Sisältää: Onko j~rvien ku ivatusta jatkettava. iilo Sö_yri11ki 77 Sompiojärvi in memoriam, Martti Linkola . Tilaushinta vuonna 1965 on muutoin 6 mk. Kansilchderi '5uunnittelu: T Nygård. Niiln Sö_yri11ki (vastaava), toht. 79 Keski-Hämeen maisemia, lvlauri Sarka11en . 92 Muutosehdotuksia metsästyslakiin, Heikki Ka11gasperko 95 Uusia luonnonsuojelualueita 99 Kirjallisuutta 100 Luonnonsuojelun työsaralta mcilhi ja muualla 101 Kirjeitä lukijoilta 102 Summarics of Main t\rciclcs in chis Issuc . Postisiirto 6882. Toimisto avoinna arkisin klo 9-13. Toimitus : prof. 103 Julkaisija: Suomen Luonnonsuojeluyhdistys Helsinki, Lapinlahdenkatu 29 B 22. Vuosijäsenmaksu 5 mk, opiskelijat ja koululaiset 3 mk, ainaisjäsen 100 mk. Lehti jaetaan Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen jäsenille jäsenmaksua vastaan. Reino Kalliola, Niilo ]J,rki11,11 (toimitussihteeri). Suomen Luonto ilmestyy neljä kertaa vuodessa. 84 Luontoa kamerakulmassa, Marlli Mo11to11e11 90 Kultasirkku leviämässä maahamme, Eero 0. Muistakaa ilmoitt:ia heti osoitteenne muutoksesta. Puhelin 64 37 19. A11tikai11e11 . Jäseneksi ilmoittautuminen (nimi, arvo tai ammatti ja postiosoite) kirjeitse tai puhelimitse
SUOMEN L U O NTO No 3 1965 2 4. Elämme »tuhansien järvien maassa». Nykyisellä insinööritaidolla ja moottoroiduilla kaivinkoneilla järven lasku saadaan tietysti onnistumaan. Mutta hyvin usein on myös käynyt toisin. Järvien ja veden merkitys sen sijaan on jatkuvasti kasvamassa niin taloudellisesti kuin virkistysmielessäkin. Näin tapahtui menneinä vuosikymmeninä usein, kun yritykseen ryhdyttiin ilman riittäviä laskelmia. Vesien nopea likaantuminen todistaa siitä välinpitämättömyydestä, jolla järviemme sisältämää rikkautta käsitellään. Näin on ennen kauniista, kalaisesta järvestä tullut hyödytön ja maisemallisesti ala-arvoinen vesijättö. Sangen lukuisia ovat sellaiset tapaukset, joissa kuivatus on jäänyt keskeneräiseksi lähinnä kustannusten kalleuden takia. Näin järven kuivatus on saattanut tuottaa pettymyksen ja huomattavaa taloudellista menetystä. Järvet ovat maassamme niin tavallisia, että niiden arvoa ei läheskään aina ole osattu eikä vieläkään osata ymmärtää. Monen matalan järven kuivatuksella toivotaan helposti saatavan lisää hedelmällistä peltomaata. Eri puolilla maatamme on nähtävissä tällaisia osittain kuivattuja järviä, joiden maatuvat rannat ovat laajalti ruovikon tai sarakasvillisuuden vallassa ja joiden keskeltä paistaa hitaan umpeenkasvun valtaa vastaan toivottomasti kamppaileva avoveden pinta. Peltoalan lisäämisen tarpeella sitä tuskin voidaan enää meidän oloissamme perustella. Järvien laskua tapahtuu myös vielä sellaisillakin seuduilla, joilla järviä on vähän. V U O S I K E R TA Onko järvien kuivatusta jatkettava. Meillä onkin monia esimerkkejä siitä, kuinka laskettu järvi on alkanut tuottaa runsaita viljasatoja. Onpa jossakin käynyt siten, että jo lasketun järven on uudelleen annettu täyttyä vedellä, kun epäonnistuminen on todettu. Järven pohja ei läheskään aina ole ollut niin kelvollista viljelykseen kuin on otaksuttu, kun ei ole tiedetty, että se on yleensä yhtä karua tai hedelmällistä kuin sitä ympäröivät rantamaatkin. Jo nyt on veden 77. Eri asia on, kuinka suositeltavaa se on
Niissä on myös runsas kalakanta ja vesilinnusto ellei ihminen ole sitä hävittänyt. Luonnonsuojelun kannalta ne ovat ehdottomasti tuomittavia. 78. Valok. puute huutava monilla seuduilla maassamme. Ei siis ole riittävää taloudellista perustaa uusille järvien kuivatuksille. Jokainen järven kuivatus vaikuttaa myös pohjaveden tasoon laajalti ympäristössä. N iilo S öyrinki Rikasta kortekasvustoa Sompiojärven luusuan luona. Rikkaimmissa niistä elää runsas vesikasvilajisto, johon kuuluu useita tieteellisesti merkittäviä kasviharvinaisuuksiamme. Christian Carpelan. Järvien laskemisen sijasta olisi pikemminkin ryhdyttävä miettimään keinoja, joilla voitaisiin estää jatkuvan mataloitumisen uhkaamien järv1emme säilyminen luonnonkuvassamme. Lintujärvet ovat juuri matalia, runsasravinteisia järviä, joiden kuivatus häätää pois tällaisten lintuparatiisien asukkaat. Matalat, kuivattaviksi sopivat järvet ovat erikoinen osa luontoamme. Matalien järvien säilyttäminen on siis välttämätöntä luontomme rikkauden suojelemiseksi
Tämä järvi ei ole suuri, vain vajaat nelisen kilometriä laidasta laitaan, mutta muodoltaan se on aivan poikkeuksellinen, miltei täysin pyöreä. T ämä erämaajärvi on Lapin järvien joukossa varsin erikoislaatuinen: hämmästyttävän matala, mutta hedelmällisen mutainen, rikaskasvuinen ja runsaskasvustoinen sekä tunturipurojen vesien ansiosta voimakkaasti happipito inen. P yhien Nattasten pitkä kaarto vartioi sitä pohjoisesta, ja etelän p uolella oli miltei rannattomia aapoja. Sompiojärven ympärillä leviävät suuret suot, etelän suunnalla Suomen suurimmat: Sompion Lapin valtaisien aapojen maailma. Siitä kalatkin tulivat ja menivät. Sinne alle, suureen piilojärveen, au keni jostakin syvyydensilmä, minkä kautta voi tulla ja mennä. J ossakin syvällä pimeässä saattoi olla oikea pohja. Niin matala oli järvi, että keväällä kohta jäitten jälkeen tuulet velloivat sen veden saviharmaaksi, vielä Muteniakin ajeli savisin keinoin. E ntisten äijien keinoja Sompiojärvelle soudettiinkin, pitkin pientä Mutenianjokea, jossa vanha Pyhäkivi valvoi tietä ja vaati kumartamista. Kymmenen pientä jänkien ja aapojen vesisuo nta siihen metsien piiloista tulla u_jutteli, ja merkillinen Juitsa lähti siitä jutamaan läpi tiheän koivikon, muuttuen monipolviseksi Mutenianjoeksi. Sompiojärvi in memoriam Martti Linkol a Metsä-Lapin uumenissa, Sodankylän p1ta1an pohjoisilla perillä sijaitsee Sompiojärvi. Siellä piilomaailman kirkkaissa kaltioissa oli kaiketi kalaa aivan kipulina, ja sieltä sitä nousi myös Somp ion tämänilmaisiin harmaisiin vesiin. Sompiossa oli kalaa koko K orpilapille. Mutta järven matala savipohja taisi olla vain salaperäisen maailman kuvattelua. Sompiojärven maisemaa ympäröi koivikkorantojen ja aapojen takana Lapin kauniiden pylväskuusien rintama ja pohjoisessa sitä reunustaa Nattastunturien teräksenharmaa teräväharjainen muuri. Tämä järvi on aina ollut seudun asukkaiden tärkeä >>elinkein0>>, sellai nen kala-aitta, josta o n alati voinut ameGtaa. Siellä oli oikea kalananto, siellä p yytömies tiesi olevansa vanhojen jumalien viljavesillä ja edesmenneitten isien keinoilla. Sinne vanhoille suurille kalasammioille souti Sompio heti, kun järvi keväällä aukesi ahkerimmat ahtautuivat kohta jäitten sekaan. Sitten aika-aavan lukemattomat jokipolvet pyörittelivät sinne ja tänne, niin että N attaset katsoivat milloin miltäkin suunnalta, joskus perämiehen selän takaa.>> Paulaharjun kuvaus ei ole vain menneiden aikojen mystillistä, kiehtovaa kuvajaista, vaan 79. Suuret heinäpalpakon rengaskasvustot näyttävät melkein täyttävän järven, jota kortteikot ja heleänvihreät rantaniityt reunustavat. Järven kykenisi kiertämään jalkaisin rantoja pitkin elleivät soilta laskevien ojien syvät uomat tekisi tällaista yritystä mahdottomaksi. Itse järven rannoilla on hiukan kiinteätä maata, joka kasvaa vankkaa koivikkoa. Paulaharju, jonka klassillista teosta >>Sompio>> jokainen näiden seutujen kuvaaja pitää tapanaan lainata, kirjoittaa siitä seuraavaan tapaan: >>Se oli oikea Korpilapin kalavesi
Valok. päivänä, jolloin pidetään kuuluisat kiiskismarkkinat. J oka syksy tapahtuu täällä se ihmeellinen luonnonilmiö, että kalakanta pakenee itse järvestä siihen laskevien. Järven kaksipohjaisuutta ei kukaan ole tutkinut eikä siihen moni kalamies enää taida uskoakaan, mutta yhtäkaikki nykyinen Sompio soutaa järvelle talvikalojaan hakemaan. Uskollisin ja ahkerin on kaiketi Jussi Tapio, jonka tapaa järveltä melkein milloin vain sinne sattuu menemään. Sen rantamilla on jo vanhastaan ollut Heinäpalpakkokasvustojen ympäröimä Sompiojärven Akankivi, jolla seisoskelee muuttomatkalla lepääviä suokukkoja, joukossa joku lapintiirakin. Silloin nousivat suuret venekunnat kauempaa alamaistakin Sompiojärvelle, ja harmaiden kämppäkylien kentissä kuohui vilkas elämä. yhtä hyvin se heijastaa nykyisen Sompion elämän tuntuja. 80 kalakämppiä, milteipä kämppäkyliä, JOissa Aapa-Lapin neljän suuren erämaakylän, Mutenian, Korvasen, Lokan ja Rieston miehet ovat asustelleet kalanpyydässä ollessaan. Välähdyksen menneiden aikojen loistosta tapaa Sompiojärvellä vieläkin syyskuun 15. Valok. Martti Linkola. Melko vähäiseksi on jo käynyt Sompiojärven kesäisten pyytäjien määrä. elokuun alussa 1961 Christian Carpelan. Toista oli ennen. Mutta muille ovat toisenlaiset elinkeinomahdollisuudet olleet nyt houkuttelevammat ... Näkymä Sompiojärvelle ja Nattasille Tapion Jussin kalakämpän katolta. Kesäinen Sompiojärvi antaa siikaa, haukea, ahventa, säynävää ja särkeä ei varsinaista lohen lähisukua, sillä sellaista saa enää vain tunturipuroista tai tunturien takaisista vesistä Inarin puolelta
Moni Sompiosta poismuuttanutkin on vielä pitänyt tapanaan käväistä kiiskismarkkinoilla ja niinpä tässä syksyisessä suurkalastuksessa on nähty kalamiehiä Sodankylän kirkonkylästä ja Pelkosenniemeltä asti. Säikkyvätkö kalat syksyistä ruskaa, rannoilla keltaisena loimottavaa koivunlehteä vai aiheuttaako jokin muu syy tämän joukkoryntäyksen. Kolmen päivän kalastuksen jälkeen toimitettiin saaliin jako. Lisänä ovat tietenkin sitten kaiken maailman herrat ja turistit, joita nykyään aina näkyy siellä, missä Mutenialaisten kalakenttää Sompiojärven luusuassa. Matalan järven veden nopea jäähtyminen lienee ainakin eräänä syynä. Sompiojärvi on Sompion metsäperän asukkaille ollut kuin kodin ja vanhan elämän vertauskuva. Nykyään tämä perinne on jo latistunut kukin pyytää missä haluaa ja pitää oman saaliinsa, vaikka vielä onkin tapana antaa omistaan sille, jota kovin huono kalaonni on vainonnut. Kalakenttien taikapiiristä ei ole ollut helppo irtautua. Mutta Sompion vanhat äijät panevat kaiken ruskan syyksi, vaikkei selitystä luonnontutkija hyväksykään. Kalanpyytäjien yhteisesti valitsema päämies määräsi mille ojalle kenenkin oli pyytövehkeineen painuttava. Kiiskismarkkinat saivat nimensä kiiskien mukaan, joita ennenmuinoin saatiin runsaasti, mutta tärkeämpiä kaloja olivat sittenkin siiat ja muut. Valok. Jokaisen kunnolla työtä tehneen piti saada yhtä paljon kalaa talvisiksi varastoikseen. ojien syvänte1s1111, kaikkein suurimmalla joukolla mustanpuhuvaan Kuusiojaan, joka laskettelee järveen Kussuolinkiaavan ja Majavareiänaavan välistä. Martti Linkola. Vastausta ei tarkkaan tiedä edes se salaperäinen >>kärpäsherra>>, tohtori Mauri Hirvenoja, joka on parikin kokonaista kesää seilaillut lautallaan Sompiojärveä tutkiskellen sen vesihyönteis-, toukkaja kasvimaailmaa, runsaan kalakannan ruokapöytää. 81
Valok. Lokakuun 7. 20, telkkä yli 100, pilkkasii.pi 8, mustalintu 5, isokoskelo n. 20. 200 telkkää, muutamia pilkkasiipiä, ainakin yksi mustalintu, lähes 150 isokoskeloa (16. Vaaranaavan joutsenpari tuo varttuneet poikansa järvelle, ja muualtakin sinne kertyy joutsenia syysmuuttoaan valmistelemaan. 10, haapana n. Esimerkiksi syyskuun lopulla 1961 laskin että Sompiojärvellä siihen laskevien ojien suut mukaanluettuina oleskeli yhtaikaa n. 9. Muu elämä ei ole Sompiojärvellä entisestä juuri huonontunut. 1960 niitä oli yli 200) ja n. 20 tavia, lähes 100 haapanaa, 2 jouhisorsaa, 3 lapaeli tun turisotkaa, 4 tukkasotkaa, n. Kaukana itäisellä Vaaranaavalla pesivä lumivalkea joutsenpari lentää kesän mittaan joka päivä järvelle ruokailemaan. Ne vain eivät maistu yhtä makealle kuin siika. On tietenkin selvää, etten suinkaan nähnyt kaikkia järvellä !epäilevistä vesilinnuista. Liiallinen pyytäminen on tuskin voinut olla tähän syynä; vähemmän nyt kalastetaan kuin ennen. 10 tukkakoskeloa. Valtavat koskelolaurnat ajavat rintamassa, kohisevina nauhoina kaloja kohti rantoja ja ojajyrhämiä, telkkien siipien viuhina soi musiikkina kaikkialla, ja Majavareiänaavalla pajattaa n:etsähanhiparvi. Siivekästä elämää kuhisevan järven ympärillä lo.istaa syksyn heleä ruskakoivikko, Nattastunturien harmaat kyljet, joita sumuhattarat kiertävät, punertuvat vaivaisvarvun juhlavä. 50, tavi n. 50 ja uivelo n. 50 sinisorsaa, n. jotain kiintoisaa tapahtuu. pnä 1962 sain taas seuraavat luv ut: Joutsen 3, metsähanhi 19, sinisorsa n. Tapion Jussi on sen kymmenet kerrat nähnyt. Sinne kokoontuvat K oillis-Lapin lukemattomien vesistöjen vesilinnut ennen lähtöään eteläisiin maihin. E ntinen loisto on kuitenkin kiiskismarkkinoilta auttamattomasti kadonnut. Mutta Sompiojärvellä ei ole tapana kohdella ulkopuolistakaan tylysti, päinvastoin. Sompiojärvi näyttääkin olevan laajemman alueen joutsenten samoinkuin muiden vesilintulajien syk82 Kiiskismarkkinoiden kalamiehiä Kuusiojalla syksyllä 1960. Martti Linkola. Vanhoilla on selitys valmiina: Kirotut pörisevät perämoottorit, jotka nykyään joka kalamiehen veneen perässä laskevat kuonaöljyjään veteen ovat tietenkin herkkätuntoisen siian karkottaneet. Mutta syksyllä Sompiojärvi näyttää koko rikkautensa. Suuret parvet kesäisen joutilaita vesilintu-uroksia oleskelee järven ruohostoisella selällä. Sompiojärven antamat siikasaaliit ovat vuosi vuodelta vähentyneet. syinen kokoontumispaikka, mistä ajan tullen lähdetään joukolla muuttomatkalle. Todellisuudessa järven mataloituminen, jota vielä Juitsan perkaus on edistänyt, ja sen vesikasvillisuuden lisääntyminen ovat varmaan siikakannan vähentymisen syynä, mutta muita kaloja on tullut tilalle. Nattasten tyviltä saapuu E llinharjussa pesäänsä pitävä kalasääski hakemaan päivittäisen kalansa poikasilleen, ja joskus eksyy järvelle toinenkin kalasääskipari, joka pesii Mutenian eteläpuolella Vaimonkiimamaassa
Maaperästä on tutkimuksissa paljastunut monenlaisia muinaiseen lappalaiskulttuuriin kuuluvia esineitä, joista kiintoisimpia on vanhin toistaiseksi tiedossa oleva noitarummun vasara. Näistä päätellen paikka on ollut asuttuna vapaan veden aikaan; siis keväällä, kesällä ja syksyllä, jolloin vesilintuja on voitu metsästää. Tieteellisten, luonnonsuojelullisten ja kalataloudellisten näkökohtien perusteella olisi voinut edellyttää, että ainakin Sompiojärvi olisi erillispadon avulla suojattu. Seudun perusluonne on ilmeisesti ollut pääpiirteittäin nykyisen kaltainen jo hyvin kauan. nsta. Koska tuon ajan metsälappalaistaloutta edustaneella väestöllä on yleensä ollut erikseen talvinen asuinpaikka, on syytä olettaa, että vanhojen sompiolaistenkin talvikylä on sijainut jossain vankemmissa ja suuremmissa metsiköissä Sompiojärven aapa-alueen eteläpuolella. Tämä kiinteän maan kaistale hyvän vesireitin varrella ja aapojen tuntumassa on ikivanha asumakenttä. -Sompiojärven seutu on myös todellinen hilla-aitta, sillä järven henkimän lämmön suojaamilla jängillä muurain säilyy niinäkin vuosina, jolloin halla sen muualta vie. On vain todettava, että hyvinvointivaltion laajoille ja yhä laajeneville luonnonystäväpiireille olisi sentään ollut viisasta varata mahdollisuus ihailla edes sirua Sompion rikkaasta luonnosta, vaikka itse suuri Sompio ainaiseksi menetetään. Uusi aika oli alkanut. Asiaan ei ole vaikuttanut sekään, että järven toinen ranta kuuluu Sompion luonnonpuistoon, jonka luonto on siis lailla rauhoitettu. Niistä vanhempi on käsittänyt ajan noin vuodesta 300 vuoteen 700 j.Kr., uudempi asutusvaihe taas ajoittuu 1200ja 1300-luvuille. Tämä pohjoisen luonnon yhdelle paikalle keskittämä tavaton rikkaus on houkutellut ihmistä jo vuosisatoja, -tuhansiakin sitten. Kun tietää miten pitkä ja monivivahteinen historia ja miten poikkeuksellisen erikoislaatuinen, kaunis ja rikas luonto Sompiojärven alueella on, ei voi olla surematta sen synkkää kohtaloa. Vanhoja asutusmuistoja seudulla ovat myös lukuisat peuranpyyntikuopat. Järvestä lähtevän Mutenianjoen latvajuoksulla, J uitsan varrella, on tiheän koivikon peittämä J uikenttä. Alueen vanhinta muinaisuutta edustavat ne kivikautiset löydöt, mitkä on tehty Sompiojärveen laskevan Kotaojan luota Nattastunturin juurelta. Atomiajan kynnyksellä tällainen vesivoimavarojen hyväksi suoritettava omalaatuisen ja viihtyisän maailman murskaaminen tuntuu peräti vanhanaikaiselta ja epätarkoituksenmukaiselta, taloudellisenakin hankkeena idealtaan vanhentuneelta. Järven samoinkuin koko Sompion Aapa-Lapin kylineen kaikkineen tulee pyyhkäisemään maanpinnalta valtava Lokan tekojärvi, Kemijoen vesistön vesien säilytysallas, jonka alle peittyy kokonaista 417 neliökilometriä Lapin kamaraa. Sellaisesta ei kuitenkaan Lokan suunnitelman alkuvaiheiden jälkeen ole kuulunut mitään. Työt ovat jo alkaneet Sompiojärvenkin luona. Silloin maisema on oikein »maalauksen mukaamkuten Tapion Jussilla on tapana sanoa. Lisäksi on löytynyt runsaasti kalansuomuja sekä vesilintujen luita, joiden joukossa myös joutsenen jäännöksiä. Nyt myös puiston ikuisesti suojatuksi tarkoitettu ranta-alue p yyhkäistään veden alle. Tällä paikalla muinaistieteellisiä kaivauksia suorittanut maisteri Christian Carpelan on tullut siihen tulokseen, että Juikentässä on ollut pitkäaikainen asutus kahdessa eri vaiheessa. Syksyn 1964 kiiskismarkkinoilla kalanpyytäjät saivat todeta, että altaan tekoa edeltävissä metsänhakkuissa oli Kuusiojan rantojen korpikuuset kaadettu joen yli ja jokeen heidän vanhojen apajapaikkojensa tukkeeksi. Somp10n mailla nykyään asustavat porolappalaiset eivät ole kuitenkaan mitään sukua entisille J uikentän saamelaisille, sillä he ovat saapuneet suurine poroeloineen kaukaa Norjan Koutokeinon tunturimaasta vasta viime vuosisadan lopulla. Paikkakunnan perimätieto muistaa sen entisenä lappalaisten asuinpaikkana. 83
Varsinkin Kuhmalahden, Eräjärven, Längelmäen ja Kuhmoisten rajaseudut ja metsäalueet kymmenine erämaajärvineen, jokineen, vuorineen ja korpirytöineen muodostavat maantieteellisesti yhtenäisen alueen, jossa luonnon koskemattomuus monin paikoin esiintyy alkuperäisenä ja aitona. Onko se luontaista kauneuden tajua vai sattumaa. Visakoivu tai metsälehmus eli niinipuu seisoo kunniapaikalla useiden latojen tuntumassa. Metsälehmus on seudulla monin paikoin hyvinkin yleinen, muodostaen jopa pienehköjä metsiköitä. Keski-Hämeen maisemia Mau ri Sarkon en Jos piirrämme kartalle kolmion, niin että kulmiin tulevat kaupungit Tampere, Jyväskylä ja Lahti, jää kolmion keskivaiheille alue, joka vanhasta asutuksestaan ja kulttuuristaan huolimatta on säilyttänyt vahvan erämaatuntunsa. Ja mistäpä rauhallisuus paremmin kuvastuu kuin hämäläisen luonteenlaadusta. Ei liene sattuma, että menneen ajan maalaismaisema oli yleisesti kauniimmissa kehyksissä 84 kuin nykyisin. Tuskin oli ainuttakaan rakennusta, jonka laitamilla tai koristeena ei olisi ollut jotain osaa luonnosta. Kulkiessa peltojen laitoja ja metsien reunamia, kiintyy huomio erityisesti siihen, kuinka ladot sopeutuvat ympäristöön. Eräässä itärinteen lehtipuumetsikössä, jossa vallalla ovat lehmukset, on lähes sata puuta, jotka lajilleen ominaisesti kasvavat nipuissa. Melkein aina jokin erikoinen puu, puuryhmä, pensas tai kivenjärkäle on ladon vartijana. Luonnon erikoisuuksia ja kauniita yksityisVehkajärven koivunpahka.Valokuvat kirjoittajan.. Asuinrakennus oli usein kotikuusen kainalossa tai rehevän lehvistön suojassa, joka olemuksellaan loi rauhallisuutta ihmisiin ja ympäristöön
kohtia löytyy melkeinpä kaikkialta, esimerkiksi koivunpahkoja, yleensä pieniä, mutta muutamia suuriakin. Vaikka valtaosa onkin suorantaisia ja mutapohjaisia lampareita, ovat ne yksinäisyydessään karun kauniita. Koivu on yleisimmin muovautunut mitä erilaisimpiin muotoihin, mutta myös männyn ja kuusen erikoisia tupsukoita näkee hakamaita ja rantalehtoja kuljeskellessa. Erikoisesti muodostuneita puita tapaa myös. Avarat kangasmaat vuorottelevat ryteikköjen ja soiden kanssa. Kuhmalahden pohjoisosaa hallitsevat lukuisat pikkujärvet, jotka yhtenäisenä kokonaisuutena jatkuvat Längelmäen ja Kuhmoisten puolelle. Rantoja koristavat monin paikoin veteen kaatuneet kelot ja kuusijättiläiset, jotka luovat kuvajaisiaan korven hiljaisuudessa. Hiljaisuuden syventää palokärjen kimakka huuto, joka yhtäkkisenä kiirii läpi takamaan sokkeloiden. Keski-Hämeen korpimaat tarjoavat kaiken sen, mitä ihminen on tottunut erämaa-alueilta vaatimaan. Lehmusrykelmä suojaa latopahasta ja soveltaa sen kauniisti maisemaan. Soilla voi jalka pehmeässä sammaleessa upota puolisääreen, mutta kulku 85. 80 cm. Kun luonnonrauhaa etsivä ihminen on hakeutumassa kohden korpimaita, väikkyy hänen mielessään kenties Kuusamon ja Lapin erämaat. Suurin lienee Kuhmalahden Vehkajärvellä, lähellä rantaa, halkaisijaltaan se on n. Mutta erämaan rauha löytyy lähempääkin
Mäyrä eli metsäsika mönkii myös öisin koloillaan, mutta se ei hakeudu korpiin, vaan viihtyy mielellään lähellä peltoja ja lepikoita. Arin on ehdottomasti kettu, mutta ei sekään jätöksilleen mitään voi. Kauramaat syksymmällä houkuttelevat niitä, ja vaikka ne peloittelemalla saadaan pois muutamaksi päiväksi, tulevat ne pian rohkeina samaan paikkaan. Erämaan rauha ja koskemattomuuden tuntu henkii kaikkialta. Karivuorelta, joka sijaitsee Kuhmalahdella lähellä Pohjankylää, avautuu näköala aina Lummenneen ja Vesijaon tienoille, ja taustalla häämöittää Päijänne. Mutta kaikki nelijalkaiset eivät ole yhtä helposti nähtävissä. Maasto on paikoin myös synkkää. Ketulle sopivia pesäpaikkoja kallionlouhikoita on runsaasti, ja koska pesän läheisyydessä on myös oltava juomapaikka, on alue erittäin otollista ketulle. Kaatumassa olevat puut hankaavat toisiaan vasten ja kitisevät. Toinen harjun selänne kulkee muutamia kilometrejä Jdempänä metsien suojassa. Jyrkkärinteisiä vuoria ja pienempiä kalliolouhikoita nousee tuon tuostakin. On alueita, joissa ikivanha kuusimetsä on kasvanut niin tiheäksi, että auringon valo sen vaivoin läpäisee. Harjut, jotka seutua halkovat luoteesta kaakkoon, ovat maastoon nähden korkeita ja jyrkkärinteisiä. Näin on kapeisiin kannaksiin ja kalliosoliin muodostunut selviä silmin nähtäviä eläinten polkuja. on kevyttä. Koska alue on hyvin rikkonaista pikkujärvien vuoksi ja maakannakset niiden välillä usein vain vajaat sata metriä, joutuvat eläimet pakosti käyttämään samoja kulkureittejä. 86 Eläimistö ja linnut Kirkasvetiset pienet joet, jotka metsäseutuja halkovat, ovat kuin korven valtimot. Maassa lojuu puujättiläisiä ja niiden kantoja. Ympäristöstä uhoaa salaperäisyys ja korven outo taika. KesäiKaukainen Syväjärvi Kuhmalahdella uinuu yksinäisyydessään.. Jaloissa kahisevat menneen syksyn haavanlehdet. Toinen kulkee Vehkajärven kylän halki päättyen järvenselälle, muodostaen yli kilometrin pituisen ja paikoitellen vain viisi metriä leveän Kaitasaaren. Elämä niiden varsilla sykkii rikkaana. Korkeimpia ovat Sinivuori lähellä Isoa-Löytänettä, joka kohoaa yli 200 metrin, Latovuori, Karivuori, ~yväniemenmäki jne. Hirvien jäljet kiertelevät soilla näkyvinä nauhoina, ja muiden jätösten runsaus kertoo, että suvun jatkaminenkin tapahtuu siellä jossain rauhallisessa sopessa
Ne ovat usein näkömatkan päässä. Jänisja rusakkokanta on erittäin vahva. Sen vuoksi saattaa ollakin, että jonkin syrjäisen takamaan veden äärellä vesikko huomaamattomana elelee. Talvisin se hakeutuu asumusten lähelle, koska se jokseenkin heikosti kestää kylmää talveamme. Pieni luonno n yksityiskohta: peipon pesä koristamassa puuaitaa. Kettu taas käyttää vuodesta toiseen samoja tuttuja kivipaasien alustoja. Kanavarkaana yleisesti tunnettu hilleri on kaakosta käsin levittäytyneenä päässyt myös keski-Hämeen kanojen makuun. Ei ole retkeä, jolloin niitä ei tapaisi. Välillä on vain vitikkoa ja matalaa pensastoa, joka jänikselle on paratiisia, mutta aseenkäyttäjän kannalta naapurille hengenvaarallista ammuskeluun. senä aikana latojen alustat ovat sen parhaita olinpaikkoja. Tällaisia ovat Pahajärven synkkä louhikko valtavine luolineen, sekä Yläsenja Alasen Kirjamonjärvien välisen puronvarren louhikko. Koska pellot ovat kivisiä on niitä perattaessa syntynyt kivikasoja ja -raunioita, jotka omalta osaltaan ovat vaikuttaneet Mustelasukuisten lajien esiintymiseen. Levinneisyydessään se on hiukan ailahteleva, mutta kanojen katoamisesta ja talvisista jäljistä päätellen ei kanta ole aivan pieni. Poikkipurrut metson pyrstösulkien kynäniput ja hajallaan olleet pikkulintujen höyhentupot olivat viimekesänä käytössä olleen pesän todisteena. Rohkeana se silloin iltahämärästä tulee hyvinkin valaistulle pihamaalle etsimään helppoa saalista itselleen. Niiden runsauteen vaikuttaa osaltaan maalaistalojen etäisyys toisistaan. Varsinkin lintujen kohdalla se ilmenee hyvin. Mäyrä käyttää pesäkoloinaan, mieluummin kuin kettu, itse kaivamiaan maapesiä. Koska vesikko on yksinäinen ja arka eläjä, ei sen liikkeistä aina olla kovin hyvin selvillä. Vesikko on pitänyt asuinpaikkanaan Kuhmalahdella Lahnaja Särkijärven välistä puroa, mutta ei liene nykyisin enää alueen asukas. turhantarkka, vaan asustaa niin korvessa kuin asumusten lähelläkin, jopa aivan piharakennusten alla. Sisäänmenoaukolla o n tässäkin kuusentikkuja huolimattomasti ulospäin hajallaan. Seudun eläimistö on luonteeltaan jollain lailla erikoinen. Kärpän esiintyminen ei kuitenkaan ole niin yleistä kuin lumikon, joka asuinpaikkaansa valitessaan ei ole kovin Puukiipijän pesä. Alue on monien eteläisten lajien, kuten luhtahuitin pohjoisimpia esiintymispaikkoja ja toisaalta taas pohjoisten lajien, 87
Luonnon laki on säälimätön. Parina viime vuotena on maassamme havaittu pähkinänakkeli (Sitta europaea) useilla paikkakunnilla ja myöskin Kuhmalahden Syväjärvellä 18. Näinollen on lajien lukumäärä runsas ja vaihteleva. kuten järripeipon levinneisyyden eteläraja kulkee niiltä tienoilta. Piilossa pysyttelevät myös monet muut linnut, ja usein vain ääntely ilmaisee ne. Kurki pesii Kuhmalahden ja Kuhmoisten rajamaan soilla, ja kaksi poikasta lähti viimekin vuonna emojen kanssa etelään, mutta harva on niitä pesimäaikana nähnyt etsinnöistään huolimatta. Talven tultua tapahtuu linnustossa muutus.. Huomiota herättävin lintu ääntelynsä puolesta on kuhankeittäjä, jota voidaan sanoa yleiseksi. Kuusamon tuntua, tosin pienoiskoossa, on paikoitellen metsien kätköissä, ja siihenkö mieltyneenä järripeippopari, harhailtuaan ensin 3-5 kilometrin päässä ympäristössä, hakeutui pesimään eräälle tällaiselle alueelle Haaraja Saarijärven välisille tienoille Kuhmalahden ja Längelmäen rajalla. kuten sen nimi kansan kielellä kuuluu, on seudulla pesinyt jo ainakin 50 vuotta. Kalasääsken lento taivaalla on jokapäiväinen näky ja sen kaksi pesää ovat vuorovuosina käytössä. Ruisrääkän kohtalo maassamme näyttää olevan väistämätön. Suoniittyjen ja rantakoivikoiden vitikoissa näyttäytyy melko säännöllisesti muiden yleisimpien tiaisten lisäksi myös pyrstötiainen. Pyy viheltelee tiheistä kuusikoista ja mäkirinteiltä erittäin yleisenä, ja mikäpä paremmin korpimaan luonteeseen sopiikaan, kuin kanalintujen eloisa liikehdintä, niin kesäisin kuin talvellakin. Tunnusomainen dyd-li-oli-dlyy helähtää jostain koivikon lehvistöstä tai männiköstä järven rannalta, linnun itsensä kuitenkin useimmiten pysyessä tarkoin piilossa. Kun keväällä ensimmäisiä kertoja toukokuun viimeisellä viikolla tai kesäkuun alussa, tulee Hämeen miehelle kiire laskemaan lahnan verkkoja. Vastapainona huhuilulle kuulee öisin Vehkäjärven rannasta voimakkaan ja iskevän huitt-vihellyksen, jota päästelee luhtahuitti. Viirupöllö huhuilee synkimmässä ryteikössä Syväjärven tuntumassa. Myös useiden idästä päin aluettaan laajentavien lajien äärimmäisiä pesimäalueita on keski-Häme. Vuoteen 1963 on ruisrääkkä säännöllisesti esiintynyt Kuhmalahden Vehkajärvellä, mutta nyt ovat öiset vainiot hiljaisia. Hiirihaukan nau'unta kuuluu myös jokapäiväiseen elämän menoon, tuulihaukan lekuttelu peltojen yllä saa pikkunisäkkäät painumaan 88 koloihinsa ja silloin, kun kuulee peipon hätäisesti varoittelevan ilman näkyvää syytä, voi olla varma, että varpushaukka metsästää salakavalasti metsän suojassa. Ei kuulunut enää ruisrääkän ääntelyä, eikä ääntelyn loppuminen ilmeisesti ole väliaikaista. Pikkusieppo pesi vuonna 1955 Vehkajärvellä eräässä lahopökkelössä ja sai poikaset maailmaan. Muutamia harvinaisuuksiakin löytyy alueen linnustosta. 1963. 5. Se on seudun uusimpia tulokkaita, vasta toissa keväänä tiensä sinne löytänyt. Metsot ja teeret esiintyvät runsaslukuisina ja vuosisataiset soidinpaikat ovat keväisin edelleen häämenojen näyttämönä. Kanahaukka jättää jälkensä vielä talvellakin, jolloin saattaa rämeeltä tai metsän laidalta tavata revityn kanalinnun. Suurena yllätyksenä tavattiin myös yksinäinen kuningaskalastaja Vehkajärvellä kesällä 1962, erään saviojan penkalla tietyömaalla. Se on merkkinä kutemisesta. Korppi, korpimaiden luonteenomainen lintu, on vakituinen pesijä, mutta sen lähisukulainen naakka, on myös innostunut pesimään aivan keskelle korpea, Kuhmalahden Syväjärvellä
Kalasääsken siluetti taivaalla häikäisevässä kirkkaudessa antaa aavistuksen jonkin kauniin ja etsimisen arvoisen olemassa olosta. Kulkijan polku kiemurtelee kuitenkin kohden korven syvimpiä sokkeloita. Sille sopivia kuivuneita havupuunrunkoja on kuin tilauksesta talven varalle. Korkealta Karivuoren rinteiltä silmä kulkee kohden pohjoista ja itää. Mistä se löytyy, lienee arvoitus. Pohjantikka on eräs sellainen. Tilatessanne mainitkaa, haluatteko merkin mutterivai neulakiinnityksellä. Muuttolintujen lähdettyä ja maisemien autioiduttua,alkavat pohjoisesta vaeltamaan lähteneet lajit vallata tyhjiksi jääneitä maisemia. Kehityksen vuorovesi kääntyy, aluksi hitaasti, sitten nopeasti, ja pian on kaikkialla, puolellakin hehtaarilla monta ihmistä, ja kaikki linnut, kasvit ja nisäkkäät joutuvat kärsimään. Rauhoittavana polveilee metsäinen maisema kaukaisuuteen ja sulautuu taivaanrannan sineen. Merkin voi noutaa toimistostamme tai tilata postitse, jolloin se lähetetään postiennakkona. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys Helsinki, Lapinlahdenkatu 29 B 22 89. Se on uudisraivaajan henkeä, joka menettelee silloin, kun ihmisellä on käytettävänään miljoonia hehtaareja erämaata. Myös yhdistyksen monivärisiä kirjeensulkijamerkkejä voidaan tilata a 10 penniä (vähintään 100 kpl:n tilauksesta 20 %:n alennus). John Tyler Bonner, The Ideas of Biology, 1962 Vieressä kuvattu Suomen Luonnon~uojeluyhdistyksen merkki on saatavissa kauniina ja arvokkaana hopeisena rintamerkkinä. Tilhi vilkkaimpana ottaa suurimman huomion, mutta sopivista paikoista etsiessään tapaa muitakin pohjolan lajeja. Tiedemiehen puhetta Pyrkimys tappaa, hakata maahan ja ryöstää luonnollista ympäristöään kunnes sitä enää hädin tuskin on mahdollista korjata, näyttää olevan ihmisen itsepintainen luonteenpiirre. Keski-Hämettä, sen erämaaluontoa tai kulttuurimaisemaa katsellessa, ei voi olla panematta merkille maiseman rauhallisuutta, vaikka se paikoite 1 len onkin karua ja kesytöntä. Merkin hinta on 3 mk 50 p. Myönnettäköön, että tietyssä määrässä murheemme menetyksistä ovat tunneperäisiä, mutta tässä tunteessa ei ole mitään hävettävää; se ansaitsee täyden huomion, vaikka sillä ei olisi mitään merkitystä rahassa laskien. Lehmusmetsiköiden sisällä, parin metrin korkuisessa katajaisessa aluskasvillisuudessa elävöittää talvista maisemaa taviokuurna, joka värikkäänä, mutta olemukseltaan hiljaisena ja vaatimattomana ei aina tule huomatuksi
Luontoa kamerakulmassa Vapaassa luonnossa ihminen on kuin paariaolento, jonka varjoakin metsänväki karttaa eikä suinkaan aiheetta. Se oli pitänyt yskäisyjäni emon kutsuna, ja kun se tuli minua kohti, sen lyhyt turpa väpätti kiihkeästä odotuksesta. Tästäkin säännöstä on luonnonystävän iloksi sentään muutamia poikkeuksia, eläimiä, jotka sattuman oikusta tai voittamattoman uteliaisuutensa takia lähestyvät ihmistä. 90 Tähyillessäni kerran kurkia erään suon laidassa minun oli pakko yskäistä pari kertaa. Yritin selvittää tämän ikävän väärinkäsityksen parhaan kykyni mukaan,. Ällistykseni oli melkoinen, kun keloutuneiden tuulenkaatojen joukosta kuului heti perään kaksi inahtavaa yskähdystä ja esiin kompuroi hirvenvasa, jonka ympyriäisissä silmissä kuvasteli toivo pikaisesta ateriasta
mutta si inä onnistuin vasta sitten, kun keksin tekeytyä liikkumattomaksi. Se kuulosteli korvat höröllään, kun juttelin sille hiljaisella äänellä, ja imi ahneesti sieraimiinsa piipputupakan tuoksua. Usein kuulee väitettävän, että erämaissa hirvet ovat arempia kuin asutuilla seuduilla. Omien havaintojeni mukaan nuoret hirvet ovat kuitenkin yhtä luottavaisia ja uteliaita Lapissa ja Kainuussa kuin Helsingin liepeilläkin. Marlli Mo11to11en 91. Kauan vasa katseli vieläkin minua, mutta kääntyi lopulta omille jäljilleen ja laskeutui makuulle samaan paikkaan, josta oli no ussutkin, punaisenruskea vasa punaisenruskeaan kanervikkoon. Eräällä hakkuuaukiolla kierteli nuori naarashirvi minua parinkymmenen minuutin ajan vain kymmenen metrin etäisyydellä, riipien koivuista lehdeksiä ja tarkkaillen minua toisella silmällään
Sitä vastaan erottuu helposti kurkun kastanjanruskea poikkijuova ja tumma pää. Kultasirkku (Emberiza aureola) on näistä kuvaava esimerkki. kartaketta). Täältä työntyy Suomea kohti pieni uloke. Kultasirkku on maassamme yleisinä tavattavien keltaja pajusirkun sukulainen. Ilmeisesti julkaisujen ja muiden kirjoitusten niukkuudesta johtuen kultasirkku on yhä tuntematon monille luonnontuntijoille. Varhaisin Suomen nykyisillä alueilla tehty löytö on vuodelta 1920, jolloin kolme koirasta tavattiin Oulunlahdella (Merikallio 1958, ks. 1929 englantilainen Baker löysi Sandmann'in munakokoelmasta kultasirkun munia, jotka olivat I--Iailuodolta peräisin (Merikallio 1958). V. 1800luvun puolivälissä laji alkoi nimittäin levitä nopeasti Uralin tälle puolelle. V. On siis huomattava, että varhaisimmat Suomessa tehdyt löydöt tulevat Perämeren rannikolta. Useimmat uusista tulokkaista ovat olleet etelä-itäisiä lajeja (Kalela 1952), jotka ovat käyneet yhä yleisimmiksi maassamme. Kultasirkun leviämistä Keski-Aasiasta Pohj.-Venäjälle pidetään malliesimerkkinä eräiden itäisten lajien ekspansiosta Luoteis-Eurooppaan (Lack 1954). 92 Keski-Aasiasta länteen päin levinneisyysalue kaventuu pohjoisja eteläsuunnassa, mutta laajenee jonkin verran Uralin tällä puolen. Kultasirkun laulu on vienoa •>mollisäveltä» ja muistuttaa jonkin verran peltosirkkua. 100 4 00 km. • pesinyt, tavattu, • tavattu muuttavana. Koiraan rinta on kullankeltainen. Lajia ei yleensä tavata 66° lat. Kasvavasta mielenkiinnosta huolimatta kultasirkku tunnetaan kirjallisuudessamme puutteellisesti. 1954). Ant ikainen Suomen limufauna on rikastunut tuntuvasti viimeisten vuosikymmenien aikana, niinkuin Siivonen & Kalela (1937) ja Kalela (1947, 1949, 1952) ovat o oittaneet. Vuosisadan loppuun mennessä se saavutti jo Vienan Karjalan. Tällöin se todettiin mm. Pälkjärvellä, Lunkulansaarella Laatokan koillisrannalla ja Korpiselässä (Kivirikko 1948). Samoihin aiko ihin havaittiin myös laulava koiras Oulun Raatinsaarella. Yleisimmin siinä toistuu seuraava säe (Fritzen & Tenovuo 1957 a): -tsitsi tsyy-tsyy tyy-tyy tuu Kulrasirkun levinneisyysalue, joka on valtaosaltaan sama kuin pohjansirkulla, käsittää Dementiev et al. Tämä oli ensimmäinen tieto linnun pesimisestä maassamme. (1954) mukaan pääosan Pohj.-Venäjää, koko KeskiAasian, Pohj.-Kiinan, Mantsurian ja Kamtsatkan niemimaan. Levinneisyysalueensa ulkopuolella on kultasirkku tavattu monissa Keskija Etelä-Euroopan maissa, mutta vain harhailevana (Witherby 1949). pohjoispuolella. Vielä vuosisadan alkupuolella se oli ornitologeillemme vieras, mutta nykyään sen esiintyminen maassamme on herättänyt huomiota meillä ja myös ulkomailla. 1934 havaittiin pesä Haapajärvellä ja vasta tämän jälkeen Kultasirkun löytöpaikat Suomessa. Kultasirkku leviämässä maahamme Eero . Tosin ensimmäisen kerran laji löydettiin näillä alueilla pesivänä vasta 1936. aaraan tuntee pään voimakkaasta juovituksesta (Peterson et al. äin ollen mitään yhtenäistä levinneisyyskatsausta ei ole vielä laadittu. Faunistisissa yleisteoksissa (Kivirikko 1948, Merikallio 1958, Hilden & Linkola 1962) tosin annetaan tiivistetty katsaus sen levinneisyydestä maassamme, mutta muutoin tietomme kultasirkusta Suomessa rajoittuvat Fritzen & Tenovuo'n (1957 a) lajin biologiaa ja esiintymistä Limingassa selvittelevään kirjoitukseen ja lyhyehköihin tiedonantoihin. Luovuttamillemme alueille kultasirkku ilmestyi 1900-luvun alussa (Lack 1954)
ilmaston lämpenemisen takia, ja linnut kulkeutuvat varsinaisen levinneisyysalueensa ulkopuolelle ja hakeutuvat täällä ajan mittaan parhaille paikoille. Yli 50 % maassamme tavatuista kultasirkuista on ollut parittomia koiraita. Kultasirkku asustaa nimittäin KeskiAasiassa ja Länsi-Siperiassa vuorilla, mäkien rinteillä, metsän laidoilla jne., siis hyvinkin kaukan,.i vesistöistä (D ementiev et al. (1954) ja Portenko'n (1960 mukaan hyvin erilaisilla maastotyypeillä: kuivilla niityillä, jotka ovat tiheän alus kasvillisuuden peitossa, kosteilla pensas toisilla jokilaaksojen niityillä, kivikkoisilla rinteillä, aroalueilla jne. Leviämisen kannalta eräänlaisina sillanpääasemina toimineilta alkukolonioilta käsin laji voi sitten levittäytyä laajemmalle alueelle. Suomessa kultasirkku on esiintynyt vesistöjen lähettyvillä olevilla kosteahkoilla ja pensastoisilla niityillä (Fritzen & Tenovuo 1957 a, Antikainen 1959). Kun vielä 1930-luvulla myös kesäja heinäkuun lämpötilat nousivat (Siivonen & Kalela 1937, Kalela 1949), ilmastolliset tekijät lienevät näin ollen ratkaisevasti edistäneet leviämistä. Kevätlämpötilojen kohoaminen lienee aiheuttanut muuton pitenemisen (prolongaation), niinkuin on osoitettu useiden eteläitäisten lajien kohdalla (Suomalainen 1936, Siivonen & Kalela 1937, Kalela 1947, 1949, 1952). Kysymykseen täytyy vastata myöntävästi, vaikka pensastoisten joutomaaalueiden määrä vähentyykin jatkuvasti (Suomen Virallinen Tilasto 1910, 1959). Tällaisten yksilöiden vähäisen paikkauskollisuuden vuoksi niiden muutto pidentyy helposti esim. Mm. 1950-luvulla on kultasirkku kuitenkin esiintynyt runsaimmin Pohjanlahden rannikkoseuduilla: 1954 löydettiin Björkö'stä pesä ja poikaset, 1955 laji tavattiin Koivulahdessa ja Lumijoella, 1957 Kalajoella, 1958 Teuvassa, 1959 Kemin lähellä ja vuodesta 1952 lähtien Liminganlahdella. Fritzen (Fritzen & Tenovuo 1957 a) on esittänyt, että nykyisen tilanteen puitteissa laji vaikuttaa vaateliaammalta (stenotooppisemmalta) kuin pajusirkku (Emberiza schoeniclus). Näin muodostuu seudulle ns. Oheisesta kartakkeesta ilmenevien löytöpaikkojen perusteella nähdään, että laji on levinnyt hajanaisesti Maanselän (Ms) alueelle, Järvi-Suomen (JS) ja Suomenselän (Ss) pohjoisosiin sekä Pohjanmaan (Pm) rannikolle. alkukolonia (semicolony, Kalela 1951), kuten lienee laita ainakin Liminganlahdella, Riistavedellä ja Liperissä. Merikallio (1958) arvioi maassamme pesivän vuosittain noin 100 paria. Mikäli kuitenkin kultasirkkujen lukumäärä kohoaisi voimakkasti, lintu voisi osoittautua plastillisemmaksi(eurytooppisemmaksi) kuin nyt ja olisi siis pajusirkkuun rinnastettavissa. Useat niistä ovat lisäksi olleet nuoria yksilöitä, jotka eivät ole vielä saavuttaneet sukukypsyyttä. alkoi tulla ilmoituksia Sisäja Itä-Suomesta : Lieksa 1938, 195859 12 yksilöä ja 1959 pesä (Merikallio 1958, Lappi 1960), Liperi 194153 12 laulavaa koirasta (Fritzen & Tenovuo 1957 b), Pyhäselkä 194144 1-2 yksilöä (Karttunen 1947), Riistavesi 1946-47 12, 1958-62 16 yksilöä, 1959 pesä ja 1962 todennäköinen pesintä (Antikainen & Lehtovuori 1960, E. Laji puuttuu myös Eteläja Lounais-Suomesta. Niinpä Fritzen katsookin lajin stenotooppisuuden alhaisen populaatiotiheyden tai puutteellisen pesimäympäristöön sopeutumisreaktion aiheuttamaksi. Lajin levinneisyysalue jatkuu siis Suomen puolella noin 300 km leveänä vyöhykkeenä suunnilleen itäkaakko pohjois-luode -suunnassa Pohjanmaan rannikolle. Huhtija toukokuun lämpöarvot ovat nimittäin noin 1880-luvulta saakka selvästi kohonneet. 1954). Antikainen), Pieksämäki 1947, Äänekoski 1954 pesä ja Paltamo 1958 (Hilden & Linkola 1962). punavarpusen (Carpodams erythrinus) leviämishistoria on tämäntapainen (Siivonen & Kalela 1937, Reinikainen 1939). Tämän leviämiskiilan suunta on sama kuin linnun muuttosuunta. Kultasirkku näyttää siis meillä vaativan erityisesti tällaisia »tähystysaukeita•> ilmeisesti turvallisuutensa takia (ks. valokuvaa). Onko sitten maassamme riittävästi kultasirkun pesimäympäristöksi soveltuvia alueita. Tämä näyttää hyvin todennäköiseltä. Kultasirkun suhtautumisesta erilaisiin pesimäympäristöihin meillä Suomessa tiedetään vielä vähän. Miettinen ja P. Lilj a suu!!., Hilden & Linkola 1962). Edellytykset lajin leviämiselle 93. Kultasirkku on siis kaikkiaan havaittu 34 vuoden aikana 14 eri paikkakunnalla, joista seitsemällä se on pesinyt. Seuraavina kesinä nämä yksilöt palaavat usein samoille paikoille, niiden seuraan liittyy naaraita ja pesimisbiologiset toiminnat alkavat (Lehtonen & Raitasuo 1953). Levinneisyysalueensa keskiosissa kultasirkku asustaa nimittäin Dementiev et al. Pensaat eivät muodosta yhtenäistä ryteikköä, vaan kasvavat ryhminä, joten niiden välille jää tavallisesti korkean heinikon peittämiä aukeita. Kolonioiden väliin jää laajoja täysin asuttamattomia seutuja, mikä myös soveltuu kultasirkun tämänhetkiseen leviäm iskuvaan. Kesällä 1952 pesi Liminganlahdella 15 ja 195719 paria, joten tänne näyttää muodostuneen parimäärältään vaihteleva kolonia (Merikallio 1958, Fritzen & Tenovuo 1957 a, Törnroos 1960)Muuttoaikoina lintu on tavattu Valassaarilla, Porissa ja Söderskärillä (I. Saikku suull., E . Suurin osa löydöistä on peräisin 1950-luvulta lähtien. Nilssonin vuosisadan alussa esittämä ennustus (Kivirikko 1948) kultasirkun leviämisestä Lappiin ei näin ollen ole vielä toteutunut. Se että lintu suosii nyt veden läheisyyttä sen koko esiintymisalue kulkee järvisen Keski-Suomen poikkivoi johtua vain siitä, että meillä samoin kuin Neuvostoliiton puolella sille soveltuvat pesimäympäristöt useimmiten sijaitsevat rannoilla
aureola Pallas) esiintyminen kesällä 1958 Riistavedellä. Yleinen maatalouslaskenta. R. Peterson, R., et al., 1954: A Field Guide to the Birds of Britain and Europe. Tuleeko lintu yleistymään maassamme ja leviämään kenties Lappiin asti. Kivirikko, K. Varmasti paljastuisi monta uutta löytöpaikkaa kunhan laji o pittaisiin tuntemaan ja tarkastamaan pensaikkoiset alueet retkillä tarkemmin. Kasvitieteellisen Seuran Tiedonannot 6 :2, 130136. A ., 1960 : Ptitsi SSSR, IV. 1949: Changes in Geographic Ranges in the Avifauna of Northern and Central Europe in Relation to Changes in Climate. Bidrag tili kännedomen om gyllensparvens, Emberiza aureola Pall., biologi (N. P ., et al., 1954: Ptitsi Sovetskavo Sojusa. F., et al., 1949; The Handbook of British Birds. Karttunen, H., 1947: Luonnon Ystävä 1947, 23. Neue bearbetet. Bird-Banding, Voi. Moskva. Kuvan etualalla olevan aukion reunasta, heinikön kätköstä löytyi pesä kesällä 1959. Vaikka olosuhteet näyttävät Suomessa yleensä suotuisilta, epävakaa ilmasto ainakin Pohj.-Suomessa ja pitkä muuttomatka vaikeuttavat leviämistä. D ementiev, G. Kalela, ., 1947: Suomen eläimistön viimeaikaisista muutoksista. Oxford, 153, 192203, 243245. maataloustiedustelu Suomessa. 1954). Fritzen). Fennia 75, 3752. IVitherby, H . Törnroos, V., 1960 : Lintufaunistisia tietoja PohjoisSuomesta. Acta Soc. Lack, F. London.. Ornis Fennica 34, 64-69. Lappi, E., 1960: Ornis Fennica 37, 65. 20, No 2, 77-103. ovat siis olleet melko hyvät, sillä vesistöisessä maassamme on runsaasti pensastoisia rantaniittyjä yms. Suomen Luonto, 6. Hilden, 0., & L inkola, P ., 1962: Suuri Lintukirja. Luonnon Tutkija 1959, N :o 2. 1952 : Changes in the Geographic Distribution of Finnish Birds and Mammals in Relation to Recent Changes in Climate. Fritzen, N., & Tenovuo, R., 1957 a: Kvantitativa fågelstudier vid Limingoviken (Forts.). vuosikirja, 7-16. Porvoo-Helsinki. Sonderabdruck aus Ornis Fennica 13, 89-124. Helsinki. 94 1951 : Eläinpopulaatioiden optimitiheydestä ja ryhmien välisestä valinnasta. A ntikainen, E., & L ehtovuori, M., 1960 : Kultasirkun (Emberiza aureola) esiintyminen Riistavedellä v . Linnun pitäisi myös saada pesiä rauhassa päästämättä mm. iinpä laji saapuu meille vasta kesäkuun puolivälissä ja muuttaa pois heinäkuun lopulla (Dementiev et al. Ornis Fennica 37, 101117. Edellä olemme jo nähneet, että kultasirkku on vielä leviämättä suurimpaan osaan maatamme. Gera-Untermhaus. S11omalai11en, H., 1936 : Der Griine Laubsänger (Phyllosco pus nitidus viridanus Blyth.) in Finnland, nebst einigen Hauptzilgen seiner Ausbreitungsgeschichte. F.Fl. Lehtonen, L., & Raitasuo, K., 1953 : Lintujen elämänpiiri. Siivonen, L., & Kalela, ., 1937: Ober die Verenderungen in der Vogelfauna Finnlands Während der Letzten Jahrzente und die darauf einwirkenden Faktoren. Portenko, L. Nat11JJa1111, E., 1905: Naturgeschichte der Vögel Mitteleuropas. Huomaa verraten lähellä sijaitseva maatalo. alueita. Kirj all isuutta Antikainen, E., 1959: Kultasirkun (Emberiza a. Suomen Virallinen Tilasto, 1910 : Maatalous III., 9. Suomalaisen Eläinja Kultasirkun pesimaympanstoa (biotooppia) Riistaveden Välisalmella. 195859. 60., 606634. kisso ja ja koiria maapesiä ja poikasia tuhoamaan (vrt. Moskva. Ornis Fennica 37, 62-63. Porvoo-Helsinki. 1954), joten Suomeen saapuvien lintujen muuttomatkan pituus kohoaa 6 0009 000 km:iin. Ornis Fennica 16., 7395. Agraaritoiminnan haitallisia vaikutuksia voitaisiin lisäksi tulevaisuudessa vähentää sopivalla luonnonsuojelulla, esimerkiksi jättämällä sinne tänne rannoille ja metsän !aidoille laikuttaisia pensas/oja ja antamalla al11skasvillist111den kasvaa täysin l11011no11varaisena. Kultasirkun esiintymiseen meillä pitäisi kiinnittää entistä enemmän huomiota. pro Fauna et Flora Fenn. 1957 b : Lintuhavaintoja Pohjois-Karjalasta. Merikallio, E., 1958 : Finnish Birds, their Distribution andNumbers. Joku odottamaton tekijä voi täten aiheuttaa helposti koko pesinnän epäonnistumisen. Kultasirkku talvehtii nimittäin Intiassa, Kaakkois-Aasiassa ja EteläKiinassa (Dementiev et al. London, 279, 284. Luonnon Tutkija 1957, 143-147. Porvoo-Helsinki, 152154. Nähtäväksi sitten jää täyttyykö toiveemme kultasirkun yleistymisestä edelleen maassamme. Fenn;FaunaFennica V; 153. Siis vain kuukauden verran jää aikaa lisääntymistoimintoja varten. Helsinki. 1959: Maatalous. E.: 1948: Suomen Linnut I. Soc. R einikainen, A., 1939: Puna varpusen, Carpodacus erythrinus (Pallas), pesimisekologiasta. Viimemainittu siitä syystä, että lintu tarvitsee maahan rakentamaansa pesää (Portenko 1960) varten tarpeellista suojaa. Naumann 1905). S., 1954 : The Natural Regulation of Animal Numbers
Karhu itse maksaisi tappo rahansa. Sitäpaitsi tapettu eläin tietää myös sen jälkeläisten menetystä, mitä maksettu teurasarvo ei korvaa. Kenenkään ei pidä kadehtia karhunkiertäj ien ansioita. Valok. Tuloksena oli siis karhunpalvelus karhulle. 4. Tämä ei voi olla oikea tapa lisätä karhukantaa, vaan on omiaan vähentämään sitä. On luonnotonta kieltää poromieheltä karhun tappaminen juuri silloin, kun se raatelee hänen eläimiään, jos karhunmetsästys on muulloin sallittua. Tätä perustelen seuraavasti: 1. 2. Pesältä ampuminen ei tietenkään ole mainittava urhei lu95. Muutamilla karhuilla on erikoisen voimakas taipumus eläinten tappamiseen. Karhu on turkiseläin. Sen voivat *Helsingin herratkim todeta Korkeasaaressa. Turkiseläinten pyynti on yleensä sallittua vain silloin, kun karva on kunnossa. Asia muuttuu kokonaan toiseksi, jos on mahdollisuus saada joskus hyvät rahat kierroksen myymisestä. Sallittakoon asiallinenkin kannanilmaisu mukaan. Psykologinen ja taloudellinen puoli on jätetty huomioonottamatta. H . Rauhoitusasetus sai aikaan ennennäkemättömän karhuvihan ja metsästyskiihkon, mikä tuntui myös kaatoluvuissa. Helpoimmin se käy päinsä silloin, kun niitä voidaan tavata itse teossa. Metsästys olisi saatava kohdistumaan mahdollisimman paljon näihin tappajiin. Lapinmiehellä ei ole mitään syytä suosia petoa, josta on pelkkää vahinkoa. e rahat menevät varmasti oikeaan paikkaan. Muutosehdotuksia metsästyslakiin Heikki Kangasperko Karhunpalvelus karhulle Karhun rauhoittamisasiasta on jo käytetty paljon puheenvuoroja, enimmäkseen pyhän vihan sävyttämiä tunteenpurkauksia puolesta ja vastaan. 3. Petokorvaukset eivät muuta tilannetta, koska niitä on mahdotonta periä joka eläimestä. Mitä enemmän karhuja, sitä enemmän kierroksia. Yksi karhunkierros korvaa kaikki karhujen vuosittain tappamat porot. Miksi karhun kohdalla tehdään poikkeus. Sen karva on talvella parhaimmillaan, kesällä huonoimmillaan. Karhunkierroksien vastustajat ovat puhuneet paljon kaunista karhunmetsästyksen urheilullisesta puolesta. 10 % porovahinkojen korvaamiseksi paliskunnille, jotka puolestaan voisivat lopettaa turhien tapporahojen maksamisen. Karhun poronhoidolle aiheuttamat vähäiset vahingot tapahtuvat pääasiassa talvikaudella. Turistithan tulevat maahamme näkemään alkuperäistä pohjolan luontoa, johon myös villieläimet kuuluvat erottamattomana osana. olisi kiireesti peruutettava. Olisi maksettava siitosarvo, joka on paljon suurempi. Talvikautinen rauhoitus on ollut sentimentaalinen, järkisyihin perustumaton toimenpide, joka Kesäkarhun turkki on kulunut ja haalistunut ja karva lähtee muokattaessa. Kangasperko. Kannatan karhunmetsästyksen rajoittamista, mutta si llä tavalla, että se saisi yleisen mielipiteen karhun puolelle ja tekisi metsästyksen inhimillisemmäksi. Matkailua suosivien kuntien olisi siksi tarkistettava kantansa karhukysymykseen. Kuka niitä enää kesällä erottaa muista. Karhunmetsästys ja pelkästään mahdollisuus karhujen näkemiseenkin ovat myös tehokas keino turistien houkuttelemiseksi, mitä ei ole syytä aliarvioida. Asiaa vuosikauden harkittuani olen tullut siihen tulokseen, että on tehty suuri virhe. Pesästä on mahdollista saada myös eläviä pentuja, joista maksetaan hyvin. Tasapuolisuuden vuoksi voitaisiin kierrosten hinnasta maksaa esim
Mädäntyminen kestää muutaman päivän, mutta karhu jaksaa jatkaa tuskallista haudontaansa, kunnes tulos on saavutettu . Valok. Lehtiuutisissa on kerrottu monen muunkin pedon vieneen raudat rajan yli. Karhunnahat valmistetaan yleensä ns. Jos haaskalta ampuminen ja laukauksen lähettäminen sattumalta vastaantulevaan karhuun ovat urhei lua, niin silloin on pesältä ampuminenkin sitä. E ntä rautapyynti, onko se urheilua. Kesäistä karhunjahtia ei voi edes verrata siihen. On ilman muuta selvää, että taljan arvo laskee, jos yksi jalka on riekaleina. Vänttinen.. Muutamia otteita Arto Paasilinnan toimittamasta haastattelusta •>Karhunkaataja Ikä-Alpi•>: •>Vuorokauden tai parin keskeytymättömän taistelun jälkeen karhu oli todennut, etteivät raudat irtoaisi voimakeinoin. koristetaljoiksi, joissa on käpälät mukana. Se ei todellakaan ole kunniaksi erämiehillemme. Jalka oli miltei poikki. Luullakseni voitaisiin myös raudat takavarikoida, koska pyynti tapahtuu laittomalla tavalla, jos laki on yleensä tarkoitettu no udatettavaksi. saavutus, mutta karhunhiihto keväthangilla on sitä mitä suurimmassa määrässä. Leuat puristivat enää kahta paksua jännettä, jotka yhä pitivät karhua kiinni raudoissa.•> 96 Tämä karmea tarina riittänee osoittamaan, miten törkeästä eläinrääkkäyksestä rautapyynnissä on kysymys. Se oli hankkiutunut vetiseen notkelmaan, kaivanut etukäpälillään maahan laajan kuopan ja asettanut siihen takajalkansa rautoineen päivineen. Sillo in sitä odottaa hidas, tuskallinen kuolema. •>Jokainen rattdoi!/a pyytäjä voitaisiin asettaa ryytteeseen näiden pykälien jatkuvasta rikkomisesta. toissa vuonna Kuusamossa kahdeksan karhua kymmenestä. Sentähden raudoissa temmeltävä karhu repii jäsenensä pahasti rikki saaden kitua raadeltuna päiviä, jopa viikkoja, koska rautoja käydään kokemassa ylen harvoin. Karhun vahingollisuus ei ole sitä luokkaa, että se tekisi eläinrääkkäyksen oikeutetuksi. Tuntuu epäjohdonmukaiselta, että se on edelleen sallittua, vaikka monet nopeasti tappavat pyydykset ovat kiellettyjä. EdelläsaRautoihin tarttunut hilleri. 5. Tällainen teko osoittaa karhulta varsin suurta suunnitelmallisuutta : Eläin mädättää raudoissa olevan raajansa tunnottomaksi, minkä jälkeen se saattaa suuremmitta tuskitta repiä jäsenen poikki ja päästä siten vapaaksi. E llei metsästäjä olisi saapunut paikalle, olisi karhu pian päässyt vapaaksi hankalista raudoistaan, sillä karhun raaja oli jo mädäntynyt luuta myöten.>> •>Hän saattoi helposti kuvitella, millaiset kärsimykset eläimellä oli ollut kun se oli taistellut raudoista vapautaukseen. Alpi arveli karhun olleen raudoissa ehkä kolme vuorokautta. Metsästyslain 36 § kuuluu: •>Metsästystä älköön harjoitettako niin, että siitä on vaaraa ihmisille tai kotieläimille, eikä myöskään niin, että riistalle tuotetaan tarpeetonta kärsimystä.>> Rautapyynnin salliminen on jyrkässä ristiriidassa tämän pykälän kanssa. Hyvin suuri osa kesäkarhuista pyydetään juuri raudoilla, esim. Alpia miltei puistatti, kun hän ajatteli, että raudat olivat pureutuneet lihasten läpi luuhun saakka.•> •>Miehet irroittivat raudat karhun etujalasta. Lisäksi nahat pilaantuvat helposti kesäkuumalla, jos niitä ei voida heti suolata vahvasti korvannipukoita myöten. Lisäksi monet uljaat erämiehet eivät tunne rautapyynnin alkeitakaan: eivät osaa laittaa kunnon ankkuria rautoihin, vaan kiinnittävät ne puuhun, jolloin käy niin, että karhu joko repii raajansa irti väkivalloin tai lähtee raudat mukanaan tiehensä, usein rajan taakse. 37 § :n lopussa sanotaan : •>Viritettyjä pyyntilaitteita, jotka eivät heti tapa otusta, on käytävä kokemassa ainakin kerran vuorokaudessa. Sitten se oli ulostanut ja laskenut virtsaa veriseen jäseneensä ja kaapinut lopuksi märkää multaa sen päälle, niin että jalka oli jäänyt maan sisään ummehtumaan. Edistääkseen jalan mätänemistä karhu oli siirtänyt takamuksensa raajan päälle painoksi. Karhu on iso väkivahva eläin. Sen nahka ei ole kuitenkaan sanottavasti lujempaa kuin pikkupetojen ja lihas on lihasta, karhullakin. M
Ei ole harvinaista, että kettu, saukko tai ahma pureskelee hampaansa mäsäksi armottomiin sankoihin ja raapii kolmesta jalastaan kynnet lyhyiksi tyngiksi joutuessaan olemaan raudoissa useita vuorokausia. nottu koskee karhun lisäksi myös muun riistan pyytäjiä muutamia harvoja piisamin pyytäjiä lukuunottamatta. Liian monet piisamin pyytäjät saavat saaliikseen pelkkiä käpäliä tai vesilintuja. Miksi karhun metsästysaika ei voisi olla samaan aikaan kuin mäyränkin, sehän olisi johdonmukaista. Toinen asia on, että haukkaraudat pyytävät monia rauhoitettujakin petolintuja, jopa muitakin kuin petolintuja. Raudoilla pyydetyn saukon kallo. Vaikka pyrittäisiinkin omintakeisiin ratkaisuihin, kannattaa silti ottaa oppia niissä asioissa, mitkä on muualla hoidettu paremmin. H . 9. 6. todelliset epäkohdat. Se ei ole niinkään halveksittava asia, koska •>raanaan ampuminen» on valitettavan yleistä. Haavoitetun eläimen lopettaminen kuuluu metsästyksen yleisesti hyväksyttyihin pääperiaatteisiin. Kesällä vain hyvä koira voi seurata haavoitettua petoa ja, jos se pystyy juoksemaan kovin kauaksi, ei kairastakaan ole apua. Yksinkertainen laskutoimitus selvittää asian: kuvalinnun korkeus n. E dellä sanotun perusteella ehdotan, että asetus karhun talvisesta rauhoittamisesta kumottaisiin viipymättä ja korvattaisiin toisella, missä rauhoitusajaksi määrättäisiin kesä-, heinäja elokuu kuitenkin niin, että ihmistä 97. 15 cm, on liian pieni, koska teräsleuat purevat melkein aina haukan nilkkaan, ja siinä lintu saa kitua, kunnes pyyntimies suvaitsee saapua kalikoimaan sen pään mäsäksi. 7. Talvella sensijaan lumi tekee jäljittämisen mahdolliseksi, jos se nyt yleensä käy tarpeelliseksi, sillä onhan pesältä ampuminen tunnetusti varmin keino karhun tappamiseksi nopealla ja kivuttomalla tavalla. N ykyinen vähimmäiskorkeus, n . Mikkola. Tosin sankojen pitäisi lyödä haukan ruumiiseen, jolloin se kuolee verrattain nopeasti, koska niillä on sallittuna vähimmäiskorkeutena 20 cm, mutta kokemuksesta tiedän, että se ei pidä paikkaansa. E i kai karhun uni ole sen pyhempää kuin mäyränkään . Olen nähnyt vain yhden sillä tavalla kuolleen kanahaukan, vaikka olen täyttänyt lukuisia raudoilla pyydetty haukkoja ja pöllöjä. Valok. Sitä saa kuitenkin metsästää syyskuun 10 päivän alusta helmikuun loppuun. Vain piisamin kohdalla rautapyynti voidaan hyväksyä sillä edellytyksellä, että piisami rautoihin jo uduttuaan heti hukkuu . Valok. H. Suomen kansan vähäisen lainkunnioituksen johdosta pitäisi kesällä tapahtuva metsästys rajoittaa mahdollisimman vähiin tai mieluimmin lopettaa kokonaan, ettei karhu-, kettutai kanahaukkajahdin varjolla voitaisi harjoittaa salametsästystä. Vaikka se onnistuisi lopulta vapautumaankin raudoista, ei se voi hampaattomana enää tulla toimeen , vaan menehtyy. Ahma on särkenyt hampaansa ja leukaluunsa rautoihin. Metsästyksessä sattuu usein niinkin, että laukaus osuu huonosti, eläin vain haavoittuu. On julkinen salaisuus, että umpimähkään pyytäviä haukkarautoja käydään kokemassa useinkin vain kerran viikossa. Kaikkien muiden eläinten kohdalla se on rääkkäystä ja sitä pahempaa mitä suurempi saaliseläin on. On ilmeistä, että uskomattoman suuri määrä riistaeläimiä tapetaan vuosittain rauhoitusaikana. Mikkola. Monessa muussa maassa on määrätty karhunmetsästysaika, joka on tavallisesti syksyllä, kun muukin metsästys on sallittua. Myös mäyrä nukkuu. Silloin eläimen loppu on surkea. 8. Suomen oloihin sopivin metsästysaika on mielestäni syyskuun alusta (tai talvitu rkin keskimääräisestä valmistumisajasta) toukokuun loppuun . 10 cm + haukan nilkan pituus n. Ihmettelenkin suuresti sitä, että kehdataan puhua kauniita sanoja nalleraukan talviunien turvaamisesta, vaikka metsästyslainsäädäntöämme rumentavat rautapyynnin salliminen ym. Karhu ei ole suinkaan ainoa talviunta nukkuva petomme. Karhuasia on eräs niistä. Mitä harvemmin rautoja koetaan, sitä suurempi on mahdollisuus, että lumipyry peittää jäljet. 10 cm = sankojen vähimmäiskorkeus 20 cm. Kesäiseen metsästykseen liittyy ikäviä ilmiöitä, joista olen muutaman vuoden aikana Oulussa kuullut useita rumia juttuja
tai karjaa (porot mukaanluettuna) ahdistaneen karhun tappaminen olisi sallittua milloin tahansa ilman erikoista lupaa. Molemmat ovat hankkineet joukon asiantuntijalausuntoja, joiden kokoamisella ja tutkimisella on arvonsa riippumatta siitä, mihin päätökseen oikeus tulee. Ne ovat nykyisenä metsästysaikana melko pieniä ja avuttomia, niillä on vielä maitohampaatkin. Nykyinen metsästysaika on siis ehdottomasti virheellinen ja luullakseni helposti muutettavissa myöhäisempään ajankohtaan.. Viime aikoina niihin on kuitenkin saatu lisää valaistusta. Tapperin veljekset ovat kasvaneet kosken partaalla, ja ympäristöllä on ollut heidän näkemystensä muovautumiselle erittäin suuri merkitys. Metsänvartija Sune Larssonin mukaan ilveksen pennut ovat jouluun saakka täysin riippu vaisia emästään, joka imettää niitä siihen asti. Melko uudessakin kirjallisuudessa annetaan saukosta sellainen kuvaus, että sen lisääntyminen ei olisi vuodenajoista riippuvaista ~koska poikasia voi tavata milloin tahansa>>. Muuan naishenkilö oli jopa ruokkinut puurolla ilvestä joka ilta eräänä talvena. Muistan sentään yhden tapauksen : toissa talvena löydettiin Imatralla ladosta nälkään nääntynyt ilveksenpentu, joka viimeisillään oli pureskellut suksisauvojen nahkahihnoja. Ote erään saukon98 Syyte maiseman pilaamisesta Välimiesoikeus saa lähiaikoina pohdittavakseen maisemansuojeluun liittyvän ongelman. Ilman emoaan ne menehtyvät nopeasti. Niinpä ilveksestä on tehty tieteellisiä tutkimuksia Keski-Euroopassa ja Ruotsissakin, missä Bertil Haglund toimittamassaan teoksessa >>Björn och lo>> kertoo jäljittäjien tekemistä havainnoista. Muistaakseni tekeillä olevassa ehdotuksessa uudeksi eläinsuojelulaiksi kielletään rautojen ja muiden kiduttavien pyyntivälineiden käyttö, mutta aihetta olisi myös metsästyslain korjaamiseen tässä suhteessa. Nyt olisi mielestäni sopiva aika ryhtyä toimenpiteisiin edelläkuvatun kaltaisten tapausten välttämiseksi. Tätä käsitystä pidetään nykyisin virheellisenä. Minä toin kotia. Missä määrin Suomessa on tehty samankaltaisia havaintoja ei ole tiedossani, ainakaan viime vuosilta niitä ei liene paljoakaan jo siitäkin syystä, että ilveksen lisääntyminen Suomessa on ollut vähäistä. Saarijärveläiset taiteilijaveljekset Harri, Kain, Marko ja Yrjö Tapper ovat nostaneet syytteen Saarijärven kunnan ja Keski-Suomen Valo Oy:n omistamaa Leuhunkosken voimalaitosta vastaan, ja syytteen aiheena ovat heidän luomisvoimalleen maiseman pilaamisen vuoksi koituneet vahingot. Tapperin veljeksien asianajajana on saarijärveläissyntyinen varatuomari Pentti Sillantaus. Sairaudesta ei voinut olla kysymys, koska poikanen oli >>riski» eli terve. Ne seuraavatkin emäänsä kiima-aikaan saakka, helmi-maaliskuulle. Maisemansuojelun vuotena välimiesoikeuden ratkaisulla on tärkeä periaatteellinen merkitys. Rajapitäjissä kuljeskelee jo poikueita. N äyttää ilmeiseltä, että joulukuinen saukonpoikanen ei elä montaakaan päivää menetettyään emonsa. Ruotsista tunnetaan lukuisia havaintoja orvoiksi jääneistä ilveksenpennuista. Joulun jälkeen ne vasta alkavat osallistua metsästykseen. pyytäjän kirjeestä Oulun yliopiston Eläintieteen laitokselle:>> Saukot on naaraita ja saatu raudoilla täältä. Päätöksestä ei voida valittaa, mutta sekä kantaja että vastaaja ovat valmistautuneet ilmeisen perusteelliseen oikeudenkäyntiin. Lisäksi ehdotan, että eläinten pyynti raudoilla kiellettäisiin, ainakin karhun ja petolintujen osalta. Tämän kiellon perusteita en tunne, mutta mielestäni samanlainen kielto olisi aiheellinen myös ilveksen ja saukon metsästyksessä. Kun koski muutamia vuosia sitten padottiin, maisema menetti olennaisia arvojaan : paitsi että veden liike pysähtyi, itse tontti rikkoontui ja näkymään ilmestyi häiritsevän keinotekoisena lisänä patorakennelma. 12. Ilveksen ja saukon metsästys Sellaisen naarashirven ampuminen, jota vasa seuraa, on tunnetusti kiellettyä. Siinä ne eivät ensimmäisenä talvenaan vielä ole mitään mestareita vaan kehittyvät hitaasti. Meillä on pieni saukko elättinä, joka saatiin yhtä aikaa kuin nämä toisetkin. Se syöpi maitoa ja on riski (18. Näiden eläinten tavat ja lisääntyminen ovat olleet melko vähän tunnettuja. N yt kun ilves on jälleen yleistymään päin, voidaan odottaa sen rupeavan lisääntymäänkin maassamme. Korvaukseksi he vaativat useita kymmeniätuhansia markkoja. Niitä on löydetty kuolleina, lyöty kuoliaaksi ulkorakennuksissa jne. Se oli noussut järven jäälle ja oli kontassa että ei päässyt paljon liikkumaan. Erehdys johtuu saukon poikasten hitaasta kehityksestä. Ainakin vuodenvaihteeseen saakka pitäisi emäilvekselle antaa lainsuoja
Kirkkonummen kotiseutuyhclistyksen anomuksesta rauhoitettiin »Meikonjärven luonnonpuisto>> (3.24 ha) . Uusia luonnonsuojelualueita Kuluvan vuoden aikana on lääninhallitusten päätöksillä rauhoitettu muutamia alueita, joilla on erityinen luonnonsuojelumerkitys. A. Nimittäin jo v. P. Haapanen. Vaikka alue nyt vasta rauhoitettiin, sitä voidaan pitää Ilomantsi, Aittosenlampi. Edessä Äijänpelto, lähes kasviton kivikkorakka, taustalla lehtometsää. 1912 eli 11 vuotta ennen luonnonsuojelulain voimaantuloa erotettiin kotiseutuyhclistyksen aloitteesta tämä luo nnonsuojelualue, johon kuuluu saari ja mantereelta luonnonti laista vanhaa havumetsää. Uotila. Valok. ensimmäisenä yksityismailla olevana luonnonsuojelualueena. Jurva, Äijänpellon luonnonsuojelualue. 99. Valok
Mitään taloudellista voittoa he eivät ole tästä alueesta koskaan saaneet. Keskellä lehtometsää on lähes kasviton muutaman kymmenen aarin kokoinen kivikkorakka, joka on hämmästyttävä vastakohta lehtometsälle. Lintulajit esitellään elinympäristöittensä mukaan ryhmitettyinä. Aittosenlampi on ollut vielä 1930-luvulla joutsenen pesimäjärvi, kunnes sekin tyhjeni, mutta vuodesta 1958 lähtien järvellä on jälleen vuosittain pesinyt joutsenpari. 100 Kirjallisuutta Laulava lintukirja ,>Laulava Lintukirja>>. Laulava lintukirja käsittää kuusi EP-äänilevyä (tai niitä vastaavan magnetofoninauhan) sekä kirjaniteen, jossa esitellään kaikki levyillä kuultavat lintulajit. Erikoisuutena on mainittava kolmen läänin, Kuopion, Keski-Suomen ja Oulun läänien ja kolmen kunnan Pielaveden, Pihtiputaan ja Pyhäjärven rajakiven, ns. 1901 ottamasta kuvasta ilmenee, että puut ovat tuolloin olleet vielä kookkaampia kuin nykyään. Itse levyt ovat suomalaisen äänitystyön hieno näyte, josta on syytä lausua onnittelut. Toinen lähes yhtä vanha yksityismailla oleva luonnonsuojelualue sai myös äskettäin virallisen vahvistuksensa. Autenttista maastossaolon tuntua ei oikein pääse syntymään myöskään levyihin sijoitetun kuulutuksen vuoksi. Onhan niinipuu näillä seuduilla jokseenkin harvinainen ja on luontaisen esiintymisensä pohjoisrajoilla. 4 ha). lähes tuntemattomaksi tekevä rämäkkä ja liian kova, »ylilyövä>> sävy sekä äänieffektejä, joita ei koskaan kuule ao. M. Moniin levyihin osuneet hiljaiset, kauempana taustalla laulavat linnut ovat esteettisesti nautittavampaa ja aidompaa kuultavaa, niiden mukana pääsee >>hengessään metsään». Aäninäytteitä on yhteensä yli 100 lintulajista. Kuin lähtölaukaukseksi tälle toiminnalle, tuli lähes samanaikaisesti Aittosenlammen rauhoitus. L inkola. Alue on harvinaisen rehevää lehtometsää, jolle varsinkin niinipuumetsiköt antavat oman erikoisen leimansa. Niinpuumetsikkö on jälleen saavuttamassa sen järeyden, mikä sillä oli vuosisadan alussa. 1323) jälkeen myös valtakunnan rajakivi. Pelkkää kiitosta on kuitenkin mahdoton antaa. Tosin lehtori R. linnun laulua luonnossa kuunnellessaan. Opetusja oppimistarkoituksiin kirjaa voi erinomaisesti käyttää (koulujen kirjastoissa se on suorastaan välttämättömyys!) ja teos on laajuuteensa nähden hinnaltaan sangen kohtuullinen. Toim. Lapin kahlaajat, Yyterin pakenevat joutsenet, helmipöllö, sepelkyyhky, lokit ja monet muut ovat täydellisen nautittavaa musiikkia. Tätä varten suomalainen maisema on karkeasti, joskin käyttökelpoisesti jaettu kuuteen päätyyppiin. Pohjolan lintujen ruotsalaisen levyn etäältä äänitettyyn kuikkakonserttiin verrattavaa riipaisevaa tenhoa ei Laulavan lintukirjan levytyksistä yksikään saavuta, vaikka niissäkin on useita täysipainoisia. Jo vuosisadan alusta alue tunnettiin niinipuistaan, mutta ensimmäisen maailmansodan aikana puut kuorittiin niinentekotarpeiksi. Useissa lauluissa on nim. Vaikuttaa siltä kuin äänitykset olisi ainakin useiden laululintujen kohdalla suoritettu liian lähellä itse kohdetta, laulajaa, tai sitten ihmiskorvan asteikosta eroavilla apuneuvoilla. Aänitykset ovat prof. Rillankiven ja sitä ympäröivän Enso-Gutzeitin maalla olevan alueen (0.7 ha) rauhoitus. Ilomantsin Naarvassa on rauhoitettu maamme ensimmäinen joutsenensuojelua/11e Hackman & Co:n hakemuksesta. Lehtometsää uhkasi tuho. Kivi on ollut Pähkinäsaaren rauhan (v. Teko oli tuolloin melko ainutlaatuinen ja tuskinpa sen jälkeenkään monesti on osoitettu tällaista luonnonsuojeluhenkeä yksityiseltä taholta. Hammarströmin v. Kirjan teksti on kauttaaltaan miellyttävää, tunnelmallistakin, yleisöön vetoavaa. Juhani Paatela ja Leo L ehtonen. Lukuisat värivalokuvat tekevät kirjaniteestä suorastaan loistoteoksen; erityisesti taisin ihastua kuvaan räyskistä. Kuten äskettäin joutsenen nykylevinneisyyttä koskevassa kirjoituksessa todettiin, joutsenen suojelussa olisi kiinnitettävä huomiota ennenkaikkea pesimisympäristöjen suojelemiseen. Juhani Paatelan työtä, kirjan teksti taas pääosin Leo Lehtosen käsialaa. Vuonna 1925 eli neljäkymmentä vuotta sitten maanviljelijäveljekset Sulo ja Uuno Tarkkanen ostivat tämän raiskatun niinipuumetsikön suojellakseen nimenomaan niinipuita ja muuta lehtokasvillisuutta. Uuno Tarkkasen ja Sulo Tarkkasen perikunnan, Impi ja Antti Tarkkasen ja Annikki Ojalan anomuksesta rauhoitettiin Jurvassa Aijänpelto niminen tila (n. WSOY 1963
Tällöin tulevat ajankohtaisiksi kysymykset näiden lomanviettokylien saniteettilaitteista vesijohdoista ja viemäreistä puhtaanapidosta sekä rakennusten ulkonäöstä ja sijoittamisesta. Ne liittyvätläheisesti kysymyksiin, jotka koskevat luonnonsuojelua, maanomistusta, jokamiehen oikeutta ja yhteiskuntasuunnittelua. Aulis Hartikainen: Yleispiirteinen kaavoitus ja luonnonhoito ; arkkit. Paljon voidaan tehdä ja paljon tullaan varmaan tekemään. Yleinen arvostelukyvyn kehittyminen on vielä tarpeen, mutta pessimismiin ei ole syytä vajota. Päivien ohjelmaan kuului kurssi työn lisäksi »kulttuuriretki•> Ruoveden Kalelaan ja kierros Oriveden kirkonkylässä, jonka yhteydessä arkkit. 8. Tiula ja Oriveden kunnanjohtaja Tapio Taivalaho esittelivät maaseututaajaman suunnittelun ja kehittämisen ongelmia. Luonnonsuojelun työsaralla meillä ja muualla Maaseudu n maiseman päivät 2 5. 1965 Kansanvalistusseuran, Kotiseutuliiton, Maalaiskuntien Liiton ja Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen yhteistyönä järjestettiin Oriveden opistolla nelipäiväiset maisemansuojelukurssit, joihin osallistui erityisesti kuntien toimihenkilöitä, siis juuri maisemakulttuurin kannalta avainasemassa olevaa väkeä. Osanottajia oli yhteensä lähes 40 ja heidän joukossaan oli ymmärrettävästi moni eri toimija harrastusala edustettuna. On oireellista, että lehdistö, radio ja televisio omistivat maisemapäiville runsaåsti huomiota. 101. Katri Luostarinen: Maaseudun mallikylistä viljelymaisemiin; kand. Seppo Sanaksmaho: Teiden suunnittelu ja rakentaminen; arkkit. Lopuksi komitea ehdottaa korkeintaan 200 Ruotsin kruunun (noin 125 mk:n) erikoisveroa maksettavaksi kesäasunnoista kunnille niille kesäasutuksesta aiheutuvien lisääntyvien kustannusten peittämiseksi. Moniin esityksiin liittyi havainnollisia ja korkeatasoisia heijastuskuvia. Arkkitehti Narjuksen tavattoman kiintoisaan ja selkeihin numerotietoihin pohjattuun esitykseen räjähdysmäisesti leviävän kesähuvila-asutuksen aiheuttamista pulmista lehtemme tulee vielä palaamaan. Martti Tiula: Yhdyskunnan kaavoittaja ja maisema; lakit.lis. Ihmisen viihtyminen tässä vielä luonnonkauniissa maassa tarvitsee nyt paitsi laajaa perussuunnittelua myös vastuuntuntoa ja kaukonäköisyyttä pienimmissäkin ratkaisuissa. Maisemanja luonnonsuojelua ei voida hoitaa muusta yhteiskuntaelämästä irrallisena erikoisharrastuksena, vaan se on yhteiskuntasuunnittelun olennainen osa. Ul koilu yh teiskuntasuu nnittelussa Ruotsissa on ulkoilukomitea julkaissut mietintönsä toisen osan, joka käsittelee ulkoilua yhteiskuntasuunnittelussa. Luettelo alustajista ja heidän esitystensä aiheista antaa kuvan siitä monipuolisesta ohjelmasta, joka päiviin sisältyi : prof. Maisemallisten arvojen ja tarpeiden o ivaltamiseen on hiljalleen laajoissakin piireissä alettu herätä. R aimo Narj11s: Miten käsitellä rantoja; puutarha-arkkit. Ulkoilualueiden tiet ja parkkeerauspaikat on myös huolella sijoitettava luontoon, etteivät ne pilaa ulkoilualueiden kauneutta ja rauhaa. Aarne Laurila, puheenjohtajana toimi kand. Komitea toteaa myös, että kuntien harjoittamaa pitkän tähtäyksen maankäyttöpolitiikkaa ovat haitanneet riittämättömät hallinnolliset keinot ja taloudelliset mahdollisuudet. Reino Kalliola: Luonto, johon rakennamme; dipl.ins. Myös sikäläisen asutus toiminnan varoja ehdotetaan asetettavaksi käyttöön maan hankintaa varten tällaiseen tarkoitukseen. Martti Linkola, ja Oriveden opiston puolesta maist. Kunnallisten henkilöiden joukossa nähtiin paitsi oriveteläisiä erityisesti Keski-Suomen kuntien miehiä. Nämä ongelmat ovat moninaisia ja mutkikkaita. Tapani Jatkola: Maaseudun kunnallismies rakentajana, hänen velvollisuutensa ja mahdollisuutensa; dipl.ins. Yleisvaikutelmaksi esityksistä ja keskustelusta jäi, että olemme suurten kokonaisvaltaisten suunnittelutehtävien edessä. Lienee syytä myöhemmin palata tarkemmin tähän kysymykseen. E i olekaan ihme, että käytännöllisesti katsoen jokaisesta teemasta syntyi vi lkasta ja hyödyllistä keskustelua. Maan käytön suunnittelu katsotaan tärkeäksi tehtäväksi ja näyttää siltä, kuin Ruotsissa kehitys menisi yhä enemmän kohti tiivistettyä loma-aika-asutusta. Se on mahtava 383-sivuinen teos, joka pyrkii selvittämään lähinnä kesäasuntojen rakentamisen yhteydessä syntyviä ongelmia. Maisemapäivien yleisjärjestelystä vastasi lis. Yrjö Larmola: Perinteiden puolustus ja rakennustyö; arkkit. Niin kurssilaiset kuin järjestäjätkin saivat iloita kautta linjan korkeatasoisista alustuksista ja esitelmistä. j.S. A rvo Oksanen huolehti päivien kitkattomasta sujumisesta. Kirmo Mikkola: Ympäristömme eilen ja tänään. Se ehdottaa, että valtio jakaisi avustuksia kunnille ulkoilua varten tarkoitetun maan hankkimiseen
yt ovat samat rannat kylläkin täynnä kesämökkejä, mutta kesänviettäjät valittavat yleisesti järven mataluutta ja maiseman alakuloista rumuucca. He olisivat valmiit maksamaan paljonkin, jos Onkamojärven vedenpinta palautuisi ennalleen. Siellä kuivattiin samanlaista rehevää kalaja sorsavettä useita satoja hehtaareita. ykyään olen yrittänyt kesäisin kalastella jäljelle jääneellä tynkälahdella. Kirjeitä lukijoilta Pohjois-Karjalassa hankitaan Rääkkylän Oravilahden kuivattamista suurisuuntaisella patohankkeella. Arvellaan, että laskun seurauksena on ennestään matalahko järvi mataloitunut liikaa. Kun se tuhottiin, ei kutualuetta jäänyt niitten neliökilometrien sisälle juuri nimeksikään. hyötyalue oli toistatuhatta hehtaaria. Ennen se ol i kalarikkaudestaan kuuluisa. Yksipuolisen uudisraivaajahengen jatkuva vaaliminen jonkin lehden palstoilla kuten mm. On helppo arvata, miten tuhoisat ovat seuraukset tästä seudun kalaja vesilintukannalle. Maisema oli kärsinyt taas maatalouden nimissä korvaamattoman menetyksen, sillä saatiinhan jälleen järvestä peltoa." "Kolmekymmentäluvun alkuvuosina perattiin Onkamosta Pyhäselkään laskeva Lotokanjoki ja sillä alennettiin Onkamojärven pintaa. Nyt se on lopullisesti hävinnyt. Viime kesänä kävin tuossa kirkonkylässä, jossa olin aikaisemmin monet vuodet asunutkin, ja tyrmistyin. Sama näky oli vastassa kaikilla puolilla tuota entistä hymyilevänä päilynyttä järveä. Samalla olen todennut monen muun lailla kalakannan laskeneen romahdusmaisesti. Rannat olivat surullista nähtävää. Useimmiten on kasvusto vielä aivan vihantaa, kun syyshalla sen puree pilalle. Eikä ihmekään, sillä kuivattu luhta oli koko suu1·en lahden kala-aitta. Luonnonsuojelun aatteellinen toteutta• minen edellyttäisi jatkuvasti luonnonsuojelutyölle myötämielistä ja tehokasta lehdistön tukea. Mutta onhan saatu järvestä peltoa." "Muutamia vuosia sitten suoritettiin maakunnan pohjoisimmassa pitäjässä Valtimon vesistön perkaus. kyseisen hankkeen suhteen on tapahtunut, osoittaa jo eräänlaista takapajuisuutta.". Siihen loppui Nivanlahdella lahnanpyynti. Varsinkin Onkamon muikku oli maakunnassa laajalti tavoiteltua herkkua. Tämä kirkonkylän kahtapuolen polveillut vesistö oli uinuvassa vaakasuorien ja juoheitten viivojen kehystämässä kulttuurimaisemassa poikkeuksellisen kaunis, jota nimenomaan ensikertalaiset kovasti ihastelivat. Laskun seurauksena järven selväpiirteiset rannat muuttuivat kuitenkin märkäpohjaisiksi vesakoiksi ja laajat matalikot jäivät osittain maatuneina hyödyttömään tilaan. Ns. Jos järvi olisi siinä tasossa, mitä vanha rantaviiva osoittaa, niin silloin olisi ollut rantatonteilla tosiaankin hintaa eri tavalla kuin nyt. Järven lahdet olivat selvästi kaventuneet ja sen entisiä kauniita rantoja ympäröi ikävä vesijättöreunus, josta paistoi liejua ja mutaisia hakoja. Entinen ruo102 hoinen järvenpohja on kylläkin lihavaa maata, mutta harva kesä taitaa antaa siitä kypsää viljaa. Kappale silloista kuivunutta luhtaa ei korvaa yksityisten maanomistajien menettämää rantatonttien arvoa eikä järvimaisemalle kokonaisuudessaan tapahtunutta korvaamatonta vahinkoa." "Ja ikävin viimeiseksi: Onkamojärvion nykyään köyhä kalavesi. Muikulle tarpeellisia viileitä kutusyvänteitä ei enää jäänyt, joten muikkukanta hävisi vähitellen sukupuuttoon." "Sanomalehdistöllä on tärkeä, yleistä mielipidettä suuntaava vaikutus. Varsinaista viljelysmaata paljastui suhteellisen niukasti. Noin 1 000 hehtaaria ruohikkoista vesistöä, parasta mahdollista kalankutuvettä ja sorsakaislikkoa, uhrataan tunnottomasti peltoviljelykselle ~koska saatava hyöty on siitä johtuvaan vahinkoon, haittaan ja muuhun edunmenetykseen verrattuna huomattavw, kuten vesioikeuden päätöksessä mainitaan, kirjoittaa Suomen Luonnonsuojeluyhdistykselle lähettämässään kirjeessä metsäteknikko Olli Ahlholm Joensuusta, ja jatkaa: "Mainitunlainen patoaminen viljelystarkoituksiin toteutettiin myös samaan Pyhäselän-Oriveden vesistöön rajoittuvalla, Pyhäselän pitäjän puolella sijaitsevalla Nivanlahdella jo lähes 10 vuotta sitten
The use of s11ch traps is cruel to at!J 111ild animal but especially so to bears, 1vith their love of freedom and their e11or111ot1s physical forces. When caught in a steel trap, the bear struggles violently 11t1til the skin and flesh of the limb are torn to shreds and even the bones may be crushed. The relatively high spring and summer temperal!;res in the 1930' s appear to have caused a prolo11gatio11 in tbe migration of this species and thus to have vigorously promoted its spread. The disappearance of Lake Sompiojärvi is a great loss both to science and to 11at11re comervation. Such painful torture may last for days or even 1veeks. H1111ting of bears in the summer/ime, on the contrary, has mat!J drmvbacks. 103. 1/Yhooper s,vans and ospreys make their 11ests i11 the mrrou11di11gs of Lake Sompiojärvi. Antika inen Si11ce the year 1920 the ye/10111-breasted bunting (Emberiza aureola) has been encou11tered in a total of 14 different commtmes 1vithi11 the borders of present-day Fi11/a11d(cf map). I11 the a11t11mn the i111111merable ,vater birds of northeastern L apland co11gregate at the lake before migrati11g to the south. The spread of the yellow• breasted bunting (Emberiza aureola) in Finland (Kultasi rk ku leviämässä maahamme) (p. The use of steel traps should absolutely be prohibited at /east for bears and birds of prey and bears shou!d be protected during the months of ]1111e, ] 11/y and Aug11st. Proposals for changes in the hunting law (Muutosehdotuksia metsästyslakiin) (p. At that time the bear' s pelt isin poor condition, the animals are ojien disabled by injury and poaching ma_y be readil_;, carried 01ft. May. Tn later s11mmers some of these have mated 1vith fema!es and have formed semicolonies (at Liminka 1952 and at Riistavesi 1959). To its so11th lie the most extensive bog areas in Finland, and to its north rise the mighty Nattastunturi mo1111tains. At the p resent time the species prefers to nest in bruslij, natural meado1vs near bodies of ,vater, where there is a dense cover of 11at11ral s11rface vegetation 1vith open spaces behveen the shrubs (cf photograph). The purpose of this ban is to p reve11t shooti11g of bears in their 1vi11ter lair, 1vhich is regarded as 11011-sportslike and destructive to the population of this species. This bea11tiful 1vilderness lake, 1vith its grassy shores a11d plentiful fish supply, has abvays been and still is today the most importa11t fishing place for the i11habita11ts of the regio11. The most 1111merous of these birds are goosa11der and goldeneye, but also rare species such as sme,v ?JJa)' be seen. 011 the bogs s11rro1111di11g the lake the highl_;, esteemed cloudberries abvays give an esp11cially plentiful yield. 92 ), by Eero . Emberiza aureola appears currently to be a stenotopic species, but it is possible that as the nesting demity increases, its adaptatio11 reaction to 11esti11g habitats 1vill become more plastic. 79) , by Martti Li nkola Lake So1JJpiojärvi, sit11ated in Sodank)'lä com1JJune in sparsel_;, pop11lated central Lapla11d, is 1111iq11e in 1JJa11y respects. Lake Sompiojärvi and its s11rro1111di11gs, a most 11niq11e area from the standpoint of both its history a11d its 11at11re, ,viii soo11 disappear as a consequence of a ne111 p01ver station under co11structio11, ,vhose dammed-up 1vaters 1vill completely /food the entire area, covering the villages, forests, bogs and rivers of the regio11. The 1vorst feature, h01vever, is h1111ti11g 1vith steel traps. Behveen s11ch colonies are extensive rminhabited areas 111hich fit into the present pict11re of the range of the species. This artificial !ake 111ill also spoil the shoreli11e of Sompio Nat11re Reserve, sit11ated to the north of Lake Sompiojärvi. This ban, ho,vever, is based 011 ignorance and mis1111dersta11di11g, since actually only a smal! proportio11 of bears are shot in their lair. October 10. This species is completely lacking in southern a11d so11th-1vestern Finland as 1vell as in Lapland. More than one-half of the birds enco1111tered have indeed been single males. * * * In the article 011 the central Häme landscapes (page 84) Mr. The direction of this zone is the same as thai of the migratio11 route of the birds in the spring. The area of distrib11tion of this species i11 the Soviet U11io11 conti1111es i11to Fi11la11d as a zo11e about 300 km 1vide and extending in a 11orth1vestern directio11 across the Lake R egio11 to the shores of the Gulf of Both11ia. 95), by H eikki Kangasperko At the present time a stat11te in Finland prohibits bear h1111ting during the period 15. Furthermore, this method of httnting is as humane as possible, since it enmres a q11ick and painless death to the animal. The lake itself is very sha/10111, b11t 01vi11g to the ma11y streams Jlo1ving into it from the nearby mountains, its 1vater has a high oxygen content and the lake has an ab1111da11ce of plankton and fish. Ma11y beliefs are associated 111ith the lake, and the annual collective fishi11g excursion taking place every a11t11111n is a present-da)' re111i11der of the pop11!ar fishing customs practiced in a11cient times. The most 1111merot1s observations ,vere recorded at the end of the 1950's (19 pairs at Limi11ga11lahti in 1957). Mauri Sarkanen describes the central pari of the tria11g11lar region formed by the cities Tampere, ]yväsk)'lä a11d Lahti, which has been preserved in a relativel_;, nat11ral state. Summaries of Main Articles in this lssue Lake Sompiojärvi in memoriam ( So mpiojärvi in memoria m) ( p
OYTILGMANNAB on painanut tämänkin julkaisun maan monipuolisin painotalo on erikoistunut myöskin vaativiin tieteellisiin painotöihin
Tätä valtavaa aihetta käsittelee 27 eturivin tiedemiestä ja tutkijaa sveitsiläisen Cibasäätiön aloitteesta syntyneessä teoksessa IHMINEN JA HÄNEN TU LEVAI SU UTENSA "Hämmästyttävän suuri määrä tietoa sisältyy tähän teokseen, joka panee meidäfajattelemaan vakavasti" (likka). Voidaanko ihmiskunnan kehitystä ohjata. "Van kallo tieteellisellä pohjalla oleva alustusja keskustelukokoelma, jossa liikutaan biologian, lääketieteen, perinnöllisyystieteen, sosiologian ja vieläpä etiikankin aloilla." (Karjala). Tieteellisenä as iantuntijana tri Eero Saksela. Juhani Jaskari. 16:/19:_______________ wsoy __. Suom
Syksyn oikono ilmestyvöt vihkot 5 jo 6 ööninöyttein vorustetusto lintukösikiriosto otava Pohjolan linnut värikuvin Huomattavimpien suomalaisten lintutieteilijöiden kirjoittama käsikirja. HELSIN KI 19 65. Vihkot 1-12 113 :40, vihkot ja levyt 1-12 153 :50, levyt erikseen a 5 :45. Rauno Tenovuo ja toimittaja Pentti Linkola. Teos ilmestyy 12 vihkona, jotka voidaan viimeisen vihkon valmistuttua sitoa kahdeksi kirjaksi. Jokaiseen vihkoon liittyy lintujen ääniä esittelevä EP-levy, jonka voi ostaa erillisenäkin. Paavo Suomalainen, dos. Teoksessa esitellään kaikki Suomessa tavatut lintulajit ja annetaan seikkaperäiset tiedot niiden esiintymisestä ja elintavoista. Lars von Haartman, fil. Teoksen toimituskuntaan kuuluvat prof. 370 monivärikuvaa, joista suuri osa on suomalaisten von Wright-veljesten kuuluisia maalauksia. Piirroskuvituksen ja yleislevinneisyyskarttojen lisäksi teokseen tulee n. Olavi Hilden, fil. TILGMANNIN KIRJAPAINO. lis. Saatavana vihkot 1-4. toht