Tilaushinta v. Tilattaessa mainitkaa haluatteko merkin mutterivai neulakiinnityksellä. postitse, jolloin se lähetetään postiennakkona. Puhelin 643 719. SUOMEN LlJO'INO'.\ SlJOJELUYHDISTYS Helsinki . 4.-7. • Sivun ylälai<la,s;, ~11 · -.uu SLY:n merkki on saatavissa myös k""n ·111a ja arvokkaana hopeisena rintamerkkina. N i i I o S ö y r i n k i (vastaava) , toht. /1. Merkin hinta on 2 mk 50 p.. 1963 5 mk . Jäseneksi ilmoittautuminen (nimi, arvo 1ai ammatti ja postiosoite) kirjeitse tai p•1helimi1se. 231 Swn mary• Kansikuva: Koko alkutalven jatkuu joutsenten (Cygnus cygnus) syysmuutto. 22. M a r t t i Li n ko I a (toimitussihteeri). \ferkin voi noutaa toimistostamme tai tila:;. SISÄLTÄÄ: 193 Reino Kalliola: Vesiensuojelu on osa luonnonsuojelua 19:i Toivo Rautavaara: Asumapuutarha, maisema ja luonnonsuojelu 20!', Viljo Kujala: Taulakä'ipä, arinakääpä ja pakuri 211 Pentti Linkola: S'sävesikalastus harhateillä 216 Kirjallisuutta 226 L'mia tietoja Suomen kasvistosta 227 Seminaarien luonnonsuojeluaiheinen kirjoituskilpailu 228 Uusia luonnon.suojelualueita ja rauhoitettuja /uon nonmuistomerkkejä 24 . Vuosi jäsenmaksu Opiskelijat ja koululaiset Ainaisjäsen • SUOMEN LUONTO llmestn 4 kertaa vuodessa. 4 mk 3 mk 80 mk Toimitus: prof. n. Jaetaan Suomen Luonnonsuojeluyhdistyk.ten jäsenille jäsenmaksua vastaan. Toimisto avoinna arkisin klo 9-13. Kuvan on Yyterissä ottanut ]aak.ko Reenpää. Lapinlahdenkatu 29. /963 230 Lälulekilpailu ratkaistu. Jäsenmaksu peritään aikakauslt'hden lähetyksen yhteydessä. Rein o K a 11 i o I a, kand. Postisiino 6882
Hyvänä esimerkkinä siitä, että luonnonsuojelu on meilläkin kehittymässä suuntaan, jossa kaikki nämä kolme puolta, luonnon kulttuuriarvojen vaaliminen sekä sosiaaliset ja taloudelliset näkökohdat, liittyvät yhteen ja tukevat toisiaan, on vesiensuojelu. luonnonmuistomerkkien rauhoittaminen. Tämän klassillisen ja jatkuvasti tärkeän ydinrenkaan ympäriHe on syntynyt uusia laajoja kehiä. N:o 3 1963 22 VUOSIKERTA SUOMEN LUONTO SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYKSEN JULKAISU Vesiensuojelu on osa luonnonsuojelua Reino Kalliola Luonnonsuojelun tehtävänä ei enää nykyään ole vain harvinaisten ja uhanalaisten kasvija eläinlajien suojeleminen tai erityisten luonnonsuojelualueiden perustaminen ja edustavien yksittäisten puiden, siirtolohkareiden ja muiden ns. Puunjalostusteollisuus onkin Yiime aikoina kiinnittänyt vakavaa huomiota jätevesien puhdistukseen ja uhrannut siihen paljon varoja. Aatteellisten ja käytännöllisten näkökohtien yhteisyys ja rinnakkaiselo leimaavat nykyaikaista luonnonsuojelua kaikkialla maailmassa. Jokaisen selluloosatonnin valmistami~een tarvitaan moninkertainen määrä puhdasta vettä. 193. Taloudelliselta hyötynäkökannalta luonnonsuojelu merkitsee luonnonvarojen järkiperäistä käyttöä: kestävän tuoton periaatetta, luonnon kokonaisuuden ja tasapainotilan huomioon ottamista, biologisesti perusteltuja menetelmiä. Veden bakteeripitoisuus on havahduttanut terveydenhoitoviranomaiset, vesihuollon vaikeutuminen on saanut kunnat liikkeelle. Pahimpia vesien pilaajia on teollisuus, mutta toisaalta teollisuus on itse riippuvainen jatkuvasta puhtaan veden saannista. Kalastusmahdollisuuksien loppuminen sekä uimaja huvilarantojen saastuminen ovat herättäneet nekin piirit, joita vesien kasviston, pieneliöstön ja linnuston köyhtyminen ja elämänedellytysten muuttuminen eivät huolestuta. Nykyaikainen luonnonsuojelu pyrkii siihen, että kaikessa luonnon ja maiseman käsittelyssä otetaan huomioon myös luonnon -kulttuurija sosiaaliset arvot: luonnon tieteellinen ja esteettinen merkitys sekä korvaamattomuus elinympäristömme viihtyisyyden luojana sekä ruumiillisen ja henkisen virkistyksen lähteenä
Mutta luonnonsuojelua ei täydessä laa194. Näin koko yhteiskuntaa koskevana kysymyksenä vesiensuojelutyö on lopultakin saatu käyntiin. Uudesta vesilaista jää kaipaamaan nimenomaisia säännöksiä maisemien lue,nnonkauneuden sekä vesien ja rantojen kasvija eläinmaailman suojelemisesta. 1962 voimaantullut vesilaki. Muinaismuistojen suojaaminen voinee todella tapahtua kokonaan muinaismuistolain puitteissa. Valok. Kuva Kruunupyyn joelta. Työn virallisena pohjana on v. Lain erään säännöksen mukaan on vesistöön rakennettaessa muinaismuistojen suojelemisen sekä luonnonsuojelun osalta noudatettava, mitä erikseen on säädetty. Reino Kalliola. Tässä kuvastuu vielä alussa mainitsemani vanhentunut käsitys luonnonsuojelun sisällöstä
Ja pilaantumisen määrittelyssä toistuvat jälleen "ympäristön luonnonsuhteiden" vahingoittaminen ja "ympäristön viihtyisyyden" turmeleminen. Kukaan ei saa ilman vesioikeuden lupaa q nhtyä toimenpiteeseen, joka ai,heuttaa vesistön pilaantumista. Selvempää olisi ollut, jos myös näistä kvalifioiduista, aidoimmista luonnonarvoista olisi otettu lakiin nimenomainen maininta, niinkuin on tehty esim. Asuma p u u tarha, m a i se m a ja luonnonsuojelu Toivo Rautavaara Asumisemme kehityksessä ilmenee kaksi näennäisesti vastakkaista kehityssuuntaa. Yhtäältä yhteiskunta :kaupunkilaistuu, urbanisoituu, ja asuminen kaupunkimaistuu, niin että parissa vuosikymmenessä on syntynyt sadoittain uusia taajamia ja korpipitäjienkin kirkonkylät alkavat muistuttaa pikkukaupunkeja. Vesistöjen luonnontilan ja maisemakuvan säilyttäminen sekä vesien puhtauden varjeleminen niin suuressa määrin kuin se kehittyvässä ja teollistuvassa yhteiskunnassa on mahdollista on tietenkin tärkeä osa •luonnonsuojelua, osa sen kivijalkaa, voi sanoa. Niinpä vesistöön rakentamisessa on otettava huomioon, ettei siitä aiheudu huomattavia ja laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia "ympäristön luonnonsuhteissa" tai tarpeetonta "ympäristön viihtyisyyden" turmelemista. Näiden kahden uuden suuntauksen rinnalla on jatkunut entistä voimakkaampana vanha harrastus hankkia kesähuvila tai vähintäänkin kesämökki perheen toiseksi asunnoksi. Toisaalta kaupunkilaiset pyrkivät "maalaistumaan", väljyyden ja vihreyden vaatimus on synnyttänyt kokonaan uudentyyppisiä asumalähiöitä kaupunkien laajetessa, puutarhakaupunkeja, omakotija rivitaloasutusta. Näin erityisesti Suomessa, jonka luonnossa vesillä on niin ratkaiseva merkitys. Eräitä 195. Nähtäväksi jää, missä määrin näihin rajoituksiin tullaan käytännössä sisällyttämään myös maisemien luonnonkauneutta turmelevia sekä vesien ja rantojen kasvija eläinmaailmaa vahingoittavia seikkoja. Kun uusia kaupunginosia perustettiin, ne suunniteltiin etupäässä pelloille, jonne saatiin suoraviivainen ka,turistikko. juudessaan voida toteuttaa vain luonnonsuojelulain pohjalla. Ruotsin vesilaissa. Vielä parikymmentä vuotta sitten oli ruutuasemakaava vallitseva. Vastaavasti tietyt vesilakimme säännökset ovat samalla Iuonnonsuojelulainsäädäntöä
Viime aikoina on kuitenkin tullut tavaksi, että kunta tai jokin yhteisö (kuten Tapiolassa Väestö] i itto ja Asuntosäästäjät monella alueella) teettää ensin suunnitelman ennenkuin aluetta ryhdytään raivaamaan ja rakentamaan. Melko vähin suunnitelmin ovat myös syntyneet monet esikaupunginluonteiset omakotialueet. 196. maan parhaita peltoja on joko suunnitelman mukaan tai suunnitelmattomasti tällä tavoin haaskattu tonteiksi. Viime aikoina on asuminen yhä enemmän levittäytynyt myös koskemattomaan luontoon: harjuille, kalliomaastoon, metsiin ja rannoille. Tulos ei tällöin ole ilahduttava. Karhumäki Oy. Velj. Kuin esi-isiltä perityn vaiston ohjaamana hän alkoi raivata sitä. Sitten hän kaivoi "montun", johon mahtuivat paitsi kellaritilat myös sauna (mikä tietenkin oli sekä teknilliKaupunkiemme taitamien rakentamisessa ei useinkaan oteta luontoa huomioon. Mitä tapahtui, kun kaupunkilaistunut oman kodin rakentaja sai tontin kaupungin liepeeltä metsästä. Ehkä useammin sentään ovat olleet kysymyksessä huonot pellot, alavat savimaat, mutta sellaiset ovat olleet huonoja myös tonteiksi, epäterveellisiä asua ja vaikeasti hoidettavia. Valok. Usein se on tapahtunut täysin suunnitelmattomasti, kuten huvilain ja kesämökkien tunkeutuminen kauneimpiin maisemiimme, niin että monen järven rannat jo ovat täpötäynnä mitä kirjavinta huvila-asutusta. Siirtoväen pika-asutuksen yhteydessä pilattiin monta maisemaa sijoittamalla rumia tyyppi,taloja harvakseltaan pelloille, vaikka metsäkumpareitakin olisi ollut käytettävissä. Ensin hän hakkasi puut pois
Tuoreita kasviksia saa nykyisin jo jokseenkin kaikista kaupoista vuoden ympäri. Kumpikin puoli asiassa vaatii jatkuvasti vuosittain työtä ja kustannuksia. Nykyajan perheissä ei enää ole työvoimaa, joka joutaisi huolehtima~n hyötykasvitarhasta. Sen jälkeen ryhdyttiin vääntämään kiviä. Kun talo oli valmis, monttumaat ja rakennusjätteet levitettiin tontin notkopaikkoihin luonnon kasvillisuuden päälle. Vanha ajatustapa, joka on vallinnut myös puutarha-alan ammattikoulutuksessa, on pitänyt puutarhurin tehtävänä luonnon "kesyttämistä" ja muuttamista, luonnon vapaamuotoisen kasvillisuuden korvaamista tarkoin suunnitelluilla istutuksilla kulloinkin muodissa olevia kasveja käyttäen; pitkälle kehitetty puutarhan perustamistekniikka tekee sen mahdolliseksi, mutta kustannukset ovat myös varsin korkeat. Kun ,tontti oli saatu sileäksi, alettiin viljellä kasvitarhaa ja istuttaa hedelmäpuita, marjapensaita, ruusuja ynnä muuta mitä oli nähty muilla o1evan. Moni entinen maanviljelijä rikastui myymällä näille pihapuutarhureille huonosti vi,tjeltyjen peltojen pintamaata, jossa eloperäistä ainetta oli etupäässä rikkakasvien siemenet ja juurakot. Istutukset ja kylvökset eivät ottaneet viihtyäkseen ja niiden hoitaminen kävi monelle perheelle ylivoimaiseksi, kun nuori polvi ei suostunut käyttämään vapaa-aikojaan kfokemiseen. Jotta vähäväkinenkin kykenisi pienin kustannuksin kunnostamaan ja kohtuullisella vaivannäöllä hoitamaan tonttinsa, on otettava lähtökohdaksi luonto, paikalla luonnostaan oleva kasvillisuus. Näitä ilmiöitä seuratessaan puutarhaväki joutui huomaamaan, että vanha kotipuutarhakäsite ei sovi muuttuneisiin oloihin. Päädyttiin siihen, että on omaksuttarva aivan päinvastainen ajatustapa kotipuutarhan suunnittelun, perustamisen ja hoidon suhteen. Samalla todettiin, että hyötykasrvien viljelyllä kotipuutarhassa ei ole enää sellaista merkitystä kuin ennen. Havaittiin, että männynneulasten peittämä polku voi olla yhtä elegantti kuin kallein kivilaattakäytävä tai puolukanvarvukko jopa viehättävämpi kuin väkisin tehty nurmikko. Mitkään näistä eivät' tietenkään "monttumaassa" suostu kasvamaan, joten piti ostaa multaa, jonka kysynnästä tuli suorastaan valtava. Tietysti pidetään edelleenkin suotavana, että edes marjapensaita olisi joka pihassa ja että emäntä ke'säaikaan 197. Tällainen puutarha on useinkin yritys viljellä kasveja, jotka eivät tahdo paikalla kasvaa, ja torjua kasveja, jotka paikalla mielellään kasvaisivat. Siitä on valikoitava säilytettävät puut ja pensaat, raivattava erittäin varovasti muut pois ja rikottava maata mahdollisimman vähän, niin että luonnollinen aluskasvillisuus voidaan ainakin osittain säilyttää. Moni mies on tässä vaiheessa tärvellyt terveytensä, v101ttanut selkänsä, ja aikaansaannoksena on ollut ruma penkereinen kivimuuri, aita tai jopa vierinkivistä tehty pyramidi. sesti että terveydellisei.ti p saunakulttuurinkin kannalta epäonnistunut ratkaisu), jopa autovajakin. Todettiin, että kannattaa suojella maisemaa, koska muuten kestää kymmeniä vuosia, ennenkuin istutuksin saadaan korjatuksi vauriot, joita raivaus on aiheuttanut
Kauan on jo osattu vaatia kaunista näköalaa. Mutta harvat ovat vi,,lä heränneet huomaamaan, että jokainen rakentaja ja asukas on mukana luomassa 198 maisemaa tavallisimmin sitä tärvelemässä. Betonija asfalttimaisemassa kasvaa juurettomia ihmisiä, laumaolioita vailla kotiseutua. Niiden pettäessä, esim. Tiedemiesten, ,teollisuuden edustajien, rakentajain ja ,kunnallispoliitikkojen yhteisvoimin on ryhdytty toimintaan, jota luonnehtivat sellaiset iskusanat kuin "sosiaalinen vihreys", "apu vihreydestä" jne., ja maisemansuunnittelu ja -hoito on -tutkintoaineena useissa teknillisissä korkeakouluissa. Mutta päähuomio tonttia ja pihapuutarhaa suunnitellessa kiinnitetään nykyisin niihin seikkoihin, jotka vaikuttavat sen arvoon ympäristönä, kotipaikkana. Tässä mielessä kirjoittaja joitakin vuosia sitten ehdotti uuden sanan ja käsitteen: asuma puutarha, jonka pitäisi tarjota asukkaille kuuden lajin mukavuuksia: tiet, autoakin silmälläpitäen, mutta ei tonttia vallitsevina eikä maastoa haavoittaen, taloustilat, mm. Sosiologian menetelmin on Keski-Euroopassa voitu osoittaa, miten ratkaiseva osa maisemalla ja vihreydellä on yhteiskunnan tervehdyttämisessä. vaatteiden tomutusta ja pyykin kuivatusta varten, käymälä ja komposti, mutta näkymättömissä, aikuisille ja lapsille oleskelu-, lepoja leikkitilat, joihin on mahdollisimman hyvät yhteydet olohuoneeesta ja keittiöstä mm. Ennen ihminen vähine voimineen sopeutui luontoon: esimerkiksi suomalainen kyläja pikkukaupunkimaisema saattoi olla juuri sellainen kotiseudun kuva, joka lähtemättömästi painui lapsen mieleen. Esimerkkejä niistä tarjoaa ihmiskunnan historia, joka kertoo vanhojen kulttuurien kuolemasta ja hautautumisesta hiekkaan. Suuria asumalähiöitä ennakolta suun. Sellaisessa maisemassa kasvoi polvi, jonka juuret olivat syvällä kotiseudun mullassa. saisi ainakin tuoretta persiljaa ja muuta pientä ostoruokien höysteeksi omasta takaa. Tästä onkin tehty oikeat johtopäätökset. "Maisemaprofessorit" korostavat, että maiseman perusainekset, maaperä pi~amuotoineen, vedet ja kasvillisuus eri kerroksineen ovat kaiken elämän, viljelyn ja muun ihmisen toiminnan perusta. silmälläpitäen lasten ja äidin "tuntumaa", suojaistutukset: aidat, tuulen-, pölynja melunsuoja, näkösuoja näköala: asukkaan näkymä ikkunastaan ja pihaltaan; avoin nurmikko antaa väljyyttä ja syvyyttä, taitavasti asetellut istutukset antavat perspektiiviä samalla kuin ne peittävät näköalan häiri,tseviä piirteitä, ja maisema: ohikulkijan näkymä, kokonaiskuva, johon rakennuksien ja muiden yksityiskohtien tulisi sulautua. Betonista ja teräksestä ei synny sellaista maisemaa, jossa ihminen tuntisi viihtyvänsä, vaan hyväksyttävintä maisemaa on luonto: pinnanmuodot, kasvillisuus ja vedet. metsien hävitessä, pohjaveden las,kiessa, vesistöjen saastuessa syntyy voittamattomia vaikeuksia
Mutta matalatkin rakennukset vaativat ympärilleen vihreyttä, joka paikalla luonnostaan kasvavia tai istutettuja puita ja pensaita. Kenttämäisiä omakotialueita yritetään kaunistaa puutarhoilla ja istutuksilla. Valok. Jo rakennu ks ien suu n ni ttel ussa tarvittaisiin valistus ta, jotta rakentajat osaisivat välttää noita syvälle kaivettuja 2 ½-kerroksisia taloja, jotka pilaavat parhaankin maiseman, ja valita luontoomme soveltuvan matalan tyylin, joka on taloudellisestikin edullinen. luonnollista kasvillisuutta pyrittäisiin säilyttämään. Velj. Karhumäki Oy. Paljon vaikeampaa se on esimerkiksi omakotialueilla, joilla jokainen suunnittelee ja hoitaa palstansa omin päin. Olisikin välttämätöntä tarjota edes asian ymmärtävää neuvontaa ja panna toimeen neuvottelu kokouksia, joissa tontinomistajille selitettäisiin mistä on kysymys ja joissa pyrittäisiin löytämään joitakin yhteisiä suuntaviivoja. Parempi tulos saavutettaisiin, jos jo rakennusvaiheessa alueen puustoa ym. Amerikkalaiset maisema-arkkitehdit vaativat neljänlaisia istutuksia: kehysistutuksia, esimerkiksi eri kokoisia vapaasti kasvavia pensaita, jotka liittävät rakennukset pehmeästi maastoon, korosteja koristeistutuksia, kukkivia pensaita ja perennoja, jotka elävöittävät julkisivun ei tasaisena kukkapen kkinä, vaan eloisasti ryhmiteltyinä, taustaistutuksia, esimerkiksi suuria puita, jotka liittyvät luonnon mais,emaan, ja etualan istutuksia, esimerkiksi tien varteen tai portin pieleen suun 199. niteltaessa on helppo suojella ja suunnitelJa maisemaakin, jos siihen kiinnitetään huomiota ja jos on asiantuntijoita
Mutta esimerkiksi "monttumaiden" ja rakennusjätteiden käsittelystä on sopimuksissa useinkin vain lyhyt vaatimus, että alue on tasoitettava. Ennenkuin tontilla mihinkään ryhdytään, on sitä tarkasteltava riittävän kaukaa, jolloin helposti huomaa mitkä paikalla olevat puut, pensaat ja kivet ovat oleellisia, jopa välttämättömiä maiseman ·kannalta. Sama mahdollisuus on jossakin määrin myös rantaym. On tus. Nyt on opeteltava kats·elemaan asioita ohikulkijan silmän korkeudelta ja suunnittelemaan maisemaa. Eräitä periaatteita pitäisi valistustyön avulla saattaa yleiseen tietoisuuteen, kaikkien oma-aloitteisesti noudatettaviksi sielläkin, missä kellään ei ole valtaa vaatia eikä valvoa sitä. kaunis puu ja lisäksi erilaisia pensaita. Liian äkillinen harventaminen on usein niille kohtalokas: ne jäävät alttiiksi tuulelle ja saavat liikaa aurinkoa. Kun ammapuutarhoja enemmälti tutkii esimerbksi kiertäessään arvostelemassa kotipihakilpailuja huomaa pian, miten tuhoisa on edellä jo mainittu into kivien poistamiseen. Erityisen tuhoisaa on, jos metsäpuiden juuristoalueelle ajetaan "monttumaita" tai multaa. Monet alueet, joille asumapuutarhoja rakentamisen yhteydessä perustetaan, ovat joko asemakaavoitettuja tai rakennussuunnitelman alaisia. Nämä jälkityöt olisi sopimuksissa tarkoin määriteltävä etukäteen tehdyn suunnitelman mukaan. huvilatonttien myyjillä, jos he haluavat kohottaa alueen arvoa. Tuloksena on kohtia, joissa ei ,koskaan kunnolla kasva mitään. ettei paikalla ole yhtään säilyttämisen arvoista puuta. Niiden elintärkeät sienijuuret, jotka kasvavat lahoavaan karikekerrokseen saakka, tuhoutuvat helposti, eivätkä varsinkaan havupuut näytä kykenevän muodostamaan kyllin nopeasti uutta tois,entyyppistä ravitsemusjuuristoa, vaan kuolevat tai ainakin heikentyvät niin paljon, että kaarnakuoriaiset ja sienitaudit pääsevät niihin tunkeutumaan. puiden suojelemisesta. Joissakin tapauksissa olisi syytä viedä kaikki jätteet tontilta pois käytettäväksi esimerkiksi tientekoon. Yleisesti on jo sopimuksiin saatukin määräyksiä mm. Tietenkin voi kävdä niinkin. Viranomaisilla on tällöin mahdollisuus ohjaavin mää200 räyksin torjua monia virheitä ja huolehtia luonnon ja maiseman suojelusta. Eräänä luonnonsuojelun osana olisi ehkä alettava puhua kivien suojelusta. Yhtä ,tärkeää on estää tuhot, joita rakennusurakoitsijat tekevät. Näihin asti ovat puutarhansuunnittelijamme katselleet tonttia pääasiassa ylhäältäpäin ja laatineet pohjapiirustuksia. Esimerkiksi tiheä kuusiryteikkö saattaa olla tällainen toivoton tapaus, sillä kuusista ei harventamalla saa puistoeikä pihapuita. Eräissä kaupungeissa onkin jo päästy niin pitkälle, ettei omakotitonteilta saa ollenkaan kaataa puuta ilman lupaa. Tärkeimpiä näistä periaatteista on, ettei puita pidä kaataa eikä muuta luonnon kasvillisuutta hävittää ilman tarkkaa harkintaa. Tällöin pannaan kivet ja muu karkea tavara notkopaikkoihin alle ja sitten maata päälle. Koivut ja männytkin voivat olla käyttökelpoisia, jos ne vähitellen totutetaan uuteen tehtäväänsä
Kiviä vainotaan kai etupäässä sen vuoksi, että luullaan niiden haittaavan asumapuutarhan viljelyä ja hoitoa. käyttämällä heinätai muovikatetta tai laakeita kiviä maan pinnan suojana. Puutarhan suunnittelijalle kivet tarjoavat usein 201. Kokeissa on todettu kasvun huonontuneen, kun maasta on poistettu kivet, ja se on jälleen parantunut, kun kivet on tuotu takaisin. KasAsumapuutarhan ajatus pitäisi voida toteuttaa muissakin kuin tämän tapaisissa korkeita kustannuksia kysyvissä ratkaisuissa. Kivisen maan kosteusja lämpösuhteet ovat paremmat kuin kivettömän, ja maan rakenne ja sen biologinen tila säilyy parempana. Tulos on paljon viehättävämpi ja maisemaan paremmin sopiva, jos mahdolliset istutukset sijoitetaan maaston mukaan vapaamuotoisina ryhminä sinne missä sopivaa maata löytyy. kin lainkaan liioittelua sanoa, että jokainen kivi on luonnossa kaunis, mutta maasta nostettuna ruma. Kivistä maata ei tarvitse muokata, ja rikkaruohojen harauksen voi korvata muilla keinoilla, esim. Mutta nykyisin perustettavista asumapuutarhoista ehkä suurin osa on sellaisilla metsä-, harjuja rantatonteilla, joilla ei ole lainkaan tarkoituksenmukaista yrittää aikaansaada tasaisia, suoraviivaisia vihannesja kukkapenkkejä tai nurmikoita. Peltomailla kivet haittaavat nykyaikaisten koneiden käyttöä, mutta asumapuutarhassa ei kivisellä tontilla koneita tarvita. vien viihtymistä kivet e1vat haittaa päinvastoin ne sitä suuresti edistävät
Ihastuttavia tuloksia voidaan saada, jos niitä käsitellään mahdollisimman hellävaraisesti, perataan hiukan pois epäsiistiä kasvillisuutta ja suositaan kauniita ja kiintoisia kasveja, joita voidaan tuoda muualtakin. Me202 ren, järven tai joen rannat, lamrnikot ja purot ovat tietenkin hyvin arvostettuja, mutta usein niitä pahoinpidellään ja suurin kustannuksin pilataan niiden osuus maisemassa. Arkkitehti Aarne Ervin piirtämä luontoon hyvin sopeutuva ja yksinkertaisuudessaan kaunis asunto. KivikkorannaHa esimerkiksi heLpi tai jokin muu kookas rantaheinä yksinäisenä mättäänä voi olla ylen koristeellinen. herkullisia tilaisuuksia viehättävien kasviryhmien järjestämiseen. Kallion juurelle voidaan kyllä kotiuttaa monenkinlaisia kasveja ikäänkuin vastakohtana korostamaan sen karua sileyttä. On toivoton, l uonnonvastainen yritys tuoda sellaiselle kalliolle multaa ja istuttaa siihen vaativia koristekasveja. Matalaan, likaiseen veteen on kaisla hyvin suositeltava, sillä se puhdistaa vettä tehokkaasti (poistaa jopa fenolinkin), sen hauraat versot katkeavat joka talvi ja kelluvina ajau,tuvat rantaan eivätkä pai. Tutkimista ja ohja'USta kaipaisi myös veden käsittely asumapuutarhassa. Oman lu·kunsa ansaitsevat kalliot, etenkin jääkauden ai,kana hioutuneet silokalliomme. Olemme niihin niin tottuneet ettemme huomaa niiden kauneutta, ennenkuin joku ulkomaalainen ihmettelee, mitä onkaan tullut maksamaan, kun kallio on hiottu tällaiseksi Ne pitäisi rauhoittaa koskemattomiksi
Samalla vältytään myös tyylivirheiltä. Lukuisista kauniista puron, ojan ja rannan kasveista mainittakoon vain esimerkkeinä keltainen kurjenmiekkamme, väinönputki, sarjarimpi, osmankäämi. Viljellyillä mailla ammattimies kykenee siis maata tutkittuaan antamaan melko tarkkoja ohjeita, mitä kannattaa istuttaa. Kaislakomposti on nimittäin jostakin tuntemattomasta syystä paremmin kasvua edistävää kuin muista samantapaisista aineksista tehty komposti. Mutta asia on aivan toinen viljelemättömillä mailla, joita nyt yhä enemmän käytetään rakennustontteina. Puutarhurit tietävät melko tarkkaan useimpien puiden, pensaiden ja koristekasvien kasvupaikkavaatimuks,et: mikä vaatii kevyen, lämpimän maan, mikä menestyy raskaillakin maalajeilla, mikä sietää kuivuutta, mikä vaatii kosteutta, mikä viihtyy varjossa, mikä kaipaa aurinkoa jne. Tarvitaan asiantuntija, joka voi määritellä, mihin kasvupaikkatyyppiin paikka kuuluu, ja joka tietää, mitkä kasvit menes.tyvät siinä kasvupaikkatyypissä ja sellaisessa kasviyhdyskunnassa, joka paikalla on. Edellä on jo pariin kertaan mainittu uusien kasvien k o t i u t t a m i n e n asumapuutarhaan. Kasvupaikka tyyppien tutkimuksen 203. Tähän sa naan sisältyy erittäin tärkeä periaate. Jos halutaan rikastuttaa asumapaikan kasvillisuutta, sen pitäisi tapahtua mieluimmin istuttamalla kasveja, jotka voivat paikalle kotiutua, hyväksyä sen luonnolliseksi kasvupaikakseen. ta. Ohjeiden antajaksi ei enää riitä puutarhuri, vaan tarvitaan kasviekologi. Paras puu on tervaleppä. Tällöin istutukset onnistuvat ilman suuria perusparannuksia, ja niiden jatkuva hoito on helpoinUudenaikaisen rivitalo• arkkitehtuurin periaatteena on luonnonläheisyys. nu pohjaan matanemaan kuten ruo'on ja muiden -kasvien versot, ja ne ovat suureksi avuksi asumajätteiden kompostoinnissa
K. tuoreet kangasmaat, hikevät moreenija hietamaat, mustikkaja käenkaalityypin metsät; varsin monenlaiset istutukset mahdollisia. lehtomaat: voidaan istuttaa vaativiakin kasveja. Tämän teorian pohjalla olisi asumapuutarhan perustajalle suunniteltava yhtä selvät ohjeet kuin metsän hoitajalle. Tällaisia ovat hakamaat, ·kedot, tienvarret jne. korpimaat: vesiperäisiä kangasja lehtomaita, jotka kuivatettuina ovat hyvinkin käyttökelpoisia. Cajanderin ja hänen seuraajiensa kehittämän metsätyyppiteorian ansiosta. Kasvupaikkatyyppi olisi opetettava toteamaan yksinkertaisella keinolla: katso jalkoihisi! Kenttäja pohjakerroksen kasvit ilmaisevat vielä paremmin kuin puut tai pintamaan maalaji kasvupaikan ominaisuudet. Oman tarkastelunsa vaativat myös sellaiset maat, jotka eivät ole varsinaisia viljelysmaita, mutta joissa ihmisen ja karjan vaikutus on muuttanut alkuperäisen kasvupai'kkatyypin tuntomerkit. alalla Suomi on etunvm maita maailmassa metsien ja soiden osalta A. Tarhurin silmillä tarkastellen voisi mainita seuraavia luonnontilaisia kasvupaikkatyyppejä, jotka kaipaavat tarkempaa selvittelyä: kalliomaat, istutukset mahdollisia vain välija rakopaikoissa ja kallioiden juurella. 204 kuivat kangasmaat, soraja hiekkaharjut, jäkälä-, kanervaja puolukkatyypin metsät; vain tarkoin valikoituja kasvilajeja voidaan istuttaa. Asumisen tunkeutuessa koskemattomaan luontoon taajama-, jopa kaupunkityyLisenä ja tekniikan kaikin keinoin, on luonnonsuojeluväellä jo kiire tutkia ja neuvoa, miten tämä voi tapahtua maisemaa tuhoamatta, luontoa raiskaamatta ja samalla sekä asumisen tasoa -kohottaen että sen kustannuksia keventäen.. Kehittyvä kulttuuri ja kohoava elintaso rvaativat suojelemaan luontoa ja asettavat maiseman hoidolle yhä suurempia vaatimuksia. Rämeitä ja muita varsinaisia soita ei tietenkään voida käyttää asuma-alueiksi ilman suuria perusparannuksia
Niiden hiustakin hienommat rihmat tunkeutuvat puun sisään, jossa ne erittämillään liuotusaineilla pehmentävät puun käyttääkseen sen aineita ravinnokseen, kasvaakseen ja lisääntyäkseen. Hedelmistä puut tunnetaan sie,1et tunnetaan helpoimmin itiöemistään. Taulakääpä (Fomes fom entarius) koivussa; n. Jokainen lienee havainnut esim. Vuosirenkaita ne melkein ovatkin, sillä kukin vyö vastaa tavallisesti yhden vuoden "lisäkasvua" joskus kuitenkin voi syntyä kaksikin rengasta samana vuonna. L. Puiden rungoilla esiintyvät käävät ovat puuta lahottavien sien ten i tiöemiä. Käävän alapinnassa on hyvin taajassa Kuva 1. Itiöimistään varten puussa elävä sienirihmasto kehittää 1~:intäpuun pinnalle ns. kokoa. Laine: "205. Valok. Joi puu ei luonnostaan lahoaisi, ei palai~i eikä muutenkaan hajoaisi, olisi m3anpinta ennenpitkää kokonaan puunroskan peittämä, niin että elämämme täällä kävisi aivan mahdottomaksi. ¾ luonnoll. itiöemiä, joissa itiöt syntyvät. Puun hajottamisesta pitävät ennen kaikkea sienet huolta. Ta ula k ä ä p ä, a r i n a k ä ä p ä J a p a kuri Viljo Kujala Teknikot pyrkivät kyllästysaineiden avulla aikaansaamaan puuta, joka ei lahoa. lahovikaisen tai jo kuolleen keski-ikäisen ta : vanhan koivun rungolla kaviomaisia, vaaleanharmaita, reunasta hieman kellertäviä kääpiä (kuva 1 ). Niiden kuori on sileä ja kova, eikä siinä ole lainkaan edes halkeamia, vaan sen sijaan samankeskisiä uurteita tai vöitä, ikäänkuin vuosirenkaita. Kun sieni haluaa levitä toisiin puihin, se muodostaa itiöitä, jotka ovat paljaalle silmälle yksin kappalein näkymättömiä. Tuuli kuljettaa niitä kuin pölyä mukanaan
Jos puu kaatuu aivan vaakasuoraan asentoon, kääpä kehittää uuden pillikerroksen entisen käävän kupeeseen. Laine. Kuvailemamme kääpäsieni on nimeltään ta u 1 a k ä ä p ä. Ja niin ne ovatkin. Halkileikkaus taulakäävästä. Tiiviin päällyskuoren alla on ruskea "taulakerros" ja sen alla pillikerros; kirjava osa oikealla on puunkuoren sekaista sienikudosta. Tämän lajin pillistö on usein monikerroksinen kukin yläpinnan vyö jatkuu käävän alapuolelle pillikerroksena. Kuva 2. Käävän rakenteen vankkuus onkin ymmärrettävissä sillä perusteella, että pillien täytyy pysyä koko itiöimisen ajan tarkoin luotisuorassa asennossa, 206 väräjämättä kovassakaan tuulessa. pienen pieniä reikiä (pooreja). Kun se hal,kaistaan ~kuva 2), nähdään, että tässä kääpälajissa on ohuen mutta lujan päällyskuoren ja pillikerroksen välissä ruskeaa,. Tällaisia "epämuodostuneita" kääpiä voi melko vähällä vaivalla löytää metsästä missä on kaatuneita koivuja. Jotta ne pääsisivät putoamaan pillien sisästä ulos, täytyy pillien olla aivan tarkalleen luotisuorassa asennossa. Jos puu kuitenkin kallistuu tai kaatuu, kääpä kehittää entisen pillikerroksen alle uuden, joka vuorostaan on luotisuorassa asennossa ja siten toimintakelpoinen. Valok. Itiöt syntyvät pillien sisäseinillä. Jos kääpä halkaistaan, havaitaan, että suurin osa sen sisuksesta onkin muodostunut hienoista hiuspilleistä, jotka ovat taajassa pystyasennossa ja aukeavat alapintaan. Hiukan suurennettu. L
Myöhemmin keksittiin, että taulikkaassa voi säilyttää myös nuuskaa, jonka niinikään pitää olla hyvin kuivaa kelvatakseen käytettäväksi. Jäljelle jäänyt sitkeä kudos pantiin tuhkalipeään likoaimaan viikon päiviksi. Siitä ei saisi taulaa tekemälläkään. Taula oli tietysti pidettävä aina hyvin kuivana, muutenhan se ei olisi syttynyt, ja kostuneena se voi mädäntyäkin. Hän luuli aluksi, että kyseessä olisi vain yksi kääpälaji, ja hän pani sen nimeksi " tulikääpä" (Fomes igniarius toisintonimi Phellinus igniarius ); sitten hän kuitenkin havaitsi, että "tulikääpiä" olikin kahta lajia, joista vain toisesta voi tehdä taulaa. Kipunat sytyttivät alla olevan taulan kytemään, ja siitä saatiin tuli tarttumaan ohueen tervaslastuun puhaltelemalla. peittämällä kytevät hiilet tuhkan alle. Tämän lajin hän sitten nimesi taulakääväksi (Fomes fomentarius); arinakääpä saa pitää ehkä jonkinverran harhauttavan tieteellisen mmensä "tulikääpä" kansainvälisten mmisääntöjen noj all a. pehmeänlaista, mutta sitkeää sienikudosta ehkä parin sentin paksuinen kerros. Noita tuo207. Taulaa säilytettiin erityisissä tiiviissä tuohesta tehdyissä rasioissa, "taulikkaissa". Mutta kun tällainen kääpä kuivatetaan ja pannaan hiillokseen, se kytee siinä hiljalleen ja kauan, ja niin sen avulla voi tulta hyvin säilyttää. Aikanaau taulakäävät ovat olleet arvotavaraa, josta monessa Euroopan maassa oli puutetta ja jota sen takia suojeltiin, tuskin kuitenkaan harvaan asutussa, koivua runsaasti kasvavassa Suomessa. Toisaalta olen lukenut, että Linne olisi erehtynyt näitä sieniä nimittäessään. Jos arinakääpä halkaistaan, havaitaan että sen kuoren alla ei ole pehmeätä taula-ainesta lainkaan, vaan tämän sienen "liha" on kovaa ja murenevaa. Tulen ottoon tarvittiin lisäksi teräväsärmäinen limsiön eli piikiven kappale sekä tuilirauta eli "karkku". Se on sangen kaunista, ja sitä onki-n käytetty partaveitsen teroitusvälineiksi, kengänpohjukkeiksi, korulippaiden päällysteeksi onpa siitä tehty lakkeja ja liivejäkin. Sen jä1keen se pestiin, ,kuivatettiin ja sitten nuijittiin m ahdollisimman pehmeäksi ja kuohkeaksi, jolloin se olitkin valmista taulaa. On väitetty, että toinen koivuissa yleisenä esiintyvä kääpälaji, a r i n a k ä ä p ä, olisi ollut tähän tulensäilömistarkoitukseen sopivaimpi kuin tavalliset hiilet. Apuaineena käytettiin usei.n myös " tulikiveä" eli rikkiä. Arinakäävät ovat samantapaisia kuin taulakäävät, mutta mustempia, litteämpi,ä ja niiden yläpinta on melkein aina halkeillut (kuva 3). Pieni pala kuivaa taulaa sijoitettiin piin reunan alle hyppysten väliin ja sitten iskettiin karkulla kiven särmään, niin että säkenöi. Kun tulen teko näin oli melko hankalaa, oli tulta koetettava säilyttää takassa yön yli esim. Paljon tärkeämpi käytäntö sille keksittiin kuitenkin jo tue hansia vuosia sitten, kun sitä opittiin käyttämään tulen teon apuaineeksi ta ui a ks i. Silloin kytevä ,taula pudotettiin pikku puukupi.n, "tuluskupin", pohjalle sulatetun rikin päälle, jonka kytevä taula sytytti. Taulan saamiseksi kääpä kuorittiin ja sen pilli kerrokset poistettiin
Suomessa sitä ainakin kasvaa, mutta arinakäävän tapaisia esiintyy myös meillä lisäksi pajuissa, haavoissa, lepissä, tammissa, pihlajissa, kirsikkapuissa, tuomissa ym. Irene Mounce Amerikassa v. Kuva 3. hisia nuuskarasioita nimitettiin kauan ja taidetaan vieläkin paikoin nimittää "nuuskataulikkaiksi". Valok. Sitä otaksumaa ei kuitenkaan ,kukaan ollut sen paremmin todistanut, niin vain oletettiin, kunnes toht. Poria obliqua on levyanäiseksi sieneksi harvinaisen kookas. salicis), koivusta tavataan muodon lisäksi pikimusta Arinakääpä voi esiintyä myös kaatuneessa rungossa, vieläpä kokonaan rungon alapuolella, jolloin se kehittyy levymäiseksi (f. Laine. Siinä ei ole mitänä pillejä, eikä siinä ole havaittu itiöitäkään, joten sitä tuskin voi pitää edes "itiöemänä". kokoa. haavan kääpä on erikoisen muotoinen vain vähän rungosta ulkoneva, mutta sangen korkea (Phellinus tremulae); lepällä on oma muotonsa (sileämpi, ruskeampi: Phellinus igniarius f. L. Arinakääpä (Ph ellinus igniarius); n. resupinata). Kuitenkin luultiin kauan, että pakurrikin olisi vain sairaalloinen arinakääpä luultavasti mustan värin ja halkeilemisen perusteella. Todettiinkin pian, että kyseessä on muuan levymäinen sieni, vinopillikkä (Poria obliqua), ja aivan ilmeistä on, että meidänkin metsissämme ,pakuri ja vinopillikkä kuuluvat jollain tavoin yhteen, siksi säännöllisesti ne esiintyvät jopa samassa puussa. Tätä sientä ei kuitenkaan helposti huomaa, sillä se kas. betulae. lehtipuissa. Kun on olemas~a läheisiä lajeja, joiden itiöemät ovat aina levymäisiä, voi näiden sienimuotojen ja arinakäävän eroi.ttaminen tuottaa suurta vaivaa vaikika·kaan se ei ole mahdotonta ainakaan mikroskoopin avulla. Asianlaita on kuitenkin niin, että tässä on kyseessä ryhmälaji, ja monilla puulajeilla on oma arinakääpänsä. Kenties omituisin koivuissa esiintyvistä sienistä on iso, musta ja rosoinen "p a k u r i" (kuva 4). f. Taulakääpää voi maassamme vain joskus harvoin tavata muusta puusta kuin koivusta; sen sijaan arinakäävän kyllä löytää melkein mistä lehtipuusta hyvänsä jotkut keskieurooppalaiset siententutkijat ovat jopa väittäneet, että sitä ei koivussa kasvaisikaan. alni), samoin piilipuussa (kookas, paksuja pyöreäreunainen: Phellinus 208 igniarius normaalin f. l 932 osoitti, että pakurin aiheuttamasta lahopuusta viljelmissä kehittyi aivan erilainen sieni kuin arinakäävän !ahosta. Se voi peittää koivun rungon ainakin metrin pituudelta, ja paksuuttakin sillä tuoreena voi olla toista senttiä. y 2 luonnoll. Siten jokainen voi havaita, että esim
Näin olosuhteet ovat siellä tälle loissienelle parhaat mahdolliset. Jotta sen itiöt pääsisivät karisemaan pilleistään ulos, täytyy senkin pillien olla luotisuorassa asennossa. Jos runko on täysin pystysuorassa asennossa, pillit eivät pääse kehittymään; tietysti vielä vähemmän niitä voi kehittyä vinorungon selkäpuolelle. "Pakuri" (Poria obliquan epänormaali itiöemä). Itiöt pääsevät silloin ulos tuulessa lentämaan. Yleisin tämä tuho onkin lumisilla vaaroilla tai päin vastoin notkelmissa, missä puihin kasaantuu talvella runsaasti lunta. Voimme ehkä näin selittääkin, miksi pakuria syntyy sitä syntyy, kun itiöemän normaali kehittyminen väärän sijainnin takia estyy. Myöskin pakuria esiintyy enin Lapin metsissä, mutta on si,tä melko paljon etelämpänäkin. Valok. vaa aluksi kokonaan tuohen alla. Vinopillikkä on selvä loissieni koivussa, sillä se alkaa kehityksensä vielä elävässä rungossa. Kuva 4. kirjoittaja. Vinopillikkä ei siis muodosta ensinkään kaviomaisesti rungosta ulkonevia itiöemiä, vaan se on kokonaan rungon pintaan kiinnikasvanut levy. Laattamaisen itiöemän reunus kasvaa nimittäin hyvin paksuksi ja jopa 2-4 sm: n korkuiseksi puskurivaHiiksi; korkeutta kasvaessaan reunavalli painaa tuohen irti rungosta ja lopulta murtaa sen puun pituussuuntaan halki. Mutta pakuria voi kehittyä mihin hyvänsä, ja selkäpuolella se tavallisesti esiintyykin; en ole koskaan nähnyt sitä rungon "vatsapuoJ.ella". Murtuessa syntyy niihin myös halkeamia, joissa vinopillikän itiöt pääsevät kehittymään puuta tuhoavaksi rihmastoksi. Sitä varten sillä on välineensä. Kuitenkin sekin on pillisieni. Vasta kehityksensä loppuvaiheessa itiöiden kypsyessä se murtaa peittävän tuohikuoren halki. Pakurista tus.kin näin oHen on mi209. Huomion arvoinen on sen voiman suuruus, jonka vinopillikkä kykenee näin kehittämään tuohta murtaessaan, mutta joissakuissa sienisoluissa vallitsee erittäin korkea osmoottinen paine. Tavallisimmin sen täällä näkee tyvihalkeamissa, joita koivuihin syntyy kun lumi talvella painaa niitä ka-arelle. Se on mahdollista vain jos alustana oleva koivun runko on vinossa asennossa. Sitä tavataan kyllä kaikkialla Suomessa, mutta erikoisen yleinen se on Pohjois-Suomessa ja Lapissa, missä on paljon lumen vinoon vääntelemiä koivuja
Onko pakurikorvikkeella muita edullisia OlffiinaisuUJksia kuin värillisiä, on tuskin selvitetty; mutta ehkä onkin. M. Jo vanha kansa käytti pakuria keuhkotauclin lääkkeenä, ja viime vuosina on tutkittu, olisiko sillä antibioottisia tai vallan syöpää parantavia vaikutuksia. Viime aikoina tämä sienimuoclostuma on nim. tään hyötyä itse vinopillikälle, ja kun siinä ei synny tuhoa levittäviä itiöitä, tuo musta rupi on metsänhoidollisesti itsessään vaaraton muodostuma. A. Eikä se näytä oikein kelpaavan edes toukkien ruuaksi. Tiedossani ei ole, onko myönteisiä tuloksia saatu varmaankaan ei mullistavia, koska suurempaa hälyä pakurin ympärille ei ole ainakaan toistaiseksi syntynyt. Lapin metsien talviset olosuhteet luovat erityisen hyvät edellytykset vinopillikän ja pakurin syntymiselle puuhun. saanut huomiota osakseen lääketieteen taholta. Salmi 210. Mutta sota-aikana siitä keitettiin "korviketta", ja kauniin ruskeata siitä tulikin. Valok
Joka tapauksessa ovat epäkohdat kalatalouden alalla nopeasti paisuneet niin suuriksi, että luonnonsuojelun näkökanta on jo välttämättä tuotava esiin, sitäkin suuremmalla syyllä, kun luonnonsuojelutyössä on meillä jatkuvasti uhrattu kohtuuttoman vähän ajatuksia kaloihin, vaikka ne ovat yhtä olennainen osa Suomen luonnonkuvassa kuin linnut tai nisä·kkäät. jalokalojen viljelytoiminta. Riistanhoitajien kanssa on jouduttu käymään katkera kamppailu, ennen kuin on saatu vallitsevaksi oivallus, että toisen alkuperäisenkin eläinlajin suosiminen toisen kustannuksella on sekä aina periaatteellisesti väärin että tavallisesti pitkällä tähtäimellä onnetonta myös niiden tarkoitusperien kannalta, joihin on pyritty. Luonnonsuojelun päätehtäviin on aina kuulunut huolenpito siitä, ettei maamme luontoa turmella laajamittaisilla vieraiden, asiaankuulumattomien eläinlajien istutuksilla. Sisävesikalastus harhateillä Pentti Linkola Kaloja. Nykyaikaisen mainonnan koko tehokkuudella ja väläyttelemällä sekä epärealistisia taloudellisia näköaloja että kulinaarisia mielikuvia punaisesta lohenlihasta se on hetkessä saatu todelliseksi kansanliikkeeksi. kalataloutta ja kalaston suojelua ei ole Suome11 Luonnon palstoilla juuri käsitelty kymmenen vuotta sitten julkaistua lohi-aiheista kirjoitusta lukuunottamatta. Muutamissa maamme pitäjissä 211. Tämän kirjoittajan kotipitäjässä Päijänteen rannoilla pidetään lohikokous kokouksen perästä, ja pitäjän luonnonihanat kirkasvetiset purot näyttävät toinen toisensa perästä muuttuvan savisten ruoppausaltaiden ja muoviletkujen systeemeiksi. Tällä het·kellä näyttää siltä, että luonnonsuojelun edustajat joutuvat ottamaan uusintaerän saman asian merkeissä kalatalousmiesten kanssa. Onhan, sivumennen sanottuna, luonnonsuojelumme tähän mennessä skandaalimaisin tappiokin koettu siinä, että eräiden kansallispuistojen muuten rikkumaton rauhoitus ei koske niiden kalastoa, vaan vihoviimeinen u11heilukalastusilveily on niissä sallittua! Parin viimeisen vuoden aikana on järvialueeIJemme kulovalkean tavoin levinnyt ns. Naapuripitäjissä vanhoilla retkeilymailla kaikkein suurimmissa sydänmaissa törmäsi viime kesänä tuon tuostakin entisten tuttujen salolampien paikalla haiseviin mutakaivoksiin pumppulaitoksineen. Eräät ltalataloutemme ongel111at ovat aiheena seuraavassa artikkelissa, jonka kirjoittaja toimii ammattihalastajana Päijänteellä
Meikäläinen kalanviljely on näet juuri taloudellisesti täysin epätoivoisella pohjalla, se sortuu karussa pohjoisessa luonnossa ennen ·kaikkea ravintokysymykseen. naudanmaksalla", tarv,itaan todella hurmahenkinen harrastelija uskomaan toiminnan taloudelliseen kannattavuuteen. Ahvenen, hauen, mateen ja särjen poisraivaaminen lukemattomista järvistämme ja korvaaminen sateenkaariraudulla tai taimenella on täysin verrattavissa a jatuks·een, että ryhdyttäisiin hävittämään Keski-Suomen metsistä ja vielä maisemien kauneusarvoja pahoin tärvellen pois peipot, tiaiset ja laulurastaat ja istuttamaan -tilalle Lapin pulmusia tai kanarialintuja. Niinpä toteaakin maataloushallituksen kalatalousosaston tarkastaja lohenviljelyhankkeita perustellessaan resignoituneesti: "Monet suuret vesistömme ovat jo pahasti päässeet likaantumaan niin että kalojen luontainen lisääntyminen ja menestyminen on vaikeata. Mutta niin laajamittaisina kuin mi·ksi nämä kokeilut uhkaavat kehittyä, niitä on pidettävä törkeänä .Iuonnonrais·kauksena. Vertaus kanarialintuun on tosiaankin osuva vain aniharvassa poikkeusta212 pauksessa on luonnossa yleensäkin, ja samoin kalamaailmassa, jollakin eläinlajilla kunnollisia menestymismahdollisuuksia siellä minne luonto itse ei ole sitä jo tuonut. Onneksi luonnonsuojelun edustaja voi heti alkajaisiksi sy ätä syrjään kalanviljelyintoil1jan epäilemättä ensimmäiseksi sinkoaman syytöksen "taloudellisen tajun puutteesta", "ymmärtämättömyydestä kehittyvän talouselämän vaatimuksia kohtaan". Siinä vähäisessä määrässä kuin kalatalouden korkein asiantuntemus on lähtenyt mukaan tähän etupäässä harrastelijoiden johtamaan muotivirtaukseen, se tuntuu johtuvan jonkinlaisesta masentumisesta, jonka muissa kysymyksissä koetut vastoinkäymiset ovat synnyttäneet. nämä ilmiöt ovat jo maisemakuvassia mikäli sellaisesta sitten enää voidaan puhua aivan luonteenomaisia. Kun alan valistustilaisuuksissa selostetaan! että "pienten poikasten ruokinnassa päästään parhaisiin tuloksiin tuoreella, hienoksi ja.uhetulla. Pienessä mittakaavassa, siellä täällä suoritettavina kokeiluina, alkuperäisten kalalajien paikalliset hävitykset ja seudulle tai koko maalle vieraiden kalalajien istutukset saattavat ehkä olla tietyllä tavalla mielenkiintoisina puolustettavissa. Kalatalouden intressejähän on meillä, ja aivan erityisesti sisävesien osalta, jatkuvasti ylenkatsottu, ja erityisesti niiden kokemat vastoinkäymiset taistelussa teollisuuden vesiensaastuttamista vastaan ovat olleet järkyttäviä. Kalastuksen intressit ovat tässä vain vähäinen osatekijä, mutta myös kalamiesten koko lannistumatonta tarmoa tarvitaan viimeiseen saakka, jo senkin takia, että juuri heillä on esitettävänään konkreettisia, rajoittuneen käytännön miehenkin ymmärtämiä näkökohtia.. Sen takia on tällä hetkellä päähuomio kiinnitettävä pienempiin puhtaisiin vesistöihin." Luovutusvoiton antaminen vastustajalle vesiensaastumisasiassa on kuitenkin 1 uonnonystäväHe mahdoton ajatus, siksi suurista, yksinkertaisesti kaikkein suurimmista ajateltavissa olevista arvoista on kysymys: koko ihmisen arvoisen elämän jatkumisesta järvi-Suomessa
Riistanhoitaja t ovat hedelmättömien kokeilujen jälkeen joutuneet myöntämään, että asiallisen riistatalouden karussa pohjolassamme kylläkin vaatimattomana ja niukkana pohjana voivat ol'la vain vanhat vakaat ja koetellut metsälintumme, sorsamme ja metsäjäniksemme, kun taas fasaanit jäävät varakkaiden herrasmiesmetsästäjien leikittelyn kohteiksi. Sisävesiemme kalatalous tulee aina perustumaan niiden luonnolliseen kalalajistoon. Aivan samoin saavat kalanviljelysintoilijat loppujen lopuksi todeta, että normaalit peruskalamme, muikusta siikaan, ahvenesta kuhaan ja hauesta matikkaan, pysyvät sisävesikalataloutemme pohjana 213. Kuvassa siika verkon saaliina. Valok. Jaakko Reenpää On varmaa, että sisävesikalastus seisoo tai kaatuu sittenkin yksinomaan suurten selkäjärviemme mukana: ne sisältävät valtavan pääosan vesikuutioistamme ja ainoat mahdollisuudet järkiperäiseen kalatalouteen
Tosiasia on, että maamme kalavedet ja kalastustilat nykyisin autioituvat vieläkin nopeammassa tahdissa kuin tehtaiden jätevedet niitä turmelevat, ja myös puhtaina pysyvi ll ä vesillä. Tämä ei johSuurten sisäjärviemme kalakanta kestäisi nykyistä suurempaakin verotusta. 214. Valok. Jaakko Reenpää. ja nimenomaan niissä vesissä joissa mrta luonnostaan on ja siinä runsaudessa jossa vesien ravintovarat sallivat ja johon istutusmanööverit eivät vaikuta sitä eivätkä tätä. Verkkoa lasketaan Päijänteeseen
Ja lystin kustannukset tietysti maksetaan muutenkin äärimmäisen ylirasitetuista metsistämme. du ammatin ansiotasosta kalan hinta nousee siinä missä muidenkin tuotteiden -, vaan muotiseikoista, jotka aina niin tyrannimaisesti hallitsevat ihmisten elämää. Kalavesillä, missä samoinkuin kasvimaailmassa populaatiodynamiikka perustuu jälkeläisten suunnattomaan ylimäärään, on sananmukaisesti toisen kuolo vain toisen leipä hyvin kaukaiseen teoreettiseen rajaan saakka ottaa vapautuneen elintilan välittömästi toinen yksilö käyttöönsä. Niinpä onkin masentavasti juuri se kalastuksen muoto, joka nykyisin on nopeast:i voittamassa alaa, nimittäin aivan yksipuolisesti muutamaan kalalajiin kohdistuva urheilukalastus, vesien elävaramme, kalavedet. Juuri tässä olisi, likaantumisongelman ohella, puuhakkaille kalatalousvalistajille yllin kyllin tärkeääkin työmaata. Toiseksi olisi kalaluonnonvarojen hyväksikäyttö harvinaisessa määrin sopuammattija vakavassa ympärivuotisessa kotitarvekalastuksessa, joiden kohteena on melko tasais·esti koko kalastomme, on luonnonsuojelullisesti varsin vähän muistuttamista. Ollaan lähellä sitä tilannetta, missä kukaan ei kalasta ammattimaisesti vesillämme eikä kaupunkilainen saa ostaa muuta tuoretta kalaa kuin troolisilakkaa s·ekä pilviä hipovilla hinnoilla naudanmaksalla kasvatettua allaslohta , mutta suuri byrokraattinen koneisto pyörittää kalanpoikashautomoita ja lohenviljelyksiä. 215. Nykyisin on muodissa olla kalatalousneuvoja, mutta ei kalastaja. Mutta ehdottomana edellytyksenä on tunnetusti se, että kalalajien keskinäistä tasapainoa ei vakavasti järkytetä. Olisi mitä suurimmassa määrin luonnonystävän ja luonnonsuojelun intressissä, että kääntämällä valistustyöllä sosiaalisten arvostusten suuntaa saataisiin käyttöön tämän hetken ainoat suureksi osaksi täysin käyttämättömät luonnonsoinnussa elämänkunnioituksen etiikan kanssa: onhan kalabiologien yksimielisen todistuksen mukaan kalakannan vähentyminen pienimpiä lampia lukuun ottamatta nykyisin sallittujen kalastusmenetelmien avulla mahdottomuus, joka kummittelee vain asiantuntemattoman suuren yleisön käsityksissä. Ensiksikin voi.taimälle tuhoisaa, kun taas monipuolisessa siin täten hivenen helpottaa muihin luonnonvaroihimme kohdistuvaa ylipainetta ennen muuta runneltuun metsäturkkiimme, mutta ehkäpä myös lämminveriseen riistaamme, joka niin monesta syystä on kokonaan toisella tavalla ihmisen armoilla kuin kalakanta
Aineisto on kokonaan kotimainen ja on tästäkin syystä suomalaisi lle lintujen harrastelijoille läheinen. T ekijälle tutuimpia lajeja näyttävät olleen ruokoja rytikerttunen, sinisorsa, naurulokki ja nokikana. Kirjallisuutta ELÄMÄSTÄ VAISTOJEN VARASSA Kalevi Raitasuo: Elämää vaistojen varassa. Niiden elämä on ihmisenkin kannalta katsoen inhimillistä, ne viettävät ja noudattavat säännöllistä eikä sattumanvaraista eläm änrytmiä, valitsevat monimutkaisten menojen kautta puolison, rakentavat taidokkaita pesiä ja pystyvät elämään suurissa yhdyskunnissa, hoitavat suurella huolella poikasiaan, riitelevät ja torailevat, elävät hyvässä sovussa, lau lavat jne. Tekijän monet mestarilliset käyttäytymistä valaisevat valokuvat liittyvät juuri näihin lajei hin ja osoittavat osaltaan, kuinka suurell a harrastuksella ja kärsivällisyydellä hän on mm. Aihe on mitä mielenkiintoisin ja samalla myös erittäi n vaativa . Teos onkin yhdistelmä R aitasuon saavuttamista tuloksista lintujen valokuvaajana, hänen henkilökohtaisista lintujen psykologiaa koskevista h avainnoistaa n ja tutkimuksistaan sekä lintujen psykologiaa käsittelevästä yleisesityksestä. näiden lajien elämään paneutunut. Raitasuon teos on epäilemättä arvokkaimpia yleistajuisia lintujen elämää käsitteleviä kirjoja, mitä meillä on julkaistu . Teoksen pääteemana on antaa biologisesti oikea kuva siitä, miten lintujen pitkälle kehittyneet elämänmuodot, niiden äärimmäisen vivah dusrikas ja samalla tarkoituksenmukainen käyttäytyminen sekä monien lajien rinnakkainen esiintyminen samanlaisessa ympäristössä ovat selitettävissä. Kuvituksella on kirjassa erittäin huomattava osu us ja sitä lienee pidettävä kauttaaltaan varsin korkeatasoisena. Kevätkiihkossa olevalle h yökkäilevälle punarinnalle riittää, että sille näytetään punaista höyhentukkoa, se h yökkää kiivaasti sitä kohden ja monet keinotekoisilla malleilla tehdyt kokeet osoittavat, että suojaut umisreaktion riittää. WSOY 1963. Ne ovat vaihtelevassa määrin sop eutuneet elämään ilm assa, maalla ja vedessä. äistä Raitasuo esittää monta esimerkkiä; kun muni a siirretään pesästä tai poikanen putoaa p esän ulkopuolelle ei linnuilta löydykään tarkoituksenmukaista toimintoa tilanteen ratkaisemiseksi. Valokuvat ova t kaikki tekijän ottamia. J a kuitenkin tiedämme, että kaikki nämä kyvyt ja niiden sopeutuminen mitä moninaisimmilla tavoilla vastaamaan kunkin lajin menestymistä perustuvat pääosiltaan myötäsyntyisiin vaistotoimintoihin, joihin ei liity harkintaa eikä oivallusta. 216 Raitasuo käsittelee suurella asiantuntemuksella lintujen eri elämänvaiheita ja esittelee niitä lukemattomien esi merkkien valossa. Vaistotoimintojen kaavamainen luonne tulee usein esii n poikkeuksellisissa tilanteissa, joissa lintu ei kaavoiltaan löydä mitään mielekästä ratkaisua . Samoin käy linnun, jolle on tarjolla monta yhtä hyvää ja täysin samanlaista pesäpaikkaa, se voi pahimmassa tapauksessa yrittää pesäntekoa moneen niistä yhtäaikaa. Niillä on kehittyneet aistit, varsinkin näkö ja kuulo. ja ominaisuuksiltaan omalaatuista eläinryhmää. Teoksen hakemistossa on mai nittu noi n 120 lintulajia. Linnut edustavat evoluution kannalta kehittynyttä. Se on suurimmalta osa ltaan tekij än henkilökohta isten tutkimusten, kokemusten ja pitkäaikaisten kenttätöiden tulos
Käytänkin loppuosan tästä kirjoituksestani tämän kysym yk sen "spekuloimiseen", jolloin aiheeni , se sanottakoon, etääntyy vä lill ä kauaksikin Raitasuon teoksen esittelystä. Ylläesitetyt välähdykset osoittavat, että asia-a ineisto on runsas ja monipuolin en. " Kaunis Veera" on erity isen suosittu sinisorsa naaras koiraiden keskuudessa ja "Kampurajalka" vanha harmaalokki, joka huolimatta viallisesta jalastaan selviää si inä missä muutkin. Todettakoon kuitenkin, ettei Raitasuo itsekää n väheksy ja sivuuta kysymystä siitä, miten linnut kokevat elämä nsä, sillä päinvastoin jo hänen kirjansa johdannosta luemme, miten lintuj en elämä on tulvillaan pelkoa, nälkää ja kärsimyksiä, mutta myös toisaalta kiihkeätä elämää, hehku via intohimoja ja elinikäisiä ystävyyssuhteita. Tällaiset sanonnat olisivat varmaankin va ill a mieltä, ellei tekijä lähinnä tarkoittaisi, että linnut kokevat elämänsä tällaisten tunnetilojen sävyttäminä. Kysymykseen lintuj en "sielunliikkeistä" voitaneen suhtautua lähinnä kahdella tavalla. Raitasuo on ansiokkaassa teoksessaan luonnollisesti tarkastellut kysymystä lintuj en elämästä lähinnä siltä pohjalta, mitä me ihmiset tiedämme siitä. Kirjan kuvituksessa on yli 100 lajia ed ustettuna ja useat kymmenet tilannekuvat ovat varmasti ainutlaatuisia. ylilentävää petolintua. Kysymys jää tietenkin selvää ja lopullista vastausta vaille, mutta on myönnettävä , ettei se silti ole vähemmän tärkeä, koska I ämä on ainoa, millä linnuille itselleen voi olla jotai n merkitystä. Raitasuo kertoo, miten h anhet tarkoin kertovat aikeistaan toisilleen , miten toiset linnut ovat vähäunisia ja toiset taas " un ikekoja", mi ten uikut ovat jaka neet sa man elinympäristön vyöhykkeet keskenään ja miten tiaiset, pähkin ähakit ja eräät muut lajit varastoivat ravintoa eri tavoilla ja miten toiset lajit muistavat varastonsa ja toiset eivät. H automisvuorojen va ihtam isen yhteydessä suoritetaan monimutkaisia vaihtoseremonioita, luhtakana kuljettaa munia pesästä toiseen , silkkiuikku sukeltaa poikaset selässään ja rytikerttunen nauttii auringon ottamisesta pesällään. Raitasuon esitys ei muutoinkaan ole yksinkertaisen mekanistinen, sillä h än korostaa monessa yhteydessä lintujen sisäisten viretilojen ja tunnelatausten suurta merkitystä ja on näin tehdessään varmaankin oikeassa. laukaisemaan sellainenkin esine, joka j.1lj i1t clce vain puutteellisesti esim. Näinhän saattaa olla asian laita esim. Voidaan lähteä siitä, ettei niistä voida mitään tietää ja etteivät ne missään tapauksessa välit217. lintujen laulun ja elinikäisessä avioliitossa elävien lintujen keskinäisten seremonioitten osalta. Linnut saattavat ymmärtää eri lajienkin varoitusääniä ja laulussaan eräät lajit osoittavat hyvää muistia tallettaen pesimisalueilleen saakka sellaisia muitten lintujen laulu a ja ääniä, joita ne ovat muuttomatkoillaan kuulleet. Kirjassa tehdään selkoa kokeista, jotka hämmästyttävällä tavalla selvittävät lintuj en kykyä etsiä suuntansa muuttomatkoillaan ja taas toisaalta, miten monien lajien nuoret linnu t seuraavat vanhempiaan ja painavat mieleensä muuttoreitin maisemia pystyäkseen palaamaan niitä seuraillen takaisin synnyi nscuduilleen. Toisaalta on myös todettava, että tekij ä näkee lintujen kaikkein "roman ttisimmatkin" toiminnot yleensä kytkeytyneenä vain niiden tiettyyn biologiseen tarkoituksenmukaisuuteen ottamatta pohtiakseen kysymystä siitä, missä määrin ne olisivat voineet pitkän evoluution kuluessa irtautua alkuperäisestä yhteydestään ja muodostua tarpeiksi sinänsä. Tietyllä maalailulla ja tyylillisellä korostuksella saattaa tosin olla harmiton osuutensa tässä, mutta kun tekijä on toisaalta johdonmukaisesti torjunut kaikki ne selittelyt, jotka näkevät lintuj en elämässä harkintaa ja intelligenssiä, olisi johdonmukaisuus ja tarkkuus myös lintujen mahdollisen tunne-elämän käsittelyssä ollut tarpeen. Ei kuitenkaan voi välttää vaikutelmaa, ettei esitys aina tee täyttä oikeutta linnuille ja ettei lintujen elämän tarvitse joka suhteessa olla niin dramaattista kuin minä tekijä on sen esittänyt. Raitasuo kertoo monimutkaisista soidinmenoista, naurulokin uhkailueleistä, hyökkäysja pakenemishalusta lintujen sosiaalisessa eläm ässä, naurulokin ja nokikanan sosiaalisesta moraalista, elinpiirien rajoilla käytävistä rajakahakoista ja naakkojen välisistä arvojärjestykseen liittyvistä selvittelyistä. Tässä yhteydessä on kuitenkin erityisen houkuttelevaa asettaa kysymys kokonaan toiseen valoon ja ihmetellä, miten linnut itse kokeva t oman elämänsä
Si lloin esim . Syyn etsiminen biologisesta vä lttämättömyydestä on väkin äistä, koska on paljon lajeja, joiden parvet pysyvät koossa ilman lakkaamatonta keskustelua eivätkä myöskään ulkona iset syyt, kuten hyvän ruokapaikan näkeminen tai naapurilinnun läheisyys saa kaikkia lintuj a käyttäytymään sa malla tava ll a. Yksinkertaisesti kysyen: missä määrin lintu lau laa ai noastaa n sen vuoksi, että sitä laulattaa. Muutoinhan h ämmästyttävä n monimutkaiset menot eivät olisi lainkaan voi. Takiaispensastossa ruokaileva tikliparvi pitää kaiken aikaa pientä rnpattelu a keskenään. Käyttäytymisen lukuisat muodot lähtevät taas pääasiassa lin tujen, kuten muittenkin elol listen olentojen, sisä isistä tarpeista . Tärkeätä on vain se, ettei sitä voitane pitää merkityksettömänä sivuilmiönä, sill ä muuten lintujen elämän mielekkään kokonaisuuden kuvaaminen kävisi ilmeisesti mahdottomaksi. Toisena mah dollisuutena on myöntää, että ku va lintujen elä mästä jää kuivanlaiseksi, ellei siihen sijoiteta tiettyjä siel unliikkeitä, ja yritetä yleisen kehitysopillisen ja eläim ille ja ihmisille monessa suhteessa yhteisen psykologisen tiedon valos a ymmärtää, vaikuttavatko nämä tunteet ja tuntemukset suoranaisesti lintujen elämään ja jos vaikuttavat, niin millä tavalla. On myönnettävä, ellä tä llöin joudutaan sangen va ikeiden kysymysten eteen. R aitasuon kaltaisesta teoksesta jäisi kokonaan sen viehättävä "inhimillinen" aines pois. On vaikeata jakaa näitä ja niitä heijastavia ulkonaisia toimintoja yksinkertaisiin osiinsa liittämättä niihin voimakasta sisäistä vireti laa , jota vaistot vain tarkoituksenmukaisella tava ll a oh jaavat. Selvää on kuitenkin, ettii ti kJ i t eivät ole selvi llä tä lla isesta syystä. Käyttäytymi nen ei o le kaavamaista vaan alati vai h televaa. Samoi n voidaan ajatella lintuj en lau lun osalta. Vaistojen ihmei218 tä tapaamme muissakin eläinryhmissä, mutta LUskin sell aista "luonteitten moninaisuutta" kuin linnuissa . Lintujen mil tei rajaton " temperamentillinen" va ih televaisuus asettaa ne monessa suhteessa erikoisasemaan eläinkunnassa. Kun tä lle etsitää n jotain seli tystä , sanotaan ehkä, että tämä tapahtuu sen vuoksi, ettei parvi hajoaisi . Asialli sestikin ottaen voidaan kuitenkin kysyä, onko tämä kanta oikea. Ei liene epäil ystäkään si itä, etteikö mustarastas la ul aisi kauniina kevä tiltana enemmän kuin mikä on tarkoituksenmukaista ja "välttämätöntä "'. Silti sen ei tarvitse olla sanottavastikaan irtautunut siitä perustarpeesta, mihin se kulloinkin on liittynyt. Biologian ja evoluution kanna lta järkevällä sel ityksellä laulun merkityksestä ei ole taas linnulle itselleen eikä paljon meillekään la ulua kuunnell essamme merkitystä . Täytyneekin läh teä siitä, että tikli ll ä on eräänlainen '"kokonaistempera mentti ", joka on erilainen kuin muilla laj eilla. J os näi n o li si, ei romantikon käsitys mustarastaan kauniin la ulun tarkoituksesta olisi kokonaan virheellinen, joskin suuresti liioiteltu . Linnut tuskin lau lavat sen vuoksi, että ornitologei lla olisi jotain kuultavaa. tiklit rupauelevat enemmän kuin mitä pelkkä biologi nen osiaalisuus välttämättä edellyttää ja että tämä rupattelt1 on tällä tavoin jo määrätyllä tavalla inhimillisellä tasolla. T uo llainen keskustelu on mitä va ih televinta, väli llä se taukoaa kokonaan, välillä sitä käydään va in muu taman yksilön kesken ja väl ill ä koko parvi yh tyy siihen. Ei voitane löytää selitystä yksinkerta isista biologisista syyseuraussuhteista, sillä o ll akseen mielekäs, vaatii syy myös yksinkertaisimman mahdollisen seu rauksen tai ilmenemismuodon . On totta , että '"rupattelu " o n vaistomaista, mutta mikä saa nuo vaistot kulloinkin vallitsevassa ti la nteessa toimimaan. Mistii o ikeastaan tiedetään, että se pitkin il toja laulaa vain, jotta se saisi naapurimustarastaan pöllytettäväkseen ei kä todella sen vuoksi, että sitä vain lau lattaa. Tämä tietenkin tapahtuu va istomaisesti ja kytkeytyneenä niiden sosiaaliseen luonteeseen. Todennäköistä vai n on, että esim . Myös lintujen monimutkaiset soidinm enot osoittavat, että linnu t ovat o ll eet kesän koittaessa siinä onnellisessa asemassa, että luonto on antanut niille energiaa ylenmäärin enemmän kuin mitä välttämättä ta rvitaan. Onko emootion olemassaolo syyvai seura usi lmiö on kysymys, jota ei tässä yhteydessä ole mahdollista pohtia. Ottakaamme seuraava esimerkki. tömästi vaikuta lin tujen käyttäytym iseen. Eläm än ylläp itämiseen liittyvät tarpeet eivät näytä selittävän tiklien käyttäytymistä. Ne näyttävät rupattelevan sen vuoksi , että nii tä "hu vittaa jutella". Tämä viretil a o n nähtävästiki n suk ua inhimill isi lle emootioi lle
Sellaisten lintujen parissa, joissa molemmat puolisot osallistuvat hautom iseen ja jälkeläisten hoitoon taikka jotka solmi vat peräti elinikäisen avioliiton, tavataan soidinmenojen tapaisten seremonioitten ja keskinäisen kosiskelun tapaisia menoja pitkän aikaa pesimisajan jatkuessakin . Tämä taas edell yttää linnuissa sisäistä viretilaa, tunnetta, joka saa ne nämä menot suorittamaan. Mutta ei tässä kyllin. Hava innot osoittavat, että menoilla on voimakkaast i keskinäisen vaslav uoroisuuden luonne. Lorenzin tunnetun käsityksen mukaan lintujen toimintoihin liittyy voimakas mielihyvän ja nautinnon kokemus. neet kehittyä. Tästä taas johtuu, että linnut suorittavat menojaan muustakin syystä kuin pelkästään evoluution vä lika ppa leina, ts. Ku vanäy te Raitasuon teoksesta. Naurulokkien kosintamenoihin liittyy yllättävästi myös uhkauseleitä. Tällä ei kuitenkaan ole kulloinkin vallitsevassa tilanteessa merkitystä. Tuollaiset siteet eivät ole niin löyhässä, e ttä avioliitto särkyy heti, jos keskinäiset tervehdykset ja rituaalit jostain syystä keskeytyvät. Mikää n elämää säilyttävä p eru starve ei edellytä tällaisia keskinäisiä seremonioita. Keskinäisten rituaalien ja menojen biologisena tarkoituksena lienee ylläpitää aviopuo lisoiden välisiä siteitä. jottei ao. Ei voitane löytää näille menoille enää muuta mielekästä tarkoitusta, kuin että ne suoritetaan menojen itsensii vuoksi. Onkin ilmeistä, että mustarastas säveltelee ta i kangaskiuru laulaa kotinummensa yläpuolella kauniita huilu soolojaa n pelkästään sen kin vuoksi, että sen sisä inen "tuntu " on niin voimakas, että sen täytyy purkautuakseen löytää tämä tie. lajin olemassaolo kävisi uhatuksi. Hänen mukaansa tämä "halu na uttia " suorastaan määrää lintujen käyttäytymistä siten että ne pyrkivät tilanteisiin, missä niillä on tilaisuus nautinnonhalunsa tyy219. Linnut yll äpi tävät tunnettaan vaikuttamalla toinen toisiinsa, jolloin sisäinen lataus saattaa kasvaa ja purka utu a lopuksi voimakkaasti ja nopeasti. On näin ollen muitakin syitä, jotka sitova t linnut yhteen
Kysymys ei kuitenkaan ole ehkä näin selväpiirteinen. Kun arvostelemme lintujen elämän ilmiöitä on varmaankin tärkeätä pitää mielessä, että olemme tekemisissä kokonaisen eläinten pääjakson kanssa. Se on tul villaan vaaroja ja menehtymistä, mutta sellaisista ei linnuilla saata oll a mitään käsitystä. Käsittääkseni on parempi olla liittämättä niiden muuhun elämään emotionaa lisesti erityisen voimakkaita tu ntemuksia. Olisikin yllättävää jos tällainen tarve olisi olemassa jollain tavoin itsenäisenä ja suorastaan toimintaa määräävänä. J älkimmäinen voisi olla todennäköistä , kun tiedämme, että linnuilla on hyvä näkö ja että monet niistä todella muistavat ja tunnistavat kotiseutunsa erehtymättömällä varmuudella. On merkillepantavaa, että orastavat inhimilliset ainekset lii ttyvät ihmiselläkin biologisten perustarpeid"!n tyydyttämiseen. Ping• viini on tuskin sisäisiltä ominaisuuksiltaan samanlainen kuin huuhkaja tai kolibri samanlainen kuin strutsi. Toisaalta Lorenzin käsitys tunteista käyttäytym istä määräävänä tekijänä lienee saanut myös vastustusta. Samoin lienee nälän tyydyttämisen osalta. kurjet katsovat maisemaa suurin piirtein samalla tavoin kuin me ihmiset ja liitelevät sitäpaitsi ilmavirtauksissa ilman sanottavia ruumiillisia ponnistuksia, on vaikea kuvitella, ettei niiden näköaistimuksiin edes häivähdyksenä liittyisi emotionaalisia "tuntemuksia". Jos näin olisi, olisi lintujen sisäisen elämän todellisuus ja sisältö itse asiassa ratkaistu . Lintuj en melkein kaikki toiminnat voidaan kytkeä biologisten pern,1arpe1den yhteyteen. Ilmeistä on, että ollaksemme oikeilla jäljillä, lintujen emotionaalisesti voimakkain ta ja siis niille itsellensä sisältörikkain ta elämää on etsittävä ensinnäkin keväästä ja kesästä, jolloin ulkonaiset olosuhteet tekevät elämän helpommaksi ja suotuisammaksi kuin muina vuodenaikoina, toiseksi sellaiseen käyttäytymiseen liittyneenä, jossa parhaiten kehittyneillä aisteilla, näöll ä ja kuulolla on hallitseva asema ja kolmanneksi sellaisista toiminnoista, jotka koh distuvat johonkin toiseen saman lajin yksilöön kuten on laita soitimen, avioliiton ja sosiaa lisen elämän. Olen usei n ihmetellyt, mikä saa lin tumaailman hyvät lentäjät, kuten lokit, myrskylinnut, suuret petolinnut jne. si säisen paineen". Tehdään luultavasti virhe, jos niiden "jännittävässä" muuttomatkassa nähdään dramaattisia sisäisiä tuntemuksia. Linnulla on verraten heikosti kehittynyt makuaisti, eikä siihen tällöin voitane ajatella liittyvän mitään. Juuri näissä ilmiöissä voimmekin havaita voimakkaan .. dyttämiseen. Mutta kuten yllä olen koettanut osoittaa, liittyy nimenomaan lintujen soidinmenoihin, sosiaalisuuteen ja avioliittoihin sellaista käyttäytymistä, joka voitaneen selittää ainoastaan niihin liittyvän "inhimillisen" aineksen avulla ja tällä tavoin ikäänkuin irrottaa alkuperäisestä yhteydestään. Lintujen keveä kaartelu korkealla ilmassa olisi ilman mieltä, jos se inhi220 millisesti katsoen olisi kuin pelkkää paperin liitelemistä tuulen nostattamana. Todettakoon vain, että linnu illa on aivot, jotka sisältävät suhteellisen hyvin kehittyneinä ne osat, joissa tiedetään emotionaalisten keskusten sijaitsevan . Havaintomme tästä jäisivät varm aankin ,·ähäisiksi. On mu istettava, että henkinen elämä voi syntyä vain, jos siih en olemassaolossa riittää energiaa. Lorenzin käsitys lintujen emotionaalisen elämän voimakkuudesta on myös samansuuntainen eräiden neurobiologien kanssa. Tietenkään meillä ei olisi mitään tarkempaa käsitystä sen sävystä, voimakkuudesta jne. Linnuilla on tosin voimak kaana ilm enevä muuttovire, mutta tuskin mitään "matkustamisen nautintoa". usein tuntikausia leijailemaan ilmassa näköj ään ilman mitään tarkoitusta. Samoi n voimme syystä ihmetell ä, onko kurkien kotiinpalaaminen inhimillisen henkisen elämän kannalta vain mekaaninen tapahtuma vai liittyykö siih en todella jotain elämyksellistä arvoa . Ovathan toiset linnut myös oppivaisempia kuin toiset. Kun esim. Vaistotoimintojen hallitseva asema tosin jäykistää lintujen käyttäytymisen mahdolliset sisäiset heijastukset, mutta sikäli ku in inhimillistä elämystä esiintyy, voi tämä voimakkuudeltaan huomattavasti vaihdella ja olla luonteeltaan erilaista. Niiden elämäntoimintoja tosin säätelevät samanlaiset p erustekijät, mutta nämä tekij ät yhdistyvät eri lajeissa mitä moninaisimmilla tavoill ~ j:i voimakkuusasteella. Muutenhan linnut viettävät itse asiassa suhteellisen vaatimatonta ja tapahtumaköyhää elämää
Tästä ei kuitenkaan seuraa, että ne eläisivät ainaisen pelon vallassa. Kokonaan toinen asia on sitten, miten usein näitä pakenemisja suo221. Mutta kummallista kyllä, silloin kun kysymyksessä on lintujen keväisen "ilon" ylistäminen, voivat satukirjatkin olla oikeassa. Sama ajatus lintuj en kauhuj en täyttämästä maailmasta tulee kuitenkin esiin myös kirjan johdannossa. Eläimille pidettäneen lu onteenomaisena sitä, että niiden käyttäytymistä kulloinkin määräävät tekij ät ilmaantuvat peräkkäin . Kenen tahansa havaintoja tekevän lintumi ehen kokemukset vahvistavat tämän , linnut pelkäävä t silloin kun niiden on aihetta pelätä, muulloin eivät. Hämmästytlävää on va in tässä yhteydessä se, miten sa lamannopeasti linnut reagoivat niitä uhkaavaan vaaraan ja kuinka tarkoituksenmukaisesti ja va lppaasti ne käyttäytyvät. yksi kerrallaan , eivätkä vaikuta elä im een yhtäaikaisesti. Muutoinh an ei niiden muista monimutkaisista ja paljon energiaa vaativista toiminnoista olisi voinut kehittyä mitään. Niiden sisäinen "koneisto" on tässä. Voitaneen olla yksimielisiä siitä, että pakoreaktio ja erilaiset varoitustoiminnat ovat linnuille elämän edellytyksiä. Onko lin tujen elämä sitten niin sää littävää ja vapaa "idyllistä". Tämä onkin luonnollista jo siitäkin syystä, että ne elävät nykyhetkessä ja ettei niill ä ole olemassa sisäistä järjestelmää, joka pystyisi ratkaisemaan mielekkää ll ä tavalla eri suuntiin vaikuttavien yhtäa ikaisten tarpeiden vä lisen ristiriidan. Linnut eivät myöskään tunne ahdistuneisuutta, joka johtuisi niiden sisä isestä epäjärjestyksestä, tulevaisuuden huolista tai odotettavissa olevasta vaaratilanteesta. 148). Varautuneisuutta ei ta rvita. sanottavaa nautintoa. Se elää jatkuvasti painostava n uhkan ja kal vava n pelon maailmassa (s. Kaikki lasten satukirjat, jotka rakentuvat eläinten julmuudelle, kasvattavat tunnepitoisuutta väärä llä tavalla ja väärässä paikassa. kuten muussakin suhteessa, niin h erkkä ja mi elentilojen vaihtelut niin nopeita, että ne toimivat heti kun tarvitaan, vapauttaakseen linnun tämän jälkeen muuhun toimintaan . Voinemme lähteä siitä, että kaikelle korkeammalle kehittyneelle elämälle, jota lintujenkin elämä eräänä evoluution päähaarana on, on ollut välttämätöntä keh ittää sellaiset mekanismit, jotka vapauttavat eläimet mahdollisimman pitkälle niitä uhkaavien vaarojen sisäisistä heijastuksista. Yhtäkaikki ne myös osoittavat, että linnut kuitenkin elävät keväisen ja kesä isen elämänsä harvinaisella inten siteeti ll ä, et.tä niillä tuntuu olevan ehtymättömästi varoja laulamiseen, soitimella oloon jne. Onhan juuri lintujen reagointikyky muissakin kuin sosiaalisen elämän tilanteissa h ämmästyttävän nopea. Jos olen onnistunut maallikkona täsmentämään lintujen kokem an elämän mahdollista sisältöä, on se vain täydennyksenä Raitasuon esityksille. Sosiaaliseen eläm ään liinyvät, usein vastakkaiset piirteet näyttävät tosin tässä suhteessa vaikeasti selitettäviltä, kuten Raitasuonkin esimerkit hyvin osoittava t, mutta ilmeisesti sisäisten latausten tavaton va ihteluh erkkyys selittää ainakin jossain määrin nämä va ikeudet. Se on sitä siinä määrin, että kun taitava ampuhaukka salamannopeasti sieppaa mielestämme viehättävän västäräkin, näemme helposti siinä jotain julmaa, mutta kun nuolihaukka pyydystelee sudenkorentoja, ovat tunteemme paljon viileämmät. T ästä toiminnan perättä isyydestä ja tulevaisuu den puutteesta johtuneekin , ettei lintujen pelko ole ainainen. H ämmästyttävä on kirj aa sävyttävä käsitys "pelon il mapiirin" kaikkiylittävästä vaikutuksesta ja että luonnonvarainen eläin on "aina arka kuin nrn miillistunut huono omatunto" . Tuntuu perustellulta ajatella, ettei matoa nielevä rastas tunne mitään erityistä ruokailun suomaa iloa! Petolinnun saalistamiseen liittyvän julmuuden näkeminen on taas puolestaan tyypillinen inhimillistys. Mutta eikö juuri tässä ole selitys siihen, että ne voivat elää vapaana pelosta. Edelläesitetyt näkökohdat lienevät pääosiltaan yhdensuuntaiset Raitasuon esityksen kanssa. Tämän osoittavat jokaisen lintuj en ystävän lukema llomat havainnot. Lintu, joka alituisesti pelkää, ei voi syödä, nukkua, viettää häitään, pes1a, suorittaa muuttomatkaansa, laulaa jne. ämä ovat korkeammalle kehittyneen elämän mukanaa n tuomia rasituksia, joita ei lintujen enempää kuin muittenkaan eläinten tarvitse ratkoa . R ai tasuo tosin lieventiiä tätä yleistoteamustaan sanom alla, että emme tiedä eläi nten pelosta mitään täysin varmaa. Eräiltä osin Raitasuo on kuitenkin ilmeisen perustelemattomasti nähnyt lintunsa väärin
Ei voitane osoittaa , että va roit tel uun sinänsä liittyisi vielä mit ää n pelkoa. väsyneen linnun valtaa varsin nopeasti eräänlainen turtumustila. Kokemusten perusteella näyttää siltä, että esim. On tavallaan dramaattista, että lin nut eivät liene selvill ä kuoleman lähestymisestä, eivä tkä näin oll en tunne inhimillistä pelkoa kuolemaa koh taa n. Kaikki tämä viittaa siihen, että tällaisissa tapauksissa linnut ovat jo ikäänkuin nukahtaneet ennen kuin niiden elä mä on biologisesti katsoen päättynyt. Merkillepantavaa on myös, miten sekä lintujen, että imettäväisten maailm assa lauma tai parvi heti rau hoittuu , kun petoeläimen saalistus on tapahtu nut tai käyttäytyminen muulla tavoin muuttuu. Varpushaukan saa listusyrityksen onnistuminen riippuu sitäpait i juuri siitä pienestä virhemarginaalin olemassaolosta, joka lintujenkin kaavama isessa el ämässä aina vallitsee. Näin näyttää olevan myös luonnonvaraisten lintujen laita. Suurin osa lin tuj en eläm :istä päättyy ulkonaisista oloista johtuvista syistä, pakkasesta, myrskyistä, ja muista nälkä än johtavista ja sitä tietä menehtymisen aiheuttavista tekijöistä. imettäväisten parissa eikä ihmisen käyttäy tymisellekään tällainen liene vierasta. Kun lintuj en elämä on mitä suurimmassa määrin ulkonaisten olosuhteiden säätelemää, kuten säätilan ja vuodenaikoj en , keskittyvät niiden toiminnallisesti kiihkeimmät kaudet lyhyeen , edullisimpaan ajankohtaan. Muut ajat. J a vaikka näin olisikin, merki tsevät pakotilanteet ja varoittelut lintuj en elämässä aja llisestikin häviävän pientä osaa. jautumistilanteita tulee vastaan . Petoeläimillä on tässä vain pieni osuus. Se ei saa saaliikseen niitä lintuja, jotka ovat sen ehtineet huomata, vaan sellaisen, jonka se pystyy yllättämään. Vastaavanlaisia tapauksia tunnetaan esim. 222 taa, että luonto on tässä prosessissa varsin armeli as. On sitäpaitsi vielä huomattava, että väsymykseen ei sinänsä liittyne tuskaa, vaan tällaiset tunteet edellyttävät kokemusten tiedostamista. Ku vanäyte Raitasuon teoksesta . Muu ttom atkallaan väsähtänyt hippiäinen on liikuttavalla tavalla "poissa", sen silmät ovat kiinni eikä se reagoi ympäröiviin ääniin. Mu tta on todennäköistä , että lintujen muutkin elämykset va imenevat jo palj on ennen kuin kuolema koittaa. Ne eivät nuku , mutta eivä t ole oikein valveillakaan. Jos se sisään tuotaessa virkistyy, sen koko olemus muuttuu. T ätä kysymystä ei ole mahdollista tässä yhteydessä pohtia, viittaan vain muutamiin näkökohtiin, joilla ym märtääkseni on tässä asiassa merkitystä. Biologisten perustarpeiden tyydyttäminen ei vaadi koko n iiden aikaa, mutta muutakaan ei ··vapaa-aikoina" näytä tapahtuvan. On syytä oletHömötiais-uros houkuttelee puolisoa luok• seen pienen toukka-aterian voimalla. Muistelen kuulleeni erään Lorenzin haastattelun yhteydessä hänen kuvailleen hanhiensa elämää ja kertoneen, miten niiden ajasta suu rin osa menee täydellisessä joutenolossa. Lintuj en pelkoa koskevat käsitykset yhdistetään tavallisesti til an teisiin, joihin liittyy lintujen pakeneminen ta i ehkä vasta varoittelu. Onhan pätevien tutki joiden taholta esitetty myös imettäväisten osalta käsitys, että petoeläimen edessä sen saaliseläin joutuu hypnoottiseen shokkiin. Mitä taas tulee pelon elämyksiin, joita linnuillakin varmaan on, on h avaintojen perusteella hyvin ajateltavissa, että se on usein niin pakokauhunomaista ja linnut joutuvat sellaiseen shokkiin, että ne ovat kokonaan poissa tolaltaan
Kyseessä on tieteellinen, esteettinen ja myös aatteellismoraalinen ongelma. Mutta kuinka käy Afrikan eläimistön sillä välin?, kysyy Berggren, ja hän jatkaa: "Eri puolilla Afrikkaa on miehiä, jotka työskentelevät uh rautuvaisesti pelastaakseen tämän fantastisen eläimistön. H e työskentelevät sanan kirjaimellisessa merkityksessä epäitsekkäästi ja täydestä sydämestään . Noakin arkiksi muuttuneessa kodissaan Berggrenillä oli elättinä muutamien apinoiden lisäksi kolme leijonaa, leopardi ja gepardi, hyeena ja sarvikuono. Sen tulokset näyttää tulevaisuus. Afrikan poliittisilla johtajilla ei ole aikaa ajatella eläim iä. Nämä eläimet tottuivat hämmästyttävän hyvin sekä toisiinsa että ruotsalaisten kotieläin223. E-P. Ken Randall ei voinut samalta alueelta v. He käyvät kuitenkin toivotonta taistelua. On onni, että on olemassa kiikarit ja kauko-objektiivit. Hänen Afrikasta tuomansa eläimet olivat emonsa menettäneitä pentuja tai vangittuina tai haa voittuneina tavattuja. Näin voimme noudattaa kultaista sääntöä: elää ja antaa elää. YK:n piiriin tai sen rinnalle on perustettava järjestö niiden harmaan muinaisajan rippeid en säilyttämiseksi, joita me sanomme Afrikan eläimistöksi. Se on ehkä laajin ja kipein kansainvälinen luonnonsuojeluongelma, eikä se ol e Afrikan suunnattomista taloudellis-poliittisista probleemoista vähäisimpiä. Luonnonvaraisille linnuille voi nee ihm inen vain suh teellisen harvoin tehdä mitään palveluksia. Eri heimojen ja eri valtiomiesten väliset kiistat jatkuvat. Niille näyttää ih misen läsnäolosta aiheutuvan pelkkää hämmennystä. 1962 löytää niitä kuin 27". Afrikan lajirikkaan suureläimistön synkkä kohtalo alkaa olla päivän puheenaiheena Euroopan valistuneissa maissa. Tänä talvena meitä jälleen muistutetaan siitä karmeasta tosiasiasta, että eräät Afrikan suuret nisäkäslajit voivat jo kymmenen vuoden kuluttua oll a pelkkää historiaa. Berggrenin toiminnassa ei ole mitään luonnonsuojelumielessä arvelu ttavaa. Se 011 välttämättä tehtävä." Itsenäistyneissä afrikkalaisvaltioissa on ryöstömetsästys vain kiihtynyt. H änen kirj ansa "Afrikkaa Pohjolassa", joka tehokkain välähdyksin kuvaa Afrikan vainotun eläimistön vuosi vuodelta huononevaa ti lannetta, pitäisi antaa ajattelemisen ai hetta luonnonystäville ja biologeille mutta myös poliitikoille jo sosiologeillekin. Nykyisenä aikana jonkin maanäären vakavat ongelma t ovat väistämättä yleismaailmallisia, eikä asia luonnonsuojelunkaan alalla voi olla toisin. Syksyisellä muuttomatkalla oleva sorsaparvi näyttää pysyttelevän viikkokausia paikoillaan ilman mitään "jännittäviä" kokemuksia. Berggrenin kirjan loppulause on lakonisuudessaan järkyttävä: "Ugandan läntisessä Niilin maakunnassa oli vuonna 1956 260 sarvikuonoa. Olen käynyt niin monessa Afrikan kolkassa, että mainitsen pelkästään esimerkkeinä kansallispuistoj en, riistanhoitohallituksen ja Kenian Wild Life Societyn ed ustajat. Pelolla on tuskin sanottavasti osuutta tässä eksistenssissa. Lontoon Zoological Society on pannut alulle African Special Project'in nimellä tunnetun kansainvälisen pelastustoiminnan. H eitä on liian vähän ja varat puuttuvat. kuluvat tapahtumaköyhästi. He tarvitsevat tuekseen koko maailman mielipiteen ja runsaat taloudelliset voimavarat. Teoksen toisena teemana on eräiden afrikkalaisten eläinten kesyttäminen ja niiden elättäminen ruotsalaisessa ilmastossa. Paavolainen Sig-Tard Berggren: Afrikkaa Pohjolassa. Muistutuksen antaa savannien ja sademetsien hyvä tuntija, ruotsalainen Sigvard Berggren . Saman pulman taloudellinen aspekti on se monille neekeriheimoille elintärkeän riistakannan hupeneminen, mikä tapahtuu rinta rinnan väestön kasvun kanssa. Ihmisten vaikeuksien selvi ttelyssä on h eille työtä kylliksi. Otava 1963, Suomentanut Matti Karjalainen. Sukupuuttoon kuolemisen vaara uhkaa useita maailman komeimpia eläinlajeja. He ovat suorittaneet suunn attoman työn Afrikan faunan säilyttämiseksi
Tälläisiä lajeja ovat mm. Kun myrkkyä on kerääntynyt tarpeeksi eläinten elimistöön, ne kuolevat. On syytä va. Kysymyksessä on usein monimutkainen prosessi luonnon järjestelmässä, mutta myös usei n prosessi, jonka jäljet ovat selvästi löydettävissä. M. ten ja kirjoittajan p erheen seuraan ja sopeutuivat mainiosti pohjolan talveen. tuulihaukka ja lehtopöllö. Englannissa tehdään propagandaa myrkkyjen käytön vähentämiseksi esim. Toisaalta ne, joihin kalikka pahiten kalahti, älähtivät pahimmin , ts. Hänen lämminhenkistä, eleetöntä ja luontevaa tekstiään, josta huumoriakaan ei ole unohdettu , on ilo lukea. puutarhoissa niiden linnuston suojelemiseksi jne. Kun R achel Carsonin "Silent Spring" ilmestyi jonkin aikaa sitten Yhdysvalloissa muodostui siitä kohta kansainvälisen luonnonsuojelun best-seller. Teos h erätti valtavaa keskustelua kotimaassaan ja levisi kohta moniin maihin. Kukaan ei voi kiistää tapahtuneita tosiasioita, miten veteen levitetyt myrkyt kerääntyvät planktoniin ja edelleen kaloihin ja sitä tietä vielä kaloja syöviin lintuihinkin ja miten tehokkaat kasvismyrkyt joutuvat jyrsijöiden elimistöön ja näitä ravintonaan käyttäviin petolintuihin jne. Myrkkykysymyksestä on muodostunut myös kansainvälisen luonnonsuojelun eräs keskeisiä probleemoja. Carsonin kokoama materiaali nostatti voimakkaan yleisen mielipiteen myrkkyjen suunnitelmatonta ja liian kaupallista käyttöä vastaan maissa, joissa niiden käyttö oli saanut laajimmat mittasuhteet. Asian ydin ei kuitenkaan ole tässä, sillä jotakin kysymystä pääasiassa yhdeltä näkökulmalta tarkastelevaa kirjaa voidaan aina pitää liioiteltuna. Ruotsissa kirja ilmestyi vähän ennen kuin Suomessa. Tieteellisissä piireissä oli kyll ä kiinni tetty huomiota kemiallisten hyönteisja kasvimyrkkyjen cpäedullisiinkin vaiku tuksiin, mutta Carson toi kirjallaan koko kysymyksen aivan toisella tavalla julkisuuteen. Ruotsissa on asiaa ryhdytty jo melkoisesti tutkimaan ja todettu monia tapauksia, joissa esim. Berggrenin ku vauksen keskipisteenä on urosleijona Simba, johon hän saavutti hämmästyttävän läheisen ystävyyssuhteen. H än ei kirjoita tieteellisesti , muttei eksy myöskään väärään eläinten inhimillistämiseen. Berggren esittää myös teräviä ja opettavaisia huomioita leijonan vaistotoiminnoista. Tammi 1963. Kirjaa 224 pidettiin liioiteltuna ja käytännön sanelemille vaatimuksille vieraana. Yhdysvalloissa on hallituksen taholta ryhdytty kaikessa laajuudessaan tutkimaan myrkkyjen käytön tarkoituksenmukaisuutta ja sen luonnolle tuottamia perusteettomia vah inkoja. ne piirit, jotka näkivät kirjassa vaaran lyhyessä ajassa suurteollisuudeksi paisuneelle liike-elämälle ja sen vastaiselle kehitykselle. Carsonin teemana ei olekaan sokea taistelu kaikkia kemiallisia myrkkyjä vastaan vaan hätähuuto viattoman luonnon, sen kalojen, lintujen ja muiden eläinten puolesta ja vaatimus, että kemiallisten myrkkyjen seurauksia arvosteltaessa on nekin otettava huomioon. petolinnut ovat kuolleet m yrkkyjen keräännyttyä niiden elimistöön. Linkola Rachel Carson: Äänetön kevät. Seurauksena Carsonin vaatimuksesta on ollut, että mm. Asiaan ovat vaikuttaneet myös myrkkyjen kotieläimille aih euttamat menetykset ja sairaudet ja niiden vaarallisuus jopa ihmisillekin. Suomessa ei myrkkyjen luonnonvaraisille eläimille aiheutuneisiin vahinkoihin liene vielä kiinnitetty sanottavaa huomiota, joskin Riistantutkimuslaitos seurannee tilannetta. Leijonat, leopardi ja hyeena kirmailivat ilokseen lumisessa metsässä! Olisi siis täysin mahdollista elättää Afrikan arvokasta eläimistöä jossain Euroopassa (vaikkei ehkä niin pohjoisessa kuin Ruotsissa! ) sijaitsevilla suojelualueilla, mistä käsin sitä voisi jälleen istuttaa Afrikkaan olojen siellä joskus vakiinnuttua. Tilanne on kuitenkin ollut toinen , teollisuus syöttää markkinoille jatkuvasti uusia myrkkyjä, joiden vaikutukset tunnetaan puutteellisesti ja joiden seurauksiin harmittomille ja jopa hyödyllisille eläimille suhtaudutaan välinpitämättömästi
Kantee); "Lounais-Hämeen kovakuoriaisista, Coleoptera" (T. M. K. Kasvien h arrastajat ovat saaneet uuden määrityskirjan, joka täyttää vanh an Paasion pikkukirjasen jättämiä aukkoj a ja on tarkoitettu nimenomaan harrastelijoille, joille kymmenen vuotta sitten ilmestynyt Räsäsen "Suomen jäkäläkasvio" ehkä on lii an vaikeatajuinen. Brander); "Lounais-Hämeen myrkkypistiäisistä, Aculeata (Hymenoptera)" (E. Brander); "Lounais-H ämeen koskikorennoista, Plecoptera" (T. Selkärankaiset jäävät tässä numerossa hyvin vähälle; vain kaksi lyhyttä kahlaajaesittelyä: "Jänkäkurpan , LymnocryfJles minimus (Bri.inn.), pesimisestä Lounais-Hämeessä" ja "Keräkurmitsa, Charadrius morinellus L., vierailemassa Urjalassa" (T . Meinander & T. E-P. Brander); "H ämähäkkejä, Araneae, Urjalan Kivij ärven luonnonsuojelualueella" (Å. Kun eräässä kyseisen num eron artikkelissa vielä paljastetaan, että yhdistyksellä on jo valmiina useita muitakin samanlaisia katsauksia, jotka vai n odottavat ju lkaisemista, ei liene enää kaukana hetki, jolloin maamme kaikki tunnetut eläinja kasviryhmät on Lounais-Hämeen alueelta luetteloitu. kavasti otaksua, että tuulihaukan nopea väheneminen meilläkin on osaltaan seurausta sille vaarallisten myrkkyj en lisääntyneestä käytöstä kaikkia) la Euroopassa. Julk. Brander, J . Lounais-Hämeen Luonnonsuojeluyhdistys r.y, Forssa 1963. Brander); "Lounais-H ämeen suorasiipisistä, Orthoptera (Dermaptera, Blattoidea & Saltatoria)" (A . Brander); "Gynandromorfinen Amorpha populi L." (T. 1. Brander); sekä "Eräistä Lounais-H ämeen planktonlajeista" (T. urminen); "Orasyökkösestä, Agrotis segetum Schiff., tuholaisena" (T. Paavolainen Rainar Hakulinen: Jäkäläkasvio, WSOY 1963. Selkärangattomi a eläimi ä käsittelevät artikkelit hallitsevat tätä numeroa kauttaaltaan. Nybom & T. "Hirven nenäsaivartaja, Cephenomyia ulrichii Brauer, tavattu Tammelasta" (T. Brander & J. Brander); "Luettelo malakologisista lisähavainnoista Lounais-Hämeestä 1962" (T. H olm & T. Brander & M. Sarjan 14. Valkeila, T . K. nide on jälleen muhkea: lähes puolitoistasataa sivua, joista pääosan valtaavat aikaisemmin esi ttelemättömien eläinja kasviryhmien pitäjittäiset laj iluettelot. Brander & J. Kuusinen); "Lounais-H ämeen vesiperhoista, T richoptera" (0 . LHLY osoittaa valtavaa elinvoimaansa ja jäsenkuntansa aktiivisuutta jatkamalla näiden faunististen ja florististen luetteloiden sarjaa omalta toimintaalueeltaan yhä uusien eliöryhmien osalta. 225. Kun vertaa niitä esimerkiksi Paasion ja Ulvisen kirjojen piirroskuviin tulee kysyneeksi , olisiko piirrättäminen suuresti nostanut kirjan kustannuksia, varsinkin kun sen avu ll a saavutettu etu sentään olisi palvellut nimenomaan niitä piirejä, joille tämä kirja on tarkoitettu. Kuusinen & A. Käpylä); "Lounais-Hämeen sahapistiäisistä, "Symphyta (Hymenoptera)" (T. ordman, T . On arvokasta, että teos on käännetty myös suomen kielelle. Kirjassa annetaan yksityiskohtaisia ohjeita jäkälien keräämisestä ja määrittämisestä, ja tutkimuskaavat ovat helppokäyttöisiä, kunhan vain hankkii aluksi tarvittavat kemikaliot. Brander), johon sisältyy myös alempia kasveja. Kirjan lopussa oleva kuvaosa ei oikein vastaa tarkoitustaan määritysapuna, sillä kuvat ovat liian pieniä ja eräät myös teknillisesti hei kkoja. Carson in "Äänetön kevät" monine järkyttävine esimerkkeineen, olkoonkin , että esi merkit ovat pääasiassa Yhrlysvalloista, on suositeltava teos kaiki lie luon nonsuojelun ajankohtaisista ja laajenevista probleemoista ja tehtävistä kiinnostuneille. Brander). ordman & T . Pajunen & T. Lounais-Hämeen Luonto 14 (1963) . Brander) ; '"Lounais-Hämeen sudenkorennoista, Odonata" (V. Kantee); "Lounais-Hämeen pikkuperhosista, Microlepidoptera" (A. Brander & J. Brander); "LounaisHämeen verkkosiipisistä, N europtera, ja kärsäkorennoista, Mecopt era" (M
Suomen pohjoisimman osan kasvillisuutta on selvitellyt Leena Hämet-A hti, jonka julkaisu käsittelee Inarin ja Enontekiön pohjois-Norjan tunturikoivikkojen Lapin sekä vyöhykkeisyyttä. Jo valmiiden lajiluetteloiden pitäminen ajan tasalla ja niiden edelleen kehittäminen yhä yksityiskohtaisemmiksi on myös LHLY:n ohjelmassa, kuten osoittavat tämän numeron kasvitieteelliset artikkelit "Scirpus pauciflorus Lightf. Niilekselä). 1962" (T. Brander); ja "Eläinja kasvilajien lukumäärät Lounais-Hämeen eri kunnissa" (T. Veikko Hintikka on tehnyt omaperäisen tutkimuksen, jossa verrataan Fennoskandian kasvilajien levinneisyyskarttoja ilmastokäyriin. Brander); "Luettelo Lounais-Hämeen Luonnonsuojeluyhdistys r.y: n jäsenistä 31. Brander). Brander & A. Brander); "Eräistä Lounais-Hämeen kriitillisistä Ranunculus-muodoista" (T. 12. Anikki Saarisalo-Taubert puolestaan kertoo Porvoon, Loviisan ja Haminan vanhojen ja uusien osien pihaja rikkakasveista. Alueen alempia kasveja esitellään artikkelissa "Lounais-Hämeen sammalista, Bryophyta" (T. poistettava Lounais-Hämeen putkilokasvien lajiluettelosta" (T . Lisäksi sisältyvät tähän numeroon kirjoitukset "Lounais-Hämeen Luonnon (LHL) numeroissa 10-13 esiintyvien painoja asiavirheiden korjauksia" (T. Hannu Karhe on julkaissut erittäin tarkat ja yksityiskohtaiset tiedot vuorija kynäjalavan nykyesiintymistä Nokian kauppalan alueella. Brander); sekä "LounaisHämeen Taraxacum -muodoista" (T. Kölin harjan itäpuolella on mantereisempi monirunkoisten matalien koivujen alue, länsipuolella Norjassa vähän korkeampien koivujen ja tuoreempien kankaiden alue ja lähempänä merenpinnan tasoa mereinen puumaisten koivujen alue, joka aluskasvillisuutensakaan puolesta ei oikeastaan ole tunturikoivikkoa, 226 vaan tavallaan puhdasta koivikkoa kasvavaa havumetsäaluetta. Väre). ja Carex hirta L. Aiheeseen liittyy läheisesti saman tekijän kirjoitus Cardamine parviflorasta, jonka löytöpaikat maassamme osuvat merkillisen tarkasti vanhojen kauppateiden varsille ja solmukohtiin. Kantee & K. Brander); sekä "Lounais-Hämeen Luonnonsuojeluyhdistyksen (LHLY) vuosikertomus 1962" (T. M. Tutkimukseen liittyy lukuisia tarkkoja pistekarttoja em. Tähän mennessä julkaistujen ja tulossa olevien lajiluetteloiden taustaa ja merkitystä käsitellään kolmessa artikkelissa "Pitäjittäisten lajiluetteloiden tarpeellisuudesta" (T. Brander, J . Jos vanhat kaupunginosat hävitetään ja uusitaan, on myöski n niiden erikoislaatuinen kasvirnaailrna vaarassa. Brander); "Lounais-Hämeen Luonnon (LHL) ruotsinkielisistä referaateista" (T. Varsinkin rannoilla kasvava kynäjalava on le. K . Tässä esityksessä mainituista lajilöydöistäkin on vain osa kesältä 1963. Brander); "Uusia keräilytehtäviä Lounais-Hämeessä" (T. Uusia tietoja Suomen kasvistosta Vuoden kasvihavainnot ja kenttätutkimukset tehdään valtaosaltaan muutaman harvan kesäkuukauden aikana, mutta uutisten esittäminen tuoreeltaan syksyllä on hankalanpuoleista. Brander). K. kaupungeista, ja lajien kasvupaikoista ja historiasta on runsaasti mielenkiintoisia tietoja. Tietoja ja näytteitä tulee eri henkilöiltä, eri kasvimuseoista , lehdistä ja muista julkiasuista melko tasaisesti ympäri vuoden, ja vasta kevääseen tultua lienee edellisen kesän saalis edes suurimmalta osaltaan tiedossa
V. V. atherodes ja C. Juha Suominen SEMINAARIEN LUONNONSUOJELUA IHEINEN KIRJOITUSKILPAILU Suomen Luonnonsuojeluyhdistys on keväällä 1962 ja 1963 järjestänyt luonnonsuojeluaiheisen kirjoituskilpailun maamme suomenja ruotsinkielisissä opettajainvalmistuslaitoksissa. palkinto: Jaakko Palmu, Heinolan seminaari (aihe: Oppilaiden kasvatus luonnonrakkauteen). Kirjoitus liittyy arvokkaana lisänä aikaisempiin esityksiin Pyhäjärven ja Vanajaveden kynäjalavista. 1962 palkinnot jakaantuivat seuraavasti: 1. palkinto: Solveig Lind, Ekenäs seminarium (aihe: Oppilaiden kasvatus luonnonrakkauteen). sellaisia läh teitä ja korpia, joissa tämä sara kasvaa. Itäfennoskandian Mentha gentilis -muodoista tekee selkoa Gunnar Marklund. V. Kymenlaakson osakunnan Ankkapurhassa on Jorma Taarnan kirjoitus pohjois-Kymenlaakson seudun mielenkiintoisimmista kasveista sekä useita levinneisyyskarttoja. palkinto: Os,no L epjJänen, Itä-Suomen seminaari (aihe: Pyssy vai kiikari?) 2. Pykäläinen, Kajaanin seminaari (aihe: Tulen käsittely; lehtinen retkeilijän aapiseen). Luottamusta ei pidä käyttää väärin pistekartasta huolimatta. Saxifraga adscendensin jo aikansa eläneeltä. Kolme muunnosta eroavat toisistaan sekä kasvupaikkojensa että levinneisyytensä puolesta, samoin myös itäinen M. 227. Kirjoittajien valittavina olivat 1962 seuraavat aiheet: ''Oppilaiden kasvatus luonnonrakkauteen", "Metsästys ja luonnonsuojelu", "Sorakuopat maisemien rumentajina", "Tulen käsittely (lehtinen retkeilijän aapiseen)", "Linnunpönttöjä rakentamaan", ''Kotiseutuni luonnonsuojelukysymyksiä". viävän huvila-asutuksen ja teollisuuden uhkaama. Näistä ensiksi mainittu on rauhoitettu, mutta viime aikoina uusia kasvupaikkoja on löydetty varsin paljon. Carex acutiformista ei millään keräämisellä pystyttäisi juurittamaan maastamme pois. 1963 palkinnot lankesivat seuraavasti: 1. palkinto: E. Kokonaan eri asia on, että olisi kiireesti rauhoitettava mm. 2. Tarkoituksettomana se suorastaan sananmukaisesti kaivaa maata niiden lajien alta, jotka rauhoitussuojn todella tarvitsevat. palkinto: Sisko Halonen, Heinolan seminaari (aihe: Luonnonkukkien poimiminen hyväksyttävä vai hylättävä tapa?) 3. Akseli Valte on löytänyt Mäntsälästä samalta paikalta kolme hienoa saraa: Carex acutifonnis, C. Timo Koponen ja Harri Toppari antavat tietoja harvinaisen (ja rauhoicetun) rikkolajimme Saxifraga adscendensin kasvupaikoista ja seuralaislajistosta Lohjanjärven ympäristössä. Ophioglossum vulgatum Riistavedeltä (Eero Antikainen ja Martti Lehtovuori), Potamogeton panorrnitanus Lohjan Hiidenvedestä (Ka levi Keynäs), Catabrosa aquatica Kittilästä (Esa Kotanen ja Leena Virtanen) ja Viola stagnina Taipalsaarelta (Orvo Vitikainen). 0. Hän esittelee myös maahamme vakiintumassa olevan amerikkalaisen tulokkaan, Epilobium glandulosumin, sekä pari sen sekamuotoa. riparia. Kun se vielä selviytyy hyvin ojitetuissakin lähteiköissä ja leviää pitkin pellonojia runsaana, tuntuu rauhoitusmääräys sen kohdalla toisin kuin esim. 1963 kilpailuaih eet olivat: "Pyssy ja kiikari", "Luonnonkukkien poimiminen hyväksyttävä tai hylättävä tapa?", "Pelastettava luonnon muistomerkki", "Kaunis kylämaisema", "Matkailu ja retkeily luonnonsuojelun näkökulmasta", "Luonnonsuojelu luonteen kasvattajana". palkinto: Äke Lillas, Nykarleby seminarium (aihe: Pyssy vai kiikari?) Lisäksi palkittiin kunkin oppilaitokseen kolme parasta kirjoittajaa. 3. dalmatica. Hauskoja kasvilöytöjä ovat mm
1963. 9. 9. Vilh o Mäkelä). Ju va. Maanomistaja: maanvilj . "H ovilan pih amänty". 25. Kyminkartano, KalJio. Reijo ja La ina Peltola. 3.7 h a). Mikkolan talo H artolan Kirkkolassa. Maanomistaja: maanvilj. Kurhila, Kopposela. 4. Maanomistaja: työnjohtaja H eikki ja Saara Martikainen. Kirkonkylä, Pappilan kirkkoherranvirkatalo. Maanomistaja: maanvi lj. 9. 20. Lh :n p. Maanomistaja: Iitin kunta. 5. H a r t o I a. 6. 1963. Maanom istaja: 0. Ridasjärvi, Peltola. 8. "A njalan piiskamänty'". Kaksi mukuramäntyä. K a I a jo k i. 20. Myllykoski Anjalan maantien varressa oleva " Kuninkaanmänty·· 1. Pappi lanjoen alue (n. 1963. Sattula, Mäkelä. Maanomistaja: rouva H eidine Grönfeldt ja tekn.yo. 17. Kylä228 tien risteyksessä oleva kuusi. 16. . J-I y v i n k ä ä mlk. Kerttu , Kyllikki ja Kirsti H anhinen. 9. 1 km Hu mppilan rajasta Forssaan p äin kasvava ku ltakuusi. Erik ja Eva Liisa Ikonen. Lh :n p. 13. Maanomistaja: maa nvilj . Paavo Peuranpää. Maanom istaja: maanviljelij ä H erman Nygård. H elsinginPorin valtatien tiea lueell a n. 9. H a uho. 10. Lh :n p . K a u vatsa. 80 aarin suuruinen kuusimetsi kkö ja kataja ja mänty. H erralan ja H ankaan kylien rajakivenä oleva siirtoloh kare, "Rajalan kivi". Mäkelän perikunta (puolesta maanvilj . Sotj ala, Soutula. E. 16. 2. Iso kuusi oikealla on rauhoitettu. 8. Maanomistaja: maanvilj . 10. Norrby, Nygård. Vilho Penttil ä. 10. Pyramidi-kataja. K ar hu I a kaupp. 2. 26. 1.3 ha) ja Ylämäen pohj oisp ään alue (n. Kaksi saam ea. 11. Kirkkola, Mikkola. Tienvarsikuusi. "Oilinmänty'· 1. Iitti. 9. Leo Grönfeldt. 1963. Lh :n p . 7. Lh :n p. 1963. 1963.. Herrala, Koivisto ja H ankaa, Vuokkola. Lh :n p. Käärmekuusi. Lh :n p . 20. Yttilä, Tuom isto, Erikoinen keppikuusi. H a ttu I a. Väinö Koivisto ja dipl.kosmetologi Vuokko Sipilä. T VH :n p. 1963. Suomen valtio. Pylväsku usi. Säyhde, Metsä-Kananoja. Uusia luonnonsuojelualueita ja rauhoitet_ tuja luonnonmuistomerkkejä 24. 1963. Kuoppakoski, Grönhaga. Maa nomistaja: maa nvilj. Urajärvi, Peltola. 1963. Siirtolohkarekasautu ma. eTnh ola, Tenh ola. 9. 1963. Lh :n p. 1963. 31. Arohonka, Lh :n p. 1963. Ta uno ja Konsta Kommeri. Lh:n p . Lh :n p. 6. 1963. H o 11 o I a. Ummelj oki , Ämpä rpää. Lh :n p. A s i k k a I a. 7. J o k io in e n. 5 h a). 9. Lh :n p. Jukajärvessä oleva Ukonsaari (n. I n i ö. Kirkonkylä, Pappilan kirkkoh erranvirkatalo. 7. Tapionpöytäkuusi. 1963. 1963 A nj a I a. 1963. Maanomistaja: Ju va n seurakunta. Lah tiT ampere maantien varrella oleva mänty. 2. 16. 1963. Veikko Vih ervaara. Lh :n p. 1963. Lh :n p. 4. Maa nomistaja: maanvilj. 1963. 16. Maanomistaja: emän tä Kaarina Seikkula. Maanomistaja: maanvilj. Lh: n p. Maanom istaja: Ju va n seurakunta. Etelänkylä, Rahja. 8. Maanomistaja: työnjoh t. 21. Lh :n p
10. 10. 10. 1963. Pihakuusi. 1963. Kolme mäntyä. Juho Kiisk_in talon kohdalla kasvava mänty. 18. Nauli, Koivumäki. Tarnalan ky lä, Tarnalan-Niukkalan maantien alueella maanvilj . 1963. 1963. Tervaleppä ja koivu. Taavi Arrajärvi. 1963. Maanomistaja: maanvilj. 1963. 1963. Lh:n p. 24. Hirsala, Hirsala. 1963. 1963. Ilmari Joronen . Hallila, Suutaria. Lh:n p. Pihakoivu. Saariryhmä, "Gaddien linnustonsuojelualue" (14.48 ha). Esko Hautaa. 10. 24. Vuotsjärvi , Lastu koski ja Säyneisen kunta, Siikajärvi, Pisanhuippu. TVH:n p. J kauppalanosa, kortteli 13, tontti 1. 24. K i r k ko n u m m i. Maanomistaja: metsätyönjoht. Vilho ja Hellin Pätäri. Poutala, Ojala. Lh :n p. s. 1963. Urho Leikas. 1963. Maanomistaja: maanvilj . Maanomistaja: tilanom. " Kiharamänty". 1963. Lh:n p. 9. L a p p e e. 11. Maanomistaja: maanvilj. Lh:n p . Pohja s I ah t i. p. Tampere kp . 9. Inkeri Sipilä. Maanomistaja: pienvilj. Lh:n p. 17. 17. 1963. "Ämmänkantama kivi". 1963. Maanomistaja: muurari Jalmari ja Iines Hautala. 9. Bengt Brenner. Maanomistaja: maanvilj. Korpogård. 9. Esko Hautaa. 1963. 1963. Käärmekuusi. Maanomistaja: maanvilj. 9. 2. Nauti; Koivumäki. 9. Reino Lapio. Lh:n p. 1963. 1963. 10. Käärmekuusi. Arrajoki, Rantatöyry. Lh:n p. Lh:n p. Siirtolohkare, ns. Toijala, Nälli, Luonnonvarainen lehmus. Ns. (Säyneinen). Siirtolohkare, ns. Jouko ja Irja Tuomala. P i e k s ä m ä ki mlk. Lh :n p. Maanomistaja: maanvilj. 10. 1963. P e r n a j a. Marinkylä, Rönnåker. Lh:n p. Poutala, Lumikangas. Pohjaslahti, Myry. 10. 9. 18. Lh:n p. "Umpipuumänty". 10. Hautaa, Uusi-Hautaa. Helme'r lfock: ström . Antti Maijala. Maanomistaja: maanvilj. 16. K y l m ä ko s k i. 24. Pyhitty, Valkoranta. Maanomistaja: maanvilj. H a losaari. Lh :n p. 24. Lh:n p. 1963. Maanomistaja: maanvilj. Maanomistaja : maanvilj. Maanomistaja: Tauno, Tuulikki, Heikki ja Tauno Jalanti. Lh:n p. Yrjö Korpela. 9. 19. Rikaskasvistoinen alue. Kaksi siirtolohkaretta. "Pyykivi". 1963. Taipale, Ammeenmäki . 9. 29. 17. 11. 24. 17. Saviniemi, Yli -Laatu. Maanomistaja: maanvilj. Maanomistaja: maanvilj. 10. TVH:n p. 10. Lakkapäämänty. Maanomistaja: Rauma-R epola OY:n Toi: mihenkilöiden Eläkesäätiö s.r. Maanomistaja: maanvilj. "Häränkivi". Lh :n p. Saari. 1963. 18. 24. "Patakalliolla" oleva hiidenkirnu . Pihamänty, ns. 9. Reino Järviö. 1963. 9. 24. 16 + 5 ha). Hugo Tuominen. 1963. "Kärpänkivi". Tuulenpesäkuusi. Kylmäkoski, Mäki-Eerola. Maanomistaja: . Lh :n p . Kolme mäntyä. "Marinkylän kataja". Kylmäkoski, Maunula. Siirtolohkare, ns. Maanomistaja: dipl.ins. Veikko ja Martta Kuurila. Mellola, Iso-Kassari. Lh :n p. 17. Kylmäkoski, Kärppälä. 5. 9. Lh :n p. Puumainen kataja. Maanomistaja: neiti Ruth ja Brita Sauren. "Porttimänty". maanvilj . Lasola, Lasonen. Riisikkala, Korpela. 9. 17. Lh:n p. Lh:n p. Tvegyltan-niminen saari (noin 3 ha). 10. Martti Jokinen. 1963. Maanomistaja: rouva Rauha Uusitalo, Lh :n p. Hugo Tuominen. Maanomistaja: postinkantaja Sulo ja Inga Almqvist. Lh :n p. 229. Käyrylä, Metsä-Valkama. 17. Polttila. 6. 1963. 17. Seppo Myry. 1963. 24. 5. 1963. Vuoltee, Kelo. 9. 5. Kerava kaupp. Sipoo. Idlaks, Rönnäsgård. 9. Siirtolohkare, ns. Ko r p p o o. a s t o l a. 1963. 24. Maanomistaja: Suom_en valtio. Lh:n p. Aili, Liisa ja Timo Kelo. Maanomistaja: maanvilj. JO. 1963. N i Isiä. Maanomistaja: Kymin Osakeyhtiö (Nilsiä) ja Kuopion Luonnon· Ystäväin Yhdistys r.y. "Antin mänty". Maanomistaja: maanvilj. Martti Ammeenmäki. JO. Edvard Siira. Pihakoivu . Lh :n p. Lh : np. Tienvarsikataja. P y h ä rant a. 1963. Pieksämäki-M ikkelin maantien varrella oleva mänty. Maanomistaja: maanvilj. Asutushall. 11. 24. Ruotsi n p y h t ä ä. Spjutsund, Wikbacka. Maanomistaja: Suomen valtio. Lh:n p. Lehmusryhmä (4 kpl). 1963. Järviö, Lapio. 10. Siirtolohkare, ns. Järviö, Lapio. Maanvilj. Pihalehmus. Lh:n p. Pisanmäen alue (n. Raahijärvi, Arrajärvi. Eino ja Sylvi Ranta. 9. Lh:n p. Maanomistaja: maanvilj. 10. "Jättiläisen kivi"
8. Maan230 omistaja: maanvilj . Olavi Väinölä. 1963. Miettula, Jussila, Iso pihakuusi. Luolaja, Alaspää, Visamänty. 1963. Käärmekuusi. 1963. 30 mk: Impi Perttilä, Pukkila. Kirkonkylä, Joki. Kirkonkylä, Kuusisto. 4. V i r r a t. 8. Anton ja Aina Poikulainen. 4-haarainen lehmus. Maanomistaja: Suomen valtio. 10. 21. l\faanomistaja: maanvilj. Harvinaisen komea ja erikoislaatuinen kataja. Kyrkoby, Värnämo Jutas välisen maantien alueella kasvava "Rakkaudemnänty". 1963. 1963. Lh:n p. Lh:n p. 1963. Uusikartano, Ylistaro. Matti Pispa. 30. 1963. 8. Keihäskoski, Väinölä. V i i a I a , Varrasniemi. Antti ja Inkeri Heinänen. 19. 6. Maanomistaja: maanvilj. Lh:n p. Martti Pyymäki. Maanomistaja: maanvilj. 9. Lh:n p. 8. V a I k c a I a. Lh :n p. 19. Lh :n p. Kalevi Kuusisto. Suuri pihakoivu . Siirtolohkare, ns. 4. 6. Paavo Mäensalo. 8. Uurasten kyläs, Pyymäki. Lh :n p. Maanomistaja: maanvilj. Maanomistaja: kunnallisneuvos Arvi Kotamäki. Lh :n p. 8. Maanomistaja: maanvilj. 1963. Aarne Mäkimattila. Inkerilä, Porrasmäki I . 30. 4. Lh :n p. 5. Anton ja Aina Poikulainen. Miettula, Jussila. 1963. Y Iän e. Haudanniemi, Uusi-Kataja. Uusi k a a r I e pyy mlk. Maanomistaja: maanvilj . Lh:n p . Palaamme lähdekilpailuun ja lähdeasioihin vielä myöhemmin. Eero ja Eine Similä. Pispala, Pispa. Kaksihaarainen kataja. 16. Juho Ojala. 7. Horristen kylä, Kota. Kirkonkylä , Vastalahti. pirunkellari. Kaksihaarainen kuusi ja mukuramänty. Kaksihaarainen leh mus ja kataja. Luolamuodostuma, ns. Tolvila, Tolvila. Keihäskoski, Kukola. 1963. 11. Vastauksia lähetti 178 henkilöä, ja tietoja saatiin yhteensä lähes 1000 lähteestä eri puolilta maata. Lh:n p. 1963. 1963. Lh:n p . Maanomistaja: maanvilj. 10. Maan omistaja: Lauri Alaspään perikunta (puolesta emäntä Saima Alaspää). Hilma Salonen. Anton ja Aina Poikulainen. Riippakuusi. 19. Olli Mauno. Lh:n p . 5. TVH:n p. Maanomistaja: maanvilj. Yläne--Kolvaa kylätien varrella olevat kolme hiidenkirnua. Suomen Luonnon vuosikirjat 1953, 1954 Ja 1955 saavuttivat niin h yvän menekin, että ne loppuivat nopeasti toimistostamme. Miettula, Jussila. Kustaa Kukola. 10. Järjestelmällinen arvokkaiden, luonnontilassa olevien lähteiden rauhoitus1oiminta pitäisi nyt saada käyntiini Arvonnan mukaan lankesivat palkinnot seuraavasti: 50 mk: Aila Lehtonen, Helsinki. Maanomistaja: maanvilj . 8. 1963. 1963. Lh:n p. 19. Maanomistaja: maanvilj. Lh:n p. Suuri pihakuusi. "Kellokivi". 10. Tapionpöytämänty. T a r v a s j o k i. 19. 1963. 4. Kaksi mäntyä. Sipilä. Toi ja I a kaupp. 20 mk: Raija Soini, Tikkakoski. Maanomistaja: maanvilj . Maan omistaja: maanvilj. Leveälatvuksinen mänty. Osmo Sillman. 19. 1963. Lh :n p . LÄHDEKlLPAlLU RATKAISTU Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen viime kesänä julistamaan lähdekilpailuun otettiin innolla osaa. Lh:n p . 8. 19. Vana ja. "Lapinkivi" 1. Iso mänty. 1963. Maanomistaja: maanvilj . 1963. Lh :n p. Lh:n p. 6. 11. 11. 1963. Pihakuusi. Maanomistaja: maanvilj. 4. 10. Erityisen hyvistä ja runsaan lähdeaineiston sisältävistä vastauksista päätettiin antaa 50 mk:n suuruiset tunnustuspalkinnot Kaarlo Aitamäelle, Pertteli ja Väinö Talviolle, Hyvinkää. 1963. 19. Maanomistaja: maanvilj. Kaikille halukkaille niitä ei valitettavasti voitu toimittaa.. Kirkonkylä, Mäkimatti la. Hanna Ylistalo. Maanomistaja: maanvilj. Uusikartano, Tauru
The author gives advice how the house and its environment can be made to suit nature as well as possible. VILJO KUJALA: "Taulakääpä, arinakääpä ja pakuri." Th e article reports about the tinder fungus (Fomes fom entarius), the false tinder fungus (Phellinus igniarius coll.) and the curious sterile fructifications of Poria obliqua, and about the making use of the two first named for making fire and of the last mentioned for the curing of consuption in ancient times in Finland. Natural plantations and gardens planned with biological expert knowledge are important; natural stones and the original /.rees of the area should also be spared. "Uusia tietoja Suomen kasvistosta" (Latest news about Finnish flora). Th e waters should be protected against contamination and natural biological factors should be taken into account in the management of the fish fauna and in fishing. Th e contamination of water brought about by the industry has, in addition to many other disadvantages, caused great losses to our fishing economy. The modern idea of implantation of foreign fish related to the salmon and the making away with domestic fish species is detrimental both economically and from the point of view of protection of nature. Human settlements having penetrated into virgin nature with their character of densely populated areas and even towns, with ali the means granted by the technique, there is an urgend need of investigating and giving advice as to how this development may take place without spoiling the scenery and damaging nature. " Kirjallisuutta" (Literature) Th e first arcticle under this heading: E.-P. TOIVO R.A UTAVAARA : "Asumapuutarha, maisema ja luonnonsuojelu" (The lnhabited Garden, the Landscape and the Protection of Nature). REINO KALLIOLA: " Vesiensuojelu on osa luonnonsuojelua" (The protection of waten is a part of nature conseruation). This form of fishing which is rapidly spreading now, namely the onesided sport fishing involving a few species of fish, is highly destroctive for life in the water. PAAVOLAINEN: "Elämästä vaistojen varassa" (A bout Life by lnstinct). The Lake fishing econOm)' should be fJut on a basis which is more reasonable than the present one in every respect. Editors: Niilo Söyrinki (managing editor), Reino Kalliola, Martti Linkola. Raitasuo's book "Life by lnstinct", H elsinki 1963. as photograph er of birds. Th e author presents in his booh in a meritorious way the main results of an ethological study concerning birds. lt it evident that the task is very difficult, and our country does in fact provide some examples of unfortunate solutions. From the point of view of protection of nature there is no harm in versatile professional fishing or fishing for home requirement throughout the year, the object of wich is our whole fish fauna. PENTTI LINKOLA: "Sisävesikalastus harhateillä" (Lake Fishing on the Wrong Track). Th e author has made himself fJrolonged ethological obseruations and has achieved in this book brilliant results, e.g. Since a certain irregularity could be noted here, the article presents opinions diverging from those of the author in the light of viewpoints concerning general animal psychology and evolution. Simultaneously endeavours should be made to raise the dwelling standard and to reduce costs. Th e book contains abundant illustrations which are ali the a·uthor's own. SUM MA RY "NATURE OF FINLAND" The organ for the Protection of Nature Publishers: The Finnish League for the Protection of Nature. 23 1. The article contains a criticism of K. In addition to what the author says about the external features of the behaviour of the birds, he has frequently described in very dramatic colours bird life from its internal, emotional point of view
M. 8,/ 11 ,mk. Paavolainer>; hallituksen muut jäsenet arkkitehti A . Paavolainen; hallituksen muut jäsenet prof. K eltiliangas; rahastonhoitaja ja v.t. Rachel Carson ÄÄNETON KEVÄT Hyönteismyrkkyjen käyttö aiheuttaa eläinten joukkotuhoja myrkyttää pohjaveden turmelee kalakannan saastuttaa ravintomme jo sen kasvupaikalla. SUOMEN LUONNONSUOJELUN SÄÄTIÖ tukee luonnonsuojelun alalla tapahtu vaa tutkimustyötä ja pyrkii eri tavoin edistämään luon1,onsuojelua ja maisemanhoitoa maassamme. Luther, lis. tammi SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYS toimii maamm e kauneuden ja viihtyisyyden hyväksi. Söyrinki; var3,..uheenjohtaja Suomen Akatemian jä~en, prof. N. "Varoitushuuto kaikille maapallon joka puolella." (Reino Tuokko, HS.) "avaa silmien eteen kauhistuttavan kuvan siitä, millä kevytmielisyydellä ja kiireellä tieteellisiä keksintöjä on nykymaailmassa mahdollista markkinoida ottamatta ollenkaan huomioon pitkäaikaisia, kenties pysyviäkin katastrofaalisia sivuvaikutuksia." (Lääkärilehti.) 2. A. Säätiön osoite on Lapinlahdenkatu 29. Tue työtämme rikkaan ja kauniin suomalaisen luonnon suojelemiseksi. V. P. 643719. VALTION LUON ONSUOJELUNVALVOJA on tri Reino Kalliola, ja apul.luonnonsuojelunvalvojana toimii maist. Säätiön hallitus: Puheenjohtaja prof. Vaarna. V. 257 s. Kontuniemi, prof. Onko ihminen ja luonto vaarassa. Antti H aapanen. Lindfo rs. Kujala, metsänhoit. Leh:-;,usluoto, metsäneuvos ]. Tavaila, lehtori V. H . Soikkanen, maanvilj.neuvos A . K . Liity jäseneksi; hanki uusia jäseniä! Yhdistyksen hallitus: Puheenjohtaja prof. Keltikangas, metsänhoit. sihteeri varatuomari E.-P. 61401.. Söyrinki, varapuh eenjohtaj a prof. . B. H eidän toimipaikkansa on Metsätalossa, Unioninkatu 40 A, puh. N. Säätiölle voidaan tehdä lahjoituksia, joko postisi irtotilille l 15921 ta i Suom en Luonnonsuojelu yhdistyksen kautta, josta ne toimitetaan edelleen säätiölle. p. Vilkuna; asiamies varatuomari E.-P. Kalliola, tri T. Kalela, tri R. Ervi, prof. Linnamies, prof. 22, Helsinki , puh . V
Voitte saada ko k o teoksen sieltä myös e dullisin maksu ehdoin. Teokseen liittyy 8 ä änilevyä, yhteensä n. Kaikki 12 vihkoa äänilevyineen maksavat yhteensä 138:-, mutta ovat saatavissa myös ilman ä änil e vyjä. Se ilmestyy 12 vihkona, joissa on yksityiskohtaiset sanalliset selitykset sekä karttoja, piirroksia ja monivärikuvia. Vihot on tarkoitus julkaista kahden kuu~ kauden väliajoin. Pyydämme Teitä ystävllisesti käymään k ir j akaupassa tutustumassa teok sen jo ilme Gtyneeseen vihk oon. I vihko on jo saatavissa, samoin ensimmäinen äänilevy. Teillekin tie tok ir j at O TA V A ,S~ A. sadan linnun äänet. Teoksen tiedot ulottuvat vuoteen 1847 ja tuorein havainto on tehty 7.9.1959. POHJOLAN LI NNUT VÄRIKUVIN on omien lintutieteilijöittemme toimittama ja julkaistaan kuvituksensa sekä ulkoasunsa puolesta pohjoismaisena yhteistyönä. Teos antaa linnun yksityiskohtaiset tuntomerkit, tie'dot sen elinympäristöstä, pesimisestä ja ravinnosta sekä kuvauksen käyttäytymisestä linnun etsiminen tämän teoksen tietoja hyväksi käyttäen maamme koskemattomilta metsäseuduiita, lammilta ja niittyrannoilt~ olisi lintumiehelle jännittävää ja korkean ' lpytäjänilon suovaa toimintaa. Äänilevyt maksavat å 5:-. Helsingissä, 30.11.1963 Teidän pitäisi lukea, mitä POHJOLAN LINNUT VÄRIKUVIN -niminen teos kertoo esim.mustahaikara n esii ntymisestä Suomessa
tuhat II osa: LINNUT, MATELIJAT, SAMMAKKOELÄIMETilmestyy 1964 111 osa: KALAT. 60:+ lvv. WSOY "Mahtava kuvajul 1 kaisu sen erinomaisuutta kuvaamaan ei:vät sanat riitä se on jokaisen itse nähtävä l" (Vaasa) 1 osa: NISÄKKÄÄT valmistunut 2. SELKÄRANGATTOMAT uusi painos 1964 PORVOON KIRJAPAINO OY. Hinta osalta nahkaselk. ',"! 1 Maapallon eläimistö täydessä v-äriloistossaan SUURI ELitlNKIRJA Teos sisältää yhteensä l 700 kookasta sivua ja 2400 suurta kuvaa, joista puolet värikuvia. painos 21