Lehti jaetaan Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen jäsenille jäsenmaksua vastaan. Jäseneksi ilmoittautuminen (nimi, arvo tai ammatti ja postiosoite) kirjeitse tai puhelimitse. 24. Tilaushinta vuonna 1965 on muutoin 6 mk. 70 Summaries of Main Articlcs in this lssuc 72 Julkaisija : Suomen Luonnonsuojeluyhdistys Helsinki, Lapinlahdenkatu 29 B 22. Nygård Kuvan piirtänyt Emma Gylden. Vuosijäsenmaksu 5 mk, opiskelijat ja ko ululaiset 3 mk, ainaisjäsen 100 mk. Puhelin 64 37 19. Suomen Luonto ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Niilo Sifyri11ki (vastaava), toht. R eino Kalliola, Niilo Jyki11en (toimitussihteeri). Toimitus: prof. 69 Uutisia . Sisältää: Etelä-Suomen luonnontilaisten soiden kohtalo, Valter Kcltikangm 37 Jo utsenen nykylevinneisyys, Antti Haapanen ja N/otti H elminen 39 Suolinnuston suojelutarpeesta ja -mahdollisuuksista Eteläja Keski-Suomessa, Urpo Hä)'rinfll . VUOSIKERTA Kansilehden s uunnittelu : T. 55 Keskustelua so iden suojelun valtakunnallisen kokonaisohjelman ta rpeellisu udesta 61 Luonto ja värivalokuvaus, T euvo S11ominfll 63 Kirjallisuutta . 43 Huuhkaja Kaipaa rauhoitusta, Urpo Häyrinfll Pertti Sulkava . Muistakaa ilmoittaa heti osoitteenne muutoksesta. Toimisto avoinna arkisin klo 913. 65 Yhdistyksen to iminnasta 67 Merkkipäiviä . Postisiirto 6882
Mutta nähtävästi vain toistaiseksi. Heikkolaatuiset suot, joita on kyllä runsaasti mutta jotka eivät takaa läheskään yhtä hyvää ja nopeaa taloudellista tulosta, ojittaja on toistaiseksi karsinut suunnitelmistaan pois. En puutu nyt niihin suotyyppiharvinaisuuksiin, jotka lehtokeskuksiin kehittyneillä vanhimmilla viljelysalueilla on jo raivattu pelloksi ja kenties eräiltä kaikkein rikasmuotoisimmilta osiltaan on ainaiseksi menetetty suomalaisen maiseman kuvasta ja tutkimuksen ulottuvilta. Maamme on suontutkimuksen, suoviljelysten ja metsäojitusten todellinen pioneerimaa. Metsätaseemme tasapainoon saattaminen tulee vaatimaan lähivuosikymmeninä ainutlaatuisen suurimittaisen soiden ojitusohjelman toteuttamisen. Mennyt vuosikymmen on ilmeisesti saattanut ne varsin nopeassa tahdissa yhä uhanalaisempaan asemaan. Rajoitumme koskettelemaan tilannetta nimenomaan Suomen eteläpuoliskon soiden ja niiden suojelun osalta. Taloudellinen maankäyttömme viljelysten raivaus, asutustoiminta, tuottavan metsäalan lisääminen onkin ratkaisevassa määrin rakentunut soiden ja niiden ojituksen varaan. Suomalaisessa luonnonmaisemassa, tarkasteltaessa sitä suurena kokonaisuutena, on ehkä tyypillisimmin kansallista soiden tavaton runsaus. Mutta onko näin asian laita. Samoissa merkeissä on myös Etelä-Suomen suurimman verraten koskemattomana säilyneen. Tämäkin työ keskittyy nimenomaan hyviin suolaatuihin. SUOMEN LUONTO No 2 1965 Etelä-Suomen luonnontilaisten soiden kohtalo Kymmenen vuotta sitten käsittelin tämän lehden palstoilla maamme luonnontilaisten soiden eräiltä osin uhanalaiseksi joutunutta asemaa ja niiden suojelemista kansallisena kulttuuritehtävänä. Mikä olisikaan näissä oloissa luonnollisempaa kuin se, että Suomelle maapallon suhteellisesti runsassoisimpana valtiona kuuluisi pioneerin asema myös soihin kohdistuvan luonnonsuojelun alalla. Ojitusalueilla suoritetut lannoituskokeet ovat näet muuttaneet aikaisempaa käsitystä soiden ojituskelpoisuudesta ja siirtäneet kannattavuusrajaa huonompiin suotyyppeihin päin. On jo muutamia pitäjiä, joissa vastaista turveteollisuutta silmälläpitäen aurattu ojaverkko peittää käytännöllisesti katsoen pitäjän koko suoalan. Vain runsassoisen maan luonnontieteellinen tutkimus on voinut antaa soiden tuntemukseen, luokitukseen ja taloudelliseen hyväksikäyttöön niin kansallisen ja samalla kansainvälisesti merkittävän panoksen, kuin Cajanderin suotyyppijärjestelmään nojautuva tutkimus on antanut. Kaiken lisäksi turpeen käyttö kasvualustana sekä lämmön ja energian lähteenä on vetänyt heikkolaatuisina pidetyt suotkin aina rahkasoita myöten teollisten käyttömahdollisuuksien piiriin. Monin verroin suuremmaksi on muodostuva se paine, joka soihin kohdistuu koneistetun ja nopeasti laajenevan metsäojituksen taholta
Yhtään uutta soita edustavaa suojelualuetta ei ole kymmeneen vuoteen perustettu. heikko laatu ei nykyisin enää riitä takaamaan suon säilymistä kuten aikaisemmin. Senkin säilyttämiseen täytyy kulttuurisuomalaisilla olla varaa. Edellä lyhyesti hahmoiteltu kuva ei suinkaan muutu valoisammaksi kun todetaan, että nykyisten luonnonsuojelualueittemme edustama näyte eteläsuomalaisista soista on eritoten vaateliaiden suotyyppien kohdalla yksipuolinen ja kaikkien suolaatujen osalta riittämätön. Koskemattoman luonnon säilyttäminen ei ole metsäsuomalaisuutta. Etelä-Suomen soiden suojelutoimenpiteet ovat aikataulustaan pahasti jäljessä; kello on jo paikoin lyönyt niiden kohdalla kaksitoista. Nordenskiöldin, A . K. Mutta emme voi ummistaa silmiämme vaaralta, joka uhkaa viimeisiä maakunnallista ja kansallista merkitystä omaavia soitamme. Vain kulttuurisuomalaisilla oli varaa seitsemänsataa vuotta sitten rakentaa Turun tuomiokirkko ja säilyttää se nykypolville, ja vain jonkin metsäsuomalaisen päähän saattaisi pälkähtää ajatus sen hävittämisestä ja korvaamisesta rahakkaammilla uudenaikaisilla vuokrakasarmeilla. Vähäistä valonkajastusta tähän ajankuvaan luo se, että tutkijoiden ja soiden käytöstä vastaavien ammattimiesten taholla on yleensä suhtauduttu myönteisesti luonnonsuojelullisiin näkökohtiin ja alettu kiinnittää huomiota soiden nopeaan vähenemiseen, joskin tämä myötämielisyys saattaa usein ohjautua eräänlaisen »yksityisajattelun» kapeille raiteille. Torronsuon kohtalon hetki nyt lyönyt. Muuan valtakunnallisista hakkuussuunnitteistaan tunnettu metsätiedemies piti viime metsäpäivillä luonnonsuojelusta monessa suhteessa ansiokkaan esitelmän, jossa kuitenkin selitettiin, että kun ihminen on »osa luontoa», niin kaikki se mitä hän harkiten luonnolle tekee, on »tasapainotilan» saavutettuaan luonnonsuojelua. Koskemattoman luonnon säilyttämiseen pitäytyvä linja leimattiin esitelmässä jonkinlaiseksi kyynelehtiväksi »metsäsuomalaisuudeksi», kuten termi kuului. Se mitä asian hyväksi vielä voidaan tehdä, on tehtävä viipymättä. Luonnonsuojelumiesten keskuudessa ollaan kyllä selvillä soiden entistä paljon laajamittaisemman taloudellisen käytön välttämättömyydestä. Monelle tiedemiehelle näyttää riittävän pelkästään se, että luonnonsuojelu turvaa hänen omalle työlleen välttämättömän havaintomateriaalin. Cajanderin ja Kaarlo Linkolan ajoista lähtien. Suomalainen suomaisema erämaisine faunoineen ja ihmiskäden koskemattomine elävine kasvipeitteineen, jonka luonto on kymmenen vuosituhannen kuluessa hionut pienimpiä yksityiskohtia myöten virheettömään rakenteelliseen täydellisyyteen, on toki ihmiskäsin rakennetun temppelin veroinen. Valter Keltikangas 38. Ns. Aniharvan tutkijan kannanotot soiden suojelemisesta ovat toistaiseksi yltäneet valtakunnallisen kokonaissuunnitelman tasolle. Se on ihmisen elämänpiiriin, nimenomaan hänen elintasoonsa ja viihtyvyyteensä luonnostaan kuuluva ilmiö kaikissa sivistysmaissa. E. Se on kulttuurisuomalaisuutta ja on sitä ollut alusta pitäen, jo A
Merikallio arvioi 1949 Suomessa pesivän kaikkiaan 15 joutsenparia, joskin tämä arvio oli ehkä liiankin varovainen. Tämän johdosta riistantutkimuslaitos pyysi 1963 syystiedustelun yhteydessä tietoja myös joutsenen pesimisestä ympäri maata olevilta havainnontekijöiltään. Oheiseen karttaan (kuva 1) on koottu tiedot joutsenen esiintymisestä kesällä 1964. Sek_ä Pielisjärvellä että Enontekiöllä on jo joutsenkanta. Viime ke39. Kaavakkeita saatiin takaisin 135 kpl, joista 31 sisälsi pesimätietoja. Kuva 1. Erityisesti on mainittava kandidaatti Martti Linkolan selvitys Enontekiön ja kullankaivaja V. Joutsenen pesimäaikainen esiintymisalue. Kartassa on myös vuoden 1959 jälkeen tehdyt pesimähavainnot. Katkoviiva osoittaa joutsenen pesimäalueen vuonna 1948 (Merikallion 1949 mukaan). Tiedustelu antoi lupaavia tuloksia, ja sen vuoksi päätettiin ryhtyä laajempaan tutkimukseen. Myös muita teitä on koetettu kerätä mahdollisimman täydellinen kuva joutsenen esiintymisestä. tavattu pesivänä 1964, 2. 1940-luvulta ei ollut tietoja kummastakaan pitäjästä. Mielenkiintoisia hajaesiintymiä on tavattu Keskipohjanmaalla ja Järvi-Suomessa : Pyhännällä laji on pesinyt vuodesta 1961 lähtien. Kartta osoittaa, että tilanne on nyt aivan toinen. Joutsenen nykylevinneisyys Antti Haapanen ja Matti Helminen Monet viime vuosina tehdyt yksittäiset havainnot ovat viitanneet siihen, että joutsenten määrässä on tapahtunut selvää lisääntymistä Merikallion vuonna 1948 suorittaman arvion jälkeen. todennäköinen pesimäpaikka 1964 (merkkiä käytetty vain Lapin läänissä), 3. Levinneisyysalue ei tosin ole kovin paljoa laajentunut entisestä, mutta selviä aluevaltauksiakin on havaittavissa. Nevalaisen keräämät havainnot Inarin länsiosien joutsenista. Keväällä 1964 lähetettiin erityinen joutsentiedustelukaavake riistantutkimuslaitoksen havainnontekijöille ja metsähallinnon hoitoalueisiin. joutsen pesinyt vuoden 1959 jälkeen. Merkkien selitykset: 1. Kaikille avustajille esitämme parhaat kiitoksemme. lintuja tavattu pesimäaikaan 1964, mutta pesimisestä ei ole tietoa, 4
Myös Lapin läänistä saadut havainnot viittaavat samaan. Ottaen huomioon >>hyvin tutkittujen» alueiden joutsentiheyden ja tutkitun alueen pinta-alan voitaneen 50 paria pitää ylärajana. Lestijärvellä se pesi vuonna 1963. evalainen lueteltuaan ensin 6 melko varmaa pesimäpaikkaa toteaa: >>Muuten joutsen tuntuu olevan näillä seuduilla verraten yleinen, vaikka sen pesinnästä ei varmoja tietoja olekaan .>> Sitten hän jatkaa luetteloa mainiten lopuksi: >> e (joutsenhavainnot) vain ilahduttavat 'luontomiehen' silmää ja antavat aavistuksen näillä suurilla vaikeakulkuisilla suoalueilla mahdollisesti olevista 'salaisista aarteista'.>> Lapin läänistä on saatu pesimähavaintoina pidettäviä tietoja noin 30 parista. Myös Relletin joutsenet ja niistä tehty kirja (Yrjö Kokko, 1954: >> e tulevat takaisin») antoivat uskoa joutsenen suojeluun ja lisäsivät asian harrastusta. Musta osa osoittaa poikuemääriä, valkoinen niiden esiintymispaikkojen määrän, missä on tavattu lintuja, mutta pesinnästä ei ole saatu varmuutta (suurelta osalta lienee kysymys nuorista linnuista).. Koska havainnontekijät yleensä ovat paikallisia asukkaita, ei tutkimustehokkuuden kasvu pääse sekoittamaan tuloksia. (Vv. Näin tarkkaa työtä ei muualla ole voitu tehdä.) Joutsenhavaintoja kertyi kuitenkin melko niukasti, ja Linnamies arvioi kannan tuolloin vain 23 pariksi. sältä tosin ei ole varmoja tietoja, mutta linnut kyllä oleskelivat paikalla. Joutsen on sukukypsä vasta kolmcvuotiaana, joten ne joutsenet, jotka syntyivät vv. Perhossa tavattiin pesintäaikana lintu ja Pieksämäellä on ollut jo kahtena viime kesänä joutsenpari. Haapavedelle ilmestyi joutsenpari 1964. Merikallion arvion mukaan joutsenia pesi Lapin läänin eteläpuolella ehkä kaksi paria. Lapin läänin osalta arviot ovat luonnollisesti epätarkempia, ja monet parit, jotka on nähty, vaikkei pesintää ole todettukaan, on laskelmissa otettu huomioon todennäköisesti pesivinä. Kuvassa 2 on esitetty Lapin läänin eteläpuolelta saatu aineisto. Joutsenkannan kehitys Lapin läänin eteläpuolella. Kun lääniin on jäänyt joutsenen levinneisyysalueelle aukkoja, joista ei ole saatu minkäänlaisia tietoja, voidaan tätä arviota pitää alarajana. Linkola arvioi E nontekiöllä pesivän vähintään 8 paria. Kannan runsastumisen ajankohta Joutsentiedustelun yhteydessä pyydettiin tietoja siitä, milloin joutsen on ensi kerran tavattu pesivänä. 1955 57. Linnamies (1957) on laatinut selvityksen Inarin joutsenista vv. Tällä hetkellä varsin tarkkana pidettävä arviomme on 20 paria. Myöskään Merikallion tiedot vuodelta 1958 eivät poikkea olennaisesti kymmenen vuotta aikaisemmin saadusta tilanteesta, mikä samaten viittaa siihen, että joutsenet ovat runsastuneet aivan viime vuosina. Koko maassa pesii siis arviomme mukaan ainakin 50, mutta enintään ehkä 80 joutsenparia. Vuonna 1950 ilmestyi Yrjö K okon >>Laulujoutsen>>. 19531957 ja jäivät eloon väestön asenteen monin paikoin ilmeisesti muututtua, 1950 1!E2 19SL. Kaikesta päättäen joutsen40 kanta on alkanut enetä vast1 1950-luvun loppupuolella. 1956 1958 1960 1962 196• Kuva 2. 195557 Inarin metsien kartoitusja arvioimistöiden yhteydessä käytiin jokaisella merkittävämmällä karttakuviolla. Nevalaisen havainnot viime vuosilta osoittavat kannan myöhemmin kuitenkin selvästi vahvistuneen. Tämä kirja herätti yleisen mielenkiinnon joutsenta kohtaan ja muutti väestön suhtautumistavan joutsenta suosivaksi
:ci:s 'ö.. '·' "' C .... "' " 0.. Enomekiö 1956. E nontekiöllä Sotkajärvi ja Äijäjärvi, Sodankylässä Sompionjärvi ja Satojärvi. Pesi mä ympäristö Seuraavassa yhdistelmässä o n esitetty tunnettujen pesimäpaikkojen laatu: C: ..... Tunnettuja ruokailujärviä ovat mm. Pesimäja ruokailujärville näyttää olevan luonteenomaista mataluus, mikä tietysti on tärkeätä ravinnonsaannin kannalta. Joutsenpari pesällään Tunturi-Lapin koivu vyöhykkeen lammella. I>·"' " E..,, :, " ":, B 2 ·-..,, E o ._, C ..c "'··:, ·-~ :, "., .... Maan eteläpuoliskossa rehevät järvet ovat sen sijaan selvästi suosituimmassa asemassa. Valok. Näyttää siis hyvinkin mahdolliselta, että joutsenkannan kasvu on ainakin osittain suora seuraamus tästä asenteen muutoksesta. Linkola (1964) selvittäessään muuttohaukan vähene41. On todennäköistä, että Lapin oloissa reheviä järviä ei ole riittävästi tarjolla. tulivat sukukypsiksi ja alkoivat pesiä 1950luvun lopulla. 0.. Mm. P. Kuva 3. Naaras hautoo suurelle veden ympäröimälle pounulle rakennetussa pesässä koiraan »vartioidessa•> vieressä. Lapissakin joutsenet käyvät usein ruokailemassa jollakin lintujärvellä, vaikka pesivät suolla tai karulla järvellä. .i ., I> ., >........ -~ ";:i' :ci:s "' :,·:ci:s :@ ..... Risto Pelkonen. Lisääntymiskyky Syynä monien lajien harvinaisuuteen on niiden heikko lisääntymiskyky. Lapin lääni 1 10 1 5 1 6 1 4 1 25 Muu Suomi 3 2 16 4 25 Yhteensä 1 13 1 7 1 22 1 8 1 50 Lapissa rimpisuot näyttävät olevan eniten käytetty pesimäympäristö
3.8 3.8 3.7 3.4 3.5 3.6 3.2 Kuten taulukko 1 osoittaa, poikueet ovat olleet verrattain suuria, ja mikä ilahduttavinta, poikaskuolleisuus tuntuu olevan hyvin pieni. Yhdenkään poikasmäärä ei vähentynyt tarkkailuaikana. Merikallio, E., 1949 : Jo utsenen pestminen Suomessa ennen ja nyt. Suomen Luonto 9, 4961. Their distribution and nu mbers. Keltikangas, V., 1950 : Jo utsenen elinpiiristä ja nykyhetken jo utsenkysymyksestämme. Tosin päinvastaisiakin havaintoja oli olemassa. mistä maassamme on joutunut toteamaan pesinnän epäonnistuvan usein silloinkin, kun ihmiset eivät ole pesää hävittäneet. L inkola, P ., 1964: Jalohaukka 1961-63. 1958 : Finnish birds. Brander (1957, 1960) on kiinnittänyt huomiota myös joutsenissa esiintyviin sairauksiin. Seitsemää poikuetta on seurattu vähintään kaksi kuukautta. Ainakin 4 pesimäjärveä on joskus laskettu, minkä seurauksena järvet ovat rehevöityneet ja tulleet riittävän mataliksi. Joutsenen vastaisessa suojelussa onkin kiinnitettävä ennenkaikkea huomiota pesimäympäristöjen säilyttämiseen ja suojelemiseen, mihin on olemassa vielä hyvät mahdollisuudet. Joutsenten pesintä näyttää ainakin viime vuosina onnistuneen melko hyvin. Mm. 1960 : M ikä vaivaa Po hjois-Euroopan jo utsenkantaa . Suomen Luonto 16: 4, 1220. Havainnot ovat peräisin 33 eri poikueesta. Viimeaikaiset havainnot osoittavat, että lajin arkuus ja ihmisten taholta tuleva vaino eivät ole esteenä joutsenkannan tulevaisuudelle. Suomen Luonto 8, 53-70. Helsinki. Aikaisemmin todettiin, että joutsen on suuressa määrin riippuvainen matalista rehevistä lintujärvistä. Helsinki. Kustakin poikueesta on otettu huomioon vain yksi havainto kultakin puolen kuun jaksolta. Fauna Fennica 5, 1181. (Ero ei ole tilastollisesti merkitsevä.) Joutsenen tulevaisuuden näkymät Aikaisemmin korostettiin joutsenen suurta arkuutta (Merikallio 1949, Keltikangas 1950, Kokko 1950). >6 1 2 1 1 3 1 9 5 2 4 2 2 5 1 14 4 2 1 1 1 1 4 3 1 1 4 4 3 4 3 19 2 1 1 4 3 3 5 4 20 1 2 2 Keskim. Havainnot pyydetään postittamaan viimeistään lo kakuussa 1965 osoitteella valtion luonno11s11!!fel1111valvoja, M.tsätalo, H elsinki.. Lounais-Hämeen Luonto 7, S189. H avaitut joutsenen munamäärät ja poikuekoot kesän eri aikoina. , 1957 : M itä olisi tehtivä laulujo utsentemme pelastamiseksi. Kokko, Y ., 1950: Laulujoutsen. Ta11/ukko 1. Joutsenten viimeaikainen enentyminen viittaa kuitenkin siihen, että sai42 raudet eivät ainakaan enää ole kantaa voimakkaasti rajoittava tekijä. Luonnonsuojeiuv'alvojan arkisto. Tässä suhteessa joutsen on hyötynytkin ihmisen toiminnasta. Käsikirjoitus. Suomen Luonto 23, 511. Kirjallisuutta Brander, T. 1954 : Ne tulevat takaisin. L imtamies, 0., 1957 : J outsenen esiintymisestä Inarissa. Poikuehavaintoja " "'"' ·@ ~ ~-o '-D 1--: --= c..r-00 ' "' ' C u-i 1 u-i 1 "'"' ~-; C'<"l 1 C ,-'< 1 1 1 " -" > .... ~ll "' '-D '-D ..0 ""c.. Joutsentutki m us jatkuu Luonnossa liikkuvia pyydetään edelleen tekemään joutsenesta havaintoja ja lähettämään valtion luonnonsuojelunvalvojalle kesällä tavatuista joutsenista seuraavanlaisia tietoja : esiintymispaikka ja päivämäärä tiedot pesimisestä ja poikasten luvusta kesän eri vaiheissa tiedot yksinäisistä yksilöistä tai linnuista, joiden pesäpaikka ei ole tiedossa esii11tymisympäristö11 laatu tiedot aikaisemmilta vuosilta. Mutta viime aikojen suuresti vilkastunut kuivatustoiminta saattaa muodostua uhkaavaksi vaaraksi, jos myös joutsenen pesimäsuot ja -järvet kuivataan. Pieksämäellä olevan pesimäjärven kuivatusta on suunniteltu. Lapin läänin keskimääräinen poikuekoko on aineiston mukaan 3.9 poikasta/poikue (havaintoja 8 kpl) ja eteläpuoliskon 3.5 poikasta/poikue (havaintoja 60)
Pohjois-Suomessa ainoa varsinainen suoluonnonsuojelualue on Runkauksen luonnonpuisto Tervolassa. Paksut turvekerrostumat voi turveteollisuus maatumisasteesta riippumatta käyttää joko poltto-tai kasvu turpeen valmistukseen. Taloudelliset seikat, puuntuotannon lisäämistarve ja turpeen käytölle avautuneet mahdollisuudet ovat sanelleet tämän sinänsä terveen kehityksen. Epäkohta on räikeä, kun ajatellaan vertailukohteena esim. Se ei valitettavasti missään voi tapahtua soiden luonnontilan vakavasti kärsimättä. ha. merialuettamme, jolla on kymmeniä linnustonsuojelualueita. Mo:iipuolinen käytännön tutkimus on todennut, että suurin osa maamme suoalasta, oli se sitten korpea, rämettä tai nevaa, on eri tavoin muutettavissa tuottamattomasta tuottavaksi. Yhtään ainoata suota ei ole rauhoitettu nimenomaan linnustonsa takia. Vasta 1960luvulla ojitus on päässyt todella käyntiin, ja luonnontilaisten soiden pinta-ala pienenee nykyään jo lähes 200 000 ha:lla vuodessa. Metsiemme kolmannen linja-arvioinnin mukaan (1951-53) Suomen n. Oja-aurat olivat kokeiluasteella ja kaivinkoneista ei tiedetty paljon mitään. siitä, että 1960-luvun ojaaurojen ja kaivinkoneiden aikakaudella soittemme laillinen suojelu on edelleen erästä tri Branderin yksityistä rauhoitusta lukuunottamatta vain 1940-luvulla ehdotettujen luonnonpuistojen varassa. 43. 10 miljoonasta suohehtaarista oli luonnontilassa yli 8 milj. Vanha käsite ojituskelpoisuus ei ole enää mainittavassa määrässä metsäojituksen kannattavuuden mittapuu. Eteläja Keski-Suomen alueella olevista luonnonpuistoista ainoastaan pienet Vaskijärvenrahka Yläneellä ja Häädetkeidas Parkanossa ovat rauhoitetut nimenomaan suoluonnon näytteinä. M utta siihen mennessä ei vielä ojitustöissä ollut tapahtunut mitään erityisen mullistavaa. Tämä ilmenee mm. Muihin luonnonpuistoihimme on soita tullut mukaan ikäänkuin vahingossa ja rajat on usein vedetty pahasti keskeltä suoalueita. Tilanne on luonnonsuojelun kannalta hyvin masentava lähiaikoina myös Pohjois-Suomessa. Edellämainitut luonnonsuojelualueet on rauhoitettu lähinnä kasvillisuustutkimusten perusteella. Asia on nyt mitä kiireimmin korjattava muun soihin kohdistuvan suojelutoiminnan yhteydessä käytettävissä olevan lintutietouden pohjalta. Lannoituksella saadaan nyt suo kuin suo kasvamaan metsää, kun se on ensin kuivattu. Tähänastinen soihin kohdistunut rauhoitustoiminta Luonnonsuojelijain piirissä ojituksen edistymiseen ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota. Suolinnuston suojelutarpeesta ja -mahdollisuuksista Eteläja Keski-Suomessa U r po Häyrinen Nykyajalle ominainen koneellistuminen on tapahtunut erittäin nopeasti suoja metsäojituksen alalla. Jo nykyään luonnontilaisen suon löytäminen on monessa E teläja Keski-Suomen kunnassa todella vaikeata. Oja-aurojen ja uusien kaivinkoneiden suorituskyvyn ansiosta ojitustyöt soillamme ovat viime aikoina saaneet valtavan, v uosi vuodelta lisääntyvän vauhdin. Tällä vuosittain kiihtyvällä vauhdilla suomme ovat nopeasti kaikki ojitetut metsätalouden ja turveteollisuuden tarkoituksiin. Ja nyt on ryhdytty sanoista tekoihin ja ruvettu toteuttamaan jättiläissuunnitelmia
Kaikki suotyypit erilaisista nevoista korpiin muodostavat linnustonsa puolesta kirjavan ja vaikeasti yhteenluontuvan biotooppiryhmän. U. Kuva 1. Seuraava esitys pohjautuu pääasiassa omaan neljän viime kesän aikana soilta systemaattisesti kerättyyn aineistooni. Toisaalta korvissa esiintyy runsaasti lehtipuita sekä niitä suosivia lajeja. Laihia, Levaneva. Tällöin harvapuisiin soihin voidaan lukea kuuluviksi aukeanluontoiset nevakorvet, nevarämeet sekä tupasvilla-, saraja rahkarämeet. Korpien linnusto jo sen suojelutarve Eteläja Keski-Suomen korpien lintulajivalikoima vaihtelee puulajisuhteiden mukaan. Koska oma kokemukseni on toistaiseksi peräisin lähinnä E teläja Keski-Suomesta, tyydyn tässä tarkastelemaan probleemaa maan eteläpuoliskon kannalta. Valok. Niittykirvisen, kiurun ja kapustarinnan avaraa valtakuntaa. Metsäsoihin taas voidaan katsoa kuuluviksi useimmat korvet ja parhaimmat rämetyypit. Huomattavasti selvyyttä asiaan tuo määrätynlainen kahtiajako, jossa metsien ja toisaalta aukeiden maiden linnustoa tarkastellaan omina kokonaisuuksinaan. Linnuston valtalajeja ovat peippo, paju. Häyrinen. Soiden linnustosto yleensä Soiden linnuston rauhoitusedellytyksiä käsiteltäessä on ensiksi selvitettävä, onko maassamme linnustonsa puolesta niin arvokkaita soita, että niillä ojituksen kieltäminen lailla olisi puolusteltavissa. Käytännössä raja metsä44 soiden ja avosoiden linnuston välillä on tietenkin vähittäinen ja liukuva, mutta karkeasti ottaen se voidaan vetää siten, että tiheähköä metsää kasvavilla soilla pesii metsälinnustoa ja harvapuisilla ja aukeilla soilla pääasiassa aukeiden maiden linnustoa. Korpien tunnuspuu on kuusi, ja sitä suosivien lintujen joukko on näkyvä
Varsinaisia korpien erikoisuuksia ovat Eteläja Keski-Suomen alueella vain pohjansirkku ja metsäviklo, mutta niilläkin on myös muita biotooppeja. Häy• rinen. Sorsien, lokkien ja kahlaajien paratiisi, iso lampareinen keidassuo. Valok. Linnustollisesti korpien muuttaminen tuoreiksi kangasmetsiksi ei Kuva 2. Alueelliset erot E teläja Keski-Suomen eri osien välillä ovat melko pieniä. Luonnontilaiset korvet ovat maan eteläpuoliskolta häviämässä metsäojituksen takia. Pienialaisina ja matalaturpeisina ne ovatkin helppoja ojituskohteita. Lisäksi pesivät korvissa vähemmässä määrin hippiäinen, metsäkirvinen, puukiipijä, pikkutikka, pohjantikka, käpytikka, harmaasieppo, närhi, varpushaukka, sepelkyyhky ja metsäviklo. Lähes kaikki edellämainitut ovat lajeja, jotka esiintyvät meillä tuoreiden kankaiden pesimälintuina, useat runsainakin. Eräiden tietojen mukaan myös teeri, peukaloinen, pikkusieppo, mustapääkerttu ja pyrstötiainen voivat kuulua korpien pesimälintuihin. Tyypillisiä E teläja Keski-Suomen korpien pesijöitä ovat lisäksi töyhtö~ ja hömötiainen, laulurastas, pohjansirkku, järripeippo ja pyy. lintu, tiltaltti, punarinta, kirjosieppo ja talitiainen. Luonnonvaraisissa korvissa on paljon kuolleita ja lahoja puita, mistä johtuu kolopesijöiden suhteellisen runsas osuus. Kauhajoki, Kauhaneva. Pohjoisuudella ja itäisyydellä on kuitenkin luonnollisesti vaikutusta. U. 45
Korpien rauhoitus olisi mahdollista myös perustettaessa laajoja suolinnuston suojeluKuva 3. Sen mukaisesti linnusto poikkeaa kokoonpanoltaan ja valtasuhteiltaan korpien linnustosta. Eri lajeista ovat uhanalaisia lähinnä juuri metsäviklo ja pohjansirkku. Häyrinen. Toisaalta voidaan todeta, että varsinaisella korpien esiintymisalueella JärviSuomessa vain Pyhähäkin kansallispuistossa 46 alueita, jolloin eriasteisia korpia tulisi automaattisesti mukaan. Metsien on korpia lailla suojattuna, mikä on ehdottomasti liian vähän. Muiden elinympäristön säilyminen on turvattu tuoreilla metsätyypeillä. U. Linnustoltaan edustavien korpien rauhoittaminen olisi tietenkin suotavaa jo luonnonsuojelun yleisen vaatimuksen, tyypillisten luonnonnäytteiden säilyttämisen perusteella. ilmeisestikään aiheuta tuntuvia tappioita. Lisäksi mm. Kun pienialaisetkin luonnontilaiset korvet ovat usein linnustoltaan varsin edustavia, kävisi niiden rauhoittaminen päinsä yksityismailla, jos hyvää tahtoa ja ehdotuksia ilmaantuisi. Korvethan ovat usein nevojen reunavaikutuksen piirissä. Salamanperän, Pyhähäkin, Häädetkeitaan ja Vaskijärven luonnontai kansallispuistoihin kuuluu jonkin verran korpia. Ulvinsalon luonnonpuistoon kuuluu kuitenkin monia komeita korpia, jotka edustavat tosin melko pohjoista tyyppiä. Tiheämetsäiset rämeet ovat etupäässä mäntyrämeitä, joskin koivua esiintyy sekapuuna. Valok. Rämemetsien linnusto ja sen suojelu tarve Maan eteläpuoliskon suotyypeistä ovat rämeet yleisimmät. Ylipääsemättömät rimpinevat ovat viime aikoihin asti olleet suolinnuston varmoja turvapaikkoja. Muutamia linnustoltaan tyypillisiä korpia on siten rauhoitettu. Eteläja Keski-Suomen alueella sijaitsevien nykyisten luonnonpuistojen joukossa ei ole ainoatakaan, joka olisi rauhoitettu juuri korpiensa takia. Kun korpien lajistossa on pääasiassa tuoreiden kangasmetsien lintuja, esiintyy rämeillä vastaavasti lähinnä kuivilta kankailta tuttua lajis. yc nekin pystytään hävittämään. linnuston tutkimiselle erilaisten korpien linnuston kokoonpano tarjoaa hyviä vertailukohteita. Linnuston kannalta rämemetsät ovat karumpia ja valoisampia kuin korvet. Pielisjärvi, Lahnasuo
Tietysti yksityisetkin maanomistajat voisivat omia taloudellisia etujaan hylkien näyttää luonnonsuojeluesimerkkiä muille ja perustaa vaikkapa pienialaisempiakin rauhoituskohteita. Harmaalokki ja kurki suosivat märkiä soita, mutta pesivät joissakin tapauksissa melko kuivillakin. Parhaiten rämemetsien rauhoittaminen kävisi päinsä laajojen suolinnuston suojelualueiden perustamisen yhteydessä. Aukeiden soiden linnusto n elinympäristön valintaan vaikuttavat useat eri tekijät. Niittykirvinen ja kuovi esiintyvät kaikenlaisilla aukeilla soilla märistä kuivimpiin tiheyden maksimin ollessa kuitenkin märkien puolella. A ukeita tai aukeanluontoisia soita on maan eteläpuoliskolla eniten Pohjanmaalla ja PohjoisSatakunnassa. Melko suuria alueita on myös Lounaissekä Kaakkois-Suomessa ja PohjoisKarjalassa. luonnonpuistojen vähäisen lukumäärän huomioon ottaen perusteltavissa. Pienehkölläkin vanhaa puustoa ja pökkelömetsää käsittävällä rämelaikulla voi olla monipuolinen ja edustava linnusto. Västäräkki on soilla esiintyessään myös avovedestä riippuvainen. Lajien valtasuhtei,sa esiintyy puulajeista riippuen suuriakin vaihteluja, mutta yleensä on mäntymetsien lajisto etualalla. Alueelliset erot E teläja Keski-Suomen eri osien rämeiden välillä ovat melko vähäiset. Luonnollisesti sorsasekä kuikkalinnut ovat riippuvaisia isohkojen avovesialueiden olemassaolosta. Tällaisia ovat kurki, sinihaukka, suopöllö sekä joissakin tapauksissa kotka. Aukeiden soiden linnu ston elinpaikkavaatim uksista Vasta aukeiden tai au keanluontoisten soiden lintumaailma on suolinnustoa sanan varsinaisessa mer kityksessä. Mitä aukeampi suo on, sitä vähäisempi on metsälinnuston osuus. Uusien rämealueiden rauhoittaminen on jo yksin em. Ojituksen jälkeen niiden enemmän tai vähemmän kituva puusto yritetään usein saada elpymään lannoituksella. J os rämemetsien linnustosta aiotaan saada suojelluksi edustavia näytealoja, ei aikaa ole paljon hukattavana. Tärkeä tekijä on suon kosteus. nevoja vain vähäinen määrä suoalasta. Kosteustekijän rinnalla on aukeilla tai aukeanluontoisilla soilla toinen suolintujen biotoopin valinnalle tärkeä tekijä, ympäristöstään kohollaan olevien kohtien, kuten puiden, 47. Avoveden esiintyminen ratkaisee ainakin useiden kahlaajien, kuten liron, valkoviklon ja suokukan pesimisen suolla. Käki näyttää viihtyvän erittäin hyvin rämemaastossa. Edelleen rämemetsien pesimälinnustoon kuuluvat harvemmin metso, teeri, käpytikka, pohjantikka, räkättirastas, lehtokerttu, sirittäjä ja kehrääjä. Vain kiuru sekä kapustarinta suosivat kuivia avosoita. Tikoille ja tiaisille luonnontilaisten rämeiden lukuisat pökkelöt ovat lähes korvaamattomia, joten rämeiden saattaminen hoitometsien piiriin ei voi olla näkymättä näidenkään lintujen kannan vahvuudessa. toa. Pahiten uhanalainen on riekko, jonka pääbiotooppi meillä on räme. Märät suot ovat siten runsaslajisempia kuin kuivat. Koska rämemetsien linnusto on riippuvainen lähinnä juuri puustosta, joka säilyy kuivilla kankaillakin, ei rämelintujen tulevaisuus näytä sittenkään erityisen huolestuttavalta. Rämeiden valtalajeja ovat metsäkirvinen, peippo, pajulintu, harmaasieppo ja kirjosieppo. Rämemetsiin kohdistuu nykyään suurin ojituspaine. Melko tavallisia pesijöitä ovat myös leppälintu, töyhtö-, hömöja talitiainen, kulorastas, järripeippo, riekko ja pikkutikka. Aikaisemmin mainituista luonnonja kansallispuistoista rämemetsiä on kaikissa edustettuna, joskaan niiden linnusto ei aina ole niin m onipuolista, kuin voisi toivoa. J ärvi-Suomessa aukeita soita on vähän, esim. T öyhtöhyyppä ja keltavästäräkki asustavat pääasiassa soiden märillä kohdilla. Lisäksi metsäisillä rämeillä pesii lintuja, jotka ovat ravintotaloudessaan pääasiassa läheisistä avosoista riippuvaisia
Kosteudesta riippumatta se pesii kaikenlaisille aukealuontoisilla soilla niissä osissa, missä em. keltavästäräkki, västäräkki, liro ja valkoviklo vaativat reviirinsä ilmoittamiseen puita. esiintyminen. Periaatteessa niitäkin olisi kuitenkin saatava säilytetyksi, edustavathan ne maan eteläpuoliskossa ehkä tyypillisintä suoluontoa. Suon koosta riippuu,paljonko lintuja sillä pesii. Esim. vaatimus tulee täytetyksi. Kuvassa pikkutikka pesällään. Sen takia niitä ei tavata isojen aukeiden soiden laajoilla puuttomilla keskusosilla, vaikka ne olisivat märkiäkin. Lintusuojelun kannalta nämä suot ovat soistamme vähäarvoisimpia. Pensastaskun pesimisen ehtona on nimenomaan harvan puuston esiintyminen. Tällöin myös reunavyöhykkeen pituus on huomattava tekijä. Lapinharakka ja kalasääski voiYat rakentaa pesänsä 1:ämemäntyihin. Häyrinen. Mitä isompi kutakin tyyppiä edustava aukea suo on, sitä suurempi on sen lajija yksilömäärä. Suon pohjoisuus aiheuttaa lajistollisia eroja jo Eteläja KeskiSuomenkin alueella. Muuten linnusto käsittää aukeiden tai aukeanluontoisten soiden lajeja. Harvemmin pes1vat niittykirvinen ja keltavästäräkki ja vain aniharvoin kuovi ja kapustarinta. Parhaiten tämä onnistuisi laajempien suoalueiden rauhoittamisen yhteydessä. Suopöllö ja kurki saattavat toisinaan kuulua lajistoon. Korpija rämemetsien lahopökkelöt ovat kolopesijöille korvaamattomia. Pensastasku on ylivoimainen valtalaji, ja useilla harvapuisilla rä48 K11ra 4. Kuivien harvapuisten rämeiden linnusto ja sen suojelutarve Vähälintuisimpia avosoita Eteläja Keski-Suomen alueella ovat kuivat harvaa puustoa kasvavat rämeet. Luonnonpuistoistamme. Yleisesti ottaen voidaan todeta, että useimmilla erilaisilla Eteläja Keski-Suomen aukeilla soilla on kohonevia kohtia vähintään suon reunavyöhykkeessä. Kuivien harvapuisten rämeiden lintutiheys on sangen vähäinen. pensaiden tms. Tyyppi on melko yleinen, ja siihen voidaan lukea pääasiassa erilaisia kuivia rahkaja tupasvillarämeitä. Toisaalta kohonevia kohtia elinympäristössään eivät vaadi esim. Seuraavassa tarkastelen kuitenkin näiden alueiden aukeiden tai aukeanluontoisten soiden linnustoa yhtenä kokonaisuutena muutamien suotyyppiyhdistelmien valossa. Metsälinnuston osuus on enää vähäinen. Jos aukea suo on kovin pieni, se voi olla perin vähälintuinen tai jopa linnutonkin, vaikka muut elinpaikkavaatimukset olisivatkin suotuisat. suokukko, töyhtöhyyppä, kuovi, niittykirvinen, kiuru, kurki ja harmaalokki. Riekko pesii tälläkin rämetyypillä. Valok. Sen edustajista tärkein on metsäkirvinen. U. meillä ainoa pesimälintu
Lähes säännöllisiä pesijöitä ovat västäräkki, pensastasku, töyhtöhyyppä, kuovi ja kurki. Lampareita ja vetisiä ruoppakuljuja käsittävien keitaiden linnusto on usein yllättävän runsas. Kiurun ja niittykirvisen laulu hukkuu maan avaruuteen ja kapustarinnan alakuloinen huutelu kaikuu korvissa vielä suolta lähdettyä. Suo ja sen linnusto ovat hävinneet. Lähes säännöllisiä pesijöitä ovat kuovi sekä reunavyöhykkeessä asustavat pensastasku, liro ja kurki. harmaaja merilokki, pikkukuovi, töyhtöhyyppä ja muuttohaukka. Komeita tämän tyypin soita ovat mm. Lampareisten keidassoiden linnusto ja sen suojelu tarve Koko Suomessa ovat märät aukeat suot suolinnuston varsinaisia eldoradoja. Kuivien nevojen linnusto ja sen suojelu tarve Kuivat nevat eroavat edellisestä tyypistä pääasiassa siinä, että puita ei ole joitakin kituvia käkkäröitä ehkä lukuunottamatta. Lisäksi joillakin lähinnä tähän tyyppiin kuuluvilla soilla esiintyvät mm. Valitettavasti juuri ne ovat turveteollisuuden tärkeitä työkohteita. Valtalajeja ovat märkyyttä suosivat tai avoveden esiintymisestä riippuvat lajit, keltavästäräkki, niittykirvinen, liro, tavi ja sinisorsa. Harmaalokin ohella myös naurulokki kuuluu joskus lampareisten keitaiden pesimälinnustoon ja on selvästi leviämässä soille. Lisäksi kuiviin nevoihin voidaan lukea aapasuoalueen eteläosien lukuisat laajat kalvakkanevat. SisäSuomessa suuret kuivat nevat ovat harvinaisia, mutta Pohjois-Karjalassa niitä jonkin verran esiintyy. Näiden soiden valtalajeja ovat niittykirvinen, kiuru, kapustarinta ja keltavästäräkki, joka esiintyy nevojen reunavyöhykkeessä. Niinpä näiden nevojen päivät ovat pian luetut. Lampareiden esiintyminen ei ole sille kuitenkaan välttämätöntä. Joil49. Park.anon Puurokeidas, Karvian Hormaneva, Kauhajoen Koihnanja Mustaisnevat, pää0sa Laihian Levanevaa sekä Pirttikylän Sanemosse ja Revonlahden Revonneva valtavine harmaaja merilokkiyhdyskuntineen. Esimerkkeinä voidaan mainita Tohmajärven Kiihtelysvaaran Valkeasuon sekä Pielisjärven Ilomantsin Patvinsuon eräät osat. Suo ojitetaan, jolloin sen pinta kuivuu. Eteläja KeskiSuomessa lintujen kannalta tärkeimmät tyypit ovat lampareiset keidassuot sekä aapasuoalueen rimpinevat. Kuivia nevoja ovat monet lyhytkortiset ja rahkanevat, jotka muodostavat keidassoiden reunaluisun, joskus koko keitaankin Pohjanmaan ja PohjoisSatakunnan alueilla. Näillä keitailla vuorottelevat vetiset ruoppaja sammalkuljut sekä lampareet niitä kehässä kiertävien rahkaisten rämevarpuja ja harvakseltaan matalaa mäntyä kasvavien kermien kanssa. Soiden keskusta on usein puuton ja hyvin vetinen. tyyppiä on jonkinverran Vaskijärvenrahkalla ja Häädetkeitaalla. Niitä pitäisi ehdottomasti saada rauhoitetuksi. Ison karun puuttoman suon tunnelma on jo sinänsä vaikuttava, ja sitä tehostaa vielä omalaatuinen linnusto. Ennen kuin tämä ehtii kaikkialla tapahtua, on saatava luonnonsuojelualueita, joilla kuivien nevojen linnusto voi pesiä lailla suojattuna. Eteläja Keski-Suomessa avovesilampareet ovat usein pienehköjä, mutta Pohjois-Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan isoilla keitailla ne ovat suurempia, parhaissa tapauksissa järvimäisiä ja yli parisataa metriä pitkiä. Kurkia pesii isoimmilla keitailla runsaasti, jopa kymmenkunta paria yhden suon alueella. Lokeista harmaalokki on yleisin. Mahdollisuuksia on satoja. Ensiksi mainittu on alueella vallitsevampi. Nykyisissä luonnonpuistoissamme ei isoja kuivia nevoja esiinny. Salaojat rakennetaan, ja pian on entisen luonnontilaisen nevan sijalla laaja jyrsinturvekenttä, jolta koneet kuorivat kuivaneen pintaturpeen vähitellen kerroksittain pois
Kermien mäntyihin rakentavat joskus pesänsä kalasääski ja lapinharakka. Isojen lokkikolonioiden liepeillä pesii männyissä usein varis. Heti tämän tapahduttua katoaa linnuston >>paras>> osa, sorsat, märkyyttä suosivat kahlaajat ja varpuslinnut. Nykyisistä luonnonpuistoistamme vain Häädetkeidas on tyypillinen lampareinen keidassuo. Varsinaisesti vasta aapasuoalueen rimpinevoille ominaiset valkoviklon, taivaanvuohen ja suokukon olen kuitenkin joskus tavannut pesivänä keitailta. Muista lampareisten keitaiden pesimälinnuista on mainittava ennen kaikkea muuttohaukka, joka ennen on ollut keidassoilla yleinen, mutta on nykyään jo äärimmäisen harvalukuinen ja katoamassa. Kermien varvikoissa saattaa myyrävuosina pesiä suopöllö. Tarkoituksenmukaisinta olisi rauhoittaa edustavia soita keidassuoalueen kaikista osista. Liron, töyhtöhyypän, kuovin ja kapustarinnan lisäksi tavataan muita lajeja harvoin. Suon käsittelyn jatkuessa katoavat vähitellen muutkin lajit. Kun keidassoiden alueella on kymmeniä todella edustavia ja runsaslintuisia soita, voidaan usean uuden keidasluonnonpuiston perustamista pitää oikeutettuna. Suon arvoa lintusuojelualueena alentaa aukean osan ja lampareiden melko vähäinen koko, mikä estää parija lajimäärän kohoamisen parhaiden keitaiden tasolle. Kaakkuri sen sijaan on häviämässä, kuten muualtakin levinneisyysalueensa eteläosista. Sopivia rauhoituskohteita ovat mm. lakin Pohjanmaan ja Pohjois-Satakunnan isojen keitaiden lampialueilla pesii merilokki. Suurissa järvimäisissä lampareissa viihtyy kuikka. Valok. Lampareiset keidassuot ja niiden monipuolinen linnusto ovat lähiaikoina vaarassa hävitä. Uhkaamassa ovat sekä turveteollisuuden että metsänviljelyn tarpeiksi suoritettu ojitus. Telkkä pesii keidaslampien läheisiin puihin asetetuissa pöntöissä. U. Useimmiten alle metrin syvyiset lampareet ja ruoppakuljut on helppo kuivata. Tammelan Torronsuo, Huittisten Isosuo, Honkajoen Matokeidas, Kauhajoen Kauhaneva ja IsoKaivoneva, Isojoen Hanhikeidas, Laihian Levaneva, Vetelin Pilvineva ja monet muut.. Häädetkeitaan vakituisia pesi50 Kuva 5. Ampuja nuolihaukka voivat joskus ottaa käyttöönsä vanhan variksen pesän. Keidassoiden kahlaajavalikoima on vähäisempi kuin aapasuoalueen rimpinevojen. Kurkea uhkaa maassamme ennenpitkää sukupuuttoon kuoleminen, ellei laajo ja suo linnuston suo jelualueita perusteta. Häyrinen. Sinisorsan ja tavin ohella keidassoiden lampareissa asustelee joukko muita sorsia, kuten tukkasotka, jouhisorsa ja haapana. mälintuja ovat vain niittykirvinen, keltavästäräkki, sinisorsa, tavi, liro, pensastasku, västäräkki, kuovi ja kurki
Erikoisuuksia ovat vielä muuttohaukkapari sekä varvikoissa pesivät pajusirkut. Kesonsuon lintuelämää hallitsee kuitenkin lähes kaksisataa paria käsittävä harmaalokkiyhdyskunta. 51. Mahtavine lukuisien suosaarekkeiden pirstomine avovesialueineen se muistuttaa lähinnä lintujärveä, jonka alueella tukkasotkat, sinisorsat, tavit, jouhisorsat, haapanat, lapasorsat, metsähanhet ja mustakurkku-uikut joukottain pesivät. Runsas kahlaajajoukko, kuten kymmenet kuovi-, töyhtöhyyppäja suokukkoparit, lukuisat liroja valkovikloparit sekä pikkukuovit, kapustarinnat ja jänkäsirriäinen kuuluvat suon linnustoon. U. Häyrinen. Pohjois-Karjalan ja koko Suomen parhaiten kehittynyt kermikeidas Kesonsuo Ilomantsissa Koitajoen mutkassa on aivan luku erikseen. Valok. Sen liepeille on hakeutunut lähemmäs sata paria naurulokkeja ja kymKuva 6. Suokukko on jo Keski-Suomen rimpinevoille tyypillinen kahlaaja
Nykyajalle ominaiseen tyyliin talousmiehet ovat keksineet käyttöä Kesonsuollekin. menkunta paria kalatiiroja. Rimmet ovat paikoin muodostuneet laajoiksi avovesialtaiksi. Syyllä Kesonsuota voidaan nimittää Suomen parhaaksi lintusuoksi Lapin runsaslintuiset aavat ja palsasuotkin mukaan ottaen. 52. U. Sen läpi on suunniteltu kaivettavaksi tukinuittokanava, joka oikaisee Kesonsuota kiertävän Koitajoen osan monet hidasvirtaiset mutkat ja estää tukkien uppoamisen niissä. Ne ovat aukeita usein lähes puuttomia soita, joilla veden virtailusuuntaa kohtisuoraan kulkevat rahkaiset varpuja kasvavat jänteet vuorottelevat veden peittämien rimpien kanssa. Rimpinevoille ominaisia ovat vedenpinnan suuret korkeudenvaihtelut kevättulvista johtuen. Rämelinnuston lajeista kärsii riekko eniten ojitustoiminnasta. Tyypillisimmillään ne ovat vasta Peräpohjolassa. Kesonsuolla pesii varmuudella ainakin 35 lintulajia. Rimpinevojen linnusto ja sen suojelutarve Rimpinevat ovat luonteenomaisia aapasuoalueelle. Tämän lajimäärän saattaa jokin Pohjois-Suomen suo ylittää, mutta lintutiheys on Kesonsuolla omaa luokkaansa. Häyrinen. Tämä hanke on luonnonsuojeluväen estettävä, sillä perusteet ovat tässä tapauksessa vankasti luonnonsuojelun puolella. Kuva 7. Valok. Pohjanmaan aapasoita, joilla esiintyy paikoin jo melko edustavia rimpisiä nevoja. Keski-Suomessa keidassuoalueen pohjoispuolella on laaja vyöhyke ns
Valok. Häyrinen. Eri lajeista esiintyvät tukkasotka, sinisorsa, tavi, jouhisorsa sekä joskus haapana. Sorsalinnusto on hyvin kehittyneillä rimpi nevoilla runsaslukuinen. Monien muiden lajien kohdalla voidaan todeta aukeiden soiden olevan niiden pääbiotoopin. Huomattava ero on kahlaajien suuri lajija yksilömäärä. Varpuslinnuista pesivät valtalajeihin kuuluvat niittykirvinen ja keltavästäräkki, harvalukuisempana pesivä västäräkki sekä reunavyöhykkeessä asustavat pensastasku ja lapinharakka. Tällaisia ovat Eteläja Keski-Suomessa kurki, metsähanhi, jänkäkurppa ja jänkäsirriäinen. Rimpinevojen linnusto poikkeaa muutamassa suhteessa lampareisten keidassoiden linnustosta. Kun rimpinevojenkin kuivattaminen tapahtuu lähitulevaisuudessa, on edustavimmat nevat sitä ennen saatava rauhoitetuiksi. Aukeilla soilla pesii lisäksi lajeja, joilla suobiotoopin lisäksi ei ole valinnan varaa. Kuva 9. Käytännön toimenpiteet On nopeasti laadittava kokonaissuunnitelma riittävän avosuomäärän rauhoittamiseksi, ensinnä Eteläja Keski-Suomesta, missä tilanne on kiireellisin. Metsähanhen untuvapoikanen nevalla. U. Luultavasti 53. Muuttohaukka on ennen ollut vakituinen pesimälintu, mutta nykyään se on erittäin harvinainen. Riittääkö jonkin avosuoalueen rauhoittaminen sieltä täältä alueen suolinnuston kokonaiskuvan säilyttämiseksi ympäristön muiden soiden tuhoutuessa. Loppupäätelmänä voidaan todeta, että vaikka aukeiden tai aukeanluontoisten soiden linnustossa on useita lajeja, jotka esiintyvät maassamme myös muunlaisilla biotoopeilla, on näiden soiden lajiston kokoonpano ainutlaatuinen ja jo tästä syystä säilyttämisen arvoinen. Perhon, Sievin ja monien Oulujärven eteläja lounaispuolen pitäjien parhaat rimpinevat sekä Pohjois-Karjalan laajat rimpinevat, kuten Lahnasuo-Patvinsuo. Linnustoltaan edustavia ja siten rauhoitettavaksi sopivia rimpinevoja on tällä alueella kymmeniä. Muista kahlaajista esiintyvät töyhtöhyyppä, kuovi, pohjoisosissa pikkukuovikin. Mitä riittävä tässä tarkoittaa, on hieman epävarmaa. Joissakin tapauksissa rimpinevojen pesimälinnustoa luonnehtivat jo Keski-Suomessa jänkäkurppa, jopa jänkäsirriäinenkin. Tämä linnusto tarvitsee nyt pikaisesti luonnonsuojelun apua. Erinomaisia rauhoituskohteita ovat mm. Kurki on rimpinevojen tunnuslajeja, ja isoilla soilla niitä pesii lukuisia pareja. Eteläja Keski-Suomen rimpinevojen suojelu on täysin laiminlyöty. Liro, suokukko, taivaanvuohi ja valkoviklo kuuluvat linnuston valtalajeihin. Oulujoen vesistön eteläpuolisella aapasuoalueella on rimpinevoja rauhoitettuna vain Ulvinsalon luonnonpuistossa Kuhmossa, ja nämäkin ovat pienialaisia suolaikkuja. Harmaalokki on aapasuoalueen rimpinevoilla melko vähälukuinen
Torronsuo, Sanemosse ja Kesonsuo sijaitsevat monien muiden hyvien lintusoiden tavoin kunnan, yhtiön tai yksityismailla. kun toimeen ryhdytään ajoissa. Valitettavasti esim. riittää, jos ojitukselta rauhoitetut alueet ovat suuria. luonnonsuojelu, jäävät tappiolle. Niiden linnusto on useimmiten köyhää. Valtion omistuksessa olevista soista sopivat mm. Saman sijainnin omaavista pienistä soista ei voi sanoa samaa, vaikka ne olisivat märkiäkin. Tällaisessa kamppailussa pienemmät pääomat, ts. Tällöin suon maisemalliset arvot eivät pääse kärsimään myöhemmin esim. Merkin voi noutaa toimistostamme tai tilata postitse, jolloin se lähetetään postiennakkona. Tilatessanne mainitkaa, haluatteko merkin mutterivai neulakiinnityksellä. Tilannetta ei saa päästää luisumaan samaksi kuin esim. Niistä ei tarvitse käydä kauppoja, vaan kokonaissuunnitelman tultua hyväksytyksi, rauhoituksen kohteeksi valituista soista voidaan muodostaa eriasteisia luonnonsuojelualueita. Suolinnustomme suojelussa ei siis saa tyytyä pienialaisten avosoiden rauhoittamiseen, vaan on saatava aikaan eri puolille maata isoja suolinnuston suojelualueita, joissa suunnitellut alat rauhoitetaan reunametsiä, -rämeitä ja -korpia myöten. Vieressä kuvattu Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen merkki on saatavissa kauniina ja arvokkaana hopeisena rintamerkkinä. Länsi-Saksassa, jossa luonnonsuojelu on vielä mukana taistelemassa lähes loppuunkäytettyjen soiden viimeisistä luonnontilaisista rippeistä niiden taloudellisia käyttötarkoituksia vastaan. Kauhaneva, Matokeidas, Ruoveden Siikaneva, Perhon Heikinjärvenneva ja LahnasuoPatvinsuo erinomaisesti linnuston rauhoitusaluei ksi. E nsimmäisenä kohteena ovat luonnollisesti valtion maat. Valtiolla on edelleen suuria suoalueita hallussaan. Tästä on todisteena se, että nykyäänkin laajojen metsäalueiden keskellä sijaitsevilla isoilla avosoilla on edustava linnusto. hakkuista, eikä suon reunaan voida perustaa tienrakennustyömaata, asutusaluetta tai kaatopaikkaa. E m. Tämä on nähdäkseni suolinnustomme ainoa pelastuskeino. Muissakin aukeissa biotoopeissa linnusto vaatii kehittyäkseen tyypilliseksi mieluummin laajoja avonaisia alueita. Tämä on luonnollistakin. Mutta ehkä niidenkin rauhoittamiseksi löytyy keinoja,. Pääasia kaikessa soiden rauhoitustoiminnassa on nyt nopeus. 54 Suomen Luonnonsuojeluyhdistys Helsinki, Lapinlahdenkatu 29 B 22. Merkin hinta on 3 mk 50 p. ehdotuksessa on käytännön hankaluutena se, mistä saadaan enää hyvän metsäpohjan ja >>ruskean kullam> arvoon nousseita entisiä joutomaita lintusuojelun käyttöön. Soiden maassa lintusuojelu ei saa tyytyä riitelemään jäännöspaloista, vaan sen on esitettävä ajoissa omat harkitut vaatimuksensa. Myös yhdistyksen monivärisiä kirjeensulkijamerkkejä voidaan tilata a 10 penniä (vähintään 100 kpl:n tilauksesta 20 %:n alennus)
Huuhkaja sen sijaan on toistaiseksi jäänyt selontekoa vaille monestakin syystä. Ansiokkaimpia ovat olleet ornitologien lähettämät selonteot. Jalohaukan ja kotkan osalta kysely johti perusteellisiin pesimäpaikkatarkistuksiin, joiden pohjalta saatiin tarkka kuva näiden lajien kannasta ja sen muutoksista maassamme. Ja kaikesta näennäisestä runsaudestaan huolimatta petolintutiedustelussa kerääntyneet tiedot jättivät koko maata ajatellen runsaasti >>valkoisia alueita>> jopa tunnetusti hyville huuhkajaseuduille. Luonnonsuojeluyhdistyksen vuonna 1958 suorittaman laajan suurpetolintukyselyn kohteina olivat tunnetusti jalohaukka, kotka ja huuhkaja. Tietenkin on mahdollista, että joitakin virheellisiä tiedonantoja on päässyt pujahtamaan tilastoon. Koska mielestämme tiedustelu jo sellaisenaan antaa kuitenkin jonkinlaisen kuvan etenkin 1950-luvun huuhkajakannasta, katsoimme aiheelliseksi julkaista siitä lyhyen yhteenvedon, ennen kuin sen sisältämät tiedot ovat lopullisesti huuhkajan levinneisyyden historiaa. Lyytinen. Tiedustelun vastausten käsittelyssä on pesimähavainnoiksi laskettu luonnollisesti pesälöydöt sekä eri paikkakunnilla vakituisesti tehdyt soidinhuuteluhavainnot. 1957 Valok. Monessa tapauksessa havainnot ovat usealta vuodelta, mutta myös vain yhden vuoden ajalta olevat tiedot on otettu huomioon. E. Niinpä tiedustelun huuhkaja-aineisto on jäänyt käyttämättömänä lepäämään yhdistyksen hyllyillä monet vuodet. Toisaalta omasta kokemuksestamme tiedämme, että lintuja seuraava maaseudun väestö tuntee huuhkajan, sen äänet ja tavat yleensä melko hyvin. Huuhkaja kaipaa rauhoitusta Urpo Häyrinen Pertti Sul kava Huuhkajan poikanen kangasmetsässä Kurussa v. Petolintutiedustelussa esiintullut aineisto oli huuhkajan osalta siksi runsas, että sen maastoselvityksiin ei riittänyt tarpeeksi ornitologeja. E pävarmoilta tuntuvia vastauksia ei ole hyväksytty mukaan. Mikäli on ollut mahdollista, on karttojen avulla varmistauduttu siitä, että samaa pesimäpaikkaa koskevat useammat ilmoitukset on laskettu vain yhdeksi. 55
Huuhkaja näyttää 1950-luvulla olleen vakituinen pesimälintu useimmissa maamme kunnissa etelärannikolta Lappiin saakka Enontekiötä ja Utsjokea lukuunottamatta. 1950-luvun parimäärä on maassamme ollut varmasti suurempi kuin tiedustelun perusteella saatu koko maata ajatellen kohtalaisen pieni määrä. Tiheämmin asutuilta seuduilta jo pelkästään pesälöydöt ovat antaneet kohtalaisen hyvän kuvan huuhkajatilanteesta. Taulukossa on entisen Laatokan Karjalan rippeet yhdistetty Pohjois-Karjalaan. Vahvoja huuhkaja-alueita on suorastaan vaikea nimetä. M. Etenkin juuri maan eteläpuoliskosta laji on sen jälkeen hävinnyt lukuisilta entisiltä pesimäseuduiltaan. Varmaa kuitenkin on, että tällä tavallakin tiedustelun avulla saatu käsitys huuhkajakannasta on monin paikoin jäänyt puutteelliseksi. Linkola. 583 (179) Vertailtaessa luonnontieteellisten maakuntiemme kokoa ja vastaavia huuhkajan parimääriä herättää huomiota huuhkajan pesimätietojen yllättävän tasainen jakautuminen maan eteläpuoliskossa. Valitettavasti vuoden 1958 tiedot eivät enää ole päteviä maan nykyistä huuhkajakantaa arvioitaessa. suuri osuus huuhkajan pesimistiedoista on ilahduttavaa, kun tiedetään, että maan pohjoispuolisko jää näin pahasti jälkeen ennen kaikkea puutteellisten tietojen vuoksi. Maan eteläpuoliskon 56 Tunnetut kalliopesäpaikat ovat huuhkajan asuinsijoista pahiten ihmisten vainoamia. Valok. Huuhkajan parimäärä Suomessa vv. 195058 Ahvenanmaa 23 (11) Varsinais-Suomi 43 (29) Uusimaa 17 (9) Etelä-Karjala 19 (7) Satakunta 34 (16) Etelä-Häme 65 (24) Etelä-Savo 43 (13) Etelä-Pohjanmaa 63 (17) Pohjois-Häme 36 (3) Pohjois-Savo 25 (6) Pohjois-Karjala 37 (4) Keski-Pohjanmaa 50 (19) Kainuu 20 (3) Pohjois-Pohjanmaa 43 (4) Kuusamo 22 (3) Kemin Lappi 30 (9) Enontekiön Lappi Inarin Lappi 13 _@. Sen sijaan harvaanasutuilta alueilta vakituisesti samoilta paikoin kuullut soidinäänet ovat olleet ainoa mahdollisuus saada jonkinlainen kuva näiden seutujen huuhkajakannasta. Tähän viittaavat suoritetut haastatteluja tarkistusmatkatkin. Kuvan esittämä kalliojyrkänne Siuntiossa autioitui lopullisesti 1950-luvun alussa. Seuraavassa on esitetty huuhkajan parimäärä luonnontieteellisissä maakunnissamme tiedustelun mukaan. Ensimmäinen numero ilmoittaa parimäärän pesälöytöjen ja soidinäänten perusteella. Suluissa on kustakin maakunnasta tarkasti tunnettujen pesäpaikkojen lukumäärä. Alueella ovat tiettavast1 vahvoja huuhkajakeskuksia enää Ahvenanmaa, Lounais-Suomen saaristoja rannikkoalue, pohjoisin Satakunta, Eteläja Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Häme sekä Pohjois-Karjala.
Nykyisestä esiintymisestä kaivattaisiin kipeästi tarkkoja tietoja. Katoamisen syynä ovat tunnetut tekijät : lisääntynyt ihmisen toiminta metsissä ja edelleen lähes vähentymättömänä jatkunut hävitystyö. Peittausaineena käytetyllä elohopealla on todennäköisesti oma osuutensa ainakin viljelysseutujen huuhkajakatoihin. HuuhHuuhkaja voi joskus valita erikoislaatuisen pesimäpaikan. Tämän Etelä-Pohjanmaan vedenjakajaseudulla sijaitsevan syrjäisen metsäkämpän ullakolla pesi huuh kajapari useana vuonna. Harvaan asutuilla seuduilla ovat huuhkajan elinalueita kaventaneet metsäautotieverkoston ansiosta kaikkialle tunkeutuneet hakkuut, jotka ovat muuttaneet maisemakuvan monin paikoin täydellisesti. Mitkään järkisyyt eivät enää sodi huuhkajan rauhoitusta vastaan. Lajihan on tunnetusti arka hylkäämään etenkin hautomisaikana pesänsä vaikkapa vain viattomista pesälläkä ynneistä. J os asiaan ei muuten pystytä saamaan pikaista korjausta, voisivat riistanhoitoyhdistykset ja metsästysseurat oma-aloitteisesti suorittaa huuhkajan määräaikaisen rauhoittamisen maillaan. Kaikesta huolimatta huuhkajan rauhoitus on edelleen toteuttamatta. Kun nykyään metsästäjienkin valtaosa on jo lajin täydellisen rauhoituksen kannalla, olisi rauhoitushanke kiireimmiten otettava uudelleen ohjelmaan ja saatettava myös onnelliseen päätökseen. Suuret petolintumme ovat niin vähissä, että meillä ei ole enää varaa katsella, miten muun huuhkajalle tuhoisan toiminnan ohella törkeät pesänhävitykset, poikasten eläteiksi otto, aikuisten lintujen ampuminen ja kuvaraudoilla pyynti jatkuvat lain sallimina. 57. Valok. Häyrinen. Tiheämmin asutuilla seuduilla huuhkaja ei enää saa pesimärauhaa pelkästään kasvaneen retkeilyn johdosta. U
Todellisuudessa niitä on ravinnossa huomattavasti enemmän, sillä näistä eläimistä jäävät pienet luut häviävät helposti huuhkajan pesänpohjana olevaan roskakasaan. 50 % saaliseläinten lukumäärästä. K. Olsoni (Ornis Fennica, 1933), 5) R. Ruotsi N-L Norja Saksa % % % % 36 65 43 49 20 3 12 21 5 1 10 7 27 31 14 16 1 20 7 11 1 X X X 100 484 100 780 100 1 473 100 5 456 maailmasta luultavasti löydy. P = •>paljoni> ja U = •>useita>>. Ne ovat peräisin seuraavien henkilöiden julkaisuista: 1) B. W. März (Ornis Fennica, 1936), 6) V. Niiden, jotka yhä itsepintaisesti pitävät vanhasta vahingollisuuskäsitteestä kiinni, on hyvä tietää, että huuhkajan ravinnon kokoomuksesta suoritetut tutkimukset osoittavat koko vahingollisuusväitteen olevan hataralla pohjalla. Aineiston n:o 2 3 4 5 6 7 Pikkunisäkkäät p 110 p 95 p Orava ja liito-orava 21 (2) 35 1 27 Jänis u (1) 5 1 7 Varislinnut p 1 p 31 u (1) Kanalinnut u (2) 2 1 7 (3) (4) Sorsat 1 1 23 (2) u Muut linnut 1 4 56 (2) (4) Sammakot 16 Kalat 3 Hyönteiset p Taulukko 2. Toista yhtä monipuolista petolintua ei 58 Taulukko 1. Tärkeimpien saaliseläinryhmien osuudet huuhkajan ravinnosta Ruotsissa, Neuvostoliitossa, Norjassa ja Saksassa julkaistujen ainei5tojen mukaan. E. Suluissa oleva numero ilmaisee ryhmään kuuluvien lajien lukumäärän, ellei yksilömääristä ole mitään tietoja. Sitä odoteltaessa lienee paikallaan esitellä meillä ja naapurimaissa aikaisemmin tehtyjä tutkimuksia ja havaintoja lajin ravinnosta. Saaliseläimiä yht. Ja ehkä vielä merkillisempää on, että sama järeätekoinen pöllö lähtee kalastamaan! Huuhkaja on petolinnustomme varsinainen Tärkeimmän ryhmän huuhkajan ravinnossa muodostavat selvästi pikkunisäkkäät, joihin tässä on luettu kuuluviksi rotat, hiiret, myyrät ja päästa1set. Tuskin kukaan nykyään enää puolustelee huuhkajan rauhoittamattomuutta sillä, että lintu on vahingollinen riistalle. Suomalainen (Kallaveden seudun linnusto, 1908), 3) K. Edellämainituissa aineistoissa niiden osuus on keskimäärin n. Huuhkajan ravinnosta Suomessa julkaistut aineistot. Vesimyyrä ja rotta edustavat ilmeisesti jonkin. On hämmästyttävää, että lintu, joka pystyy nokallaan murskaamaan metsojen ja jänisten paksuimmatkin luut sopiviksi suupaloiksi (vastaavaan ei kykene edes kotka), toisaalta vaivautuu nyppimään ravinnokseen sammalikossa juoksevia kovakuoriaisia. Taulukossa 1 on yhteenveto suomalaisista ravintotiedoista. Ammattimetsästyksen aika on jo auttamattomasti ohi, joten huuhkajan joskus napsaisema jänis tai kanalintu ei ole kenenkään pussista poissa. Huuh kajan ravi nto Huuhkajan ravinnosta Suomessa on parhaillaan tekeillä laaja tutkimus. Taulukossa 2 taas on tiivistelmä merkittävimmistä Ruotsissa (CurryLindahl, Vår Fågelvärld, 1950), Neuvostoliitossa (Semenov-Tjan-Sanskfj, Die Ökologie der Birkhuhnvögel, 1960), Norjassa (Hagen, Rovfuglene og viltpleien, 1952) ja Saksassa (Uttendiirfer, Neue Ergebnisse i.iber die Ernährung der Greifvögel und Eulen, 1952) suoritetuista tutkimuksista. Mutru (Metsästys ja Kalastus, 1939) ja 7) T. Sovinen (Metsästys ja Kalastus, 194 7). Huuhkaja on todellinen yleispeto. Hiiök (Tidskrift för Jägare och Fiskare, 1896), 2) E. kajan rauhoitus on tavalla tai toisella saatava aikaan, niin kauan kuin on vielä rauhoitettavaa. Pikkunisäkkäät Muut nisäkkäät Kanalinnut Muut linnut Sammakot Kalat Hyönteiset Yht. Kivirikko (Suomen linnut, 1927), 4) B. Sen ravintoon kuuluvat käytännöllisesti katsoen kaikki eläimet 1-2 gramman painoisista kovakuoriaisista 3-5 kg :n painoisiin metsoihin ja jäniksiin
Vajaa kolmannes huuhkajan saaliseläimistä on lintuja. J atkuvasti esiintyvät kertomukset huuhkajan riistalle tekemistä suunnattomista vahingoista eivät näytä pitävän paikkaansa. Ehkä yllättävimmän saaliseläinryhmän muodostavat kalat. Teeriä ja metsoja se tappaa kesän kuluessa yleensä vain 13. Mahdollisesti metsämiehiä on johtanut harhaan pesillä usein olevat suunnattomat höyhenja sulkamäärät, mitkä johtuvat siitä, että huuhkaja tuo usein saaliseläimet pesälle täysin höyhentämättöminä. taulukko 2). Koska huuhkajan riistallekin tekemät vahingot ovat ilmeisesti merkiryksettiimät, voidaan sitä pitää ihmisen kannalta selvästi f!yiicfyllisenä eläimen!i. useimmat pöllöt pystyvät metsästämään vain pikkunisäkkäitä, kotka ja kana59. Hiirihaukka ja tuulihaukka ovat melkein tavanomaisia saaliseläimiä Suomessakin, mutta myös kanahaukka jopa muuttohaukka saattaa joutua huuhkajan mahan täytteeksi. Sammakon luita löytyy useimmilta pesiltä, joskus hyvinkin runsaasti (vrt. Useimmat huuhkajathan pesivät nykyään suurilla takamailla, joilla näitä lintuja ei juuri ole. Lisäksi se syö mm. kahlaajia, lokkeja, haukkoja, pöllöjä, rastaita ja pikkulintuj a. Ja kaiken huippuna tulevat sitten hyönteiset. Liito-oravia on useimmissa suomalaisissa ai neistoissa enemmän kuin tavallisia oravia. Taulukossa 2 mainittuun saksalaiseen aineistoon sisältyy peräti 87 lintulajia. Toistaiseksi ei ole mitään tietoa siitä, miten huuhkaja kalat hankkii, mutta se lienee joka tapauksessa ainoa pöllölajimme, joka ei pelkää jalkojen kastumista. Jäniksen osuus huuhkajan pesimisaikaisesta ravinnosta näyttää olevan paljon pienempi kuin yleisesti luullaan. Jäniksen luita tosin saattaa olla pesän ympäristössä enemmänkin, mutta ne ovat kertyneet sinne usean kesän kuluessa. Huuhkaja on luonnon yleisen tasapainon kannalta erittäin arvokas peto. Mutta huuhkajan ravintovalikoima ei pääty vielä tähän. Yhden kesän kuluessa tuodaan pesälle harvoin enemmän kuin 23 jänistä, usein ei ainuttakaan. Yhdestä ainoasta metsosta riittää tällöin höyheniä peittämään aarin alan. Varis ja naakka näyttävät olevan huuhkajan erityisessä >>suosiossa>>, mikäli niitä vain on saatavissa. Ellei pesän ympäristöstä käydä säännöllisesti vuosi ttain keräämässä luita pois, tulevat kaikki suuret saaliseläimet ravintoaineistoihin todellisuutta runsaslukuisempina. Selvästi eniten käytetty ryhmä on varislinnut. Myös piisami ja siili alkavat kuulua huuhkajan vakioravintoon, vaikka ne edellämainituista vanhoista suomalais-aineistoista puuttuvat kokonaan. Kanalintujen osuus huuhkajan ravinnosta vaihtelee suuresti, mutta harvoin yksityisilläkään pesillä kohoaa yli 10 %E niten huuhkaja syö riekkoja. Erityisesti suuret kovakuoriaiset (maakiitäjät) ovat huuhkajalle mieluisia välipaloja se tuo niitä myös poikasille pesään. laista ihannekokoa huuhkajan ravinnossa, sillä niitä on useimmissa aineistoissa odottamattoman runsaasti. Esim. Pikkunisäkkäiden, erityisesti myyrien, ratkaisevaa merkitystä huuhkajan ravinnossa korostaa lajin ilmeinen pesimättömyys ns. Etenkin saaristopesillä kaloilla on todella merkitsevä osuus huuhkajan ravinnossa. Vesistöjen läheisyydessä sorsa kuuluu yleisesti huuhkajan ravintoon. Vain muutamia kissoja sen on joskus todettu siepanneen. Talvella ravinnon kokoomus on jossain määrin erilainen ainakin sammakot, kalat ja hyönteiset puuttuvat kokonaan. Siitä ei kuitenkaan toistaiseksi ole riittäviä tietoja. Useimmat petolinnuthan ovat melkoisessa määrin >>spesialisteja>>. Edellämainittu koskee huuhkajan pesimisaikaista ravintoa. lvlielenkiintoista on vielä todeta, että kotieläimet puuttuvat huuhkajan ravinnosta käytännöllisesti katsoen kokonaan. huonoina myyrävuosina. Todennäköistä on, että jäniksen ja kanalintujen osuus talvella kasvaa. Pienempiä myyriä ja hiiriä esiintyy ravinnossa myös säännöllisesti, joskus hyvinkin runsaasti
Tänä vuonna toivotaan tietoja erityisesti huuhkajan nykyisestä ja viimeaikaisesta esiintymisestä. Kokouksen yleisalustuksen esitti professori R auno Ruuhijärvi esitelmässään >>Suotutkimus tarvitsee soiden suojelua>>. haukka vain rastaan metson kokoisia lintuja sekä oravia ja jäniksiä, ampuhaukka vain pikkulintuja, nuolihaukka enimmäkseen vain hyönteisiä jne. Suotutkimus tarvitsee soiden suojelua Apulaisprofessori Rauno R uuhijärvi Suot ovat metsän ja veden ohella suomalaisen luonnonmaiseman oleellisin osa. Se on lähtökohta myös soiden hyväksikäyttöä arvioitaessa. Ojitustoiminnan vilkastuttua uhkaa luonnontilaisia soitamme kuitenkin häviäminen, Etelä-Suomessa ehkä jo parinkymmenen vuoden kuluessa. Pesälöydöistä on syytä ilmoittaa: paikka kuten edellä pesän tarkempi sijainti (kallion kolossa, kuusen tyvellä, risukasassa jne.) löytöaika (niin tarkasti kuin mahdollista) munien ja poikasten lukumäärä sekä poikasten koko (Jatkuu sivulla 71) 60 Keskustelua soiden suojelun valtakunnallisen kokonaisohjelman tarpeel I isuudesta Soidemme tieteellisen tutkimuksen ja talo udellisen hyväksikäytön intressejä edustava Suoseura järjesti yhteistoiminnassa Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen kanssa maaliskuun 2 päivänä H elsingissä esitelmäja keskustelutilaisuuden, jonka aiheena oli soiden suojelun valtakunnallisen kokonaisohjelman tarve. Luonnontilainen suo on lähes aina kaiken soihin kohdistuvan tutkimustyön lähtökohta. Huuhkaja voi näinollen syödä melkein mitä tahansa eläinlajia, joka syystä tai toisesta alkaa kohtuuttomasti lisääntyä. J o tällä hetkellä se on esim. Juuri. Soiden suojelun tarpeellisuutta metsäojitustoiminnan kannalta tarkasteli metsänhoitaja Kalevi Raitas110 esitelmässään >>Soiden suojelu metsäojitustoiminnan kannalta>> ja turveteollisuuden näkökantoja diplomi-insinööri Ilpo Mikola esityksessään >>Luonnonsuojelunäkökohdat turveteollisuuden yhteydessä>>. rottien ja varisten tärkein luonnonvarainen vihollinen, ja ilmeisesti tällaisten kulttuurin seuralaisten osuus sen ravinnossa olisi vielä suurempi, ellei ihminen olisi vainollaan häätänyt huuhkajia suuriin metsiin. K oska huuhkajan pesä ei ole useinkaan helposti löydettävissä, ovat kevätääniä koskevat havainnot erityisen arvokkaita. Jo nyt on p itäjiä, joissa kaikki suot on ojitettu. Soiden eläimistön suojelumahdollisuuksia ja -tarpeita käsitteli ylioppilas Urp o Häyrinen lähinnä linnuston osalta alustuksessaan >>Suolinnustomme suojelumahdollisuuksista>>. Huuhkajatiedot yhdistykselle Luonnonsuojeluyhdistyksen suurpetolintutarkkailu kotkan, muuttohaukan ja huuhkajan esiintymisestä maassamme jatkuu. N äistä olisi mainittava : kuuntelupaikka (pitäjä, kylä, vuori, suo jne.) kuunteluaika (vuosi, kk., pv., klo, niin tarkkaan kuin mahdollista. Mutta huuhkaja käyttää ravinnokseen kaikkia näitä ja lisäksi vielä lukuisia muita eläimiä. Olisi korvaamaton vahinko, vertaansa vailla oleva skandaali, jos mitään tekemättä antaisimme asioiden me11nä siihen, että riittäviä näytteitä l11on11ontilaisista soistamme ei jäisi vielä tämän polven jälkeenkin. Niiden tutkiminen kuuluu myös tärkeimpiin tehtäviimme. Tarkan ajan puuttuessa summittaisempi maininta, kevättalvi jne.) onko kuultu useina päivinä, kuukausina tai vuosina. Julkaisemme seuraavassa lyhennelmät esitelmistä sekä viittamme myös tätä aihetta käsittelevään pääkirjoitukseemme ja toisaalla jul kaistuun Urpo H äyrisen artikkeliin
Vaskijärven rahka Yläneellä, Häädetkeidas Parkanon ja Karvian rajalla sekä Runkauksen luonnonpuisto Simossa ja Tervolassa muodostetut yksinomaan soiden suojelemiseksi. Parhaillaa11 käynnistysvaiheessa oleva Mera-ohjelma tulee vielä kiihdyttämää11 ojitmvauhtia merkittävästi. Erittäin valitettavaa on myös se, että kokonaissuunnitelmaa luonnontilaisten soitten säilyttämiseksi ei toistaiseksi ole. luonnontilaista suohehtaariamme tuottamattomina joutomaina. Jokaisen 011 tehtävä itselleen selväksi, että nii11 alkt1peräisen moluo11to111me mojelt1 k11i11 ra11hoit11stoi111enpiteiden ulkopuolelle Jäävien valtavim moal11eitte111111e metsätaloudellinen l!Jväksikäyttöki11 kuuluvat kansa taloutemme j a kansallisen k11lttt111rimme st1ot11isa11 kehityksen ehdottomii11 pert1sedellytyksiin. MerkillisC!l 11sei11 tämä kuitenkin 1111ohdetaa11 ja 111uistetaa11 vai11 luo111101w1ojeltm sosiaalinen ja eetillinett puoli. Metsäojit11stoimi11na11 l!Jk)'illen työvauhti noi11 180 000190 000 ha vuodessa merkitsee luontaisesti ja ilmastollisesti 111etsä11kasval11skelpoisten soiden häviämistä parin lähimmä11 vuosikymmenen kuluessa koko maasta. Mutta tämä ei saa estää säästämästä riittäviä näytteitä kaikista soistamme. Tässä mielessä oli mm. Todellisuudessa metsäojitus kuitenkin tarvitsee välttämättä riittävän laajo ja ja edustavia näytteitä soittemme kaikista alkuperäisistä tyypeistä ja yhdistymistä. Luonnontilaisia soita tarvitaan myös opetustyötä va rten. Maallikosta saattaa näyttää jopa siltä, että alkuperäisen suoluonnon säilyttäminen ja soiden metsäoj itus ovat toisensa pois sulkevia vastakohtia, joita ei voida yhdistää. Soiden suojelu metsäojitustoiminnan kannalta Metsänhoitaja Kalevi R aitas110 Asiayhteyksiä tuntematta saattaisi luulla, että soiden suojelu ei kuulu soiden metsätaloudellisen hyväksikäytön intressipiiriin. Käytä1111ö11 111etsäojituksissa voidaa11 päästä 111ahdollisi111111a11 talo11dellisii11 tuloksiin vain sillä edell)'tyksellä, että niin ojit11stoimenpiteet kui11 mometsiköiden viljelyja hoitotyötki11 perustuvat kauttaaltaa11 s110111etsätieteellisii11 tutkimusja koetuloksii11 eikä 111itää11 jätetä optimististen olettamusten varaan. Pasilan suon hävittäminen Helsingistä korvaamaton vahinko. Koneellinen metsäojitus on tällä hetkellä se tek ijä, joka nopeasti ja tehokkaasti muuttaa suoluontoamme. Pienempiä suoalueita on lisäksi useissa muissakin luonnonja kansallispuistoissa. Valitettavasti on jo nyt Etelä-Suomen parhaat suotyypit tässä mielessä menetetty. Ei enää voida ajatella 7. Tutkimushan ei tule koskaan valmiiksi, sillä jokainen ratkaistu probleemi tuo esiin joukon uusia. Soiden ja It10111etsie11 tutkiminen ei k11itmkaa11 ole mahdollista, ellei tulevaimudenkin tarpeita varten varata maamme kaikista osista soillemme koko ty)'ppiasteikkoa h)'vin edustavia mojelualueita. Luonnonsuojelualueita muodostettaessa ei soitamme luonnollisestikaan ole unohdettu. 7 milj. E telä-Suomessa ovat rauhoitustoimenpiteet myös vaikeasti hoidettavia, koska valtion maita on vähän. Tällaisen laatiminen on kuitenkin kiireellinen tehtävä, mutta se edellyttää myös tutkimusja inventointityötä sekä entisillä luonnonsuojelualueilla että mahdollisissa uusissa kohteissa. Tilanne ei vaikuta soiden suojelun kannalta erityisen hälyttävältä näiden lukujen valossa. Metsäojitustoiminnan koneeUistuminen ja ilmiömäisen nopea tehostuminen viimeksi kuluneen kymmenvuotiskauden aikana on aiheuttanut joissakin luonnonsuojelupiireissä reaktioita, jotka ovat ilmenneet metsäojitustoiminnan ylimalkaisena vastustamisena. Maamme metsäojitettujen soiden määrä ylitti viime syksynä kahden miljoonan hehtaarin rajan. Eri korkeakouluissa, niiden kenttätutkimusasemilla, seminaareissa, metsäkouluissa, maamiesopistoissa yms. Tämähän on luonnoUisesti kaikki positiivista. Se on kuitenkin sitä jo tällä hetkellä Etelä-Suomessa, jonka useat rehevimmät suotyypit ovat häviämisen partaalla. E i edes kohosoittemme säilymiseen voi suhtautua luottavaisin mielin, koska kasvuturve saattaa hyvinkin pian olla menestysartikkeli myös ulkomaankaupassa. Onhan niistä kolme, mm. On kuitenkin aivan selvää, että ne eivät vielä riitä, koska ne eivät edusta kaikkia suoyhdistymäja suotyyppejä. TieteeUisten seurojen, yksityisten suotutkijoiden ja luonnonsuojelusta huolehtivien taholla on jo pitkän aikaa oltu levottomia soittemme kohtalosta. Soistamme on silti vielä kolme neljännestä luonnontilaisina. Turvemaiden lannoitus, mikäli se osoittautuu kansantaloudellisesti kannattavaksi saattaa myös tuoda suurimman osan soistamme metsäojituksen piiriin. Nyt on jo todellaki11 yhdestoista hetki laatia soiden mojel1111 valtakt1n11allinen koko11aisohjelma. Tämän lisäksi tarvitaan laajoille ojitusalueillekin luonnpntilaisina säilytettäviä vertailuja näytealoja koulutusja tiedotustoimintaa varten. Jatkuvasti tarvitaan kuitenkin tutkimusta varten luonnontilaisia soita, näytteitä kaikista erilaisista suoyhdistymistä ja eri suotyypeistä, joita luonnossamme esiintyy. ovat suot useissakin eri aineissa opetuskohteina. tämä on ollut maaja metsätaloudellisen soiden hyväksikäytön vahvimpia puolia meillä ja tehnyt mahdolliseksi ne hyvät tulokset, joita tässä työssä on saavutettu. Sellainen asenne ei tietenkään voi johtaa tarkoitettuun tulokseen, vaan vahingoittaa yhtä paljon luonnonsuojelun toteutumista kuin metsätalouttakin. Suomella on ollut maailman suorikkaimpana maana luontaisia edellytyksiä kohota kansainvälisen suotutki61. L 11onno11s11ojel1111 tavoitteet ovat soiden kohdalla siis peri11 kä_ytä1111öllistä laatua
Turpeen tuotannon lisääntyessä on tärkeätä samalla huolehtia siitä, että sen jäljeltä vapautuvat alat eivät muodostu maisemaa rumentaviksi allikoiksi, vaan tulevat mahdollisimman pian otetuiksi uudelleen taloudellisen toiminnan piiriin. Ilpo Mikola Turveteollisuus on soiden taloudellisista käyttömuodoista eniten luonnon olosuhteita muuttava. Monien muiden lintujen, kuten soiden varpuslintujen ja yleisimpien sorsiemme kannat vähenevät suuresti. Samalla tulee eteen kysymys loppuun kulutettujen suoalueiden käytöstä. Koska runsaslintuisimmat avosuot ovat järjestään suuria, vähintään muutaman sadan ha: n laajuisia, pitäisi pyrkiä nimenomaan näiden rauhoittamiseen. Kesöretkeilyjö saaristoon Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen helsinkiläisille retkeilijöille jakamassa kevään ja kesän retkiohjelmassa on mainittu saaristoretkestä, joka järjestetään helluntaina kolmen päivän retkenä Paraisilta ulos Turun saaristoon. Ulkonaiset puitteet ovat vaatimattomat ja karut, mutta tämä kuuluu saariston leimaan. kurki, metsähanhi ja monet kahlaajat kuolevat ilman suojelutoimenpiteitä sukupuuttoon maastamme, koska ne eivät pesi muunlaisessa elinympäristössä. Tähän antaa turpeen tuotantotekniikan alalla tapahtunut kehitys hyvät mahdollisuudet. Nykyaikainen jyrsinmenetelmällä tapahtuva tuotanto sen sijaan jättää alueen tasaiseksi sekä esim. Suurimmat suolinnuston suojelualueet ovat perustettavissa valtion maille alueille, joiden rauhoittamiseen on myös muita perusteita. Kuitenkaan yhtään ainoata suota ei ole toistaiseksi rauhoitettu linnustonsa takia. Aukeiden soiden eri tyyppien lajiston kokoomus on 62 ainutlaatuinen ja jo tällä perusteella säilyttämisen arvoinen. Luonnonsuojelu näkökohdat tu rveteol lisu uden yhteyd essä Dipl.i11s. Tärkeimmät kohteet ovat keidassuoalueella runsaasti lampareita ja ruoppakuljuja käsittävät keitaat, aapasuoalueella erilaiset rimpinevat. Suojelutoiminnan ensimmäinen ja kiireisin toimenpide on ainakin muutaman kymmenen runsaslintuisen suoalueen rauhoittaminen ojitukselta eri puolilta maata. Vain laajat rauhoitusalueet voivat taata eri lajien kannan säilymisen ympäristön soiden tuhouduttua. Retkeilystä saa tarkempia tietoja yhdistyksen toimistosta. Asemamme velvoittaa meitä huolehtimaan myös tulevaisuuden kehitysmahdollisuuksista kiinnittämällä vakavaa huomiota soiden suojelun kokonaisohjelman suunnitteluun ja toteuttamiseen tässä vaiheessa, jolloin siihen on vielä reaaliset mahdollisuudet. Keskuspaikkana tulee olemaan Parainen, josta käsin järjestetään heinäkuun alusta elokuun puoliväliin saakka säännöllisesti retkeilyjä ulos saariston kaikkein edustavimpiin paikkoihin. Mainitut yhdistykset antavat asiasta tarkempia tietoja.. Suomen Matkailijayhdistyksen retkeilyosasto ja Abolands Turistförening ovat ottaneet ensi kesän ohjelmaansa saaristoretkeilyn liittämisen ulkoiluja retkeilyväen ulottuville. Suurilla avosoilla on myös enemmän ekologisia elinympäristötyyppejä kuin pienillä ja siten linnusto niillä on monipuolisempaa. Tämän alkukesän retken ajankohta on valittu erikoisesti saariston lintuja ajatellen. Turveteollisuuden oma mielenkiinto suohon loppuu yleensä samalla kuin suon turvekerroskin, mutta luonnonsuojelun, erityisesti maisemanhoidon sekä myös kansantalouden kannalta ei ole saman tekevää, mihin kuntoon alue tämän jälkeen jää . Tällaiselle retkelle voivat luonnollisesti osallistua kaikki asiasta kiinnostuneet eri puolilta maata. Suomessa on turveteollisuuden käytössä oleva pinta-ala vielä toistaiseksi merkityksettömän pieni, 3 000-4 000 ha, mutta lähivuosina on odotettavissa toiminnan lisääntymistä tällä alalla. Mutta erittäin tärkeätä olisi, että myös kunnat, yhtiöt ja yksityiset maanomistajat saataisiin mukaan rauhoitustoimintaan, sillä Eteläja Keski-Suomessa, missä suolinnuston asema on uhatuin, valtion mailla on perin niukasti isoja runsaslintuisia soita. Avosoiden linnuista mm. Soiden kuivatussuunnitelmat johtavat koko laajuudessaan toteutettuina ennen kaikkea avosoiden märkyydestä riippuvaisen erikoisen linnuston nopeaan häviämiseen. Rauhoitettaville soille pitäisi saada muutaman sadan metrin kilometrin levyinen suojametsävyöhyke, joka takaa linnuille pesimärauhan myös kaukaisessa tulevaisuudessa, jolloin rauhoitetun suon reuna-alueet muuten voivat joutua erilaisen vahingollisen ihmistoiminnan piiriin, kuten tienrakennustyömaaksi, asutusalueeksi tai kaatopaikaksi. Se hävittää suon täydellisesti. Viime sodan jälkeen jonkin aikaa toimineiden turveyritysten jäljeltä ovat suot jääneet yleensä hyvin ikävän näköisiksi osittain veden vallassa olevine nostohautoineen. Soiden linnuston suojelem ismahdollisuuksista Urpo Hi[yrinen Soiden linnuston suojelu on lähivuosien tärkein lintusuojelutehtävä maassamme ja liittyy merkittävänä osana soiden suojeluun yleensä. muksen ja koneellisen metsäojitustoiminnan johtavaksi maaksi. metsän kasvatusta varten riittävään kuivatukseen
äin ollen epäonnistumisista ja naapurin onnistumisista on turha syyttää kameraa. Tuskin niistä mikään toistaa värejä täysin luonnonmukaisina, mutta hyvin moni riittävän tarkasti. Varsinkin takavuosina monet meikäläiset laboratoriot pyrkivät säästämään kemikalioitaan kehittämällä liian paljon filmejä samassa kehite-erässä. Tunnetuimpien maailmanmerkkien kohdalla tämä toimenpide on tarpeeton, vaikkakin silti tietysti käyttökelpoinen. Ehdottoman tarkka värien toisto onkin toisarvoinen seikka verrattuna sellaisiin ominaisuuksiin kuin esimerkiksi filmin säilytyskestävyys, kyky sietää valotusvirheitä tai hieman vääränsävyistä valaistusta sekä laadun säilyminen muuttumattomana valmistuserästä toiseen. Automaattikamerat ja suuret kehityslaboratoriot ovat niinikään vähentäneet epäonnistumisen vaaraa. Tulos ei ole ehkä aina vastannut odotuksia. Kemikalioiden on oltava puhtaita ja tuoreita ja itse käsittelyn on tapahduttava tarkasti määrätyissä olosuhteissa. Värifilmiä koneessaan käyttävää ei enää katsota ihmettelevin silmäyksin, vaan melkeinpä jokainen kamerankäyttäjä on ainakin joskus ajatellut kokeilla värivalokuvausta ja useimmat myös aikeensa toteuttaneet. Luonto ja väri valokuvaus Te uvo Suomi nen Luonnonharrastus ja valokuvaus liittyvät läheisesti toisiinsa, varsinkin nuoremman polven keskuudessa. Tuloksena oli usein liian tummia, väreiltään likaisia ja voimattomia rakeisia kuvia. Kehityslaboratorioiden osuus värikuvien onnistumisessa unohdetaan helposti. Puhtaasti esteettisessäkään mielessä ei mustavalkoisen valokuvan tarvitse pelätä joutuvansa tappiolle, sillä maalaustaiteenkaan uusimmat suuntaukset eivät ole pystyneet syrjäyttämään grafiikkaa. Sen sijaan harrastelijoiden keskuudessa värifilmin käyttö on runsaasti lisääntynyt. Se on hai ventunut ja muuttunut yksinkertaisemmaksi. Näin pitkälle tuskin kehitys kuitenkaan koskaan menee, sillä varmastikin mustavalkoinen materiaali säilyttää vahvan asemansa julkaisujen kuvituksessa sekä halvemman hintansa että nopeamman valmistuksen ja yksinkertaisemman painotekniikan vuoksi. Eri tehtaitten valmistamien värifilmien välillä on sitä vastoin hämmästyttävän suuria eroja. Tämä johtuu siitä, että värifilmi edellyttää erittäin huolellista käsittelyä. Joku toinen, yrityksissään paremmin onnistunut on taas ihmetellyt, miksi värit, jotka luonnossa vaikuttivat miellyttäviltä, värikuvissa näyttävätkin häiritsevän, jopa vastenmielisen räikeiltä ilman että värintoistossa voitaisiin osoittaa mitään konkreettista vikaa. Ja kuitenkin juuri kehitysvaiheessa tärvellään varmasti enemmän kuvia kuin missään muussa vaiheessa. Valotukset eivät ole tahtoneet onnistua, kuviin on tullut merkillisiä värejä ja kun kaikesta on jouduttu maksamaan verrattain korkea hinta, on se saanut monen harrastajan luopumaan enemrnistä yrityksistä, kenties uskoen, että hänen kykynsä eivät ole riittäviä värivalokuvaukseen. Kaikkein yksinkertaisimpiakin valokuvauskoneita voidaan käyttää värivalokuvauksessa edellyttäen, että niissä on riittävän suuret mahdollisuudet säätää valotus olosuhteiden mukaan. Sitä vastoin tulos on hämmästyttävän vähän riippuvainen itse valokuvauskoneesta. Näin on helppo saada samaa valmistuserää olevia rullia ja silloin myös voi olla varma niiden ominaisuuksien pysymisestä muuttumattomina. Varmin tie välttää filmistä johtuvat virheet on pysytellä koko ajan samassa materiaalissa, jonka ominaisuudet vähitellen oppii tuntemaan, ja pyrkiä aina käyttämään tuoretta materiaalia. Värikuvan onnistuminen riippuu kolmesta tekijästä, nimittäin käytettävän filmimateriaalin laadusta, käyttäjän taidosta käsitellä konettaan sekä kehityslaboratorion työstä. Filmien säilyvyys on kuitenkin niin hyvä, että on täysin paikallaan hankkia kerrallaan muutaman kuukauden tarvetta vastaava määrä, ehkäpä puoleksi vuodeksikin, ja säilyttää käyttämätön materiaali viileässä paikassa. Värifilmiä on sanottu tulevaisuuden filmiksi ja jopa väitetty, että se ajan mittaan tulee syrjäyttämään mustavalkoisen. Huolimattomuus liialliseen säästämishaluun yhdistyneenä on kehityksen pahin vihollinen. Uskotaan liian sokeasti, että laboratorio tekee työnsä niinkuin pitää. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on antaa viitteitä niille, jotka tahtovat värifilmille tallettaa luonnonnäkymiä, mutta jotka syystä tai toisesta eivät ole uskaltaneet panna värifilmiä >>tavalliseen» kameraansa taikka eivät ole päässeet mieleisiinsä tuloksiin. Vielä nytkin on varsin tavallista, että muuten moitteettomasti työskentelevä laboratorio silloin tällöin antaa virheellisesti kehitettyjä kuvia asiakkaalleen, puhu63
Varsinkin kasvien lähikuvissa, mutta myös kaikenlaisissa muissa kuvissa vastaja sivuvalo tuovat kuvaan paljon enemmän eloa kuin lattea myötävalo. Suurin osa harrastelijoiden käyttämästä värifilmistä on juuri edellä mainittua kääntöfilmiä, mutta sen rinnalla käytetään myös jonkin verran negatiivivärifilmiä. Näin ollen ei ole mitään syytä pitää objektiivin suurta valovoimaa hätäratkaisuna, jota käytetään vain silloin, kun ei valon vähäisyyden vuoksi voi himmentää, vaan sitä on pidettävä lisämahdollisuutena saada kuviin enemmän tasapainoa ja rauhallisuutta. risuista pensaikkoa. Usein on syytä käyttääkin valotusmittarissa tehtaan antamasta arvosta hieman poikkeavaa, kokemukseen pohjautuvaa arvoa. Filmien herkkyydet ovat jo täysin riittäviä huonollakin säällä, joten auringonpaiste ei ole senkään vuoksi välttämätön. Sen sijaan siitä voi olla suurtakin etua, mikäli tausta on kovin rikkonainen, esim. Toinen aikansa elänyt ohje on, ettei värikuvaa saisi ottaa vastaeikä sivuvaloon. Eräs merkillinen ohje, joka yhä tuntuu kummittelevan valokuvausoppaissa, on vaatimus, että värikuvan terävyysalue on ulotettava (himmentämällä voimakkaasti) ctualalta taustaan asti. Värifilmiä voidaan käyttää kaikissa tyypeissä ja sen käyttö on kaikissa suurin piirtein samanlaista. Tuloksena oli luonnottoman kovia kuvia, joiden valokohdat olivat täysin valkoisia ja varjokohdat mustia. Nykyisten värifilmien parhaat ominaisuudet pääsevätkin esille pilvisellä ilmalla, jolloin värit ovat hillittyjä. Tarkemmat osoitteet seuraavat filmipakkauksen mukana. Myös filmin herkkyyden tuntemisessa kokemus on paras opettaja, sillä tehtaan ilmoittamat arvot ovat tietyissä rajoissa likiarvoja, ja kun niiden mahdollisiin poikkeamiin lisätään kunkin valotusrnittarin yksilölliset virheet, voi tuloksena olla väärin valotettu kuva. Värintoistossa havaittavien eroavaisuuksien vuoksi on myös syytä pysyä yhdessä ainoassa materiaalissa. Tämä perustunee sellaiseen tilanteeseen, jolloin taustalla on kirjavia värejä, jotka epäterävinä sekaantuvat keskenään ja tekevät kuvan entistä levottomammaksi. Tästä saadaan kehityksen avulla ensin negatiivi, josta kopioimalla värillisiä paperikuvia. Terävänä toistuessaan tällainen tausta tekee koko kuvan levotto64 maksi, mutta kohtalaisesti epäterävänä se on rauhallinen tausta, jonka vähäiset värieroavuudet sulautuvat kauniisti toisiinsa. Useimmiten lienee tausta sentään verraten yksivärinen, jolloin epäterävyys ei ole haitaksi. Yhä vieläkin on ehdottomasti varmin tapa käyttää hyväkseen tehtaan omia laboratorioita. Tarkoituksellisesti on tässä jätetty mainitsematta kameratyypit tai -merkit. Tämän vaatimuksen juuret lienevät ajassa, jolloin värifilmit olivat niin jyrkkäsävyisiä, että ne eivät pystyneet toistamaan vastavalokuvien jo sinänsä jyrkkää sävyalaa. Näistä syistä on tärkeätä olla selvillä siitä, millaisen käsittelyn filmi saa osakseen. Hillittyjen värisävyjen lisäksi kohteessa ei juuri saisi olla enempää kuin yksi kirkas väri, sillä kaksi kirkasta väriä sopii harvoin yhteen. Nykyiset värifilmit sen sijaan pystyvät suoriutumaan erinomaisesti vastavalokuvista, jopa paremmin kuin mustavalkoiset filmit. Varsinkin kasveja ja eläimiä kuvattaessa on eduksi, että taustan kohtuullisesti epäterävä maisema tai kasvillisuus antaa käsityksen elin} mpäristöstä. Agfan valmistaman Agfacolor-filmin ja Kodakin valmistaman Kodachromen hintaan sisältyy kehitys tehtaan omissa laboratorioissa, ja on todettava, että juuri nämä filmit ovat kaikkein suosituimpia ja niiden laatu korkein. Varsinkin vihreän ja sinisen toistumisessa pienetkin erot voivat olla häiritseviä ja vasta kokemus opettaa aavistamaan, millaisena tietty kohde todennäköisesti kuvautuu filmille. Valokuvausoppaissa annetaan usein ohjeita siitä, miten värikuva on sommiteltava. Meikäläisten kuvaajien kokemusten mukaan Agfan kehitystyö Hampurissa ja Kodakin Ranskassa ovat kaikkein luotettavimmat. Kuvakoko vaikuttaa pääasiassa vain kuvien hintaan, ja mikäli käytetään kääntöfilmiä, josta kehitys tuottaa suoraan kuultokuvia (diapositiiveja), on tietysti otettava huomioon myös tarvittavan kuvan heittimen hinta, joka suurelle ku vakoolle on huomattavasti korkeampi. Niinpä hieman yleistäen voisikin antaa ohjeeksi, että milloin värikuvaa ei ole tilaisuus ottaa pilvisellä ilmalla, jolloin värintoisto on miellyttävintä, se kannattaa ottaa sivutai vastavalossa. Tärkein säännöistä on, että värejä on kohteessa oltava säästeliäästi. Tällaisen filmin käyttö tulee huomattavasti kalliimmaksi, ja samalla sen laboratoriotyön suuremmasta määrästä johtuu, että epäonnistumisen mahdollisuus on jonkin verran suurempi. Käyttönsä ja kuvaustekniikkansa puolesta tämä menetelmä ei kuitenkaan sanottavasti eroa kääntöfilmin käytöstä, joten edelläolevia viitteitä voidaan yhtäläisesti käyttää molemmille filmityypeille.. Periaatteessa muut filmilaadut eivät ole huonompia, mutta käytännössä niillä sattuu epäonnistumisia useammin, pääasiassa juuri v irheellisen kehityksen vuoksi. Monasti on syytä himmennintä käyttäen pyrkiä saavuttamaan sellainen epäterävyyden aste, missä tausta ei ole häiritsevän terävä, mutta jossa sen luonne silti selvästi tulee ilmi. mattakaan naarrnuista ja sormenjäljistä. Ennen pelättiin pilvistä ilmaa, joka saattoi muuttaa koko kuvan aivan siniseksi, mutta filmejä on siinä määrin parannettu, että tätä pelkoa ei enää ole. Tähän tarkoitukseen ei todellakaan ole parasta täydellinen terävyys, joka saa helposti kohteen hukkumaan muun joukkoon
Modernille esitykselle ansioksi on myös sanottava, että asioiden kiinnostavuutta lisää huomattavasti se, että niissä kerrotaan myös, mitä vielä ei tiedetä ; tätä keinoa toimittajat ovat onnistuneesti käyttäneet. Värikuvat ovat klassilliset ja vanha taan kuuluisat. WSOY. E-P. A Finnish Melody of Landscapeo, ki rjoittaneet ja kuvanneet Niilo Villanen, Aimo Vuokola ja Ari Yrjänä. Otava 1963-65. Tekstipiirrokset ovat hyvät ja luotettavat, kartat liian pienet ja ulkoasultaan arvottomat teoksen muuhun laatuun verrattuna. T ämä osoittaa sattuvasti lukijalle, kuinka toisista lajeista on paljon tietoa ja toisista taas varsin niukasti. Myös mainitaan erikoiset ruokailuja yöpymistavat, sorsalinnuista koiraiden ja naaraiden runsaussuhde, petolinnuista saalistustavat jne. 370 väripiirrosta ja n. 150 tekstiin liittyvää piirrosta, minkä lisäksi siihen kuuluu vielä koko joukko levinnei yysja pesimiskarttoja. Vaikka toimitustyössä o nkin käytetty hyväksi pohjoismaista yhteistoimintaa, on tekstiosa kuitenkin kokonaan toimituskunnan omaa työtä. 600 sivua, n. Kunkin asiaryhmän sisältörikkaus vaihtelee ve.rraten selvästi saatavissa olevan aineiston mukaan. Jokaiseen vihkoon liittyy äänilevy, jossa on lintujen ääniä ja laulua. Koko käsikirjan ansaitsemaa hohdokkuutta tulee jos tahti tällaisena jatkuu surkeasti himmentämään se seikka, että alkupää alkaa jo vanhentua ennen kuin lo ppu on näkyvissä. Kuvaukset lintu maastossa, käyttäytyminen ja muut elävää lintutietoutta merkitsevät asiat ovat usein loisteliasta luokkaa, joissa vain muutamin sanoin ja kevyellä välähdyksellä luonnehditaan lintu täsmälleen oikein ja paikalleen. On luotettu siihen, että värikuvat puhuvat puolestaan, joten lajinkuvauksessa on vain lyhyt selonteko puvun pääpiirteistä, sukupuolten välisistä eroista, poikaslinnuista, mitoista ja painoista. Kirjallisuutta Poh jolan linnut värikuvin ,>Pohjolan linnut värikuvin 1llh. Käsillä oleva teos on kuvakirja, vaikkei aivan tavallinen. Kysymyksessä on ilman muuta suomalaisen lintutieteen suursaavutus. Harvassa biologisessa tietokirjassa on niin onnistuneella tavalla saatu yhteen kasaan kerätty tieto säilymään tuoreena ja ikäänkuin suoraan kentältä tulleena kuin tässä kirjassa. Lajintuntemuksen lasikaapista on korvannut virkistävämpi pyrkimys hahmottaa elävä ja sattuva kuva linnusta luonnossa, sellaisena kuin se kiitää salamana ohitse tai äännähtää muutaman harmillisen lyhyen säkeen. Toimituskunnan johdossa on professori Paavo Suomalainen ja toimittajien työ on jaettu siten, että kullekin kuuluu tietty osa kustakin lajista. Lukijan ei tarvitse vaivautua penkomaan tahmean tasapaksua yksityiskohtaista laj inkuvausta, jonka luettuaan ei lopultakaan tiedä, minkä näköinen lintu oikein on kysymyksessä. Teoksessa tulee olemaan n. N ämä ovat kaikki asioita, joiden vuoksi juuri luonnossa liikkuva ihminen lintuja tarkkailee ja haluaa niistä hankkia tietoja. Sen varsinainen kirjoitettu osa supistuu kaksikieliseen johdantoon sekä muutamasanaisiin kuvateks65. Esimerkkinä teoksen monipuolisesta sisällöstä mainittakoon vain, että täydellisimmillään sisältää kuvaus linnusta maastossa seuraavanlaisia asioita: maastotuntomerkit, ylei~et elintavat ja ulkonäön erikoispiirteet; edelleen lajin erot läheisiin lajeihin verraten; lajin liikkumistapa maassa, puissa ja lennossa, tyypilliset asennot ja eleet, edelleen parvimuodoscus, vuorokausirytmi ja suhtautuminen ihmiseen. Täten syntyvät väliotsikot •>kuvaus, lintu maastossa, äänet, elinympä ristö, esiintyminen, käyttäytyminen, pesiminen, ravinto, muutto ja kirjallisuus&. Paavolainen Satu suomalaisesta maisemasta oSatu suomalaisesta maisemasta. Toimittajat Lars von H aartman, Olavi Hilden, Pentti Linkola, Paavo Suomalainen ja Ra11110 Tenov110. [utta onhan toki Wright-veljesten tauluissa jo kulttuuria. Sopii odottaa, että näihin värikuviin meneminen on ollut kallis ratkaisu, mutta tarkoitustaan paremmin vastaaviakaan ei ole ilmeisesti saatavissa. Parhaat lintujen tuntijat ja -tietäjät ovat kirjoittaneet taitavasti ja sattuvasti. Täydellisimmin on luonnollisesti käsitelty Suomessa vakituisesti pesivät lajit, jo iden esittely on jaettu kymmeneksi luvuksi. Sisällöltään käsikirjamaiseksi laaditusta, kahtenatoista vihkona ilmestyvästä teoksesta on nyt saatu aikaan 3 vihkoa. Kolme vihkoa vajaassa kahdessa vuodessa ei ole paljon
teihin. tutkij aa ja tiedemiestä säätiön kokoustiloihin Lontoossa tarkastelemaan ots ikkoaihetta omista näkökulmistaan pyrkimyksenä löytää kosketuskohtia ja suuntaviivoja ihmisen tulevaisuudelle. Suomentajalla Juhani Jaskarilla on tämän teoksen kääntämisessä ollut epätavallisia vaikeuksia, siksi runsaslukuinen on alustuksissa käytettyjen tieteellisten termien ja ns. NJ-gård. teoksena ilmestynyt amerikkalaisten Kenneth S. 432 siv. PS Ihminen ja hänen tulevaisuutensa >>Ihminen ja hänen tulevaisuutensa•>, toimittanut Gordon Wolstenholme. N . Tästä helppolukuisesta ja vain vähän kemian ja fysiikan perustietoja edellyttävästä kirjasta saa sen suppeudesta huolimatta varsin monipuolisen kuvan elämän kannalta niin tärkeästä aineesta : vedestä. Tämä on omiaan antamaan niille mustavalkoisen unennäön kaltaisen vivahteen; luonto näyttäytyy lukijalle tai katsojalle ikäänkuin unikuvana, enemmän tai vähemmän epätodellisena, satumaisena. PS Veden tarina Sarjassa >>Luonto tieteen valossa•> on 13. Alustuksissa käsiteltiin ihmistä lähinnä olevia kysymyksiä kuten ravintoa ja terveyttä, lisääntymistä ja perinnöllisyyttä, suhdetta ympäristöön, lääketieteen mahdollisuuksia, biologisen kehityksen ohjaamista ja säätelyä, henkisiä kykyjä jne. Oppaaksi leirielämän harrastajille on ilmestynyt Matti Nunmzelin'in laatima >>Leirikirja>>, josta löytyy vihjeitä leiripaikan valinnasta leirin hygieniaan ja terveydenhuoltoon sekä vakuutuskysymykseen saakka. N. Kirja herättää lukijassaan monenlaisia ajatuksia. Kuvat, jotka tekijät ovat ottaneet Vanajaveden seuduilta, maisemista, joissa Jean Sibelius vietti osan nuoruudestaan, assosioituvat tavallaan Sibeliuksen musiikkiin. Kirja rakentuu kokouksessa pidetyistä alustuksista ja niiden herättämistä keskusteluista. Kustantaja WSOY. N. On täysin ymmärrettävää, että kaikille tämäntapaisille sanoille ei löydy onnistunutta suomenkielistä vastinetta, joten melkoinen osa näistä kansainvälisistä sanoista on siirtynyt suomennokseen sellaisenaan. sivistyssanojen määrä. ]. Yhteinen ympäristömme on Kotiseutuliiton ja Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen yhteisesti toimittaman 50-sivuisen kirjasen nimenä. E nnakkoasenteesta riippuu melkoisesti, millä mielellä kirjan sulkee, sillä >>Ihminen ja hänen tulevaisuutensa•> pystyy, paradoksaalista kylläkin, vahvistamaan optimismia, lisäämään pessimismiä tai tekemään välinpitämättömäksi. Sveitsiläisen Ciba-säätiön kutsumana kokoontui vuonna 1963 kaksikymmentäseitsemän eri alojen, etupäässä biologian, sosiologian, lääketieteen yms. Asiantuntijoiden käsitykset vaihtelevat, muuttuvat, menevät ristiin ja palaavat takaisin. Tämä kirja soveltunee lahjaksi ulkomaisille ystävillemme, mutta suosittelen lämpimästi Sibeliuksen musiikkia esittävän äänilevyn liittämistä lähetykseen. Tämä tekee asian mielenkiintoiseksi, mutta paljastaa myös tietämyksemme tason. Jopa kirjan lopussa oleva, kevään tuloa esittävä kuvasarja sisältää jotain siitä maahantuomitun haikeudesta, joka valtaa m ielen ensimmäisen kurkiauran ilmestyessä kevättaivaalle ja suunnatessa matkansa luonteenomaisesti äännellen pohjoiseen. Näkymien kauneutta ei kuvissa tuoda esille niinkään kesäisen keveinä tai talvisen kirkkaina, vaan voimakkaammin, mustaa ja valkoista korostaen ja yleensäkin supistetun sävyasteikon avulla. Kirjassa ei rajoitu ta pelkästään veden eri ominaisuuksien ja merkityksen kuvailemiseen, vaan johdatetaan lukija kemian historiaan ja aina syntyjen syvien äärelle, nimittäin maailmankaikkeuden syntyteorioihin saakka. Teoksen on suomentanut Reino Tuokko ja sarjan kustantaa Werner Söderström O sakeyhtiö. Kustantaja on WSOY. Tässä sadussa on kuitenkin tumma, vakava ja tavallaan alakuloinenkin peruspiirre, joka taitaa olla kotoisille näkymillemme ja meille itsellemmekin luonteenomainen. Davis'in ja John A rthur Day'n kirjoittama >>Vesi tieteen kuvastin». J.. Kansilehden suunnittelusta ja kuvasivujen taitosta vastaa piirroksistaan jo tämän lehden lukijoille tuttu arkkitehti T. Sen tarkoitu ksena on antaa maisemien suojelun ja hoidon aakkosia, kuten kirjan alaotsikko kuuluu. J. Tiedemies pyrkii objektiivisuuteen, eikä objektiivisuus ole pahitteeksi tätä kirjaa lukiessakaan, valitettavasti vain me ihmiset emme muista aina katsoa asioita objektiivisuuden näkökulmasta. Niitä luonnehtii samantapainen pelkistetty näkemys, joka pyrkii esittämään vain oleellisen ja kiinnittämään huomion aiheeseen kerrallaan. Tämä tekee kirjan vaikealukuiseksi niille, jotka yleensä eivät joudu tämäntapais66 ten sanojen kanssa tekemisiin, mutta helpottaa toisaalta sisällön omaksumista niiden kohdalla, joille termit pääosaltaan ovat tuttuja. Teoksen on suunnitellut tohtori Reino Kalliola ja tekstit laatinut Y rjö Larmola eri alojen asiantuntijain esitysten pohjalta
Närvänen, Hämeenlinna, päätoimittaja R eino Rinne, Kuusamo, ja toimittaja Yrjö S)'rjänen, Oulainen. Vuosikokouksen virallisten asioitten tultua käsitellyiksi jaettiin yhdistyksen ansiomerkit eräille luonnonsuojelun hyväksi toimineille henkilöille. Ilahduttava piirre tässä kehityksessä on, että valtaosa uusista jäsenistä kuuluu nuorempiin ikäluokkiin. Tämän ta• vo itteemme annamme jäsenillemme vakavasti harkittavaksi. palkinto: luonnonaiheisia kirjoja (arvo n. Jäsenhan ki nta kil pail un poikin not Kuten edellisessä numerossa ilmoitimme pääsee yli viisi uutta jäsentä hankkinut mukaan palkintoarvontaan siten, että jokainen viiden jäsenen ryhmä oikeuttaa yhteen arpaan. O. Societas pro Flora et Fauna Fenn ica oli nimennyt ero vuorossa olevan professori Hans Luther'in uudelleen edustajakseen johtokuntaan. Se osoittaa, että varsinkin nuoriso on o ppinut tajuamaan, miksi suureksi kysymykseksi luonnonsuojelu on ihmiskunnalle kehittynyt. 30,) Joka viidestätoista uudesta jäsenestä tulee sitä paitsi hopealusikka ja kahdelle parhaalle jäsenhankkijalle ylimääräinen rahapalkkio suhteessa hankittujen jäsenten määrään. Muuten kehoitamme lukemaan uudelleen Suomen Luonto n:o 1/65, s. Palkinnot ovat seuraavat: 1. Toivomme, että nämä yhdistyksemme uudet voimat tulevat viihtymään seurassamme ja aktiivisesti ottamaan osaa jokainen omalla paikkakunnallaan niihin moninaisiin tehtäviin, joita nykyajan luonnonsuojelu meille kaikille asettaa. Kultaisen ansiomerkin saivat metsästyksenvalvoja T auno V . Niille entisille jäsenillemme, jotka eivät vielä ole suorittaneet kuluvan vuoden jäsenmaksua, esitämme hartaan pyynnön, että he hoitaisivat tämän velvollisuutensa mahdollisimman nopeasti. 50,) 3. Koko uksen päätteeksi nähtiin ruotsalainen ja no rjalainen luonnonsuojelufilmi. Olemme tähän mennessä merkinneet kortistoomme yli 600 uutta jäsentä. Suo men Luonto numero 3 jää tulematta niille, jotka ovat laiminlyöneet jäsenmaksunsa suorittamisen. J ohtokunnan erovuoroiset jäsenet professori Valter Keltikangas ja lehtori Vilho Vaarna valittiin uudelleen. Paavolainen: maisteri Mauri Soikkanen, maanviljelysneuvos Aatos Tavaila ja professori Niilo Söyrinki. Kokoukselle esitetty vuosikertomus ja tilinpäätös tilintarkastajien kertomuksineen hyväksyttiin ja johtokunnalle myönnettiin vastuuvapaus vuodelta 1964. 29 olevan kirj oituksen. Yhdistyksen kunniakirja jaettiin seuraaville: ylioppilas Pentti Andsten, H ämeenlinna, metsäteknikko Göran Harberg, Maarianhamina, metsäteknikko Hannu Karhe, Nokia, metsäteknikko Alpo Mäki, Säkylä, fil.lis. Martti L inkola Helsinki museonhoitaja Raimo L uoma, Porvoo, dipl.;ns. Tällä tavalla pääsemme vähitellen siitä noidankehästä, jossa pyörimme, kun varojen puute estää toiminnan laajenemista ja toimintatulosten vähyys taas rahojen saannin. ja 4. Mäki ja professori Valter Keltikangas. T ällöin säästyisimme paljosta turhasta toimistotyöstä ja huomattavista jäsenmaksun perimisestä aiheutuvista kuluista. 80,-) 2. Yhdistyksen hopeinen ansiomerkki jaettiin seuraaville henkilöille: agronomi Louis Ehrnrooth, Pernaja, luotsivanhin Anton Forsel/, Pernaja, professori Matti K1111si, Helsinki, fil.lis. 67. Muut jäsenet ovat professori Aarno Kalela, tohtori Reino Kalliola, tohtori Tahvo Kontuniemi professori Peitsa Mikola, varatuomari E -P. Ra11no Mattila, Kangasala, maisteri Martti Montonen, Huopalahti, kansakoulunopettaja Tauno Uppala, Joensuu , ja Convallaria-kerho, Hämeenlinna. N yt on se vuoden aika käsillä, jolloin ihmiset ovat heränneet huomaamaan ja ihailemaan luonnon kauneutta. Toivotamme menestystä jäsenhankinnassa ja onnea arvonnassa! Vuosikokous Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen vuosikokous pidettiin Helsingissä huhtikuun 25 päivänä. Yhdistyksen puheenjohtajana on toiminut viimeksimainittu. palkinto: kiikari tai lahjakortti (arvo n. N yt on psykologisesti otollisin aika ho ukutella heidät maksamaan tuo mitätön viiden tai kolmen markan vuosimaksu maamme luontoa ja sen suojelemista harrastavan yhdistyksen hyväksi. Aarne Laurila, Helsinki, hum.kand. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä. Yhdistyksen toiminnasta Jäsen hankinta Vetoomuksemme jäseniin on alkanut tuottaa tuloksia. palkinto: valotusmittari tai lahjakortti (arvo n. Olisi aivan välttämätöntä, että kuluvan vuoden jäsenmäärä saataisiin nousemaan ainakin tuhannella uudella jäsenellä. v'
Asia on ollut meillä edelleen ajankohtainen koko vuoden, mutta viranomaisten hitaus on siirtänyt esityksen antamisen eduskunnalle seuraavaan vuoteen.. Johtokunta käsitteli syksyllä myös pääasiamiehen laatimaa muistiota yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja toiminnan kehittämisestä. Sääntöjen uusimista varten asetettiin toimikunta, jonka puheenjohtajaksi valittiin professori Mikola ja jäseniksi varat. Paavolainen ja pääasiamies Standertskjöld. Huomattavimpina luonnonsuojelutapahtumina mainittakoon kertomusvuoden aikana annettu laki Karkalin luonnonpuistosta sekä karhun talvimetsästyksen kieltäminen kolmivuotiskaudeksi 17. Tilaisuuteen oli kutsuttu osanottajia parisensataa. Lähimmässä tulevaisuudessa olisikin ponnistelut keskitettävä jäsenmäärän nostamiseen. Luonnontuntemuskursseja yleisölle järjestettiin Opintotoiminnan Keskusliitolta saadun avustuksen turvin Helsingissä, Haminassa, J yväskylässä, Lahdessa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Osanottajia oli noin 20. Riittävän henkilökunnan palkkaamiseen ei yhdistyksellä kuitenkaan toistaiseksi ole varoja. yhdistyksen sääntöjen uudistamisesta. Keväällä 1964 järjesti yhdistys jo kymmenennen kerran luonnonsuojeluaiheisen kirjoituskilpailun opettajainvalmistuslaitoksissa. Luentoja pitivät mm. Reijo Taro. Tämänkaltaisesta jäsenten hankinnasta ei kuitenkaan näytä olleen sanottavia tuloksia. Tätä varten päätettiin seuraavan vuoden alussa järjestää neuvottelu, jossa olisivat läsnä asianomaisten järjestöjen edustajat. 4.1964 annetulla asetuksella. Selostus kokouksesta ja sen julkilausumasta sisältyy Suomen Luonnon numeroon 3/64. TVH :lle on yhdistys antanut lausuntoja eräistä y ajankohtaisista tieasioista, joissa luonnonsuojelun näkökohdat näyttävät jäävän syrjään. Kokouksen avasi maatalousministeri Samuli Suomela ja alustajina esiintyi neljätoista eri alojen johtavaa asiantuntijaa. Yhteistoiminnassa kansanvalistusseuran kanssa järjestettiin kesäkuussa luonnonsuojeluaiheinen neljän päivän kurssi Kanneljärven kansano pistolla Lohjalla. Tämän vuoksi herätettiin johtokunnan keskuudessa kysymys mm. Vuosi kertomus 1964 Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toiminnalle on edelleen muodostunut ensiarvoisen merkitykselliseksi kysymys sopivan, yhdistyksen käytännöllistä toimintaa ohjaavan ja siitä vastaavan toimihenkilön saamisesta yhdistyksen palvelukseen. Helsingissä pidettiin 6 kasvija eläinretkeä sekä lisäksi 4 demonstratiota Yliopiston Eläintieteen laitoksella. koko Itämeren alueella, saataisiin ratifioiduiksi myös Suomessa. Yhdistyksen pohjoismaisia kontakteja on vuoden aikana hoitanut pääasiamies Standertskjöld. J ohtokunnassa käsiteltiin vuoden aikana tri Seppo Eurolan laatima muistio eräistä tärkeistä Etelä-Suomen keidassoista ja niiden rauhoittamisesta. Toimikunnan ehdotus tuli johtokunnan käsiteltäväksi vasta seuraavan vuoden aikana. Yhdistys kääntyi Suoseuran puoleen, jonka asettama toimikunta pääsi aloittamaan toimintansa vielä kertomusvuoden aikana. Luonnonsuojelulakikomitea on kertomusvuoden aikana jatkanut työtään ja lopullinen mietintö valmistunee vuoden 1965 aikana. Näitä kysymyksiä ovat tällä kertaa olleet Paraisten Lill-Mälön lauttayhteyden muutossuunnitelmat ja Porvoon ohitustien suunta. Keväällä painatettiin yhdistyksen toimintaa esittelevä vetoomus, jota on levitetty toistaiseksi noin 10 000 kpl mm. Kuten aikaisemmin on lehdessämme ilmoitettu, on agronomi Johan Standertskjöld suostunut ottamaan vastaan puolipäiväisen pääasiamiehen toimen vuoden 1964 alusta. Karkalin luonnonpuistoon. metsäväelle metsäpäivien yhteydessä. Yhdistyksen jäsenmäärä pysytteli edelleen entisellä tasollaan. Kertomusvuoden huomattavimmaksi tapahtumaksi muodostui kasvinsuojeluaineiden mahdollisia vaarallisia vaikutuksia käsittelevän symposion järjestäminen toukokuun 12 päivänä. Yhdistyksen piirissä on jo kauan aikaa tunnettu selvästi, etteivät yhdistyksen organisatoriset ja taloudelliset mahdollisuudet täysin vastaa sille nykyoloissa asetettavia vaatimuksia. professori Söyrinki, apulaisluonnonsuojelunvalvoja Haapanen, agronomi Standertskjöld ja 68 varatuomari Paavolainen. Työn tuloksena annettiin hallituksen esitys eduskunnan käsiteltäväksi ja laki annettiin vuoden viimeisenä päivänä. Esitelmätilaisuuksia on yhdistys järjestänyt Helsingissä 4 kertaa ja esitelmöitsijöinä ovat olleet professori Söyrinki, ylioppilas Urpo Häyrinen, varatuomari Paavolainen ja fil.maist. Loppuvuodesta todettiin johtokunnassa, että kun luonnonsuojelun ja talviurheilun intressit ovat viime aikoina monin paikoin joutuneet ristiriitaan keskenään, olisi pyrittävä koko laajuudessaan selvittämään näihin liittyvät näkökohdat. Yhdistys on yrittänyt myötävaikuttaa siihen, että ne öljyn laskemista mereen koskevan kansainvälisen, Lontoossa solmitun sopimuksen määräykset, jotka kieltävät tällaisen toiminnan mm. Asian kiireellisyyden takia oli komitea jo aikaisemmin tehnyt esityksen lain 19§ :n muuttamisesta, joka koskee mainostamista luonnossa. Toiminnasta on Helsingissä huolehtinut luonnontieteen kandidaatti Kalevi Malmström. Ohjelmaan sisältyi retkeilyjä, mm. Ensimmäinen palkinto annettiin Heinolan seminaarin oppilaalle Mauri Haapaselle hänen kirjoituksestaan aiheesta >>Vesien suojelu osa luonnonsuojelun kivijalkaa>>
Professori Keltikangas on laajalti arvostettu metsätalouden tutkija ja yliopiston opettaja. Yhdistyksemme piirissä hänet kuitenkin tunnetaan ensi sijassa suurena luonnon ystävänä ja toimeliaana luonnonsuojelumiehenä. Matikainen ja metsänhoitaja, fil.maist. H. Toimistokuluja on ollut 3 223,88 mk, postikuluja 944,14 mk ja sekalaisia kuluja 1 941,47 mk. Palmu ja fi l. N.S. Kun velka Suomen Luonnonsuojelun säätiölle oli 1 271,02 mk, jää yhdistyksen omaksi nettopääomaksi 2 937,58 mk. Yhdistyksen tilintarkastajina ovat olleet HTM-ekonomi M. E . Selvittää ja kehittää se tai ne fyysisen ympäristön tyypit, jotka moderni tekniikka pystyisi luomaan ihmiselle, ja löytää uusia ja rikkaampia tapoja viettää elämäänsä näissä ympäristöissä ovat tehtäviä, jotka vaativat mitä syvintä alttiutta niiltä, jotka haluavat keskittää ponnistuksensa hyvän edistämiseen ... H än kuuluu niihin metsätieteen tutkijoihin, joille metsä ei merkitse vain keinoa taloudellisen hyvinvointimme kehittämiseen, vaan jotka ymmärtävät syvästi myös metsän kulturellisia ja sosiaalisia arvoja. Inhimillisen ympäristön ja elämäntapojen, joissa voittomme luonnosta tulee täyteen arvoonsa, käsittäminen ja luominen on sekä luonnontieteilijäin että humanistien yhteinen tehtävä. Yhdistyksen julkaisuista ilmestyi Suomen Luonto neljänä numerona. Tilinpäätös osoittaa pääoman vähennystä 2 430,09 mk. Hänen huvimetsästyksen oikeutusta arvostelevat artikkelinsa on myös aivan erikseen mainittava. H. Finlands Natur ilmestyi vuosikirjana ja sen to imituksesta vastasi agr. Yhdistyksemme johtokunnan pitkäaikaisena jäsenenä professori Keltikangas on tehnyt arvokkaita aloitteita luonnonsuojelutoiminnan kehittämiseksi. C. 1/?addinglon, The Ethical Animal, 1960 Merkkipäiviä Professori Valter Keltikangas 60-vuotias Suomen L uonnonsuojeluyhdistyksen varapuheenjohtaja, Helsingin ylio piston metsätalo uden liiketieteen professori Valter Keltikangas täytti helmikuun 17 päivänä 60 vuotta. . Evolutiivisen etiikan kannalta olisi suotavaa, että edistyneet maat antautuisivat tälle ongelmalle yhtä täysin sydämin ja voimallisesti kuin alikehittyneet maat ponnistelevat voittaakseen aineelliset vaikeutensa. Talous Tilinpäätös osoittaa jäse1Jmaksutuottoja 17 817,50 mk, avustuksia 13 750,mk sekä muita tuottoja 2 623,87 mk. M. Ahlqtist varatilintarkastajina. maist. Sen toimituksesta vastasivat prof. Laajat kaupunkimuodostelmamme hermoja repivine liikcnnejärjestelmineen saattavat pelastaa meidät monenlaisesta esi-isiemme kärsimästä kurjuudesta, mutta on mahdotonta uskoa, että ne antavat parhaan mahdollisen ympäristön elää hyvää elämää .. Si!J,rinki, tri Kalliola ja toimitussihteerinä hum.kand. Yhdistyksen omaisuustaseen loppusumma oli 4 208,60 mk, josta käteisvaroja 1 418,60 ja arvopapereita 2 790 mk. Leh11111sl11oto varsinaisina ja kauppat.maist. Linkola. Suomalainen metsämaisema ja erämaaluonto kokonaisuudessaan on saanut professori Keltikankaasta hartaan puolustajan, jonka sisältörikkaat kirjoitukset ovat tuttuja Suomen L uonnon lukijoille. 69. Samalla antaumuksella kuin alkuperäisen metsäluonnon säilyttämiseksi professori Keltikangas on työskennellyt myös suomaisemiemme suojelemiseksi. Standertskjöld. Yhdistys on käyttänyt Suomen Luonnon ja Finlands Natur'in julkaisemiseen 13 372,19 mk, kursseihin ja kokoustoimintaan 4 878,93 mk sekä palkkoihin ja palkkioihin 11 956,50 mk. P. Suomen Luonto yhtyy niihin onnentoivotuksiin, jotka yhdistyksen johtokunta kävi esittämässä professori Keltikankaalle hänen merkkipäivänään
Kaikissa neljässä yleisönäytöksessä kuultiin aluksi lyhyet tervehdyssanat sekä esitelmä, jossa luonnehdittiin luonnonsuo jelun sisältöä ja tavoitteita sekä Porvoon seudun asemaa maan luonnossa ja luonnonsuo jeluperinteissä. Mukana oli kuitenkin huomattavasti myös ympäristön asukkaita. Teatterin aulassakin esiteltiin luonno nsuojelun maailmaa suurilla seinätauluilla. Toisaalta Suo mi-Filmi ansaitsee lämpimän tunnustuksen, samoin Kai Kaartinen mainiosta musiikista sekä Aino Lohikoski ja Martti Silvenno inen kauniista ehkä vähän liian runsaasta selostuksesta. Erityisesti tähdennettiin kunkin paikkakunnan omien luonno nystävien toiminnan tärkeyttä ja valtakunnallisen •>virallisen>> luonnonsuo jelun vähäisiä voimavaroja. E lokuva on viehättävän aito ja perisuomalainen, tehokeino ja ja trikkejä visusti karttava kuvasarja majavista, kurjista, kanahaukoista ja teeristä sekä lyhyemmin välähdyksin monista muista eläimistä, unohtamatta sulo isia tunnelmajaksoja kevään puroista ja rupisammakoista ja auringonlaskukuvia. Mäen selostusteksti on tunnetun kynänkäyttäjän arvon mukainen; jotkin äänenpaino t kanahaukan kuvauksessa vain hiukan särähtävät luonnonystävän korvassa. Jo tilaisuuksien kestäessä ehdittiin siepata viitisentoista uutta jäsentä, ja toivokaamme, että mahdollisimman moni kotoaan postitti jäsenkortin Helsinkiin. Mutta toisaalta sen kotoisa rauhallisuus ja kosketuskohdat omiin elämyksiin vetoavat sittenkin suomalaiseen luonnontunteeseen varmasti hyvin laajalti aktiivisimpien luonnonsamoajien piirin ulkopuolellakin. Elo kuvan mainoskuvia ja sen saamia lehtiarvosteluja ja palkintokirjo ja suurikokoisina valokopio ina säestivät täytetty huuhkaja asianmukaisine omaantuntoon vetoavine iskulauseineen, kiikari, kamerat sekä kaupungin kovimman retkeilijän tuulen tuivertamat kumisaappaat ja reppu. Elokuva on tiettävästi teknisesti kärsinyt alkuperäisen kaitafilmin levittämisestä, ja monessa tapauksessa katso;a kuten Porvoossakin yksimielisesti todettiin olisi halunnut seurata kohtauksia paljon pitempäänkin pitämättä niin kiirettä uuteen aiheeseen. Sunnuntain päänäytöksen jälkeen pidettiin kahvija juttelutilaisuus pankin kerhohuoneistossa. Nyt sen sijaan filmi tuli ainakin porvoolaisille tutuksi: Lintuyhdistys oli vuo krannut kaupungin suurimman teatterin, jossa ensin viikon varrella järjestettiin 8 koululaisja sitten lauantaina ja pyhänä yhteensä 4 yleistä näytäntöä. On selvää, että tällaisen tempauksen järjestelyt vaativat paljon käytännön työtä ja vaivaa. Esitelmän pituuteen sisältyi tietty riski, sillä kaksikielisyyden tähden se kesti 3035 minuuttia, mutta porvoolaisyleisön kunniaksi on sanottava, että torkahtamisia ei näyttänyt sattuvan. 14 15. Ennakkomainonta oli erinomaisesti järjestetty sekä lehdistössä että liikkeissä ja teollisuuslaitoksissa, mutta siitä huolimatta vallitsi järjestäjien keskuudessa melkoinen jännitys näytäntöjen yleisömenestyksestä nykyisenä televisioaikakautena. Ulkomaisten luonnonfilmien yhtenäinen juoni ja henkeäsalpaavat effektit siitä puuttuvat (lukuuno ttamatta dramaattista Kemijoen jäidenlähtöä), mikä auttamatta merkinnee suurimman yleisö70 rynnistyksen menettämistä. Päivien runkona oli porvoolaisen Veikko Korkolaisen >>Luonnon kätköissä•>, ensimmäinen kotimainen kokoillan luo ntoaiheinen värifilmi, jonka esitys Helsing in teattereissa vuodenvaihteessa 1963/64 hukkui epäedullisimman joululoma-ajan kiireisiin, niin että se jäi useimmilta pääkaupunginkin luonnonystäviltä huomaamatta; muualla maassa sitä ei liene vielä lainkaan esitetty. Kirjakaupat o li herätetty ikkunoissa main ostamaan luonnonkirjallisuutta. 1965 •>luonnonsuojelupäivät», joita kannattaa selostaa laajastikin, koska samanlaiseen toimintaan on aihetta myös muissa elinvoimaisissa kulttuurikeskuksissa, etenkin nyt kun Luonnonsuojeluyhdistyksen paikallisosastot tulevat ajankohtaisiksi. Näytäntöjen alussa ja lo pussa jako ivat Lintuyh::listyksen sievimmät tytö t sato ja Suomen Luonno nsuojeluyhdistyksen jäseneksi-ilmoittautumiskortte;a ja >>Luonto vaarassa,>esittelylehtisiä. Uutisia Esi merki 11 i nen luonnonsuo jelutempaus Porvoossa järjesti muutaman vuoden toiminut Porvoon Seudun Lintuyhdistys r. Kun toisaalta filmiesitys on vain tunnin mittainen, vaikutti tilaisuus sittenkin kokonaisuutena useimmille juuri sopivasti sulatettavalta annokselta. Neuvottelut filmi. Tauno V. y. Mutta rohkeimmat odotukset täyttyivät onnelli. Ehkäpä leikkaajalla on kuitenkin o llut asiasta eri käsitys. Kaupungin pääkadun varrella oli säästöpankin ikkunanäyttely kolmen viikon ajan vihitty tarkoitukseen. esti, yleisönäytöksissä katsojamäärä vieläpä kasvoi näytös näytökseltä, ja kaikkiaan >>Luonnon kätköissä>> pääsi käymään lähes 4 000 henkeä, siis no in 1/3 kaupungin asukasluvusta. 2
Oli rohkeasti anottava kaupungin leipomoilta lahjoituspullat ja -keksit kahvitilaisuuteen, järjestettävä tarjoilu (selvää tietysti, että lintumiesten rouvat ja tyttäret joutuivat tuleen), kannettava miehissä puhujapöytä läpi kaupungin Luonnontieteelliseltä museolta teatteriin. Eivät Porvoon tilaisuuden järjestäjätkään kaikki ole mitään yhdistys tätejä. Tätä kieltoa ei kuitenkaan sovelleta ilmoitteluun, joka koskee kokous-, valistus-, huvitai muuta sellaista tilaisuutta taikka valtiollisia tai kunnallisia vaaleja. Huomattakoon erityisesti, että sellaiset viime aikoina yleistyneet rakennuksiin sijoitetut mainokset, joilla ei ole mitään asiayhteyttä ko. Tarkempia ohjeita näiden maisemansuojelua koskevien säännösten soveltamisesta voidaan maksutta tilata valtion luonnonsuojelutoimistosta osoitteella Helsinki, Unioninkatu 40 A. Jokainen oli joutunut sysäämään arkielämän kiireet päiväkausiksi syrjään, mutta havaittiin, että uhrautumisen ikävää sivumakua ei tuntunut. Raimo Luoma, maist. l\fainos-, propagandatai muussa sellaisessa tarkoituksessa ei taajaan rakennetun alueen ulkopuolella saa sijoittaa ulkosalle ilmoituksia, julisteita, tauluja tai muita laitteita. Luonnonystävissä on paljon sellaisia yksinäisiä vaeltajia, jotka mielellään hymähtelevät kerho-, yhdistysja yleensä kansalaistoiminnalle. Mutta ain ak in jonkin kerran elämässä on itse kunkin varmasti hauskaa olla sosiaalinen olento ja puuhata hyvässä toveripiirissä, kunhan tavoite on kyllin vakuuttava. Lääninhallituksella on valta hakemuksesta antaa tarpeellisiksi katsomillaan ehdoilla lupa muutoin kielletyn ilmoituksen tai mainoksen sijoittamiseen, milloin sitä on pidettävä liikenteen tai matkailun kannalta taikka muun sellaisen syyn takia tarpeellisena. Ja oli saatu vähän rahaakin Ruskiksen lintuparatiisin liepeelle rakennettavaa lintutornia varten. Nämä poikkeusasemassa olevat ilmoitukset on laadittava ja sijo itettava siten, että ne mahd::,llisimman hyvin sopeutuvat ympäristöönsä. Kiireesti vain vannoutuneet luonnonystävät eri puolilla maata kokoamaan samantapaisia >>juhlatoimikuntia>> luonnonsuojelun merkeissä, sekä Porvoon esimerkin kaltaisin että uusin ja vielä paremmin ideoin ! \Jlkomainontaa ja ilmoi ttelua koskevat uudet säännökset P.L. 708/64) on ulkomainontaa ja ilmoittelua koskevia säännöksiä huomattavasti muutettu. Tarkistuskäyntien paras aika on ilta tai yö, jolloin huuhkajat ovat aktiivisia ja palaavat nopeasti poikasten luo. (Jatkoa sivulta 60) kuoriutumattomien munien tai kuolleiden poikasten määrä ( myös kuolleiden poikasten koko) selviytyivätkö poikaset lentoon (päinvastaisessa tapauksessa pesyeen tuhon syy) Pesimäpaikkatarkistuksia suoritettaessa on oltava hyvin varovainen. 71. Pesimäpaikoilla liikkumista olisi syytä välttää, ennen kuin poikaset ovat ehtineet hieman varttua. Askettäin voimaan tulleella lailla luonnonsuojelulain muuttamisesta (Ask. Heli Ailio, Veikko Korkalainen itse ja hänen yhtä tunnettu luonnonkuvaajatoverinsa A llan Paulin, valokuvaaja Lasse Härö sekä lyseolaiset E lina Paulin, Krister Nyström ja Lars Roos, viimeisen pyhänäytöksen jälkeen kokoontuivat levähtämään Paulinin kotiin, oli tunnelma valoisa. Ei ainoastaan porvoolaisyleisö ollut tyytyväinen kuten huolelliset mielipideurkinnat osoittivat vaan mikä parasta, myös järjestäjillä oli ollut jännittävä ja iloinen viikko. Kokous-, valistus-, huvitai muita sellaisia tilaisuuksia sekä vaaleja koskevat ilmoitukset ja mainokset saa asettaa paikalleen aikaisintaan ku·1kautta ennen asianomaista tilaisuutta, ja ne on poistettava viimeistään viikon kuluessa siitä, kun tilaisuus on pidetty. yhtiön ja teatterin kanssa, pääsylippujen myynti, mikrofonin vuokraus, seinätaulujen ja ikkunanäyttelyn suunnittelut ja teko, lehtimainokset ja jälkikäteen tilaisuuden referaatit (jotka saatiin radioon ja erittäin laajasti kaikkiin Itä-Uudenmaan lehtiin), kaikki nämä veivät asianomais ilta työn tai koulun lisäksi suuren määrän työtunteja. Liike-, työ-, toimisto-, liikuntatai kokoushuoneistona käytettävässä rakennuksessa tai sen välittömässä läheisyydessä saadaan niin ikään ilmoittaa paikalla harjoitettavasta toiminnasta ja siellä myytävistä tavaroista. paikkaan, ovat siis nyt kielletyt varsi naisella maaseudulla eli taajaan rakennetun alueen ulkopuolella. Eteläja Keski-Suomessa pesäpaikat olisi parasta tarkistaa vasta kesäkuun alusta lähtien, PohjoisSuomessa vielä myöhemmin. Mutta kun hankkeen >>aivotrusti>>, Lintu yhdistyksen tarmoa tiukkuva puheenjohtaja, maist. Oli liitettävä filmiin siitä puuttuva ruotsinkielinen teksti, oli painettava lintuyhdistyksen kustannuksella ruotsinkieliset jäseneksi-ilmoittautumiskortit, joita Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksellä ei vielä ollut, käännettävä viime tingassa valmistunut esitelmä kiireesti ruotsiksi
H01vever, not a singie bog i11 Fi11/a11d has bem declared a preservatio11 area 011 acco1111t of its bird population. The res11/ts are mmmarized in the map (Fig. Ditchi11g of the bogs and reclamatio11 of shallow lakes may badly limil the breedi11g pouibilities of the .nvans i11 the future. The shy11ess of the whooper S1Va111 al their breeding sites has perhaps bem overemphasized. The catastrophe threatening Finland's marsh birds ca11 be preve11ted 011/y through rational protection measures. The mean size of the 6 clutches seen 1vas 3 .8 eggs. Of the birds of apen bogs, the cra11e, the bea11 goose a11d 11101,y species of the sa11dpiper fami/y, ele. Accordi11g to the i11formatio11 received, 583 pairs of eagle 011J!s nested in Finland i11 19501958. Ma,ry other bird species, e.g. Two popular books by Yrjö Kokko have been particularly conducive to promoting this prolective allitude. The distinct decrease in the eagle owl population has continued, especially in the more densely populated southern parts of the cou11try, si11ce 1958. 55), by Urpo Häyrinen Pertti Sulkava In 1958, the Fi11nish L eague for the Prolectio11 of Nat11re orga11ised 011 extensive i11quiry co11cer11ing birds of prey. The eagle owl needs protecting (Huuhkaja kaipaa rauhoitusta) (p. The mosl preferred breedi11g habitals are apen watery bogs with sma/1 lakes in Lapla11d, a11d marsby lakes with rich vegetatio11 i11 the 1011th. Studies of its feeding habits duri11g the nesting period show that the damage do11e by the species to game is i11sig11ifica11t. the meadorv pipit, the ye/forv wagtail and several d11ck species 1vill decrease great/y in 1111111ber. The proporlion of hare and galli11ace011s birds in its diet probably increases i11 wi11ter, but this should not prevent the early protectio11 of the eagle 0111! i11 Fillla11d.. T he eagle owl is not protected i11 Finla11d despite the decrease. wi/1 become exti11ct in Fi11/and 1111/eu protected beca11se they do 110! 11est i11 other habitats. The principal a11d most 11rgent meamre of the protection activity is the preservation of at /east some Ien marsl!J areas 1vith a rich bird pop11latio11 from drai11age in different parts of the country, first i11 South a11d Central Fi11la11d 11Jhere the situation is alarmi11g. The breedi11g seems to have been mccesiful. The actual figure was probably slightly higher because few reports were received from thi11/y pop11lated districts. Accordi11g to studies in Fi11land, Sweden, the Soviet U11ion, Norway a11d Germa1,y 11110/1 mammals accormt for 011 average of 50 per cent of the prey ca11ght by the eagle 0111/. In contrast to Merikallio's estimate of 15 pairs i11 1949, the present 1111mber of the breedi11g pairs is probab/y behveen 50 a11d 80, 20 of them south of the Provi11ce of Lapla11d. In protecting the species in Fi11land partic11/ar allention should be give11 to the preservalio11 of mitable breeding habitats. Summaries of Main Articles in this lssue Present breeding range of the whooper swan in Finland (Joutsenen nykylevinneisyys) (p. 39), by Antti Haapanen and Matti Helm inen Information 011 the nests and broods of the whooper nvan has been collected by q11estiom1aires. B11t the Jota/ is relatively sma/1 even the11 compared with the area of wooded la11d. Mortality of the o,g11ets has been low ( average brood size i11 /ale ]une 3.8 and in late August 3.6; however, in ear/y September 3.2; see Table 1). Reasons for this are increasing huma11 activity i11 forests, wilful destruction and pouibly mercury poisoni11g through the nutritive a11imals of the eagle owl which have eaten disinfectant-treated grai11s. The increase has been especially rapid since the late 1950s (Fig. 43), by Urpo Häyrinen Protection of the bird pop11latio11s of bogs is the 111011 i111porfa11t lask of bird prolectio11 in Fi11/a11d i11 the next few years a11d co11stil11tes a significa11I aspecl of the preservatio11 of bogs i11 general. The necessity for and possibility of protecting marsh bird populations in South and Central Finland (Suolinnuston suojelutarpeesta ja -mahdollisuuksista Eteläja Keski-Suomessa) (p. 2.; black co/11111111 indicate the 01111110/ 1111111bers of k11ow11 msti11g pairs, a11d 1vhite co/11111111 the 1111mbers of pairs 1101 breedi11g). The composition of the bird pop11/atio11 of various types of apen bogs is 1111iq11e a11d 1vorth protecti11g for this reaso11 alo11e. As the bogs 11Jith abunda11t bird pop11/atio111 are ali large i11 area, they make a specific preservation larget. 1.: 1, nesti11g in 1964; 2, probably nesting; 3, a pair seen d11ri11g the breeding seaso11; and 4, nest or brood observed in 19591963 b11t 1101 1964; the broken line indicates the so11th-westenr border of the breedi11g range i11 1949 according to Merikalfio). This increase may be ascribed af /east partly Jo the cha11ging attitude of the p11blic, 110w 11111ch in favour of protection of the .nvans. The prese11I bog drainage projects, whe11 realised 72 in their entirety, wi/1 result in the rapid disappearance of especially the 111111sual bird pop11latio11 of apen bogs which depe11ds 011 wetneu
Radiolaukaisin toimi i 300 metrin etäisyydeltä. Helsingin myymälä Aleksi 48, puh. maailman täydellisin kamera Esimerkkejä Nikon-kameroan saatavista varusteista : Objektiivi Micro-Nikkor, joka käy tavallisiin jo lähikuvauksiin aina 1: 1 saakka ilman lisälaitteita. Kaksi vaihtoehtoista mootloritakaosaa, 36 otosta tai 250 otosta. Liikuittepa missä tahansa kotimaassa, AULANKO on aina lähellä hyvien kulkuyhteyksiensä vuoksi ja sopii mainiosti loma kohteeksi juhlatilaisuuksiin neuvottelukokouksiin kongresseihin tai viikonlopun viettoon Tiedustelut ja varaukset: Hotelli AULANKO puh. 711 811 73. Hämeenlinna 21 271 NIKO N F Pyytäkää kamerasta suomenkielinen esittelylehtinen ja hinnasto lähimmästä erikoisliikkeestä tai suoraan meiltä
9:50. Lin tuharras tuskirj a 418 s. 7:80, sid. 9:80. Nid. 564 kuvaa. Retkeilijän lintuopas 244 s. Suuri kasvikirja I osa 851 s. otava. 5:-, sid. Retkeilijän kalaopas 120 s. Kangask. Retkeilijän sieniopas 245 s. Runsas kuvitus. II osa 893 s. 53 :50, nahkaselk. 44 :50. 1 icl. 74 Kesäinen luonto houkuttelee tutkimuksiin Suuri lintukirja 860 s. 252 kuvaa. 12:20, sicl. Kangask. 355 s. 7:80. 72 :30. 64:50, nahkaselk. Suuri kalakirja 340 s. Kangask. 37:80, nahkaselk. 7:25. 16:70. Kangask. 57:80. 68:-, nahkaselk. Nid. 76:-. Nicl. Sid. Luonnonsuojelun käsikirja Kirjoittanut N iilo Söyrinki
Nyt on jokaisella mahdollisuus täydentää luonnon värikkyyttä oman yksilöllisen makunsa mukaisesti. Winter Osakeyhtiön valmistamat maalit soveltuvat mainiosti myös amatöörikäyttöön. Silloin on syytä muistaa, että nykyaikaisilla maaleilla voidaan helposti lisätä ympäristömme viihtyisyyttä. Luonnon värikkyyttä täydentää • Suomen luonto on kaunis ja värikäs. WINTER OSAKEYHTIÖ Epilä Puh. Rosenlew & Co., O.Y. Kukin vuodenaika tarjoaa omalla tavallaan kauniita väriyhdistelmiä, jotka tekevät luonnossa liikkumisen miellyttävän vaihtelevaksi. Tampere 40 300 (suuntanumero 931) Omistaa W. 75. Asuinympäristömme sen sijaan ei aina ole riittävän värikäs
Puutalon kesämökillä viihdytte, sen ulkonäkö sointuu kesäiseen luontoon, sen tilat on käytännöllisesti suunniteltu. Pystytätte mökkinne nopeasti: jos perustus on valmis, pääsette muuttamaan siihen jo n. /~~) p YÖTÖ TÄSLÖ HELSINKI Mannarhalmlntla 9 B puh 61701. Puutalo tarjoaa valittavaksenne yli 50 erilaista kesämökkiä ja -saunaa. PUUTALON kesämökit nykyajan edullinen tapa rakentaa PUUTALO VUOTTA SUOMALAISTA PUUTALOTEOLL\SUUTTA Lähempiä tietoja antavat piirija paikaHisedustajamme sekä keskuskonttorimme. viikon kuluttua rakennustöiden aloittamisesta! Ja palstanne on silloin puhdas rakennusjätteistä. Nyt Teilläkin on tilaisuus viettää kesä omalla mökillä
PANKAA TIIKERI TANKKIIN ESSO EXTRA BENSIINI AINA MATKANNE VARRELLA
12 : /15: Luonto tieteen valossa -sarja sisältää maailmankuulujen luonnontieteilijäin teoksia pätevää, ajanmukaista tietoa. Sarjan uusimmat : George Gamow GRAVITAATIO Venäläis-amerikkalaisen tutkijan kertomus voimasta, joka hallitsee kaikkeutta, esitys kappaleiden välisestä vetovoimasta ja sen seurauksista. 140 sivua, 34 kuvaa. 194 sivua, 22 piirroskuvac, 4 kuvataulua. 6 : WSOY TJLGMANNIN KIRJAPAINO. Davis John Arthur Day V E S 1 tieteen kuvastin Vettä fysiikan näkökulmasta tarkastellaan kirjassa, jossa selvitetään myös tieteen tavoitteita, menetelmiä ja näkökohtia. TÄHTI T I ED ETTÄ HARRASTAJILLE IV Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan julkaisusarjan viides teos, jossa kymmenen suomalaista asiantuntijaa selvittelee tähtitieteen kysymyksiä ja uusimpia saavutuksia. HELSINK I 1965. Kiintoisista kirjoituksista mainittakoon esitykset maailmankaikkeuden syntyteorioista ja planeettojen synnystä, kirjoitus taivaankappaleiden nousuja laskuaikojen laskemisesta sekä tekokuutaulukko. 129 sivua, 29 kuvaa. 5 : Kenneth S