KESKI-SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYS, Jyväskylän yl iopiston biologian laitos, Vapaudenkatu 4, 40100 Jyväskylä 10, puh. Jouni Kitti, kalastusmestari Martti Linkola, fil.kand. sihteeri Yrjij Haila, fil.yo. KAINUUN LUONTO, Kauppakatu 28 A 10, 87100 Kajaani 10, puh. 554. PfEKSÄMÄEN SEUDUN LUONNONYSTÄVÄT, Toikantie 9, 76100 Pieksämäki 10, puh. KANTA-HÄMEEN LUONNONSUOJELUYHDISTYS, c/o Pentti Andsten, Armas Launiksentie 5, 13130 Hämeenlinna 13. .Juha Hämäläinen, Toiminnanjohtaja puh. 5878. PORVOON LUONNONHISTORIALLINEN YHDISTYS, Kaivokatu 40, 06100 Porvoo 10. Teuvo Suominen, fil.kand. 5093. NONSUOJELUYHDISTYS EGENTLIGA FINLANDS NAT URSKYDDSFÖRENING, c/o Rauno Tenovuo, Turun Yliopiston Eläintieteen laitos, 20500 Turku 50, puh_ (10 15) 921-335 599/522. HELSINGJN SEUDUN LUONNONSUOJELUYHDISTYS HELSINGFORSREGIONENS NATURSKYDDSFÖRENING, c/o Hannes Ignatius, Hiidenkiukaantie 1 D, 00340 Helsinki 34, puh. Suomen luonnonsuojelu liitto VARSINAISET JASENJARJESTOT ETELÄ-KARJALAN LUONNONSUOJELUYHDISTYS, c/o Terho Poutanen, Liisankatu 6, 53900 Lappeenranta 90. LÄNSI-UUDENMAAN LUONNONSUOJELUYHDISTYS VÄST-NYL ANDS NATURVARDSFÖRENING, postilokero 33, 08101 Lohja 10. (9 15.30} 971-12 082. KESKI-POHJANMAAN LUONNONSUOJELUYHDISTYS MELLERSTA ÖSTERBOTTENS NA TURV ARDSFÖRENING, Iso katu 15, 67100 Kokkola 10, puh. KYMENLAAKSON LUONNON VARSINAIS-SUOMEN LUONYSTÄVÄT, Itäkatu 2 B 21, 48100 Kotka 10, puh. POHJOIS-UUDENMAAN LUONNONSUOJELUYHDISTYS, c/o Esko Lindholm, Kirvesmiehenkatu 3, 05800 Hyvinkää, puh. A nna-Riitta Wallin, o.s. puheenjohtaja Urpo HäJirinen, fil.kand. (14 16) 90-490 961. l 'LKO]AS!:N l: 1· BioDy11aa111i11m Y hrlist J'S F:·uemmistii f ),ysikkok ilta H ämäläis-Osak1111ta Koe-eläi11te11 suojelu Kokoomuksen !V11orte11 L iitto 1\1artta!iitto Pä1)ätH ämee11 M aak1111taliittn .1'11omalais1111rle11 L iitto .\'11omm A rkkitehtiliitto .1'11ome11 Kalamiesten Kesk11liitto .1'11ome11 /vl iele11ten ,e )'sse11ra Suomen Rake11n11sinsinöiirien Liitto .1'11ome11 Ro11111ka11ppiairle11 L iitto .\'110111e11 1 ·oi111alaitos)'hrlistys Suomen _)'lioppilask1111tie11 liitto S ymbioosi .\) 110/) 1 --ihreä Risti .\'11omm L ääkäriliitto SUOMEN LUONNON SUO]l::Ll!LliJO ,'V HALLITUS Olli Ojala, eläinlääket.lis. PIRKANMAAN LUONNONSUOJELUYHDISTYS, c/o Lauri Ruippo, Kuusamakuja 2 E, 33~40 Tampere 84, puh. LAHDEN LUONNONYSTÄVÄ~ c/o Veli Haikonen, Kaivolankatu 2 B 16, 15240 Lahti 24. KUOPION LUONNON YSTÄVÄIN YHDISTYS, Kuopion Museo, Kauppakatu 23, 70100 Kuopio 10, puh. (9 15) 941-10 920. POHJOIS-KARJALAN LUONNONYSTÄVÄT, c/o Tapio Koistinen, Poikkikatu 5 7, 83500 Outokumpu, puh. 981-22710. 964-27 170 (k.) ja 96423 446 (t.). LUONTO-LIITTO, Fredrikinkatu 77 A 11, 00100 Helsinki 10, puh. VAMMALAN SEUDUN LUONNONSUOJELUYHDISTYS, c/o Helmer Tuittila, Sylväänkatu 4 A 8, 38200 Vammala. Lauri Ruippo, maisemanhoidonvalvoja . (16.30 ) 952-16 767. 11 956. ITÄ-SAVON LUONNONSUOJELUYHDISTYS, Satamakatu 5 B 61, 57130 Savonlinna 13, puh. POHJOIS-POHJANMAAN L UONNONSUOJELUYHDISTYS, Kasvitieteen laitos, Torikatu 15, 90100 Oulu 10, puh. SATAKUNNAN LUONNONSUOJELUYHDISTYS, Uusikoivistontie 77 A 3, 28130 Pori 13, puh. 931-62 531. 13 860. 914-14 182 tai 20 215. SUUR-SAVON LUONNONSUOJELUYHDISTYS, c/ o Niilo Ruuth, Sokkalantie 23, 50600 Mikkeli 60. KOILLISMAAN LUONTO, c/o Reino Rinne, Kitkantie 4, 93600 Kuusamo. 448 439.. 939-23 316. ETELÄ-POHJANMAAN LUONNONSUOJELUYHDISTYS, c/o Seppo Ojala, Petäjätie 2 A 2, 60550 Nurmo, puh. 482 841 (k.) ja 718 322 (t.). 23208. Pentti Väisänen, valtiot. LAPIN LUONNONSUOJELUYHDISTYS, Varsitie 22, 96100 Rovaniemi 10 LENTUA-SEURA, c/o Markus AlaHeikkilä, 88900 Kuhmo, puh. Poranen, oik.yo. varapuheenjohtaja Olli Paasivirta, fil.kand. POHJOIS-SAVON LUONNONSUOJELUYHDISTYS, Kuopion museo, luonnontieteen osasto, Kuopio . yo
. .. 249 Metsähallituksen mahdollisuudet peuransuojelussa, Pertti Seiskari ............... . . . . . .......... 218 Peurasta poroksi ja porosta poroeloksi, Martti Linkola . 209. Liiton toimisto on avoinna maanantaista perjantaihin klo 916, kesäkuukausina klo 913. . . Lehti voidaan tilata maksamalla tilausmaksu 1 0mk postisiirtotilille n:o 608 21-1. .. . .. . . Irtonumerot 2,50 mk Suomen Luonnon vanhoissa numeroissa on jatkuvasti ajankohtaisia artikkeleita luonnonsuojelun eri aloilta. . .. .. . 260 Kirjallisuutta ......... . .. .. . . . . . . valtion luonnonsuojelunvalvoja, Helsinki Toivo Heikkinen, rajaylivääpeli, Kuhmon rajavartiosto Pentti J-lonkavaara, aluemetsänhoitaja, Lentiiran hoitoalue, Kuhmo Juha Hämäläinen, toiminnanjohtaja, Suomen luonnonsuojeluliitto, Helsinki Heikki Kangasperko, fil.kand., preparaattori, Oulun yliopisto Jorma Kauko, rovasti, Kuhmo Ilkka Koivisto, fil. . . . ........ tri, Korkeasaaren eläintarhan intendentti, Helsinki Alpo Komulainen, lehtori, Vuokatti Martti Linkola, fil.kand., Jyväskylän yliopisto Martti Montonen, fil.kand., WSOY, Helsinki Pertti Seiskari, fil.tri., metsien moninaiskäytön ylitarkastaja, metsähallitus, Helsinki Lauri Siivonen, prof., Oulun yliopisto Jouko Solonen, lehtori, Joensuu Seppo Sulkava, dosentti, Oulun yliopisto Erkki Vanninen, kansakoulunopettaja, Kuhmo T AMAN NUMERON VALOKUVAT kansi Martti Mantonen 213 Urpo Pitkänen, Erkki Tuominen 215 Martti Mantonen 217 Martti Mantonen 220 Oulun yliopisto 221 Martti Mantonen, Pertti Pelto 223 Martti Mantonen 226 Pekka Putkonen 233 Jorma Kauko 234--235 Erkki Vanninen 238243 Martti Mantonen 244 Ilmatieteen laitos 246247 Teuvo Suominen 248 Martti Mantonen 251 Alpo Komulainen 253 Martti Mantonen 255 Erkki Vanninen 257 Alpo Komulainen, Erkki Vanninen, 259 Georg Gerster 261 Alpo Komulainen, Martti Mantonen, Martti Mantonen 263 Martti Mantonen SISÄLLYS Tämä numero on omistettu metsäpeuralle, Teuvo Suominen ......... ... ... . 271 T AMAN NUMERON KANSI esittää noin viiden viikon ikäistä metsäpeuran vasaa, joka asui yhdessä emonsa kanssa Kuhmon Elimyssalolla viime kesänä. .. . . 31. 498 159. . Ilmoitushinnat: 1/1 sivu 600 mk 1/2 sivu 350 mk 1/4 sivu 200 mk Takakannen 4-väri-ilmoitus 1 000 mk TOIMITUS Teuvo Suominen (vastaava) Toimitusneuvosto : Urpo Häyrinen Harri Dahlström Jouko Mättö Jouni Kitti Hannele Pohjanmies-N urmi Osasto »Virallinen luonnonsuojelu »: fil. . . . . . . . .. . 269 Sisällysluettelo Suomen Luonto 1972 ....... .. .. 210 Metsäpeurakysymyksen tähänastiset vaiheet, Pekka Borg . 212 Kuka omistaa metsäpeuran, Jouko Solonen ............. .. . Taitto: Timo Tanttu TAMAN NUMERON KIRJO/TT AJAT Pekka Borg, fil.tri, vt. ..... . . . ........ . Vuonna 1968 ilmestynyttä 152-sivuista juhlanumeroa on vielä saatavissa hintaan 2 mk/kpl. 227 Kuhmon peurahistoriikki, Erkki Vanninen ............ . .. . . 214 Peuran suvun levinneisyys ja rodut, Lauri Siivonen .... . . . . . ........ .. 252 Metsäpeuran kuolemansyyt, Heikki Kangasperko . Tämän osaston kustantaa Metsäntutkimuslaitos. Sen artikkelit kattavat suurimman osan suomalaisen luonnonsuojelun kentästä. . 258 Tutkimuksen tarve ja merkitys peu ransuoj ei ussa, Seppo Sulkava ..... . . .................... . . . .. . . . . vuosikerta Suomen Luonto no6 JULKAISIJA Suomen luonnonsuojeluliitto ry. .. . . .. . . Kuvan otti Martti Mantonen. 267 Summaries of the main articles in this issue .... . . . . 264 Suomen luonnonsuojeluliiton liittokokous .. .. 224 Metsäpeura ja Suomen kulttuurihistoria, Martti Montonen . .. Suomen Luonto ilmestyy vuoden 1973 aikana kuutena numerona. . Fredrikinkatu 77 A 11, 00100 Helsinki 10, puh. 233 Metsäpeuran nykyinen levinneisyys, Alpo Kotmdainen Metsäpeuran vuosi, Martti Montonen Metsähallituksen tähänastiset toimenpiteet peuransuojelussa, 234 238 Pentti Honkavaara .. .. 211 Lentua-Seura, (haastattelu) Juha Hämäläinen ............ tri Pekka Borg. . 254 Metsäpeuran talviruokinta, Toivo H eikkinen . Vuoden 1971 numeroita myydään 1 mk/kpl, sitä vanhempia 50 p/kpl. . . ........... . 256 Eläintarhat ja siirtoistutukset peuransuojelussa, Ilkka Koivisto .. 231 Ensi tapaaminen metsäpeuran kanssa, Jorma Kauko .. . . .
Nyt peura asuu itärajamme molemmin puolin, mutta pääasiassa Neuvostoliiton puolella. Peura-alueen metsät kuuluvat metsähallituksen hallintaan. Kustannusten peittämiseksi Suomen Luonto on saanut lahjoituksia yksityishenkiliiiltä sekä Luonto-liiton »Kotkatililtä», jolle koululaiset ja opiskelijat keräsivät viime keväänä varoja uhanalaisten elå"inlajien suojelemiseksi. 244) näyttää, että sielläkin peura asuu nimenomaan viimeisissä koskemattomissa erämaissa. Suunnitelmista luopuminen aiheuttaisi monenlaisia käytännön ongelmia, jotka tuntuvat kipeimmin juuri Kuhmossa. J os näin todella on, on kaikilla syytä riemuun. Tutkijain yksimielisen käsityksen mukaan juuri se peurakanta, jonka äärimmäiset liepeet nyt taas ulottuvat Suomenkin puolelle, on Euroopan metsäpeuraesiintymistä ainoa, jonka säilymisestä on reaalisia toiveita. Peuran runsastuminen Suomen puolella voikin olla vain tämän toiminnan seurausta. Olisihan silloin metsäpeuralle tie auki kaikkeen Suomeen. Metsiä on hakattu, kaivoksia kaivettu ja rautateitä rakennettu. Suomen Luonto n:o 6 1972 Tämä numero on • omistettu metsä peuralle Metsäpeura on Eurooppaa ja koko maailmaakin ajatellen suuri harvinaisuus. Itse peuraa ei kukaan vihaa. Tätä seikkaa ei saa unohtaa ennen kuin peuran sopeutumisesta muunlaiseen ympäristöön saadaan pitävää näyttöä. Silloin ei todellakaan voida puhua peurojen »lisääntymisestä», vielä vähemmän »sopeutumisesta ». Tässä on tiedolla ja yleisellä mielipiteellä ratkaiseva merkitys. Sen sijaan peuran suojelutoimenpiteet kaventavat ihmistoiminnan mahdollisuuksia. Tämä Suomen Luonnon erikoisnumero pyrkkii osaltaan luomaan metsäpeuroille myönteistä ilmapiiriä. Päinvastoin, se on aina pysytellyt korkeintaan tunnin juoksumatkan Urpo Huhtanen 210 päässä rajaseudun metsistä. Metsäpeura on ollut olennainen osa suomalaista luontoa. Suureksi osaksi juuri sen varassa on kehittynyt suomalainen kulttuuri. Sen näyttäytyminen teiden, asutuksen ja metsätyömaiden tuntumassa on tulkittu niin, että peura on vihdoinkin sopeutunut ihmisen naapuruuteen ja metsätalouteen. J o nyt voimassa olevat metsästysrajoitukset herättävät paikallisten asukkaiden keskuudessa katTätä Suomen Luonnon numeroa jaetaan ylimääräiset 10 000 kappaletta kouluihin, kirjastoihin, tiedotusvälineilleja viranomaisille,jotta tieto suojelua tarvitsevasta metsäpeurasta leviäisi mahdollisimman laajalti. Metsäpeuran palaaminen Suomen puolelle on antanut aihetta optimismiin; on jopa puhuttu meille tulevasta uudesta riistaeläimestä. Teknisesti näiden valtionmetsien rauhoitus peuralle olisi yksinkertainen juttu, mutta niiden varaan on jo rakennettu sekä puuntuotannollisia että työllisyyttä ylläpitäviä suunnitelmia. Neuvostoliiton peura-alueen taloustoiminta on viime vuosina kiihtynyt. Teuvo Suominen. Kenties häiriöt idässä ovat ajaneet peuran länteen, Suomeen. Satelliittivalokuva (s. Toisaalta olisi kohtuutonta, että kuhmolaiset yksin joutuisivat kantamaan kaiken taloudellisen vastuun. Kuhmon kunnan edustajat tuntelvat sekä oikeutettua ylpeyttä että vastuuta metsäpeurasta ja sen säilyttämisestä. Mutta toistaiseksi peura ei ole tätä tietä käyttänyt. keruutta. Metsäpeura on pelastettava. Suomen luonnonsuojeluliitto pystyy saamansa taloudellisen tuen avulla painamaan tämän numeron tavallista laajempana ja jakamaan sitä normaalin tilaajakannan lisäksi kymmeneen tuhanteen muuhun paikkaan, erityisesti kouluille, julkisen sanan edustajille, viranomaisille ja kirjastoille. Muun Suomen on tunnettava myös vastuunsa metsäpeurasta, »suomenpeurasta» (Rangifer tarandi;s fennicus), jota Ympäristönsuojelun neuvottelukunnan pääsihteeri Ilppo Kangas on ehdottanut koko suomalaisen luonnonsuojelun symboliksi. Metsäpeurakeskustelussa on jo käytetty kiihkeitäkin puheenvuoroja. Sama kulttuuri kehittyessään karkoitti peuran, jonka viimeisiä turvapaikkoja olivat viimeiset erämaaseudut. Metsäpeurasta tuskin tulee suoranaista taloudellista hyötyä (esimerkiksi riistaeläimenä tai matkailuvalttina) niin paljon, että suojelukustannukset peittyisivät
Samoihin aikoihin käynnistettiin metsähallituksen toimesta peurojen talviruokinta metsäpeurojen houkuttelemiseksi länteen päin. Pieningän salolla, mistä laji on Suomeen tullut. Kävi selville, että metsäpeurakysymyksestä kokonaisuutena tiedetään hyvin vähän, ja että tästä vähästäkin ollaan eri mieltä. Vuoden 1972 alussa metsähallitus laajensi 5 vuodeksi toimenpidekieltoaluetta »korkealta taholta » tulleen toivomuksen mukaiseksi. Metsäpeuran elintapojen ehkä paras tuntija Martti Montonen teki v. 20 vuodeksi hakkuilta rauhoitettuna alueena. V. 1970 täydellisen metsästyskiellon Elimyssalon alueelle itse peurahan on ollut rauhoitettuna koko maassa v:sta 1913 lähtien. Uskon, että tämän kokouksen aikana asiasta saadaan hyviä viitteitä. Valtion luonnonsuojelutoimisto on koonnut tllonisteen k okouksen puheenvuoroista, ja sama kokous on tll.JÖS tämän lehden aineiston pohjana. V aition luonnonsuojelunvalvojan toimesta suoritettiin Kuhmossa peura-alueita koskevia maastotutkimuksia vuosina 196668. Karilammen-Lakealammen salon rauhoittamisesta Elimyssalon eteläpuolelta. Kesäkuussa 1972 Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Hämäläinen ja valtion luonnonsuojelunvalvoja vierailivat peuraalueella Kuhmossa ja kuulivat täällä eri osapuolia. Tätä ehdotusta käsiteltiin Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen, nykyisen Suomen luonnonsuojeluliiton ja metsähallituksen yhteisessä työryhmässä, jossa myös valtion luonnonsuojelunvalvoja oli jäsenenä. Ryhmä kuhmolaisia peurojen elintapojen tuntijoita mm. 1971 valmistui Kuhmon hoitoalueen uuden metsätaloussuunnitelman hakkuuohjelma. Se, kuinka valtion maalla elävää peuraa suojellaan säätiön varoin, on vielä avoin kysymys. Pekka Borg Metsä peurakysymy ksen tähänastiset vaiheet Tähän mennessä metsäpeurakysymyksessä on ollut seuraavia päävaiheita. Itse asiassa euvostoliiton puoleiset suojelutoimet saattavat olla ratkaisevan tärkeitä metsäpeurakannan säilyttämiseksi. Metsäpeuran ilmaantumisesta Neuvostoliitosta Suomen puolelle Kuhmon rajaseuduille saatiin tietoja 1950-luvulla ja erityisesti 1960-luvulla monilta I uonnonsuojelusta kiinnostuneilta henkilöiltä mm. On siten toivottavaa, että suojelutoimia voitaisiin toteuttaa myös I euvostoliiton puolella, jossa tiettävästi tällä alueella tai sen läheisyydessä on laajoja hakkuita. Ajatus metsäpeurakokouksesta syntyi kyseisen matkan aikana. 1968 ehdotuksen tärkeimmän peura-alueemme, Kuhmon Elimyssalon, pinta-ala noin 140 km2, rauhoittamiseksi. Tässä on j ulkaistu koollekutsujan, vt. Lisäksi jätettäisiin tiettyjä suoalueita ojittamatta. valtion luonnonsuojelunvalvoj a Pekka Borgin avauspuheenvuoro. Perusteellisen harkinnan jälkeen valtion luonnonsuojelunvalvoja professori Kalliola teki v. Ympäristönsuojelun neuvottelukunnan toivomuksesta ulkoasiainministeriö on ottanut asiassa yhteyden Neuvostoliiton viranomaisiin. 50 km 2• Metsähallitus, jonka hallinnassa peura-alueet ovat, on korostanut, että mahdollisuus jatkuviin muutoksiin on olemassa ja se on niiden suunnittelemiseksi käynnistänyt selvityksiä esiintymisestä, käyttäytymisestä ja elinympäristöistä. D 211. Metsäpeuran levinneisyysalueen pääosa sijaitsee tiettävästi Neuvostoliiton puolella ns. Metsähallitus on Kuhmossa pidettiin viime elokuussa (29.30. Pinta-alaltaan suojeltu alue on nyt n. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen ja Suoseuran asettama soidensuojelutoimikunta teki vuonna 1969 metsähallitukselle ehdotuksen Elimyssalon suoalueiden säilyttämiseksi. vartiopäällikkö Erkki Huovinen, opettajat Seppo Ojala ja Erkki Vanninen jättivät niin ikään valtion luonnonsuojelunvalvojalle ehdotuksen metsäpeurojen suojelulle tarpeellisen lisäalueen, ns. Ensimmäisenä käytännöllisenä suojelutoimenpiteenä maaja metsätalousministeriö antoi metsähallituksen esityksestä v. 1969 metsähallitukselle ehdotuksen pinta-alaltaan noin 160 km 2 suuruisen metsäpeuran suojelualueen perustamisesta Kuhmoon aarnialueena tai ainakin määräajaksi, esim. 1972) metsäpeuran suoielua pohtiva kokous, johon osallistui Kuhmon kunnan, metsätalouden, tutkitlluksen, luonnonsuojelun, rajanvartioinnin ja tiedonvälityksen edustajia. Suomeen lokakuussa perustettava Maailman Luonnon Säätiön Suomen rahasto on valinnut metsäpeuran suojelun toimintansa ensimmäiseksi tärkeäksi kohteeksi. Sen mukaan Elimyssalon nykypuustosta hakattaisiin 20-vuotiskautena 1970-89 noin 30 % lopun jäädessä hakkaamattomiksi välialueiksi, ja kokonaan hakkuutoiminnan ulkopuolelle noin 30 km 2 suuruinen alue. rovasti Jorma Kaukolta. myös ilmoittanut, että metsäpeuran suojelukysymys otetaan tutkimuksen suorittamisen jälkeen uudelleen esille ja se pyritään ratkaisemaan kokonaisuutena ja tarkoituksenmukaisuusnäkökohdat huomioon ottaen. 8. Tämän jälkeen metsäpeurojemme suojelemiseksi suunniteltuja luonnonsuojelualue-ehdotuksia tarkasteltiin valtion luonnonsuojelunvalvojan toimistossa yhtenä kokonaisuutena sekä vielä rauhoitusaloitteiden tekijäin ja rovasti Kaukon kanssa neuvotellen. T yöryhmä piti suotavana rauhoitusehdotuksen toteuttamista
Kun täällä oli jo kokemuksia Ontojärven säännöstelyn vaikutuksista, syntyi »koskisota». Keväällä 1970 tulikin sitten luopumispäätös, jossa säännöstelijät ilmoittivat luopuvansa hankkeesta juuri sen vuoksi, että se ei kannata. Lähtökohtana oli Pohjois-Suomen työllisyyskomitean l. äissä merkeissä perustettiin myös Lentua-Seura, mutta kyllä perustavassa kokouksessa oli puhetta muustakin luonnonsuojelusta, mm. Samasta syystä monet avainhenkilöt vetäytyivät pois seuran toiminnasta koskisodan ajaksi. 4. MAH: Luulisin että aika monella luonnonsuojeluyhdistyksellä on vaikeana ongelmana työllisyyteen vetoaminen ja asenteiden kärjistäminen. TyölliS)1yden j a l11onnons11ojelun ristiriita . Kun päättävissä elimissä tajuttiin, miten vahvan voiman Lentua-Seura ja metsästäjät muodostavat, ratkaistiin asia kätevästi rauhoittamalla laaja alue metsästykseltä, mutta kiristämällä hakkuutahtia. Toimitimme monisteen, jossa pyrimme osoittamaan Oinaan komitean laskelmien heikkouden eli sen, että haitat oli arvioitu alakanttiin ja hyöty vastaavasti yliarvioitu. Karhu on nimittäin muutoin erittäin vaikeasti metsästettävissä, tarvitaan nimittäin hyvä karhukoira ja liukaskinttuinen metsästäjä, joka samalla on hyvä ampuja ja tällainen yhdistelmä on harvinainen. ns. Seura syntyi hel1J1ikuussa 1969, ja oli myöhemmin samana keväänä pemstamassa valtakunnallista keskusjärjestijä Suomen luonnonsuojeluliittoa. Oinaan komitean mietintö, jossa esitettiin voimalaitoksen rakentamista Lentuankoskeen, Lentuajärven ja Lammasjärven säännöstelemistä sekä puutavaran nippu-uittoa. MAH: Lentua-Seura syntyi helmikuussa 1969. Miten seuran ajatukset PJ'ritään viemään eteenpäin kunnan elimissä. Tietyt teollisuusyhtiöt ovat käyttäneet ja käyttävät tätä ristiriitaa hyväkseen. Tämä olikin taktiikan tarkoitus ja Lentua-Seura jäi tässä vaiheessa yksin. Kun keskustelua käydään tällä tasolla, on vaikea ottaa mitään kantaa. Esim. 1. mainittiin tämä metsäpeura, jonka jo silloin oli todettu vasoneen Suomen puolella. Meille ilmoitettiin että liikelaitokset olivat tehneet päätöksen, jonka mukaan luonnonsuojelutyöhön ei anneta lahjoituksia. 6. Haastattelu: Juha Hämäla"inen LentuaSeura Lentua-Settra on Kuhmon kunnan alueella toimiva luonnonsuojeluyhdistys, jossa on jäseniä tätä nykyä n. Tässä vaiheessa on luonnollista, jos perukan metsästäjästä tuli peuran vihollinen. Alkuvaiheessa seuran työ kuitenkin keskittyi pelkästään vesistösotaan. 5. Riittääkö' lavalta ampumisen kieltäminen. Juuri tämän koskisodan aikana yleinen mielipide alkoi muuttua luonnonsuojelullisemmaksi, ja tohtisin kyllä väittää, että päätös rakennushankkeen raukeamisesta otettiin tyytyväisyydellä vastaan täällä. Ensimmäisellä yrityksellä tämä ei onnistunut, vaan sai valtavan vastustuksen. RH: Ainakin tässä vaiheessa näyttää riittävän. 1 600, oli täysin samalla kannalla kuin Lentua-Seura ja lähti jopa omasta aloitteestaan vaatimaan vielä hakkaamattomien suurten salojen osittaista rauhoittamista. Tiettävästi lavalta metsästyksen kieltämisen jälkeen ei Kuhmosta ole kaadettu yhtään karhua. 212 2. Seuraavan vuoden kokouksessa asiaa käsiteltiin monta tuntia ja siitä äänestettiin useaan kertaan ja tuloksena oli se että lavalta ampuminen saatiin kielletyksi koko riistanhoitoyhdistyksen alueella. Miten kuhmolaiset suhtautuivat päätö·kseen ja miten he suhtautuivat Lentua-Seuraan koskisodan aikana. Kun alkoi näyttää siltä, että haaskametsästys hävittää karhun kokonaan sukupuuttoon, alkoivat jotkut yksityiset henkilöt miettiä, mitä olisi tehtävissä. 3. Kun haaskalta metsästys tuli viitisentoista vuotta sitten käyttöön, se osoittautui erittäin tuhoisaksi karhukannalle. Miten suojella karhu. Liiton toiminnanjohtaja Juha Hämäläinen tapasi seuran puheenjohtajan Markus Ala-Heikkilän, varapuheenjohtaja E rkki Vannisen ja hallituksen jäsenen Reino Harisen Kuhmon metsapeurakokouksessa elokuun lopulla. Meillä oli myös poliittisia kontakteja joka puolueeseen. MAH: Silloin kun hanke oli menossa, oli voimakkaasti havaittavissa ilmiö »jos Kajaaniyhtiö suuttuu ». MAH: Meillä on yhteyksiä kuntaan aina personaaliunioniin asti;. M iten Lentua-Seura syntyi . Niin tämä asia tuli riistanhoitoyhdistykseen, jossa alettiin suunnitella lavalta ampumisen kieltämistä. RH: Tässä peura-asiassa alkuasetelma oli sikäli mielenkiintoinen, että suurin osa Kuhmon metsästäjistä, joita muuten on n. peura-asiassa oli maakuntalehdissä yhteen aikaan varsin kiihkeitä kirjoituksia, yksi oli otsikoitu »Peura vai ihminen säilyy Kuhmossa ». 150. puutavarayhtiöillä on työnjohtajiensa ja asiamiestensä välityksellä hyvä mahdollisuus levittää omaa kantaansa. Karhukysymys on siten järjestyksessä ja tuloksia on jo nähtävissä: karhukanta on elpymässä itäisellä raja-alueella. RH: Minusta tuntuu että karhukysymys on tässä vaiheessa likipitäen ratkaistu. Esim
Annoimme kyllä yksityiskohtaisen lausunnon Pohjois-Suomen soidensuojelutoimikunnan kokonaissuunnitelmasta. Tämän luulisin olevan suotavaa muuallakin. Tämä on nyt ainoa aluehanke Elimyssalon lisäksi. 7. Sen sijaan meillä on toinen asia, jonka uskoisi voivan järjestää. MAH: Oikein hyvin. Jos meillä on täällä maan alkuperäisluonnon kipeimmät suurenluokan kysymykset, niin vastaavasti kaupunkiyhteisölle ominaisia ympäristöongelmia ei ainakaan vielä vaarallisessa määrin ole. Pohjois-Karjalan luonnonystävillä on aloite aarnialueen perustamiseksi Jonkerinsalolle Kuhmon ja Nurmeksen rajalle. MAH: Lentua-Suran aloitteesta ei muita aluesuunnitelmia ole vireillä. Elimyssalosta olemme matkailulautakunnassa olleet aivan hiljaa; olemme vain maininneet, että Kuhmossa on alueita, joissa asustaa läntisen Euroopan rikkain villieläimistö. Lyhyenä toiminta-aikanaan seura on kuitenkin saanut lupaavia tuloksia 111m. Yleensä toivoisi, että liitto etsisi kosketuksia maakuntaan ja yrittäisi kanavoida niitä ideoita, joita kentältä tulee. Mikä m11uten on settran bttdjetti . Kainuun luonnon johtokunnassa on Kuhmosta yksi edustaja, joten meillä on hyvät mahdollisuudet neuvotella ja viedä asioita yhdessä eteenpäin. Yhden kunnan alueella toimivan yhdistyksen onhankala löytää oikeita väyliä, joten on hyvä tietää, että liiton kautta tällainen asia menee eteenpäin. MAH: Tuohon on vaikea vastata sen v uoksi, että Lentua-Seura on tehnyt niin erinomaisen vähän liiton hyväksi. Mitä Lentua-Seura odottaa Suomen luonnonsuojeluliitolta . Miten Lentua-Seura suhtautuu matkailuun ja erityisesti 111atkailumainonnan ulottamiseen myös viimeisille alkuperäisen luonnon rippeille. Käsittääkseni kummassakin elimessä ollaan aika hyvin selvillä siitä, mitä toisessa on tapahtumassa. kaksi saarnamatkaa K ajaaniin. Rahavaikeudet eivät kuiten~ kaan ole tärkein asia, tärkeämpää on se, että ammatilta ja muilta harrastuksilta jää perin vähän aikaa luonnonsuojeluun. Myös metsäpeuran asuinalueiden tähänastisessa suojelussa seuran panos on ollut ratkaisevan tärkeä. D 213. Lentua-Seuran toimialueella Kuhmossa ovat Suomen vaikeimpiin kuuluvat alkuperäisluonnon suojelun ongelmat. EV: Ensinnäkin Lentua-Seuran ja kunnan matkailulautakunnan suhteet ovat sikäli mielenkiintoiset, että seuran johtokunnassa on kolme sellaista henkilöä, jotka ovat jäseninä myös matkailulautakunnassa. Näin tehtiin esim. 10. Onko seuralla muita rauhoitussuunnitelmia kuin peuransuojelualue. Teimme mm. Mikä on Kuhmon pahin y mpäristöongelma . 11. Matkailijaan vaikuttaa pelkkä tietoisuus siitä, että hän on sellaisen alueen lähettyvillä, vaikka hän liikkuukin tietä pitkin. Kuhmossa on nimittäin sama lautakunta toiminut rakennus-, vesija kaunistelulautakuntana, missä on aikamoinen ristiriita sikäli, että rakennuslautakunta saattaa olla hyväksymättä toimenpiteitä, joihin vesilautakunnan pitäisi puuttua kovalla kädellä. 9. MAH: Lentua-Seura oli Kainuun ensimmainen luonnonsuojeluyhdistys. Meillä on hankkeilla kirjeensulkijamerkin myyminen. 8. kunnansihteeri nimittäin on seuran hallituksen jäsen. Meillä on tarkoitus esittää kunnanhallitukselle, että näiden vaalien jälkeen valittaisiin eri lautakunnat ja valittaisiin myös luonnonsuojelulautakunta. Lisäksi on syytä todeta, että seuran varapuheenjohtaja Erkki Vanninen ja seuran jäsenet Jorma Kauko ja Seppo Ojala olivat ensimmäisiä Elimyssalon rauhoittamisen esittäjiä siinä vaiheessa kun seuraa ei vielä oltu perustettu. mainitsemani moniste julkaistiin niissä eräänlaisena jatkoartikkelina. Mm. MAH: N. Me olimme mukana jollakin tavalla perustettaessa Kainuun luontoa. Joskus kyllä tuntuu siltä, että tämä on niin selvää klassillista luonnonsuojelutyötä, että jossakin etelässä tätä pidettäisiin paremminkin jonkinlaisena muinaismuistona. Esimerkkinä olkoon tämä koskien entistäminen tai lähelle luonnontilaa saattaminen. Koskija järvisodan aikana maakunnan lehdistö antoi meidän mielipiteillemme tilaa hyvin paljon. Suhteet naap11riyhdistyksiin . karhun rahoituskysymyksessä. Miten paikallinen lehdistö· on yleensä luonnonsuojelukysymyksiin suhtautunut. MAH: Mitään huutavia ongelmia ei ole. 13. Se koostuu pääasiassa jäsenmaksuista; lahjoituksia ei ole saatu. 800 mk. 12. karhunsuojelussa. Näin ollen tätä kysymystä ei ole mahdollisuutta viedä eteenpäin. Jonkin verran meillä on ollut kosketuksia myös etelään, Pohjois-Karjalan luonnonystäviin. Tässä peurakysymyksessä kunnanhallitus on lähtenyt ilman muuta siitä, että työllisyys on ratkaiseva näkökohta ja peuran olemassaolo ainakin vähemmän tärkeä
Mikii teissä olisi se »-kqlmas. Tilanne on liian kriitillinen kiistelyille, sillä nykyisen laajuiset ja sijainniltaan noin eieirimmeiiselle reunalle asettuneet asuinpaikat eiveit mitenkiiän pysty varmistamaan uuden tulokkaan pysyvyyttei villieleiimistb-,nme jeisenenä. H avaittavissa vain on selvää kiihtymystä, tnil!ei monet tahot himoavat päästä' ainoana oikeutetltma hallitsemaan teitei hienoa lojdöstei, lllelkein kuin unohtaen peieiasian, että meillä nJ,t on tarjolla kaikkien yhteiseksi lentmikiksi jotain aivan erinomaista eurooppalaisittainkin ajatellen. Rajan rahvaasta on huolehdittava sivistysmaassa tasavertaisesti muiden kanssa. Tuollainen ajatus voi joskus olla oikeutettu; täytyy myöntää, ettei asioita aina hoideta oikeassa järjestyksessä. Muutama taitava kalastaja, ehkä aniharva erityisen kyvykäs ja onnekas erämies siellä vielä niukin naukin eläisi, jonkin aikaa. Siihen sillei on mainiot edellytykset ainutlaatuisen harvinaisuutensa takia. k oira», sitei en huoli kiiydei arvailemaan. PAIKALLINEN ASUKAS JA RAJASEUDUN RAHVAS Alueellisen luonnonkäytön yhteydessä puhutaan melkoisella paatoksella paikallisen väestön »oikeuksista», aivan kuin syntyisi »valtakunta valtakuntaan » muka muun maan riistettäväksi. Mutta Ilppo Kankaan hieno ajatus, »metseipeurasta suomalaisen luonnonsuojelun symboli», saisi silloin karmean ironisen (ja paha kyllä melko osuvan) merkityksen, että meillä onkin vain heitteille jäeineitä kotieläimiä tuhotun villieläimisto·mme korvikkeena. Mielestäni ei nykypäivään sovi tuollainen puoliromanttinen paikoilleen jähmettyminen yhtäällä vaikka se hetkellisenä ongelmansiirtämiskeinona saattaakin houkutella, eritoten poliitikkoja kun kaikkialla muualla samanaikaisesti on pakko tiukentaa määräyksiä ja lisätä rajoituksia. 214 L ehtori Jouko Solonen alkupereiisluonnon kiihkeä puolustaja on huolissaan siitei, ettei tnetseipeuran elinehtojen turvaatninen unohtuu kiisteltäessä siitei, kenelle sen tutkitninen ja suojelu (tai siitei hyiityminen) kuuluu. M etsäpeura on niin harvinainen kaikista optimistisitmnistakin kuvitebnista huolimatta että jos siitä tod~ild al;t~an kiistellei, voi käydei tultm vertauksen tavoin ja menetämme sen kokonaan. Ilman miteiein tärkeysjärjestystei tarkastelen seuraavassa noita metsäpeurasta kiinnostuneita tahoja. Sellainen voisi tulla kysymykseen nälkärajan alapuolella elävässä kehitysmaassa, vaan ei suinkaan hyvinvointivaltion syrJa1S1mm1ssakään kolkissa, vaikka niitä kehitysalueiksi sanotaankin. Väitän vain, että olisi tyhmää jättäytyä vallankin viimeksimainittujen varaan. Tietysti mahdollinen villi porokin ansaitsee sekii hi,omion että huolenpidon ja sen hyväksikiiytto· olisi verrattomasti 111utkattov1ampaa kuin ylen ainutlaatuisen metsäpeuran. Luonnonkäytön kaikissa muodoissa, niin kuluttamisen kuin säilyttämisenkin yhteydessä, on ensimmäiseksi ratkaistava alueen väestön oikeuksien uudelleen järjestelyt, koska muutoin aika ja voimatkin tuhlataan monien jopa epäolennaisten ristiriitojen parissa puhumatta niistä takaiskuista ja vahingoista, mitä mahdolliselle hyvinkin tärkeälle pääasialle asenteiden vääristymisillä ja rintamien muodostamisilla aiheutetaan. Nuo järjestelyt on hoidettava päätoimisesti, tärkeimmän tehtävän täydellä vakavuudella, ja samalla niin, ettei paikallisten asukkaitten viihtyisyyttä ja hyvinvointia milloinkaan yritetä ratkaista nopeasti hupenevan alkuperäisluontomme kustannuksella. Saavutettujen etujen ja oikeuksien peruuttamista pidämme tässä yhteiskunnassa täysin mahdottomana, joten kaikenlaatuisten menetysten uhatessa on ensimmäiseksi selvitettävä, mitä voidaan ja tulee antaa tilalle. Sellaisia ovat erilaiset käyttöja nautintaoikeudet, marjametsiä, kalavesiä, riistamaita, laitumia ja savotointi(työnsaanti)alueita unohtamatta. Rehellisesti puhuen meistä jokainen tietää, ettei suomalainen erämaa enää ole riittävän antelias elättämään muita kuin omat harvat villieläimensä. Toinen kysymys on se, miten varmoja nyt ollaan kannan aitoudesta tai puhtaudesta. Yhteiskunnan jäsenyydestä on kuitenkin jokaisen jotain maksettava toisille se merkitsee selväpiirteisesti rahallista veroa, toisille ehkä ensisijaisesti suostumista olosuhteiden muutoksiin. Sekä väärien asenteiden että vääryyksien välttämiseksi olisi heti uudelleen määriteltävä selvästi kaikki mahdolliset yleisen, alueellisen, yhteisen ja yksityisen »omistamisen» piiriin kuuluvat asiat ainakin valtion, mutta mahdollisesti myös suuryhtiöiden ja yhteisöjen hallinnassa olevilla metsäja vesialueilla jopa yksityismaillakin, vaikka laissa on niistä mainintoja jo ennestään. Rajaseudun asukkaan hyvin ymmärrettävää asennetta ja ajattelutapaa noissa asioissa tukee yhäkin tuttu puhe »ikimuistoisista nautintaoikeuksista». Siitei voisi teieillä M etsei-Suomessa tulla hyvei riistaeleiin »kuhmonpeura » isorahaisille turisteille t1ryyteiveiksi. Tottakai nälkä on luonnonsuojeluaatetta väkevämpi tekijä, mutta on pelkkää vätystelyä väittää, ettei ole muuta keinoa hoitaa asiaa, kuin antaa »rajan rahvaalle» rajoittamattomat tai vaikkapa rajoitetutkin oikeudet hakea elantonsa höystöt mökkinsä takaa metsästä. Jouko Solonen Kuka • omistaa metsä peurat Askettäin Suomessa uudelleen löydetty metsäpeura on joututnassa eri intressipiirien väliseksi kiistakapulaksi. Huvimetsästys on täydellisesti pidettävä kaikenlaisten suojelualueiden ulkopuolella.. Tällä en suinkaan väitä, etteikö kalastuksella olisi ihan suurtakin merkitystä paikka-paikoin ja etteikö lintupaisti silloin tällöin saatuna olisi leivän lisää
Ne eivät myöskään tunne rauhoitusalueiden rajoja, jos nyt sattuisivat miehet niitä tuntemaan ja tunnustamaan. Miksi siis kivikauden pitäisi saada jatkua rajakylissä. Rajoitukset hakkuissa tuntuvat suoranaisesti ja kipeimmin niistä elantonsa saavan paikallisen väestön kohdalla. Heille niinkuin muillekin tulee voida osoittaa liikkumatilaa ja paukuttelumaastoa jossain vähemmän aroilla maisemilla kuten kaupunkien ja taajamien asukkaillekin, varallisuudesta riippumatta. Alkuun päästyään matkailijatulva tuskin laskee, vaikka alammekin ottaa kovaa hintaa hallinnassamme olevista hyvyyksistä. Asian ikävä puoli on se, ettei pienviljelijä-metsätyömies yleensä maalikylissäkään pääse kovin leveälle leivälle, onpahan vain enemmän näkyvissä kuin eläessään salolla nälkärajan vartijana. turistien valvojille sekä nykyistä paljon lukuisammille metsänja riistanvartijoille. OPASTUSTA JA VARTIOINTIA SAVOTTA TÖIDEN TILALLE Oikeus savottatyömaihin on tässä tapauksessa aivan lähellä. Kun sitkeä metsästyskoira lähtee peuran perään, niin se jatkaa ajoa tuntikausia. Ikimuistoisia oikeuksia on vähitellen pakko hieman muunnella uusin muodoin toteutettaviksi. Jos toivotaan peurojen levittäytyvän länteen, on tietenkin nyt säästettävä ennen kaikkea nykyisen asumaalueen länsipuolella olevia metsiä. Ilmaisjakelun aika on ohi. Kaikki koirat eivät ehkä ajaisi metsäpeuraa, mutta tuskin sellaiset koirat ajavat paljon muutakaan. Niin tapahtuu ainakin hirven ja poron jäljillä. KOIRAT OVAT VAARALLISIA Jokunen kalamies erämaa-alueen järvillä ei varmastikaan olisi kovin kohtuuton häiriö lähellä asuvalle metsäpeuralle, mutta lähitaajamien ajokoiramiehet muodostavat jo pahan häiriötekijän. On aivan sietämättömän tyhmää päästää eneneviä laumoja suuriäänisiä ja röyhkeitä muukalaisturisteja riehumaan metsiinmme ilmaiseksi ja ilman vartijaa. Niinikään on tiedossani tapaus, jolloin ajokoira kyyditsi ajohärän kartalta katsottuna 17 km :n päähän ja palasi lähtöpaikkaansa silti jo puolentoista tunnin kuluttua. Niin joutuu yksi ja toinen rintamaillakin lähtemään maaltaan ja isänsä huoneesta. Rauhoitusten on kuljettava peurojen edellä eikä perässä. Isot kotimaiset metsästyskoiramme eivät voi olla immuuneja noin jalon riistan houkutukselle, vaan vahvimmat niistä ovat pystyneet jopa tappamaan niin poroja kuin peurojakin. Metsä voisi tänä päivänä antaa leivän ja särpimen esimerkiksi muutamille retkioppaille, -avustajille ym. Dreeveri on Ruotsissa metsäkauriin ajaja, beagle voi olla aivan intohimoinen poron perään. Aikana, jolloin suurin osa valtakunnan metsäalueesta on mitä syvimmän riistakadon tyhjentämää ja jolloin niin herrojen kuin mökkiläistenkin on tyydyttävä lähes koko maassa vain tuollaiseen ulkoilu-virkistys-metsästykseen, olisi tolkutonta hentomielisyyttä antaa pienelle joukolle »etuoikeutettuja» lupa metsästää niin tärkeällä alueella kuin metsäpeuran vähäisillä asuinsijoilla. Eivätkä läheskään kaikki edes väitä kaipausta tuntevansa jättäessään ankeat asuinsijat ja kehnonpuoleiset »senssit », mihin ja joihin ovat sattuneet syntymään. Kaikkinaisiin muutoksiin saa nykyisin alistua lähes jokainen yhteiskunnan jäsen, vieläpä kehityksen nimissä, rintamailla kuten muuallakin. PEURA-ALUETTA ON LAAJEN ETTAVA LÄNTEEN Kun »metsä valtio » erilaisine ohjelmineen ja tavoitteineen haluaa kerätä kalikkaa kaikkialta, on metsäpeuran elintila uhattuna. Tiedän tapauksia, joissa ajo jatkui useita vuorokausia, ajettavaa kenties vaihdellen, tuolla poromailla. Ja mitä pahaa siinä on, jos joku niistä muutosten seurauksena vaikkapa tyhjenee. Rohkenen väittää kysymyksen olevan niin pienestä määrästä ihmisiä, ettei valtakunnallisesti tarkastellen niinhän lakejakin pitäisi laadittaman voi olla mitään todellisia vaikeuksia järjestää heidän toimeentuloaan ja viihtymistään sivistysmaan arvon mukaisesti ja ihmisarvoa loukkaamatta. Rajanpinnan peuramailla varsinaista elämäntyötään tekevä rajamies voisi ehkä olla ainoa poikkeus erittäin harkitusti ja paikkoja valikoiden. Siinä ajassa nopsajalkainen vaadin ehtii nykyisiltä peuramailtamme kauas Pieningän salolle, mistä ei ehkä aina palaa; saattaa sinne koirakin huveta, mistä voisi ajanoloon seurata halukkuutta hakea korvausta peurojen muka aiheuttamasta vahingosta pahimmassa tapauksessa peuroilta itseltään. Pelkästään 215
o niin, turistejakin voitaisiin siis tulevaisuudessa metsäpeura-alueilla suvaita sopivin järjestelyin. Savottamaille tulemiseen vaikuttaa joku muu syy kuin ihmisrakkaus tai mieltymys hakkuuaukeisiin. Hän haluaisi kieltää kaiken inhimillisen toiminnan mieluiten kymmenien peninkulmien säteellä sen läheisyydessä. Nyt on jo selvästi havaittavissa kilpailun käryä siitä, kuka tai ketkä saavat metsäpeuran tutkittavakseen. Intomielinen luonnonsuojelija, vallankin vähäisin teoreettisin tiedoin ja ilman käytännön järkeä tai tieteellistä koulutusta vouhottava, voi esittää kaikkien kunnon ihmisten kauhuksi, poliitikkojen harmiksi ja tuotantoelämän johtomiesten närkästykseksi, ajatuksen, että metsäpeura pitäisi jättää kokonaan rauhaan ikimetsien kätköön. Mitä pikemmin levittäytyminen saadaan toteutumaan ja varmistetuksi, sitä aikaisemmin pääsee valtion savotta, hyvällä omallatunnolla ainakin metsäpeuran suhteen, käsiksi noihin kovasti himottuihin rajanpinnan ikimetsiin. Olisi vain kärsivällisesti odotettava tulevia merkkejä siitä, miten peura menestyy, lisääntyy ja levittäytyy todella omissa oloissaan. Eiköhän vain jo joku ole suunnitellut met216 säpeurapakettejakin. Intomielinen luonnonsuojelija asettaa suojattiensa viihtymisen oman uteliaisuutensa edelle. Sen suuntainen toiminta on toistaiseksi kokonaan estettävä, sillä niin näkemisen ja näyttämisen arvoinen kuin metsäpeura onkin, se ei vielä kestä pitkään aikaan sellaista käyttöä. Äskettäin joku hotelliyritys kauppasi lehtimainoksin valtion metsiin suuntautuvia metsästyspakettimatkoja lintujen ja jänisten tappamisesta kiinnostuneille. Tekee mieli sanoa, että on turhan helppoa käyttää vanhaa suunnitelmaa ja säästyä uusien laatimiselta vetoamalla esimerkiksi muutamien, tai muutamien kymmenien vuosimiesten työllistämiseen perinteelliseen tapaan. Pitäisi perin tiukasti rajoittaa jopa arvovaltaisten poliitikkojen ym. Vai keksiikö joku, että ihminen korvaa sille välttämättömän suden, niinkuin hakkuuaukeat vastaavat entisaikojen paloaukeita ) TIEDE JA METSÄPEURA Tiedekin on kiinnostunut metsäpeurasta. Sitä paitsi tässä kiertää joku liikeyritys salokulman mökkiläisiä melkoisesti koskettanutta pienriistan myyntikieltoa, sitä aikoinaankin myöhästynyttä, ja mukaan markkinoihin pääsee nyt muitakin on toki reppujen oltava täynnä, kun sankarit koteihinsa palaavat. Tuollaiset puheet käyvät kyllä perustelusta; ihmisen kun on niin mahdottoman vaikeaa pitää näppejään erossa mistään harvinaisesta tai uudesta, että ottaa mieluummin riskin sen täydellisestä menettämisestä. Metsästyskohteena ei sitä kukaan täysijärkinen pitäne niin kauan kuin esiintymä on noin niukka ja sijainniltaan uhanalainen. Tästä erikoisoikeudesta ovat tietenkin kiinnos. Valtakunnan laajuisesti ottaen niinkuin voitaneen valtion metsäasioita ottaa metsä on sentään niin joustava elementti, ettei muutaman kymmenentuhannen säästetyn hehtaarin aiheuttama paine tunnu eikä näy, kun se levitetään hieman suuremmalle pinta-alalle sinne, missä ei tuollaisia ainutlaatuisia arvoja ole uhattuina ja missä metsät ovat jo käyttökierroksessa olevia »puupeltoja». Täytynee Kainuussa olla tuhottomasti riistaa, kun ihan tuolla tavoin käytettäväksi). Pelivaraa on varmasti. Voimakkaan länteen siirtymisen ja mahdollisten onnistuneitten siirtoistutusten jälkeen voitaisiin metsäpeurasta jossakin tapauksessa puhua jopa matkailunähtävyytenä, mutta ei leikilläkään riistaeläimestä näillä vuosikymmenillä. Todistettakoon miten väkevästi tahansa, että metsäpeura viihtyy ihmisen läheisyydessä ja metsätyömaitten tuntumassa, niin aivan varmasti se viihtyy vielä paljon paremmin ilman kumpaakin. Tärkeimpänä pidän edellä mainitun opasja vartija-ammattikunnan luomista. (Sivumennen sanottuna pidän erittäin arveluttavana turistipalvelun muotona metsästysmatkojen myyntiä yleensäkin. MATKAILIJAT JÄRJESTYKSEEN Matkailualan yritykset seuraavat valppaina kaikkia kiinnostavia ja myyntikelpoisia kohteita. Kuitenkin jokaisen villieläinseminaarin ja luontokokouksen tulee käyttää aikaa myös tämän kysymyksen selvittelyyn ja hyödyllisten ehdotusten laadintaan. Kuka omistaa metsäpeuran esiintymän jo asuttama metsäkaistale ei riitä tuohon tarkoitukseen, koska populaatio on siellä jo saavuttanut ylärajansa. Odottamaan kyllä joudutaan. viisi tai kymmenen vuotta aluksi sehän on vähän. Ihmisen läheisyys merkitsee metsäpeuralle jatkuvaa »stressaavaa » varuillaanoloa. johtomiesten, samoin kuin mahdollisesti yhtä häiritseväksi muodostuva tutkijoitten liiallinen ravaaminen tuolla aralla alueella. Esim. Kokemattomia ja mahdollisesti vastuuntunnottomia kuljeskelijoita ei saisi milloinkaan päästää ilman opasta tai valvojaa lähellekään minkäänlaisia erämaita tai alkuperäisluonnon kohteita. Uusien työllistämiskeinojen löytämisestä ei voida yksin piirikuntaporrasta pitää vastuullisena, sillä asia on »valtakunnallista luokkaa » virallisen suhtautumisen kannalta. Asiaan myötävaikuttanut viranomainen on huonosti perehtynyt tilanteeseen
Vakaalla äänellä lausahdellaan taholta jos toiseltakin, kenelle mikin osa projektista voi kuulua. Ja samalla olemme kokonaan sen armoilla. Ainakin pitäisi ensin luonnollisin keinoin mitkä ovat tiedossamme vaalia metsäpeuran viihtyisyyttä sekä lisätä sen asuinaluetta ja sitä tietä lukumäärää. Noista tuloksista tulee varmaankin olemaan suurta hyötyä tulevalle metsäpeuratutkimukselle ja samat tutkijat voivat sopivassa määrin osallistua tähän uuteen tehtävään. D 217. Metsäpeuraa on esiintynyt tuolla rajanpinnassa kautta aikojen, vaikka yleisen käsityksen mukaan se hävitettiin tämän valtakunnan alueelta jo pian sata vuotta sitten. 30-luvulla, eräskin oikein jättiläinen jäljistä päätellen, kun sitä vanhalta jäljeltä räntäsateen jälkeen ihan karhuksi luultiin. tuneet lähimmät yliopistot ja korkeakoulut. Tuskin olisi sopivaa sekään, että joku tietty laitos tai oppituoli »omisi » metsäpeuran yksityiseksi tutkimuskohteekseen edes vetoamalla jo saavuttamiinsa tuloksiin jollakin läheisellä alueella, esimerkiksi tunturipeuran tai poron tutkimuksessa. Sellaisia on tänäkin päivänä monella seinällä Suomessa, eikä silti monikaan tiedä, mitä eroa on niillä ja poron sarvilla. Viime sotien aikana kuollut ilomantsilainen erämies ja tietomies Feodor Maksimainen kertoi ampuneensa kellokkaan peuran tuolla Pahkalammin seuduilla, mitä se nyt olikaan vuosilukua. Sitä ei todista edes »ravintoketju»käsitekään. Pari vuosikymmentä on lyhyt ajanjakso näissä asioissa, eikä se vielä takaa esiintymän pysyvyyttä. Turhaa siis kuvitella olevamme yläpäässä ... HITAASTI KIIRUHTAEN Niin ihmisluonnon mukaista kuin onkin kokea kaikki tuntematon haasteena tutkimiselle uteliaisuushan on lajillemme tyypillistä aivan hyvin voitaisiin tämän kerran (tiedän, ettei »voida»!) puolustaa vaikkapa hitaasti kiiruhtamisen periaatetta, ellei peräti pidättäydytä kaikesta kajoamisesta. Villipeuran sarvet. Tämän kertainen näennäinen lupaus sen paluusta voi olla kuin sammuvan liekin viimeinen leimahdus, jolle ihmiskäden kosketus saattaisi olla kohtalokas. SAMMUV AN LIEKIN VIIMEINEN LEIMAHDUS. Sillä aikaa kun kukin edellytystensä ja kiinnostuksensa mukaan pohdiskelee metsäpeurakysymystä, kovenevat syyskesäisin rajaseudun saloilla hirvaitten sarvet. Toisinkin voitaisiin menetellä. Ovathan jossakin saavutetut kokemukset niinkuin tutkimustuloksetkin lainattavissa, vaihdettavissa ja vertailtavissa. Meidänkin aineemme sopii ja kelpaa ravinnoksi ja myös käytetään. Niihin aikoihin, jolloin vielä peuraa eli petraa metsästettiin noilla saloilla vuosia sata-toista sitten niitä tuli talvisin Laatokan kalliosaariinkin sattui joskus kuulemma, että saaliilla oli korvamerkit. Astuikin etusorkkiaan hiukan sisäänpäin. Mielestäni ei nyt olla paaluttamassa valtausta, vaan on mitä ilmeisin syy hiljaiseen pidättyväisyyteen, kunnes on saatu varmistetuksi esiintymän pysyvyys. Sanottu ei sisällä arvosteluyrityksen häivääkään enempää tuonne kuin tänne. On liian kirjaimellisesti otettua raamatullisuutta asennoitua kaiken aikaa niinkuin koko muu luomakunta olisi olemassa vain ihmistä varten. Siinä on mukana paitsi ajallemme ominaista tendenssiä, että jatkuvasti on tutkittava olisiko vielä jotakin tutkittavaa, nimenomaan kilpailua kunniasta, mikä tämän ainutlaatuisuuden selvittelijälle kerran on lankeava. Oikein näyttävät sarvet naulattiin toisinaan aitan seinälle. Peuroja vieraili Ilomantsissa vielä mm. Metsåpeuran valitsemat asuinalueet ovat pääasiassa lähes koskemattomia erämaaseutuja. Samoilla seuduin viihtyvät muutkin erämaalajit kuten karhut ja joutsenet. Tämä lienee varsin epätieteellistä pohdiskelua, mutta ihminen ei nyt vielä onneksi ole aivan ehdoton kone. Tuhotessamme muita hävitämme omat elämänedellytyksemme ja kun katoamme, ei v uoromme ole viimeisenä, mikä on kenties loppujen pelastus. Me olemme luomakunnan vahingollisin ja vaarallisin laji, olemme koko muun luomakunnan riistäjiä ja tuhoajia. Aivan uusien ihmisten käsissä tehtävä voisi onnistua vieläpä paremmin ja rikastuttaa inhimillistä tietämystä enemmän kuin jo uriinsa suistuneiden ja omiin löytöihinsä sokeutuneiden rutiinina. Ennakkotiedolla ja ennakkoluulolla on joskus tuskin hiuksenhienoa eroa, ja kumpikin saattaa tavattomasti häiritä todellisten oivallusten syntymistä
Jacobi 1931, Banfield 1961). 45 000 vuotta sitten, mm. Kysymys on kuitenkin tavattoman laaja ja monimutkainen ja siksi monilta osiltaan vielä avoin. Sen alkuperästä ollaan kuitenkin eri mieltä (esim. Heptner (1966) pitää mahdollisena, että se tulee eräiden kantojen osalta jäämään jopa vastausta vaille. Jo varhaisessa kehitysvaiheessaan se jakaantui ekologisesti ja taksonomisesti kahteen toisistaan vieraantuneeseen tyyppiin, arktiseen tundrapeuraan ja pohjoisiin havumetsiin, taigaan, sopeutuneeseen metsäpeuraan (kuvat 1 ja 2), Pohjoisilla elinsijoillaan molemmat nämä ovat joutuneet toistuneiden jääkausien jalkoihin, pirstoutuneet eri tavoilla moniksi erillisiksi kan218 noiksi, jotka vuorostaan ovat kehittyneet omiin suuntiinsa, toisilleen etäisimmät vähitellen jopa lähes itsenäisiksi lajeiksi. Vain näin on ymmärrettävissä se tavaton kirjavuus,jokaluonnehtii villipeuraa sen laajalla levinneisyysalueella. Fennoskandian nisäkkäiden alalajitutkimuksissa on käynyt selville (Siivonen 19726 ), että eräiden alalajien, esim. Se ei kuitenkaan ollut yhtä ankara kuin ensimmäinen. Maanisäkkäillä ei tällöin ollut mitaan elämisen mahdollisuuksia täällä. Ekologiselta tyypiltään se on ollut arktista tundrapeuraa, joka, samoin kuin muutkin Euroopan arktiset lajit, naali ja tunturisopuli, on asunut jääkausien välisinä eli interglasiaalikausina Fennoskandian tuntureilla ja jääkausien aikana Keskija LänsiEuroopassa sekä Etelä-Euroopan vuoristoissa. Viimeisen jääkauden alkupuolella, n. Monet tutkijat (Jacobi 1931, Banfield 1961 ym.) ovat yrittäneet selvittää tätä vyyhteä. vuotta (Banfield 1961, Kurten 1968). JÄÄKAUSIEN AIKA Tämän peuran historiasta viimeisen jääkauden ja välittömästi sitä seuranneena aikana on esitetty toisilleen ristiriitaisia tulkintoja (Jacobi 1931, Ekman 1948a, Degerb0l 1959). laaja interstadiaali, jonka aikana, n. Tämä peura tunnetaan varsinhyvin(esim. Sen ratkaisemista on vaikeuttanut riittävien ja luotettavien tietojen puute (Degerb0l 1959). guettardi). Toiset tutkijat taas jakavat su11un kahteen tai useampaan lajiin. Tällä tarkastelulla on suuri periaatteellinen merkitys sikäli, että Suomen metsäpeuran »arvo» ja sen suojelun tärkeys riippuvat olennaimti siitä, onko meikäläinen metsäpeura todella puhdasverinen rotunsa 1dustaj a. Viimeisimmät tätä käsittelevät tutkimukset (Siivonen 1972a) perustuvat uusimpiin tietoihin viimeisen jääkauden rakenteesta, uusiin tutkimuksiin Fennoskandian nisäkkäiden alalajikysymyksestä ja alkuperästä sekä ns. PeräPohjola oli vapaa jäistä ja tundrakasvillisuuden peittämä. 20 000 vuotta sitten. 1/2 milj. Varsinkin sen varhaisin vaihe on vielä hämärän peitossa. Degerb0l 1959). VILLIPEURA Villipeura ( Rangifer tarandus) on levinnyt sirkumpolaarisesti ympäri koko pohjoisen pallonpuoliskon. Lauri Siivonen Peuran suvun levinneisyys ja rodut Metsäpeura kuuluu yhtenä rotuna ( tai lajina) pohjoisen pallonpuoliskon Rangifer-sukuun. EUROOPAN ESIHISTORIALLISET PEURAT Tällä pohjalla peurantuntemus on myös Euroopassa. Samaan sukt,un kuuluu myös tunturipeura, kesyporo ja Pohjois-Amerikan metsäkaribu ja tunturikaribtt. 50 000 vuotta sitten jääkausi oli ankarimmillaan; mannerjää ulottui silloin Norjan edustalla kauas merelle ja peitti alleen koko Fennoskandian (Armand 1961, Brinck 1966, Korpela 1969 ym.). Uusimpien tutkimusten mukaan näyttää todennäköisimmältä, että tämä peura olisi elänyt ehkä jo' satoja vuosituhansia erillään muista peurakannoista ja kehittynyt näin vähitellen Euroopan esihistorialliseksi peuraksi ( R.t. Samoin on tärkeätä tietää, missä muualla elää mahdollisesti saman rodun peuroja ja millaisia ovat uim. Tämä interstadiaali päättyi jääkauden toiseen vaiheeseen, jonka huippu sattui n. Monien hirvieläinten tapaan Rangifer-suvunkin systematiikka on jonkin verran kiistanalainen. Kylmintä kautta seurasi ns. No,jan ja Neuvostoliiton peuransuoie/ualueiden peurat. Eräiden tutkijoiden mukaan kaikki peurat ja karibut kuuluvat yhteen ainoaan lajiin. Tornion peuran sarveen. norjanpäästäisen ( S orex araneus bergensis) esiintyminen Norjan rannikolla ei ole mahdollista, elleivät ne ole saapuneet sinne todennäköisimmin Peräpoh. Tiedämme, että peuraa on tavattu täällä ainakin n. L isäksi Pol!foisen Jäämeren saarilla elää erillisiä peura-ja karibupopulaatioita ( Novaja Zemljalla, H uippuvuorilla jne). Seuraavassa professori Lauri Siivonen tarkastelee nimenomaan Euroopan peurojen ja porqjen systemaattista asemaa
45 000 vuotta sitten, joka tuntuisi todennäköisimmältä, se olisi elänyt siellä siihen mennessä, jolloin Tornion peura pudotti sarvensa, 11 000 vuotta. 34 000 vuotta. slblrlcus?) kunuolet --~soi!tavat Kuol~n »tundraM t i (R t f 1 ) poron» s11rto1stutusta sekä sen karane s peura .. H. 219. tarandus) Kuva 3. ilm.) mukaan peura ei olisikaan pudottanut sarveaan Torniossa, vaan jossakin Kölin tuntumassa, josta sarvi on myöhemmin jäävirtojen mukana kulkeutunut Tornioon. t. enn cus •J • .,, . Fennoskandian peuraja po"Tunturlporo" (R. t. esim. (Brinck 1966, Agnev 1966 ja Kurten 1968). Pilk"Tundraporo" (R. Vastaavat alalajiselvitykset muista arktisista lajeistamme valitettavasti puuttuvat. t. tarandus) roryyppien f!Ykyinen levinneisyys. Sen eläminen Norjan rannikolla tästä eteenpäin ei ole ollut mahdotonta, jos kerran esim. Pohjois-Venäjän villin tundrapeuran osalta kysymys voi Heptnerin (1966) mukaan jäädä jopa avoimeksi, kun tämä villipeura on kuollut sukupuuttoon ilman, että siitä on jäänyt jäljelle riittävää taksonomista aineistoa. Se on joka tapauksessa ensimmäinen varma todiste siitä, että keskellä jääkautta oli Fennoskandiassa, lähinnä Norjan rannikolla ja siihen nojaavalla Kölillä nisäkkäitä. Se taas, että tunturisopuli on Fennoskandiassa ja Pohjois-Venäjän tundralla eri alalajia, viittaa sen vanhaan eurooppalaiseen alkuperään (vrt. jola-interstadiaalin aikana ja eläneet siellä jääkauden jälkimmäisen vaiheen yli. •J ks"'•••J netaen ;a vwztnryttetaett y 1101aen todennäköisiä vaellussuuntia. Jos peura olisi saapunut sinne n. Vallo sorakuopasta yli kolme metriä maan pinnasta(Siivonen 1972a). n. Tundra(ylempi) ja metsäpeuraryyppien (alempi) levinneisyys laajimmillaan Euraa1ia11a Banfieldin (1961 ) mukaan. TORNION PEURANSAR VI Tornion peuran sarven löysi 0. C 14 -määrityksessä sen iäksi saatiin kuitenkin vain. . norjanpäästäinen, siis hyönteissyöjä, on kyennyt tähän. Kuvat 1 ja 2. Paarman (suull. 45 000 vuotta Tunturlpeura (R
voidaan myös p1taa riittävän pitkänä aikana, jotta esihistoriallisesta peurasta olisi ehtinyt kehittyä nykyinen tunturipeura ( R. Kuvat 4 ja 5. Nykyään sen esiintyminen rajoittuumolemmille äärialueille, Hardangervidda-keskeisesti Etelä-Norjaan (kanta Krafftin ym. Metsäja tunturipeura ovat rakenteeltaan f?yvin erilaiset. Jaalin ja tunturisopulin historia on ilmeisesti ollut samanlainen. SemenovTianShanskyn mukaan poro on kuitenkin vähemmän varovaisena joutunut metsästäjien ja petojen saaliiksi ja 220. t. tarandus). TU TURIPEURAT TUSKI OVAT ENÄÄ TÄYSI PUHDASVERISIÄ Tunturipeuran yhtenäinen asuinalue ulottui vielä joitakin v uosisatoja sitten Eteläorjan tuntureil ta Kuolan niemimaan itärannikolle (kuva 1). Tämän tulkinnan mukaan (vrt. myös Jacobi 1931 ja Ekman 1948a) jääkauden jälkimmäisen vaiheen aikana Keskija Länsi-Euroopassa eläneet peurat olisivat jääkauden jälkeisenä lämpökautena kuolleet sukupuuttoon Tanskasta ja Keski-Euroopasta Etelä-Ruotsiin ulottuneella niemekkeellä ennenkuin sen muusta Skandinaviasta erottanut Närken salmi kuroutui umpeen. seur.) poroa (Tambs Lyche 1957, Heptner 1966, SemenovTianShansky kirj.). Kaikkiin näihin kantoihin on sekoittunut tunturipeurasta polveutunutta (vrt. 1971 mukaan 1969 35 40 000 yks.) sekä Kuolaan, jossa se jakaantuu läntiseen (kanta SemenovTianShanskyn 1970 mukaan 1967 12 641 yks.) ja itäiseen alueeseen (kanta 1968 7880 yks., kuva 3). Kuvissa 111etsåpeura()'lempi) ja tunturipeurahirvaan (alempi) sarvikrmm11 edestä
Oulun yliopiston eläintieteen laitoksessa suoritetut vertailevat taksonomiset tutkimukset, jotka ovat käsittäneet tasapuolisesti Suomen eri porokantoja, ovat osoittaneet poromme olevan tähän mennessä tutkituissa paliskunnissa puhdasta tunturipeuraa (Siivonen 1972a). Metsäpeuran pysty sarvikrmmu lienee sopeutuma tiheään puustoon. Niiden kantojen laskettiin käsittäneen esim. KUOLAN POROT: MONTA KANTAISÄÄ Kuolan peurakysymystä on monimutkaistanut se, että 1887 siirrettiin Petshoran suiston tuntumassa sijaitsevalta Malozemelskajan tundralta sikäläistä tundraporoa Kuolan keskiosiin (Paulaharju 1921, SemenovTian Shansky kirj.). Heptnerin (1966) ja SemenovTianShanskyn (1970) siitä julkaisemat kuvat. Heidän toimestaan näistä poroista tuli vähitellen Kuolan ainoita poroja. SUOMEN POROJEN ALKUPERÄ: TU TURIPEURA Fennoskandian sekä Kuolan alkuperäinen poro on tunturipeuran jälkeläinen (vrt. Meikäläiset porot ovat tähänastisten tutkimusten mukaan jokseenkin puhtaasti ttmturipeuran jälkeläisiä ja niillä on vastaavasti leveä sarvikrmmu. edellä sekä esim. karsiutunut vähitellen villeistä tunturipeurakannoista. Siihen, että Kuolan villipeura on samaa peuratyyppiä kuin Norjan tunturipeura, viittaavat mm. Siirron suorittajina oli syrjäänejä ja vähäinen määrä samojedeja. E kman 1948b). Oheisissa kuvissa näkyy sama ero kuin vasemman siv11n sarvikuvissa. Nykyisin nämä porot asuttavat suurimman 221. Semenov-TianShansky (kirj.) toteaa lisäksi, että lappalaisten poro ei poikkea ulkomuodoltaan (habitus) sanottavasti Kuolan villipeurasta ja että molemmilla on samat esivanhemmat. 1908 jo lähes 70 000 eläintä (Granö 1918)
Villiintyneiden porojen uudelleen kesyttämistä pidettiin taas liian työläänä. fennicu.r) on hyvin vieras molemmille edellisille peuraja porotyypeille (kuvat 4 ja 5). valentinae) ja meidän metsäpeuramme. Suurin osa Kuolasta siirretyistä tundraporoista pääsi SemenovShanskyn (kirj.) mukaan muutaman vuoden kuluttua karkaamaan ja vähitellen villiintyi ja sekoittui alkuperäisiin villiintyneisiin porolaumoihin. Kuolan tundraporon myöhemmistä vaiheista NeuvostoKarjalan pohjoisosissa ei ole lähempiä tietoja. Ne elivät 100-120päisissä ja sitä suuremmissa laumoissa. Ts. Pohjoisessa sen länsiraja käsittää mm. sibiricus. Kun otamme huomioon, että metsäpeuralla on ollut jatkuvasti tilaisuus sekoittua meidän pomomme ja viimeisen 20 vuoden aikana mahdollisesti myös Kuolan tundraporoon, ja että Kuhmon metsäpeura on tästä huolimatta säilynyt puhtaana metsäpeurana, voi Banfieldin esittämä kanta metsäpeuran lajiasemasta todella olla pitävä.. t. käsittävän porotalouden luominen Neuvosto-Karjalan pohjoisosiin (Sablina 1960). On kuitenkin mahdollista, että itärajamme pinnassa viime vuosina tavatut, osin jopa korvamerkillä ja kellolla varustetut, epäselviksi jääneet »villipeurat» olisivat olleet karanneita tundraporoja ja/tai niiden ja alkuperäisten villiintyneiden porojen jälkeläisiä, ehkä osin alkuperäisiä villiintyneitä porojakin. Siirron tarkoituksena oli 110 000 yks. edustaneet sitä tyyppiä, jonka ruotsalainen E. t. Siihen on ollut syynä aikaisemmin Neuvosto-Karjalan pohjoisosissa tuntematon loistauti. Samaa todistavat mm. Banfieldin mukaan metsäpeura on itäistä perua, joka vasta melko myöhään jääkauden jälkeen on vaeltanut idästä ja kaakosta Fennoskandiaan. Siperian metsäpeura on Heptnerin (1966) mukaan levinnyt Euroopan puolella V olgaa myöten lännessä. Pildjärvi si222 jaitsee suunnilleen Kuusamon kirkonkylän korkeudella lähellä Vienanlahtea ja n. täällä Suomessa, on vakuuttunut, että metsäpeura ja tunturipeura ovat nykyään »level today», kuten hän sanoo jopa lähes omia lajejaan. Kokonaan uuteen porokantaan päädyttiin siitä syystä, että sikäläiset alkuperäiset porokannat, joiden suuruudeksi arvioitiin esim. Pääosa kesyistä tundraporokannoista on hänen mukaansa säilynyt kuitenkin puhtaina. Niiden elpyminen oli tämän jälkeenkin hyvin hidasta; kanta käsitti Sablinan mukaan 1950 vain 130 poroa. Kaikki 5 Oulun yliopiston eläintieteen laitokseen tullutta metsäpeura urosta ovat olleetklassisen puhtaita metsäpeuroja, ts. (Homen 1918), olivat toisen maailmansodan jaloissa kuolleet lähes sukupuuttoon. tämä poro näyttää säilyttäneen alkuperäiset piirteensä, vaikka siihen olisi SemenovShanskyn (kirj.) mukaan sekoittunut Kuolan tunturipeuraa ja alkuperäistä poroa. Heptner (1966) pitää mahdollisena, että Koillis-Venäjän villi tundrapeura olisi Siperian tundrapeuraa, R. Banfield (1961), joka on tutkinut näitä kysymyksiä mm. tänä vuonna (1972) Suomeen tuotetut tämän poron taljat. Meidän metsäpeuramme levinneisyys on käsittänyt laajimmillaan Euroopan puoleisen Neuvostoliiton muun havumetsäalueen ja ulottunut Suomen kautta Pohjois-Ruotsiin (kuva 2). Tämä sekoittuminen on kuitenkin jäänyt vain näennäiseksi (vrt. Paulaharjun (1921) mukaan »se on suurta, entisen kotimaansa tummaa komeaa rotua, isompaa kuin Suomen ja Venäjän lappalaisten porot». Ja nämäkin lyöttäytyivät alueella esiintyviin, samaa alkuperää oleviin villiintyneisiin poroihin, joiden määräksi arvioitiin 1955 n. Yleisenä piirteenä tundraporolla on ollut huomattava vasakuolleisuus. 1905 11 000 yks. 1000 yks. KUHMON METSÄPEURAT OVAT ILMEISESTI PUHDASVERISIÄ Viime vuosina on saatu aivan uutta metsäpeura-aineistoa Kuhmosta. Peuran suvun levinneisyys ja rodut osan Kuolan pohjoisja itäosista (kartta 3). Molemmat nämä pohjoisiin havumetsiin sidotut peurat ovat kuitenkin viimeisten tutkimusten mukaan joutuneet ilmeisestikin jo pitkiä aikoja sitten toisistaan erilleen. Paulaharju 1921 ). METSÄPEURA: LÄHES ITSENÄINEN LAJI. W. Ne oli sijoitettu useisiin »farmeihin» Vienan Kemin ja Louhen väliselle alueelle. Tähän viittaa myös se, että molemmat nämä peuratyypit näyttävät säilyneen Kuolassa näihin päiviin saakka hyvin puhtaina. esim. Lönnberg 1909 kuvasi metsäpeuraksi (Siivonen 1972a). Kesyporokannat käsittivät siellä 1955 yhteensä 950 yks. Tämä poro poikkeaa jyrkästi Fennoskandian porosta ja tunturipeurasta. Yhtä hyvällä syyllä voidaan otaksua, että samalta alueelta peräisin oleva tundraporo, jota Kuolan tundraporo on alkuperältään, olisi tätä samaa alalajia. Sen tummaan väriin ja tukevaan rakenteeseen viittaa myös Sablina (1960). constantinia, josta aikoinaan ovat haarautuneet Siperian nykyinen metsäpeura ( R. F. Uralin. Maapallon johtavin peurataksonomi, kanadalainen A. NEUVOSTO-KARJALA J VILLIINTY EET TUNDRAPOROT Meidän kannaltamme on erittäin varteenotettavaa, että 250 yksilöä näitä Kuolan tundraporoja siirrettiin 1951 Pildjärvelle Pohjois-Vienaan (Sablina 1960, SemenovTianShansky kirj.). Metsäpeura ( R. 200 km koilliseen Kuhmon metsäpeura-alueilta (kuva 3). Sablinan (1960) mukaan alkuperäisiä villiintyneitä poroja joutui myös kesyjen tundraporojen joukkoon. Sen esimuotona Banfield pitää esihistoriallista siperialaista R. t
Norges dyreliv I: 928. Selsk. Itä-Karjala. G., 1918: Maatalous. Paarhufer und Unpaarhufer. 1948b: Renen. 5051. Homen: ItäKarjala ja Kuollan Lappi II. Mus. Kuhmon metsäpeura! näyttävät siiifyttäneen verensä puhtaana, saamatta vaikutteita poroista. VI. 177. Transactions of the IX International Congress of Game Biologists: 329334. Th. Heptner, V. Krafft, A., Gaare, E. D Metsäpeura on poroa kookkaampi ja ryhdikkäämpi villieläin. Kurten, B., 1968: Pleistocene mammals of Europe. Zoological part. W. Ann. Ekman, S., 1948a: Däggdjurens invandring i Sverige. Stockholm, pp. 921. Ehkä vielä vakavammaksi uhaksi voisi muodostua kiristyvä kilpailu jäkälälaitumista. Sama näyttäisi koskevan tunturi-ja mahdollisesti myös tundrapeuraa ja vastaavasti niistä polveutuvia porotyyppejä. & Reimers, E., 1971: Villreinen på Hardangervidda. A. Jacobi, A., 1931: Das Rentier: eine zoologische Monographie der Gattung Rangifer. Viime maailmansodan seurauksena pidettiin jopa Neuvosto-Karjalankin poroja metsäpeurakantoja ainakin lähes sukupuuttoon kuolleina (Sablina 1960). KIRJALLISUUTTA Armand, A. Metsäpeuran säilyminen puhtaana ja elinvoimaisena on siis todella vaakalaudalla. Siivonen, L., 1972a: New results on the history and taxonomy of the mountain, forest and domestic reindeer in Northern Europe. Granö, J. Tambs-Lyche, H., 1957: Reinen. Jerusalem. Helsinki, pp. Däggdjuren. USSR., Transactions of the Severtsov Institute of the Morphology of Animals 32. Homen: Itä-Karjala ja Kuollan Lappi I. 6. Acad. Banfield, A. 4. 187240. Zoo!. D., 1961. Svenska djur. m.b.H. Brinck, P., 1966: Animal invasion of glacial and late glacial terrestrial environments in Scandinavia. London. J ena, pp. Arkiv. SemenovTianShansky, . III. Skr. Fenn. Lönnberg, E., 1909: Taxonomic notes about Palearctic reindeer. Sablina, T . Acad. Die Säugtiere der Sovjetunion I. Vid. Acad. Korpela 1969). G ., 1966: Gattus Rangifer H. Dan. International Reindeer/Caribou Symposium. Ja nekin ovat nyt Neuvosto-Karjalan -~ pohjoisosiin suunnitellun laajan porotalouden ja sinne tässä tarkoituksessa tehtyjen Kuolan tundraporoistutusten vuoksi vaarassa. Helsinki. Ibid., pp. F., 1961: A revision of the reindeer and caribou, genus Rangifer. 99. Suomen nisäkkäät I: 1625. Nat. Todennäköisintä on, että suomalaisen metsäpeuran laajin ja yhtenäisin esiintymä käsittää tällä hetkellä vain suppean alueen Suomen ja Neuvosto-Karjalan tuntumassa. Th. Tätä taustaa vasten metsäpeuran nykyisetkään kannat eivät voi olla suuret, enintään ehkä muutamaan sataan yksilöön nousevat. I., 1966: Mammals of USSR. f. Leipzig. I., 1970. Paulaharju, S., 1921: Kolttain mailta. Homen, Th., 1918: Maanviljelys ja karjanhoito. 113123. Oikos 17: 250266. Smith 1927, Rene. Sci. Degerb0l, M., 19 59: The reindeer (Rangifer tarandus L.) in Denmark I. 382-456. Distribution and population dynamics of wild reindeer (Rangifer tarandus) in Murman region during 40 years. METSÄPEURA ON JO MELKEIN HÄVINNYT MUUALTA Tiedot metsäpeurannykyisistäkannoista ovat hyvin puutteellisia. Ognev, S. Vilt og viltstell 5: 18-32. Helsinki, pp. Vaikka metsäpeura pystyisi säilymään lajipuhtaana tämänkinhän on vielä epävarmaa risteytymisen tuloksena syntyneet, mahdollisesti lisääntymiskyvyttömät jälkeläiset heikentäisivät sen kantoja. Bio!. (Vrt. Kuollan Lappi. Verlag. Canada Bull. and adjacent countries. B., 1960: The feeding habits and ecologico-morphologic characterics of the digestive system of the reindeer of Karelia. (Painossa) 1972b: Nisäkkäistön varhaisin historia. 223. Sci. 1st. Korpela, K., 1969: Die W eichselEiszeit und ihr Interstadial in Peräpohjola (Nördliches Nordfinnland) im Licht von submoränen Sedimenten. 10. Ser. Se että Heptner (1966) pitää sitä kaiken kaikkiaan lähes sukupuuttoon kuolleena, viittaa siihen, että sen esiintymisen muualla Euroopan puoleisen Neuvostoliiton luoteisosissa täytyy rajoittua vain aniharvoihin yksittäistapauksiin
Wiklung (1908) ja Itkonen (1948) ovat puolestaan lausuneet käsityksenään, että lappalaisten poronhoito on siperialaisesta kehityksestä riippumaton ilmiö; saamelaiset ovat asuinalueellaan itsenäisesti keksineet peuran kesyttämisen. Poronhoidon syntymäajaksi he ovat kaavailleet Siperian nuorempaa kivikautta. SIVUELINKEINO JA PÄÄELINKEINO Lappalaisten poronhoito on eri tutkijoiden yhtäpitävien käsitysten mukaan ollut vanhimmassa muodossaan ns. Wiklund 1908. Tietyn yhteisön hankkiessa ravintonsa aina tietystä tai tietyllä alueella liikkuvasta peurapolulaatiosta, lauma kehittyi hiljalleen välivaiheiden kautta teuraspeuraporokarjaksi. Hatt(1918) ja Sirelius (1920) ovat esittäneet, että kesytyksen ensimmäisenä asteena oli peuran vangitseminen elävänä ja sen käyttö houkutuseläimenä muita peuroja pyydettäessä. Vielä tänä päivänä ei poropaimenen ole tarvis nähdä jäljiltään keltaisia läikkiä lumella; paimennettavassa tokassa on aina sen 224 verran kusikkaita, että suolainen lumi syödään nopeasti. Mm. Tämä muuttoliike on usein tulkittu seuraukseksi peuran ja siitä kesytetyn poron viettija vaistostruktuuriin kuuluvasta vaellushalusta. Tässä muodossaan poronhoito on ollut vain metsästysja kalastuselinkeinoja palveleva sivuelinkeino; sangen laajalla alueella Euraasian pohjoisvyöhykkeellä on ollut tällaista porotaloutta. Villipeuran kesytyksen tavasta ja ajankohdasta ollaan sen sijaan hyvin monta mieltä. Heidänkin tarinansa mukainen poronhoidon syntyhetki näyttää siirtyvän ajanlaskumme alun tuolle puolen. Tutkijat ja poronhoitajat ovat yhtä mieltä siitä, että poro on kehittynyt peurasta. He esittävät, että peuran kesyttäminen poroksi on periaatteessa keksitty vain kerran ja yhdellä alueella; sieltä se on kulttuurilainana levinnyt kansalta toiselle. Jos metsäpeuran verta onkin jossakin vaiheessa sekaantunut poroeloon, sen vaikutus 011 aikojen k uluessa karsiutunut pois ainakin meillä tutkituista poroista. pienimittaista poronhoitoa. Laufer (1917), Hatt, Sirelius ja Donner (1933) ovat korostaneet sitä, että saamelaisten poronhoito ei ole itsenäinen ilmiö. Esim. Eräät ihmispopulaatioiden liikehtimiset sirkumpolaarisella vyöhykkeellä ovat ehkä edistäneet poronhoidon leviämistä. Etninen ja ekologinnen ero porottoman metsästäjän ja muutamia poroja omistavan metsästäjän välillä on itse asiassa varsin pieni. Baikalin alueella tunnettiin poronlypsy vuoden 500 j.Kr. Perheen tai kylän poro-omaisuus on käsittänyt muutaman porovaatimen, joita on käytetty villipeurahirvaita saalistettaessa sekä joitakin metsästysja muuttomatkoilla tarvittavia kesyjä kantoja ajoporoja. Martti Linkola Peurasta poroksi ja porosta poroeloksi Villipeura on tunnetusti poron kantamuoto, vaikka uusit11pien tutkimusten mukaan (vrt. Eräät arkeologit ovat olettaneet, että villipeura kesyyntyi laumana jo epipaleoliittisella kivikaudella Pohjois-Euroopassa, jossa tundran luonnonoloissa eläneet metsästäjäyhteisöt seurasivat peuralaumoja niitä verottaen. Poronhoidon syntymisen arvoituksen rinnalle voidaan heittää toinen tämän elinkeinon historian kannalta keskeinen kysymys. Kesytyksessä käytettiin kaiketi apuna peuran/poron persoutta ihmisen virtsalle. Paimentolaisporonhoidon on näin katsottu joustavasti sopeutuneen kotieläimen asettamiin biologisiin vaatimuksiin (ks. Nuoria naarasporoja voitiin vangita suopungilla erityisesti hankikelillä. POROLAPPALAISET JA POROELO Suurporonhoidon piirissä on syntynyt käsite poroelo, joka tarkoittaa suurta porolaumaa, suurempaa kuin tokka. PEURAVAELLUS J A POROP AIMENNUS Porolappalaiset ovat muuttaneet (ja muuttavat Norjan Finnmarksviddalla vieläkin) vuosittain havumetsäalueen, oudan, talvilaitumilta kesäksi Jäämeren rannan saariin tai rantatuntureille. Suuria poroeloja on aina ollut vain saamelaisten pienellä vähemmistöryhmällä, joka kuitenkin muita voimallisemmin on säilyttänyt perinteellisen kulttuurinsa ja tämän vuoksi tullut yleisessä tietoisuudessa saamelaisia leimaavaksi ryhmäksi. Kaikki tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että poronhoidon kehittyminen pääelinkeinoksi on saamelaisilla tapahtunut Fennoskandian alueella, siperialaisen poronhoidon synn ystä ja kehitysvaiheista riippumatta. Vasta st1t1rimittaise11 poronhoidon syntyminen 011 merkinny t ratkaisevaa muutosta saamelaisten taloudessa ja aineellisessa kulttuurissa. T arkoitan suurimittaisen poronhoidon ja poropaimentolaisuuden synnyn ja kehityksen problematiikkaa. Muutos jälkimmäisestä poronboidoltaan pitkälle erikoistuneeseen, laajaa porokarjaa hallitsevaan poropaimentolaiseen on paljon su urempi. tienoilla; lappalaisten suorittamasta poronlypsystä on tietoja vasta lähes 1000 vuotta myöhemmältä ajalta. Tätä pientä mutta tunnettua vähemmistöä kutsutaan porolappalaisiksi. esim. Siivonen s. IKIVANH AT ALKUJ UURET Monet tutkijat ovat sijoittaneet poronhoidon alkujuuret Siperiaan. Poronlypsy kuuluu näet poronhoidon kehityshistoriassa myöhäiseen, pitkälle kehittyneen poronhoidon vaiheeseen. 221 ) kantamuotona on ollut nimenomaan tunturipeura eikä metsäpeura. Käsite laajenee käsittämään kokonaisen lapinkylän poro-omaisuuden, siis elämisen perustan. tämän vuoksi (muitakin syitä on) Siperiaa on pidetty poronhoidon syntymäalueena. Tätä teoriaa eivät luonnontutkijat ja kansatieteilijät ole juuri kannattaneet. Lapissa eli melko pitkään tapa käyttää naarasporoja, vaatimia, urosporojen, hirvaiden, houkutteluun syksyisen kiiman, ryki111än, aikana
Hyvinkin monimutkaiset ja vaihtelevat laidunja ravintotekijät ja vaikeasti mitattavat ja tulkittavat populaation heilahdukset ovat varmaan määränneet villipeurojen liikuntoja. Hän kykenee tekemään »tunturiporolaumasta» »metsäporolauman» ja päinvastoin. Valitsemalla vanhoja tai karkaamiseen alttiita poroja teuraiksi on voitu muutamassa vuodessa kehittää tiettyyn alueeseen täysin tottunut porokarja. Steen (1967) korostaa sitä, että Fennoskandian villipeurat ovat liikkuneet vuosittain melko suppealla alueella, ja paleontologi Bouchud (1958) vakuuttaa samaa manner-Euroopan jääkaudenaikuisista peuroista. Wiklund 1947, Ruong 1967, Simonsen 1967, Hultblad 1968). Ei ole mitään todisteita ns. Nykyään sitä pidetään melko nuorena ilmiönä, myöhäiskeskiaikaan tai 1500-luvulle kuuluvana (esim. Hiihtävällä paimenella on hihnassa »laitistusporo», jota lauma seuraa. Päinvastoin: kokenut poronhoitaja vie laumansa tarkalleen sinne minne haluaa. vaellusvietistä Fennoskandian peurapopulaatioissa, enempää tunturikuin metsäpeuroissakaan. Näitä seikkoja ei eläintieteen taholta ole vielä riittävästi selvitetty. PEURA METSÄSTYS VÄISTYI, PORONHOITO VOIMISTUI Lappalaisten paimentolaisporonhoidon syntymäpaikkaa ja -aikaa ei ole kyetty kovin tarkkaan määrittämään. Kaiken sen perusteella mitä olen poron käyttäytymisestä saanut poronhoitajilta (Enontekiöllä, Inarissa ja Sodankylässä) tietää, olen valmis yhtymään Tannerin jo aikoja sitten (1929) esittämän käsityksen pääpiirteisiin. Syntyalueena karkeasti yleistäen voinee pitää Ruotsin keskisen Lapin tunturiseutuja. Poron perinniilliset ominaisu11det eivät ole aiheuttaneet porolappalaisten monisatakilometrisiä muuttomatkoja. Kun useita saamelaisperheitä muutti 1800-luvun lopulla Koutokeinon tunturiseuduilta Sodankylän Metsä-Lappiin heidän porokarjansa »tottuivat » uuteen, kovin toisenlaiseen seutuun ja pienempään vuotuiseen liikkuma-alaan varsin nopeasti. Tällä selityksellä kyllä kierretään mukavasti lappalaisten paimentolaisuuden tarjoama historiallinen ja kansatieteellinen problematiikka, mutta sitä ei voi pitää peuran ekologian ja etologian valossa tyydyttävänä. Täältä paimentolaisporonPorotokka kuljetetaan »laitistamalla» tunturilaaksoa pitkin. Villipeura liikkuu laajalla alueella ja laumoissa, mutta sen vaellusliikehdintä ei ole mitenkään niin selväpiirteistä ja säännöllistä kuin paimentolaislappalaisten porokarjojensa kanssa suorittama vuotuinen muuttoliike. Esim. ja 1947, Lönnberg 1909). Kun porolaumaa paimennetaan uudella alueella, se sopeutuu siihen nopeasti. 225. Rt1otsinsaamelainen Nils Skum on tässä kuvannt1t erinomaisesti, paitsi eläinten yksityiskohdat, myös porotokan luonteenomaisen m11odon
Memoirs of the American Anthropological Association, voi. New York. Ei voida suoraan osoittaa, että elinkeino kokonaisuudessaan olisi saamelaisilta opittu; todennäköisesti näin on, mutta varmat todisteet hukkuvat historian hämärään. Hatt, Gudmund, 1918: Rensdyrnomadismens Elementer. Ymer 1918. Ruotsin poronhoidon organisaatio taas luotiin saamelaisen paimentolaisporonhoitomallin mukaan. Poron geneettistä suhdetta eri peurarotuihin en tässä käsittele, koska sitä valotetaan muualla tässä lehdessä; yleisesti pidetään tunturipeuraa poron »kantaisänä ». Wiklund, K. Bergen. P ALISKUNTIEN SYNTY Suomalaisten poronhoidossa on paljon saamelaisilta omaksuttuja piirteitä, erityisesti poronhoitosanastossa. B., 1947: Lapparna. I. Kun peura väheni metsästyksen tehostuessa (suurenevat metsästäjämäärät, tuliaseet) kasvoi poronhoidon merkitys. K 0benhavn. Humaniora XIX . Itkonen, T. SUSA XXXIII: 2. Wiklund, K. Tegengren 1952), suomalaiset kehittivät melko itsenäisesti tehokkaan poronhoidon, joka liittyi talollistalouteen ja lehmikarjanhoitoon. Acta academiae aboensis. Tanner, V., 1929: Antropogeografiska studier inom Petsamo-området. ekologisen populaatiopaineen mekaniikan mukaisesti. Lund. 1898 määrättiin virallisesti perustettaviksi, noudatti organisaatio suomalaisen poronhoitotavan mallia, johon saamelaistenkin oli ainakin muodollisesti sopeuduttava. Simonsen, Povl, 1967: Relations between the Lapps and the Scandinavians in Early Times an Archeological Survey. ykyään suomalaiset omistavat yli puolet Suomen alueen poroista, joskin suurimmat poro-omistukset ovat saamelaisten hallussa ja poronhoidon merkitys suurin saamelaisal u eellam me. Lönnberg, Einar, 1909: Om renarne och deras lefnadsvanor. Niissä sarvekkaat peurat palkivat ja porot vetävät ahkioita satojen v uosien puitteissa; uudemmissa töissä kokonaiset poroelot täyttävät tunturimaan rikkaudellaan. Geografisk Tidskrift XXIV. Joka tapauksessa suurimittainen paimentolaisporonhoito on Fennoskandiassa puhtaasti saamelaiskulttuurin tuote. Ruong, Israel, 1967: The Lapps in Sweden. Suomessa näin ei voitu menetellä, kos ka pohjolan suomalaiset jo tuolloin olivat perinteellistä poronhoitajaväkeä. Laufer, B., 1917 : The reindeer and its domestication. Helsinki. Vasemmalla on yksityiskohta noitarum111usta: poro, karhu ja lappalainen. Steen, Eliel, 1967: Some remarks on the migrations of wild reindeer in Fennoscandia. Uppsala. B., 1908: D e svenska nomandlapparnas flyttningar tili Norge i äldre och nyare tid. Upsala. Hultblad, Philip, 1968: Övergång från nomadism tili agrar bosättning i J okkmokks socken. Lapps and orsemen in Olden Times. Acta lapponica XIV. Fennia 49: 4. Toisaalta suurenevat porolaumat jo sinään valtasivat peurojen laidunmaita ja työnsivät niitä tieltään itään päin ns. Skoltlapparna. Stockholm. I., 1948: Suomen lappalaiset v uoteen 1945, III, Porvoo. Wiklund, K. B., 1918: On renskötselns uppkomst. hoito ja sen kehittymisen myota tapahtunut porokarjojen suureneminen oli yhteydessä villipeuran vähenemiseen ja häviämiseen. Suomessa, Kemin Lapissa, jonka metsälappalaiskulttuuri tuhoutui 1700-luvulla (ks. esim. Arkiv för zoologi 20: 9. Upsala. Stockholm.. On sarvia tutkittavaksi! KIRJALLISUUTTA Bouchud, J ean : La renne et le probleme des migrations. D onner, Kai, 1933: Siperia. Tegengren, H., 1952 : E n utdöd lappkultur i Kemi Lappmark. Siellä yksinoikeus poronhoitoon luovutettiin 226 Kivikautisia kafliopiirroksia PohjoisNorjasta Sagfjordisk (piirrokset on valokuvaa varten selvennetty liidulla) . Koska sarvien rakenteesta voi tehdä päätelmiä peuran/poron rotuja populaatiotaustasta, olisi eläintieteilijöiden syytä perehtyä siihen rikkaaseen peura/porokuva-aineistoon, jonka esisaamelaiset ja saamelaiset kalliopiirrokset, saamelaisten noitarummut ja heidän luuja puupiirroksensa tarj oavat. l' Anthropologie 1958. T., 1920: Uber die Art und Zeit der Zähmung des Renntiers. Kunpaliskunnat v. saamelaisille. Sirelius, U. Täällä kehittyi se poronhoidon alueellinen järjestelmä, joka on nykyisen lakisääteisen pafiskuntalaitoksen pohjana. IV: 2. Abo. Nordisk kultur X
LIHARIISTAA 3000 VUOTTA SITTEN Fennoskandian ilmasto alkoi kylmetä noin 1000 vuotta eKr., ja ainakin tuolloin uskoisi metsäpeuran levinneen koillisesta käsin yli koko Suomen ja vallanneen tärkeimmän lihariistan aseman ( tuskin se oli sille mikään ilo!) hirveitä, joka koko kivikauden oli hallinnut metsästäjien mielikuvitusta. Koko Sisä-Suomen järviallas, mutta etenkin sen pohjoiset latvareitit Suomenselän alla, suurten kesälaitumien tuntumassa, ovat olleet verratonta talvipeurojen pyytöseutua, parasta koko metsäpeuran levinneisyysalueella. lväitä yhteyksiä kuvailee seuraavassa maisteri Martti Montonen. Tosin Ristiinan Astuvansalmen kalliomaalauksessa, joka on ajoitettu kivija pronssikauden taitteeseen, on hirvi edelleenkin valtahahmona, ja Äänisen rantakallioihin hakatut hirvieläinten kuvat esittävät käsittääkseni lähes poikkeuksetta nimenomaan hirviä, mutta samaan kulttuuriin kuuluvasta J uzni Oleni Ostrovin, Eteläisen Peurasaaren pronssikautisesta kalmistosta on kuitenkin löydetty jo peuranhampaita ja peuransarvesta valmistettuja työkaluja. Metsäpe11ralla on ollut monta kosket11skohtaa Suomen alueella eläneiden kansojen k11ltt1111rihistoriassa. Koko Suomi on kerran ollut metsåpeuran asuinal11etta. Metsapeuralla samoin kuin sen sukulaisilla t11nt11ripettralla, tunt11rikaribulla ja metsäkaribulla on oll11t aivan keskeinen sija niiden kansojen historiassa, jotka ovat eläneet peurojen esiintymisal11eella. Tämän kaakkoisen lappalaiskulttuurin tutkimus on tuskin alkua pitemmällä, mutta jotakin on jo tehty. Tällaisesta uskomuksellisen maailmankuvan jälkeenjääneisyydestä on oivallisena esimerkkinä oma aikamme, jonka sokea usko tekniseen »kehitykseen » kiihottaa ihmiskunnan valtaosaa yhä suurempaan luonnonvarojen kulutukseen, vaikka maailman ekologinen tila vaatisi sen jyrkkää supistamista. Akateemikko Kustaa Vilkuna on kaiketi ensimmäisenä yrittänyt paikannimien avulla selvittää Sisä-Suomen järvialueen lappalaisten talvikylien, siidien, sijain227. Osuihan neoliittisen kulttuurin kukoistus atlanttiselle lämpökaudelle, jolloin ilmasto oli huomattavasti nykyistä lauhkeampi ja kasvillisuus kantoi eteläisempää leimaa. Martti Montonen Metsäpeura . Varsinkin alueen runsaslumisissa itäosissa talvivaellukset suuntaut:iivat suurten järvien saaristoihin, Aäniselle ja Laatokalle, samoin ainakin Pohjanlahden saaristoon. Kun historiallisten lähteiden mukaan metsäpeura näyttää olleen arka ilmastonvaihdoksille, leviten etelään kylminä kausina ja vetäytyen pohjoiseen lämpiminä, kuvitelmat kivikautisista peuramiehistä voi ainakin Oulujoen vesistöstä etelään jättää pelkiksi kuvitelmiksi. Tietooni ei ole kuitenkaan eteläisestä Suomesta tullut ainoatakaan varmaa metsäpeuralöytöä noilta ajoilta sen enempää kuin koko kivikaudeltakaan. Ja Suomen kulttuurihistoria KIVIKAUDELTA ON VÄHÄN TIETOJA Tuntuisi luonnolliselta, että metsäpeura olisi levinnyt Suomeen havumetsien myötä ja että sen ensimmäisiä metsästäjiä olisivat olleet Askolan ja Suomusjärven kulttuurien edustajat, meren ja järvien rannoilla asustaneet pyyntimiehet 90005000 vuoden takaa. yhdessä karhun, majavan, hylkeiden ja joutsenen kanssa. Ehkäpä järvien ja soiden pohjassa, mudan säilöminä, on löytöjä, jotka valaisisivat metsäpeuran kivikautista historiaa samalla tavalla kuin Tornion sensaatiomainen sarvilöytö kolmenkymmenen vuosituhannen takaiselta interglasiaaliajalta luo valoa jääkautisen peuran histo• riaan. Astuvansalmen kalliomaalauksessa ja Äänisen kalliopiirroksissa onkin muutamia yhteyksiä lappalaisten mytologiaan, ja todistavathan lapinperäisiksi osoitetu paikannimetkin, että ennen suomalaisten tuloa saamelaiset ovat asustaneet alueella, joka ulottui Vienanmeren ja Suomenlahden välisiltä kannaksilta Atlantille saakka. Pohjoisempana, Uikunjoen kuivuneen haaran Zalavrugan rantakallioihin on uurrostettu selvä kuvaus talvisesta peurajahdista, missä alastomat, keihäin ja jousin aseistautuneet hiihtomiehet ahdistavat parikymmenpäistä peuralaumaa. Vaikuttaa siltä kuin nämä Zalavrugan jousimiehet edustaisivat peuranpyyntiin erikoistunutta heimoa, joka jostain pohjoisempaa on peurojen mukana vaeltamassa etelää kohti, kun taas Äänisen hirvenpalvojat olisivat uskomuksiltaan sidoksissa vielä menneeseen lämpimään hirvikauteen, vaikka metsästävät jo peurojakin. LAPPALAISTEN LAAJA ASUINALUE Fennoskandian itäosien pronssikautisia asukkaita on usein pidetty saamelaisina tai heidän edeltäjinään. PEURANPYYNTIÄ SUOMEN TALVISILLA JÄRVILLÄ Kolmentuhannen vuoden takaisessa Fennoskandiassa sijaitsivat metsäpeuran tärkeimmät kesäbiotoopit, vaadinten, vasojen ja nuorten eläinten kesälaitumet, Maanselän ja Suomenselän vedenjakajilla ja Pohjanmaan suolakeuksilla
Tällaiset siidit, vuodenaikojen rytmissä supistuvat ja laajenevat lappalaispopulaatiot, niveltyvät var228 maan hyvin suomalaisen järvitaigan ekosysteemiin, sillä niiden pääluku oli ilmeisesti vähäinen ja luonnonvarojen kulutus jakaantui tasapuolisesti vedenja metsänviljan kesken. Peura oli ensimmäisillä niittyja peltoraivioilla nähty eläin ja säilyi niiden nimissä, mistä esimerkkeinä mainittakoon vaikkapa Liedon Raukkalan Peuranumbiaita (1771) tai Pyhällön Peuru Laukas åk er (1785), Nakkilan Leistilän Peura 'viljelysmaa', Uskelan Jsokylän Peurahaka 'pelto' tai Pöytyän Auvaisten Peuranpelto. Kuoppahankaistahan ei ainakaan itäisellä järvialueella ole tietoa. SAALIINJAOSTA KÄRÄJILLE Varsinaiset historialliset tiedot peuranmetsästyksestä alkavat vasta. SUOMALAISET TUTUSTUIVAT PEURAAN RAUTAKAUDELLA Sikäli kuin suomalaiset, Ohvo Homasen mainitsemat »toiset eläjät», saapuivat maahamme Virosta ja pohjois-Latviasta, peura oli heille todellakin suomenpeura, sillä heidän vanhalla kotiseudullaan ei peuroja ollut, jos V. G. Peura, kaukaisten takamaiden eläin, kuvastelee lounais-Suomen paikannimistössä kaikkein vahinta suomalaisasutusta. On kiintoisaa panna merkille, että samat lajin säilymiseen tähtäävät tekijät, jotka kokoavat metsäpeurat ja sudet talvilaumoiksi, kokosivat myös omilla reviireillään, pyyntialueillaan, liikkuneet lappalaissuvut talven tullen kiinteäksi kyläyhteisöksi, joka yksityistä perhekuntaa paremmin saattoi selvitä ankarimman vuodenajan koetteluksista. Kylien liepeille ajautuneet peuralaumat tarjosivat miespuoliselle väestölle oivallisen mahdollisuuden suureen seurapyyntiin, joka kävi sosiaaliturvasta monelle taitamattomalle tai huono-onniselle metsästäjälle, sillä saalis jaettiin tasan ja osansa sai sekin, joka oli sairauden takia joutunut jäämään kotiin. Vienan Vuonisen Ohvo Homanen, runonlaulaja ja tietäjä, luonnehti 1872 muutamalla sanalla oman kotiseutunsa lappalaisja peurahistorian: »Ne on eläneet, vanha Lappi, teällä ennen kalalla ja lihalla, peuroja tapettu ja kaloja pyyvetty. »POATTIH POIS ENIN OSA » Sisä-Suomen järvialtaan viimeiset metsälappalaiset katosivat 1500-luvulla, metsäpeurojen rippeet viimeistään 1800-luvun alussa. Kesäisen lihanhimonsa saattoi järvillään meloskeleva tyydyttää hirvailla, jotka kaiketi silloin niin kuin nytkin palkivat kesäisin vesien varsilla, talvilaitumien tuntumassa, ja olivat omiaan menemään hangasansoihin. Dordognesta Ranskasta on näet löytynyt kivilaatan kappale, johon noin viisitoista tuhatta vuotta sitten joku jääkautinen taiteilija on kuvannut seisovan hirvieläimen, saksanhirven tai peuran, ja sen takana maassa selällään makaavan, viimeisillään olevan naisen. Heptnerin hahmottelema (metsä)peuran levinneisyyden »alkuperäinen » länsiraja Suomenlahden perukasta Valdaille pitää yhtä todellisuuden kanssa. Luultavasti peuravaatimet saivat vasoineen elää kaiken kesää joltisessakin rauhassa suurilla soillaan. Sama sukupuuttoon häviämisen järjestys toistui pohjoisempanakin. TALVIKYLIEN SOSIAALITURVA: PEURAN LIHA Talvisen peuranpyynnin kannalta näitä oletettuja lapinkyliä olisi tuskin voinut paremmin sijoittaa, sillä molemmat olivat sillä vaellusreitillä, joka vielä 1760-luvulla syötti kevättalvisin peuroja Nilsiän reitin latvoilta pitkin jäätyneitä järviä Leppävirran kautta etelään. Peuroja oli teällä mahottomasti silloin. Heidän taloudelleen ja koko maailmankuvalleen peurojen hupeneminen tiesi ankaraa järkytystä, josta toipuminen on ollut hyvin vaikeata. Metsapeura j a Suomen kulttuurihistoria tia ja paatynyt siihen tulokseen, että muun muassa Siilinjärvi ja Joroisten Siitinselkä olisivat muinaisten siidien kielellisiä muistomerkkejä. Poattih pois enin osa, kun tuli toiset eläjät. Olipa kolttien tarinan ja sen jääkautisen kuvakertomusvastineen geneettisen yhteyden kanssa miten tahansa, ne antavat joka tapauksessa vakuuttavan osoituksen peuran ja siitä eläneen ihmisen läheisestä suhteesta. Kun kesä elettiin varmaan pääasiallisesti kalalla ja pitkätkin matkat voitiin sulien vesien aikaan tehdä veneillä, ei ollut tarvetta suurisuuntaisen poropaimentolaisuuden edellyttämiin jutamisretkiin eikä tarvittu niiden vaatimaa tekniikkaakaan. » Saamelaiskansojen viimeisiä todellisiä peuralappalaisia olivat koltat, joille vielä pari vuosisataa sitten poro oli lähinnä vain ajokas ja apu peuranpyynnissä. Kun lounais-Suomen Peura-alkuiset paikannimet muodostavat samanlaisen kuvion kuin vanhin rautakautinen asutuskin, näyttää siltä että, ensimmäiset suomalaiset siirtolaiset tutustuivat peuraan aivan uusilla kotinurkillaan ja että minkäänlaisia kaukoretkiä ei ainakaan peuranmetsästyksen merkeissä tehty, sillä peuranimistöä ei ole ilmestynyt lainkaan rautakautisen asutusrenkaan sisään jääneille erämaille, Loimijoen ja lounais-Hämeen järvien väliselle seudulle. Taitava peuranmetsästäjä oli kolttien keskuudessa auti, 'autuas'. Vielä 1920-luvun lopulla paatsjokelaiset muistivat sadun naisen ja peurahirvaan avioliitosta, tarun, joka saattaa pohjata jopa jääkauden aikuisiin myytteihin. Kun Kokemäenjoen eteläpuolelta ja Uudeltamaalta ei ole peuroista lainkaan historiallisia tietoja, peura on todennäköisesti jo 1500-luvulla väistynyt Suomen lounaisja eteläosista Ylä-Satakuntaan ja Salpausselkien pohjoispuolelle
Muutamat paikannimiin liittyvät selitystarinat kertovat, että peuroja olisi oh j ailtu veteliin lietteisiin ja h akattu kangilla hengiltä, mutta kun tietää miten kevyesti leveäsorkkainen peura ylittää upottavimmatkin hetteet, näissä kertomuksissa piilee ehkä sittenkin vain hämärtynyt muistitieto kaljamajäillä toimeenpannuista peuralahdeista. Pudasjärven, Iin ja Kemin tienoilta se alkoi väistyä kuitenkin jo tuolloin suomalaisten harjoittaman voimaperäisen poronhoidon tieltä, samoin Pohjanmaan rannikolta. Paltamossa tosin varoitettiin uudisasukkaita 1670-luvulla metsästämästä peuroja liian kiihkeästi, koska ne pyrkivät pakenemaan itärajan taakse, mutta yleensä näyttää olleen niin, että mitä nopeammin peurat vähenivät, sitä innokkaammin niitä jahdattiin. Muuan Tsubinski on saanut jostakin sellaisen tiedon, että itärajan takaisessa Karjalassa olisi vuonna 1865 ammuttu 1 143 peuraa. 1600-luvun alusta, ja niin ylimalkaisia kuin käräjäpöytäkirjat ovatkin, ne antavat sentään melko monipuolisen kuvan suomalaisten tavasta metsästää peuroja. Peuroja ajatetaan koirilla, kuten nykyisin jäniksiä ja kettuja (itäisten lappalaisten käyttämää äänetöntä »vetokoiraa », joka vainunsa avulla opasti isäntänsä peuran luo, ei ilmeisesti tunnettu), niitä pyydetään heinäsuovilta ansoilla ja asetuskeihäillä, ajetaan hiihtäen enintään kymmenen miehen seuroina ja ratsain kirkkailla peilijäillä, missä ne ovat täysin avuttomia hyvillä jäähokeilla varustetun hevosen edessä. Lähes koko 1700-luvun peura piti kuitenkin puolensa Ylä-Satakunnassa, Pohjanmaalla ja Järvi-Suomessa. Kaikkein arktisinta metsäpeurojen pyynti oli ehkä Laatokan jäillä, missä mm. · ' ~--\' ';> •' ~.' ,, \' :. Ehkäpä samana lumitalvena tuhosivat impilahtelaiset kalastajat Laatokan Rantasaaren lähistöllä 20-päisen parttion liukkaalta jäältä, ja saman pitäjän nuottamiehet lahtasivat viitisentoista vuotta myöhemmin lähellä Huunukanniemeä kokonaista kuusikymmentä peuraa tuurilla hakaten liukkaalta jäältä hekin. Varsinkin Ylä-Satakunnassa ja Pohjanmaalla käydään monet kiivaat käräjät metsästysyhtiöiden jäsenten kesken saaliinjaosta. Samanlaisesta 229. Peurakannat romahtivat Oulujoen vesistön eteläpuolelta 1800luvun puoliväliin mennessä ja 1900-luvun alussa peurat olivat Suomen puolella enää vain satunnaisia vieraita. PEURANPYYNNIN VERINEN LOPPUKIRI Peura ei ollut kuninkaallista riistaa niin kuin hirvi eikä sen metsästystä juuri yritettykään valvoa. Vähäisiä eivät peurasaaliit olleet tuolloin Laatokan Karjalassakaan, sillä noin 1850 tappoi Petri Shemeikka, näiden seutujen viimeinen suuri runonlaulaja ja erämies, Shemeikan salolta yhtenä ainoana lumisena talvena viitisenkymmentä peuraa. Niissä ei tarvittu edes jäähokeilla 1 ' .. Aänisen ja Uikujoen alueen kalliopiirrokset ovat siinä määrin kaavamaisia, että peurojen erottaminen hirvistä on toisinaan varsin työlästä. ~i1i•'i I} I .t~ ~! ;' "~J ,,-:: ',J ' :: Urpo Huhtanen varustettua hevosta, sillä ahdistettu peura pakenee aina jäälle, liukkaallekin, ja reväyttää silloin helposti raajansa, niin että jalkamieskin sen kyllä saavuttaa. 1666 muuan kymmenpäinen ajoseura sai helmija maaliskuun vaihteessa kuusi peuraa, mutta menetti niitä vastaan kaksi nuorta poikaa, joista toinen katosi jäljettömiin ja toinen paleltui kuoliaaksi vartioidessaan kaadettuja peuroja. Piirroksella on ikää ainakin 3000 vuotta. Tämä kuva on osa Uikunjoen Zalavrugan suuresta freskosta, j oka esittää ilmeisesti peurojen talvipyyntiä järven jäällä ( metsäståjä vasemmalla) . Eläimet saattaa tunnistaa peuroiksi pienistä korvistaan ja peuravaatimiksi sarvistaan (hirvet ja hirvaspe11rat ovat tähän vuodenaikaan sarvet/omia
Kun Suomen metsäpeurojen viimeisellä suurella talvivaellusreitillä, joka kävi jostakin Ilomantsin Ilajan tienoilta Shemeikkojen ja Vornasten metsästysmaiden halki Valamoon, tapettiin peuroja kovin alkukantaisin menetelmin tällaiset määrät, niiden perikato ei näytä täällä johtuneen ensisij aisesti parantuneista aseista, vaan harvinaistuvaan eläimeen kohdistuneesta pyynnin kiihtymisestä sille epäsuotuisissa oloissa, liu kkailla jäillä. Oikea nelijalkainen Rangifer tarandus fennicus on selvästikin antanut aiheen Luopioisista muistiin merkitylle vertaukselle: »Meni kun mettäpeura!» Metsälappalaiset hävisivät enti= , , 1 siltä pyytömailtaan jo siinä vaiheessa, kun suomalainen kirvestalonpoika tuli niille kaskiaan kaatamaan ja karkotti pois valtaosan metsälapin tärkeimmistä riistaeläimistä. » J yväskylän Vaajakoskella epäiltiin, ettei Peurakalliolla ole ikinä peuroja ollutkaan, »mutta kun tyttöjä tul poekia vahtimaan, niin ne sano, että toas tui mehtäpeoroja ». Ainoastaan pohjoisessa Rati!utunturien ja Saariselän seudttiffa harhaili silloin vielä 111mtta117a peura ( renkaalla merkitty alue). Vii111e vuosisadan vaihteessa pwrat katosivat Suomesta lähes kokonaan. Askolassa ja Salmissa kutsuttiin mahoksi jäänyttä lehmää hirvaaksi. My b's Kuhmossa, peuran nykyisillä esiintymisalueilla (musta alue) nähtiin jokunen peura vielä tämän vuosisadan alkupuoleffa. Samoihin aikoihin väitettiin Pohjanmaalla, että hirviä oli ennen sanottu peuroiksi. Kanneljärvellä, Karjalan kannaksella, ei enää tiedetty, mikä otus peura oli oikein ollut, mutta hyväkuntoisista lehmistä todettiin, että »nehä o lihavii ko petrat ». Peurojen loppuminen järkytti pahasti kolttien perinteistä taloutta ja pakotti entiset peuramiehet muuttumaan poromiehiksi. »MENI KU METTÄP,EURA» Peuramuistot hämärtyivät paikoin varsin nopeasti ihmisten mielissä. Olisi ehkä liian uskaliasta väittää, että metsäpeuran ja kalevalaisen kulttuurin yhteys olisi ollut yhtä kohtalonomainen, mutta kun peuranpyynti oli oleellinen osa sitä eräelämää, jonka henkisessä miljöössä kalevalainen runous paraiten säilyi, peurojen loppuminen merkitsi omalta osaltaan vanhan maailmankuvan särkymistä. Talviretket Valamon selällisille saarille, missä munkit eivät sallineet kenenkään metsästää, koituivat viimeisen Suomen puoleisen peura[Jopulaation tuhoksi. Oheisen kartan vaakaviivoitettu alue kuvaa peuran levinneis_)!yttä 1700-luvun puolivälissä; pJ,styviivoitus merkitsee silloista tiheämpää kantaa. .... ~) ', "-., , r, :.... Kun Petri Shemeikka, Suomen puoleisen Karjalan viimeinen kalevalainen peuranhiihtäjä, kuoli 1915, hänen lempiriistansakin oli käytännöllisesti katsoen kuollut maastamme sukupuuttoon jo puolitoista vuosikymmentä aikaisemmin. -, -,, Metsäpeura on paikannimistb'stä päätellen ainakin aika ajoin asunut jokseenkin koko Suomessa. Niinkin myöhään kuin 1962 nimitettiin Suomenniemellä omapa1sta poikaa peuraksi: »Se pojam peura on suana nii suuret silmät päähäse, et ei tottele ennää issääsek230 , ~ .... kää. ........... iinpä Sortavalassa kerrottiin, että Valamon munkeilla oli ollut ennen poroja, jotka Lapin ukko oli kerran hakenut ominaan pois, eikä niitä sen jälkeen ollut nähty. O. Metsäpeura ja Sttomen kulttu11rihistoria salmilaisten toimeenpanemasta verilöylystä kertoo Valamon munkkien muistitieto. Kannel, jonka tarullisen esikuvan koppa oli tehty »sapsosta sinisen petran », vaikeni lopullisesti. _
Heti sodan jälkeen metsäpeuroja tavattiin aivan itärajan tuntumassa. Jussi Heikkisen pojanpoika Toivo H eikkinen (43) muistaa jutut Viiksimon miesten peuranpyynneitä. Kivikiekin Ukko eli Salomo Huotari (1841 1917) oli leväläisen uskollinen kum ppani erällä aina siihen saakka kunnes metsämiehen kateus sammutti ystävyyden. »Mitkä ihmeen lehmälaumat täällä oikein kuleksii ?» kysyi Sääski huoneväeltään. Kirkonkylän taajamassa asuva Eelis Huotari (85) muistaa vanhoilta peuranpyytäjiltä itse kuulemansa tarinat Lentuan peurajahdeista. Kun Tuomas, Salomo ja Jussi suuntasivat pitkät retkensä Juntinsalolle tai rajan takaiseen Karjalaan, Matovaaran Mikko eli Mikko Piirainen (18421919) kuori nelisenkymmentä peuraa Jonkerissa, Kuhmon eteläisimmässä perukassa. Kolme vuosikymmentä metsäpeurat elivät piilossa, kunnes Rukajärven sissit ja Tiiksjärven lentäjät löysivät ne Pieningän salolta Itä-Karjalasta. VA HAT PEURA PYYTÄJÄT Samuli Paulaharjulla oli vuosina 1910, 1915 ja 1916 tilaisuus tavata Kuhmoniemen pitäjän kuuluisimmat erämiehet ja haastatella heitä. E rkki Vanninen Kuhmon peurahistoriikki Vanhan peurakulttuurin aika ei ole Kuhmossa kovin kaukana takanapäin. Kaikki neljä metsästäjää olivat luoneet maineensa karhunkaatajina, mutta kyllä he myös melkoisia peuramiehiä olivat. Viiksimolainen Kannaksen Vertti eli Ferdinand Sääski (72) lienee ollut ensimmäisiä, jotka näkivät metsäpeuran palaavan vanhaan kotimaahansa. Miehet olivat partiossa, ja aikansa jälkiä tutkittuaan he arvelivat venäläisten hevosten käyneen rajasta yli. Loppuvuodesta 1949 viiksimolaiset Kalle Väisänen (54) ja Sulo Kiiveri ( 44) huomasivat oudon jotoksen lumessa Omelianlammen läheisyydessä. Vuonna 1922 ilmestyneessä kirjassaan »Kainuun mailta» Paulaharju sitten mainitsee Levävaaran Ukon, Kivikiekin Ukon, Matovaaran Mikon ja viiksimolaisen Jussi Heikkisen. »MITKÄ IHMEEN LEHMÄLAUMAT TÄÄLLÄ KULEKSII ?» Viiksimon miehet ja Kiteen Piirainen olivat viimeisiä suomalaisia, jotka näkivät metsäpeurojen katoavan Kuhmon alueelta Venäjän puolelle. Ensimmäiset varmat näköhavainnot metsäpeuroista tehtiin v uosina 1955 ja 1956. Oheinen kirjoitus osoittaa, että peurakulttuurin viimeiset päivät elettiin Kuhmossa vasta miespolvi tai pari sitten. Levävaaran Ukko eli Tuomas Haverinen (1842 1918) ampui satakunta peuraa. Joskus samoihin aikoihin myös Sääski näki outoja jälkiä soilla kotitalonsa Kannaksen läheisyydessä. Kiiveri muistaa, että metsäpeurat olivat jo aikaisemmin tehneet kierroksia Suomen puolella, sillä eläinten polkemia jälkijonoja oli jo sulan aikana tavattu Omelianlammen maastostossa. Vuoroin piileksivät Lentuan saarissa peurat ja v uoroin metsämiehet. Sääski oli tyttärensä kanssa laskemassa verkkoja, kun komea metsäpeura oli uinut Kannaksen saunarannasta Ison Tahkosen yli Kirnuniemeen. Piirainen piti mahdollisena, että joku peuroista oli kaatunut salametsästäjien luodeista. Kevättälvella 1950 Väisänen ja Kiiveri näkivät mustia uloste'papanoita Maariansärkillä. Eteläiset rinteet olivat olleet sulat, ja miehet olivat liikkuneet suksilla. Mainita voidaan, että Piiraisen antaman ajoituksen mukaan joutsenet ovat pesineet samalla lammella yhtämittaisesti ainakin 55 vuoden ajan. mukaan Sääski on voinut tunnistaa Ison Tahkosen uimarin metsäpeuraksi, sillä »peura kun vedestä maalle nousee, nostaa se aina pyrstön pystyyn». Heikkinen ja Kiiveri muis231. Kiiveri muistaa, kuinka tuoreet papanat olivat herättäneet ihmetystä, koska kyläläisten lampaita ei voinut olla maastossa tuohon aikaan vuodesta. Viime vuosisadan lopulla peuralaumat ravasivat Lentuan selkää keväthankien aikana. Heikkisen käsityksen mukaan näin meneteltiin vielä tämän vuosisadan alussa. Jussi Heikkinen (18561936) Viiksimon iemelästä hiihti peuroja kymmenittäin. Myöhemmin tekemiensä havaintojen L entua-S euran varapuheenjohtaja, opettaja Erkki Vanninen on koonnut vielä saatavilla olevaa peuratietoutta kotiseudultaan. Kun peuratokat halukkaasti pakenivat itään, yritettiin ne ajaa länteen ennen metsästyksen aloittamista, että olisi vältytty pitkiltä lihankuljetuksilta. Karilampi sijaitsee rajavyöhykkeellä Kivikiekin etäläpuolella. Tämä tapahtui heinäkuussa 1943. Sepposen Valto eli Valde Piirainen (19021970) kertoi viiden tai kuuden peuran piileskelleen metsäsaarekkeissa soiden keskellä J onkerissa. Vanhaan peurakauteen liittyvät vielä Kiteen Laurin eli Lauri Piiraisen (18811969) kertomukset monikymmenpäisistä peuralaumoista, jotka hän isänsä kanssa oli nähnyt Karilammen maastossa 1910-luvulla. Peuraväljät jyrähtelivät ja peuroja kaadettiin kymmenittäin
Kun peuratutkimukset aloitetaan, saataneen selvyys, mikä on ollut esteenä peurojen leviämiselle RytiPalosen länsipuolella. 4) L11is11an särkkä sijaitsee Kuhmon ja Suomussalmen rajalla. 2) L ent11an särkkä on Kuhmon yli kulkevista harjanteista kaikkein pisin. Yhdeksän peninkulmaa on särkän pituus Kuhmon alueella ja yhä vaan sama särkkä jatkuu Hyrynsalmen puolella. Viime aikoina on alkanut näkyä merkkejä, että metsäpeuran askelta siivittäisi kutsu jonnekin muuanne kuin Perämeren rantaan. Neljä jääka11den s11fatnisharjannetta ktdkee K11hmon ]Ii luoteesta kaakkoon. VANHAT VAELLUSREITIT Paitsi vuotista kiertoa eli siirtymistä biotoopista toiseen, siivittää metsäpeuran kepeää askelta toinenkin rytmi. Nämä seudut metsäpeurat olivat hyväksyneet talvibiotoopikseen. Matovaaran Mikon peurankaadot ja mm. Paulaharjun mukaan jo »PeuraPaavo lappalainen» pyydysti peuroja kuoppiinsa Mahakkaanjokivarressa. Tästä voidaan laskea, milloin peuratokat tulevat Lentualle, milloin Oulujärvelle, koska saapuvat Perämeren rantaan. tavat, että ensin nähtiin 8 metsäpeuraa Saksanlammen koillispuolella ja sitten 10 peuran partti Särkisen läheisyydessä. Kun Kostamuksen rautatie ja maantie lähivuosina valmistuvat, ne tulevat sivuamaan Luisuan särkkää matkalla Suomesta Neuvostoliittoon. Kymmenessä vuodessa peurojen pääjoukko on tunkeutunut länteen peninkulman verran. Paine Viiksimon särkkää kohtaan on ollut talvisin kova ja jäkäläkankaat niin moneen kertaan käännettyjä, että peurojen pian on laajennettava elintilaansa. LÄNTEEN VAI POHJOISEEN. Peuroihin viittaavastanimistöstä taloudellinen kartta mainitsee Porolammen aivan rajan pinnassa. Enää ei edes Lentuan särkkä ole pystynyt houkuttelemaan peuratokkia jäkälää kasvaville kankailleen. Viiksimon särkällä paine on lisääntynyt koko ajan. 1960-luvun alussa metsäpeurojen lukumäärä lisääntyi, vierailut pitenivät ja esiintymisalue laajeni. Kesän ajaksi peurat vetäytyivät Neuvostoliiton puolelle tai siirtyivät Juntinsalolle. Sepposen Valton peurahavainnot heti sodan jälkeen ovat sijoittuneet näille selänteille. Lentuan särkältä löytää lapinkielisiä paikannimiä, mikä viittaa tiettyyn aikaisempaan kulttuuriin. Vanhoja peuranpyyntikuoppia tiedetään olevan J uortanajärven maastossa ja Suorojärvien kupeella. Tapahtuu liikkumista vaellusreittejä pitkin. Peuroihin viittaavista paikannimistä mainittakoon mm. Pari vuotta sitten tyhjentyi Jonkerin puoli ja eteläinen Kuhmo metsäpuroista lähes kokonaan. Myöhemmin Martti Montosen ( 46) toimesta on saatu tietoja metsäpeurojen vasomlSlsta Elimyssalolla, joksi on alettu kutsua Juntinsalon itäisintä ja vielä hakkaamattomana säilynyttä osaa. 232 Taloudelliselta kartalta 1: 100 000 huomaa, että Kuhmon alueella k ui kee ne! j ä pi tki ttäisharj ua: 1) Jonkerin särkkä alkaa valtakunnanrajalta ja päättyy Ontojärven länsilaitaan. Varajoelta, läheltä Hangasjärveä, on näköhavainto suuresta hirvaasta elokuulta 1972. Näyttää siltä, että peurojen vaellusreitit ovat Kuhmossa kulkeneet jääkauden sulamisharjanteiden suuntaisesti, ja että metsäpeurat myös Kuhmoon palatessaan olisivat hakeutuneet ikivanhoille vaellusreiteille. Kuhmon silloinen nimismies Lauri Korteniemi (68) muistaa, kuinka peurojen paluuta Suomeen pidettiin salassa lehdistöltä. 1960-luvun useimmat peurahavainnot tehtiin edelleen Viiksimon kankailla ja Kalliojoen järvialueella. Vanhoja peurahautoja tiedetään olevan Palosenjärven itäpäässä aivan rajan pinnassa. Luisuan särkän maastossa peuranjälkiä näkyi aikaisemmin vain Isonsuon pohjoislaidassa, nyt polkuja tapaa eri puolilla Juortanansalon soita. Juntinsaloksi sanottiin Viiksimon ja Kalliojoen talojen eteläpuolella sijaitsevaa erämaata. Havaintoja yksinäisten metsäpeurojen liikkeistä Kuhmo-Suomussalmi-maantien takana on tehty Juttuan suunnalla kesällä 1972. D. Kaikki aikaisemmat peurahavainnot olivat menneet hirvien tai outojen porojen tiliin. Näyttää siltä, että Kuhmon metsäpeurat ovat aloittaneet siirtymisen pohjoista kohti. Kolmen vuosikymmenen aikana metsäpeurat ovat liikkuneet Kuhmon itäosissa. 3) Viiksimon särkkä on kolme peninkulmaa pitkän Roukkulanharjun Suomen puoleinen jatke. Julkisuuden arveltiin aiheuttavan toimenpiteitä, jotka olisivat häirinneet arkoja eläimiä. Peuralampi, Peurolampi ja Kaivoslampi. Aivan särkän itäpäässä, Karilammen maastossa, metsäpeura valokuvattiin ensimmäisen kerran Suomen alueella Jorma Kaukon (59) toimesta. Vanhaa pe11rak11ltt1111ria liitt_y)' harjttjonoihin, joita pitkin metsäpe11rat n)'t palailevat takaisin entiseen kotimaahansa ( katso m_ybs karttaa n:o 2 siv11ffa 237). Kuhmon läntisin metsäpeurahavainto on Nivankylältä toukokuulta 1971, jolloin koulupojat olivat nähneet viisi metsäpeuraa Nivan vesistön länsipuolella
Mutta juuri silloin pysähtyi vipu. Yhdet, kahdet kesäiset jäljet! Mitä ne voisivat antaa. Tapahtumaaika oli kesä 1961. Ja erään rinnemaan alla aavan suon reunametsiköstä häilähti yhtäkkiä aivan läheltä edestäni jälleen jotakin harmaata, häilähti ja loikkasi suolle. Korkeintaan onnen oikusta ehkä jotakin. Tarkkailin parhaillaan kaukaa harjanteelta sitä pikku lampea ja sen joutsenia, kun rantalettoa harvan soisen metsävyöhykkeen sivua ruokaansa hamuillen asteli kookas harmahtava eläin. Vaeltelin sielläkin, kahdesti, kolmestikin kävin jo heti. Kysymys tuntui ainakin kameramielessä liian kaukaiselta, utopistiselta. Se, se oli sittenkin liikkunut. Enkä katsonut asialliseksi lähteä edes eläimen jäljillekään. Vain kiikaroin. Mutta tämä, tämä ei ollut poro. Luin kuitenkin kaiken, mitä peurasta käsiini sain ja löysin. Ja että voikin niin tapahtua: ensin kesänä kahtena saa kuvata joutsenta melkein miten vain kuin vanhoja tuttavia, ja nyt kolmas kesä heti alussansa antoi tällaista. Kaksikymmentäyksi, kaksi, kolme. Matka oli liian pitkä telellekin ja olihan se metsätureikko välissä. Tiesinhän lisäksi ne kuvat ensimmäisiksi, mitä koskaan tästä vanhasta »suomalaisesta», fennicuksesta, oli meillä otettu. Turha ajatus. Oliko tämä nyt S e . Nykyisin keskusteluissa tunnetuksi tulleen ns. Oliko se seisonut välillä ja nyt ilokseni lähtenyt pyörimään juuri tässä. joutsenen mainitaan pesineen ainakin puolen vuosisataa. Olinko repinyt siinä kiireessä reunat rikki. ENSIMMÄISET KUVAT Kamerassani oli sisällä väriä ja vain 20 kuvan nauha. Rajamiesten autiotupa oli siinä lähellä tukikohtana. Tullessaan kantoi se samalla lisänimeä »fennicus», mikä sille sen »kuollessa » oli annettu; »suomalainen ». KUHMON HIENOT ERÄMAAT Samoihin aikoihin oli minulla vaihtunut luodikko kameraan. 1920 oli ammuttu pois. Kun toista viikkoa myöhemmin sain postista kirjeen, avasin sen tietyllä kiinnostuksella. Olkoon! Hyvä kun näinkin! Eihän arkaa erämaan eläintä jälkiä pitkin kuitenkaan saisi kameraetäisyydelle. Sekö. Viimeiseksi pysähtyi se siellä olevan pienen lammen päässä parin männyntaimen viereen kohottaen päätään ylväästi kuin hirvi kadoten sitten nopeasti metsään kuin aave. Mutta minua jäi kaivelemaan melkoinen epävarmuus siitä, kuinka kaikki oikein oli. Ensin se oli siinä suolla, tarjoutui sadan metrin päästä kuvaan, väisti suon takaiseen metsään, tuli takaisin, tutki minua, joka koivun rungon takaa ojentelin sitä kohden telettäni, meni ja taas tuli. Niin sitten kerran eräänä aamuvarhaisena pian auringonnousun jälkeen näyttäytyi peura. Metsäpeura (Rangifer tarandus) palasi siis meille takaisin noin vuonna 1950 suunnilleen samoille paikoille, missä sen viimeinen yksilö n. Jor1JJa Kauko Ensi tapaaminen metsä peuran kanssa Kuhmolainen rovasti Jorma Kauko oli ensim1JJäisiä suo1JJalaisia, joka näki metsäpeuran sen pitkän maanpakolaisajan jälkeen. v. Hätkähdin! Kiikari kääntyi nopeasti tähän outoon ja suureen. Unohtuivat sääsket ja helle, hiki ja hiertymät. Annoin olla. Mutta: kaikissa kuudessa värit mukavat ja terävyyskin riittävä! Onnen oikku, mitä se muuta oli, ajattelin. S e, se oli se. D 233. Viides otos, kuudes. Mikäpä muukaan se kykeni olemaan. Mutta mitä filmi oli temppuillut. Se oli utelias. Filmi melkein lopussa ja sellainen siinä edessä! Viritin, !aukaisin, viritin ja taas. Mutta etsintämielessä. Aamupäivä meni sitten miten meni, ja puolen päivän tienoissa piti minun jo suunnata kohti kotia. Mittarissa oli »taistelun» alkaessa jo numero 18. Tilanne oli joka tapauksessa ohi. Kainuun pohjoiskulmilla Kuusamon rajoilla olin parina kesänä valokuvannut joutsenta keväästä syksyyn. Nyt, nyt peura jo meni ... Seutu oli kotpipitäjän kaukaisinta saloa. Se oli siis S e. Sellaisten kanssa olin tehnyt tuttavuutta silloin sekä poropelloissa erotuksissa että ahkiosta ja suksilta. Seisoiko filmi pahus, eikö se juuri nyt kiertynyt. Peura! Taas! Sattuikin. Voiko enää muuta toivoa. Elimyssalon etelälaidalla rajan pinnassa on pieni lettorantainen Karilampi, m1ssa mm. Rajamiehet mainitsivat siitä ensin. Oli suota ja harjanteita. Poikavuosina oli meillä kotona talvisin ollut aina poroajokas, joskus parikin. Hän on ottanut siitä ensimmäiset valokuvat. Mutta merkillistä kyllä, asia ei sytyttänyt heti. Annoin siis kameran olla ja istahdin kangasrinteelle. Ja kun muutin maakuntaa eteläm.mäksi, Kuhmoon, alkoi tuttavuus tähän uuteen tulokkaaseen, peuraan. Kiersin vielä
N uokkijärven keskeisyys tulee ilmi myös levinneisyyden aikataulua tarkasteltaessa. Suomalaisten mielestä kyseessä lienee sekakanta, jossa on verta sekä Suomen Lapin että kolttien ja samojedien poroista, jotka ovat sotien jälkeen villiytyneet. Tämä kanta saattaa olla jo aika tavalla meidän metsäpeurastamme poikkeava (Rangifer tarand11s sibiricus), koska ne ovat olleet erossa jo yli 100 000 vuotta (Banfield; Siivosen muk.) ja onhan kantojen välinen matkakin 1 3001 400 km. ta luvut lienevät korkeintaan tuhannen ja kahden välillä, koska Suomen puolella n. Miksi sitten peuroja ei ole tavattu Lentuan järven länsipuolella kuin kerran keväällä 1971. Nuokkijärveltä on nimittäin suunnilleen sama matka sekä pohjoisimmalle että eteläisimmälle peurahavaintopaikalle. Neuvostoliiton peura-asiantuntijoiden mukaan (Montosen tieto) metsäpeuran esiintymisalueen pohjoisraja olisi Kalevalan ( ent. Täten kuva metsäpeuran levinneisyydestä ei ole vielä ainakaan minulle täysin selkiintynyt. ITÄRAJAMME PEURAT Kuhmon-Vienan peurakannan koko on vain arvailujen varassa, mutLehtori Alpo Komulainen on vuodesta 1962 lähtien kerännyt metsäpeuratietoja sekä omilla havainnoil/aan että kirjallisuudesta. Alpo Komulainen Metsäpeuran nykyinen levinneisyys Suomessa Tiedot metsäpeuran levinneisyydestä ovat aika epävarmoja. Tavattiinhan peuroja Viiksimossa jo v. Kartasta 3 käykin selville, että nämä tiedot sopivat hyvin Suomen puoleisen levinneisyysalueen kanssa. Petsoran ja sen sivujoen Ilytsin välisellä metsäalueella on 1959 ollut noin 600 yksilöä käsittävä peurapopulaatio, joka suorittaa lumitilanteesta riippuen joko pitempiä tai lyhyempiä vaelluksia Uralille päin. Leviäminen näyttää siis normaalilta tihentyneen populaation levittäytymiseltä. Täten eri ihmiset puhuessaan metsäpeurasta tarkoittavat luultavasti eri eläinkantoja. 20 000 eläintä käsittävä peurakanta. Tutkimusten ja havaintojen koordinointi Suomen ja Neuvostoliiton kesken selvittäisi varmaan monta epäselvyyttä peura-asiassa. Esitykseni tiedot on haalittu kasaan monelta eri taholta ja siksi niihin tulee suhtautua tietyllä varauksella. Tämä johtuu lähinnä siitä, että vielä ei oikein tiedetä mikä metsäpeuran taksonominen asema oikein on. Hän esittää seuraavassa yhteenvedon metsäpeuran nykyisestä esiintymisestä Suomen puolella. EUROOPAN METSÄPEURAT Kartassa numero 1 on esitetty ne kaksi (kolme) aluetta, joilla villiä metsässä asustavaa peuraa tavataan Euroopan puolella. Uhtua)-Vienan Kemin linjalla ja ydinaluetta olisi Nuokkijärven seutu. 1956, Elimyssalolla ja Kuivajärvellä vv. 200 km pitkällä ja 5-25 km leveällä alueella Pohjois-Karjalasta Suomussalmen J untusrantaan oleskelee kesäisin korkeintaan pari sataa yksilöä. Kysymyksenalaista tosin on, missä määrin ja millaisia peuroja tavataan näiden esiintymisalueiden välillä. Esimerkiksi Neuvostoliiton vastaavat viranomaiset ilmoittavat, että heillä Karjalassa ja Aunuksessa ( = Vienan ja Aunuksen Karjalassa?) on n. 196062 ja Toravaarassa sekä Pusurin salolla v. Ja tuskinpa peura-alueen leveys on 100-150 km suurempi. 1970. Jonkinlaisen yleiskuvan asiasta pystyy jo esittämään. Vaikka itsekin olen liikkunut peura-alueella Kuhmossa ja Suomussalmella vuodesta 1962 lähtien sekä seurannut asiaa käsitteleviä kirjoituksia, olivat aika suuri yllätys ne tiedot, jotka tarkastaja Turunen esitti elokuun 1972 peurakokouksessa Pohjois-Karja234 lan peurahavainnoista
TALVIALUEET Koska peura on vuodenaikojen mukaan vaeltava eläin, sen talviset esiintymisalueet poikkeavat aika selvästi kesäesiintymisalueista. Vallankin Viiksimon juotin särkillä näyttää talvisin peuroja olevan runsaasti, mutta se johtuu vain siitä, että harjujen välimaastot ovat paksun lumen aikana lähes tyhjiä. Ne kuulunevat NL:n puoleisille suuremmille talvehtimisalueille. Talviesiintymistä sitovat aivan selvästi pitkittäisharjut eli kainuulaisittain särkät, jotka tarjoavat paitsi harmaata poronjäkälää (Cladonia rangiferina) ruoaksi, niin myös vähälumisemmat kaivuja kulkumaat. J onkerin mutkan paikkeilla. Pääosa peuroista laidunsi Viiksimon kylän alueella, jossa pääluku oli noin 100. Kartasta 4 käy selville metsäpeuran levinneisyys kesällä 1972. 50 peuraa. KESÄMAAT JA PEURAPOLUT Kesäesiintymisen mittana voitaisiin pitää soiden reunojen peurapolkuja, jotka osoittavat peurojen viihtyvän samalla alueella. Odotettavissa tosin lienee talvikantojen kasvu alueilla, joita peurat syksyisin tiedustelevat. Kartta 2 esittää peuran levinneisyyttä talvella 1971 1972. Esim. Nivan kylässä. 1 000 km 2 • Jos peuratiheys olisi sama kuin Keski-Kanadassa (Sulkavan muk.) eli 1 kpl/ 50 km 2 , niin Suomessa olisi vain n. Ehkä pienenä osviittana ovat karttaan 3 merkityt huomattavat, hakkaamattomat erämaa-alueet, jotka eivät ulotu yhtenäisinä kovinkaan kauas valtakunnanrajasta. Tämä luku on ehdottomasti liian pieni, sillä jo talvisin oleskelee pysyvästi Suomessa yli 100 peuraa ja kesäisin luku lienee ainakin sama, vaikka_kin aika suuri 235. Pinta-alaa alueelle tulee n. Se muodostuu noin 200 km pitkästä ja 525 km leveästä rajanvarsikaistaleesta, joka katkeaa ns. Ainakaan vielä tästä ei voida olla varmoja, sillä Viiksimon alueella peurat ovat survoutuneet jo 1015 vuotta lähtemättä kauemmas länteen, vaikka paine idästä on kasvanut vuosi vuodelta. Muita talvehtimisalueita ovat Kuhmon pohjoisosa ja Pohjois-Karjalan Ruunaan alue, joilla varsinaisesta talvehtimisesta ei voida puhua, koska alueilla on ollut vain ajoittain muutaman yksilön partt101ta. Petsoran peurat siirtyvät tuon matkan vuodenaikaisvaell uksillaan (Sulkavan tieto). Mahdollisia peuransuojelutoimenpiteitä suunniteltaessa kannattaa muistaa erikoisesti nämä kartan 2 särkkäjuotit, joista peurojen elämä on paljolti kiinni, sillä kesäisin ne hajaantuvat paljon laajemmalle alueelle, joten kesäbiotoopin elinolosuhteisiin kohdistuva paine on pienempi kuin talvisiin laidunalueisiin kohdistuva. Todennäköisesti näiden satunnaisvierailijoiden pääalueet ovat 1030 km päässä. Myöskin Suomussalmen alueella peurat ovat tiedustelleet syksyisin jo jäiden ollessa järvissä talvehtimismahdollisuuksia (Toravaara ja Kivijärvi), mutta toistaiseksi ei niitä ole sydäntalvella pitäjän alueella. Tämän vuoksi on syytä esittää Suomen puoleinen levinneisyysalue kahdella kartalla. Tämä kesäalue tosin on huomattavasti monipuolisempi kuin talvialue, sillä siihen kuuluu suojaisia puronvarsikorpia, nevasoita ja rämerannaksia ja -saarekkeita kuivien maanreunojen lisäksi. Toivoa sopii vain, että kanta tihentyy entisestään ja peurat hyväksyvät myöskin ihmisen jälkeensä jättämät maisemanmuutokset
Tosin välimaastoon jäi yli 2 km käyttämätöntä aluetta, jolla kyllä liikkui vasattomia eläimiä. Leveimmillään vyöhyke on EliJJ!YSsalon kohdalla, mistä on myö·s eniten vasomishavaintoja (vrt. Myö·s alueiden 5-13 peurakannat olivat jo silloin selvästi heikkenemässä ja monien niistä pääluvut olivat sangen vähäiset. Metsäpeuran suomenpuoleinen esiintymisalue kesailä 1972. Ruunaan ja toisaalta Kuhmon-Suomussalmen raja-alueita voidaan pitää vain suurempien alueiden läntisimpin:i ulokkeina. Loppuivatko sil236 loin nuorilta vaatimilta kesänviettoalueet Vienan puolella. Kartta 1. Kartasta näkyy, miten talvialueet liittyvät jääkauden pitkittäisharjujaksoihin. 245). Kartta 4. Sokolskin mukaan myiis Petsora-Ilytsin luonnonsuojelualueen peurat hupenivat; niitä oli vain 600 yksilöa v. 4 km. Peurojen levittäytyminen Suomen puolelle voidaan selittää olettamalla niiden lähtöpaikaksi Neuvostoliiton puolella oleva Nuokkijärven seutu. Alueen 4 peurat olivat jo tuolloin vaeltamassa koilliseen Vodlajärven pohjoispuolelta. Alueilla 4-13 elävien metsäpeurojen esiintyminen perustuu V. Elimyssalon vaatimet keväisin rajan takaa idästä (Montonen). Tällöin peura-alueeksi jää vain noin 50 km 2 ja pysyvän peurakannan tiheys huomattavasti alle sadan, sillä muut kuin Viiksimon alueen peurat tukeutuvat joko vasomisessaan tai talvehtimisessaan pääasiassa Vienan puoleisiin alueisiin. Petsoran alue). s. M. Tulevathan esim. Metsäpeurojen esiintyminen talvella 1971-72 Suomen puo /elia. Heptnerin 1950-luvun puolivälissä keräämiin tietoihin, jotka ovat jo täysin vanhentuneita. 1959. Kartta 3. Suurin osa niistä laidunsi Viiksimon harjujakson jäkäläkankailla, missä päaiuku oli noin 100. Kartta 2. 100 km, jota matkaa peurat tuskin siirtyvät (vrt. Toisaalta esim. Toistaiseksi on selvittämättä, miten moni peura viettää koko vuoden Suomessa.. Esim. kesällä 1972 oli kahden peuravaadinnaapuruksen väli Kuhmon ja Suomussalmen rajamailla n. Toivokaamme vain, että Pohjois-Karjalan harjujuotti vetää peurat ensin Maanselän saloille ja sieltä kohti Oulujärveä, sillä täällä ei ainakaan ole esteinä porot ja poroaidat, ja jäkälää riittää myös jäkälänkerääjille, jotka keräävät peuran vieroksumaa palleroporonjäkälää ( Cladonia alpestris). KUHMO ON PARAS PEURAPITÄJÄ Kesälevinneisyys keskittyy selvästi Kuhmon eteläpuoliskoon, joka sopii hyvin vahvistamaan sitä, että Kuittijärven seutu on peurojen lähtöalue. Tätä osoittanee myös se, että peuroja oli tavattu Suomen puolella jo kymmenkunta vuotta ennenkuin ensimmäiset vasat näkivät päivänvalon uudessa kotimaassaan Kuhmon Elimyssalolla (Montonen). Suomussalmen peurat lienevät NL :n talvehtimisalueilta, koska Viiksimosta Juntusrannan Toravaaraan on n. Peurakantaa heikensi siellä hakkuiden lisäksi myös poronhoito. Niistä alueet 1 ja 2 tarkoittavat Kuolan villiintyneitä poroja, joita neuvostoliittolaiset tutkijat yleensä lähinnä tarkoittavat puhuessaan >peuroista». Ns. Metsäpeuran »alkuperäinen» levinneisyys alue Euroopassa on knvattu katkoviivalla ( Heptner 1961) . Sama matka olisi myös Lentuan järven länsipuolelle, mutta tällä suunnalla peurojen matkalla ei ole hakkaamat/omia erämaita. G. Vaatimet liikkuivat vasoineen pääasiassa alueella, jota hallitsi aukea lyhytkortinen nevasuo, jonka reunoilla oli suojaisia puronvarsikorpia ja suolahdekkeita. Metsapeuran nykyinen levinneisyys osa Suomessa talvehtivista peuroista viettää kesän NL :n puolella. S. Sieltä on sama, runsaan sadan kilometrin matka äärimmäisille havaintopisteille Suomeen. Viivoitetut alueet kuvaavat peurojen myöhempiä esiintymisalueita. Viimeaikainen kehitys antaa tosin toiveita siitä, että peurat lähtevät siirtymään kohti länttä. Tämä johtuu ainakin suureksi osaksi siitä, että peuravaatimet hajaantuvat keväisin vasomaan tietyille reviiriluontoisille alueille, joiden koko näyttää aika suurelta. TOISTAISEKSI PEURA-ALUE ON HYVIN PIENI Jos metsäpeuran levinneisyysalueeksi lasketaan vain alue, jolla peurat asuvat läpi vuoden ja suorittavat siellä kaikki vuotuisrytmiinsä kuuluvat toimenpiteet, niin silloin vain Viiksimon kylän V eräisen-Elimyssalon alue on tällaista (vrt. karttoja 24). Vasomisalueet näyttävät liittyvän vielä hakkaamat/omiin seutuihin. vaadin on varsin valikoiva kesäbiotooppinsa suhteen. Ainoa ehkä elinvoimainen metsäpeurakanta niljttää olevan alueella 3 (punainen) esiintyvä, joka ulottuu Suomeenkin asti. Onko niin, että . Sitä ennen Viiksimon peuroista ainakin vasovat vaatimet siirtyivät keväisin NL :n puolelle ja Suomessa tavattiin vain muutaman yksilön (1-5) käsittäviä vasattomia eläinryhmiä. Ehkäpä jo vuonna 2000 meillä on uusi, kotimainen suurriistaeläin, metsäpeura, vaikka elämä tuskin lienee silloin »petran persiessä» kuten esi-isillämme Kainuun ja Vienan saloilla vielä pari sataa vuotta sitten. Jonkerin mutkaa lukuunottamatta esiintymisalue on yhtenäinen, noin 200 kilometriä pitkä vyöhyke, joka ulottuu 525 kilometrin päähän rajasta. Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että kesäisin peurat ovat harvemmassa (ehkä 1 kpl/510 km 2), mutta tasaisemmin ja laajemmalle alueelle levittäytyneenä kuin talvella
M sä eura-alueen pohjoisraj a 7 / / mukaan Nuokkijärvi Tuulijarv, 237. 500 km •-----M sa eura-alueen pohJoisraja i{itbn ~ie~e~ ie~t/n ~u?aa~ 3. 1 ,, I ' I ' r J ' , , Puolanka 1 1.-, / ' , l;lfrynsa~i 11111 4. Ylä-Kui \tijärv i llt isalueet Nuokk1Järv1 Tuul 1j ärv1 :,,, /;~,:~ 'l
helppo yllättää vaadinta ja vasaa. Tällaisissa metsissä vaatimet vasovat mielellään ja oleskelevat vasoineen myös kesän ollessa kuumimmillaan. Tällöin ainakin yksi vaadin vasoi salon luoteiskulmassa, ja vuonna 1968 vasominen oli jo melko yleistä, eikä hirvaita saapunut salolle käytännöllisesti katsoen lainkaan. Metsäpeuran biotooppi ei ole sama kuin laidun, vaan se on laidun + alue, missä peurat tuntevat olevansa turvassa. Sen olen omakohtaisesti todennut yrittäessäni useita kertoja turhaan valokuvata peuroja tuntemiltani metsämakauksilta. Tässä yhteydessä en ryhdy pohdiskelemaan niitä tekijöitä, jotka saavat hirvaat totaalisesti kaihtamaan vaadinten pääasiallista vasomisbiotooppia ja kesälaidunta. Emo saapui paikalle vasta kymmenen minuutin kuluttua, pysähtyi tuokioksi puiden väliin noin kolmenkymmenen metrin päähän, ei roukunut vasalleen. Tarjoaahan se vaadinten, vasojen ja nuorten eläinten yksinomaiseen käyttöön metsäpeuran Suomen puoleisen levinneisyysalueen parhaat kesälaitumet ja tähdentää Elimyssalon ensiarvoista tärkeyttä peurojen suojelualueena. Metsätaloudellisesti tällaisia maita pidetään yli-ikäisinä, eikä peurakaan lö)dä niistä ruokaa. Ilmeisesti taajat kuusivaltaiset metsät turvaavat parhaiten vasomisen onnistumisen. Vaikka niissä ei sieniaikaa lukuun ottamatta ole juuri muuta ravintoa kuin vähän mustikkaa seinäsammalpohjalla, ne kuuluvat yhtä oleellisena osana vaadinten ja vasojen kesäbiotooppiin kuin talvibiotooppiin kuuluvat jäätyneet järvet, joilla niilläkään ei ole mitään syötävää. Martti Montonen Metsä peuran VUOS1 Kainuun metsäpeurojen talvilaumat hajoavat samoihin aikoihin kuin järvien jäät heikkenevät siinä määrin, etteivät enää kannata niitä, eli 10.20. Järvien jäät peurojen talvisina turvaalueina merkitsevät sopeutumaa taigan kokonaisekologiaan, jossa sudet ovat toimineet peurakannan pääasiallisina säännöstelijöinä. TIHEÄ KUUSIKKO ON TURVALLINEN V ASOMISP AIKKA Useimmat peuravaatimet valitsevat vasomispaikoikseen pohjoiseen laskevat, taajat kuusivaltaiset metsät, missä ei ole juuri lainkaan taimistoa ja missä puiden alaoksat ovat kuivuneet ja suurimmalta osalta karisseet pois, niin että niis238 sä on horisontaalinen näkyvyys puuston tiheydestä huolimatta melko hyvä, kun taas metsän pohja on ylhäältä päin miltei näkymättömissä puiden latvaoksien muodostaessa lähes yhtenäisen katon. Tällaisia tiheitä kuusikkosaarekkeita on runsaasti Elimyssalon heinäisten nevojen lomassa, ja se lienee tärkeä ryy siihen, että valtaosa Suomessa todetuista vasomisista on tapahtunut juuri Elimyssalossa. 5. Joka tapauksessa tämän tosiasian merkitys peurakannan säilymiselle on ilmeinen. Metsäpeuran t_yypillistä vasomismaastoa ovat vanhat ja tiheät kuusimetsät, joiden aluskasvillisuus sammalta ja mustikkaa lukuunottamatta on niukkaa. Sen sijaan tämä ympäristö' tarjoaa hyvän suojan saalistavaa kotkaa vastaan. Parissa vuodessa Elimyssalo oli muuttunut hirvaiden kevätlaitumesta vaadinten vasoma-alueeksi. Niissähän vastasyntynyt vasa on kokonaan kotkan toimintapiirin ulkopuolella, eikä muidenkaan petojen ole niissä Kirjoittaja on seuraillut Kuhmon E/ilJl)'Ssalon metsäpeurojen vaiheita vuodesta 1965 lähtien viettäen salolla )'hteensä runsaan vuoden havaintoja ja muistiinpanoja tehden. Löytäessäni toukokuun lopulla 1971 vastasyntyneen vasan aktuaaliselta vasomispaikalta se makasi matalana turpa maassa. Toukokuussa 1966 Elimyssalo oli vielä hirvaiden kevatlaitumena niitä oli siellä viitisenkymmentä mutta seuraavana vuonna samoihin aikoihin vain muutamia. Se ei liikkunut eikä äännellyt, vaikka puuhailin kameroineni vain muutaman metrin päässä. Niiden perusteella ja alan kirjallisuudesta lä]dentäen on hahmottunut oheinen kiisit_ys siitä, millä tavoin omissa oloissaan elävä metsäpeura viettää vuotensa ja mitä se edellyttää )'mpäristöitään voidakseen viiht)'ä ja lisäänt_yä. Vuodesta 1966 vuoteen 1972 en ole nähnyt salolla ainoatakaan hirvasta kesä-, heinäja elokuussa
239
Reviiriä kiertää ja halkoo metsä-, korpi-, kankaanreuna-, rämeja nevapolkujen verkko, jonka soimuina ovat parhaat ruokailupaikat ja vakiintuneimmat makaukset. Vaadin on tunnetusti hirvasta nopeampi, rykimäaikana se ei menetä fyysistä kuntoaan niin kuin hirvas, ja talvilaumoissa sillä on jo sarviensakin ansiosta paljon korkeampi asema kuin sarvettomalla, rykimän heikentämällä hirvaalla, joten se pystyy niissäkin valtaamaan itselleen ja vasalleen parhaat ruokapaikat. Vaikka porovaatimet liikkuvatkin soilla runsaasti varsinkin varhain keväällä, ne eivät kuitenkaan polje tällaisia polkuja. Metsiipeuran vuosi eikä tämä sille. Niin kuin jo edellä kävi ilmi, tiineet vaatimet kykenevät hankkimaan itselleen ja vasoilleen yksinoikeuden myös parhaisiin kesälaitumiin. V ASOMISREVIIRI VAATIMIEN JA VASOJEN KESÄPAIKKA Peuravaatimen reviiriin käytän 242 sanaa paremman käsitteen puutteessa kuuluu noin neliökilometrin verran maastoa: kangas tai vaara, kaista puronvarsikorpea useine hetteineen, kaista taajapuista rämettä, ja jos reviiri rajoittuu vielä joltakin puolelta suursaranevaan, niin kuin Elimyssalolla on usein laita, vaadin saattaa oleskella sillä vasoineen toukokuun puolivälistä aina heinäkuun lopulle saakka. Rykimäaikaa lukuun ottamatta metsäpeurapopulaation valtarakenteet muoti-ilmaisua käyttääkseni suosivat siinä määrin vaatimia ja vasoja, että hirvaita on populaation pääluvusta vain 1215 %, vaikka urospuolisia vasoja syntyykin enemmän kuin naaraita. Koko tilanne, vasan ja emon kaikki reaktiot, viittaavat siihen, että vasansa ensimmäisinä elintunteina metsäpeuravaadin saattaa naarashirven tavoin jättää sen pitkäksikin aikaa yksin mennessään ruokailemaan, ja näin se joutuu tekemäänkin vasottuaan metsään, jossa sille ei ole juuri mitään syömistä. Alueen parhaista ruokailupaikoista kaksi sijaitsee puronvarsikorvessa lähteiden ympäristössä, kaksi rämeen reunassa, niinikään lähteiden tuntumassa. Vasomispaikan valinnassa turvallisuus painaa enemmän kuin ruokailumahdollisuudet. Tämä tulee toimeen pelkästään parhaiden ruokailupaikkojen. Syynä saattaa olla se, että ne lyöttäytyvät usein heti vasonnan jälkeen pikku laumoiksi, jotka laitumien kuluneisuuden takia joutuvat harhailemaan paljon laajemmin kuin omalla reviirillään asustava peuravaadin. Parhaiten tuntemallani reviirillä, jonka hetteistä lähtevä puro halkaisee, on neljä vakituista metsämakausta, kolme purolaaksoon suistuvalla rinteellä ja neljäs koilliseen laskevalla loivalla rinteellä, näiden lisäksi yksi nevaan pistävän kangasniemekkeen laella, mistä puiden välitse on hyvä näkyvyys nevalle. Suopolut kuuluvat peuravaadinten kesäbiotoopin erikoispiirteistöön. NAISET JA LAPSET ENSIN Metsäpeurojen fysiologiassa, käyttäytymisessä ja biotoopin valinnassa on selvä vaadinten ja vasojen turvallisuutta ja hyvinvointia edistävä tendenssi
varassa ja polkee niille makauksiltaan vakituiset polut, joilta sen ei tarvitse juuri poistua. RUOKAA PURONVARSILTA JA NEVOILTA Raatetta on ennen kutsuttu peuranveh kaksi eikä syyttä, sillä sen 243. Parhaita ruokailu111aita ovat rehevät korvet.Ja heinäiset nevat 1J10/emmat biotooppeja, joita intensiivinen 111etsiinpara11t11Js~yii t1hkaa. Todennäköisesti peuravaadin, joka tuntee läpikotaisin oman reviirinsä ja sen polkuverkon, kykenee hyvin välttämään petojen taholta uhkaavan vaaran. Polkujen esii11tyJ11ine11 011 varma osoitus siitä, että alueella oleskelee peuroja vakituisesti. Elimyssalolla en ole tavannut minkäänlaista merkkiä siitä, että jokin peto olisi kevätaikaan saanut saaliikseen peuravaatimen tai vasan, vaikka siellä on petoja siinä kuin poronhoitoalueellakin. Poroon verrattuna se on kesäisin paikallinen, mutta hyvin väljästi asuva eläin, joka tarvitsee paljon tilaa. L iikkuminen tapahtuu erityz'siä polkuja 11~yiiten. Metsäpeuravaadin varaa kesäksi itselleen ja vasalleen noin neliiikilometri11 laajuisen ruokailuja o!eskelureviiri11, j olla se asuu runsaan kahden kuukauden ajan
Jossakin määrin peurat syövät myös hiirenkorvalle puhjenneita koivunlehtiä, mutta eivät läheskään siinä määrin kuin porot, eivätkä myöhemmin kesällä juuri ensinkään. Ravinnon. Niin vanhat kuin uudetkin kirjalliset lähteet julistavat lähes yksimielisesti, että peurat oleskelevat kesän kuumimman ajan aukeilla soilla, missä sääsket ja 244 paarmat eivät vaivaa niitä yhtä pahasti kuin metsissä. Täten ne samalla paljastavat kasvualustaa männyn siemenille ja »istuttavat» metsää niiden männyntaimien tilalle, joita ne syksyisin sarviaan kelomalla tuhoavat. Kesäkuun puolella sarat ja kortteet ovat jo peurojen pääasiallisinta ravintoa. Metsäpeuran vuosi suurempaa herkkua peuroilla ei sienien lisäksi näytä olevan. Kun peurat saapuvat toukokuun puolivälissä Elimyssalolle, niillä on talvisen jäkälädieetin ja lumen syönnin seurauksena melkoinen mineraalien tarve, jonka ne tyydyttävät kankaiden eteläreunoissa paljastamalla sammalten ja jäkälien alta aareittain mineraalimaata syötäväksi ja nuoltavaksi. Tarkkailtuani Elimyssalon peuroja heinäkuussa seitsemän vuoden aikana, en ole niiden käyttäytymisessä havainnut mitään sellaista, mikä osoittaisi, että ne pakenevat räkkää metsistä suolle, mutta muutaman kerran olen kyllä huomannut, että ne pakenevat paarmoja nevalta metsään, juoksevat kappaleen matkaa tiheässä taimistossa kulkevaa kankaanreunuspolkua, m1ssa oksat raapivat niiden kylkiä, ja palaavat sitten suolle makaamaan. Ne ruokailevat myötätuuleen kävellen ja pakenevat myötätuuleen juosten. SÄÄSKIEN JA PAARMOJEN AIKA Noin kesäkuun puolivälistä lähtien vaatimet alkavat · kaksikolmiviikkoisine vasoineen oleskella yhä enemmän aukeilla rämeillä ja nevoilla. Myötätuuleen seisominen tai kulkeminen on pahinta, mitä sääskiaikana voi joutua tekemään, mutta peurat käyttäytyvät juuri niin. Heti keväällä, kun sulavedet hautovat kirren hetteiden ja puronvarsien rahkareunoista ja -katteista, peurat ilmestyvät kaivelemaan sammalten sisältä raatteen versoja ja juurakoita. Jos peuravaatimet etsisivät tuulesta apua sääskiä vastaan, ne hakeutuisivat nevojen tuulenpuoleisille laidoille ja järvien ja lampien tuulenpuoleisille rannoille, mutta järvien ja lampien läheisyyteen ne eivät ainakaan Elimyssalolla hakeudu lainkaan, ja kun ne makailevat nevalla, ne useimmiten ovat sillä laidalla nevaa, johon tuuli ei osu, ja selin metsään. Myötätuuleen orientoituminen suo peuralle mahdollisuuden varmistaa selustansa hajuaistin avulla ja edustansa ja sivustansa näköaistin avulla. Kun rämeet sulavat, tupasvillan versot ja kukinnot ovat erittäin haluttuja, ja niitä etsiskelevät varsinkin urakat ja kermikät, vuoden ikäiset urosja naaraspeurat, jotka emo on karkottanut luotaan ennen vasomista
Siniset viivat ja katkoviivat tarkoittavat peurojen vakiintuneimpia polkuja ja kulkureittejä. Ne vaihtelevat jossakin määrin vuodesta toiseen, sillä erityisen märkinä kesinä peurat liikkuvat kuivilla nevoilla ja kuivina kesinä märillä. Liian syväksi uurtuneen polun viereen peurat polkevat uuden. Kaikkiaan Elimyssalon alueella vasaa vuosittain 1520 vaadinta. Toisin sanoen metsäpeuran esiintymisen ehtona näyttävät olevan tiheät, vanhat metsät. Kaiken lisäksi reviirilleen asettunut vaadin tekee alueensa vanhoihin polkuihin omia yksilöllisiä polvekkeitaan. Pelkät punaiset renkaat merkitsevät vasomisreviirejä, joilla vaatimen ja pikkuvasan jälkiä on nähty useana vuonna vasomisaikaan. Punaiset renkaat, joiden sisällä on vasan pään kuva, merkitsevät vasaIso-Yläjärvi misreviiriä, jolla on havaittu vaadin vasoineen ainakin kahtena eri päivänä vasomisaikaan, usein vaadin jo tiineenäkin. Viiks,mo Kuhmon Elimyssalon, Suomessa asuvien metsäpeurojen tärkeimmän lisääntymisalueen kartta. Viereinen vihreällä painettu valokuva on otettu viime kevättalvella sääsatelliitista. Karttaan on merkitty mustin viivoin valtakunnanraja (paksu viiva), rajavyöhyke (varjostettu), lähimmät tiet (viiva + katkoviiva), metsähallituksen 20 vuodeksi rauhoittama alue (yhtenäinen aaltoileva viiva) ja 5 v uodeksi rauhoittama alue suora katkoviiva). Useimmat vasomisja ruokailualueet sattuvat viimeksimainitun rauhoitusalueen sisälle. Pystysuora sininen viivoitus merkitsee parhaita ruokailupaikkoja. Jo elokuussa ne alkavat hylkiä niitä. Nämä häiriöt voivat osaltaan aiheuttaa metsäpeuran siirtymistä lännemmäksi, Suomen puolelle. Se johtunee viimeaikaisista hakkuista, joita on tehty sinne rakennetun rautatien läheltä. 11-.J 1u, > ::::, w z 245. 237). Kangasja metsäpolut ovat käytössä koko lumettoman ajan, mutta suopa/kuja peurat alkavat käyttää vasta kesäkuun puolella. Levinneisyysalueen itäosien metsä erottuu vaaleampana. myös karttaa s. Suomen itärajan itäpuolella näkyy erityisen tumma vyöhyke, joka johtuu hakkaamattomista erämaista. Tälle alueelle keskittyvät myös sikäläiset metsäpeurat, joiden asuinalue on rengastettu punaisella (ks. Tähän vuodenaikaan puissa ei ole luta, joten tiheät metsät näkyvät tummina
sekä kuori että oksat ja usein hirvas vielä katkaisee puun kahtia kuin vihoissaan. 1 i l (r t • kesäänsä pelkästään vasansa kanssa, vaan muodostavat toisinaan pikku laumoja kesäkuun puolivälin jälkeen jotka liikkuvat usein suurimpien nevoj en liepeillä ja hajoavat helposti. Varsinkin hyvinä sienivuosina, kuten 1972, niitä on elo-, syyskuun vaihteessa vaikea nähdä, sillä ne ovat kaikki hajallaan sieniä etsimässä, liikkuvat paljon ja lihovat. Elokuun puolella, kun ilmat alkavat viiletä ja sienet nousta, peurat siirtyvät nevoilta jälleen metsiin ja saavat uuden tummanharmaan karvan. Kuun loppupuolella ne vaeltelevat pitkin kankaiden reunoja ja taajapuisia rämeitä, myös ihmisten tekemiä polkuja, ja hankaavat nahkaa sarvistaan noin tuuman vahvuisia ja sitä ohuempia puita vasten. Tavallisesti puista lähtee Peurasarvien nahka kesii syksy/lei. Hirvaat lakkaavat kuun vaihteessa lähes kokonaan ruokailemasta, mutta vaatimet syövät kyllä jatkuvasti, kankailla muun muassa runsaasti mustikkaa, vaikka sen lehdet ovatkin jo keltaisia ja varisevat helposti.. Mikäli olisi niin, että upottava neva on kahden viikon kahden kuukauden ikäiselle peuranvasalle kaikkein edullisinta juoksumaastoa suhteessa suden mahdollisuuksiin samanlaisella pohjalla, vaadinten tapa oleskella sydänkesän aikaan upottavilla soilla osoittautuisi yhdeksi lisäksi niihin tekijöihin, joiden tendenssinä on vasojen turvallisuuden varmistaminen. SYKSYN SIENIAIKA Niin kuin jo edellä kävi ilmi, peuravaatimet eivät aina vietä koko 246 l· ' ';-· ~ , ·,:~ ;. saanti ja petojen taholta tuleva (nykyisin jo melko teoreettinen uhka) määrää niiden oleskelupaikkojen luonteen ja sen, miten ne asennoituvat tuuleen. Porojen ja tundrapeurojen käyttäytymisestä tehdyt, metsäpeuroihin sovelletut analogiapäätelmät vievät helposti harhaan. Syys-lokakuun vaihteessa niin hirvaat kuin muutkin peurat ovat erittäin liikkuvia ja niitä saattaa nähdä kaukana niiden vakituisten biotooppien ulkopuolella. Lokakuun lopussa, rykimiiajan jiilkeen useimmat peurat siirtyviit Elimyssalon alavilta soilta talvehtimisalueilleen, karuille jiikiilikkö"kankaille. Monella kelomispaikalla on jokin mätäs hajoitettu maan tasalle, toisinaan maatunut muurahaispesä. Tarkkaillessani heinäkuussa kahta pientä vaadinten ja vasojen muodostamaa metsäpeuralaumaa, joka pakeni pitkin upottavaa nevaa, huomasin, että vasat kirivät vaivattomasti emojensa edelle, ilman että nämä olisivat ainakaan silminhavaittavasti hidastaneet juoksuaan. Oikealla niikyy kaksitai kolmivuotias hirvas, joka muiden hirvaiden tapaan on ilmestynyt rykimiiajaksi Elim_yssalon alueelle. Peurat hankaavat sarviaan joustaviin p11untai111iin, jotka usein katkeilevat, etenkin hirvaiden puhdistaessa suuria sarviaan. RYKIMÄAJAN LÄHESTYESSÄ Syyskuun puolella vaatimet alkavat vasoineen muodostaa yhdessä puolitoistavuotiaiden eläinten kanssa pysyväisempiä laumoja, ja kuun puolivälissä saapuvat ensimmäiset hirvaat, täysi-ikäiset urokset, salolle sarviaan kelomaan. Yllii olevassa kuvassa niikyJ' sarvesta irronnut karvainen nahanrepale
päivien väliselle ajalle, minkä jälkeen 3-vuotiaat hirvaat tulevat täyteen kiimaan. Tällaisia vaatimen ja hirvaan kihlapareja näkee aina silloin tällöin, ja ne saattavat rymytä pitkin saloa myös keskiyön pimeydessä, niin kuin olen jälkihavaintojen perusteella huomannut. Vähitellen rykimä laimenee lokakuun loppua kohti, ja voimakas äkillinen lumentulo tai kova myrsky saattaa pyyhkäistä rykimälaumat talvilaitumilleen, niin kuin kaksikin kertaa on tapahtunut. Se käsittää 1520 vaadinta, 1015 vasaa ja saman määrän urakoita ja vuoneloita, yhteensä 3550 eläintä. Ensi kevät näyttää, oliko tämänkeväinen este tilapäinen tai oppivatko vaatimet välttämään sen. 5., myöhästyi siinä määrin, että useimmat vaatimet olivat joutuneet vasomaan jossakin rajan takana ja saapuivat salolle vasta 2.-3. Viime vuosina peurat ovat kuitenkin viipyneet yhä pitempään Elimyssalolla, joskus vielä joulukuun puolellekin. Kun jokin vaadin tulee kiimaan, valtahirvas saattaa lähteä sen perään ja hylätä parttionsa. 6. Sekä myöhästynyt kevätmuutto että uusi muuttoreitti viittaavat siihen, että peurojen tielle on vanhalla vaellusreitillä noussut jokin uusi este, jota ne eivät ole pystyneet ajoissa kiertämään. Ne kolme vaadinta, joiden reitin jäljitin Isostavaarasta Sivosenlehdon pohjoispuolelle, olivat tulleet juoksujalkaa koko matkan, pikku vasojaan säästämättä. METSÄPEURA JA METSÄTYÖT Kun on esitetty sellaisia väitteitä, että metsäpeura on sopeutunut 247. Vakiintuneimpia rykimätantereita ovat johonkin puroon rajoittuvat kangasrämeet, joiden kuivahkoja jäkäläisiä mättäitä peurat käyttävät makuualustoinaan. Kun niiden valtaosa oli aiemmin saapunut Viiksimon ja Palosen välitse, ne tulivat nyt idästä Hutunsilmän suunnasta ja vieläkin etelämpää Kassapikkovaaran yli. Normaalin kevätvaelluksen aikana tiineet vaatimet saapuvat vasomisreviireilleen hiljaa ruokaillen ja päiväkausiksikin pysähdellen. Levottomuutta herättäviä ilmiöitäkin on kuitenkin sattunut. Parhaana rykimäaikana määrä saattaa nousta lähes kaksinkertaiseksi, kun hirvaita saapuu ehkä kaukaakin rajan takaa. Keväällä 1972 vaadinten pääasiallinen kevätmuutto, joka on ollut vilkkaimmillaan noin 20. Joka tapauksessa viime kevät oli vasonnan kannalta poikkeuksellinen eikä anna oikeata kuvaa jo vakiintumaan ehtineestä vasonnasta. LOKAKUUN RYKIMÄAIKA Rykimäparttiot ovat suurimmillaan noin viisitoistapäisiä, mutta niidenkin koko vaihtelee, sillä hirvaat karkottavat niistä liian yritteliäitä vuorsoja, kaksivuotiaita uroksia. E limyssalolle ehti vasomaan vain ehkä kolme vaadinta; yksi vasoi varmasti Hanhipuron varressa Hutunsilmän lounaispuolella, siis uudella vaellusreitillä. ELIMYSSALON PEUROJEN LUKUMÄÄRÄ Vuodesta 1965 vuoteen 1971 Elimyssalon kesäisessä metsäpeurakannassa ei ole tapahtunut mitään olennaisia muutoksia. Metsäpeurojen rykimäalueena Elimyssalon merkitys on vuosi vuodelta kasvanut. muutaman päivän ikäisten vasojensa kanssa. Rykimän kiihkein vaihe osuu noin 10.15. 10
Onhan se sentään vaeltajanakin aivan toista luokkaa kuin joku metsäkauris tai villisika. Heptner, A. Eräiden muiden eläinlajien sopeutumisja levittäytymispyrkimykset antavat jonkinlaisen kuvan siitä, mitä olisi tullut jo tapahtua, jos metsäpeura olisi alkanut todella sopeutua Suomen nykyluontoon. A. Vain tällaisilla mailla peurat tuntevat olonsa turvalliseksi. K yllä kai S. Jos samaa laskelmaa so~eltaisi Elimyssalon 5 000 hehtaariin, salon normaali kanta olisi 5 peuraa niiden lähes 50 sijasta, joiden olen siellä arvioinut kesällä asustavan. I. Jos niiden itäisillä laitamilla liikkuukin peuroja, parin tunnin kävelymatkan päässä hakkaamattomien metsien reunasta, se ei vielä merkitse että peura olisi »sopeutunut» hakkuisiin. 0. Peterson toteaa taas Atlantin länsipuolelta, että vanhojen metsien hakkaaminen ja uusien taimistojen istuttaminen tuhoavat metsäkaribun biotoopin pitkiksi ajoiksi. G. Metsapeuran ta!vilaitumet sijaitsevat jäkälää kasvavilla kangasharjanteilla, kuhn;olaisittain »särkillä», joiden lomassa on järviä. G. Olisivatko johtavat neuvostoliittolaiset peurojen tuntijat V. Ralph L. 0. Valkohäntäpeura, joka ei kuulu Suomen eikä edes Euroopan eläimistöön, lisääntyi kahdessakymmenessä vuodessa muutamasta yksilöstä nelituhatpäiseksi kannaksi. Tuskinpa sentään. Bannikov kokonaan erehtyneet väittäessään, että kaikki toimenpiteet, jotka järkyttävät metsien luonnon~ tilaa, ovat metsäpeuroille erittäin tuhoisia. Jopa Karjalan kannakselle istutetut villisiat suorittavat monisatakilometrisiä vaelluksia Savonrantaan ja Mäntsälään. 248 M. Olisiko A. Tämä ruuhkaantuminen antaa kyllä aihetta käsityksiin peurojen »viihtymisestä» hakkuilla. Stroganovkin on aivan tosissaan, kun mainitsee »metsäteollisuuden aiheuttamat toimenpiteet» syynä metsäpeurojen levinneisyysalueen supistumiseen. Jegorov on laskenut, että Siperian metsäpeurapopulaation tiheys on vain noin 1 peura kymmentä neliökilometriä kohden. Metsäkauriita tavataan tuon tuostakin Perämeren · ja Laatokan välimailla, ja Oulujokivarressa taitaa tälläkin hetkellä olla muutamia. METSÄPEURA ON LISÄÄNTYNYT HITAASTI Metsäpeuroja on ollut Suomen alueella noin pari vuosikymmentä, mutta niiden sopeutumisesta hakkuisiin ei ole vielä mitään todellista näyttöä. Kun peurapopulaatio pyrkii supistuvalla luonnontilaisella biotoopillaan saavuttamaan luontaisen tiheytensä, alueen luonnollisilla rajoilla, hakkuiden reunoissa, syntyy ruuhkaantumista varsinkin vanhojen vaellusreittien kohdalla. Semjonov-Tjan-Sanskin mukaan Muurmannin radan rakentaminen ja Hiipinän kaivostoiminnan aloittaminen jakoi Kuolan peurakannan sata kilometriä leveällä tyhjällä kaistalla kahteen populaatioon. D. Nasimovits ja A. Häiriö"n sattuessa ne pakenevat jäälle. Marvin katsoo hakkuiden valtavan tehostumisen vähentäneen peurojen lukumäärää Karjalassa. V. N . Jos Kostamuksen tuleva rautatie ja kaivos, jotka rakennetaan lähelle metsäpeuran rajantakaisen levinneisyysalueen keskusta, aiheuttavat samanlaisia seuraamuksia, metsäpeura Rangifer tarandus fennicus joutuu piakkoin todella ahtaalle. Tietysti J egorovin määrittämällä siperialaisten metsäpeurojen levinneisyysalueella on suuria peurattomiakin aloja ja Elimyssalon kesäpeurat tarvitsevat talvilaitumikseen ehkä ainakin kesäbiotooppinsa kokoisen alueen, mutta joka tapauksessa metsäpeurapopulaation luontainen tiheys on erittäin pieni. J . HAKKUUAUKOT OVAT ESTE LEVIÄMISELLE Jos katsellaan metsä peuran levinneisyysaluetta ja Fennoskandian hakkaamattomien metsien aluetta satelliittiperspektiivistä, metsäpeuran levinneisyyden »luonnollisena » länsirajana ovat todellakin valokuvassa valkoisina paistavat Suomen puoleiset hakkuualueet. Jos metsäpeura olisi sopeutunut edes vähäisessäkin määrin tämänhetkisiin metsiimme, sen tunnustelijoita olisi jo ajat sitten nähty vanhoilla hyvillä peuramailla Suomenselän lounaisosissa. Segal vain piruuttaan todennut, että metsäpeuran levinneisyyden »luonnollisena» pohjoisrajana ovat Karjalassa Uhtuan ja Kemin väliset metsätyöalueet. Metsapeuran vuosi hakkuisiin, että se nimenomaan viihtyykin hakkuualueilla, kysymystä on aiheellista tarkastella vielä kertaalleen niiden lausuntojen valossa, joita alan tiedemiehet ovat antaneet asiasta. U
Kaikki M etsäpeura on Suomen puolella liikuskell11t pääasiassa Kuhmon valtion111ailfa ja siellä kahdella hoitoalueella, K11hmo11 ja Lentiiran. 4000 ha. 3000 ha. Pentti Honkavaara Metsähallituksen tähänastiset • • to1menp1teet peurans11ojelussa LÄHTÖKOHTA Vilkkaan mielenkiinnon kohteeksi tullutta Kuhmon metsäpeurakysymystä ryhdyttiin metsähallituksen johtoryhmässä perusteellisesti tarkastelemaan syys-marraskuussa 1971. silloinen valtion luonnonsuojelunvalvoja, ympäristönsuojelun neuvottelukunnan pääsihteeri, soidensuojelutoimikunnan puh.johtaja, Kuhmon kunnan edustajia, maisteri Martti Montonen jne. 70 annettu Elimyssalon täydellinen metsästyskielto säilytetaan edelleen, pinta-ala n. Tarkoitus oli vaan kirjata kaikki peurahavainnot ja niiden avulla seurata peurojen liikkumista, lukumäärää jne. Viiksimonjärven jäällä tavattiin 6. 2000 ha. ja että sitä ennen aloitetaan havaintojen teko metsähallinnon ja rajavartioston kenttähenkilöstön avulla. Talvibiotooppi Rytipalosen ulkoilualueella sekä sen ja valtakunnan rajan välisellä seudulla säilytetään turvemaat luonnontilaisina, pintaala n. 9000 ha. Pidettiin useita neuvottelutilaisuuksia, joissa oli mukana mm. Tutkimus ei ollut eikä pyrkinytkään olemaan tieteellisesti pätevä. 60 km X 10 km suuruisella alueella ja laumoissa, joiden koko vaihteli 225 peuraa. 6000 ha ja kesäbiotooppina Elimyssalon seutu n. 180 ha. 11. 1500 ha alalla. Lisäksi päätettiin neuvottelutilaisuudessa 25. Esiintymishavaintoja tarkastellaan seuraavassa vuodenajoittain. IV 42 peuraa kahdessa tokassa ja jälkien perusteella voitiin varmistua siitä, että kysymyksessä olivat eri peurat. että Kuhmossa olisi peuroilla talvibiotooppina Korkanan Viiksimon välinen alue n. alueelle aseteta. 3000 ha) tapahtuu kaikki taloustoiminta jo luonnostaan korostetusti maisemahoidon merkeissä. 71 ryhtyä toimenpiteisiin tutkimuksen aikaansaamiseksi peurojen elintavoista ym. Piirrokseen on vaakaviivoituksella varjostettu ne metsähallituksen hallinnassa olevat alueet, joissa on harjoitettu tai parhaillaan har-• joitetaan metsätaloustoimintaa eli suoritetaan kasvatusja uudistushakkuita, taimiston perkauksia, metsänviljelyjä, lannoituksia, jätetään metsiä välialueiksi kokonaan käsittelemättöminä jne. Talvikausi XII. Muita metsästyskieltoja ei ko. Ulvinsalon luonnonpuiston (Elimyssalon eteläpuolella) katsottiin myös olevan peurojen käytettävissä, pinta-ala 2500 ha. Ydinalueen pohjoispuolella säilytetään turvemaita luonnontilaisena n. yleisesti voitiin todeta, että peurat suhtautuivat ihmisiin hyvin »poromaisesti»: liikuskelivat mielellään hakkuutyömaiden tuntumassa (tosin vasta 249. Samalla lisäalueella pidättäydytään kaikesta hakkuutoiminnasta peuratarkkailun vuoksi seuraavien 5 vuoden aikana n. V. 70, pinta-ala n. Lisäksi itse ulkoilualueella (n. Maariansärkille oli perustettu luonnonhoitometsä v. PEURAHAVAINNOT V. selvät näköhavainnot kirjattiin määrätyille lomak keille. ydinalue rauhoitettiin kaikelta metsätaloustoiminnalta 20 vuodeksi, pintaala n. Rytipalosen ja Korkanan välisellä alueella, pinta-ala n. IV 26 peuraa yhdessä tokassa ja Rytipalosen ulkoilualueella 9. äissä tilaisuuksissa kartoitettiin eri intressipiirien näkemyksiä sekä olemassa olevaa peuratietoutta, jonka mukaan todettiin mm. 9200 ha kiellettiin hirvenmetsästys syksystä -72 alkaen. 71I V. Edellinen ed11staa lähinnä k esäbiotooppia, jälki111111åznen talvibiotooppia. 72: peurat liikehtivät lähinnä itärajan tuntumassa olevalla n. 1972 (Karttapiirros 2) Tutkimus suoritettiin siten, että rajavartioston miehet tarkkailivat rajavyöhykettä koko Kuhmon kunnan alueella ja metsähallituksen omat miehet lähinnä työmatkoihinsa liittyviä alueita. Lentiiran hoitoal11een al11emetsänhoitaja Pentti 1-Ionkavaara selostaa seuraavassa metsähallituksen tähänastisia pe11ransuoj elt1toimenpiteitä. selväksi talvibiotoopiksi osoittautui Rytipalosen-MaariansärkkienViiksimon alue, mm. METSÄHALLITUKSE TOIME PITEET TÄHÄN MENNESSÄ (Kartta piirros 1) Neuvottelujen tuloksena päädyttiin seuraaviin metsäpeuran suojelua edistäviin toimenpiteisiin: Kesäbiotooppi Elimyssalon ns. 12000 ha. Karttapiirroksen pisteet tarkoittavat p eurojen havaintopaikkoja, ei niiden lukumäärää
72: havaintoja suoritettiin tehostetusti, mm. toukokuun alussa todettiin peuralaumojen alkavan hajaantua ja varsinaisilla talvialueilla niitä esiintyi huomattavasti vähemmän. Toim. 6. E dellä todetut havainnot osoittavat kesälaitumien ulottuvan jo n. Vajaan v uoden kestänyt tark' ) Erityisesti hirvailla on taipumusta jäädä kesäksi talvilaitumien tuntumaan naaraiden siirtyessä vasomisalueille (vrt. s. Kaikenlaiselta metsätaloustoiminnalta on rauhoitettu 20 vuodeksi ns. 7. karttaa s. Rytipalosen ulkoilualueella. huom.. 5. Erikoisesti todettiin, että E limyssalolle ei ollut pohjoisesta, talvibiotoopilta minkäänlaista siirtymistä ja idässäkin peurojen jälj et pyörivät lähinnä rajan tuntumassa.1) vaikutti siltä, että peurat olivat vasoneet tai vias u ma-al ueittensa tuntumassa. 72 väliseksi ajaksi RytipalosenViiksimonE limyssalon seutuja. Toim. Karttapiirros 1. peurojen liikehdinnän tarkkailulla todettiin, että mitään painopistesuuntia ei ollut ennen vasomiskautta. L isäksi peura-alueella on metsäst_ysja ojitusrajoit11ksia. pyhäisin itse työmaalla), käyttivät autotalviteitä ja hiihtolatuja kulkujotoksinaan jne. Hirvenmetsästyskielto NEUVOSTO· LIITTO 1 '1,. 8. Metsähallituksen tähänastisia toimenpiteitä metsäpeuran suojelemiseksi Kuhmossa. vaikuttaa siltä, että peura viihMaariansärkät, luonnonhoitometsä • Elimyssalon ns. 2) erityisen mieluisaa on ollut todeta, että ainakin tänä kesänä peura on oleskellut pysyvästi ahtaan itäraja-asuma-alueensa länsipuolella, jossa se myös on joutunut huomattavasti enemmän ihmisten kanssa tekemisiin. vasomisliikehdintää E limyssalon suuntaan, joka koko talvikauden oli ollut jokseenkin tyhjä peuroista. 4. Keväteli vasomiskausi V 15. Viiksimo / \ J I { tyy sekä kesäisin että talvisin samoilla asuma-alueilla. lisäksi on todettu niitä asustaneen koko kesän Ä nättijärven länsirannalla, J uttuavaaran länsipuolella, ja jopa lähellä Lipukanvaaraa on peura nähty ruokailemassa kaikessa rauhassa maantien poskessa. 72 välisenä aikana viisi: neljä RytipalosenViiksimon talviasumaalueelta ja yksi J untinvaarasta länteen, Kivijoen varrelta. YHTEENVETO Ainakin kuhmolaiset ovat todenneet, että metsäpeura on lisääntynyt kahden viimeisen vuoden aikana voimakkaasti ja aivan omissa oloissaan. metsähallituksen ri istapoliisi irroitettiin päätoimisesti tarkkailemaan 25. huom. ihmisiin näyttää peura kesäaikanakin suhtautuvan melko luottavaisesti; tämän olen omakohtaisesti useita kertoja kokenut esim. 247). 238). s. Tarkoituksena oli erikoisesti selvittää ns. selviä vasomishavaintoja tehtiin 24. Myiis Maariansärkkien R)'tipalosen talvialuetta käsitellään h)'vin varoen. 6. 20 km päähän itärajasta. Eli111_)'ssalo11 )'dinalue ja 5 vuodeksi edellisen lisäalue (vrt. 250 \ l \ I ) ( Kesäja sy)'skausi V 1 X. V I. 245). ') Elimyssalolla tehtyjen havaintojen mukaan vaatimet saapuivat sinne keväällä 1972 idästä vasat mukanaan (vrt. yd inalue (20 v.) m Elimyssalon lisäalue (5 v.) { ~ Ojitusrajoituksia 1111111\ Täydellinen metsästyskielto ..==. 72: peuroja on edelleen havaittu tasaisesti samoilla alueilla kuin talvellakin
kailu ei oikeuta johtopäätösten tekoon, mutta herättää kyllä tekemään lukuisia kysymyksiä: vaikuttaa siltä, että kesäbiotooppi, talvibiotooppi ja vasomisalue eivät olekaan niin selvastl to1s1staan erotettavia alueita, joten niiden maastollinen lukkoonlyöminen nykyisillä tiedoilla olisi ennenaikainen toimenpide. 24 5). Pmrojen liikkuvuudesta johtuu, että sama peurayksilå" voi kartassa esiin~yä monena pisteenä. Peurat oleskelevat niillä varsinkin talvisin. Koska havainnot 011 tehty muun toi111inna11 ohessa, 011 luonnollista, että niitä on runsaasti teiden, hakkuualueiden ja rajan ttmtumassa. Toisaalta tarkkailu ei ole voinu t osoittaa kuinka paljon ja minkälaista koskematonta luontoa peura tarvitsee tai ei tarvitse. Metsäpeura on tullut Kuhmon metsien kuvaan mielenkiintoisena lisänä ja käsitykseni mukaan sen suojelu on sopeutettavissa kokonaisvaltaisen metsätalouden harjoittamiseen. Metsähaffituksen ja rajavartioston miesten peurahavainnot Kuhmossa v. Kartasta ilmenevät myös vasahavainnot ( Elimyssalon alueen osalta ks. ruokaa peura on ainakin näyttänyt tarvitsevan ja sitä etsiessään se on tänä kesänä rohjennut levittäytyä länteenpäin. 1972. Tähän olen luonnollisesti jäävi vastaamaan, mutta rohkenen väittää, että peuran vihollinen se ei ole. 25 1. ONKO METSÄHALLITUS PEURA SUOJELIJA. Karttapiirros 2. s. Tärkeintä on nyt saada käyntiin mahdollisimman nopeasti peuratutkimus, ja tässä työssä tulee metsähallitus ja sen kenttäväki antamaan kaiken mahdollisen tukensa. D .:1 • Kiimavaara \ = Harjoitettu metsätaloustoimintaa • Peurahavainto O Vasahavainto NEUVOSTOLIITTO -;-Ryti·......._ palanen • •• -@ • Elimyssalo Maariansärkkien luonnonhoitometsässä ja Rytipalosen ttfkoilt,al11eella on runsaasti jäkäläisiä mäntykankaita, joiden ympärillä on järviä. tunnetaanko todella, m1ta peura vaatii elinympäristöltään viihtyäkseen ja lisääntyäkseen: tarkkailun mukaan peura on viihtynyt talousmetsäalueilla, metsätyömaiden ja ihmisten tuntumassa ja narn ei olisi pitänyt olla
Tulevaisuuden toimenpiteistä päätetään sitä mukaa kun seuraavat kysymykset selviävät: 1. Ainoa elinvoimainen (?) kanta lienee juuri se, jonka läntisimmät liepeet ulottuvat Suomen itärajan tällekin puolelle. Oheinen kuva on Elimyssalon peurojen kesälaitumilta. Pertti Seiskari Metsähallituksen mahdollisuudet peuransuojelussa Metsähallituksessa ja Riistantutkimuslaitoksessa on jo pari vuosikymmentä oltu tietoisia siitä, että peuroja liikkuu itärajan tuntumassa mm. Toimenpiteitä on tehostettu sitä mukaa kun niillä on todettu olleen merkitystä. Kuhmon, Ilomantsin ja Pielisjärven kunnissa. Peurojen esiintyminenkin tuli julkistetuksi vasta, kun kanta oli kasvanut ja kotiutunut Suomen puolelle. kotkanpesien sijainnista ovat monissa tapauksissa johtaneet kotkan häiriintymiseen ja aiemmin myös munien ryöstämiseen. Elimyssalon paljon lukuisammat vasomishavainnot on esitetty sivun 245 kartassa. Toim. mitkä ovat aktiiviset hoitotoimenpiteet käytännön ongelma 1. Tämä ohje oli siis annettu jo ennen kuin metsäpeuroista yleisesti ottaen tiedettiin juuri mitään. Metsähallitusta ei sellaisenaan kiinnosta se, onko itärajan tuntumassa elävä metsäpeura oma rotunsa tai lajinsa tai onko se peräisin siitä n. Koska alueella on runsaasti soita, sieltä saatava puumäärä ei olisi erityisan suuri. Metsähallituksen tähänastiset toimenpiteet käyvät kuitenkin ilmi metsänhoitaja Pentti Honkavaaran artikkelista, joten en puutu niihin. Julkistamiskielto johtuu siitä, että tiedot esim. Ajoittain tiedot peurojen esiintymisestä ja metsähallituksen toimenpiteistä niiden suojelemiseksi ovat saaneet varsin kärjistyneitä ja vääristyneitäkin muotoja. 2. 1970) ja siinä määrätään mm., että metsäpeurojen vasomisalueet ja niiden ympäristö riittävän laajana jätetään luonnontilaan ja niiden ulkopuolella olevat vaihettumisvyöhykkeet käsitellään varovasti avohakkuita välttäen. Metsähallituksen pysyvä ohje kuitenkin on, että harvinaisten eläinten esiintymispaikkoja ja suojaalueita ei julkisteta eikä merkitä kartalle. mitkä ovat peuran elinympäristövaatimukset ekologinen ongelma 3. 2) Nämä vasomiseen viittaavat havainnot on esitetty sivun 251 kartassa. huom. Metsäpeuran elinympäristövaatimuksia on tutkittu alustavasti mutta sitä mukaa kun tutkimuk;et laajenevat, tulee ilmi ennalta arvaamattomia ekologisia piirteitä. Neuvostoliiton tutkijoiden mukaan nimenomaan metsäpeura on suuresti vähentynyt. Taksonominen ongelma on siis selvitettävä nopeasti. Myös rajamiehet ovat tienneet asiasta. karttoja sivuilla 237 ja 244 ). Tämä ohjekirje on laadittu jo vuonna 1969 (julk. E SIN ON SELVITETTÄVÄ MONTA ASIAA Metsähallitus on omien maidensa osalta vastuussa peuran suojelusta. Hakkuiden ja radanrakennuksen vuoksi senkin asuinalue lienee supistumassa (vrt. Tämän alueen peuramäärää ei tiedetä, mutta sen arvioidaan olevan muutaman sadan, korkeintaan parin tuhannen yksilön suuruinen. Työllisyyden kannalta peuran suojelu täydellisenä metsärauhoituksena merkitsee noin 3050 miehen työn loppumista, mikäli kaikki metsäpeuran suojelualueet vedettäisiin kokonaan pois hakkuusuunnitteesta. 2) On myös selvää, että ikimetsien rauhoittaminen koskemattomaksi on epävarma toimenpide, koska tällaiset metsät rappeutuvat nopeasti 1 ) Tähän lukuun on laskettu metsäpeurojen lisäksi tzmturipeurat ja villiintyneet porot. mikä on peuran systemaattinen asema taksonominen ongelma 2. Jos metsäpeura olisi oma itsenäinen rotu, se voitaisiin sijoittaa sukupuuttoon kuolemassa olevien uhanalaisten lajien listalle. Metsähallituksella on maanomistajana vastuu peuran lisäksi myös paikallisesta työvoimasta ja talousmetsien tuotosta. huom.. miten metsänhoitotoimenpiteet vaikuttavat taloudellinen ongelma 4. Alunperin vallalla ollut käsitys, että metsäpeuran vasominen vaatii Elimyssaloa, ei pidä paikkaansa. elää itärajan takana ja jonka levinneisyys on tarkemmin määrittelemättä.1) Tämä kuitenkin käytännössä vaikuttaa suojelun intensiivisyyteen. Keskustelu levisi jopa maan rajojen ulkopuolelle (Mantonen 1972) ja sisälsi osittain harhaanjohtavia tietoja. 252 Metsähallituksen toimenpiteet ovat alusta alkaen olleet varsin tavoitteelliset. Sen sijaan uutena tietona on tullut esille, että peura ainakin kesällä 1972 on vasonut eri puolilla Kuhmoa ja myös lähellä talvibiotooppejaan. 20.000 peuran takasta, joka neuvostolähteiden mukaan Metsähallituksen toimenpiteillä on ratkaiseva merkitys metsåpeuran suojelussa, sillä jokseenkin kaikki tähänastiset peurahavainnot on tehty metsähallinnon mailla. Vastakkain ovat siis peura ja paikallisten asukkaiden toimeentulo ja oikeudet. Seuraavassa metsähallituksen metsien moninaiskäytön ylitarkastaja Pertti Seiskari tarkastelee peurans11ojelun mahdollisuuksia nyt ja lähitulevaisuudessa. T oim. Tämä on mainittu myös maisemanja luonnonhoidon ohjekirjeessä
Tämä johtuu vanhojen metsien biomassan vähäisestä tuotosta ja siitäkin, että alkuperäisessä luonnossa ikivanhat havumetsät ovat harvinaisia (Seiskari 1972). Tämän on arv eltu johtuvan alueen soiden vähyydestä. 4. Metsähallitus aikoo tulevana talvena jatkaa määrätietoisesti ruokintaa niillä alueilla, joilla peura talvehtii läntisimmissä pisteissään. Ulvinsalon luonnonpuiston (vanhaa kuusikkoa) ei ole todettu vetävän metsäpeuroja puoleensa.3) Ennenkuin metsäpeuran elinympäristövaatimukset on selvitetty, rauhoitukset ovat epävarmoja. Tämän tarkoituksena on vetää kantaa yhä enemmän länteen ja toimenpiteen tarkoituksenmukaisuudesta saatiin selviä näyttöjä jo viime vuonna. Totaalista ruokintaa kuitenkin vältetään, koska on tiedossa, että esim. Emme ts. minimielinympäristöt voidaan saada aikaan talousmetsissäkin. tiedä olisiko metsärauhoitus hyvä vai huono peuransuojelutoimenpide. Siihen mennessä kun peuran vaatimuksista saadaan lisää tietoja, voidaan kuitenkin monilla tavoilla edistää peurakannan leviämistä ja toimeentuloa. huom. 80100 vuotta), hakkuut on aloitettava suojelualueella vasta kun puusto on yli sadan vuoden ikäistä, jos ne taas ovat yli-ikäisiä puustoja (yli 150200 vuotta), täydellisiä metsärauhoituksia on 4) Tämä koskee lähinnä talvialueita, joilla jäkälä ja järvien läheisyys lienevät tärkeimpiä laatutekijöitä. huom. Ydin ei kuitenkaan ole tässä, vaan siinä, 3) Ulvinsalossakin on tavattu peuroja, mutta vähän. pantava toimeen. poro nälkiintyy ja ehkä kuolee, jos keinoruokinta jostakin syystä talvella keskeytetään. missä määrin metsänhoitotoimenpiteet hävittävät metsäpeuran elinympäristöjä ja miten pitkä aika kuluu, ennen kuin metsä uudistamisen jälkeen kelpaa peuralle elinympäristöksi. 3. Ns. SIIRROT JA ISTUTUKSET Huolimatta Kuhmossa ja siitä etelään aina Ilomantsiin asustavan metsäpeuran systemaattisesta ase253. Vasomisja kesälaidunvaatimukset ovat ilmeisesti erilaiset (v rt. Tämä ongelma on ekologinen. Metsänhakkuiden on tähän asti todettu häiritsevän peuroja vähän, eivätkä ne pelkää ajoneuvoja tai hakkuumiestä. Toim. ja vain hyvin harvat eläinlajit voivat ekologisten lakimääräisyyksien mukaan kuulua tämäntyyppiseen ekosysteemiin. Jos ne ovat »kypsiä» metsiä (n. Tämä on talou dellinen kysymys ja liittyy edelliseen ongelmaan. Yli miehenmittaiset ja kolmenkymmenen vuoden ikäiset mäntytaimistot kelpaavat joka tapauksessa jo hyvin. s. T oim. Metsän rauhoittaminen suojelualueeksi on passiivista luonnonsuojelua ja sen arvo metsäpeuran suojelun kannalta on selvittämättä. 4) Metsänhoidon kannalta siis hakkuukierron mukaan karkeasti arvioiden peuralla on aina vähintäin puolet ja ehkä jopa 4/5 Kuhmon metsäpintaalasta käytettävissä, vaikka metsien hoito olisi totaalista. 238 ). Emme myöskään tiedä, mikä tekijä eniten rajoittaa metsäpeuran lisääntymistä tai leviämistä
Vuosia aikaisemmin löytyi järven jäistä peura, jota ahma oli syönyt. Siitä ei siis voitu tehdä tarkempia tutkimuksia, mutta pidetään mahdollisena, että ahma on voinut yllättää sen lumimyrskyssä makuulta. KIRJALLISUUTTA Mantonen, Martti: Finland's Reindeer, Oryx 1972, Volume XI 4. Oulun yliopisto on kerän,l),t tietoja kuolleista metsäpeuroista. On vaikeata kuvitella, että runsaskaan peurakan ta tekisi metsissä tai vainioilla sellaisia vahinkoja kuin esim. JOSKUS EHKÄ RIISTALAJI. Käytännön toiveisiin kuuluu myös se, että tästä metsässä elävästä peurasta tulisi meille yleinen eläin, jonka kaatamiseen voitaisiin joskus tulevaisuudessa myöntää vaikkapa kaatolupia. Syksyllä 1970 löydettiin Viiksimosta läheltä valtakunnanrajaa ahman syömä vasa, joka oli niin hajallaan, ettei siitä otettu edes näytteitä. Todettuja kuolemantapauksia on tähän saakka ollut varsin vähän, mikä onkin luonnollista kun otetaan huomioon kannan pienuus. Kuuluisan eräkirjailijan Ernest Thompson Setonin mukaan villin eläimen loppu on aina traaginen. Istutusten päämääränä on tietenkin käyttää tätä elinvoimaa hyväksi muuallakin. Sehän elää talvisin pääasiassa jäkälästä ja tuskin vahingoittaa taimistoja likikään siinä määrin kuin hirvi. Metsähallitus on neuvotellut asiasta ministeriön metsästysja kalastusosaston kanssa. Hänen matkareitilleen osuneilla seuduilla ei tuolloin ollut enää villipeuroja. 1799 Lounais-Suomen ja länsirannikon kautta Tornion Lappiin. Oulun yliopiston kokoelmissa on näytteet useimmista tunnetulla tavalla kuolleista peuroista, kaikkiaan kuusi kuhmolaista yksilöä (ks. Onhan kyseessä kuitenkin kaikissa tapauksissa metsäympäristöön sopeutunut eläin. Metsäpeurojen kuten muunkin elollisen lopullisena kohtalona on kuolema. Se oli siis joko hukkunut tai ahman tappama. 5) Tämä osoittaisi, että se ei ole vanhan 5) Tästä väitteestä huomauttaa Martti Linkola: l ta l i a l a i n e n tutkimusmatkailija Acerbi kulki v. 242) . 254 metsän laji, mutta Salamaperään rajoittuvilla alueilla on runsaasti nuoria talousmetsiä ja myös soita, jotka lienevät metsäpeuralle välttämättömiä. Tapaus on voinut sattua. tauluk .). Ekologisesti istutukset ovat myös perusteltuja, koska peura kuuluu samoin kuin esim. Toiveita ei kuitenkaan kannata toistaiseksi ulottaa kovin pitkälle mikään ei kuitenkaan toistaiseksi ole näyttänyt estävän toiveikkuutta metsäpeuran tulevaisuuden näkymissä. Lyhyen leviämishistoriansa aikana Suomen puolella peura on selvästi osoittanut voimakasta lisääntymisja leviämiskapasiteettia. Tarha rakennetaan siten, että sen paikka on tautien välttämiseksi helppo vaihtaa aika ajoin. Tätä väitettä tukee Kuhmon peurojen kohtalo, sillä toistaiseksi ei tunneta varmuudella yhtään ns. Täällä on etenkin Kivijärven hoitoalueessa, Salamanperän aarnialueen lähettyvillä maita, jotka tuntuvat sopivilta peuraistutuksiin. »Pienois-Lappiin». Erityisen runsas se näyttää olleen mm. Urokset hallitsevat kuolinti!astoja, 111ikä lienee yhteydessä villit peurakannan naarasvaltaisuuteen ( vrt. Istutusten käytännön toimenpiteet on tarkoitus tehdä käyttäen hyväksi Korkeasaaren eläintarhan asiantuntemusta hirvieläinten käsittelyssä. Metsäha.lituksen mahdollisuudet peuransttojelussa masta metsähallitus pitää tarkoituksenmukaisena yrittää metsäpeurojen siirtoistutuksia länteen Suomenselän vanhoille peuramaille ns. D Heikki Kangasperko Metsä peuran kuolemansyyt Jokseenkin kaikki kttolleena tavatun 111etsäpeurat ovat saaneet väkivaltaisen lopun. majava, vanhaan suomalaisen metsän eläinlajistoon. äiden lisäksi ei tunneta useampaa kuin kaksi varmaa ja yksi epävarma kuolemantapaus. s. Seiskari, Pertti: Luonnon suojelua ja luonnon säilömistä, Suomen Luonto 1972, No 4. K oskemattomia takamaita oli vielä paljon. Näiden seutujen metsät olivat laajalti liikakäytettyjä lähinnä tervanpolton ja tarvepuun oton, ei kuitenkaan kaskeamisen vuoksi. Eläimiä ei ensi alkuun päästetä vapaiksi, vaan istutettava kanta aidataan tietylle alueelle ja annetaan vasoa ainakin kerran, ennen kuin eläimet päästetään vapaaksi hakemaan itselleen sopivia maita. hirvi tai Laukon peura. silloin, kun ranskalainen tutkimusmatkailija Acerbi matkoillaan 1600-luvun Suomessa totesi, että metsät olivat raiskioina niin ettei käyttöpuuta tahtonut löytää. luonnollista kuolemaa; kaikki ovat olleet väkivaltaisia. Tähänastinen suppea aineisto ei oikeuta tekemään kovinkaan varmoja johtopäätöksiä, vaikka jotain merkinnevät negatiivisetkin havainnot, siis mihin peurojen ei ole todettu kuolleen
D 255. Näiden merkitystä ei -annata aliarvioida, sillä ne voivat tehdä hetkessä tyhjäksi kaikki saavutetut edistysaskeleet. Näiden lisäksi havaittiin viime kesänä niin pahasti ontuva peura, että sen ennenaikaista kuolemaa täytyy pitää todennäköisenä. PEDOISTA EI OLE VAARAA Tiedossa olevia kuolemansyitä tarkasteltaessa voi tuntua siltä, että ihminen on metsäpeuran pahin vihollinen, onhan puolet (neljä yksilöä kahdeksasta) tullut laittomasti ammutuksi. Niistä pahimpia lienevät suuja sorkkatauti sekä aikoinaan suurta tuhoa tehnyt peurarutto. Myös metsäpeuran tunturipeurasta poikkeava tapa vasoa yksikseen piilopaikassa on ilmeistä sopeutumista petoja vastaan. On kuitenkin eräs tekijä, joka meidän on otettava huomioon, vaikka se ei ole viime aikoina mitään vaikuttanutkaan, nimittäin kulkutaudit. . Koska liikennevaulopetettu rioiden mahdollisuus nykyisellä peura-alueella on pieni, lienee peurojen loukkaantumisen syynä ollut jalan tarttuminen kivenkoloon. UUSIA VAAROJA On varmaa, että kannan kasvaessa lisääntyvät metsäpeuroja kohtaavat onnettomuudet ja ne tulevat yhä useammin myös ihmisen tietoon. 4, 1971 paikka 1 kuolemansyy 6 vanha 24.11.1962 Lentuankylä ammuttu hirvenä 6 )) 24.11.1962 )) )) )) 6 34v. Vaikka tunnetaankin vain yksi todennäköisesti pedon tappama metsäpeura, voidaan pitää varmana, että aikaisemmin peurojen talvehtiessa naapurimaassa pedot söivät kaikki yli-ikäiset eläimet ja nuoristakin heikot, sairaat ja loukkaantuneet. På'ii sarvineen oli ehditty irroittaa ennen kuvan ottamista 18. 4.1971 Viiksimo ammuttu ilkivaltais. Pieneen tilastoomme sisältyy kaksi loukkaantunutta peuraa. 2.1972 Kalliojoki loukkaantunut, niinkin, että ahman takaa-ajama peura on vajonnut jäihin ja joutunut siitä syystä saaliiksi. Tästä tapauksesta ei voida olla varmoja, oliko eläin edes peura, sillä pilaantuneiden raatojen tunnistamisessa tehdään erittäin usein pahoja erehdyksiä. Jonakin päivänä tämä vähemmän kannatettu suunnitelma saattaa pelastaa metsäpeuran kuolemasta sukupuuttoon. 18. Nykyisin petojen tultua lähes sukupuuttoon hävitetyiksi, ei niillä voi olla enää muuta merkitystä kuin »terveyspoliisin» tehtävä. 19.10.1969 Lentiira )) )) 6 2 V. Silminnäkijäin kuvaukset todistavat, miten helposti terveet peurat pystyivät karistamaan vainoojat kannoiltaan. Toisen molemmat etujalat olivat poikki, joten se oli ehdottomasti täysin elinkelvoton. suku-1 puoli ikä 1 päivämäärä 1 Tiimiin kaksivuotiaan peurahirvaan ampui salametsiisäjii Verdisen rantaan kostoksi j ollekin. Ainoana turvana niitä vastaan pidän erillisten kantojen luomista siirtoistutusten avulla. Etualalle tulevat nousemaan ihmisen toiminnan epäsuorat vaikutukset. Kerrotaan kuolleen peuran löytyneen Kuhmon länsiosasta järven saaresta. 4.1971 )) loukkaantunut, susi syönyt 6 ikäloppu 11. Tuskin ne pystyvät kunnolla hoitamaan enää sitäkään. Silti on tuskin luultavaa, että meidän täytyy muuttaa käsityksiämme edellä mainittujen tekijöiden: onnettomuuksien, petojen ja ihmisen suoranaisen toiminnan merkityksestä. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, koska mainitunlaiset tapaukset tulevat helpoimmin tietoon, eikä niiden osuutta kokonaiskuolleisuudesta voida edes arvioida. On mahdollista, että peurojen tulo Suomeen johtui silloisesta petorunsaudesta, joka ei kuitenkaan ollut ilmeisenä vaarana metsäpeuran olemassaololle, vaan ainoastaan kannan kasvua säätelevä tekijä. Näitä tapauksia on siis kolme yhdeksästä, mitä ei voidapitää yllättävän suurena määränä ottaen huomioon metsäpeuran suuren juoksunopeuden. vasa 26
Asiasta virisi kiinnostunut keskustelu ja päätettiin anoa piiriltä rahaakin. Kun tulee kevät ja purot aukeavat, puromättäät sulavat, samoin sulavat aukeitten soitten rahkamättäät, joille ensimmäisenä ruohona nousee mustapäätä (niittyvillaa). Kun rajamiesten partiopolku sattui pielesten näkösälle, oli kiinnostavaa seurata, kuinka peuralle maittoi nuorena tehty raate, korte ja sekaheinä. Kerroin siitä istuessamme Riistanhoitoyhdistyksen johtokunnan kokouksessa. Aloitin välittömästi ruokintakokeilut joulukuun 1971 alkupäivinä. Maastoksi valitsin paikan, missä tiesin peurojen jo ennestään asustelevan ja viihtyvän talvisaikoina. Lisäksi laitoin suolaa kannonpäihin ja ripustin vielä ruoan vaihteeksi viisi kylpemätöntä saunavihtaa. Olen kertonut muutamin sanoin peuran eri ruokavalioista. Viime aikoina hän on itse määrätietoisesti ruokkinut peuroja ja samalla kehitellyt suunnitelmia muutamien peurojen vangitsemiseksi, jotta niiden avulla voitaisiin esim. Aina ei 256 ruoka liene niitä herkullisimpia. Katso kaverini tuonne jäkäläharjanteelle! Siellä on kai ryhmä kaivamassa taistelupoteroita, kun lumi ja jäkälät lentelevät. Partiomme pysähtyy vaistomaisesti. Peura syö mieluiten raatteen ja kortteen sekaista heinää, joka on korjattu nuorena ja kuivattu. Toivo Heikkinen Metsä peuran talviruokinta Rajaylivääpeli Toivo Heikkinen on runsaan kymmenen vuoden aikana seurannut läheltä, JJlillä tavoin metsäpeura s11htaut11u ihmisen tarjoaJJlaan ruokaan. Heinäruokinta riippuu paljon siitä, minkä laatuista heinä on. Noin kolmen vuorokauden kuluttua menin kiinnostuneena hii. Naapurin Villeisäntä niitteli käyrävarsiviikatteellaan luonnonniityltä puroheinää. Peurat hajaantuvat talvisista takistaan vihreän ruohon hajun ärsyttäminä etsimään maittavaa nii ttyvillaa. lumikerroksen kasvaessa 5080 cm paksuiseksi tai kun kova hanki peittää ohuemmankin lumen, peura muuttaa ruokavaliotaan sen mukaan, mitä maastosta on helpoimmin saatavissa. On tyydyttävä siihen, mitä kulloinkin sattuu saamaan. Peuran ruokavalioon tuli vaihtelua, kun Korkeasaaren eläintarhanjohtaja Ilkka Koivisto saapui peura-asioissa luokseni. Näin alkoi ensikokeilu. Mutta totuttuaan ja alkuun päästyään se syö melkein mitä tahansa. Korkeasaaren tarhassa varmistaa peurarodun säi(yminen siinäkin tapauksessa, että metsäpeuran luontaiset asuinpaikat tuhoutuvat. Mutta heti alkuun sain todeta, että peura ei alkuun syö mitä tahansa. Hän voi antaa sille lisäruokaa, mutta voi myös tuhota sen entisenkin ru o kapai kan. Ville palasi niityltä tietenkin hymysuin tuumaten, että "tulipahan hyvijä raateja korteheiniä, niillä voi vaikka heruttaa lehmät talvella." Niin tulikin talvi vahvoine lumineen. Se ei niinkään välitä vihvilän tyyppisestä luonnonheinästä, jota kasvaa märkäpohjaisilla suoaukeilla. Sitä saatiin 500 mk peuran talviruokintakokeiluihin. Ankea luonto ja vaihtelevat olosuhteet ovat kouluttaneet peuran moniruokaiseksi eläimeksi. Tutkiessani talven mittaan tuloksia en huomannut eroa siinä, olivatko heinät läjässä, seipäässä, sakeassa metsässä, aukealla tai kannonpäässä. Kun jäkälänsaanti huononee esim. naavaa, lehtipuitten ja männyn vesoja ja oksia vähän samaan tapaan kuin hirvikin. HEINÄ TEKOA PEURALLE Ensimmäinen ihmisen tekemä ruokapöytä tarjoutui peuralle kuin vahingossa v. Siellä oli jäkälikköisiä rinteitä, joita saartoivat järvet ja lammet. 1959. ILMAN SUOLAA JA SUOLATTUNA Olen kyllä kertoillut, että peura syö luonnonheinää, mutta se syö muutakin, kunhan sitä sille tarjotaan. Kokeilut jatkuivat. Toteamme yhteen ääneen, että peurathan siellä vain kaivavat jäkälää tyhjän mahansa täytteeksi. Asia alkoi kiinnostaa eri metsästysseuroja, jotka avuliaasti tekivät heinäpieleksiä erämaihin. Tulokset ovat olleet positiivisia. Ensimmäiseen kuormaan traktorin perärekeen hankosin noin sata kiloa nuorena tehtyä nurmiheinää, timoteitä ja apilaa. Heinät laitoin viiteen eri kohteeseen eri tapoja käyttäen, seipäälle, puitten väliin ja aukealle läjään. Tein myös erilaisia suolakokeiluja tietäessäni hirven ja jäniksen olevan ahneita suolalle. Se syö esim. Aiheena oli talviruokinta ja sen jälkeen ehkä siirtoistutus. Ensimmäiselle syönnöspaikalle laitoin heiniin karkeata valkoista suolaa, toiselle paikalle laitoin vähän vähemmän suoloja ja kolme kohdetta heitin ilman suoloja. Ihminen voi ojentaa auttavan kätensä peuralle. Tapahtumasta kului muutamia vuosia. Tulivat myös peurat heinäpieleksille. Vapaassa luonnossa eläessään se syö talvella pääruokanaan jäkälää
#'i.,... , kerrallaan vain noin 2040 minuutttia, jonka jälkeen se taas rupeaa kaivamaan lumen alta jäkälää. Heti ensimmäisten lumien tultua peurat alkavat käyttää ravintonaan jäkälää. Ilokseni sain todeta, että peurat rupesivat sittenkin syömään. j_. Peuran talviruokinta on todennäköisesti vasta alkututkimuksen asteella. Kuvan ruokintapaikka on Lentiiran metsästysseuran miesten v. Tulos oli, että nurmiheinät menivät ensin. Uskon, että niistä on hyötyä tulevaisuudessa. Mainittakoon, että peura syö heiniä ym. Tai ehkä jäkälässä itsessään oli jotakin. _j !:,,, , ' . Tämän jälkeen kelpasivat peuroille vahvastikin suolatut heinät. T oisen tarkastuksen tein taas noin kolmen v uorokauden kuluttua. 257. ,. Kun peurat näin tottuivat suolan makuun, ne söivät kannonpäissä olevat suolapaakutkin sekä maahan varisseet suolatut heinät ja suolannokareet. .. KEVÄTTALVELLA MAISTUU SUOLA Mainittakoon, että helmi-maaliskuussa ruokailevien peurojen lukumäärä oli 626. Saadessani Korkeasaaren eläintarhalta kuivattua jäkälää laitoin sitä tukkuina viiteen eri kohteeseen. Paljon on vielä ruokalaatuja, joita ei ole kokeiltu. tarhaan, niin onhan hyvä jo ennakolta tietää, mitä peura syö ja mitä ei. 1969 Kaivoslammen lähelle pystyttämä. Surukseni sain nähdä, että laittamani herkut eivät peuralle kelvanneet, mutta jäljistä huomasin, että peuralla oli suuri kiinnostus syönnöspaikkoja kohtaan. T ämänkin talven jälkeen tiedetään jo enemmän. Peurat noin 9 kappaletta olivat aloittaneet syöntinsä heinäläjällä, jossa ei ollut yhtään suoloja, mutta ne olivat kuitenkin käyneet tutkimassa kaikki laittamani ruokakohteet. ; ~-· ,;)., , . KOKEILUT OVAT VASTA ALUSSA Olen tässä tuonut esille muutamia peuran ruokailutottumuksia, lähinnä talvella. ·-·· .. Yllä olen kertonut lähinnä omista havainnoistani. Valitetta,. poronjäkälää. Mieluisin laji on harmaa poronjäkälä ( Cladonia rangiferina). ·. metsähallitus rupesi ruokkimaan peuroja heinillä vasta sen jälkeen kun oli tutustunut ruokintapaikoilla saamiini kokemuksiin helmikuussa 1972. Tehdessäni havaintoja luonnossa olen huomannut, että peura kaivelee etupäässä harmaata jäkälää, ns. J os peuroja otetaan esim. , , ' vasti kuivattu herkku ei kelvannut. pien paikalle, tuulen alta. ... Laitoin kokeeksi rinnakkain nurmiheinää ja yli kaksiv uotista luonnonheinää. D Metsähallituksen ruokintahäkki Säynäjqjärven rannalla kevättalvella 1972. -~ ' "' .. . Tehdessäni talven kuluessa useita kokeiluja eri heinälaaduilla ja suoloilla oli havaintoni se, että kevättalvella maittoivat suolatut heinät paremmin. Sitten maittoivat jo laittamani vastaksetkin. Päästessäni tarpeeksi lähelle kohteita totesin, että vereksiä jälkiä oli ilmaantunut syönnöspaikkojen ympärille. ... Olen tyytyväinen kokeilujen tuloksiin. Epäilen syyksi kuivaamossa tarttunutta hajua tai liiallista kuivuutta. ' . Kun suolaamattomat heinät olivat peuroilta loppuneet, ne aloittivat seuraavaksi ruokailun heinillä, joissa oli vain vähän suoloja. Lammen nimi viittaa peuran vanhoihin talvisiin ruokamaihin. 4~-, . Esim
Ainakaan lähimmän kahden miespolven aikana ei muulla tavalla pystyttäne saamaan peurakannan siemeniäkään niille alueille, joilla tämä eläin on aikoinaan tullut meillä toimeen. ANTILOOPIT Joskus on jokin eläinlaji jouduttu siirtämään kokonaan pois alkuperäisiltä elinalueiltaan suta syystä, että eläimiä ja/tai niiden elinympäristöä on uhannut lopullinen tuho lähitulevaisuudessa. ENTÄ METSÄPEURA. likka Koivisto Eläintarhat ja siirtoistutukset peuransuojelussa Metsåpeuran suojelutoilllmpiteistä keskusteltaessa on puhuttu myös siirtoistutuksista. Ajan mittaan tietysti näiden eläinten pitäminen kantakirjassa yksilön tarkkuudella käy mahdottomaksi. Onneksi tämä ei vielä merkinnyt lajin loppua. Näiden lisääntymistulokset olivat kuitenkin olleet varsin heikot. Jos halutaan varmistaa peurojen säilyminen meillä ja ennen muuta pyrkiä auttamaan sen asuinalueen laajennuksia, on ryhdyttävä siirtoistutuksiin. VISENTIN TAPAUS Euroopan suurikokoisimman nisäkkään visentin pelastamistyö on saatu pitemmälle. Tutkimusmatkoillaan Kiinassa 1800-luvun puolivälin jälkeen jesuiittapater David näki näitä hirviä keisarillisessa puistossa ja pyysi saada muu258 tamia yksilöitä Eurooppaan. Laji oli pelastettu. Esimerkkeinä näistä siirroista on hunterintopiantiloopin ja arabiankeihäsantiloopin siirtäminen. Täältä se kuitenkin hävisi tyyten, kun nämä alueet muutettiin kauttaaltaan viljelysmaiksi. Hunterintopit siirrettiin Tsavon kansallispuistoon ja arabiankeihäsantiloopit pariin eläintarhaan Arabiassa ja suureen juuri näitä eläimiä varten rakennettuun tarhaan Arizonassa. Visentin pelastamishistoria lienee useimmille lukijoista tuttu. Näitähän on riistanhoidon nimissä tuotu jopa vierailta mantereilta. Täällä ne olivat menestyneet hyvin. Eräät seikat puhuvat siirtoistutusten pikaisen toimeenpanemisen puolesta. Tästä arvostuksesta susi ja ahma ovat meillä jääneet osattomiksi. Yhä edelleenkin Suomen peurakanta »ottaa vauhtia » itärajan takaa. Tässä voidaan tietysti epäonnistua, mutta ellei mitään yritetä, jäädään varmasti ilman tulosta. Täällä lisääntyminen pääsi vauhtiin. Pyyntöön suostuttiin ja kuljetus onnistui. Näitä kokeiluja en kuitenkaan katso aiheelliseksi käsitellä tässä, vaan valotan tämän toiminnan taustaa ja toteutusmahdollisuuksia. Tämä on aiheellista siksi, että siirtoistutuksiin on meillå" suhtauduttu ellei nyt vallan kielteisesti niin ainakin epäilevästi ja katsottu, etteivät siirtoistutukset ole oikeaoppisen luonnonsuojelun mukaisia vaan luonnon puoskarointia. Ilman tätä kannan säilyminen on varsin ohuiden »kannattimien » varassa. Siirtoistutus on suorastaan tarpeellinen silloin kun muita keinoja ei ole käytettävissä tai kun aika muiden keinojen käyttämiseen on päässyt valumaan käsistä. Muutamia vuosi myöhemmin kuolivat jäljelle jääneet yksilöt. Luonnonsuojelua ajatellen miluhirvien pelastaminen ei vielä ole loppuunsuoritettu, sillä ainoatakaan yksilöä ei tiettävästi ole laskettu takaisin luontoon, vaikka Euroopasta ja Yhdysvalloista onkin jo toimitettu miluhirviä Kiinaan. Miluhirviä oli tuotu aikoinaan Pekingin keisarilliseen, muurien ja vartijoiden suojaamaan metsästyspuistoon. Lajin olemassaolo oli nyt enää eurooppalaisissa eläintarhoissa olleiden yksilöiden varassa. Tässä asiassa on jopa edistytty puheita pitemmällekin, alustaviin kokeiluihin asti. Tietysti tämä pohdinta edellyttää, että metsäpeura katsotaan kaiken kaikkiaan suojelun arvoiseksi. Martti Montosen esittämien tietojen mukaan, jotka koskevat peuran leviämishistoriaa ja lisääntymisnopeutta, peuran leviäminen Suomeen ei vastoin odotuksia ole päässyt alkua pitemmälle. MILUHIRVIEN TAPAUS Luonnonsuojelua palvelleiden siirtoistutusten historiassa lienee vanhimpia, ellei vallan vanhin Pera Davidin hirven (Elaphrus davidianus) pelastaminen sukupuutolta. Tämän vuoksi Bedfordin herttua hankki 1 000 hehtaarin laajuiseen puistoonsa kaikki saatavilla olevat miluhirvet. On vain kysymys siitä, onko peurojen kohdalla koittanut siirtoistutusten aika. Bokserikapinassa vuonna 1900 kapinalliset tunkeutuivat myös keisarilliseen puistoon ja ampuivat miluhirvet lähes loppuun. Idästä päin tulevien vahvistusten. Tätä kantaa edustan itsekin kaikissa niissä tapauksissa, joissa pyritään istuttamaan alkuperäiseen luontoon kuulumaton eläinlaji jopa eläinrotu. Nykyisin miluhirviä on puistoissa ja eläintarhoissa yhteensä noin 600 yksilöä. Nämä esimerkit riittänevät selvittämään metsäpeurojen siirtoistutushankkeesta sen, että ajatus ei ole outo, ei myöskään luonnonsuojelun vastainen. Todettakoon vain, että puhdasrotuisia, kantakirjaan merkittyjä visenttejä on maailmassa tällä hetkellä noin 1 200 yksilöä, joista noin 350 elää Puolan ja Neuvostoliiton suojelualueilla lähes luonnonvaraisesti. Levinneisyysalue ei ole alkuakordien jälkeen laajentunut sanottavasti. Etäämpi tulevaisuus ei lupaa millekään eläinlajille hyvää nykyisillä näkymillä. Tämä hirvilaji, josta käytetään myös kiinankielistä nimeä miluhirvi, eli vielä keskiajalla ja uuden ajan alussa luonnonvaraisena Kiinan suurten jokien, ennen muuta Keltaisen joen rantaniityillä ja rantametsissä
Laaja-alaisesta tarhasta on myös olennaista apua eläinten terveydenhoidossa. Tämä on luonnollisesti peurojen »omatoimisessa» leviämisessä huomionarvoista. MINNE. Tarkoituksena on palauttaa siirtolaiset takaisin Afrikkaan, kun olot siellä saadaan turvallisiksi. Tämä on nähty poroista, joiden ruoansulatus ei voine merkittävästi erota metsäpeuran ruoansulatuksesta. Itse peurojen kiinniotto pelottaa varmasti monia. ansiosta Kuhmossa on nyt niin paljon peuroja, ettei muutamien yksilöiden kiinniottaminen merkitse uhkaa kannan säilymiselle. Sen sijaan siirtoistutuksissa voi pikemminkin tulla pulmaksi se, että istutuseläimistä tulee liian kesyjä. Näin eivät eläimet kesyynny liikaa, vaikka ne joutuvat olemaan ihmisen hoidossa pari kolme vuotta. Toinen puoli on metsäpeuran paljon puhuttu arkuus. Antilooppien istutuksessa ei tosin Suomeen olisivat onnistumisen mahdollisuudet suuremmat! 259. Ilman muuta on selvää, että riskejä joudutaan tässä ottamaa~ mutta ilman vahinkoja tai pienillä vahingoilla voidaan selvitä käyttäen kaikkia tähänastisia kokemuksia. MITEN. Metsäpeura on aikoinaan tullut Suomessa toimeen. Jokainen saattaa arvata, että suunnittelussa on jo mietitty monen monia yksityiskohtia, joilla on yhteisenä päämääränä peurojen saaminen mahdollisimman vahingoittumattomina ja totuttaminen sekä tarhaoloihin että luontoon. Arizonaan erityiseen tarhaan, missä· se on jonkin verran lisääntynytkin. Pelätään vahinkoja. Afrikassa lajia uhkaavien vaarojen (salametsästys, maankäyttii) vuoksi sitä on siirretty mm. Tässä ohjelma oli lyhyesti. Peurojen siirtoistutusten onnistumisen kannalta on tietysti olennaista se, löytyykö sopivia istutusbiotooppeja. Peurojen käsittelystä on Korkeasaaressa tehty suunnitelma, joka perustuu niihin kokemuksiin ja tietoihin »ei-kotieläinten» käsittelystä, joita täällä on hankittu. Patenttiratkaisu ei tämäkään ole, sillä onhan jälleen kysymyksessä uusi eläin, jonka siirtoistutuksista ei ole kokemuksia. Niin karskilta kuin tällaiset käytännön toimet saattavat tuntua, ilman niitä ei nykyisten näkymien vallitessa ole reaalisia toiveita peurojen leviämisestä. Suunnitelmiin kuuluu, että: 1) peurat totutetaan käymään ruokintapaikalla, 2) ruokintapaikka ympäröidään tämän jälkeen laajalla pehmeästä materiaalista valmistetulla verkolla, 3) ,opivassa tilanteessa suljetaan portti ja verkkoaitaukseen jääneet peurat rauhoitetaan tarkoitukseen parhaiten soveltuvalla rauhoitusaineella, 4) vain nuorehkoja yksilöitä valikoidaan kuljetettavaksi, 5) kuljetus tapahtuu nopeasti ja pehmustetuissa laatikoissa, 6) eläimistä osa sijoitetaan Korkeasaareen, osa varsinaisiin istutustarhoihin; viimemainittu asia kaipaa vielä suunnittelua ja valmisteluja, 7) tarhat rakennetaan siten, etteivät eläimet vahingoita itseään, vaikka ne aluksi pyrkisivät törmäilemään tarha-aitaan, 8) tarhatuilla peuroilla tehdään ruokintakokeita käyttäen erityisesti istutusalueitten kasvilajeja. aika on välttämätön istutuksen onnistumiselle. Tämä Arabiankeihäsantilooppi on tunnetuimpia esimerkkejä eläimistä, joiden suojelussa on turvauduttu tarhoihin ja siirtoihin. Kaiken lisäksi peura ei ole äärimmäinen ravintospesialisti. Tämän vuoksi on heti alkuun varauduttava siihen, että istutusalueille rakennettavat tarhat tehdään riittävän suuriksi. Siinä määrin ei maamme kasvipeite vielä ole ilmeisesti muuttunut, ettei peura löytäisi tarpeeksi purtavaa
Nämä seikat vaikuttavat myös mahdollisten siirtoistutusten suunnitteluun. Kaikkien näiden »metsäpeurojen» osalta sukulaisuussuhteiden epäselvyys rajoittaa tulosten merkitystä. Silti fysiologinen kin puoli olisi otettava huomioon esim. Kannan rakennetta koskevaan tutkimuksen osaan voivat kaikki peuroja tavanneet antaa arvokkaita havaintoja, myös aikaisemmilta vuosilta muistiinmerkittyjä. ruoansulatuksen osalta ruokinnan yhteydessä. niiden erillisyydestä eri vuodenaikoina, erityisesti syksystä kevääseen. äihin lähteisiin nojautuvat suureksi osaksi alempana tarkasteltavat tutkimusaiheet ja niiden tavoitteet peuransuojelun kannalta. Elinkykyisen kannan on todennäköisesti oltava niin suuri, että sen jakaantuminen ainakin muutamaan ryhmään on mahdollista. Aiheet rajoitetaan tässä lähinnä ekologisiin kysymyksiin. Yleisesti sanoen olisi kaiketi perusteellisesti selvitettävä peuran toimeentulon eri tekijät sekä mahdollisimman alkuperäisessä että jo huomattavasti muuttuneessa ympäristössä. Metsäpeurojen elintapaan kuu luu monilla alueilla eläminen useina tavallisesti 515 yksilön ryhminä, joiden kesken lienee jatkuva »kaukoyhteys». Kansainvälisen lt1onno11st1ojelt1liito11 ( I UCN) ja Maailman L uonnon S äätiö11 (WWF ) toiminnassa uhanalaisten eläinten suojelun e11si111111äisenä vaiheena on tarkka elintapojen j a y mpäristövaatimusten tutk ivms. Syrjäisenä ja ilmeisesti jo kauan pienenä kantana se on jäänyt tutkimatta myös Neuvostoliitossa (Sablina 1960). Seuraavassa dosentti Seppo Sulkava tarkastelee niitä k)'rymyksiä, j oihin on saatava vastaus, j otta metsäpeuran suojelussa voitaisiin onnistua. Näin osattaisiin tulkita sen toiminnat eri tilanteissa oikein ja voitaisiin edistää sen hyvinvointia oikeilla toimenpiteillä. kannan lisääntyvyys ja tasapainoisuus. Peurakannan jakaantuneisuus ryhmiin ja näiden ryh mien rakenne eri v uodenaikoina ovat ensimmäisiä aiheita. Myös tutkimusmahdollisuudet ovat talvella monipuoliset helposti seurattavien jälkien ansiosta. Havaintoja talletetaan myös säännöllisesti jo nyt mm. Osa selvityksistä on joka tapauksessa tehtävä kesällä. Tutkimukset antavat kuitenkin, Kuhmosta jo käytettävissä olevien havaintojen rinnalla, hyviä viitteitä tutkimustarpeista ja menetelmistä. Liikkuvuus riippunee varsin palj on peuran tarvitsemien maastotyyppien olemassaolosta. Tutkimuksen tarvetta on vaikea etukäteen yksityiskohtaisesti määritellä, kun tällaisen eläintyypin pysyvälle säilymiselle ja suojelulle muuttuvassa ympäristössä olisi löydettävä pitävät perusteet. 260 HA VUMETSIE PEURAT JA KARIBUT Pysyvästi havumetsässä eläviä villipeuroja on muualla mm. PEURAKA AN LUO TAI E LIIKKUVUUS Liikkuvuudesta riippuu, kuinka suuren alueen peura esim. Vasta niiden tuntemuksen p ol!falta voidaan smmnitella sellaiset suojelutoimenpiteet, jotka todella auttavat kulloinkin ky rym_)'ksessä olevaa lajia. Cringan 1957 ja A hti & Hepburn 1967) ja Kalliovuorten laaksoissa (Evans 1964). Kun talvi ilmeisesti on metsäpeurankin hyvinvoinnin pullonkaula, tutkimustarpeet keskittyvät talvehtimiskysymyksiin. Liikkuvuutta koskevassa selvittelyssä on kuitenkin useita eri näkökohtia : L iikkumistarve saman vuodenajan kuluessa olosuhteiden py ~yessä. Kysymys on, paitsi ryhmien koosta, myös mm. tarpeet. Metsähallituksen toimesta. PEURAKA TA JA SE RAKE JE Tieto koko metsäpeurapopulaation suuruudesta ja rakenteesta olisi tietenkin mitä tärkein, mutta jo suomenpuoleisen kannan rakenne kertoo paljon koko populaation kehityksestä. Petsoran luonnonsuojelualueella (Sokolsky 1961 ), Siperiassa (Egorov 1965), eteläisessä Kanadassa (esim. Varsinkin alkukesä on tärkeä tutkimusaika vasojen kehityksen seuraamiseksi, ja loppukesän ravinto on merkittävä tekijä talveen valmistautumisessa. Samalla populaatiossa säilynee riittävä määrä perintötekijöitä. Suunnittelusta tulee helposti kovin teoreettinen. Mm. Seppo S11lkava Tutkimuksen tarve ja merkitys peuransuojelussa 1V e ajat ovat takana, jolloin t1skottiin, että pelkät kiellot ja rauhoitusmääräykset riittävät turvaamaan uhanalaisten eläinlajien säi(y111isen ihmisen pem steellisesti 1;111utta111issa olosu/;teissa. Pohjois-Amerikan peuroja kutsutaan tavallisesti nimellä »karibu». Menetelmäkokemusta tarjoavat myös poron ekologian tutkimukset, tuoreimpina ne, joita 197072 on suoritettu Oulun yliopistosta käsin lähinnä O ulangan biologisella asemalla Kuusamossa (Sulkava & Helle 1972). METSÄPEURASTA TIED E T ÄÄ HYVI VÄHÄ Metsäpeura on viime aikojen paluuv uosia lu kuunottamatta ollut suomalaisille tutkijoille tavoittamaton. Ryhmistä selvitetään myös sukupuolten sekä vasojen ja aikuisten naaraiden lukumääräsuhteet, joista näkyy mm. Kuhmossa tarvitsee voidakseen tyydyttää eri v uodenaikojen ravintoym. Täsmällinen aineiston keruu on työn tarkan vaiheen aikana vain jaettava tasaisesti peura kannan alueen kaikkiin osiin
V11odenaikoje11 väliset eli1!)1111päristö11 vaihdosten vaatimat siirt_ymis111atkat ovat tärkeimpiä aiheita, ehkä myös vaikeimpia. Liikkuvuuden kriittisin aika lienee kevättalvella, jolloin lumiolosuhteista riippuen voi tapahtua pitkiäkin vaelluksia. Tähänastisten havaintojen 11111kaan näyttää siltä että peura ruokailee kesällä 111iel11i111111i11 korvissa ja heinäisillä avosoilla. vasojen kehityksestä tai ravi nnon valinnan mahdollisesta muuttumisesta kasvillisuuden kehittyessä. Monilla soilla 011 vieläkin jää1111ö"ksiä va11hoista hei11ähaasioista 11111isto11a ajalta, jolloi11 h)1väkasv11isla l1101111onhei11ää ja raatetla käy tiin ka11kaaki11 niittä111ässä. koivun nuoria lehtiä ( alak11va) . 11111uttt11JJalto111i11a. kotiutuvatko peurat kesällä tai talvella ehkä kuukausiksi pienellekin riittävästi ravintoa ja suojaa antavalle alueelle, vai onko niillä tarve liikkua jatkuvasti laajahkolla alueella. L iikktw1111s kesä11 eri aikoi11a riippuen esim. usta näkyisi peurojen tarvitseman kokonaisalueen laajuus. Poikke11ksellisesti peuran on nähty syo·vän 11m1. Erittäin tärkeää olisi saada merkityksi peuroja jonkin verran yksilöllisesti ja näkyvästi, mutta tämä (pyydystys ruokintapaikoilta tai nukuttaminen) lienee varovaisuussyistä jätettävä hieman myöhempään. Peurojen ravi1111011kä)'tiistä saadaan tietoja suoranaisten havaintojen avulla sekii ttitkimalla 11/osteista lö)tyviä jiitteitä. 261. Talven kuluessa vaihtelevie11 lu111iolos11hteide11 vaik11t11s liikkt1vm1tee11. Lumen rakenteesta (syvyydestä ja kov uudesta) tehdään samalla runsaasti mittauksia. Esim. Liikkuvuuden selvityksessä lienee keskityttävä ainakin aluksi lumen aikaan, jolloin työtä voidaan tehokkaasti tehdä seuraamalla varovasti jälkiä . a111a rehevät suot ovat n)'kyisin 111yo·s 111etsii11kasvat11kse11 kannalta ojituskelpoisia, joten niiden merkitys peuralle on nopeasti selvitettävä, jotta tarvittaviin suojelutoimiin voidaan ajoissa ryhtyä. Lumipeite vaikuttaa lähinnä ravinnon saan timahdollisuuksiin, mutta yli 100 cm :n syvyisenä m yös liikkumista estävästi (Sokolsky 1961)
Räkkäaikaanhan porot kiusaantuvat niin, että syövät ajoittain tuskin lainkaan. Kanadan tundrakaribu kaivaa yhtenä talvena vain 12 % jäkälänkankaan pinnasta (Pruitt 1959). Tähän liittyy myös peuraryhmien erillisyyden tarkkailu lähinnä jälkien perusteella. kovan lumipeitteen aikana naava, joka monilla metsäpeura-alueilla on tärkeimpiä ravinnonlähteitä (Cringan 1957, Evans 1964 ja Ahti & Hepburn 1967). On selvitettävä, miten kiinteä tämä käyttäytyminen on talven eri aikoina, missä määrin peurat käyttävät lepoon (tai suojautumiseen) muita ympäristöjä, ja vaikuttaako etäisyys aukeista ravintovarojen käyttötehoon. Lepopaikkoi11a peurat käyttävät talvisin avoimia järvien selkiä (Pruit 1959), mistä jo on tietoja Kuhmostakin. Laskelmaa voidaan jatkaa mm. Laskelmiin on tällöin saatava mukaan myös lumipeitteen rajoittavat vaikutukset tarjolla olevien ravintovarojen käyttöön. KÄYTETTÄVISSÄ OLEVAT RA VINTOV ARAT Peurasymposion retkeilyllä 30. KÄYTTÄYTYMINEN Peuraryhmien rakenneselvitysten rinnalla olisi tarpeen tarkkailla erikokoisten ryhmien sosiaalista rakennetta ja johtajuuskäyttäytymistä. Ruokailuympäristö antaa myös vihjeitä käytetyn ravinnon päätyypeistä. Talvella aineistoa on kerättävä kuukausittain, jolloin todetaan lumitilanteen muutosten vaikutus ympäristönvalintaan. Lumettomana aikana tehtävä-on vaikeahko. Myöhemmän kesän lepopaikan vaatimukset voivat olla samansuuntaisia varsinkin pahimpaan sääskiaikaan. Nämä aiheutunevat etupäässä lumipeitteestä, jonka paksuuden lisäksi on tarpeen tehdä mittauksia eri kerrosten kovuudesta (g/cm 2 kätevällä jousimittarilla). Ravinnon todennäköiset päätyypit, poronjäkälät, heinät, varvut, naava ja pensaiden versot, ovat selvästi erotettavia. Esim. Ravintovarojen käyttöaste antaa jo alustavan käsityksen niiden riittävyydestä peurakannan mahdollisesti edelleen kasvaessa. T11tkimuk.Jen faf'lle ja merkitys pe1tranmojeluua YMP ÄRISTÖNV ALINTA Peuran eri vuodenaikoina tarvitsemat elinympäristöt ovat ilmeisesti tärkeimpiä sen menestymistekijöitä. Kolmas, ehkä luotettavin keino todeta käytetyt kasvilajit on ulosteiden mikroskooppinen analysointi, joka ainakin poron ravinnosta antaa kvalitatiivisesti oikean kuvan (Hansen 1972). Erittäin merkittävä käyttäytymiseen liittyvä tutkimuskohde olisi selvitys metsäpeuran ja porojen käyttäytymissuhteista, risteytymi. Näyteperiaatteella voidaan selvittää muidenkin tarjolla olevien ravintolajien määriä ja käytön tehoa. Samalla menetelmällä on tarpeen tutkia lähemminkin ruokailupaikkoja mm. mäntykankailla, joiden jäkälälaikuissa peuran talvinen ruokailu näkyi hyvin selvästi, ja jokin rinne oli jo varsin kalutun näköinen. Seuraaminen pitempään lienee usein vaikeaa, ja mm. Eräiden havaintojen mukaan näyttää ainakin kevättalvella olevan mahdollista tarkkailla peuroja myös suoraan kohtuulliselta etäisyydeltä. Talviravinnon paapurteet on helppo selvittää seuraamalla tuoreita jälkiä. Niiden käyttösuhteissa on myös odotettavissa suuria vaihteluja sekä saman talven kuluessa että talvien kesken. peurojen yleiseen viihtyvyyteen ja liikkuvuuteen. Nämä vaikuttanevat mm. Ravintovarojen perusteella voidaan myöhemmin myös arvioida, paljonko peuroja tutkittavalla alueella voi pysyvästi tulla toimeen. Espmarkin (1964) tutkimukset porosta. Jälkiä seuraten voidaan muulloinkin luetteloida todettavat syöntikohteet. Kevään erikoisvaatimus näyttää tähänastisten havaintojen mukaan (Montonen) olevan vasomis.Jmpäristö. jäkälän kasvunopeudella. 72 käytiin mm. Y mpäristönvalintaan ja vaatimuksiin on kiinnitettävä erifyistä huomiota, sillä peurat näyttävät vuoden mittaan tarvitsevan alueellaan useita eri maastotyyppejä. Poronjäkälien määrät ovat selvitettävissä varsin yksinkertaisesti, joskin aikaavievästi, saqo1ttain otettavilla ruutunäytteillä. Arvokasta ympäristönvalintaa koskevaa aineistoa kertyy kaikista eri henkilöiden tekemistä peurahavainnoista. Merkittäväksi ravinnoksi voi osoittautua mm. heinien ja jäkälän syöntiä ei aina näe. Talvella ruokailuympäristökin ilmeisesti vaihtelee lähinnä lumipeitteen rakenteen mukana. jäkälänkäytön tehon toteamiseksi; tässä lienee myös sekä talven eri osien että talvien välisiä, lumipeitteen laadusta aiheutuvia eroja, joita olisi tutkittava. Lähtökohtia tarjoavat mm. Lumen ominaisuuksia on mitattava säännöllisesti eri tyypeillä. PEURAN KÄYTTÄMÄ RAVINTO Käytetyn ravinnon koostumus on pyrittävä selvittämään mahdollisimman yksityiskohtaisesti, jotta peuran eri vuodenaikoina tarvitsemat ruokailubiotoopit voitaisiin hoitoa ja suojelua varten riittävän tarkasti määritellä. Ruokailf!JmpäriJtöt eri vuodenaikoina ovat tietenkin toimeentulon kannalta tärkeimmät. Tiedot käyttäytymisestä olisivat tarpeen myös mahdollisia siirtoistutuksia suunniteltaessa. Talvella käytettävissä olevien ravintovarojen riittävyyteen olisi ilmeisesti jo kiinnitettävä vakavaa huomiota. 8. Tämän ominaisuudet olisi mahdollisimman tarkkaan selvitettävä. Suoriin havaintoihin päästänee vain satunnaisesti, mutta tarjoutuvat tilaisuudet voidaan käyttää hyväksi näköja jälkihavainnot yhdistäen. Tätä aineistoa on kuitenkin myös kerättävä erikseen 262 siten, että peura-alueen kaikkia ympäristötyyppejä tulee tasaisesti tarkastetuksi
74: 1134. Peuransuojelu voidaan toteuttaa tehokkaasti vasta sitten, kun tunnetaan ne vaatimukset, mitkä peura asettaa vasomisalueelleen. Sulkava, S. Moskva (Israel 1967). Lands and Forests, Res. Sokolsky, S., 1961: The ecology of the wild reindeer of the Pechora taiga. J onkin verran havaintoja on koottavissa kirjallisuudestakin. Näitä olisi tietenkin huolellisesti selvitettävä. N . jäkälää kaivamassa. HÄIRINNÄN VAIKUTUKSET Peurojen suhtautuminen erilaisiin ihmisen aiheuttamiin häiriöihin vaikuttaa, paitsi peurojen pysymiseen jollakin alueella, myös niiden mahdollisuuksiin käyttää alueella olevia ravintovaroja. peuran käyttäytymisen muuttuminen saman häiriötilanteen toistuessa. Trans. Rep. Erittäin merkittävä työaihe on myös peuran mahdollinen tottuminen häirintään, ts. Wild!. .A. Tähänastiset havainnot viittaavat siii hen, että peuravaadin valtaa kesäksitselleen ja vasalleen erityisen reviirin jolla ne viipyvät suurimman 01an kesää. Huomattavaan sopeutumiskykyyn viittaavat jo onnistuneet ruokintakokeilut, joissa peurojen on jo täytynyt hyväksyä ihmisen vierailut ja läsnäolo ainakin tuoksujen muodossa. Hepburn, 1967: Preliminary studies on woodland caribou range, especially on lichen stands, in Ontario. Käynnissä olevan hakkuun vaikutusalueen lisäksi olisi tarpeen tietää mm. Esim. Sablina, T., 1960: The feeding habits and ecologico-morphologic characteristics of the digestive system of the reindeer of Karelia. Wild!. & T. Helle, 1972: Range ecology of the domesticated reindeer in the Finnish coniferous forest area. KIRJALLISUUTTA Ahti, T. Conf.: 485501. A. Conf.: 445453. On vaikea sanoa, mitkä tiedot osoittautuvat todella tarpeellisiksi suojelun kannalta, eikä tiedetä, mitä uusia kysymyksiä tulee esiin työn edistyessä. Evans, H., 1964: An investigation of woodland caribou in Northwestern United States. & R. of the Severtsov Institute of the morphology of animals 32: 215258 (käännöksestä). Egorov, ., 1965: Wild ungulates of Yacutia. Mistä kysymyksistä saadaan riittäviä aineistoja, riippuu taas paljon, paitsi työpanoksen suuruudesta, myös olosuhteista, esim. Pelkkä mokailualueiden säästäminen ei turvaa lajin säilymistä. Trans. palaavatko ruokailupaikalta, esim. Suhtautuminen metsänhakkuuseen on keskeisimpiä ja varsin monipuolinen kysymys. Papers of the Pechora-Ilych. Pruitt, '\<.,'., 1959: Snow as a factor in the winter ecology of the barren ground caribou (Rangifer arcticus). D 263. Tiedon tarpeiden luetteloa ja yhä tarkempaa jaottelua voisi jatkaa pitkälle, mikä kuitenkin lienee nyt tarpeetonta. Cringan, A., 1957: History, food habits and range requirements of the woodland caribou of continental North America. Mikä on suhtautuminen moottoriajoneuvoihin ja kuinka lähellä autoteitä peurat voivat oleskella esim. miten hakkuupaikat myöhemmin samana tai seuraavina talvina vaikuttavat peurojen oleskeluun, varsinkin alueilla, joilla peurojen ennen hakkuuta tiedetään käyneen ruokailemassa. tutkijan liikkumismahdollisuuksista, ja tietenkin peuroista itsestään. Arctic 12: 159179. Pakoon tai muuhun poistumiseen johtaneiden häiriöiden vaikutukset voidaan parhaiten todeta lumen aikana selvittämällä myöhemmin sekä paon että sen jälkeisen toiminnan jäljet. Hansen, R., 1972: Plant fragment discernibitity in caribou feces. Tästä tullaan myös kysymykseen metsänkäsittelyn vaikutuksista elinympäristön valintaan ja ravintovaroihin. First International Reindeer/ Caribou Symposium, Fairbanks (painossa). sestä ja mahdollisten risteytymien lisääntymiskyvystä. Ontario j Dept. Peurojen käyttäytymistä eri häiriötilanteissa voidaan tarkkailla aina peuroja tavattaessa. 29. 22 N. Trans. First Interriational Reindeer/Caribou Symposium, Fairbanks (painossa). State Reservation IX (käännöksestä). jäkälänkaivuukuopilta, satunnaisesti säikytetyt peurat ihmisen poistuttua pian takaisin vai siirtyvätkö ne pysyvästi muualle. Espmark, Y., 1964: Studies in dominance-subordination relationship in a group of semidomestic reindeer (Rangifer tarandus L.). Animal Behaviour 12 : 420426. Nykyisen peurakannan sopeutumiskyvyn rajat eri tilanteissa ja erilaisten peuraryhmien osalta olisivat suojelua ja hoitoa suunniteltaessa keskeisiä tietoja. Erikseen tarkkailtavia häiriötilanteita on useitakin. Tarkempaan tutkimukseen tulee mahdollisuus, jos metsäpeuran siirtoistutus tarhausvaiheineen katsotaan välttämättömäksi
Mitään nam seikkaperäistä kirjaa soista ei tähän saa1kka ole miUään kielel-lä oMut. Ennen ihmi,nen sai soilta itselleen välttämärtömiä tarpei·ta, mutta hän e, vahin goittan ut eikä tu.honnut suon omaa elämänkiertoa. Luonnonihailija -suojelija painelee eteen päin kuin ruoskalla ajettuna, yrittäen löytää tallettamisen arvoista, yrittäen pelastaa, mitä pelastettavissa on". Tässä häi1 kertoo poikavuo. Tuntureita ja taimenia, Hans Lidman (Orava 1972) Hans Lidmanin kynänja kameranjälki on yleensä taattua, niin nyrkin. Se on sujuvan asiallinen kuvaus metsäpeurojemme taustasta ja nykytilasta. Kuvutus on varsin rw,sasra, joskaan kamerakilvan mustavalkoiset huippulaukaukset eivät aivan yllä eräiden aiempien vuosien tasolle. Erämiesten jokavuociseen "juhlajulkaisuun" on koottu taas mahdollisimman monenkirjavaa satoa. Kasvien mm1en vilisressä herää uteliaisuus lähteä suolle ersimfan täitä kasvi,en runsauota. Kaiken kaikkiaan Eränkävijä 1972 edustaa edelleen erämielisen miel.ilukemistoa ja siirtyy varmasti hänen kirjahyllyynsä jo monta vuotta jatkuneen sarjan jatkoksi. Tämän hetken tuhoisista toiminnoista kuvataa n kirjassa karmivana -esimerkkinä Sompion huikucetut suoa,lueet. Häyrisen ja muiden teoksessa esi•inryvien huippuluonnonkuvaajien jälki on todella erinomaista. Kun he kerran olivat päässeet paperille, he muitta mutkitta kävivät taloksi ja kutsuivat mukaan lukuisia ystäviä. Tiedon loma,an on sijoitettu sopivasti useamman kuvan annoksia ·kaunista suomaise maa, sen eläimistöä ja kasvistoa. TietoisutH siitä, että nykyaika rynnistää kaikkialla kuumeisella kiireellä eteen päin kohti omia itsekkäitä päämääriään, tietoimus siitä, että koko ajan sadat ja tuhannet aivot suunnittelevat luonnon muuttamista ja tuhoamista, ei anna todellista rauhaa. Kirjallisuutta SUOMI SUOMAA "Mutta rauhaan tuuditta11t1tminen on ollut jo vuosikausia Suomen metsissä ja soilla pakoa todellisuudesta. Soiden suojelemiseksi ja peJastamiseks,i tarv,iuaan uusia, suomyönr.eis1a asenteita. Mi!Join saapas vajoaa äänettömästi rahkaan, milloin suopursun voimak,as tuoksu täyttää ilman ja kuiten•kin teksti on koko ajan täynnä asiaa soiden sijainnista Suomessa ja maapallolla sekä eri suoryypeisrä ja suoyhdisrymisrä. Lopuksi Häyrinen, tunnettu soiden kuilkija ja suojelija, tuo esiin soiden suojelua koskevat kysymykset ja antaa myös viitteitä ,niiiden ratkai,semiseksi mm. Tämänsyksyiseen kokoelmaan on valittu pelkästään kalastusaiheisia tarinoita pohjolasta. Suo, Urpo Häyrinen (Kirjayhtymä 1972) 152 s, runsas värija mustavalkokuvitus. Orava. Suo-kirjan suuri merkitys on jo siinä, että s1ta ei voi oh ittaa vain s.ilunäyksellä, vaan on myös tarkasteltava sen sisintä. esittämällä luettelon suojelullisesti tär,keistä kohteista. Suoryyppejä kuvaoessaan :kirJOlttaja ornitologi osouttaa asiantuntemuksensa myös kasviston 264 runsaalla esittämisellä. Siksi sen todella suo leviävän laajalti. Lidman kertoilee sujuvaan ja mieltälämmittävään tyyliinsä lohista ja taimenista, rauduista ja hauisra sekä turskista ja pallaista. Lasse K osanen ERÄMIELISILLE Eränkävijä 1972. Asko Kaikusalo VALOISA FARSSI Eläimet ja muu kotiväkeni, Gerald Durrell (Otava 1972) "Tämä kirja kertoo viidestä vuodesta, jotka perheeni vietti Kreikassa, Kor/tm saarella. Häyrinen luo elok uvamaisella kirjoittamisellaan rluk,ijalle tunnelman, jota valokuvat osuvasti säesravar; on kuin itse vaeltaisi suoHa. Eiläi1nten toin1-in-rojen jälkeen siirrytään ihmiseen ja hänen suhteeseensa suohon. Vain mitä suurimmin ponnistuksin ja ovelin tempuin onnistuin pelastamaan joitakin sivuja, jotka saatoin omistaa pelkästään eläimille." Villieläinten parissa puuhailevan Gerald Durrellin nimi on maailmankuulu. Suon eläimi•in siirryttäessä tekstiin tulee lisää eloa: suo on täynnä toimintaa. Värikuvin komistetut artikkelit kertovat presidentin kalaretkestä Alaskaan, turskanpyynnistä, vuoristotiikerin jahdista Intiassa, verettömistä safareista Itä-Afrikassa sekä Yhdysvaltain riistanhoidosta. Jo kuviruiksensa puolesta kirja e n ostettava. Joka rapawksessa "Tuntureita ja taimenia" on lukevan kalamiehen mannaa. Niin vaikuttava on kirjan kansi kuvatessaan entistä, nyt hukutettua Posoaapaa. "Mustavalkoisten sarjasta" löytyy julkaisun merkittävin artikkeli: Erkki Vannisen "Raportti metsäpeurasra". Ihmisen jo vuosisatoja kestänyt toiminta soilla käy ilmi milloin metsästyksen, milloin heinän ja turpeen korjuun merkeis:i. Tätä yleiskuvaa täydentämään toivomme nyt pikaisesti li-sää todellisiin havaintoihin ja tutkimuksii11 perustuvaa yksityiskohtaista tietoutta kaiken huomion ansaitsevasta mcrsäpeurasta. Kuvat näyotävät ihmisen toiminnan saavutuksia soirlla suorine ojineen ja ,,altaisine turvekenttineen. Häyrinen on tuonut tänkeän lisän luonnonsuojeluikirjojen joukkoon. Varsinainen tarkoitukseni oli laatia muisteleva, ehkä haikeakin selostus saaren luonnosta, mutta tein pahan virheen: heti ensi sivuilla päästin perheeni kirjaan. Kirjan mustavalkoiset kuvat huokuvat tunnelmaa, mutta ovat aiheeltaan yllättävän tavanomaisia: "mies ja vapa", "haavinta" tai "komea saalis". Si·ihen tarkoitukseen Häyrisen kirja on paras mahdollinen. Asiaankuuluvien erätarinoiden lisäks.i maininnan ansaitsevat maamme ennätysrapuja sekä koirien varhaishi,storiaa käsittelevät artikkeLirt:. Eritoten viimemainitut tuovat kirjaan kiehtovan lisän, sillä jostakin syystä Jäämeri tuntuu jatkuvasti Jaavan tuntureiden varjoon muussa kalastuskirjal lisuudessamme. Sinänsä otokset ovat ervnomaisia, mutta tavallaan Lidmanilta on totuttu odottamaan hieman "vahvempaa"
Kuitenkin, senkin lueotuaan on syytä kysyä: Kannattaako keskittyä kissan kellon suojeluun. Prinssi Bernhard on huolissaan kehi,tysmaiden luonnosta: " Kehi-tysmaiden luonto on suojelun tärkein kohde", sanoi hän Suomessa, mutta ei maininnut mitään näiden maiden asukkaiden asemasta. Maailman Lu onnon Säätiön taustan selvittämiseksi on tarpeellista todeta, että se on rahamieseliitin perustama. Asko Kaikusalo "TOUKOKUUN ALKUPUOLELLA PUISTO-OSASTON MIEHET TULEVAT JA RIPUSTAVAT LEHDET PUIHIN" Vesitehtailijan ylösnousemus, Allan Tamlander, (Gummerus 1972) 275 s. parasiittilain eli eläkkeettömän ja yli-ikäisen väeSJtönosan tehostetusta huollosita annetun laim noja lla. Kirjan anti on oikeastaan annetitu sen takakannessa kustanoajai.1 laatimassa lyhyessä esittelyssä. Hollannin kuningashuoneen jäsen, saman kuru,ngashuoneen, joka omistaa mm. Valtiokin rahoittamaan Prinssi korosti, että säätiöstä on tultava "maan parhaimmiston esiintymispaikka", mi,llä hän nähtävästi tarkoitti maan rahamiesel.iiittiä. kehitysm aista niiden luontoa raiskaamalla. Maailman Luonnon Säätiö ja sen Suomen rahasto näyttävät julbsuuteen antamissaan lausunnoissa korostavan joidenkin v illieläimien ja kasvien säilyttämistä. Lehden luvalla julkaistaan artikkeli tässä kokonaisuudessaan ja siihen vastaa säätiön Suomen Rahaston pääsihteeri Kalevi K. 10. 1972 on herättänyt monenlaisia ajatuksia saation tarpeellisuudesta ja tehtävistä. Vedet ovat ro.caalisesti saastuneet, juomavesi on korti,lla, rahalla sitä saa kuka saa, puissa ei ole lehtiä, sade on saasraa. Mielenkiinroa ei ole pacljonkaan liienny t varsinajsille suuren luokan saasteongelmille, vesi5töjen ja ilman saastumiselle ja sen ennakkoehkäi,sylle. "Vesi rehtai Ii jan y lösnousem us" kertoo si itä Suomesta, johon nestemäisessä typessä vuos'ikymmenet uinunut Severi Suikkari herää. Maailmanlopun kirjallisuuden tulvaan on ilmestynyt vähäinen puro lisää. Maamme luonnonsuojeluväki sen sijaan on pyrkinyt tekemään itselleen selväksi, mikä on suuren äänen ja suuren rahan merkeissä aloitetun kampanjan perimmäinen tarkoitus. Prinss,ille ovat " Kamppailu luonnon saastumista vastaan on parhain tae myös eläinkunnan monipuolisena säilymiselle muuallakin kuin keinohoidossa" ( Kansan Uutiset 22. Tätä mai'neota on pyrittävä paiikkaama,an pro265. Onko uuden "sikariportaan" perustaminen todella tarpeellinen luonnonsuojelun organisaatiossa. Maailman Luonnon Säätiön Suomen rahasto on aloittanut toimintansa hollantilaisen prinssi B e r n h a r d i n ja presidentti Urho K e k k o se n ampumalla lähtölaukauksella, "Nyt ryhdytään sanoista tekoihin luonnonsuojelussa", julistivat maan valtalehdet tapauksen kunniaksi. Kuten Durrell itse puolustuspuheessaan toteaa, teoksesta ei tullutkaan varsinaista eläintai luonnonkirjaa. Tämä on ymmärrettävää kun niin Maailman Luonnon Säätiö kuin Suomen rahasconkin perusvoi mat ovat suurteollisuuden omisvavaa luokkaa ja sLten vastuussa luonnon saastumisesta. Lähinnä sen vo1s1 SIJOlutaa perhef.arssien .luokkaan. Unilewer-yhrymän, joka on valtai,sat rikkautensa kerännyt siirtoja myöhemmin ns. 10. 1972). MIHIN PYRKII LUONNONSUOJELUN SIKARIPORRAS. Kansan Uutisissa säätiön mahdollisesti mukanaan tuomia vaaroja on käsitellyt Kauko Kivinen. Tosin k,trjan lehdillä k.irmaltava.t ki 1 lpikorunat, skorpionit ja monet muut kreikkalaista luontoa parhaimmillaan edustavat vevtik~t, mutta varsinaisiksi sankareiksi kohoavat nuoren Gerald-herran järky~tyneet omaiset kohtauksi,ssaan pojan lemmikkien kanssa. Mutta yhteiskunta OJl kehittynyt dynaamisesti: kuri ja järjestys on rautailllen, siitä pitää huolen erityinen masijärjestö, hyödyttömät vanhukset lopetetaan heidän täytettyaan 75 v uotta ns. Tehtäessä arviota, mikä Maailman Luonnon Säätiön ja sen Suomen rahasron perustehtävä tulee olemaan, tulee mieleen ainakin seuraavat näkökohdat: Suurpääoma on kansojen ja ihmisten mielissä samastunut luonnon saastuttajiilll, mikä pitää paikkansa mm. Kuitenkin Durrellin kepeä kerronta ja Martta E,skeli'sen oivallinen suomennos aiheuttavat sen, että kirjaa voi mainiosti suos.i,tella rentouttavana välipalana yhtä hyvin eläinten ys.rävälle ku,in niiden vihaajallekiin. Jätän teoksen kirjallisen merkityksen arvostelun asiantuntijoiden tehtäväksi. sisr.aan, jolloin kuuluisuus vielä rajoinui vain oman perheen sekä muutamien kreikkalaisten keskuuteen. Unilewerin kohdalla. Näin näyttää käy neen Suomessakin. Hämmästyttävää on, että Suomen vaLciokin aiotaan panna rahoittamaan tämän rahamiessäätiön toimi a 40 000 markalla, jota hallitus esittää ens i vuoden budjettiin, 1 kun samanaikaisesti ji v uodesta 1938 toimineelle Suomen luonn onsuojeluliirnlile liikenee 60 000 mk. Suomen rahasto sai 'tehtäväkseen kerätä 500 000 markkaa säätiölle, jonka tarkoituksena on käyttää 1oimintaansa miljoona doHaria. Juha Hämäläinen Huutoja korvesta Maailman Luonnon Säätiön (WWF) perustaminen Suomeen 16. Suuret ongelmat unohdetaan. Sikäli kuin sitä kukaan viitsii tehdä, siksi kömpelö ja heppoinen Tamlanderin kirja mieleSJtäni on. Malmström. Johdossa on prinssi Bernhard. tärkeämpiä sarvikuonot kuin ihmiset. Suomen rahaston johtoo.n tuli pääjohtajaja vuorineuvostaso johtavaksi voimaksi
WWF ei suinkaan väheksy muiden mainiuujen ongelmien merkitystä ja kiireellisyyttä, mutta on vakavasti sitä mieltä, että jos nyt jäädään odottamaan kunnes väestönkasvu ja saastuminen on saatu hillityksi, saattaa käydä niin, että ei enää olekaan mitään suojeltavaa sitten kun olisi aikaa keskittyä alkuperäisen luonnon ja sen asukkaiden suojeluun. Tästä syystä WWF haluaa kiinnittää siihen huomiota ja pitää sitä oman toimintansa tärkeimpänä kohteena. IUCN on todennut omassa toiminnassaan, että hyvienkin ohjelmien toteuttamiseen tarv~taan useimmiten rahaa. Olisit kysynyt, mitkä voimat o h j a a v a t muutosta. IUCN on edelleenkin se asiantuntijaelin, jota WWF kuulee ennen kuin kansainväliseen toimi11Jtaan kerättyjä varoja jaetaan. 10. " Maailman Luonnon Säätiön Suomen Rahaston vastine Kauko Kiviselle Kauko Kiviselle on heti alkuun annettava tunnustus siitä aidosta huolesta, jota hän maamme luonnonsuojeluväen nimissä tuntee "suuren äänen ja suuren rahan merkeissä aloitetun" Maailman Luonnon Säätiön (WWF) Suomen Rahaston perustamista kohtaan. WWF ja sen Suomen Rahasto eivät ole koskaan pyrkineet kilpailemaan muiden luonnonsuojelujärjestöjen kanssa vaan pikemminkin täydentämään ni,itä siten, että saadaan yhä laajempien piirien tuki yhteiselle asialle. Meille DNA-tieto (tai geneettinen informaatio) on kirjassa merkinnyt systeem1a ohjaavaa informaatiota. Eikä mi,tään muuta. Malmström Maailman Luonnon Säätiön Suomen Rahaston pääsihteeri OLLI JARVINEN, Missä ovat muutoksen voimat, kysyit. Sen sijaan tuolin kolmas jalka, alkuperäisen luonnon suojelu, jää usein muiden järjestöjen ohjelmissa ja toiminnassa nLiden (ja KK:n) tärkeämpänä pitämien ongelmien varjoon. Tämä ymmärrettynä sillä varauksella, että "Prinssi" tässä yhteydessä tarkoittaa nimenomaan WWF:n sikariporrasta. DNA-tieto ohjaa ekosysteemiä (tai osa-ekosysteemejä) n11ssa rajoissa, jotka geosysteemi ja ihmisen teknosysteemi sille suovat ja 3. Yksi selvennys riiittänee ja samaan jonoon yksi lisähuomautus. 'Suurteollisuuden' ja 'omistavan luokan' pLirissä esiintyy usein aivan vilpitöntä kiinnostusta luonnonsuojelun tukemiseen ja edistämiseen. Esityksemme rakentuu näin: 1. 1972 "ASIASTA KUULTUNA SYYTETTY LAUSUI MM. Kahden ensinmainitun jalan aihepiiriä, siis väestönkasvun ja saastumisen hillitsemistä, ajavat niin monet kansalliset ja kansainväliset järjestöt, YK ja sen erikoisjärjestöt etunenässä, että WWF tuski,n pystyisi tarjoamaan paljonkaan uutta näillä aloilla. termiä ilmiasu ja se sopii meille vaikka emme me termiä tarvitse lainkaan. Kalevi K . Yläluokkaa on aina viehättänyt epäkohtien paikkailu armeliai•suustyön merkeissä, samalle perustalle pyritään ohjaamaan myös luonnonsuojelutyö, Valitettavaa on jos nyt aloitetulla, kansainvälisesti ohjatulla operaatiolla onnistutaan Suomessa vireästi vaikuttanut luonnonsuojelukeskustelu ohjaamaan toisarvoiseen näpertelyyn. KK:n arviot WWF:n Suomen Rahaston perustehtävistä kaipaavat myös hieman täsmennystä: Maailman Luonnon Säätiö (WWF) perustettiin alunperin (vuonna 1961) tukemaan ja rahoittamaan KansainväLisen luonnonsuojeluliiton IUCN :n toimintaa ja sen nimeämiä suojelukohteita. Ihmisten huomio suurista saasteongelmista pyntaan kiinnittämään vähempimerkityksiseen ongelmaan, viUieläinten säilymiseen eli ohjaamaan luonnonsuojelukeskustelu suurpääomalle vaarattomampiin uommn. Yhden jalan muodostaa väestönkasvun säätely, toisen ihmisen elinympäristön ja luonnon saastumisen hillitseminen, ja kolmannen jalan ekologisen monimuotoisuuden suojeleminen, mihin sisältyy alkuperäisen luonnon sekä sen eläinja kasvilajien säilyttäminen. informaatioyksiiköiksi yksilöihin, rotuihin tai lajeihin, ei se merkitse ohjauksen kannalta muuta, kuin, että on systeemin alkioita, joissa DN Atieto ja sen muutokset alituiseen testautuvat. Samoin esiintyy 'vähemmän omistavan luokan' piirissä kiinnostusta alkuperäisen luonnon suojeluun, mistä WWF :n Suomen Rahastokin on jo saanut lukuisia todisteita. Silloin Sinulle olisi selvinnyt se, mikä aiheutti kohinaa ja kirouksia muutoin hauskassa kirjassamme. KK vetää useita varsiin pitkälle meneviä johtopäätöksiä WWF :n perimmäisistä pyrkimyksistä, ja eräs niistä osuu aivan naulan kantaan: "Prinssille ovat tärkeämpiä sarvikuonot kuin ihmiset". luonnonlait tai luonnonvoimat (pelkästään) ohjaavat geosysteemiä, 2. Se antaa suurteollisuudelle tilaisuuden vetäytyä niistä tehtävistä, jotka luonnonsuojelemiseksi ovat ensiarvoisen tärkeitä. Se ei tarkasti rajattuna sovi mihinkään esityksemme kohtaan. Sitä on ehkä oikopäätä vaikeata käsittää. Rahaa on olemassa myös luonnonsuojelun tarpeisiin, se on vain löydettävä ja saatava käyttöön. Jos joku näistä jaloista otetaan pois, tuoli ei enää pysy pystyssä. DNA-tiedon ja symbolitie. KyLlä me tiedämme, että jotkut ovat käyttäneet mm. Ekosysteemi on meille kokonaissysteemi, jota DNAtieto ohjaa. Jos se on sijoittunut ns. Prinssi Bernhard on eri yhteyksissä todennut, että luonnon ja ih266 miskunnan tulevaisuus lepää rakennelmalla, jota voisi verrata kolmijalkaiseen tuoliin. WWF:n Suomen Rahasto uskoo yhteyksiensä kautta paasevänsä lähestymään myös sellaisia piirejä, joihin aiemmin perustetut luonnonsuojelujärjestöt e1vat ole saaneet tai halunneet yhteyksiä. Kauko Kivinen Kansan Uutisissa 22. ihmisen tieto eli symbolitieto ohjaa (huom! ei siis ihminen) teknosysteemiä; ja niissä rajoissa, mitä geosysteemi (noin universaalisesti) suo. Huutoja korvesta pagandalla, joka näkyy ja kuuluu. SEURAAVAA ..
Uuden hallituksen toimikausi alkaa vuoden vaihteessa. Mitä tulee esityksen tyyli1n, coteamme vaan, että juttua esim. Ei tiede ole sama asia kuin tieco. Hallituksen muiden jäsenten vaali ei enää sujunut yhtä yksimielisesti. Luonnonsuojelun ongelma ei ole, miksi luontoa pitää suojeHa, vaan miten. Rauhoittamalla eli vetämällä rajoja kuolevien systeemien ympärille ja enistämällä luonnonsuojelu muun yhteiskunnan toiminnoista, voimme rauhoiittaa kaikkien ihmisten omia tuncoja. 19.11.1972 Lammin biologisella asemalla. Salama järven kotkan pesän suhteen rengastajat myöskin kunnioLttavat pesänvart1J01den toivomusta rengastamatta jättämisestä, mutta toteavat samalla, että näin mene-terään mahdollisuus saada tietoja juuri tämän coivottavasti lencokykyiseksi varttuvan kotkanpojan myöhemmistä vaiheista. Äänestyksessä paikat jakautuivat "maaseudun" listan hyväksi 5-3. Toista listaa kannattivat varsinkin luonnonja ympäristönsuojelun kokonaisvaltaiisuutta tähdentäneet nuoret ja suurten kaupunkien edustajat. Lopuksi voin kercoa omia ristiri·itaisia käsityksiäni: Kotkan pesien vartijoita ymmarran erikoisesti, kun tiedän, että luonnonsuojeluasioissa meidän on aina ja joka paikassa suhtauduttava epäillen tutkimuksiLn. Maat.-metsät.kand. Luonnonsuojelukeskustelusta paljolti ulkopuolisena, muota Seiskariin menijöiden läheisenä tarkkaili jana oletan, että Sei:skari on ky1lästynyt näennäisten ongelmien, ja "tekaistujen" (Kauri Mikkola) ongelmien pupuotamiseen ja yleensäkiin " tekologiseen" (termi Ukri Pulliaisen, 5 vuouta) keskusteluun. Kyösti Pulliainen KOTKANPESIEN VARTIOINNISTA JA KOTKAN POIKASTEN RENGASTAMISESTA On ilahduttavaa, että tehokkaaseen kotkanpesien vart10111tiin paneudutaan niin suurella tarmolla ja niin paljon vaivaa nähden kuin Suomen Luonnon numerossa 5/1972 (s. Osaksi tietämättömyydestä, osaksi codellisesta lintujen suojelun pyrkimyksestä johtuen yleisö ei aina suhtaudu suopeasti rengastustoimintaan ja tästä syystä rengastaji-a on kielletty rengastamasta tapauksissa, joissa voi syntyä turhaa ja hedelmätöntä mielipiteidenvaihcoa. Salamajärven kotkanpesän vartiointi olkoon muille mallina kotkanpesien vartioinnin onnistuneesta järjestämisestä! Rengastustoimiston johtajana minua jä-i kuitenkin hiukan k,aivelemaan se, .mitä sanottiin ensi vuodesta: " ... Ennen vaaleja hyväksyttiin pienin muutoksin vanhan hallituksen laatima toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 1973. Martti Linkola (Jyväskylä), maisemanhoidonvalvoja Lauri Ruippo (Tampere), eläinlääkäri Sulo Rahko (Kajaani) ja lehtori Juhani Santanen (Mikkeli) sekä toiselta listalta toimittaja Teuvo Suominen (Helsinki), oik.yo AnnaRi:i,ota Wallin (Helsinki) ja maiist. Kaikenlaisten komiteojen ja luonnonsuojelulautakuntien asettaminen, luonnonsuojelusuunniitelmien, -tutkimusten ja seutukaavojen teettammen on yleensä vain kulissia, jonka suojissa Suomen luonnon raiskaaminen luonnonsuojelijoidenkaan huomaamatta jatkuu yhä kiiihtyen. ei pesälle lasketa ketään. Sääntömääräisten asioiden ohella käytiin kokouksessa keskustelu vapaaehtoisen luonnonsuojelutyön tehoävistä yleensä sekä sen suhteesta vähitellen kehittyvään luonnonja ympäristönsuojelun hallimoon. "Talviunta nukkuvien eläinten kuorsausääntelystä" tai "Makrotaloudellisten simultaanimallien rekursiivisesta estimointietiikasta" ei tee yhtään a,siallisemmaksi se, että ne kirjoiitetaan ns. Tämä koskee etenkin kotkien ja kalasääsken rengastajia, joiden joukossa eivät ketkä tahansa hutiloijat edes selviydy. Ilkka Sten Helsingin yliopiston rengastustoimisto Suomen luonnonsuojeluliiton liittokokous Suomen luonnonsuojeluliiton saantiJmääräinen syysliittokokous pidettiin 18. Keiden pyrkimyksiä tama edistää. Ei vartiomiehiä, ei kuvaajia, ei filmaajia, eikä r e n g a s t a j i a ." Jos pyrimme suojelemaan jotakin t:ettyä lajia,on meidän edullista tuntea lajin elintavat hyvin, jotta voisimme lähteä torjumaan tärkeimpiä ja oleellisimpia vähenemisen sy1ta. Samassa numerossanne Kauri Mikkola "huuti korvesta", mikä on mennyt Seiskariin. Uusien sääntöjen vuoksi suoritettiin kokouksessa mm. Tässä Salamajärven kotkanpesän vartijat ovat oikealla linjalla. Loputtomiin jatkuvilla, yhä laajemmaksi paisuvilla, joka suuntaan rönsyifovillä tutkimuksillahan vesitetään luonnonsuojelun asiaa päivittäin, siirretään kiireisten, todella tärkeitten tekojen ja ratkaisujen mahdollisuutta aina vain tuonnemmaksi. Riski pesimisen epäonnistumiseen rengastusvaiheessa on siten varsin pieni. 201) kerrottiin. Harri Dahlström Helsingistä valioci.in yksimielisesti Suomen luonnonsuojeluliiton uudeksi puheenjohtajaksi liiton Lammilla pidetyssä syysliittokokouksessa v11me viikonvaihteessa. Matti Vehkalahti (Tampere). Valituiksi tulivat maist. Kyösti Pulliainen & Pertti Seiskari J.K. Kotkan kuolemansyistä saamme tarkinta tiewa juuri rengaslöytöjen avulla. Urpo Häyrinen (Hdsinki), mai•st. "tieteelli,sellä tyylillä". Li·säksi kokous hyväksyi oheiset kolme julkilausumaa mahdollisesta 267. Niin kauan kuin kotkia tahallisesti (poronhoitoalueella) ja välillisesti (pesimisalueita pilaamalla) tuhotaan, on ehdottoman tärkeää, eotä pitävä vartiointi saadaan ainakin uhatuimmille pesille. Suhteellista vaalia varten jätettiin kaksi ehdokaslistaa, joista toinen sai ennen muuta maaseudun perinteisen luonnonsuojelun merkitystä korostavien edustajien tuen. Suojelua tarvitsee luonto, eikä luonnonsuojelu. Rengastajakuntamme on arveluni mukaan ylei,sesti varsin valistunutta joukkoa, jonka asennoitumi,nen lintujen ja luonnon suojeluun on käsittääkseni esimerkillistä. Luonnonsuojelussa on codellakin tärkeämpää tehdä jotakin kuin tutkia mitä pitäisi tehdä. koko hallituksen vaalit. don kaaviot sivulla 73 ovat muuten hyviin merkittävät piirrokset; nii,stä viestimme avautuu
Sivumäärä nousee lähelle kolmeasaioaa. Suomen luonnonsuojeluli,itto pucää sen vuoksi vältdmät,cömänä, että maaja metsä-talousministeriössä valmisteltu luonnonsuojelulakiluonnos annetaan mahdollisimman pian eduskunnalle lakies1·tyksenä ja että samassa yhteydessä huolehditaan siitä, eotä uhanalaisissa tapauksi•ssa voidaan toimeenpanna väliaikaisia rauhoi ruksia varsinaista rauhoitusta edeltävänä toimenpiteenä. Tämä johtaisi väistämättä siihen, että pyrkimykset riittävän ed usta vien näytteiden säilyttämiseksi alkuperäisestä luonnostamme vaarantuisivat. Jos kortti on kadonnut, tilaus voidaan uudistaa tavallisella postin tiLillepanokortilla, johon tällöin pyydetään merkitsemään selvästi sanat "vanha tilaaja". Taloude!Linen yhdentyminen johtaa aina erikoistumiseen. Tämäkin voidaan turvata vain monipuolistamalla nykyistä luonnonsuojel ualueiden muodostamismenettelyä. Suomen ja EEC:n välinen vapaakauppasopimus yhdiistäisi Suomen EEC:n vaikuruspiiriin reuna-alueena. Tifaajan nimi ja osoite kirjoitetaan selvästi lehden postittamista varten. Komitean tulisi myös selvittää, onko tarkoituksenmukaista rakentaa ydin voimaloita muiden kuin valtion toimesta. Luonnonsuojelualueiden ostoon varatut määrärahat ovat toi6taiseksi olleet riit:tämättömät. Edellä esitetyt seiikat ovat Suomen luonnonsuojeluliiton mi'Ciestä erittäin voimakkaasti puhumassa vapaakauppasopimuksen solmimista vastaan. hukkalämpö ja radi oaktiivisten jätteiden käsittely voivat aiheuttaa. Lahjatilaus tehdään maksamaJJa tilausmaksu tä,män numeron välissä olevaHa lahjatilauskoroiJla. Taloudellisen tuoton kasva.otaminen ei voi tapahtua ilman luonnonvarojen lisääntyvää käyttöä. JULKILAUSUMA YDINVOIMALOISTA Suomen luonnonsuojeluliitto r.y. Suomen osalta se merkitsisi tärkeimmän luonnonvaramme, metsän, joutumista yhä voimapera1semmän kulutuksen kohteeksi. Maahamme suuntautuvan matkailun paisuminen on s.ekin mahdollinen vapaakauppasopimuksen haitallinen seurannainen. Suomen luonnonsuojeluliiton liittokokous vapaakauppasopimuksesta, ydinvoimailoista sekä luonnonsuojelualueiden lunastamiseen liittyvistä ongelmista. Vaikkakin vapaaehtoisella rauhoituksella on eri puolille maa,ta saatu muodostetuksi luonnonsuojelualueita, ei rauhoi1tusmenettelyllä ole päästy nyky-yhteiskunnan tarpeita vastaaviin tuloksiin. Maksun saajaksi merbtään "Suomen Luonto". Eräiden käsitysten mukaan on vapaakauppasopimuksen katsottu turvaavan nykyistä nopeamman taloudellisen kasvun bruttoka11santuotteelLa mitattuna. Luonnonsuojelualueiden os-con rinnalle on liiton mielestä luotava korvausmenettely, jolla vapaaehtoisesta rauhoituksesta koituvat taloudelli,set menetykset korvataan joko rahallises,ci tai ·ti lusva ihdolla. Tilaus pyydetään uudistamaan tällä, sillä se säästää suuren määrän työtä liiton toimistolta. Myös luontaisten eLiinkeinojen, maatalouden, kalastuksen ja 268 poronhoidon, harjo~ttaminen vaikeutuisi. Yhteiskunnan on huolehdittava siitä, että peruskoulun biologian opetusta varten varataan ja rauhoit,etaan ri1ttä västi eri ty yppi,siä luontoalueita havaintoJa tutkimuskohteiksi. Edellisen numeron välissä postitettiin tilillepanokorcti. Jaukuva taloudellisen kasvun kiihdyttäminen on kUJutenkin selvästi ristirii.dassa luonnonsuojelupyrkimysten kanssa. Luonnonsuojelun periaaiore,iden toteuttaminen edellyttää kansallista itsemääräämisoikeutta myös omien luonnonvarojemme käytössä. Vapaakauppasopimuksen seurauksena ne joutuisivat EEC :n pyrkimyksistä riippuviksi. JULKILAUSUMA MAHDOLLISESTA VAPAAKAUPPASOPIMUKSESTA EEC on suljettu taloudellinen yhteenliittymä, jonka yhtenä päämääränä on jäsenmaidensa taloudellisen mahdin kasvattaminen. Myös nykyinen lunastusmenettely on osoittautunut riittämättömäksi. Lammilla 19. Puunjalostusteollisuus on vesistöjemme pahin likaaja, ja siksi sen laajentaminen merkitsisi niiden kuormituksen kasv ua. on huolestunut ydi nvoimaloiden käyttöön ottamiseen liittyvistä vakavista ympäristön saastumisvaaroista, joita mm. JULKILAUSUMA LUONNONSUOJELUALUEIDEN LUNASTAMISESTA Suomen luonnonsuojeluliitto on huolestunut siitä, että nykyinen luontoon kohdistuva paine tuhoaa arvokkaita luonnonsuojelukohteita. 1973 kuusi kertaa. Luonnon arvojen säilyttäm.i.nen ja perinteellinen luon•nonsuojelu edellyttävä t taloudellisen toiminnan tietynasteista rajoittamista. Vapaakauppasopimuksesta olisi seurauksena maamme kaikkien kilpailukykyisten tuorannonhaarojen mahdoUi,simman tehokas käytitö. Samalla Suomen luonnonsuojeluliitto pitää vä lttämättömänä, että yhteiskuntamme pyrkii hilli-tsemään energian kulutuksen kasvua. Uudet nilaajat voivat tilata Suomen Luonnon yksinkertaisimmin maksamalla tilausmaiksun 10 mk postis,iircotili!Le n:o 608 21-1. Samalla se johtai.si muun talouselämämme yksipuolistumiseen. Tämän vuoksi liitto katsoo, että valniovallan olisi tunnettava asiasta vastuunsa ja va ltioneuvoston olisi asetettava tätä varten komitea, jonka tehtäväksi annettai•~iin selvittää kokonaisvaltaisesti ydinvoimaloiden tarve sekä niiden rakentamiseen ja toimintaan liittyvät ajoitus-, saastumisja sijoittumisongelmat. 1972 Suomen luonnonsuojeluliitto r.y. VUODENVAIHDE LAHESTYY UUDISTA SUOMEN LUONNON TILAUS! Suomen Luonco i•Lmestyy v. 11. Kaikki ennen tammikuun puoliväliä maksaneet tilaajat osallistuvat arvontaan, jossa jaetaan 3 kpl Urpo Häyrisen SUO-kirjaa.. Luonnonvarojemme käyttö on jo nyt esimrekiksi metsävarojen osalta ylimi,roitettua; suurimmas,sa osassa maatamme puustoa hakataan yli sen vuotuisen kasvun. EEC-maiden suuret matkailualan yri.cykse-t tuskin ri11ttävästi ottavat huomioon Suomen luonnon erityisominaisuuksia
The range and taxonomy of E1,ropean reindeer by Lauri Siivonen Pages 218-223 The two upper maps on page 219 show the "original" distribution of tundra reindeer ( upper) and w oodland reindeer (lower) in Eurasia. Unfortunately most of them escaped and became Jeral. Forest cutting, mining and road construction are known to rapidly expand there, and the wild reindeers occurring in Finland may simply be ref ugees. The real reindeer economy of Lapps is of very recent origin, perhaps as late as the 1500's. Once common almost everywhere in Finland, the wild reindeer now occurs only i a small area in eastern Finland. The most widely distributed reindeers are the domesticated ones which seem to be exclusively descendants of the w ild tundra reindeer. The third map shows the dif ferent wild and domesticated reindeers of Fennoscandia. Summaries of the main articles 1n this 1ssue Devoted to the wild reindeer, editorial, by Teuvo Suominen Page 210 This issue of Suomen Luonto is devoted almost exclusively to the w ild woodland reindeer ( R a n g i f e r t a r a n d u s f e n n i c u s ). The expanding 269. The society was established in 1969 with the main object of saving the local water systems Jrom construction of hydroelectric plant and water level control. This has sometimes been interpreted as an evidence of the wild reindeer becoming adapted to f orest economy; however the increasing activity of this animal may be a reSttlt of actions taken on the Soviet side. /n 1968 and 1969 several suggestions were made by private persons, societies and athorities to declare an area of 140-160 square kilometers as a refuge for the wild reindeer. Similar danger may arise if the wild reindeers move northwards to the range of domesticated Finnish reindeer. by Jouko Salonen Pages 214-217 The controversy around the wild reindeer has inspired the author a local secondary school teacher to discuss the various interests arising from the recent "discovery" of this animal. !n 1970 hunting was prohibited on that particular area. T heref ore it will be most unfort1mate if the f eral reindee,· of different ori gin mix with them. Towards the end of the last century this animal was wiped out of Finland by hunting, agriculture, forestry, and competition Jor grazing lands with the domesticated reindeer. A satellite photograph ( page 244 ) shows that the range (marked in red) coincides with one of the last remaining virgin forests of Fennoscandia (the picture was made in last spring; the ground is still covered by snow, and deep forests are dark). The problems of unemployment resulting from conserving wilderness areas should be compensated by creating a system for wardening and maintenance of the nature reserves, guidance of visitors, etc. The protection measures so far by Pekka Borg Page 211 During the 1950's the first reports Suomen Luonto (Nature of Finland) Published by the Finnish Association for Nature Protection (Suomen luonnonsuojeluliitto) Address: Fredrikinkatu 77 A 11 00100 Helsinki 10, Finland Editor: Teuvo Suominen about the wild reindeer occurring in Kuhmo in eastern Finland were received. Who owns the w ild reindeer. However, the wild reindeer has now been seen in proximity of roads, f orest c1,tting areas and other human activities. According to the studies of the author a professor of zoology the wild reindeer living in eastern Finland is a typical representative of its race ( R . When retreating, the last strongholds were the last remaining wilderness areas. The hunting privileges of the local people have been limited, and they have reacted violently, although the hunting there is only of recreational value. The interested shown by the President of the Republic rernlted in an additional area of about 20 square kilometers to be saved for five years in order to study the environmental requirements of the wild reindeer. Legally the wild reindeer has been protected since 1913. f e n n i c u s ). The domesticated reindeers of Kuola peninsula are now mainly of Asiatic origin, and 250 specimens of them were introduced in 1951 to Pildjärvi, near the present range of the wild woodland reindeer. One of the differences between the two Fennoscandian types are shown in the pictures on pages 220 and 221. The origin of reindeer economy by Martti Linkola Pages 224-226 The racial basis of the domesticated reindeer seems to be the tundra reindeer, although much of the reindeer economy now occurs on forested areas. 1 t seems probable that the intermediate step was the use of captured reindeer females for attracting the males. The role of Lentua Society in preparing the conservation o f the wild f orest reindeer has been decisive. When coming back now , this animal again seems to be bound to the virgin forest regions. This stage was reached more than two thousand years ago. The nomadic way of reindeer economy has gradually developed f rom hunting cultures. t . The population there is a part of a somewhat greater population living mainly on the Soviet side of the border. Some field studies were made in 1966-68. Lentua-Society an inteview by ]1,ha Hämäläinen Pages 212-213 Lentua-Society is an organization for conservation working on that partic1<lar part of Finland where the wild reindeer occurs. /n 1971 an area of 30 square kilometers was given a total protection for the next 20 years
An encounter with a wild reindeer by Jorma Kauko Page 233 The author of this article a minister living in Kuhmo was one of the first persons to see the wild reindeer in Finland af ter its return, and he has taken the first photographs of it ( picture on page 233 ). The wild reindeer in Kuhmo commune by Erkki Vanninen Pages 231-232 The last wild reindeers occurring in Finland lived on the same area w here the present wild reindeers are now seen. The dates of observations in different places are given on the map. Both w ere pushed out by the Finns coming f rom the south. No adult males are seen on Elimyssalo area in summer, when the mothers and calves are Jeeding on the grassy peatlands. The number of wintering reindeers exceeds 100. The present distribution of wild reindeer in Finland by Alpo Komulainen Pages 234-237 According to Soviet exp/!rts, the number of wild reindeer living east of the Finnish border is about 20 000. The role of the State Department of Forestry in conservation of wild reindeer by Pentti Honkavaara Pages 249-251 Ali the protection measures mentioned in p revious articles have been carried out by the State Department of Forestry. About 3000 years ago the climate got colder, and petroglyphs showing reindeer started to occur. About 15-20 females arrive there in late spring to establish their territories and to give birth to their calves. !n f all the reindeers start to eat mushrooms in the forests. The annual cycle of the wild reindeer by Martti Mantonen Pages 238-248 This article is based on observations made on the most important breeding area of the wild Finnish reindeers, Elimyssalo forest in Kuhmo. The role of wild reindeer in the Finnish culture by Martti Mantonen Pages 227-230 The neolithic stone age of Finland was during a mild period, and probably the range of the wild reindeer was then limited to the very northern regions. The range is about 200 km long and 0-25 km wide. lt seems probable that the people hunting the reindeer in central and eastern Finland at that time were Lapps. Probably the lake area of Finland was an important area of reindeer hunting in winter. The policy of the State Department of Forestry in conservation of wild reindeer by Pertti Seiskari Pages 252-254 The author the inspector of multiple use of forestry emphasizes that actually very little is known about the requirements of the wild reindeer. The aim is to collect materia! for further measures of protection. A v ery narrow strip of this area (see page 244) is on Finnish side, and that is the place w here Elimyssalo lies. Some old people still remember stories about the reindeer hunting, and some of the hunters have died only very recently. The number of wild reindeer living throughout the year in Finland is not known; however the number must be considerably less than 100 since most of them are spending part of the year on the other side of the border. Females with calves were observed in Jour or f ive localities; these are marked with red symbols on the map. The observations made near to human activities tend to show that the animal is not as dependent on virgin Jorest as it has been assumed to be. Although "officially" extinct, individual wild reindeers have occasionally been seen between 1900-1950. t. ln addition, an observation program have been started by the Department, in cooperation with the Frontier Guards. Slightly later all reindeers of Elimyssalo disappear; some of them may be among the wintering ones feeding on Viiksimo ridges north of Elimyssalo. I t is assumed that the center of the distribution is the Lake Nuokkijärvi in the Soviet Union . This is conf irmed by the Jact that the present range of the wild reindeer coincides v ery well w ith the untottched f orest area. The use of more ef fective w eapons proved f atal Jor the reindeer, as w ell as the shrinking wilderness areas. The size of this population is not known, but a f igure between one and two thousands seems probable. How ever, the presence of untouched Jorest seems to be a prequisite for the widening of range. reindeer economy has been an important factor in pushing away the wild reindeer populations. A dense spruce forest, with little undergrowth is an idea! place f or the delivery. !n 1500's the last Lapps disappeared, and so did the wild reindeers 200-300 years later. All European populations belonging to the type R. This may be the reason w hy the reindeer has not extended its range more westwards. However, this number includes sev270 eral populations belonging to dif ferent races. The author is rather optimistic about the future of this animal; the Jorest economy does not harm the animal, and it may well be expected that the wild reindeer will become a game animal in future .. !n addition, the aging forests may prove to be unsuitable for this animal since their net production is very low. The fourth map shows the distribtttion of the w ild reindeer in summer 1972. f en n i c u s are known to decrease rapidly in numbers with the only exception of the population living near to the Finnish border (population number 3, first map on page 237). The third map on page 237 shows the distribution pattern of the reindeer. There is no cultural or fossil evidence of reindeer of this time in Finland. When moving towards the west the wild reindeer seems to follow sandy ridges which also are important feeding areas in winter (red color in the second map on page 237). According to Russian experts, the wild woodland reindeer is strictly dependent on virgin forest area. Mid-October ts the mating season, w hen the males arrive from the east. /n the map on page 245 the territories of females w ith calves are indicated with red; the same map shows the two temporarily protected areas (irregular shape 20 years, rectangular shape 5 years) totalling 50 square kilometers
A healthy w i/d reindeer is know n to easily escape w olf and other predators. 5/183 Mantonen, Martti: Metsäpeura ja Suomen kulttuuribisitoria . . 6/227 Mantonen, Martti: Metsäpeuran VUOSI . . . . . .. 6/256 Hintikka, Veikko: Biologi1~en tutkimus ja nykyiset luonnonsuojelualueet 4/124 Honkavaara, Pentti: Metsähallituksen tähänastiset roimenpiteet peuransuojelussa . .. Lind, E. . . ... . . 4/121 Pekonen, Kari: Näkökohtia suoinvestointien taloudellisesta kannattavuudesta 1/15 I'r,lliainen, Erkki: Ilveskantamme elpyy . . .... Salt has been w e/comed by the animals, especially in early spring when there seems to be a deficiency o/ minerals. Koivusaari, Juhani: Merenkurkun merikotkat v. . The mortality factors of wild reindeer by Heikki Kan gasperho Pages 254-255 Six specimens f iv e males and one of unknow n sex of dead w ild reindeer have become available f or research. !n the case of the w ild reindeer it may prove necessary to do something like this since the animal is extremely rare and it is not sure if any protection mearnres in Kuhmo could guarantee its J uture existence there. . . .... 1972 R omulainen, Alpo: Metsäpeuran nykyinen levi nneisyys Suomessa . . . Winter Jeeding of the w ild reindeer by T oivo Heikkinen Pages 256-257 !n order to make more food available in w inter, the aiithor a f rontier gttard has been giving dry hay to them, in addition to the natural w inter Jood of /ichen. . 5/162 Lmkola, Martti: Peurasta poroksi ja porosta poroeloksi . . One of them was then eaten by a w olf and the other one was killed by man. 2-3/56 Ruuhijärvi, Rauno: Metsänparannus ja soiden suo271. D Sisällysluettelo Suomen Luonto 1972 3 1. . vuosikerta Julkaisija Suomen luonnonsuojeluliitto KIRJOITUKSIA A latalo, Risto: Valkoselkätikka vähenee Borg, Pekka: Metsäpeurakysymyksen tähänastiset vaiheet ... • . Accordingly, it is most dif firnlt to make a pian Jor the conservation wo rk. .. .. 4/130 Hämäläinen, Juha (haastattelu): Lentua-Seura 6/212 Joutsamo, Esko Ja H edenst röm, Kaius: Turun saariston merikotkat v. . Epidemic diseases are know n to occur, too. . . . . . .. . . . . . . . . . I t seems that the main threat to the w ild reindeer is coming indirectly Jrom man's activities. .. . . . !n addition to this, only tw o or three deaths are know n. T aking the w ild reindeer to zoos and new places by likka Koivisto Pages 258-259 The artthor a superintendent of K orkeasaari Zoo reminds of the cases of other animals which have been protected by taking them to zoom and new areas similar to the old habitats. .... . . . Lindqvist, Martti: Opeta m111ua kunnioittamaan lap4/ 132 6/258 5/186 6/234 5/192 4/126 senl apsiani . . . 5/ 188 Kalliola, Reino: Erilaiset luonnonsuojelualueet 4/116 Kangasperkko, Heikki: Metsäpeuran kuolemansyyt 6/254 Kauko, Jorma: Ensi tapaaminen metsäpeuran kanssa 6/233 Kellomäki, Erkki: Oulangan kansallispuiston 1aajennus . . . 1972 . . 6/249 Hämäläinen, Juha: Runon, rajan ja raiskion tiellä . . Halttunen, Esko: Soidensuojelun mahdoll.isuudet käytännössä yksityismai lla Havas, Paavo: Ilman saas5/178 6/211 1/5 5/164 l /23 teet uhkaavat metsiämme 2-3/71 Hentilä, Jorma: Ihmisen t01m111ta on ratkaisevaa 2-3/54 Heikkinen, Toivo : Metsäpeuran talviruokinta . Dahlström, Harri: Sinne ja rfone keskitystäkö luonnonsuojeluun ... . . . . . .. ., Kukko, . . . . The need of research in protection of the wild reindeer by Seppo Sulkava Pages 260-263 Very little is known about the environmental Jactors of the w ild woodland reindeer. . . 6/224 Linkola, Pentti: Luonnonsuojelun linja 2-3/50 Mattelmäki, Timo : Suot seutukaavassa . . . . . . . A., H ytinkoski, . : Järvet on unohdettu .. . . Kontturi, O smo : Koululaisten asenteet ja luonnonsuojelu .............. . . .. 1/28 Kitti, Jouni: Matkailu nujertaa Lapin ... . . 2-3/77 Ormio, Hannu : Missä v11pyy kansallispuistojen hoito .. . Koivisto, Ilkka: Eläintarhat ja siirroistutukset peuransuojelussa ......... Ja Turunen, J. , Borg,Pekka ja Reinikainen, Antti: Luonnon momna1-skäyttö ja soiden ojLtu.s .. Four of them were shot illegally, and the remaining two had been seriously injiired. . . . . .... . . . ... . . . • . 6/238 Nuorteva, Pekka: Maataloustuotteiden ympäristömyrkyt ja ihmisen terveys . . .. . . . . . . . . . .. . . .. . . . . . . . . The author an assistant professor in zoology is here describing the outlines of a research program. .. . ... . . . . . . . . . . . 4/128 Kellomäki, Seppo: Metsänaurauksen ympäristövaikutukset ja niiden kesto . . 1 /26 Mikkola, Heimo Ja Sulkava, Seppo : Mitä syö tunturihaukka . • . . . . . . . . . . .... .
. 2-3/68 Vanninen, Erkki: Kuhmon peurahistoriikki . ........ . ... . . Sarkanen, Mauri: Elämä on runoa: Valkoselkätikka ja min ä ........ . . . : Tuntureita ja taimenia ............. Saviniemi, Kari: Nimetön runo . 1971) . . 12. . 12. . : Ympäristöm me systeemit ... . O tava : Eränkävijä ..... . . . . TVH aikoo rai,skata Punkaharjun (SJ.l :n ki.rjelmä Itä-Suomen vesioikeudelle 29. Goldsmith, E., Allen, R., Allaby, M., Davoll, J. . . ... ...... . . . . . Sulkava, Pertti: Hyvä kotkavuos•i 1971 . . J. . . Huutoja korvesta Uusia rauhoituksia vuonna 1971 Ulkomaan uucjsia Huutoja korvesta ·vesihaMituksen vastuu metsäojituksessa ......... . . -71 . . . Suomen Luonnonsuojeluliiton Liittokokous (juJkilausumineen) KIRJALLISUUTTA Mishan, E. . : Elämää Korkeasaaressa . . . jelu . .. 1/39 Sll :n liittokokouksen julkilausuma Lammilla 20. . . . . . . . . . . . .. . ............ . . . Saurola, Pertti: Suomen kalasääsket 1971 ....... . . . .. . . ... 1972 Salamajärvellä Kanahaukan maapesintä sopeutuma suomalaiseen metsätalouteen . .... . . .... . . Budjetti 1973 (l uonnonsuoiclun kannalta) 5/202 5/203 6/265 6/267 2-3/102 2-3/103 2-3/ 103 4/153 4/153 4/ 154 4/155 5/196 5/ 197 5/197 6/264 6/264 6/264 6/264 6/265 1/45 2-3/ 108 4/ 158 5/205. . .. . Valitut Palat: Kiehtova eläi nmaai lm a Kytömaa, E · lainsäädäntömme smeen MetsästysselitykCommoner, sulkeutuu B.: Ympyrä Koivisto, I. . . . Solonen, Jouko: Kuka omistaa metsäpeuran .... ja Law rence S.: Vielä voimme pelastua . . . Lidman, H. .... Kansa llispu istojen hoiw .. . . . . Durrell, G.: Eläimet ja muu kotiväkeni ......... . . . Savola, Jaakko : Joroisten ihme eli taarnasuon ojat tukittiin .. . . 5/170 Väisänen, Risto A .: Krunnien linnuston suojelu 1939 -1971 4/ 134 UUTISIA, TIEDOTUKSIA YM. . . . ...... . Maailman Luonnon Säätiö, Suomen R ahasto ....... Dobzhansky, Th .: Biologia ja maailmankatsomus . ...... 1/20 Uusitalo, Raimo ja Pihlasalo, Hannu: Pesäalustoja kalasääskille . . . ... . Rinne, R.: Sähkeitä tähdistä .... . . . Sorsalle) Siemenviljelykset lopettavat männyn siemenpul an Pohjois-Suomessakin Kotkan pesän vartiointi v. . . .... . . ......... 1/37 Ministeri.n vastau s . . . . . 1971) .. . . . . . 2-3/98 Vesakkomyrkyistä 2-3/99 Vetoomus lapinkävijöille (Lapin lsy) Halutaan selkä ti kasta tietoja valkoHalutaan tietoja muuttohaukasta Luonnonharrastajan lomapäivät Ahvenanmaalla Partiolaiset vesien suojelijoina .. . . Suominen, Teuvo: Tämä numero on omistettu met1/2 5/180 2-3/60 2-3/58 5/176 6/252 6/21 8 6/214 2-3/58 6/260 4/ 11 4 säpeuralle . . Pulliainen, K. ....... Seiskari, hallituksen Pertti: Metsämahdollisuudet peuransuojelus·sa Siivonen, Lauri: P euran suvun levinneisyys ja rodut ... . . ... . . . . . 2-3/93 Tukholman ympäristönsuojelukonferenssi 2-3/98 Sll :n v uosikokouksen julkilausum at: Tiesuunninelus,ta Ja liikennepolitiikasta . .. . . . 1/38 Toim ituksen kannanotto edellisen johdosta 1 /39 So:den ja metsien ojitus ja auraus (Pohjois-Suomen lsy) . .... .... 1/40 Suomen Pankki, Mera ja luonnonsuojelu (Sll :n kir272 jelmä Suomen Pankille 29. . . . . . . . . . . Ulkomaan uutisia Kansallispuistojen metsien uudistaminen Keskustelua lu n Linjasta Koilli skaira luonnonsuojeHuutoja korvesta World Wildlife Fund Suomeen ............. . Metsäpeurakokous Ulkomaan uuti sia Linjakeskustelu jatkuu U lkomaan uuti sia Luonnonsuojelun hallinto ja lainsäädäntö (Sll :n ja Nom :in kirjelmä päämir,isteri K. . Professori eläkkeelle Reino Kalliola Kirjallinen kysymys eduskunnassa soiden oj itukses1/35 ta . Suominen, Teuvo: Luonnonsuojelu alu eiotemme alennustila .. . . . . . . ................ EEC ja ympäristönsuojelu Sll :n vuosikokous 1/41 1/41 1/43 1/45 1/46 2-3/87 2-3/88 2-3/90 2-3/93 SI! :n hallituksen toimintakertomus 1971 . . . . .. 6/210 Timonen, Erkki: Yksityismaiden soidensuojelun vaikeuksien taustaa . .... . ... . . . . . . . ............ .. . 6/231 Viitasalo, Ilkka: Ekologinen jätehuolto . . . . 21. . .. . . .. . .......... . . . . : Taloudellisen kasvun hima ....... . . .. . . 2-3/99 2-3/101 2-3/101 2-3/101 2-3/101 2-3/104 4/138 4/ 141 4/148 4/ 150 4/ 151 4/152 4/156 5/192 5/195 5/199 5/200 5/201 5/201 5/202 Suomen Pankki ja ympäristönsuojelu .... . . ..... ... . & Seiskari, P. . . . . . : Vesitehtailijan ylösnousemus VIRALLINEN LUONNONSUOJELU Uu sia rau hoituksia vuonna 1971 Suu,rcen pe.rolinjuen pesien Ja pe,äpa.ikkojen suojelemmen .. . . .... . . Häyrinen, U.: Suo .. ....... Sulkava, Seppo: Tutkimuksen tarve ja merkitys peuransuojelussa ... Huutoja korvesta Huutoja korves-ca ....... . . . . . . . ...... 11. . . Tamlander, A. . Foreign Policy Association: Katse v uoteen 2020 ... .
Myöhemmin ilmestyy mm. Toistaiseksi ovat ilmestynee julkaisut "Ym päristömyr kyt" ja "Muovien aiheuttamat ym päristöhai ta t" (painokset lopussa) sekä "Kololintujemme suoj elu" ja "Myrkyt, joita syömme", · Vuoden 1973 alussa ilmestyy Tukholman ympäristökonferenssia käsittelevä julkaisu, josta peritään pieni maksu. maisemansuojelua ja uhanalaisia lajeja esittelevät julkaisut. 498 159 He11lnkl 1172 KlrjllP4llno Llbrt1 Osakeyll!IO 0ffattl. Omakustannushinta 2.50 mk. Voit: uudistaa viime vuoden tilauksen, jos olet entinen tilaaja (käytä silloin edellisen numeron välissä postitettua tilillepanokorttia, johon nimesi ja osoitteesi on jo leimattu) mennä postiin ja tilata Suomen Luonnon maksamalla 10 mk tilille n:o 608 21-1 tavallisella postin tilillepanokortilla tilata lehden ystävällesi lahjaksi lahjatilauskortilla, joka on sijoitettu tämän numeron sisään. 1973. N ämä julkaisut ovat maksuttomia. Vapaaehtoiset luonnonsuojelujärjestöt suorittavat toiminta-alueellaan käytännön luonnonsuojelutyötä, levittävät luonnonsuojeluvalistusta ja toimivat yhdessä viranomaisten kanssa luonnon suojelemiseksi. POSTIKORTIT, KIRJEENSULKIJAT JA JULISTEET pitävät luonnonsuojelun asiaa vireillä jokapäiväisessä elämässä. Toistaiseksi on ilmestyn yt EKOLOGIA, 48sivuinen vihkonen, joka kertoo helppotajuisesti luonnossa vallitsevista riippuvuussuhteista ja tarjoaa siten perustiedot luonnonsuojelulle. Sen jäseniä ovat mm. maakunnalliset luonnonsuojeluyhdistykset (katso luetteloa ja osoitteita tämän lehden kannen sisäpuolella). 1973 kuutena numerona. Yhteensä lähes 300 sivua vain 10 markalla. SUOMEN LUONNONSUOJELULIITTO on Suomen vapaaehtoisen luonnonsuojelutyön valtakunnallinen keskusjärjestö. Postikorttiosaa voit käyttää tervehdyksenä, jolla ilmoitat lahjan saajalle lahjastasi tilata Suomen luonnonsuojel uliitosta sekä taval lisi.1 että lahjatilauskortteja. Ruotsinkielinen lehti Fi nl ands Natur ilmestyy kahdesti v. Käyttämällä säännöllisesti Suomen luonnonsuojeluliitosta saatavaa aineistoa kirjeenvaihdossasi, lahjoina jne. SUOMEN LUONNONSUOJELULIITTO ry Fredrikinkatu 77 A 11, 00100 ·Helsinki 10, puh. Sen tilauskortin voi tilata Naturoch miljövård'in toimistosta (postiosoite sama kuin Suomen luonnonsuojeluliiton). LUONNONSUOJELUJULKAISUJA B on julkaisusarja, jossa ilmestyy lyhyitä ajankohtaisia artikkeleita luonnonsuojelun eri aloilta. LUONNONSUOJELUJULKAISUJA A on julkaisusarja, jossa ilmestyy verrattain perusteellisia katsauksia luonnonsuojeluun liittyviin osa-alueisiin. levität luonnonsuojeluun liittyviä ajatuksia laajemmall e ja tuet samalla taloudellisesti suomalaista luonnonsuojelutyötä. SUOMEN LUONTO on Suomen luonnonsuojelu liiton julkaisema luontoa ja luonnonsuojelua käsittelevä aikakauslehti, joka i,lmestyy v
Samalla ne olemassaollaan muistuttavat luonnosta ja sen suojelun tarpeellisuudesta. Lajitelman , jossa on yhteensä 50 merkkiä, saa 5 mk :lla (5 erilaista merkkiä, kutakin 10 kpl).. Korttien kappalehinta on 50 p, mutta koko kahdentoista kortin sarja myydään 5 mk :lla. Julisteet sopivat erinomaisesti kotia ja työpaikkaa koristamaan, jouluja merkkipäivälahjoiksi jne. Eläin ja kasviaiheisten kirjeensulkijamerkkien kappalehinta on 10 p. Suomen luonnonsuojeluliiton postikortit esittävät uhanalaisia suomalaisia eläimiä ja kasveja, yhteensä 12 lajia. Merikotkajuliste on yksi Suomen luonnonsuojeluliiton levittämistä monista julisteista. Merikotkan hinta on 6 mk (mitat 40 x 100 cm)