Teuvo Suominen. Tilaushinta vuonna 1969 on myös 8 mk. Kai IIY"estma11 58 Luonnon kemialliset saasteet II. Kari Afosta11oja, varat. Ilmoitushinnat 1/1 sivu 1/2 sivu 1/4 SIVU 280 mk 170 mk 100 mk Kannen kotkan piirsi Urpo Huhtanen.. Klooratut hiilivedyt, Teuvo Suominen 61 Miten käy kylmänkukan. Per/Ii Uotila 64 Kotkan esiintyminen Suomessa 1960-lu vulla, Per/Ii Sulkava . Sisältää: Keskustelua koskista, Teuvo Suominen . Toimisto avoinna arkisin klo 913. E.-P. Paavolai11c11, mets.hoit. Vuosijäsenmaksu 8 mk, opiskel ijat ja kou lulaiset 5 mk, ainaisjäsen 160 mk. Postisiirto 6882. 95 Julkaisija: Suomen Luonnonsuojeluyhdistys r.y. Irtonumerot 2.50 mk. Suomen Luonto ilmestyy 46 kertaa vuodessa. Penlli Salanterii, agronomi Johan Standertskjöld ja fil.kand. Teuvo Suominen (toimitussihteeri). Pekka Flnorteva (vastaava), prof. Toimitus: dos. 68 Uutisia ja tiedotuksia 75 Uusille ja vanhoille jäsenille 76 Virallisen luonnonsuojelun alalta 76 Soiden suojelun nykyvaihe, Urpo Hä_yri11en ja Rauno Ruuhijärvi 77 Pohjois-Suomen nykyisten kansallispuistojen laajentamista ja eräiden uusien puistojen perustamista koskeva suunnitelma 82 Kirjallisu utta . Puh. 64 37 19. Rl'ino Kalliola, fil.kand. Muistakaa ilmoittaa het i osoitteenmuutoksesta. Jäseneksi ilmoittautuminen (nimi, arvo tai ammatti ja postiosoite) kirjeitse tai puhelimitse. 49 Vesistöt kaavoituksessa, L assi Iharvaara 51 Maantiede ja luonnonsuojelu, Jouko Piiro/c, 55 Täplärapu uusi rapumme. Lapinlahdenkatu 29 B 22, Helsinki 18. Toimituskunta: mets.hoit. Lehti jaetaan Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen jäsenilJe jäsenmaksua vastaan. 92 Tiimän numeron artikkelien kirjoittajat 92 Summaries of the main articles in this issue
Riittävän päteviä syitä vesivoiman rakentamiseen ei kuitenkaan enää voida esittää.>> Teollisuusneuvos Urho Hakkarainen 3.10.1968 SLY:n järjestämässä keskustelutilaisuudessa "Miten käytämme jå/jelläolevat koskemme?" 49. Tällaisia vaatimuksia on esitetty myös nyt vireillä olevien hankkeiden toteuttamiseen. Joka tapauksessa tällä hetkellä on aivan selvää, että jokainen uusi vesivoimalaitos tuottaa sähköenergiaa huomattavasti kalliimmalla hinnalla kuin normaali konventionaalinen kivihiilellä tai öljyllä toimiva voimalaitos. SUOMEN LUONTO No 4 1968 27. Olisikin kai syytä toistaiseksi neitseellisenä pysynyt vesiväylä jättää rauhaan, koska ainoa taloudellisesti kannattava yritys on rakentaa kauniin kosken rannalle vanhanaikainen hirsimylly ränneineen ja sen rinnalle hyvintuottava kahvila ja kapakka.>> A kateemikko Erkki Laurila v. VUOSIKERTA Keskustelua koskista Teuvo Suominen >>Olen ollut sitä mieltä, että voimataloutemme tarpeita varten koskien rakentaminen on ollut välttämätöntä; mutta kun rakentaminen nyttemmin tulee kovin kalliiksi, olen toivonut senkin vuoksi, että jäljelläolevat koskemme voitaisiin rauhoittaa.>> Tasavallan p residentti Urho Kekkonen Lieksan L ehdessä 30.8.68. 1965 Kulttuuripoliittisilla neuvottelupäivillä >>Viimeisten vesivoimalaitosten rakentamiseen on vaadittu valtion tukea muodossa tai toisessa. Miksi me emme saa sitä pudotettua. Vesivoiman rakentajien näyttää olevan vaikeata tottua ajatukseen, että vuosikymmeniä jatkunut toiminta on nyt päättymässä. Kun näin on tapahtunut sekä suurten että pienten kohteiden kohdalla, on tämä selvänä todisteena vesivoiman kannattamattomuudesta. Niin kauan kuin me olemme vesivoimiemme varassa, niin energian hinta pysyy kalliina erinäisistä syistä, joitten analysointiin tässä ei ole pitemmälti aihetta. >>Suomi on kalliin energian maa, ja suuri osa raskasta metallurgista ja kemiallista perusteollisuutta on ja pysyy meidän ulottuviltamme, ellemme saa energian hintaa pudotettua Suomessa kansainväliselle tasolle. Riittävällä tuella saatetaankin päästä vesivoimienkin kohdalta halpaan sähkön hintaan, mutta näin tehdyt subventiot on maan kuitenkin muodossa tai toisessa maksettava
Minä kieltäydyn antamasta minkäänlaista lausuntoa Ruunaankoskista varsinkin sen takia, että vastapuolta on myös haastateltu. Jos me päätämme rakentaa kosket me rakennamme ne, eikä kenelläkään ole siihen mitään sanomista. Suomen historiassa oli aika, jolloin koskien rakentaminen oli järkevää. Luonnonsuojelulain 18. Suomen olosuhteissa tämä olisi merkinnyt v. Huomattakoon, että tarvittavat varat on etukäteen varattu Ruotsin valtion budjettiin. Minä en ole kiinnostunut muiden mielipiteistä. Se on täysin meidän oma asiamme.>> Pofjois-Karjalan Sähkö" Oy:n toimitu,dohtqja Onni Mäkelä Helsingin Sanomissa 1.9.1968. §:ssä sanotaan: >>Valtiolla olkoon oikeus suojelualueen muodostamista varten pakkolunastaa kiinteää omaisuutta sekä pakkolunastustoimin määrätä rajoituksia omistajan oikeuteen käyttää sellaista omaisuutta.>> Sitten Karkalinniemen oston ei tätä oikeutta ole käytetty, ja silloinkin lunastus suoritettiin edellisen omistajan kanssa yhteisymmärryksessä. Kesästä 1963 lähtien kuluvan vuoden kesään asti Ruotsissa on käytetty yli 10 miljoonaa kruunua suojelualueiden ostoon ja yli 6 milj. kruunua omistusoikeuden rajoittamisen hyvittämiseksi. Nyt on selvästi nähtävissä se, että innokkaat sähköyhtiöt, jotka suunnittelevat vesivoimalaitosten rakentamista ja joilla on 'oma lehmä ojassa' koettavat käyttää tätä takaiskua hyväkseen ja selittävät, että voimalaitoksen rakentaminen on välttämätöntä.>> Valtion luonnonsuojeluvalvoja Reino Kalliola Lieksan Lehdessä 20.8.1968. Milloin Suomessa. Se aika on nyt ohi, mutta sen jäänteet elävät. Väestön valtaosa varmaan yhtyy tasavallan presidentin sekä matkailuja luonnonsuojeluväen toivomukseen, että viimeiset vapaat kosket on säilytettävä kansallisina nähtävyyksinä. Minulla on tässä asiassa suurin vaikutusvalta enkä minä kaipaa keskusteluja. 1963 kolmen ja viime vuonna viiden Karkalinniemen lunastamista. Tämä osoittaa, että arvokkaiden kohteiden säästämistä tuleville polville pidetään tärkeänä. Tästä jutusta on jo hölisty liikaa. >>Katsotaanko 200 vuoden kuluttua, että oli järkevää valjastaa Ruunaankosket vuosina 1968-1970 vain siksi, että maan voimantuottoon saatiin 0, 7 % lisäys ja paikkakunnan asukkaille työtilaisuuksia muutaman vuoden ajaksi.>> SLY:n puhee'!johtqja Pekka Nuorteva 3.10.1968 SLY:n järjestämässä keskustelutilaisuudessa "Miten käytämme jä/jelläolevat koskemme?" >>Huolimatta siitä, että atomivoimalahankinnassa tuli takaisku, on maassamme ennemmin tai myöhemmin siirryttävä atomivoimaan. Maan parhaat voimatalousasiantuntijat p1tavat enempien koskien rakentamista kansantaloudellisesti järjettömänä. Jäljellä on ajattelutapa sekä koneisto, jotka omalla painollaan pyrkivät jatkamaan koskien rakentamista: Valtion maksamien tukiaisten turvin yksityisen yhtiön kannattaa toimia vastoin yhteiskunnan etua. >>Niiden säilyttäminen tai rakentaminen on aivan typerä puheenaihe. Kaikesta tästä huolimatta viimeisenä siteerattu lausunto kuvaa parhaiten koskiamme uhkaavaa kohtaloa. Koskista on turha keskustella muualla kuin Pohjois-Karjalan Sähkössä. 50
Vielä joitakin aikoja sitten maankäytön suunnittelu oli jokseenkin kaavamaista sananmukaisesti kaavoitusta-, mutta tänään on kaavoituksessa sangen hallitseva asema toiminnallisella ja taloudellisella suunnittelulla, ja se pyrkii yhä enemmän myös toimintojen kehittämisen kokonaissuunnitteluun. Ehkä siihen piankin ulotumme. KOHTI KEHITTÄMISEN KOKONAISSUUNNITTELUA Vesien käytön suunnittelulla ja maan käytön suunnittelulla on paljon yhtäläisyyttä ja moniaita saumakohtia. 51. Kaupunkien historia osoittaa, että joen suu tai suisto on aina ollut houkuttelevin kaupungin perustamisja sijoituspaikka. Vesistöt kaavoituksessa Lassi Iharvaara VESISTÖN MERKITYS YHDYSKUNNALLE Kaavoitus-käsite yhdistetään yleisesti vain maankäytön suunnitteluun, mutta myös vesistöt ovat kaavoituksessa tärkeitä toiminnallisia, sosiaalisia ja esteettisiä elementtejä. Molempiin liittyy teknisiä, taloudellisia, toiminnallisia ja sosiaalisia ongelmia. Taloudellisten näkymien ohella on muistettava, että vesi elävöittää yhdyskunnan, se tarjoaa sen asuntoalueille edellytykset rikkaamman maiseman hahmottamiseen ja sen asukkaille lisää toimintamahdollisuuksia. Mutta pystymmekö nykyaikana kyllin viisaasti käyttämään vesistörikkauksiamme. Vesien perinnäiset käyttömuodot eivät paljonkaan muuttaneet niiden luonnontilaa. Vesistön äärelle sijoittuneella yhdyskunnalla on terminaalisia etuja manneryhdyskuntaan verrattuna, sillä rantayhdyskunnassa monet eri liikennemuodot kohtaavat toisensa, ja juuri siinä näyttää usein piilevän yhdyskunnan kasvun salaisuus. Meidän tulisi kuitenkin päästä vielä astetta pitemmälle: kaikkien yhteiskunnallisten toimintojen sekä maan, veden ja ilman käytön samanaikaisesti koordinoituun suunnitteluun. Tehtaan on useinkin sijaittava vesistön partaalla. Lähes kaikki menestyvät ja kasvavat yhdyskunnathan sijaitsevat veden partaalla. Kuljetuselementtinäkään vesi ei ole menettänyt merkitystään, vaikka muut kuljetusmuodot ovat kehittyneet voimakkaammin kuin vesitiekuljetukset. Liikenteelliset näkökohdat ratkaisivat kaupungin sijoituspaikan ennen muinoin, ja edelleenkin ne painavat vaa'assa merkittävästi. Vesi on taloudellisestikin erittäin tärkeä tekijä. Samaan kokonaispäämäärään pyritään myös vesien käytön suunnittelussa. Vesi vapaa-ajanviettoalueena merkitsee yhdyskunnan asukkaille vähintäinkin samaa kuin puisto tai muu urheilualue. Kuva Kemijoen Taivalkoskelta (Martti Linkola)
Valtakunnallisen vesien käytön suunnittelun olennaisimpia tehtäviä on ennen kaikkea vettä käyttävien ja vesistöjä likaavien yhdyskuntien ja tuotantolaitosten sijoituksen ja kasvun suunnittelu. Mainitunlainen alueiden yhteismitattomuus pakottaakin laajoilla vesistöalueilla toimivat seutukaavaliitot tiiviiseen yhteistoimintaan vesien käytön suunnittelussa. Vesien käyttösuunnitelman aika<tnsaamista vaikeuttaa tavallisesti se, että vesistöalueet eivät yhdenny seutukaava-alueisiin, jotka taas puolestaan määräytyvät inhimillisten ja taloudellisten toimintojen mukaan. Kuitenkin tulisi maan ja veden ongelmat tutkia ja selvittää rinnan ja samanaikaisesti. Taajamaverkon kehittämiseksi joudutaan tavallisesti laatimaan vaihtoehtoisia ratkaisukaavioita, joiden toimivuutta ja taloudellisuutta Vettä voidaan käyttää yhdysk u n tasuunnitteluelementtinä taitavasti hyväksi ei ainoastaan Venetsiassa, josta kuvamme, vaan myös Suomessa, jossa vesistöjä on riittämiin.. Me tarvitsemme valtakunnallista lokalisaatiopolitiikkaa jo pelkästään vesistöjemme suojelun nimissä. Täten jää ainoaksi tehokkaaksi koordinointikeinoksi vesien käytön valtakunnallinen suunnittelu. Useinhan laaditaan kaava valmiiksi ja vasta sen jälkeen havaitaan esim. vesihuoltosuunnitelman tarpeellisuus. Jatkuvasti tehdään vedenhankintaja vesiensuojelusuunnitelmia ilman samanaikaista, riittävän tehokasta maan käytön ja siihen liittyvän toiminnan suunnitelmaa. selvitettäviin seikkoihin. Vesivarojen inventointi, vesistöjen kuormituskyvyn mittaaminen sekä sosiaalisten ja esteettisten arvojen inventointi kuuluvat em. Nykyään ilmenee liiallista irrallisuutta vesien ja maan käytön suunnittelun välillä. Rantojakaan ei käy unohtaminen. Kaikissa tähän mennessä annetuissa seutukaavamääräyksissä onkin edellytetty kiinnitettävän huomiota mm. Vesien käyttösuunnitelman tulee luonnollisesti pohjautua riittävän perusteellisiin tutkimuksiin ja selvityksiin. veden hankintaan ja vesien suojeluun suunniteltaessa asutuskeskusten ja teollisuuden sijoitusta. Seutukaavan runkona on taajamaverkon kehittämissuunnitelma, joka pohjataan lähinnä eri elinkeinojen kehitysarvioihin ja tuotantoym. laitosten sijoitusta koskeviin ehdotuksiin. Tämän tulisi puolestaan kytkeytyä muuhun valtakunnalliseen suunnitteluun. Niin seudun kunkin osa-alueen kuin yhdyskunnankin oleellisimmat premissit ja kehittämisen tavoitteet määräytyvät seutukaavasta. Valtakunnallinen vesistöjen käytön kokonaissuunnitelma ei silti poistane vesistöalueittaista suunnittelutarvetta. Lisäksi näyttää eri vesistöalueisiinkin 52 kuuluvien seutukaavaliittojen välille muodostuvan yhteistoiminnan tarvetta vesikysymysten suunnittelun tiimoilla, kuten esim. Sen tulee luonnollisesti sisältää myös täydellinen vesien käytön kokonaissuunnitelma. VESISTÖT SEUTUKAAVASSA Seutukaavoitus on rakennuslain tuntema laajaalaisin kaavoitusmuoto. Helsingin seudun ja Päijänteen vesistöalueen seutukaavaliittojen kesken
Suunnitelma osoittaa toisaalta vesistöt, joita on mahdollisimman tehokkaasti suojeltava ja toisaalta sellaiset vesistöt, joiden >>kohtuullista>> likaamista ei ole syytä estää. Vahvistettavaksi laaditussa seutukaavassa osoitetaan luonnollisesti sellaiset vesienkäyttöratkaisujen perusideat, jotka liittyvät kehitettyyn maankäyttöratkaisuun. Seutukaavassa virkistysalueet liittyvät usein tavalla tai toisella vesistöihin. Lopullista, edelleen kehitettävää kaaviota valittaessa on lisäksi otettava huomioon ns. Vaihtoehtoja punnittaessa tulevat inhimilliset arvostustekijät yhä enenevässä määrin olemaan kilpailevana mittana taloudellisten realiteettien rinnalla. Vesistöillä on siis huomattava vaikutus seudun toiminnalliseen rakenteeseen ja maankäyttövarauksiin. Osa Eteläja LounaisSuomen saaristoalueista sekä Sisä-Suomen järvialueista tullaan seutukaavoissa otaksuttavasti varaamaan näihin tarkoituksiin. Seutukaavan tulee sisältää myös tosin verrattain kaavamaisena käyttöveden ja jäteveden johtamisratkaisut puhdistusym. Seutukaavallisena vesien suojelukeinona on esimerkiksi suojelua haittaavan taajamamuodostuksen estäminen. VESISTÖT YLEISKAAVASSA Yleiskaava on yhtä kuntaa varten laadittava yleispiirteinen maankäyttösuunnitelma, joka on seutukaavaa yksityiskohtaisempi ja jolle Rantojen käytön suunnittelu edellyttää rakentamisen sopeuttamista maisemaan ja vesistöön (Asemapiirros Kesämaja, arkkitehdit Marjatta ja Martti Jaatinen, Arkkitehti 4/1963). Jotta vaihtoehtoisten suunnitelmien vertailu olisi mahdollista, tulisi niihin aina liittyä valmis vesien käytön kokonaissuunnitelman runko, mahdollisine vaihtoehtoineen. Usein joutuvat vastakkain tuotantoja virkistysarvot tai esteettiset ja taloudelliset punnukset. Luonnonalueita täytyy olla erityisesti suurten kaupunkimaisten keskusten välittömässä läheisyydessä tyydyttämässä asukkaiden liikuntaja ulkoilutarpeita. teknisine laitteineen ja sijoituksineen, puhumattakaan ves1sto1en säännöstelyratkaisuista niin voimataloutta kuin maatalouttakin silmälläpitäen. Toisaalta taas esim. 53. pyritään vertailemaan keskenään. Useilla seuduilla vesistöt ovat seudun kuvaan ratkaisevimmin vaikuttava t_ekijä; ne ovat seudun voimavaroja, joita on koordinoitujen suunnitelmien avulla pyrittävä käyttämään tehokkaasti seudun hyväksi, mutta toisaalta vesistöihin liittyy myös maisemallisia ja virkistyskäyttöarvoja. lomakylän sijoittaminen suojeltavan vesistön äärelle voidaan sallia, jos kyetään osoittamaan hyvä vesitekninen ratkaisu ja turvaamaan riittävä valvonta jätevesien puhdistamiseksi. Eipä tällöin ole helppo valitsijankaan osa. Nämä alueet varataan laajoina vyöhykkeinä, ja vasta yleiskaavoituksen tai sitäkin yksityiskohtaisemman maankäyttösuunnittelun avulla määritellään vyöhykkeiden tarkempi käyttö eri virkistystarkoituksiin. arvostustekijät. Vesistön moninaiskäytössä piileekin sen rikkaus. Purjehdusja saaristoliikennereitit ankkuroimispaikkoineen joudutaan samoin osoittamaan ja varaamaan. Pohjavesivarastojen suojelualueet osoitetaan niinikään
YMPÄRISTÖHYGIENIAN LISÄÄNTYVÄ ARVOSTUS Elintasomme nousu muuttaa käyttäytymistämme ja arvostuksiamme. seutukaava tarjoaa perusainekset. Vastaavat säännökset koskevat soveltuvin osin rakennuskaavaa. Huomattakoon myös, että asemaja rakennuskaavassa voidaan alueen käyttötarkoitusta muuttaa siten, että maa-aluetta varataan vesialueeksi ja päinvastoin. Seutukaavojen ja yleiskaavojen avulla tosin on mahdollista määrittää, mikä osa rannoista uhrataan lomakylille, mikä omarantatonteiksi, mikä osa varataan yleisiksi vapaa-alueiksi ja virkistystarkoituksiin ja mikä jätetään kokonaan luonnontilaan. Meiltä puuttuu tarkoitukseen sopiva kaavamuoto, jonka avulla voitaisiin hoitaa rantojen yksityiskohtainen suunnittelu ja suunnitelmien toteuttaminen. Yleiskaavakaan ei ole varsinainen toteuttamisja rakentamiskaava, vaan on sekin lähinnä aluevarauskaava. Niinikään voidaan tehdä varauksia myös vesitai luonnonsuojelualueiksi. Käyttötarkoituksen muuttaminen tuleekin monasti kysymykseen, esim. Yhä tarkemmin joudutaan pohtimaan vapaitten, avointen ja puhtaitten vesien ja rantojen rahallista arvoa. tyydyttää terveellisyyden ja kauneuden vaatimukset. Maisema, luonnonrauha, puhdas vesi ja puhdas ilma tulevat varmaan yhä enemmän kilpailemaan kaupallisten palvelusten tarjonnan rinnalla esim. Välttämätöntä olisi kuitenkin pyrkiä siihen, että yleiskaava myös maalaiskunnissa muodostuisi kunnan pääkaavaksi. RANTAKAAVA Vesistöjemme rannat tulevat olemaan yhä lisääntyvän kysynnän puristuksessa. Rakennuslain 35 § :n mukaan on asemakaavassa myös osoitettava mahdollisuudet vedenhankintaan ja viemäröimiseen. Samat säännökset velvoittavat myös vesistöjen huomioonottamisen arvokkaana ja merkittävänä yhdyskuntasuunnittelun elementtinä. Ostovoiman kasvaessa tullaan esim. satamia ja yhdyskunnan ranta-alueita suunniteltaessa tai silloin kun halutaan kanavointia tai vastaavia järjestelyjä käyttäen ulottaa vesistö yhdyskunnan keskustaan sen toiminnalliseksi ja visuaaliseksi elementiksi. Yhdyskunnat toteutetaan ja rakennetaan asemaja rakennuskaavojen sekä muiden yksityiskohtaisten maankäyttösuunnitelmien pohjalta. Vaatimukset ympäristöhygienian suhteen kasvavat. asuinpaikkaa valittaessa. Mainittu yleispiirteinen suunnittelu ei kuitenkaan vielä riitä. alaa saa ilman erityistä syytä supistaa. Mainitut rakennuslain säännökset antavat taitavalle suunnitteluryhmälle hyvät mahdollisuudet suojella vesistöjä yksityiskohtakaavoituksen avulla. Säännöksiin turvaten voivat viranomaiset vaatia, että kaava todella täyttää yhdys54 kunnalle asetettavat toiminnalliset, tekniset ja esteettiset vaatimukset. Rantojen turmeltumisen estämiseksi tarvitaan tähänastista tehokkaampaa suunnittelua ja luonnollisesti myös nykyistä tehokkaampia keinoja suunnitelmien toteuttamiseksi. Sisäasiainministeriössä valmistellaankin parhaillaan ehdotusta rakennuslainsäädännön muutokseksi, jonka mukaan rantojen taajarakentaminen tulisi mahdolliseksi rantakaavan avulla. Rakennuslain 36 § :n mukaan asemakaavassa voidaan tietyt alueet määrätä puistoiksi, ulkoiluja uimaranta-alueiksi sekä erinäisiin muihin tarkoituksiin (virkistysalueet), jotkut toiset taas vesiteiksi ja satamiksi (liikennealueet). kauniin maiseman ostoon uhraamaan yhä suurempi osa tuloista. Vasta siten olisi toivoa saada nostetuksi yksityiskohtakaavojen rakenteen, jäsentelyn, mitoituksen ja yhdyskuntahahmon tasoa. Likainen vesi, saastunut ilma ja kaikkinainen melu ovat vihollisia, joita vastaan yhdyskuntasuunnittelijan on kaikkialla taisteltava.. VESISTÖT ASEMAJA RAKEN USKAAVASSA Rakennuslain 34 § :n mukaan tulee asemakaavan mm. Kaavaa laadittaessa on siten edustavia näköaloja ja muita kauneusarvoja mahdollisuuksien mukaan suojattava ja säilytettävä. Asemaja rakennuskaava eivät kumpikaan näytä sopivan tähän tarkoitukseen. Yleiskaavoituksen yhteydessä voidaan vesien käytön suunnittelun suhteen soveltaa samoja menetelmiä ja ottaa huomioon samoja näkökohtia kuin seutukaavoitukseen liittyvässä vastaavassa suunnittelussa. Yleiskaava ei toistaiseksi ole pakollinen kaava, mutta v:n 1969 alussa voimaan tulevan rakennuslain muutoksen mukaan yleiskaava tulee kaupungeissa ja kauppaloissa muodostumaan pakolliseksi kaavaksi. Suunnitelmien tarkkuusaste on kuitenkin yleiskaavassa suurempi. Erityisesti on katsottava, että puistoja ja muita virkistysalueita järjestetään riittävästi kaupungin eri osiin eikä ko
Myös maantieteilijät ovat huomanneet, että liian radikaali puuttuminen jonkin seudun luonnonvaroihin on muuttanut niin pahasti maiseman, ettei enää tieteellistäkään mielenkiintoa sitä kohtaan ole olemassa. Kiitollisimpia maantieteilijät ovat suurehkoista rauhoitusalueista, kuten luonnonja kansallispuistoista. Hävitys on nämä tyystin pyyhkäissyt pois. Maisemanhoitajan kannalta ovat erikoisen mielenkiintoisia ne tutkimuksen haarat, jotka selvittelevät maiseman dynamiikkaa, dynaaminen geomorfologia, biomaantiede ja dynaaminen maisematiede. Harjun kyljessä näkyivät jääkaudenjälkeisen kehityksen merkit, muinaisrantakivikot tai rantakentät. Niinpä maankohoamisen erikoistuntija voisi jokseenkin tarkoin valita etukäteen sellaisen luonnonsuojelualueen, jossa voitaisiin seurata muutamien vuosisatojen ajan maisemien kehitystä maan noustessa vähitellen merestä. Maantieteilijät ovat tutkineet esimerkiksi harjumaisemia, jäätikön sulaessa syntyneitä maastoja tai laajoja muinaisrantaalueita. Yksityiset luonnonmuistomerkit voivat olla arvokkaita sekä geologisen että maantieteellisen tutkimuksen kannalta. Esimerkiksi ulkoja sisäsaaristo, eteläinen rannikkomaa, Salpausselän seutu, Järvi-Suomi, Pohjois-Karjala, Suomenselän suomaa, Pohjanmaa, Kainuu, Koillismaa, Metsä-Lappi ja Tunturi-Lappi vaativat kukin omat luonnonsuojelualueensa. Alueilla esiintyy monentyyppisiä jokilaaksoja, ja jääkauden synnyttämät maiseman ainekset ovat erinomaisesti näkyvissä. Maantieteilijän tutkimuskohteet ovat kuitenkin tavallisesti laajempia, kokonaisia alueita, joiden sisälle sopii vaihtelevia maisemia. Ei edes metsästetty tai maaltakäsin kalastettukaan. Ehkä tällainen vielä perustetaan! Se avaisi mahdollisuuksia kasvija eläinyhdyskuntien sekä kokonaisten luonnonmaisemien synnyn tutkimiselle. Maantiede ja luonnonsuojelu Jouko Piirola Valokuva/: Heikki Salmela Maantieteilijäin mielenkiinto maisemanhoitoja luonnonsuojelukysymyksiä kohtaan on viime vuosina kasvanut. Maisemankehitystä ymmärtävä tutkija voi joskus ennustaa tulevaa kehitystäkin. Nämähän saattavat valaista juuri niitä ilmiöitä, joihin maisemanhoitotoimenpiteillä yritetään vaikuttaa. Hän toivoo myöskin, että maan eri osien edustavimmat maisemat olisi näytteiksi säilötty. Aikaisemmin paikalla oli todistuskappale jääkaudenaikaisista luonnonilmiöistä. Näitä ainakin luonnonmaantieteilijät tervehtivät ilolla ja toivovat, että niiden luonto tosiaan säilyy mahdollisimman hyvin. Tämän vuoksi pyritään rauhoittamaan luonnonmuistomerkkejä, esimerkiksi hiidenkirnuja tai mannerjäätikön kuljettamia irtolohkareita. MAANTIEDE JA MAISEMANHOITO Maiseman monivivahteiset ilmiöt ovat maantieteen keskeisiä tutkimuskohteita. Siinä ei olisi koskaan viljelty maata tai hakattu metsiä. Näkymättömiin lapioitu harju, jonka paikalla lojuu jätekasoja, tuskin kiinnostaa kulttuurimaantieteilijääkään. Tulevien vuosisatojen suomalaisilla olisi silloin suojeltu maanpalanen, joka olisi taatusti luonnontilainen. Vastaisten luonnonsuojelualueiden sijaintiin nähden maantieteilijällä on eräitä toivomuksia. Luonnon oman kehityksen tuloksena maiseman eri ilmiöpiirien välillä tavallisesti vallitsee dynaaminen tasa55. Luonnonsuojelutyön eräänä tarkoituksena on luonnonmaiseman säilyttäminen tieteellistä tutkimusta varten. Luonnonpuisto, joka olisi valittu suuren järven transgressiorannalta, tarjoaisi myöskin kiinnostavia mahdollisuuksia. Esimerkiksi Suomen Lapin nykyiset kansallispuistot ja luonnonpuistot on luonnonmaantieteilijän kannalta loistavasti sijoitettu. Hän haluaisi, että Suomen luonnonmaiseman peruselementit vesi, suo, metsa Ja jääkauden muovailema maasto olisivat mahdollisimman hyvin edustettuina. Tämäntapaistakin rauhoitustoimintaa maantieteilijä kannattaa. Veden vähitellen kohotessa syntyisi rannalla muutoksia, joita voitaisiin kymmenien vuosien kuluessa seurata. Kasvipeite on saatettu tuhota niin täydellisesti että monien biomaantieteellisten probleemien selvittäminen on käynyt mahdottomaksi. Tarkoituksenmukainen valinta helpottuisi, jos merenpohjakerrostumat etukäteen tunnettaisiin. Alue pitäisi valita kyllin loivasti viettävältä rannalta, jotta se mahdollisimman pian paljastuisi veden alta
Luonnonsuojeluideologia tuskin on ollut lähtökohtana. Eihän järkevä luonnonvarain ja maiseman käyttö voi olla riistävää ja tuhoavaa, vaan suuressa määrin rakentavaa ja osittain myös säilyttävää. Aikaansaseuraavan luonnonsuojeluja maisemanhoitospesialistin on hyvä olla selvillä näiden tieteenhaarojen juuri vauhtiin päässeestä kehityksestä. Jos ihminen mullistaa täydellisesti jonkin maiseman osaelementin, tarttuu liian voimakkaalla kädellä johonkin maiseman osailmiöön, kokonaisuus voi joutua häiriötilaan ja seurauksena voi olla katastrofi. äkeehän esimerkiksi sellaisilla vaarojen rinteillä, jotka hiihtomäkien rakentamistarkoituksessa on hakattu aivan paljaiksi, että maanpinnan kasvipeite ei olekaan säilynyt ehyenä, ei myöskään maan ylin pintaosa. Alueiden varaamisessa ja valinnassa vaikutta. Esimerkiksi metsien liialliset hakkuut ovat maapallon laajoissa osissa johtaneet maanpinnan viljavan pintakerroksen kulumiseen ja lopulta aivan kuolleisiin maisemiin. RETKEILYJA VIHERALUEET Luonnonalueiden varaaminen virkistyskäyttöön, retkeilijöitä, uimareita ja hiihtäjiä varten, on tullut yhä tarpeellisemmaksi sitä mukaa kuin mahdollisuudet aivan vapaan luonnon parissa liikkumiseen ovat vähentyneet. Mutta maisemanhoidollista puolta ei materialistisinkaan luontoonkajoaja voi olla ottamatta huomioon. Uutta tieteenhaaraa kehitettäessä on ajatuksissa kylläkin ollut luonnonvarojen aivan materialistinen käyttötarkoitus. Virkistysalueiden käyttötarve on erikoisen suuri asutuskeskusten lähellä. Tämän alan edustajat ovat aivan ilmeisesti kiinnostuneita myöskin maisemanhoitoja maisemansuojelukysymyksistä. painotila. On valittu alueita, joiden puusto säästetään ja jotka pyritään säilyttämään mahdollisimman luonnontilaisina. konstruktiivinen maantiede. Maantieteen eräät kaikkein uusimmat suuntaukset näyttävät olevan luonnonsuojelijan kannalta merkityksellisiä. Samaan ovat johtaneet ylilaiduntaminen tai taitamaton maanviljely maapallon laajoissa osissa. Sana >>konstruktiivinem> viittaa siihen, että maantieteen tutkimusten tarkoituksena on suorastaan päästä perille luonnonmaiseman käyttöarvosta ja olla pohjana niille toimenpiteille, joilla maisemaa nykyään tietoisesti uudelleen rakennetaan. Suomen ilmastossa maaeroosion vaara on vähäisempi, mutta ei suinkaan olematon. Kansallisja luonnonpuistoihin säilötyt maisemat ovat luonnonmaantieteilijälle arvokkaita tutkimuksen kohteita Kuva Lemmenjoen kansallispuiston rajalta. euvostoliitossa on luonnonmaantieteen viimeinen virtaus ns. On syntynyt haavantapaisia eroosioaloja, joista rankkasateiden aikana huomattavia maamääriä lähtee liikkeelle ja kulkeutuu rinteen alaosiin. Se pyrkii selvittämään luonnonmaisemakokonaisuuden fysikaalisia ja biologisia ilmiöitä ai56 van eksaktisti, niin että ilmiöitä käsitellään esimerkiksi tilastomatemaattisin menetelmin
On selvitelty esimerkiksi kaupungin city-alueiden, slummiutuneiden asumiskortteleiden, satamien ja teollisuusalueiden sijoittumista. Suuret luonnonsuojelualueet valitaan seuduilta, joiden taloudellinen käyttö nykyään on mahdollisimman vähäistä ja jotka joko ovat aivan asumattomia tai vain harvaan asuttuja. Viheralueiden käytön lisääntyessä on asutuskeskuksiin kohdistuva maantieteellinen tutkimus voimistunut. Tutkimusten kautta on päästy ns. Tarvittaisiin erikoisesti eräretkeilijöille varattuja alueita, joihin sisältyisi kyllin laajalti havumetsiä ja joiden luonto olisi kyllin edustava tarkoitukseen. Tällaisia alueita ovat kansallispuistot. Suuret luonnonsuojelualueet valitaan nimittäin mahdollisimman kaukaa keskusten ulottuvilta, vaikutusalueiden välisiltä rajaseuduilta, joiden talouselämä on kehittymätöntä ja joiden käyttö muihin tarkoituksiin on vaikeata. vat monenlaiset syyt: alueen sopivuus virkistyskäyttöön, etäisyys asutuskeskuksesta, liikenneyhteydet ja ulkoilijain huoltomahdollisuudet. Näihin päiviin saakka kaukoretkeily on ollut mahdollista ilman varsinaisesti tarkoitukseen valittuja alueita. Sitäpaitsi alueelle sopii kokonainen aarteisto kiinnostavia tutkimuskohteita. Tilanne on nyt muuttumassa, kun metsänhakkuut ulotetaan Itä-Suomeen ja Lapin syrjäisimpiinkin osiin. Ne ovat tosin yleensä pieniä varsinaiseen eräretkeilyyn, eikä sellainen perustavasti eräretkeilyyn kuuluva puuhailu kuin tulen sytyttäminen vapaasti valituilla nuotiopaikoilla niissä ole sallittua. 57. Tässä valossa suunniteltu Saariselän-Itäkairan eräretkeilyalue olisi mitä sopivimmin sijoitettu. On siis saatu tieteellistä pohjaa tarkoituksenmukaisille ratkaisuille kaupunkeja kehitettäessä. Viime tingassa on ruvettu varaamaan kyllin laajoja alueita ulkoilijain käyttöön. Se kokonaisuus, jonka alueen jokilaaksot, jääkauden synnyttämät maisemanmuodot ja eliömaailma yhdessä muodostavat, on ainutlaatuisen arvokas. Asutuskeskusten vesikysymykset, teollisuuden ja asumusten vedensaanti sekä jätevesiongelmat ovat myös kuuluneet ohjelmaan. Saariselän-Itäkairan suunniteltu eräretkeilyalue sisältäisi runsaasti luonnonmaiseman syntyä ja kehitystä valaisevaa tutkimusaineistoa. Alueiden valinnassa voidaan käyttää hyväksi talousmaantieteen saavuttamia tuloksia keskusten vaikutusalueista. Näitä luonnonsuojelualueita tarvitsevat eräretkeilijät. Kaupunkien sisäistä erilaistumista on tutkittu vilkkaasti, samoin asutuskeskusten suhdetta ympäristöönsä. malleihin, joiden mukaisesti kaupungit pyrkivät kehittymään ja sisäisesti erilaistumaan. Selvää on, että tällaisessa työskentelyssä joudutaan pohtimaan myöskin viheralueiden tarkoituksenmukaista sijoittamista. Kehityksen tulos on vienyt monen luonnonharrastajan mielenrauhan. Asutuskeskusten välittömässä läheisyydessä olevien virkistysalueiden lisäksi huomattavaa virkistyskäyttöä on myös kaukana asutuskeskuksista sijaitsevilla erämaaseuduilla. Kokonaisuus, jonka alueen jokilaaksot, jääkauden synnyttämätmaisemanmuodot jaeliömaailma yhdessä muodostavat, on säilyttämisen arvoinen
Monilla vesialueilla rutto on moneenkin kertaan hävittänyt istutuksilla uudestaan aikaansaadun kannan. Ilmeisesti Italiasta v. Itiöt leviävät, paitsi vesivirtojen ja sairastuneiden rapujen mukana, mahdollisesti myös rapuja syövien eläinten välityksellä. 1907 rutto puhkesi Kokemäenjoen vesistössä, joka oli Suomen parhaita rapuvesiä. Vuonna 1893 todettiin Saimaan ja sen lähivesien rapukantojen sairastuneen meillä siihen asti tuntemattomaan rapuruttoon. rapuun, voidaan liioittelematta todeta, että rapuruton vuosittain aiheuttamat tappiot kohoavat jo pelkästään viennin osalta useaan miljoonaan markkaan. kruunun vuositappioon. Tähän voidaan pyrkiä lähinnä kahta tietä, joko pysäyttämällä rapuruton leviäminen tai kotiuttamalla vanhoihin rapuvesiin uusi, rutonkestävä rapukanta. Ruotsin kulinaarisia nautintoja arvostaneiden kuninkaiden toimeksiannosta harjoitettiin jo ainakin 1500-luvulla. Rutto leviää ravusta toiseen millimetrin sadasosan kokoisten, kahden siiman avulla uivien parveilu.itiöiden välityksellä. Rapuruton leviämistä on Suomessa jo vuosisadan alusta lähtien pyritty ehkäisemään erilaisilla lakisääteisillä toimenpiteillä. Täplärapu uusi rapumme. Missään muualla Euroopassa rapua ei tavata näin pohjoisessa. Suomessa ravun luonnonvaraisen levinneisyysalueen pohjoisraja on Järven mukaan kulkenut Kaskisten, Mikkelin ja Lappeenrannan tasalla. Rutto levisi meillä aluksi hitaasti, ja niinpä eläteltiin toiveita sen etenemisen pysäyttämisestä. Ruton aiheuttamista tuhoista antavat parhaan kuvan vientiluvuissa tapahtuneet muutokset. Niiden kärkiin kehittyy suuria määriä aikaisemmin mainittuja parveiluitiöitä, jotka voivat irrottuaan ajelehtia pitkiäkin matkoja veden virtailujen kuljettamana. Pohjoisimmat ravun esiintymisalueet ovat Kolarissa ja Pellossa. Nykyisessä kalastuslaissa on määräyksiä rapumertojen keittämisestä ennen ravustuskauden alkua ja pyydyksiä vesistöstä toiseen siirrettäessä sekä rapujen sumputtamisesta vain pyyntivedessä.. Nämä kiinnittyvät etenkin ravun takaruumiin alle ja jalkojen nivelten välisiin kohtiin, joissa kitiinipanssari on ohut. Kokemäenjoen suuren rapuruttokauden (1907-09) jälkeen on tautia tavattu useimmissa rapuvesissämme. Ihminen on kuitenkin levittänyt ruttoa tehokkaimmin siirtelemällä sairaita rapuja ja saastuneita rapumertoja ja -sumppuja sekä kalanpyydyksiä vesistöstä toiseen, Rapuruttoa ja sen leviämistä ei ole ainakaan toistaiseksi pystytty tehokkaasti vastustamaan. Samana v uonna se levisi edelleen vientirapujen mukana Ruotsiin. 1860 liikkeelle lähtenyt tauti oli levinnyt lähinnä rapukaupan välityksellä nopeasti yli Keski-Euroopan Venäjälle ja sieltä edelleen Suomeen. Tämän linjan pohjoispuoliset rapukannat ovat todennäköisesti istutusten tulosta. Vähän ennen kuolemaa rihmoja tunkeutuu ulos ravusta. Kai Westman Valokuva: T euvo Suominen _Ravun, A stacus astacus, runsaus viime vuosisadan puolivälissä Suomen eteläosissa viittaa siihen, että laji on kotiutunut maahamme jo v uosisatoja sitten. Tartunnan saanut rapu kuolee usein jo muutamassa viikossa itiöistä kasvaneiden sienirihmojen aiheuttamiin hermostovaurioihin. Mai'58 nittakoon, että Ruotsissa ovat Puke ja Svärdson päätyneet varovaisenkin arvion mukaan noin 3 milj. Vaikka koeolosuhteissa onkin voitu estää parveiluitiöiden muodostumista mm. Rapuruton aiheuttaa leväsienten luokkaan kuuluva sieni Aphanomyces astaci. kuparisulfaatilla, käytännön torjuntatyöhön sopivia menetelmiä ei ole onnistuttu kehittämään. Edellä esitetyn perusteella on helppo nähdä, mitä merkitsisi, jos ruton autioittamat rapuvedet saataisiin uudelleen tuottaviksi. Jos vertailemme nykyistä vuotuista 0,3-0,4 milj. On selvittämättä, onko rapu levinnyt meille itsenäisesti vai onko kanta syntynyt istutustoiminnan tuloksena, jota mm. ravun vientiä vuoden 1900 huippuarvoon 15,5 milj. Tämä osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä v
Täplärapu muistuttaa ulkonäöltään paljon kotimaista rapuamme. Rapurutto-ongelman tähden ruvettiin Ruotsissa jo 1950-luvun lopulla etsimään rutonkestävää rapulajia. Erään mahdollisuuden rapuruton menestykselliseen vastustamiseen antaisivat rutonkestävät rapukannat. Kokeiden tu59. Täpläravun kasvunopeus on Ruotsin koejärvissä havaittu erittäin hyväksi. Tällaisia kantoja ei kotimaisesta rapulajistamme ole meillä eikä muuallakaan tavattu, vaan taudin levitessä uuteen rapuveteen koko rapukanta häviää hyvin nopeasti, usein jopa muutamissa kuukausissa. Ainoa selvästi erottuva yksityiskohta on sen saksien hangassa oleva suurehko vaalea täplä, mistä laji on saanut nimensä. Jo Amerikan länsirannikolla asuvat skandinaavit todistivat, että täpläravun maku oli verraten hyvä. Määräyksillä ei ole ollut toivottua vaikutusta, koska niitä ei läheskään kaikkialla noudateta. Huolellisten tutkimusten jälkeen ruotsalaiset päätyivät Yhdysvaltojen länsiosissa tavattavaan täplärapuun, Pacifastacus leniusculus. Koetoiminta alkoi v. Tärkeän makukysymyksen selvittämiseksi Ruotsissa järjestettiin kolme puolueetonta, tieteellistä makutestiä. Kolme vuotta myöhemmin saatiin koepyynnin yhteydessä 29 lammessa syntynyttä poikasta, jotka olivat jo syötävän kokoisia. Tällaisissa vesistöissä pian ruton esiintymisen jälkeen tavatut ravut ovat ruotsalaisen Unestamin mukaan todennäköisimmin peräisin sellaisilta eristetyiltä alueilta (sivupurot, matalat ranta-alueet jne), jonne parveiluitiöt eivät ole päässeet leviämään. Täplärapu tulee rapua isommaksi; etenkin sakset ovat suhteellisesti suuremmat kuin ravulla. 1960, jolloin Tukholman lähellä sijaitsevaan umpilampeen istutettiin 56 Kaliforniasta tuotettua yksilöä
Täpläravun suurempi koko, agressiivisuus, tapa liikkua myöskin päiväsaikaan ja suurempi mätimäärä tekevät siitä todennäköisesti rapua voimakkaamman, jolloin se saattaa työntää ravun tieltään. Mikäli esitetty Unestamin olettamus pitää paikkansa, voisi rapuruton alkuperäinen kotimaa olla Pohjois-Amerikka, jossa loisen ja sen isäntäeläinten välille on luonnollisen valinnan vaikutuksesta syntynyt tasapainotila. Näistä istutettiin 2000 kpl Abo Akademin toimesta Ahvenanmaalle. Unestam on todennut täpläravun olevan ruttoa vastaan n. Mikäli täplärapu hävittäisi ravun maastamme kokonaan, se merkitsisi yhden maamme luonnonvaraisen eläimistön edustajan häviämistä. Suomeen tuotettiin syksyllä 1967 ja talvella 1967-68 Yhdysvalloissa täplärapuja tutkimassa olevan ruotsalaisen A brahamssonin välityksellä 3000 kpl kalifornialaisia täplärapuja. Laboratorio-olosuhteissa suoritetuissa infektiotapauksissa on todettu jonkun yksilön saattavan silloin tällöin sairastua rapuruttoon. Jos se voisi muuttaa vanhat rapuvedet uudelleen tuottaviksi, vesialueiden vuosituotto ja arvo nousisivat huomattavasti. Täpläravun kotiuttamista ajatellen olisi erinomainen asia, mikäli se olisi sopeutunut elämään yhdessä ruttosienen kanssa, koska täpläravulla on silloin geneettisesti sopeutumiskykyinen puolustusjärjestelmä rapuruttoa vastaan. Huomautettakoon, että vastoin julkisuudessa esitettyjä epäilyjä täplärapu tulee keitettäessä punaiseksi lukuunottamatta saksien vaaleita täpliä, joista sen siis keitettynäkin tuntee. Täpläravusta voidaan lähinnä ruotsalaisten tutkimusten perusteella sanoa, että se on lupauksia herättävä, mutta toisaalta on myös varotettava liiallisesta optimismista sen suhteen. Erityisen mielenkiintoinen on kysymys täpläravun rutonkestävyydestä. Varsin mielenkiintoisia ovat Unestamin tekemät havainnot, joiden mukaan vaarattomilla itiömäärillä suoritettujen >>rokotusten» avulla voidaan kohottaa kotimaisen ravun rutonkestävyyttä. Uusien eläinlajien kotiuttaminen on usein aiheuttanut ennalta-arvaamattomia ongelmia. lokset olivat yhtäpitävät: täpläravun ja kotimaisen ravun maussa ei ole mitään eroa. Lopuilla on Kalataloudellinen tutkimustoimisto aloittanut tutkimusja koetoiminnan, jonka yhteydessä täplärapuja on istutettu ja tullaan istuttamaan pieniin erityyppisiin umpilampiin eri puolille Suomea. Koska täpläravun ja kotimaisen ravun elinympäristövaatimukset ovat hyvin samanlaiset, on todennäköistä, että lajien välillä syntyy kilpailua. Vasta kun monet vielä avoinna olevat taloudelliset ja luonnonsuojelulliset kysymykset saadaan selvitetyksi, voidaan ryhtyä täpläravun laajempaan kotiuttamistoimintaan.. Unestam on näiden havaintojensa perusteella esittänyt varsin mielenkiintoisen olettamuksen, jonka mukaan eri rapulajien rutonkestävyys olisikin maantieteellisesti eikä s ukulaisu ussuhteitten mukaan rajoittunut. Maaliskuussa 1968 kuoriutuneista poikasista olivat muutamat jo lokakuussa saavuttaneet 7 cm pituuden. Sen sijaan Euroopassa kotimaisen ravun lisäksi monet sen läheiset sukulaislajit ovat erittäin herkkiä rutolle, samaten eräät Kiinassa ja Japanissa tavattavat ravulle vain kaukaista sukua olevat lajit. Kasvatuksen ja ruokinnan ainakin tähänastinen onnistuminen viittaa siihen, että täplärapuja voitaisiin ruveta kasvattamaan istutustarkoituksiin ja miksei myöskin vaikka suoraan kulutukseen esim. 1000 kertaa vastustuskykyisempi kuin kotimainen rapu. Unestam on todennut, että kotimaiselle ravulle läheistä sukua olevalla täpläravulla kuten myös muilla tutkituilla pohjoisamerikkalaisilla rapulajeilla on huomattavan hyvä, mutta ei täydellinen, resistenssi rapuruttoon. kalanviljelylaitoksilla. Saksaan ja Ranskaan 1800-luvun lopulla Amerikasta tuotettu rapulaji, Orconectes limosus, syrjäytti ravun ja samaten on Itä-Euroopassa esiintyvä pitkäsaksinen rapu syrjäyttänyt ravun esiintymisalueelle tuotettuna moninpaikoin sen. Suomessa on tarkoin seurattu Ruotsin koetoimintaa, sillä täpläravun kotiuttaminen meil60 lekin voi osoittautua tarpeelliseksi. Täpläravun poikasia on saatu kuoriutumaan akvaarioissa, joissa niiden kasvu on ollut myös erittäin hyvä. Tärkein tekijä näyttää olevan sen kitiinikuoren uloimman kerroksen kyky estää itiöiden tunkeutuminen eläimen sisään. Toisaalta on mahdollista, että rapurutto tekee sen joka tapauksessa. Rapuruton ja ravun biologisesti hyvin epätavallinen suhde, jossa loinen tuhoaa omat elinmahdollisuutensa tappamalla isäntänsä, johtuisi näin ollen siitä, että ravulle ei ole vielä ehtinyt kehittyä tehokkaita suojautumiskeinoja toisesta maanosasta verraten äskettäin kulkeutunutta tulokasta vastaan
Jopa valtamerten selillä kalojen öljy on joskus siinä määrin hyönteismyrkkyjen saastuttamaa, että tällaisen kalan käyttö ihmisravinnoksi on arveluttavaa. Lukuisissa eri yhteyksissä pienehköt vesistöt ovat menettäneet lohikalansa, kun latvavesien äärellä on suoritettu metsäpölytyksiä. Luonnon kemialliset saasteet II • Klooratut hiilivedyt Tmvo St1011Jinen Toisen maailmansodan aikana eräiden hyönteismyrkkyjen, ns. muuttohaukka, tuulihaukka, varpushaukka, maakotka, merikotka, valkopääkotka ja kalasääksi ovat nopeasti harvinaistuneet ja jopa kokonaan kadonneet laajoilta alueilta. Monet lajit, mm. Asian selvittämistä vaikeuttaa vielä se, että ne vai61. Hedelmätarhojen maaperään on perättäisten pölytysten yhteydessä jäänyt satojenkin kilojen suuruisia hyönteismyrkkymääriä hehtaaria kohden, ja metsäpölytysten yhteydessä niitä joutuu melkoisia määriä luonnonvesiin. Myrkytysoireista voidaan päätellä, että niiden vaikutus kohdistuu erityisesti keskushermostoon. Joissakin tapauksissa niitä voi olla jopa useita grammoja eläinkudoksen kiloa kohden. Niinpä TDE :n käyttö Kalifornian Clear Lakessa viime vuosikymmenellä tuhosi täydellisesti järven uikkukannan. Lokkeja ja uikkuja kohdanneet tuhot ovat yleensä olleet paikallisia, mutta joskus hyvin täydellisiä. Myös jokien edustalla valtamerien vedet ovat siinä määrin saastuneita, että osterinviljelys sekä kalaja äyriäiskannat ovat pahasti kärsineet. Klooratut hiilivedyt ovat osoittautuneet erittäin tehokkaiksi ja taloudellisiksi hyönteismyrkyiksi, joiden avulla voidaan lisätä viljelyskasvien satoa ja torjua sellaisia tauteja, jotka leviävät hyönteisten mukana. Suurimmat määrät on tavattu lihaa ja kalaa syövien lintujen rasvakudoksissa (petolinnut, lokit ja uikut). Joissakin tapauksissa molekyyli voi sisältää myös happea (esim. Kloorattujen hiilivetyjen perimmäistä vaikutustapaa ei tunneta. Toisaalta niiden käytöstä on alkanut koitua yhä enemmän haitallisia sivuvaikutuksia. Taloudellisesti mittavimmat vahingot ovat seuranneet pölytyksiä, joiden yhteydessä myrkkyjä on joutunut vesiin. Niiden tiedetään kulkeutuvan hyönteisen elimistöön ihon lävitse tai ravinnon mukana. Kloorattujen hiilivetyjen vaikutusta selkärankaisiin eläimiin ymmärretään vieläkin huonommin kuin hyönteisiin kohdistuvaa. Euroopan sisävesien saastuminen klooratuilla hiilivedyillä lienee verrattavissa Yhdysvaltain tilanteeseen, mutta tiheän asutuksen ja voimakkaan teollisuuden saastuttamina monet niistä menettivät kalansa jo ennen synteettisten hyönteismyrkkyjen valtakautta. Eräitä näistä käytetään myös jyrsijämyrkkyinä (mm. Pääasiassa hyönteismyrkkyjen käytön seurauksena eräät maapallon suurimmat vesistöt ovat menettäneet melkein kaikki arvokalansa. Tunnetuin tämän ryhmän aineista on DDT, jonka suuri myrkyllisyys hyönteisille havaittiin sattumalla. Pohjois-Amerikan Suurten Järvien vedet alkavat olla hengenvaarallisen saastuneita, ja Missisippi-joki menetti tämän vuosikymmenen alussa jokseenkin kaikki talouskalansa endriinin käytön seurauksena. TDE, metoksikloori, aldriini, dieldriini, endriini, isodriini, heptakloori, klordaani, lindaani, toksafeeni jne. Kemiallisen kestävyytensä ja rikastumistaipumustensa vuoksi niitä on alkanut esiintyä yhä suurempina määrinä elävien olentojen saasteina. Erityisesti DDT ja sen johdannaiset DDE ja TDE (eli DDD) ovat tätä nykyä niin laajalti levinneitä maapallolla, että on suorastaan vaikeata löytää organismia, jossa niitä ei olisi mitattavia määriä. Sen keksiminen innosti kemistejä syntetisoimaan muita samantapaisia aineita, ja niistä havaittiin tehokkaksi mm. Nimen mukaisesti näiden aineiden molekyyleissä esiintyy pelkästään hiiltä, vetyä ja klooria. Kloorattujen hiilivetyjen aiheuttama saaste on tehnyt näkyvimmät tuhonsa petolintujen keskuudessa. Etenkin kalaa syövien lajien osalta on ilmeistä, että myös elohopeayhdisteillä on ollut osuutta vähenemiseen. dieldriini). kloorattujen hiilivetyjen, käyttö alkoi yleistyä. endriiniä)
Munankuorien oheneminen liittynee elimistön kalkkitasapainon häiriöön, ja on otaksuttu, että munien syöminen voisi johtua linnun potemasta >>kalkkinälästä>>. Niinpä era1ssa tapauksissa kalat voivat yksinkertaisesti kuolla nälkään, kun myrkky tappaa vesien pieneliöstön. Tämä saattaa johtua kuorien ohuudesta, mutta muutamissa tapauksissa on nähty emolinnun syövän omia muniaan. Naaraslinnut voivat erittää munien mukana kloorattuja hiilivetyjä ja säilyä hengissä silloinkin, kun uroslinnut kuolevat saatuaan vastaavan myrkkyannoksen. Lintujen lisääntymisbiologian moninaiset häiriöt voivat pohjimmiltaan johtua yhdestä tai harvoista aineenvaihduntahäiriöistä. Koska hermoston ja hormonien toiminta ovat läheisessä vuorovaikutuksessa, voi jompaan kumpaan kohdistuva häiriö johtaa suureen määrään seurausilmiöitä, joilla näennäisesti ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Ravinnossa olevat hyönteismyrkyt voivat vaikuttaa munalukua alentavasti, vähentää kuoriutumisprosenttia ja heikentää poikasten elinvoimaa. Kloorattujen hiili. Epäsuorat todisteet osoittavat, että tämä outo käyttäytymispiirre on voimakkaasti yleistynyt sen jälkeen kun kloorattuja hiilivetyjä alettiin käyttää. Michigan-järven harmaalokkipopulaatiossa klooratut hiilivedyt näyttävät aiheuttaneen epämuodostuneita munankuoria ja lisänneen lokkien agressiivisuutta. Kloorattujen hiilivetyjen vaikutus luonnonvaraisiin eläinkantoihin on osoitus siitä, että kysymyksessä ovat aivan uudentyyppiset myrkyt. Näin tapahtui juuri niiden lajien kohdalla, joiden populaatiot voimakkaimmin romahtivat (muuttohaukka, varpushaukka, kalasääksi, maakotka ja valkopääkotka). Munien syöminen on lintu62 maailmassa verraten tavallista, jos hautovaa lintua jatkuvasti häiritään. Hyvinkin alhaiset myrkkypitoisuudet estävät täydellisesti kalan mädin kehityksen. Tällöin olisi syytä puhua populaatiomyrkystä vastakohtana entiselle myrkkykäsitteelle, jonka vaikutuskohteena on yksilön henki tai terveys. Mikäli poikanen säilyy hengissä tästäkin ajasta, sen kehitys jatkuu häiriintymättä, ellei ravinto sisällä uusia saasteita. Ensimmäinen vaihe on haudontaajan puolivälissä, jolloin monet sikiöt kuolevat. 20 % :lla. Vedessä oleva myrkky voi rikastua nopeasti ihon ja kidusten läpi kalan elimistöön ja tappaa sen. Vedessä olevat vähäiset DDT-määrät voivat vaikuttaa myös kalojen käyttäytymiseen. Taimenen reaktiot heikkoihin sähkövirtoihin muuttuvat, ja merilohien on havaittu hakeutuvan normaalia kylmempään tai lämpimämpään veteen, riippuen DDT :n määrästä. Muniin siirtynyt myrkky ei varsinaisesti aiheuta hedelmättömyyttä, sillä sikiön kehitys alkaa normaalisti. lisääntymistapahtumia, kalkkiaineenvaihduntaa sekä käyttäytymistä. Nämä hormonit puolestaan säätelevät mm. Englannissa ja Yhdysvalloissa tehtyjen tutkimusten mukaan kloorattujen hiilivetyjen käyttöönottoa seurasi noin v. Koska lämpötilalla on tärkeä merkitys mädin kehittymiselle, vähäiset saastemäärät voivat tälläkin tavalla ehkäistä kalojen lisääntymisen. Sen kehityksessä näyttää olevan kaksi vaihetta, joiden aikana se on erityisen herkkä klooratuille hiilivedyille. Kerääntymällä kehittyvään mätiin se ehkäisee lisääntymisen. Luonteenomaiset myrkytysoireet ilmenevät, kun aivojen DDTpitoisuus ylittää arvon 30-50 mg/kg. Toistaiseksi ei tiedetä, millä tavoin myrkky häiritsee sikiökehitystä, mutta on todettu, että klooratut hiilivedyt voivat lisätä epämuodostumien määrää. Riittää, että ne aiheuttavat lievän häiriön johonkin tärkeään elintoimintaan. 1940 äkillinen munankuorien oheneminen n. Kokeellisesti on voitu osoittaa, että kloorattujen hiilivetyjen vaikutuksesta lintujen maksan kyky hajottaa steroidihormoneja lisääntyy. Kloorattujen hiilivetyjen tiedetään lisäävän hermoston ärtyvyyttä, ja voidaankin ajatella, että linnun elämän jokapäiväiset tapahtumat ovat riittävän voimakkaita ärsykkeitä laukaisemaan munien syömisen, kun hermosto on kloorattujen hiilivetyjen herkistämä. Niiden ei tarvitse välttämättä tappaa yksilöitä johtaakseen eläinkannan tuhoon. Lokkien lisääntynyt agressiivisuus voi myös johtua tästä. Samanaikaisesti on todettu, että munia on salaperäisesti kadonnut pesistä ja niiden on todettu särkyneen epätavallisen usein. Samoin vaikuttaa myrkyn saastuttama ravinto. kuttavat monella eri tasolla. Tästä kaudesta selviytyneet sikiöt kuoriutuvat yleensä tavalliseen tapaan, mutta kuoriutumista seuraavan viikon tai kahden aikana vallitsee toinen vaarakausi. Eräissä tapauksissa lintujen on todettu kuolevan kloorattujen hiilivetyjen aiheuttamaan välittömään myrkytykseen. Populaation kehittymisen kannalta tärkeämpiä seurauksia ovat kuitenkin olleet lisääntymistapahtumien häiriöt
metyylielohopean erikoisasema johtuu ennen kaikkea niiden suuresta kemiallisesta kestävyydestä sekä siitä, että ne erittyvät elimistöstä erittäin hitaasti. Hyönteisten ohella myös kalojen, sammakkoeläinten ja matelijoiden on havaittu tulevan vastustuskykyisiksi klooratuille hiilivedyille. vetyjen ja eräiden muidenkin saasteiden, mm. Vastustuskykyisiksi ovat muuttuneet myös eräät lajit, joita paikalliset asukkaat käyttävät ravintonaan, joten ihmisetkin ovat vaaravyöhykkeessä. Tämä myrkkymäärä ei tappanut kalaa, mutta sen sijaan sen liha oli tappavan myrkyllistä muille kaloille sekä matelijoille ja linnuille. PCB-aineita. Tämän vuoksi yhä useammat maat ovat ruvenneet rajoittamaan niiden käyttöä mm. vahvasti saastuneessa Missisippi-joessa. 63. Joidenkin muuttumistuotteiden tiedetään olevan lähtöaineitaan monin verroin myrkyllisempiä, mutta useimmiten ne lienevät suhteellisen vaarattomia. Lääketieteen edustajat puolestaan tutkivat ihmiskudosten myrkkymääriä. Havainto voi tuntua ilahduttavalta, mutta sen käytännölliset seuraukset ovat pelottavat. Korkean elintason maissa kloorattujen hiilivetyjen käyttö vähenee jatkuvasti, mutta ns. Uudet tutkimustulokset puhuvat voimakkaasti kloorattujen hiilivetyjen käyttöä vastaan. Samalla ne kuitenkin voivat tuottaa uusia, ennestään tuntemattomia kemikaaleja, jotka ilmeisesti selittävät osan niistä tuntemattomista joita kemistit löytävät tutkiessaan eläinkudoksista saamiaan kaasukromatogrammeja. Tämän vuoksi on siirrytty käyttämään muita ainetyyppejä, erityisesti orgaanisia fosforiyhdisteitä, jotka tehtävänsä täytettyään hajoavat vaarattomaan muotoon. Luontoon jo vapautetut valmisteet tulevat ilmeisesti jatkamaan kiertokulkuaan vielä vuosikymmenien ajan. 20-30 mg/kg. Kokeellisesti on osoitettu, että klooratut hiilivedyt vaikuttavat haitallisesti myös kasveihin. kehitysmaissa niitä on pakko käyttää edelleen elintarvikkeiden taloudellisen tuoton nimissä. Israelissa arvo on n. Elintarvikkeiden valvojat seuraavat valppaasti maidon ja muiden animaalisten elintarvikkeiden myrkkyjäämiä, jotka ovat peräisin rehusta. Kloorattujen hiilivetyjen seurasta on viime aikoina alettu löytää myös niille läheistä sukua olevia aineita, polykloorattuja bifenyylejä eli ns. Niistä tiedetään toistaiseksi perin vähän, mutta kaikki viittaa siihen, että ne muistuttavat kloorattuja hiilivetyjä myös biologisilta vaikutuksiltaan. Osasyynä tähän on ollut myös se, että yhä useammat tuhohyönteiset ovat muuttuneet vastustuskykyisiksi näille hyönteismyrkyille. Joesta nostettu vastustuskykyinen kala voi sisältää niin paljon endriiniä, että se tappaa sitä syövän eläimen. Saastunut kala tappoi s1ta itseaan jopa 700 kertaa suuremmat eläimet. Niiden vaikutus ei kohdistu yksinomaan tuhohyönteisiin vaan lähes koko luomakuntaan. Annostusta lisättäessä sekä kustannukset että haittavaikutukset kasvavat, ja jollekin myrkkylaadulle vastustuskykyinen hyönteinen tulee tavallisesti immuuniksi myös muille klooratuille hiilivedyille. Neuvostoliitto on, ilmeisesti maapallon ainoana maana, kokonaan lopettanut DDT :n käytön ja kemiallinen teollisuus ei enää pyri kehittämään uusia tämän aineryhmän valmisteita. 1 g endriiniä ruumiinpainon kiloa kohden. Näin on todettu tapahtuneen mm. 20 ja Yhdysvalloissa alun toistakymmentä. Kohteina ovat siis koko maapallon elämää kannattavat perusilmiöt. Suurimmat arvot on tavattu Intiasta, missä rasvakudoksen DDT-määrät ovat n. Euroopan asukkaiden keskuudessa arvot ovat yleensä pienempiä, mutta täysin >>saastumatonihmisyksilöä maapallolta tuskin enää löytää. Eräässä äskettäin tehdyssä tutkimuksessa annettiin vastustuskykyisten kalojen olla endriiniliuoksessa, jolloin niiden elimistöön kerääntyi n. Toistaiseksi tapahtuneet myrkytykset ovat olleet tapaturmaluontoisia, eikä laajamittaisia myrkytyksiä tiettävästi ole tapahtunut. Huolestuttavimpia ovat havainnot, että ne häiritsevät vihreiden kasvien yhteyttämistä sekä eräiden mikrobien typensidontaa. Ne poistuvat hitaasti kiertokulusta sitoutumalla mineraaleihin tai hajaantumalla. Tämä on johtanut aluksi suurempien annosten ja toisten valmisteiden käyttöön, mutta ajan mittaan sekään ei auta. Tämän vuoksi ne muodostavat elävien solujen sisäpuolelle kerääntyvän ja siellä kauan säilyvän saasteen, joka vaikuttaa häiritsevästi elintoimintoihin. Toisaalta on muistettava, että ihmisen sukupolven pituus on niin suuri ja kloorattujen hiilivetyjen käyttöaika toistaiseksi niin lyhyt, että >>populaatiomyrkytyksern> oireet eivät vielä olisi ehtineet ilmestyäkään. Klooratut hiilivedyt ovat myrkyllisiä ihmiselle. Ne lienevät peräisin muovija eristysaineteollisuudesta sekä jätteiden poltosta
Lajin arvellaan saapuneen maahamme idästä heti jääkauden jälkeen vallinneen nykyistä kuivemman tundraja aroilmaston aikana. Kylmänkukka tunnetaan kasvuseuduillaan parhaiten kangasvuokon nimellä. 64 Kylmänkukka on tyypillinen arokasvi, joka viihtyy parhaiten valoisilla, kuivilla kasvupaikoilla. >>Kyllä minä tiesin, että se oli rauhoitettu. Niinpä jo vuonna 1935 Kerttu ja R eino Kalliola julkaisivat Luonnon Ystävässä tutkimuksen kylmänkukasta Etelä-Hämeessä. Muita vastaavia erillisesiintymiä on mm. Kangasvuokon kertaalleen parilehtiset lehdet sitävastoin talvehtivat. Minulla kotipihassani kasvaa Kaloisissa. Ruotsin Gotlannissa ja Angermanlannissa. Koko etelähämäläisen levinneisyysalueen leveys on 48 km ja pituus 57 km sekä keskus Hämeenlinnan kohdalla, kuten Katliolain laatimasta levinneisyyskartasta käy ilmi. Asutuksen leviäminen seudulle on luonut kylmänkukalle runsaasti uusia kasvupaikkoja. On kasvanut oikein hyvin jo monia vuosia. Otin pelkän juuren, ja se lähti hyvin kasvamaan kumma kyllä. Ilmaston muuttuessa myöhemmin mereisemmäksi ja metsien levittäydyttyä melkein kaikkialle kuiville maille tämä mantereinen kasvilaji joutui lännessä vetäytymään muutamille steppimäisimmille paikoille. Kun tunsin sen lehdet. Sen sijaan etelähämäläisiä kasvupaikkoja lähinnä sijaitsevat esiintymät Karjalan Kannaksella ja Virossa liittyvät välittömästi päälevinneisyysalueeseen. He mainitsevat Hämeenlinnan kaupungista ja kymmenestä lähipitäjästä yhteensä 133 kylmänkukkaesiintymää, jotka pitäjittäin jakaantuvat seuraavasti : Hämeenlinna ja sen maalaiskunta 20, Hattula 24, Vanaja 23, Renko 14, Kalvola 7, Tyrväntö 4, Hauho 21, Pälkäne 1, Tuulos 2, Lammi 2, Janakkala 14 ja Loppi 1. Alunperin se lienee kasvanut maassamme harjujen aukkoisissa, rehevissä puolilehdoissa ja toisaalta paloaukeilla. Risteymän lehti on suunnilleen kantalajien väliltä, mutta kukka on sininen kuten kylmänkukan. >> Tuollaisten kertomusten kanssa joutuu varsin usein tekemisiin, kun lähtee kyselemään luonnonsuojelulailla rauhoitetun sormilehtisen kylmänkukan (Pulsatilla patens) kasvupaikkoja. Keväisin lehtikirjoituksin ja kerhon näyttelyissä esitetyin pyynnöin pyrittiin saamaan selville lajin ny. Kolmisormiset lehdet kehittyvät vasta toukokuisen kukinnan lopulla kuollakseen syksyllä. Mutta suurempiakin syntejä tehneenä otin syksyllä puolukkareisulla yhden juuren ja istutin sen. 1950-luvun lopulla Hämeenlinnan lyseon luonnontieteellinen kerho Calypso alkoi tutkia kylmänkukan levinneisyyttä. Mutta kesäkuun ja usein pitkälle loppukesään asti törröttävät pähkyläryhmien muodostamat karvapallot pitkäksivenyneitten kukkavanojen päissä. Ja kukkinut. Koko kasvi kukkia myöten on valkean silkinkarvainen. Miten käy kylmänkukan. Siellä kankaalla niitä kasvoi hyvin runsaasti, en tiedä vieläkö kasvaa. Niinpä se viihtyy hyvin hakkuilla jotka heinikköineen muutenkin muistuttavat aroja -, rajalinjoilla, teitten varsilla ja sorakuoppien laidoilla sekä muilla puoliaukeilla kulttuuripaikoilla. Pertti Uotila Valokuvat: Pertti Uotila >>Jaa kylmänkukka. Kylmänkukan nykylevinneisyyden keskus on Venäjän aroilla. Joskus lajin tapaa peltojen keskelle jääneiltä, usein voimakkaasti laidunnetuilta moreenikumpareilta, jotka kasvipeitteeltään muistuttavat paljon harjujen rinteitä. Kyseessä on kuitenkin aivan toinen kasvi kuin Salpausselkien seutujen valkokukkainen kangasvuokko (Pulsatilla vernalis). Kukkiminen kestää vain lyhyen ajan, ja viimeisetkin kehälehdet painuvat suppuun ja ruskettuvat touko-kesäkuun taitteessa. En tiedä vieläkö on, kun meillä korjattiin taloa niin työmiehet käyttivät tuota paikkaa työpaikkanaan>>. Kasvia tiedetään kasvavan tai ainakin kasvaneen jossain ja sitä tiedetään poimitun tai istutetun kukka penkkeihin. Ja yleensä kerrotaan, että kukkaa on aikaisemmin ollut runsaammin kuin nykyään. Yhteisillä kasvupaikoillaan kangasvuokko ja kylmänkukka risteytyvät helposti keskenään. Kauniskukkaisena ja harvinaisena kevätkasvina kylmänkukka on saanut niin tutkijain kuin kansankin huomion osakseen. Esiintymä Suomessa on jäännös aikaisemmasta laajemmasta levinneisyydestä. Kylmänkukka on keväällä helppo tuntea suurista, sinisistä kukistaan, jotka kukinnan alkuja loppuvaiheissa nuokkuvat kellomaisina, mutta ovat täysin avoinna valoa kohti kukkimisen ollessa parhaimmillaan
kyiset kasvupaikat samalla kun suoritettiin propagandaa kasvin hyväksi. Esiintymistä 45 on sellaisia, joissa lajin tiedetään kasvaneen 1950-luvulla tai joita ei tarkistuksissa ole löydetty, vaikka niistä kustakin on vähin.tään kaksi yleisöltä saatua tietoa. Kerhon aloittamia tutkimuksia oli helppo jatkaa, ja vuoden 1967 keväällä tiedettiin 174 paikkaa, joissa kylmänkukka on kasvanut 1950ja 1960-luvuilla. Kasvu on kuitenkin suurelta osalta näennäistä. Idässä kylmänkukan levinneisyysalue rajoittuu kangasvuokon alueeseen. Nykyisessä levinneisyyskartassa Hämeenlinnan kohdalla on melkeinpä aukko, kun taas. materiaalin kanssa on aiheuttanut esiintymämäärän lisäystä. 6S.. Kummassakin tutkielmassa ovat esiintymien rajoitusperusteet varmasti jonkin verran erilaiset, mikä yhdessä myöhemmän tutkimuksen suuremman. Täten rajoitetut kasvupaikat jakaantuvat eri pitäjien kesken seuraavasti: Hämeenlinna Vanaja Hattula Hauho Janakkala Kalvola Lammi Loppi Pälkäne Renko Tuulos Tyrväntö 1960-luku 1950-luku yhteensä + tarkistamattomat 7 7 14 22 9 31 47 10 .,-.., 57 10 3 13 9 6 15 ' 9 1 10 4 4 3 1 4 1 1 8 6 14 6 6 3 2 s. Verrattaessa näitä kahta 30 vuoden välein tehtyä tutkimusta toisiinsa näyttää tilanne ensi alkuun valoisalta. Onhan esiinty-mien lukumäärä kasvanut. 129 174 Kasvupaikoista laaditussa oheisessa kartassa. Todellisuudessa kylmänkukkaesiintymien lukumäärä on vähentynyt kuluneen kolmenkymmenen vuoden aikana. Väheneminen on ollut voimakkainta juuri Hämeenlinnassa ja muilla tiheään asutuilla alueilla. Läntisimmät 1950ja 1960-luvuilla tunnetuista kangasvuokon kasvupaikoista on merkitty tähdin. on tarkistetut tiedot merkitty pistein ja epävarmat renkain. Näistä 129 on tarkistettu ja niistä on löydetty laji 1960-luvulla
Niinpä keväällä 1967 erään vanhuksen mökin nurkalta poimittiin yhtenä lauantaiyönä kaikki pari sataa kukkaa, ja Rengossa isännän silmän välttäessä kaivettiin harjun kupeessa kasvaneet karvajalat ylös johonkin pihaan istutettaviksi. Saapuessani kerran erään mökin lähellä sijaitsevalle kasvupaikalle, emäntä ryntäsi välittömästi ulos ja huusi jo portailta: >>Mitä sinä poika oikein teet. Jos lisäksi kiinnitetään huomiota myös esiintymien koon muutoksiin, näyttää tilanne vielä huolestuttavammalta. Lähes kaikkien esiintymien, joiden suuruudesta on tietoja vanhemman tutkimuksen ajoilta, on todettu pienentyneen, mitä lukuisat haastattelutiedot vahvistavat. Poiminta vaihtelee melkoisesti eri seuduilla. Suo. Poiminnan runsaus juuri tällä alueella on sangen valitettavaa, koska paikka on eräs niistä harvoista, joissa kylmänkukka ja kangasvuokko kasvavat rinnakkain ja risteytyvät keskenään. Kesäkuussa kylmänkukka on helppo havaita pitkäksivenyneitten kukkavanojen päissä nuokkuvista pörröisistä palloista. Vaikka tämä tiedetään yleisesti, aina löytyy uusia yrittäjiä. Vasta keväällä 1967 tämän alueen verottajat olivat saaneet valistusta tai muuten hieman kehittyneet; useimpiin mättäisiin oli nimittäin jätetty pari kukkavanaa pystyyn. Kalliolain kartta on kaupungin kohdalta lähes musta. Tilapäinen poiminta ei paljoakaan vaikuta kylmänkukan menestymiseen seudulla. Muuan emäntä lausahti vakaumuksenaan: >>Kun löydän kukan, istutan sen puutarhaani: Sitä sinä et pysty estämäärn>, kerrottuani hä~ nelle kasvin olevan rauhoitetun ja sitä paitsi istutusyritysten yleensä epäonnistuvan. Mitkä sitten ovat syyt levinneisyydessä tapahtuneisiin muutoksiin. Anna kukkasten olla!>> Vasta kerrottuani, että olen saapunut kukkia katso66 maan enkä suinkaan niitä poimimaan, hän rauhoittui. Useimmiten kukat tuhoutuvat tällöin kokonaan, sillä onnistuneet istutukset ovat tuiki harvinaisia. Toinen runsaan poirninnan alue on Tuuloksen Kuivaharju, jossa tietyt samat yksilöt revitään kukattomiksi säännöllisesti joka kevät. Kukapa haluaisi menettää kylmänkukan kaltaisen pihakasvin! Aktiivinen suojelu kuitenkin harvoin ulottuu omaa pihaa ulommaksi, ja jos ulottu~kin, se on melko tehotonta. Kuitenkin jatkuva poiminta koituu lopulta haitalliseksi, sillä ikuisia eivät kylmänkukkayksilöt sentään ole. Suurin osa lajin kasvupaikoista sijaitsee voimakkaan kulttuurivaikutuksen piirissä, ja levinneisyyden muutosten syiden etsiminen on aloitettava ihmisten luontoon kohdistamasta toiminnasta. Ne merkitsevät lajin häviämistä alkuperäiseltä kasvupaikaltaan. Parhaimmatkaan suojelutoimet eivät pysty estämään kylmänkukan poimintaa, joka edelleen on varsin yleistä. Kuluneena kolmenakymmenenä vuotena ei ilmastossa ja yleensä luonnonoloissa ole tapahtunut niin suuria ja äkkinäisiä muutoksia, että niiden vaikutus näkyisi kylmänkukan levinneisyyskartassa. Vaikka lajin hyväksi suoritetulla jatkuvalla propagandalla onkin ollut suuri merkitys poimintaa vähentävänä tekijänä, silti löytyy aina ihmisiä, jotka eivät tiedä rauhoituksesta tai eivät piittaa siitä. Kasvihan on monivuotinen, ja vuosia, jolloin hedelmät eivät kehity, sattuu luonnossakin usein. Onneksi löytyy monia sellaisiakin paikkoja, mistä en ole koskaan tavannut taitettuja kukkavanoja. Istutusyritykset ovat yleensä kohtalokkaita heti ensimmäisellä kerralla. Kylmänkukka tunnetaan kasvuseudullaan yleisesti siihen viittaavat lukuisat kansanomaiset nimetkin ja sitä seurataan. Paikoin kasvia suojellaan aktiivisesti, varsinkin jos se sattuu kasvamaan jonkun talon pihapiirissä. Kaupunkialueella kukkien noukkiminen on yleistä; kulkevathan kymmenet ihmiset melkein joka yksilön ohi
Maamme tuskin tulee niin tiheään asutuksi kuin esimerkiksi KeskiEurooppa, missä suuri osa kylmänkukkaesiintymistä on jäänyt asutuksen alle ja hävinnyt. Niinpä sormilehtisen kylmänkukkamme lähisukulaista lännen kylmänkukkaa (Pulsatilla vulgaris) on saatavissa puutarhoista kukkapenkkeihin istutettavaksi. Parissa paikassa sen on todettu jopa viihtyneen kasvupaikalle raivatulla pellolla 'rikkaruohona' muutaman vuoden. Rakennustoiminta on eräs suurimmista kasvupaikkojen vähenemistä aiheuttaneista syistä. Kylmänkukan poiminta ja istutus ovat vähentyneet varmaan myös siksi, että luonnonvaraisten kasvien käyttö koristekasveina puutarhoissa ja maljakoissa on vähentynyt huomattavasti viime vuosina suurija kauniskukkaisten sekä helposti viljeltävien puutarhalajien saadessa etusijan. 1952. , J< 40-: \,· ' ' , ' ' 1 ___ __]__ r 11 • TARKIST[rTU l(YlMANKlJKl(A[SIINTYMA U'AVAR~A KYLM AN KUl(l(A[SII NTYMA * ,;ANGASVUOKON LANTISIMMAT {$I1NIYMA1 ltAMHSSA. Kangasvuokon läntisimmät esiintymät on merkitty tähdin. Suomi pysynee metsien maana. Vaikka metsien käyttÖtåpa olennaisesti muuttuisikin, sopivia kasvupaikkoja kylmänkukalle niistä kyllä löytyy. Pellonlaidemetsien ja -mäkien voimakkaalla laidunnuksella on ajan mittaan lajille vahingollinen vaikutus, vaikkeivät lehmät kylmänkukkaa syökään. Rauhoituksen ensisijainen tehtävä on toimia eräänlaisena omatuntona, joka kieltää poimimasta kukkaa, eikä uhkana raastupaan joutumisesta. Niin hyviä kylmänkukan kasvupaikkoja kuin sorakuoppien ja teiden laidat ovatkin, ne myös häviävät helposti kasvavan sorantarpeen syödessä koko harjun kylmänkukkineen päivineen tai tieoikaisun peittäessä aikaisemmin keväisin sinisten karvapallojen kirjavoiman kankaan. Hattulan Halkkorvessa se kasvaa puolittain esiintymän päälle rakennetun talon alta ja Vanajan Koljalassa se tulee edelleen toimeen pienessä pellonlaidemetsikössä, jota lehmät joka kesä käyttävät yöpymispaikkanaan. ... Vaikka kulttuurivaikutus on luonut kylmänkukalle monia uusia soveliaita kasvupaikkoja, se samalla hävittää ja muuttaa entisiä. Välittömästi rauhoituspäätös merkitsi oikeastaan vain lajin julkisen kaupan päättymistä. Vaikka kasvia voidaankin pitää kulttuurin suosijana, apofyyttinä, niin liiallista kulttuurivaikutusta se ei kestä. Vastaavasti muissakin asutuskeskuksissa kylmänkukalle soveliaimmat kasvupaikat on usein rakennettu ensimmäiseksi. (::) ,-,~ .. Rauhoituksen merkitys on ollut yllättävän suuri ja poiminta niinkuin istutuksetkin ovat vähentyneet huomattavasti viime vuosina. ~// ' ' ' 1 ' J/., >,.,, -\ ,' .. Yksityisiä poimijoita vastaan ei ole nostettu syytteitä mitenkähän sellaisiin syytteisiin suhtauduttaisiin. Laji on onneksi varsin sitkeä kasvi, joka menestyy paikalla, johon se kerran on juurtunut, vuosikausia huolimatta muuttuneista oloista. Mut.a asutuskeskuksissa kehitys varmaan kulkee samoja uria kuin muuallakin Euroopassa; laji harvinaistuu. Poiminnan ja istutusyritysten tultua huolestuttavan yleisiksi laji rauhoitettiin luonnonsuojelulain nojalla v. Kylmänkukan tunnetuksi tekemiseksi suoritettu propaganda on varmasti suuren..anut rauhoituksen vaikutusta käytännössä. malainen ei usko ennen kuin on itse koettanut. 67. Toivoa sopii, ettei tuo emäntä ole sattunut kylmänkukan kasvupaikoille. Kylmänkukan levinneisyys Hämeessä 1950ja 1960luvuilla. Muun muassa valtaosa Hämeenlinnan tuhoutuneista esiintymistä on jäänyt kasvavan kaupungin alle. Mikä sitten on sormilehtisen kylmänkukan tulevaisuus Suomessa
Aineiston keruussa on ollut jälleen mukana suuri joukko tutkijoita ja asianharrastajia. Taulukkoon ei ole otettu mukaan sellaisia tarkastettuja pesimäpiirejä, joilla ei ole ollut tiedossa pesää tutkimusaikana. Oleskelupesällä (OP) kotkan on todettu liikkuneen, mutta se ei ole muninut siihen eikä muuhunkaan kyseisen alueen tunnetuista pesistä. tutkimukset kotkan ravinnosta poronhoitoalueella (Seppo Sulkava ja Paavo Rajala: Suomen Riista 19, 1966) ja sen eteläpuolella (Seppo Sulkava: Aquilo 5, 1966). Asumattomuus (EP tai OP) ei kaikissa tapauk. Valtion Riistantutkimuslaitos on riistabiologi Paavo Rajalan (taulukon 1 PR) johdolla hankkinut suuren määrän lisätietoja Lapin ja Peräpohjolan alueilta. Kuutta lukuunottamatta näillä kaikilla todettiin kotkien pesineen tai ainakin oleilleen myös 1960-luvulla. Muutamassa tapauksessa kotkan, jopa kahden, on nähty oleskelevan pesällä jättämättä sille minkäänlaista merkkiä itsestään. Niistä oli 50 poronhoitoalueella ja 28 sen eteläpuolella. Seuraavassa esitellään lyhyesti Luonnonsuojeluyhdistyksen kotka-arkistoon vuosina 1961-1967 kertyneitä pesimistietoja ja tarkastellaan niiden perusteella kotkakannan nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Taulukossa 2 on yhteenveto eri vuosien tutkimustuloksista. Vuosina 19611967 käytiin vuosittain tarkastamassa 23--48 sellaista aluetta, joilla tavattiin kotkan pesä tai useampia. Pentti Linkola (PL) on edelleen ollut ahkerimpia maastoretkeilijöitä. taulukossa 1. Kotkia nähtiin pesimäaikana useilla muillakin alueilla, ja paikalliset asukkaat ovat lisäksi ilmoittaneet joitakin kymmeniä toistaiseksi tarkistamattomia pesäpaikkoja. Virheiden välttämiseksi tällaiset tiedot on yleensä otettu huomioon vain silloin kun kysymyksessä on ollut tunnettu ja varmistettu pesäpaikka. Yksi pesä on merkitty sanomalehti Uuden Suomen mukaan (US). Vuosittain todettiin asutuiksi 12-29 pesää eli keskimäärin runsas puolet tarkastetuista. Kotkan esiintyminen Suomessa 1960-luvulla Pertti Sulkava Valokuva: Teuvo Suominen Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen kotkaaineiston keruu on jatkunut jo yli kymmenen vuotta. Nevalainen (VN), Esa Pitkänen (EP), Juhani Rautiala (JR), Risto Saarinen (RS), Veikko Salkio (VS), Jyrki Savolainen (JS), Ilkka Sten (IS), Pertti Sulkava (PS), Seppo Sulkava (SS), Teuvo Suominen (TS) sekä Mauno Yli-Pietilä (MY). Monipuoliset maastotutkimukset ovat jatkuneet sen jälkeen keskeytymättä. Alkuvuosien tulokset on Pentti Linkola julkaissut Suomen Luonnossa 2/1962. Muut taulukossa 1 mainitut tietoja arkistoon toimittaneet lintumiehet ovat Petri Enarvi (PE), Antero Hakala (AH), Timo Helle (TH), Kauko Huhtala (KH), Urpo Huhtanen (UH), L asse Härij (LH), Unto Järvinen (U J), Erkki Kellomäki ja Eero Heinonen (EK), Martti Linkola (ML), Martti Montonen (MM), Pekka Mustakallio (PM), Jouko Mättii (JM), V. Yhteensä näinä vuosina tavattiin vähintäin yksi asuttu tai asumaton pesä 78 metsäalueella, pesimäpiirillä. Asutulla pesällä (AP) tarkoitetaan pesää, johon kotka on kyseisenä vuonna muninut. Jos kotkaa ei ole tavattu pesällä, mutta kylläkin kauempana kyseisellä pesimäpiirillä on tämä merkitty N :llä. Useimmissa tapauksissa kotka on tällöin koristellut pesää havuilla, mutta joskus on nähty pesällä vain tuoreita ulostuksia tai höyheniä. Suluissa olevat tiedot eivät ole taulukon oikeassa laidassa mainittujen ornitologien tarkastamia, vaan tieto perustuu paikallisen asiantuntijan ilmoitukseen. Tarkastetuista pesimäpiireistä 36 oli Lapin läänissä, 29 Oulun läänissä ja 14 etelämpänä, Vaasan, Keski-Suomen ja Pohjois-Karjalan lääneissä. Lisäksi tutkimukseen on osallistunut suuri määrä muita avustajia: metsänhoitajia, metsäteknikoita, maanviljelijöitä, rajavartijoita jne., joiden antamien vihjeiden perusteella lähes kaikki pesät on löydetty, ja joiden antamia tietoja on osaksi sellaisinaan käytetty esim. 68 TARKASTUSTYÖN TULOKSIA Taulukossa 1 on esitetty lyhyesti tarkastustyön tulokset vuosina 1961-1967. Suurisuuntaista tiedusteluja tarkastustyötä on suorittanut myös opettaja Pekka Helo (PH) Kainuussa ja Kuusamossa. Näistä on jo ehtinyt tulla tietoja julkisuuteenkin: mm
sissa merkitse sitä, että alueella ei pesi kotkia lainkaan, sillä parilla on monissa tapauksissa voinut olla tietymättömissä oleva vaihtopesä. Suhtautumista asumattomiin ja koristeltuihin pesiin vaikeuttaa se, ettei tiedetä, miten kaukana toisistaan sijaitsevat pesät vielä voivat kuulua samalle parille. 69. Todennäköistä on myös, että moni koristelupesä on yksinäisen kotkan ylläpitämä, sillä kotkia tapetaan nykyään niin paljon pesiltä ja talvellakin, että kaikille pesille ei heti voi löytyä täyttä paria. Useissa tapauksissa kuitenkin pesä tai pesät ovat jääneet useaksi vuodeksi kokonaan koskemattomiksi, mikä merkinnee parin häviämistä alueelta
= tarkastuksesta kellut pesällä munimatta, EP = ei mitään merkkiä kotvastaavan henkilön nimi kirjaimet. Kotkanpesien tarkastustyö 1961-1967. misaikana, S = pesiminen on todettu poikasten pesältä Tarkemmat selitykset tekstiss:i. teneiden poikasten määrä, T = pesä tuhoutui, Lyhennykset: AP = asuttu pesä, OP = kotka olespesäpaikalla ei käyty, PL, PR, ym. lähdön jälkeen, 1 tai 2 = todennäköisesti lentoon läh1961 1962 1963 1964 1965 1966 1967 tietolähde Etelä-Pohjanmaa Kauhajoki OP-T AP 1 AP AP 1 AP T AP T EP SS, PS, ym Pohjois-Häme Karstula 1 AP 1 (EP) AP T AP T EP PL, TH,EK Karstula 2 EP (OP) EP OP AP 2 AP 2 OP PL, JM, EK Pohjois-Karjala Nurmes OPJ AP T EP N OP PL, UH, ym Pielisjärvi AP 1 AP T EP N EP N EP N ML, PF., ym Kuki-Po~ia11m,;a Halsua AP S EP EP rEP PL,EK Kälviä 1 (AP) OP KH Ki:ilviä 2 (AP T) AP S AP T AP T EP N KH,EK Kälviä 3 AP S EP (AP) AP 2 KH,EK Lestijärvi (EP) AP 1 OP PL,EK Perho 1 AP 2 AP 1 AP T AP 2 AP 2 OP OP PL,EK Perho 2 OP AP T EP EP EP PL Pihtipudas OP AP T OP PL Piippola OP OP PL Pyhäjärvi 1 AP AP 1 AP 1 AP-OP OP OP OP PL, JR Pyhäjärvi 2 EP OP EP OP EP EP EP PL,JR Pvhäntä 1 (AP) AP 1 AP AP 1 (AP) EP N PL, AH Pyhäntä 2 (OP) (OP) AP 1 AP 1 (AP) AP 1 PL, TS Toholampi (AP) EP AP AP 2 KH,EK Kainuu Kuhmo 1 OP OP OP AP 1 AP 1 AP 2 PL, PH, ym Kuhmo 2 (AP) OP (EP) (EP) N PH,MM Puolanka AP 1 AP 1 EP OP AP T AP 1 ML,PH Sotkamo AP 2 AP 2 PH,EK, MY Suomussalmi (AP T) EP PH PohjoiI-Pohja11111aa Kemijärvi EP EP PR Pudasjärvi 2 EP PL Pudasjärvi 4 (AP) AP AP 1 EP PL,PS Pudasjärvi 6 AP T EP N EP PL, PS, SS Pudasjärvi 7 (AP T) (AP T) (AP T) OP AP T PL, SS, PS Pudasjärvi 8 (AP) AP T EP AP T PL, SS,PS Pudasjärvi 9 (AP) EP (AP) PL, PS, SS Pudasjärvi 10 AP 2 PS Pudasjärvi 11 (AP) SS Pudasjärvi 12 EP PL Rauua 1 OP (EP) (EP) AP T EP EP ML,PR Ranua 3 EP ML Ranua 4 AP T ML Ranua 5 (AP T) AP T EP ML, PS, ym Ranua 6 (AP) (AP T) (AP T) ML Ranua 7 (AP T) (EP) (EP) EP ML Ranua 8 (AP T) (EP) ML Ranua 9 (AP) OP OP PR 70. Suluissa olevat kista tavattu pesillä, N = kotka on nähty alueella pesitiedot on saatu haastattelemalla paikallisia asukkaita. Taulukko 1
pesiä poikasia 1960 30 18 5 7 4 7 9 1961 36 23 7 6 7 6 7 1962 32 19 7 6 6 6 8 1963 29 18 2 9 8 4 4 1964 45 30 5 10 11 11 16 1965 48 24 7 17 10 9 11 1966 47 24 5 18 10 9 11 1967 23 12 5 6 3 9 13 71. Selitykset taulukossa 1. pesiä AP OP EP T Onnist. Tarkast. Inari 7 (AP) ML Utsjoki 1 AP 1 AP 1 JS Utsjoki 2 AP T AP PM,PR Taulukko 2. Rovaniemi 2 (AP) EP ML,EP Rovaniemi 3 AP 2 AP 2 EP EP EP PR Rovaniemi 4 (AP) (EP) (EP) AP AP T PR Rovaniemi 5 AP 1 PR Rovaniemi 6 AP T EP PR Rovaniemi 7 AP T EP EP PR Simo AP EP Tyrnävä AP T AP T OP-AP AP 1 PS, SS, ym Utajärvi 1 AP 1 AP 1 AP 1 AP 2 AP 1 OP-T AP 1 ML, PS, ym Utajärvi 2 EP OP OP-T AP T OP AP T l\lL, PS, ym Utajärvi 3 AP T UJ Yli-Ii AP 1 OP PS, SS Kuusamo Kuusamo 1 AP T AP T AP 1 AP 1 PH, SS, ym Kuusamo 2 (AP) (AP T) PH, SS Kuusamo 3 (AP T) us Kuusamo 4 AP -N -N SS Posio (AP) AP T PS,SS Taivalkoski (AP) EP SS Kemin-Lappi Kittilä 1 (AP) (AP) (AP) (AP) AP T EP AP 1 PR Kittilä 2 AP T EP AP T PR Kittilä 3 (AP) AP 1 AP 1 AP T AP T PR Kittilä 4 (AP) (AP T) PR Kolari 1 AP 1 EP AP 1 EP EP PR Kolari 2 (AP) (AP) EP PR Muonio EP EP EP PR Pelkosenniemi AP 1 AP 2 EP AP 1 PR,ML Savukoski AP T EP PR Sodankylä 1 (AP) AP PR,MY Sodankylä 2 EP ML Sodankylä 3 AP vs Enontekiön-Lappi Enontekiö AP T ML,TS Inarin-Lappi Inari 2 (AP) j (EP) AP T VN,LH Inari 6 AP T . Tarkastustyön tulokset vuosittain. Lento-yht
Jos näiden pesien aina katsotaan merkitsevän asumatonta, ei-lisääntyvää, :aluetta, päädytään puolta pienempään pesivien parien määrään kuin siinä tapauksessa, että näillä alueilla aina oletetaan olevan tuntematon .asuttu vaihtopesä. Tiedossa on vain yksi tapaus, jolloin alle 10 km :n etäisyydellä toisistaan olevat pesät ovat olleet samanaikaisesti :asuttuina. Tällä hetkellä tilanne on kaikissa näissä suhteissa heikompi, ja kotkan asemaa voidaan perustellusti pitää uhattuna. Yhteensä 104190 paria näillä alueilla, jotka eivät peitä vielä läheskään koko kotkien pesimäaluetta. Esim. Jos lisäksi oletetaan, kuten edellä on mainittu, että osa muistakin pesistä todellisuudessa on ollut asuttuja, tulee asuttujen pesien kokonaismääräksi 100-130. Oulun läänissä on varmasti tiedossa 29 pesimäpiiriä. Ovathan monet kotka-asiamiehetkin retkeilleet Lapissa vikkokausia edes kuulematta kotkista juuri mitään. Myös lukumääräisesti kotkien asema näytti turvatulta: hänen arvionsa oli 150-200 paria. KOTKAKANNAN VAHVUUS Kirjoituksissaan, kirjeissään ja puheissaan ovat kutakin aluetta tuntevat lintumiehet esittäneet -seuraavia arvioita kotkien määristä: Kainuussa 20-40, Ranualla 10-40, Keski-Pohjanmaalla 10--20, Kuusamossa 8-10 sekä Inarissa, Kittilässä, Sodankylässä, Savukoskella, Rovaniemen mlk :ssa, Pudasjärvellä, Poisiolla ja Taivalkoskella kussakin 710 paria. Kotkien määrän arvioiminen nyt käytössä -olevien tarkkojenkin tietojen perusteella on epävarmaa. Nämä :arviot perustuvat kuitenkin pääosin varsin niukkoihin tosiasioihin. Tuntemattomia pesiä on luonnollisesti edelleen runsaasti. Lapin laajat metsät ovat yhä erittäin epävarma tekijä. Kainuusta on tällä vuosikymmenellä varmistettu vain 5 pesäpaikkaa sekä Posiolta, Taivalkoskelta ja Savukoskelta kustakin yksi. Näitä >>reservejä>> kuitenkin helposti yliarvioidaan. Oleskelupesistä sensijaan osa varmasti on toisessa tuntemattomassa pesässä asuvan parin merkitsemiä. Riistantutkimuslaitos sai laajoilla tiedusteluillaan ja maastotutkimuksillaan vuosina 19641966 koko Lapin läänin alueelta esille vain 26 pesäpaikkaa, joista ainoastaan 8-11 todettiin vuosittain asutuiksi. Useimmissa tapauksissa pesät sijaitsevat kymmenien kilometrien päässä toisistaan ja ovat selvästi eri parien. Levinneisyyden eteläraja on tosin yhä vain hitaasti siirtymässä pohjoiseen päin. Vuoden 1962 ilonaiheisiin kuului myös kotkan täysrauhoitus koko maassa, joka oli juuri aikaansaatu. Etelä. Varovaisestikin arvioiden voidaan kuitenkin todeta, että kolmannes tunnetuista pesimäpiireistä jää vuosittain asumattomiksi. Lopputulos riippuu paljon mm. Pesimäpiirit, joiden pesiin ei ole lainkaan koskettu (EP), lienevät useimmiten todella asumattomia, sillä yleensä kotkat koristelevat asuinalueensa kaikkia pesiä. Täten arvioiden päädytään 150200 takamaa-alueeseen, joita vielä tällä vuosikymmenellä voidaan pitää kotkan asumaseutuina. Lapin läänissä on varmistettu 35 pesimisaluetta, tuntemattomia saattaa täällä olla kaksinverroin enemmän. Todennäköisiä kotkaseutuja tällä alueella lienee edellisten lisäksi saman verran. Tuntemattomia ja tarkistamattomia pesimisalueita on varmasti enemmän, ja kokonaismääräksi voidaan arvioida n. KOTKAKANNAN KEHITYS Pentti Linkola saattoi kirjoituksessaan 1962 todeta tyytyväisyydellä, että kotkan levinneisyyden eteläraja oli sinnikkäästi pysynyt lähes muuttumattomana vuosikymmeniä. Kuten edellä mainittiin, Luonnonsuojeluyhdistyksen tietoon on tullut Oulun läänin eteläpuolelta 14 tarkistettua pesimisaluetta. Toistaiseksi on pidetty rajana 10 kilometriä; -yli sen toisistaan olevat pesät on katsottu kuuluvan eri pareille. siitä, miten suhtaudutaan tapauksiin >>ei pesi>> ja >>oleskelupesä>>. Loppuun saakka onnistuneita pesiä on todettu vuosittain vain 4-11. Tarkastuksissa on puolet pesimäpiireistä todettu asutuiksi. Näistä jokseenkin puolet on 19611967 tarkistettu, ja parhaana tarkastusvuonna 1965 joka neljännen kotkareviirin pesimistulos kirjattiin, tosin usein puutteellisena, SL Y:n arkistoon. Poikasia on näillä pesillä varttunut vuosittain yhteensä 4-16, keskimäärin 1,3 pesää kohti. 70. Joillain suppeilla alueilla pesiä 72 ja olosuhteita tunnetaan jo niin paljon, että melko luotettavia arvioita myös tietymättömissä olevien pesien määristä voidaan esittää, mutta esim. Lisäksi liikkuu metsissämme tuntematon määrä pesimättömiä pareja, yksinäisiä aikuisia ja nuoria kotkia. Vuosittain 3-10 pesää eli keskimäärin puolet niistä asutuista pesistä, joiden vaiheita on -voitu seurata lähes loppuun saakka, on todettu tuhoutuneiksi. Niistäkin osa on saattanut tuhoutua viimeisen pesälläkäynnin jälkeen
Ja lopulta on mahdollista, ellei suorastaan to73. Saman kohtalon oli jo kesällä 1959 kokenut Satakunnan viimeinen kotkapari Virtain ja Kihniön rajaalueella. ;.~ , __ } • l ., . ..... Keski-Pohjanmaalla on melko tasaisesti koko vuosikymmenen tarkastettu vuosittain 7-10 pesäpaikkaa. Pohjois-Karjalassakaan ei vuoden 1962 jälkeen ole enää pesimistä varmistettu, vaikka kotkia on alueella tavattu ja huhuja pesistäkin on ollut liikkeellä. Vuoteen 1964 saakka todettiin joka vuosi 5-6 pesää asutuiksi, vv. Kotkien väheneminen ei rajoitu ainoastaan näille levinneisyyden äärialueille vaan myös parhailla kotka-alueilla tapahtuu nopeata taantumista. Vuoteen 1964 pääosa pesistä todettiin asutuiksi (suhde oli paras 1964, 6:3), mutta sen jälkeen asumattomiksi (huonoin vuosi oli 1967, 2:5). Lapista tuloksia on enemmän vain Riistantutkimuslaitoksen tutkimusvuosilta, ja silloin asuttujen pesien suhde asumattomiin oli 1964 9:2, 1965 12:3 ja 1966 7:5. Pohjois-Pohjanmaalla on vuosittain tarkastettu 10-16 pesaa, lukuunottamatta vuotta 1967, jolloin käytiin vain kuudella pesäpaikalla. matkailulaitoksia rakennetaan, radikaali metsänhoito leviää viimeisiin takamaihin, retkeily lisääntyy jne. Täälläkin kotkien taantuminen on viime vuosina ollut nopeata. \ • •• • I 1 ' • '' ' \ \ • •~1 i . Asuttujen pesien suhde tyhjinä tai koristeltuina tarkastettuihin on keruttynyt seuraavasti: 1961 8:3, 1962 6:4, 1963 7 :4, 1964 11 :4, 1965 5 :9, 1966 7 :8 ja 1967 (jolloin tarkastettiin vain varmimmin asuttuja pesiä) 4:2. ' ', ( I I I I Vuosina 1961-1968 tarkastetut kotkan pesäpaikat, jotka olivat joko asuttuja tai koristeltuja. Kainuusta tiedot ovat niin vähäisiä, ettei lukuja kannan heikkenemisestä voida esittää. Mutta sellaista rauhaa eivät kotkat Suomessakaan enää koskaan tule saamaan. ' • • < I I I / ', . Yhtenäisempää kotka-asutusta alkaa olla vasta KeskiPohjanmaalla ja Kainuussa. Aina vuoteen 1964 saakka kannan vahvuus on voinut olla hieman suurempikin, mutta viime vuosina tilanne on heikentynyt siinä määrin, että 100 pariakin saattaa jo olla liian suuri arvio. Jos kotkat ehkä vielä löytävätkin rauhallisen salokulman, sieltä ei monesti enää löydy riittävän tukevaoksaista puuta pesän alustaksi. Edellä mainittu 100-130 pesivää paria on vuosikymmenen keskiarvo. tunto kotkia kohtaan on jatkuvasti lisääntynyt. 1966-1967 pudotettiin maahan Kauhajoella. \ '• I , ( ' ,: i • ,, 1 i .. Selvemmin nykyinen kotkatilanne Lapissa tuli esille itse maastotutkimuksissa: Paavo "Rajala toteaa äskeisessä kirjoituksessaan (Metsästys ja Kalastus 12/1967), että Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa suoritetun tutkimuksen aikana kotkien määrä väheni ja pesimistulos heikkeni >>huomattavasti>> vuodesta toiseen. Keski-Pohjanmaalla vastaava suhde on kehittynyt samoin. Vuoteen 1964 saakka siis pääosa pesistä todettiin asutuiksi, mutta sen jälkeen asumattomiksi. 1965 ja 1966 4-5, mutta vv. .1.r-'\, (" . Joka vuosi useita pesäpaikkoja autioituu lukemattomien ihmisen toimintojen jaloissa: asutus laajenee yhä, maanteitä, metsäautoteitä, säännöstelyaltaita, sähkölinjoja, huviloita, pujotteluratoja ym. Näin siitä huolimatta, että juuri tällä alueella myötä1 V , ..... PESIEN TUHOUTUMINEN Sadan Suomessa pesivän kotkaparin määrä olisi ehkä vielä elinkelpoinen kanta, jos nämä parit saisivat elää ja lisääntyä rauhassa. Eteläisimmät kotkanpesät ovat nyt Pohjois-Hämeessä, Karstulassa, jossa tosin sielläkään ei pesiminen enää kahtena viimeisenä vuonna (1967 ja 1968) ole edistynyt edes munimiseen saakka. 1967 ja 1968 enää 2. Pohjanmaa menetti ilmeisesti viimeisen kotkaparinsa, kun sen pesä vv
Tuhoutumisista 68 eli 3/4 on ihmisen tarkoituksellisia hävityksiä. Vasoja syntyy Suomessa vuosittain noin 60 000 ja näistä kuolee heti >>syntymäheikkoina>> keskimäärin 6 000 (vrt. Mutta optimistin on jatkuvasti yritettävä. He väittävät kotkien tappavan vuosittain 15 000 vasaa (Paliskuntain Yhdistyksen kirjelmä Maatalousministeriölle 1963). Luvallisia kotkantappomiehiä poronhoitoalueella on noin 200 eli saman verran kuin kotkiakin. ne noin 10 pesäpaikkaa, joista on vain ylimalkainen maininta >>aina hävitetty>>, on jätetty pois. dennäköistä, että kotka jo lähivuosina häviää useiden muiden petolintujen tapaan myrkkykuoleman uhrina. Luonnonsuojeluyhdistyksen arkisto tuntee tältä vuosikymmeneltä (1960-1967) 89 kotkanpesän pesimisaikaista tuhoutumistapausta. Siis vain joka 20. Laji ei vielä ole juuri minkäänlaisessa turvassa edes niillä alueilla, joilla se todella on rauhoitettu, poronhoitoalueesta puhumattakaan. Paliskuntain Yhdistyksen ilmoituksen (vrt. Tämä merkitsisi sitä, että poronhoitoalueen kukin kotkapari tappaisi vuosittain 150-200 poroa eli poro olisi kotkan lähes ainoa saaliseläin. Näistä pesistä 36 eli 2/3 on tuhoutunut, ja muutamaa harvaa, lähinnä epäselvää, tapausta lukuunottamatta ne ovat kaikki poromiesten hävittämiä. Näistä pesistä 37 säilyi ja 18 tuhoutui. Äskettäin poronhoitoalueella suoritetun perusteellisen tutkimuksen (vrt. Teuvo Suominen: Lintujemme katoava aateli). Vain 17 pesää on säilynyt ainakin lähes lentopoikasiin saakka, eli vuosittain keskimäärin 2. Poronhoitoalueen eteläpuolella seurattiin 55 tapauksessa pesimistä melkein loppuun saakka. Noin ½ siis tuhoutui ja niistä puolet ihmisen tahallisen hävityksen tuloksena. Myös tässä tulee näkyviin ihmisten vihamielinen tai vähintään välinpitämätön suhtautuminen kotkaan. edell.) mukaan he tappavat vuosittain runsaat 10 kotkaa. Mm. Monessa tapauksessa pesiminen näyttää estyneen kokonaan. Minkäänlaista muutosta pesien parempaan säilymiseen päin ei ole tapahtunut, mieluummin päinvastoin. Vaikka pesien määrä poronhoitoalueella onkin tässä esillä olevaa >>näytettä>> ehkä 20 kertaa suurempi, muodostuu kotkien pesimistulos niin heikoksi, että kannan nyt jo tilastoissakin näkyvä romahdusmainen väheneminen on täysin luonnollista. Niitä tapetaan kaikkina vuodenaikoina ja kaikilla mahdollisilla tavoilla, luvallisesti ja luvatta. edellä) mukaan kotkapari tuo pesälleen vuosittain keskimäärin 2-3 pientä vasaa. 13 pesällä on edellisenä talvena suoritettu metsän hakkuita, mikä on pakottanut kotkat ainakin etsimään uuden pesimisalueen. Ihmisen tahallinen hävitystoiminta on kuitenkin kotkille yhä kaikkein tuhoisinta. Tämä väite on todistettu täysin perättömäksi. Tämäkään luku ei pidä paikkaansa, sillä tiedossa. Poronhoitoalueella tätä toimintaa kiihotetaan tehokkaasti erittäin korkeilla tapporahoilla. Neljässä tapauksessa pesäpuu on vartavasten talvella kaadettu, kahdessa tapauksessa pesä on pudotettu ja kolmessa tapauksessa pesän on pudottanut lumi 74 ja myrsky. Poronhoitoalueella on vuosina 1961-1967 seurattu yhteensä 53 pesän vaiheita lähes koko pesimiskauden. Näistäkin osa on voinut tuhoutua viimeisen tarkastuskäynnin jälkeen. Kaikkiaan siis kotkat tuovat pesilleen koko poronhoitoalueella kesää kohden enintään 200 vasaa. Ja lopuistakin tapauksista pääosa olisi voitu melko vähällä vaivalla välttää. Monet kotkaparit eivät tämän tutkimuksen mukaan syöneet vasoja lainkaan, ja suurin todettu vasamäärä yhden kesän aikana oli 8. On ilmeistä että pääosa, mahdollisesti kaikki, kotkien pesilleen tuomista vasoista on juuri näitä kuolleita tai kuolemassa olevia yksilöitä. Pesimisajan ulkopuolella kotkat eivät tapa poroja, sillä kaikkialla maailmassa tehdyt kotkan ravintotutkimukset ovat eräässä suhteessa päätyneet samaan tulokseen: itseään suurempia saaliseläimiä kotka tappaa vain aniharvoin. Ensimmäinen toimenpide on luonnollisesti kotkan rauhoittaminen todellisuudessakin koko maassa. Tätä vastustavat varsinaisesti nykyään vain poromiehet, jotka pitävät kotkaa elinkeinolleen vakavana uhkana. KOTKIEN SUOJELU Pessimisti voi perustellusti olla sitä mieltä, että kotkaa ei voida pelastaa: tehokkaimmillakin suojelutoimenpiteillä voidaan vain hidastaa kotkien häviämistä maastamme. Poronvasat ovat jo syntyessään keskimäärin kotkan painoisia. Edellämainittujen lisäksi kotkan pesiminen on 22 tapauksessa estynyt pesimisajan ulkopuolisen tapauksen vuoksi. luvan hankkinut onnistuu saamaan kotkan tapetuksi. Vain muutama pesä on tuhoutunut luonnollisesti, ilman ihmisen aktiivista osallistumista. Tähän on otettu mukaan vain selvästi eritellyt ja selostetut tapaukset
75. Ehdotuksista mainittakoon ruotsalaisen asiantuntija-avun pyytäminen, Suomen vesistä nostetun kalan terveellisyystutkimus kissoja koe-eläiminä käyttäen, japaninkielisen kirjallisuuden kääntäminen sekä kaloja, ihmisiä ja kalaa syöviä luonnonvaraisia eläimiä koskevan tutkimustoiminnan tehostaminen. Tilanteen tasalla pysyäkseen Luonnonsuojeluyhdistys odottaa edelleen tietoja kotkista, erityisesti niiden pesimisestä. Erikoistyö käsitteli kylmänkukkaa Suomessa. Pertti Uotila. Toistaiseksi eivät Suomessa sen enempää kuin Ruotsissakaan saadut tulokset anna tällaiseen aihetta. Lisääntymiskykyisiksi kotkat tulevat vasta 4--5 vuoden iässä. Nykyistä tointaan varten hän on saanut runsaasti kokemusta toimiessaan oppikouluvuosistaan lähtien Luonto-Liitossa ja vuodesta 1965 lähtien sen hallituksessa Molekyylin päätoimittajana, biologisena asiantuntijana sekä varapuheenjohtajana. Vapaa pääsy. Kordelinin apuraha Alfred Kordelinin säätiö lahjoitti 6.11.1968 pitämässään jakotilaisuudessa 2000 mk Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toiminnan tukemiseen. Tärkeätä on edelleen pitää yhteyttä metsänhoitajiin, metsäteknikoihin, metsänomistajiin ym., jotta pesien ympäristömetsiä hoidettaisiin siten, että kotkat eivät kohtuuttomasti kärsi. Kotkan rauhoitus ei enää yksinään voi pelastaa kotkia, vaan monet muut toimenpiteet ovat välttämättömiä. Julkisissa puheenvuoroissa on ongelmaa vähätelty virheellisin ja harhaanjohtavin perustein, minkä vuoksi on syntynyt perusteetonta turvalliS11uden tunne/ta ia välinpitämättömyyllä tutkimusten jatkamiseen asiassa. Luonnonsuojeluyhdistyksen >>asiamiesten>> olisi vuosittain käytävä kaikilla tiedossa olevilla pesillä. Mm. Samalla olisi kiinteästi Kirjelmä kalaelohopeasta Suomen Luonnonsuojeluyhdistys on 17.10.1968 jättänyt Valtioneuvostolle seuraavan kirjelmän: Teollisuudesta vesiin päästetty ja sittemmin veden ravintokeijuihin joutunut elohopea on aiheuttanut maassamme vaikean saastumisongelman. rengastetuista kotkanpoikasista eräinä vuosina yli puolet on menehtynyt jo ensimmäisen elinvuotensa aikana. Esitelmän jälkeen yleisöllä on tilaisuus keskusteluun aiheesta. on lukuisia tapauksia, jotka eivät esiinny Paliskuntain Yhdistyksen tilastoissa. Uutisia ja tiedotuksia SLY :n uusi toiminnanjohtaja Kuluvan vuoden toukokuussa aloitti työnsä SL Y:n uusi toiminnanjohtaja, fil.kand. Lisäksi kotkia kuolee ja tapetaan muualla Suomessa ja muuttomatkoilla eri puolilla Eurooppaa. pidettävä yhteyttä paikallisiin asukkaisiin kyselemällä heidän havaintojaan ja mielipiteitään ja ohjaamalla käsityksiä, erityisesti poronhoitoalueella, vähitellen kotkalle vähemmän vihamieliseen suuntaan. Varsinkin eteläisimmillä pesimäalueilla myös pesäpuiden kasvattaminen, keinotekoiset pesät, retkeilyn säännöstely ja muut erikoistoimenpiteet olisivat tärkeitä. Tilaisuus pidetään Helsingissä 3.12.1968 klo 18.30 Tieteellisten Seurojen Talossa (Snellmanninkatu 9-11) salissa 15. Kirjelmään liitetyssä muistiossa vedotaan Japanissa ja Ruotsissa tehtyihin alan tutkimuksiin, selostetaan pääpiirteittäin näiden tutkimusten tulokset ja niistä aiheutuneet toimenpiteet sekä ehdotetaan toimenpiteitä tilanteen selvittämiseksi Suomen osalta. Tapettujen kotkien määrän täytyykin olla moninkertainen, vähintäin sata vuosittain. Uuden toiminnanjohtajan tavoittaa puhelimitse työpaikastaan SL Y :n toimistosta tiistaisin, keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin klo 9-12 sekä kotinumerostaan 632847. Suomen Luonnonmqjelqyhdistys liillää oheiseksi asianttllltijaryhmänsä muistion elohopeakysymyksen f/Ykyvaiheesta sekä ,yankohtaisimmisla tutkimustarpeista ja toivoo Valtionmvoston SI/ori/tavan asiassa nopean ja perusteellisen selvityksen. Suomen Luonnonsuqjeluyhdistys on huolestuneena todennut, ettei maassamme ole ryhdytty asiaa tutkimaan sellaisella teholla kuin tilanteen vakavuus edellyttäisi, eikä meillä myöskään ole ryhdytty turvaamaan kansanterveyttä kaloihin jo joutU11een metyylielohopean muodostamaa vaaraa vastaan sellaisin elintarvikehygienisin toimin kuin naapurimaassamme Ruotsissa. Yliopistotutkintonsa hän on suorittanut biologisissa aineissa, kasvitiede pääaineenaan. Kiitos I Puistometsien hoito SL Y järjestää Suomen Metsäyhdistyksen syysmetsäpäivillä 1968 esitelmätilaisuuden &Puistometsien hoito». Esitelmöitsijänä on metsänhoitaja Torsten Rancken Tammisaaresta
Virallisen luonnonsuojelun alalta Katajien käyttöä aurausmerkkeinä vältettävä Luonnonsuojeluja riistanhoitoviranomaisten esityksestä tieja vesirakennushallitus kehottaa tiepiirejä välttämään katajien käyttöä lumen aurausmerkkeinä ja käyttämään tarkoitukseen ensi sijassa kuusen, männyn ja koivun taimia. Kuluvan vuoden juhlanumeroa on vielä saatavana. Kuu76 sen, männyn ja koivun taimistojen kasvatus sen sijaan vaatii joka tapauksessa niiden harventamista ja perkaamista. Ruotsihan on luonnonsunsa ennen tammikuun loppua. Julkaisun hinta on 5 mk. Jäsenja tilausmaksuista enemmän tämän lehden toisella ja viimeisellä kansisivulla. johon on luvassa mm. Tilaukset ja jäseneksi ilmoittautumiset voidaan tehdä tavallista tilillepanoOhessa kuvattu Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen merkki on saatavissa kauniina ja arvokkaana hopeisena rintamerkkinä. Maksamalla vuoden 1968 jäsenmaksu voidaan tilata juhlajulkaisun lisäksi myös vuoden muut numerot (numero 1 kuitenkin melkein lopussa). Matalina pensaina katajat soveltuvat myös hyvin koristamaan tienvarsileikkauksien rinteitä yms. Myös yhdistyksen monivärisiä kirjeensulkijamerkkejä voidaan tilata a 10 penniä (vähintään 100 kpl:n tilauksesta 20 % :n alennus). Tämä 150-sivuinen julkaisu (Suomen Luonto 23/ 1968) esittelee monipuolisesti tämänhetkisen luonnonsuojelumme tavoitteet. Palkinnoista tarkemhoidossa paljon meitä pitemmällä, joten sikäläisistä komin ensi numerossa. Uusille ja vanhoille jäsenille Nyt käsillä olevan Suomen Luonnon numeron jälkeen korttia käyttäen. Merkin voi noutaa toimistostamme tai tilata postitse, jolloin se lähetetään postiennakkona. Vuoden 1969 jäsenmaksu tulee edelleen olemaan 8 mk, ja sitä vastaan jäsenet tulevat saamaan 4---6 :na numerona ilmestyvän Suomen Luonnon. kemuksista on syytä ottaa näissä asioissa oppia. vesiemme saastuminen sekä kirjoituksen >>Muuttuva nisäkäseläimistömme>> loppuosa. paikkoja, joista puut joudutaan liikenteen vaatiman näkyvyyden vuoksi poistamaan.. Tilatessanne mainitkaa, haluatteko merkin mutterivai neulakiinnityksellä. Postisiirtotilin numero on 6882, ilmestyy tämän vuoden puolella vielä yksi numero, osoite Lapinlahdenkatu 29 B 22, H:ki 18. Muita seuraavan numeron aiheita tulevat olemaan mm. Merkin hinta on 4 mk 50 p. katsaus Ruotsissa äskettäin toiEntiseen tapaan arvotaan arvokkaat kirjapalkinnot mintansa aloittaneen luonnonhoitoviraston (Statens niiden kesken, jotka maksavat ensi vuoden jäsenmakNaturvårdsverk) toimintaan. Katajilla on luonnonja maisemansuojelun sekä riistanhoidon kannalta niin suuri myönteinen merkitys, että niitä tulisi yleensä säästää
VALTIONMAAT Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen ja Suoseuran yhdessä asettama soidensuojelutoimikunta jätti metsähallitukselle Etelä-Suomen valtionmaita koskevan luonnontilaisten soiden säilytyssuunnitelman keväällä 1966 (ks. kand. Metsähallituksen päätös näiden aarnialueiden perustamisesta onkin merkittävintä mitä maamme luonnon rauhoituksessa on tapahtunut nykyisten kansallisja luonnonpuistojemme perustamisen jälkeen. Patvinsuon ja Salamajärven alueiden suhteen metsähallitus on toteuttanut rauhoituksen soidensuojelutoimikunnan ehdotuksia laajempina. Uusi aarnialue rajoittuu 1 270 ha :n laajuiseen Salaman perän luonnonpuistoon. Niihin kuuluu paljon vanhoja metsiä, joten ne ovat myös metsien suojePohjois-Karjalan suuri Patvinsuo ympäröivine vaaroineen ja metsineen on rauhoitettu 8500 ha :n laajuiseksi aarnialueeksi. Metsähallinnossa suoritetun valmistelutyön jälkeen Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen ja metsähallituksen asettama työryhmä (jonka kokoonpano on selostettu toisaalla tässä lehdessä neuvotteli tai vella 1968 suunnitelman toteuttamiseen liittyvistä seikoista ja jätti metsähallitukselle asiaa koskevan muistion. 77. Kun Etelä-Suomen soidensäilytyssuunnitelmassa rauhoitettaviksi ehdotetuista soista neljä (n:ot 1 Pacvinsuo , 30, 34 ja 39; numerot viittaavat Suomen Luonnossa 2, 1966 julkaistun suunnitelman numerointiin) on rauhoitettu jo aikaisemmin (yhteispinta-ala 4 870 ha), voidaan metsähallituksen katsoa toteuttaneen säilytyssuunnitelman varsin hyvin. Näiden pinta-ala on yhteensä 6 600 ha. Selosttl! koskee lähinnä Etelä-Suomea, joua soiden suoje/11ssa on jo saavutel/11 konkreettisia tuloksia. Soiden suojelun nykyvaihe Urpo Häyrinen ja Rauno Ruuhijärvi Valok11vat : Urpo Häyrinen Apu/. Suurin nyt aarnialueeksi muodostetuista alueista on Perhon ja Kivijärven rajaseuduilla sijaitseva 4 800 ha:n suuruinen Salamajärven aarnialue (n:o 2). Niiden yhteinen pintaala on 16 477 ha, josta yli 11 000 ha on suota ja loput n. Siitä on myöhemmin tarkoituksena muodostaa kansallispuisto. Ilomantsin ja Pielisjärveo rajalla sijaitsevaa SuomunPatvinsuon (n:o 1) aarnialuetta laajennettiin 3 500 ha:lla pohjoiseen päin siten, että mm. 5 000 ha kasvullista metsämaata. pintaalaan sisältyvät siihen liitetyt Koirajärven aarnialue ja Koirakankaan puistometsä. E lokuussa 1968 tekemällään päätöksellä metsähallitus rauhoitti aarnialueina soiden säilytyssuunnitelmassa suojeltaviksi ehdotetuista suoalueista Länsija Itä-Suomen piirikunnista yhteensä 32 aluetta. Urpo Häryrinen sen sihteeri ja IBP :n CT-jaoston tutkimusasistenlli. prof. Lisäksi suunnitelmaan oli otettu kaksi kohdetta Pohjois-Suomesta Pohjanmaan piirikunnasta. Suunnitelmassa ehdotettiin rauhoitettavaksi metsähallinnon Länsija ItäSuomen piirikunnissa 42 eri aluetta, joiden yhteispintaala on 26 400 ha. Ra11no Ruuhijärvi 011 St1omen L11onnonmojelt1yhdistyksenj a Suoseuran asettaman soiden moje/11toimik11nnan puheenjohtaja ja luonnontiet. Suomen Luonto 2, 1966). Surkanvaarat ja Surkansuo ympäristöineen sekä Hietavaaran puistometsä kuuluvat yhtenäiseen aarnialueeseen, jonka pintaala on nyt 8 800 ha
Kauhanevan aarnialueella ei ole metsiä. Muut rauhoitetut aarnialueet ovat pienehköjä ja yleensä puhtaita suokohteita. 300 ha. Lisäksi mm. Lisäksi puuttomien tai vähäpuustoisten suoalueiden suoja-alueeksi jätetään niiden rajoilla olevat metsät n. Näistä mainittakoon ennen muita Kauhajoen ja Isojoen rajalla sijaitsevaan Lauhavuoren puistometsään liitetyt keidassuot, Lauhan Isoneva, Siionin keidas ja Kärkikeidas. Laajoja rauhoituskohteita ovat edelleen Ilomantsin Koivusuo (n:o 9) ja Kauhajoen Kauhaneva (n:o 5). Tämän täydennyksen jälkeen puistometsän pintaala on 2 400 ha, joten se on nyt maan eteläpuoliskolla sijaitsevista metsähallituksen erikoismetsistä suurimpia. Eräisiin muihin rauhoitusehdotuksiin on metsähallituksessa jouduttu eri syistä tekemään pieniä supistuksia. Osa kohteista on kerätty Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen ja metsähallituksen yhteisen työryhmän Pohjois-Suomen suojeltavia alueita koskevaan muistioon, joka esitellään toisaalla lehdessä. 50 m:n leveydeltä koskemattomiksi tai niitä saadaan käsitellä ainoastaan lievillä hakkuilla. lun kannalta erittäin arvokkaita. Metsähallitus on kuitenkin valmis niiden rauhoittamiseen heti, kun ne siirtyvät takaisin metsähallituksen hallintaan. Kauhanevan ja Siikanevan aarnialueet sopisivat kansallispuistoiksi, mikäli ne saataisiin täydennettyä maanlunastuksilla ehjiksi kokonaisuuksiksi. Näiden rauhoitus ei siis koske metsiä. Virtain Haukkanevasta (n:o 16) ja Silmänevasta (r'.,.:o 20), Peräseinäjoen Birgitannevasta (n:o 42), Jalasjärven Peura78 nevasta (n:o 14) ja Parkanon Puurokeitaasta ei niiden vuokraaja, Imatran Voima ole suostunut luopumaan. Valtion maiden mahdollisuuksia soiden suojelemiseksi ei kuitenkaan ole vielä käytetty loppuun. Lisäksi tullaan ehdottamaan metsähallitukselle hoitoaluekohtaisen suunnittelun käynnistämistä paikallisesti merkittävien soiden, kuten hyvien lakkasoiden, lintusoiden, rehevien korpien ja lettojen säästämiseksi ojituksilta. Säilytyssuunnitelmaan liittyvää tutkimusta ei ole voitu mm. Soiden suojelutoimikunta tuleekin vielä esittämään suorauhoitusalueiden perustamista Etelä-Suomen valtionmaiden puutteellisesti tutkituille osille, etenkin Itä-Suomen piirikunnan pohjoisiin hoitoalueisiin (Iisalmen, Rautavaaran, Haapajoen, Lieksan, Jongunjoen, Nurmeksen ja Valtimon hoitoalueet), joita ei Etelä-Suomen soiden säilytyssuunnitelman alaadittaessa ehditty lainkaan tutkia. Niistä huomattavimmat ovat Ruoveden Siikaneva 518 ha (n:o 6), Perhon Hangasneva 438 ha (n:o 15), Honkajoen Matokeidas 390 ha (n:o 10), ja Rynkäkeidas 203 ha (n:o 10), Ilomantsin Puohtiinsuo 302 ha (n:o 13), Yläneen Kaukosuo 287 ha (Vaskijärven luonnonpuiston täydennysehdotus, n:o 18), Alajärven Ahvenlamminneva 285 ha (n:o 31), Hyvinkään maalaiskunnan Ridasjärven palstat 245 ha (Ritasaarensuo ja Järvisuo, n:o 22), Karstulan Aittosuo 238 ha (n:o 35), Kurun Pitkäjärven alue 203 ha (n:o 7) ja Kivineva 199 ha (n:o 7) sekä Teuvan Varisneva 194 ha (n:o 24). Lauhavuoren alueesta olisi mahdollista muodostaa Etelä-Pohjanmaan kansallispuisto (Häyrinen ja Linkola 1967). PohjoisSuomen soiden säilytyssuunnitelma valmistuu ja esitellään Suomen Luonnossa lähiaikoina.. Koivusuon aarnialueen pinta-ala on 2 300 ha ja Kauhanevan 1 400 ha. työvoiman ja varojen puutteen vuoksi suorittaa kaikissa hoitoalueissa eikä riittävän tarkasti. Pohjois-Suomen valtionmaita koskevaa säilytyssuunnitelmaa varten on tehty kenttätöitä tähän syksyyn saakka. Tämä koskee ennen kaikkea SuomunPatvinsuon sekä Salamajärven alueita, jotka soidensuojelutoimikunnan ehdotuksen mukaan olisi muodostettava kansallispuistoiksi. Nyt suoritettuja rauhoituksia on pidettävä valmistelevina toimenpiteinä, joilla alueet säilytetään myöhemmin tapahtuvia mahdollisia lakisääteisiä rauhoituksia silmälläpitäen. Tässä yhteydessä kannattaa mainita, että myös useihin metsähallituksen omista aloitteistaan viime vuosina perustamiin erikoismetsiin sisältyy soita. Yleensä alle 100 ha:n laajuisina aarnialueina toteutettiin soidensuojelutoimikunnan ehdotukset n :ot 21, 23, 25-29, 32, 33, 35-38, 40, 41, 43 ja 44. Edellä mainittujen lisäksi on rauhoitettu ojitukselta Kivijärven Varissaarenneva (n:o ll)°ja Kinnulan Tauslamminneva (n:o 19); molempien pinta-ala on n. Alueen korvet jäävät kuitenkin luonnontjlaan. Kaikilla mainituilla alueilla rauhoitus koskee sekä soita että metsiä. Soiden säilytyssuunnitelman toteutuminen luo hyvän perustan Etelä-Suomen valtionmaiden soiden suojelulle. Pohjanmaan piirikuntaan kuuluvien Utajärven Säippäsuon (n:o 3) ja Ylikiimingin Hirvinevan (n:o 4) alueiden mahdollista rauhoittamista käsitellään Pohjois-Suomen suorauhoitusten yhteydessä. Toteutumatta jäävät tässä vaiheessa ehdotukset Häädetkeitaan luonnonpuiston täydentämiseksi (n:o 17) ja Honkajoen Haapakeitaan r3:uhoittamiseksi (n:o 10), koska valtionmaat on jo käytettJ asutukseen. Mikkelin maalaiskunnassa sijaitseva Luotolahden-Paasolan valtionmaa (n:o 8) ei enää tullut rauhoituskohteena kysymykseen, koska se oli jo aikaisemmin tehdyllä päätöksellä varattu kankaiden osalta siemenviljelykseen. Siihen mennessä saattaa kuitenkin niihin liittyvillä laajoilla yksityisomistuksessa olevilla suon osilla Keskusmetsälautakunta Tapion metsänparannuspiirien suorittama ojitustoiminta romuttaa kansallispuistohankkeet, kuten Kauhanevan kohdalla jo lähiaikoina voi käydä
Saaristo-Suomen keidassoiden alueella on Pyhtään Kananiemensuo-Munasuo tärkein kohde. Aineistoa valtionmaiden säilyttämisen arvoisista soista kootaan edelleen valtion luonnonsuojelutoimistossa, joka myös ottaa mielihyvin vastaan tietoja rauhoittamisen arvoisista kohteista. Nimenomaan keidassoiden alueella yksityismailla tapahtuvat rauhoitukset ovat välttämättömiä, koska keidassoiden suojelua ei ole voitu valtionmaiden puitteissa tyydyttävästi hoitaa. Seinäjoen metsänparannus;, iirissä on kuitenkin laadittu suon rellnaa,ia ko,'.cevat ojitussullnnitelm.t. Kummankin suon kasvillisuutta on perusteellisesti tut'.cittu (Tolonen 1968) ja tutkimuksissa on todettu, että nämä suot ovat maassamme ainutlaatuinen kokonaisuus ja että etenkin Munasuo olisi korkeata kansainvälistä luokkaa oleva luonnonsuojelukohde. Vuonna 1967 muodostettiin Längelmäen Parkunsuon (77 ha) ja v. Jos ojitus toteutetaan, menetetään tämän ainutlaatuisen suokom?leksin luonnontilaisuus. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen ja Suoseuran soidensuojelutoimikunnan työ on keskittynyt valtion maille, joten yksityismailla tapahtuva rauhoitustoiminta on ollut entiseen tapaan lähinnä maanomistajien ja luonnonsuojelun harrastajien oma-aloitteisuuden varassa. 79. Parkunsuo on Sisä-Suomen Sphagnum jusmm -keidas, Kivineva Pohjois-Satakunnan kermikeidas. Paikalliset luonnonsuojeluja kotiseutujärjestöt sekä yksityiset henkilöt ovat kuitenkin tehneet paljon ty~tä useiden soiden rauhoittamiseksi. Vain kaksi yksityismailla sijaitsevaa suota on rauhoitettu lääninhallituksen päätöksellä kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana. Metsäntutkimuslaitoksen hallinnassa olevia alueita ei ole soidensuojelutoimikunnan toimesta tutkittu. Myös alueen linnustosta on olemassa tarkka selvitys (Koponen 1967). 1968 Siikaisten Kivinevan (132 ha) luonnonsuojelualueet. Sen rauhoittaminen on vireillä Kymenlaakson Luonnonsuojelutoimikunnan alotteesta. Mainittakoon, että Häädetkeitaan luonnonpuisto on metsäntutkimuslaitoksen maalla ja hallinnassa. Arvokkaita kohteita ovat mm. Toinen tämän alueen huomattava luonnonsuojelukohde olisi Puniössä Puolakkajärven itäpuolella sijaitseva Punassuo, joka on Saaristo-Suomen keidassoiden tyypillinen edustaja. YKSITYISTEN JA YHTIÖIDEN MAAT Soiden suojelussa ei yksityisten ja puutavarayhtiöiden mailla ole saatu vielä sanottavasti näkyviä tuloksia. Tärkeimpiä ovat Saaristo-Suomen, Rannikko-Suomen ja Sisä-Suomen keitaita (Eurola) koskevat rauhoitushankkeet. Lisäksi lääninhallitukselta on anottu Sipoon Stormossen'in rauhoittamista. Maanomistussuhteet ja maanomistajien varovainen suhtautuminen rauhoitushankkeisiin on toistaiseksi ollut esteenä useampien rauhoitusten toteutumiselle. Kankaanpäässä Niinisalon pohjoispuolella sijaitsevat keidassuot, etenkin komea Mustaneva. Puutavarayhtiöiden mailla ei vuoden 1966 jälkeen ole rauhoitettu virallisesti yhtään suota, mutta yhtiöt säilyttävät toistaiseksi eräitä arvokkaita suoalueita ojittamatta. Valtionmaista ovat soiden suojelun ohjelmassa vielä puolustuslaitoksen hallinnassa olevat alueet. Tiedossa kuitenkin on, että niillä ei pitkään jatkuneiden ojitusten vuoksi ole soiden säilyttämisen hyväksi paljon tehtävissä. Kun metsäntutkimuslaitos on rauhoittanut metsiä aarnialueina, olisi paikallaan, että myös soille perustettaisiin rauhoituskohteita, mikäli tarkoitukseen soveltuvia suoalueita on vielä jäljellä. Kauh1joen Kauhan~van aar;-iialue 0'.1 keid1ssoiden suojelualueistamme komein
Tällä alueella on yksityismaillalukuisiasuuria ja komeita keidassoita, joiden rauhoittamisen hyväksi ei ole vielä tehty juuri mitään. Sisä-Suomen alueelta olisi erityinen huomio kohdistettava rauhoituskohteiden saamiseksi Savoon mm. Viimeksi on Helsingin yliopiston Karjalainen osakunta ajanut Kesonsuon rauhoitusasiaa, mutta hanke on edelleen kesken. Tältä alueelta on tekeillä seutukaavoitusta varten useita luonnonsuojelusuunnitelmia, joissa monia huomattavia soita tullaan ehdottamaan säilytettäväksi luonnontilassa. Sisä-Suomen järvialueen keitaista on tällä hetkellä tunnetuin kohde Leivonmäen Haapasuo. Suosta on tehty perusteellinen tutkimus, joka puoltaa sen säilyttämistä luonnontilassa (Aartolahti 1965). Pohjois-Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan kermikeitaiden alueelta on tehty paikalliset aloitteet mm. Kuva Torronsuon itäpuoliskolta myöhäissyksyllä. Rautalammin, Haukivuoren ja Joroisten kuntiin, joissa kaikki luonnonsuojelun kannalta arvokkaat suot ovat yksityismailla. Salon seutukaavassa on Someron suuri Reksuo määrätty luonnonsuojelualueeksi. Myös eräitä muita tässä mainitsemattomia yksityismailla sijaitsevien soiden rauhoituksia on suunnitteilla Tammelan kuuluisan Torronsuon ostamiseksi luonnonsuojelualueeksi olisi osoitettava valtion varoja. Viime aikoina suon reunaosia on jo ehditty tärvellä metsäojituksella. Pohjanmaan rannikon kermikeitaiden alueelta kaivattaisiin pikaisesti rauhoitusaloitteita, sillä ojitustoiminta on täällä varsin vilkasta ja käsittää nykyään jo hyvinkin karuja soita. Sen rauhoittamista koskevia tiedusteluja on suorittanut Jyväskylässä toimiva Kotiseutuliiton luonnonsuojelujaosto. Pohjoisempana valtion maat ovat soiden suojelun suhteen avainasemassa. Haapasuo on alueen suurimpia soita, ja sillä on sekä keidasettä aapasuo-osia laajoina kokonaisuuksina. Tälle vyöhykkeelle tulee melko runsaasti valtion maiden rauhoituskohteita, mutta myös yksityismailla suoritettavat rauhoitukset ovat tarpeen, etenkin Keskija Pohjois-Pohjanmaalla. Pohjois-Suomen yksityismaiden soiden osuus soiden suojelussa on tärkein Pohjanmaan rannikkoseuduilla. 80. Yhtä tärkeä tavoite on Tammelan kuuluisan Torronsuon rauhoittaminen. Pohjois-Karjalan keidassoista tärkeimpänä on jo kauan pidetty Ilomantsin Kesonsuota, joka on monessa suhteessa ainutlaatuinen maamme soiden joukossa (Häyrinen 1965, Tolonen 1967). Torronsuo on ollut jo pitkään Lounais-Hämeen Luonnonsuojeluyhdistyksen rauhoitusohjelmassa, ja se on Etelä-Suomen rannikon kermikeitaiden osalta edelleenkin tärkein kohde yksityismailla. Isojoen Hanhikeitaan ja Laihian Levanevan rauhoittamiseksi, mutta hankkeet eivät ole toistaiseksi johtaneet tulokseen. Pohjanmaan aapasoiden (Ruuhijärvi 1960) alueelta on Keski-Pohjanmaalla vireillä kolme rauhoitushanketta
Säilyttämisen arvoisista soista laaditaan luettelo tarkkoine soiden luonnonsuojeluarvoa koskevine tietoineen. 81. kuntien ja seurakuntien) mailla sijaitsevista luonnonsuojelun ja maisemanhoidon, tutkimuksen, kouluja yliopisto-opetuksen, ulkoilun ja retkeilyn, marjastuksen sekä riistanhoidon kannalta säilyttämisen arvoisista soista. Muistio lähetetään myös tiedoksi Seutukaavaliitoille. Luonnonsuojelutoimisto antaa mielellään ohjeita ja järjestää tutkimusapua, mutta yhteydenotto maanomistajiin on nykyisellä työvoimalla ylivoimainen tehtävä. Näin soiden suojelutoimintamme on saanut kiinteämmät puitteet. Metsänparannuspiirien ja maanviljelysinsinööripiirien velvollisuutena on pidettävä yleisen edun Ruoveden Siikanevan aarnialue komeine metsäsaarineen on arvokkaimpia luonnonsuojelukohteita Hämeessä. Seutukaavojen saadessa vuodenvaihteesta lähtien lisää lainvoimaa niillä tulee olemaan nykyistä suurempi merkitys nimenomaan yksityismailla sijaitsevien luonnonsuojelukohteiden säilymisen turvaamisessa, vaikka lääninhallituksen rauhoituspäätöstä ei olisikaan. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA Sen jälkeen kun Suomen soidensuojeluohjelma oli jo aloitettu, käynnistyi kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) alotteesta kansainvälinen ohjelma, Project Telma, joka kuuluu myös kansainväliseen biologiseen ohjelmaan (IBP). Suomen IBP-toimikunnan ohjelmaan liittyen valtion luonnonsuojelutoimistoon on saatu palkattua jo kuluvaksi vuodeksi tutkimusassistentti, jonka päätehtävänä on ollut maamme kansainvälisen ja kansallisen soidensuojeluohjelman laatimisesta huolehtiminen. luonnonsuojelunäkökohtien) huomioon ottamista ojitussuunnitelmia tehtäessä. Tätä koskeva ensimmäinen Project Telma -kokous järjestettiin kesällä 1967 Englannissa. Niiden ja eräiden muidenkin kohteiden (luettelo ei ole suinkaan täydellinen) rauhoittamista koskevissa hankkeissa on korvaamaton hyöty paikallisista aloitteista. Ainakin näissä tapauksissa olisi arvokkaat suot pystyttävä lunastamaan valtion hallintaan. Niiden tekeminen olisi luonnonsuojeluja kotiseututyön piirijärjestöjen otettava kunnia-asiakseen. Erittäin kriitillinen tilanne on silloin, kun tällaisille kohteille on jo laadittu ojitussuunnitelmat, kuten Kauhanevan tapauksessa on asian laita. Samalla esitetään toivomus, että muistiossa esitetyille alueille ei laadittaisi ojitussuunnitelmia. Valitettavasti vain Euroopan tiheään asutuissa maissa soiden suojelun hyväksi ei ole enää mitään tehtävissä. (mm. eri puolilla Suomea, mutta paljon enemmän on vielä tehtävä ennen kuin tilannetta voidaan pitää tyydyttävänä. Melkein kaikki luettelossa mainitut suot ovat edelleen luonnontilassa. Valtion luonnonsuojelutoimistolle on jo kauan kerätty aineistoa yksityisten ja yhtiöiden omistamista soista ilmakuvien ja maastotutkimusten avulla, ja maastotöitä tullaan perustietouden lisäämiseksi jo ensi kesänä huomattavasti tehostamaan. Valtion varoja olisi jo lähitulevaisuudessa osoitettava soiden ostoon tai lunastamiseen luonnonsuojelutarkoitukseen. Luettelossa on lukuisia kohteita, joiden rauhoittamisen hyväksi ei ole toistaiseksi tehty vielä mitään. Yksityismailla sijaitseva suon länsi puolisko olisi saatava mukaan luonnonsuojelualueeseen. Toivottavaa olisi myös, että luonnonsuojelutoimiston tietoon saatettaisiin suunnitellut rauhoitushankkeet, vaikkei tutkimusym. Tiedoissa tulisi mainita paitsi suon tarkka sijainti ja sen säilyttämisen perusteet, myös tietoja suon luonnosta, kuten sen kasvillisuudesta ja eläimistöstä. Etelä-Suomen osalta viittaamme Suomen Luonnossa 2, 1966 julkaistuun luetteloon niistä soista, jotka pitäisi saada rauhoitetuksi keidassuoalueen eri osista. 1970. Parhaillaan on useimmissa pohjoisen pallonpuoliskon maissa käynnissä kansallisten soidensuojeluohjelmien laatiminen. Kaikista yksityismaiden soiden rauhoitusten hyväksi tehdystä työstä huolimatta saattaa useankin ensiarvoisen tärkeän suojelukohteen kohdalla tulla eteen tilanne, jossa yksityisten maanomistajien edut ja koko valtakunnan luonnonsuojelun etu törmäävät vastakkain. apua tarvittaisikaan. Muistiota varten valtion luonnonsuojelutoimisto ottaa kiitollisuudella vastaan tietoja yksityisten ja yhtiöiden (tietysti myös esim. Etelä-Suomea koskeva muistio on tarkoituksena saattaa ojitusja maanparannustoimenpiteistä huolehtivien elimien sekä puutavarayhtiöiden tietoon jo vuoden 1969 kuluessa, PohjoisSuomen muistio v
Erityisesti on osoitettu nykyisten kansallispuistojemme määrä riittämättömäksi, kun ajatellaan niiden tehtävää eri luonnonmaakuntien edustavimpien näytteiden tallettajina yleisiksi nähtävyyksiksi. Nykyinen kapea aarnialue muodostaisi ehdotetun kansallispuiston keskusosan. Siihen ovat kuuluneet puhee,!}ohtajana ylijohtaja P. Rauno R1111hijärve11 johdolla valmisteltavassa PohjoisSuomen valtionmaita koskevassa soiden säilytyssuunnitelmassa tullaan esittämään nykyisten kansallispuistojemme täydennysalueiksi tai uusiksi kansallisja luonnonpuistoiksi. Työryhmä on laatinut suunnitelman valtion luonnonsuojeluvalvojan ja Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen luonnonaluetoimikunnan (tri Antti Haapanen, luonnont. Aarnialueen eteläpuolella puistoon kuuluisivat Ristikangas, Risti vaara ja J outenvaara sekä viimeksi mainitun länsipuolella sijaitsevat Soijinsuon. ed.). Urpo Häyrinen ja hum.kand . R eino K a /1 i o I a, prqf. Tämä suunnitelma käsittelee vain Pohjanmaan ja Perä-Pohjolan piirikuntien suojeltavia alueita. P e i t s a M i k o I a ja apul.proj. B I o m g r e II ja metsänhoitaja O I a v i M a rt i k a i n e II sekä Suomen L 11otmo11suojeltghdistyksen ne11voston edustajina valtion luonnonsuojelunvalvoja, p rof. Sen erikoislaatuisin osa on pitkä hautavajoama, joka kapeana ja syvänä rotkolaaksona jatkuu alueen halki lääninrajan yli Nurmeksen maalaiskunnan puolelle. Urpo Häyrin e n. Porkkasalo edustaa hyvin Kainuun luontoa. POHJA MAA PIIRIKUNTA Työryhmä on päätynyt siihen, että piirikuntaa koskevista ehdotuksista kolme on kansallispuistojärjestelmämme kehittämisen kannalta siinä määrin uutta tuovia, että ne olisi syytä jo tässä vaiheessa rauhoittaa aarnialueina myöhemmin tapahtuvaa kansallispuistoksi muodostamista silmälläpitäen. Alueen metsäkasvillisuus on karua. Työryhmän sihteerinä on toiminut luonnont.kand. Ra "n o R u II h i j ä r v i. Maamme alkuperäisen metsä-, suoja vesiluonnon jouduttua suurien ja nopeiden muutosten alaiseksi ja alkuperäisen luonnon säilyttämisen näyttäessä uhatulta on luonnonsuojelualuejärjestelmäämme syytä täydentää niin kauan kuin tarkoitukseen sopivia alueita on käytettävissä. Laakson molemmin puolin on vielä laajalti hakkaamatonta erämaata aarnimännikköineen ja -kuusikkoineen, naavaisine karuine korpineen sekä kelorantaisine järvineen. IV'. Vajoamassa on useita peräkkäisiä rotkojärviä ja -lampia. Soista tyypillisimmät ovat luonnontilaisuudessaan vaikuttavat karut rämeet ja korvet. Rotkolaakso lähimpine ympäristöineen on rauhoitettu aarnialueeksi. Nämä ovat seuraavat: 1. Aarnialueen pohjoispuolella kansallispuiston perustamisen kannalta arvokkaita osia ovat Oravilammen ja Ison Oravijärven seutu, Lehtolammet, Urpovaara, Urposuo, Urpokangas sekä Heikkisen lammen seutu alueen luoteiskulmassa. kand. Virkistyskäytön, kuten matkailun ja retkeilyn lisääntyminen on myös lisännyt uusien kansallispuistojen perustamisen tarvetta. Tässä yhteydessä työryhmä piti mahdollisena ainakin kahden uuden kansallisp ·1iston perustamista, joista toinen tulisi Suomenselälle Perhon ja Kivijärven hoitoalueisiin (Salama järven alue) ja toinen Pohjois-Karjalaan Koitereen hoitoalueeseen (Suomun-Patvinsuon alue). Seutu kuuluu Kainuun jylhimpiin erämaa-alueisiin. J o k i11 e 11, metsähallituksen muina edustajina metsätalo11de11tarkastaja Y. Työryhmä on käsitellyt metsähallinnon Itäja LänsiSuomen piirikuntia koskevia suojelusuunnitelmia jo aikaisemmin Etelä-Suomen soiden säilytyssuunnitelmasta laatimassaan muistiossa, joka valmistui kuluvan 82 vuoden helmikuussa (tätä muistiota noudatettiin olennaisilta osiltaan päätettäessä Etelä-Suomen valtionmaiden soiden säilytyksestä; ks. Aarnialue on kuitenkin kansallispuistoksi ja kasvavan retkeilyn tarpeisiin liian pienialainen, eikä talleta rotkolaakson ohella riittävästi muita alueen luonnon piirteitä. Pohjois-Suomen nykyisten kansallispuistojen laajentamista ja eräiden uusien puistojen perustamista koskeva suunnitelma Seuraavan suunnitelman 1111siksi l11onno11s11ojcl11alt1eiksi Pohjois-Suomen valtionmail/a on laatinut S11omm Luonnonsuojeluyhdistyksen ja metsähallituksm asettama työryhmä. Hiidenportin salo (tunnettu myös nimellä Porkkasalo) Sotkamon hoitoalueessa Sotkamon kunnassa. Työryhmän asettamisen syynä oli viime aikoina useissa eri yhteyksissä osoitettu nykyisten luonnonsuojelualueittemme riittämättömyys alkuperäisen luontomme olennaisimpien piirteiden tallettajina. Matalahkot vaaramaat vuorottelevat kapeiden suojuottien kanssa. Tähän muistioon on kerätty tärkeimmät, eri tahoilta vuosien mittaan tehdyt ehdotukset maamme uusiksi luonnonsuojelualueiksi, ja sitä on täydennetty useilla niistä ehdotuksista, joita apul.prof. Martti Linkola) luonnonsuojelualuejärjestelmämme kehittämistä koskevan muistion pohjalta
Suureläimistön suojelukysymys on meillä hoidettu huonommin kuin monissa kehitysmaissa. Kuvassa peuravaadin vasoineen suunnitellulla peurojen suojelualueella Kuhmon Elimyssalolla (Martti Montonen). 83. Kun esim. läntisen Euroopan ainoa metsäpeurakanta elää Suomessa, olisi sen suojelemiseksi nyt tehtävä kaikki voitava
Alueen länsiosassa on vielä Uusipuron laakson ja Matosuon edellisistä erottama Lavavaara, Jaksamovaara ja Korpivaara. Varsinaisia tunturikasveja on vähän (Arctostapl,Ylos alpina, Carex rot1111data). 84 ovat enimmäkseen lettoja. Posion Riisitunturin seutu lieneekin ilmastoltaan maamme kosteinta aluetta. Retkeilyseutuna Hiidenportti alkaa olla jo kautta maan tunnettu. Rauhoitettavaksi ehdotetun alueen pinta-ala on n. Metsätyypeistä rehevimpien kainuulaisten tyyppien osuus on suuri. Korkeimmalla vaaralla, Ränninvaaralla, on korkeutta 384 m. Kainuun vaaraluontoa on aikaisemmin rauhoitettu Paljakan luonnonpuistossa, mutta alueen pienuuden (660 ha) sekä tutkimuskohteena säilyttämisen takia puisto ei sovellu yleiseksi luonnonnähtävyydeksi. Suurvaarojen kansallispuiston perustamiseksi on käytettävissä vielä erittäin upea ja luonnontilainen alue. Paljaat tunturilaet ovat soistuneita kanervakankaita. Riisitunturi (korkeus 466 m) on yksi maamme eteläisimmistä tuntureista, jolla on pienialainen paljakkavyöhyke. Puolangan ja Pudasjärven rajalla Siikajärvestä etelään sijaitseva Siikavaaran nimellä kulkeva vaarajakso on maamme komeimpia vaara-alueita. Rinnesuot kulkevat kapeina uomina ylhäältä alas, muutamat valtaavat leveinä vaararinnesoistumina suuria aloja rinteessä. Alaltaan pienehkö (420 ha) Rokuan kansallispuisto Vaalan ja Utajärven rajalla on hietikkoista harjumaastoa ja poikkeaa siten puheena olevasta alueesta. Tähän sisältyy nykyinen 385 ha:n suuruinen aarnialue. 2. Ehdotetun suojelualueen itäisen vaarajakson muodostavat Riisitunturin molemmat laet sekä Soiluvaara ja Noukkavaarat. Suurin osa kangasmaista on harvoja, matalaa kuusta kasvavia lakimetsiä. Rinnesuot * Esitetyt pinta-alat ovat Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen luonnonaluetoimikunnan ja soiden suojelutoimikunnan ehdotuksien mukaiset. Luonnoltaan mielenkiintoisena ja arvokkaana sekä maisemallisesti komeana ja retkeilyyn sopivana Siikavaaran vaaraselänteestä muodostuisi todella merkittävä kansallispuisto. Talviurheilukeskukseksi kansallispuistoksi ehdotetusta alueesta ei tiheän puustonsa vuoksi ole, eikä siitä sellaista ole pyrittävä kehittämäänkään. Rinnesuot ovat poikkeuksellisen karuja vähäravinteisesta kvartsiitista johtuen ja eroavat siten muista Kuusamon ja Kainuun vaara-alueen rinnesoista. 3. Koko vaaraseudun metsäja suokasvillisuus on harvinaisen rehevää. Vaaroista Riisitunturit, Soiluvaara ja Nuolivaara ovat lakiosia myöten huomattavassa määrin soistuneita. Erityisen komeita ovat myös puronvarsien jykevää ikikuusikkoa kasvavat saniaiskorvet. erämaaeläimistön suojelualueena seudulla, jossa ei ennestään ole yhtään isohkoa rauhoitusaluetta. Alueelta on erittäin hieno näköala itään Yli-Kitkalle. Hiidenportin salolla olisi huomattava merkitys mm. Hakkuita alueella ei ole suoritettu. linnustossa, on useita erikoisuuksia (taviokuurna, Lapin uunilintu ym.). Riisi tunturi ympäristöineen Kuusamon hoitoalueessa Posion kunnassa. Yksityismaalla valtionmaan kupeessa sijaitseva Pöksäkorpi on maamme edustavimpia luonnontilaisia lettoalueita laajoine tikankonttikasvustoineen. Kainuun suurvaarojen luonto ansaitsee oman suuren suojelualueensa siinä kuin Lapin tunturitkin. Ne muistuttavat eniten Skandinavian tunturialueelta kuvattuja tyyppejä. Hankkeeseen sisältyy tärkeänä osana alueen pohjoispäässä sijaitsevan Pöksäkorven lettoalueen lunastaminen Metsähallituksen hallintaan. Retkeilijöiden kulkua ja reitinvalintaa alueella voitaisiin helpottaa nykyistä paremmin viitoitetuilla poluilla sekä pitkospuilla. 2000 ha. Koivuvyöhykettä ei ole. S110/ijärven Siikavaaran vaaraselänne Puolangan hoitoalueessa Puolangan kunnassa. Suojelualue noudattelisi vaaraselänteen muotoa, ja ulottuisi Komettovaarasta Seppäsentoriin. Alueen runsaassa eläimistössä, mm. Rinteiden alaosissa on rinnesuojuottien reunoilla karuja rämeitä ja korpia, purojen varsilla kapeita ruohoja heinäkorpia.. Tyypillistä kainuulaista luontoa ei toistaiseksi sisälly lainkaan kansallispuistoihimme. Lehtokorville luonteenomaisia ovat laajat Lactuca sibirica -kasvustot. Koko rauhoitettavaksi ehdotetun alueen pinta-ala on n. Niitä erottaa lännessä syvä Riisijoen laakso Nuolivaaran-Pohjaskulman vaaroista. Nykyistä laajemmalti rauhoitettuna Hiidenportin alue tallettaisi myös kappaleen aivan tavallista kainuulaista erämaaluontoa, jonka näytteiden säilyminen on turvattava riittävän suurilla rauhoitusalueilla, koska metsät ja suot muuttuvat nopeasti hoitoja viljelymaisemaksi Kainuussakin. Tämä johtuu kallioperässä kvartsiitin ohella esiintyvästä dolomiitista. Seutu on relatiivisiltakin korkeusarvoiltaan mahtavaa vaaramaisemaa. Pintaalaltaan laajoissa lakimetsissä puut ovat tykkylumen murtamia. Siellä täällä on isoja lähdelettohetteikkojä, joissa on rikas lähdekasvillisuus. Rinteillä on lukuisia lehtija sekametsää kasvavia notkelmia, jotka ovat lehtomaisia tai vielä useammin lehtokorpimaisia tai lettomaisia. Useat eri nimiset (Holapanvaara, Teerivaara, Kumpuvaara, Rätyvaara ym.) toisiinsa välittömästi liittyvät vaarat muodostavat 1213 km pitkän ja 300-380 m korkean selänteen, joka hallitsee Suolijärven seudun maisemakuvaa. ja Ahvenjärven seutu, Syrjäjärven pohjoispään tienoo, Pekosen puron korvet, Pekosenlehto, Rasinsuo ja Mustalammin suo. Lähiseuduilla on muita, tarkoitukseen paremmin sopivia kohteita. 4000 ha
Puolangan Suolijärven länsipuolella sijaitseva Siikavaaran vaaraselänne olisi rauhoitettava Kainuun suurvaarojen harvinaisen rehevän metsäja suoluonnon, lehtojen ja lehtokorpien, lähteiden ja lettojen suojelualueena (Urpo Häyrinen). 85
Väinö Auer on tutkinut v. Mahtavan kauniiden maisemiensa ja helppokulkuisuutensa vuoksi Riisitunturin seutu on myös erinomaista retkeilymaastoa, joten se sopisi parhaiten kansallispuistoksi. Mm. Tältä tukialueelta peurat saattaisivat levitä laajemmallekin maamme itäosiin. Kannan vahvistuttua voi tulla kysymykseen myös ihmisen suorittama siirto lajin säilymisen varmistamiseksi. Alue sopii mainiosti tunturihiihtoon ja pitäisi säilyttää eräretkeilyalueena ilman hiihtohissejä yms. laitteita, jotka näillä tienoilla kuuluvat pian kuvaan kaikkien korkeimpien vaarojen rinteillä. Myös lakimetsien suojelualueena se olisi merkittävä. Tämänkin vuoksi E limyssalo olisi säilytettävä luonnontilaisena. Talveksi ne vaeltavat kiinteitä vaellusreittejään myöten kohti valtakunnan rajaa, ja tällöin peuroja on alueella vähemmän. Kannan suuruus vaihtelee; tavallisesti se on 50---60 eläintä, jopa ylikin. Lisäksi työryhmä pitää suotavana Kuhmon hoitoalueessa Lentuan hoitolohkolla Kuhmon kunnassa sijaitsevan Elimyssalon (tunnettu myös nimeltä Juntin salo) rauhoittamista metsäpeurojen suojelua varten. Tutkimusmielessä alue on erittäin arvokas ja sillä on tässä suhteessa jo perinteitä. E limyssalon metsäpeurakanta on suurimmillaan loppukeväästä loppusyksyyn, jolloin peurat voivat käyttää hyväkseen alueen laajojen soiden tarjoamaa runsasta kasviravintoa. Martti Montosta ja tri Ilkka Koivistoa. 4. Tässä vaiheessa tärkeintä on kuitenkin metsäpeurojen elinympäristön suojelu. Talviruokinta (heinien suovaus) ja hirvenmetsästyksen kieltäminen Elimyssalolla auttaisivat peurojen viihtymistä. Koska Elimyssalo on metsäpeurojemme tärkein tukialue, olisi tehtävä kaikki voitava, jotta sen peurakanta voitaisiin säilyttää ainakin nykyisellään. Mahtavan kauniiden maisemiensa ja helppokulkuisuutensa vuoksi Riisitunturin seutu on myös erinomaista retkeilyseutua (Pekka Pakarinen). Aarnialueen perustamisella olisi suuri merkitys myös muun erämaaeläimistömme kuten karhun, joutsenen ja metsähanhen suojelussa. Tällaisena se olisi aivan erilainen kuin aikaisemmat luonnonsuojelualueemme ja myös täysin erilainen kuin Oulangan kansallispuisto, jota se onnistuneesti täydentäisi. Soiden säilyttämismielessä alue. Rauhoitettavaksi ehdotetun alueen pinta-ala on n. 5000 ha. Elimyssalolla elää tiettävästi koko läntisen Euroopan ainoa luonnonvarainen metsäpeurakanta, jonka elin86 ehtojen turvaamiseksi rauhoitus on tarpeen. Neuvostoliitosta ja 1950-luvulta lähtien myös Suomesta saadut kokemukset osoittavat, että peurat arkoina eläiminä pelkäävät metsätöistä aiheutuvia häiriöitä. Rauhoitusalueena Riisitunturin seutu olisi ennen muuta rinnesoiden suojelualue. Posion Riisitunturin alueella tulisi olemaan rauhoitettuna merkitystä ennen muuta rinnesoiden suojelualueena. Työryhmä on kuullut peura-asiantuntijoina maist. 1919 perusteellisesti aluetta soistumiskysymyksen selvittämiseksi
Muut Pohjanmaan piirikuntaa koskevat suojelualuesuunnitelmat käsittävät lähinnä soita. Kun puisto 1957 perustettiin 10 700 ha:n laajuisena, jouduttiin sen ulkopuolelle jättämään voimatalouden ja asutustoimenpiteiden takia luonnonsuojelun kannalta tärkeitä alueita. Samalla biologinen asema voisi perustaa pysyviä tutkimuskohteita soille. PERÄ-POHJOLAN PIIRIKUNTA Piirikunnan valtionmaita koskevista luonnonsuojelualue-ehdotuksista ovat työryhmän käsityksen mukaan toteuttamisen arvoisia ensisijaisesti seuraavat: 1. 011/angan kansallispuiston laajentaminen Sallan hoitoalueessa Sallan kunnassa. Kuvassa vielä luonnontilainen näkymä Linkukerolta suurelle Neuvo-Pietarin vuomalle (Urpo Hqyri11en). Alueelta tunnetaan kaksi joutsenen pesimäsuota ja harvinaisen haarahaukan pesäpaikka. Luonnonsuojelun kannalta erittäin arvokkaita kohteita ovat Keroharjun ja sen ympäristön lisäksi Aavalamminaavan, Joutsenrimmen, Joutsenpesäaavan ja Lusikka-aavan runsaslintuiset rimpisuoalueet. Edustavien suoalueiden säilyttämistä piirikunnan valtionrnailla ehdotetaan Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen ja Suoseuran soidensuojelutoimikunnan Pohjois-Suomen soiden säilytyssuunnitelman yhteydessä. Vastaavanlainen hieno suoalue on AartoaavanKaluna-aavan seutu. Karvastekemäjärvi on tiettävästi Koillis-Suomen paras pilkkasiipijärvi. Suunnitelman toteuttaminen toisi puistoon sellaisia alueita, jotka sieltä nykyään puuttuvat: isoja karunpuoleisia aapasoita, rämeitä ja korpia. Oulun yliopiston Oulangan biologisen aseman takia sillä on entistä tärkeämpi merkitys myös tutkimusalueena. Kansallispuistoon olisi ensi sijassa liitettävä puiston itäpuoliset valtionmaat itärajaan saakka, pohjoisessa iitselysja E li jokea seuraten ja etelässä valtionmaan etelärajaa myöten. Suojelualueen olisi käsitettävä peurojen tärkein nykyinen liikkuma-alue, pinta-alaltaan n. Kahlaajia, hanhia ja sorsalajeja on näillä soilla tavattoman runsaasti. Pallaksen ja Ylläksen välisten suosittujen eräretkeilyreittien erämaaluonne on pian mennyttä, ellei reittejä ympäröivine metsineen ja soineen rauhoiteta hakkuilta ja ojituksilta. on hyvin arvokas. 14 000 ha. Nyt kun asutushankkeet ovat rauenneet alueen itäpuolisten valtionrnaiden osalta, olisi syytä laajentaa kansallispuistoa siten, että se luonnoltaan edustaisi mahdollisimman hyvin ja monipuolisesti Kuusamon-Sallan seutu ja. Oulangan kansallispuisto on tällä hetkellä retkeilyn ja matkailun kannalta suosituin kansallispuistomme. Alueen halki voitaisiin Keroharjua pitkin johtaa edustava retkeilyreitti, joka olisi näkymiltään 87. Laajentaminen lisäisi huomattavasti Oulangan kansallispuiston arvoa eläimistön, etenkin linnuston suojelualueena
Ylimetsänhoitaja A. Täältä on peräisin nyttemmin kansainväliseen terminologiaan hyväksytty aapa-sanakin. Suojelualueeseen kuuluisi tunturien lakimaita niitä ympäröivine metsineen ja soineen. Oulangan kansallispuiston yhteyteen pitäisi vielä saada Juuman-Jyrävän maisemallisesti arvokas alue. Lokan altaan soiden menetyksen jälkeen seutua voidaan perustellusti pitää Peräpohjolan aapasoiden ja niiden eläimistön edustavimpana suojelualueena. Siuruaavan ja Pyhälatvanaavan yli rakennettavat pitkospuut tarjoaisivat retkeilijöille uudenlaisia elämyksiä ja hienoja näköaloja tuntureita kohti. 4. 10 000 ha. K. Ylläkseltä suoraan Totovaaraan ja sieltä edelleen Aakenustunturille johtavaa retkeilyreittiä olisi syytä edelleen kehittää, merkitä se nykyistä paremmin ja varustaa pitkospuilla, sillä sen varrella luonto poikkeaa suuresti Ylläksen seudun muista retkeilyreiteistä. E. Cajander kuvasi ensimmäisenä maailmassa aapasoiden perustyypin (1913). Karhunkierros. Harjulta avautuu komeita näköaloja ympäröiville rimpinevoille, järville ja lammille. 3. metsähanhi ja joutsen). Mikäli vesistö tullaan täällä rakentamaan, pitäisi ainakin rauhoittaa kasvistollisesti aivan ainutlaatuiset »vuomat>>, joissa on monien tunturikasvien erillisesiintymiä. Koko laajennussuunnitelman pinta-ala on 25 000 ha. Alue on maamme tunnetuin joutsen. Ylläs-Aakenustunturin puistometsän laajentaminen Kittilän ja Muonion hoitoalueessa Kittilän ja Muonion kunnassa. Järvinen teki aloitteen Koitilaistunturia ja sitä ympäröivien metsien ja soiden rauhoittamisesta. Mm. Laajennusehdotuksen pinta-ala on n. Tämän Linkukerolle loistavasti näkyvän ja siten maisemallisesti merkittävän suoalueen linnusto on monipuolinen ja edustava (mm. Ylläksen ja Aakenuksen välinen tunturiketju ympäristöineen on muodostettu puistometsäksi, jonka pinta-ala on n . Neuvo-Pietarin rauhoittamista esitetään Pohjois-Suomen soiden säilytyssuunnitelmassa. Puistometsän pohjoispuolella on sekä Äkäskeron että Linkukeron liittäminen ympäristöineen luonnontilaisena säilytettävään alueeseen tarpeen paitsi retkeilytoimintaa ajatellen myös maisemansuojelullisista syistä. täysin erilainen kuin esim. Luonnonsuojelun kannalta ensi sijassa säilyttämisen arvoisia alueita ovat suuri ja komea Siuruaapa, maisemallisesti erittäin merkittävä Pyhälatvanaapa ympäristöineen sekä Iso-Luoston Pikku-Luoston Lampivaaran koillispuolella sijaitseva tihkuvesien rehevöittämä korpi ja lettorämealue. Esim. 16 000 ha. Pyhätunturin kansallispuiston ja Luoston puistometsän laajentaminen ympäröiville alaville maille olisi jo näiltä kuuluilta matkailutuntureilta PyhätunturinLuostotunturin retkeilyreitiltä avautuvien näköalojen säilymisen vuoksi tärkeätä. 2. Kun sekä Pyhätunturin kansallispuistosta että Luoston puistometsästä puuttuu suurelta osin Peräpohjolan vyöhykkeelle luonteenomainen maisematyyppi, alava metsä-, korpija aapamaa. Tämän kokonaan suojametsävyöhykkeessä olevan alueen rauhoittaminen olisi tarpeen suositun eräretkeilyreitin Ylläs-Pallas erämaaluonteen säilyttämiselle. Tämän arvokkaan luonnonsuojelualueen rajoja suunniteltaessa on Aakenuksen ja Ylläksen välinen suoseutu silloiseen tapaan jätetty luonnonsuojelualueen ulkopuolelle. Koitilaisen seudulla on erittäin runsas linnusto. Se olisi liitettävä puistometsään tuntureilta avautuvien näköalojen sekä soiden ja niiden eläimistön suojelun kannalta ensiluokkaisen arvokkaana alueena. Samalla kansallispuisto ja puistometsä tulisivat entistä huomattavasti monipuolisemmiksi ja niiden merkitys tutkimuskohteina ja eläimistön suojelualueina kasvaisi. Tunturiketjun Linkukero-Kolvakero itäpuolella olevan Neuvo-Pietarin suuren aapasuokompleksin tulisi niinikään kuulua suojelualueeseen. Ehdotetun laajennuksen pinta-ala on n . metsähanhi, joutsen ja kotka pesivät puistometsään ja kansallispuistoon liitettäviksi ehdotetuilla alueilla. Sillä ovat seudun valtionmaiden parhaat letot, joille ei löydy vertaa edes nykyisen puiston alueelta. Pyhätunturin kansallispuisto ja Luostotunturin seutu kuuluvat maamme tunnetuimpiin nähtävyyksiin ja retkeilykohteisiin. Pyhätunturin kansallispuiston ja L uoston puistometsän laajentaminen Sodankylän hoitoalueessa Sodankylän, Pelkosenniemen kunnassa ja Kemijärven maalaiskunnassa. Yllästunturin-Aakenustunturin alue on Pallasja Ounastunturin ohella läntisen Perä-Pohjolan ja Metsä88 Lapin komeinta tunturiseutua ja erittäin suosittu retkeilykohde. Ylläs-, Kesänki-, Lainio-, Pyhäja Aakenustuntureilta avautuvien näköalojen monipuolisuus ja kauneus perustuu merkittävältä osalta soiden täplittämään tunturien kaaren väliseen lähimaisemaan. Koitilaiskaira Luiron ja Kitisen hoitoalueessa Sodankylän kunnassa. Olisi myös syytä ottaa tutkittavaksi Ylläs-Aakenuksen puistometsän laajentaminen pohjoiseen niin, että se tulisi kosketukseen Pallas-Ounastunturin kansallispuiston kanssa. 14 000 ha. Sen säilyttämiseksi metsähallinnon Sodankylän hoitoalueessa ja Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksessä on tehty suunnitelma uusien luonnontilaisten alueiden liittämisestä kansallispuistoon ja puistometsään. Juuri Luiron ja Kitisen hoitoalueista A. Laajennuksen jälkeen voitaisiin alueelle avata uusiakin retkeilyreittejä. Erillisenä tai mikäli mahdollista rajavyöhykkeen valtionmaiden välityksellä pitäisi alueeseen liittää Korvasvaaran pieni palsta maantien eteläpuolella Kuusamon hoitoalueessa
Ehdotetun suojelualueen suurin ja yhtenäisin aapasuoalue on Koitilaistunturin länsipuolella Kitisen ho itoalueessa, jossa ovat laaja ja moniosainen Kiviaapa, Porkkausaapa, Loueaapa, Huutamoaapa ja Rookkiaapa. Saariselän eteläreunan suuret aavat Sompion luonnonpuistosta itään kuuluvat jo luonnontieteelliseen Metsä-Lappiin ja eroavat monissa suurilmaston aiheuttamissa suhteissa Peräpohjolan aapasoista. Kansallispuistosuunnitelman tähänastisista vaiheista mainittakoon seuraavaa. 5. Yhdistys ilmoitti 1.2.1968 metsähallitukselle aikovansa suorittaa tutkimuksen Pohjois-Suomen kansallispuistojen, erityisesti suunnitellun Itä-Lapin kansallispuiston, kansantaloudellisesta merkityksestä ja esitti samalla metsähallituksen harkittavaksi, voitaisiinko suunnitellun kansallispuiston luonto ainakin pääosiltaan säilyttää tutkimuksen ajan nykyisessä tilassaan. Sen jälkeen Suomen Luonnonsuojeluyhdistys esitti kansallispuiston perustamista kesäkuussa 1967 ulkoilulakikomitean mietinnöstä antamassaan lausunnossa. E hdotuksen pinta-ala on n. Koska ko. Vastauskirjelmässään 7.3.1968 metsähallitus ilmoitti, että Saariselän n. Suunniteltu Itä-Lapin kansallispt1isto Luiron, Ylikemin, Sallan ja Inarin hoitoalueessa, Sodankylän, Savukosken, Sallan ja Inarin kunnassa. Suunniteltu Itä-Lapin kansallispuisto säilyttäisi mahdollisimman monipuolista Metsä-Lapin erämaaluontoa. seutujen suojametsillä on verraten vähäinen taloudellinen merkitys, on tällä alueella mahdollista rauhoittaa suuri tietön erämaa luonnonsuojeluja eräretkeilyalueeksi. 25 000 ha. kaira, jolla pesii enemmän joutsenia kuin missään muualla vastaavan kokoisella alueella maassamme. Koska rauhoitusalueen tärkeimpänä tehtävänä olisi Perä-Pohjolan suurien aapojen ja ni iden linnuston suojelu sekä näytteiden säilyttäminen Peräpohjolan kunttaisista ja soistuvista paksusammalkankaista, olisi luonnonpuisto ehkä paras lopullinen rauhoitusmuoto. Yhdistyksen edustajat kävivät esittelemässä suunnitelman metsähallituksessa, jossa se sai myötämielisen vastaanoton. Koitilaistunturi on erittäin vaikeasti tavoitettavissa sitä ympäröivien paikoin ylipääsemättömien aapojen takia. Rauhoitettavaksi ehdotetun alueen pinta-ala on n . Koitilaiskaira on myös luonnoltaan aivan erilainen kuin Maltion luonnonpuisto Savukoskella, jossa soita on vähän. 530 000 ha. Luiron hoitoalueesta pitäisi puistoon liittää Perä-Pohjolan piirikunnassa tehdyn esityksen mukaisesti Lautakkoaapa, Joutsenrimmenvuoma, Kustruotomanaapa, Rovapään lammet ja Viuvaloaapa kokonaisuudessaan. Maaliskuussa 1967 Suomen Luonnonsuojeluyhdistys teki suunnitelman Itä-Lapin kansallispuistoksi yhdistäen Itä-Lapin aluetta koskevat aikaisemmat rauhoitusehdotukset ja täydentäen niitä. Tästä syystä ei ehd:itus Itä-Lapin kansallispuistosta korvaa Koitilaiskairan aluetta. Erittäin arvokkaan täydennyksen alueeseen toisi vähäisin metsätaloudellisin menetyksin suuri Lätäkköaapa Luiron mutkassa. 92 000 ha :n suuruinen retkeilyalue sekä Jaurija Nuortijoen 89. Taustalla Muorravaarakan laakso ja Kuikkapää (Urpo Hiiyrinen). Kiirunan karua valtakuntaa Saariselän Lumikurussa
;,.-· . Lisäksi kansallispuisto mainitaan hyvin soveliaaksi eräretkeilyyn. Tällöin otettaneen mahdollisuuksien mukaan huomioon ne näkökohdat, jotka on esitetty Suomen Luonnonsuojeluyh90 distyksen taholta laaditussa suunnitellun Itä-Lapin kansallispuiston rajoittamista koskevassa muistiossa (vrt. 530 000 ha.) ......... Se on melkoiselta osalta yksitoikkoista, vähän vaihtelevaa maata, jonka suurenmoisuutena on rajaton laajuus, yksinäisyys ja autius. Alue, jonka metsähallitus on maaliskuussa 1968 ilmoittanut olevansa valmis jättämään toistaiseksi kahta suurehkoa hakkuukeskitystä lukuunottamatta nykyiseen tilaan (pinta-ala n. Kansallispuiston laajuuden ja käyttötarkoituksen huomioon ottaen puistoon tulisi eri tavoin rauhoitettuja vyöhykkeitä. · Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen Itä-Lapin kansallispuiston rajoittamista koskevaan muistioon 5. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen alkuperäinen keväällä 1967 tekemä rajoitusehdotus (pinta-ala n. ,1 O Ta11 /11,a Martti )'•,,••··\ ,., \ t .. Ra u,;tuntur,t Ku1kl<aPJf1\ ••• So osl, 6 18 \ ' /18 • "J./:'on luon '\ s:, Jsto Vuo!::::~napgj3 ~·-.......,. 1968 liittyvä rajoitusehdotus (pinta-ala n. pohjoismaisten luonnontutkijain konferenssissa Rovaniemellä v. karhuja, ja se on eräs Norjan parhaita joutsenen pesimäseutuja. Rasteri: Lokan tekoallas. Asiasta on neuvoteltu mm. Pääosa kan. , . Alueella tavataan vakituisesti mm. Saman tyyppinen kiveliö jatkuu vielä Norjassa Övre Anarjokkakansallispuiston alueella. Seutu on vielä erämaata sanan varsinaisessa merkityksessä. Lemmenjoen kansallispuiston laajennus Utsjoen ja Inarin hoitoalueessa Inarin kunnassa. .. """"'---"""-e;.--1,-c---+-,s-f':\ _,, \ 111,i/{O Q l.oJ.J. Lisäksi puistossa olisi ankarammin rauhoitettuja osia. T Knunis}'a:\ i~~-., ., : ,.J, t .... Itä-Lapin kansallispuistosuunnitelman nykyvaihe. Vaihtelua alueelle tuovat ennenkaikkea lukuisat joet sekä Skietsham-tuntureiden jono, joka keskiosistaan kohoaa n. Tärkeimpinä perusteluina puiston perustamiselle on esitetty Ruijan erämaaluonnon ja suureläimistön säilyttäminen. Lemmenjoen kansallispuiston ja valtakunnan rajan välinen alue poikkeaa luonnoltaan huomattavasti kansallispuistosta. Työryhmä toivoo, että Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen ehdotuksen ja mainitun metsähallituksen toistaiseksi hakkuiden ulkopuolelle rajoittaman alueen välillä löydettäisiin ratkaisu, joka turvaisi riittävän suuren ja monipuolisen erämaa-alueen säilymisen ilman kohtuuttomia metsätaloudellisia menetyksiä. Lemmenjoen kansallispuiston laajentamissuunnitelma perustuu ensi sijassa siihen, että orjan puolelle on vastaavalle kohdalle perustettu suuri Övre Anarjokka -kansallispuisto (pinta-ala noin 110 000 ha). 1 Ham~~rntu, . 1963. oheinen kartta). • • 9 .......... 280 000 ha). Sompion luonnonpuisto voitaisiin ehkä aikanaan liittää kansallispuiston osaksi, koska Koitilaiskairaan on esitetty perustettavaksi aapasuoluonnon suojeluun paremmin soveltuva luonnonpuisto. Tunturit ovat hyvin karuja, kivisiä ja kallioisia. 550 m:n korkeuteen. 6. Tämä vyöhykkeisyysperiaate on todettu laajojen kansallispuistojen osalta mm. Suunnitelmien varhaisessa vaiheessa norjalaiset ottivat yhteyttä Suomeen ja tiedustelivat mahdollisuuksia Lemmenjoen kansallispuiston laajentamiseksi Norjan rajalle, jolloin muodostuisi todella laaja kansainvälinen luonnonsuojelualue. kansainvälisissä luonnonsuojelukongresseissa ajan oloon ainoaksi kestäväksi ratkaisuksi. Tätä periaatetta on myös metsähallitus jo noudattanut. Teitä, matkailuhotelleja yms. maisemallisesti merkittävimmät alueet ovat suunniteltujen hakkuiden ulkopuolella. Myös Repojoella on latvaosallaan huomattavia laaksomuodostumia ja paikoin muuallakin katkaisee erämaan yksitoikkoisuuden jyrkkäseinäinen jokikuru. • t 48 uortduntur / I 1111< 4(1/ Kartta 1. Lisäksi metsähallitus ilmoitti olevansa valmis siihen, että oheisessa kartassa rajoitetulla alueella ei suoriteta ainakaan toistaiseksi uusia metsän leimauksia eikä sellaisia hakkuita, joita ei vielä tähän mennessä ole suunniteltu. Työryhmän kanta kansallispuistosuunnitelmasta on, että rauhoitus tulisi toteuttaa mahdollisimman laajana. Övre Anarjokka-hankkeen toteuttaminen on tuonut Lemmenjoen kansallispuiston laajentamisen nyt ajankohtaiseksi. turistipalvelua toteutettaisiin vain yhdessä vyöhykkeessä; seuraava olisi ensi sijassa ulkoiluja retkeilyalue. Alueen komein luonnonmuodostuma on Vaskojoen latvaosan syvä laakso jylhine kallioseinineen. 5. 380 000 ha)
Oulangan kansallispuiston itäpuolinen alue (Salla) 6. Koko laajennusehdotuksen pinta-ala on n. Elimyssalo (Kuhmo) 5. Pyhätunturin kansallispuiston ja Luoston puistometsän laajennus (Sodankylä, Pelkosenniemi ja Kemijärven mlk.) 7. Metsänhoidon voimaperäistymisen johdosta on myös uusien luonnontilaisten metsäalueiden rauhoittaminen perusteltua. Hiidenportin salo (Sotkamo) 2. Suurien rauhoituskohteiden perustamisen ei kuitenkaan voi katsoa merkitsevän sitä, että alaltaan pienempien aarnialueiden ja puistometsien muodostaminen olisi tarpeetonta. Suunniteltu Itä-Lapin kansallispui to (Sodankylä, Savukoski, Salla ja Inari) 10. Uusien luonnonsuojelukohteiden rauhoittaminen tapahtuu parhaiten siten, että suurimmat rauhoitukset keskitetään samoille alueille. 150 000 ha. Päinvastoin uusien pienialaisten erikoismetsien perustaminen on tarpeellista sellaisilla luonnontilaisia osia käsittävillä alueilla, jotka joutuvat lähiaikoina voimakkaan metsien käsittelyn tai ojitustoiminnan kohteiksi ja joilla rauhoitusalueita ei ennestään ole. Ylläs-Aakenustunturin puistometsän ja PallasOunaksen kansallispuiston laajennus (Kittilä ja Muonio) 8. Kun kansallispuistot tulevaisuudessa joutuvat yhä suurempien kävijämäärien kulutuksen kohteiksi, suurilla alueilla voidaan saavuttaa parempi tasapaino ihmistoiminnan ja alkuperäisen luonnon säilyttämisen välillä. Riisitunturin alue (Posio) 4. Tästä tullaan esittämään yksityiskohtainen suunnitelma Pohjois-Suomen soiden säilytyssuunnitelman yhteydessä. Edellä ehdotetulla tavalla laajennettava Lemmenjoen kansallispuisto muodostaisi suunnitellun Itä-Lapin kansallispuiston ohella toisen suuren, luonnoltaan monipuolisen erämaansuojelualueen, joka samalla soveltuis i erinomaisesti eräretkien kohteeksi. Kansallispuistoa laajennettaessa olisi samalla syytä tehdä se niin että nykyisen puiston eteläpuolella olevat edustavat suoalueet (Sallivuoma, Lemmenjänkä, Verdijänkä ym.) sisällytettäisiin puistoon. Suolijärven Siikavaaran vaaraselänne (Puolanka) 3. Alueen suot ovat melko pienikuvioisia Metsä-Lapin aapasoita. Koitilaiskaira (Sodankylä) 9. Työryhmä on todennut, että useissa selostetuissa ehdotuksissa on kysymys suurien suoalueiden liittämisestä kansallispuistoihin, aarnialueisiin tai puistometsiin. Tällöin niistä muodostuu luontoa monipuolisesti edustavia ja myös eläimistön suojelun kannalta tarpeeksi laajoja. Muut piirikuntaa koskevat suojelusuunnitelmat käsittelevät lähinnä soita. sallispuiston ja valtakunnan rajan välisestä alueesta on puolitunturimaista koivikkomaata. Suuria soita seudulla ei ole. Kartta 2. Edustavien soiden säilyttämistä piirikunnan valtionmailla tullaan esittämään soidensuojelutoimikunnan Pohjois-Suomea koskevassa suunnitelmassa. Tämä onkin perusteltua, koska aikoinaan alueita rajattaessa soiden suojeluun ei silloisissa olosuhteissa katsottu olevan aihetta kiinnittää erityistä huomiota. Lemmenjoen kansallispuiston laajennus ja yhdistäminen Norjan Övre Änarjokka -kansallispuistoon (Inari) Suurimmat nykyiset luonnonsuojelualueet on merkitty mustalla värillä. Lopullisessa rajoittamisessa olisi edelleen otettava tutkittavaksi puistoalueen mahdollinen ulottaminen joltakin osaltaan Menesjärven Pokan maantiehen. Tämä yhteys olisi tietysti matkailun ja retkeilyn kannalta erittäin merkittävä. Pohjois-Suomen nykyisten kansallispuistojen laajennussuunnitelmat sekä suunnitelmat eräiden uusien puistojen perustamiseksi : 1. Etenkin jokilaaksoissa tavataan myös männiköitä. 91
Vielä kerran kohoaa kirjoittajista päällimmäiseksi Jarl Sundqvist, tuo Ukko-Samperin manttelin perijä, joka loistavasti kertoo erikoisesti Lapille keskeisestä metsätyömieselämästä. Voittajan mielialaa ilmentää Kemijoki Oy:n toimitusjohtajan esipuhe: >>Tämän kirjan julkaisija on halunnut koota eräitä piirteitä entisestä Kemijoesta ja siihen liittyvästä monivivahteisesta elämästä sekä samalla esittää muistopuheen entisaikojen suurelle joelle.•> Muistopuhe on esitetty. Kemijoen historia on voitu kirjoittaa, sillä Kemijokea ei enää ole, vain sarja voimalaitosaltaita. iinpä hän, Ra11110 Ruuhijärvi, apul.prof., Helsingin yliopisto. Viime vuoden lopussa ilmestyi painosta mittava teos, joka täyttää kauan ja tuntuvana vallinneen tyhjiön maamme sinänsä laajassa ja edustavassa geologisessa kirjallisuudessa. Kysymys on kuitenkin hyödytön, ja tärkeämpää onkin todeta nykyhetken tilanne: muitten vesistöjen rakentaminen on kannattamatonta. Entinen Kemijoki on jokaiselle tuon väylän varrella asuneelle omakohtaista historiaa, joka varmast i otetaan mieluiten vastaan. Teuvo Suominm, fil.kand., Helsingin yliopisto. Pertti Uotila, fil.kand ., Suomen Luonnonsuojeluyhditys r.y. Muita mielenkiintoisimpia kirjoituksia ovat Jacob Fe/1manin kuvaus matkoistaan Kemijoelle vuosina 1821 ja 1825, Kustaa Vilkunan selostus Kemijoen !ohesta käydystä taistelusta ja Veikko Haakanan kuvaus Lapin jätkästä. Vanhimmat kuvista ovat jo viime vuosisadan puolelta. Kirjaa lukiessa kärsii joka hetki tietäessään kaiken siinä esitetyn palautumattomasti menneeksi. 92 Kirjan kuvitus on hyvin antoisaa, mutta niinpä siitä vastaavatkin Matti Saanion ja toimittajan lisäksi monet kuvakokoelmat (Kansallismuseo, Rovaniemen Totta, Lapin Metsämuseoyhdistys, Kemijoki LOy). Kirjallisuutta Kunn:anosoitus sankarivainajalle E ntinen Kemijoki. E. L aitakari jos kuka, teoreettisena tiedemiehenä ja käytännön malminetsijänä, tunsi toiminnassaan nykyaikaisen mineraalihakemiston puutteen. Nordenskiöldin ja H.]. Kirjasta lausuu mieluisan kiitoksen kaik ille sen syntyä edistäneille! Heikki Annanpalo Suuri mineraalihakemisto Aarne Laitakari: Suomen mineraalien hakemisto. Kemijoki on mennyttä, mutta Tornionjoen ja Kuusamon koskien täytyy säilyä. Index a f Finnish minerals with bibliography. Jouko Piirola, fil.tri, Helsingin yliopisto. Martti Linkola tuntee Kemijoen historian vuosituhansien takaa nykyisyyteen asti. Kyseessä on professori Aarne Laitakarin laatima Suomen mineraalien hakemisto. Kai Westman, fil.kand ., Kalataloudellinen tutkimustoimisto.. Tämän numeron artikkelien kirjoittajat: Urpo Häyrinen, luonnont.kand., Valtion luonnonsuojelutoimisto. Kipua syventää vielä atomivoiman kynnyksellä heräävä kysymys: oliko Kemijoen sankariuhri sittenkin tarpeeton. Bulletin de la Commission Geologique de Finlande N:o 230, 842 sivua. Näistä olivat huomattavampia vuosisadan puolivälin tienoilla ilmestyneet A. Toimittanut Martti Linkola, julkaissut Kemijoki O y, kustantanut ja painanut Weilin & Göös 1967. Lassi Iharvaara, dipl.ins., Suunnittelutoimisto Lassi Iharvaara ja arkkitehti Matti Tausti. Holmbergin teokset. Yli sata vuotiaasta iästään johtuen ovat nämä jo kauan olleet puutteellisia ja vanhentuneita, mutta siitä huolimatta niiden voidaan sanoa tähän päivään asti suorastaan kuluneen tämän alan tietoutta tarvitsevien geologien ja malminetsijöiden käsissä. J yrkän poikkeuksen kirjoittajien muusta joukosta tekee Heikki Kurimo, joka osoittaa geologien puhuvan asiaan vihkiytymättömille täysin käsittämätöntä kieltä. On erittäin valitettavaa, että osa kuvista on painettu huolimattomasti. 1) Vastaavantapaisia teoksia on ilmestynyt useitakin viime vuosisadan alkupuolella, jolloin malminetsintätoiminta eli maassamme voimakasta nousukautta. Erikoisen paljon on rovasti Matti Heikinheimon ottamia kuvia, joista tavallaan syntyy Fellmanin matkan kuvallinen esitys, vaikkakin vuosisataa myöhemmin. Mutta yhtä hyvin kirjasta on iloa jokaiselle muullekin Lapin ystävälle, sillä sen sisältö ei rajoitu pelkästään pääväylän varteen vaan yltää Kemin ja Rovaniemen ohella Tulppion konesavotoi lle, Posoaavan valtavalle lakealle ja Korvatunturin juurille. Toimittajan valinta olisi tuskin voinut osua paremm in. Rakentaneen yhtiön uskoa työnsä oikeuteen osoittaa, että se on tehnyt aloitteen Entisen Kemijoen kirjoittamiseksi ja että se on valinnut toimittajaksi tunnetun luonnonsuojelijan, Martti Linkolan. H än on myös pystynyt kokoamaan kirjoittajiksi suuren joukon asiantuntijoita, jotka esittävät asiansa nautittavasti
Kun hän näin johdattaa lukijan tutustumaan kuvaamansa maan luontoon sekä ajallisesti, että 'luonnon asteikossakin' alusta alkaen, syntyy heti ehjä kokonaisuus. Syyt ja seuraukset tuodaan esille. Ensimmäinen osa on laajin, yhteensä 761 sivua. Laitakarin teoksen luettelot perustuvat maamme mineraaleista vuoteen 1962 mennessä ilmestyneeseen tai koottuun aineistoon. siirryttyään v. 1960 eläkkeelle pitkäaikaisesta Geologisen tutkimuslaitoksen johtajan tehtävästä ja vapauduttuaan virkatyön paineesta, ryhtyi laatimaan Suomen mineraalien hakemistoa, jonka käsikirjoituskortisto lähes 4 vuoden uurastuksen jälkeen valmistui v. Laitakari emerituskammiossaan Geologisessa tutkimuslaitoksessa on suorittanut. Tässä osassa on käytetty suomenkielen mukaisia mineraalinimiä, mutta osan alkuun on teoksen vieraskielisiä käyttäjiä varten liitetty suomenkielisten mineraalinimien ja niiden englanninkielisten vastineiden luettelo niiltä osin, kuin nämä oleellisesti poikkeavat asultaan toisistaan. »Maailman luonto>> teossarjan 3 osan, Pohjois-Amerikka, kirjoittaja Ivan T. Kun nimenomaan lähdekirjallisuudessa on usein käytetty joko ruotsinkielistä tai muuten myöhemmin muuttunutta kunnan nimeä, on Laitakari liittänyt hakemistoon historiallisesti tai kielellisesti useampinimisten kuntien nimiluettelon. Löytöpaikkojen ja myös mineraalien lähteissä esiintyneet vanhentuneet nimet on tekijä mahdollisuuksien mukaan muuttanut nykyisin käytössä olevaan muotoon. Alueet, kuten arktiset jääalueet, jotka ilman ihmisen luontoon puuttumistakin vaikuttavat köyhiltä, saavat aivan erityistä uutta mielenkiintoa, ja Amerikan muinaiset jääkaudet eivät hänen kuvaaminaan ole hiljaista, hidasta olemattomuuden tilaa, vaan aktiivinen ja jatkuvasti elämäämme vaikuttava kausi. Kunkin kunnan kohdalla on mainittu sen alueelta löydetyt mineraalit paikanmäärittelyineen ja viittauksineen lähteeseen, josta tieto on peräisin ja mistä haluttaessa on saatavissa lisätietoja. Se sisältää aakkosellisesti kuntien nimien mukaisen aluehakemiston. Laatimansa hakemiston on Laitakari jakanut kahteen osaan. Pitkän ja monipuolisen elämäntyönsä aikana geologina on hän hankkinut erinomaisen perehtyneisyyden Suomea käsittelevään geologiseen kirjallisuuteen, alan arkistoihin, museoihin ja kokoelmiin sekä tutustunut sellaisiin henkilöihin, joilta tämän alan tietoutta on ollut saatavissa. Laitakari on ollut oikea henkilö laatimaan tällaista mineraali-indeksiä. Pelkkä jää sinällään on kuin uusi elementti ja aivan tuon valtavan jäämassan vieressä lukijan eteen piirtyvät muinaisajan eläimet ja kasvit värikkäinä ja eksoottisina. Osan alkuun on kuitenkin suomenkielistä lukijaa varten liitetty luettelo niistä englanninkielisistä nimistä, joiden suomenkielinen vastine on oleellisesti erilainen. Prof. Kirjaa lukiessa todella ymmärtää miten luonnossa kaikki riippuvat toinen toisistaan, niin eläimet, kasvit kuin myös ilmasto ja maaperä. Sanderson: Maailman luonto, osa 3, PohjoisAmerikka. Kirjayhtymä 1968. Sanderson sanoo itse pyrkivänsä kuvaamaan maanosan luonnon sellaisena kuin se nyt on, jos ihmisen vaikutus yritetään eliminoida. Tekijä on luetteloa laatiessaan ajatellut myös tulevaisuutta ja koonnut aineiston sekä kuntajaon että mineraalien nimen mukaisiksi Geologisessa tutkimuslaitoksessa säilytettäviksi kortistoiksi, joita on helppo täydentää. mineraalia koskevat tiedot löydettävissä teoksen I osasta. Luonnollisesti jää kuvaukseen laihempia kohtia alueista, missä ihminen on hävittänyt käytännöllisesti katsoen kaiken alkuperäisen, mutta hän löytää elämän kaikkialta, maan alta, luolista, jopa suurkaupungeistakin. Suomennos: Kouri Mikkola. Kunkin mineraalinimen alle on merkitty niiden kuntien nimet, joiden alueelta mineraalia on tavattu. Tämän kuntaviitteen mukaan on lähemmät ao. Kun tietää miten ahkerassa käytössä aiemmin mainitut, yli satavuotiaina peräti vanhentuneet ja usein vaikeasti käsiinsaatavatkin vastaavat hakuteokset ovat olleet, uskoo helposti, mikä suuriarvoinen merkitys nyt ilmestyneellä Laitakarin teoksella tulee olemaan maamme kallioperää sekä sen antimia tutkiville geologeille ja myös maamme lukuisille malminetsinnän harrastajille. Kun kirjoitustapa lisäksi on elävää (kiitos kuuluu huomattavalta osalta tässä myös suomentajalle), lukee teosta kevyesti ja innostuneesti huolimatta sen suuresta tietomäärästä. Löytöpaikkaluettelo on tehty nykyisen kuntajaon mukaan. Arvo Matisto Maailman luonto Ivan T. Tietojen 93. 550 eri mineraalia ja niiden löytöpaikkojen lukuisuutta kuvatkoon vain teoksen ensimmäisen osan jo aiemmin mainittu sivumäärä, 761. Laitakarin luetteloon sisältyy n. Amerikka tunnetaan suurien vastakohtien ja kaikkien mahdollisuuksien maana; toiset näkevät siinä teknillisen kehityksen huipun ja toiset luonnontilaiset erämaat. Ollakseen kansainvälisesti käyttökelpoinen, on se aakkostettu mineraalien englanninkielisten nimien mukaan. 1964 ja joka nyt on painetussa asussa nähnyt päivänvalon, mittavana, lähes 850 sivua käsittävänä nidoksena. Jo nämä luvut osoittavat minkä jättiläistyön prof. Professori Laitakarille on esitettävä koko ammattikunnan kiitokset pitkän virkauran jatkona tehdystä suurtyöstä ja onniteltava sen laadullisesta, korkeasta tasosta. Näin ollen ajatus etenee yhtenäisenä ja päästään kaikesta luettelomaisuudesta ja kaavamaisuudesta. Teoksen toinen osa on mineraalihakemisto
Pohjc,ismaat muodostavat nykyään myös matkailullisen kokonaisuuden. Kotiseut11museo, Lapinsalmi ja S tolbovan rauhan rajakivi ]onkerin kylässä sekä kahden aik. Esimerk94 kinä tämän hakemiston tarjoamista tiedoista toistettakoon tässä Kuhmoa koskeva esittely: »Kunta Neuvostoliiton r(Jjalla, Kainu11ssa. Poliisi on ystäväsi Pohjola-Opas, julkaisijat Suomen Poliisin Urheiluliitto, Ruotsin Poliisin Urheiluja Ampumaliitto, Norjan Poliisiurheiluliitto ja Tanskan Poliisin Urheiluliitto. Sarjan aikaisemmat teokset ovat Eurooppa ja Afrikka. Aakkosjärjestyksessä lueteltujen paikkakuntien kohdalla on ilmoitettu hotellit, matkustajakodit, moottorimajat jne. Kosken/ask11reitit. Sairaala. Joitakin teol/isu11slaitoksia. Karttojen merkinnät ovat verrattain niukat, joten ne eivät pysty kilpailemaan esim. Kaupunkien, kauppalain, kirkonkylien ja pitäjien ohella luettelo tuntee myös suurehkot kylät ja muut asutustihentymät. Kilpelänkankaa//a on muistomerkkejä talvisodan ankarista taisteluista K:n alueella. Nyt kaupan oleva suomenkielinen laitos on ilmeisesti jouduttu tekemään kovan kiireen alaisena, sillä siinä on varsin runsaasti pieniä, sinänsä merkityksettömiä kirjoitusvirheitä. Ihminen turmelee ympäristönsä lopulta elinkelvottomaksi, ellei hän ryhdy sitä järkiperäisesti suojelemaan. E. Matkustajakodit. Ivan T. sivun 9 tieto, että Suomessa on runsaasti mm. ilveksiä ja susia. Tämän maanosan luonnon kuvauksen yhtenäisyyden onnistumisen taustana ovat kirjoittajan laajat matkat ja tiedot alueesta, hänen taitonsa tajuta elämän muotoja kaikkialla ja tietenkin pohjimmiltaan Pohjois-Amerikan todelliset suuret erämaa-alueet, joista osa on säilynyt kansallispuistoina ja muina suojelualueina. Amerikka on 'uusi' maanosa, mutta se on monissa asioissa, kuten sekä luonnon tuhoamisessa että sen säästämisessä, ehtinyt vanhaa maailmaa pitemmälle. Nähtäryyksiä: Ulvi/ansalmen (pitäisi olla: Ulvinsalon) luonnonp11isto. Hieman myös kummastuttaa esim. Lomakylä. omaksuminenhan helpottuu huomattavasti kun ne tarjotaan mielekkäänä kokonaisuutena. T.S.. Sanderson kiittääkin alkulauseessaan Yhdysvaltojen ja Kanadan kansallispuistojen erinomaista tasoa. Nyt käsillä olevan osan jälkeen ovat vuorossa Australia ja Oseania, Keskija Etelä-Amerikka sekä Aasia. Kaikin paikoin kieli ei täytä oikeakielisyyden vaatimuksia, joten seuraavaan, pian luvassa olevaan uusittuun painokseen mennessä toivottavasti kielenkorjaajakin ehtii sanoa sanansa. 504+ 301 sivua + 20 karttaliitettä. Niinpä pitkää retkeä Pohjoismaihin suunnitteleva pystyy nopeasti hahmottelemaan reittinsä tämän karttakokoelman avulla. Niistä yksi esittelee maat erillisten artikkeleiden muodossa. Uinti. Yleisten maantieteellisten tietojen ohella kerrotaan esim. Valtakuntien rajat eivät rajoita tällä alueella matkailijan liikkumista, mutta sen sijaan tähänastiset matkailuoppaat ovat rajoittuneet vain yhteen maahan tai sen osaan. s. Kalastus. Opas on kolmiosainen. Tunnetuimpina esimerkkeinä niistä tuhovaikutuksista ovat vesistöjen muuttuminen viemäreiksi ja metsänhakkuiden seurauksena erosio. jokamiehen oikeudesta, metsästysja kalastusoloista, historiasta, arkkitehtuurista, erity1S1sta matkailunähtävyyksistä jne. Pohjola-opas on huolellisesti suunniteltu teos, joka palvelee tehokkaasti matkailijan tarpeita. Poliisiurheilijoiden pohjoismaisena yhteistyönä laatima Pohjola-Opas on onnistunut kokonaisuus, joka verrattain pienellä sivumäärällään esittelee ällistyttävän suuren määrän tietoja Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin matkailuoloista. Oppaan toinen osa käsittää hotellija nimiluettelon. Runsaat ja erittäin korkeatasoiset, sekä värilliset että mustavalkoiset kuvat ja jokaisesta maantieteellisestä alueesta esitetty pienoiskartta kuvauksien alussa tekevät kirjan lukemisen selailemallakin hauskaksi ja helpoksi. Karttojen niputtaminen tukevien kansien väliin on niinikään tervetullut helpotus autoilijalle, joka on tottunut sullomaan erilliset tiekarttansa hansikaslokeroon. uusien tiekarttojen kanssa. Vastaavanlaisia epätäsmällisyyksiä tietysti pujahtaa kaikkiin oppaisiin, joihin joudutaan mahduttamaan runsaasti asiatietoja, eikä Pohjola-Opas tässä suhteessa joudu mitenkään häpeään. Veneitä. Artikkeleita täydentää erittäin yksityiskohtainen, aakkosellinen paikkakuntaluettelo. Telttailu. Poliisi. Pohjola-Oppaan hinta on 110 mk, ja sen voi tilata osoitteesta Pikalähetin tie 8, Helsinki 62 (puh. kirkon muistomerkit. Apteekki. Puukirkko vuodelta 1816, jossa on kel/otapuli vuodelta 1862 (Engel). Niukkuudesta johtuva selvyys ja helppolukuisuus sen sijaan helpottavat nopean yleiskäsityksen saamista. Lisäksi Helsingin, Tukholman, Kööpenhaminan ja Oslon kaupungeista on yksityiskohtaisemmat kartat, joiden mittakaava on 1:50000. H :ki 72 54 67). Mutta näiden alueiden ulkopuolella tilanne on tekijän mielestä synkkä. Kolmannen osan kaikki 20 karttalehteä on painettu kahden puolen, joten karttojen määrä on 40. Osoitteiden ja puhelinnumeroiden ohella annetaan tiedot aukiolokausista, vuodemääristä, tarjoiluoikeuksista sekä palvelusten tasosta. Islannin ja perimmäisen Lapin kartoissa mittakaava on 1 :1 000 000, Ruotsin eteläkärjen ja Tanskan osalta se on 1 :250 000 ja muissa 1 :500 000
From this poi11t of view, il is more desirable to establish large conservation areas than to protect individual 11at11ral monuments. The use of land is planned according to the distributio11 of eco11omic and other human activities, whereas the 11se of ,vaters must be plam1ed according to the 11atural units of ,vater .rystems. II p robably arrived from Italy through Russia. The water .rystems i11 /ota/ planning Lassi Iharvaara Pages 5154 The ttse of waler, land and air i11 total planning cannot be treated separately. The esthetic and recreational values of water systems are gelling increasingly importa11t. There has been no sign of natural resistance being developed against tbe fungus. For this purpose, an American species, P a c i f a s ta c 11 s Ien i u se u I t1 s, has been chosen. In 1893 the first cases of tr'!)'fish plague were observed in Fi11la11d. 95. Summaries of the Main Articles in this Issue Editorial Disct1ssion 011 rapids Teuvo Suomi11en Pages 4950 The postponement of b11ildi11g a nuclear p01ver plant in Finland has resulted in plans to harness some of the lasi free rapids of Finland. Kai IVestman Pages 5860 The natural distributio11 of the crayfish ( A s ta c u s a s1 a c 11 s} in Fi11la11d has been restricted to the southern parts of the country. Due to the plague, the i11troductio11 of a 11e1v crayfisb species has been co11sidered, firsl i11 Sweden, now in Finland. Far aW'!)' from the large i11dustrial centers, it would maintain its 11atural co11ditio11. The disease is caused by a ftmgus, A p h a II o m y c e s a st a c i. Thru the natural process of development of an i11tacl natural landscape could be studied during the forthcoming decades and centuries. According to experts, the energy produced in this ivay is more expensive tha11 other conventional melhods or 1111clear power can produce, and in the long ru11 110 importanl i11crease of energy cm, be achieved i11 this manner. Certain difficulties are involved. This does no/ mean that the planning of smaller units is not needed. P a c i Ja s I a c 11 s I e II i u s c t1 I u s our 11e1v crayfish. As a result of the plague, tbe a11nual catch of cr'!)'fish i11 Finland declined catastropbically. However, the govermnent has been traditionally supporting the companies i11terested in building hydroelectric p01ver plants. In the begin11i11g the disease spread slowly, but f:?y 1907 il reached the ,vater .rystem of tbe river Kokemäenjoki, one of the besl cr'!)'fish waters in Finland. The idea of establishi11g a ne1v park 011 the coast of the Baltic Sea, where la11d is risi11g, is presented by the author. 21), if materialised, would supply a rich materia/ for sturlyi11g the origin a11d development of 11atural landscapes. Ef f ective research and careful plan11i11g are urgently needed for satisfactory results. Freq11e11tly the goals of recreation a11d economic life are co11flicting, a11d the lack of a common measure makes the decisions dijficttlt. Opinions of different experls on this subjecl are cited. In 1900 about 15.5 millio11 crayfisb were exported, a11d at present 011/y 0.3-0.4 million. Especially the problems of pollution and p11rificatio11 of waters musl be solved locally. Man has promoted its spread by using contaminated cages i11 uninfected walers. For this reaso11, the total planning mt1sl be carried 011/ on a large scale, preferably by trealing the whole country as an entily. Geography and 11at11re conservation Jouko Piirola Pages 5557 The natural la11dscapes, conserved i11 national and natural parks, are valuable subjects for the sturly of geography. At the same time the Swedish crayfish were i11fected by crayfish exported from Finland. Botb morphologically, ecologically, and gastronomically il shows high resemblance to the original cr'!)'fish. Encouraged by this supporl, some companies are now planning 11ew bydroeleclric planls for their 011111 profit, but at the cosi of the national econonry. Legal restrictions have failed to prevent this, and no effective lreatment has been jo,md to prevenl tbe further spreading. According to the Swedish research tbis species is naturally resistant againsl the p esi. The project of creati11g a new large national park in eastem Lapla11d (Suomen Luonto 1/1968, p. It has been, however, introduced by man to much more northern localities. The Bureau of Fisheries Investigation in Finland bas started investigations with 1000 American cr'!)'fish lo explore tbe possibilities of replacing tbe old cr'!)'fish ,vitb this ne,v species
Since 1935 (1vhen a stuc/y 011 this pla11t was published) it has almost entirely disappeared from the region of the t01vn Hämeenlinna, and practically all recorded occurrences are reduced in size. The largest rmits are the areas of Suomu-Patvinsuo i11 eastem (88OOhectares) a11d Salamajärvi in 1nstern Fi11la11d (4 800 hectares). The co11servatio11 of bogs Pages 77-81 Accordi11g to the ordi11a11ce of State Board of Forestry, 32 ne1v conservatio11 areas 011 the state-01vned lands of southern Finland have bee11 created in 1968, comprisi11g a total of 16 500 hectares. The chemical pollutants of nature II. The largest would be a new park i11 eastern Lapland (530 000 hectares). T hus the park 1vo1,/d be joi11ed with the 11e1v Norvegia11 national park Övre Anarjokka ( 100 000 hectares) and create a large inter11atio11al reservatio11 for large animals. Occurrence of the golden eagle ( A q u i l a c h ry s a e t o s) in F i11/and in the 1960' s Pertti Sulkava Pages 68-74 The information presented in this article has been collected through amateur and professional ornithologists. IVithout increased protection, the story of the golde11 eagle i11 Finland 111ill come to a,1 e11d in the near future. Out of this, more tha11 11 000 hectares are bogs, and the rest are mainly mature forests. The main reason for the decline has been man' s activities, such as construction works and grazing of cattle. The results given in Table 1 are summarized i11 T able 2, using the same symbols. W'hat 1vill happen to P u l s a t i l l a p a t en s . In 1962 the Fin11ish pop11latio11 of golden eagles 111as estimated to be 150200 pairs, and the species became legally protected in the whole country (jormerly only in the southern parts). The importance of chronic effects 011 pl!Jsiological level is emphasized as a major cause for the recent rapid decline of birds-of-prey and other animal populations. As a result of increased respect for the la1v and the commercial availability of a related species, P u I s a t i l / a v u l g a r i s, the rate of decline may now diminish. The second largest would be an extension (150 000 hectares) of L emmenjoki national park. A ne1v estimate of about 100 pairs is given no1v, and the trend is contin11011sly d01vmvards. 70-71). It easily crossbreeds eith the related P u 1s a t i l l a v e r n a Ii s. In addition, the beautiful blue flowers are picked in spite of legal protection ( since 1952) , and 1vhole plants are removed and replanted i11 gardens, as a rule 1vithout success. The remlts are expressed in the Table 1 (p. The problems of increased resistance of insects to the i11secticides and of the increasing amo1111ts of foreign chemicals in the environment are discussed, 1vith the concl11sio11 that a restriction of the ttse of persistent cbemicals is urgently needed. The chlorinated ID•drocarbons Teuvo Suominen Pages 61-63 The harmful side-effects of the chlorinated l!Jdrocarbon insecticides are discussed, especially those on vertebrates. The PCB-chemicals are shortly mentioned. Its main distribution ison the East-E11ropean steppes, and the Finnish population is believed to be a relic from the dry period immediately after the lasi glaciation. Urpo Häyrinen a11d Rauno Ruuhijärvi Pages 82-91 This pian has bee11 prepared by ajoi11t cooperation of the Finnish League for the Conservatio11 of Nature a11d the State Board of Forestry. The reindeer keepers consider the eagle as an important enemy of reindeer, and about 200 of them carry a legal permission to kill eagles. Pertti Uotila Pages 64-67 This plant has a small isolated area 011 dry exposed habitats i11 Häme in southern Fi11land. Each line represents an eyrie, and the annual situation is expressed according to following code: AP = inhabited, OP = the eagle 1vas 96 present, but no eggs were laid, EP = no sign of a11 eagle 111as found, N= eagle has been obser,nd during the 11esting season, S = the nesti11g has been observed after the time of fledgi11g, the numbers 1 or 2 indicati11g the probable 11umber of young, T = the nesting 1vas unsuccessful, = the eyrie 1vas not visited. The protected areas will serve as subjects for research, education, outdoor activities, and as reservations for the pian/ and animal life of bogs.. The pian includes ten areas, with a total of 820 000 hectares. The lasi letters are i11itials of the observers. Another factor is the rapid disappeara11ce of the natural habitat, due to modern forestry. Altogether 174 separate occurrences are k1101v11 at present. Man' s activities are the main reason. The main reason for the pian has been the fact thai the old parks are i11s11fficie11t as conservers of original f en nature. The pian for the enlargement of old parks a11d creatio11 of ne111 parks in 11orthern Finland
Kenties Lei kola panee ajattelemaan." (HS) 203 sivua. 13:/ 16:WSOY TILGM ANN IN KIRJAPAINO HELSINK I 19 68. "Leikolan kannanottoihin biologiasta kulttuurin osana on syyL~i niidenkin ja varsinkin niiden tutustua, jotka pitävät itseään tyypillisen humanistisen kulttuurin edustajina. Tässä esseekokoelmassaan h än käsittelee erittäin laajaa aluetta; hänen kiinnostavasti yleistajuiset kirjoituksensa kartoittavat biologian maailmaa elämän synnyn arvoituksesta, solun salaisuuksista, perinnöllisyyskysymyksistä rotukysymyksiin ja vanhenemisen ongelmiin asti. 'Biologin maailmasta' tarjoaa m ahdollisuuden kenelle tahansa tutustua miellyttävällä tavalla 'luonnontieteistä inhimillisimmän' näköaloihin ja h enkeen ." (A amulehti) Anto Leikola Etevän nuoren polven tutkij an fil.tri Anto Leikolan mielenkiintoiset artikkelit ja kannanotot ovat herättäneet laajalti huomiota ja keskustelua. "Luotettavuus, kiihkottornuus, mielenkiintoinen esitystapa, näkökulmien moninaisuus siinä on joitakin tämän kokoelman attribuutteja
J uhlajulkaisumme »TOTAALISEEN SUUNNITTELUUN» esittelee monipuolisesti nykyaikaisen luonnonsuojelun tehtäviä. Se tekee luonnonhoitoa koskevia alotteita, kuulee eri alojen asiantuntijain lausuntoja ja jakaa luonnonhoitoa koskevaa valistusta. Tehtäviä, jotka kuuluvat »yhteiskunnalle». OSALLISTUMAAN yhteiskunnan suunnitteluun siten, että edellä mainitut näkökohdat otetaan kaikessa toiminnassa huomioon. 150 sivua, hinta 5 mk. Asioita, joista »viranomaiset» huolehtivat. Ne tarvitsevat oman keskitetyn hallinnon. Ne ovat niin kiinteästi toisiinsa nivoutuneet, että niiden toisistaan erottaminen on mahdotonta. Jäseneksi voit liittyä maksamalla postisiirtotilille 6882 jäsenmaksun 8 mk (koululaisilta ja opiskelijoilta 5 mk, perhejäseniltä 3 mk). Ongelmia on liian paljon, että ne voitaisiin sälyttää entisten virastojen työtaakkaa lisäämään. Julkaisu sisältyy tämän vuoden jäsenmaksuun. Yhdistyksen osoite on Lapinlahdenkatu 29 B 22, Helsinki 18, puh. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys on tänä vuonna täyttänyt 30 vuotta. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys on vapaaehtoinen järjestö, joka pyrkii osallistumaan yhteiskunnan suunnitteluun siten, että luonnonhoidon näkökohdat otetaan huomioon tärkeitä ratkaisuja tehtäessä. Eräs sen tavotteista on luonnonhoitoviraston saaminen Suomeen. 64 37 19. ESTÄMÄÄN luonnon saastumisen ja turmeltumisen roskilla, jätteillä ja myrkyillä, jotka eivät uhkaa ainoastaan viihtyisyyttämme, vaan jopa terveyttämme. Liity jäseneksi Tilaa Suomen Luonto Nykyaikainen luonnonsuojelu pyrkii OHJAAMAAN luonnon taloudellista hyväksikäyttöä siten, että käytettäviä luonnonvaroja ei lyhytnäköisesti riistetä, vaan että ne myös pitkällä tähtäyksellä tuottavat suurimman mahdollisen hyödyn. Nopeasti muuttuva yhteiskunta on luonut joukon uusia ongelmia, joita edelliset polvet eivät voineet tuntea. Kyllä ja ei. PITÄMÄÄN karun pohjoisen luontomme niin edustavana ja monipuolisena kuin mahdollista. VARAAMAAN riittävästi luonnonalueita työn ja kiireen rasittamien ihmisten ulkoiluun ja virkistäytymiseen erityisesti suurten asutuskeskusten liepeiltä. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen jäsenenä voit tukea toimintaamme yhteisen ympäristömme hyväksi. SÄILYTTÄMÄÄN kotimaamme maisemat kauniina ja koskemattomina siellä, missä ihmisiä on harvassa, ja sopusointuisina omien aikaansaannostemme kanssa asutuksen ja taloudellisen toiminnan piirissä. SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYS