Valok. Jaetaan Suomen Luonnonsuojeluyhdistykun jäsenille jäsenmaksua vastaan. Martti Montonen. SISÄLTÄÄ: 233 Niilo Söyrinki : Afrikka luon nonsuojelun polttopisteessä 236 Reino Kalliola: Suomessa on paljon vesiä, mutia vähän vettä 241\ Martti Montonen : Itäkaira tuhoon tuomittu metsäerämaa UUSINTA T IETOA SUOMEN LUON NOSTA 2-'>4 Kauri Mikkola: Katsaus perhosmaa ilmaan LUO:\TNONSIJOJELUN TYÖMAALTA 256 Uusia luonnonsuojelualueita ja rauhoitettuj a luonnonmuistomerkkejä 8. SUOMEN LUONNON SUOJELUYHDISTYS Helsinki, Lapin lahdenkatu 29. N i i 1 o S ö y rinki (vastaava), toht. Postisiirto 6882. Toim isto avoinna arkisin klo 9-13. Jäsenm..i ksu peritään aikakauslehden lähetyksen yhteydessä. Taustalla Saari selän tunturit. \ferkin voi noutaa toimistostamme tai tila;a postitse•, jolloin se lähetetään postiennakkona. Martti Li n ko I a (toimitussihteeri). 1964 6 mk. B. Tilaushinta v. Merkin hinta on 3 mk 50 p .. Sivun ylälai<la,s;, ku1·attu SLY:n merkki on saatavissa myös k.<im :iua ja arvokkaana hopeisena rintamerkkina. 22. 5 mk 3 mk 100 mk Toimitus: prof. J äseneksi ilmoittaL• •1m.nen (nimi, arvo cai ammatti ja pos, iosoite) kirjeitse tai p•1helimitse. 11. R ei n o K a 11 i o 1 a, kand. 1963 257 Pohjoismainen ma isemanhoidon ja luon nonsuojelun yhteistyö 258 Arvokas suoal ue rauhoitettu metsäopetuksen käyttöön 2.~9 Karhujen istuttamisesta 260 Summary Kansikuva: T alvista ltäkairaa. 11.-29. Tilattaessa mainitkaa haluatteko merkin mutterivai neulakiinnityksellä. Puh elin 643 719. Vuosi jäsenmaksu Opiskelijat ja koululaiset Ainaisjäsen SUOMEN LUONTO Ilmestyy 4 kertaa vuodessa
Niitä tavataan jo esim. Maan tuotantovoiman ja erilaisten raaka-ain,eiden hyväksikäyttöä tehostettaessa joudutaan 233. laajoilla alueil1a Niilin yläjuoksuUa, mis·sä niitä ei parikymmentä vuotta sitten lainkaan ollut, ja myös monet Etelä-Afrikan vesistöt ovat jo niiden saastuttamia. Sen kasvillisuus käsittää mitä erilaisimpia yhdyskuntia miltei ,kasvittomista autiomaista kuuman ja kostean tropiikin ylenpalttisen runsaslajistoisiin sademetsiin saakka. Vesien likaantuminen on samaten Afrikassakin vaikea pulma. Siihen on useita syitä. Nämä uudet valtiot pyrkivät tietysti kaikin keinoin 'kehittämään talouselämäänsä ja nostamaan väestön elintasoa, joka meikäläisen mittapuun mukaan on monesti vielä sangen alhainen. Toinen tärkeä Afrikan luonnonsuojdukysymys, joka vaatii pikaista ratkaisua, on eroosion torjuminen. Afri·kan eläimistö on kuuluisa varsinkin monista ihmeellisistä suureläimistään, joiden kaltaisia muualla ei enää 1ainikaan tavata tai jotka ovat kaikkialta jo vähiin huvenneet. Tämä laaja "mustien maanosa" on ehkä luonnonsuhteittensa puolesta rilckaampi ja erikoisempi kuin mikään muista maanosista. N:o 4 1963 SUOMEN '' LUONTO 22 VUOSIKERTA SU O MEN LUONNONSU OJ ELUYH DI S TYK SEN JULK A ISU Afrikka luonnonsuojelun polttopisteessä Niilo Söyrinki Afr~kka on viime aikoina jatkuvasti ollut vil 1 kkaan kansainvälisen luonnonsuojelutoiminnan :kohteena. Vuoristoseuduilla, joilta luonnollinen kasvipeite on hävitetty viljelrysten tai laidunten tieltä, eroosio ja sen mukana seuraava maan köyhtyminen tuatantokyvyttömäksi on edistynyt huolestuttavan pitkälle uhaten asukkaiden toimeentuloa. Tämä vitsaus on myös siellä vaarallisesti ,kasvanut ja se tuottaa jo suurta haittaa väestö.Jle. Juuri näiden eläinkunnan elävien reli•ktien suojeleminen on tullut sekä tieteen että luonnonsuojelun kannalta erityisen polttavaksi ongelmaksi. Eurooppalaisen siirtomaavallan luhistuminen ja kymmenien uusien itsenäisten maiden syntyminen on tehnyt Afrikan luonnonsuojelukysymysten ratkaisemisen entistäkin ajankohtaisemma·ksi. Sellaiseen veteen ei voi kastaa sormeansakaan ilman tartunnan vaaraa. Niinpä vaikeita sisäelinten tauteja aiheuttavat Bilharzia-imumadot ovat nopeasti levinneet vesistöissä
.Puheenjohtajana näissä tilaisuuksissa toimi joustavan henikevästi itse Sir Julian 234. Se on totuus Afrikassakin. Afrikkaan on eurooppalaisen siirtomaahallinnon aikana perustettu joukko kansallispuistoja, joiden tarkoituksena on ennen kaikkea suureläimistön säilyttäminen. päivinä pidettiin Kenian pääkaupungissa Nairobissa. Kongressi oli omistettu nimenomaan Afrikan luonnonsuojelukysymyksille. suuressa maarm muuttamaan allkuperäisiä Iuonnonsuhteita. Kenia kuuluu juuri niihin Afrikan uusiin maihin, jotika ovat luomassa ·päältään siirtomaavallan iestä ja ottamassa asiansa omaan hallintaansa; sen virallinen itsenäistyminenhän tapahtui vasta pari kuukautta kongressin jälkeen jouluikuun 12. Sademetsät, savannit ja muut oppikirjoista tutut kasviyhdyskunnat joutuvat eläimistöineen yhä voimakkaammassa tempossa väistymään nykyaikaisen viljelyksen ja asutuksen tieltä. Suojelualueiden uLkopuolella monia eläinlajeja saa nykypäivinä turhaan hakea. Maanosan pirstoutuminen laajoista siirtomaalohkoista moniksi itsenäisiksi valtioiksi on tuonut vakavan uhkan ·kansallispuistojen tulevaisuudelle. päivänä 1963. 350 yhteensä 40 maasta. Kansalliset hallitukset eivät aina ymmärrä luonnonsuojelun merkitystä yhtä tärkeäksi kuin eurooppalainen hallinto, ja niiden on perin vaikea todistaa usein huomattavalta osaltaan ·kaikkea koulusivistystä vailla olevalle väestölle, että -laajat alat parasta laidunmaata on jätettävä antilooppien, seeprojen, !kirahvien, elefa nttien, sarvikuonojen ja puhvelien haltuun. Villi, kiehtova mustien maanosa muuttuu enemmän tai vähemmän yleismaailmalliseksi 1kulttuurimaisemaksi. Niinpä runsas salametsästys verottaakin jatkuvasti melkoisia määriä kansallispuistojen eläimistä. Norsunluu on tietysti myös kovin haluttua salakul jetustavaraa, samoin leopardien ja muiden suurten täplikkäiden kissaeläinten nahat, jotka ,kuuluvat Euroopan ja Amerikan kaunottarien eniten himoitsemiin turkiksiin. Nämä monet polttavat ajankohtaiset afrikkalaiset luonnonsuojeluikysymykset olivat aiheena siihen, että Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) 8. Monet niistä ovat tulleet yleisesti tunnetuiksi, niinkuin Serengetin kansallispuisto Tanganjikassa, Kuningatar Elisabetin kansallispuisto Ugandassa ja Prinssi Albertin kansallispuisto Kongossa, jotka ,kaikki sijaitsevat Kesiki-Afrikassa. Sen yhteydessä pidetyssä teknillisessä ,kokouksessa !keskusteltiin eri asiantuntijoiden alustusten pohjalta . Osanottajia kongressissa oli n. 1kansainvälinen kongressi viime syyskuun 16.-24. Juuri näiden ja muiden suojelualueiden turvissa elävät ne valtavat suureläinlaumat, joita olemme saaneet nähdä Afrikassa tehdyissä elokuvissa. Kaikkein vaarallisimmaksi se o n koitunut sarvikuonoille, joiden sarvesta jauhettua pulveria myydään satumaisesta hinnasta Aasiaan varsinkin ,kiinalaisille, koska siinä US'kotaan olevan miehistä voimaa lisäävä vaikutus. Yhtä vaikeata on yrittää vakuuttaa, että leijonat, leopardit ja muut karjaa ja ih:mistä·kin vainoavat pedot on näillä alueilla otettu valtion suojelukseen
Onneksi tieteelle ja tuleville sukupolville juuri Afrikka eikä esim. Niinpä pari leijonaa, jotka eivät tyytyneet vain oman kansallispuistonsa paisteihin, vaan olivat lähteneet seikkailemaan ympäristöön ja tappaneet karjaa, palautettiin suuren vaivan jälkeen takaisin om ille metsästysmailleen. Tuntuu nurinkuriselta, että esim. Näiden ohella Keniassa on kuusi muuta eläimistön suoj elualuetta. Matkailumerkityksestäänkin huolimatta suurten eläinten säi'1yttäminen vaatii Afrikan nuorilta valtioilta tuntuvia taloudellisia uhrauksia verrattuna esim. Ministeri Murumbi teki puheessaan pilaakin suurriistan metsästäjistä, jobka pitävät urotekona eläinten surmaamista nykyaikaisilla ampuma-aseilla; toista olisi, jos he menisivät masaiheimon miesten tapaan leijonaa vastaan. Kongressin avaajana toimineen ministeri Murumbin sanoista kävi ilmi, että haillitus ymmärtää luonnonsuojelun merkityksen Afrikan perinteellisen luonnon säilyttäjänä. Alustukset käsittelivät troopiUisten metsien, savannien, aavikoiden, vuoristojen ja muiden elinympäristöjen luonnonsuhteita ja niiden hyväksikäyttöå metsästäjän, kalastajan, paimentolaisen ja alkukantaisen maanviljelijän taloudessa ja nykyaikaisessa ·elinkeinoelämässä sekä ekologisten tutkimusten merkitystä luonnonvarojen käytölle. Kongressin päättäjäistilaisuudessa hallitus lupasi perustaa vielä uuden kansallispuiston aikaisempien kuuden lisäksi. Nyt sen ylimmä,ksi johtajaksi mainittu Jomo K.eniatta on maan pääministerinä. Eurooppa on se maanosa, jonka eläimistö on ollut rikkainta jääkauden päättymisen aikoina. 235. meillä vielä säälimättä surmataan jokainen yksilö vähäisiin rippeisiin huvenneesta karhukannastamme, kun Afri.kan kansat, jotka elävät meitä monin verroin alhaisemmaHa elintasolla, suojelevat heidän karjaansa verottavia paljon vaarallisempia petoeläimiä. Huxley. nähtävissä luonnontilassa vain kymmenkunnan minuutin automatkan päässä kaupungista. Tästä on tietysti myös se seuraus, että meidän kansallispuistoistamme ei voi kos·kaan tulla se!laisia yleisöä niin kotoa kuin vieraistakin maista houkuttelevia matkailukohteita kuin olisi mahdollista, jos niissä olisi nähtävissä myös se ri-kas eläimistö, joka niihin luonnostaan kuuluisi. Meillä ei ·karhua ole suojattu edes kansallispuistoissa eikä muilla luonnonsuojelualueilla. siihen mitä monet Euroopan maat uhraavat luonnonsuojelun hyväksi. Nairobin liepeillä esim. Eläimiä kohdellaankin merkityksensä mukaisesti. Se on tietysti erinomainen matkailukohde, jossa jokainen kaupunkiin tulija voi pistäytyä. Hänellä ja hänen ministereillään on nyt Yastuu myös maan luonnonsuojelusta. Kenia tunnetaan Suomessa ensi sijassa kymmenkunta vuotta sitten siellä raivonneesta mau mau-liikkeestä. sijaitsee Nairobin kansallispuisto, jossa on leijonia, kirahveja, seeproja, monia antilooppeja, strutseja jne. Onneksi luonnonsuojelualueet vetävät Keniassa niinkuin muu allakin Afrikassa jo runsaasti matkailijoita puoleensa. Näin niillä on yhä kasvava taloudellinen merkitys, joka rhelpottaa niiden säilyttämistä
Lisäksi tulevat monet suUJJ:et ja pienet joet, purot ja ojat. Suomessa on todella .paljon vesiä. Kymmenes osa maamme pinta-alasta on järviä. Järvissämme ei ole sen enempää vettä kuin että keS"kimäärin yhden vuoden sademäärä riittäisi ne täyttämään. Valok. Sisä-Suomen suurella järvialueella eli Järvi-Suomessa on vettä paikoin jopa neljännes pinta-alasta (Mikkelin läänissä). Veden määrä jää niissä sen vuoksi verraten vähäiseksi. Pieniä lampia on lisäksi lukematon määrä. Kaikki Suomen sisävedet yhteensä tuskin riittäisivät täyttämään tyhjentynee'ksi ajatellun Äänisjärven; Laatokka taas on niin syvä, että sen altaaseen mahtuisivat sekä Äänisjärvi että kaikki Suomen järvet. Jaakko Reenpää Suomessa on paljon vesiä, mutta vähän vettä Vesiensuojelun p e rustietoa Reino Kalliola Järvisyys on Suomen maisemien tunnetuin erikoispiirre. Siitä on peräisin Suomen lipun sinikin. Tästä vesiemme mataluudesta on. Itse asiassa järviä on kymmeniä tuhansia, erään la•skelman muikaan n. 60.000. Suomessa on kuin onkin vähän vettä, vaikka vesiä on paljon. Kaik1kialla maailmassa, jossa Suomesta jotain tiedetään, maamme tunnetaan tuhansien järvien maana. Mutta Suomen järvet ovat matalia, 236 yleensä vain muutaman metrin syvy1siä. Ruotsin ulllri ja syvä Vänern-järvi yksinään vastaa vesimäärältään 17 suurinta järveämme
Myös maakerroksiin imeytyneen pohjaveden saastumisesta on, mm. J okin Tuusulanjärvi on saastutettu jo kauan sitten, jokin Aurajoki ammoin. Pilaantunut vesi levittää tarttuvia tauteja, sitä ei voi käyttää talousvedeksi, juoma vedestä puhumattakaan. Myös Vanajavedessä on likaantuminen Hämeenlinnasta aina Lempäälän kanavalle saakka aivan silminnähtävä. Siellä ovat nyt toiset, anaerobiset bakteerit työssä. Lika hajaantuu ja laimentuu veteen, ja vedessä elävä pieneliöstö, en i sijassa bakteerit, hajottavat ainekset sellaisiksi, että levät voivat käyttää niitä ravinnokseen. Kun tämä sietoraja ylitetään, pilaantuminen voi lisää ntyä suorastaa n räjäJ1dysmäises ti. Lopuksi kalatkin kuolevat, ensinnä arimmat ja samalla arvokkaimmat kailalajit kuten lohikalat ja siika. Jä:rviin ja jokiin voidaankin johtaa tietty määrä likavesiä, ilman että siitä on sanottavaa haittaa. Vesistöillä on toisin sanoen likavesiin nä,h den tietty vastaanottoja puhdistumiskyky. Vesi pystyy siis tietyssä määrin itsestään puhdistumaan. Vettä ja vesistöjä on ammoisista a:101sta totuttu pitämään luontaisena jätevesien ja muidenkin lika-aineiden vastaanottajana ja kuljettajana . Se on kuin hiipivä sairaus, joka usein huomataan vasta sitten, kun parantaminen on liian myöhäistä. Veden eläimet al,kavat siten kärsiä hapen puutetta. Eikä sellaisissa vesissä voi uidakaan. Lahden kaupunki on liannut jätevesillään Vesijärven, J yväskylä Jyväsjärven ja Mikkeli Saimaaseen johtavan reitin kcl'hden peninkulman matkalta. Vesien pilaantuminen tapahtuu siis vähitellen. Selviä likaantumisen merkkejä on myös Näsijärvessä ja Päi jänteessä. Kuha, hauki ja lahna sietävät likaantumista paremmin, mutta veden jat1rnvasti saastuessa nekin a-lkavat hävitä. Lappeenrannan vedet ovat pahoin likaamuneita, ja Kuopiossakin likaantuminen tuntuu, vaikka,kaan ei siinä mitassa kuin edellisissä. Ai'kaisemmin ovat u eimmat vesistömme kyenneet luontaisesti plllhdistumaan, mutta asutuksen tihentyessä ja teollisuuden lisääntyessä on vesien pilaantumista meilläkin ilmennyt yhä enemmän ja enemmän ja monin paikoin se on jo saavuttanut huolestuttavat mittasuhteet. Lopulta koko vesistö saastuu ihmisen terveyden ja viihtyisyyden kannalta epämiellyttäväksi. Täysin puhtaita vesiä ei, joitakin pikkujärviä lukuun ottamatta, ole enää kuin verraten kaukana asutuskeskuksista. ,kaatopaikkoina käytettyjen entisten sorakuop237. Hapettomista vesistä nousee mätänemisen aiheuttama paha haju. muun muassa se seuraus, että ne li-kaantuvat helposti asutuskeskusten ja teoHisuuslaitosten jätevesistä. Aluksi likavedet voivat johtaa jopa kalantuotannon lisääntymiseen. Mäntän saastuttava vaikutus ulottuu pitkä,]]e Vilppulan vesiin. Toisaalta hapen tuotanto hei·kkenee, sillä kasviplanktonin ja muiden vesi-kasvien yhteyttäminen rajoittuu entistä ohuempaan pintakerrokseen, k,un valonsäteet eivät pääse tunkeutumaan yhtä syvälle kuin puhtaassa vedessä. Mutta kun tä.llainen ulkoapäin tuleva lannoitus saavuttaa tietyn raj an, lisääntyneen pohjaja planktoneläimistön hengitykseen sekä kuolleitten eliöitten mätänemiseen kuluu happea enemmän kuin ennen
Merenrannallakaan ei ole säästytty matalien rantavesien li;kaantumiselta. Maaseudulla<kin on tämä tunnettu kohiseva nykyajan mu:kavuus nopeasti leviämässä. Huo. Niin kysymys vesien puhtauden varjelemisesta eli vesiensuojelusta, joka jo 238 kauan on ollut tiheään asuttujen maiden huolena, on tullut meilläkin ajankohtaiseksi vesiemme runsaudesta huolimatta. Pohjaveden pilaantuminen on erittäin huolestuttavaa, koska use impiin tarkoituksiin parhaiten sopirva vesi, erityisesti juomavesi, saadaan pohj avedestä, ja koska lyhyta ikain enkin pilaava vaikutus voi tehdä pohjaveden käyttökelvottomaksi monien vuosien aja-ksi. Myös sikalat ja meijerit sekä sokeri-, perunajauhoja nahkatehtaat työntävät vesiin hais·evaa törkyä. Kaupun•kiiaisten jätöksiä ei enää kuljeteta takapihoiHe ja sieltä pelloille, kuten ennen vanhaan, vaan huuhdellaan likaviemäreihin ja niistä veteen. pien lähettyvillä, saatu ikäviä kokemuksia. Veden likaantuessa tietyt vesikasvit kuvassa lumm e saattavat aluksi suuresti lisääntyä, mutta pilaantumisen jatkuessa tulee niidenkin vuoro väistyä. Siellä on lisäksi oma huolensa laivojen jäteölj ystä, jonka on jo useita kertoja todettu ikävällä tavall a saastuttaneen rannat ja tappaneen vesilintujakin. Paitsi typpeä tällä tavalla menee hukkaan m yös suuret määrät vielä arvokkaampaa fosforia, ja samaHa vedet saaswvat
Näkyvin ja nopeimmin tuntuva vesien pilaaja on nykyisin meille nun elintärkeä puunjalostusteollisuus, mutta sen piirissä on myös eniten uhrattu va:roja vesiensuojelun toteuttamiseen. Vesien 239. Suunnitelmat radioa,ktiivisten jätevesien vaarattomiksi tekemisestä tu·lee olla ainakin pääpiirteissään valmiina, ennen kuin atomivoiman käyttöön ryhdytään. Tästä on jo monessa maassa tehty ikäviä havaintoja, ja meilläkin on täysi syy vahppauteen myös tässä kohdassa. Suomen vedet ovat erityisen herkkiä likaantumaan, paitsi niiden verraten vähäisen vesimäärän vuoksi, myös siitä syystä, että enimmät järvemme ovat ruskeavetisiä: niissä on runsaasti humusaineita, mikä on omiaan edistämään jätevesien aikaansaamaa pilaantumi~ta. Tosin olemme vieläkin paremmassa asemassa kuin monet tiheämmin asutut maat. Myrkylliset aineet joutuvat sateen huuhtomi na helposti vesiin, ja eräissä tapauksi~sa, kuten 'joutokalojen' tuhoamisessa, niitä kylvetään suoraan luonnonvesiin. Niiden uhreiksi joutuvat tarkoitettujen kohteiden lisäksi monet muut eliöt, ja koko luonnon järjestys joutuu helposti häiriötilaan. Maamme lisääntyvän energian tarpeen tyydyttämiseksi jouduttaneen lähiai,koina suunnittelemaan ja rakentamaan atomivoimalaitoksia. Haitallisesti vaikuttaa myös pitkä talvemme, jolloin jääpeite kattaa järvet ja estää hapen pääsyn veteen ja jolloin lämmön ja auringon myönteinen vaikutus ei pääse tuntumaan. Niistä huuhtoutuu vesiin entistä enemmän typpiyhdisteitä ja fosfaatteja, seuraulksena vesien jatkuva rehevöityminen ja salaa hiipivä pilaantuminen. Tässä yhteydessä on myös muistutettava, että ~adioaktiivisten isotooppien käyttö t,uJ.ee sairaaloissa, tutkimuslaboratorioissa ja teollisuudessa yleistymään, minkä johdosta radioaktiivisuus näiden laitosten jätevesissä lisääntyy, jollei riittävän tehokkaisiin torj untatoimenpiteisiin ryhdytä. Eteen nousee uusi ongelma. Uutta vaaraa merkitsevät ne myrkylliset kemikaalit, joita nykyään käytetään tuhoeläinten ja ,kasvitautien torjumiseen pelloilla ja puutarhoissa ja metsissäkin. Kun ves1stomme ja meremme ovat matalia ja niiden vesimassat verraten pienet, niiden mahdollisuudet laimentaa tehokkaasti radioaktiivisia jäteaineita ovat raJmtetut. Mutta ti.Janne ei ole täälläkään suinkaan kehuttava ja huononee nopeasti, ellei vastatoimiin ryhdytä. Myrkkyjä käytetään Y'leisesti myös rikkaruohojen hävittämiseen ja tienvarsien puhdistamiseen liikenteen vaatimaa näkyvyyttä haittaavista pensaikoista. Myrkkyjen käyttö on kuitenkin bksiteräinen ase; siitä saattaa olla arveluttavat seuraukset. mattava syy vesien pilaantumiseen on myös voimakkaasti lisääntynyt väkilannoitteiden käyttö. Me nykyajan ihmiset ajattelemme ha·lveksien entisajan kaupunkien viheliäistä puhtaanapitoa, niissä kun pais'kattiin kaikki jätteet ja likavedet katuojaan. "Ja kuitenkin me teemme itse samaJ.Ia tavalla, vaikkakin sata kertaa isommassa mittakaavassa: meidän katuojiamme ovat joet ja järvet, emmekä me tyydy töhrimään vain joitakin katu ja, me Iikaamme koko maiseman." Vesiensuojelutyöhön ei ole ryhdytty hetkeäkään liian aikaisin
MuuaHa maailmasså vesiensuojeiu . c Emine voi luopuå vesi_stöjen käyttämisestä edelleenkin luontaisina viemäreinä. Käyttökelpoisesta reh evöityminen kiidyttää matalien vedestä on jo nyt monin paikoin puute. . Veden kulutuksen 1isääntyessä myös jätevesien määrä ·kasvaa vastaava&ti. Ja mitä se merkitsee, kun vesi lor: puu, on sanomattakin selvä. itsepuhdistus· jää talvikautena hyvin vähäiseksj. Oman'.. Vesistömme joutuva,t jatkuvasti ottamåan . vastaan ja kuljettamaan pois jä240 tevetenä melkein saman valtavan määrän,' 'mikä eri tarkoituksiin otetaan ja käytetään. Ellei mitään tehdä, vähitellen kaikki v,edet saastuvat. Vettä taTVitaan kotitaloudessa, maaja karjataJoudessa, liikenteessä, kaupassa, kouluissa, kasarmeissa, sairaaloisisa ja muissa lai. Mitä sitten voidaan tehdä vesien p1låantumisen ehkäisemiseksi. Kaupunkien liepeillä jätevesien aiheuttama lal]_tien umpeenkasvua. erikoi&pi irteehs~ vesiens·uojel-u saa meillä jo siitä, että sen kohteena ovat ensi sijassa juuri järvet. on pääosaltaan jokien suojelu a
1500 litraa. Onneksi jätevedet voidaan puhdistaa ennen vesistöön johtamista erilaisin menetelmin. 1962 voimaantullut uusi vesilaki, joka muun vesiasiain säätelyn ohella sisältää myös vesiensuojelua koskevia määTäyksiä. Myös teollisuuslaitokset ovat alkaneet kiinnitttää vakavaa huomiota jäteveden puhdistamiseen. Yksityis·en talon tai pienten taloryhmien jätevesien puhdistamiseksi riittävät tavalliset saostuskaivot. Jokaisen selluloosatonnin valmistamiseen tarvitaan moninkertainen määTä vettä. Kaiken kaikkiaan vettä käy,tetään vuorokaudessa erä, josta jokaista asukasta ,kohti tulisi n. toksissa tavaton määrä ja vielä monin krerroin enemmän sitä tairvitaan teollisuudessa. Tämä tietää jo suurta :kevennystä vesistöjen pilaamiskuormitukseen. La:in mukaan ei kukaan saa ilman vesioikeuden lupaa ryhtyä toimenpiteeseen, joka ai'heuttaa vesistön Vesiensuojelun neuvottelukunnan levittämä juliste. Toistaiseksi meillä on jätevesien puhdistamoiita verraten vähän, kaupungeissa ja kauppaloissakin vain noin kolmasosa aTVioidusta välttämättömä,stä tarpeesta. Vesien pilaantumiseksi laki määrittelee "lian, jätteen, nesteen, kaasun, puunkuorien tai muun seUa.isen aineen päästämisen vesistöön siten, että tästä joko välittömästi tai sen jatkuessa aiheutuu haitallista vesistön madaJ.tumista, veden laadun vahingollista muut241. Ja tämä määrä suurenee jatkuvasti sitä mukaa kuin teollisuus lisääntyy, asutuskieskukset laajenevat ja ihmisten vaatimukset kasvavat vedentarpeen suuruutta voidaan pitää elintason mittapuuna. Ratkaisevaa askelta eteenpäin merkitsee v. Tiheämmin asuttuihin keskuksiin on rakenne~tava viemäriverkko ja sen yhteyteen keskuspuihdistamo. Biologisin menetelmin, joissa käyt,etään hyväksi pieneliöitä, voidaan puhdistus saada me,lkein täydelliseksi. Niillä tullaan jo pitkälle toimeen varsinaisella maaseudulla. Jo mekaanisin ,keinoin voidaan vesistä poistaa pahin lika. Useimmat sellu1oosatehtaat haihduttavat ja polttavat nykyään jä<teliipeän, mikä aikaisemmin päästettiin veteen sellaisenaan. pilaantumista. Uusia rakennetaan kuitenkin kaiken aikaa, joten til anne on paranemassa
tumista, ilmeistä vahinkoa kalakannaHe, ympäristön viihtyisyyden melkoista vähentymistä, vaaraa terveydelle tai-k,ka muu niihin verrattava yksityisen tai yleisen edun loukkaus". Valtakunnallisen vesiensuojelutyön suunnittelua ja johtami•sta varten on asetettu erityinen vesiensuojelun neuvotteluk unta, joka toimii maatalousministeriön alaisena. Pekka Miettinen. Tämä merkit-see käytännössä sitä, että joskaan vesien pi-laantumista ei voida kokonaan estää, asiaa voidaan nyt valvoa ja tairvittaessa puuttua ainakin pahimpiin epäikohtiin. Lupa pilaarniskiellosta poikkeamiseen myönnetään vain tietyin edellyty.ksin, ja samalla voidaan asianomainen velvoittaa ra-kentamaan jäteveden pu:hdistuslaite tai ryhtymään muihin toimiin vahingon ja haitan vähentämiseksi. Vesistöjen tilaa voidaan nyt jatkuvasti tairkkai-Jla eri puolilla maata, voidaan kouluttaa päteviä ve iensuojelutyön tekijöitä, suorittaa tutkimuksia menetelmien kehittämiseksi ja laatia yleissuunnitelmia tarpeelilisista toimenpiteistä. Vesiensuojelun valvontaviranomaisena on maa,talorn,hal1Iituksen ves,iensuojelutoimisto, jolla on apunaan maan 13 maanvi,J jelysinsinööripiiriä. Näihin kuuluvat ptevesien puhdistlllksen ja johtamisen lisäksi veden virtaamisen säännöstely ja vesistöjä likaavien laitosten tarkoituk1senmukai. Pohjaveden osalta ei pilaamislupaa myönnetä ensinkään. Loppuuko terve luonnonläheinen elämä Valok . Näin on vesiensuojelu saanut lain pohjan ja tarvittavat haHinnolliset elimet. Jokaisessa 242 kunnassa on lisä•ksi kaikkien vesiasiain käsittelyä varten veS1ilautakunta. Vähitellen, kun alkuvaikeuksista pää tään, koneisto alkaa pyöriä täydellä teholla
Vesiensuojelu liittyy rajatta muuhun vesistön käsittelyyn ja rakentamiseen, ja sam a.Jla se on osa yleistä aluesuunnittelua ja osa nykyaikaista luonnonsuojelua. Sam an vesistön piirissä asuv ien ja toimivien ma nomistajien, teo l-Ii su uslaitosten, huvil a-asuk,kaiden, kalamiesten, luonnonharrastajien ja kaikkien muiden veden ja vesistön käy ttäjien on syy tä liittyä yhteen neuvottel emaa n siitä, mil.Jä tavoin eri osapuolten vesi·ensuojel ua koskevat edut voitaisiin sovittaa parhaalla tavalla. Elämme " tuhanben vetten p artahilla". Niin eri suuntiin käyviä kuin nämä edut voivatkin olla, vank!kana yhteisenä pohj ana on kaikkien edun riippu vuus oman vesistön puhtaudesta. . tuh a nten vetten p a rtahilla. nen sijoittelu. M utta tämä ei vielä riitä. Sanomaa vesiensuojelun välttämättömyydes tä me voi mme kai•kki levittää. 243. . R annat ja vedet ovat parasta kesämökki-, ulkoi luja viirkistysa luetta. Virallinen vesiensuojelutyö vaa tii tu eksee n yleisen mielipiteen ja vap aaehtoista toimintaa. Se on kauaskantoista työtä, joka vaatii työvo imaa ja määrärahoja ja jossa tuloksia saavut,et;ia n vain vähi tell en, mutta varmasti. J o kaiselle o n tehtävä selvä ksi, että kysym yksessä on m yös sos iaaliselta kannalta mitä •tärkein as ia. T ätä tarkoitusta varten on jo perustettukin eräitä paikallisia vesiensuo,j,eluyhclistyksiä. Vesiluonto on metsien
Sen hyväksi tehdyt uhraukset ja investoinnit eivät koskaan voi olla liian suuret. Mitä hyötyä on elintason noususta, jos saima1la taloudellisen ja sosiaali-sen hyvinvoinnin pohja pääsee lahoamaan. Luonnon ja luonnonvarojen suojelu on yhteiskunnan elinehto realiteettien realiteetti. Puhtaat vedet eivät ole mitään yksityisomaisuut· ta, sen enempää kuin auringonpaiste, raitis ilma, kukkien tuoksu tai linnunlaulu. Vastaan: Niin kyllä, mutta äl• köön mi·kään yhteisö tai yrittäjä vetäy• tykö -tämän realiteetin taakse liian hel• posti tai käyttäkö sitä vain tekosyynä oman osuutensa ja velvollisuutensa kiertämiseksi. Ne ovat yhteistä kansallisomaisuuttamme. nonsuojelijoille sanotaan helposti, että 244 on otettava huomioon taloudelliset tosiasiat, realiteetit, ja toimiHava niiden rajoissa. Karhumäki Oy.. Meille luon. ohella aidointa luontoamme, järvimai• semat 'kauneimpia maisemiamme, järvimatkailu Suomen matkailun vetonaula. Valok. Oi,keus Suomen luonnon ihanuudesta ja sen sekä ruumiin että sielun terveyttä edistävästä vaikutm1ksesta nauttimiseen kuuluu jokaiselle kansalaiselle. Vesiensuojelu vaati-i teollisuusfai toksilta, yhclys'kunnilta ja yksityisiltä yrit• täji-ltä suuria kustannuhia
Sompion kylät Luiiron varressa, Lipakka Kemijoella ja Vatasten asuma Honkamll'k'ka Värriöjoella ovat jo kuluvan vuosisadan alusta lähtien olleet pysyvän asutuksen ääripisteitä idässä ja pohjoisessa. Kirveenkos·kemattomien salojen kes·kelle, Nuortt-ija Kemijoen väliselle vedenjakaja-Ile, perustettiin oikea suursavotta, joka nykyisin käy Samperin savotan nimellä. Itäkaira tuhoon tuomittu metsäerämaa Marlli Mantonen Itäkaira, Saariselän ja SaHan yl iperän tuntureiden välinen metsäerämaa, on näihin päiviin saakka pystynyt hyv-i n puolustamaan kos.kemattomuuttaan. Ja jos on Joulupukilla nimikkotunturinsa, niin on sellainen Lokan Alellakin, jonka sadas syntymäpäivä ei ole enää kankana Lokan Alen Muurivaara SaaTiselällä, kii,runan, ,keräku11mits•an ja tunturikohokin koti, uljaampi vielä kuin Korvatunturi, joskaan ei yhtä yksinäinen . Siellä suoritettiin melko laajoja ha1kkuita, mutta ei kovin kauan. Kemijoelta raivattiin talvitie Sotajoen ja Tulppion suun 1kautta Nuorttijoen takaiseen Maskaniemeen, aivan kai-ran sydämeen, josta höyirykäyttöiset tela,ketj u traktorit kiskoivat rekijunilla järeätä tukkipuuta uittoväylän varteen. Satoja vuosia on Itäka,i,ra ollut maamme unohdetuimpia kol,kkia, Sompion ja Martinkylien erämiesten avara valtakunta. Eräänlaisia myyttejä on tullut heistäkin, siHä Mos,kua lukuun ottamatta kaikki ovat vielä elossa, ja elossa on myös Petteri Värriö, joka runsaat neljäkymmentä vuotta sitten kaatoi pototokasta näiden seutujen viimeisen metsäpeuran. Vasta tämän vuosisadan toisella kymrnenluvuHa ·kiintyi huomio Itäkairan metsiin. Tuli läskikapina, tulivat monet vaikeu245. Toinen suursavotta perustetti,in •ka-ksikymmenluvun alussa Värriöjoen pohjoispuolelle. Nolla,raja oli kuitenkin vielä varteenotettava tosiasia ja ensimmäinen maailmansota lopetti ·koko yrityksen. Sen kaiksi valtajokea Jauru ja Nuortti eivät tiettävästi ·koskaa n ole kärsineet rannoillaan vakituista asutusta, eivät myös,kään Kemin latvat, jotka leveänä viuhkana imevät vetensä muinais·en jäänjakajan vaivaamasta laakiosta. Itäkairan v•iimeisin uudisasukas on Joulupulkki, joka Markus-sedän neuvosta asettui kolmi kyrilmenluvulla KorvatunturiUe joutuen sellaisten kuuluisuuksien kuin PonkuMatin, Pahan Moskun, Lokan Alen, Alatalon Erkin ja Ikä-Alpin mytologiseksi naapur,iksi
Järvetön •karujen selkämaiden ja uuvuttavien jokiaapojen kuvio~ma erämaa tiettömien taipaleiden takana ei ole houkutellut <tiedemiehiä sen enempää kuin luonnonystäviäkään. Sota säästi Itäkairan luonnon, mutta sen tuhoaa nyt rauha, teollistamisvimma ja paljaaksihakkuut. Nyt Itäkairan metsillä ei ole enää lain suojaa, siHä uusi raja kulkee pitkin Kemin latvojen ja Jaurun välistä vedenjakajaa ja ottaa turviinsa ainoastaan Kolsanmorostot, joissa ei ole puita juuri lainkaan, sekä Värriötunturin itäpuolelta Tuntsan latvan takaisen alueen, joka sekin on suurelta osaltaan tunturimaata ja suurkulon polttamaa. Se ei ole minkään alan. Yksinäinen poro Värriötunturin laella. Itäkai-ran luontoon ei edes toinen maailmansota päässyt vaikuttamaan, sillä Lutoka SaHaan ammotti erämaa Jäämeren ja Mustanmeren välisen rintaman ·suurimpana aukkona, joka tarjosi erinomaiset edellytykset sissitoiminnalle. Kolmikymmenluvulla talousmiesten huomio kääntyi kauas poihjoiseen, Luton laakson metsiin, joiden hakkaamista varten · raikennettiin tukkitie Saariselän ylitse, ja Itä·kaira jäi rauhaan. det. Vielä ennen sotia koko Kemihaarojen aHas oli s·uojametsävyöhy,k1keen sisällä Sorvortan joesta ja Uuraojasta Kolsanmorostoihin saaikka, samoin Värriötunturin ympäristö aina 246 Ahmatunturia p Värriöjoen latvoja myöten. Monissa erämaakylissä sattui tapauksia, joissa olisi ainesta uusille Laurukaisja Vesais-tarinoille, ja tämän karmean vihanpidon surullisia muistoja löytyy yhä erämaista, kuluneenakin ,kesänä pari luuran 1 koa Värriöjoen mut'k.an lähettyviltä. Ankarailmeiset metsäerämaat, läntisen Euroopan viimeiset, tuhotaan yhtaikaa ja niin perusteellisesti, että vielä kolmikymmenluvulla sellaista olisi pidetty täytenä barbariana. Kaikki Metsä-La:pin suuret kairamaat I,täkaira, Vintilän-kaira, Pomokaira ja Peuravaarankaira ovat hakkuiden alaisia. Poroja erämiesten lisäksi ei Itäkairalla ole ollut muita ystäviä
SUOMEN LUONTO LUONNONSUOJELUN ÄANE KANNATTAJA J u I kai sija: Suom en l,11011 11011rnojeluyhdistys 1963 22 vuosikerta Toimitus: Niilo Söyrinki (vastaava), R eino Kalliola, Martti Linkola
f' .: Helmisimpukan elineh doista 1 / 17 Kalliola, Rrino: .. e11, Matti: Si nipyrstö 1aigametsien laulaja 2/ 138 llko11.e11 , 0. SISÄLLYSLUETTELO 1963 KIRJOITUKSIA N :o / sivu N:o/ sivu Mikola , Peitsa: Nelj ännesvuosisata luonuonsuojelutyötä 2/56 Monlo11en, Martti: Itäkaira tuhoon Eurola, Se/J/Jo: Suomen keidassoita Haku.linen, Knkko: Foniainebleaun metsä 2/ 150 tuomittu metsäerämaa 4/245 I / 10 l / 15 H e/111i11. Koko kansan hyödyksi ja iloksi '' 2/ 111 Vedensuojelu on osa luonnonsuojelua 3/ 193 Suomessa on paljon vesiä, mutta vähän vettä 4 /236 Keltikangas, Valter: Suomalaisesta aarniometsästä 2/96 Koiv isto, Väinö: Käytännön luonnonhoito-ohjelmaa kaivataan 2/91 Kujala, Viljo : Taulakääpä, arinakääpä ja pakuri 3 /205 Laakso , Mik.k.o: Tarinaa Karkalinniemestä Leikola , Anlo: Vesilisko Linkola, Martti: Ultima Thulen maisema Linkola, Pentti: Petoeläimet ja riistanhoito Sisävesikalastus harhateillä Meunnnn, Otto /.: Rakentaminen ja luonto 2/ 129 2/ 120 2/ 145 2/ 166 3/ 211 2/44 Mäk ine11, Vesa: Retkeilyreiteistä Mäkirinla, Urho: Ormio ainoa vesisaniaisemme 2/ 104 Pietilii, Reima: Miten Suomi rakentaa 2/ 134 Raitasuo, Kalevi: Sorsien sulkasadon ajoittuminen ja metsästys 1 / 5 Haulavaara, Toivo : Asumapuutarha, maisema ja luonnonsuojelu 3/ 195 Heiviuen, Pen tti: Eräs luonnonsuojelun pioneeri 1 / 21 Sulkava, Seppo: Kanahaukan tulevaisuu desta kulttuurimaisemassa 2/84 Söyrinlti, Niilo: Harjujemme suojelu vaatii soraja hiekkavarojen selvitystä 1/ l Suomen Luonnonsuojeluyhdistys 25 vuotta 2/33 Afrikka luonnonsuojelun polttopisteessä 4 /233 UUSINTA TIETOA SUOMEN LUONNOSTA Eriksson, Kalervo: Itäinen talvi vieras 1/ 25 Hilden, Olavi: Käpy tikat liikkeellä 1/ 26 .Hikkola, Kauri: Katsaus eläimistöön 1/24 Katsaus perhosmaailmaan 4/254 Suoniinen, Juha: Uusia tietoja Suomen kasvistosta 3/226
Mary A .: Hylkeiden kohtalo KIRJALLISUUTTA 2/ 178 4/257 1 / 28 2/ 181 1 /27 2/ 176 3/228 4/256 2/ 181 2/ 184 .-1/wla, I' . Kallio. 1.23. Paavolainen UUTISIA YM . F.-P. Pa.avo/ainen 3/ 22-i H akuline1i, Rainar: Jäkäläkasvio, arv. II. Paavo & Matti Uu.si-Honko: Ke,·o Lapin luonnon tutkimuspaikka, a n ·. Jäsenhankin1 ak ilpailu 1962 Lähdekilpai lu ratkaistu Suomen Suomen Suomen Suomen Suomen luonnonsuojelun säätiö 111 11 nonsuojel u yhdistyksen rnotisjuh Ja luonnonsuojelu yhdistyksen mis10 1 uonnonsuojel uyhdistys Luonnon vuosikirjat 1953, ja 1955 25toi1954 Suomen Luonnon vuosikirjat 1953, 1954 3/225 2/ 189 3/22!\ 3/216 2/ 188 3/230 3/232 2/40 2/ 189 3/232 2/ 186 ja 1955 3 /230 Suomen luonto vaarassa I /31 Tiedotus jäsenill e 1/31 Uusien jäsenten hankinta 1963 2/ 188 Valtion luonnonsuojelu va lvoja 3/232 SUMMA RY Summan·, ··:-iature of Finland" (engl. M . Mauno: Luonnonsuojelutyötä Lahden seudulla Wu01·io . 4. K . K. M. Haila.mo. 1963 1 ·usitalo. 11. Pu.thonen Lounais-H ä meen Luonto. /11. E-P. Linkola 3/223 N:o/ sivu Carson, Rachel: Äänetön kevät, arv. Kaln ,i: Elämää vaistojen va rassa , an·. , . K .: Langinkoski, arv. 11. 14 , arv. M. K. 1963 24. 11.-29. 1963 8. L-la 1 /30 llerggren. LUONNO SUOJEL UN TYöMAALTA N :o / sivu A /,lholm . P. 4.-7. Olli: Karhuperh e tapettu jäileen pesästään Arvokas suoalue rauhoitettu metsäopetuksen käyttöön Karhujen istutta misesta Kolho, Leo: Pieniäkin muistettava Kysely ruskosuohaukan (Circus aeruginosus) ja pikkulokin (Larus minutus) esiintymise tä maas2/ 183 4/ 2~8 4/259 1/29 samm e 2/ 186 Lahjoitus yhdistykselle 2/ 181 l., P.: Viirupöllömetsiä pöntöttämään l 2/ 184 Maisemanvalvoj an virka perustettu 2/ 181 Mikä on maamme rikkain lähdepitäjä 2/ 187 Otteita Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toimintakertomuksesta vuodelta 1962 Pohjoismainen maisemanhoidon ja luonnonsuojelun yhteistyö Puutavarayhtiö lu ontoa suojelemassa Suomen Luonnon toimitus Uusia luonnonsuojelualueita ja rauhoi tettuja luonnonm uistomerkkejä 6. Sigvard: Afrikka Pohjolassa , arv. K. 1963 17. kielinen referaatti) 1/ 32 2/ 190 3/ 231 4/260. 1962-16
Linnun hermostuneesta elehtimisestä ja kiihkeistä varoitusäänistä päätellen olin sen reviirillä. Sallassakin niitä on viime vuonna hävitetty toista sataa. Ornitologillekaan Itäkaira ei ole mikään eldorado, jos·kin J aurun laaksossa ja etelään antavissa purokuiruissa asustaa joitakin eteläisiä lintulajeja, joiden läihimmät esiintymät lienevät kymmenien, jopa satojen kilometrien päässä. Jaurujoen varsilla ovat Suomen pohjoisimmat mansikkaesiin tymät. Jossakin Kemin latvojen laakioila lienee Itäkairan viimeisen kotkaparin pesä, sen jälkeen kun •poromiehet viime kesänä hävittivät pesän, emokotkan ja poikaset Nuorttijoen vanesta (Paliskuntain Yhdistyksen antaman tiedon mukaan oli koDka tappanut vuonna 1962 Savukosken pitäjässä yhden vasan). Varsin kiitollisena muistelen niitä Pi tkänvuotson korppeja, jotka eräänä huhtikuisena aamuna antoivat huiman lentonäytöksen pääni päällä, kun raahustin napaan saa,kka ulottuvassa soselumessa kilometrin tuntivauhtia pitkin peninkulmaista aapaa, samoih sitä yksi löä, joka viime kesänä seurusteli kanssani samaisen aavan laitarämei'kössä pitkän piippulevon ajan ja todisti osaavansa laskea afoa•kin kolmeen. Naltioaavalla tehty h avainto on kaikkien lintumiesten tiedossa, mutta viime heinäkuussa tapa·sin punakuiriuroksen niinkin etelässä kuin Värriöjoen latvaaavalla, kolmisen 1 kilometriä samannimi·sen tunturin eteläpäästä lounaiseen, kuivapintaisen varvikkonevan ja vetisen rimpiaavan rajalta. Ja maisemallisista tekijöistä Johtuu, ettei uive247. Vaikutti melkein siltä kuin niiden tuttu seura olisi saanut punakuirin jäämään tänne Metsä-Lapin keskelle, kymmenien peninkulmien päähän varsinaisesta pesimäa,Jueestaan. Muitakin harvinaisia suurpetolintuja saattaa Itäkairassa kuitenkin pesiä. tutJkijoiden "paratiisi". Sekä Naltioaapa että Värriöjoen latvaaaipa ovat kahlaajien suosiossa, jälkimmäisen valtalajeja ovat kapustarinta ja pik•knkuovi. Botanistille se ei pysty tarjoamaan mitään erikoista, ei aina'kaan muualla kuin ääirialueillaan, Saariselän itäisillä tuntureilla, missä kas·vavat eteläisimmät arktiset kalkinsuosija•t, lapinvuok1ko ja tunturikOlhokki, sekä taas Puitsitunturilla, jonka kuruissa on muutamia harvinaisuuksia. Eiköhän vain liene ollut hulllhkaja se kumeaääninen huhuilija, joka loi tunnelmaa kesäyöhön viime heinäkuussa Maskaniemen Silpakurussa, ja eiköhän salamyhkäinen lapinpöllökin pesine jossakin Itäkairan nurk:kauksessa! Lainsuojattomuudestaan huolimatta piekana kuuluu edelleen vaaramaiden maisemakuvaan, hiiripöllö kangasmaille ja suopöllö Maskaniemen suuraavoille, joilla sillä on tapana saatella yksinäistä kU'lkijaa ,kilometrimäärin . Itäkairan tarjoamista ornitologisista ongelmista on varmaan kai'kkein mielenkiintoisin punakuirin esintyminen pesirnisaikaan sen muutamilla aapasoilla. Kaikkeinmieluisimmanseuralaisen tämän kairan samoilija saa kuitenkin 'korpista, joka toivottaa hänet tervetulleeksi jo tien päässä eikä unohda kertoa ·hänelle uutisiaan yhtenäkään päivänä. Piekanan ja korpin kautta erämaa puhuu kaikkein omimmalla äänellään, mutta sille tuntuvat erämiehet olevan jatkuvasti :kuuroja, sillä korppeja vainotaan järjestelmällisesti
Vaikka pesästä tappaminen onkin ilahduttavasti vähentynyt, 111111 Mätässara on tyyppikasvi puronvarsien vedenseisomapaikoiUa.. Loukkupyynti on tullut uudestaan muotiin pitkin pohjoi·sta itä:rajaa, ja karhuja on houkuteltu haaskoilla ammuttavaksi jopa rajan takaa. Varsinaisesti Itäkaira on kuitenkin ulrjaimman nisäkäsfau namme hirven, karhun, ahman, saukon ja näädän ko248 timaata. Kun ltä'kaira hakataan samoin kuin P.omokaira ja Peuravaarankairakin, jäävä t Inarin lounaisosien ainoat "suomalai·ssyntyiset" karhut eristet~ksi tukialueestaan ja ovat vaarassa kadota sukupuuttoon, ellei niille voi järjestää edes suppeata rauhoitusaluetta. Värriöjoen vedet niin tasapuolisesti, että noin kilometrinen joenpätkä on vuoron perään kummankin hallussa. loa näe Itäkairassa ·kuin muuttoaikaan, kun sitä on kuitenkin Sallan puolella ja toisaalta taas Enontekiössä. Telkkä ja tu-kkaikoskelo ovat jakaneet esim. Hanhet ja kllll'jet pesivät siellä täälJä suurilla aapasoilla, mutta kurki ei lennä enää Saariselän yli pohjoiseen, niin kuin ei teerikään, jonka silloin tällöin saattaa näihdä Auhtiselän morostomaisilla paloalueilla Jaurujoen eteläpuolella. Viimevuotisten suurten tappotilastojen perus.teell a karhujen määrää maassamme on suuresti yliarvioitu, kun ei ole lainkaan ote~tu huomioon, miten su uri osa niistä on menettänyt henkensä ollessaan ensi vierailulla Suomessa. Sellaiset arktiset linnut kuin kiiruna, pulmunen p kerä:kurmitsa pesivät vielä Värriötunturissa niin kuin Saariselän itäosassa,kin, mutta Sallan yliperän tunturimaa onkin jo n i iclen eteläisin,tä esiintymisal uetta. Kiihkeän metsästyksen takia hupenevan Lapin petoeläinikanta on tähän saakka saanu t jatkuva&ti täydennystä itärajan takaa tämän alueen kautta
Muusta karhun suvusta ei Itäkairassa havaittu merk•kejä koko kesänä lukuun ottama~ta sitä sitkeähenkistä yksilöä, joka on jo vuosikaudet vaellellut Auhtiselän itäosissa ja painellut jälkiään alisen Jaurujoen rantarapak.koihin. Itäkairan metsäal 11een tunturit nousevat ympäristöstään jyrkkinä rakkakekoina. tappajien määrä on muuten lisääntynyt. Toinen pennu~sita meni äitinsä jäännöksille asetettu ihin rautoiihin, ja vain toinen jäi harhailemaan Kemijoen ja Nuortin väliselle vedenjakaja lie, missä sen tuoreita jälkiä näkyi vielä heinäkuussa. Sotajoensuuvaarassa vuosikuflltaisten pentujensa ,kanssa maannut naaras säilytti henkensä keväthangilla, mutta poromiehet ampuivat sen juhannuksen maissa Nuortin varresta. Törmäojalla talvehtinut karhu tallusti heti ensi suojilla suoraan rajan taakse. Tyhjänä pysyi rajamies249. Viime huhtikuussakin hiihteli Itä!kairassa peräti nelisenkymmentä miestä, ja se, ettei Värriötunturin ja Saariselän väliltä tapettu kuin pari karhua, johtui vain oi-kullisesta kesän tulosta
Vain hontelot tappisarviset mullikat h airhailevat orpoina pitkin aidan viertä etsien vanhempien tekemiä aukkoja. Vaivaa on poromiehillä myös hirvistä, joita näillä main on ehkä runsaammin kuin missään ;muu alla Lapissa. Etenkään vanhat ja kokeneet hirvet eivät kunnioita vähääkään poroaitaa, joka lähes yhdeksän peninkulman pituisena jakaa kairan kahtia kulkien .Jaurun ris~eyksestä poikki Auihtiselän ja Kemihaarojen altaan Naltiotunturiin ja sieltä Nuorttijoen ja Maskaniemen poikki Nuorttitunturiin. Samanlaisia saukkotaipaleita on myös Nuort•tiin laskevan Voitinojan ja Na ltion latvapuron välillä, Nuortin latvan ja Hi rvasjoen , Hirvasjoen ja Tuntsan latvan väl illä. Näätiä on näillä main enemmän kuin ehkä missää n muuall a Suomessa, varsinkin Na ltiot unturin tienoilla ja Maskaniemessä, mutta miten käy ;1ee niil,Jekin, kun komohonga t kaadetaan muun m etsän myötä. Hirvet kulkevat yli aidan miten mielivät, nousevat sitä vasten ja katkaiseva t painollaan ylimmät aiclakset sekä h yppäävät lopuista yli. Viime talvi oli näädille ankaraa aika a, sill ä ainoatakaa n oravanjälkeä ei näkynyt koko kairassa. Kesällä ovat hirvien mieluisimpia laitumia jokivarret, mutta hel1lepäivinä ne nousevat räkkää pakoon ra,kkaisten vaairojen 1aelle ja tunturipaljakoiden reunaan. J oka kevät löytyy pesä ta i pari jostakin Itäka-irran t11nturista, ja monta ahmaa tapetaan talven mittaan m yrkyllä, raudoilla tai kivääri ll ä, mutta ei vain lopu ahman vanttera, kiilusilmäin en suku kun ta. 250 Etenkin täydenkuun öinä ja talvisi na pyrypäivinä vaeltavat saukkojen partiot J aurulta poi-kki Auhtiselän kuusikoiden Peskija Lii ttohaarojen uimpimiel isille aapapuroille, jotka jäätynei näkään eivät pysty masentamaan näitä kaira n elämäniloisimpia kulkureita. ralvisin Itäkairan hirvet suorittavat. Valtion ja paliskuntien maksa mat suuret taipporahat vetävät kevättalvisin mi ehiä ahmanpyytöön ku11 ka usimääriksi. Sulissa kaltioissa ta lvehtivat sammakot saavat kel va ta niille välipalaksi, kunnes alempaa löytyy sula niva, joka antaa lupauksen tammu kasta. Nuoret hirvet e,vat pääse poroaidan yli vaan juoksevat sen sivua. Itä•kiairan saukot ova•t saa neet talviapajilleen ankaran kilpailij an minkistä, jonka jäljet aitiojoella ovat an ta neet poromiehille paljo n päänvaivaa. Kaikkein tiukimmilla QIVat elämisen ehdot kuitenkin ahmalla, mutta kaikkein sitkeimmässä myös sen henki. ten rakentama loukku Vieriharjussa
SieL!ä poroaidan takana, Maskaniemen ja koko Itäkairan syvimmässä sydämessä, Pikkuojanvaaran tiell1oilla, jyrklkärinteisten kurujen ja umpeentuneiden poropolkujen maailmassa, jonka 251. Henki<lökohtaisesti minuun koskee ikipeimmin ajatus Törmäojan kurun turmelemisesta. säännöllisiä vael'l UJksia mäntymetsien alueelle ja saattavat palkia pieninä tokkina koko talven samassa "maassa". Lipakan ja Sotajoen ympäristössä ja Pihtijoen latvoilla moouorisaha puree puuta, ja trak1torien perässä ma,tkaa Euroopan viimeinen suuri metsäerämaa aina hopeanharmaita kelohonkia myöten ui~toväylien varteen. Jo viime kesänä sen puihin o-li piirretty kuoleman merkit, ja kohta on Murluhaaran männikkö vain ,katteeton nimi kartal1la ja muisto niiden harvojen mielessä, jotka ovat vaellelleet sen mahtavissa pilaristoissa tai nukkuneet yönsä sen humisevien latvaholvien alla. Kyrnmenpenin'kulmaisen metsäerämaa n tilalle tulee ·kymmenpeninkulmainen halkkuu au:kio, kulttuurimaisema, jota katsellessaan tulee ajatelleeksi, että sota merkitsi Lapin hävittämisessä sitteTllkin vain ensimmäistä vaihetta. Itäkairan hurjat poromiehet leikkaavat joskus syystalven Jumilla hirvimullikoiden korviin merkkejä. Lähivuosina, ehkä jo tällä vuosikymmenellä, päättyy Itä,kairan koskemaJttoman luo nnon kymmentuihatvuotinen tarin a. Sama •kohtalo on edessä Murhahaaran männi'kölläkin, kelojen ja ai'hkimäntyjen pyihätöllä, ehkäpä La:pin selvärajaisimmaJ-Ia ja tasapainoisimmalla aarniometsäHä, joka aapasoiden suojassa on välttänyt aivan lähinaapuristo-ssaa nkin raivonneet kulot. Maskaniemeä pitkin on tie viitoitettu jo lähelle Nuorttitunturia, ja niin tuhoutuu tämäkin ltä'kairan van1kkametsäisin ja yhtenäisin alue, jo11Jka joki on suojelevasti kiel'tänyt •kainaloonsa. Värriötunturin tienoilla käyvät hirvien vaellukset syksyisin itään ja keväisin, hu!htitoukokuussa taas länteen
Nyt halk.k u uvaiheessa 1 uonnontilaisista metsistä Nuortijoen latvalla saattaa vedenseisomapaikkojen varsilla tavata joskus hämmästyttävän kookasta ja tiheää kuusikkoa kuin eteläsuomalaisessa erämaassa. Kannattaako ruveta viljelemään mäntyjä näillä laiJhoilla ja laakeilla maina, joiden vedet eivät tiedä minne virtaisivat, kun ojitusja lannoituS'kokeet lupaavat eteläisemmiilä ja parempikasvuisilla mailla moninkertaisen tuoton. pohjalla solisivat kulleroiden ja kurjenpolvien reunustamat purnt, on Itäkairan luonto niin valmis ja ehdoton, ettei sen keskellä tee mieli lausua ääneen ainoata,kaan ihmissanaa. 252. Vaik:ka uusi suojametsävyöhykkeen raja on riistänyt ltäkairalta lain jo sinänsäkin kyseenalaisen ,turvan ja vaikka ,kaiklk.i mer;kit viittaavat siihen, että mitään kolkkaa •tästä suuresta alueesta ei säästetä, en vieläkään taihtoisi uskoa sen totaaliseen tuhoon. Miksi ei Kemihaarojen laalk.iota voitaisi jätitää aarnialueeksi, kairan syrjäisintä ja taloudellisesti vä!häarvoisinta kolk•kaa, josta ainakin puolet on aapasoiden ja paksukunttaisten kuusikoiden peitossa
Valokuvat kirjoittajan. Ainoassakaan kansallispuistossa tai ainoallakaan luonnonsuojelualueella ei tämä erämaisen korpiluontomme symbolieläin ole saanut lain suojaa. 253. vailtiolla on vielä tuloja, mutta pian tulee sekin aika, jolloin hakatut metsäerämaat aiheuttavat ai noastaan menoja, eivädkä Kemihaarojen altaan menoerät ole varmaan niitä pienimpiä. Jäte~täköön tämä Itäkairan syrjäisin ja taloudellisesti merkityksettömin kolkka aarnioalueeksi, kontion kodi·ksi. Kevättalvista Nuortijoen kunta Voitinvaaran kohdalla. Kemin latvahaarojen aarnialueessa on sen ainoa mahdollisuus. Siellä, tekojärvien ja peninkulmaisten hakkuuaukeiden takana, karhu olisi mahelollista rauhoittaakin, mutta tuskinpa enää missään muualla nyky-Suomessa
Kokoelmista huomattiin kaksi varhemmin saa tua vaikeasti tunnettavaa harvi naisu una , H elioth is 111aritima (1943; C.-J. asiaticn (1955; E. Schantz) ja Tammiosta komea mi ttaril aji Ourapteryx sambucaria (Leena Koskiluom a), jota on myöhemminkin löydetty sa ma lta paikalta. Vuonna 1950 maastamm e tunnettiin 1194 pikkuperhoslajia , ja kevääll ä 1962 tämä luku oli 69 lisäyksen ja 16 poiston jälkeen 1247 . Fagerström). Tänä aikana se oli monin paikoin aivan taval linen, mutta nyt se lienee taas hävinnyt. Lingonblad ja L. Widen) ja Nycleola. Kesällä 1963 prof. (Karja. Uusinta tietoa Suomen luonnossa Katsaus perhosmaailmaan Viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana on perhoskeräilijöiden määrä maassamme moninkertaistunut. Suomalainen). Kesälle 1960 oli luon teenomaista tavattoman runsas ja monilajinen vaellusperhosten esiin tyminen . Saarenoksa) . Maassamme ovat työtä hoitaneet eri Harry Krogerus ja prof. Kesä 1962 jäi useimmille perhoskeräilijöille mieleen masentava n ko lea na jatkuvien sateiden aikana. Tämä ainoakin on perhostieteemme kannalta suorastaan esih istoria llinen; sen sai nimittäin italialainen löytöretkeilij ä Giuseppe Acerbi vuonna 1799 Enon tekiöst.ä. Kesällä 1960 löydettiin maastamme kaksi uutta lajia, jotka molemmat on myöh emminkin saatu täältä: Chersotis andereggii _ia EctrofJis consona.ria (B. a.lgae (Helsinki , R . Pikkuperhosten osalta on pohjoismaissa järjestetty yhteinen faunan revidointi . Tämän vuosikymmenen nelj ä nä vuonna on ehditty jo löytää peräti 14 tällaista suurperhoslajia, näistä tosi n nelj ä vanhemmista a ineistoista. Sotavalta varmisti monopoliaa n tähän harvinaisuuteen löytämällä Saanalta vielä kotelokopankin . Neitoperhonen (Nymphalis io) oli alkanut vuonna 1959 nelisen kesää kestäneen "tilapäisviipymisensä" Etelä-Suomessa. Kaikki Catocala-lajit, Pontia daplidice, Argynnis laodice, Amphipyra perflua, H eliothis scutosa, Pannxia dominula ja monet muut "hienot" lajit esiintyivät etelärann ikolla, muutamat jopa verrattain yleisinä. Jalas) , CryfJhia. Lindberg). Täten faun a n tuntemus paranee jatkuvasti, ja huonost i tunnettujen maakuntien ja pitäjien määrä vähenee. Wasastj ernan 1800-luvun puolella ottama Zygaena diaphana (0. Maalle uusia lajeja tulee vuodesta vuoteen lisää. 7. Widen), Grammodes stolida (Helsingin pitäjä, I. nimittäin prof. v. Nyky-Suomesta tunnetaan tällä h etkellä 892 lajia ja, jos luovu tetut alueet otetaan huomioon, lisääntyy luku 13:Jla. Vuonna 1963 suurperhosten lajiluku lisääntyi taas viidell ä: Sedinn bu ettneri (H elsinki, J. Kontuniemi) sekä jo 1959 saatu Eupithecia egena.ria. Max von Schantz, ja vaikka se onkin vielä kesken on tuloksia jo tiedossa. Olavi Sotavalta sa i Kilpisjärven Saanatunturin laella haaviinsa pohja n siilikchrääjän (H yphoraia alpina), lajin , jota on aikaisemmin varmuudella tunnettu vain yksi yksilö Euroopasta. Virojoelta saatiin Psilomonodes venustu/a (M. Sotavalta). Cosrnia a.ffinis (Pellinki, C-J . IO. Kesä 1961 toi mukanaan useita uusia lajeja. 254 Tammisaaresta löytyi kaksi uutta ruoikkolajia, Laelia coenosa ja Phra.gmatoecin castanea.e (H . Tämän kesän osa lle tu li kuitenkin epäi lemättä sodan jälkeisen ajan suurin perhossensaatio. Lajia tunnetaan lisäksi Pohjois-Siperiasta, Sisä-Aasian vuoristoista ja Pohjois-Kanadasta. Vuonna 1962 huomattii n lisäksi eräs "vanha uusi laji", ni mittäin B
Tietysti on hyvä, että joku ryhmä tunnetaan niin h yvin kuin perhoset meillä, mutta on paha, että samaan aikaan jää monia suuria hyönteislahkoja lähes täysin ilman tutkijoita. G. Kauri Mikkola 255. Näissä osoitetaan selvästi kahden erillisen leviäm isvaiheen olemassaolo, nimilläin 1910ja 1930-luvu illa, joista jälkimmäinen ehkä osittai n vieläkin on käynnissä. Toisaalta kyllä perhostenkin parissa pikkuperhoset ja yksittäisten lajien biologia tarjoavat tutkija lleen paljon . Suhde on aivan luonnoton. Samana vuonna ilmestyi J ouko Kaisilan väitöskirja "Immigration und Expansion der Lepidopteren in Finnland in den J ahren 18691960", missä perusteellisesti selvitell ään ns. Samaan a ikaan Sahlbergien, C. Niistä noin 15.000 hyönteislajista, jotka Suomessa on tavattu , on perhosia noin 21 :,0 eli seitsemäs osa. lohja, H. Luetteloissa on nyt siirrytty käyttämään kansainvälisesti hyväksyttyä nimistöä, mikä merkitsee melkoista nimien opiskelua meikä läisille lepidopterologeille. Esimerkiksi edel lä lueteltuj a maa lle uusia suurperhoslajeja riittää va in muutama ll e on nekkaalle, koska keräilijöitä heiluu joka kesä maastossa kolm atta sa taa . Noctua chardinyin, kauniin itäisen maayökköslajin vakinaisen esiintymispaikan löytyminen Imatran seudul ta (0 . Myös pistiäisten ja kaksisiipisten mielenkiintoisia ryhmi ä tutki i vai n muutam a henkilö. Olisi nä in ollen hyvin tärkeää , että varsinkin nuoren polven keräilij änta ipumukset saataisi in ohj aLUksi suuremmassa määrin kuin nykyää n monien vähän tutkittujen , mutta tärkeiden hyönteislahkojen puoleen. Tutkimuksessa on tarkoin kuvattu 171 itäisen ja eteläisen ekspa nsiolajin levinneisyyshistoria maassamme ja lähialueilla. Kuitenkin on va rmaa, että vähemmän tutkittuun ryhmään perehtyminen käy ajan mittaan palj on antoisamm aksi. Krogerus). On totta, että suomenkielisten käsikirjojen suppeus tai suoranainen puute tekee niihin tutustum isen melko työlääksi. Vuonna 1962 ilmestyi painosta uusi suurperhosluettelo "Catalogus Lepidopterorum Fenniae et regionum adiacentium. ikosaioniscn (kahdennenkym1n cnennen vuosisadan) ilm astonmuutoksen va ikutuksia perhosfaunaamm e. Mannerheimin ja muiden maineikkaita perinteitä on jatkamassa \"a in koura llinen kovakuoriaistutkijoita, vaikka nä itä hyönteisiä on maassa mme yli 3000 lajia. Nybom) kuuluu myös 60-luvun hauskimpiin havaintoihin. H yönteiskeräilij öistii sen sijaan on (suur-)perh oskeräilijöitä va rmasti yli puo!et. I. Macrolepidoptera" sekä monistettuna vaihtopisteluettelo
Lh :n p. 1963. H avcrö, österby. Maanomistaja: maanvilj. Lh :n p. Maanomistaja : Lars Th. Juu k a. ja Lea Kulma. Maanomistaja: maanvilj. Esko Taskila. Storsjön kyläti en varrella kasvava mänty. 11 . ''Päkärin kuusi". Suolahti, Päkäri. suolamänty. 1963. Maanomistaja: Jou tsenon kun ta. Saari on puolustusvoimain hai 256 Juuan Nunnanlahden Saarelan rauhoitettu pylväskuusi.. Li e to. (puolesta maanvilj. Anderssonin perik. 1963. 1963. 25. 2. Lh:n p. Pihtakuusi, ns. Gunnar Johansson. II . Sideby, Lillbäck. Pylväskuusi. Tuulenpesälatvainen kuusi. u I u kp . 11.-29. Lh:n p. Mäntyryhmä, "Lill bäck Stortallan". 5. Vähävankio, Päivölä. 11. 11. 7. 13. 1963. 14. Lh:n p. si irtolohkare. 1963. Henrik Storsjö. Len nart Lillbäck. 12. 1963. "Måsgrund". 1963. Kall iori nne. Nunnanlahti, Saarela. 11 . Uusitaskila. 11. 14. Sipoo. 11. Maanomistaja: maanvilj. 1963 J o utseno. Oiva A. Lh:n p. Joutseno, Kirkkomäki, Mänty. 11. S i i p yy. Luonnonsuojelun työmaalta Uusia luonnonsuojelualueita ja rauhoitettuja luonnonmttistomerkkejä 8. Pekka Kukkonen . Maanomistaja: maanvilj. Sideby, Vidsjö. Maanomistaja: maanvi lj. Pien i luoto. Saga Andersson). Lh:n p. "piiskuupetäjä". 14. Lh:n p. I 1. Maanomistaja: dosentti Aimo ja Ellen Sakari . 1963. H averö. Lh :n p . 14. Ns. Keuruu . Eestiluoto-nimisellä saarella oleva Nauvo. Norrback. Maanomistaja: maanvilj
Lh:n p. Puolustusmin. Olosuhteet ja ongelmat eroavat Pohjoismaissa huomattavasti toisistaan, mutta monessa suhteessa ne kuitenkin osuvat yhteen. elokuuta 1963 H j'!sbj!!lrissä Norjassa pitämässään kongressissa seuraavan julkilausuman. "Palopellon kataja". Georg ja Pirkko Vakkari. Selänpää, Hasu (Huovila). 25. 13. Kokous oli yksimielinen mm. 29. S i p p o I a. Tämän ohella esitettiin raportit viime vuosien tärkeimmistä tapahtumista luonnonsuojelun, maisemanhoidon ja ympäristökulttuurin alalla. 1963. Vana j a. 1963. 1963. 11. Kannusjärven Korkeavuori-niminen alue (1.85 ha). Keskeisellä sijalla on nuorison kiinnostuksen herättäminen luonnonsuojeluun ja maiseman hoitoon. Maanomistaja: maanvilj. Lisääntyvän ulkoilunharrastuksen tarpeisiin on välttämätöntä rauhoittaa riittävästi sijainniltaan tarkoitukseen sopivia alueita. seuraavasta: On tärkeää, että tietyt luonnon muodot ja maisematyypit säilyvät ennallaan, ja niiden turvaaminen on ennen muuta yhteiskunnan tehtävä. Wäinö ja Toini Toivonen. insinöörejä, arkkitehtejä ja teollisuusmiehiä, on tehokkaalla ta\'alla valistettava luonnonsuojelun ja maisemanhoidon kysymysten suhteen. Maanomistaja: maanvilj. V a I k e a I a. Vesien huolto ja niiden saastumisen estäminen on erittäin tärkeätä. Sininen yökönlehtiesiintymä (400 m2). Päiviö, Helga, Mauno ja Eeva Kiri. Lh:n p. Maanomistaja: Suomen valtio. Einar ja Aune Honni. linnassa ja hoidossa. 29. Lh:n p . Useat suuret petoeläimet ja petolinnut ovat ankarasti vainottuina hyvin pian vaarassa kadota Pohjolasta. Pohjoismainen maisemanhoidon ja luonnonsuojelun yhteistyö Tanskan, Suomen, Norjan ja Ruotsin luon nonsuojelu-, maisemanhoitoja ympäristökulttuurijärjestöt laativat 25.-28. p . 1963. On välttämätöntä vetää mahdollisimman oikeudenmukaisella tavalla raja yksityisen ja yleisen edun välille. 19. V e h k a I ah t i. Samassa yhteydessä tulisi tapporahakysymys ja kysymys korvauksista, joita ' näiden eläinten tuottamista vahingoista vielä arvellaan voitavan joutua maksamaan, ottaa kaikkien Pohjoismaiden h allituksissa uudelleen käsiteltäväksi ja tarkistettavaksi. Hirvelä, Palopelto. 11. seudunsuunnittelua ja maankäyttöä, lomaasutusta, viheralueiden tarvetta ulkoilunharrastajia varten, vesikysymystä ja vesien saastumista, maisemanhuoltoa, teiden ympiiristön hoitoa, valistusja opetustoimintaa, nuorison opastamista luonnonsuojelutyöhön, kansallisja luonnonpuistoja sekä petoeläinten asemaa luonnossa. 11. 11. Koljala, Ristitie. Nämä näkökohdat on ennen muuta otettava huomioon rakennuksia suunniteltaessa ja sijoitettaessa, teitä muodostettaessa, rakennettaessa teollisuusja voimalaitoksia ym. opeasti lisääntyvä loma-asutus ja rantojen käyttö ei enää kauaa saata laajeta ilman, että valvonta ja kaavoitus käy välttämättömäksi. Opettajien on näin ollen otettava työhön osaa, luonnontieteiden opetusta kouluissa on elävöitettävä, yhteistä askartelua luonnossa on lisättävä, ja nuorison omat harrastukset tulee ohjata luontoa lähelle. 11. Tienvarsikuusi. Olisi tärkeätä, että rauhoitusmääräyksiä esimerkiks.i kotkan ja karhun suhteen lajennettaisiin ja niistä tehtäisiin yhtäläiset kai kissa Pohjoismaissa. Lh:n p. Kongressin aikana käsiteltiin lukuisia aiheita, mm. Naturfredningsrtldet Friluftsrtldet Danmarks Naturfredningsforening Delegationen för H embygdsvtlrd Suomen Luonnonsuojeluyhdistys Svenska Natursltyddsföreningen Samfundet för Hembygdsvtlrd Norges Naturvernforbund 257. Luonnon suojelun ja luonnontieteiden opetuksen voi maansaattaminen tai lisääminen teknillisissä korkeakouluissa olisi sen vuoksi tärkeää. Maanomistaja: maanvilj. Kannusjärvi, Kiri ja Hietaaho. Maiseman suojelu turmelevilta tekijöiltä vaatii jatkuvasti yhä suurempaa huolta. Niitä henkilöitä, jotka ammatissaan vaikuttavat maiseman muodostumiseen, esim . Maanomistaja: maanvilj. 1963
Pakkanen. Näkymä H yy tiäl än suopolun varrelta. On näin ollen välttämätöntä , että luonnon til aisia soita säilytetään opetusja tutkimu starkoit 11ksia varten ." Nä in lausu i Helsingin yliop iston suometsätieteen professori Leo H eiku rainen puhuessaan 16. Suotyyppien tuntemus ja tutkiminen muodostavat kuitenkin soiden hyväksikäytön perustan. Suopolun ja alueen vihkimisen tehtäväänsä suoritti Yhtyneitten Paperitehtaiden puolesta ylimetsänhoitaja V. kancvoihin saakka. E. Pääosa suosta on Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n omistuksessa ja nyt, kun yhtiön luonnonsuoj el nl ain pern steell a hakema rauhoitus on hiljattain saanut lain voiman, on alueen hyväksikäyttö opetukseen tehostunu t suu resti. J o aikaisemmin on Yliopiston suometsätieteen la itos perustanut alueelle yhteensä 22 näytealaa eri suotyypeistä . J o nyt on varsinkin Eteläja Keski-Suom esta vaikea löytää eräitä suotyyppejä ja lähivuosina monet luonnontilaiset suotyypit saattavat lähes kadota maastamme. Lyhyessä puheessaan hän kosketteli luonnonsuojelun asemaa Suomessa ja tämänlaatuisten rauhoitusalueiden perustamista laajemmaltikin eri puolille maata.. Yliopiston metsäharjoitteluaseman, Hyytiälän , läheisyydessä sijaitsevalla suoalueell a on edustettuina lähes kaikki Etelä-Suomen suotyypit rehevistä tervaleppäkorvista aina karuihin rah 258 Valok. 8. Koivisto. 150.000 ha vuotuisvauhdin ja lähivuosina toiminta todennäköisesti entisestään laajenee. Suoalu eella liikkumista helpoittamaan on tämän vuoden aikana rakennettu yli 2 km pitkä pitkospuupolku. Arvokas suoalue rauhoitettu metsäopetuksen käyttöön •·soiden kuivattaminen metsii n kasvattamista varten on saavuttanut jo n. H e ovat myös a nta neet polulle oman, forstihuumorin värittämän nimen: Suojuoksu, Cursus paluster. Tässä työssä on metsäylioppi lai lla ollut merkittävä osansa. Näi ltä on tarkoi n tutkittu paitsi puusto ja pintakasvillisuus, myös turpeen laatu ja ravinteisuus. Oriveden pitäjän alu eella sijaitsevan Metsäsaramäen-Eerolan suoalueen 1·etkeilypolun avajaisissa
KESÄN 1963 LÄHDEKILPAILUN SATOA: Orisuon lähde Janakkalan Vähikkälässä. En kuitenkaan epäile, etteikö pienestä Sveitsistäkin löytyisi sopivaa seutua karhujen elinympäristöksi." Yhteenvetona kirjoittaja toteaa, ettei mitään riskiä karhujen istuttamisesta olisi, ja mikäli niistä myöhemmin koituisi kuitenkin jotain vaaraa , voidaan niiden määrää helposti vähenneen ihmisille mitään vahinkoa . "Minkäänlaista vaaraa ihmisille ei karhusta ole. Petoeläimet, kuten kaikki muutkin eläimet pelkäävät ihmistä ja huomatessaan ihmisen läh tevät pakoon. KARHUJEN ISTUTTAMISESTA Professori Monica Meyer kirjoittaa sveitsiläisen luonnonsuojelujulkaisun Schweizer Naturschutz numerossa 24/ 1963 artikkelissaan Wiederansiedlung von Bären in der Schweiz. Tällöin sormi on saattanut mennä herkkupalan mukana. Bulgariassa elelee vielä noin 500 karhua, mutta koskaan ei ole kuultu niiden aih euttaYellowstonen kansallispuistossa U.S.A:ssa onnettomuuksia on sattunut, kun ihmiset ovat kädestä syöttäneet kesyjä karhuja. puolukka ja mustikka, karhun tärkeät ravintokasvit ovat näillä alueilla harvinaisia. Ainoastaan tää . 259. Väinö Talvio. Karhu on kuollut Sveitsistä sukupuuttoon, mutta kirjoittajan käsityksen mukaan sen uudestaan istuttaminen olisi täysi n mahdollista ja toivottavaa. Karhujen luonnollisia istutusalueita olisivat tietysti luonnonsuojelualueet, mutta valitettavasti ne eivät kuitenkaan sovellu karhujen elinympäristöksi , koska niiden kasvillisuus ei täytä karhun vaatimuksia, mm. Valok. Tatravuoristossa Tsekkoslovakiassa esiintyy melkoisesti karhuja, mutta useat paikkakuntalaiset eivät ole koskaan nähneet niitä
E.g. The situation has rapidly deteriorated in Finland, but counter-measures have also been adopted. A decisive step in the right direction is the new water Act which came into force in 1962 and which contains several stijmlations on the protection of wnter. Ho wever, the lakes of our country are as a rule shallow, only a few meters deep. "Itiikaira" is the largest untouched wild area in W estern Europe. Nam ollen olisi m1ta to1vottavmta, että myös tästä lajista saataisiin tehdvt havainnot talteen. m~kaisest! on p~_hki~änakkeleita kuluneena syksynä nähty monin paikoin EteläSuomessa kaikkiaan nom 40: lla paikkakunnalla. 1n the coming years it is the intenlion to fell trees here for the need of the woodworking industry. In regard ta botany and ornithology it is not ane of the most interesting places of Finnish Lapland, but some af the largest mammals of our contry, for instance the bear and the wolver, still have their last sufficiently large place of refuge in it. A special consulting committee af the state has also been appointed for the protection of water, and it acts under the Ministry af Agricu.lture. Pohjois-Rautatienkatn 13, Helsinki. syyt_ä eh~ä. 260. Th e largest backwoods in Europe will be turned into cellulose! Th e writer suggests that at /east the northenstern corner af the area, wh1ch is of small value from the point af view of silviculture, should be preserved as a natural park, where it would aisa be possible ta put the bear under protection. Th is sensational finding was made by Professor Sotavalta on ]uly 10th 1962 at Kilpisjärvi in north-west Lapland. The large forest wilderness af the Finnish EastLapland has up ta now been well able to defend its virginity. In its depth only some hunters, reindeer keepers and excursionists have walked. REINO KALLIOLA: "Suomessa on paljon vesiä, mutta vähän vettä" (There are many waters in Finland, but little water). NIILO SöYRINKI: "Afrikka luonnonsuojelun polttopisteessä" (Africa in the focus of nature conservation). Editors: Niilo Söyrinki (managing editor), Reino Kalliola, Martti Linkola. H y p h o r a i a a l p i n a has been found in Finland. "Luonnonsuojelun työmaalta" (From the worh-field af nature conservation). 1n several places there is also a unique great primeval forest. VETOOMUS LUKIJOILLE Pähkinänakkelija varpuspöllöhavainnot talteen. Näistä, samoin kuin viimetalvisista nakkeleista on v~r~-~an te~ty havainto)a, O_n .. Prof. Finland is known as the "land of the thousand lakes" . The arcticle reports about the main features of the nature protection in Africa and about the situotion of the fauna of Africa to-day. Varpuspöllön 1oukkoes11ntyi:msethan ovat ~avattoman h~rvi~a_isia _ja yle~nsä lajia on totuttu pitämään meillä suurena harvinaisuutena. _ Aivan _yllättäen !!maantui varpuspöllöjä alkusyksyllä monille paikkakunnille. Information on butterflies (co/lected by Kouri Mikkola). Th ere have been no permanent human settlements. Local assosiations for the protection af water have aisa been established. SUMMARY "NATURE OF FINLAND" Th e organ for the Protection of Nature Publishers: The Finnish League for the Protection of Nature. Elsewhere th e species has been found in Northern Siberia, in the moutains of Central Asia and in North Canada . Ktimpaakin lajia koskevat havainnot voidaan osoittaa joko tämän lehden toimitukseen tai Helsingin Yliopiston Eläinmuseoon, os. The question of preserving the pureness af the water, wich has for a long time been a problem in densely populated countries, has become topical even here, in spite af the apparent abundance of our waters. The species has been found in EurofJe earlier only once, even th en in Finland in north-west Lapland, where the Italian explorer Giuseppe Acerbi found it in 1799. vielä hu?m auttaa, että havainnoitsijan tulisl kunmttaa huom10ta nakkele1den 1kaan Ja mainita onko hnnulla kupeilla tai alaperässä punaruskeata, t.s. . onko kyseessä vanha vai nuori lintu. Söyrinki, the chaisman of the Finnish League for the Protection af Nature, visited the 8 th international congres of the International Union of Conservation of Nature in Nairobi. "Uusinta tietoa Suomen luonnosta" (Latest news abont Finnish nature). MARTTI MONTONEN: "Itäkairn tuhoon tuomittu m etsäeriimaa" (The Eastern wild track wilderness forest doomed ta perdition). The shallowness of our waters has as a consequence that they are easily contaminated by the waste water of population centra and industrial enterprises. Odotusten
Söyri11ki, varapuheenjohtaja prof. sihteeri vara tuomari E.-P. N . SUOME ' LUONNONSUOJELUYHDISTYS tnimii maamme kauneuden ja viihtyisyyden hyväksi. proL H . Säiliölintulauta " Moni " Muovista valmistettu kaunisvärinen lintulauta. 6437 19. Lehmusluoto, metsäneuvos ] . Kontuniemi, prof. N . Säätiön osoite on Lapin lahdenkatu 29. SUOMEN LUONNO S OJELUN SÄÄTIÖ tukee luonnonsuojelun alalla tapahtuvaa tutkimustyötä ja pyrkii eri tavoin edistä mään luon nonsuojelua ja maisemanhoitoa maassamme. VALTION LUONNONSUOJ ELUVALVOJA on tri Reino Kalliola, ja apul.luonnonsuojeltmvalvojana toimii maist. Korkeus 14, leveys 16.:i sm. Antti Hrw pan,-11 . M. Puh . V. Säätiön haliltus: Puheenjohtaja prof. V. V. A. Tue työtämme rikkaan ja kauniin suom~iaisen luonnon suojelemiseksi. Tavaila, lehtori V. Keltikangas, metsänhoit. K ujala, metsänhoil. Hki. Paavolainen; hallituksen muut jäsenet prof. 261. Ervi, prof. Paavolainen; hall ituksen muut jäsenet ~rkkitehti A . Söyrinki; varapuheenjohtaja Suomen Akatemian jiisen, prof. Soikkanen , maanvilj.neuvos A. P. B. Luther, lis. Heidän toimipaikkansa on Metsätalossa, Unioninkatu 40 A, puh . 58885 482824. Kalela, tri R. Kalliola, tri T. Linnamies. Lin dfors. 2. Säätiölle voidaan tehdä lahjoituksia , joko postisi1Ttotilille 115921 tai Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen kautta , josta ne toimi1e1aan c<lelleen såätiölle. 22, Helsinki, pu h . Vilkuna; asiamies varatuomari E .-P. K . 0. Keltika.ngas; rahastonhoitaja ja v.t. l'aarna . Liity jäseneksi; hanki uusia jäseniä! Yhdistyksen hallitus: Puheenjohtaja prof. Valmistaja: Moni-Muovi Kirj atyöntek.k. 61401
Porvoon Kirjapaino Oy.. Havainnollinen piirroskuvitus, 16 sivu_a valokuvia. Muuttunut ja nykyaikainen hyönteistiede suomalaisten asiantuntijoiden yhteisesitys Hyönteiselämän ihllleitä Yhtä hyvin harrastajille kuin am mattimichillekin soveltuva teos. Toimittamll PEKKA NUORTEV.--\ Kirj oittajat : OLLI HALKKA PAAVO JUUTINE ' KARI LAGERSPETZ MARTTI MARKKULA PEKKA NUORTEVA OLAVI SOTAVALTA OSMO TUU R ALA Porvoossa 1964. 13:90. 221 s. 11 :10, kangask