Suomen Luonto 2/1963 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

2 1963 2 5-v. juhlan um.ero 22 VUOSIKERTA SUOMEN LUONTO
Tilattaessa mainitkaa haluatteko merkin mutterivai neulakiinnityksellä. Sivun ylälaidassa kuvattu SLY:n merkki on saatavissa myös kaumina ja arvokkaana hopeisena rintamcrkkinä. R ei no K a 11 i o I a, kand. Martti Linko I a (toimitussihteeri). Tilaushinta v. Pau lin : Kurkien keväthuuto 44 Otto-1. Vuosi jäsenmaksu Opiskelijat ja koululai set Ainaisjäsen SUOMEN LUONTO Ilmestyy 4 kertaa vuodessa. Jäsenmaksu peritään aikakauslehden lähetyksen yht eydessä. Merkin voi noutaa toimistostamme tai tilata postitse, jolloin se lähetetään postiennakkona. 22. N i i I o S ö y r i n k i (vastaava), toht. 4 mk 3 mk 80 mk Toimitus: prof. Merkin hinta on 2 mk 50 p .. SISÄLTÄÄ: 33 Niilo Söyrinki: Suomen Luonnonsuojeluyhdistys 25 vuotta 40 Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen 25vuotisjuh Ja 42 A. B. Jaetaan Suomen Luonnonsuojeluyhdistyk• .sen jäsenille jäsenmaksua vastaan. T euvo Suominen SUOMEN LUONNON SUOJELUYHDI STYS Helsinki , Lapinlahdenkatu 29. Meurman: Rakentaminen ja luonto 56 Peitsa Mikola: Neljännesvuosisata luonnonsuoj elutyötä 81 Seppo Sulkava: Kanahaukan tulevaisuudesta kulttuurimaisemassa 91 Väinö Koivisto: Käytännön lu onnonhoitoohjelmaa kaivataan !!6 Valter Keltikangas: Suomalaisesta aarniometsästä 101 Urho Mäkirinta: Ormio ai noa vesisaniaisemme 111 Rei no Kalliola: "Koko kansan hyödyksi ja iloksi" 120 Anto Leikola: Vesilisko 12!! Mikko Laakso: Tarinaa Karkalinniemestä 134 Reima Pietilä: Miten Suomi rakentaa 138 Matti Helminen: Sinipyrstö taigametsien laulaja 145 Martti Linkola: Ultima Thulen maisema 150 Seppo Eurola: Suomen keidassoista 166 Pentti Linkola: Petoeläimet ja riistanhoito 176 Luonnonsuojelun työmaalta 188 ]äsenhankintakilpailu 1962 ja uusien jäsenten hankinta 1963 189 Kirjallisuutta 190 Summary Kansikuva: Kuovi (Num eniw arquatw) Jlalok. Puh elin 643 719 Postisiirto 6882 J äseneksi ilmoittautuminen (nimi, arvo tai ammatti ja postiosoite) kirjeitse tai puhelimitse. 1963 5 mk
Tänä aikana tapahtunut ennen näkemätön teknillinen kehitys on antanut ihmiselle aivan uudet mahdoUisuudet bonnon raaka-aineiden ja voimavarojen hyväksikäyttämiseen ja kokonaisten maanosien maisemakuvan muuttamiseen. Tämä on selvästi näkynyt Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen ensi taipaleella. Yhdistyksen piirissä tehty työ on tapahtunut pääasiassa harrastuksena hyvän yhteisen .asian puolesta, ilman korvausta tai aivan vähäisestä palkkiosta. Eihän silmittömän vihan ja hävityksen sen enempää kuin sodan jälkien umpeen lakaisemisen kesitäessäkään tahdota omistaa huomiota kasvija eläinkunnan säilyttämiseen tai maiseman kauneusarvojen vaalimiseen. Kukapa tosiaan uskoisi, että Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen perustamisesta on jo kulunut kaksikymmentä vuotta. Näin ihminen on astunut pitemmän askeleen kuin koskaan aikaisemmin luonnon herruutta kohti. Tällaisiin välitöntä taloudellista hyötyä vailla oleviin pyrkimyksiin ei riitä aikaa eikä varoja taisteltaessa kansakunnan aineellisista elinehdoista. Ensi näkemältä tuntuu siltä, kuin Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen perustaminen olisi sattunut mahdollisimman sopimattomaan aikaan. Vaikka yhdistys on rohkeasti ottanut koko vahakuntamme työkentäkseen, sen on pitänyt toimia äärimmäisen niukkojen rahavarojen puitteissa. N:02 1963 SUOMEN LUONTO 22 VUOSIKERTA SUOMEN LUONNONSUOJELU Y HDIST Y K SEN JULKAISU Suomen Luonnonsuojeluyhdistys 2 5-vuotias Niilo Söyrinki Juhlapuhe Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen 25-vuotisjuhlassa Ajan nopea katoaminen y,llättää meidät yhä uudelleen taaksepäin silmäillessämme. Tämä selittää 33. Koskaan aikaisemmin ei neljännesvuosisadan kuluessa ole ,koe~tu niin hirvittävää sodan hävitystä eikä toisaalta niin valtavaa jälleenrakennusta ja taloudellista nousua. Tämä aika kuuluu runsassisältöisimpiin niin meidän kansamme kuin koko ihmiskunnankin historiassa
Tällainen tilanne vaikuttaa tosiaan paradoksaaliselta maassa, jossa sentään samanaikaisesti on liiennyt julkisia va roja monen maalaiskylän maisemakuvaa rikkaruohon vallassa koristamaan jääneeseen urheilukenttärakennelmaan tai jossa yksityiset kansalaiset saattavat uhrata suuria summia kokeakseen kunnian ja nautinnon talvipesästään herätetyn puolustuskyvyttömän karhuperheen teurastamisesta. Nyt tilanne on ,täysin muuttunut. Tällä alueella saavutettiinkin kaunis tulos, kun ensimmäiset luonnonja kansaUispuistomme 34. Onpa luonnonsuojelu päässyt jo yliopistojen ja muiden korkeakoulujen opetusohjelmaankin. myös sen, miksi yhdistyksemme ei ole paassyt sellaisiin ulkonaisesti näyttäviin tuloksiin kuin esim. Mutta niin epäkiitollisena aikana kuin Suomen Luonnonsuojeluyhdistys joutuikin lähtemään taipaleelleen sen oman kehityksen kannalta, sitä merkittävämpää on oHut, että se on ollut muokkaamassa mieliä ja vaikuttamassa asioiden kulkuun juuri näinä vaikeina vuosikymmeninä, jolloin ihminen on muuttanut perint-eeUistä luontoamme ja maisemakuvaamme tehokkaammin kuin mitkään aikaisemmat sukupolvet. Tuskinpa on näytettävissä toista alaa, jolla olisi niin vähin varoin saatu aikaan vastaavanlainen tulos. Tosin vieläkin saattaa tavata henkilöitä, joirta luonnonsuojelu ei kiinnosta tai jotka eivät ymmärrä sen pyrkimyksiä, mutta nyt voidaan sanoa, että juuri he ovat jääneet yleisestä kehityksestä jälkeen eivätkä tajua ajan vaatimuksia. Omalla yhdisty,ksellämme sitä vastoin ei tähän mennessä vielä ole ollut varaa edes pää-toimisen sihteerin palkkaamiseen. Ruotsin luonnonsuojeluyhdistys, jolla on ollut valtiovallan runsas aineellinen tuki takanaan ja sen takia mahdollisuus monipäisen henkilökunnan ylläpitämiseen. Ennen yhdistyksemme perustamista vapaa luonnonsuojelutyö keskittyi maassamme ensi sijassa luonnonsuojelualueiden perustamiseen. Useimmille kansalaisille koko luonnonsuojelun käsite oli vielä täysin outo; se ymmärrettiin ,lähinnä kasvija eläinkunnan harvinaisuuksia vartioivien tiedemiesten ja luonnollista taloudellista kehitystä jarruttamaan pyrkivien entisten aikojen ihaiEjoiden harrastukseksi, jolla ei ollut u:kemistä nykyajan käytännöllisen elämän ja kansakunnan hyvinvoinnin kanssa. Luonnonsuojelusta on todella tullut yleinen puheenaföe niin sanomalehdistössä kuin muissak,in julkaisuissa, ja l,uonnonsuojeluaiheisia esitelmiä pidetään mitä erilaisimpien järjestöjen tifaisuuksissa. Nyt jos koskaan luonnonsuojelutyötä on todella tarvittu. Neljännesvuosisata sitten puhuttiin ja kirjoitettiin luonnonsuojelusta maassamme vasta sangen vähän. Kysyntä on tällä alalla kasvanut niin suureksi, että sen tyydyttäminen on käynyt ylivoimaiseksi niille harvoiUa luonnonsuojelun asiantuntijoille, jotka ovat joutuneet varsinaisen ammattinsa ohella huolehtimaan ,luonnonsuojeluvalistuksesta maassamme. Ja niin vaatimattomaksi kuin työn laajuus on ulkonaisten edellytysten puutteessa jäänytkin, voidaan kuitenkin todeta, että luonnonsuojelun asema on maassamme tällä hetkellä sentään aivan toinen kuin kaksikymmentäviisi vuotta takaperin
Saarnijoki. Kasvija eläinlajien rauhoitus ja luonnonvaraisten lajien elinehtojen turvaaminen kuuluvat samaten oleellisesti luonnonsuojelun ja tieteellisen tutkimuksen yhteis,iin pyrkimyksiin. Jalavia Lempäälässä. Täitä työtä on ollut jatkettava edelleen pitihän jo sotien johdosta menetettyjen luonnonsuojelualueiden tilaJle saada uusia. Monessa tapauksessa eletään jo rauhoituksen toteuttamisen yhdettätoista hetkeä ellei sitäkin ehkä jo ole ylitetty. Ilves on maastamme jo käytännöllisesti ottaen tuhottu, ja karhukantammekin elää pääasiassa rajan takaa tulevan täydennyksen turvin. Myös yksityi,smaille syntyi joukko arvokkaita luonnonsuojelualueita ja muita rauhoituskohteita. Valok. 35. Vuonna 1956 perustettiinkin sitten seuraavat luonnonja kansallispuistomme. Ajatelkaamme vain esim. S. lihavia korpia ja runsa~lajistoisia lettosoita, joiden viimeistenkin luonnontilaisten kasvustojen päivät ovat kohta luetut nykyaikaisten oja-aurojen tultua käyttöön. 1938. Tässäkään työssä ei näy loppua. Näin tuhoutuu tieteellisen tut,kimuksemme arvokkainta aineistoa, jonka perustalla luonnontieteemme ovat saavuttaneet kansainvälisesti arvokkaita tuloksia. Vielä on kuitenkin paljon tekemistä, ennenkuin on saatu riittävästi rauhoitusalueita turvaamaan luonnonkuvamme erilaisten piirteiden säilymisen tuleviin aikoihin. Sama Luonnonvaraiset jalot lehtipuut ovat arvokkaita maiseman kaunistajia. vahvistettiin v. Myös biologinen ja siihen pohjautuva maatalousja metsätieteellinen tutkimus kaipaavat tulevaisuudessa yhä enemmän häiriintymättömässä luonnontilassa säilyneitä havaintokohteita. Suurten nisäkkäidemme häviäminen uhkaa yhä lähempänä
Kuu5amon koskien rauhoittaminen ja joutsenen pelastaminen lo puHiselta tuholta m aassamme, ovatkin tehneet luonnonsuojelua tunnetuksi ja tuoneet sille runsaa~ ti uusia kannattajia, ei tämä luonnonsuojelun alkuperäinen ohjelma yksinään olisi riittänyt tekemään siitä sellaista yleistä kulttuurivirtausta kuin luonnonsuojelu jo meidänkin maassamme on. Korvaamattoman arvokkaa,nkin luon36. Mutta luonnonalueiden p -muistomerkkien rauhoittaminen on vain yksi vaikkakin yhä ensiarvoisen tärkeä lu onnonsuojelutyön kohde. Niin l,aajalti ku in eräät tähän luonnonsuoj elun alueeseen kuuluvat kysymykset, es,im. Joutsen on saatu varjelluksi voimakkaan propagandan avulla, mutta sitäkin surmataan ja tkuvasti joka vuosi. H arvinaisten jalojen lehtip nidemme kasvupaikka toisensa jälkeen otetaan vilj elykseen, ja yksinpä Lapin tu n tureiden kasviharvinaisuudet poljetaan vuosi vuodelta kasvavan matkailij atulvan jalkoihin. Kurki ja muut suolinnut ovat saa neet väistyä yhä kauemmaksi pohjoista kohti sitä mukaa n kuin ni,iden asuinsij at on ojitettu ja raivattu. Tehostunut metsänhoito on muuttanut tiaisten, tikkoj en ja muiden metsien alkuperäis•ten eläin ten elinympäristöt. Ves,istöjen kuiva tus ja säännöstely, vesien likaantuminen ja rantamaat vallannut huvilaasutus karkoittavat kalat ja muut vesien as ukkaat. kohtalo odottaa ennen pitkää ko tkaa ja huuhkaj aa, ellei suhtautuminen niihin täys in muutu. Tässä muutamia esimerkkejä alkuperäistä eläinja kasvilajistoamme ihmisen taholta uhkaavista, jatkuvas ti lisääntyvistä vaaroista ja vaikeuksista
Jatkuvasti li&ääntynyt soran, hiekan ja sepelin käyttö, teiden rakentaminen, vesistöjen säännöstel y, koskien perkaaminen, voima laitosten ja sähkölinj ojen rakentaminen, soiden kuivatus, järvien lasku, vesien likaantuminen ja mo:1et m m 1t teho'stuvan talouselämän ilmiöt ja niiden moninaiset seura ukset ovat tosiaan tehneet luonnonsuojelun ajankohtaiseksi sangen m onelle kansa laiselle. Samalla tulevat yhä useammat kan37. Valok. Paulin. Sitä mukaan kuin yhä uusia seutuj a joutuu tehostuneen talouselämän piiriin ja muuttuu luonnonmaisemasta kuJ.ttuurimaisemaksi, kasvaa myös maisemanhoidon osuus luonnonsuojelun työkentässä. Näin on m yös sangen monessa tapauksessa kirjaimellisesti käyn yt. Omien pihakoivujen typistäminen puhelintai sähköla nkoj en tieltä tai kotikylän kuvaan perinteellisesti kuuluneen kukkulan tai harjumaiseman pirstaaminen tientekoaineeksi ja muut samankaltaiset tapahtumat ovat herättäneet monen aikaisemmin välinpitämättömän taju amaa n luonnonsuojelun välttämättömyyden. vas.: Pei tsa Mikola. oik.: A. Vasta kun vaara uhkaa omalla kotiportill a, asia tul ee hei ll e ajankohtaiseksi. Viimeisten leh tometsien ja lihavien korpien rauhoittamisella on jo kiire. Valok. non kohteen tuhoutuminen ei valitettavasti vielä nykyään liikuta useimpia ihmisiä, varsinkin jos he itse elävät kylliksi etäällä siitä
Luonnonsuojelu on siis tässäkin suhteessa tyypillinen kulttuuri-ilmiö, joka kehittyy ja voimistuu muun kulttuuritoiminnan mukana. Luonnonsuojelun on kuitenkin jatkuvasti seurattava myös näiden kysymysten kehitystä ja tarpeen vaatiessa puututtuva niiden järjestelyyn perustelemattomien ja yksipuolisten rntkaisu jen estämiseksi. Niin yllättävältä kuin se ehkä tuntuukin, tulee luonnonsuojelu yhä tärkeämmäksi ja vaaitii yhä enemmän huomiota mitä vähemmän luontoa on jäljelHi. salaiset omakohtaisesti kokemaan luonnonsuojelun merkityksen. Myös metsänhoitomme on kehittyneempää kuin useimmis,sa muissa maissa. Viime aikojen laajat paljaaksihakkuut erityisesti Pohjois-Suomessa_ saa,ttavat kuitenkin ajan mittaan kostautua tässäkin mielessä. Myös ihmisen omat toimeentulon edellytykset muubtuvat hänen puuttuessaan perinteelliseen luonnon asioiden kulkuun. Meillä on vesistöjen likaantuminen tästä tuoreena esimerkkinä. suojelusta on tullut kansainvälisessä mielessä keskeinen luonnonsuojelun tehtävä, joka on vetänyt myös maatalouden, ,tekniikan ym. Saksassa, Tshekkoslovakiassa tai jossakin muussa taajaan asutussa Keski-Euroopan maassa. Meidän tasaisessa, vähäsateisessa maassamme vaara ei onneksi ole tässä suhteessa yhtä suuri. Lisääntyvä sivistystaso osaltaan vaikuttaa, että opitaan entistä enemmän antamaan arvoa luonnon rikkaudeHe ja maiseman kauneusarvoille ja kaivataan luonnon läheisyyttä. Monissa vanhoissa kulttuurimaissa on mets,ien hävityksestä ja sitä seurannees,ta eroosiosta tullut ihmisen toimeentulon vakava este. Tämä näkyy havainno11isesti, jos vertaamme luonnonsuojeluun käytettyjä varoja ja sen palveluksessa oJevaa ,henkilöstöä toiselta puolen meillä ja toiselta puolen esim. Puhtaat luonnonvedet ovat kuitenkin niin välttämätön edellytys jo pelkästään talouselämälle, että niiden varjelemiseksi on ryhdyttävä suuriinkin uhrauksiin. Meillä ei tähän ole ollut samaa tarvetta, koska näistä asioista huolehditaan pääasiassa toista tietä. Ihmisen muuttaessa luontoa ei tapahdu muutoksia yksistään maisemakuvassa ja kasvien ja eläinten elinehdoissa. Ihmiselle välttämättömien luonnon hyödykkeiden: ruokamullan, veden ja ilman puhtauden, riistan jne. Virkistysalueiden järjestämisestä kaupunkien ja muiden asutustaajamien ,äestölle on tullut nykyajan yhteiskunnassa oma usein varsin vaikea pulmansa. Lisäksi kaikkialla suunnitellaan kaupungit aivan liian lyhyellä tähtäimellä ymmärtämä 1 ttä jättää 38. palveluksessa olevaa henkilöstöä luonnonsuojelun piiriin. Nyt voimmekin sanoa olevamme hyvällä tiellä vesistöjemme suojelussa, vaikka siinä on vielä paljon ja suuria kustannuksia vaativaa työtä jäljellä. Luonnonsuojelu on monissa maissa näin laajentunut pitkälle talouselämän alueelle alkuperäisen toimintasäteensä ulkopuolelle. Luonnonsuojelu on tässäkin elintärkeässä kysymyksessä ollut ensimmäisiä herättäjiä. Kulttuuri-ihminen ,kaipaa luontoa sekä henkisen että fyysisen kuntonsa kohentamiseksi, mutta suurten ihmisjoukkojen vieminen maastoon puolestaan heLposti turmelee luonnon aitouden, joka juuri on siinä tärkeintä
Yhdistyksemme perustamisen aikoina sen Qhjelma näytti vielä paljon yksinkertaisemmalta. Luonnonsuojelun työkenttä laajenee sitä mukaan kuin inhimillinen kulttuuri ja talouselämä edistyvät. Tähän vyyhteen föttyy vielä kaupunkilaisten kesämökkikysymys tekisi mieli sanoa -villitys -, jonka järjestämätön toteuttaminen on jo lopullisesti pilannut suuren osan kauneimmista rantamaisemistamme. Tarvitaan ennen kaikkea jatkuvaa, tehokasta valistus-työtä, ennenkuin tähän päästään. Leirintäalueiden sijoittaminen vaatii myös runsaasti enemmän harkintaa ja asiantuntemusta kuin siihen tähän mennessä useinkaan on käytetty. Tämän laajan juhlanumeron painattaminen on ollut mahdollista Opetusministeriön myön· nettyä sitä varten erityisen määrärahan. riittäviä luonnonalueita väestön käyttöön, ja usein on etukäteen rönsyillyt hajaasutus pilannut mahdollisuudet tyydyttävään ratkaisuun pääsemiseksi. Nämä pulmat aiheuttavat meidänkin maassamme vielä paljon työtä, jossa tarvitaan n.i in luonnonsuojelun asiantuntijoita kuin arkkitehtejä ja sosiologejakin. 39. Luonnonsuojelu kuuluu oleellisesti kulttuurikansan elämänmenoon; ilman sitä se ei pysty hankkimaan jäseniUeen sellaista elinympäristöä kuin omasta olemuksestaan tietoiselle kulttuuri-ihmiselle kuuluu. Tässä työssä se toivoo jokaisen jäsenensä apua. Puhe epäkäytännöllisistä, intomielisistä haaveilijoista, jotka tuijottavat menneisyyteen näkemättä nykyajan vaatimuksia, on jo kauan sitten joutunut romukoppaan luonnonsuojelun osalta. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys lähtee kulkemaan toista neljännesvuosisataansa päämääränään kansamme k,aikkien kerrosten herättäminen ymmärtämään luonnonsuojelun merkitystä ja työskentelemään sen päämäärien toteuttamiseksi. Tästä huolimatta luonnonsuojelu ei vielä ole saavuttanut maassamme sellaista asemaa kuin sen merkitys vaatisi
Päivö Oksala, metsänhoitaja Pekka Sainio ja ev.luutn. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys vietti 25-vuotisjuhlaansa Vuosijuhlapäivän aamuna yhdistyksen johtokunta kävi laskemassa kukkia entisten puheenjohtajiensa, prof. Söyrinki ja prof. Meurman aiheesta "Luonto ja rakentaminen". N. Ehrnrooth, metsänhoi,taja Veli-Matti Kauhanen, fil. Söyrinlki. 40. Söyrinki ja sihteerinä toimi varatuomari EP. Laitakarin tilalle fil. lis. Virtanen. Lihtosen haudoille. O-I. Mauri Soikkanen ja Suomen Maa ntietee1lisen Seuran edustajana prof. maist., metsänhoitaja Pasi Lehmusluoto, luonnont. V. Tilaisuutta juhlisti komea kurk,iaura, joka kunniakäynnin aikana matkasi hautausmaan yli kirkkaalla kevättaivaalla kohti pohjoista. Hopeinen ansiomerkki myönnettiin seuraaville henkilöille: lakit. Paavolainen. Tämän jälkeen jaettiin ansioituneille luonnonsuojelutyön tekijöille ansiomerkkejä ja kunniakirjoja. 4. Lihtosen muistolle tri Kalliola. K. I. Malmström, prof. Yhdistyksen kultaisen ansiomerkin saivat valtion luonnonsuojelunvalvoja, fil. Per-Olof Morelius, Espoo, lääket. Kalevi K. Georg C. 4. Professori Linkolan muistolle puhui prof. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen vuosikokous pidettiin sunnuntaina 28. Linkolan ja prof. tri Tahvo Kontuniemi. Johtokunnan erovuoroisista jäsenistä valittiin maanviljelysneuvos A. Helsingissä Säätytalolla. kand. Juhlaesitelmän piti prof. maist. Kokouksessa, johon oli saapunut runsaasti osanottajia, johti puhetta professori N . 28. A. Osmo K<uivala,inen, Joensuu, rak.mest. T ava,ila uudelleen, metsäneuvos Linnamiehen tilalle valittiin fil. tri Reino Kalliola, metsäneuvos J arl Lindfors, professori Niilo Söyrinki (vastusteluistaan huolimatta) sekä Suomen Akatemian jäsen, professori A. lis. Juhani Poijärven jousitrion musiikkiesityksen jälkeen kokouksen avajaispuheen piti yhdistyksen puheenjohtaja prof. Välittömästi vuosikokouksen jälkeen pidetitiin yhdistyksen 25-vuotisjuhlakokous. evp., toimitusjohtaja Yrjö Vasama, kaikki Helsingistä, sekä pastori Jorma Kauko, Kuhmo, maist. Eero Koroma, fil
ja kir. 0. Yhdistyksen johtokunnan juhlavastaa notoll a 27. Seppo Sulkava, Oulu, lehtori Ilmari Vainio, Vaasa ja lehtori Heikki Wuorenrinne, Toijala. lis. Suomen Luonnonsuoj elu yhdistyksen perustajajärjestöjen, Societas pro Fauna et Flora Fennican, Suomalaisen Eläinja Kasvitieteellisen Seuran Vanamon, Suomen Maantieteellisen Seuran ja Suomen Metsätieteellisen Seuran tervehdyksen esitti dos·entti K. olivat seu raavat järjestöt j~1 yhteisöt esittäneet onnittelunsa: Delegationen för Hembygdsvård, Kusta nnusosa keyhtiö Otava, Kymenlaakson Luonnonystäväin Yhdistys, Luonnonhisturian ja maantieteen opettajain liitto, Luonto-Liitto, Metsähallitus, Metsäntutkimuslaitos, Maalaisk untien Liitto, Maatalouskerholiitto, Opintotoiminnan Kesk usl iitto, Oulun Luonnonystäväin Yhdistys, Suomalainen Tiedeakatemia, Suomen Maantieteellinen Seura, Suomen Matkailijayhdistys, Suomen Metsänhoitajain Liitto, Suomen Metsäyhd istys, Suomen Riistanhoit05äätiö ja Riistantutkimuslaitos, Turun Eläinja Kasvitieteellinen Seura, Varsinais-Suomen Maakuntaliiton luonnonsuojelujaosto, sekä Vesiensuojelun ,euvottel ukunta. Lisäksi onnittelvat lukuisat järjestöt ja yksityiset Suomen Luonnonsuojeluyhdistystä adressein ja sähkein. Donner. tri Sten Stenius, Kotka, fil. 41. Klemola, joka totesi, että vai;kka Suomen Luonnonsuojeluyhdistvksellä kuluneen neljännesvuosisadan ajalta jo on monia huomattavia saavutuksia esite~tävänään, on s,illä vielä edessäpäin laaja työkenttä ja luonnonsuojeluvalistuksen tarve kasvaa jatkuvasti yhteiskunnan koneellis,tuessa. Ill alla oli Hotelli H elsingissä järjestetty juhlapä ivä lliset. Ku.nniakirjan saivat rouva La ura Colliander, rouva Raija Kulju ja vahtimestari Yrjö Suinuniemi, kaikki Helsingistä. 4. Valtiovallan tervehdyksen juhlivalle yhdistykselle esitti opetusmi nisteriön esitte 1 lij ä H
A. KURKIEN KEVÄTHUUTO Valok. Pau lin.
M aa nvilj ely ja metsänho ito puuttuiva t jo voim akkaasti luontoon, mutta ne pyrki vä t toisaa lta edistämään kasvillisuutta, joten niiden jättämä jälki , mik äli ei luiskahdettu ryöstöviljelyyn, loi maisemaa n luontoa, tosin mu unnettua; ku lttuurimaisemaa. Seura uksena on ka ikki all a kulttuurimaissa väestön voima kas sii rtyminen ta ajamiin , joissa on tarj oll a mon i n verroin enemmän toi meen tul omahdollisuuksia kuin maa5eudull a. Toisaall a m aa n aa rteiden ryöstäminen on voinut johtaa mon enlaisiin va ikeuksiin, kuten suu rill a teollisuusseuduilla, esim. J o näiden tarpeittensa tyyd yttämisehi ihmisen on p uutu ttava luo:1toon, ja m ikäli sell ain en on tapa htu n ut h äik äi lem ättömäs ti , on seura uksena ollut kasm attomyys kehittym ään pyrkivälle ihmiskunn aMe. Rakentaminen Ja lu on to Otto-!. Meurman Esitel mä Suomen Luon nonsuojeluyhdistyksen 25-vuotisjuhlassa Ihmin en kuuluu osa na luomakuntaa n ja on siihen sidottu. T eollisu us, kauppa ja nykyisin yhä lisää ntyvät pal veluelinkeinot, joiden sij ainti pa ikko ina taajamat paaasiassa ova t, tai jotka itse muodo tavat ympärill een taajami a, ed elly ttävät hyvää yhtey ttä ympäristöönsä va ikutusalueilleen ja muu a•ll e m aailmaan, mistä liikenneyhteyksien tarve puolestaan on seurauksena. Ilman luonnon antimia, elin tarvikkeita ja raa ka-aineita ihmisen elämä ei olisi mahdollista. Ruhrilla , jossa maa n pain anteet soistuvat ja teollisuu den kaas ut tuhoava t m etsiä ja kasv illisuutta. Luonnonsuojelun kannalta muodostaa siten rakentamin en erään pahimmista vaa roista. N äm ä villisuud en tuho utumin en ja eroosion eli 1 1keinot eivä t kuitenkaa n enää riitä aiheuttama maa n mahou tum inen. Kuitenkin rakentaminen on välttätarjoa m aa n työtä ja ansiota yhä kasvava lle ihmiskunnalle, mihin vielä tehostun eet tuota ntokeinot ja koneistuminen osa ltaa n va ikuttavat. Aikamme entistä monin verroin voimakkaampi urbanisoit um inen ja valtavat tierakennukset puuttu va t erittäin kovakouraisesti lu ontoon ja jättävät siihen valtavi a arpi a. Ka upunkimain en asutus a nastaa yhä suu rempi a tilo ja ja levittäytyy kute n pa hanl ainen ihottuma laajoill e luonnon alueille. Ennen oli maa liikenne varsin vähäistä, ja meriliikenne ei puolestaan jättä nyt jälkiä luonnon maisemiin, mutta nyttemmin edell yttää maaliikenteen, jo. Enimmin kuitenkin ihmisen ra kentamistoimenpiteet ovat omi aan h ävittäm ää n luo ntoa
metsän ja pellon rajaa, laakson ääriviivaa jne. Luontevuut·ta edistää mitä suurimmassa määrin siirtyminen yhä enemmän alueittaiseen rakentamiseen, mikä merkitsee laajahkon kaupunkialueen suun45. Kaupunkeja ja taajamia rakennettaessa koettaa nykyaikainen kaavoitus entistä enemmän ottaa luonnon huomioon. Velj . Koko asutus pyritään Valok. Tässä suhteessa onkin paljon parantamisen varaa. Rakennukset sovitetaan korkeuskäyrien suuntaisiksi myötäilemään rinteitä ja korostamaan maiseman erikoispiirteitä, kruunaamaan kukkuloita tai rivillään tehostamaan esim. Karhumäki Oy. pa ilmaliikenteenkin kehitys väyliä ja lähtöpaikkoja, jotka vaativat osalleen suuria luonnonalueita. Niinhän tavallaan onkin, yhä enemmän maata vallataan luonnolta, mutta paljon voi olla eroa siinä, miten luontoon rakennetaan ja minkäfaiseksi jälki jää. Suunnitelmattomasti ja rumasti leviävää asutusta. Kun näin on, voi luonnon ihailija vajota toivottomuuteen ja ajatella, ettei asian pelastamiseksi ole mitään tehtävissä. mukaannuttamaan maaston muotoihin niin, ettei luonnon kokonaisuuksia pilkota luonnottomalla tavalla. Kaikkea tätä rakentamista ei voida välttää; ilman sitä olisi ihmiskunnan kehitys tuomit,tu pysähtymään paikalleen, kalkkeutumaan ja kuolemaan. Kun rakennukset on vapautettu orjallisesti seuraamasta katulinjaa, samalla kuin on luovuttu rakennusten kaavamaisesta yhteenrakentamisesta tonttien rajalla; voidaan rakennukset sijoittaa tonteilleen niin että otetaan huomioon kauniit puut sekä maanpinnan oikuttelevat muodotkin
Kaupunkien ra·kentamisessa näkyy tämä seikka suuressa määrin unohtuneen. Silloin eivät tonttien jäykät rajat enää vaikeuta rakennusten vapaata sijoittelua. Tällaiseen ei meillä ole edes tarvettakaan, onhan Suomessa onneksi vielä tilaa, eikä sellaisella rakentamisella saavuteta mainittavan arvoista taloudellistakaan tulosta. Luontoon verrattaessa tällaiset talomöhkäleet ovat suorastaan rikki lyöviä. On voitu todeta, että kerrostalojen väleihin jätetyt puut .eivät useinkaan kestä asutusta, vaan nämä välit ja yhteiset luonnonalueet on puisc0-teknillisesti uusittava i,stuttamalla lehtipuita, jotka paremmin sietävät asumista vierellään. nittelua ja rakentamista yhtenä yrityksenä. Lähiöitä toisistaan nykyisin erottavat vihervyöhykkeet säästävät luontoa ja maaseutumaistavat kaupunkia. Yleisesti on siirrytty soluttaiseen kaavoitustapaan siten, että asutus hajautetaan erillisiksi asumalähiöiksi eikä kaupungin anneta kuten ennen kasvaa yhtäjaksoiseksi "maalitauluksi", jossa uudet asutusvyöhykkeet vuosirenkaina liittyivät kiinni aikaisemmin rakennettuihin kaupunginosiin. Nyt talojen ahdinkoon jääneinä ne pikemminkin vaikuttavat hennoilta rikkaruohoilta, jotka huolimattoman kitkemisen jälkeen ovat paneet niille tui,ki vieraalle paika.Jle. Joka tapauksessa ei varsinaisia puistoiksi tarkoitettuja alueita ole suunniteltava pieniksi. Sellaisillakin paikkakunnilla koetetaan entistä enemmän varata alueita puistoiksi virkistystä varten. joitakin viimeisiä tällaisten korkeiden tornitalojen väleihin jääneitä mäntyjä, jotka aikaisemmin metsässään olivat mittavia ilmestyksiä. Niinpä meillä pienissäkin yhdyskunnissa on alettu rakentaa korkeita , ympäristöönsä nähden jättimäisiä taloja, jotka jo kaukaa paikkakuntaa lähestyttäessä piirtyvät taivaanrantaa vasta•an. Katsotaanpa esim. Vain suhteellisuus voi kaikessa rakentamisessa johtaa kauneuteen. Eräs tärkeä ja tuloksen onnistumiseen suuresti vaikuttava seikka on oikean mittakaavan säi,Iyttäminen. Olisiko ehkä parempi pitää rakennettavaa aluetta jonkin verran tiiviimpänä, tietenkin huolehtien riittävästä väljyydestä aurinkoisuuden sekä leikkija viherpintojen suhteen, ja sen sijaan koota puistot ja luonnonalueet suuremmiksi yhtenäisiksi alueiksi, joitten piirissä alkuperäisellä 46 kasvillisuudella olisi paremmat säilymisen edellytykset. Pulmana on kuitenkin se, ettei meikäläinen luonto, varsinkaan havupuinen metsä, kestä paljoa liikkumista puittensa juurella etenkin jos se jaetaan kapeihin suikaleisiin. Myös ihmisparka sen äärellä luulee tulleensa. Silloin myös voidaan korttelien sisustoihin varata suhteellisen laajoja yhtenäisiä maastonosia ja säilyttää ne mahdollisimman suuressa määr,in alkuperäisen luonnon hallinnassa. Tällaista alueitten rakentamista ei kuitenkaan ole hei ppo toteuttaa pienissä oloissa, missä samalla kertaa tarviuava asuntojen lisämäärä jää suppeaksi eikä tee mahdolliseksi rahoittaa ja yhdellä kertaa rakentaa suurehkoa rakennusmäärää, vaan missä rakentaminen edelleenkin on pakko toteuttaa tontti tontilta. Rakennus, joka ylittää ympäröivän metsän korkeuden, ei sopeudu hyvänä naapurina luonnon seuraan, vaan vaikuttaa häikäilemättömä1tä diktaattorilta
Mittakaava on siten pidettävä mielessä ja säilytevtävä. Asuminen paperiroskan seassa, jota valitettavasti saa meillä kaupunkien kaduilla ja yleisön kokouspaikoilla inhottavuuteen asti nähdä, ei liene kenellekään mieluista. "Rakennus, joka ylittää ympäröivän metsän korkeuden , ei sopeudu hyvänä naapurina luonnon seuraan." jättiläisten valtakuntaan, missä hän voi joutua sellaisen hirviön taHaHavaksi. Maati.Jojen rakennuspaikat ovat meillä kuitenkin isojaon vaikutuksesta hajaantuneet eflilleen toisistaan. Tässä tapauksessa sitäkin suuremmalla syyllä, kun ylikorkeat rakennukset särkevät näkymiä penikulmien alueella. Rakentamisen suunnitelmaUinen ryhmittäminen onkin eräs luontoa parhaimmin saastava toimenpide. Jos suuret rakennukset voiva>t haitallisesti turmella maisemaa, saattaa se onnistua pienillekin. Niinpä olisi haja-asutuksestakin vapauduttava, koskapa se on kallein asutusmuoto, ja koska se on epäkäytännöllinen enimmille ihmisille maaseudullakin, maanviljelijöitä ehkä lukuunottamatta. Maaseudullakin olisi siis asutus koottava yksiin ryhmiin eikä siroteltava sitä pitkin "maita mantereita". Esikaupunkimme ja kylämme haja-asutuksineen vaikuttavat ilmasta katsottuina siltä, kuin olisi jokin sieltä käsin siroitellut paperilappusia maisemaan ja siten aikaansaanut epäjärjestystä. Ainakin olisi sellaiset siten ryhmitettävä, että ne muodostaisivat oman kokonaisuutensa ja tekijänsä silhuetissa. Vähäiset kesämajat ja saunamökit uhkaavat suuPlen kaupunkien äärellä kaikkia rantoja, joiden kuitenki-n pitäisi olla suomassa virkistystä muillekin kaupunkilaisille kuin vain näiden mökkien omistajille. Tä,1laisten kesäpaikkojen merkitys asukkailleen on epäilemättä tunnustettava suurena virkistysja onnentekijänä, mut,ta suurten asutuskeskusten äärellä nekin olisi suunnitelmallisesti ryhmitettävä omille alueilleen. Semmoisina ne saattavat monesti muodostaa kauniin tekijän maisemassa, milloin talon kaikki rakennukset on koottu verraittain kiinteäksi ryhmäksi, jota vielä kotipihan puut sitovat kauniisti yhteen. Peltojensa keskellä matal-ahkollakin kummulla tälla,i47. Kauempanakin olisi sellaiset paikat, missä luonto on onnistunut luomaan erikoisen kauniita ja herkkätuntuisia maisemia järviemme rannoille, kokonaan rauhoi-tettava rakentamiselta yhteiseksi iloksi ja luonnon nähtävyyksiksi
Tämän tulisi olla meilläkin vallitsevana tapana. Kuitenkin pitäisi ihmiskäden työ sovittaa luontoon siten, että se mahdollisuuden mukaan näyttäisi siihen luonno~taan kuuluvaka, ja sitä pikemmin kohottaisi kuin rumentaisi. Nykyaikaisessa kaupungissa ei katu ole enää rakennuksen seinästä toiseen ulot<tuva kiviaineella peitetty pinta, vaan siihen liittyvät varsinkin asuntoalueilla sään. Väärät mittasuhteet: havupuut ovat kuin kurjia rikkaruohoja talojättiläisten juurella. Turkkilainen sananpa-rsi sanoo: "missä rakennetaan, siellä istutetaan puita". Valitettavaa on, että meiHä rakennettaessa ,kaadetaan puita ja uurrellaan maastoa. R akennusten ryhmittelyllä ja niitä toisiinsa miellyttävästi sitovalla puustolla ja pensastolla on mitä suurin vaikutus kokonaiskuvaan. Toiminnan pitäisi olla päin48 vastainen. Sen sijaan voi toisinaan nähdä, miten pientä asumusta varten metsänreunasta saatu palsta on metsään työntyvältä osaltaan kokonaan hakattu paljaaksi, ja siten lyöty metsään ammottava, ruma kolo. Kadut ja tiet uurtavat maisemaan erittäin selvästi näkyviä viivoja. Vanhan perinteellisen maalaistalon asuinrakennuksen kapea ja pitkähkö muoto sitoutuukin perustaansa kiinteästi, ikään kuin yhtaikaa maastonsa kanssa luotuna ja muodostaa vastakohdan myöhemmin yleiseksi tulleelle ullakkohuoneelliselle, lyhyelle ja korkealle, tönömäiselle rakennustyypille, joka jää maisemassa paljon irrallisemmaksi. Pohjois-Haaga. neo maanviljelystalo voi muodostaa mitä kauneimman silhuetin ja taivasta vastaan piirtyen oikeuttaa pohjalaisen kansanlaulun sanonnan: "talo niinkuin linna"
-~~49. • I ~. Yllä 1930-lu vun T ukholmaa, alla 1950-luvun Tapiolaa. Oikeat mittasuh teet: puut pääsevät oikeuksiinsa. •
Sen tulee, kuten v-iime vuosisadalla rakennetut kanavamme, esiintyä kulttuuritekijänä, uutena kauneusmomenttina. Sitä tärkeämpää on, että se suunni:teHaan ja rakennetaan maisemaan soveltuvaksi ja kauniiksi. nöllisesti kapeat viherkaistat. Sitäpaitsi tulee nykyai,kaisen pikaja moottoritien saada kum50 maUekin sivulleen suojaava eristysvyöhyke estämään liikenteen häiritsemistä ja suojaamaan tien ympärysalueita liikenteen tuottamilta vaaroilta ja haitoilta. Ts. Ei niiden myöskään välttämäittä tarvitsisi olla tasaleveitä. Suurten moottoriteiden alueen leveys kohoaa 40 ja 60 metriin, joten tiestä tulee uusi haUitseva piirre maisemaan. Taitavasti suunniteltuna tämä onkin sille mahdollista. Kun tiet vielä kaarretaan maaston muotojen mukaan, rikastuvat näkymät ja yksitoikkoisuuden sijaan saadaan vaihtelevuutta. Timo Miettinen. Tie, pieni tai suuri, on ensinnäkin suunniteltava niin, että sillä ja maisemalla on "sama aaltopituus". Teitä, samoin kuin rautateitä rakennet:taessa ei voi välttyä leikkauksilta ja pengermiltä. Siten niissä säilyisi rytmiä ja vaihtelevuutta, mikä loisi v,iihtyisyy,ttä kotien äärelle. Tosin pyritään tiet mahdollisimman hyvin suunnittelemaan korkeuskäyriin sopeutuviksi, mutta kuta tärkeämmästä ja nopeammin liikennö~tävästä tiestä on kysymys, sitä enemmän on nousuja kaarresuhteista pidettävä kiinni. Valitettavan usein nämä kaistat va,in mielikuvituksettomasti tasataan nurminauhoiksi sen sijaan, että ni-iUä säilytettäisiin luonnon puut, pensaat ja muu kasvil,Lisuus sekä kauniit jäkäläiset kivet. laakeasti aaltoilevassa maastossa tiekin on tehtävä suurin kaartein ja loivin nousuin, jota vastoin kumpuilevassa, pienimuotoisessa maastossa kaarteet tulevat jyrkemmiksi ja nousut samoin. •·vanhan perinteellisen maalaistalon kapea ja pitkähkö muoto sitoutuu perustaansa kiinteästi, iki1änkuin yhtaikaa maastonsa kanssa luotuna ." Valok. Viivasuorista, yksitoikkoisen nukuttavis
Meikäläinen luonto ei yleensä tunne tasoja ja jyrkkiä taitteita. Tällöin vältetään myös se meiHä tavallinen näkymä metsän ääriviivaan hakatusta rumasta lovesta, jota kohti kulkeva tie näyttää äkkiä häipyvän taivaaseen. Jos sem,ijaan mäen huipulle tehdään kaarre, näkee ajaja, minne päin on käännyttävä. Tielinjan tulisi liikenteen luonteen mukaisesti vaikuttaa sulavalta ilman ka,tkoja ja äkillisiltä kynnyksiltä näyttäviä kohtia. Tämä kaikki neuvoo rakentajaa pyöristämään Ieikkaustasojen yläja alareunat sekä pei~tämään ne turpeilla arpien poistamiseksi, kuin myös jättämään matalaa alikasvullisuutta tiealueen ja metsän rajalle. Leikkaukset ja penkereet vaikuttavat luontoon isketyiltä haavoilta. Tietä ei esim. luonnonesine tien kaarteen kohdalla kiinnittää tien paikalleen ja katsojan silmissä motivoi tien kaartumisen. Nykyaikaisen tien pyrkiessä määrätietoisesti päämääräänsä saadaan nähdä, miten "kalliot kahaksi lensi, vaarät vaskiset vapisi". Tämän saavuttamiseksi on horisontaalija vertikaalikaarteen alettava samasta kohdasta, jolloin syntyy juoheasti etenevä ·tieviiva, mikä pikemminkin tekee maiseman mielenkiintoisemmaksi kuin rumennetuksi. Tämä vaatimus johtaa samalla kauneudellisiin ratkaisuihin. Tavallisestihan tällaisella rajalla metsä alenee vähitellen ensin madaltuen, sitten jättäen tilaa pensastolle ja lopuksi ruohokasveille. Riittävän näkyvyyden saavuttaminen ei kuitenkaan saa johtaa sellaiseen kaavamaisuuteen, että tienvierialueelta kaadetaan kauneustekijöinä tai luonnontuotteina erikoiset puuyksilöt. Kaarteen kohdalla taasen saadaan seinämällinen kaunis tilavaikutus, mitä metsän salaperäisyys tehostaa. Avoimessa maisemassa taas on eduksi, jos tie voidaan ikäänkuin "naulata" kiinni maisemaan. Niinpä jokin puita kasvava kumpare, yksinäinen puu tai pieni puuryhmä, pylväskataja, siirtolohkare tms. siten, että metsän ja aukean rajalla korkea metsä ei jyrkästi häviä antaen tilaa puuttomuudelle. Sama näkyy kasvillisuudessakin esim. Syynä on paljolti se pykälien tiheikkö, joka kaikkea hallinnollista toimintaamme mitä suurimmassa määrin kangistaa. Eihän alaosastaan oksaton puunrunko voi vaikuttaa haitallisesti autoilijan kykyyn nähdä edessä olevaa tiealuettal Nykyisin on teiltä alettu vaatia myös optillista moottoriajoneuvon ohjausta, millä tarkoitetaan sitä, että kuljettaja voi tienjatkon peittyessä näköpiiristä aavistaa, minne päin tie kääntyy. Jääkausi on täällä pyöristänyt muodot. ole vietävä viivasuorana mäen yli, jolloin se katoaisi näkymättömiin tai sen jatko näkyisi ehkä kauempana sivulta viistoon työntyvana tienkappaleena. Tällainen halkaistu kallio vaikuttaa raa'alta, mutta jos leikkauksen annetaan kapein penkerein levitä ylöspäin, ja penkereille tuodaan vähän multaa, kasvattaa luonto siihen pian 51. R ajansa tälle aaltopituuden seuraamiselle asettaa näkymävaatimus, joka turvallisuuden vuoksi on asetettava etusijalle. ta teistä, jotka miekaniskun tavoin halkovat maisemaa, on jo luovuttu, vaikka valitettavasti meillä monia pääteitämme on vielä jouduttu toteuttamaan vanhentuneiden suunnitelmien mukaan
Hiekanotto olisi vähintäänkin keskitettävä yhteen paikkaan eikä saUit-tava repelöimistä siellä täällä. Teiden rakentamisen yhteydessä voidaan maisemaa paljon säästää. ovatkin joutuneet vaaravyöhykkeeseen. Vjimemainituit 52 Valok. Kalliola. Ne ovat liiallisena houkuttimena tienrakentajille hyvän tiesoran ottopaikkoina. Hyvää tienvarsikulttuuria. R . Sorakuopat oli6i sijoitettava metsävyöhykkeen taakse, jotteivät ne rumenta·isi tien maise. kukkiaan, jolloin näkymä heti pehmenee ja tulee kiintoisammaksi. Kauniita rantoja on kunnostettava, muinaismuistojen, puurivien ja lehtokujien vahingoittamista vältettävä ja kauniita harjujamme suojeltava
Tienrakentamisen yhteydessä voidaan toisaalta luoda uusia kauneusarvoja. Niitä on sodan jälkeen voimalaitoksia perustettaessa rakennet<tu runsaasti suurimpiin jokiimme. Meillä siltojen esteettinen puoli on jäänyt luvattoman paljon laiminlyödyksi, kunnes siihen viime aikoina on alettu kiinnittää enemmän huomiota. Voidaan Huonoa tienvarsikulttuuria. Kiinnitän lopuksi huomiota myös patorakennuksiin. Tällainen pato saattaa muodostua mahtavaksi tekijäksi maisemassa, minkä vuoksi sen muotoilemiseen onkin syvennyttävä erityisen vakavasti. Puhelinja sähkömiehet •tekevät johtojaan vetäessään monesti rumaa jälkeä oksiessaan puita ja katkoessaan niiden latvoja. Meillä ei niiden muotoon nähden olekaan huomauttamista, mutta valitettavaa on, että niillä maisemastamme ryöstetään sen kaikkein kauneimpia ja usein jylhän mahtavia koskemattoman luonnon mo53. iinpä sillanrakennuksen alalla on ulkomailla nähtävissä loistoratkaisuja, etenkin senjälkeen kuin esijännitetty betoni on tullut käytäntöön. Sil tahan rakennetaan salmipaikkoihin, jotka yleensä kuuluvat maamme kauneimpiin maisematekijöihin. Erityisen maininnan ansaitsee -tienvarsien vaaliminen. maa. On toki parempi kokonaan poistaa tiellä oleva puu, kuin jättää se "invaliidina" ihmisen raakuudesta kertomaan. Kun niiden käyttö lopetetaan, tulisi jälki tasoittaa yhtenäisiksi lainehtiviksi pinnoiksi, niin että luonnon olisi helpompi vähitellen ulottaa parantava vihervaippansa ihmisen iskemän haavan päälle. Samoin tien vierelle jäljelle jäänyt vähäinen "kalI<ioinvaliidi" on parempi tehdä sepeliksi, kuin jättää siihen. Siistit-tävä on myös matala moreenimaan leikkaus, jonne kivet ovat jääneet lojumaan, sitten kun pehmeämpi maa on viety tien täytteeksi. nähdä siltoja, jotka kuten viulun kieli ovat jännitettyjä jyrkkärinteisten rotkojen yl•i, sekä toisia, joissa siltaa ei vain pohjapiirroksessaain ole tehty kaarevaks,i, vaan myös pystytasossa, niin että siltakohta täysin luontevasti liittyy osana tien juoheaan kokonaislinjaan
Keskittämällä tällaista toimintaa jonk,in kaupungin tietylle puolelle voidaan toisia rantoja säästää. Eiköhän siten liene täysin oikeutettua vaatia, että jäljelle jääneet koskemme on nyt jätettävä rauhaan. liene tarpeellista perustaa öljysatamaa juur.i kauneimpiin maisemiin taikka käyttää kaikkia rantamia sa:tamaja teollisuustarkoituksiin. Ei esim. Voimajohdot, satamat ja teollisuussekä varastoalueet merkitsevät sangen väkivaltaista puuttumista luontoon. Tarvittaisiin valistunutta ja entistä huolellisempaa kunnallispolitiikkaa kaupunkien ja taajamien luonnonarvojenkin sä.ilyttämiseksi. numentaalisia luomuksia. Niitäkin rakennettaessa voidaan kuitenkin luonnonsuojeluja kauneusnäkökohtia jossain määrin ottaa huomioon; erityisesti paikan valinnassa. Sen sijaan olemme epäilemättä menossa atomiaikaa kohden, jolloin voimaa voidaan kehittää valtavin määrin toisilla tavoilla. Sunilan tehtaat saarellaan, missä ne korostavat sikäläisiä kalliomaisemia. Nykyajan teoUisuus ei enää viihdykään nokisessa ja epäjärjestyneesRakentelujälkien siistimisessä olisi pikoski. Paltamo, LepValok Timo Miettinen. 54. monesti parantamisen varaa. Niinpä voimalaitoksemme voivat puolen vuosisadan kuluttua olla täysin vanhanaikaisia ja arvottomia mutta koskemme kuohuineen ovat iäksi menneet, eikä tekniikka pääse niitä entiseen asuunsa palauttamaan. Voimansaanti on nyky-yhteiskunnalle välttämätitömyys, mutta jo useiden vuosien aikana on ollut nähtävissä, eHemme vesivoimillamme saa tätä tarvetta ratkais.tuksi. Teollisuuskin voi niitä kunnioittaa, vieläpä luoda uusia kauneusarvoja, mistä meillä on esimerkkinä mm
Niitä voidaan osaksi käyttää notkojen täyttämiseen, mutta silloinkin ne tarvitsisivat parantavan nurmipeitteen suojakseen . Lisäksi tarvitaan mielikuvitusta ja taiteellista silmää, jotta ihmiskäden työ muodostuisi positiivis,eksi lisäksi eikä häikäilemättömyyden todistukseksi. Luonto on elämää, vaihtelua. . Oma probleemansa on teollisuuden, kaivosten ja kaupunkienkin valtavien jätekasojen ilmaantuminen luontoon. Suhtautumisesta luontoon voidaan kansan kul.ttuuritasoa arvostella. Rakentamisesta Luontoon ei voi antaa mitään normeja tai yleispäteviä ohjeita, sillä tehtävät ovat yhtä moninaiset kuin luonto, joka ei koskaan toista itseään, {l., ,... ei maisemana eikä yksi,tyiskohdissakaan. 55 ... Koroste~takoon tässä yhteydessä myös vesien suojelun tärkeyttä, jota lainsäädännölläkin jo on ryhdytty hoitamaan. Luonto ja kauneus merkitsevä•t ihmiselle elämänarvoja, jotka moninkertaisesti korvaavat suojel,uun uhratut vaivat ja varat. "Hyvällä tiella on sama aaltopituus kuin maisemalla." > sä ympäristössä, vaan luo äärelleen puistoja ja istutuksia, jopa koristelammikoitakin, ja mahtavilla rakennuksillaan se piirtää kauniita ääriviivoja m aisemiin . Toivottavaa on, että tekeillä oleva uusi luonnunsuojelulakimme tulee turvaamaan luontomme pahimmilta kolhaisuilta. Siten rakentaminen luontoon vaatii ennen muuta luonnon suuri~n arvojen ymmärtämistä ja halua niiden säi,lyt!lämiseen
Vastako niin myöhään, voidaan ehkä kysyä. Olihan meiHä ollut 56 luonnonsuojelula,kikin voimassa jo vuodesta I 923. 1938. Ne 1 jänne s vuosisata 1 u on no ns u o j e 1 u työtä Suomen Luonnonsuojeluyhdistys 1938-1963 Peitsa Mikola Suomen Luonnonsuojeluyhdistys perustettiin 27. Kuinka niin ollen Suomessa, "yhdistysten luvatussa maassa", ei ollut a,ikaisemmin syntynyt omaa yhdistystä luonnonsuojelun ylevän, merkitykseltään sekä kansallisen että kansainvälisen aatteen ympärille?. 5. OHhan maassamme toki puhuttu ja kirjoi,tettu luonnonsuojelusta paljonkin jo vuosikymmeniä aikaisemmin
Linkola: Luonnonsuojelumme kehityksestä. 1) Tässä luvussa esitetyt tiedot perustuvat etupäässä seuraaviin lähteisiin: K. Suomen Luonto 1: 7-12. Mikä osa tapahtuneessa kehityksessä on Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen ansiota, ei ole mahdollii>ta ei,kä tarpeenkaan eritellä. Nordenskiöldin kansallispuistoajatus jäi elämään. Luonnonsuoje1uaatteen ajaminen oli kuitenkin vielä neljännesvuosisata sitten suhteellisen harvalukuisten intomielisten yksilöiden, etupäässä luonnont,ieteilijäin, asiana. Aate kasvoi ja johti vähitellen konkreettisiin tuloksiin; niinpä metsähallitus alkoi perustaa hallinnassaan oleville valtionmaille säästömetsiä mm. Suomen Luonto 1: 71-76. * * Lähtö taipaleelle 1) Etsittäessä Suomen luonnonsuojelun juuria voidaan tehdä sama havainto kuin monen muunkin aatteen kohdal'la: aate, joka on ulkomailla syntynyt ja jo varsin pitkälle kehittynyt, on Suomessa saanut jalansijaa ·kansallisen heräämisen yhteydessä. Nordenskiöldiä, joka tuolloin teki ehdotuksen suuren kansallispuiston perustamisesta näytteeksi jälkipolv.ille isänmaan alkuperäisestä luonnosta. 1941. On niin ollen täysi syy, yhdistyksen nyt täyttäessä 25 vuotta, luoda katsaus .taaksepäin, yhdistyksen vaiheisiin ja sen toiminta-alalla tapahtuneeseen kehitykseen. Tällainen tarkas,telu antanee samalla viitteitä myös yhdistyksen vastaisen toiminnan varalle. Mutta on aiheellista tarkastella, millaisia asioita Luonnonsuojeluyhdistys on tähänas,tisena toiminta-aikanaan ollut ajamassa milloin aloitteen tekijänä, milloin toisten tukijana millaisia tavoitteita se on toiminnalleen asettanut ja miten se on pyrkimyksissään onnistunut. Monet niistä toimenpiteistä, mitä luonnon suojelemis·eksi on kuluneina vuosina suoritettu, olisi kentis saatu aikaan ilmankin yhdistyksen toimintaa. 1941. Niilo Söyrinki: Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen perustaminen ja ensimmäiset toimivuodet. E. nykyinen Pyhähäkin kansaHispuis to rauhoitettiin metsähalli twksen päätöksellä 1914 -, ja Enontekiön Ma-llatunturi rauhoitettiin maaherran päätöksellä 1916. On selvää, että luonnonsuojeluaate olisi viime aikoina Suomessa levinnyt ja saanut kannatusta ilman Luonnonsuojeluyhdistystäkin. 57. Suuri muutos on tapahtunut sinä aikana, minkä Suomen Luonnonsuojeluyhdistys on ollut olemassa. Laajoille kansalaispiireille ajatus oli melko kaukainen, ellei kokonaan tuntematon. Viime vuosisadan 1 kansallisten suurmiesten Lönnrotin, Runebergin, Snellmanin, Topeliuksen kirjoituksista voidaan löytää paljonkin sellaista, mikä henkii rakkautta Suomen luontoon ja missä korostetaan suojelun tarpeellisuutta ja vastustetaan tarpeetonta hävittämistä. Seuraavina vuosina se tulee esiin tuon tuostakin miHoin luonnontietei.Jijäin, milloin metsähallintomiesten kirjoituksissa. Varsinais•ena luonnonsuojelun syntymävuotena pidetään meillä kuitenkin vuotta 1880 ja aatteen isänä A
Voitaneen väittää, että luonnonsuojelun kehitys maassamme ei 1920ja 30luvuilla ollut niin ripeätä kuin olisi voinut odottaa. Palmen Suomen Maantieteellisen Seuran vuosikokouksessa 1905. Tämä tavoite, suurten maaalojen erottaminen taloudellisen käytön ulkopuolelle, leimattiin nuoressa ja kehittyvässä maassa helposti edistyksen jarruttamiseksi; paikallinen väestö sitä yleisesti vastusti pitäen binni vanhoista nautintaoikeuksistaan. 2. La·ki edellytti mm. 1938 annetulla lailla perustettiin maahamme neljä kansallisja kuusi luonnonpuistoa. Tällaisia luonnonja kansalli-spuistoja ruvettiinkin ripeästi puuhaamaan. Kaarlo Linkolalle tehtäväksi laatia alueita kos,kevan suunnitelman, joka valmistui 1926. A. Luonnonsuojelutoimintaa harjoitettiin silloin vielä kapealla tieteellisellä pohjalla. Kåikkea luonnonsuojelua saatettiin pitää asutuksen, uudisraivauksen ja m etsänhoidon vastustamisena tai pelkästään epärealistisena ja ideali'5tisena haihatteluna, mikä osaltaan jarrutti luonnonsuojeluaatteen leviämistä. Kaarlo Linkola Ajatuksen erityisen luonnonsuojeluyhdistyksen perustamisesta lienee ensimmäisenä lausunut professori J. Suunnitelman toteuttaminen kohtasi kuitenkin monenlaisia vaikeuksia, ja vasta 18. 1923. suurten luonnonsuojelualueiden perustamista 58 valtionmaille. Se taikasi tälle työlle tietyt edellytykset; nyt tarvittiin vain aloitteita ja toimintaa viemään si tä eteenpäin. Ponnistukset keskittyivät liian yksipuolisesti luonnonsuojelualueiden perustamiseen. T avoitteena oli ennen kaik•kea luonnon s u o j e l u, koskemaHoman, alkuperäisen luonnon säilyttäminen tieteellisiä tutkimuksia varten. Metsähallitus antoi prof. Yhdistyksen perustamista saatiin kuitenkin odottaa vielä 33 vuotta. Luonnonsuojelulaki merkitsi siihen mennessä suurinta edistysaskelta luonnonsuojelutyön alalla. 7. Tänä ai,kana toimi luonnonsuojeluaatteen hyväksi voim akkaimmin Societas pro Fauna et Flora Fennica, joka mm. Laki saatiinkin aikaan ja se astui voimaan 1. Kun kuitenkin luonnonsuojeluväen pit<käaikaisten ponnistelujen päämäärä oli saavutettu, luonnonja kansa!l.is,puistot perustettu, oltiin valmiit seuraavaan askeleeseen, luon nonsuojel uyhdii>ty,ksen. Tällä taholla koettu vas-tustus vaikutti haita1lisesti muuhunkin luonnonsuojelutyöhön. teki 1917 senaatille esityksen luonnosuojelulain valmistamisesta
Yhdistysrekisteriin merkintä tapahtui välittömästi perustamisen jälikeen. Olli Heikinheimon, toht. Johtokunta valitsi puheenjohtajaksi Linkolan ja varapuheenjohtajaksi Lakarin sekä kutsui yhdistyksen sihteeriksi Niilo Söyringin ja ruotsinkieliseksi apulaissihteeriksi Ilmari Hustichin. Tieteellisen tavoitteen tultua toteutetuksi oli aika suunnata toiminta luonnonsuojelun muille aloille, maisemanhoitoon ja sosiaaliseen luonnonsuojelutyöhön, ja näillä aloilla onkin juuri vapaan yhdistyksen, kansalaisjärjestön, työmaa. Ilmari Välikankaan. K. peru6tamiseen. Perustavassa kokouksessa ilmoittautui yhdistykseen 62 jäsentä. Neuvottelukuntaan, joka sääntöjen 13 §:n mukaan toimii neuvoa antavana elimenä, kutsuttiin syksyllä 1938 23 henkilöä maan eri puolilta; ensimmäisen kokouksensa se piti yhdessä johtokunnan kans59. Sihteereinä toimivat maisterit Es·ko Suomalainen ja Ilmari Hustich . Johtokunnan ensimmäisiä tehtäviä oli yhdistyksen tunnetuksi tekeminen ja jäsenten hankinta. Ensimmäiseen johtokuntaan tulivat seurojen nimeäminä prof. Linkola (Suom. Eläinja Kasvitiet. Ernst Häyrenin, toht. J. Pontus Palmgrenin, maist. Jäsenma,ksuksi vahvistettiin 25 markkaa vuodessa. Sääntöjen mukaan johtokuntaan kuuluu 12 jäsentä siten, että kukin nelj ästä perustajaseurast a nimeää yhden jäsenen ja muut 8 valitaan vuosikokouksessa. Seura Vanamo), prof. Aarne Laitakari (Suomen Maantieteellinen Seura) ja toht. Linkola, joka myös valittiin sen puheenjohtajaksi. pro Fauna e_t Flora Fennica), prof. Ensimmäiseen vuosikokoukseen (2. M. 0. Vuosikokous va,litsi johtokuntaan lisäksi prof. K. Alex. Viljo Kujala (Suomen Metsätieteellinen Seura). Tässä kokouksessa päätettiin perustaa yhdistys nimeltä "Suomen Luonnonsuojeluyhdistys Naturskyddsförening i Finland". Levanderin, toht. Luther (Soc. K. Niiden toimesta, 46 kansalaisen allekirjoittamalla 1 kehoituksella, kutsuttiin luonnonsuojelusta kiinnostuneita oman yhdistyksen perustamiskokoukseen Helsinkiin, Säätytalolle toukokuun 27 p:ksi 1938. Kutsua oli noudattanut noin 90 henkeä. 4. Martti Tertin ja prof. Rolf Palmgrenin, toht. Ei liene pelkkä sattuma, että nam a kaksi perustamispäätöstä, luonnonja kansallispuistojen sekä Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen, tehtiin melkeinpä samanaikaisesti. Etukäteen valmisteltu sääntöehdotus hyväksyttiin ja valittiin väliaikainen johtokunta. Tässä tarkoituksessa lähetettiin liittymiskehoitus ja yhdistyksen säännöt maan kaikille oppikoulujen luonnonhistorian opettajille sekä jaettiin Suomen Maantieteellisen Seuran aikakauslehden Terran mukana kaikille sen tilaajille. 1939) mennessä olikin jäsenmäärä noussut jo 132:een. Luonnonsuojeluyhdistyksen perustamista valmisteltiin yhteises-ti neljän luonnontieteeUisen seuran, Societas pro Fauna et Flora Fennican, Suomalaisen Eläinja Kasvitieteellisen Seuran Vanamon, Suomen Maantieteellisen Seuran ja Suomen Metsätieteellisen Seuran, keskuudessa. Kokouksen avasi prof. Yhdistyksen johtokunta, joka ensimmäisessä vuosikokouksessa valittiin kokokonaisuudess-aan uudelleen, ryhtyi ripeästi toimintaan ja aloitteiden tekoon luonnonsuojelun eri suunnilfa. Lakarin, prof
1942. 4. 1939, jolloin läsnä oli 10 neuvottelukunnan jäsentä. Vuoden 1940 vuosikokous jäi pitämättä eikä neuvottelukuntaakaan kutsuttu kokoon. A. 1. Luonnonsuojelulle raskaita menetyksiä olihan mm. Lakari (24. neljä vasta perustel) Luettelo näistä: Suomen Luonto 2: 77-80. Böök ehdotti, että kuntiin olisi perustettava luonnonsuojelulautakuntia. Tässä kokouksessa leht. 4.) ja samassa yht,eydessä myös neuvottelukunnan kokous, jossa hahmoteltiin tulevaa toimintaa. 1941) ja kohta hänen jälkeensä puheenjohtaja, yliopiston rehtori K. Tällöin kiinnitettiin huomiota kaupungin lähimetsien hoitoon sekä kaupunkilaisten käyttäytymiseen niissä ja esitettiin kaupungin haltuun joutuneen ja runsaasta linnustostaan tunnetun Annebergin alueen varaamista luonnonsuoje1 u tarkoituksiin. Th. Merkittävimpänä saavutuksena oli kuitenkin yhdistyksen ensimmäisen vuosikirjan, 80sivuisen "Suomen Luonto" 1 :n ilmestyminen. 1942). Lakari tuista luonnonsuojelualueista jäänyt rajan taa<kse aiheuttaneen sodan jälkeen toiminta pääsi kuitenkin ripeästi uudelleen käyntiin. Luon nonsuojel uy hdis ty ksen ripeästi alkaneen toiminnan keskeytti syksyflä 1939 alkanut sota. Linkola (26. 60 0. Yhdistys kärsi muutoinkin raskaita menetyksiä: •kuoleman kautta poistui ensin yhdisty,ksen varapuheenjohtaja, metsähallituksen ylijohtaja . 4. Viljo Kujala puheenjoh. iinikään Helsingin kaupungin puoleen käännyttiin. 9. Sodassa kaatui yhdistyksen hallituksen jäsen, yliopiston metsänhoitaja Martti Tertti (5. Tämä merkittävä afoite, jota lähdettiin toteuttamaan valtion luonnonsuojelunvalvojan avulla, johtikin nopeasti tuloksiin: kahta vuotta myöhemmin neuvottelukunnan kokou,ksessa saatettiin ilmoittaa, että lautakunta oli asetettu tai luonnonsuojeluasiamies nimetty yli 300 kuntaan.1) Johtokunnan muista aloitteista ensimmäisen toimintavuoden ajalta mainittakoon, että se kääntyi sekä Tieja vesirakennushaUituksen että Valtion puhelinkomitean puoleen kiinnittäen huomiota maisemanhoidollisiin näkökohtiin niiden toimialoilla. Kesällä 1941 sota syttyi uudelleen, ja miiehet joutuivat jälleen rintamalle. 1940). Heidän seuraajikseen valittiin prof. J. Vuoden 1941 vuosikokous pidettiin (6. J. sa 2
Luonnon harrastus ja tuntemus Luontoa voi suojella vain se, joka tuntee sitä ja on siitä kiinnostunut. kasvit ja kivet ovat olleet retkeilyjen kohteina, usein on retkeilyillä ollut mukana useammankin alan asiantuntijoita, syksyisin on järjestetty joitakin sieniretkiä, jne. useimmat niistä perinteellisiksi tulleista toimintamuodoista, joista seuraavissa luvuissa esitetään välähdyksiä, saivat alkunsa noina ankeina sotavuosina. Lintukurssin ohjelma on käsittänyt esittelyjä yliopiston ja koulujen kokoelmissa sekä pari retkeilyä. tajaksi ja prof. Retkei<lytoimintaan liittyy luonnontuntemuskurssien järjestäminen. Yhdistyksen jäsenmääräkin kasvoi ripeästi nousten sodan päättyessä 1945 jo toiselle tuhannelle. Luonnonsuojeluharrastusta levitetään parhaiten laajoihin väestökerroksiin opettamalla luonnon tuntemusta ja herättämällä mielenkiintoa eläimiä, kasveja ja luonnon ilmiöitä kohtaan. Hyvästä alusta rohkaistuneina pääkaupungin lintukursseja jatkettiin seuraavina vuosina, samoin järjestettiin kivija hyönteiskursseja, joskaan ei yhtä säännöllisesti. Porvooseen (1946), Lohjalle (1949) ja Hämeenlinnaan (1959). Heti ensimmäinen retkeily sai innostuneen vastaanoton: osanottajia oli 80. Kursseihin osallistui silloin noin 900 henkeä, heistä suurin osa suomenja ruotsinkielisiin lintukursseihin, mutta ,kivikursseillakin oli 92 henkeä ja metsäja suokasvikursseilla 50. Kun sota päättyi ja yhteiskunta palasi vähitellen normaalitilaan, oli Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksellä siis hyvät lähtöas,emat monipuoliseen toimintaan. Retkeilyn järjestämisestä pää-kaupungin yleisölle teki ehdotuksen apulaissihteeri Hustich 1942, ja ensimmäiset retkeilyt, kolme luvultaan, toteutettiin seuraavana keväänä. Siitä lähtien retkeilyt ovat kuuluneet jokavuotiseen ohjelmaan pääkaupungissa. 1950luvulta lähtien kurssien pääpaino on 61. A!,kuvuosina yleisiä linturetkeilyjä järjestettiin keväisin kaksi tai kolme, mutta 1950-luvun puolivälistä lähtien on huhti-toukokuun aikana pääkaupunkilaiisilla ollut tilaisuus retkeillä Luonnonsuojeluyhdistyksen lintuasiantuntijain opastuksella miltei joka sunnuntai. Tästä oli tietoinen myös Luonnonsuojeluyhdistyksen ensimmäinen johtokunta, ja joukkoja herä-ttävä toiminta aloitettiinkin järjestämällä yleisöretkeilyjä ja erilaisia luonnontuntemuskursseja. Esitelmätilaisuuksia pidettiin, retkeilyjä alettiin järjestää pää,kaupungin yleisölle jne.; ts. Keväisil,lä linturetkeilyillä, joilla on voitu seurata muuttolintujen ·saapumista VanhankaupunginlahdeUa ja muilla tunnetuilla lintuvesillä, onkin osanotto ollut suurin. Linnut ovat ylivoimaisesti kiinnostavin kohde. Pääkaupungin välittömään läheisyyteen suuntautuvien retkien lisäksi on joinakin keväisinä pyhäpäivinä tehty tutustumismatkoja ,kauemmaksikin, esim. Seuraavina sotavuosina toiminta jatkui mahdollisuuksien mukaan. Aarne Laitakari varapuheenjohtajaksi. Lintujen ohella mm. Ensimmäiset kurssit pantiin toimeen pääkaupungissa kevättalvella 1945, ja osanotto ylitti heti kaikki odotukset
Helsinkiläisiä luonnossa. Näyttelyssä kävi kuukauden aikana 29.000 henkeä, ja yleisestä toivomuksesta näyttely uusittiin seuraavana vuonna. Varsinkin alkuvuosina toistuvat retkeilyjen ja kurssien yhteydessä miltei säännöllisesti nimet Viljo Kujala, Aarne Laitakari, R eino Kalliola, iilo Söyrinki, Olavi Leivo, Göran Bergman, Antti R ei. Yhteistoimin Werner Söderström Oy:n kanssa järjestettiin keväällä 1945 prof. Yleisön harrastusta herättävään toimintaan kuuluvat myös näyttelyt. Kivirikon lintukokoelma näytteille Hels-ingin taidehalliin. siirtynyt yhä enemmän retkeilyihin. Kalliola. Kuva Luonnonsuojeluyhdistyksen yleisöretkeltä runsaat JO vuotta sitten. Valok. K. Lintunäyttelyn herättävää merkitystä kuvastaa se, että vuoden 1945 näyttelyssä kävijöistä liittyi Luonnonsuojeluyhdistykseen 800 uutta jäsentä. R. E. Kurssien opettajina sekä retkeilyjen johtajina ja asiantuntijoina tapaamme Luonnonsuojeluyhdistyksen johtokunnan jäseniä, yliopiston ja oppikoulujen opettajia, ylioppilaita sekä taitaviksi kehittyneitä harrastajia. 62 Pääkaupungin luonnontuntemuskurssien pitopaikkoina olivat yliopiston eläintieteen ja geologian laitokset sekä useat oppikoulut
Kurssien ja retkeilyjen lisäksi Luonnonsuojeluyhdistys on harjoittanut yleistä esitelmätoimintaa. Pitempiäkin retkiä tehtiin, kuten Yyterin kuuluille linturannoille (1948 ja 1949). Kerhon toiminta on jatkunut toistakymmentä vuotta. järjestöjen tilaisuuksiin. Toimintaa johti maist. V. Jo ensimmäisinä toimintavuosina järjestettiin lisäksi esitelmätilaisuuksia ajankohtaisen aiheen ilmaantuessa. Aiheet ovat olleet yleistaj uisia, kotimaan tai ul,komaiden luonnosta, tavallisesti värikuvin havainnollistettuja. Varoja niiden järjestämiseen on jatkuvasti saatu Opintotoiminnan Keskusliitolta. Sitä varten on saatu raha-avustusta valtiolta. Luonnonsuojeluyhdistyksen innokkaimmat lintujen harrastajat pääkaupungissa perustivat 1947 yhdistyksen lintukerhon, johon alkuaan kuului noin 40 jäsentä. Pääkaupungin kurssitoimintaa varten saatiin varoja Helsingin kaupungilta. 1958 hankittiin Suomen lintuja esittävä kuultokuvasarja, jota on lainattu esitelmätilaisuuksiin. Kerho retkeili miltei joka pyhä ympäri vuoden; pari kertaa kuussa kokoonnuttiin kerhoiltoihin vaihtamaan kokemuksia. Varsinkin Reino Kalliolan ja Niilo Söyringin nimet ovat usein näkyneet sekä radion että erilaisten juhlien, kurssien ja neuvottelupäivien ohjelmissa. Kunkin kurssin ohjelma on käsittänyt sekä luentoja että retkeilyjä; aiheina ovat olleet ehkä enimmäkseen linnut, mutta muutakin luonnontietoa ,kurssin pitäjien taidoista ja harrastuksista riippuen. Vuosikirjan julkaisemista jatkettiin sitten vuosittain vuoteen 1955 saakka. 1941 80sivuisena arvokassisältöisenä niteenä ja samoin suppeampi ruotsinkielinen rinnakkaisjulkaisu "Finlands Natur" I. Olavi Leivo. Mutta vasta vuodesta 1952 lähtien Luonnonsuojeluyhdistys on Helsingissä järjestänyt kerran kuussa suUTelle yleisölle tarkoitetun esitelmätilaisuuden. Yleistajuisia esitelmiä, tavallisesti heijastustai elokuvin täydennettyinä, on alusta pitäen kuulunut vuosikokousten ohjelmaan. Tämän jälkeen toiminta nopeasti laajeni, 1948 oli kursseja jo kahdella paikka,kunnalla, 1949 kolmeHa, 1950 kuudella, 1952 yhdeksällä, ja sen jälkeen pääkaupungin lisäksi vuosittain yleensä 10 -12 paikkakunnalla. Suomenkielisten vuosikirjain s163. Se käsitti neljä luentoa ja viisi retkeilyä. Heti toimintansa alussa Luonnonsuojeluyhdistys tajusi, että se voi kasvaa yli maan ulottuvaksi järjestöksi ja myös pitää yhteyttä jäseniinsä ainoastaan oman julkaisunsa välityksellä. Pääkaupungin ulkopuolella pidettyihin kursseihin on vuosittain osallistunut useita satoja henkiä. Ensimmäinen vuosikirja, "Suomen Luonto" 1, ·ilmestyikin jo v. Puhuttu sana ei kuitenkaan voi korvata kirjoitettua. Toiminta olisi kuitenkin ollut puutteellista, jos se olisi rajoittunut vain Helsinkiin. Yleisömenestys on jatkuvasti ollut hyvä kuulijamäärän vaihdellessa 50-300. Ensimmäinen luonnontuntemuskurssi pääkaupungin ulkopuolella järjestettiin Turussa keväällä 1947. nikainen, Risto Tuomi-koski, Jukka Koskimies, Tahvo Kontuniemi jne. Omien esitelmätilaisuuksien lisäksi on jatkuvasti .koetettu hankkia luonnonja luonnonsuojeluaiheisia esitelmiä radioon ja nuoriso-, kotiseutu-, urheiluym
1951 järjestettiin Helsingissä erityinen luonnontuntemuskurssi kaupungin kansakoulujen opettajille (osanottajia 150) ja 1958 vastaavanlainen kurssi kaupungin nuoriso64 ohjaajille. Tarvittiin useammin ilmestyvää julkaisua semaamaan päivän tapahtumia ja pitämään jäsenistöä ajan tasalla. sanomalehtimiehiä. Viime kädessä nuorison ja suuren yleisön harrastuksen herättämiseen ja ohjaamiseen tähtäsivät myös pyrkimykset saada luonnonsuojeluopetusta Yhteiskunnalliseen lmrkeakouluun, jossa koulutetaan mm. Sisältö on säilynyt suunnilleen entisellään, joskin ajankohtaiselle uutisluontoiselle aineistolle on voitu varata enemmän tilaa. Voittaneet kirjoitukset on vuositta,in julkaistu "Suomen Luonnossa". V. vumäärä vaihteli 80126, ruotsinkielisten 30--40. Vuodesta 1955 lähtien on seminaareissa ja muissa opettajainvalmistuslaitoksissa pantu toimeen luonnonsuojeluaiheisia kirjoituskilpailuja, joihin vuos,ittain on osallistunut satoja kirjoittajia. Siinä mielessä on koetettu vaikuttaa koulujen opetusohjelmiin ja kohdistettu toiminta erityisesti opettajiin ja muihin nuorison ohjaajiin. V. Kirjoittajien joukossa tapaamme eri alojen tiedemiehiä, kirjailijoita, käytännön talousmiehiä ja teknikoita, luonnonharrastajia kaikista piireistä. Ensimmäinen aloite tällä suunnalla oli yhteyden otto kansakoulun opetussuunnitelmakomiteaan 1949. Pyrittäessä levittämään luonnontuntemusta ja ,luonnorn,uojeluha-rrastusta kiinnitettiin huomio luonnollisesti nuorisoon. Sisältö oli yleensä arvokas ja monipuolinen. Ruotsinkielinen vuosikirja on ilmestynyt entiseen tapaan kerran vuodessa. 1958 järjestettiin nuorisoohjaajille toinenkin kurssi, jonka 31 osanottajaa edustivat erilaisia valtakunnallisia nuorisojärjestöjä. Siksi "Suomen Luonto" muutettiin vuoden 1956 alusta neljästi vuodessa ilmestyväksi aikakauslehdeksi, jonka neljä numeroa laajuudeltaan yhteensä vastasivat jokseenkin entistä vuosikirjaa. N iilo Söyrinki. Artikkelien sisältö vaihtelee: tieteellisluontoisia selvityksiä ja synteesejä, luonnonkuvauksia kotija ulkomailta, ajankohtaisia katsauksia, luonnonsuojelu-uutisia jne. Vähitellen kuitenkin todettiin, että kerran vuodessa ilmestyvä vuosikirja on liian löyhä yhdysside. Saman toimintasuunnan piiriin kuuluvat vielä kansanopistoissa ja opettajien kokouksissa eri vuosina pidetyt esitelmät
Lintujen suojelua koskevissa kysymyksissä on hakeuduttu yhteistyöhön Lintutieteellisen yhdistyksen, vesien suojelua koskevissa Limnologisen yhdistyksen kanssa, jne. Luonnonsuojeluyhdistys syntyi jo neljän luonnontieteellisen seuran yhteistyön tuloksena. Sanomatta,kin on selvää, että yhteistyö valtion luonnonsuojelunvalvojan k•anssa on ollut mitä läiheisintä; jopa niin, että hyvin monen asian hoitamisessa on suorastaan mahdotonta erottaa yhdis·tyksen ja virallisen luonnonsuojeluelimen osuutta toisistaan. Jo edellisenä vuonna oli Helsingin yliopistossa aloitettu luonnonsuojeluopetus biologian ja maatalouden opiskeli joille. Yhteistyötä Luonnonsuojelu jos mikään on kaikkia yhdistävä aate, ja niinpä Suomen Luonnonsuojeluyhdistys on toiminnassaan pyrkinyt saamaan kosketusta mahdollisimman laajoi'hin piireihin ja tarkoitustensa toteuttamiseksi asettunut yhteistoimintaan toisten seurojen ja järjestöjen kanssa. Edellä jo tuli mainituksi, miten Luonnonsuojeluyhdistys on nuorisoa lähestyessään ollut yhteistoiminnassa erilaisten nuorisojärjestöjen ja opetuslaitosten kanssa. Metsäammattimiehet ovat runsaslukwisesti liittyneet Luonnonsuojeluyh65. Monet vaikutusvaltaiset metsätalousmiehet ovat samaHa olleet luonnonsuojelun uranuurtajia maassamme, metsähallitus on jo kauan perustanut rauhoitusalueita hallinnassaan oleville valtionmaille, ensimmäiset luonnonja kansallispuistot suunniteltiin metsähaUituksen toimesta ja ne tulivat metsätieteellisen tutkimuslaitoksen hallintaan, joka laitos on myös ollut valtion luonnonsuojelunvalvojan toimipaikkana. Oman mammtansa ansaitsee myös jatkuva kiinteä yhteistyö metsäammattimiesten ja erilaisten metsätaloudellisten laitosten ja järjestöjen kanssa. Tätä tarkoittava esitys tehtiin 1950 ja opetusta annettiin vuosina 1953-1954. uusia luonnonja kansallispuistoja suunniteltaessa. Myös muissa korkeakouluissa on vähitellen saatu käyntiin säännöllinen luonnonsuojeluopetus Luonnonsuojeluyhdistyksen aloitteesta. Näissä pyirkimy,ksissä on ensisijaisena tavoitteena antaa välttämätöntä •perustietoa sellaisille ammattikunniHe, jotka suuressa määrässä joutuvat vastaamaan maamme maisemien muovaamisesta ja hoidosta. Samoin Suomen LuonnonsuojeluyhdistykseJ.lä ja Suomen Matkailijayhdistyksellä on paljon yhteisiä tavoitteita, ja nämä järjestöt ovat useita kertoja esiintyneet yhteisesti. Samat luonnontieteelliset seurat ja muita niiden lisäksi on ollut yhteisessä rintamassa suuria tavoitteita toteutettaessa, kuten esim. Niinpä Teknillisen Korkeakoulun arkkitehtiosastolla pidettiin ensimmäinen luentosarja luonnonsuojelusta 1957, ja samana vuonna sisällytettiin vastaavanlainen luentokurssi metsänhoitajien koulutukseen (molemmissa luennoitsijana Niilo Söyrinki). Metsätaloudella ja luonnonsuojelulla on jo vuosikymmeniä ollut useita yhtymäkohtia. Koska metsillä on vallitseva osuus Suomen luonnossa, on metsän käyttöä ja hoitoa ohjaavilla metsäammattimiehillä suuri vastuu kotimaan maisemien hoidossa
Branderin ansiosta. Maa-kunnallisissa ja alueellisissa luonnonsuoj elukysymyksissä Suomen Luonnonsuojeluyhdistys on paljon ollut yhteistyössä m yös maakuntaliittojen sekä tietenkin paikallisten haUintoelimien. V. Vuoden 1950 metsäviikon yhteyteen Luonnonsuojeluyhdistys järjesti yhdessä Helsingin Metsänhoitajayhdistyksen kanssa monipuolisen näyttelyn "Luonto kutsuu". Vastaavasti Luonnonsuojeluyhdistys on järjestänyt metsäamma ttimiehille omaa ohjelmaa, ennen muuta alustusja keskustelutilaisuuksia keväisin ja syksyisin pidettävien metsäviikkojen yhteydessä. Vuorela ja m aisterit V. Toimikunnan puheenjohtajan tehtäviä hoiti prof. 1956 perustettiin nimittäin näiden järjes töjen yhteinen Luonnonsuoj elutoimikunta, jonka sihteeri, maist. Reino Kalliola: "Käytännön metsämies luonnon suojelijana" 1953; V-M . Kauhanen: '"Luonnonsuojelu metsätaloudellisen koulutuksen kentässä" 1959) tai muita ajankohtaisia luonnonsuojeluksymyksiä. Tämä yhdistys on toiminut vilk,kaasti mm. Myös eri puolilla m aa ta toimivien paikallisten luonnon ystävien yhdistysten kanssa Luonno nsuojeluyhdistys on ollut monin tavoin yhteistyössä. Tuomola. R. Lindfor ja agronomi M . V. maa-kuntansa luonnon tubkimiseksi tuloksia on julkaistu yhdistyksen omissa vuosikirjoissa ja m erkittävien koh teiden ra u 1 hoi ttamiseksi. Kalliola, metsäneuvos J. Sääntöjen mukaan Luonnonsuojeluyhdistyksen jäseninä voivat olla m yös järj estöt, ja m onet täll aiset paikalliset yhdistykset liittyivätkin jäseniksi jo kohta Luonnonsuoj eluyhdistyksen p erustamisen jälkeen. Anttila, Hulda Kontturi ja V. Erityisen vilkkaaksi luonnonsuojelutoiminta kehittyi Lounais-Hämeessä, en66 nen kaikkea aktiivisen ja innostavan tohtori T. 1951 hän perusti Lounais-Hämeen kotiseutuja museoyhdistyksen yhteyteen luonnonsuojelutoimikunnan, joka v. Niilo Söyrinki, ja jäseninä siinä olivat Kotiseutuliittoa edustavat professori T. luonnontuntemuskurssien ja yleisöretkeilyjen järjestämisessä monilla p aikkakunnilla ja niiden toimihenkilöistä monet ova t kuulun eet Luonnonsuojeluyhdistyksen neu vottelukuntaan. distyksen jäseniksii, metsätieteen yJ ioppilaa t ja metsä'koulujen oppillaa t välistä k urssei ttain . Lounais-Hämeen esimerkki osoittaa, miten luonnonsuojelu ja ·kotiseututyöt ovat tois-illeen läheisiä toiminta-aloja. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen ja Kotiseutuliiton välinen yhteistyö oli muutamia vuosia erityisen kiinteätä. 1952. T ässä yhteistyössä, joka jatkui vuoteen I 959, oli paatavoitteena kotiseudun m aisemien hoito ja merkittävien luonnonsuojelukohteiden inventointi, ja samalla pyrittiin luomaan uusia yhteyksiä muihinkin kotiseututyötä tekeviin piireihin. V. Kuj ala, toht. Ne ovat olleet toimivina eliminä mm. T alvi sekä Luonnonsuojeluyhdistyksen puolesta prof. Me tsäalan seurojen ja yhdistysten keskusjärjestön Suomen Metsäyhdistyksen jäseneksi Luonnonsuojeluyhdistys liittyi v. Erkki Kanervo samalla toimi Luonnonsuojeluyhdistyksen sihteerinä. Tilaisuuksien aiheet ovat koskeneet joko nimenomaisesti metsätalouden ja luonnonsuojelun välisiä suhteita (es im. 1956 muodostettiin itsenäiseksi yhdistykseksi
Yhteistyö H elsingin kaupungin viranomaisten kanssa on jatkuv,asti ollut kiinteätä. Erkamo ja R. Vilbaste vieraili Helsingissä esitelmöiden luonnonsuojelusta Virossa. Luonnon suojeleminen ja hoivaaminen halutaan aloitettavaksi jo kotipihasta ja -puutarhasta, kodin läheisistä tienvarsista ja metsiköistä. Tässä yhteydessä ansaitse tulla mainituiksi ne luonnonsuojelukohteiden inventoinnit ja yksityiskohtaiset suunnitelmat, mitkä V. Ensimmäinen kansainvälinen yhteys Luonnonsuojeluyhdistyksellä oli jo maaliskuussa 1939, jolloin Viron valtion luonnonsuojeluvalvoja G. Sellaisia ovat olleet tankki laivojen vesilinnuille a-iheuttamat öljyvahingot ltärrnereHä sekä Tornionjoen rakennussuunnitelmat, joihin palataan jäljempä111ä. kanssa. Ruotsalo vuosina 1950 ja 1956 laativat Helsingin Seutukaava'liitol,le. Myöhemmin on Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen tilaisuuksissa ollut ulkomaalaisina esitelmöitsijöinä mm. Seuraava ulkomaalainen vieras oli Ruotsin luonnonsuojeluyhdistyksen sihteeri Nils Dahlbeck, joka keväällä 1946 esitelmöi sekä Helsingissä että Turussa. tohtori Lothar Machura Itävallasta (1952) ja lääninmetsänhoitaja Folke Thörn Ruotsista (1958). Luonnonsuojeluyhdistys on myös toimi1ttanut aineistoa useihin näyttelyihin (1949 Belgiaan, 1955 R anskaan, 1956 Englantiin) sekä kansain välisen liiton julkaisuja varten. Linkola kirjoittaa yhdistyksen ensimmäisessä vuosikirjassa (1941 ): "Suojelevan ja säilyttävän toiminnan ohella tulevat nykyään kysymykseen myös uusia kauneusarvoja luovat, aktiiviset toimenpiteet. Seuraavana vuonna tohtori R eino Kalliola ja lehtori Börje Olsoni tekivät vastavierailun Ruotsiin esitelmöiden Ruotsin luonnonsuojeluyhdistyksen vuosikokouksessa. Kansainvälinen yhteistyö lisääntyi ja laajeni suuresti, kurn R anskan valtion kutsusta Fontainbleaussa järjestettiin syyskuun lopulla 1948 konferenssi, jossa perustettiin Kansainvälinen Luonnonsuojelul,iitto (International Union for the Protection of Nature). Joskin luonnonsuojelu on sillä taholl a kärsinyt myös tappioita, kuten Laajasalon öljysatamakysymyksessä l 951 , niin monet yhdistyksen aloitteet kaupungin taholla on myös toteutettu, .koskivatpa ne linnunpönttöjen sijoittamista ,puistoihin tai luonnonsuojeluopetusta kaupungin kouluissa. Ka upunkien ja tehdasse utuj en asukkail67. Pohjoismaiden ja lähinnä Ruotsin luonnonsuojeluyhdistyksen kanssa on esiinnytty yhteisesti muutamissa erityisesti näitä maita koskevissa kysymyksissä. Er,ityisesti tämä koskee aluesuunnittelua, johon luonnonsuojelukin 1950-luvulta lähtien on päässyt mukaan. Kansainvälinen liitto on tämän jäI,keen järjestänyt useita luonnonsuojelukongresseja, joissa Suomi on yleensä ollut edustettuna, taloudellisista syistä tosin vain 1-2 henkilön voimalla. Maisemien vaalinta Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja K. Tohtori Kalliola oli mukana täss•ä konferenssissa, ja Suomen Luonnonsuojeluyhdistys liittyi heti perustettuun liittoon. Maalaisten asuinpaikat on luonnonkauneutta säästäen ja lisäte n tehtävä entistä viihtyisämmiksi
Vaikka tieviranomaisten taholla on usein osoitettu ymmärtämystä luonnonsuojelua kohtaan, niin läheskään aina ei yhteisymmärrystä ole saavutettu, ja luonnonsuojelu on joutunut merkitsemaan tililleen karvaita tappioitakin, niinkuin Langinkosken esimerkki osoittaa.1) Maisemien vaalimiseksi Luonnonsuojeluyhdistys on useaan kertaan saanut kääntyä myös sähköja puhelinlinjoja 1) Kauko V. on ollut kyseessä tietty harju tai muu maisemallisesti merkityksellinen kohde, milloin yleisemmät näkökohdat. Luonto ja viljely tasapainossa. Tiekysymysten merkeissä järjestettiin Helsingissä 1955 suuri neuvottelutilaisuus, johon osallistui tienrakennusinsinöörejä, arkkitehtejä ja luonnonsuojeluväkeä ja jossa tohtori Kalliolan alustuksen pohjalla käytiin perusteellinen keskustelu; luonnonsuojelun taholta esitetyt ponnet ja toivomukset hyväksyttiin kaikilla tahoilla. Velj. Jo ensimmäisenä toimintavuotenaan yhdistys kääntyi Tieja vesirakennushallituksen puoleen ja siitä lähtien on teiden rakentaminen ja tienvarsien hoito useita kertoja antanut aihetta yhteyden ottoon mainitun keskusviraston kanssa. le, joille lomahetkien ja vapaav,iikkojen mahdollisimman virkistävä käy,ttö on hyvin tärkeätä, on kysymys luonnonrauhasta, kauniina säilytettävien retkeilypaikkojen aikaansaamisesta tullut ajankohtaiseksi ja saanee luonnonsuojelun merkeissä osan ratkaisustaan. Sekä kotiseudun kulttuurimaiseman että sen luonnonmaiseman hoito tarjoutuvat siis jopa sosiaalisessakin mielessä luonnonsuojeluaatteen tärkeiksi työsaroiksi." Tällaiset näkymät Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksellä olivat edessään kun se ryhtyi kartoittamaan työkenttäänsä. Karhumäki Oy. Milloin 68 Valok. Maisemien vaalinta ja hoito on kuluneen neljännesvuosisadan ollut keskeisimpiä työmuotoja, kuten sekä monien tilaisuuksien ohjelmasta että yhdistyksen useista aloitteista voidaan päätellä. Niinisalo: Taistelu Langinkoskesta. Suomen Luonto 1962: 3/84-89.. Maisema Ruovedeltä
ammattikunnilla todella myös on vastuunalaisten tehtäviensä mukainen taito luonnon arvojen vaalimisessa. Maisemien hoito on muodossa tai toisessa useita kertoj a ollut pääteemana myös yhdistyksen tai sen neuvottel ukunnan ko-kouksissa. Niinpä neu vottelukunnan kokouksessa 1950 keskusteltiin luonnonsuojelun tehtävistä kylämaisemien hoidossa, jolloin asiantuntijana keskusteluun osallistui myös taidehistorian professori Lars Pettersson. Maisemanhoidon edistäminen ja sen huomioon ottaminen taloudellisen toiminnan yhteydessä on ollut osaltaan tavoitteena Luonnonsuojeluyhdistyksen pyrkiessä yhteistyöhön erityisesti seHaisten ammattikuntien kanssa, jotka joutuvat luontoa muovaamaan ja joiden vastuulla on "isänmaan kasvojen" hoito. 1954. Kuitenkin 69. suunnittelevien p rakentavien viranomaisten puoleen. Olihan kaksi mahtavaa koskireittiä, Kitka ja Oulanka, sisältynyt kansallispuistosu unnitelmiin jo vuosisadan alkupuolelta lähtien, ja odoteltiin vain kansallispuiston virallista perustamista, minkä piti tapahtua heti kun isojako Kuusamossa oli valmistunut. Aloitteet ovat koskeneet sekä tarpeellisten luonnonalueiden varaamista että ihmisten käyttäytymistä luonnossa. Milloin ovat maamme viimeiset mahtavat koskimaisemat olleet uhattuina, mi lloin jäteöljy on tuhonnut tuhansittain vesilintuja, milloin taas vesien ylei nen likaa ntuminen on antanut aiheen puuttua tapausten kulkuun. Niinpä metsähallitus on varannut Yllästunturin alueen tällaiseen tarkoitukseen, ja v. Nykya,ikainen elämäntapa lisää ulkoiluja retkeilyalueiden tarvetta nopeasti, ei ainoastaan asutuskeskusten läheisyydessä, vaan kaikkialla. Näillä tahoilla, kuten metsä nhoitajien ja asemakaava -arkkitehtien piirissä, luonnonsuojelun ja maisemanhoidon merkitys onkin yleisesti tunnustettu, ja sekä korkeakouluopetuksen että erilaisten neuvottelujen avulla on pyritty varmistamaan, että k.o. T ätä kysymystä ei toistaiseksi ole lopullisesti ratkaistu. Edellä jo mainittiin niistä suunnitelmista, mitä Helsingin Seutukaavaliitolle laadittiin. Vedet vaarassa Vedet ja vesistöt järvet, kosket, suot ovat maassa mme jo kauan olleet sekä taloudellisen toiminn an kohteina että sen haittavaikutusten alaisina, ja siksi Suomen Luonnonsuojeluyhdistys on joutumtt olemaan jatkuvasti valppaana. Pääkaupungin asukkaiden viihtyisyyteen ja kaupungin ympäristömaisemien -hoitoon tähtää viime kädessä myös edellä selostettu kurssi-, retkeilyja muu valistustoiminta, joka on tapahtunut hyvässä yhteistyössä kaupungin viranomaisten kanssa. 1961 Luonnonsuojeluyhdistys yhdessä Suomen Matkailijayhdistyksen ja Suomen Ladun kanssa ehdotti koko Saariselän tunturialuetta varattavaksi samaan tarkoitukseen. Tärkeimpänä huomion kohteena on luonnollisesti ollut pääkaupungin ympäristö. Kuusamon kosket nousivat päivänpolttavaksi luonno ns uojelukysymykseksi v. Erityisen huomion kohteena Luonnons-uojeluyhdistyksen toiminnassa on ollut myös asutuskeskusten lähin ympäristö
Kalliola olivat mukana ja jossa myös Kotiseutuliitto ja Lapin lääninhallitus oliva t edustettuina. . 3. Luonnonsuojelun va lvojana tässä kansain välisessä kysymyksessä on ollu t ensisijaisesti Ruotsi n luonnonsuojeluyhdistys, mutta m yös Suomen vastaava yhdistys on v:sta 1958 ollut yhteistoiminnassa sen kanssa ja seurannut tilanteen kehitystä. Asiaa käsiteltiin 70. Beskow Ruotsista oli alustajana. myös maan voimatalous oli kiinnittänyt huomionsa ko. Kesäkuussa 1954 Suomen Luonnonsuojeluyhdistys yhdessä muiden seurojen kanssa, jotka olivat olleet kansallispuistoaloitteen takana, kääntyi eduskuntaryhmien ja eri ministeriöiden puoleen esittäen huolestumisensa tapausten kehityksestä. T ämän mukaisen päätöksen antoi kuukautta myöhemmin myös Vaasa n maanjako-oikeus. Tuskin oli keskustelu Kuusamon koskista asettunut, kun näköpiiriin nousi toinen rakennushanke: T orni onj oki. Saman kysymyksen merkeissä oli Helsingissä 23. T ästä syystä Luonnonsuojeluyhdistyksen lähetystö kävi 15. 1957 esittämässä huolestumisensa tasavalla n presidentille, ja yhdistyksen kanta asiassa ilmoitettiin myö maatalousministeriölle, metsähalli tukselle ja voimayhtiöille. 1962 neuvottelutila isuus, missä prof. Lihtosen puheenjohdolla toimikunta valvomaan Kuusamon koskien asiaa. näin ra tkenneen, sillä Oulangan kansallispuisto perustettiin vuoden 1956 lopussa annetulla lailla. koskiin; 1950-luvun alkuvuosina jo tehtiin rakennussuunnitelmia, ja kaksi yhtiötä kilvan hieroi kauppoja koskiosuuksista paikkakunnan asukkaitten kanssa. Kysymys menetti kuitenkin ajankohtaisuutensa voimayhtiöiden aloittaessa suuret rakennustyöt muissa vesistöissä ja Kitkajoen jäädessä toistaiseksi odottamaan vuoroaan. Saman vuoden syksyllä jäTjestettiin tieteellisten seurain edustajien kanssa neuvottelu tilaisuus, jossa muodostettiin prof. Kalliola luonnonsuojelun puolelta, käytiin vilkas keskustelu, jossa myös paikkakuntalaisten mielipiteet koskien rakentamisen puolesta ja sitä vas taan tulivat esille. I 955 oli yhteinen neuvottelu voimatalouden edustajien kanssa. R . 2. Tässä tilaisuudessa, jossa alustajina olivat dipl.ins. Söyrinki ja R . Korvenkon tio voimatalouden ja toht. 15. G. Niinpä kesällä 1959 Ruotsin luonnon uojeluyhdistys järjesti Tornionjoen alueelle retkeilyn, jossa N . 3. Oulangan suunniteltu kansallispuistoalue jäi isojaossa valtiolle luonnonsuojelutarkoituksiin käytettäväksi, kun taas suunniteltuun kansallispuistoon sisältynyt J uurnan alue, jonka läpi Kitkajoki koskineen virtaa, tuli yksityisille, jotka saa ttoiva t myydä koskiosuutensa voimayhtiöille. T ornionjoen kohtalo rakennetaanko vai eikö rakenneta ja jos rakennetaa n, niin millaisen suunnitelman mukaan on toistaiKuusamon koskien kohtalo näytti seksi avoin kysymys. Tähän ei asia kuitenkaan päättynyt, sillä pian ilmaantui julkisuuteen suunnitelmia, joiden mukaan voima laitoksen rakentamisen yhteyde sä Kitkajoen vesiä johdettaisiin Oulankajokeen kansallispuiston alueelle. Tämän sekä lukuisien muiden neuvottelujen tuloksena päädyttiin kompromissira tkaisuun, jonka mukaan Oulankajoki säilytettäisiin luonnontilaisena, mutta Kitkajoki tulisi rakennettavaksi
Luon nonsuojel uyhdistys ei ole näitä suunnitelmia jyrkästi vas tustanut, vaan on ymmärretty sähkövoima n tarve ja todettu, että jos jokin osa maata on j i tettävä veden alle, niin Lapin suuret suot siihen parhaiten joutavat. Esko Suomalainen . Poh joiskalotti-kokou ksessa, missä Ru otsin Luonnonsuoj eluyhdistystä edusti intendentti L-E. Kokouksessa vaadittiin päättäväisesti lääninhallitusten valvonnassa tapahtuvia tarkkoja ti eteellisiä tutkimuksia uhanalaisill a alu eill a ennen minkäänlaisia ra kennustoi m enpitei tä. 71. Söyrinki. Kemijoen rakentaminen alkoi sotien jälkeen. Su unnitelma käsittää sekä useita vo imalaitoksia että su uria säännöstelyalta ita. JoissaValok. Esping ja Suomen Luonnonsuojeluyhdistystä prof. laajasti m yös ns. Jyrävän köngäs Kuusamon Kitkajoessa
v:n 1954 vuosikirjassa ja se oli aiheena syysmetsäviikon keskustelutilaisuudessa v. Luonnonsuojeluyhdistyksen Kemijokitoimikunta sai seuraavina vuosina varoja Suomen Luonnonvarain Tutkimussää tiöltä, Kemijoki Oy:ltä ja valtiolta. V. Luonnonja kansallispuistot Suomen Luonnonsuojeluyhdistys perustettiin samana vuonna kuin maamme ensimmäiset luonnonja kansallispuistot. Hyyppä, 0. Söyrinki ja sen jäseniksi valittiin professorit H . Tästä syystä v. 10. kin yksityiskohdissa kuitenkin on esitetty luonnonsuojelun näkökohta, esim. Franssila, tohtorit E. Kalela, H. Toimikunnan puheenjohtajaksi tuli prof. Kenttätyöt Sompiossa saatiin pääosin päätökseen v:een 1961 mennessä, jolloin tutkimuksia laajennettiin myös Ounasjoen alueelle. 1957 perustettiin erityinen toimikunta suunnittelemaan ja suorittamaan veden alle jäävien alueiden sekä altaista aiheutuvien seurausilmiöiden tutkimusta. 1958 esitettiin, että Sompiojärvi jätettäisiin patoaltaan ulkopuolelle. Monipuolinen tutkimustyö, joka on käsittänyt geologisia, meteorologisia, hydrologisia, limnologisia sekä ·kasvi-, eläinja maantieteellisiä sekä metsätieteellisiä tutkimuksia, jatkui useita vuosia etupäässä suunnitellu n Lokan altaan seudulla , ajoittain jopa 30 tutkijan voimaJla. Useita kertoj a Luonnonsuojeluyhdistys oli yhteydessä vesiensuojelulakia valmistelevaan komiteaan, ja lisäksi se on puuttunut yksittäisiin likaamistapauksiin, kuten v. Sihteerin tehtäviä hoiti maist. Vaikka yhdistyksen toiminnassa maisemain hoito, vesien suojelu, tiettyjen eläinlajien rauhoitus ym. Järnefelt. Ruuhijärvi. 1957, jolloin alustajana oli prof. H. Aloite uusien 1 uonnonja kansallispuistojen aikaansaamiseksi syntyi Suomen Metsätieteellisen Seuran kokouksessa 24. Jo paria vuotta aikaisemmin, 1953, oli vastaavan tilaisuuden aiheena lohi ja sen kohtalo. 1945, mutta sen ympärille ryhmittyivät muut luon. Kujala toteaa kysymyksen olevan EteläSuomen osalta avoinna ja esittää vaihtoehtoja sen ratkaisemiseksi. Mäki. 1958 Ämmän voimalaitostyömaan ja kasarmialueen kohdalla. Siihen kiinnitetään huomiota mm. N. Sen sijaan luonnonsuojelun taholla todettiin, että ennen säännöstelyaltaiden rakentamistä o1isi veden al'le jäävät alueet tieteellisesti tutkittava ja a-ltaiden mahdollisten vaikutusten selvittämiseksi olisi pantava alulle tutkimuksia, joita jatkettaisiin altaiden rakentamisen jälkeen. Tähän mennessä työn tuloksena on ilmestynyt useita tieteeil isiä julkaisuja. R. Järnefel:t, A. Orko ja metsästyksenvalvoj.a T. Simojoki ja V. 1938 perustetuista luonnonja kansallispuistoista ja pinta-alaltaan supistunut isänmaa oli entistä tarkemmin otettava tuotannon palvelukseen. Kalela, V. Jo ensimmäisessä vuosikirjassa prof. Keltikangas, M. Vesien likaantuminen ja suojelu tuli 72 ajankohtaiseksi 1950-luvun alussa. Asia tuli entistä ajankohtaisemmaksi, kun sod issa menetettiin suurin osa v. suurta yleisöä lähellä olevat kysymykset ovat oJleet etualaJla, ei luonnonsuojelun vanhinta tavoitetta, koskemattomien näytealueiden säilyttämistä, ole unohdettu
Timo Miettinen . suorittamassa suunniteltujen alueiden yksityiskohtaisia tar73. Lapin koskematonLa vi lliä luontoa Kevon luonnonpuistossa. Lihtonen. nontieteelliset seurat, Suomen Luonnonsuojeluyhdistys niiden mukana, ja suunnitelma kehittyi nopeasti. Luonnonsuojeluyhdistyksen toimihenkilöt olivat aktiivisesti mukana mm. Etualalla kalasääksen pesä. Alustava luonnos syntyi jo Suomen Metsätieteellisen Seuran asettaman toimikunnan toimesValok. ta, jonka puheenjohtajana oli metsäneuvos V
1 ) Vilho Lihtonen, josta tällä välin oli tullut Suomen Luonnonsuojeluyhdistyks·en puheenjohtaja, ei kuitenkaan saanut nähdä suunnitelmansa lopullista toteutumista, sillä hän kuoli 19. 1957 se asetti toimikunnan suunnittelemaan ja johtamaan luonnonsuojelualueisiin kohdistuvaa tieteellistä tutkimusta. Seurojen lähetystö, prof. Luonnonsuojeluyhdistys järjesti samana päivänä lehdistölle tiedotustilaisuuden ja yhdistys laati myös suunnitelmaa esittelevän kirj asen käyttäen sen julkaisemiseen Ruotsin Luonnonsuoj-eluyhdistykseltä saamansa pikku lahjoi tuksen. Niinpä kun yksityismailla rauhoitettuja alueita ja luonnonmuistomerkkejä oli 194 1 kaikkiaan noin 70 (Suomen Luonto 1, ss. 1. samana vuonna. suun nitelmaan pohjautuvan mietintönsä valtio neuvostolle 26. Tämä toiminta onkin suuresti vilkastunut. 3. 1949. Suomen Luonto 1957 : 1/ 3-16.. 1956. Luonnonsuojeluyhdistyksen mielenkiinto luon nonja kansallispuistoja kohtaan ei suinkaan päättynyt tähän. a lue oli vaarassa tulla palstoitetuksi hu vi latonteiksi, mutta seurojen aloitteesta va ltio osti sen v. 1950 luonnonsuoj elu al ueita suunnittele-maan komitean, jonka p uheenjohtajaksi tuli metsäneuvos Lihtonen. 1956 eduskunnalle, joka hyväksyi se n 2 1. Valtioneuvosto asetti 9. 196 1 luonnonpuistoksi muodostamista varten . Yrjö Ilvessalon puheenjohdolla, kävi jättämässä lopullisen ehdotuksen pääministerille 21. Vaikka asian loppuun käsittely eduskunnassa tapahtui nopeasti, oli aikaisemmissa vaiheissa monenlaisia vastuksia voitettava na, mistä edellä kerrottu taistelu Kuusamon koskien puolesta antaa hyvän esimerkin . 10. 12. 5. Näin oli maahamme perustettu 19 uutta luonnonja kansa llisVilho Lihtonen 74 puistoa. Yksityismailla tapahtuvaa rauhoitustoimintaa Luonnonsuojeluyhdistys on ed istän yt erityisesti julkaisujensa välityksellä antaen niissä asiaa koskevia ohjeita. Komitea jätti em. kastuksia. V. Ko. 1952; hallitus antoi lakiesityksen 11. 1) R eino Kalliola: Uudet luonnonja kansa llispuistot. 5. Edelleen yhdistys oli muka na jälleen samojen tieteellisten seurojen kanssa kuin edelliselläkin kerralla pelastamassa Karkalinniemen luonnonrikkaudestaan kuuluisaa lehtoaluetta Karjalohjalla. 26-3 1 ), annettiin yksi n 1962 uusia rauhoituspäätöksiä noin 90
Joutsen on yksi niitä lintuja, joka menneinä vuosikymmeninä on jatkuvasti väistynyt ihmisen tieltä ja oli jo kokonaa n häviämässä Suomessa pesivien lintujen joukosta. merihanhi 1947 ja helmisimpukka 1955. Branderin aloitteesta järjestettiin 1957 talviruokinta joutsenille, jotka syystä tai toisesta ovat syysmuutosta myöhästyneet. 1950, alustajana prof. Ensimmäisenä aktiivisena toimenpiteenä yhdistys 1952 ilmoitti palkitsevansa jokaisen, jonka ansiosta joutsenen salaampuj a saadaan kiinni ja edesvastu useen; jo sam ana vuonna tällainen palkkio jouduttiin maksamaankin. neuvottelukunnan kokouksessa 1949, samoin tapporahat 1956, ja 12. Suomen Lunonnonsuojeluyhdistys on 25-vuotisen toimintansa aikana miltei vuosittain tehnyt aloitteita tai ryhtynyt toimenpiteisiin vaarassa olevien puolesta. Keltikangas. Luonnonsuojeluyhdistys on määrauetoisesti vastustanut tapporahojen maksamista ja epäinhimillisiä pyyntivälineitä sekä vaatinut yhä harvinaistuvien lajien rauhoitusta, mutta näissä kysymyksissä on joskus ollut vaikea päästä yhteisymmärrykseen metsästäjäja riistanhoitopiirien kanssa. Petolintukysymys oli keskustelun aiheena mm. Uhan alaisten suojelu Luonnonsuojelun periaate on, että jokaisella kasvija eläinlajilla luonnossa on elämisen oikeus. Keinoj a ja mahdollisuuksia Suomen joutsenkannan pelastamiseksi pohdittiin mm. useiden kaupunkien kanssa saatiin aikaan sopimuksia, joiden mukaan joutsenia voitiin ottaa sisähoitoon kaupunkien puutarhoihin. Luonnonsuojeluyhdistyksen neuvottelukunnassa v. Tätä toimintaa on jatkettu seuraavinakin vuosina, ja moni haavoittunut tai muusta syystä tänne talveksi jäänyt joutsen onkin näin saatu pelastetuksi. Varsinkin Yrjö Kokon kirj at ovat havahduttaneet koko kansan suojelemaan joutsenta viime hetkellä, ja tuloksiakin voidaan jo huomata: joutsenia on asettunut pesimään uusille seuduille, mistä ne ovat olleet poissa vuosikymmeniä ja vanhoilla joutsenen pesimäseuduilla asukkaiden suhta utuminen lintuun on lähes täydellisesti muuttunut suojelevaksi. V. Joutsenen pesimäpaikkojen varjelemisessa myös R ajavartiosto on antanut tehokasta apua. Joutsenen suojelussa Suomen Luonnonsuojeluyh<listyksellä on ollut kaikkien piirien kannatus puolellaan. Milloin tämä oikeus on uhattuna, on luonnonsuojelun syytä puuttua asiaan. Tohtori T. Muutamia lajeja on Suomestakin ennättänyt kuolla sukupuuttoon ja monien tulevaisuus on vaakalaudalla joko suoranaisen vainon tai ihmisen luontoa muuttavan toiminnan välillisten vaikutusten seurauksena. Monet yhdistyksen aloitteet ovat johtaneet rauhoitustai muihin suojelutoimenpiteisiin. 4. 1951 järjestettiin yhteinen neuvottelu riistanhoitoviranomaisten ja metsastaJien edustajien kanssa. Milloin on keskustelun alaisena ollut kotka tai joutsen, milloin lohi, karhu tai helmisimpukka. Samaa ei voida sanoa petolintukysymyksestä. Erityisesti Luonnonsuojeluyhdistys on vastustanut kuvarautojen ja m yrkkysyöttien käyttöä sekä petolintujen pesien hävitystä ja ajanut kotkan, huuhkaj an ja muuttohaukan rauhoitus75. Niin rauhoitettiin esim. Mm
Tulokset on muuttohaukan ja kotkan osalta saa tettu julkil) G. 1951 pantiin alulle eräiden harvinaisten lintulajien inventointi maassamme. Suomen Lu onto 1962: 2/36-58. Kokonaisuutena kuitenkin vuoden 2) Pentti Linkola: Jalohaukan kohtalo Suomessa. J. 12. Tämä toiminta on vähittäin johtanutkin tuloksiin, niinpä muuttohaukka rauhoitettiin l 959 ja kotkakin tietyin varauksin l 962, ja monet riistanhoitoyhdistykset ovat lopettaneet tappora:hojen maksamisen petolinnuista. Kun yhdistys oli saanut käyttöönsä lahjoitusvaroja (Insinööritoimisto K. Joutsenpari pesällään. Suomen Luonto 1962: 3 /76-83 ja 4 /J 16 119. Sen sijaan on edelleen sallittua rautojen käyttö, vaikka niihin joutuu moni rauhoitettukin petolintu. Ken ttätu tkim ukset aloi tettiin kesällä 1958. Monet lintulajit kuten kuikka, silkkiuikku tai taivaanvuohi, olivat ajoittain pahasti uhattuina, mutta lopullisessa laissa ne pääsivät rauhoiteltujen puolelle, kun taas esim. Kauko.. Varsin sitkeitä neuvotteluja luonnonsuojelijat joutuivat käymään v:sta 1947 lähtien metsästäjäja riistanhoitopiirien kanssa uutta metsästyslakia valmisteltaessa siitä, mitkä eläimet kuuluvat riistaeläinten joukkoon, mitkä kokonaan rauhoitettaisiin. Lakiehdotus oli eri vaiheissaa n es illä sekä Luonnonsuojeluyhdistyksen hallituksessa että neuvottelukunnassa ja kiinteässä yhteydessä oltiin sekä luonnonsuojelunvalvojaan että metsästyksenva lvojaan. lokkien kohdalla luonnonsuojelu kärsi tappion. 1957-58 laaja kysely pesivän kotka-, huuhkajaja muuttoh aukkakannan selvittämiseksi. 76 suuteen 2), huuhkajan osalta työ on vielä kesken. B ergman: Mitä petolinnut syövät. Heldtiltä), toimeenpantiin vv. Valok. Suomen Luonto 1959: 1/3-19 ja 2/ 34-49, 1960: 1/ 20-23, 1961 : 2/39-41. Luonnonsuojeluyhdistys on perustellut kantaansa myös tieteellisin tutkimuksin.1) Jo v. Pentti Linkola: Uusin tieto kotkistamme. ta
Tällaista uutta näkemystä, johon tosin jo K. Linkola viittasi Luonnonsuojeluyhdistyksen ensimmäisessä vuosikirjassa, on edustanut myös Kansainvälinen Luonnonsuojeluliitto. E. Jo 1951 yhdistys lähetti Helsingin koulujen luonnonhistorian opettajille luettelon kasvilajeista, joiden keräilyä koululaisherbaarioihin ei olisi sallittava, ja seuraavana vuonna annetulla asetuksella rauhoitettiin suuri joukko harvinaisia kasveja, ja muutamien yleisempienkin, kuten sinivuokon ja lehdokin, myynti kiellettiin. Asiaa käsitteli sitten pohjoismainen öljyvahinkokomitea, johon luonnosuojeluyhdistykset oliva·t yhteydessä. Ehkä merkittävin havainto tapahtuneessa kehityksessä on luonnonsuojelun sisällön avartuminen ja ohjelman laajeneminen. metsäviikon tilaisuudessa syksyllä 1954, alustajana ylimetsänhoitaja A. Niinpä Luonnonsuojeluyhdistys on kiinnittänyt huomiota niihin epäkohtiin, mitä kasvien keräily ja luonnonkukkien kauppa on aiheuttanut. Vesilintujen joukkokuolemat, J01ta tankkilaivojen jäteöljy Itämeren alueella on useasti aiheuttanut, on saanut niin luonnonsuojelukuin riistanhoitoväen ryhtymään yhteistoimintaan kaikissa pohjoismaissa. Hämeen ilvesten rauhoitusehdotus pääsi kerran jo valtioneuvoston esittelyyn saakka, mutta palautui sieltä. Asiassa käännyttiin myös Suomen Yleisen Metsästäjäliiton puoleen, josta on saatu kannatusta. Tämä ilmiö, joka oli keskustelun aiheena mm. Vuosien varrelta SuotyöEdellä on esitetty välähdyksiä men Luonnonsuojeluyhdistyksen kentän eri laidoilta kuluneiden 25 vuoden ajalta. 1954 saatiin aikaan kansainvälinen sopimus öljyvlthinkojen estämiseksi ja Suomessa säädettiin samaa tarkoittava laki 1957. Karhun ja ilveksen kohtalo oli keskustelun aiheena mm. Suomen karhuja ilveskannan rippeiden säilyttäminen on myös ollut 1940luvulta lähtien useita kertoja Luonnonsuojeluyhdistyksessä pohdittavana. 77. Tosin tässä luonnonsuojelun alan laajentamisessa lienee osittain menty liiankin pitkälle, sisällyttämällä siihen myös luonnonvarojen 1) Suomen Luonto 1956: 1/3-6. Asiaa koskeva muistio jätettiin Suomen, Ruotsin ja Tanskan merenkulkuhallituksille I 950. 1962 metsästyslaki, luonnonsuojelulakiin sen yhteydessä tehtyine muutoksineen, merkitsee luonnonsuojelun kannalta huomattavaa edistystä. Yleinen mielipide sekä luonnonsuojelun että valistuneiden metsästäjien taholla on, että karhun talvipesältä teurastus olisi aika kieltää hyvien metsästystapojen vastaisena. Päinvastoin eduskunta eräässä myöhemmässä vaiheessa (1955) jopa korotti ilveksen tapporahaa. Lähimpinä tavoitteina ovat olleet tapporahojen poistaminen, Hämeen ilvesten rauhoitus sekä karhun talvipesästä ampumisen kieltäminen. Hämeen ilveksen rauhoitus toteutui uuden metsästyslain voimaan tulon yhteydessä 1962. Luonnonsuojeluyhdistyksen neuvottelukunnan kokouksessa 1951, todetaan selvästi myös siinä ohjelmajulistuksessal), joka julkaistiin useissa lehdissä syksyllä 1955. Luonnon eläjiä uhkaa ihmisen taholta vaara monessa muussakin muodossa. Järvinen. V
Mattsson, prof. Segerstråle. N. -I. Lindfors, prof. Yhdistyksen ensimmäisen. Brander, toht. Y. Ilvessalo, kirjailija Y. l963: T oht. Osara, prof. Kalliola, metsäneuvos .J. 1956 taiteilija Ahti H ammarin piirtämä merkki, jonka aihe, puun taimi ja pikkulinnun pesä sekä niitä suojaava ihmiskäsi, muistuttaa ihmistä hänen velvollisuuksistaan luonnon pienimpiä ja suojelua kaipaavia kohtaan. 1944-1955 merkin ovat tähän mennessä saaneet seuraavat 23 henkilöä: l 958: prof. Luonnonsuojelun alan laajeneminen ja tuleminen lähemmäksi jokaista ihmistä ilmenee myös Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen merkissä. Laitakari, kirj ailija V. I. E. Palmgren. K. Dahlbeck (Ruotsi), prof. 1962: prof. Luther, maaherra S. Meurman, prof. N. Heikinheimo, prof. Kalela, apul.oikeuskansleri E. V. Toisaalta jyrkkää rajaa aatteellisen ja taloudellisen luonnonsuojelun välille tuskin voidaan vetää. Sarvas. T. Kultaisen ansio78 vv. V. Tästä merkistä on edelleen kehitetty Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen ansiomerkki, jollainen kultaisena tai hopeisena on annettu luonnonsuojelutyössä ansioituneille henkilöille. 0. Alkuvuosina käytetty merkki, tosin epävirallinen, symbolisoi aiheellaan kelo ja kotka alkuperäi~tä villiä luontoa ja sen säilyttämistä. Ensimmäiset ansiomerkit jaettiin yhdistyksen 20vuotisjuhlassa v. Nuorteva, taiteilij a L. A. Luonnonsuojelun laajeneminen tieteelliseltä tasolta yli koko yhteiskunnan ulottuvaksi kuvastuu Suomen Luonnonsuojelu yhdistyksen johtokunnan kokoonpanossakin. R. R . Sen tilalle hyväksyttiin v. Kujala. 1961: toht. Virtanen. Hopeisen ansiomerkin on saanut 93 henkilöä. 1960: prof. Söyrinki, Suomen Akatemian jäsen A. E. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen merkit vuoteen 1943 järkevä hyväksi käyttö, jolloin siihen siis kuuluisi esim. N. Kokko, prof. M anner. A. suunnitelmallinen metsätalous. A. A. Auer, toht. 1959: prof. L aitakari, prof. 1958
V. A. L. johtokunnan 12 jäsenestä kymmenen oli yliopiston opettajia tai tutkimuslaitosten johtajia. Söyrill'ki 1951-55 ja 1957Varapuheenjohtajat: Prof. Kel tikangas Toht. E. Linnamies 1946-57 1938-46 1945-51 1938-56 19431941195719631943-44 19381938-63 1938-41 1938-43 1943-56 1951-63 1938-42 1957Prof. Söyr in1dltä. Auer vastaanottaa kultaisen ansiomerkin prof. Kuj ala 1942-51 Prof. R . Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toimihenkilöinä vuosina I 938-63 ovat oJleet: Puheenjohtajat: Prof. H aartman Prof. N . Nykyisestä johtokunnasta kuuluu •tähän piiriin vain pu_olet toisten edustaessa muita ammattialoja ja yhteiskuntapiirejä. Mikola Maist. E-P. Kanervo 19631938-41 1942-63 1938-45 1946-50 1951-57 1957-59 Varatuom. Paavolainen 1958Prof. I. K. A. V. Kalela Toht. A. J. Kalliola Prof. P. V. Erkamo Maist. A. . J. Lihtonen Metsäneuvos J. H äyren Prof. K. J ohtokunnan jäseninä ovat toimineet: Toht. Linkola Metsäneuvos 0. Levander Prof. Palmgren 1938-44 79. . Heikinheimo Toht. v. Kontuniemi Toht. Laitakari Sihteerit: Toht. K. Laitakari Ylijoht. Hustich Prof. Paavolai nen 1960Prof. T. M . Korvenkontio Prof. V. R . V. E-P. Luther 1948Varatuom. E. H . Söyrinki Toht. Lindfors Prof. 0. Kujala Prof. A. V. N . Linkola 1938-42 Prof. Palmgren 1938-46 Maist. Lakari Prof. P. K•el tikangas Ylijoht. Lakari Prof. Luther 1938-49 Prof. V
M. V. Kalliola 80 Maist. Tertti Leht. N. Aarne Laitakari Tark. Tavaila Toht. M. Vaarna Prof. Olsoni 1942-50 Maist. Tämä tosiasia oli ensi kerran esillä Luonnonsuojeluyhdistyksen Viljo Kujala. 1923 säädetty luonnonsuojelulaki, joka silloin hyvin vastasi tarkoitustaan, on vähitellen huomattu vanhentuneeksi. Söyrinki Maanv.neuvos A. Erkamo Toht. M. Panelius Opettaja R. N. V. V. Söyrinki 1943-49, 1952-55 1957Vastaavaa ruotsinkielistä julkaisua "Finlands Natur" ovat toimittaneet: Toht. Soikkanen Toht. Pärnänen J oht. J. H. Lihtonen Kand. R. V. G. S. P. H. Välikangas 1941-57 1946-51 19631945-48 194819511938-40 19571938-41 Yhdistyksen julkaisua "Suomen Luonto", joka on tärkein yhdysside yhdistyksen ja sen jäsenten välillä, ovat olleet toimittamassa: Maist. Soveri Prof. I. Linkola Kand. Kanervo Prof. Skult 1959-60 19611957-58 Luonnonsuojelun voimakkaasta kehityksestä on ollut luonnollisena seurauksena, että v. Hustich 1941-42, 1944 Lehtori B. Reenpää Lis. Rosengren Toht. Bergman 1951-56 Toht. Malmström 1950-56 19411957-59 1956 19631960-62 Toht. Mikola 1950 Prof. K. E. 1
1961. N. 1956, ja samana vuonna yhdistys esitti maata-lousministeriölle, että asetettaisiin komitea valmistelemaan uutta luonnonsuojelulakia. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys on itse asiassa koko olemassa olonsa ajan kärsinyt köyhyyttä, ja varojen puute on rajoittanut toimintaa. Asianomaisella luvalla pantiin koko maassa toimeen varain keräys. Linnamies ja jäseniksi mm. Kalliola. Seuraavana vuonna asetettiin asiaa valmistelemaan toimikunta, ja lopullinen perustamispäätös tehtiin 24. Luonnonsuojelun alallahan on monia tehtäviä, jotka voitaisiin parhaiten toteuttaa saat10n puitteissa. Komitean työ on edistynyt ripeästi ja lakiluonnos on valmistumassa. 1962 oli säätiölle kertynyt varoja mk 1.234.826 :-. neuvottelukunnassa v. ehdotettu rahaston perustamista Hämeen ilveksen suojelemiseksi. 2. Toinen viime vuosien huomattava tapahtuma on Suomen Luonnonsuojelun Säätiön perustaminen. 6. Vakavassa mielessä säätiön perustamista ryhdyttiin kuitenkin suunnittelemaan Luonnonsuojeluyhdistyksen hallituksessa vasta 1959. Säätiön säännöt hyväksyttiin ja vahvistettiin keväällä 1962, ja rahankeräyksen päättyessä 15. Jäsenmaksu on haluttu pitää mahdollisimman alhaisena (1939 25:-, 1962 400:-), jottei ainaikaan se olisi esteenä jäseneksi liittymiseen. Työ onkin suurimmaksi osaksi tapahtunut vapaaehtoisuuden pohReino Kalliola jalla. prof. Tulevaisuus näyttää, missä määrin uusi säätiö vahvistaa luonnonsuojelutyön taloudellista pohjaa. Esitys uusittiin seuraavina vuosina useita kertoja, mutta vasta 1960 valtioneuvosto asetti komitean, jonka puheenjohtajaksi tuli metsäneuvos 0. Jo 1940-luvulla oli tehty siihen viittaavia ehdotuksia, oli esim. Jäsenmäärän kehitys ei ole kuitenkaan ollut sellainen, kuin olisi ollut toivottavaa. Sodan jälkeen 1940-luvulla jäsenmäärä kasvoi ripeästi, mutta kun sitten jäsenmaksunsa laiminlyöneitä ruvettiin poistamaan jäsenluettelosta, jäsenmää81. Söyrinki ja toht. Valtiolta on saatu avustusta, jolla on voitu peittää osa "Suomen Luonnon" painatuskuluista. R. Vasta v:sta 1946 ruvettiin sihteereille ja rahastonhoitajille maksamaan pientä rahapalkkaa ja "Suomen Luonnon" kirjoituspalkkioita paljon myöhemmin
rän kasvu pysähtyi. Luonnonsuojeluyhdistyksen 82 laajentaminen todelliseksi kansalaisjärjestöksi, suurten joukkojen vetäminen yhdistyksen piiriin onkin asetettava yhdeksi tavoitteeksi toiselle neljännesvuosisadalle lähdettäessä. Vaikka siis luonnonsuojelu nykyään on Suomessa jokseenkin kaikissa kansalaispiireissä tunnettu ja tunnustettu aate, muodostaa se aktiivinen joukko, jota Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen jäsenistön voidaan katsoa edustavan, toistaiseksi sangen pienen osan Suomen· kansasta. Vuosittain on sen jälkeen uusia jäseniä liittynyt suunnilleen saman verran kuin on eronnutkin, ja jäsenmäärä on pysytellyt 4000:n tienoilla. Syy melko suureen vuotuiseen jäsenkatoon on siinä, että yhdistykseen liittyy runsaasti nuorta väkeä, opiskelijoita ja koululaisiakin, jotka osoitteen muuttuessa eivät huomaa sitä ilmoittaa, ja niin "Suomen Luonto" ei heitä tavoita ja jäsenmaksu jää perimättä; saattavatpa nuorten harrastuksetkin suuntautua uusille aloille. .5000 4000 3000 2000 1000 1940 1945 1950 1955 1960 Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen jäsenmäärän kehitys. Luonnonsuojelulla ja Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksellä on tärkeitä tehtäviä edessään, nimenomaan sellaisia tehtäviä, jotka eivät ole. Suuria taloudellisia suunnitelmia on tekeillä: Kemijoen säännöstelyaltaat, Tornionjoen rakentaminen, Taka-Lapin teollistaminen vain muutamina esimerkkeinä. Jos lopuksi muutoinkin siirrämme katseen tulevaisuuteen, voidaan todeta, että merkittäviä tapahtumia on juuri tapahtunut tai lähiaikoina tapahtumassa. Luonnonsuojelun Säätiö on perustettu, uusi luonnonsuojelulaki on parhaillaan valmistumassa jne. Ei ole Kuusamon koskikysymyskään poissa päiväjärjestyksestä
Se on k o k o k a n s a n asia." (Suomen Luonto 4, 1944.) 83. "Luonnon suojeleminen on jos mikään isänmaallista kulttuurityötä, johon kaikki kansalaiset yhteiskunnalliseen asemaan tai poliittisiin mielipiteisiin katsomatta voivat osallistua. Luonnonsuojelu a ja maisemanhoitoa e1 voida jättää vain luonnontutkijain ja luonnonys tav1en erikoisharrastukseksi. pelkästään luonnonsuojelukysymyksiä, vaadi taan yhteistyötä ja monien alojen vaan suuna kokonaisratkai uja, joissa asiantuntemusta. Luonnonsuojeluyhdistyksen 20-vuotisjuhlasca Helsingin Säätytalossa 27. 1958. 4
Nyt Suomestakin saatujen aineistojen perusteella voidaan pohtia, mi•tkä ovat kanahaukan kestokyvyn avaimet, mikä on sen suhde kulttuuriin sekä Suomessa että jo pitemmälle kehittyneessä kulttuuriympäri!>tössä ja myös miltä kanahaukan tulevaisuus SUJ()messa näyttää. silloin, kun pesäpönttöjen avulla edistetään jonkin lintulajiin menestymistä. Ihminen vaikuttaa lintuihin myös välillisesti muuttamalla luontoa alikuperäisestään yhä enemmän, jolloin toiset lajit joutuvat väistymään toisten taas hyötyessä. Kanahaukka on kai aina ollut perin negatiivisen huomion kohteena. Hänen toiminnoista,an ova-t hyötyneet etupääs-sä peltojen ja niittyjen pikkujyrsijöitä syövät lajit, kuten tuulija hiirihawkka sekä sarvi-, lehtoja suopöllö. Etenkin monun petolintuiihin on ihmisen välitön vaikutus yhä valitettavan kielteistä laatua, ja suomnainen hävitys on usean lajin kohdalla tehnyt tunnetusti pahaa jälkeä. pöllöjen on jo vaikea löy,tää sopivia pesäkoloja nykyisistä metsistä. Kanahaukan tulevaisuudesta kulttuurimaisemassa Seppo Sulkava Ihminen vaikuttaa nykyisin monin tavoin lintujen menestymiseen toisten elinmahdollisuuksia pienentäen, toisten taas suurentaen. Sitä on metsästäjien ja kanatarhanomistajien taholta keinoja kaihtamatta ahdistettu, mutta nähtyyn vaivaan nähden menestys on ollut hämmästyttävän huono. Ihmisen välitön vaikutus on negatiivista niiden lintujen kohdalla, joita vielä ahdistetaan ja hävitetään, positiivista se taas on esim. Muuttunut luonto voi tarjota esim. pesäpaikkoja tai ravintoa joko enemmän tai vähemmän kuin a1kuperäinen. (Jälkimmäinen pulma olisi kyllä helposti ratkaistavissa tehokkaalla suuTten pön:ttö84 jen !>ijoittelulla.) Toisaalta ihminen on eräiden petolintujen elinmaihdollisuuksia parantanutkin. Kanahaukan verraten hyvään säilymiseen on varmasti vaikuttanut jo se, että siihen kohdistettu hävityspaine on jakaantunut osaksi muiden .Jaijien, lähinnä hiirija mehiläishaukan osalle, jotka onnettomuudekseen usein esiin. Moni muu petolintu on paljon väihemmällä vaivalla hävitetty sukupuuton partaalle. Myös ihmisen välillinen vaikutus moniin petolintuihin on negatiivinen; lajit joutuvat väistymään yhä useammalta elinpiiriltä, ja esim
Vaikka kanahaukk a Suomessa rauhoitettaisiin, sen lukumäärä ei sen johdosta paljon kasvaisi. Kanahaukalla han on luonnossa hyvin vähän vihollisia (itse se kyllä syö aina-kin K,eski-Euroopassa toisinaan mm. vuosin a 1956-57, jo lloin ravinto ei riittänyt edell ä oHeiden hyvien vuosien kasva ttam alle kanaihaukkakannalle. Näin tapaih tui mm. tyvät näkyvämmin kuin tii viisti metsän sisässä pysy ttelevä ka naha ukka. Mahdollinen kanahaukkojen ylimäärä vaeltaa meiltä pois tai kuolee talvella nä1'kään. hiirija mehiläishaukan poikasia). W endland 1953) ovatkin ihmetelleet. 1944 metsänvartijoilta kiellettiinkin kanahaukkojen ampuminen, ja -kanah aukkakanta alkoi heti kasvaa (Sch ·w rre l 950 ja 1953). Perh o 1959. Siell ä me tsiä on Suomeen verrattuna väh än, ja iso petolintu voidaa n halu ttaessa hävittää vähiin . (Se ei viihdy m ahdollisesti pystyyn jätetyssä yksinäisessä pesäpuussa niinkuin esim. 1951 vuoden 1943 yhden parin sij asta se itsemän kana1haukkaparia (muiden petolintu jen määrä oli pysynyt muuttum attomana, W endland 1953). Suomessa kanah auk•ka on laajojen m etsien turvin pysynyt ankarasta vainos,ta huolimatta jatkuvasti melko yleise nä. Ehkä tuo teho on luonnossa ollut tarpeen korvaamaan vuosien 1956-57 kal-taisten "katov uosien" (vrt. L inkola 1957) aiheuttamia tappioita. Eräällä alueella oli jo v. Näin oli tehty kanahaukalle parikymmentä vuotta sitten. Uskollisuutta pesäpaikalle osoittaa sekin, että usein pesäpuun juurella on vanha pudonnut pesä, jonka til alle on samoille oksille rakennettu uusi. * Kanahaukka viihtyy parhaiten va nhassa kuusivaltaisessa m etsässä ja pesii vuodesta toiseen sam assa paikassa. kotka 85. N uori ka nah a ukka pesä puunsa oksalla. Val ok. T ärkeimpiä tekijöitä on m yös kana-haukan verraten suuri lisääntymisteho, jonka biologista m erkitystä tu ~kij at (esim. Ma rtti Linko la. Uttendörferin (1939) tutkimukset osoittivat ka-nahaukan siellä eriHäin hyödylliseksi varislintujen ja pelloilla pa·rveilevien pulujen kurissapitäjäksi (niitä oli sen ravinnossa yhteensä 41,3 %)V. Kanahaukan elinvoimaisuus on Saksassa havaittu h yvin selvästi. Muu t va loku vat kirjoi ttaja n. R avintoa on Suom essa varsinkin talvella tarjolla palj on vähemmän kuin Saksassa. Kun vanhimm at m etsiköt yleensä hakataan ensimm äisin ä, joutuu kana.haukka usein vaihtam aan pesäpaikkaansa
Onkin mahdollista, että rakentamalla keinopesiä kanahaukan pesäpaikoille ja ainakin tukemalla vielä puussa olevat pesät hyvin jo syksyllä (pesät putoavat useimmiten talvella lumen painosta) voitaisiin etukäteen torjua pesien kallistumises,ta aiheutuvia tuhoja. Nytkin pesät voivat olla aivan asutuksen tuntumassa, jos siinä vain on sopiva rauhallinen metsikkö (esim. Hyvin paikallaan pysyviä pesiä kanahaukka käyttää monta vuotta. Poikasille tehtiin pesän paikalle keinotekoinen lava, joka kävi täydestä ja kelpasi kahta vuotta myöhemmin uuden pesän alustaksi. Parkano 1959. Muuan pesä taas hajosi tukemisesta huolimatta ja putosi kesken poikasajan. Ilmajoella olen vuosina 194959 tutkimistani 22 pesästä ka<hdeksaa joutunut tukemaan pahan kallistumisen vuoksi. Kanahaukka pysyy kuitenkin sitkeästi elinpiirillään ja valitsee uudeksi pesäpaikakseen lähimmän opivan metsikön. 1957-60 vain 1,5 k.m kirkonkylän keskustasta). Monille harvalukuisille linnuille aiheutuu vakavia tappioita siitä, että ne hylkääväit pesänsä ihmisen pesilläkäyntien takia. Kerran munat ilmeisesti olivat jo ehtineet pilaantua hatarassa kuopassaan pesänreunalla. Parkanossa vv. Tämä mahtava pesä on männyssä. Kana1haukan voidaankin tyydytyksellä todeta tulevan tarpeen vaatiessa toimeen verraten vaatimattomassa ympäristössä, joten se harvoin joutunee kärsimaan suoranaista pesäpaikkapulaa, vaikka ihmisasutus tihenisi-kin. Arkana hautomisaikana kanahaukka ei usein. Valittu pesäpaikka on nykyään vam usein niin nuorta metsää, etteivät puiden oksat tahdo kestää ison pesän ja sen asukkaiden painoa (pesä on suurempi kuin esim. Kanahaukan tulevaisuuden kannalta on ilahduttavaa, ettei se lyhytaikaisten vierailujen vuoksi milloinkaan näytä jättävän pesäänsä (ellei pesällä käydä useasti samana päivänä). ja kalasääski). Ihmisen välitön apu olisikin usein kipeästi tarpeen. Esim. hiirija mehil'iis,haukan). Pesän tukemisen yhteydessä siirsin munat alkuperäiseen pesäkuoppaan pesän keskelle, ja pesintä päättyi kahdessa tapauksessa onnellisesti. Kolmessa pesässä munat olivat jo vierineet lähelle pesän 86 reunaa, johon muokkaamassaan uudessa pesäkuopassa emo jatkoi hautomista
Suomessa kulttumilajien (= kulttuurin mukana tulleiden tai sen ansiosta selvästi yleistyneiden Ja j ien, seuraavassa Soverin 1940 mukaan) osuus kanaMuuan kallistuneista pesistä. Munia oli tässä pesässä harvinaisen paljon. 87. Hautomisaikana pesasta karkoitettuna ja poikasaikana kanahau~ka kyllä osoittaa mieltään usein suorastaan raivokkaan meluisasti, ja muinaikin aikoina sen huudot kiirivät ympäristöön paljastaen helposti pesäpaikan. kaan edes pois<tu pesasta, jos ihminen rauhallisesti kuljeskelee pesäpuun juurella. Ainakin Keski-Euroopassa monet kanaihaukat ovat kuitenkin oppineet varovaisiksi äänenkäytössään pesiessään läihellä asutusta tai metsänhakkaajien tullessa läheisyyteen; jälkimmäisessä tapauksessa ne ovat ha.kkuun siirrytityä muualle taas antaneet äänensä vapaasti raikua (Schnurre 1935). Saksassa ja Suomessa suoritetut tutkimukset antavat hyviä esimerkkejä kanahaukan kyvystä käyttää hyvä·kseen Saksassa enemmän, Suomessa vähemmän 'muuttunutta eläimistöä. Näin tällaiset "kulttuurikanahaukat" välttävät tarpeettoman huomion herättämisen. Vasemmassa kuvassa munat airnn pesän reunalla , oikealla pesän keskelle siirrettyinä. Ihmisen välillinen vaikutus eläimistöön aiheuttaa luonnollisesti muutoksia myös kanahaukalle tarjolla olevassa ravinnossa, ja tulevaisuuden kannalta on merkittävää, miten hyvin se näihin muutoksiin sopeutuu
Kanahaukan tul eva isuus Suomessa näyttää kin läheisesti liittyvän ravintokysymykseen. Niitä on vielä maalis-toukokuussa ollut ravmnossa Ilmajoella yhteensä 80,4 % ja Keski-Hämeessä 60,5 %Muita sopivan kokoisia eläimiä metsissä onkin talvella hyvin niukasti tarjolla. Myös metsokanta säilynee suurin piirtein, mutta s·en sij aan metsänhoidon suunnittelema mm. juuri välitä. Yksi poikanen on kuoriutunul muita myöhemmin ja jäänyt kehityksessä jälkeen. Kun ,kanahaukka meillä vielä saa listaa lähes yksinomaan metsissä, joutuvat talvella lähinnä kanalintumme (pyy, teeri, riekko ja m eitso) ja orava sen ravinnonlähteisksi. R astaita pienemmistä se ei 88 Tekstissä mainittu poikasaikana lopuksi pudonnut pesä p ahoin kallistuneena. Orava kyl,lä säilynee nykyisellään, mutta jyrkkien runsaudenvaihtelujensa takia se on epävarm a tuki. Kun kanahaukka on selvä paikkalintu, saatavissa oleva talviravinto määrää toimeentulevan kannan tiheyden. Kanaha ukka ottaa mieluimmin keskikokoisia saaliita (Suomessa linnuista suunnill een pyyn ja nisäkkäistä oravan kokoisia). Sa,ksassa si tävastoin kulttuurilajit ovat ravinnon päätekijöitä. Muodostuvan vajauksen voisivat täyttää lähinnä kulttuurilajit, joiden osuus elämistöstämme tuleekin ilmeisesti huo. Vaikka koivu (teeren elinehto) onkin saanut viime aikoina lisää merkitystä, kanahaukan 1 uon tai n en talv iravin to toden näköises'li vähenee ain akin jonkin verran. 1949-59 keskim. Kahden alimman poikasen vieressä saaliina orava. Ilmajoki 1955. Mikä sitten on kana1haukan talviravinto ja sen tul eva isuus. ha ukan ravrn nossa on jokseenkin vähäinen (maalis-toukokuussa Ilmajoella vv. ,koivun ja lepän ratkaiseva vä•hentäminen metsistämme pienentänee nopeasti teerija pyykantoja (Seiskari 1958). 664 ja 502 saa,lisyksilöä). 5,4 % ja KeskiH ämeessä vv. Nykyisen talviravinnon tulevaisuus on hieman epävarma. Ero johtuu Jä,hinnä siitä, että Suomessa kulttuurilajeja on paljon vähemmän tarjol la, minkä lisäksi monet ni istä ovat Suomessa muuttolintuja, jotka kuitenkin jo Saksassa ta lvehtivat. Utte11clö1ferin (1952) laajan a in eiston mukaan jo kesykyyhky, peltopyy, fasaa ni, kottarainen ja varis (jotka ovat myös sie llä kulttuurilajeja) muodostavat 37,2 % ravinnosta. 1957-60 12,4 %; ai neistoissa on yh t
Kulttuurilajit eivä t m yöskään voi Suo messa koskaa n saavuttaa läheskään keskieurooppalaista tiheyttä, sillä ankarnt talvemme rajoittavat kulttuurinki n piirissä toimeent uleva n eläimistön verra ten p ieneksi. N äm äkin ovat varsinkin talvella niin asutuskeskuksiin sidottuj a, että ne ova t vain osaksi kanahaukan tavoitettavissa. J os kanalintukannat päästetään häv iäm ään, m enetetään niiden mukana pääosa ka nahaukoistakin, niinkuin näyttää tapa htun een monin paikoin E teläRu otsissa (H aglund 1953); tämä vaara 89. Kanahaukasta ei sen vuoksi Suom essa tule sellaista kulttuun n suosijaa p mo nesti suorastaa n kulttuurin tarjoa masta ravinnosta riippuvaista lajia, jollaiseksi se Keski-Euroopassa jo on suureksi osaksi muu ttunut (vrt. Tässä h aapap esässä 1nuna määrä jäi kahteen. W endland 1953 ja f< ramer 1955). Metsästyskin muuttuu luonteeltaan yhä enemmän retkeilyn kaltaiseksi. Il majoki 1956. Kanahaukan tulevaisuutta aj a,teltaessa voitaneen olettaa, että kanahaukkakysymys niinkuin petolintukysymykset yleensä edelleenkin kehittyy m yönteiseen suuntaan. J a vaikka saaliintarvetta jonki n verran säilyisikin, kanahaukan vainoaminen käy m etsästyksenkin kannalta tarpeettomaksi, sillä asu tuksen leviäm inen vähentää kanahaukkoja nopeamm in k uin kanalintuja. esim. Avainasem a on tosi n m etsänja riistanhoidon yhteistyöll ä. Toistaiseksi kuitenkin kanahaukalle sopivan kokoisia talvehtivia kuhtuurilajeja on vähän: lähinnä harakka, kesykyyhky ja peltopyy sekä varis ja naakka; viimeksi mainitun talvehtiminen voi nykyisestä huomattavasti yleistyä. Kanahaukkakann an kasv umahdollisuudet ovat tämän kin johdosLehtipuissa pesät pysyvät useimmi ten hyvin. L uonnonystävien ei kaiken kai,kki aan tämän hetken näkymi en valossa tarvitse olla huolissaan Suomen kanah aukkaka nnan tulevaisuudesta. ta Suomessa paljon pienemmät kuin Saksassa. mattavasti smu-entumaan
·· ,1953, ber einige Bestandsveränderungen märkischer R aubvögel. Ornithol. Suomen Riista 12, 21-42. Erään korjatun pesän viisi poikasta vasta kuoriutuneina (oikeanpuoleinen pari päivää muita myöhemmin). Soveri, ] ., 1940, Die Vogelfauna von Lammi. ,. Uttendorfer. Journ. Stuttgart. Schnurre, ., 1935, Ein Beitrag zur Frage der Reviergrenzen und Siedlungsdichte beim 90 Habicht. Syllegomena Biologica (Festschrift . .. f. f. W endlancl, W., 1953, Populationstudien an R au bvögeln. Mutta suurimmassa o sassa maatamme retkeilijöillä tulee aina olemaan mahdollisuuksia kokea niitä sävähdyttäviä elämyksiä mitä kanahaukan kohtaaminen tarjoaa. Svensk Jakt 91 , 29 1-295. Ornith . Mitt. 94, 9498. Ilmajoki 1957. Ver. Journ. Acta Zool. Kirjalli su u tta H aglund, B., 1953, Duvhöken något om dess försomm arvanor. von Otto Kleinschmidt), 396--401. Die Neue Brehm -BUcherei, Heft 158. 1956. 94, 103113.. 4. Linkola, P., 1957, Kanahaukkakan nan romah dus v. , 1950, Wandlungen in Bestand und Ernährung norddeutsher Wanderfalken und Habichte. Ornith. 27 , 1176. Fenn. Luonnon Tutkija 61 , 49-58. Sächs. voi olla tarjoll a myös eteläisimmässä Suomessa. 0., 19S2, Neue Ergebnisse Uder die Ernährung der Greifvögel und Eulen. Seiskari, P., 1958 Metsiemme kehityksen vaikutuksesta riistalajiemrue elinmahdollisuuksiin. 211 225. K ramer, V., 1955, H abicht und Sperber
Jos kuvittelemme, että metsäammattimiesten joukosta löytyisi joku niin ~hanteel'linen henkilö, että haluaisi valkavissaan toteuttaa kaikki hyviksi katsomansa ohjeet kenttä työssään, niin ilmeisesti hän menisi päästään sekaisin. Luonnonja kansallispuistot sekä erilais,et muut rauhoitusalueet eteTllkin metsäharLlinnon mailla muodostavat sellaisen luonnonsuojelumme se!.kärangan, josta voimme olla ylpeitä. Käytännön luonnonhoito-ohjelmaa kaivataan Väinö Koivisto Viettäessämme maamme ,luonnonsuoje1un merkkivuotta voimme samalla iloita saavutetuista tuloksista. voidaan osoittaa tapahtuneen merkittävää kehitystä myös tässä mielessä. Jonkin "suunnan" vannoutunut kannattaja voi saada alallaan paljon aikaan ja merkin rintapieleeensä. Metsätalouden pi.frissä on sensijaan vain maisemanhoitoon kiinnitetty riittävästi huomiota. Voinemme olla tyytyväisiä tähän v a r s i n a i s e n a l u o n n o n s u o j e1 u työ n ä tehtyyn työhön ja sen tuloksiin. Useimmiten päädytään yksiipuolisiin ratkaisuihin, mikä lienee koko luonnonhoitomme pahin vika täl,lä hetkellä. Ja mikä tärkeintä, myös laajat kansalaispiirit ovat al·kaneet ymmärtää luonnonsuojelua ja sen pyrkimyksiä. Keskenään ristiriitaiset ohjeet tulevat kentälle myös eri kanavia myöden, joten tuloksen kannalta tärkeä y h te e n s o v i t t a m i s t y ö jää useimmiten kentällä suoritettavaksi. Joku toinen kenttätyössään aivan päinvastaisia ohjeita noudattanut voi saada omalta järjestö! tään samanlaisen huomion91. Kokonaan eri asia on, millainen on tulos. Metsäluontomme hoitoa kos,kevia ohjeita antavat toisistaan täysin erillisinä useat eri piirit ja järj,estöt. Vesistöjen suojelussa dlemme pääsemässä ratkaisevasti eteenpäin. Tosin kaavoitustoiminnassa, tienrakennuksessa ym. Sen sijaan jokapäiväisessä arkit yössämme on luonnonsuojelunäkökohtiien huomioonottaminen jäänyt me'llko vähäiseksi. Myös yksityinen rauhoitustoiminta on osoittanut ilahduttavaa kasvua, joskin olemme tä!.lä a,lalla vielä paljon jä•ljessä useista muista maista. Jos eteen tulee oikein visainen pulma, voi ratkaisun jättää harjoittelijan tehtäväksi, jolta se käy kitkattomasti. Asianomaisen tekijän harrastuspiiristä riippuen tehdään yhdessä paikassa näin, toisessa aivan päin vastoin. Tilanne metsällisessä toiminnassa on itse asiassa hyvin koomiDlinen. Useimmiten ristiriitaisuudet sivuutetaan kevyesti niitä sen enempää edes ajattelematta
R ehevil] ä kasvu pa ikoiLl a voidaan pensa ikkoa käy,ttää taimikkojen ja istutusten suojana verhopuuston ohella tai. on tähdenne ntävä järkevän lw kon aisnäkemyksen tärkeyttä. Sen vaa timu1kset onkin asetettava etutil alle. Valistus toiminnassa, työohJe1ssa ym. Puun tarpeen yhä kasvaessa on välttäm ätöntä, että metsänhoitoa edelleen tehostetaan. Samaan tulokseen voi päästä joku kolmas, joka kentällä ei tee yhtään mitään, mutta osaa sopivan kirpeästi arvostella muiden toimintaa. J U LKILAUSUM A Pohjois-H ämeen M etsiinhoitoyhdistysten liiton, Pohjois-H ärneen M etsänhoitolautakunnan, Hämeen L uonnonsuojelu toimikunnan, M etsähallinnon L änsiSuomen piirikunnan, K eskusmetsäseura Tapion M etsänparannuspiirin, PohjoisHiimeen Kennelpiirin ja M etsästäjäliiton Pohjois-Hämeen piirin edustaj at ovat Tampereella 23. 1960 pidetyssä yhteisessä neuvottelussa todenneet m etsänhoitoon, riistanhoitoon ja luonnonsuojeluun kohdistuvissa yhteisissä kysymyksissä seuraavaa: 92 1. Aivan erityisesti voidaa n pensa i,kikoa vaalia metsäoj ien ja purojen varsilla, soiden ja kankaiden laitamilla, Iaimpien ja järvien rannoilJ a sekä sähköja puhelinjohtoJinjoill a. 3. Tässä mielessä pidetään erittäin tarpeellisen a, että opetustoiminnassa, kurssei,Jla, retkeilyillä ja työn valvonn assa arvostellaa n m etsään kohdistuvia toimenp~teitä aina myös näiltä kaikilta nä1kökannoilta. Riistanhoidon ja luonnonsuojelun elintärkeät edu,t voidaan helposti ottaa huom ioon m etsä nhoidossa, kun as iaa n kiinnitetään riittävästi huomiota. Sekä metsänhoidon että etenkin riistanhoidon ja luonnonsuojelun, osittain m yös kalatalouden 'kannalta olisi välttäm ätöntä saada ai,kaan sellainen 1 u o nn o n h o i t o o h j e 1 m a, jossa on eri osapuolien näkökohdat otettu huomioon niin hyvin, kuin ne vallitsevissa olosuhteissa voidaan ottaa. R atJkaisevaa asialle on kuiten1kin, mitä kentäll ä saadaan aikaa n. osoituksen. Osoituksena siitä, että täll aisen ohj elm an aikaansaaminen on m ahdoJJ.ista, on seuraava Pohj ois-H ämees,sä kolme vuotta sitten tehty sopimus ja sen julkilausuma. T odella positiivisia tuloksia voidaa n sieltä odottaa vain siinä ta pauksessa, että toiminta ta pahtuu yhteisen ohj elman puitteissa. Käsiteltyään yksityiS1kohtaisesti metsänhoidon eri työa loja, kokous totesi yksimielisesti seuraavaa: T aimistojen hoitoja raivaustyöt Katajaa, pihlajaa, pajua ja muu,ta pikkulintujen ja riistan kannalta tärkeätä pensaik1koa void aa n säästää. On vältettävä yksipuolisia kannanottoja. 4. 3. On selvää, että jokainen osapuoli joutuu -tällöin tinkimään vaatimuksistaan. 2. Metsänhoito, riistanhoito ja luonnonsuojelu kyt-keytyvä-t siinä määrin toisiinsa, että entiS1tä tehostetumpi yhteistoiminta on välttämätöntä
sijasta. Teiden varsilla ja näköalapaikoilla voidaan met:sänhoidon ja maisemanhoidon vaatimukset sovittaa yhteen. Yhdessä taimistojen riittävän aikaisen harventamisen -kanssa ne ovat omiaan parantamaan maapohjan kasvukuntoa, rehevöittämään pintakasvipeiteaä ja siten lisäämään eläimistön ravinnonsaantimahdoHisuuksia sekä luomaan toivottua vaihtelua metsämaisemaan. Lintujen kolopuut, kalasääs'kien pesäp uut, metsojen hakomismännyt, harvinaiset tai maiseman kannalt:a säästettävät puuyksi·köt voidaan ilman sanottavi a taloudellisia tappioita jättää pystyyn ja tarvittaessa rauhoittaa Luon nonsuojelulain nojalla. Metsojen soidinpai1kkoja voidaan käsitellä varovaisilla hakikuiUa i.!man taloudellisia tappioita. Riistanhoidon vaatimukset voidaan jättää huomiotta, koska metsästäminen-kään ei ole näillä alueilla suotavaa. Mannonen. Karujen kasvupaikkojen kuusettumisen estäminen ja sopivan ,lehtipuusekoitu1ksen säilyttäminen paremmiHa kasvupaikoilla on kairkkien etujen mukaista. . Matkailukohteina sekä koululaisten, metsäammattimiesten ja luonnontutkijoiden havaintopai,kkoina ne ajanoloon tuottavat enemmän todeHis-ta 'hyötyä kuin talousmetsänä. Edellä mainituilla toimenpiteillä säästetään huomattavasti vesurointikustannuksia ja vähennetään hirvivahinkojen vaaraa. Hakkuiden suunnittelu ja leimaustyöt Riistalintujen ravintopuina ja maisemien kaunistajina täPkeitä lehtipuita, lähinnä koivua, haapaa ja leppää voidaan sopivilla kasvupaikoilla tarkoituksellisesti säästää. Parin kolmen pienehkön metsäkohteen rauhoittaminen jokaisessa pitäpssa luonnonsuojelualueeksi on sekä ma.bdollist:a että myös toivot-tavaa. Valok. Aivan erityistä huomiota tulisi kiinnittää kolopuiden säästämiseen ja linnunpönttöjen kiinnittämiseen, ,koska se on tehokas tapa vastustaa yhä lisääntyviä hyönteisvahirnkoja metsissämme. 93. Iso haapa on metsän kaunistus ja lintujen tärkeä pesäkolopuu
Martti Linkola. Kos,ka paljaaksiha:kikauksen ja ku94 Valoi(. Kulotukset On edelleen pyrittävä tehostamaan riistalintujen ja niiden pesien suojaamista kulotusalueilla. Koska se on hyvin vaivalloista ja 'kallista, olisi yhä enemmän tuokittava mahdollisuUJksia siirtää kulotuksia keskikesään tai syksyyn. !otuksen avulla voidaan Y'ksitoikkoiset, eläimistölle vähän ravintoa tarjoavat, kituvat kuusi;kot muuHaa parempiikasvuisiksi metsiköiksi, joissa pinta:kasvipeite rehevöityy ja myös lehtipuut pääsevät elävöit:tämään maisemaa, on kulotusta pidettävä sekä riistanhoidon entä m aisemanhoidon kannalta suotavana toimen. Kalasääksen pesäpuu
Mikäli jollakin alalla esiintyy uusia toimintamuotoja, jotka ilmeisesti ovat ristiriidassa toisten alojen pyrkim)'Sten kanssa, ei niitä käytännössä toteuteta ennenkuin asiasta on yhteisesti neuvoteltu. Johtopäätöksiä Kuinka paljon e.m. Tarvittaessa voidaan siten menetellä myös näköalapaikoilla. 7. 6. 8. Nyt, kun puun tarpeen riittävä tyydyttäminen vaatii aivan erityisiä ,toimenpiteitä metsissämme, olisi täJ.lainen valtarkunnallinen ohjelma vihdoinkin saatava aikaan. 95. 9. Tuskin se on vaikuttanut paljonkaan, koska v a r s i n a i s e t t o i m i n t ao h j e e t tulevat yhä edelleen eri kanavia ja yhtä ristiriitaisina kuin aikaisemminkin. Julkisen sanan asenne ilvesjahteihin ja muiden harvinaisten eläinten ampumiseen olisi saatava muuttumaan paheksuvaksi. piteenä. My11kikyjen ja rautojen käytöstä tuhoeläinten vähentämiseksi pyritään Pohjois-Hämeessä luopumaan. Mikäli hirvivahinkojen vaara muodostuu jollakin alueella ilmeiseksi, tekevät riistaviranomaiset voitavansa kaatolupien määrän lisäämiseksi. Haukkojen pyynti tulisi sa!J.ia vain hauikkahäkeillä, jolloin vältytään hyödyllisten haukkojen tappamiselta. 5. Muussa tapauksessa saattavat riistanhoidon, luonnonsuojelun ja osittain myös kalatalouden edut kärsiä korvaamattomia vahinkoja. Ilves olisi kiireellisesti rauhoi tettava. julkilausumalla on ollut vaikutusta metsä.Jliseen toimintaan Pohjois-Hämeessä on vaikea sanoa. l 0. Ojitustyöt Vanhasta säännöstä, ettei ojituksella saa kuivata lähteitä, on edelleen pidettävä kiinni ja valvontaa •tehostettava. Se on osoitus siitä, et:tä yksimielisyyteen metsää koskevista luonnon!hoito-ohjeLman yksityiskohdistakin voidaan päästä, jos siihen vakavasti pyritään. Metsäeläimistön vedensaannin turvaamiseksi pitkien pouta,kausien yli laajoilla ojitusaluei1la, missä muita juomapai,k,koja ei ole, olisi ko'keiJ.tava niiden keinotekoista valmistamista laskuojiin joko ampumalla tai kaivamalla. Pidettiin erittäin tä11keänä, että uusia metsä-, metsästysja luonnonsuojelulakeja laadittaessa otetaan huomioon myös käytännön työn vaatima yhteistoiminta näillä aloilla ja luodaan sille mahdollisimman suotuisat edellytykset. Yhteistoimintaa päältettiin jatkaa erityisesti luennoi·tsijoiden vaihdon muodossa. Vähän hyötyä tuot,tavia lampien ja järvien kuivatuksia tulisi miikäli mahdollista välttää ja kuivatuksissa olisi yleensä noudatettava erityistä harkintaa. Julkilausuman tärkein merkitys toistaiseksi onkin aatteellista laatua
Kuusi on kilpailukykyisin eli klimaks-puulaji tuoreissa kangasmetsissä, jotka eivät ole erityisen alttiita kuloille. Timo Miettinen. Paljakan luonnonpuiston aarniokuusikkoa. Valok. Kun soistakin huomattava osa on metsäisiä korpia ja rämeitä, voidaan huoleti sanoa, että varsinaisen hahmon ja puitteet suomalai elle luonnonmaisemalle antaa metsä pohjoisen havumetsävyöhykkeen metsä seHaisena kuin 96 se esiintyy erilaatuisilla kasvupaikoilla, kasvillisuuskuvaltaan enimmäkseen niukkamuotoisena ja suhteellisen hidaskasvuisena havupuuvaltais-ena metsänä, joka tarvitsee aikaa satakunta vuotta varttuakseen edes kunnon tukkipuun mi>ttoihin. Suomalaisesta aarniometsästä Valter Keltikangas Jos jätämme " tuhannet järvemme" pois kuvasta, niin suomalainen luonnonmaisema aidoimmillaan on metsää ja suota. Harvinaista ja perin erikoisLaatuista osaa suomalaisen metsän kuvassa edustaa
Vanhaa fakkapäistä erämaan valtamäntyä, jonka ympäri raavaskaan mies ei sylellään yllä, sompiolainen sanoo aihkiksi, joka •pystyynkeloutuneena ja k,uivuneena on aarniohonka (Samuli Paulaharju). Näin -tulevat aarniometsiksii järeäpuustoisten kangasmetsien !,isäksi myös esimerkiksi saaristokallioiden kitukasvuiset mäntyharveikot ja Lapin vaivaiset tunturikoivikot, kunhan ne vain ovat säilyneet riit!tävät J.uonnonvara1s1na. Havupuuvaltaisissa metsissämme se on tavaUisesti aarniokuusi myös aarnionäre ,tai aarniomänty, harvemmin aarniokoivu, sillä koivu ei juuri vartu yhtä kookkaaksi eikä elä yhtä vanhaksi kuin havupuumme. kehitysvaihe, jota on sanotitu aarniometsäksi. Metsätieteellinen sanastomme näyttää siis arveluttavasti etääntyneen kansankiel,estä ryhtyessään kutsumaan esim. A. Niin pian kuin aarniometsä joutuu myynnin, kotitarvehakkuun tai muun säännönmukaisen taloudellisen käytön piiriin se muuttuu talousmetsä,ksi ja menettää ainiaaksi aarnioluonteensa. Tekeillä olevan kansankielen sanakirjan kokoelmien mukaan aarniometsällä näet tarkoitetaan "jättiläispuita kasvavaa ikivanhaa metsää", ja tässä merkityksessä sanaa käytetään yli suomenkielen alueen Peräpohjolaan Kittilän ja Sodankylän korkeudelle saakka (professori Veikko Ruoppila). K. Kuten 97. Sen jokainen puu ja kasvi on syntynyt luonnon kyl'Vöstä ja tuhoutuu luonnon omien tinkimättömien lakien mukaan, ilman että ihmiskäsi on sitä tökerrellyt. Joka tapaiuksessa tutkijamme ovait siuemmin käsittäneet aamiometsän olennaisimmaksi piirteeksi luonnonvaraisuuden. MutJta hän ei juuri käyttänyt tätä sanaa suomafaisia metsiä kuvatessaan. Mutta varsinaisessa Tunturi-Lapissa ja sen kitukasvuisten outametsien piirissä tämä perisuomalainen sana on tuntematon. Kansan käsitys asiasta on olennaisesti toinen. Cajander pohjoisten havumetsien suuri tuntija ja tulki:tsija määritteli aarniometsän "täydelhsessä luonnontilassa, ihmiskäden koskematta kasvaneeksi metsäksi". Edellä sanotun mukais·esti meikäläiset tutkijat näyttävät nykyisin lukevan aarniometsän piiriin kaikki puuta kasvavat luonnonvaraiset, koskemattomat alueet, kasvakoot ne sitten minkäkokoista puuta hyvänsä. Muutamissa tiedoissa siHe on annettu myös lisämäärite "vaikeakulkuinen". kitukasvuisia pienipuustoisia kall.iomännikköjä tai Lapin outamaitten metsiä ja tunturi,koivikkoja aarniometsiksi. Sen puulla ei ole kantohintaa, eikä sitä ole miHoinkaan käytetty kotitarvemetsänä, hevoshakana taii lammaslaitumena. Siihen ei ole koskaan Lyöty leimoja eikä siitä ole koskaan kirjoitettu hakkuusopimusta. Mutta valtamerbtyksenä on järeä vanha metsä: "Metsät olliit hirmus·et aarniometsät", on eräs siirtolainen muisteUut Karjalan salometsiä. Esiintyy myös mainintoja siitä, ebtä aarniometsä on "sakeaa" siis tiheää ja ettei sitä ole koskaan hakattu. Ja kansankielessä aarnio saattaa merkitä muutakin isokokoista oliota kuin puuta, esimerkiksi ikäisekseen poikkeuksellisen suurikasvuista poikaa. Aarniopuulla kansanmies tarkoittaa vastaavasti "erittäin suurta vanhaa puuta" tai jättiläispuu•ta
Metsäluonnossa vallitseva rauha on vain näennäinen, sillä todellisuudessa siellä käydään alati jatkuvaa tuhoisaa taistelua eri puuja kasvilajien sekä yksilöiden välillä. Näin luonto on muovannut metsäkasvuston eli metsikön, joka on kasvi1lisuuskuval taan säännönmukainen ja kasvupaikkaa kuvastava. Syntyneessä taistelussa valtaosa sortuu ja vain valiot jäävät voittajina jäljelle. Cajanderin kuuluisa teoria metsistä ja metsätyypeistä rakentuu darwinistiseen käsitykseen luonnonva.Jinnasta. Mutta tiedemiehen käsitys on jäMeen hieman toinen, osaksi suorastaan päinvastainenkin. K. Cajanderin aarniometsä-käsitys, joka oli muotoutunut hänen Siperian taiga-alueilla suorittamiensa tutkimusten perusteella. Puun taimien, ruohojen, heinien, sammalien ja jäkälien kesken vaHitsee puute kasvut,ilasta, 98 koska niiden siemeniä muodostuu ja itää suunnattomasti enemmän kuin mitä niitä voi varttua täysikasvuisiksi. Jäljelle jääneet ovat ri.ittävän vahvoja pitämään kasvupaikkansa jatkuvasti hallussaan, ja niiden välille syntyy tasapainotila, jota taistelu ylläpitää. Taiteilija ei väsy ylistämästä sitä rauhaa, mikä koskemattomana salolla ihmismieltä viihdyttää. Taistelu metsässä on tältä osaltaan "veljiessotaa", ja kun luonto on näin valikoinut kasveista ne lajit, rodut ja yksilöt, jotka ovat kullakin kasvupaikalla vahvimpia ja kilpailuky,kyisimpiä, jähmettyy taistelu "asemasodaksi". Kamppailu on yhtä kovaa kuin missä tahansa muualla luomakunnassa, missä vallitsee puute elintilasta, joskin se tapahtuu äänettömästi ja ihmissilmälle näkymättömänä juuristokilpailuna maan uumenissa. Mänty on taasen vallannut ,kuivat kankaat näiden kilpailukykyisimpänä puulajina, ja vain rehevät lehtomaat ovat säilyneet lehtija sekametsien hallussa. edeHä sanotusta lienee selvinnyt, kansanmies kelpuuttaa aarniometsiksi vain järeät ja yli-ikäiset -kirveenkoskemattomat tukki-metsät. A. Mitä he pitävät sen tunnusomaisimpana piirteenä. K. Samansuuntainen on ollut myös A. Cajanderin mukaan aarniometsä on juuri tällainen tasapainotilan huipentuma puiden ja muiden metsäkasvien välisessä taiste. Miten aarniometsä syntyy ja kehittyy, mikä siinä viehättää sen laajaa ystäväpiiriä. Satoja vuosia vanhassa aarniometsässä, joka on saanut kehittyä rauhassa kuloilta ja ihmisen toimenpiteiltä, on eri puulajienkin välinen taistelu käyty katkeraan päätökseen. Samanlaatuis,i,1le kasvupaikoille luonto muovaa kasvillisuuskuvaltaan hyvin samantapaiset ja samaa metsätyyppiä edustavat metsiköt. Ja Akseli Gallen-KaHelalle, joka sanoi joutuneensa aarniopuitten kanssa "mieskohtaiseen suhteeseen", niissä oli kuvaamisen arvoista vaihtelevuus ja yksilöllisyys, koska ne kaikki ovat erilaisia. Aleksis Kiven luonnonrunoudessa suomalainen metsä on rauhan tyyssija, kaukana "kavalasta maailmasta", vainosta ja riidasta. Kaikkein sitikeimmäksi kamppailu muodostuu saman lajin er.i yksilöiden välillä, koska niiden kasvupaikkavaatimukset ovat samat. Sen seurauksena lehtipuut ja lopuksi myös mänty ovat karsiutuneet tuoreilta kankailta kilpailukyvyttöminä pois ja vallitsevaksi metsäksi on jäänyt puhdas kuusikko
Hiit• tinen. Luonto on tasapainottanut sitä monin tavoin: vall'tsevan metsän muodostaa kilpailukykyisin eli klimaks-puu laji, aluskasvillisuuden pohjaja kenttäkerrokset koos· tuvat kilpailukykyisimmistä toisensa ta• sapainossa pitävistä kasvilajeista. Kuloja on kahdenlaisia: latvatulena ja pintatulena eteneviä. Myrskyt ja muut luonnontuhot ovat saattaneet niitä runnella sekä muokata aukkoisiksi ja ikärakenteeltaan epätasaisiksi. lussa elii klimaks-metsä, miksi sitä mo• net ,tutkijat ovat kutsuneet. Nyky-Suomessa tällaiset kl,imaks-vaihetta edustavat tai sitä lähentelevät aarniometsät lienevät suuria harvinaisuuksia, sikäli kuin niitä enää tapaa ensinkään. Syystä Cajander luonnehtiikin samoilla kasvu,paikkalaadui,]]a esiintyvät aarniometsät yleiseltä kasvillisuuskuvaltaan suorastaan yksitoikkoisen säännöllisiksi ja samanlaisiksi. Ja aniharvat näistä ikimetsiköistä ovat saaneet olla koko elinaikansa rauhassa kuloilta. Nämä nykyiset aarniometsämme eivät yleensä oJ.e rakenteeltaan erityisen säännöllisiä. Enempää eivät ole vaatineet esi-isämme, jotka ovat sen ristineet. Poikkeuksellisen järeäpuustoista suomalaista aarniometsää: jättiläispuita vieri vieressä, 500 -700 kiintokuutiometriä hehtaarilla. Juuri kulot muodostavat vakavimman vaaran metsän kehitykselle kohti aarniovaihetta. Latvatuleksi ryöstäytynyt kulo tuhoaa yleensä perusteellisesti metsikön. Mutta metsän ei tarvitse ollakaan mitään klimaks-metsää ollakseen aarniometsää. Näiden eri kasvillisuuskerrosten kesken vallitsee tietty tasapaino, ja vihdoin vuosisata.inen taistelu on hionut myös puuston rakenteen säännönmukaiseksi ja ,tasa,painoiseksi. Pintatuli puolestaan jättää usein järeän puuston henkiin mer99. Tällaisia on aina,kin luonnonja kansallispuistoissamme, samoin niillä metsä-hallituksen rauhoittamilla aarnioalueilla, joista asiakirjoissa käytetään runoniekkojen tekaisemaa nimitystä "aarnialue". Jos pidämme kiinni tämän sanan kansanomaisesta merkity,ksestä, aarniometsäksi riittää "ikivanhoja jättiläispuiita kasvava metsä". Ja meillä on tok,i viielä jäljellä rippeitä kilpikaarnaisis,ta lakkapääpetäjiköistä ja ikikuusikoista, jotka puiden koon ja iän puolesta täyttävät kyllä asiaan kuuluvat vähimmäisvaatimukset
Sitä esiintyisi siis vain laajojen yhtenäisten metsäalueiden sydänosissa. Ilman metsikön kulohistorian tutkimista ei voida päätellä, miten aitoa aarniovaihetta se edustaa. Joskus salaman sytyttämäit kulot asete• taan erikoisasemaan: niiden katsotaan kuuluvan luonnontuhoihin ja sellaisina aarniometsän luonnonvaraiseen kehitykseen. Mitä pitemmälle ajassa taaksepäin ulottuvaa ja ehdottomampaa tulenkoskemattomuutta joltakin metsiköitä vaaditaan, jotta sitä voitaisiin pitää aarniometsänä, sitä lähempänä klimaks-as• tetta sen täytyy olla. Mutta rnkenteellinen tasa,paino niissä lienee yleensä ,kehittynyt paljon pitem• mäUe kohti klimaks-astetta kuin kuloille alttiimmista kangasmetsissä. Samalla on todettava, että vakavimpana uhkana sen ,kehitykselle ja säilymiselle ovat kirveen ja sahan ohella kulot olkoot ne sitten salaman tai ihmisen sytyttämiä. kiten sen vain palokoroilla, mutta va• hingoittaa alipuustoa sekä tuhoaa pin• takasvillisuutta järkyttäen sen rakenteel· lista tasapainoa. Eikä jotakin ikivanhaa metsää kohdanneesta vuosisadan ta• 100 kaisesta kulosta yleensä tiedetä, onko se ollut salaman vai ihmisen sytyttämä. Erityyppisten metsien alttius kuloille on kuitenkin erilainen. Niinpä kuivanpuoleisilla kankailla tapaa usein jä· reää ja vanhaa palokoroista männikköä, joka on li.ian puhdasta aidoksi aarnio• männiköksi. Tällöin sen esiintymismahdollirnudet kuitenkin supistu• vat lähes olemattomiin, ja koko aarnio• metsän käsite muodostuu yhä vaikeammin määr,iteltäväksi ja kenties lopulta todellisuuspohjaa vailla olevaksi haa,vekuvaksi. Puiden pienemmän koon taida kirveenkoskemattomiksi jääneet rämeet ja korvet eivät ole yhtä tyypillistä aarniometsää kuin kangasmetsät. Mutta niitä on ympäröinyt säännöllisesti vesi, aukea suo tai avotunturi tehokkaana suojana kuloja vastaan. Voidaanpa suorastaan kysyä, onko ollenkaan pe· rusteltua nimittää niitä aarniometsiksi. Voitaneenkin sanoa, että aarniometsän aitous on suoraan verrannollinen sen säilymiseen ,kuloika. Jo käytännöllisistä syistä on paikallaan pitäytyä kansan kieleen per ustuvaan yksinkertaiseen ja selkeää,n määritelmään aarniometsästä "ikivanhoja jättiläispuita kasvavana metsänä". Nyky-Suomes,ta on varmaankin hyvin vaikea löytää sen huipentuneempia kli•. Tästä syystä aarniovaiheet esiintyvät yleensä tyypilliempinä tuoreissa kangasmetsissä kuin kuloille alttiimmissa kuivissa ja kuivan• puoleisissa kangasmetsissä. Oma käsitykseni as·iasta on toinen. Tyypillisimmät aarniometsät tai klimaks-astetta lähentelevät outametsät, jotka olen tavannut, ovat jokseenkin poikkeuksetta olleet pienialaisia. Mutta kuloja on syttynyt myös ihmiskäden kautta: erämiesten nuotioista, kaskitulista tai muusta varomattomasta tulen käsittelystä. Vieläpä monin verroin tehokkaa,mpana elementtinä kuin "suojametsävyöhyke", joka on itse altis salamoille tai ihmisen sytyttämille kuloille. Pintakulo on ,ilmeisesti hävittänyt siihen luonnostaan kuuluvan koivutai kuusialikasvoksen ja järkyvtä· ny-t samalla pintakasvillisuuden tasapainoa. Yleinen on käsitys, että aito aarnio• metsä vaatii ympärilleen laajan metsäisen suojavyöhykkeen
Tällaiset avarien vesien ympäröimät vähäiset saaret eivät juuri satu ukkospilvien kulkureiteille, eikä niillä esiinny myöskään ihmisen aiheuttamia tuhoja, koska kalastajat harvoin käyttävät näitä etäisiä tuulisia pikkusaaria tukipaikkoinaan. Yhtä tehokkaasti suojaavat upottavat suot yksinäisiä kangassaa rekkeitaan tulen ja vielä tehokkaammin ihmisen aiheuttamilta tuhoilta. 101. Upein näkemistäni aarniokuusikoista kasvoi Sallan ja Kemijärven rajakairassa. Valok . Kuvassa näkyvä saari >IJaitsee Pielisjärven pitäjässä. J a Pomokairan vaikeakulkuisten aapoj-en keskeltä olen löytänyt yli-ikäisiä pa ksusammalkuusikkoja, jotka vesasyntyisi ne koivualikasvoksineen ovat huomionarvoisia näytte1ta metsän kasvillisuuskerrosten välisestä pitkälle kehittyneestä tasapa inotilasta. Martti Linkola. Se oli jo nimeltäänkin eräät maamme luonnonvaraisimmista Kuninkaankuusikko. maks-männiköitä kuin tavataan Inarinjärven pienimmillä selkäsaarilla. Se oli täysin puhdasta ja rakenteeltaan hyvin säännöllistä ja niin pitkää kuin miksi kuusikko yleensä voi Lapissa varttua. Vesi on tehokkain suoj avyöhyke aa rniometsälle. Sompion laajojen aapasoiden saartamina ovat säilyneet jäkälätyypin männiköistä
Lähtemättömänä on jäänyt mieleeni muuan metsäinen ja soinen Laakso Petsamon itärajalla Lounasjärvellä, keskellä suunnatonta paloaluetta. Tämä outarnännikkö ei ollut aarniometsää, eikä oppaanamme toimi. Pensaskoivun säilyminen samoin kuin pintakasvillisu uden säännönmukainen tasapainoinen , l Tämä suo, jolla joutsenkin pesii, on ollut taustalla näkyvän aarniokuusikon turvana sekä ktiloja että ihmisiä vastaan. Valok. P. Metsä laaksossa oli kirveenkoskematonta ja sen fauna tyypillisesti erämainen. Sodankylän Sompion suurilta aapasoilta . Tämä järvestä alkava laakso työntyi syvälle paljasla,kiseen tunturiin, ja kun sitä ymparo1 joka taholta aukea tuntur.ipaljakka ja vesi, se oli säästynyt ympäristössä toppamaista mutta tavattoman leveälatvuksista ja paksutyvistä. Siinä missä outamaa alkoi kallistua järveen päi n, kasvoi harvakseen iäkästä kilpikaarnaista mäntyä, lyhyttä ja runkomuodoltaan sokeri102 rakenne kertoivat nekin hyvin pitkälle menneisyy,teen ulottuvasta häiriintymättömästä kasvillisuuden kehityksestä, jota ei edes pintapuoli ollut ilmeisel.ti keskeyttänyt. Alikasvoksena oli pensasmaista koivua. raivonneelta suurpalolta. Putkonen. Näissä iikimänny1ssa ei ollut minkäänlaisia palon merkkejä, eikä myöskään tykyn tai myrskyn aiheuttamia murtoja
Heille viimeinen kappale häviämään tuomitusta aarniometsästä on aivan liian kallis rahalla korvattavaksi. Kaikissa sivistysvaltioissa, joissa metsällä on taloudellista merkitystä, vähäpätöinen osa promille ta,i pari siitä on julistettu tabuksi; sellaiseksi, ettei ihmiskäsi saa siihen koskea. 103. Mutta ainutlaa•tuisessa alkukantaisuudessaan se mielestäni kelpasi kyllä jonkinlaiseksi klimaks-männiköksi. nut kolttalappalainen seJ.laista sanaa edes •tuntenut. Viivyimme pari viikkoa tuon suop1sen tunturilaakson liepeillä kalastellen ja tarkkaillen ympäröiviä erämaita, eikä koskematon luonto ole missään muualla eikä milloinkaan ottanut mei•tä samalla tavalla valtoihinsa. He pitävät sellaista anteeksiantamattoman a tuhlauksena. Se kuitenkin tiedetään, että heitä on kaikissa ammattiryhmissä ja yhteiskuntaluokissa: miehi ä, jotka jostakin syystä ovat kiintyneet koskematto• maan luontoo n ja näkevät suomalaisessa aarniometsässä arvoja, jotka eivät ole rahana mitoitettavia. :Vluo11io. Mutta moni suomalainen tahtoo säilyttää vähäisen osan metsiämme luonnontilassa siinäkin tapauksessa, että siitä ei olisi penninkään hyötyä, väli.Uistä tai välitöntä. Silti löytyy vielä kansalaisia, joiden on vaikea ymmärtää, että aarinkaan alalla suomalaista maata "puut saavat kuivua pystyyn". Näin on valtiovalta tehnyt myös Suomessa. Selvää onkin, ettei rauhoitettu metsä anna välitöntä rahatuloa, vaikka se saa-t:taa tuottaa välillisitä tuloa esimerki,ksi tieteellisenä tutkimusalueena tai m atkailukohteena. On vaikea sanoa, miten lukuisa on näiden aarniometsän ystävien joukko. 450-vuotias aihki la ppalaisessa outa metsässä
. Ormio ainoa . Ormio (Pilularia globulifera) on vain Euroopassa tavattava kasvi, ja täälläkin sen esiintyminen rajoittuu jokseenkin selvästi Atlantin läheisiin maihin, mistä syystä se luetaankin ns. Tämä kasvi·stomme harvinaisuus löydettiin Suomesta ensi kerran 1933 (Ragnar Bäck). Viime vuosina, erikoisesti 1958 ja 1959 on minulla oHut tilaisuus tutustua tämän pohjakasvin esiintymiseen. Varsi on vaaka,suorassa ja useimmiten pohjan liejukerroksen sisässä. Färdig 1 ja kirjoittaja 19. subatlanttisiin lajeihin. . Se on kuitenkin tata selvästi rotevatekoisempi. Levinneisyys Etelä-Hämeen sydämessä, Luopioisten pitäjässä sijaitseva 45 km2:n laajuinen, moniselkäinen ja 450 saarta sisältävä järvi, Kukkia, kätk,ee rantavesiinsä Suomen ainoan vesisaniaisen, ormion. Muualta maastamme sitä ei ole löydetty. Täällä ovat äärimmäiset pisteet 13 km:n etäisyydellä toisistaan. Vuollekeskisen ja Vihajärven osaksi tulee kummallekin yksi löytöpaikka loppujen sijaitessa Kukkiassa. Yleislevinneisyyden taustaa vasten ormion löytäminen Suomesta, vieläpä suhteellisen kaukaa sisämaasta ja pohjoisempaa kuin mereisen Norjan rannikon löydöt, olikin sitten mainittuna vuonna melkoinen sensaatio kasvitieteilijöillemme. ves1 s an1a1semme Urho Mäkirinta 1. 2. Ormi·on tunnettuja löytöpaikkoja Suomessa (kaikki Luopioisten pitäjän alueella) on tällä hetkellä 26, jotka pienimittakaavaisella kartalla supistuvat 23 pisteeksi. On paljastunut, että yli puolet Kukkian rantavesistä ja tämän lisäksi vielä kaksi pikkujärveä, Vuollekeskinen ja Vihajärvi, joiden kautta Kukkian vedet laskevat Hauhon vesiin, kmtluvat ormion esiintymisen piiriin. Bäck 1, Irja Martikainen 4, S. Sen jälkeen on ormion esiintymisestä kuultu varsin vähän. Paras erottava tuntomerkki on nuorten lehtien vieteriimäisesti taipunut kärki. Takatalo 1, B. Ulkonäkö Omio muistuttaa monia yleisiä rantakasveja, eniten ehkä hapsi1uikikaa (Eleocharis acicularis). Löytöpaikat jakautuvat löytäjien kesken seuraavasti: R. Suotuisa!. Skandinaviassa slta kasvaa Ruotsin eteläpuoliskossa ja Norjan etelärannikolla Bergeniin asti, missä oleva lajin löytöpaikka oli pohjoisin aina vuo104 teen 1933
Ja kasvualustalla se haaroittuu lehtien erkanemiskohdista usein sangen voimakkaasti, jolloin syntyy tiiviitä ja laajoja ormio-"mattoja". Kovanpuoleisella pohjalla lehdet muodostuvat tankeiksi ja lyhyiksi (alle 10 cm), hyvin ravintopitoisella ja pehmeällä alustalla taas veiOrmion tunnetut löytöpaikat Suomessa. Nuoret kasvin osat (varsi ja lehdet) ovat monisoluisten karvojen peittämiä, muuten kasvi on 61" 25' LU0P I0IN~ 5 k m P ILULA RIA GL OBUL I FER~ _ L 2/; 30' Täysin kehittyneet lehdet ovat pystyt. tohkoiksi ja pitkiksi, jolloin koko kasvin ul,konäkö muistuttaa erehdyttäväsiti rentovilwilän (]uncus bulbosus) uposmuotoa. Niiden pituus vai•htelee meikäläisissä oloissa 2-15 cm. Juuret lähtevät varresta samoista kohdin kuin lehdet. Ympyrät tarkoittavat ajelehtivien yksilöiden löytöpaikkoja. kalju. Sekä varressa että lehdissä on hyvin 105. Tosin karvoja löytyy usein vanhemmista·kin varren osista, mutta tällöin voi kyseisessä kohdassa havaita uuden haaran aiheen
Ormion kasvusyvyyden optimi jää kuitenkin alueelle 85-125 cm (eli keskivedestä mitattuna 60-100 cm). 28 cm pitkäaikaisen keski veden yläpuolelle). juurakoita sisältävä alusta on eräässä. Alin kasvusyvyys on meJ,ko vaivalloisest-i hanittava asia. Vesisania-isen viihtyminen erityisesti virtaavassa vedessä on todettu ainakin orjassa (Faegri 1960). I 2:ssa taTkoin tutkitussa ( 19:sta) oli ormion ylin kasvusyvyys 75-85 cm. Muut31IIlista löytöpaikoista on havaittu jokin erillinen yksilö tätä matalammastakin vedestä, mutta näillä on oJ.lut osa lehdistä poikki kuin 1 ne olisi saksilla lei,kattu. Itiöpesäkekoteloita pienen herneen kokoisia, ruskeita, karvaisia pallukoita ei meikäläisissä kasvustoissa ole havaittu kehittyvän, joten lisääntyminen ja leviäminen ovat täällä kokonaan kasvullisten osien varassa. "Saksina" on tietenkin toiminut pa. Kaik,kein pehmeimpiä liejukoita ormio yleensä karttaa, mutta liejun olemas•saolo kohtuullisessa määrin on lajin menestymiselle eduksi. Nelivuotiskauden 1959--62 vedenkorkeushavaintojen ja jäänmittausten perusteella olen voinut todeta, että ormion esiintymisen yläraja meillä osuu yksiin talvisen jääpeitteen maksimialarajan kanssa. Kukkia sijaitsee moreenialustaHa, jossa on pari heikosti erottuvaa harjujaiksoa. Paikan virtaavalla vedellä voi olla osuutensa ravintokysymyksessäikin. Vuollekeskisestä on laji tavattu pelkältä harjusoralta, joka tosin lienee ravintoarvoltaan kohtalaista. Näkösyvyys, joka pohjan laadun ohella on tässä vaikuttavin, oli valkolevyllä mitattuna syyskesällä 1959 Kukkian H ailtiainselässä 3,5 m ja Saksalanselässä 2,9 m. 1959 (mikä kohosi n. Keski-Euroopassa ja vielä Ruotsin eteläosissa on pa;kkaskausi siksi lyhyt, että ormio siellä menestyy myös jäärajan ja rantaviivan yläpuolella. Neljässä löytöpai kassa, joirssa asiaa tutkin, sain arvot: 144, 157, 190 ja 230 cm. E k o 1 o g i a a Ormio on meillä aito uposkasvi. Savi ei tunnu sopivalta, ja puhtaat savirannat ovatkin Kukkiassa suuria harvinaisuuksia. 3. J ään tuhoava lle vaikutukselle alttiita vesi kasvilajeja on maa mme kasvistossa muitakiin. Ilmiö on 106 luonnotlinen, sillä virtapa,ikat voivat olla sulia läpi talven. kehittynyt tuuletus-solukko, minkä johdosta katkenneet verson palaset nousevat sangen nopeasti veden pintaan ja voivat täten aallokon mukana levitä muualle. Tumma lahnaruoho (l soiites lacustris) on näistä sopiva esimerkki, joskaan sen reaktio jäähän ei liene yhtä jyrkkä kuin ormion. Jonkin verran järvirkortteen ym . Ylin kasvusyvyys, noin 50 cm, on meikäläisillä kasvupaikoilla mitattu Vuollekieskisestä paikalla, missä on voimakas virtaus ja jääpeite sydäntalvellakin ohut. Syvyysmittausten nollatasoksi olen valinnut kevätveden 1959 korkeuden 29. Ormion kestämättömyys elävänä pitkäaikaisessa jäädytyksessä on Ruotsissa kokeellisesti todettukin (Lohammar 1942). Ormion kasvupaikoilla on yleisin soran-, hiekanja hiesunsekainen pohja, jossa tavallisesti on ainakin jonkin verran liejua päällä tai joukossa. IV
Haltianselän länsiranta. Keväisin jääpeite sulaa kiven ympäriltä aikaisemmin kuin muu.alta, mistä on seurauksena kasvukauden pidentyminen. Kukkia . äyte kovanpuoleiselta pohjalta. Jään rantaan päin työntämien ki vien selänpuoleiselta tyveltä ormio on tavallista varmemmin löydettävissä, mikäli syvyysvaatimus on täytetty. Tänne muodostuneeseen vakoon kertyy sopivasti liejua, joka edistää kasvua ja suojannee jäätymiseltä. Sellaisella alustalla näet omnio pystyy kasvamaan keskimäärin 10 cm matalammassa vedessä kuin muualla. Kivenjärkäleitä on monin pai,koin myös muuten tasaisilla hiekkaja hiesurannoilla. Ormio. Lähes luonnollista kokoa. Arvot ovat huomattava n korkeita verrattuina tietoihin Keski-Euroopasta, jossa onnio on nimenomaa,n happamien maiden ja vesien kasvi . Kukkian rannat ovat lähes kaikkialla hyvin kivisiä. Alustavien mittausten mukaa n myös pohjan ravintopitoisuus Kukkiassa on kohtalainen. 4. Se u r a 1 a i s 1 a j i s t o Ormion esiintymien laajuus vaihtelee suuresti. Muutamissa löytöpisteissä sitä 107. suhteessa kaikkein parhain. Kasvupaikan happamuudesta on suoritettu miHauksia vain yhdessä löytöpaikassa. Täällä oli 12 näytteessä juuristoa ympäröivän pohjan pH 6.0 (5.66.3) ja päällä olevan pintaveden pH 7.l (6.7-7.4). Kaikkein epäedullisin tässä suhteessa on kova hiekkapohja ilman mainittavaa Jiejukerrosta
Eräät toiset lajit taas, vaikka esiintyvätkin ormio-rannoilla varsin usei n, eivät kasvustoja tarkasteltaessa läheskään aina kasva orm ion kanssa samalla alustalla. Tällaisia lajeja ovat mm. Järvi korte ( Equisetum f luviatile) Punertava ärviä 65 (76) on vam muutaman neliömetrin alalla, toisiissa taas useiden aarien laajuisia "m attoja", joiden pituus rantaviivan suunnassa on jopa 50-80 m. lajin esiintymät. Kos·ka ormio esiintyy vasta suhteellisen syvässä ja usem kaukana rantaviivasta, jäävä t eräät vain matalimmassa rantavyöh ykkeessä (eulitoraalissa) kasvavat lajit (esim. (Myriophyllum altemiflorum 65 Ormio ( Pilu laria globuli fern) Hapsiluikka JOO % ( Eleocharis acicu laris) 94 Rentoleinikki ( Ra:nuncu lus rep tans) 88 Äi märuoho Ahvenen vita (Potamogeton perfolia/11s) Vaalea lahnanruoho (l soetes echinospora) Siima pal pakko (Sparganium fri esii) Vesirutto Elodea canadensis) J ärvisätkin (R a1111nculus peltat11s) Iso ulpukka (Nuphar l11teum) Uistinvita (Potarnogeton 11atr111s) J ärvika isla (Srirpus lacustris) Keiholehti (Sagittaria sagittifolia) Tylppälehtinen vita (Potamogeton obt11sifoli11s) Vesitatar (Polygonu.m amphibi II m ) Rento vihvilä (] 11ncus bulbosus) Iso vesiherne ( U tric11 laria vu lgaris) R antapalpakko (Sparganium simplex) Pikkuvita 59 47 35 (65) 35 35 29 (65) 29 24 18 (24) 18 12 (18) 12 12 6 (12) (Sub11 laria aquatica) 88 (Potamogeto n pusillus) 6 Tumma lahnanruoho (lsoetes lacustris) N uottaruoho (Lobelia dortrnanna) Järviruoko (Phragmites comm un is) 108 R atamosarpio 76 (A lisma plantago-aq11atira (I 8) Ko1miheteinen vesirikko 76 (Elatine triandra) (18) Rantaluikka 71 (82) (E leocharis palustris) (18). Suluissa olevissa prosenttiarvoissa ova t mukana myös ormion läheisyydessä (ta i eulitoraalissa kauempa nakin) olleet ko. iso ulpukka ja si imapalpak,ko, jotka suosivat pehmeämpää pohjaa kuin ormio. vesi,rikot) itse asiassa aina ormion laj ikasvuston ulkopuolelle. Seuralaislajeiksi on luettu kussakin paikassa va in selvästi vedessä kasvaneet laji.t. Ormion seuralaislajeja on kertynyt kaiki-sta (17) tutkimistani kasvustoista yhteensä 32. Seuraavassa luettelossa on ilmaistu 011mion lajikasvustojen seuralai,slajien yleisyys prosenteissa
5. Lajeja on kuitenkin enemmän kuin tyypissä keskimäärin, mikä johtuu vaateliaiden lajien runsaudesta (vesirutto, keiholehti, tylppälehtinen vita, pikkuvita, leveälehtinen osmankäämi ym.). Pullosara (Carex rostrnla) Terttualpi ( Lysimachia thyrsiflora) Leveälehtinen osmankäämi (T yjJha latifolia) Jouihisara (Carex lasiocarpa) Katkera vesirikko ( Elatine hydropiper) (18) (18) (18) ( 6) ( 6) Erikoisuutena mainittakoon, että Irja Martikainen (1962) on löytänyt Lapin vesitähden (Callitriche intermedia), etelä-Suomessa erittäin harvinaisen vesikasvin, eräästä tutkimastaan ormion löytöpaikasta. Kun Kukkiassa liikkuessaan yrittää löytää uuden ormion kasvuston, on sitä varminta etsiä hyvin harvasta ruovikosta (tiheässä ruovikossa laji ei menesty). Ilmeisesti keskiillkertaiset (mesotrofiset) ravinto-olosuhteet vastaavat meikäläisissä oloissa parhaiten sen vaatimuksia. Kukkia, Puutikkala, Isosaa1·en ranta. Yleisimmistä seuralaislaJeista ruoko on näkyvin. Näyte pehmeältä liejupoh jalta valkolevyn päälle nostettuna. On huomattava, että Kukkia on useiden ·selkien muodostama vesi, jonka osat poikkeavat kasvillisuutensa puolesta melko selvästi toisistaan. Lähin peruste rauhoitt~mattomuuteen lienee ollut sen mitätön ulkonäkö ja vaikea havaitta109. Phragmites(järviruoko-) järvityyppiin. Vaateliaiden vesikasvien luonnehtimista selistä ja tahdista (esim. Rautajärvestä) ei ormiota ainakaan toistaiseksi ole löydetty. L u o n no ns u o j e 1 u n ä k ök o h t i a Ormio ei toistaiseksi kuulu rauhoitettuihin kasvilajeihimme. Kokonaisuutena seuralaislajisto on samankaltainen kuin lajisto JärviSuomen keskisuurissa ja suurissa järvissä, jotka kuuluvat ns. Ormio
:\1em. 134 pp. 110. Arch. in Finnland. Ehkä suurin vaara vesisaniai·semme olemassaololle olisi Kukkian vedenpinnan huomattava (l-2 m) alentaminen, joka ei valitettavasti ole nyt ensi kertaa esitetty ajatus. Kasvinkeräilijöiden toimesta ~,tä ei ainakaan nykyisen yleisyyden ja runsa uden vallitessa pystytä hävittäw<iän kuin jostakin niukan esiintymis•en pisteestä. Kirjallisuutta Bäck, R., 1933: Pilularia globulifera L., ny för Finlands flora. Bot. Soc. Tyypillinen ormion kasvupaikka harvoine ruovikkomeen. Tuntuu kuitenkin tavkoituksettomalta, että koululaiset raastavat sitä kokoelmiinsa tuntematta samanaikaisesti e.des tavallisimpia vesikasvejamme, ormion seuralaisia. Mäki,·inla, U., 1963: Ober das Vorkommen von Pilularia globulifera L. vuus. Martikainen, Irja., 1962: Kasvilöytöjä Luopioisten Kukkiajärvestä. 'Vanamo' 18: 3. Soc. Upsal. Faegri, K., 1960: The dis1ribution of coast plants. Lohammar, G., 1938: \\lasserchemie und höhere Vegetation schwedischer Seen. Kukkia, Puutik.kala, ikusen ranta. Luonnon Tutkija 66, 53-54. 3: 1, 1252. Symb. F. FI. Fenn. 10, 16-17. Valokuvat kirjoittajan. Oslo
On kuitenkin selvää, ettei asia ollut näin yksinkertainen. He kuuluivat retkikuntaan, joka viikkokausia oli tutkinut Wyomingin, Montanan ja Idahon autioita rajamaita, Kalliovuorten korkeata sydänaluetta, jonne luonto on aivan erityisessä määrin kerännyt maisemien kauneutta, eliöstön rikkautta ja maankamaran merkillisyyttä. "Go west, young man, and grow up with your country". Pienen erämaanjoen rannalla Wyomingin valtion luoteisnurkassa oli syyskuun 19 päivänä 1870 ryhmä miehiä iltanuotiolla. Demokraattises ti hallitussa ja taloudellisen ajattelutavan läpitunkemassa maassa ei niin vain rauhoiteta suuren suuria alueita. Kahta vuotta myöhemmin, 1872, Yhdysvaltain presidentiti allekirjoitti kongressin hyväksymän lain, jolla seutu Yellowstone määrättiin kansallispuistoksi. Mutta silloin eräs montanalainen tuomari nousi puhu.maan. "Koko kansan hyödyksi ja iloksi" USA:n kansallispuistoista R eino Kalliola Amerikan Yhdysvaltain vertaansa vailla oleva taloudellinen kasvu ja kaikkinainen kehitys on suureksi osaksi ollut ja on vieläkin kulkemista kaukaiseen, kultaiseen länteen, Kalliovuorten tuolle puolen. Siihen tarvitaan pitkällinen yleisen mielipiteen valmistelu, monen julistajan ja kirjailijan lietsoma voimakas sivistystahto, määrätietoinen kulttuuripolitiikka, otollinen ajan henki ja 111. Ajatus herätti vastakaikua, itsekkäät pyyteet väistyivät, ja retbkunnan jäsenet keskustelivat myöhään yöhön koettaen keksiä, millä tavalla tämän ihmemaan kauneus saataisiin säilymään länteen vyöryvän sivilisaation tuholta. Eräät heistä jopa havittelivat alueen jakamista keskenään laskelmoiden, että rikkaait huvimatkailijat varmaan olisivat valmiit maksamaan tällaisten ihmeiden näkemisestä, kun ne tulevat yleisesti tunnetuiksi. Tähän tapaan esitetään kertomus maailman ensimmäisen kansallispuiston syntymisestä ainakin niille, joilla ei ole aikaa eikä mielenkiintoa perehtyä enemmälti asiaan. Miehet neuvottelivat siitä, miten tätä satumaata olisi käytettävä hyväksi, miten muuttaa sen luonnonihmeitä dollareiksi. Tällaista aluetta ei saa päästää yksityisiin käsiin, hän sanoi, se on erotettava suureksi puistoksi, joka säilytetään kos·kemattomassa luonnontilassaan koko kansan hyödyksi ja iloksi
R . Itse kansallispuistoajatuskaan ei -tietenkään ole syntyn)'it yhden iltanuotion loisteessa. Valok. Genesis oli Euroopassa, mutta toteutus uudes-sa maailmassa, toteutus niin suurisuuntainen ja valtava, ettei siihen pienessä ja tiheään asutussa Euroopassa olisi ollut mahdollisuuksiakaan. 730 m . Siellä käy nykyään vuo&ititain puolentoista miljoonaa ihmis,tä, toukokuun 1 päivän ja lokakuun 30 päivän. Kalliola. oikea täyttymyksen hetki. Kolmiosaisen putouksen koko korkeus on n. Se oli Amerikan anti, lahja ja esimerkki koko muulle maailmalle. 112 Yosemiten vesiputous Sierra Nevadan vuoristossa Kaliforniassa. Idean alkujuuret palautuvat kauas ja syvälle eurooppalaisen kulttuurin kotimanterelle. Kun Yhdysvalloissa viime kesänä pidettiin Kansainvälisen luonnonsuojellllliiton (IUCN) sekä FAO:n ja UNESCO:n järje&tämä maailman ensimmäinen kansallispui~tokonferenssi, oli selvää, että siihen liittyvä retkeily suunnattiin Yellowstonen kansallispuistoon, joka edelleenkin on Yhdysvaltain suunn (9.027 km2) ja tunnetuin luonnonsuojelualue
Saatiin nähdä myös monet muut nimekkäät geysirit näitä luonnon omia suihkukaivoja on alueella kaikkiaan n. f välisenä aikana, jolloin puisto on auki yleisölle. R. Kalliola. Yellowstone, Old Faithful-geysirin purkaus. Old Faithful, Vanha Uskollinen, joka ties jo kuinka kauan, päivin ja öin, kesin ja talvin, on noin tunnin väliajoin syössyit ·korkeuteen :komean vesihöyrypatsaan, ei tietenkään pettänyt nytkään. Yellowstonen kansallispuiston nähtävyyksistä tunnetuimpia ovat maapallon tuliperäisestä sisuksesta kertovat ilmiöt. Ne olivat valkeine kalJ<.ki-kehyksineen yhtä kauniita kuin toisella taholla nähtävät mutavulkaanit rumia. Alue on kuin mikäkin elävä tertiäärikauden muistomerkki. Aluehan on vuoristoa ja ylätasankoa, missä suuri Yellowstone-järvikin on korkeudessa (2320 mp), mihin Skandinaviassa yltävät vain kai-k!kein korkeimmat tunturi<t. 113. Hyvät autotiet kiertelevät läpi puiston, vievät korkealle vuoren huipullekin (3073 m), mistä avautuu uljas näköala yli aallokkaiden selänteiden. 3000. Polvistun ja valokuvailen lemmiköitä ( Myosotis alpestris ), sinilatvoja (Polemonium viscosum) ja leimukukkia (Phlox longifolia). Kurkistettiin kuumiin sinisiin lähteisiin, joissa vesi poreili ainakin yhtä kirkkaana kuin Lapin kylmissä kaltioissa. Mielellään näillä hornan kentillä pysytteli lankkupolulla, vaikkei siitä olisi varoitustauluissa huomautettukaan. Yeollowstonen metsät ovat parhaasta päästä tiheätä kuivaa männikköä (Pinus contorta) melkein kuin Lapin männiköt, mutta sarrnmalettomia. Erääseen rinteeseen on kuumasta vedestä erittyneestä kalkista rakentunut portaittain sijoittuneit,a altaita. Metsänrajan alapuolellakin on isoja ruohokasv,illisuuden valtaamia aukkoja. Valok. Alpiinisten niittyjen kukkaloisto on suurenmoinen. Se on kuin mikäkin taideluomus jossain hienossa Versaillesin puistossa. Kukin kattila ja tulijärvi kiehui ja porisi omalla tavallaan, ja ilmassa oli pistävä rikin haju. Talvella sen teitä olisikin vaikeata aurata runsaasta lumesta. Penkereiden kauniiden värivivahdusten sanottiin aiheutuvan leväja bakteerikasvillisuudesta. Yellowstonen puiston tunnuskukaksi on valittu syvän sininen Gentiana elegans. Metsä ja aro taistelevat elintilasta Kalliovuorten vähäsateisissa, manneriLmastoisissa osissa. Leveysaste (45) on sama kuin Pohjois-Italian
Turisti, joka ei Yellowstonessa tapaisi ,karhua (Ursus americanus), olisi yhtä pettynyt kuin Lapin kävijä, joka ei yhdyttäisi poroa. hyvin harvinainen, välillä jo sukupuuton partaalla ollut Amerikan laulujoutsen, T •rumpeter Swan. Biisoni eli buffalo, Yellowstonen puiston tunnetuimpia suojatteja. Suomestakin tutut ainekset: kuru, joki, köngäs ... mutta mit·kä mittasuhteet! Voi hyvä Kuusamo ja pieni Jyrävä. Oliko karhuja, nähtiinkö biisoneita. Oppaamme kertoi, että bi-isonija vapitilauma,t talvella mielellään palkivat lämpimillä, lumettomilla geysirikentillä samoilla sijoilla, missä kesäisin parveilevat tuhannet turistit. Entä eläimistö. Jo toki. Kaupallisesta postikortista.. Jossain vuorten kät·köissä liikkuu vielä harvoin nähty puumakin, Felis concolor. Tien varressa on mustaturkkinen ve~tikka, joka on tottunut valokuvauttamaan itseään ja kerjäämään makupaloja. 200 lintulajia, mm. J ossa-in juoksee tien poikki laiha preeriasusi eli kojotti (Canis latrans ), suoniityllä ruokailee illansuussa vapitilauma (Cervus canadensis), ja joen vastakkaisella rannalla hamuaa vesikasveja musta hirvi (Alces americana), meikäläistä lajia isompi. Kalasääs·ket, joilla on pesä erään kalliopilarin päässä, leijuvat pieninä pisteinä kuohujen yllä. Ruokkiminen voi kuitenkin johtaa 114 ikävyyksiin ellei muuhun niin koviin sakkoihin, sillä se on sekä matkailijain että ·ka·rhujen parasta ajatellen ankarasti kielletty. Kauan ei puistotiellä tarvitse ajaa, kun matka pysähtyy edessä olevan autojonon takia. Se on valtava taulu. Yellowstonen eläimistöön kuuluu edelleen isosarvinen vuorilammas (Ovis canadensis) ja eräs antilooppilaji (Antilocapra americana) sekä epälukuinen joukko pienempiä nisäkkäitä ja n. Syvällä rotkolaakson pohjalla kohisee yhtenä valkeana ryöppynä Yellowstonen joki; pariin paikkaan on syntynyt komea putous, toinen niistä peräti 100 m korkea. Tiietysti retkikunnalle näytettiin myös valtava kanjoni, jonka keltaisista ja ruskeista kallioseinämistä koko alue on saanut nimensä
500 km 2 !), mutta kun alue on niin valtava (n. Avoimista ikkunoista saattoi näJhdä metsän reunassa hitaasti liikkuvan biisoniryhmän. Kiikarit suuntautuivat sinne päin, ja aivan oikein, ne tulivat, harmaat karhut (Ursus horribilis ), Kalliovuorten valtiaat. Mutta saattoi hyvin kuvitella, että ne hetken kuluttua, kun kaikki jälleen oli rauhallista, olivat taas siellä palatakseen metsiin ja vuorille vasta joskus aamun koi,tteessa. 3/4 Uudenmaan läänistä), näiden kulttuurimaisemien osuus on vain n. Auto pysäytettiin ja jäätiin odottamaan. Mat-kailijain ja r•etkeilijäin huolto on erittäin hyvin järjestetty. Joku kuiskasi: tuolla, ja hetken kuluttua: myös tuolla. Tunti vierähti nopeasti ainutlaatuista näytelmää katsellessa. Miten säilyttää luonto koskemattomana alueella, jonne yleisöllä on vapaa pääsy ja jonne odotetaan mahdollisimman paljon kävijöitä. Puiston hallintokeskus on suuri virasto, jossa on jopa oma maisema-arkki teh tuuri toimisto I M ai,kail ukesk u kset ja tiet nielevät yhteensä tavattoman alan, yhteensä n. Istuttiin hiiren hilj aa. Tämä on kaikkien kansallispuistojen ongelma, ja tietysti sitä vaikeampi, mitä pienempi alue on kysymyksessä. Hopeanhohtoisten Artemisiapensastojen !omissa laidunt-ivat vapitit. Tulivat, pysähtelivät, nousivat takajaloilleen ja kuuntelivat, hölkkäsivät takaisin ja tulivat taas. Yellowstonessa käy kuten sanottu kesäkautena puolentoista miljoonaa ihmistä. Auton moottorin hurahtaessa käyntiin karhut syöksyivät pakoon, lyhtyjen valokiilassa laukkoi mustia hahmoja. Suurin osa on edelleenkin luonnontilaista erämaata. Matkailukeskuksissa on hyvät museot, joissa pidetään myös luentoja ja näytetään elokuvia alueesta, monenlaisia kar.ttoja ja opaskirjoja on saatavana, ja myös ulkona luonnossa on maisemia ja nähtävyyksiä selitettelevää taulutekstiä. On selvää, että tällainen turistitulva vaatii hyvien autoteiden lisäksi monenlaisia rakennuksia ja laitteita. Aurinko laski vuorten taakse. Auto oli pysäytetty tunkion ääreen, ja karhut olivat tulossa jokaöiselle ruokapaikalleen. 8 % koko puiston pinta-alasta. Puiston matkailukeskuksissa on kaikenasteisia hotelleja ja majoja ravintoloineen, va,ltavia leirintäpaikkoja, myymälöitä, postitoimistoja, autohuoltoloita, sairaala, kirkkokin. Se oli kuin saitua. Ennen pitkää auton läihellä, vain 50 m päässä, oli kymmeniittäin karhuja, kumpaakin sukupuolta, joukossa useita emoja pienine poikasineen, joukon johtajana muita isompi vanha köriläs. Poikettiin yleisöltä suljetulle sivutielle. 700 km 2 (PallasOunastunturin kansallispuiston koko pinita-ala on n. Hyvin paljon tehdään myös matkaili jain opastamiseksi ja perehdyttämiseksi puiiston luontoon ja sen nähtävyyksiin. Luonnontuntijain (Park Naturalists) 115. Erään pa1van iltahämärissä oli retkikunnalle järjestetty yllätys. Niitä ei tarvitse ruokkia, mutta tunkio oli järjestetty käynnissä olevia lajin elintapoja koskevia tutkimuksia varten, ja otukset olivat pian oppineet käyttämään si.tä hyväkseen. Yö pimeni ja kun ei enää nähnyt mitään, lähdettiin paluumatkalle. Se oli ilta! Kesti hyvän aikaa, ennenkuin lumous särkyi ja kansainvälinen puheensorina pääsi taas vauhtiin. Metsäisten vuorten välissä avautui puuton tasanko
75 000 hengen joukkoa, joka vaeltaa viitoitetuilla retkeilypoluilIa kävellen tai ratsain. R. "Harmaa jättiläinen", mammuttipetäjä Yosemiten kansallispuistossa. Kalliola. Noin 95 % matkailijoista tyytyy liik116 Valok. opastuksella tehdään retkiä eri kohteisiin, ja kenellä niihin ei ole aikaa, hän voi lähteä "itseopastuspolulle" (SelfGuiding Nature Trail): tut:Jkistella maastoon numeroilla merkittyjä kasveja tai geologisia muodos,tumia opaslehtisen avulla. kumaan vain autoteillä, useimmat omilla autoillaan, mutta loppuprosentitkin merkitsevät n. Myös veneitä on käytettävissä. Rungon halkaisija 8.3 m ja tilavuus 909 m3. Todelliseen erämaaretkeiIyynkin on tilaisuus puiston .tiettömissä osissa ja jylhissä vuoristoissa.
Luonnonsuojelun periaatteesta on vain yksi, kylläkin räikeä poikkeus. Rohkenin kiinnittää kansallispuistokon feren sissa Seattle sa huomiota tähän epäjohdonmukaisuuteen, ja asiasta syntyi aikamoinen keskus•telu. Kuumassa Arizonassa kohtasin meksikkolaiset kaktusaavikot, punaisen lateriittimaan ja navajo-intiaanien muinaiset kallioluolat; tietysti kä117. Samalla kun julistetaan, että puiston kaikki kasvit ja elä·imet ja koko luonto on ,täysin rauhoitettu (metsästysa lueet ova t puiston ulkopuolell a), urheilu.kalastus on sallittua ja sitä pyritää n edistämään monell a tavalla ikäänkuin kalat eivät olisi eläimiä eivätkä vedet ja ni•iden elämä luontoa. Monet puiden, kasvien ja eläinten nimet toivat mi eleeni lapsuudenaikaisen rakkaan kirjan: Manitoban hallituksen luonnontutkijan, Ernest Thompson Setonin " Kaksi partiopoikaa". Pari vuotta sitten otettiin käytäntöön "huvikalastus" (Fishing for Fun). " äin voidaan kalastusta jatkaa turvautumatta keinotekoiseen kal alajien istuttamiseen." Konferenssin osanottajille näytettiin muitakin USA:n luonnonsuojelualueita. Siellä Sitkan kuuset (Picea sitchensis), Lännen h emlookit (T suga heterophylla), douglaskuuset (Pseutotrnga Douglasii) ja jättiläistuij at (Thuya gigantea) ylenevät korkeampina kuin missään muualla. Mutta pahaan mittaa n päässyttä epäkohtaa on vaikeata korjata. Yhteisten retkeilyjen jälkeen tein vielä matkan Kaliforniaa n nähdäkseni Yosemiten kauniin kansallispuiston ja sen kuuluisat mammuttipetäjät (Sequoia gigantea), maailman vanhimmat elolliset olennot, joiden latvoissa humisevat vuosituhannet. 4600 m) tunnettu jylhän ka unis Grand Teton'in kansallispuisto. Lain mukaan kansallispuistoissa tulee huolehtia yleisön viihtymisestä, mutta "vain siinä määrin ja sellaisin keinoin, että ne jättävät puiston vahingoittumattomana tulevien polvien nautittava·ksi". Merkille pantavaa on, että kaik·ki yleisön huolto laa juudestaan ja monimuotoisuudestaan huolimatta rajoittuu siihen, mikä on majoittumisen ja ruokailun vuoksi tarpeellista tai edistää alueen luontoon tutustumista. Vaikuttavin nähtävyys tällä suunnalla oli eräissä T yyne n meren rannikkovuorten laaksoissa tava ttava "sademetsä", mi·ssä tuuheat sammaltuko t peittävät puun runkoja ja oksia ja ohutlehtiset saniaiset verhoavat maanpinnan. J o ennen Yellowstonessa käyntiä tehtiin matka Seattlen lähellä oleviin Mount R ainierja Olympic-puistoihin, missä Washingtonin suurenmoiset metsät näyttäytyvä t kaikessa loistossaan. Sitä on tavallaan yritetty, mutta hyvin arveluttavalla tavalla, joka vie oj,asta al li~koon. Yellowstonen naapurina on mahtavasta vuoristostaan (n. Kysyin kirjakaupassa alkuteosta ja sain kuin sainkin Amerikan tuliaisiini "Two little Savages". Kehoitetaan käyttämään väkäsettömiä koukkuja ja päästämään niihin tarttuneet vahingoittumattomat (?) kalat takaisin sukuaan ja t,kamaan. elokuvia eikä golftai tenniskenttiä, eikä hyppyrimäkiä tai hiihtohissejä, eikä muita pelkästään virkistystä tai urheilua palvelevia laitoksia. Sen sijaan Yel lowstoneen sen enempää kuin muihinkaan USA:n kansallispuistoihin ei rakenneta esim
R . 1961 80 miljoonaa) . vin myös Grand Canyonissa, joka sekin on ·kansallispuisto, vieläpä aivan omaa luokkaansa, nähtävyytenä kokonaan muista poikkeava, "syvyydessään salaperäisempi 1kuin Himalaja korkeudessaan, ei maailman kahdeksas vaan ensimmäinen ihme". Kansallispuistojärjestelmän rinnalla on mainittava USA:n kansallismetsät (National Forests), joiden pinta-ala on n. toa, useimmat niistä suuria (yli 400 km 2:n laajuisia 20). Olympic-puiston "sademetsää'" Tyynen meren rannikolla Kanadan rajalla. Kaikkien puistoj,en ja muiden alueiden luvultaan yhteensä 188 pinta-ala on n. 92.000 km2 (melkein Lapin läänin pinta-ala). Niiden hallintaja hoitoelimenä on sisäasiainministeriön alainen National Park Service. Näiden maatalousministeriön hallintaan kuuluvien alueiden k äytössä on omaksuttu ns. Kalliola. Niissä käy vuosittain miljoonia ja taas miljoonia ihmisiä (v. Sen hoivissa on myös satakunta kansallista muistomerkkiä (National Monuments) sekä muita eri tavoin luokiteltuja maill8 Valok. USA:ssa on nykyisin 30 kansallispuissemallisesti, tieteellisesti tai historiallisesti huomattavia alueita. multiple useperiaa te, metsien hoitaminen ei vain puun. 728.000 km2
Huomattavia luonnonsuojelualueita, erityisesti h arvinaisten eläinlajien ja riistan turvapaikkoja (National Wildlife Refuges), on edelleen sisäasiainministeriön alaisen kalastusja C A N , ~~~-;;-----r-----M o N r 4 N A ~".>~r,, o,v:n.1 sou· .. Kaiken kaikkiaan on tavoitteena n. Mutta asutuskeskusten kasvu, elinta·son nousu, lyhentynyt työaika, lukemattomat autot ja hyvät tiet lisäävät jatkuvasti ulkoiluja vir>kistysalueiden tarvetta. Ni·ihin ei uloteta metsänhaikkuuta eikä muuta taloustoimintaa, mutta metsästys ja kalastus on tietyin rajoituksin sallittu . 58.000 km2, julistettu erämaa-alueiksi (Wildemess Areas). Amerikan luonnonhoitajat (conservationists) ovat toiveikkaita. Samalla on huomattava osa niistä, 83 aluetta, joiden pinta-ala on yhteensä n. Tehtävä ei ole helppo taloudellisen vapauden ja kaupallisten intressien maassa. " Nämä alueet ovat tänää n sellaisia kuin ne olivat ennen es•i-isiemme tuloa maahan, ja sellaisia ne tulevat olemaan meidä n ja meidän lastemme jälkeen." <, <> 119. 140.000180.000 km2:n suuruisen alan säilyttäminen alkuperäisessä luonnontilassaan. o.e.i,cor,1 • IY l /1/0 C AV~ Service) hallinnassa. tuottoa silmällä pitäen, vaan kiinnittäriistanhoitoelimen (Fish and Wildlife mällä huomiota myös metsien suureen ilmastolliseen ja vesitaloudelliseen merkity,kseen (vedenjakaja-alueiden suojeleminen) ja aivan eri,tyisesti niiden kasvavaan käyttöön yleisinä ulkoiluj,a virkistysalueina. Tämä on noin puolet Suomesta. Ne ovat leirinnän ja eräretkeilyn luvaittu maa. mutta vain vajaa 2 % USA:n pinta-alasta
Mutta mikä oikeas·taan on tuo vesilisko, outo ilmestys arktisessa faunassamme. Pari viikkoa saatoin vielä tarkkailla sen laiSlkahkoa uisikentelua akv-aariossaan, johon oli ilmestynyt varmuuden vuoksi hyvä kansi, •kunnes muutimme maalle ja lisko kärsi tuskattoman kuoleman. Samantapaisia ,kokemuksia voisi varm asti .kertoa kuka tahansa ainakin miespuolisista ja eteläsuomalaisista lukijoista (eikä vain miespuolisista: äitini huvittelihe ai'kanaan veljensä kanssa pistämällä vesiliskoja kotiapulaisen sänkyyn; mikä houkutteleva, jos kohta moralistin silmissä tuomi•ttava ajatus!). Kieltämättä ne muistuttivat sisiliskoa, mutta kun tuollaisen vedeneläjän onnistui saamaan -kiinni, se tuntui käteen limaiselta ja kylmältä kuin kala. Sain niitä pari kappaletta napatuksi haaviin, ja kotona sijoitin ne vanhaan tyhjään ak,vaarioon, jonka pohjalle laskin vähän vettä. Seuraavaina 120 paivana toinen löytyi surkeassa kunnossa kylpyihuoneen lattialta: se oli hakeutunut herkän kosteusaistinsa ohjaamana virvoittavien vetten tykö. Otin tilaisuudesta vaarin ja suoritin ruumiinavauksen, mutta sisälmykset eivät vaikuttaneet mitenkään rnerkillisiltä, eivät la-iinkaan tuon poikkeuksellisen eläinlajin arvoisil·ta. Siellä lammi<kossa niitä oli, merkillisiä, hieman salaperäisiä olentoja, jotka eivät lainkaan tuntuneet sopivan nelijalkaisten, lintujen ja ,kalojen muodostamaan selväpiirteiseen elä,inkuntaan. Kun vuosia myöhemmin olin etsimässä vesi 1 kirppuja akvaariokaloilleni jouduin taas eräällä lammikolla vastatu'ksin vesiliskon kamsa. Parin päivän 1 kuluttua, jo ennen kuin oliin lopullisesti päässyt selville, millä niitä voisi ryihtyä ruokkimaan, ne olivat molemmat ,kadonneet; nähtävästi ne olivat ikiivenneet akvaarion kitillä paikattua sisänurkkaa pitkin ylös ja lähteneet tutkimusretkelle huoneistoon. Vesilisko Anto Leikola Tutustuin vesilisikoon ensimmäisen kerran Tähtitorninmäellä, niinkuin niin lurku,isat muutkin helsinkiläiset pikkupojat. Se kuuluu pyrstösammakkoihin, sammakkoeläirnten lahkoon, joka ei nykyisen käsityksen mukaan näytä olevan ollenkaan kovin läheistä su<kua sammakkojen monta vertaa suuremmalle lahkolle ja jonka levintäalue käsittää pohjoisen pallonpuoliS1kon lauhkean vyö. Ne tuntuivat viihtyvän märässä elementissään mainiosti, sillä kuiville ongittu vesilisiko ryömi niin vikkelästi ·kuin pääsi takaisin lammi,kkoonsa ja hävisi näkymättömiin
Euroopassa pyrstösamma:klkolajeja on jokseenkin yhtä paljO!Il kuin sammakkolajeja lähempänä päiväntasaajaa edelliset jäävät häviäväksi vähemmistöksi . Tarkemmin ottaen vesiliskomme edustaa lahkossaan saLamanterien heimoa, Salamandridae, joten se voi lukea sukulaisekseen itsensä kuuluisa n salam:mterin, josta keskiajan aJ,kemistit yrittivät valmistaa viisasten kiveä sitä innokkaammin mitä useammin heidän yrityksensä epäonnistuivat. Vesi li sko hykkeen, ennen kai'kikea Pohjois-Amerikan ja Aasian. Ul 1 konäöstään huolimatta vesiliskolla ei ole mitään tekemistä sisilis·kon ja muiden mateli joiden kanssa. Ero käy selväksi jo verrattaessa sisiliskon suomuista i•hoa vesiliskon paljaaseen ja ra uhasikkaaseen ihoon, joka toimii keuhkojen ohella hengityspintana, ja 121
boscai). italicus), ja Espanjalla on oma lajinsa, espanjanvesili&ko (Tr. Vesilisko on levintäalueensa eteläosassa jaikautunut en m aantieteellisi 1 ksi roduiksi tai alalajeiksi: Alpeilla ja niiden eteläpuolella elää rnatalaharjainen meridionalis-rotu, jon,ka koiraan pyrstö päättyy rihmam aiseen kärkeen, Kreikassa graecus, Jugoolavian eteläosassa tomasinii. Vesiliskon ja sisiliskon yhdistämisen tekee kuitenkin anteeksiannettavammaksi se että itse Linne lankesi samaan. Tri Jouko Kaisila kirjoittaa Luo nnon Tutkijassa v. Suomen puolelta ei mainita pohjoisimpia löytöjä. Yliopiston kokoelmissa on jo keski -Suomesta vain aivan yksittäisiä näyt· teitä. Pohjoisimmiksi löytöpaikoiksi jäävät niiden p erusteella Kuopio ja Juuka, Vesilisko esiintyy meillä kuitenkin varmasti huomatta· vasti pohjoisempana. Vuoristoissa se nousee 1500 metrin kor,keu teen, onpa ·se Itävallassa tavattu 2250 metrinkin •korkeudesta. Pohjois-Hämeestä, Keski-Pohjanmaalta, Kainuusta ja Pohjois-Pohjanmaalta, joista maakunnista museolla ei ole ainoatakaan näytettä eikä myöskään mitään tietoja esiinty· mispaikoista. Myöhemmin vesilisko on saanut kantaa sukunimiä Molge ja Triton (Triton, merenjumala, Poseidonin ja Amfitriten poika! ja vielä,kin kuttuvat ranskalaiset vesili&kojaan tritonei•ksi), sekä lajinimeä taeniatus, kunnes sen nimeksi on vihdoi,n virallisesti hyväksytty T riturus vu lgaris. I 949 seuraavasti : "Näyttää olevan yleinen etelä-Suomessa. Idässä sen alue ulottuu kauas Siperiaan, Altain tienoille asti. Mut· ta missä kulkee sen esiintymisalueen pohjoisraja. Aikaisemmassa painoksessa (1909) sanotaan "Venäjän Lapin rajoille" ja pohj oisimpana löytöpaikkana ilmoitetaan Vienan Kemi. Vulgaris, yleinen, siinä kohden Linne osui oikeaan, sillä vesilisko on sukunsa laajimmalle levinnyt laji. Vesiliskon nimi on tässä suhteessa harhaanjohtava, mutta ,kielessämme yhtä vähän kuin ruotsissakaan ei ole sille omaa erityistä sanaa, kuten saksassa on "Molch" tai englannissa " newt". Ikävä kyllä ei vesiliskon levinneisyyttä maassamme edes kunnolla tunneta. Museollamme on joitakin vanhoj a näytteitä Itä-Karjalasta: Mättäinen (Sievers 1875), Seesjärvi (Kivirikko 1894) ja eräi. Unohduksiin joutuneita, muistiin merkitsemättömiä löytöjä! ItäKarjalan puolelta tiedot ovat myös hyvin niukat. H än ei pystynyt näkemään eroa matelijoiden ja sammakkoeläinten välillä vaan sijoitti vesiliskon muiden lis·kojen ja salamanterien kanssa samaan sukuun nimellä Lacerta vulgaris. "Suomen luurankoisten" (1909) levinneisyystaulukko ilmoittaa sitä tavatun mm. Entäpä m eillä. Sitä tavataan lähes kaiikkialla Euroopassa, vieläpä niinkin perifeerisissä ja sammakkoeläimistä köyhissä m aissa kuin Irlannissa ja Suomessa. koko vesiliskon anatomia, lisääntymisbiologiasta puhumattakaan, on aivan toisenlainen ,kuin sisiliskon. Sammakkoeläimillä ei näytä olleen sijaa niiden sydämissä, jo~ka innolla kartoittava t nisäkkäiden, lintujen ja hyönteisten asumaseutuj a. Vain Euroopan eteläosista, ·kuten P yreneiden niemimaalta, Prnvencesta ja Etelä-Italiasta se puut122 tuu ; viimeksi mainitulla alueella sitä vastaa italianvesilisko (Tr. Yhteistä on vain se että molemmat ovat vaihtolämpo1S1a, "kylmäverisiä" eläimiä, joiden ruumiinlämpö, liikkuvuus ja muu aktiivisuus on jyrkästi ulkoilman lämpötilasta riippuvaista. Kivirikko (1940) mainitsee lajia tavattavan "Lapin rajoille" saakka. Venäläisessä kirjallisuudessa mainitaan vesiliskon pohjoisimmaksi löytöpaikaksi Petroskoi (Kessler 1868, Dorowatowski 1913)
meridionalis; vinoviivoitus = T . Pienet pisteet = tavallinen vesilisko (T. v. ( ro_._. Ilmari Valovirralta 'kuulin vesiliskoja tavatun Jyväksylässä (Kukkumäki, Sulkula) sekä Kristiinankaupungissa (Högåsin lampi). ::--.:-. . v. graecus, & T . Itse olen merkinnyt muistiin tavanneeni vesiliskon Meri-Maaselän Hiisjärvellä v. 123. v. . ···:.-::· Oli-si siis mitä toivottavinta, että jokainen lukija, joka haluaa olla mukana Suomen luonnon tuntemusta lisäämässä, lähettäisi vesiliskoa (ja jokseenkin yhtä huonosti tunnettuj a ovat muutJkin samma<kkoeläimernme ja matelijammel) koskevat havaintonsa Eläinmusoolle. Tietoja varmasti on olemassa vai,k,ka kuinka paljon, ellei muiHa niin pikikupojillal Vesilis 1 kostahan ei voi erehtyä sisiliskokin tosin toisinaan pistäytyy uimasilla mut-tei sentään asu vedessä. v . borealis); vaakaviivoitus = T. Vesiliskon eri rotujen levinneisyys Euroopassa. lantzi. 1943. vesilis-kon esiintyvän kaikissa Lounais-Hämeen pitäjissä. vulgaris); isot pisteet = pohjanvesilisko (T. v. Siinä kaikki." Sama lakoninen "siinä kaikki" pitää edelleenkin paikkansa: uusia näytteitä ei museolle ole tullut! Lounais-Hämeen Luonnossa 1961 mainitsevat Brander ym. .. Yliopp. tä uudempiakin: Suoju (Hellen 1943), Kenjärvi (Siivonen 1942). ~ ,~:0 '.li(. v. •· .. tomasinii; ympyrät = T
Vä:hän markan päähän tu. Aluksi tulevat koiraat, pian sen jälkeen naaraat. Kun tämä hienovarainen lemmenleikki, joka niin suuresti poikkeaa sammakon tai rupi,konnan brutaalin kiihkeästä kudusta, on päättynyt, on koiraan osuus ohi, ja kypsyvistä sekä kypsistä munista pullea naaras alkaa munia. Olisi hauska tietää, esiintyykö ehkä meilläkin tuota vähän pienempää, usein pieni,täpläisempää ja selvästi mata:la:harjaisempaa uutta rotua, jota suomeksi sopisi nimittää vaik•kapa pohjanvesiliskoksi. Juhlapukuaan on vesiliskon •kuitenkin 124 lupa pitää vain keväisenä hääaikana. Sen päätyttyä katoavat kirk,kaat värit, komeat harjat ja reunukset, ja äskeisestä 1 keikarista tulee mitättömän näiköinen, piileksivä yöeläjä. Keväinen vesiliskokoiras on komea näky. Gislenin ja H. Laji näyttää olevan naapurimaassamme yleinen n. Niin pieni ei lätäkkö kuitenkaan saa olla, että sitä myöhemmin kesällä uhkaisi kuivuminen. Saattaa kestää pari päivääkin, ennen kuin merkki tehoaa ja kosija saa osakseen vastarnk,kautta. leveyspiirille, sitten se melkein ·katoaa, ja ilmestyy maan pohjoisosassa (62°-64°N) esiin tavallisesta vulgaris-rodusta hieman poi,k 1 keavana borealis-rotuna . Vaativaisia ne eivät ole: melkein mikä tahansa oja, lammikko tai lahdelma, heikositi suolainenkin, näyttää kelpaavan niiden kutuleikkien näyttämöksi. Sen ruskeassa selässä on suuria tummia täpliä, päässä näkyy viisi tummaa pituusjuovaa, ja niin ikään täplikäs vatsapuoli loistaa jo 1 kauas ,kellanpunaisena; vatsan sivut ovat vaaleammat. Koiras näyttelee naaraalle innokkaasti punaista vatsapuoltaan, ui valittunsa ympärillä ja hei.Juttelee tyylikkäästi pyrstöään. Nopeasti ne pukeutuvat hääasuun, ja sitten on kutu täydessä käynnissä. Pitkin selkää, niskasta yhtäjaksoisesti pyrstön kärkeen asti, kulkee korkea, sahalaitainen, nirhalaitainen tai aaltoileva harja, joka yhtyy pyrstön kärjessä peräaukon tienoilta lähtevään samoin sahalaitaiseen pyrstön alapuolen eväreunu,kseen. Pohjoisin löytö on Lapin rajoilta saakka (Stensele, 65°N). 1959 ilmestyneen tutkimuksen, joka on tuonut myös vesiliskon elämään paljon uutta valaistusta. 61. Kaurin v. Se valitsee jonkin ohutja pitkä-lehtisen vesi 1 kasvin, kiinnittää siihen munan ja taivuttaa samaNa lehden kauniisti munan suojaksi. Naaras työntää kuononsa koiraan peräaukkoon, sitten tämä laskee siittiönsä hyytelökapselissa jollekin pohjakivelle, mistä naaras ottaa ne suoraan omaan viemärisuoleensa. Eikä vesilis 1 koja suinkaan ole kaikissa lammikoissa, syistä jotka ainakin toistaiseksi vain ne itse tietävät. Naaras on vaatimattomampi: sen tummat täplät ovat pieniä ja yhtyvät joskus pitu usviirui'ksi, vatsa puoli on vaaleankeltai nen, ei·kä harjasta ole muuta merkkiä kuin pyrstön matala, sileä reunus. Koiraan raajat ja pyrstö ovat keskimäärin vähän pitemmät kuin naaraan; pyrstö on muuten hieman ruumista pitempi. Ruotsista ovat tiedot tarkemmat, kiitos T. Tämä reunus on tyviosastaan helmiäisen värinen, ja sen ulkoreunassa jatkuu vatsan puna-keltainen väri. Vesiliskot ilmestyvät kutmlammik 1 koihinsa sääsuhteista riippuen huhtikuun lopussa tai toukokuun alussa
Yleistä Vesiliskon munia ve sikasviin kiinnitettyinä. lee toinen, sitten kolmas, mm että yksi lehti voi olla vihdoin melkein hanurimaisesti •taivuteltu. toisen kimppuun käyminen ei kuitenkaan voi olla, sillä saman akvaarion saa pakata meJ.koisen täyteen vesilisikoja, ja ne näyttävät tulevan hyvin toimeen keskenään. Sitten viimeisetkin vesi-liskot katoavat, ensin naaraat ja myöhemmin koiraat. Itse asiassa ne ovat nousseet maalle ja piileksivät nyt koko loppukesän ruohikoissa liikkuen vain salavihkaa öiseen aikaan. Niissä ei ole enää mitään mi,kä voisi herättää huomiota. Tuo pieni mman on itse asiassa melkoinen vesipeto. Niinpä mnninta jatkuu kauan, sillä munanjohtimissa on odottelemassa hyvirnkin satakunta munaa, ja välillä voi olla pitkiä taukoja, joiden aikana vesilisko herkuttelee samma,kontoukilla, madoilla ja hyönteisiUä. Myöhään syksyllä ne kömpivät hiljaa johonkin 125. Helposti se repäisee kappaleen isostakin sammakon nui}apäästä hennoilla mutta terävillä hampaillaan, joita on rivi kummassakin leuassa. Sama toistuu toisilla lehdillä, mutta vesiliskonaaras on perusteellinen ja tyytyy laskemaan vain kymmenisen pittkänomaista, hyy,telökuoren ympäröimää munaa yhtenä yönä. Kutuai-kaa jatkuu juhannukseen tai kesäkuun loppuun; jossain ulkosaaristossa voi kutevia vesi liskoja tavata vielä pitkällä heinäkuun puolellakin. Ne näyttävät todella hävinneen jäljettömiin. Vierasta ei sille ole edes kannibalismi, omien toukkien ahmiminen, ja saattaa sattua että toinen vesilisko menettää jalkansa tai paiJan pyrstöään lajitoverinsa puraisusta. Eikä raajan tai pyrstönkappaleen menetys ole niin vaarallista: vesiliskoilla on, kuten pyrstösammakoilla yleensäkin, verraton regeneraaitiokyky, ja katkenneen jalan tyngästä kasvaa vähitellen uusi, entisen kaltainen raaja
Alppien kylmissä lammissa ja puroissa asustavan alppivesiliskon (Tr. Useimmiten nuori vesilisko näin viettää ensimmäisen syksynsä ja talvensa maalla, mutta voi käydä niinkin että muo126 donvaihdos viivästyy ja eläin jää toukaksi kevääs·een saakka. Ensimmäisen "aikuisen" kesänsä nuoret vesiliskot viettävät kokonaan maalla, sil'lä vasta seuraavana vuonna ne saavuttavat sukukypsyyden. Se kasvaa vielä, mutta yhä hitaammin, kunnes 6-7 vuoden iässä kasvukin näyttää lakkaavan. Ne hengittäväit pensasmaisilla kiduksilla, joissa mukroskoopilla katsoen voi nähdä verisoluj,en kiertävän sydämen lyöntien tahdissa. Ruotsalaiset tutkijat löysivät neoteenisia vesili&koja lajin alueen äärimmäisiltä pohjoisrajoilta, ja he pitävät .mahdollisena että kysymyksessä olisi ankarien olosuhteiden aiheuttama kenties periytyväkin sopeutumisilmiö. Sen jäl,keen ei vesiliskon elämässä tapahdu enää muutO'ksia. alpestris) tiedetään senkin usein jäävän neoteeniseksi, ja eräät tutkijat pitävät näitä neoteenisia muotoja erillisenä rotuna. Keski-Euroopassa voi koiras kasvaa jopa 11 cm:n pituuteen, ja näyttää siltä että sukupuolten välinen ero pienenee tässä suhteessa mitä pohjoisemmaksi tullaan: borealis-rodulla, pohjanvesiliskolla, ovat sukupuolet vähintään saman: mittaiset, ellei koiras ole naarasta pe. Kolmen vuorokauden kuluttua on hermositolevy jo näkyvissä, se .sulkeutuu putkeksi, alkio venyy pituutta ja muuttuu yhä tou:kkamaisemmaksi. Muodonvaihdos ei ole y:htä dramaattinen kuin sammakon muuttuminen pyrstökkäästä nuijapäästä hyppiväksi pikku sarnma:koksi, mutta joka tapauksessa tulee kiduksiUa hengittäväsitä vesieläimestä keuhkoilla hengittävä maaeläin. Monilla sammakkoeläimillä esiintyy neoteniaksi kutsuttu ilmiö: toukka ei "aikuistu" koskaan vaan säilyt,tää kidu 1 kset ja aidon vesieläimen luonteen koko ikänsä, vaikka se muuten tuleekin sukukypsäksi ja lisääntyy normaalisti. Heinä-elokuussa ne ovat jo 3--4 cm:n pituisia, ja silloin niissä tapahtuu muodonvaihdos: nelivarpaiset eturaajat ovat ilmestyneet ensin ja niiden jälkeen viisivarpaiset takaraajat, päinvastaisessa järjestyksessä siis kuin sammakolla. Nyt ilmestyy koiraille hääasukin, mutta vasta 4-5 vuoden ikään ehtinyt ·koira:s voi keväisin komeilla täysimittaisella selkä:harjalla, lajinsa ja sukupuolensa uljaalla tunnuksella. syvään orukaloon ja vaipuvat horrokseen herätäkseen taas ,}rnhti-kuus·sa uuteen kevääseen. Toukkien kehitys ja kas,vu riippuu ennen kaikkea veden lämpötilasta. Ilman mikroskooppiakin voi helposti nähdä, miten solu jakautuu kahtia, sitten neljään osaan, kahdeksaan ja niin edelleen, kunnes soluja on ontoksi palloksi muuttuneessa alkiossa niin paljon että pinta taas näyttää sileältä. Naaraan huolella peittelemät munat, joissa itse munasolu näkyy puolentoista mi'llimetrin läpimittaisena kellervänä pallona läpikuultavan kuorensa sisällä, alkavat ,kohta muninnan jälkeen nopeasti kehuttyä. Silloin on koiraan pituus (EteläRuotsissa) noussut 9,5 senttimetriin; naaras jää jonkin millin sitä pienemmäksi. Kaksiviikkoisina tai vähän vanhempina pienet toukat kuoriutuvat kapaloistaan ja lähtevät uimaan
pyrrhogaster) tiedetään akvaariossa eläneen neljännesvuosisadan ikäiseksi. Keski-Euroopassa se on yleinen lähes kaikkiaHa. helveticus), joka sukulaistensa rinnalla jää kevätasussaankin kovin vaatimattomaksi; Espanjan ja Etelä-Ranskan kookas marmorivesilisko (Tr. Ruotsissa sitä tavataan jokseenkin säännöllisenä, joskin vesiliskoa huomattavasti harvinaisempana, n. 61 °40'N) kukoistavan mpiliskokannan, joten laji on jälleen palannut kaakkoiseen eläimistöömme. marmoratus), jota monet pitävätt sukunsa komeimpana jäsenenä; ja rupilisko. alpestris), jdka Alpeilla tulee toimeen vielä 3000 metrin korkeudessa mutta asustaa tasangoillakin ja on pohjoisessa levinnyt Tans'kaan asti; länsieurooppalainen räpylävesilisko (Tr. Se on vesili!>koa paljon suurempi ja rotevarakenteisempi; käsikirjoissa mainitaan koiraan enimmäispituudeksi 14 cm ja naaraan 16, jopa 18 cm. Luonnossa ennätykset tuskin koskaan tulevat kysymykseen, sillä vesiliskoa'kin uhkaavat monet vaarat: vedestä käsin ennen kai,kkea kalat, ilmasta linnut. Koiraalla on myös mahtava, korkea ja sahalaitainen, miltei liuskoittunut harja, joka suunnilleen takaraajojen tasalla päättyy jatkuakseen pyrstön tyvestä lähtien uudelleen hieman tasalaitaisempana pyrstönkärkeen 127. Ei olisi ,lainkaan mahdotonta, että rnpiliskoja piileksisi pitikin koko etelärannikkoa (sillä viime vuosisadalta on Helsingistä epävarma maininta), kenties sisämaassaikin taas ovat tiedot aivan liian puutteeHisia! Kutuasuinen rupilisko on tavalliseen vesilis-koon tottuneelle hämmästyttävä ilmestys. Kyljillä on pieniä valkeita pil·kkuja, ja koiraan pyrstöä koristaa helmenharmaa juova. Salmilla), ja äskettäi·n on tohtori v. Tunnetuimpia niistä ovat pieni mutta hääpuvussaan loisteliaan värikäs alppivesilisko (Tr. Sammak,koeläimet ja matelijathan yleensäkin elävät hämmästyttävän vanhoiksi kokoonsa nähden, aina 1 kin silloin kun saavat elää rauhassa vihollisilta ja muilta vaaroilta. Iho on karkean nystermäinen, väriltään selässä niin tummanruskea että mustat täplät vaivoin näkyvät (aina ei niitä olekaan) ja vatsapuolella molemmilla sukupuolilla punakeltainen, mustatäpläinen. Vesiliskon eliniästä en ole nähnyt missään tietoja, mutta japanilaisen punavatsavesiliskon (Tr. Suomessa ei kukaan ole tullut vesiliskojen pituuksia mittaneeksi. Suomen alueella rupiliskoja esiintyy AhvenanmaaHa ja maihdollisesti lounaisrannikolla; myös rajan taakse jääneessä Karj alassa sen tiedettiin elävän (mm. Vesilis,kojen suku on laaja, ja Euroopan alueella sillä on peräti kahdeksan edustajaa. Vanha, epävarma tieto kertoo sen jopa ylittäneen pohjoisen napapiirin. Bagh tavannut Saaren pitäjästä, kaakkoisrajalta (n. Rupilisko (Triturus cristatus) on ainoa vesiliskon sukulainen, joka on levinnyt meidän syrjäiseen maahamme asti. leveyspiiriltä asti. 61. rätii pienempikin. leveyspiirille, mutta yksityisiä havaintoj,a on 65. Yleensä vesiliskojen survussa ovat suhteet juuri näin päin: koiras on pienempi kuin naaras, mutta josta'kin syystä on meidän lajimme kyllästynyt Vihtorin-osaansa ja jättänyt naaraan koossa jälkeen
Ja näin on vesilisko, salamanterin heimolainen, sittenkin osaltaan muuntunut ainekseksi siihen "viisasten kiveen", jonka luonnontieteellinen tutkimus voi yhä voimallisempana nykyajan ihmiseHe antaa.. Myös pyrstön alapinnalla on eväreunus, jonka ulkoreuna on punakeltainen. Rupiliskopari asti. Silloin on kehitysfysiologin noustava vesiJ.iskoa puo128 lustamaan, sillä eräässä suhteessa se on ansioituneempi kuin monet muut eläimemme. Se on kuitenkin vaativampi eikä tyydy mihin hyvänsä lätäkköön, mutta ikään kuin tämän vaateliaisuutensa puolus,tukseksi se viettää vesielämää lammikossaan myöhempään kohti loppukesää kuin vesilisko. Ne jotka katsovat maailmaa talousmiehen silmin ja pyrkivät luokittelemaan kaikik.i eläimet ko1meen kategoriaan hyödyllisiin, yhdentekeviin ja vahingollisiin eivät näe vesiliskossa juuri muuta kiinnostavaa kuin sen vähäisen vahingon mitä se joskus kalanviljelyiksiHe voi aiheuttaa. Sen alkiot ovat keskeistä materiaalia kehitysfysiologisessa tut,kimuksessa, ja ennen muuta juuri vesiliskot ovat paljastaneet meille niitä lakeja, jotka hallitsevat kaikkien selkärankaisten a:1kioiden ja sikiöiden kehitystä. Rupiliskon elintavat eivät paljon poikkea vesiliskon vastaavista. Tässä ei meidän suomalai nen ve ilisikomme, joka on saanut maineik,kaaksi tutkijakseen professori Sulo Toivosen koulukuntineen, jää vähääkään eurooppalaisten, amerikkalaisten ja japanilaisten serk,kujensa varjoon
H ellmich, W.: Die Lurche und Kriechtiere Europas (1956). Kaisila, ] .: Kirjallisuusja kokoelmatiedot maamme sammakkoeläinten ja matelijoiden levinneisyydestä. : The Biology of the Amphibia. Siitä kävi ilmi, että arvokkain osa luonnonkaunista nientä oli siirtynyt yksityisomistuksesta Asuntosäästäjät ry:lle ja siihen aiotiin rakentaa kesämökkikylä. Väre: Lounais-Hämeen selkärankaiset, Vertebrata. Karkalinniemi sij aitsee läntisellä Uusimaalla n. (1957). ··Suomen selkärankaiset (1940). Niemi työntyy Lohjanjärveen 129. Tieteellisten seurain edustajat kävivät pääministerin puheilla ja saivat valtiovallan hellittämään kukkaronsa nauhoj a niin että Karkalinniemen kärkiosa, yhteensä yli 100 ha siirtyi valtion haltuun. Kriechtiere und Lurch e. Noble, G. Lounais-Hämeen Luonto 11, 55 (1961). Nuorteva, P .: Suomen eläinkuvasto. Matelijat, sammakkoeläimet, kalat, selkärangattomat. Tämä sai alkunsa, kun Helsingissä Kaivotalon ikkunaan ilmestyi suurikokoinen Karkalinnientä esittävä kartta. E.: Suomen Luurankoiset (1909). ja H. Acta Vertebratica 1, 193 (1959). Käsite K,a11kalinniemi putkahti suuren yleisön 1mheenaiheeksi yht'äkkiä unohtuakseen enemmistöltä muutamassa viikossa. Karkalia koskeva rauhoittamisasetus valmistunee lähiaikoin a, jolloi n niemi lopultakin saa paik,kansa Suomen luonnonpuistojen joukossa. (1960). Luonnontieteilijät ryhtyivät vastustamaan Asuntosäästäjät ry:n hanketta. Kirj a llisuutta: Brander, T ., ] . Tarinaa Karkalinniemestä Mikko Laakso Elettiin helmikuuta v. Pari kertaa oli sen r auhoittaminenkin ollut vireillä, mutta kuitenkin jäänyt tekemättä. Cislen, T . K. Kauri: Zoogeography of the Swedish Amphibians and Reptiles with notes on their growth and ecology. (193 1, 1954). 13 km Lohj an kauppalas.ta länteen. Reptiles and Amphibians of Europe (1962). Kivirikko, K. ]ohi ja A. Biologian ja maantieteen opiskelijain_ yhdistys 'Symbioosi' aloitti lehdistössä kipakan polemiikin Karkalinniemen rauhoittamisen puolesta ja sai tällä yleisön mielipiteen puolel!,een. M ertens, R.: Welches Tier ist das. Luonnon Tutkija 53, 40 (1949). II. _Alue oli toki kiinnostanut luonnonsuojelijoitakin, sillä niemen kasvillisuus on tammivyöhykkeen pohjoisosan lehtoa. 1961
Karkalinniemen maaperä on moreenia, jonka päälle vuosituhansien rehevä k,asvillisuus on laihonnut muodostaen rehevää lehtomuhaa. Lehdon puista huomattavimmat ovat l-ehmus, tervaleppä ja kofvu. 140 lehmusrunkoa. Muutamassa paikassa niemen 130 kärjessä on vahvasti kalkkipitoinen peruskallio näkyvillä. Korkeat paikat ovat ympäristöään kuivempia. Aluskasvillisuus on kaurttaaltaan rehevää. Niiden kasvillisuus on siksi havupuuvaltaista, mutta aluskasvillisuudessa on kuitenkin heinäkasvien osuus huomattava. Torholan talon lähellä niemen keskivaiheilla on kallioon joskus syöpynyt luola. nientä on pari ,pientä niittyaukiota, muuten sitä peittää paikoin hyvinkin rehevä lehtometsä. viiden kilometrin ·pituisena ja runsaan puolen levyisenä kiilana, jonka kärki osoittaa länsilounaaseen. Rannat ova<t jyrkät. Kasvillisuuden rehevyys perustuu huomattavalta osalta muutamien lähteiden jatkuvaan kasteluun. Kärkiosassa Karkalinniemen sijainti. Eteläsivu on kuivempaa, eikä kasvillisuus rehevyydessään siellä vedä vertoja pohjoissivun kasvipeiitteelle. Sen tyvi kuuluu Lohjan maalaiskuntaan, mutta kärki, jossa tuleva rauhoitusalue sijaitsee, on Karjalohjan pitäjää. Näiden kalkkipitoinen vesi virtaa matalia painanteita pitkin rantaa kohti. Karkalinniemen kärjessä kasvava lehmusmetsikkö lienee maan suurin, sillä jokin vuosi sitten siellä laskettiin olevan n. Kosteimmat painanteet sijaitsevat niemen pohjoissivulla, jossa myös rehevimmät lehdot ovat. Tammea ja vaahteraa kasvaa täällä parhaissa lehdoiss,a. Lähiympäristö on vaikeakulkuista mäkimaastoa, joten asutus siellä on harvaa. Tervaleppä kiertää järven rantaa, koivut ovat sirottuneet kautta niemen. Karkalinniemen tyviosassa on kaiksi maalaistaloa, joiden yhteyksiä muualle hoidellaan heikkokuntoisen kylätien kautta. Sekä pohjoisettä eteläsivulla kohoaa maasto nopeasti parinkymmenen metrin korkeuteen järvenpinnan yläpuolelle. Pensaista yleisin on pähkinä, joka kietoo suurimman osan nientä helmoihinsa. Torholan luolan lähistöllä on muutamia jalaviakin. Merkittävimpiin ruohokasrveihin kuuluu lehtosinijuuri (Mercurialis peren. Keskiosat ovat loivasti kumpuilevia, ja korkein huippu yltää viitisenkymmentä metriä järven pinnasta. Reinistä mainittakoon tesma (Milium effusum), koiranheinä (Dactylis glomerata) ja hakasara (Carex pairaei)
R . Kevätaspektin vaJ.takasveja ovat sen lisäksi valkovuokko (A nemone nemorosa) ja kel ta vuokko (A. simainitun seurassa. Orkideat ovat hyvin edustettuina, vaikka vain muutamat lajit ovat maisemallisesti merkittäviä. Etelärinteeltä löytää hyvällä onnella Iehto-neidonvaipan (Ep ipactis helleborine) ja kärjestä pähkinäpuiden katveesta keksii pesäjuuren (Neottia nidus-avis). Niemellä ei voi kävellä kovinkaan pitkään näkemättä soikkokaksikkoa (Listera avata), valkolehdokkia (Platanthera bifolia) tai kosteikoissa myös maariankäimmekkää (Dactylorchis macu lata). Kirkiruoho (Gymnadenia gonopsea) esiintyy viimekValok. nis), joka tuskin missään muualla saavuttaa yhä mahtavaa tiheyttä kuin täällä. ranunculoides) sekä tanakka kiurunkannus (Corydalis Keväistä Karkalinniemeä. Niemen suurin 131. solida), rohtoimikkä (Pulmonaria officinalis) ja näsiä (Daphne mezereum). Kalliola
Kalliorikko (Saxifraga adscendens) kasvaa kallionrakosi&sa aivan niemen kärjessä. Mikko Laakso. Linnuista voidaan sentään mainita rautiainen, peukaloinen ja sirittäjä, jotka täällä esiintyvät runsaampina kuin ympäristössä. Siellä tavataan säännöllisesti perhosia jeja, jotka muuten. Lehmuksien runsaus on aiheuttanut monien harvinaisuuksien kotiutumisen niemellä. Lisäksi on Karkalinniemen kesäistä rehevyyttä. Koska niemi on suppea-alainen eivät nämä erikoisuudet ilmene suureläimistössä. Suomessa sitä on tavattu vain Lohjalla, ja vain pari viimevuosien löytöä Karkalinniemen ulkopuolella. siellä tavallinen vieras, vaikkei se alueella pesikään. alueelta löydetty hammasjuuri (Dentarza bulbifera), rantaorvokki (Viola stagnina) ja valkea maksaruoho (Sedum album). Alueella kasvaa monia muualla maassa harvina:isia kalkkia vaativia tai suosivia lehtosammalia. Sammallajisto on myös edustava. Hyönteismaailmassa on monia erikoisuuksia. 132 Erikoinen kasvillisuus on houkutellut paikalle aivan erikoislaatuisen eläimistön. Mehiläishaukka on Valok. kasviharvinaisuus on punavalkku (Chephalanthera rubra), joka joskus innostuu kukkimaan niemen keskiosissa
133. Soikkoka ksikko (Listera avata), kämmekkäkasvien heimoon kuulu va tyypillinen lehtoruoh o, on Ka rkalin n iemellä yleinen . E nnen muita on m ainittava pieni mittariperhonen Ch lorocystis coronala, jonka tri H arry Krogerus on todennut esiintyvä n vakituises ti Karkalissa. Mikko Laakso. Se nkin tuhoutuminen oli lähellä täll ä kertaa, mutta onneksi sen säilymin en on nyt jo varmaa. T oinen pieni mittariharvinaisuus on Eupithecia egenaria, . s1S11p1set elävät täällä pohjoisimmalla tunnetulla löytöpaikallaa n. Muutamat kovakuoriaiset ja kakVa lok. Meidän päiviimm e asti on sä il ynyt niistä vain rippeitä va ikea kulkuisilla pa ikoilla, jollainen Karkalinniemi on. Se on keskieurooppalainen laji, joka on kerran saa tu Oslosta, mutta muu ten ei mistään muualta Pohjolas ta. Leviävä as utus työnsi ne vähitellen pois tasa isilta m ailta. Karkalinniemi kuu luu Lohj an kalkkialueeseen. Sen varsin ainen lev inneisyysa lue on paljon etelämpänä Saksassa ja Ruotsissa. Lohj anseudulla ovat Litorin a-kauden lämpimän ilmaston turvin m aa,hamme levi nn eet lehtom etsät säilyneet kauemman kuin muu all a maassamm e. viihtyvät vam Ahvenanmaa ll a. joka on kerra n löytynyt Karkalinniemeh ä
Miltä niiden tulisi näyttää. Maaseutu on kaupungistunut ohjaamattomana jo liian pitkälle. Vastuu on suuri. R akentaminen on edistynyt niin, että lopputulos n äkyy. Ongelmat eivät enaa ole teknillisiä tai yksin talouclellisia vaan yleisempiä. Minkälainen on hyvä 134. ousukausi kiihdytti villiä kasvua. Miten Suomi rakentaa Reima Pietilä Tällä sukupolvella on harvinainen tilaisuus. Näinä vuosina sen on maara rakentaa uudelleen Suomen kaupungit ja maaseutu , uusia niiden asemakaavat ja perustaa monia täysin uusia kaupunkeja, kauppaloita ja pienempiä yhdyskuntia. Olemme vastuussa siitä tuleeko yhdyskunnistarnme hyviä vai huonoja. Miten ne voivat palvella ihmisiä, miten ne parhaiten ijaitsevat, miten ne edullisimmin kasvavat. Mutta meidän olisi pitänyt tietää tästä kaikesta paljon aikaisemmin, 50-luvun alussa, kun yhdyskunnat todella alkoivat kasvaa. Nyt, 60-luvun puolivälissä, on etsikkoaika miltei ohitse. Kaikkea ei kuitenkaan vielä ole menetetty, jos vastuussa oleva sukupolvi kykenee näkemään keskeisimmän tehtävänsä, joka on yhdyskuntien rakentaminen. Voidaan alistuneena vain todeta: tällainen siitä Suomesta tulee. Jos se syvemmin selvittää itselleen mihin olisi pyrittävä. Tämän sukupolven on tiedettävä, millaisia yhdyskuntia se tahtoo rakentaa
Ne tosin toimivat ja kasvavat, alueliitoksia suoSuomalainen maisema on kaunis. Ihannoimme kansainvälistä kaupallisuutta, tekniikkaa ja taidetta, sokeasti. Olemme se sukupolvi, jonka olisi laadittava yhdyskuntakehityksen uusi ohjelma. Ne ovat yhä enemmän tyypillistä kansainvälistä kaupunkikulttuuria, yleismaailmaUista sarjatuotantoa. Ne ovat niin kuolleet ja siloiset. Kaupungit ja varsinkin maaseutuyhdyskunnat eivät enää tunnu hyviltä, eivät tunnu kotoisiha. kaupunki, hyvä yhdyskunta. Yhdyskunnistamme on tällä tavoin tullut vähemmän suomalaisia. Ajatus suomalaisesta rakennuskulttuurista ei näissä oloissa voinut kehittyä. Nyt vihdoin, 60-luvulla, on heräämässä terve tyytymättömyys. Niissä ei tahtoisi asua muuten kuin pakosta. Ne synnyttävät syvän mielipahan. Ei ehkä ole oltu siihen kypsiä, ei vielä kyllin itsenäisiä. 40ja 50-luvuilla tapahtui näin ja jättäydyttiin huolettomasti yleiseurooppalaisen -kehitysvirran kuljetet!tavaksi. Olemme kotoisin maasta, jonka kaupunkikulttuuri on aina tuontitavaraa, ja uskoimme kai, että näin voi vaaratta edelleen olla. Että Englannista, Saksasta, ja Ruotsista saamme ottaa lahjaksi valmiit ja koetellut yhdyskunnan maHit. Emme itse nähneet tätä, koska ihannoimme samanlaistumista demokratian toteutumisena. Ihannoimme mahtavaa kansainvälistä teollisuutta, hyväksymme teollistumisen sen kaikkine nykyisine virheineen. Ei ole yhdencekevää miten siih en rakennetaan . Mitä kaikkea on otettava huomioon jotta se saadaan syntymään. Tilaisuus on harvina-inen siksi, että nyt ensi kerran voitaisiin rakentaa perustasta asti suomalainen kaupunki, suomalainen maaseutuyhdyskunta, suomalainen rakennuskulttuuri. 135. Miksi emme ole uskaltaneet nähdä todellisena tätä mahdollisuutta
Olisi löydettävä uuden viihtyisyyden keinot. Jäljellä on kaavamainen vakiotuote: nyky-Suomen väestökeskus. Mikä säi•lyttää rakennetun yhdyskunnan elävänä, yksilöllisenä ja ennen kaikkea, suomalaisena. 136 Perinteellistä suomalaista kylämaisemaa leimaa tietty harmonisuus, virkeys ja viihtyisyys, joka puuttuu uusilta omakotialueilta ja "lähiöiltä" (oik.). Sanaan suomalainen ei tässä liity vähääkään juhlamieltä, ei mitään aatteellisuutta. Miten on rakennettava, Suomessa. Paisuva liikennevirta johdetaan yh:i leveämpiä uomia pitkin häliseviin keskustoihin, joiden toimintakykyisenä pitäminen vaa tii yhä uusia liikenneteknillisiä järjestelyjä ja laitteita. Miten se nykyisin on mahdollinen. Suomi on erään kansan ja erään maan kokonaisuus, aito ja aineellinen. Uusi ei sa isi oll a va nhaa huonompaa! ritetaan, taloj a ja katuja rakennetaan, puhoksia pystytetaan, uusia lähiöitä perustetaan, nimitetään ja täytetään asukkailla. Purettujen vanhojen talojen ja kaupunginosien mukana yhdyskunta vielä kadottaa entisyytensäkin. Yhdyskunta konemaistuu. Mille suomalainen rakennuskulttu uri perustuu . Nämä rivit on kirjoitettu niille, joiden mielestä maamme on kyllin oma'1uonteinen kehittymään Suomena edelleenkin ja olemaan enemmän kuin vähäinen talousalue pohjoismaiden itäisessä nurkassa.. Ja vastapainoksi ei ole mitään
Kaavama inen vakiotuote: nykyuomen väestökeskus. 137
liman joukkotiedotusvälineiden, päivälehdistön, radion ja television tukea ei yhdyskuntasuunnittelun ja rakennuskulttuurin valistustyötä voida tehokkaasti hoitaa. Tähän ei kuitenkaan päästä ilman laajaa tiedotustoimintaa ja asiasta käytävää yleistä keskustelua. Sinipyrstö taigametsien laulaja Matti H elminen Jokaisessa lintujen tutkija sa on varm aan jäljellä aimo an nos harrastelij aa. Olin saanut tehtäväkseni Kuhmo n J a uhovaaran m aastossa olevien Suomen Riistanhoito-Säätiön tarkkailulinjojen läpikäymisen kesäkuussa 1953 ja tiesi n voivani odo ttaa sinipyrstön sattumista eteeni. Arkkitehdit eivät yksin haHitse koko ratkaisua, vaan suorittavat oman ammattikoulut uksensa mukaisen osuuden työstä. Esitettyyn kysymykseen oikean vas,tauksen voi antaa vain hyvin laajojen kansalaispiirien yhteiset pyrkimykset. Muut yhteiskuntaa rakentavat ja ohjaavat voimat, tuotannollinen ja taloudellinen määräämisvalta samoin kuin johtavat yhteiskunnalliset ja kulttuurijärjestöt olisi saatava toimimaan rakennuskulttuurin h yväksi. Miten Suomessa on rakennettava. H arras telija astu u esiin tutkijan naamion takaa monissa eri tilanteissa. Aloitetaanhan lintuihin t utustuminen tavallis esti juuri harraste! un merkeissä, eikä m yöhemmin saavutettu tutkijaasenne mielestäni on neksi pysty tuota aitoa luonnonharrastusta kokonaan tappam aan. T ätä uutta itäistä tulokaslaj ia olivat meillä siihen mennessä tutkineet erityisesti kuopiolaiset veljekset Matti ja Pekka Savinen, jotka olivat. Eräs sellainen tilanne on harvinaisen lajin kohtaaminen . Arkkitehdit yhtä vähän kuin muu tkaan teknillisen koulutuksen saaneet ammattiryhmät eivät osaa tyydyttävästi vastata tähän kysymykseen. Suomen rakentaminen on nähtävä yhtenäisenä työkenttänä, joka ulottuu kesämökin rakentamisesta kaupungin pai,kan määräämiseen ja avartuu lopulta val tak u nnaJ.liseksi raken n usoh j elmaksi. Käytännössä se edellyttää hallinnollisten ja asiantuntijaelinten yhteistyön huomattavaa para nemista nykyisestään. Karhumäki Oy. Valokuvat: Velj . 138 Voi n hyvin muistaa, kuinka va ltavan innostu nut olin löytäessäni ensimmäiset sinipyrstöni
Aina·kin olin heti ensi kuulemalta varma siitä, etten ollut sellaista 139. Seuraavanakin kesänä, siis 1951, sinipyrstö jälleen saapui samome paikoille Kuopion lähi6töllä, se havaittiin myös Kuhmossa, kuten edellä jo tuli mainittua, sekä lisäksi vielä Kuusamon Valtavaaralla. Iloni oli suuri, kun saatoin löytää kuta,kuinkin Sovisten mauutsemista maastokohdista jälleen sinipyrstöyksilöt. Olin siis suorittamassa Iin ja-arviointi tehtävää enkä voinut maastoon merkityltä reitiltä heti poiketa. Seuraavat meillä havaitut yksilöt olivatkin ne kaksi, jotka kuulin Kuhmossa varhain kesäkuun 1. jo pari vuotta ai-kaisemmin havainneet samalla alueella kaksikin laulavaa koirasta. Sinipyrstön esiintymisaluetta Kuusamon Valtavaaralla kesällä 1954. Pettymykseni oli suuri, kun molemmat yksilöt sattuivat niin kauaksi linjan sivuun, etten päässyt niitä näkemään. Vuonna 1952 laji lienee tullut havaituksi maassamme vain kerran: Söderskärillä, Suomenlahden ulkosaaristossa. Ensimmäinen varma havainto tästä lajista maassamme tehtiin eräällä Kallaveden saarella Kuopion lähistöllä kesäkuussa 1949. päivän aamuna 1953. kirjoittaja. Seuraavana kesänä laji tavattiin toisella saarella parin kilometrin päässä edellisestä ja yllättäen myös kahdessa paikassa urmeksessa sekä Py.hätunturin kansallispuiston alueella Pelkosenniemellä. Valok. Laulusta saatoin ne kuitenkin melko helposti tuntea
Hetk,isen kuluttua kuulin laulun jatkuvan hieman etäänpänä. Tämän värin havaitseminen on luonnossa kuitenkin vaikeaa, varsinkin jos lintu laulaa tapansa mukaan korkealla puun latvassa. Sain kerrassaan mainion tilaisuuden tehdä havaintoja linnun laulusta ja liikehtimis·estä. Kun lopulta tus:kas.tuneena pääsi n näkemään linnun erään selvästi ympäröivän metsän yläpuolelle kohoavan hongan latvassa, iloni jäi hyvin lyhytaikaiseksi, sillä samassa lintu pudottautui näköalapaikaltaan ja katosi. Kuvallu yksilö on koiras. Toiset ovat merkinneet sinipyrstön säkeen kirjaimin mm. Hyviä kenttätuntomerkkejä ovat oranssin väriset kupeet sekä vanhan koiraan tummat posket ja kaulan sivut, mutta koska lintu on arka, ei siitä useinkaan pääse maastossa havaitsemaan kuin sävyeron tumman sel140 käpuolen ja vaaleamman vatsapuolen välillä Laulu on melko nopeatempoinen säe, jota lintu tois,taa jopa 14 kertaa minuutissa ja jonka keskiosan voimakas "tiliyy-tiliyy" kantautuu kauas. Istuin mättäälle ja aloin syödä eväitäni. Seuraavana vuonna, siis 1954, en sinipyrstöä enää Kuhmossa etsiskely,i,stäni Sinipyrsö muistuttaa olem ukseltaan lähisukulaistaan leppälinlua. Lintu palasi ja jaokoi lauluaan eikä tuntunut välittävän läsnäolostani enää tuon taivaallista. Seuraavana aamuna hiiviskelin toisen tapaamani yksilön laulupaikalla. Varsinkin etäältä kuultuna se muistuttaa punakylkirastaan erästä laulutyyppiä. Arvioin laulun kuuluvuuden väärin ja siksi erehdyin myös etäisyyden suhteen pahan kerran. voimakkaan viheltävää laulua milloinkaan aikaisemmin kuullut. Nimensä se on saa nut koiraan koboltinsinisenä hohtavasta yläperästä ja p.yrstösulkien yläpinnasta. Onnekseni linnulla oli selvä pyrkimys takaisin mielipaikalleen hongan latvaan. Sinipyrstö muistuttaa ulkonaiselta olemukseltaan väritystä lukuunottamatta lähisukulais•taan leppälintua. Niinpä minun on tunnustettava, etten ole tuota sinistä hohdetta luonnossa kertaakaan kunnolla nähnyt. Der Falke 6/ 1962.. Kokonaisuudessaan merkitsin Kuhmossa kuuntelemani laulajan säkeen "pt pt tiliyy tiliyy lilili". seuraavasti: "ti,ti tiiltyyl tiiJ.tyyl tititi" ja "titi triliyy tiliyy lilili". Läheltä kuultuna laulussa voi erottaa pari terävähköä etulyöntiä ja vihellysten päätteeksi vielä heleän "sirahduksen". Pääsin lopulta mi.Jtei laulupuun alle tiheähköön kuusikkoon
Eräiden käsikirjojen mukaan on kysymyksessä saman sinipyrstölajin kolme alalajia; eräät taas katsovat, että ko. kannat ovat kokonaan toista J.intulajia. Valtavaarallahan metsä on jo kitukasvuista ja laen korkeimmat pai,kat ovat miltei puuttomia. huolimatta tavannut. Aikaisemmin löytämistäni yksilöistä oli kaksi vielä paikoillaan, joten alueella oli siis ainakin viisi yksilöä. Laji lienee ainakin vuodesta 1938 lähtien esiintynyt Arkangelin seudulla, ja Kuolan niemimaalta on pesimishavain to vuodelta 1937. Sitä suurempi oli iloni, kun kesäkuun lopulla erään sadepäivän kirkastuvana iltana tapasin kolme vilkkaasti laulavaa sinipyrstökoirasta Kuusamossa Valtavaaran laella. Näiden eristettyjen kantoj-en systemaattinen asema ei ole täysin selvä. Paikallinen metsäteknikko, joka hyvin tuntee lajin, kertoi kuulleensa parin yksilön laulavan toukokuun lopulla. Useina kesinä olen sitä Valtavaara! ta etsiskellyt, mutta turhaan. Esiintymisympäristö erosi muutoinkin varsin paljon Kuhmon reheväkasvuisista kuusikoista. Länsi•Kiinan ja Himalajan vuoristometsissä on erillinen sinipyrstökanta, joka lienee peräisin jo!,takin jääkaudelta, jonka aikana taiga on ulottunut nykyistä kauemmaksi etelään. Seuraavina vuosina lajista kertyi lisähava.intoja vähintään yksi vuodessa, mutta itse en ole lajia vuoden 1954 jälkeen tavannut. Lajin pesimisalue käsittää lähinnä taigaan, pohjoiseen havumetsävyöhykkeeseen, kuuluvia alueita ja vuoristoja. Se pesii mm. Sinipyrstön esiintyminen meillä on yllättävää erityisesti siksi, että käsikirjatietojen mukaan sen yhtenäinen levinneiisyys ulottuu Isolta Valtamereltä vam noin Uralin tienoille lännessä. Kuten Suomessa tehdyt havainnot antavat aiheen ol·ettaa, sinipyrstö on osoittanut taipumusta -levitä länteen. Sen jäl,keen laji onkin tavattu Suomessa 141. Tämä Kuolan niemimaalla tehty havainto sinipyrstöpoikueesta oli julkaistu jo 1947, mutta se oli kuit,enkin jäänyt meikäläisiltä lintutieteilijöiltä huomaamatta. Siksi lajin esiintyminen meillä tuntui aluksi aivan erityisen yllättävältä. Petsora-joen keskijuoksulla. Etsinnät Kuopion seudulla lajin entisillä tapaamispaikoilla eivät liioin johtaneet tulokseen. Yksilöt olivat -kaikki melko arkoja, enkä päässyt niistä tarkempia havaintoja suorittamaan. Ne lauloivat yleensä melko lyhyiden kuusten tai mäntyjen fatvoi,ssa. Seurannut takatalvi lienee kuitenkin karkoittanut linnut alueelta. On muuten mahdollista, että inipyrstö havaittiin Kuopion lähistöllä jo 1930-luvun lopulla, mutta ensimmamen varma havainto Suomesta on siis vasta vuodelta 1949. Se näyttää>kin pysyvästi ylittäneen Umlin vuoriston, joka useille siperialaisilla lajeille merkitsee levinneisyysalueen läns.irnjaa. Nytkään en voinut havaita merkkiäkään naaraista, joiden löytäminen Jieneekin melko työlästä tai suorastaan sattumanvaraista, mikäli ne ovat hautomassa. Muutamaa päivää myöhemmin löysin vielä kolme laulavaa koirasta, yhden Konttaisenvaaran etelärinteellä ja kaksi Konttaisen ja Valtavaaran väliseltä harjanteelta. Hollantilaisen Voous'in mukaan tämä Ievinneisyysalue rajoittuu pohjoisessa suunnilleen heinäkuun isotermi,in 15° C ja etelässä isotermiin 24° C
Sinipyrstökoiraiden esiintymisiä Sinipyrstön yhtenäinen levinneisyysalue (varjostettu). Koska ybityiskohtaisia havaintoja olosuhteista pesimäalueella ei ole käytettävissä, on pakko tyytyä toteamaan, että leviämisen syistä ei tiedetä mitään varmaa. Piste, havaintopaikat Suomessa. ta onkin löydetty eräiltä alueilta useampana vuonna, kuten edellä on kerrottu. vähintään kerran vuodessa ainakin vuoteen I 959 saakka. Sinipyrstön on voitu osoittaa esiintyneen läntisimmillä tapaamispaikoil. Havaintoja on kertynyt yhteensä kolmeltatoista eri alueelta, pääasiassa maan itäosista. Naaraita eikä pe&imistä ole maassa todettu, v,aikka laulavia koiraidian itäosiin. Nuoli, syysmuuton aikaiset havainnot länsija etelä-Euroopassa. Lajin keväinen muuttosuuntahan on Länsi-Siperiassa idästä Iän. teen. Rengas ja piste, erillisiä pesimähavaintoja. Suomessa tehdyt havainnot eivät luonnollisesti voi merkitä lajin hyppäysmäistä leviämistä Uralilta Fennoskan142 Suomessa voidaan pitää kevätmuuton pidentyminä. Ne voitaneen kuiteillkin tulkita ilmauksiksi J.eviämistaipumuksesta varsinaisen pesimäalueen länsiosassa. Kaikki Suomessa havaitut yksilöt, joiden mkupuoli on voitu määrittää, ovat olleet koiraita
K.irjallisuustietojen mukaan lajin pääravinto on hyönteiset, joita se pyydystää maasta tai puista lähellä maata. Voidaankin otaksua, että muuttoajan lämpimyys on saanut linnut jat1kamaan matkaansa tavanomaista pidemmälle länteen. Lajin elintapojen kuvauksis,ta voi päätellä, että sopivan biotoopin tai ravinnon puute ei voine olla s-e tekijä, joka on estänyt pesivän kannan muodostumisen Fennoskandian itäosiin. Käsi,kirjatietojen mukaan Siperian sinipyrstöjen pääosa talvehtii Riu-Kiu-saarilla ja Formosalla. Valok. Tällainen muuton pidentyminenhän tunnetaan monilta muilta lajeilta. On selvää, että laji suosisi vanhoja 1uonnontilais,ia metsiä, joita varninkin Pohjoisja Itä-Suomessa on vielä varsin runsaasti. 143. Levinneisyysalueen länsiosissa pesivien yksilöiden onkin lennettävä pa1ts1 ensin pohjoiseen sitten myös länteen Etelä-Siperian halki. Japanissa. Tällaisen pitikän muuttoreitin varrella voivat sääsuhteet muodostua vakavaksi esteeksi muuton normaalille kululle, ja koska matka on pitkä, voi viivästyminen johtaa pesimisen kannalta epäedullisen myöhäiseen perillesaapumisieen tai pesintään jo muuttoreitin varrella. laan erityisesti sellaisina vuosina, joiden toukoja ,kesäkuu ovat olleet tavallista lämpimämpiä. Kuhmossa, toisaalta taas Pohjois-Suomen vaarojen matalissa ja kitukasvuisissa puunrajametsissä, kuten esim. Samankaltaisia eroja biotoopinvalinnassa on todettu mm. Toisaalta se on tavattu vanhoissa, reheväkasvuisissa kangasja korpimetsissä, kuten esim. Muuttomatkaa kertyy siten jopa yli kymmenentuhatta kilometriä. Sinipyrstön laulupaikkaa Kuhmossa 1953, vanhaa korpikuusikkoa, jonka laidassa pitkiä mäntyjä. kirjoittaja. Yhteistä tapaamispaikoille Suomessa on ollut avoin näköala koiraan laulupaikalta ja lalhoavien puunrunkojen runsaus. Eräs merkittävä sinipyrstön läntisten kantojen runsastumista hidastava tekijä on muuttomallkan pituus. Valtavaaralla. Havainnot viititaavatkin siihen, että siinipyrstöyiksilöt ovat saapuneet Suomeen myöhään, aikaisintaan aivan toukokuun lopussa, mutta yleensä vasta kesäkuussa. Sinipyrstön on havaittu suosivan Suomessa kahta toisistaan poi1kik,eavaa maastotyyppiä. Pesä on maassa, usein puun juurella tai kannolla olevassa kolossa
Sensijaan pohjansir~ku, joka sekin on itäinen muuttaja, käyttää talvella siemenravintoa ja voi siksi talveh144 tia lähempänä läntisimpiä pesimisailueitaan (Mandsuriassa ja ehkä myös Turkestan issa) ja on selvästi em. Sinipyrs,tö on tavattu ainakin viidesti Länsi-Euroopassa. lapin uunilintu ja pikkusirkku. Vai;kka näiden lajien levinneisyysalue ulottuu kauemmas länteen kuin sinipyrstön levinneisyysalue, ne kumpikin ovat alueensa länsiosissa harvinaisia. Viimeaikaiset merkit viittaavat valitettavasti siihen, että sinipyrstön leviäminen meille on pysähtynyt, sillä havaintoj a ei ole enää aivan viime vuosina tiettävästi lainkaan tullut. On mahdollista, että ne ovat liittyneet länteen, siis juuri niiden omaa 1nuuttosuuntaa vastaan muuttavien leppälintujen joukikoon. Nämä seikat mielestäni tukevat sitä käsitystä, että muuttomatkan pi,tuus on eräs niistä tekijöistä, jotka hidastavat sinipyrstön ru nsastumista Pohjois-Euroopassa. Toisihan -laji erittäin mielenkiintoisen lisän vanhojen luonnontilaisten metsiemme lu 1 kumääräisesti melko niukkaan lintulajis-toon. Muuttoma·tkan pituuden suhteen sinipyrstö on samassa asemassa kuin esim. Sinipyrstöjen harvinaisuus Euroopassa myös syysmuuton aikana johtuu siitä, että lajin muutto ei jakaudu, vaan suuntautuu kokonaisuudessaan itään. Nämä syys-marraskuussa havaitut yksilöt ovat ,ilme-isesti satunnaisesni harhautuneet syysmuuton a.ikana länteen. Pi ttoreski , sävyltään " keski -eurooppalainen" Lappi, jonka maisema on kuin kulissi ja ihmiset ja porot kuin näyttämöllä. Kuva vuodelta 1801.. Toivokaamme kuitenkin, ettei sinipyrstön esiintyminen maamme rajojen sisäpuolella jäisi pelkästään ohimeneväksi ilmiöksi. lajeja runsaampi Fennoskandian itäosissa
Ultima Thulen maisema Martti Linkola Historian ja taidehistorian tuntijat ovat usein korostaneet sitä kiintoisaa seikkaa, että ihminen eri aikakausina ei ole ainoastaan kuvannut ulkomaailmaa eri tavoin, vaan suorastaan n ä h n y tk -i n sen eri lailla. Niinpä koko taidehistorian voi väittää olevan eräänlaista havaitsemista:pojen historiaa: kuvausta siitä miten ihminen on maailman nähnyt. Ihminen nimittäin suuressa määrin näkee niinkuin hänet on opetettu ja kasvatettu näkemään, ja näkemistä yleisesti hallitsee tapa valikoida joku osa kaikesta siitä, mitä näköaistillemme tarjoutuu. Tämä valikointi on tietenkin erilainen eri ihmisyksilöillä, mutta samoin se vaihtelee ihmiskunnan historian eri aikakausien ja kehitysvaiheiden mukaan. 145
Pohjolan runoilijoiden näkemys heidän kotimaansa pohjoisten perukoiden luonnosta pysyi edelleen kauan penseänä. Hänen aikansa ihmiselle oli erämaa kuitenkin vielä mykkä ja epäkiintoisa, ellei se runoilijan väliityksellä joutunut heijastelemaan inhimillisiä tunteita ja tunnelmia. Keskiajan kaupungin asukkaalle ei ihmis·käden koskematon erämaamaisema oll.ut mikään maisema ollenkaan, pikemminkin painajaisuni, paha ja peloittava. Mutta tuskin voidaan kieltää sitä, että suuri osa länsima,isen kulttuuripiirin ihmisistä yhä elää tässä suhteessa 1700-luvun arvostusperiaatteiden mukaan, hyödyllisen ja kauniin alkeellisen samaistamisen aikakautta. Ennen muuta tämä kuuluisa oppinut kuitenkin aikakautensa käytännölliseen tapaan näyttää arvostaneen tunturiylänköjen puhdasta, terveellistä ilmaa. Tästä näkökulmasta läht,ien on kiintoisaa tarkastella menneen ajan oppineiden ihmisten suhdetta siihen karuun tunturiluontoon, jota nykyään tuhannet turistit ja luonnonystävät vuosittain käyvät ihailemassa ja jonka suurenmoisuudesta ja kauneudesta kirjoitetaan niin kiiihke~tä ylistyksiä, että niistä eräät jo lankeavat ylisanailun ja mauttomuuden piiriin, kuten Lapin matkailumajojen vieraskirjoista toisinaan voi todeta. Se olisi varmaan muuttanut monien oppineiden suhteen siihen toisenlaiseksi. 1700-luvun reipas hyötyajattelija näki tuollaisen maiseman lähinnä vain oivallisena tai vähemmän oivallisena kohteena tarmokkaalle taloudelliselle rnivaustoiminnalle, ja vasta paljon myöhemmin ihmisen ajattelu kehittyi sille tasolle, että luonnonmaisemaa sinään voitiin ihailla ja pitää kauniina, jopa maisemista kauneimpana. On nam ollen selvää, että esim. 1700-luvun lopurlla eräät korkeimmin sivistyneet ja kansainvälisesti suuntautu. Ihaillun Linnen teos "Iter Lapponicum" ilmestyi vasta 1811, neljännesvuosisadan tekijänsä kuoleman jälkeen, eikä suuren tutkijan positiivinen lausunto Lapin maisemasta näin ollen tullut hänen aikalaistensa yleiseen tietoisuuteen. Vain subjektiivinen luonnonkäsitys oli hyväksyttävää. Määrätyn alan lahjakkuudet ja uutisraivaajat ovat yleensä enteilleet uutta näkemystä myös heidän oman erikoisharrastuksensa sivuun jäävillä aloilla. se, millainen maisema nähdään ·kauni.ina ja mitä yleensä pidetään "maisemana", on riippuvainen kunkin aika'kauden yleisestä hengestä ja vallitsevista arvostuksista. Vapauden, vaelluksen ja luonnollisen elämän ihanteet puolestaan ovat taustana hänen lauseelleen: "Haluaisin olla rikas talonpoika, jos olisin siihen lapsuudesta tottunut, mutta vielä mieluisampaa olisi ellei se olisi niin kylmää olla varnkas tunturilappalainen." Vasta Rousseaun vaikutuksesta yleistyi positiivinen käsitys •tunturien ja vuorten luonnosta. Petrarcan ajoista alkaen oli kyllä ollut ihastunei,ta vuorikiipeilijöitä, mutta Rousseauta voi pitää ensimmäisenä, joka näki vuoriluonnon kokonaisuutena ja kuvasi sitä runollisesti. Sveriges Naturin vuosi·kirjassa 1962 Gunnar Brusewitz toteaa, että juuri Carl 146 von Linne kuuluu ensimmäisiin, joiden mielestä hedelmättömässä ja "hyödyttömässä" arktisessa tunturimaisemassakin voi olla jotain esteettisesti arvokasta
"Romanttinen" Lappi. Kuva 1800-luvun toiselta neljännekseltä. Juuri luonnontutkijat näyttävät kulkevan kärjessä tunturiluonnon esteettisenkin arvostamisen suhteen, kirjailijoiden ja humanistien laahautuessa perassa eräänlaisena jälkijoukkona. Lapin ja sen tunturiluonnon kuvallinen esittäminen näyttää ainakin nykyihmisen näkökulmasta katsoen kulkeneen vielä takapajuisempia latuja kuin sanallinen. Varsinaisen Lappi-romantiikan sy nty yleisenä i1miönä tapahtuu vasta 1800luvun puolella, jolloin monenlaiset tutkijat ja matkailijat löytävät pohjanperiltä luvatun maan eksotiikan ja ruumiillisten ponnistusten ka.ipuulleen. Suuren suomalaisen kielentutkij an Matias Aleksanteri Castrenin muistiinpanoista vuoden 1838 Lapin-matkalta ei löydä montakaan myönteistä lausuntoa erämaaluonnosta attribuutit synkkä, kauhea ja lohduton ovat kaunista paljon yleisempiä. Heis>tä mainittakoon Johan Gabriel Oxenstierna ja Johan Henrik Kellgren, joka jälkimmäinen kirjoittaa eräässä kirjeessään: "Norlanti on kaunis, ja kaunis tavalla, jota eniten rakastan. neet runoilijat Ruotsissa alkoivat jo ilmentää modernia maisema käsitystä. Vanhat Lappi-aiheiset piirrokset ja kaiverrukset muis tuttavat väkisinkin keski-eurooppalaisia puisto147. Castren onkin sitä mieltä, "että kauneinkin luonto on kuin liikkumaton ruumis, niin kauan kuin siinä ei näy mitään ihmisen jäl,kiä". Ruotsalainen lintujen ja hyönteisten tutkija Zettersteclt sen sijaan kertoo nähdessään tutkimusmatkallaan Lappiin 1821 ensi kertaa tunturin joutuneensa pitkäksi aikaa ylevien tunteiden valtaan. " Muun seurueen tunnelmia luonnehtii ehkä hyvin kirjailija AdJ.erberthin samoihin aikoihin esittämä mielipide: "Mitkään majesteetilliset näköalat eivät vedä vertoja ihanuudessa pelloille ja niityille". Mutta matkustavasta seurueesta olen kai ainoa, joka s·en oikeastaan huomaa ..
Luulajan-Lapista kotoisin olevan Nils Skumin piirros. Mutta kotakylän vanhimman mielestä paikka on oikein kaunis, "koska täältä näkee porot kerralla". maisemia, ja villi erämaaluonto on niissä pittores·kiksi ja kulissimaiseksi jäykistynyttä. Varmaan ne ovat hänestä 148 kauniit samalla tavoin kuin jokaisesta on hänen oma kotikontunsa sijainnista ja maisemallisista arvoista riippumatta. . Enontekiöllä sip1tsee eräs porolappala-isten kesäkylä paikalla, johon etelän turisti ei hevin pystyttäisi edes telttaansa muutamaa päivää pitemmäksi aikaa. Muota kaunein on oikean poromiehen maisema silloin, kun se on mahdollisimman täynnä poroja ja mieluiten hänen omia porojaan. Eikä hyvä jäkälikkömaa ole koskaan ruma . Aikanaan sitten uusi keksintö, valokuvaus, muutti asian. Onko sitten pohjanperien oma asukas, vanhanajan lappalainen, poropaimentolainen, nähnyt ·kotiseutunsa karut ja avarat maisemat kauni1ina ja es~eettisesti viihdyttävinä. Tähän ei voi olla yksinomaisena syynä teknillisen osaamisen vajavaisuus, vaan on varmaa, että kuvaaja myös näki maisemassa eniten juuri niitä piirteitä, mirkä vastasivat hänen opititua käsitystään ihanteell-isesta maisemasta. Karen Blixen kirjoittaa Afrikasta, että niiden, "jotka pi,t-kiä aikoja ja monen miespolven halki asuvat sa. Porolappalaisen Lappi . . Sehän tavallaan teki mahdottomaksi käsittää maiseman väärällä tavalla
Ku va vuodelta 1864. Jos sallitaan hyppäys estetisoinnin arveluttavalle alueelle voidaan U ltima Thulen maiseman ih ailulle löytää ehkä yksi eli,tys lisää: Karu ja niukka pohjoinen maisema on "modernimpi" kuin keski-eurooppalainen, taiteellisessa mielessä puhtaampi. Ehkäpä m yös niukkailmeinen, mutta avara ja ääretön tunturimaisema koskettaa erityisen voim akkaasti juuri ab trahoituneen nykyajan ihmisen sisintä. Miksi sitten nykyään va rsin yleisesti ja etenkin kaupunkil aisten taholla pidetään karua ja autiota, jopa alakuloista pohjolan m aisemaa pehmeäpiirteistä keski-eurooppal aista luontoa kauniimpana. massa paikassa on vaikea mukaantua paimentolaiskansojen paatumukseen, kun ne eivät vähääkään piittaa kodin ulkonaisesta ympäristöstä". Syitä on tietenkin monia, ja ne ovat kullakin yksilöllä eri1aiset. T aiteessa ja taideteollisuudessa vallitsee nykyään puhtaan materi aa lin, puhtaiden pintojen, pelkistettyjen muotojen ja niukan ja askeettisen viivaleikin ihanne. Mutta paimentolainen elääkin kaukomai emassa, henkisesti aina liikkeellä, eläfolaumansa elämän myötä. Tietty aikakaus,i on kui,tenkin eri ilmenemismuodoissaan yleensä varsin yhtenäin en, ja sen henkisissä ilmiöissä heijastuva t usein ehkä huomaamattomasti sam at arvostusperiaa tteet ja sama sisäinen vire. Kaiken alta voi löytää eksotiikkaa, kaukokaipuuta, luonnollisen ja terveen eläm än tarvetta, kulttuuriväsymys tä, askeettisuuden kaipuuta tai alkuvoimaisuuden pa lvontaa, mitä vain halu aa. 149. Hänen siJmänsä näkevät ,toisin kuin reppuretkeilij än ja kamerankantajan ... Realistissävyinen Lappi
150 sm yleisesti käytetty suokirjaUisuudessa kohosuo-nimitystä (ruots. tietyt korpi-, rämeja nevatyypit voivat muodostaa keskenään kokonaisuuden, jota kutsutaan suoyhdistymäksi. Olen kuitenkin luopunut tästä nimityksestä sen takia, että mm. Margaretha Witting 1947, 1948; Havas 1962). Koska ombrotrofisen suoveden reaktio on vielä hapan, pH on 4 tai vielä vähemmän (opp.c.), niin on tällä kaikella melkoinen valikoiva vaikutus lajistoon. högmosse, saks. Hochmoor). Tästä lienee kehittynyt nimenomaan Pohjois-Satakuntaan käsite iso suo, oikeastaan alkuaan kumpareinen (keitainen) suo. Aloitan k ei d a s ,sanasta, jonka tässä hyvin lyhyesti esitetty kansatieteellinen johto pohjautuu Esko Palon SuoJlehdessä (1954: 4, s. Mutta toisaalta esim. Keidassuokin on suoyhdistymä, jonka k,eskustan ja reunaluisun (reunametsän) kasvillisuus on ombrotrofista, laiteen minerotrofista. Ombro (kreikk .) merkitsee sadetta. m b r o t r o fi s e 11 a suolla on suovesi ainakin pinta turpeessa peräisin sateesta. 66-67) julkaisemaan aineistoon. Suomessakin tavataa n runsaasti sellai•sia keidassoita, jotka eivät siliminnähtäväs ti ole ympäristöään korkeammalla. Etelä-Pohjanmaalla suolla olevaa kumparetta (rahkamätästä). Sadevedessä on vähemmän ravinteita kuin kivennäismaan kanssa kosketuksissa olleessa eli minerotrofisessa vedessä, joka luonnehtii m i nerot r of i ·s i a soita (vrt. Suomen keidassoista Seppo Eurola Korpi, räme, neva ja letto ovat tuttuja käsitteitä, ilmaisevathan ne meille maamme lukuisten suotyyppien eli suokasviyhdyskuntien pääryhmittymät. Tavallisia ombrotrofisten soiden lajeja ovat m aa mme eteläpuoliskossa: mänty juolukka kanerva karpalola jit mustikka (re unametsässä) puolukka ''. Keidas-sanalla ei ole kansankielessä oasis-merkitystä, vaan se ta<rkoittaa esim. Tällaisessa tapauksessa keidassuon tuntee keskeisen osan ombrotrofisesta kasvillisuudesta. Edellä tuli esille sellaisia käsitteitä, jotka kaipaavat lähempää esittelyä. Myös voidaan ajatella keidassuo-nimityksen juontavan suoraan keida·,-sanan kumpare-merkityksestä, kos,ka keidassuot ovat usein ympäristöään korkeammalla.1) Tämän takia on näistä soista var1) Varsinais-Suomessa keidassoita kutsutaan rahkoiksi
magellanicum) kankaan rahkasammal (S. Sen vallitseva kasvillisuus on rämettä (reunametsä), joka jakautuu kahteen vyöhykkeeseen. cuspidatum) ruskea rahkasammal (S. Alempana, si is lä15 1. (S. nemoreum) yleinen rahkasammal (S. rubellum) hento rahkasammal (S. tenellum) rämekynsisammal (Dicranum Bergeri) aaltolehtinen kynsisammal (D. Laitee1Ia on "vedenjakajansa" (kuva 2), joHa se on kaipein ja kuivin. undulatum) rämekarhunsammal (Polytrichum strictum) seinäsammal (Pleurozium Schreberi) var tasammal (Pohlia nutans) rahkamaksasammal (Leptoscyphus anomalus) poron jäkälät Luettelossa voidaan huomioida varpujen runsaus, sara-suvun lajien vähyys sekä rahkasammalten suur,i osuus. fuscum) punertava rahkas. Koska suo harvoin sij a,itsee aivan 'vaakasuoraJla alustalla, niin laide ei ole yhtä vetinen joka paikasta. Dusenii) kalvakka rahkasammal (S. suokukka suopursu vaivaiskoivu vai vero vari ksenmarja mutasara tupasluikka tupasvilla vaalea piirtoheinä pitkälehtinen kihokki pyöreälehtinen suoleväikkö suomuurain silmäkkeen rahkasammal (S phagnum balticum) ku Ij un rahkasamma I (S. L a i d e, r e u n a I u i s u J a k e sk u s ta ova t keidassuon suurmuotoosia, joiden sij ainti suolla samoinkuin maamme keidassoiden suurmuodot ilmenevät kuvas ta 1. parvifolium) punarahkasammal (S. Jo ol igotrofisellakin minerotrofisella suolla tava taa n toisia la jeja: jokapaikan sara juurtosara pullosara rahkasara riippasara rihmasara monitähkfrill a järvi korte raate suokurjenjalka vihernevarahl-.,lS. Tällaisa lajeja on yleisesti keidassuon laiteella. (Sp hagn um afn culatum va jarahkasammal (S. Viimeksi mainittu seikka aiheuttaa juuri, että laiteen kasvilIisu us on minerotrofista. Laide milloin se tava taan saa vesiä sekä suolta että kivennäismaal ta. " Vedenjakajasta" poispäin lisääntyy Iaiteen vesimäärä sekä veden ravinnepitoisuus, mitkä seikat tietysti ilmenevät suokasvillisu udessa. Puhtaasti muodon perusteella rajoitettuna reunaluisu on suon viettävin osa. papillosum) kalpea lusikkasammal (Ca lliergon stram in eum) yleinen sirppisammal (Drepanocladus f 1 uita-ns) Luonnollisesti myös va in ravinteisilla, ohutturpeisill a, lähteisillä ja luhtaisilla soilla tavattavat lajit ovat minerotrofisen veden va ikutuspiirissä
:::::~~=:-::----<: .. · .·. Kivennäismaa on ilmaistu pistein. 152 ... C 2 : :: . 1-3 Paasion (1933), 4 ja 5 Hosiaisluoman (1961) mukaan.. ' ~ 5 ~ ·-:: :·.: ·.: :· .;;. •.· .·.· ....... ·.·::: .· :.·.:: :.·. Suomen keidassoiden suurmuodot ja suurmuoto-osat. laakiokeidas, 2. laakiokeitaan ja kilpikeitaan välimuolo, 3. a. kr.skusta. kilpikeidas, 4. ·.·.: ::: .·:,.·.... :· .. ·.::: :::: :::·.::::::·.:·.·.· .. kilpikeidas, jonka korkein kohta on lähellä suon toista reunaa, 5. _::: .. ·.·-·. ·.· .. :. : . ...... . : : : : : ·.·:: ·. reunasluisu, c. maastonmyötäinen keidassuo. Kuva 1. : .-.-.-.. : :: : : : ::.~:. 1. .. ·.: : · ..... laide, b. . N:ot 2--4 ovat kermien ja kuljujen järjestäytymisen puolesta konsentrisia keidassoita, n:o 5 eksentrinen keida,suo. :::: ::: C J .
tammivyöhykkeen (ks. Erityisen selvästi tämä ilmenee kilpikeitailla. Kukin näistä pääyhdistymätyypeistä jakautuu yhdistymätyyppeihin, joita Suomenkin keidassuoalueeHa on kolme (kuva 3): Saaristo-Suomen keidassuot, Rannikko-Suomen kermikeitaat ja Sisä-Suomen keidassuot. Keidassuot edustavat yhdessä palsaja aapasoiden kanssa pohjoisen vyöhykkeen pääyhdistymätyyppejä. Kulju on mätäst~ alempana, ja siinä suovesi voi ubttua pintaan asti. Niin kuljuissa kuin mättäillä tavataan myös vedenkorkeudesta enemmän tai vähemmän riippumattomia lajeja: isokarpalo, suokukka, tupasvilla, Sphagnum magellanicum, S. Viimeksi mainittu voi olla jäännös suon nuoruusvaiheesta, jolloin suolla on oJrlut lampi tai järvi. rubellum, Cetraria hiascens ja Claclonia squamosa. Pienmuotojen ryhmittymisen perusteella ·keidassuot voidaan jakaa ko ns e n t r 1 s 1 1 n ja e k s e n t r i s i i n (Sjörs J 948). lene/lumin valtakuntaa. Duseniin ja S. nemoreum, Dicranum Bergert, Pohlia nutans. Näiden soiden esiintymisalue käy yksiin ns. Siksi kuLjun kasvillisuudesta puuttuvat lähes kaikki suovarvut, suomuurain, jäkälät ja tulvanarat sammalet kuten Sphagnum fuscum, S. Nämä suot ovatkin maastonmyötäisiä. Reunaluisun nousu on silmämääräisesti arvioiden heikko, reunametsä voi puuttuakin. Mikäli kuljuja esiintyy, niin ne eivät ole kovin vetisiä. kuvia 4 ja 5). Keidassoittemme pienmuodoista ovat tärkeimmät k e r m i, k u l j u sekä a I l i k ko (lampi). cuspidatumin, S. Eksentrisillä keidaissoi1Ia kermit, kuljut ja all~kot ovat kohtisuoraan suon viettoa vastaan (kuva 8). Kulju on mutasaran, tupaslui1kan, vaalean piirtoheinän, pitkälehtisen kihokin, suoleväkön, Sphagnum balticumin, S. AIJikoita voi myös kehittyä suolle ku'Ijuista. Suon vastakkaisella puolella se saattaa 153. parvifolium, S. Kuljujen suuntautuminen ei ole selvää. Kermi on pitkänomainen mätäsmuodostuma (ks. SAARISTO-SUOMEN KEIDASSUOT vallitsevat Lounais-Suomen rannikolla ja saaristossa. hempänä laidetta, tavataan suopursurämettä (isovarpuista rämettä) ja turpasvillarämettä, ylempänä rahkarämettä. Pienehköj e n k e i d a s s o i d -e n keskusta on kuiva, usein lähes yhtenäistä mätäspintaa. Jalas 1957) kanssa. Jos tietyl'lä alueella toistuu samanJa.inen ra-kenne suoyhdi·stymästä toiseen, puhumme suoyhdistymätyypistä. Konsentrisella keidassuolla (kuva 6) kermit, kuljut ja allikot ovat samankeskeisesti suon 1korkeimman kohdan ympärillä. Sellaisil1la keidassoilla, joiden keskusta ei ole sanottavasti reunoja ylempänä, ei reunaluisua tavata, ainoastaan reunametsä. Laide on vähäinen, jopa puuttuu "vedenjakajan" puoleisesta päästä. Palsasoita tavataan etupäässä metsätundran ja tudran alueella, aapasoita havumetsämetsävyöhykkeen pohjoisosassa, keidassoita havumetsävyöhykkeen eteläosassa sekä lehtometsäja metsäarovyöhykkeessä. Lisäksi voidaan erottaa vielä näitä pienempialueellisia ryhmittymiä. Allikot puuttuvatkin tällaisilta soilta
Pienehki:_;--keidassoiden k u I j ui ss a vallitsevat tavallisimmin Sphagnum baltic11rn-, S. rahkapatja (= reunaluisu ja keskusta). rubel/umtai S. K e r m i e n vallitseva suotyyppi on kanervarahkaräme. Nimensä mLLkaisesti ne ovat keskustastaan melko tasaisia, jolloin niiden vesivirtailut ovat hitaita. Tämän johdosta kermit muodostuvat kiemurteleviksi, niiden välit leveiksi kuljuiksi (kuvat 4 ja 5). laiteen "vedenjakaja", b. Reunaluisun alue viettää selvästi. Isot keidassuot ovat 1 a a ,k i o k e it aita. Jäkälistön peittävyys vaihtelee, yleensä jäkälää on kohtalaisesti (pei ttävyyspros-entti jopa 50). Laakiokeitaiden kermien puusto on harvaa ja m atalaa (pi tuus l 2 m). Mineraalimaa ilmaistu pistein. laide, c. 1 1 1 L olla hyvin kehittynyt. Laiteen kaavakuva. Maksasamm;tliston osuus on huomattava. Tällöin mäntyä (pi154 Kuva 2. Nuolet ilmaisevat veden virtaussuuntaa. Laakiokeitaiden leveissä, laaja-alaisissa kuljuissa vallitsevat Sphagnum cuspida. Nimenomaan vetiset kuljuyhdyskunnat ovat vallitsevia. Kermien ja kuljujen kesken vallitsee regeneraatio: aikojen kuluessa kermi muuttuu kulj uksi, kulj u kermiksi (Paasio I 933). Laide on selvä, usein vetinen, jopa laidepurojakin voi syntyä. Runsain kenttäkerrc;islaji on tupasvilla, myös suoleväk,köä tavataan. tuus n. a. tenellumn-evat. 2 3 m) on yleensä runsaasti pienehköillä keidassoilla, joilla jäikälistön peittävyys on 10 20 % ja maksasammaliston vähä,nen
Sisä-Suomen keidassuot. tum-, harvemmin S. Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan kermikeitaat. 2. III. Suoleväkkö, vaalea piirtoheinä ja mutasara ovat tällöin luonteenomaisia kenttäkerroslajeja. Kaartojen loivilla reunoilla esiintyy välittävinä tyyppeinä kuljusta kermille Sphagnum tenellum-, S. Etelä-Suomen tasangon kermikeitaat. Dusenii -nevat. 3. Saaristo-Suomen keidassuot. balticumja S. 2. Pohjois-Karjalan keidassuot. Voipa näillä soilla kulkij a kohdata Kuva 3. II. Perämeren rannikkoalueen kermikeitaat. 155. Suomen keidassuoalueet. Rannikko-Suomen kermikeitaat. Järvi-Suomen keidassuot. 1. I. rubellum -nevoja. 1
Kermien nousu kll'ljusta on usein jyrkkä, ei loiva kuten Saaristo-Suomen laa.kiokeitaill a. Lounais-Suomessa tavaitaa n myös sellaisia keidassoita, joiden koko on pieni, muoto selvästi kupera ja kasvillisuus keskustassakin suapursurämettä (isova rpuista räm että). Kaikki a näitä nimitetään me ts ä k e i t a i ·k s i. RANNIKKO-SUOMEN KERMIKEITAAT vallitsevat Salpausselän eteläpuolella, Lounais-Suomessa rannikon takaisella tasangolla, Sata-kunnassa sekä Eteläja Keski-Pohj anmaalla. Suomessa nämä selvästi "kohosuomaiset" suopursurämeet ovat harvinaisia. Reun ametsä on va rsinkin suon pohjoisja länsireunalla hyvin kehittynyt. Olenpa nähnyt suursaranevaa•ki n lai teella. Sensij aan silminnähtävästi kohoam attoma t keitaat, joilla suopursuräme vallitsee, ova t koko keidas156 suoalueellamme yleisiä. Mutta I a i tee n yli hän ei pääse kuivin jaloin, sillä vetiset korpityypit kuten ruohoja heinäkorvet, metsäkorteja muurainkorvet sekä sarakorvet ovat yleisimmät la.ideyhdyskunnat. Mi·käli suolla kulkij aa ei kiinnosta kuljukasvillisuuden tutkiminen, voi hän liikkua suolla jalkoja an kastelematta matalissakin kengissä. Kuljut muodostuva t kapeiksi vesivirtailujen nopeuden johdosta. T ämän ja laa kiokeitaan välillä on la idepuro, jonka va rrella tavataan korpea. Kesku stan viettävimmissä reu naosissa ovat kermi t selvemmin suuntautuneet (kermikeidaspiirre). Kilpimäisyyden vuoksi reunaluisu ei erotu selvästi. Perniö, Teijo. Saaristo-Suomen laakiokeidas. Milloin pienehkön keidassuon kesh1sta on kuljuton, ei reun ametsän kanervarahkarämevyöhykettä voida selvästi erotJtaa. T yypillisimmillään kermikeitaat ova t S a t a kunna ssa j a Et e 1 ä P o h j a nm a a 11 a (kuva 3, II: 2). Vesi on ruskeata, ja veden alta voi asiasta ·kiinnostunut poimia pitkää, t aatusti velttoa Sphagnum cuspidatumia ynn ä hieman jäykempää S. Alempi reuKuva 4. Suot ovat ,kilpimäisiä. ruoppakuljunkin, jossa sammalkerroksen tilalla on ruskeanmusta a, maatunutta turvemassaa eli ruoppaa. Valok. Suoyhdistymän pohjoisosassa on turpeenottopaikka. SiLmiin voi saittua myös pieni, kirkas vesiläiskä. Soiden keskustassa ova t kuljut ja kermit samankeskeisiä (onsentrine n keidass uo). Keskustassa näh dään laajoja kuljuj a (vaaleat alueet) ja matalia kermejä, joi lla ei ole kesku sta n keskiosissa selvää suu ntausta. Armeij an topografikunta.. Varsinkin SisäSuomelle ovat kohoamattomait, tupasvillarämeen peittämät keidassuot luonteenomaisia. Duseniita. Mikään lähteensilmä se ei kuitenkaan o.Je, vaan allikko. La,akiokei taiden re un a lui s un reunametsä on loivemmin viettävältä yläosalaan kanervarahkarämettä (jäkälää tällöin vähän), jyrkemmin viettävältä yläosaltaan suopursurämettä. Alliikot suon keskustassa ovat luonteenomaisia. Kermit ovat keskimäärin korkeimpi a ja samalla kuivempia kuin Saaristo-Suomen keidassoulla . Vain muutama tupasvillatai tupasluiikkatupsu "koristaa" ruopan pintaa. A arian (1932) mukaan kermi,t ovat p ysyviä. Onhan suovesi kermillä 25 50 sm, reunametsässä jopa 70 sm syvyydessä
157
VI. Kuljut ovat leveimmillään Saaristo-Suomen keidassuoalueeseen rajoittuvassa osassa (Lounais-Suomessa) ja kapenevat sekä pohjoiseen että itään. Milloin laide tavataan, niin kuivahkot, karut korpija rämetyypit ovat sille yleisiä; myös sararämeitä tai -korpia on laidekasvillisuu tena. S. 1957. Valok. Nekin ovat konsentrisia kermikeitaita, joilla tavataan laide ja hyvin kehittynyt reu nametsä. Allikot ovat harvinaisempia kuin kilpi,keitailla varsinkin alueen itäosassa ja Sisä-Suomen keidassuoalueen rajalla. Varsinkin rannikon läheisyydessä ovat Sphagnum fuscum -keidassuot yleisiä. Etelä-Suomen tasangon kermikeitaat (II: 1) ovat suurmuodoltaan kilpija laakiokeitaan väliltä. Nämä ovat tavallisesti pieniä, rnaastonmyota1S1a keidassoita, jotka ovat heikosti tai ei ollenkaan kuperia. Kermien nousu kuljusta ei ole niin jyrkkä kuin varsinaisilla kilpikeitailla. Laide,. l.'i. Konsentristen kilpikeitaiden ohella on eksentrisiä keidassoita. P e r ä m e r e n r a n n i k k o a 1 ue en k ei ei a s suot (II: 3) ovat kilpimäi•siä, joskin nousu on silmämääräisten havaintojen mukaan selvästi heikompi kuin Et-elä-Pohjanmaalla ja Satakunnassa. Kuva 5. Varsinaiset kuljuyhdy~kunnat jopa saattavat puuttua suon 158 keskustan keskiosasta ja esiintyä keskustan viettävämmällä reunaosalla (kuva 6). nametsä voi puuttua, samoin laide. Edellisessä kuvassa olevan suon keskustaa. Eurola. Allikoita on
10 15 %)Vaivaiskoivua on säännöllisesti, mutta niukasti. Variksenmarjaa on usein runsaasti (peittävyys keskim. Jäkälää, etenkin C ladonia alpestrista, on runsaasti. Keskustan keskiosassa, jonka ympärillä nähdään pieniä allikoita, on mätäspintaa runsaasti. Etelä-Suomen tasangon konsentrinen kermikeidas. S a t a k u n n a n ja E te I ä P o hj a n m a a n k ei d a s soi d e n kermien kanervara-hkarämeellä mänty on yleinen (pituus 3 4 m). Somero, Reksuo. 159. reunaluisu (reunametsä) ja keskusta erottuvat kuitenkin kasvillisu usvyöhykkeinä. Valok. Ranni,kko-Suomen kermikeitaiden kasvillisuudessakin on alueellisia eroja. Ilmakuvatoimisto. Maksasammalten peittävyys on yleensä Kuva 6
T ällöin tupasv.illa on kenttäkerroksen tärkein laji. Reunaluisun alue erottuu vain kasvillisuudesta, joka on vaiv,erotai suopursupitoista isovarpuista rämettä. Ke!.kustassa vallitsee variksenmarj arahkaräme, jolla on usein vaiveroa (peittävyys + 2 %)Muutkin suuret suovarvut (suopursu, juolukka, vaivaiskoivu) ovat yleisiä. Ruoppakuljuja on, muttei runsaasti. Jepuan, Oravaisten ja Uudenkaarlepyyn maalaiskunnan tienoilla (lähellä rannikkoa) on yhtenäisiä rahkakakkuja,. Cladonia rangiferina on useimmilla soilla yleisin jäkälälaji. Kuljuj a on niukasti, yleisin suotyyppi on niissä tupasvillapitoinen Sphagnum balticum -neva. Kuljuissa Sphagnum balticumneva on vallitsevin. Ruoppakuljuja on yleisesti varsinkin Satakunnassa. Monesti voitais.iin puhua ikäänkuin rahkoittuneista isovarpuisista rämeistä. Tämän keskustassa tavataan sentään ombrotrofista tupasvillatai suoleväkköpitoista Sphagnum balticum -nevaa sekä Sphagnum Dusenii -nevaa. pieni. Tätä on pidettävä pohjoisena piirteenä. Jäkälän osuus on melko pieni, mutta selvästi suurempi kuin Sisä-Suomen vastaavilla soilla; Cladonia rangiferina on tärkein laj,i. P e r ä me r e n r a n n i k k o a l ue e n k e i d a s s o i d e n kermeillä on männyn ja kanervan runsaus mielestäni pienempi kuin muualla Rannikko-Suomessa, variksenmarja on valtavarpn. Lähes yhtenäisen rahkapatj an peittämät muistuttavat Sisä-Suomen Sphagnum fuscum -keidassoita. Laide voi puuttua. R eunametsä puuttuu katsomiltani kermikeitailta. T ätä saattaa olla selvästi ombrotrofisten kermien välissä en alueen reunoilla, joka suurmuodoltaan on keidassuota. rubellum -nevoja kapeana vyöhY'kkeenä välittävänä tyyppinä kuljuista kermille. Kenkiään kastelematta ei sitä kuitenkaan aina voi ylittää, sillä sarakorpea tai -rämettä voi olla laideyhdyskuntana. Kanervaa tavataan jonkin verran (peittä:vyys l 5 %) varsinkin Perämeren rannikkoalueen eteläosan Sphagnum fuscum -keidassoilla. Ylempi reunametsä (kanervarahkarämettä) ja alempi reunametsä (suopursurämettä; kuva 7) muodostavat selvät vyöhykkeet reunaluisulle. Samoin variksenmarjan peittävyys (n. tenellumnevoja tavataan yleisesti samoin S. J äikälää on vähemmän kuin edellisellä alueella. Itään ja pohjoiseen kuljut tulevat kuivemmiksi, ja Sphagnum balticumin runsaus niissä lisääntyy. 10 %) on hieman pienentynyt, kanervan vastaavasti suurentunut ainakin Lounais-Suomessa, jonka keidassoiden kuljuissa Sphagnum cuspidatum-pitoiset nevat vallitsevat. Laiteen "vedenjakajan" tienoilla suhteellisen kuivat, Sphagnum parvifoliumin luonnehtimat yhdyskunnat ovat yleisiä. Etelä-Suomen ta sa ngon k e i d a s s o i d e n kermeillä joilla kanervarahkaräme vallitsee mänty on yleinen (pituus 2 3 m). Myös Sphagnum cuspidatumja S. Vaiveroa kasvaa 'kermeillä. Muualla märkä, melko karu sarakorpitai sararämelaide on tavallisin. Keidassuon ulkopuolella tavataan usein minerotrofisia nevoja, varsinkin Sphagnum papil160 losumeli kalvakkanevaa. Milloin se tavataan, niin sillä vallitsevat "kuivat" suotyypit (korpirämeet, tu pasvillakorvet)
joilla vallitsee kermikeitaille tyypillinen jäkäläpitoinen kanervarahkaräme. Mättäät ja kuljut voivat olla vailla suuntausta. R eunametsä voi olla tai puuttua, varsinkin jos suon ympärillä on nevaa. VI. Nimitän tällaisia kuljuttomia tai niukkakuljuisia keidassoita S p h a g n u m f u s c u mk e i ei a s s o i ks i. Mätäspinta vallitsee, kuljut ovat etupäässä pieniä ja ku.ivahkoj a. SISÄ-SUOMEN KEIDASSUOT eivät enää tyypillisessä tapauksessa omaa niin selvää "·kohosuoleimaa" kuin esim. 1957. Mutta ne voivat olla järjestäytyneet samaan tapaan kuin eksentrisillä kermikeitailla, mih johtuu soide n maastonmyötäisyyclestä. Eurola. Suuntautuneet mättäät ja kuljut ovat yleisimmillään Pohjois-Karjalassa, joskin muuallakin niitä on. Kermikeitaat sijaitsevat useimmite n vedenjakajaseucluilla jossa maasto on ympäristöä korkeampaa vesistön äärellä h arjurnaas tossa. Suop ursurämettä alemmassa reu nametsässä. Valok. Siksi ·kutsun s·ellaisia soita, erotukseksi lä ntisistä, S i sä S u o m e n k e r m i k ei tai k s i (k uva 8). Kuva 7. S. 19. Suon kesikusta ei kohoa silminnähtävästi laitaosia korkeammalle. Perämeren rannikon eksentrisillä kermikeitailla. Viimeksi m ainit•ussa ta pauksessa sekä välistä myös s.illoin, 'ktm kermi161. Vaikka näillä soilla on eksentrisen kermikeitaan suurmuoto, on niiden kasv illisum erilaista kuin esim. Saaristo-S uomen laakiokeitaat tai Satakunnan kilpikeitaat. Keidassoiden suuTmuotoosat laide, reu naluisu, kes,kusta ovat enää kasvillisuudestaan erotettavissa. Pohja, Trädbollstad, Södergårdmossen
Joroinen. kalvakkanevalla; rahkapatja on tällöin ohut. 50 m leveä reunametsä. Huolimatta näistä muotoeroista on kummankin Sisä-Suomen keidassuotyypin kasvillisuudessa monia yhteisiä piirteitä. Eksentrinen Sisä-Suomen keidassuo Vuotsinsuon pohjoisosassa. Variksenmarja (Empetrum nigrum) on dominoiva varpu Päijänteen länsipuolella. Suorittamieni porausten perusteella näyttää ilmeiseltä, että puuttomat rahkarämeet ovat minerotrofisella neva-alustalla, esim. Idempänä vaivero on rahkarämeiden valtava11pu, myös varsinaisia variksenmarjarahkarämeitä on täällä. Minerotrofisia lajeja, varsinkin rahkasaraa, nähdään Sisä-Suomen keidassoilla. Kuva 8. Keidass:1on koillisosassa kapea, mutta hyvin kehittynyt ruohoja heinäkorpilaide ja n . Metsäisillä rahkasoilla on männyn pituus JäTviSuomessa 3-4 m, Pohjois-Karjalassa 4 162 -5 m. Sisä-Suomen keidassuon Kuljuissa. keidas ra101,ttuu kuivaan kangasmetsään laide puuttuu. Valok. Keskustan mätäspinnalla vallitsee variksenmarjarahkaräme, joka voi olla myös puuton. Jäkälää ja maksasammalia on vähän. Varsinkin Pohjois-Karjalassa •kanervaa voi hieman olla rahkalla. Pohjoista variksenmarjaa (Empetrum hermaphroditum) tavataan lähellä aapasuoalueen rajaa olevilla keidassoilla. Ilmakuvatoimisto
Järvi-Suomen keidassuoalue III: 2. Sphagnum cuspidatumja S. Kuljujen Sphagnum cuspidatum -nevoilla on nimilajin peittävyys jo melko pieni, yleensä alle 10 %· Vaalea piirtoheinä ja Sphagnum tenellum ovat hyvin harvinaisia. Myös S. Leveimmät laiteet tavataan suurten soiden ympäri llä. Vetinen laide on edellisiä harvinaisempi ja on tällöin tavallisesti sarakorpea (kuva 10), joskin tavataan lehtoja lettokorpia, ruohoja heinäkorpia sekä suursaranevoja. 5-7 m. Laiteen leveys on 1-30 m, keskileveys n. Aivan pienillä, muutaman hehtaarin kokoisilla soilla koko vyöhyke on melkein olematon tai puuttuu. Raja-alueella ja vedenj aikajaseuduilla tavataan myös laaja-alaisia Sphagnum balticum -nevoja, jotka ilman selvää rajaa vaihettuvat Sphagnum papillosum -nevoiksi, sekä kuljuja, joissa on hieman minerotrofisia lajeja: pullosara, rihmasara, Sphagnum apiculatium, S. Tupasvillapitoiset Sphagnum balticum -nevat ovat yleisiä. vallitsee tupasvillapitoinen Sphagnum balticum -neva. tupasvillakorvet ja korpirämeet, ovat yleisimmät. papillosum. Edellä esitetystä lienee ilmennyt, että niin keidassoiden muodon kuin kasvillisuuden puolesta Sisä-Suomen keidassuoalue voidaan jakaa kahteen osa-alueeseen (kuva 3) : III: 1. Märät suotyypit ovat laiteen "alapäässä", kaukana laiteen "vedenjakajasta". Jäkälän pei'ltävyys on selvästi pienempi kuin rannikkoalueella. Havaintojeni mukaan kuivahkot, Sphagnum parvifoliumin luonnehtimat yhdyskunnat, esim. Myös tavataan kermeillä variksenmarjarahkarämettä. Sisä-Suomen keidassuolla vain alempi reunametsä on selvärajainen, koska keskustan silloin, kun se on yhtenäistä rahkarämettä kasvillisuus ei ole tyypillisellä Sisä-Suomen keidassuolla ylemmästä reunametsästä erotettavissa. 2) Myös niukkakuljuisia 163. Yleisimmät minerotrofiset laidelajit ovat hieskoivu, jokapaikan sara, muta-, pallo-, pullo-, rihma-, riippaja rahkasara, metsäkorte, korven karhunsammal ja korven rahkasammal. Dusenii ja S. tenellum -neuvoja ei tavata paljoakaan. Suoleväkkö on kufjujen vallitseva kenttä-kerros-, Sphagnum balticum pohjakerroslaji. Reunametsän kasvillisuuden yleisleima on hyvin yhtenäinen: isovarpuiset ja tupasvillarämeet ovat yksinomaan vallalla alemmassa (kuva 9), vaiveropitoiset tai varsinaiset variksenmarjarahkarämeet ylemmässä reunametsässä. Lähempänä aapasuoalueen rajaa sekä vedenjakajaseuduilla on suoleväkköpitoista Sphagnum balticumja tupasvillapitois,ta Sphagnum parvifolium -nevaa. Myös varsinaisten korpien osuus on huomattava. Pohjois-Karjalan keidassuoalue Pohjois-Karjalan keidassuoalueella on selvää yhtäläisyyttä Perämeren rannikon kermikeidasalueen kanssa: 1) Kermisyyttä yleisesti (tosin vain eksentrisiä kermikeitaita). rubellum -nevojen yleisyys on pienempi ·kuin Saaristoja Rannikko-Suomessa. Näiden soiden kermeillä vallitsee yleensä jäkäläpitoinen kanervarahkaTäme. Alueelta löytyy, joskin harvinaisina, Perämeren rannikkoalueen eksentristen kermikeitaiden ja Etelä-Suomen tasangon kermikeitaiden kaltaisia soita
Keskusta n kermit ovat korkeita, puuttomia. 3) Ka nervaa ja va iveroa o n yleisesti, joskaan edellisen lajin peittävyys ei ole suuri. S. compactum, S. (R uuhijärvi 1960). Lindbergii, Drepanoclacl11s fluitans ja monet m aksasammalet. VII. 17. Kulj ut ovat laajoja, keskeltä usein sammalettomia. Eniten L cIJpin keidassoita on löyeletty Peräpohjolas ta ja Metsä-Lapista. Ne ova t maastonmyötä isiä, eksentrisiä kennikeitaita. Sphagnum Juscu1n -keiclassoita on paljon. Yleensä pienillä keidassoill a on aapasuoalueellakin kuljuja vähemmän kuin isoill a, ja niiden vallitsevin suotyyppi on isovarpuinen (juoKuva 9. 5) Minerotrofis.ia nevoja on paljon. Kuljuje n ylei immät lajit ova t tupasvilla, aapavilla, suolevä,kkö, Sphagnum balticum, S. 1960. Valok. Luonnollisesti näitä keidassoita on paljon vähemmän kuin alueiden luonteenomaisia suoyhdistym iä, aapaja pahsasoita. Varsinkin soiden reunamill a ja pienien soiden keskiosissakin tava taan yleisesti sa mmal·kuljuj a. Vaiverorämettä edellisen suon reunametsässä. suo leväkköpitoista Sphagnum ballicum p tupasvillapitoista Sphagnvm parvifolium -nev:ia; Sphagnum cuspidatum -nevat puuttuvat keidassoilta. LAPIN KEIDASSUOT ovat keidassuoalueen pohjoispuolella, a~paja palsasuoalueilla paikoilla joilta veden juoksusuhteet suolta ovat h yvät. 4) Kuljuja on runsaasti, niissä mm. 164. Eurola. Allikoita tavataan. Niiden lajeista mainittakoon vaivaiskoivu, suopursu, Sphagnum fuscum, seinäsammal ynnä monet jäkälälajit
Soc. 21, 1-299. Acta Ph ytogeogr. Soc. Bot. Bot. Aquilo, Ser. Soc. 1960. arakorpea laiteella. ·•vanamo•· 31: 1, 1-360. Tällaisen ka, villisuuden esittäminen ei kuitenkaan kuulu enää tämän kirjoituksen puitteisiin siitä huolim atta, että s·e tukee es itettyjä a lu eellisia ryhmittymiä. Keidassuoalueella, varsinkin $isä-Suomen, Pohjanmaan ja Satakunnan veclenjakajaseuduilla, tavataan myös jonkin verran aapasoita (Sphagnum papillosu m -nevoja). Havas, Paavo 1962: Suovesien elektrolyyttien määrästä johtokyvyn millausten perusteella. Acta Forest. Sitäpaitsi niin keidaskuin aapasuoalueella on muunkinlaista suoka villisuutta kuin keidastai aapasuoyhdistymissä esiintyvää. Tidskr. Kirjalli s uutta Aaria, Leo 1932: Pflanzengeographi che und paläogeographische Mooruntcrsuchungen in -Satakunta. Wilting, Margaretha 1947: Katjonbestämningar i rnyrvauen . Pieksämäki, Juurikkasuo. Sjörs, Hugo 1948: Myrvcgetation i Bergslagen. Valok. H osiaisluoma, Viii11ö 1961 : Pohjanmaan keidassoista. 39: 3, 1-210. 5972. 165. 42: 2, 116-132. VII. Sv. ·· 1948: Preliminiirt rneddelande om fortsatta katjonbestäm ningar i myrvatten sommaren 1947. ··vanamo" 29: 5, 1-32. Not. Suec. Kuva 10. Jukka, suopursu, vaivaiskoivu) suokukka variksenmarjarahkaräme. Suo 12: 2, 1923. Fennia 55: 1, 1179. . Eichenzone Slidwestfinnlands. Eurola. Ruuhijärvi, Ra11110 1960: Ober die regionale Einteilung der nord[nnischen Moore. Ann . Paasio, llmari 1933: Ober dic Vegetation der Hochmoore Finnlands. jalas, Jaakko 1957: Die geobotanische ordostgrenze der sog. "Vanamo" 33: 2, 1-243. Fenn. Palo, Esko 1959: Kansan 1 , :cl~n keskeistä suosanastoa 1. Ann. 18. Ann. Suo 10: 4, s. Ilot. 1, 3-13. Bot. Eurola, SttfJ/Jo 1962: Gber die regionalc Einteilung der siidfinnischen Moore. Bot. Bot. 1947: 4, 287-304
Asioiden tasapuolisessa ymmärtämisessä he ovat päässeet pitkälle, mutta muutamia harhaluuloja on säilynyt. Kanahaukan osalta Sulkava muutenkin tarkoin todistaa vääräksi väitteen, jonka mukaan luonnon tasapainon järkkyminen ihmisen talouselämän vaikutuksesta olisi tapwhtunut nimenomaain petoeläinten hyväksi. Yleinen on vielä taipumus aliarvioida luonnon tuottokykyä ja sen järjestelmän tasapainoisuutta, mikä ilmenee pahoin liioitelwna pelkona riistan häviämisestä. Niinpä hän kanahaukan kohdalla puhuu kanoista, varislinnuista ja myyristä " takuuravintona", 16fi jonka turvin haukat siinä sivussa voivat tuhota "mieliruokansa metsälinnut ja jän~ksenpojat aivan kokonaan". Kangasperkokin yhtyy osittain nykyaikaisen luonnontieteen ja 1:1iistantutkimuksen toteamukseen, jonka mukaan petoeläinten todeHinen vaikutus saaliskantoihin on vähäinen, mutta haluaa jättää vielä takaportteja. Petoeläimet Ja riistanhoito Pentti Linkola Suomen Luonnossa on aikojen kuluessa melkein jatkuvasti käyty .keskustelua petoeläinten, riistanhoidon ja luonnonsuojelun suhteesta. Tutkimustyön tehostuminen ja käsitysten selkiintyminen jatkuvat samoin, ja tuskin vielä aikoihin käy tämä luonnonsuojelun kannalta melko keskeinen kysymys tyhjiin ammenneturksi. Viimeinen, H eikki Kangasperlwn käyttämä puheenvuoro (Suomen Luonto 1962: 4) tarjoaa erityisen hyvän pohjan pienelle yleissiv,istävälle luennolle aiheeseen liittyvistä uusista näikökohdista. Luonnon kannansäätelymekanismi ei ole mikään luonnonsuojelumiesten keksimä hämärä ajatw,kummitus: vaan. Kanahauk kaspesialistimme Seppo Sulkavan kirjoitus tässä numerossa osoittaa tämän käsityksen perin juurin erheelliseksi: kri i tillisenä aikana talvella kanahaukat ovat y,hä täys,in kanalintujen ja oravan varassa kuten 1000 vuotta sitten. Kangasperkon pohdiskelut ovat lähellä vaiistuneimpien riistanhoitajien käsityksiä. Itse asiassa kanahaukka ei kuitenkaan karuilla mailla käytä hyväkseen suhteellisesti sen suurempaa osaa riistakannasta kuin hyvillä mailla. Saati:sja petohantojen sopusointu Edelleen Kangasperko otalksuu, että kanahaukka kyllä menettelee runsaiJ/la 1:1iistamailla, mutta "siellä, missä maastosuhteet ovat epäedulliset, maaperä heclelmätön tä ja ravintokasveista puutetta, siellä se tuhoaa riistaeläimet melkein olemattomiin"
167. Kun saaliin saanti sitä paitsi ei juuri onnistu suoraan matkalennosta iskien, vaa n edel'lyttää pitkällisiä ja aikaavieviä vaa nimisoperaatioita (jotta haukka voisi murtaa sen tehokkaan tähystys-, varoitusja suojautumisjärjestelmän, josta riistantutk ij a Paavo Rajata kai kkein avuttomimpienkin saaliseläinten, kanalintupoikueiclen, osa lta esittää perin jännittäviä ja innostavia tutkimustu loksia ·suomen Riistan· viime vuosi1kirjassa), niin ymmärrämme, että yksinkertaisesti aika tulee saaliseläinten avuksi: haulkka ei ehdi joka paikkaan. Eriksson. iiden vuosi tuhantien lajinkehityksen yhteydessä muovautuneet el inympäristövaatimukset takaavat suu rin piirtein, ettei peto sieltä mitään löydäkään. Saaliinpy)•nnin hankaluudet An nos mi el iku vitusta riittää va\kuuttamaan, ettei saa liseläin luonnossa yleensäkään ole teuraskarjan tavoin petojen armo ill a. K. Valok. (Karummilla seuduilla maassamme se lienee ainakin 50100 neliökilo metri ii.) Vaik,ka tiheys on syksyllä lyhyen aikaa noin nelinkertainen (maalisheinäkuussa yksinään saalistavan uroksen lisälksi myös naaras ja keskimäärin 2 nuorta lintua perhettä kohti) ja lisäkasvun nopea n supistumisen jälkeenkin vielä kevättalveen saakka ,kaksinkertainen (ennenkuin naaras jäl,leen asettuu uroks-ensa muonitukseen), voimme todeta, että joka isen haukan osaHe tulee satoja kilometrejä lentoa, jotta se edes kertaall een kävisi läpi kQlko pyyntipiirinsä pinta-alan. Mutta mi,ksi sitten haukkoja ei voi olla enemmän, kanahaukkakanta ti heämpi. varrkka tieteellinen tos ias ia, ja se pitää huolen siitä, että halllkan pyyntipiini on vähätuottoisilla mailla vastaavasti laajempi. Pohjimmaise na syynä ovat tietysti luonnon järjesKoppelo. Eivätkä toisaalta riistaeläimet yleensä lainkaan asetu sellaiseen maastoon, missä suojautu mism ahdollisuudet täys-in puuttuvat. Kanahaukan pyyntipiiri on tuoreissa ja hyväl aa tuisissa hämäläisissä haukkametsissäni maamme oloissa huomattava n suppea, 20-50 neliökilometriä yhtä saa'listavaa yksilöä kohti lisääntymisaikana. Jos kuvittelemme normaalia suomalaista m etsää korpiti1heikköineen, kataji-kkoineen ja pensastoineen joita kai·kista metsä-marsseista huolimatta luojan kiitos vielä on olemassa ymmärrämme, ettei esimerkiksi ikanahauka n saaliinhavaitsemissäde voi olla keskimäärin kovin monta kymmentä metriä
Erätoimittaja,t kauhistelivat ravinnossa todettuja suuria kanalintumääriä ja päätyivät ihmettelyyn: kumma on, että jokin siemenkään teerija metsokannoista vielä on säilynyt. Syynä romahdukseen näyttää olleen oravakantojen samanaikainen lähes täydeJlinen tuhoutuminen sekä tuolloin heikonpuoleiset ,kana.Jintukannat, joista haukat eivät kyenneet löytämään ja saamaan niin paljon normaalia enemmän ravintoa kuin hirmupakkasissa kohonnut energiantarve olisi edellyttänyt. telmän vaatimat takeet siitä, ettei saaliskantojen verotus kävisi •kohtuuttomaksi ja samalla tietysti hetii uhkaisi myös niistä elävien petojen olemassaoloa. Saalist11 ksen kan11attavuusraja tulee samaan tapaan kuin kanaihaukalle hyvin pian vastaan jokaiselle petoja pesärosvoeläimelle ja koituu harvojen saaliskantojen pela·stukseksi. Järkyttävän ja vaikuttavan esimerkin tästä tarjosi kaikkien muis,tama siperia,Jainen talvi 1955 / 56, joka koitui vahvojen ja elinvoimaisten kanahaukkojenkin joukikotuhoksi. Luonnon tuottokyvyn pelivara SanomaJ.ehtien riistapalstoilla oli kuluneena talvena selostettu ennaklkotietoja Seppo Su [havan valmistumassa olevasta kanahaukan ravintobiologiaa koskevasta väitös·kirjatyöstä. Sen sijaan sen on pakko oppia kokemaan toistuvasti alueensa parhai,ta maastokohtia, joissa riis•ta on tiheimmiHään. Ja varis, jonka pesä tuhoista pidetään niin paljon porua, ei ulkomeren luotoja ja joitakin parhaita lintujärviä lukuun ottamatta voi koskaan perustaa talouttaan linnunmunien varaan ellei kenties suurten räkättirastasyhdySikuntien liepeillä muutaman päivän ajan. Juuri tässä on maa1'1ikon pe. Käytännössä tämä esimerkkitapauksessamme järjestyy siten, että kanahauk,ka ei partioimalla umpimähkäisesti koko laajalla piirillään, tasapuolisesti köyhimmässäkin maastossa, ilmeisesti pystyisi saamaan kokoon riittävästi saalista ainakaan poikasilleen. Vuoden 1956 kanahaukka,ka•tastrofista on laaja selonteko Luonnon Tutkija-lehdessä. Asiaan lienee vaikuttanut sekin, että kanaJ.innut 1 kai 1 kkein kovimmima ilmoilla ovat saattaneet viettää päiviäkin lumiki·epeissään tavoi,ttamaJttomissa. Joukoittain haukkoja löydettiin silloin kevättalven aikana maassamme ,kuolleina tai viimeisillään, ja eloon jääneet olivat siinä määrin heikentyneitä, että ne pääosa1ksi luopuivat koko pesinnästä siltä vuodelta. Niinpä minusta näyttää selvältä, et-tei esimerkiksi ketun koskaan voi kannattaa ryhtyä järjestelmälliseen kanalinnunpesien etsintään. Tällaisia paikkoja on luonnossa vain harvassa siellä täällä, ja siksi määräytyy pyyntipiirin kokonaispinta-ala niin suureksi. Jos tavallinen sisämaan saarija rantavaris liiaksi innostuisi sattumalta löytämästään sorsanpesästä ja ryhtyisi epätoivoises,ti etsimään lisää, unohtaen rantaviivan varmat hyönteis-, etanaja kotilovarastot, uhkaisi variksenpoikia petäjän latvassa piankin ko-lkko nälkäkuolema. 168 Kun saaliS1kanta suuresti harvenee tai käy kohtuuttoman vaikeasti tavoitettavaiksi, petoeläin ei tosiaankaan suinkaan pysty surmaamaan viimeistäikin yksilöä, vaan menehtyy itse jo paljon ennemmin
Va~k'ka toteaisimme yhden kanahaukan syövän l 00 teertä pä,ivässä, emme toki tämän perus teeUa vielä voisi sa noa mitään sen vaikutuksesta teerikanto ihin. Paulin. jien aiheettomi-en panii,kk~kuvitelmien tuotetta. Ja käykin niin , että kun va ivaudutaan tarkkailemaa n myö-s saaliskantoja, havaitaan niiden säil yvä n kai,kesta huolimatta aina suhteel lisen runsaina, tosin ·kannanvaihteluin, jotka kuitenkin riippuvat ensi sijassa aivan muista, ilmastoon ja ravintoon liittyvis-tä tekijöistä. Juuri Pohjanmaalla, mistä Seppo Sulkava n omakohta iset aineistot ovat peräisin, ovat kanahaukan si•käl äisen päära169. Ovelan variksen aiheuttam ia pesätuhoja on usein liioiteltu. rustava virhe. A. Tämän kirjoittaja, joka on pitänyt tapanaan puol•ueettomana ornitologina vae]ilel,la ,keväät ja kesät umpeensa maan kaukis~a osissa, voi vakuuttaa, että ne ovat kaikki kolme vielä vuonna 1963 Suomen me tsissä ylt'y leisiä asukkaita jopa niin, että runsaus erityisesti teeren ja pyyn osa lta herättää hämmästystä, kun tiedossa ovat riistantutkijoiden synkät toteamUJkset niiden ravintotalouden horjumisest a nykyaikaisen metsänhoidon kynsissä. Tosiasi ahan on, että teerien, metsojen ja pyiden paljon puhuttu romahdusmainen väheneminen on rmetsästäValok . Ohjdma on a in a kaiksiosainen: on selvitettävä myös saalis•kantojen kestokyky
Mutta nykyisin on ihmisen taholta tapahtuva verotus vertaansa vaill a koko eläimi tössämme ja käsittää laskelmien mu•kaan vähintään 50 prosenttia kann an ]isä.kasvusta jo ensimmäisenä elinvuotena. Mutta ihme ja kumma kai,ken jälkeen riittää vielä kohtuullinen määrä metsästäjäll,ek in. .J a muutaman pienen poikasen saa hiiriha ukka ja varpushaukika mielihyvi n nyppäistä tarpeikseen. Sillähän on vain 2-4 poikasta poikueessaan, eikä se ole suinkaan tarkoitettu ankarasti verotetuksi luonnon rarvintoeJ.äimeksi. Kuten näkyy, on ottajaakin niin kuin tulee ollakin, kun on kysymys sellaisi ta luonnon tyypillisimmistä ravintola jeista kuin kanalinnuista. vintoeläimen teeren kannat olleet vume vuosina jatkuva sa naususuunnassa, kuten olen itsekin voin ut jokavuotisilla retkilläni todeta. Kaikesta huolimatta mei,llä jatkuvasti on asuttuja kanaihaukanpesiä melkoinen määrä, ja ain akin keskeis.iimmällä havaintoalueellani H ämeessä on kanta vieläpä kyenn yt jonkin verran tointumaankin alussa mainitusta vuoden 1956 katastrofista! Petolinnut ja rauhoituspolitiikka Sanottu osoittaa, että Juonnonystävänkään ei tarvitse olla kovin kauhuissaan vielä nykyisensuuruisesta kanahaukkojen verotuk e -ta, jos se tosiaankin on vanhanai,kai ten riistanhoitajien mielenterveyden kannalta vä,lttämätöntä. K. Luontaisia viholli ia s~Hä 0111kin teereen verrattuna vähän: huuhkaja, tapaturmat ja yhte isenä kaikkien eläinten kanssa tietysti (talv inen) nälkä. Luonnon järjestelmään kuuluu aina hyvi n ru nsas pelivara. Ehkä tehokkaimman esimerk in siitä tarjoaa itse kanahaukan suvunjatkuminen. Pari na viime keväänä on sisä-Pohjanmaan suomaiden saattanut sa noa oJI.een yhtä ai noaa humisevaa ja pulisevaa soivien teerikoiraiden mattoa. Luonnonsojeluväen ehdoton vaatimus kanaVarpushaukka. Eriksson. Jokunen munapesye siellä täällä jo utaa korpill e, närhelle ja kuukkeJill e, kenties jos a•kin kylänreunahaa:ssa variksell ekin . Siinä on varaa popsia sen kun kerkiää ja kiinni aa niin kanahauikan kuin huuhkaj an, sekä Pohj anmaan viimeisten ,ko~kien että ketun, talvi in joskus viirupöllönkin, ehkä jonkin näädänkin tai minkin. Valok. haukan rauhoittamisesta, joka huipentui 170
171. Monet niistä ovat vielä Valok. Mutta kaikki muut J.;.anahaukkavai non takia moni rauhoitettu haukka menettää henkensä. haukat paitsi kanahauk•ka ovat suurin piirtein katsoen muuttolintuja. On käynyt selväksi, että eri haukkala jien tunteminen ei ole mahdollista pyssynkäyttäjien ja pesille kiipeilijöiden laajoille joukoille. nahaukkaa its·eään kuin muita monen monia haukkalajejame, jotka joko ovat meidän talouselämämme kuten maatalouden tai elintär-keiden harrastustemme kuten riistanhoidon kannalta aivan yhdentekeviä tai ehkäpä h yödyllisiäkin. Kuvassa hiirihaukan poikasia pesässään. Eikä siinä niinkään ajatella elinvoimaista kapienemmän I isääntymistehonsa vuoksi kanahaukkaa vaaranalaisemmassa asemassa. Niiden onneton vainoaminen olisi siten näin yksinkertaisesti vältettävissä: myöhäissyksyn ja talven verotus kohdistuisi varmuudella pelkästään kan ahaukkaan. Eero-Pekka Paavolaisen aukottomasti perustellussa, mutta metsästäjätaholla m erkillistä ,kyllä vielä toistaiseksi torjutussa ehdotuksessa kolmisen vuotta sitt-en, koskeekin vain pesimäaikaa. Timo Miettinen
On itsestään sel'Vää, että ne voivat syödä vain saaliskantojen 1'isätuoton, siis pääoman korot; jos ne jatkuvasti ko!ikisivat pääomaan, ne oliisivat tietysti kuolleet nälkään ja sukupuuttoon jo aikoja ennen nykyisten huolestuneiden riistamiesten pa1v1a. Ajatelkaamme havaintoesimerkkinä kyläaukean kahta peltopyyparia, jotka syksyMä ovat kasvaneet 20+20 linnun poikueparviksi. Niiden voidaan ainakin otaksua pystyvän horjuttamaan luonnon tasapainoa, ja joka tapauksessa niiden aiheuttama kuolonkylvö on asiaankuulumatonta, ylimääräistä. Mikään petoeläin ei kerta kaikkiaan voi saavuttaa tällaista tarkkuutta siihen kykenee ainoastaan ihminen itse järj,estelmäUisyytensä, ylivoimaist·en keinovarojensa ja suunnattoman yksiJ.örunsautensa turvin. Mutta ovatko ne täysin merikityksetön tekijä, siitä on vaikea pääs>tä varmuuteen. Voidaan huomauttaa, että peltopyy on yleensäkin huonosti sopeutunut elämään meidän maassamme, mu,tta mitä kana-haukkaan tulee, niin se ei metsäisessä maassamme liioin ole sopeutunut saalistamaan peltopyitä vain poikk,eustapauiksis·sa se tulee erikoistuneeksi peltopyyjahtiin. Petojen vaikutus saaliskantoihin Riistantutkijat ovat siis nykyisin yksimielisiä siitä, että petoeläimet ovat riistakantojen säätelyssä aina toisarvoinen tekijä. Kaiken kaikkiaan peltopyy tietysti on äärim172 ma1stapaus avuttomuudessaan ja al ttiudessaan moniL!e vihollisiHe joista tärkein ei toki ole kanahaukka, vaan raudankovat keväHal,ven hanget oras-maiden katteena. Peltopyy Monen muun tavoin Kangasperko asettaa erikoisasemaan pel topyyn, joka "on metsäisessä -maassamme vaarassa, koska se ei ole sopeutunut suojautumaan kanahauikalta". Kissat 7a minkit Ratkaisevasti toisin luonnonystävä tunnetusti suhtautuu luontoon kuulumattomiin petoeläimiin, hssaan ja minkkiin (sekä tun'kioiden ja lantapatterien turvin ylisuurena talvien yli selviy,tyvään kettukantaan). Karsivat niitä sitten haukat, kanakoiraseurueitten haulikot tai kevättalven menehtyminen, joka tapauksessa on kanta vielä ennallaan, 2 paria, ja asiat mainiolla tolalla, vaikka kevääseen mennessä on joukosta tuhoutunut 36 lintua. Mutta on ko tämä pääoma jonkinlainen alhainen peruspääoma, joka voisi jonkin verran kasvaa, mikäli korot saataisin siihen lisätä, vai lankeaisivatko korot joka ta. Suurelta osalta lohdutus luonnon pelivaraS'ta kuitenkin pänee niihinkin: ei varmasti•kaan missään satu, kut,en Kangasperko pelkää, että "minkit tai villikissat tuhoavat suurelta alailta kaiklki el<olliset olennot". Mutta peltopyylläkin on lisääntymisteho oikeassa suhteessa vihollisiin ja vaaroihin ja ku·ten muutkin lajit se tulee kaikista pedoista huolimatta toimeen s-iihen aanmma1s•een rajaan saakka, missä sen synnynnäiset elinympäristöja ilmastovaatimukset vähänkin ovat tyydytettyjä. Niiden vastaisessa kampanjassa luonnonys,tävä ja riistanhoitaja ovat rinta rinnan
173. Jotakin aihetta metsäs,täjien karsauteen kilpailij oita kohtaa n siis näin ollen olisi. Ilman petoj a saaliskann at harvenisivat äkillisinä aalto ina, ennen kaikkea kevättalven tiukimman ravintopulan ja ehkä kulkuta utien yhteydessä. Ukkometso. Valok. T oisin sanoen: olisiko teerija metsokanta kunkin lisääntymiska uden alussa ,käytännöllisesti katsoen sama vai ehkä sittenkin vähän vahvempi, jos petoeläimiä ei lainkaan olisi. T ästä antaisivat kaiketi va in hyvin laaja-alaiset ja vaikeasti järjestettävät ko keet varman selvi tyksen. A. J oka tapauksessa näy ttää selvältä, että tuhoutumisjakautuma vuoden m ittaan ajoi,ttuu toisella tavalla petoeläinten ansiosta. Pa uli n. pauksessa muihin veroihin. Luon nonsuojelu ja talouselämä M uistan, m iten ap ulaismetsästyhenvalvoja H eikki Suom us kerran m inulle tokaisi: " Kyllähän te luonnonsuojelumiehet olette herk 1 kiä m uistu ttamaan, että kanahaukka verottaa va in teerikantoj en liik atuottoa, mu tta mitenkäs ne te idän pöllönn e ja h iirihaukkanne kuinkas ne sitten ovat niin m aan m ainioita myyrien kurissapitäjiä?" Huomautus on varmas ti osuva, luonnonsuojelun taholla on tässä epäilemättä syyllistyt:Jty liioittel uun, tosin varmasti hyvässä uskossa, sill ä edellä kosiket-e11ut nk. Mutta tavallisesti selviytyisi keväästä syksyyn, huolettoman ja yleensä rajattoman ylimäärän ravintoa tarjoavan kesäkauden yl-i, varmaan huomattavas ti enemmän eläimiä siis syysmetsästykseen saakka
Kaikesta huolimatta niitä vilisi joka heinämaalla korjuuväen jaloissa kuin muurahaisia, ja on luultavaa, että niiden lisääntymisteho riitti läpi kesä n heti täyotämään syntyneet aukot j a pitämään kannan ylimmässä mahdollises&a ravinnon tahi la j insisäi·sen "toleranssikon trolli n" sallimassa t·iheydessä. Tarvitsee vain ajatella viimeistä suurta myyräkesäämme 1962, jonka myllerrystä minuHa oli hämäläisellä havaintoalueellani tilaisuus tarkoin seurata. Tuttuj en hiirihaukkojeni, lehtopöllöjeni ja viirupöllöjeni pesissä 11ehottivat ennen näkemättömän suuret poikueet, ja kokona inen tulva-aalto seudulla tavallisesti an iharvinaisia sarvipöllöj ä oli miehittänyt joka kylän reunamat. Kanah aukka kuuluu luonnon järjestelmään yhtä ehdottomasti ... P ölliij e11 j a haukkojen apuna myyriä raastoivat varikset ja naakat, kissat ja koirat, ja lokitkin oppivat oikein talkoilla poimi174 maa n niitä pelloi-lta. populaatiodynamiikan lainalaisuudet ovat varsin uusia keksintöjä. On vaikea sanoa, oniko mainostetuilla "hiiripoliiseilla" huonoina myyräkesinä suurempi merkitys, mutta joka tapauksessa myyräkannat aivan muiden tekijöiden sääteleminä kasvavat aina su unniJ.leen neljässä vuodessa huippuunsa ja sitten seuraa
Hyönteistieteen alailla minulla ei ole minkäänlaista asiantuntemusta. Tosiasiallista hyötyäkin sentään varmasti koituu ainakin myöhäissyksyn ja talven verotu'ksesta lisääntymisajan jälkeen myyrän, hifren tai rotan vaelluksen lyheneminen muutarrnal:la viikollakin voi viljavarastossa olla me11kittävää, vaik1ka se useimmiten viimeistään kevättalvella joka tapauksessa tuhoutuisi. Sen tulisi pohjautua yksinomaan ns. vana talvena vääjäämättömän varmasti romahtavat, va~kkei yhtään pöllöä olisi mailla hailmeilla. Mutta tiukka nojaaminen luonnontieteelliseen asiantuntemukseen ja tosiasioihin on aina tarpeen. Paulin. Valokuvat: A. Yleensäkin olisi toivottavaa, että luon... elämänkunnioiwksen oivaillukseen, siihen, että tajutaan teeren, kanahaukan, pöllön, myyrän ja mäntypistiäisen elämä yhtä arvokikaaksi, kunkin omassa luonnon sallimassa lukwmäärässään. 175. Mutta mahdollista on, että esim. pikkulintujen tosiasiallista merkitystä tuhohyönteisten torjunnassa on samaan tapaan liioiteltu. kuin teerikin. On kuitenkin selvää, että ihmisille on puhuttava sillä kielellä jota he käsittävät, ja osaUe vastaanottajakuntaa joudutaan vielä kauan puhumaan tafoudellisten arvojen alkukantaista kieltä. nonsujelU1työssä päästäisiin kokonaan eroon taluudellisen hyödyn ja vahingon käsitteistä
1963. 1963 A I a v u s. Heino 1 a mlk. Kuivajärvi , Porvari. 10. Maanomistaja: talo!!. Pentti ja Kirsti Leppänen. Veikko ja Martta Lehtonen. 28. 6. J. "Jeremiaan koivu ". Neljä erittäin kookasta maisemallisesti merkittävää kuusta. 23. Alavus, Hietakangas. 23. 1. I. Martti ja Selma Olander (Somero), tilall. Maanomistaja: maanvilj . 2. Kauhava. Kylätien varrella kasvava puumainen kataja. 2. Lh:n p . Mikkola, Koukku . 1963. L e m i. Maanomistaja: maanvilj . Lh:n p. 8. Kolmen kunnan rajapyykkinä oleva kivi. Lh :n p. Kaunismuotoinen ja juhlava merkkimänty. Paaso, Leppälä. Kaino ja Maire Puolakka Lh:n p. 1963. 1963. 1963. Lh:n p. Erittäin vanha lenkiintoinen siirtolohkare. Maanomistaja: 176. J. Taipale, Niinimäki. 28. Sysmä, Alapitkä. 1963. Luonnonsuojelun työmaalta Uusia luonnonsuojelualueita ja rauhoitettuja luonnonmuistomerkkeja 17. Maanomistaja: maanvilj. Maantien varressa kasvavat suuri kuusi ja raita. 1963. 28. 2. Kauhavan Alakylän suuri kataja. 4. Alakylä, Alajärvi. 10. Lh:n p. Lh:n p. 4. Maanomistaja: autonkulj. Bertta Arvola. 28.1.1963. 4. Lh:n p . Maanomistaja maanvilj. Sieppijärvi, Papero. 28. Alavus, Lähdetniemi. Jokioinen . Tarmo ja Hilja Koivisto (Tam mela) ja tila!!. Lh:n p. ,,Hirvimänty''. Pauli ja Toini Porvari. Geologisesti mieKo 1 a r i. Sembramänty, lehmus, 2 tammea ja koivu . Maanomistaja: tilall. 1963. 26. Kuivajärvi , Puolakka. Maanomistaja: maanvilj. K u u s j ärvi. 4. Maanomistaja: maanvilj . Maanomistaja: autoilija Juho Ka llio. Hart o I a. 1963. Maantien varressa kasvava käärmekuusi. Pentti, Manda ja Anna-Liisa Järvi. Maanomistaja: maanvilj. 1963. Otto Kuokkanen. Reino Hietakangas. 4. Lh:n p. Lh:n p. Vanha män • ty. Sylvänä, Harmaa (Somero), Torro, Rajamaa (Tamm ela) ja Vaulammi, SatuIi (Jokioinen). Matti ja Olga Mänki (Jokioinen). Veikko Holmström. Kokkila, Päivölä. A n g e I ni e mi. Erittäin kaunismuotoinen lehmus
Siirtolohkare, ns. Korpiniem i, Koivuniemi 1. Maanomistaja: A. Aulis ja Irja Ruotsinsa lo. Kataja ja tammi. 2. Luhanka, Savioja. Kirkonkylä, Ylhäinen. Tammijärvi, Koivu lehto. "Hiukanmänty". Lh:n p . Kolmirunkoinen kuusi. Sää ks m ä ki . Lh:n p . 1963. 3. Valio, Nukari. Antti ja In keri H einänen. Pietola, Pietola. 1963. 1963. 25. S ah a I ah t i. Luhanka, Koivumäki. Lh:n p. Maanomistaja: Nu ijamaan seurakunta. Lh:n p. Maanomistaja: maanvilj. Maan omistaja: maanvilj. V i i a I a. 22. 1963. Säkylän Pyhäjoen Mattilan komeat petäjät. 22. Nuijamaa, Pappilan virkatila. 3. 4. 3. Maanomistaja: m aanvilj . Lh :n p . Lh:n p. Erikoinen käärmekuusi . R . 4. Maanomistaja: maanvilj. Jussi Kuisma. 3. 1963. 6. 1963. 4. Maanomistaja: maan vilj. Neljän männ yn muodostama puuryhmä. Lh :n p. Maan omistaja: emäntä Saimi Nukari. Anna Sipilä ja liikemi es Lasse Sipilä. 2. 1963. 25. S ä k y I ä. Maanomistaja: maanvilj . Nuija maa. Pekka ja Irja Laine. 6. Ylösen perikunta (puolesta rouva Hilda Ylönen). 2. 4. Lh :n p . 1963. maanvilj. Lh:n p. Varrasniemi, Sipilä. "Sormuskivi". N a s t o I a. 2. 4. Siirtolohkare. Maanomistaja: emäntä Hilkka Tommola. ToijalaValkeakoski maantien varressa kasvava kuusi . Aleksi Savioja. Pyhäjoki, Mattila. 2. 25. Luonnonvarainen lehmus. 1963. "Aumakivi". 1963. 177. Pyhäjoki, Kyläketola. Maanomistaja: maanvilj . 4. 1963. -Siirtolohkare, ns. 4. Nikolai Mattila. Oiva ja Vappu Koukku . 22. L uhan k a. Lh:n p . Vanha pihakuusi. Lh:n p. Ns. 1963. Lh:n p
Lain uudistaminen merkitsi huomattavaa kehitystä myös luonnonsuojelun kannalta, joskaan kaikkia tämän puolen .välttämättöminä pitämiä muutoksia ei laissa ole otettu huomioon. Kuten jo vuoden 1961 toimintakertomuksessa on selvitetty, päätti yhdistyksen johtokunta 24. 2. Näiden kysymysten ratkaisemiseen on toimintavuoden loppupuolella kiinnitetty suurta huomiota vaikkakin käytännöllisten toimenpiteiden toteuttaminen on käynyt mahdolliseksi vasta vuoden 1963 puolella. Kaikkien peruspääoman luomiseen osallistuneiden lahjoittajien nimet sekä säätiön säännöt on julkaistu Suomen Luonnossa. Yhdistyksen johtokunnan jäsenistä kuuluvat luonnonsuojelulainsäädännön u udistamista valmistelevaan komiteaan metsänhoitaja Olavi Linnamies komitean puheenjohtajana, professori Niilo Söyrinki ja tohtori Reino Kalliola jäseninä ja varatuomari Eero Paavolainen komitean sihteerinä. Kun keräysaika päättyi kesäkuun 15 päivänä 1962, oli keräyksen puhdas tuotto l.234.826 mk. Ennen tätä oli kuitenkin jo nähtävissä, että yhdistyksellä oli olemassa edellytykset h ankkia käyttöönsä oma toimisto, saada si nne tarvittava toimistohenkilökunta ja jopa ryhtyä suunnittelemaan luonnonsuoj eluasioihin perehtyneen ja innostuneen henkilön kytkem istä mukaan luonnonsuojelusi hteerin tehtäviä h'.litamaan . I 961 pitämässään kokouksessa toimeenp anna keräyksen yhdistyksen jäsenistön piirissä Suomen Luonnonsuojelun Säätiön peruspääoman luomiseksi. Otteita Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toimintakertomuksesta vuodelta 1962 Yhdistyksen 25. Keräyksen kustannukset olivat vain 106.157 mk. toimintavuosi on kulunut vakiintuneita toimintamuotoja noudattaen, mutta on samalla ennakoinut uutta sisäistä muotoutumista ja pyrkimystä· laajenevien tehtävien hoitamiseen käytännössä avaulUvien mahdollisuuksien puitteissa. luonnonsuojelun huomioonottam ista soran ja muun maan käyttämisen yhteydessä. Kertomusvuoden merkittävimpiin tapahtumiin kuuluu Suomen Luonnonsuojelun Säätiön perustaminen. Toimintavuoden aikana kävi kuitenkin ilmi, että yhdistyksen oli pyrittävä löytämään oma toimisto, mikä luonnollisesti loisi myös edellytykset toiminnan keskittämiselle ja kehiltämiselle tavalla, johon muuten olisi olemassa vain rajoitetut mahdollisuudet. Komitean muut jäsenet ovat professori -1. Heinäkuun päivänä 1962 astui voimaan uusi metsästyslaki siihen liittyvine luonnonsuojelulain muutoksineen, joiden valmisteluun luonnonsuojelulakikomitea on osaltaan myötäva ikuttanut. Sisäasiainministeriön myöntämän keräysluvan nojalla lähetettiin kaikille jäsenille asiaa koskeva vetoomus. Yhdistys on toiminut parin viime vuoden aikana myös ilman vakituista toimistohenkilökuntaa ja vakituista luonnonsuojeluasioihin riittävästi perehtynyttä sihteeriä, mikä on luonnollisesti huomattavasti haitannut sekä juoksevien asioiden hoitoa että yhdistyksen p yrkimysten pitkäjännitteisempää keh ittämistä. Meurman, kansan178 edustaja E. Säätiörekisteriin merkittiin säätiö joulukuun 17 päivänä 1962. Komitea on pääosi ltaa n saanut valmiiksi voimassaolevan lainsäädännön uudistamisen ja on sen jälkeen ryhtynyt selvittelemään eräitä muita, lailla aikaisemmin säätelemättömiä kysymyksiä, kuten mm. Säätiön säädekirj a allekirjoitettiin jo m aaliskuun 27 päivänä 1962 ja oikeusministeriö vahvisti säätiön säännöt huhtikuun 18 päivänä. Toivottavaa on, että sää tiö tulee vähitellen omalta osaltaan auttamaan luonnonsuojelun pyrkimysten toteutumista maassamme. Yhdistyksen toiminta on ollut täh än asti suuressa määrin riippuvainen sii tä vap aaehtoisesta työstä ja tuesta, mitä se on voi nut saada osakseen Metsätalolla ja siellä lähin nä valtion luonnonsuojelutoimiston taholta. Valtakunnallista luonnonsuojelumerki tystä omaava kysymys on ollut uuden luonnonsuojelulain valmistelu. Säätiön sääntöjen mukaan kuuluu säätiön hallitukseen seitsemän jäsentä, joista Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen johtokunta valitsee neljä ja näin valitut muut kolme jäsentä. Niemelä, varatuomari Paavo Pekkanen, metsäneu vos Veikko Pohjanpelto ja agronomi Johan Standertskjöld. Säätiön ensimmäiseen hallitukseen kuuluvat yhdistyksen valitsemina jäseninä professori iilo Söyrinki, joka on samalla hallituksen puheenjohtaja, pro
nonsuojelulain nojalla v. Esitelmöitsij ät, esitelmien aih eet ja esitysp äivä t ovat oll eet: Metsä nh oitaja Kalevi Raitasuo: Soillemme linnustoa värikuvin 17. Vuosikokouksessaan huhtikuun 15 päivänä 1962 jakoi yhdistys ansioinerltit eräille henkilöille, jotka ovat osoittaneet suurta harrastusta luonnonsuojelutyötä kohtaan tai jotka muuten ovat va ikuttaneet luonnonsuojelupyrkimysten edistymiseen maassamme. 3. T uloksia on esitetty useissa julkaisuissa. Suomen Luonnonsuojeluyhd istyksen Kemijoen patoa misaltaiden tu tkimuskomitean johdolla suori tetut kenttätu tkimukset on tässä va ih eessa saatettu pääosiltaan loppuun . Yleisön mää rä on va ihdellu t 50-150 h enkeen. Putkonen, lehtori Lauri Toivari, metsänh . Kultaisen ansiomerkin saivat professori Erkki Laitakari , kirj ailija, fil.maist. Pääasiana on vuoden kuluessa ollut jo kerätyn aineiston käsittely. Agronomi Yrjö R äsänen: R ajaseudun luontoa sanoin ja kuvin 21. T ämän lisäksi jaettiin kunniakirjat 18 henkilölle sekä ilmoiteltiin että kunniakirj at on lähetetty myös niille henkilöille, joiden omistami lla mailla on aikaansaatu rauhoituksia luonEsitelmiitoiminta Esitelm ätilaisuuksia on yhd istys järjestänyt pää kaupungissa Tieteellisten Seurojen Ta lolla joka kuukauden kolmantena keskiviikkona. L uonnontun temuskursseja suu relle yleisölle järj estettiin Opintotoim innan Keskuslii1olta saadun avustuksen turvin H elsingin lisäksi seuraavilla paikkakunnilla: H aminassa, H ämeenlinnassa , Imatralla, Kuop iossa, Lahdessa, Lieksassa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. kand. Kesä llä 1962 jatkoi tu lvanii ttytutki muksiaan Kemijoella FT Paavo H avas ja Torn ionjoella FM Matti Läh deoja. A. Fil.lis. Pekka Heimo, lääninneuvos Antti Hiltula, fil.tri Tahvo Kontuniemi, lehtori Senja Orsila, rehtori T . 11. Lokan ja Porttipah dan allasalueilla oli käynn issä enää vain li ntutu tkimuksia, joita suor ittivat FM Jouko Siira ja Yo:t J ukka Koski ja Mikko Ojanen. Mauno Uusitalo, herra La mbert Venetsalo ja metsänh. Veikko Anttila, fi l.tri R ainer H akulinen, toimitusjoht. En179. Luonnontiet.kand. 5. Arvostelulau takuntaan kuuluivat professorit Keltikangas, Söyr inki ja T urunen sekä leh tori Strandberg. Kevää llä 1962 järjestettiin jo kahd eksa nnen kerran luonnonsuojeluaiheinen kirjoituski lpailu opettajainvalm istuslai toksissa. Yhdistyksen joh tokunta tuntee suurta kiitollisuutta niitä yhdistyksen jäseniä kohtaan, jotka lahjoituksillaan ovat tehneet mahdolliseksi Suomen Luonnonsuojelun Säätiön luomisen. 9. Säätiön varsinaisen toiminnan aloittaminen siirtyi vuoden 1963 puolelle. Pentti Sorsa: Pyh ätunturin kurssista 16. H elsingissä pidettiin 13 kasvija linturetkeä ekä lisäksi 6 lintujen esittelytilaisuutta maatalous-metsäeläintieteen laitoksella, joill a on ollut yh teensä noin 500 h enkilöä. Väinö N uorteva ja taiteilija Lennart Segersträle. Kalevi Ma lmström: Eläinten rauh oitussäännökset uuden metsästyslain valossa 21. 1962. fessori Valter Keltikangas, metsäneuvos J arl Lind fors ja vara1uomari Eero Paavolainen sekä m uina jäsenin ä arkkitehti Aarne Ervi, fil.m aist., metsänh oitaja Pasi Lehmusluoto ja professori, Suomen Akatemi an jäsen Ku staa Vilkuna. 2. Mauno Pohjola. Professori Söyrinki ja tohtori Kalliola ovat pitäneet vuoden aikana useita luonnonsuojeluaih eisia esitelmiä. 4. Eero Laaksovirta: Näemmekö luonnossa värejä 18. J. H opeisen ansiomerkin saiva t fil. Fil.tri Reino Kalliola: Yellowstone maailman ensimmäinen kansallispuisto 19. Pertti Seiskari: Metsän keh ityksen va iku tuksesta eläimistöön 21. Fil.maist. Fil.lis. Muuta toimintaa: Luentoja lturssitoiminta Yhd istyk en toim inta oli täll ä toim innan alalla kertomusvuoden aikana monipuolista ja n rnsasta
Sen toimituksesta on huolehtinyt ylioppilas Rainer Rosengren. Linkolan artikkeli "Uusin tieto maakotkistamme". Paavolaisen avustamana. Finlands Natur ilmestyi 26-sivuisena vuosikir180 jana sisältäen 6 artikkelia, uutisia luonnonsuojelutyöstä sekä kirjallisuuskatsauksen. Rahastonhoitaja on samalla toiminut yhdistyksen sihteerinä johtokunnan kokouksissa ja yhdistyksen viralliseen kirjeenvaihtoon liittyvissä asioissa. Vuosikokous ja johtokunta Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 15. Yhdistyksen jäsenmäärä on kertomusvuoden aikana kääntynyt lievään nousuun. Ma ini ttakoon, että keväällä 1962 järjestettiin USA:ssa Seattlessa ensimmäinen kansainvälinen kansallispuistoja koskeva kongressi, johon tohtori Kalliol a osallistui Suomen edustajana. Suomen Luonto fa Finlands Natur Yhdistyksen julkaisuista ilmestyi Suomen Lu onto nelj änä numerona. Aarne Laitakari varapuheenjohtajana sekä jäseninä prof. Lehden toimitussihteerinä oli kand. Aarno Kalela, fil. Malmström. Kokoukselle esitetty vuosikertomus ja tilinpäätös ti lin tarkastajien kertomuksineen hyväksyttiin ja johtokunnalle myönnettiin vastuuvapaus vuodelta 1961 . Selvittelyt ovat tapahtuneet pääasiassa kenttätöinä, minkä lisäksi on Suomen Luonnossa julkaistu P . Vuoden 1962 kuluessa on jatkettu petolintututkimuksia jalohaukan, kotkan ja huuhkajan osalta herra Pentti Linkolan johdolla. Syyskuussa pidettiin Hollannissa kansainvälisen luonnonsuojeluliiton kasvatuskomission LuoteisEuroopan jaoston kokous, johon professori Söyrinki osallistui. Pohjoismaiden Neuvoston Suomen jaostolle on annettu sen pyytämä lausunto metsästyslainsäädäntöä koskevasta aloitteesta Neuvostossa. 1962 Tieteellisen Seurojen Talossa H elsingissä. Malrnströmin avustamana. Viljo Kujala, metsäneuvos Jarl Lindfors, metsänhoitaja Olavi Linnamies, prof. Sen toimituksesta vastasi professori Söyrinki tohtori Kalliolan ja luonnontiet. Yhdistys on lähettänyt vuoden kuluessa luonnonsuojelua ja kaupunkien tieja teollisuussuunnittelua koskevat kirjelmät eräitten ajankohtaisten tapausten johdosta Hangon ja Vaasan kaupungeille. tri Reino Kalliola, prof. Valter Keltikangas, prof. Yhdistyksen t01m1ston kirjeenvaihdosta on huolehtinut pääasiassa luonnontiet.kand. 4. Delegation för Hembygdsvård'in aloitteesta ja yhdessä sen kanssa pidettiin maaliskuun 23 päivänä esitelmätilaisuus Tornionjoen rakentamissuunnitelmien johdosta, jossa esitelmöitsijänä oli professori Gunnar Beskow Ruotsista, ja jossa selviteltiin vesivoimien rakentamisen vaikutusta luontoon. Johtokunta on kertomusvuoden aikana kokoontunut seitsemän kertaa. Hans Luther, varat. simmäinen palkinto a nnettiin Heinolan seminaarin oppilaalle Jaakko Palmulle aiheesta "Oppilaiden kasvatus luonnonrakkauteen". Läsnä oli myös vesivoimapiirien edustajia. Yhdistyksen jäsenkortistoa ja muita jäsenistöön liittyviä asioita on hoitanut rouva A. Kun Suomalainen Eläinja Kasvitieteellisen Seura Vanamo oli ilmoittanut professori Aarno Kalelan tulleen uudestaan nimitetyksi yhdistyksen johtokuntaan, ja kun vuosi kokous valitsi muut erovuoroiset jäsenet, fil.tri Reino Kalliolan ja metsä nhoitaja Olavi Linnamiehen uudelleen, muodostui johtokunnan kokoonpano seuraavaksi: professori Niilo Söyrinki puheenjohtajana, prof. Malmström. Lehden sivumäärä oli 128 ja se sisälsi 17 artikkelia, uutisia luonnonsuojelun työmaalta kotija ulkomailta sekä kirjallisuusarvosteluja. Kalevi Malmström yhdistyksen rahastonhoitajan, varat. Vuoden lopussa kuului yhdistykseen 3650 jäsentä, joista 227 vakinaista.. kand. Eero Paavolainen, maan vilj .neuvos Aatos Tavaila ja lehtori Vilho Vaarna
Yhdistys on käyttänyt Suomen Luonnon ja Finlands Naturin julkaisemiseen 1.01 7 .258 markkaa, kursseihin ja kokoustoimintaan 454.754 mk sekä palkkiohin 5.'>4.260 mk. Martli Linkola. H . Suomen Luon non toimitussihteerinä on v. Vakinaisen jäsenen liittymismaksu on ollut 8.000 mk. Nieminen ja metsänhoitaja, fil. Toimiston hoitoon ja postikuluihin on käytetty 91.059 mk sekä sekalaisiin kuluihin 83.697 mk. Maisemanvalvojan virka perustettu Tieja vesirakennushallitukseen on perustettu ylimääräisenä toimena maisemanvalvojan virka, joka on tarkoitus myöh emmin vakinai staa. Yhdistyksen tilintarkastajina ovat olleet HTMekonomi . Malmström siirtyi vuoden vaihteessa toisiin teh täviin. Viran perustaminen merkitsee huomattavaa edistystä maisemansuojelun alalla maassamme. Suomen Luonnon toimitus Suomen Luonnon toimitussihteerinä vv. J äsenmaksu on ollut 400 markkaa muilta kuin opiskelijoita, joiden jäsenmaksu on 300 mk. 1963 alkaen puutarha-arkkitehti Ario R einola, joka on saanut erityisen puutarha-arkkitehtuurin ja maisemanhoidon koulutuksen Länsi-Saksassa. Talous Tilinpäätös osoittaa jäsenmaksu tuottoja 1.382.167 markkaa, avustuksia 660.000 markkaa sekä muita tuottoja 159.612 mk. Virkaa hoitaa 1. Eräs asia näyttää varoittavalta, ettei sanoisi peloittavalta. Lahjoitus yhdistykselle Suomen Luonnonsuojeluyhdistys on kevääll ä 1963 saanut vastaanottaa Maalaiskuntien liitolta 250 nmk :n suuruisen rahal ahjoituksen, mistä lausumme parhaat kiitokset. P . Luonnonsuojelutyötä Lahden seudulla Otteita haasta ttelusta, jonka Suur-Hollolan Kotiseutuliiton luon nonsuojelutoimikunnan puheenjohtaja, metsänhoitaja Mauno Uusitalo on antanut Lahti-lehdelle. Ahlqvist varatilintarkasta j ina. 1963 kand. Asutustaaja.mista käsin katsellen näyttää siltä, että luonto on kulumassa loppuun, ja että yhteiskunta tuon luonnon häviämisen hinnalla itse omilla hylkyaineillaan ja saasteillaan on aiheuttamassa omalle ym181. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys kiittää h äntä ansiokkaasta työstä lehtemme toimitussihteerinä ja h änen muusta suuriarvoisesta avustaan yhdistyksen asioiden hoitamisessa. Kaikki se m ikä on luontoa, j:i tavallaan alkuperäistä, sen sisäiseen bsapai_ noiseen tilaan puututaan siekailemattomasti sellaisissakin tapauksissa, joissa järkevästi suunnitellen ja toimien saavutettaisiin luontoa säästämällä ja sitä kunnioittamalla pitkällä tähtäimellä huomattavast parempi lopputulos. maist. Lehmusluoto varsinaisina ja kauppat. Tilinpäätöksen mukaan olivat yhdistyksen tuotot 2.151.779 mk ja kulut 2.203.928, mk, joten toimintavuoden tilinpäätös osoittaa 52.149 mk:n suuruista alijäämää. E. 1960 1962 toiminut kand. Tämän päivän yhteiskunta tarvitsee luonnonsuojelua entistä tehokkaarrunin suunniteltuna ja määrätietoiserrunin hoidettuna kuin mitä tähän saakka on tapahtunut. Palmu ja fil.maist. maist. Kun kriitillisesti katselee nykyistä elämäämme, sen voimakasta teknillistä ja taloudellista kehitystä, tulee mieleen ajatus: Mihinkähän tässä ollaan oikein menossa ja mikä tässä hillittömässä kilpajuoksussa on lopputulos. Kalevi K. 2
Mutta miten käy, jos tässä mielessä tilanne muuttuu. Ni inikään on lähes jokaisessa maakuntamme pitäjässä saatettu virallisten rauhoitussääntöjen piiriin luonnonsuojelumielessä merkittäviä luonnon muistomerkkejä kuten puita ja puuryhmiä sekä geo logisia esiintymiä. Nykyai kana voi kyllä havaita luonnottomuuteen pyrkimyksiä, mutta ne kyllä varmasti kostavat itsensä." Tällä hetkellä ei e nää riitä yksin se, että suojelemme vain kasvillisuutta, se on erikoisia kasviyhdyskuntia, harvinaisia puuryhmiä ja metsiköitä, metsäisiä harjumuodostelmia ja geologisia muistomerkkejä muutaman konkreettisen •. lä hinnä biologisia kohteita, jotka luonnonsuojel ua lueina pi täisi saada virallisesti varmistetuiksi. Samoin ilmastomme saastu minen antaa meille aihetta vakavaan pohdis, keluun ja sellaisen ohjelman luomiseen, joka o n om iaan säästämään ja tervehdyttämään lu ontoam me sen kaikissa ilm enemismuodoissa. 12 ha: n laaj uisen Ritamäen lehtoa lueen ja H einola n kaupungin alueella n . Tässä vaiheessa voimme rohkaisevina ja iloisina tapauksina todeta La hden kaupungin alu eella Mukkulassa n . On täysi syy uskoa, että meistä jokainen, omaa viihtyisyyttään ja sa ma lla terveyttään ajatteleva lahtelainen, on valmis tukemaan sellaisia toimenpiteitä , joitten tavoitteena on nykyisten luonnonsuojelullisten olosuhteitten parantami nen ja va rmistaminen tuleviakin aikoja ajatel len . Tilann e Lahdessa Ka upungi llemme tyypillisten männikköharjujen pirstoaminen ja niitte n saattaminen voi makkaa n asutuksen piiriin askarruttaa monen la htelaisen mieltä. J os me lahtelaiset omaa maisemaamme ja luontoamme vaa liessamme ja muovai llessamme emme itse näe niitten todellista arvoa, ei meille sitä todennäköisesti tule kukaan ulkopuolinen. Ensi tilassa olisi laadittava asutustaajamiemme, se on Lahden ja Heinolan 182 kaupunkien alueilla sekä maalaiskuntiemme keskuksiin pitkällä tähtäimellä pätevät luon nonsuojelusuunni telmat toteuttamisohjelmineen, jotka loisivat pohjan tavallaan muulle toimin nalle. Oma maakuntamme Luonnonsuojeluasia ei o le maakunnassamme suinkaan mikään uusi ja tuntematon asia. Samoin seutukaa vo ittajat ovat tunnusta neet tämän asian omakseen . Mehän itsekin kuulumme luontoon, olemme osa siitä. Mutta tässä vaiheessa eivät enää a uta asian tunnustaminen ja aatteellisuus, tarvitsemme nä kyviä toimenpideohjeita ja tekoja . päristölleen ja sitä tietä salakavalasti itselleen tukalia tilanteita. R ohkenen lainata professori Viljo Kuj alan sanontaa : "Luonnosta eristym inen merkitsee ihmiselle perikatoa. Lttontokokonaisuus Ei siinä nähdäkseni o le mitään ihmettelemistä , että me ihmiset yksi lö inä varsin hyvin viihdymme aidossa , turmeltumattomassa luonnossa. J a aivan viim e vuosina on maakuntaamme perustetun Suur-Hollolan Kotiseutuliiton taholta ryhdytty mahdollisuuksien mukaan itse käytännössä luonnonsuojelun edistämistyöhön. Todettakoon vielä, että nä köpiirissämme on Asikkalassa, Nastolassa, Hollo lassa ja Sysmässä ja Hei nol an mlk:ssa merkittäviä. 4 ha:n suuruisen Sataojan metsäalueen rauhoit tamiset luonnonsuojelulain nojalla. Näitä kysym yksiä on selvitelty valtion luo nnnonsuojeluvalvojan ja maakuntaliiton tah o lta. kohteen mainitakseni , vaan nykyaikaiseen luontomme suojeluun liittyy välittömästi vesie n suojelu , ilm a n suojelem inen ja maisemiemme hoito kokona isuudessaa n. netuksi, sen tetaan aina Luonnonsuojeluasia on tullut tuntärkeys ja aja nkohtaisuus tunnuskaupunkien ja maa laiskuntien päättäviä hallintoelimiä m yöten . Uskon, että maanomistaj ien puoleen kääntyessämme voimme aada asiat näiltäkin kohdin myönteisesti ratkaistuiksi. Ihminenhän on näihin päiviin asti kehittynyt ja kasvanut läheisessä vuorovaikutuksessa luonnon kanssa . Viihtyisyys alenee ja meistä ihmisistä tulee entistäkin suvaitsemattomampia. Mitä pidemmälle a nnetaan ajan tässä su hteessa kulua, sen vähemmän meill ä on mah dollisuuksia järjestellä viihtyisyyttämme ja pelastaa monesti korvaamattomiakin arvoja itsellemme ja enn en kaikkea jälkipo lville
T uo aika oli va rm astikin a vuttoma n karhuperh een pesässä, jonkinlaisessa luolassa, täynnä sydäntä särkevää hä tää , sillä eläimeksi ha rvinaisen älykäs ka rhuemo epä ilemä ttä käsitti, ettei pelastusta ollut olemassa. Tappa mistilaisuudesta tehtiin nykyaikaiseen tyyliin karnevaa lijuh la t, jo issa o li jopa nakkika uppias! Se lienee ainutlaatuinen ilmiö meikäl äisessä karhunkaadon histori assa. Hä tääntyneet pienet pennu t pakeniva t myös nyt yksitellen emonsa perästä ja sa ivat joukko tul it uksessa surm a nsa , va ikka ne olisi vielä voit u helposti saada ihmisjoukon voimin paksusta lumesta elävinäkin kiinni. Ain akin näitten karhuj en epäinh imillinen tappaminen oli täysin aih eeton ja hal veksittava teko. Metsäsuomala isen peri tty vih a petoeläimi ä koh taa n vaa ti ne kui tenkin kiireest i tapettaviksi. Ta rmokkaista uloshää töyrityksistä h uo limatta emokarhu juroutui yli tunnin ajaksi pesäänsä ja puri epätoivoissaan sisälle työnnettyä keppiä. osoittamaan . Se ha lusi pelastaa edes lapsensa. Tämä n jälkeen saatettiin kin jo riemuiten jä rj estäytyä ku va usta va rten : keskeisimm äll e paikalle asettuivat kar hunpesä n m yyjä ja hän tä avusta neet to iset paikkakuntalaiset elottomia ja verisi ä ka rhuj a yläosasta pystyy n retuu tellen , ja näitten vierell ä poseerasivat va rsina iset kaatosa nka rit. Tuskinpa pennutkaan olisivat sitä myöhemminkään tehneet, sillä karjantappajia tulee suhteellisen ha rvoista , useimmiten ainoastaan vanh oista ja huonokunto isista yksilöistä. Oli varmast ikin ylvään tuntuista nähdä sitten sa noma lehdissä om ia ku viaa n . Ei sii s ollut mitenkään ihm eellistä, että läh es kaikki kynnell e kykenevät seutukunna n asukkaa t läh tivä t seuraamaa n tätä ha rvinaista ja katsojille sopi va n etäisyyden päästä täysin turva llista näytelm ää. Mutta petovih asta ja murh a nhimosta villii ntynyt ih misjoukko ei an ta nu t armoa, vaan jatkoi yhä rohkeampa na tem mell ystään. Oli kuitenki n eräi tä, jotka eivät enää voineet h yvä ksyä tä ll aista raa kuu tta. Ympärill ä pii r itti meluava, aseistettu ihmisjoukko ja paksu, upottava ha nki. Meistä itsestämm e riippuu mi ten me o maa luonnonkirj aamme käsittelemme. Karhuperhe tapettu jälleen pesästään Nurmeksen riistanhoitoyhdistys tehnyt aloitteen että karhun jJesältä tappaminen kiellettäisiin. Kaikki näkemä mme ja kokemamm e a ntaa meil le o ikeuden, jopa velvoituksen esittää huolestunu t toteamus, että luonnonkirj amme lehdet ova t kaupungissamme suuressa vaarassa kulua pila lle. Ka rhut olivat ta lvi unen heikontamia ja valossa sokeita, täysin viho llistensa a rm oilla . Viim ein emokarhu teki sietä mättömästä tilanteesta ainoa n mahdollisen lopun syöksymällä ul os, jossa se menetti välittömästi henkensä . Maa liskuulla tapettiin Nurmeksen Mujejä rvellä emoka rhu pesälleen kolmen pienen poikasensa ka nssa. N urm eksen ri ista nho itoyhdistyksen johtokun ta teki oloissamme rohkea n ja enna kkoluulottoma n a loitteen karhun pesältä tappa misen ki eltämiseksi. sen ka uppaaja sa i liiketoiminnall aan varsin suuren r ahasumman . Kuitenkin vanh a karhu halusi pitkittää aikaa ja oll a ma hdo llisimma n ka ua n emoonsa turvautuneiden pienten pentujensa suojana. Tä ll ä surkeall a näytelmä ll ä innostettiin myös mu ka na ollutta keskenkasvuista väkeä jatka maa n aikanaan oma koh taisesti samaa julmaa ja sokeaa vihaa nimenomaa n karhuja koh taa n. nimiää n ja selostuksia tappamisesta. Ka rhunkierroksesta o li helmikuulla sa noma lehdissä m yynti-ilm oitus, minkä seura usta tapah tumat olivat. Karhut, jotka eivät o ll eet syy ll istyneet minkää nl aiseen pa ha ntekoon . Täydellisestä markkina tunnelmasta puuttui enää vain hel;:ipoheikki. tapetti in kuin kuo lemaantu omitut rikolliset, ja ki errok. Jahtiväkeä ja u teliaita ka tsojia oli noin sa ta henkilöä , joukossa myös runsaasti la psia. Täällä se lykättiin seuraavaan kokoukseen ja piirin hai183. Koko kaupunkia luettamm e varten olisi saa tava nopeasti aikaan to teuttamiskelpo inen ja järkevä, luo ntokulttuuria mme säil yttävä ja sitä tervehd yttävä luonnonsuojeluoh jel ma. mutta kertaakaan se ei ollu t koskenut lwrjaan. Paikka kun ta laisten kerto ma n mukaan emoka rhu oli asunu t Muj ejärven sa lolla useita vuosia. Asia oli esill ä sen jälkeen Pohjois-Ka rja la n riista nho itopiirin vuosikokouksessa J oensuussa. Se siis tun si ja toimi sa malla tavall a kuin ihmis-äiti vastaavanlaisessa suuressa hädässä
Toisin sanoen siitä, että maailmassa on pelottavan paljon niitä, joiden on saatava todistetuksi itselleen, että he ovat luomakunnan herroja. 4. Ellei suorastaan isompi ja luonnonm ukaisempi , sillä Meidän Herramme teki siitä vedenelävän ja kalojen verottajan. Mutta tuhannesti säälimpi on sittenkin niitä, jotka ihmisen tielle joutuvat. Vieraampi on sen sijaan vielä viirupöllönpönttö niinkuin itse lintukin, entinen suurten salojen ylen harvinaisena pidetty asukas. Kieltämättä runoilija on tavallaan oikeassa sanoessaan, että ihmistä on sääli. Luomakunnan älypäät saavat kyllä pilata kalavedet , tuhota lohitiet ja saastuttaa kutupaikat. VIIRUPöLLöMETSlÄ PöNTöTTÄMÄÄN! Normaalirakenteisten, sivuaukolla varustettujen pöllönpönttöjen (helmija lehtopöllölle) pitäisi vähitellen olla ainakin periaatteessa tu ttuja kaikille luonnonystäville. Teurastuksen tekosyy on se, että hylkeet syövät kaloja. Mu tta ihminen onkin ihan asia erikseen. doista olekaan kyse, vaan tappamisen vietin tyydyttämisestä. Iitus velvoitettiin tutkimaan ja valmistelemaan asiaa keskusjärjestölle toimittamista varten. Mutta ei hän tässä loppujen lopuksi kalapa184 H yväksi menetelmäksi tähän jännittävään ja elämykselliseen lintuun tutustumiseen voin kokemuksesta suositella pönttökampanjaa. Wuorio Me Naiset-lehden pääkirjoituksessa 17. Valistuneet metsästäjät ja muut luonnonystävät toivovat nyt hartaasti, että aloite johtaisi perille vietynä vihdoinkin myönteiseen tulokseen ja karhullekin, Suomen kansan vaakunaeläimelle ja kansansatujen lemmikille, turvattaisiin hengen säilyminen edes pesässään. Olli Ahlholm Hylkeiden kohtalo Jos olette muutaman viikon ikäisen pienokaisen äiti ja syötte kalaa, teidän sietää olla perin kiitollinen siitä, että olette ihminen. Joka tapauksessa viirupöllö on nykyisin kaikki alla maassamme metsäl uonnossa varteenotettava tekijä, olkoonkin, että se monin paikoin on vieläki n tuntematon järjestelmällistä pesien haeskelua tai saloseutuj en yöretMikä lieneeki n, kun minusta hylkeillä on keilyä karttaville Iintumiehille. ih an yhtä suuri oikeus merenlahtiemme silakoihin kuin ihmisilläkin. Epäilemättä hylkeet ovat aikamoisia ahmatteja, mutta tuskin ne sen tään ihmistä saalistuksen ah neudessa voillavat. Koko maan luonnonsuojeluväki tulee varmasti kaikin tavoin tukemaan tätä pyrkimystä . Nurmeksen riistanhoitoyhdistyksen aloite on merkittävä teko inhimillisyyden hyväksi. 1963. Itselläni on muutaman vuoden ajan ollut vaatimattomasti vain 4 viirupöllönpönttöä Etelä-Hämeen metsissä, mutta menestys on ollut valtava: kaikissa neljässä on ollut pesä ainakin yhtenä vuotena. Samalla se toivoo, ettei aloitteen ratkaisevissa käsittelyissä pääsisi hyvää asiaa pilaamaan mikään saivarteleva "lautamiesjärkeily", josta esimerkkejä on kylliksi viimeisessä metsästyslaissamme. Muuten teidät kenties olisi jo ammuttu. Nykyvuosina viirupöl löstä kuitenkin kantautuu yhä enemmän tietoja liekö sitten vilkastuneen omitologisen toimeliaisuuden vai ainakin osittain kuten minusta näyttää tosiasiallisen aluevaltauksen ansiosta. Sii tä ei toki joudu vastuuseen hengellään, tokkopa muutenkaan. Mary A . Olenkin tämän perusteella piloillani vaku u tellut vii rupöllöä kaikista pönttölinnuista kiitollisimmaksi senhän saa pönttöönsä kottaraista ja kirjosieppoakin varmemmin! Tulos ei tietystikään voi olla aina näin hyvä, mutta tuskinpa viirupöll övuokralaisia on missää n. Nä inä viikkoina näet on ammuttu satamäärin emohylkeitä, jotka uimataidotonta poikasiaan suojellessaan ovat helponlaisia saaliita. Ja he tekevät sen aina helpoimmalla tavalla, tappamalla. Tämä ei ole tympeä vitsi, vaan harvinaisen tympeä totuus
Täällä niitä ei tietenkään pidä sijoittaa keskelle yht enäisiä kankaita , joita pöllöt kuten haukatkin karttava t, vaan aina jonkinlaisen rcunavaikutuksen piiriin: lähelle la mmen rantaa . Vain erämaaseuduilla, missä metsätalous vielä on nuorr.a ja vanhoja honkapökkelöitä runsaasti , lienee pönttöpuuha turhaa, mutta pääosassa maata viirupöllöt epä ilemättä a ntavat etusijan h yvä lle pöntölle niiden vanhojen hauka n(tai jopa oravan-) pesien rinnalla, joihin ne muuten joutuvat turvautumaan ja joista niiden mun at tai poikaset ovat vaarassa vieriä alas. Viirupöllön herttaiset poikaset ovat tarkemmin "vartioituja" kuin ehkä minkään muun lintulajin jälkeläiset. Esim . Valok. poh jalle, paljaalla puupoh185. Viirupöllönpönttö on helppo tehdä, jos vain saa hankituksi kyllin järeitä aineita: vain suuri ontto kuusentyvi (sisäläpim itta mielellään 35 -40 cm) tai la utakehys sekä pohja (väljästi naulattu, jotta sadevesi pääsisi ulos rakosista) , ei mitään sivureikää eikä ka ttoa , viirupöllö kömpii sisää n ja ulos suoraan päältä. Ja ehdottomasti runsas sahanpuru , kuiva kuusenneulaskarike tms. havaintoalueellani H ämeessä viirupöllö on nykyisin melko yleinen m yös kylälaitumien hakametsissä , mutta tyypillisin kuitenkin suurissa ta ka metsissä, joihin pöntöt kannattaa ensi sij assa viedä. kulttuuri-Suomessa kovin vaikeata saada, jos pöntöt ja niiden sijoitus ovat onnistuneita. Lyhyin etäisyys kahden samana ikaisesti asu tun pöntön välillä on ollut noin I ½ km. Muuan varaus kuitenkin: pienempien pöllöjen, etenkin lehtopöllön, pesimäpiirille pönttöä ei pidä viedä , sillä kokemuksen mukaan isompi laji silloi n karkoittaa pienemmän. suon tai paljaaksihakkuun reunaan , sä h kölinjan varteen tm s. Omista pönttöpaikoistani on yksi valittu talvella näh dyn yksilön, to inen kesä isen huhuiluhavainnon ja kol mas löydettyjen höyhenien perusteella, mutta aivan yhtä h yvä menestys oli neljännellä, um pim ähkää n valitulla paikalla; ainoassakaan tapauksessa ei lajin pesää aikaisemmin ollut lähiympäristössä. Tämä pälkäneläinen pesä sijaitsee sopivien kolojen puutteessa vanhassa hiirihaukan pesässä. Putkonen. P
P. Pön tön pää ltä ja ympäriltä täytyy kyll ä oksia vä hä n poistaa , jolta pöllön pääsy pöntölle on vapaa ja jolta se sen ensin alk uun löytää. järvi . Ylös puuhun pönltö tietysti vedetään köydell ä kuten muutkin isot pöntöt. Korostettakoon lopuksi. Suomessakin on ,·as186 taavasti tutkittu Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toimesta jalohaukan, kotkan ja huuhkajan esiintymisestä, ja huoli matta tehtävän vaikeudesta hyvä ll ä menestyksell ä. pyydetään esiltämään kultakin tapaamispaika lta seuraavat tiedot: Pitäjä ja tarkempi paikanmääritys (kvl ä. Mahdolliset varha isemmat tiedot lajien esiintymisestä seudu lla. Kerra llaan on val ittu yksi tai kaksi sopiviksi katsottua lajia. esimerkiksi elokuussa. Pöntön kuljettam inen syvälle metsiin on sen sijaan työlästä, varsinkin pyöreä luon nonpön ttö tätä kaliiperia on raskas. Täksi vuo<ieksi on tutkimuskohteiksi valitt u ruskosuohaukka ja pikku lokki. J a sil loin ei panssaroimaton lin tumies ehdi tehdä mitää n enn en kuin sekä hä n että pönttöinnosLus kokevat voim akkaan takaiskun ja lämmin veri hulvahtaa alas pitkin korvallisia. jo ll oin luonnonha rrastajan pahin hoppu on helli ttänyt. että jokainen yksi t1äistie1okin on arvokas. Kysely ruskosuohaukan (Circus aeruginosus) ja pikkulokin (Larus minutus) esiintymisestä maassamme Ruotsissa on monena vuonna pyritty kaik kien lintuj enh arrastajien yht eisvoimin selvittämää n tiettyjen harvalukuisten , helposti havaittavien li ntujen esiintymistä maassamme alan aikakauslehdissä ju lkaistujen vetoom usten pohjalla. Edel1) tykset pesimäkannan luotettavaan selvitykseen ov";'lt siis hyvät. Suomen Lintutieteellinen Yhdistys on nyt päättänyt ottaa saman menetelmän käyttöön ja kääntyy asia sa maamme kaikkien lintuj entutkij oiden ja -harrasra j ien puo leen. J onkin moisena vakuutuksena on sentään pöntön kiin nittäminen (6-10 metrin korkeuteen) suojaa vaan tih eäja ,·ankkaoksaiseen kuuseen . S110111e11 U11t11tiet eelli11e11 Yhdistys Suomen Luonnon vuosikirjoja 1953, 1954 ja 1955 on saatavissa ilmaiseksi yhdistyksen toimisto ta, myös postitse (postivapaasti).. Yritykset ovat onnistuneet erinomaisesti. L. Havainnoitsijoita pyydetään pi tämään main ittuja lajeja tarkoin silm äll ä ensi kesänä ja tekemään n iistä huo lell iset muistiin panot. Yliopiston Eläinmuseo, Helsinki). Havaillu yksilötai pariluku ja selvitys siitä. Tarkemmat pesimistiedot: elinympäristö, mahdolliset pesä löydöt, pesin nän onnistuminen jne., pikku lokista myös seurallisuus muihi n lokki lintuihin (pesii ta,·a llisesti na urulokki ta i ti i rayhdyskun nissa). Pöntölle sitten keväällä kiivettäessä (itse en ainakaan oikein ymmärrä sell aista pöntöntekijää, joka ei vaki tuisesti kävisi tarkastamassa, onko asukkaita tullut vai ei ja miten ne vi ihtyvä t ja menestyvät) on pidettävä a ina si lm ät rungon suojassa, pa ljon pannumyssyjä päässä ja vi llapuseroita niska n ympä ri solmussa riippumatta siitä, kuin ka a utio lta metsä kenties vaikuttaa! Monesti ei vii rupöllön pesää lähestyessä vielä ilmene mi tänä elonmerkkiä en ne n kuin pöntön tasalle päästyä jollo in hautova emo syöksyy ulos tai poikasel a lkavat napsuttaa noka llaa n. J a vielä tärkein ohje. lahti tms.). Molemmat ovat harvalukuisia ja helposti hava ittavia lajeja, joi den esiintymi nen lisäksi keskittyy niihin osiin Suomea , missä retkeilijöitä liikkuu eniten. ja kootut tulokset on ju lkaistu "V r Fågelvärld"lehdessä. ovatko linnut varmasti tai luultavasti pesineet ,·a i ainoastaan ,·ierailleet alueella. Vahva toveri on tarpeen kantamaan ja kiireetön a ika. jalla munat vieri vät ja rikkoontuvat. Vastauksissa , jotka tulee lähettää syksy llä Ornis Fe1111ica11 toimitukselle (os
Liittyykö lähteeseen kertomuksia tai tarinoita. Kasvaa ko lähteen luona erikoisia kasveja (näyt teitä voi lii ttää mu kaa n). Mon i lä hde o n jo eh ty nyt seurauksena soiden kuivatuksesta, järvien laskusta ta i liia n lähelle lähdettä kaivetusta ojasta. Suo men Luonnonsuojeluyhdistyksen hall itus on pää ttä nyt tä mä n johdosta ryhtyä keräämää n tilastoa maamme lähteistä. Ta lvipakkasillakin sula na pysyvän lähdeveden tuntumassa nä mä eteläiset kasvit säilyvä t pohj oisimmilla kasvupaiko ill aan . Onko lähde luonno ntilainen vai muutettu kaivoksi. Lähde saattaa oll a nii n nelija lkaisten kuin lin tujenkin ainoa juoma pa ikka koko seud ull a. 187. Suuret lä hteet on merkitty topografik arttoih inkin omalla erikoismerkill ää n. O n vä lttämätöntä, että lä h teitämme ryhdytään tehokkaasti suojelemaa n kaikelta h ävitykseltä. Mitä. Mu tta lähteidenkin olemassaolo on tull ut uh atuksi. (Lähteiden inventointi käyntiin) Lähteet kuuluvat luontomm e viehättävimpiin muodostumi in. Usein lä hteellä on oma nimensäkin , ja jo ista kin on tullut suorastaa n maankuulu ja, ni inkuin Ka nkaanpään Kuninkaan lähteestä tai Ruoveden Ru nebergin lä hteestä ja Ryövärinlä h teestä. Vasta ukset pyydetään lähet tämään osoitteella: Suomen L-uonnonsuojeluyhd istys, Lat1inlahdenkatu 29. M IK .~ ON MAAMME RIKK A I N LÄ HD EP I TÄJÄ. Lä h teiden ja niistä virtaal'ien purojen ranno ill a kasvaa useita juuri niill e ominaisia kasvil ajeja, esim . M uita tie toja (lyh yt ympäristöku vaus, veden lä mpötila erikseen kesä llä ja ta lvell a , jos on mi ttauksia, tiedot vesia na lyyseista jne.) Onko lähteen tuleva isuus uh a ttu. 22, Helsinki. \"asta ukset pyydetään lähettä mään seuraava n kaavan mukaa n ni in täydellisinä kuin ma hdollista (m yös tuh out uneista lä h teistä): Kunta Kylä Talon (kiinteistön) ni mi Omistaja n nimi, ammatti ja osoite Pa ika n (ta i lä hteen) lä hempi nimi J os lähde on merkitty ka rttaan , karttalehden nimi ja ru utu Lä hteen leveys ja syvyys J os lähteestä juoksee puro, mihin se laskee. Monen pello n la id assa on lähde, jota on va nh astaa n käytetty juoma paikkana työm atkoill a liiku ttaessa. Mill ä ta vo in. Yhdistys vetoaa kaikkii n maamme luo nnon ystäviin, nuo risoseuroihin sekä kotiseudullisiin ja muihin jä rjestöihin ma hdollisimman täydellisten tietojen saamiseksi maamme lähteistä, sekä säilyneistä että jo tuhou tuneista. J okainen metsiä samoillu t on saa nu t kokea, mikä na utin to on kesäkuumalla istah taa kirkkaana pulppuavan läh teen viereen ja sammuttaa ja nonsa sen raikkaa ll a, puhtaalla vedellä. lähdesara , linnun silmä, purolitukka ja häpykännus. T iedot eri lä hteistä kirjoite taan e ri liuskoille. Näin on luo ntomme tältäkin osaltaa n korvaa mattomasti köyh tynyt. Moni talous maassa mme saa kaiken käyttövetensä joko luonnonti laisesta tai kaivoksi keh ystetystä läh teestä. Kuoreen pyydetään kirjoittamaan : Lähclekilpail-u. Läh teet ovat todellisia kei tltita luonnossamme. N iiden luota voi aina odottaa löy tävä nsä jotakin erikoista. Syyskuun 15 päivään 1963 mennessä perille tulleiden vasta usten lähettäjien kesken a rvotaan 50, 30 ja 20 ma rka n su uruiset palkinnot. E lä imille lä hteet ovat vielä välttä mä ttömä mpiä kuin ihmisell e. T iedon lähettäj ä n nimi , a mm atti ja osoite J os lä hteestä on va loku via, pyydetään lii ttämää n ne mukaa n. B
Kunkin jäsenhankkijan tulokseen lasketaan kaikki hänen tälle vuodelle ilmoittamansa uudet jäsenet, jotka suorittavat jäsenmaksunsa ennen vuoden päättymistä. hankkijan kohdalle ja tarkkailee myös jäsenmaksujen suorituksia lopputuloslaskentaa silmälläpitäen.. Onnittelumme. Kolmantena palkintona jaetaan Luonnonsuojelun käsikirja tai jokin WSOY:n "Luonnon värikuvasto"-sarjan teos. JÄSENHANKINTAKILPAILU 1962 Viime vuonna suoritettu jäsenhankintakilpailu tuotti yhdistykselle jälleen lukuisia uusia jäseniä, joista monilta kuitenkin jäi kuluneen vuoden jäsenmaksu maksamatta. Linnut värikuvina, Kalat värikuvina, Hyötykasvit värikuvina jne.): Anneli Anttila 13 ( 15) Hannu Laine 13 ( 15) Leo Honko 12 ( 24) Pirkko Launo 11 ( 13) Terttu Vartiainen 10 ( 15) Kaikki edellämainitut voivat kirjapalkintojen sijaan saada yhdistyksen merkillä varustettuja hopealusikoita siten, että lmltakin JO maksaneeltä jäseneltä saa yhden lusikan. mennessä yhdistyksen toimistoon ,minkä vaihtoehtoisista palkinnoista he haluavat. Kaikkien edellämainittujen kesken arvotLu ylimääräinen erikoispalkinto, n . Ilmoituksen voi läh ettää vaikka kustakin h ankitusta jäsenestä erikseen, toimisto pitää kyllä huolen siitä, että jokaisesta tulee merkintä ao. Toiseksi parhaan jäsenhankkijan palkintona on vaihtoehtoisesti jokin Reino Kalliolan "Suomen luonnon kirja"-teossarjan kolmesta osasta / Lintuharrastuskirja / G. 59 uutta jäsentä (lintutai kasviaih einen moniväritaulu, koko 15x25 cm.): Kalervo Eriksson 9 ( 35) Kari Pohjakallio 9 ( 9) Juhani Santanen 7 ( 26) Erik Silvola 7 ( 16) Pekka Borg 5 ( 6) Jarl Excell 5 ( 6) Kalevi Kortelainen 5 ( 17) Kalevi Malmström 5 ( 6) Henry Sormunen .5 ( 5) Eini Tallgren 5 ( 5) Arja Torvinen 5 ( 5) 188 Pyydämme kaikkia tavoiterajojen ylittäjiä il moittamaan 15. 22, jotta he eivät joutuisi turhaan odottelemaan lehden saapumista. Eniten jäseniä hankkinut saa lisäksi pal kintona vaihtoehtoisesti jonkin seuraavista kirjoista: Suuri nisäkäskirja / Suuri lintukirja / Suuri kalakirja / Suuri hyönteiskirja / Suuri kasvikirja / Suomen eläinkuvasto I tai 11 / Maapallon eläinkuvasto / Suuri eläinkirja I tai II tai 111. Seuraavassa palkintoluokittain kilpailun parhaat jäsenhankkijat sekä heidän lopputuloksensa (sulkeissa ilmoitettujen kokonaismäärä): vähintään 50 uutta jäsentä (vaihtoehtoiset kirjapalkinnot: Suuri nisäkäskirja / Suuri Lintukirja / Suuri Kalakirja / Suuri Hyönteiskirja I Suuri Kasvikirja / Suomen Eläin.kuvasto J tai ll / Maapallon eläinkuvasto ): Torsten Silvola loistavalla tuloksella JOO (100) 20-49 uutta jäsentä (Suomen kaunis luonto Suomen luonto vuodenaikojen vaihtelussa / Suomen luonto mereltä tuntureille / kaksi teosta WSOY:n "Luonnon värikuvasto"-sarjasta): Ni ilo Söyrinki 37 ( 70) Vilho Vaarna 24 ( 43) 10--19 uutta jäsentä (Niilo Söyringin "Luonn1msuojelun käsikirja" tai jokin WSOY:n " Luonnon värikuvasto"-sarjan teos, esim. 100 nmk:n arvoinen kamera, lankesi Kalevi Kortelaiselle Riistavedeltä. (Jos asiamies kerää samalla jäsenmaksut, saa hän pidättää tilityksessä keräyspalkkiona JO %, mikäli kerättyjä jäsenmaksuj a on vähintään 5.) Tiedot uusista jäsenistä (nimi, arvo tai ammatti ja postiosoite) on syytä lähettää mahdollisimman pian SLY:n toimistoon, os. Parlingin Hirvimailla / ]. 8. B. Tyskin ja N. Jalaksen 100 huoneknsvia tai kaksi teosta WSOY:n "Luonnon värikuvasto"-sarjasta. H elsinki, Lapinlahdenkatu 29. UUSIEN JÄSENTEN HANKINTA 1963 Luonnonsuojeluyhdistys jakaa taas tänä vuonna jäsenhankkijoilleen yhdistyksen merkillä varustettuja hopealttsikoita siten, että kultakin 10 maksaneelta uudelta jäseneltä saa yhden lusikan
Arktisten olosuhtefden, jokikanjonin pienilmaston ja erilaisten geologisten seikkojen vaikutusta elävään luontoon ja erityisesti kasvimaailmaan valaistaan tavalla, joka saa kasvitiedettä erityisemmin harrastamattomankin innostumaan ja tempautumaan mukaan Lapin kasvimaantieteen erikoisuuksien ja oikkujen pohdintaan. Kymmenisen vuotta on Kevo ollut biologien, etenkin botanistien ja orn itologien jatkuvan kiinnostuksen kohteena. Huomiota herättävät useat erinomaiset nisäkäskuvat, mm. Jonkinlaisena puutteena pitäisin myös sitä, ettei kirjassa ole yhtään kuvaa Kevon latvaosista. "Kevo" on sikäli h arvinainen kuvateos, että siitä ei selviydy selailemalla. Asiapitoisen tekstin tekee nautittavaksi ja helposti sulatettavaksi koko ajan säilyvä dynaaminen näkökulma kuvattavaan. Linnut on teoksessa kuitattu kahdella piekanakuvalla, mikä on kyllä ymmärrettävää ottaen huomioon tekij äin selvän botaanisen suuntautumisen, mutta ei ole oikein eduksi kirjan tasapainolle. Jokilaakson kasvija eläinmaa ilma on Lapin oloissa poikkeuksellisen r ikas. Kevon kanjoni halkoo Utsjoen matalaa tunturirnaata yli puolen sadan kilometrin matkalla. Lisäksi jäykkä pitäytyminen neliömäiseen kuvamuotoon painaa maisemakuvaukseen yksivakaisen leiman. Nämä samoin kuin useissa kohdin sopivasti esitetyt luonnonsuojelulliset näkökohdat antavat esitykselle miellyttävää syvyyttä myös inhimillisessä, voisi sanoa humanistisessa, suunnassa. Valitettavasti kirjapaino on viimeksimainittua kuvaa erityisen kaltoin kohdellut. Professori Paavo Kallion toimittama kuvateos esittelee Kevoa ja sen luontoa ansiokkaalla tavalla. kuva meillä h arvinaisuudeksi muuttuneesta naalista luonnollisessa ympäristössään. Vähiten alkuperäistä raikkau ttaan ovat menettäneet voimakassävyisel ja värien suhteen pelkistetyt kasvikuvat, joissa kirjan valokuvaaja Matti UusiHonko on parhaimmillaan. Kirjallisuutta Paavo Kallio Matti Uusi-Honko: "KevoLapin luonnon tutkimuspaikka" WSOY 1962. Maisemallisesti tarjoaa Kevojoki laajan skaalan jylhästä lumen laikuttarnasta Jouhikosta yltäkylläiseen arktiseen rehevyyteen. Mielenkiintoisia ovat myös tekij än esittämät tiedot Lapin luonnontutkimuksen historiasta. Putkonen SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYKSEN TOIMISTO Osoite: Lapinlahdenkatu 29. Se on myös luettava! P. asioita hoitaa toimistovirkailijamme neiti Eini Saarinen . 189. 22, Helsinki, puh. Ensivaikutelmaa teoksesta tosin huonontaa värikuvien heikkotasoinen painatustyö. Professori Kallion laatima teksti myötäilee joustavasti ja vapaasti kuvia. Viimeksimainitut rajoitukset li enevät Kevon kannal ta välttämättömiä suojatoimenpiteitä " muotiintulon" luontoa autioittavaa vaikutusta vastaan. 6437 19. Suhteellisen lyh yeen esitykseen on saatu mahtumaan uskomattoman p aljon tietoa Lapin luonnosta. Tämä on erityisen valitettavaa, koska tässä on tavallista parempi kuvamateriaali joutunut suomalaisen kuvalaattatekniikan uhriksi. Tavallista pahemmin ovat niinikään kärsineet Kevon maisemia esittelevät kuvat, etenkin kirjan kaksi ensimmäistä. J äsen ym. Toimisto on avoinna klo 9-13 (ei lauantaisin). B. T änä aikana on joen suuhun perustettu T urun Yliop iston Lapin tutkimusasema ja muodostettu Kevon alueesta luonnonsuoj elualue, jonka sään nöissä rajoitetaan vieraspaikkakuntalaisten retkeilijöiden liikkumisoikeutta tällä alueella. Tämän kurun syvimmillä kohdilla on joen pinta parikin sataa metriä ympäröivää skaidia a lempana
On the other hand, in our everyday work th e points of view of nature conservation have rath er been neglected. SU M MA RY "NATURE OF FINLAND" The organ for the Protection of Natu.re Pu.blishers: The Finnish L eagu.e for the Protection of Nature. W e have reason to be satisfi ed with th e work thai has been don e as nature conservation work proper a.11d with its results. A bove everything else building in nature demands an understanding of the great values of nature and a wish to preserve them.. Our hydroelectric plants generally fulfil the aesthetic requirem ents. MEURMAN: " Rakentaminen ja luonto" (Building and Nature). N:o 2 1963 Contents: N IILO SöYRINK l : "Suomen Luonnonsu.ojelnyhdistys 25-vuotias" (Th e Finnish League for the Protection of Nat ure 25 years). 1n Finland modem silviculture is harmful to th e goshawk: /h e birds elo 11ot find enou.gh of ole!, big trees for their nests, and bu.ilt in too small trees th e n esls may fall down . During the severe winter of 1955-6 most of our goshawks died, but the 190 stock was soon restored . In iminha.bited areas, particularl)' in the winter, th e goshawk chiefly eals gallinaceo11s birds and squirrels, but in thiclll)' settlecl areas (for i11sta11ce in Germany) it eats so-ca/led culture species, m.any of which do 11ot belong to th e game birds. SEPPO SULKAVA: "Kanahaukan tulevaisuudesta. OTTO-! . It is to be found chiefly in our nature parils and national pa.rk.s a.nd in the special protected areas of the Forest Administration . The local program drawn up in North Häme shows that representatives of clifferent fields can reach a fruitfu. of th e results it has attained in its work for the protection of natu.re. Th e interests of silvicu.lture, game management, fishery industry and na.ture conservation should be combined into one clear and concrete nature conservation progra.m. Th ere is not much of virgin forest left in Finland. Our country offers good but also many bad examples of the building of suburbs and country villages. URHO MÅ"KIRINTA : "Onnia ainoa vesisaniaisemme" (Pillwort ou.r only waterfern). Many of our new roads are alm.ost a downright outrage on nature, but a change /01· th e better is to be seen . In spite of that it has been able to hold its ground even in relatively thickly settled regions, and its future in our country does not seem. The f1illwort (Pi lula.ria globu.lifera) is af Eurofiean and suba.tla.ntic vascular plant,. Editors: Niilo Sö)1rinki (managing editor), R eino Kalliola, Martti Linkola. v;a N ö KO TVISTO: " Kä)1tännön luonnonhoito-ohjelmaa kaivataan" (A Practical Nature Conservation Program is N eeded). VALTER KELTIKANGAS: "Suomalaisesta a.arniometsästä" (On the Finnish Primeval Forest). A com prehensive survey of the phases of Th e Finnish L eague for the Protection of Natu.re, which celebrates its twenty-fifth a.1111iversary this year, of its forms of activity, anrl. The work of man should be a positive addition to th e landscape, and not a proof of unscrupulousn.ess. PEI TSA M IKOLA : "Neljännesvuosisata luonnonsuojelu.työtä" (Twenty-five Years of Work fo r the Protection of Nature). l understanding. Th e goshawk is severely purrned in Finland. Th e oldest forest is to be fou.nd in the la.ke islands (partiwla.rly in those of Lake Ina ri), in islets of fo rest surrou.nded by peat land, in th e valleys of th e open fj elds, and in the interior pa.rts of expanses of moist forest la.nd, because forest fires have not easily rea.ched such pla.ces. Such a forest is ca.lled c l i m a x forest. very gloomy. The writer 111 entions the innumerable m eans by which the building activity of ma.n can be made to harmonize with nature. kulttuurimaisemassa" (On the Future of the Goshawk in the Cultivated Landscape). ln a forest which is lwndreds of )'ears old a.nd which has been allowed to develop ttndistu.rbed by fo rest fires and hum.a.n m easu res the biologica.l stru.ggle between the different tree species is over, and the composition of the fo rest has rea.ched a well-established equilibrium. Th e goshawk is a species that adapts itse// exceptionally well (this has been establish ed through some investigations carried oul in Germany), and its capacity for reproduction is great
The Crested Newt has bean found within the boundaries of Finland only in th.e Aland lsles and recently in Saari, SEFinland (about 61°40'N). Th e red-flanked bluetails seen in our country have ali been male, and th eir appearance may be regarded as a prolongation of the spring migration. 191. During the congress excursions he had an opportunity to familim·ize himself with the magnificent parks of Yellowstone, Grand Teton, Mount Rainier and O1,,mpic. Tn Karkalinniemi we find the biggest linden stand in Finland, an abundant occurrence of oaks and a rea/ jungle of hazels, etc. Of rare insects the Central Europcan butterfly species chlorocystis coronata should be mentioned. The abundance of the species in the 45 sqkm large Kukkia is surprisingly high, and it has been found in two small near located lakes, tao. Th en the association of the students of natural sciences, "Symbioosi", started a newspaper controversy for the putting of the region imder th e protection of the law. Last summer lhe writer visited the Unit ed States and there attended the first Nationa l Park Conference in the world. Th e writer,s study has been made in the years 1958 -62. In /ormation concerning th.eir distribution in Finland is scarce. RETMA PlETILX· "Miten Suomi rakentaa" (How Finland Builds). The morphology, geographical distribution and natural history of the Common Newt (Triturus vulgaris) and, to a lesser ex tent, the Cresled Newt (Triturus cristatus) are described . After the common excursions he also went to the national parks of Yosemite and Grand Canyon. After this representatives of the learned societies appealed to the prime minister, and the State bought the area in order to put it under the protection of the law and make it into a nature park. Th e main part of the species pass the winter as far away as on Formosa and the Riu-Kiu Islands. The plant society in which the fern grows is mesotrophic. The new Finnish residential areas are not beautiful, charming, well adapted to the surrounding scenery, nor nationally original. M IKKO LAAKSO: "Tarinaa Karkalinniemestä" (The Story of Karkalinniemi). Few of our naturalists are sufficiently interested in amphibians and reptiles to substantiate adequate knowledge as to their distribution and habits. REINO KALLIOLA: "Koko kansan h)>ödyksi ja iloksi" (USA :n kansallispuistoista) ("For the Profit and Pleasure of the Whole Nation". The natural scenery of these parks is described in the article, and an account is given of the possession and management of the national parks and national forests of America. The acidity of the lake bottom is slight and the water is circumneutral. Th e western limit of its regular area of spread is th e River Pechora. Now a sound dissatisfaction with this state of things has arisen in wide circles. The region of groves of Karkalinniemi in Southwestern Finland, in the calcareous area of Lohja, is a botanically valuable example of "Central European" nature in our coutry. Th e Common Newt seems to be frequent in southern Finland, but it has not been. An idea/ Finnish art of building should be created through th.e united action of wide circles of citizens. On lhe national parks of the U.S.A). l n Central Europe the species is oligotrophic and acidophil. 1n Finland it has been found about 30 times, but its nesting here has not been established. The greatest rarity among the plants in the area is chephalantrea rubra. The red-flanhed bluetail is a bird of the Siberian taiga area. Owing to th e severe winter and the effect of th e ice in the shore-belt the pillwort thrives h ere only mbmerged . 1n Finland th e red-flanked bluetail seems to favour either old, vigorous coniferous foresls or the stunted tree-limit forests on the high hills of Northern Finland. Our new suburbs are by no means idea[ soltttions, and the new villages are generally uglier than the old ones. found be)>Ond Kristiinankaupunki, (Kristinestad), Jyväskylä, Kuopio and }tmka (about 63°N). In 1961 it was intended to build a village of summer cottages there. which was found in Finland for the first time in 1933 in lake Kukkia in South Häme. ANTO LEIKOLA: "Tlesilisko" (The Newt). MATTI HELMTNEN: "Sinipyrstö taigametsien laulaja" (The R ed-flanked Bluetail the Singer of the Taiga Forests). Th e point is !he northernmost in Europe. The male seems to demand an apen view from his singing place
The writer is examining the relation of the people of times gone by to the barren northern landscapes. 3: II, 1), 2) Satakunta and Southern Pohjanmaa (Il, 2), 3) the Northern Coastland of the Gulf of Bothnia (II, 3 ). Th e fluctuations in the stocks of game animals follow th eir own complicated laws. Th e small raised bogs are drier than the great ones. The central part may often be morphologically divided into marginal zone (Fig. 1: c). The mosses of Inn er Finland are unilaterally sloping. One of the first to understand the fjeld scenery was Carl von Linne. The southern· most complex type is called the raised bogs of . The area of kermi raised bogs may be divided into three sub-areas: 1) the Southern Coastland (Fig. ln 11ature there is a balance between th e prey and the beasts of prey. With mosses the author means mires which have a central ombro· trophic part (Fig. Thery are domed (Fig. PENTTI LINKOLA: "Petoeläimet ja riistan· hoito" (Beasts of prey and Game Management). Besides, it would be time, in principle, to altain such a level that it would be understood that every creature has the same right to live. 6) the highest area of the centre. ln Finland the gos· hawk is not protected. "Luonnonsuojelun työmaalta" (From the work-field of nature conservation). Great raised bogs of this area are morphologically level (Fig. Be· sides the hollows we see pools, tarns and bare peat hollow-pools. "Kirjallisuutta" ( Literature ).. SEPPO EUROLA: "Suomen keidassoista" (Mosses of Finland). l n nature the following rnle holds good: little game few beasts of prey, much game many beasts of prey. Th e predominant mire type is C a l l u n a S p h a g n u m f u s c u m C lado n i a pine swamp (the pines are low); the hollows are small. Th e mosses are characteristic of the southern half of Finland (Fig. Archipelago Finland (Fig. Because of the pursuing of the goshawk many a protected hawk, tao, loses its life, taiten for a goshawk. 2: b; 10). A. The kermi raised bogs of Coastland Finland (kermi 1s u longish hummock bank of the moss) are our most characteritsic mosses (Plate 3: Il). 3: 1Ill). 8). MARTTI LINKOLA: "Ultima Thulen maisema" (The Landscape of Ultima Thule). Th e moss area of Inner Finland may be divided into (Fig. Only the beasts of prey that benefit too much by man (for instance foxes) and cats and minks run wild can disturb this balance. ln the north, outside the area of mosses, we may also meet with eccentrical mosses, which are, however, much rarer than the aapa and palsa mires characleristic of this area. 3: III) the sub-areas of 1) Lake Finland and 2) Northern Karelia. 3: I; raised bog = "high moor"). Through the influence of Rousseau a positive view of the wilderness scenery became prevalent, but Lapland romanticism pro· per did not arise until late in the 19th century. Within this area there are three mire coplex types. The kermis are higher than in Archipelago Finland, and they are C a l l u n a Sphagnum fuscum Cladonia pine swamp (plenty of lichens and pines). Castren wrote as late as in the eighteen thirties: "Even the most beautiful landscape is like a dead body if it shows no trace of the work of human hands." The admiration for the landscapes of Lapland which is so general nowadays is perhaps connected with the general aesthetic ten· dencies of the period. The famous Finnish scholar M. Lapland's own inhabitant, the nomad living on reindeer, does not look at his landscapes with the same eyes as the traveller. The beasts of prey cannot destroy the stocks of game birds, for they take that surplus of game which belongs to the natural order. 1: 2-4 ), and the kermis surround concen trically (Fig. 1: b; 8 with C h a m a e d a p h ne) and centre (central area of the moss; Fig. The aesteh etic appreciation of them is a relatively young phenomen; to a towns· man of the Middle Ages, for instance, the wilderness was like a nightmare. 1: 1, 5, 6) and they occur only in the oak zone of our country . 2: c) surrounded in many cases by marginal fen or lagg (Fig. The killing of the goshawk should be permitted only in the winter, when the other hawks are in soul• hern countries. The observations of the red-flanked bluetail in Finland have ali been made between the years 1949 and 1959. In the centre of a level raised bog we see great hollows and longish low, winding hummock banks with C a l l u n a and S p h a g n u m f u s c u m. The centre of the moss may be Em· p e t r u m S p h a g n u m f u s c u m pine swamp, or it may have !tennis and hol· lows (eccentrically built moss; Fig
Kangask. · ...... !14:, nahkaselk. _,,.t· -, i ·~-. OLAVI HILDEN BJöRN URSING RETKEILIJAN LINTUOPAS Retkeilijän kalaoppaan rinnakkaisteos. 860 sivua, 54 värikuvaa ja 510 teksti• kuvaa. 800 sivua, 25 värikuvaa ja 79!1 teks1ikuvaa. Porvoon Kirjapaino Oy. Porvoossa 1963. . 48:-, nahkaselk. . Kangask. 244 s. 40:-. 315 lintua värikuvin, !124 lajinkuvausta. 58:-, nahkaselk. 52:-. SUURI KALAKIRJA SUURI LINTUKIRJA SUURI NISAKASKIRJA 339 sivua, 52 värikuvaa ja 192 tekstikuvaa. SUOMEN LUONTOA ESITTELEVIÄ SUURTEOKSIA otava SUURI HYÖNTEISKJRJA 655 sivua, 16 värikuvaa ja 374 tekstikuvaa. 102 värikuvaa, 89 Iajinkuvaus1a. Kangask. 65:-. 34:-, nahkaselk. KÄTEVIÄ KÄSIKIRJOJA L. 120 s. 6:50. Nid. Kangask. 40:-. Kangask. KOLI BJÖRN URSING RETKEILIJAN KALAOPAS Esittelee kaikki maamme kalat, matelijat ja sammakkoeläimet. 4:50, kangask. 7:-
1863 1000 KIRJOITIAJAN JÄlTILÄISTEOS SUOMEN SANA Kansailiskirjallisuutemme valiolukemisto tähän mennessä mittavin kansallinen suurteoksemme. SUOMEN SANA ilmestyy 24 osana neljän vuod~n kuluessa. ,,.. 15:, nahkaselk. 19:50. Se tulee sisåltämään 14 000 painosivua 1000 kirjoittajan persoonallista tekstiä 400 vuoden ajalta sekä 1000 kuvaa, niistä 150 kokosivun monivärijäljennöksiä Suomen taiteen parhaiden edustajien maalauksista. 1964 1865 WSOY 1966 196. 3 osaa valmiina. Hinta osalta kangask