Suomen Luonto 2/2022 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

M U S TA R A S TA S . Lumesta on moneksi Yksityiskohdista löytyy luonnon suuruus, ajattelee luontokuvaaja Taru Rantala. LU M IH IU TA LE E N M U O D O T. PUUTA KUIN KOSKAAN. M Ä Y R Ä M Ä E N LU O LI S S A . S A A R IS T O N K U V A A JA P E T E R S IL V E N D O IN . JÄ N N IT TÄ V Ä LU M I. Lumesta Lumesta Lumesta on moneksi on moneksi on moneksi on moneksi on moneksi on moneksi Lumesta on moneksi miten ihmeellinen ja miten ihmeellinen ja miten ihmeellinen ja luonnolle tarpeellinen aine luonnolle tarpeellinen aine luonnolle tarpeellinen aine lumi on. TA R U R A N TA L A . lumi on. lumi on. IRTONUMERO 9,70?€ 2/2022 S U O M E N LU O N T O 2 | 2 2 2 S IL A K K A LO IS K U S K IN A . lumi on. NÄIN MUSTARASTAS OPPI NÄIN MUSTARASTAS OPPI TALVEHTIMAAN JA RUNSASTUI MÄYRÄMÄEN KALLIOLUOLISSA ONKO METSISSÄMME ENEMMÄN PUUTA KUIN KOSKAAN. NÄIN MUSTARASTAS OPPI TALVEHTIMAAN JA RUNSASTUI MÄYRÄMÄEN KALLIOLUOLISSA ONKO METSISSÄMME ENEMMÄN PUUTA KUIN KOSKAAN. Talven taika. lumi on. M E T S IE N H IS T O R IA . Lumesta on moneksi Talven taika NÄIN MUSTARASTAS OPPI TALVEHTIMAAN JA RUNSASTUI MÄYRÄMÄEN KALLIOLUOLISSA ONKO METSISSÄMME ENEMMÄN PUUTA KUIN KOSKAAN. Yksityiskohdista löytyy luonnon suuruus, Yksityiskohdista löytyy luonnon suuruus, ajattelee luontokuvaaja Taru Rantala. Yksityiskohdista löytyy luonnon suuruus, ajattelee luontokuvaaja Taru Rantala. lumi on. Emme arjessa aina ajatt ele, miten ihmeellinen ja luonnolle tarpeellinen aine lumi on. Emme arjessa aina ajatt ele, miten ihmeellinen ja luonnolle tarpeellinen aine lumi on. miten ihmeellinen ja miten ihmeellinen ja miten ihmeellinen ja Emme arjessa aina ajatt ele, Emme arjessa aina ajatt ele, Emme arjessa aina ajatt ele, miten ihmeellinen ja miten ihmeellinen ja miten ihmeellinen ja on moneksi on moneksi on moneksi on moneksi on moneksi on moneksi on moneksi on moneksi on moneksi on moneksi on moneksi on moneksi on moneksi on moneksi Emme arjessa aina ajatt ele, miten ihmeellinen ja luonnolle tarpeellinen aine lumi on
2 suomenluonto.fi Kevättä kohti KUVA REIJA SATOKANGAS / VASTAVALO TEKSTI HEIKKI VASAMIES KOILLISKAIRAN TUNTUREILLA on vielä hiirenhiljaista. KE VÄ TT A LV I. Jokainen päivä on edellistä pidempi, ja se herättää tunturiluonnon vähitellen talven hiljaiselosta. Helmenharmaiden pilvien lomasta pilkottaa laskevan auringon hiipuva valo
suomenluonto.fi 3
Mustarastas oppi talvehtimaan Suomessa ja laulaa nyt kevättä runsaampana kuin koskaan, 40. 40 Mustarastas on oppinut talvehtimaan Kuluvana talvena on laskettu ennätysmäärä mustarastaita. 32 Lumen taju Lumi kantaa ja suojaa, ja tuo valoa suomalaiseen talveen. Vakiot 6 Luonnonkalenteri 8 Pääkirjoitus 9 Luonto, ympäristö ja tiede nyt 58 Homo sapiens: Jan Henriksson 60 Havaintokirja 62 Kysy luonnosta 67 Lukijoilta 68 Kotona 70 Kirjat & kulttuuri 73 Kolumni: Riikka Kaihovaara 74 Luonnoksia: Paula Humberg Suomen Luonto 2/2022 S I S Ä L LY S Mustarastas oppi talvehtimaan Suomessa ja laulaa nyt kevättä runsaampana kuin koskaan, JA RI KO ST ET 62 Kysy luonnosta: Voiko koivulla olla kilpikaarna a. 16 Tunteiden kuvittaja Taru Rantala löytää kuviensa aiheet kuljeskelemalla ja ihmettelemällä näkemäänsä rauhassa. 30 Ei kahta samanlaista Lumikiteet ovat häkellyttävän monen näköisiä. Kun 1800-luvulla kerrottiin Suomen metsien olevan vähissä, tällä tarkoitettiin lähinnä todella isoja puita. 4 suomenluonto.fi S I S Ä L LY S 14 Silakan kyydissä Väkäkärsämadolle silakka on väli-isäntä, jonka avulla se pääsee hylkeen tai merimetson huomaan. Muotoihin vaikuttavat kosteus ja lämpötila. 46 Puuta enemmän kuin koskaan. 52 Mäyrämäen uumenissa Uudenmaan ja Päijät-Hämeen rajalla on jylhä luolasto. Vapaa-aikanaan hän viihtyy merellä kameran kanssa. 26 Saaristoon sijoitettu Peter Silvendoin ajaa työkseen luotsikutteria
Vapaa-ajalla hän harrastaa lintuja ja istuskelee saariston rantakivillä. avissa osoi. i Tilaa diginä: suomenluonto. eessa sll.?i/tietosuojaseloste. y Pohjoismainen ympäristömerkki. Greenline Print -merkki kertoo painotuo. e Kar. i Halkka 050 308 2795 Art Director Marika Eerola Tai. een ID-numeron verkkosivulle: greenlineprint.com Toimituksen osoite Itälahdenkatu 22 b, 00210 Helsinki Sähköposti etunimi.sukunimi@suomenluonto.?i palaute@suomenluonto.?i Tilaajapalvelu (09) 228 08210 (ark. i/digi @SuomenLuonto www.facebook.com/suomenluonto @suomenluonto Jukka Palm, luontokuvaaja, kk toimittaja, eräopas ja arkeologi Vantaalainen Jukka on vapaa kuvaaja ja toimittaja. Hän toimittaa Herpetomania-lehteä, kantaa kortensa kekoon Luola-lehden toimituksessa ja hääräilee Suomen Punkmuseon taustajoukoissa. vuosikerta 5041 0787 Kroonpress YM PÄ R IS TÖMER KK I ID f942 337 g CO 2 Painopaikka Kroonpress, Tar. JU KK A PA LM JA JO H AN N A RA U LI O KE IJ O LU OT O EL IN A JU VA Luontokuvaaja Taru Rantala (s. oapuna Tero Jämsä Kuvankäsi. o Kroonpressille on myönne. o www.sll.?i Itälahdenkatu 22 b 00210 Helsinki Suomen luonnonsuojeluliiton tietosuojaseloste on lue. Elina Juva, myyntija markkinointivastaava Elinan työpäiviin kuuluu huolehtimista muun muassa markkinointikampanjoista, myyntikanavista ja ilmoitusmateriaaleista sekä avustajien palkkioista, lehden kilpailuista, kirjapainoyhteyksistä ja verkkosivuista. Harri Hölttä, puheenjohtaja Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtajalla on takanaan pitkä ura luonnonsuojelun parissa. ajat Riikka Kaartinen Johanna Mehtola Anna Tuominen Verkkotuo. Oli retkikohteena sitten suuri kalkkikiviluolasto maailmalla tai pienempi lohkareluola Suomessa, on luolailussa aina hieman löytöretkeilyn tuntua. – ) löytää yksityiskohdista luonnon voiman. ely A. ämällä tuo. u) ISSN 2670-0735 (verkkojulkaisu) sa. Painolla on myös ISO-14001 -ympäristöjohtamisserti?ikaa. IN H A / M U SE O VI RA ST O , H IS TO RI AN KU VA KO KO EL M A, KU ST AN N U SO SA KE YH TI Ö OT AV AN KO KO EL M A 46. suomenluonto.fi 5 T E K I J ÄT Lue luonnon uusimmat kuulumiset: suomenluonto. Aikakausmedia ry:n jäsen ISSN 0356-0678 (paine. Elina nauttii poluista metsissä tai tuntureilla juosten tai koiran kanssa vaeltaen. Oli retkikohteena sitten suuri kalkkikiviluolasto maailmalla tai pienempi lohkareluola Suomessa, on luolailussa aina hieman löytöretkeilyn tuntua. K. klo 9-15), tilaajapalvelu@sll.?i Päätoimi. ajat Laura Salonen Annakaisa Vän. i. aja Heikki Vasamies 040 632 9550 Toimituspäällikkö An. een koko elinkaaren hiilidioksidipäästöt. Sen teemojen ohella metsähistoria on lähellä Harrin sydäntä. unen ja Marika Eerola Toimi. 52 I. inen Myyntija markkinointivastaava Elina Juva 050 452 2347 Mediamyynti Saarsalo Oy, Timo Lepistö 044 534 9878 timo.lepisto@saarsalo.?i Julkaisija Suomen luonnonsuojelulii. Lisätietoa saat syö. KUVA: TARU RANTALA 81
Helinää, ritinää, kumahtelua, pauketta, murinaa ja ulvontaa – monenkirjavia ilmauksia kertyi kymmeniä. Se paljastui, kun kyselimme keväällä 2020 nettisivuillamme, mitä sanoja lukijat käyttävät jään äänistä. Joskus matalilla rannoilla vesi taas vajuu erilleen jäästä, ja aukoista jääkannen alle kulkeutuva ilma voi päästää erikoisia ääniä. Kun sulaminen pääsee toden teolla käyntiin, jää alkaa hajota. Silloin ei kannata luottaa edellispäivän muistikuviin, vaan on paikallaan tarkistaa tilanne uudelleen. Kevään korvalla jään narsketta kannattaa kuunnella tarkalla korvalla. Ei se välttämättä sitä huonommaksi tee, mutta antaa aiheen miettiä. ”Pääosa äänistä johtuu siitä, että jää joko laajenee tai supistuu lämpötilan vaihdellessa, etenkin kun vaihtelu on nopeaa. Kevyessä aallokossa puikot helisevät kuin tiu’ut.” Kuuntele jään juttelua TEKSTIT ANNA TUOMINEN KUVITUKSET JUHA ILKKA Jää elää ja ääntelee, kun lämpötila sahaa edestakaisin. VINK KI Jäihin pudotaan usein tutuissa paikoissa. 6 suomenluonto.fi L U O N N O N K A L E N T E R I 6 suomenluonto.fi JÄÄ PÄÄSTÄÄ monenlaisia ääniä. Jos tänään olet ollut jäällä ja illalla kuulet, kun se ääntelee, jotain siellä on tapahtunut”, Vainio sanoo. ”Kun railo aukeaa, se voi kuulostaa vaikka siltä, kuin joku repisi paperia. Reppu auttaa kellumaan.. Ilmatieteen laitoksen jääasiantuntija Jouni Vainio kertoo, että äänet alkavat, kun pehmoinen hanki sulaa jään päältä. Myös sulaessaan jää halkeilee.” Merenselät jäävät usein avoimiksi, jolloin tuuli puskee aaltoja merijään alle ja keinuttaa sitä kuin ravistelisi ohutta peltilevyä. Merijäässä suolataskut vaikuttavat siihen. ”Päällä oleva vesi lämpenee ja pyrkii alaspäin, jolloin syntyy puikkoja. Silloin pakkaset ja suojat pääsevät myllertämään jäässä ja äänet kuuluvatkin paremmin. Kun jää pakkasella laajenee, rannat ovat vastassa ja jään on mentävä johonkin. Pakkaa tavarasi reppuun tiiviiseen muovipussiin ja kiristä sen mahavyö. Luonnonvesissä se ei kuitenkaan käy tasaisesti niin kuin jääpalalla. Talven lopulla ääniä kannatt aa kuunnella tarkalla korvalla. Vaikka kävisit vain lyhyesti läheisellä jäällä, ota aina kaulalle naskalit
Pikaruokapaikkojen roskikset pursuilevat syötävää. 20.3.. Kaupungissakin tarkkailun pitää tapahtua häiritsemättä ja luontokappaleen ehdoilla. Hiiripöllö liikkuu paljon päiväsaikaan ja voi oleilla näkyvillä paikoilla. Kaupungissakin tarkkailun pitää tapahtua häiritsemättä ja luontokappaleen ehdoilla. Kettu on suosittu kuvauskohde, joten eettisen havainnoinnin periaatteita täytyy noudattaa tarkasti. Kaupunkiketut piilottelevat usein rakennusten alla, olivat talot käytössä tai eivät. Ruoan tarjoaminen pöllöille on hankalaa, sillä ne saalistavat elävää ravintoa. Auta pöllöä tarvittaessa Seuraa päivän pitenemistä VINK KI Pihassa nähty pöllö ei aina ole pulassa. Siksi ensimmäinen apu on soitto Korkeasaaren Villieläinsairaalan, eläinpuistojen tai lintuhoitoloiden asiantuntijoille. 3 riski, että villimmät yksilöt tulee ajaneeksi pois, joten ne ovat harkintaa ja kokemusta vaativa kohde. Jos lintu torkkuu näkyvällä paikalla, on välinpitämättömän peloton ihmisiä kohtaan tai jää majailemaan talon lähelle, se on jo pahasti nälkiintynyt. Myös turha tiedon levittäminen kavereille voi olla haitallisempaa kuin ajatteleekaan. Lumikerros on kasvanut paksuksi, ja hangen päälle muodostuva kova kuori suojaa saaliseläimiä. Pieni varpuspöllö taas saattaa poiketa jahtaamassa lintulaudan syömäreitä. Samalla pohjoisen päivä kirii etelän ohi matkalla kohti yötöntä yötä. On pöllöjen soitimen aika, mutta kaikkia ei laulata. Päivä pitenee Hangossa noin 5,5 minuuttia ja Utsjoella noin 8,5 minuuttia. suomenluonto.fi 7 1 LIIKKUMALL A HÄMÄR ÄN AI KAAN. Kevätpäivän tasauksen aikaan yö ja päivä ovat koko maassa yhtä pitkät. Ketut ovat aktiivisimmillaan aamuja iltahämärässä. Metsäketut ovat arkoja, eivätkä monet citykettujen tavat päde niihin. Myös turha tiedon levittäminen kavereille voi olla haitallisempaa kuin ajatteleekaan. Kettujen voi ajatella olevan siellä, missä on ruokaa, eli citykanipopulaatioita tai esimerkiksi ravintoloiden ruoantähteitä. Luontokuvaaja nauttii päästessään seuraamaan sivusta kettujen perhe-elämää. On tärkeää, ettei pöllöä ja sen mahdollisia saalistusyrityksiä häiritä turhaan vaikkapa jäämällä kuvaamaan lintua. On riski, että villimmät yksilöt tulee ajaneeksi pois, joten ne ovat harkintaa ja kokemusta vaativa kohde. 3 EETTISIÄ PERIAATTEITA NOUDATTAEN. En ole onnistunut muodostamaan sääntöä, että ne olisivat aina tietynlaisten rakennusten alla. Miten löytää cityketun, Emilia Milonoff . 2 RUOAN LÄHELTÄ. Joskus pöllö ilmestyy pihapiiriin jyrsijöiden perässä. Tampattu maasto ja höyhenet antavat osviittaa, että täällä asuu joku. Jos olisit kettu, mistä saisit helpoiten kiinni kanin tai rotan. Etelässä piteneminen harppoo huippuvauhdilla, pohjoisessa muutos on hidasta loppukevääseen verrattuna. Ne voi löytää yllättävistäkin paikoista. Talvi koettelee aina myös myyriä ja hiiriä, joten lopputalvesta pöllöillä voi olla vaikeuksia löytää ruokaa. Kettu on suosittu kuvauskohde, joten eettisen havainnoinnin periaatteita täytyy noudattaa tarkasti. Siihen, miten nopeasti päivä milloinkin pitenee, vaikuttaa leveyspiirin lisäksi Maan kalteva akseli sekä planeetan nopeuden muutos, kun se kiertää Aurinkoa soikealla radallaan
Hän ymmärsi, että hänen piti saada tunne-, hengellinen, fyysinen ja psyykkinen minänsä tasapainoon. On asioita jotka ovat ohikiitäviä, ja asioita jotka ovat ikiaikaisia. Kanadan Albertassa sijaitsevan heinikkoisen kukkulan huipulla on tarkasti paikoilleen asetelluista kivistä muodostuva me dicine wheel, terveyden ja tietoisuuden kehä, jonka kivisäteiden sanotaan kuvaavan kuun vaiheita ja auringon liikkeitä. Tuon ajan kirkossa syvä luontoyhteys nähtiin pakanallisena. 8 suomenluonto.fi MEDIAVIRRASSA silmiini osui koskettava BBC:n juttu mustajalkakansan vanhimpiin kuuluvasta Laura Sitting Eagle:sta. Maan korvesta tuli mielenrauhan tyyssija Päätoimi. Kun istuu metsässä suuren puun juurella ja pysähtyy kuuntelemaan, näkemään, haistamaan, tuntemaan ja kokemaan yhteyttä kanssaeliöihin, se todellakin auttaa asettamaan koronankin oikeaan mittakaavaan. Kristinuskon tullessa Pohjolaan tuhat vuotta sitten suomalaisten luontokeskeinen maailmankatsomus koettiin uhaksi, vaikka se arkisuudessaan ja vaatimattomuudessaan oli hyvin erilainen kuin suuret maailmanuskonnot. aja Heikki Vasamies | heikki.vasamies@suomenluonto.?i P ä ä k i r j o i t u s KU VA T M ER JA PA AK KA N EN JA AN N A RI IK O N EN Metsä ei uhkaa, vaan virkistää ja rauhoitt aa.. Laura oli pandemian keskellä huolissaan perheestään. Aikaperspektiiviä antaa se, että Iniskim Umaapin kivikehä on lähes 5000 vuotta vanha, yhtä vanha kuin Englannin Stonehenge ja vanhempi kuin Egyptin pyramidit. MAAILMA JA KIRKKO ovat sittemmin muuttuneet, ja moni suomalainen on palannut metsään etsimään henkisiä ja fyysisiä säikeitään ympäröivään luontoon. Meillä metsä on aina ollut paikka, jossa hiljentyä ja eheytyä, ja ylläpitää yhteyttä luontoon. Se auttaa myös pandemian keskellä. KANSANSA PERINTEIDEN mukaisesti hän päätti tehdä vaelluksen Iniskim Umaapiin. Lääkäri määritteli syyksi ahdistuksen. Koronapandemian jatkuttua jo vuoden vanhin tunsi olonsa huonoksi. Mielikuva metsästä, maan korvesta, muuttui pelottavaksi petojen temmellys kentäksi. Tuulen tuivertamalla valtavien ruohotasankojen ympäröimällä kukkulalla mietiskely auttaa kokoamaan ajatuksia ja lataamaan henkisiä ja fyysisiä voimavaroja elämässä selviytymiseen. LUONNOSTA on haettu viisautta ja mielenrauhaa myös Suomessa
Albiino yksilö olisi punasilmäinen ja höyhenpuku täysin valkoinen, koska siltä puuttuvat kaikki väripigmentit. Leukistinen yksilö puolestaan on laikukas, koska suurelta osin normaalissa höyhenpuvussa esiintyy vaihteleva määrä yksittäisiä vitivalkoisia höyheniä ja sulkia. Tilhen kuvannut Seppo Lahtinen kertoo, että poikkeuksellista linnussa on myös se, että se viihtyy yksin eikä parvessa muiden tilhien kanssa. Vaaleita lintuyksilöitä kutsutaan usein albiinoiksi tai leukistisiksi, mutta tämän yksilön kohdalla ei ole kyse noista värimuunnoksista. Näille värimuodoille ei ole vakiintunutta termiä. Nyt suomenluonto.fi 9 N Y T IT TO IM IT TA N U T R IIK K A K A A R TI N E N TEKSTI RIIKKA KAARTINEN KUVA SEPPO LAHTINEN. V I N J E T T I LUONTO, YMPÄRISTÖ & TIEDE Vaalea tilhi ihastuttaa Vaalea tilhi ihastuttaa TAMPEREEN TAKAHUHDISSA on viihtynyt tammikuussa poikkeuksellisen vaalea tilhi. Erikoinen väritys johtuu häiriöstä eumelaniinija feomelaniini -pigmenttien synnyssä ja toiminnassa. Lintu on herättänyt paljon kiinnostusta lintukuvaajien ja -harrastajien keskuudessa. Sama yksilö nähtiin marraskuussa Kankaanpäässä
Kalateistä patojen purkuun Nousu-ohjelman rahoituksella puretaan pienvoimalapatoja ja kunnostetaan jokiuomia vaelluskaloille. ”Tähtäin on voimalaitospatojen purussa. Niitä tarvitaan talouden ja taseiden pyörittämiseen sekä koko hankekokonaisuuden läpijuoksuttamiseen. Toki olisi hyvä, jos kunnat ottaisivat vetovastuun hankkeista purkuvaiheen jälkeen. Tämä ja purkuun liittyvät muut virtavesihankkeet ovat äärimmäisen tärkeitä Päijänteen taimenelle. Tavoitteen saavuttaminen tuntuu vielä kaukaiselta, mutta Nousu-hanke on hyvässä vauhdissa. Virtaankosken voimalaitos on siirtynyt Hiitolanjoen Voiman ja Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön omistukseen. L U O N T O , Y M P Ä R I S T Ö & T I E D E N Y T TEKSTIT ISMO TUORMAA KUVAT ANNA-LIISA PIRHONEN / VASTAVALO JA JANNE ARTELL / LUKE. Kuuluisin esimerkki puretusta padosta on Hiitolanjoen Kangaskoski Etelä-Karjalassa. Purettavaa riittää, sillä alle viiden megawatin vesivoimaloita on Suomessa noin 150. Virtavesija luonnonsuojelupiireissä unelmoidaankin kymmenien pienten voimalapatojen purkamisesta ja kalateiden rakentamisesta loppujen voimaloiden ohi. Seuraava iso hanke on Virtaankosken padon purku Sysmässä. Niinpä hankkeisiin on käytettävissä yhteensä 30 miljoonaa euroa, jos valtion ulkopuolinen rahoitus järjestyy. Kaikki niistä eivät toki ole padonpurkuhankkeita, vaan mukana on myös erilaisia selvityksiä ja kunnostuksia”, kertoo Nousu-ohjelman projektikoordinaattori Matti Vaittinen maaja metsätalousministeriöstä. 10 suomenluonto.fi L U O N T O , Y M P Ä R I S T Ö & T I E D E N Y T 10 suomenluonto.fi NYK YINEN HALLITUSOHJELMA tukee pienten vesivoimalapatojen purkua ja virtavesien kunnostuksia 15 miljoonalla eurolla Nousu-hankkeen puitteissa. Vaittisen mukaan kalojen kulkua ja lisääntymistä edistäviä virtavesihankkeita voidaan tukea enintään 50 prosentilla kunkin projektin kokonaiskuluista. Suurin osa tämän hallituskauden Nousu-rahoista on jo korvamerkitty, mutta uusiakin hankkeita ehtii vielä mukaan. Saman joen Ritakosken ja Lahnasen voimalat puretaan ja uomat kunnostetaan viimeistään 2023. ”Meillä on 40 kohdetta eri puolilla maata. Kalateissä luonnonmukaiset ratkaisut ovat etusijalla, elleivät ne ole mahdottomia toteuttaa”, Vaittinen sanoo
Tämä palautt aa kosken kutualueet ja vaellusyhteyden. Luvallisille pienvesivoimaloille kannatt aa tarjota mahdollisuus tuotannosta luopumiseen. ”Sähköntuotanto pitää saada lupien mukaiseksi.” Tutkimus apuna kiljuhanhen suojelussa Helsinkiin harhautunut metsäpeura toipumassa Erikoistutkija Antti Iho, Luonnonvarakeskus Helsingin siilit ovat virolaista alkuperää Helsingin ja virolaisten siilien yhtäläisyys varmistui 106 Korkeasaaren villieläinsairaalassa vuosina 2017–2019 kuolleen siilin DNA-analyyseissä. Helsingissä elävien siilien esi-isät ovat kotoisin Virosta, mistä ihmiset siirsivät eläimiä eteläisimpään Suomeen 1800-luvun loppupuolelta alkaen pikkujyrsijöiden ja muiden vahinkoeläinten vähentämiseksi. Kiljuhanhen elinympäristöt tulisi huomioida esimerkiksi tuulivoimahankkeissa. Varkauden Ämmäkoskeen ohjautuu jatkossa kymmenen prosentt ia virtaamasta. Markkola alkoi kerätä aineistoa väitöskirjaansa suojelutyön ohessa jo 1980-luvulla. Jott a myös pohjoisen suuriin jokiin saadaan kalatiet, pitää säätövoimasta tehdä riippumaton selvitys. Yksilöiden välillä on niukasti eroja, mikä viittaa siihen, että nykyinen siilikanta on peräisin pienestä yksilöjoukosta. Metsäpeuroja on viime vuosina istutettu Seitsemisen ja Lauhanvuoren kansallispuistoihin, joissa on vapautusta varten totutustarhat. Oulun yliopistossa tammikuussa tarkastetussa väitöskirjatutkimuksessa selvitettiin kiljuhanhen ekologiaa ja suojelubiologiaa. . Jos vasa saadaan toipumaan, sen tie vapauteen voisi onnistua totutustarhan kautta. . Kiljuhanhi pesi Suomessa viimeksi 1995. Hiitolanjoen avaaminen maksaa kunnostuksineen ja lunastuksineen noin neljä miljoonaa euroa ja Kuusinkijoen padon purku 5,5 miljoonaa euroa. PERTTI KOSKIMIES Poliisi pyydysti laumastaan harhautuneen peuran tammikuussa Helsingissä. Hiljattain julkaistut geneettiset analyysit osoittavat, että Helsingin siilikannan perimä on samankaltainen kuin virolaisilla siileillä. Lajin suojelun kannalta olennaista on muun muassa sopivien talvehtimisalueiden turvaaminen ja laajentaminen. Sittemmin siilejä on saattanut siirtyä maahamme ominkin jaloin tai laivojen salamatkustajina. RK Pohjois-Norjassa pesivä äärimmäisen uhanalainen kiljuhanhi voisi runsastua, jos populaation kasvu pystytään turvaamaan. Lajin paluu pesimälajistoomme on mahdollista, sillä hanhien määrä on lisääntynyt 2010-luvulla. Stora Enso on ollut hankkeessa aloitt eellinen ja valmis luopumaan tästä vesimäärästä. suomenluonto.fi 11 L U O N T O , Y M P Ä R I S T Ö & T I E D E N Y T . ”Lisäksi satelliittiseurantoja tulisi jatkaa, sillä ne paljastavat jatkuvasti uutta kiljuhanhien käyttämistä alueista ja muuttoreiteistä”, juuri väitellyt tutkija Juha Markkola sanoo. Suuriakaan voimaloita ei tarvitse jätt ää rauhaan. Korkeasaaren Villieläinsairaalassa toipuva metsäpeuranvasa vapautetaan takaisin luontoon, mikäli se voimistuu seuraavien viikkojen tai kuukausien aikana. Nyt linnut talvehtivat pääosin vain kahdella alueella Kreikassa. Dna-tutkimuksissa selvisi, että kyseessä oli uhanalainen metsäpeura, ei poro. Pienten myllypatojen avaaminen voi maksaa kymmeniä tuhansia euroja. Paras hetki tähän on juuri ennen isoa investointia. RK AN N IK A SO RJ O N EN / KO RK EA SA AR EN EL ÄI N TA RH A. Jos laillinen voimala ostetaan, purkuja kunnostuskustannuksista vastaa ostaja. Lain edellytt ämien toimien kustannuksista vastaa vesivoimayhtiö
Paltamon Kivesvaara sai laajan suojelualueen, mutta muualla kamppailut metsien puolesta jatkuvat. 12 suomenluonto.fi L U O N T O , Y M P Ä R I S T Ö & T I E D E N Y T TEKSTI RIIKKA KAARTINEN KUVA ASLAK ERONEN L U O N T O , Y M P Ä R I S T Ö & T I E D E N Y T Kivesvaara suojeltiin Ympäristöministeriö tiedotti helmikuun alussa Paltamon Kivesvaaraan perustettavasta laajasta 225 hehtaarin suojelualueesta. Kummallakin hakkuukohteella oli huomattavia luontoarvoja. SUOJELUALUEE T ME TSÄHAKKUUT LUONTOK ATO 12 suomenluonto.fi Yli-Vuokin virkistysmetsän vierustan avohakkuu. Uskotko luontokatoon. Yhtä suuri joukko oli valmis säästämään uhanalaisten lajien esiintymät, kunhan niitä ei esiinny liikaa. Yli-Vuokin ja Mörkölän hakkuut seis Metsähallitus joutui keskeyttämään hakkuut Suomussalmella Yli-Vuokin virkistysmetsässä ja Hyrynsalmen Mörkölässä julkisen painostuksen tuloksena. Itä-Suomen ja Helsingin yliopistojen tekemän tutkimuksen mukaan iso osa metsänomistajista ei tunnista luontokadon olemassaoloa. Vielä vuosille 2019–2021 UPM kaavaili alueelle metsähakkuita. Pinossa oli jopa 200-vuotiaita mäntyjä.. Mörkölän hakkuista Metsähallitus oli luvannut neuvotella suojelujärjestöjen kanssa ennen hakkuita, mutta lupaus ei pitänyt. Alue saatiin ostettua suojeluun ympäristöministeriön lisämäärärahan avulla, mutta vapaaehtoisilla oli merkittävä panos alueen luontoarvojen kartoittamisessa. Lähes 40 prosenttia yksityisistä metsänomistajista on valmis suojelemaan metsiensä monimuotoisuutta vain lain pakottamana
Riski haittavaikutuksista on ylipäänsä suurin harvalukuisilla ja uhanalaisilla lajeilla, jotka ovat pitkäikäisiä, lisääntyvät hitaasti ja elävät lähellä voimaloita harvinaisissa elinympäristöissä. Teollinen munien ja lihantuotanto keksittiin vasta myöhemmin. Filoso i Elisa Aaltola kommentoi Twi erissä 24.1.2022 mainosta BMWautosta, jonka sisäverhoilussa on käyte y meren muoviroskaa. PERTTI KOSKIMIES Tuulivoimalat haittaavat pesiviä lintuja vaihtelevasti Malliesimerkki viherpesusta. Tahitilla vallitsee erinomainen vedenalainen näkyvyys johtuen vähäisestä valumasta maalta mereen. JESSICA HAAPKYLÄ Albatrossit eroavat Eteläisten valtamerten mustakulma– albatrossiparit pesivät yleensä yhdessä vuodesta toiseen. Lintuja törmää pyöriviin lapoihin, ja voimalat pirstovat elinympäristöjä ja karkottavat arkoja lajeja. Vähiten voimalat haittaavat esimerkiksi tikkoja ja monia varpuslintuja. suomenluonto.fi 13 L U O N T O , Y M P Ä R I S T Ö & T I E D E N Y T SUOMEN TUULIVOIMALAT uhkaavat pesimäaikaisen riskiarvioinnin mukaan vakavimmin joitakin tiiroja, suuria petolintuja, lokkeja sekä eräitä sorsia ja metsien varpuslintuja, kertoo Ornis Fennicatiedelehdessä julkaistu tutkimus. Miksi ihmiset mainostavat asioita, jotka vain lisäävät ilmastokriisiä. Riutt a sijaitsee 30-70 metrin syvyydessä, noin kaksi kilometriä rannikolta. Lämpimässä vedessä kalat hakeutuvat syvempiin ja viileämpiin vesiin, mikä heikentää lintujen ruoansaantia ja pesimämenestystä. Kun ympäristönsuojelijat kampanjoivat lihankulutuksen vähentämiseksi, Suomi aloittaa siipikarjan lihan viennin Etelä-Koreaan. Poikkeuksellinen koralliriutt a Tahitilla UNESCO:n johtama tutkimusryhmä, joka on osa maailman merenpohjia kartoitt avaa Seabed 2030-projektia, on löytänyt Tahitilla yli kolme kilometriä pitkän ja noin sata metriä leveän koralliriutan. Yleensä yhteytt ävät korallit eivät elä 25 metriä syvemmällä, sillä niiden sisällä elävät levät tarvitsevat valoa. Tuulivoimaloista koituva riski on hyvin korkea esimerkiksi pikkutiiralla, maaja merikotkalla, selkälokilla, hömötiaisella ja punasotkalla. BI O DI VE RS IT Y H ER IT AG E LI BR AR Y. uulivoimaloista koituva riski on hyvin korkea esimerkiksi pikkutiiralla, maaja merikotkalla, selkälokilla, hömötiaisella ja punasotkalla. RK POLIIT TINEN ELIÖ BI O DI VE RS IT Y H ER IT AG E LI BR AR Y H AR RI IH AM ÄK I / VA ST AV AL O Tuulivoimalat haittaavat pesiviä Twi erissä 24.1.2022 mainosta BMWautosta, jonka sisäverhoilussa on käyte y meren muoviroskaa. Lajikohtainen riski vaihtelee suuresti lajista toiseen, mutta huomattavin se on 16 lajilla, eli seitsemällä prosentilla arvioiduista lajeista. Eläminen syvällä, viileässä vedessä voi olla korallien selviytymiskeino tulevaisuuden lämpenevissä merissä. Proceedings of the Royal Society B -tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan merten lämpeneminen saa albatrossit eroamaan entistä useammin. Huolestutt ava ilmiö ei ole toistaiseksi vähentänyt albatrossien määrää. ähiten voimalat haittaavat esimerkiksi tikkoja ja monia varpuslintuja. Ympäristöhaitat jäävät kuitenkin kotimaahan. Terveet, satoja vuosia vanhat korallit peitt ävät riutan kokonaan. RK KANA Gallus gallus Kanan kantamuoto punaviidakkokana elää Kaakkois-Aasian trooppisissa metsissä, ja se kesytettiin aluksi ilmeisesti koristeellisen ulkonäkönsä ja kukkotappelujen vuoksi
Mitä nämä vanhan vappuilmapallon näköiset tötteröpäät olivat ja mistä ne olivat tulleet Dna-tutkimusten myötä selvisi, että silakoissa oli kahden eri Corynosoma-lajin toukkia. Kuvassa tutkimusta varten esiin otett uja matoja.. Tutkijoiden mukaan väkäkärsämadon väli-isännyys ei vaikuta merkittä västi silakkakantaan. Silakka syö kesäajan planktonia. Silakan suolistossa madot odott avat sitä, ett ä pääisäntä eli hylje tai merimetso syö kalan. Tutkijoiden mukaan väkäkärsämadon väli-isännyys ei vaikuta merkittä västi silakkakantaan. Mutta minkälaisen portin kautta väkäkärsämato päätyy lämminverisestä kalaan. Ne taitavat olla vanhojen vaiva, sillä eniten suolistoloisia löytyy suurikokoisista yksilöistä. Nämä ovat väkäkärsämatojen väli-isäntiä: sentin pituinen äyriäinen nielee madon munia, joista sen elimistössä kehittyy toukkia silakan kuljetettavaksi Mutta mitä loistaakka merkitsee silakalle itselleen. Väkäkärsämadot pariutuvat harmaahylkeen suolistossa. Ne taitavat olla vanhojen vaiva, sillä eniten suolistoloisia löytyy suurikokoisista yksilöistä. TEKSTI RIITTA VAURAS KUVAT PEKKA TUURI, ANTTI HALKKA JA JOHANNES SAHLSTEN silakan kuljetettavaksi Mutta mitä loistaakka merkitsee silakalle itselleen. Vuonna 2014 silakkatutkijoiden pöydällä oli yllätys: joidenkin silakoiden suolistosta löytyi pikkuruisia toukkia. Ne ovat loisten pääisäntiä. 14 suomenluonto.fi V I N J E T T I Sarjassa nostetaan esiin lajien välisiä elintärkeitä, monimuotoisia ja yllä äviäkin suhteita. Silakat ovat toukille kelpo kuljetusapu, sillä silakka on hylkeiden pääravintoa. Munat päätyvät ulosteiden mukana valkokatkan ruuaksi. Ihmisen ruokana silakan arvo ei heikkene, vaikka sen suolistossa olisikin muun lajin nuoruusmuotoja. Muina vuodenaikoina sen ravinnosta pääosa on pohjan tuntumassa eläviä pikku äyriäisiä, kuten valkokatkoja. Nämä väkäkärsämadot olivat tulleet Saaristomerelle paluumuuttajien mukana: hyville kala-apajille oli 2000-luvulla asettunut runsaasti harmaahylkeitä ja merimetsoja. S u h t e e l l i s t a 14 suomenluonto.fi Silakan kyydissä 14 suomenluonto.fi Silakan kyydissä S ilakan ekologiaa on tutkittu Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksessa 1980-luvun alusta alkaen
suomenluonto.fi 15 V I N J E T T I suomenluonto.fi 15 Silakka ja sitä ennen äyriäinen ovat väkäkärsämadolle kuljetusvälineitä hylkeen tai linnun suolistoon.
16 suomenluonto.fi 16 suomenluonto.fi kuvittaja kuvittaja Tunteiden
suomenluonto.fi 17 TEKSTI ANNA TUOMINEN KUVAT TARU RANTALA Palkittu luontokuvaaja Taru Rantala tallentaa kuviinsa sen, mitä ei voi nähdä. suomenluonto.fi 17 Pisarakääty, 2017. Syksyn kasteinen seitt i on korujen aatelia.
Kurkistus etsimeen, tarkennus, rä ps. Syntyy kuva, jonka tyylistä voi tunnistaa sen ottajan. 18 suomenluonto.fi N orkot vartovat kevättä paksuun kuuraan kääriytyneinä Taru Rantalan pihakoivussa. ”Se on hirveän viehättävää. ”Se oli semmoinen puolivahinko. Rantala kiertää koivua verkkaisesti ja tähyilee yläviistoon. Tällä mennään.” Rantala kertoo pitävänsä kuvien kerroksellisuudesta. Kuuran kiteet ovat haarautuneet uudelleen ja uudelleen kuin saniaisen lehdet. ”Käytin aluksi jalustaa, mutta halusin, ettei minun tarvitsisi. 2022. Koivun kuuraisista norkoista ja taustalla riippuvista oksista syntyi rauhallinen kuva. Sen yritän tallentaa kuvaan.” Yhä enemmän Rantalaa kiinnostaa itse kohteen lisäksi se, mitä epäterävä alue pitää sisällään. ”Jätän mielelläni nämä etummaiset epäteräviksi ja otankin yhden tuolta keskemmältä. Niistä näkee, mistä suunnasta pakkanen on yöllä tullut ja mihin jatkanut. Hän saattaa piilottaa osan kuvaamastaan kohteesta vaikkapa etualan lehvien taakse luodakseen kuvaan syvyyttä. Myös nuo takana jäävät epäteräviksi.” Räps. Se sellainen näkymätön, jonka vain tuntee. ”Sitä haluaa tietää, mitä siellä takana on. Se on Rantalan tavaramerkki. Ne osoittavat vanhan navetan tietämille. Hän kertoo, että oma tyyli alkoi hahmottua käytännön kautta, kun hän vasta harjoitteli kuvaamista makro-objektiivilla. Luontokuvaaja astelee hangessa pitkävartisissa mustissa nahkasaappaissa. Luonnon salaperäisyys on se tunnelma, jota yritän kaivaa esiin. Etsin taustasta ja etualasAN N A TU O M IN EN Taru Rantala tallentaa kuviinsa lähiluontonsa yksityiskohtia.. Jotta sain tarpeeksi valoa kuvaan, minun täytyi käyttää isoa aukkoa.” Samalla Rantala huomasi, miten paljon aukon suurentaminen vaikuttaa syväterävyyteen. Ai, tämä näyttääkin kivalta. Askelet humahtavat pehmoiseen puuterilumeen niin että saappaanvarren jokainen sentti tulee tarpeeseen. Tarkennus, räps. Talvipäivä on kuin postikortista. Hän etsii mieleistään näkymää siroina roikkuvien oksien joukosta. Se ruokkii mielikuvitusta
Se on Rantalan tavaramerkki. Tykkään siitä, miten eri tavoin näiden oksien kanssa voi leikkiä.” Riippakoivun oksat valuvat kuohkeana huntuna alas silmien tasalle. ta muotoja ja muita kohteita ja kokeilen, miten ne muuttuvat sumeammiksi. Sommittelen. Suuri puu on saanut kurottaa rau. suomenluonto.fi 19 Syntyy kuva, jonka tyylistä voi tunnistaa sen ottajan
Tammikuun metsä, 2014. Pientareella, 2019. Luonnon sekamelskasta voi kameralla löytää ja rajata kauniisti sommitellun näkymän.. Yksi ensimmäisiä otoksia vintage-linsseillä sekä abstraktiutt a, josta Rantala kuvakerronnassa pitää
On hyvä hetki lopettaa, sillä Rantalan puoliso Anssi on keittänyt täyden pannun kahvia. Kun sade lakkaa ja aurinko kurkistaa pilvien lomasta, on lähdettävä. Nykyään Rantaloiden nautakarja asustaa uudessa keltaisessa navetassa toisella puolella pihaa, ja vanhasta on tullut pääskyjen kesäasumus. Harvoin tarvitsee lähteä pihapiiriä kauemmas. Toistaiseksi en ole vielä saanut niitä liikkumaan, vaikka pyydän, että voisitko vähän ojentaa tuota lehteä tuonnepäin!” Muuta salailtavaa Rantalan kuvissa ei ole. Rantala tarpoo ohi kasvihuoneen, jonka lasit ovat kuuran koukeroiden peitossa. Lähiympäristöstä löytyy vaikka mitä. Tarkennus, räps. Eron kyllä huomaa.” Rantala on innostunut vanhoista objektiiveista ja kerännyt niitä jo pitkään. Perhe lähellä Pakkanen löytää tiensä sisään rukkasiin ja sormia alkaa nipistellä. Kuva on otett u kaukaa läpi kasteisten oksien, joista valopallot syntyvät.. Sädekimppuja ei synny, vaan lopputulos on pastellisävyinen ja pehmeä. Tietokoneen ääressä Rantala viettää niin vähän aikaa kuin mahdollista. Kimmellystä voi lisätä myös vettä sumuttamalla, mutta siihen hän ei mielellään turvaudu. Pienen kohteen äärellä voi vierähtää parikin tuntia. Temppu on siinä, että taikuutta ei tarvita – se on luonnossa jo olemassa. ”Puhun kuvatessani, puhun kohteilleni ja kehun niitä. Pääskynpoikaset täplittävät puuta levätessään ensimmäisten lentoharjoitustensa lomassa. Objektiiveja ja loittorenkaita yhdistelemällä valon tuikkeeseen saa uudenlaisia efektejä. Rantala kumartuu kyykkyyn, nousee taas, ottaa askelen taaksepäin ja kyykistyy uudelleen. Kuvaaja nauttii täydellisestä rauhasta ja pitää mieluiten osan kuvausmetodeistaankin yksityisinä. Silloin hän vaihtaa suuntaa. Toisinaan hän saattaa istuskella pitkiä aikoja paikallaan katselemassa ympärilleen. Joka kevät vieraat toivotetaan tervetulleeksi. ”Tämä on ympäri vuoden ihana puu”, Rantala kehuu. ”Vanhoilla laitumilla on mielenkiintoinen kasvisto, Vanha pihakoivu, 2018. Tai ehkä ennemmin löytämistä”, hän sanoo. Kun valo elää ja sitä kokeilee tallentaa eri suunnista useamman erilaisen objektiivin läpi, kohteesta saa irti monta erilaista kuvaa. Otoksissa aurinko heijastuu jäästä, heinänkorsista, vesipisaroista tai vaikkapa hämähäkin seiteistä. Joka kuvaan valopalloja ei kuitenkaan tarvita. ”Toivottavasti kukaan ei kovin usein näe”, hän nauraa. ”Ensin haluan tyhjätä pääni ihan kaikesta. Niitäkin on kuvattu. ”Kun kohteet ovat pieniä, täytyy pitää silmät auki ja lähteä sillä mielellä, ettei välttämättä etsi mitään tiettyä”, hän sanoo. Hän kertoo puhuvansa mielellään siitä, miten kuvansa ottaa. suomenluonto.fi 21 hassa joka suuntaan vuosikymmenten ajan. ”Tämä on etsimistä. Kuvauspaikalta kuistille ei ole sataakaan metriä. Kuvan pehmeämmissä osissa säteet kasvavat kauniiksi valopalloiksi. Hänen luotto-objektiivissaan on kiinteä polttoväli, mikä tarkoittaa, että zoomaus on tehtävä jalan. Pakkaspäivän aurinko on jo ennättänyt puiden taa, ja sen valo harhailee koivun luo kylmyyden nostattaman jääkiteisen udun halki. ”Ensimmäiset räpsyt ovat vähän sellaista harjoittelua, mutta ne paranevat koko ajan.” Rantalan tyyli ei sovi hätähousuille. Samalla aurinko jatkaa kulkuaan ja poimii tuon tuostakin esiin uuden yksityiskohdan, jota ei välttämättä aiemmin ollut huomannutkaan. Luonnossa kuvatessa pyrin siihen ihanaan ja rauhalliseen tunteeseen, ja se yleensä tapahtuu.” Rantalan kuvausretki sisältää tavallisesti paljon kuljeskelua, rauhassa ihmettelyä. Polkupyörällä kuvausretket yltävät kilometrin–parin säteelle. Se seisoo itsekseen keskellä aukeaa hakaa, jossa lypsykarja ennen jaloitteli ja laidunsi. Kun kuviin tavoittelee näkymätöntä, pitää antaa aikaa elämykselle. Hakaa kiertävä puinen aita on kestänyt monet pakkaset. ”Sumutinpullo ei ole sama asia kuin oikeat pisarat. Taikuri paljastaa temppunsa Taru Rantalan tyyli tunnetaan lyhyen syväterävyyden ohella kimmeltävästä valosta. Erilaisilla linsseillä ja loittorenkailla kuvaaja saa näkyviin toivomansa vaikutelmat, eikä kaksoisvaloituksia tai kuvankäsittelyä juuri tarvita. Rantalan koti on harvaan asutulla alueella, mutta silti vastaan saattaa tulla lenkkeilijöitä tai metsästäjiä
Työ kotona päästi Rantalan säntäämään metsään, kun herkullinen valo sitä vaati. Rantala puistelee lumet vaatteistaan ja avaa punaisen tuvan ulko-oven. Rantalat perustivat perheen nuorina, ja pitkään pesue ja lypsytila pitivät kuvaajan kiireisenä. Rantala kertoo, ettei mieti kuvatessaan näyttelyitä tai kilpailuja tai suunnittele otoksiaan sisustukseen tai Instagramiin. Aina löytyy uutta ja jännittävää. Hän kertoo olevansa musiikin suhteen kaikkiruokainen, mutta yleensä kuvaushetkellä päässä soi jotain, jossa on hyvä rytmi. Ammattimaisuudesta huolimatta hän kuvaa omaksi ilokseen. ”Siihen asti se oli ollut vähän rennompaa. ”En kulje suruissani tai kuvaa heitä kaivaten. 22 suomenluonto.fi ja tuomet ja saniaiset kasvavat. Vilskettä riittää. Omassakin tyylissä Iltakello, 2017. Tilaa aiemmin pitäneet Rantalan appivanhemmat sekä nuorin poika asuvat pihapiirissä, ja muutkin lapset perheineen poikkeavat usein kylään. Ja sitten on oma piha. Vuonna 2018 hän nappasi ensimmäisenä naisena Vuoden luontokuva -palkinnon kuvallaan Ilta kello. Haaveet alkoivat muuttua todeksi, mutta kuvaamisen lisäksi se tarkoitti valtavaa määrää luettuja ja lähetettyjä sähköposteja, sopimista ja järjestelyä. Kuvat kuitenkin kasvattivat suosiotaan ja niistä tuli toinen ammatti tilanpidon rinnalle. Ensi kertaa Rantala pohti, odotetaanko häneltä kuvaajana jotain. Tuonne rämeikköpaikalle menen, koska siellä on oma rauha, kihokkeja ja muita suokasveja”, Rantala osoittelee eri suuntiin. ”Etenkin aluksi se oli valtavan innostavaa, ja toki on vieläkin. Voiton jälkeen meni hetki jäsennellä, ettei minun tarvitse yrittää mitään tämän jälkeenkään, voin jatkaa samalla tyylillä”, hän pohtii. Luontokuvaaja ammentaa inspiraatiota monenlaisesta taiteesta. Ilon tunne väistämättä tulee luonnossa, mutta siihen voi sekoittua kaikkia tällaisiakin välillä.” Menestyksen maku Yläkerran avotakassa palaa pieni tuli, ja liekit loimottavat lämpimästi. Tulee kauhea kiire päästä kokeilemaan, mitä voisi saada aikaan. Kun liikun tuolla yksistäni, jotenkin tulee sellainen olo, kuin vähän kaipaisi jotain. Lähellä kasvaa kuusimetsää, mäntymetsää, koivuja ja lehtomaista sekametsää. Joskus mielessä pyörii runo. Käpytikka kävi pitkään hakkaamassa käpynsä samassa puussa, mutta kun iso oksa katkesi myrskyssä, se joutui vaihtamaan puuta. Pian ne jo jatkavat matkaa. Ne pudottavat oksilta lunta poukkoillessaan sinne tänne. Tilhet helisevät pihapihlajassa, vaikka marjat on jo syöty. Silti itse kuvaaminen pysyi samana. Hänen tyylinsä ja työnsä luontokuvaajana on saanut tunnustusta. ”Olen tämmöinen haaveilija. Toimivia rytmejä hän etsii myös kuviinsa sommitellessaan sumeita muotoja harkituiksi kokonaisuuksiksi. Voitto oli unelmien täyttymys, mutta sen jälkeen kuvaajan oli asemoitava itsensä uudelleen suhteessa yleisöönsä. Tuolloinkin kamera oli mukana menossa, mutta sille tallentui hetkiä perhe-elämästä. Hän on muusikko, ja kansanmusiikkiyhtye on vienyt myös Taru Rantalan mukanaan. Yhteen aikaan makuuhuoneen ikkunan alta kuului toistuvasti rapinaa, joka paljastui hiirten sijaan seinän rakosessa yöpyvän sinitiaisen mekastukseksi. Sellainen haikeus.” Tunteessa on mukana muisto omista vanhemmista. Kun lapset kasvoivat, hänellä alkoi olla aikaa samoilla itsekseen. Rakkaus musiikkiin näkyy hänen kuvissaankin. Seinäjoen jokivarsikin on, mutta siellä tulee kuvattua harvemmin. Rantalat seuraavat mielellään pihalintujen puuhia, ja kertomuksia on paljon. Netin ja somen kautta hän seuraa mielenkiinnolla, mitä luontokuvauksen saralla tapahtuu, muttei ota siitä paineita. Siihen on koko sydämestään paneutunut, mennyt sitä kohti, mikä tuntuu ihanalta ja hyvältä.” Kahvi höyryää mukissa. Rantala istahtaa sohvalle ja nostaa viltin jalkojensa päälle. Pihassa on nähty myös suden jäljet. Seuraavana vuonna hän kuvasi vähemmän. Heidän kanssaan kuvaaja ei ole päässyt jakamaan unelmiensa toteutumista. Anssi Rantala on leiponut joulutorttuja ja kattanut pöytään ruisleipää särpimineen. Rantala kertoo, että paikat ovat pieniä, mutta monipuolisia. Sitten ovat kaikki nämä tien pientareet. Kuvassa Rantala onnistui siinä, mitä oli aiempina vuosina samalla paikalla yrittänyt.
Timoteit aamussa, 2011. Kasteinen seitt i kimaltaa kultaisessa valossa.. Aamuniityllä Rantala sai valopalloihin häivähdyksiä, joista innostui. Jo varhain Rantala halusi tuoda valopallojen sommitt elun osaksi kuvan tarinaa. suomenluonto.fi 23 Valopalloputous, 2011. Hämähäkinseitt i, 2019
Rantalat kertovat, miten he vaihtoivat hiljattain turvekattilansa maalämpöön. Rantala löysi kamerallaan makromaailman, jonka pienet kohteet saavat kuvassa uuden merkityksen. ”Ennen voittoa en ollut ajatellut kuvaamista, että mitä se on. Haastatteluissa olen sitten joutunut miettimään asioita todella paljon, se on ollut hauska koulu siinä mukana.” Pilvellä on hopeareunus Rantalan koti on ollut tällä samalla tilalla jo kolme vuosikymmentä. ”Ei sen metsäaukonkaan tarvitse olla iso, niin siinä menee paljon kaikkea mukana.” Kuvaaja pohtii, miten vaikea lähiluonnon muutoksille on mahtaa mitään. Puoliso soitti palokunnan paikalle, ja myöhemmin Rantala löysi tuhkan keskeltä vääntyneeseen asentoon korventuneen linnun jäänteet. Hämähäkinseitt i, 2015. Hän on nähnyt, miten seutu on muuttunut. Olin vain kuvannut. Ei kuvissani ole koskaan vihaa.” Tulevia näyttelyitä: 21.3.–9.4.2022 Jyväskylän kirjasto 5/2022 Runokulman Galleria, Uusikaupunki 6/2022 Liminganlahden luontokeskus Rujo railo maisemassa voi olla pullollaan kauniita yksityiskohtia. Niitä tunteita Rantala ei tallenna. ”Kuvaan sen, miten toivon näkeväni luonnon linssin läpi. ”Olen päättänyt, etten voi jäädä sitä tähän itkemään.” ”Olen itkenyt monta kertaa”, hän lisää. Kuvaaja rakastaa heiniä ja horsmia, ja ne valloittavat hakkuuaukot nopeasti. Jääkuusimetsä, 2011. Kuvissa helmeilevät silti sadepisarat ja kaste, eivät kyyneleet. ”Parin viime vuoden aikana on tuntunut, että paljon ihania paikkoja on mennyt nurin. Isommassa mittakaavassa hän kuitenkin uskoo joukkovoimaan ja siihen, että omilla teoilla on väliä. Syksyinen seitt i tarjoaa upean näkymän väreillessään viistossa valossa.. ”Olen koittanut ajatella, että sieltäpä kasvaa uutta, niin kuin tietenkin tekeekin”, Rantala sanoo. 24 suomenluonto.fi riittää hiottavaa, ja kuvaajan itselleen asettama rima hilautuu ylöspäin. Hätkähdyttävä näky oli kuin vertauskuva sille, miten ahtaalla luonto on. Se on isompi voima.” Seinäjoella luonto ei ole kuitenkaan saanut pärjätä itsekseen. Rantaloiden tilan tuntumassakin on rytissyt. Metsää on kaadettu ja jotain ehkä rakennettu niihin paikkoihin, joissa olen ennen kuljeskellut.” Rantala osoittaa tien suuntaan ja kertoo paikasta, jossa ennen kasvoi varttunutta metsää tien molemmin puolin. Sitten toinen puoli kaadettiin. Istutettujen puiden kasvu on jo lähtenyt hyvin käyntiin, mutta ohi ajaessa toinen puoli muistuttaa, miltä nuori istutusmetsä voisi näyttää, jos se olisi saanut olla rauhassa. Lähiympäristön pieniä helmiä hän on tallentanut melkein puolet tuosta ajasta. Rujo railo maisemassa saattaa olla pullollaan kauniita yksityiskohtia, kun vain valitsee nähdä myös ne. Tiedän, että se pärjää ilman minua ja meitä. Läheisellä suolla turvetta nostettiin yötä myöten, ja kolina kantautui tupaan asti. Se kannusti vaihtamaan, vaikka ennen pitkää suo oli nostettu tyhjiin ja meteli lakkasi. ”Kunnioitan luontoa. Toissa kesänä kurki osui lähistöllä voimajohtoon ja sytytti pudotessaan rutikuivan maaston liekkeihin. Kun työ päättyy, jäljelle jää tyhjä kohta, myllättyä suon tai metsän pohjaa
/ tiaistesti Lähde pöllöretkelle! Valmistaudu retkelle kuuntelemalla pöllöjen ääniä. / pollojen-aanet Vietä Vuosi luonnossa Samuli Haapasalon suosittu blogi jatkuu tänäkin vuonna. Tilaa uutiskirje: suomenluonto.fi/uutiskirje Kuinka hyvin tunnet tiaiset. suomenluonto.. / vuosi-luonnossa. suomenluonto.. Testaa tiaistietosi hauskassa tietovisassamme! suomenluonto.. suomenluonto.fi 25 L U O N N O N Y S T Ä V Ä N Y K K Ö S S A I T T I • LUONTO • RETKEILY • KOTONA • YMPÄRISTÖ • BLOGIT • Tilaa Suomen Luonnon uutiskirje! M AU RI M A H LA M Ä KI / VA ST AV A LO A N TT I TO IV A N EN / H AV A IN TO KI R JA SA M U LI H A A PA SA LO Lähetämme kymmenen kertaa vuodessa uusimpia kuulumisia Suomen Luonnosta – ajankohtaisia retkivinkkejä, luontotietoa ja neuvoja ympäristöystävälliseen arkeen
26 suomenluonto.fi Saaristoon sijoitettu KUVAT PETER SILVENDOIN TEKSTI ANTTI HALKKA Selkämeren tyrskyt kasasivat 2003 Isokarin rantaan mahtavat ahtojäät.
2. Hän on siis töissä majakkasaarilla! Niistä tuli myös kuvauspaikkoja, sillä Silvendoin on kuvannut saaristoluontoa vuosikymmenien ajan. suomenluonto.fi 27 Työpaikkana kaksi majakkasaarta, harrastuksena valokuvaus. Kutterinkuljettajan tai virallisemmin kutterinhoitajan työ on yksi vaativimmista, sillä hän ajaa merellä kutterin tarkoin laivan kyljelle, jotta luotsi voi hypätä sekä laivaan että pois sen kyydistä. Eikä meri ole riittänyt vain ammattina, vaan Itämeri on kuvaajalle tuttu myös purjeveneen kipparina ja siten vapaa-ajankin ”sijoituspaikka”, jossa hän kuitenkin sanoo löytävänsä suurimman vapauden. Jäätä Isokarin kallioilla. Silvendoinin työtoveri Arto Louhivuori veneessään vuonna 1999. 2. Selkämeren ulapan kaakkoisnurkan Isokari on, kuten Silvendoin sanoo, hänen sijoituspaikkansa, josta oranssit kutterit lähtevät ja tulevat. Näkymä Peter Silvendoinin työmaalta luotsikutt erin ohjaamosta tammikuussa 2022. 3. Peter Silvendoinille yhdistelmä sopii. Siellä ovat puolestamme sellaiset ammattilaiset kuin Peter Silvendoin. Saaristomeren Utö Itämeren aavan äärellä on tuttu tuurauspaikka. Ja varsin vakavissaan, sillä ennen digiaikaa hän käytti isoa laakafi lmikameraa. 1.. 1. K un talvimyrskyt pauhaavat moni ajattelee, ettei sentään tarvitse olla merellä. 3
Saaristomeren Jurmon somerikkoja. Talvi 2001.. 28 suomenluonto.fi 28 suomenluonto.fi 28 suomenluonto.fi Isokarin Santakari 1995
Työssä jää on Peter Silvendoinille ja luotsikutterille vastus. Jäät sulavat, ja kun muuttolinnut kärkkyvät vesien avautumista, kutterinkuljettaja on niitäkin vastassa. Ja saaret ovat erilaisia: on metsäsaaria, kallioluotoja tai Salpausselän somerikkosaaria, niin kuin Jurmo Utön lähellä. Silvendoin muistaa monet leudot talvet, mutta myös kymmenen vuoden takaiset ankarat jäät ja erityisesti vuoden 1987, jolloin jää kohosi valtaviksi ahtojääröykkiöiksi. ”Metsäluonto on sillä tavalla tuhottu, että siellä kulkeminen tekee pahaa.” P ian on kevät, ja se saapuu saaristoon aikaisin. suomenluonto.fi 29 S ilvendoin on kiertänyt myös muualla Itämerellä mutta palaa aina Saaristomerelle, jossa ”alati löytää vielä uutta”. ”Työssä jää on vastus”, sanoo Silvendoin. Monen muun vesillä liikkujan tavoin Silvendoinille on suorastaan elinehto, että saaristomme ovat yhä laajasti luonnontilassa. Talvet ovat hyvin erilaisia. Isokarin sataman kivirakenteissa asustaa Varsinais-Suomen isoin riskiläkolonia. Talvi on kohta jo siinä vaiheessa, että Peter Silvendoin katselee, josko Isokarin satamaan olisi saapunut riskilöitä, pieniä hiilenmustia ja punajalkaisia ruokkilintuja. Talvi myös karkottaa ihmiset saaristosta, jolloin luonto on todella erämainen. Silvendoinin siviilialus suuntaa ulompaan saaristoon, sillä monen merellä liikkujan tavoin vasta horisontin näkeminen luo hänelle ja avovaimolle merellä olon tunnun. Loppusyksyn ja talven ajan punaista väriä on edustanut kutterien oranssinpuna. Valokuvaajaa jää ilahduttaa, sillä se pelkistää luontoa. Riskilöitä hakeutuu Isokarin pesimäpaikkansa edustalle jo lopputalvella, vaikka ne eivät vielä pesintää aloitakaan. Silvendoin sanoo odottavansa joka vuosi haahkaa, jonka mustavalkoinen hahmo kertoo, että talven valta on väistynyt. Allien eloisat ja äänekkäät parvet kuuluvat saariston kevääseen. Lautasjäätä Isokarin rannoilla. Valikoimme näille sivuille joitakin Silvendoinin talvikuvia. Talvi tuo saaristoon jäät, niin kuvaajalle kuin kutterikuskille. Jurmon talvirauhaa vuonna 2000. Riskilä on Silvendoinin lempilintu, jonka hän saa usein kohdata merelle töihin lähtiessään. Luontokuvaajana se ilahduttaa häntä.. Saaria ja satamia on valtavasti jos vertaa vaikkapa Baltiaan tai Itämeren eteläosiin
LA ATAT PYLVÄ ÄT K O R K E A M P I I L M A N K O S T E U S . -5 -10 -15 Haarautuvat lumikiteet eli dendriitit ovat kookkaimpia lumikiteitä ja ne voivat kasvaa jopa viiden millin levyisiksi. V I N J E T T I L U O N T O T I L A S T O I N A Ei kahta samanlaista TEKSTI JOHANNA MEHTOLA KUVAT VIK Y / SHUTTERSTOCK, KENNETH LIBBRECHT / SCIENCE PHOTO LIBRARY JA TUOMAS PYHTILÄ GRAFIIKKA MARIKA EEROLA 30 suomenluonto.fi LA ATAT LÄMPÖTILA °C . Ne syntyvät pilvissä, joiden lämpötila on –10 ja –20 asteen välillä.
Kovalla pakkasella ilmassa on vain vähän kosteutta ja silloin maahan leijailevat lumikiteet ovat rakenteeltaan melko yksinkertaisia pylväitä ja laattoja.. Ne paljastavat, millaisia mikrofysikaalisia prosesseja ilmakehässä on tapahtunut. Alun perin hänen käsialaansa on myös oheinen diagrammi, joka kuvaa pilvissä syntyvien lumikiteiden muodostumista. Jo Nakaya selvitti, että lämpötila määrää kiteen muotoa ja kosteus vaikuttaa rakenteen monimutkaisuuteen. Jotta vesimolekyyli alkaa jäätyä ja muodostua lumikiteeksi, se vaatii kosteutta sekä jäätymisytimen. Sadepilvien ja ilmakehän oloista riippuen tänne maan pinnalle voi sataa ainakin 35 erilaista kidetyyppiä, kuten laattoja, ohuita neulasia tai haaroittuvia tähtiä. Jokainen kide kulkee omaa reittiään ja on siten uniikki. Ydin voi olla aerosoli tai pieni vesipisara. Lumikide kertoo, millaiset olot ilmakehässä vallitsevat. V I N J E T T I suomenluonto.fi 31 JAPANILAINEN LUMITUTKIJA Ukichiro Nakaya totesi jo 1950-luvulla, että lumi on kirje taivaalta. °C -20 -25 -30 -35 Tähtimäisissä kiteissä (vas.) on aina kuusi symmetristä sakaraa. Syytä kiteiden muotojen näin selvärajaiseen vaihteluun ei vielä tiedetä. PYLVÄ ÄT JA LA ATAT Lumikiteistä tutkitaan putoamisnopeutta, kokoa sekä massaa. Jotta esimerkiksi luotimainen lumikide (vas.) alkaa muodostua, se tarvitsee jäätymisytimen. Kiteen syntyyn ja sen muotoihin vaikuttaa myös lämpötila. Symmetrisyys johtuu siitä, että vesimolekyylin happiatomi ja kaksi vetyatomia kiinnittyvät jään kidehilaan aina säännönmukaisesti. Lisää lumesta: suomenlu onto.fi/ artikkel it/ kirjeita taivaalt a/ Lisää lumesta: Lisää lumesta: ssuomenlu onto.fi/ uomenluo nto.fi/ artikkel it/ artikkel it/ DIGITILA AJILLE Lumikiteiden muoto ja koko riippuvat sadepilvien olosuhteista, lämpötilasta ja kosteudesta. Nollan ja kahden pakkasasteen välillä syntyy laattoja, kolmen ja kahdentoista pakkas asteen välillä pylväitä, –22 asteeseen saakka laattoja ja sitä kylmemmässä pylväitä ja laattoja
L u m e n t a j u 32 suomenluonto.fi. 32 suomenluonto.fi TEKSTI JOHANNA MEHTOLA Lumipeite antaa suojaa ja valoa. Ilman sitä luonto ei selviäisi kylmästä talvesta
suomenluonto.fi 33 suomenluonto.fi 33 TA RJ A VÄ YR YN EN / VA ST AV AL O
Lumi suojaa kasveja pakkaselta. Häneltä ilmestyi loppuvuodesta kirja Lumen ja jään maa (Vastapaino). 34 suomenluonto.fi M etsä on kietoutunut paksuun valkoiseen lumiviittaan. ”Mutta yleensä tuolla ylhäällä ilmakehässä on kylmä. ”Kesäaikana lumi kuitenkin sulaa matkan aikana, kun ilma on lämmin. Silloin se tiivistyy lumihiutaleiksi tai veden kautta jääkiteiksi. Lumihiutaleita luokitellaan muodon perusteella, ja muoto taas määräytyy ilman kosteuskyllästynei syyden ja lämpötilan mukaan. ”Vanhalle lumelle ei ole meillä suomen kielessä omaa termiä. Onneksi ilmakehässämme on paljon pienhiukkasia, joihin nyt parhaillaankin alas leijailevat lumikiteet voivat kiteytyä. Jos ilma on kylmä, ne pääsevät aina maahan asti lumena. RI IT TA W EI JO LA / VA ST AV AL O JU H A M ÄÄ TT Ä / VA ST AV AL O. Kausilunta ja vanhaa lunta Kaikki meillä maassa oleva lumi on niin sanottua kausilunta. Kun syntyy tarpeeksi isoja lumikiteitä, vesipisaroita tai rakeita, ne tippuvat alaspäin painovoiman vetämänä”, Leppäranta kertoo. Kerrataanpa vielä, miten lumi oikein syntyy: Kun ilma nousee ylös, se jäähtyy noustessaan ja kosteus alkaa tiivistyä. Tällainen vanhan lumen laikku voisi ajan saatossa kasvaa ihka oikeaksi jäätiköksi. ”Esimerkiksi Haltin korkeus on 1,3 kilometriä. Taivaalta tipahtelee hissukseen uunituoreita lumihiutaleita, jotka kirkastavat maiseman entistä hohtavammaksi. ”Se pitää kutakuinkin paikkansa, että ei ole kahta samanlaista lumihiutaletta. Vuoristoissa ja napa-alueilla on jäätiköitä, joiden lumikerros on niin sanottua vanhaa tai ylivuotista lunta, ja syvemmällä on jääksi puristunutta vielä vanhempaa lunta. Silloin meillä ei olisikaan lunta vaan paannejäätä”, sanoo Helsingin yliopiston geofysiikan emeritusprofessori Matti Leppäranta. Poikkeuksena ovat rakeet, jotka ovat niin isoja ja kompakteja, että ne tippuvat kovaa lämpimänkin ilman läpi.” Jossain päin maapallon ilmakehää on siis koko ajan lumihiutaleita olemassa, jos vain siellä seilaavissa pilvissä on tarpeeksi kylmä. Laskennallisesti on arvioitu, että jos se olisi 1,5 kilometriä, sinne olisi kasvanut jäätikkö.” Voimakas tuuli kovett aa tunturilumen pinnan ja kasaa tykkylunta puihin. ”Jos ilmakehä olisi täysin puhdas, kosteus tiivistyisi tai härmistyisi suoraan maankamaraan. Lämpimässä se tiivistyy vesipisaroiksi. Joskus puhutaan lumenviipymistä, joita voi nähdä lumilaikkuina esimerkiksi kesällä Käsivarren Lapin tunturien rinteillä”, Leppäranta kuvailee. Se tulee yhden talven aikana ja sulaa viimeistään kesällä pois. Helpompi on saada lottovoitto joka viikko vuoden aikana, kuin löytää kaksi samanlaista lumihiutaletta”, Leppäranta sanoo
”Sitten kun lunta on tullut kymmeniä, satoja metrejä vuosien kuluessa, lumi puristuu syvemmällä painonsa alla jääksi.” Suomea lähin jäätikkö löytyy Norjan Skibotnista, Kilpisjärven naapurista. ”Ilma on Skibotnissa lämpimämpi kuin Kilpisjärvellä, mutta sademäärä suurempi. Tapahtumien kulkua odotetaan mielenkiinnolla, mutta siihen menee monta ihmispolvea ennen kuin mitään alkaa merkittävämmin näkyä.” Nuoskaa ja harsoa Vanhan lumen kertymät ja jäätiköt ovat siis meille vieras maailma, mutta sen sijaan kausilumen eri muodot ovat sitäkin tutumpia, kuten jalan alla lumikiteiden rikkoutumisen takia narskuva pakkaslumi, painava ja vettä tihkuva nuoskalumi tai höyhenenkevyt harsolumi. Ne eivät näy ulospäin.” Taivalkosken Pyhitystunturilla lumi viipyilee vielä kesäkuun alussa. suomenluonto.fi 35 Jäätiköt syntyvät, kun lunta tulee vuosi toisensa jälkeen, eikä se sula välillä pois. Jos Kilpisjärvelläkin sademäärät nousisivat, sinne voisi periaatteessa syntyä jäätikkö, vaikka ilma lämpenisikin. ”Jos katsoo lumista maisemaa, niin lumi elää ja muuttuu jatkuvasti. Siellä tapahtuu höyrystymistä ja höyryn kiteytymistä, minkä takia lumiaines voi liikkua lumen sisällä ja muodostaa hauraita kerroksia. H EI KK I KE TO LA / VA ST AV AL O
Kantava hanki on ollut yksi asia, joka on vaikuttanut meillä täällä Skandinaviassa hiihtotaidon kehittymiseen, kun esimerkiksi Uralin takana on suosittu lumikenkiä. Esimerkiksi porot vaeltavat ja etsivät lunta, jonka läpi ne pääsevät kaivamaan ravintoa. ”Lumi on tiiviimpää pelloilla ja aukeilla kuin metsässä. Kovilla pakkasilla lumi on erinomainen eriste ja se tarjoaa suojaa ja lämpöä niin kieppiin painautuvalle teerelle kuin hangen alla kuljeskelevalle metsämyyrälle tai talvilevossa oleville mustikanvarvuille. ”Se on aikoinaan ollut suuri etu metsästäjille, että hanki on kantanut hiihtäjää, mutta upottanut saaliseläintä, kuten vaikkapa hirveä.” Pohjoiset eläinlajit ovat kuitenkin sopeutuneet vaihteleviin lumiolohin ja upottavaankin hankeen. Jos sattuu eksymään vaikka tunturissa, kannattaa lumiluolaa alkaa kaivaa metsän puolella. Niiden kannat seuraavat lumirajojen muutoksia.” Lumen suojassa ja lämmössä Hyvä on hiihtäjän hiihdellä ja mennä hiihtolenkin jälkeen sisälle lämpimään hörppimään kuumaa kaakaota. Monet saamenkielen lunta kuvaavat sanat kertovatkin siitä, miten hyvin poro pärjää kyseisissä oloissa. Sitä on helpompi kaivaa ja se eristää paremmin.” Harsolumessa on 10 prosenttia jääkiteitä ja peräti 90 prosenttia ilmaa. Metsälumessa lukemat ovat 20 ja 80, kovassa tunturilumessa 40 ja 60. Kun lumi tiivistyy, eristävyyskin heikkenee. Vasta viime aikoina ihmiset ovat päässeet tekemään yhtä hyviä eristeitä kuin lumi luonnostaan on. ”Olen kuullut, että Ylä-Savossa hanki on ollut joskus niin kovaa, että siinä on ajettu Mossella. Mitä löyhempää ja harsoisempaa lumi on, sitä enemmän lumen sisällä on ilmaa ja sen paremmin se eristää. ”Normaalissa metsälumessa tämä onnistuu, mutta jos lumeen tulee jäälinssejä nuoskaja pakkasjaksojen vuoksi, sitä voi olla vaikeaa tai jopa mahdotonta kaivaa”, Leppäranta kuvailee. PE N TT I SO RM U N EN / VA ST AV AL O TA N JA ED EF AL L / VA ST AV AL O. 36 suomenluonto.fi Keväällä hangen pinta voi myös kovettua kivikovaksi hankiaiseksi, kun nuoskalumen pinta jäätyy pakkasyönä. ”Poron jalka leviää ja metsäjäniksen tassu käy lumella hyvin, mutta rusakko ei ole niinkään sopeutunut eikä hirvikään. Esimerkiksi skáva kantaa ihmistä, mutta ei poroa, ja Metsämyyrä kulkee käytävissä hangen alla. Kanalinnut, kuten riekko, kaivavat lumeen kiepin kylmältä suojautuakseen. Luonto eläimineen ja kasveineen on kuitenkin talven armoilla 24/7. Se on varmasti luonnon kannaltakin se tärkein asia”, Leppäranta kertoo. Se on kyllä ääritapaus”, Leppäranta muistelee. ”Lumen eristävyyttä voisi melkein verrata parhaisiin teollisiin eristeisiin. Eristävyyden lisäksi lumen kokoonpuristuvuudella on merkitystä myös eläinten selviytymiselle. Tunturialueilla taas hangen pinnan voi kovettaa voimakas tuuli
Ja se valo, minkä se antaa. Voisi sanoa, että tähän pohjoiseen sijaintiin verrattuna meillä on luonnottoman lämmintä.” Suomen kanssa samoilla leveyspiireillä oleva Alaska on hyvä vertailukohde. Se elää ja on välillä höttöä. Itse asiassa Fennoskandia on ainoa paikka maailmassa, jossa viljapeltoja lainehtii napapiirillä.” Suomi kuuluu kostean lumi-ilmaston vyöhykkeeseen, sillä täällä sademäärät ovat runsaita ja sade Metsäjänis on sopeutunut talveemme suojaväriä myöten. Vaikea kuvitella muuta ainetta, joka käyttäytyisi näin. suomenluonto.fi 37 ?earga tarkoittaa kovaa tuulen pakkaamaa lunta, jonka läpi poro ei pääse syömään jäkälää. ”Lumimateria on niin jännää. Ei tulisi kuuloonkaan, että siellä alettaisiin viljelemään vehnää tai ohraa. Monen eliölajin elinpiiri vetäytyisi selkeästi etelään päin”, Leppäranta sanoo. M AR KO JU N TT IL A / VA ST AV AL O suomenluonto.fi 37. Löytyykö näistä veden eri olomuodoista enää mitään, mikä hämmästyttää. Sitä ei arjessa tule ajateltua, kuinka tärkeä se onkaan.” Jos Suomi ei peittyisi talvisin lumeen, maan valtaisi pimeys ja paksu routa. Lumi on olennainen osa ympäristöämme. Paksun routakerroksen takia maassa elävät lajit eivät pääsisi enää mihinkään suojaan. ”Alaskassa keskilämpötila on viisi astetta alempi kuin meillä ja maassa on ikiroutaa. ”Me elämme hyvin pohjoisessa, mutta Golf-virran ansiosta voimme viljellä maata ja ruokkia itsemme. ”Luonnolle se olisi katastrofaalista, jos lumen suoja puuttuisi sitä tarvitsevilta. Kun se tulee nuoskaksi, siitä voi rakentaa kaikenlaista ja kun se puristetaan kasaan, se muuttuu jääksi. Lumi karkottaa roudan ja pimeyden Emeritusprofessori Leppäranta on tehnyt pitkän uran lumen ja jään parissa
Mitä kylmempi ilmasto, sitä vähemmän siinä on vettä tai vesihöyryä. ”Kun olin koulupoika 1960-luvulla, silloin voitiin ennustaa seuraavan ja joskus hyvällä tuurilla sitä seuraavankin päivän säätä. Länsipuolellamme on Pohjois-Atlantti, josta tulee lauhaa ja kosteaa ilmaa. Sen valo on muuten valkoista, ja siitä johtuu lumen valkea värikin. ”Siinä on jonkin verran muistia. Idässä ja pohjoisessa taas on mantereinen, kylmä ja kuiva ilmasto. ”Kekkosen aikaan radiossa sanottiin, että on kymmenen astetta pakkasta ulkona ja hangella luistava keli. Se on vähän niin kuin jalkapallo-ottelu, että jälkikäteen on helppo selittää mitä tapahtui ja miksi tapahtui. ”Suuri legenda on, että perhossiiven heilahdus Pekingissä voi kertautuvasti vaikuttaa meihin. Kaoottisuudessa pienikin häiriö jossakin voi kasvaa ja aiheuttaa taas muualla jotakin.” Lumisade on tauonnut ja pilvien takaa kömpii esiin aurinko. Talven ankaruus riippuu ilmavirtauksista. Nyt sanotaan, että on 10 astetta pakkasta, hakekaa säilykkeitä ja pysykää kotona. Vertailuksi Leppäranta kertoo esimerkin Atlantin toiselta puolelta. Ja millaisia superlaskureita meillä nykyisin onkaan, mutta ennustettavuus ei ole silti paljon parantunut”, Leppäranta kertoo. Kylmänä talvena se putoaa 10–15 astetta pakkaselle. Urheiluammattilainen osaa ennustaa sen yhtä hyvin kuin Pihtiputaan mummo.” Ilmakehän käyttäytymisessä on Leppärannan mukaan niin sanottua kaoottisuutta. 38 suomenluonto.fi tulee alhaisten lämpötilojen vuoksi talvella lumena. Tietokoneet olivat silloin yhtä hyviä kuin taskulaskimet nykyisin. Esimerkiksi Amerikan suurien järvien ilmastoa ja lämpöolosuhteita voidaan ennustaa El Niñon perusteella. ”Tammikuun keskilämpötila siis vaihtelee 15 astetta sen mukaan, kuinka voimakas hallitseva läntinen ilmavirtaus on ollut.” Kaoottinen ilmakehä Sademäärissäkään ei meillä Suomessa ole selvää ennustettavuutta tai säännöllisyyttä. Se on kosteuden ominaisuus.” Vuodet, eivätkä talvetkaan ole veljeksiä, joten niiden ennustaminen ei onnistu. Siihen ei pääse käsiksi. Nyt olisi hyvä hetki lähteä ulkoilemaan. Ajatus perustuu siihen, että mantereinen ilmasto olisi päällä yhtäjaksoisesti, mutta sehän voi mennä vinksalleen milloin vain.” Suomen talvisäätä onkin vaikea ennustaa. ”Jos ollaan hyvin kylmässä ilmastossa, silloin ilma ei pysty paljon pitämään kosteutta. Mutta tästä Suomen sääoloihin vaikuttavasta atlanttisesta länsivirtauksesta ei ole löydetty säännöllisyyttä. Tyynellämerellä vaikuttaa El Niño -ilmiö, jossa pasaatituulet ajoittain heikkenevät ja merivirrat muuttuvat. ”Ei ole yhtään mitään tietoa, millainen on seuraava talvi. Vanhoissa kansanuskomuksissa on ajateltu, että jos on kylmä talvi, tulee lämmin kesä. Minusta pakkaskelillä on kiva liikkua ulkona ja ilma on raikasta.” TA RU RA N TA LA / VA ST AV AL O TA RU RA N TA LA / VA ST AV AL O. Esimerkiksi tammikuun keskilämpötila on Helsingissä lämpimänä talvena lähellä nollaa
suomenluonto.fi 39 Tutustu tarkemmin: Liminka tunnetaan maan parhaana lintujen bongauspaikkana – kiipeä lintutorniin ja tartu kiikariin! Majoitu mukavasti, hotellissa, villassa tai vaikka B&Bmajoituksessa! Vuokraa pyörä ja tutustu mainioon maastopyöräreitistöön kaverin kera tai vaikka koko perheellä! VISITLIMINKA.FI Tutustu Lintujen kahdeksan vuodenaikaa -näyttelyssä vuoden kulkuun lintujen näkökulmasta! Ikuista ihmeellinen luonto! Limingasta löydät kiinnostavia kohteita rannan kaislikosta ja metsän siimeksestä! Vuokraa liukulumikengät ja nauti Liminganlahden hulppeista maisemista!
Nyt rastaita sinnittelee meillä enemmän kuin koskaan. 40 suomenluonto.fi TEKSTI RIIKKA KAARTINEN KUVAT JARI KOSTET Mustarastaat ovat talvehtineet Suomessa jo sata vuotta. 40 suomenluonto.fi MUSTARASTAS ON OPPINUT TALVEHTIMAAN
suomenluonto.fi 41 suomenluonto.fi 41 ENERGIAVARASTOT PELASTAVAT PYRYSSÄ Talviaikaan mustarastaat aloittavat ruokailun jo aamuhämärissä. Näin linnuilla on riittävästi energiavarastoja, jos lumipyry tai kova pakkanen yllättää. Brittiläiseen rengastusaineistoon perustuvan tutkimuksen mukaan rastaat tankkaavat heti aamulla kolmasosan siitä energiasta, jonka ne yön aikana ovat kuluttaneet. Loput yön aikana menetetystä energiasta se hankkii päivän mittaan.. Ruokailun jälkeen mustarastas siirtyy turvalliseen paikkaan, yleensä tiheään pensaaseen tai havupuuhun pedoilta suojaan
Kun mustarastaat aloitt elivat talvehtimista pohjoisessa, ne yritt ivät sitä juuri kaupungeissa, koska ihmisen läheisyydessä ruoan löytäminen oli helpompaa. Meillä rastaan kaupungistuminen alkoi Lounais-Suomesta 1920–1940-luvuilla. 42 suomenluonto.fi EI ENÄÄ MIKÄÄN UUSI KAUPUNKILINTU Ensimmäiset kaupunkirastaat asutt ivat Rooman 1820-luvulla. Kaupungistuminen oli aluksi hyvin paikallinen ilmiö, mutt a se kulki käsi kädessä muutt okäytt äytymisen kanssa. Mustarastaat löysivät ruokaa esimerkiksi puutarhoista, tunkioilta ja komposteista. 42 suomenluonto.fi Kuuntel e ja opi mustara staan erilais ia ääniä: suomenl uonto.f i Kuuntel e ja opi mustara staan erilais ia ääniä: VERKOSS A. Ensimmäiset talvehtimista yritt ävät linnut olivat ositt aismuutt ajia: ne lähtivät vain, jos talvi kävi liian ankaraksi. Seuraavien 15 vuoden kuluessa kaupungeissa viihtyviä mustarastaita havaitt iin myös Etelä-Saksassa ja Pohjois-Ranskassa
Kuluvana talvena tehtiin taas uusi ennätys: yhdellä laskentalinjalla havaitt iin keskimäärin jopa 16 mustarastasta. suomenluonto.fi 43 MUSTARASTAITA ENEMMÄN KUIN KOSKAAN Talvilintulaskennat paljastavat muutokset Suomessa talvehtivien mustarastaiden määrässä. Talvehtivia mustarastaita ei ole koskaan ollut Suomessa yhtä paljon kuin nyt. Koiraiden testosteronitasot nousevat, kun ne puolustavat ruokailureviiriään aggressiivisesti. Vuosina 1956–1994 yhdellä laskentareitillä havaitt iin keskimäärin korkeintaan kaksi mustarastasta vuositt ain, sen jälkeen niiden määrä on noussut pienin harppauksin. Tästä johtuu, ett ä talvehtiminen on vaikeampaa naaraille ja nuorille linnuille, sillä ne eivät kykene valloitt amaan parhaita vanhojen koiraiden hallitsemia ruokailumaastoja.. Talvehtivien rastaiden määrä lähti nousuun 1990-luvun loppupuolella. suomenluonto.fi 43 VANHAT KOIRAAT VALLOITTAVAT PARHAAT PAIKAT Talvella mustarastaiden hormonitoiminta muutt uu. Hyvät marjavuodet erott uvat huippuina mustarastaiden runsaudessa
44 suomenluonto.fi KEVÄÄN ENSIMMÄINEN Varhaiskevään illassa lauluaan viritt elevä mustarastas on usein kevään ensimmäinen laulaja. Hangon lintuaseman Haahka -muutt olintuselaimen mukaan muutt avien mustarastaiden pääjoukot ohitt avat Suomen etelärannikon maalis–huhtikuun vaihteessa. 44 suomenluonto.fi. Maaliskuun pitenevät päivät saavat mustarastaat laulutuulelle, mutt a pääosa muutt avista lajitovereista saapuu myöhemmin
suomenluonto.fi 45. Antioksidantt ien epäillään suojaavan soluja stressiltä, mutt a tutkimusnäytt öä luonnossa eläviltä eläimiltä ei ole löytynyt. Muutokset johtuvat melatoniini-hormonin erityksestä. Altistuminen keinovalolle saa linnut myös aloitt amaan pesinnän aikaisemmin keväällä. avonoideja. Italialaistutkijat havaitsivat, ett ä mustikan sisältämät . Tutkijat eivät sen sijaan havainneet, ett ä . avonoidit mustarastaan ravinnossa saivat nuoren linnun sulkimisen alkamaan aiemmin ja etenemään nopeammin kuin linnuilla, jotka eivät saaneet ravinnostaan . suomenluonto.fi 45 MARJAT AUTTAVAT SULKIMISESSA Marjojen tiedetään olevan terveellisiä ihmisille, ja sitä ne ovat myös mustarastaille. Valosaasteelle altistuvat linnut myös liikkuvat enemmän sekä yöllä ett ä päivällä verrattuna pimeässä yönsä viett äviin lintuihin. Melatoniinin määrä on alhaisempi valosaasteen keskellä kuin luonnon valossa elävillä linnuilla. avonoidit lisäisivät antioksidantt ien määrää linnun veressä. VALOSAASTE SOTKEE RYTMIN Katuvalot herätt ävät kaupungeissa elävät mustarastaat aikaisemmin kuin pimeällä seudulla elävät
Kuin pisteenä iin päälle metsien ylihakkuita käsitellyt komitea totesi vuonna 1874, että Parikkalan seudulla vallitsi todellinen puupula, ”verklig skogsbrist”. Kun hän julkaisi maanmittareiden tietoihin perustuneen karttansa Suomen metsävaroista vuonna 1850, oli maan laajin puupula juuri Parikkalan ja lähipitäjien alueella. Komitean raportin mukaan Parikkalassa 38 prosentilla tiloista oli metsää yli oman tarpeen, 56 prosentilla sitä riitTEKSTI HARRI HÖLTTÄ Moni meistä on kuullut sanottavan, että Suomessa on nyt puuta enemmän kuin koskaan. Norjalaisen metsäyhtiö Gutzeitin konttoripäällikkö Alexander Gullichsen oli tehnyt pitkän kiertomatkan Itä-Suomessa raportoidakseen työnantajalleen metsien tilanteesta Saimaalla. Se eroaa nimittäin selvästi tuon ajan yleisistä arvioista Järvi-Suomen metsien tilasta. Kaskikauden metsien tilaa pidettiin onnettomana. Etenkin 1800-luvun jälkipuoliskolla pelättiin metsien loppuvan kokonaan. Kaakkoissuomalaisen Parikkalan pitäjän metsistä kirjatut tiedot ovat hyvä esimerkki. 1820-luvulle tultaessa pitäjän metsät oli kaskettu Viipurin läänin kuvernööri Klinckowströmin kirjeenvaihdon mukaan niin loppuun, ettei enää edes polttopuuta saatu. Syynä pidettiin puun huoletonta kotitarvekäyttöä sekä kaskeamista, joka oli voimakkainta juuri itäisessä Suomessa. Näiden tietojen valossa ei ole ihme, että kaskikauden metsien tilaa pidettiin onnettomana ja niistä oltiin huolissaan – ja tämä käsitys on kantanut näihin päiviin saakka. Hetkinen, hetkinen… Vuosikymmeniä, ellei vuosisatoja jatkuneesta puupulasta huolimatta Parikkalassa ei kuitenkaan lannistuttu. Havaintoihinsa perustuen Gullichsen totesi, että Gutzeit voisi saada Saimaan vesistöalueelta tarvitsemansa puun pitkälle tulevaisuuteen. Vuonna 1887 pitäjään perustettiin saha, joka siirrettiin paikalleen Punkaharjulta. Eri pitäjien metsänkäyttöä, metsävaroja ja niiden riittävyyttä selvittänyt valtion Yksityismetsäkomitea julkaisi tuloksensa vuonna 1900. Joki laskee Simpelejärvestä Laatokkaan ja se oli aikoinaan merkittävä kulkureitti Laatokalta Saimaalle. Claes Wilhelm Gyldén kuului 1800-luvulla suomalaisen metsänhoidon pioneereihin. Kun 1750-luvulla silloisessa Viipurin kuvernementissa kartoitettiin laivanrakennukseen sopivia järeitä havupuita, niitä ei Parikkalasta löydetty lainkaan. Poikkeuksellista oli kuitenkin Gullichsenin raportin toiveikas sävy. Seuraavat sahat pitäjään perustettiin suhteellisen pian tämän jälkeen, vuosina 1900 ja 1906. Hänen matkakertomuksensa mukaan sekä paikalliset virkamiehet että talonpojat olivat yhtä mieltä siitä, että metsistä ei enää saatu rakennusja tarvepuita. Siellä vallitsi Gyldénin mukaan ”allmän skogsbrist”, yleinen metsäpula. Saha osti huokeaan hintaan tukkipuita Kokkolaneli Hiitolanjoen varrelta. Parikkalan metsäpula Siinä, että sahayhtiöt tuolloin tekivät liiketoimiaan varten arvioita metsien tilasta, ei ollut mitään erikoista. Yhtiö päättikin laajentaa toimintaansa Saimaan alueelle ja hankki sittemmin merkittäviä määriä puuta muun muassa Juvalta, Ruokolahdelta ja Savitaipaleelta. Esimerkkinä tästä voidaan mainita, että seuraavalla vuosikymmenellä parikkalalaiset keräsivät polttopuita Simpelejärven kuivatuksen tuloksena paljastuneista, aiemmin järven pohjassa olleista puista. 46 suomenluonto.fi O n vuosi 1890. Järeitä tukkipuita oli saatavilla, eivätkä metsät olleet niin hakattuja kuin Kymijoen vesistöalueella, mistä yhtiö oli aiemmin puuta hankkinut. Puuta enemmän kuin koskaan?. Esimerkiksi vuonna 1890 siellä sahattiin yhteensä 10 000 tukkia. Saksalainen metsäasiantuntija Edmund von Berg teki kiertomatkan Suomeen vuonna 1858 ja vieraili myös Parikkalassa. Pitääkö väite paikkansa metsähistorian tietojen valossa
Gyldénin metsäkartan mukaan alueelta löytyi 1850-luvulle saakka hyvin puuta kotitarvekäyttöön, mutta tukkipuusta sahateollisuuden tarpeisiin alkoi olla jo pulaa.. suomenluonto.fi 47 I.K . IN H A / M U SE O VI RA ST O , H IS TO RI AN KU VA KO KO EL M A Näkymä Kallaveden Laivonsaarelta 1800-luvun lopussa
Muita lämmönlähteitä ei käytännössä tuolloin ollut. IN H A / M U SE O VI RA ST O , SU O M AL AI SU GR IL AI N EN KU VA KO KO EL M A. Ehkä parhaiten pelot metsien loppumisesta tiivisti suomalaisen maataloushistorian tutkija, dosentti Arvo M. Nykyisin pinotavaran hakkuuseen kelpaavaa metsää pidettiin ilmeisesti vain taimikkona ja nykyistä tukkimetsää keskenkasvuisena nuorena metMetsien käyttö oli voimakasta kylien lähellä, jossa kaluava karja ja tarvepuun haku pitivät maiseman avoimena. Esimerkiksi Viipurin läänin kuvernööri Klinckow ström totesi, että hänen mielestään Jääsken kihlakunnan metsät olivat 1820-luvulla lähes kelvottomassa kunnossa, mutta toisaalta sieltä löytyi samaan aikaan vielä tukkeja, käsinsahattuja lautoja ja muitakin metsäntuotteita myytäväksi asti. K. Metsien käyttö olikin monin paikoin tehokasta, eikä tarkkoja tietoja metsävaroista tuolloin vielä ollut – ja eri eturyhmien edustajat myös levittivät itselleen edullisia näkökulmia. Osaltaan puupulapuheissa oli kyse siitä, että ennakoitiin jo tulevaa, pelättiin mitä voisi tapahtua, jos kehitys jatkuisi samanlaisena. Laivanrakennukseen tarvittiin perinteisesti hyvin järeää rakennuspuuta, ja 1700-luvun laivanrakennuspuut olivatkin todella pitkiä ja kookkaita. Heillä saattoi olla useita motiiveja antaa alueensa metsävaroista todellisuutta huonompi kuva. Olisihan vaikkapa senaatissa saatettu keksiä hyvinvoivan seudun sietävän kovempaakin verotusta, mitä kukaan ei luonnollisestikaan toivonut. Erityisen hankala on yleensä luotettaviksi koettujen viranomaisdokumenttien rooli. Vaihtoehtoja lämmitykselle ja ruoanlaitolle kun ei tosiaan ollut. Entäpä kuvernöörin ja talonpoikien lausunnot metsien surkeasta tilasta. I. Inha kuvasi Vienan Vuokkiniemessä 1894. Pelko metsien loppumisesta ehti 1800-luvulla kasvaa eräänlaiseksi muotivirtaukseksi, jota kauhisteltiin laajasti. Kypsien laivanrakennusmäntyjen tyviläpimitan tuli olla vähintään 46 senttiä. Kypsien laivanrakennusmäntyjen tyviläpimitan tuli olla vähintään 46 senttiä. Koottuja selityksiä Jos polttopuuta ei olisi tosiasiallisesti ollut ollenkaan, se olisi käytännössä tarkoittanut ihmisten kuolemaa nälkään ja pakkaseen. Sitä on arvioitu kuluneen noin viisi kuutiometriä henkeä kohden vuodessa, ja yhteen perhekuntaan saattoi kuulua 10–15 ihmistä. Entä miten Parikkalassa oli ylipäänsä tultu toimeen ne ajat, kun pitäjässä ei ollut polttopuita. Erityisen arvokkaita olivat männyt, joissa ensimmäiset elävät oksat olivat vasta 13–21 metrin korkeudella. Sen eteen jouduttiin näkemään enemmän vaivaa, ja kelojen polttaminen oli vaihtunut nuorten lehtipuiden käyttöön – mikä ei ollut huono vaihtoehto sekään. Siksi polttopuuta tarvittiin suuria määriä niin lämmitykseen kuin ruoanlaittoonkin. Osa virkamieskunnan tuottamista dokumenteista kertoo kyllä metsien tilasta, mutta metsäpulaa pelänneiden virkamiesten papereiden joukossa on myös liioiteltuja, yleisluontoisia ja tämän päivän lukijalle vaikeasti tulkittavia dokumentteja. Ja siitä, kun yksi komitea oli todennut Parikkalan seudulla vallitsevan todellisen puupulan, ehti kulua vain 26 vuotta siihen, että toisen asiaa tutkineen komitean selvitysten mukaan kolmanneksella tiloista oli kuitenkin metsää yli oman tarpeen ja yli puolella puuta riitti talon tarpeisiin. Näin suurten mäntyjen puuttuminen joltain alueelta ei vielä kertonut paljoakaan metsien tilasta. Parikkalan pitäjään perustettiin siis järeitä tukkipuita tarvitseva saha vain 29 vuotta sen jälkeen, kun sekä virkamiesten että talonpoikien mielestä metsistä ei enää saatu edes rakennusja tarvepuita. Kyse ei siis ollut absoluuttisesta polttopuupulasta, vaan siitä, että polttopuuta oli vähemmän kuin ennen, sitä piti hakea kauempaa, eikä se ollut laadultaan yhtä hyvää kuin ennen. Näiden erottelu toisistaan voi olla työlästä. Mutta entä muut edellä esitetyt väitteet Parikkalan puuvarojen vähyydestä, mikä niitä selittää. K. Samaan aikaan monella tilalla polttopuuta toisaalta riitti niin paljon, että niitä myytiin suurkaupunki Pietariin lisätulojen saamiseksi. Soininen vuonna 1974 arvostetussa analyysissään: ”Kun tarkastelee tätä metsävarojen ehtymisen pelkoa, on todettava, että kysymys oli enemmän määrätynlaisen metsän, lähinnä järeän mäntymetsän loppumisen pelosta yleensä. 48 suomenluonto.fi ti talon tarpeisiin ja seitsemällä prosentilla tiloista oli metsää polttopuiksi ja aitaustarpeiksi, mutta ei rakennuspuiksi. Tämän näkymän I. Puupulaa yleisellä tasolla surkuttelevien dokumenttien todistusarvo ei siten sellaisenaan olekaan kovin suuri, jollei niihin liity yksityiskohtaisempia tietoja. Tarkempien mittausja kyselytietojen puuttuminen selittänee osin myös kahden eri komitean toisistaan selkeästi poikkeavaa käsitystä Parikkalan metsien tilasta
Metsähallitus puolestaan linjasi vuoden 1874 metsäkomitean kautta antamassaan lausunnossa, että 110-vuotista runkoa pidettiin vielä pienpuuhun kuuluvana ja vasta 160-vuotiaat tukit alkoivat olla täysimittaista, ”kypsää” sahatavaraa. Sahapuiden kasvuiäksi oletettiin 1800-luvun puolivälissä yleensä 140– 200 vuotta ja noin 150 vuoden ikää käytettiin yleisesti tukkipuun kriteerinä. Hakkuukelpoisuuden vaatimukset oli asetettu niin ylös, että vain osa – ja nähtävästi verraten pieni osa – metsistä kykeni sen täyttämään.” Tukkia vai tikkua. Niin Gyldénin, von Bergin kuin Gullichsenin arvioita lukiessa on hyvä hahmottaa, että käsitys tukkipuusta on melkoisesti muuttunut. Valtionmetsissä 1860-luvulla käytetyn ikäluokkajaottelun mukaan metsät olivat IS TV ÁN RÁ CZ / M U SE O VI RA ST O , KA N SA TI ET EE N KU VA KO KO EL M A, SU U RT AL KO OT RY :N KO KO EL M A Tukinuittoa 1940-luvulla. suomenluonto.fi 49 sänä, jota oli epätaloudellista mennä kaatamaan. Sotien jälkeen metsätalous tehostui ja metsien hakkuumäärät kasvoivat.. Esimerkiksi Suomen Talousseura totesi lausunnossaan vuonna 1845, että hongan kasvu täysi-ikäiseksi kestää Suomen oloissa 180–200 vuotta, mutta rakennuspuuksi se kelpaa jo 140–150-vuotiaana
Jos 1800-luvulla pelättiin pulaa tukkimetsistä, samaa voisi tuon ajan tukkipuun kokokriteerit täyttävistä puista sanoa tänäkin päivänä: 140 vuotiaita metsiä on nykyään vain noin prosentti kaikista Etelä-Suomen talousmetsistä. Jos pystyisimme jollain tapaa arvioimaan tilannetta esimerkiksi koko viime jääkauden jälkeiseltä ajalta, hyvä ehdokas voisi olla atlanttinen lämpökausi noin 6800– 5500 vuotta sitten. 1800-luvun puolivälin tukkipuu saattoi olla kaksi tai kolme kertaa nykyisen tukkipuun kokoinen. Enemmän kuin koskaan. A. Viimeisten 200 vuoden ajalta kattavimman arvion ovat tehneet tutkijat Timo Myllyntaus ja Timo Mattila. Gyldén nousi maanmittaushallituksen ylijohtajaksi 1854. Vuonna 2002 Eco logical Economics -tiedelehdessä julkaistun 1800-luvun lopulla tukkipuiden tilavuus laski. On myös tärkeää huomata, että yhdestä sahapuusta voitiin saada useampia tukkeja, ja näiden tukkien kokovaatimukset olivat jotain aivan muuta kuin tänään. Syy oli varsin yksinkertainen: suurimmat, helpoimpien kuljetusyhteyksien varsilla olevat puut oli jo enimmäkseen hakattu. Tämän kokoisia sahapuita voitiin saada useampia yhdestä tukkipuurungosta. I. Siinä missä 1800-luvun puolivälin tukkipuu saattoi olla kaksi tai kolme kertaa nykyisen tukkipuun kokoinen, viimeiseen sataan vuoteen tukkipuiden koko ei enää ole juuri ole muuttunut. Kun 1800-luvun metsätiedot ovat monella tapaa epäluotettavia, miten voimme arvioida, onko meillä nyt metsää tai puuta metsissä enemmän kuin koskaan. Myöhemmin luokitus muuttui niin, että 1900-luvun alussa valtionmetsissä lähinnä hakattaviksi katsottiin 101–150-vuotiaat ja vanhoiksi yli 150-vuotiaat metsät. Inha kuvasi tervahaudan 1898.. K. C. https://www.finna.fi/ Record/museovirasto. Esimerkiksi Ilomantsin ja Lieksan valtionmetsien suurimmista tukkipuista arvioitiin enimmillään saatavan kolmekin tällaista runkoa. EA147A832731C004D8C14C5B1D29425E C. Metsähallituksen toimintaa ohjannut keisarillinen ohjesääntö vuodelta 1859 määräsi, että valtionmetsistä myytävien sahatukkien tuli latvapäästä eli noin kuuden metrin korkeudelta olla läpimitaltaan vähintään kymmenen kymmenystuuman eli 30 senttimetrin paksuisia. 1800-luvun lopulla tukkipuiden keskikoko ja tilavuus alkoivat kuitenkin selkeästi laskea. Vastaus on yksinkertainen: emme voikaan. 50 suomenluonto.fi nuoria noin 60–70 vuoden ikään asti, keski-ikäisiä noin 70–150 vuoden ikäisinä ja vanhoja tai yli-ikäisiä noin 150–300-vuotiaina. Mutta mitään luotettavaa tapaa tällaisen arvion tekemiseen ei ole. W. Koko maan kattavia valtakunnan metsien inventointitietoja (VMI) meillä on käytössämme vasta 1920-luvulta alkaen ja niiden arvioidaan olevan ensimmäiset luotettavat tiedot metsävaroistamme. H ÅR DH / M U SE O VI RA ST O , H IS TO RI AN KU VA KO KO EL M A Kainuussa tervanpoltto karsi metsiä jokien varsilta
GY LD ÉN : KA RT A Ö FV ER FI N LA N D U TV IS AN DE SK O GS TI LL GÅ N GA RN E I LA N DE TS SÄ RS KI LD A DE LA R ÅR 18 50 . Sotien jälkeen alkoi tehometsätalous. I. Vartt uneiden metsien kasvu oli hidasta, ilmasto oli nykyistä kylmempi, eikä hakatt uja metsiä uudistett u. LÄ H DE : TA IG A RE SC U E N ET W O RK 19 99 / KE TO -T O KO I & KU U LU VA IN EN : SU O M AL AI N EN AA RN IO M ET SÄ (2 01 0) . Kasvumetsiä harvennett iin ja lannoitett iin, ilmasto lämpeni ja kasvukausi piteni. Kirjoittaja on Suomen luonnonsuojeluliiton hallituksen puheenjohtaja. Jopa puolet Suomen havupuista on läpimitaltaan korkeintaan ranteenpaksuisia ja lehtipuista puolet on korkeintaan tuuman paksuisia. Puupulaan johtivat väestönkasvu ja kasvava teollisuus. RIIKKA KAARTINEN Luonnontilaiset tai niiden kaltaiset metsät vuonna 1850 (yllä) C. Mutta aivan toinen tarina on se, että luontomme on tasapäistettyine metsineen ja ojitettuine soineen nykyisin aivan toisenlaista kuin 1800luvun alussa. Soita ojitett iin ja metsitett iin, joten metsäala kasvoi. Kartt a perustuu luontojärjestöjen maastokäynteihin ja tiedonhankintaan Taiga rescue network -yhteisölle. #muutosja Suomen Luonto -lehteä julkaisee Suomen luonnonsuojeluliitto. Entä pusikoituminen. Vielä 1700-luvulla Suomessa kasvoi Petri Keto-Tokoin ja Timo Kuuluvaisen Suomalainen aarniometsä -kirjan mukaan vanhoja ja järeitä metsiä: Etelä-Suomesta kolmasosa ja Pohjois-Suomesta lähes puolet oli yli 200-vuotiaiden metsien peitossa. Niukimmat motit mitatt iin 1900-luvun alkupuoliskolla. Puun määrä väheni koko 1800-luvun, arvion mukaan 25–40 prosentt ia. suomenluonto.fi 51 arvion mukaan maamme metsävarat olivat vielä 1800-luvun alussa huomattavat, mutta laskivat koko vuosisadan saavuttaen aallonpohjan 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. 2000-luvun alkuun mennessä maamme eteläisen puoliskon ikimetsistä oli pystyssä vaivainen promille, pohjoisessa niitä oli jäljellä kymmenesosa, mutt a puuta on kuitenkin metsissämme enemmän kuin 1900-luvun alussa. Yleensä tietoja metsien tilasta ja muutoksesta verrataan Valtakunnan metsien inventoinnin (VMI) tuloksien avulla, siis nykypäivistä inventoinnin alkuun 1920-luvulla. IN H A / M U SE O VI RA ST O , H IS TO RI AN KU VA KO KO EL M A, KU ST AN N U SO SA KE YH TI Ö OT AV AN KO KO EL M A C. Juttu on julkaistu #muutos-verkkolehdessä 18.9.2020. W. Metsien historiaa tutkiessa ratkaisevaa on millä aikavälillä muutoksia vertaillaan. W . K. Metsien puuvarat laskivat ensimmäisestä (1921–1924) VMI:stä toiseen, vuosina 1936–1938 tehtyyn inventointiin verrattuna. Karkeasti voidaan siis sanoa, että Suomen metsissä on tällä hetkellä suunnilleen saman verran puuta kuin 200 vuotta sitten. Metsiä käytett iin tervanpoltt oon, rakentamiseen, lämmitykseen ja kaskiviljelyyn. Metsät luonnontilassa Metsät lähes luonnontilassa. Suomen tunnetut luonnontilaiset tai niiden kaltaiset metsät vuonna 1999. Tästä metsävarat ovat sitten edelleen nousseet sodanjälkeisten tehometsätalouden toimien ja ilmastotekijöiden tuloksena niin, että olemme saavuttaneet 1800-luvun alun suuruusluokan. Vallitseva metsänhoito on toistaiseksi suosinut avohakkuita, missä vartt unut puusto korvataan taimilla ja taimikoihin syntyvillä vesakoilla. Gyldénin kartoitusten mukaan. Tuoreimmasta valmistuneesta valtion metsien inventoinnista (VMI12, 2014– 2018) selviää, ett ä Suomessa on puuta, myös järeitä tukkeja, enemmän kuin ensimmäisten inventointien aikaan 1900-luvun alussa. Voisi kuvitella, ett ä sata vuott a sitt en metsät olivat lähellä luonnontilaa, mutt a näin ei kuitenkaan ole. Näetkö metsän puilta
52 suomenluonto.fi Kallionseinämän ja siitä irronneen valtavan kivilohkon väliin jää kapea kanjonimainen sola. Kallionseinämän ja siitä irronneen valtavan kivilohkon Videol la tunnel mia Mäyräm äen luolan sisuks ista: suomen luonto .fi Videol la tunnel mia Mäyräm äen luolan sisuks ista: DIGITI LAAJIL LE
suomenluonto.fi 53 Mäyrämäen uumenissa TEKSTI JUKKA PALM KUVAT JUKKA PALM JA JOHANNA RAULIO O n uudenvuodenaaton alkuilta. Juuri siinä kohtaa käännymme metsätielle. Kohteena on yksi suosikeistamme, Mäyrämäen kellari. Lumi pöllyten rekka kiihdyttää ja katoaa pimeyteen. Sen pohjalta pääsee ryömimään upeaan luolaan. Vihdoin tien penkan kyltti ilmoittaa kunnanrajasta. Olemme vaimoni Johannan kanssa päättäneet juhlistaa uutta vuotta kaihtamalla väkijoukkoja ja painumalla maan alle, siis luolaretkellä. Mäyrämäki on 12 hehtaarin laajuinen kallioalue, Jyrkkänä kohoavaan kallioharjanteeseen on repeytynyt rotko. Matalalla leijuva muutaman metrin korkuinen sumumatto nielaisee Artjärventien välillä sisuksiinsa. Pudonneet perhosten siivet paljastavat lepakon ruokailupaikan.. Kärsimätön rekkakuski vilkuttelee valojaan kilpaa taivaanrannassa harvakseltaan tuikahtelevien kipinäsuihkujen kanssa
Ohuen kuurasilauksen peittämät jylhät kallionseinämät kimmeltelevät otsalamppujen valossa kuin tähtitaivas. Halkeama näyttää päättyvän antropomorfi seen, ihmistä muistuttuvaan hahmoon, joka ikään kuin vartioi rotkoa ylhäältä. Löydämme kuitenkin pienen avoimen tasanteen, jonka tamppaamme teltan sijaksi. Tukikohta kuusikossa Pakkasta ei ole paljon, vain viisi astetta. Otsalampun lisäksi luolassa on hyvä olla aina myös varavalo. Se sijaitsee Lapinjärven ja Orimattilan rajalla, linnuntietä 11 kilometriä Lapinjärven kirkonkylältä pohjoiseen. Lohkareiden välissä olevasta reiästä pääsee pudott autumaan luolaan.. Rotkon suuaukkoa on vaikea löytää pimeässä. Päätä suojaa pipo ja kovamuovinen kypärä, jossa on otsalamppu. Tasanteen alapuolella on iso kuoppa, joka on täytetty rautaromulla. Vaikka Suomen luolat eivät ole pituudella pilattuja, täältä löytyy pilvin pimein sellaisia kolmiulotteisia kivilabyrintteja, joiden perukoille ei tule valoa mistään. Maasto on kaltevaa ja puita on taajaan. Jos antaa mielikuvituksen hiukan laukata, hahmo tuo mieleen Urho Kekkosen. Siitä pudottaudumme vajaat pari metriä alempana avautuvaan pieneen kammioon. Lumivaipan alta pilkistää vanhan ruosteisen joustopiikkiäkeen piikkirivistö, kuin jonkin hirviön kynnet. Aluksi kuljemmekin väärään suuntaan ja käännymme omia jälkiämme takaisin, kun tajuamme lähteneemme kiertämään kalliota vastapäivään. Kammio kapenee Mäyrämäen kellarissa mahtuu hyvin seisomaan. Näky on huikea. Terävät kivensärmät haukkaavat ahnaasti kiinni löysiin vaatteisiin, niiden ulkoneviin taskuihin tai muihin lepattaviin osiin. Kypärä suojaa myös putoavilta kiven murikoilta. Sutjakkaissa, kestävissä sekä likaa ja märkyyttä sietävissä haalareissa voi ryömiä ja kontata huoletta. 54 suomenluonto.fi jonka korkein lakiosa on luode-kaakkosuuntainen harjanne. Luolaretkillä pää kopisee seiniin ja kattoon tämän tästä. Alas kellariin Lohkaretukoksen juurella on ihmisen mentävä aukko. Kuin veitsellä leikattu Tähdet tuikkivat taivaalla ja lumi kahisee, kun lähdemme malttamattomina tarpomaan kohti luolaa. Siinäpä ilotulitusta kerrakseen! Alaspäin viettävä pohja johtaa solan katkaisevaan lohkaretukokseen. Halkeaman suulla on muutama lohkare joiden yli on kiivettävä, jotta pääsee laskeutumaan sisälle solaan. Rotko ja luola jäävät juuri ja juuri Lapinjärven puolelle. Pukeuduimme luolavisiitille lämpimiin pilkkihaalareihin. Housun kauluksesta tai takin liepeen alta ei kulkeudu ryönää tai lunta vaatteiden alle, ja ei tarvitse pelätä arvokkaiden retkeilytamineiden repeämistä. Sen havaitsee vasta aivan läheltä
Kiiltomittari (Triphosa dubitata), aikuistalvehtija sekin, on hillitymmän värinen. Muutaman metrin änkeytymisen jälkeen seuraa parin metrin laskeutuminen. Lattialle tiettyihin kohtiin kertyneet siivet paljastavat lepakoiden ruokailleen täällä. Siihen voi törmätä myös kellareissa, bunkkereissa tai ulkorakennuksissa. suomenluonto.fi 55 alaspäin viettäväksi ryömittäväksi onkaloksi. Kurkistelemme varovasti katon ja seinien koloihin ja rakoihin, mutta emme näe täällä mahdollisesti talvehtivista nahkasiivistä vilaustakaan. Sitten könyämissuunnasta oikealle avautuu 6–7 metriä pitkä huonemainen luola, Mäyrämäen kellari. Kellariin pääsee toistakin reittiä, ikään kuin takakautta. Korea sekin silti on. Suorat seinät ovat noin puolentoista metrin päässä toisistaan. Toisin kuin liuskayökkönen, kolmion mallinen kiiltomittari kiinnittyy seinämään siivet pinnan myötäisesti. Ovoidit koristavat luolan seiniä ja katt oa. Raosta mahtuu kuitenkin sivuttain pujahtamaan sisälle kanjoniin. Harmahtavasti kirjailtu perhonen sulautuukin täydellisesti kiviseen taustaansa. Maalattialla maatuu lehtiä, lahopuusilppua, risunpätkiä ja neulasia. Roteva ja kauniin värikäs liuskayökkönen on aikuistalvehtija joka suosii luolia. Kiiltomitt ari sulautuu hyvin kiviseen taustaan.. Siitä kulkee helposti ohi päivälläkin. Se on rapakivigraniitin yleisin tyyppi. Mäyrämäen kellarin seinämillä ja katossa nämä ovoidit ovat erityisen kauniita ja niitä paljon. Luola on seisomakorkuinen, kolmisen metriä korkealla olevaan kattoon ei pää kolise. Elämää kiven sisässä Emme ole luolassa yksin. Viborgiitissa ovoidit ovat kalimaasälpää ja niitä kiertää vaalea muutaman millin levyinen plagioklaasikehä. Seinämien väliin tiukasti kiilautuneiden lohkareiden välistä löytyy reikä, josta pääsee pudottautumaan luolaan. Jo muutaman metrin ryömittyämme luolaa edeltävässä lohkaretukoksessa äkkäämme ensimmäisen liuskayökkösen (Scoliopteryx libatrix) katossa nököttämässä. Ovoidit ovat pyöreähköjä mineraalirakeita muun kiviaineksen seassa. Kellari on tektoninen rakoluola eli se on syntynyt maankuoren liikkeiden pilkkoessa kallioperää. Joskus samassa paikassa voi olla kymmeniä tai jopa satoja liuskayökkösiä, mutta täällä kauniin punaruskean ja oranssin kirjavia yökkösiä on yksittäin. Jos löytää luolasta talvehtivan lepakon, on syytä piKuuraiset kallionseinämät kimmeltelevät kuin tähtitaivas. Molempien perhosten siiven kappaleita löytyy luolasta runsaasti. Huomaamaton rako kuusen katveessa näyttää äkkiseltään vain halkeamalta kallion kyljessä. Punaruskea kallio, jonka uumenissa olemme, on rapakivigraniittia, tarkemmin viborgiittia. Liuskayökkönen on tavallinen näky talvisessa luolassa. Tätä reittiä tupsahtaa toiseen päähän kellaria kuin pohjoista reittiä tullessa. Viborgiitin tekevät koristeelliseksi muutaman sentin mittaiset soikeahkot täplät, ovoidit
Muinaisen maanjäristyksen irrottamalla kalliolohkolla on pituutta 20 metriä ja se kohoaa jopa 15 metrin korkeuteen. Keltasirkkuparvi asettui hetkeksi kuusen latvaan.. Vuosi vaihtuu kiven sisässä ja sen jälkeen on aika hipsiä takaisin leiriin. Alempana rinteessä kasvavien kuusien latvat kutittelevat kallion kylkiä oksat kävyistä notkuen. Vaikka lepakot toisinaan heräilevät horroksen aikana, yksikin ylimääräinen herääminen voi olla lepakolle kohtalokas. Iltapalaksi on pastaa ja jälkiruuaksi kanelilla maustettua glögiä joulutorttujen kera. Kun päivän pituus on alle kuusi tuntia, ei valoisaa aikaa ole tuhlattavaksi. Siellä täällä kallionsyrjässä näkyy maitokahvinvärisiä jäämuodostumia. 56 suomenluonto.fi tää riittävää etäisyyttä ja varoa häiritsemästä sen horrostamista. Puut narisevat, naksahtelevat ja paukahtelevat pakkasessa. Mäyrämäen koillisrinne rotkon eteläpuolella on jyrkkä. Nyt on jo kiire päästä kapuamaan Mäyrämäen huipulle. Kuusien lomassa kasvaa myös haapoja ja raitoja, jykevimmät 30-40 sentin paksuisia. Oravat, myyrät ja jänikset ovat jättäneet jälkiään luKettu on ottanut tässä nokoset yöllisten puuhiensa lomassa. Salakirjoitusta hangella Tiaisten pirteä tirskunta kiirii Mäyrämäen lakiosan harvassa kalliomännikössä. Ylhäältä näkee paremmin, kuinka valtava siivu on irronnut kalliosta ja jäänyt niille sijoilleen pystyyn kuin kakkuviipale lautaselle. Pian retkikeitin kuitenkin porisee tasanteellamme. Se on kuitenkin porrasmaiseksi lohkeillut, ja siksakkia tasanteelta tasanteelle etenemällä löytyy reitti ylös. Monet niistä voisi istuttaa tippukiviluolaan ja ne maastoutuisivat mainiosti muiden luolamuotojen joukkoon. Mäyrämäen laelle Aamu valkenee aurinkoisena, taivaalla ei ole pilven höytyvääkään. Unta ei tarvitse kauaa odottaa. Pakkanen on selvästi kiristynyt, eikä polttoneste meinaa syttyä ennen kuin hento sininen liekki on pari kertaa kainosti tanssahdellut nesteen pinnalla
Ahvenanmaalla on pesimäkanta ja vaeltavia nakkeleita jää muuallekin seuraavaksi kesäksi pesimään, mutta Suomen pesimäkanta lienee korkeintaan sadan parin luokkaa. Siivu kalliota on jäänyt pystyyn kuin kakkuviipale lautaselle. Pähkinänakkeli on yleistynyt Ahvenanmaalla, ja myös Baltiasta sekä Kannakselta vaeltaa tänne eteläisenkin alalajin edustajia. Itäisellä alalajilla on hyvin vähän punertavan rusehtavaa väriä alaperässä, kupeilla tuskin lainkaan. Vinkkejä vastuulliseen luolailuun: https://luolaseura.fi/luolansuojelu-ja-paikallisenvaeston-huomioiminen/ Mäyrämäen jyrkänteiden jäämuodostumat ovat kuin tippukiviluolasta. Suttuisessa ja epäterävässä kuvassa kameran takanäytöllä se näyttää punertavalta läiskältä. Näyttää siltä, että kettu on kulkenut tästä ensin ja sitten näätä. suomenluonto.fi 57 miseen maisemaan. Pähkinänakkeli liikkuu vauhdikkaasti puusta puuhun ja oksalta toiselle.. Olisikohan se punatulkku, ehdin jo aprikoida. Tällä keikkujalla näitä tuntomerkkejä ei ole. Yhdessä kohtaa ketun helminauha risteää näädän pariloikkajonon kanssa. Lumi on sulanut uinuvan ketun alla ja jäätynyt taas kovaksi ketun jatkettua matkaa nokosten jälkeen. Näätä on hypännyt puusta jyrkänteen reunalle ja jatkanut matkaa hangella hyppien. Aurinko alkaa jo vaipua horisontin taakse ja pian Mäyrämäkeä verhoaa pimeys. Jukka Palm on luontokuvaaja, vapaa toimittaja ja luolailija Vantaalta. Sehän onkin pähkinänakkeli! Joiksikin talviksi pähkinänakkeleita vaeltaa idästä Suomeen, joskus sankoinkin joukoin. Mutta lintu ei liiku hillityn arvokkaasti kuin punatulkku. Välillä se on tonkinut jotain lumesta, ehkä myyrän, välillä taas poikennut ulkonevalle kielekkeelle tähyilemään. Siiveniskuja Palleromainen lintu hypähtelee oksalta toiselle. Mahtaako tämä nakkeli löytää kumppanin ja jääkö se pesimään tänne. Se onkin mieluummin eteläistä alalajia, jolla punerrus ulottuu kupeille asti ja jonka rosvonaamiosta puuttuu valkoinen silaus. Se on huilannut pienellä kumpareella kerälle kiertyneenä ja jättänyt pyöreän painauman hankeen. Se keikkuu milloin missäkin asennossa, roikkuu oksista pää alaspäin ja kipittää runkoa pitkin ylös ja alas. Kaikki tämä touhuilu lienee väsyttänyt repolaisen. Kettu on tassutellut pitkin jyrkänteiden reunoja. Tuon tuosta se vaihtaa puuta. Lisäksi sillä on valkoista otsassa ja nokasta silmän yli kulkevan mustan viirun yläpuolella. Edessä on leirin purku ja paluu ihmisten ilmoille – jälleen yhtä seikkailua rikkaampana
Mott o. Mahdollisimman vähän. Porvoo, Teneri. Tärkeintä luonnossa. Sarjassa tutustutaan eri alojen tietäjiin ja taitajiin. Kotipaikka. Mitä. Eläinten konservoija, käsityöläinen, luontokuvaaja. Jan ”Janne” Henriksson. a, maailma. 58 suomenluonto.fi H O M O S A P I E N S Jan Henriksson on armoitettu luonnontuntija ja luontokuvaaja, jonka otoksia käyttävät maailman suurimmat luontoelokuvien tuotantoyhtiöt. TEKSTI ISMO TUORMAA KUVA ATTE HENRIKSSON Elokuvaaja luonnon armosta Kuka. Oivallus siitä, ett ä minä olen luonnossa ja luonto minussa
”En nähnyt itseäni täyttämässä hirvenpäitä lopun ikääni”, hän naurahtaa. ”Ennen kuin hankimme vaimoni Marinan kanssa Teneriffan paikan, oli pää seota tekemättömyydestä ja pimeydestä talvella. Samassa talossa hän aikoinaan hoiti loukkaantuneiden petolintujen lisäksi myös muita eläimiä, kuten siilejä, orpoja metsonpoikasia ja supikoiran pentuja. suomenluonto.fi 59 kuvauksissa. Sen otsikoksi tuli Liimahaukka lähti lentoon. Nyt Henriksson on Suomen ehkä kansainvälisesti tunnetuin luontokuvaaja, joka osallistuu luontoelokuvien suurtuotantoihin eri puolilla maailmaa. Niinpä Henrikssonista tuli luontokuvaaja Jumalan armosta. Jonkin ajan kuluttua hän palaa takaisin ja tokaisee; ”Kuvasin ne jo. ”En todellakaan ole aina saanut kuvattua kaikkea, mitä on tilattu. Kun mehiläishaukka sitten lähti hänen käsistään iloisesti lentoon taivaan sineen, olin vaikuttunut. Hänen kuvaustaitojaan ovat käyttäneet esimerkiksi itävaltalainen luontoelokuvien suurtuottaja ORF, ranskalainen ARTE, saksalainen NDR Naturfilm ja yhdysvaltalainen National Geographic. ”En ole tuottanut yhtään filmiä, vaan ollut kuvaajana muiden tuotannoissa.” Tinkimätöntä työtä Viime vuosina Henriksson on tehnyt töitä Ruotsissa asuvan unkarilaisen Zoltán Törökin ja hänen Wild tales-yhtiönsä kanssa. Kaksikko teki muutama vuosi sitten Virossa huippusuositun luontoelokuvan Tuulten taottu maa. Lopulta Janne, ilmeisesti kysymyksiini kyllästyneenä, tokaisi: ”Mitä väliä sillä on. Maailmalla kuvatessaan Henriksson ei ole pelännyt luontoa tai eläimiä. Se on kuvattu Unkarin Pustalla, ja siinä seurataan hevosperheen ja sen lauman tarinaa erään varsan syntymästä lähtien. Viime vuodet pääosin kuvaajana Zoltán Törökin tuotannoissa Floridassa, Skandinaviassa ja Unkarissa.” 2030-luku ”Luontodokumentit ovat vihdoinkin päässeet ikeestä, jossa leijonat syövät gaselleja tilanteeseen, jossa kuvataan muutosta luonnossa. Olen katsonut useasti, kun mies vilkaisee seudun karttaa ja lähtee Red-kameroineen luontoon toivottu kuvalista mielessään. Noista ajoista on kohta 40 vuotta. Henriksson vastaa kysymyksiin idyllisessä, vanhassa puutalossa Porvoon Pappilanmäellä. Ei siis enää kuvata vain sitä, miten luonto on joskus toiminut, vaan sitä, mikä on tilanne oikeasti tässä ja nyt.” ”En ole koskaan tullut luonnosta takaisin tyhjin käsin.”. Nauti siitä.” Mainio ohje. Mitä kaikkea hän onkaan mahtanut ehtiä tehdä ennen liimahaukkaa ja sen jälkeen. Pohjoisen pallonpuoliskon valoisa aika menee luontokuvauksissa, talven pimein aika pienessä talossa Teneriffan vuorilla ja loput kolme kuukautta Porvoossa. 1960-luku ”Lapsuuden kesät Porvoon saaristossa.” 1974 ”Konservaattorin opinnot Helsingin yliopistossa.” 2000-luku ”Luontokuvaukset monille kansainvälisille tuotantoyhtiöille. ”Joitain ihmisiä on sen sijaan täytynyt varoa.” M uistuma vuosikymmenten takaa, kun tapasin ensimmäisiä kertoja Jan ”Janne” Henrikssonin Porvoossa, ja tein hänestä lehteen pienen jutunkin. Tällä alalla tutkinnoilla ei ole mitään väliä, vaan viimeisimmällä työnäytteellä." Henriksson sanoo, että luonnontuntemus ja kuvattavien kohteiden eläinten ja elämän ymmärtäminen auttaa töiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Myös Afrikan itärannikko, Siperian taiga ja monet muut paikat ovat tulleet hänelle tutuiksi kuvausten myötä. Niinpä Henriksson rakensi haukalle uudet siivenkärjet epoksiliimalla ja lasikuidulla. Kaksikon viimeisin kansainvälinen menestys on juuri valmistunut przewalskinhevosista kertova elokuva Wild horses. Tosin teen mielenrauhani vuoksi myös myyntiin betonisia pienoisveistoksia eläimistä.” Mutta palataan vielä muisteloihin. Jutun pihvi oli Henrikssonin taidossa hoitaa loukkaantuneita eläimiä ja vapauttaa niitä luontoon. Toisaalta en ole koskaan tullut luonnosta takaisin tyhjin käsin, sillä sitä ei katsota hyvällä. Oliko muuta?” Tietenkään kaikki ei aina käy näin helposti, sillä luontoa ei voi ennustaa, vaikka tuntisikin sen toiminnan perin pohjin. Tässä tapauksessa hoidettavana oli mehiläishaukka, jonka siipisulat olivat katkenneet. Tätä ennen Henriksson oli mukana National Geographicin Yosemite-elokuvan Nykyisin kuvaajan vuodenrytmi jakaantuu kolmeen. ”Mitä enemmän tietää, sitä helpompaa on kuvaus.” Henriksson kuvaa luontoa usein yhdessä jonkun toisen kanssa, mutta on joutunut töihin myös yksin. ”Jos on esimerkiksi istuttava jossain kuvauskojussa Siperiassa neljä päivää putkeen, menen sinne mieluummin yksin.” Pimeyttä pakoon Viime aikoina porvoolaista luontokuvaajaa on retkillä auttanut hänen poikansa Atte (Usva Films Oy) ja saman yhtiön Max Kujala. Kun retkeilin aikoinaan metsässä Jannen kanssa, minulla oli tapana alituisesti kysyä mikä lintu milloinkin lensi ohi tai lauloi. Aikoinaan Henriksson opiskeli eläinten konservointia Suomessa ja Sveitsissä, teki täytettyjen eläinten näyttelyitä Metsähallitukselle, ja häntä oltiin jopa valitsemassa konservaattoriksi Helsingin Eläinmuseoon. Miehen matka tähän asemaan ei ole ollut aivan suora
Tuusulassa.. Lehdessä julkaistuista kuvista maksamme palkkion. Kuvasin urpiaisia noin 10 minuutin ajan, kunnes ne pyrähtivät korkean koivun latvaan.” Antero Tykkyläinen seurasi urpiaisten pakkastouhuja Parikkalan Saarella joulukuussa. URPIAINEN LEPÄNURPUJEN KIMPUSSA ”Pakkaspäivänä tapasin metsässä urpiaisparven lepän latvassa urpuja nokkimassa. Potretti on ikuistettu 26.1. TOIMITTANUT ANNAKAISA VÄNTTINEN Lukijoiden oma luontopalsta toimii sekä lehdessä että netissä. V I N J E T T I . Linnut olivat niin uutterasti ravintoa hakemassa, että sain edetä aivan puun alle. Lähetä kuviasi ja tarinoitasi! www.suomenluonto.fi/havaintokirja Havainto~ kirja 60 suomenluonto.fi TAPPELUPUKARIT ”Heti tämän kuvan ottamisen jälkeen alkoi nahistelu, joka päättyi oikeanpuoleisen sinitiaisen voittoon”, kuvailee Laura Lehtola
JÄÄPUTOUKSIA JA -PUIKKOJA. . Pesäkallion luonnonsuojelualueella Lahdessa. RUSAKON HIENO VÄRITYS ”Iso ja kauniin värinen rusakko piti tuulta aution talon nurkalla. Jääputous on kuvattu 25.1. Siinä se kökötti ja kuunteli tuulta!” Sirpa Jyske sai napattua kuvan rusakosta 14. suomenluonto.fi 61 V I N J E T T I . tammikuuta Virtain Rantakunnalla.. ”Kallioseinämään on sulamisveden ja pakkasen yhteistyönä kehittynyt upeita veitsimäisiä jääpuikkoja”, ihailee Martti Valtonen. MERIKOTKAT RAILOLLA ”Sisämaan isoilla järvillä voi nähdä kymmenien merikotkien ryhmiä odottamassa kalastajien jättämiä roskakaloja”, kertoo Markku Ranta-Eilola. Valkeakoskella. Kuvan kotkat istuivat railon reunalla 28.1. LADUN PÄÄLLÄ LEISKUVA TAIVAS ”Mahtavia taivaan näkymiä aamuyöllä 15.1. Taianomaisen hetken tallensi Kaarlo Asikainen. yöhiihtäjällä riitti upeaa seurattavaa Utajärven pakkasyössä”, kertoo kuvan lähettänyt Tommi Kujala. kello 15. . TÄYSIKUU Iisalmessa kuu nousi 17.1.
Niillä kuoren pinta on karkeaharjanteinen, ei kilpimäisen sileä, ja harjanteiden väliset halkeamat leveitä. ANNELI VIHERÄ-AARNIO Vanhan koivun runko on karkea ja uurteinen, mutt a ei kilpikaarnaa. Aiheina palstalla ovat kasvit, kalat, linnut, nisäkkäät, selkärangatt omat, sienet, sää, ilmakehän ilmiöt, geologia. LE EN A H AU TA LA / VA ST AV AL O TOIMITTANUT ANNA TUOMINEN Lähetä oma kysymyksesi . Se on ominaisuus, joka ilmenee männyissä niiden ikääntyessä ja rungon paksuuskasvun hidastuessa. Laita mukaan yhteystietosi, mahdollinen havaintopaikka sekä ajankohta. Esimerkiksi juuri rauduskoivulla rungon tyvikaarna kehittyy vanhoilla puilla karkeaksi ja syväuurteiseksi. U UTTA! Julkaisemme vielä yhden vastauksen digitilaaji lle osoitteessa suomenluont o.fi/ digitilaaja lle. Useilla puulajeilla vanhojen puiden rungon tyven kuori on paksu ja karkea. Tuusulassa Rantatiestä rantaan päin on koivulla kilpikaarnan näköinen alaosa, ja paikallinen nimitt ää sitä kilpikaarnakoivuksi. Sen panssarin alaosa taitaa tyvellä murtuilla ja irrotakin. Joskus näkee puita, joilla on poikkeuksellisen paksu ja syvään halkeillut kuori. Tällaisista puista olen nähnyt käytett ävän nimitystä ”paksukuorirauduskoivu”. Onko koivulla kilpikaarna. Iäkkäällä männyllä on kilpikaarna. Millä muilla puilla voi olla kilpikaarna. Kilpikaarnamänty on tosiaan vakiintunut nimitys vanhalle männylle, jonka kuori muodostuu leveistä ja sileistä kilpimäisistä levyistä ja niiden välisistä kapeista uurteista. Pelkästään kuoren paksuus ei siis tee puusta kilpikaarnapuuta, vaan nuo kapeiden uurteiden erott amat sileät levymäiset kilvet, jotka ovat männyillä korkean iän merkki kuten hopeahapset meillä ihmisillä. kirjeellä tai kortilla osoitt eeseen Suomen Luonto, Itälahdenkatu 22 b, 00210 Helsinki. lomakkeella, joka löytyy osoitt eesta suomenluonto.fi /kysy-luonnosta tai . Siten kilpikaarnaisuus ei oikein sovi luonnehtimaan tällaista koivutyyppiä. . 62 suomenluonto.fi Kysy luonnosta ASIANTUNTIJAT VASTAAVAT. Näitä poikkeuksellisen paksukuorisia koivuja tavataan maassamme eniten etelärannikolla
Kasa on hieman kuusen käpyä suurempi, eikä yksitt äisiä pökäleitä voi tästä erott aa. Lukijan lähett ämän kuvan ulostekasassa on runsaasti kovakuoriaisten peitinsiipiä. HEIDI KINNUNEN Kakka kertoo mäyrän elämästä Mäyrän kakkakasa toimii reviirin merkkinä. Tarvitt aessa kaikkiruokainen näätäeläin kykenee tukeutumaan monipuolisesti metsän antimiin: linnun muniin, sammakoihin ja pikkunisäkkäisiin, marjoihin ja hyönteisiin. TU O M AS H EI N O N EN KA AR IN A H EI SK AN EN. Kainuussa elävien mäyrien on tyydytt ävä hieman erilaiseen ruokaan kuin multavimmilla mailla asuvien lajitoverien. Kenenköhän jätöksiä ne ovat. Koska kakkoja ei peitetä, ne jäävät näkyviin. Mäyrä kaivaa etukäpälillään pienen syvennyksen, jonne se ulostaa. Yleensä mäyrän kolo löytyy jostain käymälän läheltä. Tyypillisesti kakkakasoja tavataan mäyrien kulkureiteiltä. Massa on melko karkeaa ja huonosti sulanutt a. Etelässä ja lehtimetsissä lierot ovat mäyrien pääravintoa. suomenluonto.fi 63 K Y S Y L U O N N O S TA Mökkimme huussipolulle ilmestyi useiden sentt ien pituisia kitiinikuoria sisältäviä kakkoja. Mukana näkyy myös marjoja ja osia maakotilon kuorista ja ehkä jokunen terhokin. Kulkureitt i voi olla myös ihmisten käytt ämä polku, kuten kysyjän tapauksessa. Se kertoo toisille mäyrille, ett ä alue on varatt u. Tämän mäyrän ulosteessa näkyvät tammenterhot kertovat kuitenkin erityisen hyvästä paikasta. . Tämän kokoiset runsaasti hyönteismassaa sisältävät kakat ovat mäyrän. Mäyrän kakkakasa on myös reviirin merkki. Samanlaisia olen nähnyt joku vuosi sitt en Hiidenportin kansallispuiston polulla
Voiko kysymys olla tosiaan kiiltomadoista, ja onko niiden esiintyminen puun oksilla ja näin suurin joukoin yleistä. Kuitenkin tämän pienemmän ja paljon harvinaisemman sukulaislajin valo on nimenmukaisesti paljon vaatimatt omampi. . Valon ylläpito vie paljon energiaa, joten yksilöt hehkuvat vain parhaan kellonajan ja vain tavoitt eensa saavutt amiseen asti. Ainakin Aasiassa kiiltomatoja pidetään merkkinä luonnon hyvinvoinnista. Kiiltomadon lisäksi Suomessa esiintyy myös toinen kiiltomatojen heimoon kuuluva laji, tuikemato. 64 suomenluonto.fi K Y S Y L U O N N O S TA Suomen luonnon päivänä noin yhdeltätoista huomasimme, ett ä laiturin vieressä kasvavan matalan lepän oksat olivat täynnä kiiltomatojen värisiä ja näköisiä pieniä valoja. Kiiltomatojen massaesiintymiä tavataan aina tietyin väliajoin, joten saatoitt e osua paikalle sopivana vuonna. Kiiltomatojen karkelot K Y S Y L U O N N O S TA. Kiiltomatojen hehku on hurmaava ja hienostunut luonnon valoilmiö – luonnon oma versio joulupuusta, joka katoaa ennen muun luonnon heräämistä. Lentokyvytt ömät naarasyksilöt kiipeävät usein kasvillisuudessa hieman korkeammalle ja ojentavat hehkuvan takapäänsä tähtitaivasta kohti, jott a noin metrin korkeudella pyörivät koiraat havaitsisivat naaraat helpommin. Voi siis olla, ett ei siellä ole ainakaan liikaa valosaastett a, koska kiiltomadot esiintyivät niin sankoin joukoin. Monien muiden pimeäaktiivisten kuoriaisten tapaan juuri alkuyö on niille parasta aikaa. Kiiltomatojen esiintyminen puun oksilla sankoin joukoin on tyypillistä lajille. Tuikemadolla molemmat sukupuolet voivat tuott aa valoa, ja niillä valo on ennemmin pelote uhkaavia häiritsijöitä kohtaan. Pimeässä näky oli kaunis, melkein kuin pikkukyntt ilöin koristett u joulupuu! Sopi hyvin venetsialaiseen iltaan. Hauska havainto, ja tosiaan sopivasti venetsialaisten aikaan. En ole ennen nähnyt kuin yksitt äisiä kiiltomatoja maassa, mutt a väri ja kokokin olivat samantapaisia. Toivott avasti kiiltomatojen karkeloita kohdataan paikalla myös myöhemmin! HELI VAINIO H ÅK AN SÖ DE RH O LM / VA ST AV AL O Kiiltomadot hehkuvat, kun olosuhteet ovat otollisimmat. Naaraiden valot saatt avat valaista kesäöitä yleensä parista tunnista muutamaan tuntiin kerrallaan, ja ne lopett avat hehkumisen aika nopeasti paritt elun jälkeen. Kyse oli todennäköisesti kiiltomatojen naaraista, jotka houkutt elevat lentokykyisiä koiraita muun muassa kirkkaan valonsa avulla
Jos kyseessä ovat nimenomaan selkälokin taikka harmaalokin oksennuspallot, ne saatt avat hyvinkin olla peräisin kaatopaikalta tai sellaiselta jätt eenkäsitt elypaikalta, johon lokeilla on pääsy. Turvallisessa pesässä on aina kaksi kulkuaukkoa, sillä takaovi voi pelastaa oravan näädän tullessa sisään etuovesta. Emme ole aikaisemmin huomanneet, mutt a olemme ihmetelleet näitä loppukesän ja syksyn aikana mökkipihalla Pohjois-Savossa muutaman kuusen alla. suomenluonto.fi 65 K Y S Y L U O N N O S TA Pihamme läheisyyteen on ilmestynyt jo neljä risupesää. Ne voivat käydä pitkilläkin retkillä lähikuntien ja -kaupunkien jätt eenkäsitt elypaikoilla. Orava naksautt aa tuoreet oksat katki terävillä hampaillaan. Muovit on yritett ävä pitää poissa luonnosta ja kierrätt ää erillään ruokajätt eestä. Ruokajätekin pitäisi kompostoida muutoin kuin avoimesti. . . Kenen tekemiä ne ovat. Havaitsin siellä maaliskuun alussa omituisia muovikääröjä. Pesiä on kerralla käytössä useita. Parhaat pesät on omistettu poikasille ja talven suojaksi. Parvi pikkunuijakkaitahan siinä on noussut kuusien alle karikkeelle. Pikkunuijakkaita näkee erityisesti sienisesongin jälkipuoliskolla ja niitä on aina isoina, tiheinä kasvustoina. Oikeastaan tämän kaltaisia pikkusormen pituisia lajeja on kaksi: melko harvinainen taiganuijakas ja yleinen pikkunuijakas. Taiganuijakas voi tosin olla yleisempikin, mutt a sen erot pikkunuijakkaaseen ovat lähinnä mikroskooppisia. Samaan sukuun kuuluva isonuijakas on selvästi kookkaampi ja se kasvaa yksitellen. Useimmat kääröt ovat samantapaisesti kiertyneitä, ja epäilen, ett ä ne ovat lokkien jätöksiä. HEIDI KINNUNEN Mikä ihme tämä on. Muovikääröt ovat sulamatonta ainesta, joka on joutunut ravinnon mukana lokkien suuhun ja jonka lokit ovat kakistaneet kuvustaan kurkun kautt a sulamattomana pallona ulos. Oletus on aivan oikea. LASSE KOSONEN LA U RI H EL M IN EN Pienet nuijat Oravalla on monta pesää Lahdessa Vesijärven sataman laiturilla on oleskellut myöhäiseen syksyyn selkälokkeja. SEPPO VUOLANTO Muovia ruokalistalla M AR IIT TA LE SK IN EN KA AR IN A H EI SK AN EN. Jos poikaspesä täyttyy loisista tai tuntuu emon mielestä jostain syystä turvatt omalta, se voi evakuoida poikasensa vaihtopesään. Lokit saatt avat myös ruokkia poikasiaan jätt eillä, joka sisältää muovia. Osa oravien pesistä on jalkapallon näköisiä tiiviitä risuja sammalpalloja, osa hieman suppilomaisia risukasoja. Syötävyysarvoa nuijakkailla ei ole. Yleensä oravan itse tekemän pesän löytää kuusesta tai männystä, harvemmin lehtipuusta. Huolett omasti kootut pesät toimivat kesäisinä varapesinä. Varmuuden saisi parhaiten katsomalla, miten oksat on katkaistu. Kurrelle kelpaavat myös ihmisten katt orakenteet, suuriaukkoiset linnunpöntöt, palokärjen kolot ja vanhat harakan pesät. Jälki ei ole yhtä siistiä kuin taltt ahampaista jää. Oravan pesät ovat yllätt ävän monimuotoisia. . Varikset ja harakat sen sijaan käytt ävät usein valmiiksi irronneita oksia tai nyhtävät helposti katkeavat oksat irti nokallaan. Pesän lähellä olen nähnyt talitintt ejä ja oravan. Kuvan pesä on todennäköisesti oravan käytössä ja ilmeisesti myös sen itse tekemä. Kuusien alla oleva neulaskarike on tyypillinen pikkunuijakkaan kasvupaikka. Olenko oikeassa, ja onko ne oksennett u vai ulostett u. Molemmat lajit ovat innokkaita jätteiden hyödyntäjiä
Tämä kovakuoriaislaji on melko kookas, noin sentin luokkaa, mutt a jos nämä ovatkin pienempiä ja kokomustia, niin kyseessä olisi todennäköisesti pikkukorvakärsäkäs. 66 suomenluonto.fi K Y S Y L U O N N O S TA Asun rivitalossa ja löydän tällaisia usein asunnostani. Se kuuluu siis kärsäkkäiden kirjavaan heimoon. Lajilla on lisäksi sellainen hauska piirre, ett ä se lisääntyy partenogeneett isesti, eli lajista ei tunneta koiraita ollenkaan vaan pelkkiä itsekseen lisääntyviä naaraita. HELI VAINIO Kärsäkäs eksyi sisälle KU VI TU SK U VA TA PI O KU JA LA Tilaa yläpohjan kuntotarkastus veloituksetta! Tarkastuksessa saat ajantasaista tietoa talosi yläpohjan kunnosta. Lämmitä kotiasi älä ilmastoa. Mitä nämä ovat, ovatko ne vaarallisia ja miten ne kannatt aa torjua. 0207 809 880 www.vintitkuntoon.fi Kun talon yläpohja on kunnossa, ei lämpö karkaa. Lisäeristämällä TermexSelluvillalla parannat kotisi asumisviihtyisyyttä ja säästät huomattavasti lämmityskustannuksissa. Ulkona ne syövät lukuisien kasvilajien juuria. Tarkemman arvion voisi antaa, jos tietäisi näiden koon suurin piirtein, mutt a luulisin, ett ä kuvassasi on uurrekorvakärsäkäs. . Lisätietoa: puh. Sisällä nämä ”kärsäeläimet” eivät pärjää kauaa niille ihan liian kuivassa huoneilmassa. Säästöä energialaskuun Kun talon yläpohja Tu lo 15.2.–14.8.2022 Museokatu 1 kuopionmuseo.fi Microsculpture LEVON BISS MUOTOKUVIA HYÖNTEISISTÄ. Nimestään huolimatt a näillä ei ole mitään tekemistä ainakaan ihmisten korvien kanssa eivätkä nämä muutenkaan tee mitään vaarallista sisätai ulkotiloissa. Jos näitä ei toivo makuuhuoneeseen kiipeilemään, kannatt aa laitt aa hämärän tullen ovet ja ikkunat kiinni ja kantaa sisälle tulleet takaisin ulos. Jos menet yöllä kurkkaamaan rivitalosi ulkoseinän alaosaa, niin näet todennäköisesti näitä tyyppejä vaeltamassa hitaasti. Otukset kömpivät valojen houkutt elemana sisälle, sillä laji on yöaktiivinen
Pauliina Jasiak, Heinävesi Kotimaisesta kalasta Tavoite lisätä kotimaisen kalan kulutusta on kannatettavaa monestakin syystä (SL 1/22). Tämä tieto on mielestäni vanhentunut. Taina Hakkarainen, Outokumpu Oikaisu Metsähallituksen Essi Keskinen korjasi SL 1/2022 oikaisua tulenteosta. Muistan vuosikymmeniä sitt en metsän, jossa oli runsaasti töyhtötiaisia. Varislintukoulussa kerrotaan naakan esiintyvän Eteläja Länsi-Suomen kylissä ja kaupungeissa. 620,ja 695,Georgia 9.-15.5.2022 . u. – Markku Ojanen, Helsinki Opi tuntemaan lumijäljet Tätä pääsi heti soveltamaan talvisella kävelyretkellä. Osallistujien kesken arvotaan Richard Powersin kirja Ikipuut (Gummerus 2018). Alkutalvesta niitä oli meidänkin ruokintapaikalla kirkonkylän laitamilla. ÄÄNESTÄ . Kalastusmenetelmien valinnalla ja oikein tehdyllä kalankäsittelyllä voidaan vähentää kalan kokeman kärsimyksen määrää. H . Aikalaisten haastatt elut plussaa. Valitettavasti kalakantojen muutokset ja kalojen ongelmat ovat käytännössä ihmisen toiminnan seurausta. Kotitarvekalastuksella on Suomessa pitkät perinteet. Tuskin on enää. Paljon uutt a tutkimustietoa tiaiskantojen muutoksista mielenkiintoisessa muodossa. – Leo Salo, Pori Tiaisia on Suomessa vain muutama laji. 21.-27.7.2022 ja 9.-15.9.2022. postikortilla: Suomen Luonto / Paras jutt u, Itälahdenkatu 22 b, 00210 Helsinki. Norjalainen kassilohi ei ole eettinen eikä ekologinen valinta. 045-1374757 Kurkista matkoihimme: Polkuja seikkailuun. Minä asun Heinävedellä, joka sijaitsee ennemminkin itäisessä osassa Suomea kuin etelässä tai lännessä. www.ruskovilla.fi MIKROMUOVITTOMAT VILLAFLEECETUOTTEET NYT SAMMALEEN SÄVYSSÄ HAKUAIKA 1.2.-31.3.2022 Hae apurahaa LUONNON monimuotoisuutta Suojellaan yhdessä www.vuokonluonnonsuojelusaatio.fi Paanajärvi kp. verkkosivuilla www.suomenluonto.fi (klikkaa lehden kansikuvaa) tai . Laitathan mukaan perustelut! Vastaukset viimeistään 1.3.2022. 1355,KIVAKKA! niikonmatkat.. Niiden runsastumisen ja taantumisen tuntemus on ympäristötiedon kannalta merkitt ävä. Lumen jäljillä -kirjan voitti Helvi Kolehmainen Kontiolahdelta. Kääntöpuolena on epäeettinen kalankäsittely. Ne on helppo opetella. Tulenteko on sallittua Metsähallituksen yleisluvalla Lapin, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueilla valtion mailla, myös Tuntsassa. Nyt niitä on jo iso parvi. Anna palautett a: palaute@suomenluonto.fi Lukijoiden mielestä viime numeron paras jutt u oli Tiaisten talvi. EDELLINEN NUMERO TO IM IT TA N U T R IIK K A K A A R TI N E N (Gummerus 2018). Varkaudessa on ollut naakkaparvia vuosikausia, ja Heinävedelle ensimmäiset kaksi naakkaa tuli noin kymmenen vuotta sitten. Toimitus Osallistu Paras jutt u -kisaan! Mikä on mielestäsi tämän numeron paras ju. – Pe eri Aarnos, Helsinki Myrkyn kylväjät Mielenkiintoinen aihe, josta en ollut lukenut aikaisemmin. suomenluonto.fi 67 L U K I J O I LTA Mitä mieltä olet lehdestä. + Arola ym! 770,Solovetsk 9.-17.7.2022 1220,Vienan Karjala 16.21.8.2022 ja 28.6.-4.7.2022. Kotimaisen kalan riittävä kysyntä turvaa ammattikalastajien elannon. – Jenna Kotilehto, Samma i Naakkoja tavataan myös Itä-Suomessa Lehden numerossa 10/2021 on mielenkiintoinen artikkeli varislinnuista. Naakkoja näkee myös matkalla Joensuuhun Liperin kirkonkylällä
Tekstiilien lajittelu ja kierrätys kaipaavat tehostamista. Nyppyisten, tahraisten ja rikkinäisten vaatteiden kohtalo on onneksi selkeytymässä, sillä vuonna 2023 Suomessa aloitetaan lakisääteinen tekstiilijätteen keräys. Jatkossakin osa poistotekstiileistä menee sekajätteen mukana poltettavaksi, sillä tekstiilikeräykseen ei saa laittaa homeiKUIDUT KIERTOON! Lue lisää poistotekstiilien jatkojalostuksesta: Poistotekstiili.lsjh.fi K O T O N A TOIMITTANUT JOHANNA MEHTOLA. Tärkeintä olisi kiinnittää huomiota kuluttamiseen. Tavoitteena on, että yhä isompi osa materiaaleista saadaan kiertoon. Kaapista löytyviä poistovaatteita onkin syytä katsoa kriittisin silmin, sillä esimerkiksi Fidalle ja Punaiselle Ristille dumpataan liian paljon uudelleenkäyttöön sopimatonta, huonokuntoista tavaraa. Ulkomaille samasta potista lähti liki 70 prosenttia. Käytetyn vaatteen hankkiminen on fi ksumpaa kuin uuden, mutta second hand –huumassa on pidettävä pää kylmänä. Turhiin houkutuksiin sortuu ehkä helpommin, kun tietää, että vaatteita voi helposti laittaa eteenpäin. Toisinaan vaatepussi sujahti hyväntekeväisyysjärjestön keräyslaatikkoon. 68 suomenluonto.fi K O T O N A 68 suomenluonto.fi KUN LAPSENI OLI leikki-ikäinen, vein säännöllisesti pieneksi jääneitä vaatteita käytettyjen vaatteiden kauppaan myytäväksi. TEKSTI MARJO JÄÄSKÄ KUVITUS JENNI SALMINEN väisyysjärjestöille lahjoitetuista poistotekstiileistä vain 15 prosenttia meni vuonna 2019 uudelleenkäyttöön Suomessa. Vastuullista vaaterumbaa sia, märkiä tai selvästi likaisia tekstiilejä. Suomen ympäristökeskuksen teks tii li virtaselvityksen mukaan hyväntekeTekstiilien lajittelu ja kierrätys kaipaavat tehostamista. Myös esimerkiksi alusvaatteet, sukat, pehmolelut, matot ja tyynyt kuuluvat poltettavaan jätteeseen. Uudelleenkäyttöön vai jätekeräykseen. Suomalaisten hylkäämiä vaatteita voi löytyä esimerkiksi Afrikasta, kuten Ylen MOT-ohjelma taannoin osoitti. Tekstiilien lajittelu ja kierrätys kaipaavat tehostamista. Öljytahrainen ja revennyt huppari päätyi Nigeriaan, kulunut collegepusero Keniaan. Mitä isommaksi lapsi kasvoi, sitä pitempään sama vaate mahtui päälle ja kului käytössä sen verran nuhjuiseksi, että vaatteesta luovuttaessa piti pohtia, mitä sille olisi fi ksuinta tehdä. Tehokas lajittelu ja kierrätys ovat kuitenkin vain osa ratkaisua, sillä myös kierrätyksen prosessit vaativat resursseja
Sitä voi pienentää tuntuvasti paitsi tekniikan avulla myös kestävillä valinnoilla. Hyviä valintoja ovat esimerkiksi Joutsenja Öko tex -merkityt vaatteet. HIILIJALANJÄLKI KURIIN Asumisen osuus hiilijalanjäljestämme on reilu neljännes. Hiilihelppi-sivusto tarjoaa tähän parhaat vinkit. . Villavaatteille riittää usein tuuletus. Osta vain tarpeeseen Hanki vaatteita harkiten ja vain silloin kun oikeasti tarvitset. 5. Tästä peräti 90 kiloa lipsahtaa sekäjätteeseen. Virkkaa vaikka värikäs paikka! K O T O N A Vinkit antoi Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Helena Dahlbo. Niiden tuotannossa on kiinnitetty huomiota kemikaalien käyttöön, ja tuotantolaitosten valvonta on paremmalla tolalla kuin esimerkiksi Aasiassa. VINKKINURKK A Harkintaa vaateostoksille 1. suomenluonto.fi 69 K O T O N A JO LA N DA JO KI N EN ASIAA RUUASTA Mitä kaikkea ruoka ja ruoantuotanto kertovat meistä ja yhteiskunnasta. Paikka saa näkyä Pidennä vaatteiden elinkaarta huoltamalla ja tuunaamalla. Ajatushautomo Demos Helsingin kuusiosainen podcastsarja Ruokayhteiskunta käy läpi ruokaketjun murrosta toimittaja Jari Hanskan johdolla kiinnostavien vieraiden kanssa. 2. IS TO CK PH OT O IS TO CK PH OT O Pienet makupalat. Hiilihelppi.. Demoshelsinki.. Yksittäisen tahran voi pyyhkäistä pois, tai pestä erikseen vain sotkeutunut kohta. Parantamisen varaa siis on! Biojätteiden ja muiden kotitoimistoilla syntyvien jätteiden lajitteluun löydät vinkkejä osoitteesta Materiaalitkiertoon.. Ympäristömerkit muistiin Ympäristömerkkejä on monenlaisia. 4. Kiinnitä huomiota alkuperään Jos ostat uutta, osta EUalueella tuotettuja tai ympäristömerkittyjä vaatteita. 3. . Jos vaatteeseen tulee reikä, paikkaa se. Suosi käytettyjä tai kierrätysmateriaaleista valmistettuja vaatteita neitseellisistä raaka-aineista valmistettujen sijaan. Pidennä pesuväliä ja tuuleta Vaatteiden ympäristökuorma pienenee myös pesuväliä harventamalla, sillä peseminen kuluttaa vaatteita ja lyhentää sitä kautta vaatteen elinikää. Korjattua kohtaa ei tarvitse häivyttää, vaan paikan voi antaa näkyä. RAKASTA JOKA MURUA Keskivertosuomalainen tuottaa biojätettä 170 kiloa joka vuosi
Toundra-ulkonäyttely Luontokeskus Haltiassa Espoossa 27.3. Ihmisille ja kuoriaisille -näyttely Järvenpään taidemuseossa 28.8. Laji on vaarantunut. saakka, Haltia.com. Mitä kakka kertoo ja voiko siitä olla jotakin hyötyä. saakka, jarvenpaantaidemuseo.fi Nyt näyttelyyn! LUONTO & TAIDE 70 suomenluonto.fi AUKEAMAN TOIMITTANUT JOHANNA MEHTOLA. K U LT T U U R I Mursuja elää muun muassa Pohjoisella jäämerellä. O LI VI ER LA RR EY Kakat kertovat Turun Biologisen museon näyttely Kappas, kakkaa! johdattaa pökäleiden, papanoiden ja läjien anatomiaan. Suomen taiteen kultakauden ajan taiteilijoiden rakastetut maalaukset ja kolme nykytaiteilijaa avaavat näkymiä myös puutarhan salatumpiin osiin, mullan alle sekä ihmisen ja luonnon suhteeseen. Esillä on 30 ranskalaisen luontokuvaaja Olivier Larreyn mustavalkoista otosta arktisen alueen eläimistä. Puiden siimekseen Astu puutarhojen lumoon Järvenpään taidemuseon näyttelyssä Ihmisille ja kuoriaisille. saakka, Turku.fi/biologinenmuseo Mustaa ja valkoista Suomen luontokeskus Haltian ulkonäyttelyalueella voi tutustua valoisan aikaan Toundra-valokuvanäyttelyyn. Kappas, kakkaa! -näyttely Biologisessa museossa Turussa 20.11. Näyttely johdattaa kakan jäljille ja tarjoaa yllättäviäkin näkökulmia jätöksiin ympärillämme
Erityisen hienoja ovat luontokuvaukset joen rannalla hämärtyvässä kesäillassa ja aamuauringossa. Toimittaja Emil Johansson vie matkalle dinosaurusten maailmaan Yle Areenan Dinocast-podcastissa, Areena.yle.fi. Siinä vuorottelevat ankeriaan elämästä sekä isän ja pojan yhteisistä kalareissuista kertovat luvut. Kirjan on kustantanut Lumimuutos Osuuskunta, joka joulun alla sai Luonnonsuojeluliiton ympäristöpalkinnon. Uusimmassa kirjassaan Mistä mat ka mihin (Lumimuutos 2021) Murtomäki palaa luonnon valokuvaamisen aamuhetkiin. (Gaudeamus 2021) ympäristöuhkia sekä keinoja vastata niihin: miten köyhtyvä luonto ja roskaantuva ympäristö pelastetaan. Tuolloin kojut rakennettiin lakanoista hakaneuloilla, ja ne hilattiin puuhun lihasvoimin. Kirjassa esitellään muun muassa hullunkurisia teorioita ankeriaan lisääntymisestä. suomenluonto.fi 71. Kamerat ja fi lmit olivat sitä mitä oli satuttu saamaan. Murtomäen muisteluksissa palataan lähes 60 vuoden taakse. EERO MURTOMÄKI on kotimaisen luontokirjallisuuden ikoni. Jo sitä ennen Murtomäki kuvasi ensimmäisten joukossa maamme petolintuja Teuvo Suomisen kirjaan Lintujemme katoava aate li (1967). TUNTURIT KUTSUVAT. Hänen ensimmäinen teoksensa Suo elää ilmestyi 56 vuotta sitten. Ankerias yhdistää heitä, sillä isä opetti poikansa kalastamaan sitä läheisellä joella. Ankeriaan arvoituksellista elämää, ”ankeriaskysymystä”, yrittivät ratkoa tutkijat eri aikakausilla. suomenluonto.fi 71 K I R J AT MERTEN ÄLYKKÄÄT VALTIAAT. Nyt pitäisi enää lähteä! PATRIK SVENSSONIN luova tietokirja Ankeriaan testament ti (Tammi 2020) teki minuun suuren vaikutuksen. Tulos oli silti upea. Hirmuliskon elämä Miksi dinosaurukset kiehtovat meitä vuosisadasta toiseen ja miten käsityksemme niiden elämästä on muuttunut tieteen metodien kehittyessä. Kuvaaminen sen ajan välineillä ja metodeilla tulee tuskineen ja palelemisineen esille lähes tragikoomillisena vastapainona tämän päivän hotellitason piilokojuissa lojuville mestarikuvaajille. Kiinnostaisiko tunturin valloitus. Maamme eturivin tutkijat tarkastelevat kirjassa Kuin ka maailma pelaste taan. KESTÄVÄ TULEVAISUUS. Kirjassa yhdistyvät hienolla tavalla salaperäinen ankerias ja kirjailijan suhde isäänsä. Kirjan toisessa osassa seikkaillaan kulkurina samoilla metsäperillä muutama kuukausi ennen kuin Beatles rantautui Suomeen. VESA LUHTA Luontokuvauksen juurilla KUUK AUDEN KIRJA POIMINTOJA LUONTOKIRJA SUOSIKKINI PODCA S T Vaeltajia ja tuntureita Isä, poika ja ankerias Jessica Haapkylä on meribiologi ja tietokirjailija. Jokaisesta kohteesta on myös karttoja, joille on merkitty valmiita reittiehdotuksia. Lopulta kuvaan astuu kuoleman ikuinen arvoitus. QR-koodien takaa löytyy myös taianomaisia ääninäytteitä. Valaiden kiehtovaan maailmaan pääsee Riku Cajanderin mainion kirjan Valaat – Valtamer ten vaeltajat (Minerva 2021) sivuilla. Hän kertoo maakotkan pesäkuvauksista kesällä 1963 Suomenselän maisemissa pesällä, jolla oli juuri ennen Murtomäkeä käynyt rengastusreissullaan muuan Pentti Linkola. Pepe Forsbergin oppaassa Tunturit tutuiksi (Karttakeskus 2021) esitellään yli 60 retkikohdetta, joissa on valinnanvaraa myös ensikertalaiselle
journalistien ajatteluun ja työtapoihin. f i VE SA H U TT U N EN. Pysy kuulolla! M U U T O S P Ä Ä S I S I S Ä L L Ä P U H E T T A M O N I M U O T O I S U U D E S T A w w w . Lue lisää: suomenluonto.. Toimittaja Juha Kauppinen keskustelee monimuotoisuuden tutkijoiden kanssa. m u u t o s l e h t i . /muutos VE SA H U TT U N EN #muutos-verkkolehden podcast-sarja alkaa lokakuussa. Suomen Luonto ja #muutos kouluttavat jälleen luontoja ympäristöaiheiden tutkijoita journalistien ajatteluun ja työtapoihin
Onnistuimme jo ensimmäisenä päivänä löytämään neljän suurpedon jälkiä: karhun, suden, ilveksen ja ahman tassujen painalluksia. Maailman suurkaupungeista tuleville suomalaisen haja-asutusalueen metsiköt ovat suuria ja jännittäviä. Koittaako pian aika, jolloin herkkyys ja jäljestystaidotkaan eivät enää riitä eläinten näkemiseen. JÄLKI ON PELKKÄ JÄLKI , kuva pelkkä kuva. Useita viikkoja kuljin luonnossa aistit herkistyneenä, seurasin silmä kovana hirven syömiä puuntaimia, tikan nakuttamia koloja ja hiiren nakertamia käpyjä. On pysäyttävää tuntea oman läsnäolonsa vaikutus eläimeen, hengittää samaa ilmaa. Villieläimet on ajettu ahtaalle. Aika, jolloin ihmiseläin jää yksin. Entä suteen. Kai nyt hirviä sentään näkee! Ikään kuin metsään voisi kävellä kuin eläintarhaan eläimiä katsomaan. suomenluonto.fi 73 M ieheni luona Lapissa yöpyy säännöllisesti ulkomaalaisia turisteja. Lisäksi näimme majavan padon ja sen järsimiä puita, metsähiiren pesiä sekä lukuisia lintujen jälkiä ja jätöksiä. Silti meidänkin luontosuhteemme elää yhä enemmän kuvien kautta. Ilves tietokoneen ruudulla on aivan eri asia kuin sen kohtaaminen luonnossa. OSALLISTUIN VUOSIA SITTEN espanjalaisen oppaan vetämälle jäljestyskurssille Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon rajalla. Valokuvat ja elokuvat menivät reippaasti ohi retkeilystä. Monet eläimet liikkuvat hämärässä. Tämäkö meillä on jäljellä villieläimistä: jäljet lumessa. Itse muistan aina uteliaan kärpän, joka tuli tiirailemaan meitä Urho Kekkosen kansallispuistossa. Sen voi vain itse aistia. Suomalainen tietää paremmin: eläimet piilottelevat ja välttelevät ihmistä. Kurssi oli valtava elämys. K a i h o v a a r a KU VA IL KK A SA AS TA M O IN EN. He kysyvät usein mitä eläimiä voi nähdä kävelyretkillä talon ympäristössä. Metsät ovat tyhjentyneet, eikä tyhjyys näy kuvissa. Metsän tyhjyys ”Tämäkö meillä on jäljellä villieläimistä: jäljet lumessa?” Riikka Kaihovaara on marginaaleissa vaeltava kirjailija ja dokumentaristi. Jälkien tutkiminen on kiehtovaa, mutta samalla olo on haikea. Sitran tuoreessa kyselyssä kolmanneksi tärkein luontotekemisen muoto suomalaisille oli ”vaikuttavien kuvien näkeminen luonnosta”. Luonto avautui uudella tavalla, kuin verho olisi vedetty syrjään. Metsässä on elämää, sittenkin! Yhtään elävää eläintä emme nähneet lintuja lukuun ottamatta. Tällaiset kohtaamiset käyvät yhä harvinaisemmiksi. Monien luonnonvaraisten eläinten populaatiot ovat romahtaneet alle puoleen 1970-luvun tasosta. Jos luonto on tuttu lähinnä luontodokumenteista, voi kuvitella minkä tahansa pläntin kuhisevan elämää. Voiko metsässä törmätä karhuun. Komeat kuvat saattavat lisätä kiinnostusta luontoa kohtaan, mutta ne myös luovat illuusion, että harvinaisia lajeja tai petoeläimiä voisi kohdata noin vain. Luontokato ei tunnu todelliselta
Sekä norppia että pyöriäisiä kuolee ihmistoiminnan seurauksena, ja kuolleina löytyneiden eläinten tutkiminen on tärkeää suojelutyötä, joka pääsee harvoin esille. Mietin, saisinko välitettyä tutkimustyön tärkeyden, vai karkaisiko huomio kuvien rujouteen. L u o n n o k s i a L u o n n o k s i a L u o n n o k s i a 74 suomenluonto.fi Outoja otuksia Tein joitakin vuosia sitten kuvasarjan, jonka aiheena olivat saimaannorppien ja pyöriäisten ruumiinavaukset. Sen sijaan yllätyin, miten moni suomalainen ei erottanut norppaa pyöriäisestä, tai tiennyt pyöriäisen olevan nisäkäs. Saimaannorppa tuntui nykytaiteen aiheena vaikealta, koska se on Suomessa niin tunnettu ja pidetty – eräänlainen Suomen panda. Odotetusti osaa katsojista kuvat hieman järkyttivät. Mutta mikä ”otus” tässä kuvassa on. Valokuvataiteilija Paula Humberg tutkii luontoa. Se on tutkijan juuri tekemä silikoninen valos saimaannorpan virtsarakosta.. Jouduin selventämään asiaa monta kertaa ja samalla korjaamaan käsitystäni saimaannorpan tunnettuudesta
Luontokadon äärellä Tampereella ja Paltamossa www.facebook.com/suomenluonto @SuomenLuonto @suomenluonto TA RU R A N TA LA / VA ST AV A LO Silmujen aikaan 3/2022 ilmestyy 23. On kevät ja aika aloi. maaliskuuta E N S I N U M E R O S S A Digitilaus alkaen vain 2,50€/kk Tilaa nyt! Netissä luonnon uusimmat kuulumiset: www.suomenluonto.?i Digitilaus: www.suomenluonto.?i/digi. suomenluonto.fi 75 Hetki ennen vihreää! Opi tunnistamaan lehtipuita silmujen perusteella. aa luontoharrastus! Neuvomme luontoilun erilaisille poluille. Mitä kuuluu Itämeren hylkeille
/digi tai • vaihda paperilehden tilaus digipalvelun sisältäväksi yhdistelmätilaukseksi: alk. /tilaa Lue verkosta painetun lehden artikkelit täydennett yinä videoilla, ääninäytt eillä ja lisäkuvilla sekä vain diginä julkaistavia jutt uja. 83,50 €/12kk (Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenille 72 €/12kk) tilaajapalvelu@sll.. tai uusi tilaaja suomenluonto.. MYÖS DIGINÄ. Lukuoikeus sisältää myös pääsyn Suomen Luonnon arkistoon vuodesta 2009 lähtien – luontotieto on aina mukanasi. V I N J E T T I Palautusviikko 2022–12 767095-2202 VE SA H U TT U N EN Täydennä nyt tilauksesi digipalvelulla: • tilaa kuukausiveloitteinen digitilaus: lehden tilaajalle 2,50 €/kk (pelkkä digi 4,80 €/kk) suomenluonto.