011\tR Kemijoen tutkimuksemme toteutumassa Hukkuvaa Sompion Lappia Etelä-Lapin lintuja Kyläpetäjät Luonnonsuojelu työmaalta Kirjallisuutta N:O 3 18 VUOSI KERTA 1959
Määräävällä taholla valmiiksi hyväksyttyä rakennusohjelmaa ei tosin enää sen tiedoksi tultua voitu ryhtyä muuttamaan, mutta häviävien luonnonarvojen ja vesistöjen säännöstelyn aiheuttamien muutosten tutkimiseksi perustettiin syksyllä 1957 Kemijoen patoamisaltaiden tutkimuskomitea, johon kutsuttiin edustajia luonnontieteiden eri aloilta. Patoamisen johdosta tapahtuvien muutosten toteami65. Tämän tuhoutumaan tuomitun tieteellisen aineiston talteen ottamista ei enää voitu lykätä. Tämän ensiarvoisen kohteen kasvimaailma oli miltei täysin tutkimaton, niin myös sen linnusto ja muu eläimistö. Mutta tutkimusohjelma ei rajoittunut vain kasvija eläinmaailmaan. Tahdottiin pelastaa edes tieteelle, mitä vielä oli pelastettavissa ennen valtavien patoamisaltaiden täyttymistä ja Kemijoen yläjuoksun vuosituhantisen luonnontilaisen kehityskulun lopullista päättymistä. Keskeisenä tutkimuskohteena siellä oli Lokan alueella levittäytyvä valtava Posoaapa, koko Pohjoismaiden laajin aapasuo. Joenvarsien t ulvaniittyjen tiedettiin myös olevan meidän oloissamme vertaansa vailla. Siihen sisällytettiin myös soiden turvekerrosten tutkiminen ja aineiston tallettaminen niiden kehityshistorian selv:ittämiseksi geologien toimesta, alueen jokien ja Sompiojärven eläimistön ja kasviston sekä kalataloudellisten mahdollisuuksien tutkiminen limnologien toimesta ja poronlaitumina tärkeiden jäkälämaiden inventointi. Tutkimuskomitea laati laajan työohjelman lähinnä Kitisen ja Luiron latvoilla Vuotson tienoilla sijaitsevien Porttipahdan ja Lokan altaiden tutkimiseksi, jotka ensimmäisinä joutuisivat veden peittoon. SUOMEN LUONTO SUOMEN LUONNONSUOJELUYHD I STYKSEN JULKAISU N:o 3 18 VUOSIKERTA 1959 Kemijoen tutkimuksemme toteutumassa Kemijoen vesistön laajat patoamissuunnitehnat aiheuttivat Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen piirissä voimakkaan toiminnan
Valiokunnan taholta on myös ehdotettu, että valtion menoarvioon otettaisiin määräraha vesistöjen säännöstelytöiden aiheuttamia tieteellisiä tutkimuksia varten. Tämä kävi mahdolliseksi Opetusministeriön antaman avun turvin. Järnefelt, prof. Tauno V. 6 miljoonaa markkaa, jota oli pidetty vähimmäisvaatimuksena ohjelman aloittamiseksi. (j(j. Matti Franssila, valtiongeologi, toht. seksi suunniteltiin vielä meteorologisten havaintoasemien perustamista ja pysyvien metsäkoealojen tutkimista ja merkitsemistä tulevien altaiden reunojen yläpuolella. Tutkimuksia on tarkoitus jatkaa eräiltä osiltaan vielä seuraavina kesinä. Valter Keltikangas, apul.prof. Aarno Kalela, prof. Siinäkin sentään onnistuttiin, kun eri tahoilla alettiin ymmärtää tutkimuksen merkitys. Pysyvien koealojen vertailevat havainnot tehdään aikanaan patoamisen tapahduttua. H. Mäki ja toht. Suunnitelmien rahoittaminen ei tietenkään ollut helppoa. Tässä oli siis kysymyksessä meidän oloissamme ainutlaatuinen eri tieteenalojen edustajien yhteistoiminta. Heikki Simojoki. Veikko Okko, maist. Valtion luonnontieteellisen toimikunnan, Suomen luonnonvarojen tutkimussäätiön ja Kemijoki Osakeyhtiön avulla saatiin jo kesää 1958 varten n. Esa Hyyppä, prof. Suomen Luonnonsuoj eluyhdistys on näin lähtenyt toteuttamaan tähän mennessä laajakantoisinta yritystään, jolla on suuri merkitys luonnontieteelliselle perustutkimuksellemme sekä erityisesti Lapin luonnonolojen ja elinkeinoelämän perusteiden selvittämiselle. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys esittää parhaat kiitoksensa kaikille niille henkilöille ja elimille, jotka ovat antaneet apuaan tutkimusten rahoituksessa, suunnittelussa tai ohjauksessa tai osallistuneet niiden suorittamiseen. Puheenjohtajana on toiminut yhdistyksemme puheenjohtaja. Olavi Kalela, prof. Kesällä 1959 tutkimuksia jatkettiin edelleen ja niihin liitettiin alueen vesitaloutta selvittävät hydrologiset ja pohjavesigeologiset tutkimukset sekä luonnonja kulttuurimaantieteelliset tutkimukset, joita ei edellisenä vuonna vielä oltu voitu aloittaa. Tutkimuskomiteaan kuuluvat prof. Lehtemme tässä numerossa saamme tutustua lähemmin tutkimusalueeseen ja joihinkin tutkimusten tuloksiin. Tutkimussuunnitelmamme on saanut jo huomiota laajalti tieteellisten piirien ulkopuolellakin, niinpä yhdistyksemme puheenjohtaja oli viime elokuussa selostamassa sitä Eduskunnan lakija talousvaliokunnan Lapin retkeilyllä Sodankylässä
S. Hukkuvaa Sompion Lappia Rauno Ruuhijärvi >>On edessäsi erämaa, joka on kaikkein valtavinta aapojen maata, kaikkein suurimpien soitten, rämiöitten ja rimpien Lappia. Jokien hiekkaiset rantatörmät ovat laajoilla alueilla ainoat kovan maan kaistaleet aukeitten vaarojen keskellä. Eurola. Näet peninkulmaisia ran· nattomia aukeita, jotka jaoittelevat suuria met siä, näet isoja kiiluvia rimpejä sekä mustia rapakoita ja mutalampia, vaanivia metsäpirun silmiä, 67. Valok
Ne ovat maisemia, joissa silmä lepää. Suuren sadealueen omaava laaja ja tasai68 nen allas onkin tarjonnut erinomaiset edellytykset soistumiselle. Vesien patoaminen Lokan altaaksi on itseasiassa vain paluuta entisiin oloihin. ilJt, ..,,. Luonto ei näillä suurilla aavoilla näpertele. russeolum), raatteen (Menyanthes trifoliata) ja sirppisammalten (Drepanooladus) luonnehtimia, usein runsaslajisempia rimpiä. Mitä vaiheita alue on sen jälkeen läpikäynyt, on vielä osittain hämärän peitossa. Emäksisemmän kallioperän kohdilla on lierosammal(Scorpidium scorpioides) rimpilettoja, joille tuovat vaihtelua vaateliaammat liereä sara (Carex diandra), lettosara (C. Kemijoen voimalaitosten suunnittelijat ovat todenneet tämän alueen keskiosat sopivaksi paikaksi patoamisaltaalle, jollaisia aiotaan rakentaa Kemijoen vesistöön tulvavesien varastoimiseksi. Kaikki mitä on, on laajaa. Ainoan vaihtelun tarjoaa jänteiden ja rimpien vuorottelu. livida).. Tämän Posojärven rantamerkkejä löytyy vieläkin vaarojen ja mäkien rinteistä ja sen pohjalle kerrostuneita hiesuj a t urpeen alta. Eteläpuolellakin on vaaramaita, joita Luiro suurin mutkin kiertelee. Nykyiset aavat lienevät vain reunaosiltaan olleet aikaisemmin metsämaina. 10 000 vuotta sitten täytti tämän suuren altaan jääjärvi. En tiedä toista niin laajaa ja edustavaa aapasuoyhdistymää kuin tuo lähes 400 km :n suoalue, jota Luiro latvahaaroineen halkoo. Sen päällä pohjoisella taivaanrannalla N attasten keilat ja Saariselän tunturien mahtavat, rauhalliset muodot. Erillisistä, vain jokien toisistaan erottamista aavoista ovat Posoaapa, Kaitaaapa, Naaras-, Vuollosja Kuukkelinaavat suurimpia. Nykyään suot peittävät n. Näiden kahden, yhteensä lähes Pielisjärven kokoisten patoamisaltaiden rakentaminen toteutetaan mahdollisesti jo 5-6 vuoden kuluessa. Ruostevillan tähkikimisaikaan saattaa koko suolla olla laajoilla aloilla ruosteenruskea väri. Näet myös laajoja vetisiä auvakoita, joita kesäisin ei ole käynyt muut kuin lentävä lintu.>> (Paulaharju, 1939: Sompio) Kuvaus on Luiron latvoilta Sompion Lapin laajasta luonnon altaasta, jota lännessä reunustavat Koitelainen, Riskaskama ja Rieston vaarat Vuotson luona, pohjoisessa N attasten tunturiryhmä, Raututunturit ja Saariselkä sekä idässä Vintilänkairan monet tunturit ja vaarat. Mutasara (Carex limosa) -rimpien karua yksitoikkoisuutta seuraa monitähkäisen villan (Eriophorum angustifolium), ruostevillan (E. jotka ilkeinä killistelevät sieltä ja täältä. Alueelle on suunniteltu 440 km laaja Lokan allas, jonka kautta myös Kitisen latvoille rakennettavan Porttipahdan altaan vedet johdetaan. Jääkauden loppuvaiheissa n. 85 % altaan pinta-alasta, joten ne ovat ylhäältä tunturilta katsottuna hallitsevina maisemassa, niin kuin edelläolevasta Paulaharjun kuvauksestakin käy ilmi. heleonastes) ja vaalea sara (0. Ei ole puita, ei pensaita katseen tiellä, aukeaa aapaa vain kilometrikaupalla ja takana kaukana sininen metsä. Kasviyhdyskunnat jatkuvat usein samanlaisina kilometrikaupalla. Metsäsaarekkeet ja jokivarsien hiekkamaat käsittävät siitä vain vähäisen osan. Soistuminen lienee kuitenkin alkanut verraten varhain, ehkä heti vesien peräydyttyä
Valok. Jänteet ovat leveitä ja korkeita, rimmet laajoja ja upottavia. 69. Ruostevilla (Eriophormn russeolum ) ja monitähkäinen villa (E. Ruuhijärvi. Raate ja monitähkäinen villa rimpien valtalajeina Posoa.avalla. Tosin ne vain harvoin jatkuvat yhtäjaksoisina pitkiä matkoja, joten kulkija joutuu tämän tästä koettelemaan rimmen kestävyyttä. Ya.Jok . Mikäli suon kaltevuutta vastaan kohtisuorassa olevat jänteet sattuvat olemaan kulkusuunnassa, ovat ne tietenkin mainioita siltoja. Ehkä hän olisi ollut optimi tisempi, jos olisi omistanut kumisaappaat ja enemmän kokemusta. angustifolimn) K aita -aavalla. R. Aapojen yläreunoissa, missä tulvavesien voima on vielä vähäinen, on suoluonto rauhallisempaa, matalien jänteiden, yhtäjaksoisten sammalrimpien, jopa j änteettömien suursaranevojen luonnehtimaa. Ruuhijärvi. Kuuluuhan alue emäksisten kivilajien luonnehtimaan Lapin liuskevyöhykkeeseen. Aivan karuja nevoja on vähän, paaosan ollessa ruohoisia rimpinevoja tai rimpilettoja. Posoaavan eteläosiin, jonka kautta laajan aavan keräämät suovedet valuvat, on syntynyt vertaansa vailla oleva vesirimpien kompleksi, hitaasti mutta vääjäämättömästi työkentelevien voimien repimä avoin haava. Lähinnä Suovillojen tähkimisaikaan muistuttavat monet rimpinevat pumpulivi]jelyksiä. Suotta ei kuuluisa tutkimusmatkailij amme Matias Aleksanteri Castren kirjoitt anut päiväkirjaansa jouduttuaan Lapinmatkallaan 1838 ylittämään Sompion soita: >>Ei ole kovinkaan helppoa pysyä tyynenä, kun miltei joka askeleella vaipuu suohon lähes polvia myöten eikä osaa laskea, kuinka hyvin lieju pystyy kannattamaan ruumiin painoa>>. Jänteiset rimpinevat ja letot ovat täällä paremmin kehittyneitä kuin missään muualla meillä. R. Sarojen juuristojen sitoma rimpipinta puhkeaa jalan alla harvoin. Kulkua kuitenkin vaikeuttaa tulvavesien erosi on ja jäätymisilmiöiden rimpiin uurtama vesikuoppien verkosto, joka etenkin Posoaavalla on hyvin kehittynyt. Aapoja halkovien jokieri varsilla on vaiht elevan levyinen korpien vyöhyke
On vaikea sanoa, onko niiden esiintymisen syynä yksin tunturialueiden läheisyydessä tapahtuva tulvavesien määrän. Meillä ei ole muualla näin pohjoisessa, näin lähellä kuusen metsänrajaa. raan mineraalimaihin. R . Vain joissakin lahdekkeissa, joihin tulva ei ulotu, on rahkoittuneita osia. Kauempana joesta ne vaihtuvat tavallisesti mustikkatai muurainkorviksi. Tulvavedethän estävät parhaiten rahkan (Sphagnum fuscum) esiintymisen. jokivarren tulvamaita on reheviä, usein rentukkaa (Caltha palustris) ja ruttojuurta (Petasites fri gidus) kasvavia ruohoja heinäkorpia sekä nevakorpia. Kevättulvat ovat niin voimakkaita, että rimpinevat rajoittuvat tavallisesti suo70 Valok. Ruuhijärvi . Ne pääsevät kehittymään vain paikoille, joilta joet, purot tai järvet imevät tehokkaasti liiat vedet. Kapea jänne kiemurtelee monin mutkin halki veden täyttämien rimpien Posoaavalla. Mielenkiintoisia ovat sinne tänne jokien rnrsille kehittyneet keidassuot, joiden esiintyminen näin pohjoisessa on todettu vasta äskettäin. Lähempänä aukeaa aapaa niiden puusto alkaa ränsistyä, ja nevan reunalle muodostuu laajoja rämeikköjä, joissa naavaiset kit1.1kuuset kuolevat pystyyn. Ne edustavat muulle Suomelle vierasta tyyppiä; olen kutsunut niitä Lapin keidassoiksi. alaltaan niin laajoj a ja tyypeiltään niin vaihtelevia korpia kuin Lokan altaan jokivarsilla. Rämeitä on laajojen aapojen reunoissa vähän. Etelämpää P eräpohjolasta nämä keidassuot puutt uvat
Voimakkaiden kevättulvien aikaan muuttaa joki nopeimmin uomaansa ja Leveita ja korkeita vaivaiskoivua ja vaiveroa kassaattaa katkaista kapeita kannaksia, jolvavia jänteitä Posoaavalla. Joku maatuva heinäsuovan pohja osoittaa joskus olleen ajan, jolloin työvoima oli niin halpaa, että rimpiäkin kannatti niittää. Nykyisin vain hillaaikana voi aavoilla ihmisen kohdata. Kymmenin, sadoin mutkin joet hakevat tietään, palaten pitkien kaarten jälkeen miltei omiin jälkiinsä. Jopa porotkin karttavat pahimpia rimmikoita, vaikka muuten pitävät aapoja kesälaitum1naan. Rimpilammissa pesii vielä joutsenia, ehkä enemmän kuin on luultukaan. R. Luiroon, Kopsus-, Riestoja Muteniajokiin onkin syntynyt vertaansa vailla olevia kaareilualueita. uusien törmien taakse. Tasaisessa altaassa voi joki esteettä muutella uomaansa melkeinpä mielin määrin. Joen kasaamat hiekkaiset rantatörmät ovat usein kuitenkin ainoat kovan maan kaistaleet laajojen soiden keskellä. Ruuhijärvi . Ruuhijärvi. Matka Korvasen kylästä Rieston kylään on linnuntietä vajaat 9 km, Luiroa pitkin 20. Huolimatta poromiehen katkerasta vihasta on ainakin kahLuiron rantaniittyjä Korvasen lähellä. R. Rimpiletoilla pesii runsaasti kahlaajia. Jopa karhujakin olemme näiden aapojen reunoilla tavanneet. loin entiset mutkat jäävät vuopajina Valok. Vain harvoin tapaa suurilla soilla merkkejä ihmisestä. Eräät luonnossamme yhä harvinaisemmiksi käyneet eläimet ovat aavoilta löytäneet turvallisen ympäristön. Valok. Joelle ei aukeista aavoista näy vilaustakaan, niin tehokkaasti jokivarsimetsät ja korvet kätkevät ne taakseen. väheneminen, vai ovatko ne osoitus Jäämeren ilmaston mereisyyttä lisäävän vaikutuksen ulottumisesta näin pitkälle sisämaahan. della kotkaparilla näillä kairoilla turvapaikkansa. 71. Metsähanhi on jokseenkin tavallinen. Sellaiset pohjoiset harvinaisuudet kuin lapinkirvinen ja vesipääsky esiintyvät jo alueella
Kevättulvien lietteet ja suotuisa paikallisilmasto rehevöittävät jokivarsimetsiä, joissa etenkin ruohokanukka (Oornus suecica) 72 Valok. S. ja metsä-kurjenpolvi (Geranium silvaticum) ovat runsaita. Lokan allas on niittykasvillisuudenkin suhteen ainutlaatuinen. Luiron kevättulvassa voi vesi nousta useita metrejä kesävettä korkeammalle ja lannoittaa lietteillään laajalti törmien takaisia tulvamaita. Eurola.. Vuotuinen niitto estää niillä pensaiden ja puiden esiintymisen ja tulvan tuoma liete sammaloitum1sen. Luonnontilaisina ovat tulvanalaiset jokivarret koivu-kuusisekametsiä tai pajukkoja. Kulleroniityn kukkaloistoa joen partaalla. Koko Kemijoen vesistössä ei liene aluetta, jossa olisi yhtä. Raivauksen tuloksena ovat syntyneet Kemijokivarsien laajat tulvaniityt. Lähinnä uomaa on törmän jyrkkyydestä riippuen vaihtelevan levyinen, erosion tai sedimentaation an, siosta jatkuvasti muuttuva rantavyöhyke. Ihminen käyttää hyväkseen näitä jokilietteiden lannoittamia tulvamaita
Ylinnä ovat erilai ·et kevättulvaniityt. canescens), jauhivihvila (J uncus /iliformis) ja pajut. Valok. matalan veden niityt, joiden valtalaji on järvikorte (Equisetum f lum·atile). Tuoreemmalla alu talla, etenkin paikoilla, joille kevättuh·asta laskeutuu hienoja ainek ia. KevätJa yystulvaniittyjen kasveista ovat runsaimpia vesisara (Oarex aquatilis), harmahtava sara (0. H. Eurola. Kevätja syystulvaniittyjä R iestojoella . Jo alkukesällä värjäävät kevättulvaniittyjä kulleron (Trollius europaeus) keltai et kukat, niitä seuraavat rantatädykk en ( Veronica longifolia) siniset kukinnot. Tulvaniittyjen luonteen määräävät lähinnä joen koko, vesimäärä, kaltevuus, maaperä, tulvan kestoaika sekä laskeutuvien lietteiden määrä ja laatu. Niiden kuivinta osaa luonnehtii lampaan nata (Festuca ovina). F.urola. Viimeksimainitun alareunaan saakka nou ·ee tulva normaalisti myös syksyllä. Jäiden alapuolelta erotetaan vielä ns. Va lok. Luonteenomaisinta tulvaniityille on kasvillisuuden vyöhykkeisyys. esiintyy ruohojen luonnehtimia, reheviä kasvi yhdyskuntia. Siperian yehnä (Roegneria fibrosa) tulvamaiden vaeltaja. 73. S. Myöhemmin kesällä antaa metsä-kurjenpolvi (Geranium silvaticum) niityille sinipunaista ja loppukesällä kultapiisku (Solidago virgaurea) keltaista väriä. laajoja ja kasvillisuudeltaan yhtä ntihtelevia tulvaniittyjä. äiden alapuolelle muodostuu usein nurmilauha (Deschampsia, caespitosa) -vyöhyke ja sen alapuolelle rön yl iuikin (Ranunculus repens) ja korpiorvokin (Vi"ola epipsila) luonnehti)na vyöhyke
Enempää sopivia talonpaikkoj a eivät aapojen saartamat, tulvanalaiset jokivarret Lokan altaassa tarjonneetkaan. Tuhatmutkainen Luiro on aikanaan houkutellut myös >>alamaailman>> miehiä sauvomaan kohti pohjoista. Toisaalta taas jokivarsia pitkin pääsee eteläistä lajistoa vaeltamaan pitemmälle pohjoiseen, näin mm. boreale) ja Siperian vehnä (Roegneria fibrosa). Suuren joen, Luiron. Alueen saamelaiset joutuivat hakemaan kotakenttänsä yhä kauempaa tunturien ääreltä. stium alpirm,mJ. johdosta kilpailuvapaata maata. Onhan niillä sedimentation, uomanmuutosten, yms. Mutenian kylä kummullaan . Halla vei usein vähäisen ohramaan, vaikka laajat rimpinevat. Jo 1600-luvulla rakensivat nämä pirttinsä Lokan, Rieston, Mutenian ja Korvasen kummuille. Niistä yleisimpiä ovat punakko (Bartsia alpina), Lapin kuusio (Pedicularis lapponica) ja tunturihärkki (Cera74 Valok. Pienempien jokien kuten Riestoja Muteniajoen niityt ovat pääasiassa kevätja syystulvaja osittain myös matalan veden niittyjä. varsilla ovat kevättulvaniityt laajimpia. Jokivar ien tulvamaat ovat aina olleet kasvien tärkeimpiä vaellusteitä PohjoisSuomessa. T. Alueen nykyinen saamelaisväestö on myöhemmin Enontekiöstä muuttanutta. leskenlehti (Tussilago Jarfara) ja hietakastikka (Calamagrostis epigeios). Kovaa oli elämä vielä viime vuosisadallakin Sompion kylissä. Jokivarsia pitkin tunkeutuu myös pohjoisia tunturikasveja pitkälle havumetsävyöhykkeeseen. Viime kesänä löydettiin useista paikoista Kitisen varrelta sukassara (Carex microglochin), eräs harvinaisimmistä tunturikasveistamme. Ulvinen. Molemmat viimeksimainitut ovat niitosta huolimatta luonnontilaisempia kuin kevättulvaniityt ja usein pikemminkin tulvanevoja kuin niittyjä. Tunnetuimpia näistä tulvamaiden vaeltajista ovat pulska neilikka (Dianthus superbus), isokukkainen arho (Moehringia lateriflora), hoikka ängelmä (Thalictrum simplex v
Plankto ntuotanto ja pohjaeläimi tö on järvessä sen sijaan runsas ja tekee mahdolliseksi suuren kalatuotannon. Sompionjärveä, taustalla Pyhä-Nattanen . Korkeammista vesikasveista esiintyy vam heinäpalpakkoa (Spargani um angustifolium) , joka suurina rengaskasvustoina täyttää miltei koko järven. etenkin Valok. S. torjuvat syyshalloja samaan tapaan kuin järven selät. Nattasilta purkautu75. 9 km laajuinen järv{ 1 on keskimäärin vain n. Eurola. sen suuri siikakanta yllättåä jo senkinf takia, että tämä n. Sompiojärven kalarunsaus. Sompioj ärvi N attasten tyvillä, Lokan altaan ainoa kunnon järvi, on aina ollut Sompion asukkaiden kala-aitta. yhden metrin sy;yinen, eikä kahta metriä syvempää ole missään. Luiro ja Sompiojärvi antoivat kuitenkin kesäisin runsaasti veden viljaa ja villit peuratokat talvisin ehkä tärkeimmän ravinnon. Järven kalatuotanto lienee vesimäärään nähden , uurempi kuin missään muussa järvessä meillä
vien lähdevesien ansiosta on järven happipitoisuus talvellakin riittävä. Tulvamaiden käyttöönotto lienee ratkaisevasti vaikuttanut Sompion maatalouteen ja luonut pohjaa nykyiselle vauraudelle. Vasta viime vuosisadan loppupuolella opittiin Sompiossa jokivarsiniittyjä raivaamaan. J · Saalispatsas Kussuolinkivaaran laella on aikoinaan pystytetty kiitokseksi suuresta peurasaaliista. Talvella suhteellisen lämmin sadevesi estänee myös järven jäätymisen pohjaa myöten. sataa tilaa. Ennen niitä oli aavoilla sompiolaisen laajimmat heinämaat. Taustalla Nattaset. On traagillista, että hyvinvoivia, kauniita kyliä joudutaan rauhan aikana uhraamaan Etelä-Suomen sähköntarpeen tyydyttämiseksi. Ulvinen. Tärkeää lienee 'myös pienen vesimäärän nopea vaihtuminen etenkin talviaikana. Ankaran suoneniskun saa myös porotalous, vieväthän altaat poron laidunmaista, etenkin Lapin paliskunnan·alueesta melkoisen osan. Luontomme ystävää ja tutkij aa surettaa. Kemijoen raken76 Valok. Koskeehan hanke yksin Lokan ja Porttipahdan altaan osalta n. tamisen ja patoamisten seurauksena koko vesistön tulvaniityt menettävät merkityksensä. T
Ulvinen . Vesistöön suu nniValok. Sompiossa on omat rikkaruohonsakin, idän mukulakirveli (Chaerophyllum bulbosztm ssp. Säännöstelyn toteuduttua on koko Kemijokivesistön 1uonnontila ainiaaksi mennyt. Prescottii ) ja kyläkarhiainen (Carduus crispus). Tämäkin kaikki on vain p1.eni osa siitä luonnonmullistuksesta, joka tapahtuu ihmisen toimesta Kemijoen säännöstelyn toteutuessa. myös se, että etenkin Lokan altaassa hukkuu luonnonsuojelun kannalta korvaamattomia arvoja, vertaansa vailla olevien aapojen, niitä halkovien jokien ja tulvaniaiden Lappia. Olemme mittasuhteiltaa~ suurimman, luontoamme äkillisesti muuttavan tapahtuman edessä. tellut seitsemän patoamisallasta vastaavat yhteensä pinta-alaltaan Päijännettä tai Inarinjärveä. T. 77
Ainakaan ensiksimainitussa paikassa pesäpaikkojen väliä ei tosiaankaan ollut kuin viitisenkymmentä. Jos käsitämme etelä-Lapilla Merikallion Peräpohjolaksi nimittämää aluetta, jonka pohjoisraja kulkee Muoniosta Sailaan ja eteläraja Ylitorniosta Suomussalmelle, on pohjoisten lajien osuus yli puolet koko linnustosta, kun se TornioKainuun alueella on vain kolmas osa. Eivätkä vain levinneisyysalueet. vaan yllättävästi kylläkin joskus myös pesimäpiirit. Jo kysymys sen levinneisyydestä on mielenkiintoinen: sehän vastaa pohjoisessa etelän isokuovia, mutta levinneisyysalueet menevät vaihettumisalueella jonkin verran päällekkäin. oli havain78 not sitten tehty juuri siellä tai missä tahansa muualla maassa. Lintuharrastajien retkeilykohteena tämä seutu ei ole erikoisen suosittu: jos kerran Lappiin mennään, jatketaan samaa tietä Kilpisjärven, Utsjoen tai Saariselän tunturiseuduille ja sivuutetaan vähemmän houkuttelevan näköiset, lohduttomien aapojen halkomat metsä-Lapin kairat. Kuulun kuitenkin niihin joita loputtomien nevojen erikoislaatuinen tunnelma aina on viehättänyt, ja niin olen joutunut aapa-Lappiakin kiertelemään. jolla pesivät molemmat vierekkäin sulassa sovussa: Rovaniemen Hattuaavalla ja Vittaaavalla, Kemijärven ja Pelkosenniemen rajalla, Pyhätunturin juurella. Eikä myöhemminkään ole tuo alkuaikojen viehätys kadonnut, vaikka olen joutunut myöhemmin useinkin törmäämään samaan lintuun sekä muuttoaikoina että pesimäpaikoilla. Etelä-Lapin lintuja Lasse Sammalisto Etelä-Lapin linnustolla on jo selvästi pohjoinen leima. Kun seuraavassa yritän luonnehtia tämän alueen linnustoa muutamia sille tyypillisiä ja minua erikoisesti kiinnostaneita lajeja esittelemällä, niin kaikki esimerkit olen ottanut juuri soiden linnuista, yhtä poikkeusta lukuun ottamatta vieläpä puuttomien soiden asukeista. Mutta mitkä muut sopisivatkaan paremmin tuomaan mieleen tämän soiden valtakunnan! En myöskään halua rajoittaa esitystäni orjallisesti juuri otsikossa mainitulle alueelle, vaan kiinnitän päähuomion itse lintuihin. Juhlahetki olikin sitten kun eräänä toukokuun alkupuolen päivänä kymmenisen vuotta sitten näin tuon jänkien linnun yksinäisenä matkaavan kimakkaa lentoääntään huudellen yli Vanhankaupunginlahden. Jo lintuharrastukseni alkuvaiheessa, innokkaana keskikoululaisena, oli pikkukuovin nimellä minuun omalaatuinen tenhovoima, ja moisen harvinaisuuden nähnyttä katselin jonkinlaisin kunnioituksen ja kademielen sekaisin tuntein. Olen kaksi kertaa joutunut suolle
metriä, jolloin suurempi joutui varmaan ruoanhankintaretkillään useinkin vastatusten pienemmän sukulaisensa kanssa_ Valitettavasti vain en päässyt tuollaisen kohtaamisen todistajaksi, jotta olisin saanut nähdä kuinka siinä käy. Käsikirjoissamme on monien mielessä suorastaan kummittelemassa havaintoja pikkukuovin pesimisestä etelä-Suomen puolella. Varmaan monet noista havainnoista koskeValok. vatkin myöhäisiä kevätmuuttajia tai syysmuuttonsa aikaisin aloittaneita naaraita, jotka ovat jättäneet poikaset koiraiden huollettaviksi, mutta olen itse joutunut lajin soitimen todistajaksi niin etelässä kuin Karstulassa, Pieni Korpinen nimisen järven rantarämeellä. 79. Kahlaajien valtakuntaa. Siellä pikkukuovipari oli kesäkuun alussa v. Pikkukuovi ei ole ainoastaan soiden lintu. Lasse Sammalisto. 1950 ilmeisesti juuri pesimäpuuhiaan aloittelemassa. Pelkosenniemi, Vitta-aapa
Pentti Linkolan havainnot Suomussalmen, Kuusamon ja Sallan seuduilta tukevat kuitenkin hänen käsitystään. Viimeksi mainittu sattui minulle lähes viisi ·vuotta myöhemmin. 1936. Sen vuoksi tuntui monesta hämmästyttävältä ja ehkä uskomattomaltakin M erikallion kaksikymmentä vuotta myöhemmin esittämä käsitys että laji on säännöllinen pesijä maamme koillisrajoilla; esittipä hän jopa niin huikealta tuntuvan arvion 80 kannan suuruudesta kuin 2000 paria. Säe kuului muutaman kymmenen metrin päässä näkyvästä koivusaarekkeesta, jossa laulaja ilmeisesti piileskeli jonkin koivun keskioksilla. Pikkusirkun asuinsijoja Utsjoen Karigasniemessä Valok. Lasse i::iammalisto. Itse tutustuin ensimmäisen kerran tähän lajiin v. Tuntuu kuitenkin aivan toisenlaiselta tavata lintu pesimäpaikallaan, oikeassa ympäristössään , tosin Strindberg on omaan tapaansa esittänyt tästäkin eriävän näkemyksensä väittämällä että muuttolintujen todellinen koti niiden itsensä mielestä on lämpimillä talvehtimisseuduilla, jonne ne kiireimmiten rientävät saatuaan kiusalliset velvollisuuteru a täällä pohjoisessa suoritetuksi, kuin levottomana ja kiireisenä matkalaisena. 1952 marraskuussa, jolloin yksi nuhruisen näköinen myöhästynyt muuttaja oleskeli Hermannissa, Helsingin kaupunkialueen välittömässä läheisyydessä. . . Äkkiä tunkeutui tajuntaani outo laulu, joka jo jonkin aikaa oli soinut korvissani mutta joka tuossa mielentilassani vasta nyt herätti tietoisuuteni kiihkeään toimintaan. Tällainen viiden parin 'yhteisö' sattui retkireitilleni eräänä kesäkuun alun yönä Kaunispäällä, ja silloin onnistuin myös ensimmäisen kerran löytämään lajin pesän. Kuulostelin . Laulu oli sirkkumaista, jollakin tavalla se toi mieleen lähellä, suon toisessa päässä änkyttävän pajusirkun, mutta tämä ei ollut samanlaista tokeltelua, vaan oikeaa sointuvaa laulua, mistä arvostelusta pajusirkkukoiraan pesässään hautova kainaloinen älköön pahastuko vaikka arvattavasti hänen valittunsa yrittelyt tuntuvat sen mielestä kauneimmalta musiikilta mitä olla saattaa. Pieni ja siro pikku sir k k u oli suurharvinaisuus vielä sen jälkeenkin kun Pontus Palmgren löysi sen ensimmäiset pesät Paatsjoelta v. Lähestyessäni paikkaa pujahti lehtien lomasta pikkuruinen otus, jonka pää loisti. Sitä tapaa myös Lapin tuntureiden nummilla, puurajan yläpuolella, jossa sillä on taipumus muodostaa pieniä yhdyskuntia. Istuskelin jokseenkin tylsässä mielentilassa, tyytymättömänä päivän tuloksiin, kosteahkolla mättäällä Karigasniemessä, aivan maantien laidassa olevalla suopahasella
kauas räikeän ruosteenpunaisena, ja hienoiset epäilyni lajista v~hvistuivat: olin päässyt yllättämään pikkusirkun sen omilla asuinsijoilla. Jonkin aikaa sen perästä juostuani pääsin aivan lähellekin, jolloin se suorastaan hurmasi minut, ja pelkäänpä hetkisen aikaa olleeni uskoton vanhalle ihastukselleni, lähisukulaiselle pohjansirkulle; tunteitani myöhemmin eritellessäni huomasin kuitenkin, että sydämeeni voivat mahtua molemmat. Pikkusirkun laulusta onkin ollut kirjoissamme 01J1ituinen kuvaus, joka perus·tuu Palmgrenin tulkintaan: sen sanotaan olevan vienoa, miltei Sylvian laulua muistuttavaa. Kaikille Lapin soille leimaa-antava lintu on kirkkaankeltainen k e 1 t a v ä s t ä r ä k k i. Selitys on se, että luonto ei tässäkään ole niin yksioikoinen kuin kirjoissa selitetään, vaan nuo harmaapäät ovat niiden kahden rodun risteytymiä, joiden pitäisi maassamme esiintyä, j3: kantavanhemm.ille on vielä käynyt niin hassusti että mokomat sekarotuiset ainakin etelä-Suomessa ovat Muuta man päivän vanha kurjenpoikanen on kauniin vaaleanruskea. Mon it yksilöt ovat suunnilleen sennäköisiä kuin pohjoissuomalaisten keltavästäräkkien lin1.uoppaiden mukaan pitäisi olla: pää on tumman tuhkanharmaa ja silmän ympärys on 'liuskeenmusta'. 81. Vienous kyllä pitää paikkansa, mutta 'korviinpistävää' siitä huolimatta on sen läpikotainen sirkknmaisuus; säekin ou paljon monimutkaisempi ja vaihtelevampi kuin kuvauksissa on mainittu, saattaapa samakin yksilö jonkin verran muunnella säettään. Lienevätkö linnut sitten todenneet paikan vastenmieliseksi, kun ei lintukongressi niitä seuraavana kesänä tavannut. vai ei vätkö retkeläiset osanneet kiinnittää huomiota lajin hiljaiseen lauluun-. Lasse Sammalisto. Hetken kuluttua olin päässyt selville siitä, että aivan lähellä vielä kaksi koirasta toisteli säkeitään, jotka hieman poikkesivat ensituttavani laulusta. Jos pääsee tätä sirkeätä pikkuotusta tarkkailemaan lähempää mikä ei olekaan vaikeata kiintyy huomio muuhunkin kuin iloisenkeltaiseen alapuoleen: tuskin ai • nakaan samalla suolla tapaa kahta yksilöä, joiden pään väri olisi samanlainen. Etelämpänä tilanne on vieläkin sekavampi, kun joukkoon ~ulee sellaisiakin, joilla mustan sijasta on valkea silmäkulm.an1 juova, jonka pituus vielä vaihtelee yhtä paljon kuin mustan määrä pop.joisessa. Valok. Lisäksi valtaosa eteläisemmistä yksilöistä on juuri tuollaisia tasaisen harmaapäisiä, ja lintujen harrastaja joutuu aivan ymmälle kun moisia tapauksia ei löydy ollenkaan oppaiden kuvista. Tuon mustan määräkin kuitenkin vaihtelee suuresti, eikä sitä aina edes ole ollenkaan, vaan pää on kokonaan tasaisen harmaa. Kiiminki, Vasikkasuo
Edellä sanottu koski kuitenkin kciraita. Lasse Sammalisto. Himmeämmänkeltaisella naaraalla ei koskaan ole mustaa päässä, joka myöskään ei 82 Valok. Jerisjoen rauhaa. Tarkkaan katsoen huomaa naaraissakin selviä eroja: toisilla ei ole silmäkulmanjuovaa ollenkaan, toisilla se taas ulottuu nokan juuresta niskaan saakka, ja kaikki asteet näiden äärimmäisyyksien väliltäkin ovat edustettuina. Pohjoisempana sen sijaan alkuperäiset, idästä tulleet mustapäät ovat paremmin pystyneet pitämään puolensa 'mulatteja' vastaan. Pohjoisessa on enimmäkseen ensinmainitun. ole harmaa vaan ruskeahko. Taustalla Olostunturi, panneet heidät aivan jyrän alle
Kun sitten aloin liikuskella kurkien pesimäseuduilla, palautti todellisuus tuon töräyttelijänkin minun kuvitelmieni tarunomaisesta ylhäisyydestä maan tai paremminkin suon pinnalle. Kun kuitenkin kerrottiin, että linnut ovat silloin aivan näkymättömissä luoksepääsemättömillä pesäpaikoillaan, tuntui tuon toiveen toteutuminen aivan mahdottomalta. Kun etelärannikolla näkee parhaina päivinä useiden, satapäisten ja lähes kilometrin mit.taisten kurkiaurojen toinen toisensa jälkeen matkaavan kotisoitaan kohden, tekisi mieli seurata niiden mukana seuraamaan pesimäpuuhien alkamista ja niihin liittyviä seremonioita. Niiden suojassa oli pienellä mättäällä kurjen pesä, jonka toisesta munasta poikanen juuri oli tulossa ulos. Tällöin ei kurkia tosiaankaan enää näe paljon missään, siksi piileskelevää elämää ne viettävät. Syysmuuttokin sujuu tavallisesti niin rysäysmäisesti, että useina syksyinä ei ahkerastikaan retkeilevä lintuharrastaja näe niistä juuri jälkeäkään. 83. Esityksestämme etelä-Lapin linnuista jäisi puuttumaan jotakin aivan olennaista, jollemme mainitsisi sen soiden komeimta koristusta, k u r k e a. Valikoima, jonka tässä olen lukijoille esitellyt, saattaa monesta tuntua kummalliselta. Huomasin, että ainakin munapesyeiden aikaan kurki on suolla erittäin näkyvä eikä aivan arkakaan hahmo, enkä ole tavannut kuin yhden kurjen pesän, jolle oli aivan mahdoton päästä : Perhon Pakosuonnevalla oli kuten kiikaroimalla totesin munallinen pesä pienessä pensaikkosaarekkeessa todella ylipääsemättömien rimpien joka puolelta ympäröimänä. Kohta se kyyhöttikin surkeana ja märkänä kuorien seassa, ja pienestä reiästä tunki jo toisenkin nokka ulos toukokuun melkeinpä takatalviseen säähän. Poikasten kuoriuduttua, siis jo kesäkuun alkupäivistä lähtien, kurjet kuitenkin häviävät pesimäpaikaltaan suojaisempiin tiheikköihin, jossa poikaset ovat paremmin turvassa vihollisten ahdisteluilta. Perhon Heikinjärvennevalta löysin kurjen pesän erikoislaatuisella tavalla: kuulin ihmeellistä piipitystä läheltäni, mutta en aluksi nähnyt missään sen aiheuttajaa. Olen kuitenkin varma että retkeily etelä-Lapinkin näköjään vähän lupaavilla selkosilla tuottaa jokaiselle jonkin uuden, mieluisan tuttavan. Lähdettyäni kulkemaan äänen suuntaan jouduin lopulta pienenpieneen saarekkeeseen, jossa kasvoi yksi kitulias mänty ja pari pajupensasta. Viehtymys johonkin lintuun saattaa kuitenkin johtua niin arvaamattomista ja näennäisesti vähäpätöisistä seikoista, että lintujen harrastajien keskuudessa tuskin tässä suhteessa on paljon vähempää mieliä kuin miehiäkään. tyyppisiä, etelässä taas on enemmän juovallisia. Ihmekö sitten että rotuolot ovat menneet aivan keskiamerikkalaisiksi keltavästäräkkien maailmassa. Näiden tyttöjen moraalissa ei ole paljon kehumista: oli kysymys sitten Lapin juovattomasta tai etelän juovallisesta tyttärestä, molemmat avioituvat höyheniin katsomatta minkänäköisen miehenpuolen kanssa tahansa
Ei kukaan tietänyt, miten ne olivat siihen tulleet, eikä sitä vaivauduttu kyselemään, todettiin vain, että ne olivat jo kylän vanhimpien asukkaiden muistitiedon mukaan olleet samanlaisia. Mutta jotain niissä sittenkin oli.. Kylän korkeimmalla kohdalla oli maanviljelijä Laurikaisen talo. Niissä oli jotain merkillistä. Lapset pelkäsivät kul. Kun aurinko ja taivaan tuulet sattuivat niihin vapaasti, olivat ne muodostuneet erikoisiksi, poiketen vahvasti metsässä kasvavasta tavallisesta mäntytyypistä. Se oli kylän parhaita paikkoja, ikään kuin nostettuna sinne ilmaan ja avaruuteen. Allaoleva julkaisematon kirjoitelma on peräisin hänen jäämistöstään. Niihin suhtauduttiin kuin jokapäiväiseen ilmiöön, ja niin parasta olikin. Eikö niitä yhtä hyvin voisi kaataa ja päästää viljaa lainehtimaan pihkaisten juurien paikalle. Oli kuin epämääräinen kammo olisi asu: nut puiden lähettyvillä, siinä peltoisella kummulla, keskellä kylää. Päivällä tästä ei ollut mitään sanottavaa, mutta hämärissä ja varsinkin pimeällä asia muuttui. Mutta isäntä Laurikainen oli toista mieltä. Mikä vetovoima niissä liekään ollut, mutta niitä piti 84 vain katsoa. Ne olivat lakkapäitä kumpikin, siis tavallaan kuin kokoonlyötyjä, mutta korkeita silti, tuuheaneulaisia, epäsäännöllisen muotoisia. Jos ennen joku hupsutteli, on se aika toki ollutta ja mennyttä. Ne varjostivat peltoa ja imivät mehun maasta, metsään ne kuuluivat, mitä niillä oli tekemistä kummituksina täällä kylällä. Oli maailman luonnollisin asia, että ne seisoivat siinä kylän keskellä, kohisivat raskaasti tuulessa, ja kuutamolla niiden pitkät varjot lankesivat pellolle. Jos jossain olivat istuttaneet kuusia pihoihin tahi kujosille, niin aina jäivät pienemmiksi, ei ollut sitä leveyttä eikä ryhtiä. Ei ollut muissa kylissä sellaisia. Vanhoja uskom1tksia, joille nykyinen ristikansa nauraa. Ne olivat tavattoman paksuja. Oikopolku naapuriin kulki petäjien vieritse. Kun lähestyttiin kylää, näkyivät ne jo kauas. Mutta puihin liittyi jotain muutakin. Joutavia. Sanottiin, että petäjät olivat vanhoja uhripuita ja että niihin oli jäänyt taika. Vähän matkaa talosta kohottautui peltoinen harju vielä sitäkin ylemmäs ja siinä kasvoi kaksi suurta petäjää. Ne kuuluivat erottamattomasti kylään, voisiko sitä ajatellakaan ilman niitä. Kylä petäjät Väinö Pärnänen Rautatievirkamies Väinö Pärnänen oli intomielinen luonnon ihailija ja Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen johtokunnan pitkäaikainen jäsen. kea siitä, eikä Laurikaisen nuori emäntäkään · halunnut jäädä naapuriin pimeän tuloon saakka, ja jos milloin niin tapahtui, kiersi · hän mieluummin maanteitse, vaikka matka siten karttui enemmän kuin puolella. Monet ihmettelivät, miksi ne saivat olla siinä peltojen keskellä, miksi hyödyttöminä seistä, kun työ ja aherrus kävi niiden lähettyvillä
Mutta se ei niin vaan jättänyt isäntää. Hän oli kotoisin salokylästä ja kasvanut metsän tuntumassa. Laurikainen hymyili: Puut ovat vanhoja ja niissä on kuivia oksia. Kun Laurikainen ei vastannut, lähti emäntä toimiinsa ja asia unohtui taasen tälläkin kertaa. 85. Saattaa olla, sanoi vaimo. Ehkenpä ne kerran olivatkin olleet oikeita .uhripuita, joihin verta ja rasvaa siveltiin, ripustettiin luukontteja oksiin ja kuljettiin hiljaa ohitse. Asia oli joutavanpäiväinen, siksi mies voisi sen hyvin tehdä, kylällä kun vielä vihjailtiin, että onpas Laurikaisella varaa elättää moisia syöttiläitä, ryöstävät voiman hyvinkin puolesta pellosta. Oli kuin näihin kylän keskellä oleviin petäjiin · olisi asettunut se, mitä hänen lapsena piti pelätä, ja päästäkseen vapautumaan tästä kiusallisesta tunteesta hän koetti varovasti suostutella miestään kaatamaan puut. Mökin ympärillä oli vain pieni peltoraivio ja sen takana metsä. Jotain kalinaa ja rusketta sieltä kuului. Emäntä Laurikainen ei ollut suinkaan arkaluontoinen. Kyllä hän oli puiden kohinaan tottunut ja ehkenpä juuri sentähden hänellä oli läheisempi kosketus ja tuntuma niihin. Mutta etkö sinä sittenkin voisi tehdä sitä. Ne, joita sinä tarkoitat, ovat jo aikoja sitten herenneet kalisemasta, pudonneet maahan ja maatuneet, ja se, jonka siellä sanotaan ennen olleen, on jo monta kertaa jättänyt kylän. Etkö voisi kaataa niitä, sanoi hän taasen kerran miehelleen, tultuaan pimeällä naapurista. Huh, miten minun piti juosta
Ne, jotka nukkuvat siellä kirkkomaalla, eivät kysy, eivätkä tarvitse niitä. Nyt ajoi vaari hänet pois ja aavistaen jotain erikoista olevan tekeillä, piiloutui poika puutarhaan, mistä näki kaiken. Kun poika sitten kasvoi mieheksi ja peri talon, tunsi hänkin, että jotain särkyisi, jos hän satuttaisi kätensä puihin. Niistä puuttui kokonaan symmetrian tarjoama viehätys, mutta kun niiden mielikuvitukselliset siluetit piirtyivät iltaruskon värjäämää taivasta vasten, oli niiden koristeellisuus sykähdyttävä. V aari oli silloin saanut suuren saaliin, sen, minkä metsästä jaksoi kotiin kantaa. Villi metsä oli niissä saapunut keskelle kylää. Ne olivat kuin erinomaisesti valittu huipentuma jo ennestään kauniiseen kyläkuvaan. Ne ovat täysin hyödyttömiä, vahingollisiakin, eikä heillä ole peltoja liikaa. Ja kuitenkin puhuvat kaikki järkisyyt häntä vastaan. Isäntä Laurikaiseen asia vaikutti sen sijaan raskaammin, kuin mitä hän oli luullut. Ja joka kerran kun isäntä Laurikainen ajatuksissaan kulkee tuttua maantietä viljamakasiinilta Liimataiseen, seisovat ne siinä paikallaan, korkealla kummulla, vasten taivasta, komeina ja hallitsevina ja hänen täytyy, ihan kuin ennenkin, pysähtyä ja katsoa niitä pitkään.. Hän muistaa, miten hän pienenä poikana kerran näki vaarin ottavan koko jäniksen takajalan ja ripustavan puun oksaan, sen saattoi todeta vielä seuraavana päivänäkin, vaikka linnut olivat jo sinne ehtineet. Joka kerran kun hän ajoi pellon alla kulkevaa maantietä ja näki pehmeästi kaartuvan lumisen harjun tahi kellertävän viljapellon huojuvan tuulessa, kävi hänen mielensä murheelliseksi: miksi ne eivät sittenkin, vastoin kaikkea järkeä ja hyötyä, saaneet jäädä seisomaan. Hän tiesi tuhonneensa jotain korvaamatonta, ja vaikka kaikkinainen hentomielinen kuvittelu jäikin omaan arvoonsa ja vaikka hän saikin vaimennetuksi tuntonsa moitteen, painoi syyllisyys kuitenkin. Nyt jälkeen päin hän vasta huomasi, miten paljon niihin kätkeytyikään kauneutta. Vaarilla oli salainen suhde puihin, eikä hän koskaan puhunut niistä, ja vaikka hän oli oikea kristitty, kuten muutkin, jäi hänestä lapsen mieleen jotain salaperäistä. Eivätkö ne tosiaankaan olleet kuin kaksi uhripuuta, synkän ylpeitä ja komeita. Kuta enemmän siitä puhuttiin, sitä tärkeämmäksi se hänelle muodostui. Mikä kieltänee häntä. Poika oli aina saapuvilla, kun jäniksiä nyljettiin, ja kotona metsästettiin paljon. Hänen isänsä ja isosänsä ovat kasvaneet niiden merkeissä, leikkineet kesällä niiden alla ja talvisin laskeneet siellä mäkeä. Ne edustivat metsää asutuksen keskellä. Ne olivat tavallaan koko kylän yhteistä omaisuutta, ne antoivat sen kuvaan oman, erikoisen panoksensa. Isä taasen oli täysin vapaa kaikesta taikuudesta ja haltiauskomuksista, mutta ei koskenut puihin. Ei tullut kysymykseenkään, että ne voitaisiin kaataa. Luonto soi niiden raskaassa kohinassa ja ne tarjosivat vastakohdan viljelykselle. Ja niin isäntä ottaa sahan ja kirveen ja lähtee kaatamaan puita, mutta ei pääsekään pihaa edemmäs, vaan jää siihen. Puut kuuluivat taloon ja ovat seisoneet siinä ties miten kauan. Pelkällä olemuksellaan ne toivat tervetullutta vaihtelua ja niissä oli maalauksellista kauneutta, joka riemastutti silmää. Hän oli rikkonut, eikä mitään sovitusta löytynyt. Niiden tummanpuhuvasta vihreydestä uhosi jotain kesyyntymätöntä ja niiden mukana katosi kylästä jotain erikoista, juuri sille olennaista. Ja kuitenkin niin tapahtui. Kylä muuttui siltä kohdin, mutta elämä jatkui edelleen, jatkui entiseen tapaansa. Pian totuttiin puiden jättämään tyhjyyteen, ne 86 unohtuivat, eikä niitä varmaan kukaan kaivannut. Jotain hänestäkin on niihin kytketty, miten hän voisi ne tuhota. Se oli rakkautta, osittain aiheetonsa suostumista luuloteltuun mielipiteeseen, mitä lie ollutkaan, mutta eräänä syksynä ne kaadettiin, suurimmat juuret kiskottiin maasta, kannot poltettiin riihen uunissa ja puiden alla ollut nurmikko kynnettiin pelloksi
Vn.lok . 4.3. Alhaalla pönttömaileja asukkaineen sekä kissaaseteJma saaliineen ja kissa.npyynti loukkuineen. Luonnonsuojelun työmaalta E omeron liarrastelijanäyt/ely luonnonsuojeluosastoineen · Ylhäli.Uä yleiskuva näyttelystä sekä nurkkaus, jossa ,;einällä ~rauhoitustauluja, levenemiskarttoja, julisteita, osa hyönteis-, nisäkäsja nilviäiskokoelma-11. yhteistyössä Lounais-Hämeen Luonnonsuojeluyhdistyksen ja Someron yhteiskoulun kanssa yhteiskoulun rakennuksessa Somerolla harrastelijanäyttelyn, jossa oli edustava, luonnonsuojeluakin koskenut osastonsa yllämainitun luonnonsuojeluyhdistyksen näytteillepanemana. 5. Oiva Inkilä. Lounais-Hämeen hyvin tutkitusta eläimistöstä ja kasvistosta olivat esillä lajiluettelot, kolmattakymmentä Jevenemiskarttaa sekä kokoelmat hyönteisiä, nilviäisiä, pikku87. Luo1monsuojeluo3astossa oli aineisto ryhmitelty Lounais-Hämeen eläinja kasvimaailmaa, varsinaista luonnonsuojelua, kirjallisuutta ja lintujen suojelua käsitelleihin osastoihin. Joukko aatteellisia järje,,töjä järjesti 30
Paikallinen sanomalehti kertoi, että talvikauden kaupunginpuutarhan kasvihuoneen nurkkaukseen laaditussa häkissä viettänyt laulujoutsen »Hannu>> päästettiin 22. Kun lintu pariin vuorokauteen ei kuitenkaan lähtenyt minnekään Pielisjoesta kaupungin tuntumasta, otettiin se jälleen kiinni ja siirrettiin noin viikkoa myöhemmin Koitereesta lähtevään Vuolionjokeen saloseudulle, mistä se kaiketi hakeutui sukulaistensa pariin. Mitään enempää sen kohtaloista ei ainakaan ole tietoon tullut. Siipi parani ja lintu _viihtyi hyvin, mutta keväällä se ei kuitenkaan lähtenyt lentoon, joten oli pakko ottaa se pu.istolinnuksi ankkojen ja hanhien joukkoon. Menestys olisi varmaan taattu. Hoitomenetelmistä ja hoidettujen joutsenten kohtalosta on Suomen Luonnossa jo kahteen otteeseen kerrottu Lounais-Hämeen pienen, nykyisin rauhoitetun Kivijärven rannalla sijaitsevan Raikon kartanon hoitolan osalta. Lehtemme lukijat kai muistavat, että Pälkäneellä oli samantapainen näyttely vuosi sitten. Lintusuojelun osastossa nähtiin varsin täydellinen kokoelma pönttömalleja asukkaineen, pöntönrakennusohjeita sisältävine tauluineen, kissa-asetelma rottineen ja hiirineen, kissanpyyntiloukku ym Näyttely, jonka komissaarina toimi lehtori Pertti Viitanen, herätti paikkakunnalla ja koko Etelä.Hämeessä vilkasta mielenkiintoa ja siinä käyneet sankat nuorisojoukot saivat varmaan paljon pysyviä vaikutteita luontomme tutkimiseen ja suojeluun. Tarkoituksena on hankkia sille seuraa Turusta, minne on tuotettu Tanskasta laulujoutsen.ia puistolinnuiksi. Kun varsinaisia luonnonsuojelujärjestöjä omine museoineen ja kokoelmineen ei maaseudullamme ole toistaiseksi kuin yksi, ei tällaisia näyttelyjä hevillä saada pystyyn eri puolilla maatamme, niin toivottavaa kuin se olisikin. Lintu solui ensin muutamia kertoja edes takaisin irtilaskupaikan edustalla, kohottautui tutkistellen siipiään ja lähti sitten hiljalleen soutamaan myötä virtaa häpyen katselijain näköpiiristä. Toimintaa joutsenten suojelemiseksi Lehdessämme on jo parina vuotena ollut uutisia talvehtimaan jääneiden joutsenten pelastamiseksi suoritetuista toimenpiteistä tai viruokinta-asemien avulla. Olemme edelleen saaneet tietoja siitä, miten joutsenten hoito ja keväinen vapauteen päästäminen viime keväänä kaupunkioloissa Joensuussa onnistui. jollei joutunut salakytän saaliiksi. Ja lisäksi, toisina vuosina tavataan talvehtivia joutsenia runsaammin, toisina vähemmän. Kaikki muut tähän saakka. nisäkkäitä ja lintujen ja ni äkkäiden värimuunnoksia. Va1·sinaiseen luonnonsuojeluun sai näyttelyssä tutustua lakien ja a etu ten, rauhoitustilastojen, rauhoitustaulujen, rauhoituskohteiden kartan, valokuvien ja eräiden täytettyjen eläinten kuin myös rauhoitettuja kasveja esittelevien näytteiden ja yleisen luonnonsuojelukirja!lisuuden välityksellä. satapäisen yleisöjoukon läsnäollessa kaupungin halki virtaavaan Pie~sjokeen. Näin laaja hoitolaverkosto saattaa monesta tuntua tarpeettomalta, mutta kokemus osoittaa kuitenkin, ettei nälkiintynyt tai sairas joutsen siedä pitkää kuljetusta, joten jokaista lääniämme kohti tarvitaan ainakin yksi hoitopaikka. Viimeksi kerroimme, että viime talvena jälleen oli monien kaupunkikuntien ja eräiden yksityishenkilöiden taholla varauduttu eri puolilla maatamme, kaikkiaan yhdeksällä paikkakunnalla, ottamaan talvehtimaan syystä tai toisesta jääneitä joutsenia talveksi sisäruokintaan. Pyrkimyksenä tietenkin on, sanottakoon se vielä kerran, suojella talvihoitoloiden avulla villiä laulujoutsenkantaamme, eikä suinkaan hankkia tätä tietä Ii. ää puistolintuja. Myöskin Tampereen kaupunpuutarhan hanhelaan saatiin viime talveksi siipeen ammuttu joutsen hoidettavaksi Keski-Hämeestä. 4. Vaikka lintu jo sitä ennen oli pitemmän aikaa kaivannut vapautta ja liikehtinyt levottom'1na häkissään havaittuaan muuttolintujen lentäneen taivaalla, tyytyi se nyt kuitenkin vain rauhallisesti uiskennellen totuttautumaan vapauteensa. Eivätkö uranuurtaja-asemassa olevat hämäläiset luonnonsuojelumiehemme voisi lähteä kerran oman maakunnan rajojen ulkopuolellekin. Tänä talvena on jälleen sama sisäruokinta-asemien verkosto saatu toimimaan: Helsingissä Korkeasaaren eläintarha, Turun, Tampereen, Heinolan, Joensuun ja Oulun kaupunginpuutarhat, Rovaniemen kauppalan vanhainkodin maatila sekä Raikon tila Matkussa (joutsenia ja muitakin hoitoa ta1·vitllevia lintuja Lounais88 Hämee tä) ja Vanha-Taipaleen tila Heinolan maa laiskunnassa ottavat vastaan talvehtimaan jää neitä joutsenia. Lounais-Hämettä koskenut erillinen kirjallisuusosasto täydensi vielä edelläm'1inittua
Tiehanke on suuri yritys, sillä Joensuun ja Lieksan välisen osuuden lasketaan tulevan maksamaan 1,5 miljardia ja yksin Kaltimon ja Ahvenisen väli useita satoja miljoonia. nuori joutsenyksilö (harmaa, kai tämän vuoden poikanen) pienestä purosta ja otettiin hoitoon maalaistaloon, josta se 27. 11 . ll. Vastaisen varalle annettakoon vain se neuvo, että joukkokuoleman uhatessa pikkulintuja ne usein voidaan pelastaa kokoamalla linnut yön kylmäksi ajaksi johonkin lämpimään tai ainakin suojaisaan katokseen, mistä ne kenties jo seuraavana päivänä lämpötilan hieman päiväksi kohotessa jaksavat lähteä liikkeelle. tuotiin kaupunkiin, missä viihtyy hyvin. Olisi kiintoisaa tietää, miten yleistä coccidiosi on kuluneena syksynä ollut muissa eläinkannoissamme. ll. Tarkoituksemme ei ole ryhtyä arvostelemaan tien tarpeellisuutta, vaikka Kaltimostakohti Lieksaajohtaa jo ennestään rauta89. Uusi tie tehdään Kaltimosta koht,i Lieksaa yli Pielisjärven vesien Ahvenisen lossin ja läheisten saarien kautta. Niitä istuskeli joukoittain ikkunalaudoilla, kattolistoilla ja muissa sopivissa paikoissa, mistä ne tavallisesti kolmantena vuorokautena lopen uupuneina tai kuolleina putoilivat maahan. Kuolleet linnut olivat näet etupäässä nuoria yksilöitä, jotka olivat sairastuneet ns. Pielisen väylä tukitaan parisataa metriä pitkällä penkereellä, kaivetaan luonnonkauniiseen harjuun uusi vesiväylä ja rakennetaan siihen silta, jonka alitse laivaliikenne pääsee solumaan. Kun vika oli parantumaton, oli joutsen lopetettava. Tänä talvena on yksi joutsenyksilö tuotu hoidettavaksi Oulun kaupunginpuutarhaan ja se lienee täysin terve. Tuupovaarasta löydettiin niinikään 24. Mutta varmaan monta tuhatta pääskystä sai surmansa, sillä eräillä paikkakunnilla laskettiin kuolleita yksilöitä saui,määrin. Vielä pahemmin oli siipeen ammuttu se joutsen, joka viime talvena tuotiin Korkeasaareen, sillä paksu siipiluu oli mennyt aivan tyvestä poikki. Yliopiston eläinmuseossa suoritetut tutkimukset elokuun sadesään aikana menehtyneistä pääskysistä osoittivat kuitenkin, etteivät linnut sittenkään kuolleet nälkään . maassamme talven yli sisäruokinnassa hoidetut joutsenet ovat vapaaksi päästettyina liittyneet villeihin joutseniin, mutta tässä lienee este ollut suorastaan fyysillinen. Ravinnon saanti vaikeutui ja kylmä sää vaikutti osaltaan ruumiinlämmön alenemiseen. Helsingissä koottiin eräiden yksityishenkilöiden toimesta 700 pääskystä suojaan ja lähetettiin kiireesti sittenkun muodollisuudet eläinlääkärin antamaa terveystodistusta myöten olivat selvät lentoteitse Aeron suosiollisella myötävaikutuksella Saksaan, missä linnut päästettiin jälleen vapauteen, Tapaus oli toistaiseksi kai ainutlaatuinen oloissamme, mutta ulkomailla on kyllä suoritettu villien lintujen joukkokuljetuksia lentoteitse kotiuttamistarkoituksessa ja hyvin tuloksin. Myöhemmin 9. Monilla paikkakunnilla varsinkin Kesku-Suomessa havaittiin pääskysten suurin joukoin hakeneen suojaa ihmisasumusten liepeiltä. Jälleen harju uhrikei tienteon alttarille Tieja vesirakennushallitus on ryhtynyt rakentamaan täysin uutta maantietä Lappeenrannasta Joensuuhun. Vanhoissa linnuissa tauti ei kuitenkaan aiheuta näkyviä oireita, mutta tällaisessa tapauksessa epäedullinen sää edisti taudin kehitymistä pitemmälle ja aiheutti kuoleman jo ennestään heikentyneille yksilöille. Pääskyeten BUojelua Harvinaisen kuivan ja lämpimän kesän jälkeen viime elokuun lopulla yllättänyt sateisten ja kylmien säiden jakso uhkasi muodostua kohtalokkaaksi pääskysillemme, jotka eivät vielä olleet ehtineet lähteä muuttomatkoilleen. Tämä bakteeri tarttuukin juuri nuoriin sekä huonokuntoisiin, vanhoihin yksilöihin. coccidiosiin, erääseen monia eläinlajeja ahdistelevaan, bakteerin aiheuttamaan suolistosairauteen. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys esittää vielä tässäkin yhteydessä kiitokset kaikille joutsenten pelastajille, maamme poliisiviranomaisille, joiden myötävaikutuksella joutsenten kuljetus useimmiten on tapahtunut, sekä hoitola-asemien hoitajille heidän uhrautuvasta ja epäitsekkäästä työstään. saatiin kolmas yksilö Varkaudesta näennäisesti terveenä, mutta viikkoa myöhemmin lintu sairastui ja kuoli. Joensuuhun tuotiin 26. Höytiäisen selältä joutsen, joka oli osittain kiinni jäätynyt eikä pysynyt enää jaloillaan, vaan kuoli jo seuraavana vuorokautena. Rannoilta, kaduilta ja teiltä sekä pihamailta koottiin eläinsuojelua harrastavien toimesta pääskysiä satamäärin lämpimiin suojiin, mistä linnut useimmissa tapauksissa sään jonkin verran parannuttua jaksoivat lähteä jälleen lentoon. 12
Tosin viime vuosina on tässä asiassa saatu aikaan parannusta . >>keisarinmänty>> ja Vanajan pitäjässä Kontuvuoressa maanv. sanoo: >>Kapeimmat kohdat (harjusta ) peitt yvät yksinkertaisesti valtavan tien alle ja muuallakin suuret leikkaukset ja penkereet muuttavat väkivaltaisesti maakamaran ja maisemien muotoja. Tämän, sanoisinko alkuhaparoinnin jälkeen syksyllä 1958 päätimme soveltaa kerhon toimintaan 90 entistä enemmän luonnonsuojelua ja aloittaa järjestelmällisen rauhoitustoiminnan Hämeenlinnassa ja lähipitäjissä, mutta ottaen huomioon kerhomme luonteen koululaiskerhona ja sen, että koko työ on vain muutamien henkilöiden varassa, on toiminta vielä varsin vaatimatonta. K eväällä 1959 saimme monistetuksi 8-sivuisen vihkosen, jossa on esitettynä jokainen Hämeenlinnan ympäristössä kasvava rauhoitettu kasvilaji. Mäkelän maalla kasvava käärmekuusi. Joustavalla menettelyllä voitaisiin sentään jotakin maisemien kauneudesta pelastaa valtatien varsilla. Hiukan tämän jälkeen rauhoitettiin Hämeen lääninhallituksen päätöksellä kaupunkimme rajalla P arolan kylässä maanviljelijä Kiltin maalla kasvava ns. Toivottavasti tämä toimenpide estää vastaisuudessa rauhoitet tujen kasvien joutumisen koulumme oppilaiden herbarioihin, sillä monistetta on jaettu 1ja 2-luokkalaisille ja vastaisuudessa sen saa jokainen kasvinkeruunsa alkava lyseolainen. Joka lajista on piirros sekä lyhyt ja selvä selostus kasvin tuntomerkeistä. Mutta jonkinlaisia tuloksia työstämme on kuitenkin jo ollut: Marraskuun 12 p:nä 1958 rauhoitettiin postija lennätinhallituksen päätöksellä Hattulan pitäjän Sattulan kylässä kasvava Hämeenlinnan ympäristön ainoa luonnonvarainen vuorijalava. Heidän taholtaan on huomautettu, että Kaltimosta olisi Lieksaanollut yhtä lyhyt yhteys Uimaharjun ja Ukkolan kautta, jolloin olisi ollut valmiina tie Ukkolaan saakka ja Ahvenisen iki-ihanat harjut olisivat säästyneet, väitetäänpä tämän tiesuunnan nykyistä suunnitelmaa paremmin palvelevan maakunnan tarpeita. tie ja kaksi maantietä, vaan kiinnittää huomio niihin julkisuudessa esitettyihin valituksiin, joita luonnon ihailijat ja suojelijat ovat kirjoittaneet . Mukaan on otettu myös kaupalta suojatut kasvit. Yhdymme tässä valtion luonnonsuojelunvalvojaan, joka Ahvenisen tiehankkeesta kirjoittaessaan mm. On järjestetty luonnonsuojeluaiheisia esitelmiä yleisölle; on pidetty harrastusnäyttelyitä, joiden yhteydessä on valoitettu yleisölle luonnonsuojelua ja sen päämääriä sekä esitetty kotiseudun luonnon erikoisuuksia, kuten sormilehtistä kylmäkukkaa, jonka suojelemisen välttämättömyyttä on erikoisesti korostettu myös sanomalehtien palstoilla. Tien sopeutuminen maisemakuvaan on yksi uudenaikaisen tiesuunnittelun ja -rakennuksen tavoitteita johtavissa sivistysmaissa. Nyt kaadetaan Ahvenisen harjujen puusto miltei kokonaan, harjulle nykyisin kulkevan tien pintaa nostetaan parilla metrillä ja kun nykyaikainen tie vaatii loivat luiskat, muuttuu koko harjun ulkoasu jossain määrin soramäkeä muistuttavaksi. Näistä var.,inkin >>keisarinmänty,> on sijaintinsa (lähellä vilkkaasti liikennöityä maantietä ), erikoisen komean ulkonäkönsä (korkeus 10 m, oksiston leveys 12 m ja ympärysmitta kokonaista 465 cm) ja monien historiallisten muistojen tähden ensiarvoisen tärkeä kohde myös matkailullisessa mielessä. Kuten t ämä lyhy t ja suppea yhteenveto t yöstämme osoittaa, olemme vasta alussa, mutta tehtäviä ei puutu ja toivottavasti kerhomme voi vielä monesti vastaisuudessa esittää positiivisia tuloksia luonnonsuojelun työsaralta . Olisi valitettavaa, jos meillä jäätäisiin tästä kehityksestä jälkeen.>> Luonnonsuojelutoimint.aa Hämeenlinnassa Hämeenlinnan lyseossa on jo kolmentoista vuoden ajan toiminut nuorten luonnonharrastajien kerho Calypso, jonka harrastuspiiriin ovat kuuluneet lähes kaikki luonnontieteen alat, mutta tärkein kaikista luonnonsuojelu on jäänyt, valitettavasti, hyvin vähäiseksi. Pentti A ndsten.. Erikoisen luonnonihanissa paikoissa voitaisiin ja olisi syytä jonkin verran tinkiä tavanomaisista tienrakennusnormeista ja t arvittaessa vaikkapa rajoit taa ajonopeutta
91. 1959. Pohjois-Iin kylä, Rinne. 4. Ikola, Mariedahlin kirkkoherran virkatalo. >>Keisarin. Märyn kylä, Seppälä . Vanha mänty •>Lapinmänty>> Jurvan järven länsirannalla. >>R a.jamänty,> K annuksenReheväkasvuinen ja historiallisista muistoista kuulu, nyt rauhoitettu Lammin Linnamäki. Tammimet3ikkö (0,75 ha) . 1959. Vihtinen. 2. Maanomistaja: Isonkyrön seurakunta. Suuri kuusi. 1.1959. 1959 . Siirtolohkare metsä teitten risteyksessä. 1959. 13. K aa rl e I a. Niemenkylä, Korpi . Maanomistaja : emäntä E skola . 9. Enni Panula (Mylläri). 4. Lh:n p. Maanomistaja : maanvilj . Tammia ja päh kinäpensaita kasvava lehto (1 ha ). 1959. 195810. mänty>> (ymp.m. Märyn kylä, Pihko. Lh:n p . J ärvenpää, K äyräniemi . 1959. 12. 1. K annuskylä, P aavola. 8. Maanomistaja : K alle Klasilan perikunta. Ii. 6. Maan omistajat: maanvilj . 7. Vanha sekä niinipuu. Lh:n p . 1959. Lh :n p . 1959 . H u m p p { 1 a . Storby, Broända. 4 . Laina ja Väinö Koski. Kannuskylä, Tilus. Vanha suuri >>Kilinmänty>>. Lääninhallituksen päätös 5. Lh:n p. P appilansaari, luonnonkaunis saari Kyrönjgessa. Maanomistaja : maanvilj . >>Oravakorven patteri •> -niminen metsäinen harjukumpare. 5. 5. Väinö ja Hilkka Kiltti . Lh :n p. 1959 E s poo. K a n n u s. mänty Esteri H ä m ee nlinn a. 465 cm). Maanomistajat : laivuri Sakari Pöyhtäri ja rouva Hellin Pöyhtäri . Kurtby, K öklaks folkskola . Maanomistaja: kanttori Ragnar Thylin . 6. Lh:n p . Pekkari . 6. 1. Him a nk a . Maanomistaja : maanvilj . 6. Lh:n p . K a n gas a I a. Maanomistajat: maanvilj . Vanha mänty K auklahden ruotsalaisen kansakoulun lä hellä . 1959. Maanomistaja: Espoon kunta. Lauri Seppälä . H a Ii k ko. Lh:n p . E ero Pihko. 1959. 19. 2 1959. 27 . Lh:n p. 5. J u r va. P ..irola, Kiltti. Maanomistaja: maanvilj . K aunis pilarikuusi. L h:n p . Lh:n p . K atri Vihtinen . Vanha suuri m änty >>P aavolan mänty>>. 2. 29. Humppila, Osala. Maanomistaja: maanvilj. Uusia luonnonsuojelualueita ja luonnon-muistomerkkejä 18. I s o k y r ö . Heikki Tilus. 21. 2. 1. 1959
Suuri kaunis pihakoivu. 19. Lh :n p. Kokemäki . Siirtolohkare. 1959. 1959. Hallia, Ali-Halila ja Hallia. 5. 2 maantievarsimäntyä Kauhajoki-Honkajoki maantien ja tilustien risteyksessä. Väinö Pek.kari. Lh:n p. Erkki Potta. 9. Linnamäen alue, reheväkasvuinen (pähkinäpensasta ym) ja historiallisista muistoistaan kuulu harjukumpu. Lohta j a. Käärmekuusi Oulaisten Kalajoen maantien varrella. Maanomistaja: maanvilj. 14. Lammi. Esko Markkola ja Tauno Halila. Metsähallituksen päätös 10. 27. Komea, vanha mänty >>Tarsalan mänty». Laukaa. 1959. 17. 1. »Muurainsuon honka>>, 30 m korkea. 12. 9. 27. 1959. Maanomistaja: maanvilj. Haapavatia, Uusitalo. Lh:n p . Loppi. Lh:n p. Villala, tila tm (26 6 )8• >>Lönnrotin petäjän>> alue (0,3 ha). Lh:n p . 16. Maanomistajat: maanvilj. 12. Tienvarsimänty Karttula-Suonenjoki maantien varressa. Tuppuravaara. >>Iso mänty>>, vanha maisemamänty »Papanpellolla>>. 1959. Pekka Kukkonen. 1959. Lh:n p. Lh:n p. Suuri mänty (29 m). Petäjäskoski, Hannus. u 1 a i n e n. 1959. 1959. Lh:n p. maal., Kovala, Tarsala. 30. Soinlahti, Niemelä. Maanomistaja: maanvilj . Rikaskasvistoinen kallioalue (n. 10. Maanomistaja: Isänn. 1. 14. Siirtolohkare >>Maistakivi>>. 12. Puumainen kataja. 1959. Ylistaro, Kylä-Pertola. Kustaa Syväpää. Urho Latva. Sajaniemi, Mattila. 1. 18. Maanomistaja: maanvilj. 6. 1958. 1. Maanomistaja: emäntä Jenny Heino. Nante Hannus. Hyyppä, Latva-Korhonen. Maanomistajat: maanvilj. 17. Lh:n p. Lakkapääpetäjä Lieksa-Kuhmo maantien varressa. Maanomistaja: maanvilj . 1959. Himangan maantien varressa. 1959. Lh:n p. Väliviirre, Potta. 28. Reheväkasvuinen harjualue Untulan harjulla (5,3 ha) pähkinäpensasta, niinipuuta ym). Urjalan Kivijärven rauhoitusaluetta.. Mtl:n p. 1959. 1. 4. Maanomistaja: maanvilj . Kaksi suurta koivua. Onni ja Eino Peura. 1. 1959. Kirkonkylä, Mikkola. Lh:n p. 1958. 4. K a r t t u 1 a. Maanomistaja: rouva Ester Grahn. 12. Onni Mattila. Maanomistaja: maanvilj. M i k k e 1 i. L u opi o i ne n. Lh:n p. 1. Rolf Mennander. 22. 1959. 1. Kouvala, Syväpää. Maanomistajat: Aili ja Eino Mikkola. Nikolai Latva-Korhonen. 16.3. Lh:n p. Iisakki Kartano. 9. Lh:n p. Loppi, Ukonmäki. 3. Lh:n p . Maanomistaja: maanvilj. l ha). Lh:n p. Maanomistaja: tilall. 5. 7. Kauha j o k i. Lh:n p. 1959. 1959. Vanhakartano, Ojala. Sajaniemi, Saapashuhta. Suuri siirtolohkare. Kuhmo. Räyskälä, Männistö. Väinö Pertola. Maanomistaja: maanvilj. 1959. Maanomistaja: Metsäntutkimuslaitos. Kesä I ah t i. Loppi, Syrjälä. Maanomistaja: seppä Ilmari Friman
Rapolan linnavuoren alue. Suuri vanha mänty. Suomen Luonnossa on viime aikoina julkaistu kuvauksia harvinaisten petolintujen pesäpaikoista sanoin, kartoin ja valokuvin. Samassa numerossa on myös maisteri Nyholmin kirjoitus lepakoista, missä on 9 valokuvaa. Maanomistaja: maanvilj. 21. 1959 T. 1. Te i s ko. Suomen Luonnon toimitukselle Suomen Luonnon tämän vuoden toinen numero, jonka sain käsiini vasta tänään, antaa aihetta muutamaan sanaan. pesäpaikoista. 27. 12. Maanomistaja: tilall. Nivasaari Vetelinjoessa (n. Lh:n p. Suuri vanha mänty >>Rotomänty,> tienristeyksessä. 1959. Eino ja Sylvi Mäkelä. 1 ha). Lh:n p. Maanomistajat: apteekkari Lauri Kukkonen ja johtaja Jussi Villanen. Rauta 1 a m p i. Pihlajavesi, Mäkelä. Lh:n p . Suuri mänty (30 m) >>Mäkelän mänty>>. 29. 250 ha). Maanomistajat: maanvilj. (n. Pauli Hoppula. 1. Lahnajärvi, Klemelä. Vanha mänty. Kirjoituksen lopussa sanotaan, että >>Kuvat kirjoittajan, jollei erikseen mainittm>. Alarik Siren. Esim. Taneli Ritari. Olen sitä mieltä, että tällä tavalla tehdään näille lintuharvinaisuuksille karhunpalvelus, sillä näiden tietojen avulla pääsevät >>munarosvot>> ja muut lintujen häiritsijät selville k.o. Luonnonvarainen niinipuumetsikkö Hankaveden Säkkäräniemessä. 1959. Lehden toisessa numerossa 1959 on jalohaukkakirjoituksessa 8 valokuvaa ja kaikkiin liittyy tavanmukaiset tiedot k.o. 27. >>Kuninkaankivi>> Valkealan kirkolta Tuohikottiin vievän tien varrella. V a n a j a. 4. Maanomistajat: emäntä Elsa Kärkkäinen ja Pekka ja Kirsti Auvinen. Maanomistaja: maanvilj. Arvid ja Arvo Ilmarinen. ~piiskamänty>>. Maanomistaja: lepokodin omistaja Inga Fält. 6. Kivijärven luonnonsuojelualue (n. 28.5.1959. Valkeala, Lehtola. 4. U r ja 1 a. Ta m me 1 a. P i h 1 a j a vesi. 5. Lh:n p. Lh:n p . Saaren pappilan pihassa. Tuomolxn viisi palstaa pitkä lintusuojelukirjani arvostelu vaatisi niin paljon tilaa tavanmukaista vastinetta varten, etten halua vaatia sitä Suomen Luonnosta. Käärmekuusi. eräät ulkomaalaiset luonnontutkijat itsestään ovat ymmärtäneet tehdä vastaavanlaisissa tapauksissa. 1959. 14. 28. Kuusimuunnos. Lh:n p. 1959. Olisi ollut korrektia mainita, että kuvat ovat Lounais-Hämeen Luonnonsuojeluyhdistyksen arkistosta, niin kuin esim. ja Irene Brander. 1. Timo Kuuliala ja talousop. seikoista voidaan todistaa, että kuvat on otettu äsken mainitun yhdistyksen huoneisto3sa Forssassa. Aleksanteri ja Aleksandra Patronen. Reino Tähtinen. Pieni jalavaa kasvava rinnelehto (5 aaria). Lh:n p. 1959. 1959. 1958. 1959. 1959. 1959. Maanomistajat: maanvilj. 17. Tästä voidaan saada käsitys, että kirjoittaja on näpännyt kaikki nämä 8 kuvaa. Anna-Maija Kuuliala. 2. 1. Jokela, Nennala. Lh:n p. 7. Tuomolan kirjoituksen sävy onkin sellainen, etten senkään takia halua sen enempää kajota asiaan tässä lehdessä. 18. Vattula, Kortejärvi. Sää ks mäki. Maanomistaja: maanvilj. Agr. Lindforsin ottamia. Koljala, Mäkelä. 1959. Maanomistajat: maanvilj. Maanomistajat: tri T. Agronomi M . Lh:n p . Kaukjärvi, Hoppula. Lh:n p. Neljä vanhaa mäntyä, joista yksi ns. 3. Lh:n p. 8. 2.1959. 4. Sulkava, Nousiala. Arpalahti, Jalava. Lounais-Hämeen Luonnonsuojeluyhdistys on lunastanut ne häneltä ja toimittanut jäljennökset maisteri Nyholmille. V et e 1 i .Veteli, Yliluoma. Maanomistajat: maanvilj . Kun valokuvista maksetaan, ei ole pakko mainita valokuvaajan nimeä, mutta silloin ei ymmärtääkseni myöskään sovi sanoa, että »nimettömät>> kuvat ovat kirjoittajan. 2. 9. 12. Ylläoleva saa siis olla joutsenlauluni Suomen Luonnon palstoilla. Ovipielistä, lämpömittarista y.m. valokuvaajista. 3. Rautalampi, Säkkärä. Maanomistaja: maanvilj . Suuri vanha mänty (ymp.m. Lh:n p. Lh:n p. 1959. 410 cm) ent. Ensimmäisen alla on tieto valokuvaajasta, mutta muista se puuttuu . Lh:n p. Matkussa 1. Lammassalo, Kirkkosaari, Parola. V a l k e a 1 a. Näin ei kuitenkaan ole asianlaita, vaan huomattava osa niistä on erään forssalaisen ammattivalokuvaajan ottamia. Kalle ja Eeva Mäkelä. S u o m u s j ä r v i. Brander 93. Nuutajärvi, Raikko ja Kinola, Mansikkamäki. Muös viimeisessä kuvassa sivulla 56 näkyy saman laitoksen ikkunaverhoja taustalla. lentävä korvayökkö ja sivulla 50 alhaalla yhdistetty 2 lentokuvaa ovat valokuvaaja R . P i e 1 a vesi. 17 ha) Maanomistajat: maanvilj. Antti ja Enni Torppa. Rapola, Timilä
Pöntön ripustamisessa olen käyttänyt kapeahkoa peltinauhaa, jolla voi vahvistaa yläja alareunan sekä estää ne halkeilem3,sta. Branderin erinomaisesta kirjasta. Hyvä pönttö nimenomaan siinä mielessä, että se takaa jatkuvasti pesueitten menestymisen. Linkolan muuttohaukkaa koskevan kirjoituksen yhteydessä. pönttöjen puhdistusta ja lintujen sairauksia koskevia esityksiä paljon tieteellisesti ja käytännöllisesti arvokasta lisää, joka perlliltuu hänen omiin havaintoihinsa ja pitkäaikaisiin kokeiluihinsa. P ölkkveli luonnonpöntön lisäksi on käsitelty myös lautapönttöä ja vertailtu niitä keskenään. Branderia maist. Kirjoittajan tarkoitus ei ole ollut omistaa kunniaa kuvista itselleen, vaan toimitukselta ovat ilmeisestikin kuvien taakse merkityt tiedot valokuvaajista jääneet valitettavasti huomaamatta. Lintusuojelu on niin keskeinen luonnonsuojelukysymys, että sille auliisti annetaan tilaa lehtemme palstoilla. Ymmärtääksemme ei tämä ansiokas kirjoitus siis ole a iheuttanut vaaraa lajin olemassaololle. Kirjallisuutta Uutta opastusta lintusuojelusta T. Kiitämme toht. J a erääseen pönttöön kairaamani kohtisuoran lentoaukon käpytikka korjasi ylöspäin suuntautuvaksi ennen kuin hyväksyi sen oleskelupaikakseen . Hänen perustelunsa ja johtopäätöksensä vaikuttavat yleensä selkeiltä ja vakuuttavilta. Muutama oma havainto asian tästä puolesta. Tekijä on käyttänyt hyväkseen lintusuojelun klassillista tietoutta (esim. 94 Niitä vastaan asetettuina agr . Kun se ei mielestäni ilmeisen yksipuolisena ja kärkevän poleemisena tee oikeutta arvosteltavalle oppaalle, sallittaneen asiassa toinenkin puheenvuoro . K eltikangas on jo lähettänytkin agronomi Tuornolan arvostelun johdosta oman tässä numerossa julkaistun mielipiteensä toht. Niistäkin on jätetty pois kaikki yksityiskohdat juuri luonnonsuojelusyistä. Toht. Branderin kirjeen johdo ta saamme esittää seuraavaa: Tietoja petolintujen pesäpaikoista on lehdessämme viime aikoina julkaistu vain P . Tuomolan esitys >>laiskan miehell)) lautapöntön puolesta, joka >>ripustetaan seipäällä puun oksaan roikkumaan» eikä siinä heiluisi juuri sen enempää kuin runkoon kiinnitettynäkään, tuntuu intoilemiselta omassa asiassa (Tuomola on näet tehnyt 12 vuotta ansiokasta työtä sarjavalmisteisten pönttöjen kehittamiseksi sekä monipuoliseksi mainostamiseksi ja levittämiseksi). Tohtori Branderin 59-sivuinen lintusuojeluopas sisältää tiivistetyssä muodossa monipuoliset ohjeet siitä, minkälainen on hyvä mieluummin pölkystä valmistettu pesäpönttö mittojensa, lentoaukkonsa, pesäkolonsa, kattonsa, pohjansa ja lisälaitteidensa puolesta, miten se suojataan ja ripustetaan sekä sijoitetaan maastoon ja miten sitä asianmukaisesti hoidetaan. Valmistusvirheitä, jotka näyttäisivät olevan esteenä mainittuun tavoitteeseen pääsemiselle, tekijä oikoo selväsanaisesti. Samaa lienee sanottava hänen kysymyksestään >>mikähän lintu pöntön raoista paljon kärsii>> tai väitteistä, että eteen tai taakse vino katto on yhtä hyvä kuin sivulle kalteva ja kohtisuora lentoaukko yhtä suositeltava kuin hiukan ylöspäin suuntautuva, t ai että Branderin suosittelema suojalevy lentoaukon ympärillä olisi >>suorastaan arveluttava>>. Berlepsch), mutta hän on tuonut siihen luonnontutkijana ja lääkärinä vrt. M!l.inittakoon vielä, että pystytin ranta-alueelle, jossa ei vielä ollut varttuneempia puita, kolme noin 5 metrin mittaista runkopölkkyä.. Nyholmin lepakkokirjoituksen kuvien ottajiin liittyvästä oikaisusta. En ole toistaiseksi tullut suojalevyjäkäyttäneek si, mutta muutamassa metsikössä jouduin toteamaan miten tikka o!i pilannut tusinan verran tiaispönttöjä laajentamalla niiden lentoaukot muodottomiksi, hakkasipa erääseen telkänpönttööni sivulle lähelle pohjaa ylimääräisenkin aukon. Branderille varaamme mielellämme vastinetta varten y htä monta palstaa kuin agronomi Tuomolan arvostelukin käsitti. esim. Branderin teoksesta >>Ohjeita lintujen suojelemiseksi» oli lehtemme viime numerossa agronomi Mauno Tuomolan arvostelu. Ylläolevan toht. Prof. T . Suomen Luonnon toimitus
Toivottavaa on, että tri Branderin opa leviäisi mahdollisimman runsaslukuisena maamme luonnonsuojeluväen pariin ja että hän olisi tilaisuudessa palaamaan asiaan laajemman teoksen merkeissä. Niiden latvapäähän sorvautin eri kokoiset pesä.kolot (yhden telkkää varten) paksun hoikilla varustetun kiekon toimiessa irroitettavana kattona. otettu erinomaisen kiintoisa puukiipijälle oveltuva erikoismalli sekä piirros lepakkopöntöstä ( yholm). Sehän sopii ma iniosti kirjalle, joka ku vaa nuorta ja samalla ikivanhaa maata: nuori valtio, nuori jääkaudenjälkeinen maapeite ja kasvilli uus maapal1on vanhimmalla kallioperustalla! Tä mä nuoruus ja vanhuu , pikkudetaljien rikkaus ja suurpiirteinen, tasaisuu den aiheuttama yk itoikkoisuus, nehän kuva tuvat varsin kauniisti kuvaston miltei jokaiselta sivulta. 1 2 siv. iinpä siinä on pönttölintujen ohella muistettu myös pääskyjä, pikkukoskeloa, haahkaa ja heinä.sorsaa pe3äla itteiUa. Täysipainoista ammattimiehen työtä on luku vahingoittuneiden ja sairaiden lintujen käsittelystä. Kuhunkin osaan liittyy tiivistetty, suurella asiantuntemuksella ja samalla tyylillisellä vaistolla kirjoitettu nelikielinen teksti. E . Ei näinollen ole sattuma, että vettä näkyy miltei joka toisessa kuvaston kuva a (63:ssa kaikkiaan 136:sta) ja metsästä ollaan miltei pääsemöttämissä, merenrannikkoa ja tuntw·ipaljakkaa lukuunottamatta sitä on joka kuvassa. Valter K eltikangaa. J a on annettu ohjeet lintujen kesäja b lviruokinnasta ja suositeltavista ruokailulaitteista sekä siitä, miten on torjuttava mm. imenomaan Suomen luonnon, mutta ei kulttuurin kuvaktrjana, Finlandia oleellisella tavalla täydentää muita kuva tojamme. On onniteltava häntä tästä aikaansaannoksesta. J a kaupaksi ova t käyneet myös asetta mani puuseppä Siiskosen valmistamat pönttömallit, joita Brander oppaassaan suosittelee. 95. Mutta tri Branderin opas sisältää paljon muuta kiintoisaa lintusuojelun alalta. Toistaky mmentä kuvaa, joissa vanha kulunut >>lat tiamme>> paljastuu jään hiomana silokalliona suoraan veden helmasta ta i loivina kuhmuina ja selä nteinä vaaroja tai tuntureita muodostaen. Mutta lähemmin ka tsoen ei missään löydy paikkaa, jossa ei olisi uurretta, halkeamaa, louhikkoa tai kallioseinää, jotka sittenkin tekevät maakamaran pikkupiirteiltään niin epätäsaiseksi. Teos jakaantuu kolmeen osaan, joista ensimmäinen tu tustuttaa katselijaa uomen luonnon historiaan, toinen vuodenaikojen vaihteluun ja kolmas kym meneen luonnonmaakuntaamme. Suomalainen maisema ei kuitenkaan ole vain kalliota, vaan myös vet tä ja metsää. Suurisuunta isen Suomen Luonto-trilogian tekijä on toimittanut teoksensa täydennykseksi lähes puolitoistasataa kokosivun kuva-a käsittävän tSuomen luonnon kuvakirjam , joka tahtoo ennen kaikkea esitellä maamme alkuperäistä luontoa ja muuttuvaa vanhaa talonpoikaismaisemaamme. Koskematonta luontoa sanan parhaassa mielessä edu tavat lähinnä merenrannikon, luonnonsuojelualueiden ja Lapin kuvat yhteensä kuutisenkymmentä eli lähes puolet kirja n kuvista. kissan, petolintujen, ketun ja mäyrän aiheuttamia tuhoja linnustolle. W OY 1959. Väri kuvien teknillinen onnistuminen ei aina liene paras mahdollinen ja tulee kysyneeksi, miksi kansakuvaksi valittiin valjuhko vesimaisema, jonka voimattomuutta ei sinivaalea kansikluuttikaan pystyy täysin pe.Iastamaan. Mukaan on mm. Ne menivät heti kuin >>kuumille kiville,> ja ovat jatkuvasti olleet asuttuina. Suomen Luonnon kuvakirja. Kulttuurin jälkiä vihdoin tekijän talonpoikaismaisemia tapaa yli kolmessakymmenessä kuvassa, joista yksi kaupuukinäkymä, muuta mia maaaseutukyliä,yksittäisasumuksia, viljelmiä, maatalouden työkuvia, teitä ja laitteita. aattaahan sattua, et tä joku kaukainen muukalainen jää tämän kuvaston varassa entiseen uskoonsa uomesta maana, jossa jääkarhut kävelevät kaduilla, mutta sehän ei ole tekijän vika. K aiken kaikkiaan tri Branderin tiivistetty lintuopas on miele täni rikassisältöisin ja pätevin opas, mitä tältä ala lta olen käsiini onnistunut saamaan, ja ainakin omille vastaisille suunnitelmilleni se on antanut uusia virikkeitä. K-vo. Kirjallisuusluettelo käsittää ta itavan valikoiman a lan tärkeimmistä kotija ulkoma isista teoksista ja artikkeleista. Reino K alliofa: Finl'Lndia. Ainakin allekirjoittaneelle tarjoaa kuvaston selailu ehtymätöntä nautintoa. Edelleen oppaaseen liittyy sarja valaisevia pitrroksia ja valokuvia selityksineen. Hän todella kuulee korvissaan koskiemme kohinan ja metsän puiden huminan, hänen silmänsä huikaistuvat veden kilossa tai hankien kimalluksessa ja hä n a istii luonnon koskema tonta rauhaa sen henk:iessä sumuiselta polulta, ensilumen peittämältä pihamaalta tai usvissa uinivulta vesiltä. Tämä tarjoaa kuvastolle kansainväli et käyttömahdollisuudet ja ehkä tätä kansainväli syy ttä silmälläpitäen tekijä on antanut teokselleen juhlavalta kalskahtavan nimen Finlandia, tuon nykykielten muka isen maannimen ikivanhoine latinalaisperäisine päät teineen
Julkaisija : Suomen Luonnonsuojeluyhdistys. 1959 400 mk. Puh. 1958. The organ for the Protection of N ature Publishera: The Finnish League for the Protedion of Nature. 1959 300 mk vuodessa, 6000 mk kerta. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen jäsenmerkkl. N iilo Söyrinki (vastaava), toht. ,NAT URE OF FINLAND. jäsentä. Ä lk ä ä unoht a ko siirtotilikorttia n n e, jonka. prof. l k k i o k s e e n yhdistykselle tilitet tävästä yhteissummasta 20 % edellytettynä, että uusia jäseniä on vähintään 5. K anerva. The paper gives an account of Sompio Lapland's vegetation with a special view to swamp types and ftood meadows. 4. toimistostamme tai tilata postitse, jolloin se lähetetään postiennakkona. E. R. ilmoittautunut n 600 uut ta. No. Yhdistys jakaa uusien jäsenten hankkijoille palkintoina h o p e alus i ko i t a. As the pl,a,ns for utilization of the watwr power of the Kemi area involve transforming of vast areas of , outh Lapbnd into dammed up l,a,kes, which would thouroughly change the nature. v. A literary description of the last old lrees in a village. The objed of the investigations, which are to be continued and extended, is to illustrate the vanishing values of nature and to receive information for a rational protection and use of all resources of nattire. Jokainen vähintään 10 uuden jäsenen hankkija saa yhdistyksen merkillä somistetun hopeisen teelusikan. Merkin hinta on 250 mk.. LASSE SAMMALISTO: EteläLapin lintuja (Birds in South Lapland). The small type section >>Luonnonsuojelun työmaalta» contains news about the exhibition on nature protection, feeding of swans in winterlime, protection of sw1llows, a list of new decisions on protection, and a literary review. Some birds in the swamps of the K emi river area are described. Mikäli jäsenten hankkijat itse keräävät myös jäsenmaksut, he ovat oikeutettuja vähentämään p a. VÄINÖ PÄRNÄNEN: Kyläpetäjät (The t•illage pines). Postisiirto 6882 J aetaan Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen jäsenille jäsenmaksua vastaan (v. Contenta; •Kemijoen tutkimukset toteutumusa• (The investiggations of the river Kemi about to be realized). Editora: N iilo Söyrinki (managing editor), R eino Kalliola and Erkki Kanerva. 96 SUOMEN LUONTO Ilmestyy 4 kertaa vuodessa. and the conditions of life of the inkxbitants, the Finnish Lea,gue for the Protection of Nature in 1957 set up a committee for the investigation of the ](emi area that after being granted economical support both by the waterpower companies and the state during two summers carried out many-sided geological, meteorogical and geographical as well as biological investigations primarily at the upper course of the river Kemi (in the areas of Lokka and Pirttipahta), which areas atfirst are to be dammed up. Lehtemme kansikuvana oleva S LY:n merkki on saa.tavana myö3 kauniina j3, arvokkaana hopeisena rinta.merkkinä. Tämä vaatimaton jäsenmäärän lisäys jää pysyväksi vasta jos kaikki entiset jäsenet maksavat jäsenmaksunsa. v11pym i sen v uoksi o l em me po s tittan ee t uud e n kortin m a k s u k e ho i t u k s i n e e n. RAUNO RUUHIJÄRVI :tHäviäväii Sompion Lappia• (The vanishing Sompio Lapland). Tilattae3sa mainitkaa, haluatteko mutterivai neulakiinnityksellä varustetun merkin. 622 978. Tilaushinta. '------------Uusien Jäsenten hankinta Suomen Luonnonsuojeluyhdistykseen on tänä vuonna. Sen lisäksi yhdistys jakaa viidelle parhaalle jäsenten hankkijalle koko maassa huomat tavat ki rjapalkinnot. Merkin voi noutaa. Toimitus: apul. 40 A, Helsinki. Osoite: Unionink. Kalliokt, ja fil.maist. kaikkiaan)
Helalnkl. Vuosljäsenmaksu 300 mk Kertakaikkinen jäsenmaksu 6000 mk Jäsenmaksua vastaan jaetaan 4 kertaa vuodessa ilmestyvä aikakauslehti SUOMEN LUONTO Jäseneksi ilmoittautuminen (nimi, arvo tai ammatti ja postiosoite) kirjeitse tai puhelimitse. SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYS J Helsinki, Unioninkatu 40 A Ralttluskansan Kirjapaino Oy. Jäsenmaksu peritään aikakauslehden lähetyksen yhteydessä. Muistakaa aina heti llmolttu osol tteenmuutoksestal ~NONSUOJELUYHDISTYS Maan luonnon ystävien yhteenliittymä Luonnonsuojelu pyrkii • säilyttämään edustavia näytteitä alkuperäisestä luonnostamme kansallisiksi nähtävyyksiksi ja tieteellisiä tutkimuksia varten; • turvaamaan uhanalaisten kasvija eläinlajiemme säilymisen; • vaalimaan suomalaisen luonnonja kulttuurimaiseman kaunewtarvoja ja kansallisia perinteitä; • vaikuttamaan talouselämäämme niin, että luonnonvaroja käytetään järkevästi ja kaikkea tarpeetonta hävitystä välttäen; • huolehtimaan siitä, että myös asutuskeskuksien ja tehdasseutujen väestöllä on mahdollisuus nauttia luonnosta terveyden ja ilon lähteenä; • opettamaan niin nuoria kuin aikuisiakin liikkumaan luonnossa sitä turmelematta ja sen rauhaa häiritsemättä; • kartuttamaan kansamme tietoja Suomen luonnosta sekä edistämään kasvija eläinmaailmamme tuntemusta