1964 6 mk . • Sivun ylälaidassa kuvattu SLY:n merkki on saatavissa myös kauniina ja arvokkaana hopeisena rintamerkkinä. SUOMEN L UO NN O NSUOJEL UYHDISTYS Helsinki, Lapinlahdenkatu 29. Paavolain en: Karhu itseoikeu tettu isä ntä 56 Teuvo Suominen : Metso soi 59 Jol.1t11 T ast: Lap inmyyrä K irjal Ii suutta eläimistömme 68 Urpo H uhtanen, Mikko Kilp i, Mart ti Montonen: Lapinkorpi li9 Joutsentutk im us L1101111onstwjelu11 t)'ö111aalta iO u usia luonnonsuojelualueita ja rauh oitettu ja luonnonmuistomerkkejä 70 Lehtokasvillisuu s ja viimeiset luontaisilla kasvupaikoilla kasvava t jalot lehtipuut vaarassa 70 Tarvitaanko rantalakia. R ei no K a 11 i o 1 a, kand. Jäseneksi ilmoittautuminen (nimi, arvo tai ammatti ja postiosoite) kirjeitse tai puhelimitse. Merkin voi noutaa toimistostamme tai tilata postitse, jolloin se lähetetään postiennakkona. Jäsenmaksu peritään aikakauslehden lähetyksen yhteydessä. SISXLTÄ Ä: 37 '.\'iilo Söyrinki : Lapin kasviharvinaisuudet vaarassa .JO J ouko Piirola: Lemmen joen kansall ispuistoon tu tust um assa -19 E-P . Jaetaan Suomen Luonnonsuojeluyhdistyk• sen jäsenille jäsenmaksua vastaan . Tilaushinta v. Pekka Putkonen . Postisiirto 6882. Puhelin 643 719. 22. Toimisto avoinna arkisin (paitsi lauantaisin) klo 9-14. Valok. Merkin hinta on 3 mk 50 p .. M a r t t i Linko I a (toimitussihteeri). N i i l o S ö y rinki (vastaava), toht. 5 mk 3 mk 100 mk Toimitus: prof. 71 O ttei ta Su omen Luonnonsuojeluyhdistyksen toimintakertomuksesta vuodelta 1963 74 Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen vuosikokous 1964 75 ]äsen hankintakilpailu,1 1963 tulokset 75 Summa,y Kansiku\'a: Kurjen (Grus grns) poikanen karhunsammalmättäällä. Tilattaessa mainitkaa haluatteko merkin mutterivai neulakiinnityskellä. Vuosijäsenmaksu Opiskelijat ja koululaiset Ainaisjäsen • SUOMEN LUONTO Ilmestyy 4 kertaa vuodessa. B
Monet muut tunturikasviemme menneisyyteen, levinneisyyteen ja eko,iogiaan liittyvät kysym ykset ovat samaten lopullista ratkaisua vailla, niin paljon 37. Tuntureitten pohjoisrinteillä nietokset saattavat säilyä aina pitkälle heinäkuuhun saakka. Pitkää kasvukautta vaativa,t kasvit eivät sieUä tule toimeen, vaan niiden on väistyttävä !lyhyeen kesään mukautuneiden Lapin lajien tieltä. Tämä olettamus ei kuitenkaan ole vielä tuHut kiistattomasti todistetuksi. Sieltä löytyvät nuo viehättävät, harvinaiset Lapin kasvi,t, joiden nä!keminen luonnollisessa ympäristössään on unohtumaton elämys jokaiselle luonnon ystävälle. Kesä jää siis siellä paljon lyhyemmäksi kuin eteläisissä maakunnissamme, sillä syksy puolestaan tulee siellä aikaisemmin kuin etelässä. Sini.vuokko, imikkä ja näsiä kukkivat, ja peipot, västärä!kit ja monet muut ikesälinnut ovat jo saa:puneet pesimäpaikoilleen. Toiset ovat rajoittuneet pelkästään arktiseHe a-lueelle tai vain osaan siitä. Lyhyt ,kesä on ensimmäisiä syitä Lapin luonnon omafaatuisuuteen. Joidenkin lähimmät löytöpaiikat Fennoskandian ul,kopuolel,la ovat kaukana Aasiassa tai Ameri,kassa. Kullakin tunturikasvilajilla on oma historiansa. Mutta Lapissa lumi peittää vielä maan ja kevät on vasta aLkamassa. Varsinkin varjoisat pohjoiset kallioseinämä,t ja lumiviipyrnien sulamisvesistä kosteat rinteet ovat todellisten tunturikasvien hallussa. N:02 1964 23 VUOSJKERTA SUOMEN LUONTO SUOMEN L UO'\/NONSUO JELUYHDISTYKSEN JULKAISU Lapin kasviharvinaisuudet vaarassa NIILO SöYRINKI Kevät on tätä kirjoitettaessa maamme eteläosissa parhaimmillaan. Mitä ylemmäksi metsänrajan ohi tuntuTiUe noustaan, sitä vähemmän on jäljellä tuttuja etelän kasveja. Jotkut niistä tavataan laajalti Pohjoisnapaa ympäröiviHä alueiUa Euroopassa, Aasiassa ja Amerikassa ja kaukana Huippuvuorilla ja muilla arktisilla saarilla saakka sekä vielä Alpeilla ja muualla Euroopan ja Aasian vuoristoissa. Ennenkuin kunnolla huomaammekaan, kesä on täydessä voimassaan. Ainakin osa tunturilajeistamme lienee säilynyt viimeisten jääkausien yli Atlantin tai Jäämeren rannikon jäätiköitymättömissä turvapaikoissa tai Kuolan korkeiJla tuntureilla
Varsinkin jos heidän kasviprässi nsä on äidin tai isän hoidossa, kerätään sii'hen tarmokkaasti tuntureitten kasviaar-teita opettajan ihmeteltäväksi. Valok. Lemmenjoen kansal lispuistosta. Tunturien lumiviipymien äärell ä viihtyvät kasvih arvi naisuudet. kuin juuri ne ovat tut 1 kijo i·ta -kiinnostaneetkin. Näi n tulee hävitetyksi juuri sitä Lapin luonnon omalaatuista viehä,tystä, jota varten toiset nimenomaan sinne matkustavat. Vakinaisten liJJja-autovuorojen lisäksi tuovat tuhannet ja taas tuhannet ku-1-kuneuvot nii-n oman -kuin muidenikin maiden kansa·laisia näkemään Lapin luontoa ja sen kesäyön ihmeellistä a-urinkoa. Vain pieni osa näistä Lapin matkustajista lukeutuu todellisiin luo,'rnon harras tajiin. Monet eivä t paljonkaan ymmärrä tai edes haluakaan tietää 5iitä ihmeeMisestä luonnosta ja maisemasta, jonka ·halki he ennätysvauhtia kiitävät yöpymispai•kasta toi seen. T ämä ei kuitenkaan ole vielä pahinta. Tavallisesti otetaan Lapin matk all e mukana kouluikäiset lapsetkin, joiden -kesävelvollisml'ksiin ehkä kuuluu kasvien keräily. Mutta hekään eivät ehkä saa,ta olla huomaamatta kerran tunturin kupeelle pysähtyessään jotakin sielikköä, lapinvuok.koa tai muuta oudon näköistä kukkaa, jonka voi ternmata matkamuistoksi tai muuten vain kohta pois heitettåvä:ksi. 38. Kun kymmenet tuhannet turistit näin kesästä toiseen pysähtyvät samoilla paikoilla ja nyhtävä:t oman vaikkapa vähäisenkin osansa tunturin kukkatarhasta, on ainakin näkyvimpien lajien ko htalona ennen pit 1 kää täydellinen katoaminen paiikalta. Mutta Lapin kasvi t eivät kiinnosta vain kasvitietei.Jijöi-tä. Jouko Piirola . Useimmille heistä Lapin retki on enemmän tai väihemmän muotiasia, sensaatio, jonka kokeminen kuuluu ajan hengen vaatimuksiin. Koh ta kesän tultua :likaa Lappiin vyöryä todellinen matkailijoiden virta, jonka rinnalla kevättalven hiihto!omailijoiden pa,Jjous on vain vähäinen etujoukko. Lapin -kasvimaa ilma antaa jatkuvasti kiitollisia aiheita tieteelliselle tutkimukselle
:Meidän tunturikasvistomme on kovin köyhä esim. Skandinavian tuntureihin verrattuna, koska tuntureita on meillä paljon vähemmän ja ne ovat matalia ja pääasiassa karuja graniittivuoria. kasvit sekä peltojen ja puutarhojen rikkaruohot, joita koulutunneilla käsitellään. Vi.ime aikoina muotiin tullut kivik,kopuutarhaharrastus on myös uhkana tunturi1kasveiUe. Koululaisten vanhempien kasvienkeräilyinnostus johtuu usein sii,tä käsityksestä, että harvinaiset kasV1it ovat arvokkaampia oppilasherbaariossa kuin tavalliset lajit. Suuri osa harvinaisista tunturilajeistamme onkin kokonaan rauhoitettu, mutta rauhoittamattomiakin ,lajeja olisi yhtä hyvin varjeltava tarpeettomalta hävitykseltä. On kuiten1kin muistettava, että tunturikasvit eivät yleensä säily kauan hengissä varsinkaan etelä-Suomessa, onpa niitä sellaisiakin, joita ei ole koskaan saatu viihtymään puuta·rhoissa. Tämä on kuitenkin aivan väärä luulo. Kun usein ei edes tunneta, onko jokin laji rauhoitettu va·iko ei, olisi parasta jättää kaikki Lapin kasvit paikalleen niin meidän kuin tulevienikin tuntureitten ·kulkijoiden yhteiseksi iloksi ja nautinnoksi. 39. Opettajien pitäisi selvittää tämä riittävän tajuttavasti sekä oppifaille että heidän vanhemmilleen. Niiden kasvimaailmaa on sen vuoksi sitäikin tarkemmin suojeltava. Harvina-isilla Lapin tai Ahvenanmaan tai jopa ulkomaiden kasveilla ei heille ole merkitystä. Olen löytänyt tällaisesta oppifaan äidin harrastusnäytteestä kaikkein arvokkaimpiakin, luonnonsuojel ulai n nojalla kokonaan rauhoitettuja tun turikasveja juurineen irti kiskottuina siis lajeja, joihin koskeminen on jo tieteellisistä syistä ehdottomasti kieJ.letty. Monet kauniskukkaiset, matalakasvuiset tunturi 1 kasvit näyttävät erinomaisen sopivi·lta tähän tarkoitukseen samoin kuin alppi,kasvitkin. Näin tehdään korvaamatonta tuhoa Lapin kasvimaailmaHe, jonka säilymistä maJ1dollisimman kos,kemattomana m eidän olisi kai 1 kin voimin varjeltava. Päin vastoin koululaisten pitäisi kerätä ja oppia tuntemaan juuri yleiset metsien, niittyjen, rantojen jne. Näin päästäisiin tästä harhaan joutuneesta keräi,Iyi.nnostuksesta L apin matkojen aikana. Niiden ottaminen tähänkin tarkoitukseen on siis luonnon köyhdyttämistä, jota ei pitäisi ne:hdä. Keski-Euroopassa on pitänyt ruveta poliisivartioin suojelemaan kauniskukkaisia vuoristokasveja kivi 1 k1kopuutarhojen laatijoilta
Kaaren muodostaa joukko erillisiä tunturiryhmiä. Ajamme halki muutaman kilometrin pituisen Sotkajärven, vedämme varmuuden vuoksi veneen ylös pienestä nivasta, s•itten laskettelemme kiemuPtelevaa ja matalaa Lemmenjoen osaa, joka on juuri Joenkielisen, ensimmäisen komean tunturin juurella, tulemme HäPkäjärveJ. Lemmenjoki on kovin houkutiteleva kulkuväylä. Kesän mittaan jouduin pakosti tutustumaan puiston oloihin ja sen retkeläisiin. Ehkä sentään Saarisel1kä eräiden pääväylien luona tarjoaa samantapai~ta näh,tävää. Olemme jo Inarista käsin ti-hmneet oman veneen v•almiiksi ,käyittöön Njurgalahdessa; lastaamme ,tavarait, täytämme tankin ja pyräytämme mootitorin käyntiin. Lemmenjoen kansallispuistoon tutustumassa Jouko Piirola Ne retkeilijät, jotka ovat käyneet Inarin lapissa tietäväit, että Inarijärven alan,koa reunus,ta:a etelässä, lounaa6Sa ja länneS1Jä tunturikaari. Eräät kulkijat näyttävät kyllä o1evan vanhoillisesti airojen kanna.lfa,.Ja epäHemät,tä siten näkeekin enemmän jm.ivarren luonnonelämästä, mut,ta maassa maan tavalla ... Auto kulkee Njurgalahteen, Lemmenjoen rantaan saakka, aivan puiston lähelle. Olemme nyt "kulttuurin etuvaniopaikalla", tarikemmin sanoen 40 retkeilijäja turistielämän kesikellä, joka ainakin Pohjoisja Itä-Lapissa lienee vertaa vailla. Tulin vali,nneeksi erään näistä, nimittäin Marastotuntureiden Viipustuntureiden ryhmän joheenkin perusteellisen tutustumisen kohteeksi. Monet retkeilijät ovat huomanneet, että ·kansal'lispuistoon tutu6tuminen sujuu ihanteelLises,ti, jos käytetitävi~ä on vene. Hauska sattuma oli, että Lemmenjoen kansallispuisto osui kokonaan tutkimusalueeni sisäpuolelle. Tarkoi,tus oli nim.iittäin heng.iuää tuon tun tur.ialueen ilmaa s-i'ksi, kunnes tuntureiden kylkiin piirtyne.isitä ja jokilaaksoihin muodostuneista jääkauden jäljistä olisi kertynyt kyHiksi havaintoja lisensiaa.t:titutkiielmaa varten. Astumme autosta Njurgalahden postin luona, josta rantaan on vain muutaman askelen matka. Oleskelu alueella tapahtui kesällä 1962. Kansallispuiston alueelle pääsee kesäaikaan parha,i-ten Inarin kirkolta postiautokyydillä. Se johtaa au-toti,en päätepisteestä mukava,na venetai kanoottireitt.inä tuntureiden väliin puistoalueen keskelle
Asiantunteva suomalai nen retkeilijä joutuu nyit ristirii,taan, joka alituiseen toisituu, jos pitempään alueella v~ipyy ja antautuu puheisiin ulkolaisten kanssa: ·kullankaivajat ovat hyvin vieraanvaraista väkeä ja pitävätkin kaivuupai·koiHaan käyviSJtä retkeläisis,tä, mutta jos samana päivänä saittuu käymään ensin muutamia suomalaisia, sitten kuusi saksala•ista partiopoikaa ja sitten vi·elä parikymmenpäinen saksaolainen opettajaretkikunta, ni•inkuin joskus voi voi käydä, niin ... kirjoittaja. . Mutta kulta-alue painaa va hva/11 leimansa myös kansallispuistoon. Kultamiehille onkin kehiititynyt vuo,sikausien kokemu'ksesta tode'llinen maailmanmi-ehen ote ja tottumus turistien käsittelyssä. Kulii'ankaivuualue ei kuulu kansallispuistoon, s•e on erotettu vana vasten pois luonnonsuojelua1ueesta, jonika muoto siii1tä syystä on rnoruipolvisen kulmikas. . Valok. Tällä lailla järvet ja niiden väliset lyhyet jokiosuudet vuorottelevat. le, si·tten H ärkänivaa ylös, eteen avau,tuu pi:tkänomainen Ravadasjärv,i . Kultaalueell·e on mentävä puiston läpi ja useimmiHa retkeilijöillä onkin kulfan41. Näkymä Härkänivalta. Useimmilla alueelle tulijoista on jonkinlainen käsitys tunturimaasitossa asuvista kullankaivajista ja he ovat kiinnostuneita saarnaan s<elviUe -tien kullan kaivuupaikoille. Muodostuu helminauha, joka ylhäältä lentokoneesta katsoen ka.tkaisisi mel'kein suorana viiruna Marastotu,ntureiden ja ViipuSJtuntureiden muodostaman ryhmän
Mairtti Linkola-. Tai: "Tutun kulitamiehen kämppä pi:tää käydä siJvoamassa". Va'lok. 42. Nyt on vielä kuiltaimies-t:en ääni ja elämä talletet:tavissa, ehkä myöhemmin, kun lk.ullankaivuu on vaipunut historian muis,tojen joukkoon, voimme palata asiaan, ilmoitti hän toivorikkaas:ti. Joku ehkä suori-ttaa tieteellisiä tutkimU'ksia. Hyviin monelll'a kulbjalla on jokin erikoisaslkare tai tehtävä toimitettavana: "Pitää sitä käydä ka,tsomassa, vieläkö kotkan pesällä on tänä vuonna asUltusta". Muuan kul1ankaivaja se],i,tti hiukan sekavin tuntein, että hän rupeaa olemaan tunnettu henkilö jo Kes1k,i-Eurooppaa myöten. Laavu:n -kun pystytän ,tuonne Ravadaspää'lle selän taakse ja vedän turkin nis·kaan, niin jo rupeaa kankaalle yhtä ja t:ois,ta syntymään, vakuurtJtå hän asian1tuntevalla äänellä. Hänes,tä on ~lmes1tynyt kuvia us,eissa Saksan aikakauslehdissä. kaivajien näkeminen paamaarana. Tukevas,ti oli varustautunut se ikulta-a:lueege matkaava mies, jolla oli elokuvausikone, ääni1tyslaitteet ja kaiksi po~kaa apulaisina. "Tänä kesänä kävi taas pari saksalaista filmaajaa, jotka kuvasivat kaiken edes mukavuuslai:t:os'ta unohtamatta!" Kullankaivajan kämppä Kaarreojalla. Seudun kieltämätön luonnonkauneus on houkuDellut myös tai,teilåjoi.ta, joista muuan oli "vasta kahdeiksaitltatoista kesää Lapissa" 1962 ja ilmestyikin sitten seuraavana kesänä taas pensseleineen, maalamsjalus,toineen, turkkeineen ja laavukankaineen
Pivkissä jokiveneissä on miehiä, naisia ja lapsiakin. Melko tasainen ylänkö on vanha muodostuma, johon joki.Jaa:ksoJen on täytyny,t muodostua paljon ylängön synnyn jälkeen. Lemmenjoen pinnan yläpuolell:a. Vain poronvasojen merkinnän aikaan juhannuksen ,tienoilla tulee Njurgalahdesta, Menesjärveltä ja Aivihjärveltä monta venekuormll!l!ista paikkaikuntalaisi,a 1kansalli6puiston a1ueen halki. Lieneekö Suomessa toista paiikkaa, jossa maasto parin kilometrin mait,k,alla nousisi tällaisen määrä:n. Lähdemme merkintäjoukon muk,ana kipuamaan ylös Viipus,tunturin äklkirinnetitä, mikä panee jokaisel:ta palkeet puhaltamaan. Alueella on aivan 4ähekkäin monta rotko-laaksoa, jotka ,kaik 1 ki kokoontuvat Lemmenjokeen. Koko laitvahaarasto on selväsiti [eikkau'tunut suhteelli'sen ,tasaiseen tunturi.pintaan. Hyvin onnistaakin sitä ret>keilijää, jokia salltwu merkirrtäaikaan Lemmenjoelle ja pääsee läheltä seuraamaan työn kulkua,. Erään syyn laaksojen jyrkkyyteen voi 1 löytää l,atvalaaksoJen tienOO'ta lähemmin ikaitselemaHa. Vasanmerkintäaidoista toinen on kansallispuisiton ulkopuolella Miessijoen latva'lla ja toinen Morgam Viipuksen lounaisipuo'lella, Salli joen latva11a. Mukaan sopii tavaJ1'Iisestii aiinakin muutamia turisteja. Vaijoki, Suopasautsi,ssa vil:ahteleva voimakas puro ja muut Lemmenjoen btvahaamt virtaavat jyrkissä, a:ivain rotkomaisiissa laaksoissa, joiden yli kulkemisen voi matkan päästäki n arva 1 ta vaikeaiksi. Jyrkkiä rotkolaaksoja Morgam Viipuk'Slell huippu, jonka lähellä is,tumme, on tarkasiti sainottuna 450 m. Näi'llä seuduilla on Lemmenjoen monihaarainen latvalaa:ksosto. Paikkakunnan omat · asukka:ait jäävä:t tämän re~kei1ijäruru;auden keskeflä tietysti vaTjoon. Muutamat Lemmenjoen laitvahaaroista ovat täydellisesti puhkoneet tunturialueen. Nyt olemme nousseet Lemmenjoen ll!htaas,ta laaksosta ja silmäilemme avaria näkymiä. Niinpä Lemmenjoen päähaara lähtee Lemmenjärvestä, joka on lounaisella suoahueella tunturien takana. Kwvait uomat ovat nimittäin paljon puhuva todistus jääkauti'sten su43. Morgam Viipuksen -laelta on erinomll!isen hyvä näköala yli Marastoja Viipustuntureiden. He nousevat niiin ylös Lemmenjokea kuin veneellä pääsee, al!ueen korkeimman tunturinhuipun, Morgam Viipuiksen juureHe saakka. Tä:mä lähtee perä,ttäisten, pi.rkien ja kapeiden järvien muodostamana helminauhana puhkaisemaan tunturiryhmää. Lemmenjoen laitvaihaa:roihin kokoorutuu nimittäin suuri määrä kuivia uomia, joiden arvaiamme syntyneen joslkus .toisenLaiisten olosuhtieiden vll!llitessa. Lounaassa nä:kyvä:t jyrkät jdkiJ,aaksot vetävä:t heti katseen puoleens.a. Ei tarvitse olla kovin paljon perillä geologiasita ja maisemanmuodostu'ks,en J.aeista huoma,tiakseen, että jokilaaiksot ja tasainen tunturiylänkö, s,kiaiidi, ova:t sangen vastirkohtaisia muodostUJII1ia. Polku lähte venetien päätepisreestä, Morgamin Haminasita, kapuaa lähelle Morgam Viipuksen huippua, kääntyy tuntUTipalj,akkavyöhy,klkeelle tultuaan kohti SaJ'lijoen latvaa ja ottaia päämääräkseen parin kilometrin päässä näkyvän poroaidan
Vedet ovat virranneet meil1kein vaakasuorissa lievevirtauomissa, •kunnes ovat hakeutuneet niiliin muutamiin jyrkkiin jokilaa•ksojen päihin, jotka olJvait kO'korraa,n puhkaisseet tunturin massiivin ja luoneet läpikutkutien myös sulavesiHe.. Kurujen muodot erottuvat selvästi. Jääoikikö nojas•i tunturikaiarta vastaan ja Oähetti ti,etenkin suuliin salpautui sulaVle&iä, jotka eivät päässeet heti virtaamaan poispäin ,marunerjääitikön reunasita. Nykyisessä maiil'.emassa voi selvästi erottaa kokonaisen jourkon mannerjää,tikön ja tunturin välissä kulSyksyllä lehtien lähdettyä on alueen geologinen historia parhaiten luettavissa. Valok. laiv,esi,en tyiiMä. Loivasti lounaaseen •kohoava111 ,mannerjääitikön jia vaista:sisa olevan <tunturin vä44 kieneiden sulav"esien kuluttJamia uomia. Martti Linkola. Helppo on kuvi1teHa tunturiryhmästä lounaaseen olevane suoalueelle myöhäisjääkauti•s·en mannerjääti•kön reunaa. ren määrän sulaves•~ä vasta paljasitunutita maastoa uurtel<emaa n. Lemmenjoen laitvahaarojen rtienoilla muodostuiva,t olosuhteet sulavan manne11jäät,ikön reunaHa huukain ,erikoisiksi
Maisemassa havaittavien merkkien perus,tooNa voi selv:ästi nähd ä, miiten vetäytyvän mannerjää,ti1kön re una on asteettain alentunut ja jättärnyit nyky,isien retkei,Iij än i-hmetiel1t·ävä,k,si kolkon a-isen rykelmän a11ekikaisi.a uomia. Vas·ba a-iivan suuosassaa,n R avadasjoki putoaa äkkikönkäänä Lem,menjokeen. Kurun alap äässä on jä:Heen olaut jää vas,tassa, ,,es,i on purkautunut jään päälle. KalJiioperän ralkoi'hiin haikeutunut vesi on jäätyessään muodostanut välk.ivahvoja ki,iloja, jotka ovait ,inoå•titaneeit suur,ia lohkareita. Tu.ntur.imaaiilman i,Lmaston erikoisuudet, el'iimerlki1ksi voimakkaat lämmönv.a:ih-telu t kesäl!lä ovat sitten jääkauden jäl:keen ai-k,ailai.Jla muovain'l11oot kurujen seinämiä. Voimakkaat vedet ovat arv-avtava1Sti jyrkentäneet jOl'k,ila,akSOJjen pohjaosia. Varmaan mannerjäätilckö, joka os•alitaan on o'1'lut 45. Näitä on kasoittain va'1runut kurujen pohji'l'le. Viipyvät lumilaikut edistävät senvuOlksi tlohkareiden irtoamista. Vi,elä voi nähdä erään Lemmenjoen lawalaa'ksoooon syrutyä selvi.t,täiVän erikoisu,uden. T unturimaiseman synnyn merkkejä ViipustJtmturi1t.a voi nähdä muåoakin merkkejä jääkaudesta ja kOlko tun turimaiseman synnys:tä. Siellä tälälfä <tuniturniHa näkyy jyrkkiä kuivia kuruj a, jotka poåkkeuiksetta, kui1n yhteisiesitä sopimuksesta, kallistuvat ja ,laskevat kohti luodetta. Nyt voi nähdä, etJtä sulavesiä on Jaajoika aliueil:ta 1kokoontunut juuri Lemmenjoen fa,tvahaaroihin. H eti kun mannerjäät11kön pinta oli alentunut näin p aljon, e ttä jäästä pis.ti es.iilil vapa;i,ta tunturinhuippuja, nunata,kkej a, hakeutui huippujen väli,in vahvoja su1avesivi•rtoja. Tunturiryhmän lo unaisriinteellä on pari jokea ja laaksoa, 1111imi,titä,in Puslkiujoen ja Nihasa njoen 1 liaa1ksot, jotka selvästi ova,t aikoinaan laskeneet lounaaseen aivan eri vesistöön luin Lemmenjokeen. Nyt on jyrlkikä äkk imuitka osoittamassa val,tauskohta,a. Taaiksepäin s.i,irtyvä:t laitvalaak.sot ovat v,iimein vallam.neet nämä kaksii alikuaan lounaaseen 1,as,kenwtta jo1kilaa 1 ksoa. Lämmönvaiihtelut sekä sulamisja jäätymisilmiö oVJa,t 1isäks•i kuin .Jeikiin vuOlksi, muodooteUeet kivistä vailleja, renkaita, röykkiöitä ja kivijuovamai,ta. Kurut <i!l'k,a,vait lo unaassa yhtäkikiä kuin ilmas1ta. Miten on syntynyt tällainen epätavaillinen jokiisuu. Morgam Viipuk~eLta näikyy myös Lemmernjoen laaja l1·sä.haara, R avadasjoki Sen faak-so on a'Vara, ei olJ,enkaan niin jyrkkämuo toine n kuin äsken kiuvatut laitva:laaiksot. Ne eivät ennäuäneet yhdessä paikassa toimia kauan, mutta v,irta oli niin voimakas, että kuhituksen merki1t ovat nyt jyrkkinä kuruina näkyvi\5sä. Lemmenjoen laitvafaakso t ovat ku~tenkin •kuiluittaneet lähdeosiaian taaksepäin niin että koko tuntur,i on lopuiJ.ta puhje nnut. Varjoisissa jyrkissä kuruissa saaiuaa lumi viipyä myöhään kesään aina elokuutl'e saalkka. Lumenviipymäpaiikoiilla lämpöt.i,Ja vaiihtelee helposti su'lami15pisteen kahden puolen. Kuitenkin muodootaa sulavesi•en aikaansaama ku1lutus vain pintasil,auksen jokilaaksojen kQlkonaismuodossa. Nä.iden kurujen jyrkkä muoto ja yhdenmukainen laskusrnun ta s 1 e1J.ittyvä,t myös erinomaisesti mannerjää1ti1kön sulamisives~en tuotteeksi
Mutta useimpia sellaisia henkiiöitä, jotka joutuvat pi<tempään ,liikkumaan tunturissa, ehkä v,iilkkokaupaL'.la yhteen menoon, inhiimillinen seura vaiin piristää. synnyttämässä Lemmenjoen jyrkkää laaksoa, on myös terävöinyt Ravadaskönkään äkkiryöpyksi. Mutta porot, jotka v'cll!uivana ma:trona peit<tävät tunturinrinteen, edustavat s~tä elämää, jota ret!keilijä Lapin luonnossa halluaa nähdä. Uscimmat alueen retlkeil:ijät ovat tyytyväisiä, j06 näikevät myöhemmin kesäl'lä muutamia. Ketään vaiativaakaan retikeilijää ei hä.iriitse se näytelmä, jota katsomaan OILemme vasailiIIlerkitsijöiden kanssa menossa. Sitten yhtäkkiä pari etummaisena j,udks,evaa poroa saa päähänsä lähteä aivan eri suuntaam. Jälkimmäinen olis,i näiin jäänyt "riippuvaan" asemaan. Micliet juoksevat toisinaan vimmatusti koettaessaan ohjata poroja aitaan. Poroja ja poromiehiä Al1kuperäisen luonnon löytää helpoimmin ylhää 1 Ltä tun1tureHta, missä rettkeilijät häviävät avaraan maisemaan. A:lhåalLa joella voi vilkkaanpuolein,en "liikenne" häiritä sitä, joka etsii täysiin koskematonta d·uontoa. Mut'ta alkuperäåmen syy on ennen sotia •toimineiden tuitlkijoiden, Tannerin ja Mikkolan mukaan se, että Marastotuntureiden-Viipusituntureiden ryhmä on ennen jääkautta, tertiäärikaJUdeHa, !kohonnut, ja Lemmenjoki ku 1 luttanut laaksonsa pohjaa nopeammin kuin si,vuhaara Ravadasjoki. Ravadasjokisuu on kuluttanut il:aajemman laakson pdhjalle aivan tJerävän kanjonin, jonlka ·täytyy olla jääkauden jälkeen synt}'\Ilyt. Kauempaa kaitsoen näyttää si!litä, kuin vä'kevä tuulenpuuska olisi pyyhkäissyt väärästä suunnasta ja remmainnut ~l'äimet muk:aansa. Muuta luonnonelämää Vasat on pian merkitty. Mannerjäätikön kuilrutJuksesita ei kanjoni.51,a nimi:ttäin ole mitään jä:1k:iä. Toivottuun 1tU1l01ksieen pääs-tään siitten aivan arvaamatta. Mi•ehet voivat hetkeksi heittäytyä maahan odottamaa,n kalhvia, jonka nais•et ripeästi kiethauttaivat. Jonikin aikaa rykelmän kärki menee toiivotruu:n suuntaan, muut perässä. Muuitamia poroja sattuu ryntäämään juur,i oikeaan suuntaan, osuu aidan johdattamana aukolle, ja koko muu lauma vyöryy )lksimieli6es·lli perässä. Seurauksena on palljon juoksemista, huiutoa, koirien haukkumista, puiuskuHavtia miehiä ja yhä uusia yrity.ksiä. Lauman Iiikkuminen on a~v,an arvaamatonta. Sinne tänne ryntäiltevät poropartciat, koirat ja miehet ovalt kauempaa .kia:tsoen kuin luonnonmais<emlllSlla esiiinka.sivaneita, muuttuneet hetkeksi ympäri·sitön foonnd!Jli eksi osaiksi. Veden lkulu 1 t,tava voima könkäässä on nykyään suuri. Morgam Viipukselta näJkyy Salli,joen latvan poroaita pienenä renkaana tunturikoivua !kasvavassa ympäristössä. Lähem·pänä tosin paljastuu, että aita ei ole alkuperäinen puuaii<ta, jolfaisen jätteitä voi Viipustunturil,ta Uöytää, vaan 46 ra:uta:lankaverkoota rakennettu. e pääsevät livahtamaan poispäin aidas<tJa ja muun lauman pääosa lähtee riehuvana mylläkkänä ryntäämään niiden perään
Valok. Niinpä eräänä päivänä, kun iihmellllelimme Morgamin nivan luona o1eva~le jyrkäHe kaHioseinämä'1le rakennettua ampuhau1kan pesää, saintui pesän läheisyy· teen lentärrnää:n V'elttosii,pinen maaJkotka. Kos,kaa;n ei tunturissa d1'e :kuitenkaan aivan autiota. kirjoittaja. Joskll6 sattuu satoja kohdalJe, ~ois~naan ei ni:i.tä näe ainoataikaa,n edes ylhääfl'ä tuntureilla, mihi,n eläimet kesäksi siirtyvät sääskiä pakoon. Karhun jä:lkiä tapaa säännöUisesti, jos ku1'kee Lernmenjoelita, joka on ihmi61'i1ikenteen valtaväylä, mu'Ultaman kilomet:rin syrjemmäksi. R anteenvahvuiset variksenmarjajäitökset s,ek_ä ikaav.itut pökkelöt ovat jokapäi1Väistä nähtävää 47. Kotka on säännöllisesti pesi.nyt a1ueeUa ja oli kesä!Uä 1962 toistuvasti silmien eteen tuileva lintu. Kapustarinnan vihellys, kiirunan koriseva ääni ja pi!kku1kuovin hermostunut hu111to tul-evat tuntu:riretk.ellä pian 'l:llltuilksi. poroja. Seurasiimme tapausta aivan läheltä jyirkäll,tä rinteeltä pensa,ston suojasta. Ampuhaukka ei pi,tä.nyt pesän lähelle tulijasta, koslka hyokkäsi päin siuwta lintua. Retkeilijän kaunis leiripaikka Viipustunturien Oahulammella. M~käs siinä auttoi: kotka meloi vähin äänin syrjemmälile ja vain hiukan rauhanhäirits-i:jän päätä suurempi ampuhau1kka lensi terhakkaana takais•i,n pesänsä -l'uo. Nämähän ovat kovin !ltii-k'kuvia otmksia
Mikä harvinaisuus a,ivan l1uonnonsuoje'lualrueen lähell,lä! Kukaitåes susi olisi voinuit 3iirtyä pesimään aJrueel'l•e. Jonkin a:lueen muodollinen ra-UJho i•tJtaiminen ei nimititäin vidä takaa, että s-en ,]uonnonrauha varmasti säi:lyy. esjmerkiksi retkci,Iijöitä haikkaamassa tarpeettomasti pystyjä keloja ja muita puita poikki aivan Lemmenjoen rannassakin. Va lok. AlueeUa on ky~lä va!kinainen vartija, joka on suureksi hyödyksi, mu tta vaikea on erämaan tihutyöntekijöitä saada vastuuseen. Toisinaan tapaa Lemmenjoen rantoja. kirjoittaja. Lemmenjoen kansaill:ispuisto on koko Lappimme kauneimpia senutuja. Pesä oli lähe'J.lä .kansail1ispuis-ton rajaa, mutta ul1kopurolella. T eko on poromiestJen :kanna!l1ta hyvin ymmärrettävä, m'llltta kansaUi&puistoa aJj.a teJle n valitet-tarva. U seat retJkeiJijät, jotka karnsallispru•iston alu,eeBa lii:kikurvat, eivä,t kesällä 1962 edes tienneet olevansa luonnonsuojelruaJueclla. Keväälllä 1963 ammuttiin su\Sli•emo pesäilitä erään Postijokeen laskevan haaran latval>ta, poikaset otiet:t<i,in elätiksi. Kokemu:kset pui~toaluee:lita ovait kuitenkin etupäässä oUeet hyvin myönte isiä. Tääl'lä on m yös joutsen valk,iitJuj,nen asukas. Karhunpesän löytäminen kamal,lispuristJos•ta ei ·liene ,k:umma!Uinen a ia. Talviuneen va·ipuneiden •karhujen Lepo on ,,a.in varmasti taattava. Sen rauhoittaminen luonnontutkimusja re~keilytarkoituik,s.iin turvaa sen kauneuden wlevaisuudessakin. tuT1Jt<U1reihin lounaassa rajoi~tuvi.JJa soilla. R etkeilijöiden vähäis:et jaljet eivät onneksi p alfjon muuta sen kookemaitonta, -cräma,is,ta luonnetta.
Lienee syytä mainita, etteivät ehdotukset karhun metsästyksen rajoittami49. Kolmen vuoden koeajaksi on karhun talvilepo ja keväinen liikkeellelähtö nyt turvatut. i se n laatimaan kirjoitukseen, jonka julkaisemme alempana kolwnaisuudessaan. On selvää, että yhdistys mielihyvin yhtyy sellaisiin esityksiin, joiden tarkoituksena on saattaa karhun metsästys järkiperäiselle pohjalle. Toivo ttavaa on, että kehitykselle on nyt auennut suunta, josta ei enää ole paluuta entiseen. Ja kuitenkin, ennen 1wzr, tuo asiallisen kalsea lause on voitu kirjoittaa, on siihen tarvittu vuosikymmenien mielipiteen muokkaus, tunteilua puoleen ja toiseen erätulilla ja sanomalehtien yleisönosastoissa, karhujen yhä avuttomammnksi käyvä asema lumikiitäjällä liikkuvaa karhun tappajaa vastaan sekä lopuksi viimeisenä pisarana edustavan pyyntiseurueen "menestyksellinen" karlmemon ja sen kolmen pennun tuhoaminen talvipesästä herätettyinä. Kun on ilmeistä, että maatalousministeriössä harkittavana olevat toimenpiteet tähtäävät tämän päämäärän saavuttamiseen, on toivottavaa, että nämä suunnitelmat, joiden mukaan karhun talvella ja keväällä tapahtuva ampuminen kiellettäisiin, johtaisivat mahdollisimman pian tulokseen. Tämä tapahtui talvella 1964. Vetoomus oli siitä huomattavasti lyhennetty. Lehdistössä on viime aikoina käyty keskustelua maatalousministeriön su unnitelmista määrätä rauhoitusaika karhulle. Noin viikkoa ennen rauhoitusasetuksen antamista oli monissa maan lehdissä yhdistyksen vetoomus karhun puolesta. Karhu eläimistömme itseoikeutettu isäntä Suomen asetuskolwelman numero 19-1 huhtikuun 17 päivältä 1964 on niuklwsanaisuudessaan vähän puhuva. Kun joissakin puheenvuoroissa on karhun ampumis.ta talvipesältä pidetty, joskaan ei suorastaan suotavana, niin kuitenkin tarpeellisena, pyytää Suomen Luonnonsuojeluyhdistys saada esittää seuraavan. Vetoomuksen lyhytsanainen ja asiallinen t':.'ksti perustui yhdistyksemme johtokunnan jäsenen, varatuomari E -P. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys osallistui myös siihen vilkkaaseen keskusteluun , joka asiasta käytiin ministeriön suunnitelmien tultua yleisesti tunnetuiksi. Siinä sanotaan vain, että karhua saa vuosina J(/64-1966 metsästää toukokuun 10 päivän alusta lokakuun 15 päivän loppuun. P a a v olo. Maatalousministeriön metsästysviranomaisten johtopäätökset ja toimenpiteet olivat hiitettävän nopeat
Karhu keväisessä metsässä. Tässä yhteydessä ei ole mahdollista laajalti puuttua niihin varsin perusteellisiin tietoihin, joita maastamme on olemassa karhun levinneisyydesitä ja muihin asiaan vaikuttavista seikoista. Viimeksi tapahtui näin pari vuotta sit:ten metsästyslainsäädännön uudistamisen yhteydessä sen kuitenkaan johtamatta silläkään kertaa välittömiin tuloksiin. Kun tidetään, että ainakin kolmenkymmenen viimeisen vuoden aikana karhun levinneisyysalue on pysynyt jokseenkin ennallaan ja karhun vuotuiset saalismäärät ovat ajoittain olleet varsin vähäiset, on luonnollista, että ehdotuksia Suomen pienen karhukannan suojelemiseksi on tehty aikaisemminkin. Viimeksi 50 Valok. Tiettyjen elintapoja koskevien tietojen perusteella viittaa tämä jakauma siihen, että Suomen omavarainen karhukanta on melkoisesti edellä mainittua arviota pienempi, koska erityisesti uroksilla on taipumusta vaelteluun ja juuri niitä tulee Suomeen edelleenkin itärajan takaa. on näitä kysymyksiä käsitelty julkaisussa Suomen Riista 16/1963 (maisteri Erkki Pulliainen). Vaeltavien karhujen suhteellinen osuus on nähtävästi lisääntynyt myös sen johdosta, että pesästä ampuminen on kohdistunut emojen ohella myös penituihin. Tämä on. Viitattakoon vain muutamiin seikkoihin. Bertil Haglund. sesta ole pelkästään tämän päivän tilanteen synnyttämiä. Kaadetuista karhuisita on noin 30 % naaraita ja noin 70 % uroksia. Karhujen nykyinen kokonaismäärä Suomessa lienee korkeintaan noin 300 yksilöä
Kuvaukset karhun aiheuttamista tuhoista 1 kotieläinten keskuudessa saattavat joskus antaa aihetta käsitykseen, eHä kysymyksessä on enttam vaarallinen eläin. Karhut tappava,t myös poroja ja poronvasnja. Mikäli asia ratkaistaan tällaisen suhtautumistavan pohjalla, on ilmeisestikin erittäin vaikea löytää perusteita, jotka puoltaisivat karhun metsästyksen sallimista nykyiseen tapaan ilman mitään rajoituksia. Mieluimminkin päinvastoin. Mikäli karhukanta saisi yliotteen sitä vartioivista ampujista, mikä ei tunnu todennäköiseltä, olisi erämiehillä tällaisissa olosuhteissa erityinen tilaisuus oso~ttaa kuntoaan uhraamalla lisättyjä ponnisteluja karhun asettamiseksi aloil51. luonnollis'esti vähentänyt Suomeen jäävien naaraiden määrää. Sitäpaitsi se on ollut omiaan johtamaan karhukantamme keski-iän nousemiseen ja tästä aiheutuvaan pentumäärän pienenemiseen. Puo1taessaan nyt, kuten ennenkin, karhun metsästyksen rajoottamista, Suomen Luonnonsuojeluyhdistys vetoaa samalla kaikkien asiasta kiinnostuneiden piirien asialliseen harkirutaan ja viileään arvostelukykyyn. Tätä tekevät erityisesti vanhat uros-karhut. Päinvastoin voidaan kysyä, eikö omavaraisen karhukantamme turvaaminen, vahvistuminen tiettyyn määrään ja kannan suunnitelmallinen säännösteleminen, toisi tilanteeseen helpotusta. Tänä vuodenaikana pyynti tulisi olemaan edelleenkin sallittu. Ka:rhunmetsästystä harrastavat pifri-t tuskin tuntevat i,tseään niin avuttomiksi, etteivät he pystyiisi säännös•telemään Suomen karhukantaa sopivissa puitteissa, vaikkei talvija kevätpyynitiin olisikaan enää mahdollisuuksia. Karhu viihtyy parhaiten suurilla asumattomilla saloilla ja on tunnettu erittäin ihmisaraksi. Huomattava osa vuotuisesta 40-60 karhun saaliista kaade·taan juuri syksyllä. Tämän ratkaisemiseen puuttuvat kuitenkin tällä hetkellä tiedot, ei vähiten sen vuoksi, ettei ole riittävästi selvityksiä siitä miten karhu käyttäytyy, jos sen annetaan olla rauhassa. Pääosan karhujen ravinnosta muodos,tavat erilaiset kasvit sekä eläimistä pikkujyrsijät ja hyönteiset. Nämä vahingot ovat kuitenkin vuosittain vain yhdestä kuuteen prosenttia kaikista petojen poroille aiheuttamista vahingoista. Kuten ylläolevassakin on jo esitetty, kotieläimiä syövät karhut kuuluvat poikkeuksiin. Kantamme urosvoittoisuus johtuu osaltaan juuri siitä, että emoja ja pentuja on ammuttu, eikä ole mitään syytä olettaa, että itämä epäsuhde jartkuisi, jos kantaa hoidettaisiin oikein. Myöhemmin ei pentuja synny joka vuosi. Kun karhun metsästäminen talvella ja keväällä kohdistunee vain harvoin juuri siihen eläimeen, joka on aiheuttanut kotieläimille vahinkoja, seuraa tästä, että nykyisessä muodossa harjoitetulla metsästyksellä on tuskin mitään välitöntä, myönteistä vaikutusta kotieläinvahinkoihin. Karhu saa ensimmäiset pentunsa yleensä vasta nelivuotiaana. Nykyisten tietojen valossa näyttääkin siltä, ettei ole olemassa minkäänlaisia viitteitä siitä, että karhun metsästyksen rajoittaminen vaikeuttaisi kotieläinongelmaa. Eri asia on tietenkin, kuinka suuren karhukantamme tu1isi olla. Karhut tappavat meillä vuosittain joitakin kymmeniä kotieläimiä
luultavasti loppujen lopuksi varsin laajat kansalaisjoukot. Italialaisen Giuseppe Acerbin Suomen• matkaa v. 1799 kuvaavasta teoksesta. Kokemus on osoittanut, ettei tällaisiin yrityksiin ole yleensä puuLtunut halukkaita. On ilmeisesti niin, että karhunmetsästyksestä ovat lopultakin vain suhteellisen harvat henkilöt nykyisin kiinnostuneet. Karhusta, sen elintavoista ja asemas,ta Suomen luonnossa ovat onneksi kiinnostuneet muutkin henkilöt kuin ne, jotka haluavat ampua emon pentuineen. Kun karhu on käynyt harvinaiseksi, ei sitä ole enää entisellä innolla yritettykään pyytää. Tämän menettelytavan kieltämisestähän ny;t on kysymys. Karhun ·kohtaloa rntkaistaesisa haluavat mukana olla myös muut piirit, vastuuntuntoiset erämiehet, luonnonsuojelun aktiiviset edustajat ja 52 Karhunmetsästys tä Suomessa 1700-luvulla . leen. . Ehkä karhunkierrosten hinnat ovat myös olleet liian korkeat. Loppuraitkaisua voidaan tuskin jättää niille, jotka kentiies uhraavat huomatta•via summia halulleen saada jännitystä ampumalla pesästä.
·.V,,..___ r ( Erkki Tantun piirros, noussut 'karhu. Mikäli talvipesältä ampujat ovat taas li~k•kuneet ka-rhuvc11hinkoja kärsineiden usein vähävaraisten edun vuoksi, jota yhdistys tosin rohkenee epäillä, olisi heillä edelleenkin erinomainen tilaisuus osoittaa velvollisuudentuntoaan suul1'laamalla ponnis:tuksensa syyspyyrntiin taikka sen seikan varmistamiseen, että valtion varoja todella käytetään riittävästi vahinkojen korvaamiseen. Tämänkaltainen kehitys ei ikuiten53. (, ' -'--1. Jälkimmäisessä yhdistys tulee antamaan kaiken a:punsa. Jos sen tilalle astuu pelkkä muodottomasti ja väkivahaisesti harjoitettu raakuus, jos:ta karhun talvipyynti nykyisessä ihmi,sessä on ilmaus, on tämä pelkästään vali1tentava, luonnonvastainen ilmiö. Tällaisille henkilöille yhdistys suositrtelee muiita jännit.täviä elämyksiä. Ilmeisesti nykyajan ihminen on menettänyt kyvyn eläytyä primitiiv,isen, arkaisen luonnonku1't1tuurin tunnemaaiilmaan. Metsästyskirjallisuuden parhaimmis•tosta ja kansanperinteesitä tiedetään, että karhun pyyntiiin on 1 kautta aikojen li,ittynyt loi,tsuja, taikoja ja rituaaleja, joiden tarkoituksena on ollut turvata eräonni, Jepy,ttää metsän haltija ja auttaa voittamaan karhua kohtaan tunnettu pelko. ~~~..... -.. u , / r ° A ){ / / p l 900,luvulla. _), -..___ )'\\ •; , , ·. l .d / 1 , _ _,
Kun näitten eläinten merki:tys tässä mielessä on ratkaisevasti vähentynyt, ei ole mitään syytä antaa suhtautumisen niihin väri-ttyä kovinkaan tunnevoittoisesti. kaan ole ainoa vaihtoehto. On korostettava sitä, että suojelutoimenpiteet ovat viime hetkellä todella pelastaneet kannan kuolemasta sukupuuttoon, onpa voitu sallia sen leviäminen jopa uusillekin seuduille. Sitäpaits 1 i yhdistys on sitä mieltä, että myös eläimiin nähden ihmisten olisi syytä suunnata <tunteensa myötäelämiseen eikä vastenmielisyyteen tai muuhun kielteiseen suhtautumiseen. On vielä muistettava, ettei jatkuvasti voida luoHaa siihen, että itärajan takaa tulee uusia karhuja. Tämän johdosta on syytä mainita, et:tä Suomi ' lienee tällä hetki llä ainoa maa koko : Euroopassa, jossa karhulle ei ole suotu minkäänlaista suojaa. Olisi outoa, jos Suomi olisi aiinoa maa Euroopassa, jossa tähän olisi rajoi'ttamaton ,tilaisuus. Ruotsin karhukan: ta on vähintään yhtä suurii kuin Suomenkin. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen mielestä on valitettavaa, että vastuuntuntoisten (riistaipiirien, luonnonsuojelun edustajien ja muitten luonnoneläimisitämme kiinnostuneiden piirien on tehtävä edelleenkin paljon työtä luon~ taisen erämaaeläimistömme kantojen. 54 Neuvostoliiton karhut mukaanluertuina lienee Euroopassa kysymys muutamista tuhansista yksilöistä. Samoin on asiian laita Neuvostoliitossa, jossa on maanosamme suurin kanta sekä kaikissa niissä Kes•ki-Euroopan ja Balkanin vuoris,toseuduissa, joissa karhuja viielä on jäljellä. Kysymyksessä on lähinnä perinteellinen ja voimakkaasti tunnepitoinen sanonta tieityiistä ihmiS1tä ärsyttävistä eläimis:tä. Tietopuolinen 1 tutustuminen eläinkuntaan, sen pitkä kehitys, sen sopeutuminen mitä erilaisimpiin olosuhteisiin, sen lajirikkaus ja vaihtelevat elintavat sekä varsinkin korkeampien eläinten kehittyneet henkiset kyvyt ovat omiaan vahvistamaan sellaista käsi,tystä, et:tä eläinkunnalla on oma ihmisestä riippumaton arvonsa. Onhan tähän saakka meillä salli'ttu myös ulkomaalaisten harrasitaa vapaata karhun metsästystä, kuten ,tuoreet esimer:kit •kertovat. Kun karhu täten on yleiseurooppalainen harvinaisuus, on sen kohtelua Suomessa tarkasteltava tältä pohjalta. Karhun pyynti on siellä ollut jo kauan tarkoin säännösitelty. Karhu on ybi näistä eläimistä. Mitä tulee siihen, etitä karhu on niin sanottu petoeläin, ei tällä leimalla ole luonnontieteellistä perustetta. Useimmissa tapauksissa on kysymys vain kymmenistä tai joistakin sadois,ta eläimistä. Voidaan tietysti sanoa, että on lopu1lta·kin samarntekevää, miiten karhun käy Suomessa. Ainakin tämän rtiedon tulisi johtaa siihen oivallukseen, ettei ihmisen tehtäviin kuulu eläinten aiheeton hävittäminen. Karhuntappaja, joka suunnittelee talvista eräretkeä karhua vastaan, saattaa pitää tällaista lapsellisena, mutta ilmeisestikin on vielä lapsellisempaa seurata Martti Kitusen ja muiden kuulujen karhunkaatajien jälkiä aikana, joka ei ole enää heidän. Kuten yllä on jo mainittu, ei tällä täydennyksellä myöskään yksilöiden urosvaltaisuuden vuoksi ole kannallemme niin suurta merkitystä kuin lukumäärän perusteel1a saattaisi luulla
suojelemiseksi p säännöstelemiseksi suunnitelmallisesti ohjatulla tavalla. Valok. Karhu toukokuisella hangella. R. Näiden kysymysten rinnalle, jotka pitäisi saada nopeasti järjesty,kseen, on näet noussut kantavuudeltaan paljon laajakantoisempia ongelmia, joiden sdlvi1ttämiseen olis<i yhteisesti päästävä käyttämään kaikki voima·t. 55. Vesterinen Sallan erämaissa l 939
Teuvo Suominen: ;\ IETSO SOI
Lapinmyyrä Pohjois-Suomen tulvamaiden tuntematon jyrsijä Johan Tast Lapinmyyrä (Microtus oeconomus) on epäilemättä nisäkäsfaunamme huonoimmin tunnet:tuja edusitaijia. PerunanvHjely Käsivarren Lapissa tusikin kannattaa ilman lapinmyyrän tuhoja!kaanl Kerran Kilpi,s,järven retkeiilyma:jasta -löytyi saapas puoliilfaan herneitä, jotka lapinmyyrät oliva•t vauastoineen lähimpään sopivaan paikkaan. Lapinmyyrä muistuttaa meliko tavalla pcl1t01nyyrää, sen turkiki vain on tummempi ja häntä pitempi. Toisena syynä siihen, etirei la:pinmyyrää ja sen eliintapoja juuri tunneta, lienee oti.ill<sen wlkonä:kö, jo 1 ka ei eri1koisemmin houkuttele ketään tarkkailemaan sen elämää. Se asus,taa kaa:tokasoilaa, navetoissa, rehusuojissa, v,iljeilysmailla ym. Erikoisinita ullkonäössä on silmien sijainti, ne . Lapinmyyrä on kuitenkiin verraten taivaililinen Lapissa; ikansa'kin s•en tuntee, vai1kkei oikea11'la nime'lilään, s.hllä lapi'lllmyyrä on La:pin asukkaalle ainakin Muon,ion pohjoispuolisel1a alueella rotta oilkeaa rottaahan ei sielllä tavatakaan. Pohjois-N euvostolii t<>6sa myyräMä on tapana 'kerätä suUlfia ravint-ovamstoja pahoj,en päiviien varaUe. Laji aiheuttaa si<ten jonkin verran taloudellista .'vahinkoa. Meilfa Suomessa laji ei kerää rav,intoa var_astoon juuri sen enempää kuin muutkaan myyräilajit. Olen kuulJ!lut joidenkin henk~löiden sanovan, eotä Lapinmyyrä on rumi·n heidän näkemistään eläiimistä. Sen levinneisyysalueen eteläraja on napapi.irin tienoilla, mutta tiedossa on muutam,ia löytöpaik.koja etelämpääikin. nimittäin ovat huomattavan korkealla, miltei päälaiel11a saaklka. Lapinmyyrä on rna:amme pohjoisimmissa osiissa ehdottomasti yleis.in piha59. asumusten Jiepeililä. Niinpä kesä!l:lä 1959 KiJpisjä:rveia.ä erään talon asu:k'kaat totesivat, että perunapelto ei tmot:tanuit mi1tään, kun "rota:t ja hiiret söivät kaiiklk.i". Lapinmyyrän rotta-nimitys johtuu siitä, että laji on Lapissa omaksunut rotan roooin. Yleensä lapinmyyrä on myös metlkoisiesiti pe~tomyyrää suurempi. Lapinmyyrän tieteeH.iinen la jinimi oeconomus VIiititaa juiuri tähän laj iilJ-e ominaiseen "ta'1oude1J,isuuteen". Laijin esiintymiisalue on yhtenä syynä tähän, sillä lapinmyyrän ~iintyminen keskittyy maamme pohjoisimpaan osaan
Mainiittakoon, että laji esi,inityy a~umlllksissa myös levinneisyysa.Iueensa muissa osissa, ai:nabn Aliaskassa on tämä voitu todeta (Strecher et al. Lapinmyyrän elinaluetta. Kuva 1. Talvisin myyrät asustavat kuvan keskellä näkyvissä mättäissä, kesä isin ympäröivällä vetisellä suolla. Mallan luonnonpuisto. 1952). Valok. Luonteenomaista laijin kesäbiotoopdhle on huoma·t;tava 1 kos,teus ja rehevä kasv,i. Jopa tunturia:Lueelle retkeili jöi tä varten raikennetuissa autiotuvissaikin saattaa olil,a lapi.nmyyräasutus,ta. R ei no Kalliola. Lapinmyyrän varsinaisia elinpaikkoja ovait k!esäisi,n aapasiuot ja tulivan,i,ityt. Lajin esiiintymisestä ku1}1t;tuuriympäristössä on kirjaililisuudes60 sa esi tetty tietoja jo ai'kais,emmink,in (Finnilä 1916, Kalela 1949). mailla ja asumuksissa tava,tit,wista pikkunisäkkäistä. Muiden laji-en esiintymistä kuJlt:tU1Urimai1Jila voidaan pitää s 1 atmnnaisena tai 1 tilapäisenä, lapinmyy,riä sensijaan sa•at:taa taivaita sekä ,kesä:Hä että taLveNa rakennusten liepeii!Uä
Biotoopinvaillrto keväälilä tapahtuu vasta pari viiikkoa lumen sulamisen jal!keen. Viime vuosiin asti 1luonnonniittyjen ja jänkien niittäminen on näytellyt huomattavaa osaa Pohjois-Suomen 1karjata1loudessa. LUJOnnonniit-tyJen määrä on Suomes•sa a:lkuaan ollh11t hyvin vähäinen. Naaraat imettävät poikasiaan talvialalla niin kauan, kunnes siirtyvät kesäiseen elinympäristöön. Monissa taipauksiss,a jyrsijöiden määrä on minimissä toisena V'llotena huipun jälkeen (vrt. Lisääntym~s1kausi alkaa ennen biotoopinvaihtoa. Tyy,piilllistä on lisäiksi se, että kesäiset asuinpaiik•ait ovait kevääHä jonlkin ai,k,aa tulvaveden peitossa. pe~~e. Keväällä välimati'ka on a:ina lyhyt, miikä on täysin 61. Yleensä myy,rät siirtyvät verraten 'lyhyitä matkoja, k!esäiisten ja tahnisten elinpaikkojen vä1i on usein a•tle 200 m. Lapinmyyrän siiirtyminen kuJ1ttuurima,ille on todennäiköises-ti ta,pahounut hyvin helipositi, lmn ihminen on niittyjä raivatessaan oikeastaan vain laaJjentanut lajiin luonnonvarai-siia e1linpai,kkoja. Yl,eensä lapinmyyrät samoin kuin useimmat muutkin pikkujyrsijät hedellmöittyvät uudelileen v~littömästi synnytyksen jälkeen. Kantoaiika on kolmisen viikkoa, ja noin viikkoa ennen toista synnytysitä naaraait siiirtyvät kesäbiotoopeiHe. Syynä siihen, ett:eiivät myyrät heti siiriry kesäisiJ1'1e eliinpaikoiUe, on se, että kesäbiotoopit ovat juuri lumen suilamisen jälkeen tulvaveden peiitossa. EdeNä jo maiinittiiin, että ,lajin yksiilöi,tä tavataan k,uil1ttuuribiotoopeil'.la myöskin talvfr;,irn. Pdhjoisten jyrsijäilaji-en esiintym1sta luorIJI1ehti,i selvä ja:ksottainen vaihtelu. Suori,ttamissani kasvatuskolkdssa jo kahdentoista vuorokauden ikäiset 'Lapinmyyrän poikaset ovat se'lviytyneet eristettyinä Hman emon apua. Lapinmyyrä noudattaa esiinitymis·essääin samanlaiJSita rytmiä kuin muuokin 1aiji-t. TyypiNisiä taJveih timispaik1koj a ovat nevojen ja Jentoj,en keske1lä olevat jänteet ja niiitä reunustavat rämemättäät sekä tuilvamaiden liepei:llä olLevat heinäniityt ja pensaikot, joiden on kuitenkin sijaittava keväisen ,tllllvaveden pintaa korkieammalla. Täistä orn oUut verraten •lyhyt hyppäys rotan rooliin. Niukan kannan aiikana J.ajia tapaa vain parhailta elinpaikoi,lta, ruetsävyöhy:kkieen soi.Jta ja tulvarannoiJta. aikana myyrät asettuvat asumaan myöskin metsänrajan yläpuoieI.1'e kosteiLle niityi,Lle sekä metsävyöhyklkeen lehtokorpi,in ja l1ehtoihinkin. Runsaan bnn::tr. Kun siititen kanta taas romahtaa, häviävät myyrät näiiitä uudisaJluerlta. Lapinmyy:rät siis asustavat erilaisiDla paikoihla kesälhlä ja tailvella. Poikaset saavat tämän jälkeen tuHa toimeen omin neuvoin. Kasivi/Jilisusu on pääosahi heinien ja sarojen muodostamaa. Laipin tulvaniityt ovat syntyneet pääo&aksi ihmisen toiminnan vaikutuksesta. Kalela 1962). Talvisin lapin.myyrä asustaa huoma!ttavasti kuivemmi1lila pai,koi 1 l!la :kuin kesä'Uä. Ensimmäinen poikue syntyy säännöllisesti talvehtimispai,kalla usein jo lumen alla. K,es•kimäärin 3-4 vuoden välia,join i~menee jyrsijälkannoissa huippu, joJlloin myyriä ,tavataan hyviin runsaasti, ja tämän jä'lkeen s·euraa rnmahduis. Ta1'vehtimispaikoiLle myyrät sii11tyvät osaksi jo e1okuussa, mutta toisaa'lta laijin yksiföitä orn tavattu kesäbiotoopeiJ[a viel:ä syyskuun jä1Lkipuo1iskolfäkin
jännemättäiHä) myyrä kaivaa maanalaisia käytäv,iä juuresta toiseen syöden varren tyviosia, juurakoita, rönsyjä ja silmuja. Kuvan vasemmassa laidassa on tyypillinen lapinmyyrän kesäbiotooppi. Syksy,Jilä s·en sijaa.111 yksilöt saattavat toisinaan l 1 iik,kua jopa roUJutaman kilometrin matkan. Merkitserrnis' menetelmästä olen esittänyt lyhyen selostuben aikaisemmin (Tast 1961). Kuva 2. Niinpä tapasin erään merki-tsemäni lapinmyyräkoiraan noin ·kuukauden klllluittua merki,tsemis•esta 1400 m:n päästä. Oikealla näkyvät mättäät ovat liian karuja talvehtimispaikoiksi, koska myyrille ei niissä ole ravintoa. 1uonndlllista, kun myyränaaraat ovart kantavia. T alvelila myyrä syö 'kasveista m.aanalais•ia os,ia, kas.vien ravintO'Varastoja, joihin se pääsee käsi.ksi kahdella tavalla. Kun lapinmyyrät runsaan kannan aiikana siirtyvät uusiille asuinaJlucil1ie metsänrajan yläpuolle1'le tai llehtolkorpiin, tapahtJuu näiden al'Uleiden asu,ttaminen 62 syksyisin biotoopinvaihdon yhteydessä. Turvemaa:lla (siis es,im. Valok. Reino Kalliola. Lapinmyyrän talvipa~kaitla saattaa jokin mätäs olla möyritty aivan ontoksi, ja. Lapinmyyrän rarvinnon paaosan muodostavat sarat ja heinät. Biotoopinvaihtoon liittyy myöskin muutos ruokaul1Utavoissa. Mallan luonnonpuisto
myyrän käytävien su,ull,a on suur.ia turvekasoja. Myös omat havaintoni Lapin tun63. Mallan luonnonpuisto. Kuva 3. Tällöin käytävät O'Vat ma.anpääUisiä ja risteilevät versosta toiseen. Suomessa esiintyvistä lajeista aina1kin tunturisopuli (Kalela 1961) ja vesimyyrä (Myllymäki 1958 s. Reino Kalliola. Talvella laji ei normaa1isti :koslke kasvien maanpäällisiin osiin, joten rnseasti taLvehtimispaikal'Ia törröttää pystyssä kuoHeita versoja, joiden maana.Jaiset osart on syöty. Niinpä esim. KesäUä lapinmyyrän ravinto koosturu suurelta osarlta kasvien vihreisitä osista. Ravinnon ne saavat u0,ottuvilleen kis.komalil:a etukäpäili:Jfaän ,Jehden 1kerrallaan "lhaitarriksi" tai kaatamalla painol1laan koko verson tai s,i tten puremaNa sen poikki. Useiden pikkujyrsijöiden on todet1:u va-ihtavan elinpaiklkaa vuodenaikojen mUJkaan. Karigasniemen FermiläisjängäHä totesin kerran keväällä J 96O erään kolon suulla 01Levan kaksitoista kournUista turvetta, ja vieressä oli useitia pienempiä turveröyk,kiöfaä. Ulikornaillla on tehty biotoopinva.ihtoon viittaavia hav.airntoja myöskin kenttämyyrästä (Wilusz 1956) ja peltomyyrästä (Curry-Lindahl 1956, 1959). Tyypillinen lapinmyyrän kesäinen elinalue. 86) vaihtavat biotooppia. Valok. Myyrät näyttävät suosivan kUJklkivia ja siemeneUisiä verson osia. Mineraal1imaa.Ua tal,vehtiessaan lapinmyyrä ei kykene kaivamaan maanalaisia käytäviä. Kunkin l'iyötäväksi kelpaaivan verson kohdaJ'1a on kuoppa, joka johtaa kasvin maanalliaisiin ravintovarasitoihin
ha,rmaakurvemyyrä (Kalela 1957), pe1tomyyrä (R eichstein 1959) ja kenttämyyrä (Frank 1954, R eichstein 1960). Es-imeI'kkinä toisin käyttäytyväs1tä lajista mainittakoon tunturisopuli. Lapirnmyyränaaraatkin a&ustavat yksittä,in tai pik'k.uryhmissä, ja koiraat liiklk,uva:t useiden naaraiden asuinailueilla, mutta laji eroaa ku~tenkin suuresti edeil!Jä esitetystä " norma.aJityypistä". Usea:siti näin, miten sopuli väisti loU1kkua tai hyppäsi sen yHnse. Ehnpaikan vaihto tapahtuu vähän ennen seuraavaa synnytystä samoin kuin keväii,s·en biotoopinvaihdon yhiteydessä. Taval'lisesti on tällöin kyseessä emo ja sen poi:kaset (esim. Mahdolliset pitemmät siirtymiset jäävät yleensä totearrna:tta, koska tutkimusalat e~vä:t voi olda kovin suuria, ja tälllöin m yyrät saaittavat helposti iirtyä ,koealojen ul'kopuoleUe. Yleensä pilkkujyrsijät asustavat tietyllä paikallla kdko Lisääntymistkauden a•jan. Koiraa!t liikkuva:t useiden naaraiden alueiil.fa. 1961), mutta biotoopinvaiihdon (= kevätvaelfo 1 ksen) yhteydes\Sä lisäänityminen keskeytyy noin kruukaudeksi. Jos laukku oh käytävän sivussa, ei la:pi 111I11yyrä sinne koSJkaan mennyt, rkäytäväHä olevaan loukk'll,un se sen sijaan tuntui menevän "mieLellään". Peräil<lkäisrten asuina·loj en välli on toteamissani tapauksissa vaihdellut 15 m:stä 140 m:in. Nä,in käyttäytyvät Suomessa tava:ttavis,ta lajeista mm. Loukut sijoitettiin maastoon merkittyihin pisteisiin 10 m:n päähän toisistaan mikälii mahdoillista myyrien käytäville. Ka,iken 11.risä,ksi lapinmyyrän lisääntymisrrytmi näyttää jatkuvan biotoopinvaihdon sitä häiritsemättä si:ten, että poikueväli on si'moin kolme viikkoa samoin kuin normaa listi ik.esäbioooopei'll!.a. Steiniger 1950, Eibl-Eibesfeldt 1950). Pyynti suoritettiin käyttämällä Helsingin Yliopiston Eläinmus·eon pekIB,iä louk1kuja, joihin mahtuu y,ksi myyrä kerrallaan. Naaraat elävä:t yksittäin tai piJQku ryhmissä. turia!Lueel,ta vi,ittaavait siihen, että peltomyyrä suoritoaa jonkinlaisia biotoopin va:ilhtoja. Ne aisiusrtaivat yhden poi'kueen ajan, s,iis noin rkolme vi~koa, •tietylHä 64 pa,ikalla ja s,iirtyvät sitten synnyttämään seuraavan poi•k,ueensa u•uteen paikkaan käy1111ä,uä enää entisellä elinalueella. Ole n ta11krkailut m erkittyjä lapinmyyräylksilöitä kolmella koealailla Ki:lpi,s,järvellä. M yösikin sopu:li lisääntyy ta.lvehitimispai1kailla (Koponen et a'1. Jos useilta naaraita ellää yhteise11ä alueella, ovat )"ksiilöt suku:laisria keskenään. Koea:loillani oli kesällä 1960 melko taiva:lla sopuleiita, mutta ne joutuivat loukkuihin vain poilkkeubellisesti siililoin yleensä oli ~yseessä nuori, kokematon yks,:ilö, joka sekään ei enää toisita kertaa erehtynyt. Lapinmyyrä si,tä vastoin saattoi. Lapinmyyrän biotoopi nva,ihdon enkoi:spiirteenä on se, että laji lisääntyy sekä kesäettä tah 1 ,ielinpa·ilkoiUa. Kuvassa 4 on esitellty päätutkimusaJ.ueen kasvilllisiuusja kositeussuJ1teet. Lapinmyyränaarai'11a ei nimittä,in olle varsinaisesti pysyvää eLinpiiriä (Burt 1943), vaan naaraait siiirtyvät lisääntymis'kaudella jatkuvasti uusille paikoille. Myyrä näytti siis juoksevan "silmät ummessa" omassa käytäväverkostJossaan. Muutaman ikerran näin, miten lapinmyyirä juoksi päin ,loukun peräseinää, niin että loukku laUJk,esii
1 = loukun sijaintipaikka, 2 = pajukkoa, 3 = tunturikoivu, 4 = vaivaiskoivuja, 5 = puro, 6 = lammikko, 7 = vetisen nevan ja rämeen raja, 8 = jäkäläkangasta. loukus•ta va;pauduttuaan juosta heci toiseen! Kuvassa 5 on esitetty eräiden merkittyjen lapinmyyränaaraiden elinalueet pääkoea:lalfa k 1 esäl'lä 1959. TälLä laj~lla elinalueen vaihto näyttää siis olevan säännöllinen ilmiö Lapin tu1'vamai1la. 2 () I 1 / 8 / ··•· 1 Kuva 4. Koeala, jolla tarkkailtiin merkittyjä lapinmyyräyksilöitä. En ole kertaakaan voinut todeta, että jokin lapinmyyränaa.ras ohsi asustanwt samalrra p aikaHa 'kahden peräkkäisen poiikueen ai'kaa. Norjassa Collett (1911-12) on päätellyt samoin, että laji1la on 3--4 poi.kuetta kesässä. Koeala rajoittuu kuvan yläosassa maantiehen, alhaalla Kilpisjärveen. Keväinen biotoopinvaihto muodostaa ensirnmaasen osan eli n piiri nvai'h toketjussa. Tämä yksilö (N:o 208 / 1959) vaihtoi asuinpai krkaa •kesäbiotoopiUa ,kolme ,kertaa ja synnytti •siis kaiikkiaan 5 poikit1 etta yhden lisääntymiskamden ai 1 kana (4 kertJaa kesäbiotoopilla ja ·kerran taLvehtirrnisipaikalla). Tuskinpa mainittu naaras oli poik.keukseminen poi1lmeide n maairan suhteen, todennäköisesti ta+veht:ineet naaraat synnyttävät 4-5 ,kertaa, miikäli eiläväit kOiko lisään:tymiskauden ajan. Meillä Kangasperko (1955) on esittänyt, että lajil:la on vam 2 poikuetta; tämä tieto esiintyy Siitten myöskin eräissä käs11kirjoissa. Kuvassa 5 esitetyistä naaraista eivät muut olleet ·k01ko kesää ta'llkkailtavina, joten ne eivät havaintoai,bma "ehtineet" vaihtaa elinpaiklkaa kuin ka!hdesti (218 / 1959) ja kerran (205 / 1959). Syynä elinailueen va1htoon ei amakaan väbttömäs.ti ole ravintopula, sillä 65. Yksi naaraista ol,i tarkkail,un alaisena ,koko !kesän
Kristiania. 7. 7. 24, 346-352. Luonnon Ystävä 20, 68. Blas. Kolmen lapinmyyränaaraan elinpaikat koealalla kesällä 1959 A = N:o 208 / 1959 l 20.-28. 9. X 29. Soc. 8. Mammalia 23, 389-422. 82, 354-404. 6.-9. 8. 6. Eibl-Eibesfieldt, I ., 1950: Beiträge zur Biologie der Hausund Ährenmaus nebst einigen Beobachtungen an anderen 66 Nagern. Zeitschr. 'Vanamo' 13, 5, 190. havaintojeni mukaan ei koko elinpaikan ilmeisesti syötäväksi kelpaava~ta kasvipeitteestä ole käytetty edes 1 % ennen vaihtoa. 1951: Regulation of reproduction rate in subarctic populations of the vole Clethrionomys rufocanus (Sund).. On kuitenkin mahdollista, etteivät ravinto.kasvit ke~täisi ik.oiko kesän "laidunrtamisita". Utsjoella 191 5. 2. . 8.-13. 7.-1. 7.-ll. 4 19.-22. 1 \ \ \ \• \· '~2 \ ' \ ·, \ 1 \ \ ' l \.Kuva 5. Collett, R ., 1911-12: Norges Pattedyr. Kirjallisuutta Burt, W. 7, 558-587. 3 31. 1959: Notes on ecology and periodicity of some rodents and shrews in Sweden. Finnilä, C., 1916: Microtus ratticeps Keys. Tierpsychol. Kalela, ., 1949: Uber Fjeldlemming-Invasionen und andere irreguläre Tierwanderungen. 9. 744 s. 2 9.-23. 7. . H., 1943: TerritOl'iality and home range concepts as applied to mammals. Fauna o. Curry-Lindahl, K., 1956: Biotoper, revir, vandringar och periodicitet hos några smådäggdjur. 2 23.-24. .--. C N:o 218/ 1959 l 29. Ann. Flora 51, 193219. Jahrb., Syst. B = N:o 205/ 1959 1 18. Frank, F., 1954: Beiträge zur Biologie der Feldmaus, Microtus arvalis (Pallas). 8. Journ. Zoo!. 3 19.-22. :r:D ·~) · . 9. Mamm. 6. Zoo!. Toisaalta myyrien mieltymys tiettyihin k:asvinosiin (kuikat, siemenet, silmut) voi osaltaan tehdä elinalueen vaihdon mielekkääksi, ko~ka kesän edistyessä myyrät s-iiirtyvä,t kohti kosteampia aQueita, jotka ovat oUeet pitempään 'tul:va,veden peittämiä, ja joissa siitä syystä k,uikkiminen tapahtuu myöhemmin
86, 367-382. Jahrb., Syst. Kangasperko, H., 1955: Pikkunisäkäshavaintoja Lapista. 7, 356-379. A, IV, 66, 1-38. Koponen, Terttu, Aila Kokkonen & Olavi Kalela, 1961: On a case of spring migration in the Norwegian lemming. Ibid. Journ. Zeitschr. Maatalouden koetoiminnan julkaisuja 178, 75-100. Morrison, 1952: Notes on mammals from Alaska. Fenn. 67. 25, 150-169. Scient. Tietz & P. Reichstein, H., 1959: Populationstudien an Erdmaus (Microtus agrestis L). 33, 476--480. Acad. Acad. Luonnon Tutkija 59, 88. Zoo!. lbid. Ann. 1960: Untersuchungen zum Aktionsraum und zum Revierverhalten der Feldmaus, Microtus arvalis Pall. Streclter, R., F. Wilusz, Z., 1956: Z badan nad migracja Microtus arvalis Pall. Zeitschr. 1962: On the fluctuations in the numbers of arctic and boreal smalla rodents as a problem of production biology. Mamm. Scient. Ryser, W. Myllymäki, A., 1959: Bedeutung und Ursachen der Mäusefrassschäden in Finnland. Molekyyli 64--66. A, IV, 34, 1-60. Tast, ]., 1960: Elävien nisäkkäiden tutkimisesta. (Untersuchungen iiber <lie Wanderung bei Microtus arvalis Pall.) Ekol. Tierpsych. Ann. Fenn. Polska, A, IV, 333-348. A, IV, 55, 1-72. Steiniger, F., 1950: Beiträge zur Soziologie und sonstigen Biologie der Wanderratte. A, IV, 52, 1-30. 1961: Seasonal change of habitat in the Norwegian lemming Lemmus lemmus (L). Säugetierk
Eritoten pienten parttioiden liikkeet ja muodostelmat, älytön pelko ja aprikoiva meno ovat näissä kuvissa hätkähdyttävän luonnolliset, oikeammat kuin ulkopuolinen saattaisi aavistaa (s. Oikein koettuja ovat niinikään porot, joita tekijät kuitenkin vanhaan sompiolaiseen tapaan käsittelevät pikemminkin villipeuroina kuin poromiesten omaisuutena. Kirjallisuutta Urpo Huhtanen, Mikko Kilpi, Martti Montonen: Lapinkorpi, kuvateos, 238 sivua, 192 kuvaa. 226) tai aarnimetsään istutettu vanha kämppä (s. Rakeiset telekuvat ja laajat, harmaasta mustaan sävyttävät pinnat aikaansaavat puhtaan graafisen vaikutelman, joka parhaillaan vetoaa katselijan vapaaseen inspiraatioon niinkuin mikä tahansa taideteos. 33 ja 90). Tämä kolmen miehen yhteistuumin toteuttama, aiheeltaan rajattu teos erottuu selvästi jo kauniin esineellisen ulkomuotonsa puolesta suomalaisen lapinkirjallisuuden suuresta, mutta laadultaan vaatimattomasta kokoelmasta. Miten paljon paremmin alakuloinen, harmaa Aamusumu (s. Pitkään on lapinkirjallisuutta harrastava lukijapiiri saanut odottaa arvostelun kestävää Suomen Lappia kuvaavaa teosta. Samoin ovat useimmat lintukuvat hyvin tutkittuja, hetkeltään oikein valittuja ja niihin on jäänyt "enemmän lintua", mieltä ja helposti tajuttavaa symboliikkaa kuin parhaiden ornitologivalokuvaajien otoksiin. Viime jouluksi ilmestynyt Lapinkorpi on nyt tyydyttänyt useimpien tarpeet ja samalla asettunut tasavertaisena muiden pohjoismaalaisten mestariteosten rinnalle. Jo kuvien lukuisuuden ja kirjan harkitun t<1iton vuoksi on selvää että teos elää lähinnä kuvituksensa varassa. Kirj an sinänsä moitteettomat värikuvat puolustavat paikkaansa kunkin vuodenajan kohdalla, mutta jälleen kenan käy ilmi niiden vähäinen kyky ilmaista mitään millä on merkitystä, h erkkiä vivahteita, näkymättömiä kuvia, tuoksuja ja ääniä, jotka mustavalkoinen valokuva parhaimmillaan elävästi välittää katselijalle. Lapinkorpi, joka kuvaa Sompion eteläpuolella, rajan tuntumassa olevaa ltäkairaa, täyttää erinomaisella tavalla kirjan esipuheen tarkoittaman tehtävän se on jäähyväisteos ja kirjallinen muistomerkki häviämään tuomitulle erämaalle. Kuvista jäävät erityisesti mieleen muutamat kaamosajan ilmeettömät kuvat, jotka sellaisenaankin elähdyttävät jokaista perimma1sessä Lapissa pitkän pimeän viettänyttä talvehtijaa. Tekijät ovat omaksuneet valokuvauksen "uuden aa llon" osoittaman suunnan kaikkine teknillisine mahdollisuuksineen. Vaikka kuvien joukossa onkin sellaisia, jotka sekä aiheensa että toteutuksensa puolesta saattavat tuoda mieleen Svante Ludgrenin ja Kåre Kivijärven otoksia Ruotsin ja Ruijan lapista, on Lapinkorven kuvissa merkillinen teho, "pihkainen" intensiteetti, joka satuttaa suomalaista katselijaa, muistuttaapa 68 vielä kesken kaiken katoavan erämaan edessä olevasta tuhosta. WSOY 1963. 136) ilmentävätkään värittöminäkin tekijänsä tarkoitusta, erämaan todellista olemusta! Valokuvien suuresta määrästä ja Lapinkorven. Mainittakoon vain tässä ainutkertaisen hiiripöllökuvan lisäksi korppien luonteikkaat hahmot, kahlaajan köykäinen siluetti ja lähtöä enteilevä joutsenmuodostelrna kirjan lopussa
Mutta on selvää, että tällainen ryhmätyöllä aikaansaatu kirja ei voi ilmentää tekijäinsä subjektiivisia piirteitä, ja niin on lukijoiden vaikeata osoittaa kiitoksensa ja moitteensa, tekijöiden omistaa maine ja jakaa vastuu. 69. Kertaakaan tekijät eivät erehdy käyttämään halpoja tehokeinoja Lapin lumon lisäämiseksi. yksitotisesta biotoopista johtuen ei aiheen alituista toistoa ole voitu välttää, mutta ajoittain tuntuu että juuri monotoninen aiheen kertaantuminen aikaansaa sen pysyvyyden vaikutelman, joka jää katselijaan kirjan viimeisen lehden kääntyessä. Monet luvut ty,ytyvät rekisteröimään kuvien kertaalleen esittämiä tunnelmia. Lapinkorpi kestää arvostelun ja vähäisistä virheistään huolimatta jää todellisena merkkiteoksena odottamaan vertaisiaan. Johdatteleva luonnonkuvaus edistyy lukujen matkassa, mutta sitten yht'äkkiä, lukijan odottaessa jatkoa, luvut kukin vuorollaan päättyvät miltei odottamatta jättäen lukijan neuvottomaksi. Enempää tuskin valokuvaaja voi kuviltaan vaatia. Puolueeton, tarkkaileva teksti koettelee silloin tällöin lukijan kiinnostusta aiheeseen. Muutamat pienet marginaalikuvat jäävät muun kuvituksen rinnalla siksi mitäänsanomattomiksi, ettei niiden hyväksyminen edes taiton nimessä olisi ollut tarpeellista. Havainnot pyydetään postittamaan viimeistään lokakuussa 1964 osoitteella valtion luonnonsuojelunvalvoja, Metsätalo, H elsinki. Pieksämäellä ja Lestijärvellä. Luonnonsuoj elunvalvoja yhdessä Riistantutkimuslaitoksen kanssa on pannut käyntiin koko maata koskevan joutsentutkimuksen. Luonnossa liikkuvia pyydetään tekemään joutsenesta havaintoja ja lähettämään valtion luonnonsuojelunvalvojalle kesällä tavatuista joutsenista seuraavanlaisia tietoja: esiintymispaikka ja päivämäärä tiedot pesimisestä ja poikasten luvusta kesän eri vaiheissa tiedot yksinäisistä yksilöistä tai linnuista, joiden pesäpaikka ei ole tiedossa esiintymisympäristön laatu tiedot aikaisemmilta vuosilta. Osoituksena tästä on se, että viime kesänä joutsen pesi mm. Taiteellisesti' rajattu aihe on toteutettu ankaralla valikoivalla kädellä, teksti ja kuvitus ai kaansaavat ihmeen valmiin kirjallisen kokonaisuuden, joka jo sellaisenaan on yksi taideteoksen tunnuksista. Onhan tiettyä, ettei Lapin suunnaton lumo niinkään perustu nähtävyyksien vaihtelevaisuuteen kuin maisemaan määrättömyyteen ja yksitoikkoiseen toistoon. Kuitenkin on varmaa, että tekstin kohdalla moni todellinen luonnontutkija tai lapinkävijä jää kaipaamaan pitävämpää biologista otetta ja tarkkoja tietoja viittausten sijasta, ja avoin, intuitiivinen tarkkailija puolestaan odottaa sivu sivulta näkevänsä tekijän nimimerkin, oman näkemyksen tai epäröivän tunnustuksen. Lukujen nimet ovat lyhyitä, paljon puhuvia sa noja, jotka lupaavat enemmän kuin antavat. Kirjan luvuista ovat elävimmät Itä-Lapin paikannimistöä, Kammi ja Kämppä, joissa kaikissa on havaittavissa se näkymätön liitto ihmisen ja luonnon välillä, jonka tarkka silmä viimeisessäkin erämaassa helposti havaitsee. Todennäköisesti lisääntyminen on suorassa yhteydessä ihmisten asenteen muuttumiseen. Juhani Lihtonen JOUTSENTUTKIMUS Viime vuosina joutsen on osoittanut ilahduttavassa määrin elpymisen merkkejä. On inhimillistä ja näin suorastaan helpottavaa, ettei kirja siis ole aivan täydellinen. Verkkainen, paikoin ilmeetön kerronta jatkuu sivulta sivulle. Mutta kokonaisuutena kuvitus jättää katselijaan selkeän tiedon ja levollisen tunteen siitä minkälainen on suomalainen Lapinkorpi. Pyhännällä. Mutta itse asiassa teksti välittää tahtomattaan saman pitkästyttävän tunnelman, joka joskus valtaa jokaisen lapinkävijän vaikuttavimmankin erämaanäkymän keskellä. Kirjan teksti vastaa enimmältä osin kuvien luomaa visuaalista vaikutelmaa. Tekstin ja kuvien suhde on ihmeteltävän harmoninen, alakuloinen mutta tosi
Lh:n p. Mainittakoon, että rauhoitus voidaan laatia siten, että metsää ehkä voitaisiin käyttää jossain määrin jatkuvasti. Selki, Hemmilä. Lh:n p . Len• gelmäeltä, Pälkäneeltä ja Tyrvännöstä. Maanomistaja: Aktiebolaget Stockfors. 7. Maanomistaja: maanvilj. 19. 7. Maanomistaja: maanvilj. K y m i. Lehtokasvillisuus ja viimeiset luontaisilla kasvupaikoilla kasvavat jalot lehtipuut vaa. TVH:n p. 4. 3. P y h t ä ä . Tapola-Siippoo maantien alueella kasvavat kaksi sypressinmuotoista katajaa. Kaksi kilpikaarnaista mäntyä. 4. Luonnonsuojelun työmaalta Uusia luonnonsuojeluaiueita ja rauhoitettuja luonnonmuistomerkkejä 28. Maanomistaja: Lappeenrannan kp. Ja mikä pahinta, alueet olisi mahdollisesti voitu saada rauhoitetuiksi, jos ehdotus rauhoittamistoimenpiteistä olisi tullut ajoissa. Maanomistaja: Suomen valtio. 1964. Maanomistaja: Suomen valtio. 3. Laajakosken lehmuslehto-niminen alue. Heino I a mlk. Lh :n p. U r j a I a. Mieluskylä, Yli-Koskela. Paistjärvi, Rinne. Paistjärvi, Kuusniemi. Lh:n p. 1964. Maanomistaja: maanvilj. Repaleisten loppuunha70 kattujen metsämaiden kuusettumisesta ei ole muuta kuin hyvää sanottavana. 1964. Kankaanpää, Kankaanpää. rassa. 3. Valtion luonnosuojelunvalvoja on pyytänyt metsänhoitolautakuntia kiinnittämään huomiotaan jalojen lehtipuiden esiintymiseen ja neuvottelemaan pikkualueiden tai yksittäisten puiden rauhoittamisesta. Lh:n p . 6. Korkeakoski, Raki, Kaivola, Mattila ja Rantala. österkyrkoby. Mutta viime aikoina kuusten istutus on jo vakavasti alkanut uhata myös parhaimpia jalopuulehtoja. 19. Vajaatuottoisten metsäalueiden tuoton parantamisessa kuusten istutus on ollut viime aikoina tärkeä toimintamuoto. Ellei manomistaja suostu aluerauhoitukseen, jo yksittäisten jalopuiden rauhoitus saattaa tur• vata myös aluskasvillisuuden säilymisen. 1964. Eräs rantasalmelainen maanomistaja tiedusteli, mikä vaikutus kuusen istuttamisella tulee olemaan rehevään saniaislehtoon ja kuultuaan tulokset lupasi säästää osan alueesta ennallaan ja ehkä rauhoittaakin alueen. 4. Maanomistaja: arkkitehti Paavo Uotila ja tohtorinrouva Maija Jahkola. Suuri niinipuu. Luonnonsuojeluyhdistyksen jäsenten tehtäviin tulisi nyt sisältyä parhaiden jalopuulehtojen ja tervaleppäkorpien etsiminen ja neuvottelu maanomistajan kanssa rauhoitustoimenpiteistä. 4. 1964. 2.-7. Oiva Rautkoski. Lappeen r a n ta kp. Oulaisten-Haapaveden maantien alueella kasvava mänty. Maanmittauspäivillä Helsingissä 9. Visakoivu. Kuusi ja harmaaleppä. Valtion luonnonsuojelunvalvojan tietoon on tullut kuusen istuttamisista reheviin lehtoihin mm. Lh:n p. TVH:n p . V i h t i. Esa Rautkoski. 1964. 4. Voisalmi, Inkilä. 4. (Rauhoittamista koskevat yleiset ohjeet ja anomuskaavakkeita on saatavissa maksutta luonnonsuojelunvalvojalta.) Tarvitaanko rantalakia. 1964. 4. Klåsarö strömfallslägenhet. 1964 keskusteltiin tästä asiasta. 3. 1964. 1964. Erkki ja Elli Raki, Yrjö ja Sanni Osola ja Heikki ja Aira Porkka sekä kirvesmies Lauri ja Emmi Mattila. Haapavesi. Julkaisemme seuraavassa tri Reino Kalliolan käyttämän puheenvuoron.. 6. 3. Rutajärven rantaja saarialueet
Sen väestönosan, jolla ei ole omia rantapalstoja, mahdollisuudet uinnista ja ulkoiluelämästä nauttimiseen supistuvat jatkuvasti ja saattavat paikoin kokonaan loppua. Sen piiriin kuuluvien rantojen yhteenlaskettu pituus on 13.700 km (vertauksen vuoksi mainittakoon, että esim. Ruotsissa rantalaki on ollut voimassa jo vuodesta 1952 lähtien. Rantojen palstoittaminen ja rakentaminen kesähuvila-, viikonloppumajaja muun lomaajan käyttöön liittyvän asutuksen merkeissä on tunnetusti lisääntynyt vuosi vuodelta. Vuoden vaihteessa tiedettiin, että yhdistyksen pitkä vapaaaika metsätieteellisen tutkimuslaitoksen hyväntahtoisissa suojissa oli päättynyt. Kun säätiön oli sijoitettava peruspääomansa, ja säätiön hallitus katsoi soveliaaksi, varmaksi ja riittävästi tuottavaksi pääoman sijoittamisen huoneisto-osakkeisiin, tarjosi se samalla yhdistykselle mahdollisuuden päästä hankittavan huoneiston vuokralaiseksi. Päijänteen rantaviivan pituus on n. Kesähuvila-asutusta sinänsä ei ole syytä asettua vastustamaan. Suunnitelmaton ja väärin sijoitettu huvila-asutus muuttaa alkuperäisiä luonnonpiirteitä ja rumentaa luonnokauniiden seutujen maisemakuvaa. OTTEITA SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUKSESTA VUODELTA 1963 Kertomusvuoden merkittävimmät tapahtumat yhdistyksen toiminnassa liittyvät yhdistyksen toimiston uudelleen järjestelyihin. Kaupunkien ja muiden asutuskeskuksien lähistöllä kasvu on ollut suorastaan räjähdysmäistä; monin paikoin kaikki kysymykseen tulevat rannat on jo käytetty. Epäkohtien poistamiseksi ranta-asutus olisi suunniteltava niin että luonnonsuojelun sekä matkailun ja retkeilyn kannalta arvokkaimmat rauhoitetaan, osaksi luonnonsuojelu-, osaksi maisemansuojelualueiksi; että yleisön käyttöön varataan riittävästi ranta-alueita; että rakennukset sijoitetaan riittävän kauaksi rantaviivasta ja että myös niiden rakennusaineeseen ja ulkonäköön kiinnitetään huomiota. Edellisen vuoden viimeisenä päivänä allekirjoitettiin kauppakirja, jossa säätiö osti pienen 28 m2:n suuruisen huoneiston talosta Lapinlahdenkatu 29. Lääninhallitusten ilmoitusten mukaan rantalakiin ollaan suurin piirtein tyytyväisiä. Huoneistossa 71. 3. Täysin suunnitelmattomasti etenevänä se johtaa sekä yleisiin epäkohtiin että haittoihin, joista kärsivät niin palstojen myyjät (maanomistajat) kuin niiden ostajatkin. Ranta-asutus hakeutuu mielellään juuri sellaisiin paikkoihin, joita luonnonsuojelusyistä ja seudun viihtyisyyden vuoksi tai matkailua ja retkeilyä ajatellen tulisi erityisesti suojella. Kun huoneistossa asunut silloinen vuokralainen oli jättänyt huoneiston säätiön lcäytettäväksi huhtikuun alusta, siirtyi huoneisto yhdistyksen toimistoksi mainittuna ajankohtana. Sen sijaan sosiaalisesti tärkeä kohta yleiseen käyttöön tarvittavista ranta-alueista edellyttää ilmeisesti erityisen rantalain aikaansaamista, so. Viitattakoon erityisesti seuraaviin näkökohtiin: 1. Näihin tavoitteisiin voidaan osaksi päästä jo nykyisen luonnonsuojeluja rakennuslainsäädännön puitteissa ja niitä edelleen kehittämällä. 2. 2.500 km). Ratkaisu yhdistyksen toimistokysymykseen löydettiin vastaperustetun Suomen Luonnonsuojelun Säätiön avulla. Valtion luonnonsuojelunvalvojan toimistosta käsin yhdistys oli kautta kaikkien vuosien saanut suuresti tarvitsemaansa käytännöllistä apua. Pohjoismaisessa oikeudessa tunnustettu jokamiehen oikeus päästä myös rannoille vapaa-aikaansa viettämään ja luonnosta nauttimaan jää siten teoreettiseksi. Rantojen rakentamiseen olisi vain saatava järjestystä. lain, jonka avulla ranta-asutusta voitaisiin säännöstellä niillä seuduilla, missä se edellä mainitunlaisten epäkohtien estämiseksi katsotaan tarpeelliseksi. Huvila-asutuksen tihentyessä ei huvilaasukkaillakaan enää ole mahdollisuutta nauttia liikkumisesta naapurialueilla, mitä jokamiehen oikeuden perusteella muutoin olisi mahdollista. Toisaalta maassamme on kauempana keskuksista vielä laajoja ja runsasjärvisiä alueita, joilla mainitunlaista asutusta on varsin vähän
1 oin 20 järjestöä, virastoa ja muuta elintä esitti juhlivalle yhdistykselle onnittelunsa. Vaikkakin asia oli ehtinyt vuoden aikana saada p eriaatteellisesti yhdistyksen johtokunnassa myönteisen ratkaisun, siirtyi agronomi Standertskjöldin toiminnan aloittaminen kuitenkin vuoden 1964 puolelle. Läsnä oli noin 40 henkeä. jouduttiin tekemään eräitä vähäisiä töitä, jotka johtuivat asuintarkoituksiin käytetyn huoneiston muuttamisesta toimistotiloiksi. Vuoden loppupuolella käytiinkin asiasta neuvotteluja agronomi J ohan Standertskjöldin kanssa hänen astumisestaan yhdistyksen palvelukseen. Samoin järjestettiin koko maata käsittävä läh dekilpailu , johon vastauksia lähetti 178 h enkilöä, ja tietoja saatiin lähes 1000 lähteestä eri puolil ta maata. Kirjelmässä valaistiin kysymystä Suomen osalta. Juhlanumeron, joka ilmestyi Suomen Luonnon numerona 2/ 1963, sisällön muodostivat professori Peitsa Mikolan laatiman 25-sivuisen historiikin lisäksi mm. Heinäkuussa lähetti yhdistys kirjelm än kan sainväliselle luonnonsuojeluliitolle vastauksena sen kyselyyn, joka koskee Euroopan luonnon suojelun kannalta merkityksellisiä ornitologisia vesija suoalueita. tarkoituksia palvelevia alueita koskevan maapolitiikan aikaansaamista.. Nykyisen luonnonsuojelulain luonnossa tapahtuvaa ilmoittelua koskevien säännösten puutteellisuuksien vuoksi komitea teki maatalousministeriölle keväällä esityksen kysymyksessä olevien lainkohtien kiireellisestä uudistamisesta vastaamaan muuttuneiden olojen vaati mia tarp eita. suorittivat joh tokunnan edustajat kunniakäynnin yhdi styksen entisten puheenjohtajien, professorien Kaarlo Linkolan ja Vilho Lihtosen haudoilla. Paavolainen, ovat yhdistyksen johtokunnan jäseniä, on jatkanut kertomusvuoden aikana lainsäädännön uudistamista koskevaa työtään. 13 arvokassisältöistä artikkelia luonnonsuojelun eri aloilta. Kysymyksessä olisi aluksi puolipäivätehtävä yhdistyksen tarjoamien taloudellisten mahdollisuuksien puitteissa. Luonnonsuojelulainsäädäntöä valmisteleva ko72 mitea, jonka jäsenistä komitean puheenjohtaja, metsäneuvos Linnamies, professori Niilo Söyrinki, tohtori Reino Kalliola ja sen sihteeri, varatuomari E-P. Yhdistyksen toiminnan ulkon aiseksi kohokohdaksi muodostui yhdistyksen 25-vuotisjuhlatilaisuus keväällä. Samana päivänä kello 15 pidettiin yhdistyksen juhlakokous sitä ennen pidetyn vuosikokouksen jälkeen Säätytalolla. Martti Linkola. Ensimmäinen palkinto annettiin Itä-Suomen seminaarin opp ilaalle Osmo Leppäselle aiheesta Pyssy vai kiikari. Lauantaina 27. J äsenh ankintakilpailu on myös jatkunut tänäkin vuonna. Aimo Turunen ja lehtori Strandberg. Tutkimuksessa keskityttiin kenttätyöhön ja sen tuloksia esittävät artikkelit ilmestyvät myöhemmin. järjestettiin Metsätalolla vastaanotto onnittelukäyntej ä varten. Yhdistyksen uuden toimiston puolipäiväisenä hoitajana on ollut neiti Eini Saarinen. 4. 4. Illan kuluessa kuultiin useita arvokkaita puheita, joissa esitettiin moni a luonnonsuojelulle arvokkaita ajatuksia. Vuoden 1963 kuluessa on edelleen jatketlll petolintututkimuksia jalohaukan, kotkan ja huuhkajan osalta Pentti Linkolan johdolla . Kysymys riittävän asiantuntemuksen omaavan ja asiasta innostuneen henkilön löytämisestä ohjaamaan ja kehittämään yhdistyksen toimintaa on jatkuvasti ollut ajankohtainen. 25-vuotistilaisuuksien huomattavin tapaus oli kuitenkin Suomen Luonnon juhlanumeron ilm estyminen. Juhlanumeron aikaansaaminen kävi mahdolliseksi opetusministeriön tarkoitusta varten myöntämän erityisen 4000 markan suuruisen avustuksen turvin. 4. Marraskuussa yhdistys antoi Pohjoisma iden 1 euvoston Suomen osastolle sen pyytämän lau sunnon aloitteesta, joka koskee yhteistä pohjoismaista vapaa-aikayms. Muuta toimintaa: Keväällä 1963 järjestettiin jo yhdeksännen kerran luonnonsuojeluaiheinen kirjoi tuskilpailu opetta jai nvalmistuslaitoksissa. Sunnuntaina 28. Arvostelu lauta kuntaan kuuluivat professori Valter Keltikangas, fil.tri Reino Kalliola, prof. Komitean perusteltu ehdotus asianomaisine säännöksineen ei kuitenkaan vielä edes keväällä 1964 ole johtanut tarkoitettuun tulokseen. Yhdistyksen juhlai!lallinen oli sunnuntai-iltana 28. Numeron toimittamisesta vastasi hum.kand
H. Esityksen valmistelu asianomaisissa elimissä siirtyi meillä seuraavan vuoden puolelle. Mainittakoon, että kokouksen eräänä pääaiheena oli kysymys kasvinsuojeluaineiden vaikutuksesta luonnoneläimiin, ongelma, johon myös Suomessa on viime aikoina alettu kiinnittää huomiota. H elsingissä pidettiin 7 kasvija eläinretkeä sekä lisäksi 5 demonstratiota Yliopiston Eläintieteen laitoksella. Pääoma oli vuoden lopussa 5.367:67 mk, josta käteisvaroja 1.095:53 mk, talletuksia 303:14 mk, arvopapereiden arvo oli 3.490 mk ja saatava Suomen Luonnonsuojelun Säätiöltä 479 mk. pidettyyn yleiseurooppalaiseen vesi lintuj en suojelua varten järjestettyyn kongressiin. pidetyssä Nordisk Samverkan för Bygd och Natur yhteistyöelimen kokouksessa edusti yhdistystä ja Suomea mm. Vuoden lopussa kuului yhdistykseen 3918 jäsentä, joista 254 vakinaista. Yhdistyksen saatua kutsun tähän kokoukseen, myönsi opetusministeriö matkaa varten 900 markan suuruisen avustuksen. 73. Professori Söyrinki osallistui, ei tosin yhdistyksen kustannuksella, Nairobissa, Itä-Afrikassa pidettyyn kansainväliseen luonnonsuoj eluliiton konferenssiin. E. maist P. Rahastonhoitaja on samalla toiminut yhdistyksen sihteerinä johtokunnan kokouksissa ja yhdistyksen viralliseen kirjeenvaihtoon liittyvissä asioissa. koko Itämeren alueella, saataisiin kiireellisesti ratifioiduksi myös Suomessa. Tässä tarkoituksessa teki kansainvälisen öl_iykonvention jäsen, herra Böös Ruotsista vierailun Suomeen 2425. Osanottajia oli 438 henkilöä. Yhdistyksen jäsenmäärä on kertomusvuoden aikana osoillanut lievää nousua. 10. Söyrinki. Ahlqvist varatilin tarkastajina. seuraavissa kansainvälisissä tilaisuuksissa. Toimistokuluja on ollut 2.084:63 mk, postikuluja 738:28 mk ja sekalaisia kuluja k.929:09 mk. Norjassa 25-28. Yhdistys on käyttänyt Suomen Luonnon ja Finlands Naturin julkaisemiseen 19.876:04 markkaa. Marraskuussa Tukholmassa iaTJestettyyn Ruotsin Luonnonsuojeluyhdistyksen l11 onnonsuojelupäiviin osallistuivat Suomesta , tri Kal liola ja varat. H änet oli kutsuttu myös konferenssin alustajaksi. Pohj ola-1 ordenin ja Lapin tutkimusseuran järjestämässä Pohjoiskalotin luonnontieteellisten laitosten edustajain konferenssissa Rovaniemellä oli 141.~. Matikainen ja metsänhoitaja, fil. Talous, toimisto ja julkaisut: Tilinpäätös osoittaa jäsenn:iaksutuottoja 15.183: I?i markkaa, avustuksia 13.301:20 markkaa sekä muita tuottoj a 1.359: 16 mk. 7. Tilinpäätös osoittaa paaoman vähennystä 1.325:71 mk. Yhdistyksen jäsenkortistoa ja muita jäsenistöön liittyviä asioita on hoitanut nti Saarinen. prof. Hän toimi myös kokouksen esitelmöitsijänä. Yhdistys on ollut edustettuna mm. Palmu ja fil.maist. maist. Bergman osallistui Skotlannissa 16--18. Yhdistyksen toimiston kirjeenvaihdosta on huolehtinut pääasiassa nti Eini Saarinen yhdistyksen rahastonhoitajan varatuomari E-P. yhdistyksen edustajana tri Kalliola. Yhdistyksen tilintarkastaj ina ovat olleet HTMekonomi M. Paavolaisen avustamana. Pohjola-Nordenin 29-30. Paavolainen. 8. Landskronassa Ruotsissa järjestämässä kokouksessa, jonka aiheena oli vapaa-aika ja luonto Pohjolassa, edusti yhdistystä agronomi J. Todettakoon, että yhdistyksen johtokunnan jäsen, professori H ans Luther valittiin konferenssissa liiton hallituksen jäseneksi. Standertskjöld. 9. Kursseihin ja kokoustoimintaa n 3.529:43 mk sekä pa lkkoihin ja palkkioihin 3.619:20 mk. Yhdistys on yrittänyt myötävaikuttaa siihen, että ne kansainvälisen, Lontoossa solmitun, öljyn laskemista mereen koskevan sopimuksen määräykset, jotka kieltävät tällaisen toiminnan mm . 9. Asia tuli meillä ajankohtaiseksi kertnmusvuoden syksyllä, sen jälkeen, kun ratifioiminen oli tapahtu nut jo muissa Pohjoismaissa. Lehmusluoto varsinaisina ja kauppat. Luentoja k.urssitoiminta: Luonnontuntemuskursseja suurelle yleisölle on järjestetty Opintotoiminnan Keskusliitolta saadun avustuksen turvin Helsingin lisäksi seuraavilla paikkakunnilla : Haminassa, Hämeenlinnassa, Im atralla, Jyväskylässä, Lahdessa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Esitelmätilaisuuksia on yhdistys järjestänyt H elsingissä Tieteellisten Seurain Talolla 2 kertaa
Kolmanneksi sijoittunut hankkija saa valita Luonnonsuojelun käsikirjan tai jonkin teoksen WSOY:n "Luonnon värilwvasto" -sarjasta. Virallisten vuosikokousasioitten jälkeen prof. Kuj ala n tilalle tuli prof. Hopeinen a nsiomerkki jaettiin seuraaville henkilöille: rakennusneuvoja \Valter Danielsson . Virallisen vuosikokouksen jälkeen oli yhdistyksen yleisötil aisuus, jossa prof. E-P. Finlands Natu r ilmestyi 40-sivuisena vuosikirjana sisältäen 7 a rtikkelia sekä uu tisia luonnonsuojelutyöstä. Paavolainen, lis. Juh lavuotenaan Luonnonsuojeluyhdistys sai iloita jäsenmäärä nsä selvästä noususta. Linnamies, prof. Söyrinki ja sihteerin ä toimi varat. Lisäksi lehdessä oli uu tisia luonnonsuojelun työsaralta koti ja ulkomailta sekä kirj allisuusarvostel uja. Toiseksi parhaalle jäsenhankkijalle a nnetaan vaih toehtoisesti jokin R eino Kalliolan "Suom en luonnon kirja"-teossarjan kolmesta osasta / Lintuharrastuskirja / T ysk & Parland: Hirvimailla / Jalas: JOO huonekasvia / kaksi teosta WSOY:n " l,uonnon värikuvasto"-sarjasta. Säätytalolla. A. H. J ÄSEN H AN KINTAKILPAILUN 1963 TULO KSET Vi ime vuoden jäsenh a nkintakilpailu tuotti taas lukuisia uusia jäseniä yhdistykselle. Krook, Savonli nna 13 (14) Martti Linkola, H elsinki 13 (1 3) Alli Vesterinen, Sauvo 12 (12) Leo Honko, Ylävääri 11 (12) Jussi Taimisto, Inha 10 (17) Kultakin 10 maksaneelta u udelta jäseneltä Luonnonsuojeluyhdistys jakaa hankkij alle palkintona yhdistyksen merkillä varustetun hopealusikan. Vaarna. Sen toimituksesta vastasivat prof. Kontu niemi, metsäneuvos 0. Yhdistyksen julkaisuista ilmestyi Suomen Luonto nelj ä nä numerona. P. Yhdistyksen joh tokunnan erovuoroisista jäsenistä prof. Mikola , varat. J. Maarianhamina, metsänhoitaja T imo Niem i, Kotka, eläinlääkäri Aatos Oksanen, Kuusan koski, fil.kand . Keltikangas, psenet: prof. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen vuosikokous 1964 Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen vuosikokous pidettiin maanantaina 27. Johtoku nta sai seuraavan kokoonpa non : Puheenjohtaja prof. Rainer Rosengren , Helsinki, apu laisjohtaja . M. Kunniakirjan saivat erää t a nsioituneet l11 onnosuojelutyön tekijät sekä maanomis74 tajat, joiden mailta on rauh oitettu luon non muistomerkkejä. Vuoden 1963 parhaat jäsenhankkijat ja h eidän ha nkkimiensa uusien maksaneiden psenten määrät (su lkeissa ilmoitettujen kokona ismäärä) o li vat seuraavat: Ei ni Ta llgren, Oulu 38 (38) Vilho Vaarna, H elsinki 34 (45) Pentti Linkola, Kuhmoinen 29 (29) Yrjö Syrjänen , Oulainen 20 (20) Martti Soikkeli , Turku 17 (23) A. Yhdistyksen 2:i -vuotisjuhlan kunniaksi ilmesty i n :o 2 laajana ja monipuolisena juhlanumerona, joka käsitti 160 sivua. Haapasalo, Nurmes 13 (19) B. Esitystä elävöittivät lukuisat mielenkiintoiset väriva lokuvat. Söyrinki, varapuheenjohtaja prof. Yrjö Saramo, Kotka, metsänhoitaja Claus Sothman, Sodankylä, opiskelija Teuvo Suominen, Helsinki ja toimittaja Yrjö Ta lvi, Oulainen. 4. Sen toimituksesta huolehti opettaja R ainer Rosengren. Linkola. Peitsa Mikola, muut va littiin u udelleen. Söyrinki suoritti ansiomerkkien ja kunniakirjojen jaon , Tunnustukseksi ansiokkaasta työstä luonnosuojelun h yväksi sai metsäneuvos Olavi L,innamies yhdistyksen kultaisen ansiomerkin. Puhella johti prof. V. Eni ten jäseniä hankkinut saa lisäksi palkintona vaihtoehtoisesti jonkin seu raavista ki rjo ista: Suuri nisähäskirja / Suuri kalakirja / Suu.ri hyönteiskirja / Suuri kasvihirja / Suuri eliiinkirja T tai II tai lll / Su omen eliiinhuvasto l tai ll / Maapallon eläinlmvasto. Koko vuosikerran sivumäärä oli 260 sisältäen 28 artikkelia, joiden joukossa oli muu tama tieteellinen tutkielma, yleisiä luontoa ja luonnon suojelua käsitteleviä kirj oituksia, ka nsan tajuisia eläinlaj iesittelyjä ja kevyempiä esseitä, ajankoh taisia fa unastisia ja floristisia katsauksia. Tavaila, lehtori V. 7. Kalliola, tri T. mennessä yhdistyksen toimistoon minkä vaihtoehtoisista kirjapalkinnoista he haluavat.. Luther, prof. Kiitämme kaikkia jäsenhankkijoita ja pyydämme ko lmea parasta ilmoittamaan 30. M. Söyrinki, tri Kalliola ja toimitussihteerin ä hum .kand . N . E-P. E. Kalela , tri R. Söyrinki kertoi Afrikan luonnosta ja luonnonsuojelusta. Paavolainen. Soikkanen , maanvilj.ne uvos A. N
Th e cause of nnl11ral protection in Finland has gained a great victory: bear hunting during !he winter has been prohibited by slatute. Ilkka Virkkmen pyyn nöstä toimitus korjaa tiedon hä nen osallistumisestaan näihin hankkeisiin. T he article describes Lemmenjoki National Park, which is located in Lapland's Inari parish. 111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111 Suomen Luonto jää saapumatta ellette ole muistanut maksaa jäsenmaksuanne _ Tarkistakaapa asia ja korjatkaa mahdollinen laim inlyönti! llllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllll 75. H än on myös va litettavasti oll ut pakotettu keskeyttämään valokuva ustyönsä, joten mainitun valokuvakirjan tekeminen on jään yt yksinom aa n Teu vo Suomisen huoleksi. Paavola in en. For the time being the statute is in force only three years, but we have hopes that it will be permanent. The author has also got acquainted with the Lapps in the vicinity and their reindeer breeding. I. Finally he draws attention to the fact that some excursionists have n eedlessly damaged the national park, but he also observes that the conduct of most is irreproachable and that the area is virgin and its natura.l peace u.nbroken. N:o 2 1964 Contents: N IILO SöYRINKI: "L apin kasviharvinaimudet vaarassa" (The rare flora of Lapland in danger). whose work places and lonel)' camps lie very close to the park. Th e enclosed article is a public statement of the Finnish L eague for th e Protection of Nature drawn up by the secretary of the association, E-P. Th e author gives a warning to travellers and hikers to Lapland. ei ole myötäva ikuttanut filmin tekoon eikä edes h yväksynyt ajatusta sen valmistam isesta. H e tells also of the different excursionists that wander in the f1ark and the gold prospectors Oikaisu Suomen Luonnossa 1/ 1964 julkaistu ssa Pentti Linkolan kirjoituksessa 'Jalohaukka 1961-63' mainittiin ylioppi laiden Teuvo Suominen ja likka Virkkunen valmistelevan sukupuuttoon kuolevia lintujamme käsittelevää valokuvateosta. This extensive nalural f1reservation area represents what is most beautiful in the LapJ1ish wilderness. V. Samoin kerrottiin heidän ottaneen filmi ä jalohaukkaperheen elämästä. Perdition menaces 111.any rare species of the flora of arctic hi/ls if the thoughtless and useless colleclion gets no end! JO UKO PIIROLA: "Lemmenjoen kansallispuistoon tutustumassa" (Taking a Look at L emmenjoki National Pak). Editors: Niilo Söyrinki (managing editor), R eino Kalliola, Martti Linkola. SUM .MA RY "FINNISH NATURE" The organ for the Protection of Nature Publishers: The Finnish League for the Protection of Nature. It speaks on behalf of the winter hunting ban on bears by pointing out how few bears we have in Finland, the inhumanity and ridiculous ease of shooting a bear hibernating in its winter lair, and the insignificance of the damage causecl by bears to Finnish domestic animals. Th e writer calls sJ1ecial attention to the geology of the area and the visible remains of th e ice age. " Karhu Eläimistömme ilseoil1eutettu isäntä" (The Bear a (self-appointed Lord of the Animals)
The species lives in summer in watery peatlands and on the edges of lakes and brooks, which are liable flood in spring. ln one instance it has been possible for the author to follow a female all summer and find that it changed its ten·itory four times, and thus litte1·ed five times within a year, the first liiter being born in the winter habitat. When Lapland was first inhabited by man, he began to cultivate the very places, where the vole lives, thus it has been very easy for the vole to become the rat of the Lapps; in fact there are neither real rats nor mice in the nothern parts of Finland. oeconomus is ne doubt the most common rodent living in the cultivated habitats, fields, barns etc, of Nothern Finland. Malla National Park. Fig. Pohjois-Suomen tulvamaiden tuntematon jyrsijä"_ (The Vole Microtus oeconomus the Unknown Inhabitant of Flooded Lands in North Finland.) Th e author has investigated the habitats and the territoriality of the vole Microtus oeconomus in the district of Kilpisjärvi, a lake in the northwesternmost part of Finnish Lapland. Fig. Kalela and the author that voles prefer reproductive organs of plants (for example flow esbuds, flow ers, flower-stems and seeds). Fig. The first litter is born in the winter habitat. Wh en voles change their territories during the summer they move towards the wetter parts of peatlands as soon as the flood recedes and ground appears. oeconomus a rat. 1 = the place of a live trap, 2 = willow thicket, 3 = birch, 4 = dwarf birches, 5 = brook, 6 = pool, 7 the boarder of wet 'neva' peatland and drier 'räme' bog, 8 = lichenous moor. In the winter the voles eat underground organs of f1la11ts, in the summer they prefer those above ground. l t has been shown by Professor 0. The change of habitat takes f1lace when the females are carrying their second litter. Of course flowering takes place later in those places, which are flooded longer in the spring and in the summer. These voles do not have any standard home range il1 which they live all summer. In the autumn the change of habitat may be fairly long-distant; the author once found a vole 1400 meters away from the place where it was previously trapped. Th e food of the vole mainly consists of f1lants belonging to the families of Cyperaceae a11d Gmminae. Th e summocks to the right are too dry for wintering voles, because there is not food for them. Usually M. M. oeconomus. Malla National Park. JOHAN TAST: "Lapinmyyrä. Fig. 5 The territories of three female voles in the summe1· 1959 in the study area.. 3 A typical summer habitat of M. They move to the next territory just before the next birth . This article is aimed at being a preliminary rnport on investigations which a,·e continuing. The territoriality of the vole ditfers greatly from the usual concept of home range. They are to be found in bogs with hummocks, and on meadows above flood range. Th is looks like miniture nomadism, every territory being about 15-140 m eters from the previous one. During live trappings it is difficult to find out whether some animals move longer distances. ln the spring the voles move regularly only slwrt distances. The study area is situated between the lake Kilpisjärvi (in the lower part of the (figure) and the road. T hat is why the distance is always so short in spring. Malla National Park. Fig. It is supposed by the author that the change of territories is an ecological adaptation for getting the most suitable food. ln Kilpisjärvi district people call M. 1 ln the winter voles live in the hummocks seen in the middle of the figure; in the summer in the watery peatlands around them. When vole populations increase the species migrates also to the alpine willow thicket zone. The females live about three weeks in one place, litter and wean there and then leave the place and never return. Th e seasonal change of habitat in the spring forms the first link in the cycle of cha11ging territories. 4 Th e study arna of live trapping. Th e seasonal change of habitat is also reflected in the feeding habits. Th e voles move to much drier places for the winter. oeconomus lives only in the forest :one in Nothern Finland. 2 On the left there is a summerhabitat of the vole. This ,nigration takes f,lace in autumn during the seasonal change of habitat
Tui.) Yht. Koko teos Ievyineen 153:50, ilman levyjä I 13:40. sekä ääninäytteitä n. Lars von Haartman, Pentti Linkola ja toht. Suomalaiseen toimituskuntaan kuuluvat ,tunnetuimmat ornitologimme: prof. " kirjasta tulee epäilemättä muodostumaan uusi suomalaisen lintutieteen merkkiteos." (Matti Helminen, Maas. yli 600 sivua, n. ilm. 370 värikuvaa, joista suurin osa von Wright-veljesten piirtämiä, karttoja ym. 8:-.. Paavo Suomalainen, lis. Levyjä myös erikseen a 5:55. 315 lintua värikuvina. 244 s. vihko, 2. kesäksi. 110 lajista (12 kpl EP-levyjä). Rauno Tenovuo. äänitetty lintukäsikirja otava POHJOLAN LINNUT VÄRIKUVIN Tiivistietoinen, Ulll5impiin tutkimustuloksiin perustuva yhteispohjoismainen käsikirja_ I,lmestyy 12 vihkona. Kangask. Ilmestynyt 1. Uusi painos kesäksi Olavi Hilden Björn Ursing RETKEILIJÄN LINTU OPAS Kaikki Suomen linnut esittelevä nopeaja helppokäyttöinen opas selostaa kunkin lajin keskimääräisen koon, parhaat maastotuntomerkit, käyttäytymisen erikoispiirteet, laulutavan jne. Olavi Hilden, dos
240 sivua, 32 nelivärikuvaa. Jergen Bitsch vie meidät tällä kertaa Burma,a.n, Thaimaahan ja Kambodsaan ja jälleen voimme sanoa: seikkailu vailla vertaa! 178 sivua, 57 neli värikuvaa. Seuraavana vuonnia saarella kävi kaksi huunapäistä tanskalaista, joista toinen kirjoitti tämän lähes uskomattoman serkkailuraportin ja toinen varusti sen loisteliain kuvin. Jergen Bitsch MIKSI BUDHA HYMYILEE. 13 :90. N. Mukaansa tempaavaan esitykseen liittyy lisäksi loistelias kuvitus. 13:50, kangask. Matkalle lähtiessään ei kuuluisa ta.nskalainen tutkimusmatkailija vielä tiennyt, mitä kaiikkea hämmästyttävää hän tulisi kokemaan, mutta yllätykset eivät tällä matkalla loppuneet ... 10:-. 16:. KOLME HYVÄÄ KESÄKIRJAA Arne Falk Renne Per Hafslund LOYTORETKI LUONTOON Lammikon keväinen elämä, ketun viekkaiat kepposet, töyhtöhyyppien lentoesitykset, taskurapujen kilpailut kaikista näistä on Per Hafslund kirjoittanut elävän ja jälllllittävän kijan. Sid. TRISTAN DA CUNHA Valtava tulivuorenpurkaus yksinäisellä saarella kaikki asukkaat pakenivat. 128 Sli.vua, 15 värivalokuvaa, 115 mustavalkoista kuvaa. WSOY Porvoon Kirjapaino Oy. 11 :10, kangask