retkillä luontoon opetetaan, miten on käyttäydyttävä retkillä ja matkoilla. Kaikki tämä opetus tapahtuu edelleen asiaa koskevien oppiaiheiden yhteydessä. Lapsen mieleen kylvetyt oikeat puhtaat tavat, joita myöhemmin laajennetaan tiedoilla, edistävät kansamme kehitystä oikeaan, kauniin luontomme arvoiseen suuntaan. Sen aiheisiin kuuluu hyvin paljon luontoa koskevaa. Ala-asteella pitäisi opettaa myös, miten on kohdeltava luonnon eläimiä säilyttääksemme ne ystävinämme ja miten lapsetkin voivat suojella ja auttaa niitä. Tällöin opetamme, miten voimme säilyttää kauneuden ja edistää sitä siisteydellä. Turha on ruveta pitämään varsinaista tuntia luonnonsuojehista, koska sen opetukset voivat jäädä hyvinkin hedelmättömiksi. Siitä on runsaasti päteviå todistuksia. Lapsille on annettava tilaisuus havaintojen tekoon, opetettava heitä näkemään mikä on kaunista ja mikä rumaa. Tässä yhteydessä opetamme, kuinka ihmiset, lapset, voivat olla apuna. Kevään heräämisen yhteydessä luonnon kauneusarvot tulevat selvemmin esille. Sitten opetetaan, miten ruman voi saada kauniiksi vähällä vaivalla, vieläpä lapsenvoimin. Syksyn ensimmäisiä aiheita on luonnon varustautuminen talven varalle. Erityisesti on muistettava kiinnittää huomiota kodin ja koulun ympäristön eläimiin j;t kasveihin, sillä lapsen elämänpiiri kytkeytyy vielä kiinteästi niihin. 101. On vedottava lapsen suojeluvaistoon ja opetettava, että eläimet ovat Luojan luomia niin kuin mekinja täyttävät kukin omalta osaltaan Häneltä saamaansa tehtävää. Vasta viime aikoina meillä on alettu kiinnittää huomiota luonnonhistorian opetuksen luonnonsuojelulliseen puoleen tarpeeksi paljon. Tällaiseen luonnonsuojeluopetukseen tarjoutuu mahdollisuus aivan ensimmäisestä luokasta lähtien ympäristöopetuksen puitteissa. On siis opetettava taj uamaan luonnon taloudelliset, luonnontieteelliset ja kulttuurilliset arvot
Kasvistomme varhaisempaa historiaa on kuluneena vuonna selvitelty muutamissa tärkeissä kirjoituhissa, joiden laatijoista mainittakoon Matti Sauramo ja Mauno J. jonki?verran tavallista vilkkaampaa, mikä osaksi Johtuu tiettyihm avoimina olleisiin virkapaikkoihin hakeneiden pätevöitymispyrkimyksistä. Artturi Railonsala on kuvannut pari uutta Taraxacum-lajia. Ancylus-järvivaiheesta ja myöhäisjääkautisesta ajasta ja jälkimmäinen tutkija piirtää taas uusia näköaloja nimenomaan vaateliaiden vesikasviemme varhaishistoriasta. Kotilaisen mukaan on huomattava osa niistä saapunut maahamme jo ennen boreaalikautta. pysty, levinneisyydeltään itäinen taas koheneva. Hän toteaa siinä, että maassamme esiintyy ko. Kotilainen. Tutkimustuloksia ja uusia löytöjä. Railonsala on puolestaan julkaissut 102. ollu_t . K uluneena vuor_ma o~ kasvitieteellin_en julkai~u~oiminta. Paikallisfloristiset tutkimukset, joihin usein liittyy myös kasvillisuuden ja kasviekologian selvittelyä, keskittyvät tällä kertaa melkoiselta osaltaan Lounais-Suomen sisämaa-alueille täyttäen sopivasti siellä ilmennyttä kasvistollisten tietojen tyhjiötä. Tutkimukset ovat kuitenkin vain osaksi koskeneet kotimaan flooraa. Kasvisystemaattisista julkaisuista lienee kiintoisin Jaakko Jalaksen Sedum telephiumin muodonvaihtelua selvitellyt tutkielma. Näitä tutkimuksia ovat Jalaksen Rauman Euran Luvian kasvisto, Lars Fagerströmin Humppilan ja Ypäjän flooraa koskeva selvitys sekä Paavo Kallion Honkilahden Yläneen pitäjistä julkaisemat kasvitiedot. Toinen lounainen alalaji on mm. Kasvilajistomme tuntemusta on laajentanut edelleen Risto Tuomikoski osoittaessaan, että alueellamme esiintyy tavallisen metsäimarteen ja kalkki-imarteen väliin asettuva, kosteissa metsissä kasvava muoto, itäinen Dryopteris continentalis. Fagerströmin laaja väitöskirja antaa runsaita tietoja P yhtään Ruotsinpyhtään saariston kasvistosta ja sen vaellushistoriasta. lajista kaksi toisistaan selvästi erotettavaa muotoa, joita voidaan pitää alalajeina. Flora Fennica 1954. Suomen kasvisto ja eläimistö. Edellinen esittää tutkimuksen tämänhetkisen käsityksen mm
Muista kiintoisista löydöistä mainittakoon, että Selaginella selaginoides, joka esiintyy meillä pääasiassa vain Ahvenanmaalla sekä Pohjoisja Itä-Suomessa, löytyi nyt sekä Mäntyharjulta (L. Pallari); löytö liittyy kuitenkin läheisesti N orjan luoteisrannikon esiintymiin. R. Cystopteris montanan ja Alnus glutinosan. Niinpä Holger Ahlqvist tapasi N ajas tenuissiman Liperin Särkijärvestä, mistä varhemmin tunnetaan myös N. H auskoja, yllättäviä uusia löytöpaikkoja on sen sijaan tullut tietoon runsaanpuoleisesti. Jokela, E. Maalle uusia ihmisen seuralaiskasveja on jälleen löydetty koko joukko, useimmat kai eräiltä myllyiltämme (mm. Alueellemme uusia vakinaisia kasvimuotoja on kuluneena vuonna il• moitettu löydetyksi vain yksi, hybridi Sceleranthus annuus x perennis Eckeröstä (Holger Törnroth). Suorastaan oudolta ensikäteen tuntuu meillä eteläisen Epilobium collinumin tapaaminen alkuperäisenä · kaukaa Utsjoelta (P. Haapajoki on löytänyt vaahteraa Kerimäeltä ja Savonrannalta asti. Potamogeton rutilus löydettiin jälleen uudelta paikalta: Parikkalasta (Anja Kosonen) sekä toiselta paikalta Kuusamosta (Jouko Salonen). Maan pohjoisimmissa osissa on viime vuosina liikkunut useita kasvintutkijoita, vieläpä retkikuntiakin. Railonsala) .. T. Kasvistamme historian kannalta kiintoisa Carex pseudocyperus, jonka on luultu jo hävinneen Pohjanmaalta siellä aikoinaan melko melko yleisenä esiinnyttyään, tavattiin v. Muista viime vuonna tietoon tulleista pohjoisista löydöistä mainittakoon vielä Dryopteris cristata Kuusamosta (Kaisu Niskasaari) Fennoskandian pohjoisin tämän lajin kasvupaikka tunnettiin varhemmin Suomussalmelta; hauskasti yllättäviä ovat myös Epipogon aphyllumin löydöt Rovaniemeltä ja Kuusamosta (Raija-Leena Hämet) lajiahan on meillä pääasiassa vain Eteläja Keski-Suomessa. lajeista Athyrium crenatum ja Maianthemum bifolium. Turun Eläinja Kasvitieteellisen Seuran retkikunnan havainnoista tulkoon mainituksi, että se tapasi kuulua Dryopteris f ragransia parista uudesta paikasta Utsjoelta ja teki samoin uusia erillisiä löytöjä täältä mm. Hinnerichsen, Tapio Laine, Niilo Salo). Såltin), Helleborine palustris, joka keksittiin Bromarvista (P. Fagerström) että Bromarvista (Pekka Isoviita). Isoviita). Perämeren Ulkokrunnin (Heikki Roivainen) ja Maakrunnin (Terttu Vartiainen) putkilokasvistosta on nyt saatu kokonaisselvitys. 1951 Lapväärtistä (A. Bäck, E. flexilis, ja Fagerström löysi Typha latifolian kaukaa Sotkamosta. Prof. floristisia tietoja Valkeasaaresta luonnontieteellisen alueemme kaakkoisrajalta sekä Kilpisjärven seudulta (pajuja) ja Ernst Häyren kirjoittanut Päijänteen vesija rantakasveista. Vastaavanlaisia löytöjä ovat edelleen Carex jemtlandica Hyrynsalmelta sekä Botrychium simplex Hyrynsalmelta ja Kuhmosta (L. Kuhmon Saunajärven sodanaikaisen venäläismotin 103. Mieluisan yllätyksen ovat löytäj älleen tuottaneet myös Pinguicula vulgaris, joka tavattiin Yläneeltä (H. Isoviita) ja Crambe maritima, jonka siementaimia löydettiin Porvoon saaristosta (Aarno Kalela). paradoxa Porista (P. Fagerström), Asperula odorata Enosta (Ritva Nikoskelainen), Orchis Traunsteineri Kangasniemeltä (Eila Svala) sekä Carex aristata Somerolta ja 0. Kotilaisen kasvikurssi, joka retkeili Rovaniemen Narkauksessa, löysi täältä mm
laji on poistettava floorastamme. Lehtonen), kirjosieposta (L. patientialajiin kuuluvina, ja kun muita löytöjä tästä lajista ei maassamme tunneta, k.o. Koko maan Erysiphaceae-sieniflooraa on selvitellyt erikoistutkimuksen puitteissa Lauri E. paikalta löydettiin uusi Alchemilla-laji, A. Paikallisfloristisia julkaisuja on esitettävänä mm. Brander Kirkkonummen selkärankaisfaunasta. Haartman), räyskästä (G. Tekijä selittää pari t ieteelle uuttakin lajia Suomesta. Joistakin lintulaj eista on ilmestynyt erikoistutkimuksia, mitkä sisältävät faunistiseltakin kannalta mielenkiintoisia t ietoja: keltasirkusta ja peltosirkusta (H. K. Hans Buch on taas ilmoittanut kaksi uutta Riccia-maksasammalta maastamme. Bergman) ja Saimaan harmaalokista (P. Voipio). Erkamo. Fagerström) samoinkuin Rumex con/erlus, tyypillinen venäläislaji. Siinä kuvataan mm. 104. heptagona (L. Viimeksi mainittu on äskettäin todettu (Gunnar Marklund) löydetyksi myös Kuopion Suovulta jo v. Wallgren), Karj alan peiposta (L. Mannheimsin selvitys Suomen vaaksiaislajistosta. Kotimaiset t ut kij at ovat kirjoittaneet pienistä loispistiäisistä (W. 1906; sikäläisiä löytöjä on pidetty varhemmin R. Axin tutkimus Suomenlahden rantahietikoiden pohjavesissä elävistä pienistä Turbellaria-madoista. Railonsala) ja Vehkalahdelta (jäkäliä, L. V. H ellen) ja Suomessa tavatuista banaanikärpäsistä (W. Hackman). Selkärangattomia käsittelevästä faunistisesta kirj allisuudesta on ennen muita mainittava saksalaisen H. Sen mukaan t unnetaan Suomesta tasan 100 lajia näitä kookkaita kaksisiipisiä, enemmän kuin mistään muusta Euroopan maasta. v. Siinäkin selitetään muutamia aikaisemmin tuntemattomia lajeja. Alavudelta (sammalia, A. Erikoislaatuinen aiheeltaan on P. Salonen). Aarre Rauhala on tehnyt eräitä hauskoja ruostesienilöytöjä. Fauna Fennica 1954. 65 % löytötiedoista on tullut ulkomailta. viisi tieteelle uutta O ,-lajia. Nordström julkaisi yhteenvedon Suomessa vuosina 1913 1952 suoritetusta lintuj en rengastamisesta. G. Hans Luther on selvitellyt erään Vaucherialajin tuntomerkkejä ja löytöj ä. Harvinainen, meillä varhemmin vain maan eteläosista tunnettu Fissidens julianus-vesisammal on löydetty kahdesta paikasta PohjoisSuomesta (J. P. Fagerström). Kaikkiaan 128 046 yksilöä, jotka kuuluivat 197 lajiin, on saanut t uona aikana renkaan nilkkaansa suomalaisten lintutieteilij äin ja -harrastajien toimesta, ja 117 lajin ja 3734 yksilön uudelleen tapaamisesta on saatu ilmoituksia. Kuluneen vuoden aikana ilmestyi painosta muutamia varsin hauskoj a ja arvokkaita faunistisia tutkimuksia. Alempia kasvejamme koskevista tutkimuksista mainittakoon systemaattispohj aisena ensinnä Rainar Hakulisen Candelariella-j äkäläsu vun esiintymistä ja levinneisyyttä käsitellyt väitöskirja. Kari, joka mainitsee 55 tähän ryhmään kuuluvaa, meillä esiintyvää lajia. Seiskari on laatinut tutkielman kohosoiden linnustosta ja T
X. Punapäänarsku (Netta rufina) löytyi paleltuneena Vuoksesta Imatralla syksyllä l 954 (Kirsti Sirma). 1952 löydettyjä syöksyhampaan palasia (löytäjä Iikka Jarkonaho). Ilvessalo). Koivun oksien riippuviin kärkiin laadittu pesä (jota lintu ei kylläkään rakentanut täysin valmiiksi) korjattiin Eläintieteelliseen mus on kokoelmiin muistoksi harvinaisesta vierailijasta. Tammihiiri (Eliomys quercinus) tavattiin Heinolasta v. Lähde). Tammihiiri on pohjoismaissa itäinen harvinaisuus; se esiintyy meillä pääasiassa luovutetussa Karjalassa, mutta tunnettiin myös Heinolasta. VI. Pussitiaisen varsinaisia asuma-alueita ovat Välimerenmaat, Kaakkois-Eurooppa ja KeskiEuroopan itäosat. Kanta siellä näyttää siis säilyneen ja voimme yhä vielä lukea tämän hauskan lajin eläimistöömme kuuluvaksi. Hautala, R. 1952. Viemäritöiden yhteydessä kaivettiin esille komea kappale mammutin olkaluuta (S. Se oli tavattu Suomesta aikaisemmin vain kerran. Skaren). Viitasammakko (Rana arvalis) tavattiin kesällä 1954 Ivalosta, lähes 105. VIII. Kangas ja J. Se on harmaahaikaraa pienempi, selkäpuolelta tummanharmaa, vatsapuoli ja kaula punertavat. 1953 ja mustaotsalepinkäinen (Lanius minor) Limingassa 19. 1954 (T. Kumpikin laji on vain muutamia kertoja aikaisemmin todettu Suomesta. VI. Lintutieteellinen yhdistys on suorittanut kyselyn harvinaisten lintujen viimeaikaisista löydöistä Suomessa. Tenovuo). Hämeenlinnassa keksittiin alkukesällä yksinäinen koiras pesänrakennuspuuhissa (R. Myös merisirri (Calidris maritima) , jonka pesälöytöjä oli aikaisemmin tiedossa vain Petsamosta entisen Suomen alueelta, löytyi kesällä 1954 pesivänä Enontekiöstä, Haitin läheltä (Turun Yliopiston Lapin retkikunta). Muista kiintoisista lintulöydöistä saakoot maininnan seuraavat: Nummikirvinen (Anthus campestris) tavattiin Dragsfjärdissä 23. Toinen viime vuonna ilmoitettu faunallemme uusi lintulaji, ruskohaikara (Ardea purpurea), tavattiin Helsingistä 20. XII. Rantanen, E . V alkeila). 1953 (I. Pulska-alli (Polysticta stelleri) nähtiin H elsingin Santahaminassa 30. Viimekesäisistä nisäkäslöydöistä herätti mammutin (Elephas primigenius ) luulöytö Helsingin Herttoniemestä melkoista huomiota. Ojala). Mikola), ja jääkuikka (Colymbus immer adamsii) takertui lohisiimaan Pyhämaalla 16. Eläintieteelliseen museoon saatiin viime vuonna myös geologiselta tutkimuslaitokselta näyte mammutista: Haapajärveltä v. Tuloksena siitä julkaistiin viime vuonna suuri joukko havaintoja monista harvinaisista linnusta (nokkavarpunen, vuorihemppo, pähkinänakkeli, pikkusieppo, eri kerttuslajit, pikkujoutsen, ristisorsa, pikkutiira, valkolokki, rantakana, liejukana ym.). Suomessa pesineiden lintuj en luetteloon voidaan lisätä korea mehiläissyöjä (Merops apiaster) , sillä sen poikue tavattiin Lappeenrannasta kesällä 1954 (U. Pähkinähakista ja harjalinnusta on ilmoitettu lukuisia havaintoja viime vuodelta. Kesä 1954 houkutteli Suomeen jälleen uuden lintuharhailijan: pussitiaisen (Remiz pendulinus). 1953 (R. 1953 (S. Itse lintu on pieni ja vaatimattoman näköinen tiaisten sukulaislaji, mutta pesänrakennustaidossa se on suorastaan tropiikin kutojalintujen veroinen. Sekin on pääasiassa Etelä-Euroopan lintu ja on muuttoretkillään harhautunut joskus pohjoismaihinkin saakka
Horion). Yleismaailmallisena huippuharvinaisuutena se kannattaa kuitenkin pitää mielessä ja ehkä etsiä sitä jäljelle jääneistä lehtikuusimetsistämme! Toinen yllätys oli Anthophora acervorum-mehiläisen tapaaminen Paraisilta v. Suurin kiekkakotilolajimme, Planorbis corneus, on äskettäin ilmaantunut Päijänteen vesistöön (Majuvesi 1952, E. Ilmiö lienee yhteydessä Itämeren suolapitoisuuden kohoamiseen, mikä viime aikoina on ollut havaittavissa. Runsaista hyönteislöydöistä merkittäköön muistiin vain kaksi >>jymylöytöä>>, joista toinen on lehtikuusella elävä kookas ja upea Buprestis splendens-jalokuoriainen. 1954 (K. Pohjois-Ruotsista tunnetaan muutamia hajalöytöjä kaukaa viitasammakon varsinaisen asuma-alueen pohjoispuolelta. Lindblom). 600 kilometriä aikaisemmin tunnettuja löytöpaikkoja pohjoisempaa (J. Kaisila). Itse Linne aikoinaan ilmoitti sen Ruotsista, mutta sen koommin sitä ei ollut pohjoismaissa nähty. 106. Ilmoituksia uusista löytöpaikoista ovat tehneet sekä yksityiset tutkijat että Merentutkimuslaitoksen retkikunta. Esiintymisalueen laajenemista on havaittu sekä madoilla (Halicryptus spinulosus Selkämeren steläosista, Prostoma obscurum Hailuodosta, Pygospio elegans Selkämereltä ja Söderskäriltä), äyriäisiltä että nilviäisiltä (sydänsimpukka Vaasan tienoilta ja Valassaarilta). Häyren). Ivalon löytö lienee rinnastettavissa niihin, mutta on vielä pohjoisempi. Jouko Kaisila. Tulee olemaan mielenkiintoista seurata, leviääkö ja yleistyykö se täällä samalla tavoin kuin aikaisemmin Saimaan vesistössä, jonne sen luullaan saapuneen Saimaan kanavaa myöten. Se on kylläkin tallennettu jo aikoja sitten (1886) ja Terijoelta, siis nykyisen valtiollisen alueemme ulkopuolelta, mutta keksittiin vasta äskettäin eräästä kokoelmasta Saksassa (A. Monista meriselkärangattomista on jälleen voitu todeta uusia, entieiä pohjoisempia tai itäisempiä löytöpaikkoja
Latovainio, Myllymäki. Luonnonsuojelun työmaalta. L ammi. Makasiininmäen lehtoalue, pinta-ala n. Sypressimäinen kataja. Uusia luonnonsuojelualueita ja rauhoitettuja luonnonmuistomerkkejä. Erland Nuijanmaan perikunta. L ä n g e 1 mäki. Vekkaa, Hietala. H ämeen lääninhallituksen päätös 22. Maanomistaja: Lehtori Einari Kovero, Jyväskylä. Maanomistaja: Maatal. Sokertopp-niminen siirtolohkare. Taljala, Ylhäinen. Puisto-, pihaja kujapuita (1 vaahtera, 5 tammea, 2 saamea, 1 kuusi ja 14 koivua). 4. 4. Linikkala, Yli-Heikka. Maanomistaja: Maanvilj. Haapasaari, Kartio. Kymen lääninhallituksen päätös 16. Hämeen lääninhallituksen päätös 22. neuvoja Arvo Vehmainen. Paarskylä, Tammisto. Lilja ja Toivo Hämäläinen. 1954. Suuri visakoivu. 5. Toivo Hihkio. Väinö Ylhäinen. Hämeen lääninhallituksen päätös 21. Mulkoila, Sillanpää. 1954. Mukuramänty. Turun ja Porin lääninhallituksen päätös 21. Ruov es i. Koi j ä r v i. 1955. Lait i 1 a. 1954. 6 vanhaa suurta kuusta. Maanomistaja: Pankinjoht. Maanomistaja: Lammin kunta. Maanomistaja: Pienvilj. 1955. 1. 5. Hakkala. 4. Kaarlo Basilier'in kuolinpesän osakkaat. Maanomistaja: Maanvilj . 107. Turun ja Porin lääninhallituksen päätös 8. 2. 0,5 ha. 1954. 1955. Parikka 1 a. Vuorijalava-esiintymä, pintaala n. Yrjö Yli-Laurila. Turun ja Porin lääninhallituksen päätös 5. Perniö. · K a 1 v o 1 a. Kokko, Koivisto. Joukio, Ristimäki. 1954. Hämeen lääninhallituksen päätös 12. 3. Maanomistaja: Maanvilj . Maanomistaja: Tilall. 1954. 1954. 1955. Hämeen lääninhallituksen päätös 6. Jäminki, Rajalahti. Tienvarsimänty. Rauma n mlk. Forssa. J o k i o i n e n. 3. 5. August Hakala. 15 ha. Hämeen lääninhallituksen päätös 8. Iso tammi. Hämeen lääninhallituksen päätös 13. Maanomistaja: Mv. Pähkinäpensas ja vanha niinipuu. Maanomistaja: Oy Finlayson-Forssa Ab, Forssa. 9
Maanomistaja: Taloll. Metsänomistaja: Maanvilj. Lunkaa, H einävaho. 1955. Sipoo. Sulo Hytti. 1954. Maanomistaja: Maanvilj. S o m e r o. Käärmekuusi. 1954. Mustiala, Oj ansyrjä. 6. 1955. Lääninhallituksen päätös 17. Maan108. Lääninhallituksen päätös 13. 1. Maanomistaja: Oy Finlayson-Forssa Ab, Forssa. August ja Olga Mäkilä. Annula, K äpynen. Saarni. Maanomistaja: Maanvilj . 2 puumaista katajaa. Saarniryhmä. Maanomistaja: Maanvilj. 1954. 5. K aukola, Syrjänmetsä ja H arj ula. Ajostaipale, Kitusuo. Artturi Kylä-Rekola. Lääninhallituksen päätös 9. Maanomistaja: Taivassalon seurakunta. 1954. 1947. Maanomistaja: Tilall. Väinö ja Esteri Siiki. Härjänoja, Uusi-Kauppi. H ämeen lääninhallit uksen päätös 11. 8 ha. T a mm e 1 a. Vanha tammi. Puumainen kataja. Komea tammi ja suuri kuusi. Torajär-vi. Kauko Puh tila. Kaino ja Kaisa Kärki. Lääninhallit uksen päätös 22. Maanomistaja: Maanvilj . 4. Maanomistaja: Metsätekn. H ärj änoj a, V erkkala. V i 1 p p u 1 a. Lääninhallituksen päätös 22. P ensasmainen vaivaiskoivun ja koivun risteytymä. U r j a 1 a. Salkola, Metsä-Tausta. 1954. Huhti, Ylösmäki. Heikki Sasi. Lääninhallit uksen päätös 13. Maanomistaja: Somerniemen kunta. Mäyrämäki, Metsä-Mäyrämäki. Maanomistaja: Maanvilj. 1955. 10. 4. 4. Maanomistaja: Oy Finlayson-Forssa Ab, Forssa. 1955. Hämeen lääninhallituksen päätös 9. Mauno Seppälä. 5. >>Surukuusi>> (Picea excelsa f. 8 m korkea puumainen kataja. Jakkula, Kärki. Martti K äpynen. Hämeen lääninhallituksen päätös 20. Taivas s a 1 o. Mårtensby, Måsabacka. 1955. Lääninhallituksen päätös 12. 4. Sippo 1 a. Vanha tammi (istutettu) . 1955. Letku, Metsä-Tapola. Suuri, vanha mänty. 1955. Eino Suonpää. 6. Pähkinäpensas. 5. Maanomistaja: Maanvilj. K eltiäisten kylä, Seppälä. 6. Lääninhallituksen päätös 17. Lääninhallituksen päätös 2. Pappila. 5. Maanomistaja: Oy Finlayson-Forssa Ab, Forssa. Uudenmaan lääninhallituksen päätös 5. 9 m korkea, puumainen kataja. Kytö, Kytösalo. 1954. Suuri, vanha kuusi. 1954. Kaunis harjualue ja muutamia pikkusaaria, pinta-ala n. 4. Niilo, Viljo ja Mauno Verkkala. Turun ja Porin lääninhallituksen päätös 6. 1955. Maanomistaja: Maanvilj . 3. 1955. Pitkäjärvi, Kuusisto. Maanomistaja: Maanvilj. Lääninhallituksen päätös 22. 2. Porras, R ekola. Kymen lääninhallituksen päätös jo 28. 3. Artur Wahlström. 1954. Suuri koivu ja puumainen kataja. 1954. 2. Sippolan kylän Orijärvellä on metsästys kielletty toistaiseksi metsästyslain nojalla. Lääninhallit uksen päätös 13. Maanomistaja: Maanvilj. 6 suurta niinipuuta ja 2 koiranheisipuuta. Hämeen lääninhallituksen päätös 13 5. pendula). S o me r niemi. Lääninhallituksen päätös 11. Paavo Toivonen. Kolme vanhaa kuusta
että ihminen on hävittänyt ketun luontaiset viholliset. P ellingin saaristossa Por voon edustalla jatkuvat merihanhen kotiuttamisyritykset ja tänä keväänä on kaksi uutta pesu et ta meribanhenmunia hankittu Gotlannista. Ä ä ne k osk i. Uusi yritys paikkakunnalla, missä ei ole kotkia, on käynnissä. U utisia metsästys= ja riistanhoitorintamalta. mikä on luonnonsuojelunkin kannalta erittäin ilahduttavaa. Kettukannan runsaus joht uu siitä. P etoeläinrintamalla herättää yhä runsastu va kettukanta riistanhoitajissa levottomuutta. Vaasan lääninhallituksen päätös 13. Ensimmäinen yritys kuitenki n epäonnistui, koska suunnitellulla hanhien istuttamispaikkakunnalla pesivä maakotkapari hävitti pyydystetyt ja isossa tarhassa pidetyt metsähanhet. Forssan, Jokioisten, Kalvolan, Koijärven, Somerniemen, Someron. >>Venäläiskivi>>. Saariston riistanhoitopiirejä on viime aikoina huolestuttanut harmaalokkikannan ja joissakin paikoin myös selkälokkikannan erittäin voimakas lisääntyminen. Laukaan Kotiseutuyhdistyksen valtuuttaman, tilanh. Olga Salminen. Mitään yleistä lokkien ampumista ei sallita, vaan kyseessä on ainoastaan hyvin rajoitetut toimenpiteet, jotka suoritetaan tarkan valvonnan alaisina. 1954. 7. On esitetty ketun tappo109. sekä siitä, ettei ketunnahalla ainakaan tällä hetkellä ole lainkaan rahallista arvoa; 1000 markan tapporaha ei riitä metsästysinnon ylläpitämiseen. Siirtolohkare, ns. Eräitä poikkeuksia näiden lajien rauhoituksesta on tämän johdosta myönnetty Uudenmaan saariston alueelle. omistaja: Maanvilj . Viime vuosikirj an ilmestym isen jälkeen on riistanhoitopiireissä jälleen suunniteltu ja toteutettu eräitä myös luonnonsuojelun kannalta tärkeitä toimenpiteitä. 1954. Lokkikannan lisääntyminen joht uu yksinomaan kulttuurista, lokit han ovat .erilaisista jätteistä suuresti riippuvaisia, ja kannan pienentäminen tai ainakaan sen yhä jatkuvan kasvun estämit1en ei voine herättää luonnonsuoj elijoiden paheksumista. Hämeen lääninhallit uksen päätös 21. iinpä yhä jatkuva metsähanhikannan väheneminen ' on aiheuttanut toistai'seksi vielä kesken olevia toimenpiteitä hanhikannan palauttamiseksi maan eteläisiin osiin. 4. Linnut päästetään syys kesällä vapauteen. P yrkimys alkuperäisen eläimistömme suoj elemiseen näyttää yhä voimistuvan metsästäjäpiireissämme. Tammelan ja Urjalan rauhoitukset ovat Lounais-Hämeen Luonnonsuojelutoimikunnan aloitteita. Koivisto, Uusitalo. Saariston vesilintuyhdistyksillä on nimittäin kolmen vuoden aikana oikeus näiden laj ien munien steriloimiseen ja sellaisten yksilöiden ampumiseen, jotka käyvät vesilintupoikueiden kimppuun. Kiveen liittyy Suomen sodan aikana käydyn Koiviston taistelun muistoja. Paavo H ovilaisen anomus. H elsingin saaristossa ei kuitenkaan saa ampua harmaalokkeja
Varsinkin karhun ampuminen pesältä on kannalle hyvin tuhoisa, koska tällöin myös poikaset hävitetään, eikä tällä metsästysmuodolla ole edes minkäänlaista urheiluarvoa. Kansainvälisen Luonnonsuoj eluliiton -(IUPN) neljäs kongressi pidettiin Kööpenhaminassa 25. Huhtikuussa Vaasan maanjako-oikeus antoi metsähallituksen ja Kuusamon manttaalikunnan välisessä yhteismetsää koskevassa riidassa päätöksen, jonka mukaan Oulangan alue jää valtiolle ja taas Juuman eli Kitkajoen alue joutuu manttaalikunnalle. Ilahduttavaa on, että karhukantamme heikkous on ruvennut myös metsästäjissä herättämään huolestumista. Lopullinen päätös riippuu kuitenkin eduskunnan kannanotosta. Kuusamon koskikysymyksessä, mikä olennaisesti liittyy laajempaan Oulangan-Juuman kansallispuistosuunnitelmaan. 195{ Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen edustajina osallistuivat kokoukseen apul. 110. Kuten vuosikertomuksessa on esitetty ja sanomalehdistöstä saatu lukea, yhdistys on tieteellisten seurain tukemana monin tavoin pyrkinyt ajamaan luonnonsuojelun asiaa ns. Göran Bergman. Kööpenhaminan luonnonsuojelukongressista. Supikoiran ja Saimaan hylkeen rauhoitus astui voimaa1i keväällä, ja samassa yhteydessä laajennettiin kuten tunnettua myös maakotkan rauhoitusaluetta siten, että laji on rauhoitettu koko maassa paitsi poronhoitoalueella. Oulangan-J uurnan kansallispuistokysymys. Koska kettu juuri ihmisen toiminnan ansiosta on pystynyt lisääntymään siinä määrin, että sen kanta on >>luonnottoman» iso, niin tuskin on syytä vastustaa toimenpiteitä, joilla kantaa pyritään vähentämään, kunhan nämä toimenpiteet ovat sellaisia, että ne eetillisistä syistä ja eläinsuojelun kannalta voidaan hyväksyä. Niilo Söyrinki ja fil. Mitään lopullista päätöstä ei ole vielä tehty näissä asioissa. Jos se on myönteinen, on maamme luonnonsuojelu saavuttanut todella suuren voiton. 9. Tässä tilaisuudessa voimatalousmiehet saatiin periaatteessa luopumaan Oulankaj okea koskevista suunnitelmistaan sillä edellytyksellä kuitenkin, että Kitkajokea päästään rakentamaan. Jonkinlaisia rajoituksia karhunmetsästykseen näiden voidaan ehkä odottaa, ellei aikaisemmin niin silloin kun uusi metsästyslaki astuu voimaan. prof. Nämä ratkaisut tekevät mahdolliseksi Oulangan alueen kansallispuistosuunnitelman toteuttamisen. 8.-3. Asiaa hoitamaan valittu toimikunta järjesti kuluvan vuoden maaliskuussa Metsätalossa yleisen keskustelutilaisuuden, johon kutsuttiin sekä voimatalouden: että luonnonsuojelun edustajia. tri Reino Kalliola. Myös kiljukotkat rauhoitettiin kokonaan. rahan korotusta 3000 markkaan, jolloin varmaan päästäisiin liian suuresta kettukannasta, ja myös myrkkypyynnin rajoitettua sallimista Eteläja Keski-Suomessakin
Samanlainen suojavyöhyke reunustaa 300 metrin leveydeltä kaikkia Tanskan metsiä. Kongressissa oli toistasataa henkilöä 35 eri maasta ja kaikista maanosista. Tanskan luonnonsuojelun lainsäädäntö, organisaatio ja saavutetut tulokset herättivät ansaittua huomiota. Niinpä meren ja järvien rannoilla on 100500 metrin levyisellä kaistaleella kaikenlainen rakentaminen ilman erikoislupaa vuodesta 1937 lähtien ollut kielletty. Suomen osasto luonnonja kansallispuistoja koskevine kauniine kuvineen ja esittelyineen tunnustettiin yleisesti yhdeksi näyttelyn parhaita. Kokemus on osoittanut, että monet uudet tuhohyönteisten, kasvitautien ja rikkaruohojen torjunta-aineet ovat johtaneet myös viattomien ja hyödyllistenkin eliöiden tuhoutumiseen. Jean-Paul Harroy. Maan luonnonsuojeluviranomaisilla on oikeus rauhoittaa luonnonsuojelun kannalta arvokkaita kohteita maanomistajaa kuulemat.takin. Käytiin mm. Viime vuosikymmeninä tapahtunut ilmaston lämpeneminen on tuntuvasti huonontanut arktisen eläimistön elinehtoja. Kongressin yhteyteen oli järjestetty luonnonsuojelua koskeva näyttely. mättömiin seutuihin, on monen arktisen eläimen, kuten valaiden, hylkeiden, jääkarhujen ja mursun kanta huolestuttavasti vähentynyt. Kongressissa oli esillä mm. Vielä jäljellä olevien luonnonmaisemien säilyttämiseksi ja yleisön ulkoiluelämän turvaamiseksi on tiheään asutussa maassa täytynyt turvautua jyrkkiin säännöksiin. Yleensäkin on niin, että luonnon tasapainon häiritseminen aiheuttaa usein ennakolta arvaamattomia seurauksia ja kostautuu helposti kohtalokkaalla tavalla. Gamsin (Innsbruck) johdolla liiton yhteyteen pysyvän komitean, jonka tehtävänä on seurata luonnonsuojelun ekologisia perusteita koskevaa tutkimusta eri maissa. kysymys napaseutujen eläimistön suojelemisesta. Luonnon kulloisenkin tasapainotilan ja sitä säännöstelevien tekijäin tutkimus on sen vuoksi luonnonsuojelun kannalta mitä tärkein biologisen tutkimuksen haara. J. Kun lisäksi metsästys ja kalastus uudenaikaisine välineineen on jatkuvasti tehostunut ja kulkuneuvojen kehittyessä tunkeutunut myös ennen luoksepääse. Kongressin aikana ja sen jälkeen järjestettiin retkeilyjä, joilla tarjoutui mainio tilaisuus tutustua Tanskan luonnon erikoisuuksiin ja luonnonsuojelualueisiin. Myös kansainväliset järjestöt UNESCO ja FAO olivat edustettuina. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin professori Roger Heim Pariisista. Liiton puheenjohtajana on tähän asti toiminut tri Ch. Kun arktisen eläimistön säilyminen on taloudellisestikin tärkeä luonnonsuojelukysymys, kongressi päätti tehdä maapallon pohjoisten maiden hallituksille esityksen tarpeellisten suojelutoimenpiteiden ja niitä koskevan kansainvälisen sopimuksen aikaansaamiseksi. Omistajalle rauhoi111. Muista kongressin keskustelun aiheista mainittakoon kysymys uudenaikaisten kasvinsuojeluaineiden haitallisesta vaikutuksesta ja sen estämisestä. M0enin saaren liitukallioilla, Själlannin rauhoitetuilla metsäja järvialueilla, Jyllannin nummilla ja dyyneillä sekä Tippernin lintutieteellisellä asemalla Pohjanmeren rannalla. Tässä mielessä kongressiin osallistuneet kasvija eläintieteilijät perustivat professori H. Bernhard Sveitsistä ja yleissihteerinä Mr
1954. 1954 Kotiseutuyhdistyksen vuosikirjassa. E. Tässä 26 konekirjoitus3ivua, ilmakuvapohjalle piirretyn kartan ja 15 valokuvaa käsittävässä tutkielmassa on ehdotettu suojeltavaksi 44 erilaista kohdetta, nim. H yvinkään luonnonsuojelusuunnitelma valmistunut. Lauri Teivainen Pälkäneeltä ja jäseniksi rehtori Pentti Suhonen Tampereelta, maisteri K. Ruotsalo ja yliopp. Valistustyötä Toimikunta on jatkanut entiseen tapaan järjestämällä esitelmätilaisuuksia ja retkiä sekä julkaisemalla luonnonsuojelua koskevia kirjoituksia lehdistössä. Useita rauhoitusanomuksia on vireillä. Toimikunnan tehtävänä on luonnonsuojelun ja luonnontutkimuksen kaikinpuolinen kehittäminen Hämeessä. joitakin maisemansuojelualueita, lukuisia ulkoilu112. Vuoden 1954 lopulla jättivät maist. Hämeen Heimoliitto asettanut luonnonsuojelutoimikunnan. Hämeen Heimoliitto on v. Puolakka Jämsästä, kansanedustaja Leo Häppölä Tuuloksesta, arkistonhoitaja Väinö Heikkilä Hämeenlinnasta ja metsänhoitaja Väinö Koivisto Valkeakoskelta. Matti Helminen Hyvinkään kauppalanhallitukselle sen toimeksiannosta laatimansa ehdotuksen Hyvinkään kauppalan luonnansuojelunkohteiksi. Lähiaikoina on odotettavissa julkaisuja mm. R. . 1954. Lähinnä juuri toimikunnan laajaperäisen ja onnistuneen toiminnan ansiota on, että luonnonsuojelutyö otettiin eräänä työmuotona jälleen Kotiseutuliiton ohjelmaan v. Selvitys Forssan ja Tammelan linnustosta painettiin v. toht. 1954 lopulla asettanut Luonnonsuojelutoimikunnan, jonka puheenjohtajaksi on kutsuttu fil. Mainittakoon, että samanlainen uudistus on äskettäin toteutettu Ruotsin uudessa luonnonsuojelulaissa. Meillä paikkakohtaiset rauhoitukset edellyttävät maanomistajan suostumusta tai pakkolunastusta, joka ymmärrettävistä syistä harvoin voi tulla kysymykseen. Tutkimustoiminnasta mainittakoon, että toimikunta on pääasiassa stipendivaroin saanut inventoiduksi kasviston, linnuston sekä eräät selkärangattomien ryhmät jo monissa pitäjissä. Lounais, Hämeen Luonnonsuojelutoimikunnan työstä v. Somerniemen ja Someron lounaisosan kasvistosta. Kuluneena vuonna on luonnonsuojelutoiminta Lounais-Hämeessä keskittynyt lähinnä tutkimusja rauhoitustyöhön. Luonnonsuojelutoimikunnan aloitteesta tehtyjen anomusten johdosta on Hämeen lääninhallitus antanut vuoden aikana 11 rauhoituspäätöstä, joiden nojalla on rauhoitettu varsinkin vanhoja kuusia ja mäntyjä sekä ja,loja lehtipuita. tuksesta ehkä aiheutuva menetys korvataan osaksi kunnan varoista
Pääkaupungin luonnonsuojelu. Sen kauppalanpuoleiseen, kansanpuistona säilytettävään osaan ehdotetaan kaksi luonnontilaan jätettävää, vain poluilta käsin ihailtavaksi tarkoitettua metsikköä. Tästä mainittakoon vain, että Talinkartanon edustalla sijainnut soma rantametsikkö on tuhottu paikalle rakennettavan vedenpuhdistuslaitoksen hyväksi ja että Ruskeasuolla joudutaan uusien raitioTaunuhallien vuoksi kaatamaan 6 hehtaaria hyvää metsää. Niiden tarkoituksena on pyrkiä muistuttamaan lähinnä metsäalueiden lähistössä sijait!evien talojen asukkaille, että metsää ei pidä käyttää kaikenlaisen rojun kaatopaikkana eikä sen puita ja pensaita saa turmella, vaan myös kotometsät on yritettävä pitää mahdollisimman viihtyisinä. ja elokuun 1 p. väliseksi ajaksi v. Mm. Olisi tärkeää, että luonnonsuoj elu otettaisiin huomioon myös ympäristön seutusuunnit telussa (Hyvinkään maalaiskunnan suurenmoinen järviylänkö!). Vaikka ehdotus hyväksyttäisiinkin, on Hyvinkään kauppala ulkoilualueittensa suhteen ympäristökunnista suuresti riippuvainen. Näitä ohjeita TQidaan pitää yleispätevinä. alueita ja kansanpuistoja, 3 varsinaista luonnonsuoj elualuetta sekä joukko yksittäisiä geologisia, kasvija eläin tieteellisiä luonnonmuistomerkke j ä. Maihinnousu näille luodoille on tänä aikana kielletty. Helsingin kaupungin Kiinteistöviraston metsätalousosasto, joka hoiielee pääkaupungin luonnonsuojeluasioita, on viime vuonna painattanut kaupungin metsien suoj elua tarkoittavia lentolehtisiä. 113. v arsinaisia ranta-alueita ei kauppalalla ole lainkaan. Mainittakoon, että metsäosastosta saadun tiedon mukaan puisto on jo nykyisellään tullut kaupungin asukkaiden suureksi suosimaksi. Helsingin kaupunginhallitus rauhoitti syksyllä 1954 kaksi merialueellaan sijaitsevaa pienehköä luotoa (Lågharu Harmajan luona ja Notgrund Ådholmin lähellä) huhtikuun 20 p. 19551958 tarkoituksella lisätä pääkaupungin lähivesien lintukantaa. Laajimman suojeltavaksi ehdotetun alueen muodostaa hiihtoma asbOna tunnetusta Hyvinkään Sveitsistä Kulomäen kautta Vantaalle j oh1Java ulkoilualuejono. 1953 osittain pakkolunastettavaksi, palautui tarkastusoikeuden päätöksellä lokakuussa 1954 kokonaisuudessaan kaupungin halliniaan. Toiselta puolen on todettava, että kaupungin alueella tuhotaan jatkuvasti kaunista luontoa, joka hyvällä tahdolla olisi varmaankin voitu säilyttää. Pääkaupungin luonnonsuojelurintamalta kuuluu sikäli hyviä uutisia, että Haltiavuoren retkeilyalue, jonka paikallinen maanlunastuslautakunta määräsi v. Näin tämä 290 ha laaja metsäalue komeine jokivarsimaisemineen on toivottavasti lopullisesti pelastettu pääkaupungin yleisön ulkoilupuistoksi, jonka merkitys ajan mukana tulee jatkuvasti kasvamaan
Pohjois• Karjalan eläimistöstä. Rauhoitettuja eläimiä hätyytetään ja maisemia pilataan usein ajattelemattomuudesta. Uusien jäsenten hankinta. Luonnonsuojeluasiamies. Salkio Rovaniemeltä (32). Saa päiväkausia samoilla laajoja valtion saloja aivan rajaseudulla näkemättä metsänelävien jälkiäkään. Kärkisijoille onkin tällä kertaa noussut »uusia>> miehiä ja toisaalta huipun hankintamäärä on jäänyt aikaisempaa pienemmäksi. Omituista on, että ne ovat aivan viime vuosina >>tulleet takaisin». Ensimmäisen sijan (47 jäsentä) lunasti äskettäin eronnut puheenjohtajamme prof. Ei huomata, että ihminen on suurin luonnon vihollinen ja voi omalta osaltaan vaikuttaa luonnon rikkauden ja kauneuden säilymiseen jo passiivisella asennoitumisellaan olemalla hävittämättä luontoa. On löydetty eräitä pesiä, tavattu yksilöitä ja pareja siellä täällä pesimisaikoina, yksittäisiä joutsenia on jopa talvehtinut sulissa virroissa. Yli 20 jäsenen. Kalasääksi on hyvin harvinainen, mutta yrittää sekin kova ti takaisin. Ahma, susi ja ilves esiintyvät vain ohikulkij oina silloin tällöin. 1954 nimismies I. Käsitys on kuitenkin suuressa määrin liioiteltu. Kuluneena vuonna yhdistykseen on liittynyt uusia jäseniä hiukan tavallista vähemmän. Luonnonsuoj eluasia on Pohjois-Karjalassa vielä lapsen kengissä. 114. Esimerkiksi hirvikanta on huomattavan paljon runsaampi maan eteläosassa. Sivumennen sanoen prof. Söyrinki lienee vuosien kuluessa hankkinut yhdistykselle enemmän jäseniä kuin kukaan muu. Petoeläimistä voi karhuja esiintyä runsaanlaisesti. Todennäköisesti jotkut ammattimetsästäjät pitävät suuret aluet tyhjinä kaikenlaisesta riistasta, koskapa harvoin tapaa edes ketunjälkiä. Niilo Söyrinki, joka näin yhdistyksen ensimmäisenä miehenä antoi muille seurattavan esimerkin. Mikäli yleinen mielipide saataisiin tukevasti luonnonsuojelun kannalle, olisi toiveita saada nämä kauniit luonnon koristeet vakinaisiksi asukkaiksi näille maisemille. Tuntuu siltä, että nykyisin riista hakeutuu asutuille maille ja >>rannanmaihim>. Sarkkila Keuruulta (33) ja kolmannelle vartija V. Pohjois-Karjalaa pidetään metsänriistan luvattuna maana. Lintukantakin on yleensä melko heikko, runsaita lintuvuosia on harvassa. Laulujoutsen ja hanhi eivät ole pesineet Pohjois-Karjalassa vuosikymmeniin. Vesilinnusto on järvien karuudesta johtuen melko heikko ja kaipaisi rauhoitusta. Lienee myös pidettävä todistettuna, että karhuissa on rauhallisia >>kotikarhuja>>, jotka saattavat oleskella kesäkausia talojen tuntumissa tekemättä mitään pahaa kotikarjalle. Näyttää siltä, että niillä on omat kulkureittinsä, joita ne seurailevat. Osaksi tämä johtunee siitä, että vanhojen hankintamestareiden tuttavapiiri alkaa olla jo >>tyhjiin kalastettm>. Toiselle sijalle jäsenhankinnassa nousi v
Aikakauslehden hinta tulee olemaan sama kuin nykyisen vuosikirjan eli 250 mk vuodessa yhdistyksen jäseniltä. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen johtokunta päätti 20. Erityistä huomiota tultaisiin kiinnittämään uutisosastoon, jonka toimituksessa lehden lukij akunnan toivotaan avustavan. Valovirta Jyväskylästä (25) ja luutnantti Toivo Vuorela Suomussalmelta (24). Merkin on piirtänyt taiteilija Erkki Tanttu ja se esittää käpytikkaa suomalaisessa havumetsässä. 5. sen piirroksen, joka nähdään tämän vuosikirjamme takakannessa ja jota yhdistys kolmivärisenä >>postimerkkinä>>, kirjeensulkijamerkkinä nyt tarjoaa jäsentensä käyttöön. Sen sijaan päätettiin ryhtyä ensi vuoden alusta julkaisemaan n e l j ä k e r t a a v u o d e s s a i 1 m e s t y v ä ä a i k a k a u s1 e h te ä. pääsivät lisäksi lehtori Vilho V. Jäseniltä maksu peritään entiseen tapaan postisiirron kautta. J. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen kirjcensulkijamerkki. »Suomen Luonto» muuttuu aikakauslehdeksi. 115. Yhdistys toivoo, että sen käpytikka löytäisi tiensä jokaisen luonnon ystävän kirjeisiin ja levittäisi siten omalla tavallaan luonnonsuoj elutietoutta entistä laajempiin piireihin. -55 pitämässään kokouksessa luopua tästä lähtien julkaisemasta vuosikirjaa, jolla osaksi edellisen vuoden tapahtumia selostavana on liian vähän uutisarvoa. Vaarna Helsingistä (27), toht. Kolmelle parhaalle jäsenhankkijalleen yhdistys on lähettänyt kirjalahjan. Merkin hinta on 10 mk kappaleelta. Siihen tähtäävät pyrkimykset ovat kuitenkin luoneet mm. E. Yhdistyksemme merkistä, symbolista, ei ole vielä päästy yksimielisyyteen. Kaikille kilpailuun osallistuneille pyydämme lausua parhaat kiitokset epäitsekkäästä työstä. Se on myös muiden lehtien tapaan kenen tahansa tilattavissa hintaan 350: . Tämän nimenä olisi kuten vuosikirjankin >)Suomen Luontrn> ja se pyrkisi kuten vuosikirjakin Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen ja valtion luonnonsuojelunvalvoj an äänenkannattajana sanoin ja kuvin esittelemään maamme luontoa ja luonnonsuoj elua
Tätä ihmeen kesyä joutsenta, jonka seuralaisena kosken jäätymättömässä suvannossa oleilee myös harhaantunut Siperian sorsa, tekijä tarkkailee ja valokuvailee kokonaisen kuukauden. Tuhansia työtunteja kymmenen vuotta, kuten hän itse sanoo hän on uhrannut yksinomaan joutsenkysymyksemme hyväksi, t .s. Kokko on luonnonsuojelun suuri profeetta. Kirjailija kiirehtii paikalle ja lammen rannalla sijaitsevassa talossa taas viikkoja asustaen kerää arvokasta ja mielenkiintoista asiaja kuva-aineistoa uutta teostaan varten. WSOY 1954. 116. Kuuluksi tulleelle kirjailijalle on hänen kirjansa ilmestyttyä lähetetty eri tahoilta maata ilmoituksia joutsenista, milloin talvehtivista tai muuttavista linnuista, milloin vanhoja tai uusia tietoja joutsenen pesimisestä. Pistäydyttyään välillä rakkaan Lappinsa joutsenmailla Kokolle tarjoutuu aivan odottamaton tilaisuus joutsenten elämän seuraamiseen hänen saadessaan tietää joutsenen pesivän eräällä lammella Raahen lähellä. Talvehtivista joutsenista kirjailija tutustuu omakohtaisesti Saarijärven Kalmarissa viipyilevään nuoreen kauniiseen naaraslintuun, jonka hän ristii Saarijärven Ainoksi. Eikä hän tyydy vain tavanomaiseen tai kaunopuheiseenkaan asiansa esittämiseen, vaan käy myös rohkeasti hyökkäykseen, silloin kun hän katsoo siihen olevan aihetta. Samanaikaisilla sanomalehtikirjoituksillaan hän tekee Saarijärven Ainon tutuksi suurelle yleisölle ja saa aikaan melkeinpä kansanvaelhiksen linnun syrjäiselle talvehtimispaikalle. Yrjö Kokko: Ne tulevat takaisin. Karvasta sanan sappea ja satiirin suo. Kirjailijan ponnistelut saada hankituksi Ainolle Helsingin-Korkeasaaresta puoliso, jonka siipirikkoisuus olisi taannut parin kotiutumisen Kalmarin vesiin, vuotavat kuitenkin hiekkaan. Tekijän työhuone muodostuu todelliseksi >>laulujoutsentoimistoksi>>, jolle joutsenten ystävät ja muutkin luonnonsuojelun harrastajat esittävät tietojaan ja huoliaan. Pääosa kirjasta keskittyykin tämän joutsenperheen kesän kuvaamiseen, pesueen, johon kuuluu kolme somaa poikasta. Salaperäinen, soiden ja tunturien kätköissä piileskelevä joutsen, jonka nykypolven suomalaiselle tuntemattomasta elämästä Yrjö Kokko >>Laulujoutsen>>-kirjassaan niin viehättävästi tarinoi, on saanut tekijän uudestaan tarttumaan tuttuun aiheeseensa. Kirjallisuutta. Oman pirteän osuutensa antaa tarinaan joutsenlammen talon väki, joka uutterasti osallistuu havaintotyöhön ja pesueen turvallisuusvartiointiin. pelastaakseen tämän >>maailman kauneimman ja kuuluisimman>> linnun maastamme sukupuuttoon kuolemasta
Kaiken tämän alkuperäisen, kauniin ja suurenmoisen Kokko haluaisi säilyvän edelleenkin ja tässä on epäilemättä yksi tärkeimpiä perusteita myös hänen voimakkaaseen luonnonsuojelupropagandaansa. Osansa saavat myös ajattelemattomat sanomalehtimiehet, jotka harkitsemattomasti kirjoittaessaan saattavat tehdä luonnonsuojelunvastaistakin propagandaa. Nyt nämä kelpo toverukset, eteviä lintumiehiä kumpikin, ovat jälleen tekaisseet uuden kirjan, jossa he esittelevät Lapin lintuja koskevia yhteisiä havaintojaan sanoin ja kuvin. Siinä sivussa pohditaan monia tunturilinnustoa koskevia kiintoisia ongelmia. Teoksen sisältö kiertyykin kirjavana nauhana juuri tämän valokuvausuurastuksen ympärille. Otsikossa mainitut tekijät ovat kumpikin ehtineet omasta puolestaan sitä kartuttaa sekä yhdessä että erikseen. jostakin isosta linnusta tehty kirja tai kansanelämän kuvaus saisi sellaisen suosion osakseen kun on saanut. Eroj akin tosin on edellisen tekijän katsellessa asioita taiteilijan silmin, j älkimmäisen realistin. Taivaan117. Finnilän päivien. Kalevi Raitasuo Leo Lehtonen: Lintuja tuntureilla. Kumpikin tekijä kirjoittaa havainnoistaan elävästi ja mukaansa tempaavasti. Luonnon lintujamme esittelevä, yleisölle tarkoitettu kirjallisuus on viime vuosina voimakkaasti kasvanut. V . >>Lintuja tuntureilla>> on hauska kirja. Kaikesta salaperäisestä ja mystillisestä, joka meitä useimpia kiinnostaa, hän osaa kirjoittaa erityisen tenhoavasti, usein runollisesti. Vai mitä sanotaan seuraavista sitaateista. laa on hänen tässäkin kirjassaan toivottavasti tarpeeksi. Hän ruoskii linnunmunien luvallisetkin kerääjät ja >>eläintentopparit>>, itsekkäät eläintarhanhoitajat ja himometsästäjät. Sillä eihän juuri voisi uskoa, että esim. Voidaan syystä kysyä, missä piilee Yrjö Kokon teosten viehätys. WSOY 1954-. >>Auringon kehrä oli t uokioksi kätkeytynyt pohjoisen t unturilaen taakse saaden sen ääripiirteet säkenöimään satumaista fosforihehkua. Milloin ollaan varovaisesti hiipimässä Tjuonjajängän arkojen kurkien ja kiljuhanhien >>kimppuun>>, milloin etsitään tuntikausia sinirinnan vaikealöytöistä pesää, milloin taas tunturikihu tai ihastuttava keräkurmitsa tarjoaa ällistyttävän yllätyksen kesyydellään. Tekijät ovat samoilleet useina kesinä kuukausikaupalla Enontekiön ja Inarin tuntureita ja perehtyneet kuvattaviinsa perinpohjaisesti. Useimmissa teoksissaan Kokko liikkuu sitäpaitsi keskellä suurta luontoa, mitä alkuperäisemmässä ja suurenmoisemmassa, sen parempi. Heillä on ollut myös hyvä onni mukanaan ja he ovat tavanneet useita Lapin lintumaailman harvinaisuuksia. Sellaista löytyy yleensä vain kaukana kulttuurin työkentiltä, se on katoavaa tai kenties osaksi jo kadonnutta, mikä antaa esitykselle lisää viehätystä. Erkamo. Mitään niin mieluisaa en ole lukenut Lapin linnustosta sitten C. Retkien päätarkoitus on kuitenkin ollut lintujen valokuvaaminen ja myös siinä he yleensä ovat päässeet toiveittensa perille. Käsittääkseni ongelman ydin on siinä, että kirjailija on valinnut teoksiinsa aiheet, jotka ainakin osaksi ovat tarun ja toden, tunnetun ja tuntemattoman rajamailta ja tarjoavat hänen luovalle mielikuvitukselleen vapaan toimintavallan
Vaikka kirjoittajat ovatkin kautta linjan tunnettuja kynänkäyttäjiä, eivät artikkelit silti ole tyylillisesti ja varsinkaan tiedollisesti samantasoisia. >> (Raitasuo). Itse asiassa teos on kokoelma erilaisia maakunnallisia kirjoitelmia. Tämä on tietenkin ymmärrettävissä, kun kirjoitusten laatijat ovat koulutukseltaan osaksi aivan eri luokkaa. Kirjaan kirjoittaneilla on ollut osviittanaan toimittajan jäsentely, mutta vain harvat ovat sitä noudattaneet. Artikkelien yksityiskohtaiseen arviointiin ei tässä ole tilaisuutta. Ulkoasultaan vuoden kenties upein ja mittavin suomalainen teos, jonka tarkoituksena on lähes tuhannella sivullaan esitellä nykypäivän Suomi. Tavanomaista maakuntajakoa on kuitenkin seurattu vain osittain, niinpä pääkaupunki on saanut oman kapittelinsa ja Lapin eri osia kuvataan neljässä kirjoituksessa. On vain todettava, että tällaista suurteosta varten on näin pienestä maasta vaikea löytää samantasoisia kirjoittajia. Tästä johtuu, että eri artikkeleiden sisältö, vieläpä käsittelytapakin on varsin kirjavaa. Kirjoittajina esiintyy parikymmentä t unnettua kirjailijaa ja tutkijaa, runsaat valokuvat ovat suurelta osalta maan parhaiden kuvaajien käsistä. Kunkin kirjoittajan persoonallinen ote tehtäväänsä antaa teokselle päinvastoin vaihtelua ja monisärmäisyyttä. 118. Teoksen johdantona on katsaus maamme geologiseen syntyyn ja maantieteelliseen kehitykseen. >>Miksi esimerkiksi kesäyön auringosta on tehty myytti, jonka ihmeellisyydestä sekä puhutaan paljon että kirjoitetaan lukemattomia haltioituneita ylistyslauluja . Lehtonen ja Raitasuo ovat tällä niinkuin muillakin kirjoillaan kouriin tuntuvasti osoittaneet, että lintujen monipuolinen tutkiminen käy yleensä hyvin päinsä, vaikkei niihin ja niiden pesiin kajottaisikaan. Toisaalta he ovat nimenomaan tässä teoksessaan näyttäneet, että lintuja voidaan täysin metsästäjäninnoin >>saalistaa>> aseittakin. Valokuvat , jotka tällaisesta metsästyksestä jäävät saaliiksi, merkitsevät kai jo sinänsä olennaisempaa arvoa kuin sunnuntaimetsästäjän padassa pihisevä lintupaisti. rantaa hipovat pilvenviirut välkkyivät sulana kultana, ja niiden yläpuolella hehkui mahtava pilvirintama, jonka palteet kuulsivat kuparinpunaa. Meidän maa, Suomi sanoin ja kuvin. Kirjan sisältö on pyritty jakamaan maakunnittain laajahkoihin artikkeleihin. Aho. Lisäksi teosta koristaa kahdeksan etevimpien maalareittemme moniväristä taidej älj ennöstä. . Suuri tulipallo ei pohjoisessa nähtynä ole sen merkillisempi kuin muillakaan ilmansuunnilla ... Tämän ei tietenkään tarvitse merkitä sitä, ettei teos tarjoaisi lukij alleen runsain mitoin kiintoisaa luettavaa. Erkamo. >> (Lehtonen). .. WSOY 1954. Joku kirjoittaja asettaa etualalle luonnonnähtävyydet, toinen talouselämän, kolmas maakunnan historialliset vaiheet jne. . V. Toimittanut Antti J. Koko väriasteikko kirkkaasta oranssista sammuvaan violettiin säkenöi siinä kaikessa loistossaan
Mutta olisihan mukaan helposti saanut myös sorsan, hanhen, variksen ja kyyhkyn ynnä jonkun pikkulinnunkin luonteenomaiset jäljet. Toiselta puolen voi kuitenkin vilpittömästi iloita siitä, että po. Se käsittää 112 suurikokoista valokuvaa kokoelmiin kuuluvista biologisista linturyhmistä. WSOY 1954. Lisäksi kirjassa opastetaan myös jäljittämisen vaikeassa taidossa. suuren yleisön luonnontuntemusta laajennettaessa. Kuvaillaan usein piirroksin tai valokuvin selventäen eläinten jalanjälkien muoto ja koko, liikkumistavat, syönnökset, ulostukset jne. Se pystyy jossain määrin laajentamaan jokaisen lukijansa tietopiiriä ja antaa hyvän läpileikkauksen maastamme ja kansastamme 20-vuosisadan puolivälissä. Kuvia tarkastelevan luonnon ystävän mielessä herää vilpittömän ihailun ohessa kuitenkin myös säälintunne. Kivirikko: Pohjolan lintuja. V. Suomalainen tekijä puhuu imettäväisistä, vaikka biologimme ovat jo v:sta 1945 lähtien johdonmukaisesti käyttäneet nelij alkaisista nisäkäs-nimitystä. Luonnossa samoilijan eteen sattuu meikäläisissä oloissa varsinkin talvella tuon tuostakin villien eläinten jättämiä jälkiä tai muita niiden paikalla oleilusta kertovia merkkejä, jätöksiä. Mäki: Eläinten jälkiä ja jätöksiä. Monta elämää, vasta herännyttäkin, on täytynyt tuhota, ennenkuin tuollainen kokoelma on saatu aikaan. Se sopii mainiosti lahjakirjaksi jo yksin loistavan kansikuvansa ansiosta. On tavallaan ymmärrettävää, että lintujen jälkien selvitys on rajoitettu koskemaan vain talvisia riistalintujamme. Siinä tehdään melko yksityiskohtaisesti selkoa useimpien meikäläisten nisäkkäiden sekä tärkeimpien talvisaikaan tavattavien riistalintujemme jäljistä. K. Lisäksi teokseen sisältyy professori Kivirikon lyhyt elämäkerta, jonka on kirjoittanut Uunio Saalas. E-mo. E. V. Toiselta puolen nuo >>tieteen marttyyrit>> ovat olleet hyödyksi mm. sekä annetaan siinä sivussa muitakin niiden elämää koskevia tietoja. Otava 1954. Poul Valentin Jensen Tauno V. Erkamo. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys on jokakeväisillä pääkaupungin lintukursseillaan saanut käyttää niitä apuna opetuksessa. E-mo. Niiden selvittäminen kiinnostaisi, mutta käytettävissä ei ole juuri oppaita ollut. 119. Kuuluisan eläintentäyttäjämestarin aikaansaannokset esittäytyvät ihmeteltävän aidontuntuisina tämän teoksen sivuilta, jonka kustantaja on kokoelmien pääomistajana laadittanut. V. Tämä puute on nyt suurelta osalta poistettu J ensenin Mäen teoksen kautta. teos on saatu aikaan
Aikaisemmin esittelemästämme >>Eläinten maailmasta>> (Otava) on nyt ilmestynyt III ja IV osa, joten tämä arvokas ja suuren suosion saavuttanut tietokirja on jälleen kokonaisuudessaan saatavana. Otava 1953. Suomeksi toimittanut prof. Moerkerk: Eläimiä lähikuvina. Granön laatima ja sisältää maamme aluejaon kannalta paljon mieleenkiintoista ja uusinta tietoa. WSOY 1954. Niilo Söyrinki. Nissinen-M. Eskola: Maailmankuvaa etsimässä. Muuta toimitukselle saapunutta, luontoa koskevaa kirjallisuutta: G. 120. lisestä tietokirjasta >>Maat ja kansat>> (Otava) on valmistunut IV osa, johon sisältyvät Länsija Pohjois-Eurooppa sekä yleismaantieteestä löytöhistoriaa, karttaa ja maan historiaa käsittelevät luvut. Berglind B. Otava 1954. A. H. Brehm: Eläinten elämää. WSOY 1954. Suomea koskeva luku >>Oma maamme>> on professori J . Maantieteel. Lindell: Kasvien ihmeellinen elämä. E. WSOY 1954. Salten: Bambi. WSOY 1954. WSOY 1954. J. Uusin tieto 111. G. A. P . AhlefeldtBille: Tandalla. Halme: Pohjolan kalat värikuvina. WSOY 1954. Karma: Suvisaaren kirja. M. WSOY 1954. F
Kulunut vuosi samoinkuin lähinnä edelliset osoittaa yhdistyksen toiminnan vakiintuneen pääasiallisesti yhdistyksen talouden määräämiin puitteisiin. Kertomus Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toiminnasta v. Kotimaassa yhdistys on taas tieteellisten seurain arvovaltaisella tuella tehnyt voimakasta propagandaa Oulangan-Juuman suunnitellun kansallispuiston ja Kuusamon uhanalaisten koskien puolesta esittäen l uonnonsuojeluväen oikeutetut toivomukset asiassa mm. valtioneuvostolle ja eduskunnalle. Yhdistys on vuoden aikana menettänyt kuoleman kautta kaksi neuvottelukuntansa jäsentä, nimittäin maanviljelijä Hugo Hörtsänän (Orivesi), joka oli tunnettu kotiseudullisista ja puutarhaharrastuksistaan, ja metsänhoitaja, vapaaherra Jarl Carpelanin (Helsinki), joka kirjoituksin ja valistusesitelmin tuki maamme luonnonsuojelutyötä. Iloisena uutisena on mainittava, että Kotiseutuliitto, jonka piirissä jo tähänkin mennessä on tehty paljon kotiseudun rakkauden herättämiseksi, päätti viime kesänä ryhtyä entistä aktiivisemmin toimimaan luonnonsuojelun hyväksi, mikä työ tosin jo alusta alkaen on kuulunut sen ohjelmaan. 1954. Yhteensä oli kursseja 15 ja osanottajia niillä 475. Yleisön 121. Tavanomaisia, yleisön jatkuvassa suosiossa olevia luonnontuntemuskursseja pidettiin Opintotoiminnan Keskusliitolta saatujen varojen turvin 10 maaseutupaikkakunnalla. Kurssit o imi n ta. Tosin >>Kotiseudun yllätysarpajaisista>> saatu huomattava tuloerä on ollut käytettävissä, mutta sitä on pyritty toistaiseksi säästämään lähitulevaisuudessa tapahtuvan toiminnan uudelleen järjestämisen rahoittamiseksi. Kuluneena vuonna yhdistys on joka 1 tapauksessa astunut entistä laajempien piirien tietoisuuteen sekä kotimaassa että ulkomailla. Mikäli asioita tällä taholla innokkaasti ja oikein johdetaan, tämä >>kotiseudun luonnonsuojelm> tulee epäilemättä helpottamaan yhdistyksemme työtä ja kenties jossain määrin vapauttaa sen keskittymään entistä enemmän yleisiin, valtakunnallisiin ja kansainvälisiin luonnonsuojelukysymyksiin. Helsingissä järjestetyt kurssit rahoitti kuten ennenkin kaupungin Urheiluja retkeilytoimisto. Jälkimmäisellä taholla on erityisesti mainittava viimekesäiset luonnonsuojelun merkeissä pidetyt kansainväliset kongressit Kööpenhaminassa ja Pariisissa, joihin yhdistyksemme edustajia osallistui
Kuopiossa oli työ jaettu_ samalla tavoin. Hämeenlinnan lintukursseista vastasi toht. Salkio. Veli Skarra. Osanottajia oli 25 ja retkeä johtivat maist. 50 ja piti 12 kerhoiltaa. 4. Haminan ensimmäiset kurssit johti innokas lintuj en harrastaja, varastonhoitaja Sulo J. Retkiä se teki vuoden aikana n. sinijuuri, linnunsilmä ja imikkä sekä monia muitakin kevätkasveja. Tässä tilaisuudessa oli yleisöä n. Kurssien yhteydessä käytiin katsomassa mm. toimeenpantu kevätretki suunnattiin tällä kertaa Hyvinkäälle, 122. Retkellä käytiin mm. Turun kurssien johtajina toimivat maisterit Tauno Kalske ja Rauno Tenovuo. Nähtiin mm. Kurssilaisia oli yhteensä 88. 80 henkeä. Sirola ja K. E. Yaljakka. Yleisiä luontoon suuntautuneita retkiä järj estettiin pääkaupunkilaisille vuoden aikana viisi. Pääkaupungissa toimiva yhdistyksen 1 i n t u kerho on jatkanut toimintaansa entiseen tapaan. Tampereen lintukurssien luennot piti maist. Hattelmalan järvellä. R. järjestetyllä retkellä kierrettiin Vanhankaupunginlahti. E. Ruskiksen >>lintuparatiisissa>>. Osanottajia oli 40. Björklund sekä metsänhoitaja K. Rovaniemen lintukursseista vastasivat jälleen toimittaja Aimo Komonen ja vartija V. Osanottajiaoli 67 ja johtajina toimivat ylioppilaat Olavi Hilden, Mauri Rautkari ja Risto Valjakka. Osanottajia oli 36. Jäsenmäärä oli 25-30. maakotka ja neljä joutsenta. Retkillä käytiin mm. Osanottajia oli 42, johtajina toimivat tuomari E. Gustafson. Ne johti maist. Oulussa järjestettiin tällä kertaa kasvikurssit, jotka piti ylioppilas Tauno Ulvinen. Toisella, 9. Osanottajia oli 33. Osanottajia oli 14. Laukaan tunnettua Hitonhauta-rotkolaaksoa. Rainar Hakulinen. Hytönen Helsingistä. Osanottajia 23. P. 5. pnä toimeenpannulla kasviretkellä, joka suunnattiin Vantaan alajuoksun varsille, tavattiin mm. Osanottajia oli 26. Rautkarin ja Seppäsen ryhmät olivat jatkokurssilaisia. Enwald ja retket johti reviisori J. Helsingin kursseja johtivat maisteri 0. Toisella retkellä käytiin Karunanlahdella asti lintuja tarkkailemassa. luontoa kohtaan osoittama mielenkiinto kohdistuu valtaosaltaan lintuihin ja sen mukaan kurssit tälläkin kertaa olivat enimmäkseen lintukursseja. Kerhoa on edelleen johtanut maist. Osanottajia oli 55. Rauno Ruuhijärvi. Jyväskylän lintukurssit johti toht. Helatorstaina 27. Toukokuun 16. Lauri Teivainen. Isolle Huopalahdelle. Ensimmäisen luennon piti kuitenkin maist. Porvoossa pidettiin kurs3it nyt ensi kerran. 0. 5. Ensimmäinen niistä tehtiin 25. Paavolainen ja yliopp. Leinonen ja retket johti toht. R e t k e i 1 y t o i m i n t a. Osanottajien enimmäismäärä oli 41. Väisänen. Valovirta. Lehtonen. Ruotsalo ja yliopp. Kurssien yhteydessä tehtiin kaikkiaan 14 linturetkeä pääkaupungin lähiympäristöön. J. Luennot hoiti kouluneuvos Kurt H. Osanottajia oli 39. satamäärin suokukkoj a, joiden muutto oli parhaillaan käynnissä. Retkellä nähtiin mm. Lahden lintukursseja johtivat lehtorit H. Olavi Leivo. E. Hytönen (2 ryhmää) ja ylioppilaat Mauri Rautkari, Paavo Seppänen ja Veijo Törnroos
Toht. ja esitelmöi luonnonsuojelusta lisäksi mm. Radioesitykset ovat kuluneena vuonna rajoittuneet vain esiintymisiin >>päivän peili>>ja >>i dag>>lähetyksissä. VI. Turun Eläinja Kasvitieteellisen Seuran järjestämässä tilaisuudessa 28. seminaarilainen Aarre A. E. >>Kylämaisemien hoidosta>>. Lauri Teivainen) ja H einolassa (j oht. Matti H elminen, ja H yvinkään kauppala kustansi retkeilijäin kulj etuksen retkeilyn päätepaikalta Hyvinkään asemalle. Kuulijoiden määrä on vaihdellut 80-250. Sää oli kaunis ja lämmin. Niissä on ollut puhetta mm. Ohjelma on varsinkin esitettyjen kuvien kohdalta pyritty saamåan täysipainoiseksi; valokuvat ovat yleensä olleet värillisiä ja filmejäkin on näytetty. II.); prof. IV. Järvisen alustuksen pohj alta aiheesta >>Mitä olisi tehtävä karhun ja ilveksen suojelemiseksi>>; nähtiin myös Pohj ois-Amerikan metsiä kuvaava värifilmi. erinäisistä petoeläimistä ja lintuj en ja kasvien suojelua koskevista kysymyksistä. R etkeä johtivat maist. Laaksonen). 180 henkeä. Leo Aario: Ihminen luonnon turmelijana (17. Viljo Kujala: Kuvia metsäkasveistamme (21. Retkellä saatiin tutustua mm. Valter Keltikangas esitelmöi aiheesta >>Soiden kuivatus ja luonnonsuojelm> ja metsänhoitaja Olavi Huikari esitti soiden metsäojitusta koskevan filmin. Niilo Söyrinki: Espanj an luontoa ja kulttuuria (17. mäntykukkaan ja löydettiin pienehkö käärmekuusi. Teppo Lampio: Valkohäntäpeurasta ja Pohjois-Amerikan vesilinnuista (filmiesityksiä, 20. Tutustuttiin mm. III.); prof. osittain ns. ja 20.X.); prof. XI.). , Etelä-Pohjanmaan Maakuntaliiton vuosikokouksessa Seinäjoella 15. Niilo Söyrinki: Kuvia Ranskan matkalta (2 esitelmää, 15.IX. 123. 1., Suomen Eläinsuoj eluyhdistyksen vuosikokouksessa 9. III., yhdistys järjesti metsämiehille ja suurelle yleisölle tavanomaisen esitelmäja keskustelutilaisuuden, jossa prof. Hyvinkään Sveitsin harjumaastoon. Lisäksi prof. III. Ruotsalo ja yliopp. Myös maaseudulla oli ensi kerran jonkinverran retkeilytoimintaa. VIII. I. III., Suomen Matkailij ayhdistyksen vuosikokouksessa H elsingissä 24. Osanottajia oli 18 ja johtajina toimivat maisterit Ruotsalo ja Paavo H avas. ajuruohoon ja kangaskortteeseen ynnä sirittäj älintuun sekä löydettiin töyhtötiaisen pesä. Metsäviikolla, 16. IV. R a d i o e s i t y ks et. Muusta esitelmätoiminnasta mainittakoon seuraavaa. ja saman yhdistyksen retkeilypäivillä Mikkelissä 6. Helsingin Säätytalossa suurelle yleisölle pidettyjä esitelmätilaisuuksia on jatkettu entiseen tapaan. Osanottajia oli 26. E s i t e 1 m ä t o i m i n t a. Harry Waris: Kuvia matkalta Pyreneitten vuoristoon (17. I.); prof. Linturetkiä järj estettiin yleisölle Pälkäneellä (j ohtajana toht. Syysmetsäpäivillä keskusteltiin vastaavassa tilaisuudessa ylimetsänhoitaj a A. Yhteensä osallistui yhdistyksen yleisiin retkiin pääkaupungissa n. IV.); prof. 9. Vihdin Nuorisotyölautakunnan järjestämässä kokouksessa 21. Söyrinki piti luonnonsuojeluaiheisen esitelmän Lahden Luonnonystävien järjestämässä kokouksessa 27. Syksyllä, 26. järj estettiin vielä retki H elsingin pitäjän Sotunkylän Valtamäelle. Esitelmöitsijät, esitelmien aiheet ja esityspäivät olivat seuraavat: Maist. III. Reino Kalliola jakoi puolestaan luonnonsuojeluvalistusta koulunuorisolle Luonto-Liiton talvipäivillä Lappeenrannassa 3. ja esitelmöi Ruoveden Kotiseutupäivillä 14
Haartman, ensinmainittu puheenjohtajana, suunnittelemaån linnunpönttöjen standardisoimista. Göran Bergman on apulaismetsästyksenvalvoj ana pitämillään riistanhoitokursseilla luennoinut petolintujen tuntemuksesta viidellä eri paikkakunnalla (kuulijoita yhteensä n. Heinäkuussa yhdistys osallistui kahden edustajansa (professorit V. Kalliola, oppilaita 45) ja kesäkuussa saivat Jyväskylän kesäyliopiston oppilaat viikon ajan luonnonsuojeluopetusta (prof. 124. Samoihin aikoihin yhdistys kääntyi kirjeitse Ruotsin Luonnonsuojeluyhdistyksen puoleen pyytäen, että se ryhtyisi toimenpiteisiin Öölannissa talvehtivien, tuholla uhattujen suomalaisten merikotkien suojelemiseksi. Muuta toimi n taa. Kalliola. Söyrinki ja toht. Huhtikuussa asetettiin toimikunta, johon kuuluivat tohtorit T. Lihtonen ja Niilo Söyrinki sekä toht. Tämän kokouksen asettama toimikunta, jonka muodostivat professorit V. 100). Kujala ja Niilo Söyrinki) välityksellä Pariisissa pidettyyn VIII kasvitieteilijäin kongressiin, jossa oli myös luonnonsuojelusektio. Toht. Toukokuussa yhdistys osallistui erään Perniössä kasvavan komean tammen rauhoittamisesta aiheutuneisiin kustannuksiin. Kongressin yhteydessä pidetyssä luonnonsuojelunäyttelyssä yhdistyksen näyttelyosasto oli laajin ja edustavin. 200) ja luonnonsuojelusta kolmella paikkakunnalla (kuulijoita 150). Helsingin Yliopistossa pidettiin keväällä 16 tuntia käsittänyt luonnonsuojelua koskeva luentosarja biologian opiskelijoille (toht. Kalliola pitivät kumpikin luonnonsuojeluaiheisen esitelmän. Reino Kalliola, ehdotti Maatalousministeriölle, että se asettaisi erityisen komitean selvittämään Oulangan-Juuman kansallispuiston perustamista ja koskikysymyksessä syntynyttä ristiriitaa. Kesäkuussa lähetettiin Tampereen Kaupunginhallitukselle kirjelmä, jonka tarkoituksena oli kiinnittää huomiota ns. Lisäksi hän on käynyt esitelmöimässä luonnonsuojelusta Solvallan urheiluopistossa. Kaupin metsäalueen suunnittelussa luonnon suojelemisen tärkeyteen. Komitean hyväksymät mallit yritetään saada markkinoille v. Tammikuussa yhdistys jätti sanomalehdistölle vetoomuksen, jossa esitettiin toivomus jäniksen metsästysajan säilyttämisestä ennallaan. Kesäkuussa yhdistyksen edustajat jättivät yhdessä Societas pro Fauna et Flora Fennican, Suomalaisen Eläinja Kasvitieteellisen Seuran Vanamon, Suomalaisen Tiedeakatemian, Suomen Maantieteellisen Seuran, Suomen Matkailijayhdistyksen, Suomen Metsätieteellisen Seuran, Suomen Tiedeseuran ja Nordenskiöld-Samfundetin edustajien kanssa pääministerille, maatalousministerille ja eduskuntaryhmille kirjelmän, jossa tuotiin esiin huolestuminen Oulangan -J uurnan suunnitellun kansallispuiston ja erityisesti siellä vielä säilyneiden, maamme viimeisten suurkoskien kohtalosta. Kööpenhaminassa elokuun lopulla pidetyssä IV kansainvälisessä luonnonsuoj elukongressissa yhdistystä edustivat prof. Myöhemmin, marraskuussa, yhdistys kutsui saman asian merkeissä koolle tieteellisten seurain, neuvottelukuntansa sekä johtokuntansa jäseniä. Korkeakouluissa on vuoden aikana harjoitettu tavanomaista luentotoimintaa. Söyrinki ja toht. 1955. Brander, Einari Merikallio ja Lars v. Turussa prof. Söyrinki, oppilaita n
Joulukuussa yhdistys lähetti Ruotsin esimerkkiä seuraten yhdessä Lintutieteellisen Yhdistyksen, Societas pro Fauna et Flora Fennican ja Suomalaisen Eläinja Kasvitieteellisen Seuran Vanamon kanssa Belgian maatalousministerille vetoomuksen, jossa esitetään huolestuminen sen johdosta, että pikkulintujen pyyntiä on Belgiassa äskettäin lainsäädännön myötävaikutuksella lisätty. Vuoden lopussa yhdistykseen kuului 4.416 jäsentä, joista 4:.167 suomenkielistä ja 249 ruotsinkielistä. Bergman taas puolestaan Ruotsin Luonnon1moj eluyhdistyksen järjestämillä luonnonsuoj elupäivillä Tukholmassa. Asiaa edelleen hoitamaan valittiin toimikunta, johon tulivat metsäneuvos Linnamies ja tohtorit Bergman ja Kalliola. 100 yhdistyksen jäsentä. Ruotsinkielisen vuosikirjan (36 s.) ilmestyminen siirtyi seuraavan vuoden puolelle; sen toimitti apulaissihteeri. 125. Sen toimituksesta on kuten edellisinäkin vuosina vastannut toht. Tampereen Liikennealueen Seutusuunnitteluliitto suunnittelee luonnonsuoj elullisen perustutkimuksen aikaansaamista toimialueellaan. Yhdistys on tukenut liittoa tässä tarvittavia tietoja ja neuvoja antamalla. Niilo Söyringin avustamana sihteeri. Rummukainen, Simo Tapio ja sihteeri. Läsnä oli n. Se sisältää 120 sivullaan 10 artikkelia, tietoja Suomen kasvistosta ja eläimistöstä, uutisia luonnonsuojelun työmaalta, kirjallisuusarvosteluja ym. Reino Kalliolan ja prof. Eräänä merkkinä tästä yhteistyöstä oli Ruotsin Kotiseutuliiton toiminnanjohtajan toht. Kiinteistötoimisto suostui tähän. Syysmetsäpäivillä pidetyn, karhun ja ilveksen suojelemiskysymystä pohtineen metsämiesten neuvottelukokouksen toivomuksesta yhdistys on kääntynyt kirjelmällä Suomen Yleisen Metsästäjäliiton puoleen ja pyytänyt sitä tukemaan yhdistyksen pyrkimyksiä tässä suhteessa. Vuosikirja sisältää mm. Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 11 päivänä huhtikuuta. Kuluneena vuonna yhdistyksen vuosikirja painettiin toukokuun lopulla. Sen hinnaksi vahvistettiin 10 mk. Alkusanoissa esittää Niilo Söyrinki luonnonsuojelun perustellun vaatimuksen Kuusamon koskien säilyttämisen puolesta. V u o s i k o k o u s j a j o h t o k u n t a. Yhdistyksen kirjeensulkijamerkki, jonka taiteilija Erkki Tanttu on suunnitellut, saatiin painosta vuoden lopussa. Joulukuussa yhdistys lähetti Helsingin kaupungin Kiinteistötoimistolle kirjelmän, jossa esitetään, että talvehtivien sorsien kaupungin toimesta tapahtuva ruokinta siirrettäisiin talven kylmimmäksi ajaksi Töölönlahdesta Rajasaaren jäätymättömiin vesiin. John Nihlenin vierailu maassamme lokakuussa. Yhdistyksen jäsenmäärä on kuluneena vuonna pysynyt suunnilleen ennallaan. Järnefelt, Reino Kalliola, V. Kujala, Leo Lehtonen, Erkki Mikkola, Alpi Pynnönen, Kalevi Raitasuo, U. Vuosi k i r j a. Kuten edellä jo mainittiin, Kotiseutuliitto päätti Ruovedellä pitämillään Kotiseutupäivillä ottaa myös aktiivisen luonnonsuojelutyön ohjelmaansa ja siten ryhtyä yhdistyksen työtoveriksi. Joakim Donnerin, Sven Segerstrålen ja Göran Nordströmin 11.rtikkelit. Marraskuussa kävi toht. Artikkeleita ovat kirjoittaneet H
Viljo Kujala (Suomen Metsätieteellisen Seuran edustajana), prof. V. Brander alusti keskustelun >>Luonnonsuoj elulain valvonnasta>>. Reino Kalliola valittiin myös uudestaan neljäksi vuodeksi. Göran Bergman. Ernst Häyren, prof. Göran Bergman esitti ottamansa, räyskän elämää kuvailevan filmin. Aarno Kalelan. Valtionavustus oli 300.000: -, josta varsinaista valtionapua 115.000: ja raha-arpajaisten voittovaroista lisäavustusta 185.000: . Tilinpäätös osoittaa jäsenmaksutuloja 1.019.080: . Syyskuussa yhdistys sai jälleen vastaanottaa Oy Insinööritoimisto K. Lars von Haartman, prof. Kokoukselle esitetty vuosikertomus ja tilit hyväksyttiin. Suurin kustannuserä oli vuosikirjan (1954) toimittaminen. Opintotoiminnan Keskusliitolta saatiin kurssitoimintaa varten maaseudulla 39.920: ja Helsingin kaupungilta pääkaupungissa pidettyjä kursseja varten 30.000: . Söyrinki , varapuheenjohtajana prof. Niilo Söyrinki ja maanviljelysneuvos Aatos Tavaila. 40 luonnonsuojelua harrastavaa henkilöä eri puolilta maata, kokoontui 17. Yhdistyksen neuvottelukunta, johon nykyisin kuuluu n. Ilmoitettiin, että Suomalainen El"äinja Kasvitieteellinen Seura Vanamo, jonka edustaja johtokunnassa oli erovuorossa, oli valinnut täksi edelleen prof. L ah j o i t u s. Kalliola. Tilinpäätöksen mukaan yhdistyksen tulot olivat mk 2.660.909: ja menot 1.860.713: , joten ylijäämä oli 800.206: -. Jäsenmaksu päätettiin pysyttää ennallaan, 250 mk. T. Yhdistyksen johtokuntaan kuuluivat edellämainittujen kolmen henkilön lisäksi v. Erkamo. Helsingissä, helmikuussa 1955. Sitäpaitsi näytettiin Kosmos-filmiltä saatu, >>Jäämeren ihmeet>>-niminen elokuva. Laitakari ja rahastonhoitajana toht. Ta 1 o u s. Valtion luonnonsuojelunvalvoja (Metsäntutkimuslaitos) on osallistunut vuosikirjan painatukseen 75.000 mk:lla. >>Kotiseudun yllätysarpajaisista>> saatu summa oli 1.075.329: . Heldt Ab:ltä lahjoituksen isojen villieläintemme suojelun edistämiseksi. III. Toiset erovuoroiset johtokunnan jäsenet, prof. prof. Puheenjohtajana on toiminut prof. Johtokunta piti kertomusvuonna 5 ja työvaliokunta 7 kokousta. Toht. Neuvot te 1 u kunta. Tilintarkastajiksi valittiin samoin jälleen yliopettaja Tahvo Kontuniemi ja ylimetsänhoitaja Leevi Miettinen, varatilintarkastajiksi maisterit Holger Ahlqvist ja Pasi Lehmusluoto. Aarne Laitakari (Suomen Maantieteellinen Seura), metsäneuvos Jarl Lindfors, toht. Sen painatus maksoi 661.684: . Läsnä oli 8 neuvottelukunnan ja 6 johtokunnan jäsentä ynnä sihteerit. V. 126. Kokous yhtyi alustajan käsitykseen valvonnan tehostamisen toivottavuudesta ja päätettiin yrittää saada asiassa parannusta aikaan lähinnä eräpoliisien myötävaikutuksella. 1954 toht. H ans Luther (Societas pro Fauna et Flora Fennica), osastopäällikkö Väinö Pärnänen, apul. Lihtonen ja toht. Virallisten vuosikokousasioiden jälkeen toht. Yhdistyksen sihteerinä on ollut allekirjoittanut ja apulaissihteerinä (ruotsinkielisenä sihteerinä) toht. Eräitä yhdistyksen neuvottelukunnan jäseniä osallistui myös, kuten edellä jo mainittiin, marraskuussa pidettyyn, OulanganJuuman suunnitellun kansallispuiston ja Kuusamon koskikysymyksen merkeissä käytyyn neuvotteluun
tri Göran Bergman, os. 61401. Luonnon ystäville oma kirjeensulkijamerkki Suomen Luonnonsuojeluyhdistys myy toimintansa tukemiseksi kirjeensulkijamerkkejä. tri Reino Kalliola, Helsinki, Unionink. Erkamo: Ehdotus Helsingin seudun luonnonsuojelun kohteiksi. 40 A (Metsätalo). Niilo Söyrinki, maanviljelysneuvos Aatos Tavaila. V. (K. sihteeri: fil. 22978 (kotiin 481586). »Suomen Luonnon» vuosikertojen sarja on luonnon ystävän kirjaston perusteoksia. Ernst Häyren, prof. Hinta å 10 mk, vähintään 100 kpl tilattaessa 20 % alennus. Hf nta 300 mk. Valtion luonnonsuojelunvalvoja Fil. Erkamo, os.l"Helsinki, Unionink. Kivirikon lintunäyttelyn v. Hinta 150 mk. Seuraavia vuosikertoja on vielä Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toimistosta saatavissa: 5 (1945-46), 7 (1948), 8 (1949), 9 (1950), 10(1951),11 (1952), 12 (1953) ja 13 (1954). Pallas-Ounastunturin kansallispuiston opas. S i h t e e r i: fil.maist. tri Lars von Haartman, prof. Hinta 50 mk. Aarno Kalela, prof. Lihtonen, puheenjohtaja; prof. 40 A (Metsätalo). Saatavana myös: Suomen linnut. Helsinki, Urheiluk. V. Merkkiä voidaan tilata yhdistyksen toimistosta. Postisiirtotili n:o 6882. Hinta 5-11 å 200 mk, 12-13 å 300 mk, yhdistyksen jäsenille 25 % alennus. 1.296 sivua ja 466 kuvaa. Värillisen kauniin merkin on piirtänyt taiteilija Erkki Tanttu. 44 puh. Lyhyet tiedot Suomen kaikista linnuista ja linnunpönttöjen valmistusohjeet. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys Johtokunta: prof. Puh. Ruotsinkiel. Viljo Kujala, metsäneuvos Jarl Lindfors, fil tri Hans Luther, osastopäällikkö Väinö Pärnänen, apul.prof. E. Y h d i s t y ks e n o s o i t e: Helsinki, Unionink. tri Reino Kalliola, rahastonhoitaja; fil. 25851 (kotiin 492813). Puhelin 61401.. Aarne Laitakari, varapuheenjoht.; fil. Tähänastisissa numeroissa yhteensä n. 1946 esittelyvihkonen). 18 B, puh. V
.,,1 SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYS Maan luonnon ystävien yhteenliittymä Suomen luonnon kauneuden ja rikkauden turvaamiseksi. Hinta 300 mk.. numeron lähetyksen yhteydessä. Kertakaikkinen maksu 5000 mk. Jäsenmaksu peritään aikakauslehden 1. Jäsenet saavat ilmaiseksi yhdistyksen aikakauslehden SUOMEN LUONTO jota ilmestyy 4 numeroa vuodessa. Vuosijäsenmaksu 250 mk. SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYS Helsinki, Unioninkatu 40 A. Jäseneksi ilmoittautuminen kirjeitse tai puhelimitse