omen Vesiemme suojelu tehostuu Jalohaukan kohtalo Suomessa Ihminen kasviston ja eläimistön köyhdyttäjänä Suomessa Luonnonsuojelun työmaalta Kirjallisuutta N:O 1 18 VUOSIKERTA 1959
Lisäksi lehdessä on mm. Lehden tilauksen voi suorittaa maksamalla postisiirtotilille 7025 tilaushinnan 650: . Kirjapainotöitä ,._ Kirjoja Aikakauslehtiä Hinnastoja Mainoksia Lomakkeita Ohjelmia Pääsylippuja Liikekutsuja nimi kortteja RAITTIUS KANSAN KIRJAPAINO OY. Asiamiesten välityksellä tilattuna tilaushinta on 700: .. tiedonantoja sisältävä osasto, jossa julkaistaan tietoja kiintoisista eläinja kasvilöydöistä sekä havaintoja elintapoihin liittyvistä seikoista. HELSINKI PUHELIMET 36000 663994 ANNANKATU 29 AikakauslPhti LUONNON TUTKIJA ilmestyy vuosittain viitenä 32-sivuisena numerona Ja sisältää kirjoituksia eläinkasvija perinnöllisyystieteen alalta
Asutustaajamien ja teollisuuslaitosten jätevedet, jotka yleensä on puhdistamattomina laskettu vesistöihin, ovat muuttaneet esim. Näistä on kauppaloiden ja kaupunkien osalta ollut >>suurta>> tai>> melkoista>> haittaa 125:ssä ja maalaiskuntien osalta 270:ssä tapauksessa. Mannerin puheenjohdolla, sai viime vuonna työnsä päätökseen, ja sen mietintö on ilmestynyt painosta. Se suotuisa maine, joka maallamme on ollut sinisten järviensä ansiosta, on vakavasti vaarassa. Nyt näyttää kehitys parempaan päin kuitenkin häämöttävän. Vuonna 1954 vesistöjen ja pohjaveden likaantumista ja siihen liittyviä kysymyksiä tutkimaan asetettu komitea, joka toimii lainsäädäntöneuvos E. J . Tämä asiakirja sisältää vakuuttavan määrän todisteita vesiemme likaantumisesta ja sen lähinnä ihmiselle ja hänen toiminnalleen aiheuttamista haitoista. Varsinkin kaupunkien ja teollisuuskeskusten ympäristöissä, joissa vettä juuri runsaimmin tarvitaan, likaantuminen on päässyt huolestuttavaan vauhtiin. Puhtaita luonnonvesiä taYataan enää ainoastaan syrjäisillä metsäseuduilla ja vuoristoissa. Kuinka kauan sitten niiden viattoman alkukantaisuuden tila mahtaa säilyä1 Myös kalataloudellisia haittoja esiintyy kautta maan, rajaseutujen erämaita ja Lapin perukoita lukuunottamatta.. Tämä sama haitallinen kehitys on päässyt jo meilläkin sangen pitkälle, niinkuin >>Suomen Luonnossa>> aikaisemmin on selostettu. Keski-Euroopan ja Englannin joet suuriksi likaviemäreiksi. Ainoastaan kolmen kaupungin tai kauppalan terveydenhoitolautakunnalla ei ollut yhtään likaantumiskohtaa tai aiheuttajaa ilmoitettavana. Myös pohjavesi on pääkaupungin läheisyydessä monin paikoin saastunut. Mainittakoon vain, että terveydenhoitolautakunnat ovat ilmoittaneet kaikkiaan 650 pintavesien likaantumistapausta. Ikävänä esimerkkinä on itse pääkaupunkimme, jonka V antaanjoesta otettavan vesijohtoveden puhdistamisvaikeuksista vähän väliä saamme lukea uutisia. SUOMEN LUONTO SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTY K SEN JULKAISU N:o 1 18 VUOSIKERTA 19S 9 Vesiemme suojelu tehostuu Niilo Söyrinki Vesien likaantuminen on erittäin vaikea pulma kaikissa kulttuurimaissa. Laajat vesistöalueet ovat Tuhatjärvien maassamme siinä määrin saastuneet, ettei vettä enää voida käyttää talousvedeksi eikä kesähelteellä uskalleta mennä hakemaan virkistystä vilpoisesta vedestä tautien pelosta. Nämä onnelliset paikkakunnat olivat Uusikaarlepyy, Kaskinen ja Rovaniemi
1.7 miljardiksi. Asian korjaamiseksi ovat Suomen Limnologinen Yhdistys, Societas pro Fauna et Flora Fennica, Suomalainen Eläinja Kasvitieteellinen Seura >>Vanamo>> ja Suomen Luonnonsuojeluyhdistys tehneet sitä koskevan esityksen valtioneuvostolle. Vesien j atkm-an ja lopullisen saastumisen estämiseksi on pikimmiten rakennetta Ya tarvittavat jätevesien puhdistuslaitokset. Kaikkiaan tarvitaan siis n. Meidän matalat järvemme ja virtamme saastuvat nopeasti kokonaan, kun kehitys kerran on päässyt alkuun. On siis johdonmukaista, että ehdotettu vesiensuojelutoimisto sijoitetaan maataloushallitukseen, jolla on edellytykset ja kokemusta tämänkaltaisten asioiden suorittamiseen. Komijean ehdottamassa muodossa neuvottelukunta käsittäisi pääasiassa insinöörejä ja juristeja, votka myös muodostivat komitean enemmistön. Kirjelmämme onkin antanut myönteisen tuloksen, ja vesiensuojelutoimisto sijoitetaan siis maataloushallitukseeu. 42 miljardia markkaa, puunj alostusteollisuuden 1417 miljardia ja muun teollisuuden 1015 miljardia. 2. Vesistöjen puhtauden valvonta kuuluu vesioikeuslain mukaan nykyään tieja vesirakennushallitukselle ja sen piiri-insinööreille. Laskelmien mukaan väestökeskusten vedenpuhdistuslaitteet tulevat maksamaan n. Mainitut seurat ovat puolestaan esittäneet, että neuvottelukunta tulisi maatalousministeriön alaiseksi ja että sitä täydennettäisiin biologista asiantuntemusta omaavilla jäsenillä. Yuotuiset käyttökustannukset arvioidaan lisäksi n. luonnonsuoj elun edustaja. Ilmastomme pitkine talvineen estää vielä veden luonnollista puhdistumista. Samalla on siihen määrätty mm. Tämä vaatii huomattavia pääomia. Tämäkin esitys on otettu huomioon ja neuottelukunta on siirretty maatalousministeriöön. Sen vuoksi maataloushallitus on joutunut hoitamaan nämä tehtävät sen alaisina tai yhteistyössä sen kanssa toimiYien t utkimuslaitosten ja järjestöjen kanssa. Komitea on myös ehdottanut, että sen työtä jatkamaan perustettaisiin väliaikainen Yesiensuojelun neuvottelukunta, joka olisi Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön alainen. Komitea ehdottaa, että tähän virastoon perustettaisiin erityinen vesiensuoj elutoimisto huolehtimaan alan valvontaja tutkimustoiminnasta. Toivottavaa olisikin ollut, että komitean ehdotuksia tarkistamaan olisi asetettu asiantuntijaelin, niinkuin myös Societas Biochemica, Biophysica et Microbiologica on ehdottanut kirjelmässään valtioneuvostolle. 70 miljardia markkaa, ennenkuin nämä laitteet on rakennettu. Nämä ovat suuria lukuja muutenkin pääomista köyhässä maassamme. Mutta ,·ii,·yttely ja laiminlyönnit tulevat Yielä kalliimmiksi tällaisessa koko kansan yhteisessä elinkysymyksessä. Onhan vesien likaantuminen sentään ensi sijassa biologinen tapahtuma, Yaikka ihminen sen aiheuttaisikin toiminnallaan. Nämä tieteellisten seuroj en ja Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen kirjelmän johdosta tehdyt parannukset komitean ehdotuksiin saavat toivottavasti aikaan, ettei vel'liemme suoj elua toteuteta ainoastaan teknillisenä kysymyksenä, vaan että siinä otetaan riittävästi huomioon myös limnologinen ja muu biologinen asiantuntemus sekä yleiset luonnonsuojelunäkökohdat. Tieja vesirakennushallituksella ei kuitenkaan ole tähänkään mennessä ollut mahdollisuuksia Yesien likaantumisen valvontaan eikä laitoksia tutkimusten suorittamiseen
Lukijoiden silmiin lienee useaankin otteeseen osunut Luonnonsuojeluyhdistyksen harvinaisimpia suurpetolintuj amme, huuhkaj aa, jaloeli muuttohaukkaa ja kotkaa koskeva tiedustelu. Kerätyn laajan havaintoaineistou tuloksia voidaan nyt esitellä ensimmäisenä jalohaukan osalta. Valok. Paulin & V. Korkolainen J alohaukan kohtalo Suomessa Pentti Linkola J alohaukan esiintymisen selvittely. A. 3. L u o n n o n s u o j e l u y h d i s t y k s e n k y s e l y
Mustakallio (Turku), lääninneuvos Hiltula (Rovaniemi), rnaanvilj. Tästä huolimatta aineistoon vieläkin saattaa kätkeytyä muutamia sellaisia virheellisyyksiä, että sama pesäpaikka esiintyy siinä useampana kahden tai usearnman erilaisen ilmoituksen perusteella. Kiitokset koskevat myös >>huuhkajaja kotkamiehiä>>, jotta vältyttäisiin toistolta myöhemmin näiden lajien selvittelyn esittelyssä: valtion metsänhoitajat I sotalo (Perho), Ja-uhiainen (Rovaniemi), Länsimies (Savonlinna), Mäkelä (Pudasjärvi), Pohjola (Karstula), Salonen (Ylivieska), Sothmann (Sodankylä) ja With (Rovaniemi), herrat Excell (Ruotsinpyhtää) ja Leppähariu (Uskela), opettaja K etola (Pörtom), yliopp. Tämän ylivoimaisesti mieslukuisimrnan verkoston joukossa oli kuitenkin useita erittäin arvokkaita poikkeuksia, monesti juuri sellaisilla >>perifeerisillä>> seuduilla, joilta ornitologeilla ei ole mitään tietoja: saatiinhan R.t:n kautta vastauksia valtaosasta maan pitäjiä. Niiden lisäksi olen jättänyt kymmenkunta ei-vakuuttavaan tiedonantoon perustuvaa pesäpaikkaa tarkistusta kaipaavina toistaiseksi sivuun aineiston käsittelystä (ja myös karttapiirroksesta). Riistantutkimuslaitoksen havainnoitsij oille. luonnontieteellisen kirjallisuuden ja lehdistön lisäksi tärkeimpinä kaksi suurta ornitologista arkistoamme, Palmenin ja J1erikallion, Eläinmuseon lintukokoelmat sekä suurimmat munakokoelmat. Mainittakoon, että tämä merkitsi yhdistykselle pitkälti yli puolensadantuhannen menoerää pelkästään postituskustannuksina. metsähallituksen kaikille hoitoalueille sekä kotiseutuyhdistyksille. Ja suurimmaksi pulmaksi ovat osoittautuneet paikannimistön ja -määritysten epäselvyydet, joita on koskenut suuri osa niistä useista kymmenistä kirjeistä, joita vielä aineiston käsittelyvaiheessa on lähetetty lisäselvitysten saamiseksi. Sen sijaan ilmoitusten muissa yksityiskohdissa, kuten vuosiluvuissa, on tarkistusten yhteydessä havaittu paljonkin epätäsmällisyyksiä. Mättö, 4 jonka seikkaperäinen selvitys huuhkajan ja jalohaukan esiintymishistoriasta koko eteläja keski-Savossa olisi sellaisenaan painatuksen arvoinen. Yli 1500 monistettua kaavaketta postitettiin Eläinmuseon tiedonantaja verkostolle, mm. Tarkistuskirjeenvaihtoa ei valitettavasti voitu säästäväisyyssyistä viedä aivan pikkutarkkuuteen saakka. Maunula (Pöytyä), asemapääll. M u u k o e t t u a i n e i s t o. >>Kunniapalkinnom> ansaitsisi insin. Luettelosta puuttuu vielä kymmeniä, joiden osuus ei ole rajoittunut lyhyimpään mahdolliseen >>rutiiniraporttiim>. Käytetyistä tiedonantajaverkostoista osoittautuivat kotiseutuyhdistykset varsin vähän antoisiksi, ja myös Riistantutkimuslaitoksen havainnoitsijoista useimmilta näytti puuttuvan aktiivinen harrastus muita linturyhmiä kuin riistalintuja kohtaan sekä monesti lajintuntemuskin. On paikallaan erikseen kiittää muutamia vastaajia, jotka toisaalta ovat osoittaneet suurinta innokkuutta ja perusteellisuutta, sekä muutamia henkilöitä, jotka ovat olleet suureksi avuksi kesän tarkastustyön aikana. Paitsi Suomen Luonnossa ja luonnontieteellisissä lehdissä esitettyjä vetoomuksia, kerättiin havaintoja epäilemättä tehokkaammalla henkilökohtaisella kyselykaavakemenetelmällä. Ilahduttavaa on vastauksia seulottaessa ollut virheprosentin ilmeinen pienuus jalohaukan (ja kotkan) kohdalla (huuhkajan laita on hullummin). Selvityksen runkona ja myös pohjana kesän tarkastustyölle ovat kuitenkin vanhemmat havaintoaineistot. Tuomi (Kajaani), maanmittausinsinöörit Gröndahl (Närpes) ja Mättö (Mikkeli) sekä Oulaisten Kotiseutuyhdistys. Kosonen (Nivala), metsätekn. Niinpä vastauksesta ilmenevien yksityiskohtien tai kesän tarkistusten perusteella vain muutama harva ilmoitus on paljastunut väärään lajinmääritykseen perustuvaksi. kaikille lintujen rengastajille. Viimeksi mainittujen osuus on vanhimmilta vuosikymmeniltä aivan olennainen, ja ne tarjoavat muutenkin yksityiskohtaisen tarkkoja tietoja, lukuunottamatta valitettavasti paikanmäärityksiä, joissa suu. Hyvää asiantuntemusta ja ilahduttavaa harrastusta osoitti valtion metsänhoitoväki, jonka osuus kotkan osalta on aivan ratkaiseva
seoidenkin täytettyjen lintuj en kokoelmat (joissa otaksuttavasti on paljonkin pesäpaikoilla surmattuja lintuja). havaintoja linnun puuttumisesta eri havainnoitsijoiden alueilta, käsitellä raaka-aineistoon sisältyvää luetteloa pitemmälle. 6. maakuntajaon mukaan ja pesäpaikoittain järjestettyä raaka-aineistoa voidaankin pitää suurin piirtein >>tieteen tuntemien>> jalohaukan pesimishavaintojen summana, sillä useimmat lähteet on käytetty hyväksi. Nyky-Suomen ulkopuolelle jääneet monet pesimäpaikat on samoin otettu mukaan raaka-aineistoon, mutta jätetty sen käsittelyssä täysin huomioon ottamatta. Martti Linkola 1954. Pesimäajan ulkopuolella tehdyt havainnot ovat sen sijaan jääneet käsittelyn ulkopuolelle; niistä tosin on Luonnonsuojeluyhdistyksen kyselyyn saadut järjestetty ja arkistoitu. J yrkissä rot,kolaaksoissa jalohaukan hurja huuto kaikuu seinästä toiseen ja tuntuu tä.yttä, än koko ilman . rimmaksi osaksi on vain pitäjännimen tarkkuus. Myöskään ei ole, aineiston kirjavuuden ja havaintojen erilaisen todistusarvon vuoksi, voitu tähän kyselyyn saatuja negatiivisia havaintoja, t.s. Kuusamo. Huomattavimpia toistaiseksi jääneitä aukkoja ovat Korkeasaaren kirjanpito, josta valitettavasti on ollut mahdotonta saada selontekoa 1910-luvun Rolf Palmgrenin intendenttivuosia lukuun ottamatta, eräät tunnetut pienehköt sekä epäilemättä monet tuntemattomat munakokoelmat, samoin osa niistä munapesyeistä, jotka ovat joutuneet ulkomaisiin museoihin, ja edelleen epälukuiset koulujen ja vielä maaseutukeskusten muVa.lok. Käsillä olevaa yli 400-sivuista luonnontiet
Tämä luku edustaa vähimmäismäärää: niinpä monien vanhojen tietojen paikanmäärityksenä on vain pitäjännimi, eikä tietoa tällöin ole pidetty eri tapauksena, jos samasta pitäjästä tunnetaan muita ilmoituksia; itse asiassa lienee useinkin kysymys pitäjän eri osista. J alohaukan entinen yleislevinneisyys. Vähemmän varmoja samanlaisia tapauksia on aineistossa vielä muutamia. Tyhjiöistä on suuri >>Tampereen tyhjiö>>, itä-Satakunta ja länsi-Häme, huomattava 6 havaintojen puuttumisesta johtuva. Ristillä on vihdoin merkitty pesimistiedot, joista biotooppimaininta puuttuu.. Parhaita jalohaukkaseutuja ovat (tai ovat olleet) Ahvenanmaan kallioiset rannikot, Satakunnan kohosuoalue, Pohjanmaan soiset rannikkopitäjät Kristiinasta Kemiin saakka, Salon mäkialue, eteläisin Häme, Päijänne sekä Kuusamon -Sallan jyrkkävuorinen alue, mutta tihentymät eivät ole kovin silmiinpistäviä. Sen sijaan länsi-Savon ja Keski-Suomen laajat tyhjiöt johtunevat suurelta osalta siitä, että nämä seudut ovat ornitologisesti terra incognitaa. K a n n a n a l u e e 11 i n e n j a k a u t u sikäli, että se on varmasti todellinen eikä m i ne n. Kaiken kaikkiaan koottu aineisto käsittää noin 330 luotettaviksi arvioituihin tietoihin perustuvaa eri pesäpaikkaa. Viereiselle kartalle on merkitty kaikki tunnetut pesimäpaikat (yllämainituin raJOltuksin) riippumatta siitä, kuinka vanhat havainnot ovat kysymyksessä. Mikäli on todella kysymys samoista haukkayksilöistä, on asian laita tavallaan varsin hämmästyttävä: olisihan paremminkin odotettavissa, että kukin yksilö olisi pesäpaikanvalinnassaan >>leimautunut>> fysiognomialtaan hyvin erilaisista suoja kalliojyrkännetyypeistä vain jompaankumpaan ja että voitaisiin puhua melkeinpä erityisistä suoja kalliokannoista. Lukijaa saattaa aluksi kiinnostaa katsaus jalohaukan yleislevinneisyyteen maassamme. Todetaan harvinaisen tasainen esiintyminen yli koko maan: vasta Inarin Lapissa alkaa olla autiota. Ympyrän sisään piirretty kolmio osoittaa tapauksia, jolloin selvästi on todettu saman parin vuorottelevan suon ja kalliojyrkänteen välillä. Puussa pesimisestä huomautan, että pesim,inen kalasääsken pesässä enemmän tai vähemmän avoimella suolla on tulkittu kartalla normaaliksi suopesimiseksi; yleensä on silloin voitukin todeta haukkojen vuorovuosina pesivän samalla suolla maassa mättäällä. Pitäjien välisen >>kilpailun>> voittaa laaja Kuusamo (9), mutta pikkuruinen Uskela ja Tammela (6) ovat jo toisella tilalla. Pe sä paikkojen jakautuminen m a a s t o t y y p e i t t ä i n. Hyvin lähekkäiset pesäpaikat {pariin kilometriin saakka) on yleensä yhdistetty samaksi tapaukseksi, koska eräiden jalohaukkaparien on osoitettu harrastavan naapurikallioiden vuorottelua. Kartalla on erotettu kalliojyrkänteillä (ympyrä), soilla (musta kolmio), puissa (suorakaide), merenluodolla tasaisella maalla (tyhjä kolmio) sekä ladon katolla (kolmio kärki alaspäin) todetut pesimiset. Tuskinpa vastaa todellisia olosuhteita se seikka, että aineistoa luonnontieteellisen maakuntajaon mukaan järjesteltäessä laajan Pohjois-Hämeen (Tb) alitti varmojen pesäpaikkojen määrässä ainoastaan Inarin Lappi. Poikkeuksena ovat tietenkin tapaukset, jolloin lähekkäisetkin pesäpaikat on todettu samanaikaisesti eri parien asumiksi
i l 1 • • 2 D 3 A 4 V 5 • 6 + 7 f D , \ ', ,Uj .~ ~,' • \ ---. Pesä kalliojyrkänteellä = 1, suolla = 2, puussa = 3, merenluodolla tasaisella maalla = 4, ladon katolla = 5, saman lintuparin pesä vuorotellen suolla ja kalliojyrkänteellä = 6, biotooppimaininta puuttuu = 7. Jalohaukan kaikki tunnetut pesimäpaikat maassamme. 7. ___ _ '\ ..
Vår Fågelvärldin numerossa 1947: 2 on Thomassonin kartassa jalohaukan pesimisestä eri maastotyypeillä myös Suomi mukana. . . . . 1 ( 1) 1 ( 1) 10 ( 16) 1 ( 1) 5 ( 8) 4 ( 4) 5 ( 10) 33 ( 51) 24 ( 32) 30 ( 47) 36 ( 66) 56 (112) 92 (175) 76 (176) 132 (288) Tarkkaamaton lukija ehkä saa nyt asiaintilasta luonnonsuojelun kannalta hyvin valoisan käsityksen: jalohaukkahan on jatkuvasti huikeasti lisääntynyt maassamme! Tosi. . Taulukko n:o 1 osoittaa kerätyn aineiston jakautumista eri vuosikymmenille. Ensimmäinen numero osoittaa eri pesäpaikkojen määrää, sulkeissa oleva ajanjaksolta ilmoitettujen pesimistapausten kokonaismäärää. Milloin yksityiskohtaisempia tietoja on. E s iintymisrunsauden aj allinen vertai lu kootun aineiston mukaan. 145), ja kun kalliojyrkänteet käsittääkseni ovat maassa suhteellisesti paremmin biologien koluamia kuin nevat (varsinkin Pohjanmaalla ja Pohjois-Suomessa!), pidän luultavana, että suopesiminen on todellisuudessa jopa vallitsevampi. ... Lienee hiukan yleistä käsitystä vastaan huomio, että suopesiminen (n. ....... Huomiota muuten herättää, että kaikki harvinaislaatuiset pesimäpaikat lukuun ottamatta matalien suomäntyjen kalasääsken pesiä on todettu vuosikymmeniä sitten, mikä eikka lienee yhteydessä kannan entiseen runsauteen. .. . . . ... Nähdäkseni olisikin ainakin jokunen välttäYä pesäpaikka, joko 8 suo tai kallio, jalohaukalle tarjolla melkein kaikissa maamme pitäjissä, eikä pesimämaaston puutetta sinänsä voida pitää sen esiintymistä suuresti rajoittavana tekijänä. 1800-vuosisata ....... .. . ..... . 1750-luku ...... tarkastuskäynneillä on kuitenkin voitu sen biotooppivaatimukset nähdä paljon vaatimattomammiksi: joskus sitä tyydyttävät hämmästyttävän vähäisetkin kallioseinämät ja suppeat nevatilkut. . 1840-luku ....... 1860-luku ........... on pesänä ollut joko kalasääsken tai piekanan vanha pesä. 1950-luku (1950-57) ... 1. .. )Im. Sellainen pe äpaikka kuin >>ontto honka>> (ehkä sen latvatasannen Suomussalmen luotettavan Airanteen ilmoittama on yhtä outo ihmetapaus kuin M erikallion Hailuodolla löytämä ladonkattopesä. 1910-luku ...... . . .. 1850-luku . . . 125) on haYaittu lähes yhtä usein kuin kalliopesiminen (n. 1880-luku ..... . Ilmoituksia tyyppiä >>pesinyt miesmuistin ajan>> ei m.s. Taulukko n : o 1. 1900-luku . 1790-luku ........ . 1890-luku .... J alohaukan esiintymisen historiasta. Tunnettujen j alohaukan pesäpaikkojen jakautumin e n e r i v u o s i k y m m e n i 11 e. 1940-luku ........ Ilmoitus tyyppiä >>pesinyt useita vuosia 1920-luvulla>> on laskettu 3:ksi vuodeksi. . . ... . ..... . Esimerkiksi vanha variksenpesä, jonka jokunen käsikirja tietää mainita, ei ole tullut Suomessa kysymykseen jalohaukan pesäpaikkana. 1870-luku ........... Toinen asia on sopivia maastonkohtia usein vaivaava häiritsevä ihmisasutus tai liikenne, joihin seikkoihin palaan myöhemmin. ei ole otettu taannehtivasti huomioon, vaan ainoastaan vuodet, joilta asianomaisella ornitologilla on täsmällisiä pesimishavaintoja. .... ..... 1920-luku ........... ....... Puussa pesimistä voidaan pitää täysin poikkeustapauksena. 1930-luku .. . . Huom. . . 2. Sen aineisto on kuitenkin luonnollisesti nyt käytettävissä olevaa paljon suppeampi. Monen ornitologin käsityksenä on ollut, että jalohaukalle kelpaavat vain parhaat korkeimmat kalliopahdat ja toisaalta laajimmat ja linturikkaimmat rimpiset nevat. . . Huom
asiassa tällainen tilasto kelpaa oikeastaan vain esimerkiksi siitä, kuinka harhaanjohta vaan tulokseen liian helpoilla menetelmillä voidaan tulla. Vähenemisen suuruudesta ei täten päättelyteitse kuitenkaan voida sanoa mitään täsmällistä, eikä ainakaan voida odottaa, että lukija tulisi vakuuttuneeksi. Korpilahti. että on saatu verrattomasti eniten tietoja viimeisiltä vuosilta. Aivan olennainen onkin ollut kesän 1958 aikana maastossa suoritettu tarkastustyö, jota vasta on kiittäminen siitä, että on saatu todellisuutta vastaava kuva ajankohtaisimmasta tilanteesta. Luvuillahan ei ole paljonkaan tekemistä itse jalohaukan kanssa, vaan ne kuvaavat lähinnä ornitologisen toimeliaisuuden kehitystä maassamme: niissä kuvastuvat yhtä hyvin 1880-luvun ornitologinen tarkennettuna oologinen herätys kuin sotien aikainen lamaannus sekä 1930ja 1950lukuj en tutkimuksen ja retkeilyn kulta-ajat. Hän ymmärtää, että samanlainen aineiston keruu mistä muusta lajista tahansa olisi tuottanut vielä monin verroin jyrkemmän huipun tuoreimmille vuosille. Kun tehokas suurkysely on pantu toimeen vain ainoan kerran 1958, on selvää, Valok. Jukka Reenpää 1958. Aineistonkeruun metodi tietysti samalla vaikuttaa siihen, että tiedot harvenevat sitä mukaa mitä vanhemmista ajoista on kysymys. Näin pitkälle varttunut jalohaukan poikue on suomalaisessa luonnossa jo kauan ollut harvinaisuus tavallisesti hävitysvimmainen ihminen on jo sitä ennen puuttunut asiaan. Itse asiassa asiantuntija pystyy tästäkin tilastosta lukemaan jyrkän vähenevän suuntauksen. 9
Tämä merkitsee noin puolta sellaisista tunnetuista pesäpaikoista, joiden paikanmääritysten tarkkuus tekee tarkastuskäynnin mahdolliseksi. Inventoinnin tulos oli masentava: 127:stä pesimäpaikasta (joista 2 varmasti ja 3 mahdollisesti väärään ilmoitukseen perustuvaksi todettua) vain 23:lla todettiin varma pesiminen, 3:lla luultava pesiminen ( = yksinäinen lintu ja mahdollinen hävitetty, löytämättä jäänyt pesä), I:llä jatkuvasti seurattu pesimätön pariskunta, 4:llä tuskin pesivä (luultavasti pariton) yksinäinen lintu ja 2:lla käymätiellä oleva yksilö. Tarkastuskäyntien käytännöllisestä puolesta mainittakoon, että ohjeiden mukaan tehtiin hyvin tarkkaa työtä: jos lintuja ei tavattu, tutkittiin kalliojyrkänne tai laajakin suo mahdollisimman tarkoin sekä saalisjätteiden että tyhjien pesäkuoppien toteamiseksi. Ottaen huomioon ornitologivoimia sitovan lintutieteellisen kongressin on kesäksi 1958 suunnitellun pesäpaikkojen laajan tarkastusohjelman katsottava onnistuneen varsin hyvin: järjestettyyn tarkastajaverkostoon kuuluvat 25 henkilöä tutkivat 127 eri pesimäpaikkaa. K e s ä n 1 9 5 8 t a r k a s t u s t y ö J a koista, eivätkä he siten ole voineet lähettää j o h t o p ä ä t ö s t e n p e r u s t e 1 u. J ärjestetyn tarkastajaverkoston ulkopuolelta on saatu tietoja vielä 17:stä kesällä 1958 tutkitusta pesäpaikasta, jotka on esitetty taulukossa n:o 2 b. Kaikki havainnot viittaavat siihen, että sama jalohaukkayksilö ei tavallisesti pysty eroamaan pesäkalliostaan tai -suostaan elämänsä aikana, olivat sen kohtalot kuinka kovat tahansa. Lisäksi tulee joitakin tarkastuskäyntejä, joilla tutkittu alue puutteellisten tietojen vuoksi ei mahdollisesti ollut oikea. Näitä ei kuitenkaan voida yhteenvedoissa ja johtopäätöksissä ottaa huomioon. On näet oletettavaa, että spontaanisia ilmoituksia uesimäpaikkojen tarkastuskäynneistä on lähetetty suhteellisesti harvemmin silloin kun käynti on osoittanut vain linnun puuttumisen. >>Ornitologista sivistystä>> vailla oleva lukija on ehkä jo hyvän aikaa ihmetellyt, miten pidän tarkastuskäyntejä joskus ammoin havaituilla jalohaukan pesimäpaikoilla niin paljon sanovina. Mutta monestikaan ei lähiympäristössä edes ole toiRta sopivaa pesäpaikkaa, ja silloin voi jalohaukkapari olla ehdottoman varmasti. Muutama harva kalliopesäpaikka tarkastettiin täten luotettavasti vielä pesimäajan jälkeen elokuussa, mutta muut käynnit tehtiin toukoheinäkuussa. Parhaassakin tapauksessa tavoitettiin siis lintuja 33:lla eri paikalla. Merkitseekö ylimalkaan mitään, että jokin yhtenä vuonna asuttu pesimäpaikka on tyhjä toisena eikö lintu ole voinut muuttaa ties minne1 Petolintujen yleinen tapa pitää uskollisesti kiinni kerran valitusta pesäpaikasta on kuitenkin jalohaukalla ehdottoman selvä. Havainnoitsijoilla, jotka eivät etukäteen olleet yhteydessä työn järjestäjään, ei myöskään ole useinkaan ollut tietoa seudun vanhoista hylätyistä pesäpai10 negatiivista ilmoitusta, vaikka olisivat näillä käyneetkin. Näin voidaan varmistaa milloin pesimäalue on tiedossa jotakuinkin tarkkaan rajoitettuna jalohaukan pesiminen tai puuttuminen alueelta silloinkin, kun pesä on tuhottu ja haukat kuten niiden tapana tällöin monesti on kadonneet paikalta kesken pesimäaikaakin. Pesäpaikka saatt::i,a joskus olla laajahko käsite, koko suuri neva-aukea tai lähekkäisten kallioiden kompleksi, jonka eri osien välillä tapahtuu pesimisen vuorottelua vuosittain tahi samanakin vuonna uusintapesyettä varten. Taulukko n:o 2 esittelee tarkastustyön tulokset yksityiskohdittain
Mustakallio St 1 1 Jarl Excell u 1 1 Olavi Gustafsson/ktta Johan Tast EH 1 1 Per-Åke Johansson EP 1 1 Risto Koskinen EH 1 1 Pekka Mustakallio V 1 1 Juhani Rautiala KP 1 1 Pertti Seiskari ES 1 1 Samuli Sorsa EK 1 1 127 23 3 1 4 2 89 3 2 (4) b) Ulkopuolisilta saadut tiedot Göran Bergman u 2 2 Roger Bergman V 1 1 Matti H elminen K s 1 1 Olavi Hilden EP 1 1 J aakko K angas K s 1 1 Eino K etola EP 3 2 1 Bertel Klockars KP 1 1 Matti Kokkonen PH 1 1 Hj almar Mäkinen V 1 1 Veikko Salkio K emL 1 1 Yrjö Saramo u 1 1 . T a r k a s t u s t y ö maastossa 19 5 8. C ,g ::i maa., __ "' > :8 c-d "ij ....... t[ E rg a) Järjestetty Luonnon tiet. "' C 0. ::i<> ., 0. -5 _., >o ...,., ~:cu '"' 0.-" 0. ..J ., > r,..., 0.. Linkola & T. "'"' '"' '"' "' "' :. Pentti Linkola V U EK St EH ES LK PH PKKP KnKs 51 7 1 2 39 1 1 Bo Ekstam A 16 2 1 11 2 (2) Jouko Mättö ES PS 12 3 1 7 1 Martti Linkola & Christian Carpelan V U Kn PP 9 2 1 6 Sulo J. ""E "" 3 -~ 0.:~ 3i::cu :;:8 ::i .E --d iil ll.l'.... Vuorisalo E H 1 1 17 5 12 11. ...,,., >, "' ö ~= 0. Linkola & P. ., ., :3 '"' .,_ .... T a u 1 u k k o n : o 2. Lehtonen EK 5 1 4 Timo Miettinen EH 4 1 3 Allan Paulin & Veikko Korkolainen u 4 1 3 Pertti & Seppo Sulkava EP 4 1 1 1 1 (1) Harri Dahlström V 3 3 (1) Pertti Klemola EnL 3 2 1 Antti Haapanen & Johan Tast EH 2 2 Esko Lappi PK 2 2 Veijo Törnroos pp 2 1 1 P . "' ll.l«s '"' ::i .c r,.. 0.. .... Miettinen EH 1 1 P . > "' .E .,., ]'j i ·"' .... 0. Silkkilä V 1 1 Risto Valjakka EH 1 1 L . .... tarkastaja verkosto kunnat "' 0
Martti Linkola 1954. Kun jalohaukka on pitkäikäinen eläin, sattunee varsin harvoin, että _molemmat puolisot kuolisivat samana vuonna, ja niin jatkuu uusien puolisoiden täydennyksin saman pesimäpaikan asutus vuosikymmeniä ja -satoja. tavattavissa samalla vain parinkymmenen metrin mittaisella kallioseinämällä niin kauan kuin laji seudulla asuu. Jalohaukkojen jäljillä vaeltaja tutustuu samalla maan kaikkein uljaimpiin luonnonmaisemiin: pesäpaikat ovat joko suurenmoisilla rimpinevoilla t ai jylhimmillä kalliojyrkänteillä kuten tässä Sallan kalliopahdassa. Raakaaineistossa on muutamia kauniita sarjoja, joissa saman kallion tai suon jalohaukkoja on voitu seurata kymmeniä vuosia muitakin kuin Kivirikon mainitsema Aavasaksa, jonka jalohaukkahavainnot alkavat Mau. Uskaltaisin sanoa, että suurin osa joskaan eivät aivan kaikki ylimalkaan tunnetuista pesimäpaikoista ja siten myös 1958 tarkastetuista 127:stä pesimäpaikasta on ollut ikivanhoja pysyviä pesimäpaikkoja, ehkäpä jääkauden tienoilta saakka. 12 Valok. Ihanteellisia pesimäpaikkoja on harvassa, ja ainakin sellaisille on kokonaan uusi parikin ollut helposti tiedossa
Pisimpiä yhtenäisiä havaintosarjoja, joista ornitologit omakohtaisesti vastaavat, ovat pesälöydöt joka vuosi 1951-58 Luopioisten samalla kalliolla tahi tiedot Ruotsinpyhtäältä, jossa niinikään pesä löydettiin joka vuosi 194553 ja lisäksi vielä 1941 ja 1958 (välivuosina ei käyty paikalla). Eräällä Pudasjärven suolla on tehty pesälöytöjä 1864, noin 1878, 1887, 1888, 1933 ja 1934, ja elokuussa 1958 paikkakunnan vanhatisännät tiesivät sen edelleenkin siellä pesivän. Raaka-aineistosta ei juuri löydy myöskään sellaisia tapauksia, jolloin jalohaukka olisi ilmestynyt aivan uudelle, todistettavasti ennen tyhjänä olleelle alueelle, esimerkiksi 1950-luvulta sellaisia ei taida olla ainoatakaan. pertiuis' stä 1756 ja Acerbista 1799. lintujen varhaisesta poistumisesta hävitetyltä pesältä). Kaiken kaikkiaan on myönnettävä, että jalohaukka biotooppivaatimuksiltaan rajoitettuna, äärimmäisen kotipaikkauskollisena, pitkäikäisenä ja ennen kaikkea aukeilla pesimäpaikoillaan näkyvänä, kuuluvana ja ilman muuta kävijän huomion herättävänä lintulajina on ainutlaatuisen kiitollinen kuvatunlaisen >>valtakunnallisen inventaarin>> kohde. Niinpä eräältä Pohjan pitäjän kalliolta on pesimistietoja vuosilta 1872, 1875-85, 1892, 1932, 1951, 1953, 1954 ja 1958. He kertoivat minulle pystyvänsä itse muistamaan sen pesimisen samalla >>kaarrolla>> 60 vuotta ja vakuuttivat erityisesti, että jos se olisi yhtenäkin vuonna välillä puuttunut, he olisivat kiinnittäneet siihen huomiota. Seuraava yhdistelmä (taulukko n:o 3) osoittaa, etteivät tarkastuskäynnit ole jakautuneet koko 13. Tämä on kylläkin luonnonystävälle kolkko huomio: näyttääkin siis olevan niin, että jos jalohaukka jonakin keväänä jää saapumatta tutulle vanhalle pesäkalliolleen, sitä ei juuri kannata enää koskaan odottaa sille takaisin. Samanlaista >>mallilajia>> tuskin olisi muuta kuin naurulokki, jota voidaan epäilijän vakuuttamiseksi käyttää vertausesimerkkinä: Jos ryhdyttäisiin inventoimaan naurulokkikantaamme ja suoritettaisiin tarkka laskenta oikeana pesimäaikana Helsingin Vanhankaupunginlahdella ja Tiirakarilla, Haminan Kirkkojärvellä, Porvoon Ruskiksella, Kristiinan Synnersjöllä, Hämeenlinnan Hattelmalanjärvellä, Hauhon Jokijärvellä, Ruokolahden Kuokkalammella ja joukolla muita tunnettuja yhdyskuntiamme, eikä tavattaisi kuin muutama harva pesivä pari, voitaisiin toki ehdottomalla varmuudella päätellä naurulokkikannan täydellisesti romahtaneen. On aiheellista tarkastella, mitä järjestetyn tarkastustyön tulos, 26 varmaa tai luultavaa asuttua pesäpaikkaa 127:stä tarkastetusta, merkitsee kokonaisuuden kannalta. Jälkimmäisessä tapauksessa pesäpaikka vuorotteli kolmen naapurikallion kesken. On tyypillistä, että sellaisia tietoj a, joiden mukaan jalohaukka joltakin vanhalta pesäpaikalta olisi välillä puuttunut ja sitten jälleen myöhempinä vuosina ilmestynyt, on erittäin vähän niin vähän, että olen ruvennut epäilemään näiden vähienkin johtuvan havaintovirheestä (esim. Sitä paitsi >>esi-isät>> juuri tätä sanaa käytettiin olivat tienneet sen pesineen siellä aina ennenkin. Jalohaukk a kannan nykyinen suuruus. Kaunis tällainen tapaus sattui sentään Porvoossa 1939, jolloin eräälle lintumiesten ennestään hyvin tuntemalle suolle ilmestyi uutisasukkaana nuori, vielä poikaslinnun puvussa oleva naarasjalohaukka, kasvatti yhden poikasen, mutta oli jälleen poissa seuraavasta keväästä alkaen
Huom. 2. Taulukkoa silmäillessä huomaa heti, että vanhimpiin ilmoituksiin perustuvia pesäpaikkoja on 1958 tarkastettu suhteellisesti vähemmän kuin pesäpaikkoja, joilta on tuoreempia ilmoituksia. K aikki epävarmoiksi tulkitut ja epäselvät t apaukset jätetty pois. P esäpaikat, jotka vain ulkopuolinen tiedonantaja on t arkastanut, esiintyvät siten sarakkeessa 'ei tarkastettu 1958'. P e s ä p a i k a t r y h m i t e 1 t y i n ä s e n m u k a a n m i 11 o i n p e s i m i n e n ti e tt ä vä s ti viimeksi enne n vuott a 1 9 5 8 tod e ttu. 4 1860-luv. 1865, 1888, 191215 ja 1952, on siis sijoitettu sarakkeeseen '1952' Huom. 1. Ainoastaan järjestetty t arkastajaverkosto on huomioonotettu. siitä, että vanhimpien ilmoitusten paikanmääritykset ovat useammin vajavaisia. 58 1 1940-luv. Tämähän tietysti oli odotettavissa: merkitseehän jonkin pesimäpaikan viimeisen tiedon jääminen vaikkapa vuodelle 1860 useinkin sitä, että paikka on jo kauan sitten jäänyt asumattomaksi; joku biologi on hyvinkin kyllä voinut sadan vuoden mit. 1 1870-luv. T a u 1 u k k o n : o 3. 1 1880-luv . 12 1910-luv. Vuosilta 1801-1919 peräisin oleviin ilmoituksiin perustuvia pesäpaikkoja on siten 70 ja niistä on tarkastettu 11 = 16 %, kun vas14 vanhaa lintua 5 2 1 5 4 1 1 4 13 2 10 1 11 2 15 7 22 18 39 1 12 24 9 13 1 4 1 10 1 7 3 7 3 1 5 4 6 9 12 4 5 7 8 91 213 taavat luvut vuosilta 1920-49 ovat 127, 42 ja 33 % sekä vuosilta 195057 131, 64 ja 49 %. 4. Niistä tarkastettiin 1958 Niistä ei tarPesinyt Pesäpaikkoja Pesi Luultav. Toisaalta nähdään, että tarkastukset niillä pesäpaikoilla, joilta viimeiset tiedot pesimisestä ovat hyvin vanhoilta vuosikymmeniltä, ovat paljon useammin antaneet negatiivisen tuloksen kuin tarkastukset tuoreemmilla pesäpaikoilla. 17 1920-luv . 12 pesimätöntä >>Entinen vanha pesäpaikka>> 7 1800-vuosisadalla 6 1850-luv. Huom. 17 1890-luv. 12 1900-luv. Saalisjätteistä tai vanhoista pesäkuopista tarkastuskäynnillä 1958 tehtyjä havaintoja ei ole otettu taannehtivasti huomioon. 30 1 1930-luv. pesi t ai Puuttui kastettu 1958 viimeksi yht. 39 2 Epätarkasti '1950-luv.' 22 1950 6 1 1951 12 1 1952 8 1953 15 2 1954 7 1 1955 12 2 1956 22 1 1957 27 11 335 23 tunnetun aineiston kannalta tasapuolisesti, joten saatua lukumääräsuhdetta ei voida yleistää. 3. Käytännössä tämä johtuu mm. Huom. Pesäpaikka, jolla pesiminen on havaittu esim
Tämän huomioon ottaen ei ehkä ammuta yli maalin, jos arvellaan ainakin viimeisten vuosikymmenien pesimäpaikoista maassamme vähintään toisen puolen tulleen tunnetuksi ja lajin harvinaisuuden maineen ansiosta julkaistuksi 15. Pesä ympyrän ja nuolen o3oittamassa kohdassa. Vanhimmat ilmoitukset, jotka tarkastuksessa 1958 tuottivat tulokseksi pesimisen toteamisen, ovat peräisin vuosilta 1927, 1932, 1946 ja 1948. Vilho Saarinrn 1953. 335), ei kaikilla >>tieteen tuntemilla>> j alohaukan pesä paikoilla siten nähtävästi ole ollut 1958 varmoja tai luultavia pesiviä pariskunSuorastaan kolkko jylhyyde33ään on tämä Päijänteen louhuinen jalohaukkapahta. Yllämainitusta tilastollisesta epäsuhdasta johtuu, että vuoden 1958 tarkastuksessa selvittämättä jääneistä tunnetuista pesimäpaikoista voidaan valitettavasti vielä pienemmän osan olettaa edelleen olleen asuttuja kuin tarkastetuista. tietoon ja ja edelleen kirjallisuuden, arkistojen, kokoelmien tai kyselyiden kautta nyt käsillä oleviin papereihin, joudutaan tietysti arvailujen Valok. Mutta lisäksi löydettiin tarkastuskäynneillä merkkejä vielä hiljattaisesta asutuksesta neljällä pesimäpaikalla, joilta viimeinen ilmoitus oli huomattavan vanha: saalisjätteitä tältä vuosikymmeneltä kolmella pesimisilmoitus 1800vuosisadalta, 1860-luvulta (!) ja 1930-luvulta sekä vanha pesäkuoppa viime vuosikymmenien vaihteesta yhdellä pesäpaikalla, jolta pesimisilmoitus 1930-luvulta. 100 tia edes likipitäen 40 X 26 = 65, vaan paljon vähemmän, ehkä puolisataa. taan paikalla liikkua ja olisi pesimisha vainnosta ilmoittanut. alueelle. Jos ryhdytään arvioimaan, kuinka suuri osa maan jalohaukkojen pesäpaikoista on ylimalkaan tullut biologien (hyönteis-, kasvija maantieteilijätkin ovat tiedonantajissa edustettuina), riistamiesten yms. Kun tarkastetut 127 pesäpaikkaa edustavat vajaata 40 %:ia koko aineistosta (n. Olen jo tähdentänyt, että jalohaukan pesäpaikkojen luonne ja linnun oma käyttäytyminen ovat silmäänpistävyydessään vertaansa vailla
Maan eteläosissa ja nimenomaan kalliojyrkänteillä tunnetuksi tulleiden paikkojen osuus ainakin lienee hyvin suuri. Suoritetun tutkimuksen taustaa Joskus kuulee puolileikillisesti mainittavan, että luonnonsuojeluväki suorastaan pyrkii maalaamaan asioita synkemmiksi kuin ne ovat ja että käsillä olevan tapaiseen tutkimukseenkin liittyy jo ennakolta tietty väri, koska se on tehty Luonnonsuojeluyhdistyksen eikä tieteellisen laitoksen aloitteesta: pyritään nimenomaan osoittamaan, että huuhkaja tahi jalohaukka ovat katastrofaalisesti vähentyneet. Erityisesti jalohaukan osalta on kuitenkin sanottava, että inventaarin murheellinen lopputulos on yllättänyt sekä luonnon.suo16 jeluväen että ornitologit, tämän kirjoittajan niiden muassa. Meillä voisi tehdä edellä esitetyn perusteella aivan päinvastaisen johtopäätöksen, jonka kuitenkin saattaa aiheuttaa tiivistynyt tutkimus.>> Hän esittää varauksin maan kokonaiskannaksi 800 paria, ja Lehtosen >>Jokamiehen lintukirja>> on vielä paljon optimistisempi puhuessaan 2500 parista. Ehkäpä jotakuta tämänkin lukijaa, varsinkin sellaista, joka kärsimättömästi on hyppinyt yli ikävien tilastollisten tarkastelujeni, vielä vaivaa tällainen taka-ajatus. Että koko maan jalohaukkakanta joskus aikanaan ja ehkä vielä puoli vuosisataa sitten on kohonnut vaikkapa toiselle tuhannelle, näyttää minusta hyvinkin mahdolliselta, sellaisena harvinaisuutena kuin lajia aina onkin pidetty. Huomattavaa vähenemistä osattiin selvittelyyn ryhdyttäessä kylläkin odottaa. Tekijöiden puolustukseksi on sanottava, että molemmat kirjat ovat ilmestyneet 1955, ja senkin jälkeen kannan supistuminen on ollut suuri. Koossa olevan aineiston vahvuudesta eräänä osoituksena on se, että kesän 1958 tarkastustyön aikana laajoista retkeilyistä ja lukemattomista paikkakuntalaisten haastatteluista huolimatta saatiin tietoon enää vajaat kymmenen ennen tuntematonta pesäpaikkaa. Eikä niistä 33:sta pesimäpaikasta, joilla vähintään yksi lintu tavoitettiin, ollut vasta tämän kesän aikana tietoon tulleita kuin yksi ainoa. Juuri tätä pidin erityisen painavana tosiasiana, koska rengastajat edustavat toimivien maasto-ornitologien valiojoukkoa ja koska muuten sotien jälkeen monet heistä olivat erikoistuneet petolintuihin ja rengastusten kokonaismäärätkin nousseet vuosittain kolminkertaisiksi 1930-luvulta (mutta vuosittaiset jalohaukkojen rengastukset alentuneet 5-15:stä 1-8:an poikaseen).. Näin voitaisiin heittää esille koko jalohaukkakantamme suuruudeksi kesällä 1958 sellainen numero kuin satakunta paria, tuskin ainakaan paljon enempää. tai ilmoitetuksi. Ornitologien huipputasoa edustava Merikalliokin kirjoittaa kirjassaan >>Lintujen levinneisyys ja lukumäärä>> seuraavasti: >>Ruotsissa otaksutaan muuttohaukan 1880-luvulta lähtien vähentyneen. Ja aivan viime vuosina virinnyt vilkas ornitologinen soiden tutkimus maan kaikissa osissa takaa toisaalta, ettei ihmeempiä tuntemattomia j alohaukkamääriä ole murheellista kyllä silläkään taholla odotettavissa. Varustautuessani keväällä kertyneen runsaan ja houkuttelevan pesäpaikka-aineiston mukaan kesän tarkastuskäynneille varasin jalohaukanpoikasia varten viitisenkymmentä rengasta; niistä saatoin käyttää 2. Hälyttäviä merkkejä olivat olleet yksittäiset uutiset sekä se seikka, että jalohaukka oli sotien jälkeen huomiota herättävästi kadonnut rengastajien listoilta
lähisaaristoa, Kokemäenjoen suistaa tai Haminan Kirkkojärven tai Tampereen Iidesjärven rantaniittyjä. Tämän selvittelyn antamista tuloksista kuultuaan ovat kylläkin muutamat lintumiehet keksineet kiinnittää huomiota siihen, että jalohaukkahavainnot ovat viime vuosina myös muuttoaikoina suuresti harvenneet. Joka tapauksessa tekisi mieli moittia ornitologeja valppauden puutteesta, jonka ansiosta nyt tehty selvitys ja >>pelastustoimenpiteet>> ovat viivästyneet aivan liiaksi. Pääsyynä siihen, että jalohaukkamme ovat päässeet tuhoutumaan lähelle sukupuuton rajaa melkein huomaamatta, on kuitenkin vähenemisen tavaton nopeus. J alohaukan munapesye on usein päätähuimaavalla k1tlliokielekkeellä, mutta keräilijät ja muut hävittäjät keinottelevat vaikkapa köysikiikussa siihen käsiksi. Niinpä Merikallion linjakokeiden molemmat havainnot, 17. Martti Linkola 1953. Milloin kannan tuhoutumin e n on tapahtunut. J a erityisesti häviävien lintujen osalta heidän soisi olevan kiinteässä uutisyhteydessä Luonnonsuojeluyhdistykseen tai tieteellisiin seuroihin. Jollei tieteen, niin ainakin luonnonsuojelun kannalta olisikin paljon onnellisempaa, jos päteviä ja mieluiten samalla alueella joka kesä retkeileviä maasto-ornitologeja olisi mahdollisimman hajallaan ympäri maata, sen sijaan että parhaat ornitologit laukkaavat laumoissa Helsingin Valok. Luopioinen
Mielestäni koko selvityksen synkin tulos on juuri havainto tuhoutumisen nopeudesta. Sota-aika on luonnollisesti merkinnyt jalohaukalle kuten muillekin petolinnuille suuriarvoista rauhoitusaikaa, ja sen ansioksi kai on laskettava, että hämmästyttävän monet pesäpaikat sittenkin ovat pysyneet asuttuina aina 1950-luvun alkuun saakka. Tästä antaisi vakuuttavat todisteet vasta raaka-aineiston yksityistapausten luettelo, jota tilanpuute valitettavasti estää julkaisemasta. Voidaanpa aineistoa seulomalla löytää nähtävästi erityisen onneton vuodenvaihde 1956/57, jolla välillä silmäänpistävän monet pesäpaikat jäivät tyhjilleen. Riittävän selvästi se kuitenkin ilmenee myös taulukosta n:o 3 sekä taulukkoja n:o 1 ja 4 vertaamalla. Emo on juuri saapunut syöttämään untuvapalleroisiaan. Häviämisen kulun ajoittamiseksi voitaisiin tarkastella myös niitä tietoja, jotka ilmoittavat tunnetun pesimäpaikan todetun asumattomaksi jo ennen vuoden 1958 tarkastusta. Tämä tuskin on silti heti vielä merkinnyt mitään kannan pienenemistä: ellei sama niin saalistuspiirin haltijaksi siirtynyt uusi pari on katsonut jonkin toisen pesäpaikan seudulta. Ylivoimaisesti pikaisin romahdus on sitten tapahtunut viiden viimeisen vuoden aikana. jääneet aivan asutuksen keskelle. Sotkamolaisella pesällä pyydystettiin naaras raudoilla joka vuosi 1941 -45, mutta uros onnistui saamaan aina uuden seuraavaksi kevääksi. Ymmärrettävästi näiden negatiivisten mainintojen julkitulo vanhempina aikoina oli sattumanvaraista ja harvinaista, eikä aineistolla olekaan juuri todistusarvoa: 59:stä tällaisesta pesäpaikasta (jolloin on jätetty huomioon ottamatta harvat väliaikaisiksi todetut puuttumiset) on vain 1 havaittu asumattomaksi 1910-, 1 191020-, 6 1930ja kaikki loput 1940ja 1950-luvuilla. nimet sellaisilla paikoilla, jotka jo ennen tätä Tällä pesällä on ollut sentään' onnea. On ilmeistä, että useiden vanhojen jalohaukkapaikkojen satu on päättynyt jo hyvin vanhoina aikoina, mihin viittaavat monet äkkij yrkkien kallioiden >>Haukka vuori>>t.m.s. Ainakin näyttää kanta ja >>populaatiopaine>> olleen hyvin vahva vielä 1800-luvun lopulla, päättäen seuraavanlaisista sen ajan ornitologeja kuvaavista tiedoista: >>Vaikka molemmatkin puolisot ammuttiin, ilmestyi a i n a uusi pari kalliolle jo s a m a n a keväänä.>> 18 Tämän vuosisadan alussa väheneminen lienee jo päässyt vauhtiin, mutta vielä 1930luvunkin kanta näyttää nykyperspektiivistä katsoen mainiolta. joihin kannanarvio 800 paria perustuu, on tehty 1940-luvun alkupuoliskolla, mutta nyt kerätty aineisto osoittaa, että näinkään uusilla tiedoilla ei ole mitään arvoa arvioitaessa tilannetta vuonna 1958. vuosisataa ovat esim. Ainakin 1940-luvulta on vielä monia esimerkkejä siitä, kuinka pesillä ammutut vanhat linnut seuraavina vuosina hyvinkin pystyivät korvautumaan uusilla
yhdenmukaisesti. Tämän lisäksi on Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toimesta paikallisten luonnonystävien avustuksella asetettu asutuille jalohaukan pesille pieni merkkitaulu, jossa kehoitetaan suojelemaan pesää. Selviä todisteita siitä että kanta olisi säilynyt soilla paremmin kuin kallioilla, tai päinvastoin, ei aineisto näytä antavan. 1959. Valtioneuvosto hyväksyikin jalohaukan rauhoitusasetuksen ja tasavallan presidentti allekirjoitti sen 30. 1958 asuttuja 1958 Kalliot 89 18 2 Suot 35 5 6 Suo & kallio (vuorotellen) 1 ja keskittymisestä viimeisille vuosille, koska se epäilemättä symbolisoi koko luontomme kohtaloa: samalla kun luonnonsuojelu viime aikoina on sinänsä sekin nopeasti alkanut kantaa suurta hedelmää, ovat kuitenkin luonnon kärsimät tappiot aineellisen kulttuurin tehokkaiden uusien tuulien puhaltaessa kymmenkertaisesti nopeammat. TarkasAsuttuja Luultav. tettiin 1958 mahd. (Jatkuu) * Sen jälkeen kun ylläolevan tutkimuksen käsikirjoitus valmistui ja sen antama, kaikille luonnonystäville masentava tulos muuttoeli jalohaukkamme kannan suorastaan romahdusmaisesta heikkenemisestä tähän saakka oletettuja tai laskettuja arvoja tavattomasti pienemmäksi, tuli tunnetuksi, laati valtion luonnonsuoj~lunvalvoja kirjoittajan aloitteesta ja yhdistyksemme johtokunnan kannattamana maatalousministeriölle ehdotuksen tämän linnun täydellisestä rauhoittamisesta. 4. Seuraava yhdistelmä osoittaa vuonna 1958 tarkastettujen pesäpaikkojen jakautumisen eri biotooppien kesken (kalliopesäpaikat ovat olleet aivan suhteettomasti suosittuja): * * Viimeisten säilyneiden jalohaukkojen alueellinen esiintyminen on samoin hyvin tasaista. 19. Kuvaavia ovat omakohtaisesti tapaamani 8 varmasti asuttua pesäpaikkaa: ne sijaitsivat 7:ssä eri läänissä. Vihjeitä siitä, että pohjoisin kanta sittenkin olisi säilynyt parhaiten, aineistosta voidaan lukea, mutta sen pienuus estää tilastollisen vertailun. SelvästiM i s s ä >>v i i m e i s e t v e t e r a a n i t>> kin tuho on kohdannut koko kantaa hyvin t a v o i t e t t i i n
Ja vihdoin kun riista oli runsas, vahvistui taas petojenkin kanta. Tosiaan, Pohjolan luonto on vähälajinen mutta kaunis! Selvää on, että Fennoskandiaan kuuluva Suomi, joka sijaitsee napapiirin kummallakin puolella, ei voi kilpailla kasvistonsa loistavuudella. Ihminen ei ollut puolueeton luonnon verotuksessaan. Kun esim. Myös Suomenniemen asukas on tullut myöhään. Nykyäänkin suoritetaan jatkuvasti kokeiluja eräiden eläinlajien istuttamiseksi tänne. Luonnonsuojelijoiden. Liikkuupa silloin tällöin susikin etelä-Suomessa. Ihminen eläimistön ja kasviston köyhdyttäjänä Suomessa Usko K. kotieläimellä ja riistalla. Ja viljely on luonnon alistamista ihmisen valtaan. Ravinnon puutteessa pedot taas karsiutuvat vähiin, jolloin riista sai rauhassa lisääntyä. Paljon tuo synkkien korpien karu esi-isämme on ehtinyt. Eikö jo olemassaolon taistelukin hävitä heikkoja lajeja1 Epäilemättä näin on asia. Näin Suomen asukas aivan kuin haluaa paikata mainettaan. Mutta ne kasvit, jotka meillä viihtyvät, ovat maallemme tyypillisiä. Luomisen lopussa lajit kuitenkin olivat huvenneet, joten kaukaisen Suomen kamaralle jäi köyhä flora ja fauna. Muistamme esimerkiksi biisamin ja Laukon peurat. Kylät, asutus tulee tilalle. Lintukanta on runsas. Mutta monessa suhteessa myös asutus vaikuttaa tähän. Ne ovat osa suomalaista maisemaa, aivankuin järvemme, suomme ja metsämme. Asumattomassa 20 luonnossa vallitsee aina tasapainotila. Ja missä asutus levisi, siellä hävisivät suuret eläimet. Samoin on laita eläimistön. Luonnonsuojelumiehen syytöksiin voidaan kuitenkin vastata. Jossain määrin esiintyy ristiriitaa luonnonsuojelumiesten, riistanhoitajien, metsästäjien ja maatalouden harjoittajien välillä. Maanviljelijä ei myös suopein silmin katsele ohrapeltonsa rannassa asustavaa sorsaparvea. Rusakko on ikävä vieras hedelmäpuutarhassa, ja hirvipari saa talvessa paljon pahaa aikaan männyn taimistossa. Legenda jatkaa kuinka Herra sitten korjasi erehdyksensä antamalla maalle sen luonnon kauneuden. Kulttuuri on viljelyä ja rakentamista. Jyrsijät ovat menestyneet, jopa liiaksi. Suomen maaperän ja samalla myös luonnon on muokannut geologisesti ajatellen myöhäinen jääkausi. Samaan tähtäävät myös lukuisat luonnonsuojelulain määräämät rauhoitusajat. Toisaalta asutus on lisännyt maamme eläimistöä muutamalla >>kulttuurieläimellä>> so. Suurten metsien on väistyttävä. Uotila Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen keväällä 1958 järjestämässä opettajainvalmistuslaitosten luonnonsuojeluaiheisessa kirjoituskilpailussa I palkinnon saanut Turun opettajakorkeakoulun I vuosikurssin oppilaan kirjoitus. Tuskin voimme kuvitella tänne sademetsiä norsuineen ja leijonineen. Samoin hirviä riittää jatkuvasti. Viime vuosien merkit viittaavatkin siihen, ettei eläimistömme väheneminen enää jatku. Riistakaan ei saa loppua. Taruikertoo kuinka Suuri Luoja aikoinaan loi maapallolle kasvit ja eläimet. Suomen suuret lihansyöjät aikoinaan lisääntyivät runsaasti, väheni vastaavasti riista. J os se järkkyy, palautuu tasapaino taas uudestaan. Hän on luonut tänne kulttuurin, joka tänäpäivänä kestää kilpailun minkä maan kanssa tahansa. Ihminen sekoitti pahasti luonnon kiertokulun. Asutus köyhdyttää tahtomattaan myös eläimistön ja kasviston lajeja, eikä yksin työnnä niitä syrjään
Valtio voisi myös ostaa alueita joilla kasvija eläinmaailma on rikas. 1 ) R auhoitetusta alueesta maksetaan veroa vain sen todellisen tuoton mukaan. Kylvöheinät (2-5 lajia) ovat kaikkialla lyöneet itsensä läpi. Luonnonniittyjen rikas kasvimaailma vaihtuu viljelyspeltojen muutamaan kymmeneen lajiin. ' Maamme eläimistö ja kasvisto on paljon k~yh~yn~t niiden vuosisatojen aikana, jollom 1hmmen on tällä niemellämme asustanut. Myös hyvin harvat maamme kasveista ovat ns. 21. huom. Suurin joukko kuuluu ryhmään, josta ihmiselle ei ole etua eikä haittaa. Nekin ovat vähenemään päin. Näitä vastaan on silti aina taisteltu ja tullaan vastedeskin taistelemaan. Kukaan ei kuitenkaan väitä etteikö hoidettu metsäkin olisi kaunis, kun~ han se todella on hoidettu, eikä vain hakkauksilla raiskattu. Mänty, kuusi ja koivu vallitsevat. Sama on tilanne metsän suhteen. on ainakin hyväksyttävä terve harvennus tällaisissa eläimissä. Voidaanhan sanoa että tuhoeläinten vieläpä tuhohyönteistenki~ hävittäminen vähentää eläinlajeja. Erikoispuista maksetaan hyvä hinta, ja näin siirtyvät tammet ym. Siellä nähdään vain kauniita suorarunkoisia puita, jotka kasvavat määrätyin välein pensasten puuttuessa kokonaan ja aluskasvillisuuden ollessa epäsäännöllisempää. vähitellen metsistä huonekaluja vaneriteollisuuden raaka-aineiksi. Salaojitus merkitsee niille lopullista kuolemaa. Korvet väistyvät. Onpa joukossa paljon suorastaan vahingollisiakin rikkaruohoja Yhtä vaikeaa kuin oli estää eläimistöä hupenemasta, on myös kasvilajien määrän vaaliminen. EteläSuomi on tässä suhteessa jäänyt lapsipuolen asemaan. Luonnonsuojeluhengen tulee kuitenkin levitä suuren yleisön, jokaisen kansalaisen mieliin. Niittyjen ala vähenee vähitellen. Ja niissä saa pensasto rauhassa varttua riistan suojana. Ennenkuin arvostelemme on mei~än kuitenkin syytä tietää, että luoun'onsuoi elu on monesti yksityiselle taloudellisesti raskas tehtävä. J alot lehtipuut viihtyvät vain maamme eteläisimmillä seuduilla. On järviä, joista kalat ovat käytännöllisesti katsoen loppuneet. Toisaalta monet kalastuskunnat huolehtivat mallikelpoisesti vesistöjensä kalakannasta jopa uusia lajeja istuttaen. Kukkien kohdalla ihminen usein auttaa hävitystä. Suomalainen luonto, suomalainen maise:na, ei saa muuttua. Ennen olivat suurimmat syylliset riistanpyytäjät. Meidän on pyrittävä sä1l~tämään jokainen kasvi, jonka Herra kylvi karun kamaramme peitteeksi jokainen lintu, joka piirtää kaariaan sinitai;aallemme tai soittaa keväisissä lehdoissa. Hakalaitumia raivataan, laikutetaan, poltetaan ja kylvetään heinälle. Niissä lahoavat puut pystyyn suoden pesäpaikkoja kololinnuille. luonnonpuistoja. Lehto onkin rikkain kasviympäristö maassamme. Näissä metsis~ä suori~et~aisiin vain vähän hakkuita ja h01toa, tai Jätettäisiin ne aivan >>omaan oloonsa>>. Käsitteen luonnonmetsä tilalle on astunut talousmetsä. hyötykasveja. Toim. Myös vesien kalakantaa on ihminen paljon verottanut. Pehmeäpohjaisina maina myös lehdot ovat saaneet siirtyä viljelyksen piiriin. Metsänä lehto ei ole kannattava mutta kauneussyistä olisi maatilojen h~ä säilyttää ainakin pieniä kotilehtoja. Nyt he ovat saaneet rinnalleen maanomistajat. Onneksi suuria tällaisiakin alueita on jo luonnonsuojelun piirissä. Valtion olisikin syytä luopua esim.verottamasta metsiä, jotk~ niiden omistaja saattaa luonnonsuojelun piiriin 1). Ei kannata suosia katajaa, pajua, haapaa ja heisipuuta. Hoidettu t alousmetsä on melko yksitoikkoinen. Ihmisen on astuttava monessa suhteessa kasvien olemassaolon taisteluun, nyt puolustajana. Vain luonnonsuojelualueet saavat olla Luojan metsänhoidossa. Aina~ kin tulisi sen omista laajoista metsistään erottaa lisää ns. Ne olisivat samalla myös eläviä kasviopin oppikirjoja nuorisolle, jonka lajien tuntemus vähenee vuosi vuodelta. Näin voi luonnon kauneus ympärillämme heijastua myös meidän sieluihimme. Pientareiden rikkaruohot saavat myrkkyä lehdillensä
Jättiläispahka ansaitsee rauhoituksen Oheinen jättiläispahka, jonka ympärysmitta on 350 sm ja halkaisija noin 110 senttiä kasvaa Keravan Sa violla rakennusmestari Väinö Sovijärven huvilan portaiden vieressä olevassa koivussa, jota se ympäröi vajaan metrin korkeudella joka puolelta. Mänty oli 56 metriä korkea. Kun puu nykyisessä asussaan on huonoa mainosta oloillemme kansainvälisen turistireitin varrella on valtion luonnonsuojelunvalvoja ehdottanut taulun siirtämistä jonkun toisen männyn juurelle t ai viimeisen metsikön äärelle esimerkiksi Mustavaaraan, jolloin huomio kiintyisi itse puurajaan, 22 lenkiinnon kohteeksi. Luonnon muuttuminen sitä karummaksi, mitä. Ovatko lehtemme lukijat nähneet vielä suurempia pahkoja , vai onko pahka Suomen suurin. Kuvassa mänty, sellaisena kuin kirjoittaja näki sen toisella Lapin matkallaan kesällä 1951. Viimeinen mänty oli muistaakseni Kaaresuvannosta vähän Kilpisjärvelle päin maantien varrella. Alimmat oksat oli kaikki katkottu niin korkealta kuin suinkin mahdollista. pohjoisemmaksi tultiin, teki voimakkaan vaikutuksen. Koivu on kaikkien rautateitse H elsinkiin matkustavien nähtävissä, sillä huvila sijaitsee radan varrella noin puoli kilometriä Savion py äkiltä Helsinkiin päin. Olisi mielenkiintoista tietää, montako kilometriä nämä repijät olivat viitsineet kantaa oksia, ennenkuin heittivät ne tien sivuun. Sen lähellä oli taulu, jossa oli kirjoitus: >>Mäntyraja,>. Kaksi vuotta myöhemmin näin saman männyn uudelleen, mutta minkälainen se silloin oli. Kuuset kävivät yhä kapeammiksi ja männyt harvinaisemmiksi. Näin ainakin siihen saakka, kunnes Suomen kansasta kasvaa luonnonsuojelijakansa mutta milloin. Joka tapauksessa se on luonnonnähtävyys sinänsä ja r auhoittamisen arvoinen . R a uhoitushanke onkin parhaillaan vireillä.. Järkytyin nähdessäni tällaista hävitystä. Luonnonsuojelun työmaalta Suomen poh joisimman männyn surkea kohtalo eikä mikään tietty puuyksilö joutuisi liiallisen mieToivo Martinkari Kalannista kirjoittaa yhdistykselle lähettämässään kuvakirjeessä: Haaveeni päästä Lappiin toteutui ensimmäisen kerran vuonna 1949
Koko ajan yksi meistä toimi kirjurina. Toivottavasti ensi keväänä ehdimme suorittamaan työn uudelleen. ämä kaikki on tehty Berlepschin mallin mukaan . Lintu on luultavasti sama, joka jo useina vuosina on pesinyt Aulangolla. Ensio Oila. Katto kiinni, alas ja uudelle pöntölle. Kun ensimmä isen kerran kokoon nuimme 26. Silloin saamme tarkkaan selville tänä kesänä pöntöissä pesivät linnut ja niiden lukumäärät. Näissä oli useita myyriä, mikäli voimme päätellä metsämyyriä, päästäisiä sekä toistakymmentä urpiaista sekä muutama vihervarpunen, tiainen ja puukiipijä. 40 pöntössä oli kaksi pesää päällekkäin. Valtaosa on A-kokoa, siis pikkulintuja varten, mutta joukossa on myös kottarai enja telkänpönttöjäkin. Riistanhoito Seppo Takatalo. Seuraavana päivänä kiihdytettiin tahtia ja kahdeksassa tunnissa tarkastettiin noin 230 pönttöä. Nämä tulokset eivät anna tarkkaa tietoa viime kesän pesinnästä, sillä kaikkia pönttöjä ei oltu puhdistettu edellisenä keväänä. Bror Wahlroos ja dipl.ins. Erkki lrjala, Maalaiskuntien Liiton edustaja, varatuomari Paavo Pekkanen, Suomen teollisuuden edustajat lakit.lis. Osmo Makkonen vesiteknillistä asiantuntemusta, valtion luonnonsuojelunvalvoja, dosentti Reino Kalliola luonnonsuojelua, maisteri Lauri Liedes Suomen Kalastusliitosta kalavesien omistajia, maisteri Reino Ryhänen limnologiaa ja hallitussihteeri Mauno Kiiskinen maatalou ministeriötä. Vesiensuojelun neuvottelukunta täydennetty Valtioneuvosto asetti viime syksynä väliaikaisen vesiensuojelun neuvottelukunnan määräten sen puheenjohtajaksi apulaisoikeuskansleri Eero Mannerin. Eräästä telkänpöntöstä tapasimme oikein hauskan yllätyksen. Aulangolle, saimme puistonvartija, met äteknikko K etolalta lä hemmät puhdistu ohjeet. Kartan mukaan hän haki pöntöt ja merkitsi muistiin, minkä linnun pesä kulloinkin löytyi. Vain 93 pönttöä oli aivan tyhjää. Sieltä pölähti nimittäin melkein puhdistajan silmille lehtopöllö. Viimeiselle päivälle jäi vielä runsaat sata pönttöä. luonnonsuojelu Lehtemme julka isee allaolevan Vaasa-lehdessä olleen kirjoituksen, jossa esitetyt ajatukset herättänevät vastakaikua myös luonnonsuojeluväen keskuudessa, vai kka niitä kaikkia ei varauksetta voitais ikaan hyväksyä. Tämänkertaisessa puhdistukse sa tarkastettiin kaikkiaan 444 pönttöä. Aulangon 102 ha suuruisen kansallispuiston pönttömäärä on vuosien kuluessa paisunut melkoiseksi. Pöntönpuhdistustalkoot Aulangolla Pääsiäisloman aikana suorittivat Hämeenlinnan lyseon luonnontieteellisen kerhon Calypson pojat Aulangon luonnonsuojelualueella olevien linnunpönttöjen puhdistamisen. Ensimmäisen päivän seitsemän tunnin jälkeen oli vasta vähän yli sata pönttöä käyty läpi. Kuitenkin käy selvästi ilmi Aulangon pesimälinnuston kololinturunsaus. 3. Varapuheenjohtajaksi määrättiin varatuomari Lauri Borenius Suomen Puunjalostusteollisuuden Keskusliitosta sekä jäseniksi maatalousministeriön edustajana maataloushallituksen insinööriosaston päällikkö yli-insinööri Eino Rauste, kulkulaitosministeriön edustajana hallitusneuvos Harry Kaimio, kauppaja teollisuusministeriön edustaja teollisuusneuvos Olli Ollila, maataloushallituksen edustaja kalastusneuvos Don Vikström, tieja vesirakennushallituksen edustaja pääjohtaja Aku Kuusisto, lääkintöhallituksen edustaja, lääkintöneuvos Aimo Ojala, Kaupunkiliiton edustaja dipl.ins. Pöntössä linnulla oli jo kaksi munaa. 24 pöntöstä löysimme merkkejä varpuspöllön käynneistä. Varastot olivat yleensä kottaraisenpöntöissä ja oksennuspalloja löytyi pöntöistä, joiden lentoaukkoa oravat tai tikat olivat suurentaneet. Mitä sitten pöntöistä löysimme. Myöhemmin täydennettiin neuvottelukuntaa sitten seuraavilla jäsenillä: kalastusneuvos Tauno Kaarwtie tuli edustamaan limnologiaa, dipl.ins. Vasara ja nau loja taskuun, turvepussi kaulaan, tikapuut pystyyn ja puuhun. Useissa oli vain oksennuspalloja, mutta muutamissa oli suuria kätköjä. Sitten vain työhön . Käytöstä poistimme 15 huonointa pönttöä. Sitä mukaa kuin met ästyksen merkitys elinkeinona ja tulon a ntajana vähenee, muuttuu myöskin riistanhoitotyön luonne yhä enemmän lä hemmäksi luonnonsuojelua. P öntön kansi a uki, vanha pe ä ulos ja kuiviketta tilalle. Tarkoituksena ei ole enää yksinomaan riistan lisääminen met ästy tä varten, 23. Kaikkiaan 195 kirjosiepon, 121 tiaisen, 2 kottaraisen ja muutama leppälinnun ja puukiipijän pesä. Jarl Enckell sekä maatalouden edustajana agr. P önttöihin pantiin vajaa kahvikupillinen kuivattua suomutaa. Tämän kyllä huomaa puistossa kesällä liikkuessaan, sillä ehdottomasti näkyvin laji on kirjosieppo
Luonnonsuojelu taas puolestaan on paremmin, sanoisiko esinekohtaista, rajoittuen monesti vain määrättyjen kasvilajien, erikoisten paikkojen ja luonnonnähtävyyksien suojelemiseen. valtion metsät muodostavat tuhansin hehtaarein yhtenäisiä alueita, olisi mielestäni syytä soveltaa tuota väljempää, luonnonsuojelu-riistanhoitoalue-periaatetta. Amerikan ja Afrikan riistansuojelualueilla ovat, eikä a i k a 1 u p i a, kuten meillä useimpien riistalajien kohdalla on asia. Lampi. vahinkoriista. Tällöin tulevat suojelun kohteeksi myöskin eläinlajit, joita ei lasketa kuuluvaksi n.s. Ei ole mahdollisuuksia perustaa riistanja luonnonsuojelualueita Amerikan ja Afrikan malliin. Riistanhoitoon kuuluu tärkeänä osana riistan elinympäristön säilyttäminen mahdollisimman muuttumattomana. A. Valitettavasti ei ole kiinnitetty samaa huomiota siihen, että tiet olisivat ajopsykologisesti ymmärrettäviä ja vakuutta. 24 Siellä missä metsäpinta-alat ovat pienet ja monilajisen riistakannan säilyttäminen vaikeaa, olkoon riistanhoitoalueet pienempiä ja riistanhoidossa päähuomio kiinnitettynä hyötyriistaan. Eläinkantoja tietysti pidettäisiin sopivan suuruisina metsästyksellä niitä säännöstellen. Näin asia varmasti eräissä tapauksissa onkin. Meillä luonnonsuojelusta kiinnostuneet moittivat usein riistamiehiä siitä, että riistansuojelun nimellä hävitetään luonnonvaraisesta eläimistöstämme sukupuuttoon monia lajeja, joiden häviäminen on katsottava suureksi tappioksi. vaan yhä voimakkaampana astuu esiin näkemys, että metsiemme eläimistö on säilytettävä mahdollisimman monipuolisena ja luonnonmukaisena sille yhä ahtaammiksi käyvillä elintiloilla. Tällöin tulisi kysymykseen myös sopivan suuruisen petokannan säilyttäminen, sellaistenkin, joista yleisessä metsästysasetuksessa määrätään tapporaha maksettavaksi. Thörnvikin Svenska Vägföreningens Tidskriftissä äskettäin yllämainitulla otsikolla varustetusta kirjoituksesta tehdyt seuraavat poiminnat paikallaan: Teiden suunnittelussa on tärkeätä, että tiet sijaitevat liikennemaantieteellisesti oikein ja että ne ovat liikennetaloudellisesti, geoteknillisesti ja rakennusteknillisesti hyvin muotoiltuja eli toisin sanoin taloudellisesti harkittuja. Tällöin kaatoluvat saisivat olla k a p p a 1 e 1 u p i a, kuten ne esim. Tämän tapaiset alueet tulevat kysymykseen kuitenkin vain suurten mittakaavojen maassa, jossa on tilaa riitelemättä niin ihmisille kuin eläimillekin. Tällöinhän on kysymys luonnonsuojelusta ja riistanhoidosta niin lähellä toisiaan, että on vaikea sanoa kumman tällaisessa tapauksessa näkisi olevan etutilalla. Milloin tuohon elinympäristöön joudutaan puuttumaan esim. hyötyriistaan. Sen sijaan sellaisilla seuduin, jossa esim. Tuntuisikin, että Euroopassa luonnonsuojelu ja riistanhoito ovat enemmän erillään ja omassa karsinassaan. Riistanhoito varsinkin keski-Euroopassa on mennyt jo:_melkein riistan tarhaamiseksi sitä varten rakennettuine suoja paikkoineen, säännöllisine riistan ruokintoineen ja -istutuksineen. Näillä alueilla voisivat rauhoitusmääräykset olla poikkeavat ja yleensä luontaisen metsäeläimistömme säilyttämiseen tähtäävät. Poikkeuksena ovat hyvin harvassa olevat luonnonja kansallispuistot. Ilmeisesti tähän asiat on ajanut tiheä asutus ja tilanpuute. Pohjois-Amerikan ja Afrikan suurien riistareservaatioiden perustaminen. Kauniimpia teitä suurempi turvallisuus Luonnonsuojeluja kotiseutuväen huomion jatkuvasti kohdistuessa vilkkaasti maassamme jatkuvaan tienrakennustoimintaan lienevät R. metsien hakkuiden muodossa, on koetettava kaikessa, mikä ei ole ristiriidassa metsien taloudellisen käytön kanssa, nähdä asiaa myös riistan kannalta. Tällöin on myös helpommin säilytettävissä eläinlajien kesken niiden luontainen tasapaino, joka aina järkkyy, kun metsästyksen kohteena ovat vain muutamat riistalajit. Näitä alueita sopivasti ympäri maata sijoittamalla saisimme muodostettua eräänlaisia riistareservaatioita suurempien maiden malliin. Muuttuvan metsästystavan ansiosta meillä kuitenkin on mahdollisuus yhä enemmän nähdä riistanhoitotyö myöskin luonnonsuojelutyönä, jolloin kaikkien luonnonvaraisten eläintemme säilyttäminen on tärkeää, niiden määrää kuitenkin olosuhteisiin soveltuvasti metsästyksellä säännöstellen. Riistanhoitoa harrastavat ovat kiinnostuneita pääasiassa vain hyötyriistan lisäämisestä ja sen elinmahdollisuuksien säilyttämisestä ja tasapaino säilytetään tarkoin säännöstellyllä metsästyksellä. Edellä mainittuun elinympäristön säilyttämiseen perustuu esim. Kun metsästys muuttuu yhä enemmän urheilumetsästykseksi vailla taloudellista hyödyntavoittelua, tuntuisi luonnolliselta, että metsästyksen kohteena olevien eläinten luetteloon silloin voidaan täysin tasaveroisena liittää myöskin n.s
via, ajodynaamisesti edullisia ja että ne soveltuisivat hyvin maisemaan ja olisivat esteettisesti miellyttäviä. Ajoneuvo pysyy sitäpaitsi varmemmin tiellä, kun tien poikkikaltevuus määräytyy ajodynaamisia vaatimuksia silmälläpitäen. Erityisesti suoraa tienosaa, joka on vieras elementti maisemassa, voidaan arvostella useistakin näkökulmista katsoen. Huomattiin, että jos toisiaan seuraavat kaarteet suhtautuvat toisiinsa kuten 1 : 1, 2: 1,5 niin saadaan tasainen tielinja. Lisäksi on mainittava, että suorista osista ja lyhyistä kaarteista muodostunut tielinja on p i t e m p i kuin samalle murtoviivalle rakennettu S-kaarrelinja. Lyhyistä kaarteista ja suorista osista muodostuva tie sisältää joukon yllätyksiä ja aiheuttaa epävarmuutta. Tienpinta kulkee silloin pehmeästi ja aaltoilevasti ja näin päästään eroon teistä, jotka näyttävä t huonosti avatulta metrinmit.alta. Lopuksi on ajo suoralla rasittavaa, koska nähdään tien pää eikä, niinkuin kaarteissa., ympäristö. Aloitteentekijä ehdotti, että 25. Tarkkailkaapa, missä määrin näitä periaatteita on noudatettu uusia teitä maassamme rakennetnettaessa ja soveltuvatko varsinkin pikatiemme maisemaan, mitä tällainen tiesuunnittelu edellyttää. Painanteet ja harjanteet, jotka ovat osaksi suorin, osaksi mutkaisia, sisältävät vaaroja, jotka es.iintyvät usein tavanmnkaisessa tietutkimuksessa. Kuljettajan on tällaisella tiella helpompi havaita maaston muoto ja kaarevuus, mutta lähestyminen tapahtuu vähitel!en suuremmasta kaarteesta käsin. On helppo oivaltaa, että suora tieosa yhdessä äärellisen säteisen kaarteen kanssa ei muodosta tasaiselta ja jatkuvalta vaikuttavaa käyrää. Mutta kun oli rakennettu tie peräkkäisillä säteillä 1000, 800 ja 650 m, huomattii.n, että seuraava kehitysaskel on tasainen, jatkuva siirtyminen 1000 metristä 650 metriin. Ja lopuksi: kun kerran tehdään näin paljon jouheasti kulkevan ja maisemaan sopeutuvan tielinjan aikaansaamiseksi on sen annettava jatkua samantyylisenä myös siltojen kohdalla. Kysymyksen ollessa pienistä ajonopeuksista on sellainen muotoilu tyydyttävä, mutta autotiellä, missä ajaja kuvaannollisesti puhuen antaa katseensa kulkea pitkin ajoväylää 100 km:n tuntivauhdissa, vaikuttaa siten muotoiltu tie epätasaiselta ja nykivältä. Toisiaan seuraavista klotoideista eli Skaarteista saadaan jatkuva, tasainen tielinja. vihjeen, sillä jos ajaisi sinne, minne tie osoittaa, ei sitä saisi seurata mutka. Tie, joka kartalla näyttää hyväsuuntaiselta ja jossa näkyväisyys on hyvä, voi rakennattuna olla täynnä kauneusvirheitä ja kuolemanloukkuja virheellisestä pituusprofiilista johtuen . Tämä aiheutta a myös sen, että ajajan on vaikeata arvostella nopeutta,nsa ja hän on taipuvainen ylittämään järkevän ajonopeuden. Käytettäessä klotoidikäyriä ympyränkaarien välissä seuraavat kaarteet ja vastakaarteet toisiaan, joten kaaret myös profiilissa voidaan välittömästi liittää toisiinsa. Tästä johtuen paikalle oli ilmestynyt noin 75 aarin laajuinen ammottava sora.kuoppa, joka pa.hasti näkyvässä asemassaan rumentaa kylän tiheimmin asutun osan näkymää. Vain yksi monista! Pari vuotta sitten kirjoitti yhdistyksellemme eräs yksityishenkilö Virtain Liedenpohjasta valittaen, että kylän keskellä sijaitseva luonnonkaunis Liedenpohjan harju, jolta on ihana näköala Toisvedelle ja jonka erästä osaa vanhoista ajoista lähtien on pidetty kylän nuorten kisapaikkana sekä >>helaa.valkeiden» polttopaikkana, oli odottamatta joutunut juuri tältä osaltaan kunnan soranottopaikaksi. Epävarma tien suuntaus voi aiheuttaa vaarallisin seurauksia. Kun tie kulkee läpi maiseman suurin kaartein, ajoneuvon kuljettaja voi koko ajan seurata katseellaan ympäristöä eikä väsy, kuten suoraa tietä ajaessaan. Aikaisemmin on tielinja piirretty ka.rtalla ja profiilissa sovittamalla yhteen suorat osat ja kaarteet ja tätä on pidetty teknillisesti oikeana. Suora tie antaa myös yleensä virheellisen suunta. Jotta epätasaisuus ja nykäisy siirryttäessä suoralta kaarteeseen saataisiin poistetuksi rakennettiin Saksassa aluksi yhdistettyjä kaarteita. Va.in kaarteissa täyttää ajoradan sivukaltevuus sekä ajovarmuuden että vedenvalumisen vaatimukset. Klotoidi eli kaari, jonka käyristys jatkuvasti muuttuu, tuli käytäntöön ympyräkaaren ohella. Ajaessa pimeällä voi sitäpaitsi monta kertaa olla vaikeata ratkaista edelläoleva.n mutkan suuntaa ja suuruutta. Kun tielinja ajetaan maastoon ilman suoria osia, ei lähtökohtana ole suorien viivojen muodostama murtoviiva, jotka yhdistetään ympyrän kaarilla, vaan ympyrän kaaret, jotka yhdistetään klotoidikäyrien muodostamilla S-kaarteilla. Ensiksikin on ajodynaamisesti väärin, että ajoradan poikkileikkaus on tehty ajatellen veden valumista eikä ajoneuvoa, johon vaikuttavat vähemmän toivottavat sivuvoimat
:\'Iaissa, joissa luontoa ei vielä ihmisen toiminnalla ole raiskattu, pulmat ovat toisenlaiset, mutta vaativat yhtä kiireellistä ratkaisua.•> Myös historiallisten muistomerkkien suunnittelijain ja teknikoiden kongressissa 29. Nämä harjun kauneusarvoja kaunopuheisen vaikuttavasti ylistäneet ja harjun säilyttämistä lämpimästi puoltaneet lausunnot saatuaan lääninhallitus pyysi kuntaa maanomistajana ottamaan asian käsiteltäväksi. Kirkkoherra puolestaan huomauttaa seurakunnan hautausmaan sijaitsevan juuri tällä harjulla, jollaiset paikkakunnan kallioi en luonnon takia ovat Virroilla ainutlaatuisia puhumattakaan siitä, että kylän hiekkaperäisellä alueella olisi soraa muualta saatavissa ainakin 10 ha:n alalta. On tehtävä yhteenveto eri maissa YOimassa olevista laeista ja säädöksistä pienten rakennusten suojelemiseksi, joista tärkeiden muistomerkkien tyydyttävä sijoittaminen usein oleelli esti riippuu ja samalla on selvitettävä taloudelliset mahdollisuudet näiden säädösten toteuttamiseksi. 3. Tämäntapaiset esimerkit osoittavat, miten kipeästi kaivattaisiin pahas ti vanhentuneen luonnonuojelulakimme pikaista uusimista. Lääninhallitus palautti vihdoin kun pari vuotta asiaa oli näin käsitelty paperit takaisin luonnonsuojelunvalvojalle lähetepäätöksin, että kun harjun rauhoittamisaloitteen luonnonsuojelulain nojalla olisi lähdettävä maanomistajasta ja kun tämä ei katso alueen rauhoittamista aiheelliseksi, ei lääninhallitus katso voivansa ryhtyä muihin toimenpitei iin . Unescon asettamalle kansainväliselle Bureau of the International Committee on Monuments, Artistic and Historical Sites and Archaeological Excavations-toimistolle tiedoitettiin sen seitsemännessä istunnossa, että olisi mahdollista Unescon taholta tehdä aloite maisemien kauneuden ja omalaatuisuuden suojelun alalla. On uoritettava tutkimus kussakin maassa erikseen ja kansainvälisellä pohjalla yleensä tielainsäädännö tä ekä erilaisiin asutusta myötäile. Lääninhallitus pyysi asiassa Virtain piirin nimismiehen lausunnon, joka niorostaan oli hankkinut sellaiset Virtaineuran esimieheltä ja seurakunnan kirkkoherralta. Näissä lausunnoissa korostetaan sorakuopan repaleisten reunojen siistimisen ja kuoppaa ympäröivän, kuopan näkyväisyyttä suojelevan metsän säästämisen tärkeyttä. Kunnanhallitus puolestaan katsoi, että soranottopaikka oli välttämätön kunnan teiden kunnossapidolle ja rakennustoimille ja että se ei millään taYoin tuota haittaa tai rumenna näköaloja, joten aloitteentekijän valitus oli aiheeton. 5. harjun kulmauksessa oleva sorakuopan paikka olisi tasattu näkymättömäksi ja soranotto lopetettu siihen, mutta kunnan taholta vastattiin: •Ei tässä maailmassa auta, soraa tarvitaan ja sitä otetaan siitä, mistä mukavasti saadaan.>> Valtion luonnonsuojelunvalvoja lähetti valituskirjelmän asianomaiselle lääninhallitukselle toivoen sen vaikuttavan sellaisen ratkaisun aikaansaamiseen, jossa myös luonnonsuojelunäkökohdat otettaisiin huomioon. Tähän mielipitee een yhtyi sitten kunnanvaltuustokin yksimieli esti. Maisemanhoito on, kuten sanottu, jäänyt kokonaan lain ulkopuolelle. 4. Eniten teollistuneissa maissa tämä tärkeä osa ihmiskunnan saamasta luonnon ja kulttuurin perinnöstä on joutunut nopeasti edistyvän hävityksen vaaraan, jonka vuoksi komitea pitää aivan välttämä ttömänä ryhtyä laajoihin toimenpiteisiin tämän perinnön turvaamiseksi kohdistamalla yleisön huomio näihin pulmiin, kehoittarnalla entistä tarkemmin harkitsemaan uusien, varsinkin julkisten rakennusten ulkoasuja sijoituskysymyksiä, milloin ne uhkaavat pilata maisemaa, sekä huolehtimaan asutuskeskusten siisteydestä ym. 26 Unescon aloite kansainvälisen toiminnan aikaansaamisesta maisemanhoidon alalla Yhdistyneiden Kansakuntien kasvatus-, tiedeja kulttuurijärjestön Unescon piirissä on tehty aloite tutkia mahdollisuuksia kansainvälisen yhteistoiminnan ja kansainvälisen sopimuksen aikaansaamisesta maisemien kauneuden ja luonteen suojelemisen alalla. 1957 Pariisia a käsiteltiin näitä kysymyksiä ja hyväksyttiin niistä seuraavat suositukset: •>l. yntyneessä keskustelussa esitetyt näkökohda t yhdistettiin mietinnöksi, johon sisältyy seuraavaa: >>Kansainvälinen muistomerkkikomitea oli yksimielinen siitä, että Unescon aloite jäsenvaltioiden kehoittami esta ryhtyä toimenpiteisiin maisemien kauneuden ja omalaatuisuuden suojelemiseksi oli erittäin välttämätön ja sopusoinnussa l'nescon ohjelman kanssa. 2. Kunnan vastauk essa sanotaan lisäksi, että kunnalla on teitä hoidossaan 140 km, joten se ei Yoi alueesta luopua, mutta soraa luvataan ottaa kuopasta pyrkimällä säilyttämään maiseman kauneusarvoja niin paljon kuin mahdollista
Varsinais-Suomen rauhoituskohteiden tärkeysja kiireellisyysjärjestys 5. Tä män vuoksi Turku onkin avainase27. ja teiden varsilla. Lausunnossaan yhdistys on tehnyt lyhyesti selkoa maisemanhoitotyöstä maassamme sekä luonut katsa uksen maisemanhoitoon vaikuttavaan lainsäädäntöön Suomessa. Tammi on ikäänkuin tä män eteläisyyden, luonnon edullisuuden ja voimaperäisimpään ja vanhimpaan viljelykseemme kuuluvan Varsinais-Suomen symboli. viin laitteisiin (valaistuslaitteet, merkinantolaitteet, mainokset, sähköja puhelinjohdot ym.) liittyvistä pulmista. Niiden ra uhoitus sopii ennen kaikkea eräiden Varsinais-Suomen maa1niljelyspitäjien tehtäväksi. riistaeläimillä on jonkinlainen tukialueensa. Tämän työn helpottamiseksi tarvitaan yhteenvetoa niistä näihin kysymyksiin liittyneistä näkökohdista, jotka tulivat esille komitean työn yhteydessä. mitä toivottavimpana. 1. Tämän vuoksi yllämainittu toimisto pitää välttä mättömänä yleisen tutkimuksen toimeenpanemista näistä kysymyksistä yhteistoiminnassa Unescon sihteeristön kanssa, jolloin ensimmäisenä toimenpiteenä on kaikkien tarvittavien asia.tietojen kerääminen eri maista. Viidennen ryhmän muodostavat eri ryhmiin kuuluvat erilliset esineet: harv inaiset puuja muut kasvilajit, hiidenkivet ja erilaiset >>vahat>>, joiden Varsinais-Suomen Maakuntaliiton luonnonsuorauhoittamisessa luonnonsuojelusta kiinnostunut jelutoimikunta on koonnut aineistoa maakunnan luonnonsuojelutyön pohjaksi ja päätynyt seuraavien kohteiden rauhoittamisen tarpeellisuuteen maakunnassa ja niiden tärkeysja kiireellisyysjärjestykseen. 4. Turku on erikoisasemassa tärkeimpien luonnonsuojelukohteiden rauhoittamiseen nähden siitä syystä, että sen alueeseen kuuluvat parhaiten säilyneet laaja-alaisimmat ja rehevimmät tammistot maassamme. Suomen Unesco-toimikunta on jo asiassa pyytänyt Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen lausunnon. 4. Lausunnossa päädytään toteamukseen, että varsinaiset maisemanhoidolliset näkökohdat ovat lainlaat ijoillemme olleet tuntema ttomia. vyöhykkeitä, joissa kaikki moottoriliikenne on kielletty samalla kuin pysäköintipaikat on sijoitettava. Ensi sijalla ova t vain tälle maakunnalle kuuluvat, sen luonnolle ja historialle merkitykselliset tammimetsät ja yksityiset suuret tammipuut. Luonnon edullisuudesta johtuen inhimillinen toiminta on saavuttanut täällä oloissamme aikaisimmin tason, jolla on ollut pysyvä vaikutus luontoon. Toiselle sijalle tärkeysjärjestyksessä on se joutunut vain siitä syystä, että se taloudellisen hyväksikäytön suhteen on jonkinverran vähemmän uhanalaisessa asemassa kuin edelläma initut mantereen tammistot . 3. Vain täällä maamme ulottuu pohjoisen havumetsän etelärajalle. Jatkuva yhteistyö on välttämätön kaupunkisuunnittelussa asemakaava.suunnittelijain sekä historiallisten muistomerkkien arkkitehtien ja rakennusteknikoiden välillä työn ensi vaiheesta lähtien. N"e edustavat luonnon alkuperäisen rehevyyden ja va nhan maanviljelyskulttuurin yhteistoiminnan tulosta. asutuskeskuksissa., maaseudulla. Lounais-Suomen saaristo on rikkinäisyydessään ja luontonsa monipuolisuudessa koko maailman saaristoja aja tellen erikoisasemassa. Kolmannen ryhmän maa kunnassa muodostavat joenvarsien lehtorippeet. Tämä osa maatamme kuuluu KeskiEuroopalle ominaisten lehtimetsien reuna -alueeseen ja sen luonnossa on lukuisia piirteitä, jotka ova t osoituksena Varsinais-Suomen luonnon edullisuudesta . ja kun pahoin vanhentunut luonnonsuojelulakimmekaan ei salli erityisten maisemanhoitoalueiden muodosta mista, voidaan sella ista kansainvälistä aloitetta, joka tähtää maisemien suojelua edistävän lainsäädännön aikaansaamiseen, pitää Suomen kannalta. Se on rauhoituksen kohde, joka ei kuulu millekään muulle maakunnalle. Esityksessä Turun kaupunginhallitukselle sanotaan seuraavaa: yleisö on tärkeätä saada mukaan. tarpeeksi ka uas tällaisista muistomerkeistä tai merkkipaikoista, ainakin niin, etteivät ne niiden ulkoasua ja ympäristöä häiritse. Eräät karuutensa takia taloudellisen toiminnan reuna-alueiksi jääneet takamaiden suoalueet edustavat Varsinais-Suomen luonnon >>toista puolta>>, verraten koskematonta luontoa, jossa mm. On välttämätöntä säilyttää siitä osia mahdollisimman luonnontilaisessa muodossa . 2. Sen väheneminen on jatkunut meidän päiviimme asti . Vain aivan pikku rippeitä on enää jäljellä nimenomaan naakunnan rehevintä lehtoa. Historiallisten muistomerkkien ja merkittävien paikkojen välittömään läheisyyteen olisi muodostettava. 3. Niitä on säilynyt maakunnassamme vain joitakin harvoja
Eniten lajiartikkeleita on kirjoittanut teoksen toimittaja, prof. Kotilainen on käsitellyt myös osan pohjoisista lajeista. massa koko maakunnan luonnonsuojelutyössä. Metsäkasveista kirjoittavat mm. niiden tunnustettu tutkijamme prof. Muutamat nuorimmat kirjoittajat ovat myös käsitelleet suokasveja tavalla, joka osoittaa, että kasvitieteellisessä jälkikasvussamme on pätevää, hyviä toiveita antavaa ainesta. >>Suuri kasvikiTja,> ei siis ole tarkoitettu kasvioksi. Leo Lindgren. Ruotsalo, Ritva Ruotsalo, Rauno Ruuhijärvi, Henrik Skult, Pentti Sorsa, Jorma Soveri, Holger Törnroth, Tauno Ulvi28 nen ja Yrjö Vasari kaikkiaan siis 27 henkilöä nuorista maistereista aina eläkeikään ehtineihin professoreihin saakka. Hänen tarkka perehtyneisyytensä maamme putkilokasvilajistoon ja sitä käsittelevään kotija ulkomaiseen kirjallisuuteen ovat päässeet tässä hyvin käyttöön. Salon Seudun Aluesuunnitelma yhdistyksen r.y. Toimittanut Jaakko Jalas suomalaisten tutkijain avustamana. Kustannusosakeyhtiö Otava. Jännittävän odotuksen tuntein lukija avaa teoksen, jonka päällyspaperia viehättävä kurjenmiekan kuva koristaa . Sen vuoksi siitä puuttuvat niille tunnusomaiset lajien määrityskaavat. lis. Hän on samalla sujuvakynäinen kirjoittaja ja osaa esittää vaikeatkin asiat helposti tajuttavasti. Erikoisesti on pyritty yhdistyksen toiminta-alueen luonnon eri puolia edustavien pientenalueidenrauhoitusverkoston aikaansaamiseen. Tuomikoski, joka on kfrjoittanut pääosan sanikkaisista ja useista suokasveista. Hänen persoonallisten muistojen ja tunnelmien maustamat artikkelinsa eroavat tuntuvasti Tuomikosken tarkoin jäsennellyistä kuvauksista .. Tehtävät ovat tähän mennessä keskittyneet luonnonsuojelukohteiksi sopivien luonnonmuistomerkkien etsimiseen ja rauhoitusanomusten laadintaan. Kalela esittelee tähinnä erityisesti harrastamiaan saroja, joista hänellä on ammattimiehellekin uusia asioita kerrottavana. 1958. Se on lähinnä kasvioiden täydennyskirja, jossa kuvataan lähinnä sellaisia asioita kuin lajien levinneisyyttä maassamme ja pohjoismaissa sekä muualla alueellaan, kasvupaikkojen laatua ja seuralaislajistoa, muuntelua, leviämishistoriaa, hyötykäyttöä, ihmisen vaikutusta kasvien toimeentuloon jne. Niinikään suomiehenä mainetta niittänyt prof. Hiljainen ja tavallisesti onnistunut huumori keventää vielä esitystä. luonnonsuojelutolmintaa Salon Seudun A.luesuunnitelmayhdistys asetti jo pari vuotta sitten luonnonsuojelun ja maisemanhoidon toimikunnan opettaja Kosti Vaarasen puheenjohdolla. Tämä kolmiosaiseksi suunnitellun >>Suuren kasvikirjan» ensimmäinen nide herätti jo kokonsa puolesta kunnioitusta viime joulun kirjatulvassa. Havas, Ilmari Hiitonen, Reino Kalliola, Hans Luther, Gunnar Marklund, Alvar Palmgren, Uuno Perttula, Bror Pettersson, Mikko Raatikainen, Heikki Roivainen, Raikko E. Kirjallisuutta Suuri kasvikirja I . Kustakin lajista on kirjoitettu tavallisesti sivun tai parin mittainen kuvaus, monesti pitempikin. Kasvimaantieteen ja systematiikan edustajamme on niin tarkkaan mobilisoitu mukaan, että on tuskin jäänyt jäävitöntä ammattimiestä teosta arvostelemaan. Palmgren ansaitsee kauniin kiitoksen siitä, että nämä lajit on asiantuntevasti tuotu suomenkielisen lukija. Keltasaron monimuotoisen ryhmän spesialisti prof. 851 sivua., 32 värikuvaa sekä 274 tekstikuvaa ja kuvaryhmää .. Jalas. Rauhoitettavien kohteiden joukossa on Lounais-Suomelle luonteenomaisia tammija jalavasekä pähkinäpensaslehtoja, yksityisiä puita, lähteitä, siirtolohkareita (Hermolanvahan siirtolohkare Suomusjärvellä todennäköisesti maan suurin), hiidenkirnuja, linturikkaita kareja ja komeita näköa.Ja,uoria historiallisine muistoineen. Kujala, jonka myös luonnonsuojeluväkemme hyvin tuntee, sekä varhain keskeltämme pois temmattu tohtori Perttula, joka Tampereella on johtanut monet kurssimme ja retkeilymme. Kotilainen, Viljo Kujala ja Risto Tuomikoski. Meitä on kyllä viime vuosina hemmoteltu monilla komeilla ja hauskoilla eläinkirjoilla, varsinkin lintukirjoilla, mutta nyt olemme siis saaneet myös kaivatun kasvikirjan. Kaikkiaan on anottu 14 kohdetta rauhoitettavaksi Suomusjärven, Halikon, Kiikalan, Kuusjoen, Muurlan, Perniön ja Särkisalon pitäjissä. Muut kirjoittajat ovat Carl Cedercreutz, Viljo Erkamo, Lars Fagerström, Paavo J. Toimittajan tukena on ollut toimituskunta, johon kuuluvat sellaiset pätevät tutkijat kuin professorit Aarno Kalela, Mauno J . Se onkin tarpeen tällaisessa laajalle lukijakunnalle tarkoitetussa teoksessa. Prof. Tähän mennessä meillä ei kaavioita lukuunottamatta ollut ainoatakaan suomenkielistä teosta, jossa olisi käsitelty kaikki luonnonvaraiset sanikkaisja kukka.kasvimme. Toimikunnan asiantuntijajäsenenä ja tutkijana on toiminut fil. Kun Turku vielä koskettaa saariston reuna-aluetta., kuuluu sen alueeseen vielä toisenkin luonnonsuojeluryhmän kohteita . Hyvänä kakkosena artikkelien lukumäärässä on erityisesti itiökavien ja soiden tutkijana kunnostautunut prof
Parasta olisi ollut, että kirjan alkuun olisi laadittu johdantoluku, jossa olisi mainittu tästäkin. Niinpä esim. Heinäkasvien esittelijöistä mainittakoon tohtori Roivainen ja vesikasvien tohtorit Luther ja Marklund. Ihanneratkaisu olisi varmaan ollut, jos jokaisesta lajista olisi tehty mustavalkoinen piirroskuva. Tämä kirja on todellinen ehtymätön tiedon ja nautinnon lähde jokaiselle, jolle kotiseudun ja kotimaan kasvimaailma on rakas. Kurjenmiekan kohdalta tämä tosin on jo yleisesti tunnettua, mutta samaa saattaa tapahtua muillekin lajeille, joita innostutaan kylvämään esim. kunnan ulottuville. Elävän esitystapansa ja riittävän yleistajuisuutensa takia se sopii yhtäläisesti jokaisen kasvitietoa kaipaavan lukemistoksi, vaikka se tieteellisesti pätevän ja luotettavan sisältönsä ansiosta kelpaa ammattimiehenkin opaskirjaksi. Uusimman kasvisystemaattisen, soluopillisen ja perinnällisyystieteellisen tutkimuksen tulokset on kaikkialla otettu huomioon. Näistä asioistahan kasvioidemme tiedot ovat perin ylimalkaisia yleislevinneisyydestä ei niissä ole puhuttu mitään. Näihin ryhmiin kuuluu kuitenkin monia taloudellisesti tärkeitä lajeja esim. koululaiset karttavat keräilyssään. Ihmisen monet toimenpiteet saattavat tietysti myös helpottaa kasvien omaehtoista leviämistä. Maamme kasvikunnan ja koko luonnon ystävät saavat olla erityisen iloisia ja tyytyväisiä »Suuren kasvikirjam> ilmestymisen johdosta. Lienenkö jo liian vanha, kun korvani ei tahdo tottua senkaltaiseen sanontaan kuin •>löydetty kahdesta Eckerön paikasta>> (pro >>kahdesta paikasta Eckeröstä»). osmankäämistä ei ole mainittu siinä usein massoittain elävää Nonagria-yökköperhosen toukkaa. röllin suku on rikastunut kahdella lajilla, joista toinen, ennen luhtarölliin sekotettu jäykkä rölli (Agros tishyperborea), on kasvisystemaatikkona kuuluisaksi tulleen väkeväsanaisen Karesuannon kirkkoherran Lars Levi Laestadiuksen jo v. Jo kauan sitten erotetut muodot, joille ei välillä ole annettu arvoa, ovat näin voineet päästä uudelleen kunniaan. osa sisältää sanikkaiset ja yksisirkkaiset, siis pääasiassa juuri niitä vain vähä11 huomiota herättäviä ja yleisessä tietoisuudessa vaikeasti tunnettavina pidettäviä kasveja, joita mm. kromosomimäärän lisääntymisen (polyploidian) tai risteytymisen tietä. Sama on sanottava levinneisyystiedoista, jotka yleensä on esitetty tarkkaan niin kotimaan osalta kuin yleisestikin. Ruotsista käännetyissä artikkeleissa tuntuu joitakin pihtien pitämiä. •>Suuren kasvikirjam> I. Tätä asiaa olisi voitu selvemmin korostaa, nyt siihen on vain pari kertaa viitattu. Niinpä Perttula kertoo, että keltaista kurjenmiekkaa on Tampereen tienoilla kuviJa-asutuksen levitessä istutettu viimeisten 20 vuoden aikana ainakin kahdentoista järven rantaan, usein varsin syrjäisillekin seuduillP,. Ihmisen vaikutuksesta kasvien levinneisyyteen on myös monesti mainittu. Monista lajeista on lueteltu niitä ahdistavia sienitauteja, mutta esim. Useiden nuorempien toimittajien täysipainoinen työ ansaitsee vanhempien rinnalla erityistä tunnustusta. Lajien tuntomerkit on useimmiten hyvin esitetty, mutta esim. Niilo Söyrinki. On tosiaan kunnioitettavaa, että näin pienessä maassa pystytään saamaan aikaan tämänlaatuinen tieteellisesti korkeatasoinen ja samalla yleistajuinen luonnonvaraista kasvimaailmaa esittelevä t eos. 29. Tutkimus on myös todennut, miten useat lajit ovat kehittyneet suvun kantamuodoista esim. Lainausmerkeillä varustettuja sanoja on joskus häiritsevän usein. Kuinka monelta paikalta harvinaiset lajit ovat jo kokonaan hävinneet, ei tiedetä. myrkyllisyytensä vuoksi merkittävästä suokortteesta (Equisetum palustre) ne ovat jääneet pois. Värikuvat ovat valitettavasti suurelta osalta painatuksellisesti heikkoja. Teoksen 851:lle sivulle mahtuu niin suuri määrä asiatietoa, että sen selostaminen ei ole lähestulkoonkaan mahdollista näin suppeissa puitteissa. Sanajärjetys näyttää myös välistä tuottaneen vaikeuksia siinähän sanomalehdet totuttavat meitä päivittäin virheellisyyksiin. Tällaisessa kirjassa, jota joudutaan paljon käyttämään hakuteoksena, se olisi ollut syytä ottaa mukaan. Kirjan kieliasu on kiitettävän sujuva jopa usein parempi kuin joissakin kaunokirjallisluontoisissa teoksissa. Mustavalkoiset kuvat ovat yleensä hyviä, mutta suomalaista itsetuntoa kiusaa se, että melkoinen joukko niistä on Ruotsista lainatuita. Niitty-maarianheinän (Hierochloe odorata) ja metsämaarianheinän (H. Näin on monessa kohdin jouduttu tarkistamaan entisten sukujen ja lajien rajoja . Muutamilta tekijöiltä näyttää lajien organologisen rakenteen kuvaus unohtuneen. Nämä lajien synnyn paljastukset tekevät kotoiset kasvilajimme meille entistäkin läheisemmiksi ja rakkaammiksi. Tämäntapaisia vähäisiä puutteita näin suuresta teoksesta tietysti väkisinkin löytyy. huvilapalstoille. heinäkasvit ja suosara t jotka käytännön maaja metsätalousmiehenkin on tunnettava. australis) mitkä ikävän jokapäiväiset suomalaiset nimet onkaan otettu entisten tilalle eroja selostettaessa on kokonaan unohdettu kasvutapa, josta ne tuntee jo kaukaa. kasviemme luonnonvaraisen esiintymisen kartoitusta ja tutkimista. Rauhoittamisesta on kyllä ilmoitettu jokaisen asianomaisen lajin kohdalla, tosin usein vain kuin ohimennen tekstissä. Näin ihminen siis tehokkaasti muuttaa luonnon alkuperäisiä suhteita ja vaikeuttaa esim. Lukuisan kirjoittajien joukon takia ilmenee tietysti epätasaisuutta, jota tosin toimittaja ja lisensiaatti Raikko Ruotsalo ovat tasoittaneet. Tällaiset monien lajien selvityshistoriasta annetut selostukset johdattavat lukijan havainnollisella tavalla nykyaikaisen kasvisystematiikan työmenetelmien pariin. Toiselta puolen etenkin lihavien lehtomaiden ja soiden lajit ovat saaneet luovuttaa kasvupaikan toisensa jälkeen ihmisen käyttöön. Kirja on aivan erinomainen opas näiden kasvien elämän vaatimusten, levinneisyyden ja historian opiskelussa. 1856 nimittämä. Kun kerran on pystytty saamaan aikaan tällainen teos, jonka vertaista ei Ruotsissakaan ole, olisi toivonut kuvituksenkin löytyvän kotimaasta
Yllä-oleva Oulun Luonnonystäväin Yhdistyksen luonnontieteellisen julkaisusarjan osa sisältää kolme paikalliskasvistollista tutkielmaa. Ski. Vielä on kirjassa kirjoitelmat rantalitukasta, eräistä oudoista tulokaskasveista, intiaaniriisin kasvusta Jokioisissa, ohjeita biologisten näytteiden talteenotosta, luettelo yhdistyksen kirjastosta ym. Sitäpaitsi aihe liittyy myös läheisesti luonnonsuojeluun, ovathan kasvit täesä tapauksessa ihmisen siirtämiä nappuloita luonnon suurella pelilaudalla, jonka turmeltumista luonnonsuojelu pyrkii estämään. Varsinaiseen luonnonsuojeluun liittyvät kirjoitelmat Liesjärven Kaijankiven siirtolohkareesta sekä lepakoiden viihtyisyyden edistämisestä rakentamalla ja ripustamalla niitä varten erityisiä lepakkopönttöjä, joista esitetään kirjoituksessa mallit piirroksineen. Lounais-Hämeen luon30 non tutkimu ta käsittelevät monet kirjoitukset koskevat tällä kerta a suurten petoeläinten esiintymistä ja häviämistä Lounais-Hämeessä 1800-luvulla, uusia selkärankaishavaintoja samalla alueella, kaalikasvien tuhoperhosia Forssassa 19293:!, hyönteisha.va.intoja parin viime kesän aikana, harvinaisia kasvilöytöjä sekä kasviston tutkimusta LounaisHämeessä kesällä 1958, jolloin tältä ennestään melko hyvin tunnetulta alueelta löydettiin vielä noin 90 uutta kasvilajia. Teos sopii mainiosti myös kuiviin koulukirjoihin ikävystyneille oppilaille kertauskirjaksi. Hänen kirjansa on samalla opas erämaahan lähtijälle ja kuvaus Saariselän parhaista retkeilykohteista. Julk. Erittäin tervetullut yhteenveto vuosikirjassa luettelee kaikki ne lait, asetukset ja muut määräykset, jotka nykyisessä lainsäädännössämme koskevat tavalla tai toisella luonnonsuojelua . Oulun .uuonnonystäväin Yhdistyksen Julkaisuja. E. Nykyajan tieteen maailmankuva,. Ilmeisellä asiantuntemuksG!la puhutaan siinä jalkineista, muonasta, kantolaittm·sta., teltoista, kameroista ja muista välttämättömistä retkeilyvarusteista, vieläpä seuran valitsemisestakin. sellaista luonnonsuojelun kannalta ajankohtaista kysymystä kuin erosiota on käsitelty, Biologeja erityisesti kiinnostava on esitys alkulimasta ja periytymisestä. Kuvitus on vartavasten suunniteltu vaikeiden asioiden yksinkertaistamiseksi. Kullervo K emppinen: .uumikuru. Harras toivomuksemme on, että maamme harvalla luonnonsuojelurintamalla saataisiin muuallekin LounaisHämeen kaltaisia tukikohtia. Osa kuvista on kärsinyt lievästä ylivalotuksesta, mutta toiset ovat erinomaisia. tässä tapauksessa käy ilmi vanhan purjelaivakauden painolastipurkausten, teollisuuslaitosten, sota-ajan saksalaiskuljetusten ja monien muiden kiintoisien tekijäin vaikutus kasvien leviämiseen. Samaan sarjaan liittyvät myös entistä täydellisemmät ja yksityiskohtaisemmat ohjeet luonnonsuojelualueiden ja luonnonmuistomerkkien rauhoittamisesta yksityisillä mailla Lounais-Hämeessä. Kirja on para ta yllykettä lapinta utiin. N. LounaisHämeen Luonnonsuojeluyhdistys r .y. Sarja A IV n:o 2. Syksyn ruska-aikana otetut värikuvat antavat kirjalle erikoisuutta. Ken kirjoittanee kerran Suomen kasviston kulttuurihistorian, sille tästä tutkielmasta on hyvä apu. Toinen tutkielma tarkastelee pensaskasvistomme urhean pioneerin, rantapajun (Salix triandra) levinneisyyttä Limingan ja Tyrnävän seuduilla, missä se tulvarannoilla, jokisuiden täyttyvillä lietemailla, pitää sitkeästi puoliaan sekä jäitä että vaihtelevia vedenkorkeuksia vastaan. Esim . Laajaan ja tuoreeseen tietomäärään pohjautuva saksalaisen lääkärin teos kuvaa erinomaisen havainnollisesti ja yleistajuisesti maapallon fysikaalisen rakenteen, atomien, tähtitaivaan ja elollisen elämän perusteita. Tarinoita ja kuvia Saariselän tuntureista ja eräretkeilystä. Kvo. WSOY 1958 Kirjoittaja on monet kerrat samoillut Saariselän ihanteellisessa retkeilymaastossa. Vintilänojan, Solustamanselän, R autukurun ja Porttikosken teiden, Tuiskukurun, Lumikurun, Kuikkapään, Vongoivan ja muiden Saariselän erikoisuuksien taivallukset on kuvattu reippaassa hengessä eloisasti kertoen . Lounais-Hämeen Luonnonsuojeluyhdistyksen vuosikirja on jälleen ilmestynyt sisältäen lyhyitä tutkielmia ja selostuksia kaikkiaan 61 sivua. Kvo.. Näin matka kuluu mukavasti K emppisen seurassa. Ne osoittavat, kuinka Lappi siihen aikaan on vertaansa vailla väriloistossaan. Forssa 1958. N. Oulu 1958. Lounais-Hämeen Luonto IV. Oulun Luonnonystäväin Yhdistys. Fritz Kahn: Suuri luonto. Selkeä karttaluonnos on hyvänä tukena lukijalle. K aikki tällaiset tiedot ovatkin varsin tarpeellisia kun otamme huomioon, että vuosikirja jää monen luonnon uojelua harra tavan kodin ai no a k si tietolähteeksi ja käsikirjaksi nimenomaan Lounais-Hämeessä. Kolmas tutkielma »Havaintoja eräiden merenrantalaguunien vesikasvistosta Haukiputaalla, Oulunsalossa ja Limingalla» selvittelee rantalaguunien kasvillisuuden riippuvaisuutta laguunien iästä, ravinteisuudesta ja vesika-svien leviämistekijöistä. E . Julk. Tulokaskasvillisuuden tutkimus on kulttuurihistoriaa, josta mm. >>Toppila ja sen tulokaskasvit>> käsittää arvokkaan kokoelman tietoja Oulun ulkosataman noin kolmesataislajisen tulokaskasviston esiintymisestä lähes puolen vuosisadan aikana. Aloittelevalle tämä kaikki on erityisen antoisaa, ja kokenutkin tuntureitten samoilija saa varmaan yhden ja toisen vihjeen. Suomentaneet Jorma Pöyhönen, Toini Mikkola ja H erbert Edelmann. Kiitollinen työkenttä avautuisi varsinkin maaseudun luonnontieteellisille seuroille, joista eräillä on jo omat julkaisusarjansakin. Aineiston tarkat vuosittaiset havaintoluvut olisivat kenties voineet antaa aihetta vielä monipuolisimpiinkin päätelmiin. WSOY 1958. Ski
Pieni lakisarja n:o 69. Kuvat on lainattaessa tilattava. Lainausaika kaksi viikkoa. Tätäkin luetteloa saa tilata Valtion julkaisutoimistosta. Rainan kuvat ovat eri puolilta maapalloa ja valaisevat ennen muuta luonnossa vallitsevaa tasapainoa ja ihmistä tämän tasapainon järkyttäjänä. Yllämainittu luonnonsuojelua koskevat lait ja asetukset sisältävä pienen lakisarjan vihkonen sisältää luonnonsuojelulain v:lta 1923, Ahvenanmaan luonnonsuojelulain v:lta 1924 ja 1943, asetuksen kotkien, kalasääksen ja tunturihaukan rauhoittamisesta v:lta 1955, asetuksen helmisimpukan rauhoittamisesta v:lta 1955, otteen sisäasiainministeriön yleiskirjeestä, joka koskee luonnonsuojelulailla rauhoitettujen eläinten menettämistä valtiolle v:lta 1952, valtion luonnonsuojelunvalvojan toimesta laaditun luettelon rauhoitettujen eläinten hankkimisesta oppilaitosten kokoelmiin, asetuksen eräiden harvinaisten kasvien rauhoittamisesta v:lta 1952, lain eräiden uusien luonnonsuojelualueiden perustamisesta valtion maille v:lta 1956, asetuksen eräistä valtionmaiden luonnonsuojelualueista v:lta 1958, valtioneuvoston päätöksen luonnonsuojeluasiain käsittelystä maanmittauskonttorissa v:lta 1932, korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen luonnonsuojelualueiden verotuksesta v:lta 1956 ja asetuksen metsästutkimuslaitoksesta v:lta 1953. Kuviin liittyy monistettu nimiluettelo, jonka numerot viittaavat kuvissa oleviin, vastaaviin numeroihin. kuvien häviämisestä tai turmeltumisesta. Kaikkiaan tämä tiheään ladottu kirjanen sisältää 64 sivua ja pienessä ta~kukoossa se on kätevästi luonnonsuojeluväen käytettävis~ä matkoillakin yhtä hyvin kuin tuiki tarpeellisena työvälineenä kotikirjastossakin. vähintään kaksi viikkoa etukäteen ja ne lähetetään huolellisesti pakattuna, kirjattuna pakettina ja on myös ehdottomasti sellaisena palautettava. Luonnonsuojelulailla rauhoitettuja alueita ja samalla luonnonmuistomerkkejä sisältyy tähän luetteloon lukuun 395 kaikkiaan 66. muutamia ulkomaalaisiakin. 31. Helsinki 1959. Kuvat on kopioinut Kuultokuva Oy värikuvatauluista. on yhdistyksemme jäsenten ja järjestöjen lainattavissa. Tutkimusmetsä on taasen varattu metsäntutkimuslaitoksen tutkimuksia varten ja sen hoidossa noudatetaan mainitun laitoksen toivomuksia. 4. Kuvaraina "Suojelkaa tulevaisuuden luontoa jo tänään" Tämänniminen Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton valmistama kuvaraina on niinikään samoilla ehdoilla lainattavissa. Luonnonsuojelua koskevat lait ja asetukset. Kirjasta saa tilata Valtion julkaisutoimistosta osoitteella Helsinki Annankatu 44. Luetteloon sisältyy kaikkiaan 396 aluetta, joista 217 ns. Ra.inasarjan kuviin, joita on 49, liittyy seikkaperäinen teksti. Lainaus on ilmainen, mutta lainaa.ja on vastuussa. Värikuultokuvasarja Suomen Linnuista Luettelo valtion metsien luonnonsuojelualueista, luonnonmuistomerkeistä ja erikoismetsistä 1. 1959 Metsähallituksen toimesta on äskettäin ilmestynyt luettelo niistä valtion metsissä olevista alueista, jotka ovat joko luonnonsuojelulailla rauhoitettuja tai metsähallituksen päätöksellä varatut erikoistarkoituksiin ja jotka tavallaan kuuluvat nekin tietyssä suojeluksessa oleviin alueisiin ja voidaan rinnastaa luonnonsuojelualueisiin. Puistometsä on alue, joka säilytetään mahdollisimman koskemattomana vain varovan harvennushakkauksen tai muun metsänhoitotoimenpiteen tullessa kysymykseen. aarnialueita, 86 puistometsäaluetta ja 91 tutkimusmetsää sekä eräs aarnimetsän ja puistometsän sekaalue ja yksi luonnonmuistomerkkinä rauhoitettu luolamuodostuma. Aarnialueella tarkoitetaan alkuperäistä luontoa edustavaa täysin koskematonta metsikköä tai luonnonmuodostumaa (useimmiten puuta tai puuryhmää). opetusja kurssitoimintaa varten. Kuvasarja käsittää 244 kuvaa (koko 25 x 35 mm), joissa on yhteensä 296 lintulajia, joukossa
The report of the State Committee appointed in 1954 on the pollution of waters in our country has been completed and it is evident from it that 650 cases of pollution of the surface water have been reported in our country. \... Kall-iola ja fil.maist. R. PENTTI LINKOLA: >>Jalohaukan kohtalo>> (The fate of the peregrine falcon) A year ago The Finnish L eague for the Protection of Nature sent round an inquiry to make clear the question about the stock of our birds of prey decreasing in nunber: eagles, eagle owls and peregrine falcons. Helsinki 1959, Raittiuskansan Kirjapaino Oy. 1959 300 mk vuodessa, 6000 mk kerta kaikkiaan). prof. Tilattaessa mainitkaa, haluatteko mutterivai neulakiinnityksellä varustetun merkin. USKO K . Puh. The supervision of the purity of waters will be subordinated to the Ministry of Agriculture and the work of the committee continued by the consulting body for the protection of waters set up last autumn and recently completed. This study is based upon the inquiry Bent out and on ornithological information obtained from archieves and collections. The section tLnonnonsuojelun työmaalta>> contains news about protection activities, the delegation on protection of waters, cleaning of bird-houses, the relations between game preservation and protection of nature, road building technics from a point of view of landscape care, the initiative of Unesco for bringing about international activitity in the field of landscape-protection, protection activity in connection with regional planning and a review of literature. Mikäli jäsenten hankkijat itse keräävät myös jäsenmaksut, he ovat oikeutettuja vähentämään p a l k k i o k s e e n yhdistykselle tilitettävästä yhteissummasta 20 % edellytettynä, että uusia jäseniä on vähintään 5. Tilaushinta v. Sen lisäksi yhdistys jakaa viidelle parhaalle jäsenten hankkijalle koko maassa huomattavat kirjapalkinnot. 1958. EditorB: Niilo Söyrinki (managing editor), Reino Kalliola and Erkki Kanerva. Osoite: Unionink. In consequence of the examination measures for protection of the peregrine falcon were taken and on A.pril 30, 1959 a decree was issued by the cabinet on full protection of this bird in our country. Ålkää unohtako siirtotilikort t i a n n e, j o n k a v 1 1 p y m i s e n v u o k s i olemme postittaneet uuden kortin m a ks u k e h o i t u k sineen. 4. Toimitus: apu!. UOTI: ,>Ihminen eläimistön ja kasviston köyhdyttäjänä Suomessa>> (Man as impoverisher of the animal and vegetable world). 32. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen jäsenmerkkl. Lehtemme kansikuvana oleva SLY:n merkki on saatavana myös kauniina ja arvokkaana hopeisena rintamerkkinä. 622 978. Julkaisija : Suomen Luonnonsuojeluyhdistys. In the summer 1958 127 resorts were examined and observed, of which only in 23 cases was established a reliable and in 3 a probable nesting, in addition to which information was received from outsiders on 17 resorts in last summer. ContentB; N IILO SÖ Y RIN KJ: >> Vesiemme suojelu tehostuw> (The protection of our waters intensifies). E. SUOMEN LUONTO Ilmestyy 4 kertaa vuodessa. 40 .A, Helsinki. The resorls examined represented 40 per cent of the whole material. •NATURE OF FINLAND. Jokainen vähintään 10 uuden jäsenen hankkija saa yhdistyksen merkillä somistetun hopeisen teelusikan. 1959 400 mk. Kanervo. _____ _ Uusien jäsenten hankinta Suomen Luonnonsuojeluyhdistykseen on tänä vuonna ilmoittautunut n. Postisiirto 6882 Jaetaan Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen jäsenille jäsenmaksua vastaan (v. No. 500 uutta jäsen~ä. The organ for the Protection of N ature PubliBherB: The Finnish League for the Protection of Nature. Tämä vaatimaton jäsenmäärän lisäys jää pysyväksi vasta jos kaikki entiset jäsenet maksavat jäsenmaksunsa. The costs of the purification plants of waste waters amount to some 70 milliard marks. Merkin voi noutaa toimistostamme tai tilata postitse, jolloin se lähetetään postiennakkona. The material comprises 330 reliable haunts (favourite resorts) in our country. The writer estimates the number of nesting peregrine falcons of our country at 65 couples and with attention paid to resorts of which there is no cognizance at a hundred couples at most. .Y iilo Söyrinki (vastaava), toht. Yhdistys jakaa uusien jäsenten hankkijoille palkintoina h o p e alus i koit a. Merkin hinta on 250 mk
Nahkaselkäinen teos maksaa yht. Aarno Kalela ja leht. I ja II osa nyt saatavana. l 300 tekstikuvaa ja pari tuhatta sivua tekstiä. II osa: (Corylaceae Rosaceae) 232 kokosivun värikuvaa sekä 475 sivulla 288 tekstikuvaa ja 13 puunanatomista kuvaryhmää. Torsten Lagerbergin johdolla, elävöittää Pohjolan kasvimaailman tavalla, mikä tuottaa vilpitöntä iloa kaikille luonnonystäville. Teoksen kolmas osa ilmestyy syksyllä 1959 ja neljäs keväällä 1960. Nopeasti loppuunmyydyn ensimmäisen suomalaisen painoksen sekä kolmannen uudistetun ruotsalaisen painoksen pohjalla ovat prof. Erillisosia ei myydä. 24.000 mk. I osa: (Polypodiaceae Myricaceae) 232 kokosivun nelivärikuvaa sekä 470 tekstisivulla 239 kuvaa ja karttaa. POHJOLAN LUONNONKASVIT Uusittu ja täydennetty neliosainen laitos Tämä suurteos, jonka ruotsalaiset kasvitieteilijät ovat luoneet prof. Tiedustelkaa edullisia erämaksuehtoja. Valmiina koko teos tulee käsittämään 919 kokosivun värikuvaa, n. WSOY. Heikki Väänänen nyt suorittaneet uuden suomalaisen laitoksen toimitustyön
Vuosijäsenmaksu 300 mk Kertakaikkinen jäsenmaksu 6000 mk Jäsenmaksua vastaan jaetaan 4 kertaa vuodessa ilmestyvä aikakauslehti SUOMEN LUONTO Jäseneksi ilmoittautuminen (nimi, arvo tai ammatti ja postiosoite) kirjeitse tai puhelimitse. Jäsenmaksu peritään aikakauslehden lähetyksen yhteydessä. SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYS J Helsinki, Unioninkatu 40 A ~ Ralttluakanaan Kirjapaino, Helalnld. Muistakaa aina heti ilmoittaa osoi tteenmuutokses tai SUOMEN L UONNONS UOJEL UYHDISTYS Maan luonnon ystävien yhteenliittymä Luonnonsuojelu pyrkii • säilyttämään edustavia näytteitä alkuperäisestä luonnostamme kansallisiksi nähtävyyksiksi ja tieteellisiä tutkimuksia varten; • turvaamaan uhanalaisten kasvija eläinlajiemme säilymisen; • vaalimaan suomalaisen luonnonja kulttuurimaiseman kauneusarvoja ja kansallisia perinteitä; • vaikuttamaan talouselämäämme niin, että luonnonvaroja käytetään järkevästi ja kaikkea tarpeetonta hävitystä välttäen; • huolehtimaan siitä, että myös asutuskeskuksien ja tehdasseutujen väestöllä on mahdollisuus nauttia luonnosta terveyden ja ilon lähteenä; e opettamaan niin nuoria kuin aikuisiakin liikkumaan luonnossa sitä turmelematta ja sen rauhaa häiritsemättä; • kartuttamaan kansamme tietoja Suomen luonnosta sekä edistämään kasvija eläinmaailmamme tuntemusta