Suomen Luonto 2/2021 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

E N N Ä T Y S L Ä M M IN V U O S I 2 2 . O P I T U N T E M A A N T IK A T. H A H M O T LU O N N O S S A . JORMA LUHDAN LUONTOKUVAUS OPI TUNTEMAAN TIKAT ANNI KYTÖMÄEN ESSEE SOISTA JORMA LUHDAN IRTONUMERO 9?€ 2/2021 Tämä kuunvalon piirtämä maisema on pian osa Sallatunturin kansallispuistoa. S U O M E N LU O N T O 2 | 2 2 1 JO R M A LU H TA . S O ID E N U H A N A L A IN E N LU O N T O . Tämä kuunvalon piirtämä maisema on pian osa Sallatunturin kansallispuistoa. Tunturin taikaa. S A LL A T U N T U R IN K A N S A LL IS P U IS T O . A N N I K Y T Ö M Ä E N S U O E S S E E
2 suomenluonto.fi V I N J E T T I
Ruovikosta voi aina yhyttää välipalaksi vaikkapa vaivaishiiren.. suomenluonto.fi 3 V I N J E T T I KE VÄ TT A LV I KE VÄ TT A LV I Jäällä kulkija KUVA JARI KOSTET TEKSTI HEIKKI VASAMIES NEUVOKAS REPOLAINEN välttelee hangessa kahlaamista ja jolkottelee jäätä pitkin
Miksi. KU VA M IK A H O N KA LI N N A Vakiot 6 Pääkirjoitus 7 Luonto, ympäristö ja tiede nyt 8 Luonnonkalenteri 15 Tämä muuttui 58 Homo sapiens: Petri Väisänen 60 Havaintokirja 62 Kysy luonnosta 67 Lukijoilta 68 Kotona 70 Kirjat & kulttuuri 73 Kolumni: Riikka Kaihovaara 74 Luonnoksia: Paula Humberg 46 Suomen Luonto 2/2021 46 Tykkypuiden mielikuvituksellisia muotoja Sallan Ruuhitunturilla.. 26 Nokan koputus Suomi on seitsemän tikan maa. 54 Hahmoja luonnossa Luonnon loputtomat muodot näyttävät joskus eläviltä. Kertomus vuosikymmenien taipaleesta ja miehestä, joka sanoo nyt luovansa kuvillaan toden tuntuisia illuusioita. 32 Lämmintä & kylmää Graa. Riekon tuntevat kaikki, mutta mikä on korpikirpukas. 4 suomenluonto.fi S I S Ä L LY S 16 Kuvien takainen elämä Jorma Luhdan pitkä tie luontokuvaajana hakee monipuolisuudessa vertaistaan. 42 Syvällä suossa Anni Kytömäen suoessee paljastaa, miksi avoin neva puhuttelee aivojemme syviä kerroksia. Ne tuntee ulkonäöstä ja äänistä – rummutuskin on tuntomerkki. mme näyttää, miksi 2020 oli Suomessa mittaushistorian lämpimin vuosi. 46 Sallan lumilla Suomi saa uuden kansallispuiston Sallaan. Myös ruokailujäljistä voi saada vihjeen lajista. 34 Uhan alla Ojitus ja turpeenotto ovat saattaneet monen suolajin ahtaalle. Luonnonkuvaaja Mika Honkalinna tuntee seudun
o Kroonpressille on myönne. Greenline Print -merkki kertoo painotuo. KUVA: MIKA HONKALINNA 80. Uusin teos Margarita voitti kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2020. Riikka Kaihovaara, dokumentaristi Riikka aloittaa Suomen Luonnon kolumnistina tässä numerossa. Suomen Luonnon esseessään Kytömäki käsittelee suosuhteemme menneisyyttä, nykyisyyttä ja seurauksia – ja rahkasammalten lumoa. Vierailemme tulevassa kansallispuistossa sivuilla 46–53. Hän uskoo, että ihminen on yhtä ympäristönsä kanssa. Lisätietoa saat syö. y Pohjoismainen ympäristömerkki. ämällä tuo. Aikakauslehtien liiton jäsen ISSN 0356-0678 (paine. suomenluonto.fi 5 T E K I J ÄT Lue luonnon uusimmat kuulumiset: suomenluonto. unen Marika Eerola (perhevapaalla) Toimitt ajat Johanna Mehtola Jouni Tikkanen Anna Tuominen Riikka Kaartinen (toimivapaalla) Verkkotuott ajat Annakaisa Vän. ely A. oapuna Tero Jämsä Kuvankäsi. vuosikerta 5041 0787 Kroonpress YM PÄ R IS TÖMER KK I ID f942 337 g CO 2 Toimituksen osoite Itälahdenkatu 22 b, 00210 Helsinki Sähköposti etunimi.sukunimi@suomenluonto.?i palaute@suomenluonto.?i Tilaajapalvelu (09) 228 08210 (ark. e Kar. klo 9-15), tilaajapalvelu@sll.?i Päätoimitt aja Heikki Vasamies 040 632 9550 Toimituspäällikkö An. i. Mika asuu Limingassa ja kuvaa usein pohjoista luontoa. een koko elinkaaren hiilidioksidipäästöt. o www.sll.?i Itälahdenkatu 22 b 00210 Helsinki Suomen luonnonsuojeluliiton tietosuojaseloste on lue. Ilman villiä luontoa ihminen kapenee ja sulkeutuu. avissa osoi. Painolla on myös ISO-14001 -ympäristöjohtamisserti?ikaa. een ID-numeron verkkosivulle: greenlineprint.com. i Tilaa diginä: suomenluonto. eessa sll.?i/tietosuojaseloste. Hänen romaaneissaan ihminen on osa luontoa, ei sen yläpuolella. u) ISSN 2670-0735 (verkkojulkaisu) Painopaikka Kroonpress, Tar. KU VA T M IK A H O N KA LI N N A, IL KK A SA AS TA M O IN EN JA RA IS A KY LL IK KI RA N TA 46 73 KU VA T M IK A H O N KA LI N N A, IL KK A SA AS TA M O IN EN JA RA IS A KY LL IK KI RA N TA 42 Sallantunturien luonto kutsuu myös kuunvalossa. Tämän numeron juttu Sallan kansallispuistosta on useiden retkien tulosta; viimeksi Mika oli Sallan lumilla tammi–helmikuun vaihteessa. Luonnon kesyttäminen tylsistyttää myös ihmismielen. i/digi @SuomenLuonto www.facebook.com/suomenluonto @suomenluonto Anni Kytömäki, kirjailija Anni opiskeli maaseutuyrittäjäksi, luontokartoittajaksi ja hierojaksi, mutta päätyi kirjailijaksi. Hän on dokumentaristi ja kirjailija, jolla on kolme kotia: asunto Helsingissä, hirsitalo kylässä Itä-Uudellamaalla ja pientila Lapissa. Mika Honkalinna, luontokuvaaja Luontokuvaaja tunnetaan monista kirjoistaan, joista Korppiretki (2015) valittiin vuoden luontokirjaksi. inen Laura Salonen Myyntija markkinointivastaava Elina Juva 050 452 2347 Mediamyynti Saarsalo Oy, Timo Lepistö 044 534 9878 timo.lepisto@saarsalo.?i Julkaisija Suomen luonnonsuojelulii. i Halkka 050 308 2795 Art Director Hanna Kahranaho Tai
eece-vaatteita, käytä ne loppuun, äläkä pese niitä liian usein. aja Heikki Vasamies | heikki.vasamies@suomenluonto.?i P ä ä k i r j o i t u s KU VA T W IK IM ED IA CO M M O N S JA AN N A RI IK O N EN. 6 suomenluonto.fi JOPA 400-VUOTIAAKSI elävä arktinen jäähai, holkeri, viettää kesänsä 200–600 metrin syvyydessä. ARKTISIA MERIÄ piinaavat etenkin tekstiilikuidut (kts. eecen ja sen tavoin muoviongelmaisten teknisten asujen kanssa. Erityisen paljon merestä löytyy polyesteriä, joka on muovihiukkasissa enemmistönä lähes kaikissa tutkituissa syvyyksissä. eece-vaatteista tiedetään irtoavan ällistyttävä määrä polyesterikuituja. Kuluu kuitenkin vielä vuosia, ennen kuin vastuullisemmista materiaaleista valmistetut vaatteet kykenevät tuotevalikoimallaan kilpailemaan jo 1960-luvulta asti ulkoiluvaatemarkkinoita hallinneen . eecestä irtoaa Environmental Science and Pollution Research -verkkolehdessä juuri julkaistun suomalaistutkimuksen mukaan 180 000–190 000 hiukkasta kiloa kohti. Kierrätysja luonnonkuitujen yleistymistä odotellessa harkitse tarkkaan vaateja materiaalivalintojasi. Slow life syrjäisessä merenkolkassa ei ole riittänyt pelastamaan holkeriakaan ihmisten aiheuttamilta moderneilta vitsauksilta, kuten mikromuovilta. Hiihtoloman vaatevalinnoista Päätoimi. Siinä . s. NYT ON hiihtolomakausi. Useampikin sellupohjainen kuituinnovaatio on kaupallistamisen kynnyksellä. UUDET VASTUULLISEMMAT tekstiilikuidut tekevät tuloaan. Jos sinulla on . Niiden valmistusmenetelmissä käytetään vähän tai ei lainkaan liuottimia, prosessien vedenkulutus on vähäinen, ja materiaali on kierrätettävää. Valitse pitkäikäisiä ja kestäviä tuotteita. 11). Ensimmäinen pesukerta on pahin. SUOMEN LUONTO valitsi . Eniten polyesteriä lilluu kilometrin syvyydessä: 50–75 partikkelia kuutiometrissä merivettä. eecen 2017 Vuoden turhakkeeksi, koska pesussa . Oikeanlaista pesupussia käyttämällä voit saada jopa 40 prosenttia mikromuovista talteen, kun vielä toimitat nukan asianmukaisesti jäteastiaan
V I N J E T T I LUONTO, YMPÄRISTÖ & TIEDE Jotain tuttua oudossa linnussa TE KS TI JO U N I TI KK AN EN KU VA M IK A BR U U N TAMMIKUUN LOPULLA aikuisen ohotanlokin (Larus schistisagus) huomattiin uivan Kymijoessa Kuusankosken keskustassa. Nyt suomenluonto.fi 7. Vuoden 2008 jälkeen havaintoja on saatu silti muualtakin Euroopasta, ja niiden on epäilty liittyvän ilmastonmuutokseen, joka pitää Koillisväylän syksyllä entistä pidempään auki. Kotiseudullaan ohotanlokki on yleinen massalaji kuten meillä harmaalokki, mutta se kuuluu merilokin tapaan merimaisemaan. Ensimmäinen tehtiin vuonna 2012. Suomessa merilokki runsastui 1900-luvulla, kun vaino hellitti ja kaatopaikat laajenivat. Japanilaiset tutkijat arvioivat viime vuonna Bird Conservation International -tiedelehdessä, että ohotanlokin harvinaistumiseen on vaikuttanut merikotkan aiheuttama saalistuspaine, joka on heikentänyt lajin pesimätulosta. Lisäksi merikotka on kurittanut haahkaa, joka on merilokille tärkeä saalislaji. Syyt kahden lokkilajin harvinaistumiseen ovat erilaiset, mutta yksi yhteinen vihollinen niillä on: merikotka. Suomessa merilokin pesinnän on huomattu vaikeutuneen samasta syystä ainakin Gullkronan alueella Saaristomerellä. Sitten se alkoi taantua. Havainto oli toinen Suomessa. Lokki on harhautunut kauaksi kotiseudultaan Japanin ja Kamtšatkan niemimaan rannoilta. Samoin on käynyt ohotanlokille Japanissa ja Kamtšatkan niemimaalla
Luonnonmuistomerkin ei tarvitse olla puu, vaikka usein niin onkin. Vaikka suomalaiset eivät tapaa ensikohtaamisella halata, näillä puilla ei ole mitään hellää rutistusta vastaan. Niitä koskevat samat säännöt kuin luonnonsuojelualueita, joten niiden kaikenlainen vahingoittaminen on kielletty. Jotkut niistä ovat poikkeuksellisen hienoja. 8 suomenluonto.fi L U O N N O N K A L E N T E R I 8 suomenluonto.fi SATOJA YKSITTÄISIÄ puita on rauhoitettu luonnonmuistomerkkeinä. Ympäristöministeriön asiantuntija Janne Hesso kertoo, että tyypillisin luonnonmuistomerkki on vanha puu. Kunnille voikin lähettää ehdotuksia kohteista, jotka omasta mielestä olisivat suojelun arvoisia. Maastossa sellaisen tunnistaa kyltistä. VINK KI Ikuista upea puu valokuvaan. Lähelle saa silti mennä. ”Jalot lehtipuut suojellaan yleensä iän puolesta”, hän sanoo. ”Siellä on yleensä tolppaan kiinnitetty metallilaatta, mutta laissa ei säädellä, millainen sen pitää olla”, Hesso kertoo. Se tarkoittaa, että kyseisissä puissa on jotain erityistä ja kiinnostavaa. Mikä puusta sitten tekee niin erityisen. Kokeile erilaisia kuvakulmia ja rajauksia tai kuvaa siluetti tähtikirkkaana yönä. Päätöksen puun tai puuryhmän rauhoittamisesta tekee kunta maanomistajan kanssa. Sopivia perusteita ei ole tarkkaan listattu, vaan luonnonmuistomerkeiksi käyvät poikkeuksellisen kauniit, maiseman kannalta tärkeät tai muuten harvinaiset tapaukset. Muistomerkkejä kuuluu kohdella kunnioittavasti. Se voi olla vaikkapa siirtolohkare, kuten painovoimaa uhmaava Kummakivi Ruokolahdella. Kasvaako rungolla hauskoja jäkäliä tai kääpiä?. Niistä tunnetuin lienee Lohjalla kasvava Paavolan tammi. Monet kunnat ovat koonneet luonnonmuistomerkit netistä löytyviin karttoihin. Tervehdi tärkeää puuta TEKSTIT ANNA TUOMINEN KUVITUKSET JUHA ILKKA Kun lumi on paksuimmillaan, jyhkeät puut korostuvat maisemassa. Millaisia pinnan rakenteita löydät lähikuviin. Hesso mainitsee esimerkkeinä matalat pöytäkuuset ja pitkäversoiset käärmekuuset, joiden kasvutapa poikkeaa lajitovereista
Valojen pitää olla kunnossa, ettei satu vahinkoa. Manner-Suomessa kevät aloittaa voittokulkunsa yleensä juuri Turun suunnalta. Tiaiset viihtyvät talvella sekaparvissa toisten tiaislajien ja muiden pikkulintujen kanssa. Valojen pitää olla kunnossa, ettei satu vahinkoa. 3 H U O L L A N P O L K U P YÖ R Ä N . Tulevan kevään tavoite voisi olla hyvä kuva uivelokoiraasta, se on kaunis lintu. Huoltoon kuuluu pyörän puhdistaminen sekä ketjujen ja pyöränkumien tarkistus. Keväisen linnunlaulukonsertin airuita ovat tiaiset. Jos ulkomaille ei voi vielä mennä, kohteena voisi olla Pohjois-Suomi tai rannikon saaret. Varmistan, että valot toimivat, sillä lähden kuvaushetkiin usein ennen auringonnousua tai palaan palaan vasta auringonlaskun jälkeen. Vuosaaren täyttömäki on hyvä paikka lintujen lentokuvaukseen, joka on lähellä sydäntäni. Palkittu otos löytyy kuvaajan galleriasta osoitteesta www.petripietilainen.fi. Anna talitintin yllättää Kevät saa jalansijaa Manner-Suomessa VINK KI Kuusikossa pyrähtelevien tiaisten saaminen kiikariin on haastavaa, mutta ne voi opetella tunnistamaan laulusta. Täältä löytyy monenlaista maastoa, on merenrantaa ja metsää. Talitiaisten laulun ti-tavujen vaihtelevaa määrää ihmetellään usein, mutta laulu on vielä sitäkin moninaisempaa. Petri Pietiläinen voitti Vuoden Luontokuva 2020 -kilpailun valokuvallaan Rakentaja. 3 teisiin usein polkupyörällä ja jätän sen johonkin metsänlaitaan, kun siirryn metsään tai rantoja kiertelemään. Palkittu otos löytyy kuvaajan galleriasta osoitteesta www.petripietilainen.fi. Huoltoon kuuluu pyörän puhdistaminen sekä ketjujen ja pyöränkumien tarkistus. Ensimmäiset ti-tyyt voivat raikaa kuitenkin jo tammikuun puolella, sillä kaupunkien valossa ja lämmössä talitiaiset intoutuvat varhain ääneen. Ääninäytteitä harjoittelun tueksi löytyy esimerkiksi osoitteesta luontoportti.com. Ne eivät malta odottaa lumien sulamista, vaan pitenevä päivä innoittaa linnut laulumielelle. Kevään korvalla ne hajaantuvat reviireilleen ja aloittavat soitimen. Ilmatieteen laitoksen tilastoista selviää, että kuluneen vuosikymmenen aikana kevät on saapunut viikkoa varhemmin kuin edeltävän 30 vuoden vertailujakson aikana. 13.3.. 2 S U U N N I T T E L E N T U L E V I A REISSUJA. Liikun valokuvauskohteisiin usein polkupyörällä ja jätän sen johonkin metsänlaitaan, kun siirryn metsään tai rantoja kiertelemään. Terminen kevät tarkoittaa sitä, että päivien keskilämpötilat alkavat jäädä suojan puolelle. Koronan takia jouduin viime vuonna peruuttamaan kaikki matkat. Jos maaliskuussa on paljon lunta, kuvaan pälvipaikoilla ja meren sulissa, joihin linnut kerääntyvät. suomenluonto.fi 9 1 VALOKUVAAN SAAPUVIA MUUTTOLINTUJA. Varmistan, että valot toimivat, sillä lähden kuvaushetkiin usein ennen auringonnousua tai palaan palaan vasta auringonlaskun jälkeen. Viimeisen kymmenen vuoden aikana terminen kevät on saapunut Turkuun keskimäärin maaliskuun puolivälissä. Kuvaan aika paljon kotiympäristössä Helsingin Vuosaaren alueella. Kun lumet alkavat sulaa pois, on aika ottaa fi llari taas käyttöön. Tiaisten laulua kannattaa kuunnella erityisesti maaliskuussa. Maaliskuussa katson, mikä tilanne on ja mihin sitä uskaltaa lähteä. Tavujen järjestys, määrä, sävelkorkeus ja sointi voivat vaihdella paljon jopa saman linnun laulussa. Mielessä on ainakin kuvausmatka Viroon, jossa olen viettänyt paljon aikaa. Mitä teet maaliskuussa, Petri Pietiläinen. Miten talitiaiset laulavat sinun pihapiirissäsi
Valkoposkihanhi, kyhmyjoutsen, merihanhi ja haapana ovat olleet Euroopassa tavallisimmat uhrit, mutta joukossa on jo noin 60 lajin edustajia. Kyse on siis virustyypistä, joka aiheuttaa suurta kuolleisuutta ja sairastuvuutta. Norjaan se levisi nyt ensi kertaa 15 vuoden seurannan aikana, kun tauti löydettiin lyhytnokkahanhesta. Petolinnuista tavallisimpia ovat olleet hiirihaukka ja muuttohaukka. Kauden lintuin. Yllättävää on tuhansien isosirrien menehtyminen Saksassa ja Britanniassa. Ärhäkän lintuin. Kuvassa terve lintu.. Tulos: korkeapatogeeninen lintuin. Kyhmyjoutsenet Bergenissä ja valkoposkihanhi Gotlannissa olivat Euroopan pohjoisimmat löydöt ennen Janakkalan fasaaneita. Suurin osa linnuista häviää luontoon ja joutuu esimerkiksi petojen ravinnoksi, mutta nyt kuolinsyy oli epäselvä. uenssaa on Pohjoismaista ollut paljon Tanskassa. Helmikuussa tuli tieto myös H5N8-lintuin. 10 suomenluonto.fi L U O N T O , Y M P Ä R I S T Ö & T I E D E N Y T 10 suomenluonto.fi JANAKKALASSA ALKOI tammikuussa löytyä maastosta kuolleita fasaaneja. Tämänkertainen epidemia näyttää näin poikkeavan vuosista 2016–2017 ja 2018, jolloin tautiin kuolleita merikotkia löytyi Suomessakin yhteensä 14. uenssaan menehtyi fasaaneja Janakkalassa ja kyhmyjoutsen Helsingissä. uenssa (H5N8). Sauvalan tilan fasaanit oli vapautettu kesällä kasvamaan kohteiksi talouselämän ja politiikan vaikuttajien jahteihin. uenssaan menehtyneestä nuoresta kyhmyjoutsenesta Helsingin Eläintarhanlahdelta. Korkeapatogeeniset muodot voivat kehittyä lievistä muodoista siipikarjatilojen suurissa eläintiheyksissä. uenssan tuloa jälleen Suomeen oli pidetty mahdollisena, sillä se on syksystä 2020 alkaen tappanut kymmeniä tuhansia villilintuja etenkin Britanniassa, Ranskassa, Saksassa ja Hollannissa. Ne kuuluvat Euroopassa talvehtivaan islandica-alalajiin. Lintuin?luenssa tuli Suomeen Tammikuussa lintuin. uenssa ilmaantui hämäläisiin fasaaneihin. Vastaavaa epidemiaa ei ole kahlaajalinnuilla aiemmin todettu. Pian viidestä fasaanista jahdattiin viruksia Ruokaviraston laboratoriossa Helsingissä. Tautiin sairastuneita merikotkia sen sijaan tunnetaan vain pari. Ruotsissa ja Norjassa epidemia on pysynyt niukkana. TE KS TI AN TT I H AL KK A KU VA O U TI RI TV AN EN / VA ST AV AL O L U O N T O , Y M P Ä R I S T Ö & T I E D E N Y T Ei tiedetä, miten lintuin
JT Muovia löytyy Mariaanien haudasta Himalajan huipulle. Eräillä lintuin. Metsän PEFC-serti. Kyse oli pyrstötiaisen eteläisemmästä alalajista Aegithalos caudatus europaeus, ja havainto vasta 13. Lintuharrastaja Pekka Peura rengasti poikansa Tomas Lövdahlin kanssa lokakuussa 2020 harvinaisen linnun lähellä Vaasaa, Kors örenin saarella. Tilanne ei anna aihett a muutt aa pikkulintujen ruokintakäytäntöjä. Lintujen viruksia jotka tartt uvat huonosti ihmiseen. . . Lintuin. Osa mikromuoveista päätyy ravintoketjuun ja ihmiseenkin, jos ihminen syö esimerkiksi muovia nielleen kalan. suomenluonto.fi 11 L U O N T O , Y M P Ä R I S T Ö & T I E D E N Y T . uenssaviruksilla kuten H5N1:lla on kuitenkin kyky tartutt aa ihmisiä. Muovia löytyi kolme kertaa tavallista enemmän Arktik sen itäosista, jonne merivirrat ovat tuoneet sen Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta. Yksi kuutiometri vettä sisälsi keskimäärin 40 mikromuovihiukkasta, joista yleisimpiä olivat keinokuituvaatteiden pesusta peräisin olevat polyesterikuidut. ”Ei pikkulintujen vaan vesilintujen tauti.” Pyykkäämisen jäljet näkyvät Arktiksella Eteläinen pyrstötiainen rengastettiin Mustasaaressa TE KS TI AN TT I H AL KK A KU VA T N IIN A TA M M IR AN TA JA PE KK A PE U RA Niina Tammiranta on erikoistutkija Ruokaviraston virologian yksi kössä. Myös Arktista vaivaa muoviongelma. Nature communications -tiedelehdessä julkaistussa, kaikkien aikojen laajimmassa arktisessa mikromuovitutkimuksessa otettiin näytteitä sekä pintavedestä että syvältä. uenssaviruksen ei tiedetä koskaan tartt uneen ihmiseen. uenssa ei tyypillisesti ole pikkulintujen vaan vesilintujen tauti. Hakkuiden huomattiin lisäävän virtavesien valoisuutta, lämmittävän niiden vettä ja muuttavan lajistoa. uenssan oireet vaihtelevat viruksen taudinaiheutt amiskyvyn, lintulajin, lintujen iän, elinolosuhteiden ja vastustuskyvyn mukaan. Yksi ratkaisu ongelman korjaamiseksi saattaisi olla polyesterikuitujen korvaaminen kasviperäisillä kuiduilla. Suomessa. Meistä kumpikaan ei vain arvannut, että se oli niin kova harvinaisuus”, Peura sanoo. Tartunnat ovat hyvin harvinaisia, ja ne vaativat yleensä läheisen kontaktin sairastuneeseen tai kuolleeseen villilintuun, siipikarjaan tai niiden eritt eisiin. JESSICA HAAPKYLÄ Pyrstötiaisella on peräti 17 eri alalajia. Peura piti rengastusverkkoa mökillään syysmuuton aikaan. PEFC, joka on käytössä 95 %:ssa metsistä, on erityisesti metsäteollisuuden suosima, väljempi sertifikaatti. Joulukuussa 2020 Forest Ecology and Management -tiedelehdessä julkaistu tutkimus osoittaa, että laajimmin käytetty PEFC-metsäsertifi kaatti suojaa selvästi heikommin latvavesiä kuin FSC-sertifi ointi. Mitään oireita ei vältt ämätt ä ehditä havaita ennen linnun menehtymistä. Tautitapauksen vuoksi muodostetulla rajoitusvyöhykkeellä sijaitsevilla siipikarjatiloilla ei luonnonlintuja tulisi ruokkia pihapiirissä. kaatti ei suojaa latvavesiä K A KSI STA NDA RDIA FSC on tiukin metsänhoidon standardi, jota käytetään 5 %:ssa Suomen talousmetsistä. JT. Peuran rengastamaa europaeus-alalajia esiintyy Ruotsin eteläosista Espanjaan ja Kreikkaan saakka. Tutkijat suosittavat 25–30 metrin suojakaistoja. Nyt Suomessakin todetun korkeapatogeenisen H5N8-tyypin lintuin. Lintuin. ”Poikani, joka on kova määrittämään, sanoi, että eikös tämä ole vähän erikoinen, se europaeus. FSC edellyttää, että latvavesien varteen jätetään hakkuissa ainakin 10–30 metrin suojavyöhyke, kun PEFC vaatii ainoastaan viiden metrin levyisen suojakaistan ja sallii maltilliset harvennukset. Taudin eteneminen voi olla eritt äin nopeaa. Vaikutus oli selvempi Pohjoiskuin Etelä-Suomessa. Ohuet kuidut kulkeutuvat mereen jätevedenpuhdistamoista ja tuulen mukana
PIIA AHONEN Männyn monimuotoisuuden ja Sanginjoen suojelu eteni, linnut kaipaavat lisää alueita K ANSALLISPUIS TOT GEENIVAR AT LINNUT KU VA AR IPE KK A AU VI N EN 12 suomenluonto.fi. tammikuuta Sanginjoen ulkometsän myynnin Koneen Säätiölle. Geenireservimetsissä suojellaan Suomen luonnonvaraisten puulajien perimän monimuotoisuutta puiden alkuperäisillä kasvupaikoilla. Tämä käy ilmi suomalaisilla luonnonsuojelualueilla vuosina 1980– 2015 tehdystä tutkimuksesta, joka julkaistiin Biological Conservation -tiedelehdessä tammikuussa. JT Männyn siemeniä runsaasti talteen Viime vuosi toi männylle erinomaisen siemensadon, mikä hyödynnettiin myös lajin perimän suojelussa. PIIA AHONEN Suojelualueet suojaavat ilmastonmuutokselta Kun suojelualueverkosto on riittävän tiheä, lintuyhteisöt pystyvät paremmin vastustamaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Koneen Säätiö toivoo, että alueelle perustetaan kansallispuisto. Luonnonvarakeskus keräsi alkutalven aikana männyn geenireservimetsistä talteen satojen puiden siemeniä. L U O N T O , Y M P Ä R I S T Ö & T I E D E N Y T L U O N T O , Y M P Ä R I S T Ö & T I E D E N Y T Sanginjoen puisto askeleen lähempänä Oulun kaupunginhallitus hyväksyi 18. Suojelualueita lisäämällä voidaan auttaa etenkin pohjoisia lintulajeja. Nyt valtio on luvannut suojella metsän kaupan jälkeen. Aiemmin vuonna 2018 Oulun kaupunki perusti tuhannen hehtaarin suojelualueen samoihin metsiin, mutta Koneen Säätiön ostama 1440 hehtaarin palanen jäi metsätalouskäyttöön. Niitä on 44
Juoksu oli silloin nopeaa, suoraviivaista ja sinnikästä. PIIA AHONEN Mehiläiskadolle vahvistusta Aimo osa ihmisistä ei ole koskaan nähnyt luonnontilaista metsää, perinnebiotooppia tai lajirikasta fladaa. Anna-Kaisa Ylitalon ja kumppaneiden Itä-Suomessa tekemässä tutkimuksessa seurattiin yhdeksän gps-pantaa kantavan suden liikkeitä kesällä. #luontokato Ympäristösuunnittelija Petra Nyqvist sanoi Twitterissä 21.1.2021 haaveenaan olevan luontokadon pysäyttäminen. Tutkimuksen julkaisi tammikuussa OneEarth-tiedelehti. Tylli ja meriharakka yleistyivät, tylliparien pesinnät lähes kolminkertaistuivat. Mehiläishavaintoja on kirjattu julkisiin tietokantoihin vuosi vuodelta enemmän. JT NAUTA Bos taurus / Bos indicus Naudat jalostettiin nykyisin sukupuuttoon kuolleesta alkuhärästä, ensin hedelmällisen puolikuun alueella yli 10000 vuotta sitten ja uudelleen 1500 vuotta myöhemmin Indusjoen laaksossa. Karikukon ahdingon taustalla ovat tutkijoiden mukaan minkin runsastuminen, lapintiiran tarjoaman suojan väheneminen ja saarten umpeenkasvu. JT Pesälle palaava susi juoksee nopeimmin Ethology -tiedelehdessä julkaistu tutkimus kertoo, että susi juoksee kesäaikaan kovimmin pesälle palatessaan, kun se on menossa ruokkimaan pentuja. Tulosten mukaan vuosina 2006–2015 maailmasta raportoitiin kaikkiaan noin neljännes vähemmän mehiläislajeja kuin ennen vuotta 1990. Tutkimus toisti osan 1980–1990-lukujen taitteessa tehdyistä pesimälintujen laskennoista Saaristomerellä. Syyt hän näki eläinten kohtelussa ja ilmastonmuutoksen torjunnassa. suomenluonto.fi 13 L U O N T O , Y M P Ä R I S T Ö & T I E D E N Y T VIIMEISEN KYMMENEN vuoden aikana eri puolilta maailmaa on kantautunut huolestuttavia uutisia mehiläisten joukkokadosta. Ornis Fennica -tiedelehdessä julkaistu tutkimus osoittaa nyt selvästi, että karikukon tilanne poikkesi tutkimusalueella muun muassa punajalkaviklosta ja rantasipistä, joiden kanta pysyi vakaana. Puutteen korjatakseen argentiinalaistutkijat analysoivat lajitietoa ylläpitävän GBIForganisaation havaintoja kokoelmatiedot mehiläislajeista yli sadan vuoden ajalta. Nykyisin naudat muodostavat suuren osan lihakarjasta, joka nousi julkisuuteen, kun pappi Kari Kuula sanoi Kirkko ja kaupunki -lehden poistamassa puheenvuorossa, että kristityn täytyy irtisanoutua eläinten tehokäytöstä. JT POLIIT TINEN ELIÖ KU VA T TA PI KU JA LA & W IK IM ED IA CO M M O N S. Jalostus alkoi kahdesta eri alalajista. Pitkän aikavälin arviot näiden tärkeiden pölyttäjien globaalista tilanteesta ovat kuitenkin puuttuneet. Karikukon tilanne poikkeaa muista Vuoden 2010 uhanalaisuusarvioinnissa karikukon status muutettiin elinvoimaisesta suoraan vaarantuneeksi, ja vuonna 2019 jo erittäin uhanalaiseksi. Susien pesäpaikat oli ensin varmistettu maastossa kulkemalla. Silti niiden lajien lukumäärä, joista on vähintään yksi havainto vuodessa, on pudonnut selvästi vuoden 1990 jälkeen
AUTA SAIMAANNORPPAA. RYHDY KUUKAUSILAHJOITTAJAKSI! sll.fi/lahjoita Lahjoita ilmastotyölle MobilePaylla 68700 Rahankeräyslupa RA/2016/780. ANNA NORPALLE TULEVAISUUS K uv a: Ju ha Ta sk in en / Su om en lu on no ns uo je lu liit to ILMASTON KUUMENEMINEN UHKAA SAIMAANNORPAN PESINTÄÄ. TUE TYÖTÄMME NORPAN JA ILMASTON PUOLESTA
Ruotsi oli kieltänyt DDT:n jo 27.3.1969 eli ennen Suomen Luonnon jutun ilmestymistä, ja alkoi ruokkia merikotkia myrkyttömällä ravinnolla. Turussa puuhaan ryhtyi oma joukkonsa. 1969 suomenluonto.fi 15. Maakotkien pesistä joka toinen oli tuhottu 1960-luvulla, mutta vaino saatiin aisoihin ja pesäpuut suojeluun. Suomi on puolen tuhannen pesivän merikotkaparin maa. DDT kiellettiin Suomessa 1976. Eikä maakotkallekaan koittanut perikato, vaan se pesii nyt satojen parien voimin kuten muuttohaukkakin. Entäpä maakotka: ”Ne tulevat tuhoutumaan ennen kuin luonnonsuojeluvuodella alkava vuosikymmen on kulunut umpeen.” Muuttohaukan kannaksi lehti totesi ”...korkeintaan 10 paria. Suomen Luonto 5/1969 arvioi petolintujen tulevaisuuden synkäksi, mutt a käänne oli tekeillä. Vuoden 2019 uudessa Punaisessa kirjassa todetaan merikotkasta: elinvoimainen. Pian myös suomalainen lintuharrastaja Martti Hario vei merikotkille haaskoja saaristoon. Lintujen ystävät rakensivat niille uuden tulevaisuuden. TÄ M Ä M U U T T U I – V Ä L Ä H D Y K S I Ä M E N N E E S TÄ Kun suuret petolinnut olivat hävitä Suomesta TE KS TI AN TT I H AL KK A KU VA SU O M EN LU O N N O N AR KI ST O ”SUOMEN NIUKAN merikotkakannan tulevaisuus on toivoton.” Niin kertoi Suomen Luonnon vuoden 1969 viimeinen numero merikotkasta. Tuhoutumisen syynä ovat hyönteismyrkyt ja muut myrkkysaasteet, jotka ovat saastuttaneet haukan ravinnon yli valtakunnan rajojen.” Kului viisikymmentä vuotta. Niiden uhanalaisluokitus on lieventynyt vaarantuneeseen
16 suomenluonto.fi Inari, 2016
Kun hän aloitti, sanaa ”luontokuvaus” ei ollut vielä keksitty. Kuvien takainen elämä TEKSTI JOUNI TIKKANEN KUVAT JORMA LUHTA 70-vuotias Jorma Luhta on ehtinyt nähdä luontokuvauksen nousun ja kaksi buumia. suomenluonto.fi 17
Kahdeksanvuotias poika käveli nelostien laidasta pitkän matkan Vetsijärvelle asti ja takaisin. Frommilta Luhta sai ajatuksen, että tärkeää on oleminen, ei omistaminen tai saavuttaminen. Punaisen eli vasemmistolaisen piirin keskushahmo oli vuotta nuorempi Heikki Mäki-Kulmala, johon Luhta tutustui, kun hän jäi luokalle lukion ensimmäisenä vuonna. Vaikka Luhta jättäytyi pian yli-ikäisenä kerhon toiminnasta pois, Luonto-Liiton kautta hän tutustui vielä 1970-luvulla moniin luontoharrastajiin eri puolilta Suomea. Niilo kuoli vuonna 1958, kun Jorma oli seitsemän, mutta eränkäynnin perinne jäi isän puheisiin. Hän tuli maailmaan toisena neljästä veljeksestä. Samaan piiriin kuului myös rauhallinen poika Juha Jakonen, joka näytti Luhdalle kirjastossa, että tuossa on hyvä kirja, lue se. Pieni Jorma myös piirsi maanisesti, niin että teini-ikään mennessä hän oli kehittynyt jo hyvin taitavaksi. Hän alkoi tarkkailla lintuja. Hän kuului myös partioon, tosin Seinäjoen partion IKL-henkisistä vetäjistä hän ei piitannut. Isän kautta Jorma tutustui Yrjö Kokon ja A. Vuonna 1959 äiti yllytti isän ottamaan pienen Jorman mukaan Lappiin kalaretkelle. Lappi oli vielä toinen maailma, ja pääteiden ulkopuolella liikuttiin jalan tai talvella poropulkalla. Aivan pienenä hän oli melkein sokea. VALOKUVAUKSESTA LUHTA INNOSTUI 14–15-vuotiaana. ”En ole ainakaan vanhemmiltani saanut mitään esimerkkejä hyviin ihmissuhteisiin”, Luhta sanoo. Sota oli tehnyt vanhemmista rikkinäisiä. ”Minulla oli oikeastaan alkanut jo koulunkäynti jäädä. Maailmankuvien ero oli vielä suurempi. Luontokuvaus yhdisti Luhtaa ja Hautalaa sukupolvirajan yli. Olin silloin jo ihan täysammattilainen luontokuvaaja”, Luhta sanoo. Tai ehkä sittenkin nuoret miehet, Eero Murtomäki ja Teuvo Suominen. Hautala muistaa, kuinka nuori Luhta istui usein jo odottamassa hänen asunnossaan, kun hän tuli töistä kotiin. Siinä meni pari kolme vuotta, että en lukenut mitään muuta”, Luhta sanoo. Sanaa luontokuvaaja ei ollut vielä olemassa, vaan luonnonkuvauksella viitattiin kaikkeen luonnon kuvaamiseen, olipa ilmaisuväline runous, valokuvaus tai mikä tahansa. Kun hän monen leikkauksen jälkeen alkoi nähdä neljätai viisivuotiaana, näkyvän maailman ihmeellisyys hämmästytti häntä. 1960-luvun puoliväliin asti Seinäjoella ei ollut ketään, jonka kanssa olisi voinut jutella luonnon valokuvauksesta. Se oli sosiologi Erich Frommin teos Pako vapaudesta, joka mullisti Luhdan maailmankuvan. Tilanne muuttui 1964, kun helsinkiläinen autonasentaja Hannu Hautala sai paikkakunnalta töitä. Koulussa ei ollut tapana kaveerata edes vuotta vanhempien poikien kanssa, mutta Hautala oli tasan kymmenen vuotta Luhtaa vanhempi, 25-vuotias. ”Siinä oli tullut Beatlesit ja kaikki. Koti oli Seinäjoella, jossa isä teki töitä kultaseppänä. Linnut. Sosiaalisesta Hautalasta oli tullut nuorelle pojalle tärkeä tietolähde. Isän isä Niilo Luhta oli ollut puoliammattilainen metsästäjä vielä 1930-luvulla, kun sen ei olisi pitänyt olla Pohjanmaalla enää mahdollista. Mäki-Kulmalasta tuli myöhemmin arvossa pidetty kulttuurikriitikko ja filosofi, mutta Luhta sai häneltä sytykkeen lukea ennen kaikkea yleistä kaunokirjallisuutta kuten Dosto jevskia. 18 suomenluonto.fi J ORMA LUHTA SYNTYI 70 vuotta sitten, helmikuussa 1951. Oli siirrytty aivan uuteen aikaan.” KASVAVALLE LUHDALLE kehittyi kaksi kaveripiiriä, vihreä ja punainen, joista kummassakin hän oli sitoutumaton ulkojäsen. Valokuvaajalle parasta oli siis valokuvan löytäminen, ottaminen ja tekeminen, ei se, mitä sillä saattoi saavuttaa. ”Huomasin kirjaston lainauskortilta, että Frommin kirjoja lainasi ahkerasi kolme nuorta poikaa. Teuvo Suomisesta tuli kuitenkin auktoriteetti, jonka ajatuksia luontoku vauksesta hän oppi kuuntelemaan tarkasti. Hän ja hänen ystävänsä olivat hurmaantuneet partioliikkeen alkuperäisen innoittajan, Ernest Thompson Setonin kirjasta Kaksi partiopoikaa, jossa neuvottiin tiipiin tekemistä ja tulentekoa puuporalla. E. ”Suomessa oli noin kymmenen luontokuvauksen harrastajaa, ja Hannu tunsi niistä joka ikisen”, Luhta selittää. Järvisen kirjoihin, ja varsinkin Kokosta tuli hänelle tärkeä. Myöhemmin Luhta alkoi itsekin ajatella, että Hellaakoski oli paras. Vihreä piiri syntyi nuoremmista par tiolaisista, joiden kanssa Luhta perusti Seinäjoelle Luonto-Liittoon kuuluneen Suokulaisen luontokerhon. Yksi oli Juha Jakonen, toinen olin minä ja kolmas Matti Mäkelä.” Vuonna 1964 nuori Luhta sai juttukaverin, kun helsinkiläinen autonasentaja Hannu Hautala tuli töihin Seinäjoelle.. Hänen korvaansa särähti, kun Seinäjoen lyseon suomenopettaja väitti, että maan paras luonnonkuvaaja on Aaro Hellaakoski. ”12-vuotiaana luin sitä niin, että kun pääsin viimeiselle sivulle, ilman mitään taukoa siirryin ensimmäiselle sivulle. Luhta oli ajatellut, että parhaita luonnonkuvaajia olivat kameran kanssa luonnossa liikkuneet Allan Paulin, Veikko Korkolainen tai Yrjö Kokko. Hän harrasti metsästystä ja kalastusta, ja kertoi eräretkillä pojilleen, mitä hänen oma isänsä olisi kussakin tilanteessa tehnyt
Kuvia tallentui kirjoihin Kurkimaa (oik. suomenluonto.fi 19 1960-luvulta 1980-luvun loppuun Luhta kuvasi mustavalkofilmille. 19 69 19 85 19 83. ylh.) ja Metson kuolema
20 suomenluonto.fi 1990-luvun taitteessa Luhta vaihtoi värinegafilmiin ja alkoi etsiä kuviinsa avaria näkymiä. 19 92 19 90 19 90
suomenluonto.fi 21 Mäkelästä tuli tunnettu kirjailija ja kriitikko. Soiden ojitukset oli aloitettu voimalla 1960-luvulla, ja Luhta oli nähnyt, kuinka hänen omien retkeilymaidensa suot oli viilletty auki yhden vuoden kuluessa. Nyt hän takoi koko vuoden ansiot kirjoittamalla tammikuussa kaksi juttua päivässä ja myymällä niitä sen jälkeen pitkin kevättä. Hannu Hautalan läpimurto oli synnyttänyt 1970-luvulla ensimmäinen luontokuvausbuumin, ja samalla tämän valokuvauksen lajin nimeksi oli vakiintunut juuri luontokuvaus. Kevään ja kesän hän sai viettää kuvausretkillä, ja syksyllä hän sulkeutui pimiöön. Luhta ei kokenut sopivansa käsitteen rajaamaan aitaukseen. ENSIMMÄISEN VALOKUVANÄYTTELYNSÄ Kurjet eivät palaa Jorma Luhta piti vuonna 1973. Kirjasta tuli klassikko, jonka teho perustuu kuvien lisäksi tekstiin. ”Kevättalvella se oli Helsingissä, ja siellä oli jo ihan kuhina. Kovalainen oli vain 19-vuotias. Monelta lukijalta meni kokonaan ohi, että minäkertoja Leevi Juntunen on keksitty hahmo, jolla ei ole mitään tekemistä Jorma Luhdan kanssa. Kirjapainossa työskennellyt tuttu leikkasi pohjustetut kuvat Koskenkorva-pulloa vastaan valmiiksi. Seinäjoen kamerakerholla oli pimiö, jota vuokrattiin yhden markan päivämaksua vastaan. Seuraavana vuonna ohjelman pituus venytettiin kokonaiseksi päiväksi, ja tapahtumalle keksittiin nimi, Provinssirock. Siitä alkoi kuusi vuotta kestänyt seurustelu. Metson kuolemassa Luhta käytti paljon tiukkoja rajauksia ja otti maisemakuvatkin normaaliobjektiivia pidemmällä polttovälillä, niin että kuvaan jäi vain olennainen, se, minkä hän halusi. Luhta tallensi hahmoon tyhjenevien peräky lien nuorten miesten ahdistuksen ja isoisänsä Niilon edusVapo oli aloittanut polttoturpeen jyrsinnän, ja suonäyttelystä tuli ajankohtaisempi kuin Luhta aavisti.. Näyttely oli ensin neljä päivää Seinäjoen kirjastossa, sitten se meni Vaasaan ja pian Tampereelle. Ajattelin, että kun olen tälle alalle ryhtynyt, tämmöistä se nyt on.” Palkintojuhlassa kokematon Luhta istui elokuvaohjaaja Mikko Niskasen paikalle. ”Joku tuli sanomaan, että sun pitää mennä tonne.” Luhta pitää Niskasen elokuvia edelleen käänteentekevinä, mutta juhlassa ohjaaja muisteli Pojat-elokuvan tekoa puhe sammaltaen. ”Ehkä oli onni, että en ollenkaan tajunnut sen merkitystä. Luhdan kautta Kovalainen tutustui Pentti Sammallahteen, josta tuli pian hänen suosikkiopettajansa taideteollisessa korkeakoulussa. Kun Kovalainen opiskeli Ateneumissa, Luhtakin pääsi taidekouluun. Kun Luhta voitti toista kertaa valokuvataiteen valtionpalkinnon 1982, Niskanen oli jälleen paikalla, vain entistä pahemmin jurrissa. ”En vieläkään tajua, miksi sitä pidettiin 1970-luvulla niin hienona juttuna.” JORMA LUHDAN ensimmäisen kirjan Kurkimaa (1980) ja toisen kirjan Metson kuolema (1987) väliin jäi seitsemän vuotta. Vihreä ja punainen piiri yhtyivät, kun punaisen piirin väki keksi perustaa Seinä joelle rock-tapahtuman. 14-vuotiaasta alkaen Luhta oli ansainnut rahaa myymällä juttuja muun muassa Suomen Kuvalehteen. Luonnon ohella hän kuvasi ihmisiä ja ihmisen luonnolle tekemää tuhoa. Kahden kirjan välissä Luhta teki valtavan määrän lehtijuttuja. Se saavutti valokuvamuseossa kävijäennätyksen”, Luhta sanoo. Hän avioitui Iijoen suojelusta tunnetun Pirkko-Liisa Luhdan kanssa 1986. Vapo oli öljykriisin myötä aloittanut polttoturpeen jyrsinnän, ja suonäyttelystä tuli ajankohtaisempi kuin Luhta aavistikaan. Luhta itse on ollut viimeiset 40 vuotta raivoraitis, mutta viinan ja tupakan ihannointi nuoruudessa harmittaa häntä yhä. Kerhon vanhemmat jäsenet suuttuivat, kun Luhta varasi sen kolmeksi kuukaudeksi kerralla. Valokuva-lehden päätoimittaja Tuomo-Juhani Vuorenmaa houkutteli näyttelyyn Helsingin Sanomien toimittajan, ja pian sitä tuli kuvaamaan myös TV-uutisten kuvausryhmä. Suurin osa luontokuvaajista kuvasi väri dialle, kun hän halusi hallita koko kuvanteon prosessin. Pohjoiseen jäänyt Luhta siirtyi pian vielä pohjoisemmas, Pudasjärvelle, lähemmäs ehjiä suomaisemia. Hän kuljetti pimiöön pyörällä oman suurennuslaitteensa, jossa oli suurempi valoteho. Hän kuvasi edelleen mustavalkofilmille ja seurusteli taide valokuvaajien kanssa. Opiskelun myötä Kovalainen lähti Oulusta Helsinkiin ja aloitti oman valokuvataiteilijan uransa. Kurkimaan kuvat olivat kuitenkin ensimmäisen näyttelyn kuvia vuodelta 1973, ja tyylin voi huomata muuttuneen paljonkin. Esikoiskirjan julkaisu vain jäi roikkumaan erilaisten sattumusten takia. Luhta oli 22-vuotias, kun hän sai näyttelystä valokuva taiteen valtionpalkinnon. Viina ei sopinut hänelle ollenkaan. Paikalle kutsuttiin kaikki tuntemattomatkin eteläpohjalaiset bändit, ja ensimmäisenä vuonna ohjelmalle saatiin mittaa puoli päivää. Seurustelu päättyi aikanaan ikäeroon ja etäisyyteen. Ritva Kovalaiseen Luhta tutustui Luonto-Liiton kesäja talvipäivillä 1970-luvun lopussa. ”Kävin siinä sivussa sen koulun myös, osaksi opettajana, osaksi oppilaana”, hän sanoo. Kun hän piti kuvaesitystä, yleisö nauroi ja hytkyi Finlandia-talon penkeillä. Kun filmin projisoi lattialle, siitä saattoi tehdä kuvia 50x60 sentin papereille. Luhta oli myös sisällä taidevalokuvauksen piireissä. 27-vuotiaan Luhdan hän muistaa tuolloin jo hyvin arvostettuna ja karismaattisena valokuvaajana, joka saattoi viettää pitkiä aikoja metsässä
Vuonna 1990 Suomi sukelsi kuitenkin lamaan, eikä töitä saanut mistään. ”Tuntui, että sosiaalitukea saavat Pudasjärven puliukot – joita oli aika paljon – ansaitsivat paljon enempi kuin minä.” Luhdan työhön vaikutti sekin, että hänestä tuli perheenisä. ”Vaihdoin täysin lajia, ja siinä uudessa olin aluksi hirveän paljon huonompi”, hän sanoo. Myös Luhta päätti vaihtaa väriin ja alkoi etsiä kuviinsa avaria näkymiä aiempien yksityiskohtien sijasta. METSON KUOLEMA -kirjassa yksi Luhdan kuvaustyyli oli tullut valmiiksi. Pitkään hän muun muassa taittoi kirjansa itse, kunnes tasoero ammattilaisiin alkoi hävettää liian paljon. 22 suomenluonto.fi taman, katoavan pyyntikulttuurin. Kirjan tekeminen oli hauskaakin: Suomussalmella Hietajärven karjalaiskylän nuoriso muodostui kahdesta nuoresta pojasta, jotka halusivat punk-muusikoiksi. Samalla hän kommentoi metsien tilaa. Luontokuvaus oli vielä ammattilaisten työtä, ja kuvien myynti oli elättänyt Luhtaa. Samaan aikaan kauppoihin ilmestyi parempaa, lehtikuvaajien käyttämää värinegafilmiä. Tansseja aavalla -kirjan kuvaKihu tunturissa – Luhdalle tyypillinen lintukuva, jossa kuvan kohteena on yhtä aikaa lintu ja sen elinympäristö. Soiden jälkeen hävitys jatkui näet kiivaana Kainuun viimeisissä luonnonmetsissä, joista oli enää rippeet jäljellä. ”Sain sellaisen ohjeen, että tolla naputat neljä kertaa, tolla kaks kertaa ja jalalla yhden kerran.” Punkissa jokainen saa tehdä, ja kaikki osaavat soittaa. Hän oli siinä jo niin hyvä kuin tunsi voivansa olla. Luhdan mukaan punkin estetiikalla tehdään myös luontokuvakirjoja, hän itsekin on tehnyt. Ensimmäinen lapsi Pirkko-Liisa Luhdan kanssa syntyi 1990 ja toinen 1994. Musiikista mitään tajuamattoman Luhdan he istuttivat rumpujen ääreen. 20 12. Samaan aikaan lajinvaihdon kanssa valokuvaajan ansiot romahtivat
Hän kertoo esimerkin. 1990-luvun alussa matkapuhelimia ei vielä yleisesti käytetty, joten hän ei voinut soittaa miehelleen. Kirjassa Luhta muistelee, että Virkamiesmäisestä asenteestani huolimatta aavat imaisivat kulkumiehen, ja jokunen tiskivuoro ja vaippapyykki saattoi livahtaa sivu käsien. Että se tulee sitten kyllä’.” Pirkko-Liisa Luhta muistelee miehensä olleen retkellä yhteensä kolme viikkoa. Mustavalkokuvassa öisen tunnelman oli saattanut tehdä sopivalla valotuksella tai pimiötyöskentelyllä päivälläkin otettuun ruutuun. Hän ei tullut koko viikolla. Hän ei ollut tiennyt, että tähdet saattoi saada näkymään pistei. Sen takia hän sanoo alkaneensa panostaa yökuvaukseen. Jorma Luhta joka tapauksessa väittää, että perheenisänä hänellä oli aikaa valokuvaukselle eniten iltaisin, kun lasten iltasatu oli luettu. Luhta oli pitänyt Turussa yhteisen kuvaesityksen avaruuskuvaaja Pekka Parviaisen kanssa ja yllättynyt tämän hienoista tähtitaivaista. ”Yhtenä päivänä minä tulen töistä kotiin ja keittiön pöydällä on jostakin repäisty lappu, jolle on vetäisty lyijykynällä muutama karttamerkki kuusimetsää, ruksi ja sanat ’Olen tässä’.” Jopi oli siis metsässä. Luhdan kuvien autenttisuus lisääntyi ja hän siirtyi kohti luontokuvauksen valtavirtaa. suomenluonto.fi 23 materiaalin Luhta kuvasikin pääasiassa ennen ensimmäisen lapsen syntymää itselleen poikkeuksellisen lyhyessä ajassa. ”Puolentoista viikon päästä kahdeksan kilometrin päässä asunut kyläkauppias soitti, että ’Jopi kävi täällä kaupassa ja pyysi soittamaan, että ei sillä ole mitään hätää. Värifilmillä aamu tarkoitti kuitenkin aamua, ilta iltaa ja yö yötä. Eikä mies tullut kotiin illaksi tai edes seuraavaksi päiväksi. Se on ajalta jolloin lapset olivat hoidossa ja hän itse oli palannut töihin Metsähallitukselle. Pirkko-Liisa Luhta muotoilee asian toisella tavalla
24 suomenluonto.fi 2000-luvulla Luhta alkoi valita sommitelmia, jotka eivät osoittele vaan luovat vahvan toden tunnun. 20 15 20 16 20 11 20 17
Luhdasta tuli ensin kuolemaa tekevän kumppanin omaishoitaja ja vuonna 2017 leski. ”Paksu pinkka kaunokuvia ja ohut pinkka kantaaottavia kuvia.” Luhta ei ollut aivan tyytyväinen tähän kahtiajakoon. ”Minulla on ollut paljon kirjoja, että on ihania kaunokuvia ja sitten tällaisia poliittisia ja rumia kuvia”, Luhta sanoo. Kuvia on kuitenkin kertynyt niin paljon, että Luhdalla on mielessään ainakin kolme kirjan aihetta. ”Vaeltajissa (2014) on paljon enemmän niin kuin minä haluan: että ne ominaisuudet ovat samassa kuvassa.” Luhta väittää, että klassisen maalaustaiteen tekijöillä kuten Paul Gauguinilla tai Vincent van Goghilla koko elämä oli oikean sommitelman hakemista. Luhdan mukaan kuvausta hallitsivat kaupallisilla ko juilla otetut petokuvat, joista todellisuus oli hyvin kaukana. Värinegalla otetuista yökuvista tulikin hänen salainen aseensa. VUONNA 2006 Luhdan avioliitto päättyi eroon. Enää se ei olisi mahdollista. Kirjan kuvat ovat lähes poikkeuksetta luontokuvia, mutta mukana on myös otos, jossa kaksi metsästäjää kävelee haulikoineen hakkuuraiskiolla. Dokumentaarinen valokuvaus eroaa maalaustaiteesta sikäli, että sommitelmaa ei ole aikaa ajatella vaan sen täytyy tulla selkäytimestä. Kun Luhta puhuu ajastaan Nykyrin kanssa, hänen äänessään on lämpöä ja surua. ”Kun oli ollut taloudellisesti aika raskasta 1990-luvun alussa sen laman aikana, oli kyllä helppo havaita, että näillä revontulikuvilla saa talouden äkkiä korjattua.” Luhta teki myöhemmin tähtitaivasja revontulikuvista kirjat Tähtiyöt (2009) ja Taivas tulessa (2013). ”Olen valinnut sellaisia sommittelutyylejä kuin mitään sommittelua ei olisi olemassakaan.” Nykyisin Luhta rakentaa siis huolellisesti toden illuusion. ”Vaikka kuvat ovat paljon enemmän työstettyjä kuin aikaisemmin, yritän tehdä ne sellaiseksi, että katsoja ajattelisi vain, että ’tämä on todellisuutta’”, Luhta sanoo. ”Välityö”, hän sanoo mutta myöntää sentään, että kirjassa on hyviä suokuvia. On ollut vaikea tarttua mihinkään kirjan kokoiseen. Kunnes hän sai syövän. Se on hänen tapansa ottaa kantaa koko pitkän uran antamalla kokemuksella. Nykyri oli omalla alallaan tärkeä tekijä, joka alkoi saada hiljalleen tunnustusta. ERON JÄLKEEN Luhta oli rakastunut. Hyviä kuvia kertyi vähitellen, kunnes vuoden 2000 lähestyessä auringon aktiivisuus synnytti yhä runsaampia revontulia, jotka usein sotkivat homman. Hän oli saanut uuden elämänkumppanin, saksankielisen kaunokirjallisuuden kääntäjän Ilona Nykyrin, ja muuttanut asumaan Haukiputaalle. 2000-luvulla oli alkanut digikameroiden myötä uusi luontokuvausbuumi, mutta ihmisen luonnolle aiheuttama tuho ei näkynyt kuvissa oikein mitenkään. Luhta käsittelee siinä isoisänsä Niilo Luhdan välittämää pyyntikulttuuria ja metson elämää hakkuiden ja ojitusten keskellä. Hän mietti, voisiko luontokuvia ottaa niin kuin niitä kuvitellaan otettavan, eli luonnossa kameran kanssa retkeilemällä. Parviaisen kuvat oli otettu kuitenkin diafilmille, ja Luhta arveli värinegan sopivan yökuvaukseen paremmin. Luhta on surrut. Ne voisivat toteutua vaikka kaikki, mutta yhden suhteen Luhdalla on tavoite. Samaa hän sanoo kirjastaan Muuttohaukka (2007), joka syntyi, kun Maahengen kustantaja Liisa HeikkiläPalo kysyi, eikö Luhta tekisi heille syksyksi uutta kirjaa. Vaeltajissa hän kuvasikin tällä tavalla ilmastonmuutoksen jälkiä Lapissa. ”Sen enempää ei varmaan mahdu tähän ihmiselämään.” Luhta mietti, voisiko luontokuvia ottaa niin kuin niitä kuvitellaan otettavan, luonnossa kameran kanssa retkeilemällä.. ”Se täytti elämän”, hän sanoo. Kuvatessaan Vaeltajat-kirjan materiaalia Luhta oli saanut viettää koko sopulivuoden 2011 kevään, kesän ja syksyn Lapin tuntureilla, sillä aikaa kuin kumppani piti kotia pystyssä. ”Aion tehdä vielä yhden oikein hyvän kirjan”, hän sanoo. Vaeltajia tehdessä Luhdan nuorena aloittama harjoittelu alkoi näkyä, ja sekä avarat että ahtaat sommitelmat syntyivät luontevasti. Myös hänen värivalokuvauksen tyylinsä oli tullut valmiiksi. Metsola on teeman puolesta sukua 16 vuotta aiemmin ilmestyneelle Metson kuolemalle. ”Välityö”, hän kuittaa. Parviaiselle se oli ollut sivuseikka. Luhta itse halusi edelleen kommentoida. Sen sijaan hän on liikkunut luonnossa, ottanut kuvia ja tehnyt lehtijuttuja, jotka syntyvät helposti 55 vuoden kokemuksella. Kun Luhta kuvasi tähtitaivaita, hän kiinnitti huomiota ennen kaikkea maiseman sommitteluun maan tasalla. Enää Luhta ei halunnut osoitella epäsovinnaisilla rajauksilla, kuten nuorempana, vaan hänen tavoitteensa olivat päinvastaiset, ja ovat yhä. Luhta kuvasi aikansa kuluksi niitä ja yllättyi kuvien hurmaantuneesta vastaanotosta. Vähän aiemmin hän julkaisi viimeisen kokonaan filmille kuvaamansa teoksen Metsola (2003). Ensimmäistä hän pitää hyvänäkin, mutta toinen oli tutun kustannustoimittajan teettämä tilaustyö. suomenluonto.fi 25 nä eikä vain Maan pyörimisliikkeen vetäminä kaariviivoina. Se on kirja, jota hän oli hautonut kymmeniä vuosia. Vasta vaihdettuaan digikameraan ja noustuaan Lapin tuntureille tekemään kirjaa pohjoisen luonnon muutoksista hän alkoi löytää oikean otteen
Valkoselkätikka hakkaa puuhun suppilomaisia kuoppia.. 26 suomenluonto.fi Tikkojen tekemistä jäljistä voi joskus päätellä lajin
Vanhanajan sianihrakin jää toiseksi”, Tuomaala kertoo. Talvisin tikoille maistuvat myös ruokintapaikkojen antimet. Käpydieetti on selvästi kannattava valin ta, sillä käpytikka ei ole yhtä riippuvainen lahopuusta kuin sukulaisensa. Siinä on on rykelmä suppilon muotoisia kuoppia, joiden hän kertoo olevan harvinaisen valkoselkätikan tekosia. Lajista riippuen naarailla on sitä joko koiraita Opi tuntemaan Suomessa pesivät tikat! Seitsemästä lajista kuusi voi nähdä myös talvella. Monen ruokalistalla ovat kuoren alla mönkivät kaarnakuoriaisten toukat, toiset suosivat muurahaisia. He ovat nähneet täällä säännöllisesti viisi Suomen seitsemästä tikkalajista. Aurinko kurkottelee puiden takaa hiljalleen utuiselle taivaalle. Myös aukeaa reunustavissa metsiköissä riittää lahoja runkoja. ”Ne syövät siemeniä ja pähkinöitäkin, mutta puuhun ripustettava talipötkylä on tikkojen suosikki. Toukkia ja talipötköjä Tuomaala osoittaa jälkiä rispaantuneesta koivupökkelöstä. Se kiilaa löytämänsä kävyt sopivaan puunkoloon ja nakuttelee siemenet esiin suomujen alta. Se on tikoista yleisin; käpytikkoja elää Suomessa moninkertaisesti enemmän kuin muita tikkoja yhteensä. ”Rungon vasemmalla puolella, aika korkealla.” Lintu kiipeää rungolla tikoille ominaiseen tapaan pyrstöllään tukien. T I K AT J Ä R J E S T Y K S E S S Ä : V A R I S TA V A S TA A V A S TA TA L I T I A I S E N K O K O L U O K K A A N Palokärki Harmaapäätikka Valkoselkätikka Käpytikka Pikkutikka Pohjantikka Käenpiika. Pehmenneet puut ovat vetäneet puoleensa hyönteisiä, ja tuo yhdistelmä on tikoille mieleen. Lintu on hakannut puuta nokallaan ja ronkkinut hyönteiset pitkällä kielellään parempiin suihin. Mitä syrjäisempi ja suojaisampi ruokintapaikka on, sitä useammat tikkalajit sinne uskaltautuvat. Monilla muillakin tikoilla juuri pään punaisen värin määrästä voi päätellä tikan sukupuolen. Esimerkiksi palokärkeä ei juuri taajamissa näe, mutta tällä ruokinnalla sekin on vieraillut. ”Viime talvena sillä oli aina jämpti kellonaika, kun se tuli syömään aamulla ja illalla ennen yöpymään menoa.” Vanhojen kuusimetsien pohjantikka on poikkeus. Käpytikka vaihtaa talveksi nimensä mukaisesti havupuiden siemeniin. Lintupiireissä paikkaa kutsutaan Tikkametsäksi, ja juuri tikkoja olemme tulleet tänne etsimään. Tapaan rengastaja Juha Tuomaalan ja lintuharrastaja Nette Meriluodon ruokintapaikan äärellä Porvoon Tolkkisissa. Puiden lomasta pilkottaa veden muovaama aukea, jossa pystyyn hukkuneet puut lahoavat sijoilleen. Se on naaras, sillä sen päässä ei ole punaista. ”Kaikki ne ovat ainakin käyneet täällä”, Tuomaala sanoo. Tuntomerkkejä ”Hei, tuolla on harmaapäätikka!” Meriluoto huikkaa ja osoittaa isoa koivua. Tikat ovat hyönteissyöjiä. Sitä ei ole tällä ruokinnalla nähty, eikä se tiettävästi tule tarjotun ruuan ääreen muuallakaan Suomessa. suomenluonto.fi 27 Nokan koputus TEKSTI ANNA TUOMINEN KUVITUS JARI KOSTET P akkanen narskuu kipakasti kenkien alla ja punaa posket. Tuomaala on toiminut Porvoon seudun lintuyhdistyksen puheenjohtajana ja vastannut ruokinnan ylläpidosta. Ei ole vaikea arvata, miksi tikat viihtyvät
Pikkutikka kovertaa kolonsa mieluiten lahoavaan pökkelöön, mutta niitä on suomalaisissa metsissä varsin vähän. ”Uusi pesimälaji saattaa joskus saada jalansijaa nopeastikin”, Piha kertoo. Pohjantikan valkoinen vatsa taas on mustien poikkijuovien kirjoma. Myös liito-orava asustaa tikankoloissa. Tuosta kolmikosta pikkutikan tunnistaa helposti kokonsa perusteella, sillä se on vain vähän talitiaista suurempi. Äkkään harmaapäätikan alapuolelta käpytikan. ”Pienet laikut eivät kuitenkaan riitä elinvoimaisen populaation ylläpitämiseen. Päätämme lähteä kotia kohti. Muniminen alkaa toukokuun paikkeilla. Taustalla käpytikka nakuttelee pontevasti puuta sanojen vakuudeksi. Niiden levittäytyminen Suomeen saattaa silti viedä pitkän tovin. Saamme ihailla lintuja hetken, kunnes toinen innostuu jahtaamaan tulokkaan tiehensä ja häviää itse saman tein. Monille se on ainut mahdollisuus saada hyviä pesäkoloja.” Pikkutikkojen vanhoja koloja tutkiessaan Piha ja kumppanit huomasivat, etteivät kolot pysy asumiskelpoisina montaa vuotta. Vihertikka on Suomessa hyvin harvinainen satunnaislaji, joka on tavattu alle kymmenen kertaa. Uhanalaiseksi lasketaan tällä hetkellä vain valkoselkätikka, ja niidenkin määrä on hiljalleen kasvanut. Vanhat kolot eivät jää tyhjilleen, vaan niihin voi asettua moni muu kolopesijä, kuten talitiainen, kirjosieppo tai varpuspöllö. Harmaapäätikka on yleisväritykseltään vihertävä, ja siksi moni sekoittaa sen saman oloiseen vihertikkaan. Talonrakentajat Helmikuussa tikat aloittelevat jo keväistä soidintaan. ”Paljon lajeja pesii tikankoloissa. Se ei rummuta, koverra koloja tai kiipeile rungolla, vaan liikuskelee usein maassa. Sen soikea olkapään laikku paistaa valkoisena kauas, ja iso laikku onkin hyvä tuntomerkki kolmeen muuhun mustavalkoiseen tikkaan verrattuna. Aivan viime ajat ovat olleet tikoille suosiollisia. Tikat nakuttavat melkein joka kevät uuden kolon, ja sillä on metsäluonnolle valtavan suuri merkitys. Esimerkiksi jyrkästi taantuneen pikkutikan alamäki näyttää pysähtyneen. 28 suomenluonto.fi vähemmän tai ei lainkaan. En voi itse sanoa samaa, sillä kylmyys on luikerrellut kengänpohjista sisään ja varpaita särkee. Siksi tilalle tarvitaan jatkuvasti uusia. ”Etenkin harmaapäätikan kohdalla voisin kuvitella, että nämä leudommat talvet auttavat. Se on myös kolopesijä, vaikkei koverrakaan omaa asumustaan. Hyvä pesimävuosi Baltiassa voi kuitenkin kirittää nuoria lintuja etsiskelemään uusia reviirejä. Talveksi se muuttaa tropiikkiin. Tikkoja tutkinut Luonnontieteellisen keskusmuseon suunnittelija Markus Piha kertoo, että tikoilla myös naaraat osallistuvat rummutukseen. Laulamisen sijaan ne etsivät mahdollisimman komeasti kumisevan puun ja mainostavat rummuttamalla itseään ja reviiriään. Käenpiian kimittävä ääni muistuttaa pikkutikkaa.. Tuuli viriää ja kylmä nipistää poskipäissä. Ainakin varpaat, joista kaksi osoittaa eteen ja kaksi taakse. Tässäkin pohjantikka eroaa muista, sillä koiraan päälaki on keltainen, naaraan vaalea. Syyt kohentuneen tilanteen taustalla ovat osin hämärän peitossa, mutta lempeät talvisäät saattavat vaikuttaa. Siksi lintulaudalle saapuvan sammalenvihreän tikan lajia ei juuri tarvitse arpoa: se on aina harmaapäätikka. ”Se vaatii totuttelua, mutta kun niitä seuraa useamman vuoden, niin voi jo aika pitkälle päätellä, mikä siellä on”, hän sanoo. Tuomaala kertoo, että tikkoja voi tunnistaa jopa takomisen tahdista, kun ne etsiskelevät hyönteisiä. Pian ruokintapaikalle saapuu toinenkin harmaapäätikkanaaras. Tikat koputtelevat puihin kullekin lajille tunnusomaiset syöntijälkensä. Se on kyennyt levittäytymään pohjoiseen”, Piha sanoo. ”On mahdollista, että vielä joskus molemmat kuuluvat pesimälajistoomme, mutta tapahtuuko se meidän elinaikamme puitteissa?” Se jää nähtäväksi. Suurissa palokärjen koloissa pesivät muun muassa telkät ja helmipöllöt. Jalopuumetsiä suosivat vihertikka sekä käpytikkaa muistuttava tammitikka pesivät jo Virossa. K Ä EN PIIK A Jynx torquilla Suomen tikoista erottuu yksi: käenpiika. Valkoselkätikalla on pitkittäisviiruiset kupeet, ja alaperä on käpytikan kirkkaan punaisesta poiketen vaaleanpunainen. Tuomaala kertoo, etteivät tikat hätkähdä kovaakaan pakkasta, kunhan ruokaa vain on saatavilla. Mitä tikkamaista käenpiiassa on. Piha kertoo, että tikkaparin reviiriksi voi riittää pienikin laikku lajille sopivaa metsää. Niillä on valkoista myös selässä. Ilmastonmuutos saattaa tulevaisuudessa lennättää meille myös uusia lajeja etelästä. Siinä pitää olla aika paljon yksilöitä.” Etenkin pohjantikalle metsätalous on vaikea pala, sillä kasvatetut kuuset eivät ehdi kasvaa sille riittävän vanhoiksi. Kun puoliso on löytynyt, koverretaan kolo sopivaan puuhun. Monien muidenkin tikkojen runsastumisen esteenä on juuri ruokaa ja pesäpaikkoja tarjoavan lahopuun vähyys. Äänet ja keväiset rummutuksetkin ovat kaikilla omanlaisensa – etenkin käpytikka ja palokärki ovat hyvin äänekkäitä. Puhelinpylväiden metalliosat pärisevät monen tikan mielestä erityisen komeasti. Käenpiika syö muurahaisia, kuten palokärki ja harmaapäätikka. Näyttävän puvun sijaan käenpiian höyhenet ovat ruskeankirjavat
Pituus noin 30 sentt iä. Hakkaa muurahaispesiä, kantoja ja puuntyviä sälöiksi ruokaa et siessään. S U O M E N T I K AT. RAVINTO Hyönteiset, etenkin muurahaiset. Suuaukko runsaat viisi sentt iä leveä. Munii huhtikuun lopulla 3–6 munaa. Vanhat kolot tärkeitä helmipöllön pesäpaikkoja. Pari määrä noin 4000. Koiraan päälaki punainen, naaraalla vain takaraivo. Tunnistett avimpia yksitt äinen kimeä huuto, lentoääni pitkä “krr krr krr” sekä laulu, nousevasti niekutt ava “kvi kvi kvi” Rummutussarja melko pitkä ja hidastempoinen. RAVINTO Hyönteiset, erityisesti hevosmuurahaiset. Pesii pohjoisinta Lappia lukuun ott amatt a koko maassa. Parimäärä noin 30 000–50 000. Vihertikalla päälaki on niskaan asti punainen molemmilla sukupuolilla. LEVINNEISYYS JA RUNSAUS Painott uu Etelä ja Kes kiSuomeen. TIESITKÖ. Entisaikaan palokärjen ajateltiin olevan huono enne, jopa merkki lähestyvästä kuolemasta. TIESITKÖ. LISÄÄNTYMINEN Pesäkolo suuri, suuaukko jopa yli kymmenen sentt iä leveä. suomenluonto.fi 29 PALOKÄRKI Dryocopus martius TUNTOMERKIT Musta tikka. Rummutus melko nopea ja suhteellisen pitkäk si venähtävä sarja. Variksen kokoluokkaa, pituus 40–45 sentt iä. Saatt aa vastata viheltämällä matkivalle ihmiselle. ÄÄNI Laskeva surumielinen, nopeahko sarja vihellyksiä “kii kii kyy kyy kyy”. Koiraan otsa punainen. ÄÄNI Äänet kuuluvia. LISÄÄNTYMINEN Pesä yleensä lehtipuussa. LEVINNEISYYS JA RUNSAUS Etenkin mänty ja seka metsissä. Haudonta kaksi ja puoli viikkoa, pesäpoikasaika kolme ja puoli viikkoa. Pesii vanhoissa metsissä kook kaissa puissa. Levitt äytyy hiljalleen kohti pohjoista. HARMAAPÄÄTIKKA Picus canus TUNTOMERKIT Vihreäselkäinen tikka, pää harmaa. Haudonta noin kaksi ja pesäpoikasaika jopa neljä viikkoa. Sekoitetaan värinsä vuoksi usein vihertikkaan, joka on kuitenkin Suomessa harvinainen näky. JÄLJET LUONNOSSA Suuria jälkiä puussa. Munii toukokuun alussa 5–10 munaa. Pesä yleensä korkealla
Koiraalla punaista myös niskassa. Pituus 25 sentin molemmin puolin. Äänekäs. Arvioitu kanta 200–250 paria. ÄÄNI Kutsu “kjyk” hiljaisempi ja sameampi kuin käpy tikalla. Pituus 25–28 sentt iä. Haudonta 10 vuorokautt a, pesä poikasaika noin neljä viikkoa. Munii touko kuussa 3–5 munaa. Parimäärä useita satoja tuhansia, vaihtelee paljon käpysadon mukaan. Kolon suuaukko noin viisi sentt iä leveä. Hartioilla suuret, soikionmuotoiset valkoiset laikut. LEVINNEISYYS JA RUNSAUS Suomen yleisin tikka. Levitt äytynyt Etelä ja KeskiSuomeen kaakosta. RAVINTO Monenlaiset hyönteiset, joskus linnunpoika set ja munat. RAVINTO Hyönteiset, joita etsii lahopuusta. ÄÄNI Lyhyt, napakka rummutus. LISÄÄNTYMINEN Pesii monenlaisissa metsissä ja puissa. LISÄÄNTYMINEN Pesä yleensä lahossa koivussa tai haavassa, suuaukko noin kuusisentt inen. Punertava alaperä ja koiraalla punainen päälaki. Rummutus alkaa harvana ja kiihtyy loppuun. Hartiat mustat, alaselkä valkoinen ja siivissä leveä valkoinen poikkijuovitus. JÄLJET LUONNOSSA Hakkaa lahoihin lehtipuihin suppilomaisia koloja etsiessään ravintoa. Munii toukokuussa 4–7 munaa. Harvinainen ja uhanalainen, mutt a kanta kasvanut. 30 suomenluonto.fi KÄPYTIKKA Dendrocopos major TUNTOMERKIT Mustavalkoinen tikka. Jäljet selvästi näkyviä. TIESITKÖ. LEVINNEISYYS JA RUNSAUS Soistuvat lehtipuuval taiset rantametsät. Voimakkaan pitkitt äisviiruiset kyljet. Haudonta 10–12 vuorokautt a, poikaset lähtevät pesästä reilun kolmen viikon ikäisinä. VALKOSELKÄTIKKA Dendrocopos leucotos TUNTOMERKIT Mustavalkoinen tikka. Voimakkaan punai nen alaperä. Käpytikka ei ole riippuvainen lahopuusta, ja siksi se menestyy selvästi muita tikkoja paremmin. Valkoselkätikan kanta putosi jyrkästi 1950luvulta alkaen, ja vuosituhannen vaihteessa pesiviä pareja oli vain muutama kymmenen. Monenlaisissa metsissä koko maassa TunturiLappia lukuunott amatt a. Talvisaikaan havupuiden siemenet. S U O M E N T I K AT. JÄLJET LUONNOSSA Tunnistett avin jälki talvinen käpypaja, johon lintu kiilaa kävyn avatt avaksi. Kutsu terävä “kjik”, jota usein toistelee. TIESITKÖ
Vain kolme varvasta, kaksi eteen ja yksi taakse. Kutsu vaimeahko “kjik”. Ei punaista alaperässä, mutt a koiraan otsa on laajalti punainen, naaraan vaalea. ÄÄNI Rummutus venähtävä, selvästi hitaampi kuin kä pytikalla. Naaraan päälaki vaalea. Pituus noin 15 sentt iä. Pitkään jatkunut kannan taantuminen pysähtynyt, parimäärä noin 4000–7000. suomenluonto.fi 31 PIKKUTIKKA Dendrocopos minor TUNTOMERKIT Mustavalkoinen pieni tikka. LEVINNEISYYS JA RUNSAUS Lehtimetsissä. Selässä paljon valkoista kuten valkoselkätikalla. Rummutus keskipitkä ja melko harva. Uusissa DNAtutkimuksissa pikkutikka on luokiteltu eri sukuun kuin kaksi muuta Dendrocopos suvun tikkaa, käpytikka ja valkoselkätikka. Pesän suu alle neljä sentt iä leveä. Muistutt aa käenpiikaa, mutt a käenpiian kiikityksen alku on nouseva ja sävy samea. Yleensä hiljainen. S U O M E N T I K AT. Kyljissä heikko pitkitt äisviirutus. Haudonta kaksi viikkoa, poikaset lentokykyisiä kolmessa viikossa. POHJANTIKKA Picoides tridactylus TUNTOMERKIT Mustavalkoinen tikka. Selkä valkoinen ja vatsassa tiheä tumma poikkijuovitus. Haudonta noin 10 vuorokautt a, poikaset lähtevät pesästä noin neliviikkoisina. Pohjantikkojen vanhat kolot ovat tärkeitä varpuspöllöjen pesäpaikkoja. Puvussa ei punaista, mutt a koiraan tunnistaa keltaisesta päälaes ta. Munii toukokuus sa 3–6 munaa. Suomen pesimäkanta noin 25 000 paria. TIESITKÖ. LISÄÄNTYMINEN Pesä yleensä kuusessa, melko mata lalla. Pesäaukko noin viisisentt inen. Pohjois Suomessa harvalukuinen. LEVINNEISYYS JA RUNSAUS Pesii vanhoissa, kosteis sa kuusikoissa koko maassa. Nakutt aa säännöllisiä reikärivejä spiraali maisesti rungon ympäri. RAVINTO Hyönteiset, etenkin kirjanpainajan ja muiden kaarnakuoriaisten toukat. ÄÄNI Korkea kiikityssarja. RAVINTO Hyönteiset, joita talvella voi etsiskellä ruovi koistakin. JÄLJET LUONNOSSA Voi kuoria kuusista kaarnaa suu relta alalta. TIESITKÖ. Pituus 22–24 sentt iä. Uusi nimi Dryobates minor ei ole vielä käytössä Suomessa. LISÄÄNTYMINEN Pesä usein lahossa lehtipuupökke lössä melko matalalla. Pikku tikka on BirdLife Suomen Vuoden lintu 2021. Munii toukokuun lopulla 4–8 munaa
TEKSTI MIKA RANTANEN GRAFIIKKA HANNA KAHRANAHO 32 suomenluonto.fi Lämpimämpää kuin normaalisti Kylmempää kuin normaalisti L ä m p ö t i l a ° C ( k e s k i a r v o j a v a i h t e l u v u o s i l t a 1 9 8 1– 2 1 0). Sen keskilämpö tila oli 21,3 astetta. Koko vuoden lämpimin seitsemän päivän jakso koettiin 23.–29.6.2020. -20 -10 -5 -15 5 15 10 20 25 HELMI MA ALIS TAMMI HUHTI TOUKO KESÄ HEINÄ L U O N T O T I L A S T O I N A Lämmintä & kylmää Tammija helmikuu olivat poikkeuksellisen leutoja
Sitten tuo tammikuun 2021 kylmyyspiikki: vaikka siellä olikin päivä jolloin keskilämpötila oli lähes –20 astetta, se on silti vain juuri ja juuri poikkeuksellisen kylmää. Joskus sää on ollut pidempiaikaisesti lämmintä, kuten kesäkuussa tai syyskuun lopussa. Yksi poikkeuksellisen kylmä päivä tammikuussa riittää kumoamaan pari kolme poikkeuksellisen lämmintä päivää. Pidempiä kylmyysjaksoja erottuu neljä; huhti–toukokuussa, heinäkuussa, lokakuun puolivälissä ja nyt tammikuun 2021 puolivälissä. Harvinaisen lämpötilan raja on 87,5% ja esiintyy kerran noin 10 vuodessa. suomenluonto.fi 33 VUOSI 2020 oli Suomessa mittaushistorian lämpimin. 97,5 % 87,5 % Mediaani 12,5 % 2,5 %. Poikkeuksellinen (97,5%) esiintyy 2–3 kertaa vuosisadassa. ELO HEINÄ SY YS LOKA MARRAS JOULU TAMMI HELMI Loppuvuosi jatkui lämpimänä ja kylmän piikit pysyivät poissa. Siksi normaalia kylmempi talvi tarkoittaa yleensä sitä, että koko vuodesta tulee tilastoissa normaalia kylmempi. Graafi ssa katsomme koko viime vuoden vaihtelua ja tämän vuoden tammikuuta Helsingissä. Nuo piikit kestävät yleensä vain muutaman päivän, mikä kuvastaa laajan skaalan matalaja korkeapainevaihteluja. Sekä alkuvuosi että loppuvuosi olivat todella lämpimiä. Graafi ssa näkyvät sään aiheuttamat vaihtelut lämpötiloissa. Nämä liittyvät lukkiutuneisiin säätilanteisiin, kuten kesällä sulkukorkeapaineeseen ja tammi–helmikuussa vallitseviin länsituuliin
34 suomenluonto.fi KU VA T PE TR I VO LA N EN / VA ST AV AL O JA JU H A JA N TU N EN Uhan alla TEKSTI JOHANNA MEHTOLA Korpikirpukas, rämekarvajalka, luumittari, kiiltovalkku ja himmeävilla sekä monet muut soiden lajit ovat vaarassa kadota.
Harvinaisia, muutaman millimetrin pituisia hyönteisiä on mahdotonta määrittää maastossa, joten ne päätyvät kenttähaavista hyönteisimuriin ja sieltä kotona pakastimeen. Merkittävin löydöistä oli korpikirpukas, erittäin uhanalainen kaskaslaji. Vaarantunut luumittari elää Etelä-Suomen nevoilla.. suomenluonto.fi 35 H aapasuo on peittynyt paksuun lumivaippaan, ja valkopukuiset männynkänkkyrät näyttävät suolla vaeltavilta vanhuksilta. Toinen niistä on Haminan Kajasuo, jossa Parkon kaveri Petri Metsälä teki vastaavan löydön. Parkon aikaansaannokset päätyivät uutiseksi. Tämän kaskaan lähin tunnettu esiintymispaikka on Ruotsin Gotlannissa. Haapasuon ja Kivisuon alueelta löytyi useita uhanalaisia nivelkärsäisiä hyönteisiä sekä yksi Suomelle kokonaan uusi laji. ”Kun menin Metsähallituksen hommiin Kivisuolle ja Haapasuolle kesäkuussa, oli laji heti mielessä, sillä Kivisuolla on paljon Kajasuon löytöpaikan kaltaista habitaattia, puustona harvakseltaan hieskoivua ja jouhisaravaltainen kenttäkerros”, Parkko kuvailee. ”Määritys varmistui vasta kotona mikroskoopilla.” Suomelle uutena lajina Parkko löysi kannuskaskaisiin kuuluvan Kelisia siman. Viime kesänä täällä Haapasuolla ja sen länsipuolella olevalla Kivisuolla uurasti luontokartoittaja Petri Parkko ja teki Metsähallituksen Luontopalvelujen hyönteiskartoitusta. Tämän lisäksi sitä on löydetty vain kahdesta muusta paikasta Suomessa. Soita on maassamme kaikkiaan noin yhdeksän miljoonaa hehtaaria, joista ojittamattomia on noin neljä miljoonaa hehtaaria. Tämä Leivonmäen kansallispuiston suojassa lepäävä suo on kansainvälisestikin merkittävä, eteläisen Keski-Suomen huomattavin luonnontilainen suo
Vaarantunut muuttohaukka on kärsinyt soiden ojituksista ja turpeenotosta. Soilla ensisijaisesti elävistä lajeista 120 on uhanalaisia. Pohjoisilla avosoilla pesivä suokukko on äärimmäisen uhanalainen. Äärimmäisen uhanalaista kiiltovalkkua tavataan enää yhdeltä kasvupaikalta. 36 suomenluonto.fi Suoneidonvaippa on eritt äin uhanalainen kämmekkä. Rehevien korpien korpihohtosammal on vaarantunut. KU VA T VA ST AV AL O : ES A ER VA ST I, TI M O N O RK O LA , H EI KK I RY TK Ö N EN , TO M M I SY VÄ N PE RÄ JA RI IT TA W EI JO LA
Korpikirpukkaan lisäksi maamme soilla elää ensisijaisesti suoympäristöä vaativia uhanalaisia – siis äärimmäisen uhanalaisia, erittäin uhanalaisia tai vaarantuneita – lajeja 120 kappaletta. Joskus joudutaan turvautumaan ulkomaisten asiantuntijoiden apuun, eikä kaikkia näytteitä saada määritettyä lajilleen”, Parkko kertoo. Suotyypeistä uhanalaisimpia ovat runsaspuustoiset ja rehevät suotyypit, kuten letot, korvet sekä nevaja lettokorvet. Lett osuot ja niiden lajit ovat uhan alla Uhanalaisten lajien kartoittaminen ja löytäminen vaatii Petri Parkon kaltaisten luontokartoittajien sinnikästä työtä, mutta niin myös niiden elinympäristöjen säilyttäminen ja suojeleminen. Suoluontotyypeistä 54 prosenttia on arvioitu uhanalaisiksi ja 20 prosenttia silmälläpidettäviksi vuonna 2018 tehdyssä Suomen luontotyyppien uhan alaisuuden arvioinnissa. Harvinaisten ja jopa kokonaan uusien lajien löytyminen ei ole luontokartoittajankaan työssä ihan jokapäiväistä, joten sellaisten sattuessa kohdalle on syytä paitsi pieneen monimuotoisuusjuhlaan myös henkilökohtaiseen juhlaan. Sitä tavataan enää yhdeltä paikalta Ahvenanmaalla, mutta sieltäkin se on häviämässä”, Ryttäri kertoo. Kiiltovalkku on yksi maamme uhanalaisimpia kasveja. suomenluonto.fi 37 ”Sen määrittäminen oli selvästi korpikirpukasta vaikeampaa, ja jouduimme toisen kaverini Arto Muinosen kanssa käymään monen ulkomaisen kaskaskirjan määrityskaavat läpi ja mittaamaan muun muassa koiraan peniksen. Ryttäri on ollut kokoamassa Suomen lajien uhanalaisuutta ilmentävää Punaista listaa vuosina 2010 ja 2019 sekä toiminut putkilokasviryhmän puheenjohtajana. ”Mikroskoopin ääressä tunnelma nousi kyllä kattoon sekä korpikirpukkaan että Kelisia siman määritysten varmistuttua, ja joimme vaimoni kanssa kaskaslöytöjen kunniaksi skumppaa”, Parkko paljastaa. Kasvit ja sammalet muodostavat yhdessä suon vesitalouden kanssa kostean, valoisan ja monimuotoisen elinympäristön, joka järkkyy voimakkaasta muokkauksesta. Etenkin Etelä-Suomen letot ja niillä elävät lajit ovat tukalassa tilanteessa. Letot ovat kärsineet eniten ympäristön muokkauksesta, kuten pellonraivauksesta ja ojituksista. Suomen kaskaista ei ole olemassa kattavaa suomenkielistä määrityskirjaa, vaan tietoja joudutaan poimimaan muun muassa saksalaisista ja ranskalaisista lähteistä. Voimakas muokkaus sotkee tasapainon Suot luokitellaan neljään päätyyppiin, jotka ovat neva, letto, räme ja korpi. Kasvit ovat kuitenkin erittäin joustavia ominaisuuksiltaan, joten soillekin on erikoistunut iso joukko lajeja, jotka vaativat märän ja karun suoympäristön”, sanoo vanhempi tutkija Terhi Ryttäri Suomen ympäristökeskuksesta. Yhdellä suolla voi olla jopa kymmenien eri suotyyppien kasvillisuutta. ”Lettosoilla elää esimerkiksi monia kämmekkä lajeja, kuten erittäin uhanalaisiksi luokitellut suoneidonvaippa ja sääskenvalkku sekä äärimmäisen uhanalainen kiiltovalkku. Korpikirpukkaan ja Kelisia siman lisäksi Haapasuon ja Kivisuon alueen hyönteiskartoituksessa löytyi muitakin arvokkaita lajeja, kuten vaarantuneiksi arvioidut kaskaat luhtakaunokas ja kuljuponsikas sekä silmälläpidettäviin lajeihin kuuluvat siniheinäkirpukas ja kuljukirpukas. Ravinteisuuden suhteen lettosuot ovat soisten elin ympäristöjen toinen ääripää, ja juuri niillä elää yli puolet uhan alaisista suolajeistamme. Suot voidaan näiden lisäksi luokitella 50 suoluontotyyppiin suokasviyhteisön perusteella. Eniten uhanalaisia lajeja on soilla elävissä putkilokasveissa, sammalissa sekä hyönteisissä, joista etenkin suoperhosten tilanne on heikentynyt. ”Haapasuon ja Kivisuon alue osoittautui mainioksi nivelkärsäisten hyönteisten eli hemipterojen suoksi ja sieltä löytyi hyvin monipuolisesti suoympäristöjen luteita ja kaskaita”, Parkko sanoo. Luonnon monimuotoisuuden kiivas hupeneminen on täyttä totta – myös soilla. Ensisijaisesti suoympäristössä elävistä putkilokasveista uhanalaisia on 20 lajia. Pellonraivauksen ja ojituksen lisäkKU VA PE TR I M ET SÄ LÄ lisäksi Haapaelin ympäristöjen toinen ääripää, ja juuri niillä elää Korpikirpukas on eritt äin uhanalainen kaskaslaji.. ”Osa soista on äärimmäisen karuja ja niukkaravinteisia. Lisäksi letoilla elää monia uhan alaisia saralajeja, kuten vaikkapa vaarantunut kuusamonnokkasara tai erittäin uhanalainen hostinsara. ”Olen joskus opiskeluaikana kävellyt silloisen opettajani, emeritusprofessori Rauno Ruuhijärven perässä Janakkalan Suurisuolla, ja melkein joka askeleelta hän aina näytti, että tässä on nyt uudenlaista kasvillisuutta. Jos mukaan lasketaan myös Suomen lajien Punaisella listalla olevat silmälläpidettävät lajit, määrä nousee 229:ään. Se oli kertakaikkisen hämmentävää”, Ryttäri naurahtaa
Kairanokiperhonen on vaarantunut pohjoisten soiden laji. KU VA T ES A ER VA ST I JA PA SI PA RK KO N EN / VA ST AV AL O , JU H A JA N TU N EN , PE KK A M AL IN EN JA JU KK A VA U RA S. Kalkkisiemenkotilo on vaarantunut lett olaji. 38 suomenluonto.fi Vaarantuneen vesipääskyn uhanalaistumisen syytä ei tunneta. Vaarantunut lett orisakas kasvaa kalkkivaikutt eisilla avoletoilla. Letoilla elävä sääskenvalkku on eritt äin uhanalainen
Lisäksi ilmaston lämpeneminen vaikeuttaa suolajien tilannetta entisestään”, Pöyry sanoo. ”Virossa tietyt suoperhoslajit, kuten muurainhopeatäplä, ovat hävinneet kokonaan, vaikka siellä on luonnontilaisia soita jäljellä enemmän kuin Etelä-Suomessa.” Etelästä ei siis ole ilmaston lämmetessäkään tulossa helpotusta tai elvytystä suoperhostemme tilanteeseen. Eniten perhoslajeja on kitukasvuisilla rämeillä. Riekko on 80 000 pesivän parin kannallaan hyvä esimerkki soilla elävän lajin uhanalaisuudesta. Ensisijaisesti soilla eläviä perhoslajeja on noin 170, joista uhanalaisia on 25. Maamme eteläosien alkuperäisestä luonnontilaisesta suoalasta on laajalti hävinnyt 80–90 prosenttia, joillakin alueilla enemmänkin”, sanoo erikoistutkija Juha Pöyry Suomen ympäristökeskuksesta. Se tiedetään, että kesät talvet maamme rämeillä ja soistuneilla kankailla viettävä vaarantunut riekko on puolestaan saanut siipeensä etenkin soiden ojituksista. Silmälläpidettäviä suoperhoslajeja on 34. Ehkä ihminen on juuri se, jota suolle vähiten kaivataan, ainakin jos asiaa kysyttäisiin näiltä uhan alla eläviltä lajeilta. Niistä tulee niin sanottuja jäännöspopulaatioita: joukko pitkäikäisiä, paikallaan sinnitteleviä yksilöitä, joiden lisääntyminen ei enää onnistu”, Ryttäri kertoo. ”Suoperhosten huonontunut tilanne ei ole yllätys. Ilmastonmuutoksen arvellaan muuttavan myös soiden vesitaloutta ja siten suotyyppejä. ”Suoperhosten huonontunut tilanne ei ole yllätys.”. Juuri nyt valkeassa talvipuvussaan tepasteleva lintu kärsii myös ilmaston lämpenemisestä johtuvasta lumipeitteisen ajan lyhenemisestä. Suoperhosista herkimmät häviävät välittömästi ojituksen jälkeen, mutta toisilla lajeilla se tapahtuu viiveellä. Koska linnut viettävät suuren osan vuodesta toisaalla, on syitä niiden kantojen muutoksiin vaikea selvittää. Soiden ojitus on ollut niin laajamittaista ja voimaperäistä. ”Suon pienilmasto muuttuu suoperhosille sopimattomaksi ojituksen seurauksena.” Ojitusten lisäksi suoperhosten elintilaa uhkaavat muutkin tekijät. Lisäksi eteläiseen Suomeen rajoittuneet suoperhoset eivät pääse leviämään pohjoisemmas, vaikka siellä olisikin luonnontilaisia soita paremmin tarjolla”, Pöyry sanoo. Niiden kannat häviävät usein vasta, kun suo on muuttunut metsäksi ja puuston latvuspeitto sulkeutunut. Populaatiot eivät kuitenkaan pysty enää lisääntymään kasvupaikan kuivumisen takia. ”Perussyy suoperhosten huonolle tilanteelle on 1960-luvulla alkanut laajamittainen soiden ojitus. Riekon valtakunnan, talvisen suon hiljainen rauha on kokemisen arvoinen. Vaarantuneen vesipääskyn uhanalaistumiseen johtaneita syitä ei kuitenkaan tunneta. Suurin uhka on ihminen Kasvija ja perhoslajien lisäksi suon uumenissa elää paljon muitakin uhanalaisia lajeja, kuten vaikkapa letoilla elävä äärimmäisen uhanalainen pulleasilokotilo tai erittäin uhanalainen seitarisakas. Tämä sieni kasvaa pohjoisessa kalkkipitoisilla letoilla ja siitä tunnetaan vain muutama esiintymä maastamme. Siellä, suon avarassa valossa ihminen voi tuntea olevansa yksin, mutta samaan aikaan yhtä lukemattomien lajien kanssa. ”Vaikka suoperhoslajeja olisikin tulossa etelästä, ne eivät pysty leviämään maahamme. Haapasuollakin pesimästä tavatun riekon levinneisyys on supistunut jo vuosikymmenien ajan, ja laji on vaarassa jopa kadota kokonaan eteläisestä Suomesta. Uhanalaisen lajin yksilömäärä voi olla suuri, mutta se on joko jo pienentynyt voimakkaasti lyhyellä aikavälillä, tai sen oletetaan pienenevän voimakkaasti lähitulevaisuudessa. Esimerkiksi äärimmäisen uhanalaisen suokukon tilanteeseen syynä ovat niin muutokset talvehtimisalueilla kuin maamme soillakin. Suoperhoset ovat riippuvaisia elin ympäristöstään ja lentävät harvoin suon ulkopuolella. ”Turpeennosto tietysti hävittää kaikki lajit välittömästi. Lisäksi osalla lajeista ilmaston lämpeneminen on lisännyt vaikeuksia, ja elinympäristöjen pirstoutumisen ja lämpenemisen yhteisvaikutus voi hävittää viimeisiä jäännöspopulaatioita esimerkiksi kuumien ja kuivien kesien jälkeen”, Pöyry kertoo ja antaa esimerkin etelänaapurista. Kaikki niiden uhanalaisuuteen johtaneet syyt ovat ihmislähtöisiä. Lisäksi luonnontilaisten soiden harva verkosto rajoittaa lajien leviämistä. Suo on myös monen muuttolinnun, kuten suokukon ja vesipääskyn kesäinen elin ympäristö. Edelliseen, vuoden 2010 Punaiseen listaan verrattuna 29 perhoslajin luokitusta jouduttiin muuttamaan uhanalaisemmaksi. Suoperhoset kärsivät soiden ojituksista Soiden kuivatus ojittamalla on osoittautunut kohtalokkaaksi myös monille suoperhosille, kuten nevojen vaarantuneelle luumittarille, korpien erittäin uhanalaiselle kirjopapurikolle ja rämeiden vaarantuneelle rämekarvajalalle. suomenluonto.fi 39 si myös turpeenja rahkasammalenotto, kaivostoiminta sekä muuttuva ilmasto uhkaavat soiden herkkää luontoa ja siellä elävää lajikirjoa. ”Esimerkiksi monille pitkäikäisille saroille on tyypillistä, että ojitusten jälkeen ne saattavat sinnitellä vielä kymmeniä vuosia kasvupaikallaan
Violett irusokas on vaarantunut kalkkivaikutt eisten lett ojen kasvatt i. Rämeillä sekä avosoiden reunamilla pesivä taigametsähanhi on vaarantunut. Nevojen kaskas luhtakaunokas on vaarantunut. ”Niin monella luontotyypillä on paineita valtavasti, puhutaan sitten metsistä, soista tai perinnebiotoopeista, joita erilaiset maankäyttötavat uhkaavat.” Tutkija onkin uhanalaisten lajien lisäksi yhtä lailla huolissaan niin sanotusta tavallisesta luonnosta. Onneksi luonnonsuojeluun on viime vuosina taas panostettu niin suojelun, elinympäristöjen hoidon kuin ennallistamisenkin kautta.” Kiipeän Haapasuon maisematorniin ja katson yli avaran maiseman. Hän peräänkuuluttaa perusteellisia, systemaattisesti toistettuja seurantoja, jotka olisivat yleisimpien lajien kehitystrendien havaitsemisen sekä uhanalaisuusar vioinnin kannalta tärkeitä. KU VA T KA RI RO SS IN EN / VA ST AV AL O , PE TR I PA RK KO , PE KK A M AL IN EN JA JU KK A VA U RA S. Kirjopapurikko on eritt äin uhanalainen suonlaitakuusikoiden laji. 40 suomenluonto.fi Voimakas maankäytt ö aisoihin ”Eihän tämä todellakaan hyvältä näytä”, sanoo vanhempi tutkija Terhi Ryttäri, kun kysyn häneltä maamme luonnon tilasta ja tulevaisuuden näkymistä. ”Maankäyttö on niin voimakasta ja laaja-alaista, että se todellakin koskettaa myös tavanomaisempaa luontoa, ei pelkästään vain harvinaisuuksia ja uhanalaisia lajeja. Jos jostain kumpuaa nyt hieman iloakin, sitä tuo korpikirpukas: se on taas yksi erinomainen syy säilyttää tämäkin suoluonto koskemattomana. Lue lisää lajien uhanalaisuudesta verkkopalvelussa osoitteessa punainenkirja.laji.fi
KU VA M AT TI SU O PA JÄ RV I / VA ST AV AL O Hyönteiset 45 % 11 % 7 % 3 % 2 % 16 % 17 % Sienet ja jäkälät Putkilokasvit Nilviäiset Sammalet Linnut Hämähäkkieläimet. suomenluonto.fi 41 Äärimmäisen uhanalainen laji CR (Critically endangered), äärimmäisen suuri välitön uhka hävitä luonnosta. Vaarantunut laji VU (Vulnerable), suuri uhka hävitä luonnosta keskipitkällä aikavälillä. Soiden uhanalaiset eliöryhmittäin Soiden uhanalaiset lajit Muuttohaukka pesii pohjoisen suurilla aapasoilla. Aphis ruborum, Anthracosiphon hertae, luhtakaunokas, kuljuponsikas, suppapon sikas, tupasvillaponsikas, rimpijuoksulude, Bocchus vernieri, lettokiitäjäinen, korpikol va, kekokoi, vilukkokehrääjäkoi, lapinlatta koi, helmihitukoi, lompolohitukoi, kihokki sulkanen, kairanokiperhonen, kirjoheinäkoi sa, rämekulmumittari, rämelehtimittari, la pinkenttämittari, pajumittari, sademittari, luumittari, rämekarvajalka, rusoharmoyök könen, suovenhokas, Sciophila arizonensis, Sciophila spinifera, Mycomya britteni, Mycomya shewelli, Asindulum nigrum, sutihattara, Dicranomyia klefbecki, tundrasahakainen, kulohelosurri, Chetogena tschorsnigi, Smittia contingens, Panimerus przhiboroi, räme ristihämähäkki, lettokääpiöhämähäkki, let tookajalkahämähäkki, lettorapuhämähäk ki, taigametsähanhi, riekko, vesipääsky, si nisuohaukka, muuttohaukka, kalkkisiemen kotilo, kissantassujäkälä, lettotuhkelo, ha kamaatuhkelo, lettorisakas, nevamesisieni, violettirusokas, otalehväsammal, rahkavars tasammal, notkoritvasammal, korpihohto sammal, lähdehammassammal, rahkalovi sammal, veripunakämmekkä, lapinkämmek kä, pikkukihokki, röyhysara, vienansara, let tosara, kuusamonnokkasara, lettohernesa ra, himmeävilla, lettorikko. Korpikirpukas, taigaaamukääriäinen, lää tekätkökääriäinen, läätelattakoi, lettokoi, kirjopapurikko, tulvamittari, vahakeltasiipi, kalkkisarakka, kolmiopuuhari, tundrametsä hanhi, arosuohaukka, lahokultajäkälä, seita risakas, pitkäperähiirensammal, pohjanvä käsammal, isonuijasammal, rannikkorahka sammal, nummirahkasammal, itupyörösam mal, karhunlovisammal, suoneidonvaippa, sääskenvalkku, hostinsara, isotaarna, rus koruosteheinä. Erittäin uhanalainen laji EN (Endangered), erittäin suuri uhka hävitä luonnosta lähitulevaisuudessa. Gelis avarus, rahkahyrrä, läätepeilikääriäi nen, lounaanasekärpänen, ruopparuskokii luri, suokukko, pulleasilokotilo, turvetorvijä kälä, saarnenjäkälä, täpläkesijäkälä, imeläri sakas, suohytyvinokas, kenosammal, pohjan sompasammal, puistotuppisammal, etelän kaulussammal, rantalovisammal, korpikaltio sammal, kiiltovalkku, nummikellokanerva, talvikkipaju, etelännokkasara, siperianlillukka
42 suomenluonto.fi Syvällä suossa TEKSTI ANNI KYTÖMÄKI KUVAT RAISA KYLLIKKI RANTA Suot ovat saaneet tuntea sammalissaan niin korvenraivaajien epätoivon kuin öljykriisinkin. Milloin suot saavat olla taas soita, kysyy Anni Kytömäki. Anni Kytömäki menetyksen äärellä: lounaishämäläinen Kaitasuo on päätymässä turpeenottoalueeksi.
Paikalle kutsuttiin poliisi, mutta pian oivallettiin, että kyse ei ollutkaan tuoreesta murhasta. Osallistuin luontoarvojen kartoituksiin uhatuilla soilla, kirjoitin muistutuksia turpeenottohakemuksista, kohtasin Rukonevalla riekkoja ja seuraavana vuonna auki rouhitun turvekentän – ja iloitsin, kun Saukonsuo ja Matolamminneva päätyivät lopulta suojelualueiksi. Mannerjäätikön väistyttyä alkoivat soistumisprosessit, ja lopulta soita oli kolmannes nykyisen valtiomme pinta-alasta, yli 10 miljoonaa hehtaaria. Vaikka en hevillä luota tulevaisuuteen, syyskuussa 2020 minäkin jo intoilin eräässä haastattelussa, että uskon energiaturpeen kohtaavan pian tiensä pään: saamme nähdä ajan, jolloin suot saavat olla soita. Neva avautui ympärilläni ruskeana, vetisenä mulloksena. suomenluonto.fi 43 V UONNA 1985 muutimme hyvää aavistamatta uuteen rivitaloasuntoon. Turpeenottohakemuksen hylkääminen on tavallisesti tarkoittanut sitä, että suo jää rauhaan. Soita syntyy eri tavoin. Rahkasammalbisnes on niin uutta, että lupapolitiikka laahaa jäljessä. Hankeen ilmestyi musta laikku, ja kun kiskaisin sauvan irti, sompa jäi silmäkkeen uumeniin. Suoluonnosta puhutaan edelleen lähinnä sivulauseissa, mutta yhä useammat kritisoivat turpeenkaivua ilmastosyistä – ovathan turpeenpolton päästöt suuremmat kuin kivihiilen. Nyt neva levittäytyi edessä kuin järvi, joka se aikoinaan oli ollutkin. Avosuolle johti leveä väylä, jota oli ajettu raskaalla kalustolla. On metsän painaumia, joihin turvetta alkaa kertyä – tai alkoi. Sarvinevasta oli konevoimin kaivettu rahkasammalta ja pintaturvetta jopa puolen metrin syvyydeltä. Luonnonsuojelu etenee yleensä hitaasti, mutta soiden kohdalla asetelma on muuttunut vain vuosikymmenessä. Viileinä iltoina suo tuoksui. On vasta merestä kohonneita rantoja, jotka soistuvat ennen kuin maaksi kunnolla muuttuvatkaan. Kerran elämässäni olen pelännyt suota. Parin metrin syvyydestä he löysivät ruumiin, miehen, joka näytti vasta ummistaneen silmänsä. Yhä suolla käydessäni muistan kadonneen somman ja sen, että suota ei koskaan tunne läpikotaisin. Suomesta suoruumiita ei ole löydetty, mutta potentiaalisia hautapaikkoja meillä on ollut runsaasti. Kuinka pitkäaikaisia vaikutukset ovat, ei vielä tiedetä, mutta yksi on selvää. Sopivat maastonkohdat ovat pitkälti jo soistuneet, joten paljon puhuttu ”metsän rämettyminen” on turha pelko. Kävelin kihniöläisen metsäautotien varresta kohti Sarvinevaa, joka kuusi vuotta aiemmin oli oikeuden päätöksellä säästetty turpeenotolta. Kävi ilmi, että moni otaksuu niitä välivarastoiksi, joissa turve vain odottaa pääsyä polttolaitokseen. Muutama viikko myöhemmin tajusin, miten väärässä olin ollut. Happamassa turpeessa ruumis oli muumioitunut iättömäksi. LAPSUUDEN JÄLKEEN huolestuin soista. Kesällä oli turha yrittää sen yli, mutta talvella nevalle pääsi hiihtämään, marraskuussa jopa luistelemaan, jos lampareet jäätyivät ennen lumentuloa. Sammalten mukana kaikkoavat muut kasvit, hyönteiset ja niitä syövät linnut, mättäiden ja rimpien hienopiirteinen vaihtelu tärveltyy, metaanipäästöt lisääntyvät. Viileinä iltoina suo tuoksui. Toistaiseksi suon saa kuoria pelkällä maanomistajan luvalla, vaikka toiminta mullistaa luonnon samaan tapaan kuin energiaja kasvuturpeen kaivu. Olimme tarvinneet vain pari lisähuonetta, mutta saimmekin puoli valtakuntaa: pihan vieressä humisi ikimetsä, sen takana avautui suo. On järviä, jotka soistuvat umpeen. Sarvinevan katastrofin äärellä mietin, eikö taistelu soista lopu koskaan – ja mistä kaikki edes alkoi. Nyt Bio lan Groupiin kuuluva EcoMoss Oy oli alkanut kaivaa Sarvinevalta rahkasammalta puutarhaviljelyn kasvualustojen valmistusta varten. VUONNA 1950 kolme tanskalaista kaivoi suosta polttoturvetta Tollundissa, keskellä Jyllannin niemimaata. Kun suo valjastetaan sammalenkaivuun, se typistyy omalakisesta ekosysteemistä ihmisen hallinnoimaksi tehtaaksi. Märänhappamassa tuoksussa tuntui olevan jotain selittämätöntä, samoin koko suossa.. Vuonna 1987 lykin hiihtoretkellä vauhtia, kun neva lurpsahti ja tarrasi suksisauvaani. Aiemmin olin tavannut vain pieniä soita harjun suppakuopissa. Mies oli hirtetty ja haudattu suohon 2300 vuotta aiemmin. Märänhappamassa tuoksussa tuntui olevan jotain selittämätöntä, samoin koko suossa
”Suksi suolle!” on syvä loukkaus. Syyksi on arveltu sitä, että visuaalisesti suo muistuttaa alkukotiamme savannia. Kydöllä tarkoitetaan eräänlaista suolle perustettavaa kaskea. Salaisesta mielihyvästä huolimatta soita on myös pidetty ankeina. 44 suomenluonto.fi Soita on moneksi. Suoviljelmiä perustettiin jo keskiajalla, mutta vauhti yltyi, kun kirkonmiehet ryhtyivät asian puolestapuhujiksi. Suo ojitettiin ja jätettiin kuivumaan, sitten juuret ja kannot koottiin kasoihin, peitettiin turpeella ja poltettiin. Tuskin Tollundin miestäkään muuten vain suohon haudattiin; jotain erikoista muinaiset tanskalaiset kokivat paikassa olevan. Tämän jälkeen tuhotulla suolla pystyttiin muutaman vuoden ajan viljelemään viljaa. Kytöviljelynä tunnettu toiminta aloitettiin Etelä-Pohjanmaalla vuonna 1661. Kaiken eloperäisen tapaan turpeessa on runsaasti hiiltä. Pelkistetysti suo on alue, jossa kasvillisuus muodostaa turvetta. Maaperän vetisyyden takia kasvit eivät kuoltuaan hajoa tyystin, vaan kerrostuvat turpeeksi. Vähäpuustoinen neva puhuttelee aivojemme syviä kerroksia. ENTISAJAN IHMISELLE suo oli veden ja maan epämääräinen risteymä, jossa piili mahdollisuuksia hyötykäyttöön. Sinne suo tallettaa muutakin huomaansa uskottua, kuten uhrilahjoja ja alueelle leijunutta siitepölyä. SUOMAISEMASSA monen silmä lepää. Ilmastonmuutoksen aikakautena soihin kiinnitetään runsaasti huomiota, mutta niin on ennenkin kiinnitetty, ristiriitaisin miettein. Toimeen todella tartuttiin: Suomen soista kymmenesosa raivattiin pelloiksi ja yli puolet ojitettiin metsänkasvatusta varten. On puuttomia ja puustoisia, veteliä ja kantavia, pieniä ja suuria. Suomen suot ovat varastoineet noin 5,3 miljardia tonnia hiiltä. Jopa suuri luonnonystävä Reino Kalliola kirjoitti vuonna 1958 ilmestyneessä teoksessaan Suomen luonto mereltä tuntureille, että soiden määrä muun muassa Pohjois-Pohjanmaalla on ”masentavan suuri”. Ravinteiden ehdyttyä suo jätettiin heinittymään.
Aika näyttää, mitä tapahtuu. Suomen suot ovat ottaneet vastaan korvenraivaajien epätoivon, metsätalouden edistäjien visiot ja 1970-luvun maailmanpolitiikan iskun, öljykriisin. Yhdeksi ojaksi muutettuna pituus riittäisi 35 kertaa maapallon ympäri. Hätätilanteesta kertoo se, että 120 soiden eliölajia on vaarassa kadota, ja yli puolet suoluontotyypeistä on uhan alaisia. Ojia kaivettiin 1,4 miljoonaa kilometriä. Suon vatsassa säilyy turpeeseen varastoitunut hiili, joka ilmakehässä edistäisi arvaamattomia muutoksia. Loppuvaiheessa tueksi tarvitaan selkeitä ratkaisuja. LUONNONTILAISELLA NEVALLA askelet vähitellen löytävät sammalpatjalla kulkemisen rytmin, samanlaisen kuin matalassa umpihangessa. Yhdeksi ojaksi muutettuna pituus riittäisi 35 kertaa maapallon ympäri.. Valtio tuki ojituksia muun muassa Maailmanpankin lainarahalla. Kun Pirkanmaan ja Etelä-Pohjanmaan ojittamattomille soille ilmestyneet rahkasammalraiviot saivat negatiivista mediahuomiota, Biolan käynnisti toimistaan selvitystyön. Lumoutuneena kiiruhdin kohti yhä uusia mättäitä. Ojia kaivettiin 1,4 miljoonaa kilometriä. suomenluonto.fi 45 Kun ensimmäistä kertaa kuulin kydöistä, järkytyin: isovaarini isä valitsi suvullemme nimen, jossa kajahtaa ryöstöviljely. Vihdoinkin olin niin syvällä suossa kuin ihminen voi päästä. Kasvualustoja kannattaisikin valmistaa muusta kuin suosta, vaikkapa kompostoimalla. Siitä asti energiaturvetta on suosittu, mutta suunta on kääntymässä. Kun ihmiskunta arkistoineen on haipunut maailman tuuliin, rahkasammalet ja niistä hitaasti huikeneva suo elävät yhä ja muistavat kaiken. Jos joutuisin päättämään, mikä lajiryhmä ainoana selviytyisi suuresta luonnonmullistuksesta, valitsisin rahkasammalet. Ympäristöministeriön Helmi-ohjelman tavoite onkin ennallistaa lähivuosina tuhansia hehtaareja soita. Yhteiskunnan pitelemätöntä kuivatusintoa kuvastaa sekin, että 20–30 prosenttia ojituksista oli metsätaloudellisesta näkökulmasta lopulta turhia: puuston kasvu ei lisääntynyt toivotusti. Näin massiivista lukemaa eivät pientilalliset olisi omin varoin suorittaneet. Retkeilimme viikon satakuntalaisilla soilla ja opettelimme tunnistamaan rahkasammallajeja – niitä kasvaa Suomessa 42 erilaista. Aiemmin oli luultu, että suot säilyvät muutenkin. Suohon voi upota, mutta yleensä se vangitsee vain ajatukset. Pian kuitenkin huomattiin, että ojitukset olivat lisänneet puiden kasvua. KUN OJA-AURAT ja kaivurit 1960-luvulla vyöryivät yli Suomen, luonnonsuojelijat havahtuivat siihen, että soita on suojeltava. Elokuussa 2010 kävin rahkasammalkurssin. Nousevissa metsätalouspiireissä havaintoa ei unohdettu, vaikka kestikin pitkään, ennen kuin oppi tuotiin täysimittaisesti käytäntöön. Kaikki rauhoitetut suot eivät kuitenkaan ole luonnontilaisia, sillä suojelualueilla on 25 000 hehtaaria ojitettuja soita. Eniten Suomessa ojitettiin soita 1960–70-luvulla. 1860-luvun nälkävuosina soita päätettiin kuivattaa pelloiksi. Huomio kiinnittyy samalla jo soiden nouseviin uhkiin, kuten turvepohjaisen aktiivihiilen valmistukseen ja rahkasammalkasvualustoihin. ON ELINKEINOJA, joista aika ajaa ohi. Työja elinkeinoministeriön tuoreen selvityksen mukaan turpeen käyttö ja polton hiilidioksidipäästöt laskevat Suomessa ainakin 70 prosenttia vuoteen 2030 mennessä – enemmänkin, jos päädytään tiukempiin verotusratkaisuihin. ”Tuottamattomiksi” soita ei voi kutsua. Kumartelimme sammalten äärellä, tihrustimme kärkisilmuja sekä varren ja haarojen pieniä lehtiä, arvioimme versojen rentoutta tai terhakkuutta, kasvuston möyheyttä tai tiiviyttä. Turpeenpolton hallittuun alasajoon vuoteen 2025 mennessä tähtääkin muun muassa Irti turpeesta -kansalaisaloite, johon kerätään nimiä 19.2. klo 24 asti (sll.fi/irtiturpeesta/). Uusissa innovaatioissa väreilee vanha mielikuva soista alueina, jotka vain odottavat hyödyntäjäänsä. Kihniön kuorittu Sarvineva saattaa vielä toipua vaurioistaan: tammikuussa 2021 Pirkanmaan ely-keskus ilmoitti aloittavansa neuvottelut suon suojelemiseksi. Ojia huhkittiin, mutta pellonraivaus jäi moniaalla kesken. Soiden puoleen on käännytty, kun yhteiskunta on kaivannut apua hädässä tai vaurautta kerryttääkseen. Vuoden 1958 kirjassaan Kalliolakin suhtautui välinpitämättömästi ajatukseen turpeenpolton lisäämisestä: ”Raaka-aine ei hevillä lopu.” Mittavien ponnistusten myötä Suomen soista on nykyään suojeltu 13 prosenttia. Kun Biolan uutisoi kaupallisen rahkasammalenkaivun aloittamisesta, tiedotteessa todettiin: ”Tällä hetkellä monen maanomistajan suo on täysin tuottamattomassa tilassa.” Ojittamaton suo tasaa tulvia ja ylläpitää elämälle välttämätöntä lajikirjoa. Ongelma lienee se, että ojitetuilla soilla, joille kaivua haluttaisiin ohjata, harvoin on rahkasammalta siinä määrin kuin luonnontilaisilla soilla. Anni Kytömäki on kirjailija ja luontokartoittaja Hämeenkyröstä
46 suomenluonto.fi Talvisessa kuunvalossa tunturi on mystisimmillään.
Luontokuvaaja Mika Honkalinna kävi tutustumassa Sallan monipuoliseen luontoon.. suomenluonto.fi 47 Sallan lumilla TEKSTI JA KUVAT MIKA HONKALINNA TEKSTI JA KUVAT MIKA HONKALINNA Sallatunturi saa kansallispuiston tänä vuonna
48 suomenluonto.fi H elmikuun pakkasaurinko vajosi hetki sitten lännen horisonttiin. Suoraan idässä heti valtakunnanrajan ja lumisen erämaan takana kohoaa vanhojen Sallatuntureiden näyttävä tunturiryhmä valkohohteisena paljakkana vasten syvänsinistä maan varjoa. Seuraan Iso Pyhätunturin rinteeltä, miten iltaruskon hehku tykkyisten kynttiläkuusten takana syvenee minuutti minuutilta, kunnes auringonlaskun keltainen on tummunut paksun oranssinpunaiseksi paloksi. Sen itäpuolella Tunturilampien takana nousee Tunturikummun vanhan metsän rinta tiiviinä seinänä upeanvalkeassa tykkyasussaan. Nimi Sallatunturi on aiheuttanut jonkin verran sekaannusta. Niistä korkeampi Iso Pyhätunturi, 478,8 metriä, on säilynyt rakentamattomana polkuretkikohteena. Seitsemänkymmenen kilometrin päässä eteläkaakon horisontissa loistavat Rukan valot pienenä säihkyvänä kimppuna talvi-illan alle tummuvien vaaramaiden yllä. Tuo kaksilakisen Sallatunturin sekä Rohmoivan ja Sotitunturin muodostama tunturiryhmä näkyy hyvin varsinkin kansallispuiston itäosiin. Luoteen suunnalla kahdeksan kilometrin päässä tuikkivat Sallan kirkonkylän valot. Rinnesuota ruokkii pohjaveden virtaus.. Kylän maamerkki, kirkon jyrkkä paanuharja tuntuu olevan vain kädenojentaman päässä. Kun käännän katsettani yhdeksänkymmentä astetta lounaaseen, näen viereisen Pieni Pyhätunturin kupeilla pyörivät hiihtohissit ja pieninä muurahaisina alas laskettelurinteitä kiitävät ihmiset. Alkuperäiset Sallatunturit jäivät nimittäin sotien jälkeen rajan taakse niin sanotun vanhan Sallan puolelle. Harvinainen rinnesuo Sallatunturin kupeella. T ulevan Sallatunturin kansallispuiston näkymissä ei ole moittimista. Nykyinen Sallatunturin matkailukeskus laskettelurinteineen on rakentunut kahden tunturin, Pieni Pyhätunturin ja Iso Pyhätunturin ympärille
Sallan kunnalla oli pitkään vireillä hanke laskettelurinteiden laajentamiseksi pohjoisemmalle Sallatunturille eli entiselle Iso Pyhätunturille, joka on Natura-aluetta. Hanke tuli viimein päätökseensä marraskuussa 2019 kun valtioneuvosto hylkäsi asiaa liittyvän Lapin liiton hakemuksen Natura-poikkeuksesta. suomenluonto.fi 49 Sallan Pyhätunturit sekoitettiin usein Pelkosenniemen Pyhätunturiin, minkä johdosta ja Sallan kunnan aloitteesta maanmittauslaitos vahvisti vuonna 2012 tuntureiden viralliseksi nimeksi Sallatunturit, jolla nimellä aluetta on markkinoitu matkailijoille jo pitkään. S allatunturin kansallispuisto perustetaan valmiiksi suojellulle Aatsinki–Onkamo Natura 2000 -alueelle ja sen pinta-alaksi tulee hieman alle 10 000 hehtaaria. Siis noin kymmenen kertaa kymmenen kilometrin ala. Jo aiemmin samana vuonna Sallan kunnanhallitus päätti yksimielisesti kääntyä suojelun kannalle ja Lapintiainen on pohjoisen oma tiainen.
Laakson pohjalla virtaa Haudanjoki, joka pohjoista kohti kiemurrellessaan vaihtuu Aatsinginjoeksi ennen saapumistaan Aatsingin kylään. Kalkkiperäisestä maaperästä johtuen Aatsinginhaudassa ja sitä reunustavilla rinteillä tavataan harvinaista lehtoja kääpälajistoa. Laakson pohjalta löytyy perinne biotooppia, suoniittyjä. Rotko on kymmenisen kilometriä pitkä, vuosimiljoonien eroosion ja jääkausien kulutuksen uurtama pohjois– eteläsuuntainen laakso. Kulkuyhteydet Kemijärven rautatieasemalta ja Kuusamon lentokentältä ovat kunnossa, luontokeskus löytyy Sallan kunnan omistamasta Poropuistosta. Sallan kunta on markkinoinut itseään sloganilla In the middle of nowhere – Keskellä ei mitään. Syrjäisyys on osin näkökulmakysymys, mutta perusteilla oleva Sallatunturin kansallispuisto ei voisi Sallan kunnan näkökulmasta olla keskeisemmällä paikalla: puisto tulee aivan kiinni kymmenisen kilometriä kirkonkylän eteläpuolella sijaitsevaan Sallatunturin matkailukeskukseen. Metsähallituksen Luontopalveluiden mukaan vuonna 2018 tulevalla kansallispuistoalueella oli jo 76 000 käyntiä. Aihkipetsin metsää (alla).. Asiat etenivät joutuisasti, ja ympäristöministeriö ilmoittikin marraskuussa 2020, että Sallatunturin kansallispuistosta voidaan ryhtyä heti valmistelemaan hallituksen esitystä. Esitys lähti lausuntokierrokselle jo tammikuun puolivälissä ja on tulossa eduskuntaan vielä kevätkaudella 2021. Kansallispuiston alueella on näyttäviä harjualueita mäntykankaineen ja erityisesti vanhoja yli 200-vuotiaita kuusimetsiä, joissa on runsaasti lahopuuta. 50 suomenluonto.fi hakea alueelle kansallispuistoa. Eivätkä ne ole seudun ainoat suojellut arvometsät. Sallatuntureilta reilut kymmenen kilometriä länsilounaaseen on Peuratunturin merkittävä vanhojen metOravakin pärjää Lapin talvessa. A atsinginhauta jakaa tulevan kansallispuiston kahtia matkailukeskuksen viereiseen läntiseen ja itäiseen erämaaosaan
Länsirinteellä odottaa keväisen hiihto sesongin aikaan auki oleva latukahvila. suomenluonto.fi 51 sien alue. Luonnonsuojelualueisiin sisältyy useita kasvistoltaan ja linnustoltaan edustavia aapasuokokonaisuuksia. Talvinen Ruuhitunturi tunnetaan komeasta tykkymetsästään. Kymmenisen kilometriä Sallatuntureilta etelään on puolestaan Suksenpaistaman–Miehinkävaaran Natura-alue, joka pitää sisällään monipuolista suoluontoa: lähteitä, reheviä nevoja, lettoisuutta, pieniä lampia ja luonnontilaisia puroja, mutta myös vanhoja metsiä. Alue on pienten soiden ja lampien rikkomaa, kumpuilevaa maastoa, jota hallitsevat, komeat aihkimänniköt. Reilun tunnin hiihdon jälkeen edessäni ovat Onkamojärven pohjoiset lahdekkeet, Kirija Kallunkilahdet. Näiden taustalla etuvasemmalla nousee erämaaosan Sallan erämaisilla alueilla voi hyvällä onnella nähdä maakotkan.. Niiden rantamaat kuuluvat tulevan kansallispuiston erämaaosaan. Ruuhitunturin laella on näkötorni, jonne pääsee talvisin tunturin ympäri kiertävää hiihtolatua pitkin. S uksenkärki puhkoo Onkamojärven puuterilumista pintaa, ja kameravärkkejä täynnä oleva pulkka ujuu nöyränä perässä. Vielä yksi alueen helmistä on Ruuhitunturilta muutamia kilometrejä etelään, Aihkipetsin alue, jonka keskellä on Aihkipetsin päivätupa. Salla–Kuusamo -tien lounaispuolella kohoaa suosittu Pirttivaaran–Ruuhitunturin retkeilyalue vanhoine metsineen. Helmikuun toisen päivän 2021 aurinko heittää vielä Nilisaaren ja Kissaniemen kynttiläkuusista pitkät varjot jääkentälle. Maininnan arvoinen ikimännikkö löytyy myös Peuratunturin Natura-alueelta Salmijoenkurun liepeiltä. On tyyntä, mutta kipakka pakkanen puree silti poskipäitä. Yhdessä nämä kaikki muodostavat laajan metsämannertasoisen suojelualueen, jonka arvoa lisää sijainti välittömästi Venäjän rajalla
Tunturikummun kuura-aihkit (viereinen sivu).. Tali-, hömöja lapintiaiset sekä kuukkelit pyrähtelevät terassilla lintulaudan ympärillä aamupalalla. Nousen aurauspenkan yli metsän puolelle, ylitän leveän latu-urien risteyksen ja läpsyttelen eteenpäin komeiden tykkylumisten kynttiläkuusien reunustamaa uraa pitkin. Latukoneen koskemattoman jäljen perusteella olen ensimmäinen kulkija tälle aamulle. Tuoreinta geologista historiaa edustavat jääkauden jälkeisen Sallan jääjärven rantakivikot vaarojen ja tuntureiden rinteillä 230–240 metrin korkeudella. Vanhat Sallatunturit paistattelevat matalan talviauringon loisteessa heti rajan takana. Muita ihmisiä ei näy. S allatuntureiden alue on rakenteeltaan viehättävän monimuotoista ja pienipiirteisesti vaihtelevaa mosaiikkia, jota luonnehtivat matalat tunturit, ikimetsäiset vaarat ja niiden väliin luikertavat aapasuot, joet, pienet järvet ja lammet. Tästä kaverini mökin pihalta olen monet kerrat lähtenyt maastoon Sallatuntureiden maisemissa ollessani. Konkeloon jäänyt kelopuu kihnuaa ja naukuu kireästi heikon tuulenhengen heijatessa metsää. Suurtuntureissa on mittaa ihailtavaksi hieman kauempaakin. Viereiset suojelualueet ja muut lähialueen kohteet tarjoavat hyviä mahdollisuuksia retkeilyn ohjaamiseen ja joskus tulevaisuudessa puiston laajentamiseen. L ämpömittari näyttää pariakymmentä pakkasastetta. Pohjois-Suomen muihin matkailukeskuksiin verraten Sallatunturia voi luonnehtia rauhallisen kotoisaksi. 52 suomenluonto.fi halkaiseva Kulvakkovaara, joka venyy kuusikilometrisenä selänteenä etelälounaasta pohjoiskoilliseen. Otan sauvat ja lumikengät kainalooni, astelen pihalta mökkitielle, harpon kivenheiton matkaa ylämäkeen ja ähellän lumikengät jalkaani. Oion latu-uran tiukimpia kurveja ja pussinperiä umpisen poikki. Siinäpä paikka rajat ylittävälle kansallispuistohankkeelle, huomaan ajattelevani. Sota-, rajaja jälleenrakennushistorian värikkäistä ja monivaiheisista tapahtumista löytyy jäänteitä ja tietoja niin maastosta kuin Sallan keskustan lähistön Sotaja jälleenrakennusajan museosta. Ne tuntuvat olevan aivan vieressä, vaikka tästä paikasta on matkaa tuntureiden juurelle vielä kymmenisen kilometriä. Etuoikealla avautuva näkymä varastaa vääjäämättä järvellä hiihtävän huomion, vetää puoleensa kaihoisan ja ihailevan katseen. Kulttuurija geologisesta historiasta kiinnostuneillekin alue tarjoaa yhtä jos toista ihmeteltävää. Vilkasta yöelämää kaipaavalle paikka on varmaan Näkymä Ruuhitunturilta. Päivä on jo pidentynyt, ja helmikuun aamu on mitä kaunein, kun nouseva aurinko kultaa lumisen metsän latvustoa. Vanhemmasta kulttuurihistoriasta ja metsäsaamelaisuuden ajasta muistuttavat muun muassa Kirilahden kalakentät Onkamojärven pohjoisrannalla tulevan kansallispuiston erämaaosassa
Uran vierellä on tuoreet metson jäljet ja pieni läjä neulaspötkylöitä merkkinä linnun niukasta talvieineestä. Sallatunturien tykkypuita metsänrajalla. En huomaa, että ylitin juuri tulevan kansallispuiston rajan. Jatkan lampsimistani ja ohitan puoliksi kuoritun kuolleen kuusen, jonka rungolla pohjantikka pari päivää sitten teki kuorintahommiaan etsiessään talvehtivia hyönteisiä. Hiiripöllö on yksi Sallan talven linnuista.. Pysähdyn vetämään henkeä miettien, milloinkohan hiljaisuudesta ja hitaudesta tulee megatrendi. Ehkä tietynlainen rauhallinen retkeilyja ulkoiluhenkisyys voisi jatkossakin olla merkittävä osa Sallatunturin omaleimaisuutta ja vetovoimaa kansallispuiston myötä kasvavien matkailijamäärienkin myötä. Pienen aapasuoaukean kohdalla astun pois uralta puuterilumeen ja suuntaan kohti suon vastarannan metsää. Mutta kaikkea pyritään niin sanotusti kehittämään, ja matkailukeskuksen kohdalla tämä tarkoittaa luonnollisesti suurempien matkailijamäärien houkuttelua. suomenluonto.fi 53 liiankin rauhallinen
54 suomenluonto.fi Talvinen taruhahmo
Luonnon muovaamat hahmot ovat kiinnostaneet minua jo kauan. Marabu. Kaikki hahmot eivät avaudu silmänräpäyksessä. Erityisen mukavaa puuhaa se on lasten kanssa. Parhaimmillaan tällaiset havainnot laajentavat suhdetta luontoon ja sen monimuotoisuuteen: kuinka vivahteikkaita muotoja puissa on, miten jää muotoutuu tai miten siitepöly värjää veden pintaa. Hahmoja voi löytää, kun malttaa pysähtyä tutkimaan luontoa ja antaa mielikuvitukselle tilaa. Ihmissilmin katsottuna luonto on täynnä erilaisia hahmoja, kuten vaikkapa jäkäläkasvoja, puueläimiä ja talvisia taruolentoja. Pienet lapset näkevät asioita, joita useimmat aikuiset eivät kykene huomaamaan. Hahmojen etsiskely on hauskaa, vaikka se vaatiikin hieman viitseliäisyyttä. Taustalla ovat uteliaisuus sekä ihmetys, kuinka luonnon perusilmeestä poikkeavat muodot voivatkin ihmissilmin olla huvittavia, outoja tai jopa uhkaavia. Lapset ja aikuiset voivatkin auttaa toisiaan löytämään luonnon piilottelemia hahmoja. suomenluonto.fi 55 Hahmoja luonnossa TEKSTI JA KUVAT JUSSI HELIMÄKI M oni meistä on ulkoillessaan huomannut luonnon muovaamia hahmoja, jotka muistuttavat vaikkapa ihmistä tai eläintä
Ne erottuvat parhaiten kostealla säällä, jolloin jäkälien värit tulevat paremmin esiin. Myös ikkunoihin pakkasella muodostuvasta jäästä voi löytää aivan oman maailmansa, joka saattaa muuttua päivän kuluessa etenkin, jos aurinko lämmittää lasia. Katse kannattaa nostaa myös ylös. Tässä auttaa kamera ja makro-objektiivi, joka tarkentuu lähelle. Vedenpinta on varsinainen hahmojen aarrearkku. Hahmoja löytää usein myös esimerkiksi jäästä, lumesta, sienistä tai vedenpinnasta. Kivien päällä kasvavista jäkälistä taas voi löytää vaikkapa karttoja tai eläinhahmoja. Valon ja varjon vaihtelu, veden liikkeet ja heijastukset tuottavat loputtomasti erilaisia hahmoja ja muotoja. Sienten itiöemät ovat jo itsessään kuin satuolentoja sienten maanalaisen elämän ja maanpintaan putkahtelun myötä, mutta niistä löytyy usein myös selkeitä hahmoja. Muukalainen Pro. Pakkaskaudella koskipaikoilta löytää kiinnostavia jäähahmoja. Ohi kiitävistä pilvistäkin voi löytää hahmomaailman. Myös puun eri osat avaavat oivan portin hahmomaailmaan: rungon kirjailut, juuriston maanpäälliset vänkyrät tai oksien muodot. Lakkimainen piispanhiippa ja käsimäisiä haaroja tuottava keltasarvikka ovat omia suosikkejani. Nopeissa tilanteissa, kuten aaltojen kuvaamisessa vain pysäytetty kuva voi paljastaa ohikiitävän hahmon, kun taas peilityyntä vedenpintaa ja vedenrajan hahmoja ehtii tutkia rauhassa. Kasveista puut tarjoavat ylivoimaisesti ilmeikkäimmän hahmomaailman. 56 suomenluonto.fi Ihminen kivessä, taruolento puussa Ihminen hahmottaa helpoimmin itseään muistuttavat muodot, erityisesti pään, silmät, suun tai profi ilin. ili Karhu. Yksittäinen puu voi olla hyvinkin mielikuvituksellinen, kuten tykkykuusi metsäisellä vaaralla – Riisitunturi on tästä maankuulu. Antoisimpia kohteita etsiä kiinnostavia muotoja ovat kivet, kalliot ja puut. Myös lumesta voi yrittää etsiä hienoja muotoja. Jään ja veden hahmogalleria Jos saisin valita vain yhden paikan hahmojen haeskeluun, etsisin niitä jäästä ja erityisesti jäätä hyvin läheltä tarkastellen. Myös tuttujen eläinten hahmoja on helppo löytää, mutta usein hahmo on jokin epämääräinen taruolento, jossa voi olla piirteitä myös oikeista eläimistä. Veden hetkellisiä ja nopeasti vaihtelevia hahmoja voi dokumentoida kameralla käyttäen erilaisia suljinaikoja
Pareidoliakäsite tulee muinaiskreikan kielestä, eidos = muoto, para = vastoin jotain. Kolme parasta kuvaa palkitaan Luontokaupan tuotepaketilla. MIRA HELIMÄKI, PSYKOLOGI Nappaa kuva luonnon luomasta hahmosta ja jaa se Instagramissa tunnisteella #suomenluonnonhahmo. Evolutiivisesti tarkasteltuna ihmisen on ollut tärkeää tuntea ihmiskasvoja, ja myös eläinten kasvoja, sekä uhkan ett ä turvan ja yleensäkin hengissä pysymisen kannalta. Filoso. suomenluonto.fi 57 IHMINEN PYRKII aina ymmärtämään ja antamaan merkityksiä tekemilleen havainnoille. Immanuel Kantin tietoteo reett isen ajatuksen mukaan havaintomme maailmasta ja asioista ovat aina subjektiivisia tulkintoja. Hahmojen näkemisessä on kyse pareidoliasta Reidet Jääpää Lähde hahmoretkelle ja osallistu kuvakisaan !. Kantin mukaan mieli ei pysty tavoitt amaan olevaa an sich eli sellaisenaan, puhtaana, vaan jokainen meistä antaa näkemälleen oman merkityksensä, joka perustuu omaan kokemushistoriaamme. Tästä seuraa, ett ä ih miset näkevät asiat yksilöllisesti oman kokemuksensa ja his toriansa kautt a. Osallistu 7.3. Aivojen ohimolohkossa sijaitsee alue nimeltä fusiform gyrus, joka on erityisen tärkeä ihmiskasvojen tunnistamisessa. Kasvojen tunnistaminen on ihmiselle tärkeää myös sen takia, ett ä meidät on luotu yhteyteen toistemme kanssa ja ymmärtämään toisiamme. mennessä. Jos kyseinen aivoalue vaurioituu, kyky tunnistaa entuudestaan tutt ujakin kasvoja heikkenee
Rauha. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa... TEKSTI JORMA LAURILA KUVA THE TIMES / GETTY IMAGES Tähtitaivaan tuntija Kuka. Petri Väisänen. Tähtitieteilijä. Motto. 58 suomenluonto.fi H O M O S A P I E N S Galaksien kehitykseen erikoistunut tähtitieteilijä Petri Väisänen luotsaa Etelä-Afrikan observatoriota. Tärkeintä luonnossa. Mitä. Kapkaupunki, Etelä-Afrikka. Kotipaikka. Sarjassa tutustutaan eri alojen tietäjiin ja taitajiin Petri Väisäsen johtaman observatorion alueella on myös yli sata vuotta vanha teleskooppi.
”Kirjoitustaito keksittiin – vaikea kuvitella elämää ilman esimerkiksi sci-fi-kirjallisuutta.” 1917 ”Kun asuu vuosikymmeniä ulkomailla, suomalaisuus ja Suomen kansalaisuus tulevat yhä tärkeämmiksi.” 2020 Observatoriomme täytti 200 vuotta ja Liverpool voitti Valioliigan – loistavia tilaisuuksia unohtaa vuoden iso puheenaihe (koronavirus). Myös Pöytävuorelle on hieno näkymä. Dataa tulee niin valtavasti, että ilman automatisointia ei tultaisi toimeen.” Tiedettä ja uskoa Avaruuteen päästään katsomaan yhä syvemmälle, kun suuret teleskoopit ja muut tutkimuslaitteet kehittyvät koko ajan. Opettaja oli innokas tähtiharrastaja ja opetti tähti taivaan saloja meillekin. Olen täysin sopusoinnussa asian kanssa.” Väisänen pitää suomen kielen kahdesta mielenkiintoisesta käsitteestä: maailmankuva ja maailmankatsomus. Asemalla on yksi maailman suurimmista teleskoopeista SALT (Southern African Large Telescope) kymmenmetrisine peileineen. Etiopiassa tähtitaivas oli tuolloin kirkas, valosaastetta ei ollut.” Teini-ikäisenä Väisänen kiinnostui tähtitieteestä uudelleen ja sai oman, tähtiharrastajan tekemän teleskoopin. Kaikkea ei voi muuttaa numeroiksi ja kategorioiksi. Mutta mitä on tuntemamme maailman takana. Nerokkaita havaintomenetelmiä, matematiikkaa ja fysiikkaa käyttämällä kosmologia pääsee sinne alkuräjähdyksen ja maailmankaikkeuden kokonaisuuden ulottuville. ”Tavoitteeni on, että 5–10 vuoden kuluessa ne kaikki olisivat yhteydessä toisiinsa. 3 500 eKr. Kolme vuotta sitten Väisänen sai johtaakseen koko observatorion. ”Silläkin oli varmaan vaikutusta, että kuuluin Tähtien sota -sukupolveen.” Vuonna 2001 hän väitteli tähtitieteestä tohtoriksi Helsingin yliopistossa. Kipinä syttyi. ”Koko miljöö – historialliset rakennukset, vanhat teleskoopit ja muinaisten tähtitieteiljöiden haudatkin – on meidän vastuullamme. Olemme perheeni kanssa retkeilleet siellä usein.” South African Astronomical Observatory täytti lokakuussa 200 vuotta. ”Maailmankuvani perustuu tieteeseen, sen metodeihin ja faktoihin, ja olen täysin sen kannalla. Tämä tapahtuisi softan, algoritmien ja koneälyn avulla. suomenluonto.fi 59 mit päättäisivät mitä havaitaan ja tekisivät työn. Rakennus on kuin katedraali. Alkuräjähdyksestä ja maailmankaikkeutemme nopeasta laajenemisesta lienee yksimielisyys. ”Sitä emme tiedä, koska nykyisellä tieteellä emme sinne näe. Kokeeko hän siinä ristiriitaa. Minulle maailma on laajempi: maailman ilmiöihin on useita toisiaan täydentäviä näkökulmia. Viihdyimme täällä niin hyvin, että päätimme jäädä.” Kapkaupungin historiallinen observatorio on SAAO:n keskuspaikka, mutta kaikki havainnoiva tutkimus tehdään nykyään 400 kilometrin päässä Sutherlandissa, kaukana kaupungin valoista. Observatorio on ollut Väisäsen työpaikka ja hänen perheensä asuinpaikka jo 16 vuotta. ”Joku varmastikin kokee, mutta minua se ei vaivaa. Maailmankatsomukseni on puolestaan kuin linssi, jonka läpi maailmankuvaa tarkastelen. Observatorio on nyt kulttuuriperintökohde ja luonnonsuojelualue. 4 500 000 000 Linnunrata ja Andromedan galaksi kohtaavat – miljoonia vuosia kestävä tähtiensynty-ilotulitus odotettavissa. ”Kolme vuotta myöhemmin päädyimme Kapkaupunkiin. Väisäsen työhuone ja koti ovat vain muutaman kymmenen metrin päässä toisistaan. Se on tuttu paikka. Viime vuonna vietetyn juhlavuoden tiimoilta pyrimme saamaan siitä myös maailmanperintökohteen.” n. Jos joku niin haluaa, mikäs siinä. Tällöin algorittua kotiterassilla ja katsella vuorelle. Olin silloin 6–7-vuotias, ja kävin hyvin pientä alakoulua. Lisäksi kaukana Sutherlandissa sijaitseva havaintoasema SALT-teleskooppeineen on hänen vastuullaan. ”Keräämme asemalla havaintoja ja lähetämme ne muualle tutkittaviksi.” Asemalla on lisäksi 27 pienempää teleskooppia, joista monet ovat täysin automatisoituja robottiteleskooppeja, osaan tarvitaan vielä tähtitieteilijän apua. ”Opettaja oli innokas tähtiharrastaja ja opetti tähtitaivaan saloja meillekin.”. ”Työpäivän jälkeen on mukava rauhoitH aastattelen tähtitieteilijä Petri Väisästä Etelä-Afrikan tähtitieteellisellä observatoriolla (SAAO) Kapkaupungissa. Se on vanhin yhtäjaksoisesti toiminut tähtitieteen tutkimuslaitos eteläisellä pallonpuoliskolla. ”Vanhempani olivat lähetystyössä Etiopiassa 1970-luvulla. Se toimii. Täh t itieteilijänä tutkin itse ’sisempänä’ olevia kohteita ja ilmiöitä, kuten galaksien syntyä ja niiden kehitystä.” Väisänen on huipputason tähtitieteilijä, mutta hänellä on suhde myös kristinuskoon. Polku nykyiseen tilanteeseen sai alkunsa jo kauan sitten. Luonnontiede on tärkeä, mutta ei ainoa näkökulma.” Observatorion juhlaa Observatorion alue on kuin paratiisi upeine puutarhoineen ja vanhoine rakennuksineen
TUPSUKORVA TARKKAILEE Tammikuun viimeisen viikonlopun pihabongauksen satoa oli myös tämä pörröhäntä. Kuvan lähetti Markku Pelkonen Kannonkoskelta 20.1.2021. HARVINAINEN VIERAS Hömötiaiset ilahduttivat Hannele Kaiholan ruokintapaikalla Virroilla tammikuun 16. . Lehdessä julkaistuista kuvista maksamme palkkion. Hömötiainen on luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi. Lähetä kuviasi ja tarinoitasi! www.suomenluonto.fi/havaintokirja Havainto~ kirja 60 suomenluonto.fi. . Parhaillaan ruokailemassa oli kuusikin hömötiaista. . päivänä. Kuvan otti Hannu Rasiranta Hauholla. LUMIVAAKSIAINEN Lumivaaksiaisnaaras on tapansa mukaan noussut leutona talvipäivänä hangelle, tositarkoituksella hakemaan poikaystävää. TOIMITTANUT ANNAKAISA VÄNTTINEN Lukijoiden oma luontopalsta toimii sekä lehdessä että netissä
Nuutajärvellä.. . HEIJASTUKSIA Puut heijastuivat lumoavasti tyyneen jokeen. suomenluonto.fi 61 . SUMUKAARI TALVIMAISEMAN YLLÄ Komea sumukaari ilmestyi taivaalle kaunistamaan jo muutenkin upeata talvimaisemaa. Siitä on hyvä käydä nappailemassa lintujen tiputt amia pähkinöitä ja siemeniä. Kuvan lähett i Asko Heikkinen Uudestakaupungista. Kauniin kuvan ott i Kati Westerlund 11.1. . METSÄHIIREN HERKUT Metsähiirellä on kolo aivan ruokintapaikan alla puun juurella. RUOKAHETKI Urpiainen ruokailupuuhissa. Sari Salama kuvasi taianomaisen maiseman 17.1.2021 Mathildedalissa, Salossa. Talvisen kuvan lähett i Ari Branthin Ikaalisista
Juoksukit eivät kudo pyyntiverkkoja vaan nimensä mukaisesti nappaavat saaliin sa kiinni juoksemalla. 62 suomenluonto.fi Kysy luonnosta ASIANTUNTIJAT VASTAAVAT. Kun poikaset kuoriutuvat, ne kiipeä vät naarashämähäkin selkään ja elävät siinä muutaman päivän ennen kuin alkavat ha jaantua. /kysyluonnosta tai . Useimmat juoksukkinaaraat kantavat ti heästä seitistä valmistett ua munapussiaan takaruumiiseensa kiinnitett ynä. Laita mukaan yhteystietosi, mahdollinen havaintopaikka sekä ajankohta. kirjeellä tai kortilla osoitt eeseen Suomen Luonto, Itälahdenkatu 22 b, 00210 Helsinki. Monet juoksukeistamme ovat päiväaktii visia ja niitä voi nähdä lämpimillä ja avoimilla paikoilla joko lämmitt elemässä tai saalista massa. Saalistuksen apuna on pitkälle kehitt y nyt näkökyky. Aiheina palstalla ovat kasvit, kalat, linnut, nisäkkäät, selkärangatt omat, sienet, sää, ilmakehän ilmiöt, geologia.. Jos munapussi satt uu irtoamaan esimerkiksi saalistajan hyökätessä, hämä häkki nappaa pussin leukoi hinsa ja ”ompelee” sen takai sin vaaran mentyä ohi. Juoksukeilla on edessä alhaalla neljä pientä silmää rivissä, takimmaiset neljä silmää muodostavat ylhäältä katsott una ne liön muotoisen kuvion ja ovat paljon isompia. Munapus si saatt aa olla kirkkaanvalkoinen ja muistut taa yksitt äistä styroksipalloa, osalla lajeista pussin väritys on tummempi. KU VA T TA PI O KU JA LA JA TA RJ A AH O KO IV U TOIMITTANUT ANNA TUOMINEN Lähetä oma kysymyksesi . Löysin elävän hämähäkin tehtaan latt ialta. lomakkeella, joka löytyy osoitt eesta suomenluonto.. . Lukijan lähett ämässä kuvassa on jokin vii destäkymmenestä juoksuhämähäkistäm me, laji kuuluu mahdollisesti susikkien su kuun (Pardosa sp.) ja nämä ovatkin yleisim piä vastaantulevia ja elintapojensa vuok si helpoiten havaitt avia juoksuhämähäkkejä. TAPIO KUJALA Pikajuoksija poikasineen Susihämähäkki eli susikki kantaa muniaan seitistä kudotussa pussissa. Sillä oli tummat raajat ja peräpäässä iso valkoinen pallo
Emme ole sellaisia hankkineet, mutt a yhtenä päivänä niitä alkoi ilmestyä akvaarioon ja sitt emmin ne ovat vain lisääntyneet. Kuitenkin juuri Pielisjärveltä tiedetään ha vainto hylkeestä, joka oli noussut järveen Pielisjokea pitkin Saimaan vesistöstä. Nousemalla vesirajaan tai jopa sen ylä puolelle kierteissarvikotilot paljastavat ak vaarion omistajalle, ett ä veden happipitoi suus on laskenut vähäiseksi. Hyvää kierteissarviko tiloissa on myös se, ett ä ne jätt ävät elävät akvaariokasvit rauhaan. Tässä tapauksessa ei ole kyse monni kaloista tai mistään muistakaan kaloista. Sen sijaan ne syövät muiden akvaarion eläinten munia. Lasiin imeytyneet eläimet ovat suomalaisissa akvaarioissa varsin tavallisia kierteissarvi kotiloita (Melanoides tuberculata). Se pistelee poskiinsa myös pohjalle laskeutuneen syömätt ä jääneen ka lanruoan samoin kuin kasvien kuolleet osat. Tarkoituksellisen hankinnan ohella kier teissarvikotiloita on saatt anut tulla akvaa rioon esimerkiksi akvaario kaupasta ostett ujen vesikas vien mukana. Kierteissarvikotiloiden ilmaantuminen ak vaarioon on oikeastaan hyvä tapahtuma. Historialliselta ajalta meillä on tietoa ainoastaan Saimaan, Laa tokan ja Itämeren norppa kannoista. Kierteissarvikotilo kantaa kymmeniä kuo riutuneita ja eläviä jälkeläisiä eräänlaisessa poikaspussissa, kunnes poikaset ovat kas vaneet millin tai kahden pituisiksi, jolloin ne kykenevät jo huolehtimaan itsestään. Kierteissarvikotelot syövät lasiin kiinnit tyneitä leviä ja pinnalle koostuvia bakteeri kalvoja, jolloin veteen tunkeutuu aikaisem paa helpommin happea. Laji pöyhii akvaarion pohjan ilmavaksi ja autt aa si ten kasvien juuria. Pielisen Mahosaaresta on löytynyt jätinkirkoksi luokiteltava kivivalli – Pohjanlahdella vastaavat on yhdistett y hylkeenmetsästykseen. HANNU LEHTONEN Tiedetäänkö Äänisellä olleen hylkeitä. Järvien joutuessa erilleen merestä nii hin on epäilemätt ä jäänyt hyljekantoja sin nitt elemään erityisolojen ja jyrkästi heiken tyneiden saaliseläinkantojen kanssa. Entä Pielisellä tai muilla Suomen suurimmilla järvillä kuten Inarijärvellä. Mui naisPäijänteen Rautalammilta on löydett y hylkeiden luita, luultavasti norpan. Emme tiedä, miten kauan nämä sisäve sikannat säilyivät. KU VA T BE N U TZ ER BU CH LI N G JA SE PP O KE RÄ N EN. . Näin käy selvästi ennen kuin kaloissa alkaa ilmetä vastaavan laista käytt äytymistä. suomenluonto.fi 63 K Y S Y L U O N N O S TA Vieraita otuksia akvaariossa Akvaarioomme on yhtäkkiä ilmestynyt erikoisia, hiukan monnikalan näköisiä otuksia. . On kuitenkin selvää, et tä vaikeutuneet elinolot yhdessä enemmän tai vähemmän ankaran metsästyspaineen kanssa aiheutt ivat useimpien sisävesikan tojen häviämisen sukupuutt oon. JUHA VALSTE Järvien hylkeet Itämerennorpan sukulaiset jäivät järviin saarroksiin maan kohotessa. Varmaa tietoa hylkeiden esiintymisestä Äänisellä, Oulujärvellä ja Pielisellä ei ole. Kaikki suuret järvemme ovat olleet mannerjään vetäytymisen aikana meren lahtia, joten niissä on elänyt ainakin norp pia. Mikähän kaveri mahtaa olla kyseessä
JAAKKO KULLBERG KU VA T M AT TI SU O PA JÄ RV I / VA ST AV AL O JA H AR RI SU SI Suurikokoinen suruvaippa talvehtii aikuisena perhosena. Normaalisti suurin osa aikuisena talveh tivista päiväperhosistamme syntyy jo hei näkuun lopulla tai elokuussa ja painuu peh kuihin alkusyksystä, osa jopa elokuun al kupuolella. Se putosi maahan, mutt a teki vain muutaman vienon siiveniskun. Ideana on se, ett ä ne etsivät mahdol lisimman viileän paikan, missä energiaa säästyy. Jos kelit jatkuvat pitkään lämpi minä, ne voivat joutua tankkaamaan lisä ravintoa, minkä jälkeen ne yleensä palaa vat talvehtimispaikkoihinsa. Maassa se jähmett yi pian paikoilleen. Illalla suruvaippa ei enää ollut paikalla, johon sen siirsin. Kyseisenä päivänä oli noin kymmenen astett a lämmintä. Perhonen ei hievahtanutkaan, vaikka kuvasimme sitä ihan nokan edestä. Otin suruvaipan käteeni siirtääkseni sen turvallisempaan paikkaan. Oliko sillä kylmä. Jos yksilö selviää talvesta, se aloitt elee lentonsa jopa maaliskuulla, mikäli lumipeite tai kylmä sää eivät sitä estä. Suruvaippaa suojaa sen kuivaa lehteä muistutt ava väri ja liik kumatt a oleminen. . Auringonpaisteella se pääse helposti liikkeelle kymmenen asteen lämpötilassa, mutt a se tekee sen yleensä muulloin kuin niin sanotun tilanteen olles sa päällä. 64 suomenluonto.fi K Y S Y L U O N N O S TA Onko suruvaipan löytyminen marraskuussa normaalia. Milloin suruvaippa on kuoriutunut ja mikä olisi ollut sen elinkaari tuosta kohtaamisesta eteenpäin. Onko mahdollista, ett ä suruvaipan olisi pitänyt kuoriutua vasta ensi keväänä. Talvehtivat yksilöt eivät etsi lämpöä, vaan tasaisen viileää suojaista paikkaa, jos sa ne ovat saalistajien ulott umatt omissa. Mielestäni se oli aavistuksen pienempi kuin ne, joita olen aikaisemmin nähnyt. Se on pohjoisen ja vuoristo jen laji, joka yleensä talvehtii metsissä tai jossain kesälläkin viileässä paikassa, kuten puiden onkaloissa tai juurakoiden alla, jo pa maassa karikkeessa. Suruvaippa on karaistuneimpia päivä perhosiamme ja laji on levinnyt aina Mek sikoon saakka. Suruvaippa liikkeellä marraskuussa. Tällä yksilöllä on tainnut lento jäädä hiu kan kesken tai sitä on häiritt y sen alkupe räisessä suojapaikassa. Mökillä Hirvensalmella havaitsimme suruvaipan porraslaatoituksella. Sen siivet olivat koko ajan ylhäällä kiinni toisissaan
Tulokset lisätään tietokantaan.. Jotkut pedot kaivavat saaliistaan ulos hel posti irtoavat ruoansulatuselimistön osat ja hylkäävät ne. . Merkkejä raatelemisesta tai muita eläinten jälkiä ei näkynyt lähellä. Erikoista tässä on se, ett ä osa petoeläi mistä näytt ää suorastaan suosivan saali seläimiensä suolistoa ruokanaan. Mutaatioiden synnytt ä mät kasvien kirjavalehtiset muodot ovat usein suositt u ja koristekasveja. Jos mutaa tio vaikutt aa vain yhteen oksaan, kuten täs sä tapauksessa, se ei juurikaan haitt aa puun kasvua. . Tämä taas saatt aa johtua kasvinsyöjien paksu ja umpisuolen sisäl lön vitamiinipitoisuudesta. Lehtivihreän puutt uminen yhteytt ävil tä kasveilta on yleisesti huono jutt u, sillä il man sitä kasvi ei pysty tuott amaan kasvul leen elintärkeitä ravintoaineita. Voiko esimerkiksi kerrostalon katolla pesivän kalalokin poikasen rengastaa. He merkitsevät Rengastustoimiston myöntämän luvan perusteella niitä lintulajeja, joihin lupa oikeutt aa, myös kau pungeissa. Mistä ilmiössä on kysymys. . Kun sitä koskett i risulla, tunsi, ett ä siinä oli kalvo. Kalalokin voi ren gastaa henkilö, jolla on siihen oikeutt ava rengastuslupa. Kahden viikon kuluessa se ei ollut liuennut maahan. SEPPO VUOLANTO KU VA T AN N A TU O M IN EN , M AR JA JÄ N IS JA H AN N A JÄ RV IN EN Neulaset ilman lehtivihreää Kaupunkilintuja voi rengastaa Tähteeksi jäänyt Rengastaja tarkistaa linnun kunnon ja mitt aa sen. Rengastajat ovat Eläinmuseon vapaaeh toisia avustajia. TERHI RYTTÄRI Rengastetaanko lintuja kaupunkimaisissa paikoissa. Sisältö näytt i ulosteelta, mutt a en rikkonut kalvoa. Valkoinen väri johtuu siitä, ett ä klorofyllin eli lehtivihreän tuotanto on neulasissa häiriintynyt, ja neulasista puutt uu lehtivihreä joko ositt ain tai kokonaan. JUHA VALSTE Yhden kuusenoksan kärjessä oli valkoisia neulasia. Yksi syy saatt aa olla sappines teen inhott ava maku, toinen taas kakan pi täminen muuten vain syömäkelvott omana. suomenluonto.fi 65 K Y S Y L U O N N O S TA Löysin metsäpolulta lokakuun alkupuolella ruskean möykyn, jota arvelin jonkin eläimen ulosteeksi. Valkoiset kuusenneulaset ovat toden näköisesti syntyneet solujen jakautumisen yhteydessä tapahtuneen virheen, mutaati on, seurauksena. Mikä tämä voisi olla. Luonnostaankin lehtivihreätt ömiä, kalva koita kasveja on olemassa, esimerkkinä vaik kapa loisena elävä mäntykukka (Monotropa hypopitys), joka ott aa tarvitsemansa ravin teet isäntäkasviltaan. Kummallisen näköinen möykky on ilmei sesti jonkin pienehkön nisäkkään suolisto
K Y S Y L U O N N O S TA Mikä on tämä ainavihanta kasvi. Lisätietoa: puh. TERHI RYTTÄRI Muisto hiilikaudelta KU VA PE RT TI H AR ST EL A / VA ST AV AL O Tilaa yläpohjan kuntotarkastus veloituksetta! Tarkastuksessa saat ajantasaista tietoa talosi yläpohjan kunnosta. Lisätietoja: Risto Sulkava (ristosulkava3@gmail.com) ja Harri Hölttä (harri.holtta@sll.. Lisäeristämällä TermexSelluvillalla parannat kotisi asumisviihtyisyyttä ja säästät huomattavasti lämmityskustannuksissa. Kun talon yläpohja Ilmari Räsäsen säätiö jakaa apurahoja Ilmari Räsäsen säätiön tarkoituksena on luonnonsuojelun ja luonnon mukaisen viljelyn edistäminen ja perinnemaisemien vaaliminen. Hakuaika päättyy 31.3.2021, ja vapaamuotoiset hakemukset, joista tulee ilmetä haettavan rahoituksen käyttö tarkoitus (käyttösuunnitelma ja kustannusarvio) tulee lähettää sähköpostilla PDF-muodossa osoitteeseen ristosulkava3@gmail.com. Sen versot suikertavat sam malikossa talvellakin vihreinä. . Säätiö jakaa useampia pienehköjä apurahoja säätiön tarkoitusta edistäviin hankkeisiin. Apurahaa saaneiden tulee ilman erillistä pyyntöä raportoida apurahan käyttö ja sillä toteutetut toimet vuoden 2021 loppuun mennessä. Ehkä nämä liekokasvitkin olivat silloin nykyistä kookkaampia. ).. Liekokasvien arvellaan olevan peräisin hiilikaudelta noin 300 miljoonan vuoden takaa, jolloin maapal lolla taapersivat kaksimetriset tuhat jalkaiset ja jätt ikokoiset sammakot. Kukkapiipoilla kysyjä varmaankin tarkoitt i itiötähkiä. Pidetään kylmyys ulkona. Metsänpohjan ikivihreä kasvi on sanikkaisiin kuu luva keltalieko (Diphasiastrum complanatum), joka kasvaa koko maassa. Lähistöllä on havupuita ja muutama haapa, mustikanvarpuja ja sammalta. Vuonna 2021 jaetaan noin 10 000 € pääosin käytännön toimintaan, joka tukee luonnonsuojelua ja perinnemaisemien säilymistä. Kasvin kyntt ilämäi set itiötähkät ilmestyvät alkukesästä ja pöläytt ävät itiönsä maailmalle kesä–syyskuussa. Se kasvaa Tammelassa pohjoiseen päin, ja sen kukkapiipot ilmestyvät loppukesällä. Ajoissa saapuneet hakemukset arvioidaan säätiön hallituksessa. 0207 809 880 www.vintitkuntoon.fi Kun talon yläpohja on kunnossa, ei lämpö karkaa. Keltalieon kal taisia kasveja metsissämme ovat myös ketunlieko (Huperzia selago), katinlieko (Lycopodium clavatum), riidenlieko (Spinulum annotinum) ja tulvaran noilla viihtyvä konnanlieko (Lycopodiella inundata). Lämmitä kotiasi älä ilmastoa. Hakemuksissa tulee mainita hankkeen vastuuhenkilön yhteystiedot (osoite, puhelin, sähköposti) sekä pankkitilin numero, jonne apuraha maksetaan. Päätökset julkistetaan ja apurahan saajille ilmoitetaan viimeistään toukokuussa 2021
verkkosivuilla www.suomenluonto.. 610,KIVAKKA! niikonmatkat.. 045-1374757 Paanajärvi hurmaa! Seikkailuja... u. Lapissa on hyväkuntoisia kettuja ja niin paljon uria niiden käyttöön, että on vaikea kuvitella naalille paluuta – valitettavasti. postikortilla: Suomen Luonto / Paras jutt u, Itälahdenkatu 22 b, 00210 Helsinki. – Tinka Eurén Osallistu Paras jutt u -kisaan! Mikä on mielestäsi tämän numeron paras ju. Suurin osa lukijoista on varmasti enemmän luontouutisten kohderyhmää kuin sokeripaastoon kannustuksen tarpeessa. EDELLINEN NUMERO. ja 19.7.2021 9 pv. 690,Elokuun Viena 17.22.8. Kaikenlaista ruokavaliosisältöä ovat naistenlehdet ja muut pullollaan ja niihin törmää jatkuvasti. Kävi jopa keskellä päivää syömässä terassin penkiltä jäähtymään laitetun kaalilaatikon ja tuijotti uteliaasti ikkunasta sisään. Selvästi kesympi kuin Helsingissä tapaamamme ketut. Osallistujien kesken arvotaan Mia Takulan kirja Susien mailla (Docendo 2020). suomenluonto.fi 67 L U K I J O I LTA TO IM IT TA N U T AN N A TU O M IN EN Mitä mieltä olet lehdestä. Viime syksynä paikalle ilmestyi kettu, joka ei paljoakaan ihmisestä välittänyt, vaan kävi useasti ihmettelemässä saunasta vilvoittelevia ihmisiä. – Jani Manninen Suomen Luonto ilman sokeria, kiitos! Huomasin vuoden 2021 ensimmäistä lehteä lukiessani lyhyen tekstin sokerin terveysvaikutuksista otsikolla Sokerilla vai ilman. – Ritva Peltovuori, Jyväskylä Citykett u ja salonvetäjä Tämän sympaatt isen eläimen elonkaari hamasta menneisyy destä nykyaikaan, hämmästyt tävä sopeutuminen ihmisen rinnalla! Ja mielenkiintoisesti kirjoitett una. – Markku Ihantola Tarkennusta järvien jäätietoihin Lehdessä 9/20 jutussa Kallavesi jäätyy mainittiin, että viime talvena monet Etelä-Suomen suuret järvet jäivät suurilla selillä jopa vaille jääpeitettä. usein viimeisenä jäätyvän Tehinselän kautta. Lohjanjärvi saattoi jäädä ilman jääpeitettä. Hienot kuvat. Vienan Karjala 29.6.5.7. Olisi hienoa, jos Suomen Luonto keskittyisi luontoon ja luontoaiheisiin. Miten paljon onkaan edistytt y luonnon monimuotoisuuden suojelussa. (klikkaa lehden kansikuvaa) tai . Nyt kun on kunnon talvi, oli mielenkiintoista lukea näistä vieraista. – Ritva Jokinen, Järvenpää Jäälinnun vuosi Erikoinen ja kaunis lintu. Pitkä matka Suomen luonnonsuo jelun historiaan avasi silmät. Hiihtäessä huomaa, että ne liikkuvat laduilla ja kelkan jäljillä, joilta ne tekevät lyhyitä lenkkejä tarkistamaan myyriä. Minna Pyykön maalaus päiväkirjan Kuulin allien laulavan (Docendo 2020) voitt i ar vonnassa A. Anna palautett a: palaute@suomenluonto.fi Talviset lintuvieraat Lukijoiden mielestä paras jut tu oli Suomen talviset lintuvieraat. Roivas Tampe reelta. Laitathan mukaan perustelut! Vastaukset viimeistään 10.3.2021. Ju tussa oli tietoa tänne talvehti maan jäämisen asianhaaroista ja vaihtoehdoista, ynnä talvien lämpenemisestä linnun kannal ta. Paanajärven k-puisto 1000 km ² 14.-20.6. sekä 8.-14.9.-21 770,Solovetsk 7. Ennätysmyöhäiseksi jäiden tulo kuitenkin meni, ja ohuiksi ne jäivät. Kat saus so pisi koulujen opetukseen. Kivakkatunturi ja -koski, linnusto... Mökillä Saariselällä ketut ovat aina talvisin käyneet syömässä lintujen lintulaudalta pudottamia pähkinöitä. Päijänteen poikki Lahdesta Jyväskylään todistetusti luisteltiin karkauspäivänä mm. Ainakin Päijänteen isoimmat selät jäätyivät viime hetkillä helmikuun lopulla, Saimaan selät käsittääkseni jo aiemmin. Arvostan sen eteen ahkeroivia ihmisiä. – Kertt uli Karonen, Espoo Luonnon ääni Jutt u teki vaikutuksen. ÄÄNESTÄ . Kaikki näkemäni Lapin ketut ovat olleet hyvin hyväkuntoisia. – Anne Virman, Vantaa Ketut voivat paksusti tunturimaisemissa Kiitos hienosta kettujutusta Suomen Luonnossa 1/2021
Sitä voidaan valmistaa vastaavalla tavalla kuin paperia, jolloin se on myös kustannustehokasta.. Pakkausmuovin vähentäminen nähdäänkin keskeisenä kestävän kehityksen edistysaskeleena. Paketin kuidut ovat kokonaan puusta valmistettuja ja valmistajan mukaan peräisin kestävästi hoidetuista metsistä. Puu saa nyt yrittäjien päät pyörälle. Puusta pitkälle varteenotettava vaihtoehto, jonka käyttö voi vähentää riippuvuutta fossiilisista polttoaineista sekä muovista. Pidän kädessäni uusiutuvasta puuraaka-aineesta valmistettua postipakettia, jossa aion lähettää syntymäpäivälahjan ystävälleni. Muovipohjaisista tuotteista puupohjaisiin siirtyminen vähentää merkittävästi esimerkiksi mik romuovin määrää luonnossa. Samalla on muistettava, että puut ovat hiilinieluina juuri nyt tärkeämmässä asemassa kuin koskaan. Yli 20 organisaation yhteisö tekee puusta mitä erikoisimpia tuotteita. Esimerkiksi Fazer paketoi jo karamelleja puupohjaiseen materiaaliin, ja Stockmann on siirtynyt käyttämään pakkauksissaan ja paperikasseissaan Papticia. TEKSTI JENNA PARMALA KUVITUS MARIKA MAIJALA maan ymmärrystä siitä, mihin kaikkeen puu pystyy. Materiaali on nimeltään Paptic. Uuden ekologisemman materiaalin käyttö ei saa vaarantaa jotakin vielä tärkeämpää. Uusi puu -yhteisö kertoo pyrkivänsä avartaPuuta halutaan nyt käyttää yhä enemmän päivittäisarjen tuotteissa. Puun käytössä ratkaiseva sana onkin vastuullisuus. Vuonna 2015 perustetun start up -yrityksen kehittämän täysin kierrätettävän puumateriaalin on tarkoitus mullistaa pakkaus alan tulevaisuus ja korvata muovi sekä kartonki. Puuta halutaan nyt käyttää yhä enemmän päivittäisarjen tuotteissa. Puu on tähän VA H V EM PA A KUIN M UOVI! Paptic-materiaalissa yhdistyvät paperin uusiutuvuus ja muovin monikäyttöisyys. 68 suomenluonto.fi K O T O N A 68 suomenluonto.fi HYVIN SE KESTÄÄ. Verkkokaupan suosio on kasvanut huimasti. Puusta tehty käsienpesuallas on häkellyttävän kaunis, kun taas puukahvainen parranajohöylä ihmetyttää: sehän näyttää aivan muovilta! Puusta on valmistettu esimerkiksi kompostoituvia kahvikapseleita kuluttajille ja styroksin ja muovin korvaavia pakkausmateriaaleja verkkokauppayrittäjille
Lue lisää vinkkejä Satokausi-sovelluksesta. Digitaalisten palveluiden helppoudella on myös pimeä puolensa. Helppoa kuin heinänteko. Verkon tietoliikenne tuottaa 3–4 prosenttia maapallon hiilidioksidipäästöistä, kun lentoliikenteen luku on 2 prosenttia. Sekoita kaikki marinadin ainekset ja valuta puolet siitä lohkojen päälle. D I G I Ä H K Y VA I D I G I PA A S T O TIPATTOMAN TAMMIKUUN ja vegaanihaasteen perään olisikin siis syytä pitää digipaastoa. TO IM IT TA N U T JO H AN N A M EH TO LA KU VA T IS TO CK PH OT O Punaa kaalista Välillä tekee oikein mieli punakaalia! Tämä kiinteä ja maul taan makeahko kaalimaan väriläiskä sisältää enemmän C-vitamiinia kuin sitä kalpeampi valkokaali. Käännä kaalit ja valuta niille loput marinadista paahtamisen puolivälissä. HAKUAIKA 1.2.-31.3.2021 Hae apurahaa LUONNON monimuotoisuutta Suojellaan yhdessä www.vuokonluonnonsuojelusaatio.fi. Silloin kännykät, tabletit sekä tietokoneet ovat ainakin osan illasta jäähyllä. Samalla hiilidioksidipäästötkin vähenevät. Videoiden tuijottelun ja musiikin kuuntelun voi korvata vaikkapa lukemalla kirjaa, sitä perinteistä. Appstore ja Google Play SUUPAL A Artjärvellä valmistetut mikromuovittomat merinovillafleecetakit lämmittävät hiostamatta talven ja kevään retkillä FLEECEÄ KEVÄTHANGILLE www.ruskovilla.. JOKO TAI Punakaali liemessä 1 punakaali Marinadi: 1 rkl inkivääritahnaa 1 valkosipulinkynsi hienonnett una 2 rkl vaaleaa balsamiviinietikkaa 2 rkl oliiviöljyä 1 appelsiinin raastett u kuori ja mehu 2 tl sokeria, ripaus suolaa LEIKKAA kaali lohkoiksi ja laita pellille. Paahda lohkoja 225 asteessa 20 minuuttia. Kotimaiset kaalit ovat mitä parhainta kausiruokaa näin sydäntalvella. suomenluonto.fi 69 K O T O N A KUULOKKEET KORVILLE JA LEMPIMUSA soimaan
saakka, Kilpisenkatu 12, Jyväskylä, craftmuseum.fi. -sivustolta. VA RG H A BA H AG IR VE DE N VA RA SS A Ilmaston armoilla Helinä Rautavaaran museon näyttely Veden varassa kertoo muun muassa valokuvaaja Vargha Bahagirin kuvin ihmisten elämästä muuttuvan ilmaston keskellä esimerkiksi Indonesiassa, Malesiassa ja Filippiineillä. Kotoa Egyptin ihmeisiin Amos Rexin näyttelyyn Egyptin ihmeet ja Design-museon maaperän hyvinvointia muotoilun kautta tutkivaan näyttelyyn Soil matters voi kurkistaa nyt virtuaalisesti kotisohvalta Museot.. -sivustolta. Nyt näyttelyyn! LUONTO & TAIDE Ihan puskista Riikka Platonovan nokkostekstiilit ja Ritu Kokkolan nokkospaperiteokset avaavat tämän monipuolisen kasvin käyttöä kehruukasvina sekä paperin raaka-aineena. Katso lisää verkkovinkkejä Digimuseo.. Museot.fi/virtuaaliopastukset, Digimuseo.fi 70 suomenluonto.fi. saakka, näyttelyyn voi varata virtuaaliopastuksen, helinamuseo.fi. Nokkosen tarina Suomen käsityön museon Näytönpaikassa 7.3. K U LT T U U R I Kaakkois-Aasiassa elävä bajau-kansa asuu puupaaluille rakennetuissa taloissa. Veden varassa Helinä Rautavaaran museossa 16.5. Nokkosen tarina on esillä Suomen käsityön museon Näytönpaikassa
Ensin tarkkaillaan kevään ihmettä Tammisaaren lehdoista suurtuntureiden paljakalle, seuraavaksi annetaan vinkkejä kaupunkiluonnon tarkkailuun sekä valokuvaamiseen eri vuodenaikoina. Kirjan tuotot lahjoitetaan Luonto-Liiton ilmastotyölle. Mielenkiintoisia, vähemmän tunnettuja retkikohteita esitellään eri puolilta maata. Myös kansallispuistoretkiin olemme lapsen kanssa valmistautuneet kurkkaamalla kirjasta, mitä ”Jouni” paikasta kirjoittaa. Faktalaatikoista löytyy tietoa niin hiusjään synnystä ja ilmastonmuutoksen vaikutuksesta perhoslajistoon kuin myös neuvoja auringonlaskun valokuvaamiseen. Vuosien varrella on kirjahyllystä yllättävänkin usein osunut käteen Jouni Laaksosen mainio Lapsiperheen retkeilyopas (Karttakeskus 2014). Mikä ihana ajatus! SYKSYLLÄ ILMESTYNYT biologi, tietokirjailija Antti Kolin kirja Retkeilijän vuodenajat – Kohteet ja vinkit lähiluontoon (Karttakeskus 2020) antaa näppäriä vinkkejä luonnon tarkkailuun ympäri vuoden. Pirteästä taitosta vastaa Riikka Turkulainen. Teos ei etene suoraviivaisesti vuodenajasta toiseen. Kirjan napakat tekstit ja selkeät kartat ovat innostaneet piipahtamaan esimerkiksi Sulaojan luontopolulla Utsjoella, Bodvattnetilla Merenkurkussa sekä Ryövärinkuopalla Ruovedellä. Ahma on suurin näätäeläimemme, mutta pienin suurpetomme. Kahdeksastakymmenestä esitellystä päiväretkikohteesta on vielä monta käymättä. Tiede ja tunne Utelias mieli on Helsingin yliopiston pod cast, jossa puhutaan tieteestä tunteella. Loppuosa kirjasta on jaoteltu perhosten, kalojen, matelijoiden, nisäkkäiden ja lintujen vuodenaikojen mukaan. SATU RÄSÄNEN Luonnon ihmeet löytyvät läheltä KUUK AUDEN KIRJA POIMINTOJA LUONTOKIRJA SUOSIKKINI PODCA S T Huikeaa luontotietoa Pitkin poikin Suomea AU KE AM AN KO O N N U T JO H AN N A M EH TO LA Marjo Jääskä on vapaa kirjoittaja Helsingistä. Koli toivoo, että kirjan avulla lukijat voivat kartuttaa omia havaintojaan sekä ymmärrystään luonnosta. Spotify ja Apple Podcast suomenluonto.fi 71 suomenluonto.fi 71. Kohteet painottuvat eteläiseen Suomeen, mutta Oulussakin piipahdetaan tarkkailemassa taimenten syksyistä kutua Hupisaarten puroilla. Tämä on Kaisa Happosen ja Karri Miettisen Ilmastotekokirjan (Wsoy 2020) sanoma. Kirjan viesti on, että luonnon ihmeitä ja kiertokulkua on antoisinta seurata päivittäin omassa lähiympäristössä. T E K O J A , T E K O J A , T E KO JA ! Jokainen voi vaikuttaa. Erikoiset luonnonilmiöt, kuten jääpallomeri tai valtava ahtojäävuori, on koottu yksiin kansiin Pepe Forsbergin, Niko Napun ja Paula Forsbergin kirjassa Uskomaton luonto (Minerva 2020). RETKIVINKKEJÄ TULEE napattua milloin mistäkin: kavereilta, netistä, lehdistä ja kirjoista. K I R J AT P I T K Ä N M ATKAN KULKIJA. Raili Mikkasen lastenkirjasta Suuri ja pieni ahma (Robustos 2020) selviää muun muassa se, että ahma voi elää jopa 20-vuotiaaksi . HUIKEA LUONTO KUTSUU. Kussakin jaksossa yliopiston tutkija kertoo alansa mielenkiintoisista kysymyksistä, kuten vaikkapa ilmastonmuutoksesta. Tekijöiden retkiltä taltioituja videoita pääsee katsomaan sivuilta löytyvillä QR-koodeilla
Kuuntele ääninäytteet! Arkiston aarteita Lue kiinnostavia juttuja Suomen Luonnon vuosikymmenten varrelta. Selkärangatonta menoa Sukella hyönteisten maailmaan! Nappaa vinkit kevättalveen! KU VA T AN N A M U, JO U N I LA AK SO N EN , JU KK A RI SI KK O / H AV AI N TO KI RJ A, SU O M EN LU O N N O N AR KI ST O JA TA PI O KU JA LA Kuinka susi kesyyntyi koiraksi. 72 suomenluonto.fi V I N J E T T I L U O N T O • R E T K E I L Y • K O T O N A • Y M P Ä R I S T Ö • B L O G I T • # M U U T O S L U O N N O N Y S T Ä V Ä N Y K K Ö S S A I T T I 72 suomenluonto.fi Hiihtämään! Esittelyssä kymmenen pohjoisen hiihtokohdetta. suomenluonto.fi/kuinka-susi-kesyyntyi Luettavissa Suomen Luonnon digitilaajana. suomenluonto.fi/hiihtamaan Pöllöjen äänet Pöllöjen soidinhuhuilu on nyt vilkasta. Uusi tutkimus liittää suden kesyttämisen jääkauden olosuhteisiin, joissa ihminen ei pystynyt syömään kaikkea metsästämäänsä lihaa
Luonnon armoille. Toisaalta petojen itsensä toimintaa saatetaan pitää armottomana. Viime syksynä Etelä-Saimaa otsikoi, miten ”Metsät jäävät luonnon armoille”. Entä jos pihapiiri jäisikin luonnon haltuun, huostaan, luonnon huomaan. Ne ovat osa luonnon loputonta monimuotoisuutta, kaikkiyhteyttä, jossa moraali menettää merkityksensä. Metsät. Sillä lopulta, teoistamme riippumatta, luonto armahtaa myös meidät. Ahman ja suden kaltaiset pedot kuvataan kovapintaisiksi ja raaoiksi, eiväthän ne muutoin selviäisi pohjoisen luonnon armoilla. Ollaan suomalaisen luontosuhteen pimeässä ytimessä. Olemme luonnon armoilla, mutta emme anna armoa luonnolle, saati itsellemme. (Ei, eivät tietenkään.) Talven kylmyys ja pimeys nostattavat ajatuksia luonnon armottomuudesta. Myös Aamulehti uutisoi muutama vuosi sitten, kuinka ”maastopalon kärventämää metsää jätetään pystyyn luonnon armoille”. Metsä valtaa entisen pihapiirin, kuroo tien umpeen. Se vain on. Luonto ei ole armoton sen enempää kuin armollinenkaan. Armottomin osa luontoa on ihminen. ”Epätoivoinen hirviemo yritti viimeiseen asti suojella vasojaan varmalta kuolemalta.” Susi pyydysti hirven, pysäyttäkää painokoneet! LUONNON ARMOTTOMUUS uhkaa kaikkea elävää. K a i h o v a a r a KU VA IL KK A SA AS TA M O IN EN. Hyväksymistä, tilan antamista, sallimista. Eikö armo ole pohjimmiltaan juuri sitä. Juttu kertoi siitä, miten metsätilat jäävät hoitamatta, kun perikunta riitelee tai ei ota vastuuta metsien hoidosta. Armottomuudesta puhuminen värittää suhteemme luontoon tummaksi. Jos asuinpaikka hylätään, jää sekin luonnon armoille. Olemme unohtaneet, että armoa ei tarvitse ansaita. Itse ajattelen päinvastoin. Se tuottaa väkevää draamaa. Armo ja armottomuus vihjaavat tietoiseen toimintaan, että on joku joka armahtaa tai ei armahda, joku joka tuomitsee. Metsä tapahtuu, jos luonnolle antaa tilaa. Suomen kielestä puuttuu sana kuvaamaan luonnon välinpitämättömyyttä, sen kaikennielevää piittaamattomuutta ihmistä kohtaan. Taistelu kuvataan usein yksityiskohtaisesti: saaliin väsymys ja epätoivoiset puolustautumisyritykset, petojen sitkeys ja suoranainen julmuus. Luonto tuntuu ankaralta, suorastaan vihamieliseltä. Luonnon armoilla ”Armottomuudesta puhuminen värittää suhteemme luontoon tummaksi.” Riikka Kaihovaara on marginaaleissa vaeltava kirjailija ja dokumentaristi. SUDET TAI HIRVETKÄÄN eivät ole luonnon armoilla, luonnon mielivallan tai pahuuden uhreja. Luontodokumentit ja populaarikulttuuri vahvistavat tätä uskoa. Mediassa ilmestyy säännöllisesti juttuja, joissa ihminen on joutunut todistamaan pedon ja saaliseläimen kamppailua. suomenluonto.fi 73 O len joskus katsonut ikkunan läpi lintulaudan lintuja ja miettinyt, kaipaavatko ne sisään, valoon ja lämpimään kuin pieni tulitikkutyttö
Kuuhun niitä on jo kulkeutunut israelilaisen aluksen mukana vuonna 2019. Karhukaiset tarvitsevat ympärilleen vettä ollakseen aktiivisia. Karhukaiset näyttävät toipuvan lyhyestä lepotilasta minuuteissa, mutta vuosien lepotilasta elpymiseen voi mennä parikin viikkoa. Eläimet saattavat olla toistaiseksi elossa, sillä karhukaiset voivat vaipua epäsuotuisissa olosuhteissa erityyppisiin syviin lepotiloihin eli kryptobioosiin. Mietin asiaa ja päädyin karhukaisiin (Tardigrada). Jos muiden planeettojen asuttamisesta tulee joskus totta, mitä eläimiä ihminen ottaa mukaansa. Valokuvataiteilija Paula Humberg kertoo luontoaiheisesta työskentelystään alokuvataiteilija Paula Humberg kertoo luontoaiheisesta työskentelystään L u o n n o k s i a 74 suomenluonto.fi Heräilevä karhukainen. Anhydrobioosissa ruumiin vesipitoisuus pienenee yli 95 prosenttia, aineenvaihdunta lähes seisahtuu ja soluissa muodostuu suoja-aineita. Kuvasarjassa kuivunut otus virkoaa kostutuksen jälkeen
maaliskuuta E N S I N U M E R O S S A Digitilaus alkaen vain 2,50€/kk Tilaa nyt! Netissä luonnon uusimmat kuulumiset: www.suomenluonto.?i Digitilaus: www.suomenluonto.?i/digi. Keväinen Utö – saaristoluontoa parhaimmillaan. Väheksytyn jätöksen viestit. Mitä kakka kertoo. Me pyllistelijät – opi tuntemaan Suomen puolisukeltavat sorsat. www.facebook.com/suomenluonto @SuomenLuonto @suomenluonto KU VA EI JA KU JA N SU U Jäniksen jäljillä 3/2021 ilmestyy 25. suomenluonto.fi 75 Seurasimme metsäjäniksen elämää Lapissa
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle. Koe Suomen Luonto! Tilaa nyt: www.suomenluonto.fi SUOMEN LUONTOA JULKAISEE SUOMEN LUONNONSUOJELULIITTO Palautusviikko 2021–12 767095-2102. Tunne luontosi