Sisältää: Maisemakauneuden oikeusturva, Pekka N11orteva 1 Muuttuva nisäkäseläimistömme 1. Petoeläimet . Postisiirto 6882. 3 Liito-orava, Pertti Sulkava. Lapinlahdenkatu 29 B 22, Helsinki 18. 31 Uutisia ja tiedoituksia . 1968 aikana kuutena numerona. 15 Neuvostoliiton luonnonsuojelualueet, J11ri Amt11rja11 19 Viimeinen erämaa pelastettava! Urpo H ä)'ri11en 21 Luonnon kemialliset saasteet J. Suomen Luonto ilmestyy v. Siinä esitetään (vasemmalta oikealle) seuraavien eläinlajien jäljet: näätä, karhu, susi, ahma, ilves, minkki ja saukko. Toimituskunta : mets.hoit. 34 SL Y:n toimintakertomus vuodelta 1967 37 Kirjallisuutta . 64 37 19. Reino Kalliola, fil.kand . Puh. Vuosijäsenmaksu 8 mk, opiskelijat ja koululaiset 5 mk, ainaisjäsen 160 mk. Paavolainen, mets.hoit. 3 artikkeliin. Muistakaa ilmoittaa heti osoitteenne muutoksesta. Toimisto avoinna arkisin klo 913. Kari iVfusta11oja, varat. Kansilehti liittyy s. E .-P. Toimitus: dos. Tilaushinta vuonna 1967 on myös 8 mk. Twvo Suominen (toimitussihteeri). Kannen on piirtänyt taiteilija Urpo Huhtanen.. Pekka Nuorteva (vastaava), prof. Lehti jaetaan Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen jäsenille jäsenmaksua vastaan. 1\1a1ti Helmi11e11, E rkki P11/liai11e11 ja Kai IIYest111a11 . Viljelysten ja vesistöjen elohopeaongelma, Malli Helminen 29 Petolintukysely jatkuu ja laajenee 31 Uusille ja vanhoille jäsenille . Teuvo Suominen. Jäseneksi ilmoittautuminen (nimi, arvo tai ammatti ja postiosoite) kirjeitse tai puhelimitse. 42 Virallisen luonnonsuojelun alal ta 45 Summaries of the Main Articles in this Issue 46 Tämän numeron artikkelien kirjoittajat . Pentti Sala11terä, agronomi Jo/Ja11 Standerlskjöld ja fil.kand . 47 Julkaisija: Suomen Luonnonsuojeluyhdistys r.y
Niillähän ei ole käytännöllisesti katsoen mitään merkitystä valtakunnallisessa voimantuotannossa. kuluttajille edullisemmiksi ja sähköstä perittävä hinta siirtyy toisten kuluttajien maksettavaksi. Runsaasti huomiota herättäneen oikeudenkäynnin täten saamaa lopputulosta on pidettävä luonnonsuojeluaatteen voittona. SUOMEN LUONTO No 1 1968 27. Kyseessä on itse asiassa vain var1. Tällaisia tariffipoliittisia pikkuvoimaloita rakentamalla on kuitenkin tuhottu paljon koskiluontomme kauneusarvoja mm. Toivottavasti tätä vastalausemahdollisuutta käytetään vastaisuudessa niin ponnekkaasti, että siten saadaan estetyksi luontomme kauneusarvoja kuluttavat, mutta köykäisille kansantaloudellisille perusteille pohjatut suunnitelmat. Niinpä esimerkiksi saarijärveläisiltä uhataan Lehunkosken lisäksi riistää myös Huopanankosken luonnonkauneus. Rakkaaksi käyneen kauniin maiseman menetystä ei ole korvattu, vaikka juuri tällainen menetys onkin usein iskenyt maanomistajan mieleen kipeimmät haavat. Kysymyksessä on ennakkopäätös, jonka mukaan jokaisella suomalaisella on oikeus saada korvaus omistamansa maiseman turmeltumisesta. Näin ehkä vihdoinkin loppuu pienten n.s. >>tippavoimalaitostem> rakentaminen. Korkeimman oikeuden nyt tekemä päätös antaa maanomistajalle mahdollisuuden esittää taloudellisesti painavan vastalauseen maiseman kauneutta uhkaaville hankkeille. Aikaisemminhan korvauksia on maksettu vain aineellisten arvojen menettämisestä. VUOSIKERTA Maisemaka uneuden oikeusturva Pekka Nuorteva Marraskuun kuudentena päivänä 1967 teki Korkein oikeus päätöksen, että maanviljelijä Vihtori Tapperille ja hänen vaimolleen Aino Tapperille on maksettava korvaus Saarijärven Leuhunkoskeen rakennetun voimalaitospadon aiheuttamasta maiseman esteettisten arvojen tuhoutumisesta. Maisemien kauneusarvon mittaaminen rahassa saattaa merkitä lisääntyneitä vaikeuksia voimataloudellisten hankkeiden toteuttamiselle. Niiden tuottamaa sähköä käytetään pääasiassa vain energiankulutuksen huippuarvojen alentamiseen, jolloin suurvoimayhtiöiden laskutusperusteet muuttuvat k.o. Tappereiden Leuhunkoski ja tällaista rakennustoimintaa on suunniteltu jatkettavaksi. Olisi kuitenkin väärin tämän perusteella tulkita Korkeimman oikeuden päätöstä kansantaloudellisen kehityksen jarruksi
Vuorossa ovat m.m. 2. äiden hankkeiden päätarkoituksena on lisätä koskissa jo nyt olevien voimalaitosten tehoa ja saada siten sähköä halvemmalla kuin atomivoimaloista. Rantamaisemien kauneusarvot joutuvat ilmeisesti melko piankin intressivertailupuntariin, sillä suun osa järvistämme on tarkoituksena muuttaa säännöstelyaltaiksi. Maisemien kauneuden rahalliseen mittaamiseen on löydettävissä muuan objektiivinen peruste: Oma ranta ja kaunis maisema lisäävät palstan kuin palstan myyntiarvoa. Rannallisen ja rannattoman tai vaihtoehtoisesti kauniin ja ruman palstan välinen hintaero on epäilemättä tulkittava juuri maiseman virkistyskäyttöarvoksi tai sen kauneuden arvoksi. hemmin huomiotta jääneiden kansantaloudellisten arvojen ottaminen nrnkaan oikeudellisiin intressivertailuihin. Samalla ehkä huomataan myös tehokkaan maisemanhoitokoulutuksen tärkeys teknillisen alan korkeakouluissa. Näin toimiessaan he eivät turvaisi vain omaa etuaan, vaan samalla puolustaisivat kaikille suomalaisille rakkaan isänmaan kauneutta kaikkien nautittavaksi. Tulevaisuuden suomalaisilla tuskin olisi mitään sitä vastaan. Tällöin ehkä monikin vielä rakentamaton vesistö tai vesistön osa säästyisi. Jos rakennushankkeen suunnittelija vastaisuudessa tietää maiseman turmeltumisesta aiheutuvien vaurioiden kustannukset, on odotettavissa, että rakenteet ja toimenpiteet suunnitellaan luontoon mahdollisimman hyvin sopeutuviksi. Ylikansoitetussa maailmassa tämä arvo o n lisäksi nopeasti kohoamassa. Tämän vuoksi on tärkeätä, että maanomistajat jo vapaaehtoista sopimusta solmiessaan tai viimeistään katselmusvaiheessa liittävät korvausvaatimukseensa myös maisemallisten arvojen turmeltumisesta aiheutuvat tappiot. On erityisesti huomattava, että Korkeimman oikeuden päätös voi suojata maisemia vain jos maisemakauneuden omistajat pitävät puoliaan. Jos kustannuslaskelmissa kuitenkin otettaisiin muiden kustannusten ohella huomioon myös maiseman turmeltuminen, niin voi olla, että monien kannattavuusrajalla olevien allashankkeiden avulla saatava energia ei sittenkään tulisi halvemmaksi kuin ydinvoimaloista saatava. Siitä saadaan ainakin oikea suuruusluokka maiseman kauneusarvolle. Laajalla, kaikki arvot tasapuolisesti huomioon ottavalla kokonaissuunnittelulla päästään varmaan parhaaseen lopputulokseen yhteiskuntamme kehittämisessä. Mitä enemmän painoa tässä suunnittelussa annetaan sosiaaliselle luonnonsuojelulle, sen viihtyisämmäksi muodostuu jokapäiväinen ympäristömme. Kymijoen vesistön latvaosien ,arvet. Tässäkin asiassa on todettava yhteiskunnan kehitykselle olevan onnetonta, jos jokin talouselämän ala tehdään >>pyhäksi lehmäksi>>, jonka alttarille kaikki muut arvot uhrataan. On nimittäin muistettava, että maisemien kauneudella on virkistäytymisen ja matkailun palvelukseen alistettuna huomattava kansantaloudellinen arvo
Taantuminen alkoi 1870-luvun lopussa, ja vuoteen 1900 mennessä karhut oli työnnetty Lapin perukoille ja itäiselle raja-alueelle. Muuttuva nisäkäseläimistömme I • Petoeläimet Piirrokset: karhu, susi, ah!J'Ja, ilves, niiätäja supikoira: Urpo Huhtanen (teoksesta" Metsästys", WSOY); minkki ja vesikko: Ilkka Koivisto Muutaman viimeksikuluneenkin vuosik:Jv1111enen aikana Suomen nisäkäseläimistiissä on tapahtunut suuria muutoksia. f \ KARHU Erkki Pulliainen Karhun levinneisyyden taantuminen Suomessa tapahtui samanaikaisesti suden ja ahman levinneisyysalueitten pienentymisten kanssa. Ehkä karhun kohdalla merkittävimmät kannassa tapahtuneet muutokset ovat koskeneet yksilömääriä. Tämän lisäksi ilmeisesti yksi karhu elelee PohjoisSavossa. 1950-luvun lopulla arvioitiin Suomen karhukannan kokonaismääräksi noin 400 yksilöä. Karhun levinneisyysalue käsittää nykyisin E nontekiön kunnan itäisimmän osan, Utsjoen kunnan eteläisimmän kolkan, suurimman osan Inarin kuntaa Norjan vastaiselta rajalta itäiselle valtakunnanrajalle, Kittilän ja Sodankylän kuntien pohjoispuoliskot, Savukosken ja Sallan kunnista suurimmat osat, Kuusamon, Suomussalmen ja Kuhmon kunnat, Posion ja Taivalkosken kuntienitäosat, mahdollisesti pienen alueen Sotkamon kunnasta sekä PohjoisKarjalassa Pielisjärven ja Ilomantsin kunnat ja osia Valtimosta ja Tuupovaarasta. Vuoden loppupuolella julkaistaan kir:foitttksen toinen osa, joka käsittelee muita nfräkkäitii. Viimeksi mainittu tekijä näk:Jy erityisen selvästi petoeläinten kohdalla, jotka ovat tämänkertaisen kir:foituksen aiheena. K19alan tutkimusten mukaan karhun levinneisyysalueessa tapahtui jossain määrin laajentumista tämän v uosisadan kolmen ensimmäisen vuosikymmenen aikana, mutta viimeiset lähes neljäkymmentä vuotta ovat merkinneet jokseenkin vähäisiä muutoksia karhun levinneisyysja esiintymisalueisiin. Suurimman osan näistä vnmtoksista on aiheuttanut ihminen, joka on istuttanut maahan 11usia lo/~ia, nn,uttanut toisten elif!Jmpäristiiä ja jär:festelmäffisesti hävittäf!)'t eräitä lo/eJa. Tätä määrää ovat olleet lisäämässä idästä vaeltavat yksilöt ja luontainen kannanlisäys, kun taas kantaa on vähennetty pää3. Karhujen häviäminen tapahtui nopeasti Sisä-Suomen järvialueelta, kun sen sijaan kehitys oli jonkin verran hitaampaa Suomenselän alueella
Vuosina 194951 Suomessa tavattiin tavanomaista enemmän susia. Vuosittain saaliiksi saatujen karhujen määrät ovat 1960-luvulla vaihdelleet normaalisti 50 ja 75 välillä, mutta vuonna 1966 saavutettiin huippuluku, 97 karhua. Lienee varovaisen viisasta sanoa, että karhuja lienee maassamme tällä hetkellä varmuudella yli 100 yksilöä, mutta tuskin läheskään 200 yksilöä. Myös paikoin Inarin itäosissa on käynyt näin. Suhteellisen hyvä karhukanta löytyy lisäksi vielä Enontekiön, Kittilän ja Inarin kuntien raja-alueilta. Kun tähän määrään lisätään se karhumäärä, joka esiintyi tutkitun alueen ulkopuolella, lähinnä Sotkamon, Valtimon, Taivalkosken, Posion, Savukosken (eteläosissa), Sodankylän ja Kittilän kuntien alueilla, saadaan karhujen kokonaismääräksi Suomessa noin 120-130 yksilöä. Oman lukunsa karhujen joukossa muodostavat ne yksilöt, jotka esiintyvät aina Perämeren rannikolla ja Pohjois-Savossa saakka, siis suhteellisen kaukana karhun varsinaiselta levinneisyysalueelta. Ne liikkuivat Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa, mutta osa vaelsi aina Eteläja Länsi-Suomeen saakka. Vuoden 1967 alussa karhuja arvioitiin olevan maassamme noin 200 yksilöä, mikä määrä lienee ollut jossain määrin liian korkea. Vähitellen susi karkoitettiin Lapin perimmäisille tuntureille, joskin vaeltavia susia esiintyi jatkuvasti aina Eteläja Lounais-Suomessa saakka. Suden historia Suomessa toisen maailmansodan jälkeen ansaitsee edellistä tarkemman selvityksen, koska siihen liittyy paljon sellaisia ilmiöitä, joilla on laajempaakin kantavuutta. Kun mainittuna vuonna saatiin kantaan muuttoliikkeen kautta 46 karhun lisä ja kun luonnollinen kannanlisäys (poikastuotto on noin 9 % luokkaa) otetaan huomioon, olisi siis kannasta tapahtuneen poiston ja sen saaman lisäyksen pitänyt olla kuta kuinkin tasapainossa. Sen sijaan karhut ovat voimakkaasti vähentyneet Utsjoelta, Koillis-Lapista ja Kuusamosta. Toisen maailmansodan jälkeen susi esiintyi pesivänä enää vain muutamilla tuntureilla Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnissa, ja sen esiintymisalue käsitti osia Sodankylän, Savukosken, Sallan, Posion, Kuusamon, Pielisjärven ja Ilomantsin kunnista. Joulukuussa 1967 laadittu arvio syksyllä talvehtimaan menneistä karhuista antoi nimittäin tulokseksi itärajaan rajoittuvilla tutkimusalueilla noin 80-85 yksilöä. Syynä tähän karhujen poikkeuksellisen suureen kaatomäärään oli erinomaisella hankikelillä suoritettu moottorikelkkametsästys. Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että nämä yksilöt ovat joko emottomia nuoria pentuja, jotka eivät pysty hakeutumaan talvipesään ilman emoa, tai sitten vanhoja, huonossa ravitsemustilassa olevia karhuja. Vuoden 1966 karhusaalis ylitti ainakin sadalla prosentilla kannan tuona vuonna saaman lisäyksen sekä muuttoliikkeen että luonnollisen lisäyksen kautta. päivään saakka. 4 SUSI Erkki Pulliainen Vuonna 1880 suden levinneisyysalue käsitti vielä koko maan, mutta petoihin kohdistuneen vainon ja asutuksen leviämisen johdosta alue supistui voimakkaasti ja käsitti v. 1900 alueen Perämeren korkeudelta pohjoiseen sekä osia Pielisjärven ja Ilomantsin kunnista. Suomen karhurikkainta aluetta on tällä hetkellä Pohjois-Karjala (lähinnä Ilomantsi) ja KuhmonSuomussalmen alue. Karhu on rauhoitettu lokakuun 16. Jo tuolloin havaittiin susia myös Virolahdella. Aina silloin tällöin muutama susi vaelsi länteen ja lounaaseen.. päivästä huhtikuun 15. Nämä sudet tulivat Virosta, jossa sudet olivat juuri näinä aikoina nopeasti levittäneet asumaaluettaan. Vuosina 195258 susien esiintymisalue käsitti Pohjoisja Koillis-Lapin lisäksi PohjoisKarjalan itäisimmän osan. Vuonna 1967 nimittäin saatiin saaliiksi varmuudella 54 karhua. asiassa metsästämällä
Keväällä pesimiskautena susien liikehtimiset vähenivät, mutta kesällä sitä mukaa kuin poikaset kasvoivat, sudet laajensivat liikkumisaluettaan. Susien runsastumisen ItäEuroopassa aiheutti lähinnä kaksi asiaa. 5. Kartassa esitetään pisteillä 89 :n vuonna 1966 kaadetun karhun tappopaikat. Distrib11tio11 of bear i11 Fi11la11d i11 the ear{y 188O's (Iines). Vuonna 1961 susien esiintymistä Pohjois-Karjalassa voitiin seurata varsin tarkoin kuukaudesta toiseen. ·vuonna 1960 susia koskevat havainnot lisääntyivät sekä kesällä että talvella. Kun eläinkannantiheys tietyllä alueella nousee määrätyn rajan yli, pyrkii laji levittäytymään ympäröiville alueille. D11ri11g 1966 altogether 97 bears were killed, 89 of which are i11dicated 011 the map ,vith dots. Distrib11tio11 of ,volf i11 Fi11l011d i11 1880 (Iines) . Vuosina 1959-63 havaittiin ensin PohjoisKarjalassa ja sittemmin Kainuussa voimakas idästäpäin tuleva susiekspansio. Tämä ekspansio kuului osana kautta koko Euroopan itäja länsiblokin välisen rajan ulottuneeseen vastaavaan ilmiöön. Vuonna 1958 susia esiintyi alueella vain talvella, mutta seuraavana vuonna susia ilmestyi rajan tälle puolelle myös kesällä. Kartassa on esitetty pisteillä ne paikat, joissa susia tapettiin vuosina 1966 ja 1967. Toisaalta lainsäädännöllisin keinoin estettiin susien metsästys siinä määrin, että vuotuinen kannan lisäys oli suurempi kuin siitä tapahtunut poistuma. Loppukesästä nähtiin aikuisten susien mukana myös pentuja. Syksyllä susiVuonna 1880 suden levinneisyysalue käsitti koko Suomen (viivoitus). Vain idässä ja pohjoisessa oli yhtenäinen esi intymisalue (viivoitus). Pohjois-Karjalassa susiekspansiota voltun seurata asteettain lajin vuotuisen elämänrytmin valossa. Vuonna 1966 maassa kaadettiin kaikkiaan 97 karhua, mikä johtui poikkeuksellisen edullisista pyyntiolosuhteista keväällä ja moottorikelkkojen käyttämisestä metsästyksen apuvälineenä. 1880-luvun alussa karhu oli hävitetty suurimmasta osasta Länsi-, Keskija Etelä-Suomea. The dots indicate wolfs killed in 1966 anti 196 7. Kautta koko Itä-Euroopan sekä kotieläimiä että villiriistaa oli riittävästi, joten ravinto ei muodostunut kannantiheyttä rajoittavaksi tekijäksi. Tämä eläinkannoille tyypillinen ilmiö johti myös suden leviämisyritykseen Itä-Euroopasta länteen. Talvella sudet liikkuivat suhteellisen kaukana sisämaassa
87 kertaa sudet tulivat euvostoliitosta Suomeen ja päinvastaiseen suuntaan sudet kulkivat 71 kertaa. 7 näistä susista ammuttiin Suomen puolella. Tämän tilaston mukaan muuttoliike osoitti siis Suomelle 16 suden lisäystä. Pielisjärven ja Ilomantsin rajavyöhykkeellä on maan eteläisin ahma kanta. äin on tapahtunut myös Kemijokivarressa aina Savukoskelle saakka. Erikoisen huomionarvoista on, että koko Pohjois-Lapin alueella todettiin 5 suden tulleen idästä Suomeen ja neljän menneen takaisin. Utsjoelta ahma on niinikään käytännöllisesti katsoen hävitetty. Enontekiöllä ahmoilla on vielä muutamia saarekkeisia esiintymispai kkoja. Tuolloin ahman levinneisyysalueeksi maassamme muo6 dostui Pohjois-Karjala, Kainuu, Perä-Pohjola ja Lappi. Syy tähän oli yksinkertainen: Suomen puolella esiintyneet sudet tapettiin lähes poikkeuksetta. Kun nämä vaeltavatkin yksilöt otetaan mukaan laskuihin, niin maamme ahmakannan yksilömäärä vuoden 1967 joulukuussa lienee ollut noin 60-70 paikkeilla. Aineiston lähempi tarkastelu osoittaa, että Virolahdella tuli jäätä pitkin kaksi sutta Virosta, joista toisen paluujäljet havaittiin. J oulukuussa 1967 tehdyn arvioinnin mukaan oli maassamme susia seuraavasti: koko Pohjois-Lappi 23 sutta (IvalojokiRepojoki alueella), Koillis-Lappi 5, Kainuu 12 ja Pohjois-Karjala 6 sutta (näistä ammuttiin kaksi tammikuussa 1968). Lisäksi susia on havaittu muuallakin itärajan tuntumassa Ilomantsista Inariin saakka. Myös ahman kohdalla oman lukunsa muodostavat vaeltavat yksilöt. Vuosina 1964--67 susien esiintymisen painopiste maassamme on ollut Kainuussa, Kuusamonja Suomussalmen rajamailla. AHMA Erkki Pulliainen Ahman levinneisyysalueen nopea taantuminen maassamme tapahtui viime vuosisadan kahden viimeisen vuosikymmenen aikana. Kenttätutkimuksen mukaan niiden lukumäärä joulukuun alussa oli 14. 1900-luvun kuuden ensimmäisen vuosikymmenen aikana ahma on hävinnyt pois Torniojokilaakson tuntumasta. Kainuussa vastaava luku oli 7 ja Koillis-Lapissa 5. Myös Kainuussa ahmoja esiintyi kautta koko rajavyöhykkeen siellä täällä. Yksinomainen syy tähän on ollut erinomaisen voimakas ja tehokas. Vuoden 1967 lopussa maamme parhainta ahma-aluetta olivat Inarin ja Saariselän tunturialueet. Niitä on tavattu aika ajoin Eteläja Länsi-Suomessa. Kaiken kaikkiaan valtakunnassa oli noin 25 sutta, joista vain muutama yksilö oli muualla kuin itärajan välittömässä läheisyydessä. Muualla kaakkoisella raja-alueella ei havaittu susia. Vuoden 1967 11 ensimmäisen kuukauden aikana todettiin valtakunnan itärajalla kaikkiaan 158 susien suorittamaa rajanylitystä. Pohjois-Karjalassa saatiin 2 sutta enemmän kuin menetettiin. Ruotsin ja orjan vastakkaisilla rajoilla susien liikehtimiset ovat lähes tyystin loppuneet. Toisaalta myös Neuvostoliiton puolella valtion toimesta susia pyydystettiin entistä runsaammin. Tämä lienee eteläisin piste, missä ahmoja on tavattu vuosikymmeniin. Vuonna 1962 susiekspansio jo jossain määrin vaimeni ja seuraavana vuonna voidaan katsoa Pohjois-Karjalan susiekspansion olleen ohi. Tammikuussa 1968 ammuttiin Sippolassa vanha urosahma. laumat liikkuivat laajalla alueella, kunnes lokakuun jälkeen ne siirtyivät osittain Neuvostoliiton puolelle. Savukosken ja Sallan rajavyöhykkeillä ja niiden tuntumassa esiintyi kymmenkunta ahmaa. Nopeinta ja suurinta ahmakannan yksilömäärän pieneneminen viime vuosina on ollut Koillis-Lapissa ja Saariselän ja Inarin tunturialueilla, joilla kuitenkin on vielä jäljellä kohtalainen kanta
ln additio11, bwx are knoivn to lii-e 1101v sporadically in various parts of /he ro1111hy. Löydettyjä ahmanpesiä oli kolme, joista poikaset otettiin pois. Vuonna 1966 ilveksen metsästys oli sallittu PohjoisKarjalan läänin alueella ja vuonna 1967 itärajaan raroittuvissa kunnissa . Vuonna 1880 ahma oli hävitetty jo suurimmasta osasta LänsiKeskija Etelä-Suomea. Distrib11tio11 of /y11x in Finland in 1880 {Iines). The dots indicate places 1vhere lynx 1vere killed in 1966 and 1967. Kartassa on esitetty myös laittomasti suoritetut kaadot. ILVES Erkki Pulliainan Ilveksen esiintymishistoria Suomessa on ollut varsin monivivahteinen. Distributio11 of 1volveri11e in Fi11la11d i11 1880 (Iines). Vuoden 1967 yhdentoista ensimmäisen kuukauden aikana tämä alue sai 10 ahmaa enemmän Neuvostoliitosta kuin se luovutti. Kartassa esitetään lisäksi pisteillä ahmojen kaatopaikkoja Suomessa vuosina 1966 ja 1967. Kartassa esitetään lisäksi pisteillä ilvesten kaatopaikkoja vuosina 1966 ja 1967. Sitä esiintyi jokseenkin samoilla alueilla (viivoitus) kuin karhua. Samanaikaisesti tällä alueella tapettiin lähes 30 ahmaa. Ilvcksiä esiintyi Suomessa vuoden 1967 lopussa rajaseutujen ohella myös siellä täällä Etelä-, Keskija Pohjois-Suomessa. Susien määrän romahdusmainen väheneminen sattui lähinnä 1880-luVuonna 1880 ilveksen levinneisyysalue (viivoitus) käsitti koko Suomen lukuunottamatta Oulun ympäristöä ja pohjoisinta Lappia. The dots i11dicate the majority of wolverines killed i11 1966 a11d 1967. Erikoisesti 1880-luvulla tapahtui maamme susi-, ahmaja karhukannoissa voimakasta ja nopeaa taantumista, kuten edellä olemme todenneet. Siinä voidaan nähdä, kuinka sekä luonnossa vaikuttavat tekijät että ihminen säätelevät jonkin eläinlajin kantaa ja levinneisyysaluetta. Lisäksi tämän lajin kohdalla on aina pidettävä mielessä, että se on eteläisen faunatyypin edustaja, jonka luontainen esiintyminen Lapin pohjoisimmilla alueilla on ollut erinomaisen harvinaista. metsästys, jonka aiheuttamaa poistumaa kannasta ei ole pystynyt korvaamaan luontainen kannanlisäys eikä Suomeen suuntautunut muuttoliike Neuvostoliitosta. Inarin osalta aineisto ei käsitä kaikkia kaataja. 7. Tämä tapahtui lähinnä ihmisen toinunnan tuloksena
Tätä seuraavina vuosikymmeninä ei ilveksen levinneisyysalueiden rajoissa voitu havaita mitään merkittäviä muutoksia. Toisen maailmansodan aikana tapahtui juuri tällaista ajoittaista ilvesten määrän kohoamista. 1920-luvulla ilves oli suuri harvinaisuus maan länsi-, keskija eteläosissa. Ilveskannan elpyminen pysähtyi kuitenkin jo osittain sotavuosina, mutta erikoisesti sotaa seuranneina vuosina. Vuoden 1968 alusta lähtien laji on kokonaan rauhoitettu. Tätä suunnitelmallista eläinlajien siirtämistoimintaa saamme kiittää (tai kirota) siitä, että omankin maamme nisäkäslajisto on lisäytynyt Itä-Aasiasta kotoisin olevalla tulok. Pohjanmaalla ja Hämeessä on voitu todeta, että ilvekset ovat saaneet pentuja näillä uudelleen valtaamillaan asuinsijoilla. ': ; ! ~~: · --~--,)-~~-?/ ~vulle. Tämä lienee johtunut siitä, että susi oli ilveksen pahin vihollinen ihmisen ohella ja se oli nyt hävitetty, ja että metsästyspaine siirtyi susista ilveksiin. Ilveksiä on levinnyt 1960-luvulla myös muualle Suomeen. Susiekspansion päätyttyä ilmestyi ilveksiä jälleen runsaammin myös Pohjois-Karjalan rajavyöhykkeelle.Vuonna 1967 ilveksiä esiintyi valtakunnanrajalla se8 kä Pohjois-Karjalassa että Kaakkois-Suomessa. Vuodesta 1956 lähtien alkoi jälleen näkyä merkkejä ilveskannan elpymisestä maassamme. Tämän alueen ilvekset asuvat rajavyöhykkeellä ja sen tuntumassa, jolloin rajanylityksiä tapahtuu paljon. Sen sijaan mistään Suomen kannalta edullisesta muuttoliikkeestä ei voida enää puhua. Kuitenkin voitiin kullakin vuosikymmenellä todeta kaadettujen ilvesten määrässä ajoittaista nousua. Vuoteen 1900 mennessä ilves oli hävitetty maan länsiosista. Vähäistä ilvesten liikehtimistä esiintyy myös Torniojokilaaksosssa ja Koillis-Lapin koillisnurkassa. Tällä alueella todettiin vuoden 11 ensimmäisen kuukauden aikana 501 ilvesten suorittamaa rajanylitystä. Kummallakin näistä alueista on muutaman ilveksen pysyvä kanta. Vuoteen 1953 mennessä ilves oli hävitetty sukupuuttoon useimmilta niiltä alueilta, joilla laji oli esiintynyt edellisen vuosikymmenen aikana. 1890-luvun alussa ilveksenkin tappotilastot osoittivat kannan voimakasta vähenemistä huippukautta edeltäneelle tasolle. Vuoden 1967 joulukuussa arvioitiin maamme ilveskannan suuruudeksi noin 100 yksilöä. Aluksi muuttoliikkeen painopiste oli Pohjois-Karjalassa, mutta vuosien 195963 susiekspansion aikana se siirtyi kaakkoiselle raja-alueelle. Tätä lajia koskeneilla rauhoitusmääräyksillä ollaan pääsemässä hyviin tuloksiin. Omalta osaltaan tähän vaikutti edullisesti ilvesten vaeltaminen Neuvostoliitosta Suomeen Kaakkois-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa. Tämä tilasto osoittaa Suomen saaneen vain yhden ilveksen enemmän kuin se luovutti. SUPIKOIRA Matti Helminen >>Faunan parantaminen» on Neuvostoliitossa käytäntöön otettu luonnonhoidollinen ammattitermi. Susikantojen romahtamisen jälkeen vuosittain kaadettujen ilvesten määrät lisääntyivät huomattavasti
Distribt1tion of marten i11 Finland i11 1948 ( dark areas) a11d in 1967 (Iines). Kun koira lähtee Näädän esiintymisalue riistantutk.imuslaitoksen havainnontekijäin ilmoitusten mukaan kevättalvella 1948 (tumma alue) ja 1967 (viivoitus). Distributio11 of raccoo11 dog i11 Fi11/a11d i11 1967 according to Siivo11en (li11es). Riistantutkimuslaitoksen keräämistä tiedustelutiedoista päätellen kaakkoisrajalle muodostui vähitellen pysyvä kanta, joka on erityisesti noin viiden viime vuoden aikana runsastunut. 9. The dots indicate discoveries outside this regio11. ,{, • ~ /~ w tf Supikoiran esiintymisalue (tumma alue) ja erilliset löytöpaikat (pyörylät) riistantutk.imuslaitoksen havainnontekijäin kevättalvella 1967 lähettämien ilmoitusten mukaan (tiedot tarkistamattomia) sekä yhtenäinen levinneisyysalue Siivosm mukaan (viivoitus). Kannan runsautta kuvaa se metsästäjien väite, että supikoirat häiritsevät ajokoirametsästystä. The dark area indicates the distribution of this species according to the observers of State Game Researcb Institute of Finland in 1967. Eräänä istutusten aiheena kerrotaan olleen supikoiran nahkojen sopivuus lentäjien turkeiksi. L. Supikoiria esiintyy rajanpinnan kunnissa Vehkalahdelta Ilomantsiin, ja runsaimman esiintymisen alue näyttää ainakin vuonna 1966 ja 1967 saatujen tietojen mukaan olevan Simpeleen, Parikkalan, Saaren ja Uukuniemen kuntien alueella. . kaalla, supikoiralla. 1934 (?) Laatokan kaakkoispuolelle ja myöhemmin myös Kuollan niemimaalle. ,,< . 1953 laatiman yhteenvedon mukaan (Suomen Riista 8) meillä oli siihen mennessä tavattu parisenkymmentä harhailevaa supikoirayksilöä. 1940-luvun puolella harhailevia supikoiria tavattiin lisäksi ainakin Keuruulla, Kuopiossa, Sodankylässä ja Enontekiöllä. Supikoira siirrettiin 1930luvulla eri puolille euroopanpuoleista euvostoliittoa, lähimmäksi meitä v. Supikoiralla oli siis alusta pitäen voimakas taipumus vaeltaa istutusalueiden ulkopuolelle. Siivosen mukaan (Suomen Riista 12, 1958) ensimmäiset supikoirayksilöt nykyisellä valtiollisella alueellamme tavattiin jo vuosina 193539 Kainuussa ja vuonna 1941 Forssassa. Siivosen v. Kaakkois-Suomen kanta ei siis enää ole rajan takaa tulevien harhailijoiden varassa, vaan supikoirat lisääntyvät säännöllisesti Suomen puolella
Havainnontekijäin antamien tietojen mukaan lounaisen Suomen erillistä esiintymää ympäröi todellakin >>tyhjä>> alue, jonka näätäkanta lienee todellisuudessakin varsin niukka. 1948, mutta jo keväällä 1958 suoritettu tiedustelu osoittaa nopean leviämisen alkaneen. K. Riistatiedustelujen mukaan ei muualla maassa vielä ole laajempaa yhtenäistä supikoirakantaa. On ilmeistä, että kanta oli jo silloin länsiosissaan runsaampi kuin 1930-luvun minimikanta. 1957 oli levinneisyyskuva lähes sama kuin v . ]. Vaikka näätä tuolloin oli arvostettu turkiseläin, saalis oli vuonna 19011910 keskimäärin vain 153 nahkaa vuodessa. A suinalueen laajeneminen näyttää kuitenkin vielä 1950-luvun alkupuoliskolla olleen varsin hidasta, mutta riistatiedustelujen mukaan kanta runsastui erityisesti yhtenäisellä esiintymisalueella. NÄÄTÄ Matti Helminen K. 1940 näädän kohtaloa: >>Lyhyessä ajassa siis on tämä metsiemme kaunein ja sulavaliikkeisin eläin hävinnyt ja maamme tullut yhtä lajia köyhemmäksi>>. Aluksi Pohjanmaa, Pohjois-Savo, Keski-Suomi ja Kymen lääni saivat näädän takaisin, ja 1960luvun puolella eteneminen jatkui Etelä-Hämeeseen ja kohti Varsinais-Suomea. Metsästysinto ja näätien väheneminen jatkuivat vielä 1920-luvun ajan, kunnes laji v . kartta). Mela toteaa >>Suomen lttttrankoisissa>> 1880-luvun tilanteesta: »Etelä-Suomesta Lappiin asti ja Lapissakin, ei aivan harvinainen>>. Metsästyksestä huolimatta näätä näyttää säilyttäneen asemansa verrattain hyvin tämän vuosisadan alkuvuosiin saakka. Tosin on mahdollista, että kaikki havainnontekijät eivät tunne supikoiraa ja täten tämä elintavoiltaan outo tulokas on monasti jäänyt huomaamatta Supikoiran leviämistä meille tervehdittiin aluksi suurella ilolla. Tosin esimerkiksi vuodelta 1957 on saatu useita tietoja KuusamonSuomussalmen tienoilta. Oheisessa kartassa esitetään näädän esiintymisalue riistantutkimuslaitoksen kevättalvella 1948 suorittaman tiedustelun mukaan. äätiä oli siis maan lounaisosissakin, mutta niitä ei liene ollut kovin runsaasti. Meillä sillä on nykyisin sama metsästysaika kuin mäyrällä, mutta kukaan ei viitsi niitä pyydystää. Ruotsissa supikoira on julistettu kautta vuoden rauhoittamattomaksi. Melanderin keräämien tietojen mukaan naata esiintyi 1500-luvun loppupuolella ainakin lähes koko maassa, sillä eteläisimmät paikkakunnat, joiden tilikirjoissa on mainintoja näädän nahoista, ovat Vehmaan, Maskun, Sääksmäen ja Hattulan kihlakunnat sekä Turku ja Viipuri. E. Näyttää todennäköiseltä, ettei leviäminen ole vieläkään pysähtynyt. Onneksi Suomen näätäkannan päivät eivät kuitenkaan olleet vielä luetut päinvastoin: näätä on suorittanut loistavan paluun, jopa niin voimallisen, että niitä nyt monin paikoin on metsästäjien mielestä haitalle asti. Käytettävissä olevat saalistiedot osoittavat, että nykyinen näätäkantamme kestää varsin. Samassa kartassa on näädän esiintymisalue maaliskuussa 1967 suoritetun tiedustelun mukaan. Kivirikko valitteleekin >>Suomen selkärankaisissm> v. Tiedetäänpä supikoiran Oulun seudulla penikoineenkin. Siivosen mukaan (Poijofan nisäkkäät, 1967) maan pohjoispuoliskossa supikoira esiintyy laajalla yhtenäisellä alueella (ks. Näädän paluu alkoi jo 1940-luvulla. 1930 rauhoitettiin. Ainakin eräät venäläiset riistantutkijat pitävät nykyisin supikoiran siirtämistä ylimalkaan suurena erehdyksenä. A . Tilapäiseen esiintymiseen viittaavia tietoja on tullut jatkuvasti Kuhmon ja Sallan väliseltä itärajan alueelta sekä Oulun ympäristökunnista. Luonnonsuojelulliselta kannalta tällaisen keskisuuren oudon petoeläinlajin tulo maahamme on kuitenkin vähintäänkin arveluttavaa. Alueen kanta ei kuitenkaan liene vielä erityisen tiheä, koska riistantutkimuslaitoksen paikalliset havainnontekijät ovat niitä vain harvoin tavanneet. Faunamme näyttää auttamattomasti >>parantuneen>> tavalla, jonka seuraukset aikanaan selviävät. 19111920 oli vuotuinen saalis enää 45 yksilöä ja samaan aikaan kanta ilmeisesti kokonaan hävisi maan lounaiskulmasta aina pohjoista Hämettä ja keskistä Uuttamaata myöten. supikoiran jäljille, seuraa pitkä ajo, ja jänisten metsästys on pilalla. Mitään merkittävää turkisarvoahan lajilla ei enää ole. Vielä v. R. Pienimmillään yhtenäinen näädän esiintymisalue näyttää ulottuneen suunnilleen Pohjois-Karjalasta Itä-Lappiin. Vielä vuosina 10 19001905 pyydettiin yhteensä 886 naataa, joista 129 Uudenmaan läänistä, 68 Turun ja Porin läänistä sekä 141 Hämeen läänistä
Metsästyskautena 1959 /60 pyydystettiin Suomessa turkisten leimaustilaston mukaan 530 näätää. 1865 mahdollisesti levinnyt Pohjanlahden ympäri Suomesta Ruotsiin tai sen ainakin odotettiin lähiaikoina leviävän. 1700-luvulta peräisin oleva tieto lajin havaitsemisesta silloisessa Kajaanin läänissä Oulujärven tienoilla viittaisi vesikon levinneisyysalueen laajenemiseen ainakin pohjoiseen, sillä kyseinen löytöpaikka on toista sataa kilometriä pohjoisempana kuin Melanderin tutkimuksessa pohjoisimpana esiintymisalueena mainittu Kaarlepyyn pitäjä. Metsästäjäin Keskusjärjestön riistanhoitoyhdistyksiltä keräämän tilaston mukaan saalis osoittaa 1960-luvulla jatkuvaa nousua (63/64:848, 64/65 :1388, 65/66: 1492 ja 66/67 :1707 yksilöä) samalla, kun metsästysaikaa on asteittain pidennetty. Kannan heikkeneminen oli Voipion mukaan selvästi nähtävissä koko 1930-luvun ajan, ja myöskin 1940luvulla vesikko väheni voimakkaasti. On merkillepantavaa, että Melander ei mainitse vesikoita saadun Uudeltamaalta ja Ahvenanmaalta eikä myöskään Pohjois-Suomesta vaikka hänen tietonsa ulottuvatkin Etelä-Suomesta Lappiin saakka. oheista karttaa). Palmenin v. 1920-luvun lopulla tapahtui käänne kun vesikon havaittiin taantuvan maassamme. A. 1910 >>Atlas bfver Finland>> nimisessä kartastossa esittämä vesikon pohjoisen levinneisyyden raja ei ulotu luoteessa kuin Iijoen korkeudelle vaikka se koillisessa nousee lähelle napapiiriä. Niinpä esim. Ensimmäi11. Ehkä tämä on näädälle onneksi, sillä vahinkoeläimet yleensä näyttävät pitävän tässä maassa parhaiten pintansa ainakin riistamiesten mielestä. 1925 laatimassa vesikon levinneisyyttä kuvaavassa kartassa ei lajin myöskään esitetä edenneen tällä suunnalla Kemiä pidemmälle, vaikka sitä koillisessa tavattiin Kemijärven ja Sallan kuntien eteläosien korkeudella (ks. Levanderin v. Gebhard (1889) mainitsee teoksessaan >>Savonlinnan läänin oloista vuoteen 1571>> veroina maksettujen turkisten joukossa myös vesikon. 1922 sen levinneisyys ulottui Merikallion mukaan Kemijoen suulle. Mela (1882) mainitsee vesikon >>sikiämisalam> ulottuvan 66° pohj. runsasta verotusta. lev. Vesikon levinneisyysalue näyttää viime vuosisadalla laajentuneen Pohjois-Suomessa varsin merkittävästi. Nykyinen saalis on siis jo vähintään 10-kertainen vuosisadan alun saaliiseen verrattuna, ja silti kanta näyttää vain runsastuvan. eli siis Kuusamon korkeudelle saakka lukuunottamatta >>Tornion aluetta>> ja Ahvenanmaata josta se puuttui kokonaan. Widegrenin ja Holmgrenin mukaan laji oli jo v. Vesikon levinneisyys oli ilmeisesti joskus 1920-luvulla laajimmillaan ja kannan silloista voimakkuutta osoittaa mm. Muualla Suomessa vesikko oli yleinen ympäri vuoden. Käsikirjoituksessaan >>Metsästyksestä maassamme 15001600-luvuilla>> Melander kertoo vesikkoja saadun 1500-luvulta peräisin olevien tilikirjojen mukaan Pohjanmaalta, Satakunnasta, Varsinais-Suomesta, Savosta sekä Viipurista. Vuodelta 1916 on säilynyt tieto vesikon esiintymisestä Simossa ja v. Myöskään J. Valtion riistantutkimuslaitos on talvesta 1945 -46 lähtien vuosittain suorittanut vesikon esiintymistä koskevan tiedustelun. Vesikon esiintyminen 1600ja 1700-luvuilla on lähes täysin hämärän peitossa. se, että Siivosen mukaan vesikon pyyntiluvut kohosivat parhaina vuosina 3000 yksilöön. VESIKKO Kai Westman Varhaisimmat tiedot kertovat vesikkoa eli tuhkuria tavatun melkein kaikkialla Suomessa 1500-luvulla, joten sen on täytynyt levitä maahamme jo paljon aikaisemmin. Entisestä himoitusta turkiseläimestä on tullut virkistysmetsästyksen kannalta vahinkoeläin, joka oravien ohella pyydystelee erityisesti metsäkanalintuja. Saatavissa olevien tietojen mukaan vesikko ei kuitenkaan mahdollisia yksittäistapauksia lukuunottamatta edennyt Ruotsiin asti
Koska vesikko on myös harvinaistunut 1800-luvun lopulta lähtien koko itäeurooppalaisella levinneisyysalueellaan ja samanaikaisesti levinnyt Siperiaan, on myös mahdollista, että sen elinolosuhteet ovat koko taantumisalueella muuttuneet samantapaisista syistä sille huonommiksi aiheuttaen lajin vähenemisen. Selvin ero näiden lähisukulaisten väliilä on leuan vaalea täplä, joka minkillä ulottuu vain alahuuleen, mutta vesikolla molempiin huuliin.. Esim. 23 % ja talvella 196667 n. Vesikkokannan jatkuva heikkeneminen v. Tämä edellyttäisi kuitenkin vesikkokannan elpymistä koska ilmastomme on jälleen muuttunut mantereellisemmaksi, mutta näin ei ole käynyt. Voipio on myös arvellut eräänä syynä olleen ilmastomme lämpenemisen ja muuttumisen merellisemmäksi 1930-luvulla. Siivonen on myös huomauttanut piisamin rautojen koituvan vuosittain lukuisten vesikoiden surmaksi. 55 % havainnontekijöistä lajin esiintymisestä havaintoalueellaan, talvella 194950 n. Vesikko kannan jatkuva heikkeneminen v. Sen sijaan ei liene mahdotonta, että vesikkokannan heikkeneminen liittyisi jollakin tavoin piisamin suunnilleen samanaikaiseen leviämiseen maassamme. Talvella 194546 ilmoitti n. 36 %, talvella 1959-60 n. Levinneisyysalueen pohjoisraja noudatteli kutakuinkin oheisessa kartassa esitettyä v. Levinneisyyskuvassa voimakas taantuminen on aiheuttanut ennen yhtenäisen esiintymisalueen pirstoutumisen ja erillisten, usein sangen etäälläkin toisistaan sijaitsevien saaripopulaatioiden muodostumisen kaikkialla maassa. 18 %Mitä taantumisen alueelliseen puoleen tulee, näyttäisi siltä kuin vähenemistä olisi tapahtunut kaikkialla vesikon meikäläisellä esiintymisalueella. Minkistä vesikko on saamassa ja eräillä seuduilla jo saanutkin itselleen kilpailijan ravinnon ja elinympäristön suhteen. Minkin levinneisyys on kuitenkin vielä 1950-luvunkin alussa niin vähäinen, että sillä ei ole voinut olla 12 merkittävää osuutta vesikon taantumiseen. 1945 tapahtuneen rauhoituksen jälkeenkin käy selvästi ilmi riistantutkimuslaitoksen tiedusteluista. V oipio on kiinnittänyt huomiota lajiin kohdistuneeseen voimakkaaseen pyyntiin 1920 -30 luvuilla, jolloin taantuminenkin havaittiin. 1945 suoritetusta täydellisestä rauhoituksesta huolimatta viittaa kuitenkin siihen, että pyynti ei ole ainakaan yksinään voinut aiheuttaa lajin vähentymistä. Ylempi kuva esittää minkkiä, alempi vesikkoa. Tässä yhteydessä voidaan vain lyhyesti viitata eräisiin tekijöihin, joiden on otaksuttu mahdollisesti vaikuttaneen vesikon taantumiseen. mainittujen lajien samanlaisten elinympäristövaatimusten mahdollisesti synnyttämä kilpailu on saattanut muodostua erääksi vesikon taantumiseen vaikuttavaksi tekijäksi. sen tiedustelun mukaan lajia tavattiin Ahvenanmaata ja Lappia lukuunottamatta lähes kaikkialta Suomesta, mutta kannan mainittiin olevan heikon. Nykyisten tietojen perusteella on vaikeata sanoa mikä tai mitkä tekijät ovat aiheuttaneet vesikon taantumisen maassamme. Tämän selitysperustan mukaan vesikon katsotaan suosivan mantereellista ilmastoa jolloin se ei kestänyt yhä merellisemmäksi käyvää ilmastoa vaan alkoi taantua. 1925 levinneisyyttä. Vesi ko n ja minkin erittäin suuren yhdennäköisyyden ja lumijälkien samankaltaisuuden vuoksi liittyy vesikon esiintymistä koskeviin tiedusteluihin ja niin ollen myös oheiseen karttaan kuitenkin melko suuri epävarmuus, etenkin niillä alueilla joilla molempia lajeja on ilmoitettu havaitun
Lisäksi sisämaassa on useita pienehköjä esiintymisalueita. D istrib11tion of & 1ropran mink in F inland i11 1925 ( borix o11tal Iines) and 1967 ( ,,n-tical Iines) . Maamme minkkikanta onkin eräitä rajaseutuja lukuunottamatta saanut alkunsa tarhakarkureista, vaikkakin puutteellisten tietojen vuoksi on vaikeata arvioida, missä määrin minkin yleistyminen on seurausta jo luonnonvaraisten eläinten lisääntymisestä, ja mikä osuus on tarhoista karkaamisilla ollut eri alueilla ja eri aikoina. Vesikko oli vuoden 1925 aikoihin levinnyt yleisenä yli koko Eteläja Keski-Suomen Pohjanlahden perukan tasalle (vaakaviivoitus). Tiedustelujen mukaan minkki saavutti jo varhain vankan jalansijan Pohjanmaanja Lounais-Suomen rannikkoalueilla, joilla myös tarhaus oli voimakkainta. Idästä rajan yli on tullut minkkejä, erityisesti Lapin rajapitäjiin (vi ivoitus). Vuoteen 1967 mennessä e oli levittäytynyt melkein ka ikille rannikkoalueille ja saaristoon . imenomaan tarhauksen alkuvaiheissa olivat karkaamiset kuitenkin hyvin tavallisia mm. lajin levinneisyyttä koskeva erikoistiedustelu. Distrib11tio11 of A111eric,111 mi11k i11 Finland in I 951 ( dark, areas ) and 196 7 ( Iines) . riittämättömän ammattitaidon ja aina 1950luvun puoleenväliin saakka kestäneen tarharakenteisiin sopivan verkon hankintavaikeuksien vuoksi. Vuoden 1967 kyselytietojen mukaan sen yleislevinneisyysalue on melkein sama, mutta yhtenäinen esiintymisalue on hajonnut pieniksi saarekkeiksi (pystyvi ivoitus). Kun minkinkasvatus aloitettiin maassamme, oli tarkoitu ksena pitää minkki yksinomaan tarhakasvattina. MinVuonna 1951 minkkiii esiintyi melkein yksinomaan Pohjanlahden ja Lounais-Suomen rannikkovyöhykkeellä (tumma alue). Ml KKI Kai Westman Minkki on alkuperältään pohjoisamerikkalainen laji, joka tuotiin Suomeen turkistarhausta varten 1920-luvun lopulla. Valtion riistantutkimuslaitos on vuodesta 1951 lähtien suorittanut jokatalvisen riistatiedustelun yhteydessä myöskin minkin esiintymistä koskevan kyselyn. Keväällä 1964 suoritettiin lisäksi mm. 13
Vuonna 1951 suoritetun ensimmäisen minkkitiedustelun mukaan lajia tavattiin kaikkialla Vaasan läänin länsiosissa, mutta esii ntyminen oli rajoittunut pääasiassa vain rannikkokuntiin. 34 % havainnontekijöistä todennut lajia alueellaan (v. Riistantutkimuslaitoksen viime tiedustelun mukaan oli n. Suomessakin on minkkikanta nopeasti voimistunut muutamilla seuduilla, vaikka tarhaus on ollut kovin vähäistä (esim. Suomenlahden puolella Uudenmaan läntiset ja itäiset osat, etenkin Hangon ja Tammisaaren ympäristöt samaten kuin niiden edustan saaristo sekä Porvoon lähialueet ja saaristo o n useampaankin otteeseen mainittu alueina, joilla minkkikanta on vahva . Muutamana viimeksikuluneena vuotena on minkkikanta vahvistunut odotettua palj on nopeammin Lapin itä14 osissa, erikoisesti Sallassa, Savukoskella ja Inarissa. Turun ja aantalin ympäristökunnissa sekä Turun sisäsaaristossa on minkillä ilmeisen vankka j::tlansija samaten kuin Raumm ja Porin seuduilla. Monet tiedusteluissa minkin asuttamiksi mainitut alueet ovat ilmeisesti olleet sellaisia, joilla se ei koskaan ole esiintynyt vakituisena kantana. On kuitenkin vielä huomautettava, että vaikka maassamme ei olisikaan harjoitettu minkin tarhausta, olisi tänne ajanmittaan ilmeisesti kuitenkin syntynyt luonnonvarainen minkkikanta maamme rajojen takaa vaeltaneista eläimistä.. Rajakunnissa tavatut minkit ovat ilmeisesti peräisin euvostoliiton puolelta, jonne minkkejä on Bergerin mukaan istutettu. Tiedustelujen mukaan todettiin ensimmatset esiintymiset 1940-luvun lopulla, mutta Tenovuon mukaan on lajin leviäminen ollut käynnissä Turun saaristossa jo jatkosodan jälkeen. Minkkiä saattaa olla seuduilla, joissa sitä ei ole havaittu liikkuvan, ja toisaalta lajin on todettu hävinneen alueilta, joissa sitä on aikaisemmin tiedetty olevan. Koska laji lisääntyy maassamme luonnonvaraisenakin, ei pelkästään uusien yksilöiden irtipääsyn estäminen voi vähentää jo olemassaolevaa kantaa, mutta ainakin sitä vahvistava vaikutus saataneen vähenemään. Ahvenanmaan saaristoalueella on minkin todettu viime vuosina lisääntyneen voimakkaasti erityisesti Kökarin, Brändön, Kumlingen, Sottungan ja Föglön kunnissa. Toisen huomattavan esiintymisalueen muodostavat Lounais-Suomen rannikkoalueet. Maatalousministeriö o n antanut äskettäin uuden päätöksen toi menpiteistä tarhaminkkien irralleen pääsyn estämiseksi. kin levinneisyyttä rannikkoseuduilla s1samaahan verrattuna osoittaa se, että vuosina 1951 64 tuli yhteensä 734 tiedusteluvastausta lajin havaitsemisesta, ja näistä oli noin 78 % paikkakunnilta, jotka olivat alle puolensadan kilometrin etäisyydellä merenrannikolta. 1964 luku oli 19% )On kuitenkin huomattava, että tähänastiset tiedot lajin levinneisyydestä ja ekologiasta ovat riittämättömät. 1950-luvun puolivälin jälkeen tulivat ensimmäiset minkin esiintymishavainnot maamme itäisistä rajakunnista. Viimeiset tiedustelut osoittavat minkin yhtenäisen levinneisyysalueen ulottuvan kiilan tavoin Pohjanmaan rannikkoseuduilta kauas sisämaahan Karstulaan ja Saarijärvelle saakka. Näiden edellälueteltujen alueiden ulkopuolelle jäävässä osassa Suomea on lajin esiintyminen Jyväskylän eteläpuoleisia alueita lukuunottamatta ollut toistaiseksi vähäistä ja satunnaista. Ahvenanmaa). Tiedot minkin esiintymisestä ovat myös jossain määrin epäluotettavia, sillä lajin yhdennäköisyys on eräiden lähisukulaisten, lähinnä vesikon ja hillerin , kanssa erittäin suuri. Ruotsissa ja orjassa, JOJS sa minkkejä on ilmeisesti huomattavasti enemmän kuin meillä, ei karkaamisilla katsota olevan enää nykyään mainittavaa merkitystä. Minkin leviäminen Pohjanmaalla alkoi 1930luvun alkuvuosina, ja etenkin Uudenkaarlepyyn ja Pietarsaaren lähikunnissa oli minkkikanta jo 1940-luvun alkupuolella melko runsaslukuinen. Myöskin lumijäljet ovat hyvin samannäköiset. Tiedustelujen mukaan ensimmäiset havainnot ovat peräisin vasta 1950-luvun puolivälistä, mutta Tenov110 mainitsee lajin leviämisen alkaneen jo jatkosodan jälkeisinä vuosina. Eräissä lehdissä esitettiin jo vuosia sitten arviointeja, joiden mukaan minkkiä tavataan jokseenkin kautta maan
Jokainen luonnossa liikkuja voi helposti tehdä uusia merkittäviä havainto/·a tästä suurisilmäisestä veitikasta. Moni on sen nähtryt vilahtavan taivasta vasten jossain hämärässä puistossa tai metsässä,joku ehkä kurkistelemassa tikankolosta. Liito-orava Pertti Sttlkava Kuvat ki,joittqjan Liito-orava on metsiemme salaperäisimpiä eläjiä. Seuraavassa esitettävät havainnot ja käsitykset liitooravasta ovat tarkoitetut lähinnä är{Ykkeeksi. Ne osoittavat kuinka vähäisiä tietomme liito-oravasta ovat. Se on yön lentävä lautanen. 15. Mutta harva on malttanut pitempään jäädä seuraamaan sen edesottam11ksia, eikä kukaan ole Suomessa ruvennut sitäperusteellisemmin tutkimaan
Erityisen runsaasti niitä oli vuosina 19561958, jolloin niiden jälkiä näkyi kevättalven lumilla melkein kaikkialla, ja myöhemmin keväällä ne valtasivat lähes kaikki sopivankokoiset pönttömme. 1524.IV.1957 joka päivä). Ilmajoella näytti myös siltä, että liito-oravien määrissä oli huomattavia vuotuisia vaihteluita. Tällainen on jo lajin levinneisyys Suomessa. Syöntitapa lehtikuusessa oli sama kuin koivussa. Ilmeisesti suuret, vanhat ja riippaoksaiset koivut ovat eniten liitooravien mieleen. Lepässä olen tavannut liito-oravapariskunnan ruokailemassa vain kerran (30.V.1962 Il16 Liito-oravan harvcntama haavan latvus. keväällä 1957 arvioin lehtikuusemme alla olleen useita tuhansia tällaisia >>syötyjä>> oksanpätkiä. Omilla retkeilyalueillani liito-oravia on ollut runsaasti Ilmajoella (Etelä-Pohjanmaalla) ja Virroilla (Pohjois-Hämeessä). Omat havaintoni eivät ainakaan tue tätä käsitystä. Ilmeisesti liito-oravalle kelpaa ravinnoksi useimpien kotimaisten ja myös vierasperäisempien lehtipuiden lehdet ja silmut. Myös haavassa ruokailevan liito-oravan olen tavannut vain kerran (8.-10.VI.1967). 1954). Ne söivät norkkoja ja silmuja. majoella). Koivu saattaa olla ravinnoksi kelpaava laji ympäri vuoden. Alkukesällä 19 58 oleskeli 8 pöntössämme jatkuvasti liito-orava (niistä kahdessa oli poikue), mutta 1959 vain kahdessa pöntössä oli yksinäinen eläin. RAVINTO Liito-oravan käyttämänä ravintona mamitaan kirjallisuudessa lepän norkot, haavan lehdet, koivun norkot, lehdet ja oksat, vaahteran kukat, raa'at pihlajanmarjat, kuusen kävyt, lillukat, mansikat, lintujen poikaset ja munat ym. Sensijaan on syytä suhtautua epäillen tietoihin liito-oravan halusta syödä linnunmunia ja -poikasia. Esim. Tällöin se katkaisee tai taivuttaa ohuen koivunoksan latvan, ja vetää sen sitten suunsa läpi syöden silmut ja norkot, joskus myös palan itse oksaa. LEVINNEISYYS Tarkastelipa liito-oravaa miltä kannalta tahansa niin aina tulee vastaan mielenkiintoisia ja ratkaisemattomia ongelmia. Myös keskikesällä liito-oravat ruokailevat koivuissa. 1959 oli selvästi huonompi vuosi: edellisten vuosien asutut kolot, pöntöt ja metsiköt olivat miltei poikkeuksetta tyhjiä. Sekä Ilmajoella että Virroilla olen vuosikausia seuraillut liito-oravia pihamailla, joissa on runsaasti erikokoisia linnunpönttöjä. Kotipihamme lehtikuusessa Ilmajoella liito-oravat ruokailivat monesti (esim. Tämä yksilö söi erään pienehkön haavan latvan muutamassa illassa lähes lehdettömäksi. Erityisen mielenkiintoisia olisivat tiedot levinneisyyden pohjoisrajoilta: Pohjois-Pohjanmaalta ja KainuuKuusamo-alueelta. Näinä vuosina myös kanahaukat toivat pesilleen useita liito-oravia: keväällä 1957 peräti 10. Vuosittain oli tiedossamme 23 pesääkin. Tällöin ne näyttävät syövän nuoria lehtiä ja versoja. Koskaan en ole havainnut liitooravien häirinneen lintujen pesintää, vaikka moniin pönttöihin ne olisivat hyvin päässeet.. Koivussa sen tapaa ruokailemassa jo varhain keväällä ( esim. 6.V.1957 ja 23.V. Käsitellyt oksanpätkät se tiputtelee maahan. Omien havaintojeni mukaan koivu on liitooravan tärkein ravintokasvi. Keskimäärin 14 (622) cm: n mittaiset ohuet oksanpätkät vedettiin nopeasti suun läpi, ja syötäväksi kelpasivat lehtisilmut kääpiöoksineen. Sensijaan Etelä-Hämeessä ja Kymenlaaksossa niitä tuntuu olevan selvästi vähemmän. Sitä on tavattu eri puolilla Eteläja Keski-Suomea, mutta esiintymistä on pidetty laikuttaisena ja epätasaisena. Todennäköisesti se eri v uodenaikoina suosii eri kasvilajeja, ehkä leppää talvella ja varhaiskeväällä, haapaa alkukesällä lehtien ollessa pehmeitä jne
Ilmajoella erään lepän kolossa n. 1 ½ metrin korkeudella maasta. Mutta kuka on tavannut tällaisia varastoja. 17. 1 litra lepännorkkoja ja Jalasjärvellä oli lähes sama määrä norkkoja sullottu vanhaan laulurastaan pesään. Ilmajoella tarkastimme ne huolellisesti viimeistään keväällä. Ilmajoella liito-orava kerran valloitti metsässä olevan töyhtötiaisen pöntön itselleen, mutta silloinkaan se ei syönyt pesän poikasia, vaan ne löytyivät kuolleena liito-oravan uudelleen muokkaamasta pesäaineksesta. Kaikesta huolimatta pikkulinnut ankarasti varoittavat liito-oravan tavatessaan*. Yleinen käsitys on, että se kerää lepännorkkoja suuriksi varastoiksi ja elää niiden varassa enempiä liikkumatta. Lepästä riippumattomuuteen viittaa myös se, Vaikka liito-oravan tavallisin liikkumistapa on liitäminen, sen jälkiä tapaa usein kevättalven lumilla. Pöntöissä ja tikankoloissa ei talvivarastoista ole koskaan näkynyt merkkiäkään, vaikka esim. *) Ylläolevan johdosta ilmoitan omasta Mustasaaressa tekemästäni havainnosta, joka osoittaa liito-oravan verottavan linnunpesiä. Molemmat varastot olivat n. TAL VEHTIMI EN Paljon epäselvää on edelleen myös liito-oravan talvisessa käyttäytymisessä. Valoisana alkukesän iltana katselin, kuinka liito-orava kiipesi pihakoivuissa oleville räkätinpesille ja lintujen mekastuksesta piittaamatta askaroi hetken kullakin pesällä liitäen sitten seuraavaan puuhun ja kavuten siellä olevalle pesälle (Teuvo S110111inen) . Itse olen löytänyt sellaisen vain k~hdesti. Joidenkin pönttöjen lentoaukkoja ne olivat itse suurentaneet
että talvisia liito-oravan jälkiä tapaa usein metsiköissä, joista lähimpiin norkollisiin leppiin on jopa kilometrien matka. Maaliskuussa niiden jälkiä sitten ilmaantui kaikkialle, usein sellaisillekin alueille, joissa minkäänlaista koloa tai pönttöä ei ollut tarjolla. Samassa kuusessa oli kottaraispöntössä liito-oravan pesä. 6.XII. Mm. Usein liito-orava on lujasti pesässään. ja 6.XII.1956), mutta joulunaikojen pitkillä hiihtoretkillä ei koskaan. Kahdesti olen tavannut liito-oravan myös puun oksalla sijaitsevalla naavapesällä. Toinen pesä sensijaan oli tuore ja vaikutti liito-oravan itsensä tekemältä. 5.VII.1958 ensikerran pesässä tavattu poikanen lähti 2.VIII pesästä kiipeämään mutta putosi, ja 18.V.1957 hieman varttuneina tavatuista poikasista yksi lähti ketterästi kiipeämään (häirittynä) 13. Koloon se rakentaa oravan tapaan pesän naavasta ja muista jäkälistä, sammalista, jouhista, höyhenistä ym. Se saattaa myös puraista varomattomasti pesään tungettua kättä. ensikerran tavattu poikanen oli sokea vielä 13.VII. 18.XI. jo usean päivän ikäiset poikaset olivat sokeita vielä 25.V., mutta 2.VI. 28.II. Emo puolustaa pesäänsä usein kiipeämällä puuhun pesän yläpuolelle ja roiskuttamalla sieltä virtsaa tunkeutujan päälle. Liito-oravien soidinmenojen oleellisin muoto lienee liitely puusta toiseen >>jonossa>>. Koiraan osuudesta pesueen hoitoon ei ole tietoa. Aluksi liito-oravan poikanen on karvaton, ryppyinen ja sokea. Ilmajoella niiden jälkiä saattoi vielä syksyn ensi lumilla näkyä (mm. Poikaset viipyvät pesässä jokseenkin kuukauden. Toisella kertaa se oli ottanut lepopaikakseen ilmeisesti 18 vanhan oravanpesän. Ensimmäiset poikaset syntyvät jo toukokuun puolivälissä: 18.V.1957 Ilmajoella kottaraispöntössä 3 kotihiiren kokoista poikasta, 31. Jyvät olivat hävinneet, mutta tilalla oli noin 1 ½ litraa liito-oravan papanoita. Vasta huhtikuussa se käytiin tarkastamassa ja muutos oli yllättävä. 28.IV.1957 seurasin kolmen yksilön vauhdikasta menoa Ilmajoella. Oravia ei kuitenkaan ilmaantunut ja jyvälaatikko unohtui puuhun. Ilmeisesti liito-orava joka tapauksessa liikkuu keskitalvella melko vähän. Ainakin 1. Osa pesän aineksista on usein peräisin kolossa aikaisemmin olleesta linnunpesästä. Pallomaisen pesän päällä on suljettava kulkuaukko. ja 2. välisenä aikana en ole tehnyt minkäänlaista havaintoa liito-oravista. olivat silmät jo raollaan. Nämäkin yksilöt pitivät alituiseen kimeää kitinää. Silmät tulevat esille suhteellisen myöhään: esim. Esim. Keskikesällä syntyy ilmeisesti toinen poikue, joka on kooltaan alkukesän poikueita pienempi: 5.VII.1958 kahdessa 500 m:n etäisyydellä toisistaan olevassa pöntössä Ilmajoella 1 poikanen kummassakin. Silloin niitä ei löytynyt pöntöistä eikä liikkunut lumilla. Pääosa kannasta elää edel. 1961 edelleen Ilmajoella 2 melko isoa poikasta. Esim. Se sopii käpytikan (kottaraisen) koloon, mutta hyväksyy myös palokärjen kokoa olevan lentoaukon. Ilmeisesti koivu korvaa lepän näillä alueilla. 17.III.1957 kaksi yksilöä lenteli Ilmajoella kirkkaassa auringonpaisteessa kimeästi kitisten toistensa perässä. VI. Pian sille kehittyy kuitenkin lyhyt silkinsileä karva, joka jo parin viikon kuluttua on muuttunut aikuisen karvaa muistuttavaksi. 18.V. Se oli pieni, ohutseinäinen ja hatara. VI.19 58 emo poikasia imettäessään makasi selällään pesässä. V.1960 samoin 3 edellisiä selvästi isompaa poikasta ja 23.V. Lokakuussa veimme siellä pihakuuseen useita litroja hallan pilaamaa viljaa lähinnä oravien ruoaksi. Mutta kerääkö liito-orava varastoihinsa myös muuta kuin lepännorkkoja, minne kaikkialle se voi näitä varastoja tehdä ja miten suuri merkitys niillä on lajin talviselle toimeentulolle, ovat selvittämättömiä kysymyksiä. Ainakin Ilmajoella osa liito-oravista asusti, mahdollisesti myös pesi, jatkuvasti tällaisissa >>kolottomissa>> pesissä, sillä koloja oli kovin vähän tarjolla. Liitopoimut ovat kuitenkin tämänikäisillä poikasilla mustat, ja hännässä on kaksi mustaa pitkittäisjuovaa, jotka säilyvät vielä pesästälähdön jälkeenkin. Hiljaiseloon talvivarastojen varassa viittaa myös Ilmajoella talvella 19571958 tekemäni havainto. Risuja ja oksia ei liito-oravan pesässä juuri ole. Esim. Toisinaan se yrittää etujaloillaan sulkea pesään vievää aukkoa vielä silloin, kun ihminen repii sitä auki. Samoin 5.VII. LOPUKSI Vaikka liito-oravan nykyään useimmiten tapaa pihoilla ja puistoissa, se ei alunperin ole mikään kulttuurilaji. LISÄÄNTYMINEN Yleensä liito-orava asuu ja pesii tikankoloissa. Mutta silloin ne olivatkin jo kevätkiiman villitsemiä
Se liikutti erityisesti meitä, jotka teemme työtä asian hyväksi, kertoi Jelisejev. Hän on koko rydämestään mukana tässä toiminnassa,jolle hän on omistanut kymmeniä vuosia elämästään. Liito-oravaa varten kannattaisi viedä lehtimetsiin pönttöjä, joiden lentoaukko on halkaisijaltaan noin 3,5 cm. Se elää isopuisissa sekametsissä. Mitä luonnonsuqjelua/ueet ovat. Kaikkialla liito-orava yrittää kuitenkin pitää kiinni omista vaatimuksistaan elinpaikan suhteen. Näiden laitosten merkitys arvokkaiden pyyntieläinten reservaatioina on suunnaton. leen luonnonmetsissä, suurimpia erämets1a myöten. Neuvostoliiton luonnonsuojelualueet ovat tavallaan tutkimuslaitoksia, joilla on oma tutkijahenkilökunta ja tutkimussuunnitelma. Näin luotiin lakisääteinen pohja nykyisille valtion luonnonsuojelualueille ja kansallispuistoille. Liito-oravakin kärsii nykyaikaisesta metsänhoidosta. Huolenpito luonnon suojelusta on alunalkaen kuulunut kommunistisen puolueen ja neuvostovallan toimin ta periaatteisiin. 19. Lehteilemme yhdessä neuvostohallituksen ensimmäisiä asetuksia: >>Metsistä>> 1919, >>Baikalin luonnonsuojelualueista>> 1921 jne. Neuvostoliiton luonnonsuojelualueet Luonnon suojelusta ja sen rikkauksien kartuttamisesta oli puhe myös Kremlin juhlakokouksessa neuvostovallan 50-vuotisjuhlien aattona. Meidän on säilytettävä maan kauneus ja lisättävä sitä neuvostoihmisten nykyisiä ja tulevia sukupolvia varten>>. Se perustettiin L eninin nimenomaisesta määräyksestä samoin kuin Ilmenin mineraloginen luonnonsuojelualue etelä-Uralilla 1920. On ilmeistä, että liito-oravakannat jo nyt ovat huomattavasti heikentyneet Haastateltavani on Venijän FNTn ministerineuvoston alaisen metsätalous-ja luonnonsuqjeluhallinnon päälfikkå" Nikolai Jefisqev. Tällä hetkellä euvostoliiton alueella on 73 luonnonsuojeluja rauhoitusaluetta, joiden pinta-ala on noin 5 miljoonaa hehtaaria. KPn keskuskomitean pääsihteeri L eonid Brezhnev sanoi asian johdosta mm: >>Taloudellinen, huolellinen luonnonvarojen hyväksikäyttö, huolenpito maasta, metsästä, vesistä ja ilman puhtaudesta, kasvija eläinkunnasta se on meidän kommunistien tärkeä tehtävä. Juri Arutt11jan Kaikki alkoi Astrahanin luonnonsuojelualueesta Volgan suistossa. Viihtyäkseen hyvin sillä on oltava kolo lepoja pesäpaikkana sekä erilaisia lehtipuita ravintona. Niiden toiminta perustuu kolmeen päätehtävään: luonnonsuojelualueiden ja niissä olevien rikkauksien suojeleminen, tutkimustoiminta, luonnonsuojeluaatteen propagoiminen sekä luonnonsuojelualueille suuntautuvan matkailun edistäminen. barguzinin soopeleita, metsänhoidon tuloksena, ja kehitys liito-oravalle epäedulliseen suuntaan jatkuu kiihtyvällä vauhdilla. Hänen tehtävänään on suqjefla Neuvostoliiton luontoa. Pöntöt tulisi sijoittaa melko korkealle. V enäjällä asustaa mm. Mikäli paikkakunnalla on liito-oravia, saa pöntönasettaja vaivanpalkakseen mitä mielenkiintoisimman pönttöeläimen
Meillä ei ole aikaisemmin ollut käsitystä siitä, miten paljon luonnon antimia, esimerkiksi metsämarjoja, sieniä, pähkinöitä ym. Vuoden 1959 jälkeen on julkaistu 79 nidettä tutkimuksia, mm. Myös yhdistyksen monivärisiä kirjeensulkijamerkkejä voidaan tilata a 10 penniä (vähintään 100 kpl:n tilauksesta 20 o/o:n alennus). Yksinomaan valtion elinkeinotaloudet, joita tasavallassa on 60, hankkivat tänä vuonna yli suunnitelman edellyttämän määrän kuluttajien käyttöön 57.000 kg hilloja, 138.600 kg luonnonmehuja ja 3.500 tynnyriä hunajaa. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys Helsinki 18, Lapinlahdenkatu 29 B 22 20. He vierailevat usein luonnonsuojelualueillamme tutustumassa niissä suoritettavaan tutkimustyöhön. Neuvostoliitossa ei esimerkiksi ole koskaan kasvatettu fasaaneja, mutta vuonna 1966 saatiin Krasnodarin fasaanitarhassa yli 14.000 puhdasrotuista kaukasialaista fasaania. Luonnonsuojelualueilla saavat tilaisuuden käytännön harjoitteluun myös alan korkeakouluopiskelijat ja aspirantit. Luonnonsuojelualueella suoritettavat tutkimukset eivät koske yksinomaan tämän päivän käytännön tarpeita, vaan niillä on myös suuri teoreettinen merkitys, niitä käytetään monografioissa ja oppikirjojen laatimisessa. Tulevina vuosina nämä luvut tulevat jatkuvasti kasvamaan, huomautti Nikolai Jelisejev lopuksi. (APN) Vieressä kuvattu Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen merkki on saatavissa kauniina ja arvokkaana hopeisena rintamerkkinä. Ketkä tyiiskentelevät luonnonsuojelualueilla. näätiä, majavia, myskimyyriä, hirviä, saksanhirviä, villihärkiä, metsäkauriita, tiikereitä, leopardeja, metsoja, fasaaneja ja monia muita eläimiä. Tilatessanne mainitkaa, haluatteko merkin mutterivai neulakiinnityksellä. Tutkimustyötä suoritetaan luonnonsuojelualueilla monella eri suunnalla käsittäen sekä luonnonsuojelun että uusintamisen, eläinja kasviresurssien tarkoituksenmukaisen käytön kansantaloudessa maan maantieteellisten vyöhykkeiden erilaisuus huomioonottaen. Siksi jokainen metsästyskausi tuo jotain uutta tullessaan. Meidän maassamme tämä määrä on toistaiseksi pisara meressä, mutta tämä on vasta alkua. Tutkimuksia luonnonsuojelualueilla suorittavat myös muiden tiedejärjestöjen kuten NLn tiedeakatemian laitosten, yliopistojen ja tieteellisten laitosten tutkijat. Soopelinnahka kuuluu nykyisin jo maan turkismarkkinoiden perusnimikkeistöön. Niiden henkilöstöön kuuluu yli 130 tutkijaa, joukossa useita tohtoreita ja kandidaatteja. Merkin hinta on 3 mk 50 p. Monien maiden tiedemiehet ovat kiinnostuneita tutkimusmenetelmistämme ja tuloksistamme. E lämä nostaa tiedemiesten eteen jatkuvasti uusia tehtäviä. Toisin sanoen luonnonsuojelualueet ovat eräänlaisia monipuolisia laboratorioita. Kuitenkin oli aika, jona näiden eläinten lukumäärä rajoittui vain muutamaan sataan jopa luonnonsuojelualueillakin. >>Venäläinen myskimyyrä>>, >>Saiga-antiloopin ekologia>>, >>Teerilintujen ekologia>> jne. Esimerkiksi Barguzinin luonnonsuojelualueelta soopeleita siirretään muille paikkakunnille ja myös turkistarhoihin jalostettaviksi. Venäläisten luonnonsuojelualueiden tutkimustöiden tulokset julkaistaan artikkeleina alan julkaisui~sa ja kokoelmina. Merkin voi noutaa toimistostamme tai tilata postitse, jolloin se lähetetään postiennakkona. jää ihmisiltä käyttämättä. Nyt on asiaa ryhdytty hoitamaan uudella tavalla. Nyt voi kuitenkin harvinaisia eläimiä oleskella paikkakunnilla, missä niitä aikaisemmin ei tavattu
Viimeinen erämaa pelastettava! Urpo Hi(yrinen Piirrokset: Urpo Huhtanen (teoksesta "Metsästys", WSOY) Valokuvat: Urpo Huhtanen, Urpo Hi!Jrinen ja Martti Montonen >>Itäkaira, Suomen ja samalla läntisen Euroopan viimeinen metsäerämaa, on tähän saakka p_ysry,ryt torjumaan hyiikkäykset, jotka ovat tähdänneet sen valloittamiseen, ja säi(yttä,ryt muuttumattomina kasvonsa, jotka jääkausi ja kymmenen senjälkeistä vuosituhatta ovat muovanneet. Muutamassa vuodessa ihminen k:Jkenee tuhoamaan maailman, jonka rakentamiseen luonto on käyttä,ryt vuosituhansia, siirkemiiän eliimänkuvan, jonka uudelleen kokoamiseen hiinen voimansa ja keinonsa eiviit riitii. Nyt se on saanut hakkuutuomion. Karhu, Suomen k ruunaamaton vaakunaeliiin, saattaa vielii paeta vainoojiaan rajan taa, mutta sen koti, Lapinkorpi, ei voi paeta, vaan kaatuu ylpeiisti paikoilleen eikii se siitä enäii koskaan nouse.>> (Urpo Huhtanen Mikko Kilpi Martti Montonen : Lapinkorpi 1963) 21. Suuren metsän ihme jauhetaan selluloosaksi ja pätkitäiin pino/avaraksi juuri silloin, kun vapaan, avaran luonnonalueen tarve alkaa tuntua todella pakottavana ja yhii paremmin aletaan ymmiirtiiä luonnonarvoja, jotka eiviit ole rahalla ostettavissa
Metsähallituksen Ylikemin hoitoalueen entinen aluemetsänhoitaja Väinö Hyhkö teki jo kymmenisen vuotta sitten aloitteen Savukosken kunnan pohjoisosaan muodostettavasta suuresta kansallispuistosta, joka 60 km pitkänä ja noin 20 km leveänä olisi ulottunut Sallasta Sodankylään Itä-Saariselälle asti. Itä-Lapin kansallispuistosuunnitelmassa on aikaisemmat rauhoitusehdotukset yhdistetty, ja tätä kokonaisuutta on lisäksi joiltakin tärkeiksi katsotuilta osiltaan täydennetty. SUUNNITHTU KANSALLISPUISTO / Viimeisten kymmenen vuoden aikanaluonnonsuojelijain ja retkeilijäin toiveet ovat kohd istuneet suuren koillisen erämaan säilyttämiseen tiettömänä ja hakkaamattomana. Kansallispuiston luonnollisin eteläraja olisi Lokan n. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen ehdottama ItäLapin kansallispuisto on usean aikaisemman rauhoitusehdotuksen yhdistelmä, jota on täydennetty eräillä tärkeiksi katsotuilla alueilla. Suunnitellun kansallispuiston pinta-ala on n. Vuonna 1961 Suomen Matkailijayhdistys, Suomen Latu ja Suomen Luonnonsuojeluyhdistys tekivät metsähallitukselle ehdotuksen Saariselän alueen säilyttämisestä tiettömänä eräretkeilyalueena. E hdotettuun kansallispuistoalueeseen kuuluvat pohjoisesta etelään luetellen Raututunturit ja Saariselkä kokonaisuudessaan sekä niihin liittyen koko Suomujokilaakso ympäristöineen ja Kiertämäjoen vesistöalue. Siten Lokan altaan ja Saariselän väliin >>kuiville>> jäävä Sompion isojen aapojen reunavyöhyke Suomen komeimpiin kuuluvine soineen ja juhlavine vaaroineen kuuluisi luonnostaan suunniteltuun kansallispuistoon Lokan altaan hävittämän läntisen E uroopan mahtavimman suoseudun muistoksi ja vähäiseksi korvikkeeksi. Ikävää on, että juuri Lapissa kansallispuistosuunnitelman merkitystä ei ole ymmärretty, vaan sitä on pidetty lähinnä metsäläishenkisten luonnonsuojelijoiden romanttisena haihatteluna. Lounaassa alueeseen liittyisi vielä Sompion luonnonpuisto. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen tekemä ehdotus Itä-Lapin kansallispuiston perustamiseksi on herättänyt vilkasta mielipiteiden vaihtoa. Alueen rauhoittamisella on vankat perustelut. Itä-Lapin kansallispuitosuunnitelma ei kuitenkaan ole mikään uusi keksintö, vaan pitemmän ajan kehityksen tulos. Alueen luonnosta on 22 kirjoitettu lukuisia ylistäviä kuvauksia niin kirjallisuudessa kuin lehdistössäkin. Puiston puolestapuhujat ovat yleensä olleet Etelä-Suomesta, kun taas Lapissa hanketta on enimmäkseen vastustettu, Lapin lehdistössä jopa niin kiivaasti, että hyvät tavat ovat tahtoneet unohtua. Tämä yhtenäinen erämaa on luontonsa puolesta komeimpia ja monipuolisimpia koko Metsä-Lapissa. Lukuisat yksityisten henkilöiden tai järjestöjen tekemät vetoomukset ovat korostaneet Saariselän-SompionNuortin alueen tai sen eri osien tiettömyyden ja hakkaamattomuuden merkitystä alueen erämaaluonteen säilymiselle. Tuskin mihinkään maamme kolkkaan ovat alkuperäisen luonnon säilyttämiseen tähtäävät toiveet kohdistuneet viime vuosina yhtä voimakkaina kuin juuri SaariselänSompion-Nuortin alueeseen. 125 km pituisena se ulottuisi itärajan pinnassa Inarin kunnan kaakkoisrajoilta Sallan pohjoisosaan.. Sodankylän Lapin paliskunta on ehdottanut Suomujokilaakson säilyttämistä hakkaamattomana. Kun tähän yhdistyy vielä jotensakin koskemattomana säilyneen erämaaalueen laajuus, on selvää, että vastaavanlaisen alueen rauhoittaminen ei yleensäkään ole muualla Lapissa mahdollista eikä liioin muissa Pohjoismaissa, joissa tunturiseutujen luonto on suuresti erilaista. Asutus on siirtynyt muualle, ja ainoa maantie välillä Vuotso-Lokka katkeaa useasta kohdasta. 5 300 km 2, ja n. Nämä seudut ovat luontonsa puolesta niin tunnettuja, etteivät ne enempiä esittelyjä kaipaa. Vuonna 1963 tehtiin rajavartioston taholta ehdotus N uortij oen laakson ja sen lähiympäristön rauhoittamisesta. 400 km 2 :n laajuinen tekoallas, joka lopullisesti täytyttyään salpaa pohjoispuoliset seudut entistä syrjäisemmäksi erämaakolkaksi
Tämä todellinen erämaan joki virtaa Saariselän tunturiylängön kaakkoislaidalle syvässä laaksossaan. Kunttakuusikkoineen ja aapasoineen Kemijoen latvaviuhkan alue on ilmeisesti koko suunnitellun kansallispuiston metsätaloudellisesti vähäarvoisin osa. Nuortijoki kiertää kainaloonsa ns. Kansallispuiston eteläraja on näillä seuduilla ehdotettu kulkevaksi pitkin vedenjakajaa siten, että koko Nuortin vesistöalue, siis myös Sotajoki ja Tulppiojoki kuuluisivat puiston rajojen sisäpuolelle. Maskaniemen, jolla on useita merkittäviä luonnonnähtävyyksiä. Kaiken kaikkiaan yhteinäisenä ja 23. , t. 80 metrin levyinen. Rantatörmät nousevat yhä korkeammiksi jokivartta alaspäin kuljettaessa. Kemijoen varressa kansallispuiston on suunniteltu ulottuvan etelässä Uuravaaraan ja Nivatunturiin saakka. kivikkorakkaiset J ooseppitunturit, Sorvortantunturi, Uurto-oivi ja Etemysvaara. Parhaan käsityksen tästä osasta saa Naltiotunturilta, joka kohoaa yksinäisenä kyömynä tasaisesta ympäristöstään. 1 .. f ! ! 10 ;:-· -n ----: .. Täältä Peskiselän, Kokkopäiden, Korvatunturin ja Rakitsoiden kupeilta Kemijoki lähtee virtailemaan kohti etelää merkillisenä symmetrisenä viuhkana. Kuuset kasvavat sivuhaarojen lehtomaisissa korvissa päätähuimaavan korkeiksi, ja männiköt hakevat paikoin jykevyydessään vertaa koko Lapissa. _ ! Sompion suoseutujen itäpuolella puistoon liittyisivät Vintilänkairan matalista ns. 50 metriä leveä ja rajalla jo n. Merkittävä suunnitellun kansallispuiston osa on myös Jaurin kaakkoispuolella sijaitseva Kemijoen latvahaarojen alue. Niistä mainittakoon jylhä Törmäojan kuru, Ainijärvi harjuineen sekä erikoislaatuiset ahot. Lähestyttäessä valtakunnan rajaa laakso syvenee mahtavaksi kanjoniksi, jonka seinämät nousevat aina 100 metrin korkeuteen joen pinnasta. Kristallinkirkas suurtunturien vesi kohisee uomassaan vuolaana vilisevänä virtana euvostoliiton rajaa kohti. Sen pohjoispuolella sijaitsee koko suunnitellun kansallispuiston komeimpiin kuuluva tienoo, Jaurijoki. alatuntureista mm. . Nuortikönkään kohdalla joki on n. Jo Voitinkönkäällä törmien korkeus on 50 metriä joen pinnasta. Jaurin varsilla on havaittavissa näillä leveysasteilla harvinaista eteläistä rehevyyttä. Näiden pohjoispuolella sijaitseva korkea vedenjakajamaa, Peskiselkä, on ikivanhoine kuusikkoineen ja karhuineen ehdotetun puiston tärkeimpiä osia. Suunnitellun Itä-Lapin kansallispuiston kaakkoisimmaksi kolkaksi liittyy Sallan kunnan puolelta Värriötunturin ja Sautuntunturien seutu, jossa sijaitsee Helsingin yliopiston tutkimusasema. Kemijoen vesistön latvasta kaakkoon sijaitsee suunnitellun kansallispuiston itäpuoliskon ehkä edustavin osa, kuuluisa Nuortijoen kuru koskineen ja könkäineen
Rajavyöhykkeellä sijaitsevalle Korvatunturille ei retkeä voi ulottaa, mutta esim. Vallanaapa hohtelee syysaamun kuurassa. Suunnitellun Itä-Lapin kansallispuiston alue on komein ja laajin yhtenäinen erämaamme. Saariselän tunturit, Sompion suot ja Itäkairan pohjoisten perien metsäerämaa muodostavat yhdessä ainutlaatuisen luonnon kokonaisuuden. Kaukana siintävät Saariselän eteläiset tunturit ja kaunispiirteinen Kopsuskuusikko kutsuvat retkeilijää. Nuortin-Värriön kaira kuruineen, jokineen ja lampineen on mielenkiintoinen tutustumisen kohde.. Poropolku on joutuisa vaellustie
. '
Antaessaan lausunnon ulkoilulakikomitean ehdotuksesta ulkoilulaiksi Suomen Luonnonsuojeluyhdistys esitti samalla Itä-Lapin kansallispuiston perustamista, koska ulkoilulaki ehdotetussa muodossaan ei tarjonnut riittäviä mahdollisuuksia luonnontilaisten retkeilyalueiden eräretkeilyalueiden varaamiseen. Itä-Lapin kansallispuiston luonne olisi siten erilainen kuin nykyisten kansallispuistojen, joita niiden vähäisen määrän ja pienen koon takia on täytynyt suojella tarkoilla rajoituksilla. Suunnitelmaan kuuluu oleellisena osana se, että kansallispuiston halki ei tulisi johtamaan ainoatakaan tietä. Lopullisena tarkoituksena on myös kansallispuiston eläimistön rauhoittaminen. Alueesta kuuluu 4375 km 2 suojametsävyöhykkeeseen. J aurinNuortin erämaa, kuuluisin lapinkorven ydinosa, sopii kaukoretkeilyalueeksi, joka turvaa todellisen eräretkeilyn mahdollisuudet. Sosiaalinen luonnonsuojelu tähtää siihen, että kaikilla luontoa virkistyksekseen kaipaavilla ihmisillä olisi käytettävissä juuri sellaista luontoa, joka on säilytetty heidän tarkoituksiinsa soveliaana. Tuskin millään muulla seudulla Suomessa on niin monipuolisia ja runsaita eränkäynnin perinteitä kuin Sompiossa, Saariselällä ja Itäkairan pohjoisilla perillä. 60 km, kapeimmillaan n. Suurpetojen rauhoittamisesta ei ole kuitenkaan syytä liikaa kiirehtiä, sillä asenteiden muuttuminen luonnonsuojelun puolelle on tässä asiassa hitainta. Aidossa luonnontilaisessa ympäristössä myös luonnon elämykset tarjoutuvat kaikkein voimakkaimpina. tulentekoon nähden aseteta säännöksiä, jotka tekevät retkeilyn hankalaksi. Kansallispuistojen on todettu kaikkialla maailmas. E räretkeily on todettu arvokkaaksi ja kehittäväksi loma-aikojen virkistysmuodoksi. 5300 km2, joten se olisi jokseenkin yhtä suuri kuin Ruotsin kolmiosainen suurkansallispuisto Padjelanta Sarek Stora Sjöfallet. Itä-Lapin kansallispuisto turvaisi eräretkeilyn mahdollisuudet Metsä-Lapissa parhaalla mahdollisella tavalla. Kansallispuistoksi ehdotettu alue on valtion maata ja metsähallituksen hallinnassa. Ne ovat olleet peuranpyytäjien, helmenkalastajien ja kullanetsijöiden maata. Saariselkä, joka jo osin on metsähallituksen rauhoitustoimenpiteiden alainen, on suosittua retkeilyaluetta ja siellä on aluksi retkeilyjärjestöjen, sittemmin metsähallituksen toimesta luotu mainio autiomajaverkosto. Turistikelkkailun on todettu häiritsevän myös poronhoitoa. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen kansallispuistosuunnitelman lopullisena päämääränä on rauhoittaa kaikelta kaupalliselta metsätaloudelliselta toiminnalta ja myös kaupalliselta turismia palvelevalta rakennustoiminnalta suuri erämaa-alue, kokonainen kaira. 20 km. äin ollen nykyisiä alueen reunaosiin päättyviä teitä ei enää jatkettaisi eikä uusia rakennettaisi. Luonnonsuojelulain puitteissa vapaiden sääntöjen luominen käy hyvin päinsä. Rauhoituksen mahdollisesti joskus toteuduttuakin petoeläinkannat saattavat samalla alueella suoritettavan poron hoidon takia vaatia säännöstelyä. E räperinteet huokuvat kaikkialla alueen paikannimistössä. 125 km, leveyttä parhaimmillaan n. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys pitää tärkeänä, ettei tällaisessa suuressa kansallispuistossa retkeilijöille esim. Ruotsissa on erämaan rauhalle vaarallinen tilanne jo torjuttu, ja aikaansaatu säännökset, jotka kieltävät turistien moottorikelkkailun kansallispuistoissa. E lintason noustessa on havaittu eräretkeilyn harrastajien määrän jatkuvasti kasvavan. Kansallispuiston tiettömyyteen liittyy haaste motorisoituvalle ihmiselle. tiettömänä säilytettäväksi suunnitellulle alueelle kertyisi pituutta n. Tämä koskee toivottavasti piakkoin myös moottorikelkoilla liikkuv ia turisteja, jotka alkavat ennenpitkää olla ainakin kevättalvisin riesana Lapin erämaissa. Alueen komeimpiin sydänosiin eivät pääse muut kuin ne, jotka jaksavat vaeltaa sinne omin voimin eväät repussa tai ahkiossa. Suunniteltu kansallispuisto soveltuu erinomaisesti retkeilytoimintaan. E ri virkistys26 muotojen vaatimukset voivat poiketa tässä suhteessa huomattavasti toisistaan, mutta kaikkien tarpeita on pyrittävä hoitamaan. E räretkeilyn ja poronhoidon muodossa perinteet jatkuisivat, jos Itä-Lapin kansallispuisto perustettaisiin. Suunnitellun kansallispuiston kokonaispintaala on n. Kaikesta edellä esitetystä huolimatta ItäLapin kansallispuistosuunnitelma sopeutuu erittäin hyvin myös sosiaalisen luonnonsuojelun henkeen. Suunniteltu Itä-Lapin kansallispuisto on tarkoitettu palvelemaan myös matkailua. Näin suuren alueen eläimistö on luonnollisesti erittäin monipuolinen ja käsittää useita harvinaisuuksiakin. E räretkeily on kuitenkin mielekästä vain todellisessa tiettömässä erämaassa, missä kulkijalla on täydellinen suunnan valinnan ja liikkumisen vapaus
Saariselän ja Lokan altaan väliselle alueelle on olemassa vielä pitemmälle kehitetyt tiesuunnitelmat, jotka tähtäävät seudun metsävarojen käyttöön. Useat tiesuunnitelmat uhkaavat rikkoa erämaan yhtenäisyyden. Viimeisen suuren metsäerämaan rauhoittaminen on tullut erittäin ajankohtaiseksi, koska metsien hakkuut ja niihin liittyvät tietyöt jo nyt pirstovat Lapin suuret kairat siinä määrin, ettei alkuperäisen erämaaluonnon suojeleminen enää myöhemmin ole mahdollista. Rajajoosepin kautta Neuvostoliittoon suuntautuva liikenne tosin tarvitsee nykyistä suoremman tien, mutta tätä tietä ei pidä erehdyksessäkään rakentaa Saariselän halki, vaan tie voidaan paljon halvemmalla ja ainutlaatuista tunturialuetta pirstomatta tehdä jo nyt metsäautoteiden halkomaa Luttojoen pohjoisrantaa myötäillen. Itä-Lappiin suunnitellun kansallispuistoalueen säilyminen on sen syrjäisyydestä huolimatta edelleen uhattu. Sodankylän kunnassa elätellään toivetta turistitien rakentamisesta Vuotsosta Saariselän yli Raja-] ooseppiin. 27. Jos tämä tiehanke todella toteutetaan, rikotaan samalla Sompion aapamaan rippeidenkin rauha. Tällä alueella on suoritettu viimeisen kymmenen vuoden aikana laajojakin hakkuita, mutta alkuperäisen luonnon tunnelma on suurien aapojen ja hakkuiden keskittämisen ansiosta vielä hyvin säilynyt. Koska suunnitellun Itä-Lapin kansallispuiston keskeinen tehtävä on erämaan suojelu, on matkailijoiden palvelulaitokset ja matkailukeskukset syytä keskittää nykyisten teiden lähett;rville, kuten Laanilassa ja Tulppiossa on jo tehty. Kansallispuistosuunnitelma ei myöskään millään tavoin edellytä, että petoeläimet puistossa rauhoitettaisiin, vaan suunnitelman mukaan poronhoidolle haitalliset pedot saadaan edelleen hävittää paikkakuntalaisten toimesta, ellei metsästystai luonnonsuojelulaki toisin määrää. Sieltä tie suuntautuisi edelleen suurten aapojen reunoja kaakkoon Aukkiselkään ja täältä Vintilänkairan Jänisvaaraan, jossa tietyöt on jo aloitettu. Koska suojametsiäkin käsitellään nykyään valtiometsien pohjoisilla hoitoalueilla tiettyyn korkeuteen saakka talousmetsinä, ei edes yhden ison kairan säilymisestä ilman laajamittaisia luonnonsuojelutoimenpiteitä ole takeita. Päinvastoin paikalliset paliskunnat ovat ilmoittaneet, että ne hyötyvät kansallispuiston perustamisesta, koska talvilaitumia heikentävät hakkuut loppuvat. sa houkuttelevan runsaasti matkailijoita. Yhdysvaltojen eräiden kansallispuistojen erittäin suuri kävijämäärä ja autojen päästäminen puistojen alueelle on aiheuttanut kuitenkin niissä mm. Suunnitellun kansallispuiston luonnonsuojelu ja retkeilykäyttö eivät ole siten ristiriidassa keskenään, eivätkä ne ole myöskään ristiriidassa alueen perinteellisen talouskäytön, poronhoidon kanssa. Kansallispuiston rajoja määrättäessä olisikin huolehdittava siitä, että parhaat porolaitumet sisällytetään puistoon, ja mahdollisuudet niiden häiriöttömään käyttöön turvataan. Suunniteltu metsäautotie kulkisi Sompion luonnonpuiston läpi (tielinja on jo puistoonkin avattu) ja senjälkeen vankkapetäjikköisen Rovaselän yli Kopsusjoen latvoille. Näiltä matkailualueilta on helppo lähteä tutustumaan puiston luontoon. Muutaman kymmenen vuoden kuluttua siaurimmistakin kairoista on jäljellä enää komea nimi tiekartalla. Samoin Suomen Luonnonsuojeluyhdistys katsoo, että kaikki poronhoitajien oikeudet polttopuun ottoon, kämppien ja aitojen tekoon sekä moottorikelkan käyttöön tulee säilyttää muuttumattomina. liikenneongelmia, luonnon turmeltumista sekä luonnontunnelman vakavaa häiriintymistä. Matkailun kannalta tärkeät teiden läheiset alueet on suunniteltu jätettäväksi puiston rajojen ulkopuolelle, jotta matkailupalvelua niillä voidaan vapaasti kehittää. Suunnitellulla puistolla ei ole merkitystä ainoastaan luonnon ja retkeilyn, vaan myös paikkakuntalaisten perinteellisen nautinnan turvaajana
On tärkeätä, ettei vain paikallisen vastustuksen perusteella anneta viimeisen erämaan tuhoutua. Alueen on laskettu tuottavan huomattavan osan Kemijärvi Oy :n vuotuisesta raaka-ainetarpeesta. Paikallisten menetysten vastapainoksi on laskettava suunnitellun kansallispuiston valtakunnallista luokkaa oleva sosiaalinen, tieteellinen ja kulttuurinen merkitys. Myös Itäkairan pohjoisosiin Savukosken kunnassa suunnitellaan teitä, jotka liittyisivät näillä seuduilla suoritettaviin hakkuisiin. Tässä yhteydessä voidaan viitata Ruotsin Norrbottenin esimerkkiin. Kieltämättä tällä seikalla on huomattava merkitys paikkakunnalla, mutta nämä työtilaisuudet eivät tuo suurtakaan helpotusta Lapin kasvavaan työttömyyteen, jonka hoitamisessa voimakkaasti koneellistuva ja yhä suurempaa ammattitaitoa vaativa metsätalous on ennenpitkää joka tapauksessa voimaton. Kun julkisuudessa on mainittu, että Lapissa on jo luonnonsuojelualueita tarpeeksi, ei ole ymmärretty suurten kansallispuistojen merkitystä nimenomaan Lapin tulevaisuudelle. Kansallispuiston perustaminen aiheuttaisi Savukosken ja Sodankylän kunnille myös huomattavan verotulojen menetyksen. Niitä ei kuitenkaan ole tarkoitus rakentaa aivan lähiaikoina. Vanha ja lahovikainen puusto sekä korkeat kuljetuskustannukset supistavat täältä hakkuilla saadun nettotulon niukaksi. Hakkuiden tarkoituksenmukaisuus na1ssa koillisimmissa havumetsissämme on kyseenalainen, paitsi luonnonsuojelun, myös kansantalouden kannalta. __ _.,,"'ti/;,.::. ; .. Ilmeisesti vielä meilläkin koittaa aika, jolloin näitä toimenpiteitä ainakin Pohjois-Lapissa voidaan pitää yli-investointeina ja kansantaloudellisena tuhlauksena. Luonnonsuojelualuesuunnitelmia on Lapissa aina vastustettu. A'-.4. , .. . Muutkin hanketta vastustavat näkökohdat ovat luonteeltaan lähinnä paikallisia. .,... Molemmat mainitut asiat ovat kunnille vakavia menetyksiä, jotka olisi yhteiskunnan taholta ehdottomasti jollain tavoin korvattava. Hakkuita seuraavat uudistustoimenpiteet aiheuttavat suuria menoja. Kuitenkin puistoja Lapissakin nykyään yksinomaan kiitetään ja niiden merkitys todetaan itsestään selvänä asiana. Siellä valtion metsätalous lopetetaan, koska se hakkuita myöten on osoittautunut kannattamattomaksi, puhumattakaan ojituksesta, istutuksesta, maanmuokkauksesta ja lannoituksesta, jotka Suomen Lapissa ovat vasta pääsemässä vauhtiin. Metsätaloustieteilijöidenkin piirissä on esitetty, että tämä alue tulee olemaan taloudellisesti tuottavin luonnontilaan jätettynä. , ... Tällöin suurimittaiselle luonnon suojelulle avautuvat siellä paremmat mahdollisuudet, mikäli nykyinen ripeä kehitys ei ehdi tuhota näitä mahdollisuuksia sadoiksi vuosiksi eteenpäin. Metsänuudistukseen sijoitetuille varoille saadaan näillä leveyksillä puun äärimmäisen hitaan kasvun ja ilmaston aiheuttamien epäonnistumisten takia tuskin korkoa. Ne ovat aina aikaa myöten osoittautuneet arvokkaammiksi kuin perustamista suunniteltaessa on osattu edes kuvitellakaan. Itä-Lapin kansallispuiston perustamista on vastustettu nimenomaan alueen puuntuotantoon liittyviin näkökohtiin pohjautuen. . Ennemmin tai myöhemmin Itäkairan pohjoisen osan, Jaurin Nuortin Värriön alueen yhtenäisyys kuitenkin tuhoutuu, ellei kansallispuistohanke tällä osalla riittävässä määrässä toteudu. Tiettävästi ei yhdessäkään tapauksessa maailmassa ole perästäpäin kaduttu suurten luonnonsuojelualueiden perustamista. Näin tapahtui nykyisiäkin kansallispuistoja perustettaessa. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys ei halua kiistää Lapin puuraaka-aineen käytön oikeutusta mutta tämä käyttö olisi suoritettava siten, että myös luonnon kaikkinainen virkistyskäyttö ja perinteellinen nautinta otetaan huomioon. Tämä tappiollisesti toimiva tehdas on valitettavasti alun perin ylimitoitettu raaka-ainevaroihin nähden. Suunnitellun kansallispuiston metsien hakkuun ja sitä seuraavien toimenpi28 teiden on laskettu tarjoavan 250300 hengelle työtä pitkäksi ajaksi
Sittemmin alkyyli-tyyppisten peittausaineiden tuonti maahamme on kielletty, mutta vanhoja varastoja käytettäneen vielä tänäkin vuonna. Meillä käytetyistä peittausaineista onneksi vain neljännes oli ollut tätä vaarallista tyyppiä, ja koska sitä oli tuotu meille pääasiassa juuri Ruotsista, saatettiin arvata, että valmistuksen lopettaminen siellä johtaisi käytön vähenemiseen myös omassa maassamme. Nämä havainnot siis kumoavat ne yhä vieläkin toistetut väitteet, ettei peittausaineilla olisi lainkaan merkitystä elohopeasaasteen lähteinä. Luonnon kemialliset saasteet I • Viljelysten ja vesistöjen elohopeaongelma Matti Helminen Toisen maailmansodan aikana ja sen jåikeen ihmiskunta on kiihryvästi vapauttanut luontoon myrkyllisiä synteettisiä ketJJikaaleja. 30 % :ssa maksan elohopeapitoisuus ylitti 5 mg/kg, 46 % ylitti 2 mg/kg ja peräti 75 % ylitti 1 mg/kg (jota nykyisin Ruotsissa pidetään syötäväksi kelpaavan kalan ylimpänä sallittavana pitoisuutena). Alkyyli-yhdisteistä luopuminen merkitsi siirtymistä ns. Vuonna 1966 tilanne oli olennaisesti toinen: yhdenkään sepelkyyhkyn maksa ei sisältänyt 5 mg elohopeaa/kg, vain 6 % ylitti 2 mg/kg ja n. Svensk ]akt 8, 1967). Sarjan 1JJyö·he1JJmissä osissa kåsitellään f?yönteismyrk~jen aiheuttamia saasteita, ilman ja veden saastumisongelmia sekå saasteiden vaikutuksia luonnonvaraisiin eliözhin. teita käsittelevän kitjoitussa,:Jan ensi1J1111amen osa käsittelee luonnon elohopeasaasteita. Evon riistantutkimusasemalla suoritetuissa kokeissa oli ilmennyt, että jopa yli puolen vuoden yhtämittainen ruokinta alkoksialkyylityyppisellä elohopeayhdisteellä peitatulla kauralla ei aiheuttanut tarhafasaaneille minkäänlaisia myrkytysoireita. 9 % rikkoi 1 mg:n rajan (esim. Tutkimus vahvistaa käsitystämme alkyylipeittausaineiden merkityksestä ainakin viljelysmailla ruokailevien siemensyöjälintujen elohopeapitoisuuden lisääjinä. Ns. Monet niistä ovat vaikeasti hajaantt1via ja säilyvät sen vuoksi luonnossa kauan. Olivathan Ruotsissa suoritetut tutkimukset vakuuttavasti osoittaneet, että peittausaineina käytetyt elohopeayhdisteet eivät suinkaan kaikki olleet yhtä vaarallisia. Vuonna 1964 ammutuista linnuista n. alkyyli-tyyppiset yhdisteet oli voitu todeta eläinten elimistöön keräytyviksi ravintoketjuissa siirtyviksi hermomyrkyiksi, mikä seikka johti Ruotsissa niiden käytön kieltämiseen peittausaineina helmikuun alusta 1966. Yhteensä on tutkittu 141 >>alkyylielohopeakaudella>> ammuttua lintua ja 94 käyttökiellon voimaantultua ammuttua lintua. Mm. Ruotsissa on verrattu maan eteläosista vuosina 1964 ja 1966 ammuttujen sepelkyyhkyjen elohopeapitoisuuksia. Luonnon kiertokulk19en mukana ne saattavat siirryä paikasta toiseen ja rikastua eliöihin aiheuttaen vakavia myrkyryksiä. K vismaren lintuaseman toimesta Ruotsissa kerättyjen kottaraisten elohopeapitoisuus oli 1967 pienempi kuin 1966 ja laskeva suunta oli havaittavissa myös ruskosuohaukan poikasten sulkien sisältämissä elohopeamäärissä vuosina 196567. Vertailu osoittaa lintujen maksan elohopeapitoisuuden selvästi alentuneen alkyylielohopeayhdisteiden käytön loputtua. alkoksialkyyli-yhdisteisiin. Tällaisesta peittausaineesta peräisin oleva elohopea ilmeisesti erittyi nopeasti, koska kokeen aikana lopetetuissa linnuissa ei todettu syötyyn määrään nähden erityisen suuria elohopeapitoisuuksia. Ainakin parissa tapauksessa tällainen elohopeapitoisuuden aleneminen onkin jo havaittu. Toisaalta on huomattava, etteivät muutkaan elohopeaa sisältävät peittausaineet ole tässä suhteessa täysin vaarattomia, mutta kokonaan toinen asia on, miten suuri käytännöllinen merkitys on niistä johtuvilla pitoisuuksilla. Sen ei liioin voitu todeta alentavan munintaa eikä munien kuoriutuvuutta. Kemiallisia saasKun runsas vuosi sitten tarkastelin Suomen Luonnon palstoilla (4/1966) elohopeayhdisteitä luonnossa esiintyvinä epäpuhtauksina, totesin, että olimme tavallaan hyvin suurisuuntaisen koetilanteen todistajina. Kun nyt oltiin siirtymässä näihin vähemmän vaarallisiin peittausaineisiin, oli odotettavissa, että elohopeapitoisuuden pitäisi aleta luonnon ravintoketjuissa, mikäli elohopea ylimalkaan oli peittausaineista peräisin. Nämä havainnot puolestaan osoittavat, että alkyylielohopeayhdisteiden käytöstä luopuminen todella vaikuttaa yleisem29
Ihmistä huonommassa asemassa näyttävät olevan Itämeren merikotkat. Epäpuhtauselohopean vaikeimmin kontrolloitavat lähteet näyttävät olevan puunjalostusja klooriteollisuus. minkin elohopean esiintymiseen luonnon epäpuhtautena. Tosin meillä haukien sisältämä elohopeapitoisuus vain harvoin ylittää 5 mg/kg, kun se Japanissa paljon mainostetussa Minamata-tapauksessa oli peräti 27-102 mg/kg. Ruotsissa suoritetut kokeet osoittavatkin, että ainakin joillakin toistaiseksi tarkemmin tuntemattomilla pieneliöillä on kyky muuttaa muita elohopeayhdisteitä tähän vaarallisimpaan muotoon. Mutta jäljet ovat peloittavat: Japanissa sairastui vv. Monet pitävät Ruotsin toimenpidettä liioiteltuna >>Vauhkoiluna>>, ja totuuden nimessä on myönnettävä, ettei Ruotsissa sen paremmin kuin meilläkään kukaan vielä ole kuollut eikä tiettävästi edes sairastunut elohopeapitoista kalaa syötyään. Koska muuntumistapahtumaa ei ainakaan nykyisten tietojemme perusteella kyetä pysäyttämään, jää ainoaksi keinoksi elohopeaongelman ratkaisussa estää mahdollisimman täydellisesti elohopeapitoisten jätevesien pääsy 30 vesistöihin. Ainakin yksi klooritehdas on jo saanut vesioikeudelta luvan vesistön saastuttamiseen vuoden 1969 loppuun saakka. Tämä muuntuminen merkitsee sitä, että osa vesistöihin joutuneesta elohopeasta ilmeisesti aina muuttuu biologisesti aktiiviseen muotoon, jolloin sen taipumus esiintyä ravintoketjujen epäpuhtautena on suuri. Täten alkyylipeittausaineista luopuminen on ratkaissut vain osan epäpuhtauselohopeaan liittyvistä ongelmista. 4.5 tonnia elohopeaa, on puunjalostusteollisuuden käyttämien limanja homeentorjunta-aineiden sisältämä elohopeamäärä arvioitu runsaasti kaksinkertaiseksi, ja klooritehtaista vesistöihin vapautuva elohopeamäärä lienee myös verrattain suuri. Ilmeinen vaara kalan suurkuluttajien keskuudessa on kuitenkin olemassa. Missään tapauksessa se ei tapahtune kaikissa vesistöissä yhtä tehokkaasti, sillä aina ei ole välitöntä yhteyttä veden ja esimerkiksi kalojen elohopeapitoisuuksien välillä. On nimittäin havaittu, että riippumatta siitä, minkälaisena yhdisteenä elohopea vesistöön joutuu, valtaosa esimerkiksi kalojen sisältämästä saasteesta on aina vaarallisimmassa muodossa, t.s. Meillä on ainakin parilla alueella todettu hauissa jokseenkin yhtä paljon elohopeaa kuin Ruotsissa >>kiellettyjen vesien» hauissa. alueen kalaa kuin kukaan yksityinen ostaja. Kun meillä vuosittain myydyt peittausaineet sisältävät n. Tosin vesistötkin sisältävät luontaisesti elohopeaa, mutta pitoisuuden nousu niissä näyttää ainakin eräissä erikoisolosuhteissa johtavan vaarallisiin seurauksiin. Elohopeapitoisten limanJa homeentorjunta-aineiden käyttö onkin meillä päättymässä puunjalostusteollisuuden vapaaehtoisten pyrkimysten ansiosta. Myyntikielto suojelisi kuluttajia, mutta miten suojellaan saastuneiden alueiden kalastajaväestöä, joka aina käyttänee yksilöä kohden enemmän ko. Valtion riistantutkimuslaitoksen ja Valtion eläinlääketieteellisen laitoksen yhdessä suorittamat tutkimukset osoittavat, että merikotkat eivät saa elohopeaa pelkästään ravinnoksi käyttämästään kalasta, vaan myös esimerkiksi koskeloista ja haahkoista. Kaloissa todetut korkeat metyylielohopeayhdistemäärät ovat Ruotsissa johtaneet eräistä pahimmin saastuneista vesistä peräisin olevan kalan myynnin kieltämiseen. Peittausaineiden sisältämästä elohopeasta valtaosa sitoutunee maaperään, joka jo ennestään sisältää tätä alkuainetta paljon enemmän kuin peittausaineiden aiheuttama lisäys. 1953-65 yhteensä ainakin 133 ihmistä, joista 46 kuoli; muut saivat muistoksi parantumattoman invaliditeetin. Sensijaan klooriteollisuuden jätevesistä aiheutuva ongelma on vaikeammin ratkaistavissa. Nykyisten tutkimustulosten valossa elohopean kohtalo pelloilla ja vesistöissä on periaatteessa erilainen. alkyyli-( metyyli-)elohopeayhdisteinä. Toistaiseksi ei tarkkaan tiedetä, missä olosuhteissa tämä metyyliyhdisteiksi muuntuminen on nopeinta. Mainituissa linnuissa onkin ainakin keväällä todettu elohopeapitoisuuksia, joiden perusteella niiden käyttöä ihmisravintona ei enää voida pitää suositeltavana. Vesistöihin joutuneen elohopean osalta koetilanne jatkuu.. Hyvää tahtoa teollisuudella on, mutta ongelman ratkaisu ei ole helppo. Mutta kotkien lienee edelleenkin pakko syödä niitä ( ellemme ryhdy suurisuuntaiseen merikotkien ruokintaan saastumattomalla ravinnolla?). On ilmeistä, että peittausaineiden merkitys ongelman aiheuttajana tutkimusten alkuvaiheessa pahasti yliarvioitiin mikä tietenkin on valitettavaa erityisesti siksi, että vain peittausaine-elohopean joutumista luonnon ravintoketjuihin on nyt voitu olennaisesti vähentää
Tähänastisia tuloksia on esitelty Suomen L uonnon numeroissa 1/1959, 2/1959, 1/1960, 2/1961, 1/1964 (muuttohaukka), 2/1962 (maakotka) ja 2/1965 (huuhkaja). Petolintukysely jatkuu ja laajenee Vuonna 1958 Suomen Luonnonsuojeluyhdistys aloitti kyselyn Suomen suurpetolinnuista. Tiedot on mukavinta lähettää suoraan yhdistykselle (ks. Vain parisenkymmentä heistä on maksanut jäsenmaksunsa. Kaikkien näiden lajien osalta tietojen keräily jatkuu edelleen, ja mukaan tulee myös kaksi uutta lajia, merikotka ja kalasääksi. Muuttohaukan ohella tietoja kerättiin myös maakotkista ja huuhkajista. Eri alueilla tutkimuksia suoritetaan toisistaan riippuUusille ja vanhoille jäsenille Suomen Luonnonsuojeluyhdistys muistuttaa jäseniään jäsenmaksujen maksamisesta, sillä: vasta noin kolmannes yhdistyksen viimevuotisista jäsenistä on toistaiseksi maksanut. Kuten viime vuoden viimeisessä numerossa kerrottiin, tammikuun aikana jäsenmaksunsa maksaneitten jäsenten kesken arvottiin kolme kirjapalkintoa. J äsenhankkijoita kehoitetaan täten muistuttamaan värväärniään jäsenehdokkaita. Valitettavasti yhdistys ei voi toimittaa lahjan saajille lehteä omalla kustannuksellaan, joten pettymyksien välttämiseksi lahjan antajia pyydetään pikaisesti huolehtimaan maksusta. monet yhdistyksen jäsenet ovat ilahduttaneet ystäviään lahjakorteilla jättäen kuitenkin lahjatilauksen maksamatta. Suomen Luonnosta ja lukuisista päivälehtien kirjoituksista voidaan todeta, että Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen merkitys ja tehtävät ovat nopeassa kasvussa. HUUHKAJA J A MUUTTOHAUKKA Huuhkajatutkimusta on päätetty jatkaa luo nnonmaakuntien tai vieläkin pienempien osa-alueitten puitteissa. Mikäli tilillepanokortti on joutunut kadoksiin, voidaan jäsenmaksu suorittaa postiin tavallisella tilillepanokortilla. Ennen kaikkea Pohjoisja Itä-Suomeen mutta myös muualle kaivataan tutkimusten suorittajiksi paikallisia lintuharrastajia. Yhdistys tarvitsee yhä kipeämmin yhteiskunnan kaikkien alojen edustajien yhteistoimintaa. Keskeisellä sijalla oli aluksi muuttohaukka, jonka kanta muutamaa vuotta aikaisemmin oli alkanut romahdusmaisesti huveta sekä Suomessa että monissa muissa maissa. Tämä käy ilmi myös Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen arkistoon kertyneestä aineistosta. Yhdistyksen postisiirtotilin numero, osoite ja jäsenmaksun määrä selviävät tämänkin numeron kansilehdeltä. Huuhkajan nykylevinneisyyden ja parimäärän selvittely on pisimmällä Satakunnassa ja Tampereen ympäristössä. MAAKOTKA Maakotkien määrä Suomessa on viime vuosina selvästi vähentynyt. Tilillepanokortteja saa lähimmästä postitoirnipaikasta. osoitetta kannessa). Olisi tärkeätä, että kaikki pesimäaikaiset muuttohaukkatiedot vuodesta 1964 lähtien saataisiin yhdistyksen tietoon. Mahdollisimman täydellisen kuvan saamiseksi kotkan n ykyisestä esiintymisestä ja pesimismenestymisestä olisi tärkeätä, että kaikki pesirnisaikaiset havainnot kotkista saataisiin kokoon. J os jokainen jäsen hankkisi yhden uuden, jäsenmäärä kaksinkertaistuisi. matta. Muuttohaukkakannan rippeiden säilymistä on edelleen joka vuosi seurattu. T euvo S 11omisen kirjoittama ja WSOY :n kustantama teos katoava aateli» lähetettiin seuraaville henkilöille: Jaakko Sointu (Rovaniemi), Ulla Marjatta Ikonen (Kajaani) ja Esa Era11ti (Tapiola). yli kaksisataa henkilöä on ilmoittautunut haluavansa liittyä SL Y:n jäseneksi ja heille on postitettu tilillepanokortti. Unohtaneille lehteä ei voida toimittaa. Yhden uuden jäsenen hankkiminen ei tuota vaikeuksia kenellekään. Niitä, joilla vielä on ilmoittamattomia tietoja, pyydetään ensitilassa Uusia ja entisiä jäseniä kehoitetaan myös harkitsemaan ainaisjäseneksi liittymistä. 31. Näille entisille jäsenille lähetetään vielä tämä lehden ensimmäinen numero muistutukseksi. Ja kolminkertaistuisi, jos uusia olisi kaksi kutakin entistä kohden. Kaikista näistä lajeista Suomen Luonnonsuojeluyhdistys kerää havaintoaineistoa, erityisesti pesintää koskevaa. Tämän aineiston tiedot tullaan julkaisemaan Suomen L uonnossa ensi syksynä. Asiasta kiinnostuneita pyydetään ottamaan yhteyttä Suomen Luonnonsuojeluyhdistykseen. Ainaisjäsenmaksu on myös takeena siitä, että lehti ei jää tulematta vuosijäsenmaksun unohtumisen vuoksi
Ilmoituksesta tulisi ilmetä pesän tarkka sijainti (joka tullaan julkaistaessa mainitsemaan pitäjän tarkuudella, ellei ilmoittajalla ole erikoistoivomuksia), pesimisvuosi, pesimisen vaiheet ja menestyminen (sikäli kuin on tietoja) sekä pesän tietäjän ja tiedon antajan nimi ja osoite. Erityisesti sen lisääntyminen on heikentynyt, mutta myös aikuislintuja tavataan kuolleina useammin kuin ennen. toimittamaan ne Suomen Luonnonsuojeluyhdistykselle. Lukuisia lintuja on tavattu kuolleina ja pesiminen epäonnistuu lähes säännöllisesti. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen petolintukyselyssä maakotka ... Onhan tunnettua, että erityisesti vesien eliöstö rikastaa tehokkaasti veteen joutuneita vähäisiä myrkkymääriä aiheuttaen lopuksi suuria tuhoja ravintoketjujen viimeisissä jäsenissä.. Tällöin päällekkäinkulkemisia voitaisiin vähentää, ja lisäksi asianomaiselle tarpeen ollen ilmoittaa »hänen alueensa; aikaisemmista pesätiedoista ja vihjeistä. Erityisen kiinnostavia olisivat pesimistiedot sekä kaikki sisämaassa tehdyt merikotkahavainnot. Mikäli joillakin on tietoja tästäkin lajista, otetaan ne mielihyvin vastaan. 32 MERIKOTKA Merikotka on kadonnut Suomen saaristomaisemasta viimeksikuluneen vuosikymmenen aikana lähes täydellisesti. Koska viime vuosina on usein sattunut, että eri henkilöt ovat kulkeneet kotkamatkoillaan peräkkäin samoilla pesillä (samanaikaisesti kun pääosa tiedossaolevista pesäpaikoista on jäänyt kokonaan käymättä), olisi toivottavaa, että niin vanhat kuin uudetkin kotka-alueille retkiä suunnittelevat ilmoittaisivat aikeistaan etukäteen. Kesällä 1968 on tarkoitus suorittaa entisiä täydellisempi kotkatutkimus. Kaikki viittaa siihen, että kalasääksi on joutunut samojen tai samantapaisten myrkkyjen uhriksi kuin muuttohaukka ja merikotka. Myös epätarkat, vanhat ja epävarmat tiedot sekä pesimisen ulkopuolella tehdyt havainnot ovat tervetulleita. Tämän suorittamiseen tarvitaan kaikki vanhat kotkanpesänkulkijat ja lisäksi joukko uusia luonnonsuojeluhenkisiä lintumiehiä. KALASAÄKSI Viimeksikuluneina vuosikymmeninä kalasääksi on uhkaavasti vähentynyt laajoilla alueilla Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa
Kuitenkin järvikaloistamme on löydetty melkoisia elohopeamääriä, ja on pelättävissä, että kalasääksemme minä hetkenä hyvänsä kokevat niiden vuoksi pahan takaiskun. N äin on käynyt mm. Pyrkimyksenä on kartoittaa mahdollisimman tarkoin nykyinen sääksikantamme ja sen lisääntymiskyky. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys on päättänyt ottaa myös kalasääksen tutkimusohjelmaansa. Tietojen antamisen helpottamiseksi yhdistys lähettää antajille rnonistettuja kaavakkeita, joiden huolellinen täyttäminen antaa vastauksen tärkeimpiin kysymyksiin. . Monet paikallisyhdistykset ja koulujen kerhot ovat tiettävästi tehneet perusteellisia selvityksiä paikallisista kalasääksikannoista. Koska jäsenten tiedossa varmasti on yhdistykseen kuulumattomia metsäteknikkoja, metsästäjiä, luonnonharrastajia jne. Tällöinhän kalasääksi yleisen petolintuvihan vallitessa tuhottiin lähes sukupuuttoon. Kiinnostavaa on myös selvittää, millä tavoin sääksi on maatamme uudelleen asuttanut 1920-luvun aallonpohjan jälkeen. joilla on sääksitietoja, to ivotaan, että jäsenet samalla tilaisivat heitäkin varten kaavakkeita. Jokainen pesäpaikka ilmoitetaan omalla kaavakkeellaan, joten vastaajia pyydetään ilmoittamaan, kuinka monesta pesäpaikasta heillä on tietoja. Yhdistys kehoittaa kaikkia niitä jäseniään, joilla on tietoja kalasääksestä ja sen pesimisestä, ottamaan yhteyttä lehden toimitukseen. On syytä tässäkin yhteydessä korostaa, että kaikki tiedot ovat ehdottoman luottamuksellisia eikä näin ollen ole pelkoa siitä, että salassa pidetvt pesäpaikat tulisivat yleiseen tietouteen. •. Meillä Suomessa kalasääksi on yhä edelleen ilahduttavan runsaslukuinen lintu, ja se näyttää jatkuvasti yleistyvän ja laajentavan asuinalueitaan. Etelä-Ruotsissa. N äiden tutkimusten tulokset ovat erittäin arvokasta aineistoa tässä koko maata koskevassa tutkimusohjelmassa, joten näistä paikallistutkimuksista coivornan perusteellista selontekoa.. Onpa meilläkin paikallistutkimuksissa voitu todeta sääksien lisääntymiskyvyn heikentyneen, ja ehkäpä juuri myrkkyjen vuoksi Ahvenanmaalla ei pesi kuin jokunen sääksipari. ja kalasääksi ovat nyt keskeisellä sijalla (Teuvo Suominen). Tarkoituksena on kerätä mahdollisimman yksityiskohtaiset tiedot vi ime vuosien aikaisesta pesimiscstä
1966. Tässä yhteydessä olisi erityistä huomiota kiinnitettävä vesien ja vesistöjen käytön ja tilan valvontaan, jonka organisoimisen on tapahduttava paraikaa käynnissä olevan ja ehkä nopeastikin toteutettavan vesihallinnon uudelleen järjestelyn yhteydessä. Selvää on, ettei virasto, joka suunnittelee, päättää ja toteuttaa toimenpiteitä, saisi itse valvoa yleisen tai yksityisen edun kannalta omien toimenpiteittensä toteutusta ja niiden seurauksia. 34 Näillä perusteilla me allekirjoittaneet ehdotamme, että luonnonsuojelulakiesityksen valmisteluissa otettaisiin huomioon edellä esitetyt näkökohdat ja luonnonsuojelulakikomitean lakiehdotuksessa kaavailtua valtion luonnonsuojelukeskusta koskevia tarkempia esityksiä laadittaessa lähdettäisiin siitä, että luonnonsuojelukeskukseen kuuluu nykyaikaisen luonnonsuojelun ja -hoidon alaan kuuluvat sektorit. Tältä pohjalta on Ruotsissa aloittanut toimintansa tänä vuonna Naturvårdsverket (luonnonhoidon laitos, luonnonsuojelukeskus), mihin luonnonhoitoa koskevat valtakunnalliset toiminnat on keskitetty. Mäkinen (sos.dem.), J. Perusteluissa viitataan luonnonsuojelun laajentuneisiin tehtäviin käytännöllistaloudellisenja sosiaalisen luonnonsuojelun aloilla ja todetaan työmäärän lyhyessä ajassa nousseen niin suureksi, ettei sitä enää saada hoidetuksi nykyisellä työvoimalla (osapäivätoiminen toiminnanjohtaja ja samoin osapäivätoiminen kanslisti). Luonnonsuojelun alan laajentumista on viime aikoina voimakkaasti selvitetty mm. ämä kysymykset on kuitenkin ratkaistava keskitetysti siten, että luonnonsuojelutoiminta tapahtuu koko yhteiskunnan hyväksi. Nykyinen tilanne ei vastaa asiallisia vaatimuksia. Esitetyn perus. Uutisia ja tiedoituksia Eduskunta-aloite: Luonnonhoitovirasto Suomeenkin Kansanedustajat Arvo Salo (sos.dem.), V. Maamme jatkuvan kehittymisen ja asumisen edellyt ysten kannalta on tärkeätä tuntea yksityiskohtia myöten orgaanisen ja luonnollisen elämän ja ympäristön välinen vuo rovaikutus. Pohjoismaisen luonnonsuojelukongressin yhteydessä Jyväskylässä heinäkuussa 1967 ja syyskuussa 1967 pidetyillä Sosiaalisen luonnonsuojelun päivillä Tampereella. Vesien käytön ja tilan valvonta onkin allekirjoittaneiden käsityksen mukaan järjestettävä muun luonnonhoidon yhteydessä, kuten muissa maissa on menetelty. Ruotsissa on astunut voimaan vuonna 1965 uusi luonnonsuojelulaki . Mäkinen y.m. ykyaikaisessa luonnonsuojelussa voidaan sen tarkoitusperien perusteella erottaa kaksi päälinjaa: käytännöllis-taloudellinen luo,monsuojelu eli luonnonvarojen hoitaminen jatkuvaa tuottoa silmällä pitäen ja luonnon kokonaisuuden kannalta terveellä ekologisesti perustellulla pohjalla sekä tieteellisten, esteettisten ja eettisten luonnonarvojen suojelu ja sosiaalinen luonnonsuojelu eli luonnon suojeleminen ja hoitaminen virkistyksen ja ulkoilun tarpeita varten. . Nykyisin toimivat esimerkiksi Vesiensuojelun Neuvottelukunta, llmasuojelun ja Meluntorjunnan Neuvottelukunta, vesien tilaa ja käyttöä valvova Vesiensuojelutoimisto sekä Luonnonsuojelutoimisto valtion hallintokoneistossa hajallaan, vaikka niiden pitäisi muodostaa yhtenäinen kokonaisuus luonnon hoidossa. Melin (ruots.kansanp.), Pirkko Aro (liber.), Pauli Räsänen (Skdl), Eino Räsänen (kesk.p.), Jouni Apajalahti (kok.) ja Impi Lukkarinen (tpsl) jättivät maanantaina 12.2.1968 Eduskunnalle seuraavan aloitteen: Luonnonsuojelua koskevan lainsäädännön kehitys on ollut Pohjoismaissa viime vuosina nopea. Hallituksen jäsenet ovat joutuneet uhraamaan kohtuuttoman osan vapaa-ajastaan yhdistyksen toimintaan ja usein nimenomaan käytännöllisluontoisten asioiden hoitamiseen. 0. Ehdotus ei vielä ole johtanut hallituksen esitykseen eduskunnalle, mutta esityksen valmistelutyöt ovat tiettävästi verraten pitkällä. Kieltämättä käytännöllistaloudellisen luonnonsuojelun, sosiaalisen luonnonsuojelun ja kulttuurisen luonnonsuojelun edut voivat joutua keskenään ristiriitaan . Edellä esitettyyn viitaten ehdotamme Eduskunnan hyväksyttäväksi toivomuksen että hallitus luonnonsuojelulakiesitystä laatiessaan luonnonsuojelukeskusta koskevissa säädöksissä keskitetysti yhdistäisi koko nykyaikaisen luonnonhoidon kentän siten, että keskuksen toimialaan tulisivat kuulumaan maankamaran, veden, ilman ja elollisen luonnon hoito ja suojelu. Tanskassa luonnonsuojelua koskevaa säännöstöä o n viimeksi muutettu 1961, Norjassa 1954. ovat tehneet toivomusaloitteen, jonka mukaan Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toimintaa olisi puolivirallisena järjestönä tuettava valtion varoin. Meillä luonnonsuojelulakikomitean mietintö on valmistunut 31.3. Siellä käsitellään luonnon, metsien ym., maankamaran, veden ja ilman suojeluun liittyvät kysymykset. Eduskunta-aloite: Valtion tuki Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toiminnalle Kansanedustaja V
Autokäyttöön soveltuva jätepussi vaatii oman suunnittelunsa. Mäkinen. Niistä yhtiölle aiheutuva lisäkulu voitaisiin ehkä peittää vaikka pussin kylkeen painetuin mainoksin. Materiaaliksi pitäisi valita sitkeä, vettä sietävä aine, esim. Sen seurauksena maisemaan, tienvarsiin ja nurkkiin pyrkii kertymään kasvava määrä eri laista jätettä, pakkausaineksia jne. Kampanjan ylin päättävä elin on valtuuskunta, jossa luonnonsuojelua edustavat Valtion luonnonsuojeluvalvoja, professori Reino Ka/Nola, sekä kansanedustaja V. kunta, joka yksinkertaisen karttaluonnoksen avulla ilmoittaisi alueen matkailunähtävyyksistä. Matti Helminen Valtion riistantutkimuslaitoksei ta. Suomen Luonnonsuojeluyhdistystä jaostossa ed1 .staa fil.kand. Ovathan luonnonsuojelun nykyiset suurongelmat ihmisku nnan nopea lisääntyminen ja siitä johtuva alkuperäisen luonnon väistyminen, ympäristön ja ravinnon saastuminen, elinympäristön urbanisoituminen jne. Kunnat ja asurustaaj: mat ovat jo onnistuneet varsin hyvin ratkaisemaan kipeimmät jäteongelmansa. T euvo Suominen. Måinoksen voisi kustantaa asianomainen bensiiniyhtiö itse, tai kustannuksiin voisi osallistua esim. Yo-talo B 129, Turku, 2, tai puh. "Pidä uomi siistinä" Suomen Pakkausyhdistys r.y. Kun vielä muistetaan, mikä merkitys suomalaisella luonnonkauneudella on matkailuelinkeinolle, voidaan o ngelmaa mitata myös taloudellisin mitoin. >>Pidä Suomi siistinä>> -kampanja kiinn ittä suomalaisten huomiota kasvavaan jäteongelmaan. Ohjelmassa on mm. Ulkolaisten siinä saamat kokemukset tulevat siten olemaan meille suureksi avuksi, esimerkkeinä sekä onnistuneista että epäonnistuneista ratkaisuista. On helppo ymmärtää autoilijaa, joka nopeasti maiseman läpi ajaessaan viskaa ikkunasta pienikokoisia jätteitä kuten paperia, hedelmänkuoria tms. Saaristopäivät Turkulainen biologian ja maantieteen opiskelijain yhdistys SYNAPSI yhdessä Suomenn Luonnonsuojeluyhdistyksen kanssa suunnittelee parhaillaan Saaristopäivän pitämistä 7. 0. Kysymyksessä eivät ole vain esteettiset arvot vaan myös terveydelliset. muovi tai kyllästetty paperi. Näiden kirjastojen perustaminen on luonnonsuojelutyön kannalta hyvin tarpeellinen ja ajankohtainen asia. H yvinvointivaltion syntymiseen näyttää miltei aina liittyvän luonnon ja ympäristön turmeltuminen. Jaoston puheenjohtajaksi on valit tu fil.tri. Suomessa joudutaan yhä useammin ratkaisemaan ongelmia, tiheämmin asutut ja teollistuneemmat joiden kanssa maat ovat jo pitempään painiskelleet. koska ulottuvilla ei ole muutakaan vaivatonta ratkaisua. on yhdessä Suomen väriteoll isu uden kanssa aloittanut v. mitä suurimmassa määrin kansainvälisiä ongelmia. 35. Helsingissä kirjaston sijoituspaikaksi tulee Tieteellisten seurojen kirjasto, Oulussa ja T urussa yliopistojen kirjastot. Automerkkien kirjavuudesta johtuen sen sijoitus ja kiinnitys voi tuottaa vaikeuksia. Muuan nopeaa korjausta kaipaava yksityiskohta on kuitenkin maantienvarsien hoito. 4. Lähempiä tietoja saa Erkki Kellomäeltä, os. Olisiko ajateltavissa, että huoltoasemat jakaisivat autoihin jätepusseja, joko pientä korvausta vastaan tai kenties kokonaan ilmaiseksi. Kovin suureksi ei ole tarpeen pussia suunnitella, sillä se joudutaan joka tapauksessa lyhyin väliajoin vaihtamaan uuteen. Päivän tarkoituksena on herättää mielenkiintoa saariston käyttöön ja sen luonnon suojelemiseen. Uusi järjestö tutkimaan kasvisuojeluaineiden haittavaikutuksia K asvinsuojeluseura r.y. Luonnonsuojelukirjastoja Suomen Luonnonsuojeluyhdistys on päättänyt aloittaa julkaisujenvaihdon noin sadan ulkolai en luonnonsuojelulehden kanssa. reella ehdotetaan vuoden 1969 tuloja menoarvioon 40 000 markan suuruista määrärahaa käytettäväksi valtionavustuksena Suomen Luonnonsuojeluyhdistykselle. Suomen Luonto lähetetään näiden lehtien julkaisijoille, ja vastalahjaksi saadaan niiden julkaisut, jotka kootaan luonnonsuojeluaiheisiksi kirjastoiksi Helsinkiin, Turkuun ja Ouluun. :n yhteyteen on joulukuussa 1967 perustettu haittavaikutusjaosto, joka pyrkii edistämään kasvinsuojeluaineiden käytöstä aiheutuvien haittavaikutusten tutkimusta ja tämän tutkimuksen sovellutuksia sekä levittämään asiallista tietoutta haittavaikutuksista samoin kuin tekemään aloitteita ja antamaan lausuntoja alansi; kysymyksistä. 1967 valtakunnallisen si isteyskampanjan ,Pidä Suomi si istinä•. Täyttyneet pussit voitaisiin jättää tienvarsille sijoitettuihin roskapönttöihin, joita niitäkin olisi syytä I isätä. paneelikeskustelu saaristotiestä. Näissä paikoissa siis toivottavasti tulee olemaan monipuolinen kokoelma eri maissa ilmestyvää luonnonsuojelua käsittelevää kirjallisuutta. Eteenpäin menemisen innossa unohdetaan niistä huolehtiminen, ja ihmisen oman elinympäristön viihtyisyys kärsii. 1968. Turku 33 00 24. K ohoava elintaso lisää kulutustavaroiden määrää ja samalla niiden pakkausastetta
O sa öljysrii huuhtoutuu rannalle tarttuen siellä hiekkaan ja rantakiviin. Saamiemme tietojen mukaan suhtaudutaan sekä Kurussa että Ruovedellä myönteisesti tällaiseen ratkaisuun . Näsijärven reitin vedet näkyvät tämän tästä sekä korkeille mäille että myös laaksoihin. Käsityksemme mukaan tällainen menettely olisi paikallaan myös monesta muusta syystä. Rannoille huuhto utunut, pohjaan vajonnut tai merivedessä emulsiona keij uva ölj ykin hajaantuu hitaasti niiden vaikutuksesta. Olosuhteet ovat hapettumisen kannalta edulliset öljyn suuren pinnan vuoksi sen levitessä ohueksi lautaksi pinnall e tai hajaantuessa pieniksi pisaroiksi. Uuden tien rakentaminen entisen tien välittömään läheisyyteen maisemallisesti hyväksyttävällä tavalla lienee melko vaikeata ja vaatisi ylimääräisiä kustannuksia. Niiden toiminnan ansiosta meren pinnalle joutunut ohut öljykerros häviää täydellisesti muutamassa kuukaudessa. Käytännössä merialueictemme suoja on kuitenkin puutteellinen . Öljyn hapettamiseen osallistuvat myös monet mikrobit. Öljyn häviämistä merestä selostaa N. Meressä ajelehtiva ölj y muodostaa veden kanssa seoksen, emulsion, jossa öljy pirstoutuu pieniksi pisaroiksi ja hajaantuu merien valtaviin vesimääriin. Varsin usein sattuu, että määräyksistä piittaamatta joku laiva laskee mereen ölj yä, mistä sitten seuraa suuria vahinkoja vesi. Suomen osalta voidaan sanoa, että lainsäädäntö nykyisin pyrkii estämäan öljyvahingot merialueillamme. 1968). Maisemat yhdessä mutkittelevan tien ja sen varrella olevien kylien ja talojen kanssa muodostavat harmoonisen kokonaisuuden, joka on vähitellen vuosikymmenien ja vuosisatojen aikana kehittynyt. T iedetään, että mereen jo utunut ölj ylautta voi saada suuriakin paikallisia tuhoja aikaan. Tällaiset tiet ovat kaikki vähitellen häviämässä myös Hämeestä. Erityisesti lämpimillä merialueilla niiden merk itys on suuri . Raskaassakin öljyssä on mukana herkästi haihtuvia aineosia. Näkyvimpiä ovat merilintujen keskuudessa tapahtuvat tuhot sekä rantojen peittyminen pikimäisellä kerroksella. Arvioidaan, että aikojen kuluessa jopa 5 miljoonaa öljytonnia on valunut mereen. Jonkin ajan kuluttua tällainen vanha tie on suuri harvinaisuus, jonka matkailijat mielellään ajavat läpi paitsi maisemien myös ajotaitonsa kokeilun vuoksi. 3. >>Vänrikin tien» jättäminen Kuru-Ruovesi välille. Öljy voi myös sitoa itseensä veteen liettynyttä savea cai mikroskooppisten eliöiden kuoria muuttuen niin painavaksi, että se vajoaa pohjaan. Tämä on tärkeää mm. Edelläkuvattujen tapahtumien ohella ilmakehän ja meriveden sisältämä happi hapettaa öljyä pannen alulle sen täydellisen tuhoutumisen. Suurin merkitys nykyisin kuitenkin on sillä, että öljynkuljetusalukset yhä vielä puhdistavat säiliönsä merellä pumppaamalla niihin merivettä ja huuhtomalla sen avulla tankkeihin jääneen raskaan sitkeän jätteen . N iistä mainittakoon etenkin seuraavat: 1. Kansainvälinen lainsäädäntö ja öljynkuljetusyhtiöt pyrkivät ny36 kyisin löytämään muita keinoja tankkien puhdistamiseksi, jotta meret ja rannat eivät saastuisi. päivänä v. Jotta maaku11/amme kulttuurimaisemien kehittymisestä jäisi myös teiden osalta ppyvä 1111/istomerkki, olisi aiheellista säilyttää ja hoitaa tämä tie koko matkaltaan e11tise11laisena ja rakentaa uusi tie 11ii11 paijo11 lännemmäksi, ettei se riko va11ha11 tie11 itlylliä, mutta tyytlyttää yhtlysteineen myös paikkak1111talaisten nopea11 kaukoliikmtem tarpeen. Tätä hävitystyötä on jopa yritetty jouduttaa levittämällä sopivia bakteereita mereen joutuneelle öljylautalle. H apettumisen tuloksena syntyy myös kovaa, hartsimaista ainetta, joka ajautuu rannoille tai painuu pohjaan aiheuttamatta enempiä vahinkoja. sen vuoksi, että pohjoisilla leveysasteillamme ölj y häviää merestä perin hitaasti. Mutta min kä vuoksi valtameret yhä vielä ovat varsin puhtaat ja niihin joutuva ölj y näyttää nopeasti katoavan . Pilpel aikakauslehti E ndeavo11r'issa (tammik. On huomattava, että mikrobien toiminta jatkuu silloinkin, kun ölj y on jo muulla tavoin poistunut veden pinnalta. Matkailija voi tämän tien varrella kohdata •>kesäillan idyllin•> todella aitona. Sodassa ja haaksirikoissa tuhoutuneista öljyaluksista voi kerrallaan vapautua mereen jopa satatuhatta tonnia. Toukokuun 18. Yhdessä >>Runoilijan reitim sekä Runebergin ja Vänrikki Stoolin Kurussa ja Ruovedellä olevien muistojen kanssa tämä •>Vänrikin tie>> muodostaisi kiinteän matkailullisen kokonaisuuden, joka houkuttel isi matkailijoita myös ulkomailta. Nämä haihtuvat ilmakehään ja poistuvat siten merestä. Onpa neuvostoliittolainen Yurova todennut, että lannoittamalla bakteereja typellä ja fosforilla niiden työtä voidaan jouduttaa. Mikrobit käyttävät ölj yn aineosia rav innokseen ja tuhoavat sen siten täydell isesti. K uruRuovesi maantien uudelleenrakentamisen suunnittelun alkaessa on Hämeen Luonnonsuojelutoimikunta esittänyt Tieja vesirakennushallitukselle 31.8.1967 asiasta aloitteena seuraavaa : E ntinen maantie on eräs H ämeen mäkisimmistä, mutkasimmista ja kauneimmista. Raakaöljyssä on mukana myös vesiliukoisia aineita, jotka liukenevat mereen. 4. 1967 astuivat voimaan kansainväliset säädökset, jotka kieltävät ölj yn laskemisen Pohjanja Itämeren alueelle. 2. Vanha tie on edelleen tarpeen paikallisliikenteen vuoksi
Sen sijaan lääkintöhallituksen passiivinen kanta ihmisen suojelemiseksi elohopeavaaralta on herättäkotkista olisi menehtynyt. vuosi sitten sattunut haaksirikko, jossa T o" ey Canyon valutti mereen noin satatuhatta tonnia öljyä. Tarkoituksena oli, että linnut näin kiintyisivät ympäristöönsä ja pysyisivät siinä vapauduttuaankin . Linnut si joitettiin talven ajaksi häkkiin, josta oli näköala Vänern-järvelle, kotkien vanhalle asuinseudulle. Merikotkan istutusyrityksestä kertoo Ruotsin luonnonsuojelulehti Sveriges Natur (1/1967). 37. Englannista on tullut rohkaiseva tieto, että maan muuttohaukkojen romahdusmainen väheneminen näyttää pysähtyneen, ja paikoitellen on todettavissa jopa kannan elpymistä. Huuhkajien osalta Suomi on toistaiseksi omavarainen. Linnut ovat pysyneet istutuspaikallaan ja vuoden tai parin kuluessa niiden odotetaan varttuvan lisääntymisikään . Myöhemmin niiden todettiin kalastavan ia pyydystävän lokinpoikia, mutta vielä seuraavana talvenakin niiden elämää helpotettiin ruokkimalla. Siirtyminen yhä suurempiin aluksiin lisää myös mahdollisten katastrofien suuruutta, sillä nykyaikaiset ja suunnitteilla olevat alukset voivat kuljettaa jopa satoja tuhansia öljytonneja. Suurikokoisia poikasia voitaisiin siirtää sopivaan maastoon ja ruokkia niitä siellä kunnes ne itse oppisivat saalistamaan. Mikäli lainsäädännöllisin toimenpitein onnistutaan vähentämään luontoon vapautuvien myrkyllisten kemikaalien määriä, ja samalla saadaan petolintuja vihaavat mielet hiljalleen muuttumaan, olisi suurilla lintuaatelisillamme jälleen mahdollisuus viihtyä Suomessa. Meilläkin muistetaan Englannin edustalla n . Aluksi niitä ruokittiin, jotta niiden saalistuskyky ei äkkiseltään joutuisi liian kovalle koetukselle. Jotta linnut eivät tottuisi ihmisiin, niiden hyvinvoinnista huolehti vain yksi henkilö eikä hänkään tullut liian läheiseksi tuttavaksi niiden kanssa. Olisi vain paikallaan auttaa huuhkajia levittäytymään uudelleen sinne, mistä hillitön hävitys ne jo on karkoittanut. Lokakuussa 1965 tuotiin Norjasta Ruotsiin nuori merikotkapari. Ulkoilulakikomitea linnustolle. Muuttohaukkoja voisi Suomeen kenties tuoda Englannista kunhan sikäläisten haukkojen pesimätulokset ensin paranevat. Valtiovallan toimenpiteistä luonnonsuojeluasioissa ansaitsee kiitoksen maataloushallituksen ja -ministeriön tehokas toiminta elohopean vesistöihin pääsyn estämiseksi. Vuonna 1966 Norjassa näet maksettiin tapporahoja peräti 189 kotkasta, mihin lukuun sisältyvät myös maakotkat. Aikanaan ne epäilemättä ryhtyisivät uudella asuinpaikallaan pesimäpuuhiin . Samalla se antaa aihetta pelätä, että samoin saattaa käydä myös Norjasta tuoduille kotkille niiden pyydystäessä elohopean saastuttamaa kalaa. Vaikka nämäkin laittomuudet onnistuttaisiin estämään, on aina olemassa vaara, että öljyä kuljettava alus haaksirikkoutuu ja sen tankit saavat vuodon. Ruotsin samoin kuin Suomenkin merikotkia on raskaasti verottanut elohopeakuolema, joka estää lisääntymisen ja surmaa aikuisia lintuja, etenkin kovina pakkastalvina. Valitettavaa on, että maan hallitus ei ole antanut Eduskunnalle esitystä luonnonsuojelulainsäädännön uudistamisesta, vaikka asiaa käsittelevä komiteamietintö on valmistunut jo maaliskuussa 1966. Keväällä lahnan kutuaikana linnut laskettiin vapauteen . Kun syksyllä 1967 istutuspaikan läheltä löydettiin kuollut merikotka, pelättiin jo, että toinen istutetuista on saanut valmiiksi mietintönsä, josta on pyydetty lausuntoja eri virastoilta ja järjestöiltä. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toimintakertomus vuodelta 1967 Luonnonsuojelun yleinen kehitys maassamme on vuoden 1967 aikana tapahtunut varsin hitaasti. Meillä Suomessakin voi lähiaikoina tulla ajankohtaiseksi ruveta istuttamaan niin merikotkia kuin muuttohaukkoja ja huuhkajiakin niiden entisille asuinseuduille. Sen ruumiista ei löydetty ulkoisia vahingoittumisen merkkejä, mutta maksasta löytynyt runsas elohopeamäärä (14.5 mg/kg) antaa viitteen kuolemansyystä. Saksalaiset istutuskokeet puolestaan ovat antaneet r_ohkaisevia tuloksia huuhkajien palauttamisesta niiden entisille asuinseuduille. Rantalain käsittely eduskunnassa on puolestaan keskeytynyt. Näin ei kuitenkaan ilmeisesti ole, vaan kysymyksessä oli joku muu, sattumalta samalle alueelle tullut kotka. Merikotkia asuu vielä melkoinen määrä N orjassa, vaikka metsästäjät, poromiehet ja lampaanhoitajat niitä innolla tuhoavat tapporahojen kannustamina. Mikäli kaikki käy hyvin, on tarkoituksena tuottaa maahan lisää merikotkia N orjasta elvyttämään Ruotsin pahasti huvennutta merikotkakantaa
Tilintarkastajiksi valittiin HTM tilintarkastaja ekonomi Mauri Matikainen ja metsänhoitaja, fil.maist. Harri Dahlström, fil.tri Antti Haapanen, fil.lis. Niinisalo, varatuomari Eero-Pekka Paavolairn.:'l, maisemanvalvoja Ario Reinola, maisteri Heikki Suomus, professori Niilo Söyrinki ja arkkitehti Jaakko Ylinen. Kunniakirja luovutettiin rouva Hilkka Paavolalle. Käsiteltävinä on ollut seuraavat asiat: Itä-Lapin kansallispuistosuunnitelma, petovahinkojen korvaaminen, peruskoulun biologian opetuksen järjestäminen, luonnonsuojelualuejärjestelmän kehittäminen, vesiensuojeluohjelma ja muurainten raakana poimimisen ehkäiseminen.. Erkki Palmu ja fil.maist. Urpo Häyrinen, fil.maist. Neuvottelukunnalta odotetaan toimenpiteitä erityisesti ilman saastumisen osoittaessa jo naapurimaassamme Ruotsissa hälyttäviä oireita. Pasi Lehmusluoto ja varalle KHT kauppatiet.maist. Vuoden aikana neuvosto on pitänyt kolme kokousta yhdessä hallituksen kanssa. 0. Meillä tutkimukset ovat vasta alullaan. Vuosikokouksen jälkeen esitelmöi fil.tri Antti Haapanen Yhdysvaltain kansallispuistoista. Vuosikokous esitti hallitukselle seuraavat ohjeet: hallituksen tulee toimia läheisessä yhteistyössä neuvoston kanssa, tiedotustoimintaa on pyrittävä tehostamaan, on pyrittävä laajentamaan jäsenkuntaa ja luomaan maakunnallinen organisatio. Heikki Annanpalo, maat.metsät.kand. Suurten petoeläinten suojelu on saanut julkisuudessa varsin paljon huomiota osakseen, mutta niiden kannat ovat jatkuvasti vähenemässä kohden lopullista häviötä, koska valtio on jopa vähentänyt suojelutoimenpiteitään. Vesien saastuminen on jatkunut. Biosidikysymyksessä on huomattavasta julkisuudesta huolimatta tapahtunut vain epäoleellista kehitystä. Mäkisen ja varapuheenjohtajakseen professori Valter Keltikankaan. 38 hallitus: dosentti Pekka Nuorteva puheenjohtajana ja jäseninä tekn.yo. 0. Kauko V. Kokouksessa hyväksyttiin lopullisesti yhdistyksen uudet säännöt, joiden mukaan valittiin neuvosto ja hallitus seuraavissa kokoonpanoissa: neuvosto: professori Reino Kalliola valtion luonnonsuojeluviranomaisten piiristä, dosentti Göran Bergman Societas pro Fauna et Flora Fennican piiristä, apulaisprofessori Rauno Ruuhijärvi Vanamo-seuran piiristä, professori Ilmari Hustich Suomen Maantieteellisen Seuran piiristä, professori Valter Keltikangas Suomen Metsätieteellisen Seuran piiristä, sekä professori Peitsa Mikola, kansanedustaja V. Antti Kankkunen, varatuomari Paavo Pekkanen ja taiteilija Reidar Särestöniemi. hopeinen : fil.tri Ilmari Hiitonen, luonnont.kand. Veikko Huhta, luonnont.kand. Ilmansuojelua ja meluntorjuntaa varten on asetettu joulukuussa 1966 valtion neuvottelukunta, jossa kuitenkaan ei ole luonnonsuojelun edustajaa. Holger Ahlqvist. Martti Linkola ja dipl.ins. Mäkinen, valtiot.lis. Vesiasioitten korjautumiseen viittaa kuitenkin tuloja menoarvioon otettu määräraha vesihallinnon keskittämisen edistämiseksi. Seppo Sanaksenaho. Neuvoston ja hallituksen toiminta Neuvosto valitsi puheenjohtajakseen kansanedustaja V. Neuvoston sihteerinä on ollut toiminnanjohtaja. Vuosikokous Yhdistyksen vuosikokouksessa helmikuun 26 pa1vanå johti puhetta varatuomari Eero-Pekka Paavolainen. Kesän ennätykselliset tulvat Pohjanmaalla osoittivat vesistöjä rakennetun ilman kokonaissuunnitelmaa. Urpo Häyrinen, hum.kand. Tämän luontoinen on ollut se yleinen tilanne, missä Suomen Luonnonsuojeluyhdistys on toiminut vuonna 1967. Yhdistyksen ansiomerkit jaettiin seuraaville henkilöille: kultainen: professori Valter Keltikangas ja lääketieteen ja kirurgian tohtori Sten Stenius. nyt ihmetystä
Yleisölle jaettavaksi on otettu eripainoksia kirjoituksista •>Kololintujemme suojelw> (Antti Haapanen ja Vilho Vaa rna) ja •>Eläinten talviruok inta•> (Antti Haapanen). O sana tiedotustoimintaan kuuluu yhdessä biologian ja maantieteen opiskelijoitten yhdistyksen Symbioosin kanssa valmistettu luonnonsuojelunäyttely, joka koostuu 18 luonnonsuojelun eri aloja käsittelevästä taulusta. Finlands atur on ilmestynyt kerran agronomi Johan Standertskj öld in toimittamana. Avustusten määrä on lisääntynyt noin puolitoistakertaiseksi edellisestä vuodesta. Merkittävimmin ovat julkisuudessa olleet esillä Itä-Lapin kansallispuistohanke, pohjoismainen luonnonsuojelukongressi, vesiensuojeluohjelma ja Sosiaalisen luonnonsuojelun päivät jälkimaininkeineen. Veikko Huhta ja tekn .yo. Organisationuudistuksen tavoitteena on paikallisen luonnonsuojelutyön tukeminen ja jäsenmäärän lisääminen sekä sen keskinäisen kanssakäymisen parantaminen. Toimikunta asetettiin, ja se on aloittanut työnsä, mutta on tähän mennessä keskittynyt EteläSuomen soidensuojeluohjelman tarkistamiseen. Suomen Luonnon toimitussihteerinä on ollut metsänhoitaja Pentti Salanterä. Organisation uudistaminen Vuosikokouksen toivomuksen mukaan on ryhd ytty organisation uudistamiseen, jota on valmistellut nelihenkinen toimikunta. Hallitus on kokoontunut kaikkiaan kaksitoista kertaa, joista kokoustunteja on kertynyt yli viisikymmentä ja pöytäkirjan pykäliä 169. Tiedoitustoiminta Vuosikokouksen mielipiteen mukaisesti hallitus on koko vuoden ajan pyrkinyt tehokkaaseen tiedotustoimintaan. Seurauksena tästä toiminnasta on voitu havaita runsas kiinnostuksen herääminen luonnonsuojelua kohtaan. Kun kuitenkin edustaja-aloitteen toteutuminen näytti hyvin epätodennäköiseltä, pidettiin parempana tehdä vastaava aloite hallituksen tuloja menoarvioesitykseen vuodelle 1969. Toiminnanjohtajana ja rahastonhoitajana on ollut agronomi Johan Standertskjöld. Talous Jäsenmaksujen korotuksen ansiosta on voitu maksaa yhdistyksen velat. Säästöpankkien Keskusosakepankki on avustanut näyttelyn valmistamista 250 mk:n summalla. Itä-Lapin kansallispuisto Antaessaan lausunnon komiteanmietinnöstä ulkoi lulaiksi yhdistys teki aloitteen laajan kansallispuiston perustamisesta Itä-Lappiin Saariselänuorttijoen alueelle, koska ulkoilu.lain ei ehdotetussa muodossaan katsottu tarjoavan riittävästi mahdollisuuksia tulevaisuudessa tarvittavien suurten luonnontilaisten virkistysalueitten varaamiseen. Lehden numeroa 3 on lähetetty 600 kpl metsänhoitoyhdistysten neuvojille. Kansallispuistohankkeesta on ollut runsaasti keskusteluja julkisuudessa. Vuoden aikana oli vireillä hanke eduskunta-aloitteen tekemiseksi, jotta valtion tuloja menoarvioon otettaisiin määräraha Luonnonsuojeluyhdistyksen toiminnan avustamiseksi. äyttely on sijoitettu Helsingin Yliopiston Eläinmuseolle. Petoasiantuntijakseen hallitus on nimennyt fil.tri Erkki Pulliaisen ja pohjoismaisiksi yhdysmiehikseen yleisiä asioita varten agronomi Johan Standertskjöldin ja kalottiasioita varten hum.kand. Lehti on ilmestynyt neljä kertaa. Sihteereinä ovat toimineet fil.lis. Sittemmin metsähallitus on suorittanut laskelmia alueen puuvaroista, mutta tuloksia ei vielä ole annettu Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen käyttöön. Varsinkin Pohjois-Suomen lehdet ovat korostaneet sen mahdollisesti aiheuttamia työllisyysvaikeuksia Savukoskella, mutta myös sen merkitys 39. Martti Linkolan. Kirjanpitäjänä ja toimistoapulaisena on toiminut rouva Eini ordman. Hallitus valitsi varapuheenjohtajakseen fil.tri Antti Haapasen. Kampanja aloitettiin keväällä maan päälehdissä ja on sen jälkeen jatkunut kaikkeen yhdistyksen toimintaan liittyneenä. Luonnonsuojeluyhdistyksen edustajat kävivät myös neuvottelemassa asiasta metsähallituksen kanssa. Jäsenistöä on informoitu Suomen Luonnon ja yhden kiertokirjeen avulla. Heikki Annanpalo, edellinen toukokuun loppuun ja jälkimmäinen sen jälkeen. Kun kuitenkin kulut ovat Suomen Luonnon ja toimistokulujen osalta nousseet kustannustason nousun johdosta ja kurssija kokousmenojen osalta toiminnan lisääntymisen johdosta, varat eivät ole riittäneet edes täysipäiväisen toiminnanjohtajan palkkaamiseen, eikä hallituksen ja neuvoston jäsenille ole maksettu kokouspalkkioita tai edes matkakorvauksia. Toimikunta on laatinut ehdotukset organisatioksi ja siihen kuuluvien järjestöjen säännöiksi, joista neuvotellaan paikallisten luonnonsuojelujärjestöjen edustajien kanssa vuoden 1968 vuosikokouksen yhteydessä. Se on tilattavissa lainaan yhdistyksen toimistosta ja onkin kiertänyt kuluneena vuonna useissa eri tilaisuuksissa eri puolilla maata. Syksyllä kansallispuistohanke oli esillä neuvoston ja hallituksen yhteiskokouksessa, missä päätettiin ehdottaa metsähallitukselle epävirallisen toimikunnan muodostamista koko luonnonsuojelualuejärjestelmän kehittämiseksi. Lisäksi hallitus on kokoontunut kolmesti yhdessä neuvoston kanssa
Vesikysymyksiin on sittemmin puututtu mm. 10 Valtion luonnonsuojeluvalvojalle on tehty aloite Hiidenportin aarnialueen suurentamisesta. 3 Maatalousministeriölle on jätetty kirjelmä petovahinkojen korvaamisesta täysimääräisinä ja tapporahojen poistamisesta. päivinä yhdessä Tampereen yliopiston kanssa ja sen suojissa. 11 Maatalousministeriölle on jätetty kirjelmä muurainten raakoina poimimisen estämiseksi.. 9 Tieja vesirakennushallitukselle on jätetty kirjelmä tieluiskien verhoamisesta maastoon soveltuvalla kasvillisuudella. 6 Belgian senaatin ja edustajahuoneen puheenjohtajille on lähetetty kirjelmä muuttolintujen suojelemisesta, jota myös muitten Pohjoismaitten luonnonsuojelujärjestöt ovat ki rjeitse esittäneet. Päivillä käsiteltiin luonnonalueitten varaamista ja käyttöä ihmisten virkistystarkoituksiin. 8 Maatalousministeriölle on jätetty kirjelmä ulkomainonnasta . kansanedustaj ille, vesioikeuksien jäsenille, eräille virastoille ja vesiensuojelun piirissä toimiville henkilöille. 4 Tieja vesirakennushallitukselle ja maataloushallitukselle on jätetty kirjelmät luonnonsuojelullisten tavoitteiden huomioon ottamisesta vesistöjen rakennussuunnitelmissa ja niiden toteuttamisessa. Päiville o li kutsuttu oman jäsenistön lisäksi asiasta kiinnostuneita järjestöjä, viranomaisia ja yksityisiä henkilöitä, ja niille osallistui yli 300 henkeä, jotka edustivat yli sataa järjestöii, va ltion viranomaisia ja kuntia . Siinä todettiin biologisen tietämyksen tarpeellisuuden kasvavan varsinkin niitten henkilöitten keskuudessa, jotka tulevat tekemään ratkaisuja luonnonvarojen käyttöön ja yhdys40 kuntien jätehuoltoon li ittyvissä kysymyksissä. 2 Yhdessä MAR-toimikunnan kanssa on Porin kaupunginhallitukselle lähetetty kirjelmä Kokemäenjoen suiston ja Yyterin lietteiden varaamisesta yleiskaavassa luonnonsuojelualueiksi. Toimenpiteet johtivat pikkulintujen pyynnin kieltämiseen Belgiassa. 5 Länsi-Suomen vesioikeudelle on lähetetty Lest ijärven säännöstelyhanketta vastustava kirjelmä. Peruskoulun luonnonsuojeluopetus Luonnonsuojeluyhdistyksen hall itus jätti 25.4.1968 opetusministeriölle kirjelmän, jossa esitettiin yhdistyksen näkemys peruskoulun biologisten aineiden opetuksen luonnonsuojelullisista tavoitteista. Muistio jätettiin syksyn kuluessa mm. Valitettavaa on, että varat eivät kuitenkaan riittäneet tulosten julkaisemiseen toimintavuoden aikana . Kaupunginhallitus on ilmoittanut Kokemäenjoen suiston ja Yyterin rannan tulevan luonnontilaisina säilytettäviksi, mutta sen sijaan Riitasaaren alueen varaamista luonnonsuojelualueeksi kaupunki ei pidä mahdollisena. Vaihtoa ehdottava kirje on lähetetty noin sadalle IUCNn jäsenjärjestölle. Yhdistyksen kantaa on puheenjohtaja myös esitellyt eduskunnan sivistysvaliokunnalle peruskoulun biologisen opetuksen tärkeyttä korostaneen lähetystön mukana. Päiviä varten saat iin avustukset opetusministeriöltä ja Tampereen kaupungilta. Asioita pohdittiin 16 alustuksessa ja kahdeksassa seminaariryhmässä, ja tulokset julkaistiin päivien julkilausumassa. Päivät herättivät runsaast i huomiota lehdistössä, ja sosiaalisesta luonnonsuojelusta on sen jälkeen keskusteltu vilkkaasti sekä lehdistössä että eri järjestöjen kokouksissa. limnologisymposiun1issa. alueen perinteellisen elinkeinon, poronhoidon, turvaajana on selvästi esitetty. Muistio toimitettiin myös täydellisenä ja l yhennelmänä noin sadalle sanomalehdelle ja sitä esiteltiin myös mm. 7 Merenkulkuhallitukselle on jätetty kirjelmä jäteölj yvahingoi:;ta ja niiden selvittämisestä. Sosiaalisen luonnonsuojelun päivät Yhdistyksen toiminnan merkkitapauksia oli Sosiaalisen luonnonsuojelun päivät, jotka järjestettiin syyskuun 23-24. Vesiensuojeluohjelma Luodakseen itselleen selvän kuvan vesiensuojelun tilanteesta ja tarpeista hallitus valmisteli asiasta muistion, joka viimeisteltiin yhdessä neuvoston kanssa. elohopeakysymyksissä. Kansallispuistohankkeen ajamiseksi Luonnonsuojeluyhdistys on saanut tuntemattomalta lahjoittajalta 2000 markan avustuksen, josta vuoden kuluessa on käytetty noin puolet. Muistiota on jouduttu täydentämään eräiltä osin ja julkaistaan korjattuna vuoden 1968 aikana. Julkaisujen vaihto Hallitus on ryhtynyt toimenpiteisiin ulkomaisten luonnonsuojelujulkaisujen saamiseksi maahan lähinnä Vanamo-Seuran, Turun yliopiston ja Oulun yliopiston biologisten kirjastojen yhteyteen. Lausuntoja ja alotteita E dellä mainittujen lisäks i hall itus on lähettänyt seuraavat aloitteita ja lausuntoja sisältäneet kirjelmät: 1 Liitteeksi tieja vesirakennushallitukselle lähetettävään kirjelmään on annettu valtion luonnonsuojeluvalvojalle lausunto katajan käytöstä aurausmerkkeinä
5 Savonlinnan kesäyliopiston Savon maakuntaseminaariin, joka käsitteli luontoa ja ulkoilua, osallistui tekn.yo. Martti Linkola sihteereinä sekä esitelmöitsijöinä professori Reino Kalliola, arkkitehti Jaakko Ylinen, dosentti Pekka Nuorteva, dosentti Göran Bergman, agronomi Johan Standertskjöld ja varatuomari Eero-Pekka Paavolainen. Kokouksen yhteydessä pidettiin neuvottelu Euroopanneuvoston suunnitteleman luonnonsuojeluvuosi1970 :n toteuttamisesta Pohjoismaissa yhteistyönä. . 7 Vesiensuojeluyhdistyksen neuvottelupäivillä yhdistystä ovat edustaneet maat.metsät.kand. 11 Yhteiskuntapoliittisten järjestöjen yhteistyökokoukseen on yhdistyksen edustajana osallistunut kahdesti tekn.yo. 14 Pohjoismaiden neuvostolle on annettu lausunto saasturniskysymyksiä koskevasta aloitteesta. Luonnonsuojeluyhdistys on ollut mukana Suomen Pakkausyhdistyksen aloittamassa •>Pidä Suomi siistinä>>kampanjassa, jonka neuvottelukunnassa yhdistyksen edustajana on ollut kansanedustaja V. Helsingin ympäristöön järjestettiin keväällä yksi linturetki. 10 Dosentti Pekka Nuorteva on osallistunut lirnnologisymposiurnin paneelikeskusteluun •>Vesihuolto ja vesien luonnontalous•>. Ruotsin luonnonsuojeluyhdistyksen syyskokouksessa oli Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen edustajana mukana toiminnanjohtaja, jonka lisäksi mukana oli myös professori Reino Kalliola. Kokoukset Suomen Luonnonsuojeluyhdistys on ollut edustettuna seuraavissa tilaisuuksissa: 1 Metsäviikon aikana yhdistys järjesti keskustelutilaisuuden aiheesta •>Johtaako metsänviljely luonnonkatastrofiin>>. Helsingin kaupungin ulkoiluja urheiluviraston kanssa on käyty neuvotteluja luonnonsuojelullisen ohjelman saamisesta kaupungin retkille. 16 Pohjoismaiden neuvostolle on annettu lausunto muuttolintujen suojelualueen lunastamisesta Espanjasta. 8 Biologiliiton perustavassa kokouksessa yhdistystä edusti fil.lis. Heikki Annanpalo, fil. 17 Opetusministeriölle on annettu puoltolausunto IYFn leiriä varten haetusta apurahasta. 6 Jyväskylän kulttuuripäiviin liittyneessä pohjoismaisessa luonnonsuojelukongressissa, jonka järjestäjinä olivat Suomen Luonnonsuojeluyhdistys, Kotiseutuliitto, Delegationen för Hembygdsvård, Pohjolaorden ja Jyväskylän K ulttuuripäivät, osallistui runsaasti yhdistyksen jäseniä. Hallituksesta ja neuvostosta olivat agronomi Johan Standertskjöld ja hum.kand. Muu toiminta Entisen tavan mukaan yhdistys järjesti seminaarien oppilaille kirjoituskilpailun, jonka voitti Jukka H ovila H einolan seminaarista. 15 Maatalousministeriölle on tehty aloite kalan pyynnin rajoittamisesta elohopean saastuttamilla vesialueilla. Alustuspuheenvuorot pitivät dosentti Pekka Nuorteva ja maat.metsät.lis. Tulokset näykyvät toivottavasti kevään 1968 retkillä. Kansainvälinen toiminta Edellä on vähän käsitelty kansainvälistä toimintaa, josta lisättäköön seuraavaa: Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) Luoteis-Euroopan osaston kasvatusja opetusjaoston kokous pidetään kesällä 1968 Suomessa. 13 Helsingin maalaiskunnalle on annettu lausunto sen alueella olevista lintusuojelukohteista. 41. Harri D ahlström ja fil.lis. Jorma Aho. Pohjoismaiden euvoston järjestämässä luonnon saastumista ja likaantumista käsittelevässä kokouksessa oli yhdistyksen edustajana fil.tri Olavi Hilden, jonka lisäksi agronomi Johan Standertskjöld oli mukana Delegationen för Hembygdsvård'in edustajana. 2 Pohjois-Pohjalaisen Osakunnan järjestämille Rovaniemen maakunnallisille neuvottelupäiville osallistuivat toimitsijoina tekn.yo. Heikki Annanpalo. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys on valmistellut kokousta opetusministeriön myöntämän määrärahan turvin. 9 Kasvinsuojeluseuran asettamaan biosidien haittavaikutustoimikuntaan on yhdistys nime.nnyt edustajakseen maisteri Teuvo Suomisen. 3 Hämeen maakuntaseminaarissa Lahdessa esitelmöivät professori Niilo Söyrinki ja maisemanvalvoja Ario Reinola, joiden lisäksi mukana oli fil.tri Antti Haapanen. Veikko Huhta. 12 Toirnitusinsinöörille on annettu lausunto Siikalahden pengerryshankkeesta, jota yhdistys vastustaa. Po hjoismaisen Öljysuojelu-Unionin järjestämässä informatioluontoisessa kokouksessa ilmoitettiin pyrkimyksestä järjestää kansainvälinen kokous yhdessä vastaavan englantilaisen järjestön kanssa Roomassa keväällä 1968. 4 Delegationen för Hembygdsvård'in vesiensuojelukokoukseen osallistuivat Luonnonsuojeluyhdistyksen puolesta dosentit Pekka Nuorteva ja G öran Bergman. 18 Rahastoille no annettu lausuntoja luonnonsuojelullisiin tutkimuksiin haetuista apurahoista. tri Antti Haapanen ja dipl.ins. Seppo Sanaksenaho. Mäkinen. Heikki Annanpalo Luonnonsuojeluyhdistyksen edustajana. Keskustelua on selostettu seikkaperäisesti Suomen Luonnon kolmannessa numerossa. Matti Leikola
Lisäksi ne eivät juuri puutu käytännön ongelmiin kuten riistakatoihin ja niiden syihin, eläinlajien talo udelliseen merkitykseen jne. Useimpia vanhoja numeroita voi tilata Valtion Riistantutkimuslaitokselta (osoite: Unioninkatu 45 B) korvausta vastaan. Monikäyttöisyyttä lisäävät kunkin kirjoituksen lopussa olevat kirjallisuusviitteet sekä englanninkieliset tiivisteln1ät. on mitä toivottavinta, että kuntien kirjastot ryhtyisiJäteöljyn vesilinnuille aiheuttamista tuhoista Itämeren alueella ( L em111etJi11e11). Oppikirjojenhan on perin vaikeata pysyä ajan tasall a levinneisyysja yleisyystietojen osalta. Metsäkanalintujen määrästä j3 esiintymisestä eri rnaastotyypeillä Oulun läänissä vuonna 1966 suoritettujen kompassilinja-arviointien mukaan ( Rajala). Riekon ja ki irunan talvisesta kasvisravinnon valinn asta ja puissa ruokai lusta ( R ajala) . nonsuojelija useimmin joutuu ottamaan kantaa. Esiintyykö valkohäntäpeuroissamme P11e11111ostro11,n lm-loista. Erityisen suositeltavia Suomen R iistan vuosikirjat ovat koulujen käsikirjastoille, joissa ne olisivat suureksi avuksi opettajille ja antaisivat oppi laille ja kerhoille arvokasta lisätietoutta maamme eläimistöstä. Yhteenveto valkohäntäpeuralaskennasta vuonna 1966 ( Koivisto) . Vieläkin selvemmäksi tulee asia, kun tarkastellaan kuluvalla vuosikymmenellä St1ome11 Riistassa ilmestyneiden kirjoitusten käsittelemiä eläinlajeja ja -ryhmiä (jäljessä oleva numero ilmaisee aihetta käsittelevien kirjoitusten lukumäärän): Karhu 4 Maakotka 2 Susi 2 Kanahaukka Ahma 1 Varpushaukka 1 Il ves 2 Muuttohaukka Kettu 6 Ruskosuohaukka 1 Minkki 2 Huuhkaja 2 Kärppä, lumikko Viirupöllö 1 Jänis, rusakko 9 Varis 2 Majava 3 Kyyhkyt 2 Orava 4 Lokit 1 Piisami 3 Kanalinnut 26 Hirvi 7 Mctsilhanhi 2 Valkohäntäpeura 5 Muut vesilinnut 22 Suomen R iistan vuosikirjat antavat pätevää ja ajankohtaista tietoutta suuresta osasta lintuja nisäkäsfaunaamme. T. S.. Aihepiiri on kuitenkin käsitetty varsin laajasti, joten julkaisun kirjoituksilla on arvoa paljon laajemmillekin piireille kuin sen nimestä voisi päätellä. Siksi Peltopyyn rnlviekologiasta ( P11/liai11m). ( A11dersso11 ja Koivisto) . Juuri näissä asioissa S110111e11 Riista pitää lukijaansa ajan tasalla. Samoin luonnosta eri tavoin kiinnostuneiden järjestöjen kirjastoissa se on paikallaan. Kirjoitusten nimistäkin jo selviää, että suurin osa julkaisun sisällöstä on ajankohtaista luettavaa myös luonnonsuojelijoille. Valkohäntäpeurojen jo ukkokuolema ta lvella 1965/66 ( Koivisto, A11de,·sso11 ja ]11kkara) . Suomen R iistan uusinta numeroa on saatavissa kirjakaupoista. Samasta paikasta voi myös saada tri Matti H e/111ise11 laatimaa luetteloa •>Suomen Riistanhoito-Säätiön julkaisut vuosina 19461964•>, jossa luetellaan, paitsi S11omc11 Riistassa esiintyneet kirjoitukset, myös sarjassa •>Riistatieteellisiä Julkaisuja•> ilmestyneet tutkimukset. Suomen Riistanhoito-Säätiön vuosijulkaisu. J\ktsähanhen istutuskokeilu ( Sai11io) . Jäniksen keuhkomadon ,·:ielluksesta elimistössä ( A11dersso11) . 42 vät tilaamaan sarjaa, jotta sen tiedot olisivat kaikkien saatavi lla. Valkohäncäpeuran sukuel innäytteistä saatuja tutkimustuloksia ( ]ukkara, Koivisto ja Rajakoski). Kirjallisuutta Suomen eläimistöä Suomen Riista 19. Eräiden Pohjois-Savon runsasravinteisten järvien pes ivästä vesi! intukannasta ( A 11tikai11e11) . Metson ja riekon pesimisaikaisesta käyttäytymisestä ja hautomislämpötilasta ( Vala1111e) . 167 s., kuvitettu. Metsäkanalintukannat elokuussa 1966 reittiarviointien mukaan ( Rajala} . Suomen Riistan uusin numero käsittelee perinteell iseen tapaan suomenkielellä, tieteellisen asiallisesti ja seikkaperäisesti eläimistömme sitä osaa, josta erityisesti metsästäjät ja riistanhoitajat ovat kiinnostuneet. T oimittaneet Paavo Rajala ja Ilkka Koivisto. Seuraavassa esitetty luettelo S110111e11 Riista 19:n artikkeleista selvittää lyhyesti julkaisun sisällön: Kotkan pesimisaikaisesta ravinnosta poronhoi toa lueella ( Sulkava ja Rajala). Niiden käsittelemä lajisto ja ongelmat ovat Yhteenveto hirvilaskennan tuloksista vuonna 1966 juuri niitä asioita, joihin käytännön harrastaja ja luon( Koi,,isto). Suomessa vuonna 1965 kaadetut karhut ja ilvekse, ( Pulliainen). Fasaanin rav innosta Suomessa (Pulliai11e11) . R iistati lanne rnetsästyskausien 1964/65 ja 1965/66 päii ttyessä ( Helmi nc11)
L uvussa käsitellään mm. Luo ntaiset tappiot johtuvat pääasiassa muista syistä kuin peto jen tai metsästäjien verotuksesta, kuten ruoan ja suojakasvillisuuden puutteesta. ] . turskan, lohen ja ankeriaan vaelluksia, merkintätutkimusta jne. Myös myrkkyvillityksestä olisi Lampion mielestä päästävä irti : nykyinen ajattelutapa ei enää hyväksy myrkkyjä eikä rautoja pyyntikeino ina. Metsästys ja luonnonsuojelu TPppo LampioJ1.111.: WSOY 1967. Tässä on syytä rajoittua eräisiin luonnonsuojelunäkökohtia koskeviin reunahuomautuksiin. Värikuvat, mustavalkoiset kuvat ja piirrokset on sijoitettu mielenkiintoisesti ja vaihtelevasti. Fil.tri Teppo Lampio, Metsästäjäin Keskusjärjestön toim innanjohtaja, o n toimittanut tämän yli 600 sivua käsittävän täydellisen ja pemsteellisen teoksen metsästyksen nykytilanteesta maassamme. Sadonkorjuuta merellä koskevassa kohdassa kerrotaan ehdotuksesta lannoittaa merta suurkaupunkien orgaanisilla jätteillä. osa Suomennos: Ilkka Virkkunen Otava/Life 1967 >>Maailman eläimet•>-sarjan toinen teos käsittelee kiintoisasti ja monipuolisesti kaloja. Mukana o leva tietoaines ei o le tästä >>kansantajuistamisesta» kärsinyt. Luonnonsuojelun ja riistanhoidon yhteisenä tehtävänä on eläinten elinympäristöjen säil yttäminen siinä määrin kuin se kansantaloudellisesti suink in on mahdollista, sanoo Kalliola. Ommanney onkin tunnettu sekä sujuvana matkakirjojen tekijänä että käytännön kalataloustutkijana. Teksti ja kuvat antavat lukijalle selkeän ja tasapainoisen vaikutelman . Kirjan kuvitus on erittäin havainnollista. Teos käsittelee monipuolisesti kaikkia metsästykseen liittyviä seikko ja eräretkeilyä ja erävalokuvausta myöten . Om111a1111ey: Maailman eläimet, 2. Kirjan henki o n luonnonsuojeluun nähden positiivinen, ja teokseen sisältyy prof. Värikuvat ovat hyviä samoin suhteellisen runsaasti käytetty reunakuvitus. On harmi, että teos ilmestyi ennen VANA MOn asettaman kalo jen suomenkielisiä nimiä käsittelevän toimikunnan työn valmistumista. puronieriä on pantu pu ro43. Riistanho idon merkitys o n kasvanut. Tämänkin kalateoksen pahin puute on nimistön epätarkkuus. Itse asiassa luonnonsuo jelijain ja metsästäjäin suhteessa luontoon on vain vähäisiä erimiel isyyksiä. Toivottavasti vesiensuojelusta vastaavat jättävät tämän menetelmän käyttämättä Itämeren ja sen lahtien osalta. H än toteaa kuitenkin, että käsitykset ovat suuresti muuttumassa, ja hän o n petokantojen säilymisen suhteen melko optimistinen. Hän toteaa myös, että eräitä luonnonsuojelun asettamia tavoitteita ei vielä ole saavutettu. Eniten keskustelua ja erimielisyyttä on aiheuttanut perolintukysymys . Teoksen kerronta on sujuvaa ja kansantajuisesti esitettyä. Hait ja rauskut saavat runsaasti tilaa. H än on tapporahojen poistam isen kannalla, koska kieltämätön totuus on, etteivät riistakannat ole henkirahoista huolimatta lisääntyneet. Yleensä esimerkit eri yhteyksissä käsittelevät sekä merikalo ja että sisävesikaloja. R eino Kalliolan kirjoittama luku luonno nsuojelusta . Jako hyötyja vahinkoeläimiin ei myöskään o le mielekäs. Luonnonsuojelun ja metsästyksen tavoitteet lähentelevät toisiaan . Lampio kirjoittaa suurpetokysymyksestä, että •>kultrnuri o n suurten petojen kohdalla ollut hyvin yksiselitteinen käsite>> sekä •>Suomen kansaa ei yleensäkään voida sanoa eläinystävälliseksi ja peto jen hillittömässä vi haamiscssa suomalaiset ovat aivan omaa luo kkaansa». Kalo jen vaellusten ja niiden tutkimisen kuvaus on saanut oman lukunsa •>Suuret kalainvaellukset ja miten niitä tutkitaan>>. M uutenkaan ei o le vahingoksi luonnonsuojeluväelle tutustua metsästäjäväen ajatuksenjuoksuun ja ongelmiin yhä paremman yhteisymmärryksen luomiseksi heidän välilleen tulevaisuudessa. Standertskjöld Kalat F rancis D . Teosta laatimassa o n ollut huomattava joukko alan pätevimpiä asiant untijoita. Tosin tappaminen on edelleen eräänä metsästyksen päämääränä, mutta •>metsästäjät eivät metsästä tappaakseen, vaan tappavat metsästääkseen», kuten tunnettu fi losofi Ortega y Gasset on lausunut. Kirja sisältää mielenkiintoisia osia maamme riistaeläimistöstä, riistanhoidosta ja riistan sairauksista sekä eräretkeilystä ja erävalokuvauksesta, jotka voivat kiinnostaa myös ei-metsästäjiä. Luonnonsuojelun vaatimuksena on kuitenkin , että myös kanahaukalle suodaan pesim israuha. Riisrakannat ova t pienentyneet, metsästäjäin lukumäärä on kasvanu t noin 170 000 metsästyskorttia lunastetaan vuosittain ja metsästys on muuttunut elinkeinosta vapaa-ajan harrastukseksi. Teo ksessa on myös sellaisia nimivirheitä, mitkä olisi voinut välttää ilman toimikuntiakin. Teoksessa kuvataan kalojen esiintymistä, rakennetta, sopeutumista vesiympäristöön, lisääntymisbiolologiaa jne. Metsästyksen olosuhteet ovat suuresti muuttuneet. Niinpä rauto jen ja myrkkyjen käyttö olisi lopullisesti kiellettävä ja pesimisrauha ulotettava koko luontoon . Ilkka Virkkusen suomennos o n miellyttävä lukea. Francis D . K irjan tarkoituksena on myö tävaikuttaa uudenlaisen ajattelutavan syntymiseen metsästäjien piirissä siten, että riistanhoidollisiin toimenpiteisiin ja luonnonsuojelullisiin näkö kohtiin kiinnitettäisiin enemmän huomiota kuin aikaisemmin. Mm
Kirjan ennestään vahva asiarunko on säilyttänyt hyvin paikkansa. Siivonen: Pohjolan nisäkkäät. Toisaalta teoksessa käytetään kirjolohi-nimeä ja todetaan aivan oikein pii kkimonnista, että kala on tuotu Suomeen. vuosi (s. Heikki A nnanpalo Nisäkkäät L. 302 sivua. klassillisen luonnonsuojelun mahdollisuuksia esitellään omassa kappaleessaan. tai 5. Johdannossa esitetään luonnonsuojeluaatteen laajentuminen siirtymisenä luonnonmuistomerkkine suojelusta maisemahoitoon ja luonnon kokonaisuuden suojeluun. taimeneksi ja harmaanieriä (kanadannieriä), mitä on istutettu Suomeen 1950-luvulta lähtien, on väännetty amerikanjärvirauduksi. Lopuksi valotetaan luonnonsuojelua Saksan demokraattisessa tasavallassa ja annetaan kunnioitettavan laaja kirjallisuusluettelo, joka valitettavasti käsittää melkein yksinomaan saksalaisia julkaisuja. Parasta teoksessa ovat hyvät levinneisyyskartat ja yksinkertaiset piirrokset. Kulttuurimaiseman muodostumista käsittelevässä kappaleessa kosketellaan maaja metsätalouden kehittymistä ja sen vaikutusta maisemaan, vesien ja ilman hoitoa, biosidien vaikutusta, rannikon suojelua ja biosidikysymystä. Ns. Englanninkielinen selitysohje lopussa on hyvä keksintö. Ocava 1967. Siivosen »Pohjolan nisäkkäät>> antaa lajissaan ensimmäisen yhtenäisen yleissilmäyksen Fennoskandian ja sen lähiympäristön nisäkkäisiin. On mukava todeta, että nisäkäsharrastajia on muistettu uudella teoksella. Se on kuitenkin aloittelijallekin helppoa, jos rassaa mahdollisen vaginan aukon selväksi parsinneulalla tms. Lajikuvaukset ovat yleensä asiallisia, vaikka joi takin nimikysymyksistä (esim. Saaliin käsittelystä puhuttaessa sanotaan, että 'nuorten myyrien sukupuolen määrittäminen on (ilman ruhon avausta) erittäin vaikeaa' (s. VEB Gustav Fischer Verlag Jena 1967. Jonkun asiantuntijan pikaisellakin tarkastuksella olisi monet nimistövirheet saatu oikaistuksi. Olisi ollut hauska kunkin lajin kohdalla tietää yksilöluvut tarkemmink in, mm. Suunnittelijoitten koulutukseen se sopii myös erittäin hyvin, koska asioita on käsitelty luonnon eloyhteisöittäin unohtamatta kuitenkaan teknillisten toimenpiteitten vaikutusta. l'olevi Skare11. imenomaan luonnonsuojelun perusteitten ja tehtävien valottajana kirjaa voi hyvin suositella käytettäväksi myös oppikirjana korkeimmassa luonnonsuojeluopetuksessa biologeille ja metsämiehille. Päästäisten määrityksessä on ehkä kiinnitetty turhan paljon huomiota välihampaiden suuruussuhteisiin: »Hampaiden rakenne on kullakin nisäkäslajilla vakio .>> (s. 23). Metsäsopulin vaelluksista ei puhuta mitään, todetaan vain, että se >>viettää näkymätöntä elämää,>. 17). Kun tekstiä on havainnollistettu runsaalla kuvituksella, kirjan käyttö on helppoa. Monipuolisen asiasisältönsä ja hyvän kuvituksensa perusteella tämä teos sopii niin lahjakirjaksi kuin itse hankittavaksi yleistiedon lähteeksi sekä kaloista että yleensä luonnosta kiinnostuneille. Demokraattisen jelun käsikirja Harri Dahlström Saksan luonnonsuoBauer, Ludvig 117ei11itschke, Hugo: Landschaftspflege und Naturschutz. Kun niistä nyt alkaa jo olla varsin selvä kuva luotavissa, olisi Söyri11gi11 »L 11onno11suojelun käsikirjan» saatava pikaisesti aikaansa vastaava seuraaja, mikä kustantajille terveisiksi todettakoon. Toinen laajennettu painos. Ulkoasultaan miellyttävässä kirjassa on tavanomaisten johdantolukujen (saaliin käsittely jne.) lisäksi määrityskaavoja, lajikuvauksia, piirrettyjä kuvatauluja ja kirjallisuusluettelo. Teos on tervetullut lisä kaikkien luonnonharrastajien kirjahyllyyn. Esimerkiksi metsäpäästäisen välihammassuhteet vaihtelevat kuitenkin huomattavasti. 44 Kirja ei kuitenkaan poista sitä suurta puutetta, mikä on suomalaisessa kirjallisuudessa. Maisemahoidon perusteissa luodaan käsittelylle vankka biologinen pohja metsien, vesistöjen, ilmaston ja maaperän ominaisuuksien esittelyllä. Sorex isodo11) voi olla toistakin mieltä. Tunturisopulista kerrotaan vähän vanhahtavan yleistävästi, että se on >>utelias ja rohkean äkäinen» (= vaelluskäytöstä) otus, joka massavaeltaa no in joka 3. Johdannossa todetaan, että aineisto peru cuu >>tuhansiin>> uusiin näytteisiin. Uudistumisen nopeus osoittaa, kuinka tärkeäksi tekijäksi luonnonsuojelu on käynyt yhteiskunnassa ja kuinka luonnonsuojelun kehitys on ollut tavattoman nopeaa. 88). Joidenkin kuvataulujen (harmaakuvemyyrä, päästäiset, metsähiiri ym.) värit ja yksityiskohdat ovat ehkä painatusteknillisistä syistä epämääräiset. Hyvä asiahakemisto lisää kirjan käyttöä käsikirjana. voidakseen punnita määrityskaavojen luotettavuutta. Meillähän ei ole saatavissa mitään kirjaa, joka yhtenäisesti esittelisi luonnonsuojelun ekologisia perusteita puhumattakaan siitä, että luonnonsuojelun tehtävät teknillistyneessä yhteiskunnassa olisi esitetty. Saksalaisesta luonnonsuojeluja maisemanhoito-oppaasta on jo kolme vuotta ensimmäisen painoksen ilmestymisen jälkeen täytynyt ottaa laajennettu painos. 181 s
Eteläiset lehtokasvit ovat vallitsevia (pinta-ala yhteensä 2,2 ha). kultakuusi, kaksi hiidenkirnua ja useita siirtolohkareita. L o1111ais-Hämeen L11011to No. Sarjassa Pflanzensoziologie on Gustav Fischer Yerlag Jena julkaissut Der Karpatenbirken Fichtenwald des Hochharzes, jonka on kirjoittanut tri Gerhard Stöcker. Muut luonnonsuojelualueet ovat: Kirkkonummi, Grundträsk, kaksi jaloja lehtipuita kasvavaa lehtometsikköä, jotka edustavat tammimetsävyöhykkeen kasvillisuutta. vuorijalava (pinta-ala 3 ha). Maanomistaja Eräjärven kunta. niinipuuta. 45. Pääosa alueesta on maanviljelijä Matti Jaakkolan maalla, pienempi osa on Längelmäen seurakunnan maata. Tämän vuoksi yksityismaille saatavat suosuojelualueet ovat erityisen arvokkaita. 25/1967 käsittelee havaintoja lintujen, niveljalkaisten ja lepakkojen punkeista sekä pienestä puuntuhoojasta Lamellocossus terebra F. Toipa/saari, Kirkonkylä, Kirkkosaari (pinta-ala 0,5 ha) maisemallisesti kaunis saari, jolla kasvaa mm. Krister Ahlström. »Jos kulkiessasi tapaat puusta tai maasta linnun pesän, jossa on pojat tai munat ja emo makaamassa poikien tai munien päällä, niin älä ota emoa poikineen, vaan päästä emo lentämään ja ota vain pojat, että menestyisit ja kauan eläisit.» V Moos. Kun valtion maita on EteläSuomessa niukasti, »Etelä-Suomen soiden suojelusuunnitelmassa>>, joka koski yksinomaan valtion maita, ei ole eteläisiä suotyyppejä riittävästi edustettuna. Rauhoitetut luonnonmuistomerkit ovat kookkaita tai/ja maisemallisesti merkittäviä puita, jaloja lehtipuita, yksi kalasääksen pesäpuu, yksi kuusimuoto ns. (Lepidoptera). Teos on tieteellinen tutkimus kasviekologian alalta (Hinta MDN 38.50). Sivumäärä 22. TOIMITUKSELLE SAAPU EITA KIRJOJA Sarjassa Suomen Eläimet, Animalia Fennica, on ilmestynyt n:o 11, Rauno Lin11av11oren luteita koskevan tutkimuksen toinen osa (Nivelkärsiäiset II, Luteet 2, Geocorisae); 232 sivua. Suurin osa tekstistä saksankielellä. Pernaja, Rösund, kaksi luotoa, joista toinen on kalasääsken pesimäpaikka (pinta-ala 0,6 ha). Näiden lisäksi kolmas erillinen suojelualue, noin 5 aarin kokoinen tervaleppäkorpi on myös seurakunnan maalla. Seurakunnan maalla olevat Rauhaniemi ja Puukkolan saari, jotka edustavat käenkaalimustikkatyypin luonnontilaisia metsiä. 12 ha). Maanomistaja tilanomistaja Lilja Juvonen. 22: 6-7 Virallisen luonnonsuojelun alalta UUSIA RAUHOITUKSIA v. Maanomistaja on dipl.ins. Ne jakaantuvat kohteittain ja lääneittäin seuraavasti: Läänit u T-P A H Ky Mi P-K Ku K-S V L yht. esihistoriallinen hautaraunio (pinta-ala 14,10 ha). WSOY, PorvooHelsinki, 1967. Eräjärvi, Uiherla Eräpyhä-niminen niemi, jolla mm. Parkunsuo on kunnan suurin suo ja edustaa SisäSuomen keidassoita. Suonenjoki, Lieteenmäki, Pohjois-Savossa harvinaisen komea niinipuumetsikkö (pinta-ala 0,5 ha). Maanomistaja maanviljelijä Y,jö Myntti. Rovaniemen mlk, Korkalo, Pöyliövaaran näköalapaikka, josta avautuu kauniit näkymät Kemijoelle ja Rovaniemen kaupunkiin (pinta-ala n. Maisemallisesti ja muinaistieteellisesti merkittävä alue. Maanomistaja vuorineuvoksetar Selma Staffans. Joutsa, Uimaniemi, valkovuokkoesiintymä (0,15 ha), joka on eräs harvoista paikkakunnan esiintymistä. Alueet (pinta-ala > 1 ha) 1 3 1 5 Pikkualueet (pinta-ala < 1 ha) 1 1 1 1 1 5 luonnonmuistomerkit 5 11 3 10 3 7 5 2 3 2 51 Uusista luonnonsuojelualueista on huomattavin Längelmäellä Parkunsuon luonnonsuojelualue (pinta-ala 77,3 ha). Maanomistaja maanvilj. 1967 Vuonna 1967 tehtiin kaikkiaan 61 rauhoituspäätöstä luonnonsuojelulain nojalla. Lauri ja Ida Roui. Nastola, Kirkonkylä. Alueella kasvaa mm. Maanomistaja Korkalon jakokunta
Climatic changes a11d/or the introduction of m11skrat arr believed to be responsible for tbis changr. E11ropean111ink (M11st e la /11t r eola) Kai Westman According to old records this s pecies has been co111111on a11d widely distributed in so11them and central Finland for centuries. Ever_y year there are 1110/ves crossing the eastern border from the Soviet Union. F.arlier on(y eco110111ic losses have been compensated. The marten 1110s hunted for its f11r, a11d the population declined, reachi11g the /0111est point in the !ote 1920's. D11ri11g the h1111ting srason 1966/67 altogether 1707 111arlens 111ere killed. Si11ce 1956 there has been some recovery of the pop11latio11. Since the begi1111i11g of 1968 the (y11x is _(111/y protected in Fi11la11d. Instead ~( a continuous distrib11tio11 the species 110111 lives as severnl smaller local populations i11 vario11s parls of the original a1-er1. In December 1967 the popult1tion 1vas estimated to be 100 specimens. The pnpulation is declining, and at the e11d of 1967 the !ota/ n11111ber in Finland 11Jas estimated to be 120130 specimens. In 1967, 87 wolfs came to Fi11/a11d from the east, and 71 111e11t back. ner' s right to co111pe11satio11 if thc esthetic beauty of a landscape is destrqyed by reg11latio11 of 11:aterco11rses or allied 111orks. At the present time there is a sma/1 breedi11g pop•t!atio11 011 the Fi1111ish sidr o( the border. Raccoon dog ( N J' c t e r e II t e s p r o c.1• o II o i d e s) Matti Helminen During the 1930' s raccoo11 dog 1vas introd11ced to the European side of the Soviet Union. The significance of this re.rol11tion for the social nature conservation and the patterns of total pla1111i1ig of society is discussrd. Si11ce 1900 it has declined, especially in the western a11d northern areas of Lapla11d. IVolveri11e (G 11 / o g ,, I oJ E rkki P11lliai11en During 1880-1900 the distribution of 111olveri11e 1vas reslricted to northern a11d eastem Finland. The population is 110111 strong mough to sta11d a moderate h1111ti11g. At the end of 1967 the pop11latio11 1vas estimated to 1111mber 60-70 specime11s. At the present time the 1111mber of wolves in Fi11/a11d is estimated to be 25, most of them in the immediate neighbourhood of the eastem border. In the late 1920's the pop11latio11 started to decline, but the distrib11tion area has 110/ marked{y changed. In 19591963 there 111as an expa11sion from the east, sim11ltaneot1s(y with an expansion ali over in eastern Europe. The species has increased in n11mber, and in 193539 the first specimens 1vere enco1111tered in Finland. Carnivores Bear (Urs11 s a r c t os) Erkki P11/liai11en pages 314 Tn 1900 the distribution of the bear i11c/11ded only the easlem and northern regions of Finland. D11ring the 1960's an average of 50-75 animals have been kil!ed ammally, 1vith the maxim11m of 97 bears in 1966. The bear is 110w protected from October 16th to April 15th. D11ri11g the 1940' s a recovery started, and it probably siili goes on. This species is vigorous(y persecuted, and the pop!llation is consta11t!y decli11i11g. Uma/!), they are quickly killed. Marten (M art es 111artes) Matti Helminen The marterz pop11lation of Fi11land appears to have bm 1 doi11g wel! from early times 11p to the beginning of the present cmtmy. In 1930 it became protected by law. Our changing ma111111al fauna, Pari 1. Summaries of the Main Articles in this Issue Leading article: The legal semrilJ' of the esthetic va/11e of a landscape Pekka Nuorteva pages 1-2 'Ibe Highest Co11rt of Appea/ i11 Finland has recent(y passed a reso/11tion thai admits the /and. American mink ( Nl II s I e I a v iso 11) Kai IVestman This species 1vas introduced to Finland f rom North A merica i11 the late 1920's. In the late 1950's a pop11latio11 of 400 a11i111als was believed to exist in Finland. IVolf (C a II i s I II p II s) E rkki Pulliainen Since 1880 the distrib11tion of the wolf has been restricted to the 11orthern111ost regio11s of Finland. It f requent(y escapedfrom the f arms and established a wild pop11/atio11. ln the eastern a11d 11orthem. Fe1ver 111olverines are coming from the east Ihan is ki/led in Finland. 46 Ly nx (Lynx lynx) E rkki P11/liai11en In 1900 /y11x had already disappeared f rom the 1vestem Finland, and in 1920 the distribution 1vt1s restricted to the ra.r/ a11d 11orth, with the exceptio11 of the 11orthem111ost Fi11la11d
47. There is 110 rvidence o.f har11l11f side ~(fecls in the 11se of alkoxy alkyi 111erc111y i11 seed dressing. It is s11gges/ed Ihot bird boxes, 1vith a hole of 1 ½ i11ch diameter sho11/d be placed .for this animal. By organis111s _yet 11nk11011J/I, the vario11s 111erct1ry co111po1111ds are conver/ed /o high[y toxic and persislent organic .form, metftyl 1J1erc111J•. kand ., Valtion luonnonsuojelutoimisto. The chemical poll11tio11 of 11at11rc ! . This area 1vo11/d srrve as a 1vi!dem ess area .for /he needs of ca111pi11;;., reindeer keepi11g a11d as a refuge of larg,e }}Ji/d a11i1J1ais. The f!yi11g sq11irrel ( S c i II r o p / , r II s r II s s i c II s) Pertti Sulkava _Dages 15-19 Very Ii/tie is k11oiv11 abo11t this species in Fi11/a11d. The goals of co11servatio11 in the Soviet Union is to control the eco11omic ,ue qf 11att1ral reso11rces s11ch os soi!, 1vater and air, and to preserve 111i!d/ife. Pertti Sulkava, lehtori, Loviisa. H01vever, the 1vhi /etaiied sea eagles (H a Ii a et 11 s a J h i c i J I a) are seri011sl_y a[fec/ed ~1' 111err111y 1·esid11es i11 .fish and 1vaterf01v/. The sil11alio11 is, ho}}Jever, controversial. It is believed to depend 011 winter stores at this /ime. Juri Arut11ria11, toimittaja, euvoscoliitto. The merc11ry proble111 offields anrl }}Ja/er s_ysle11Js Matti Helminen pages 2930 The S11Jfdish experimce has sho11J/I thai /he discontint1alio11 of /he 11se of alkJ•I 11Jerc111y i11 seerl dressi11g in 1966 res11l1rd i11 a decline of resid11al mermry in 1)}0od pigeo11s (Co I 11"' b a o e II a s) , starli11gs ( S / 11 r 11 tt s v II I g a r i s) and 11/rtrsh harrier ( C i r c 11 s a e r II g i II o s II s) . Thl!)' also serve as reservations for economical(y important game animals. Urpo Hä;wi11en, luonnontiet. ofForestryandC011servation, Nikolai Jelisejev, is interviewed by the a11thor. The. Tämän numeron artikkelien kirjoittajat: Pekka N11or/eva, dos., Helsingin yliopisto, SL Y:n puheenjohtaja ,\1atli Hel1J1i11e11, fil.eri., Valtion riistantutkimuslai ms, Helsingin yliopiston dosentti Erkki P11/liai11en, fil.tri ., Helsingin yliopisto. The .first litter is bom i11 midd/e Mqy, and apparent!y another i11 111ids11m111er. Emplf!)'ment opport1111ities are t1rgent/y 11eeded in the local co1J/v11111ities, a11rl the c11tti11g of trees 011 the proposerl area 111011/d offer 111orkfor 250300 111e11.for some fe1v years. It is knoum /o live in central a11d so11thern Fi11/and, b11t the northern .frontier is 11ncertain. Nfore recent experience has, ho})JC/Jer, show11 Ihot /he p11/p and chlorine i11d11stries are impor/011/ so11rces of har111f11J 1J1erc11ry poli11tio11. Accordi11g to the observatio11s '-!f the a11thor, the 111ost import,mt so11rce '-!f food is birch, b11t 1110!!)' olher decid11ot1s trees are 11sed. The pop11/atio11 of this species is decli11i11g i11 Fi11la11d, apparenl(y as a result of modem forestry 111ethods, //lhich remove the old trees. At the age of 011c 111011th /he yo1111g are reatfy to /eave the nest, 1vhich m11al/y is b11ilt i11 an old 111oodpecker hole. The parks are areas of i11te11sive research, and they have their 01v11 scientisls 1u1mbering 130 and research program. The high residues of fi.rh in Siveden have res11/ted in the prohibilion of the use of fish f rom certain lakes as h111J1a11 food. This is acc1111111/ated anrl concentraterl by the aquatic food chains in fish a11d other vcrtehrates. The 11at11re protection areas of the Soviet U11io11 Juri A rutu,jcm pa_ges 19-20 !11 this artic/e the chief of Dept. As _yet there has no/ been 01!)' i11cide11ts among h11ma11s as a reS11!t of cons11111ptio11 of large O11101111/s of co11ta111i11at~d fish. The lasi 1vi!demess 11111st be saved ! Urpo Hqyrinen pages 21-28 A large 1vilderness area in northeastem Fi11/a11d consisting of forests, bogs, /akes, rivers and arctic hills is proposed for creati11g a nnv 11ational park covering 5300 k111 2 • [11 thi.r area there has 110/ J•et been Ol!J' loggi11g, nor has it been penetrated ~y roads. E.q11af!y high residues have been fo1111d i11 certai11 arcas of Finland. In 111id-1vi11ter the c111i111al sho1vs lillle activity. Kai IIYestma11, fil.kand., Kalataloudellinen tutk imustoimisto. In some years it appears to be 111ore co11m1011 Ihan i11 others. Creating a park 111011/d be beneficia/ for reindnr keeping, }}Jhich 11Jo11/d 110/ be restric/er/ i11 the park. aclivity increases in March, 1vhich is the 111ati11g ti1J1e. D11e /o the similarity of A merica11 a11d EHropea11 mink there hcs been some co11f,1sio11 aho11t the distrib11tio11 of these I//I0 species. par/s of /he co1111try olher 1vi!d minks f ro/lJ 11eighbo11ri11g co1111/ries invaded Fi11/a11d. Pari of /he merm1_J' is released (!)' these i11d11slries into the 1vaters. The Soviel Union has 73 11at11re prot~ction areas covering a /ota! of 5 million hect:zres. As a rmtll of the 11orthem locatio11, the re11e1val of .forests is extremfl_y slow, anrl the emplqpmnl 1vo11/d be 011(y of temporary importance
Kangask. Muuttohaukka, merikotka, tunturihaukka, huuhkaja, maakotka ja kanahaukka ovat katoamassa Suomen maisemakuvasta 156 sivua, 121 kuvaa, joista 25 m onivärisiä. Liki parikymmentä kuvaajaa on luovuttanut edustavia mustavalkoja värikuvia. Runsain mitoin eräja luontotietoutta selkeästi esitettynä ja uusimpaan tutkimukseen nojautuen. Kaikkiaan kirja kuuluu kärkipään teoksiin viimeaikaisessa biologisessa kirjallisuudessamme" (Aamulehti).. "Vakuuttava ja vaikuttava puheenvuoro. 38:50 WSOY Annommeko ulioimpien lintuiemme kuollo1 TEUVO SUOMINEN LINTUJEMME KATOAVA AATELI Maamme nimekkäiden luonnontutkijoiden ja lintutieteilijöiden vaikuttava ja polttavan ajankohtainen vetoomus metsien, tuntureiden ja merenrantojen suurten yksinäisten puolesta. Arvokas painoasu, sivuala on suuri ja painatus huolellista
62 :, nahkaselk. Hinta osalta 29 :, sarjatilaajille 24 :. osassa 192 s. 348 s. Se ei yritä tyhjentävästi esitellä kaikkia mahdollisia lajeja, vaan teksti ja kuvat yhdessä antavat käsityksen eläinmaailmassa vallitsevasta muotojen moninaisuudesta. kirja Linnut, kirjoittaja Roger Tory Peterson, joka on maailman tunnetuimpia lintumiehiä ja lisäksi etevä valokuvaaja. Tämä LIFEn toimittama kiehtovan värikäs kirjasarja on monella tavoin erilainen kuin muut eläinkirjat. " Kirja rakentuu erittäin havainnolliselle, värikkäälle ja mielenkiintoiselle kuva-ainekselle. On siis kysymys loogisesta ja selkeästä systemaattisesta esityksestä. 72:-. Maanosat. Silti on tekstiäkin keskitettyä, kirkasta, nasevaa melkoisesti. Jokainen sivu tuo uuden asian esiin , joka niveltyy edelliseen ja seuraavaan sivuun . TILGMAN IN KIRJ APAINO HELSINKI 1968. Nyt valmistunut sarjan 3. Lukijalle hahmottuu vähällä vaivalla kirkkaasti jäsennetty yhtenäiskuva." Kauko Kula, Kauppalehti. Kansat. Kangask. uusia osia korkeatasoisiin tietoteossarjoihin TIETEEN OTAVA ~ I 1 8 9 SAAVUTUKSET 1-4 Monissa maissa ilmestynyt tietoteossarja tekniikan, luonnontieteiden ja yhteiskuntatieteiden kehitysvaiheista, nykyaikaisen tutkimustyön perusteista ja sovellutuksista käytännön aloilla. osa Maapallo. MAAILMAN ELÄIMET 1-5 amerikkalaisen havainnollinen ja mukaansatempaava eläinkirja Ilmestynyt 4. 4