omen V. Lihtonen in memoriam Metsiemme viimeaikainen kehitys Soiden linnut ja suo-ojitus Pohjois-Kainuun kasvimaailmasta N:O 4 15 VUOSIKERTA 1956
64:llä nelivärisellä laakapainosivulla olevat 109 kuvaa antavat hyvän käsityksen eläinten ulkonäöstä ja tekstin kerronta liittyy kuviin havainnollisena ja selkeänä. Käteväkokoinen opas jokaiselle luonnonystävälle, etenkin nuorille. WSOY. tri Pekka Nuorteva. 61 sivua tekstiä, 64 sivua värikuvia. Hinta 350 mk, kangaskansissa 450 mk. »Luonnon värikuvasto»-sarjan kuudentena teoksena ilmestyy ELÅIMIÅ VÅRIKVVINAPohjo1an nisäkkäitä, matelijoita ja sammakkoeläimiä esittelevä teos, jonka suomenkielisen laitoksen on toimittanut fil
Hän oli mm. 1943-49 ja joutui toimimaan myös metsähallituksen ylijohtajana v. Yhdistyksen puheenjohtajan ja johtokunnan pitkäaikaisen jäsenen, professori Vilho Kustaa Lihtosen elämä sammui viime lokakuun 19 päivänä. Professori Lihtonen, joka kuollessaan oli 67 vuoden ikäinen, tunnettiin laajoissa piireissä yhtenä metsätaloutemme ja metsätieteemme eturivin miehistä. Suomen Luonto LUONNONSUO J ELUN A A N E NKANNATTAJA N:o 4 · 15 VUOSIKERTA 1956 Professori Vilho Lihtonen I n m em o ri a m Suomen Luonnonsuojeluyhdistystä on kohdannut suuri suru. metsähallituksen arvioimisjaoston päällikkönä v. 1946-49. Metsähallinnollisella virkauralla suoritetun
Suomen Metsätieteellinen Seura asetti v. 1942 väitöskirjaan ja vei hänet lopulta v. Blomqvist ja A. Oli erinomainen asia, että tämän tärkeän ja keskeisen luonnonsuojelukysymyksemme käsittelyä johtamaan saatiin arvovaltainen metsähallituksen edustaja, jossa yhtyivät talousmiehen ja tiedemiehen kyvyt ja kokemus. pitkän ja arvokkaan päivätyön yhteydessä hänessä kyti ja hehkui myös voimakas tieteellinen harrastus metsätaloudellisiin kysymyksiin, kiinnostus, joka viimein leimahti täyteen liekkiin, johti v. 1945 tätä asiaa varten erityisen toimikunnan, jonka puheenjohtajaksi valittiin Lihtonen. Lihtosen aikana myös Suomen Luonto sai nykyisen aikakauslehden muotonsa, ja meillä kaikilla oli ilo nauttia tämän ahkeran kynämiehen ja tunnetun tyylintaitajan käsialasta myös näillä palstoilla. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen johtokuntaan Lihtonen tuli sotavuonna 1943. Cajander ovat luoneet. Sodan päätyttyä myös luonnonsuojelun alalla ryhdyttiin jälleenrakennustyöhön ja tutkittiin mahdollisuuksia uusien luonnonsuojelualueiden perustamiseksi rauhanteossa menetettyjen tilalle. Siitä ovat kaikki maan luonnon tutkijat ja ystävät hänelle syvästi kiitollisia. Tämä toimikunta yhdessä muiden johtavien luonnontieteellisten seurojemme kanssa laatikin asiasta ripeästi suunnitelman, jota edelleen kehittämään asetettiin v. K. Lihtosen puheenjohtajakautena kiteytettiin ja joka sai vertauskuvallisen vahvistuksensa vastikään käytäntöön otetussa yhdistyksen merkissä. Reino Kalliola. Mainittakoon vain taistelu viimeisten suurkoskiemme puolesta ja siinä saavutettu ratkaisu, joka liittyy Oulangan kansallispuistokysymykseen. Periaatteellisesti arvokkaampaa on myöntää elämisen oikeus kaikille niille, jotka luonnonjärjestyksen mukaan alkuperäiseen luontoon kuuluvat.>> Näiden sanojen ilmaisema arvojärjestys leimaa myös sitä julistusta, johon luonnonsuojelun ohjelma professori V. Sama hedelmällinen tieteen ja talouden näkökohtien yhdistäminen luonnehti Lihtosen työtä Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen johtokunnan jäsenenä ja puheenjohtajana. 1950 valtionkomitea ja jälleen Lihtosen puheenjohdolla. Lihtosen puheenjohtajakausi jäi varsin lyhyeksi se alkoi vuosikokouksesta 1955 -, mutta se on ollut merkittävää aikaa Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen taipaleella. >>Luonnonsuojelun suurin merkitys ei ole siinä, että rauhoitetaan sellaista, mikä on ihmiselle hyödyllistä. Komitean työn tuloksena on sitten valmistunut uusia luonnonja kansallispuistoja koskeva lakiesitys, joka juuri on hyväksytty eduskunnassa. Lihtonen jatkoi tässä työssä kunniakkaasti niitä metsätieteemme ja metsätaloutemme yhteisiä perinteitä, joita miehet sellaiset kuin A. Siinä on perintö. 2. G. 1953 Helsingin yliopiston metsänarvioimistieteen professorin virkaan. Aate ja käytäntö kulkevat rinnan, ja tärkeintä kaikessa molempien takana on syvä eetillinen vakavuus ja vastuuntunto. Hänen avujaan olivat myös rauhallinen, tasapuolinen harkinta ja kiinteä asiallisuus, luja velvollisuudentunto ja virkeä huumorintaju kaikki tämä yhtyneenä harvinaisen miellyttävään, vaatimattomaan ja hienoon luonteeseen. Lehtemme viime numerosta voimme tutkistella, mitä Suomen metsien tuntijan ja luonnon ystävän ajatuksissa liikkui, kun ylväs kuikka juhannusaamuna julisti uuden elämän syntymistä
hehtaaria, mikä ala suurimmaksi osaksi on joskus ollut metsää. Monilla seuduilla on jo miltei kaikki viljelyskelpoinen maa raivattu pelloiksi ja lehtometsiä on säilynyt vain siellä, missä maan kivisyys tai paikan hankala sijainti on estänyt maan muokkausta pelloksi. Metsien nykyisestä tilasta sekä kehityksestä viime vuosikymmenien aikana antavat tarkan ja monipuolisen kuvan valtakunnan metsien arvioinnit, joita on suoritettu vv, 1921-24, 1936 38 ja 1951-53, Aluksi lienee paikallaan luoda silmäys metsämaiden kehitykseen. 1929, ja 1930-luku oli metsänojitusten huippuaikaa. Nykyään metsänojitus elää taas nousuaikaa koneellisten oja-aurojen ansiosta, ja vuotuisten ojitusalojen ennustetaan lähivuosina nousevan moninkertaisiksi entisestä. V:een 1940 mennessä oli metsänkasvua varten ojitettu jo 650 000 hehtaaria. Varsinkin savimaalle ominaisten metsätyyppien ala on jatkuvasti vähentynyt ja samoin on käynyt viljavimmille suotyypeille, kuten lehtokorville. Metsämaa sinänsä on jokseenkin muuttumaton, mutta metsämaiden kokonaismäärään sekä erilaisten metsämaiden keskinäisiin paljoussuhteisiin on olennaisesti vaikuttanut kaksi tekijää, nimittäin pellonraivaus ja metsäojitus. Viime vuosikymmeninä on raivaustoiminta ollut sangen voimakasta; 1920ja 30-luvuilla raivattiin uutta peltoa 600 000 hehtaaria ja yksistään viime sodan jälkeen noin 200 000 hehtaaria. Metsiemme viimeaikainen ja vastainen kehitys (Jatkoa) Peitsa, Mikola Viime vuosisadalta perä1sm olevien kuvausten perusteella, joista edellä esitimme vain muutamia esimerkkejä, voi päätellä, että metsämme ovat kuluneiden sadan vuoden aikana hyvin olennaisesti muuttuneet ja päinvastaiseen suuntaan kuin ehkä monikin olisi odottanut. Järjestetyn metsänojitustoiminnan katsotaan meillä alkaneen v. Pellonraivaustoiminta on tietenkin kohdistunut viljavimpiin metsämaihin, lehtoihin ja lehtomaisiin kankaisiin. Onpa mahdollista, että jokin viljava lehtotai suotyyppi on ennättänyt maastamme kokonaan hävitäkin pellonraivauksen ansiosta. Samalla muuttuu suon kasvipeite kokonaan. Metsät ovat näin saaneet keskimäärin karumman leiman. 1909, mutta parempaan vauhtiin se pääsi yksityisten omistamissa metsissä vasta metsänparannuslain tultua voimaan v. Metsäojituksen tarkoitus on parantaa metsäisten soiden puunkasvua sekä vallata metsälle uutta maa-alaa. Tähän mennessä , ojitettu ala muodostaa tosin vain ö % maamme 3. Suomessa on nykyään peltoa yli 2.5 milj
Kuvassa soistumisen kelottamaa metsää Salamajärven luonnonpuistossa Kivijärvellä. K askikauden jälkeen kuusi on nopeasti vallannut takaisin entisiä kasvupaikkojaan, kuten mm. Metsiemme puulajisuhteissa on viime vuosikymmeninä tapahtunut melkoisia muutoksia, joihin on ollut syynä ennen kaikkea kaskiviljelyn siirtyminen yhä kauemmaksi menneisyyteen, mutta myös metsien hakkuut ja määrätietoinen metsänhoito. Metsänojitus on siis jossain määrin korvannut sitä menetystä, mitä lehtomaisten ja tuoreiden kangasmetsien alassa on pellonraivauksen vuoksi tapahtunut, tietenkin suuresti muuttanut. Seuraavassa asetelmassa on kuusen osuus prosentteina koko maan ja erikseen eteläja pohjoispuoliskon metsävaroista eri arviointien aikaan: Menneinä vuosisatoina ja -tuhansina on suo vallannut maata metsältä. korpiin, ja sen seurauksena ovat maamme metsäluontoon niin olennaisesti kuuluvat korpimetsät hyvää vauhtia muuttumassa kangasmetsien kaltaisiksi. Kuten edellä mainittiin, kaskiviljely karkoitti kuusen ja edisti lehtipuiden valtaanpääsyä. Ojitustoiminta on kohdistunut erityisesti viljavimpiin metsäisiin soihin, ts. koko suoalasta, mutta oj ituskelpoisiksi mutta soiden ja suometsien luontoa se on arvioitujen soiden alasta jo 12 o/o. Ojitustoiminnan ansioksi on myös luettava se, että kuten valtakunnan metsien arvioinnit osoittavat maamme nykyisen alueen kasvullinen metsäala ei ole parin viime vuosikymmenen aika~a vähentynyt, vaikka uutta peltoa on raivattu samana aikana parisataa tuhatta hehtaaria. valtakunnan metsien arvioinnit parilta viime vuosikymmeneltä osoittavat. Xykyään metsänoiituksen avulla vallataan maata metsälle takaisin. 4
Kehityk estä pitemmältä ajalta saadaan tietoja vertaamalla valtionmetsien vanhoja karttoja ja metsänarviokirjoja. Kaskiahojen lehtimetsät ovat muuttumassa ta i jo muuttuneet kuusikoiksi. 32.2 1951 63 38.5 30.2 35.7 Kuusen lisääntyminen on sii tapa htunut koko~aan Suomen eteläpuoliskossa; pohjoispuoliskossa kuusen osuus on lähinnä vanhojen kuusikoiden hakkuiden ansiost11, sen sij aan jonkin verran vähentynyt. Suomen Suomen Koko eteläpohjoisSuomi puolisko puolisko 1921 24 28.4 33.7 30.2 193638 33.2 30.6 . E, on valtionpuistossa oli ] 867 tukkipuu varoista kuusia 15 % eli keskimäärin 5 runkoa hehtaarilla, kun taas 1933 vastaavat luvut olivat 50 % ja 46 kpl/ha (Seppänen), ja Hyytiälänmaan val. Niistä käy ilmi, että e im
missä se t uottaa heikommin kuin mänty. Myös lehtipuilla, varsinkin rauduskoivulla, on oikeutettu sijansa metsänhoidossa. Koska mänty luonnon oloissa uudistuu vain metsäpalojen ja myrskyjen yhteydessä, jäljitellään metsänhoidossakin näitä luonnon tapahtumia, ts. Kaskiviljelyn päättyessä myös metsäpalot vähenivät, ja asutuksen lisääntyminen sekä kulkuja tiedoitusvälineiden paraneminen ja tehokas vartiointi ovat rajoittaneet metsäpalot ehkä murto-osaan siitä, mitä ne olivat sata vuotta sitten. miRsä kaskivilj ely päättyi aikaisemmin, tuoreet kankaat ovat jo muuttuneet kuusikoiksi. jaloja lehtipuita lehtomaalle. Puhdas kuusikko tuoreella kankaalla ei ole mikään toivottu metsikkömuoto, vaan sekä mäntyä että rauduskoivua pyritään säil yttämään sekapuuna. kun taas Itä-Suomen viimeksi kasketuilla mailla tämä kehitys on vasta alussa. Ulko. Kuu i ei ole tyytynyt ainoastaan palaamaan niille kasvupaikoille, mistä kaskiviljely sen karkoitti, vaan on suuressa määrin levinnyt kuiville mäntykankaillekin. Kun muut puulajimme vaativat uudistuakseen melko laajoja aukeita aloja, mutta kuusi uudistuu tiheänkin metsän varjossa. Kuusen lisääntyminen on monessa tapauksessa ollut metsätalouden edun mukaista ja sitä on kaikin keinoin pyritty edistämään; laajat alat lepiköitä ja koivikoita on istuttamalla muutettu ja edelleen muutetaan kuusikoiksi. kuiville kankaille. Metsäteollisuuden alkuaikoina nimittäin vain järeillä sahatukeilla oli metsissä menekkiä. käytetään voimakkaita hakkuita ja kulotusta apuna mäntymetsää uudistettaessa. Myös metsänhakkuut ovat osaltaan edistäneet metsien kuusettumista. ovat yhtaikaa monet tekij ät kaskiviljelyn loppuminen. Kuten edellä on mainittu, metsät olivat Pohjanmaalla, missä kaskivilj ely oli päättynyt paljon aikaisemmin, jo sata vuotta sitten suureksi osaksi muuttuneet kuusikoiksi, mitä kehitystä tervanpoltto oli suuresti edistänyt. Kalcla toteaakin. että >>kuluneiden 80 vuoden aikana kuusi on kehittynyt melko vaatimattomasti esii ntyneestä puulajista tuoreiden kankaiden ylivoimaiseRti valli tsevimmaksi puulajiksi>>. Lehtipuita esiintyy voimaperäisesti hoidetuissa metsissä etupäässä sekapuina varsinkin metsien nuorella iällä, joskin puhtaitakin lehtimetsiä voidaan kasvattaa, esim. jotka olisi uudistettava männiköiksi, ja Pohjois-Suomessa pyritään miltei kaikki kuusikot vähitellen muuttamaan männiköiksi. Sahatukit, jotka useimmiten olivat mäntyjä, poimittiin metsästä pois ja alikasvoksena ollut kuusi jäi jäljelle. Mutta kuusta vastaan joudutaan taistelemaankin sen tunkeutuessa >>väärälle maalle>>. mutta 1950 jo 78 % (Kalela). Nyt jo on Suomen eteläpuoliskossa puolukkatyypin metsistä kuusivaltaisia 20 %. Hämeessä. metsäpalojen väheneminen, poimintahakkuut auttaneet kuusta muiden puulajien kustannuksella. Sen sijaan puhtaat koivikot ja etenkin lepiköt ovat vähentyneet sekä luonnollisen kehityksen että määrätietoisen metsänhoidon seurauksena ja tullevat edelleen vähenemään. tionpuisto sa Juupajoella 1866 oli kuusivaltaisia metsiä 25 % metsäalasta. Metsänhoidon päämääränä on, että kullakin kasYupaikalla ka vatetaan ·itä puulajia, joka antaa parhaan taloudellisen tuloksen, sekä että metsämaata ei ole tuottamattomassa tai vajaatuottoisessa tilassa. Suuripiirteisenä tavoitteena on, että kuivilla kankailla kasvatetaan männiköitä, tuoreilla kankailla kuusivaltaisia sekametsiä
Voimaperäiseen metsänhoitoon kuuluu vielä, että metsän parhaita yksilöitä autetaan huonompien kustannuksella sekä että käyttökelpoista puuta ei jää metsään lahoamaan. laisten puulajien viljely maassamme on toistaiseksi sangen vähäistä, mutta silloin tällöin tapaa metsissämme lehtikuusikon tai joskus jonkin muunkin oudon puulajin metsikön. Pohjois-Suomessa on edelleenkin suhteellisen paljon vanhoja, yli-ikäisiä metsiä, vaikka niiden määrä jatkuvasti onkin vähenemässä. Metsiemme nykyiset ikäsuhteet ovat myös seurausta kaskiviljelyn loppumisesta ja muusta viimeaikaisesta kehityksestä. Kuvassa kulotus käynnissä Ruovedellä. missään ei näkynyt keski-ikäisiä metsiä; oli vain ikivanhoja aarniometsiä tai aivan nuoria metsiä ja aukeita aloja. Valtakunnan metsien arviointien antama kuva nykyisestä tilanteesta on aivan päinvastainen: keski-ikäisiä metsiä on suhteettoman runsaasti, kun taas taimistoista on puutetta. Kun metsiä näin melko voimakkaasti harvennetaan ja poistetaan sieltä kuolleet, sairaat ja vialliset puut sekä vähemmän toivottuja puulajeja ja haitallista alikasvistoa, saavat hoidetut metsät luonnonmetsiin verrattuina >>siivoturn> leiman, mikä osaltaan tietenkin vaikuttaa esim. Vapaaherra v. metsämaan pintakasvillisuuteen ja metsän eläimistön viihtyvyyteen. Hakkuutähteet hävitetään polttamalla, ja kohta on alalla tiheä männyn ja koivun taimisto, jossa myös linnut hyv in viihtyvät. Metsiä uudistettaessa käytetään tulta apuna. Berg kiinnitti matkakertomuksessaan vakavaa huomiota siihen, että. Metsiemme viimeaikaisen kehityksen ja nykyisen tilan perusteella voidaan kaa7
ohjelma osittainkin toteutetaan, merkitsee se taimistoalojen hyvin huomattavaa lisääntymistä metsissämme. Metsiemme muuttuminen yhä enemmän kuusikoiksi siis tuskin enää jat. 8 sen mukaisesti, kuin arviointia suorittaneet metsänhoitajat ovat ehdottaneet, antaa näin kertynyt aineisto hyvän kuvan siitä, mihin suuntaan metsämme ovat kehittymässä. Tällaiseen uudistusmenetelmään kuuluu usein yhtenä vaiheena hakkausalan kulottaminen, ja kulottamisen jälkeen syntyy usein runsaasti koivun taimistoa, kuten entiset kaskialat osoittavat. vailla myös metsiemme vastaista kehitystä. Voidaanpa sanoa, että maamme on siirtymässä tai jo siirtynyt uuteen kaskikauteen, jolloin tulta käytetään metsänviljelyn apuneuvona. Vaikka siis aukeiksi hakatuille aloille kylvetään tai istutetaan mäntyä, ei taimisto suinkaan synny puhtaana män11ikkönä. Kuten aikaisempikin kaskiviljely niin nykyinen kulotusmenetelmäkin suosii mäntyä ja lehtipuita; sen avulla kuusi pysytetään niillä kasvupaikoilla, jotka sen kasvattamiseen parhaiten sopivat. Noin puolet uudistettavasta alasta on ehdotettu hakattavaksi paljaaksi, jolloin uusi metsä perustettaisiin metsänvilj elyllä. Lähitulevaisuuden metsänhoito-ohjelma käsittääkin paljon uudistushakkuita; kokonaista 23 % Suomen eteläpuoliskon ja 4-1 % pohjoispuoliskon kasvullisesta metsäalasta on ehdotettu uudistushakkuilla käsiteltäväksi. Mikäli em. Tässä kuvatussa metsikössä tulevat vanhan sukupolven viimeiset puut kohta poistettaviksi, ja uusi kuusen, männyn ja koivun taimisto on nousemassa. Paljaiksi hakattavat alat ovat pääasiassa liian karulla maalla kasvavia kuusimetsiä, joiden tilalle olisi saatava mäntyvaltaisia metsiä. Koska metsä on maamme tärkein kansallisomaisuus, jonka tuotosta riippuu kansakunnan hyvinvointi, voitaneen edellyttää, että metsänhoito edelleen voimaperäistyy ja että metsien kehityksen määräävät siis pääasiassa talouden vaatimukset, kun taas sosiaaliset ja luonnonsuoj elulliset näkökohdat ovat määräävinä vain poikkeustapauksissa. vaan enemmän tai vähemmän lehtipuita sisältävänä. Vaikka kaikkia metsiä ei t ullakaan käsittelemään Talousmetsässäkään ei ole pelkoa yksitoikkoisuudesta. Viimeisessä valtakunnan metsien arvioinnissa arvosteltiin jokaisen arvioimislinj alle sattuneen metsikön metsänhoidollinen tila sekä toimenpiteet, joita metsikössä lähivuosina tulisi suorittaa. Kuten edellä on mainittu, metsissämme on nykyään suhteellisen runsaasti keskiikäluokkia, ja taimistoista on puutetta
Jos tarkastellaan metsiemme viimeaikaista ja tulevaakin kehitystä luonnonsuojelun, erityisesti metsän eläimistön kannalta, voidaan siinä huomata sekä myönteisiä että kielteisiä piirteitä. Samaa voidaan sanoa myös kulotusten tuloksista, vaikka tulenkäyttö sellaisenaan tietysti metsälintuj a ja muuta eläimistöä jonkinverran tuhoaakin. Mitä metsiemme muuhun kehitykseen tulee, niin lepiki;it, repaleiset hakamaametsät ja muut vajaatuottoiset alat tulevat edelleen vähenemään. Lehtimetsien jatkuva muuttuminen kuusikoiksi on siis vaikuttanut haitallisesti metsien linnustoon. Nykyinen metsän uudistusmenetelmä merkitsee valoisampia aikoja myös koivulle, jonka tulevaisuus pari vuosikymmentä sitten tavallisten harsintahakkuiden aikana näytti melko synkältä. Muutamia vuosia sitten, jolloin meilläkin otettiin käytäntöön norjalainen metsäojien räjäytyskaivumenetelmä, aiheutti sen yleistymisen pelko luonnonsuojelun harras9. Sen sijaan nuoret lehtija sekametsät, jollaisia kaskikaudella oli runsaasti, tarjoavat sopivan elinympäristön runsaalle linnustolle. Kaskikaudella Suomen metsien linnustokin todennäköisesti oli runsaimmillaan. Vanha luonnonmetsä, etenkin havumetsä, tarjoaa suhteellisen vähän toimeentulomahdollisuuksia metsälinnustolle. Myös voimaperäinen metsänhoito, joka poistaa metsästä sairaat ja kuolleet puut ja tuuheat alikasvoskuuset, kaventaa monien lintujen, etenkin pökkelöihin ja puunkoloihin pesivien, elinmahdollisuuksia. Sen sijaan metsänhoitomme nykyinen voimakkaisiin uudistushakkuisiin pyrkivä suuntaus, jonka tuloksena syntyy laajoja taimistoaloja, ilmeisesti koituu metsälintujen hyväksi. Niinpä pohjoissuomalainen vanha kuusikko on melko kuollut, siellä ei juuri linnun laulua kuulu. 0,8 milj. h a, on julkirnudessa esitetty jo huolestune ita lausuntoja alkuperäistä suoluontoamme uhkaavasta häviöstä. Kuvat kirjoiLtajan. kuu muualla kuin Savossa ja Karjalassa, missä viimeksi on kaskettu, ja Länsija Pohjois-Suomessa kuusen ala pienenee ainakin sitä yritetään pienentää. Niinpä kesällä 1956 on maassamme työskennellyt viitisenkymmentä metsäoja-auraa ja 1930-luvun parhaiden ojitusvuosien työsaavutukset on ylitetty reippaasti. Metsäojitustoiminnan vaikutuksesta soittemme linnustoon Kalevi Raitasuo Vaikka maamme 10 miljoonasta suohehtaarista on kuluneina vuosikymmeninä ehditty ojittaa metsätalouden tarpeisiin vasta u
Ekologisesti ja psykologisesti ratkaisevia seikkoja näyttävät linnuston kannalta olevan ennen kaikkea suon laajuus, sen metsäisyys tai aukeus, puulajivalikoima sekä suon pintavesisuhteet. Soittemme linnuston selvittely on kokonaisuudessaankin jäänyt lapsipuolen 10 asemaan. Tässä yhteydessä voidaan meikäläiset suot jakaa kuuteen linnustolliseen päätyyppiin: kuusikorvet, mäntyrämeet, keidassuot, aapanevat ja kumpusuot. On kuitenkin havaittavissa ilahduttavia merkkejä siitä että ornitologimme ovat viime aikoina alkaneet kiinnostua myös soitten lintufaunaan liittyvistä ongelmista. Tällöin ei kuitenkaan voida pitää lähtökohtana soittemme metsätaloudellista tyyppijakoa, koska niiden linnuston koostumus määräytyy aivan erilaisten tekijöiden mukaan. Perusteltaessa soittemme suojelun tarpeellisuutta on vedottu muun ohella niiden eläimistöön, ennen kaikkea linnustoon. tajien piireissä vastustusta, joka ilmeni julkisuudessakin. Vaikka tähän mennessä kehitetyt aurauskalustot enempää kuin kaivinkoneetkaan eivät ole osoittautuneet yleispäteviksi jokapaikan välineiksi, on kuitenkin varmaa, että tämän alan kehitys johtaa yhä tehokkaampiin ratkaisuihin. Koneellisen metsäojituksen ripeä kehitys viime vuosina on jälleen antanut uutta pontta vaatimuksille, jotka tähtäävät luonnonsuojelunäkökohtien huomioimiseen laadittaessa soittemme taloudellista hyväksikäyttöä tarkoittavia suunnitelmia. Koettaessamme selvitellä, missä määrin ja millä tavoin nykyinen metsäojitustoiminta vaikuttaa soittemme alkuperäiseen linnustoon, on meidän edellä kosketelluista syistä pakko rajoittua käsiteltävän ongelmavyyhdin keskeisimpiin kysymyksiin. Näin ollen ei liene liian rohkeata ennustaa, että metsäojitustoiminta tulee jo lähitulevaisuudessa merkittävästi laajenemaan ja tehostumaan. Sellaisia ovat suolinnustomme elinympäristön valinnan suhde ojitustoiminnassa sovellettuun kohteiden valintaan, soilla pesivän lajiston levinneisyyden suhde ojitustoiminnan ilmastollisiin y.m. Keidassoilla tarkoitetaan tässä yhteydessä. Käytäntö osoitti kuitenkin pian, että räjäytysmenetelmä soveltuu meidän oloissamme vain verraten harvalukuisiin erikoistapauksiin. Ojitustulokset eivät ole mullistavasti suurentuneet sen vaikutuksesta. On sanottu, että metsäojitustoiminta uhkaa useiden komeimpien siivekkäittemme kuten kurjen, metsähanhen, suohaukkojen ja kotkan tulevaisuutta. Saadaksemme käsityksen suolintujen elinympäristön valinnan suhteesta soiden metsäojituskelpoisuuteen on aluksi tarkasteltava eri suotyyppiryhmien lintulajiston erikoispiirteitä ja niiden merkitystä käsiteltävänä olevan ongelman kanssa. Valitettavasti e1 meillä kuitenkaan ole tähän mennessä suoritettu mainittavia tutkimuksia ojitustoiminnan vaikutuksesta soittemme linnustoon enempää kuin muuhunkaan eläimistöön. Tästä syystä on metsäojittajienkin myönnettävä, että soittemme alkuperäisen luonnon säilyttäminen riittävän lukuisina ja kaikkia suotyyppejämme edustavina näytealoina alkaa nykyvaiheessa olla todella ajankohtainen ongelma, johon on kiinnitettävä vakavaa huomiota. Maamme eri osien ilmastolliset eroavaisuudet heijastuvat luonnollisesti myös soitten linnustossa eri faunaelementtien välisten runsaussuhteiden vaihteluna. rajoihin sekä kaivatustoimenpiteiden aiheuttamat soiden lintukantojen muutokset
.... kohosoiden aukeita keskusnevoja, joita useimmiten luonnehtii omalaatuinen lampisysteemi. Aivan kuten kankailla näyttelee soillakin vallitseva puulaji ratkaisevaa osaa lintukannan: tiheyden säätelijänä. Tarkasteltaessa metsäisten soiden linnuston erikoispiirteitä tarjoavat vastaavat kangasmaiden metsät oivallisen vertailuperusteen. Kalelan, E. , Lehtipuusto useimmiten tietysti koivikko takaa keskimäärin kaksinkertai11. .... ..J ~u ::E-"' ct-"' 1:s:'""' "' Lehtimetsät 1000 -1 370 250 1185 1175 1100 H avumetsät I g~ l 1so l 125 l 120 1 701 501 3() 1 Asetelmasta ilmenee, että niin korvet kuin rämeetkin liittyvät tässä suhteessa läheisesti vastaaviin kangasmaiden metsätyyppeihin. Soverin tutkimustuloksiin perustuva linnuston keskimääräisiä tiheyksiä Suomen eteläpuoliskossa kuvaana luku sarja. Palmgrenin ja J. "t;c -e t C C ., .c.x :::,"' :,:' OftS ftS CIS .. ' ' 1' _., ...... Merikallion, P. .,., .,.., ., E-"' .,.., ., .,.., "' ., "O oC -.x 1: ::J.x ' QJ .x E .c ...... Seuraavaan asetelmaan on koottu 0. Aapanevoihin sitä vastoin luetaan linnustollisessa mielessä aapasuoyhdistymän eteläja länsipuolellakin olevat rimpiset ja jänteiset nevat sekä avoletot. Kurki on linnustomme suurlajeista ainoana kyennyt melko hyvin säilyttämään vanhat asuinpaikkansa. 1 Eri tyypeillä pesiviä lintupareja km':llä , .... Suuntautuessaan korpiin ja rämeille ei metsänojitus ole sanottavasti kaventanut sen elinaluetta. Metslkkölajl ...
Eteläja Keski-Suomen rämeillä, varsinkin laajojen kohosoiden laitamilla, pesii säännöllisesti vaikkakin vähälukuisena lapinharakka, kalasääksi ja riekko. suot. Keskija Itä-Suomen korpien ja osin rämeidenkin erikoisuuksia taas ovat järripeippo ja pohjansirkku. Seiskarin ja tämän kirjoittajan havaintotuloksiin pe~1etsästäjien ja paika llisen väestön harjoittaman häikäilemät.tömän saalistuksen seu. rauksena on metsähanhikantamme huvennut vähiin. Männikkö puolestaan edustaa linnustollisestikin köyhintä varianttia. K aikki nämä lajit edustavat pohjoista tai itäistä erämaalinnustoa, jonka levinneisyyden ydinalueet sijaitsevat kaukana Lapissa ja itärajalla. sen lintumäärän toimeentulon kuusikkoon verrattuna. Seuraavaan asetelmaan on koottu C. Muuan ryhmä tekee kuitenkin mielenkiintoisen poikkeuksen. 12. Finnilän, 0. Merikallion, L. Metsäisten soitten linnustoa luonnehtivat erikoispiirteet suhteellisen vähäinen tiheys ja pohjoisen lajiston yhä. Kangasmetsiin verrattuna näyttävät suometsät olevan linnuston kannalta edellisten huonontuneita vastinbiotooppeja. L ajin viimeisiä pakopaikkoja ovat , Lapin laajat. Kalelan, E . Tarkasteltaessa korpien ja rämeiden pesimälinnuston lajivalikoimaa, havaitaan, että sitä luonneht ivat pääpiirtein vastaavien kangasmetsiköiden lintulajit. myös aukeiden soittemme linnustoon, vieläpä selvempinäkin kuin rämeillä ja kor-v1ssa. Lumialan, 0. vallitsevampi asema lyövät leimansa. Etelä-Suomen rämeet ja korvet ovat siis tässä suhteessa pohjoisen erämaafaunan äärimmäisiä esiintymissaarekkeita keskellä kulttuurin leimaamaa eteläisen linnuston suuraluetta. Sammaliston, P
20 lajia. Merkittävimpiä keidassoitten erikoisuuksia ovat kapustarinta, jalohaukka ja harmaalokki. Pienillä soilla ympäristön reunusvaikutus sen sijaan sekoittaa eri linnustoaineksia siinä määrin toisiinsa, että tuloksena on epälukuinen määrä vaihtelevan laatuisia välimuotoja. Sama ilmiö on havaittavissa soitten linnustossakin. Kun varsinkin soilla pesivän sorsaja kahlaajalinnustomme pääosa on levinneisyydeltään pohjoista tai vieläpä arktistakin ainesta, on luonnollista, että niiden runsain esiintyminen keskittyy juuri Lapin aapanevoille. rämeja nevakuvioilla. Aul<eilla mailta pesiviä lintupareja km 2 :llä Keidassoitten tiheysluku on siis maalinnuston piirissä ainutlaatuisen alhainen. Komea kalasääksi on L0unaisja Länsi-Suomessa keskittynyt pesimään laajojen kohosoitten rämereunuksiin. Lienee syytä korostaa. rustuvia keskiarvolukuja aukeiden biotooppien lintutiheyksistä. Lajistollisestikin niiden linnusto on melko köyhä käsittäen vain n. Se edustaa täällä erämaafaunan viimeisiä rippeitä. Tämän takia pienten 13. Tunturi-Lapin omalaatuiset, jättiläismäisten palsojen luonnehtimat kumpusuot edustavat lajistollisesti melkein yhtä rikasta tasoa kuin aapasuot. Edellä hahmoteltuja linnustotyyppejä tavataan aitoina vain laajoilla ja yhtenäisillä korpi-. että suo 011 vain poikkeustapauksissa kauttaaltaan samaa tyyppiä. Lisäksi on soita, Joissa esiintyy mosaiikkimaisesti sarja eri tyyppejä tai niiden välimuotoja. Aapasoitten lajista (yli 30) sen sijaan edustaa kaikkein rikkainta ja aidointa suomalaista suolinnustoa. Täten aapojen siivekäs fauna muodostaa liukuvan vaihettumissarjan, joka on pohjoisessa rikkaimmillaan sulautuakseen Satakunnan ja Pohjanmaan erämaaseudulla kohosoiden linnustoon. Lisäksi useimmat suolinnuston suurlajit karttavat psykologisista syistä suppea-alaisia soita. Niiden linnuston mielenkiintoisimpia erikoisuuksia ovat toisaalta sellaiset tunturilajiston edustajat kuin lapinsirkku, sinirinta, kapustarinta ja tuntmikihu ja toisaalta muutamat faunamme suurimmat harvinaisuudet: joutsen ja punakuiri. Tavallisesti se ainakin reunaosissaan vaihtuu muunlaiseksi. Metsä-Lapista etelään siirryttäessä köyhtyy aapasoitten linnusto vähin erin sitä mukaa kuin ylitetään pohjoisten lajien eteläisiä levinneisyysrajoja
0,5 milj. 22 %, rämeitä n. ha Välittäviä tyyppejä n. korpia n. Kun muiden maanomistajaryhmien mailla toimeenpannut ojitukset tuskin eroavat oleellisesti edellä mainituista luvuista, on siis todettava, että ojitustoiminnan keskittyminen korpiin on käytännössä vieläkin tehokkaampaa kuin teoreettinen laskelma edellyttäisi. 0,1 milj. ha n. lehtoja tervaleppäkorvet, ovat jo tällä hetkellä todellisia harvinaisuuksia. 14 Metsäisten soitten osalta tilanne on täysin päinvastainen. Nevojen ojittamista sitä vastoin on aivan oikein vältetty niin, että niiden osuus on jäänyt kolmannekseen siitä, mitä ojituskelpoisuuslaskelmat edellyttävät.. Näitä lukuja arvosteltaessa on muistettava, että koko suoalastamme on valtakunnan metsien arviointien mukaan korpia n. Rehevimmät niistä, esim. rämeitä n. . 43 % ja nevoja tai avolettoja vain n. 0,3 milj. Minkälaisia soita meillä on ojitettu esimerkiksi yksityismailla, jotka muo<h>sta vat sekä alueellisesti että taloudellisesti tämän alan tärkeimmän työsaran. . 0,7 milj. Tällaista laskelmaa ei voida suorittaa aivan täsmällisesti yksityiskohtaisten selvitysten puuttuessa. suokuvioiden lajisto on useimmiten köyhä ja yksipuolinen. 28 %. 0,1 milj. Vain pohjoisimmat ja etäisimmät Lapin korpisuot joudutaan ilmastollisista syistä lukemaan ojituskelvottomiksi. 45 % ja nevoja sekä lettoja yhteensä n. . 1,5 milj. 0,3 milj. . 0,1 milj. . ha Kuusivaltaisia korpia n. . ha n. Luotuamme täten suppean katsauksen soittemme tärkeimpiin linnustotyyppeihin voimme tarkastella, millä tavoin ne jakautuvat metsäojituskelpoisten ja -kelvottomien soiden kesken. 1,7 milj. 1.1 milj. Aapasoistakin, jotka suureksi osaksi ovat heikkolaatuisia rimpija jännenevoja, luetaan pääosa ojituskelvottomiin. ha n. . 1.6 milj. . Näin ollen joudutaan tyytymään melko suurpiirteiseen, valtakunnan metsien arvioinnin tuloksiin perustuvaan laskelmaan, jollainen osoittanee kuitenkin likipitäen oikean suuruusluokan. Aukeiden soitten lajiston varsinaisen suolinnustomme nykyinen asema näyttää siis tässä suhteessa kaiken kaikkiaan varsin valoisalta. ha Välittäviä tyyppejä .. ha Kumpusoita . ha Aapanevoja ........ ha Mäntyvaltais. 0,2 milj. n. Eteläja Keski-Suomen parhaita korpia uhkaakin ennemmin tai myöhemmin lähimain täydellinen häviäminen. . . Nyt joudutaan kysymään, millä tavoin metsäojitustoimintaa on k ä y t ä n n ö s s ä ohjattu. Vuosina 1930-55 valmistuneiden, Keskusmetsäseura Tapion hoitamien ojitushankkeiden kuivatusala jakautui päätyyppiry hmiin siten, että ojitetuista soista oli korpia n. . 4 %. Mutta korvet sitä vastoin jäävät miltei kokonaisuudessaan ojitustoim.innan piiriin. n. 52 %, rämeitä n. ha n. ha n. ha n. ha II A ukeat suot: Keidasnevoja . . 0,1 milj. Linnustollisten suotyyppiemme teoreettinen metsäojituskelpoisuus Päätyyppi Ojitus1 Ojituskelpoisia kelvottomia I Metsäiset suot: Lehtipuuvalt. ha Havaitsemme ilahduttavana piirteenä, että kaksi nevalinnuston kannalta tärkeätä päätyyppiä keidasnevat ja kumpusuot kuuluu kokonaisuudessaan metsäojituskelvottomiin. n. Tosin toinen puoli rämeistäkin ennen muita tietenkin rahkaiset rämetyypit kuuluu ojituskelvottomiin. 0,5 milj. n
Syksyllä ei hääpukunsa menettänyttä koirasta enää hevin tunne samaksi lajiksi. Nevalajisto vaihtuu täten asteittain metsälajistoksi. Eri lajien kannan tiheysluvut osoittavat, että näin on asianlaita. Yleensä ajateltaneen, että ojituksen vaikutus soiden linnustoon on yksinomaan Suokukko on komeine juhla-asuineen ja turnajaisineen nevalajistomme mielenkiintoisimpia edustajia. Korpien ja rämeiden linnustoa sen sijaan luonnehtivat pääpiirtein samat lajit kuin vastaavien kangasmetsienkin siivekästä faunaa. Meidän linnustoomme kuuluukin vain kaksi lajia pohjansirkku ja metsäviklo jotka ovat todellisia korpimetsien asukkaita. Ojitustoiminta ei kuitenkaan uhanne niinegatiivinen. Soitten linnuston suojelun kannalta tällaista tilannetta on pidettävä ilahduttavana nimenomaan sen vuoksi, että varsinainen suolajistommehan pesii juuri nevoilla. Tämä pitääkin paikkansa aukeisiin soihin nähden siinä mielessä, että niiden alkuperäinen lajisto pakostakin häviää sitä mukaa kuin ojitusalueet kuivuvat ja metsittyvät. Useimmiten nevan metsittymisessä on ensimmäisenä vaiheena hieskoivikko, joka aikanaan vähitellen vaihtuu männiköksi tai 15. dosta näiden lintulajien tärkeintä elinympäristöä, vaan edustavat optimaalisten kangasmetsien huonontuneita vastinbiotooppej a. Metsäiset suothan eivät muoden olemassaoloa, sillä edellinen on levinnyt ensi sijassa Kainuun ja Peräpohjolan erämaaseutuihin ja jälkimmäinen puolestaan suosii aivan pieniä korpilaikkuja, jotka usein jäävät ojitussuunnitelmien ulkopuolelle
Minkään yksityisen soiden lintulajin olemassaoloa ei metsäojitustoiminta tiettävästi myöskään uhkaa, sillä kaikki todelliset harvinaisuudet joutsen, metsähanhi, punakuiri ja j änkäsirriäinen pesivät kaukana Lapissa. 16 sena t ulee lähinnä kysymykseen rämeillä pesivä kalasääksi, jonka vanhat pesäpuut usein hävitetään tahallisesti ojitusta seuraavien hakkuiden yhteydessä. Muitakin reheviä korpityyppejä uhkaa häviäm inen, jonka v uoksi niistä olisi ensi tilassa varattava edustavia näytteitä rauhoitusaluei ksi. Ojituksen piiriin kuuluvien nevojen linnusto edustaa siis samasta syystä suhteellisesti köyhintä lajistoa. Useissa tapauksissa kuivatustoimenpiteet sinänsä eivät karkoita ainoatakaan lajia. Tarkasteltuamme täten metsäojituksen vaikutusta soittemme linnustoon muutamien keskeisimpien näkökohtien osalta voimme yhteenvetona todeta, että ojitustoiminta nykyisissä puitteissa ei hävitä nevalinnustoamme, joka muodostaa soittemme lintufaunan rungon. tiheys lisääntyy kangasmetsiä lähenteleväksi. Toinen puoli rämeidenkin linnustosta jää ojitustoiminnan ulkopuolelle. kuusikoksi pintaturpeen ravinteisuudesta riippuen. Päädyimme edellä siihen, että vain vajaa kuudesosa aukeista soistamme parhaat nevat ja letot lasketaan tällä hetkellä ojitustoiminnan piiriin kuuluviksi. Poikkeuksiakin tietysti saattaa olla; tällaiTervaleppäja lehtokorvet alkavat olla jo !'erin harvinaisia. Vertaamalla eri lajien levinneisyyden etelärajoja metsäojitustoiminnan ilmastolliseen pohjoisrajaan havaitaan, että kokonaista 15 lajin pesimäalue tai ainakin sen pääosa jää selvästi jälkimmäisen ulkopuolelle. Tätä soiden linnuston kannalta sinänsä erittäin positiivista tilannetta on omiaan vielä parantamaan se seikka, että nevalajistomme kuuluu valtaosaltaan pohjoiseen ja itäiseen faunaelementtiin. Vaikka linnusto sinänsä rikastuu kuivatuksen johdosta, on kuitenkin todettava, että alkuperäistä suometsän faunaa luonnehtineet erikoispiirteet tietenkin samalla häviävät. Korpien ja rämeiden osalta ojitus sen sijaan vaikuttaa yleensä positiiviseen suuntaan: sekä lajisto että linnuston. Korpiin kuivatustoimin. Linnuston lajivalikoima muuttuu näissä vaiheissa perin juurin, samalla kun sen tiheys kasvaa suon tyypistä ja metsän puulajikoostumuksesta rnppuen 3 20 kertaiseksi. Tämä merkitsee sitä, että puolet nevalajistostamme jää jo tästä syystä omaan rauhaansa
Erkamo (vastaava) * HELSINKI 1956. Lihtonen (f ), Reino Kalliola ja V. SUOMEN LUONTO LUONNONSUOJELUN AANENKANNATTAJA J u I k a i s i j a t: Suomen Luonnonsuojeluyhdistys ja Valtion luonnonsuojelunvalvoja (Metsäntutkimu5laitos) * 1 9 5 6 15 vuosikerta (Vuosikerrat 114 ilmestyneet vuosikirjoina) * Toimitus: V
. . . . . . Leo Lehtonen ... . . . 4/26 Maisemanhoidosta Pohjois-Karjalassa . . . . . . 2/28 Geologisen tutkimuslaitoksen uutisia, Aarne Laitakari . . . ..... . 2/28 Tietoja Lounais-Hämeen eläimistöstä . . . . . . . . . . . . . . ....... . . .... . . . . Erkamo .. . N:o/sivu Tutkimus Helsingin seudun saariston virkistysalueista ja luonnonsuojelun kohteista valmistunut . ... .. . Erkamo .. . . laitoksen toim. . .... . . V. 4/28 Hyvää käytännön luonnonsuojelua, P . . ... . . Töölönlahden likaisuusongelma . R . . .. . .. . . . ... . .. 4/27 Maanviljelijä luonnonsuojelijana . . . . . . . . . . . . . . . .. .. . . . . . . .. . . . . tNukutettuja>> muikkuja vesistöstä toiseen Piisami tuholainen . . . .. . .. Branderin vastine ja toimituksen huomautus ... 4/27 Petolinnut ja luonnonsuojelu . . 4/29 Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen jäsenhankinnasta . . . .. . . . . . . . 1/27 :Mielenkiintoisia kasvilöytöjä . . . . . . . . . . . . . . . . . .... .. . . . . Lampia, Teppo: Lännen riistamailta, arv. . . . . .......... . . . . . 2/32 Luonnonsuojelusihteerin toimi haettavana. . . Lehtonen, Leo : Jokamiehen lintukirja, arv. . . . . .. W. . . . 2/27 Pakkastalven tuhoja . . . . . Ranskan luonnonhistoriallisen kansallismuseon luonnonsuojelunäyttely K ansainvälisen Luonnonsuojeluliiton yleiskokous Skotlannissa . . . . . . . . . .. Hirvivahingot .. . V. .. . j.i Duran 10, S.: Suuri lintukirja, suomal. . . R. . . . . .. . . . .... . . . . 4/30 LUONTO JA IHMISEN 'l'ALOUS Uutisia metsästysja riistanhoitorintamalta Göran Bergman . . .... . ....... . . . . V. . . P . . E-mo . . . . . . . P. ... . . . 1/32, 4/30 Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen merkkiT 1/2 Suomen Luonnon vanhoista vuosikerroista 2/32 Kirjeensulkijamerkkimme . . . . Linkola . Albatrossi sukupuuttoon kuolemassa ... ..... . . . . ...... .. . .. . . Kla .. . ... . . ..... . . . . . . . 1/29 2/28 2/28 2/29 2/29 3/32 3/33 3/33 4/31 4/31 N:o/sivu ULKOMAAN UUTISIA J äteöljykysymys ... . . . ..... . . . . . .... . . 4/27 Uudet luonnonja kansallispuistot . . Vesiensuojelukysymykset ajankohtaisia Suomessa . L -la ........ . . .......... . . . . .... ...... . Simberg, Leif : Koristepuoita ja -pensaita, arv. . .. ........... Kla ...... . . .. . . . . . .. . . . . . Happomarjapensas hävitetään Ahvenanmaalta ..... . . . . .. . . 2/25, KIRJALLISUUTTA Bourliere, F .: Eläimiä luonnossa, arv. . Ahmat ahtaalla .. . . . . . . . . .. . . . . . . . .. 3/35 UUTISIA YM. . . Jokinen .... . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . Kangasalan harjut pilataan soranotolla .. . katso myös . .. . . 1/30, Lounais-Hämeen Luonto I, arv. Kalliola, Reino : Metsäpolku, arv. . . ... . . . . ....... . . . .. . . 4/27 Vioittuneiden lintujen toipumisasema Urjalaan . . . . . 4/28 Saksittua . . . . . . ............. . . . . . . . . 4/30 UUSIN TIETO SUOMEN LUONNOSTA Maalle uusia lintulajeja . 4/28 Sorsien ruokinta . . . 4/32 Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen jäsenmerkki . . . 1/29 1/29 2/29 2/29 3/33 4/31 2/30 1/30 2/31 3/34 1/31 2/31 2/31 3/35 2/30 1/31 Muuta toimitukselle saapunutta kirjallisuutta . Svärdson, G. . . . Nuorteva, P ekka: Suomen eläinkuvasto, arv. . . . . . . Olavi Hilden & Pentti Linkola, arv. . . ... .... . V. . .. . . . . . . . . . .. 2/27 Harmaahaikara pesinyt Satakunnassa . . . . . . .. .... ... Jäsenten hankinta ................ ...... .. . Humppilan Venäjänharjun kohtalo . Gjaerevoll, Olav J örgensen, Reidar : Tunturikasvisto, arv. . ........... Erkamo -,>T. . . ..... . 1/28, 4/30 Ilmastollisia tietoja 1/28, 2/27, 3/32, 4/30 Ilvesja susitalvi . ...... . . . . . .. Luonnonsuojelusta Ruotsin metsissä . . . 3/32 Pyhäselän hyljekanta elää yhä . . . . . . . 3/36, 4/32 •>NATURE OF FINLAND,>, (en;zl.kielinen referaatti) 1/32, 2/32, 3/36, 4/32. . . .. . . ... . . . . . . . . ... .
Muut turvemaitten hyväksikäyttömuodot saattavat silti joskus uhata niitäkin. nan paine sitä vastoin keskittyy niin raskaana, että rehevimmät ja linnustollisestikin rikkaimmat tyypit alkavat jo olla vähissä. Ilmasto-olot muodostavat kuitenkin sellaisen voittamattoman suojamuurin, joka varmistaa ainakin pohjoisimpien valtavan laajojen soittemme jaamisen metsätalouden piirin ulkopuolelle. Jos näköala olisi esteetön, avautuisi eteeni maisema yli tummien metsien ja keltaisenharmaiden soiden. Täällä puron vesi on kirkasta ja kylmää, hyvä siitä on janoisen retkeilijän ottaa pieni siemaus. Siellä sen vesi oli tummaa, ruskeaa ja sen pintaan kuvastuivat rämemäntyjen mutkaiset rungot. Mikäli suoluontomme m a a k u n n a 11 i s i s t a erikoispiirteistä halutaan säilyttää tuleville polville .alkuperäisiä näytteitä, olisi riittävän suuria rauhoitusalueita perustettava ensi tilassa myös nevoille. Istun puron yli kaatuneen ikivanhan kuusen rungolla. Sellainen kehitys merkitsisi mm. Hävittäessään soiden alkuperäisen linnuston erikoispiirteet ojitustoiminta kuitenkin samalla rikastuttaa niiden faunan moninkertaiseksi. Havas Olen seuraillut vasta virtaa pienen, nopeajuoksuisen puron reunamia. Katselen hetken rehevää, kosteaa puronvarsikorpea. Sanottu koskee ongelman v a I t a k u nn a 11 i s i a puitteita. Tuolla alhaalla, kaukana täältä, se kierteli rauhallisesti laajan, aukean suon reunamia. Kukkiva tuomi levittää väkevää tuoksuaan, vummarj an ja näsiän muodostamat pensaat kilpailevat komeudesta korkean kotkansiiven kanssa. keidassoitten ja aapanevojenkin pääosan häviämistä. Korpien ja nimenomaan parhaiden sellaisten osalta suojelutoimenpiteet kuitenkin ovat kaikkein kiireellisimpiä ja tärkeimpiä. Puro on kaivanut itselleen syvän kurun, jonka pohjalle se ajoittain häviää näkymättömiinkin kivien ja paksun sammalpeitteen alle. Tumma, varJ 01sa kuusimetsä jyrkän rotkon reunamilla vilvoittaa kiipeilijää kuumana kesäpäivänä. Pohjois:::Kainuun vaaroista ja kasvimaailmasta Paavo J. Tulevaisuuden kehityksestä emme tiedä mitään ehdottoman varmaa. Kirjoitukseni otsake on jo Sinulle ilmoittanut, etten ole Kolilla, en Puijolla tai Pisavaa17. Lähden raivaamaan tietäni läpi ryteikön puron reunamia seuraillen. Täällä se kohisee, muodostaa putouksiakin, ja vaikka se ei ole suuren suuri, vesi ryöppyää sumuna yli kivien. Olen jo ilmeisesti melkoisen korkealla. On kuitenkin mahdollista, että ojitustekniikan yhä koneellistuessa ja kuivatuskustannusten samalla pienentyessä heikoimpiakin nykyisin ojituskelvottomiksi katsottuja soita kannattaa joskus ryhtyä lannoittamaan ja muuttamaan tuottoisiksi metsämaiksi. Valokuvat kirjoittajan. Mieleni palaa yhä ylemmäs
J a kuitenkin olen kohta korkeammalla kuin Kolin tai Vuokatin huiput! Pohjois-Puolangalla kohoavat useat vaarat yli 350 metriä merenpinnan yläpuolelle. Puuttumatta tämän lähemmin vaaramaiseman esittelyyn haluan vielä lyhyesti tarkastella Kainuun selänteitä kasvientutkijan silmin. Aloittakaamme alusta! Kainuun vaaraselänteet ovat jo myöhäisjääkaudella erottuneet selvästi ympäristöstään. Mutta sellainen on meillä Suomessakin, tosin pienemmin mittasuhtein, mutta valtava niissäkin.>> Harvan turistin jalka on painunut kainuulaisen vaarametsän pehmeään sammalistoon, harvat ovat ihailleet erämaan rauhaa täältä käsin. Korkeita vaaroja komeana selänteenä aina Pudasjärven pitäjän eteläosista Oulujärvelle saakka. ehkä enkä kiipeile tuntureittemme rinOlen Pohjois-Kainuussa, maamme neitseellisimmällä vaara-alueella. ralla, teillä. Ne vapautuivat jääpeitteestään aikana, jolloin jään reuna etelässä oli jossain Salpausselkien tienoilla. Voin tässä yhteydessä kuitenkin viitata vain joihinkin yleisimpiin ja mielenkiintoisimpiin ongelmiin ja näkymiin. Tosin se ei floristisessa mielessä liene aina ollut yhtä ilmeinen kuin nyt. Retkeilijää viehättää ennenkaikkea selänteen yhtäjaksoisuus ja se valtava maisemallinen erilaisuus, joka vallitsee vaara-alueen ja sen ympäristön välillä. Kainuussa lainehti silloin valtava ulappa, mutta pian nousivat korkeat vaarat vedestä. Syntyi etelä-pohjoissuuntainen saaristosilta; jonne ensimmäiset kasvitulokkaat saattoivat saapua. Kainuun vaaraselänteen yhtäjaksoisuus Ja erikoisuus kuvastuu kuitenkin kauniisti lukuisten pohjoisten kasvilajien esiintymiskuvassa. Molemmilla alueilla on paljon yhteistä lajistoa, mutta se osa Kuusamon alueesta, joka on Maanselän vedenjakajan itäpuolella, johtaa selvästi monipuolisuudessa. Mikä suuri muutos maisemakuvassa tapahtuukaan, kun esimerkiksi saavumme lännestä, Utajärveltä käsin, Puolangan kirkonkylään! Lohduton Kainuun nevalakeus päättyy jyrkästi muutamia kilometrejä ennen kirkonkylää, ja eteen levittäytyy sinertäviä, kuusimetsien verhoamia vaaraselänteitä. Paikkani on tarkemmin määriteltynä Puolangan pitäjän pohjoisosassa, noin 100 kilometriä Oulujärven pohjoispuolella. Koetan antaa lukijalle jonkinlaisen mielikuvan Puo18 langan vaaramaisemista joidenkin valokuvien opastamana (vrt, kuvia l, 2 ja 3 sekä niiden selityksiä). Puolangan vaaraselänne ei ole kaukana Kuusamon erikoisesta kasvimaailmasta, mutta nykyään näiden alueiden välillä on geologinen, topografinen ja myös floristinen katkeama. Täällä on parikin Paljakkaa, on lähes 15 kilometriä pitkä Siikavaaran selänne, Kuirivaara, Äylönvaara, Mustavaara ja Leipivaara vain muutamia nimiä mainitakseni. Koli ja Vuokatti kuuluvat. Tämä maisema on geologien nimeämää Kareliidien aluetta, samaa Suomen selkärankaa, johon mm. Olen alueella, josta Kotilainen (1951) on kirjoittanut näkemänsä inspiroimana: >>Olin luullut, että maailmassa on vain yksi Böömi-1\faäri, tasahko maasto, jota korkeat vuorijonot ympäröivät. Sellaiset lajit kuin piikkimähkä (Selaginella Selaginoides), soiden karhunruoho (Tofieldia pusilla), hapsisara (Oarex capillaris), keltasara (Carex /lava), Pohjolan tähtimö (Stellaria calycantha), Pohjolan horsma (Epilobium Hornemannii), tunturien sinivalvatti (Mulgedium alpinum) sekä eräät muutkin ovat niin yleisiä, että ne muodostavat jokseenkin yhtenäisen
_Mainitut lajit esiintyvät Kareliideillakin jokseenkin samanlaisilla kasvupaikoilla kuin pääesiintymisalueellaan. En malta olla mainitsematta, että väitetään juhannusyön auringon näkyvän näille vaaroille. Tosin kasvitieteilijä voi täälläkin >>haistaa>> tunturin tuntua, tämä koskee ennenkaikkea lakimetsien kokoomusta. Kuva 1. Mutta jos ilma on kirkas, voi Paljakalta käsin nähdä pohjoisessa siintävän maamme eteläisimmän tunturin, Ison Syötteen. Siellä on paljon puronvarsikorpia, erikoisia rinnesoistumia, lähdevesiä ja tihkupintoja. lajiluetteloa, että siihen valitut lajit viihtyvät pääasiassa kosteilla kasvupaikoilla, soilla tai lähdevesien vaikutuspiirissä. Vaikka kasvipeite onkin sulkeutunut, kykenevät pohjoiset lajit täällä kilpailemaan muiden kasvilajien kanssa 19. Onpa lajeja, jotka vain Kareliideilla esiintyen yhdistävät jossain määrin Kuusamon ja Laatokan Karj alan erikoista kasvimaailmaa toisiinsa. Vielä nykyisinkin voi karhu kierrellä Paljakan metsissä. Vaaroilla vallitsee aivan erikoinen pienoisilmasto, josta meteorologiset säähavaintoasemat eivät voi antaa läheskään oikeaa kuvaa, vaaroja verhoaa erikoinen vaaramoreeni, siellä esiintyy runsaasti liuskeita jne. on jokseenkin yhtä kaukana Utsjoesta. kuin Hangosta. Paljakan rinteet ovat jokseenkin asumattomat, vasta muutamia kymmeniä kilometrejä etelämpänä alkaa varsinainen vaara-asutus. Taustassa näemme Pohjois-Puolangan P aljakan, korkean vaaraselänteen, joka ei nimestään huolimatta ole ainakaan nykyisin tunturi. Siellä todellakin tapaisimme puistomaist a, ikiv:anhaa, vain miehen korkuisten kuusien muodostamaa kangasta, jossa tunturi-sianmarja (Arctostaphylos alpina) ja kolmijakovihvilä (Juncus trifidus) kasvavat. Botanisti toteaa, silmäillessään em. Lukijani, kun ajattelet edellä mainittuja seikkoja, muista, että Paljakka. levinneisyyskielekkeen pohjoisesta aina Oulujärvelle saakka, paikoin etelämmäskin
H epokönkään muodostava joki kiemurtelee syvässä kurussa maisemassa on kuusamolaista tuntua! Muistettakoon kuitenkin, että matkaa Kuusamon kirkolle on linnuntietäkin noin 150 kilometriä. 20. Edellä olen viitannut vain pohjoisluontoisiin lajeihin, mutta jo Vainio vuonna 1878 totesi mm. kielo' (Conivallaria'j maialis), lehtotesma (Mili~m effusum) ~ ja tuomi (Prunus Padus) ovat löytäneet turvapaiKuva 2 on napattu Puolangan H epokönkäältä, paikalta, joka on milteipä ainoa tunnettu retkeilykohde näillä tienoilla. Suurilmaston mahdollinen epäedullinen vaikutus kompensoidaan muiden tekijöiden vaikutuksilla. eräät relikteinä pidettävät lajit usein tekevät. eivätkä hakeudu kilpailuttomille kasvupaikoille kuten mm. Välialue on lähes tyhjiö tässä suhteessa; vain eräät lajit, esim. Kainuunselkä ja Maanselkä ovat idempänä. tavataan alueellamme kaukana ulkopuolella varsinaista levenemis-alaansa.>> Monet tutkijat ovat tämän jälkeen kiinnittäneet huomiota samaan seikkaan, jolla on tietenkin yleinen; paikallisesti rajoittamaton merkitys. Tosin suurilmastokin näillä tienoilla on kylmänkosteampaa kuin vastaavalla leveydellä lännempänä. Huomattakoon myös, että esittämäni alue ei ole päävedenjakaja-aluetta, ns. siihen, että useat ylläluetelluista kasveista. Kainuun vaara-alueen länsipuolella tapaamme monia eteläisiä kasveja samoilla leveysasteilla vasta Pohjanlahden merenrantalehdoissa. On todettava, että kainuulaisessa vaaramaisemassa ei yleensä ole paljon tilaa kalliopalj astumi lle; vain jokilaaksoissa tai vaarojen lakiosissa näyttäytyy vaarojen sydän, kvartsiittikallio. Pihlajavaaran erikoiset kaoliinikaivokset. seuraavaa: >>Ne eteläisille kasveille edulliset ilmanlaadun suhteet, joita Pohjais-Suomen tunturit ja jylhät vaarat monella paikoin tarjoavat päivää kohden kaltevilla etelärinteillään, ovat, näyttää minusta, epäilemättömästi syynä. Kinttupolku H epokönkäälle vie komeiden vaara-maisemien kautta: matkan varrella näemme mm
Valitettavasti valokuvamme eivät kykene tuomaan esiin sitä kokonaisuuden aikaansaamaa elämystä, josta retkeilijä näillä vaaroilla voi nauttia. Alhaalla näkyvän Askanjärven ja Siikavaaran lakiosien välinen korkeusero on noin 200 metriä. Kuva 3 olkoon maisemasarj amme viimeinen. On ymmärrettävää, että sinne on K ainuun uutisas ukas raivannut piE>nen peltotilkkunsa ja pystyttänyt vaaranrinne-mökkinsä. (käännös saksankielestä): >>Paljakan vaara sijaitsee kasvimaantiet eellisen tutkimuksen kannalta katsoen sangen antoisalla alueella, jossa monet maamme eteläisen puoliskon tyypilliset kasvilajit ja -yhdyskunnat saavat suotuisista paikallisista olosuhteista turvan taistellessaan viimeisistä tukikohdistaan pohjoisten lajien 21. luppisaran (Carex capitata,) ja myrttipajun (Salix myrsinites) seurassa samalla suolla, jossa kielo ja soikkokaksikko (Listera avata) muodostavat laajoja kasvustoja. Siellä kohtaavat toisensa saman rinnepuron reunamilla eteläinen ketunleipä (Oxalis acetosella), pohjoinen tunturien sinivalvatti ja itäinen suokeltto (Crepis pllJludosa). Söyrinki (1948) mainitsee käsitellessään Puolangan eteläosassa sijaitsevaa P aljakan vaaran aluetta mm. Vaarojen alarinteitä verhoaa melkoisen rnvinteinen moreenipatja. juutta kuin tasamailla. Näkymä on Siikavaar an selänteen alaosista luoteeseen kohti Pudasjärven Jaurakkavaaraa. Siellä voimme nähdä myös suuren harvinaisuuden, kolmikkovihvilän (Juncus triglumis) kasvavan muiden pohjoisten lajien esim. Vaaroille ei halla uletu, rinteillä, jotka usein ovat ravinteisia, ei soistuminen myöskään saavuta 1sitä laa... kan jokivarsien reunamilta tuon nevalakeuden piirissä
Kuva 4 esittää erästä, tosin pientä rinnesoistumaa Puolangan-Pudasjärven rajalta, Kt1,va, 4 Tyypillinen_rinnesoistumll. Tämänkaltaisia soitahan on tunnettu pääasiassa juuri Kuusamo Sallan alueilta, mutta niitä näyttää jatkuvan Kareliidien alueella huomattavasti etelämmäskin. Jo edelläolleesta on käynyt ilmi, etteivät vaaraselänteiden erikoispiirteet ole vain kasvistollisia. Kainuun pohjoisosat ovat vielä toistaiseksi lähes luonnontilaisina lukuunottamatta metsänhakkuita ja vähäisiä laidunmaita. Keskisessä Pohjois-Suomessa on selvästi eroitettavissa alue, jossa mainitut välimuototyypit ovat vallitsevia, mutta vaarajaksolla tuollaista välialuetta ei yhtä selvästi voine eroittaa; saman vaaran etelätai länsirinteellä voimme tavata lähes eteläsuomalaisen lehtometsän ja pohjoistai itärinteellä pohjoista tyyppiä olevan kuusimetsän. Kujala (1937) on Kainuussa todennut esiintyvän rinnan eteläisiä ja pohjoisia metsätyyppejä, pääosan metsistä ollessa kuitenkin eräänlaisia välimuototyyppejä, joita A. rinnesoistumia. ovat Kainuun rinnesoistumat yleensä melkoisen ravinteisia ja ohutturpeisia, joskus lähes niittymäisiä. 22. Kalela (1952) on nimennyt. Kainuun vaaraselänteillä esiintyy voisimme sanoa kuusamolaisena piirteenä ns. Johtuen pääasiassa vaaramoreenin ominaisuuksista, virtaavasta vedestä, ilmastotekijöistä jne. Ja kasviyhdyskuntien leviämispyrkimyksiä vastaan.>> Etelä-Puolangalla samoinkuin koko eteläisessä Kainuussa on vaara-asutus kaskimaineen luonut eräille kasveille uusia tukikohtia ja varmaankin hävittänyt toisten lajien esiintymispaikkoja. Sellaisten soistumien erikoispiirteisiin olen toisessa yhteydessä viitannut (Havas, 1955). Puolangan Satasormen vaaralta
Santerin kasvoille alkoi vähitellen palautua tavallisen yksinkertaisen metsämiehen jähmettynyt ilme ja taisipa niillä kuvastua hieman ällistelevää ihmetystäkin, kun allekirjoittanut sai tilaisuuden pistää sanottavat sanansa hänen puhetulvansa väliin. Kourat olivat sillä kuin miehellä, kun se haukkasi niillä vettä uidessaan. Liekö sellaista oikeastaan olemassakaan, mikä lienee ollut harhanäky. Tätä ei Santeri kuitenkaan näyttänyt sisimmässään vieläkään oikein myöntävän 23. Santeri uhkui suuren urotyön tehneen miehen salaperäistä voimanuhoa. leveälehtinen niittyvilla (Eriophorum latifolium) ja keltasara (Oarex /lava), ravinneköyhemmillä soilla ovat valtalajeina mm. Keskustelun aikana aloimme vähitellen päästä selville tuon salaperäisen eläimen ja tulla siihen tulokseen, ettei se ollutkaan mikään tarueläin, vaan yksinkertaisesti se oli vain majava. Valitettavasti rmteen kaltevuussuuntaan otettu kuva ei voi antaa käsitystä suon pinnan kaltevuussuhteista tosiasiassa suot ovat usein huomattavan jyrkkäviettoisia. Satasormen vaaralta. Kainuun aaltoileva vaaranrinteiden metsämeri tarjoaa paljon vastakohtia, paljon erikoispiirteitä ja kuitenkin ainakin 100 kilometriä yhtämittaista, suurpiirteistä samankaltaisuutta. Monia hauskoja piirteitä olen jättänyt esityksestäni pois. Valokuvat l<irjoitt.ajan. Kuvaamani alue sijaitsee lähes maamme keskipisteessä, ja kuitenkin se on useimmille suomalaisille melkoisen vierasta aluetta. Olkoon tämä esitys oikeutettu >>kainuismim> luvattuna aikakautena. Tämän kaiken saattoi selvästi lukea Santerin innosta punottavasta naamasta. Hän kuvaili vielä hyvin laveasti tuon ihmeellisen eläimen näkemistään puhettaan käsillään elävöittäen. Santeri alkoi ymmärtää jo muutaman lauseen perästä, ettei kaikki ollutkaan hänen kohdallaan niin hyvin, kuin hän oli vielä äsken luullut; asia taisikin antaa aihetta miettimiseen vähän toiselta jos toiseltakin puolelta. Ammuin sitä kaksi kertaa. Ravinteisimmilla rinnesoistumilla dominoivat mm. Ensimmäinen luoti ei näyttänyt osuneen, mutta toinen sitävastoin teki t ehtävänsä osittain ainakin, koska tuo outo otus äänsi kipeästi ja sukelsi syvyyteen.>> Tähän tapaan kertoili mahtavasti ja ponnekkaasti paksulla basso-äänellään itseään hyvänä erämiehenä pitävä Santeri Sammalkorpi. Iltanuotiolla Toivo Vuorela otus se oikein oli, joka uida porhalsi sen salolammen rantoja pitkin. tupasluikka (Scirpus caespitosus) ja eräiit rahkasammalet. Olihan hän ampunut sellaista elävää, mitä moni ihmiskurj a tuskin oli nähnytkään
Kangasteli kai siinä miehen mielessä karhun kaato. Lajin harvinaisuutta todisti jo yksistään sekin, että Santeri oli jo melko pitkälle ehtineen elämänsä aikana kohdannut vasta nyt sen ensimmäisen edustajan. Kertoilin vielä hänelle niitä lakipykäliä, joita korkea raati oli aikoinaan säätänyt tuon majavan nimellä tunnetun vesieläimen suojelemiseksi, mikäli sitä joillekin kairoille ilmaantuisi. Nuotio paukahteli ja puski itsestään tervaksen t uoksuista savua. Pitkien selvittelyjeni jälkeen Santeri myönsi auliisti, että kyllähän se olisi mukavaa, jos niitä >>isokopraisia>> vesielukoita alkaisi olla joka järvessä. >>En ole edes hirveä koskaan luvatta ampunut, vaikka monesti olisi ollut hyvä tilaisuus, Enkä minä sitä tietänyt, että se oli rauhoitettu eläin, vielä vähemmän olisin sitä osannut majavaksi arvella. Karhujakin oli joskus hänen tielleen sattunut, kerran nuoruudessa oli tullut kaadetuksikin kontio. Säpsähdin melkein, kun Santeri alkoi taas puhua; niin tarkoin olin unohtanut hänen läsnäolonsa. Koetin selvitellä mahdollisimman kierrellen ja kaarrellen, varoen loukkaamasta Santerin tunteita, ettei sellaista eläintä pitäisi koskaan ampua, mitä ei varmasti tunne. Puiden latvat tummuivat ja iltatuuli kohisi niiden latvustoissa; jossakin läheisen rannan ruohikossa molskahti kala ja viri juoksi pitkin veden pintaa. Nyt tarinointi kääntyi Santerin mielestä perin epämieluisalle linjalle. Siitä se lähti taas puhe kuin itsestään luistamaan siihen äskeiseen majavajuttuun. Olisihan se niin mukavaa verotella joskus veden vilj aa muutenkin kuin vain kalastelemalla, joka sekin oli Santerin suuri intohimo. Syyspäivän aurinko oli jo aikaa painunut synkän kuusikkorinteen varjoon. >>Minäkö muka lainrikkoja>>, tokaisi Santeri yksinkertaisesti siihen. Mielen täytti erämaan hiljainen rauha, joka tihenevän hämärän mukana kietoutui ympärillemme ja vaiensi viimeisenkin puheensorinan. Keskustelu jatkui hiljaisena jorinana 24 katkeillen hetkin omaa voimattomuuttaan ja virisi jälleen. H än kertoili, piipunkoppa kotoisesti kurahdellen, viimetalvisista kettujahdeistaan ja siitä, kuinka oli saanut »narratuksi» lähes parikymmentä >>metsänrosvoa>>, niinkuin hän niitä naureskellen kutsui. Järveltä nousi valkoista huurua, joka vähitellen peitti koko vastarannan. todeksi, vaikkakin hänen esiintymisensä alkoi muuttua epävarmaksi ja kasvoista alkoi selvästi näkyä sisäisen syyllisyyden aiheuttamaa hämmennystä. Santeriin ei näyttänyt paljonkaan vaikuttavan kuvaukseni eläimen kärsimyksistä, vaikka hän oli ne omin silminkin havainnut , eikä liioin sekään, että eläin oli harvinainen näillä seuduilla. >>Lisääntymään päinhän nuo taas olivat karhut>>, lausuili Santeri mielihyvän myhäys suupielessään. Sekin tässä selvisi keskustelun jatkuessa, että niiden >>turkit>> olivat hyvinkin arvokkaita, ja se, jos mikä painoi Santerin mielipiteiden vaakaa majaville suosiolliseksi. Ja myönsihän se Santeri sen. Päädyimme lopuksi siihen, ettei asetta >>passaa>> laukaista ennen kuin on varma, mikä siellä tähtäimen takana kummittelee; olipa siellä sitten vaikka itse vihtahousu, niin odottaa. Eihän niitä sellaisia täälläpäin mistä se oli sinne erämaan lampeen tullut1>> jatkoi hän itseään puolustelevaa puhettaan
Hindsby, Prästbacka. 1956. Lait i 1 a. Viljam Pylkkänen. 1956. Maanomistaja: Helsingin kaupunki. 10. Suuri mänty. Lääninhallituksen päätös 19. Lh:n p. Maanomistaja: A. Mä n ts ä 1 ä. 11 suurta tammea. Suuri niinipuu. Maanomistaja: maanv. -täytyy, ennenkuin se näyttää oikein lopullisen karvansa. Väinö Mikkola. Kiviniemen rantametsäalue ja Jänisja Kivisaari, koko alueen pinta-ala n. P i e k s ä m ä k i. Lh:n p. Molnträsk-järvi rantametsineen, maa-alueen pinta-ala n. L o p p i. Lh:n p. 4. Ristijärvi, Multiniemi. 1956. Tullisaari, Turholm. Terttilä, Jokilauttia. 1956. 1956. Luonnonsuojelun työmaalta Uusia luonnonsuojelualueita ja rauhoitettuja luonnon muistomerkkejä Askola. Vanha niinipuu. Otto Eriksson. Lh:n p. 1956. Löparö, Löparö gård. 9. Untamala, Elsilä. 7. Maanomistaja: maanv. 8. 3. H a u h o. Lh:n p. Svenska Småbruk och Egna Hem. 9. Sitä mieltä olin minä ja lakipykälistä kuultuaan Santerikin yhtyi sanoihini täyresti iloinen siitä, että oli näin >>helpolla>> saanut hyviä tietoja. R i s t i j ä r v i. Suuri tammi. 1956. Maanomistaja: K euruun seurakunta. Suuri vanha kuusi ja mänty. Maanomistaja: Sipoon kunta. Hjalmar Tallgren. Lh:n p. Tammiryhmä ja vanha kuusi. Somero. 2. 15. Lh:n p. Maanomistaja: agr. Bovallius döfstumhern. Pohjoiskylä, Koikkala. 20.9.1956. Suuri piha-lehtikuusi. 28. Lh:n p. Tullisaari, Tursten. Suolahti, Kangasmannilan kirkkoherranvirkatalo. 27 ha. Sääksjärvi, Hevoshaka. 8. Lh:n p. 6. Lh:n p. 3. 6. 1956. 3. 1956. Vanha pihapih1aja. 10. >>Kurunkaantammi>>. Eljas Mulari. Maanomistaja: apul.joht. Monni, Järvi-Pöökäri. Luola. Kilo. 9.2.1956. Tilan haltija: Yrjö Kontio. Iso käärmekuusi. Lauri Jäntti. Tullisaari, Tullisaaren kartanon puisto. E s p o o. 1956. 2. Lh:n p. Oiva ja Kirsti Holm. 9. Kuusikuja. Maanomistaja: maanv. Keuruun-Mäntän tien varressa kasvava mäntyryhmä. Maanomistaja: maanv. 29. Kirkonkylä, Rinnemaa. Leskelä, Hakolahti. 8. Lb:n p. Puistometsikkö, pinta-ala 6 ha. 1956. Massby, Söderkulla. Sipoo. Kartionmuotoi nen vanha mänty. Lh:n p. Lh:n p. Kustaa Elsilän perikunta. Läyliäinen, Oikia-Ojala. Ettei tulisi ·rap:sin sydämin vakuuttaen olevansa suusuja>>. 1956. 9. 16,5 ha. 9. 25. Jämsä. Tullisaari, Turvik. 10. Maanomistaja: Matti, Johannes ja Martta Äikäs. och A. Olihan hän erämies, jonka oli hyvä tietää kaikki mikä pyssyn käyttöä koskee. Maanomistaja: tilanom. 12. Etelä-Kaarela, Alkärr. P u k k i I a. Kilpikaarnainen koivu. 29. Porras, Leppäniemi. 7. Maanomistaja: maanv. Suuri pihaharmaaleppä. 1956. Pylväskuusi. Lh:n p. Lh:n p. Maanomistaja: agr. Vakkola, Toivola. Suuri pihakoivu. Juokslahti, Jussila. 8. Lh:n p. Tor Nymalm. Suuri kuusi. 6. B. Suuri pihamänty. Nikkarila, Nikkarila. Maanomistaja: maanv. H e I s i n k i. 1956. 4. 1956. 26. Maanomistaja: ins. Mukuramänty. Pikkumurron kangas, siirtolohkare >>Pikkumurron kivi>>. 1956. Lh:n p. Maanomistaja: S. Aino Lumme. 9. Maanomistaja: maanv. 19. Meilahti, Vähä-Meilahti. J u v a. K e u r u u. 23. 1956. Urho Ojala. Pirkko Pouttu
Lh:n p. Lh :n p. Lou na is-R ämeen 1 uonnonsuojelu toimikunta, joka on toiminut Lounais-H ämeen Kot iseutuja museoyhdistyksen alaosastona, itsenäistyi kesällä omaksi y hdistyksekseen ottaen otsikossa mainitun nimen. tarkoituksiin sekä lisäksi vielä lukuisia yksittäisiä luonnon muistomerkkejä rauhoitetta viksi. Lh :n p. Maiseman kauneus tavoitteena Helsingin hakkuutyömailla >>H elsingissä hakataan, kauas lastut lennelkööt• teki i mieli sanoa jonkinlaisena mementona toisten kaupunkiemme viranomaisille kuullessaan pääkaupunkimme metsänhakkuiden pääpyrkimyksestä. fil. 1956. Tutkimuksen suoritti Helsingin ja sen ympäristön aluesuunnitelmaliiton toimeksiannosta. M a i s e m i e n k a u n e u s onkin mää• räävä tekijä suoritettaessa hakkuita itse kau• pu11gissa ja sen välittömä sä läheisyydessä. Tutkittu alue käsittää Espoon, Helsingin kaupungin ja maalaiskunnan sekä Sipoon saariston kokon aisu udessaan eli noin 50 km pituisen ja 10 15 km levyisen saaristoalueen. o t k a m o. Portimojärvi, Anttila. Kunnan toimita lon alueella kasvavat lehtikuuset ja muut istutuspuut. Ollila, Mjkkola. tiin suuri joukko isompia ja pienempiä saaria ko. 16. 3. Lisäksi on puita poistettaessa otettava huomioon, että var. Maanomistaja: maanv. 3 suurta katajaa. Suuri numpuu. 1956. 7. K alle ja Saara Mikkola. V. Otto Talosen perikunta. Branderin johdolla toimialueellaan luonnonsuojelutyötä erittäin innokkaasti ja tuloksekkaasti, ja on täysi syy uskoa, että nyt syntynyt yhdistys tulee jatkamaan samaa latm,. 1956. Antti ja Impi Kentta. Kaupungin a r k k i t e h t i e n k a n s s a ollaan yleensä k i i n t e ä s s ä y h t e i s t y ö s s ä. Porras, Talonen. 28. Toivottavasti sellaisia syntyy pian muuallakin. T. Maa nomistaja: maanv. Lh:n p. 1956. Tästä 600 700 saarta ja luotoa käsittävästä saaristosta ehdotet. K auppila, K entta. La utela, Iso-P aakka. 1956. Maanomistaja: maanv. 2. 28. Pitkäjärvi, Nummela. 18. 7. koiluja tulevien tonttialueiden viihtyisyys asettaa monia tehtäviä, jotka vaativat leimauksen suorittajalta aivan erityistä taitoa.>> on kysymys ulkoilupuistoista ja viihtyisistä tonttialueista, ei aina riitä pelkkä ammattitaito, vaan lisäksi olisi oltava melkeinpä taiteilija, voidakseen ottaa huomioon kaikki ne maisemaa kaunistavat tekijät, joita tällaisilta alueilta niiden tulevaa käyttöä silmällä pitäen vaarutaan. Suuri pihahaapa. l 956 . 28. Ylisotkamo, Koivikko. 5. Lounais-Hämeen luonnonsuojelutoimikunta on kuten tunnettua tehnyt puheenjohtajansa, toht. .Alkkula, Puistola. Pilarikataja. Uusi yhrustys on ensimmäinen luonnonsuojeluyhdistyksen nimellä kulkeva paikallisyhrustys maassamme. 2. Näin kertoo siitä kaupungin metsänhoitaja P aavo H arve: kaupungin omistamasta n. Sen kotipaikkana on Forssan kauppala ja toiminta-alueena kuten ennenkin For san, Hump• pilan, Jokioisten, Koij ärven, omerniemen, Someron, Tammelan, Urjalan ja Ypäjän kunnat. lJl. 5000 ha:n metsäalasta on 4000 ha kaupungin alueella. 5. K aikki luonnon puusto on kaupungin metsäosaston työkenttänä ja tarkoituksena on saada se kauniiseen kuntoon. Käärme• kuusi. Maanomistaja: maanv. Lh:n p. Erkamo. 26 Tutkimus Helsingin seudun saariston virkistysalueista ja luonnonsuojelun kohteista valmistunut Äskettäin valmistui tutkimus, jonka tarkoituksena on selvittää missä määrin Helsingin seudun saaristossa on paikkakunnan yleisön virkistystarkoituksiin sopivia ja luonnonsuojelumielessä rauhoitusta kaipaavia alueita sekä luonnon muistomerkkejä. 1956. Sipi ja Laimi Tuohimäki. 1956. toht. Ta m m e I a. J aakko ja Hulda Sundberg. Lh:n p. Maanomistaja: maanv. Maanom istaja: Ylitornion kunta . Lounais-Hämeen Luonnonsuojeluyhdistys ry. Suuri pihakoivu. 23. Martti Lukkari. 2. 26. Aino, Aaro ja Jorma Koivisto. Maanomistaja: maanv. Lh:n p. 7. T e u v a. Y I i t o r n i o. Lh:n p. Maanomistaja: talonom
Vaalimalla maittensa eläimistöä ja kasvullisuutta tekee hän kulttuurillisesti suuriarvoista työtä, samalla kun hankkii itselleen ja muille arvokkaita apulaisia tuhohyönteisten, jyrsijöiden ym. Vielä uhkasi kolmas vaara. Branderille oikeuden perustaa omistamalleen Raikon tilalle Urjalassa haavoittuneiden, paleltuneiden tai muuten huonoon kuntoon joutuneiden lintujen hoitopaikan. Toivoa sopii, että aikaa myöten yhä useammat oppivat tarkastelemaan asioita maisemalliseltakin kannalta ennen kuin ryhtyvät hävittämään ympäristöään kaunistavia puita ja . Violttuneiden lintujen toipumisasema Urjalaan Maatalousministeriö on myöntänyt toht. Siis: kaikki vahingoittuneet, avuttomassa tilassa olevat joutsenet, hanhet ja~ kurjet ynnä muut isot ja harvinaisiksi käyneet linnut Raikkoon >>raikastumaam>. Raikkoon tuodut linnut päästetään keväällä jälleen vapauteen, mikäli ne tulevat omin voimin toimeen. T-nen äskettäin >>Karjalaisessa>> asiallisen ja rikasmietteisen artikkelin. silmää hivelevällä tavalla kaunistavat ja elävöittävät maisemaa. Raikon kartano, Matku). Marraskuun 20 p:nä pidetyssä istunnossa se hyväksyttiin yksimielisesti kolmannessa käsittelyssä hallituksen esityksen mukaisena. Leikkaamme tähän loppukappaleen. Palaamme as iaan lehtemme seuraavassa num erossa. Toisinaan saattaa joku erityisesti suojeltu maisemankaunistus joutua nykyajan tekniikan jalkoihin. Samoinkuin säästetyt 27. V. Taas olivat kaadetun puurivistön jätteet tiellä. Lähetyskustannukset suorittaa maatalousministeriö. -55 maisemanhoidosta ja erityisesti tienvarsipuiden suojelusta mm. Ei ollut mahdollisuutta vetää linjaa muutamia metrejä sivummalle kuten muualla voidaan tämmöisissä tapauksissa tehdä. Neuvottelemalla päästiin taas pälkähästä pienillä vaurioilla, kaatamalla vain välttämättömät puut ja latvomalla muita. seuraavaa: »Täällä Pohjois-Karjalassa ovat eräät yksityiset maanomistajat kiitettävällä tavalla pyrkineet näyttämään asiassa muHle esimerkkiä. Tässä suhteessa on arkkitehdillä ja hänen valvonnallaan mitä suurin merkitys rakennusvaiheen aikana. sinkin asuntoalueilla poistuu puuta vielä rakennusvaiheen aikana. Postitse on samalla lähetettävä tiedot linnun kiinniottoajasta ja -paikasta, kiinniottajasta ym. T. Korkeajännitesähkölinja sattui menemään juuri säästyneen koivurivin poikki. Leimauksessa on erotettava lähinnä neljä eri menetelmää sen mukaan, tulevatko kysymykseen normaalit metsänhoidolliset toimenpiteet varsinai:sissa metsissä vai tuleeko alueesta mahdollisesti ulkoilupuisto, asuntovaiko teollisuustonttialue.>> Maisemanhoidosta Pohjois-Karjalassa ,Luonnonsuojeluasiarnies>> kirjoittaa Lieksan lehdessä 31. 12. ja lähettää ne sitten Raikkoon junalla (kiitotavarana, os. Huomaamme kiitoksella, että viime aikoina tekniikkakin on alkanut kunnioittaa luonnonmuistomerkkejä.» Uudet luonnonja kansallispuistot Laki uusien luonnonsuojelualueiden perustamisesta valtion maille on kuluneena syksynä ollut eduskl nnan käsiteltävärä. Näin ollen on kauneinta puustoa jätettävä niin paljon, että siitä ainakin osa jää varmasti myös asukkaiden viihtyisyydeksi. Tulivat puhelinmiehet ja kaatoivat kylmästi toisen puolen kujasta. Tuli maantien levitys. Jos siis tällaisia lintuja ei kuitenkaan sinisorsia tai muita aivan tavallisia lintuja tavataan, on syytä ottaa ne kiinni, antaa niiden ensin toipua lämpimässä navetassa tms. Maanviljelijä luonnonsuojelijana Tästä aiheesta kirjoitti nimim. pensaita. Eräitä mainitaksemme pantakoon merkille, miten SelkoJan pihapetäjät, Pilokkilan kotimetsikkö, vuonislahtelaisten puhelinmiehiltä vielä säästyneet tienvarsinäkymät, Kaukaan Tehdas Oy:n hakkuilta säästämät Vornan särkän männiköt ym. Lintu sijoitettaneen matkan ajaksi parhaiten puulaatikkoon, joka on varustettava hengitysrei'illä, ei kuitenkaan niin suurilla, että linnun pää mahtuu lävitse. Taitavasti hakattujen metsien ansiosta säilyvät maisemat kauniina. Aivan Lieksan liepeillä oli aikoinaan Merilän vanhan isännän istuttama ja erityisesti vaalima koivukuja kahden puolen maantietä. Ymmärtäväinen tiemestari säästi kuitenkin koivut ja oja tehtiin puita kaatamatta. Asiasta on myös ilmoitettava paikalliselle poliisiviranomaiselle. vahingollisten eläinten vähentämistyössä. Hämmästyttävän paljon voi maamies vaikuttaa luonnonsuojelun hyväksi työskennellessään elinkeinonsa parissa
asumuksesta. Tämä ei onneksi sattunutkaan olemaan kaikkein valppainta väkeä eikä osannut kiinnittää mitään huomiota haukkaperheen meluisaan elämään piha-aukion t akana. hiirihaukan pesältä. Sen sijaan pesä kohtalon oikusta sattui sijaitsemaan juuripaikkakunnan kiihkeimmän >>riistanhoitajant maalla, suuren kartanon omistajan, joka vainosi petolintuja kaikin keinoin, haukkahäkkejäkin käyttäen, ja mm. seuraavaa: Se sota, jonka maamme metsästäjät ovat julistaneet petolintujamrne vastaan, on kaikkea muuta kuin asiallinen ja tarkoituksenmukainen. Syyksi haukkasodalle vedetään luonnollisesti kanahaukan ruokavalio. Tämän vuoksi olimme kahden >>salaisuudesta• osallisen lähitalon pojan kanssa kanahaukan kohtalosta jatkuvassa jännityksessä. Talvella sen sijaan niiden sorsien hoivaaminen, jotka kai28 kesta huolimatta ovat jääneet maahamme, on tietenkin mitä toivottavinta, sillä lintujen toimeentulo on silloin miltei kokonaan ihmisen toimenpiteiden varassa. Metsänomistaja oli lopultakin saanut vihiä pesästä, kiirehtinyt haulikkoineen paikalle ja ampunutkin pesää, mutta epäonnistuttuaan emolintu jen tuhoamisessa ilmoittanut jättävänsä työn täydentämisen seuraavaan päivään paremmin asein. harvinaiset kasviesiintymät ne kertovat sivistyneestä ja uhrautuvasta isännästä, joka on esimerkkinä tulevillekin sukupolville. kevättalvella 1954 onnistui tekemään lopun pitäjän tiettävästi viimeisen huuhkajan pesimisestä. Mainitut nuoret kumppacini kuitenkin saivat tiedon tapauksesta tuoreeltaan, kiipesivät. Parasta riistansuojelua metsästäjien taholta on pyssynkäytön harventaminen. Selityksenä tähän on epäilemättä. Sorsien ruokinta Suomen Luonnonsuojeluyhdistys esitti äskettäin radiossa ja lehdistössä seuraavan vetoomuksen: Viime vuosina saadut kokemukset osoittavat, että ne sorsat, joita ihmisen toimesta syksyllä ruokitaan, jäävät usein maahamme yrittäen talvehtia ruokintapaikoilla. Jonkin verran löytyy kanalintujen poikasten jätteitä myös monen jo hyödyllisenä pidetyn, esim. se, että pesä oli vanhempaa perua kuin asumus se oli löytövuonna 1952 jo monesta risuvuosikerrasta koostunut mahtava röykkiö eikä vanha haukkapari kotipaikalle uskollisena ollut luopunut pesämäestään pelättävän naapurinkaan ilmaantuessa. On kuitenkin huomattava, että tällaiset poikaset ovat olleet monessa tapauksessa jo alunpitäen sairaita, siipirikkoja tai muuten viallisia. Kanahaukan poikasten ravinnosta eivät >>metsästysherrat>> näytä tietävän muuta kuin riistalintujen poikaset. Varsinkin sellaisilla sisämaan seuduilla, missä ei ole virtapaikkoja, jotka ankarinakin talvina säilyisivät sulina, linnut helposti palelluttavat jalkansa, jäävät raajarikkoina kitumaan ja tuohoutuvat ennen pitkää. Allekirjoittanut tosin ei ole voinut havaita kuin muutaman pyynpoikasen kanahaukan pesältä kesäkausiin. Kesti kuitenkin kesäkuuhun 1954 mainittakoon, että minkään muun useista kanahaukoistani Hämeen eri pitäjissä en ole todennut säilyneen samalla pesimäpaikalla edes kolmea vuotta, vaikka ne häiritsemättä tiettävästi voisivat asustaa kymmeniä vuosia pesimäpaikallaan , ennen kuin tapahtui odotettu onnettomuus, jonka historian kuulin vasta jälkeen päin ja sitten kuin neuvokka&\ apulaiseni jo olivat pelastaneet tilanteen pai:haallamahdollisella tavalla. Mitä kanahaukan hävittämiseen kuvilta tulee, on se yhtä tarkoituksetonta kuin kaikki muutkin keinot. Hyvää kaytännön luonnonsuojelua Havaintoalueellani Keski-Hämeessä minulla oJi, 1952-54 silmälläpidon alaisena suuri ja komea kanahaukan pesä, joka sijainniltaankin oli erityisen mielenkiintoinen: jokin vuosi aikai emmin pienelle metsäpeltoraiviolle kohonneen siirtolais-talon milteipä pihamäki, vain satakunta metriä. Huolimatta korkeaksi mainostetusta metsästyskulttuuristamrne tuntuu pyssymiehiltämme pui;ttuvan vielä tarpeellista sivistystä tässäkin asiassa. Poikasten ravinnon tuntuvat muodostavan etupäässä varislinnut ja niiden poikaset. Tämän vuoksi luonnonsuojelu-, eläinsuojeluja metsästäjäpiirit kehoittavat yleisöä luopumaan sorsien ruokkimisesta niiden syysmuuton aikana, aina marraskuun alkuun asti. Tämä saattaa kuitenkin käydä linnuille kohtalokkaaksi. Tee sinäkin aloite tässä suhteessa! Rupea suojelemaan ja hoivaamaan järjestelmällisesti kotiseutusi Juontoa! Petolinnut ja luonnonsuojelu Luonnonsuojelutyö näyttää saaneen voimalliBen tukijan kiteeläisestä Veikko Tiaisesta, joka äskettäin on kirjoittanut otsikoRsa mainituRta aiheesta mm
Täällä on kuoll ut koira! Karhu käveli luolassaan edestakaisin. Tätä minä teen, aina, loputtomiin, hän sa noi. Tästä johtuen kuluneena keväänä, huolimatta Hämeen pöllökannan aallonpohjasta myyräkadon ja ennätyksellisen pakkast.a lven jälkeen, kuuli heidän •>pönttöpiirissään» tä htikirkkaina öinä samanaikaisesti lehtopöllön ja kahd en helmipöllön keväthuhuil ua. H ehän eivät ole tehneet mitään pahaa. Toisten karhujen käy vielä huonommin, ne herätetään keväällä ja ammutaan. Minähän olen sentään kuningas. On aiva n turha puhua heistä opetusvälineinä aikana, jolloin on käytettävissä elä infilm ejä. J tsepuolustukseksiko. . 29. En iksi nam erään ketun, joka tylsyyden uuv uttamana makasi vesisäiliön \·ieressä. . Huomaan sen, hän sanoi ja nuuhkaisi kalteria. Olisi järkevin tä luopua t ästä keskiaikaisesta järjestelmästä ja ryhtyä toden teolla aikaansaamaan luonnonp uistoja. P. Lindgren (Nya Pressen 19. Samalla kerrottakoon, että nä mä esimerkilliset nuoret luonnonsuojelijat, 15ja 17-vuotiaat veljekset Juhani ja H annu Tallinen, ovat parin vii me vuoden aikana talon töiden ohella varustaneet ympä ristön metsät laajalti kym menillä erinomaisilla ontoista pyöreistä puista tekemillään pesäuu tuilla. H anasta tippui vettä, tip, tip, ~ip ... Jos näin on, miksi sitten kantaa tappoasetta. Linkola , Saksittua »Kari•> kirjoittaa (ja piirtää) •>H elsingin Sanomissa» käynnistään Korkeasaaressa mm: Eilen kä vin K orkeasaaressa. Inhoittavinta on, kun ihmiset antavat minulle sokeripaloja niinkuin olisin mikäkin. Kettu ei liika htanu tkaan. Tosin heillä on paremmat olot kuin monessa muussa E uroopan eläintarhassa, mutta periaate on väärä. Suljin lehtiöni. Mutta myös poikueen elättäminen onnist ui hyvin, vaikka kolmen kasvuvoi maa, uhku va.n ha ukka.nuoren vaatimusten tyydyttämisessä pojilla oli puuhaa kaikiksi vapaa-ajoikseen ja. Isä, tule katsomaan, huusi pieni poika. samana il tana pesälle ja tapasivat iloisek i yllä tykseksi kaikki kolme pientä poikasta vielä hauleil ta. . 1956). vaikka joud uttiin uhraamaan jopa talon ka.nakantaa vanhi mmasta päästä! Kaikki kolme lemmikkiä varttuiva t lentokykyisiksi, ja y hden sitten saatua surmansa onnettomalla kanala.matkallaan kaksi muu ta pääsi ainakin itsenäisen elämän alkuun maailmalle, joskin elättipoikasten matkaeväät elämän varrelle tunnetusti ovat heikomma t k ui n luon nollisissa oloissa kasvaneitten. säästyneinä. 7. Jäistä on yksinomaan kipeimmin ka ivattuj a suurikokoisia pöllönja telkänpönttöjä pariky mmentä, onpa kokeiltu valtavilla viirupöllön uut uillakin. . Täten pelastuivat ennen kaikkea vanhat linnut, jotka poikasten hävittyä luonnollisesti heti hylkäsivät pesäpaikan ja joita riistanhoitajamme seuraavana päivänä sai kauan ja turhaan odotella ly my paika saan. Se on sentään kuninkaan arvoinen kuolema, karhu sanoi. Nyt ne siirtyivät pussiin ja vähän myöhemmin kotitalon piha.puuhun tehtyyn keinopesään. Ajattelin, miksi ihmiset pitävät heitä vankeina. Viisi askelta oikeaan, käännös, viisi askelta vasempaan, käännös . Kuninkaat eivät ole nykyään muodissa, vastasin_ Elämme demokratiassa. J a sitten se jatkoi kävelyään, viisi askelta oikeaan, käännös, viisi askelta vasempaan, käännös, aina, loputtomiin . »Nykyajan oikea metsästäjä on ensi sijassa luonnonsuojelija hä n haluaa nähdä elävää riistaa ympäri llään», sanoo S. . Mutta ei ole muutakaan vaihtelua
Timo Koivu, Hämeenlinna . . . . . Aura) tuottivat sille oikean nimen, jonka antoi toht. Sirkka Arina, Helsinki 10 Herra Veikko Auer, Sotkamo . B. . . . Aarre A. 15 Luutn. . . . . . Laaksonen, Heinola . . Rainar H akulinen, Hämeenlinna . . . 99 Toht. E . . . J os j o k a i n e n j ä s en h a n k k i s i e d e s y h d e n u u d e n j ä s e n e n, vahvistuisi työmme pohja aivan olennaisesti. . . 13 Rouva Eila Leppisalo, H elsinki . Anna-Maria Opari, I sokyrö . . Olli Auterinen, Rovaniemi . Toivomme, että luettelo karttuu jatkuvasti ja että ensi vuonna, jolloin sama palkintokilpa alkaa uudestaan, lusikoittemme saajien luku vähintään kaksinkertaistuu. . . . Vilho V. . Jokainen vähintään 10 uutta jäsentä hankkinut on saanut yhdistyksen merkillä ja vuosiluvulla varustetun teelusikan. . . Opett. 50 % normaalista. . . Valovirta, Jyväskylä . Matti Nukari, Hauho . . . syyskuussa vain 24 % ja Ivalossa lokakuussa n. . Paavo Kallio, Turku . . Helsingissä saatiin esim. . .30 1955 koko meikäläisellä levinneisyysalueellaan Itä-Suomen sisävesissä. . . . . Poikkeuksiakin luonnollisesti oli. . . . . Jukka Valtanen, Hyytiälä 39 Metsänhoit. . . . . . . . 30 Toht. . . Sai maan hylje rauhoitett.iin Maatalousministeriön päätöksellä 4. . . . . . . . . Leo Pohjala, Lohja . . 21 Metsänhoit. Laji on löydetty meiltä jo varhemmin Helsingistä (1927: B. . . 10 Varatuom. 11 Puutarhaopett. Pyhäselän hyljekanta elää yhä Kuten muistettaneen, ns. . . 12 H erra Pentti Kemppainen, Pihlajaniemi . . . . . . . . . . . . Syysja lokakuun keskilämpötila-arvot olivat Helsingissä 10.1 ja 5.8, Jyväskylässä 8.1 ja 3.0, Oulussa 7.1 ja 1.0 sekä Ivalossa 4.4 ja 2.4 -astetta. . . . Tänä vuonna on jäsenhankkijoillemme jaettu tunnustuksena hopealusikoita. . . . . Puolanne; 1940: L. . . Holmberg), mutta vasta viime kesän näytteet (K. . . . . . 3. . . . E. . . 10 Uusin tieto Suomen luonnosta Ilmastollisia tietoja Kulunut syksy, syys-lokakuun aika,oli lämpö· -suhteiltaan koko maassa melko normaalinen, yleensä hiukan tavallista viileämpi. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen jäsenhankinnasta Kuluneena vuonna on Suomen Luonnonsuojeluyhdistykseen liittynyt ilahduttavan runsaasti uusia jäseniä, lähes tuhatkunta. . . . . . . . Poikkeavin oli neljällä asemallamme lokakuun lämpötila Ivalossa, missä se painui lähes 1,5° normaalin alapuolelle. . . Toivo Vuorela, Ämmänsaari . . . . . . 20 Metsätekn. . . . . 107 Prof. . Jo nyt on saatu ilahduttavia tietoja siitä, että rauhoitus ei tullut liian myöhään, niinkuin jo pelättiin. . . . 15 Eversti Erkki Ruotsalo, Porvoo . . . . . . Tämä horsmalaji, jonka suomalaiseksi nimeksi sopinee nystyhorsma, on läheistä sukua tahmealatvaiselle horsmalle .. . . . 10 Toh t. Kiintoisia kasvilöytöjä lienee viime kesänä tehty tavallista vähemmän, sillä niistä ei ole ainakaan Kansallisherbaarioomme juuri tietoja saapunut. il Metsänhoit. . . . 21 Leht. Marklund. Malmio, M. . . 20 Maist. J. . . . . 28 Calypso-kerho, Hämeenlinnan Lyseo . . Nyt meillä on tilaisuus julkaista niiden tarmokkaiden ja innokkaiden luonnonsuojelun ystävien nimet, jotka ovat näin kunnostautuneet. . . ·syysja lokakuun sadesummat olivat Helsingissä 17 ja 54, Jyväskylässä 34 ja 81, Oulussa 33 ja 38 sekä Ivalossa 48 ja 20. Lauri Toivari, Lappeenranta . 15 Toht. Yksi maalle uusi, jo vakiintunut laji on kuitenkin tullut päivänvaloon, nimittäin Epilobium glandulosum. . . Sademäärä lienee syyskuukausina ollut pääosassa maata normaalia selvästi vähäisempi. . . . Niilo Söyrinki, Helsinki . . i3 Maist. . Vaarna, Helsinki . G. . Alpi Pynnönen, Riihimäki . 11 Kuopion Nuoret Luonnon Ystävät, Kuopio 11 Opett. . . Aaro H aapasalo, Nurmes . . . . Saarinen, Joensuu . . Viime keväänä nähtiin ainakin Liperin Pyhäselällä muutamia hylkeitä avantojen äärillä loikoilemassa. 24 Metsätekn. . . . . .
Lukuisia harvinaisia eläimiä on esitelty onnistunein piirroksin ja teoksen loistavista värikuvista näkee maallikkokin, ettei niitä ole painettu Suomessa. H ävitysvuorossa ovat nyt järviruoko ja järvikorte, viimeisetkin kalojen, erikoisesti lahnan ja säynävän kutupaikat ja kesähelteiset oleskelupaikat. Toht. Suomentanut Kari Lagerspetz. seuraavaa: >> ... Luonto ja ihmisen talous Piisami tuholainen Ihmisen istuttamat, alkuperäiselle luonnolle vieraat eläinlajit, joilta puuttuu riittävästi luontaisia vihollisia, saattavat paikoitellen lisääntyä ylenpalttisesti ja esiintyä paljon häiriöitä aikaansaavina tuholaisina. Kun järvisimpukat ovat tulleet syödyiksi, on käynyt samoin mateille matalissa vesissä. Väite, ettei piisami söisi kaloja, ei pidä paikkaansa. Näiden tutkimustulosten tultua julkisuuteen valtioneuvosto asetti erityisen komitean selvittämaan hirvien metsille aiheuttamia vahinkoja ja laatimaan ehdotusta niiden ehkäisemisestä. Tämä >>maapallon nisäkkäät luonnollisessa elinympäristössään>> esittelevä teos poikkeaa monessa suhteessa edukseen tavanomaisesta. Tuhoja on enemmän lehtipuun sekaisissa taimistoissa kuin puhtaissa. Kyyvedessä ovat luonnonmullistukseen verrattavat: Ennen vehmaat ja kalaiset kaislarannat ja lahdet valkolumpeineen ovat nyt muisto vain. Se on lähinnä nelijalkaisista kertova kuvakokoelma, mutta kuvat ovat kauttaaltaan teknillisesti korkealuokkaisia, usein harvinaisia tilanteita esittäviä tai erittäin harvinaisista eläimistä otettuina melkeinpä ainutlaatuisia. Purokari on kirjoittanut äskettäin tämän lajin aiheuttamista vahingoista mm. 31. sen tuhot, ainakin Savon vesistöissä, esim. Bourllere: Eläimiä luonnossa. Näin väitetään myös piisamista. Kirjallisuutta F. Hirvivahingot Äskettäin ilmestyi painosta metsänhoitaja Pekka Sainion tutkimus >>Hirven talvisesta ravinnosta>>. Vilkkaampia kaloja se harvemmin kiinni saanee, mutta näiden tuho tulee aikanaan, kun kutupaikoilla ei ole enää edellisen kesän kasvustoa, vaan mäti joutuu mutaan äyriäisten ruoaksi ja muutenkin mudassa tuhoutumaan .. Jos erehtyykin joku sorsaperhe pesimään näille synty. Tutkimuksen kenttähavaintoja suoritettiin eri puolilla maata lähinnä metsähallinnon piirimiesten toimesta. Okapi, josta ei vielä viime vuosisadalla tiedetty juuri mitään, »poseeraa>> siinä täydessä komeudessaan kotimetsässään, ja kaikkien tuntema, mutta luonnossa sangen harvinainen panda esittäytyy kuvassa koko lailla itsensä näköisenä. Selvisi myös, että siellä missä hirvellä on runsaasti lehtipuuvesaikkoja ja pajupensaita käytettävissään kuten Itäja Pohjois-Suomessa, eläimen männylle aiheuttamat tuhot ovat vähäisiä. Uusia, meikäläisistä eläinteoksista puuttuvia tietoja se sisältää runsaasti. Kolkkoja ja autioita, raiskattuja ovat rannikkomme. Kuluvana vuonna nousi pyydettyjen piisamien lukumäärä meillä yli 200.000. sijoilleen, syö kettu kesäisin lentokyvyttömät, suojattomilta rantasilta turvaa hakevat poikaset samoin kuin sulkansa luovat emoyksilötkin. Emo. Kuviin liittyvästä tekstistä ei sen sijaan voine sanoa paljon muuta, kuin että se on alansa täysin tuntevan tiedemiehen kirjoittamaa. Mahtavatkohan ne satakunta miljoonaa, jotka eläimestä vuosittain turkiksina saadaan, läheskään korvata sen muulle luonnolle ja myös ihmiselle aiheuttamia vahinkoja jos nuo vahingot nyt monesti ovat ylimalkaan korvattavissa. V. Kauneusarvojen lisäksi olemme menettäneet entisen runsaan sorsakannan. Viime vuonna se oli noin kolme kertaa suurempi. P aavo Yli-Vakkurin samanaikaisessa tutkimuksessa >>Männyn kylvötaimistojen hirvivahingoista Pohjanmaalla>> todetaan taas, että hirvien aiheuttamia tuhoja taimistoissa tosin esiintyy, mutta niillä ei ole sanottavasti merkitystä taimistojen kehitykseen. Komitean puheenjohtajaksi kutsuttiin metsäneuvos Olavi Linnamies. On varmaa, että tekijä on teoksensa kuvitusta suunnitellessaan käynyt läpi suorastaan valtavan kuva-aineiston. Hirven talvisen ruokalistan suosituimmuusjärjestys osoittautui seuraavaksi: paju, haapa, mänty, pihlaja, kataja ja koivu sekä puolukan ja mustikan varvut. Otava 1956. Kuvitus: 192 valokuvaa, 24 värivalokuvaa ja 28 piirrosta. Teoksen lopusta löytyy vielä kiintoisa piirros nisäkkäiden sukupuusta sekä tietoja alan kirjallisuudesta. Länsi-Suomessa, missä tehokas viljelytoiminta on voimakkaasti vähentänyt vesaikkoja, hirven on yhä useammin turvauduttava mäntyyn. Näemme mm. 0. kengurulauman hurjaa vauhtia poukkoilemassa pitkin ruohotasankoa, pari vanhaa hallikoirasta kertoilemassa toisilleen hyviä juttuja niinkuin näyttää -, besoaariantilooppien kaksintaistelun ja kolmivarpaisen laiskiaisen onnellisen äidinhymyn
Lihtonen (t), Reino Kalliola and V. V. Toimitus: prof. HAVAS: ,>Pohjois-Kainuun vaaroista ja ( On the ForestClad Hilla and Flora of Northern Kainuu) . The writer discusses here, among other things the effect of the clearing of fields and of forest drainage on the development of Finland's forests. PAAVO J. "Tilaushinta v. TOIVO VUORELA: •>Iltanuotiolla>>. No. Toimi on tarkoitettu pää.toimeksi. Erkamo (vastaava). Postisiirto 6882. 1956. 1957 300 mk vuodessa, 6000 mk kerta kaikkiaan). Editors: V. Flnlands Natur Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen johtokunta on päättänyt, että toistaiseksi voidaan yhdistyksen ruotsinkielinen vuosikirja >>Finlands lähettää &Suomen Luonnon» lisäksi niille jäsenmaksunsa maksaneille suomenkielisille jäsenille, jotka ilmoittavat sen haluavansa. >>NATURE OF FINLAND» The Organ for the Protection of N ature Publishers: The Finnish League for the Protection of N ature and the Government I nspector for the Protection of Nature (Forest Research Institute). Forest drainage work in Finland has increased considerably of late thanks to n ~w ditching ploughs. Forest regeneration work, which aims at diminishing the dominance of spruce, is based to a greater extent than before on clearcutting and burning-over which, because they favour broad-leaved species, also promote the thriving of the fauna. Tilattaessa mainitkaa, haluatteko mutterivai neulakiinnityksella varustetun merkin. He was also the chairman of the committee planning new nature parks and national parka. Lihtonen. R eino Kalliola ja toht. Puh. Merkin voi noutaa toimistostamme tai tilata postitse, jolloin se lähetetään postiennakkona. The small-type section of the publication is as usual (cf. A clear change kas occurred in the proportional distribution of tree species with the spruce becoming general in the southern half of Finland. 32 Helsinki 195 6, Raittluskansan Kirjapa i no O Y. Toivomme, että kaikki yhdistyksemme jäsenet tilaisivat itselleen tämän kauniin tunnuksen ja myös siten levittäisivät tietoa SLY:stä ja luonnonsuojeluaatteesta. KALEVI RAITASUO: »M etsäojitustoiminnan vaikutuksesta soittemme linnustoon>> ( On the Effect of Forest Drainage W ork on the Bird Population of our Swamps). Erkamo (managing editor). It is argued that especially the large-size bird population, the crane, the bean-goose and the whooper swan, will suffer from this. 40 A, H elsinki. The writer demonstrates, however, that under the present draining facilities it is first and foremost wet spruce-hardwoods peat-moors and their bird populations that are in danger. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen jäsenmerkkl Lehtemme kansikuvana oleva SLY:n merkki on saatavana myös kauniina ja arvokkaana hopeaisena rintamerkkinä. Tarkempia tietoja tehtävistä ja palkkaeduista saa Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen tai Kotiseutuliiton toimistosta. 1957 400 mk. previous issue). Merkin hinta on 250 mk. The author describes the physical conditions of the southern parts of Norf.hern Finland (north of the city of Kajaani), paying particular attention to the flora, to the distributional relationships of the plants in the light of their migratory and ecological factors. Hakemus on jätettävä jompaankumpaan paikkaan tämän vuoden loppuun mennessä. Contents: REINO KALLIOLA : Obituary on Professor V. 4. The deceased, Professor of Forest Mensuration, was from 1943 a member of the board of directors of the Finnish League for the Protection of N ature and chairman of the League from 1955 and editor of >>Nature of Finland>>. Jaetaan Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen jäsenille jäsenmaksua vastaan (v. Suomen Luonto Ilmestyy 4 kertaa vuodessa Julkaisijat: Suomen Luonnonsuojeluyhdistys ja Valtion luonnonsuojelunvalvoja (Metsäntutkimuslaitos). } LUONNONSUOJELUSIHTEERIN toimi haettavana Suomen Luonnonsuojeluyhdistys ja Kotiseutuliitto ovat päättäneet ottaa yhteisesti palvelukseensa ensi vuoden alusta luonnonsuojelutyöstä kiinnostuneen ja siihen pystyvän henkilön, joka toimisi Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen sihteerinä ja samalla Kotiseutuliiton luonnonsuojelutyön ohjaajana. 669 686. Osoite: Unionink. A literary article on a nature protection theme. PEITSA MIKOLA: »Metsiemme viimeaikainen ja vastainen kehitys>> (The Recent and Future Development of our Forests), continued from the previous issue. V.Lihtonen (t), toht
»Suuren Nisäkäskirjan» kuvitus on runsas ja monipuolinen. II osa Suuri Nisäkäskirja ilmestyy näinä päivinä. »Suuri Nisäkäskirja» kertoo suomalaisista nisäkkäistä kaiken, mitä uusin tutkimus viimeisten vuosikymmenien aikana on saanut niistä tietää. Upea tieto= ja kuvateos SUOMEN LUONTO sen kasvit ja eläimet 1-V I osa ilmestynyt. Huomattavaa on, että niin valokuvat kuin piirroksetkin ovat miltei kauttaaltaan ennen julkaisemattomia. Näin teosta voidaan käyttää tehokkaana tietoja hakuteoksena vielä kaukana tulevaisuudessakin. Kun tämä teos kertoo sanoin ja kuvin myös »huomispäivän» nisäkäseläimistöstämme, on se teos, jota kotienkin kirjastoissa voidaan käyttää vuosikymmenien ajan. SUURI * NISÄKÄSKIRJA Toimittanut Lauri Siivonen »Suuri Nisäkäskirja» käsittelee kaikki Suomessa esiintyvät nisäkäslajit, myös sellaiset, joita täällä on tavattu vain jonkin kerran. Hinta kangaskant. I SUURI LINTUKIRJA II SUURI NISÄKÄSKIRJ A III SUURI HYÖNTEISKIRJA IV SUURI KASVIKIRJ A 1. OTAVA. V SUURI KASVIKIRJA 2. 4000:-. Näin teos pystyy myös kuvituksensa puolesta jakamaan lukijoille uutta tietoa. 3400:-, nahkaselk. Välttämätön työväline kirjastoihin, opettajille, eränkävijöille, metsänhoitajille, riistanhoitajille, nuorisonohjaajille, luonnonsuojelijoille jne. Edelleen teoksessa on pidetty tarkoituksenmukaisena selostaa sellaisiakin nisäkäslajeja, joiden esiintyminen maassamme lähitulevaisuudessa näyttää todenmukaiselta. »Suomen Luonto» on Otavan kustantama edustava lahjateos koteihin, kouluihin ja kaikkiin juhlatilaisuuksiin. 800 siv., 25 värikuvaa, 793 tekstikuvaa
Muistakaa aina heti ilmoittaa osoitteenmuutokses ta! SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYS Maan luonnon ystävien yhteenliittymä Luonnonsuojelu pyrkii • säilyttämään edustavia näytteitä alkuperäisestä luonnostamme kansallisiksi nähtävyyksiksi ja tieteellisiä tutkimuksia varten; • turvaamaan uhanalaisten kasvija eläinlajiemme säilymisen; • vaalimaan suomalaisen luonnonja kulttuurimaiseman kauneusarvoja ja kansallisia perinteitä; • vaikuttamaan talouselämäämme niin, että luonnonvaroja käytetään järkevästi ja kaikkea tarpeetonta hävitystä välttäen; • huolehtimaan siitä, että myös asutuskeskuksien ja tehdasseutujen väestöllä on mahdollisuus nauttia luonnosta terveyden ja ilon lähteenä; • opettamaan niin nuoria kuin aikuisiakin liikkumaan luonnossa sitä turmelematta ja sen rauhaa häiritsemättä; • kartuttamaan kansamme tietoja Suomen luonnosta sekä edistämään kasvija eläinmaailmamme tuntemusta. Vuosijäsenmaksu 300 mk Kertakaikkinen jäsenmaksu 6000 mk Jäsenmaksua vastaan jaetaan 4 kertaa vuodessa ilmestyvä aikakauslehti SUOMEN LUONTO Jäseneksi ilmoittautuminen (nimi, arvo tai ammatti ja postiosoite) kirjeitse tai puhelimitse. _____________________________ _; t-'elalnkl 1956, Ralttiuakansan Kirjapaino Oy. SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYS Helsinki, Unioninkatu 40 A .. Jäsenmaksu peritään aikakauslehden lähetyksen yhteydessä