Suomen Luonto 1/2018 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

Tuhannet allit ovat kerääntyneet ALLIN AIKA 18.1.2018 Irtonumero 9,50 € Irtonumero 9,50 € HEIKKI WILLAMO nousi jäätikölle VON WRIGHTIN veljekset ja luonto 1. AN NI KY TÖ MÄ KI JA HA RJ UT S. O R A N G IT . R E T K I JÄ Ä T IK Ö L L E . M A M M U T IN S U O M I. Kävimme kuuntelemassa niiden laulua. Tuhannet allit ovat kerääntyneet Suomenlahdelle talven viettoon. 18.1.2018 Irtonumero 9,50 € S U O M E N L U O N T O 1 | 2 18 L E M M E N JO K I. V O N W R IG H T IN V E L JE K S E T . A L L I. L U K IJ O ID E N M IE L IP A IK A T L U O N N O S S A . 50 –54 Talvivaelluksella LEMMENJOELLA HEIKKI WILLAMO nousi jäätikölle VON WRIGHTIN veljekset ja luonto MILLAINEN ON MIELIPAIKKA LUONNOSSA. A N N I K Y T Ö M Ä E N H A R JU E S S E E . V E IK K O H U O V IN E N
PURON SOLINA kaikuu luonnon muovaamassa urkupillistössä Lieksan Ulkkajoen Korkea koskella. Jääurut KUVA MARKKU TANO / TEKSTI HEIKKI VASAMIES S Y D Ä N T A LV I. Tammikuun sininen hämärä lisää tunnelman hartautta
46 Kolme veljestä Von Wrightin taiteilijaveljekset olivat myös luonnontuntijoita. K A N SA LL IS GA LL ER IA / AT EN EU M IN TA ID EM U SE O , KO KO EL M A A N TE LL . Helsingin Uutelan niityillä voi nähdä tiklejä. KU VA : K A N SA LL IS GA LL ER IA / TE R O SU V IL A M M I. 62 Orangit ahtaalla Kävimme tutustumassa sukulaiseemme. 40 Jos mammutti eläisi... ... 52 Harjujen lumo Anni Kytömäki harjujen vanhoilla polkutaipaleilla. Von Wrightin taideveljekset Magnus ja Wilhelm von Wrightin teos Harjalintu. JO N I PE N TT IL Ä 58 58 Lukijat paljastavat mielipaikkansa luonnossa. 24 Hyisen meren kuoro Etelärannikon sinisimpukat keräävät lintuja Siperiastakin. Suomenkin luonto olisi aivan eri näköinen kuin nykyään. Talvivaelluksella Lemmenjoen kansallis puistossa. 30 Jääkauden rippeet Heikki Willamo nousi poikansa kanssa Pohjois-Norjan jäätiköille. 4 SUOMEN LUONTO 1/2018 M A RK U S SI RK K A Sisällys 1/2018 Sisällys 14 40 46 Vakiot 7 Luonnonkalenteri 8 Luonto ja ympäristö nyt 13 Maailmalta 37 Kolumni: Pirkka-Pekka Petelius 45 Vahtikoira 66 Homo sapiens: Susanna Lahtinen 68 Kotona 70 Retkellä 72 Virikkeitä 73 Lukijoilta 74 Havaintokirja 76 Kysy luonnosta 82 Luonnoskirja Jos Suomi olisi mammuttiaroa, olisi täällä varmasti myös villihevosia. Miten selviää britti Robert Lemmenjoen erämaassa. = kannessa mainittu von wright. 58 Paras paikka luonnossa Lukijat paljastavat mielipaikkansa. Magnus ja Wilhelm von Wrightin teos TO M BJ Ö RK LU N D. TO M BJ Ö RK LU N D 4 SUOMEN LUONTO 1/2018 Vakiot 37 Lahtinen 76 Kysy luonnosta olisi täällä varmasti myös villihevosia. 14 Lemmenjoen kaamoksessa Kultamailla on keskitalvella rentouttavan rauhallista. 38 Metsien tulkki Veikko Huovinen oli myös luontokirjailija
H EIK KI W IL LA M O 30 30 Norjan jäätiköt sulavat. Painotuotteen hiilipäästöt on laskettu ClimateCalcilla. Heikki Willamo kuvasi niiden häviävää maailmaa.. Retkeilemme allien luo sivuilla 24–29. no. Kannen kuvasi Pekka Komi. 1/2018 SUOMEN LUONTO 5 Alli on maamme kaunempia lintuja; pesijä, muuttaja ja talvehtija. www.climatecalc.eu Cert. vuosikerta www.facebook.com/suomenluonto www.instagram.com/suomenluonto www.twitter.com/suomenluonto Verkossa luonnon uusimmat kuulumiset: www.suomenluonto.fi Lehden digitaalinen näköisversio: www.lehtiluukku.fi Toimituksen osoite: Itälahdenkatu 22 b, 00210 Helsinki Sähköposti: etunimi.sukunimi@suomenluonto.fi palaute@suomenluonto.fi Tilaajapalvelu: (09) 228 08210 Tilaajapalvelun yhteystiedot sivulla 81 Päätoimittaja Heikki Vasamies 040 632 9550 Toimituspäällikkö Antti Halkka 050 308 2795 AD Nanna Särkkä (vs.) 050 520 8366 Marika Eerola (perhevapaalla) Toimittajat Riikka Kaartinen 040 480 9236 Johanna Mehtola 050 308 2186 Mari Pihlajaniemi (vs.) 040 706 5574 Jouni Tikkanen (perhevapaalla) Verkkotuottajat Annakaisa Vänttinen 0400 359 787 Laura Salonen 050 346 0821 Myyntija markkinointivastaava Elina Juva 050 452 2347 Ilmoitusmyynti Arja Blom 045 646 6611 ilmoitukset@sll.fi ja arja.blom@sll.fi Julkaisija Suomen luonnonsuojeluliitto ry www.sll.fi Itälahdenkatu 22 b 00210 Helsinki Suomen luonnonsuojeluliiton osoiterekistereitä voidaan käyttää markkinointiin henkilötietolain mukaisesti. Painolla on myös ISO 14001 -ympäristöjohtamisjärjestelmä. Aikakauslehtien liiton jäsen ISSN 0356-0678 Painopaikka Hansaprint Turku Hansaprint Oy:lle on myönnetty Pohjoismainen ympäristömerkki. CC-000026/FI Luonnonystävän ykköslehti 77
Ilmastonmuutos ei totisesti ole helposti nieltävä asia. ANN A RIIK ON EN. Puhuttavaa ja ymmärrettävää on hengästyttävän paljon. 6 SUOMEN LUONTO 1/2018 HEIKKI VASAMIES päätoimittaja heikki.vasamies @suomenluonto.. On sekä toimittava ripeästi ilmastonmuutoksen torjumiseksi, että yritettävä luoda mahdollinen, toteuttamiskelpoinen ja edes hiukan positiivinen visio tulevaisuudesta. Toimittaja Hanna Nikkasen ohjauksessa syntynyt teos oli hidasta luettavaa, sillä joka luvun jälkeen piti pysähtyä pitkäksi toviksi pohtimaan lukemaansa. Tuon totaalisuuden ehkä ainoa positiivinen puoli on, että se asettaa pakottavan kehyksen tehdä arvomaailmaamme, elämäntapoihimme, talousjärjestelmäämme, teknologiaamme ja lukemattomiin muihin asioihin muutoksia, joiden välttämättömyyden moni on aistinut sisimmässään jo vuosikymmenien ajan. Muiden ideologioiden hiipuessa on robottimaisesti toteutettu talouselämän uus liberalistista toimintalogiikkaa. Pakon edessä tehtävät ratkaisut eivät takuuvarmasti miellytä kaikkia, eikä kriiseittä selvitä. On hyvä, että ilmastonmuutos yritetään taloudellisessa toiminnassa nähdä myös mahdollisuutena, kunhan kaikkien huoneentaulujen ykkösteesinä pysyy ilmastonmuutoksen torjuminen ja vasta kakkosena siitä hyötyminen. Kuten Nikkanen toteaa, ilmastonmuutos on kaiken muutos. Länsimaiset fi losofi t ja muut ajattelijat ovat tällä vuosituhannella kokeneet tyhjyyden tunnetta, kun globalisaatio ja rajat ylittävät talouskytkökset ovat loiventaneet ja hämärtäneet ideologisia eroja. Tarvitaan kaikki älylliset kyvyt rakentamaan siltaa tulevaisuuteen. Olisi todella vaarallista, jos ilmastonmuutoksen etenemisestä tulisi joidenkin isojen toimijoiden, valtioiden, yritysten tai eturyhmien kilpailuetu, keino kampittaa kaveria. Yritysten toimeliaisuutta ja innovointia seuratessa tulee ristiriitainen olo. . PÄÄKIRJOITUS Parempaa uutta vuotta LUIN JOULUNPYHINÄ Tampereen yliopiston journalistiikan opiskelijoiden kirjoittamaa kirjaa Hyvän sään ai kana – Mitä Suomi tekee kun ilmasto muuttaa kaiken (Into 2017). Nyt ajattelijoiden ja toimijoiden, yksilöiden ja yhteiskuntien on herättävä horroksestaan. Sopeutumista ehkä helpottaa se, että moni muutoksista osoittaa tietä oikeasti kestävämpään ja mielekkäämpään tulevaisuuteen. M IK KO PA A RT O LA / VA ST AV A LO Myrskyt ovat Suomessa entistä tuhoisampia, ja niiden aikaansaamat aallot vyöryvät jäättömällä Suomenlahdella rantaan vielä tammikuussakin
Peltomyyrä pysyttelee maassa nietosten suojissa jyrsimässä puiden tyviosia. Keski-Suomessa myyräkannat ovat paikoin huippuvaiheessa, mutta määrät eivät silti ole erityisen suuria. Vikkelä metsämyyrä sen sijaan vilahtelee välillä hangesta ylös ravinnonhankintaan. LII M U S CC BY -S A 2.0. Jos keli on tuuleton, ilma ei sekoitu, ja esimerkiksi aamuruuhkan saasteet jäävät leijumaan matalalle lähelle maanpintaa. PERHE JATKAA SEN JÄLKEEN VIELÄ UNIAAN, JA KOKO KONKKARONKKA KÖMPII ULOS PESÄSTÄ VASTA MAALIS–TOUKOKUUSSA. Maan pinnalla kylmennyt ilma jää jumiin ylempänä olevan lämpimämmän ilmakerroksen alle, koska kylmä ilma on lämmintä raskaampaa. Myyrien kannat vaihtelevat paikallisesti 3–4 vuoden sykleissä. Talvitila alkaa purkautua yleensä vuodenvaihteen jälkeen. Luonnonvara keskuksen seurantojen mukaan myyriä on tällä hetkellä hyvin vähän Etelä-, Itäja Pohjois-Suomessa. Se kiipeää näppärästi jopa havupuiden taimien latvoihin mutustelemaan kärkisilmuja. Hangen vilistäjät Metsämyyrän ruokavalio on monipuolinen. CC BY -S A 2.0 KARHUN POIKASET SYNTYVÄT TALVIPESÄÄN TAMMI–HELMIKUUN TAITTEESSA. Jos samaa kokeilee marraskuussa, saa hiirenkorvia odotella, sillä puu on vielä talvitilassa. 1/2018 SUOMEN LUONTO 7 LUONTO ALKAA TÄHYILLÄ KEVÄÄSEEN KESKITALVI on pakkasen ja talvivarastojen hyödyntämisen aikaa. (MP) Puut valmistautuvat jo kevääseen VAIKKA mitään ei vielä näy päällepäin, alkavat koivut hiljalleen varautua kevään tuloon ja lämpöön. Luonnonkalenteri T O IM IT TA N U T M A R I P IH L A JA N IE M I D AV E_ S. Kun koivun oksan ottaa sisälle helmikuussa, se alkaa nopeasti tehdä hiirenkorvia. JU H A IL KK A M yyrät viettävät talveaan pitkälti lumen alla. Länsi-Suomen myyräkanta on lähtenyt hiljalleen kasvuun, ja siellä odotetaan myyrähuippua ensi syksylle. (MP) Tyynien talviaamujen riesa HEIKKOTUULISINA talviaamuina selkeän yön jälkeen maanpinnan lähelle voi muodostua sulkueli inversiokerros. (MP) Ilmanlaatu voi talviaamuisin heikentyä inversio kerroksen muodostumisen takia
Jään päällä eläimiä näkee harvoin, mutta meren pohjassa jään alla vilisee merieläimiä, kuten käärmetähtiä, kampasimpukoita, sekä merivuokkoja, meritähtiä ja merisiilejä. 8 SUOMEN LUONTO 1/2018 TIESITKÖ. . Tutkimusalueella oheneva ja ajoittain sulanut jää päästää enemmän valoa läpi, mikä mahdollistaa levien yhteyttämisen ja kasvun. Nopeat muutokset kertovat eliöiden hämmästyttävästä kyvystä sopeutua, mutta toisaalta myös siitä, että nämä ainutlaatuiset, vuosituhansien aikana kehittyneet ekosysteemit voidaan pian menettää lopullisesti. Jäähyllyksi kutsutaan mannerjäätikön osaa, joka hiljalleen valuu mereen. LUONTO, YMPÄRISTÖ JA TIEDE NYT SUOMALAIS-UUSISEELANTILAINEN tutkijaryhmä löysi suuria muutoksia valtamerilajien yhteisöissä tutkimusmatkallaan Etelämantereelle loka–marraskuussa 2017. Professori Alf Norkko ja tutkimuskoordinaattori Joanna Norkko Helsingin yliopiston Tvärminnen tutkimusasemalta sekä tutkimusmatkailija Patrick ”Pata” Degerman olivat matkalla mukana. Samalla alueella on tehty tutkimuksia jo vuosina 2001, 2002 ja 2009. Merijää ohenee Antarktiksella T O IM IT TA N U T R II K K A K A A R T IN E N Ilmastonmuutos heikentää merijäätä Etelämantereella. Jää on nyt keskimäärin ohuempaa kuin aikaisemmin, ja hiljattain kahtena peräkkäisenä kesänä merijää suli alueelta kokonaan. Merijään paksuus vaihtelee alueella paljon, ja se on aikaisemminkin saattanut välillä jopa sulaa. Joitakin vuosia sitten alkoi tapahtua kuitenkin säännönmukaisempia muutoksia. Levät houkuttelevat alueella niitä syöviä selkärangattomia, joiden perässä saapuvat myös petoeläimet. Oheneva jää päästää valoa merenpohjaan, mikä saa aikaan nopeita muutoksia ekosysteemissä. TEKSTI RIIKKA KAARTINEN CH A ZZ M A RR IO TT. Tilanne vaihtelee kuitenkin eri osissa Etelämannerta, sillä toisilla alueilla jään paksuus on jopa kasvanut. Tutkimusalue sijaitsee noin 3500 kilometriä Uudesta-Seelannista etelään, merialueella lähellä Rossin jäähyllyä
PA TR IC K D EG ER M A N Suomen eteläisin ääripiste sijaitsee Bogskärin majakalla. Järvistä suurimmat ovat Saimaa (1393 km 2 ), Päijänne (1082 km 2 ) ja Inari (1082 km 2 ). Suomen suurin pituus on 1147 kilometriä Hangosta Utsjoelle, mutta Bogskärin majakalta mitattuna yli 1200 kilometriä. SUOMI NUMEROINA 390 908 NELIÖKILOMETRIÄ on maamme pinta-ala. ANTTI HALKKA Tutkijat sukelsivat kolme metriä paksun jään alle tutkimaan merenpohjaa. 34 536 NELIÖKILOMETRIÄ on sisä vettä. VIIME VUOSISADALLA Suomen pinta-ala pieneni rauhansopimuksissa, ja 1947 Neuvostoliitolle myytiin vielä 176 neliökilometrin Jäniskosken alue. Vasemmalla telttaleiri jäällä. Isoin laajennus tuli kuitenkin 1995, jolloin Suomi rohkeni laajentaa aluemerensä 12 meripeninkulmaan eli yli 20 kilometriin. Numerot sen näyttävät. SATAVUOTIAS Suomi on sopiva sekoitus maata metsineen, peltoineen ja tuntureineen, sekä makeaa ja merivettä. Joista pisin on puolen tuhannen kilometrin Kemijoki. Maamme tilastoitu pinta-ala onkin nyt suurempi kuin vuonna 1939, jolloin meriä ei luettu mukaan. 303 912 NELIÖKILOMETRIÄ on maata. 52 460 NELIÖKILOMETRIÄ on merta, eikä vain vettä, vaan merenpohjaa esimerkiksi suurine värikkäine levineen, sinisimpukoineen ja pohjaäyriäisten ja -kalojen läänityksineen. Suomesta paljon on saarilla, joista isoimmat ovat merellä Ahvenanmanner (689 km 2 ) ja Kemiönsaari (545 km 2 ) ja sisävesillä kiistanalainen Soisalo (1540 km 2 ) ja Sääminginsalo (1060 km 2 ). 22 prosenttia on vettä – 13 prosenttia merivettä ja 9 prosenttia makeaa vettä. Wikipedian luku on maa-alueen ja sisävesien yhteis ala, jota ei kuitenkaan nykyisin ilmoiteta Tilastollisessa vuosikirjassa. 1/2018 SUOMEN LUONTO 9 A N TT I H A LK K A Nopeat muutokset kertovat eliöiden hämmästyttävästä kyvystä sopeutua. Maankohoaminen on tuonut uutta maata useita neliökilometrejä vuodessa. Se ei siten ole 338 449 km 2 , kuten esimerkiksi Wikipedia kertoo. Nykyisestä Suomesta on 78 prosenttia maata, ja metsää on pinta-alasta 57 prosenttia. PA TR IC K D EG ER M A N PA TR IC K D EG ER M A N
Birdlife Suomen mukaan yli 200 linnun järripeippoparvia on nähty muun muassa Kirkkonummella ja Hangossa. Jäljellä on alle 30 000 aikuista, ja kannan arvioidaan puoliintuneen 30 vuodessa. Keinovalo varhentaa tiaisten ja peipon laulun alkua kevätaamuisin sekä etelässä että pohjoisessa, mutta pohjoisen mustarastailla ja punarinnoilla vain laulukauden alussa. Leuto talvi ja syksyn runsas pihlajan marjasato ovat houkuttaneet järrejä jäämään Suomeen. Normaalisti niiden syysmuutto ajoittuu syys–lokakuulle. Päiväja hämäräaktiiviset mustarastas, punarinta ja peukaloinen syövät vähälumisilla seuduilla mieluiten eläinruokaa, jonka turvatakseen ne puolustavat talvellakin reviiriä. Keinovalo aikaistaa talvella jonkin verran myös talija sinitiaisten heräämistä, mutta millään lajilla se ei pidennä iltaa. Myös alkukeväällä keinovalo vaikuttaa lintujen liikkeellelähtöön ja laulun alkamiseen lajista toiseen vaihtelevin tavoin. Siemensyöjillä lyhytkin talvipäivä riittää mahan täyttämiseen. Pöllöt pesivät tundralla Euraasias sa ja Pohjois-Amerikassa ja vaihtavat pesimäseutujaan sopulikantojen mukaan. Mustarastas ja punarinta alkavat laulaa Suomessa pimeämmässä kuin Saksassa ja Espanjassa, ja sitä varhemmin suhteessa auringonnousuun, mitä pitemmälle kevät ehtii. Pohjois-Euroopassa talvehtivat mustarastaat, punarinnat ja peukaloiset saapuvat keinovalaistuille ruokailupaikoille jopa 4–5 tuntia varhemmin kuin valaisemattomille. Järrit talvehtivat Etelä-Ruotsissa ja Euroopassa. Suomessakin aiemmin pesinyt kultasirkku arvioitiin nyt äärimmäisen uhanalaiseksi. Täpläsiilikkään varoitusväreihin vaikuttavat saalistuksen lisäksi parin valinta ja lämmönsäätely. Syytä useaan yhdistelmään ei tiedetä, sillä pedot oppivat varomaan vain yhtä väriä kerrallaan. 10 SUOMEN LUONTO 1/2018 LUONTO, YMPÄRISTÖ JA TIEDE NYT Järripeipot liikkeellä TÄNÄ TALVENA järripeipot ovat jääneet viivyttelemään eteläiseen Suomeen. Se estää eri väriyhdistelmiä häviämästä. Varsinkin Etelä-Suomen puimattomilta pelloilta on laskettu ennätyssuuria järripeippoparvia. PERTTI KOSKIMIES. Pääosa talvilinnuista on parvissa eläviä siemensyöjiä, joiden ravintoa on tarjolla epätasaisesti, nykyään yltäkylläisesti etenkin pihojen ruokintapaikoilla. Myöhemmin heräävät talija sinitiainen ja peippo aloittavat konserttinsa samankaltaisissa valaistusoloissa niin Pohjoiskuin Etelä-Euroopassa, eikä niiden aamu aikaistu suhteessa auringonnousuun kevään edetessä. Eikä samakaan laji reagoi luonnontai keinovaloon kaikkialla yhtäläisesti. Kuuluttamalla reviiristä laulunpätkin ja vahtimalla sitä jo aamuvarhain, ennen kuin tuuli tai liikenne heikentävät kuuluvuutta, lintu säästää valoisaa aikaa ruoanhakuun. M A RK O JU N TT IL A / VA ST AV A LO Tunturipöllöt hupenevat BIRDLIFE INTERNATIONAL luokitteli tunturipöllön maailmanlaajuisesti vaarantuneeksi lajiksi. PERTTI KOSKIMIES Keinovalo vaikuttaa lintuihin eri tavoin Mustarastas pysyy reviirillään vuoden ympäri, jos tarpeeksi ruokaa on saatavilla. Suomessa tavatuista lintulajeista on jo aiemmin luokiteltu globaalisti vaarantuneiksi kiljuhanhi, alli, allihaahka, punasotka, pilkka siipi, mustakurkku-uikku, kiljukotka, turturikyyhky, sekä pohjanja kultasirkku. (RK) Varoitusvärejä säätelevät useat eri tekijät TÄPLÄSIILIKÄS varoittaa petoja pahasta mausta takasiipien voimakkailla oranssi-, keltatai valko-mustilla varoitusväreillä. Sen vaikutukset kuitenkin vaihtelevat lajista ja alueelta toiselle. Jyväskylän yli opistolla tehty väitöstutkimus selvitti, kuinka tiais ten saalistus vaikuttaa varoitusvärien säilymiseen. Hämärässä uhkana olisivat pöllöt ja yöaktiiviset nisäkäspedot. Keinovalon haittojen ja hyötyjen ymmärtäminen edellyttääkin lisää lajikohtaisia tutkimuksia. Silloin rastaat ovat keinovalossa liikkeellä iltaisinkin myöhempään kuin metsissä. (RK) PE RT TI KO SK IM IE S KEINOVALON pelätään sotkevan eläinten valorytmiä. Sopulien kannanvaihtelut ovat muuttuneet epämääräisiksi, ja huippuvuosien yksilömäärät tippuneet ilmaston lämmetessä. Kulta sirkuista vaikuttaa kadonneen lajin ydin alueella Aasiassakin yli 80 prosenttia vain 10 vuodessa, syynä laiton pyynti Kiinassa
Se on lajina vanha, paljon vanhempi kuin ihminen. Päästäisen ruumis, jalat ja häntä lyhenevät, sekä kallon luut ja jopa aivot pienenevät. ANTTI KOLI IL M IÖ M ÄI ST Ä Kutistuva päästäinen 1/2018 SUOMEN LUONTO 11 1/2018 SUOMEN LUONTO 11. Niillä on nopea aineenvaihdunta, ja siksi päästäisten on syötävä talvella lähes jatkuvasti. Talvella vaivaispäästäinen etsii selkärangattomia lähinnä maan ja lumen rajalta. Maaliskuun lopulta alkaen päästäinen alkaa taas kasvaa. Päästäisiä on ollut täällä jo 50 miljoonaa vuotta sitten. Ei ole aivan helppo taistella talven pakkasia vastaan kun painaa vain sokeripalan verran. Vaivaispäästäinen säästää energiaa kutistumalla talveksi. Pienin suomalainen nisäkäs on kääpiöpäästäinen. Ilman ruokaa päästäinen kuolee jo muutamassa tunnissa, mutta talvella se hillitsee energiankulutusta aktiivisuutta vähentämällä. Alaskassa on havaittu museonäytteitä ja nykypäästäisiä vertaamalla, että lämpenevät talvet ovat parantaneet talvista ravinnon saatavuutta ja kasvattaneet päästäisten talvikokoa. Kesällä tämä Suomen toiseksi pienin nisäkäs painaa noin viisi grammaa, talvella vain puolet siitä. Vaivaispäästäinen sopeutuu niukentuvaan talviseen ruokatilanteeseen pienenemällä. Biologiassa päästäisten talvikutistuminen tunnetaan Dehnelin ilmiönä, joka löydettiin 1940-luvulla. A N TT I KO LI VAIVAISPÄÄSTÄISET ovat talvella lähes yhtä vikkeliä kuin kesälläkin. Vaivaispäästäinen on hyönteissyöjä läpi vuoden, eikä se talvella käytä lisäravintona kasveja metsäpäästäisen tapaan. Vaivaispäästäisessä riittää ihmettelemistä
Ruotsin Kristianstadissa ja Tanskan Kööpenhaminassa kaupunkimetsiköitä, puistoja, joenja pyörätienvarsia, lampia ja viherkattoja on säästetty ja perustettu siten, että kaupunkilaiset kuin huomaamattaan joutuvat jatkuvasti kosketuksiin luonnon kanssa työmatkan tai vapaahetken ohessa. 12 SUOMEN LUONTO 1/2018 LUONTO, YMPÄRISTÖ JA TIEDE NYT TO M I LE H TO LA / VA ST AV A LO SE PP O KE R Ä N EN Seppo Keränen palkittiin PORILAINEN luontokuvaaja Seppo Keränen sai harvinaisen Suomen Luonnon valokuvaajat ry:n Ympäristö palkinnon viime vuoden lopulla. Ne puolestaan määräytyvät pitkälti geologisen historian mukaan. Tutkimus paljasti, että norkomuurahaiset esiintyvät useimmin suurissa pesissä ja alueilla, missä pesiä on tiheässä. Aineisto pohjautuu noin 150 000 kasviyksilöön, joita on havainnoitu 250 000 neliökilometrin alueella. Tutkimus paljasti, että kasvilajien levinneisyysrajoja selittää maaperän ravinteisuuden ja kosteuden vaihtelu. RIIKKA KAARTINEN Puiden varjostama kostea keko tarjoaa vakaat elinolot selkärangattomille. Keot ovat vakaita ympäristöjä, joissa on muurahaisten säätelemä melko korkea lämpötila, suoja huonolta säältä, runsaasti ravintoa sekä muurahaisten tarjoama suoja petoja vastaan. Se on kekomuurahaispesissä loisena elävä pienikokoinen laji, jonka Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on luokitellut maailmanlaajuisesti vaarantuneeksi. Keränen on ollut vuosikymmeniä tärkeä tekijä WWF:n merikotkaja hylje työssä. Kuopion ja Turun seuduilta tutkituista kekomuurahaispesistä löytyi yhteensä 80 lajia pesävieraita. PERTTI KOSKIMIES PEN TT I VA LM U NE N. Tutkija Gabriel Moulatlet Turun yliopistosta selvitti väitöstutkimuksessaan kasvien levinneisyyttä Amazonilla. Kun ihminen normaaliarjessaan hoksaa kauniin kukan, ihastuu linnunlaulusta tai yllättyy oravasta, mieleen kertyy kuin sivutuotteena myönteistä luontosuhdetta ruokkivia kohtaamisia. (RK) Kekomuurahaisten pesissä elää runsaasti muitakin hyönteisiä KEKOMUURAHAISET kuuluvat havumetsiemme avainlajeihin. Suomen Luonto onnittelee töistään tuttua kuvaajaa! Kasvien levinneisyyksiä selvitettiin Amazonilla AMAZONIAN sademetsä käsitetään usein yhdeksi yhtenäiseksi metsäalueeksi, vaikka se koostuu erityyppisten metsien mosaiikista. Mitä kosteammat olot muurahaiskeossa on, sitä enemmän sieltä löytyy pesävieraslajeja ja -yksilöitä. Turun yliopistossa joulukuussa tarkastettu tutkija Salla Härkösen väitöskirjatutkimus paljasti, että muurahaisten lisäksi keoissa asuu kymmeniä muitakin selkärangattomia. Tutkimusalueeseen kuului vaikeapääsyisiä tuntemattomia metsäalueita Purusja Madeira-jokien välissä sekä Juruá-joen ympäristössä. Kaupunkisuunnittelulla arjen luontokokemuksia VIHERALUEET parantavat tutkimusten mukaan ihmisten terveyttä ja henkistä hyvinvointia. Siksi ne suosivat isäntinään tupsukekomuurahaisia, joiden laajat yhdyskunnat koostuvat useista lähekkäisistä pesistä. Lajimäärältään runsain pesävierasryhmä on kovakuoriaiset. Suomessa norkomuurahainen on melko yleinen, joten maallamme on erityisvastuu lajin säilymisestä. Metsähakkuut pesän ympärillä kuivattavat pesän pintakerroksen ja heikentävät siten pesän kykyä puskuroida ympäristön muutoksia. Näistä lajeista 26 on muurahaisista riippuvaisia myrmekofi ilejä, eli ne eivät elä muualla kuin muurahaispesissä. Erityistä huomiota tutkimuksessa kiinnitettiin norkomuurahaiseen
TEKSTI JORMA LAURILA Maailmalta VALKOHAI on maailman suurin petokala, joka voi kasvaa jopa kuuden metrin pituiseksi ja lähes kahden tonnin painoiseksi. Vaaratilanteita kuitenkin silloin tällöin syntyy. Valkohai tarvitsee suojelua Aikuisten valkohaiden pääsaalista EteläAfrikassa ovat afrikanturkishylkeet, nuoret hait syövät enimmäkseen kalaa. . 1/2018 SUOMEN LUONTO 13 1/2018 SUOMEN LUONTO 13 Etelä-Afrikan valkohait ovat huvenneet muutamaan sataan yksilöön. Haista otetaan myös dna-näyte perimän selvittämiseksi. Veteen mennään kuitenkin aina omalla vastuulla. Uimarannoilla on kokeneita tarkkailijoita, jotka antavat tarvittaessa haihälytyksen. Haita suojellaan vähentämällä kon. Siellä niiden tärkein saalis on afrikanturkishylje, mutta valkohait syövät myös muita mereneläviä kuten delfi inejä, kaloja ja kilpikonnia. Uimarit saavat lippusysteemillä tiedon, jos hai lähestyy rantaa. Se on käytännössä ainut ihmiselle vaarallinen hai, vaikkei se normaalisti olekaan kiinnostunut ihmisestä saaliina. Esimerkiksi Australiassa käytetyt verkot ovat vahingollisia monille meren asukkaille. Vuonna 2016 valmistuneen, eteläafrikkalaisen Stellenboschin yliopiston tutkimuksen mukaan maan lisääntyvään valkohaikantaan kuuluu vain 350–520 yksilöä. Dna-tutkimus paljasti, että niiden perinnöllinen monimuotoisuus on kapea. Etelä-Afrikassa on toiminut vuodesta 2004 lähtien Shark spotters -järjestö, joka pyrkii vähentämään haiden ja ihmisten välistä konfl iktia. Verkko on turvallinen kaikille meri eliöille, kuten delfi ineille, jotka eivät jää siihen kiinni. Musta lippu kertoo huonosta näkyvyydestä, jolloin haita on vaikea havaita. Sen ansiosta asenteet valkohaita kohtaan ovat muuttuneet suopeammiksi. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on luokitellut valkohain vaarantuneeksi. Järjestö on kehittänyt myös eläinystävällisen suojaverkon haiden pitämiseksi loitolla. Vihreä lippu salossa tarkoittaa, että näkyvyys on hyvä, musta lippu huonoa näkyvyyttä, punainen lippu akuuttia vaaraa ja valkopohjainen lippu ja sireenin ääni ilmoittavat, että vedestä on poistuttava välittömästi. Valkohaiyksilöt voidaan tunnistaa samaan tapaan kuin esimerkiksi miekkavalaat selkä eviä valokuvaamalla. Kuvan valkohai on kuvattu Meksikossa. PE KK A TU U RI KU VA T: JO RM A LA U RIL A. Shark spottersin Alison Kock ja Tino Simmerie esittelevät eläimille turvallista haisuojaverkko a. Maailman valkohaista noin 15 prosenttia elää Etelä-Afrikan rannikolla. ikteja uimareiden kanssa
TEKSTI JA KUVAT MARKUS SIRKKA 14 SUOMEN LUONTO 1/2018. Lähdimme noviisin engelsmannin kanssa kokeilemaan. 14 SUOMEN LUONTO 1/2018 LEMMENJOEN KAAMOKSESSA Kuinka ensikertalaiselta onnistuu hiihtovaellus Lapissa sydäntalven aikaan
Alas Lemmenjokilaaksoon säteet eivät vielä yllä. 1/2018 SUOMEN LUONTO 15. 1/2018 SUOMEN LUONTO 15 Aurinko pilkahtaa Morgam-Viipuksen yllä matkaavissa pilvissä
Paluumatkan aluksi kireä pakkanen lauhtuu sopivasti. Lemmenjokilaakson pohjalle saakka ne eivät yllä. Kylän 46 asukasta elävät poronhoidosta ja matkailusta. Silloin polkuja patikoi retkeilijöitä, ja kultavaltauksilla ahkeroi isomuksesta haaveilevia kullankaivajia. Englantilainen Robert Canis on retkeillyt Suomessa useita kertoja, mutta erämaan kaamosta hän ei ole vielä kokenut. Me teemme pitemmän retken. Taustalla kohoaa tuntureiden etuvartiona jylhä Joenkielinen. Onneksi suurin osa matkasta oli tasaista jokijäätä. ”I am fine as long as it’s flat”, tasaisella pärjään kyllä, hän sanoo. Kultaryntäyksen aikaan tupa toimi kauppana, postina ja kahvilana.. Robert ei ole hiihtänyt, hädin tuskin nähnyt suksia tai ahkiota, ennen tätä retkeä. Lämpötila heittelee 10 ja 30 pakkasasteen välillä, joten olosuhteet ovat otolliset. Tunturi on mainio päiväretkikohde, Njurkulahdesta voi vaeltaa 16 kilometriä pitkää kierrosta pitkin ihailemaan laelta avautuvaa maisemaa. Keväthanget kutsuvat hiihtovaeltajia kaamosta enemmän, mutta kesä on vilkkainta aikaa. 16 SUOMEN LUONTO 1/2018 T ammikuun alkupuoli. Inariin on matkaa 50 kilometriä. Lapin kullan kimallus Njurkulahdesta on liki kolme peninkulmaa Morgamojan Kultalan kämpälle, retken kääntöpisteelle. ”How hard could it be?”, kuinka raskasta tästä voi tulla, Robert miettii ja ihmettelee pitkiä metsäsuksiamme. Kultamaiden historiaa henkivä kämppäkenttä rakennuksineen uinuu syvää talviunta. Nykyisin tuvan paikalla on Metsähallituksen autioja varaustupa. Robert vaihtaakin yläja alamäissä lumikenkiin. Ennakkoluulotonta, täytyy sanoa. Tasaisella matkan teko sujuu, mutta mäet ovat mahdottomia. Kultaryntäyksen aikaan tupa toimi niin kauppana, postina kuin kahvilana. Kaamos on juuri päättynyt Lemmenjoen kansallispuistossa ja talvi taittunut kohti valoa, mutta aurinko tarjoaa säteitään vielä kovin kitsaasti. Kultamaille voi kesäaikaan matkata leppoisasti venekyydillä, mutta talvella matka on taitettava omin voimin. Jukka Pellinen oli yksi Lemmenjoen legendaarista kullankaivajista ja jätti nimensä myös kämpän takana kohoavalle Pellisenlaelle. Lukuisien talviretken varusteita koskevien sähköposti viestien jälkeen seisoimme lopulta Njurkulahdessa, pitkän tien päässä, Lemmenjoen matkailun ja elämän keskuksessa. Vilkasta oli myös 1940ja 1950-lukujen taitteessa, kultaryntäyksen aikoihin, kun kullankaivajien rakentaman Morgamojan Kultalan, tai yhden rakentajansa mukaan Pellisen kämpän hirret vielä hohtivat uusina
1/2018 SUOMEN LUONTO 17 Jos vettä ei ollut helposti läheltä saatavissa, sulatimme ruokaveden lumesta. Useimpina öinä yösija löytyi autiotuvasta, kuten Kulta-Haminasta ja Morgamojan Kultalasta.
Se on elämys itse kullekin, mutta erityisen mieluisaa on polttopuiden tekeminen – kirves pysyy mainiosti englantilaisissakin käsissä. Nimi on kullankaivajien pitkälle ja uuvuttavalle nousulle antama nimi. Vaikka suksiminen sujuu Robertilta ihmeen hyvin, kauemmas erämaahan meidän on turha lähteä; parempi lasketella Hengenahdistuksenmäkeä takaisin jokivarteen ja pysytellä Lemmenjoen jäällä. Lapiokaivuu kuitenkin jatkuu edelleen. Aamulla on taas aika laittaa sukset jalkaan. Lain muututtua kullan konekaivuu päättyy 2020 mennessä. Tulevaisuudessa mönkijöitä voi olla vähemmän, sillä kansallispuistossa jo 1950-luvulla aloitettu konekaivuu päättyy kaivoslain muutoksen myötä vuoteen 2020 mennessä. Robert on keskimääräistä Englannin Kentistä kotoisin olevaa kaupunkilaista kokeneempi luonnossa liikkuja, mutta monet suomalaiselle retkeilijälle tutut asiat ovat hänelle uusia, osin ihmeellisiä keksintöjä kaikessa yksinkertaisuudessaan, esimerkiksi jäällä turvaa tuovat naskalit tai se, että vettä voi löytää maastoa lukemalla: ”Mistä tie sit, että lumen alla on vettä?”. Lemmenjoen kultareitti Seuraava yö vietetään Lapin Kullankaivajain liiton omistamassa kämpässä. Hengenahdistuksenmäkeä on helpompi tulla alas kuin kiivetä ylös. Kultahamina on Lemmenjoen venekyytien päätesatama. Ikkunoiden kuurankukat sulavat tuvan hiljalleen lämmetessä. Kämppätouhut noudattavat tuttua kaavaa: ensimmäisenä raapaistaan tuli kamiinaan, kauhaistaan purosta vettä, nautitaan kämpän lämmöstä. Ivalojoen 1870-luvun taitteen kultaryntäyksen seurauksena Lemmenjoeltakin etsittiin kultaa jo yli sata vuotta sitten, mutta varsinainen kultaryntäys alkoi vasta viime sotien jälkeen. Robert lompsii lumikengillä, niin vauhti pysyy aisoissa. Laatikot pitävät tavarat järjestyksessä. Ahkiossa varusteet kulkevat mukavasti. KATS O VIDE O VAEL LUKS EN TUN NELM ISTA www .suom enluo nto.f i. 18 SUOMEN LUONTO 1/2018 Vettä hangen alta Jos kämpän historia on täynnä elämyksiä, niin on retkikin. Kultahaminan autiotuvan edustalla on pitkä rivi kullankaivajien mönkijöitä ja peräkärryjä talviteloilla odottamassa uutta kesää
1/2018 SUOMEN LUONTO 19 LEMMENJOKI – SUOMEN SUURIN JA POHJOISIN KANSALLISPUISTO KOKO: 2 860 km² PERUSTETTU: 1956 SIJAINTI: Inarin ja Kittilän kunnissa. KÄVIJÖITÄ: 14 200 vierailijaa vuonna 2016. KOE AINAKIN NÄMÄ: Ravadasköngäs, kultaalueet, Lemmenjokilaakso, Njurkulahden palvelut, Sallivaaran poroerotusaita (aidalle vie merkitty reitti Inari-Kittilä-tieltä). Suurin sallittu poroelomäärä 7500. Lem me njo ki Inariin Kittilään 955 LEMMENJOEN KANSALLISPUISTO Jäkäläpää 516 Morgam-Viipus 601 Joenkielinen 535 Ravadaspää 445 Morgamojan kultala Pellisenlaki Kultahamina Ravadasköngäs Ravadasjärvi Härkäkoski Kaapinjouni Njurkulahti Ra va da sj ok i 5 km A N N E ST O LT. LISÄTIETOJA ALUEESTA: www.luontoon.fi/lemmenjoki, www.kultamuseo.fi, www.kullankaivajat.fi Ravadaspäältä avautuu mainio maisema Lemmenjokilaaksoon. TIESITKÖ?: Sallivaaran paliskunnan alueista suurin osa on kansallispuistossa
Reitin avajaisia vietetään kesäkuun lopulla, kertoo reittihanketta vetävä Kirsi Ukkonen Metsähallituksesta. Reitin varrella voi tutustua myös kiisteltyyn, kaivinkonein tehtävään konekaivuuseen. VIISI VINKKIÄ ENSIMMÄISELLE TALVIVAELLUKSELLE 1. Syvässä Lemmenjokilaaksossa aurinko ei näyttäydy muuten kuin pilvien kultaisina reunoina. Kysyn asiaa kahdelta asiantuntijalta, koltansaamen Lemmenjoki, saameksi Leammijohka, tarkoittaa lämmintä jokea. 6,5 kilometriä vei kuusi tuntia; ”I fi nd it very hard”, eli rankkaa on. TESTAA JA OPETTELE varusteiden käyttö ennen vaellusta. Tuntureiden ja Lemmenjokilaakson ympäröimä köngäs on lu moava paikka. 20 SUOMEN LUONTO 1/2018. Lemmenjoen kultahistoriaa ei ole tuotu retkeilijöille erityisemmin esiin, vaikka se herättää kiinnostusta, näkyy kartan nimissä ja monin tavoin myös maastossa. Otsalamppu valaisee tarvittaessa lisää. Mutta ei aivan ilmaiseksi: ”Tämän pitemmälle en olisi jaksanut”, huokaa uupunut Robert, kun saavumme Ravadasjärven autiotuvalle. Silmillä on aikaa tottua hämärään, lumi heijastaa valoa eikä säkkipimeää tule. 20 SUOMEN LUONTO 1/2018 Jonkin matkan päässä tuvalta on paikka, mistä myöhemmin kansallispuiston ensimmäisenä puistonvartijanakin toiminut Niilo Ranttila löysi veljiensä kanssa Lemmenjoen ryntäyksen aloittaneen kullan vuonna 1945. VALITSE REITTI, missä on tarvittaessa mahdollista hakea helpotusta moottorikelkkauralta, tieltä tai asutuksesta. Jäätä pitkin Päiväohjelma on joka päivä sama: hiihtoa auringonnoususta auringonlaskuun. Lisävastusta antoi jään päälle noussut vesi, mikä jähmettyi suksenpohjiin todelliseksi seinäpidoksi ja sai hetkessä aikaan surkean luiston. fi/retkeilynabc/varusteet/varusteluettelot. Tosin kovin pitkää rupeamaa se ei tiedä, sillä aurinko käväisee taivaanrannan yläpuolella reilun tunnin puolenpäivän nurkilla. ”Rather good”, sanoo Robert tyytyväisenä. Pimeys laskeutuu kuin varkain, harmaa liukuu hämärän kautta yöhön. 2. Lumoava Ravadas Yhden alueen tunnetuimman nähtävyyden, Ravadaskönkään, kohina kantautuu reilun puolen kilometrin päähän, tuvan portaille asti. Tilanne on muuttumassa, sillä alueen kultakohteita voi jo tulevana kesänä kiertää uutta Lemmenjoen Kultareittiä pitkin. Toisaalta teimme reissun nopeusennätyksen: kilometri 22 minuutissa. AUTIOTUVAT antavat turvaa ja mukavuutta. Koskea katsellessa nimen Ravadas merkitys ja alkuperä mietityttävät. VARUSTELISTOJA löytyy netistä pilvin pimein, esimerkiksi osoitteesta www.luontoon. 3. Se on hyvä, sillä valoisassa ei ehdi pitkälle. Robertin hiihtotaito paranee päivän pitenemisen kanssa samaa tahtia. 5. Kirkkaina öinä taivaalle ilmestyy tähtiä yksitellen, kohta huomaa jo tuttuja tähtikuvioita, ja lopulta taivaankansi on täynnä valoa säteileviä reikiä. Tahti on seuraava: tauko aina 100–200 metrin etenemisen jälkeen, ja taas sisukkaasti eteenpäin. MITÄ PIDEMMÄT metsäsukset ja mitä suuremmat sommat sauvoissa, sitä parempi kantavuus lumella. 4. Putousta peittää paksu jääkansi, mutta virtaava vesi ei jäädy; vesi ryöppyää alamäkeen paikoin vapaana
Vuokraajia löytyy googlaamalla. 3. SPRIIKEITIN: Vanha kunnon keitin on varmatoiminen. Jos omaa ei ole, voi ahkion vuokrata, samoin metsäsukset. LÄMPIMÄT JALKINEET: Huopakumisaapas on perinteinen vaihtoehto, mutta myös muut kylmiin oloihin tarkoitetut saappaat. Irrotettava sisäkenkä tai -huopa helpottaa kuivattamista. 2. 4. AHKIO: Se on avarilla mailla verraton. 5. LAPIO: Lyhytvartisella lapiolla kaivetaan teltan absidiin lisätilaa, nuotiopaikka lumen alta ja raaputetaan suksenpohjat puhtaaksi. TAUKOTAKKI: Lämpö on arvossa tauoilla ja illalla nuotiolla istuessa. 1/2018 SUOMEN LUONTO 21 VIISI KULLANARVOISTA VARUSTETTA 1. 1/2018 SUOMEN LUONTO 21. Kovemmilla pakkasilla tuikku kynttilä polttimen alla auttaa sytytyksessä
Pakokaasu leijailee laaksossa hyvän tovin vielä sen jälkeen, kun pimeyttä halkovat valot ja pärinä ovat jo kaikonneet. ”Nimi voi tulla vaikeakulkuista maastonkohtaa tarkoittavasta sanasta rohâdâs tai ehkä liittyä peurojen rykimäpaikkaan; parhaiten nykyinarinsaamen nimimuotoa Rovâdâs vastaisi veden läikkymistä tarkoittava merkitys, mikä sopisi vesiputoukselle hyvin”, Valtonen lisää. Ilta alkaa kurkistella tunturimaahan, ja on aika palata kämpän lämpimään. Nuotio lämmittää vaeltajat ja ruoan.. 22 SUOMEN LUONTO 1/2018 yliopistonlehtori Eino Koposelta sekä tutkijatohtori Taarna Valtoselta Oulun yliopiston Giellagas-instituutista. Erämaalla on laajuutta, 2860 neliökilometrin laajuinen kansallispuisto on Suomen suurin. Talvitelttailua Härkäjärvellä. Pinta-alaa voi verrata vaikkapa Inarijärveen, kansallispuisto on liki kolme kertaa sen kokoinen. Kelkkaletka karauttaa Lemmenjoen jäätä pitkin kohti Njurkulahtea; myös poropaimenten päivä on pulkassa. Margetta JompanTiainen ruokkii kotiporot Njurkulahdessa. Sulapaikat kierretään vuosisataisten aihkien reunustamia kankaita pitkin. Jokilaakso onkin ympäristöä rehevämpää. Inarin paikannimiä tutkivan ja niistä blogia kirjoittavan kielitieteilijä Valtosen arviot ovat samansuuntaisia. Härkäjärvellä on Metsähallituksen telttapaikka. Telttayö revontulten alla Kaamoskin tulee saamenkielestä, pohjoissaamen skábmasta, samoin itse Lemmenjoki, Leammijohka, mikä tarkoittaa lämmintä jokea, ei romanttista lomakohdetta. Joki on kuin valtimo, elämän virta, joka on johdattanut meidätkin erämaan sydämeen. Useampikin poromies koukkaa tarkistamaan pimeässä loistavien otsalamppujen välkkeen – ovatko turistit kenties pulassa. Retkeilijöitä emme näe koko reissulla ensimmäistäkään. Seitsemän peninkulmaa pitkä joki laskee Paatariin ja edelleen kuuluisan Juutuanjoen kautta Inarijärveen. Se olisi kuvaava nimi, sillä vesi virtaa Ravadaskönkääseen jyrkän kanjonin pohjalla. Leiriytyminen aloitetaan kaivamalla nuotiopaikka esiin syvän hangen alta, ja jatkuu virittelemällä teltta kahden puun väliin. Keskitalvellakin sulana pysyvät virtapaikat ja suvantojärvet vuorottelevat. Jäkälä on herkkua. ”Nimen alkuperää ei enää tarkkaan tunneta, mutta se voisi olla nykyinarinsaamesta jo historiaan kadonnutta revennettä, siis repeämää, tarkoittava sana”, Eino Koponen pohtii
Leppoisa isäntäpari Juha ”Tintti” Tiainen ja Margetta Jompan-Tiainen siskoineen kestitsevät matkailijoita jo toisessa polvessa; kaikkien Lemmenjoen kävijöiden tuntema lomakohde on majoittanut matkailijoita vuodesta 1946 lähtien. Huomaan siniseen aamuhämärään sulautuvien lintujen liikkuvan rannan pajupuskien joukossa. Kultamaille johtavaa uraa ei kuitenkaan ole tarkoitettu hiihtäjille, vaan kullankaivajien käyttöön. . Nuotio ja kupista ryystetty sipulikeitto lämmittävät, ja taivaalla kirmaavat revontulet saavat vipinää kinttuihin ja kaivamaan kamerat esille. 1/2018 SUOMEN LUONTO 23. Kovin villiin juoksuun tulirepo ei kiri, mutta jos sateenkaaren päästä löytyy aarre, niin revontulikaaren päässä on meidän nuotio, pakkasyön aarre sekin. Ympyrän sulkeutumiseen on enää muutama rivakka potku ja tasatyöntö ennen kuin edessä on Ahkun Tupa ja lohikeitto. Nykyisin tila on osa kansallispuistoa, ja arvokkaalla kulttuuriperintökohteella vaalitaan saamelaista kulttuuria ja perinnemaisemaa. Tunnettu saamelaistila hiljeni 2004, kun viimeinen pororuhtinaanakin tunnetun Kaapin Jounin suvun edustaja muutti pois tilalta. Kaapin Jouni Sotkajärven rannalla uinuvan Kaapin Jounin kentän sikeä talviuni häiriytyy hetkeksi, kun latukone porhaltaa pihan poikki ja tekee uraa, joka houkuttelisi luisteluhiihtoon. Margetta ruokkii piha-aitauksessa olevat kotiporot. 1/2018 SUOMEN LUONTO 23 Robertin Englannista vuokraama talvimakuupussi ei oikein vakuuta, mutta onneksi pakkanen ei kiristy 18 asteen kylmemmälle puolelle. Sieltä täältä tuikkii kylän ikkunoista lämmin valo. Aamulla riekon, elämän linnun, jälkijonot kirjovat Tuvan pihapiiriä. Kesäisin tilalle voi hakeutua lammaspaimenlomalle
24 SUOMEN LUONTO 1/2018 24 SUOMEN LUONTO 1/2018 Tyynet kelit ovat joulukuisella merellä harvinaisia. 24 SUOMEN LUONTO 1/2018
Toivottavasti näemme niitä kohta paljon lisää. Joulukuisella kylmällä Itämerellä ei ole tungosta. Merelle siis pitäisi päästä, mutta venekyydin löytäminen ei ole ihan yksinkertaista. TEKSTI MARI PIHLAJANIEMI / KUVAT HEIKKI ERIKSSON V illakerrasto. Saaristo-opas ja tietokirjailija Jarmo Niemisellä on vene vesillä, ja hän lupautuu kuskiksi. Eipähän tule kylmä. Toinen villakerrasto. Kokonaisuuden kruunaa kaksi pipoa päällekkäin ja valtavat rukkaset. Maanantai-iltana säätiedotus ennustaa seuraavan aamun tuuleksi vain muutamaa metriä sekunnissa. Sitä ei vaan näytä tulevan. Kuulemmeko kohta lumoavan laulun. Sarjassa etsimme harvemmin nähtyjä Sarjassa etsimme harvemmin nähtyjä lajeja ja kerromme, miten ne löytyvät lajeja ja kerromme, miten ne löytyvät LAJIA ETSIMÄSSÄ IS TO CK PH O TO 1/2018 SUOMEN LUONTO 25. Siellä, hyytävässä viimassa, viihtyy muutama karaistunut laji, ja yhden niistä aiomme etsiä. Aamun sävyssä on sinistä, valoa on vielä vähän. Alkaa kiivas viestittely: ”Pääsettekö lähtemään huomenna?” Yön aikana tuuli kääntyy. Asiantunteva tiimi on kasassa, ja jäämme odottamaan riittävän vähätuulista päivää. Vihdoinkin tyyntä Joulunalusviikolla alkaa näyttää lupaavalta. Tapaamme Santahaminan varuskunnan portilla auringon noustessa, ja pakkaamme Niemisen veneen täyteen kameroita, kiikareita, lämpimiä vaatteita ja eväitä. Otan siis yhteyttä heihin. Aallot ovat vielä puoliltaöin parimetrisiä, mutta aamu aukeaa leppeänä ja heikkotuulisena. Koko ajan tuulee. Ensimmäiset linnut löytyvät nopeasti. Tänään emme ole etsimässä yksilöitä, tällä kertaa etsimme massoja! Siellä missä sinisimpukka viihtyy ”Kalalokit paljastavat, missä allit ovat”, kertovat Mikkola-Roos ja Nieminen. Mikkola-Roos, yksi Suomen kokeneimmista merilintulaskijoista, kiikaroi herkeämättä merelle. 1/2018 SUOMEN LUONTO 25 1/2018 SUOMEN LUONTO 25 Hyisen meren KUORO Lähdemme aamuhämärissä hiljaiselle merelle. Lokit pyörivät sinisimpukoilla herkuttelevien alliparvien yllä ja kärkkyvät tähteitä. Sarjassa etsimme harvemmin nähtyjä lajeja ja kerromme, miten ne löytyvät – tai jäävät löytymättä. Emme pääse lähtemään. Meri hohtaa harmaana. Tiedän kuitenkin muutaman sitkeän lintuharrastajan, jotka vuodenajasta välittämättä lähtevät aina tilaisuuden tullen merelle. Retkiseuraksi lähtee myös vanhempi tutkija Markku Mikkola-Roos Suomen ympäristökeskuksesta. Parit villasukat, villapaita ja välihousut. Suuntaamme aluksi keulan kohti Helsingin edustalla sijaitsevaa Isosaarta. Kannattaa siis etsiä katseellaan lokkeja. Vaikuttaa lupaavalta. Kaiken tämän päälle vedän vielä räikeän oranssin pelastautumispuvun aluspukuineen. Nyt mennään merelle! Esteistä viis, kun vesille tekee mieli Talvinen meri on kolea ja arvaamaton. Vaaleat hahmot loistavat grafi itinväristä vettä vasten. Lisävahvistukseksi saamme vielä valokuvaaja ja lintuharrastaja Heikki Erikssonin
Koko porukka lähestyy uteliaana venettä. Se ei kuitenkaan jostain syystä maistu allille, joten suuria parvia ei nähdä Porvoon itäpuolisella merialueella. Jatkamme kohti ulkosaari Päntäriä ja sieltä avomerelle. Laskemme yhteensä kahdeksan hyljettä. On jännittävää nähdä, mitä mereltä nyt löytyy. Heidän mukaansa simpukoita löytyy paljon koko Porkkalan ja Helsingin väliseltä merialueelta. ”Hei, merisirrejä!”, huudahtaa kameran kanssa veneen keulassa vaaniva Eriksson. Tämän jälkeen systemaattisia kartoituksia ei ole tehty. Allien pääravintoa sinisimpukkaa on nykyisin runsaasti läntisellä Suomenlahdella. Talvisella merellä viihtyminen on pukeutumiskysymys. Tuhansien allien parvet ovat alkaneet viihtyä Helsingin ja Porkkalan välisellä merialueella. Meri on tyhjä, muita kulkijoita ei näy. Suurisilmäisiä päitä ilmestyy sieltä täältä laineiden joukosta. Lähestyessämme avomeren laidalla sijaitsevaa Uppoluotoa huomaamme rannalla mustan kumpareen. Syy talvehtivien allien runsastumiseen saattaakin piillä juuri sinisimpukan hyvinvoinnissa. Ne yöpyvät avomerellä ja palaavat ruoka-apajille aina aamuisin. Ne jättävät Itämeren toukokuussa, ja suuntaavat kohti tundraa. Kumpu onkin kasa harmaahylkeitä. Kun pääsemme Isosaaren ympäristöön, havaitsemme muutamia joidenkin satojen lintujen parvia. 26 SUOMEN LUONTO 1/2018. Monet Venäjällä pesivät yksilöt tekevät välipysähdyksen Vienanmerellä ennen lopullista siirtymistään lisääntymisalueille. Meri kuhisee Helsingin seudun lintutieteellisen yhdistys Tringa selvitti Porkkalan ja Helsingin välisen merialueen alliparvet syksyllä 2011, ja Jarmo Nieminen laski Helsingin edustan alliparvet uudelleen talvella 2013–2014. Toden totta, rantakalliolla tyrskyjen seassa piipertää tuo toinen karujen ulkoluotojen talvilintu. 26 SUOMEN LUONTO 1/2018 ”Alleja on esiintynyt ennenkin Suomenlahdella, Saaristomerellä ja Ahvenanmerellä, mutta Suomenlahdella talvehtivien lintujen määrä on 2010-luvulla yllättäen moninkertaistunut”, hän kertoo. Korkealla leijuu merikotkan hahmo kuin lentävä matto. Tumma möykky alkaa liikehtiä, ja pötkylä toisensa jälkeen kömpii veteen. Allien kevätmuuttoreittejä on tutkittu satelliittilähettimien avulla. Itäisellä Suomenlahdella olisi sinisimpukan sijaan paljon tulokaslaji vaeltajasimpukkaa. Putkahtaessamme ulos saariston suojasta viima iskee armotta vastaan. Ja toinen. Erikoissuunnittelija Lasse Kurvinen ja tutkija Mats Westerbom Metsähallituksesta ovat hiljattain julkaisseet raportin sinisimpukan esiintymisestä allien ruokailualueilla. Sitten merestä pulpahtaa pyöreä pää. Saaristo Helsingin edustalla on kapea, ja ulappa näkyy pian. Jos meri ei jäädy, allit pysyttelevät läpi talven Suomenlahdella, mutta lopputalvesta osa niistä häipyy jonnekin. ”Ehkä ne menevät etelämmäksi vanhoille talvehtimispaikoille, sinne missä sillit kutevat”, arvelee eri puolilla Itämerta alleja kartoittanut Margus Ellermaa. Kerrospukeutuminen tulee tarpeeseen. Viiden tunnin retken aikana kilometrejä kertyi noin 70. Mikkola-Roos kirjaa ylös kaikki retken lintuhavainnot. Jokunen lokki kaartelee taivaalla. Linnut ruokailevat 5–10 metrin syvyisillä matalikoilla. Hallit molskahtelevat meressä olevien kavereidensa seuraan
Metsästäjiä. ”Voi myös olla, että simpukkamäärät koko alueella ovat alkaneet taas taantua”, Westerbom pohtii. ”Allin talvikanta on pudonnut Itämerellä yli 70 prosenttia vain parissa vuosikymmenessä”, kertoo Mikkola-Roos. Laskemme Uppoluodon lähistöltä yhteensä yli 3700 allia. Allin metsästys on lajin uhanalaisuudesta huolimatta edelleen sallittua. Muutama lintu jää kellumaan laineille. ”Sinisimpukan kasvunopeus on 2–3 millimetriä vuodessa”, kertoo Mats Westerbom. Isot parvet vaikuttavat ruokailevan tällä kertaa eri paikoilla kuin aikaisemmin. ”Olisivatko linnut siirtyneet paremmille ruoka-apajille syötyään vanhat kohdat tyhjiksi?”, pohtivat Mikkola-Roos ja Nieminen. Mikkola-Roos kertoo allien tankkaavan simpukkaa joskus niin paljon, että pulleimmat ahmatit eivät pääse lainkaan nousemaan lentoon. Uhanalainen kaunotar Yhtäkkiä Koirasaaren suunnalta kuuluu laukauksia. Viime vuonna metsästäjien saaliiksi jäi Luonnonvarakeskuksen mukaan 14 700 allia. Veneen perässä joku haavii saalista merestä. ”Allikattiloita”, sanoo Nieminen. Suomessa metsästetään edelleen tuhansia yksilöitä vuodessa. Pian näkyviin tulee maastoverkolla peitetty vene. Vuonna 2007 Tanskassa ammuttiin 1500, Ruotsissa 13, Virossa 7 ja Suomessa 7700 allia. Niitä on aivan vieri vieressä. Talven 2013–2014 kartoituksessa suurimmat joukot löytyivät selvästi sisempää saariston suojista, Santahaminan ja Isosaaren välistä ja Santahaminan itäpuolelta. 1/2018 SUOMEN LUONTO 27 Yllättäen löydämme suurimmat alliparvet täältä, avomeren laidalta. Myös hallit viihtyvät Uppoluodolla. Suurin romahdus tapahtui 2000-luvulla lajin tärkeimmillä talvi. Kun parvi lähtee lentoon, koko ilma suhisee siipiä. Kaiken keskellä kaikuu allien laulu. Kaiken keskellä kuuluu laulu: ”A-alli.” Monien vesilintujen tapaan allit soidintavat jo talvella, ja koiraat kutsuvat naaraita laulamalla. Suomessa ammuttiin vielä 1980–1990 luvuilla vuosittain kymmeniä tuhansia alleja – joinakin vuosina jopa 80 000. 1/2018 SUOMEN LUONTO 27 Ilma suhisee siipiä. Allit suosivat 10 millin kokoisia, tai sitä hieman suurempia simpukoita. Kun nälkäiset linnut ovat laiduntaneet yhden kohdan tyhjäksi sopivan kokoisista simpukoista, kuluu muutama vuosi, ennen kuin pienet simpukat ovat kasvaneet riittävän suuriksi maistuakseen alleille. Kymmenen merisirrin parvi kipittelee Uppoluodon tyrskyissä. Itämeren alueella alleja on metsästetty erityisesti Pohjoismaissa, mutta lajin harvinaistuessa saalismäärät ovat pudonneet. Parhaimmilla ruokailupaikoilla näyttää siltä, kuin meri kiehuisi lintuja
Alue on perustettu juuri allien ja muiden vesilintujen talvehtimisalueiden turvaamiseksi. Pääsyynä kannan romahtamiseen pidetään huonoa pesimätulosta Venäjällä. Viime vuosien lentovalvonta näyttää kuitenkin auttaneen, ja Itämeren suojelukomission seurannan mukaan öljypäästöt ovat vähentyneet. 28 SUOMEN LUONTO 1/2018 levähdysalueilla Hoburgin matalikolla Gotlannin edustalla, Riianlahdella ja Pommerinlahdella. Kahvitauko Koirasaaressa. Alli onkin nykyisin maailmanlaajuisesti uhanalainen, ja Itämerellä talvehtiva kanta on määritelty erittäin uhanalaiseksi. TALVEHTII : Siperian ja PohjoisEuroopan pesimäkanta talvehtii Itämerellä. Allit kohtaavat monia uhkia myös talvehtimisalueillaan. Allin ja sinisimpukan kohtalot kytkeytyvät toisiinsa. UHANALAISUUS : Maailmanlaajuisesti uhanalainen, Suomessa silmälläpidettävä. Syklien kadottua pedot ovat koko ajan vesilintujen kimpussa”, Mikkola-Roos selittää. KUUN TELE ALLIN LAULU NÄYTE www.s uomen luonto .fi. Metsästyksen lisäksi niitä kuolee tahriintumalla öljyyn ja hukkumalla kalanpyydyksiin. TIESITKÖ. Uudellemaalle on vuonna 2016 perustettu uusi kansainvälisesti merkittävä lintualue (IBA-alue) Espoon–Helsingin matalikot (BirdLife Suomi 2017). Öljypäästöjen arvioidaan olevan merkittävä syy lajin uhanalaisuuteen. Aikaisemmin pedot keskittyivät hyvinä jyrsijävuosina saalistamaan myyriä ja sopuleita, ja vesilinnut saivat olla rauhassa. ”Pikkunisäkässyklit ovat hävinneet tundralla. Suojelukomissio arvioi, että Itämerellä kuolee kalastuksen sivusaaliina vuosittain yli 70 000 vesilintua. Itämeren talvikanta erittäin uhanalainen. Kesällä erilaiset selkärangattomat. ALLI • Clangula hyemalis PE KK A KO MI PESII : Arktisella tundralla, Suomessa harvalukuisena TunturiLapissa. Kalanpyydyksiin hukkuu edelleen paljon alleja. PÄÄRAVINTO : Talvella sinisimpukka
Ilmastonmuutos vaikuttaa alliin ja sinisimpukkaan myös toista kautta. 1/2018 SUOMEN LUONTO 29 Mikä on allin tulevaisuus. ”Talvilämpötilan nousu vähentää simpukoiden pehmytkudosta”, kertoo Lasse Kurvinen. Ilmastonmuutoksen myötä Itämeren suolapitoisuus laskee. . Kuinka kauan valkeat parvet hallitsevat etelärannikon merialuetta. Esimerkiksi Kirkkonummen Mäkiluodossa lasketaan yli 17 000 allia, ja Inkoon Skatafjärdenillä nähdään 1500 yksilön porukka. Iltapäivällä ajaessamme takaisin kohti Santahaminaa tuuli tyyntyy kokonaan. Kaukana merellä Eestiluodon eteläpuolella näkyy vielä yksi yli tuhannen linnun parvi. Mielessä kaikuu edelleen haikea laulu. Eri puolilla aluetta sattumalta samana päivänä lasketut summat antavat hyvän kokonaiskuvan maan parhaan talvehtimis alueen tilanteesta ja merkityksestä. Kaukana horisontissa alkaa sataa lunta. Öljyn, kalanpyydysten, metsästyksen ja huonon pesintämenestyksen lisäksi alleilla on muitakin haasteita voitettavanaan. Allien paratiisi Onnistuneen retken ja leppoisan kelin kunniaksi päätämme ajaa ylimääräisen mutkan tarkistaaksemme Vuosaarenselän. Allien kuoro soi täällä vielä voimakkaana. Päivän lempeä harmaa vaihtuu iltapäivän hopeiseen hämärään. Sinisimpukka on riippuvainen suolaisesta vedestä. Missään muualla Suomen vesillä ei pääse näkemään näin huikeita talvisia allimääriä. Allin ja sinisimpukan kohtalot kytkeytyvät toisiinsa. Jää nähtäväksi, pystyykö simpukka sopeutumaan. Simpukansyöjille, kuten allille ja haahkalle, jää enemmän kuorta ja vähemmän lihaa purtavaksi. Näemme yhteensä 9230 allia. Alli on seurallinen laji, ja parvet ovat hyvin tiiviitä.. Suolaisuuden vähetessä simpukat jäävät ensin pienikasvuisiksi, ja lopulta ne häviävät kokonaan. Suotuisan sään ansiosta lintujen laskijoita on ollut enemmänkin liikkeellä, ja suuria parvia havaitaan myös muualla Kirkkonummen ja Helsingin välillä. Veden pinta näyttää niin pehmeältä, että sitä tekisi mieli silittää. Meri hiljenee
30 SUOMEN LUONTO 1/2018 JÄÄKAUDEN RIPPEET 30 SUOMEN LUONTO 1/2018
Vastaan tuli ilmastonmuutoksen todellisuus. 1/2018 SUOMEN LUONTO 31. 1/2018 SUOMEN LUONTO 31 TEKSTI JA KUVAT HEIKKI WILLAMO TEKSTI JA KUVAT HEIKKI WILLAMO Heikki Willamo nousi poikansa kanssa Norjan Lyngenin jäätiköille. Koppangsbreenin jäätikkö on perääntynyt 147 metriä viimeisten kymmenen vuoden aikana
Retken tarkoitus on sukeltaa maisemaan, jollaiseen jääkauden loppuvaiheen metsästäjä-keräilijät saapuivat vaeltaessaan pitkin mannerjäätikön alta paljastunutta Norjan rannikkoa. Olo on ristiriitainen. S yödessä tarkkailen maiseman pieniä yksityiskohtia. Niinhän se tekee lähes kaikkialla, jos ei ilmastonmuutoksella, niin metsien hakkuilla, soiden ojituksilla ja ylipäätään sillä, että ihminen ottaa kaiken tavalla tai toisella haltuunsa. Oli helppo nähdä, miten vuosittaiset välit pitenivät askelista harppauksiksi ja loikiksi. Leiri Koppangsbreenin alapuolella.. Suurin osa kivistä on vailla jäkäläpeitettä ja muutenkin elämän merkkejä on äärimmäisen vähän. Sen alta paljastuu joka vuosi yhä leveämpi kaistale arpista kalliota ja soraksi jauhautunutta kiveä. V ielä ponnistus viimeiselle töyräälle ja raskas nousu on takana. Ensimmäisellä käymälläni jäätiköllä Ruotsissa, Sarekin kansallispuistossa kiviin oli maalattu vuosiluvut jäänreunan kulloisenkin sijainnin kohdalle. Se sulaa, kutistuu ja vetäytyy ylemmäs kiihtyvällä vauhdilla. 32 SUOMEN LUONTO 1/2018 Olo on ristiriitainen. Ensihaltioitumisen jälkeen nykyisyys lyö kasvoille kuin märkä rätti. Puhdistamme pienen alueen suuremmista kivistä, minä pystytän sille teltan ja Pekka laittaa ruuan kiehumaan. Jäätikön alapuolella maata kattaa sekalainen kivirouhe. Aloitimme sen vuonon lempeältä rannalta, jossa vallitsi arktinen nykyaika lehtevine koivikkoineen ja kukkivine niittyineen. Lampeen laskee sulamisvesivirta, joka putoaa sen toisesta päästä jylisten jyrkkään rinteeseen. Se oli kaamea, useampi sata metriä miltei äkkijyrkkää kivikkoa. Näin tapahtuu kaikilla mantereilla, jäätiköt sulavat ja Pohjoisnapaa ympäröivä kiintojää supistuu. Terävät vuorenhuiput reunustavat mustina, harmaina ja ruskean sävyisinä laaksoa, jonka on valtavan jäämassan peitossa. Se näytti jatkuvan loputtomiin ja sanoin Pekalle, etten taida jaksaa perille. Kiipesimme hitaasti kaarrellen, sopivaa reittiä etsiskellen ja käsillä menoa auttaen. ”Jätä vaikka rinkka siihen, niin haen sen vietyäni omani ylös”. Pystytimme leirin jonkinlaiseen välitilaan ja tuolla ylhäällä meitä odottavat jääkauden viimeiset rippeet – lähes eloton kiven, veden ja jään valtakunta. Rinteiden syvennyksissä on soraa, alempana teräväsärmäistä kivirakkaa ja valtavia lohkareita, turkoosina hohtavan lammen rantaan on seuloutunut hienon hienoa hiesua. Jäätikkö pienenee. Ei liene kulunut kovin montaa vuosikymmentä siitä, kun jäämassat ulottuivat leiripaikkaamme asti. Jossain vaiheessa katsoin edessä olevaa lohkareikkoa. Istahdan kivelle tasailemaan hengitystäni, mutta jäätikkötuuli on kylmä. Se tunkee hien kasteleman vaatekerran läpi ja pakottaa vaihtamaan kuivaa ylle. Maapallo lämpenee, ja täällä pohjoisessa se tapahtuu nopeammin kuin juuri missään muualla. Olemme tehneet kuvitteellisen aikamatkan. ”Totta kai jaksat”, tuli päättäväinen vastaus. Eihän isä kehtaa pojalleen sellaista tehdä, joten kokosin voimieni rippeet ja taistelin itseni sekä tavarani jyrkän päälle. Jossain on pieni sammallaikku tai saratupas, lammen rantaan on juurtunut muutama lapinpaju. Sitten ryhdymmekin töihin. Edessä aukeaa maisema, joka voittaa karuudessaan kaiken ennen näkemäni. Sitten lähdimme nousemaan ajassa taaksepäin, ylös yhä niukemmaksi muuttuvaa, jäkälien ja sammalten, kiirunan ja pulmusen asuttamaa louhikkoa. Leiripuuhat palauttavat pikku hiljaa nousuun hukkuneet voimat. Nykyisyys lyö kasvoille kuin märkä rätti
Jatkamme nousua pitkin jään reunaa. Välillä pilvipeite ohenee ja auringon lämmin kajo värjää koko maiseman, mutta kohta pohjoinen taas vyöryttää tummia massoja huippujen takaa. Ohitamme toisen lampareen ja pääsemme kolmannelle, johon jäätikön reuna yltää. Vuonolla sataa, mustansiniset pilvet roikkuvat meren yllä peittäen vastarannan. Harjanteen takana odotti näkymä Midtbreenin kielekkeelle. Se alkaa ylhäältä, kallion rapautuneesta kyljestä ja jatkuu aina jään reunaan. Jäätikkö Ruotsin Sarekissa.. Ainoa mahdollisuus on suunnanmuutos, meidän on korjattava elämäntapojamme perusteellisesti. Taivaalla vaeltaa toinen toistaan hienompia pilvimuodostelmia, ja yöttömän yön ilmeet vaihtelevat taivaan mielialoja seuraillen. Jäätikkö on aikojen kuluessa murskannut kallion seinää, josta vyöryy koko ajan kiveä sen päälle. J ätän ajatukset taakseni, kun lähdemme nousemaan kohti laakson yläosassa viipyvää jääkautta. 1/2018 SUOMEN LUONTO 33 Täällä tilanne on kuitenkin totaalisempi. Mitkään rauhoitukset eivät auta, emme voi suojella jäätikköä suojelemalla palan maata sen ympäriltä. Pienellä harjanteella pysähdymme lepäämään. Ilmaston lämpeneminen muuttaa paljon, ja mitä enemmän lämpötila nousee, sen suurempia ja katastrofaalisempia muutokset ovat. Vieressämme on hohtava jäätikön kieleke, jonka halkaisee musta kivinen vana. Lampi hohtaa syvää turkoosia, ja hetken panoraama kietoutuu yön maagiseen punaan
Hän tiesi paikan entuudestaan, oli käynyt täällä ja kannusti lähtemään, vaikka nousu näytti murhaavalta jo kartasta katsottuna. Jään työ kaikuu korvissa romahdusten ja vierivien kivien jatkuvana kumuna. Täällä telttapaikoista ei ole pulaa, ja leiriydymme töyräälle, jonka alla kulkee yksi joen haaroista. Kivinen maa kasvaa varvikkoa ja yksittäisiä tunturikoivuja, jotka tihenevät rinteiden alaosilla heleiksi koivikoiksi. On keskiyö. K ivinen maasto muuttuu yhä vaikeakulkuisemmaksi. Ohuen lumikerroksen alla on syviä railoja ja muutenkin jää on arvaamatonta. Lempeän laakson tasaisella pohjalla risteilee monihaarainen joki, joka saa vetensä kolmesta kauempana häämöttävästä jäätiköstä. Se on parin kilometrin mittainen, joten aikaa on kulunut valtavasti. Uutta on koko ajan vyörynyt jäälle, ja vana on syntynyt. Vuono on kietoutunut siniseen huntuun, pilvet sen yllä hohtavat vaimeaa purppuraa. Kivet ovat ratsastaneet jään harteilla sen virratessa hitaasti alla. Lohkare päätyy lopulta reunalle, jää sulaa sen alta ja se joko pysähtyy niille sijoilleen tai vyöryy alemmas. Ilman Pekkaa en olisi tänne tullutkaan. Hetki on maaginen – isä ja poika viettävät todellista laatuaikaa. E8. Se on yksi Lyngenin niemimaan komeimmista ja leveimmillään yli peninkulman mittainen. Itsekseni olisin tyytynyt pelkästään läheiseen, helpommin saavutettavaan Vestbreeniin, joka kuuluu Jiehkevarrin huipun ympärille levittäytyvään jäätikkömassiiviin. Tarkoituksemme on käydä huipulla, josta näkisi neljään suuntaan virtaavan jäätikkömassiivin yli. Se on enimmäkseen mursketta, mutta siellä täällä vaeltaa monikuutioinen siirtolohkare hitaasti alas laaksoon. Lopulta käännymme takaisin. M uutamaa päivää myöhemmin, leppoisan, peninkulman mittaisen kävelyn jälkeen seisommekin Vest breenin alapuoleisella tasanteella. Itse jäätiköllä kulku olisi helpompaa, mutta kokemattomana ja ilman varusteita sinne ei ole menemistä. Vasta ylempänä rinteet muuttu34 SUOMEN LUONTO 1/2018 E8 E8 Skibotn NORJA SUOMI Kilpisjärvi Tromssa Koppangsbreenin jäätikkö Ly n ge n in n ie m im a a RUOTSI Jiehkevarrin jäätikkö 20 km Lyngseidet Kilpisjärveltä on lyhyt ja kaunis matka Barentsinmeren rantaan ja edelleen Lyngenin jäätiköille. Nyt edessämme on aivan toisenlainen maisema. 34 SUOMEN LUONTO 1/2018 Kivisessä vanassa asuu aika
1/2018 SUOMEN LUONTO 35 vat tummanpuhuviksi kallioiksi, joiden väleissä jäätiköt pilkottavat. AiJatkamme kohti töyrään yli työntyvää jäätikön kielekettä. Se lienee osapuilleen neliökilometrin laajuinen, tasainen ja paksun sorakerroksen peittämä. Kiikari paljastaa siellä täällä varpujen valtaamia aloja, mutta myös paljon kuivia uomia. Tarvitaan vain riittävästi aikaa, ja se kykenee siirtämään vuoria. J atkamme vallin harjaa kohti töyrään yli työntyvää Vestbreenin jäätikön kielekettä. Kiehtova se on toki nytkin. Siitä lähtevä sulamisvesivirta ryöppyää jyrkällä kalliolla, virtaa pitkin laakson pohjaa ja liittyy lopulta yhdeksi deltan lukemattomista haaroista. Kaakossa delta, joka johtaa vuonolle vievään laaksoon, muualla meitä kiertää terävien vuorenhuippujen rintama, joiden lomasta lännessä työntyy kaksi komeaa jäätikkökielekettä. Vestbreenin kieleke sulamisvesineen. Suuri mannerjäätikkö vetäytyi Norjan rannikolta reilut kymmenentuhatta vuotta sitten. Runsaan veden aikana näkymä saattaisi olla vielä kiehtovampi. Jäätikkövirran luvuttomien haarojen muodostama delta hohtaa hopeisena ruskeanharmaan soran keskellä. Nousemme pitkin soraharjannetta, joka ylemmäs päästessämme osoittautuu muinoin laakson alaosaa peittäneen jäätikkökielekkeen mahtavaksi reunavalliksi. Täältä ylhäältä laakso aukeaa silmiemme eteen koko komeudessaan. Laakso vapautui sen alta pikku hiljaa, mutta sitä kolmelta puolelta ympäröivien jäätiköiden sulamisvedet kuljettivat sen pohjalle soraa vielä vuosituhansien ajan. Ylös päästyämme olemme keskellä huikeaa panoraamaa. Kymmenien metrien korkuisena se antaa uuden muistutuksen jään voimasta. 1/2018 SUOMEN LUONTO 35. Voin vain arvailla sorakerroksen paksuutta, mutta sitä täytyy olla satojatuhansia kuutioita. Laiskottelemme leirissä lämpöisen iltapäivän ja suuntaamme lähimmälle jäätikölle vasta illansuussa. Se laittaa ajan taas uusiin mittasuhteisiin. Veden voima niin virtaavana kuin jäätyneenä on hätkähdyttävä
He kokivat varmaankin olevansa osa luonnon kiertoa aivan toisella tavalla kuin me, jotka olemme korottaneet itsemme kaiken muun yläpuolelle. Karjalohjalainen Heikki Willamo on valokuvataiteilija, luontokuvaaja ja kirjailija. . Kysymykset pyörivät päässä, mutta maisema on mykkä. 36 SUOMEN LUONTO 1/2018 van vieressä avautuu ”kotijäätikkömme” uurteinen pinta. Taidokkaasti ja huolella tehdyt hirvet, peurat, karhut, valaat ja hylkeet olivat suuria, monet luonnollisen kokoisia. Ne olivat noiden ensimmäisten tulijoiden tekemiä ja vanhimmat niistä yli yhdentoistatuhannen vuoden ikäisiä. Mihin he uskoivat, miten he selittivät kaiken alkaneen. Lähemmäksi tämän pohjoisen maan varhaisimpien asukkaiden maailmaa en voi päästä. Lännen puolella on peninkulman säteellä enemmän jäätä kuin paljasta maata. Minkälaisia he olivat ja miten he kokivat tämän maiseman. Niistä heijastui ainakin tekijöidensä läheinen suhde luontoon ja kunnioitus niitä eläimiä kohtaan, jotka takasivat heidän toimeentulonsa. Oliko se heille pelkkä resurssien lähde, vai katsoivatko hekin hetkittäin maisemaa suuren ihailun vallassa. Runsas viikko sitten, parinsadan kilometrin päässä olin ehkä hieman lähempänä vastauksia katsellessani kallioon hiottuja kuvia. He tulivat ankaraan ilmastoon, jossa talven koettelemuksiin kuului lumen ja pakkasen lisäksi parin kuukauden kaamos. Lyngdalenin delta kerää sulamisvedet kauniisti.. Nuo ihmiset tulivat tänne pitkin jäästä vapautunutta rannikkoa, meloivat ja vaelsivat valtavia peuralaumoja seuraillen. He olivat metsästäjiä, vahvoja ja sitkeitä ja tietenkin paljon minua taitavampia liikkumaan tässä maastossa, mutta minkälainen heidän maailmankuvansa oli
37 SUOMEN LUONTO 1/2018 P e te liu s Pirkka-Pekka Petelius on taiteilija ja luontoharrastaja Helsingistä. Hyppyrimäkiä rakennettiin kaikkialle, missä vain pientäkin mäen töppärää löytyi, ja harvassa olivat ne sukset, jotka eivät edes kerran talvessa katkenneet. Mikä sen hauskempaa hyötyliikuntaa. Tervantuoksuisilla puusuksilla oli vallan ihanaa viilettää kevätjäistä hankea pitkin kuusikoiden huminassa ja auringon vilkkuessa puiden lomitse. Kaikki menivät hiihtäen kouluun, sielläkin, missä ei varsinaisesti asuttu maalla. Olen kuullut kerrottavan, että hankia pitkin on ajeltu Moskvits-merkkisellä autollakin sekä hevoskärryillä. Lumiukkoja ja -akkojakaan ei liiemmin näy, vaikka elämmekin aikaa, jolloin pitänee puhua lumihenkilöistä. Lunta ei sada niin paljon eikä niin pitkällä aikavälillä, että nuoskakelit ja pakkaset ehtisivät kohmettaa nietosten pinnat ihmisen painoa kantaviksi. Linnassa oli monta huonetta, joissa polteltiin kynttilöitä ja joita sisustettiin mitä hienoimmilla lumimööpeleillä. Tulemme lumettomuuden johdosta näkemään suuria muutoksia luonnossamme. On sääli, että ensilumi sataa etelään aina vaan lähempänä loppuvuotta eikä syksyllä, jolloin se lisäisi valoisuutta jopa kaksinkertaisesti. Kaiholla muistelen sen ajan hankikelejä. Ennen hiihdimme, potkukelkkailimme, pyöräilimme ja jopa ajoimme mopoilla keväthangilla. Myös kasveille käy huonosti, kun paljas maa sulaa ja jäätyy talven mittaan vuorotellen moneen kertaan. L umi on suomalaisen talven kruunu. Käpylinnut kilkuttelivat kellojaan, sukset suhisivat ja tuuli humisi korvissa. Enää. Tiedämme jo, että esimerkiksi saimaannorpan lisääntymisen ehdoton edellytys ovat lumikinokset, ja että kanalintujen ja pienempien lintujen kuten hömötiaisen tai urpiaisen yöpyminen lumikiepeissä on pian mahdotonta. Nautitaan siis ystävät sitäkin intensiivisemmin niistä lumisista talviriemuista, joihin meillä vielä on mahdollisuus. Koulujen pihoilla ja kaupungeissa oli valtavia lumikasoja, joilla kamppailtiin kukkulan kuninkuudesta. Valkoiseen talviturkkiin vaihtaville eläimillemme tulee käymään ohraisesti niiden joutuessa silmiinpistävinä helposti petojen suihin. TALVISET LUMITYÖT ovat minulle rakkaita: kolaaminen, lapioiminen ja harjaaminen. Valitettavan harvassa ovat enää ne talojen pihat ja pihateiden laiteet, joissa lumilyhdyt loistavat kauniisti. Yhtä kaikki: on sääli, että kokonainen talvinen pihaulkoilukulttuuri on uhattuna vähälumisuuden vuoksi. Lapsuudessani talvisin oltiin aina ulkona. On arvioitu, että lumen kokonaismäärä tulisi putoamaan vuosien 1970–2000 keski arvosta vuoteen 2050 mennessä 70 prosenttiin ja edelleen vuosisadan loppuun mennessä 30 prosenttiin. Nykyään niitä ei ehdi syntyä kevätpuolellakaan. . Kerran rakensin viikon ajan lumilinnaa pihaan. JA MAA OLI LUMETON 1/2018 SUOMEN LUONTO 37 A N N A RI IK O N EN. Toisin kuin lapsuudessani, lumiset talvet eivät ole eteläisessä Suomessa itsestäänselvyyksiä
”Siitä Huovinen liikkui tuotantonsa edetessä koko ajan omaleimaisempaan ja absurdimpaan suuntaan” Huovisen metsä on kasvuvoimainen, uudistuva ja monimuotoinen. Metsän puukansa rinnastetaan ihmiskansoihin: ”Oliko metsä suu ri, umpimielinen puukansa, jolle oli an nettu oikeus hallita maata ja elää omien lakiensa mukaisesti. Hänen kuudella eri vuosikymmenellä julkaistuissa teoksissaan on tapahtumapaikkana usein kainuulainen havumetsä. Metsä puukansana Puut ovat Huovisen teksteissä korpien asuttajia, puukansaa. Vähitellen kasvu alkaa alusta. Satiirin kohteiksi joutuvat eränkävijät ja metsämiehet, mutta erityisesti kaupunkilaiset, luonnon helmassa lomailijat ja modernisoituvan maailman ilmiöt. Puukansan tarinan alussa syttyy metsäpalo, joka polttaa metsää kymmenien neliökilometrien alalta. Kertoja seuraa kehitystä ja metsän eliöiden vaiheita 130 vuoden aikana. ”Huovisen esikoiskokoelmassa Hirris sä (1950) ja Havukkaahon ajattelijassa luontoku vaus on vielä varsin perinteistä”, kuvailee kirjallisuudentutkija Toni Lahtinen. ”Kusiaisen valtuuvvet” kuvaa hyvin, miten suurella kunnioituksella kirjailija Huovinen metsää lähestyi. TEKSTI OUTI HYTÖNEN / KUVA HEIKKI SARVIAHO / LEHTIKUVA Metsien merkitys luonnolle, ihmiselle ja ilmastolle on Suomen Luonnon teema vuonna 2018. Ihmisiä kuvataan vain harvakseltaan. Eikö se ollutkin maa ilman väkirikkain ja kookkain kansa, mo nin verroin mahtavampi kuin venäläiset, englantilaiset, kiinalaiset.” Metsän luonne paikkana muuttuu, kun puut kuvataan sen hallitsevina asukkaina. He ovat alueella liikkuvia eränkävijöitä ja lopussa leimausmiehiä. Huovinen opiskeli yliopistossa metsätieteitä. METSIEN TULKKI Veikko Huovisen tuotanto huokuu Kainuun metsiä. Veikko Huovinen esitellään tavallisesti humoristina, mutta häntä on luontevaa lukea myös luontokuvausten perinteiden jatkajana. Puukansan tarinassa ilmiöitä tarkastellaan pilke silmäkulmassa, mutta hersyvimmillään Huovisen huumori kukkii lyhyissä kertomuksissa, kuten kokoelmissa Kuikka (1963) ja Ympäristö ministeri (1982). Kertomusten ihmiset osaavat ihmetellä ja arvostaa metsän antimia ja kauneutta, mutta esiintyvät myös uhkana luonnolle. ”Huovinen lisää tähän yhdistelmään kolmanneksi pyöräksi huumorin, mikä on aivan omalaatuinen yhdistelmä,” pohtii Lahtinen. Asiantuntijat ovat todenneet kirjan olevan biologian tietojen osalta virheetön. Hän kuuluu luontomme suuriin kuvaajiin. Hän on kirjailija Veikko Huovisen (1927–2009) tunnetuimman romaanin Havukkaahon ajat telijan (1952) päähenkilö, joka luojansa tapaan omasi kyvyn tarkastella luonnonilmiöitä mutkattomasti, fi losofi sesti ja mielikuvituksellisesti. Asukkaat saivat tarinansa kansien väliin Puu kansan tarinassa. Tätä nimitystä hän käytti läpi koko tuotantonsa. Ihmiskulkijoiden romantisoitunut kuva metsästä rikkoutuu monessa tarinassa Huovisen tarjoamin yllätyksin. Huumoria metsästä Luontokirjallisuuteen on perinteisesti kuulunut esteettinen luontokuvaus ja ihmisen ja luonnon suhteen pohdinta. TEEMAVUOSI 2018 METSÄ. 38 SUOMEN LUONTO 1/2018 I hmisellä on metsän puiden joukossa kulkiessaan ”kusiaisen valtuuvvet”, totesi Konsta Pylkkänen
Tuotannon alusta löytyy paljon perinteistä kansankuvausta, jossa päähenkilönä on ahkera ja sympaattinen antisankari, kuten Konsta Pylkkänen”, kuvailee Lahtinen. Sykähdyttävimmillään Huovinen saa kirjojensa sivuilla luonnon runsauden sykkimään kaikin aistein tunnettavana: ”Mutta lakka on kesän ja auringon marja. Kirjallisuudentutkijat karttavat häntä mahdollisesti konservatiivisuuden vuoksi. Huovinen tunsi laajasti maailmankirjallisuutta ja tyylisuuntauksia. Puukansan tarinassakin maailmanhistorialliset melskeet tapahtuvat kuin eri todellisuudessa. Monissa lyhyissä kertomuksissa taas näkyvät eräkirjallisuuden traditiot. Suuri metsä eli vankkumatta omaa elämäänsä ensim mäisen maailmansodan raivotessa. Huovinen on ammentanut tuotannossaan ideoita monesta suunnasta. Siinä Huovinen ruotii ajan metsänhoitotapoja ja antaa huutia asioista päättäville herroille. Samalla tavalla Huovinen kuvaa metsän rauhallisena turvapaikkana, jonne nykymaailman meno ei ulotu. 1/2018 SUOMEN LUONTO 39 ”Juuri luontoon liittyvän idyllin rikkominen on Huovisen huumorissa olennainen piirre. . Melkeinpä kuulee kaukaisen kurjen huudon ja ais tii vanhat pitkospuut, rytmikkäät vael tajanaskeleet, hien ja janon.” (Hamste rit, 1957) Metsän kirjailija Kirjallisuushistoriassa Huovista ei ole nostettu luontokirjailijoiden joukkoon. Suurin vaikuttaja hänen tuotannossaan oli kuitenkin kainuulainen havumetsä, siellä elävä puukansa ja käypäläisinä kulkeneet ihmiset ja olennot. Huovinen kuvasi metsän luolia ja piilopaikkoja, joihin voisi vetäytyä ydinsodan uhatessa. Humoristin hampaisiin joutuivat myös luonnonsuojeluaktiivit. 1/2018 SUOMEN LUONTO (1975) W SO Y. Huovisen teksteistä löytyy nykypäivän lukijalle sovinistiselta ja jopa rasistiselta vaikuttavia kuvauksia,” pohtii Toni Lahtinen. Huovinen oli monessa asiassa kultaisen keskitien kulkija ja ääripäiden vierastaja. ”Huovisen teokset olivat julkaisuaikanaan valtavan suosittuja ja siihen nähden häntä on tutkittu vähän. Ekotarinoita (1982) Puukansan tarina (1984) Konsta Pylkkänen etsii kortteeria (2004) Huoviselle metsän piilot olivat jopa paikka mennä turvaan ydinsodalta. Avohakkuut kauhistuttivat Omaelämäkerrallisten teosten ohella Huovinen julkaisi pari ei-fi ktiivistä teosta. METSÄÄN VEIKKO HUOVISEN MATKASSA Hirri (1950) Havukka-ahon ajattelija (1952) Siintävät vuoret (1959) Konstan Pylkkerö (1961) Kuikka (1963) Talvituristi (1965) Lampaansyöjät (1970) Pylkkäs-Konsta mehtäämässä ja muita erätarinoita (1975) Ronttosaurus (1976) Ympäristöministeri. Metsä elää omaa elämäänsä: ”Kärventynyt metsämaa oli ottanut pinnalleen ensimmäiset pienet männyn taimet samaan aikaan kuin Napoleon lähti retkelleen Egyptiin. Oman aikansa ajankohtaisista puheenaiheista Huovinen tarttui teoksissaan myös tyhjenevän maaseudun tilanteeseen sekä kylmän sodan aiheuttamaan ydinohjusten pelkoon. Kun maistelee hartaasti suomuu raimen aromia, niin tulee mieleen heltei sen poutapäivän kultaiset kiharat suurien rämemaiden yläpuolella ja värisevä auer tuolla suonsalmessa, jossa vedet juok sevat alaspäin toisille soille. Vuonna 1967 ilmestyi pamfl ettiteos Tapion tarhat, alaotsikoltaan ”metsäpoliittista tarkastelua”. Värikäs sanasto on osa Huovisen tekstien humoristista sävyä. Metsästä löytyvä rauha on ikään kuin osa Huovisen tuotannon pasifi stista sanomaa”, huomauttaa Lahtinen. Teoksen ilmestyessä joutsen oli juuri pelastunut sukupuutolta Yrjö Kokon teos ten herättämän huomion ansiosta ja tuleva kansallislintu oli totuttu kuvaamaan ylevästi ja esteettisesti. ”Seitsemän veljestä on ollut hänelle tärkeä pohjateksti. Yhtä mittava oli kirjailijan sanavarasto. ”Seitsemässä veljeksessä paettiin metsään lukutaitopakkoa ja yhteiskunnan sääntöjä. Mutta Huovisella on vakavampikin puoli ja esteettistä kauneudentajua. Kari Vuokare laski tutkielmassaan Huovisen käyttäneen vuoteen 1989 mennessä ilmestyneissä teoksissa yhteensä 8383 eri adjektiivia. Kun miljoonaarmeijat kamppailivat juoksu hautojen ja kranaattikuoppien rikkomas sa maassa savun ja räjähdysten alla, niin täällä pääskyset lensivät liverrellen suo lampien rantavesien päällä, käet kukkui vat ja hyönteiset hurisivat auringonlaskun aikaan puiden latvoissa.” Solutasolta maisemaan Huovisen teksteissä kertoja on usein mystinen tarkkailija, joka tuntuu milloin istuvan puun oksalla tiirailemassa tapahtumia tai laajoja maisemia lintuperspektiivistä, milloin taas pureutuvan mikroskooppisen tarkasti ruohonjuuritason eliöihin. Huovinen näki metsän uudistuvana luonnonvarana ja tärkeänä tulonlähteenä, mutta vastusti koneellistumisen myötä tehostuneita hoitokeinoja ja suuria avohakkuita. ”1960-luvulla luonnonsuojelusta keskusteltiin aktiivisesti, mutta Huovisen pamfl etti ei tainnut herättää suurempia tunteita tai keskustelua,” sanoo Lahtinen. Elämäkerroissa sotkamolaiskirjailijaa on käsitelty humoristina. Esimerkiksi Kuikka-kokoelman niminovellissa esiintyy rääkyvä laulujoutsen”, kertoo Toni Lahtinen. Metsän kuvaajana Huovinen hallitsi laajan skaalan mittakaavoja
40 SUOMEN LUONTO 1/2018. 40 SUOMEN LUONTO 1/2018 Jos mammutti eläisi..
Jos mammutit yhä laiduntaisivat Suomessa, metsämme olisivat aivan toisenlaisia. Mutta niin olisi ihmisen elokin. 1/2018 SUOMEN LUONTO 41 Jos mammutti eläisi... TEKSTI SEPPO VUOKKO / KUVITUS TOM BJÖRKLUND 1/2018 SUOMEN LUONTO 41
Nykyisen valtakunnan rajan takana ne tapaisivat rannikkoseudun kautta kiertäneet eläimet ja vaeltaisivat yhdessä kaakkoon. Mammutin ravinnonkäyttö lienee ollut vähiten valikoivaa. Runsainta kasvu oli kosteilla, paljon sadetta saavilla alueilla, Euroopassa siis lännessä ja pohjoisessa. Talveksi Suomeen jäisi vain pieniä laumoja ja yksittäisiä eläimiä. Mammutti pystyy ruhjomaan ja kaatamaan melko suuriakin puita. Ainakin Siperiasta löydettyjen jäätyneitten mammuttien vatsan sisältö on ollut hyvin monipuolinen – sammalista lehtikuusen oksiin. Pajut, haapa ja pihlajat maistuivat myös, lepät taas heikommin. Talveksi eläimet suuntaisivat matkansa aroalueen kuivempiin osiin, jonnekin nykyisen Venäjän sisäosiin. Vaellukset etenisivät järvialueen eteläpuolisia laakeita maita kohti länttä, siis Kymenlaaksosta Uudellemaalle ja edelleen Varsinais-Suomeen, missä vaelluksen suunta kääntyisi pohjoiseen. Kitkerä tammi oli koivun kanssa kakkoskastissa. Suomi kesälaitumena Eurooppaan Afrikasta tullut nykyihminen, suoranainen esi-isämme, hävitti monet suurista nisäkkäistä sukupuuttoon 10 000–20 000 vuotta sitten – juuri silloin kun maamme oli paksun mannerjään alla. Valikoiva ravinnonkäyttö näkyi maisemassa: epäsuositut lajit runsastuivat, suosituimmat niukentuivat. Siksi eläimet siirtyivät keväällä kohti pohjoista sitä mukaa kun kevät eteni. Eroja lievensi se, että eri eläinlajien mieltymykset olivat erilaiset. Maisemat ja pinnanmuodot olisivat suurin piirtein nykyisen kaltaiset, mutta karttakuva yksityiskohdissaan toinen. 42 SUOMEN LUONTO 1/2018 42 SUOMEN LUONTO 1/2018 A loitetaan mielikuvitusmatkalla liki sadantuhannen vuoden takaiseen Suomeen, edellisen lämpökauden loppupuolelle. Jotain vastaavaa voi nykyisin nähdä vain Afrikan suurissa kansallispuistoissa. Suomeen laumat saapuisivat keväällä, ehkä toukokuussa Karjalan kannaksen kautta. Ihmisiä – neandertalilaisia – eli täällä jo silloin, esimerkiksi Kristiinankaupungin Susiluolan nuotiopohjat voisivat olla juuri tältä kaudelta. Keväällä ja alkukesästä kasvit ovat meheviä ja ravitsevia. Mammutit, biisonit ja peurat kulkisivat Järvi-Suomen poikki pieninä laumoina maaston mukaan ja suuria järviä kierrellen kaakosta luoteeseen ja karun Maaselän kohdatessaan kääntyisivät ensin pohjoiseen ja sitten itään. Syksyn tullen vaellus olisi saavuttanut Oulun tienoon ja kääntynyt sieltä takaisin päin kohti kaakkoa. Tarvittava ruokamäärä oli niin suuri, ettei aikaa jäänyt herkkujen valintaan. Luulisin kuitenkin, ettei mamSuurten kasvinsyöjien kuten villihevosten laumat pitäisivät maiseman avoimena.. Jääkaudella Euroopassa eli suuri joukko kookkaita nisäkkäitä kuten hevosia, biisoneita, sarvikuonoja, jättikauriita, peuroja ja mammutteja – ja todennäköisesti ne kaikki elivät myös Suomessa. Ravinnon saatavuus ohjasi vaelluksia Suurten eläinten vaellusta ohjasi ravinnon määrä ja laatu. Kuvitellaanpa nyt kuitenkin, että mammutit yhä eläisivät ja suuret eläinlaumat saisivat vaeltaa rauhassa rajoista piittaamatta. Haluttua ravintoa olivat erityisesti jaloina lehtipuina tunnetut lehmus, saarni, vaahtera ja jalavat. Järvet ja suot olisivat erimuotoisia, ja muun muassa Salpausselät puuttuisivat. Suuret kasvinsyöjät vaelsivat uusille laitumille valtavina, kymmenien tuhansien eläinten laumoina, joiden liepeillä suuret pedot, kuten leijonat, hyeenat, sudet ja karhut norkoilivat
1/2018 SUOMEN LUONTO 43 mutti varsinaisesti syönyt sammalia, mutta niitä tuli ruuansulatukseen matalien ruohojen mukana. Kevät tuli sinne varhain. Muualla vallitsisi harvapuinen metsäaro. Lehväravinnonkin laatu laski, kun puut siirsivät ravinteita lehdistä runkoon. Syksyn tullen valtaosa heinistä ja ruohoista kulottui. Yhtenäisiä metsiä olisi vain saarissa, kalliomailla ja harjanteilla. Suurten puiden lomassa olisi lavealti niittymäisiä alueita. Arovisentti viihtyisi tuulisilla aroilla, mutta kaihtaisi metsäisiä alueita.. Joukossa olisi varmasti myös lajeja, joita pidämme peltorikkaruohoina – valvatteja, savikoita ja saunioita – sekä sellaisia arolajeja, jotka tyystin puuttuvat nyky-Suomesta. Niukka pensaskerros rajoittaisi metsäpalojen leviämistä. Tutuista kasveista esimerkiksi kullero, metsäkurjenpolvi ja niittynätkelmä olisivat runsaita tuoreilla mailla, kuivemmilla töyräillä taas kukoistaisivat päivänkakkarat, mansikat ja ketoneilikat. Eläinlaumat suuntaisivat syysvaelluksensa kaakkoon aroalueille. Meidän kosteassa ilmastossamme laiduntajien merkitys kulojen torjujina lienee ollut pienempi. Maisema olisi hyvin erilainen verrattuna sekä nykyiseen viljelymaisemaan että tuhansien vuosien takaiseen luonnonmaisemaan, josta suuret kasvinsyöjät jo puuttuivat. Metsää ja metsäaroa Jos mammutit ja muut suuret kasvinsyöjät kulkisivat täällä niin kuin kymmeniä tuhansia vuosia sitten, kaikkialla kasvipeitteessä näkyisi eläinten vaikutus. Nuoria puita olisi vähän ja nekin suurelta osin eläinten runtelemia. Kuloheinän ravintoarvo huononi, ja se saattoi jopa muuttua myrkylliseksi joillekin kasvinsyöjille. Jos Pohjois-Amerikan kamelit, laiskiaiset ja mastodontit yhä eläisivät, eivät metsäpalot raivoaisi Kaliforniassa nykyiseen tapaan. Kun arojen oma kevätkasvu oli syöty, oli taas aika lähteä luoteeseen viileille ja kesäisestä kosteudesta nauttiville seuduille. Siksi eläinlaumat suuntasivat syysvaelluksensa kaakkoon kuiville aroalueille. Vasta kun puut olisivat saaneet latvuksensa eläinten ulottumattomiin, ne voisivat kasvaa rauhassa. Kuivassa aroilmastossa kulottunut heinä säilyi hyvälaatuisena ja ohuen lumipeitteen vuoksi se oli talvellakin helposti saatavissa. Kosteassa ilmastossa sienet iskeytyivät kulottuneeseen ruohoon – kasvit siis homehtuivat
Paremman kuvan maisemaa muokkaavasta laiduntajien määrästä antavat lihakarjatilat, joilla ylämaankarja tai biisonit laiduntavat koko vuoden ulkosalla. . Yksivuotisetkin kasvit kuten hiirenhäntä ja pillikkeet pystyivät uudistumaan sorkkien rikkomassa maassa. Viljelmät pitäisi suojata aidoilla aivan kuten 1800-luvun Suomessa, mutta aitojen pitäisi olla paljon tukevampia. Paksusammalinen ja karu boreaalinen havumetsä onkin osaksi seurausta suurten kasvinsyöjien katoamisesta. Kenties meillä ei vielä olisi tietokoneita ja atomiaseita, mutta tuskin silti eläisimme enää kivikaudessa. Niillä eläinten määrä pinta-alayksikköä kohden on jopa suurempi kuin jääkaudella. Ei siihen ilmastonmuutosta tarvittu. Ne eivät vielä muuta metsäkasvillisuuden ilmettä, vaikka aiheuttavatkin nuorissa metsissä paikallista tuhoa. Siitä hyötyvät monet matalat kasvit kuten päivänkakkara, kissankello, kissankäpälä ja ketoneilikka. Jos ihminen olisi käyttänyt maltillisemmin hyväkseen jääkauden arojen eläinrunsautta, tekninen kehitys olisi ehkä ollut hitaampaa ja varmasti toisenlaista. Laiduneläinten puuttuessa kuolleet ruohot ja heinät kaatuvat maahan usean sentin vahvuiseksi löyhäksi kerrokseksi, joka alkaa hajota vasta seuraavan suven aikana. Talveksi Pohjolaan jäisi vain yksittäisiä isoja kasvinsyöjiä tai pieniä laumoja.. Rehevät rantaluhdat, kortteikot ja ruovikot sekä soiden korpilaiteet kelpaisivat kyllä hyvin laitumiksi, mutta vetisille lyhytkorsinevoille tai ruskorahkasammalen vallitsemille karuille rämeille eivät eläimet suurin joukoin menisi. Viljojen sijasta tuotanto painottuisi vihanneksiin ja puutarhatuotteisiin. Paksun karikekerroksen läpi onnistuvat tunkeutumaan vain monivuotisten kasvien versot. Ehkä suurempi merkitys eläimillä oli – ja on – ravinnekierron nopeuttajina: lanta hajoaa nopeasti ja siihen sitoutuneet ravinteet vapautuvat jo seuraavan kasvukauden aikana käytettäviksi. Laidunnuksen puute johtaa siis muutaman kasvullisesti lisääntyvän kasvin ylivaltaan. Nopea ravinnekierto oli mammuttiaron salaisuus. Kuinka ihminen mahtaisi pärjätä yhdessä suurten eläinlaumojen kanssa. Laiduntaminen nopeuttaa ravinnekiertoa Laiduntajien vaikutus ei perustu pelkästään siihen, että ne syövät tiettyjä kasveja ja hylkivät toisia. 44 SUOMEN LUONTO 1/2018 Soiden ja järvien kehitykseen eläinten vaikutus olisi kenties vähäisempi. Mammutti ja ihminen. Jotta mammutit ja muut kasvinsyöjät vaikuttaisivat kasvipeitteen ilmeeseen, niitä täytyisi olla todella paljon, kymmeniä tai satoja tuhansia eläimiä. Nykyinen hirvien ja kauriiden määrä ei ole lähelläkään tehokkaan laidunnuksen määrää. Jääkauden aromaisemassa saattoi eläimiä olla muutaman päivän tai parin viikon ajan vieläkin tiheämmässä, mutta suurimman osan vuodesta isot kasvinsyöjät puuttuivat laitumelta. Laidunnus pitää yllä monilajista kasvipeitettä, jossa kookkaat lajit eivät pääse niskan päälle. Paksu karike sitoi ravinteet, kasvipeite yksinkertaistui muutaman harvan kasvullisesti lisääntyvän lajin valtakunnaksi, varvut ja sammalet valtasivat entisen ruohoston. Nykyisen teknisen kehityksen alku on antiikin ajan orjataloudessa ja viljan viljelyssä. Hitaasti hajoavat korret ovatkin useiden heinälajien, kuten juolavehnän ja kastikoiden keino vallata tilaa itselleen. Laaja peltoviljely olisi mahdotonta: heilimöivä vilja pelto suorastaan kutsuisi eläimet syömään. Kun eläimet katosivat, katosi myös ravinteinen mammuttiaro. Karjanpitoa ei lihan vuoksi olisi tarvittu lainkaan, mutta hevonen olisi varmaan kesytetty vetoeläimeksi ja ehkä lehmäkin maidon tuottajaksi. Suurimmille eläimille suot olisivat jopa vaarallisia
Se tosin johti vain siihen, että poliisi kirjoitti uudet, edelleen kelvottomat perusteet jättää rikokset tutkimatta. 1 1/2018 SUOMEN LUONTO 45 V a h tik o ira Palstalla eri kirjoittajat tarttuvat ajankohtaisiin trendeihin ja ilmiöihin. Voidaan keskustella tarkoittaako ”viipymättä” yhtä minuuttia, tuntia vai vuorokautta, mutta aivan varmasti se ei tarkoita ”ei koskaan”. Laillisesti ei mitenkään. Ely:n lakimiehen tentatessa ilmeni, ettei komisario tiennyt kumpaa ilmoitettua kohdetta fi ktiivinen suoja-alue ympäröi. Poliisi suostuu tutkimaan vain viidesosan kansalaisten tekemistä rikosilmoituksista. Ely-keskuksen lakimiehen ihmetellessä, mistä poliisi oli suoja-alueen keksinyt, komisario kertoi löytäneensä sen ympäristöministeriön ohjeesta. Rikos tosin oli juuri siinä, ettei suoja-aluetta ollut jätetty. Sen sijaan viranomaisten tekemistä ilmoituksista lähes sata prosenttia johtaa esitutkintaan, myös väärät ja kovin vähäisiä tekoja koskevat. SU O M EN LU O N N O N SU O JE LU LI IT TO / K A IN U U N PI IR I MIKKO NISKASAARI Kirjoittaja on vapaa ympäristöja oikeustoimittaja.. ”Ei”, vastaa kihlakunnansyyttäjä Jari Peltonen, joka esti kahden rikoksen tutkinnan. Onko Oulun syyttäjänvirastossa tehty periaatepäätös, ettei luonnonsuojelurikoksia tutkita. MITEN TÄMÄ on mahdollista. . Luonnonsuojelurikoksia ei tutkita, vaikka niistä ilmoittaisi viranomainen. Pyydetyistä ratkaisusta poliisilaitos löysi vain yhden. Peruste on kehno, sillä 90 prosentissa rikoksista seuraus on sakko. Kajaanilainen rikoskomisario päätti jättää kahden liito-oravan pesäpaikan tuhoamisen tutkimatta, koska keskustelussa syyttäjän kanssa hän oli arvellut paikalle jätetyn 300–700 neliömetrin suoja-alueen. Kaikki rikokset on tehty Kainuussa, kaikkien tutkinnan ovat Oulun poliisilaitos ja syyttäjänvirasto estäneet. Entä millaisin perustein rikokset on jätetty tutkimatta niissä tapauksissa, jotka poliisi suostui löytämään. Metsä oli Talvivaara Sotkamo Oy:n, ja sen hakkasi UPM. Liito-oravan elinpiiri hävisi. Kahdessa muussa tapauksessa syyttäjä on estänyt tutkinnan ilmoittaen, että teosta saattaisi seurata vain sakkoa, joten eipä viitsitä nähdä vaivaa. Rikos jota ei tutkita Sotkamon Sopenvaaran vanhan metsän hakkuiden rikosilmoituksen ratkaisua ei löydy. ”Perustelut löytyvät niistä päätöksistä.” Kaikenlaista löytyykin. OIKEUSKANSLERIKAAN ei voinut katsoa tällaista touhua läpi sormiensa, vaan antoi komisariolle moitteet, kun Ely-keskus kanteli. Kun poliisille ilmoitetaan epäilys rikoksesta, sen ”on viipymättä kirjattava ilmoitus”, määrää esitutkintalaki. Puuttuvista tapauksista Oulun poliisilaitos, jonka toiminta-alueeseen myös Kainuu kuuluu, sai minulta rikosilmoitusten allekirjoittajien nimet, asian diaarinumeron Ely-keskuksessa, päivämäärän, rikoksen tekopaikan sekä rikoksesta epäillyn tahon. Kaikissa on hakattu liito-oravien pesimäpaikkoja, asialla on ollut Metsähallitus tai iso yhtiö, kaikki tältä vuosikymmeneltä, kaikki samassa poliisipiirissä. Tästä on yksi poikkeus. SELAAN SEITSEMÄÄ rikosilmoitusta luonnonsuojelurikoksista. Greenpeacen ilmoituksen vuoksi poliisi kertoo pyytäneensä Kainuun Ely-keskukselta lausunnon, ja sen mukaan liito-oravan esiintyminen ei vaarantuisi. Lopulta hän tunnusti, ettei ollut vaivautunut lukemaan rikosilmoitusta. ”Muille pyynnöille ei löytynyt rikosilmoitusta annetuilla tiedoilla”, poliisi ilmoitti. Koska ohje edellyttää suoja-alueen jättämistä, komisario päätteli, että sellainen on jätetty. Ilmeni, että vain kolmen tapauksista lopputulos oli tiedossa, joten lähdin kyselemään poliisilta neljän muun tutkinnan kohtaloa. Vain yhdessä tapauksessa asian jättäminen sikseen saattaa olla perusteltua. Rikosilmoituksista kuusi on Kainuun Ely-keskuksen tekemää, yksi Greenpeacen
Yksityiskohtainen tieteellinen tarkkuus lyö vieläkin ällikälMagnus von Wrightin litogra. Tämän vuoksi maalaus etenikin usein niin, että höyhenpuku oli jo valmis, kun silmät, jalat ja nokka olivat vielä luonnosasteella. gurer till Skandinaviens fauna. a Vanha kissailves talvipuvussa vuodelta 1829 Sven Nilssonin teokseen Illuminerade . ”Kolmesta tuli taiteilijoita”, sanoo professori Juhani Lokki. Kuolleista linnuista oli mahdollista maalata sulkapeitteet hyvin yksityiskohtaisesti, ainoastaan silmien, jalkojen ja nokan väritys muuttui pian kuoleman jälkeen. Hän on perehtynyt von Wrightin veljesten historiaan heidän päiväkirjojensa ja teostensa valossa. TEKSTI JOHANNA MEHTOLA S avon sydämessä Kuopion Haminalahdella varttui 1700-luvun taitteessa suurperhe, jossa oli majuri-isä sekä äiti ja kaksitoista lasta. Silloin piti odotella uutta saman lajin saalista, jotta maalaukseen päätyisivät juuri oikeat sävyt. ” Magnuksella, Wilhelmillä ja Ferdinandilla oli äärimmäisen tarkka havaintokyky ja innostus luontoon ja etenkin lintuihin.” Kun tallennusvälineinä olivat vain kynä, sivellin ja värit, asioita ja yksityiskohtia piti painaa mieleen, kirjata ylös ja luonnostella nopeasti. Pojat olivat jo pienestä pitäen myös isänsä mukana metsällä. 46 SUOMEN LUONTO 1/2018 Kolme veljestä Von Wrightin taiteilijaveljekset omistautuivat luonnolle – ja samalla taiteelle ja tieteelle. KU VA : K A N SA LL IS GA LL ER IA / TE R O SU V IL A M M I.. ”He olivat myös taitavia aseseppiä ja takoivat itse aseensa, jotta saivat niistä tarpeeksi tarkkoja”, Lokki paljastaa. K A N SA LL IS GA LL ER IA / AT EN EU M IN TA ID EM U SE O , KO KO EL M A A N TE LL
Wilhelm von Wrightin litogra. KU VA : K A N SA LL IS GA LL ER IA / H A N N U A A LT O N EN . Ferdinand von Wrightin teoksessa Huuhkaja iskee jänikseen (1860) linnun siivet ovat saalistustilanteeseen oudon kuppimaiset. Hän kuvaili eläintä myös päiväkirjassaan ja totesi siinä, että se näyttää erilaiselta kuin muut pihalla temmeltäneet myyrät. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun grönlanninlokki tavattiin Suomessa. Kuvailujen perusteella voitiin myöhemmin todeta, että kyseessä oli metsäsopuli. KU VA : K A N SA LL IS GA LL ER IA / H A N N U A A LT O N EN . Se kuvattiin tieteelle uutena lajina vasta 10 vuotta myöhemmin. KU VA : M U SE O KU VA .. a merikokkikoiraasta Skandinaviens Fiskar -teokseen (1836–1857). K A N SA LL IS KIR JA ST O . Taiteilijan tekemästä piirroksesta Iso lokki ja grönlanninlokki voi nähdä, että hän on huomannut eroavaisuuksia ja verrannut lintujen nokkia ja jalkoja. Veljekset ampuivat itse lintuja, mutta ostivat niitä myös satamista ja toreilta. Heillä oli myös oma pedantti tapansa varmistaa, että lopputulos vastaa täydellisesti aihettaan niin iän kuin sukupuolenkin osalta. K A N SA LL IS GA LL ER IA / AT EN EU M IN TA ID EM U SE O . AT EN EU M IN TA ID EM U SE O . lä, kun katsoo vaikkapa korpin kiiltävää siipeä tai vanhan merikotkan jo hieman vaalentunutta höyhenpukua. ”Veljesten merkitys lajintunnistuksen kehitykselle on keskeinen”, Lokki sanoo ja mainitsee esimerkkinä metsäsopulin. Sieltä hän osti vuonna 1837 vähän erikoisemman linnun. Lajintunnistusta kotipihalla Heinäkuussa 1834 von Wrightien kodin pihalta Haminalahdella löytyi myyrän näköinen jyrsijä, jonka Wilhelm sai ikuistettua piirrokseensa. Lintujen höyhenpuvut vaihtelevat ikäluokkien mukaan, ja tämänkin von Wrightit paljastivat maalauksissaan. Magnus kävi lintuostoksilla esimerkiksi Helsingin kalasatamassa. 1/2018 SUOMEN LUONTO 47 Tieteellisiä epä täsmällisyyksiä on huomattu vain kahdessa teoksessa: Magnus von Wrightin Kehrääjä (koiras) ja syreenikiitäjä (1828) kehrääjän kuuluisi saalistaa lennossa
48 SUOMEN LUONTO 1/2018 ”He kasvattivat itse etenkin eri vesilintujen poikasia. Hän maalasi sekä akvarelleja että öljyväritöitä, monipuolisesti niin maisemia kuin lintujakin ja raivasi taiteellista polkua Ferdinand von Wright: Riekkoja (1893). Magnus von Wright 1860-luvulla. Wilhelm von Wrightin Näätiä (1832) on laveerattu lyijykynäpiirustus. AR KI ST OV ED O KS ET . Siinä on käytetty taiteilijan vapautta. Huuhkaja on kuitenkin yöeläin, joten sen olemusta ja elintapoja veljesten on ollut hankala päästä havainnoimaan.” Itseoppineet veljekset Magnus von Wright (1805–1868) oli veljeksistä vanhin. AR KI ST O KO KO EL M AT , KA N SA LL IS GA LL ER IA . Tieteellisiä virheitä teoksista ei juurikaan löydy. K A N SA LL IS GA LL ER IA / AT EN EU M IN TA ID EM U SE O , KO KO EL M A AU N E LI N D ST R Ö M . Todellisuudessa kehrääjä saalistaa lentäessään. K A N SA LL IS GA LL ER IA / AT EN EU M IN TA ID EM U SE O , KO KO EL M A BE AT RI CE GR A N BE R G. ”Ferdinand von Wrightin teoksessa Huuhkaja iskee jänik seen linnun siivet ovat saalistustilanteessa oudon kuppimaiset. KU VA : K A N SA LL IS GA LL ER IA / A IN U R N A SR ET D IN . KU VA : K A N SA LL IS GA LL ER IA / H A N N U PA K A RI N EN .. Lokki mainitsee vain kaksi: Magnus von Wrightin maalaamassa Kehrää jä ja syreenikiitäjä -teoksessa lintu istuu oksalla suu ammollaan nappaamassa sireenikiitäjää. Näin he pystyivät seuraamaan tarkasti höyhenpuvun kehitystä ja taltioimaan sen”, Lokki kertoo
Yksi upeimmista lienee Tutkielma variksen keskushermostosta, joka julkaistiin vuonna 1852. KU VA : K A N SA LL IS GA LL ER IA / H A N N U A A LT O N EN . Kirja sai hyvän vastaanoton ja J. He kaikki olivat itseoppineita luonnontarkkailijoita ja loivat kiinnostuksellaan ja intohimollaan pohjaa suomalaiselle luonnontieteelle. K A N SA LL IS GA LL ER IA / AT EN EU M IN TA ID EM U SE O , KO KO EL M A A N TE LL . Magnus von Wright: Isolokki ja grönlanninlokki, tutkielma (1836–1837). ”Ferdinand von Wright oli teosta tehdessään halvaantunut Magnus von Wrightin Tutkielma variksen keskushermostosta julkaistiin Acta Societatis Scientiarum Fennicæssa III:II (1852). 1896). esikuvana nuoremmille veljilleen. aasin että myös lisäävät viljeltyjen maiden eloisuutta ja vilkkautta.” Magnus oli paitsi taiteilija myös Helsingin yliopiston Eläinmuseon lintukonservaattori, jonka kätten jälki näkyy edelleen museon kokoelmissa yli 300 täytetyssä eläimessä. A RK IS TO V ED O K SE T, K A N SA LL IS GA LL ER IA / A RK IS TO KO KO EL M AT .. Syynä on se helposti nähtävä seikka, että puiden muodot, ruohon vihreys, kukkien väri, loisto ja tuoksu ovat niin olennaisia osia luonnonkauneudesta ja että lintujen liikkuvuus ja laulu sekä antavat villille kesyttömälle maisemalle sen parhaan sta. Magnusta pidetäänkin maamme ornitologian uranuurtajana myös käsikirjansa Finlands Foglar -ansiosta. Hän opiskeli Tukholman taideakatemiassa, mutta opinnot jäivät kesken. ”Siinä ei ole muuten yhtäkään kuvaa”, Lokki toteaa. 1/2018 SUOMEN LUONTO 49 He kasvattivat vesilintujen poikasia ja taltioivat höyhenpuvun kehitystä. I. IN H A . Taulu on varmasti tunnetuin suomalainen taideteos, ja sitä on tulkittu varsin monella tavalla. Ferdinand kun oli päiväkirjojen valossa veljeksistä ainoa, joka kaihtoi naisseuraa. Yksi mielenkiintoisimmista on suvun jälkeläisen Atte von Wrightin Ylen Radio Suomen Sunnuntaivieras-ohjelmassa esittämä arvio, että urosmetsojen välillä olisi nähtävissä eroottista latausta. Kanalintuja, kahlaajia ja vesilintuja käsittelevä toinen osa jäi kuitenkin häneltä kesken, ja työn saattoi laajennettuna loppuun eläintieteilijä Johan Axel Palmén. Ferdinand von Wright maalaa vuoteessa (n. Suomeen palattuaan hän keskittyi lintumaalauksiin. Toinen osa ilmestyi 1873 ja siinä on miltei 700 sivua. K . K A N SA LL IS KIR JA ST O . Taistelevat met sot hän maalasi vuonna 1886 kotonaan Haminalahdella 64-vuotiaana. Lisäksi hän teki lukuisia tieteellisiä kuvituksia esimerkiksi eläinten anatomiasta Suomen Tiedeseuran Acta Societatis Scientiarum Fennicae -sarjaan. Kirjan yli 300-sivuinen ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 1859. KU VA : K A N SA LL IS GA LL ER IA / A IN U R N A SR ET D IN . Ferdinand von Wright (1822–1906) oli veljeksistä ainoa, jolla oli taiteellista koulutusta. Snellman kehui sitä tähän tapaan Litteraturbladet-lehdessä: ”Luonnonhistorian koko kentällä on, lähinnä kasviopin jälkeen, lintujen tuntemuksella, ornitologialla, suurin merkitys yleiselle sivistykselle. V
Veljekset eivät ampaisseet maailmanmaineeseen, vaikka ovatkin suomalaisessa ja ruotsalaisessa taiteessa ja tieteessä arvostettuja ja merkittäviä tekijöitä. A RK IS TO KO KO EL M AT , K A N SA LL IS GA LL ER IA . Myös väritys on oikea, vaikka se ei voikaan olla vanhemman maalarin varmaan käsialaan verrattavaa – mutta Ferdinand saakin linnun valmiiksi 3–5 tunnissa.” – MAGNUS VON WRIGHT 10-VUOTIAASTA VELJESTÄÄN FERDINANDISTA (1832) ” Hailuodossa pyydetään keväällä runsain määrin pulmusia, joita myydään Oulussa 1/4 kopeekalla kappaleen, ja monelle ne ovat suurta herkkua. 50 SUOMEN LUONTO 1/2018 Otteita veljesten kirjoituksista ” Ferdinand on keväällä maalannut luonnon mukaan useita lintuja, jotka ovat joka suhteessa piirustukseltaan täydellisiä. Erityisesti ns. Elämänsä loppuvaiheessa Wilhelm asui Ruotsin länsirannikolla Orustin saarella kalastuksenvalvojana. takatalvina tätä pulmusten pyyntiä harjoitetaan.” – MAGNUS VON WRIGHT AAVASAKSAN MATKAKERTOMUKSESSA (1856) ” Pikkuvarpunen (Fringilla montana) on hyvin yleinen Maunussa (68’35’); se näyttää täällä ottaneen haltuunsa varpusen oikeudet, sekä viljapelloilla että pääskysenpesissä räystäiden alla, missä se toisinaan hautoo poikasensa, jotka nyt (25. heinäkuuta) ovat jo täysikasvuisia. A RK IS TO V ED O K SE T. Voissa keitettyinä ne säilyvät pitkälle kesään asti. KU VA : CH A RL ES RI IS & CO .. Jälleen von Wrightin taiteilijaveljeksille tunnusomainen periksiantamattomuus ja tarkkuus paljastuvat. Tällä tavalla niiden tieteellisen tarkat kuvaukset oikeine väreineen ja suomumäärineen olivat mahdollisia. He asuivat ja toimivat muun maailman kannalta kaukana Pohjolassa, periferiassa. KU VA : K A N SA LL IS GA LL ER IA / H A N N U PA K A RI N EN . Veljekset aloittivat Suomen paikallisfaunojen laatimisen. K A N SA LL IS GA LL ER IA /A TE N EU M IN TA ID EM U SE O . Hän teki etenkin akvarelleina ja käsinväritettyinä litografioina tieteellisiä kuvituksia muun muassa kaloista, perhosista ja kasveista. Tiede vei Wilhelmin mennessään Magnuksen ja Ferdinandin välissä syntynyt Wilhelm von Wright (1810–1887) eli suurimman osan elämästään Ruotsissa muun muassa Ruotsin kuninkaallisen tiedeakatemian piirtäjänä. Sitä ennen hän oli tehnyt kiitettyjä tieteellisiä piirroksia muun muassa Svenska Foglar -sarjaan yhdessä veljiensä kanssa sekä perhoskuvakokelmaan Svenska Fjärilar ja tieteellisesti erittäin merkittävään kaloja kartoittavaan teokseen Skandinaviens Fiskar. Tule sinä tänne (Hamina lahteen), ja lupaan, että saat viettää päiväsi niin häiritsemättä kuin ikinä voit toivoa; raikasta ilmaa, tuoksuvia metsiä ja niiden siivekkäiden asujainten riemullisia mutta ei häiritseviä hymnejä...” – FERDINAND VON WRIGHT KIRJEESSÄÄN ZACHRIS TOPELIUKSELLE (1873) ” Vasta myöhempinä aikoina olen oppinut todella ymmärtämään, miten suuren vaikutuksen Hamina lahden ihana luonto on mieleeni tehnyt, miten olen rakastanut järveä, metsiä ja lintuja – sanalla sanoen kaikkea Jumalan vapaan taivaan alla.” – MAGNUS VON WRIGHT 21-VUOTIAANA (1826) ja hän maalasi sen makuuasennossa”, Lokki sanoo. Talveksi nämä linnut suuntaavat matkansa eteläisimmille seuduille.” – WILHELM VON WRIGHTIN ELÄINTIETEELLISIÄ JA METSÄSTYS MUISTIINPANOJA MATKALTA PERIMMÄISEEN POHJOLAAN (1832) ” Voit olla vakuuttunut, että osaan täysin määrin arvostaa tätä etuoikeutta, enkä vaihtaisi rauhallista, riippumatonta elämääni koko maailman aarteisiin, niin onnellinen ja tyytyväinen olen. Wilhelm von Wright 1830tai 1840-luvulla. Skandina viens Fiskar -teoksen piirroksia varten Wilhelm piti kaloja omassa akvaariossaan. Veljesten suuri merkitys onkin siinä, että he herättelivät tieFerdinand von Wright: Metsämaisema Haminalahdelta (1880). Wilhelm piirsi myös nisäkkäitä ja linnunmunia sekä nilviäisiä ja äyriäisiä, joista hän sai palautetta ruotsalaiselta eläintietelilijältä Carl Jakob Sundevallilta. Myös veljesten isä sekä myöhemmin myös Wilhelm halvaantuivat. Tämän mukaan piirroksissa ei ollut muuta vikaa kuin että ne olivat liian tarkkoja painettaviksi
K A N SA LL IS GA LL ER IA / AT EN EU M IN TA ID EM U SE O , KO KO EL M A A SP EL IN -H A A PK YL Ä . KU VA : K A N SA LL IS GA LL ER IA / A IN U R N A SR ET D IN . Magnus vastasi: ”Kaikki nämä linnut ovat mestarillisesti maalattuja – jopa parempia kuin omani.” . Tämä olettamus saa vahvistusta Magnuksen kirjeestä Wilhelmille, joka oli lähettänyt töitään näytille isoveljelleen. K A N SA LL IS GA LL ER IA / AT EN EU M IN TA ID EM U SE O . KU VA T: K A N SA LL IS GA LL ER IA / H A N N U A A LT O N EN . Lähteitä: • Anto Leikola, Juhani Lokki ja Torsten Stjernberg: Taiteilijaveljekset von Wright. ”He aloittivat Suomen paikallisfaunojen laatimisen. Suomen kauneimmat lintumaalaukset, Otava 1986. • Erkki Anttonen ja Anne-Maria Pennonen (toim.): Veljekset von Wright, Ateneum 2017. toisuutta luonnosta ja loivat taidettaan juuri ajankohtana, jolloin kuvia alettiin käyttää yhä enemmän tieteessäkin. Sellaisesta ei näy merkkiäkään ainakaan heidän kirjeenvaihdossaan tai päiväkirjoissaan”, Lokki toteaa. 1/2018 SUOMEN LUONTO 51 Jyväskylän yliopiston tiedemuseo Näyttelykeskus Soihtu S-rakennus, Seminaarinkatu 15 avoinna ke-pe 12–17, la 12–16 kampusmuseo@jyu.fi Luontomuseo Vesilinna, Ihantolantie 5 avoinna ti-pe 11–18, la-su 12–17 luontomuseo@jyu.fi www.jyu.fi/museo Uno Cygnaeuksen kokoelman brasilialainen jauhoamatsoni vuodelta 1839. Ferdinand von Wright piirsi jo 8-vuotiaana luonnos kirjaansa muun muassa sini sorsa naaraan (1830).. Veljekset von Wright -näyttely Ateneumissa Helsingissä 25. helmikuuta saakka, www.ateneum.fi. Veljeksistä Julius (1820–1885) seurasi hänen esimerkkiään yhdeksän vuotta myöhemmin julkaisemalla Kuopion seudun linnuston.” Oliko veljeksillä keskinäistä kilpailua. ”Tuo on minulle ihan vieras ajatus. Ferdinand von Wrightin teos Maksaruoho on tehty lyijykynällä ja vesiväreillä 1840-luvulla. Magnus julkaisi 1848 Helsingin seudun linnusto -artikkelin, joka oli ensimmäinen varsinainen paikallisfauna Suomesta
Tieteen piirissä geologisia ilmiöitä ei kuitenkaan selitetty jättiläisillä vaan tulvavesillä – ensin raamatullisella vedenpaisumuksella, 1800-luvun alkupuolella yleensä jo ”maallisemmilla” tulvilla. Viisivuotiaana temppuilin rivitalomme päädyssä tikapuilla. Metsissä kyyröttelevistä isoista kivistä arveltiin, että jättiläinen oli aikoinaan heittänyt ne sijoilleen. Päätin, että sinne vielä kiipeän. Kallioiden oudot kuopat tulkittiin astioiksi, joita hiidet olivat käyttäneet kirnuina. Harjujen lumo Jääkauden jäljille pääsee tutkimalla harjuja, jotka kirjailija Anni Kytömäen mukaan ovat maassamme lommoilla. Mistä ne ovat peräisin. Siellä jyhmötti selänne, jonka rinteellä kasvoi kuusia ja laella mäntyjä. TEKSTI ANNI KYTÖMÄKI Metsien merkitys luonnolle, ihmiselle ja ilmastolle on Suomen Luonnon teema vuonna 2018. En osannut surra menetyksiä: seuraavina talvina riemuitsin sorakuoppien huimissa pulkkamäissä, joissa puitakaan ei tarvinnut väistellä. Niitä oli kotikunnassani Ylöjärvellä haukattu harjun kylkeen enenevästi pitkin 1900-luvun jälkipuoliskoa. Mutta vasta tikapuilta näin, miten korkea ja pitkä selänne oli. En muista tapausta, mutta minulle on kerrottu, että pompahtelin tuolissani ja huusin: ”Hiekkaa! Hiekkaa paljon!” Kyseessä ei ollut jättiläislasten hiekkalaatikko vaan sorakuoppa. Tiesin, että se on harju, olimme käyneet siellä kävelyllä. Seuraan harjua ja pääsen ties miten kauas. Ennen uskottiin, että maailma pysyy koko lailla ennallaan. Jonkin verran maisemaa kuitenkin olivat muokanneet jättiläiset, hiidet ja piru. Kökötin polkupyörän lasten istuimessa ja katselin ohi kiitäviä maisemia. TEEMAVUOSI 2018 METSÄ. 52 SUOMEN LUONTO 1/2018 O li kesä 1983. Kansa oli oikeilla jäljillä päätellessään, että maan päällä on joskus jyllännyt erilaisia voimia. Sitten opin katsomaan kauemmas. Tien oikealla puolella avartui suuri, laakea monttu. Kun roikuin pää alaspäin alimmasta puolasta, tulin vilkaisseeksi taivaanrantaan. Paljon oli määrätty jo luomisen päivänä, myös harjujen sijainti. Ihmiset nimesivät harjunrinteiden kivikot pirunpelloiksi. Kun vanhempani polkivat ylämäkeen, valpastuin
Vanhastaan oli tiedossa, että harjut jatkuvat pitkiä matkoja tienoolta toiselle. Valtaisa jäätikkö on aikoinaan kuljettanut, kasannut ja tasannut hiekkaa, soraa ja muita aineksia. EE R O V IL M I / VA ST AV A LO. Jääkausiteoria vie voiton Vuonna 1840 sveitsiläinen Louis Agassiz julkaisi teorian, jonka mukaan maiseman muodot ja yksityiskohdat juontavat juurensa jääkauteen. Vastaavia tapahtumia, joskin eri mittakaavassa, Agassiz oli nähnyt kotimaansa alppijäätiköiden liepeillä. Aamu sumu Hossan kansallispuistossa. Toki jään voima oli tuttu myös monille muille. 1/2018 SUOMEN LUONTO 53 Usva houkuttelee hiidet ja muut henki olennot esiin. Ehkä sama tulva oli kuljettanut siirtolohkareetkin paikoilleen! Tarkkasilmäiset huomasivat, että lohkareiden emäkallio löytyy usein luoteesta. Suomessakin oli pantu merkille, että talvella 1838 jäät kuljettivat 500-tonnisen kiven etelärannikolta Suursaareen. Vähitellen todettiin, että ne muodostavat verkostoja, kokonaisuuksia. Ja ennen kaikkea: mikä tulvan oli nostanut ja minne vesi oli sittemmin kadonnut. Sieltäkö tulva oli vyörynyt. Tiedemiehet arvelivat, että harjut ovat entisiä rantavalleja
Tuntui siltä, että jääkausi on vasta päättynyt. Siellä missä harju ja vesi kohtaavat, on usein vanhoja merkkejä ihmistoiminnasta. Veden äärellä sijaitsevien harjujen juurelta on löydetty rautakautisia hautoja. Sinne ne olivat kulkeutuneet soranoton myötä. Esimerkiksi kansallisfilosofimme J. Moni kirkko on pystytetty harjulle rannan tuntumaan. Osa ihmisistä pysytteli silti vakaan maailman kannalla. Kun suurin osa väes töstä sai elantonsa maataloudesta, talot oli järkevää rakentaa peltojen lähelle, eivätkä harjut ole parhaita mahdollisia pellonpaikkoja. Snellman totesi Höytiäi sen kaivannon merkillisyyksistä, että ”meidän Herrallemme ei mikään ole mahdotonta”. Siitä lähtien on katsottu, että mannerjäätikön levittäytyminen, mittaamattoman suuri paino ja sulamisvedet selittävät parhaiten harjut ja pirunpellot, hiidenkirnut, silokalliot ja niiden uurteet, moreenikummut ja maankohoamisen – pitkälti kaiken mitä ympärillämme näemme, jos mielessämme käännämme hetkeksi sivuun elävän luonnon verhon. Harjua pitkin pääsee ties miten kauas. Kapeilla harjuilla ihmiset pystyivät ajamaan peuroja ansakuoppiin ja pyyntiaitauksiin. Löytöretket ja vallanhalu jättivät merkkinsä Suomen ylämaiden metsiin. Harjun ihmemaassa Veiksel eli Wisla on joki Puolassa. Kun Höytiäisen kanavaa kaivettiin 1850-luvulla, lapiomiehet löysivät hiekkamassojen alta kerroksen, jossa oli eloperäisiä aineksia: turvetta ja jäänteitä puista, todisteita luonnonhistorian mullistuksesta. Kasat venyivät vähitellen pitkiksi harjanteiksi. Sieltä Hämeenja Pohjankangas kurkottavat Pohjanmaan porteille. Sittemmin metsätalous on muokannut harjumaisemia voiMonen harjun puusto on hakkuiden seurauksena tasaikäistä. Harjulla kulkiessani näin sammalten alla häämöttävän muinaisen maiseman: hiekkasärkkien muodot, kiviriutat ja merenrannan laguunit, syvänteet ja matalikot. Polunvarren arkiset kivikot olivatkin Yoldiameren ja Ancylusjärven muinaisrantoja, läpeensä tuttu suolaakso jännittävä suppa: osoitus siitä, että juuri tässä köllötti joskus suunnaton jääkimpale, joka sittemmin suli ja jätti tilalleen kuopan. Harjut syntyivät mannerjäätikön sulaessa. Jääkausiteoria yleni Suomessa paradigmaksi lopulta vuonna 1865. Selänteiltä eränkävijät tarkkailivat ympäristöä ja havaitsivat jo etäältä järvet, säänmuutokset ja muun tärkeän informaation. H A RR I LU O JU S. Ensimmäisillä vesisahoilla työstettiin lähinnä järeitä puita eli ikivanhoja, suorarunkoisia petäjiä, sellaisia kuin harjuilla parhaimmillaan kasvaa. Viisivuotiaan aavistukseni osui oikeaan. Suurvaltojen sotaja kauppalaivat kaipasivat pintaansa tervaa, ja sitä saatiin uutettua männyistä. Ihmiset harjuilla Ammoisina aikoina harjut mahdollistivat suoraviivaisen etenemisen metsäisillä seuduilla, joita vesireitit eivät läpäisseet. Samoja ylhäisiä kulkureittejä käyttivät myös lukuisat eläimet, kohtalokkainkin seurauksin. Erämaiden harjut saivat pitkään olla melko rauhassa ihmisiltä, mutta 1600-luvulla tilanne muuttui. Ylöjärven nimikkokasveja masmaloita en tavannut kotiharjultani vaan maantien varrelta. Mannerjäätikkö ulottui noin 20 000 vuotta sitten laajimmillaan etelässä Veiksel-joelle, nykyisen Varsovan kaupungin pohjoispuolelle. Asumuksia harjuille ei kuitenkaan yleensä tehty ennen 1900-lukua. Sen mukaan on nimetty Pohjois-Euroopan viimeisin jääkausi, joka alkoi 116 000 vuotta sitten ja päättyi 11 000 vuotta sitten. Hiekkaisessa maassa viihtyy lähinnä peruna. Löysin vaateliaita harjukasveja, joista osa oli elänyt paikalla ”ensimmäisistä vuosituhansista” asti: tunturikurjenhernettä ja kangasajuruohoa, keltamaitetta, metsänätkelmää, nuokkukohokkia, häränsilmää. 54 SUOMEN LUONTO 1/2018 Jääkausiteoria ei mennyt tuoreeltaan läpi Suomessa, mutta yhä enemmän uusia outoja ilmiöitä tuli vastaan. Nyt tiedän, että lapsuuteni harju ei ole mikä tahansa selänne vaan suuri saumamuodostuma, joka aikoinaan kertyi mannerjäätikön kahden ”kielekkeen” väliin. Muodostuma alkaa Salpausselän mutkasta Hämeenkoskelta ja kulkee Tampereen ja Ylöjärven kautta Hämeenkyröön. Tervanpoltto hiipui 1800-luvulla, mutta harjut pääsivät uudella tavalla keskiöön. Kun koulussa kerrottiin jääkauden jäljistä, kotini läheinen harjumaasto muuttui silmissäni ihmemaaksi. Jäätikön sisuksissa lymynnyt maa-aines huuhtoutui railojen ja sulamisvesitunnelien pohjalle ja suuaukoille. Lehtivihreätön mäntykukka tarvitsee kumppaneikseen männyn sekä tatin tarjoaman sienijuuren. Elettiin sahateollisuuden nousukautta. V
Reittieni varrella harjukasvit ovat vähentyneet. Harjut kattavat Suomen pinta-alasta viisi prosenttia. Kun Suomessa puhutaan maaja kallioperän materiaaleista, ne niputetaan kivi Keltalieosta on uutettu keltaista väriä kankaiden värjäykseen. Maanomistajat hyödyntävät harjumetsiä entiseen tapaan, hiihtäjät vaativat leveämpiä latuja harjun kaidalle laelle, luonnonystävät koettavat puhua metsien puolesta. Tunturikurjenhernekin on kadonnut, moottoritie lohkaisi 2000-luvun alussa kasvupaikat pois. Millainen on niiden tulevaisuus. Se on Metsähallituksen vanhimpia suojelukohteita. makkaasti: monin paikoin metsät ovat hakkuiden jäljiltä yksipuolistuneet ja heinittyneet, ja rinteitä viivoittavat metsäkoneiden renkaanurat. Harjujen luontoja virkistysarvoihin havahduttiin vähitellen. On melko raadollista huomata, että kalliot ovat koitumassa harjujen pelastajiksi. 1/2018 SUOMEN LUONTO 55 Harjulla kävellessä tapaa vielä vanhoja polkutaipaleita. Kasvukeskuksen lähellä sijaitsevaa saumamuodostumaa hamutaan moneen käyttöön. Metsänätkelmää ja häränsilmää en ole enää löytänyt. Jylhä metsä päätettiin rauhoittaa jo 108 vuotta sitten. M AU RI LE IV O H A RR I LU O JU S. Nykyaika pureutuu harjuihin ja kallioihin 1900-luvulla lukuisat harjut kolhiintuivat soranotossa, tienrakentamisessa ja muussa maankäytössä. Suurenmoisena poikkeuksena harjumetsien historiassa voidaan mainita Seitsemisen kansallispuiston Multiharju. Soranottolupia haetaan edelleen, tekopohjavesilaitoksia suunnitellaan. Kovia kokeneella kotiharjullani kulkiessani olen kai osa havahtumisen jatkumoa
Kerran harjulla kulki pitäjien välinen kärrytie, silloinen valtaväylä. Autojen myötä ihmisten maailma loittoni: moottoriliikenne ei mahdu hoikalle selänteelle, joten kiire hurisee nykyään kaukana alhaalla. Mannerjäätikkö punoi ne nauhoiksi yli maan piirin. Muinaisilla reiteillä Kotiharjullani risteilevät erikokoiset polut ja pururata. Ratkaisu on huono. SKS, Helsinki, 2003. 56 SUOMEN LUONTO 1/2018 aines-termin alle. Toim. On aika säästää ja kierrättää. Suomen maatalouden historia 1. Etelä-Suomessa on siirrytty harjuil ta kallioille tätäkin voimakkaammin: esimerkiksi Pirkanmaalla kalliomurskeen osuus kiviainestenotosta on noin 80 prosenttia. Soraa ja hiekkaa otetaan maasta vähemmän kuin ennen, sillä jäljellä olevat harjut on usein varattu vaikkapa virkistykseen tai pohjavesialueiksi. Soranotto kolhii harjua myös Savonlinnan Savonrannassa. Kun siristää silmiä, selänteiden ääriviivat näkee sielläkin, missä niitä ei enää ole. Sama onni onnettomuudessa on kohdannut monia muitakin harjuja. Ne ovat lommoilla, silti totta. Uusia harjuja saamme, kun maltamme odottaa seuraavaa jääkautta ja sen loppumista – vähimmillään jokusia kymmeniätuhansia vuosia. Kalliomurske kattaa kiviainesten kokonaiskulutuksesta nykyään noin 60 prosenttia, sora ja hiekka 40 prosenttia. Siihen sisältyvät kalliomurske, hiekka ja sora. EE R O J. Marjatta Koivisto. Tampereen seutukaavaliitto, Tampere, 1990. Kytömäki on myös Suomen Luonnon kolumnisti. Tarinan opetus on mielestäni selkeä. Ei enää kallioiden murskaamista, ei samaa virhettä uudelleen. Palaan ikivanhoille poluille yhä uudelleen, tähyilen honkien lomasta etäällä sinertäviä metsiä, taivaan ääriä, maailmaa. A N N A RI IK ON E N Anni Kytömäki on kirjailija, jonka romaaneissa harjut ja muut jääkauden jäljet ovat keskeisiä tapahtumaympäristöjä. Kiviaineksia käytetään Suomessa 100 miljoonaa tonnia vuodessa. Lähteitä: Jääkaudet. Ylhäällä kävellessä tapaa vielä jäänteitä vanhasta kärrytiestä, polkutaipaleita, joiden ulkomuoto tuskin on paljon muuttunut 800 vuodessa. WSOY, Helsinki, 2004. Harjut ovat näköalapaikkoja menneisyyteen ja nykyisyyteen. Se tarkoittaa, että jokainen kansalainen kuluttaa vuosittain laskennallisesti 15–18 tonnia kiviaineksia. LA A M A N EN / VA ST AV A LO. Pirkanmaan harjuluonto. . Uusia kallioita saamme, kun maltamme odottaa kymmeniä, satoja tai tuhansia miljoonia vuosia
1/2018 SUOMEN LUONTO 57 Hansaprintin ympäristöjohtamisen perustana on ISO 14001 -standardi ja jatkuvan parantamisen periaate: Vähennämme toimintamme aiheuttamia ympäristövaikutuksia joka vuosi. DNV:n myöntämä ISO 14001 -sertifikaatti kattaa Hansaprintin kaikki Suomen toiminnot.
58 SUOMEN LUONTO 1/2018 autuuttava avartava elvyttävä energisoiva hoitava ilahduttava kohottava lepuuttava maadoittava metsittävä mielialaa nostava onnellistava puhdistava pysäyttävä rauhoittava rentouttava tyynnyttävä uudistava vahvistava vapauttava virkistävä voimaannuttava ” Mielipaikkani on kotini lähimetsä Helsingin Pornaistenniemessä.” – Saara Peisa, Helsinki ” Vesijärven katselu saa mielen levolliseksi.” – Päivi Leinonen, Lahti 58 SUOMEN LUONTO 1/2018
Järvien, lampien, jokien, purojen ja meren rannat houkuttelevat aistimaan Paras paikka LUONNOSSA Mielipaikassa ihminen virkistyy ja olo kohenee. Linnunlaulua, hirvien ja jänisten jälkiä, sieniä ja marjoja. Yli 300 lukijaamme paljasti oman mielipaikkansa. Se saattaa olla vastaajasta riippuen kuusimetsä, mäntymetsä, kaupunkimetsä, mökkimetsä, sienimetsä, marjametsä, lähimetsä tai oma metsä. Mielipaikan voimaannuttava vaikutus piirtyy esiin myös kyselymme vastauksista, joita saimme yli 300. Olen haltioissani tästä lähellä olevasta luontohelmestä. Siellä on isoja, vanhoja puita, polveilevaa maastoa, lampareita, suonsilmiä ja kallioita. Tunnen irtautuvani arjesta ja kaupungista. Olen vienyt ystäviäni ihastelemaan tätä aarretta.” Toiseksi eniten mielipaikkoja on rannoilla. ” Käsivarren Lapissa olo muuttuu seesteiseksi ja onnelliseksi, tuntureilla tulee myös vapauden tunne.” – Annette Brockmann, Siilinjärvi ” Vanhalla peltoaukeamalla pitää aina pysähtyä katsomaan avautuvaa maisemaa.” – Annu Keskinen, Mikkeli ” Mökki Iisalmessa on rauhoittava paikka.” – Kalle Asikainen, Iisalmi ” Metsässä tai metsälammella keho lepää ja akut latautuvat.” – Teuvo Tuominen, Padasjoki. Espoolainen Marja Salenius on löytänyt oman aarrepaikkansa kaupunkimetsästä: ”Glimsinjoen luontopolulla Espoossa on suuria puita, kääpiä, sammalta, kaurahalmetta ja kosken solinaa, korkeuseroja... Mieleni rauhoittuu, on helpompi ja kevyempi hengittää, rypyt otsalla tasoittuvat, jännitys niskassa laukeaa. Sakeaa ja avaraa sopivassa suhteessa. Lämpimät kiitokset kaikille osallistujille. Hymy levenee, silmätkin nauravat.” Näin kuvaili omaa mielipaikkaansa ja sen vaikutusta Tuula Sjöstedt Nurmijärveltä. ”Vehreässä sammalmetsässä, sateen jälkeisenä päivänä. 1/2018 SUOMEN LUONTO 59 TEKSTI JOHANNA MEHTOLA T oivottavasti jokaisella on sellainen, oma mielipaikka luonnossa, jonne tahtoo palata aina uudestaan. Eniten mielipaikkamainintoja sai metsä. Siellä mieli rauhoittuu, virkistyy ja olo kohenee
Lisäksi arvoimme Terveysmetsäkirjan (Gummerus 2017). Mieli lepää tässä kauniissa ympäristössä ja saa olon tuntumaan rauhalliselta, seesteiseltä ja virkistyneeltä. Huovan voitti Aira Mäenpää Hämeenlinnasta. ”Paikka on Joensuun Kuhasalossa, niemessä Pyhäselän rannalla. Vesistönäkymien lisäksi tunturit, vaarat ja lakeudet asettavat ihmisen huolineen oikeaan mittasuhteeseen. Saan ideoita, selvitän ajatuksiani... Nytkin voisin heti lähteä viettämään aikaa sinne”, kirjoittaa Johanna Koslo. Täällä Itä-Suomessa niitä piisaa. Kaikkien kyselyymme osallistuneiden kesken arvottiin taiteilija Teemu Järven suunnittelema Shinrin-Yoku -villahuopa (ovh. Kokemus turvallisuudesta ja kauneudesta. Elämän vaikeina hetkinä tirautan metsässä männynrunkoa vasten itkut, jatkan matkaani vähän kevyempänä 79 68 35 19 15 16 15 METSÄ ON SUOSITUIN MIELIPAIKKA MIELIPAIKKA-KYSELYYMME vastasi yli 300 henkilöä. Kaavilta. ”Järvimaisema. Mökin lähiluonto ja usein vesistön läheisyys ovat sielläkin tärkeitä elvyttäviä tekijöitä. Lämpimät onnittelut voittajille! PY LV Ä SD IA GR A M M IS SA O N K ÄY TE TT Y SE U R A AV IE N LU KIJ O ID EN LÄ H ET TÄ M IÄ KU V IA H EID Ä N M IE LIP A IK O IS TA A N : LIS BE TH FO RS S, SU SA N N A KO N TK A N EN , PII A H EIK KIN EN , KIR SI RE H U N EN , SU SA N N A H Ä N N IN EN , K AT JA PU LK KIN EN JA N IN A RIN N E.. . Kuikan haikea huuto. Saisipa sitä fi ilistä, tuoksua, oloa säilöön purkkiin”, pohtii Susanna Kontkanen Joensuusta. Imen valtavasti energiaa luonnonrauhasta. Ettei ole yksinäinen, vaikka olisi yksin”, kuvailee Aija Viita Helsingistä. Olen käynyt rannalla jo useita kertoja eri vuodenaikoina ja eri yhteyksissä, enkä koskaan usko kyllästyväni käymään siellä. Mikään lenkkipolku ei käy, vaan pitää olla rehti mehtä, mieluiten umpimehtä. Siellä on kauniita ruskeita ja pinnaltaan epätasaisia kallioita, kaunis ranta ja näkymä järvelle, jota reunustaa vastarannalla metsä. ”Useimmiten sellainen paikka, josta näkee kauas ja tuuli tuntuu – meren ranta, vaaranlaki tai tunturi. 60 SUOMEN LUONTO 1/2018 ”Oman pienuuden ja luonnonvoimien suuruuden kokemus on tärkeä.” avaraa maisemaa, ihailemaan rantakallioita sekä auringonlaskuja ja -nousuja. Kirjan voitti Pasi Grönman Porista. Se suhteuttaa asioita ja mahdollistaa hetkessä elämisen”, kirjoittaa Kirsi Timonen Oulusta. Eniten mielipaikka-mainintoja sai metsä, toiseksi eniten merentai järvenranta. Oman pienuuden ja luonnonvoimien suuruuden kokemus on tärkeä. Salakarkit Ukin taskussa. Yksin, mutta ei yksinäinen Moni lataa akkuja ja irrottautuu arjesta mökillään. Usealle mielipaikkaan liittyy vahvasti myös yksinolo, ei kuitenkaan yksinäisyys. Metsä Ranta Mökki Kallio Saari Korkea näköala Vesistömaisema ja viisaampana. 139 €) – nimi on japania ja tarkoittaa elvyttävää metsäkylpyä. Välitön rauha, mieli lepää ja harmit katoavat. Että on osa suurta luontoa. Lapsuuden paras paikka oli Savossa, isovanhempien kesäpaikalla. Lotta Lehtinen Kärsämäeltä suuntaa mökille Kuusamoon: ”Pieni erämökki ilman mukavuuksia Kuusamossa vanhan kuusimetsän keskellä pienen järven rannalla. Se on jäänyt pysyväksi mielipaikakseni. Mäntytai sekametsässä pieni nuotio ja nokinen kahvipannu. ”Mikä tahansa metsä, kunhan ei ole muita ihmisiä. Metsä antaa vastauksia”, kuvailee mielipaikkaansa Anna Kujala Keminmaalta. Myös järvija merimaisemat sekä muut aukeat ja korkeat paikat, joista avautuu upea näköala vetävät ihmistä puoleensa. Nukuttaa hyvin, työhuolet ja stressi unohtuu, mieli lepää.” ”Mökillä rentoudun, lataudun... Paikan kauneus lumoaa ja saa unohtamaan arjen huolet
Tapahtuman aikana verkkokaupasta ja ovelta 19/12/41 €. ” Meri tyhjentää mielen ja vie stressin pois. Alle 12-vuotiaat vain huoltajan seurassa. VALOJA VIDEOKUVAUS | LUENNOT | TIETOTEKNIIKKA | KUVANKÄSITTELY | KUVATUOTTEET JA -PALVELUT | VALOKUVANÄYTTELYT | tulostus KAIKKI KUVAA! Vihreämpi valinta kotisi eristeeksi termex.fi Termex-Selluvilla on ekologisesti keräyspaperista valmistettu paloja kosteusturvallinen puhalluslämmöneriste energiatehokkaampaan ja viihtyisään asumiseen. 1/2018 SUOMEN LUONTO 61 2.–4.3.2018 Messukeskus Helsinki kuvamessut.com Avoinna: pe klo 12–18* (GoExpo klo 12–20), la klo 10–19, su klo 10–17, *ammattilaisille pe klo 9–12. Liput edullisemmin viimeistään 1.3. Se on lähes uskonnollinen kokemus.” – Marika Mäkinen, Vantaa ” Glimsinjoen luontopolulla Espoossa on suuria puita, kääpiä, sammalta, kaurahalmetta ja kosken solinaa, korkeuseroja...” – Marja Salenius, Espoo. Lämmitä kotiasi älä ilmastoa. 16/10/36 €, shop.messukeskus.com
62 SUOMEN LUONTO 1/2018. Ihmisen ja orangin dna:sta 96 prosenttia on samaa. 62 SUOMEN LUONTO 1/2018 KOLME LAJIA: sumatranoranki (Pongo abelii), borneonoranki (Pongo pygmaeus) ja tapanulinoranki (Pongo tapanuliensis) ELINYMPÄRISTÖ: Elää sademetsissä Sumatran ja Borneon saarilla Indonesiassa. IHMISAPINOITA: Oranki on maailman suurin puussa elävä kädellinen. Orankien elinalue kutistuu, kun sademetsiä kaadetaan muun muassa öljypalmuviljelmien tieltä. Lähde: WWF, IUCN ORANKI Osa orangeista tulee lähelle, koska ihmiset ruokkivat niitä. UHANALAISUUS: Kaikki lajit äärimmäisen uhanalaisia. Orangit ovat älykkäitä. Elänyt aiemmin koko Kaakkois-Aasiassa. KANTA: Nyt 60 000–68 000, sata vuotta sitten yhteensä arviolta 230 000. Suurin osa orangeista elää suojelualueiden ulkopuolella
He kävivät suostuttelemassa orankeja lemmikkeinä pitäviä ihmisiä luopumaan niistä. Aluksi niitä ruokittiin kahdesti päivässä banaaneilla ja veteen sekoitetulla maitojauheella. Sumatranoranki (Pongo abelii) ja borneonoranki (Pongo pygmaeus) ovat eri lajeja. Minah on naaraaksi kookas ja orangiksi äkäinen. Se lähtee seuraamaan ihmisiä ja lähelle päästyään nappaa käsivarresta kiinni ja puree. Turisteja houkuttelevat apinat, kuten jaavanmakakit, saparomakakit ja gibbonit, mutta varsinainen vetonaula ovat orangit. Yksi niistä on nimeltään Minah. Usein ylipuhuminen oli helppoa. Ne luokiteltiin omiksi lajeikseen vuonna 1996, mutta todennäköisesti niiden kehityslinjat erkaantuivat 400 000 vuotta sitten. Kylän reunalta alkaa Gunung Leuserin kansallispuisto, jonka sademetsän lajisto on ainutlaatuinen. Frey ja Borner opettivat orankeja elämään viidakossa. Lakkautetun orankikeskuksen rakennus.. Vapautetuista orangeista monet jäivät keskuksen lähelle. Pieni oranki kävi etsimässä ruokaa. Totta kai haluamme. Vankeudessa elänyt oranki ei välttämättä osaa etsiä ruokaa eikä kiipeillä puissa. Lopulta turisteja oli niin paljon, että Frey ja Borner päättivät siirtää keskuksen kauemmas ihmisistä. Tämä on yksi harvoista paikoista, joissa on hyvä mahdollisuus nähdä oranki luonnossa. ”Haluatteko todella nähdä Minahin?”, oppaamme Adi Ginsu kysyy. Joihinkin yksilöihin kyläläisillä on erityinen suhde. Kansallispuistossa elää tiikereitä ja sarvikuonoja, mutta niitä näkee harvoin. Noin 90 prosenttia sumatranorangeista elää Gunung Leuserin kansallispuistossa ja sen ympäristössä. 1980ja 1990-lukujen taitteessa keskuksen ympärille kehittyi turismia. Orankivauva on söpö, mutta isona sen hoitaminen käy hankalaksi. Bukit Lawangin asukkaista ja siellä kävijöistä moni on. 1/2018 SUOMEN LUONTO 63 Orangit ahtaalla Orangit ovat yhä uhanalaisia. Adi Ginsu tuntee orangit. Luonnonvaraisia orankeja elää enää kahdessa paikassa maailmassa: Kaakkois-Aaasian Sumatralla ja Borneolla. Se haluaa ruokaa. Kuntoutusta orvoille orangeille Vuonna 1973 sveitsiläisbiologit Regina Frey ja Monica Borner perustivat Bukit Lawangiin kuntoutuskeskuksen loukkaantuneille, orvoille ja lemmikeiksi pyydystetyille orangeille. Viime vuonna julkistettiin vielä kolmas laji, tapanulinoranki (Pongo tapanuliensis), jonka Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN määritti joulukuussa 2017 uhanalaiseksi. Orankiturismista on sekä hyötyä että haittaa. TEKSTI ANNE IGNATIUS / KUVAT ANNINA MANNILA H arva on juossut pakoon orankia. Se on puiston kuuluisimpia orankeja. Turistit pääsivät katsomaan ruokintaa. Minah on paikallinen julkkis. Viimeiset orangit tuotiin keskukseen 2000-luvun alussa. Monella kyläläisellä on Minahin puremasta jäänyt arpi. Monia eläinja kasvilajeja ei tavata muualla. Bukit Lawang on kylä Indonesiassa Sumatran saarella vajaan sadan kilometrin päässä lähimmästä isosta kaupungista Medanista. He kutsuvat sitä Minahin suudelmaksi
Ne esimerkiksi rakentavat joka päivä nokosia ja yöunta varten uuden pesän. Forss oli mukana tutkimusryhmässä, joka tarkkaili, miten orangit oppivat hankkimaan ravintoa. Orangit liikkuvat vähän, noin kahden neliökilometrin alueella päivässä. 64 SUOMEN LUONTO 1/2018 Joulukuussa 2015 ruokinta lopetettiin. Noin kymmenvuotiaana se lähtee omille teilleen. Tosin naaraat eivät koskaan lähSO FI A FO RS S Minah on poikkeuksellisen iso orankinaaras. Villit orangit syövät hedelmiä, lehtiä, versoja, puunkuorta, termiittejä ja hunajaa. a Forss tutkii ihmisapinoita .. Orangit olivat oppineet hankkimaan ruokansa itse. Selvisi, että Borneolla Tuananin alueen naaraiden ruokalistalla on yli 170 ravinnonlähdettä yli sadasta kasvilajista. Sen emo Pesek tuotiin tänne vuonna 1988 Binjain kaupungista noin 50 kilometrin päästä. Sumatranorankien kannaksi arvioitiin 6600 yksilöä, mutta vuonna 2016 Liverpoolin John Moores -yliopiston professorin, kädellistutkija Serge Wichin johtama kartoitus nosti arvion noin 14 600 yksilöön. Se on syntymästään asti tottunut ihmisiin mutta pysyttelee turvallisen välimatkan päässä. Poikanen vieroittuu emosta myöhään, jotta se oppii syömään monipuolista ruokaa. Seitsemän vuoden iässä poikanen alkaa itsenäistyä mutta liikkuu yhä lähellä emoaan. Mutta oppaat myös houkuttelevat orankeja ruualla, mikä ei ole niille hyväksi. Wati syntyi vuonna 2006 vapaana mutta ei täysin villinä. ”Näettekö?” hän kysyy ja osoittaa sormellaan latvustoon. So. Turismin kaksi puolta Luonnossa elävien orankien näkeminen on ainutlaatuinen kokemus. Siellä niitä on helppo nähdä. Toisaalta Forss ei ole vakuuttunut siitä, että kyläläiset huomioivat orangit parhaalla mahdollisella tavalla. Noin kymmenvuotiaana se lähtee omille teilleen. Laiskoja ne eivät silti ole. ”Kyllä ja ei”, sanoo suomalainen apinatutkija So. Mutta onko turismi hyväksi orangeille. a Forss myöhemmin Skypen välityksellä. Maailman Luonnon Säätiön WWF:n arvion mukaan borneon orankeja on jäljellä 54 000 yksilöä. Ero selittyy entistä tarkemmista laskentamenetelmistä. ”Määrät voivat kuulostaa suurilta, mutta edelleen joka vuosi häviää noin tuhat orankia, kun metsää hakataan palmuöljyja muiden viljelmien alta”, Forss sanoo. He varmasti suojelevat orankeja jo siitäkin syystä, että ne tuovat alueelle turisteja. Emot ja tyttäret pitävät yhtä Noin tunnin, puolentoista kävelemisen jälkeen oppaamme pysähtyy. Todennäköisesti ruokavalio on vieläkin laajempi, sillä vielä 4 000 tunnin tarkkailun jälkeenkin tutkijat huomasivat orankien syövän taas uutta ruokaa. Orankiretkien järjestäjät eivät voi taata, että aina nähdään oranki, mutta useimmiten onnistaa. Tosin naaraat eivät koskaan lähde kauas emostaan, mutta nuoret urokset eivät välttämättä näe emoaan enää koskaan. Forssin mielestä on hyvä, että ihmiset pääsevät lähelle orankeja niiden luontaisessa ympäristössä. Kokemus voi saada heidät auttamaan uhanalaisia eläimiä. Todennäköisesti poikaset eivät vain vielä tunne kaikkia ravinnonlähteitä. Kumpikin laji on silti Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n luokituksen mukaan yhä äärimmäisen uhanalainen. Seitsemän vuoden iässä poikanen alkaa itsenäistyä mutta liikkuu yhä lähellä emoaan. Kun Pesek oli oppinut tarvittavat taidot, se päästettiin sademetsään. Lukion jälkeen hän lähti au pairiksi Sveitsiin ja päätti kahden vuoden jälkeen jäädä Zürichin yliopistoon opiskelemaan biologiaa. Orankiemo imettää poikastaan 6–7-vuotiaaksi. Kestää vuosia, ennen kuin poikanen on nähnyt emonsa syövän kaikkia mahdollisia ravinnonlähteitä ja vielä kauemmin, ennen kuin se oppii muistamaan ne. Se oli menoa. Taito on välttämätön, koska kaikkia ravinnonlähteitä ei ole aina saatavilla. Jo kuusivuotiaat orangit syövät myös vaikeimmin saatavaa ja sellaista ruokaa, jonka syömiseen tarvitaan työkaluja. Poikaset syövät yksipuolisemmin kuin vanhemmat orangit. Forss on tehnyt tutkimustaan muun muassa Sumatran pohjoiskärjessä Acehissa, mutta orangeista pitävät ystävänsä hän vie Bukit Lawangiin. Eräällä kurssilla professori kertoi ihmisapinoista ja siitä, kuinka paljon niillä on yhtäläisyyksiä ihmisten kanssa. Vettä ne juovat puun rungosta. 64 kastaan 6–7-vuotiaaksi. Oranssi pallero on Wati. Suomalainen tutki orankivauvoja Alun perin Sofi a Forssia kiinnosti meribiologia. Graduaan varten Forss selvitti, kuinka vankeudessa elävien 3–13-vuotiaiden oranginpoikasten emot opettivat poikasiaan syömään ja käsittelemään ruokaa. Siellä se pilkistää, oranssi pallero, joka heilauttelee itseään oksalta toiselle
Hän vakuuttaa, että Minah on ainoa oranki, jota hän ruokkii, ja vain siksi, että se ei purisi turisteja. Terve oranki ei kerjää.” Minah tuotiin Acehista 1970ja 1980-lukujen taitteessa. Adi Ginsu käskee meidän kääntyä. Se kerjää ruokaa ja suuttuu, jos ei saa. Orankeja pyydystetään yhä lemmikeiksi. Myös Sofi a Forss on nähnyt sen. Jotkut pyydystävät silti orankivauvoja, koska niistä saa hyvät rahat.” Bukit Lawangin orangit saanevat olla rauhassa. Bohorok-joki virtaa Bukit Lawangin kylän läpi. Jahtaako se meitä. ”Orangit ovat älykkäitä eläimiä, mutta eläintarhoissa elävät orangit ovat älykkäämpiä kuin villit, jos sinä pidetään sellaisia asioita, joita yleensä pidämme älykkyytenä”, Forss sanoo. Sofi a Forssin mukaan lemmikkiorankeja ostavat etenkin rikkaat kiinalaiset, jotka keräilevät harvinaisia eläimiä. Joen vastarannalta alkaa suojelualue. Minah on ainoa aggressiivinen oranki, jonka oppaamme on tavannut. Viidakossa orankien on viisasta pysyä etäällä vieraista asioista. Se oli ylipainoinen ja käyttäytyi jo silloin oudosti. Forss epäilee, että sillä on mielenterveysongelmia. Forss halusi selvittää, miten orangit reagoivat niille tutun näköisiin mutta tuntemattomiin asioihin. Ne ovat tottuneet ihmisiin ja ovat siksi luottavaisia. Minahia oli pidetty vangittuna, ja ilmeisesti sitä oli kohdeltu huonosti. Minah laskeutuu salamana maahan ja lähtee harppomaan meitä kohti poikanen sylissään. Houkuttimeksi hän vei banaaneja, ananaksia ja muita hedelmiä, joita viidakossa ei kasva, ja värikkäitä muovikukkia ja orankivauvan näköisiä pehmoleluja. Kävi päinvastoin. Tulevina kuukausina hän jatkaa tutkimustyötä Sveitsin Baselin eläintarhassa ja Saksan Tübingenin yliopistossa. . Syke nousee ja pelko puskee pintaan, mutta samalla naurattaa. Pian kuuluu lehtien kahinaa ja oksien risahtelua. Tarvittaessa he myös vievät heikkokuntoisia orankeja eläinlääkäriin läheiseen kylään. Niitä kiinnostaa kaikki uusi. Eläintarhojen orangit käyttävät esimerkiksi työkaluja monipuolisemmin kuin villit orangit. Normaalisti oranki ei laskeudu ihmisten tasolle. Nurdin kaivaa esiin palan ananasta. Forss ajatteli, että orangit pitävät esimerkiksi ananaksesta, jossa on ihana voimakas tuoksu. Orankimetsä alkaa heti keskuksen vierestä.. Villit karttavat vieraita asioita Väitöskirjaansa varten Sofi a Forss asensi sademetsään videokameroita. Oppaamme Adi Ginsu kysyy muilta oppailta, missä Minah on viimeksi nähty. ”Mihah käyttäytyy kuin uhmaikäinen lapsi. Forss on äskettäin palannut Ugandasta, jossa hän tutki simpansseja kuntoutuskeskuksessa Ngamban saarella Victoriajärvellä. 1/2018 SUOMEN LUONTO 65 Normaalisti oranki ei laskeudu puusta maan tasalle. ”Orankien kiinniottaminen on ankarasti kiellettyä. Parin tunnin kävelyn jälkeen tärppää. Lähestymme hiljaa, mutta totta kai Minah huomaa meidät. Sairaan orangin tunnistaa esimerkiksi siitä, että se kulkee maassa. Miten se voikin olla noin nopea! Adi Ginsu käskee meidän pysähtyä. Toinen oppaamme Nurdin kävelee hitaasti Minahia kohti ja puhuu sille rauhallisesti. Oranssi turkki erottuu lehtien lomasta. Tuntuu epätodelliselta juosta pakoon orankia. Puiston vartijoiden tehtäviin kuuluu tarkkailla niitä. Orangit eivät koskeneet mihinkään, mitä eivät tunteneet
TEKSTI JOHANNA MEHTOLA KUVAT SUVI ELO. 66 SUOMEN LUONTO 1/2018 Aikamatka pimeyteen H o m o sa p ie n s Sarjassa tutustutaan eri alojen tietäjiin ja taitajiin. Kulttuurihistorioitsija Susanna Lahtinen tutkii pimeyden kokemuksia ja viihtyy itsekin hämärässä
Kaupunki oli pimeässä valtavan kaunis.” Turun linnassa salin ikkunaan liiskautuu vaaleita lumihiutaleita, ja ulkona alkaa jo porvarillinen hämärä. Pimeää on pelättykin ja pelätään edelleen. ”Teksteissä kuvaillaan esimerkiksi öistä sammakoiden kurnutusta, linnun laulua, hyönteisten ininää, puron solinaa, lehmien kelloja sekä erilaisia tuoksuja ja iholla tuntuvaa viileää ilmaa. Lahtinen johdattaa minut monien portaikkojen, käytävien ja salien kautta linnan hämystä takaisin päivänvaloon. Ulkona on kunnon lumimyräkkä, mutta paksujen kiviseinien sisällä olemme kuin toisessa maailmassa. Koin sellaisen kesällä Venetsiassa. Hän on itsekin matkaillut paljon ja miettinyt, tohtiiko vieraassa paikassa olla liikkeellä pimeän tultua. Jotkut tutut äänet saattoivat kertoa matkalaiselle, että nyt ollaan jo lähellä kotia. H O M O S A P IE N S , K O T O N A , R E T K E LL Ä JA V IR IK K E IT Ä T O IM IT TA N U T JO H A N N A M E H T O L A ISOISÄLTÄ peritty vanha karttakirja sytytti Susanna Lahtisessa kipinän karttoihin ja matkailuun. Pimeä on kuitenkin haluttu kohdata, ja esimerkiksi lapset saatettiin laittaa lähimetsään totuttelemaan siihen.” Joitakin luonnon nähtävyyksiä tai rakennusten raunioita saatettiin varta vasten mennä ihastelemaan yöllä kuun valossa. Alkukantainen pimeän pelko ”Pimeys ja yö ovat meille kaikille arkipäiväisiä asioita, joita on kuitenkin tutkittu yllättävän vähän niihin liittyvien kokemusten näkökulmasta”, Lahtinen sanoo. ”Monesti matkoilla tulee tarve päästä valoisan aikaan perille. . ”Tutkimissani kirjoituksissa matkaillaan esimerkiksi Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Portugalissa, Tunisiassa sekä Pohjoismaissa. Ainoana valon lähteenä on saattanut olla matkaoppaan sikarin hehkuva pää tai yksi tähti”, Lahtinen kuvailee. Tuoksut voimistuvat yöllä, ja esimerkiksi Roomassa moni uskoi, että ilma siellä oli yöaikaan myrkyllistä kaupunkia ympäröivistä soista johtuen. Merimatkoilta taas kuvaillaan etenkin tähtitaivasta.” Avomerellä tähdet näkyvät hyvin, eikä hämärää ja pimeyttä koettu siellä niin pelottavana kuin rannikon läheisyydessä. Mutta matkallakin voi tavoittaa kauniin ja turvallisen pimeyden. Tuolloin käsityöläiset ja porvarit näkivät vielä puuhastella ulkosalla. ”Sinne kuljettiin esimerkiksi vaivalloisia, liukkaita ja mutaisia vuorenrinteitä pitkin. Matkaan on saatettu lähteä paitsi avartamaan maailmankuvaa myös vaikkapa piirtämään jotakin paikkaa”, Lahtinen sanoo, kun istahdamme yhteen hänen työpaikkansa Turun linnan hämäristä saleista. Hän on perehtynyt 1700–1800-luvun brittiläisiin matkakertomuksiin, päiväkirjoihin ja kirjeisiin ja niiden pimeän ja hämärän kuvauksiin. Tärkeää oli nähdä se vaiva ja saada siitä vielä lisäarvoa omaan kokemukseen”, Lahtinen sanoo. Puhutaan niin sanotusta pelon maantieteestä; pimeässä valitaan eri reittejä kuin päivällä. Hämärän määritteet eivät olleet vielä 1700-luvulla käytössä, mutta Lahtisen tutkimista matkakertomuksista pystyy tavoittamaan hämärän tunnelmia. Vanhoissa matkakertomuksissa pimeys on kuitenkin huomioitu ja siitä löytyy yllättävän paljon mainintoja. Valo korostaa pimeää Valaistuksen kehittyessä pimeää on pyritty selättämään. Astronominen eli tähtitieteellinen hämärä paljastaa jo himmeimpienkin tähtien loiston. Aikamatka pimeyteen on päättynyt. Kun ei nähdä, aletaan myös kuulla asioita eri tavalla. 1/2018 SUOMEN LUONTO 67 S kotlantilainen sananlasku ”Päivällä on silmät, yöllä korvat” kertoo jo jotakin kulttuurihistorioitsija Susanna Lahtisen tutkimusalasta ja tekeillä olevan väitöskirjan aiheesta. ”Valo korostaa pimeää, ja valokeilan ulkopuolella on aina entistä pimeämpää”, Lahtinen sanoo. Hämärän portaat Ennen pimeää on hämärää ja se voidaan määritellä kolmeen eri luokkaan. Juuri tuolloin infrastruktuuri kuten tiet ja valaistus alkoivat kehittyä, ja etenkin yläluokkaiset britit matkustivat paljon. ”Niissä kuvaillaan esimerkiksi, että vielä näkee ilman kynttilää. Ennen sähkövaloja kynttilät olivat miltei ainoa valonlähde, nyt ne luovat lähinnä tunnelmaa.. Nauttisessa eli merenkulkijan hämärässä tähtiä on näkyvissä runsaasti ja merellä voi erottaa vielä horisontin. ”En tiedä kuinka kuvailisin sinulle niiden kauneutta, mutta vierailla siellä illalla, kun kuu, joka täällä paistaa kuin kirkkain planeetta, kulkee kaikessa loistossaan halki taivaan, kun tähdet ovat hereillä mysteerisine tulineen ja pehmeä kuunsäde valaisee raunioita...” CHARLOTTE ANNE EATONIN (1788–1859) PÄIVÄKIRJASTA KYNTTILÄN lempeä valo karkottaa pimeän. Porvarillisen eli yhteiskunnallisen hämärän nimitys on peräisin keskiajalta. Suhtautuminen on kuitenkin ollut kahtiajakoinen: pimeys on koettu pelottavana tai tunnelmallisena, kauheana tai kauniina. ”Se on alkukantainen pelko. Kuuloaisti, hajuaisti ja tuntoaisti terästäytyvät, kun yksi aisti on poissa pelistä. Matkalla ollaan vieraassa paikassa, jolloin aistitaan ja tunnelmoidaan eri tavalla
Käynnistä pyykkikone vasta, kun se on täynnä. Työtehoseuran tekemien tutkimusten mukaan pesulämpötilan laskeminen 60 asteesta 40 asteeseen puolittaa pyykinpesuun kuluvan energian määrän. Pesukoneessa on kuitenkin syytä pestä esimerkiksi pyyheja lakanapyykkiä säännöllisesti myös korkeammissa lämpötiloissa, jotta koneeseen kertyneet sakat irtoavat. Paras tapa kuivata pyykit onkin viritellä ne narulle vanhoilla kunnon pyykkihenkilöillä. Silloin pesurummun yläosassa on vain kämmenen mentävä tila. Pahimmassa tapauksessa vaate viettää enemmän aikaa pyykkikoneessa kuin käytössä. Jopa 90 prosenttia pyykinpesuun kuluvasta kokonaisenergiasta menee veden lämmittämiseen. Energiankulutuksen lisäksi se myös kuluttaa tekstiilejä. Talvella sitä voidaan käyttää sähköisyyden poistamiseen esimerkiksi akryylista valmistetuista vaatteista. IS TO CK PH O TO. TEKSTI JOHANNA MEHTOLA / KUVITUS ANNE STOLT KOTONA! Tällä palstalla annamme luonnonystävälle hyviä vinkkejä ekologiseen arkeen – tässä numerossa puhtaan pyykin saloihin. Kun kone on hoitanut hommansa ja pyykit ovat puhtaita, voi luontoa säästää myös kuivausvaiheessa. 40 60 60 60 K O T O N A EKOPYYKKÄRIN PYYKKITUVASSA Pyykinpesussa eniten energiaa kuluu pesuveden lämpiämiseen. UUTTA PESUKONETTA hankittaessakannattaa vertailla eri mallien energiamerkintöjä. Kuivausrumpu löytyy myös turhake-ehdokaslistaltamme. Pyykinpesuaineeksi kannattaa valita ympäristömerkittyjä tuotteita, pesupähkinöitä tai pesupalloja, ja tärkeää on myös noudattaa annosteluohjeita. Täysien koneellisten peseminen on helpoin tapa säästää vettä, energiaa sekä pesuainetta. . Vaatteet kannattaa heittää koneeseen vasta, kun ne ovat todella pesun tarpeessa. VALITSIMME JOULUKUUSSA vuoden turhakkeeksi fl eecekankaan, sillä siitä voi pestessä irrota satoja tuhansia mikromuovipalasia. Merkki kertoo myös sähkönja vedenkulutuksesta. 68 SUOMEN LUONTO 1/2018 K O T O N A Täysien koneellisten peseminen on helpoin tapa säästää vettä ja energiaa. Ilman huuhteluainetta pärjää kuitenkin vallan mainiosti, joten monessa taloudessa se onkin turhake. Yli 400 turhake-ehdokkaan joukossa oli myös pyykinhuuhteluaine. Se lisää suotta pyykkäyksen kemikaalikuormaa, eikä ole lainkaan tarpeellinen kaikille tekstiilikuiduille. Jos tekstiili vaatii korkeamman pesulämpötilan, pese se mieluummin kuumalla mutta lyhyellä ohjelmalla. Koneen energiatehokkuus ilmoitetaan asteikolla A+++ – D. Kaikkien yli 3-kiloisten koneiden tulee olla pesuteholtaan A-luokkaa. Myös EU:n ohjeistuksilla koetetaan suitsia energianja vedenkulutusta, joten uusissa pesukoneissa tulee olla myös 20 asteen kylmäpesuohjelma
Keitä ja valuta pasta ja sekoita kastikkeen joukkoon. Muiden sitruksien tavoin myös limetti sisältää paljon C-vitamiinia ja yhdessä inkiväärin kanssa siitä saa oivan flunssankarkotusjuoman. Pyykkäyksen jälkeen kuoret voi kuivata ja käyttää uudelleen. (09) 6122 5090. Se liukenee lämpimään, yli 30-asteiseen veteen. KU V IT U K SE T: A N N E ST O LT LIMETIN JA LOHEN LIITTO 500 g tuorepastaa 2 limetin kuoret raastettuna 3 rkl limetinmehua 1 tlk ruokakermaa suolaa mustapippuria 400 g lohisuikaleita tilliä Paista lohisuikaleet pannulla kypsiksi ja mausta suolalla ja pippurilla. 5. Valitse vesipesun kestäviä tekstiilejä. Lue lisää: motiva.fi/energiatodistus Energiatodistus uudistuu IS TO CK PH O TO VINKKEJÄ EKOPYYKKÄRILLE IS TO CK PH O TO. Pinttyneeseen likaan pähkinät eivät välttämättä tehoa, joten silloin on syytä käyttää esimerkiksi sappisaippuaa. Asetuksen muutostarpeiden taustalla on rakennusten energiatehokkuutta koskeva EU-direktiivi, jonka myötä maankäyttöja rakennuslakia on muutettu, ja vuoden alusta lähtien uusien rakennusten normitukset hieman muuttuvat. Vältä huuhteluaineen käyttämistä. Pesukone suositellaan kuitenkin pestäväksi sitruunahapolla ennen pesupallon käytön aloittamista. Käytä ympäristö merkittyjä pesuaineita ja suosi täyttöpakkauksia. Energiatodistuksiin liittyvissä kysymyksissä auttaa Motivan energiatodistus neuvonta: Palvelu puhelin vastaa tiistaisin klo 9–12, p. Pesupähkinöiden pesuteho johtuu luumarjan kuoressa olevasta saponiinista. 6. Kysymyksiä voi lähettää myös sähköpostitse, energiatodistus@motiva.fi. 3. 1/2018 SUOMEN LUONTO 69 IS TO CK PH O TO LIEDELLÄ PESUPÄHKINÄT ovat jo ikivanha keksintö pesuaineena. Kokeile tahranpoistoon ruokasoodaa tai viinietikkaa. Pallon teho perustuu siihen, että se pitää veden pH-arvon emäksisenä, jolloin lika irtoaa tekstiilistä paremmin. Tarkista maku ja lisää suolaa tai pippuria tarpeen mukaan. 4. Pesupähkinöiden kuoria annostellaan koneeseen pyykin likaisuuden mukaan. Pese täysiä koneellisia ja vain likaisia vaatteita. Lisää ne pannulle kerman kanssa ja anna kiehahtaa. Tämä Kaakkois-Aasiasta peräisin oleva vihreä sitrushedelmä kuuluu ruutakasvien heimoon, jossa on yli 900 lajia. 2. Huuhteluainetta ei kuitenkaan tarvita, sillä pähkinöillä pyykistä tulee pehmeää. Hedelmän kuorista valmistetaan limettiöljyä, jota käytetään ainesosana muun muassa hajuvesissä. Pesupallon mainostetaan pesevän peräti tuhat pesua ja siihen voi myös itse lisätä suolapellettejä. Koristele tillillä. Lempeää limettiä SITRUUNAN lempeämpi pikkusisko limetti antaa juomiin ja ruokiin hapokkuutta ja kirpeyttä juuri sopivasti. (JM) UUDISTUNUT energiatodistusasetus astui voimaan vuoden alusta. Kun pesulämpötila laskee 60 asteesta 40 asteeseen, energiankulutus puolittuu. . Suomessa myydään pääasiassa siemenetöntä persianlimettiä. Esimerkiksi puu rakentamisen energiatehokkuusja palomääräys ehtoja on löysennetty. Muuten pallo on varsin huoltovapaa. Lisäksi niitä on käytetty myös lääkinnässä. Raasta hyvin pestyjen limettien kuoret ja purista mehut. JOHANNA MEHTOLA Pesupähkinät ja pesupallot 1. Muita ekologisia vaihtoehtoja pyykinpesuun ovat pesupallot, jotka sisältävät keraamisia kuulia ja suolapellettejä. Oikeastaan ne eivät ole pähkinöitä, vaan saippuamarjojen (Sapindus) luumarjoja
Nyt vierailemme luontokuvaaja Ari Ahlforsin mukana Unajanlahdella. Rannassa on myös nuotiopaikka polttopuineen ja pieni lintutorni. PeloRETKELLÄ! Tällä palstalla Suomen Luonnon avustajat jakavat omia retkivinkkejään. Polun varressa voi pysähtyä ikivanhojen mäntyjen vierelle ja kuvitella, miten purjelaivat ovat ohittaneet paikan 1800-luvulla. sia muotoja. Yhteys merelle Unajansalmesta pysyy sulana kovillakin pakkasilla. KEVÄÄLLÄ LAHTI kuhisee elämää; hauet ja lahnat tulevat kutemaan, vesilinnut pesivät ja kahlaajat pysähtyvät rantalietteille ruokailemaan. Rauman torilta Unajanlahdelle on noin kahdeksan kilometriä – sopiva matka vaikkapa polkupyöräretkelle. Rantalehdon läpi päästään ruovikkoiseen merenrantaan. Lahti on tyypillinen merenlahden pohjukka, . 70 SUOMEN LUONTO 1/2018 R E T K E L L Ä Talviretkelle Unajanlahdelle TALVINEN RETKI Rauman Unajanlahdelle on hyvää terapiaa mielelle. Talvella on kuitenkin hiljaista. Rantaruovikoissa voi nähdä harvinaisia viiksi timaleita. Retkelle voi lähteä myös läheisestä Lillonkarin rannasta, johon pääsee autolla. TEKSTI JA KUVAT ARI AHLFORS IS TO CK PH O TO. Pieneltä parkkipaikalta on kävelymatkaa rannalle kilometrin verran. Retkellä kannattaa etsiä muun muassa sympaattista viiksitimalia, jota voidaan sanoa lahden nimikkolajiksi. Rantoja seuraten matkaa kertyy noin kuusi kilometriä. Kesäaikaan lintutornin ympäristössä vettä on vähimmillään vain muutama kymmenen senttiä ja sekin on täynnä ärviäkasveja. Pakkasten tultua Unajanlahden jäätyminen luo mielenkiintoisia graa. Mahtavat männyt houkuttavat lapsia myös kiipeilemään. Laji nähtiin juuri täällä ensimmäistä kertaa Satakunnassa 1990-luvulla. Sen yhdistää mereen vain kapea salmi. Alueen vesilintutiheys vastaa parhaiden lintuvesiemme tasoa. Sopivien säiden vallitessa koko lahden voi kiertää luistellen tai hiihtäen. Tornista havaitsee, miten lahti on ruovikoitunut ja kaipaisi kunnostusta ennen kuin kasvaa kokonaan umpeen. Lepikossa voi nähdä alueella pesivän pikkutikan tai pyrstötiaisparven. ada, joka on syntynyt maankohoamisen seurauksena
RETKIVINKKEJÄ RAUMAN LÄHIALUEILLE 1) Omenapuumaa, Rauma | Matkaa Rauman keskustasta noin 10 kilometriä. Luonto voi yllättää luomalla kauniita jääkukkia. | www.rslh.info 3) Pinkjärvi, Eurajoki | Alueella voi tutustua muun muassa ennallistamistöihin, joita on tehty Pinkjärven muuttamiseen luonnontilaiseksi. 1/2018 SUOMEN LUONTO 71 JOU NI LE H TO LA ARI AHLFORS on luontokuvaaja ja Suomen Luonnon avustaja. | www.rauma.fi/vapaa-aika-jaliikunta/meri-ja-saaristo/saariston-retkeilyreitit/omenapuumaanluontopolut/ 2) Rihtniemen lintutorni, Pyhäranta | Riht niemestä avautuvat hyvät näkymät etenkin vesilintujen muuttoreiteille. tonta viiksi timalia saattaa päästä tarkkailemaan hyvin jäältä, kun taas pesinnän aikaan se on arka ja vaikeasti havaittava. Lintuja kannattaa tutkailla myös rannan tyrnipensaikosta. Veikeä viiksitimali on Unajanlahden nimikkolaji. Kaukoputki on syytä ottaa mukaan. Tornista voi seurata viimeisten joutsenten viipyilyä lahdella. Lasten kanssa on elämys tehdä taskulamppuretki tornille makkaraa paistamaan myös iltapimeässä, etenkin jos luvataan revontulia. Hyvänä lumitalvena lahdella on mukava kulkea lumikengillä. Hyvällä tuurilla ja olosuhteiden salliessa jäällä voi nähdä ihastuttavia jääkukkia. Unajanlahdella voi nähdä myös pikkutikan. | www.luontoon.fi/pinkjarvi. Valittavana on useita kävelyreittejä, esimerkiksi polku Vuotavan kaksoislaavuille. . Kuuden kilometrin luontopolku kulkee muun muassa erityyppisten lehtojen läpi
aa -kirjassa (niin & näin 2017) sisältää täyden tiedon, näkökulman tai johtopäätöksen, ei niinkään omia kuin antiikista asti poimittuja lainauksia (yhteensä 228). Niittyheinäsirkan soidin äänessä soi kesä, mutta yllättäen myös helikopterin propellia muistuttava ääni. Luonto 2.17 paljastaa kummien ja heidän ystäviensä reissuilta muun muassa, miten retkiruoka syntyy ja millaista iltaohjelmaa luonnon helmassa voi viettää. Poliitikko Lasse Lehtiseltä on lainattu pohjanoteeraus luonnonmetsistä: ”Vain aito ekonihilisti voi loputtomiin nauttia ihmisen itsensä aiheuttamasta alennustilasta.” Ammattimetsänkulkijana en yhdy metsäekologian lehtorin Petri Keto-Tokoin ajatukseen, että aarniometsän esteettisessä kokemisessa tärkeää olisi alkukantainen metsän pelkääminen. Kirjan rakenne on selkeä ja etenee kronologisesti, ja teksti on taitavasti popularisoitua. 72 SUOMEN LUONTO 1/2018 IS TO CK PH O TO V IR IK K E IT Ä Ruoka vie retkelle RUOKARETKI.FI tuo esiin suomalaisen lähiruoan mansikkapaikkoja; lähija luomuruokaa tarjoavia kohteita, kahviloita, ravintoloita, pienpanimoita, ruoantuottajia ja tekijöitä sekä ajankohtaisia ruokatapahtumia eri puolella Suomea. Ruoka vie retkelle TA RM O SO TI KO V VIRITTÄYDY LUONTOON! Esittelyssä parhaat luontokirjat ja luonnon ystävän menovinkit. Kaikki kohteet paikantuvat myös kartalle, ja maksuton mobiilisovellus on ladattavissa Google Playssa. näkemykset ja kokemukset luonnosta pääsevät esille, kun 12–17-vuotiaat kansallispuistokummit kertovat ret-näyttelyssä. Pääteemoina ovat metsän kauneus, puulämmityksen lumo ja kuolleen puun arvo. TAAS ON SUOMEN SUURIMMAN LINTUTAPAHTUMAN, PIHABONGAUKSEN AIKA. Kirjassa on 32 raakakakkureseptiä, joissa maistuvat muun muassa mesiangervo, kuusenkerkkä ja variksenmarja. www.haltia.com LUKUVALO Metsä meissä Heikki Oja: Universumi (Ursa 2017) UNIVERSUMI on professori Heikki Ojan häkellyttävä katsaus tunnettuun maailman kaikkeuteemme 106 ilmiön kautta. IS TO CK PH O TO V IR IK K E IT Ä. Kirjassa esiteltyjen sadan äänen joukossa on toki paljon lintujakin, mutta mielen kiintoisimpia ovat harvemmin kuullut pikkujyrsijät kuten metsämyyrä ja tunturisopuli tai matelijoista vaikkapa kyyn varoitusääni. (JM) TAMPEREEN YLIOPISTON fi losofi n Jukka Mikkosen tiivis kurkistus metsän merkityksiin on syytä lukea ajatuksella kuin runoteos. Keskeistä on, kuinka ihminen on kautta aikain kokenut ja mieltänyt metsät ja puut. PERTTI KOSKIMIES BONGAA LINTU 27.–28.1. Kirjan reseptit ovat maidottomia, gluteenittomia ja ilman valkoista sokeria. Tämä ei todellakaan ole sohvapöytäkirja vaan pään pyörälle laittava kokonaisuus kaikesta siitä tiedosta, joka meillä tällä hetkellä on universumistamme. Yleissävyltään kirja on metsän ja luonnonystävän puolella. Nuorille annettiin vapaat kädet taltioida maamme 40 kansallispuistoon suuntautuneiden retkien tapahtumia, kokemuksia ja maisemia. Asiat ovat luonteensa takia kuitenkin vaikeita, mutta teksteihin on helppo ja pakkokin palata uudestaan. (JM) Jan Pedersen: Pohjolan eläimet äänessä (Tammi 2017) UPEA LINNUNLAULUKIRJA on saanut jatkoa, kun nyt pääsevät ääneen Pohjolan eläimet. JORMA LAURILA Taina Salonen & Raija Kivimetsä: Villikakut (Readme.. Ruokaretki-sivusto kokoaa lähiruokakohteet kattavasti yhteen ja tekee tutuksi myös vähemmän tunnettuja paikkoja. Nuorille annettiin vapaat kädet taltioida maamme 40 kansallispuistoon suuntautuneiden retkien tapahtumia, kokemuksia ja muun muassa, miten retkiruoka syntyy M ET SÄ H A LL IT U S Niko Mäkeläinen on Repoveden kansallispuiston kummi. (JM) ruokaretki.fi Nuoret luonnossa NUORTEN näkemykset ja kokemukset luonnosta pääsevät esille, kun 12–17-vuotiaat kansallispuistokummit kertovat retkistään Luonto 2.17 -näyttelyssä. 2017) HYVÄÄ JA HOITAVAA sekä kaiken lisäksi makeaa mahan täydeltä saa aikaiseksi raw chef Taina Salosen ja villivihannesten asiantuntijan Raija Kivimetsän oivaltavista kakkuresepteistä. loso. Mutta tehoeli tuhometsä talous harhaisine termeineen ”metsähygieniasta” ”metsänrappioon” saa huutia. Melkein joka virke Metsäpolun . TARKKAILE TALVILINTUJA TUNNIN AJAN JOKO OMALLA PIHALLASI TAI VAIKKAPA PUISTOSSA JA ILMOITA HAVAINNOT OSOITTEESEEN WWW.PIHABONGAUS.FI
Eri lajien ja luontotyyppien tunnistamisen asiantuntemusta ei tulekaan syrjäyttää luonnonsuojelun hallinnosta, suunnittelusta ja päätöksenteosta. Zonation-menetelmä on hyödyllinen, jotta subjektiivisuudelta vältyttäisiin, kerrotaan meille. JORMA KUKKOLA, TURKU Hiljaisuuden tuvalla Sain jutusta idean lähteä tutustumaan paikkaan. Sen mukaan monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden metsien määrä vähenee jyrkästi eteläja keskiboreaalisten ilmastollis-ekologisten vyöhykkeiden rajalla. Tämän pitäisi näkyä analyysissä. Hieno artikkeli. Zonation-menetelmä edellyttää paljon arvottamista ja asiantuntijatyötä, toisin sanoen subjektiivista tietoa. Siitä herääkin kysymys, miksei metsien biodiversiteettiluokittelua ole järjestelmään sisällytetty, vaikka meillä on erotettu 57 erilaista metsien luontotyyppiä. Kunnioitettava ja viisas. Siitä puuttuu tärkeitä valtion suojelualueita, jotka kuuluisivat jo jutussa julkaistuun arvojärjestykseen. Ja lopputuloksena metsien maan arvokkaimmat suojelualueet ovat rannikko-, tunturija suoalueita. Luontokaupan saukkopehmolelun voitti Johanna Ropa. REIJO SOLANTIE @ palaute@suomenluonto.fi LUKIJOILTA Mitä mieltä lehdestä. Osallistujien kesken arvotaan Seppo Vuokon kirja Latva pilviä piirtää. EDELLINEN NUMERO Lukijoiden mielestä paras juttu oli Miten käy metsäoravan. 1/2018 SUOMEN LUONTO 73 T O IM IT TA N U T M A R I P IH L A JA N IE M I Osallistu Paras juttu -kisaan! Mikä on mielestäsi tämän numeron paras juttu. Vastaavasti puuntuotannolle huono ilmasto on huonoa myös luonnon monimuotoisuudelle. SEPPO VUOLANTO Ilmasto määrää metsän arvoja Kommentoin Zonation-priorisointiin perustuvaa karttaa. Tiedetään, että ravinteisuus ja eteläisyys tuottavat enemmän biologista monimuotoisuutta kuin karuus ja pohjoisuus. PIRKKO HAUTAMÄKI, ALAJÄRVI Vihattu ja rakastettu Susi on minulle voimaeläin. Lähimatkailua minulle. AARNI TARVAINEN, SUOMENLINNA Mielenkiintoinen katsaus talviruokinnasta. Onneksi jutussa sentään tunnistetaan zonation-analyysin suuri puute: boreaalisten luonnonmetsien biologinen luokittelu. Tämä olisi syytä niin metsäteollisuuskuin luonnonsuojeluväen ymmärtää. Samalla huomataan, että jos ilmasto ja sen määrittämä metsäluonto on arvokasta puuntuotannolle, se on arvokasta myös luonnon monimuotoisuudelle. Toiseksi, onko mitään mieltä verrata toisiinsa ja panna numeroituun arvokkuusjärjestykseen keskenään täysin erilaisia luontotyyppejä, esimerkiksi vesi-, hiekkadyyni-, suo-, lehto-, tunturiynnä muita tyyppejä. Se korostaa järjestelmän käyttäjien arvoja tietopohjaa. Todistaahan sekin tietenkin metsien suojelun puutteita! Onko Suomessa tarvetta kätkeä metsäluonnon monimuotoisuutta. KATRI TAPIOLA, LOHJA Zonation ja luonnonsuojelu Artikkeli valtion suojelualueiden luontoarvoista (SL 10/2017) oli mielenkiintoinen, mutta herätti mielessäni monenlaisia ajatuksia. Nämä vyöhykkeet ovat ilmaston ja luonnon vuorovaikutussysteemejä, joiden rajat määräytyvät yksiselitteisesti ja tarkoin ilmaston mukaan. Lopputulos heijastaa mieltymystä askarrella olemassa olevien vanhojen aineistojen parissa, vaikka pitäisi kiiruusti täydentää inventointitietoja maastossa. Koska olen työni ja harrastuksieni puolesta käynyt lähes kaikilla 35 julkaistulla kartan alueella, rohkenen kyseenalaistaa lopputuloksen omilla subjektiivisilla kokemuksillani. Maakuntaliitto on katsonut, ettei viherkaavaa laadittaessa tarvita enää muuta tietoa kuin jo olemassa olevia metsiä koskevia vanhoja inventointeja. Tarvitaan siis uusia inventointeja ja tarkennuksia luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi ja muutosten seuraamiseksi. verkkosivuilla www.suomenluonto.fi (klikkaa lehden kansikuvaa) tai . Artikkelin käsittelemää Zonation-menetelmää on käytetty ainakin Uudellamaalla luontoinventointeja vastaan. Ennen kaikkea tarvitaan uusien tietojen viennit karttapohjaisiin atk-järjestelmiin – muuten ei relevantteja tuloksia voida odottaa. Tulos painottaa karuutta ja pohjoisuutta. ANNA PALAUTETTA!. MINNA-RIITTA JÄRVINEN, PARAINEN Paljon asiaa tutusta kaverista. postikortilla: Suomen Luonto / Paras juttu, Itälahdenkatu 22 b, 00210 Helsinki. Kuitenkin tiedetään, että luonto muuttuu kiihtyvällä tahdilla ilmaston muutoksen mukana, ja että monien lajien uhanalaisuus etenkin metsissä ja soilla on lisääntynyt. Tämänkö takia Suomen arvokkaimpiin valtion suojelualueisiin ei tässä artikkelissa kuulu metsäalueita. SANNA MOILANEN, ALAJÄRVI Upeasti kirjoitettu juttu hienosta eläimestä. On siis yhä tärkeämpää täydentää lajistoja luontotyyppitiedostoja maastoinventoinneilla sekä kehittää karttajärjestelmiä biodiversiteetin tunnistamiseksi. Laitathan mukaan perustelut! Vastaukset viimeistään 1.2.2018. Äänestä . Tämä ero on ollut tiedossamme siitä lähtien kun liityimme EU:hun. ARJA LASAROV, ÄÄNEKOSKI Nämäkin jutut saivat paljon ääniä: Pöytä on katettu Jutussa oli uusia näkökulmia lintujen talviruokintaan ja lintuharrastajalle. Metsäoravakannan taantuminen on yllättävä uutinen. Olen työurani varrella oppinut, että isojen materiaalien arvottaminen kertoimilla ja pisteytysjärjestelmillä tuottaa aina jollakin tavalla vinon lopputuloksen
Orava vai Pokémon. Marraskuinen kantarelli HAAPA NIEMEN luontopolulla Jyväskylässä Jussi Judin silmään osui tuttu sieni 15. Marjoista ovat nauttineet räkättirastaat, tilhet, tiaiset ja taviokuurnat.” Pirkko Siukonen kuvasi taustaansa sopivan taviokuurnan 16. 74 SUOMEN LUONTO 1/2018 Lähetä kuviasi ja tarinoitasi! www.suomenluonto.fi /havaintokirja HAVAINTOKIRJA TOIMITTANUT LAURA SALONEN LUKIJOIDEN OMA LUONTOPALSTA TOIMII SEKÄ LEHDESSÄ ETTÄ NETISSÄ. joulukuuta. Kaamosaikaa Kilpisjärvellä ”JOULUN PYHIÄ on vietetty Käsivarren Lapissa oikeassa joulusäässä, eli reippaassa pakkasessa pilvettömän taivaan alla. Oli aivan tyyntä, noin 15 astetta lämpimämpää kuin kylän pinnassa ja suloinen kaamoksen hämy.” Katri Niskanen nautti Saanatunturin kaamoksesta 27. Sitten se tuli yllättäen syömään lintulaudan alle tippuneita auringonkukansiemeniä. marraskuuta. Saanalla ei ollut ruuhkaa muutamaa kiirunaa lukuun ottamatta. Lähetä kuviasi ja tarinoitasi! www.suomenluonto.fi /havaintokirja TOIMITTANUT LAURA SALONEN Sävy sävyyn ”TAAS NÄKEE taviokuurnia pihlajissa Torniossakin, sillä nyt on ollut upean runsas pihlajamarjavuosi. LEHDESSÄ JULKAISTUISTA KUVISTA MAKSAMME PALKKION. Siitä se kipaisi lähellä olevaan mäntyyn.” Sirkka Tervo kohtasi erikoisen kurren Nurmeksen Porokylän Pitkämäellä.. marraskuuta Torniossa. ”VALKOINEN ORAVA oli vieraillut viime talvena asuinalueellamme monella ruokintapaikalla, mutta itse en ollut nähnyt sitä
Kuurankukat PAKKANEN koristeli ikkunan kauniilla kuuran kukilla. Käpytikka metsän sävyissä ”JOULUKUUN puolivälin mökkeilysäähän ei aurinko pahemmin kuulunut, mutta onneksi se kuitenkin näyttäytyi juuri, kun huomasin tämän käpytikan puussa. joulukuuta. Joulupäivän urpiaiset JOULUPÄIVÄNÄ valtavan iso urpiaisparvi ruokaili pihapuissa. Satu Mali kuvasi punapäiset pikkulinnut Vihdin Otalammella.. 1/2018 SUOMEN LUONTO 75 Fasaanikukot kilpasilla ”LIEKÖ fasaanikukoilla kevättä rinnassa, kun jo kaksi kertaa olen saanut niiden taistelua todistaa.” Paavo Siukonen kuvasi lintujen kahnauksen Helsingin Malmilla 5. Risto Kangassalo tallensi sumuisen auringonlaskun Turun Länsikeskuksessa 21. Maija Savolainen ikuisti talvisen näyn 22. joulukuuta. Sumuinen talvipäivänseisaus TALVIPÄIVÄNSEISAUKSEN aikaan päivä on pohjoisessa lyhimmillään. Näin sain taustalle metsän kauniit värisävyt.” Mikko Ekqvist nappasi kuvan käpytikasta 16. marraskuuta Nurmeksessa. joulukuuta Karjalohjalla
Piikit ovat löyhästi kiinni: ne uppoavat syvälle saalistajan naamaan ja irtoavat piikikkäästä. Lyhyet, tukevat piikit taas ovat noin lyijykynän pituisia ja melkein kynän paksuisia. Siilejä elää maailmassa kaikkiaan 16 eri lajia, joista useimmat viihtyvät trooppisissa oloissa. Euroopassa on vain yksi laji, piikikäs. Laita mukaan yhteystietosi, mahdollinen havaintopaikka sekä ajankohta. Tätä jopa 20-kiloiseksi kasvavaa eläintä tavataan Italiassa, Albaniassa ja Pohjois-Kreikassa. Sen päälevinneisyysalue on kuitenkin Afrikassa. Aiheina palstalla ovat kasvit, kalat, linnut, nisäkkäät, selkärangattomat, sienet, sää, ilmakehän ilmiöt ja geologia. Piikikkäiden puolustus on aktiivista: ne kääntävät häntänsä ja takapuolensa kohti ahdistelijaa ja joko sivaltelevat tätä piikkisellä hännällään tai peruuttavat pedon päälle piikit kohotettuina. Pisimmät piikit voivat olla lähes puolen metrin mittaisia ja aika ohuita. Siiri, 5 vuotta, kysyy siileistä ja piikkisioista: kummalla on terävämmät piikit. 76 SUOMEN LUONTO 1/2018 – ASIANTUNTIJAT VASTAAVAT T O IM IT TA N U T M A R I P IH L A JA N IE M I – ASIANTUNTIJAT VASTAAVAT ASIANTUNTIJAT VASTAAVAT KYSY LUONNOSTA – ASIANTUNTIJAT VASTAAVAT LÄHETÄ OMA KYSYMYKSESI • lomakkeella, joka löytyy osoitteesta suomenluonto.fi/kysy-luonnosta tai • kirjeellä tai kortilla osoitteeseen Suomen Luonto, Itälahdenkatu 22 b, 00210 Helsinki. Aivan yksiselitteistä vastausta ei kysymykseen varmaan ole, sillä erityisesti piikikkäillä (eli entisillä piikkisioilla) on samallakin yksilöllä eripituisia ja eri vahvuisia piikkejä, joista toiset ovat terävämpiä ja toiset tylsempiä. Se voi kiivetä puuhun ja mätkiä perässä tulevaa petoa vahvalla hännällään. Euroopassa tavataan vain nelAikuisella siilillä on 6000–8000 piikkiä. Kumman piikit ovat pistävämmät. Jyrsijöihin kuuluvia piikikkäitä ja puupiikikkäitä on yhteensä 25 eri lajia, jotka melkein kaikki elävät maapallon lämpimillä ja lauhkeilla alueilla. Erityisen tehokas puolustus on pohjoisamerikkalaisella, 10–15 kiloa painavalla puupiikikkäällä, ursolla. M IK KO K A R JA LA IN EN / VA ST AV A LO. Tällaisesta kokemuksesta hengissä selvinneet pedot oppivat jättämään urson rauhaan.
JUHA VALSTE Litteäpyllyinen hämähäkki Tämä oli jotakin erikoista. Töölönlahden rannan koivullakin voisi olla useita vuosia jäljellä, mutta kun puu on vilkkaasti liikennöidyllä paikalla, se kannattanee poistaa ennen kuin se romahtaa omia aikojaan. Metsän sisällä lämpötilan muutokset ovat hitaampia. Mikä tämä hämähäkkilaji mahtaa olla. Siilin piikit eivät myöskään tehoa esimerkiksi huuhkajaan. Siilit puolustautuvat passiivisesti ”siilipuolustuksella”: ne käpertyvät pallomaisiksi, jolloin selkäpuolen ja kylkien piikit sojottavat uhkaavasti joka suuntaan. Laho etenee kuitenkin hitaasti, ja puu voi elää vuosikymmeniä ennen kuin runko katkeaa tai latvus kuolee. Tässä litteästä ruumiinmuodosta on hyötyä. SIR KK U V IU H KO N EN Pakkashalkeamia syntyy useammin lehtipuihin kuin havupuihin. Ne eivät kudo pyyntiverkkoa, mutta suojapaikasta löytyy suppilomainen seittipesä. Kuvassa on jokin Haplodrassus-sukuun kuuluvista kivikkohämähäkeistämme, joita nykyisin kutsutaan kivikeiksi. Silmät näkyvät kivasti kuvassa. Useimmat pedot eivät pysty avaamaan siilin puolustuspalloa. Pakkashalkeamasta on kyllä kysymys, mutta se ei ole edellisen yön tulosta. Kivikkohämähäkit elävät pääasiassa maan pinnalla ja piileskelevät kivien ja kaarnan rakosissa. Piikkien antama turva ei kuitenkaan ole läheskään täydellinen. Piikikkäiden terävimmät piikit ovat terävämpiä kuin siilien piikit. Mahlavuotokin on seurausta pakkashalkeamasta eikä sen syy. Riittää, kun piikit pystyvät pistämään pedon arkoja huulia ja kieltä. TAPIO KUJALA Pakkanen halkoo puita Töölönlahden puistossa täysikasvuisen koivun kyljessä oli pitkä jääkannas pitkin runkoa. Hän toivoo voivansa muuttaa ihmisten asenteita myönteisemmiksi erityisesti hämähäkkejä kohtaan. Melkein aina jokin sieni onnistuu tunkeutumaan pakkashalkeamasta rungon sisälle. Mäyrä tähän kuitenkin pystyy ja ottaa sitten siilin hengiltä puremalla sitä piikittömältä vatsapuolelta. Vesi kyllä laajenee jäätyessään, mutta puu ei yleensä ole sillä tavoin veden kyllästämä, että jäätyvä vesi repisi sitä rikki. Hämähäkin takaruumis ei ollut pyöreä, vaan jopa littana ja metkan mallinen. Runsaimmin niitä syntyy avoimilla paikoilla kuten pihoissa, puistoissa ja rannoilla. Myös siilin 2–3 sentin mittaiset piikit suojelevat eläintä erilaisilta saalistajilta. Kaksi laajimmalle levinnyttä lajia ovat meilläkin elävä länsieurooppalainen siili ja sitä itäisempi ja eteläisempi idänsiili. Määrittäminen lajitasolle edellyttäisi mikroskooppista tutkimista, koska maastamme löytyy muutamia hyvin samannäköisiä lajeja. Jotkut puulajit, kuten puistolehmus, ovat erityisen herkkiä talvisille runkovaurioille. Jo olemassa olevaa pakkashalkeamaa siihen tihkuva vesi voi kyllä jäätyessään laajentaa. Siilien piikit taas osallistuvat passiivisempaan puolustukseen, jossa ei tarvita äärimmäisen teräviä eikä pitkiä piikkejä. Kuinka usein tällaista tapahtuu. . Kun tämä toistuu useina vuosina, pakkashalkeaman kohdalle voi kasvaa korkea harjanne, jonka keskellä halkeama yhä erottuu. Seuraava talvi repii kuitenkin usein vanhan haavan auki. 1 1/2018 SUOMEN LUONTO 77 jää siililajia, joista kaksi elää ainoastaan alueen lounaisja kaakkoiskulmissa. Ilmeisesti kylmä yö jäädytti mahlan ja halkaisi rungon. Pakkashalkeamia syntyy lehtipuihin (harvemmin meikäläisiin havupuihin!) pakkasilla, kun rungon pintaosat kutistuvat nopeammin kuin rungon sisäosat. SEPPO VUOKKO Vastaajina tässä numerossa: SEPPO VUOKKO Kasvit SEPPO VUOLANTO Linnut JAAKKO KULLBERG Hyönteiset JUHA VALSTE Nisäkkäät TAPIO KUJALA Hämähäkit UUSI ASIANTUNTIJA! Tapio Kujala on perehtynyt selkärangattomiin eläimiin intensiivisen harrastamisen kautta. Poistin jään, jolloin sen alta paljastui noin kolme millimetriä leveä ja yli metrin pituinen halkeama. Koivulle kuolema tulee suhteellisen nopeasti, sillä sen sydänpuun ja pintapuun lahoamisominaisuuksissa ei ole suurta eroa. . Tämä on helppo ymmärtää, sillä niiden tarkoitus on tunkeutua piikikästä ahdistavan pedon nahan läpi. Kivikit päätyvät rakosia tai saalista etsiessään monesti myös sisätiloihin, mistä ne voi varovasti kiikuttaa takaisin ulos. Meikäläisellä aikuisella siilillä on 6000–8000 piikkiä. Kesän tullessa pakkashalkeamat puristuvat kiinni ja puu yrittää kuroa haavan umpeen haavasolukon avulla. Lehmus ja muut jalot lehtipuut voivat elää onttoina vuosikymmeniä – niin kauan kuin elävän pintapuun paksuus on edes muutamia senttejä. JA SS E H A ST / VA ST AV A LO. Halkeama on syntynyt talvella paljon kovempien pakkasten aikaan, ja kenties jo useita vuosia aikaisemmin. Hämähäkki oli mökin tiiliseinällä sisätiloissa
Näin kun jotain mustaa vilahti sen edellä, ja sitten kuulin muutaman vingahduksen, kun koirani oli saanut sen hampaisiinsa ja ravisteli hengiltä. Koirani otti sen suuhunsa ja hautasi puun alle. Meillä sitä kasvatetaan ruukuissa huonekuusen nimellä. Tunnistin eläimen rotaksi. Asia jäi vaivaamaan sen verran, että muutamaa tuntia myöhemmin kaivoin rotan kuopasta ja otin muutaman kuvan. Kuvausten perusteella jäin pohtimaan, voiko kyseessä olla mustarotta, vaikka sen sanotaan pääosin hävinneen Suomesta. Myyrillä on yleensä myös selvästi lyhyt häntä, mutta vesimyyrän häntä on pitempi kuin muilla myyrillä – yli puolet ruumiin pituudesta. Norfolkinaraukarialle on tyypillistä oksiston hyvin säännöllinen rakenne. Se on kotoisin Uuden-Seelannin ja Uuden-Kaledonian puolivälissä olevalta pikkuiselta Norfolkinsaarelta. Olin kahden koirani kanssa lenkillä pellon reunassa (molemmat kytkettyinä), kun toinen yhtäkkiä pysähtyi ja singahti pellolle. Puu on jokin araukaria, todennäköisimmin norfolkinaraukaria, jota viljellään yleisesti puistopuuna Etelä-Euroopassa. JUHA VALSTE Geirangerin outo puu Mikähän tämä puu on. Vesimyyrän ja muutkin myyrät erottaa rotista ja hiiristä karvainen häntä, tylpempi kuono ja pienemmät korvat. 78 SUOMEN LUONTO 1/2018 Musta rotta. Nuoren puun – ja siis myös huonekuusen – suipot neulaset harittavat joka suuntaan, mutta vanhojen puiden neulaset ovat suomumaisia ja aivan oksan myötäisiä – maahan karisseet oksat ovat kuin paksuja rotanhäntiä! Siksi Välimeren seudun puistopuut ovat aivan erinäköisiä kuin kotoiset huonekuuset! Vaikka Länsi-Norjan ilmasto on perin leuto, tuskin norfolkinaraukaria elää sielläkään talven yli suojaamattomana. Todennäköisesti puu on istutettu suureen tynnyriin ja siirretään sydäntalveksi trukilla varastohalliin suojaan pakkasilta. Tätä lajia voi yhä ajoittain tavata satamissa, koska laivarotat ovat notkeita ja kiipeilytaitoisia mustarottia. Joku ehdotti käärmekuusta, mutta runkokin näyttää kovin oudolta. Kuvassa esiintyvä otus on vesimyyrä, jota joskus kyllä kutsutaan myös vesirotaksi. Kiinnostava kokemus ja havainto! Ensimmäinen epäilys eläimen lajista herää havaintopaikasta: rottia tapaa harvoin pelloilla. JU H A SU LIN / VA ST AV A LO. SEPPO VUOKKO ASIANTUNTIJAT VASTAAVAT KYSY LUONNOSTA A N N E SA A RIN EN / VA ST AV A LO Vesimyyrä viihtyy vesistöjen äärellä. Onneksi kaivoit eläimen maasta ja otit siitä kuvia. Tämä kyseinen rotta oli musta ja ehkä noin 20 senttiä pitkä. Säännöllinen oksien rakenne on tyypillistä norfolkinaraukarialle. . Toinen epäilyä herättävä seikka on otuksen väri: rotta ei tosiaan ole musta, eikä mustarottakaan ole kokomusta. Kotona googlettelin, mitä rottalajeja Suomessa on. Rotan eli isorotan häntä on lähes ruumiin mittainen, mustarotan häntä taas on ruumista pitempi. Lisäksi – kuten kirjasta luitkin – mustarotta hävisi Suomesta 1900-luvun alkuvuosina. Tutuksi tämä eläin on tullut etenkin Kenneth Grahamen kirjasta Kaislikossa suhisee, jossa yksi sankareista on vesirotta – oikeasti siis vesimyyrä.
Oksa ja lehdet peittivät aukon niin pahasti, että en saanut kuvattua sitä paremmin. Miten yleinen tämä kärpänen täällä Etelä-Pirkanmaalla on. JUHA VALSTE Villakärpänen remonttiapuna Korjailin huhtikuun 25. Jokin aika sitten kävin sunnuntaiaamuna kameran kanssa paikalla, ja onnistuin saamaan siitä monta kuvaa. Sen sukulaiset harmaakuvemyyrä ja punamyyrä ovat alueen metsissä ja erityisesti kämppien lähellä tavallisia ja hyvinä myyrävuosina myös runsaita. JAAKKO KULLBERG Valkosiipinen varis Olen jo pitemmän aikaa kiinnittänyt huomiota Iisalmen Citymarketin pihalla päivystäneeseen oudonväriseen varikseen. Valkoiset sulat ja sulkien osat siivissä ja joskus pyrstössäkin kertovat häiriöistä sulkien kehittymisen aikana. . Tämä variksia vaivaava ilmiö on tunnettu jo parin vuosikymmenen takaa Suomen kaupungeista ja myös ulkomailta. Kuka tai mikä kerää marjoja ja jättää ne sitten näin avoimelle paikalle kaikkien saataville. Kyselyjen yleisyydestä päätellen se näyttää askarruttavan monia ihmisiä. Myös omat havaintoni Helsingin keskustasta viime vuosilta osoittavat, että eriasteisia valkosulkaisia siipiä näkyy variksilla yleisesti. . Havaintopaikka on aivan Pallastunturien vieressä, ja Etelä-Suomessa hyvin yleinen metsämyyrä on näin pohjoisessa harvinainen. Tämän rykelmän takana oli pari puolukkaa eräänlaisen aukon suulla, mutta niistä näkyy kuvassa vain yksi. Näistä kahdesta nimenomaan punamyyrä varastoi usein muun syötävän ohella myös marjoja – harmaakuvemyyrä ei ole yhtä perso marjoille. Minulle kohtaaminen oli ensimmäinen kuluneiden 75 vuoden aikana ja tällä taajuudella oletettavasti viimeinen. Sillä on aika paljon valkoisia sulkia. 1 1/2018 SUOMEN LUONTO 79 Kenen puolukkavarasto. Se on erityisesti Pohjoisja Itä-Lapissa hyvin yleinen kämppien, kesäasuntojen ja asuinrakennusten ”hiirenä”. Harmaakuveja punamyyrät keräävät varastoja Lapissa.. Onko varis kenties risteytynyt harakan kanssa. päivän iltana omakotitonttimme pientä kasvihuonetta. Pidän puolukoiden todennäköisenä keräilijänä punamyyrää. Villakärpäsiä näkee usein keväisin pajujen kukilla. Mustan pigmenttivärin rakentuminen sulkiin ei onnistu. Koko lintu saattaa SE PP O KO TIL A IN EN H ET A LE PP ÄV U O RI M A RT IN CO O PE R Kaupunkivaristen yksipuolinen ruoka saa aikaan siipisulkien pigmenttihäiriöt. Ne näkyvät varsin selkeästi, kun se lennähtää lyhyen matkan. Aktiiviset pikkutoukat etsiytyvät sitten pesään, missä ne syövät isäntälajin toukkia. Löysin tällaisen puolukkavaraston kannon vierestä kymmenen metrin päässä mökistämme Kittilän Harrisaajossa. Varmistutin kuvan kärpäs guru Jere Kahanpäällä, joka tunnisti kuvan yksilön varmuudella kimalaiskärpäsiin kuuluvaksi tavallisen villakärpäsen Bombylius major harvinaisemmaksi tummaksi muodoksi. Onko kyseessä aivan yleinen mutaatio, vai mistä on kyse. Maahan, ja erityisesti maan alla oleviin koloihin ja käytäviin talvivarastoja kokoavat etenkin myyrät, tavallisimmin metsämyyrät. Erilaisia marjoja ja muuta ravintoa voivat kesällä ja syksyllä kerätä varastoon monet linnut ja nisäkkäät. Työmaalle ilmestyi kestopuuparrun päälle kuvassa oleva villakärpänen, liekö ollut laaduntarkkailupuuhissa. Lämpötila oli muutamia asteita plussan puolella, joten sen liikkuminen oli melko rauhallista. Lyhyt maininta tämän eläjän elintavoista olisi kiinnostavaa tietoa. Laji on pesäloinen, jonka naaraat munivat munansa lähelle erakkomehiläisten tai -ampiaisten pesiä tai sitten kukkiin, joissa pölyttäjät käyvät ja saavat niistä toukat matkaansa. Joskus sama kehityshäiriö voi johtaa myös heikkoon lentokykyyn, sillä siipisulat jäävät liian pehmeiksi. . Itse asiassa pihalla oli ainakin kolme samanlaista varista
Kuvista näkee eläimen hypelleen välillä pitempiä loikkia ja sitten taas useampia lyhyitä. 770,26.6.-2.7. Niinpä myös valkosiipiset varikset ovat siellä tuntemattomia. SEPPO VUOLANTO Kuka on hypellyt lumessa. Jäljet olivat ilmestyneet edellisenä päivänä vasta sataneen lumen päälle noin kello 16–17. Jälkien yleisilme tuo minulle heti mieleen lumikon. Emojen poikasilleen kantama kehno ravinto, hivenaineiden ja vitamiinien puute, on todettu syyksi sulkien poikkeavaan väriin ja heikkoon rakenteeseen. Varis on kaikkiruokainen lintu, joka hyödyntää mahdollisimman helppoja ravintolähteitä. Vienan Karjala 660,paanajärvi Georgia Armenia 11.-21.5. Kaupunkivarikset ovat käyneet pelottomiksi ja löytävät ihmisten jäljiltä kaikenlaista nokittavaa. Kyseessä ei siis ole perinnöllinen mutaatio eikä risteytyminen harakan kanssa, vaan eräänlainen puutostauti, joka aiheuttaa häiriön mustan pigmentin muodostumisessa. Maaseudulla varisten on haettava ruokansa luonnosta. JUHA VALSTE PIR KK O A N N EL IN Pienikokoiset parihyppyjäljet kuuluvat todennäköisesti lumikolle. Ne loppuivat yhtäkkiä lähellä mökin seinää. 045-1374757 Kosket, tunturit, metsät, Arolan karhut. Näin valkosiipisiä ”pullamössövariksia” alkaa ilmaantua kaupunkeihin. 0400 898 212, 99870 Inari, siida.fi Saamelaismuseo & Luontokeskus Ikkuna saamelaiseen kulttuuriin ja pohjoiseen luontoon 20 1998 •2018 SIIDA. Viittaisiko tässäkin havainnossa ”lyhyt lentomatka” huonoon lentotaitoon. Lumikon läsnäolon mökillä selittää myyrien ja hiirien runsaus. 80 SUOMEN LUONTO 1/2018 KYSY LUONNOSTA ASIANTUNTIJAT VASTAAVAT vaikuttaa pienemmältä ja ”rääpäleeltä” verrattuna normaalin värisiin variksiin. Kaksi upeaa, jylhää maata 1670,Solovetsk/ valaat 6.-15.7. Jälkien koko vaihtelee tällä pikkupedolla melkoisesti, sillä iso uros yksilö painaa yli kaksi kertaa niin paljon kuin pienehkö naaras. 1320,+ pa j n muuta! Saamelaismuseo & Luontokeskus puh. Lisäksi jälkijonossa erottuu selvästi useampia parijälkiä. Tätä varikset kantavat myös poikasilleen. . Siellä missä eniten syödään ulkona – toreilla ja terasseilla – löytyy aina variksillekin einettä, viljatuotteita joiden valmistamiseen käytetään tavallisesti kuorittua viljaa, sekä muunlaista kypsennettyä ravintoa. Meillä on täällä paljon metsämyyriä ja -hiiriä. fi niikonmatkat.. Seikkailu! 14.-20.6. LUONTO TULEE LÄHELLE MUSEOSSA! Suomen Metsästysmuseo Tehtaankatu 23 A Riihimäki Katso vuoden 2018 näyttelyt ja tapahtumat: www.metsastysmuseo.fi RETKEILIJÄN EA KURSSI NOLS Wilderness Medicine 4?-?6.?5.?2018 MELONTAMATKOJA Lofootit Grönlanti mo ln
390 90 8 km 2 (m aaja ves ial uee t) 2. Tilaajatunnus (löytyy osoitetiedoistasi lehden takakannesta): __________________________ Lehden maksaja (laskutusosoite): Allekirjoitus: ...................................................................................................................... 2. Ulkomaantilauksiin postituslisä: Eurooppa 20 ja muut maanosat 30 euroa / vuosi. Toiseksi eniten ääniä sai männyn kolossa nuokkuva helmipöllö (9/2017), ja kolmanneksi kiri karpalo (8/2017). Suo men lah ti 7. Kuinka monta lajia orankeja tunnetaan. Kestotilaus 12 kk (69,90 €) . Luonnosuojeluliiton jäsennumero: ................................................................................. a) met sä 10 . TILAA LEHTI HELPOST I: WWW.SUO MENLUONTO.F I/ LEHTITILA US Oravakansi äänestettiin ykköseksi ”Hyvä kuva tutusta pihan asukista, talven mestari, hellyyttävä kuva.” Tupsukorvaan ihastui yli 330 äänestäjää, ja se riitti ylivoimaiseen voittoon. . 15 pro sen tti a 6. Onnea voittajalle ja kiitos kaikille osallistuneille! ” Ihana syksyinen kuva, suon todellista elinvoimaa.” ” Taidevalokuva, joka välittää upeasti metsän tunnelman.” ” Lepakot ovat kiinnostavia eikä niiden elämästä vielä tiedetä tarpeeksi.” ” Upea tilanne; nukkuvaa pöllöä tuskin huomaa männyn kolossa.” ” Kuvattavalla on tarttuvan terhakka asenne – koosta riippumatta.” ...JA SEURAAVAKSI ENITEN ÄÄNIÄ SAIVAT SEURAAVAT KANNET:. 8. Lehden saaja, jos eri kuin maksaja: Nimi: .................................................................................................................................... Orava (10/2017) on viime vuoden paras kansi. 4. Elä im en ruu miin koo n kut ist um ine n tal vel la 4. Lin nut alo itt ava t ruo kai lun 4– 5 tun tia aik ais em min 3. Määräaikaistilaus 12 kk (79,50 €) . Osoite: ............................................................................................................................... Puhelin (myös suuntanumero): ..................................................................................... Paras kansi -kisassa annettiin kaikkiaan 1414 ääntä, ja jokaisella kannella oli kannattajansa. Syksy oli viime vuonna valttia. 3. Osoite: ............................................................................................................................... Kol me laj ia TILAUSHINNAT Määräaikaistilaus (12 kk, 10 numeroa) kotimaahan 79,50 euroa, kestotilaus 69,90 euroa. suomenluonto.fi Tilaajapalvelu Suomen luonnonsuojeluliitto VASTAUSLÄHETYS Tunnus 5009174 00003 VASTAUSLÄHETYS Suomen Luonto maksaa postimaksun. Postinumero ja paikkakunta: ......................................................................................... 5. 147 met riä 8. KR IS TI N A AL -Z AL IM I / CA RT IN A Voit maksaa tilauksesi e-laskulla – tee sopimus verkkopankissasi! 1. Kuinka monta neliökilometriä on Suomen pinta-ala. 7. Mikä sai eniten ääniä mielipaikkakyselyssämme. Mikä on Dehnelin ilmiö. Luonnonsuojeluliiton jäsenille määräaikaistilaus 69,90 euroa ja kestotilaus 61,50 euroa. Puolen vuoden määräaikaistilaus (5 numeroa) 43,50 euroa. Miten keinovalo vaikuttaa muun muassa mustarastaiden ruokailuun. 9. Kuka von Wrightin veljeksistä oli nuorin. Kestotilaus uudistuu tilaus jaksoittain automaattisesti, kunnes haluat keskeyttää sen. Kuinka paljon Norjan Koppangsbreenin jäätikkö on vetäytynyt 10 vuodessa. Myynti Lehtipisteissä. SUOMEN LUONNON TILAUS/OSOITTEENMUUTOS Tilaan Suomen Luonnon alkaen ___/___ 2018. Perinteisempien kuvien rinnalla hyvin pärjäsi myös herkkätunnelmainen monivalotuksella toteutettu metsä (2/2017), kuvaajana Irma Varrio. Olen Luonnonsuojeluliiton jäsen (kestotilaus 61,50 €, määräaikainen 69,90 €). Lähettäkää Suomen Luonto alla olevaan uuteen osoitteeseeni alkaen ___/___ 2018. Postinumero ja paikkakunta: ......................................................................................... Irtonumero 9,50 euroa. a) metsä b) ranta c) kallio 10. Voittoisin kuvaaja oli Pentti Sormunen, jonka kädenjälkeä olivat sekä orava että karpalo. Mitä ovat myrmekofiilit. 1 1/2018 SUOMEN LUONTO 81 Tilaajapalvelu Itälahdenkatu 22 b 00210 Helsinki (09) 2280 8210 (kello 9–15) tilaajapalvelu@sll.fi www. Fer din and 9. Unisen pöllön ikuisti Mika Honkalinna, kuusitiaisen Jussi Murtosaari ja lepakon Hannu Mänty. Nimi: .................................................................................................................................... Pähkinöitä 1. Määräaikaistilaus 6 kk (43,50 €) . Äänestäjien kesken arvottiin norppapyyhe. 6. . Vai n muu rah ais ten pes iss ä elä viä eliö itä 5. Sen voitti Pirjo Ruusu-Niemi Kyröskoskelta. Kuinka suuri osuus maailman valkohaista elää Etelä-Afrikan rannikolla. Kolme numeroa (jatkuu kestotilauksena ) 15,90 euroa. Teen osoitteenmuutoksen. Mikä on allien tärkein talvialue Suomessa
Samalla ruderaattialueella on myös urpiaisparvi, mutta ne ruokailevat matalammissa pujoissa ja hangella noukkien maahan varisseita siemeniä. 82 SUOMEN LUONTO 1 1/2018 HUOMAAN muutamia tiklejä talvisessa takiaiskasvustossa. . Teen muutamia nopeita luonnoksia tikleistä, mutta haluan tutkia tarkemmin myös niiden ravintokasvia, ja poimin yhden kukinnon mukaani. Samalla näkyvät hyvin niin sanottujen kehtosuomujen koukkukärjet, joiden kerrotaan olleen esikuvana vaateteollisuuden tarrakiinnityksen suunnittelussa. Kotona leikkaan kukan puoliksi, jolloin paljastuu tiklien mieliherkku, rasvapitoiset siemenpähkylät. Luontokuv ittaja Jari Kostet kertoo havainnois taan luonnoskir jan sivuilla. Luonnosk irja ES A PI EN M U N N E
. . Heikki Willamon Islanti. www.facebook.com/suomenluonto www.twitter.com/suomenluonto KESTOTILAAJILLE ILMAINEN Digitaalinen näköisversio: www.lehtiluukku.fi Netissä luonnon uusimmat kuulumiset: www.suomenluonto.fi ILMAINEN http://instagram.com/suomenluonto KOHTI VALOA Pyysimme luontokuvaajilta eri puolilta maata näkemyksiä kevään tulon hetkistä. . . Esittelyssä varpusta jo paljon runsaampi pikkuvarpunen. KU VA : V ES A H U TT U N EN. Metsäpeuraa etsimässä. Miten hyönteiset viettävät talvensa. 2/2018 ilmestyy 22. . helmikuuta. Millaisia ovat parhaat riistakamerakuvat
Sinä olet siellä. Myös mainoksia. Ne kuljettavat lukijan toiseen maailmaan. Aikakausmedioihin uppoudutaan. Lisätietoja aikkarimainonnasta: aikakausmedia.fi/sinaoletsiella Palautusviikko 2018–08 767095-1801. Niitä luetaan keskittyneesti ja usein