Jäseneksi ilmoi ttautuminen (nimi, arvo tai ammatti ja postiosoite) kirjeitse tai puhelimitse. 1964 6 mk . Timo :\fiettinen. 22. Pu helin 6-13 719. N i i 1 o S ö y rinki (vastaava), toht. Valok. M a r t t i Li n ko I a (toimitussihteeri). Merkin voi noutaa toimistostamme tai tilata postitse, jolloin se lähetetään postiennakkona. Tilaushinta v. Postisiirto 6882. Merkin hinta on 3 mk 50 p.. • Sivun ylälaidassa kuvallu SLY:n merkki on saatavissa myös kauniina ja arvokkaana hopeisena rintamerkkinä. 63 27. 5 mk 3 mk 100 mk Toimitus: prof. 2. Tilattaessa mainitkaa haluatteko merkin mutterivai neulakiinnityskellä. Jäsenmaksu peritään aikakauslehden läh etyksen yhteydessä. 11. SlSÄL T.;.;.X: 1 :\"iilo Söyrinki: Myrkyt ja luonto -1 uomen Luonnonsuojelu yhdistyksen toimin ta tehostuu :; Pentti Linkola: J alohaukka 196 163 12 Arvo Kippola: Elämän kunni oi tus ja luonnonsuojelu 17 Eero-Pekka Paavolainen: Linnut ja kasvinsuojelu aineet 23 Seppo Peippo: Ilman saasteet ja niiden vai kutus metsiin Antti Haapanen : Ul vinsa lon luo11nonpui sto 30 Uusia tietoja Suomen kasvistosta Kirjallisuutta '.l I Sven Gi llsäter: J äämeren elämää Luon11011suojelun työmaalta 32 Uusia luonnonsuojelua lueita ja rauhoitettuja luonnonmuistomerkkejä 30. SUO :\I EN LUON1'ONSL:OJELU YHDISTYS Helsi nki , Lapinlahdenka tu 29. B. Jaetaa,i Suomen Luo11no11suojeluyhdistyksen jäsenille jäsenmaksua vastaan . Vuosi jäsenmaksu Opiskelijat ja kou lul aiset Ainaisjäsen • SUO ME:'\' LUO'.'ITO Ilmestyy -1 kertaa vuodessa. 64 '.l3 Jäsenhankinta 1964 34 Valokuva-arkiston perustaminen 35 Luonnonsuojelukurssit ensi kesänä 35 J alohaukka-, kotkaja hunhkajatiedot yh distykselle! 'Hi S1ir11111ary Kansikuva: Rengastettu jalohaukan poikanen Luopioisista. R ei n o K a 11 i o I a, kand. Toimisto avoinna arkisin (paitsi lauantaisin) klo 9-14
Pellot, puutarhat ja muut ihmisen luomat elinympäristöt ovat näin saaneet osan lajistostaan seudun alkuperäisestä eläinja kasvimaailmasta, mutta ne ovat antaneet myös monille ihmisen jäljissä seuraavalle lajille toimeentulon edellytykset. Mi,tä laajempia viljelykset ovat, sitä paremmat edel'lytykset ne antavat tuholaisten leviämis-e!.le ja sitä vaikeammaksi käy näiden kutsumattomien vieraiden torjuminen. niitä monia perhosia ja muita hyönteisiä, jotka kuljettavat kasvien siitepölyä. Uusien, seudulla tähän asti täysin tuntemattomien tuholaisten ilmestyminen on myös mahdollista. N:o 1 1964 ~3 VUOSIKERTA SUOMEN LUONTO SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYKSEN JULKAISU Myrkyt Ja luonto Niilo Söyrinki Ihmisen toiminta on perusteellisesti muuttanut maisemakuvaa ja luonnon el;öiden keskinäistä tasapainotilaa. tuholaislajit eivät suinkaan ole kerta kaikkiaan määrättyjä, vaan normaalisti aivan harmitonkin laji saattaa toisinaan tietyissä olosuhteissa tulla kiusallii,eksi. Kotipuutarhan rikkaruohot jaksetaan vielä nyhtää sormin vaikkapa muutamia kertoja kesässä, mutta kymmenien tai satojen hehtaarien peltoaukeilla se ei enää käy päinsä. Asiaa vaikeuttaa se, että ns. Suurin osa peltojen ja puu-tarhojen luonnonvaraisista lajistosta on ihmis·en kannalta harmittomia tai suorastaan hyödyllisiä ajatelkaamme vain esim. Metsistä, soista ja muusta luonnollisesta kasvipeitteestä on laajoilla aloilla jäljellä korkeintaan vain vähäisiä rippeitä, ja niiden alkuperäiset kasvit ja eläimet ovat joko hävinneet koko tienoolta tai joutuneet mukautumaan uusiin olosuhteisiin. Näin on syntyny t alkuperältään kirjava kulttuurimaiseman kasvija eläinkokoelma, joka vaihtelee paikallisten luonnonsuhteiden, viljelyksen laadun ja iän mukaan. Kaikkein kavalimpia kasvien tuholaisia ovat. Kaupungit, kylät, pellot, puutarhat ja muut kulttuurimaiseman ainekset peittävät vuosi vuodelta yhä suuremman osan maapallomme pinnasta. Vielä vaikeampaa on usein kooltaan vähäpätöisten hyönteisten hävittämi nen . Toisista on sen sijaan tullut harmillisia rikkaruohoja tai vahingollisia tuhoeläimiä, joiden -kurissa pitäminen tuottaa viljelijälle runsaasti työtä ja vaatii paljon varoja
2 Tuholaiset kuolevat mutta mitkä myös niide n li säksi. Niis,tä saattaa aina muutama yksilö olla muita kestävämpi myrkkyjä vastaan, ja näistä voi nopeasti kehittyä uusia sukupolvia, joi,ta myrkky ei enää pystykään hävittämään. kasvinsuojeluaineita, eri tuholaisia vastaan. Tällaisten joukkomu11hien estämiseksi on pyritty kehittämään valikoivasti tappavia myrkkyjä, jotka olisivat vaarattomia muille paitsi si·lle tuholaiselle, jolle ne ovat tarkoitettuja. sienitaudit, jotka saattavat salakuljettaa mikroskooppiset itiönsä minne tahansa. Silloin on yritettävä. Kohtalokkaita erehdy.ksiä'kin on tosin koettu, kun valikoimatta tappavat yleismyrkyt ovat tuholaisten mukana hävittäneet kasvien pölytykselle \älttämättömät kimalaiset ja perhosetkin. Lintujen laulun mukana on siis menetetty luotettavat apulaiset tuhojen ennakkotorjunnassa. Tulokset ovat olleet monessa suhteessa niin positiivisia, että tuskin voisimme enää ajatella nykyaikaista maanvilj elystä ja puutarhanhoitoa ilman näitä torjunta-aineita. Nii1hin voidaan vaikuttaa vain tarpeeksi tehokkain massamenet,elmin käyttämäl'lä sopivia myrkkyai neita. Samaan .kuoleman ketjuun ovat sitten joutuneet myös h yönneisiä syövät pikkulinnut, jotka taasen vuorostaan ovat parhaita hyönteisten liiallisen lisääntymisen jarruttajia. Myös rikkaruohojen ja tuhohyönteisten torjumisessa on yhä laajemmassa mitas-sa turvauduttu kemiallisen teollisuuden apuun. Mutta hyönteisilläkin on keinonsa. Näin on syntynyt suuri joukko tehokkaita myrkkyjä, ns
3. Ehkä esim. Tehokkaimpia näistä ovat loishyönteiset, jotka ovat erikoistuneet kukin omaan saaliseläimeensä. sellais•en maanviljelykselle kovin hyödyllisen linnun kuin tuulihaukan väheneminen kulttuurimais·emastamme on osaltaan juuri niiden seurausta. Vesistöihin huuhtouduttuaan myrkky voi planktonin välityksellä joutua myös ka'loihin ja sitä tietä ihmiseen. Vuodes-ta toiseen käytettyinä ne voivat aiheuttaa maan pieneliöstöön kuolemista ja estää multakerroksen olemassaololle ja kehitykselle välttämättömät biologiset tapahtumat, joista maan hedelmällisyys johtuu. Rikkaruohomyrkyvkään ei'Vät ehkä ole niin vaarattomia luonnon kokonaisuuden kannalta kuin yleensä oletetaan. Se vaatii hyönteisten elintapojen tarkkaa tuntemis-ta ja 'laboratorioita loishyönteiskantoj-en kasva ttamiseen. Onneksi jokaisella hyönteis-ellä on luonnossa omat vihollisensa, jotka vaikuttavat ·eri lajiien tasapainotilan säi'lymiseen häiriintymättömissä luonnonoloissa. Meillä ei niiden sen enempää ·kuin muidenkaan myrkkyjen vahingollisista vaikutuksis,ta ole tehty tutkimuksia, mutta Ruotsista on jo havaintoja, että ne olisivat vaikuttaneet !huolestuttavasti sellaistenkin lintujen kuin huuhkajan ja merikotkan lisääntymiskykyyn. Pyrkimys mahdollisen s'lluren taloudellisen hyödyn hankkimiseen luonnon tasapainos,ta välittämättä on jo saanut aikaan paljon vahinkoa luonnossa ja vaarantanut samalla ihmisen toimeentulon edellytyksiä. Tällaisen loishyönteisen avulla voidaan siis estää sen isäntäeläimen lisääntyminen ja tihutyöt ilman vaarallis ia lisäseurauksia. Vesien saastuminen on muuttanut kirkkaat, terveelliset vesistöt epäterveellisiksi li·kaviemäreiksi. Biologinen torjunta, niinkuin -tätä luonnon itsensä kehittämää menetelmää nimitetään, onkin saamassa yihä enemmän kannatusta. Myös myrkkyjen käyttö rikkaruohojen ja tuholaisten torjunnassa on tullut niin yleiseksi, että siitä voi koitua arvaamattoman kohtalokkaat seuraukset, ellei näiden aineiden vaikutuksia tarkoin selvitetä ja niiden käytössä noudateta kaikkea tarpeellista varovaisuutta. Olisi siis kiireesti selvitettävä niiden vaikutuksen Jaa j u us viljelysmaidemme eläimistöön. Maan kuollessa myös ihmiskunta saa nostaa hampaansa naulaan. Vaikeimmin korvattavia ovat siementen peittaukseen ,käytetyt sienitautien torjuntamyrkyt. Sama saattaa koskea keltasirkkua ja muita siemeniä syöviä lintuja. uudella aineella, mutta tulos voi olla sama silloinkin, ja kemia'llinen teolfäuus joutuu alakynteen taistelussa. On todennäköistä, ,että niiden täytyy si lloin olla monin verroin tuhoisampia varsinaisille peltomaiden linnuille. Metsien hävittäminen ja sitä seurannut eroosio on tehnyt laajat ennen hedelmälliset alueet tuottamattomiksi autiomaiksi. Näin tuhoutuu juuri se perusta, jol'le kaikkinainen maanviljely rakentuu
Agronomi Standertskjöld tulee aluksi hoitamaan yhdistyksen asioita muiden tehtäviensä ohella, mutta toivomme, että yhdistys voisi jo varsin pian tarjota hänelle mahdoHisuuden työskennellä päätoimisesti luonnonsuojelun hyväksi. Yhdistyksaen mahdollisuudet riitJtäviin vastapalveluksiin toimihenkilöilleen ovat alkuvaiheessa myös verrattain rajoitetut. Tästä yhdistys on saanut osakseen joskus terävääkin arvostelua. Agronomi Johan Standertskjöld, joka on äskettäin astunut yhdisty.ksen palve4 Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen to1m1nta tehostuu lukseen sen pääasiamiehenä -tehtävänään erityisesti laajentaa yhdistyksen pohjaa yleisenä aatteellisena kansalaisjärjestönä, on jo vanhastaan tunnettu luonnonsuojelumies. Yhdistys on jo kauan ollut selvinä siitä, että sen mahdollisuudet hoitaa riittävän tehokkaasti luonnonsuojelun sille asettamia yhä laajenevia tehtäviä, ovat olleet liian rajoitetut. Hänen harrastuksensa ovat keskittyneet erityisesti kotiseutukysymyksiin ja luonnonsuojelun sosiaaliseen merkitykseen ja ongelmiin. Edeilytykset toiminnan tehostamiseen ovat näin huomattavasti laajentuneet_ Jäämme odottamaan tuloksia.. On kuitenkin pidettävä mielessä, että kysymyksessä ei ole ollut niiden ideoiden laiminlyöminen, joita arvostelu on halunnut tarjota, vaan paljon käytännöllisempi asia: kyvyk,käiden ja innostuneiden i:yöntekijöiden puute
Jaloel i muuttohaukkakantamme romahduksesta on Suomen Luonnossa ollut kolme tilannekatsausta, vuosina 1958, 1959 ja 1960 suoritettujen tarkkailujen perusteella laaditut. Jouko Mättö 12/ 8/ 5, Seppo & Timo Nieminen 1/1/ 1, Mikko Ojanen 0/ 1/ 0, Reijo Purasmaa & Hannu Miettinen 1/ 0/ 0, Pertti Sulkava 3/ 2/ 3, Teuvo Suominen & Ilkka Virkkunen 0/7 / 4, Antti Talo 0/ 0/1 , Kyösti Virrankoski 0/ 1/ 0, Martti Väisänen 1 / 0/ 0. Seuraavien ornitologien tarkastusretkeilyt ovat tämänkertaisen aineiston pohjana (numerot osoittavat pesäpaikkojen luku määrää kunakin kolmena vuonna): R aimo Asplund 1/ 1/ 1, Urpo Häyrinen & Pertti Sulkava 0/ 0/ 2, Per-Åke Johansson 1 / 3/ 3, Per-Åke Johansson & Pentti Linkola 2/ 0/ 0, Seppo Junnila 0/ 1 / 0, Pertti Kalinainen 0/ 0/ 3, Ossi Kuopil a 0/ 1 / 1, Timo Laine 1/ 0/ 0, Sulo J. On kuitenkin huomattava, että tietoja todetuista puuttumisista on varsin monelta pesäpaikalta jätetty ilmoittamatta, kun kirjeellistä havaintojen karhuam ista ei yhdistyksen puolesta ole voitu hoitaa yhtä tarmokkaasti kuin inventaarityön alkuvuosina. Erikoisasemassa tarkasLajien joukossa ovat olleet ylioppi laat Suominen ja Virkkunen , jotka kahtena viimeisenä kesänä ovat yhdistyksen antamien tietojen avulla etsineet Ahvenanmaalta Lappiin saakka (myös monilta pesäpaikoilta, jotka luettelossa ovat toisten tarkastajien nimi ssä) elinvoimaista jalohaukkaperhettä Suomen Kulttuurirah aston rahoittam aa, sukupuuttoon kuolevia Jintujamme käsittelevää valokuvateosta varten . Toisaalta uuden aineiston todistusarvoa suuresti lisää se, että tarkastukset on kuten taulukosta tunnempana nähdään pääosaksi keskitetty viimeisille tuoreille pe• säpaikoille, niille, joilla jalohaukka on vielä vuonna 1958 tai myöhemm in tavattu. Lehtonen avustajineen 6/7/7, Martti Linkola 1/1 / 1, Martti Linkola & Pekka Putkonen 1/0/ 0, Martti Linkola & Veikko Salkio 1/ 0/ 0, Martti Linkola & Orvo Öhman 1/1/1, Pentti Linkola 10/ 2/ 5, Pekka Mustakallio 4/ 3/ 3. Sen jälkeen on olosuhteita edelleen pidetty vuosittain tarkoin silmällä, joskin luonnollisena reaktiona tilanteen toivottomuuteen on tarkkailuteho ensimm äisistä vuosista vähän h ei kentynyt. Etsinnät ja kesällä käyty kiireinen kirjeenvaihto tuottivat monien vastusten jälkeen vasta viimeisenä kesänä tuloksen ja kokonaisen arkiston suurenmoisia sekä mu stavalkoisia että värivalokuvia ja lisäksi filmiä haukkaperh een elämästä. Kato 5. Täysin murheellisten ennusteiden mukaisesti laji on nyt maassamme ensi luokan lintuharvinaisuus, jonka rinnalla monet suurina ihmeinä pidetyt harvinaiset lintumme, eteläiset kerttuset ja sirkkalinnut, kultaja pikkusirkut vieläpä huuhkaja ja kotkakinl ovat varsin "arkisia" ilmestyksiä faunassamme. On käsittääkseni jo aivan selvää, että jalohaukkakantamme kokonaisuudessaankin on huvennut pitkälle alle puolensadan parin. Mutta itse asiaan eli jalohaukkaanl Tarkkailutyö on ollut sananmukaisesti 1 uon nonhistoriallista tutkimusta: todetut pesinnät ovat olleet vuosittain jo sormin luettavissa. YhdistykseJle tai henkilökohtaisesti kirjoittajalle saapuneiden tietojen mukaan on vuonna 1961 tarkastettu 49, 1962 42 ja 1963 43 pesäpaikkaa. Jonkinmoinen kalpea lohtu täm äkin , että ainakin jalohaukan muistosta on kunniallisesti huolehdittu! ]alohaukan esiintyminen. Jalohaukka 1961-63 Pentti Linkola Tarklwilutyö 1961-63
Lehtosen apulaiset) (puuttui 1963), 1963 Virolahclelta kalliolta (Antti Talo) sekä Pohjanmaalta peräti kahdelta suolta, J alas järveltä ja Ka uhajoelta (Urpo H äyrinen ja Pert:ti Sulkava). Juuri Pohjanmaan sa. J alohaukkojen esiintyminen tarkastetuilla pesä paikoilla ! 961-63. Viimeisessä vuodelta 1960 huomautetaan: "jalohaukka on nyt pian harvinaisuuten a kiljukotkan ja haarahaukan luokkaa". Signilskärin lintuasemaHa oli syyskausi I 961 ensimmäinen, jolloin ainoaa•kaan jalohaukkaa ei muu ttopöytäkirjoihin merkitty vaikka laji lounaismuuttajana on varhemmin ollut Signilskärin tyyppilajistoa. Pesintä vähintään yhtenä edellisvuonna I 958:s.ta lähtien Vähintään I lintu oleskeli u t I 958 tai myöhemmin Autiona 1958-60 Ei tarkastettu 1958-60 Yhteensä Pesinyt 7 2 10 1961 Lintu oleskellut Autio 18 3 14 4 39 Kuten ta ulukosta huomataan, ei todettujen pesintöjen määrä ole näinä koImena vuotena vähentynyt: tyihjentyneiclen pesäpaikkojen sijalle on vielä pystytty löytämään uusia asuttuja paikkoja s·euraavana vuonna. on nykyisin hyvin selvästi todettavissa myös muuttoaikoina, jolloin tuskin montakaan jalohaukkahavaintoa enää tehdään vuosiHain. Onnea on ja lohaukkamiehillämme vielä näin lopun kynnyksellä ollutkin merkillisessä määrässä: onhan asuttu ja pesiä aivan ennen tie tämättömi'ltä paikoilta löydetty nyt jopa yhtä paljon kuin 1958-60: 6 Pesinyt 7 ] 8 1962 Lintu o leskellu t 3 3 Autio 22 1 7 I 31 Pesinyt 5 4 9 1963 Lintu oleskellut 2 2 4 Autio 20 2 7 I 30 Vuonna I 96 l löydettiin tuntematon asuttu pesä Puumalasta kalliolta (Jouko Mättö), 1962 Valkealasta ,kalliolta (Sulo J. Asutut pesät Isossakyrössä 1961 (kirjoittaja) ja Revonlahdella 1963 (Pertti Sul'kava ym.) tavattiin ennestaan tiedetyiltä, mutta tähän saakka tarkastamatta jääneiltä paikoilta. Näin pienissä tilastollisissa aineistoissahan sattuma ja "tuuri" näyttelevät ratkaisevaa osaa. Aivan samoin on Ruotsin eteläkärjessä sijaitsevan Falsterbon lintuas,eman jokaisessa vuosiraportissa muistutettu muuttavien jalohaukkojen vähenemisestä. Vielä 1950luvun syksyi nä tehtiin siellä toistakymmentäkin havaintoa vuodessa, myös syksyllä 1959 vielä kahdeksan. TAULUKKO
Enontekiö, l 963. Pohjanmaalta on peräisin myö oma merkillinen havaintoni vuode! ta 1961. Valok. Lentääköhän tämä jalohaukan poikanen sukupuuttoon kuolev ia lintujamme käsittelevään valokuvateokseen. Kotkaretkeilyllä Perhon pitäjän erämaissa alueella, jossa tunnettuja pesimäsoita ei ole lähimaillakaan osui sattumalta silmiin korkealla tavanomaisen kangasja suomosaiikikimaiseman yläpuolella lennossa peräti kaksi keskenään kisailevaa jalohaukkaa ainoat vuodesta I 958 lähtien kesäaikana maastossa pesäpaikkojen ulkopuolella tapaamani jalohau kat, ja samalla viimeiset jalohaukat, jotka olen omakohtaisesti nähnyt tähän mennessä! Pohjanmaan ja Kainuun rajaseuduilta, Utajärven saloi'lta, joihin ei ,edes metsäautotieverkosto aivan vielä ole ahneita kynsiään työntänyt, ,kertoo myös Martti Linkolan mahtava havaintosarja, joka osoittaa, minkälaisia elämyksiä suomalaisessa luonnossa voi vielä nykypolvi nuoruudessaan täpärästi tavoittaa (ote kirjeestä on niin tuore kuin viimekesäinen): "Juuri löydettyäni kolkan pesän, josta kurkisteli iso, melkein lentokykyinen poikanen ja jonka alla perin yllättävästi oli koirasallin , pitkäpyrstöisen Siperian-matkaajan jätteet, huo7. loseutu jen mahtaville suoal ueille kannattaneekin tulevina vuosina niiden luonnonystävien ensi sijassa keskittää etsintänsä, jotka vi•elä haluavat muistoksi mieleensä kuvan jalohaukan pesasta. Teu vo Suominen
Silloin sammui moottori, ja vene jäi vähäksi aikaa ajelehtimaan. masin emokotkien kaartelevan lähellä neva-aavan yllä. Kuten nähdään, on Pohjanmaa tässä·kin luettelossa vahvasti edustettuna, ja si-ellä suoritetut haastattelut (etupäässä kirjoittajan ja Pertti Sulkavan) ovat entistäkin hätkähdyttävämmin tuoneet i'lmi, kuinka yllättävän paljon on jalohauklkoja ennen ollut, niin vähän kuin niistä näillä laiminlyödyillä seuduilla entisaikoinakaan ornitologipiireissä tiedettiin. Pesäpaikkoja, joilla 1958-60 ei vielä käyty, on 1961-63 varsinaisin ornitologivoimin tarkastettu enää verraten vähän, 15, joten kaikkiaan tutkimu-ksen kuluessa 1958-63 on vähintään yksi tarkastus suoritettu 212:lla pesimäpaikalla. Vanhojen tietojen keräys jalohaukkaretkeilyillä on edelleen ollut hyvin antoisaa, ja tietoja on jälleen saatu Suomen Luonnossa 1959 julkaistun kartan ja seuraavissa selonteoissa esitet:ty· Jen lisäysten täydennykseksi suuresta joukosta ennen tuntemattomia (entisiä, harvoin nykyisiä!) pesäpaikkoja (k = kaHio, s = suo): Virolahti k, Par,kano s, Padasjoki k, Puumala k, Valkeala k, Isokyrö 3 s, Jalasjärvi s, Kauhajoki s, Kauhava s, La:pua s, Maalahti s, Sulva/ Laihia s, Vöyri s, Kuusjärvi k, Halsua s, P.erho s, Vimpeli s, Muhos s, Utajärvi s. Äkkiä minut havahdutti muuttohaukan vihanhuuto täällä Utajärvellä, josta ei koko pitäjästä ole ollut muuttohaukkatietoja! Ketterä haukka, nähdäkseni koiras, ilmestyi samassa korkealla suon yllä vinhasti ahdistamaan kaartelevaa kotkaparia. Ajoimme isolla moottoriveneellä reittiä myöten, joka kulki siksi läheltä rantaa, että luulin sen riittävän havaitakseni, olisiko aih etta läh empään tarkastukseen. Viime kesänä tälläkään paikalla ei ollut enää eloa. Monilta puuttuvilta paikoilta on kuitenkin valitettavasti tiedossa paikkakuntalaisten "maal.likoiden" ha. Ja kolkkona merkkinä tuhon täydellisyydestä oli tässäkin viimeisessä pesässä vain yksi poikanen ja sekin viallinen: nokan puoliskot kasvaneet ristiin. Painuin perässä ja tulin lopulta hyvin sopivalle lamparealueelle, mutta haukkaa en enää nähnyt, ja ennen pitkää "katkesin" pahoin vaikeakulkuisissa hetteissä rämpiessäni, niin etten voinut tutkia laajan suolakeuden muita osia, "huoltokaan" ei ollut varautunut päiväkauden ylimääräisiin etsintöihin. Joka tapauksessa mielikuvituksellinen löytö; pois laahustaessani juhlisti vielä saalista kan tava komea sinisuohaukkakoiras tunnelmia . Tämän mukaan olisi tunnet:tujen pesäpaikkojen kokonaismäärä ,tässä vaiheessa 377. .. Ja nyt lennähti muuttoh aukka pesältään rantakalliosta; Siis kaikki on vain moottorin sammumisen ansiota; lohdutLelen itseäni sillä, että reitin valinta sentään jää omaksi ansiokseni! " Mainittakoon, että tämä jalohaukkapari pesi samalla paik,l'lla vielä seuraavana vuonna, jolloin se oli insinööri Mätön ainoa ja viimeinen jalohaukka hänen laajalla alueellaan lähes koko Eteläja Keski-Savossa, m1ssa hänellä vielä ensimmäisinä tarkkailuvuosinakin oli sentään useita asuttuja pesäpaikkoja tiedossaan. " Dramaattinen on myös yllä mainitun Puumalan upouuden pesäpaikan löytöhistoria 1961, kuten insinööri Mätön kirje osoittaa: "Olin virkamatkalla, jonka reitin kylläkin olin suunnitellut tarkastellakseni myös tätä, nimestä päätellen epäilyttävää saarta. Parhaat erämiehet saattavat suoralta kädeltä luetella ympäristöstä puolenkymmentä suota, jotka ovat olleet asuttuina jatkuvasti, useimmiten l 950aluvun alkuun saakka. 8 "Historiankirjoitusta". Mutta aikani kiikaroituani ja kun mitään epäilyttävää ei ilmennyt, eikä jyrkän nekään ollut erityisen mah ta va, aioin juuri heittää koko saaren silmistäni. Aikansa kotkia kuritettuaan se syöksyi reaktiokoneen nopeudella maahan jonnekin suon pohjoisosaan, mistä sen lrnuto vielä kenan kuului
Enonlekiö: 3 munaa. Jaala: suuret poikaset. "Viimeisten mohikaanien" pes.imisen ku1kua valaisee parhaiten lyhyt luettelo kustakin tapauksesta erikseen: 1961. Ja sitten ikävimpään asiaan, pesimistuldkseen, joka on ollut surkealla to. Eckerö: tarkat tiedot puuttuvat, lentopoikuetta ei ainakaan varttunut. 6. 9. ,tilastoa varten. Syksy ll ä toinen nuori lin tu kuitenkin kuolleena lä heisessä järvessä." Va lok . 5. lailla jo aikaisemmin s·elostettuina vuosina. 2. 1. 1 hylätty muna, jossa kuollut sikiö . vaintoja tai otaksumia mta, että jalohaukka on jo paikalta hävinnyt. Puumala: 2 rengaspoikasta lentoon . 7. Vehkalahti: 3 munaa, 3 rengaspoikasta lentoon. 2 poikasta kuoriutui, rengastetti in , seuratti in läh es pä ivittä in ja varttui len:oon. 4. Pesinnän menestyminen. Sääminki: munapesye pääsemättömässä paikassa, ei tullut poikasia . Nämä paikat eivät silloin tietystikään ole omiaan •houkutte lemaan tarkastajaa alueelle pelkästään muodollista kontrollia ja. T eu vo Suomi nen. Nurmo: 2 munaa, myöh. .. Isokyrö: 3 munaa ryöstettiin heti alkuvaiheessa. 3
8. 1. 5. Vehkalahti: 2 munaa, 2 rengaspoikasta. Sodankylä: pesä·llä hätäilevä emo, pesää ei löytynyt. Vehkalahti: 2 munaa, jotka myöhemmin lyöty männyn kylkeen. Valkeala: 3 poikasta laittomasti eläteiksi; vähintään 2 syksyLlä vapauteen (toinen saatiin rengastetuksi). Viimeksi mainitut seikat, samoin kuin vasta nyt lopullisesti selkiytynyt kuva romahduksen luonnottomasta nopeudesta, ovat tehneet jalohaukan häviämisen syiden uudelleenarvioinnin tarpeelliseksi. 3. Enontekiö: 3 poikasta rengastettiin. Tässä vaiheessa näyttää ilmeiseltä, ettei ensimmäisessä selonteossa tähdennetty ihmisen välitön hävitys voine olla todellisuudessa ainoa syy. 8. Jalasjärvi: 4 munaa; myöhemmin vain I hylätty muna. Uutta valaistusta häviän syihin. 9. Ylimarkku : 2 poikasta rengastettiin. Lisäksi tulee 1962 3 ja 1963 4 pesäpa~kkaa, joilla vähintään yhden linnun havaittiin oleskelleen ja joista ainakin muutamassa pesä lienee varhaisessa vaiheessa tuhoutunut. Kauhajoki: 3 munaa, jotka ryöstet·tiin. Ylimarkku: 1 poikanen rengastettiin. Eckerö: 2 munaa; toinen jäi kuoriutumatta, 1 poikanen kuoli parin päivän ikäisenä. 1. Revonl-ahti: pesässä vain juuri kuoriutuneiden muni-en kuoria. Kiukainen: 2 munaa, jotka hävisivät. Puumala: 1 ristinokkainen poikanen rengastet:tiin. 3. 9. 4. Eurajoki: 1 muna, joka hävisi. 10. Ylimarkku: 4 munaa, 2 rengaspoikasta lentoon. Mutta vaikka nekin jätettäisiin epävarmoina huomioon ottamatta, havaitaan, että kaikista pesäkohtaisista suojelutoimenpiteistä huolimatta 27:stä varmasta pesinnästä onnistui aina·kin suuriin pesäpoikasiin asti vain 13 (Puumalan ristinokkapoikanen mukaan luettuna). 1962. SyksyHä toinen nuori lintu kuitenkin kuolleena läheisessä järvessä. PirttikyJä: 3 suurta poikasta rengastettiin. 6. 6. Enontekiö: 3 mun aa, 2 poikasta JO kuoriutui, rengastettiin, seurattiin lähes päivit:täin ja varttui lentoon. Pir•ttikylä: 1 muna, joka hylättiin (pieni si'kiö sisällä). 5. 2. Virolahti: 2 lentopoikaa ja 1 kuollut poikanen. Enontekiö: 3 munaa; lentopojat (luul,tavasti 2). Yksi tapaus on epäselvä, ja 13 pesyettä tuhoutui. 7. 1963. 8. Sotien jälkeistä elinkeinoelämän ekspansiota, väkiluvun kasvua, ampuma-aseiden, retkeilyn ja muun luonnossa fokkumisen lisääntymistä, soiden kuivatusta ja kal. 7. 4. On huomattava, •että näistä vain 6:ssa on varmasti tai otaksuttavasti kysymys ihmisen hävityksestä, toiset 6 kuuluvat niihin tapauksiin, joihin jo 1958-60 'kiinnitettiin huomiota: munat (joskus jo alun alkaen epänormaa'1in vajaa pesye) on hylätty tahi vastakuoriutuneet poikaset kuolleet. 2
Näillä uudenaikaisi'lla myrkyillähän on kasaantumisen ominaisuus, ne varastoituvat jatkuvasti, koskaan haihtumatta, eläimen rasvakudokseen. Englantilaiset ornitologit ovatkin häviöstä syyttäneet viime vuosina valtavasti yleistyneitä tuholaismyrkkyjä. Valok. Vasta myrkkyaineiden vaikutustapojen tultua viime aikoina yleisesti tunnetuiksi on teoria kaikessa synkkyydessään käynyt uskottavaksi. Jouko Mättö 1956. lioiden muuttumista näköalapaikoiksi ei pidä aliarvioida, ei myöskään Ranskan pyssymiesten säälimätöntä tulitusta talvella, mutta tällaista vauhtia ei kanta sittenkään olisi voinut huveta. kannoissa ole tapahtunut minkäänlaista vähennystä. Vaikka myrk,kymäärä siten myrkytettyjä kastematoja syöneelle töy;htöhyypälle tai myrkytettyjä myyriä ahmineelle varikselle ei olisikaan tuhoisa, niin näitä lintuja kymmenittäin saalistava jalohaukka kerää vähitellen vuosienkin kuluessa ruumiiseensa niin paljon myrkkyä, että se joko menehtyy tai saa lisääntymistoimintoihinsa häiriöitä. Hirvittäviä tosiasioita hirvittäviä myös siksi, että muutenkin vähävoimainen luonnonsuojeluväki näin joutuu harjoittamaan toimintaansa yhä uusille, aikaisemmin aavistamattomille katastrofialueille! Toivottava:sti tällä ,kertaa 'kuitenkin herää yleinen mielipidekin, kun ymmärretään, että ihmisen oma ravintotalous on juuri samassa vaarassa kuin jalohaukan kestää vain vähän kauemmin, ennen kuin me suurempikokoisina eläiminä keräämme riittävän myrkkymäärän kudoksi-imme. Omasta mielestäni selitys aluksi tuntui yllättävältä ja teennäiseltä: eihän jalohaukan saaJi.slajien kuten töyhtöhyypän, lokkien, kyyhkyjen j.n.e. Entisajan Savoa. Jalohaukan poikue Haukiveden rantakalliolla. Näin selittyvät myös pesimisessä havaitut epänormaalisuudet eivät kannan yli-ikäisyydestä, kuten ensimmäisessä selonteossa mainittu saksalainen teoria edellytti. l 1. Englannissa, missä ja-lohaukan asemaa vielä 1950-luvulle saakka pidettiin varmana ja kaikista isoista petolinnuista turvatuimpana, on viime vuosina myöskin todettu kannan jyrkkä taantuminen siitä huolimatta, että kotimaassa tarkoin suojellut haukat ovat etupäässä paikkalintuja eivätkä s•iten edes muuttomatkoilla joudu Ranskan ja Espanjan vaaravyöhykkeeseen kuten pohjoiseurooppalaiset lajitoverinsa
Muistan isäni, joka vii'katteineen kaatoi laajojen heinäpeltojen ,kasvun kotieläintemme ta'lviravinnoksi, varoittaneen meitä lapsiaan tarpeet:tomasiti repimästä kukkasia. Ainakin mmstan lupautuneeni vain kirjoittamaan schweitzerilaisesta vaikutuksesta syntyne1ta ajatuksia luonnonsuojelusta, ja kun aihe oli näin kiusalliisen henkilökohtainen, niin tuon heikikona hetkenä lipsahtaneen lupauksen täyttäminen onkin viipynyt. Hänelle luonto on näytelmä, jossa vallitsee vastakkaisten elämäntahtojen ristiriita. Vaativaa Albert Schweitzerin elämänkunnioituksen ajattelun tarkastelua hän ei toki voine tarkoittaa, vaan saanen pysyä alunperin sovi,tussa, paljon vaartimattomammass,a aiheessa. Jotakin tuosta eettisestä tietoisuudesta l,ienee ollut vaikuttama,ssa vanhemmissani. Schwei,tzerin muikaanhan elämänkunnioituksesta toimiva ihminen eläen veitsenteräl12 ,Jä päättää hetkestä hetkeen luontoon kohdistuvista eettisistä ratkaisuista. Vanhempani olivat yksinkertaisia maalaisihmisiä, jotka tietämättään johonkin määrään sovelsivat elämänkunnioituksen etii1kkaa. Keskellä täitä ristiriitaa hän efää sen herkis•tyneesti kokien ja tietoisena elämän-tahdosta omassa itsessään. Elämänkunnioitu'ks-en tunteestaan johtuen hän visuS'ti varoo ka1kk,ea tarpeetonta elämän vahingoittamista tai tuhoamista, mutta elämän säilyttämisen velvollisuus pakottaa hänet myös alati toisiin tilan·teihin, joissa 1 hän joutuu har-kitsemaan, missä elämää on uhrattava toisen elämän hyväksi. Enemmän kuin kukaan tai mikään on Albert Schweitzer vaikuttanut suhteeseeni luontoon. El ämän kunnioitus Ja luonnonsuojelu Arvo Kippola Suomen Luonnon toimitussihteeri on muistuttanut vanhasta Jupauiksestani kirjoi,ttaa niinkuin hän sanoo ''schweitzerilaises·ta elämänkunnioitusideologiasta" tähän julkaiimun. Pohjaa näille ajattelutavoilleni, joihin olen hänelitä saanut korvaamattomia rakennuspuita, lienee kuitenkin ollut olemassa jo lapsuudenkotini perintönä. Näin syntyy ahdistvaa vastuunalaiS1uus ja nam suhde luontoon on hänellä kaik!keen mukaan ,tiuleva välttämätön. Kotipihamme puihin hän laittoi pikkulinnuiille pes.intäuuttuja ja niitä huolellisesti hoi,ti, eh 1 kä ei ornitologin viisaudella, mutta ainakin ra!kkaudella ja ymmärryksensä mlllkai
Elämän1k,unnioituksen ihmise,lle tuottaa kärsimystä nähdä luonnoS6a vastakkais•ten elämäntahtojen sotatila. Mutta elämän:kunnioituksen ihminen i'loitsee kaikesta aatteellisesta tai ammatillisesta luonnonsuojelusta, jota näkee ympärillään harjoitettavan. luornnonhoi-toa, missä tämä ei vam johda nst1ruta.an elämänkunnioituksen periaatteiden kanssa. Metsästyshän on tarpeetonta elämän ,tuhoamista, eikä sen menetettyä mer1kityiksensä osana ihmisen luonnonvaraisstaloutta enää mikään syy puolla sitä. Peto on jotalkin tietoista, vain ihmisellä on "älä tapa" ja siksi vain ihminen voi olla peto. Riistanhoitoa harjoitetaan juuri messästystä varten, kilpaillen ihmistä pienempien " petojen" kanssa tapettavasta. Tappamisvietin naamioiminen metsästysreitkillä liikunnan motiiveihin tai luonnontuntee!Ie on vain ihmi'Selle l,uonoeenomainen tapa piiloittua pahoi.Jta teoiltaan. Hän on kaksinkertainen tappaja ja elämänkunnioiouksen nä,kökannailta riistanhoidossa näi,nollen onkin jotakin itse motiiveiltaan perinjuurin kieroutunutta. Muistan vanhempieni myös tiheään opettaneen meitä olema,an tappamatta maan matosia, onkil'etkellä isäni totutti meidät pienestä alka,en rheti tappamaan saamamme kalat ja hänen esimerkkiään noudattaen rupesin jo varhain pelastamaan hyönt·eisen vesilätäköstä. Elämän•kunnrioituksen eett1s1,sta periaatteista s•euraavana luonnonsuojelu ei ole aate, harrastus tai elämänala mna merkityiksessä, mikä näi11e käsitteille arhkielessämme annetaan. Muutamia vuosia sitten luin muistaakseni juuri täs,tä ju1kaisusta ajatuksen, joka asettaa metsästyksen koomil1l~suuteell6a: Metsä,stäjä-luonnonihailija sanoo samoi,l·evansa saloja kokeakseen sen liki uskonnollisen hartauselämyksen, minkä tästä saa, mutta se ei estä :häntä elämyksellisessä huippukohdassa ampumasta mesisuamaan noussutta u1kkorovas,tia. Mutta pienempi ei usein ole hänen kärsimyksensä sen vuoksi, mikä ihmisen suh13. Elämänkunnioituksen etiikan kannalta ei luonnossa ole n.s. Tämän sanottuani joudun heti ajatt·elemaan riistanhoitokysymystä. Turvataks·een tapettavaa mahcldllilsimman paljon itJ.SeLleen metsästäjä-riistanhoitaja hävi,ttää kilpa•ilijoitaan. Asuinhuoneisiimme hairahtuneet perhoset, kimalaiset, ·kovak,uori,aiset ym. petoja. sesti. Tälle kodin perintönä saadulle pohjalle, jossa kansanihmisten terveenä suhteena luontoon itseasiassa ilmenivät schwei tzerilaisen elämänk u n nioit;uksen periaatteet, lähti myohemmin eri•tyisesti juuri Lambarenen tohtorin va.ik:utuksesta rakentumaan luonnonsuojeluajatteluni oleellisena ja eroititamattomana osana elämänkatsomusta. Mieleeni on jäänyt, kuinka hänelle joinakin ,keväinä oli omantunnon ·kysymyksenä, miten i;uhtautua ikäenpiikaan, jonka röyhkeät vierailut toisten Iintuj,en jo valitsemissa uutuissa tuottivat paljon harmia. lampaan syksyiseen teurastuiks•een suhtautuivat vanhempani kansanomaisen asiallisesti ja hempei lemättä. Mutta kotielä,inten, esim. Saman eettisen ongelman eteen olen joutunut itse viime vuosina kolopesijäin kanssa kesämökilläni. meiLtä aina autettiin ulos. Kenties se on monilla ti•edos•tamatonkin. Hän tuntee velvollisuudekseen osallistua siihen sekä voitavansa mukaan edistää myös n.s
Timo Miettinen. Nähtävissämme on, miten hän suojellakseen yleisempiä Ja jeja, esim. Silloin us,koakseni kanalintujemme säilyminen, josta nyt kai,kesta riistanhoidosta huolimatta ei ole takeita, olisi pitkänkin päälle turvattu. 14 Valok. Espoo, Grundträsk. Olen joutunut myös paljon ajattelemaan jopa nykyaikaista metsänhoitoa. '"Elämänkunnioituksen tunteestaan johtuen ihminen varoo visusti kaikkea tarpeetonta elämän vahingoittamista tai tuhoamista." Naarassotka on mennyt piisaminrautoihin. Missä määrin on '1uontoa ,kohtaa-n oikein hyödyn nimessä hävittää metsä, muuttaa se moderniksi tuotantometsälöksi, tehdä saloistamme huolellisesti hoidettuja puistoja, joiden kauneusarvot ovat vain metsäammattimiiehen silmän mukaisia ja hänenkin ainoas,taan siinä määrin kuin ne ovat tuotannollista laatua. Jo se petoviha, joka meillä nykyisin kohdistuu suteen, ilvekseen, ahmaan, vähenevään kana'haukJka·kantaan ja toistaiiseksi y.leiseen keuuun, on elämänkunnioituksen kannaha sinänsä tuomittava. Jos pelikästä elämänkunnioituksesta, mikä on ainoa ·eettisesti hyväksyttävä vaikutin, ihminen todella haluaa säilyttää kanalintumme, niin ainoa järkevä tapa on silloin lopettaa niiden metsästys. kanalintuja, joiden säilymiselle on muutenkin suuremmat edellytykset, voi surmata jo s,ukupuuttoon tuomittuja luonnon harvinaisuuksia tai vaikutteitaan syvemmin miettimättä hävittää kokonaisia Luojan käsialoja. teessa -luontoon on pimeyttä tai petomai,suutta. Voidaan niinikään hyvällä syyllä kysyä, eivätkö riistanhoitonäkökohdat ja
Elämänkunnioituksen ajattelun työskenneHessä toistaiseksi epätoivoisena mutta optimistisena värhemmistönä ekonomis•ten intohimojen hallitsemassa maailmassa on si,llä vastassaan järkyttävää piittaamattomuutta ja lujaa vastarintaakin. Koska tämä toisi ,kysymyksiin, joissa elämänkunnioitus pa;kattaa suuressa määrin asennoit,umaan suorastaan vallitsevan ekonomis-tekni1lisen elämänsuunnan vasta.isesti, en näe syytä käsitellä niitä tällä kertaa. Alber,t Schweitzer olettaa eräässä ,kirjoituksessaan jäl,kimaailman ihmettelevän, miksi meidän aikanamme, jolloin ihminen jo yleisesti on yksilöinä ja yhteisöinä tajunnut velvollisuutensa vanhuksia, lapsia ja köyhiä kohtaan, pa,l,jon useammat eivät nähneet kunnia-asiakseen kuulua eläinsuojeluyhdistyksiin. Eräät tiedemiehet ovat toistaiseksi puutteeJlisten tubkimusten perus•teella vaista alkaneet arvailla, mitä seuraamuksia tästä luonnon saastumisesta voi olla nyt ja tulevaisuudessa. Tämä kaikki seuraa elämänkunnioituksen etiikan vastu ull ises ta -tietoisuudesta asemastaan veitsenterällä. Tarkoitan sitä, mikä koskee joittenkin lajien petomaisuutta, elintapoja ja ravintota:loutta sekä petojen tuottaman taloudellisen vahingon todellista merkitystä. nykyaikainen metsänhoito ole osaksi sovittamattoman vastakohtaiset. Huonon eläinten tuntemuksen tai petovihan, joka ei anna aikaa harkintaan, •kantaessa surma-asetta se laukeaa pudottaakseen jopa lain suojaamia hntuja tai kaataakseen Hämeen viimeisen va:,,kunaeläimen tämän tasavallan kamaralta. Elämänkunnioituksensa velvoi,ttamana ihminen joutuu tut!k.imaan luontoa, tutustumaan kirjallisuudesta tutkimuksen saamaan tietoon eri eläimistä sekä kaikin tavoin laajentamaan tietämyksensä piiriä. Jos tämä tahto olisi siellä elähdyttämässä nykyistä paremmin ja kiihkoton pitäytyminen tosiasioihin saisi määrätä enemmän, niin ei kai riistanhoito, niinkuin nyt useissa tapauksissa, nojaisi ikäänkuin totuuteen sellaisiin olettamuksiin tai väitteisiin, joiden perusteet ova,t vähän tutkittuja tai suorastaan kysymyksenalaisia. Tässä yhteydessä en edes ota puheeksi maisemaluontoa, kuten harjujamme ja kyläseutujamme koskevia kysymY'ksiä, puhumatta kaupungeista, jotkia kaikki ihmisen -itsensä kannalta vaativat elämänkunnioituksen nimessä ja hengessä tapahtuvaa laajaa luonnonsuojelu-toimintaa. järkievään luonnonhoitoon ujubtautuu turmiollisena seurafaisena ihmisen tietämättömyys ja fanaattisuus. Tuohon n.s. Maailman myrkkysaastutusta vastaan käytävä taistelu on aatteeUisenkin luonnonsuojelun tajuttava oma•kseen. Vielä tekee mieli viitata siihen vaaraan, joka ihmistä ja luontoa uhkaa kasvija hyöntei.smyrkkyj-en saa:stu~taessa maaiJmamme. En ,toki uskalla enkä tahdo kiistää, etteikö tahtoa tietämis·een ja tuntemukseen olisi myös metsästäjä-riistanhoitajataholla, mutta sen tahtoa katsoa totuuteen muuten kuin "petojen" kanssa käytävän kilpailun kannalta joutuu usein epäilemään. Sanottu voidaan sama!. Siinä on sillä uusi laajeneva ala, jolle sen on uska:Uettava H~hteä elämänkunnioituksen hengen elähdyttämänä tai jokataparuksessa tämän työkumppanina
Timo Miettinen.. Sukupolvemme aikana, jolloin ekonomis-teknillinen ekspansio tulee vyörymään murs-kaavana maailmamme ylitse, voi vain odottaa todelliseLta humanismilta, että se tajuten suvereenisen vastuunsa kai,kes.ta elol'lisesta ja elpyen e'lämänkunnioituksen hengestä muodostaa se ll a,isen akti-ivisen vastavoiman, että jotakin ,luonnosta jää jäljelle vielä meidän jälkeemme. Tämä on äärimmäinen järky ttävä kuva luonnon hävityksestä, joka voisi oLJa nyt valli,tsevan kehitystendenssin päämäärä. Ja asian välttämättömyydellä soveUuttaa koskemaan luonnonsuojeluyhdistysten aktiivista jäsenyyttä. Harry Martinsonin tulevaisuuden runoelmassa "Aniara" vanhimmat tuon avaruuslaivan matkustajista muistelevat sitä aikaa, jolloin maapa11olla oli viel,ä puunkappaleita. Va lok
Viimeksi marraskuussa 1963 Tuk,holmasa pidetyn kaksipäiväisen konferenssin eräs kolmesta pääteemasta oli kysymys biocidien, lähinnä kasvinsuojeluaineiden vaikutuksesta luontoon. Riistabiologimme Matti Helminen on mm. Mikä on til anne, mitä voidaan tehdä. Onko käytettävissä riittävästi tietoj a. (Suomen Luonto 3/ 61). Kun Ruotsissa saavutetut kokemukset ja muut asiaa valaisevat näkökohdat ymmärrettävästi Q.'litt suuressa määrin läheiset ja mielenkiin17. Suomesta luonnonsuojelunvalvoja, tohtori Kalliola ja tämän kirjoittaja. 1961 kirjoittanut asiasta katsauksen myös luonnonsuojelun kannalta. Linnut ja kasvinsuojeluaineet Kok e muk s ia Ru otsista Eero-Pekka Paavolainen Missä tahansa nykyisin nousee kysym ys kasvinsuoj-eluaineiden vaikutuksesta 1 uonnon varaiseen eläimistöön, liittyy keskustelu etsimättä amerikkalaisen R achel Carsonin nimee n ja hänen kirjaa nsa "Silent Spring Äänetön Kevät". Merkitseekö tämä, että asia on joutava, että tutkimustuloksia ei ole käytettävissä, että ei vielä ole vaivautluttu huomaamaa n kysym yksen tärkeyttä. Hänellä on täten ollut käytettävissään huomattava määrä suoritettujen tutkimusten tuloksia. Itse asiassa ei kysymys Suomessakaan ole jäänyt kokonaan vaille huomiota. Vaikkakin kirja valaisee tilannetta etupäässä Pohjois-Amerikassa, osoittaa jo sen saama kansainvälinen huomio, että kaikki.alla o n jouduttu saman keskeisen luonnonsuojeluongelman eteen. Kuinka paljon ja minkälaisia m yrkkyjä käyte tään. Lyhyt esittely teoksesta on "Suomen Luonnon" numerossa 3 / 1963. Ruotsin luonnonsuojeluyhdistyksellä on vuosittain valtakunnallinen luonnonsuojelutilaisuus, jossa pohditaan ja keskustellaan ajankohtaisista ongelmista. Carsonin esittämät hälyttävät tulokset perustuvat laajaan, lähinnä amerik,kalaiseen lähdeaineistoon. Mi-kä on niiden vaikutus lintuihin ja muihin luonnoneläimiin. Riistantutkimuslaitoksen työohjelmaan on tilanteen seuraaminen riistaeläinten osalta kuulunut jo useita vuosia. T untuu kuitenkin siltä, että kokonaisuudessaan ei asia ole vielä saanut riittävästi huomiota osakseen. Teos ilmestyi viime syksynä myös suomenkielisenä käännöksenä ja lienee jo monille luonnonsuojelun ystävid.!e tuttu. Kokouksen muista Pohjoismaista läsnäolleisiin vieraisiin kuuluivat mm
Vaikka dosentti Borgin mukaan ei DDTprobleemi Ruotsissa olekaan yhtä vaikea kuin Yhdysvalloissa, selostettakoon kuitenkin lyhyesti, mistä oikein on kysymys. On samantekevää kuoleeko lintu Suomessa, Ruotsissa vai ehkä Englannissa. Kun myrkytetyt lehdet ovat varisseet ja multaantuneet käyttävät kastemadot niitä ravintonaan. Aineet olivat käyttötarkoituksiinsa erittäin tehokkaita, mutta aiheuttivat myös paljon tuhoa linnustolle ja jopa kotieläimille. Osittain on näiden aineiden käyttö nyttemmin joko kielletty tai niiden saaman voimakkaan vastustuksen vuoksi muuten vähentynyt. Tutkimukset ovat. pikkulintujen jatkuvasti harjoitettu pyynti etelässä ei voi oHa ainakin jossain määrin vai,kuttamatta Suomessa pesiviin kantoihin, tuntuvat täällä myös mereen lasketun jäteöljyn tai myrkkyjen mahdollis·et tuhoisat vaikutukset, vaikka tapahtumapaikat olisivatkin Suomen ulkopuolella. DDT kerääntyy matojen kudoksiin. Aluksi ei kuitenkaan voitu havaita sanottavia hälyttäviä merkkejä. Esimerkiksi sopii tapaus, jossa USA:n eräissä valtioissa on tietyn jalavia vaivaavan kasvitaudin torjuntaan käytetty erittäin suuret määrät DDT:tä. DDT:n IinnustoHe aiheuttamia vahinkoja on erityisesti tutkittu Amerikassa, missä Carsonin äänettömästä keväästä on paikka paikoin tullut tosiasia. Dosentti Karl Borg mainitsi esitelmässään, että kohta toisen maailmansodan jälkeen havahduttiin Ruotsissakin kiinnittämään ,huomio siihen vaaraan, mikä luonnoneläimille voi aiheutua kasvinsuojeluaineista. Linnut eivät muuttomatkoillaan tunne kansallisia rajoja. Tuhoisaksi on tämän myrkyn käyttö muodostunutkin vasta kastemaroja syöville linnuiHe, ennen :kaiikkea amerikkalaiselle punarintaiselle rastaalle, jonka kanta sellaisilla seuduilla, jossa jalavien pölytystä on käytetty, on romahtanut jopa 80-90 %· Amerikkalainen tutkija Bernard on kokeellisin menetelmin tutkinut DDT kerääntymistä lintuihin. Ikävintä on, jos lintuja uhkaisi tämä vaara kaikissa näissä maissa. On orettava huomioon, että kysymys on varsinkin lintujen osalta suuressa määrin kansainvälinen. Madot itse sietävät suhteelJisen suuria DDT määriä. toiset myös Suomen luonnonsuojeilun kannalta, ei liene liian ",kaukaa haettu", vaikka kasvinsuoj ei uaineiden merkitystä luonnonsuojelukysymyksenä pohditaan "Suomen Luonnossa" myös Ruotsissa esitetyn aineiston pohjalta. Tilanne muuttui Ruotsissa 1950-luvun puolivälissä, jolloin varsinkin kahta voimakasta myrkkyainet-ta, arsenikkia ja aldriinia, ryhdyttiin käyttämään suuremmassa määrin. elohopea, DDT ja muut kloora,tut hiilivedyt. Tällaisia ovat mm. Luonnonsuojelun kannalta on erityisen valitettavaa, että näiden myrkkyjen uhreiksi näyttävät joutuvan eräät sellaiset lajit, jotka kuuluvat kaikkein suurimpiin harvinaisuuksiin. Juuri näitten myrkkyjen pitkäikäisyys johtaa luonnonoloissakin ketjuuntumisilmiöihin, joilla on vakavat seuraukset. Tulokset muodostuivat kui18 tenkin lyhytaikaisiksi. Käyttöön on orettu Ruotsissakin useita huippumyrkkyjä, joille on ominaista erittäin suuri pysyvyys ja kestoi,kä. Aivan samoin kuin esim. Ketjuuntuminen on tästä saanut alkunsa
rasvakudoksiin ja aivoihin. vastasyntyneissä kaniininpoikasissa ollut huomattavia määriä DDT: tä. Tuulihaukka on laajoilta alueilta hävinnyt käytännöllisesti katsoen kokonaan. Myrkkykuoleman uhriksi joutuneiden lajien joukossa on ennen kaikkea siemensyöjiä, mutta myös suuri joukko petolintuja, joiden elimistöön elohopea kerääntyy niiden saaJI'iseläinten kautta. Yleensä ovat tiedot siitä, mihin tämä kerääntyminen tapahtuu, toistaiseksi vielä varsin puutteelliset. Kokeelliset tutkimukset antoivat tässä suhteessa samanlaiset tulokset kuin luonnosta löydettyjen kuolleiden tai kuolevien lintujen tutkiminen. Huolestuttavimpiin "elohopeailmiöihin" kuuluu, että Ruotsissa suoritetuissa kokeellisissa tutkimuksissa on voitu todeta elohopean siirtyvän myös suoraan lintujen muniin. Amerikkalaisten tutkimusten mukaan on mm. Tästä maasta onkin viime aikoina saatu luotettavimpia tietoja tuhojen suoranaisesta laajuudesta. Tulokset paljastivat myös sen merkillisen seikan, että milloin linnut esim. Eräässä näistä oli kuollut noin 5000 kyyhkyä. Fasaanien munissa on todettu tietty elohopeapitoisuus jos Iin19. DDT-probleemi ei Ruotsissa tiettävästi ole amerikkalaista luokkaa, mutta sen sijaan on eräs toinen kasvinsuojeluaine muodostunut ongelmaksi. Viime aikoina on tilanne kehittynyt huolestuttavampaan suuntaan mm. Muita lajeja, joiden elimistössä, maksassa ja munuaisissa on todettu hyvin korkeita elohopeamääriä, ovat mm. Aikaisemmin se on ollut aivan yleinen laji nimenomaan v1ljelysmailla. Englannissa. Monista maista on myös tietoja tämän myrkyn kerääntymisestä ihmisen rasvakudoksiin. sen vuoksi, että nimenomaan petolintujen on .todettu kärs-ineen menetyksiä. Ruotsista on jo monien vuosien ajalta tunnettu elohopean aiheuttamia tuhoja. Edellä selostettu tutkimus on eräs eriikoistapaus, jossa on voitu verraten tarkoin seurata DDT:n kerääntymistä. Näin on asian laita myös mm. osoittaneet, että DDT "rikastuu" eri kudoksiin, mm. Kahden viimeisen vuoden aikana on tapausten lukumäärä kuitenkin noussut huomattavasti ja on omiaan vahvistamaan sitä käsitystä, että eräiden lajien, kuten tuu,lihaukan ja suohaukkojen todettu vähentyminen saattaa olla myrkkykuoleman seuraus. Seurauksena ovat myrkytyksen aiheuttamat kouristukset ja kuolema Jyhyessä ajassa. DDT kerääntyy rasvaan, ma'ksaan ja aivoihin, mutta myös mm. ravinnonsaannin vaikeutuessa käyttävät elimistössään olevan rasvan, rasvakudoksissa oleva DDT, jonka linnut ovat voineet kärsiä sen aiheuttamatta vielä kuolemaa, vapautuu ja kerääntyy muihin elimiin, kuten juuri aivoihin. 1961 ilmoitettiin 193 tapausta, joissa sepelkyyhkyjen oli todettu joutuneen elohopeamyrkytyksen uhreiksi. huuhkaja, josta on ikävä kyllä useampia löytöjä, lehtopöllö, varpushaukka, kana.haukka ja hiirihaukka. Nämä ovat vain esimerkkejä aineistosta, joka on paljon laajempi. sukupuoiielimiin. Ensimmäisiin tunnettuihin tapauksiin kuuluu vuodelta 1957 ampumahaukka, jonka elimistössä todettiin korkea elohopeapitoisuus. Kysymyksessä on elohopean käyttö viljan peittausaineena
nut ovat saaneet tällä aineella käsiteltyä ravintoa. Munien kuoriutuvuus on tällöin laskenut noin puoleen. Kuinka laajoista tuhoista todell a on kysym ys, ei sen sij aan ole m itää ta rkkaa käs itystä. Etelä-Englannissa." Valok. Ruots in r iista n tutki rnus tu ntee nykyisin era1ta satoj a tapauksia, JOISSa linnut ovat kuolleet nimenomaan peittausaineiden aiheuttami•in myrkytyksiin. Eräät Ruotsi n ornitologi t näkevät tila ntee n useiden lajien osalta varsin synk"Jalohaukka, jonka p ääravintoon mm . Tämä eri ttäin va litettava tapaus viittaa siihen, että eloho pean epäedulliset vaikutukset ovat jo nyt laajalle levinneet, koska merikotkan ravin toon eivät yleensä kuulu eläimet, jotka ova t todennäköisi mmin eloh opea n " kantajia". 20. Viime vuonna tutkittiin Ruotsissa meri,kotkan muna, josta poi,kanen ei ollut kuoriutunut. Munassa todettiin elohopeaa määrä, joka y1itti fasaanien munissa havaitun määrän. On huomattava, että kysymys ei ole kuolleitten lintujen lukumäärästä, vaa n tapauksista, joista on saa tu näytt,eeksi va,in joitaikin myr.kkyyn kuolleita yksilöitä. Pelättävissä on, että ilmiöllä, josta täten tunn etaan näyttein ä ti etty m äärä yksityista pauksia, on jo nyt ollu t varsin laajat seura ukset. kyyhkyset kuuluvat, ei ole sukupuuttoon kuolemassa vain Suomessa, vaan myös Ruotsissa ja 111111. T euvo Suominen
Etelä-Englannissa. Suurin piirtein nykyiseen laajuuteen päästiin siellä 1950-luvun puolivälissä. Eteläja Keski-Ruotsissa on havaittu keltasirkkukannan romahtaneen noin kymmenenteen osaan entisestään. Kylmät ja kuivat kaudet, jo11oin oraat no usevat hitaasti, ovat kaik,kein vaarallisimmat. Edellä on jo mainittu monet petolinnut, joiden osalta seuraukset ovat jo olleet todella onnettomat. Peltosirkusta on yleisesti tullut harvinaisuus. ·kyyhkyset kuuluvat, ei ole sukupuuttoon kuolemassa va.in Suomessa, vaan myös Ruotsissa ja mm. Edell ä mainitussa Ruotsin luonnonsuojelukonferenssissa kuultiin myös viral lisen kasvinsuojelualan edustajien es itelmiä. otettava huomioon niiden vaikutus lu onnoneläimiin. Toisaalta kuitenkin epäi ltiin vahvasti, olisiko tilanne nun katastrofaalinen kuin mitä epäsuorat havainnot antavat aihetta olettaa. känä. Tällöin on mm. Jalohaukka, jonka pääravintoon mm. kevään sääolosuhteiden mukaa n. J oka tapauksessa on pantava merkill-e, että Ruotsin kasvinsuojelulaitoksessa parhaillaan tutkitaan, mitä voitaisiin tehdä peittausaineiden käytön vähentämis,eksi ja että kuluvan vuoden alusta on Ruotsissa huomattavasti tiukennettu lakisääteistä kasvinsuojeluaineiden valvontaa. Kasvinsuo j ei u viranomaisten taholta myönnetään tieteellisin menetelmin todettujen myrkkyjen aiheuttamien kuolemantapausten huolestuttava lisääntyminen ja niiden antamat viitteet mahdollisesti hyvinkin laajoista vahingoista. On myös muis,tettava, että luonnolta puuttuvat näissä tapauksissa parannuskeinot, krooninen myrkytystila on uhkaamassa. peittausaineiden käy-ttö on jo vuosik ausia vanha, niiden va i-kutukset alkaisivat i1maantua niin vakavina kuin on haluttu väittää. Alclriinipitoisten peitta usaineiclen nopeasti vaikuttava haitallinen va ikutus lintuihin on todetlll mm. Elohopean ohell a lisättiin pei ttausaineisiin varsinkin joitakin vuosia sitten aldriinia. Tähän voiti in vas tata ensinnäkin, että mm. TuJ.evaisuus näyttää, osoittautuvatko määräykset riittävän tehokkaiksi, mitä 21. Osoitettiin kuinka pieniä pinta-aloj a Ruotsin koko alueesta kasvinsuojelumyrky,t sentään koskevat ja ihmeteltiin kuinka on ollut mahdollista, että vasta nyt, kun sentään mm. Tämän Ja j in osa] ta on todettu yleisesti pesyeiden pienentyminen. Mus,tavariskanta on monin paikoin vähentynyt puoleen. Monia näistä kantojen pienentymistä on vaikea selittää pelkästää n l uontaisten kannanvaihteluj en avulla. Niissä tehtiin varsin seikkaperäis-esti selkoa kasvinsuojeluaineiden käytön kehityksestä ja sen nykyisestä laajuudesta Ruotsissa. Myrkkyjen vaikutukset vaihtelevat myös suu res ti mm. Ruotsin eläinlääketieteellisen laitoksen tutkimissa myrkytys tapauks1ssa. Ruotsi on nykyisin eräs maailman johtavimpia m aita sekä kevätettä syysviljojen peittauksen tehokkuudessa. Jintutieteen taholta ei ilmiöön ole osattu kiinnittää aikaisemmin riittävää huomiota, nuta myrkkyjen haitalliset vaikutukset eivät m yöskään ole viranomaisten taholta nähtävästi saa neet näihin päiviin saakka osakseen, sekä entä nykyaikaisten myrkkyjen pitkäikäisyys o n juuri tehnyt mahdolliseksi niiden vähitellen tapahtuvan " hiipivän" vaiku tuksen
uusia, vaarattomampia aineita ja menetelmiä tUJtkimus tuo mukanaan ja missä määrin Ruotsin linnustossa ja muussakin eläimistössä todetut ja vastaisuudessa vielä todettavat tappiot merkitsevät maan luonnon suuresti valiitettavaa pysyväistä köyhtymis,tä. Mitä sen sijaan tJulee tää'l'lä tapahtuneesta kasvinsuojeluaineiden käytöstä aiheutuneisiin seuraamuksiin, voi22 taneen tässä vaiheessa vam todeta, että esim. Eikö näiden luonnottomien seurausten poistamiseen olisi myös uhrattava varoja?. Kysymys on Suomessakin polttavan ajankohtainen ja on välttämätöntä, että myrkkyjen käyttöä kos-kevat säännöks·et pysyvät vastaisuudessa·kin ajan tasaHa ja että toimenpiteet haittavaikutusten poistamiseksi ovat aina mahdollisimman nopeat. On tietenkin kysyttävä: mikä on tilanne Suomessa. vaarallista aldriiniä ei ole meillä käytetty peittauksessa eikä sallittujen aineiden ,käyttö meillä ole myöskään ollut yhtä suurta. Voin lopettaa voimallisen luonnonsuojelun ystävän Pentti Linkolan kysymykseen: Mistä johtuu, että nykyaikainen hyvinvointi luo niin paljon pahoinvointia harmittomien ja kaikkein rakastettavimpien eläinten keskuuteen. Mm. TarpeeUisten tutkimusten suorittamiseen olisi meilläkin nopeasti päästävä. virallisten määräysten suhteen Suomi on ollut tiukempi kuin Ruotsi. Edellä on vars:in suppeasti tehty selkoa eräästä luonnonsuojelun polaavasta probleemista lähinnä Ruotsista saatujen tietojen ja siellä hava1ttuj,en tapausten valossa. Joka tapaJUksessa on selvää jo tässäkin kirjoituksessa mainittujen esimerkkien perusteella, että sikäli kuin eräät meillä muuttolintuina pesivät lajit ovat todella vakavasti kärsineet Euroopassa kasvinsuojeluaineiden käytöstä, ei tämä ole oLlut välillisesti vaikuttamatta myös Suomessa. Tätä on pidet,tävä erittäin todennäköisenä es,im. tuulihaukan ja jalohaukan osalta
Ilman saasteet Ja niiden vaikutus mets11n Seppo Peippo Ilman saasteet ja niiden lähteet Ilmaan tulee jatkuvasti elolliselle luonnolle vahingollisia aineita. Klooria joutuu ilmaan mm. rautatehtaista ja erilaisista kemiallisista tehtaista. Fluori on esiintyessään ainakin yhtä tuhoisa kuin nämä, mutta se on paljon <harvinaisempi. Mannyn tuhoutuneita oksia. kuparitehtaista. Tämä ilman saastuminen johtuu jokseenkin kokonaan ihmisen toiminn as ta. Lika-aineita ovat mm. Valok. Käsittelen tässä vain niitä saasteaineita, joilla on todettu olevan vaikutus•ta metsäpuihin. Savuun sekoittuneena sitä on kaikkialla, missä poltetaan kivihiiltä. Ruokol ahti, Imatran valtionpuisto 1931. Saasteissa onkin har23. Myrkyllisistä kaasuisita aiheuttavat eniten tuhoja kloori eri muodoissa ja rikkidioksidi (SO 2 ). pöly, noki ja poistokaasujen sekä savun kiinteät aineet. teollisuuden, liikenteen, <talojen lämmityksen j,a jätteiden poLttamisen tähden. Saasteita -tulee ilmaan mm. Esko Kangas. Kaikissa muodoissaan se on myrkyllistä. Ydinkokeiden aiheuttama ilman saastuminen on viime aikoina herättänyt paljon huomiota. Vapaana ,kaasuna S0 2 :ta pääsee ilmaan monista erilaisista tehtaista, mm. Se esiintyy vapaana kaasuna, kloorivetynä ja klomatteina. Ri•kkidioksidimyrkytykset ovat yleensä kloorin aiheuttamia lievempiä mutta hyvin paljon yleisempiä. Ilman saasteet jaetaan tavallisesti kiinteisiin lika-aineisiin ja myrkyllisiin ikaasuihin
Sekä myrkyllisiä kaasuja että kiinteitä aineita saattaa kertyä ilmas•ta maahan esim. Suurina konsentraatioina samat kaasut tappava 1 t solukon heti. Ilman saasteet voivat vaikuttaa kasveihin myös välillisesti maan kautta. Jos lika-aineet ovat sellai,sia, entä ne sateella huuhtoutuvat pois, hait,ta ei ole suuri, paitsi ehkä pitkinä poutakausina. Kasvin normaalia fysiologista toimintaa muuttava vai,kutus syntyy ainoastaan ilmaraoista solukkoon tunkeutuneen kaasun tähden. Ainakin kloorin tiedetään vaikuttaneen näin. Kasveille myrkylliset kaasut lamauttavat tai ehkäisevät kasvin elintoimintoja tai tappavat sen solukkoa. vemmin vaikuttavana vain yksi ainoa aine. Tällaisia aineita ovat mm. Tällöin vä•henee tai estyy sekä yhteyttäminen että hengitys. Esimerkiksi kivihiilisavun haitallisuuden selitetään johtuvan ri'kkidioksidista sekä fenoleista ja muista •terva-aineista. Tavallinen pöly on siten kasveille jokseenkin merkityksetön. Monet lika-aineet tarttuvat hyvin lujasti lehtien ja neulasten pintaa n eivätkä irtoa sateellakaan. Lehtivihreän on todettu em. Saasteiden vaikutustapa kasveihin ja niiden aiheuttamat symptomit Kiinteät lika-aineet kerrostuvat kasvien pinnalle. saiteiden mukana niin paljon, että kasvien kasvualusta muuttuu epäedulliseksi. Tuhojen syntyyn vaikuttavia tekijöitä Ulkoiset tekijät Eri aineiden ja osi~tain myös kon. Esim. Kun kyseessä on suuri konsentraatio, kunkin kaasun vaikutus solukkoihin on ni-in erilainen, että tuhon aiheuNa ja voidaan helposti tunnistaa jäl'keenpäinkin sille karakterisista symptomeistaan. Sen aiheuttaa hyvinkin pieni myrkkykaasukonsentraatio. Harvoin yhteyttäminen tästä syystä kuitenkaan kokonaan lakkaa. Rikkidioksidi ja 24 kloori aiheuttavat esim. kaasujen vaikutuksesta vaalentuvan ja samentuv.an (Kangas 1932). Tällöin kaasu voi vaikuttaa solukkoon myös suoraan kasvin pinnalt,a syövyttämällä sitä epiderrniksen läpi. noki sekä kivihiilisavun ja polttoöljyjen jätekaasujen sisältämät l~ka-aineet. Haihdunnan produktiviteetin, assimilaation ja haihdunnan välisen suhteen huononeminen käy kasville nopeas.ti kohtalokkaaksi. Tava,llisesti esiintyy yhdessä sekä lika-aineita että kaasuja. Siten lika-aineiden em. Näitä on ilmassa hyvin harvoin niin paljon, että niitä ehtii yhtenä ka vukautena kertyä kasvien pinnalle kohtalokkaita määriä. Ne heikentävät valon vaikutusta assimiloimiselinten klorofylliin vähentäen siten yhteyttämistä ja kasvua. hai>ttavaikutuksista kärsivät vain lähinnä havupuut. Vaarallisempaa kasville onkin se, eträ lika-aineet tukkivat ilmaraot. kloori aiheuttaa solusisällön voimakkaan kokoonvetäytymisen, palloutumisen ja rikkidioksidi solun rasva-aineiden irtoamisen kupliksi sekä solun muun sisällön vetäytymisen soluseinämiä vasiten (S ora u e r 1911). männyn neulasissa sen, että yhteyttäminen melkein loppuu, mutta ainakin aluksi hengitys ja haihdunta lisääntyvät (K e 1 1 e r 1958). Yhteyttämisen estyminen johtunee siitä, että lehtivihreässä tapahtuu haitallisia muutdksia
Ainakin ruostetautien osalta asia on näin. Kuitenkin siellä, missä talvella on lunta, voivat ilman saasteet talvellakin saada aikaan tuhoa siten, että kasvin pinnalla olevaan lumeen absorboituu m yrkyllisiä kaasuja vähitellen niin paljon, että ne lopulta pystyvät tuhoamaan solukoita tunkeutumalla suoraan epidermiksen läpi (Kangas 1932). Sensijaan ilmavirtaukset vaikuttavat välittömästi siihen, missä määrin kukin puu joutuu vaaralle alttiiksi. Sää vaikuttaa monella tavalla tuhoihin. Saksassa on todettu S0 2 :n aiheuttavan kuusessa kroonisen tuhon, jos sitä on ilmassa jatkuvasti 1/500 000 (G e r 1 a c h I 925). Myöskin ilman saastetuhojen täydentäjinä esiintyy sekundäärisiä tuhonaiheuttajia. Valo, lämpö ja kosteus vaikuttavat käsittääkseni lähinnä välillisesti kasvin fysiologisten toimintojen kautta (ilmarakojen aukiolo, aineenvaihdunnan vilkkaus ja kasvin yleinen karaistuneisuus). Kuten edellä on jo osittain tullut esille, monivuotiset kasvit ovat ilman kaasuja varsinkin lika-ai25. Kestävyyserot Eri kasvilajit eroavat h yvin paljon toisistaan ilman saasteiden aiheuttamien tuhojen suhteen. H arva metsän tuholainen saa yksin aikaan täydellistä tuhoa. Konsentraa tio on tällöin l /600 000. Monet niistä ovat ilman saas-teille herkempiä kuin niiden isäntäkasvit eivätkä siis esiinny saastetuhoalueilla. Tuhohyönteisiä sensij aa n esiintyy saasteiden vioittamissa havupuissa paljon (Kanga s l 932). Vuodenaika vaikuttaa sään ja kasvien kehitysasteen kautta. Samanlainen vaikutus kuin tuulella on maan topografialla ja kasvin sijainnilla saas telähteen suhteen. Assimilaation piene nemisen aiheut:tavat mm. Aurinkoisella säällä pienten myrkkykaas umäärien vaikutus o n huomattavasti suurempi kuin pilvisellä säällä. Eräässä kokeessa Abies pectinatalla sama S0 2 -konsen traatio (56 mg/ m3) aiheutti viidessä päivässä kauniilla säällä 50 % :n ja pilvisäällä 15 % :n pienenemisen yhteyttämisessä (K e 11 e r l 958). Lika-aineita täytyy ilmassa olla melko paljon, ennenkuin ne vuodessa tai kahdessakaan saavat ai,kaan vakavia tuhoj a. sentraatioiden vaikutuksesta on ollut jo edellä puhe. Oletta isin tämän johtuvan siitä että kloori useammin esiintyy niin suurina annoksina että se tuhoaa solukot välittömästi. Konsentraation lisäksi on vaikutusajan pituus tärkeä. Lämpö ja kosteus vaikuttavat tuhojen syntyyn myös, mutta eivät yhtä selvästi kuin valo. Myrkkykaasut aiheuttavat tuhoja jo hyvin pieninä määrinä, jos vaikutusaika on pitkä. Sään mainitaan vaikuttavan S0 2 tuhoihin enemmän kuin kloorituhoihin. Suomessa on havaittu kloorin jatkuvasti ilmassa esiintyessään aiheuttavan koivun lehtiin selvät kloorituhon symptomit, jos sitä on ilmaJ.itra:ssa 4 mg (K a nga s 1932). Vilkkaan kasvun kau tena kasvit ova-t eniten alttiina, ja yleensä tuhot voivat tapahtua vain kasvukautena. kuusell a ja männyllä muutamassa päivässä vielä paljon pienemmät määrät, jopa 4 mg S0 2 :ta kuutiometrissä ilmaa (K e II e r 1958). Patogeeneista ei tässä yhteyd essä ole kirj allisuudessa palj onkaan mainintoja
Tätä asiaa on kirjallisuudessa paljon käsitelty, vähemmän kokeellisesti tutkittu. Edellä mainitut erot eri puulajien välillä johtuvat puiden erilaisesta tuhoille ahtiiksijoutumisesta. Tietenkään lehtipuutkaan eivät voi jatkuvasti kestää vuosittain tapahtuvaa lehtien tuhoutumista kasvukaudelJa. Huonoimmassa asemassa ovat puulajit, joiden neulaset ovat pitkäikäisimmät. Haapa oli hyvin vas-tustuskykyinen. Pensasja pintakasvillisuus säästyvät puiden suojassa. Niiden keskinäistä suhteellista merkitystä en tiedä. netuhoille paljon enemmän alttiina kuin yksivuotiset •kasvi-t. Havupuiden neulaset ovat alttiina koko vuoden. Siinä tuhot olivat s·elvimmät, ja kaasusta kärsineitä mäntyjä oli saastelähteestä huomattavasti kauempana kuin muita puulajeja. H avainnot poikkeavat ke ki-eurooppalaisessa kirjallisuudessa olevista maininnois•ta koivun ja kuusen osalta. Laudaturtyöni yhteydessä minulla oli tilaisuus tehdä omia havaintoja eri puulajien välisistä kestävyyseroista kaasutuhoihin. Kangas on nimittäin todennut kuusen eriuäin kestäväksi kloo. Käsi~telen tässä esimerkin luontoisesti muutamien puulajien kestävyyttä eräisiin saasteaineisiin nähden. Tämä johtui ilmeisesti siitä, että kuusi alikasvoksena oli isompien puiden suojassa, eikä siis varsinaisesti sen kestävyydestä. Katajaa ja pajuja oli alueella vähän, ja ne näyttivät sijoittuvan jonnekin koivun ja haavan välille kestävyydessä. Kuitenkin kuusi vaikutti muutenkin mäntyä kestävämmältä. Puulajit ovat lisäksi eri -tavalla kestäviä ilman erilai26 siin vahingollisiin aineisiin nähden. Kuusi oli täysin säilynyt paitsi pahimmalla tuhoalueella. Lumeen kertyneiden aineiden aiheuttamat tuhot kohdistuvat melkein yksinomaan havupuihin. Täysin myrkyttömätkin aineet saattavat siten aiheuttaa puun kitumisen ja kuoleman. Suuren kokonsa tähden kai-kki puut joutuvat ilman saasteiden vaikutukselle enemmän alttiiksi kuin muut kasvit. Kuusta pitävät sa,ksalaiset arimpana puulajina ja koivua haavan veroisena kestävyydessä (G e r 1 a c h 1925 ja Hess B e c k 1929). Koivu oli kärsinyt melkein yhtä paljon kuin mänty. Lehtipuillahan on talvella vaaralle alttiina ainoastaan silmut, ja ne ovat siksi hyvin suojatut, ettei niiden tuhoutumista vähällä tapahdu. Alueella tavattavista puulajeista oli mänty arin. Monessa kohdin tiedemiesten käsitykset ovat erilaisia jonkin puulajin kestävyydestä. Tämä lienee pääsyy siiihen, että kuusi ei menesty kaupungeissa. Havainnot on tehty Oulun typpitehtaan ympäristössä syksyllä -62. Jos monivuotiset kasvit kuitenkin saavat vuosittain uudet assimilatioelimet, kuten lehtipuilla tapahtuu, ne ovat tuhoihin nähden suunnilleen samassa asemassa kuin yksivuotiset. Satunnainen täydellinenkään lehtituho ei lehtipuilla merkitse paljoa; havupuut sortuvat sellaisen jälkeen helposti seuraustuhoihin. Vaikuttavina aineina olivat fluori ja kloori yhdessä. Joka tapauksessa niillä on paljon suuremmat mahdollisuudet selviytyä tuhoista kuin havupuilla, joilla neulasistosta vuosittain uudistuu vain osa. Kankaan tutkimusten kanssa havaintoni sensijaan pitävät yhtä. Hitaasti vaikuttavia lika-aineita -ehtii kertyä paljon kuhunkin neulasvuosikertaan
Keller suoritti laboratoriokokeen, missä olosuhteet (valo, lämpö, kosteus jne.) oHvat eri koekasveilla täysin samat. Eräissä tehtaissa käytetäänkin jo savupiipuissa erilaisia suojafaitteita. Aroiksi mainitaan pyökki, koivu ja useimmat havupuut. Paikallisesti ne voivat saada huomattavatkin mittasuhteet ja herättää paljon huomiota. Kaasutuhoalue on varsin surkea näky. Lika-aineiden aiheuttama havupuiden kituminen vähentää ,kaupungeissa puistojen kauneutta. 27. Keinoja ilman saasteiden puissa aiheuttamien tuhojen torjumiseksi on vähän. Jälkimmäinen oikeusjuttu tosin ei ,koskenut metsätuhoja. Tuhojen merhitys ja torjunta Ilman saasteiden metsässä aiheuttamien vahinkojen suuruudesta ei ole käytettävissä mitään lukuja. Suomalaisten tutkimusten mukaan mänty on erittäin arka rikkidioksidille, koivu vioittuu helpost,i, mutta kuusi, haapa ja lehmus ovat varsin kestäviä (Po h j a k a 11 i o 1956). Kestävyys näyttää siis SO 2 : n suhteen olevan aivan samanlainen kuin kloorin. Saasteiden aiheuttajana oli molemmissa tapauksissa tehdaslaitos. Tällöin 3,5-5,0 mg SO 2 / m3 pienensi 15 päivässä eräällä männyllä haihdunnan produktiviteetin 51:stä 0:aan, mutta toisella männyllä vain 57:stä 33:een. Teollisuuden laajetessa ilman saastuminen tulee lisääntymään, jos suojalaitteet eivät yleisty. Yleensä ulkomaisessa kirjallisuudessa mainitaan kestäviksi poppeli, tammi, vaahtera ja pajut. Puiden kituminen ja kuoleminen vähentää paljon viihtyisyyttä siellä. Ilman saastuttajia on metsätalousseuduilla vähän, eivätkä tuhot ulotu kauaksi saastelähteestä. Tehdaslai<tosten lähellä on tarvallisesti asuntoalue. Kangas suosiitteJ.ee tehdastuhoissa kuoUeiden lehtipuiden jättämistä pystyyn tuhojen leviämisen estämiseksi. Kellerin mukaan mänty on kuusta arempi ja saksankuusi edellisiä huomattavasti kestävämpi. Havupuita ei voida hyönteisvaaran takia yleensä jättää. Valitettavasti sitä on vain vähän käytetty. Useimmiten puut ovat jo muutaman sadan metrin päässä saastelähteestä täysin vahingoittumattomia. Paras tapa välttää saastetuhoja on estää saasteiden pääsy ilmaan. Saman lajin eri yksilöiden välillä on suurta vaihtelua kestävyydessä. Suurta merkitystä puuntuottoon näillä ,tuhoilla ei ole. Tehtaat ovatkin melkein ainoita metsätaloudellista merkitystä omaavien kaasutuhojen aiheuttajia. Ilman saastumisesta ja sen aiheu ttamista vahingoista on Suomessa ·käräjöity ainakin Harjavallassa ja Oulussa. Rikkidioksidin erilainen vaikutus eri puihin on jo osittain tullut esille. Koska kuusi ei menesty kaupungeissa ollenkaan eikä mäntykään hyvin, käytetään puistopuina lehtipuita. Sama menetelmä sopii tehtaiden ympäristöön. rituhoja vastaan ja koivun luultua aremmaksi. Paljon käytetty tapa saastehaittojen välttämiseksi on oikea puulajin valinta. Saastetuhoilla on kuitenkin huomattava esteettinen merkitys. Kangas mainitsee suuret yksilölliset erot männyllä ja kuusella. Monissa tapauksissa tämä on täysin mahdollista. Mikään esteettinen keino tämä ei luonnollisesti ole
Mainitta,koon, että noin 15 km:n päästä ammuttiin kesän 1963 a ikana eräältä haaskalta 3 karhua. Ulvinsalon luonnonpuisto ympäristöineen nähdälkseni soveltuisi erittäin hyvin tällaiseksi suojelualueeksi, koska varsinaista asutusta ei ole lähimailla ja a'lueeella on va:kinainen karhukanta. Luonnon rauha on Ulvinsa'lossa hyvin taattu. Etäisen sijaintinsa ansiosta itse alue ja myös sen ympäristö eteläja pohjoispuol,el•ta ovat säilyneet täysin koskemattomina. Luonnon :koskemattomuus on Ulvinsalon suurin viehätys. Luonnonpuiston pinta-ala on 25,1 km 2 ja se on maan eteläpuolis'kon luonnonsuojelualueista suurin. Käydessäni alu28 eeHa syyskuussa 1963 tervehti ensimmäisenä palokärjen 'huuto. Nykyisen metsästyslain mukaan on mahdollista perustaa ·karhunsuojelualueita. Päinvastoin suurin osa kasvu1'foesta metsämaasta on jokseenkin rehevää ,kuusikkoa. Kuukikeli oli eräs näkyvimmistä lintulajeista. Yksi hirvi kulki kuitenkin suon poikki edestämme. Hienoin havainto oli tuoreet karhun jäljet rämesuolla. Suot eivät yleensä ole kovin suuria. Kuivan kankaan männiköitä on vain parilila vaaralla. Ulvinsalon järvet ovat vede111jakajaalueille tyypillisiä pieniä, suoreunaisia lampia. Rajavartijat pitävät huolen siitä, ettei ulikopuolisia pääse liik'kumaan. Metsät eivät ole ,kuiten1kaan karuja männikö1tä, joita on ,tottunut näkemään Suomenselällä. Vain kaksi yli •kilometrin pituista nevaa on sattunut luonnonpuiston rajojen sisälle. Tunnetusti nisäkkäitä on vaikea nähdä. Se on siis keskellä Maanselän vedenja 1 kaja-aluetta. Tiaisparvia fökikui ravintoa ha:kemassa. Mahdollisesti olimme ensimmäiset vieraat eräällä lammel1la sitten sotien.. Korpija rämenotkelmat ka,tkaisevat vähän väliä yhnenäiset metsät. Mahtavia näköalapaikkojakaan ei sieltä löydä. Lisäksi se on su urimmalta osalta rajaivyöhyikettä. Ulvinvaaran harvaa kalliomännikköä kasvavalta laelta voi tosin ihailla edessä avautuvaa maisemaa. Niiden jälikiä nälkyi jatkuvasti. Ulvirn,afo on rauhoitettu ns. Muuttolinnut olivat jo suurimmalta osalta lähteneet, mutta kanalintuja pyörähteli lentoon tuon tuostakin. Ulvinsalon luonnonpuisto Antti Haapanen Tämä ehkä vähiten tunnettu luonnonsuojelualueemme sijaitsee Kuhmossa aiYan Neuvostoliiton rajalla. luonnonpuistona tieteellisiä tutkimUJksia varten, joten siellä liikkumiseen tarvitaan erikoislupa. Osa Ulvinsalon vesistä virtaa länteen, osa itään Venäjän puolelle
Kuva 3. Rehevyydessään Ulvinsalon kuusikot muistuttavat suuresti Etelä-Suomen mustikkatyypin kuusikoita. KUVIA ULVINSALON LUONNONPUISTOSTA Kuva 1. 1. Kelot, vanhat puut ja taimet seisovat rintarinnan ja taistelevat ankarasti elintilasta. Vanhojen puiden kaatuessa syntyneisiin aukkopaikkoihin nousee kuusen taimistoa. Korpinotkelmat ja niissä virtaavat purot tuovat suurta vaihtelua metsäkuvaan. Kuvat: Antti Haapanen. 3.. Kuva 2. Luonnontilainen kuusikko ei ole juuri koskaan tasaikäistä. 2. Kaatuneen kelon lonkeroiset oksat ovat erikoisen näköisiä
Siitä on hyötyä sekä ulkomaalaisille että suomalaisille. Tässä osastossa lehdessämme on rajoituttu ja rajoituttakoon edelleenkin ainakin enimmäkseen putkilokasveihin, mutta erästä laajennusta voisi a inakin ajatella. Systematiikasta on samoin yleiskatsa uksen ja suomalaisten systemaattisten julkai ujen luettelon jälkeen luettelo suomalaisten kuvaamista uusista lajeista ja alalajeista sekä kromosomi lukumäärityksista. Lajin äärimmäiset hajalöydöt ovat hyvin mielenkiintoisi a ja tärkeitäkin, mutta vähintään yhtä m ielenkiintoista ja tärkeätä on tietää, missä yleinen laji muuttuu harvinaiseksi tai loppuu tyyten. Hyvä muistaa, kasvilla on muitakin nimiä puolisen tusinaa. Sen etuna on, että se on helppo huomata ja tuntea, mutta esim . J. Kotilainen oli tunnetusti kiinnostunut mm. Lopussa on vielä asiaankuuluva laaja kirjallisuusluettelo. Yksittäisiä huomattavia kasvi löytöjä ovat mm . sarojen ja heinien tutkiminen tässä mie. Teuvo Ahti , Leena H ämet-Ahti ja Jaakko Jalas ovat laajasta kirjallisuusaineistosta koonneet ja sovittaneet yhteen esityksen LuoteisEuroopan kasvillisuusvyöhykkeistä ja kasvilli suusalueista. valkovuokon levinneisyydestä ja puutosalueista, mutta laji on vain hyvä esimerkki suuresta joukosta. Niitten mahdollista poissaoloa tai vähyyttä ei edes huomata. rnf1eslris Sodankylän Saa1·iselältä (Tapio Rintanen) ja Anemone nemorosa Nuijamaalta ja Lappeelta (Eila Turkia). Jos laji on joskus arviokaupalla joutunut 1 :n pisteen ryhmään, se jää ja unohtuu sinn e, vaikka olosikin väärässä paikassa. Jaakko Jalaksen lyhyehköstä kirjoituksesta riittää kuitenkin kertomi sta pitkäänkin. Ophioglossw n vulgatum Säämingistä (Arja Jokela), Najas tenuissima Espoosta uudesta järvestä .5 km varemmin tunnetusta järvikasvupaikasta (Jack Barkman), Zostera marina Uuden kaupungin mlk:sta sekä Carex livida ja Saxifraga tridaclylites Uudenkaupungin mlk:n ulkosaarelta Vekarasta (Unto Laine), Carex elongata Kuu samosta (parikin paikkaa, eri henk ilöitten löytämiä), Carex holostoma, C. Vielä parempi tietysti , jos asiasta ilmoitettaisiin luonnonsuojeluyhdistykselle jo silloin kun esiintymä on vasta uhanalainen, mutta "h ävityssuunnitelma" kenties vielä muutettavissa. Jaakko Jalas on myös selvitellyt Cerastium suvun systematiikkaa ja nimistöä. Sen karttaa länsi -itäja eteläpoh JOts-suunta1sme kasvi llisuusrajoineen tu ll aan varmasti paljon ja tarkasti tutkiskelemaan. paral/ela 30 ja C. Suomen eteläosassakin kaikkiall a todella yleisiä lajeja on varsin vähän. Tavallisen nurmihärkkimme oikea nimi on nyt Cerastium fontanum ssp. Toisenkinlainen laaj ennus olisi mahdollinen . On ilmoitettu Suomelle tai sen osalle uusia lajeja, mutta luonnonsuojclulehdessä jos missään pitäisi ilmoittaa myös, jos laji hävi ää joltakin huomattavalta kasvupaikaltaan tai ehkä peräti koko maasta. Päädymme siis jälleen luonnonsuojelukohteitten etsimiseen ja luetteloimiseen. triviale. Kirj allisuuden hallitseminen käy ylivoimaiseksi, ellei julkaista myös tälla isia kokoomakatsauksia. Sitten on kappale suomalaisten tutkimuksista nykyisin Neuvostoliittoon kuuluvilta alueilta ja lopuksi laaja luettelo Suomessa julkaistuista kasvien levinneisyyskartoista. Edesm ennyt prof. M. Floristiikkapuolella seuraa tutkimuksen yleisten piirteitten jälkeen maalle uudet lajit ja alalajit sekä muut merkittävimmät löydöt, kaikki liitteessä lueteltuina lähdeviittauksi neen. Se on Firenzessä painettu saksa nkielinen yhteenveto Suomen putkilokasvifloristiikasta ja -systematiikasta vuosina 1945-1960. Kasvioitten halveksittuja 1 :n pisteen lajeja ei juuri kerätä museoihin eikä merkitä muistiin. Saattaa tuntua oudolta, että levinneisyys tunnetaan tavallisesti kaikkein huonoimmin yleisimpien ja siis tärkeimpien kasvilajiemme osalta eikä suinkaan korpien pimennoissa lymyävien hirmu harvinaisuuksien . Lajin varsinaisen alueen sisäpuolellakin saattaa oll a seutuja, mistä ihan yleisenäkin pidetty laji puuttuu melkein tai aivan kokonaan. Uusia t1etop Suomen kasvistosta Kirjall isuutta on edellisestä kerrasta ehtinyt ilmestyä melko vähän
158 sivua, 63 tekijän valokuvaa, joista 31 värillistä. Puutosalueitten selvittel y vaatii tietenkin havainnon tekijältä luotettavuutta ja järjestettyjä muistiinpanoja. Seuraavassa on eräitä, vain hajallisia esimerkkejä yleisten lajien puutosalueista Suomen eteläosasta. Sven Gillsäter, ruotsalainen erinomainen valokuvaaja ja luonnonystävä on kirjallaan tuonut asiallisesti arvokkaan ja monesti verrattoman hauskasti ja jännittävästi kirjoitetun ku vauksen J äämeren eläimiä koskevaan kirjallisuuteen. Vauhdikkaasti kirjailija ke1·too matkustajan vaikeuksista näillä myrskyisillä ja alituisesti sumuisilla vesillä. Kirjassa on välähdyksinä arvokkaita tietoja näiden lajien nykyisestä levinneisyydestä ja elintavoista. Merikarhu ja merisaukko ja monet muut lajit ovat lisääntyneet ja palanneet takaisin vanhoille rannoilleen. lessä on melkoisesti vaikeampaa, vaikkakin varmaan usein yhtä antoisaa. Paljon on silti vielä kesken, ja monen lajin kohtalo on edelleen uhanalainen, ei vähiten kasvaneen ajanvieteteurastuksen vuoksi. Stellerin meri!ehmä kuoli 50 vuodessa sukupuuttoon, Grönlannin valaasta on nykyisin vain rippeet jäljellä. mursu ja jääkarhu . Dramaattisimpia vaiheita eläinkunnan historiassa on varmasti edustanut arktisten merinisäkkäiden kohtalo. Paavolainen 31. jymylöytöjen, merkitystä, päinvastoin. Tällaisia lajeja ovat mm. Tarkoitus on vain muistuttaa mieliin, että kasvistaja voi tehdä muutakin. Kirjan värivalokuvat ovat huippuluokkaa. Usein on edessä päivien, jopa viikkojen odotus Alaskan alakuloisissa pikkukaupungeissa ja eskimokylissä parempia säitä odotellessa. Kaikki ovat I:n pisteen lajeja ja merkitty ao. Kertomukset keskittyvät jääkarhun, myskihärän, mursun, merikarhun sekä Alaskan harmaan karhun ja vuorilampaan ympärille. Pöytyä: Viola tricolor l. Toisaalta ovat täysrauhoitukset luonnonsuojelun nimissä ja kantojen säilymisestä huolehtivat metsästysrajoitukset osoittautuneet tuloksellisiksi. Porin ympäristö: Carex vaginata 2 löytöpaikkaa, Geranium silvaticum 2, Lapsana communis 1. Sejase ei etsiskelyistään huolimatta ole tavannut A:n pitäjästä lajia (seudull a yleiseksi otaksuttu, vaihtoarvo 1) tai löytänyt sen vain kahdesta paikasta, vaikka on runsaasti retkeillyt pitäjässä ja tuntee lajin hyvin. Ja lisäksi koko maasta tulee olla olemassa verrattain hyvät kasvistotiedot. Kirjan sujuvaa ja luonnonsuojelulle yksinomaan myönteistä kerrontaa häiritsevät suomennoksessa liian monet painovirheet. Karhusaari, Huippuvuoret, Grönlannin rannikot, Alaska, Beringin meren saaret autioituvat joko kokonaan tai suurelta osaltaan korvahylkeistä, mursuista, merisaukoista, jääkarhuista ja monista muista arvokkaista, aikaisemmin valtavina määrinä esiintyneistä lajeista. seudulla Hultenin karttoihin tiheällä viivoituksella. Juha Suominen Kirjallisuutta Sven Gillsäter: Jäämeren elämää, Otava 1963. Siikainen: Calamagrostis arundinacea 4, Galium boreale 3. Tilanne siis paranee kaiken aikaa. E-P. Suurimmista kaloista kerrotaan kalajutut ja -valeetkin, mutta kalatalous kokonaisuudessaan on sittenkin ihan tavallisen kokoisten kalojen varassa. 1700 ja 1800-luku merkitsivät hillitöntä ja suunnitelmatonta näiden taloudellisesti tärkeiden eläinten hyväksikäyttöä. Merikarvia: Calamagrostis arundinacea 4, Carex vaginata 0. Ylläolevalla ei suinkaan ole tarkoitus väheksyä erillisten löytöpisteitten, ns. Seuraavat havainnot voidaan siis tärkeysjärjestyksessä täydellä syyllä rinnastaa: Sejase on löytänyt A:n pitäjästä harvinaisen lajin (maakunnasta ennestään tuntematon, vaihtoarvo 6). Suorastaan mestarillinen on verraton kuvaus karhujen kalastuksesta lohijoella. Gillsäterin matkat ovat tapahtuneet Karhusaarille, Huippuvuorille ja Alaskaan
Lh :n p. Kynäjalava. Elias ja Olga Sinkko. 2. 64 Hattu I a. 14. Tenhiälä, T enhiälä. Artturi Mannerjärvi . Kaksi kuusta. Lh:n p. 1964. 1964. Lh:n p. 1. Maanomistaja: maanvilj. Mukurakuusi. 1964. 27. Helpoimmin tämä laiminlyönti korjaantuu käyttämällä numeron 4/ 1963 vä lissä ollutta tilillepanokorttia ja lehden tulo luoksenne jatkuu keskey tyksettä. Mierola-Parola maantien varressa kasvava kuusi . Luonnonsuojelun työmaalta Uusia luonnonsuojelualueita ja rauhoitettuja luonnonmuistomerkkejä 30. 28. 2. Maanomistaja: rouva Liisa H akkila. "Koulumänty". Tapio ja Margit Piispanen. 63-27. 1. Lh:n p . lVIaanomistaja: Hattulan kunta. 1964. Mukuramänty. 22. 1964. Pelkola, Lehtimäki. Siv. Erkki ja Eija-Liisa Sarkkola. 1. Maanomistaja: myym .hoitaja Vilho Kauppinen. Lh:n p . Kynnysmäki , Alistalo. 1964. 1964. 1964. Le m i. PIENI UNOHDUS MIKÄ HARMI! Onko vuoden 1964 jäsenmaksunne vielä maksamatta. Lh :n p. Kaksi katajaa. Iivari Hakala. Pieni alu e, jolla kasvaa 18 tervaleppää. M a s k u. K a r h u I a k a u p p. 28. Maanomistaja: maanvilj . Maanomistaja: maanvilj. 1964. Lh:n p. 2. OIKAISU SL:ssa 4/ 63 oli kirjapainossa painamisvaiheessa kaksi kuvalaattaa päässyt vaihtumaan ja virhe pääsi toimituksen "haravan" läpi toimitussihteerin Afrikan -matkan vuoksi. 1964. Lh :n p. 2. 1964. Ii . 29. Holger ja U lla Nordenswan. 1. Maanomistaja: maanvilj . Juvola, Niemelä. 27. Lh: n p . 14. Maanomistaja: maanvilj. 22. 28. 11. Maanomistaja: maanvilj. Maanomistaja: kontt.hoitaja Selim ja Alice Nordman. Le m u. Maanomistaja: tilanom. Maanomistaja: liikkeenharj . 22. Hurttala, Rantakoti . 1964.. Saarniala, Tyrsävä. Lh:n p. Aarne Suominen. Sotjala, Puuska. 2. Siv. 22. Hurttala, Saunaranta. Sattula, Arvola. Kyminkartano, Kyminkartano. Martti Himoinen. Käärm ekuusi. 12. Lh:n p. Kotka kp. Suoniala, Ylä-Suonio. 1964. Yrjö Puisto. Suuri pihakuusi. 1964. 32 La p p e e. 1. Piuhaliroinen, Alitalo ja Piuha-Iiroinen. Sirkka Erjamaa. Kajala, Iso-Kajala. TurkuH ämeenlinna valtatien varrella kasvava tammi. 14. 1. "Luutamänty". 14. 2. Maanomistaja: maanvilj. p . 1963. Erkki ja Eija-Liisa Sarkkola, Lh:n p. Maanomistaja: maanvilj. T yttölyseon pihassa kasvava tervaleppä. Lh:n p. Maanomistaja: maanvilj. 1964. Viljam Tyrisevä ja ha mmasteknikko Toivo Tyrisevä. 28. Maanomistaja: Suomen valtio. Sotjala, Puuska. Maanomistaja: maanvilj. 2. 258 oleva kuva ei ole Hyytiälän suopolun varrelta vaan Ulvinsalon luonnonpuistosta . Lh:n p. 1. Lh:n p. Maanomi staja: maanvilj . 1. Kynäjalava. Lh:n p. Luutakuusi. Kouluhall. 1. 2. 9. Lh:n p. Lh :n p . Mi erola, Kivistö. 1. 13. 1964. Suomalainen, Hovi. 259 oleva kuva ei esitä Orisuon lähdettä Janakkalassa, vaan erästä puroa ltäkairassa. Kaarlo ja Lauri Suonio. Vanha linna, Tammikoto. "Kyminkartanon keltavuokot"-niminen alue. 1964. 1964. Hauho. 15 kynäjalavaa. KustaviTurku maantien varressa kasvava riippakuusi . 2. Maanomistaja: tilanom. Mannerjärvi, Ylistalo. Käärmekuusi, sikermäkuusi ja lyhytneulainen kuusi. Väinö ja Hilma Hovi. Lieto
Jäsenet, jotka haluavat periä liikamaksun takaisin, tekevät sen käytännöllisimmin maksamalla vuoden 1964 jäsenmaksun 1 markan suuruisena, joka on erotus vuoden 1963 ja 1964 jäsenmaksujen välillä. 1964. Siika i ne n. Väinö Luukka. 1. 1964. Hallila, Lassmattas-Nerstu. T y r v ä ä. Lh:n p. Maanomistaja: maanvilj. 1964. Lh:n p. Uuranen, Peltoniemi. Lh:n p. Soi n i. Lh :n p. Maanomistaja: Suomen valtio. Toivo Turta. Maanomistaja: pienvilj. 1964. 30. Siirtolohkare, "Isokivi". 12. 5. 1964. Roukko, Reijola. Kirkonkylä, Koivumäki. 1963. Tienvarsimänty. niin Iukumää33. p. 1. Ounasjoki, käyttösuunnitelmatoimituksessa N:o 860 (MKL) muodostetulla lisäalueella kasvava rodunjalostuksen kantapuu ja sen ympärillä 30 m säteellä kasvavat kaikki puut. Suurikokoinen kuusi. R o v ani em i mlk. 1. 13. 17. 1963. 30. Maanomistaja: Suomen valtio. 17. 1963. Maanomistaja: täyshoitoJan om. Maanomistaja: maanvilj. 12. Maanomistaja: maanvilj. Kaksi kuusta. Houhajärvi, Luu. Lh:n p. Lh:n p . 2. Maanomistaja: maanvilj. Timo ja Inkeri Rosila. Pohjaslahti, Ristamaa. 7. 30. 12. Hindsby, Isokivi. Manu Myryn perik. Surukuusi. 12. Sipoo. Lh:n p. Tauno ja Irma Jsoviita. kultamänty. Lh:n p. 17. 1963. 1. Lh:n p. Miehikkälän kruununpuisto. Ainaisjäsenille Moni ainaisjäsen on tiedustellut miksi myös hänelle tuli jäsenmaksun tilillepanokortti Suomen Luonto-lehden n:o 4/ 63 mukana. 10. "Jättiläisen kivi". Maanomistaja: maanvilj . 5. Vuosijäsenille On sattunut tapauksia että vuoden 1963 jäsenmaksu on maksettu kahdella eri tilillepanokortilla kahteen kertaan. Aatoila, Jokela. Maanomistaja: maanvilj. Niilo Kujala. 1964. "Vasikkahaan mänty" ja "Koppelikuusi". 2. p. Maanomistaja: maanvilj. 1964. 2. Sam matti. Lh:n p . Lh:n p. Arvo ja Toini Mannila. Lh:n p. Maanomistaja: maanvilj. Lh:n p. Maanomistaja: maanvilj. Nousiainen. N u r m i j ä r v i. Kolme haapaa. Lh:n p. Haapakoski, Isoviita. Korpiniemi, Iso-Mattila. Mänty, "Mastopetäjä". Suuri kataja. Kuninkaan joki, Sorvali. Maanomistaja: rouva Liisa Sorvali. Leikkilä, Manni. Vetoomus koskee läheisesti myös kaikkia nykyisiä jäseniämme, sillä "J o s j o k a i n e n j ä s e n h a n k k i i yhden uuden . Erikoinen kuusi. Virrat. Asutushall. Luolamuodostuma, "Tomtekyrkan". Lh:n p . 12. 12. Lähde. 12. 1. Valittaen että näin on tapahtunut ilmoitamme että tämä johtui käytännöllis-teknillisistä syistä postituksen yhteydessä. 1. 1. Myrsky 1 ä. (puol esta Kaarlo L., Herman ja Paavo Myry). 1964. 16. Pohja s I ah t i. Viljo Lahtinen. "Tuoksumarattilehto" (2000 m2). Maanomistaja: Vilhelmina Ståhlbergin perill. M i e h i k k ä I ä. Lh:n p. 1. Sulho Viinikka. Siirtolohkare. S ah a I ah t i. Asutushall. Lh:n p. 17. 16. 1963. Lh:n p. 1. 12. 1964. Ns. Tämän epäkohdan tulemme ensi kerralla poistamaan. V a I k e a koski kp . Maanomistaja: maanvilj. Maanom istaja: maanvilj . Lellainen-niminen yksinäistalo. 1964. 1964. Arvo ja Elsa Lehtimäki. JÄSENHANKINTA 1964 Tämän numeron liitteenä seuraa esittelylehtinen, jossa vedotaan jokaiseen luontoa rakastavaan kansalaiseen ja joka sisältää kehoituksen tukea Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toimintaa liittymällä sen jäseneksi. 12. Kaksi mäntyä. Vähä-Ahvenkoski. Nummenpää, Onnela, Kultakuusi. 9. Maanomistaja: varatuomari Jaakko ja Eila Mattila. Korpiniemi, Iso-Mattila. 1963. 1964. 1. 1964. Tuomela. Viljo ja Bertta Huuhtanen. 17. Näsby, Smedbacken. 1963. Kampakuusi. Aarne ja Mirja Karjalainen. Maanomistaja: varatuomari Jaakko ja Eila Mattila. 12. 22. Kaltsila, Rosila. Ruotsi n p y h t ä ä. Pomarkku-Leväsjoki maantien varrella kasvava mänty. Arne ja Hjördis Bruce. Viljo Kuntsi. Maanomistaja: maanvilj
On osoittautunut melko vaikeaksi tarvittaessa löytää sopivia valokuvia luonnonsuojelun ja maisemanhoidon alalta, eläimistä, kasveista, ja maisemista, samoinkuin kuvia, jotka esittävät erilaisia ongelmia kuten luonnon roskaamista ja käyttäytymistä luonnossa, tieja vesirakennustoirnintaa, kuivatusta ja patoamista, vesien likaamista, soran ja muun maan ottamista, öljyja myrkkykuolemaa ym. 34 VALOKUVA-ARKISTON PERUSTAMINEN Nykyään käytetään yhä enemmän valokuvia päiväja aikakauslehdissä, joten uusien hyvien kuvien kysyntä jatkuvasti kasvaa. Tämän suunnitelman onnistuminen riippuu kuitenkin suuresti siitä, saammeko apua sekä ammattiettä arnatöörivalokuvaajilta. Käytäntö ei kuitenkaan ole näin selväpiirteinen ja siksi pyydämme, että mahdollisimman monet yhdistyksen jäsenistä ryhtyisivät aktiiviseen jäsenhankintaan. Yli viisi uutta jäsentä hankkinut pääsee mukaan palkintoarvontaan siten, että jokainen 5: n jäsenen ryhmä oikeuttaa yhteen arpaan. Joka kymmenestä uudesta jäsenestä jaetaan ylimääräisenä palkkiona yhdistyksen merkillä varustettu hopealusikka. Tästä syystä emme suorita maksua kuvasta sitä arkistoon talletettaessa, vaan silloin kun yhdistys tai joku muu kuvaa käyttää. Tällöin perimme joka kerta käyvän taksan, josta 2/3 maksamme kuvan oikeudenhaltijalle ja 1/3 jää peittämään meidän kustannuksemme. Se on selvää matematiikkaa. Tämä on aiheuttanut yhdistykselle lisäkustannuksia. Vähintään kolme jäsentä hankkineet voivat vaihtaa kolme hankintapalkkio-osuutta (!! x 75 p.) yhdistyksen hopeiseen jäsenmerkkiin (neulatai ruuvikiinnityksellä). Tiedot uusista jäsenistä on syytä lähettää mahdollisimman pian SLY:n toimistoon, os. Kevään jäsenet yhdistyksen toimiston tietoon ennen kesäkuuta. Emme pidätä minkäänlaista yksinoikeutta kuvan käyttämiseen emmekä takaa että se tulee käytetyksi. Kuvia lähetettäessä on huomattava seuraavaa: !) Kuvan pitää olla positiivi, kiiltävällä paperilla ja kooltaan vähintään 18 x 24 cm; 2) kuvan pitää olla valokuvauksellisesti hyvä;. Luettelon lähettämisen yhteydessä on mainittava tilitetyn rahasumman suuruus ja suorituksen päivämäärä. Tällaisen arkiston perustaminen ja tunnetuksi tekeminen voi kuitenkin antaa monelle luonnonaiheitten valokuvaajalle hyvän mahdollisuuden saada kuvansa julkaistuiksi ja jopa tuottamaan pientä tuloakin. Näiden jäsenten osalta ei makseta palkkiota. Niiltä uusilta jäseniltä, jotka e1vat suorita jäsenmaksuansa jäsenhankkijalle, se peritään postiennakkona Suomen Luonnon lähettämisen yhteydessä (lunastusmaksu 65 p.). Suomen Luonnonsuojeluyhdistys aikoo julkaisujansa ja muita käyttötarkoituksia varten perustaa valokuva-arkiston, joka käsittää musta-valkoisia kuvia mainituista aihepiireistä. Helsinki, Lapinlahdenkatu 29 B 22, jotta uudet jäsenet eivät joutuisi turhaan odottelemaan lehden saapumista. Tehtävän helpottamiseksi voivat jäsenhankkijat tilata esittelylehtisen lisäkappaleita yhdistyksen toimistosta. Tilityksen yhteydessä saavat jäsenhankkijat jokaisesta uudesta jäsenestä pidättää itselleen hankintapalkkiona 75 penniä. r ä kaksi n kerta istuu." Lause on tuttu, eikö niin. Palkintona on lintukiikari koteloineen ehkä jokunen yllätyspalkintokin. Aikaisempien vuosien jäsenhankintakilpailuissa on osoittautunut, että erotus ilmoitettujen ja lopullisesti liittyneiden uusien jäsenten lukujen välillä on ollut hyvin suuri. Järjestelmä on seuraava: SLY voi käyttää kuvia omissa julkaissuissaan tai lainata niitä pyydettäessä maksua vastaan päiväja aikakauslehdille sekä kustannusliikkeille, jolloin yhdistys toimii valokuvaajan asiamiehenä. Pyydämme siis kaikkia va lokuvausharrastelijoita katsomaan läpi kuvavarastonsa, olisiko heillä tarkoitukseemme sopivia kuvia, sekä tästä lähtien muistamaan perustettavaa kuva-arkistoamme lähettämällä hyviä kuvia arkiston käytettäväksi. Arvonta tapahtuu lokakuussa, joten kuluvan vuoden jäsenhankinta päättyy syyskuun 10 päivänä. Siksi pyydämme, että jäsenhankkijat pyrkisivät keräämään kuluvan vuoden jäsenmaksut käteisellä ja tilittämään kerätyt rahasummat postisiirtotilillemme 6882 sekä samanaikaisesti postittamaan nimiluettelon selvine osoitteineen yhdistykselle
Kuvat lähetetään Suomen Luonnonsuojelu yhdistyksel le osoitteella Lapinlahdenkatu 29 B 22, Helsinki, ja kuoreen merkitään sana ''Kuva-arkisto··. Museokatu 18, puhelin 44 16 32. 5. Lapinlahdenkatu 29 B, puhelin 64 37 19, tai Kansanvalistusseura, os. Paikat varataan ilmoi-tta utumisjärjestyksessä ja ilmoittautumisaika päättyy 15. 6. Ja muistakaa ehdottomasti ajoi~sa varata yhdistykseltä painettuja pahvisia rauhoituslippuja käyttöönne, pesän luo jätettäviksi! 35. Monet tärkeät kysymykset niin luonnontutkimuksessa kuin luonnonsuojelussa vaativat ehdottomasti suuren havainnoi-ts-ijakaartin yhteistyötä. !l) kuvasta on ilmoitettava: valokuvaajan nimi ja osoite, missä ja milloin otettu, aiheen lähempi selostus tarpeen mukaan. Jälleen kerran on tähdennettävä, kuinka jokaisen luonnonharrastajan ja -tieteilijän pitäisi ottaa hyväksi tavakseen aina heti ja tavallisesti melko vähällä vaivalla lähettää vastaus sekä pfJeStoJen että yksityisten tutkijain kiertokyselyihin ja tiedusteluihin. Osanottomaksu on 50 mk, johon kuuluu täysihoito kansanopistolla. Kurssit ovat avoimet kai'kille asiasta kiinnostuneille, mu-tta erityisesti toivotaan osanottajiksi henki-löitä, jotka opetus-, neuvontayms. Kursseja varten varataan neljä päivää kesäkuun alussa, todennäköisesti 3-6. Lähempiä tietoja kursseista antavat ja ilmoittautumisia vastaanottavat Suomen Luonnonsuojeluyhdisty~sen toimisto, os. Tarkastusretkeilyn pi,tä•isi ehdottomasti mieluiten tapahtua jo aikaisin toukokuussa; myöhemmin saattaa varhain epäonnistuneen pesinnän toteaminenkin olla vaikeaa. toiminnassaan voivat viedä vaik u tteitaan ja saamiaan tietoja eteenpäin. T ervetuloa kaikki valokuvauksen harrastajat! Lu.011nonsuojelu kurssit ensi kesänä Kansanvalistusseura järje~tää yhdessä Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen kanssa ensi kesäkuun alkupäivinä luonnonsuojelua ja maisemakuktuuria käsitteJ.evän kurssin. Jalohaukka-, kotkaja huuhkajatiedot yhdistykselle! Luonnonsuojeluyhdistyksen suurpetolintutarkkailu jatkuu edelleenkin joka vuosi. Kurssipaikkana on Kanneljärven kansanopisto Lohjal.la. Ottakaa myös huomioon, että havaintonne tuottavat asianomaisen kysymyksen tutkijalle yhtä paljon, usein enemmän iloa kuin itsellenne! Siis: kaikki jalohaukka-, kotkaja huuhkajahavainnot maastamme, nun omanne kuin muilta ·kuullut, yksityiskohtaisina ja riiittävän laajasti selostettuina Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksellel Etenkin jalohaukan osaha pitäisi jonakin koekesänä pääs·tä jälleen tehos,tettu un tarkkailuun tar,kastamaan samanaikaisesti esimerkiksi kaikki vielä vuonna 1958 tai sitä myöhemmin asuttuina tavatut pesäpaikat. Ohjelmaan kuuluu luentoja ajankohtaisista luonnonsuojelun ja maisemanhoidon kysymyksistä sekä retkeilyjä Lohjanseudun luennonsuojelukohtei'lle. Jos tarpeek,si halukkaita retkeilijöitä saadaan kokoon, sopm tämän vuoden kevät mainiosti koeajaksi
The writer finds that the falcon is now a first -rate rarity among birds in our country: the number of birds of this species has now plummeted to below fifty pairs. The article is a scientific study dealing with what etfects solid contaminating agents, soot and smoke, as well as poisonous gasses such as chlorine have on plants and trees in particular. From the point of ,view of those who revere life, the conservation and preservation of nature is not m erely an idea/, but a11 ethical as well as practical necessity. The article is the fourtlt review d ealing with the catastrophic clectine of our population of peregrine falcons, and it has been prepared on the basis of observations made in the last few years. Especially with respect to birds is the question international and exceedingly serious. No. PENTTI LINKOLA : "Jalohaukka 1961-63" (Th e Peregri11e 1961-1963). When birds eat the worms, the poison enters their (1.dipose tissue. The writer was present at a conference held in November of last year by the Swedish Association for the Protection of Nature, in which one of chief th emes was the question pertaining to the effect of plant protectants on natui·e. Conifers and especially spruces do not prosper under these circumstances, because atmospheric contaminators rnost severely aftect perennial plants that do not change their leaves. Th e article describes nature in Ulvinsalo which is located in Eastern Finland close to the border of the Soviet Union. When it becomes more difficult to get food and the birds therefore use the fat they have stored away, the DDT gets free and, when it collects in the brain, results in death. According to Schweitzer, a person who acts with reverence for life will guard steadfastly against all unnecessary injury to or destruction of life. Factories can cause wide-spread gas destruction in the surrounding areas. Finally the author expresses the hope that when the wave of economictechnological exfJansion rnlls crushingly over our world, true humanism in the spirit of reverence for life will form r, coun/eracting force, so that somet lting wi/1 slill be left of nnture even after our time. This has had deleterious side effects, which have been downright fateful in some instances. ln Finland, too, this clecline has been so preternaturally fast that tlte theory seems eminently credible. The forest of the area is completely virgin and bears are also found there. Editors: Niilo Söyrinki (managing editor), Reino Kalliola, Martti Linkola. The longevity of powerful poisonous plant protectants like DDT and quicksilver cause a chain of phenomena that have fateful consequences in nature. The use of DDT has become a grave problem especially in America, as we learn from Carson's book S i l e n t S p r i n g. EERO-PEKKA PAAVOLAINEN: "Linnut ja kasvinsuojeluaineet" (Birds and Plant Protectants). In Sweden th e kestrel, for instance, has disappeared altogether from .wide areas, and in Southern and Central Sweclen the population of yellow-breasted buntings has been observed to have diminished to about one-tenth of its for111er proportions. Seed disinfectants are probably the cause of the avifaunal diminution in agricultural countries. ANTTI HAAPANEN: "Ulvinsalon luonnonpuisto" (The Nature Park pf Ulvinsalo). ln England the use of quicksilver as a seed disinfectant has led to th e death of many seed-eating birds pnd birds of prey. Biological combatting and co11trol through using parasitic insects is fort·unately receiving ever-increasing support. fn Finland lawsuits having to do with atrnospheric con/amination and its damaging consequences have been carried on only twice. In sea-eagle eggs that have failed to !tatch a considerable amount of quicksilver has been found. Enlarging on these ideas, the writer proposes radical ideas regarding hunting and game protection. criticizes thoughtless antipathy for animals, and refers to the danger that threatens man and nature from plant and insect poisons. Contemporary agriculture has relied more an more upon the chemical industry in combatting destruclive insects, controlling weeds, and fighting fu ngus diseases. General poisons that kill indiscriminately have together with vermin destroyed insects that are essential to pollination and small birds that eat such insects. Weed-killers can, if used for a Long time, ·caus~ the death of microorganisms, which results in infertility for the land. "Uusia tietoja Suomen kasvistosta" ("New fnformation about Finnish Flora") "Kirjallisuutta" ("Literature") "Luonnonsu ojelun työmaalta" ("Notes frQm the Field of Na tu re Prol ection"). SUMlvlARY "FINNISH NATURE" The organ for the Protection of Nature Publishers: The Finnish League for the Protection of Nature. ]n investigating the reasons for this destruction, the writer calls attention to, among otlter things, the claims of some Englis hornithologists regarding the effect of pesticides on the diminution of peregrines in Englancl. 1 1964 Contents: NIILO SöYRINKI: "Myrkyt ja luonto" (Poisons and Nature). Although plant protectants ltave not been used in Finland to the same degree as in Sweden, the question in its entirety is here, too, flagrantly timely an it clemands immediate investigations. DDT collects first of all in the tissues of earthworms. Th erefore there is cause to begin using safety devices in smokestacks that will prevent contaminating agents from passing into the atmosphere. AtmostJheric con tam ination, however, will increase drastically in the future with the expansion of industry. T rees that grow in cities or their closely outlying areas suffer from the impurity of the air. ARVO KIPPOLA: "Elämän kunnioitus ja luonnonsuojelu" (Reverence for Life, Natural Preservation, and Conservation.) At first the writer observes that, more than anyone else, Albert Schweitzer has affected his relation to nature. SEPPO PEIPPO: "Ilman saasteet ja niiden vaikutus metsiin" (Atmospheric Contamination and its Effect on Forests). For this reason the use of poisons must be brought to rest on a carefully researched scientific foundation
sekä ääninäytteitä n. Levyjä myös erikseen å 5:55.. Valmis teos tulee sisältämään yli 600 sivua, n. Paavo Suomalainen. Peiponcn) Pohjolan linnut värikuvin 12 vihkona ilmestyvä yhteispohjoismainen kä ikirja opastaa kaikki lintumaailmasta kiinnostuneet koko pohjolan rikkaan linnuston tuntemiseen. Koko teos levyineen 153:50, ilman levyjä ll3:40. 110 lajista (12 kpl EP-levyjä). Suomessa päätoimittajana prof. A. vihko, 2. ''moderni lintukäsikirja, jonka arvo ajan mukana vain (fil.toht. 370 värikuvaa, joista suurin osa von Wright-veljesten piirtämiä, karttoja ym. V. Saatavissa l. vihko ilmestyy huhtikuussa
131 sivua, 32 moniväri liitekuvaa. Käsikirja kangask. Kansa) " Tuskin voi luonnonystävälle ajatella mieluisampaa saatavaa" (Aamulehti) LAULAVA LINTUKIRJA Laatineet Juhani Paatela ja Leo Lehtonen Kuusi EP-levyä tai vaihtoehtoisesti magnetofoninauha riemukkaine lintuikonsertteineen ja koko sivun värikuvin varus.tettu käsikirja, jossa esitellään lähes 100 eri lintua. 20:Käsikirja + EP-levyt/ magnetofoninauha 50:WSOY Porvoossa 1964 Porvoon Kirjapaino Osakeyhtiö. " Tällaista on jo kauan kaivattu" (HS) "Äänilevynäytteet ovat hyviä ja selviä" (Satak