jäärät. majakat retkikohteina. kurki. heinät. kotelosienet. kangaskäärme. SUOMEN LUONTO 6 | 2014 hirvikärpänen. lammaspaimenessa. EN TI! D O EH VU SÖL EI YL OPI TUNTEMAAN HEINÄT! Lintujen ja ihmisten MAJAKAT Lammaspaimenena perinnemaisemassa jUOLUKKA on suotta väheksytty marja 6 Irtonumero 8,50 € 15.8.2014 Kurjet myötätuuleSSA Kurki menestyy valitsemalla pesäpaikkansa luovasti.. juolukka, variksenmarja ja riekonmarja
Paavo Hamunen lähti kuvausretkelle jo ennen auringonnousua. ”Hiljalleen pihlajien ja koivujen latvukset peittävät näkymän ja taas maisema muuttuu.” Paavo Hamusen Luontokuvauskoulu jatkuu sivulla 69.. syyskesä Sumun sylissä kuva paavo hamunen / Teksti johanna mehtola Enonkosken Kupinmäeltä avautui elokuisena aamuna upea näkymä. ”Tiesin, että tähän aikaan vuodesta on usein aamusumuja, jotka kietovat tienoot harsoonsa.” Mäen rinteessä oli tehty pieni hakkuu, joka avasi maisemaa
Marja- ja sienitilanne näyttää huonolta siellä, missä kuivuus on jatkunut pitkään. 36 Tummat ja terveelliset Juolukka, variksen marja ja riekonmarja haastavat mustikan. 44 4 Suomen luonto 16/2014 vakiot Lähikuvassa sarvijäärät. elokuuta vietetään jälleen Suomen luonnon päivää! Katso lisää: suomenluonnonpaiva.fi. Lauantaina 30. Lämmin heinäkuu kuitenkin muutti tilannetta ja monet onnistuivat uusintapesinnässään. Meille saattaa kulkeutua harvinaisia vieraita kaakosta ja etelästä: esimerkiksi purjeperhosia ja sinappiperhosia. 16 Kurjet valmistautuvat muutolle 28 Patukoita, haisuja ja röyhyjä Kurjella menee hyvin, Risto Sauso annakaisa vänttinen 14 Kelju retkikaveri 26 Aito ahvenanmaalainen Hirvikärpäsestä tuli mikä näkyy myös muutolle lähtevien lintujen määrissä. Monimuotoiset heinät kiehtovat. Omilla retkeilypaikoillani Helsingissä näin ensimmäiset tummat perhoset vasta elokuun alussa: yksittäisiä ohdake- ja neitoperhosia, amiraaleja ja suruvaippoja. Antoisaa loppukesää ja syyskuun alkua! 6/2014 Sisällys Jorma Laurila päätoimittaja jorma.laurila@suomenluonto.fi PS. Monet hyönteissyöjä- ja metsäkanalinnut epäonnistuivat pesinnässään ravinnon vähäisyyden ja kylmyyden takia. Kangaskäärmeen kohtaaminen on hieno hetki. retkeilijän riesa. Ukkoskuurot ovat kuitenkin korjanneet tilannetta monilla seuduilla, joten paikallisia aarreaittoja voi löytyä ja metsään kannattaa mennä – jos ei kavahda hirvikärpäsiä. Tutkijat lohduttivat, että lämmin heinäkuu korjaa tilanteen, ja niin näyttäisi käyneen. Samaan aikaan etelässä hytistiin ja kastuttiin sateessa. Suurta osaa Suomea piinannut hyytävä säätila näkyi myös luonnossa. pekka vainio Pääkirjoitus Ääreviä suvisäitä Tänä kesänä on koettu poikkeuksellisen erilaisia säitä. He povaavat perhosmaailmaan jopa kiinnostavaa loppukesää ja alkusyksyä. Ei hullumpi harrastus! 6 Luonto ja ympäristö nyt 35 Raevaara 47 Kauppinen 64 Kasvokkain. Juhannuksena Helsingissä ja muuallakin päästiin tekemään jopa lumipalloja, kun isot rakeet piiskasivat maan valkeaksi keskikesän juhlassa. Kun kesäkuun alussa olin reilun viikon Utsjoella, siellä päästiin nauttimaan hellerajan tuntumassa olevista ilmoista. Perhoskesä alkoi useilla paikkakunnilla autiona; liikkeellä oli hämmentävän niukasti perhosia, lähinnä valkoisia lanttu- ja naurisperhosia
Painolla on myös ISO 14001-ympäristöjohtamisjärjestelmä. CC-000026/FI kansikuva Kurjet ovat komeita lintuja, ja niitä on nyt paljon. Hiilipäästömme on laskettu ClimateCalc-järjestelmässä. Ilmoitusmyynti BF Media, Arja Blom, 045?117?3443 arja.blom@bfmedia.fi Markku Rytkönen, (09) 4559?2245, 040?544?4027 markku.rytkonen@bfmedia.fi 64 Painotuotteen hiilipäästöt on laskettu ClimateCalcilla. 48 Lampaita laskemassa Pääsimme paimeneksi Isojärven kansallispuiston Luutsaareen, missä eläimet hoitavat perinnemaisemaa. on rakennettu parhaaseen meriluontoon. www.climatecalc.eu Cert. Se asettaa ympäristövaatimukset tuotannon kaikille vaiheille. Aikakauslehtien liiton jäsen ISSN 0356-0678 Painopaikka Hansaprint Turku/ SL14_06/2014 Hansaprint Oy:lle on myönnetty Pohjoismainen ympäristömerkki. Löydä juolukan vahva aromi. Painopaperissamme käytetään FSC-sertifioitua puukuitua. 66 Kotona, Retkellä, Virikkeitä 72 Havaintokirja 74 Lukijoilta 76 Kysy luonnosta 82 Länsirannikolla 16/2014 Suomen luonto 5. no. Kuva: Samuli Haapasalo. 40 Kätkettyä kauneutta 56 Suomi alkaa majakoilta Yksinäiset majakat suvi elo mies voi hurahtaa sarvijääriinkin. Utön majakan valo loistaa pimenevässä yössä. Suomen Luonnonystävän ykköslehti Suomen Luonto 6/2014 73. vuosikerta Itälahdenkatu 22 b, 00210 Helsinki sähköposti: etunimi.sukunimi@suomenluonto.fi palaute@suomenluonto.fi www.suomenluonto.fi www.facebook.com/suomenluonto www.twitter.com/suomenluonto tilaajapalvelu: (09) 228?08210 Päätoimittaja Jorma Laurila, 040?351 9217 Toimituspäällikkö Antti Halkka, 050?308?2795 AD Marika Eerola, 050?542?4491 Toimittajat Alice Karlsson, 044?333?5036 Johanna Mehtola, 050?308?2186 Jouni Tikkanen, 044?278?8656 Verkkotuottaja Annakaisa Vänttinen, 0400?359?787 Toimituksen assistentti Elina Juva, 050?452?2347 Tilaajapalvelun yhteystiedot sivulla 81 Majakkasaarten luonto kutsuu. Retki majakoiden kallioille, missä kulttuuriperintö kohtaa ruokin ja rakkolevän. Julkaisija Suomen luonnonsuojeluliitto ry www.sll.fi Itälahdenkatu 22 b, 00210 Helsinki Suomen luonnonsuojeluliiton osoiterekistereitä voidaan käyttää markkinointiin henkilötietolain mukaisesti. Pitkään luultiin, että kurjet elävät vain soilla. veikko vasama / leuku 44 Jäärästäjän seurassa Vaimo ymmärtää, että 56 Pikkiriikkisillä kotelosienillä on iso merkitys luonnon kierrossa. 36 Jenni Haukion hyvinvointi kumpuaa luonnosta ja eläinten läsnäolosta
”Etelä-Suomen pohjoispuolella päiväperhoset eivät sateen ja kylmän takia päässeet alkukesällä lainkaan lentoon. Sinappiperhonen on vaeltaja, eikä sitä nähdä Suomessa joka vuosi. Se oli leuto mutta myös vähäluminen, joten talvehtivilla perhosilla ei ollut aina suojaa. Kaikki juontaa onnettomasta talvesta. Samoin kärsivät ne perhoset, jotka olivat sinä aikana toukkana.” LÄMMIN HEINÄKUU pelasti perhoskesän ja elo–syyskuusta saattaa tulla erittäin mielenkiintoinen. n. ”Vähintäänkin odotan purjeperhosia, vaaleakeltaperhosia ja sinappiperhosia.” Näistä vaeltajista purjeperhonen on suurharvinaisuus. Toimittanut jouni tikkanen Luonto ja ympäristö nyt TIESITKÖ. 6 Suomen luonto 16/2014 Toinen Suomen johtavista perhosasiantuntijoista, museomestari Jaakko Kullberg Helsingin yliopistosta on samaa mieltä. Hänestä tosin perhosia on ollut aivan eteläisimmässä Suomessa ja etenkin rannikolla ja saaristossa melko hyvin. ”Olen nähnyt muun muassa amiraaleja, suruvaippoja, neitoperhosia ja liuskaperhosia.” ”Joukkoa täydentävät vielä toukkina talvehtivat häiveperhoset ja haapaperhoset, jotka ovat helteiden takia aikuistuneet pikavauhtia”, Kullberg lisää. ”Siitä hivuttauduttiin pitkään kevääseen ja koleaan sekä runsassateiseen kesään”, Suomen allergiaja ympäristöinstituutin johtaja, perhosasiantuntija Kimmo Saarinen Joutsenosta selittää. ”Kato onkin ollut alueellista”, hän sanoo. ”Seurauksena oli, että alkukesällä perhosten normaaleina huippuhetkinä liikehdintää oli hyvin vähän.” Avainsana on normaali. Oudot olot tekevät perhosten elämän vaikeaksi. Lämpö elvytti perhoskesän jari hakala / vastavalo K ulunutta perhoskesää on luonnehdittu huonoimmaksi vuosikausiin. Ne olivat hyhmässä kolme viikkoa. ”Ilmassa lentelee jo aikuisena talvehtivien perhosten toinen sukupolvi”, Saarinen sanoo. Kesäkuu oli nyt osin harvinaisen kolea. Kullbergin mukaan etelän ja idän väliset tuulet voivat tuoda meille vaikka mitä. teksti alice karlsson Alkukesällä päiväperhoset olivat viikkoja hyhmässä, mutta loppukesä korjasi tilannetta ja voi tuoda harvinaisuuksia. Elokuussa voidaan kokea huikeita näytöksiä
Osa pikkulinnuista teki uusintapesyeitä. Pohjoinen maamme esittäytyy matkaajalle parhaimmillaan, ihanan monipuolisena. Kiikarissa Sinappiperhosia saattaa tulla Suomeen loppukesällä. Kun seuraavan kerran lähdet lomalle, varaa siis runsaasti aikaa ja poikkea kokemaan Suomea ABC-asemien, perjantairuuhkien ja automarkettien tuolla puolen. Vastaan tulee kiireetöntä juttuseuraa. Ne pääsivät nauttimaan heinäkuussa suotuisaksi muuttuneesta pesimäsäästä. Paikallisilta saadut vinkit johdattavat tuntemattomiin luontokohteisiin; parhaassa tapauksessa saat kutsun kyläilemään. 16/2014 Suomen luonto 7. Siellä odottavat hylätyt talot ja lakkautetut junaasemat. Jos kuitenkin ruuhkaiset nähtävyydet ja turistien valtaamat vaellusreitit kyllästyttävät, matkata voi vaihtelun vuoksi toisellakin tapaa. Keskiyöllä jopa Hossan kalliomaalauksia saa tutkia yksin. Voi kulkea rauhassa vaikkapa autioille sota-ajan bunkkereille tai juoksuhaudoille, kulkemattomille poluille ja tyhjille laavuille. Moni aikainen kottarainen ja töyhtötiainen ehti pesiä ennen kesäkuun kylmää jaksoa. Hyönteissyöjiä ovat esimerkiksi pajulintu, kertut ja monet tiaiset. Piipahda pois valtateiltä sekä suurista kaupungeista ja lähde seikkailulle hiljeneviin maalaispitäjiin. Kuinka mielikuvitus lähteekään lentoon, kun livahtaa autiotaloon tutkimaan vuosikymmenten takaisia elämän merkkejä! Jos etsit luontokohteita, kuten luolia, rotkoja tai jääkauden jäänteitä, niitä Suomessa riittää. n ”Lähde seikkailulle hiljeneviin maalaispitäjiin.” Linnuilla vaihtelevaa atte karttunen KIRJOSIEPON ja muiden hyönteisiä syövien lintujen poikasia nousi tänä vuonna tavallista vähemmän siivilleen, sillä alkukesän kylmyys osui juuri pienten poikasten aikaan. Herkkiä kylmälle ovat myös kanalintujen ja monien kahlaajien poikaset. Kylänraiteilta löytyy kirpputoreja, hiljaisia uimarantoja ja kuppiloita, joissa aika tuntuu pysähtyneen 1970-luvulle. atte karttunen annakaisa vänttinen Pääteiltä sivuraiteille Suomen kesässä riittää vielä nyt elokuussakin kulttuuritapahtumia, eläväisiä toreja sekä luontokohteita täynnä tekemistä. Kesäreissuillani olen löytänyt taiteilijakahvilan hurmaavaan puutarhaan Lapinlahdella ja vaeltanut Kevon yöttömässä keskiyössä muiden kulkijoiden ollessa jo unessa. Retkipaikka.fi listaa tuntemattomampia helmiä, joiden luo pääteiden tienvarsiopasteet eivät ohjaa
ILMIÖSSÄ on Kyse ”batesilaisesta matkimisesta”. Tämä lienee ensimmäisiä luonnossa otettuja kuvia lajista. Kesän laskennoissa havaittiin Helsingissä ja Espoossa yhteensä yli 4000 valkoposkihanhea. Ihmisellä kun on taipumus tappaa kyyt ja sen näköiset olennot. pentti sormunen / vastavalo luontokuvaaja Pekka Tuuri sai tallennettua Turun saaristossa, Seilin saaren rannassa pikkuruisen liejutaskuravun. Helsingin seudulla asuva on lopulta myös kaikkein epäekologisin, koska hänellä on eniten varaa kuluttaa. Lisää asiaa lajista sivuilla 26–27. ”Jos kangaskäärme huomataan, se myös litistää päänsä kolmioksi. Kyyllähän on vähän kolmiomainen pää, mikä johtuu siitä, että myrkkyrauhaset ovat pään takaosassa”, kertoo tutkija Janne Valkonen Jyväskylän yliopistosta. Kangaskääme näyttää tuoreen väitöstutkimuksen mukaan saavan suojaa siitä, että se muistuttaa myrkyllistä kyytä. Meksikonlahdelta lähtöisin oleva rapu on tullut maamme lounaisrannikolle todennäköisesti laivojen painolastivesissä. Jos kyystä tulee harvinaisempi kuin vaarattomasta kangaskäärmeestä, luonto alkaa suosia rohkeampia otteita. Helsingissä nousua olisi 30 senttiä ja Hangossa 24 senttiä. 8 Suomen luonto 16/2014 Kangaskäärme on ihmiselle harmiton. Kun kyitä olisi riittävästi, pedot oppisivat karttamaan myös kangaskäärmettä. Epäsuoria kasvihuonekaasupäästöjä kaupunkilainen aiheuttaa kuitenkin enemmän. Säästöä tulee vähemmästä oman auton käytöstä, aineellisesta kulutuksesta sekä tiiviistä asumisesta. Jotta kangaskäärme ei häviäisi Suomesta, kyy pitäisi Valkosen mukaan suojella, ainakin Ahvenanmaalla. Tutkimus julkaistiin Ecological Economics -tiedelehdessä. 33 cm Jotta homma onnistuu, kyyn pitää olla yleinen. Liejutaskurapu leviää saaristossa Tutkimuspeltojen rehu kelpasi valkoposkihanhille valkoposkihanhet tuhosivat tänä kesänä Helsingin yliopiston Viikin koetilan valkolupiinin ja vehnän seoskasvuston, joka oli osa Kestävä tehokkuus -hanketta. poimintoja Kaupunkilainen on ekompi mutta liian rikas EKOLOGISUUDESSA kaupunkilainen voittaa maalaisen, jos on uskominen Aalto-yliopiston tutkijoiden tekemää laskelmaa. Kangaskäärme elää siellä levinneisyytensä pohjoisrajalla, eikä sitä ole muualla Suomessa. pekka tuuri Liejutaskurapu on vain parin sentin levyinen. Valkonen tutki dna-näytteistä kangaskäärmeen ja kyyn yleisyyttä Ahvenanmaan pääsaarella ja arvioi kangaskäärmeitä olevan yllättäen enemmän. Valkoposkihanhet ovat menestyneet pääkaupunkiseudulla hyvin. Kyyn myrkky suojaa kangaskäärmettä MATKIMINEN voi pelastaa hengen. Paraisilta ja Rymättylästä löytöjä on paljon. Kansalliseen vieraslajiportaaliin (www.vieralajit.fi) on ilmoitettu tänä vuonna lajista jo noin 50 havaintoa Kustavista Paimionlahdelle. Jouni tikkanen ilmatieteen laitoksen tutkijan Milla johanssonin journal of marine systems -lehdessä julkaiseman tutkimuksen mukaan vesi nousee haminassa 33 senttiä vuoteen 2100 mennessä. Kangaskäärmeen selässä on pistekuvioita, jotka peto voi sekoittaa pelottavan kyyn sahakuvioon. Juuri tämä voi olla tilanne osassa Ahvenanmaata. Näin myrkytön kangaskäärme käyttää hyväkseen kyyn myrkyllisyyttä. Ensimmäinen yksilö löydettiin vuonna 2009 Naantalista. Siinä pedolle vaaraton saalislaji kehittyy muistuttamaan vaarallista lajia, ja pedot välttävät molempia. Asialla oli 600 nuorta hanhea. georg fagerlund / vastavalo Luonto ja ympäristö nyt
Kovin huonosti on Suomen luonnossa ylipäätään huumeita tarjolla. Harmi vain, että käsitys on ilmeisesti väärä. Juolukan marjoihin voi iskeä juolukanmuumiosieni, munkkilatinaksi Monilinia megalospora, joka kasvattaa marjan sisälle rihmastopahkan. Tutkija Kauko Salo Metsäntutkimuslaitokselta epäilee väärinkäsityksen syntyneen siitä, että juolukka kasvaa usein samoilla mättäillä suopursun kanssa. Maistuu vain pahalle. 16/2014 11/2014 Suomen luonto 9. Kerrotaan vain, että Kanadassa ja Venäjällä juolukkaa käytetään tavallisesti mustikan tapaan piirakoissa ja mehuissa. Sienen saastuttama marja vetäytyy kurttuun kuin rusina ja muuttuu harmaaksi ja kovaksi. Suopursun haihduttamat voimakkaat terpeenit voivat todistetusti huimata. Juolukan marjat on terveellisinä käytettävä toisella tavalla. Myöskään muumioituneiden omenoiden ei luvata vievän toisiin tiloihin, vaikka ne synnyttää samaan Monilinia-sukuun kuuluva omenanmuumiosieni. ilmiömäistä soili jussila / vastavalo Huono trippi Juolukkaa sanotaan myös juovukaksi, koska sen marjoilla on legendan mukaan päihdyttävä vaikutus. Mitään tehoa huumeena ei ole tiedossa. Paremman puutteessa voi siis maata selällään rämeellä ja hengittää syvään. Puhutaan, että shamaanit olisivat suurella vaivalla etsineet juuri näitä sienen vioittamia marjoja ja niitä syötyään langenneet loveen. Mitään kunnon trippiä tästä ei voi kuitenkaan tiedossa, vähän kevyt olo vain. Vaan eipä toimi. Jouni tikkanen Juolukkaa sanotaan myös juovukaksi, mutta siitä ei saa humalaa. Siinäpä ominaisuus, jota moni suomalainen tervehtisi ilolla! Rämeet ja korvet olisivat täynnä halpaa humalaa. Yksikään Suomen Luonnon tavoittamista biologeista ei tiedä muumiosienen tai minkään muun juolukan marjoissa elävän sienen aiheuttavan hallusinaatioita. On kyllä kokeiltu
Tuuli käy kaakosta ja painaa leviä Ruotsin rannikolle. Elokuussakin sinilevää Oho! ”jo ka inen on lu on no ns uojelij a, om all a tava ll aa n, aivan sa ma ll a tava ll a ku in jo ka inen el ävä ihm inen on el äm än su oj el ija jo om as sa its es sä än , sy dä mens ä lyö nt ien vo im all a, om an el äm än sä ain ut kertais ell a pa no ks ell a.” Toinen päähenkil ö, Aimo, kirjailija Juha Hu rmeen teoksessa Nyljetyt ajatukset (Teos 2014). Lisätietoja saa osoitteesta finaraneae.org. Kanadan hallitus pääsi ehkä jo ennalta painamaan puumerkkinsä EU:n lainsäädäntöön. Esityksen mukaan öljyhiekkabensalle piti panna tavallista bensaa huonompi kerroin. Suomen Hämähäkkityöryhmä toivoo havaintoja vaaksiaishämähäkistä (Pholcus phalangoides). Se on maassamme uusi tulokas – ensimmäisen määritti edesmennyt Juhani Terhivuo vuonna 2000, ja uusia löytöjä on tullut sen jälkeen parikymmentä maan lounaisosista. Itämeren sinileväkukinnat olivat jopa ennätyksellisen laajat. Jos muutos on totta, toinen syy sen takana lienee EU:n ja Kanadan sekä Yhdysvaltojen välinen vapaakauppasopimus (TTIP), jota neuvotellaan kulisseissa. Tarkkailemme ympäristöä. meillä verkkonsa sisätiloihin. Sitten Ukrainan tilanne teki venäläisestä energiasta hankalaa. Heini Postilan ja kumppaneiden hiljattain Oulun yliopistossa tekemän tutkimuksen mukaan suot, joilla puusto on tiheää, ovat kuitenkin huonoja suodattimia. Kuvassa Pohjois-Itämeri neljäs elokuuta. Ruotsin luonnonsuojeluliitto Naturskyddsföreningen valitsi hallitukseensa mielenkiintoisen nimen, maan viime aikojen menestyneimmän yleisurheilijan, Carolina Klüftin. Kuvan vasemmassa laidassa erottuu Ruotsin iso metsäpalo Västeråsin pohjoispuolella.. Uusi ympäristönsuojelulaki ohjaa turpeennostoa ojitetuille soille. Usein kerran kuivattu suo vesitetään uudelleen kosteikoksi. Keikoillaan hän halusi vastustaa Kanadan Albertassa toimivaa öljyhiekkabisnestä, joka Youngin mukaan polkee intiaanien maaoikeuksia ja on kammottavan saastuttavaa. Luonnonsoita siis säästyy, mutta kuinka turvesoilla saadaan puhdistettua kuivatusvedet. Luonto ja ympäristö nyt ROCk-MUUSIKKO Neil Young lähti viime talvena yllättäen pikku kiertueelle. Vaaksiaishämähäkin koiras (kuvassa) on naarasta pienempi. Öljyhiekasta tehty bensa olikin vielä viime talvena kovin likaista EU:lle, joka valmisteli päästökertoimia eri raaka-aineista tehdyille polttoaineille. Mining.com-sivuston mukaan tämä sai komission muuttamaan direktiiviä, ja arvio öljyhiekan päästöistä lieveni. niclas frizén niclas fritzen Puhdistiko Ukrainan tilanne öljyhiekan. 1 Vaaksiaishämähäkistä kerätään havaintoja. 2 Olympiasankari töihin luonnon puolesta. Niiltä karkaa alkuvuosina paljon fosforia ja fosfaatteja, jotka voivat rehevöittää luonnonvesiä. Komissio ei kommentoi asiaa, joka on kesken. Pohjoiseen levittäytyvä vaaksiaishämähäkki kutoo maailmankuva 3 Ojitettu suo voi olla huono kosteikko. Kertoimet liittyvät polttoaineen laatudirektiiviin, joka tähtää liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen leikkaamiseen 6 prosentilla vuoteen 2020 mennessä. Valinta ei ole suuren suuri yllätys, sillä Klüft on a iemmin työskennellyt järjestössä r uoan, ilmaston, ympäristömyrkkyjen ja lähiluonnon parissa. 11/2014 10 Suomen luonto 16/2014 NASA / MODIS Robert Churchill / istockphoto isoveli valvoo pinnalla LEVÄN JA METSÄPALOJEN LOPPUKESÄ
Ne sijoittuvat pääasiassa Satakuntaan, Etelä-Pohjanmaan ruotsinkieliselle rannikkoseudulle ja Pirkanmaalle. 16/2014 Suomen luonto 11. On totta, että Lapissa olisi paljon mahdollisia paikkoja euroopanmajavalle, mutta olemme toistaiseksi saaneet sieltä Riistakeskukselta niukasti tietoja. Meidän täytyy neuvotella Suomen Luonnon tietojen mukaan Länsi-Lapista tänä vuonna ammuttu majava oli kallotutkimuksen perusteella euroopanmajava. Miten lajit voidaan erottaa toisistaan. Olemme suunnitelleet noin miljoonan euron hanketta euroopanmajavan suojelemiseksi ja sen kannan vahvistamiseksi. pentti johansson / ProLK Voisiko hankkeen suunnata eteläisten alueiden lisäksi Lappiin ja muuhun Pohjois-Suomeen, siellähän olisi paljon valtion maita. Riistahallinto suunnittelee euroopanmajavan palauttamista entisille asuinsijoilleen EU-hankkeella. Tämä voi tarkoittaa myös vieraslaji kanadanmajavan poistamista eräiltä alueilta. Etelässä nämä voisivat olla kansallispuistoja kuten Helvetinjärvi ja Seitseminen. Kanadanmajavaa saa metsästää vapaasti metsästysaikana, joka on elokuun 20. Kanadanmajavia on koko maassa noin 4000–7000. Jasmin Awad / istockphoto Kaarina Kauhala, kuinka paljon Suomessa on ylipäätään euroopan- ja kanadanmajavia. Samaan aikaan lajin on huomattu leviävän Ruotsista Suomen Lappiin. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen erikoistutkija Kaarina Kauhala vastaa kysymyksiimme. Kaarina Kauhala Ehdota haastateltavia ja kysymyksiä osoitteessa www.facebook.com/suomenluonto tai sähköpostilla: palaute@suomenluonto.fi. Suomen Luonto selvittää vastaukset tärkeisiin kysymyksiin. Viimeisimmässä euroopanmajavien laskennassa saimme ilmoitukset 844 pesästä, ja karkea arviomme on, että Suomessa olisi noin 2400–3000 euroopanmajavaa. Kanadanmajava on Pohjois-Amerikasta 1930-luvulla Suomeen tuotu vieraslaji, joka on paljolti syrjäyttänyt euroopanmajavan. suora linja Voidaanko euroopanmajava palauttaa Lappiin. Lisäksi euroopanmajava on myös leviämässä Lappiin Ruotsista. ismo tuormaa kaarina kauhala Mistä EU:n Life-hankkeessa on kyse. Riistakeskuksella on oikeus antaa euroopanmajavalle pyyntilupia maaja metsätalousministeriön kiintiön mukaan, mutta Lappiin niitä ei ole myönnetty. Metsähallituksen kanssa kohteista, jonne mahdollisesti istutamme euroopanmajavia. Majavan lajin tunnistaminen maastossa on vaikeaa, joten euroopanmajavan pyyntiluvat on suunnattu sinne, missä euroopanmajavia tiedetään olevan ja missä ne aiheuttavat vahinkoa, etenkin Satakuntaan. päivästä huhtikuun loppuun
”Ghana Wildlife Society on kartoittanut keltapääkaljukkaan pesäpaikkoja pian kymmenen vuoden ajan”, kertoo yhdistyksen asiantuntija Kalu Afasi. Kaivosyhtiö löysi tämän harvinaisen linnun pesäpaikan mailtaan ja käytti kaljukasta viherpesuun. Se muuraa pesänsä sademetsän kätköissä sijaitsevan kallion jyrkästi kaltevaan seinämään, parhaaseen mahdolliseen suojaan 12 Suomen luonto 16/2014 sateilta ja pedoilta. Hyväksi todettu pesäpaikka on käytössä vuosikymmenestä toiseen. Voimakkain kaljukasturismi on jo pitkään suuntautunut Ghanaan, missä yhteiskuntaolot ovat rauhalliset ja matkailijoiden kaipaamia palveluja on tarjolPaikallisopas la riittävästi. Läntisessä Afrikassa kaljukkaasta on tullut luontomatkailijoita houkutteleva vetonaula erikoisen ulkonäkönsä, harvinaisuutensa ja pelottoman käyttäytymisensä vuoksi. Uutinen oli virheellinen, mutta ainakin kaljukas nousi kerralla tavallisten ghanalaisten tietoisuuteen. U hanalaisesta keltapääkaljukkaasta tuli väärinkäsitysten vuoksi julkkis Ghanassa. Viime vuoden puolella Ghanan pääuutislähetyksissäkin kerrottiin, että ”kaivosyhtiö löysi uuden lintulajin Ghanalle”. Sampson ”Keltapääkaljukkaan pesäpaikat tuovat kaivat- johdatti pesälle. ”Olemme jakaneet kaljukkaan kuvia kaikkiin kyliin lajin oletetulla esiintymisalueella Ghanan sademetsävyöhykkeellä ja saaneet tietoon useita uusia pesäpaikkoja. Erikoinen keltapääkaljukas houkuttelee luontomatkailijoita läntisessä Afrikassa, etenkin Ghanassa. ”Paikallisopas valvoo, että lintuturistit pysyvät riittävän etäällä pesästä ja poistuvat paikalta ajoissa, jotta pesäpaik-. tuja lisätuloja kyläläisille ja suojaavat metsiä hakkuilta, sillä lintuturistit maksavat pääsymaksun pesämetsään ja opastuspalkkion kylän oppaille”, kertoo paikallisopas Sampson Pongron kylässä, New Edubiasen kunnassa. Kaljukasturismi työllistää kyläläisiä ja suojelee sademetsiä. Kaljukkaasta tuli julkkis ghana KUVAT JUHA HONKALA Itämeri Toimittanut jorma laurila maailmalta Keltapääkaljukkaan pää on lähes höyhenetön ja sen iho on keltainen. Arvioimme Ghanan pesimäkannaksi noin 200 paria.” Keltapääkaljukas on pesäpaikastaan erityisen vaatelias
Helikopterikyydin saarelle sai kymmenkunta siirtolaista, joista kasvoi vähitellen elinvoimainen 50–60 yksilön populaatio. Suojeluryhmä on aktivoinut koululaisia keräämään tem pauksilla rahaa. Keltapääkaljukkaan levinneisyysalue ulottuu Sierra Leonesta Liberiaan ja Guineaan sekä edelleen Norsunluurannikolle ja Ghanaan. Muiden pussieläinten tavoin ne kasvattavat poikasensa vatsapussissa. Tutkijat seurasivat herkeämättä niiden liikkumista ja kehitystä. Paikallinen viinitila on rahoittanut suojelua potorietiketillä varustetun viinin myynnillä. Auli kilpeläinen Vanhin kalatiira löytyi Afrikasta namibia Lintuharrastaja Mark Boorman ei aavistanut tekevänsä Suomen tiirojen historiaa, kun hän onnistui lukemaan renkaan tiedot elävän kalatiiran jalasta maaliskuussa 2014 Namibiassa. Gilbertinpotorin ainoaan jäljellä olevaan populaatioon Two Peoples Bayn suojelualueella Australian lounaisrannikolla kuului vain 30–40 yksilöä. Päästäiskenguru tehosuojelussa australia Pussieläimiin kuuluva gilbertinpäästäiskenguru eli gilbertinpotori (Potorous gilbertii) on Australian harvinaisin nisäkäs. n 16/2014 Suomen luonto 13. Keltapääkaljukkaan maailmankannaksi arvioidaan 2500–10?000 paria. Maastopalokin olisi voinut tuhota viimeiset yksilöt. Parinkin yksilön siirtäminen näin vähäisestä populaatiosta oli riski, joten siirrot tehtiin vähin erin. Keltapääkaljukkaan ravinto koostuu kovakuoriaisista, sirkoista, hämähäkeistä, termiiteistä, madoista, liskoista ja sammakoista. Lajin selviytymistä uhkasivat villikissat, villikoirat ja ketut sekä potoreita vaivaava tauti. n Kirjoittajan matkatoveri, lintuharrastaja Jari Siven tarkastelee pesäpaikkaa. Tutkijat perustivat siirtopopulaation 800 hehtaarin Baldin saarelle, joka tiedettiin saalistajista vapaaksi. Liki 34-vuotias lintu on yli kymmenen vuotta vanhempi kuin aiempi vanhin Suomessa rengastettu kalatiira ja samalla tiettävästi maailman vanhin koskaan tavattu lajinsa edustaja. Selvisi että lintu oli rengastettu poikasena Hirvensalmella kesällä 1980. Lähes 40 saaren potoria on jo saanut uuden kodin mantereelta, Waychinicup-kansallispuistoon aidatulta 380 hehtaarin alueelta”, Friend kertoo. Juha Honkala Kirjoittaja työskentelee museomestarina Helsingin yliopiston Luonnontieteellisessä keskusmuseossa. Ensimmäistä saarella syntynyttä poikasta juhlittiin jo saman vuoden lopulla. kaa läpi vuoden käyttävä kaljukaspariskunta pääsee rauhassa yöpymään.” Kaivosyhtiön mailta löytynyt keltapääkaljukkaan pesäpaikka laajensi tietämystä lajin levinneisyydestä uudelle alueelle kaakkoiseen Ghanaan, mikä oli suojelulle erittäin hyvä uutinen. Vuonna 2005 sinne vietiin ensimmäiset potorit. Tämän häntineen puolimetrisen ja noin kilon painoisen yöeläimen luultiin jo kuolleen sukupuuttoon, kunnes 1994 se nähtiin uudelleen 120 vuoden tauon jälkeen. Lähin sukulainen on Kamerunin, Nigerian ja Gabonin sademetsissä elävä punapääkaljukas. Kanta on taantuva, mikä johtuu sademetsien tuhoutumisesta. seppo leinonen uutisia Lintuturistit maksavat pääsymaksun pesäpaikalle ja palkkion kylän oppaalle. Kaljukasnaaras munii sadekaudella useimmiten kaksi munaa, joita molemmat vanhemmat hautovat. Joukko aktiivisia kansalaisia perusti 2001 Gilbertinpotorin suojeluryhmän (www.potoroo.org). Osa pesistä on yhdyskunnissa, joissa voi olla kymmenkuntakin pesää, mutta useimmiten pesäpaikalla on vain yhden tai kahden parin pesä. ”Baldin saarelta on riittänyt potoreita siirrettäväksi säännöllisesti toiseenkin kohteeseen. Tämä seutu on nimetty Guinean endeemisyysalueeksi, sillä siellä tavataan useita lintu- ja nisäkäslajeja, joita ei ole missään muualla. Potorit liikkuvat enimmäkseen öisin ja syövät maasta kaivamiaan tryffelin kaltaisia sieniä. Tuloilla on hankittu radiolähettimiä ja infrapunakameroita potorien seurantaan. ”Kansalaisten aktiivisuudella on ollut tärkeä rooli gilbertinpotorin suojelussa”, kertoo yksi suojeluryhmän perustajajäsenistä, tohtori Tony Friend. Nimensä mukaisesti keltapääkaljukkaan pää on lähes täysin höyhenetön ja sen iho on keltainen. Keltapääkaljukas Keltapääkaljukkaan (Picathartes gymnocephalus) asema lintujen sukupuussa on epäselvä
Siellä on uskoakseni paljon vahveroita mutta myös hirvikärpäsiä. Kuuma varustus helteellä, mutta ei ole vaihtoehtoja. Hirvikärpäsiä on jo retken alkupuolella kertynyt kymmenittäin. Elokuussa ja syyskuun alkupuolella riesa on pahimmillaan. TekstI Jorma Laurila petri nuutinen / leuku T aas surahti! Ruskea, litteä otus ryömii päättäväisenä käsivarrellani. Kärpäsen ei enää kannata lähteä etsimään uutta kohdetta, koska sillä on nyt kaikki, mitä se tarvitsee. Olen pyrkimässä kantarellipaikalleni, joka on hirvien lepäilyalueen reunalla. Se on harvinaista hyönteiselle. Ensitapaamisessa vieraasta ei jäänyt epäilystä. Hirvikärpäsiin tepsii vain oikeanlainen pukeutuminen, koska ne taitavina ryömijöinä tunkeutuvat herkästi vaatteiden alle. Vielä 1970-luvun lopulla sain sienestää Nokian apajillani rauhassa. Vaaleat sävyt saattavat vähentää kiusankappaleiden mielenkiintoa.. Sik- 13/2014 14 Suomen luonto 16/2014 si on tärkeää suojata etenkin pään ja kaulan alueet sekä käsivarret. Kerään kiireesti kantarellit ja lähden karkuun. Kun sellainen osuu kohdalle, siivet pudotetaan tarpeettomina. Naaras ei muni. Yhdestä hirvestä voi varista jopa 10?000 koteloa. Muutama vuosi sitten, kun palasin sieniretkeltä, riisuin propsipinon takana kaikki vaatteeni ja kävin ne tarkasti läpi: saalis yli 200 hirvikärpästä, sen lisäksi että olin tuhonnut niitä sienestyksen lomassa toisen mokoman. Kotelot talvehtivat maassa ja elo– syyskuussa niistä kuoriutuu aikuisia hirvikärpäsiä. Munat ja niistä kehittyvät toukat elävät emon sisällä, kunnes naaras synnyttää yhden valmiin toukan kerrallaan koteloitumaan hirven turkkiin. Kohtaamisia on sittemmin tullut kosolti. Idempänä sienestäneiltä kuulin kummallisesta otuksesta, joka oli ilmaantunut metsiin. Kysyin, miten sen tunnistaa. Hirvikärpänen on huono lentäjä, eikä sen toimintasäde ole juuri muutamaa kymmentä metriä enempää. Huomaat sen sitten varmasti, kun sellaisen kohtaat, minulle sanottiin. Aivan tarkalleen määrää ei tiedetä, mutta sen arvellaan olevan enintään joitain kymmeniä. Aikuinen hirvikärpänen elää hirvessä seuraavaan kesään saakka, ja niitä voi olla isännässä tuhansia. Otus odottaa sopivaa kohdetta oksistossa tai pensaikossa ja suunnistaa kohti uhriaan lämpöaistimuksen avulla. Sopivan isäntäeläimen löytäminen on hirvikärpäselle kriittisin vaihe. Elämänsä aikana naaras saa hyönteiseksi vähän jälkeläisiä. Hirvikärpäsen elämänkierto menee näin: Koiras ja naaras imevät ravinnokseen hirvieläimen verta. Vedän anorakin hupun tiukasti kiinni, sillä kohta ropisee. Päässäni on tiukkaan sidottu silkkihuivi kuin mummolla ja ylläni anorakki. Noudatan koulimaani menetelmää: pyörittelen sen palloksi peukalon ja etusormen välissä ja napsautan pöpelikköön. Kymmenet kiusankappaleet iskevät kimppuuni. Kuukauden laji: hirvikärpänen kelju RETKIKaveri Jälleen on valinnan aika: sienet ja hirvikärpäset tai ei kumpiakaan
Allerginen tarvitsee sopivan vaatetuksen antamaan suojaa. ELÄMÄNKIERTO: Hirvikärpänen käy läpi täydellisen muodonvaihdoksen, jonka vaiheet ovat muna, toukka, kotelo ja aikuinen. Ilmaston lämpeneminen voi avittaa etenemistä. 16/2014 13/2014 Suomen luonto 15. ”Useimmat ihmiset saavat vähäistä näppylöintiä, mutta ongelmat alkavat niillä, jotka herkistyvät eli allergisoituvat. Nyt levinneisyyden pohjoisraja on suunnilleen poronhoitoalueen eteläreunalla. Kiusankappale on vaikuttanut voimakkaasti loppukesän ulkoilukäyttäytymiseen. hirvikärpänen Lipoptena cervi Koko: Pituus 5–7 milliä, ruumis litteä ja karvainen. Siihen voi mennä vuosia ja riski on suhteessa altistumisen määrään.” Haahtelan mukaan ehkäisyssä eivät hyönteiskarkotteet auta. LUOKITTELU: Kuuluu täikärpäsiin (heimo Hippoboscidae). Pistoista syntyy ikäviä paukamia: ne ovat suurempia ja kutisevampia kuin hyttysen pistot, ja niiden paraneminen voi kestää kuukaudenkin. Näin kävi myös minulle. Sen tunnistaa litteästä ruumiista ja siitä, että siivet suuntautuvat taaksepäin. Hirvikärpänen työntää imukärsänsä ihon läpi imeäkseen verta. Monet kieltäytyvät kerta kaikkiaan menemästä metsään. Suuri uhkakuva on, että hirvikärpäset sopeutuisivat elämään poroissa. Jälkimmäistä teoriaa tukee ainakin se, että otuksen runsastuminen on kulkenut samaa tahtia hirvikannan kasvun kanssa. Pohjoisimpia havaintoja on Kuusamosta, Ranualta ja Tervolasta. Toisaalta hirvikärpäset levinnevät pohjoiseen joka tapauksessa, onhan Lapissa vahva hirvikanta. Hirvikärpäsiä on Etelä-Lapin rajoille asti. tapio kujala Hirvikärpänen kuuluu täikärpäsiin. Ravinto: Hirvieläinten veri. ERIKOISta: Hirvikärpänen saa hyönteiseksi vähän jälkeläisiä, mahdollisesti vain joitain kymmeniä. Joidenkin tutkijoiden mielestä kyseessä on tulokaslaji, toiset taas pitävät hirvikärpästä enemmänkin paluumuuttajana. Inhoa herättävät otuksen ulkonäkö ja tuntemukset, kun se ryömii iholla ja vaatteiden sisällä. ”Hupullinen anorakki on hyvä, mutta hirvikärpäset ovat uskomattomia kaivautujia, joten herkimpien on pysyttävä pois metsästä pahimman sesongin aikana.” n ELINYMPÄRISTÖ: Havu- ja sekametsät sekä taimikot hirvien elinalueilla, erityisen lukuisa kulkureiteillä ja oleskelualueilla. ”Allergeenit ovat hirvikärpäsen syljessä olevia valkuaisaineita, jotka edistävät veren käyttöä kärpäsen ravinnoksi”, emeritusprofessori Tari Haahtela valaisee. Vaikka puhutaan myös puremista, kyse on kuitenkin pistoista. LEVINNEISYYS: Alkoi 1960-luvulla levitä Venäjältä Kaakkois-Suomeen, nyt lähes koko maassa. Vakavampi asia on, että osa ihmisistä allergisoituu hirvikärpäsille ja seurauksena on hirvikärpäsihottuma. Hirvi tapettiin Suomesta 1900-luvun alkupuolella lähes sukupuuttoon, ja silloin myös hirvikärpänen olisi kadonnut, jos niitä tuolloin oli. Myös metsäkauriit levittävät hirvikärpäsiä
Mutta miksi niitä on paljon enemmän kuin ennen. Kurjet samuli haapasalo valmistautuvat muutolle Kurjet kokoontuvat viljelyaukeille ennen syysmuuttoa. 16 Suomen luonto 16/2014 teksti pertti koskimies
Kurkia Viron Matsalussa. 16/2014 Suomen luonto 17
Kurkien Aristoteles arveli talvehtivan Niilin latvoilla. Jo 400 vuotta aiemmin kirjallisuuden alkuisä Homeros tiesi, että kurki muuttaa. Silti piti odottaa yli 130 ihmispolvea, ennen kuin kurkien muuttosalat paljastuivat. samuli haapasalo jorma luhta / leuku Sitä hän ei keksinyt itse. Vasta kahden viime vuosikymmenen aikana suomalaiset rengastajat juoksivat soilta kiinni yli 1300 kurkea, joista valtaosa sai kaukoputkella luetta-. Otto Manninen) sanotaan: 18 Suomen luonto 16/2014 Kurki on Suomen suurimpia lintuja: pituus 110–120 senttiä ja paino 4,5–7 kiloa. niinkuni kurkien kiljuna soi kautt’ ilmojen aavain, talvi kun karkoittaa ne ja loppumaton sadetulva; vyöryvän Okeanon nepä ääriin kiljuen kiitää ristoteles tiesi maailmasta kaiken 2300 vuotta sitten. Mestarillisessa Iliaan kolmannessa laulussa (suom. Linnuista hän tiesi osan lähtevän talveksi pois ja toisten muuttuvan muiksi, talvella näkemikseen lajeiksi
Lisäksi lähes kaikki Suomessa nähdyt kurjet ovat omaa kantaamme. Muutto painottuu muutamille myötätuulipäiville. Metsänhoitaja Toivo Rauhala tokaisi tuolloin asioiden tärkeysjärjestyksen metsäbiologian kenttäkurssilla: ”Me haluamme mersuja. Nyt kurkien muuttoliikkeet tunnetaan varsin hyvin. Lämpövirtausten nosteessa leijaava kurki välttää viimeiseen asti kylmiä merenulapoita. Muuttotilastot 16/2014 Suomen luonto 19. Joka suunnalla ja ties millaisissa pöheiköissä piileskelevät kurjet on helpointa tilastoida taivaalta. Muutto painottuu muutamalle myötätuulipäivälle keväin ja syksyin. Siksi suuri osa pesäpaikoista on aina välttänyt ilmitulon. Siksi pääjoukot ylittävät Suomenlahden Hankoniemen ja Porkkalanniemen kohdalta. 1970-luvulla lajia näytti odottavan nopea loppu, kun kaivinkoneet kuopivat kurkisoita pilalle pitäjä pitäjältä. Jos joku haluaa kurkia, tehköön kuovista kurjen.” Suurin osa soista ojitettiin, ja mersuja saatiin, mutta yllättäen saatiin myös sellainen Suomi, jossa kuovilla on isompi hätä kuin kurjella. Vain parikymmentä vuotta sitten vaikutti siltä, ettei Suomessa olisi pian enää kurkia nähtäväksi. Niin orjallisesti kurkea pidettiin suolintuna. Vanhoja ja nuoria kurkia Viron Matsalussa. van värirenkaan, monet satelliittilähettimenkin. Määrää arvioidaan kevät- ja syysmuutolta Kurki on käsittämättömän taitava piileskelijä, jättiläisenäkin ylivoimaisesti vaikeimmin löydettäviä lintuja naapurinsa metsähanhen ohella. Murto-osa kurjistamme muuttaa Karjalankannaksen ja lounaissaariston kautta
Kun länti- 20 Suomen luonto 16/2014 semmillä ja itäisemmillä muuttoreiteillä perillä kaukana sisämaassa silloin, kun lasketut linnut lisättiin, koko eteläranni- muutontarkkailijat vasta pakkasivat kiikon luku nousi 21?500 kurkeen. kareitaan kevään ensiretkille. Ne olivat vaan vasta soiden lopullisesti metsittyes-. koinen metsä- ja suolintujen seuraaja. Silti myös muuttavista kurjista tilastoiToinen seikka, joka jumitti aritmetiitiin vain murto-osa. markus varesvuo / leuku kuvaavatkin kurkikannan kokoa luotettavammin kuin useimmilla muilla linnuilla, mutta niitä on osattava lukea. harrastajia tungeksii parhailla paikoilla Edes luotettava lintumestari Pentti kirjaamassa samat linnut moneen ker- Linkola ei 1960-luvun soiden hävitystaan, mutta yli 90 prosentilla Suomen kampanjan keskellä osannut ennustaa pinnasta liikkuu vain jokunen vanhaus- kurjen sopeutumiskykyä. Kaksi väärää mieli- kan alkusijoilleen, oli vakaa mutta pekuvaa harhauttivat lukujen tulkitsijoita. Linkola kirjoitti Pohjolan linnut väriYksi heistä on kurkien tutkija ja ren- kuvin -teoksessa (Otava 1967) että ”… gastaja Arto Miikkulainen. Niinpä kurkitutkimuksen pioneeri Juhani Rinne päätteli 1950–1960-lukujen pintapuolisesta linjalaskenta-aineistosta, että LänsiUudellamaalla voidaan hyvällä onnella kerran sadassa keväässä havaita yli 6300 kurkea. Vääriä arvioita Kun kurjen piilottelutaitoa ei tajuttu, vanhat laskelmat lajin lukumääristä olivat pahasti harhassa. Keväällä 1981 summaksi saatiin 15?500 yksilöä, minkä Rinteen laskujen mukaan olisi pitänyt olla mahdotonta. rusteeton usko siihen, ettei kurkikanta Ensimmäinen syntyi siitä, että lintu- voisi kasvaa. Satojen nykyisen valtakunnallisen soiden ojikurkisoiden tuntijana hän huomasi, et- tusohjelman tulosten tullessa näkyviin tä suuri osa kurjista saapui pesäpaikoil- – ei kenties välittömästi ojitusten jälkeen, leen pareittain, huomaamatta
Pesä on vetisellä suolla tai muulla vaikeakulkuisella paikalla. Emon opeista piittaamaton itäkurki ajautui siis ilmeisesti länsikurkien porukkaan ja seurasi sitä. Kurki voi vaihtaa talvialuetta sä – on odotettavissa kurkikantojen voimakas pieneneminen lähivuosikymmeninä”. Sitten kevättalvella 2014 Outo valokuvattiin yllättäen Espanjassa. Itä-Suomen kurjet muuttavat tavallisesti Kaakkois-Eurooppaan tai Lähiidän kautta Koillis-Afrikkaan, länsisuomalaiset Saksan kautta pääosin Ranskaan ja Espanjaan. Myös Oudon synnyinpaikalla pesineet emot muuttivat seuraavan kesän poikasensa kanssa Etiopian sijasta Israeliin. Vastaavia havaintoja on kertynyt niin monta, että kurkitutkijat ovat alkaneet epäillä itä- ja länsikurkien muuttosuuntien vaihtuvan toiseksi silloin tällöin. Ensimmäinen löytämäni uuskurki asui paremmassa turvassa kuin kaikki valtavirran suokurjet, paikassa johon ihmisen jalka ei ollut astunut vuosikymmeniin. jorma laurila Etiopia on tärkeä talvehtimisalue. Itse olin sitkeästi väärässä vielä 1990-luvulla kirjoittaessani Muuttuvaan pesimälinnustoon (Otava 1998), vaikka olin omin silmin nähnyt kurjen siirtyneen uusiin elin ympäristöihin. Luhtien uumenissa Enteitä kurkien uusista tavoista oli näkynyt jo ennen 1970-lukua. Fogeran tulvatasangolle Tanajärven itäpuolelle saapuu joka vuosi tuhansia kurkia. Koska minulle tutuimmat kurkiparit asuivat Konnunsuolla, Kuijärvensuolla, Jousisuolla ja muilla kelpo soilla, en tuolloin tajun- nut, että pari kummalliselta tuntunutta paikkaa edustaisivat vuosikymmenten perästä kurkien tyyppiympäristöjä. Sen lähetin sammui ennen kevättä 2012, eikä lintua tunnistettu myöhemmin värirenkaistakaan. Suunta oli sama kuin ennenkin mutta talvehtimisalue edellisvuotta pohjoisempana. Janne Leppänen, Jukka Matero ja Petri Suorsa pyydystivät Outokummussa kesällä 2011 tämän kurjenpoikasen, jonka renkaaseen he kiinnittivät 20-grammaisen satelliittilähettimen. Outokumpulainen Outo-niminen kurjenpoika ei kuitenkaan tyytynyt emoilta oppimaansa talvehtimisalueeseen Etiopiassa vaan vaihtoi suunnan Espanjaan. Kaikkein kiehtovin oli kuitenkin kultasirkku, tuo korea jalokivi oli nähtävä! Suomessa on kahdenlaisia kurkia, itäisiä ja läntisiä. Synkän ennusteen toistivat vuosikymmenten kuluessa monet muut. Sinne vetivät kymmenet kevätyössä röhkineet luhtakanat, piiskaniskuja sivaltaneet luhtahuitit, ruokoviidakon ruskosuohaukat ja mystisesti puhaltavat kaulushaikarat. Emot hautovat kahta munaa kuukauden. Outo muutti emojensa mukana ensimmäisenä syksynään Etiopiaan. Simpelejärven Siikalahden Tiviänluhta oli salaperäisin paikka, jonka koulupoikana tiesin. Sallassa pesinyt naaraskurki Aino muutti syksyllä 2008 itäreittiä Tunisiaan, mutta sitten se jatkoikin Välimeren eteläpuolta Marokkoon ja palasi keväällä 2009 Espanjan kautta. Aikuinen kurki voi sääolojen mukaan vaihtaa talvialuettakin vuosien välillä kuten Renttimä Serbiasta Algeriaan. 16/2014 Suomen luonto 21
Pysäytettyäni auton pitkäkoivet luikahtivat bussipysäkiltä kuusitiheikköön. Ryssänpäiksi sanotut saratuppaat pyörähtivät jalan alla ympäri, hyllyvien vehkamattojen läpi ei huomannut piisamien käytäviä, ja muuallakin saapas upposi pohjattomiin mutahautoihin osmankäämi-, korte- ja raatevetelikköjen läpi. Vaikka lintuja on hoksattu rantaruovikoista ja muilta uusiksi mielletyiltä paikoilta enemmälti vasta 1900-luvun puolivälin jälkeen, niitä on täytynyt asua siellä ennenkin. Tiviänluhdalle tunkeutuminen oli kuitenkin pahempi painajainen kuin saattoi kuvitella. Kurki hiippaili metsään, nokki aikansa mustikoita ja lennähti kauemmas väistellen petäjänrunkoja taitavammin kuin teeri tai muu metsälintu. Taipalsaarella kurki toljotti keskellä hiekkatietä Peltoin pöydäntasaisella mäntykankaalla, joka jatkuu toisen Salpausselän hartioilla kilometrejä joka suuntaan. Harva havainto on hätkäyttänyt yhtä paljon kuin kurkiperhe, joka seisoskeli metrin päässä liikenteen vilinästä Savonlinnan valtatiellä. Yhtäkkiä, kesken epätoivoisen rypemisen suuret siivet levisivät ja valtava lintu loikkasi lentoon. Kurkiperhe bussipysäkillä! Järvenrantojen ja -luhtien lisäksi kurkia on alkanut löytyä vieläkin kummallisemmista paikoista. Yksi pari on niin perso lähitalon perunoille, että viljelijän on pitänyt kattaa peltonsa vahvalla verkolla. Kurkea on pidetty suolintuna, koska soilta se on helpoin huomata. Kahlaaminen luhtaviidakon uumeniin oli epätoivoista harppomista, horjahtelua, kaatumista, konttaamista, vajoamista, ryömimistä, uimista. Pitkäikäinen, puoliso- ja pesäpaikkauskollinen kurki ei käden käänteessä sopeudu suolta metsään saati pärjää siellä paremmin kuin soilla. Emokurki kurahteli paheksuvasti piilostaan. Kuivasta heinästä kasatulla mättäällä hoippui kaksi hassunkurista, appelsiininväristä untuvikkoa. Löytö sykähdytti – mutta arkojen isolintujen häiritseminen hävetti. Samalla lailla Kesonsuon ja Patvinsuon 22 Suomen luonto 16/2014 kurjet piileskelevät pääosan päivää metsäsaarissa ja läpinäkymättömillä rämeillä. Toisena aamuna kurkiperhe koikkelehti Parikkalassa keskellä kuutostietä, ja haluttomasti nelikko harppasi auton edestä tiheään sekametsään. Näiden kurkien eloa voi yhä seurata: Emot tuovat vain päivien ikäiset poikasensa rantojen pelloille ja niityille illan rauhan laskeuduttua. Ne valitsivat pesäpaikakseen ruovikoiden reunustaman, kahluusaappaan syvyydeltä upottavan osmankäämikön. Kohta toinenkin kurkipari kotiutui Siikalahdelle, sitten kolmas. Päiväksi pitkäkoivet puikahtavat umpinaisiin luhtapajukoihin, rantalehtojen leppä- ja tuomiviitoihin ja lehtotiheikköihin. jorma luhta / leuku kuvat pertti koskimies Kurkea on pidetty suolintuna, koska soilta se on helpoin huomata.
Kurjet elävät nykyisin hyvin monenlaisissa ympäristöissä, mikä on johtanut kannan merkittävään kasvuun. Luonnontilaiset suot ovat kurjille tärkeitä pesimä-, ruokailu- ja yöpymispaikkoja, vaikka ne ovat sopeutuneet monenlaisille vähäisillekin kosteikoille. Siihen voi törmätä umpimetsässäkin. Joskus kurki uhkailee siivet levällään petoa tai ihmistä, jonka tieltä emo ei ehtinyt piilottaa untuvikkojaan. Kurki on uskomattoman taitava piileskelijä, vaikka se on niin iso lintu. 16/2014 Suomen luonto 23. Kurjet voivat olla hyvin luovia pesäpaikan valinnassaan
Apulaisineen hän selvitti pesivien parien määrän eri puolilla maata 211 satunnaisella näyteruudulla. Tuhansia Pohjolan kurkia kerääntyy Viron viljelyksille ja kosteikoille ennen kuin ne jatkavat matkaansa talvialueilleen. Kun Miikkulaisen tutkimat tiheydet, kannan kasvu joillakin 2000-luvulla seuratuilla seuduilla ja muuttolukujen kehitys virhelähteineen otetaan huomioon, Suomeen saapuu nyt keväisin ainakin. Jo kohuttuna keväänä 1981 Suomeen täytyi tulla ainakin 40?000 kurkea, kaksinkertaisesti muuttotilastoon verrattuna. Kurkien määrä ei kasva samaa tahtia kuin laulujoutsenten. Tämän perusteella hän laski, että Suomessa on 19?000 kurkiparia ja että niiden keskitiheys on 5,6 paria sadalla neliökilometrillä. Järjenvastainen kannankasvu Ainoan oikean tutkimuksen Suomen kurkikannasta pani toimeen Arto Miikkulainen 1990-luvun lopulla. Kurjet saavat nyt olla rauhassa kylien ja peltoaukeiden laitamillakin, sillä suomalaisia liikkuu siellä vähemmän kuin koskaan. Ravintoa kurjet löytävät rauhallisilta paikoilta kilometrienkin päästä pesältä. Kurki elää jopa 20-vuotiaaksi, ja se lisääntyy hitaasti, koska poikasia on enintään kaksi ja pesinnöistä iso osa epäonnistuu. Tärkein vaatimus pesäpaikalle on, ettei ihminen tai peto sille helposti osuisi. Metsäkurjet pesivät vähäisilläkin kosteilla aukoilla, metsäojien varsilla ja jopa hakkuuaukkojen märissä murrokoissa. Luovimmat linnut hiiviskelevät pellonojissa ja kosteissa taimikoissa tai ui- 24 Suomen luonto 16/2014 vat pikkusaariin. Siksi uusia pesäpaikkoja ei selitä elin ympäristön muutos kurjella vaan ihmisellä: kun suomalaisen työ ja toimeentulo katosi rannoilta ja metsistä kaupunkeihin, kurjet tulivat takaisin talonpojille vuosisatoja sitten menettämilleen seuduille. Suuri osa Suomen kurjista piileskelee nykyisin merenlahtien, järvien ja jokien ruovikoissa, niityillä, lampien neva- ja rämereunuksilla ja korpijuoteissa
Kykin kerimäkeläisellä rämeensaumalla kalasääsken emopyynnissä, kun kurki poikasineen kahisteli kohti. Ihminen hävitti kurjet sukupuuttoon 1900-lukuun mennessä pääosasta Eurooppaa metsästämällä sekä kuivattamalla kosteikoita. Euroopassa on nykyisin kurkia noin 100?000 paria, kolminkertaisesti 1980-lukuun verrattuna. Tuo katse huokui villilinnun ylemmyyttä. Apua on tullut myös ulkomailta: tikalle Venäjältä, kurjelle Euroopasta. Samoin kuin tuulihaukkaa, kurkea ovat auttaneet uudet pesäpaikat. 80?000 kurkea. Kurki on erinomainen esimerkki kansainvälisen yhteistyön voimasta muuttolintujen suojelussa. Eihän kurki ole kurki raiskatussa rääseikössä sen enempää kuin huuhkaja Helsingissä! Kerran kohtasin oikean alkukurjen silmästä silmään. Jähmetyin, pidätin hengitystä. Päiviksi parvet hajaantuvat pelloille, mutta yöksi kurjet asettuvat rantaluhdille ja muille vetisille paikoille, joilla ne ovat turvassa maapedoilta. Kurjen menestyksen salaisuus piilee jopa enemmän Euroopan pelloilla kuin Suomen kosteikkojen kätköissä. Pesivien parien määrä vaihdellee vuosittain 25?000:n ja 35?000 parin välillä, ja se kasvaa edelleen. 16/2014 Suomen luonto 25. Omanarvontuntoisena, ihmistä ylempänä se jatkoi matkaansa. Apua Euroopasta Kurki tuo mieleen tuulihaukan ja valkoselkätikan. Alkukurjen katse Vaikka kurki pärjää ihmisen Suomessa, pieni surunväre sipaisee sydäntä. samuli haapasalo Viron Matsaluun kerääntyy syksyisin tuhansia kurkia. Punaisen silmän katse porautui sieluuni kuin terävin tikari, yhtä kesyttömänä kuin kotkalla tai tunturihaukalla. 1900-luvun puolivälistä lähtien kurkia on suojeltu rauhoituksin, kosteikkojen kunnostuksin ja ruokkimallakin. Pituiseni lintu pysähtyi metrin päähän. n Pertti Koskimes on biologi ja tietokirjailija. Muutto- ja talvehtimisolojen parantuminen on merkittävä syy Suomen kurkikannan kasvuun. Se oli ainoa kurki, joka ei ole edessäni nöyrtynyt
Onkin mahdollista, että kyseessä oli sama yksilö. Taustalla Tom Hoogesteger. Kiipeilimme kalliolla pitkin ja poikin ja pidimme katseen maassa. Paikkauskollisuus on kangaskäärmeelle luonteenomaista, samoin rauhallisuus. Retkeilin Tom Hoogestegerin kanssa Lemlandissa viime vuoden toukokuussa, samalla paikalla mistä hän oli vuonna 2010 löytänyt kangaskäärmeen nahan. 26 Suomen luonto 16/2014. A Kohtaaminen Teksti ja kuvat Joel Rahkonen hvenanmaalla elävän kangaskäärmeen löytäminen on kirjaimellisesti kiven takana. Siellä täällä kasvaa kanervia ja kitukasvuisia mäntyjä. Tämän matelijan paljasti aiemmin luotu nahka. Eläin havaittiin täsmälleen samasta paikasta, josta nahka oli löytynyt muutama vuosi sitten. Sillä on näet tapana paistatella osittain piiloutuneena niin, että vain jokunen vartalonmutka pilkottaa kivenraosta – ja kiviröykkiöitä ja kallionhalkeamia Ahvenanmaalla riittää. Paikka on karu, halkeilevan punaisen kallion ja pirunpeltojen hallitsema rapakivimaisema, jossa pleistoseenikauden mannerjäätikön jäljet näkyvät selvästi. Louhikot, muinaisrantakivikot ja halkeilevat kalliohyllyt ovat kangaskäärmeiden suosimia paikkoja. Puolen tunnin kuluttua Tom näki kangaskäärmeen. Se lekotteli sammal- ja jäkälämatolla kanervanvarpujen kupeessa. Aito ahvenanmaalainen Kangaskäärme on paikkauskollinen
Lopulta kuului terävä sihahdus ja käärme luikersi hitaasti vieressä olleeseen pystysuoraan kallionhalkeamaan. Kangaskäärmeitä voi kohdata Ahvenanmaalla kaikkialla, missä vain on mannerjäätiköiden rouhimaa louhikkoista maastoa, ja etenkin syvälle maan sisään ulottuvia pysty suuntaisia halkeamia, rapautuvia kalliohyllyjä ja muinaisrantakivikoita. Toisin kuin rantakäärme tai kyy, kangaskäärme ei yllätettynä sätki pakosalle, eikä sitä havaitse rasahduksesta. Kangaskäärme on kuin kalastajan tavoittelema jalokala. Hengitysliikkeitä lukuun ottamatta käärme pysyi aloillaan. Kohtaamamme käärme oli noin 50 sentin pituinen. Kuvasimme käärmettä lähimmillään parinkymmenen sentin päästä. Kangaskäärme on ruskea, harmaa tai punertava ja sen selkäpuolta koristaa kaksi tummien täplien muodostamaa riviä. Pitkinä paahdekausina kangaskäärmeet tulevat esille sateen jälkeen tai illan viimeisten säteiden aikaan. n Ilmoita kangaskäärmehavaintosi Luonnontieteellisen keskusmuseon Hatikka-havaintopäiväkirjaan: hatikka.fi. Paahteisena päivänä käärmeet piilottelevat. 16/2014 Suomen luonto 27. Vanhatkin havainnot ovat arvokkaita. Paras kangaskäärmesää on pilvinen tai puolipilvinen, jolloin maan pinnal- la on lämpimämpää kuin maan alla. Jos paikka on tiedossa ja sää kohdallaan, saalista saattaa tulla. Kangaskäärme ei ollut lainkaan säikky, joten pääsimme ryömimällä aivan sen viereen
teksti Jouko rikkinen Patukoita, hai 28 Suomen luonto 16/2014. Ne ovat monilukuisia ja ihmisen taloudessa tärkeitä, mutta sittenkin aika samanlaisia ja vaikeiksi koettuja. Suuntaa siis vaikkapa joutomaalle, missä maata on hiljan myllätty tai rannalle, missä aallokko ja veden virtailut tuottavat heinille uutta kasvualaa. Myös rehevän metsänreunan syviä varjoja vastaan piirtyvät korret antavat hyvän kuvan kookkaimpien lajien rakenteesta ja kasvutavasta. Heinät voivat kuitenkin tarjota suuria esteettisiä elämyksiä, jos vain malttaa rauhassa kumartua niiden ääreen. Heinien kauneus avautuu läheltä tarkasteltuna. M oni suhtautuu heiniin varauksella. Heiniin tutustuminen kannattaa aloittaa paikalta, jossa niitä kasvaa sen verran harvassa, että yksittäisten versojen tai mättäiden kasvutapa pääsee kunnolla oikeuksiinsa. Monet heinien lajityypillisistä tuntomerkeistä ovat vain niin pieniä, että kukintojen ja lehtien pienet yksityiskohdat erottuvat kunnolla vasta suurennuslasilla. Arimo Eklund / Vastavalo Nurmitähkiö eli timotei
Heinä on nivelikäs Kasvin tunnistaa heinäksi siitä, että niillä kaikilla on nivelikäs ja ontto korsi. Sen solmuihin eli täyteisiin nivelkohtiin kiinnittyy heinille tyypillisiä lehtiä, joissa on tuppimainen, kortta ympäröivä kanta ja tavallisesti pitkä ja kapea lehtilapa. Korren latvaan aikanaan kehittyvä kukinto on monista tähkylöistä koostuva tiivis tähkä tai tavallisesti harittavahaarainen röyhy. Heinän pikkuruiset kukat ovat tähkyläsuomujen suojassa, ja lajista riippuen niitä voi kussakin tähkylässä olla joko yksi, kaksi tai useampia. suja ja röyhyjä 16/2014 Suomen luonto 29. Niinpä esimerkiksi kuivan kangasmetsän ja rehevän lehdon heinälajisto on hyvin erilainen. Toki jotkut lajit voivat kasvaa sekä niityillä, rehevissä metsissä että rannoilla, mutta usein elinympäristö antaa hyvän lähtökohdan tietyn heinälajin tunnistukseen. Heinälajien tunnistusta helpottaa se, että useimmat niistä viihtyvät vain tietynlaisessa ympäristössä
Korren nivel. Niin ikään heiniä muistuttavilla vihviläkasveilla on solmuton, täyteinen varsi, ja niiden pienissä kukissa on kuusi kehälehteä. Sarakasvien usein kolmikulmainen varsi on solmuton ja täyteinen, ja useilla lajeilla myös lehdet ovat selvästi kolmessa rivissä. Kuvat Jouko Rikkinen Lehtituppi ja kieleke. Pohjois-Suomen niityillä kasvavan, nurmitähkiötä selvästi matalamman pohjantähkiön kukinnot ovat huomattavan lyhyet, usein melkein pallomaiset ja kauniin violetinsävyiset. Nurmitähkiön patukkamainen kukinto on hyvin tiheä, ja sen pienet tähkylät kiinnittyvät kukintorankaan jyrkässä kulmassa. Sarakasvien kukinto rakentuu yhdestä tai useammasta tähkästä. jouko rikkinen Peltojen patukkapäät Nurmitähkiö eli timotei lienee kaikille tuttu kasvi – se on se jäykkäkortinen, patukkapäinen heinä, johon metsämansikat voi pujottaa siistiin jonoon. Rantapuntarpää viihtyy etenkin savisilla pelloilla, ojissa ja. Meillä kasvaa kaikkiaan noin 150 luonnonvaraista heinälajia, joista osa kuitenkin vain harvinaisina satunnaistulokkaina. Veden vaivaamilla turvemailla viihtyvää nurmipuntarpäätä eli alopekuuria viljeltiin meillä viime vuosisadan alkupuolella rehuksi, minkä jäljiltä se on vielä nykyäänkin yleinen Etelä- ja Keski-Suomen niityillä, pientareilla ja muilla ihmisen muokkaamilla paikoilla. Puntarpäiden tieteellinen sukunimi Alopecurus viitaa ketun häntään, mikä mainiosti kuvaa suvun lajien pehmeitä ja taipuisia, usein pitkävihneisiä tähkiä. Muitakin puntarpäitä on kuten ruokopuntarpää, rantapuntarpää ja polvipuntarpää. Muita heinämäisiä kasveja kuten saroja ja kaisloja, heinien lähisukulaisia, on lisäksi noin 90 lajia. 30 Suomen luonto 16/2014 Typäkkäpatukkaisen pohjantähkiön tähkylöissä on pitkät odat. Suomen luonnonvaraisten heinien koko vaihtelee muutaman sentin korkuisista, joskus vain yksivuotisista lajeista useiden metrien korkuisiin, vankan monivuotisen juurakon avulla laajoiksi kasvustoiksi leviäviin lajeihin. Kun tähkylän kärjessä on vielä kaksi teräväkärkistä otaa, tuntuu kukinto kovalta ja karhealta. Lisäksi esimerkiksi osmankäämeillä, palpakoilla ja joillakin liljakasveilla on niin kapeat lehdet, että niitä voi helposti erehtyä pitämään heininä. Lehtituppi ja korvakkeet. Nurmitähkiötä suuresti muistuttava nurmipuntarpää alkaa kukkia jo toukokuun lopussa, paljon aiemmin kuin nurmitähkiö. Nurmitähkiö tuotiin aikanaan Suomeen rehukasviksi ja sitä kasvatetaan nykyäänkin yleisesti karjan rehuksi. Sen patukat ovat selvästi pehmeämmät kuin timoteillä, ja lähes varrensuuntaisissa tähkylöissä on valoa vasten selvästi erottuva vihne. Kustakin tuulipölytteisestä kukasta kehittyy aikanaan jyväksi kutsuttu hedelmä. Joidenkin heinien tähkäsuomuista lähtee jäykkiä, vihneiksi kutsuttuja karvoja. Nurmitähkiö kukkii keskikesällä, juuri parahiksi silloin, kun mansikat kypsyvät metsänreunoissa
Jouko rikkinen Ihmisen mukana kulkeutunut nurmipuntarpää istuu vanhaan kulttuurimaisemaan. Kukinnot koostuvat useista tiheistä ja toispuoleisista tähkyläryhmistä, jotka yhdessä tuovat mieleen koiran tassun. Sen lähes umpinaiset tyvitupet ovat hyvin leveät ja litteät. Lajin tunnistusta helpottaa vielä sekin, että koiranheinän sinivihreiden lehtien kärjet ovat selvästi keulamaiset. jouko rikkinen timo nieminen Tuoksusimake tuoksuu kumariinille. Mäkikauran tähkylän vihneet. Patukkapäihin voidaan laskea vielä koiranheinä ja ruokohelpi, jotka ovat molemmat kookkaita; ne varttuvat hyvinkin puolentoista metrin korkuisiksi. muilla vetisillä, ihmisen mylläämillä paikoilla, kun taas polvipuntarpää menestyy myös kuivemmissa oloissa. Lajit ovat hyvin samannäköisiä, mutta polvipuntarpään tähkylöissä on selvästi pitemmät vihneet kuin rantapuntarpäällä. Ruokohel16/2014 Suomen luonto 31. Etelä- ja Keski-Suomen pientareilla ja lehtimetsien laiteilla mainiosti viihtyvä koiranheinäkin tuotiin meille aikanaan rehukasviksi. Ruokohelven jäykät ja teräväkärkiset lehdet taas ovat niin leveät, että ne tuovat mieleen järviruo’on lehdet
Sen tiheät, usein hyvin selvärajaiset pikkumättäät ovat yleinen näky myös kuivilla niityillä, pientareilla ja tunturikankailla. Kookkaan, kasvutavaltaan mätästävän metsäkastikan pitkät, rennosti alas kaartuvat lehdet ja jopa puolentoista metrin korkeuteen yltävät korret ovat hyvin koristeelliset. Niittymaarianheinä kasvaa koko Suomessa niityillä, pientareilla ja rannoilla. pi viihtyy kosteilla paikoilla, erityisesti alavilla kivikkorannoilla ja ojissa, missä se voi levittäytyä myös matalaan rantaveteen. Kookas mutta siro lehtotesma viihtyy muhevamultaisissa lehdoissa ja lehtoniittyjen reunamilla. Myös maarianheinät tuoksuvat selvästi kumariinille. Valosta pitävä ja kuivuutta sietävä lampaannata menestyy avoimissa kangasmetsissä, kallioilla ja hietikoilla. Ei liene yllätys, että sekin tuoksuu murskattuna kumariinille. Metsälauhaa korkeampi ja leveälehtisempi, ajan myötä vankkoja mättäitä muodostava nurmilauha on hyvin yleinen rannoilla ja kosteilla niityillä, ei niinkään metsissä. jouko rikkinen Lampaannata pitää valosta ja sietää kuivuutta. Aito hajuheinä on Suomessa hyvin harvinainen ja rauhoitettu, lähinnä joissakin Keski-Suomen louhikkoisissa puronvarsilehdoissa kasvava heinä. Tunturimaarianheinä taas löytyy nimensä mukaisesti paljakalta, missä se menestyy hyvinkin karuilla tunturikankailla ja tuulenpieksämillä. Sen perusteella lehtotesma on joskus tunnettu myös vähemmän mairittelevilla nimillä, kuten hikiheinä tai haisuheinä. Jos lehdet murskaa, niistäkin erottaa kumariinin tuoksun. Se viihtyy mainiosti sekä kangasmetsissä että pientareilla, kallioilla, hiekkakentillä ja kasvaa yleisenä myös tuntureilla. jouko rikkinen Heinillä on nivelikäs ja ontto korsi. Lehtotesman tähkylät ovat kasvin kokoon nähden pienet, vain yksikukkaiset. Laji on yleinen Etelä- ja Keski-Suomen lehtomaisissa rinnemetsissä, mutta puuttuu Pohjois-Suomesta. Tuoksusimake kukkii loppukeväästä, ja jo keskikesään mennessä useimmat kasvustot ovat kulottuneet oljenkeltaisiksi. 32 Suomen luonto 16/2014 Kangasmetsien perusheiniä Metsälauha on Suomen yleisimpiä kasveja. Lampaannadan lehdet ovat lähes yhtä kapeat kuin metsälauhalla, mutta paljon karheammat, mikä käy selvästi ilmi kun vetää molempien lajien lehtiä kevyesti yhteen puristettujen sormien välistä. Etelämpänä Itämeren piirissä lännenmaarianheinän korsia on perinteisesti käytetty joidenkin vodkatyyppien maustamiseen. Esimerkiksi kuivahkoilla niityillä, pihoilla ja pientareilla yleisenä kasvava tuoksusimake kuuluu tuoksuineen monen mielestä alkukesään tuomen tai syreenin lailla. Molempia lajeja sietäisi hyvin kasvattaa myös puutarhassa, kuten etelämpänä Euroopassa usein tehdäänkin. Maarianheinät on helppo tunnistaa suvulleen näyttävien, litteiden ja kiiltävien tähkylöiden perusteella. Jäykkäkortinen hietakastikka taas kasvaa laajoina, useina harvahkoina esiintyminä sekä valoisissa harju- ja kalliometsissä että tienvarsilla, ratapenkoilla ja hiekkakentillä. Kumariinin tuoksua Suomen heinissä on useita lajeja, jotka tuoksuvat murskattuina miellyttävästi kumariinille. Sen leveiden ja pehmeiden lehtien silkinkiiltoa on pakko pysähtyä ihastelemaan keväällä, kun ne nuorina ja helakan vihreinä kaartuvat matalien lehtoruohojen ylle. n Kirjoittaja on Helsingin yliopiston kasvitieteen professori.. Varttuneen kangasmetsän varjoissa sen siimamaisen kapeisiin, sileisiin lehtiin ei juuri kiinnitä huomiota, mutta auringonpaahteiset uudistusalat peittyvät pian kokonaan runsaasti kukkivan metsälauhan alle
Jouko rikkinen Punanata viihtyy kuivilla niityillä ja pientareilla. 16/2014 Suomen luonto 33. Leveissä lehdissä on nurmikoille tyypillinen keulamainen kärki. Koiranheinä on kotoisin Keski- ja EteläEuroopasta, mutta levinnyt sieltä ihmisen mukana eri puolille maapalloa. Kylänurmikka Punanata erkki makkonen / kuvaliiteri Jouko rikkinen jouko rikkinen 15 Nurmirölli Juolavehnä Nurmirölli kasvaa sekä pientareilla ja niityillä että joutomailla ja metsänreunoissa. Natojen sukkulamaiset tähkylät ovat monikukkaiset. Viime vuosikymmeninä se on levinnyt myös sisämaahan, missä on sopivia kasvupaikkoja ratavalleilla ja maanteiden varsilla, usein aivan asfalttipäällysteen tuntumassa. Timo nieminen Juolavehnä kasvaa luonnonvaraisena merenrantojen hietikoilla, mutta se menestyy mainiosti myös kaikenlaisilla rehevillä paikoilla ihmistoiminnan vaikutuspiirissä. tuttua heinää Kylänurmikka on hyvin yleinen pihoilla, puutarhoissa ja muualla ihmisen vaikutuspiirissä. Yleensä yksivuotisena kasvavan kylänurmikan tähkylät ovat litteät ja monikukkaiset. Pysty röyhy on yläosasta tiheä ja alaosasta pitkähaarainen, aluksi suppean kartiomainen, mutta kukinnan aikaan harittavahaarainen. Alkukesällä nurmiröllin yleisyyteen ei välttämättä juuri kiinnitä huomiota, mutta loppukesällä sen utumaisen keveitä kukintoja näkyy kaikilla teiden ja ojien varsilla. Punanata lisääntyy rönsyjen avulla ja sietää tallausta, joten se sopii hyvin pihanurmi- ja laidunheinäksi. Nurmitähkiö on yksi tärkeimmistä karjan rehuksi viljellyistä heinistä. Se on levinnyt Suomeen ihmisen mukana ja on hyvin yleinen, paitsi pelloilla, myös niityillä, laitumilla ja pientareilla. Timo Nieminen Rantavehnä Nurmitähkiö Koiranheinä Jouko rikkinen Rantavehnä on yleinen merenrantojen hietikoilla ja rantadyyneillä. Juolavehnän kukintotähkä on pitkä ja kaksirivinen
Hietakastikka sietää hyvin kuivuutta ja leviää päivänpaisteisilla hiekkamailla laajoiksi kasvustoiksi. Se viihtyy etenkin tuoreissa ja kuivahkoissa kangasmetsissä ja kukkii auringonpaisteisilla paikoilla runsaasti. Metsäkastikka on kookas ja näyttävä, Etelä-Suomen valoisissa rinnemetsissä viihtyvä heinä. Muodoltaan linssimäiset tähkylät ovat nuorina vihreät ja vanhemmiten kiiltävän ruskeat. Yksikukkaiset tähkylät ovat hyvin pienet ja liereäselkäiset. Kartiomainen kukinto on harsu ja harittavahaarainen. 34 Suomen luonto 16/2014 Mattias Tolvanen / kuvaliiteri Jouko rikkinen Timo Nieminen Jouko Rikkinen Niittymaarianheinä kasvaa koko Suomessa kuivahkoilla niityillä, pientareilla ja rannoilla. Niitä on enemmän kuin koiranheinällä, eivätkä alimmat röyhynhaarat ole juurikaan muita pitempiä. Metsälauha Jouko rikkinen Niittymaarianheinä Jouko rikkinen jouko Rikkinen Eteläntuoksusimake Lehtotesma Lehtotesma kasvaa yksittäin tai pieninä ryhminä rehevissä lehtometsissä. Jouko rikkinen Ruokohelpi viihtyy kosteilla paikoilla kuten rannoilla ja ojanvarsilla. Matalakasvuinen pohjantuoksusimake kasvaa alkuperäisenä tunturialueen niityillä ja puronvarsilla. Pienissä, kaksikukkaisissa tähkylöissä on pitkät vihneet. Metsälauha on hyvin yleinen koko Suomessa. Pitkänomaiset tähkylät ovat usein violetin- tai punertavansävyiset. Sillä on leveät, silkinkiiltoiset lehdet ja kartiomainen, harsu röyhy. Vaikka sirosti kaartuva korsi voi olla hyvinkin puolentoista metrin pituinen, sen tyviosassa on vain kaksi tai kolme solmua. Kiiltävien tähkylöiden vihneet eivät ole läheskään yhtä pitkät kuin metsälauhalla. Eteläntuoksusimake levisi Suomeen ihmisen mukana jo vuosisatoja sitten. Tähkyläryhmät ovat vihertävän tai punertavan ja valkean kirjavia. Hietakastikka. Vankan korren päähän syntyvä röyhy on leveän sukkulamainen. Ruokohelpi Eteläntuoksusimake viihtyy sekä kuivahkoilla niityillä, pihoilla ja pientareilla että rehevien metsien aukkopaikoissa. Metsälauhan röyhy on harsu ja harittavahaarainen. Nurmilauha Metsäkastikka Nurmilauha viihtyy parhaiten kosteilla niityillä ja rannoilla. Röyhyn haarat ovat selvästi karheat
Ei maailma voi toimia niin, että toimimme vain sellaisten asioiden vuoksi, joista on levitetty brutaaleja ja kauhistuttavia kuvia. Minulle on kehittynyt näky, joka nousee aina mieleeni, kun on kyse eläinten kärsimyksistä: kaikki aikojen saatossa kidutetut eläimet nostavat päänsä mustasta mullasta ja huutavat. Näky on niin vaikuttava, että ehkä joskus kirjoitan siitä novellin, mutta toistaiseksi joudun vain taistelemaan sitä pois mielestäni. Toisaalta moralisoin ankarasti itseäni. n Tiina Raevaara on kirjailija ja biologi Keravalta. Toisaalta moitin niitä, jotka levittävät kyseisiä kuvia. ville juurikkala, kuvauspaikka luonnontieteellinen keskusmuseo Miksi kuvia kärsimyksestä pitää levittää. Ruumiinnesteet tai kalmot eivät saa minua voimaan pahoin. Kuva välittää tietoa voimakkaasti ja nopeasti. Olen käynyt eläintentäyttökurssilla ja biologian opintojen yhteydessä preparoinut palasiksi kattavan kasan eläinkunnan edustajia. Kuolleen näkeminen ei tunnu minusta pahalta. Asia on minulle jatkuva dilemma. Kuva järkyttää enemmän kuin pelkkä kirjoitettu uutinen. Kärsimyskuvan levittäjä ei usko, että ihmiset pyrkivät poistamaan pahan, jos he eivät ensin järkyty kunnolla. Oma reaktioni on vahva: en pysty katsomaan kuvia kärsimyksestä. On tärkeää, ettei kärsimys jää pimentoon. Varautumaton nettisurffailija kauhistuu. Uutinen tyttöjen koh- Raevaara katso kuva ja kauhistu! talosta järkyttää, mutta kuvan näkeminen aiheuttaa suorastaan pahoinvointia. Moitin itseäni omasta suhtautumisestani. Miksi minun mukava oloni olisi tärkeämpää kuin vääryyksien paljastaminen. Hetkellinen epämukavuuteni on täysin yhdentekevää sen rinnalla, että maailmassa tehdään joka hetki kauheita vääryyksiä; tapetaan, kidutetaan, raiskataan, revitään elävältä palasiksi syöksyhampaiden tai sappirakon tähden. Ei tietenkään ole. He uskovat kuvien voimaan. En pelkää. Ymmärrän toki ajatuksen. Dilemmaani on vain yksi ratkaisu: pitää taistella sen puolesta, että vääryydet korjataan ennen kuin niistä ehditään levittää kauhistuttavia kuvia. Mikään vääryys ei saa jäädä näkymättömiin. S osiaalisessa mediassa saattaa joskus uutislinkkien ja hilpeiden päivitysten lomassa odottaakin kuva salametsästäjien tappamista norsuista, hirtetyistä teinitytöistä tai kuoliaaksi nääntyneistä, hylätyistä koirista. Kysymys ei ole siitä, että pelkäisin nähdä verta tai mädäntyneitä ruumiita. Kidutukseen ja väkivaltaiseen kuolemaan liittyy aina kärsimys. Saatan Facebookissa kytkeä kokonaan pois näkyvistä sellaisen henkilön päivitykset, joka linkittää jatkuvasti kuvia kidutetuista tai tapetuista lapsista ja eläimistä. Toisaalta haluaisin uskoa, että älykäs ja tiedostava ihminen osaa toimia ilman itkuun purskahtamista ja pahoinvointiakin. Kuvien jakajilla on hyvä tarkoitus: he haluavat taistella pahaa vastaan ja poistaa kärsimyksen. Levittäjä uskoo, että vain vahva tunnereaktio johtaa toimintaan. Kärsimystä en kuitenkaan kestä. Tätä kirjoittaessani Facebookissa leviää valokuva kahdesta intialaisesta teinitytöstä, jotka oli ensin joukkoraiskattu ja sitten hirtetty. Keskitysleirien kauhut olisivat ehkä jääneet ymmärtämättä ilman kuvia nääntyneistä vangeista ja ruumiskasoista. 35 35 11/2014 16/2014 Suomen Suomenluonto luonto
36 Suomen luonto 16/2014. Vielä ehtii poimia talteen variksenmarjaa, riekonmarjaa ja juolukkaa. jari kurvinen / vastavalo teksti jouni tikkanen Juolukka (kuvassa) ja riekonmarja tekevät komean maaruskan. Tummat ja terveelliset Pakkanen puraisi mustikkaa, mutta muissa tummissa marjoissa riittää kerättävää
Juolukan lehdet erottaa mustikan lehdistä (oik.) muodon perusteella. Mustikassa on tunnetusti poikkeuksellisen paljon näitä aineita, joiden kehutaan olevan hyväksi verenpaineelle ja parantavan ehkä näköäkin. Mustikka, puolukka, juolukka, riekonmarja, lakka, vadelma ja mansikka ovat kaikki hyönteispölytteisiä kasveja. Vakaa variksenmarja Kaikkein herkintä aikaa kasveille on alkukesä, jolloin ne kukkivat ja tarvitsevat pölyttäjiä. Kannattaa siis kokeilla mustikan sijaan muita tummia marjoja. Luonto tarjoaa kuitenkin koko joukon muita marjoja, joissa on samoja aineita: antosyaanit antavat nimittäin kaikille marjoille niiden värin. Niitä olisi kaivattu aamupuuroon ja terveyspirtelöön. Lumi ehti sulaa Lapin eteläpuolelta jo helmi–maaliskuussa, ja pakkanen pääsi paikoin puremaan paljaita varsia niin, että sato kärsi. risto puranen / vastavalo V ähäluminen kevättalvi pani mustikanvarvut koville. Tämä harmittaa niitä, jotka ajattelivat saavansa mustikasta ensi talvena fenolisia yhdisteitä kuten antosyaaneja. Variksenmarja sen sijaan on tyrnin tapaan tuulipölytteinen ja siksi sadoltaan vakaa. Se on myös Suomen kolmanneksi runsain marja heti mustikan ja puolukan 16/2014 Suomen luonto 37. Niitä on myös punaisissa marjoissa kuten puolukassa ja mansikassa, mutta aina sitä enemmän, mitä tummemmasta marjasta on kyse
Antosyaaneja variksenmarjassa on mustikkaakin enemmän. Niissä on myös runsaasti niin sanottuja flavonoleja, etenkin kversetiiniä, jonka on huomattu vaikuttavan ehkäisevästi muun muassa sydän- ja verisuonitauteihin. Samaan aikaan kuin vaeltaja saapuu ihailemaan ruskaa, riekonmarjan marjat muuttuvat viininpunaisista mustiksi ja ovat kypsiä kerättäviksi. Sato on pieni, eikä sitä juuri hyödynnetä, mutta tutkijoiden kiinnostus on herännyt. Merkitys: Kiirunalle ja muille tunturin linnuille tärkeää ravintoa. Sitä on vain käsiteltävä varovaisemmin kuin mustikkaa, koska kuori on paksu ja siitä irtoaa kitkerää makua. Se on mainio mehumarja, mutta myös pirtelöiden ja hillojen raaka-aine, eikä se ole ansainnut vähättelevää nimeään. Myös naalin ja ketun ruokalistalla. Kuivien kesien juolukka Juolukka pelastaa marjastajan silloin, kun kesä on kuiva. Marjat kelpaavat muun muassa kanalinnuille, karhulle, rastaille ja kurjelle. Kullakin marjalla on omanlaisensa valikoima antosyaaneja, mitä voidaan käyttää jopa ruokahuijauksien paljastamiseen. Levinneisyys: Tunturi-Lapissa. Riekonmarja, vaeltajan eväs Riekonmarjan lehdet levittäytyvät syksyllä hohtavan punaisina mattoina tuntureiden rinteille ja Lapin kangasmetsien pohjille. Lehti kärjestä leveämpi kuin tyvestä, mustikalla päinvastoin. Mustikkakeitoksi väitetystä tuotteesta ei saa löytyä riekonmarjan tai mansikan sormenjälkeä. soili jussila / vastavalo veikko vasama / leuku Riekonmarja Juolukka Vaccinium uliginosum Arctostaphylos alpina Levinneisyys: Koko maassa, etenkin rämeillä ja korvissa. Viitteitä niiden tehosta riittää, mutta vaikutuksia ei ole pystytty todistamaan riittävän laajasti. Tuntomerkit: Mustikkaa muistuttava mutta vahvemmin puuvartinen varpu, joka muodostaa jopa metrin korkuisia tiheiköitä. Juolukka kohoaa korkeaksi varvikoksi, jossa rämpiminen vaatii hyviä reisilihaksia. Siksi kaupan mustikkajauheissa lukee usein pienellä präntillä, että kaikki hyvä ja kaunis, mitä luvataan, perustuu aineeseen nimeltä C-vitamiini. C-vitamiinia on ylivoimaisesti eniten ruusunmarjassa ja tyrnissä. Sen kasvualusta pysyy kosteana silloinkin, kun mustikan on jano. Merkitys: Juolukkasinisiiven ja suokeltaperhosen toukat elävän juolukan lehdillä. C-vitamiini selittää Tutkija Tuuli Koivumäki tekee Helsingin yliopistoon väitöskirjaa marjojen vaikuttavista aineista. Mustikka on tuoreiden kankaiden laji, kun taas juolukka kasvaa etupäässä rämeillä suopursun seurassa. Marja on usein kulmikkaampi ja pitkulaisempi. n Lähteet: Juttuun on haastateltu Tuuli Koivumäen lisäksi tutkija Kauko Saloa Metsäntutkimuslaitokselta ja professori Heikki Kalliota Turun yliopistosta.. Hän muistuttaa, ettei antosyaaneille ole toistaiseksi hyväksytty EU:n alueella yhtään virallista terveysväittämää. Juolukat käyvät joka tapauksessa oivallisesti mehuun, mehukeittoon tai 38 Suomen luonto 16/2014 Tuntomerkit: Ruska-aikaan helppo tuntea hohtavan punaisista lehdistään. Varsi maanmyötäinen, lehdet pisaranmuotoiset mutta teräväkärkiset ja sahalaitaiset. hilloon. Kahdesta alalajista erityisesti pohjoisempi pohjanvariksenmarja marjoo hyvin, Kainuusta etelään kasvava etelänvariksenmarja aavistuksen niukemmin. Maku on silloin vain happamampi kuin syksyllä. Antosyaaneja niissä on mustikkaa ja variksenmarjaa vähemmän, mutta enemmän kuin vaikkapa puolukassa. Kaikki kotimaiset marjat ovat kuitenkin hyviä C-vitamiinin lähteitä. Mehevät marjat yksittäin. Viime vuosina variksenmarjasta on alettu tehdä jopa viinejä. Riekonmarja käy mehuihin ja soseisiin – ja mikä hienoa – sitä voi kerätä karpalon tapaan vielä keväälläkin. Tiedetään, että riekonmarjassa on vähän sokereita mutta poikkeuksellisen paljon syaniidi-3-O-arabinosiidi-nimistä antosyaania. jälkeen. Puuvartisista haaroista marjoja on joskus hankala noukkia, kun poimurin käyttö ei oikein onnistu. Paljakoilla, rinnekoivikoissa ja valoisissa kangasmetsissä
16/2014 Suomen luonto 39. Myös monien muiden lintujen elinehto. Meren kalliorannoilta ja hietikoilta rämeille, kangasmetsiin ja tuntureille saakka. elina nuortie / prolk Variksenmarja Empetrum nigrum Levinneisyys: Koko maassa. Merkitys: Kiirunalle ja riekolle variksenmarja merkitsee samaa kuin mustikka teerelle ja pyylle. Kahta alalajia: pohjanvariksenmarjaa ja etelänvariksenmarjaa. Lyhyet neulasmaiset lehdet. Tuntomerkit: Matala, ainavihanta varpu, jolla on mustat, kiiltävät marjat
Pieniä ne kyllä enimmäkseen ovat, mutta että puisevia... Petersen rään suomalaisen sienikirjan takakannessa kerrottiin, että kirjan sivuilla voi tutustua myös ”pieniin ja puiseviin kotelosieniin”. On kuin kokoaisi palapeliä, jonka palasista puuttuu 95 prosenttia. Tämä kumma kyllä sekä näkyy että jopa kuuluu ja on usein käytetty temppu sieniretken piristeeksi. Kussakin kotelossa on yleensä kahdeksan itiötä. Keidassuon maisemaa ihaileva kulkija tuskin aavistaa, että kotelosienten osuus suon lahoamisprosesseista on kymmeniä prosentteja. Jopa täysin vihreät rahkasammalen versot ovat sienten valtakuntaa, vaikka kasvu veden valtaamassa ympäristössä voi olla yhtä vaikeaa kuin Saharan kuivuudessa. E Teksti Seppo Huhtinen ja Soili Stenroos / Kuvat Jens H. Kun itiöemä suljetaan hieman pidemmäksi aikaa rasiaan tai lämpöisten kämmenten väliin, pienikin ilmanpaineen muutos saa tuhannet kotelot ampumaan itiönsä samanaikaisesti. 40 Suomen luonto 16/2014 Nimensä kotelosienet ovat saaneet tavastaan tuottaa suvulliset itiöt nuijamaisten tai säkkimäisten itiökoteloiden sisällä. Kotelosienet ovat tavallisesti hyvin pieniä, ja niiden itiöt ovat usein vain muutaman mikrometrin kokoisia. Korea taigakarvakka (Lachnellula suecica) on havupuiden oksien laji. Luonnon jätemyllyjä Kun retkeilijä istahtaa ikimetsässä kaatuneen puun rungolle, hän ei tiedä, että useat kotelosienilajit olivat paikalla kil- pailemassa rungon elintilasta jo vuosia aikaisemmin. Kotelosienet ovat sienten monilukuisin kaari. Kätkettyä kauneutta Minikokoiset kotelosienet ovat tehokkaita kierrättäjiä. Kotelosienet kasvavat monenmoisilla alustoilla kuten kaatuneilla rungoilla (Lachnum, jyväskarvakat), havupuiden pikkuoksilla (Lachnellula, havukarvakat), ruohovartisten kasvien maatuvilla osilla sekä neulasilla, lahoavilla lehdillä, sammalilla, jäkälillä, muumioituneilla marjoilla tai vaikkapa lepän norkoilla. Miltä metsä ja sienikori näyttäisikään, jos pikkuruinen Lachnum impudicum olisi herkkutatin kokoinen. Niitä mahtuisi peräkkäin sata tai kaksisataa yhden millin matkalle. Sen tavan tuottaa itiöitä havaitsee helposti. Trizodia on kooltaan vain kolmasosamillimetriä. Sienet vastaavat suunnattomasta ura-. On myös tuttuja kotelosienilajien jättejä kuten korvasieni. Lajeja on kuvattu tieteelle yli 64?000, mutta vielä nimeämättömiä on suunnattoman paljon. Vielä emme tiedä, onko kyseessä ryöstöretki vai symbioosi. Suomesta tieteelle uutena kuvattu Trizodia-suku on ratkaissut asian ulottamalla rihmastonsa lehtien pinnalla kasvaviin sinilevien kolonioihin
Keltanupikka (Mitrula paludosa) on hellyttänyt nimistötoimikunnan myös Englannissa. Trichopeziza leucophaea kuuluu korsia ja varsia lahottavien pienten lajien kauneimpiin. ”Bog beacon” voitaisiin suomentaa vaikkapa ”kosteikkomajakka”. 16/2014 Suomen luonto 41
Niin kauniita ja liä lienevät naavat, röyhelöt, poronjäkälät ja karpeet. Tieteelle tuntemattoman suvun tai la- vaamattomia, ja tehtävää uusien lajien jin löytäminen ei ole tavatonta, uutta voi kuvaamiseksi on suunnattomasti. Niiden avoin, auringonpaisteelle altis kasvupaikka vaatii erikoisen sopeutuman: itiöt ovat voimak- Puolitoistamillinen pilkkumaljakaslaji (Ascobolus sacchariferus) valmistautuu itiöiden vapauttamiseen. Huomaamattomampia ovat pilkkumaljakkaiden itiöemät. Miltei poikkeuksetta laitumen lehmänläjät ovat oranssinkeltaisten maljakkaiden täplittämiä. Itiökotelot violetinsävyisine, kypsine itiöineen ovat jo työntyneet voimakkaasti esiin. Kesti liki 130 vuotta ennen kuin se löyJäkälä kuhisee elämää, ja tämä orgatyi uudelleen, tällä kertaa Ilomantsista. 42 Suomen luonto 16/2014 kaan violetinvärisiä ja itiökotelot työntyvät kypsyttyään pitkälle esiin kuin ohjukset siiloistaan. nismien liitto on hyvin menestyksekäs; Päivää aikaisemmin Ilomantsista löytyi tuskin mikään maailmankolkka on jäämyös identtisen näköinen, tieteelle uu- nyt siltä valloittamatta. Jäkälä on useimmiten koteloten, kuvasi tieteelle uuden kaunotta- sienen ja viherlevän liitto, mutta jäkälä ren (Amicodisca virella) 1867 Mustialas- voi sisältää myös tuntemattoman määta löytämiensä itiöemien perusteella. Tarina piilossa olevasta biodiversiteetistämme toistui myös kuusenneulasmaljakkaan kohdalla, joka on kuin kaksoisolento vuodesta 1829 tunnetulle neulasmaljakkaalle (Desmazierella acicola). Väri suojaa niitä haitalliselta ultraviolettisäteilyltä ja itiökotelon sojotus parantaa itiöiden mahdollisuutta päätyä märehtijöiden ruoansulatuskanavaan. löytää jopa omasta pihapiiristä. kasta. Ne hoitavat tuota eloperäistä ainesta takaisin luonnon kiertoon. Suomessa erittäin uhanalainen sinimaitomaljakas (Peziza saniosa) on helposti tunnistettavissa esiin purskahtelevasta ”maidosta”. Lehmäkin on sen verran viisas, ettei syö aivan läjän vierestä – kannattaa siis ampua itiöt mahdollisimman kauas. Tutuimpia jäkäsi lähilaji (A. Lantakaan ei ole kotelosienille vierasta. Yleiset sukasmaljakkaat (Cheilymenia) ilmestyvät alustalle yhtä varmasti kuin lantakärpäset. Neulasmaljakasta on löydetty ympäri maailmaa, kun taas kuusenneulasmaljakas (D. Taitavat kerääjät ovat tieteelle kormutta tehtävää on paljon. svrcekii). ToiPiilottelevia pikkuruisia nen keräys tehtiin Outokummusta 2012 Maamme kotelosienilajisto on paremmin – ja näköä ja kokoa on sentään yli koltunnettu kuin monessa muussa maassa, me milliä. Jäkälissäkin on toki pikniin piilossa!. mään varsin merkillistä yhteiselämää Suomen sienitieteen isä, P.?A.?Kars- jäkälänä. piceicola) on kuvattu tieteelle uutena lajina yhden Ruissalosta kerätyn sattumanäytteen perusteella. rän muita sieniä sekä bakteereita. Esimerkiksi Trizodia on osoittautunut yleiseksi, Yhteiseloa jäkälän kanssa ja vain pari vuotta kuvauksensa jälkeen Suuri osa kotelosienistä on ryhtynyt josse on löytynyt myös Pohjois-Amerikasta sain vaiheessa evoluutiohistoriaa eläja Hollannista. On vaikea nimetä suomalaista kasvia, jonka kimppuun nämä pienet mutta tehokkaat sienet eivät jossain vaiheessa kävisi
B a nd Suvun Amicodisca kuvaaja omisti nimen pitkäaikaiselle kollegalleen, joka löysi suvun tyyppilajin vuonna 1979 Böömistä. f est i va a l i r i st e i l y l l ä s u 2 4 .8 . Petersen on tanskalainen sienitieteilijä ja luontovalokuvaaja. Jens H. L in t u ka r a o ke www.sinff.fi | www.facebook.com/luontoelokuvafestivaali 16/2014 Suomen luonto 43. kuruisia lajeja: esimerkiksi puuainesta peittäviä vihernuppijäkäliä kuten Calicium viride. Vähäisestä koostaan huolimatta kotelosienistä tehdään Suomessa väitöskirjoja ja uusia projekteja aloitellaan. Uusien lajien ja sukujen perässä ei tarvitse mennä tropiikkiin. Meillä riittää tutkittavaa omasta takaa. LUONTO ELOKUVA FESTIVAALI savonlinna international 22.–24.8.2014 nature film festival o h j e l m i sto s sa m u u n mu assa Sa d emet sä n t a rina Eed en i st ä p o hjois een AV -a r kin er i ko i s nä y tös H u k ka mi es L a u lu f est i va a l i k l u b i l l a A sa a n d T he l a 2 3.8 . Kahden millimetrin korkuiseksi kasvavan pajunnuppijäkälän (Calicium salicinum) rujoa kauneutta lähikuvassa. Neulasmaljakkaan (Desmazierella acicola) itiöemiä on löytynyt Suomesta harvoin, vaikka sen kasvualusta on yksi Suomen tavallisimmista. Pelkästään oman havumetsävyöhykkeemme lajikirjon selvittämisessä onkin valtavasti tekemistä. n Kirjoittajat ovat kotelosienitutkijoita, Seppo Huhtinen Turun yliopiston kasvimuseossa ja Soili Stenroos Helsingin yliopiston Luonnontieteellisessä keskusmuseossa
Jäärästäjän seurassa teksti aura koivisto / kuvat risto sauso Suutari, pikkujaakko ja saikurahaapsanen ovat hurmaavia sarvijääriä, joihin Risto Sauso on tehnyt lähempää tuttavuutta. Saikurahaapsanen on melko tavallinen laji maassamme. Myskijäärä tuoksuu nimensä mukaisesti myskille.. 44 Suomen luonto 16/2014 Salpajäärä on Suomessa vaarantunut laji
Saikurahaapsanen on yksi kauneimmista jääristämme. Harrastus kehitti jääräsilmän Erityisesti ensimmäisenä, mutta vielä toisenakin vuonna pökkelöt olivat jäärien keskuudessa suosittuja. Jotkut kaivautuvat talveksi karikkeeseen. Suomessa harvinainen pikkujaakko on liikkeellä hämärässä. Suutarin toukat viihtyvät parhaiten kuusella, mutta myös mänty kelpaa. Ja koska puolisolleni oli viidentoista vuoden harrastuksen myötä kehittynyt tarkka jääräsilmä, hän myös löysi lehtoviidakon kätköissä pökkelöillä nököttävät koppiaiset ihmeen helposti. Riston takuuvarma jäärämetsä oli takapihallamme. Saikurahaapsanen ei käy kukilla siitepölyä ja mettä mutustamassa, kuten monet helposti havaittavat kukkajäärät. Suomessa ainakin 85 jäärälajia Kovakuoriaisiin kuuluvia jääriä elää Suomessa vakituisesti ainakin 85 lajia. Toukkakehitys kestää tavallisesti yhdestä kahteen vuotta, toisinaan pitempäänkin – puu kun ei ole kovin ravitsevaa ruokaa. V oin vaikka heti näyttää tuolta metsästä saikurahaapsasen! Ja tammikatkiaisen – niitä on ollut parhaissa puissa monta yhtä aikaa! Näin puolisoni Risto uhosi meillä kylästelleelle kaverillemme, kun vielä asuimme Länsi-Viron saaristossa. Tammia siellä ei kasvanut, mutta sekä saikurahaapsanen että tammikatkiainen kelpuuttavat toukkiensa kodiksi ja ravintopuuksi lepän. Seinähirttä järsivä tupajäärä on joskus tarvinnut aikuistumiseensa peräti 25 vuotta! Useimmat jäärät talvehtivat toukkina, mutta esimerkiksi havu- ja lehtikantojäärä kuoriutuvat jo syksyllä, viettävät talven puussa kotelokehdossaan ja lähtevät liikkeelle alkukesällä. 16/2014 Suomen luonto 45. Hän tiesi, ettei jäärien löytäminen ole itsestäänselvyys. Raitahaapsasen toukka elää ainoastaan raidalla. Kuka tahansa ei ymmärtäisi, miten fantastisesta tarjouksesta oli kysymys, mutta kaverimme on luontoharrastaja. Ryhmänä se ei ole lannistavan suuri, ja vaikka lajien tunnistaminen voi välillä olla hankalaa, helppojakin tapauksia riittää. Palaan vielä Riston Viron-vuosimme ylpeydenaiheisiin! Saikurahaapsanen on yksi kauneimmista jääristä, ja vaikka se on melko yleinen, sitä pääsee harvoin näkemään. Suurin osa meikäläisistä jääristä elää toukkana puiden rungoissa, jotkut oksissa tai juurissa. Muutama laji viettää lapsuutensa putkilokasvin sisuksissa, esimerkiksi härmejäärä ohdakkeen varressa. Tästä metsästä Risto teki vuosikausia meille polttopuita, ja niitä tehdessään hän jätti runsaasti pystyyn puolitoista–kaksimetrisiä pökkelöitä. Tammikatkiainen on puolestaan tammivyöhykkeen erikoisuus; Suomessa siitä on havaintoja vain Ahvenanmaalta sekä lounaissaaristosta ja rannikkoseudulta. Kiihkein sesonki on heinäkuussa, mutta on myös lajeja, jotka il- Aura Koiviston ja Risto Sauson takapihan metsää Länsi-Virossa
82) tekijät Aura Koivisto ja Risto Sauso asuvat nyt Bergön saarella Merenkurkussa.. Ne nakertelevat kaikenlaista puuperäistä kuten lehtiä, nilaa tai runkojen sienirihmastoa. Tällä tavoin on löytynyt jymyjääriä, aaltojääriä, suutareita, sarvijaakkoja – ja viime kesänä kaksi pikkujaakkoa! Jos pikkujaakko ei lukijaa vavahduta, todettakoon, että se on salaperäinen, etupäässä öisin liikkuva otus. Tammikatkiainen elää meillä vain Lounais-Suomessa. Syrjäkylän asukilla ei ollut käytössään museokokoelmia, yliopiston kirjastoa eikä nettiyhteyttä. Hyvä jos otuksen saa lopulta viilasta irti! Tämä on oiva keino ottaa rungolla tai kukalla mietiskelevä olento lähempään tarkasteluun, niin ettei se lennä tiehensä tai pudottaudu maahan. Kun jäärälle tarjoaa kynsiviilaa, se tarttuu siihen välittömästi ja asettuu sen päälle miniatyyripatsaana. Ne ovat santapaperinen kynsiviila ja purkki. Tammikukkajäärä on Suomessa harvinainen lounainen laji. Ristolla on käytössään kaksi yksinkertaista apuvälinettä. Niinpä jäärästäminen edellytti omia oivalluksia, vaivalloisia kokemuksia ja hyvää tuuria. Kukista piittaamattomien lajien löytämiseksi on tuijotettava hellittämättä puiden runkoja. Suomenkielistä kirjallisuutta oli olemattoman vähän. Kuvaaminen sujuu ilman studio-oloja. Jäärä pistetään purkkiin ja pimeään puoleksi tunniksi. Muotokuvan ottamiseen on aikaa pari minuuttia: sen ajan jäärä jatkaa retriittiään ennen kuin havahtuu, alkaa liikehtiä ja häipyy omiin menoihinsa. maantuvat jo keväällä, ja toisaalta lajeja, joiden esiintyminen painottuu elokuuhun. Monet jäärät eivät käy kukilla lainkaan. Kirjan myötä etsinnät saivat uutta pontta, ja Virossa asuessamme innostavia havaintoja alkoi kertyä. Aurinkoiset hellepäivät ovat otollisia, vaikka onpa jäärien keskuudessa yökyöpeleitäkin. n Länsirannikolla-sarjan (s. Yhden jos toisenkin tovin Risto on viettänyt myös teiden, radanvarsien ja sata mien puupinoilla tuijottaen niitä silmänsä kipeiksi. Yksi tapa tutkia jääriä onkin viettää helteistä kesäpäivää niityllä ja kytätä kukkia. 46 Suomen luonto 16/2014 Sarjakukkaiset, etenkin karhunputki, ovat jäärien suosikkeja, mutta kannattaa silmäillä myös horsmia, mesiangervoja, päivänkakkaroita ja pietaryrttejä. Vuonna 2004 elämä helpottui ratkaisevasti: ilmestyi Kari Heliövaaran, Ilpo Mannerkosken ja Juha Siitosen Suomen sarvijäärät, jossa jokaisesta Suomessa esiintyvästä lajista tarjoillaan kuva, tuntomerkit ja tietoja elintavoista sekä levinneisyydestä. Kynsiviila on jäärästäjän taikasauva Muutamat lajit viihtyvät kaupunkien puistoissa, joten antaumuksellinen jäärästäjä herättää ohikulkijoissa ihmetystä. Sen jälkeen ne on palautettu asuinsijoilleen. Aitojäärä näyttää ampiaiselta. Mikä on tuo ukko, joka seisoo lehmuksen juurella ja kiikaroi puun runkoa metrin päästä. Jotkut hienoudet, kuten tammikukkajäärä, aitojäärä ja kuusitäpläjäärä, ovat löytyneet kukilta. Sitkeys palkitaan Riston jääräharrastuksen alku ei silti ollut helppo. Risto ei ole kerännyt jääriä – siis myrkyttänyt ja neulannut niitä kokoelmiin – mutta määritystä varten jotkut yksilöt ovat vierailleet hänen työhuoneessaan mikro skoopin alla. Kynsiviila on jääräkuvaajan taikasauva. Lähelle tarkentavat kiikarit ovat hyönteisharrastuksessa välttämättömät. Jos ei halua kuvata jäärää kynsiviilalla, otetaan käyttöön purkki. Sen jälkeen jäärän voi laittaa puunrungolle, oksalle, kukalle tai minne ikinä haluaa
Meidän on ajateltava kirkkaasti ja kysyttävä: haluammeko säilyttää ripauksen luontoa, muistoja menneestä maailmasta, joka joskus kukoisti. Allas imaisisi Iijoen virtaamasta 40 kilometrin matkalta valtaosan suurimmaksi osaksi vuotta. kirjojokikorentoja eli sata vuotta kaikkialla Suomen joissa. Samalla veden laatu huononisi, koska jokeen valuvat aineet laimentuisivat aiempaa pienempiin vesimassoihin. Eikö maailma ole ötököitä täynnä. Hän vuorottelee palstalla Hanna Nikkasen kanssa; molemmat saivat viime vuonna Bonnierin suuren jounalistipalkinnon. Näihin kysymyksiin sain vastauksen ystävältäni nettikeskustelussa. Tämä ystäväni, ei-luonnonsuojelija, kommentoi: ”Yksi pieni korentokanta ei sinänsä yksin merkitse paljon, mutta asuinpaikakseen se ei valitse mitä tahansa ympäristöä.” Ihastelin, kuinka hyvin kommentti kiteyttää lajien suojelun ajatuksen: säästämällä paikat, joissa vaatelias laji elää, suojelemme jotain, mitä on jäljellä vain vähän. Korento on siis jonkinlainen este altaan tiellä. jotta asia ei unohdu, muistutetaan, että Kollajan allas on monen mutkan takana. Jotta jotain säilyisi, valtaa ei voi antaa PVO:lle ja muille suuryhtiöille, joiden muodossa ihminen levittäytyy joka puolella joille ja metsiin padoten ja raivaten tieltään kaiken. Eikö niitä ole muilla joilla. Silloin joku muistaisi kirjojokikorennon. Iijoen hienoimpia koskia suojaa koskiensuojelulaki vuodelta 1987. Lisäksi ympäristöviranomainen, Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus, on todennut, että altaan vaikutukset olisivat haitallisia joen luontoarvoille. Jokilajit lähes hävisivät. Juuri tämä on se luonnon monimuotoisuuden tuho, josta päättäjät ovat huolissaan. Tämä ei voisi olla heikentämättä kirjojokikorennon elinympäristöä. Kun jaoin jutun Facebook-sivullani, korento keräsi odotetusti tykkäyksiä. Kirjoitin kirjojokikorennon löytymisestä jutun Suomen Luonnon nettisivuille. Miksi. Sen sijaan on kysyttävä: Miksi juuri tuota jokea, jossa kirjojokikorento vielä elää, ei voisi säästää. Vasemmalla toukkanahka, josta korento kuoriutui.. Kuvitellaan, että näin kävisi. Kauppine anna hämäläinen Kirjojokikorento ja mennyt maailma kävi ihmeellinen TUURI: meloin suoraan kuoriutuvan korentoharvinaisuuden viereen Iijoki-soudussa heinäkuussa. PVO kuitenkin lobbaa allasta raivokkaasti. Löytöpaikka, Iijoen Vuormankoski, on alueella, joka muuttuisi paljon, jos voimayhtiö Pohjolan Voima (PVO) saisi tahtonsa läpi ja saisi rakentaa Kollajan altaan. Yhtiö ei tule koskaan luovuttamaan, sen edustaja on sanonut. Paljon ratkaistaan ensi vuoden eduskuntavaaleissa. Iijoen kirjojokikorento. n 16/2014 Suomen luonto 47 juha kauppinen Juha Kauppinen on hämeenlinnalainen tutkiva toimittaja. Jos Keskusta voittaa ne ja nousee pääministeripuolueeksi, PVO saa tukea: Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on julki- suudessa sanonut kannattavansa koskiensuojelulain purkamista ja Kollajan rakentamista. Sama suojelustatus on esimerkiksi apolloperhosella ja saimaannorpalla. Joku muu ehkä kysyisi: miksi sitä pitää suojella. Kivellä vastakuoriutuneena kököttänyt kirjojokikorento (Ophiogomphus cecilia) on EU:n luontodirektiivin tiukasti suojelema laji, jonka elinpaikkoja ei saa heikentää. Nyt kuuluu puuskahdus: että yksi ötökkäkö voi torpata kokonaisen allashankkeen. Tulvat eivät puhdistaisi jokea. Massatuho, jota valtiot koettavat estää. Jos vastaus on kyllä, silloin meidän on lakattava närkästyneinä kysymästä: miksi tuota jokea ei voisi rakentaa. Sitten tulivat vesien säännöstely ja rakentaminen ja asutuksen ja maatalouden jätevedet. Ja sen kieltää laki. Kollaja-hanke saisi vauhtia
lampaita la teksti johanna mehtola / kuvat marika eerola Luutsaaren perinnemaisemissa Isojärven kansallispuistossa oli määkiviä kesävieraita – ja hyviä paimenia. 16/2014 48 Suomen luonto 6/2014
16/2014 Suomen luonto 49. askemassa askemassa Luutsaaren maisemanhoitajat ovat vielä karitsoja
ho! Nyt taidettiin ajaa tienristin ohi. Järveltä käy leppeä tuuli ja aurinko paistaa. Metsähallituksen luontovalvoja Pekka Repo on tulijoita vastassa ja peruuttelee mönkijän peräkärryn viereen. Mönkijäkyydillä saareen Luutsaari on yhdistetty pienen Naulasaaren kautta silloilla mantereeseen. Metsähallituksen suunnittelija Hanna Aho pääsee portin vartijaksi. Kuomu on kiilattu laudalla auki. Luutsaaren tilan päärakennus on 1950-luvulta, mutta aitat, riihi, talli ja navettarakennus ovat 1800-luvulta. Niitty hehkuu kukkien väreissä: leinikkejä, metsäkurjenpolvia, poimulehtiä, puna-ailakkeja, hiirenvirnoja, nurmitädykkeitä... edessä) sekä lampurit Janne Kotiaho (vas.) ja Jussi Päivinen lastaavat karitsat mönkijän peräkärryyn. Vanhoista ajoista ja aiemmasta elämästä kertovat pihan vanhat perennat kuten tarhatyräkki, pikkusydän ja 50 Suomen luonto 16/2014 Metsähallituksen luontovalvoja Pekka Repo (ylh. Ovatkohan lampaat tulossa Luutsaareen tismalleen samaan aikaan meidän paimenten kanssa. Heti ne hakeutuvat laumaksi ja lähtevät tutkimaan yli kolmen hehtaarin niitty- ja metsälaidunta. Edessämme ajaa auto peräkärryn kanssa. Karitsat nostetaan yksitellen kyydistä ja ne kirmaavat – no, kuin lampaat laitumella. Täällä on laiduntanut ennenkin lehmiä, hevosia – ja lampaita. ”Kuules nyt! Sulla oli yksi homma kartanlukija ja näin kävi”, manailee kuski, kuvaaja, graafinen suunnittelijamme Marika Eerola naureskellen, mutta pian ollaan taas oikealla tiellä. Kävelemme mönkijän mentävää polkua kärryn perässä ja sen matkustajat pysyvät yllättävän rauhallisina ja hiljaisina. Toinen lampureista katoaa jonnekin, mutta pian paljastuu, että hän kömpii peräkärryn kuomun alla ja ohjaa karitsoja ulos. ”Nämä ovat kuuden–kahdeksan viikon ikäisiä karitsoja koko porukka”, Kotiaho sanoo. Lampurit Jussi Päivinen ja Janne Kotiaho ovat tuoneet kymmenen päkäpäätä Korpilahdelta tänne Kuhmoisten maisemiin, mutta alun perin katras on peräisin Iitistä. Ne näyttävät olevan pihapiirissä juuri oikeilla paikoillaan. Luutsaareen johtaa mönkijän mentävä polku.. Auto peräkärryineen pysähtyy, samoin me. Varmasti karitsatkin ihailivat hienoja järvimaisemia Isojärvelle siinä missä me ihmisetkin. Lampaiden lastaus alkaa. Ääni paljastaa kärryn matkustajat: bää-ää. Vajaan kilometrin matka parkkipaikalta tilalle on pian taitettu ja Repo parkkeeraa mönkijän niittylaitumelle Luutsaaren talon edustalle. Lampaathan pitää tietysti laskea: kaikki kymmenen ovat pian kyydissä ja matka kohti Luutsaaren tilaa alkaa
Vesi tuntuu kylmältä ja muistankin lukeneeni, et16/2014 Suomen luonto 51. Raitti hiljenee, kun lampurit ja Metsähallituksen väki lähtevät. Aitan päässä heinäseivästä pitkin kiemurtelee humala. Luutsaaren rantaniityllä kirmaa kymmenen karitsan katras. ”Ne teidän kannattaa hakea veneellä, ettei tarvitse kantaa niin pitkää matkaa”, huikkaa Hanna Aho. Metsähallituksen suunnittelija Hanna Aho oli myös tuomassa katrasta Luutsaareen. ukonhattu sekä puutarhan marjapensaat ja omenapuut. Muuta niille ei saa antaa, vaikka ne kuinka hamuaisivat makkaroita tai muita eväitämme. Jos yksi alkaa jäädä porukasta, niin sitä kannattaa tarkkailla”, lampuri Päivinen opastaa. Lampurit neuvovat meille karitsojen ruokinnan perusteet: aamuin illoin kauraa, rypsirouhetta ja herttaa. Lammas on lammas vasta yksivuotiaana; nämä pikkuiset ovat karitsantaipaleensa alussa. Ruokaa ja huolenpitoa Nyt pääosassa ovat kuitenkin lampaat, tai pikemminkin karitsat. ”Seuratkaa myös niiden yleiskuntoa. Soudamme rivakasti parkkipaikan rantaan ja takaisin. Karitsat hakeutuvat heti laumaksi ja lähtevät tutkimaan yli kolmen hehtaarin niitty- ja metsälaidunta. Kuvaajan ja minun tavarat jäivät vajaan kilometrin päähän parkkipaikalle. Tilan päärakennus on rakennettu 1950-luvulla
Paimeneksi oli tunkua: pestejä haki yli 600 kiinnostunutta, joista arvottiin viitisenkymmentä paimenta. Karitsoista ei näy sorkkaakaan eikä kuulu päkäystäkään. Karitsojen suuhun katoaa koko ajan niityn kukkaloistoa ja muuta kasvillisuutta: voikukkia, ojakellukoita, apiloita, vadelman oksia, katajan neulasia... ”Bäähää-ää”, huutelen ja kolisutan ämpäriä. Hajaannumme laitumelle ja huutelemme bäätä. Metsähallituksella on tänä kesänä lampaita ja paimenia Luutsaaren lisäksi kolmessa muussakin kohteessa hoitamassa arvokkaita perinnemaisemia: Kolilla, Pyhä-Häkissä sekä Närängän erämaatilalla Kuusamossa. Mutta nauru taitaa olla vähän hermostunutta. ”Voidaanko juoda edes aamukahvit vai lähdetäänkö heti etsimään niitä?” Juodaan nyt kahvit. Seuraava aamu valkenee pilvisenä, mutta erittäin lämpimänä. Ämpärin kolistelu houkutteli karitsat ruokapaikalle ja paimenten ulottuville. Katras käy juomassa suoraan järvestä, joten meidän paimenien ei tarvitse huolehtia veden riittävyydestä. Karitsat ovat sillä välin ottaneet laitumen haltuunsa. Ruoka maistuu ja pääsemme ensimmäisen kerran silittämään karitsojen pehmeää turkkia, kun ne keskittyvät syömiseen. Lauma napsii vielä ruohoa ja kukkia, mutta vetäytyy pian pötköttämään iltalevolle. Hukkasimme koko lauman yhdessä yössä! Kiiruhdan talolle ja huolestutan myös kuvaajan. Luutsaaren tuvan rauhassa uni maittaa meitäkin, eivätkä päkäpäät edes herätä kesken unien. No johan nyt! Kylläpäs tuli nolo loppu paimenpestillemme. Päkäpäät ovat aivan rannan tuntumassa makuulla ja pää toisensa jälkeen nousee katsomaan minua. Käyn rannan tuntumassa, riihellä ja vanhan metsälaitumen puolella. tä maankuoren murtumaan syntyneen Isojärven syvin kohta, noin 70 metriä, on juuri Luutsaaren edessä Kaatselällä. Ja sen takia se on myös erinomainen maisemanhoitaja. Tällä kertaa käyn aivan rannassakin – ja siel-. Syreenipensas tarjoaa vilvoittavaa varjoaan päärakennuksen vieressä. Paimenen paineita On aika houkutella karitsat iltaruualle. Verkkaisesti ne nousevat ylös ja lähtevät seuraamaan – kai enemmän ämpäriä kuin minua. Se voi selittää veden viileyden. Pian niityn kasvillisuuteen rannasta talolle tamppaantuu jo polku. Ensimmäiseksi lähden katsomaan, missä katras majailee. Lammas ei juuri nirsoile. Ne kipittävät yhtenä ryppäänä paikasta toiseen: Riihen kupeessa olevien heinäkasojen luota talon viereen ja sieltä rantaan. 52 Suomen luonto 16/2014 Lammas hoitaa maisemaa Rantasipin kirkas ääni kiirii kivikossa ja pian sipi viistääkin lennollaan järven pintaa, kun vene kolahtaa takaisin Luutsaaren talaaseen. Aamukahvilla maalailemme juttuja lampaansyöjistä, lammasvarkaista ja karitsan kareesta
Kaukalon ääressä olikin sitten tiivis tunnelma. n VINKIT VIDEO Lue lisää ja katso videoita sekä kuvia Luutsaaren tilan vaiheista, paimenpestistä ja Isojärven kansallispuistosta www.suomenluonto.fi. 54 Suomen luonto 16/2014. Avoimesta ikkunasta huokaili lämmin tuuli Isojärven seliltä tuoden tullessaan niityn tuoksut, levollisen ja virkistävän henkäyksen. Suuren kysynnän vuoksi paimenet arvotaan hakijoiden joukosta. Nyt sille kippurapäiselle paimenen sauvalle voisi olla käyttöä: saisin vetäistyä ainakin yhden karitsoista kosketusetäisyydelle. Luutsaaren tuvassa astellessa tuntui, että aika on pysähtynyt. Aikaa jää kuitenkin myös tutkia niityn ja pihapiirin kasveja sekä retkeillä kansallispuistossa, rauhoittua ja nauttia luonnon käsinkosketeltavasta läheisyydestä. Nuo päivät olivat kuin sukellus menneisiin kesiin. Lampaiden perään katsomisen lisäksi paimenet saavat tehdä erilaisia tilan töitä: niittää, kitkeä ja kunnostaa. Ihan niin kuin ennen vanhaan. Muut paimenet viettävät Luutsaaressa kokonaisen viikon, kuvaaja ja minä ehdimme viipyä siellä vain joitakin päiviä. Ja laitumella tepasteli katras karitsoja. ”Käyttäkää aikaa siihen, että istutte laitumella ja annatte karitsojen tulla luoksenne”, muistan lampureiden neuvon. Ruuan perässä lauma liikkui ketterästi ruokintapaikalle. Tärkeää on myös saada karitsat tottumaan ihmisiin. PAIMENEEN! Metsähallitus ottaa taas ensi kesäksi lampaita ja paimenia kansallispuistojen perinnemaisemiin. Lämmin tuuli huokaili Isojärven seliltä tuoden tullessaan niityn tuoksut, levollisen ja virkistävän henkäyksen. Saimme antaa nimet koko karitsakatraalle: Aleksandra, Erika, Helmi, Johanna, Kyllikki, Lyydia, Marja, Mirja ja Toini sekä kuvassa oleva Marika. Lisätiedot www.luontoon.fi. Välillä lauma kiiruhtaakin nuuhkimaan ja tekemään tuttavuutta; välillä ne eivät ole bää-aneluistamme moksiskaan. Haku alkaa tammikuussa 2015
16/2014 Suomen luonto 55
Sälskärin majakka Ahvenanmaalla on pian 150-vuotias. SUOMI ALKAA majakoilta 56 Suomen luonto 16/2014. teksti Antti Halkka Majakkaretki on aina myös matka luontoon
Silti tai siksi nuo valotornit tuntuvat houkuttelevan meitä meriluonnon ystäviä: jokin niiden luonnossa, historian tunnussa ja meren läsnäolossa kiehtoo. Sälskärin lintuparatiisi Tulen Ahvenanmaan luoteisnurkan Sälskärin majakalle auringon jo laskiessa. Nyt paikalla ei ole muita veneitä. Kuten niin monilla majakoilla Suomessa, täälläkin veneitä vinssattiin kovalla tuulella turvaan ylös vedestä. Olen hetken epäröinyt matkalla, kun tuuli nousee yli kymmenen sekuntimetrin. Majakka automatisoitiin 1940-luvun lopulla. Muutaman yrityksen jälkeen olen kuitenkin maissa ja tuttu majakkatorni tervehtii kallion laelta. Majakan linssistö on 45 metrin korkeudella merenpinnasta. Ripaus saavuttamattomuuden hohdetta ympäröi majakoita. ”Kyllä, tietysti, jos huomenna on kaunis ilma”, rouva selittää pojalleen joka toivoo ”että retki tehtäisiin ja ihme jota hän oli odottanut, vuosikausia kuten hänestä tuntui, olisi käden ulottuvilla yön pimeyden ja päivän purjehduksen päässä”. pärillä kiertelevien ruokkien paljoutta, kuten päivän aikaan kesällä. V irginia Woolfin romaanissa Majakka (1927) lupaillaan majakalle pääsyä, mutta se on loppuun asti epävarmaa. 16/2014 Suomen luonto 57. On kesäkuun loppu ja pohjoisvirtaus vallitsee vielä. Nyt vastassa ei ole veneen ym- kuvat antti halkka Sälskär on ruokkien, kallioiden ja rakkolevän valtakuntaa. Kun puolenyön maissa etsin ruokkeja kaukoputkella, en huomaa niitä yhtäkään. Entisistä majakkayhteisön hienoista asuinrakennuksista jäljellä ovat vain kivijalat, sillä hirsitalot siirrettiin pois samalla kun väki lähti. Täällä Selkämeren etelälaidalla on Suomen mahtavin ruokkikolonia ja samalla yksi Itämeren suurimmista. Herättyäni aamuvarhaisella ruokit ovat palanneet kalastamasta ja niitä näkyy jälleen tuhansia. Juuri sellaiselta tuntuu majakkasaarelle lähtö, kun maihinnousun mahdollisuus askarruttaa. Maihinnousu Sälskäriin yksin on tuulella vaativaa, sillä saarella ei ole varsinaista satamaa
Muuttohaukka pesi läheisillä Getan kallioilla vielä majakkaväen aikaan. Huomaan Bengt Hägerin Sälskär-kirjan valokuvasta Suomen reunalla tulijan ottavat vastaan majakat ja harmaahylkeet. Bogskär puolestaan on yksinäinen kahden saaren parivaljakko. Majakkaväen oli joskus myrskyllä turvattava tornin yläkerroksiin. Arkkitehtuurin helmiä Sälskär oli aiemmin tärkeä ennen kaikkea Pohjanlahden rannikkokaupunkeihin matkaaville. Ilahduttaa, kun luonto on entisellään. Selkämeren eteläisen äären toinen majakka on Kustavin Isokari, joka Sälskärin tavoin on tunnettu linnuistaan – sen satamassa pesii iso riskiläkolonia. Saarelta lähtiessäni ohitan yhden vaikuttavimmista muuttohaukan entisistä pesimäkallioista Suomessa. Se edustaa nyt melko yksin päiväpetolintuja, huuhkaja hoitelee saaristossakin yöpuolta. Sälskär, Säppi, Sälgrund, Ulkokalla ja Marjaniemi: jokainen niistä on pelastanut aluksia harhareiteiltä ja valanut miehistöjen mieleen tyyneyttä meren kuohuessa. Eikä Suomi tule ensi kertaa vastaan edes Russarön majakalla Hangossa tai Bengtskärillä samoilla main, vaan etuvartio on paljon etelämpänä, Bogskär tai Suomen Leijona. Suomi alkaa majakalta. Näen merikotkia, merikihuja, selkälokkeja, ja kahlaajien äänet leikkaavat ilmaa. Huomiota kiinnittää mahtava kivinen kaivon kansilevy. Siis miesvoimin, mutta hitaasti on kansikallio täällä hilattu paikoilleen. Pari on Laatokalla. Sälskär oli luontoparatiisi jo asuttuna aikana. Suomen Leijona on kasuunimajakka; se siis seisoo merenpohjassa vailla saarta. Täällä Saaristomeren pohjoislaidalla se alkaa Sälskäristä ja Isokarista, Porkkalassa Kallbådasta, Porvoossa Söderskäristä, Merenkurkussa Norrskäriltä ja Valassaarilta. Bogskärissä olen käynyt vain lentokoneella hylkeitä laskemassa, ja hylkeet tosiaan suosivat tätä maamme eteläisintä maakaistaletta. Majakan asukkaiden jälkipolvi löysi maastosta kuitenkin kallioon porattuja reikiä, joihin vinssitapit on aikanaan kiinnitetty. Ruokitkin olivat tuttuja majakkaväelle – pikkupojat heittelivät lintuja joskus kivillä. Se kertoo pohjoisesta tulijoille saapumisesta Ahvenanmaan kapeikon karikkoisille vesille. Ihmekös, että se on kalastajalintujenkin suosiossa! Koko rannikon ketju Majakat olivat ennen lentokoneiden aikaa Suomeen tulijoille usein se ensimmäinen näky. Ne ovat siroja, mutta lujia torneja, joiden näkeminen oli ennen satelliittinavigoinnin aikaa merenkulkijoille usein ainoa hyvä paikanmäärityksen keino. Merikotka on palannut näihinkin saaristoihin. Näin majakan tervehdyksen näki jo yli 30 kilometrin päästä. Merialueen ammattikalastus sai sieltä viime vuonna kolme neljännestä saaliistaan. Sen siirtämiseen rannempaa, jossa sopiva kappale oli irrallaan, väitettiin joskus käytetyn härkiä. Saaren ainoaan kunnon poukamaan on kasaantunut rakkolevää. myöhemmin, että sama lahdelma keräsi levää jo viime vuosisadan alkupuolella. Niitä on katseltu toisenlaisissa tunnelmissa kuin Dahlströmin tunnetuinta työtä Helsingin Vanhaa ylioppilastaloa. Entä mistä Suomi alkaa tavallisimmassa tulosuunnassa, etelässä. Valonsa majakka ulottaa kauas; onhan torni 30 metriä kalliota korkeammalla ja valo peräti 44,5 metrin tasolla. Se ei ala Utön majakalta, vaikka Martin Öhman antoikin uudelle Utöstä kertovalle kirjalleen nimen Där Finland börjar eli missä Suomi alkaa. 58 Suomen luonto 16/2014 Silmääni viehättävät maamme majakoista eniten Sälskär ja sen sisarmajakat, jotka ovat kaikki Axel Hampus Dahlströmin suunnittelemia. Bogskär oli miehittäjilleen vaativin paikka, sillä jo muonan ja varusteiden toimitus oli epävarmaa. Lähimmät naapurit ovat nekin Ahvenanmaan. kuvat antti halkka Sälskärin kaivon kannessa on luotsi- ja majakkalaitoksen päällikkö Nikolai Sjömanin nimi. Yksi on joukosta poissa, muuttohaukka, joka pesi läheisillä Getan kallioilla vielä majakanvartijoiden aikaan. Aamulla kierrän kallioista saarta. Selkämeri on Suomen kala-aitta. Yövyn entiseen karjasuojaan kunnostetussa autiotuvan tapaisessa. Dahlströmin majakat on siroteltu pitkin maamme länsiparrasta Ahvenanmaan Sälskäristä Hailuodon Marjaniemeen
pekka vainio Bengtskärin majakka Hangon lounaispuolella on suosittu turistikohde. antti halkka Harmaahylkeitä Märketin lähiluodolla. 16/2014 Suomen luonto 59. Taustalla Ruotsin Märketskallenin kasuunimajakka
Zacharias Topeliuksenkin mainitsema Hangon silmä on sammunut. On ihme, että suurin osa ulkoluotojen rakennustaiteen helmistä on saanut säilyä. Elohopea on majakan huoltajille ja vierailijoille turvallisuusriski, ajatellaan. saariston ulkoreunan äärimmäisiä hyljeluotoja vajaan 40 kilometrin päässä. Osalta vie voimaa uudisrakentaminen: Harmajalla linkkitorni, Utössä luotsitalo, Marjaniemessä tutkamasto. Utössä majakan valo on pelastanut ihmishenkiä jo yli 250 vuotta. a lkk a a n t ti h a an tti ha lkk a iso ka rin ma jakk Kustavin Isokarin majakan juurella. Hangon Russarön majakkaväen asumuksia. Vanhojen kiertävien linssilaitteiden muutosten syynä on Russarössä ja yleensäkin se, että yli tonnin painavien linssistöjen laakerina toimii alla oleva elohopeakerros. Täällä elää todellinen merieliöstö: pari vuotta sitten sukelluskartoituksessa näkyi muun muassa neliviiksimade, eteläisen Itämeren kala. Ne ovat suurenmoinen tapa nähdä ulkosaariston avomeriluontoa. Ahvenanmaalla myös Lågskär tuhoutui, aiemmin jo valottomiksi pookeiksi taantuneet Jussarö ja Pellingin muumimajakka Gloshom räjäytettiin talvisodassa ja Russarö menetti linssilaitteistonsa jatkosodassa. Osa majakoista jäi rajan taakse. Majakkaturismi keksittiin hiljattain ja esimerkiksi Russarö oli pitkään suljettu sotilasalue. Hangon Gustavsvärnin pikkumajakka, taustalla Tulliniemi. Russarön matka on erilainen kuin Sälskärin, sillä nyt liikkeellä on Annalaiva ja iso retkikunta. Samanlaisia risteilyjä tehdään myös Bengtskäriin. Voihan elohopea elimistöön kertyessään aiheuttaa kaikenlaisia hermosto-ongelmia. Heinäkuun lopun Russarön matkallani meri on tyyni ja laiva jättää sinilevään vanan. Soitan Liikennevirastoon, ja työturvallisuusvastaava Risto Lappalainen lupaa että poistettu valolaitteisto palautetaan ja ”tulee pyörimäänkin”. Ohitamme matkalla Russaröhön Gustavsvärnin pikkumajakan, jota Suomen Majakkaseura on kunnostanut. 60 Suomen luonto 16/2014 Tutkijat ovat miettineet elohopeaa jopa syyksi Kanadan länsirannikolla esiintyneisiin majakanvartijoiden mielenterveyden ongelmiin. Myös Porkkalan Rönnskär hävisi Suomen sodassa 1808–1809. Syksyllä 1914 ammuttiin hajalle Bogskär. Valolaitteista tuikkuihin Toisenlaisiin muutoksiin törmään Russarössä, jossa majakka on paketissa. Pysyvästikö. Merivesi on yli 20-asteista. Sodat koettelivat Bogskär käy myös esimerkiksi siitä, miten sodat olivat hävittää mestarirakenteita mereltä. Viime kesänä kävin pari kertaa Märketin majakalla, jossa majakkaseura pitää keväästä syksyyn talkooväkeä.. Monet majakkapaikoista ovat olleet saavutettavissa vasta vähän aikaa. Se korjattiin melkoisen moderniksi. Suomen ensimmäinen valomajakka Utö räjäytettiin yli 200 vuotta sitten niin, että uudisrakennuskin viettää tänä vuonna 200-vuotispäiviään. Liikennevirasto korjaa majakkaa, ja se saa ledvalot. Kylmä kesä on vaihtunut lämpöön ja lähihistorian pahimpaan sinileväpuuroon. Tornin alaosassa on entistäkin jäljellä
Utössä on paljon majoitustilaa ja monille siitä on -muistomerkki. Mutta tavallisena kesäpäivänä se on mitä rauhallisin pesivien räystäspääskyjen saalistaessa rupatellen syötävää tornin ympäriltä. ant ti halkk a Märketissä on vähän Bogskäriä: pieni luoto on myrskyllä kokonaan veden vallassa ja majakkarakennus ainoa turvapaikka. Haaksirikkoisten luoto ja muistomerkki Utössä. ka, sillä nähtävää on tarjolla aina. Sen huipulla on vanha linssi- kenin lähiluodolle pelastunutta laivaväkeä ei marraskuussa koneisto joka taittaa valon valtavaksi ympäristöä pyyhkiväk- 1929 saatu turvaan. Varmemmaksi vakuudeksi on vielä viereen Ruotsiin rakennettu Märketskallenin kasuunimajakka. Lintuja harrastavalle se on loistava paik- täneen miehen pelastuneen, risti toisen menehtyneen. Tännekin järjestetään 25 kilometrin päästä Eckeröstä kesällä veneretkiä. pekka vainio Utön majakan valo kiertää taivaalla. Siellä syntyi maamme lella kiertävä majakan valo. Märket opastaa ja varoittaa karikoista ympärillään. Ne vilahtavat vuoroin Ruotsissa, vuoroin Suomessa, sillä maiden raja kulkee aivan majakan lähellä. Viiden Drakenin miehen viime näyksi jäi korkealla yläpuoUtössä tulee moni laiva Suomeen. Karikoilla viihtyy satoja hylkeitä, joista osa käy majakkasaarellakin. Utön talvimajakka Syksyn tullen ja talvella Suomen saarimajakoista helposti tutustuttavaksi jää lähinnä Utö. Utö oli niin lähellä, mutta silti meripelastus, kun haaksirikkoutuneen moottorikuunari Dra- saavuttamaton. n 16/2014 Suomen luonto 61. Haaksirikosta kertoo rannan risti ja tähti si kiilaksi. Tähti näytti toisen luodolta Utön rantaan yrittullut suosikkisaari
Majakka on toistaiseksi remontissa. Vilkasta matkailutoimintaa, kuljetukset kesäisin päivittäin. Majakaiden kuvat suomen kartason 1910. Ei vierailukohde, mutta merenylittäjät purjehtivat joskus ohi.. Loistava muuttolintujen tarkkailupaikka. Lanterni on poistettu ja tornin yläosa betonoitu. Yli 200 pesivää haahkaa. Nyt niiden tarve merenkulussa on pienentynyt mutta osana kulttuuriperintöä kasvussa. Säännöllinen laivayhteys. Hyvä muuttolintupaikka ja kauniita kallioita. suomen majakoita Maamme noin 40 merimajakkaa rakennettiin lähes säännölliseksi ketjuksi; kun yhden valo häipyi näkyvistä, toisen valo alkoi usein jo tervehtiä. Retkiä kesällä noin viikoittain. 4 Bengtskär, 1906 Pohjoismaiden korkein majakka sijaitsee melko yksinäisellä ulkosaarella. Riskilät viihtyvät kesäisin Isokarin satamassa. Märket elokuussa 2013. 2 Porkkalan Rönnskär, 1800, uusittu 1822, valo poistettu 1928 Rönnskärin majakka on Suomen toiseksi vanhin, mutta kaltoin kohdeltu. 6 Bogskär, 1882 Suomen ja Itämeren yksinäisin majakka keskellä Pohjois-Itämeren ulappaa. sami kiuru / vastavalo antti halkka Kokkolan Tankar on harvinainen rautamajakka. Harmaahylkeitä voi näkyä ja joskus kevättalvella reitin varrella norppiakin. Valikoima majakoita: 1 Söderskär, 1862 Porvoon edustan majakka on sammuksissa, mutta suosittu turistikohde vesibussimatkan päässä Helsingistä. Entistämisen paikka! 3 Hangon Russarö, 1838, uusi 1863 Aiemmin suljettu sotilassaari vapautui ohjatuille ryhmille muutama vuosi sitten. Hienoja lintusaaria haahkoineen ja riskilöineen. 62 Suomen luonto 16/2014 5 Utö, rakennettu 1753, uusi majakka 1814 Suomen vanhin majakka, jonka valolaitteistokin on säilynyt vanhan mallisena
Jenni Haukio, 37, Turun kirjamessujen ohjelmapäällikkö, Helsinki Kasvokkain kasvokkain, kotona, retkellä ja virikkeitä toimittanut johanna mehtola Lähiluonnon ystävä teksti johanna mehtola kuva suvi elo haukion mieleiset: Mielipaikka: Koti Retkikohde: Saaristo Luontokirja: Hannu Hautalan Kesäyö Luontopuuha: Lintujen tarkkailu ja puutarhan hoito Vuodenaika: Kesä Lintu: Meriharakka Nisäkäs: Koira Hyönteinen: Heinäsirkka Sieni: Suppilovahvero Marja: Vadelma. 19/2013 64 Suomen luonto 16/2014
Ei tarvitse matkustaa toiselle puolelle maailmaa saadakseen mieleenpainuvan luontokokemuksen. Osallistumisen koen luontevimmaksi silloin, kun asiaan liittyy jokin omakohtainen merkitys. Niinpä jo viime kesänä meille hyvin tutuiksi tulleet Ystävä, Ellen, Ester, Kikka ja Kepponen ovat jälleen Kultarannassa, nyt karitsoineen. Koko maapalloa ajatellen ympäristöasiat ovat suuria haasteita. Alfred Kordelinin toivomus kaikille avoimesta puistosta on toteutunut. ”Saan paljon kutsuja ja pyyntöjä erilaisiin tilaisuuksiin. Huomaan sen itsekin, kun tiukan työpäivän jälkeen menen laitumelle viettämään aikaa lampaiden kanssa. Ongelmakohtia pitäisi jaksaa pitää esillä silloinkin, kun ne eivät enää ole mediahuomion keskipisteessä. Lennu-koiramme huolehtii siitä, että lenkkeilemme paljon metsissä ja puistoissa. ”Lupauduin ilomielin Suomen luonnon päivän suojelijaksi” Tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio viettää Suomen luonnon päivää (30.8.) lähiluonnossa. Lampaiden käyttö terapiaeläimenä on hiljalleen lisääntymässä. Lampaat ovat Rintalan luomutilalta Yläneeltä ja samat lampaat asustelevat Kultarannassa nyt jo toista kesää. Viime kesänä otimme Kultarantaan suomenlampaita hoitamaan omenatarhan niittyä. Siellä viihdymme joka päivä, koko perhe.” n 16/2014 19/2013 Suomen luonto 65. Ne ovat todella upeita ja moniulotteisia eläimiä, joihin kiintyy oikeastaan yhtä helposti kuin koiraan. Ne hoitavat mieltä, rentouttavat ja tuovat hyvää oloa. Vietämme nyt kolmatta kesää presidentin kesäasunnolla Naantalin Kultarannassa, jonka laaja 54 hehtaarin kulttuuriympäristö puutarhoineen on lumoava. Viime kesänä aloitimme melomisen. Suomen luonnon oma juhlapäivä kannustaa ihmisiä hakemaan uudenlaisia luontokokemuksia ja luomaan luontoon liittyviä henkilökohtaisia traditioita. Tällainen trendinomaisuus isoissa ympäristökysymyksissä on huolestuttava ilmiö. Siihen riittää kotipihakin. Luonnosta hyvinvointia ammentavassa green care -toiminnassa lammas voi olla arvokkaassa tehtävässä psyykkisen ja miksei fyysisenkin hyvinvoinnin edistäjänä. Itsekin vietän Suomen luonnon päivää todennäköisesti lähiluonnossa. Huomaan niiden maisemointitöittensä ohella nauttivan Suomen suvesta täysin rinnoin. Esimerkiksi ilmastonmuutoksesta puhuttaessa on kiinnostavaa huomata, kuinka keskustelu siitä tuntuu välillä hiljenevän kokonaan, ikään kuin ongelma olisi poissa. Myös mökkeily sekä puutarhan ja pihan hoito ovat rakasta puuhaa. Samalla päivä auttaa omalta osaltaan säilyttämään ihmisten yleistä luontotietoisuutta elinvoimaisena. Luonto on minulle erittäin läheinen ja siksi lupauduinkin ilomielin Suomen luonnon päivän suojelijaksi. Luonto kuuluu erottamattomasti minun ja puolisoni vapaa-ajan harrastuksiin ja ajanviettoon. Miten hyvin osaamme enää tulkita luonnon ja ympäristön hyvinvointia. Kultarannassa käy kesäisin yli 20?000 vierailijaa. Päivän viettäminen on siksikin tärkeää, että suomalaiset vieraantuvat nyt yhä enemmän luonnosta – osittain teknologisoitumisen ja digiajan lieveilmiönä. Olen itse jo vuosia haaveillut siitä, että voi- Arjen kiireiden keskellä on tärkeää oivaltaa, millainen aarreaitta luonto meille on.” sin jonain päivänä pitää lampaita. Tietoisuus näistä kysymyksistä on lisääntynyt, mutta jaksammeko välittää, jos omakohtaiset kokemukset ja kiinnekohdat puuttuvat. On tärkeää, että muistamme myös arjen kiireiden keskellä oivaltaa, millainen aarreaitta luonto meille onkaan – monessa mielessä. Siinä saa huikean, linnunomaisen tuntuman veteen ja ainutlaatuisen perspektiivin vesiluonnon tarkkailuun
”Siitepölyä kertyi paikoin jo maaliskuussa ja pesät pääsivät työn touhuun hyvässä rytmissä”, Suomen mehiläistarhaajien yhdistyksen tiedottaja Tuula Lehtonen iloitsee. Hunaja ei kuulu Suomessa karhujen luonnonvaraiseen ravintoon. Joutsenmerkki on avannut uuden nettisivuston koti.joutsenmerkki.fi. Ne voi syödä joko sellaisenaan keitettynä tai lisätä pataruokiin, keittoihin tai vuokaruokiin. Laskurin tekemisestä ovat vastanneet Keski-Suomen energiatoimisto ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Poimi ruusukaalireseptejä www.suomenluonto.fi. Motiva on valtion omistama asiantuntijayritys, joka kannustaa energian ja materiaalien tehokkaaseen ja kestävään käyttöön. Pian illat viilenevät ja pitää aloittaa lämmityspuuhat. Motivan sivuilta löytyvä pientalon lämmitystapojen laskuri auttaa lämmitystavan valinnassa. Karhuja houkutellaan myös haaskoille hunajalla, joka yhdistyksen mielestä tulisi lopettaa. Ennen pakastamista kaalit kannattaa ryöpätä. lammitysvertailu.eneuvonta.fi Hyvää ruusukaalista Kotimainen kaalisato on maukkaimmillaan. Ruusukaalit voi myös paistaa voissa tai rypsiöljyssä. Mesikämmen myllää nimensä mukaisesti pesiä ja syö hunajat sekä mehiläisten toukat.” Kesäkuuhun mennessä yhdistykselle oli tiedotettu jo 137 tuhotusta pesästä. Ruusukaali kasvattaa pitkän varren, jonka hankasilmuihin muodostuu syksyllä pyöreitä, kahdesta neljään sentin kokoisia somia pieniä keriä. Ruusukaalissa on runsaasti valkuaisaineita, kuitua ja rautaa sekä A-, C- ja K-vitamiineja. 66 Suomen luonto 16/2014 Merja-Riitta Laurila esittelee mehiläispesän asukkaita. Hunaja houkuttelee teksti ja kuvat johanna mehtola Tarhamehiläisetkin hyötyivät leudosta talvesta ja aikaisesta keväästä. Laskuri tarjoaa puolueetonta ja vertailukelpoista tietoa eri lämmitystavoista ja niiden kustannuksista. ”Karhut ovat tällä hetkellä tarhaajien suurin ongelma. Sisustajalle taas selviää, miten syntyy ekologinen sisustus, millainen huonekalu on ympäristölle hyvä ja millainen valaistus säästää energiaa. Sivustolta saa myös kokonaisvaltaista tietoa yksittäisten laitteiden tai järjestelmän osien sijaan. Remontoijalle on tarjolla tietoa ympäristöystävällisistä maaleista, lattioista ja terassilaudoista. Viiden minuutin kypsennys riittää. Kuolemia aiheuttavat sää, taudit, punkit, linnut sekä karhut. Kannattaa maistaa vaikkapa pieniä kaalinpäitä, ruusukaaleja eli brysselinkaaleja. Rakentaminen-osiossa kerrotaan ekorakentamisesta Suomessa, Joutsenmerkityistä taloista ja energiatehokkaasta rakentamisesta. Lisäksi tässä terveysherkussa on flavonoideja. Tämä on tarhaajille niin kannattavuus- kuin työturvallisuuskysymyskin”, Lehtonen toteaa. koti.joutsenmerkki.fi Mikä lämmittää tehokkaimmin. Pesistä kuoli kuitenkin seitsemän prosenttia, mutta huonoimpina talvina kuolleisuus on ollut jopa 17 prosenttia. sanna peurakoski / kotimaiset kasvikset Ruusukaali kypsyy nopeasti. Suomessa on jo noin 50?000 mehiläispesää ja yhä enemmän myös kaupunkitarhaajia. Mesikämmen myllää nimensä mukaisesti pesiä ja syö hunajat sekä mehiläisten toukat.. Ratkaisua on haettu sähköaidoista sekä kaatolupien kohdentamisista. ”Emme missään tapauksessa halua, että karhuja pitäisi metsästää enemmän kuin niitä nyt metsästetään, mutta toivoisimme, että lupia voisi kohdentaa alueille, joilla vahinkoja on paljon. marika eerola kotona Makeaa mahan täydeltä pienet palat Ympäristöystävällistä remonttia Kodin rakentamisessa, remontoinnissa ja sisustamisessa voi monin tavoin tehdä ympäristöystävällisiä ratkaisuja
Suomessa pesien sijainnille on tiukemmat säännökset kuin esimerkiksi Saksassa, jossa voi ostaa berliiniläistä luomukaupunkihunajaa. Kennohunajasssa on mukana myös vaaleaa vahaa. Kaupunkiluonnosta mehiläiset saavat monien kasvien mettä ja siitepölyä, esimerkiksi lehmus on hyvä mesikasvi. n istockphoto ruokapöytä Lue lisää: www.hunaja.net, www.mehilaishoitajat.fi VIDEO Katso Suomen mehiläistarhaajien yhdistyksen tiedottajan Tuula Lehtosen karhukommentit. Suomalaista hunajaa arvostetaan myös ulkomailla, etenkin Aasian markkinoille sillä voisi olla hyvät vientimahdollisuudet. Lisätiedot: www.hunaja.net/hunajatietoa/luomuhunaja/ Johanna Mehtola johanna mehtola Karhut eivät kiusaa kaupunkimehiläistarhausta, joka on luomuhunajatuotannon (ks. osuus on noin Talviruokana mehiläiset kymmenen saavat joko omaa hunajaanprosenttia. sa tai luomusokeria. ”Kaupunkipesät ovat saaneet olla rauhassa. Ulkomailla tehdyissä tutkimuksissa hunajissa ei ollut juuri jäämäeroja. Suomessa tuotetaan noin kaksi miljoonaa kiloa ja ulkomailta tuodaan noin miljoona kiloa hunajaa vuodessa. Kaupunkihunajasta puhuttaessa herää kysymys, onko siinä enemmän raskasmetalli- ja muita jäämiä kuin maaseudulla tuotetussa hunajassa. ”Helsingissä tarhoja on 35 ja pesiä jo yli sata. 16/2014 Suomen luonto 67. Mehiläiset saattavat lentää mesimatkoillaan useiden kilometrien päähän pesästään, joten pesien täytyy olla vähintään kuuden kilometrin päässä vilkkaista teistä, kaatopaikoista tai tuotantolaitoksista. Niitä säätelevät luomumääräykset. Luomumehiläiskuningatarten siipiä ei myöskään saa typistää. Tällä hetkellä kaikki tuotettu hunaja jää kotimaahan. Hän on Stadin tarhaajien ja Hunajafrendit -yhdistyksen sihteeri. Hunajaa luomuna Kaikesta maassamme tuotetusta hunajasta luomun osuus on jo kymmenen prosenttia. Suurin osa luomuhunajasta tuotetaan Pohjois-Karjalassa ja Keski-Suomessa. Meidänkään pesillemme ei ole tehty minkäänlaista ilkivaltaa”, Laurila kertoo. Myös ruuaksi tarjotun siitepölyn pitää olla oman pesän keräämää. Yhdistyksellä on kolme mehiläispesää Pauligin huvilan pihalla Mechelinininkadulla. Työmehiläiset peittävät kennot vahakansilla, kun hunaja on valmista. Luomumehiläispesiä on Suomessa yli 4000 ja tarhaajia 60, ja määrä on kasvussa. Pesän sisäosien pintakäsittelyssä voi käyttää kittivahaa, mehiläisvahaa tai kasluomuhunajan viöljyä. Pesät ovat kuitenkin samankokoisia sekä tavallisessa että luomutuotannossa. Tarhaajan pitää myös kuulua luomutuotannon valvontajärjestelmään. Koska mehiläisten kasvivalintoja ei voida valvoa eikä siten myöskään taata, että ne kävisivät vain luomukasveilla, on luomutarhauksessa kiinnitetty erityisesti huomiota pesien sijaintiin, rakenteisiin ja talviruokintaan. Kun luomuhunajaa kerätään pesistä, ei tarhaaja saa käyttää synteettisiä karkotteita. Aalto-yliopisto on ottanut kaupunkihunajasta näytteitä, mutta niistä ei ole vielä saatu tuloksia. Pesän rakentamisessa käytetään luonnonmateriaaleja kuten puuta tai vaneria. Myös hunaja käsitellään niissä samalla tavalla. viereinen palsta) tavoin nousussa. Ydinkeskustastakin niitä löytyy muutamia esimerkiksi ravintola Savoyn katolta”, kertoo Merja-Riitta Laurila. Kaupunkimehiläiset tekevät arvokasta pölytystyötä esimerkiksi siirtolapuutarhoissa. Luomumehiläishoitoa säätelee sama direktiivi koko EU:n alueella, mutta paikallisesti voidaan sopia luomutuotantoon sopimattomat alueet
Linnut ovat hajallaan luonnossa ja ruokaa riittää, joten kuvien saaminen ei ole helppoa. Auringon noustessa ilma on kylmimmillään ja vesistöjen ja kosteiden paikkojen ylle nousee aamusumu. sienimetsä kutsuu! Valtakunnalliset sienipäivät 5.–7.9. kertaa. Kirkkaan aurinkoisen päivän jälkeen ilta viilenee. n kuvat paavo hamunen Hirvi, aika 1/400 s, aukko 6.3, 500 mm ja Kuusamon Pyhäjärvi, aika 1/8 s, 1,4-kertainen telejatke, ISO 200. Korkeilta paikoilta näkee, kuinka alavia seutuja peittää sumu. Erämaihin ei kuitenkaan tarvitse lähteä kuvaamaan. Edellisestä keväästä lähtien emonsa mukana kulkeneet nuoret hirvet saavat antaa tilaa uudelle sukupolvelle. Myös valon suunnalla on merkitystä. Mieti koko kuva-alaa kuvana. Käytin eri polttovälejä, telellä sain yksityiskohtia ja laajakulmaisemmalla objektiivilla hirven ympäristössään. Mikkelin Anttolanhovissa sll.fi/pohjois-savo/klyy/ pohjois-savon-sieniseura/ 16/2014 Suomen luonto 69. Käytä eri aukkoarvoja, kuten aiemmissa kuvauskouluissa on kerrottu. Sumun kerrostuminen nostaa pinnanmuodot esille ja tuttu maisema näkyy uudenlaisena. Sitä voi viettää myös uimalla Helsingin keskustan Töölönlahdessa. Sisävesillä ja rannikolla äänekkäimpiä ovat tiirat ja lokit. Maisemakuvaajalle nämä loppukesän aamut ovat vuoden hienoimpia aikoja. Lahden vedenlaatu onkin parantunut kuusi vuotta sitten avatun merivesiputken ansiosta. Harvinainen laji ei tee kuvasta kuvana parempaa. Kaupungeissa ja taajamissa elää lajistoa, joka on tottunut ihmisiin ja kuvaaminen on helpompaa. aukko 11, 200 mm, ISO 100. Loppukesän sumuja ja sieniä Kevään ja alkukesän äänimaailma on hiljentynyt. Kuutamouinnille 9. www.suomenlatu.fi/tapahtumat Ruohokanukkaa kuvaamassa, aika 1/50 s, aukko 22, 19 mm, ISO 1250. Keskikesällä tapaa nuoria hirviä opettelemassa aikuistumista jopa asutusten liepeillä. Kerran kesässä kannattaa herätä ennen auringonnousua ja lähteä liikkeelle. Lintujen ja nisäkkäiden jälkikasvu on aloittamassa omaa elämäänsä. Luontokuvaaja Paavo Hamusen luontokuvauskoulu Katso kuvausvinkkejä: www.suomenluonto.fi marika eerola Osa 6: Eri polttovälit käytössä VINKIT susanna aarnio Harmaajuurekkaita seinäsammalpedillä, aika 5 s, aukko 22, 65 mm, ISO 125. Loppukesästä vesistöt ovat pohjoisinta Suomea myöten lämmenneet. Kursseilla neuvomme, että kuvaustilanteissa kannattaa kuvata mahdollisimman moni- puolisesti, yleisnäkymää ja yksityiskohtia samasta aiheesta. Syyskuuta on taas täysikuu. Lintukuvaajalle aiheita on kesällä paljon. Kuvatessa kannattaa miettiä, että saa kuvista aikaan lyhyen tarinan. Kuvan taustalla on suuri merkitys lopputuloksen kannalta. Kuvasin kaiken mahdollisen, mitä sain tilanteesta irti. Pääsin luontokuvaaja Hannu Hautalan kanssa seuraamaan nuoren uroshirven elämää lähietäisyydeltä kymmenkunta vuotta sitten lähellä Kuusamon keskustaa. Kaupunkilajisto on jostakin syystä luontokuvaajien keskuudessa aliarvostettua. Hirvi oli rauhallinen eikä säikkynyt meitä. Jo perinteeksi muodostunut Kuutamouinti järjestetään nyt 15. Alun perin tapahtumalla haluttiin kiinnittää huomiota Töölönlahden virkistyskäyttöön ja vedenlaatuun. Läpikuultavat kohteet päästävät osan valosta läpi ja vasta- tai sivuvastaiseen valoon kuvattaessa saat kohteen erottumaan taustasta
Savonlinnaan viettämään viidettä kansainvälistä luontoelokuvafestivaalia. Siinä on lueteltu myös kuntien ja kaupunkien nimikkokasveja: Helsingin nimikkokasvi on vaahtera ja Nurmijärven kivikkoalvejuuri, koska Nurmijärvellä on ollut kivikkoalvejuuresta matolääkettä valmistanut tehdas. Lue lisää www.sinff.fi. Kaupungeissa viihtyviä kasveja on Suomessa 1500. Mökkikansa alkaa hiljalleen palailla kesälaitumilta ja kaupunkien kadut täyttyvät taas hyörinästä ja kiireestä. jorma laurila Virikkeitä Vinkkejä moneen menoon! Pietaryrtit hehkuvat Helsingin Viikissä. Esimerkkikaupunkeina oppaassa ovat Helsinki, Vantaa, Tampere ja Oulu, joiden kasvillisuus on kartoitettu varsin tarkkaan. Helsingin keskustassa tavattavia katukasveja ovat esimerkiksi kylänurmikka, pihatähtimö, rentohaarikko ja lutukka. Retkeilijä voi osallistua myös kaupunkiluonnon tarjoaman sadon korjuuseen. pia grönroos Luontoleffaan! Retkelle kaupunkiin!. Onneksi olkoon! Herkullisia villivihannesreseptejä löydät osoitteesta www.suomenluonto.fi/reseptit. Näytöksiä myös Olavinlinnassa. Syksyn tullen onkin hyvä ottaa kaikki irti kaupunkiluonnosta. Kirja ei ole pelkkä tunnistusopas, eikä se esittele läheskään kaikkia kaupunkikasveja, mutta siinä on paljon kiinnostavaa luettavaa muustakin kaupunkiekologiasta, muun muassa viherkatoista. Saimmekin niitä mukavasti, kiitos teille! Reseptejä lähettäneiden kesken arvottiin Sami Tallbergin kirja Villiä ja valloittavaa (Kirjakaari 2014). istockphoto ystävät kokoontuvat 22.–24.8. Kirjan voitti Mari Saloheimo. luontoelokuvan Johanna mehtola 70 Suomen luonto 26/2014 Ruokaa villivihanneksista Pyysimme kesäkuun numerossamme villivihannesreseptejä. Kettujen, kanien ja haukkojen näkeminen vaatii hyvää tuuria, mutta kaupunkikasveja voi etsiä ja tutkia hitaampikin harrastaja. Nokkonen maistuu letuissakin. Ohjelmassa muun muassa Hukkamies ja Eedenistä pohjoiseen. Esimerkiksi Helsingin ja Tampereen kaupunkien julkisten viheralueiden tarjoamista sadoista on tietoa netissä, Helsingin sadosta osoitteessa satokartta.net ja Tampereen hedelmäpuista ja pensaista tampereensatokartta.net. Oppaan lopussa on retkivinkit Lappeenrannan, Tampereen, Vantaan sekä Vantaan kirkonkylän ja Tammiston kasvireiteille. Hyväksi ohjekirjaksi kaupunkikasviretkelle voi ottaa vaikkapa Pertti Rannan kaupunkikasvion Villit vihreät kaupungit (Vastapaino 2014)
Tavallinen tee se itse -mies tai -nainen pystyy myös asentamaan järjestelmän itse, jos akkujännite on vain 12 volttia. Jarkko Korhonen & Pirjo Penkkimäki: Suuri suomalainen sienikirja (Readme.fi 2014) Toinen uusittu painos Suuresta suomalaisesta sienikirjasta on edeltäjäänsä tuhdimpi – ja tarkempi. ????. Pyörävarauksen voi tehdä numerosta (09) 3108?5055. (JM) ????. Oppaassa on myös hyviä vinkkejä perhosharrastukseen sekä pieni perhossanasto. Tuhansien järvien Suomessa kalaa on arvostettu. Eikä ihme: aurinkopaneelien hinnat ovat pudonneet viidessä vuodessa noin 70 prosenttia. Ympärivuotiseen asumiseen verkosta irti olevat aurinkosähköjärjestelmät eivät vielä sovellu, mutta huhtikuusta syyskuuhun niillä voi pyörittää likimain kaikkia mukavuuksia. Vesa Heikkinen Suomen kielen dosentti ja tietokirjailija Lainaa tavarafillari! Kirjastoista on jo pitkään voinut lainata muutakin kuin kirjoja. Tuulisähköä kertyy myös talvella, mutta pientuulivoimalan rakentaminen mökkioloihin on kalliimpaa ja vaativampaa. Vai onko. Yhtä innostavaa on pohtia, mihin sanat menevät. Kaikki kirjan perhoskuvat on otettu elävistä perhosista. Nykysuomen etymologinen sanakirja kertoo, että kala kuuluu uralilaiseen sanakerrostumaan. Tekstiä ei ole suunnattu aloittelijalle, mutta tietolaatikoilla ja kuvateksteillä pääsee jyvälle. Valokeilassa taru rantala / vastavalo Luonnollisesti Sarjassa tutustutaan luontoon liittyvien sanojen syntyperään. Siihen on tehty noin 300 muutosta, korjausta ja lisäystä. 30.8. Mökille sähköt auringosta Aurinkoenergia valtaa ryminällä suo- malaisia vapaa-ajan asumuksia. Pelkät paneelit saa 250–300 eurolla, ja akkuineen ja lataussäätimineen laitteisto maksaa 1000– 2000 euroa, mikä on selvästi edullisempaa kuin verkkosähköliittymän hankkiminen. Tietysti kalapuikko. Myös toukkavaiheen kuvia on paljon. Sienet ovat lähempänä eläintä kuin kasvia. Kirjan ovat toimittaneet Malva Green, Kaisa Pajanen ja Marjo Soulanto ja sen julkaisijat ovat Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen Harakan luontokeskus ja Luonto-Liitto. Lisäksi siinä esitellään lähialueelta Ruotsin lajisto. Esimerkiksi unkarissa sana on hal ja marissa kol. Miten käy vaikkapa kaloihin liittyvän kielen ja perinnetiedon. (JM) ????. Suomenlahti 2014 -vuoden innoittamana tehty retkiopas Merenranta kutsuu houkuttelee virkistymään merellisissä maisemissa ja tutustumaan erilaisten rantatyyppien piirteisiin. vietetään suomen luonnon juhlapäivää! Tutustu retkitarjontaan suomenluonnonpaiva.fi Menisikö merenrantaan. jarmo pasanen Sari Timonen & Jari Valkonen (toim.): Sienten biologia (Gaudeamus 2013) Sieni korissa on eri asia kuin sieni iholla. Kirja käy kauhukertomuksesta, vaikka onkin tietoteos itiöemiään myöten. Parhaiten se sopii ulkosaaristoon. Käpylehto esittelee lyhyesti myös termosähkön ja mikrovesivoiman käyttömahdollisuudet. Helsingin Vallilan kirjastosta voi lainata kuormapyörän eli tavarafillarin päiväksi. Ainakin nyt – sillä Janne Käpylehdon laatimassa opaskirjasessa Mökille sähköt auringosta & tuulesta (Into 2014) käydään havainnollisesti läpi kutakuinkin kaikki, mitä piensähkön rakentamiseen tarvitaan. 16/2014 Suomen luonto 71. Mökkijärjestelmään, jossa on valaistus, vesipumppu, kannettava tietokone, televisio ja jääkaappi, riittää 300 watin teho. (AK) ????. www.hel.fi vallilan kirjasto Tavarafillarilla kuorma liikkuu ekologisesti. Energiankulutusmittareiden, mölkkypelien ja lukulasien joukkoon on tullut uusi lainattava hyödyke. Suomessa riittää merenrannikkoa – ja mielenkiintoisia retkipaikkoja. Käpylehto on kokenut energia-alan asiantuntija ja kouluttaja, ja jokamiehen opaskirjalle on ollut huutava tarve. Mielenkiintoista! On hauska tietää, mistä sanat tulevat. Kirjassa esitellään muun muassa yli 20 uutta sienilajia ja virhe valkokärpässienen ja herkkusienen tuntomerkeistä on korjattu. Joidenkin kalojen suomut saattavatkin muistuttaa kiiltäviä kolikoita. Tätä sai pohtimaan kysely, jossa selvitettiin, mikä on lasten mielestä yleisin kalalaji. Pirteänä yllätyksenä on oma lukunsa kevätsienistä. Ikivanhaa perua on myös sana suomu, jonka vastineet eräissä etäsukukielissä merkitsevät rahaa. Oletettavasti Mökille sähköt auringosta & tuulesta tulee lähivuosina kulumaan tuhansissa käsissä ympäri maata. Myös sanasto avaa monta solmua. Olennaista on oikea mitoitus: mitä sähkölaitteita käytetään ja kuinka usein. Kirjan voi ladata netistä http://www.hel.fi/static/ ymk/esitteet/merenranta-kutsuu.pdf. Kimmo Silvonen, Morten Top-Jensen & Michael Fibiger: Suomen päivä- ja yöperhoset -maastokäsikirja (BugBook Publishing 2014) Pehmeäkantiseen järkäleeseen on koottu kaikki Suomesta tavatut suurperhoset, 1074 lajia. Ne eivät yhteytä eikä niillä ole ruuansulatusta, vaan ne imevät kasvualustaansa kuin hämähäkit saalistaan. Ja bonuksena puhdas energia tulee ilmaiseksi
Menimme ostoksille ja palattuamme löysimme poikueen työpukin päältä ihmettelemässä maailman menoa ja odottelemassa emoaan, jota ei näkynyt. havaintokirja Toimittanut annakaisa vänttinen lukijoiden oma luontopalsta toimii sekä lehdessä että netissä. Kesäkuun loppupuolella koitti vihdoin aika, että poikaset lähtivät vintiltä ulos”, kuvailee poikueen ikuistanut Esko Seppälä Kirkkonummelta. Näätäpoikue lähti ullakolta ”Näätäperhe oli asustanut omakotitalomme ullakolla jo jonkin aikaa ja piti aika ajoin kovaakin meteliä. Hieno ilmestys. ”Lähtöä lienee jouduttanut se, että irrotin yhden räystäslaudan. Lähetä kuviasi ja tarinoitasi! www.suomenluonto.fi/havaintokirja Keisarinviitta Kakskerrassa Olen vuosia liikkunut Turun Kakskerrassa kuvaamassa perhosia, mutta nyt ensi kertaa näin tämän ison kauniin perhosen. Kuva ei tosin tee sille oikeutta”, kertoo keisarinviitan ikuistanut Jaana Svahn. Lehdessä julkaistuista kuvista maksamme palkkion. Toivottavasti emo vie poikasensa ensi yönä metsään, sillä yhteiseloa emme haluaisi jatkaa, vaikka ne kauniita ovatkin.” 72 Suomen luonto 16/2014
Puiston laidalla oli pähkinähakki, joka hakkasi käpyä ja vieressä toinen, joka äänteli siipiään räpytellen ja kerjäsi ruokaa. 16/2014 Suomen luonto 73. Pieni valkohäntäpeura oli ilmeisesti jäänyt siihen uneksimaan muun perheen lähdettyä, koska vierestä löytyi jälkiä ja painaumia. Pähkinähakin pesintä. Kalajokelaisen Terho Männistön lapset huomasivat pihalla erikoisen linnun: ”Heinäkuun alussa lapset tulivat kertomaan, että ulkona on outoja lintuja. Olisikohan meidän lähistöllä pesinyt pähkinähakki!” Kalojen karkelot ”Menin Lempäälän Hulausjärven rantaan katsomaan silkkiuikkuja. Ilma oli peilityyni, eikä jänöllä tuntunut olevan mitään kiirettä. Pian se kuitenkin tallusteli rauhassa veteen ja ryhtyi uimaan saareen, jonne oli matkaa ehkä noin 50 metriä. Kun pikkuinen huomasi meidät, se pelästyi ja juoksi kompuroiden metsään”, kertoo kuvan lähettänyt Taina Ratia Kemiönsaaresta. Käärme oli aivan liikkumatta. Siellä oli aivan rannan rajassa tosi paljon kaloja, ainakin ahvenia ja särkiä. Ihmettelin, kun rantavedessä vesi oikein poreili ja pärskyi. Kuvasin ja sain nuo kolme kaverusta yhteiskuvaan sekunnin murto-osaksi”, kertoo kalojen karkelot heinäkuussa tallentanut Irja Lehtinen. Albiinopihlaja ”Aika paljon on luonnossa tullut liikuttua ja erinäköisiä albinismin muotoja tullut vastaan. ”Avasin autotallin oven ja näin kyyn myyrä suussaan. Olivatko syömässä vai miksi ne peuhasivat noin. Välillä kalat hyppäsivät maallekin asti. Hetken aikaa sai tätä luonnonoikkua ihmetellä”, kertoo erikoisen pihlajan Uudellamaalla kuvannut Janne Sullström. Lähistöllä näkyi myös kolmas hakki. Metsäjänis aamu-uinnilla ”Olin lintutornilla, kun näin metsäjäniksen veden äärellä. Välillä se söi pajua ja katosi näkyvistä, joten luulin sen lähteneen. Myyrä oli kuollut”, kuvaili Pertti Nenonen Helsingistä. Uninen valkohäntäpeura Kyyn ateria ”Olimme läheisellä pellolla keräämässä kukkia juhannuspöytään, jolloin tämä kaunokainen löytyi. Linnut siirtyivät puusta toiseen, ja toinen kerjäsi ruokaa toisen syödessä. Pian se irrotti otteensa ja lähti luikertelemaan pois. Edes turkkiaan se ei vaivautunut ravistelemaan kuivaksi rannalle päästyään, vaan jatkoi pian matkaa puiden sekaan”, kertoo kuvan jäniksen uintiretkestä lähettänyt rovaniemeläinen Kirsi Nikkola
Suomessa sitä ei ole vielä tavattu, mutta muualta tulleen sammakkoeläimen kuten vihersammakon kautta tauti saattaa päästä leviämään meillekin. Juha Taralainen Savonlinna Avun tarpeessa Selkeästi ja käytännönläheisesti esitettyä tietoa. Olin hakemassa katiskoja Iisalmen Kirmanjärven luodolta. Muuten laajassa artikkelissa oli puute. Laitathan mukaan perustelut! Vastaukset 1.9.2014 mennessä. Lukijoilta: Perintö Kiitos Willamo! Jos joku saa kirjoituksellaan kyynelpisaran tällaisen jurrikan silmäkulmaan, on hän ansainnut kiitollisen huomioni. Mielenkiintoista olisi tietää, ovatko tällaiset teot kovinkin yleisiä, vai oliko kyse harvinaisesta tapahtumasta. Tästä sai hyvät eväät! virpi bastman turku karri kurvinen ristiina 100% MERINOVILLA Jokainen rakastaa lämpöä. Katseeni kiinnittyi kummalliseen myttyyn, jota tuulenvire vei eteenpäin. sähköpostilla parasjuttu@suomenluonto.fi . Miten tiira oli vaappuun iskenyt. Tutustu valikoimaan ja osta: Uusi kuvasto ilmestynyt! 74 Suomen luonto 16/2014 ruskovilla.fi Tiiran kivulias kuolema Viime Suomen Luonnossa (5/2014) oli artikkeli vihersammakoiden esiintymisestä Suomessa. Siinä ei kerrottu lainkaan vieraslajien aiheuttamista ongelmista luonnossa. Kolmen viime vuosikymmenen aikana tauti on aiheuttanut ainakin kahdensadan sammakkolajin sukupuuton tai rajun kannanalenemisen. Kalan silmällä Susi-hupparin voitti Tarja Kurvinen Pellosniemestä. Hyvä olo näkyy. Lisäksi niiden ääni voi peittää alleen sammakon hiljaisen kurnutuksen, jolloin kotimaisen sammakon parinmuodostus vaikeutuu. Heinäkuun loppupuolella tein ikävän löydön. Osallistujien kesken arvotaan kaksi Majakat-tyynyliinaa. Se kannattaa kokea. On olemassa vaara, että vihersammakot syrjäyttävät kilpailussa kotimaisia sammakkoeläimiä syömällä niiden nuijapäitä. Nostin jo hieman tuoksahtavan linnun veneeseen ja mukana tuli toisen siiman päässä hieman pienempi uistin. Suomen Luonto 5/2014 1. Avun tarpeessa 3. Sää oli helteinen ja järven pinta melko tyyni. Tiira oli iskenyt nokkansa vaapun peräkoukkuihin niin tiukasti, että minun piti irrottaa se pihdeillä. Suurin muualta tulleista sammakkoeläimistä koituva uhka on luultavasti sienipatogeenin aiheuttama tauti kytridiomykoosi, joka on levinnyt maailmanlaajuisesti. Toukokuussa on aukaistu uusi vieraslajiportaali (http:// vieraslajit.fi/), missä voi tutustua sekä vihersammakoita (ruokasammakko) että yleisesti haitallisia vieraslajeja koskevaan tietoon. Perintö 2. Äänestä . Vaikka olen kuinka yrittänyt miettiä, tapahtuma on yhä mysteeri. Esimerkiksi Hollannissa tulisalamanteri hävisi kokonaan taudin seurauksena. Eivätkö uistelijat olleet sitä huomanneet vai olivatko he jättäneet tiiran tahallaan kuolemaan. Toimittanut alice karlsson Lukijoilta Osallistu Paras juttu -kisaan! @ Mitä mieltä lehdestä. Jos vain saisi tuon kokemamme samaisen palon siirrettyä jälkipolvillemme. Toivottavasti harvinaisesta! Seppo Kotiainen iisalmi Seppo Kotilainen Kalan silmällä Mielenkiintoinen juttu upeiden kuvien kera. Mytty oli kalatiira, jonka nokasta riippui kohtuullisen isokokoinen uistin, vaappu. ANNA PALAUTETTA! palaute@suomenluonto.fi Mikä on mielestäsi tämän numeron paras juttu. nettisivuilla www.suomenluonto.fi tai . postikortilla: Suomen Luonto / Paras juttu, Itälahdenkatu 22 B, 00210 Helsinki. Vihersammakot ovat vieraita Tapio van Ooik, tarkastaja Leena lehtomaa, ylitarkastaja Varsinais-Suomen Ely-keskus Kalatiira oli tavoitellut saalista ja erehtynyt nielaisemaan vaapun.. Vieraslajit ovat uhka lajien monimuotoisuudelle maailmanlaajuisesti ja myös Suomessa ne ovat vaikuttaneet lajien uhanalaisuuteen
Noitanirkon toukka on jäykästä asennostaan huolimatta vaarallinen muille toukille ja myös lajitovereilleen, sillä se on niin kutsuttu murhatoukka. Anita rautamäki Kertooko perimätieto minne linnut kokoontuivat ennen sähköjohtojen rakentamista: pyykkinaruille vai katonharjoille. martti vasamaa Noitanirkon toukka näyttää kuivahtaneelta lehdeltä. kauri mikkola Mikä koppiainen. . Ja mihin ne nyt mahtavat mennä, kun sähkölinjat muutetaan maakaapeleiksi?. Itse perhonen on tavallisen suojavärinen, melko kookas yöperhonen, nimeltään noitanirkko, entinen pyökkikehrääjä. Sen takimmaiset jaokkeet ovat paisuneet ja kääntyneet pystyyn, ja pää ja eturaajat sojottavat ylöspäin. ?Tähän ei tarvita perimätietoa. Seppo Vuolanto Mikä avaruusolio. ?Jauhopukkihan se, aikuistunut niin sanottu jauhomato. Onko otuksilla mielessä mökin syöminen vai ovatko ne muuten vain tykästyneet seuraani. Mitä koppiaisia juoksentelee vanhassa hirsimökissäni. Aiheina kasvit, kalat, linnut, nisäkkäät, selkärangattomat, sienet, sää, ilmakehän ilmiöt, geologia sekä evoluutio. kysy luonnosta Toimittanut alice karlsson ASIANTUNTIJAT VASTAAVAT – asiantuntijat vastaavat LÄHETÄ OMA KYSYMYKSESI lomakkeella, joka löytyy osoitteesta www.suomenluonto.fi/kysyluonnosta/, sähköpostilla kysyluonnosta@suomenluonto.fi, kirjeellä tai kortilla osoitteella Suomen Luonto, Itälahdenkatu 22 B, 00210 Helsinki. Pääsin tutustumaan silloiseen pyökkikehrääjään kesällä 1955 Kaakkois-Suomessa, ja laji onkin ollut pitkään meillä hyvin eteläinen ja kaakkoinen. Jos se pääsee hollille, se pistelee muita toukkia poskeensa. Missä linnut ennen kokoontuivat. 76 Suomen luonto 16/2014 Kottaraisilla on tapana kokoontua yhteen ennen yöpuulle painumista. Huittisissa kiipesi merkillinen otus kukkakeppiä ylös. Vasta sotien jälkeen metsätalous alkoi vähentää niitä. Jauhopukki voi iskeä ruokakomeroonkin. Ennen oli olemassa paljon runsaammin tällaisia kokoontumispuita. Pienenä se hosuu polvitaitteisilla eturaajoillaan ja muistuttaa muurahaista, mutta vanhempana se rauhoittuu vallan liikkumattomaksi. Siellä missä ei ole sähkö- ja puhelinjohtoja linnut kuten pääskyset ja kottaraiset kokoontuvat suurten puiden paljaille oksille vesistöjen läheisyyteen ennen kuin lentävät ruovikkoon yöpymään. Laita mukaan yhteystietosi, mahdollinen havaintopaikka sekä ajankohta. Nyt kun sähköyhtiöt ovat yhtäkkiä alkaneet panna johtojaan maan alle, näitä oksia tarvitaan taas. Mikä se on. Silloin se näyttää kuivahtaneelta lehdeltä, eikä lainkaan perhostoukalta. Toukka-asteella laji on uuden nimensä veroinen. Muutoin se syö koivua, pajuja, pihlajaa ja muita lehtipuita ja pensaita. Pekka Malisen arkiston mukaan se ilmaantui, ehkä ilmas- tonmuutoksen vaikutuksesta Satakuntaan 2004, ensin rannikolle ja nyt kauas sisämaahan, Huittisiin
Terveeseen tai kuivaan puuainekseen jauhopukki ei juuri puutu. Runsaana esiintyessään se voi olla merkki syntyneistä kosteusvaurioista. Kukinto on komea, mutta kerralla on auki vain muutama kukka. Myöhemmin päivällä kukissa ei paljon hyönteisiä käy, joten ilmeisesti mesitarjoilu jaakko kullberg Ukontulikukka ensimmäisenä kesänään. Minkä kumman löysin. Miksi kuu näyttää joskus oranssilta ja hyvin suurelta noustessaan puulatvojen yläpuolelle. Kuunvalon pitkä kulkumatka aiheuttaa sen, että vain punaiset värit läpäisevät ilmakehän muiden imeytyessä siihen. Ensi kesänä se kukkii ja kuolee kypsytettyään noin miljoona siementä. Se oli hienon karvan peitossa ja loppuu aamulla ennen kuin ihmisille oluthanat aukeavat. Vaihteleeko kuun koko. Samasta syystä myös Aurinko näyttää taivaanrannan tuntumassa punertavalta. ?Kuu näyttää oranssilta lähellä taivaanrantaa siksi, että sen lähettämä valo on kulkenut pitemmän matkaa ilmakehän lävitse kuin sen ollessa pään yläpuolella taivaalla. Se, että Kuu näyttää suuremmalta horisontin lähellä kuin sen ollessa lähellä taivaanlakea, on optinen harha, illuusio, jo- 16/2014 Suomen luonto 77. tuntui pehmeältä. Marko Pousi Pehmeä pienokainen Imatralla olevan työpaikkani pihalla kasvoi kuvassa näkyvä, halkaisijaltaan noin 40-senttinen kasvi. Tilaisuuden tullen se voi iskeä ruokatavaroihin kuten jauhoihin ja muihin kasvikunnan tuotteisiin. Jos vaivautuu kukkivan tulikukan luo aamulla, näkee kimalaisten ahkeroivan. Seppo Vuokko . Luonnossa laji elää vanhojen metsien ja puistojen suurissa ontoissa puissa, lintujen koloissa tai pöntöissä ja niiden sisälle kertyneessä puruaineksessa eli mulmissa. Vastaajina tässä numerossa: Lasse Kosonen Sienet Kauri Mikkola Selkärangattomat Jaakko kullberg Hyönteiset heikki nevanlinna Ilmakehän ilmiöt juha valste Evoluutio ja fossiilit Seppo Vuokko Kasvit Seppo Vuolanto Linnut markus varesvuo Laji esiintyy usein ihmisasumuksissa kuten vanhoissa taloissa ja navetoissa, eläen erityisesti hiukan kosteutta saaneissa sahanpuruissa, pahnoissa tai muissa eloperäisissä eristeissä. Kasvi on ukontulikukka, joka elää vasta ensimmäistä kesäänsä. Siemenistä se on helppo kotiuttaa johonkin syrjäiseen keto- tai hiekkarinteeseen
kysy luonnosta saara kostama / Vastavalo ASIANTUNTIJAT VASTAAVAT Taivaanrannan jättipallo on illuusio. Ilmiön syitä on pohdittu Antiikin ajoista lähtien. Simo Reijonsaari. Tarkat mittaukset Kuun maapallolla havaitusta läpimitasta todistavat tämän. Meikälaiset kuovit suuntaavat talveksi, itse asiassa jo loppukesäksi, Brittein saarille, Hollantiin, Belgiaan ja Ranskaan. heikki nevanlinna Aikaiset muuttajat Kuvassa oleva muuttoaura oli matkalla kohti etelää varhain aamulla 5.7.2013 Lieksassa. Teorioita on monia. Jos Lieksan seuduilla ei pesi näin paljon kuoveja, ne saattavat olla peräisin maamme rajojen itäpuolelta, missä on sekä suuria peltolakeuksia että soita. Tavallisin selitys lienee se, että koska taivaanran- Rihmalevät kasvavat tässä kivien pinnalla. nassa on vertailukohteita, puita tai rakennuksia horisontissa, Kuuta verrataan niihin, ja siksi se näyttää suuremmalta kuin keskitaivaan ilman vertailukohtia olevassa autiudessa. Seppo Vuolanto tanja ojanperä ka syntyy ihmissilmässä ja aivojen kuvantulkinnassa. Käydessäni Joutsenon Konnunsuolla 22.6.2011 pellolle laskeutui idästä 63 kuovin aura. Mauno Oksanen Kaksineuvoinen made 78 Suomen luonto 16/2014 Sain Uudessakaupungissa mateen, jossa on sekä maitia että mätiä. Kuovinaaraat jättävät kuoriutuneet poikasensa koiraan hoitoon ja lähtevät itse syysmuuttomatkalle hämmästyttävän aikaisin, ensimmäiset jo ennen juhannusta. Valon taipuminen ei selitä ilmiötä, koska se pienentäisi Kuun läpimittaa taivaanrannassa. Kuovit muuttavat useimmiten aurassa, mikä säästää lentävien lintujen energi- aa. Tähdistötkin näyttävät venyvän lähellä taivaanrantaa. Kuovinaaraat matkaavat jo keskikesällä talvehtimisalueilleen. Ovatko kaksineuvoiset kalat harvinaisia. Syy on sama. Kuvan muuttoaurassa on kuoveja, vaikka lintujen pitkät nokat eivät kuvassa erotukaan. Kuun näennäinen läpimitta vaihtelee pitemmän ajanjakson puitteissa noin 10 prosenttia, mutta se johtuu siitä, että Kuun kiertorata on soikio ja taivaallinen seuralaisemme on välillä lähempänä, välillä kauempana meistä. . Mitkä linnut lähtevät jo näin aikaisin takaisin etelään
Nastakehrääjät parittelevat. jaakko kullberg Ampiaiset viholaisten kimpussa Terassin aurinkovarjo veti puoleensa suuren määrän vaelluksella olevia muurahaisia. ?Kuvassa on oravan pesä. Naaraat lentävät rauhallisemmin. Planktonlevistä kuten sinilevistä kertyy pintaan ryynimäinen tai sosemainen kerros, jota tuuli ajaa kaikille rannoille, ei pelkästään runsaskasvisiin lahtien perukoihin. Naaraat lähtevät lentoon vasta myöhään illalla. Mitä hahmot olivat. Onko siitä haittaa veistölle. Minkä perhoslajin sain kuvattua. Pinnalla kelluva rihmalevämatto on rakenteeltaan selvästi kuituinen ja tarttuu esimerkiksi haravaan. Oravan pesä on romahtanut maahan. Molempien Tuuli on kasannut rihmalevät puuroksi. Kupliva levämatto muodostuu pintaan asti kasvaneista ja osin alustastaan irronneista rihmalevistä, mutta joukossa voi olla vaihteleva määrä myös muita leviä. Myös lajin toukka elää koivulla, mutta etelämpänä Euroopassa sen pääravintokasvi on usein pyökki. Saatuaan vainun koiras lähtee etsimään naarasta vertailemalla feromoni molekyylien määriä tuntosarvien välillä. Juha valste Kehrääjäpari Oheinen luonnontapahtuma osui kännykkäkameran linssiin 25.5.2013. Tarja Komu Rihmalevät vievät valon vedestä postoida. 16/2014 Suomen luonto 79. Massan voi käyttää puutarhassa suoraan katteeksikin, joskin se usein muodostaa maan pinnalle melko pitkään säilyvän ja epämiellyttävän näköisen nahkamaisen keton. . Alle jääneet kasvit taas kärsivät valon puutteesta ja niiden ravinteiden otto ja kasvu heikkenevät. aki oksanen Ihailin heinäkuussa pienessä järvessä vedestä häämöttäviä pyöreäpiirteisiä hahmoja, joissa oli kirkkaita palloja kuin valoja. Paksussa patjassa osa levistä kuolee, ja se voi alkaa haista. Pesän putoaminen on harvinaista ja outoa – voisiko syypää olla ihminen. . Koiraat on helppo tunnistaa pomppivasta lentotavasta, vaikka välillä niitä luullaan suuriksi päiväperhosiksi. Niitä on useissa leväryhmissä, mutta sisävesissä ne ovat useimmiten viherleviä ja tiettävästi myrkyttömiä. Koiraat lentävät yleensä tiettyä reittiä odottaen vainua naaraan houkutus feromonista. Onko se oravan pesä. Oravan pesä on risupäällysteen alla hyvin tiiviisti vuorattu muun muassa naavalla, karvoilla, höyhenillä, rievuilla ja muilla eristeaineilla. Muutamat lajit kasvavat hyvin pitkiksi ja muodostavat tukensa ympärille löyhän, pilvimäisen kasvuston. lea kukkonen kysymysten aiheena ovat rihmalevät. Itämerellä rakkolevän taantuminen johtuu osaksi rihmalevien runsastumisesta. Kelluvan levämassan voi haalia rannalle haravalla, haavilla tai puomilla ja kom- seppo vuokko Pesä putosi puusta Kuusesta putosi risulinna. Se näyttää päällisin puolin valmiilta, mutta oravilla on kahdenlaisia pesiä: varsinaisia asuinpesiä, joihin se synnyttää poikaset ja joissa oravat asustavat, sekä varapesiä. Koiraat lentävät päivisin, ja lämpimällä kelillä lento venyy pimeälle. Kuvassa on parittelevat nastakehrääjät – pienempi, punertavamman ruskea ja komeammilla tuntosarvilla varustettu yksilö on koiras. Niitä näkee yleensä munintalennolla koivujen latvustoissa hämärän tultua. Hyvin raskas ja jo alkukesästä syntyvä rihmalevien massa voi tukahduttaa kasvit kokonaan. Sekaan lensi useita ampiaisia jotka kävivät muurahaisten kimppuun. Heinäkuussa mökkijärvellämme kellui lahden perukassa levää suurina lauttoina. Riikinkukkokehrääjiin kuuluva nastakehrääjä on varsin yleinen laji etenkin sisämaassa. Varapesät voivat toimia tilapäisinä yöpymispaikkoina tai tarvittaessa varsinaisina asuinpesinäkin. Kirkkaat lamput ovat kaasukuplia, ehkäpä yhteyttävän leväkasvuston vapauttamaa happea. Vaalea on naaras, punertava koiras. Kasvien tukemat leväkasvustot sitovat hyvin tehokkaasti vedessä olevia ravinteita ja osaltaan vähentävät irrallaan leijuvien planktonlevien määrää. Vedessä kasvusto näyttää melko kiinteältä, mutta jos sitä haroo kädellä tai haravalla, saaliiksi jää vain vähäinen vihreä repale. Nastakehrääjä on suurimpia perhosiamme ja elää maassamme Etelä-Pohjanmaa – Pohjois-Karjala -linjan eteläpuolella. Rihmamaiset levät aloittavat kasvunsa kiinnittyneinä pohjaan, kiviin, laiturintolppiin, risuihin tai toisiin kasveihin. Varastivatko ne muurahaisilta jotain
Viholaiset laskeutuvat häälennoillaan tasaisille vaaleille pinnoille. Sieni on todennäköisesti shimeji (Lyophyllum shimeji), jonka on Ahven, allikkosalakka, ankerias, harjus, hauki... Keittäminen tuo sieniin lihaisan (umamin) maun, ja niitä voi käyttää monipuolisesti ruuanl aitossa. Meillä sieni on pohjoispainotteinen, mutta sitä on tavattu Etelä-Suomea myöten. Parittelun alussa nimittäin käy aikamoinen mylläkkä, ja usein tappelun näköiseen menoon osallistuu useita koiraita. 040 311 0330 Tee Maretariumissa oma Suomenlahti-vuoden sitoumuksesi Sapokankatu 2, Kotka www.maretarium.fi 80 Suomen luonto 16/2014 airi leskelä Tule, opi, nauti ja viihdy! vasta hiljattain huomattu kasvavan myös Pohjoismaissa. Esimerkiksi hevosmuurahaisen paritteluja voi nähdä kiikarilla taivasta vasten. Samannäköiset tumma- ja tuhkatupaskynsikäs kasvavat seka- ja lehtimetsissä. kysy luonnosta ASIANTUNTIJAT VASTAAVAT i Uus s! u a k pak tarja hoikkala / vastavalo Lentomuurahaiset parittelevat. Kuvan sienet ovat tosin poikkeavan ohutjalkaisia, mutta myös löytöpaikka viittaa shimejiin. Siellä käsite shimeji pitää sisällään joukon samantyyppisiä lajeja, joista osa on sienijuurta muodostavia, osa lahottajia. Käytetyintä shimeji lajia kutsutaan myös nimellä hon-shimeji. . Luomuaamiainen on päivän tärkein ateria. Koska viholaisnaaraat ovat pari kolme kertaa suurempia kuin koiraat, pelkään että havainnoitsija on erehtynyt toiminnan luonteesta. Aiemmin shimejiä pidettiin tumma- tai tuhkatupaskynsikkäänä, mutta molekyylitutkimuksin sen on todettu olevan oma lajinsa. Ne ovat napakoita eikä maitiaisnestettä tule. Shimejiä on syöty ja viljelty Japanissa ja Kaukoidässä. ja 50 muuta kotimaista kalalajia! - luonnonmukainen akvaario • Kalojen ruokintaa päivittäin klo 15. Liput 12,50 / 7,50 €. Avoinna joka päivä. www.sysmanluomuherkut.fi kauri mikkola Sieniä hiekkakuopan reunalta Löysin mäntymetsästä hiekkakuopan reunalta outoja sieniä. Laji kasvaa hiekkaisilla mäntykankailla elo– syyskuussa. Ryhmien opastusvaraukset puh. Toisin kuin monilla muilla muurahaisilla, parittelu tapahtuu laskeutumisen jälkeen. Tuoksu on mieto ja sienimäinen. Sudenkorennot nappaavat usein pesistä lentoon nousevia viholaisia, mutta en ole koskaan nähnyt ampiaisten sotkeutuvan tapahtumaan. . lasse kosonen. Ehkäpä ampiaiset olivatkin viholaisnaaraita
Lähettäkää Suomen Luonto alla . suomenluonto.fi Tilaushinnat Voit maksaa tilauksesi e-laskulla – tee sopimus verkkopankissasi! Kestotilaus uudistuu tilausj aksoittain automaattisesti, kunnes haluat keskeyttää sen. Tilaukset: tilaus@tibiale.fi . 3) Ruusunmarja (1250 mg/100 g). – Hyönteistarvike Tibiale Oy. 10) Kangaskäärme. vanhasta osoitelipukkeesta lehden takakannessa): __________________________ 6) Mitä eliöitä ovat saikurahaapsanen ja tammikatkiainen. Kestotilaus 12 kk (64,50 €) SLL:n jäsen (kestotilaus 57 €, . Monet tuntevat kotilot ja etanat vain ikävinä tuholaisina, mutta kirja auttaa jopa puutarhuria tunnistamaan tihulaiset vaarattomista mönkiäisistä ja paljastaa nilviäismaailman todellisen monipuolisuuden ja kauneuden. Kirjat myös kirjakaupoissa Pähkinöitä - maastokäsikirja 104,– Anne Koivunen Pekka Malinen Hannu Ormio Juhani Terhivuo Ilmari Valovirta WWW.TIBIALE.FI päivä- ja yöperhose t VERKKOSIIP Näyttävästi kuvitettu uutuuskirja kertoo kotiloiden ja etanoiden eli maanilviäisten elämästä, elintavoista ja -ympäristöistä, leviämiskeinoista ja uhanalaisuudesta. 10) Mikä käärmeistämme elää vain Ahvenanmaalla. 8) Puolukoihin (Vaccinium). Osoite: ................................................................................................................................ Postinumero ja paikkakunta: .......................................................................................... Puhelin (myös suuntanumero): ...................................................................................... Tuotevalikoimaamme sisältyy korkealaatuisia tutkimus- ja harrastusvälineitä sekä lukuisia erilaisia tarvikkeita. Lehden maksaja (laskutusosoite): 7) Montako munaa kurki pyöräyttää. KUMPUL P. fi, www. 16/2014 Suomen luonto 81. Tilaajapalvelu SLL jäsennumero / YkkösBonuksen Norppa-kortin numero ....................................... Alaan liittyvän kirjallisuuden kustantaminen ja välittäminen ovat osa toimintamme. Nimi: ..................................................................................................................................... Uutuusopas maanilviäisten maailmaan: SSuomen uo kotilot k etanat Suomen kotilot ja etanat ja Opas maanilviäisten maailmaan 2) Mikä kiusankappale piinaa hirviä ja ihmisiäkin metsissä juuri nyt. Kristina Al-Zalimi / cartina V DQG 0RWKV RI )LQODQG -maastokäsikirja T. Myynti Lehtipisteissä. Määräaikaistilaus 6 kk (40 €) . Ulkomaantilauksiin tulee postituslisä: Eurooppa 20 ja muut maanosat 30 euroa. $ )LHOG *XLGH WR WKH %XWWHUÀLH ISET 376 sivua, kovakantinen, 170×242 mm . 4) Montako miehitettyä majakkaa Suomessa on. Tila a leh ti help www osti: .suo m enlu o n to.fi/ leht itila us Irtonumero 8,5 euroa. 2) Hirvikärpänen. Suomessa 1980 rengastettu lintu löydettiin viime maaliskuussa Namibiasta. . Teen olevaan uuteen osoitteeseeni alkaen ___/___?2014. Suomen luonnonsuojeluliitto Lehden saaja, jos eri kuin maksaja: vastauslähetys Nimi: ..................................................................................................................................... 6) Sarvijääriä. 3) Mikä luonnonmarjoistamme sisältää eniten C-vitamiinia. Kaikki Suomen lajit ja lähialuelajeja • Upeita luontokuvia, lajikuvataulut, kartat sekä piirrokset määrityksen tueksi ja elintapojen oppimiseksi. 5) Utön majakka. 5) Mikä on Suomen vanhin majakka. Luonnonsuojeluliiton jäsenille ja Ykkösbonuksen norppakorttilaisille määräaikaistilaus 64,50 euroa ja kestotilaus 57 euroa. 8) Mihin sukuun juolukka kuuluu. 4) Ei yhtään. Määräaikaistilaus (12 kk, 10 numeroa) kotimaahan 73 euroa, kestotilaus 64,50 euroa. Tilaajatunnus (jäljennä Suomen Luonto maksaa postimaksun. 9) Mikä on tuore kalatiiran ikäennätys. Sisältää kaikki 1074 Suomesta tavattua ”suurperhoslajia” ja ison joukon lähialueiden faunaa • Jokaisesta lajista luontokuva, yhteensä kuvia lähes 2700 • Levinneisyyskartat ja elintavat • Suomen 820 sivua, pehmeäkantinen, Perhostutkijain Seuran 130×215 mm harrastajien ja ammattitutkijoiden tuottama uusin tieto perhosista. 7) Kaksi. SUOMEN LUONNON TILAUS/OSOITTEENMUUTOS Tilaan Suomen Luonnon alkaen ___/___?2014. alv 10 %. Määräaikaistilaus 12 kk (73 €) . Tilaajapalvelu Kotkankatu 9, 00510 Helsinki, 16.6. alkaen Itälahdenkatu 22 b, 00210 Helsinki, (09) 2280 8210 (kello 9–15), tilaajapalvelu@sll. 48,– Suomen verkkosiipiset Kimmo Silvonen Morten Top-Jensen Michael Fibi Suom kuvaa kuvite on ku oleva viim hyö ja V ja t teo ja tie 35 184 sivua, e s kovakantinen, Suomen ja Euroopan 170×242 mm ensimmäinen kuvitettu opaskirja verkkosiipisistä. 1) Timotei. Jos kirjan myötä nilviäisinnostus iskee, niin teos antaa myös vinkit harrastuksen aloittamiseen. 49,– SUOMEN IS ET V ER K KOSI IP I N TA L A TEEMU R UMPUL , TOMI K AN UROOP N JA E AS SUOME TYSOP MÄÄRI ETTU KUVIT HLROT PETRI A AINEN & H N MÄINE ENSIM SISTÄ OSIIPI VERKK HYÖNTEISTARVIKE TIBIALE OY: Palvelemme luonnosta kiinnostuneita hyönteisharrastajia aloittelijoista ammattilaisiin. Puolen vuoden määräaikaistilaus (5 numeroa) 40 euroa. Osoite: ................................................................................................................................ R I N TA L A A I N E N T. Herkuttele laatukirjoilla pikkueläimistä Allekirjoitus: ....................................................................................................................... Ainutlaatuinen teos esittelee yhteensä 94 Suomesta tavattua maakotilo- ja etanalajia sekä joukon lähialuelajeja. Olen määräaikainen 64,50 €). 9) c) 34 vuotta. osoitteenmuutoksen. Tutustu myös osoitteessa tibiale.. Suomen Suomen päiväja yöperhoset JUUR I T Y NY ILMEST Hinnat voimassa toistaiseksi • Kirjat sis. Tunnus 5009174 00003 VASTAUSLÄHETYS Postinumero ja paikkakunta: .......................................................................................... AHLROTH 1) Mikä on nurmitähkiön tutumpi nimi. Kaikista lajeista on tarkat kuvaukset
söderholmien lammasfarmista pitävät myös lapset. Söderholmien pihapiirissä ei voi olla ajattelematta, kuinka paljon idyllin takana on työtä. Muheva, mukavasti lampaantuoksuinen maanparannusaine on kuin piste iin päälle. Lars-Erik ja karitsa kertovat lapsille lammasfarmin elämästä. Lars-Erik luotsaa joukkoa tottuneesti eteenpäin, ja koirat Alaska ja Frida säilyttävät ihailtavalla tavalla hermonsa, vaikka joutuvat keskelle innostunutta piiritystä. Ruokinnat, juottamiset ja muu perushoito vaativat jatkuvaa ahkerointia, mutta lisäksi tulevat aitojen pystytykset ja purkamiset, karjasuojien tyhjennykset talven ol- 82 Suomen luonto 16/2014 kesän alussa Lars-Erikin ja Nicolain toimenkuvaan kuuluvat myös lampaiden venekuljetukset. Avarat laidunniityt ja kiviset kedot ovat vanha ja luonteva osa saariston maisemaa. Osa katraasta viedään saariin, mistä ne taas syksyllä haetaan pois. Aura Koivisto ja Risto Sauso muuttivat syksyllä 2013 Merenkurkkuun Bergön saarelle. Laajavaikutteiset lampaat kipehkuista, satojen lampaiden keritseminen – puhumattakaan karitsointiajan kiireistä. Papanoilla ryyditetyt ruohokentät monipuolistavat luontoa: ne elättävät lieroja ja muita selkärangattomia, jotka puolestaan houkuttavat lintuja; toukokuussa siellä vieraili jopa eksoottinen harjalintu. Pihalla on vilskettä, kun parikymmentä Maalahden esikoulun 6–7-vuotiasta tutustuu opettajiensa kanssa lampaiden ja vuohien elämään. Harjalintu viihtyy laitumilla ja pihapiireissä. Vielä samana päivänä Lars-Erik ja Nicolai tuovat kasvimaallemme kaksi traktorikuormallista sontapehkua. Kaikesta näkee, että lapsivierailuja on ollut ennenkin. Mitäpä saari olisi ilman paimeniaan! n. Länsirannikolla teksti aura koivisto / kuvat risto sauso Tulevia maisemanhoitajia. Osa 6/10 lampaat antavat Bergön kylälle valoisan ilmeen. Nyky-Suomessa avoimet kotieläintilat alkavat olla harvinaisia, joten Bergön lampureilla on myös tärkeä kasvatuksellinen tehtävä. Bergössä heitä on kaksi: isä ja poika, Lars-Erik ja Nicolai Söderholm. Jos maiseman hoitajiksi tarvitaan lampaita, tarvitaan myös lampuri. Saarelle tultuamme heidän pakettiautonsa tulee pian tutuksi, kun he kiertelevät laitumia eläimistään huolehtimassa. Hyviä heinämaita ei karussa saaristossa ole liikaa, joten niitä on haettava myös vesimatkojen takaa
7/2014 ilm estyy 12. . asti. olli-pekka karlin MITEN MENEE muuttohaukalla ja maakotkalla. Digikuv aus tuo tie toa lajeista . Katso kuvia ja lähetä omasi: www.suomenluonto.fi/suomaa Kesto - t il a a ji ll Digitaalinen näköisversio:11/2014 www.lehtiluukku.fi Suomen luontoil 83 e m a in e n. Reportaasi kesän pesätarkastuksista. Syksyn a toon jankohtai set sienet ia Kuusamo on. Katso myös onko omilla kotinurkillasi nähty ritariperhosta! www.suomenluonto.fi/kesakisa www.facebook.com/suomenluonto Retkivinkkejä netissä Suomen Luonnon sivustoille on kertynyt jo roppakaupalla retkivinkkejä. Selaa vinkkejä ja poimi ideat seuraavalle retkellesi! www.suomenluonto.fi/tag/ retkivinkki/ www.twitter.com/suomenluonto Valokuvauskisa käynnissä Suomen Luonto ja Suomen luonnonsuojeluliitto järjestävät valokuvauskilpailun Suomenselän ja Maanselän luonnosta. sy ys kuuta LÄHDE syysluon . Havaintoja voi ilmoittaa 25.8. Kaivoks seppo parkkinen suomenluonto.fi Ritariperhoshavaintoja Suomen Luonto etsii havaintoja ritariperhosen toukista ja aikuisista perhosista
Fjällräven Classic sopii kaikenlaisille vaeltajille. 110km:n reitti kulkee pitkin Kungsledeniä etelän Nikkaluoktasta aina pohjoiseen Abiskoon asti. fjallraven.com/classic Olemme saaneet muutaman lisäpaikan loppuunmyytyyn tapahtumaan! Jos olet kiinnostunut hankkimaan lipun tähän suosittuun vaellustapahtumaan, ota yhteyttä: info@fjallraven.fi. Ajoittain edessä on vaikeaa, kivikkoista maastoa, mutta hyvällä valmistautumisella ja oikeilla varusteilla melkein kuka vain pystyy suorittamaan reitin läpi. Palautusviikko 2014–37 767095-1406 FJÄLLRÄVEN CLASSIC Lähde mukaamme yhdelle maailman upeimmista vaellusretkistä! Fjällräven Classic on vaellustapahtuma, joka järjestetään 8.-15.elokuuta 2014 upeissa Ruotsin Lapin maisemissa. Lue lisää tapahtumasta osoitteesta www. Vaikka sinulla ei tarvitse olla aiempaa kokemusta vuoristovaelluksesta, varaudu siihen, että 110 kilometrin vaellus voi koetella kroppaasi