SISÄLTÄÄ: Niilo Söyrinki : Harjuj emme suojelu vaatii soraja hiekkavarojen selvitystä 5 Kalevi Raitasuo: Sorsien sulkasadon ajoittuminen ja metsästys 10 Vesa Mäkinen: R etkeilyreiteistä 15 Kerkko Hakulinen: Fontainebleaun metsä 17 . 22. arvo tai amma tti ja postiosoite) kirjeitse tai p•1helimitse. B. T ilaushinla v. Jaetaan Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen jäsenille jäsenmaksua vastaan. 63 28 Puutavarayhtiö luontoa suojelemassa 29 Leo Kolho: Pieniäkin muistettava 30 Kirjallisuutta 31 T iedotus jäsenille 32 Summary Kansikuvan valok. V. Puhelin 643 71 9 Postisiir to 6882 J äseneksi ilmoittautuminen (nimi . Merkin hin ta on 2 mk 50 p .. R e ino K a 11 i o 1 a, kand . Tilattaessa ma in itkaa haluatteko merkin mu ttcrivai neulaki inni tyksellä. Jäsenmaksu p eritäiin aikakauslehden lähetyksen yhteydessä. 3 mk 80 mk Toimitus: prof. 11. 1963 5 mk. Vuosijäsenm aksu 4 mk Opiskelijat ja koululaiset Ainaisjäsen SUOME LUONTO llmcstyy -1kertaa vuodessa . I tkonen: H elm isimpukan elinehdoista 21 Pentti R eivinen: Eräs luonnonsuojelun pioneeri Uusinta tietoa Suomen luonnosta 24 Kauri Mikkola : Katsa us eläimistöön 25 Kalervo Eriksson: I tä inen ta lvivieras 26 Olavi H ilden: Käpytikat liikkeellä Luonnonsuojelnn työmaalta 27 Uusia luonnonsuojelua lueita ja rauhoitettuja luonnonmu istomerkkejä 6. 1. Merkin voi nou taa toim istostamme tai tilata postitse, jolloin se lähetetään postienn akkona. Pekha Pitkänen SUOMEN L UONNONSUOJELUYHD ISTYS H elsinki, Lapinlahdenkatu 29. 62-16. Sivu n ylälaidassa km·au u SLY:n merkki on saatavissa myös kaun iina ja arvokkaana hopeisena rintamerkkinä. M a rt t i Link o 1 a (toimitussihteeri). 1 i i I o S ö y ri nki (vastaava), toht
1. Kestopäällysteiset niet ovat tässäkin suhteessa ajan mittaan taloudellisimpia. M u tta kestää kauan, ennenkuin edes pääosa teistämme on päällystetty. Kestopäällystämättömät soratiemme ovat todellisia soran haaskaajia, jotka eivät milloinkaan tule valmiiksi. Tavallisin vastaus on, että juuri tuo h;,.rju on ainoa soralähde, jonka turvin rakennussuunnitelma voidaan toteuttaa. Yksityiset luonnon ystävät, kotiseutuyhdistykset ja muut kulttuurijärjestöt koettavat monesti tehdä parhaansa saadakseen paikkakunnan ehkä arvok1kaimman maisemakohteen pelas·tetuksi soranoton tuholta, mutta useimmiten turhaan. Siihen mennessä ehditään vielä turmella monta harjua. Sorakuoppa toisensa jälkeen avataan käyttöön, ja jo tyhj.ennetyt jäävät ammottamaan synkkinä arpina harj,ujen ja kumpareiden kupeille. Nykyisen käytännön ei tarvitse jatkua montakaan kymmentä vuotta, kun kaikki kauneimmat harjumme on häivitetty ainakin kaupunkien ja muiden asutustaajamien ja valtamaanteiden varsilla siis juuri siellä, missä ~uonnonmaiseman kauneusarvoja ensi sijassa olisi varjeltava. Taajaan asutuilla seuduilla käytetään kuitenkin huomattavia mat-eriaal~määriä myös talojen rakentamiseen. Hätähuutoja harj ujen puolesta tulee kaikkialta maastamme. Näin tulee koko seutua kaunistaneesta harjujaksosta muutamassa vuodessa kuin koirien kaluama luu, ja parhaassa tapauksessa harjusta mu,istuttaa enää vain rivi rosoreunaisia kuoppia. Tieja vesirakennushallituksesta onkin tullut pahamaineisin maisemiemme turmelija. N :o 1 196 3 SUOMEN LUONTO 22 VUOSIKERTA SU O MEN LU O NN O NSUOJELUYHDISTYKSEN JULK AISU Harjujemme suojelu vaat11 soraJa hiekkavarojen selvitystä Niilo Söyrinki Uusien teiden rakentaminen ja muu runsaasti soraa ja hiekkaa kuluttava rakennustoiminta jatkuvat maassamme yhä kiihtyvällä vauhdilla. Valtaosa sorasta ja hiekasta tarvitaan teiden raikentamiseen ja kunnossapitoon
On edesvastuutonta huolettomuutta, että kohdalle sattuva harju toisensa jälkeen tuhotaan ilman että on usein yritettykään selvit2. Ilahduttavia poikkeuksia,kin kuitenkin on, mutta he eivät vielä paljon pääse näkyviin kokonaisuudessa. .. Emme myöskään voi jäädä odottamaan ehkä tulevan nykyistä monipuolisemman koulutuksen tuomaa •parannusta insinööriocunnan suhtautumisessa maisema-llisiin tekijöihin. Tärkein tehtävä on maan soraja hiekkavarojen -inventointi ja yksityiskohtaisen käyttösuunnitelman laatiminen sen perusteella. Tarvitaan nopeita ja tehokkaita keinoja, jos aiotaan pelastaa edes arvokkaimmat harjumaisemamme lopulliselta vandalismilta. Heidän valmennuksessaan ei luonnonmaiseman kauneusarvoihin ja niiden säilyttämiseen ole tähän mennessä omistettu lainkaan huomiota; ei siis ole ihme, etteivät monet heistä osaa tajuta niiden merkitystä. Vanhat tiet kulkevat harjuja pitkin . Teiden rakentajat ja muut harjuma·teriaalin käyttäjät ovat paaasiassa insinöörejä ja muita teknillisen koulutulksen saaneita henkilöitä
On siis riittävästi harkittava, milloin niitä on käytettävä ja milloin voidaan tulla toimeen muulla materiaalilla. tää, voitaisiinko tarvittava materiaali ehkä hankkia jostakin toisesta paikasta tuottamatta yhtä suurta vauriota. Valok. Olemme jo eläneet ohi sen ajan, jolloin kaikenlainen luonnon hyödykkeiden käyttö on sallittua välittämättä vähääkään niistä seurauksista, joita se saattaa tuottaa m aisemakuvalle. Siksi sitä ei ehkä voida suorittaa koko maassa samanaikaisesti. Tällainen inventaario on suuri tehtävä, joka vaatii runsaasbi varoja ja työvoimaa. R. Tämä e; ole välttämätöntäkään, kunhan saadaan aluksi selvitys kai-kkein uhanalai... Soravarojen inventaario on välttämätön m yös vastaisen rakennustoiminnan kannalta sinänsä. Kalliola 3. uudet uhkaavat harjujen olemassaoloa. Siinä on kysymys si,ksi arvokkaasta materiaalis ta, että sen käytössä on syytä noudattaa mahdollisimman tarkkaa suunnitelmallisuutta. Kerran kulutetut soraja hiekkavarat eivät enää uudistu , vaan ne on lopullisesti menetetty
Ne ovat jääkauden päättymisvaiheessa syntyneitä geologisia muodostumia, joilla on korvaamaton merkityksensä isänmaamme luonnonkuvan synnyn ja historian selvittelyssä. Ruotsissa on myös jo rakennettu uudestaan eräitä harjunpätkiä jätemaata käyttäen ja istutettu ne kasvamaan männikköä, jotta jotkin kaikkein pahimmin turmellut maisemakohdat on saatu korjatui:ksi. Tällaisen laajan, koko maata koskevan tehtävän toteuttaminen tulisi viipymätJtä sisällyttää valta 1 lmnnansuunnittelun ohjelmaan. Niiden eri ilmansuuntiin antavat rinteet vaihtelevine kasvupaikkoineen elättävät monia niille ominaisia eläinja kasvilajeja ja yihdyskuntia. Harjuilla on m yös suuri biologinen merkityksensä maisemassamme. Näihin kuuluvat ensi sijassa suurten !kaupunkien ja teollisuuskeskusben ympäristöt ja muut taajimmin asutetut seudut ja pääteiden suunnat, joissa soran kulutus on voimakkain. Tällainen harjujen rekonstruointi tulee kuibenkin toivottoman kalliiksi. Heidän on sitten yhdessä luonnonsuojelun asiantuntijoiden kanssa laadittava käyttösuunnitelmat siten, että edustavimmat harjut säilytetään. Jo varhain jääkauden jälkeen harjut olivat ·kasvien ja eläinten paljon käytettyjä vaellusteitä, ja tällaista vaellusta jatkuu edelleenkin siellä, missä harjut vielä ovat säilyneet. Ruotsissa, jossa harjujen säilyttäminen ja soran ja hiekan saanti ovat ainakin yhtä polttavia kysymyksiä kuin meillä, on jo suoritettu soravarojen inventointi luonnornmojeluyhdistykselle tätä varten myönnettyjen varojen avulla. Tämä ,ei kuitenkaan vielä riitä, vaan tämä toiminta on saatava yleisesti käyntiin, ennenkuin se on myöhäistä. Harjujemme suojelemiseksi on valtakunnan soraja hiekkavarojen inventointi ja .käytön suunnittelu saatava nopeasti toimeen. Inventaarion toimeenpanossa tarvitaan pätevän koulutuksen omaavia geologeja. Harjua ei siis voida rakentaa uudestaan, vaikka sen muotoinen kohouma tehtäisi·in ,kuinka tarkasti. Myös pohjaveden kulkuteinä harjut ovat korvaamattomia komeimmat lähteet pu1ppuavat juuri harjujen kupeista. 4. Harjut eivät myöskään ole vain maiseman kaunistajia. simmista seuduista. Jossakin on jo ennätetty tehdä paikaHinen aloite, niinpä ainakin Kanta-Hämeen aluesuunnitteluyhdistys on päättänyt suorittaa soraja hiekkavarojen inventoinnin ja niihin liittyvän Iuonnonsuojelutuokimuksen alueellaan
Tämä koskee ennen kaikkea sorsanaaraita. Näin siitä huolimatta, että kaikki sorsalajimm e pudottavat kesäsulkasaclon yhteydessä myös siipisulkansa menettäen lentokykynsä parin, ko lmen viikon ajaksi. 5. Syyskuisia sin isorsakoiraita, joista oikeanpuoleinen on jo löytänyt entisen puolisonsa ja solminut pa risiteet, va ikka puvunvaihto on vielä aiva n kesken. Valitettavan monissa tapauksissa tämä kriitillinen ajankohta sattuu yksiin metsästyskauden kiihkeän alkuvaiheen kanssa. Sorsien sulkasadon ajoittuminen Ja metsästys Kalevi R aitasuo Sorsalintujen sulkasatoon on yleensä kiinnitetty maassamme perin vähän huomiota. On kuvaavaa, etteivät Iintukäsikirjamrne tunne eri sorsalajien puvunvaihtoaikoja ·kuin aivan summittaisesti, eivätkä metsästäjäpiiritkään ole ottaneet niitä huomioon metsästyskauden alkamisen ajankohtaa suunnitellessaan
Ainoastaan allikoiraan puvunvaihdot tunnetaan tarkasti. Tässä yhteydessä 6 vaihtuvat myös pyrstöja siipisulat uusiin allin ollessa elokuun jälkipuoliskolla Ientokyvytön. Lintujen höyhenpuku on ylee nsä soidinja pesimiskauden jälkeen aivan loppuun kulunut, joten sen vaihtaminen on suorastaan elinehto. Se vastaakin tavallisten sorsiemme talvista hääasua. Entä sitten sinisorsa ja muut tavalliset vesilintumrne. Varsinaisi:lle sorsille samoin kuin sotkillekin on ominaista, että niiden koiraiden komea la jityypillinen hääasu vaihtuu pesimiskauden aikana naaraan pukua muistuttavaan vaatimattomaan lepoasuun. Allilla on tosiaan niin monenlaisia pukuja, etteivät lintutieteilijätkään ole päässeet niistä vielä täysin perille. Koira.iden kesäpuku on kuitenkin erittäin lyhytaikainen; sitä kannetaan vain 1,5-2 kuuMaaliskuinen alli naaras.. Jo syys-lokakuussa allikoiras jälleen vaihtaa höyheniä saaden erityisen syyspuvun, jota luonnehtii mm. Sillä ei ole sen vähempää kuin neljä erilaista asua ja saman verran vaihtopukujal Huhti-toukokuussa a11ikoiras saa erityisen soidinpuvun, joka vaihtuu elokuussa kesäpu 1 kuun. Tämä asu ei säily kauemmin kuin kesäpukukaan, sillä jo marraskuussa se vaihtuu kauniiseen talvipukuun, jota sanotaan myös juhlapuvuksi. Vesilintujen punssa edustaa a 11 i alituisine puvunvaihtoineen ainutlaatuista äärimmäisyyttä; se on kuin mannekiini, joka vaihtaa värejä ja kuosia pitkin päivää esiintyen eri tilaisuuksissa aina uudessa asussa. Eri lajit ovat ratkaisseet tämän "vähtämättömän pahan" ongelman hyvinkin erilaisin tavoin, kukin omalaatuisten elintapojensa ja vuosikiertonsa rytmin mukaan. Allinaaraan koko pukuva.rastoa ei sen sijaan vielä tunneta varmuudella; todennäköisesti silläkin on neljä erinäköistä asua. vitivalkoinen kaula ja pää
Koirassorsill.a on kesän ja syksyn kuluessa siis kaksi sulkasatoa, joista ensimmäinen on täydellinen käsittäen sekä höyhenasun että siipija pyrstösulkien vaihdon, kun taas toisessa vain höyhenistö uudistuu. Monivuotisten havaintojeni mukaan menettävät aikaisimmat urokset talvipukunsa Helsingin seuduilla jo toukokuun loppupuoliskolla. Uusintapesueita joh tavat naaraat voivat joutua sulkasatoon poikkeuksellisesti jo silloin, kun poikaset ovat vielä keskenkasvuisia, kuten kuvamme tapauksessa. Normaalisti naaraiden sulkasato alkaa vasta pesimiskauden lopulla, poiikueiden itsenäistyttyä. Tavallisista sorsistamme aloittaa s 1n i s o r s a u r os puvunv.aiihtonsa ensimmäisenä. Kesäkuun 10. • ;/ Naarassorsilla on ainoastaan yksi puvunvaihto, joka alkaa normaalisti vasta pesimiskauden lopulla poikueiden itsenäistyttyä. kautta, jonka jälkeen alkaa uusi höyhenasun vaihto. Höyhenistön vaihdon jälkeen putoavat siipisulat samanaikaisesti . päivän vaiheilla on melkein kaikilla vaihto käynnissä, ja kesä-heinäkuun vaihteessa on jo puolet koko kannasta 7. Myöhäisimmillä pesijöillä ja niillä naarailla, jotka ovat joutuneet aloittamaan kesällä uusintapesinnän ensimma1sen pesueen tuhouduttua, voi kuitenkin nähdä puvunvaihdon olevan jo täydessä käynnissä, vaikka poikaset ovat vasta untuvapeitteisiä. Tällöin lintu on lentokyvytön 1520 vrk, kunnes uudet sulat ehtivät kasvaa tilalle. Sorsaja sotkanaarailla on ainoastaan yksi puvunvaihto, joka on luonnollisesti täydellinen. Kuitenkin alkaa siipisulkien vaihto ja siitä johtuva täydellinen lentokyvyttömyys useimmiten vasta sititen, kun poikaset alkavat jo tulla toimeen itsenäisesti
8. 8.-10. 7. Kevään ja kesän sääoloilla on sen sijaan sitäkin suurempi vaikutus tosin vain välillisesti sini s o r s a n a ar a i d en sulkasadon ajoittumiseen, sillä pesinnän alkaminen riippuu selvästi aivan ra:tkaisevalla tavalla kevään säämhteiden kehityksestä. 7. 8. 9. Saaristossa ja Pohjois-Suomessa pesivät tukkasotkat sen sijaan ovat luonnon pakos,ta todellisia Matti-Myöhäisiä. Punasotkakoiraat suorititavat täydellisen sulkasatonsa kesä-heinäkuussa ja ovait lentokyvyttömiä 20. 8.-10. Myöhäisinä vuosina viimeksi 1958 alkaa pesimisvaihe 34 viikkoa myöhästyneenä varhaisiin vuosiin verrattuna ja pääosa poikueista kehiittyy itsenäisiksi Helsingin seuduilla vasta elokuun aikana. vaiheilla. Heinä-elokuun taitteessa ovat -kaikki urokset kesäpukuisia, mutta jo elokuun alussa alkaa toinen puvunvaihto, joka jatkuu myöhäisimmillä uroksilla aina lokakuun loppuun saakka. Sulkasato kestää kuukauden verran ja siitä on 15-20 vuorokautta kriitil'listä lentokyvyttömyyden kautta. Tällöin naaraiden len:tokyvytömyys sattuu 10. Tukkasotkakoir.aiiden kesäinen sulkasato jatkuu elokuun Jo. 7.15. siis juuri kiihkeimmän metsästysvaiheen ajaksi. Sukeltajasorsat ova-t tunnetusti paljon myöhäisempiä pesinnässään kuin sinisorsa. erittäin huomattava osa naaraista vailla käsisulkia ja lentokykyä. Varhaisina keväinä ajoittuu sinisorsan munintavaihe Helsingin seuduilla jo huhtikuulle, poikueet kuoriutuvat toukokuussa ja kehittyvät itsenäisiksi heinäkuun puoliväliin mennessä, joten emot vapautuvat pesimispuuhista jo 1.-15. saanut kesäpukunsa. välimaille, mutta esime11kiksi 8 kesällä 1960 oli vielä 20. Aikaisina vuosina sattuu lentokyvyttömyysvaihe 10. Niinpä puna sotkan munintavaihe alkaa suunnilleen kuukautta myöhemmin ja poikueet saavuttavat lentokyvyn normaalivuosina Helsingin seuduilla vasta 20. Yleisin sukeltajasorsamme tukkas o t k a on pesinnässään vieläkin myöhäisempi kuin sukulaisensa punasotka, mutta sen poikaset kehittyväit nopeammin, niin että molempien lajien nuori polvi itsenäistyy suunnilleen samanaikaise5,ti etelärannikkomme järvissä ja murtovesilahdissa. -10. Säiden vaihteluilla ei näytä olevan mitään merkitystä, sillä syksyinen puvunvaihto kertautuu sekä lämpiminä että kylminä vuosina samanaikaisesti. Täs,tä syystä joutuvat useimmat punasotkanaaraat läpikäymään sulkasadon vasta elCr--syyskuussa kriitillisen vaiheen osuessa pahasti yksiin metsästyskauden avausvaiheen kanssa. 8. Erehdyttävästi naarasta muistuttavan kesäpukunsa ne vaihtavat jo loka-marraskuussa jälleen upeaan kolmijakoiseen juhlaipukuunsa. Syys-lokakuun vaihteessa on 50 % :lla koiraista talvipuku ja loka-----'marraskuun vaihteessa käytännöllisesti katsoen kaikilla. 9. päästen tällöin a loittamaan puvunvaihtonsa. Jo yhdeksän vuoden ajan havaintokohteenani olleen Helsingin Lauttasaaren runsaan sinisorsakannan piirissä toistuu koiraiden sulkasato vuosi1ttain niin yllättävän täsmällistä aikataulua noudatitaen, ettei sen nojalla voi päätyä muuhun tulkintaan kuin siihen, että v a 1 a i s t u s on tärkein puvunvaihdon rytmiä säätelevä ympäristötekijä
Yleisimmän sukeltajasorsamme tukkasotkan pesintä ja sulkasato tapahtuu vielä myöhemmin kuin punasotkan. pulle saakka, ja useimmat menettävät lenltokykynsä 10.-25. Tukkasotkanaaraat vaihtavat pukunsa elo---syyskuulla kriiitiillisen kauden osuessa elo-syyskuun tai,tteeseen yhtä pahasti kuin punasotkallakin. 8_ vaiheilla aloittaakseen toisen puvunvaihdon jo syyskuun alm,sa. Niinpä lukuisat sotkat johtavat poikuettaan tai ovat vielä lentokyvyttömiä elokuun lopulla ja syyskuun alussa. Puuttumatta muuhun vähälukuisempaan sorsa:lajistoomme toteain yhteenvetona, että maamme edullisimmassa ilmas•tovyöhykkeessä sotkanaaraiden samoin kuin sinisorsanaaraidenkin lentokyvyttömyys sattuu sellaisina vuosina, jolloin kevät on ollut normaalia myöValokuvat kirjoittajan. häisempi, juuri metsästyskauden alkuvaiheeseen. 9. Ilmeisesti sorsaja sukeltajasorsanaaraiden pääosa joutuu meillä metsästyksen kohteiksi juuri vuosikiertonsa kriitillisimmässä vaiheessa! Kuvassa tukkasotkanaaras. Toistaiseksi ei ole vielä selvitetty, kuinka sisämaan ja maan pohjoisosien sorsakantojen sulkasato ja lentokyvyttömyysvaihe aJOlttuu, mutta edellä selostetun nojalla näyttää todennäköiseltä, että sorsaja suk,eltajaisorsanaaraiden pääosa joutuu meillä metsästyksen kohteeksi juuri vuosikiertonsa kriitillisimmässä vaiheessa johtaessaan vielä lentokyvytöntä poikuettaan tai jouduttuaan lentokyvyttömäksi sulkasadon yhteydes·sä. Kun tilanne on tällainen Helsingin seuduilla, niin millainen se onkaan sitten Järvi ja PohjoisSuomen alueilla
Kun asutus J.aajenee, niin kaikkien luonnonalueiden merkitys tässä mielessä vastaavasti kasvaa.. Tämän vuoksi myös Suomen luonto, sen luon10 nonkauneus ja luonnonrauha nousee jatkuvasti arvossa, ja yhä useammat haluavat virkistyä, oppia ja rikastua tämän suomalaisen luonnon keskellä. Näkymä "Ylläs-Pallas" -retkeil yrei ti n varrelta Äkäsjoen tun turial ueella. lomanviettäjien keskuudessa. Retkeil yrei teistä Vesa Mäkinen Luonnonnähtävyyksien ihaileminen, jonkinlainen pyyteetön esteettinen alttius ja teollistuneen elämän synnyttämä luonnontunnelmien i'kävöiminen, näyttää vuosi vuodelta lisääntyvän mm
Tulevaisuudessa siis entistä suuremmat lomanviettäjäryhmät tulevat liikkwmaan luonnon parissa, osa omatoimisesti ja osa järjestettyjen retkeilyjen osanottajina. Kun on olemas11. Näitä vilpittömiä luonnon ihailijoita on maassamme varmaankin paljon enemmän kuin yleensä tiedetään, mutta he ovat passiivisia luonnon ystäviä siinä mielessä, että he harrastavat luonnon ilmiöiden tarkkailua vam omaksi virkistykse'kseen. Se on meille seuraa, joka miellyttävästi ja tehokkaasti muovaa meitä kaltaisekseen. Tuskin mikään alue on yksinomaan tärkeä luonnonihailijoiden vuoksi, vaikka onkin ns. Jotkut merenrannikkomme, Järvi-Suomen tai Tunturi-Lapin retkeilypaiikat olisivat tässä hyviä laskentapisteitä. Retkeily, mahdoHisimman täydellinen liikkuminen luonnossa, saa kehityksen mukana uusia ystäviä. Vahinko, ettei nykyisestä tämänsuuntaisesta "liikenteestä" ole edes mitään esimerkkilukuja käytettävissä. Siksi on aina ajankohtaista kysyä, kuinka voimme kasvattaa luonnossa liikkujia ja kuinka ohjata luonnossa ja luonnonsuojelualueilla tapahtuvaa retkeilyä ja muuta vastaavaa toimintaa. Kirjatietojen avulla luonto avautuu kuitenkin vain määrättyyn raj aan asti, eikä toki voida ajatella, että ryhtyisimme harrastamaan tällaista luonnossa retkeilyä kirjeopiston avu ll a. Luonnon ihailijoiden määrä myös hupenee, jos alueen oloja ja olosuhteita kehitetään maisemien ja luonnon kustannuksella, jolloin alueelta häviää se jokin, jota sieltä tullaan etsimään usein pitkienkin matkojen takaa. Kävijöiden mielenkiinnon kohteenahan on juuri luonto, ja jos se liikenteestä kärsii, vähenee sen arvo kaikissa suhteissa. sosiaalisia luonnonsuoj,elualueita, jotka palvelevat lähinnä ulkoiluja virkistystarpeita. Ns. Kaksijakoista tehtävää suorittavat myös useat luonnonsuojelualueet, mm. On jo ikauan tiedetty, että luonto on lomailijalle parhaita ympäristöjä. Mutta luonnossa liikutaan vain harvoin ryhmissä ja oppaan johdolla, tiedot pitäisi siis olla jokaisella itsellään. On väärin luulla, että suuren lomanviettäjäryhmän mielenkiinto rajoittuu vain maisemien ihailuun. Tarve laajempaan luonnon harrasteluun lomaretkien yhteydessä on yhtä suuri, ja jos mukana on henkiilö, joka pystyy tätä tarvetta ymmärtämään ja ohjaamaan, ovat kaikki osanottajat mielenkiinnolla mukana. suuren yleisön suhtautuminen luontoon on hyvin erilaista, eikä se lomanviettäjien piirissä esimerkiksi kulje määrättyjä linjoja iän tai ammatin mukaan. Kaikkien vapaiden luonnonalueiden on toimitettava useammanlaatuista tehtävää. kansallispuistot, jotka on tarkoitettu yleisiksi 1kotimaan luonnon nähtävyysalueiksi, mutta jotka toisaalta ovat tieteen kannalta arvokkaita näytteitä jonkin seudun alkuperäisestä tai siihen verrattavasta luonnosta. Valtaosa luonnon parissa liikkuvista "retkeilijöistä", jotka eivät omaa mitään erikoista pohjaa luonnontieteellisten erikoisuuksien ymmärtämiseen, eivät tunne itseään varsinaisiksi "luonnonsuojeluihmisiksi", mutta he haluavat olla luonnon harrastajia ja oppia tuntemaan luontoa pääpiirteissään ainakin niiltä osin, mitkä ovat heitä lähellä jokapäiväisessä elämässä tai 'lomamatkojen yhteydessä
Maanomistajilla ei luulisi olevan mitään sitä vastaan, että retkeilijät näin saadaan pysymään poissa pelloilta ja istutusalueilta, jotka muuten sattuisivat helpostikin "harhailevien" retkeilijöiden tielle. Määrätyt vaatimukset täyttävät reitit ovat siis tässä mielessä luonnonsuojelun opetuksen eräs muoto, eikä reittien ensisijaisena ta11koituksena ole suinkaan meillä tai muualla maailmassa houkutella esim. Vanhoissa matkailumaissa ovat viitoitetut retkeilyreitit tärkeä osa 'luonnonalueiden hoidossa. Vuosi vuodelta tällainen kenttätoiminta lisää luonnon ystävien määrää ja alueen arvo ymmärretään yhä laajemmissa piireissä. Liikunta luonnon parissa on terveellinen ja tasapainottava harrastus, ja asiantuntijain suunnittelemien ja viitoittamien retkeilyreittien olemassaolo tuo seudun luonnon hoitoon runsaasti järjestyneisyyden tuntua, joka samalla herättää kunnioitusta luonnon koskemattomuuden säilyttämistä kohtaan. yhteistä omaisuuttamme. Elävää luontoa täytyy joskus oikein opettaa tarkkailemaan, muuten katsomme vain etäisiin maisemiin, emmekä näe sitä luontoa, joka paljon ihmeellisempänä on edessämme. yleiseen mielipiteeseen Kuusamon "koskisodan" vaiheissa. sa "hyvän ,käytöksen kurssi", "musiikin kuuntelemisen kurssi", "autokoulukurssi" ym., joiden avul'la opetetaan meitä liikkumaan, näkemään ja kuuntelemaan, niin eikä voisi ajateUa myös erilaisiin oloihin käyttökelpoista "luonnossa liikkumisen kurssia", joka avaisi silmämme ja ,korvamme huomaamaan luonnosta entistä enemmän arvokasta ja kiintoisaa. Oppaat huolehtivat siitä, että jokainen alueella kävijä oppii ymmärtämään miksi erityisiä luonnonsuojelualueita perustetaan ja mikä luonnossa on ns. Reitti voi siis tälläkin tavalla oso.ittaa merkityksensä. Viitoitettu reitti on myös hyvä ratkaisu opaskysymykseen, ja näissä maissa on syntynyt erityinen "luonnonoppaiden" ryhmä, joka on sa•anut varsinaisen opaskoulutuksen lisäksi jatkokoulutusta luonnon tuntemisessa. Viitoitetun reitin avulla voidaan paremmin myös valvoa jonkun alueen retkeilyä, sillä ei tarvitse olla mikään psykologi tietääkseen, että useimmat maastossa liiklkujat kulkevat mielellään juuri merkittyä reittiä pitkin. Periaatteessa voidaan pitää luontoon suunniteltua retkeilyreittiä juuri tällaisena luonnossa liikkumisen ohjaajana ja kasvattajana, jos kohta sillä on muitakin käytännöllisiä etuisuuksia. Yhdysvalloissa ja Keski-Euroopassa on reittejä varten peräti omat järjestönsä, jovka pitävät polkuja ja niiden varsilla olevia leiripaikkoja ja rakenteita kunnossa. Revkeilyreittien avulla pyritään säilyt. joillekin arvokkaille luonnonsuojelualueille mahdollisimman suuria joukkoja harrastamaan urheilumaista liikuntaa. Mikä merkitys on tässä suhteessa ollut Oulangan kansallispuistoon aikoinaan merkityllä retkeilyreitillä, ei ole tiedossa, mutta luulisi ainakin niiden tuhansien retkeilyreittien kulkijoiden, jotka ovat patikoineet Oulangan koskille, vaikuttaneen tuntuvalla tavalla nk. Tällöin voidaan 12 myös retkeily kokonaisuudessaan ilman mitään valvojaa keskittää määrätyille poluille ja toisaalta taas johtaa tiettyjen luonnonsuojelun kannalta arkojen paikkojen ohitse
R etkeilyreittien suunnittelussa pyntaan myös ottamaan huomioon harjaanturnattomien retkeilijöiden turvallisuus. Kuvassa Taivalköngäs Oulankajoessa. Riippu sillan avulla joen yli tys on huomattavasti helpompaa kuin veneellä, joita sitä paitsi pitäisi olla useita jokaisella yl ityspaikal la. 13
tämään seudun luonnon koskemattomuus niin hyvin kuin mahdollista. (Olkoon kyseessä luonnonsuojelualue tai mikä muu metsä tahansa pitäisi lain olla kaikille samanlainen, on retkeilijöiden mielipide tässä asiassa. Valokuvat kirjoittajan. Tärkeää on sen sijaan se, että näillä maamme luonnonkauneimmilla alueilla risteilevien retkeilyreittien avulla voimme kehittää omaa ja ystav1emme l u on no s s a l i i k k u m i s en tai t o a ja nauttia kukin yksilöllisellä tavallamme suta, mitä omistamme Suomen alkuperäisessä luonnossa.. Luonnonsuojelu ja retkeilyreittien varsilla olevien maisemien siistinä säilyttäminen oivalletaan oikein näiden luonnossa liikkujien taholla. Siisti ja määrätyn muotoinen viittamerkki ja risteyspaikkojen apuviitat, nuotio-, roskaja juomav,esipaikat sekä ohjetaulut kävijöille sijoitetaan maastoon niin, että ne mahdollisimman vähän rikkovat luonnon kuvaa. Suomen Martkailijayhdistyksen kokoamien tietojen mukaan on kesäkautta varten viitoitettuja reittejä vasta noin parikymmentä, joista neljä Pohjois-Suomen suur.illa luonnonsuojelua1ueilla. Ainakin jälkien siistimisen suhteen.) Retkeilyreittien viitoittaminen ja käyttö on meillä Suomessa vielä suhteellisen uusi asia. mutta asia on näin) ja muiden kulkumiesten jättämiä. Yleensä retkeilijät ovat tyytyväisiä tällaiseen järjestelyyn, joka ei mitenkään estä poi•kkeamasta muuallekin maastoon, mutta joka jättää mahdolliset "jäljet" vain määrätyille paikoille, josta ne voidaan helposti korjata. Lukumäärä ei 1 kuitenka.an ole tässä tärkein asia. Samoin otetaan huomioon paloturvallisuuteen ja metsänhoitoon sekä myös riistansuojeluun liittyvät näkökohdat. Palamaan jätetyt kantotulet, epäsiisti,t leiripaikat ja erämajat, laavurakennelmat ja kaadetut kelopuut ovat esimerkiksi Suomen Lapissa paikkakuntafaisten (ikävä sanoa, 14 Luonnonsuojelualueilla, joilla avotulta saa pitää vain määrätyissä paikoissa, käytetään reittien varsilla pieniä viittoja
Vain karummilla hiekkamailla tavataan pieniä metsiköitä, missä kaupunkilaiset voiva,t tuulrettaa keuhkojaan. Fontainebleaun metsässä on aivan lähekkäin tasaisia kalkkiylängön osia, luolaisia ja vaikeakulkuisia hiekkakivikallioita sekä kanervaa kasvavia hiekka-alueita. Latviasta on kui:tenkin tuotu mäntyä (Pinus silvestris), joka nyt peittää 50 km 2 eli yhtä paljon kuin yleisin Iehtipuu tammi (Quercus robur, Q. sessiliflora). 15. Pariisin ympäristöä peittää kalkkipitoinen ja hedelmällinen löss,iä muistuttava maalaji "limon", jonka .alta joet ovat kulutuksellaan paljastaneet laihempia hiekkoja ja hiekkakiviä. Viidenkymmenen kilometrin päässä Ranskan pääkaupungista kaakkoon sijaitsee yllättävän suuri, 230 neliökilometrin laajuinen Fontainebleaun metsä. Se on maastoltaan ja kasvillisuudeltaan varsin vaihtelevaa aluetta. Mikroilmasto on sangen erilainen erisuuntaisilla rinteillä, ja niinpä esimerkiksi pohjoisrinteillä kasvillisuus ja pieneläimistö muistuttavat pohjoiseurooppalaisia, etelärinteillä välimereisiä yhdyskuntia. Kaupungin ympäristö on viljavaa maatalousaluetta; silmänkantamattomia peltoja, joita suuret koneet hoitelevat. Metsä puhdistaa ilmaa, ja tästä seuraa että alueen lämpötila on kesällä hieman korkeampi ja talvella matalampi kuin ympäristön. Fontainebleaun metsä Kerkko Hakulinen Pariisiin on ahtautunut ihmisiä kymmenen !kertaa enemmän kuin Helsinkiin. Pyökkimetsiä on 34 km2, muista puulajeista mainittakoon valkopyökki, koivu, kastainja, Pinus maritimus ja Keski-Euroopassa kaikkialle työntyvä valeakaasi.a Fontainebleaun maisemia. Fontainebleaun metsän ainoa luonnonvarninen havupuu on kataja
Näi,Uä kielletyi'1lä alueilla saattaa silloin tällöin tulla vastaan komea saksanhirvi. Metsässä on aikaisemmin ollut melkoisesti kyitä, mutta vuosisadan alussa niistä päästiin Fontaineblea un tammimetsää . Nykyisin sen mainetta levittävät turistit, joita varten on raivattu 150 kilometriä mer.kittyjä polkuja. Eräänä vuonna nitistettiin pari tuhatta käärmettä. Valokuva t kirjoittaj an . Ranskan kuninkaat ovat 1100-luvulta läihtien ahk,erasti metsästelleet Fontainebleaussa. 1800-luvulla metsää tekivät tunnetuksi niin kutsutun Barbizonin koulukunna111 tai,teilijat metsäaiheisilla maalauksillaan. Heitä varten rakennetti,in 16 suuri linna, jossa myöhemmin Napoleon oleskeli mieluummin kuin Versaillesissa. Tärkeintä on löytää kaupunkien suurille ihmismassoille ulkoiluja virkistysalueita,. (Robinia). Keski-Euroopassa, etenkin sen tiheimmin asutuissa maissa Hollannissa ja Belgiassa, luonnonsuojelun painopiste on hieman eri taholla kuin Suomessa. tapporahojen avulla eroon. Valitio omistaa metsästä suurimman osan ja on rauhoittanut siitä biologisiin tutkimuksiin 5,5 km 2, yksityisille kuuluu 60 km2
Pitkä, tumma pohjaruoho on tavallinen hyvien helmivesien virtapai'koissa, ja hiusheinää sekä kortetta kasvaa niiden leveämmissä paikoissa. V. Suolijärveen virtaavassa Vääräjoessa on runsaasti raakun alkioita, joita on miljoonittain laskenut tulvan mukana latvo,iha, mutta ne eivät kehity elinkelpoisiksi. Tällainen 17. Joskus raakut kuitenkin "kyllästyvät oloihinsa" ja lähtevät vaeltamaan suurina parvina, kelluen aivan vesipinnassa, kuoret levällään, ja vain hieman niiden turvonneesta etukalvosta on pinnan yläpuolella. Tällainen on tilanne myös Parii1sin ympäristössä. Aivan paljaassa kivikkopohjassa ei raakku pysy. Metsästä hakataan talouspuuta. varjella kaikin voimin viimeisiä metsän rippeitä. Helmisimpukan elinehdoista 0. Näätämöön laskevilla Silisja Paskiljoilla on asianlaita sama. Linnan ympärille syntynyt Fontainebleaun 20 000 asukkaan kaupunki leviää vähä vähältä yhä syvemmälle metsään. Niitä on siellä pohjassa valkoisina täplinä ja 300400 metriä alempana tapaa jo runsaasti parituum aiisia raaikkuja. Mätimunat kulkeutuvat raakkujen kutukoskilta latvavesiin tammukan eli purolohen kitusissa, ja raakkukanta on aina rikkain siellä, missä on runsaasti tammukkaa. Itkonen Helmiraakku menes·tyy parhaiten jokives•issä, joiden pohjassa on kivikkoa ja soran joukossa hieman saveakin. Tehtaiden ja asumusten aiheuttama ilman saiastuminen vaikuttaa kasveihin haitallisesti. Helmisimpukan mätimunat siirtyvät jokien latvoilla oleviin lampiin ja niiden lähelle, missä ne kehittyvät alkioiksi, noin 58 mm pituisiksi vaaleiiksi raakuiksi. Monet vaarat uhkaavat siellä Fontainebleaun metsän olemassaoloa. Helmisimpukkaa voi tavata myös merestä jokisuilta, ja ainakin Isojoella ja Ahlaisissa niitä on merestä pyydystettykin. Ja kaiken kukkuraksi metsästä on löytynyt öljyä, jonka poiskuljettamiseksi on täytynyt raivata autoteitä. Yleensä tapaa raakJkuja paljon vain latvavesissä, alempaa jokivarrelta joitakin yksinäisiä yksilöitä, jotka ovat kaukaa vaeltaneita. Suuri valtatie on suunniteltu kulkemaan juuri metsäalueen poikki. Harvan kortteen välissä tapaa usein runsaasti nuoria raakkuja. Armeija vaatii metsästä harjoitustiloja. Luonnornmoje1ijoilta ei Pariisissa näin oUen puutu •tekemistä, ja he käyvät sitkeää viivytystaistelua Fontainebleaun metsän puolesta. Esim. Näin tämän ihmeen Kannaksella Haföa,n ja Kuujärven välisessä K,uujoessa ja tarkistin havaintoni huolellisesti kahteen eri :kertaan
Se kiemurtelee useimmiten vanhojen raakkujen samm a1parroissa, mutta sen voi tavata kuorien sisältälk.in. Vain murto-osa -mätijyväsistä joutunee hedelmöitetyksi, sillä urosraak!lrnja on vain noin 5 % koko raakkuikannasta. Helmiraakku kehittyy mätimunista, jotka naaraspuoli laskee jokiveteen elokuun alkupäivinä sitten kun urosraakku on hedelmöittänyt sen maidiHaan. Voimalaitosten padot •taas nostavat veden liian ko11kealle, olen nimittäin sukelluslaittei18 ta käyttäen havainnut raakkujen kuolevan joukoittain jo viiden metrin syvyydessä. Monissa jokivesissä kärsii suurin osa raakuista jostalkin taudista, joka -tekee vaipat ja kuorien sisäpinnat rumasti ruskean keltaisiksi, ja tällaisten raakkujen kuorissa olevat "silmät" ovat tavallista suuremmat sekä hyvin ohuet. Kopsusjoen läntisessä haarassa ei ole raaikkuja ja pidän siihen syynä sitä, että sen varrella on useita haukilampia, eikä tammukka nouse sellaisiin vesiin, ja silloin ei sinne pääse raakunsiemenkään. Tällaiset raakut eivät milloinkaan kehitä h elmiä, olivatpa kuinka suuria tahansa. Viljelysten apulannoitteiden pääsy veteen sekä vakituiset kuorimattomien puiden uitot lienevät myöskin osaltaan syynä raakkujen katoamiseen. Näin pääsi ,tarkJkaamani yksilö Posion Raakunjoessa puolessa tunnissa 30 senttiä poikkivirtaan koskessa, jossa mies pystyi vain varoen ja seipäällä tukien kävelemään. Se aivan yksinkertaisesti nousee pintaan ja antaa virran kuljettaa itsensä useita kilometrejä alemmaksi. Paraiten ne ,menestyvät ½-2 metrin syvyisissä vesissä. Esim. Kosikessa ja kovassa virrassa raakku muuttaa paikkaa lappeellaan suupuoli vasten virtaa, jolloin sen jalkalihas leviää ja supistuu vuorotellen viuhkan tapaisesti. Se omituisuus, että saman joen jossakin haarassa ei ole laisinkaan raaikkuja, vaikka toisessa niitä on raj attomasti ja kummassakin jokipohja ja kosket ovat samanlaisia, on hieman vaikea selittää. Erikoista on, etteivät ne nosta kuin nuoria, vielä vaal-eanvihreitä raakkuja. Jokien perkauksessa uittoväyliksi on monella taholla tuhottu vanhoja hyviä raak,kukantoja. R audanjoen vesistössä, missä on hyvä raa,kkukanta ja paljon piisameja, löytää nykyisin jokien rannoilta ja kivien päältä piisamien nostamia suuria raakunkuorikasoja. Suurimpana syynä !helmiraakun katoamiseen suuresta osasta -maatamme on ollut järjetön ryöstöpyynti; asiaa tuntemattomat helmestäjä:t ovat näet avanneet säälimättä pienetkin, vain parituumaiset simpukat. Urosraakku on hyvin paksukuorinen, käyrän banaanin näköinen ja suupuo. Se ei kuiterukaan näytä vaivaavan raakkuja millään tavoin, ei-kä sillä ole mitään tekemistä helmien syntymisen tai raakikujen lisääntymisen kanssa. Helmiraakuissa esiintyy joskus 2 3 sentin mittaista valkeaa matoa. Parin viimeisen vuosikymmenen aikana on Lapin vesiin ilmestynyt runsaasti piisameja ja niistä näyttää muodostuvan helmiraaikku jen suurin tuhoIainen. Saman olen todennut Sarriojoella ja sen haaroilla seikä monin paikoin muuallakin. ihme selittää myöskin sen, että jossakin esiintyvä runsas raakkukanta saattaa tyystin häv,itä
19
Helmien viljelyyn on useissa Suomen Lapin joissa erinomaiset edellytykset, mutta sitä varten tulisi tehostaa helmisimpukan pyyntikiellon va,lvontaa, muutoin ei kukaan uskalla Ulhrata siihen tarvittavia pääomia. Urosraakut asettuva•t suurina ryhminä matalien koskien pienik,iviselle a,lajuoksulle ja päästävät maitinsa aina yhdellä kertaa, jolloin näyttää siltä, että koko joki olisi täynnä maitoa. ILmeisesti ne olivat eläneet näin vaikeissa olosuhteissa pit 1 kiä aikoja, ehkä vuosikymmeniä, vaikka puroissa kuivina aikoina esiintyvä vähäinenkin •kosteus talvella jäätyi täydellisesti. Erään miljardikonsernin perustaja hankki sillä alkupääoman yrityksiinsä Porin seudun jokivarsilta, ja vielä pari-kymmentä vuotta sitten ol~ Suomessa kymmenkunta vanhaa ja kokenutta helmenpyytäjää, mutta he ovat jo kuolleet. Ilmari Manninen). Olen nähnyt tämän ilmiön useaimman kerran eri joissa. Suurimman helmeni löysin toistakymmentä vuotta sitten Piittisjoen koskesta ja se painoi 20 graania (n. (Valok. Kuvat, jotka ovat peräisin Kansallismuseon kokoelmista, esittävät helmenpyyntiä Inarin Luttojoella Rajajoosepin luona 1933. Sain tästä kuivauomasta toistakymmentä h yvää helmeä, joukossa erittäin harvinaisen mustan helmen, joka oli oikein kaunisloistoinen. Helmiraakku saattaa elää sellaisessakin purossa, missä on veaä vain toisinaan. Arvokkaimmat helmet syntyvät vain hyvin kirkasvetisissä tunturijoissa, mutta tummavetisistäkin löytää verrattain ka uniita helmiä, mitkä kuitenkin harvoin ovat keino-meriihelmiä parempia. Naarasraakut ovat sivulta ikatsottuna litistyneen munan muotoisia. V. Rautavuonoon Petsamon tuntureilta laskevassa kuivassa puronuomassa havaitsin hieman 1kosteiden kivien lomasta pi!,kistävän paljon helmiraakkuja. 1955 helmisimpukka rau hoitettiin, ja sen pyynti on sallittu vain Maatalousministeriön myöntämällä erikoisluvalla.. Paanajärven pohjoisp uolella Sovajokeen laskevassa pienessä pu rossa oli samaten melkein kuivan kivikon välissä helmiraaikkuja. Asiaa tuntemattoma•t helmenpyytäjät avaavat tällaiset raakut poikkeuksetta niiden erikoisen muodon takia, aiheuttaen siten suurta vahinkoa raa1k,kukannalle. leltaan kuin tasaisesti poikkisahattu. Helmenpyynti oli aikaisemmin ~uottavaa hommaa, sillä parissa ikurnkaudessa hankki taitava pyytäjä itse.Jleen hyvän vuosiansion. Nämä pyytäjät eivät tuhonneet raakkukantaa missään, sillä he osasivat ulkonäöstä erottaa sellaiset, joissa oli helmiä, eivätkä he jättäneet •ko kaan avattuja raakunk,uoria rannoille tai jokipohjaan, vaan peittivät ne huolellisesti maakuoppiin, etteivät kulkijat olisi innostuneet veroittamaan heidän hyviä helmivesiänsä. Niiden täytyi saada jotakin ravintoa ,kivien välissä olevasta pohjasorastakin, sillä vedessä liikkuvaa planktonia 20 ne voivat saada vain sateiden ja kevättulvien aikana. Ne olivat kaivautuneet syvälle ja täysin hyväkuntoisia. Paksukuoriset niistä ovat huonoja helmien kehittäjiä (n. 1 %), ohutkuoriset erittäin hyviä (n. Helmen arvon määrää kuitenkin sen loisto väristä riippumatta. Sen kuori on valkoinen, mutta ei helmiäisluontoinen, eikä se synnytä milloinkaan helmiä. 3-30 % olosuhteista riippuen .). 1 gr.)
. Hänen mielestään pyssy ~itten aikanaan jäisi kotiin, mutta harrastus luonnon elämän ja ilmiöiden tutkimiseen olisi virinnyt ja tästä voisi kehkeytyä jota,in rakentavaakin. p1on eer1 Pentti Reivinen "Lampea ei opi tuntemaan ja rakastamaan se, joka vain kerran tai kakSii käy siellä kalastamassa. Thoreaulle itseHeen eivät riittäneet peJkät käynnit Walden-lammella, vaan hän muutti pariksi vuodeksi asumaan sen partaalle itse rakentamaansa majaan. Hän tietää, että eränkäynnil,lä on syvät juurensa ihmisen luonnollisissa vais-toissa, eivätkä ne ole yhtäkkiä pois kitkettävissä. losofiaa. Jo tuon ajan ihmisten elämässä hän näki kiireen kirouksen olevan esteenä luontoon syventymiselle, eikä ainoastaan syventymiselle, vaan kaikkien luonnon pariin johdattavien harrastusten syntymisellekin. Tekijän henkilökohtainen suhtautuminen metsästykseen on kielteinen. Tässä teoksessaan Thoreau on myös luonnonsuojelun suoranainen tienraivaaja, joka pohtii nimenomaan sen aatteellista puolta. Thoreau itse oli käynyt läpi tällaisen kehityksen, mutta on täysi syy pelätä, että hänen ominaisuuksillaan varustettuja metsästäjiä löytyy perin harvassa, 21. Sen vuoksi tuntuukin jonkin verran yllättävä-Itä hänen kasvattajille antamansa neuvo sallia metsästys siitä kiinnostuneille n uoru,kaisille. Se on nähtävä tuhat kertaa." Tähän tapaan Henry Da:vid Thoreau, amerikkalainen luonnonfilosofi, opettaaa Concorden porvareita sata vuotta sitten. Hän on vain luonnonsuojelun idealisti, jolla ei vielä ole esitettävänään mitään käytännöllisiä perusteluja asiansa tueksi. Ehkäpä asia todella on näin. Hänen aikansa Amerikassa ei edes käytännöllisen tarpeen vaatimalle luonnonsuojelulle uhrattu montakaan ajatusta, ei enempää viraillisel!,a taholla kuin yleisessä tietoisuudessakaan. Er äs luonnonsuojelun . Niinpä Thoreaunkin mietelrrnät luonnonsuojelusta ovat puhtaasti eetillisen ja esteettisen tunteen sanelemia. Tästä ajasta kertoo hänen teoksensa "Elämää metsässä" (Walden or life in tihe woods), joka on viehättävä luonnonpäiväkirja ja opettaa myöskin syvällistä luonnollisen elämäntaidon fi. Hän arvelee metsästyksen samalla lisäävän luonnon tuntemusta ja siten herättävän elävää ja lämmintä kiintymystä luontoa kohtaan
Juhlavuoden kunniaksi Suomen Luonto n:o 2 ilmestyy laajana erikoisnumerona. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 25 vuotta Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toiminnan alkamisesta. Hänen asennettaan ymmärtää kuitenkin paremmin kun muistaa, että Yhclysval tojen luonnonvarat näyttivät v,ielä Thoreaun aikoina ehtymättömiltä, ja metsästY'k· sellä oli elinkeinonakin merkityksensä. Thoreaun teoksessa se kuitenkin on säilynyt melkein klassillisena kappal eena koskematonta luontoa, jonka hän on jättänyt perinnöksi luki joilleen. Kirjailija siis osoittaa suurta suvaitsevaisuutta, mutta hänen suosittelemansa menetelmä tuskin on kasvatuksellisesti oikea eikä ai nakaan nykyoloihin soveltuva. Thoreau saa luonnon pienimmätkin seikat elämään, ja hän ymmärtää suuren m yös pienessä. Hän surkuttelee maanviljelijöitä, jotka näkevät peltonsa kasvavan vain dollareita, joille ruoho on vain heinää ja jotka voivat kuivattaa hänen rakkaan Walcleninsa pelloksi tai myydä siitä pohja.mudankin, kuten hän sanoo. siLlä kerran hankittu metsästystottumus tahtoo jäädä pysyväksi, vaikka poikkeuksiakin tietysti on. 22. Muuten kirjailija täysin selkeästi oival,taa aikalaistensa rajoittuneisuuden luonnon ystävinä ja ymmärtäjinä. H änen seurassaan on kerrassaan rattoisaa tehdä muistiinpanoja vai•kkapa Waldenin veden korkeuden vaihteluista tai ihan rantavnvan lähellä kurkistella Y'hden yön vahvuisen jään läpi hiekkapohjaa, jossa taI'kkaan katsomalla erottaa simpukoiden jättämiä uria. Ei ole tiedossani, miten Waldenin on käynyt; onko sen rannat rakennettu täyiteen meluisia huviloita vai onko lampea enää olemassakaan
Uusinta tietoa Suomen luonnosta Katsaus eläimistöön Maamme pikkunisäkäsfaunan tuntemus edistyy hyvää vauhtia. Lintujen esiintyminen keskittyi saaristoihin, kuten lajille onkin luonteenomaista. Kaikusalo). 24 Lintumaailman tutkijoiden kannalta vuosi 1962 oli poikkeuksellisen mielenkiintoinen. Rautkoski, U. Helsingin seudulle ruskosotkan (Ay thya nyroca) ja kaksi lyhytvarvaskiurua (Calandrella brachydacty la), puhumattakaan useista vähemmän harvinaisista tilapäislajeista. Vuoden 1962 huhtikuun lämmin jälkipuolisko toi maahan moni a eteläisiä harvinaisuuksia, mm. Lisäksi se on löydetty Värtsilästä ja Rovaniemeltä sekä yllättäen vuonna 1962 Luhangalta, Etelä-Hämeestä (A. Vahvaa myyräkantaa oli nimittäin jäänyt verottamaan nelisenkymmentä piekanaa (Buteo lagopus), kymmenkunta hiirihaukkaa (Buteo buteo), saman verran tuulihaukkoja (Falco tinnunculus) sekä ilmeisen runsaasti sarvipöllöjä (Asia otus). Tammihiiri (Eliomys quercinus) on tavattu varmuudella nykyalueellamme vain H einolan lähettyvillä. Ensin tulivat käpylinnut (Loxia wrvirostra) kesäkuun puolessa välissä, sitten käpytikat (Dendrocopos major) h einäkuun lopulta alkaen, syksymmällä liikehtivät kuusitiaiset (Parus ater) ja taviokuurnat (Pinicola enucleator), ja talven kynnyk. Hilden, M. Talvella 1961-62 todettiin jälleen tunturipöllön (Nyctea scandiaca) vaellus, joka oli mittasuhteiltaan ennätyksellinen. Niinpä Porkkalan Rönnskärissä havaittiin parhaimmillaan viisi (0. Skaren). Valitettavasti toukokuu kuitenkin oli kylmä, ja lupaavasti alkanut kevät taantui pahan kerran. Pieni kanta, joka todennäköisesti on litorinakauden relikti, elää tosiaan Jaalan pitäjässä, tiettävästi vain yhdessä kylässä, missä talolliset hyvin tuntevat tämän soman eläimen. Linkola). Vuosilta 1961-62 on tullut tietoon havainnot paristakymmenestä yksilöstä, joista 12 on loukustettu vuonna 1961 yhdestä ainoasta kellarista. Sen jälkeen kun kääpiöpäästäinen (Sorex hawlteri) vuonna 1950 ensi kerran huomattiin maassamme (L. Siivonen), on jo toinen uusi päästäislaji tullut päivänvaloon. Muualta sitä ei ole etsinnöistä huolimatta löydetty. Ketola, K. Vast'ikään on tämän kannan olemassaolo varmistettu (R. Tätä tummaa, kookkaanpuoleista lajia on viime vuosina tavattu maamme itäosissa Ilomantsista Kuhmoon, missä se ei ole kovinkaan harvinainen sopivissa tuoreissa kangasmetsissä ja korvissa. Kanta on niin harva, että sen tulevaisuus näyttää huolestuttavalta, varsinkin kun talolliset pyydystävät tammihiiriä kellareistaan, missä ne ilmeisesti tekevät tihutöitä. U. Mikkola) ja Ahvenanmaan Signilskärissä peräti 18 yksilöä samanaikaisesti (P. Tällä kertaa tunturipöllöjä ei juuri ilmestynyt pääkaupungin katoille istuskelemaan kuten edellisenä talvena. Tilannetta komisti vielä muutaman maakotkan ( Aquila chrysaetos) liikuskeleminen alueella. Sen lähimmät tunnetut löytöpaikat ovat Itä-Aasiassa, mutta on mahdollista, että se on levi nnyt yli koko Poh jois-Aasi an. Skarenin tutkimusten perusteella näyttää todennäköiseltä, että kyseessä on laji Sorex unguiculatus Dobson, jota suomeksi voitaisiin kutsua mustapäästäiseksi. Vuoden loppupuolisko sujui vaelluslintujen merkeissä. Alkuvuodesta h erätti eniten huomiota oloissamme miltei uskomattoman petolintumäärän talvehtiminen entisel lä Porkkalan vuokra-alueella
Vuosi adan vaihteessa tapahtunut vaellus on saatta nut olla tä· mäntalvisen veroinen, mutta vaellusta koskevat tiedot ovat niukat ja puutteelliset. Pähkinänakkeli tul ee varsin mielellään vierailemaan lintulaudoi lle, ja sopivan paikan löy· elettyään saattaa asettua taloksi pitkäksikin aikaa. Epäilemättä mieliinpainuvimpia vaellusvieraita on pähkinänakkeli , jonka itäinen rotu on vaeltanut maahamme ehkä run• saammin kuin koskaan aikaisemmin. Ennakkotietojen mukaan tavattiin vuonna 1962 ihmeen suuri määrä maalle uusia lajeja, todennäköisesti puolisen tusinaa! ä istä suurin yllätys oli mustaku rkkukertun (Sylvia riippelli) löytym inen kesäkuussa Oulusta, missä Suomen Lintutieteellisen yhdistyksen Lofooteille matka!• Ja ollut retkikunta kävi katsomassa laulavaa koirasta, jonka A. Laji on aivan huomiotaherättävän peloton . Pitkin talvea on sitten monilta paikkakunnilta läh e· tetty lisä tietoja, jotka ovat selventäneet vaelluskuvaa. Suhteellisen harvaan asuwkseen nähden aivan h äm mästyttävän paljon tietoja nakkelin esiintymisestä on saapunut Lapin, PohjoisPohjanmaan, Kainuun, Kuusamon ja PohjoisKarjalan alueelta. Muita tietoon tulleita löytöjä ovat hietatiira (Gelochelidon nilotica) kesäkuun alussa Ahvenanmaan Kumlingessa (M. Lisäksi se on verraten riidanhaluinen ja sättii ankarasti muita lautavieraita ta i piha25. U. Sieltä on tietoja huomatta• vasti enemmän kuin eteläisemmiltä alueilta. Wiander), riutta• tiira (Sterna sandvicensis), kaksi yksi löä kesäheinäkuun vaihteessa Espoon saaristossa (G . Viimeksi mainittu oli laajuudeltaan selvästi aikaisempaa vähäisempi. Lokamarraskuun vaihde tuntuu olleen vaelluksen huippuajankohta, jolloin pähkinä• nakkeleita aivan yllättäen ilmaantui kymmenil• Pähkinänakkeli . Valok. Krmri Milliwla Itäinen talvivieras Kuluneelle syksylle ja tal velle on ollu t luonteenomaista tavattoman runsas vaelluslintu jen esiintyminen. T ämän vuosisadan puolella on todettu va in kaksi suurvaellusta, talvella 1900/ 1901 ja talvella 1951/ I 952. Kuluvan talvikauden nakkeleista tehtiin ensimmäiset havainnot viime syyskuussa. Tallgren) sekä kirjosiipiuunilintu (Phyllosco/ms i11ornatus), jo· ta kaksi yksilöä rengastettiin myöhään syksyll ä Signilskärissä (R . H äyrinen. Miekkavaara, T . Tolonen oli edellisenä päivänä huomannut. le paikkakunnille eri puolell e maata. Lajin koko pesi mäalue käsittää verrattain suppean alueen Välimeren koil lisperukassa, eikä sitä ole aikaisemmin tava ttu Italiaa ja Sisiliaa kauempana Euroopassa. Mutta myös Etelä· ja Uinsi-Suomessa on nakkeleita esiintynyt melko tasaisesti aina etelä· rannikkoa myöten. Bergman, M. Aspl und). Sen sij aan itäiseltä Uudelta· maalta ja Kymen läänistä on tietoja kovin niukasti . Nämä tiedot kaikkiaan kaksi saapuivat Itä-Suo· mesta. Vakiala, V. sellä ilmestyivät ensimmäiset pähkinänakkelit (Silta europaea) maahamme
Kaleroo Eriksson Käpytik:at liikkeellä Metsät ovat kulueena syksynä olleet täynnä käpytikkoja, niiden tarmokasta naputtelua ja metallista äänten kilkutusta. maalla kuljeskelevia kissoja ja koiria. Ja tuskinpa lintuj en alkuperääkään tarvitsee arvai lla: mistäpä muu alta kuin idästä, Pohjois-Venäjän mittaamallomilta saloseuduilta, tällaisia tikkamassoja olisi liiennyt! Mutta minkälaista reittiä linnut ovat liikehtineet, on toistaiseksi arvoitus. 8 rengastettu lintu taas oli matkannut lokakuuhun mennessä Vitebskiin Valkovenäj älle, 650 km kaakkoon. Kunnes sitten yllättäen niiden tutuksi käynyt mekastus metsissäm26 me yhtäkki ä lakkasi kuulumasta joulun tienoil la, ainakin Etelä-Suomessa. Jonkinlaista silmukkamuuttoa ensin länteen ehkä valtaosaksi maamme pohjoispuoliskon yli ja sitten Skandinaviasta hyvien ruokamaiden jäätyä löytämättä takaisin idänvoittoisiin suuntiin saattaisi ounastella; tähän viittaa lintujen saapuminen Signilskärille Ruotsista päin sekä vallitsevasti itäinen vaellussuunta muuallakin lounaisja etelärannikollamme. Juuri rannikoilla saatiinkin paras käsitys invaasion valtavista mittasuhteista: satoja, jopa tuhansia yksilöitä nähtiin monin paikoin muutaman tunnin kuluessa vaeltamassa ohitse. Toivokaamme edellisen vaihtoehdon osoittautuvan oikeaksi! Mikä oli syynä käpytikkojen massavaellukseen viime syksynä, ja mistä ne tulivat. Sen verran tästä tiedetään, että käpytikka kuuluu ns. Vasta eri puolilta maata ja myös naapurimaista koottu havaintoaineisto sekä noin puolestatoista tuh annesta meillä rcngastetusta yksilöstä odotettavat uudet löydöt tuonevat lopullisen vastauksen käpytikkojen merkillisiin matkoihin. Esimerkiksi H ämeestä kerrotaan tikkojen näihin aikoihin kerta kaikkiaan kadonneen, niiden oltua vielä joitakin viikkoja aikaisemmin metsien runsaimpia lintuja. Allekirjoittanut ottaa kii tollisena edelleenkin vastaan nakkelia koskevia tietoja, jotka voidaan lähettää os. Ennätys tehtiin lintuasemallamme Ahvenanmeren Signilskärillä, jossa huippupäivänä 26. Ovatko ne lähteneet vaeltamaan edelleen siementen loputtua kävyistä, vai onko surkea joukkokuolema ruokapulan ja kovien pakkasten yhteisvaikutuksesta kohdannut koko tikkojen armeijaa, on toistaiseksi selvittämättä. 8. merkitty käpytikka tavattiin syyskuussa Romsdalenissa N orjan rannikolla, rengastuspaika1ta 850 km länsilounaaseen, Porkkalassa 21. 8. Pähkinänakkeli on helppo tuntea jo erikoisen ulkonäkönsä ja käyttäytymisensä perusteella ja jää näin ollen helposti maallikonkin mieleen. Pähkinänakkelin esiintymistä pyydetään jatkuvasti seuraamaan. Tuskin kukaan, jolta vähänkin liikenee huomiota luonnon tapahtu mille, on voinut olla ihmettelemättä tätä ylläuävää tikkatulvaa. Lokakuun lopulla käpytikkoj en vaellus vähitellen pysähtyi. Aivan pihapiirissäkin tikat ovat ahkerasti vierailleet: päivät pitkät h erkutelleet lintul autojen antimilla ja sitten iltahämärissä puikahtaneet kottaraisen pönttöihin yöpymään. Äkkirynnäköllä ne sitten valloittivat metsämme, ja vaelluksen ulottumisesta mertenkin yli oli todistuksena tikkojen yhtäkkinen ilmestyminen saariston uloimmille luodoille. invaasiolintuihin, ruokataloudessaan tiettyyn, määrältään vaihtelevaan ravintoon erikoistuneihin lajeihin, jotka yleensä viettävät paikkalinnun elämää, mutta jotka ruokapulan uhatessa lähtevät joukottai n vaeltamaan nälänhätää pakoon . merkittiin kirjoihin uskomattomalta kuulostava luku 130 000 käpytikkaa! Yhtä outoa kuin oli katsella tikkoj a miltei paljailla merenluodoilla, oli seurata niiden liikehtimistä Lapin perillä: täälläkin niitä näkyi runsaasti, kipuilemassa tuntureiden viimeisissä kituliaissa koivunkäppyro1ssa ja jopa huolettomasti matkaamassa korkealla kohti puuttomia tunturimaita. Olavi Hilden. H avupuiden siemenkato siis varmaankin oli tikkain vaasion takana. Käp ytikkoj en invaasio alkoi monella taholla tehtyjen yhtäpitävien havaintojen mukaan h einäkuun lopulla. Yliopiston Eläinmuseo, P .-Rautatiekatu 13, H elsinki. Osa oli jatkanut matkaansa, ties minne, osa jäi meille. Otaksumaa tukee myös kaksi tähän mennessä ilmoitettua rengaslöytöä: Siikajoella 12
3. Kuu s j ä r v i. 1962. Lh :n p . 1962. Maanomistaja: maanvilj. Ella Helin. 1962. 1963. Kuhmo i ne n. Maanomistaja: maanvilj. Pansio, Pcrno. Ra u ta l a m p i. Leppävirta, Päiväranta. 1. Hongonkylä. Pentti ja Raili Helin. 12. Finby, Nyskog. II. N är piö. lhalaiskylä, Karhulam.pi. Lh:n p. Lh :n p . Maisemallisesti merkittävä mänty. Sipoo. P a d a s joki. 1962. 1962. Hu m p p i I a. Lh:n p. T y r v ä ä. Paipis, Jungfrusten. Kultakuusi. Sammal joki, Höyly. Lh:n p. Lh:n p . Naarvanlahti, Harju. Lh:n p. 1. 11. Rautalammen-Hankasalmen maantien varressa kasvava mänty. Uuno ja Eila Ojala. Maanomistaja: agrologi Torsten Ahl ström. 1. 1. Komea kuusi. Maanomistaja: maanvilj. I. Murto, Kankare. 22. Kilpikaarnainen mänty. Lh:n p. 12. 12. Maanomistaja: Honkajoen kunta. 1962. Lh:n p. 16. Maanomistaja: Tor Sixten Nyman. Maakeski, Ali-Teppinen. Siirtolohkare "Jungfrusten". Maanomistaja: maanvilj. Vanha ja kotiseudunhistoriallisesti merkittävä mänty "Prästtallen". 8. Maanomistaja: agronomi Sakari ja Päivi M ei kas. Lh :n p. 12. 1963. 26. Raisio. 1963. Maanomistaja: maanvilj. 27. ]osti ja Sofia Weckman. 12. Martti ja Kirsti Taponen. Maanomistaja: kauppias Vilho ja Ester Pulli. Ilkkala , Koivukumpu. 16. 62 16. Kirkonpiirin kansakoulun tontilla kasvava mänty. 11. 1963. Maanomistaja: maanvilj. Antti ja Sylvi Matilainen. Sysmä, Pcrkka. Ruolahti, 1so-Ruolahti. P u sula. 18. Lh :n p . 1962. Harvinaisen komea mänty. 63 Honka j o k i. Kaksi metsälehmusta ja 5 aarin suuruinen kiurunkannusta ja pähkinäpensasta kasvava alue. 1963. Lh:n p. Maanomistaja: emäntä Aino Arola. Lapin 1 ah t i. 3. 19. 16. Luonnonsuojelun työmaalta Uusia luonnonsuojelualueita ja rauhoitettuja Iuonnonmuistomerkkejä 6. Leppävirta. 9. Kinnulanlahden-Alapitkän maantien varressa kasvava mänty. Lh:n p. 29. Maanomistaja : pienvilj. Lh:n p . Maanomistaja: maanvilj . 12. 1. Erittäin harvinaisen orvokkilajin Viola collinan kasvupaikka (0,1 ha). 1962. 29. Suurjärvi, Heinjoki. 1963. Kolmihaarainen kuusi. 12. Toivo Pekkarinen. 27. Yhdeksän suurta tammea. Kusti Tiitinen. Honkajoen Hongonkylän komea mänty
Pyritään saamaan vähintään yksi pönttö jokaiselle lammelle. Mikäli myrkkyjen käyttöä havaitaa n on siitä heti ilmoitettava metsäosastolle. Mi28 käli näitä tai muita luonnon harvinaisuuksia havaitaan, on niistä heti ilmoitettava metsäosastolle. Riistan vedensaannin turvaamiseksi ojitetuilla alueilla myös kuivana aikana räjäytetään tarvittaessa jokaiselle oj itusalueelle vähintään yksi juomapaikka. Monttu ammutaan niin syvä, että siinä vesi säilyy pitkänkin poutakauclen yli. Ojat on aina vedettävä suojeluojan luontoisina niiden alapuolelta. 12. Haukkojen tai muiden petolintujen pyyntiä ei yhtiön mailla saa harjoittaa. Kevätkulotuksissa "haravoidaan" alue pesien toteamiseksi ja havaitut pesät suojataan. Julkaisemme niistä tärkeimmät seuraavassa: Tikkojen hakkaamat kolopuut, metsoj en hakomismännyt ja lw lasääskien pesäpuut jätetään leimaamatta. Vuonna 1956 aloitettua telkänpönttöjen sijoittamista yhtiön omistamien metsälampien rannoille jatketaan. Mon tun reunat joko ammutaan tai kaivetaan niin loiviksi, että myös riistaeliiinten pienet poikaset pääsevät veden äärelle.. Omien metsien piirimiehet järjestävät pönttöjen teon, sijoituksen sekä jokakeväisen puhdistuksen. Myrkkyjen käyttö (esim. Ilmoitukseen on liitettävä karttapeitepiirros, josta ilmenee kohteen sijainti, sekä mahdollisimman tarkat tiedot itse kohteesta, mitat ym. Erittäin reh evillä kasvupaikoilla suositaan nuorien metsien harvennusleimauksissa ensisijaisesti haapaa, mikäli se on tervettä. Horontaipale, Lavia. Vanha komea kuusi ja kolmen metsälehmuksen muodostama ryhmä. Rii stalintujen pesien tuhoutumisen välttämiseksi siirretään kulotukset loppukesään tai syksyyn, missä se vain suinkin on mahdollista. Harvinaisia puuyksilöitä (visakoivut, muhku ramännyt, käärmeja pylväskuuset, erikoisesti yhteenkasvettumat, jalojen lehtipuiden luonnonvaraiset esiintymät jne.) ei saa leimata. Vesa n t o. Tarkoitusta varten kehoitetaan kaikkia työnjohtajia keräämään talteen tarkoitukseen sopivia onttoja puita, sisäläpimitta vähintään 19 cm, pituus 65 cm. Lauri ja Mirja Maukonen. Tällaisten puiden säilymisen vannistamiseksi on ne mikäli mahdollista varustettava maalirenkaalla. Mikäli kysymyksessä on kalliometsä, jossa kasvu on olematon, voidaan tällaiset alueet jättää toistaiseksi luonnontil aan. varisten myrkyttäminen) on yhtiön mailla ehdottomasti kielletty. OMT:lla ja MT:llä pyritään tarkoituksellisesti säästämään harvennusleimauksissa haapoja paikoissa, joissa niiden poistaminen ei ole metsän tilan kannalta välttämätön. Samoin säästetään koivua sella isilla seuduilla, joilla sitä on vähän. Yleisten teiden varsilla ja näköalapaikoilla otetaan sekä leimauksissa että raivauksissa huomioon myös maisemanäkökohdat. Kielto koskee myös niitä alueita, jotka on metsästystä tai riistanhoitoa varten vuokrattu muille. 29. Lähteitä ei saa kuivata. Lh:n p. Se on sijoitettava mahdollisimman runsasvetiseen ojaan, jossa muutenkin on vettä myöhäiseen kesään asti ja mahdollisim man hyvälaskuiselle paikalle, missä vesi nopeasti vaihtuu. Edellisten lisäksi pyritään tarkoituksellisesti säästämään yli-ikäisiä, taloudellisesti vähäarvoisia koivuja ja haapoja kaikkialla, missä nii stä ei ole metsän kehitykselle sanottavaa haittaa. Maanomistaja: maanvilj . Metsojen soidinpaikkoja ja niiden lähiympäristöjä käsitellään hyvin varovasti. Puutavaraybtiö luontoa suojelemassa Yhtyneet Paperitehtaat Osakeyhtiön Metsäosasto on jakanut metsänhoitajilleen, työnjoh taji lleen ja m etsäpiirimiehilleen sekä metsäkonttoreihinsa esimerkilliset ohjeet metsätöissä noudatettavasta lintujen, r iistan ja harvinaisen puuston suojelemisesta. 1962
Jos nyt lähtee seuraamaan joen vartta alaspäin, kohtaa vuodenajasta ja veden korkeu<le~ta riippuen milloin vähän vuolaamman ja leveämmän virrnn, milloin taas kivien välissä puikkelehtivia purosia, jotka etsivät pääsyä kivien ja pienten saarien lomitse. Tämä yksinäinen joki tuo etsimättä mieleen Pohjanmaan tai Lapin nivamaisemat. Jo kana"alla kulkija on tavannut syvän ra uhan ja leppoisan, idyllisen maiseman. Uuden ja ,anhan reitin väliin jäi suurehko saari, jossa nyt on koskemattomalta vaikuttava, rehevä metsä. Voimalaitos tulisi rakennettavaksi Kuusjärven rantaan. Jos sitä tutkii tarkemmin, saattaa siitä löytää västäräkin, ehkä leppälinnun ja puukiipijänkin pesän. Aikoinaan kulkivat vedet toisesta kohdasta, missä uoma pienenä purona on vieläkin nähtävissä. Sitten seuraa nimensä kaltainen Vääräkoski, ja pienen tauon jälkeen kohisee vesi jo alas kaksihaaraista Kuuskoskea välimaaliinsa, Kuusjärveen. Pieniäkin muistettava Maamme luonto tarjoaa ainakin toistaiseksi lukuisia viihtyisiä ja rauhaisia soppia, JOita d tarvitse kaukaa hakea, kunhan vain oppii ne löytämään ja niitä vaalimaan. Kaikki ei onneksi sentään ole vielä kadotettu. M~·öskin kanavan mantereenpuoleinen ranta on tähän saakka säilynyt hakkauksilta. Esimerkkinä tällaisesta on muuan vähäinen jokialue Pihlajaveden reitissä. On näet suunniteltu veden johtamista uuden, kaivettavan kanavan kautta Vähälammesta suoraan Kuusjärveen. Tarkoitan sitä kaivettua kanavaa, jota pitkin vesi virtaa kohti seuraavaa noin parin kilometrin päässä olevaa Kuusjärveä. Päinvastoin. Tämän vesireitin keskusjärvi on Pihlajavesi. Pihlajaskosken alapuolella on vähäinen suvanto leppoisien luhtaniittyjen välissä. Vähälammen ja Kuusjärven korkeusero on vain 11 metriä, ja kun tietää, että lyhyttä tulva-aikaa lukuunottamatta joen vesimäärä on perin vaatimaton, ymmärtää, ettei mitään ratkaisua voimakysymykseemme tällä tavalla saada. Se vain tehostaa tunnelmaa. Pahin on kuitenkin sanomatta. Vesisiippa ja yölepakot ovat sen uumenista niinikään löytäneet kotinsa, puhumattakaan kaikenlaisista kovakuoriaisista ja muista hyönteisistä. Heti tämän lammen rannalta kohtaa erään maisemiltaan viihtyisän ja peräti rauhallisen paikan. Se on voimalaitossuunnitelma. Jostakin syystä kaivoivat esi-isämme kuitenkin suuritöisen ja reilun kanavaväylän ja alkuperäinen reitti menetti merkityksensä. Se on tuollainen harmaa, levokas vanhus, joka ei häiritse kenenkään rauhaa. Seutu on kauttaaltaan sellainen, että sitä kannattaa vaalia, kunhan vaalintaan saadan tarkoituksenmukaisuutta. Maallikkona on tietysti mahdotonta sanoa, miten monta hevosvoimaa (keskimäärin) tuolla järjestelyllä saataisiin. Kerrotaan, että v;;.nkat suunnitelmat on laadittu koko tämän jokiuoman täydelliseksi hävittämiseksi. Se on tyystin h ävittänyt entiset mahtavat metsämaisemat ja jättänyt rannoille lohduttoman autiuden ja maahan vaikeakulkuisen risukon . Tekniikan voimalla saadaan hävitetyksi Kuuskosken suussa keväisin oleva sula, jossa telkät, haapana t, h einäsorsat ja joutsenet muuttomatkoillaan levähtävät ja ruokailevat. Pihlajaskoskeen on joskus aikoinaan rakennettu mylly. Siitä laskevat vedet aluksi Karansalmen kautta Pihlajalampeen ja sieltä edelleen Vähälampeen, joka on tämän selostuksen lähtökohta. Se, mikä sillä kyllä varmasti saadaan aikaan, on se, että kyetään hävittämään monen monilta perhekunnilta mahdollisuus päästä oman kotinsa lähettyvillä viihtyisään luonnon rauhaan. l)seissa yhteyksissä on sanottu, että asutustaajamat kaipaavat kipeästi alueita, joihin niiden 29. Sitten ne kerääntyvät hetkeksi lepäämään vähäiseen, tyveneen suvantoon, mistä terhakka Pihlajakoski tempaa ne nieluunsa, ja niin alkaa vilkas, iloinen ryöppy alas loivasti viettävää mäenrinnettä. Saadaan tuhotuksi monilukuisilta pikkulinnuilta erinomaiset pesimäseudut jne. Ikävä vain, että joen alajuoksun rantamaat ovat joutuneet aukkohakkauksen kohteeksi. Kaiken yllä riippuu sama Damokleen miekka, joka uhkaa niin monta muutakin tämän tapaista paikkaa
Teoksen alkupuolen muinaistieteellinen katsaus tuntuu hiukan kaukaa haetulta, ja arkeologiset seikat pyrkivät siinä vähän sekaantumaan subjektiivisten mielikuvien kanssa, mutta mitä pitemmälle kohti nykyaikaa edetään, sen paremmaksi käy selos30 tus. Eräät kuoreveteläiset perheet ovatkin jo vakituisia seudu n ihailijoita. Metsäneuvos V. K. Kosken vaiheet punoutuvat monin tavoin maamme historian ratkaiseviin vaiheisiin, joten "Langinkoski"-kirja sisältää kiinnostavaa tietoa kenelle tahansa, mutta ennen muuta kotkalaisille ja koko Kymenlaakson asukkaille. Langinkoskikysymyksen nykyinen vaihe on kuitenkin jo Suomen Luonnon lukijoiden tiedossa Kauko V. Ahola on viettänyt koko lapsuutensa kuului san Langinkosken rantamilla, missä hänen isänsä toimi kosken kalastamon hoitajana 1899 1924. Langinkosken historia on monessa suhteessa erikoislaatuinen : V. Se, mitä nyt tarvittaisiin, olisi alueen ra uhoittaminen ja pieni talkootyö polkuj en raivaami ~c:ksi joen rannoille. Sitä esitellään sangen seikkaperäisesti myös Aholan teoksessa, mutta kirjan pääpaino on toisaalla: kosken ja sen ympäristön historiassa. H än tuntee siis tämän kauniin paikan näkymät ja tunnelmat paremmin kuin juuri kukaan muu ja on varmaan ollut oikea mies kirjoittam aan siitä lyhyen, kansantajuisen historiikin. Kuivuuden vaaraa ei kyllä ole aina pystytty täysin välttämään. Siitä huolimatta sen kauneutta ja rauhaa uhkaa pahanlainen tärveltyminen tavalla, joka tuskin on enää vältettävissä. Vielä nykyään on Maatalousministeriö maksanut Suomen ortodoksiselle kirkolle korvausta Langinkoskesta vuosittain 22 700 vanhaa markkaa! Kosken kulttuurihistoriallinen loistokausi oli 1888 1894, jolloin "rauhanrakastaja Aleksanteri III nautti täällä lepoa ja viihdytystä, turvissa uskollisen kansan", kuten muistotaulussa lukee. Kauppiaitten Kustannus Oy 1962. K. 1797 silloin Venäjän puolelle kuuluneen kosken kalastuksen yksi noikeus annettiin Valamon luostari n munkeille, joilta se lunastettiin Suomen valtiolle 1847. Nykyisin on kalastus koskella loppunut ja sen vesimäärä suuresti vähentynyt kun vettä yläjuoksulla on johdettu toiseen uomaan. Mäntän, Kolhon, vieläpä Kuorcvedenkin asutustaajamien sij ainti on niin läheinen, että Pihlajaskoskelta käynti ei ni istii ole ensinkään h ankalaa. Mutta suojeltu puistometsä yhdessä historiallisten rakennusten kanssa muodostaa juhlalliset kehykset sen yhä vapaille kuohuille. Kymijoen Langinkoskihan on maassamme ainutlaatuinen nähtävyys, missä rikkaaseen luonnonkauneuteen yhtyy suuria historiallisia ja kulttuurihistoriallisia arvoja. Näi n olisi kaikki järjestyksessä, ja luonto pitäisi lopusta huolen. Langinkosken erikoislaatuisten kostepatoj en tuottamat lohisaaliit vähenivät ratkaisevasti vasta 1930-luvun loppupuolella. ~rn kkaat voisivat vetäytyä rauhallisia kesäpäiviään viettämään. kosken ja ympäristön historiasta. Leo Kaiho Kirjallisuutta V. Sääli sukupolvea, joka rakentaa sillan alueen kauneimman kohdan yli häpeäksi itselleen ja harmiksi tuleville! M. Ahola: Langinkoski. numerossa julkaistun kirjoituksen ansiosta. Nikolai II:n aikaiset partaniekat "keisarinkalastajat" Dmitri, Andrej ja Nikolai ovat vielä monen paikkakuntalaisen muistissa. Välähdyksiä. Näh tävi!ksi vain jää, voittaako tässäkin asiassa tekniikka terveen järjen sanelemat viihtyisyysvaati mukset. Niinisalon viime vuoden 3. L-la.. Sen suojelemista puoltavat yhtä hyvin tieteelliset kuin esteettiset, niin humanistiset, biologiset kuin sosiaalisetkin näkökohdat
Lehden jakelun ja jäsenkortiston tehokasta hoitamista ajatellen on kiitettävä niitä jäseniä, jotka viivyttelemättä suorittavat jäsenmaksunsa. Luonnonsuojelu kansanliikkeeksi! SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYS Maan luonnon ystävien yhteenliittymä. Suomen luonto vaar:issa! * Vesien säännöstely ja voimalaitokset muuttavat laajojen al ueiden luonnonsuhteita . Kuitenkaan ei tarkoitus ole "karhu ta" jäsenmaksuja kahteen kertaan. Taistelussa luonnon tarfJeetonta hävitystä vastaan tarvitaan jokaista /11.on11011 ystävää. 31. * Liiallinen metsästys köyhdyttää luonnonvaraista eläimistöämme. * Jatkuvasti lisääntyvä soranotto pilaa kauniita harjumaisemiamme. * Vesistömme ovat monin paikoin muuttumassa viemäreiksi. Asia selviää huonoimmalla mahdollisella tavalla vasta sitten kun asianomainen ankaralla äänellä tiedustelee, miksei lehti ole hänelle tullut. Nytkin on tullut jäsenmaksun maksaneista useita ilmoituksia, joista ei kuitenkaan käy ilmi maksun suorittajan nimi enempää kuin osoitekaan. Lehden toimitussihteeri, joka voi myös antaa opastusta luonnonsuojeluasioissa, on kevään kuluessa tavattavissa toimistossa maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 13-15. Mainitussa osoitteessa ryhtyy toimimaan yhdistyksen jäsenasioita hoitava virkailija. Luonnonvaroja ei saa tuhlata tai käy ttää edesvastuuttomasti. * Kasvava asutus supistaa yhä enemmän ihmisen mahdollisuuksia virkistäytymiseen luonnossa. Yhdistyksen tällä hetkellä puhelinluettelossa olevista ruhelinnumeroista voidaan jatkuvasti käyttää numeroa 64 37 19, joka pysyy edelleen yhdistyksen hallussa, kun sen sijaan numero 73 15 10 jää pois. Samalla on rahastonhoitaja myös pyytänyt korostamaan, että tilillepanokortti on täytettävä huolellisesti. * Harvinaisilta kasvilajeilta tuhoutuu kasvupaikka toisensa jälkeen. * Matalia lintuj ärviä ojitetaan ja kuivataan , usein saavmtamatta tarkoitettua maataloudellista päämäärää. Yhdistyksen osoite: Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toimisto on siirtynyt uuteen osoitteeseen Lapinlahdenkatu 29 B 22, Helsinki. Kaikki maamme luonnon ystävät Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen jäseniksi' Jäsenmaksujen maksaminen: Rahastonhoitaja ilmoittaa, että vuoden ensimmäisen numeron mukana seuraa kaikille jäsenille tilillepanokortti riippumatta siitä, onko jäsenmaksu jo tullut suoritetuksi vai ei. ]äsenhankintakilpailujen 1962 tulokset julkaistaan seuraavassa numerossa
ITKO NEN: "Helmisimpukan elinehdoista" (About the vital conditions of the pearl mussel). The second article: On the invasion of the nuthatch during the winter 1962-1963 . The main reasons for this are musk-rats, robbery catching and timber f[oating. The planners and builders of roads have no instruction in the esthetic conservation o/ landscape. The author describes H enry David Th oreau and his time and some ideas expressed in his book "Walden or life in the woods". The author describes the life and the vital conditions of the pearl mussel. "Uusinta tietoa Suomen luonnosta" (Latest news about Finnish nature). Th e use of gravel in road building threatens to ruin the ridges, which, especially in the densely populated regions, are the most beautiful features of landscape. KERKKO HAKULINEN: "Fontainebleaun metsä" (The forest of Fontainebleau). "Kirjallisuutta" (Literature ).. A well planned system and some amount of centralization in the taking of gravel could save many ridges. Many dangers menace the existence of the beautiful forest of Fontainebleau. There should be arranged an inventory of our gravel reserves, an operation which has proved to be succesful in Sweden. "Luonnonsuojelun työmaalta" (From the work-field of nature con.servation). The spawn of the pearl mussel is carried in the gills of _ trouts from spawning place to the upper courses of the streams. SUMMARY "NATURE OF FINLAND" The organ for the Protection of Nature Publishers: The Finnish League for the Protection of Nature. ln Central Europe, particularly in the most densely populated coutries, the conservation of nature has tasks slightly different from those we have in Finland. ln Finland, very little notice has been taken of the moulting of wild ducks. The first article under this headin.g: News about th e small mammals and birds in 1962; on th e wintering of birds of prey in Porkkala near H elsinki; the gull-billed tern, the sandwich tern, the Ri.ippell's warbler and the yellow-browed warbler noticed in Finland for the first time. 0. The third article: On the invasion of the great spotted woodpecker autumn 1962. KALEVI RAITASUO: "Sorsien sulkasadon ajoittuminen ja m etsästys" (Shooting of duclts and their moulting-time). Th e marked hiking trails are very ttseful for the inexperienced hikers. Som etim.es the pearl mussels m.ove in crowds floating down the river. At th e same time the m.arked trails help to keep nature m.ore untouched as the stream of hiken concentrates on the trails. The author describes the great forest area (230 sqkm) of Fontainebleau near Paris. PENTTI REIVINEN: "Eräs luonnonsuojelun pioneeri" (A pioneer of nature conservation). An important fact, which should be taiten into general consideration, is that the moulting, during which the birds are unable to fly, occurs partly during th e shooting season. V. The conservation of ridges is important for both scientific and esthetic reasons. N:o 1 1963 Contents: NIILO SöYRINKI: "Harjujemme suojelu vaatii soraja hiekkavarojen selvitystä" (An inventory of gravel and sand reserves is needed for the conservation of our ridges). The most important thing is to find out-of-door and excursion areas for the great masses of town residents, to protect with might and main the remains of forests. According to the author there is a demand of experienced "nature guides" who would be able to lead the groups of hikers and to teach them facts about 32 nature and the conservation of it. VESA MÅ.KINEN: " R etkeilyreiteistä" (On marked excursion trails). Th e number of people rambling in woods and wilderness is increasing every year. From this article we get to know the variations of the plumage of the longtailed duck, the mallard, the pochard and the tufted duck. Th e article is based on his own, very numerous observations. The pearl mussel m.ay also live in brooks which are only at times filled with water. Editors: Niilo Söyrinki (managing editor), Reino Kalliola, Martti Linkola. Th e pearl mussel is threateningly decreasing even in the thinly populated northern part of Finland. For instance, the long-tailed duck seems to have at [east four different plumages in a year
19,mk. 397 siv. ''Kultakaivos lintujen ystäville'' (Kauppalehti) "On ilman muuta selvää, että Euroopan linnut on paras suomenkielellä julkaistu retkikäyttöön soveltuva lintujen lajintuntemusopas kehittyneen ja kriitillisen harrasta jan kädessä." (Molekyyli) "Kuvituksensa puolesta aiva n erikoisluokkaa muihin lintuoppaisiin verrattuna ... tammi. Kangaskant. jos omistaa kunnon kiikarin ja tämän kirjan, niin silmissä on vikaa ellei opi lintuja tuntemaan! " (Heikki Väänänen, HS) "sopii tieteellisestä perusteellisuudestaan huolimatta aloittelijankin käsiin." (Aamulehti) Peterson Mountfort Hollom EUROOPAN LINNUT • tieteellisesti alan täydellisin esittelee kaikki eurooppalaiset lajit • nopea lintujen tunniistamismene'.elmä • levinneisyyskartat kaikista lajeista 6 1580 kuvara, lintujen nimet 7 eri kielellä Suomeksi toimittanut Jukka Koskimies
1963.. '"Ainut.iaatuisen rikas, monipuolinen ja pätevä, historiaan sopivasti nojaava esitys tämän päivän Suomesta. WSOY Porvoon Kirjapaino Oy. kak.soisosana 252 mk. osana 228 mk, 6 nahkaselk. Tässä on nyt ennätetty kiinni viimeisten vuosikymmenien valtava kehitys sekä henkisen että aineellisen kulttuurimme alueilla." (Tri Vilho Suomi, US) OMA TIETOKIRJA SUOMEN KODEILLE Päätoimittaja kansleri E<lwiin Linkomies • 268 pätevää kirjoittajaa • 366 yleistajuista kirjoitust;, • 3540 historiallista päivämuistoa • jokaisen kuukauden ilmastotiedot • 5856 kookasta sivua • 4279 tekstikuvaa • 37 moniväriliitettä • hinta 12 kangasselk