Suomen Luonto 9/2017 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

U U S IA L A JE JA E T S IM Ä S S Ä . A N T O L E IK O L A . N Ä R H I. P E IK O N N A H K A . L A JI T IE T O A V O IM E K S I. P E IK O N N A H K A . N O R JA N M IE K K A V A L A A T . A H V E N IS T O . L A JI T IE T O A V O IM E K S I. 24 –27 OR VA KK AA ET SIM ÄS SÄ Mika Honkalinna etsi kuviinsa Suomen runsaimman puun kiehtovat muodot ja asukit. S U O M E N L U O N T O 9 | 2 17 M Ä N T Y JA S U O M I. S. D N A JA L A JI E N T U T K IM U S . S U O M E N L U O N T O 9 | 2 17 M Ä N T Y JA S U O M I. U U S IA L A JE JA E T S IM Ä S S Ä . N Ä R H I. N O R JA N M IE K K A V A L A A T . D N A JA L A JI E N T U T K IM U S . M E T S Ä E S S E E . A N T O L E IK O L A . A H V E N IS T O . Irtonumero 9,50 € 16.11.2017 9 Mika Honkalinna etsi kuviinsa Männyn kansa MIEKKAVALAITA tutkimassa Norjassa AURA KOIVISTON metsäessee Tutustumme NÄRHEEN UUTTA TIETEESTÄ: LAJIT JA DNA. M E T S Ä E S S E E
Linnunradan tällä puolen KUVA OSCAR KESERCI / TEKSTI HEIKKI VASAMIES LO P P U S Y K S Y. MARRASKUINEN YÖ huokuu rauhaa Korppoon saariston Jurmossa. Ikiaika tässä ja nyt – ihminen loksahtaa oikeaan mittakaavaansa
Tikan pajalla Piirtäjä Jari Kostet oli paikalla, kun käpytikka avasi käpyjä pajakolon avulla. TO M M I N YM A N 36 36 Dna:n avulla voi vaikkapa selvittää sienen hyönteiset näkemättä niitä. 36 Näkymätön tieto Dna on nykyisin myös työkalu. 46 Valaiden valtakunta Tutustumme Pohjois-Norjan talven suurimpiin eläjiin. Se on säihkyvän älykäs varislintu. 24 Peikonnahkaa minä hain Etsimme erityistä orvakkaa. = kannessa mainittu 4 SUOMEN LUONTO 9/2017 älykäs varislintu. 28 Korkeilta harjuilta kirkkaisiin vesiin Tutustumme Hämeenlinnan Ahvenistoon. 30 Tuntemattomat julkkikset Suomalaiset etsivät maailmalta uusia lajeja ja löytävät niitä. 14 Hongan henki Mika Honkalinna männyn syvimmän olemuksen äärellä. Helsingin Uutelan niityillä voi nähdä tiklejä. Talvehtiminen on vielä osin mysteeri. 4 SUOMEN LUONTO 9/2017 Sisällys 9/2017 46 A N TT I KO LI 56 82 Vakiot 7 Luonnonkalenteri 8 Luonto ja ympäristö nyt 13 Maailmalta 59 Vahtikoira 65 Kolumni: Pirkka-Pekka Petelius 66 Homo sapiens: Anto Leikola 68 Kotona 70 Virikkeitä 72 Havaintokirja 74 Lukijoilta 76 Kysy luonnosta 82 Luonnoskirja Korea varislintu Närhi on seuranamme koko vuoden. JA RI KO ST ET Uli Kunz kuvasi miekkavalaan Tromssan lähellä. 56 Hohcaharacka, tapinwäändäjä Syksyllä muulloin arka närhi näkyy ja kuuluu. 60 Hoitava – vai hoidettu – metsä. pajakolon avulla. A RI A H LF O RS A RI A H LF O RS Närhen siiven sini viehätti jo kivikaudella.. Tutkija Tiu Similän raportti Norjan miekkavalaista. Aura Koiviston puheenvuoro vanhojen metsien puolesta. 44 Missä lepakot horrostavat. 40 Kenttäkiitäjäinen ja 27 000 000 muuta Maamme lajihavainnot kerätään yhteen
vuosikerta www.facebook.com/suomenluonto www.instagram.com/suomenluonto www.twitter.com/suomenluonto Verkossa luonnon uusimmat kuulumiset: www.suomenluonto.fi Lehden digitaalinen näköisversio: www.lehtiluukku.fi Toimituksen osoite: Itälahdenkatu 22 b, 00210 Helsinki Sähköposti: etunimi.sukunimi@suomenluonto.fi palaute@suomenluonto.fi Tilaajapalvelu: (09) 228 08210 Tilaajapalvelun yhteystiedot sivulla 81 Päätoimittaja Heikki Vasamies 040 632 9550 Toimituspäällikkö Antti Halkka 050 308 2795 AD Nanna Särkkä (vs.) 050 520 8366 Marika Eerola (perhevapaalla) Toimittajat Riikka Kaartinen (vs.) 040 480 9236 Johanna Mehtola 050 308 2186 Mari Pihlajaniemi (vs.) 040 706 5574 Jouni Tikkanen (perhevapaalla) Verkkotuottajat Annakaisa Vänttinen 0400 359 787 Laura Salonen 050 346 0821 Myyntija markkinointivastaava Elina Juva 050 452 2347 Ilmoitusmyynti Arja Blom 045 646 6611 ilmoitukset@sll.fi ja arja.blom@sll.fi Julkaisija Suomen luonnonsuojeluliitto ry www.sll.fi Itälahdenkatu 22 b 00210 Helsinki Suomen luonnonsuojeluliiton osoiterekistereitä voidaan käyttää markkinointiin henkilötietolain mukaisesti. Lisää männystä sivuilla 14–23. www.climatecalc.eu Cert. 9/2017 SUOMEN LUONTO 5 Helmipöllön on hyvä torkkua suuren hongan huomassa. Aura Koiviston essee suomalaisesta metsäsuhteesta. CC-000026/FI Luonnonystävän ykköslehti 76. Metsä rauhoittaa, jos sen tietää säilyvän. Kansikuvan on ottanut Mika Honkalinna. RIS TO SA U SO Metsä rauhoittaa, jos sen tietää säilyvän. no. Painolla on myös ISO 14001 -ympäristöjohtamisjärjestelmä. Aura Koiviston essee suomalaisesta 60. Aikakauslehtien liiton jäsen ISSN 0356-0678 Painopaikka Hansaprint Turku Hansaprint Oy:lle on myönnetty Pohjoismainen ympäristömerkki. Painotuotteen hiilipäästöt on laskettu ClimateCalcilla
Särkikin olisi terveellistä syötävää, ja lisäksi sen nykyistä laajempi kalastaminen rehevöityvistä järvistämme olisi ekoteko. Kotimaisista kaloista ylivoimaisesti eniten syödään kasvatettua kirjolohta, luonnonkaloista suomalaisten ruokapöydistä löytyy useimmin muikkua, haukea, ahventa, kuhaa, siikaa ja silakkaa. Särkeen ei kerry yhtä paljon myrkkyjä kuin rasvaisempiin kaloihin kuten silakkaan. Kotimaisen kalan takavuosina saama myrkky ruuan maine ei hellitä helposti. 6 SUOMEN LUONTO 9/2017 A N N A RI I KO N EN. Lihan kulutus, 81 kg/henkilö/vuosi (2016), ei tosin vielä näytä vähenemisen merkkejä, mutta lihatuotteiden joukossa siipikarjan osuus on kasvussa. Särjen ruokakäyttö ei ole uusi keksintö, mutta ajatus ei vain oikein ole ottanut tuulta siipien alle, vaikka särkeä on tarjottu jopa presidentinlinnan gourmetpöydässä. Terveellisen ruokavalion kannalta nykyistä selvästi maltillisempi lihansyöntikin olisi ihan ok, mutta lihan tuotanto suuressa mitassa on kestämätöntä ympäristösyistä. Särkiruisburgeri, särkikasviskukko, särkihernekeitto. Olisi kuitenkin sekä kansanterveyden että ympäristön edun mukaista käyttää nykyisin eläinrehuksi menevä silakka ja särki ihmisravinnoksi. Sienten ja marjojen lisäksi luontoja lähiruokabuumin luulisi suosivan myös sisävesien kaloja kuten särkeä. Tilastoissa loistaa poissaolollaan särki. TU O M A S PY H TI LÄ / VA ST AV A LO TU O M A S PY H TI LÄ / VA ST AV A LO Kuka loisi uusia klassikoita. Kalaa suomalaiset söivät yhteensä vain 13 kiloa henkeä kohti, mistä kotimaisen kalan osuus oli vaivaiset neljä kiloa vuodessa. n HEIKKI VASAMIES päätoimittaja heikki.vasamies @suomenluonto.. Itämeren lohikalojen ja silakan PCBja dioksiini-arvot ovat kyllä pikkuhiljaa laskeneet, mutta ylittävät yhä EU:n suositusrajat. Myös kananmunia syödään yhä enemmän. Niinpä särjen lihan PCB-arvot eivät rannikkovesissäkään ylitä EU:n suosituksia, ja sisävesissä pitoisuudet ovat vielä pienempiä. Suomalaiset ovat siinä onnellisessa asemassa että metsämme, suomme, rannikkomme ja sisävesistömme vielä pursuavat terveellistä syötävää. Aikamme suuret ilmiöt, terveyden ja hyvinvoinnin vaaliminen sekä ilmastonmuutoksen torjunta, ovat nyt toden teolla alkaneet muokata myös suomalaista ruokakulttuuria ja -järjestelmää. PÄÄKIRJOITUS Särjen käyttö sallittu KUN LIHAISIEN BUFFETTIEN ja juhlaillallisten äärellä elänyt tasavallan presidentti twiittaa syövänsä lihaa vain kerran viikossa, silloin tietää, että suomalainen ruokakulttuuri on muutoksessa
Luonnonkalenteri T O IM IT TA N U T M A R I P IH L A JA N IE M I ON AIKA KÖMPIÄ TALVIUNILLE PE TT ER I LE H IK O IN EN N AV IC O RE / W IK IM ED IA CO M M O N S CC BY 3.0 KAAMOS ALKAA SUOMEN POHJOISIMMASSA KUNNASSA UTSJOELLA 25. välisenä yönä, jolloin leonidit ovat vilkkaimmillaan. Nyt onkin hyvä aika perustaa rasvaruokinta tikkanuorisoa varten. Mahtavimmat mäyrälinnoitukset ovat sokkeloita, jotka koostuvat sadoista metreistä käytäviä. Muualla Euroopassa mäyrät elävät usein pienemmissä ryhmissä tai yksin. rinnan viirutuksen perusteella. AURINKO NOUSEE SIELLÄ SEURAAVAN KERRAN VASTA TAMMIKUUN 17. Tikoille, kuten monille muillekin lintulaudan ruokavieraille, maistuu hyvin rasva. 9/2017 SUOMEN LUONTO 7 Ruoka-apua tikoille UHANALAISEN valkoselkätikan pesintöjä todettiin kesällä ennätysmäärä, joten tänä talvena on liikkeellä paljon nuoria valkoselkiä. MARRASKUUTA. (MP) Mäyrä vetäytyy unten maille LOPPUSYKSY on levon ja hiljaisen hämärän aikaa. Parven odotetaan lentävän 6.–30. Nukkuja saattaa kuitenkin heräillä välillä ja leudoilla keleillä poistua pesästä. Suurissa luolastoissa saattaa asua alivuokralaisina supikoiria ja kettuja. marraskuuta. JU H A IL KK A M äyrät, karhut ja supikoirat viettävät Suomessa talvensa nukkumalla. PÄIVÄ.. (MP) Tähyile tähdenlentoja MARRASKUUSSA on luvassa tähdenlentoja, kun leonidien meteoriparvi on aktiivinen. Mäyrä on sosiaalinen eläin, ja samassa luolastossa voi elellä useita raitanaamoja. (MP) Mäyrän ruumiin lämpö laskee talviunen aikana muutamalla asteella. Valkoselkätikan erottaa käpytikasta mm. Mäyrä aloittaa talvilevon loka–marraskuussa ja torkkuu keräämänsä rasvavaraston turvin huhtikuulle asti. Tähdenlentoja voi silloin näkyä muutamia kymmeniä tunnissa. Ensimmäinen talvi on nuorten tikkojen selviytymisen kannalta erityisen kriittinen. Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan mukaan leonidit ovat usein yllätyksellisiä, joten tähtiä saattaa vilahdella ennustettua enemmänkin. Taivaalle kannattaa katsella erityisesti 17.–18.11. Niitä on tutkittu paljon Britteinsaarilla, ja siellä ne viihtyvät erityisen suurissa porukoissa
Järvilohia saatiin kutualueille siirtoja ja kannan säilytysviljelyä varten viisinkertainen määrä, lähes 250 yksilöä. Luonnonvarakeskuksen kutukalapyynnissä Pielisjoen Kuurnassa saatiin syys–lokakuussa ennätysmäärä järvialueilla kasvaneita lohia. 2000-luvulla kutulohia on pyyntikauden aikana saatu keskimäärin alle 50, mutta nyt kaloja tuli lähes 250. ”Suurin vaikutus on sillä, että lohen kalastus järvialueilla on oleellisesti pienentynyt kalastuslain vuoden 2016 muutoksen myötä”, sanoo erikoistutkija Jorma Piironen Luonnonvarakeskuksesta. TEKSTI RIIKKA KAARTINEN PE KK A TU U RI 8 SUOMEN LUONTO 9/2017. LUONTO, YMPÄRISTÖ JA TIEDE NYT JÄRVILOHEN RAUHOITUS alkaa tuottaa tuloksia. Pielisjoen uhanalaisilla järvilohilla ennätysvuosi T O IM IT TA N U T R II K K A K A A R T IN E N Kaikki järvilohen luontaiset kutujoet on padottu. TIESITKÖ. Järvilohet ovat merilohen kantoja, jotka ovat jääneet vangiksi järviin maankohoamisen seurauksena
Linnut löytävät lähes kaikki piilot lumivaipan alta hämmästyttävällä tarkkuudella ja ruokkivat jopa aikaisin kuoriutuvat poikasensakin varastojensa turvin. Lumen tulon jälkeen varastot pienenevät keskimäärin 2,8 saaliiseen per pönttö. Järvilohi on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi. 9/2017 SUOMEN LUONTO 9 JU H A O LL IL A / VA ST AV A LO IS TO CK PH O TO X X X X X / VA ST AV A LO TALVIVARASTOJA MONIEN ELÄINTEN ravinnonsaanti vaikeutuu talvella, kun päivät lyhenevät ja lumi peittää maan. Se mahdollistasi järvilohen luontaisen lisääntymiskierron. ”Sinne kaloilla olisi vapaa pääsy Pielisjokea pitkin”, Piironen kertoo. RIIKKA KAARTINEN Valtaosa Suomen euroopanmajavista elää Satakunnassa.. Varastot ovat suurimmillaan juuri ennen pysyvän lumipeitteen syntyä. ”Ala-Koitajoella on 5–6 hehtaaria kunnostettuja alueita, mutta lisää tarvittaisiin, koska poikastuotanto on hehtaareista kiinni.” Ala-Koitajoen tulevaisuus järvilohen lisääntymisalueena riippuu voimalan omistajan, Vattenfallin, tulevista ympäristöluvista. Nyt saatu suuri emolohien määrä mahdollistaa kutulohien siirrot, ja istutukset uusille alueilla Ala-Koitajokeen sekä Lieksajoen kunnostetuille koskialueille. Ruotsalainen ornitologi Per Olof Swanberg seurasi pähkinähakkiparin elämää niiden reviirillä. Vuonna 2019 Ala-Koitajoen 7 vuoden määräaikaista vesitystä koskevat luvat uusitaan, jolloin ratkeaa, riittääkö joessa tarpeeksi vettä lohien lisääntymiseen myös tulevaisuudessa. Suomalaistutkimuksen mukaan yleisimmin varastoista löytyy metsäja peltomyyriä sekä hömöja talitiaisia. ”Viimeaikaisten merkintätutkimusten perusteella veto uistelu ja vapakalastus ovat keskeisimmät järvilohen pyyntitavat”, Piironen sanoo. Niillekin asetettiin 60 sentin alamitta, saalisrajoitus yhteen kalaan per päivä, sekä kesäaikainen kalastuskielto. Kunnostetun alueen poikastuotanto on kuitenkin niin pieni, että ihmistä tarvitaan järvilohen lisääntymisen apuna vielä tulevaisuudessakin. 5781 OKSAA löytyy keskimäärin yhdestä euroopanmajavan talvivarastosta. Lakimuutoksen seurauksena rasvaevälliset luonnonlohet rauhoitettiin vuoden 2016 alusta lähtien. Vaihtoehtona on joko siirtyä parempaan ympäristöön, niin kuin muuttolinnut ja lepakot tekevät, tai sinnitellä. Lisäksi Pielisjoen Kuurnan voimalaitoksen alapuoliseen osaan yritetään kunnostaa uusi 5–7 hehtaarin kutuja poikastuotantoalue. Samalla energiantarve kuitenkin kasvaa, kun lämpötila alenee. Puolalaistutkimus selvitti risujen määrän ja puulajit 16 varastossa. Viimeiset 40 vuotta lajin selviytyminen on riippunut emokalaviljelystä ja istutuksista. Kun järvilohikanta kasvaa, lohien suojelussa voidaan nyt ottaa käyttöön uusia työkaluja. Istukaskalat voidaan tunnistaa poisleikatun rasvaevän perusteella. 11,2 SAALISTA on keskimäärin säilöttynä varpuspöllön varastopöntössä loppusyksyllä. Varastoidut oksat olivat pituudeltaan yleensä puolesta metristä metriin pitkiä ja noin kolmen sentin paksuisia. Majavat keräävät risuja kasaan, joka uppoaa veteen jääden jään alle. 280 000 PÄHKINÄÄ on pähkinähakkiparin piilottama pähkinämäärä yhden syksyn aikana. Kannan säilymiseksi on kuitenkin tärkeää, että kala saadaan lisääntymään luontaisesti. Monille Pohjolaan jääville eläimille talvivarasto on pelastus. Lisäksi vuosina 2012–2014 vapautetut istukkaat ovat selvinneet hyvin. Pienentynyt pyyntipaine näkyi heti emokalojen määrässä. Suosikkilajien listalla ovat pajut, koivut, pähkinäpensas, tervaleppä ja haapa. n Patojen yli siirrettyjä järvilohia on merkattu radiolähettimillä, joiden avulla seurataan kutupaikkojen valintaa. ”Kaikki järvilohen luontaiset kutujoet on padottu", Piironen sanoo. Yksi hakki tekee noin 8000 piiloa, jonne kuhunkin se varastoi 15–20 pähkinää
Norppia auttoivat apukinosten kolaaminen ja verkkokalastuksen rajoitukset. (RK) LUONTO, YMPÄRISTÖ JA TIEDE NYT Saimaannorpat runsastuvat METSÄHALLITUS tiedotti, että saimaannorppakanta on kasvanut vuoden 2017 aikana 10–20 yksilöllä. Nuoret kuukkelit viettävät ensimmäiset talvensa vanhojen lintujen seurassa, mikä parantaa niiden mahdollisuuksia pysyä hengissä. Mehiläistarhat eivät korvaa luonnonhyönteisiä, sillä pölytys on sitä tehokkaampaa ja varmempaa, mitä enemmän erilaisiin sääja ympäristöoloihin sopeutuneita hyönteisiä siihen osallistuu. 10 SUOMEN LUONTO 9/2017 10 SUOMEN LUONTO 9/2017 Ikiroudan sulaminen vapauttaa myös typpioksiduulia TYPPIOKSIDUULI on 300 kertaa voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi. Helsingin yliopiston maatalouseläintieteen professori Heikki Hokkanen arvioi, että pula pölyttäjistä pienentää satoja jo nyt enemmän kuin tuholaiset ja kasvitaudit yhteensä. Myös Iso-Britanniassa arvioidaan hyönteiskantojen huvenneen lähes kolmasosaan 1970-luvulta. Itä-Suomen yliopiston johtama tutkimus paljasti, että ikiroudan sulaminen arktisilta alueilta lisää typpioksiduulin vapautumista soilta. Suomessa ei ole havaittu laajaa hyönteiskatoa, mutta täällä luonnonympäristöjä onkin enemmän jäljellä. Mutta niitä ei ole ilman monimuotoista ja tuottavaa luontoa. PERTTI KOSKIMIES JO RM A LU H TA / LE U KU PIR JO KO IS TIN EN / VA ST AV A LO HYÖNTEISTEN BIOMASSA eli kokonaispaino pieneni 76 prosenttia luonnonsuojelualueilla Saksassa vain 27 vuodessa, keskikesän osalta jopa 82 prosenttia. Myöskään asutus ei ole yhtä tiivistä eikä maatalous niin tehokasta kuin Keski-Euroopassa. Tutkimus julkaistiin PLoS ONE -tiedelehdessä. Tutkimus tehtiin kilpisjärveläisellä palsasuolla ja julkaistiin Proceedings of the National Academy of Sciences-tiedelehdessä. Tänä vuonna syntyi 83 kuuttia, joista 70 syntyi apukinoksiin ja 13 luonnonkinoksiin tai avojäälle. Pölyttäjien hupenemisesta on syytäkin olla huolissaan. n PERTTI KOSKIMIES Hyönteiset hupenevat vaarallista vauhtia. Tulos oli hyvä alkuvuoden 2017 heikosta lumitilanteesta huolimatta. Hyönteismääriä seurattiin 63 alueella, jotka edustavat erilaisia ympäristöjä maatalousvaltaisilla seuduilla. Lumipesiä löytyikin vain noin puolet normaalimäärästä. Hyönteisten hävitessä myös linnuille ja muille eläimille koittaa ruokapula. Kukkakedot ja muut hyönteisille otollisimmat elinympäristöt ovat pirstaleina ja katoamassa kokonaan paitsi tehopeltojen myös pensaikkojen, teiden ja kaupunkien alle. Aikuisten ja nuorten tai pesivien ja pesimättömien lintujen kuolleisuudessa ei ollut eroja luonnon metsissä. Kun hyönteiset hupenevat maatalouden tehostamisen seurauksena, muuttuu ruoantuotantomme todellisuudessa pelottavan tehottomaksi. Nuoret joutuivat saaliiksi useammin kuin vanhemmat, ja pedoilta vähemmän suojaa tarjoavissa talousmetsissä todennäköisemmin kuin luonnon metsissä. Tuhansien hyönteisiä syövien lintupopulaatioiden vähenemistä ympäri pohjoisen pallonpuoliskon on ehkä vauhdittanut ravinnon niukentuminen. Yli kolmasosa ihmiskunnan ravintokasveista ei pölyty ilman hyönteisiä, kuten pistiäisiä ja kärpäsiä. Yksipuolistuneessa maisemassa ei löydy elintilaa eikä ravintoa kuin yksipuoliselle ja harvalukuiselle hyönteislajistolle. Aikaisempien tutkimusten perusteella tiedetään, että ikiroudan sulaminen lisää kahden muun kasvihuonekaasun, hiilidioksidin ja metaanin, vapautumista soista, mutta typpioksiduulin rooli on tähän asti ollut epäselvä. (RK) Kuukkeli oppii kokeneemmilta KUUKKELI oppii vasta iän myötä ja vanhempien yksilöiden esimerkistä varomaan petoja ja reagoimaan hälytyksiin heti. Tärkein syy hyönteiskatoon on todennäköisesti viljelymenetelmien tehostuminen, etenkin yksipuolistuneet viljelmät, hyönteismyrkyt sekä luonnonkasvien katoaminen torjunta-aineiden käytön ja niittyjen häviämisen seurauksena. Tuoreen arvion mukaan norppia on nyt 370–380. Pohjois-Ruotsissa lähettimien avulla seuratuista 371 kuukkelista 62 yksilöä kuoli, ja niistä 59 pedon saaliina (kanatai varpushaukka tappoi 42). Rypsisadot ovat kuitenkin pienentyneet samassa suhteessa kuin neonikotinoideja on käytetty hyönteismyrkkyinä
Pallokivet ovat kauniita, mutta pienialaisia muodostumia. Jokainen pallokivi on yksilö, kahta samanlaista ei ole. Pallojen väleihin tunkeutunut graniitti on joskus syövyttänyt palloja kauniisti. Pallokiviä onkin viime aikoina löydetty Suomesta yhä enemmän. Pallo kiven voi sekoittaa tyypilliseen rapakiveen, jonka pallot ovat 2–4 sentin kokoisia, kun taas pallokivien pallukat ovat kertaluokkaa tätä suurempia. Jos renkaita on ytimen ympärillä useita, kivi on kuin maanpäällinen Saturnus satumaisine renkaineen. JA RI VÄ ÄT Ä IN EN / GE O LO GIA N TU TK IM U SK ES KU S PORVOOSSA kivikurssia pitäessäni mainostin siihen kuuluvaa maastoretkeä lauseella ”maailman kauneinta kiveä etsimässä”. Ne ovat luonnossamme yhtä harvinaisia kuin kalliomaalaukset; molempia on löydetty 80–100 kappaletta. Biotiitti aiheuttaa mustan, kvartsi ja plagioklaasi-maasälpä vaalean, sarvivälke ja kloriitti tummanvihreän sekä kalimaasälpä punertavan vivahteen. Kävimme Porvoon Virvikin kuuluisalla pallokiviesiintymällä. JUKKA HILDÉN IL M IÖ M ÄI ST Ä Puolet maailman pallokivistä on löydetty Suomesta 9/2017 SUOMEN LUONTO 11 9/2017 SUOMEN LUONTO 11. Eri mineraalit synnyttävät palloihin eri sävyjä. Kalliomaalauksia tunnetaan lähes kaikkialta maailmasta, mutta maailman kaikista pallokivi esiintymistä peräti puolet on Suomessa. Porvoon Virvikistä löytynyttä pallosyenodioriittia. Suomalaisina kivinä ne ovatkin korvanneet toisen yleensä pallorakenteisen kivilajin, rapakiven, joita nyttemmin on löydetty kaikilta mantereilta. Pallokiven keskellä on ydin – kide, kideryhmä tai kivilajinkappale – jonka ympärille eri koostumuksen omaavaa magmaa on kiteytynyt
Paukkusen mukaan kultiaisia voi auttaa. Puut tulisikin säästää hakkuilta ja muulta maankäytöltä aina kun mahdollista. Järeään runkoon ja oksiin on sitoutunut paljon hiiltä. ”Se on ollut käytännössä useamman vuoden työ”, Paukkunen kertoo. Laji luokiteltiin tunnetuista ihmisapinoista uhanalaisimmaksi. (RK) Suojele latosi – kultapistiäiset kiittävät KULTAPISTIÄISTEN eli kultiaisten on ounasteltu harvinaistuneen, koska ne ovat pääasiassa muiden myrkkypistiäisten loisia, ja isäntälajeillakin on tiukat vaatimukset asuinpaikoilleen. Tapanulinorankeja on jäljellä noin 800 yksilöä. Tutkimus julkaistiin Current Biology -tiedelehdessä. Isännät pesivät paahteisilla kedoilla ja auringon lämmittämillä, kuolleilla puilla, joita on yhä vähemmän. ”Isäntälajien pesäpaikkoja voi lisätä ja suojella. Löytö on merkittävä, sillä se on uusin ihmisapinalaji sitten 1929 löytyneen kääpiösimpanssin eli bonobon. Tiedot julkaistiin Insect Conservation and Diversity -tiedelehdessä. Orankilajeja tunnettiin aikaisemmin kaksi: borneonja sumatranorangit. Tapanulinoranki eroaa muista orangeista useiden piirteiden sekä elintapojensa perusteella. Laaja ja syvälle yltävä juuristo sekä leveä latvusto vaikuttavat huomattavasti paikalliseen vesija ravinnetalouteen sekä mikroilmastoon. Asiasta on ollut kuitenkin vaikea saada varmuutta, koska kultiaiset ovat useimmille harrastajille liian vaikeita määritettäviä. PERTTI KOSKIMIES Sumatralta löytyi uusi orankilaji TAPANULINORANKI on uusi orankilaji, joka elää Sumatran saarella noin 1000 neliökilometrin alueella. Aurinkoisilla metsänreunoilla olevia kuolleita puita voi säästää, samoin vanhoja hirsirakennuksia, etenkin maalaamattomia hirsilatoja.” n JOUNI TIKKANEN Tulikultiainen on taantunut yli 70 prosenttia 175 vuoden aikana. Iso puu tuottaa paljon syötävää siemensyöjille. Luonnontieteellisen museon museomestari Juho Paukkunen otti sen takia giganttisen urakan ja määritti yksin peräti 18 584 Suomessa kerättyä kultiaisnäytettä vuosilta 1840–2015. Tuon työn ansiosta tiedetään, että Suomen 49 kultiaislajista 11 on harvinaistunut selvästi, eikä yksikään ole havaittavasti yleistynyt. KR IS TA YL IN EN 12 SUOMEN LUONTO 9/2017. Lue blogia osoitteessa: http://www.suomenluonto.. Ylinen on vastikään muuttanut Espoosta Rovaniemelle, jonne hänet vei halu opiskella uutta ja kokea lappilaista elämäntapaa, löytää neljä vuodenaikaa, erämaita ja tutkia uusia valokuvausmahdollisuuksia. Kolot ja onkalot, paksu kuori, vahvat oksat ja valtaisa lehvästö tarjoavat otollisen kasvu-, lisääntymis-, ruokailuja elinpaikan tuhansille kasvi-, sienija eläinlajeille. / category/vuosia-pohjoisessa/ Iso puu on elämän kehto ISOT JA VANHAT PUUT ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuudelle ja ekosysteemien toiminnalle niin metsäkuin avomailla, käy ilmi Biological Conservation -tiedesarjan katsauksesta. 12 SUOMEN LUONTO 9/2017 LUONTO, YMPÄRISTÖ JA TIEDE NYT PE KK A M A LIN EN A LE K SI LE H IK O IN EN Vuosi(a) pohjoisessa LUONTOKUVAAJA Krista Ylinen aloitti Suomen Luonnon blogikirjoittajana lokakuussa. Tapanulinoranki elää sumatranorangin levinneisyyden eteläpuolella
Tavoitteena on ”vihreä infrastruktuuri”, joka lisää sekä luonnon monimuotoisuutta että ihmisten hyvinvointia. Suurin osa vihreydestä sijaitsee Collserolan vuoristometsässä, lähes kahden Nuuksion kokoisella alueella. Kaupunki kannustaa asukkaita perustamaan viljelypalstoja ja puutarhoja, istuttamaan puita ja asentamaan hyönteishotelleja ja linnunja lepakonpönttöjä. n 9/2017 SUOMEN LUONTO 13 Gondolihi ssi vie Montjuici n kukkulan puistoihin ja puutarhoi hin. Nykyisten viheralueiden kasvija eläinlajiston monimuotoisuutta lisätään ja niiden hoitoa luonnonmukaistetaan. 9/2017 SUOMEN LUONTO 13 Miljoonakaupunki Barcelona tuo lisää luontoa kaupunkiin. Kaupunki hyväksyi kunnianhimoisen vihertämissuunnitelman keväällä 2017. Puiden määrä kaksinkertaistetaan ja kaupunkiin perustetaan viisi uutta puistoa. Rakennusmassat imevät auringon lämpöä ja nostavat tiiviin vanhan kaupungin lämpötilaa jopa seitsemän astetta verrattuna väljempiin alueisiin. Avainasemassa on terve ja toimiva ekologinen verkosto. Haettavina on stipendejä viherkattojen perustamiseksi. Puistoon pääsee julkisilla kulkuneuvoilla helposti esimerkiksi viikonloppuretkelle. Ympäröiviltä kukkuloilta kaupunki avautuu tiheänä kivierämaana, jonka keskipäivän paahde verhoaa hentoon usvaan. Barcelona päätti vihertyä Hyönteishotellit, linnunja lepakkopöntöt sekä mehiläispesät kuuluvat Barcelonan uuteen vihertymissuunnitelmaan. Collserolan metsäalueen korkein vuori on Tibidabo.. Koska vapaa tila on vähissä, kaikki mahdolliset pinnat pyritään vihertämään: pihat, parvekkeet, katot, seinät ja muurit. Uusista ja laajennetuista puistoista ja puistokaduista kudotaan viheryhteyksien verkko, jossa hyönteiset, linnut, jalankulkijat ja pyöräilijät voivat liikkua paikasta toiseen. Suunnitelma luo koko kaupungin kattavan viherverkoston. Barcelonassa on viheralueita nyt seitsemän neliömetriä asukasta kohden, ilman Collserolaa. Tämä on vajaa puolet Maailman terveysjärjestö WHO:n suosituksesta. Vihertämiseen motivoi myös ilmaston lämpeneminen. Tämä hyönteishotelli sijaitsee kasvitieteellisessä puutarhassa. Vuoteen 2030 mennessä jokaista asukasta kohden rakennetaan neliömetri vihreyttä lisää, yhteensä 165 hehtaaria. Kasvillisuuden suoma varjo helpottaisi elämää Barcelonassa toistuvilla yli 30 asteen helteillä. Barcelonassa on suosittuja puistoja, mutta ne ovat jakautuneet epätasaisesti. TEKSTI JA KUVAT AULI KILPELÄINEN Maailmalta SUOSITTU MATKAKOHDE Barcelona sijaitsee Koillis-Espanjassa vuorten ja Välimeren puristuksessa
14 SUOMEN LUONTO 9/2017 HONGAN HENKI Mänty on sitkeä suomalainen. TEKSTI JA KUVAT MIKA HONKALINNA 14 SUOMEN LUONTO 9/2017
Vanhat männyt ovat mitä suurimmassa määrin yksilöitä.. 9/2017 SUOMEN LUONTO 15 HONGAN HENKI 9/2017 SUOMEN LUONTO 15 Kuurainen honka helmikuussa
Vanhojen puiden keskellä aika hidastuu ja mieli rauhoittuu. Olen puhutellut yksinäistä mahtipetäjää talousmetsän hengettömyydessä ja pohtinut suomalaisten suhdetta mäntyyn ja puihin ylipäänsä. Olen ihaillut merenrantakallioiden ikipuiden ankaraa ja veistokselliseksi hioutunutta muotokieltä, vetänyt henkeä tunturinrinteiden mahtavien aihkipetäjien alla, seissyt nöyränä ja hiljaa pilviin kohoavan ikihongikon keskellä, mittaillut nuorten mäntyjen vuosikasvua valtavien taimikoiden keskellä ja eksynyt sinne. Mahtipetäjässä ei sinällään pitäisi olla mitään ennennäkemätöntä, mutta kun maailma ympärillä on muuttunut, ennen niin tavanomaisesta on tullut tavatonta. Kansallispuistoissa, Pohjois-Suomen luonnonmetsissä ja paikoin Suomenlahden ja Saaristomeren saarissa ja rannikoilla voi vielä kokea vanhojen mäntymetsien tunnelman yksittäisten jättöpuiden sijaan. Vain meren karuimmille ulkoluodoille ja pohjoisimman Lapin paljakoille se ei ole juurtunut. 16 SUOMEN LUONTO 9/2017 M änty on Suomen yleisin puu, joka kasvaa lähes kaikkialla kotomaamme kamaralla. Vanhojen puiden keskellä aika hidastuu, ja mieli kohoaa aina hieman hartaammalle tasolle. Käsi taputtelee paksua kaarnaa, ja katse kiipeää runkoa pitkin ylös latvustoon. Vuodet muovaavat männyistä veistoksia, joissa aika muuttuu aineeksi ja hienostuneiksi kerrostumiksi.. Kulkija mutisee jotain, saa ehkä kosketuksen kokonaiseen itsensä mittaisuuteen ja ylväyteen ennen kuin jatkaa rämpimistään taimikoiden ja hakkuumurrokoiden loputtomuudessa. Muutaman viime vuoden ajan olen kulkenut tiiviisti mäntyjen perässä pitkin poikin Suomenmaata Saaristomereltä Inariin. Vuosisatojen sitkas hitaus on kasvanut hienostuneiksi muodoiksi ja kerrostumiksi kertomaan yhden puulajin elämästä näissä pohjoisissa metsissä. Kelohongan pintaa. Olen myös etsinyt yksittäisiä mäntyjä rauhoitettuina luonnonmuistomerkkeinä, sukupuina, uhripuina, karsikkopuina sekä pihaja puistopuina ostoskeskuksista hautuumaille. Vanhat aihki männyt ovat vuosisatojen muovaamia veistoksia, jotka kantavat rungoissaan niin luonnonvoimien kuin ihmisenkin jättämät jäljet ja pankaoksillaan kotkan pesän valtavan painon. Kun kulkija nykyisissä talousmetsissä liikkuessaan törmää yksittäiseen, kohtalon oikusta säästyneeseen ikipetäjään, hänelle tulee pakottava tarve pysähtyä toviksi
Jokainen aikuisen mittoihin ja ikään varttunut mänty on omanlaisensa. Jokaista puuta voi tutkia ja ihmetellä erikseen, eikä kahta samanlaista löydy. Puun yksilölliset piirteet vain vahvistuvat ajan myötä. Tämä Suomemme näyttäisi kovin toisenlaiselta ilman mäntyä. Punahonka on vanhan männyn punertavaksi muuttunutta ydinpuuta. Männyntaimi – uuden alku.. Mänty on niin itsestään selvä osa jokapäiväistä maisemaamme, että kaikkia sen monimuotoisia ulottuvuuksia, niin biologisia kuin kulttuurisiakaan, ei tule usein edes ajateltua. 9/2017 SUOMEN LUONTO 17 Kuusamolaista punahonkaa. Mutta se on pitkä prosessi. Tälläinen mäntymetsä tarjoaa aivan toisenlaisen kuvan kotoisesta metsämännystämme kuin viljelymänniköiden kesytetty monotonisuus. Nuorimmat, vuotta paria aiemmin otolliseen paikkaan kylväytyneet siemenet, ovat pieniä sirkkataimia tai talvenvanhoja neulashapsuja. K uuset ovat luonteeltaan enemmän yhtenäistä metsää, tasaisena humisevaa korpea, kun taas männyistä kasvaa ajan myötä mitä suurimmassa määrin yksilöitä. Harmaita keloja ja hopeanukkaisia komohonkia on pystyssä ja konkeloon jumittuneina tai oksiensa varaan kellahtaneina. Alavimmilla mailla kilpikaarnahongat nostavat latvakruununsa muun metsän ylle, mutta vaaranja tunturinrinteiden karuilla rakkamailla ja myrskyjen kurittamilla meren rantakallioilla luonnonvoimia vastaan kyyristelleet sitkaat koukkuselät ja takkuiset aihkit ovat kiertyneet tuhannelle kaarelle ja mutkalle. Vanhimmat rungot on sammalmatto jo peitellyt metsänpohjan kuhmuiksi ja kohoumiksi
Mänty kasvaa tavallisesti 15–30 metrin mittaiseksi. Nälkävuosien aikana mäntyä on jopa syöty. Toisaalta, männystä jalostettavia biopolttoaineita on kaavailtu tulevaisuudessa ajoneuvojenkin polttoaineeksi. 18 SUOMEN LUONTO 9/2017 Männyn persoona tulee esiin vasta yli satavuotiaana. Suomen pisin tunnettu mänty löytyy Joen suusta, ja sen pituus on 42 metriä. Pitkäikäisenä puuna mänty kantaa rungossaan merkkejä eri aikakausilta: myrskyjen ja tykkylumien murtamia oksia, tervaroson tappamia latvuksia, salamaniskujen harmaiksi koroutuneita uurroksia ja metsäpalojen hiiltymiä. Näinä terveysvaikutteisten elintarvikkeiden aikoina pettu on noussut uudestaan pinnalle, ja Suomessa toimii leipomoita, jotka ”laittavat taas leipään petäjäistä”. 18 SUOMEN LUONTO 9/2017. Myöhemmin männystä on keitetty sellua, tehty paperia ja kartonkia, ja sitä on tislattu tärpätiksi ja mäntyöljyksi. Männyn nilaja jälsikerroksesta jauhetulla jauholla on jatkettu ruisjauhoja, ja tehty pettuleipää. Mänty on täysikasvuinen sadan vuoden tienoilla. Mänty viihtyy valossa ja tilassa. Suomen vanhin tunnettu mänty elää Lapissa UKK-puistossa lähellä valtakunnanrajaa. Tervasta suitsuavana rakovalkeana mänty on lämmittänyt eränkävijöiden kylmiä talviöitä. Aikoinaan männyt saattoivat kokea elin aikanaan useammankin metsäpalon, joista jokainen jätti omat jälkensä puun runkoon. Pari sataa vuotta takaperin, ennen nykyisen kaltaisen metsäteollisuuden nousua, tervanpoltto oli Suomen tärkein vientiala. Latvapalona etenevää tulta ei ikihonkakaan pysty vastustamaan, vaan silloin sekin tulee tiensä päähän elävänä puuna. Puu löytyi Metsäntutkimuslaitoksen vuonna 2006 tekemän Itä-Lapin metsien palohistoriatutkimuksen yhteydessä. Siitä on tehty suksia, kehtoja ja ruumisarkkuja, rakennettu kämppiä ja taloja, veistetty veneitä ja laivoja, siitä on höylätty päreitä katonrakennukseen ja valonlähteeksi pirtteihin. Mänty ei koollaan ja ulkomuodollaan herätä erityistä huomiota, mutta on kuitenkin sitkitellyt suopohjaisessa rinnemaastossa ja Pohjolan ankarissa oloissa huimat noin 790 vuotta! I hminen on suomenniemellä käyttänyt mäntyä mitä moninaisimpiin tarkoituksiin halki vuosisatojen. Se on nuorena nopeakasvuinen puu, ja otollisissa oloissa sen vuosikasvain voi venähtää jopa metrin pituiseksi. Paksukaarnainen vanha mänty kestää hyvin metsäpaloja, jos palo etenee maata pitkin. Sen jälkeen pituuskasvu alkaa hiipua, ja persoonalliset piirteet puristua hissukseen esiin
9/2017 SUOMEN LUONTO 19 9/2017 SUOMEN LUONTO 19 Tähtiyö mäntyjen alla.
Mänty säilyy kelona vielä satoja vuosia kuolemansa jälkeenkin.. 20 SUOMEN LUONTO 9/2017 Palokärki palokannolla
Mutta usein kohteena näyttäisi olevan myös mänty tai mäntymetsä puhtaasti itsenään. Mänty heijastuu rantaveteen. Taidemaalari Werner Holmbergiä pidetään havumetsän kuvataiteellisena löytäjänä 1850-luvulla, ja monet hänen tunnetuimmista töistään ovat ylistyksiä männylle ja pohjoiselle havumetsälle. Paljon niukempaa evästä talvisesta havumetsästä on vaikea kuvitella. Hänen jälkeensä tuli useita muita mäntyja metsämaalareita, mutta vasta taiteemme kultakauden suuret nimet Akseli Gallen-Kallela, Pekka Halonen ja Eero Järnefelt nostivat männyn sille kuuluvaan asemaan eeppisen kuvauksen osana, kansallishengen ilmentymänä ja kuvaamassa toisinaan ihmistä ja yksilöä, toisinaan koko kansaa. Viirupöllönpojat männynonkalossa.. Järnefeltin mänty on tavallisesti korkealla mäellä tai kalliorinteessä kohoava veistoksellinen aihki tai ankarien olojen muotoilema kitupuu. Vanhoja palokärjenkoloja asuttavat helmipöllö, telkkä, orava, näätä, leppälintu, uuttukyyhky ja monet muut kolopesijät. Männyntuoksuvalmuska on mäntymetsissä kasvava sieni ja männyn seuralainen, josta japanilaiset ovat valmiita maksamaan huikeita summia. E nnen 1800-luvun puoliväliä pohjoista havumetsää ei kuvataiteissa nähty kuvaamisen arvoisena. Tietyissä piireissä monista niistä käytetään nimitystä tuholainen, jossain toisissa piireissä ne ovat jumalten ruokaa jollaisena männyntuoksuvalmuskaa eli matsutakea on Japanissa aikoinaan pidetty. Se elää pitkän talvikauden nyppimällä eineekseen männynneulasia, mikä sinällään on pienoinen ihme. On yksi lintulaji, jonka suhde mäntyyn on ainutkertainen: metso. Lakkapääpetäjien tasalatva tarjoaa vankan alustan sääksen kookkaalle kapulalinnalle, ja aihkimännyn mahtavat pankaoksat kannattelevat harteillaan kotkanpesän raskaan taakan. Ja kun palokärki takoo pesäkolonsa terveeseen mäntyyn, on samalla tehty pitkäikäinen asumus lukemattomille kolopesijöiden sukupolville siitä eteenpäin. Halosenkin männyt kasvavat usein mäellä tai kalliolla, mutta ovat muutoin vaatimattomampia puita. Siinä todellinen mäntymetsäläinen, havulintu. Kolon lentoaukko kumottaa mustana harmaalta rungolta vielä satojenkin vuosien päästä, kun mänty on jo kelottunut ontoksi torveksi. Näiden lumivaippaan kääriytyneiden mäntyjen kuvauksen ytimessä tuntuisi olevan talvipäivän pehmeä valo ja tunnelma. 9/2017 SUOMEN LUONTO 21 M ännyllä on ominaisuuksia, jotka puuttuvat muilta kotoisilta puulajeiltamme. Metson se elättää. Männyllä tai sen kanssa symbioosissa elää melkoinen joukko hyönteisiä, sieniä ja jäkäliä. Gallen-Kallelan rikas mäntykuvasto ulottuu yksittäisistä Mänty tarjoaa monelle linnulle asuinsijan
22 SUOMEN LUONTO 9/2017 MIKA HONKALINNA on kouvolalaislähtöinen luonto kuvaaja. N ykysuomalaiselle mänty on auton ikkunan takana vilistäviä taimikoita ja talousmänniköitä, puumassaa. Erityisesti Honkalinnaa viehättää männyssä sen moni muotoisuus ja merkitys osana suomalaisuutta. Viimeistään taiteen kultakauden myötä mäntyaiheet nousivat hovikelpoisiksi, ja mäntyja havupuusymboliikka alkoi yleistyä myös liikemerkeissä ja logoissa sekä setelija metallirahoissa. Jotkin niistä ovat rauhoitettuja luonnonmuistomerkkejä, osa sukupuita, pitämyspuita, haltiapuita, nimikkopuita ja vastaavia – siis puita, jotka ovat aikojen saatossa muuttuneet pyhiksi ja siten koskemattomiksi. Lakkapääpetäjien peittämien tunturin rinteiden villi ja kesyttämätön kutsu. Tuossa kaikessa ja kaiken taustalla hengittää ja humisee pohjoisen hongikon henki kuin suuri tuntematon. Maantienlaidan hongasta heittyy ohikiitävän nenään ehkä häivähdys tervastulen tuoksua sekoittuneena pannukahvin aromiin retkipäivän vaivojen kruununa. Kenties juhlavan ja ylevän kosketus, ripaus arjen takaista. Mutta peltojen keskellä ja taimikoiden lomassa, pihoilla, puistoissa ja hautuumailla, ostoskeskusten puristuksessa ja pikiteiden varsilla seisoo vielä ylväitä aihkivanhuksia kuin muistutuksena täysin toisenlaisesta ajasta. Ajatus kotkan kynsien puristelemista ikiaihkin pankaoksista ja erämaan aamun hiljaisuudesta, kun hongikon oranssinpunaa hehkuva, ennen silvetoksi sanottu pilaristo keriytyy esiin aamusumusta juhlavampana ja mieltä liikuttavampana näkynä kuin yksikään ihmiskäsin rakennettu pylväikkö. Häneltä on juuri ilmestynyt mäntyä käsittelevä kirja Honka (Maahenki, 2017). Kuuramänty ja kuu auringonlaskun jälkeisessä hämärässä.. Konsta Pylkkänen takoo kirveellä reiän onton mahtikelon tyvelle ja käy puun sisälle ajattelemaan suuria. Jotkin tienvierien ikihongat on säästetty kenties silkasta kunnioituksesta tai muistoksi lukemattomien samanmoisten kadottua ympäriltä palvelemaan talouden rattaita. Mitä maantietä matkaavan mielen päällä häivähtää tällaisen maamerkkihongan kohdalla. Mänty vaikuttaa niin luonnonmaiseman kuin suomalaisten mielenmaisemankin taustalla hiljaisena eminenssinä, jota vasten ja jonka vaikutuspiirissä asiat tapahtuvat. n Männyt juurtuvat äärimmäisen karuillekin paikoille. MIK A RO KK A mäntytutkielmista suurten kansallisromanttisten töiden kautta ensimmäisen sortokauden Murtunut honka -tyyppisiin poliittisiksi kannanotoiksikin tulkittuihin kuviin. Myöhemmin petäjät ovat löytäneet tiensä laulujen tekstittäjien ja kaunokirjailijoiden tuotteisiinkin, joissa hongat vielä humisevat Suomen sydänmailla, ja Suomen herrat iskevät päätään Karjalan mäntyyn
9/2017 SUOMEN LUONTO 23 Lakkapääpetäjässä häivähtää juhlavan ja ylevän kosketus.
Jos et, lähde mukaan etsimään niistä yhtä. LAJIA ETSIMÄSSÄ IS TO CK PH O TO. 24 SUOMEN LUONTO 9/2017 PEIKONNAHKAA minä hain Tiesitkö, että Suomessa kasvaa yli 400 orvakkalajia. TEKSTI JOHANNA MEHTOLA Sarjassa etsimme harvemmin nähtyjä lajeja ja kerromme, miten ne löytyvät – tai jäävät löytymättä
Heti alkajaisiksi otin yhteyttä metsäasiantuntija Keijo Savolaan, joka tuntee Etelä-Suomen käävät ja joukon orvakoita kuin omat taskunsa. Siksi päätän vähän ex tempore lähteä etsimään peikonnahkaa, jonka olen valinnut Lajia etsimässä -sarjamme tähän jaksoon. Sahraminkeltainen peikonnahka löytyy rungon alapinnalta tai alasivustalta. JO H A N N A M EH TO LA TO M I SE TÄ LÄ. Tsemppiä metsästykseen Olen etsinyt netistä peikonnahasta kuvia ja lukenut siitä kaiken saamani tiedon. Selailin Helsingin metsien kääpäselvitystä, ja sieltä peikonnahka osui silmiini ja herätti mielikuvitukseni. Koska kyseessä on hieno laji, piti nimenkin olla hieno, vähän mystinenkin. Suomessa on vielä toinenkin samantyyppinen kääväkäs, pohjoinen louhennahka. Tonttutai haltiannahkaa ei löydy”, Savola viestitti ja sai minut nauraa pyrskähtelemään. Tästä lähdökohdasta nimistötoimikunta pyöritteli nimeä. Peikot ja peikonnahathan asuvat samanlaisilla biotoopeilla. Hän suositteli minulle peikonnahan jahtipaikaksi Mäntsälän Lengonniityn aarnialuetta. Lähetin kysymyksen sienten nimistötoimikunnan jäsenelle tutkija Heikki Kotirannalle Suomen ympäristökeskukseen. Vielä muutama päivä sitten minäkään en tiennyt, että peikonnahka-nimistä kääväkkäisiin kuuluvaa orvakkaa on olemassa. Siksi tietoa joutuu haalimaan eri lähteistä. ”Peikonnahka on yleisimmillään vanhoissa metsissä, oikeissa ”peikkometsissä”. Savola ei ehdi työkiireidensä keskeltä mukaan Mäntsälään. Muita samaan sukuun kuuluvia lajeja ovat aihkinahka ja hiidennahka.” Tämä orvakka ei ollutkaan peikonnahkaa. ”En tiedä. 9/2017 SUOMEN LUONTO 25 PEIKONNAHKAA minä hain S äätiedotus on luvannut aamuksi sadetta Etelä-Suomeen, mutta aurinko paistaakin kirkkaalta taivaalta. Tiedän jo astellessani Lengonniityn lahopuuta vilisevän metsän rauhassa, etPEIKKOMETSÄN ORVAKKA MISTÄ PEIKONNAHAN upea nimi mahtaa olla peräisin. Peikonnahka kasvaa järeän lahokuusen tyvellä. Tietysti minun piti kysyä myös lajin kiehtovasta nimestä, mistä se on tullut. Juuri kun käynnistelen autoa, tytär soittaa ennen töihin lähtöään: ”Mis oot?” ”Oon menossa Mäntsälään ettimään peikonnahkaa, yhtä kääväkästä.” Toisessa päässä on pitkä hiljaisuus. Niistä ei ole saatavilla ainakaan suomenkielistä lajiopasta. Orvakat kuuluvat kääväkkäisiin kuten käävätkin, joista on tehty pari hyvää suomenkielistä lajikirjaa. Metsäasiantuntija Keijo Savola tuli avuksi etsintöihin. Päätän siis koettaa onneani, ja lähden omin nokkineni etsintöihin Lengonniitylle. Ja sitten kuuluu vastaus: ”Aha.” En ehdi kertoa enempää, kun tyttären täytyy kiireesti rientää hommiinsa. Suomessa on noin 250 kääpälajia, mutta orvakkalajeja on peräti 400. Suvun Crustoderma nimi on suomeksi nahat. ”Havaitsimme siellä vuonna 2007 kartoitusta tehdessämme poikkeuksellisen paljon yleensä melko harvalukuisena esiintyvää peikonnahkaa, ja oletan, että lajia on siellä tänäkin vuonna näkyvästi”, Savola kirjoitti sähköpostiviestissään ja antoi vinkkejä, mistä etsiä: järeät, suurimman osan kuorestaan pudottaneet kuusimaapuiden tyviosat, joilla kasvaa kantokäävän itiöemiä
Värin lisäksi toinen mainittu lajin tuntomerkki on pistävä haju, mutta sitä emme kuitenkaan erota Savolan irrottamasta pienestä peikonnahkapalasta. Vastaus kilahtaa pian kännykkään, ja oikein kuulen, kun hän huokaa lajituntemukselleni: ”Vanhan metsän laji oravuotikka. Metsässä on rauhallista ja hiljaista – ja paljon nähtävää ilman peikonnahkaakin. 26 SUOMEN LUONTO 9/2017 tä peikonnahka on yksivuotinen, nahkamainen orvakka, joka kasvaa puun pintaa pitkin eikä muodosta lakkia kuten monet käävät. Peikonnahkaa tai mitään sahramin väriin viittaavaakaan ei näy. Helsingin Keskuspuistossa on yksi viime vuonna löytämäni peikonnahkaesiintymä. ”Kirjallisuudessa mainitaan, että peikonnahka kasvaisi kämmenen kokoisena, mutta tämä on ennemminkin venäläisen painijan Aleksandr Karelinin kämmenen mitta”, Savola tuumaa. Länsigöötanmaanpystykorva Meiko on kolunnut metsiä Savolan seurana. ”Tässä on muuten pohjanrypykkää”, Savola kyykistyy näyttämään aivan ulkoilutien vieressä lojuvaa maapuuta ja sen vaaleaa kylkeä. Onkos se nyt myös orvakkaa ja kuuluuko se kääväkkäisiin, kyselen. ”Pääkaupunkiseudun vanhoissa metsissä on alkanut viime vuosina näkyä entistä useammin myös peikonnahan ja pohjanrypykän kaltaisia vaateliaita lajeja. Savola tutkii vielä lähistöllä lojuvien runkojen kupeita. Tuossahan näyttää olevan täydellinen kuusen maarunko, jonka tyvessä möllöttää pari kantokääpää. t Savolan, hänen koiransa Meikon ja valokuvaaja Tomi Setälän kanssa töölöläisellä huoltoasemalla Helsingissä. Peikonnahkaa Keskuspuistossa Parin päivän kuluttua minulla on tre. Tutkin lahopuuta ja konttailen sen kyljet läpi. Napsin kuvia ja lähetän yhden Savolalle. Keijo Savola arvioi lahopuun kaatuneen noin 10 vuotta sitten. Kääväkäs on kyllä hirveä sana”, Savola manaa ja komentaa Meiko-koiraansa, joka haukahtelee kuin olisi samaa mieltä isäntänsä kanssa. Siitä suuntaamme yhdessä Metsälään, Keskuspuiston keskiosiin. Aikaa vierähtää, ja housut alkavat kastua lahorunkojen alla märässä sammalikossa rymytessä. Ei siis tärpännyt, mutta se ei toisaalta haittaa. Se on suora seuraus siitä, että lahopuun määrä metsissä on kasvanut”, Savola kertoo, kun saapastelemme hänen määrätietoisten askeltensa kintereillä kohti mahdollista peikonnahkaesiintymää. Rungon tila on kyllä peikonnahalle sopiva. ”Tässä sillä on hyvät edellytykset leNimitän itseni mielessäni orvakkaamatööriksi. Kuljemme pienen metsikön läpi, ja pian edessämme rojottaa useita lahoja kuusen runkoja. Tovin kuluttua tulee vastaus: ”Jotakin muuta orvakkaa. ”Siinä sitä nyt on! Ja täällä toisella puolella runkoa vielä näyttävämmän näköisenä.” Vihdoinkin: puun rungolla kasvaa monen metrin matkalla kauniin sahraminkeltaista orvakkaa. Löydän hieman kellertävää orvakkaa, josta lähetän voitonriemuisena heti kuvan Savolalle. ”Peikkari” on ainakin kuusimaapuilla kasvaessaan mitä ilmeisimmin kantokäävän seuraajalaji, ja se kasvaa vain paikoilla, joissa kantokääpä on jo tehnyt esityön rungon lahottamisessa. Kävelen vielä hissukseen Lengonniityn upeassa metsikössä, ja nyt kun ei tarvitse skannata vain kuusimaapuita ja kantokääpiä, näen paljon sellaista, mitä en tullessa huomannutkaan: valtavan kokoisen kantokäävän, piispanhiipan (siis sienen), monta kymmentä senttiä pitkiä luppopartoja ja haavan juurella kasvavaa nahkajäkälää, joka näyttää teemaan sopivasti aivan peikon korvilta. Könyän rungon viereen, ja olen jo ihan varma löydöstäni. JO H A N N A M EH TO LA TO M I SE TÄ LÄ. ”Tämä kääpien ja orvakoiden etsiminen on nöyrän miehen hommaa”, Savola sanoo kyykistellessään runkojen vierellä, mutta peikonnahkaa ei löydy lisää. Sen nykytilan ehtisin tsekata.” Kiinni veti! Tartun heti Savolan ehdotukseen, että hän auttaa etsinnöissä. Hetkinen! Pienen vesilammikon reunalla olevan lahopuun alapinnalla näkyy vilahdus kellertävää. ”No tästä peikonnahkaa eli ’peikkaria’ pitäisi löytyä”, Savola sanoo ja kumartuu tutkimaan polun yli kaatunutta runkoa. ”Se on orvakka, ja kääväkkäisiin kuuluvat niin orvakat, haarakkaat, orakkaat kuin käävätkin. Pysähtelen tutkimaan lähes kaikkia maapuita ja niillä kasvavia kääpäja orvakkalajeja: ainakin tervakääpää, alueellisesti uhanalaisia rusokantokääpää ja pohjanrypykkää. Autolle kävellessäni huomaan hyräileväni Martti Servon kappaletta Mikä on kun ei taidot riitä. Peikonnahan itiöemä on yksivuotinen, mutta se jatkaa kasvuaan samalla rungolla useiden vuosien ajan ennen kuin häviää. Tsemppiä metsästykseen.” Höh. No, ei pidä olla niin ankara itselleen. Nimitän itseni mielessäni orvakka-amatööriksi kun ajelen kohti kotia, ja nyt hyräilyvuorossa on Mäntsälä mielessäin. Millä aikataululla olet juttua tekemässä
vittäytyä, kun kantokäävän lahottamia puunrunkoja on näin paljon ympärillä.” Savola katoaa Meikon kanssa Keskuspuistoon, ja kuvaaja heittää minut takaisin kaupunkiin. Peikonnahka on nimensä mukaisesti nahkamainen orvakka. Mutta peikonnahkapa on, ja se osoittaa, miten tärkeää vanhojen luonnonmetsien säilyminen monelle lajille on. KASVUTAPA: Itiöemät kasvavat ohuena mattona pitkin puun pintaa rungon sivuja alapinnoille, ei muodosta lakkia. Suosii myös hiiltyneitä puita. Väriltään sahraminkeltainen, joskus pinnalla punaisia pisaroita. n TO M I SE TÄ LÄ TO M I SE TÄ LÄ KEIJO SAVOL A KERTO O PEIKO NNAH ASTA Katso video: ww.suo menluo nto.fi. ELINYMPÄRISTÖ: Kasvaa koko maassa vanhoissa kuusivaltaisissa metsissä, joissa on runsaasti lahoavaa havupuuta. 9/2017 SUOMEN LUONTO 27 PEIKONNAHKA Crustoderma dryinum TUNTOMERKIT: Yksivuotinen, nahkamainen orvakka, jolla ei ole pillejä. UHANALAISUUS: Silmälläpidettävä, Etelä-Suomessa alueellisesti uhanalainen. Metroon astellessani pään sisäisessä jukeboxissani kuuluu nyt soivan Mörrimöykky: Eihän se edes usko että mörrimöykky on totta. Vanhan metsän lajikarkeloissa kaikilla on oma tärkeä roolinsa. Kantokääpä houkuttelee paikalle peikonnahan ja peikonnahka – no toimittajan lisäksi – lukuisan joukon lahopuulla eläviä hyönteisiä. Sahraminkeltainen väri on hyvä tuntomerkki
Lisäksi Ahvenistolla kasvaa harvinaista vanakelttoa, idänkeulankärkeä, tunturikurjenhernettä ja harjusormisaraa. Luontokeidas lähellä kaupunkia Ahvenistolla on pystytty onnistuneesti yhdistäUhanalainen hämeenkylmänkukka. Sen maisemaa hallitsevat jylhät harjut, syvät laaksot ja metsän keskeltä aukeavat mannerjään muokkaamat supat. Myös järvisimpukka ja jokirapu viihtyvät Ahvenistonjärvessä. Maauimala rakennettiin olympialaisiin.. Ahvenistonjärven kalat ovat saaneet olla vuosikymmeniä rauhassa kalastuskiellon ansiosta, ja järvessä uiskenteleekin kookkaita särkiä, ahvenia ja haukia. Ahveniston alueen omistaa ja sitä hoitaa Hämeenlinnan kaupunki. Viimeisen jääkauden jälkeen, noin 5500 eaa. Jääkauden muokkaamaa maisemaa Ahveniston luonnossa näkee hyvin jääkauden vaikutukset. Korkeiden harjujen ohella retkeilijä pääsee kulkemaan Ahvenistolla lehtomaisemassa ja pitkospuita pitkin kosteilla soilla. Lintuharrastajia paikalle houkuttelevat keväisin muun muassa idän uunilintu ja pikkusieppo. Ahvenistonjärven kalat ovat saaneet olla vuosikymmeniä rauhassa kalastuskiellon ansiosta, ja järvessä uiskenteleekin kookkaita särkiä, ahvenia ja haukia. Polun varrelta voi bongata myös harvinaisen kylmänkukan. Suurin supista on kirkasvetinen Ahvenistonjärvi, jonka syvin mitattu kohta on 30 metriä. M AU RI LE IV O LA U R A SA LO N EN LA U R A SA LO N EN Ahveniston harjumaisemaa. Ahvenistonjärven lounaispuolelta löytyy myös kuuden hehtaarin aarnialue, jossa metsän annetaan kasvaa luonnontilassa. Luonnonsuojelualuetta laajennettiin edelleen vuonna 2002, ja nykyisin se kuuluu Natura 2000 -verkostoon. Ahvenisto sijaitsee Hämeenlinnan länsipuolella, muutaman kilometrin päässä keskustasta. Ahvenistolla – paikallisten mukaan Apparalla – on kuitenkin tärkeä merkitys erityisesti hämeenlinnalaisille sen monipuolisen luonnon ja kaupungin läheisen sijainnin ansiosta. Luontokeidas lähellä kaupunkia Ahvenistolla on pystytty onnistuneesti yhdistäKORKEILTA HARJUILTA KIRKKAISIIN VESIIN Ahveniston jylhät harjut ja järvimaisemat houkuttelevat niin ulkoilijoita, kouluryhmiä kuin lintuharrastajiakin. TEKSTI LAURA SALONEN 28 SUOMEN LUONTO 9/2017 Lintuharrastajia paikalle houkuttelevat keväisin muun muassa idän uunilintu ja pikkusieppo. Erilaisten luontotyyppien, suurien korkeuserojen ja ravinteikkaan maaperän ansiosta Ahveniston kasvillisuus on monipuolista, ja alueella tavataan harjukasviston lisäksi runsaasti erilaisia lehtokasveja. mannerjäätiköstä lohjenneet valtavat jäälohkareet sulivat ja muodostivat Ahvenistolle useita suppia. Suomessa kylmänkukkaa tavataan lähes pelkästään Hämeenlinnan ympäristössä, ja Ahvenistolla tätä uhanalaista lajia esiintyy muutamassa paikassa. Sieltä löytyy myös useita uhanalaisia ja harvinaistuneita lajeja, joista tunnetuin lienee hämeenkylmänkukka. Myös järvisimpukka ja jokirapu viihtyvät Ahvenistonjärvessä. Suurin supista on kirkasvetinen Ahvenistonjärvi, jonka syvin mitattu kohta on 30 metriä. Harjumaisema rauhoitettiin vuonna 1964, jolloin siitä muutettiin luonnonsuojelualueeksi 68 hehtaaria. 28 SUOMEN LUONTO 9/2017 K anta-Hämeen luontokohteiden joukossa Ahvenisto jää usein Aulangon kansallismaisemien varjoon. mannerjäätiköstä lohjenneet valtavat jäälohkareet sulivat ja muodostivat Ahvenistolle useita suppia
Talvisena loppusyksyn päivänä luonnonsuojelualueella saa nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta. Lisäksi tarjolla on lukuisia muitakin ulkoilureittejä ja talvisin hiihtolatuja. Kirkasvetinen Ahvenistonjärvi on jopa 30 metriä syvä. Luonnonsuojelualueeseen pääsee kätevästi tutustumaan kuuden kilometrin luontopolulla. n E12 Hämeen linna Moottorirata Keskusta AHVENISTO 10 Aulanko Hämeenlinna 1 km E12 Hämeen linna Moottorirata Keskusta AHVENISTO 10 Aulanko 1 km Hämeenlinna A N N E ST O LT Ahvenistolla kulkee lukuisia lenkkipolkuja ja ulkoilureittejä. Hämeenlinnan omistama Ahveniston alue nousee aika ajoin esille kaupungin kehittämishankkeissa. Ajoittain Ahveniston idylliä kuitenkin häiritsee 1960-luvulla harjualueen kylkeen rakennettu moottorirata, joka on edelleen aktiivisessa käytössä. Ahvenistolta löytyy myös vuoden 1952 olympialaisia varten rakennettu maa uimala, joka on auki yleisölle kesäisin. LA U R A SA LO N EN LA U R A SA LO N EN. 9/2017 SUOMEN LUONTO 29 Luonnonsuojeluliitto on valinnut Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi sata luontohelmeä, joista poimimme yhden joka numeroomme. Paikallisille tärkeän alueen toivoisi kuitenkin tulevaisuudessakin säilyttävän asemansa vehreänä luontokeitaana vain kivenheiton päässä asutuskeskuksista. Ahvenistonjärven eteläpäässä sijaitseva uimaranta on Hämeenlinnan suosituin ja täyttyy kesäisin lapsiperheistä, rantaleijonista ja avovesiuimareista. Helmiin voi tutustua osoitteessa www.sll.fi/100luontohelmea. mään virkistystoiminta ja luonnonsuojelu
TEKSTI MIA RÖNKÄ T utkijat julkaisevat eli kuvaavat maailmanlaajuisesti vuosittain noin 18 000 tieteelle uutta lajia. Jotkin tieteelle uudet lajit kohoavat tiedotusvälineiden valokeilaan. Kyseiset hämähäkit oli aiemmin luokiteltu samaksi lajiksi, mutta geenitutkimuksissa niistä kyettiin erottamaan V EI KK O RI N N E JA IL A RI E. 30 SUOMEN LUONTO 9/2017 TUNTEMATTOMAT JULKKIKSET Joka vuosi maailmalta löydetään tuhansittain tieteelle tuntemattomia eliölajeja. Laajaa julkisuutta sai esimerkiksi Sääksjärven väitöskirjatyöntekijän Niclas Fritzénin Raippaluodosta löytämä Clistopyga-loispistiäislaji, joka lamaa seittipesässä muniaan vartioivan hyppyhämähäkin myrkkypistoksella, munii uhrinsa päälle ja huovuttaa munanasettimellaan pesän oviaukon umpeen hämähäkin omaa seittiä käyttäen. Yksikin tutkimus saattaa moninkertaistaa eliöryhmän lajimäärän. Tutkijoiden arvion mukaan noin 80 prosenttia lajeista on vielä tieteelle tuntemattomia, joten elämme edelleen tuntemattomalla planeetalla. Syyskuun lopussa uutisoitiin, että tutkijat Vermontin yliopistosta olivat antaneet opiskelijoiden nimetä uusia hämähäkkilajeja. Kaikkiaan tieteellisesti on kuvattu tähän mennessä yli kaksi miljoonaa eliölajia. Monilla niistä on jokin huomiota herättävä erityispiirre, kuten valtavat leuat, iso pistin tai kiinnostavat elintavat. Jotkin niistä ponnahtavat tiedotusvälineissä super julkkiksiksi. ”Niitä tosin löydetään paljon enemmän, kuin ehditään kuvata”, toteaa Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön johtaja Ilari E. Laji saattaa saada oikotien julkisuuteen, jos se on nimetty jonkun tunnetun henkilön mukaan. Sääksjärvi. Hän on itse löytänyt satoja tieteelle uusia lajeja ja kuvannut niistä noin 150 lajia. SÄ Ä K SJ Ä RV I Clistopyga caramba 30 SUOMEN LUONTO 9/2017. Valtaosa luonnon moni muotoisuudesta on edelleen hämärän peitossa
Hikeä ja dna-näytteitä Tieteelle uudet lajit eivät ilmaannu tyhjästä, vaan taustalla on tutkijoiden kova työ. ”Monet tutkijat nimeävät vain tiedegurujen mukaan, mutta siten voi myös kiittää tiedemaailman ulkopuolisia.” Ennen nimeämistä on henkilöltä hyvä kysyä lupaa – joku ei ehkä halua päätyä hämähäkiksi tai loispistiäiseksi. Nimiin valikoitui henkilöitä, jotka puolustavat ihmisoikeuksia ja tiedottavat ilmastonmuutoksesta kuten Leonardo diCaprio, Michelle Obama, Barack Obama ja David Bowie, jonka mukaan nimettiin Spintharus davidbowiei. Hänestä lajit on selkeämpi kuvata laajempina kokonaisuuksina. Minustako loispistiäinen. M IA RÖ N K Ä 9/2017 SUOMEN LUONTO 31. Jotta uusi lajikuvaus astuu voimaan, se on julkaistava tieteellisessä julkaisussa. Lisäksi hän on kuvannut yhden lajin yhteistyössä naantalilaisten koululaisten kanssa: Amazoniasta löydetty pis tiäinen sai nimekseen Triclistus amazopeikkus eli amazonianpeikkopistiäinen. ”On myös lajitehtailijoita, jotka säännöistä välittämättä yrittävät kuvata mahdollisimman paljon yksittäisiä lajeja”, Sääksjärvi sanoo. Tavallista on muistaa jotakuta itselle tärkeää henkilöä. 9/2017 SUOMEN LUONTO 31 TUNTEMATTOMAT JULKKIKSET 15 lajia. Jotta lajit voidaan kuvata ja nimetä, täytyy taksonomien eli lajiasiantuntijoiden tietää lajien kuvata laajempina kokonaisuuksina. Sääks järvi ja laatikollinen tieteelle uusia pistiäislajeja. Tieteelle uusien lajien löytämisen seikkailuun kuuluu, että pääsee antamaan kuvaamalleen lajille tieteellisen nimen. Henkilönimien lisäksi nimissä voi käyttää eliöiden ominaisuuksia, kuten pyöreälehtisyyttä, elinalueita tai -tapoja. Artikkelit käyvät läpi vertaisarvioinnin. TA U ST A KU VA : IS TO CK PH O TO Ilari E. Sääksjärvi on tarjonnut Englannissa, Suomessa ja Perussa suurelle yleisölle mahdollisuuden osallistua lajien nimeämiseen. On ötököiden joukossa David Bowien lisäksi suomalaisiakin rokkikukkoja. Metsähallituksen Luontopalvelujen suojelubiologi Jukka Salmela nimesi Itä-Suomessa hyönteiskartoituksessa havaitsemansa sienisääsken Nightwish-yhtyeen Tuomas Holopaisen mukaan, koska laji viihtyy varjoisilla paikoilla. ”Itsensä mukaan nimeäminen olisi vähän härskiä”, Sääksjärvi naurahtaa. Suomenkieliseksi nimeksi on ehdotettu tuomaanvarjokasta. Nimeämisessä on virallisia ryhmäkohtaisia sääntöjä. Jos tutkija ei kunnoita tieteenalan sääntöjä, hän ei saa kuvauksia julkaistua. Mitä kaikkea tieteellisiin nimiin voi ujuttaa. Nimen voi muodostaa myös vain kirjaimia yhdistelemällä, kunhan lopputulos on lausuttavissa
”Esimerkiksi Suomessa on yli 20 miljoonaa tieteellistä eliönäytettä – näiden joukossa on valtavasti uusia lajeja, jotka odottavat löytäjäänsä”, Sääksjärvi toteaa. ”Paikalliset asukkaat tuntevat ympäristönsä hyvin – tutkijoiden kannattaa hyödyntää sitä tietoutta”, Weijola toteaa. Metrikaupalla uutta lajia Troopiikista löydetään edelleen kookkaitakin tieteelle uusia eläinlajeja. Hyönteislajistoa kartoitetaan pyydystämällä niitä muun muassa telttamaisilla Malaise-pyydyksillä. Niitä löydetään jatkuvasti Suomestakin. Yksi löydöistä, jäkälöitynyt kotelosieni, kunnioittaa tutkimusohjelmaa ehdotetussa nimessään Puttea margaritella. Eniten niitä kuvataan vähemmän tunnetuista ryhmistä. Uusia lajeja kertyy etenkin selkärangattomista eläimistä ja erityisesti niveljalkaisista. 32 SUOMEN LUONTO 9/2017 32 SUOMEN LUONTO 9/2017 sa New Yorkin Keskuspuistosta, ja Aasian miljoonakaupunkien kesLintujenkin osalta etenkin Amazonia ja Kaakkois-Aasia saattavat edelleen kätkeä salaisuuksia. Maapallon lintulajisto tunnetaan kuitenkin pääosin hyvin. Eliöt saattavat olla hyvin pieniä tai muuten hankalia tutkia, tai etsintää on jarruttanut määrityskirjallisuuden puute. Harvinaisten tai vaikeasti löydettävien lajien nappaamiseksi ei riitä viikonloppureissu tutkimusalueelle. Lajien tunnistamiseen käytetään rakenteellisten eli morfologisten tuntomerkkien lisäksi molekyylibiologisia tuntomerkkejä. Nykyään monia lajeja löydetään troopiikista, ja etenkin Amazoniasta ja Kaakkois-Aasiasta. Pieni tuntematon ”Tieteelle uusia lajeja voi löytyä mistä vain”, Ilari Sääksjärvi toteaa. Suomessa on kerätty yli 10 000 lajin dna-viivakoodikirjastoa, joka on osa maailmanlaajuista kirjastoa. Erityisesti niitä kertyi mikrosienistä, harsosääskistä, liekosääskistä ja hämähäkeistä. Tutkimukset on suunniteltava hyvin, ja ulkomaisten näytteiden keräämistä, maastavientiä ja dna-tutkimuksia varten on hankittava luvat. Dna-analyysein pystytään erottamaan niin sanottuja kryptisiä lajeja, jotka eivät ole ulkonäön perusteella erotettavissa. 32 SUOMEN LUONTO 9/2017 KU VA T: VA LT ER W EI JO LA erottamiseen ja tunnistamiseen soveltuvat tuntomerkit. Weijola havaitsi lajit väitöskirjatyötä tehdessään, kun hän penkoi saarten eliöstöä lähes kahden vuoden ajan. Metsien monimuotoisuutta kartoittaneen Puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsälajien tutkimusohjelman (PUTTE) aikana vuosina 2003–2016 Suomesta löydettiin 185 tieteelle uutta lajia. Sääksjärvi tekee mielellään pitkäkestoisia tutkimuksia, joissa hyönteis lajistoa kerätään esimerkiksi vuoden verran. Suomessa tunnetaan huonosti esimerkiksi mikrosienet ja maaperäeläimet. Maastotöissä on usein edelleen löytöretkeilyn henkeä. Viime aikoina uusia lajeja on kuvattu muun muassa New Yorkin Keskuspuistosta, ja Aasian miljoonakaupunkien keskustoista on löytynyt esimerkiksi sammakkolajeja. Kun Weijola biologian opintojensa loppusuoralla huomasi, ettei varaanitietous ollut juuri karttunut, oli tutkijanuran suunta selvä. Lintujenkin osalta etenkin Amazonia ja Kaakkois-Aasia saattavat edelleen kätkeä salaisuuksia. ”Kaukaisetkin kolkat käytiin KU VA T: VA LT ER W EI JO LA alkuperämaahan. Weijola kiinnostui varaaneista yläasteella lukiessaan näistä suurikokoisista eläimistä, joista tiedettiin vähän. Toinen uusi varaanilaji löytyi Indonesian Molukeilta. Urakka alkaa lajiston kartoittamisella. Maapallon lintulajisto tunnetaan kuitenkin pääosin hyvin. Nyt hän on palaamassa kenttätöihin Papua-Uuteen-Guineaan. Valter Weijola asentaa varaaniansaa PapuaUuden-Guinean sademetsässä.. Maastotöissä on usein edelleen löytöretkeilyn henkeä. Jättirotta löytyi paikallisten asukkaiden avulla: kylän nuorukaiset kiikuttivat jättirotasta kyselleelle Weijolalle loukkuun jääneen suomuhännän. Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön varaanitutkija Valter Weijola on löytänyt Papua-Uuden-Guinean saaristosta tieteelle uuden varaanilajin, jonka yksilöt ovat pisimmillään yli metrin mittaisia, sekä lähes 30-senttisen jättiläisrottalajin. Osa tutkijoista ei tee maastotöitä, vaan tutkii eri maissa museoiden luonnontieteellisiä kokoelmia. ”Kaukaisetkin kolkat käytiin Weijolan tieteelle löytämä varaanilaji Varanus semotus. Maamme perhoslajisto on hyvin tiedossa, mutta silti täältä löytyy uusia perhoslajeja jopa muutaman vuoden välein. Amazoniasta on viime vuosina yhytetty esimerkiksi tieteelle uudet jokidelfi inija anakondalajit. Tutkimuksen jälkeen osa näytteistä palautetaan alkuperämaahan. IS TO CK PH O TO Jättiläisrotalla on pituutta peräti 30 senttiä. Maastossa kertyy tietoa myös tutkittavien eliöiden elintavoista
Vauras muodostaa mielellään sienten elinympäristöjä tai kasvupaikkoja kuvailevia nimiä, ja niissä esiintyy myös Suomen sienitutkimuksen uranuurtajia. M IA R Ö N K Ä JU KK A VA U R A S PUNAISET KANSIOT ”TÄÄLLÄ NÄITÄ tyyppinäytteitä on”, toteaa Jukka Vauras pyörittäessään rataspyörää, joka siirtää raskaat metalliset näytekaapit irti toisistaan. Lajien löytäminen ei kuitenkaan vielä riitä, vaan tärkeää on myös selvittää, miten ne luonnossa elävät. Kansioissa on kuivattuja sieninäytteitä. Suomessakin on sienitutkijalle edelleen uutta löydettävää. 9/2017 SUOMEN LUONTO 33 Eliölajien määrittäminen on vanhinta biologista tutkimusta. Lajien etsintä alkoi toden teolla 1700-luvulla, jolloin ruotsalainen luonnontutkija Carl von Linné lähetti maailmalle apostolinsa, muun muassa turkulaisen kasvitieteilijän Pehr Kalmin. Mannerheimin kovakuoriaiset Eliölajien kartoittaminen ja määrittäminen on vanhinta biologista tutkimusta. ”Lisäksi eräiden Linnén julkaisemien kuvausten taustalla on suomalaisten työtä”, dosentti Esa Lehikoinen to teaa. ”Turun yliopiston eläinmuseossa säilytetään Reinhold Ferdinand Sahlbergin trooppisia hyönteisnäytteitä, jotka hän keräsi maailmanympärimatkallaan muun muassa Brasilian rannikkosademetsäalueelta”, Sääksjärvi kertoo. Kaappien väliin avautuu käytävä, jonka molemmilla puolilla hyllyt ovat täynnä pahvisia kansioita. Siitä tiedetään Vauraksen mukaan monien sienten osalta vasta vähän. Samoissa laatikoissa on kreivi Carl Gustaf Mannerheimin, marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin isoisän, määrittämiä kovakuoriaisia. Tyyppinäytteet, eli tieteelle uusien lajien kuvauksessa käytetyt, on pakattu punaisiin kansioihin, joita näissä risakasnäytteitä sisältävissä kaapeissa näkyy runsaasti. Linné luettelee teoksessaan tarkasti näitä aiempia kuvauksia. Esimerkiksi vuonna 2013 tutkijat havaitsivat yhtenä lajina pidetyn sundanpitan olevan lajikompleksi. Uusien lajien joukossa voi olla vaikkapa sellaisia, joista voidaan valmistaa ihmiselle hyödyllisiä lääkeaineita. Esimerkiksi myrskylinnun kuvaus on kirjattu Linnén nimiin, vaikka näytteet keräsi suomalainen Anton Rolands son Martin. ”Hyönteisten ja kasvien kerääminen tutkimuksissa ei yleensä vaikuta kantoihin”, Ilari Sääksjärvi sanoo. Varhaiset suomalaistutkijat ovat kuvanneet myös tieteelle uusia lintulajeja. Vauras on uransa aikana kuvannut 45 tieteelle uutta sienilajia. aikanaan aseiden ja pyydysten kanssa läpi”, BirdLife Suomen suojeluja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi sanoo. Uusien sienten nimeäminen ei ole aivan helppoa, sillä ryhmissä on lajeja niin paljon, että kuvailevia nimiä on hankala keksiä. Uusi laji voidaan Ruta risakkaan kuivattu tyyppinäyte. Uusien lajien tyyppiyksilöt tallennetaan museoihin, ja jo uuden lajin löytäminen edellyttää esimerkiksi selkärangattomien osalta usein laajoja keräyksiä. ”Esimerkiksi haperoista, risakkaista ja seitikeistä löytyy varmasti jatkossa tieteelle uusia lajeja”, Vauras arvelee. Jukka Vauras tutkii Turun yliopiston kasvimuseon tyyppinäytteitä tieteelle uusista sienilajeista. Myös ensimmäiset hyvät kuhankeittäjäartikkelit ovat Lehikoisen mukaan Suomesta, ja Linnén kuvauksen pohjana ollut näyte oli kerätty Suomessa. Esimerkiksi lääkäri ja luonnontieteilijä Gabriel Rislacki kuvasi opinnäytetyönään kapinlauluhaukan. Löytö on tärkeä, sillä löytöpaikka – lajin tyyppipaikka ja ainoa tunnettu Suomessa – on uhattuna rinteen lumetussuunnitelmien vuoksi. 1700ja 1800-luvuilla uusia lajeja etsivät muutkin suomalaiset tutkimusmatkailijat. ”Jos haluaa löytää tieteelle uusia lintulajeja, niitä kannattaa etsiä museoista”, Lehtiniemi toteaa. Tieteelle uusia lintulajeja löytyy luonnosta satunnaisesti, mutta nykyään niitä määritetään dna-analyysein olemassa olevista, laajoilla alueilla esiintyvistä lajeista. ”Nykyään lajit varmistetaan molekyylibiologisia menetelmiä käyttäen, mutta huomaan kyllä usein jo maastossa, jos jokin laji näyttää minulle täysin uudelta”, Vauras kertoo. He ehdottivat lajin jakamista 17 uudeksi lajiksi, joista nykyään on hyväksytty 10 lajia. Tieteelle uusista sienilajeista voi antaa vihiä myös tänä syksynä käynnistynyt sieniatlashanke, jossa kerätään harrastajien sienihavaintoja. 9/2017 SUOMEN LUONTO 33 9/2017 SUOMEN LUONTO 33. ”Koska eläintieteelliset kuvaukset jäädytettiin alkamaan vuodesta 1758, jolloin Linnén Systema Naturae julkaistiin, kaikille aiemmille lintukuvauksille kuvaajaksi on merkitty Linnáeus, oli alkuperäinen kuvaaja, näytteen kerääjä ja ehkä lajin ’tunnistaja’ kuka tahansa”, Lehikoinen kertoo. Yksi Vauraksen löydöistä on viherhäiverusokas, joka hän löysi Kuopiosta Antikkalan laskettelurinteeltä. Kuoliaaksi tutkittu
kuvata myös ilman, että siitä tallennetaan kuollut yksilö. Alaan liittyvän kirjallisuuden kustantaminen ja välittäminen ovat osa toimintaamme. Tuotevalikoimaamme sisältyy korkealaatuisia tutkimusja harrastusvälineitä sekä lukuisia erilaisia tarvikkeita. Tiedot tieteelle uusista lajeista ovat arvokkaita esimerkiksi maamme uhanalaisarvioinnin kannalta. Esimerkiksi matelijoiden osalta yksilöt voisivat huveta myyntiin ja yksityiskokoelmiin. Suomen lukit ja valeskorpionit 36 € . Tiedon vähyys jarruttaa hänen mukaansa pyrkimyksiämme luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi. S äi ä kk Tutustu myös netissä: www.tibiale.fi TEE EDULLISIA LÖYTÖJÄ LAAJASTA VALIKOIMASTAMME =painotus Suomen ulkopuolisessa lajistossa. Suomen verkkosiipiset 30 € . Pääpaino perhosissa, mutta tietoa myös mm. Perhoskompassi 27 € . IS TO CK PH O TO. Nordens dyngbaggar 10 € . On harkittava myös, kuinka tarkkaan uuden lajin esiintymispaikka paljastetaan. Suomen päiväja yöperhoset 104 € . ”Artikkelissa voidaan käyttää tarkkaa, luonnossa otettua valokuvaa. Kohti tunnettua planeettaa Lajiston monimuotoisuuden selvittäminen on tärkeää sekä tieteen että luonnonsuojelun kannalta. Samalla voidaan kertoa lajiston ja elinalueiden suojelutarpeista. ”Ellei eliöitä tunneta eikä niillä ole nimiä, ei niitä voida tutkia”, Ilari Sääksjärvi painottaa. 34 SUOMEN LUONTO 9/2017 Ötökkätietoa joulupaketteihin! . Asiasta keskustellaan juuri nyt paljon”, Sääksjärvi kertoo. Sääsjärvi itse haaveilee paluusta Amazonian viidakkoon etsimään eläviä yksilöitä löytämästään Clistopyga caramba -pistiäislajista, joka nousi kansain väliseksi superjulkkikseksi muutamia vuosia sitten. Kartoituksiin ja pitkäaikaisiin maastotöihin voi myös olla vaikea löytää rahoitusta. SUOMEN VERKKOSII PISET T E E M U R I N T A L A , T O M I K U M P U L A I N E N & P E T R I A H L R O T H S U O M E N J A E U R O O P A N E N S I M M Ä I N E N K U V I T E T T U M Ä Ä R I T Y S O P A S V E R K K O S I I P I S I S T Ä Suomen v sisältää lu karttoja ja verkkosii Niin luon asiantun kokoaa suomal elintav huomi haaste K Tomi intoh verk teok maa tutk ana Su S T & H in na t vo im as sa to is ta is ek si • Ki rja t si s. Lajin kuvaamisen pohjalta päästään vasta aloittamaan lisätutkimukset siitä, miten laji luonnossa elää. . Suomen kukkakärpäset 15 € ?. ”Kun tiedämme lajimäärät ja esiintymisalueet, osaamme suunnata suojeluresursseja oikein”, Sääsjärvi toteaa. Kauri Mikkola & siivekkäät ihmeet 15 € Myös englanninkielinen painos! Kauri Mikkola, The Winged Wonders 15 € . Nykyään lajeja etsivät tutkijat ovat aiempaa harvemmassa. kasveista ja linnuista. Lajiston tunteminen on luonnonsuojelun perusta. Luonnon monimuotoisuuden tutkimuksen guru Edward O. Tieteelle uudet julkkislajit tuovat osaltaan eliös tön monimuotoisuutta ja tutkijoiden työtä suuren yleisön tietoisuuteen. Tilaukset: tilaus@tibiale.fi HYÖNTEISTARVIKE TIBIALE OY palvelee luonnosta kiinnostuneita hyönteisharrastajia aloittelijoista ammattilaisiin. Hämikki ja seitsemän seittiä 20 € . Opas maanilviäisten maailmaan kotilot ja etanat Suomen Anne Koivunen Pekka Malinen Hannu Ormio Juhani Terhivuo Ilmari Valovirta Annika Uddström & Veikko Rinne lukit ja valeskorpionit Suomen Perhoskompassi The Butterfly Compass Osa I Part I Southeast Asia Avustava toimittaja /Associate editor Upeita matkakertomuksia ja kokemuksia – sekä paljon infoa Siperian ja Pohjois-Amerikan luonnosta. Lennä, safi irisoturi 10 € . – H yö nt ei st ar vi ke Ti b ia le O y. n Kirjoittaja on tiedetoimittaja, tietokirjailija, tutkija ja runoilija Naantalista. Löydetyt lajit saattavat olla ihmisen kannalta merkityksellisiä: ne voivat tuottaa ravintoa tai lääkeaineita tai torjua tuholaisia, tai ne voivat aiheuttaa haittaa, kuten levittää tauteja. Päiväperhoset matkalla pohjoiseen 10 € . Suomen kotilot ja etanat 20 € . holaisia, tai ne voivat aiheuttaa haittaa, kuten levittää tauteja. al v 10 % . Wilson toteaa Nature Ecology & Evolution -lehdessä vastikään ilmestyneessä artikkelissaan, että luonnon monimuotoisuuden tutkimus tarvitsee lisää ”saappaita maastoon”
79,50 € www.suomenluonto.. 9/2017 SUOMEN LUONTO 35 KOKO VUOSI VAIN 53,50 € NORM. /lehtitilaus T I L A A L A H J A K S I !
Valtaosalle dna-juosteesta ei vielä tunneta mitään tehtävää. Tapasimme kolme tutkijaa, jotka kertovat, miten he hyödyntävät dna-tietoa tutkimuksessaan. 36 SUOMEN LUONTO 9/2017 NÄKYMÄTÖN TIETO Kuudessakymmenessä vuodessa dna:sta on tullut luonnontutkimuksen perustyökalu. Vuosikymmenten kuluessa dna:n toimintaa opittiin ymmärtämään entistä paremmin. Mitä sen avulla voidaan tutkia. Vain noin 1,5 prosenttia dna:sta sisältää proteiinien valmistusohjeen. Niiden toistuminen eri järjestyksessä, eli sekvenssi, koodaa eri proteiineja. IS TO CK PH O TO. Nykyisin dna:sta on tullut luonnontutkimuksen perustyökalu. Järvivesinäytteen sisältämien dna-pätkien avulla pystytään selvittämään kaikki vesistössä elävät eläimet tai kasvit. Sen avulla voidaan paljastaa muuten näkymättömiä luonnonilmiöitä, esimerkiksi kuka söi kenet, mistä jääkauden jälkeen levinneet kasvit ovat kotoisin tai miksi jotkin eläinyksilöt liikkuvat kauemmas synnyinsijoiltaan kuin toiset. TEKSTI RIIKKA KAARTINEN K un Rosalind Franklin, James Watson, Francis Crick ja Maurice Wilkins selvittivät eliöiden perinnöllisen aineksen, deoksiribonukleiinihapon eli dna:n rakenteen 1950-luvun alussa, he tuskin osasivat aavistaa, mihin kaikkiin kysymyksiin dna voisi auttaa vastaamaan. Tutkimuksessa hyödynnetään yleensä tiettyjä geenejä tai niiden osia, mutta nykyään tietokoneiden ja laboratoriatekniikan avulla voidaan selvittää myös eliöiden koko genomeja. Koodi muodostuu neljästä eri yhdisteestä: adeniinistä, guaniinistä, sytosiinistä ja tymiinistä. n DNA-JUOSTE DNA KOOSTUU kahdesta kierteelle taipuneesta typpiemäs juosteesta, jotka ovat sitoutuneet toisiinsa vetysidoksin
Koskinen arvelee ensimmäisten hyönteisten löytävän nuoret sienet tunneissa. Suurin osa sienissä elävistä hyönteisistä kuuluu kaksisiipisiin, eli kärpäsiin ja sääskiin. ”Käytännössä homma toimii niin, että otan sienen ja jauhan sen mössöksi sauvasekoittimella”, kertoo tutkija Janne Koskinen Itä-Suomen yliopistosta. TO M M I N YM A N JA N N E KO SK IN EN. Janne Koskinen käyttää sienen tunnistuksessa apuna sen tuoksua. Ehkä tutkimuksen tulosten opastamana voisi suunnata sieneen tietynlaiseen metsään, missä hyönteistuhoja olisi mahdollisimman vähän. Syökää ne vain.” n SIENTEN TUNTEMATTOMAT HYÖNTEISET Suomessa elää pelkästään sienisääskiä lähes 750 lajia. Koskinen on hiljaa ja miettii hetken. ”Vanhassa punikkitatissa on sellainen tuhansien lajien härdelli, noin teoriassa.” Koskinen aikoo myös tutkia, miten metsien ikä ja puuston rakenne vaikuttavat sienten hyönteisiin. Kuinka monta lajia tähän mennessä tunnetaan. ”Jos meillä on talousmännikköä ja vanhaa männikköä, niin miten erilaisia ovat sieniä ravintonaan käyttävien hyönteisten yhteisöt?” Myös itiöemän ikä vaikuttaa siihen, mitä hyönteisiä siitä löytyy. ”Suomessa elää pelkästään sienisääskiä lähes 750 lajia”, hän sanoo. ”Sen jälkeen eristän tästä näytteestä kaiken hyönteis-dna:n.” Dna:n avulla näytteestä voi määrittää esimerkiksi eri lajit tai erotella kärpäset muista hyönteisistä. Dna:n avulla hyönteiset voidaan löytää ja tunnistaa paljon tätä nopeammin. ”Dna:n avulla sienestä löytyy jokainen hyönteinen riippumatta siitä, onko se aikuinen, toukka vai muna, elävä vai kuollut, tai onko se toisen hyönteisen sisällä, kuten jokin loinen”, Koskinen kertoo. ”Olen käynyt öisin katsomassa maasta nousevia sieniä, ja aikamoinen kuhina käy jo sellaisen sienen ympärillä, mistä näkyy vasta vähän lakkia.” Koskisen päätutkimusalue sijaitsee Pohjois-Karjalassa, mutta hän tutkii sienihyönteisiä myös valikoiduilla paikoilla Pohjois-Lapista Etelä-Viroon. Kun sieni vanhenee, se alkaa houkuttaa hajottajia, esimerkiksi lantakuoriaisia. Sienisääsken toukkia kangashaperossa. ”Ei kannata liikaa miettiä kuinka paljon toukkia niissä kauniissa herkkutateissa on. ”Kuitenkaan kaikki sienisääsket eivät syö sieniä, ja osa muista sääskistä, jotka eivät ole sienisääskiä, syövät sieniä.” Muita sienten kaksisiipisiä tunnetaan 600–700 lajia. Hän ei vielä uskalla arvioida, kuinka paljon tuloksista voisi olla iloa myös tavalliselle ruokasienestäjälle. Se selviää parin vuoden päästä, kun Koskinen saa työnsä valmiiksi. Koska yksi tutkija ei ehdi joka paikkaan yhtä aikaa, hän tekee yhteistyötä muiden tutkijoiden ja sieniharrastajien kanssa. 9/2017 SUOMEN LUONTO 37 AIKAISEMMIN sienissä eläviä hyönteisiä on tutkittu odottamalla toukkien koteloitumista ja kuoriutumista. ”Ihmiset syövät monia näistä sienistä, mikä tuo tutkimukselle myös yhteiskunnallista merkitystä.” Sienissä tuhansia lajeja Sienten hyönteisiä tutkittiin jo 1920-luvulla. Tutkimuskohteena ovat kangasja viinihaperon, punikkija lehmäntatin, mustaja haaparouskun, kehnäsienen sekä punavyöseitikin hyönteiset. Sitten on lajeja, jotka tulevat sieniin hyönteisravinnon perässä, eli petoja ja loisia, kuten juoksujalkaisia ja hämähäkkejä, sekä loispistiäisiä ja -kärpäsiä. Se voi kestää jopa 10 kuukautta. ”Suomihan on tähän hyvä maa, koska meillä on niin tolkuton määrä sienestäjiä”, Koskinen sanoo. Tiedetään, että sienissä elää valtava määrä hyönteisiä, mutta niistä on niukasti tarkempia tietoja. Sen lisäksi sieniä syövät esimerkiksi kovakuoriaiset
Ne kerätään talvella jäisinä, jolloin ne säilyvät luonnossa hyvin. ”Tilanne elää koko ajan. 38 SUOMEN LUONTO 9/2017 KUINKA MONTA SUTTA Suomessa elää. Niistä tiedot ovat hyvät, minkä perusteella voidaan päätellä, että ero johtuu susien todellisesta vähenemisestä. ”Skandinavian esimerkin viitoittamana meilläkin aloitettiin dna-hanke”, Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Ilpo Kojola kertoo. Susien määrästä kiistellään sekä meillä että muualla. Kysymykseen ei ole helppoa vastausta. Mukaan valittiin 13 itäsuomalaista reviiriä sekä 9 reviiriä lounaasta. Kesän aikana on syntynyt pentueita ja muodostunut uusia pareja.” n ELÄÄKÖ TÄÄLLÄ YKSI VAI KAKSI SUSILAUMAA. Dna:n avulla pystytään myös seuraamaan nuorien su sien levittäytymistä uusille alueille. Gps-pannoitettuja susia voidaan seurata tarkasti, mutta joka laumaa ei voida pannoittaa. Sen sijaan Suomen ja Venäjän rajalla susien määrä oli aiemmin arvioitu todellista suuremmaksi, sillä susia päästään jäljittämään vain rajan tällä puolella. ”Onnistuneita dna-määrityksiä tulisi olla kolminkertainen määrä reviirin susiin verrattuna.” Dna-näyte saadaan ulosteista tai virtsasta. ”Ulostenäytteet toimivat paremmin, sillä virtsanäytteissä monen yksilön dna saattaa olla sekoittunut, jos useampi susi merkkaa saman paikan”, Kojola sanoo. Arvioinnin läpinäkyvyyttä lisättiin julkistamalla tiedot su sien määrästä reviirikohtaisesti. Sudet liikkuvat yleensä pimeässä. Luonnonvarakeskus keräsi valtaosan Itä-Suomen näytteistä, kun taas vapaaehtoiset toimittivat näytteet Lounais-Suomesta. Ilpo Kojola (vas.) pannoittamassa sutta yhdessä Luonnonvarakeskuksen tutkimusryhmän kanssa. Tuloksista selvisi, että maaliskuussa 2017 susikanta, 150–180 yksilöä, oli neljänneksen pienempi kuin vuotta aiemmin. ”Taustalla vaikuttaa kon. Tulosten tulkinta on avoimesti nähtävillä. ”Kannan pienenemistä nähtiin Kainuussa ja Pohjois-Savossa, missä meillä on omaa tutkimusta ja su sien pannoitusta”, Kojola kertoo. Vaikka lumijälkiä seuraisi pitkäänkin, yksilömäärä voi jäädä epäselväksi. Kojola toivookin, että dna-pohjainen susimäärän arviointi saataisiin käyttöön Suomessa kaikkialla poronhoitoalueen ulkopuolella. ”Ei voi olla muuta lähtökohtaa, kuin selvittää ajantasaisesti ja tarkasti paljonko susia on.” Tulokset otettiin vastaan positiivisesti. ikti suden ja ihmisen välillä.” Susi on arvioitu Suomessa erittäin uhanalaiseksi, mutta samalla niitä metsästetään. ”Dna:n perusteella tiedetään, että tuolla susi on syntynyt, tuonne se on mennyt ja tuolla se nyt lisääntyy.” Dna vahvisti aiemmat tulokset ”Kokonaisuudessaan Dna-menetelmät eivät tuoneet valtavaa eroa aikaisempiin selvityksiin verrattuna, vaan ero johtui pääasiassa susien vähenemisestä”, Kojola sanoo. Nämä 22 reviiriä käsittävät yli puolet koko Suomen susireviireistä. Kannan pieneneminen voi olla joko todellista, metsästyksen aiheuttamaa pienenemistä, tai johtua alun perin liian suuresta susimäärän arviosta. Susi lienee yksi tarkimmin seuratuista suomalaisista lajeista. Dna mahdollistaa tarkan yksilömäärän selvittämisen. SE PP O R O N K A IN EN SE PP O RO N K A IN EN Susireviiri on 600–1800 neliökilometrin laajuinen, mikä tekee tarkasta yksilömäärän selvittämisestä hankalaa.. Tutkimus ei paljastanut ainuttakaan suden ja koiran risteymää. Susien määrästä kiistellään sekä meillä että muualla. Näin on tehty esimerkiksi Skandinaviassa
EE VA VA IN IO EE VA VA IN IO Männynjuurikääpä on kasvanut nuoren männyntaimen ympärille. Mitä se kertoo siitä, mitä luonnossa oikeasti tapahtuu?”, kysyy Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Eeva Vainio. ”Käsitys sienivirusten roolista eliöyhteisössä on muuttunut”, Vainio sanoo. Viruksen perinnöllinen aines on yleensä rna:ta eli ribonukleiinihappoa. Nykyään virusten tutkimuksessa käytetään apuna dna:ta ja rna:ta. n VIRUS, JOKA ELÄÄ SIENESSÄ, JOKA ELÄÄ KASVISSA Virustartunta voi olla isäntäsienelle hyödyllinen. Hän haluaa tietää, onko viruksella keinoja levitä lisääntymiskykyisenä sienilajista toiseen. Vainio selvitti virusten vaikutuksia juurikääpään luonnossa, suurissa kuusissa. ”Sitten katsoimme, miten viruksellinen sieni on levinnyt terveeseen sieneen verrattuna.” Tulokset julkaistaan pian. Sille on ehdotettu nimeä Thertoviridae, joka tulee englannin kielen sanoista ”thermal tolerance”, lämmön sieto. Eeva Vainio tutkii juurikääpäviljelmää petrimaljalla. Viimeisimmässä hankkeessa Vainio kollegoineen tutki juurikäävän viruksia. Sieniviruksista tiedetään vielä vähän. Nimi juontuu USA:sta Yellowstonen kansallispuistosta löytyneestä viruksesta. 9/2017 SUOMEN LUONTO 39 ”YLEENSÄ KOKEET tautia aiheuttavilla sienillä tehdään pikkuriikkisillä puun taimilla kasvihuoneessa, tai jopa laboratoriossa petrimaljalla. Rna:lla on monia tehtäviä proteiinien valmistuksessa. Juurikääpä aiheuttaa pahoja metsätuhoja Etelä-Suomessa. Tähän mennessä on saatu rna-sekvenssiin perustuvia todisteita isännän vaihdoksista. ”Tutkimme myös vaikuttaako virus uuden isäntäsienen kasvuun ja kilpailukykyyn.” Näin selviää voiko juurikääpää torjua viruksen avulla turvallisesti, ilman haittavaikutuksia metsien muuhun sienilajistoon. Parhaillaan Vainio selvittää mesisienten ja mykorritsasienten, kuten rouskujen ja tattien viruksia. Se elää heinäkasvin solukossa kasvavassa sienessä, joka mahdollistaa kasvin selviämisen kuumien lähteiden äärellä, jopa 65 asteen lämmössä. Kaikilla sienillä, myös tauteja aiheuttavilla, esiintyy viruksia. ”Hiivasieneltä tunnetaan virus, joka saa sen erittämään myrkkyä, joka tappaa muut hiivakannat”, Vainio kertoo. Ne poikkeavat eläinviruksista. ”Tutkimme myös voivatko hyönteiset levittää sieniviruksia”, Vainio sanoo. Pienen männyn kanto näkyy käävän keskellä.. Sienivirukset tarttuvat vain suoraan solusta toiseen, kun eläinten virukset voivat levitä ilmassa. Rna on rakenteeltaan dna:n kaltaista, ja sitä esiintyy kaikissa soluissa. Virus koostuu perinnöllisestä aineksesta ja kuoresta, joten se tarvii lisääntyäkseen isäntäsolun. Kokeissa havaittiin, että kasviyksilö kuoli kuumuuteen, jos sen sisällä elävästä sienestä ”parannettiin” virusinfektio. Sienen voi tunnistaa mikroskooppisten tuntomerkkien avulla. Leviääkö virus eri lajeihin. Sienten virukset saattavat elää isännässään läpi sen elämän, ja virustartunta voi olla isäntäsienelle hyödyllinen. Ensimmäiset sienivirukset löydettiin herkkusienistä vuonna 1948. Sen haittoja voidaan ehkä tulevaisuudessa hillitä virusten avulla. Tutkimus aloitetaan istuttamalla puuhun juurikääpä, joko virusinfektion kanssa tai ilman. ”Vasta jos samalta paikalta löytyy kahdesta eri sienestä identtinen lisääntymiskykyinen virus, saadaan varmuus, että virus pystyy vaihtamaan isäntää.” Vainio kuuluu myös viruksia luokittelevaan toimikuntaan. ”Nimeämättömiä viruksia on valtava määrä.” Juurikäävältä on löytynyt viruksia, jotka kuuluvat uuteen heimoon. Sen jälkeen odotettiin vuosia
G. Mannerheimin mittavaa kova kuoriaiskokoelmaa.. 40 SUOMEN LUONTO 9/2017 JE RE K A H A N PÄ Ä Kenttä kiitä jäinen ja muut hietakiitäjäiset ovat osa C
Museoiden kellareiden uumenissa pölyttyneet näytteet kuvataan ja tallennetaan tietokantaan. Aaltoharmomittarista ängelmänälvikkääseen Ruudulle avautuu suomalaisen luonnontuntemuksen historia ja nykyaika. Kuluu aikaa, ja kenttäkiitäjäishavaintoja tehdään lisää. Kaikki löytyvät nykyisin samasta valtavasta Laji tietokeskuksen tietovarastosta. Mutta mitä merkitystä on jollain kenttäkiitäjäisellä. Näiden kahden havainnon, Suomen vanhimman ja uusimman, välissä on kerätty tiedot yli kolmesta sadasta kenttäkiitäjäisestä. Kenttäkiitäjäisten lisäksi tietokannasta löytyy lähes 27 miljoonaa havaintoa 28 000 eri lajista vuosisatojen ajalta. G. TEKSTI MARI PIHLAJANIEMI N uori mies oli C. Pienet sammakot haasteen eessä ”Sammakkoja matelijahavaintojen keruu lajitietokantaan on oikeastaan ainoa keino saada tietoa siitä, miten niiden runsaus PE KK A M A LI N EN KENTTÄKIITÄJÄINEN ja 27 000 000 muuta. Mannerheim, intohimoinen kovakuoriaistutkija ja -keräilijä sekä tuleva kreivi, Pietarin hovioikeuden presidentti ja marsalkka Mannerheimin isoisä. Meitä kansalaisia kannustetaan ilmoittamaan havaintomme tietokantaan. Tai nuo tavalliset kenttäkiitäjäiset. 9/2017 SUOMEN LUONTO 41 PE KK A M A LI N EN Nuorukainen ja kenttäkiitäjäinen kohtasivat vuoden 1819 tienoilla Louhisaaressa. Vuonna 2017 hyönteisharrastaja Veli-Matti Mukkala syöttää uuteen lajitietokantaan oman havaintonsa Paraisilta. Kenttäkiitäjäinen Cicindela campestris puolestaan on hietakiitäjäisten sukuun kuuluva kovakuoriainen. Uudet havainnot viedään sinne suoraan. Ötökkä ei ole söpö, eikä koreasta väristään huolimatta mitenkään erikoinen. Tietokantaa käytetään seurantaja suojeluhankkeissa, kuten esimerkiksi vieraslajien torjunnassa ja vuonna 2019 valmistuvassa uudessa uhanalaisuusarvioinnissa. Se ei ole harvinainen laji. ”Vanhimmat havainnot ovat 1700-luvulta”, kertoo projektipäällikkö Kari Lahti tietokantaa ylläpitävästä Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta. Lajitietokeskus avaa eri viranomaisten, tutkimuslaitosten, yliopistojen ja kansalaisten keräämän tiedon kaikkien yhteiseen käyttöön. Miksi tutkijoita kiinnostavat vaikkapa minun arkiset sammakko-, puutiaistai lepakkohavaintoni. Tutkijat hyödyntävät tietoja innokkaasti monenlaisissa tutkimusprojekteissa. Nyt kiitäjäinen ja miljoonat muut havainnot eri eliölajeista on tallennettu uuteen Lajitietokeskukseen
Vertaamalla uusia havaintoja kolmekymmentä vuotta sitten tehtyyn atlaskartoitukseen on tarkoitus selvittää, miten ilmastonmuutos ja muut mullistukset elinympäristöissä vaikuttavat näiden verkkaisten otusten määrään ja esiintymiseen. Toisaalta nykyään luodaan myös keinotekoisia kosteikkoja ja lammikoita, joista on sammakoille hyötyä. 42 SUOMEN LUONTO 9/2017 ja levinneisyys ovat muuttuneet”, kertoo suunnittelija Markus Piha Luomuksesta. A KI A IN TI LA 42 SUOMEN LUONTO 9/2017. Osalle lajeista muutoksista on hyötyä, osa kärsii niistä. Rantakäärme on harvinaistunut kaikkialla. ”Monet lajit elävät täällä aivan levinneisyytensä pohjoisrajalla, ja ilmaston edelleen lämmetessä voi olla odotettavissa levittäytymistä pohjoisemmaksi”, Piha toteaa. Se on aiemmin ollut runsas etenkin karjatilojen läheisyydessä. Maatalousympäristöt ovat nykyisin kovin erilaisia kuin ennen, ja se on vaikuttanut monien muiden eliöiden ohella myös rantakäärmeeseen. Ällistyttävin muutos sammakkoja matelijamaailmassa on uusien, ihmisen tahallisesti tai tahattomasti levittämien la jien esiinmarssi Lounais-Suomessa. Kosteikkojen kuivatus on sammakoille katastrofi . Esimerkiksi eteläinen vieraslaji ruokasammakko on levittäytynyt reilussa vuosikymmenessä kymmenien kilometrien päähän Turun Ruissalosta, jossa se havaittiin ensimmäisen kerMuuttuvassa maailmassa tieto nousee arvoon arvaamattomaan KÄYNNISSÄ OLEVIA SEURANTAHANKKEITA • Euroopan lintuatlas • Kasviatlas Suomen putkilokasvien levinneisyyskartasto • Kevätseuranta • Lepakkoseuranta • Linnustonseuranta • Päiväperhosseuranta • Sammakkoja matelijaeläinseuranta • Sieniatlas • Talviseuranta A R I K AR HI LA H TI / L A J I.F I kärsii niistä. Rantakäärme on harvinaisR u o k a sa m ma k k o H EI K KI ER I KS SO N R an t ak ää r m e Biologian opiskelijat tutkimassa lapinalppiruusua Kilpisjärvellä. Muutokset vaikuttavat voimakkaasti pohjoisen herkkään luontoon. Niitä jää paljon autojen alle, eivätkä ne viihdy rakennetuissa ympäristöissä. Sammakkoeläimet ja matelijat ovat hitaita levittäytymään uusille alueille, joten ympäristön muutokset näkyvät niiden esiintymisessä vasta viiveellä. Nykyisen kaltainen ihmisten infrastruktuuri sopii yleensä huonosti sammakoille ja matelijoille. ”Se on ollut hämmästyttävän nopeaa”, Piha kertoo
9/2017 SUOMEN LUONTO 43 ran. Senkin kanta on silti vuosien saatossa pienentynyt laidunmaiden ja pihapiirien umpeenkasvun takia”, museomestari Jaakko Kullberg Luomuksesta kertoo. Ruissaloon ruokasammakko oli mahdollisesti saapunut laivaliikenteen mukana. Siellä ovat myös ohjeet havaintojen selaamiseen ja omien havaintojen tallentamiseen. Jos tietoa on tarpeeksi, hälytysmerkit voidaan ehkä huomata ennen kuin on myöhäistä. Vanhojen tiedossa olevien alueiden lisäksi tutkimuksessa löydettiin virusta kantavia puutiaisia myös uusilta paikoilta, kuten Tampereen alueelta. Mannerheim tuskin olisi voinut kuvitella, kuinka paljon ympäristö muuttuu muutamassa sadassa vuodessa. Harvinaisuuksien lisäksi havainnot myös tavallisista lajeista ovat tärkeitä. Kansalaiset avustivat tutkimuksessa lähettämällä postitse lähes 20 000 punkkinäytettä. Koska Tampereen seutu on niin tiheästi asuttua, siellä saattaa piillä kohonnut riski taudin leviämiselle. Pohjoisimmat lähetykset tulivat napapiirin pohjoispuolelta. Tietokannan lepakkoaineisto on vielä puutteellista, mutta Kyheröisen toiveissa on saada oma lomake lepakoita varten. HAVAINNOT TIETOKANTAAN. Tulevaisuudessa tiedon määrä kasvaa vielä huomattavasti. Yleisestä saattaa äkkiä tulla harvinainen, tai muutokset runsaan lajin esiintymisessä voivat paljastaa jotain huolestuttavaa koko eliöyhteisöstä. G. Jotkin havainnot salataan tarvittaessa kokonaan. Tämä lentelijä on lepakkolajeistamme nimeään myöten parhaiten pohjoiseen sopeutunut, eli pohjanlepakko. Muutosten dokumentoinnissa ja niihin varautumisessa jokainen havainto on merkittävä. Se pitää sisällään yliopistojen, museoiden, järjestöjen ja viranomaisten, kuten Suomen ympäristökeskuksen, Luonnonvarakeskuksen ja Metsähallituksen keräämiä aineistoja. Käynnissä olevien suurten mullistusten vaikutuksia on hankala ennustaa. n S A M P O K IV I N IE M I / VA S T AV AL O P o h ja n lep a k ko H ENRI KOS K IN E N / VA ST AV A L O P u ut i a i ne n KAIKILLE AVOIN TIETOKANTA löytyy osoitteesta www.laji.fi. Tavallisetkin ovat tärkeitä 1800-luvulla kovakuoriaisia kerännyt C. Myös tämä suuri aineisto on tulossa osaksi lajitietokantaa. Kehittämishanke on kolmivuotinen, ja sen on rahoittanut valtiovarainministeriö. Suurin osa näytteistä oli tavallisia puutiaisia. ”Lepakoiden kannanmuutoksia on vaikea arvioida, koska käytössä ei ole samanlaista kattavaa seuranta-aineistoa kuin esimerkiksi linnustosta on”, Kyheröinen toteaa. ”Kenttäkiitäjäinen on säilyttänyt laajan levinneisyytensä, koska se on sopeutunut vanhojen elinympäristöjensä lisäksi elämään myös tienvarsilla ja rakennusmailla. Puutiaisaivokuumevirus todettiin 1,6 prosentilla näytteistä. Puutteellisesti tunnetut yön kulkijat Suomen pohjoisin lepakkohavainto on Kevon kansallispuistosta. Se kannustaisi lepakkoharrastajia ilmoittamaan havaintojaan ja edistäisi ultraäänihavaintojen tallentamista. Pohjoisesta lähetetyistä punkeista valtaosa oli kuitenkin lähisukuisia taigapunkkeja, eli Siperian puutiaisia. Lajia tavataan koko maassa, mutta havaintojen määrä vähenee reilusti pohjoista kohden. Uhanalaisten lajien julkisesti näkyvillä olevat paikkatiedot karkeistetaan automaattisesti siten, että lajien häirintä ei ole mahdollista. Puutiaisista noin 14 prosenttia ja taigapunkeista noin 20 prosenttia kantaa borrelioosia. Havainnon tallentaja voi myös halutessaan itse valita, että hänen havaintonsa karkeistetaan. Lajitietokeskus on monien tahojen hanke. Tietoa tarvitaan lisää. Viranomaisten käyttöön tulee kuitenkin aina tarkka alkuperäistieto. Ilmastonmuutos etenee, elinympäristöt pirstoutuvat, uusia lajeja leviää ja vanhoja menetetään. ”Pohjanlepakon esiintymisessä ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Virusta esiintyy puutiaisilla yleensä laikuttaisesti. Ilmastonmuutoksen, ja erityisesti talvien lämpenemisen, oletetaan olevan pääsyyllinen punkkien runsastumiseen ja pohjoisen valloitukseen. Sen sijaan esimerkiksi harvinaisen pikkulepakon esiintymiskartta on hyvin erilainen kuin vielä kymmenen vuotta sitten. Niitä havaitaan nykyisin huomattavasti aiempaa laajemmalla alueella”, kertoo projektitutkija Eeva-Maria Kyheröinen Luomuksesta. Lisäksi mukana on valtava määrä erilaisilla kansalaistiedehankkeilla kerättyä tietoa ja kansalaisten omia havaintoja. Muuttuvassa maailmassa tieto nousee arvoon arvaamattomaan. Pohjanlepakon levinneisyydestä saa hyvän kuvan lajitietokannan havaintojen kautta. Puutiaiset pitävät ilmastonmuutoksesta Puutiaiset ovat kuuden viime vuosikymmenen aikana levittäytyneet Suomessa 200–300 kilometriä pohjoiseen, totesivat Turun yliopiston tutkijat, jotka selvittivät kansalaisten keräämien näytteiden avulla punkkien ja niiden kantamien tautien esiintymistä
Meillä luolia on vähän ja ne ovat matalia. TEKSTI ALICE KARLSSON M itä tylympi paikka, sitä todennäköisemmin sen uumenissa on horrostava lepakko tai useampi. Tavoitteena on kiinnittää lähetin parillekymmenelle lepakolle, ja jos lähetin piippaa kivenkolossa, on todiste saatu. ”Esimerkiksi pohjanlepakko horrostaa viileämmässä ja kuivemmassa paikassa kuin vesisiippa. 44 SUOMEN LUONTO 9/2017 Suomen lepakot horrostavat, mutta missä. ”Oikeastaan me emme vielä tiedä, missä lepakkomme horrostavat”, tutkija Anna Blomberg Turun yliopistosta sanoo. JA RM O N IE M IN EN. Pohjanlepakko kestää myös hieman pakkasta.” Etelä-Euroopan talviyhdyskunnat ovat isompia. pohjanlepakko, korvayökkö, vesisiippa, isoviiksisiippa ja viiksisiippa. Sieltä on tavattu joitakin satoja näennäisesti sikin sokin olevia lepakoita. ”Lepakot kärsivät univajeesta, koska horros ei ole unta”, Blomberg sanoo. Siellä ne roikkuvat päät alaspäin puoli vuotta yhteen soittoon. Förby on oloissamme poikkeus. Joulukuuhun siirryttäessä jokaikinen lepakko on joko muuttanut maasta tai asettunut kylmään kammioonsa. Tunnettujen talvehtimis paikkojen lepakkomäärät ovat vain murto-osa keväisistä nahka siivistämme. Ripsisiippa ja lampisiippakin on löydetty muutamasta talvehtimispaikasta. Pohjois-Euroopan suurin yhdyskunta on Puolassa, jossa eräistä sodanaikaisista puolustusrakenteista on laskettu 38 000 horrostavaa lepakkoa. ”Hyvä ehdokas on korvayökkö, koska se on hyvin paikallinen laji.” Rankka horros Lepakon horros on erikoinen ilmiö. Osa lepakoista muuttaa, ja jotkin osittain. Ensin ne asettuvat vähemmän suojaisiin paikkoihin, ja kun kylmyys lisääntyy, ne kömpivät syvemmälle. Suomen suurin tunnettu horrostava yhdyskunta on Förbyn kalkkikaivoksessa Särkisalossa. ”Uskoisin, että lepakot kuitenkin hakeutuvat lajitoveriensa seuraan, sillä kullakin lajilla on omat mikroilmastovaatimuksensa”, Blomberg sanoo. Arvellaankin, että lepakkomme horrostavat erilaisissa rakosissa, kuten pirunpeltojen ja muiden kivikoiden sokkeloissa. Koska kivenkoloja on hyvin vaikea lähteä käsikopelolla taskulampun valossa tutkimaan, Blomberg yrittää saada asiasta selkoa radiolähettimillä. Eläin joutuu keskeyttämään sen esimerkiksi virtsatakseen ja nukkuakseen. Tavoitteena on löytää ihanteellinen viileys ja kosteus. Suomessa on tavattu horrostamassa Missä lepakot HORROSTAVAT. Suomessa ympäri vuoden pysyvää lajia ei voi varmuudella nimetä. ”Tunnemme kellareita, bunkkereita, kaivoksia ja muutamia luolia, joissa lepakoita on, mutta niiden yhteenlaskettu lukumäärä ei korreloi sen kanssa, kuinka paljon lepakoita on keväällä.” Talvi kiven kolossa. Lepakot voivat aloittaa talvihorroksensa kokeellisilla esitöillä. Mutta niillä on siihen hyvä syy: ruoka on lopussa. ”Välillä ne havahtuvat myös juomaan.” Horroksen aikana lepakon lämpötiKuvatekstiä tähän xxxx xxxx xxxxxxxxx xxxxxxxxxx Kuvatekstiä tähän xxxx xxxx xxxxxxxxx xxxxxxxxxx Viiksisiipat ovat vetäytyneet horrostamaan
Jos löytää horrostavan lepakon, pitää malttaa – eläintä ei saa häiritä. Katso ohjeet talvehtimispaikkojen etsintään: www.lepakko.fi. Isot ulkoiset salamat eivät liioin ole suositeltavia.” n BE N JA M PÖ N TIN EN BE N JA M PÖ N TIN EN Pohjanlepakot kestävät pientä pakkastakin. Näytteenotto on helppoa: puikolla sivellään muutaman kerran horrostamispaikan seinämää. Jos tiedät, missä lepakot horrostavat, ota yhteyttä Anna Blom bergiin sähköpostitse: asblom@utu.fi. 9/2017 SUOMEN LUONTO 45 HORROSTAMISPAIKAT HOI! LEPAKOIDEN horrostamispaikkojen lisäksi Anna Blomberg pyrkii väitös kirja työssään selvittämään niitä uhkaavan valkokuono syndroomaa aiheuttavan sienen kasvupaikat. Järjestelmäkameran automaattitarkennus pitää ultraääntä, joka voi häiritä lepakoita. Korvayökkö. Hän lähettää sinulle steriilin pumpuli puikon ja tarkat ohjeet näytteenottoon sekä palautuskuoren. ”Valokuvan voi ottaa, mutta mielellään puhelimen kameralla. ”Valkokuonosyndroomasta tiedetään vasta hyvin vähän”, Blomberg sanoo. Tiheät häiriöt saattavatkin näännyttää lepakon nälkään. Blomberg suosittelee myös LEDtaskulamppua valaisemiseen, koska se ei juuri kuumene. Tärkeää on, että toimitaan nopeasti, sillä ihmisen lämpö voi riittää horrostamispaikan lämpötilan nousuun. ”Tarkastus pitää tehdä mahdollisimman sukkelasti”, Blomberg sanoo. Horros on lepakoille rankkaa, ja jokainen havahtuminen kuluttaa rasvavarastoja. la laskee 40 asteesta lähelle ympäristön lämpötilaa, noin pariin asteeseen, ja sydämen syke hidastuu jopa paristasadasta kymmeneen kertaan minuutissa. ”Sitä on Suomessa, mutta muuta siitä ei juuri tiedetäkään.” Suomen Luonnon lukijat voivat nyt auttaa selvittämään taudin levinneisyyden
46 SUOMEN LUONTO 9/2017 VALAIDEN VALTAKUNTA Pohjois-Norjaan kokoontuvat miekkavalaat ja ryhävalaat tuovat valoa Pohjolan kaamosaikaan. TEKSTI TIU SIMILÄ / KUVAT AUDUN RIKARDSEN / LAJIPIIRROKSET FRÉDÉRIQUE LUCAS
9/2017 SUOMEN LUONTO 47 VALAIDEN VALTAKUNTA Miekkavalas käy pinnassa hengittämässä viimeisten auringonsäteiden aikaan juuri ennen parin kuukauden kaamoksen alkua.
Selkärangan vaurio esti Stumpya sukeltamasta kunnolla, ja siten sen mahdollisuus selviytyä oli varsin huono. Miekkavalaita ja muitakin valaita voi seurata puuhissaan ilman, että se häiritsee niitä. Millaisia ovat miekkavalaat Islannissa, Norjassa, Patagonian rannoilla, Alaskassa. Pohjoismainen järjestö, jossa vaikutti joukko biologeja ja taiteilijoita, oli aloittanut miekkavalasprojektin Lofooteilla. Valaita seuraamassa Parvien käyttäytymisestä kertovana esimerkkinä Stumpy-nimisen valaan tarina on uskomaton. Monien muiden villieläinten tarkkailussa on ongelmana niiden pelko ihmisiä kohtaan. Kanadassa saadut tutkimustulokset olivat hämmästyttäviä. Ne kertoivat, että miekkavalaat elävät perheparvissa, ja että sekä urokset että naaraat pysyvät synnyinlaumassaan. Tiesin jo jonkin verran miekkavalaista. Hämmästyttävää on ollut se, että monet eri perheparvet ”adoptoivat” Stumpyn. Jotkin parvet tykkäävät erityisesti spyhoppingista eli merestä kurkistelusta, osa on erikoistunut saalistamaan matalikoilla, ja niin edelleen. Jo muutaman meriretken jälkeen huomasin, että valaita voi tunnistaa jo merellä. Halusin ehdottomasti ryhtyä tutkimaan niitä, ja koska muut biologit määrittelivät Lofootit liian vaativaksi paikaksi kenttätöille, sain vastuun tutkimusprojektista kolmekymmentä vuotta sitten. Sen selkäevä oli katkennut ja selkäranka vääntynyt todennäköisesti törmäyksessä veneeseen. Minun oli tarkoitus mennä vain kylään ja ottaa kuvia miekkavalaista tekeillä olevaan valaskirjaani. Niiden mustavalkoinen väritys on kuin graafista taidetta, ja kun näkee selkäevien halkovan meren pintaa, ymmärtää, mistä ”miekka” lajin nimessä on kotoisin. Osa parvista käyttäytyy ujommin kuin toiset. Valitettavasti emme saaneet Stumpyn äidistä tuolloin tunnistuskuvaa, joten emme tiedä, mihin parveen se on syntynyt. Kaikilla parvilla on omia käyttäytymispiirteitään. Tutkimus oli myös paljastanut, että perheparvilla on omat murteensa, ja että samalla alueella saattaa olla aivan erilaisia miekkavalaskantoja, jotka saalistavat erilaista ravintoa. Moderni miekkavalastutkimus, jossa valaiden elämää seurataan muun muassa tunnistuskuvien avulla, käynnistyi Vancouverin saarella 1970-luvun lopulla. Tämä oli uutta tietoa lajista, ja Bigg innosti nuoria opiskelijoita aloittamaan miekkavalaiden tutkimusta muualla. Sukukypsät urokset parittelevat naaraiden kanssa, jotka eivät ole omaa perhettä. Vuosien vieriessä monet yksilöt ja parvet tulivat varsin tutuiksi. Maailman Luonnon Säätiö WWF ryhtyi tukemaan projektia, ja kenttätyöt käynnistyivät Tysfjordissa 1988. Toisinaan ne tulevat myös ”moikkaamaan”, varsinkin nuoret valaat saattavat tulla uteliaina tarkastelemaan veneitä. Tie miekkavalastutkijaksi Jo ensimmäisenä iltana Lofooteilla uteliaisuuteni heräsi, kun kuulin tapaamani ryhmän ajatuksia miekkavalaista ja niiden tutkimisesta. Kun se oli nuori, muut valaat myös estivät aktiivisesti sitä menemästä lähelle veneitä. Meret olivat aina kiehtoneet minua, ja Lofoottien huikeat maisemat, kristallinkirkas meri ja valaat olivat melkein satumainen elämys. Aikuiset valaat toivat Stumpylle silliä parvien saalistaessa. En voi selittää tunnetta, joka tulee kun tapaan tutun miekkavalasparven vuoden tauon jälkeen. Kun näin ensimmäisen miekkavalasparveni, olin myyty. 48 SUOMEN LUONTO 9/2017 K un saavuin vuonna 1986 ensimmäistä kertaa Pohjois-Norjaan, Lofoottien saarille, en aavistanut että siitä tulisi elämäni käännekohta. Miekkavalaissa yhdistyvät voima ja kauneus. Stumpy nähtiin ensimmäisen kerran noin vuoden vanhana poikasena syksyllä 1996. Alkuun halusimme lisää tietoa miekkavalaiden lukumäärästä ja perheparvien käyttäytymisestä toiveenamme tieto, joka saattaisi poistaa miekkavalaisiin Norjassa kohdistuneen vihan ja pelon. Kanadalainen Michael Bigg oli oivaltanut, että miekkavalasyksilöiden selkäevissä olevat lovet ja muut merkit sekä satulaläikässä olevat arvet ovat elinikäisiä merkkejä ja niiden avulla voi seurata miekkavalasyksilöiden käyttäytymistä, lisääntymisbiologiaa ja vaelluksia. Onko mahdollista, että miekkaMiekkavalaat elävät perheparvissa, joilla on omat murteensa.
ELINYMPÄRISTÖ: Kosmopoliitti, runsaimmillaan Arktiksen ja Antarktiksen rannikkovesissä. Norjassa saaliina lähinnä silli, osa saalistaa merinisäkkäitä. Elää jopa 50–80 vuotta. 9/2017 SUOMEN LUONTO 49 TUNTOMERKIT JA KOKO: Mustavalkoinen väritys hyvin tunnus omainen. MIEKKAVALAS • Orcinus orca Koiras Naaras Vastasyntynyt Kala houkuttaa niin miekkavalaita, lokkeja kuin ihmistäkin. Kuva Tromssan Kvaløyan ulkopuolelta vuodelta 2012, jolloin miekkaja ryhävalaita oli ensi kertaa runsaasti alueella. ELINKIERTO: Naaras synnyttää 4–5 poikasta, jotka syntyessään painavat parisataa kiloa. Pituus vaihtelee eri kannoissa: Norjassa naaraat 4,9–5,8 m, urokset hieman kookkaampia: 5,8–6,7 m, niillä paino enintään reilut viisi tonnia. ÄÄNI: Kolmenlaisia ääniä: Kaikuluotaa naksahduksllla ja kommunikoi vihellyksillä ja kaukoäänillä. PII RR O K SE T: FR ÉD ÉR IQ U E LU CA S / TH E N O RW EG IA N O R CA SU RV EY. RAVINTO: Lajitasolla erittäin laaja ravintovalikoima, mutta kukin parvi on erikoistunut tiettyihin saalislajeihin. Koiraan evät isommat kuin naaraalla; sen selkäevä voi olla kaksi metriä korkea
Se oli jo vuosia ollut unelmani, koska kaamosaikaan kenttätyöpäivät olivat lyhyehköjä, ja tiesimme miekkavalaiden vaelluksista hyvin vähän. Tieto muuttaa asenteita Norjan miekkavalaiden pääravinto, kevätkutuinen silli, oli ylikalastetMiekkavalaat tainnuttavat sillejä pyrstön läimäyksillä. Aikuinen silli on Norjan miekkavalaiden pääravintoa. Yksi lähettimistä toimi seitsemän kuukautta, ja ainakin se parvi seurasi sillin liikkeitä kutualueilta Norjanmerelle. www.s uomen luonto .fi. Vuonna 2000 saimme ensimmäisinä maailmassa laitettua miekkavalaisiin satelliittilähettimiä, joilla seurasimme niiden sukelluksia ja liikkumista. Yksi teorioistamme oli, että retkien tarkoitus on saada yleiskuva sillin levinneisyydestä. Sillin talvehtimisalue on muuttunut radikaalisti parinkymmenen vuoden välein, ja miekkavalaat ovat tavalla tai toisella pysyneet tilanteen tasalla. 50 SUOMEN LUONTO 9/2017 valaat olivat ymmärtäneet, että Stumpy on vammautunut törmäyksessä veneen kanssa. Siksi yllätyinkin, kun lähettimet näyttivät, että miekkavalaat tekivät pitkiä, jopa yli tuhannen kilometrin matkoja pois talvehtimisalueeltaan. Miten ne olivat ymmärtäneet, että sitä tarvitsee ruokkia, ja vielä hämmästyttävämpää – miksi eri parvet auttoivat tätä yksilöä. Me nimesimme nämä retket scouting tripeiksi eli tiedustelumatkoiksi. LUE NETIS SÄ: MILLA ISTA ON VALAS SAFAR ILLA. Stumpyä ei ole nyt nähty muutamaan vuoteen, mutta viimeisin havainto vuodelta 2013 osoitti, että se on selvinnyt aikuisikään. Luulin kuitenkin tienneeni ainakin sen, että miekkavalaat pysyisivät kuukausia sillin talvehtimisalueella. Miekkavalaat seuraavat sillejä, jotka tulevat talvehtimaan vuonoihin. Se vaeltaa keväisten kutualueiden ja kesäisten syönnösalueiden sekä talvehtimisalueiden (loka–tammikuu) välillä
Narvik Talvialue (syys–tammikuu) Kasvualue (0–3 vuotiaat) Syönnösalue (huhti–syyskuu) Kutualue Tromssa 100 km SUOMI RUOTSI N O R JA. eli yli puolitoista kuukautta. Paikallinen poliisi varoitti ihmisiä menemästä pienillä veneillä vuonoon, koska siellä oli niin paljon miekkavalaita. Seuraavana vuonna saimme omaa materiaalia, jota näytettiin Norjan uutisissa. Tysfjordin upea vuono on syvimmillään yli 700 metriä syvä. Ne uivat etelään helmikuulta alkaen ja kutevat keväällä pitkin Norjan rannikkoa. Yllätys oli valtava! Miekkavalaat uivat silliparven ympärillä ja sen sijaan, että olisivat rohmunneet kalaa, ne tainnuttivat sillejä pyrstöllä tehdyillä läimäyksillä ja napostelivat taintuneita kaloja yksi kerrallaan. Määrällä on täytynyt olla silloiseen kantaan suuri vaikutus. Silli määrää alueen miekkavalaiden elämää, ja tuo ne ihmisenkin ilmoille talven alkaessa. Nykyisin tärkein keskittymä on Vesterålenin ja Tromssan välillä. Naaraat saavat ensimmäisen poikasen 12–14-vuotiaana, ja poikasia syntyy A N N E ST O LT , LÄ H D E: N O R JA N M ER EN TU TK IM U SL A IT O S A N N E ST O LT Miekkavalaat paimensivat sillit palloksi. Se oli sillin päätalvehtimisaluetta vuosina 1987–2005. Suurin osa silliparvesta jäi jäljelle. Katsojat ällistyivät. Marraskuu 2016, Tromssa, Kvaløya. 9/2017 SUOMEN LUONTO 51 50 km Tromssa Kilpisjärvi SUOMI RUOTSI NORJA SENJA KVALØYA LOF OO TIT VESTERÅLEN T ys o rd e n Andenes SILLIN PERÄSSÄ SILLIT KERÄÄNTYVÄT lokakuussa talvehtimaan Tromssan ja Finnmarkin alueelle – valtavasti rasvaista kalaa keskittyy seudulle loka–tammikuuksi. Samalla saimme kertoa, että miekkavalaat ovat sosiaalisia, ne elävät perheparvissa, parvilla on oma murteensa ja vielä, että oppiminen on tärkeä osa miekkavalaan käyttäytymistä. Peter Scoones opetti meille, miten vedenalaista videota kuvataan. Löysin Tysfjordin tutkimisalueen lehtileikkeen avulla. Syksyllä 1991 Tysfjordiin tuli australialainen pariskunta, Dave ja Liz Parer Cook sekä BBC:n tunnetuin vedenalaiskuvaaja Peter Scoones. Syksyllä 1979 Lofooteilla tapettiin 219 miekkavalasta. Norjan kevätkutuisen sillin vuodenkierto. Norjalaisten silloinen käsitys miekkavalaista oli, että niitä oli kymmeniä tuhansia, ne olivat vaarallisia petoja ja ne imuroivat silliä merestä. Taustan miekkavalas tainnuttaa sillejä pyrstöniskuilla, ja etualan valas syö taintuneita kaloja yksitellen. Virtaukset vievät poikaset pohjoiseen Barentsinmerelle kasvamaan, mistä ne 3–4-vuotiaina uivat kudulle etelään. Koska miekkavalaiden määrästä ei ollut tietoa, niiden arveltiin olevan suuri uhka sillille, ja valtio maksoi miekkavalaista tapporahaa vielä 1970-luvulla. Tromssassa kaamos kestää 26.11.–16.1. Tysfjordilla syntyi oman väitöskirjani lisäksi kaksi muutakin väitöskirjaa ja kymmeniä graduja ja muita opinnäytetöitä. Kudun jälkeen ne ruokailevat avomerellä. Sillin talvehtimisalue Norjassa kerää paikalle myös valaat, tutkijat ja turistit. Heillä oli pitkä kokemus miekkavalaista ja etenkin niiden käyttäytymisen dokumentoinnista. Se on valaiden ja revontulien somistamaa aikaa. Pyynti kiellettiin 1981, mutta edelleen miekkavalaita sekä vihattiin että pelättiin. Heidän kanssaan saimme fi lmattua ensimmäiset vedenalaiset kuvat silliä saalistavista miekkavalaista. Uutta katsojille oli myös se, että miekkavalaiden elämänkaari on hyvin samankaltainen kuin ihmisillä. He olivat tekemässä miekkavalasdokumenttia Wolves of the Seas. ANTTI HALKKA tu 1960-luvulla, ja parin vuosikymmenen pyyntikiellosta huolimatta sillikanta oli aika huonossa jamassa 1970-luvulla
Vuonon huippuvuodet olivat kuitenkin pian ohi. Ilmeisesti siitä, että Barentsinmerellä kesää viettävät ryhävalaat kohtasivat silliparvet vaellusreitillään kohti eteläisempiä parittelualueita. Silli oli siirtynyt ulkomerelle, ja turismi ja tutkimus hiipuivat. Paikallisesta hotellista muodostui kansainvälinen kohtauspaikka valaista kiinnostuneille. Ryhävalaat kokoontuvat silliapajille heti Tromssan seudulle tultuaan.. Valaat siirtyivät sillin perässä Samaan aikaan kun norjalaiset saivat uutta tietoa miekkavalaista, valasturismi alkoi saada jalansijaa Norjassa. Uutuutena ryhävalaat Sillin talvehtimisalueen muuttuminen toi mukanaan yllätyksiä. Tietyt Norjaa eteläisempien vesien miekkavalaskannat saalistavat ryhävalaiden poikasia, ja monilla Pohjois-Norjan vesille tulevista ryhävalaista on pyrstössään hampaiden jälkiä muistona näistä kohtaamisista. Vuosina 2005–2006 silliä talvehti vuonoissa melko vähän, ja vuodesta 2007 lähtien ei lainkaan. Yllätykseni oli suuri kun ilmeni, että ryhävalaat saivat nopeasti selville, miltä Ryhävalaat odottavat, kunnes miekkavalaat saavat sillit kokoon. Näin Tysfjord ja Norjan miekkavalaat tulivat tunnetuiksi Australiasta Alaskaan. Siksi oletin, että ryhävalaat olisivat arkoja miekkavalaiden suhteen. Ryhävalaat päättivät jäädä pohjoiseen pidemmäksi aikaa syöden silliä. Miekkavalaita ei ollut tuolloin 1990-luvulla kymmeniä tuhansia vaan alle tuhat. Miekkavalaiden ikä voi olla yli kahdeksankymmentä vuotta. Sillin talvehtimisalueiden sijainnissa näyttää olevan muutaman vuosikymmenen sykli. Seuraavien vuosien aikana kiinnostus valasretkiin kasvoi hurjaa vauhtia, ja miekkavalaista tuli monelle tulonlähde. Miekkavalaiden paluu vuonoihin lokakuussa oli muuttunut paikallislehdissä ilouutiseksi. Ehkä suurin oli se, että alueella nähtiin miekkavalaiden lisäksi sekä ryhäettä sillivalaita. Kalat voivat siirtyä aivan eri paikkaan. 52 SUOMEN LUONTO 9/2017 noin viisi naarasta kohden koko elinaikana. Uutinen vuonosta, jossa on satoja miekkavalaita lokakuusta tammikuun loppuun, saavutti myös monet valastutkijat sekä sillinparvien käyttäytymisen tutkijat. Mistä oli kyse. Vuodesta 2009 lähtien talvehtivat sillit asettuivat Vesterålenin, Senjan ja Tromssan saarien ulkopuolelle, ja valasretkeily ja mahdollisuus tutkimukseen elpyi. Näin kävi myös Tysfjordissa. Ensimmäinen valasretki Tysfjordissa oli vuonna 1992, ja matkustajina oli kaksi ruotsalaista luontokuvaajaa
Tietyissä tilanteissa, joissa suuri määrä silliä oleilee suhteellisen matalassa vedessä, miekkavalaat, ryhävalaat ja sillivalaat voivat syödä samalla alueella häiritsemättä toisiaan. 9/2017 SUOMEN LUONTO 53 TUNTOMERKIT JA KOKO: Helppo erottaa muista suurvalaista isojen rintaevien perusteella. ELINYMPÄRISTÖ: Kosmopoliitti. Minun ja kollegoideni tutkimus keskittyi sillin talvehtimisalueelle. Miekkavalaat eivät ryhdy uhittelemaan ryhävalaille, vaan uivat pois ja aloittavat jahdin uudelleen. Käyttää saalistuksessa hyväkseen puhaltamiaan ilma kuplaverhoja, jotka ohjaavat ja hämäävät kaloja. veden alla kuulostaa, kun miekkavalaat ovat saamassa silliparven kokoon ja saalistus on alkamassa. Ne odottavat hiukan kauempana. Elää jopa 50–80 vuotta. Kun silliparvi on kasassa, ja miekkavalaat ovat ryhtymässä syömään, ryhävalaat saapuvat paikalle ja ottavat silliparvesta suupaloja. ÄÄNI: Koiraat laulavat talvisin pitkiä ja monipolvisia lauluja ilmeisesti naaraita houkutellakseen. RAVINTO: Krilli, parvikalat, seiti, kolja eli hyysä. ELINKIERTO: Naaras synnyttää 11 kuukauden raskausajan jälkeen yhden poikasen, joka on syntyessään noin nelimetrinen. Hylkeitä syöviä miekkavalaita Vuonna 2011 ranskalainen Eve Jourdain ja norjalainen Richard Karo liu s sen perustivat Norwegian Orca Surveyn Andenesiin, Vesterålenin saarille. He halusivat jatkaa miekkavalaiden tunnistuskuvausta ja tutkia niiden saalistuskäyttäytymistä. Paino 30–40 tonnia (jopa 48 tonnia). Viettää yleensä talvet lämpimillä merillä, mistä vaeltaa pohjoiseen ja etelään runsaan ravinnon ääreen. Jourdain ja Karoliussen haluavat tutkia, kuinka paljon ja missä miekkavalaita voisi nähRYHÄVALAS • Megaptera novaeangliae FR ÉD ÉR IQ U E LU CA S. Pituus: naaras keskimäärin 15 metriä, uros hieman pienempi
54 SUOMEN LUONTO 9/2017 Audun Rikardsen antoi tälle miekkavalaskuvalleen nimen Kultaisen enkelin hengitys.
Norjan miekkavalaita on pystytty tutkimaan yhtäjaksoisesti vuodesta 1987 lähtien. Tilanteen syistä ja ratkaisuista kiistellään, mutta varmaa on, että sillikanta on taas taantumassa. Saamme tietoa miekkavalaiden elinkaaren pituudesta sekä siitä, miten usein ne saavat poikasia, ja kuinka suuri osa niistä jää vuosittain henkiin. Muilla merinisäkkäillä ne ovat aiheuttaneet lisääntymisongelmia. Öljynporaus ja siihen liittyvä saastuminen sekä mahdolliset onnettomuudet olisivat katastrofaalisia. Äänishokkeja käyttävä öljynetsintä voi tuhota mätiä ja kalanpoikasia, vahingoittaa pohjakaloja ja karkottaa avomerellä viihtyviä kaloja. Jos miekkavalaiden ravintotilanne heikentyy, on vaarana että niiden rasvavarastojen ympäristömyrkyt vapautuvat aineenvaihduntaan. Vesterålenin saarten vesiltä onkin löytynyt miekkavalasparvi, josta oli jo vuosina 1988–1991 tehty havaintoja Keski-Norjan rannikolta syömässä harmaaja kirjohylkeitä. Nyt odotamme dna-näytteiden tuloksia jännityksellä. Lofooteilla on myös maailman suurin kylmänmeren koralliriutta. Hän on voittanut kuvillaan muun muassa maailman arvostetuimman Wildlife Photographer of the Year -kilpailun portfolio-sarjan. TO R EV EN SE N A RC TI C SW IRL Norjanmeri lämpenee ja sen ekosysteemi on muuttumassa.. Lofoottien, Vesterålenin ja Senjan saaret ovat tärkeitä miekkavalaille, pallopäävalaille, kaskeloteille, lahtivalaille, pyöriäisille ja viime talvina myös ryhäsekä sillivalaille. Norjanmerellä on kuitenkin tapahtunut suuria muutoksia, jotka liittyvät ainakin osittain meriveden lämpenemiseen. Niistä saadaan selvyyttä näiden valaiden sukulaisuussuhteesta silliä syöviin miekkavalaisiin. Makrillikanta on kasvanut valtavasti ja levinnyt arktisille alueille, jossa se kilpailee sillin kanssa. Miekkavalailla tuntuu kuitenkin menevän hyvin: poikasia syntyy joka talvi ja niiden selviytyminen näyttää hyvältä. Tutkijat ovat saaneet hämmästyttäviä dronekuvia valaista ja pystyneet seuraamaan satelliittilähettimillä parven liikkeitä. Ensi vuoden tavoitteena on analysoida vuosikymmenien aikana kerätyt tunnistuskuvat. Merialue on Norjan tuottoisimpia; sillin talvehtimis alueen ohella se on myös turskan kutualue ja tärkeä kasvuympäristö monien muiden kalalajien mädille ja poikasille. Hän asuu Norjan Vesterålenissa ja jakaa aikansa miekka valastutkimuksen ja yllä pitämänsä, muun muassa terapiaratsastusta tarjoavan hevostilan kesken. Toinen ja varsin akuutti uhka miekkavalaille on Norjan suunnitelma öljynporauksesta Lofoottien, Vesterålenin ja Senjan saarten ulkopuolella. Öljytuhot olisivat kohtalokkaimpia merinisäkkäille ja -linnuille. TIU SIMILÄ on meri biologi. Jourdain ja Karoliussen ovat myös dokumentoineet pari parvea, jotka syövät rasvakalaa (rognkjeks); se tulee kutemaan Andfjordeniin huhtikuussa. Norjan rannikon lisäksi parvi on saalistanut kaukana avomerellä alueella, josta on saatu tietoa lahtivalaita tappaneista miekkavalaista. Samasta laumasta on nyt lukuisia havaintoja Vesterålenin saarilta vuodesta 2011 alkaen. Ympäristömyrkkyjä on paljon Miekkavalas on pitkäikäinen nisäkäs ravintoketjun huipulla, ja äskettäisessä tutkimuksessamme huomasimme, että niihin kerääntyy suuria määriä ympäristömyrkkyjä, etenkin PCB-yhdisteitä. 9/2017 SUOMEN LUONTO 55 dä muina vuodenaikoina ja etenkin – ja etenkin mitkä valaat pyydystävät hylkeitä. n AUDUN RIKARDSEN on Tromssan yliopiston kala biologian professori
56 SUOMEN LUONTO 9/2017 Hohcaharacka, tapinwäändäjä Närhellä on monta nimeä. A RI A H LF O RS TI M O -H EI KK I VA RI S. TEKSTI TIMO-HEIKKI VARIS 56 SUOMEN LUONTO 9/2017 Marraskuisen kuura-aamun valo kuultaa kauniisti närhen sulkien läpi. Vaikka lintu ei ole kaikille rakas, se näkyy ja kuuluu
Paskoja paska-sanat esiintyvät närhen nimistössä monissa eri muodoissa, paskonäri, pask’harakka ja lopulta paskanärhi. 9/2017 SUOMEN LUONTO 57 E n ole kuullut kenenkään sanovan närhestä muuta hyvää, kuin että se on kaunis lintu. Viljaan viehtynyt närhi koettiin kilpailijana, mikä sai sen huonoon huutoon. Nuoren närhen jäännökset kertovat kanahaukan onnistuneesta saalistuksesta. Närhen huono maine ei ole uusi asia, vaan kumpuaa kaukaa Suomen maanviljelyskulttuurin alkuhämärästä. Närhi sai noin 200 vuotta sitten nimensä etuliitteeksi pasko/paska-sanan. Mäki, pelto, metsä ja korpi (korpiharakka) kielivät elinympäristöstä. Ilman merkitystä maanviljelykselle. Kuvioinnin säännöllisyys on lajin ikätuntomerkki. Metsästyslakien (1868 ja 1898) myötä närhestä tuli virallisesti henkipatto. Etuliitteissä pähkinä (kuten ruotsin nötskrika), ohra, papu, ruis, tammenterho ja peruna viittaavat ravintoon. Vanhoilla yksilöillä sininen väri ulottuu myös pyrstöja siipisulkiin. Närhen rääkyvästä äänestä juontuvat rääkkä ja rääki. Kyynärsiiven musta–sininen kuviointi tekee närhestä Pohjolan säihkylinnun. Riistaväki näkee punaista, kun huomataan närhen viskelevän ruokinnan jyviä ympäriinsä. Höyhenpukua elävöittävät puhtaan valkoisen ja sysimustan jyrkät rajat. Näin kävi myös kuukkelille. Vanhan nimistön taustalla ovat linnun ravinto, elin ympäristö, ulkonäkö ja ääni. SIV U N KU VA T: TIM O -H EIK KI VA RIS. Antaa luonnolle eloisuutta. Vielä nykyisinkin moni närhi menettää henkensä alkusyksyn kiihkeissä kyyhkyjahdeissa. Närhen nimistö on elänyt vaiherikkaan kehityskaaren, jossa alkupäinä olivat ruotsin kieli sekä suomen kansankieli. Viralliseksi henkipatoksi Ristiriita närhen ja ihmisen välille syntyi, kun niukka viljasato haluttiin suojella luonnoneläimiltä. Akseli Gallen-Kallelan maalaamassa Sammon puolustus -temperamaalauksessa kokkolinnuksi muuntautuneella Pohjolan emännällä on närhen sinimustat sulat pyrstönään. ETELÄN KUUKKELI NÄRHEÄ sanotaan etelän kuukkeliksi. Lisäksi Louhen sotaväkeen kuuluvilla kolmelKyynärsiiven sini-musta kuviointi on eksoottinen. Närhi on sopeutunut metsiemme nuorennus leikkaukseen ja maa talouden muutoksiin. Valkoinen takaselkä tekee närhestä silmiinpistävän sen lentäessä poispäin. Siitä voi olla vain iloinen. Erätalouden muuttuessa elinkeinosta harrastukseksi metsästäjät lisäsivät närhen synti taakkaa luokittelemalla sen vahingolliseksi munarosvoksi. Vallitsevat punaruskean sävyt vaihettuvat ilman selviä rajoja. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansatieteellinen julkaisu Metsästystietoja Kajaanin kihlakunnasta ja etenkin Sotkamon pitäjästä esittelee sivalluseli rämpsy-nimisen pyyntikojeen, jolla pyydetään etupäässä räähkälintuja ja varsinkin närhiä. Monasti epämiellyttävä, mutta mielenkiintoinen ja vaihteleva ääni.” Pohjolan säihkylintu Närhi on värikäs lintu. Närheä pidettiin viljavarkaana ja likaajana. Tämä oli täysin ymmärrettävää, kun muistellaan vaikkapa 1860-luvun puolivälin jälkeisten suurten nälkävuosien tragediaa. Närhellä oli kuitenkin myös puolustajansa. Nimitys on osuva, täyttäähän närhi sen tyhjiön, jonka kuukkeli on ihmis toimin pakotettu jättämään. 1800-luvun lopulla luonnonvaraisia eläimiä jaettiin hyviin ja pahoihin. Kenties närhi-sanakin tulee linnun äänestä. Närhen pikkuserkku kuukkeli pysytteli metsässä ja säästyi ihmisten pitkältä vihalta. Ryöstää silloin tällöin pikkulintujen munia ja poikasia. Korppi tyhjensi tämän närhen pesän. Renvall puolusti närheä: ”Närhi ei ole metsästykselle vahingollinen. Närhen sinimustan väriyhdistelmän voi bongata maamme taiteen merkkiteoksesta. Kun närhi lehahtaa takapihan lintulaudalle, moni lintujen ruokkija koputtaa ikkunaan antaakseen sille lähdöt. Ulkonäköön viittaavista nimenosista yleisin oli hohka (hohkaharacka), mikä johtuu närhen siiven sini-mustasta alueesta. Tapinwäändäjä on puuesinekulttuurista johdettu kaunis ääntä tarkoittava kielikuva. Professori ja kielitieteilijä Kaisa Häkkisen kirja Linnun nimi (Teos 2003) valaisee ihmisten suhtautumista närheen linnunnimistön kehitysvaiheiden kautta. Mielestäni se on kiehtovin ja eksoottisin yksityiskohta, mikä suomalaisella linnulla on. Turkulaissyntyinen lyseolehtori ja lintutieteilijä Thorsten Renvall julkaisi vuonna 1896 kirjasen Hyödylliset ja wahingolliset linnut Suomessa. Närhi-sanan edeltäjiä ovat näri ja nerriäinen. Intressiryhminä olivat maanviljelijät ja metsästäjät. Närhi on yleinen, ja sen olemassa olo vaikuttaa turvatulta
Linnut käyvät vielä toukokuun alussa ruokintapaikoilla, mutta eivät parina. Ketterä puikkelehtija Lintukirjoissa närhen lentoa kuvataan epävarmaksi tai hoippuvaksi. Ääni houkuttelee paikalle lisää närhiä. Räkämäntyä kasvava 25–30-vuotias metsä paljastaa oksakiehkuraan kyhätyn pesän helpommin. Oma lukunsa on, kun närhi keksii päivälevollaan nuokkuvan viirupöllön. Närhen matkalento on jotenkin työlään näköistä. Se vierailee mieluusti talviruokintapaikoilla. Metsän hälytyskello Närhen karhea ja soinnuton parkaisu on ääni, joka palvelee monia tarkoituksia. Kun närhen poikaset ovat saaneet siniväriä siipiinsä, ja sää on lämmin, molemmat emolinnut käyvät ravinnonhaussa. Sen elämä on osan vuotta sidoksissa maatalouteen. Yhdessä poikkiammutussa nuolessa on sulkana närhen sinimustaa. Tapaus oli hankalahko, alhaalta oksaton rämemänty. Kurotin pesään, ja näin harmaapilkkuiset munat. Maaseudun närhet Keski-Suomessa maataloon syntyneenä ja maalla asuneena olen nähnyt närhiä koko ikäni. Närhen pesä Lintuharrastukseni varhaisvuosina haaveeni oli löytää närhen pesä. Syksyisin närhet ilmestyivät perunannoston jälkeen poimimaan pieniä rupuperunoita. Pesästään huolestuneen rastaan tai pikkulinnun hyökkäykset saavat närhen taituroimaan salamannopeita väistöliikkeitä. Ne kuljetettiin navetan päässä olevaan karjalatoon jauhettaviksi. Ja kun vasaramylly hiljeni, närhet puikkasivat sisään ladon oviaukosta. Välillä se puikkelehtii ketterästi oksalta toiselle. Närhipari viihtyy nyt pesämetsässään. Jos on kevät, peipot piipittävät hysteerisesti. Närhiparin jälkikasvun pesästä lähdön ajankohdan voi todeta kanahaukan saalisvalikoimasta. Syksyisin närhet ilmestyivät poimimaan rupuperunoita. Kotiseudullani tyypillisiä närhen pesämetsiä on kahdenlaisia. Harakka, varis ja naakka viihtyvät myös taajamissa, mutta närhen ominta elinpiiriä on maaseutu. Linnut olivat huvittavan näköisiä lentäessään etupainoisina peruna nokassa lähimetsään. Ne viipyvät poissa tunnin verran ja palaavat usein yhtaikaa. Närhet muodostavat ilmasillan pellon ja metsän välille; alkaa hillitön varastointi. Päivälevolla oleva hirvi peilaa korvillaan äänen suuntaan, ja metsäkauriit kohottavat päänsä kesken ruokailun. Eloisa ja värikäs kuvaavat närhin olemusta. Se varoittaa lajikumppaneita vaarasta. Närhi on puolustuskyvytön myös oravaa ja näätää vastaan. Talvivarastojen keräily jatkuu lumen tuloon saakka. Talvikuukaudet närhi sukkuloi metsänsä ja ihmisasutuksen välimaastossa. Varoittelu ei jää yhteen rääkäisyyn. Närhen vuosi maatalon liepeillä alkaa elokuussa sitä mukaa, kun viljojen puinnit edistyvät. Närhi aloittaa pidäkkeettömän messuamisen. Talviaikaan säkit työnnettiin kelkalla, kesällä maitokärryillä. Kuvan aikuinen yksilö on saanut sinistä väriä siipipeilin lisäksi myös siipija pyrstösulkiin. 58 SUOMEN LUONTO 9/2017 la soturilla on närhen sininen sulka päähineissään. Hämmästyin, kun hautova närhi antoi melkein ottaa itsensä kiinni. Karjaladon päädyssä olevassa tuomessa päivysti närhi tai useampikin yhdessä keltasirkkujen ja varpusten kanssa. Varhaisimmat muistot lajista liittyvät talviin ja jyväaitan liepeillä liikuskeleviin närhiin. Varis ja korppi tekevät joskus tyhjäksi parin suvunjatkamisen. Närhelläkin on pesimäaikana vihollisensa. Metsänväki valpastuu närhen huutomerkistä. Se lehahtelee lyhyitä matkoja puiden lomassa. Syntymäkotini jyväaitassa käytiin talvella viikoittain täyttämässä pari–kolme säkkiä ohralla tai kauralla. Sekapuustoa kasvava, hieman korpimainen nuori metsä kätkee närhen pesän tuuheaan kuuseen. Erityisen sähäkästi närhi liikkuu oksistossa, kun se kisailee lajitoverinsa kanssa. Luonnehdinta täsmää tuulista aukeaa ylittävään närheen. Keski-Suomen korkeudella närhi harventaa pihakäyntejään huhtikuussa. Harakat yhtyvät riemuun, ja variskin tekee tarkistuslennon äänten suuntaan. Jyväaitan edustalle lehahti usein närhi poimimaan varisseita jyviä. Metsän sisällä saalistavat kanahaukka ja varpushaukka nappaavat närhiä saaliikseen. Toisella yrittämällä pääsin kuin pääsinkin pesälle. TI M O -H EI KK I VA RI S. Meno muuttuu, kun närhi saavuttaa turvallisen metsän. Kun poikajoukolla sellaisen löysimme, niin pitihän sinne yrittää kiivetä. Se on merkki pesinnästä. n Kirjoittaja on luontokuvaaja ja vapaa toimittaja. Rivakoin siiveniskuin se kohoaa latvustoon, josta se leijuu kuukkelimaisen äänettömästi alas
Ympäristövaikutukset ulottuvat usein laajalle. Ympäristöhallinnon yleisen alasajon linjan mukaisesti yleistä etua valvovalla viranomaisella ei olisi valitusoikeutta näistä ilmoitusasioista. Totuus on toinen. Ehkäpä sen varaan lasketaankin. Tätä ei voi painottaa liikaa: kysymys ei ole jostain karjasuojista. Ensimmäinen on ohituskaistan luominen ympäristöön vaikuttaville liiketoimille. Kun investointi tehdään ja toiminta käynnistetään ennen sen asianmukaisuuden selvittämistä, on poru kova, jos homma lopulta todetaan lainvastaiseksi. Saastuttajan ohituskaista Hallitus esittää, että eräät saastuttavat laitokset eivät tarvitsisi entiseen tapaan ennakkoon lupaa, vaikka ne esimerkiksi rehevöittävät vesistöjä. Vallankaappauksestakin voisi puhua. Muodin mukaisesti esitystä kutsutaan sääntelyn keventämiseksi ja asioiden hoitamisen sujuvoittamiseksi. Norminpurku voi olla hyödyllistä esimerkiksi silloin, kun normi rajoittaa vain yksilön elämää, eikä sen purkaminen vaikuta millään tavoin muiden oloihin ja oikeuksiin. Vesistön saastuttaminen ei vaikuta vain naapuritontin omistajaan. n Hallitus esittää, että eräät saastuttavat laitokset eivät tarvitsisi entiseen tapaan ennakkoon lupaa, vaikka ne esimerkiksi rehevöittävät vesistöjä. Hankkeesta tarvitsisi tiedottaa vain rajanaapureille, ja jos tällaisia on yli 10, riittäisi kuuluttaminen ilmoituksella. HALLITUKSEMME LAITTOI lokakuussa lausunnolle esityksensä ympäristönsuojelulain muuttamiseksi. Vielä vakavampi ongelma on asianosaisten piirin jyrkkä rajoittaminen. Nyt halutaan siirtää ilmoituksenvaraisiksi erinäisiä toimia, joille nykyään on haettava ympäristölupa. Tässäkään kohdin en usko sattumaan. Nostan tässä pöydälle kaksi periaatteellisesti pahinta ongelmaa. Kuka sellaisia lukee, muuten kuin sattumalta. Esimerkiksi järjestöjen valitusmahdollisuus siis hankaloituisi, koska ne eivät saisi enää tietoa hankkeista. Jos täydennetään edes jotenkin, laitoksen voi panna pyörimään. Tarkoitus on murtaa sitä ympäristöoikeuden periaatetta, ettei valitusmahdollisuutta pidä rajoittaa muodolliseen omistussuhteeseen. MYÖS VALITUSMAHDOLLISUUTTA rajoitettaisiin. Kyseessä on vallansiirto kansalaisilta bisnesmiehille. Sen sijaan, kun poistetaan säätelyä toimilta, jotka vaikuttavat monien sivullisten elämään, vieläpä riistetään heiltä puhevalta ja valitusoikeus, puhe normien purusta on sumutusta. Tällaisia olisivat muun muassa 400 lypsylehmän tai 1000 emolehmän navetat, tai enintään 500 ihmisen jätevedenpuhdistamot. A RI A N D ER SI N / VA ST AV A LO MIKKO NISKASAARI Kirjoittaja on vapaa oikeusja ympäristötoimittaja.. Jos nyt tarjottu periaate muilutetaan lakiin, ilmoituksenvaraisuuden piiriä on helppo laajentaa. Esitys avaa mahdollisuuden vastata viranomaisten kyselyihin tipoittain, ja aloittaa toiminta kauan ennen kuin hanke on hyväksyttävästi toteutettu. Tämä ”tarkoittaisi käytännössä yleensä, että mitä suurempia haittoja toiminnasta ilmenee, sitä vähemmän siitä tiedotetaan tehokkaalla tavalla”, huomauttaa korkein hallinto-oikeus hyvin kitkerässä lausunnossaan. Mikäli täydennystä ei tule, oikeutta toiminnan aloittamiseen ei ole. Jos ilmoitus olisi puutteellinen, viranomainen voisi vaatia sen täydentämistä. 19/2017 SUOMEN LUONTO 59 V a h tik o ira Palstalla eri kirjoittajat tarttuvat ajankohtaisiin trendeihin ja ilmiöihin. Toiminnan saisi aloittaa 90 päivän kuluttua ilmoituksen jättämisestä, vaikka viranomaisen päätöstä asiasta ei olisi. PITÄISI SE NYT hallituksessakin ymmärtää, että tässä on vaarassa paitsi muiden kansalaisten myös ilmoittajan oikeusturva. Esityksessä on räikeää myös viranomaiselle annetun määräajan supistaminen, kun juuri on leikattu asioita käsittelevien virkamiesten määrää
Ihmiskunta on tulossa likinäköiseksi. Luonnossa liikkumisella on siten huomattavaa kansanterveydellistä ja sen myötä taloudellista merkitystä. TEKSTI AURA KOIVISTO / KUVAT RISTO SAUSO K aikki me tiedämme, missä nykyihmisen katse jumittaa: telkkarin, tietokoneen, tai älypuhelimen ruudulla. Lähiluonnolla tarkoitetaan luontokohdetta, joka on lähellä asutusta ja kaikkien, myös autottomien, helposti saavutettavissa. Valtaosalle suomalaisista se ei ole kansallispuisto tai muu suojelualue, vaan luontoa, joka kuuluu talouskäytön piiriin. Katseen lisäksi jumittaa koko kroppa, kun kyssitään ruudun ääressä niska ja hartiat köyryssä. Ihmisiä kehotetaan lähtemään ulos: ”Jo pienikin kävely luonnossa tekee hyvää, mieli virkistyy, kunto kohenee, verenpaine laskee.” Täytyisi kävellä muuallakin kuin tasaisella asfaltilla, lasten olisi kiipeiltävä puissa ja kallioilla. Jos metsäkävelyjen ansiosta valtio säästää rahaa – tuota kaiken onnen mittaa – asian luulisi kiinnostavan myös päättäjiä. Silti meille kansalaisille vakuutetaan, että tämä ”ihan tavallinen luonto” on arvokasta ja merkityksellistä, ja siellä kuljeskelulla on aidosti hyvinvointia lisäävä vaikutus. 60 SUOMEN LUONTO 9/2017 Hoitava – vai hoidettu – metsä. Kramppiintuminen alkaa jo lapsena, joten asiasta on huolestuttu, ja epäilemättä tämän vuoksi puhutaan yhä enemmän lähiluonnosta. Sisällämme piilevä ihmisapina vaatii tasapainoharjoituksia, muuten hänestä tulee kaatuileva köntys. Nykypäivän Homo sapiens ei enää tähyile savannien lakeuksia, meren aavaa tai siinteleviä metsiä, wvaan hänen katseensa on nauliintunut lähietäisyydelle. Totta kai asuintaloilta, kodin sisustukselta, hotelleilta ja ravintoloilta, autoilta ja Metsässä pitää olla puuvanhuksia – ja puu persoo nallisuuksia.. Jopa ihmisen immuunipuolustuksen kehittymiselle kaikenlainen luonnossa mynträäminen on tärkeää, kuten edesmennyt akateemikko Ilkka Hanski ja emeritusprofessori Tari Haahtela työryhmineen ovat osoittaneet. Tämä johtuu kuulemma paljosta sisällä olosta. Meillä suomalaisilla kun on tuota lähiluontoa niin valtavan paljon, että sitä on varaa jatkuvasti tuhota, se ei siitä yhtään vähene! Jos joku ei tätä ymmärrä, vika on hänen asenteessaan. Ilmeisesti sekään ei kohta riitä, vaan on oltava jotkut tötteröt päähän kiinnitettynä, jotta saataisiin nauttia ”lisätystä” todellisuudesta, kuten tuo kummallinen nimitys kuuluu. Se, että tuo lähiluonto aiotaan kunnan tai kaupungin uudella kaavoituksella jauhaa tuusannuuskaksi, että puistot jyrätään asutuksen alle tai että virkistysmetsät hakataan ”hoitamisen” nimissä ja viimeisetkin vapaat rannat rakennetaan, on eri asia
9/2017 SUOMEN LUONTO 61
Ensimmäinen selitys on taloudellinen pakko. Suomen elintaso nousi sellukattilasta, kyllä, mutta vähempikin olisi riittänyt. Eivät he kaikki ole voineet olla niin köyhiä raukkoja, että heidän olisi täytynyt tehdä näin hirvittävää jälkeä. 62 SUOMEN LUONTO 9/2017 liikenneyhteyksiltä sopii vaatia laatua ja tasoa, vähän ylellisyyttäkin – sen sijaan luonnon suhteen fi ksu ihminen tyytyy vähempään. Räävittyä ja revittyä maisemaa, kaikki hakattu lammenrantoja myöten, ojia ristiin rastiin, suuria puita ei ole jätetty edes maiseman koristeiksi. Ehkä he kaikki ovat uskoneet, että ”metsää pitää hoitaa”. Vauhdin huumassa kattilaan mössättiin myös kelohongat ja hienot petäjät – ja tehtiin kaikenlaista muutakin, kuten epäonnistuneita soiden ojituksia ja pienvesistöKuhmon Vepsän– Autiokangas 2016. Miksi. Toisaalta tuho on selittämättömän systemaattista. Silti, en voi sille mitään, kun kävelen tavallisessa suomalaisessa talousmetsässä, minut valtaa apeus. Tätä käsitystä valtiovalta ja viranomaiset ovat aggressiivisesti – ja menestyksekkäästi – jo vuosikymmenet paukuttaneet. Muistakaa siis positiivinen suhtautuminen, se on tärkeää, ettei vain se verenpaine siellä lähiluonnossa nousisi, kun näette monitoimikoneen ryskänneen kauniin korpikuusikon muta uraiseksi kannokoksi tai maansiirtokoneen juntanneen tien rakastamanne järven rantaan. O masta luontosuhteestaan iloisesti sirkuttavat ihmiset ovat kieltämättä mukavampia kuin sukupuutoista tai saastepäästöistä ärisevät hapannaamat. Ei ihme, jos jatkuvan kasvatuksen menetelmä on vielä harvojen käytössä, vaikkei laki sitä enää kiellä. Hoitotoimenpiteistä on myös laadittu virallinen oppi, josta poikkeaminen on pahimmillaan vienyt raastupaan. Eivät kaikki metsänsä raastaneet suomalaiset ole voineet kärsiä hirveästä rahapulasta. Metsä hallituksen mukaan kuntalaisen toiveesta ”hakkuutavoitteista tingittiin ja pystyyn jätettiin enemmän puita kuin oli alun perin tarkoitus”.. Moni metsänomistaja ei vaihtoehdoista edes tiedä. En voi olla ihmettelemättä, kuinka ihmiset ovat tehneet tällaista omille metsilleen. Jos maisema on yhtäkkiä mielestänne kuin pommin jäljiltä, muistakaa, että meillä Suomessa on vielä puhdasta ja kaunista luontoa ja että meillä Suomessa metsää riittää
Kuinka moni tämän päivän lapsi on nähnyt metson. Pääkaupungissa ollaan rakentamisja hoitohysteriassa tuhoamassa arvokkaita saaria, puistoja ja metsiä. On toki myös suomalaisia, joita luonto ei oikeasti kiinnosta. Nekin ihmiset, jotka ovat surreet rakkaiden luontokohteidensa tuhoutumista, ovat olleet nöyrästi hiljaa. Kuin olisi asiaan kuuluvaa, ettei metsässä ole sähkötolppaa paksumpia puita. Jo käsitys metsästä tai puiden koosta on muuttunut. Kaikista näistä möhläyksistä huolimatta luottamus metsäammattilaisiin on säilynyt, ja samantyyppinen meno jatkuu. Toiminta on ollut erityisen raskasta ja laajamittaista valtion ja yhtiöiden metsissä, ja sitä on myös verovaroin tuettu. Suomalaisille on uskoteltu, että luonto on jotakin sellaista, joka on ja pysyy, teki sille mitä tahansa. Entä tulevaisuus. Katsellaan auton ikkunasta vihreänä kumpuilevaa maisemaa, sinisenä siinteleviä vaaroja, tai kurkataan lentokoneen ikkunasta – oi, pelkkää metsää. Hakkuuaukot ja taimikot, joiden myllätyissä tureikoissa on ikävä kulkea, eivät kuitenkaan, tuttuudestaan huolimatta, ole rakkaita ja läheisiä ympäristöjä. 9/2017 SUOMEN LUONTO 63 jen tuhoamisia, koivujen ja haapojen massiivisia likvidointeja tai vaikkapa metsälannoituksia, joiden tuloksena lannoitettiin myös vesistöt. Esimerkiksi: Paimion kaupunki ilmoitti tekeKuinka moni suomalainen on nähnyt aarniometsää?. Niinpä luonnonsuojelijoihin liitetään mielikuvia, joissa on jotakin noloa, höp söä, todellisuudesta vieraantunutta tai fanaattista, kun taas järkiajattelua edustavat ihmiset, joille mitkään luonnonarvot eivät ole korvaamattomia ja jotka rahan vuoksi vaativat ainutlaatuisten luontokohteiden tuhoamista. On ollut hävettävää itkeä hakattua metsää. Kun kaikki puut ovat pieniä, ei huomata, että se huikea metsämeri onkin pelkkää taimikkoa. Voisi kuvitella, että jokainen jäljellä oleva retkeilykelpoinen metsä, joka on helposti ihmisten saavutettavissa, olisi kunnan tai kaupungin hartaasti varjelema silmäterä. Moni suomalainen ei ole nähnyt luonnonmetsää tai edes sitä muistuttavaa vanhaa sekametsää koskaan. Aivan kuin pelkkä hokeminen Suomen ”metsäosaamisesta” ja ”kestävästä metsätaloudesta” olisi joku todiste, eikä esimerkiksi metsälajien uhanalaisuudella olisi mitään merkitystä. Mutta ei. Tätä ihmisten hiljaista surua ovat vaikuttavasti kuvanneet Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo kirjassaan Metsänhoidollisia toimenpiteitä. Paikallisuutiset ympäri maata kertovat vastaavasta luonnon mitätöinnistä. Ja siksi maamme metsät on voitu niin nopeasti, niin tehokkaasti ja niin vähillä vastalauseilla silputa ja myllätä niin ankeaksi yleismaisemaksi. Ja kun harvaan asuttujen seutujen pitkillä taipaleilla ei näy taloja eikä asfalttia, luonto on koskematonta. Tämä asetelma on ammuttu päähämme sellaisella naulapyssyllä, että sitä on vaikea sieltä poistaa. Köyhdytetty ja ahdinkoon joutunut metsäluonto onkin jo suomalaiselle tutumpi kuin luonnonmetsä. Kuinka moni voi tavata päiväkävelyillään pyitä tai hömötiaisia. Tai vaikkapa sillä, että metsien ikärakenne on jo niin vääristynyt, että avohakkuiden ikärajoitukset on poistettu, jotta päästään yhä nuorempien metsien kimppuun
Voi ajatella, että tuo mahtipetäjä on elänyt ainakin parisataa vuotta ennen minua ja saa elää vielä minun jälkeeni. Vanhat luonnonmetsät sykähdyttävät myös siksi, että niissä on elämää. Ja niin edelleen. On hienoa olla välillä yksin metsässä – ja tajuta, ettei kuitenkaan ole siellä yksin. Käytännön elämä menee juuri näin. Onhan mukavaa kävellä metsässä, jossa EI ole naamaa piiskaavaa vitikkoa ja jalkoja kampittavaa oksaryteikköä, ja jossa EI ole pakko treenata pituushyppyä ristiin rastiin kulkevien ojien ylittämiseksi. 64 SUOMEN LUONTO 9/2017 vänsä Kriivarin metsässä harvennusja avohakkuita, vaikka koulun ja päiväkodin työntekijät olivat vedonneet lapsille tärkeän metsäalueen puolesta. Vanhoissa metsissä vallitsee puiden ja maaston muotojen harmoninen vaihtelu, johon ei kyllästy koskaan. Paljon enemmän kuin talousmetsissä. Tosin sitä elämää ei välttämättä näe, sillä se on monesti pientä ja piilossa, tai arkaa ja ihmistä karttavaa, mutta pelkästään tuon monimuotoisuuden tiedostaminen on merkityksellistä. AURA KOIVISTO ja RISTO SAUSO ovat freelancereita, jotka asuvat Kuhmossa, kauhistelevat Suomen kovaotteista metsätaloutta – ja retkeilevät mieluiten vanhoissa luonnonmetsissä.. K ävelen talousmetsissä fyysisen kunnon ylläpitämiseksi, enkä tiedä tekisinkö sitä ilman lenkille patistavaa koiraa. Joskus tuntuu, että ihmisen torsoama luonto aiheuttaa enemmän pahaa kuin hyvää mieltä. n Lähiluonnon harvinainen helmi: Nuuksion kansallispuistoa Espoossa. Vaikka luonnon merkityksestä ihmisen terveydelle puhutaan yhä enemmän, luonnon repimisestä irrotettava raha vie voiton. Kodistani alle kymmenen kilometrin päässä on Natura-ohjelmalla suojeltu retkeilyalue, ja parin, kolmenkymmenen kilometrin päässä on myös kansallispuisto sekä soidensuojelualue. Vanhoissa luonnonmetsissä tuntee olevansa kuin toisessa maailmassa. Mutta on siinä muutakin. Juuri näiden suojelualueiden vuoksi olen asuinpaikkani valinnut. Ja jos metsä on suojeltu, myös mielenrauha säilyy. Metsän ajattomuus huokuu sellaista rauhaa ja kauneutta, joka ei voi olla vaikuttamatta ihmisen mieleen. Välillä onkin pakko käydä terapiassa. Suomussalmella Metsähallituksen hakkuulistalla on Säynäjäsuon–Matalasuon suojelualueeseen rajautuva Syväjärven virkistysmetsä, ja hakkuut aiotaan tehdä paikallisten ihmisten vastustuksesta piittaamatta; Kuhmon Lammasjärven saarten virkistysmetsät hakattiin viime talvena
Meiltä on kadonnut ajallinen suhteellisuudentaju. Mutta mitä enemmän meitä on, myös sitä hitaampia päätökset ovat. Pariisin ilmastosopimus antoi suuntaviivoja. n sestä määrästä. Ekosysteemit, jotka ovat tasapainottaneet ilmastoamme, ottavat tällä menolla 500 vuotta takapakkia. Ihminen on viisaudessaan ruvennut ”mittaamaan” aikaa pyrkimyksessään hallita sitä. Koska se on ollut hidasta, se on useimmille abstraktio. Jokainen meistä voi myös omilla valinnoillaan vaikuttaa: kulutustottumuksilla, vähentämällä lihansyöntiä, äänestämällä oikeita päättäjiä ja jakamalla tietoa. Tämäkin seikka on vasta viime aikoina saanut enemmän huomiota ja ymmärrystä. Jo 7 000 vuotta sitten Niilin laakso kuivui ja aiheutti muuttoaallon kelvollisemmille seuduille. Enää emme ainakaan voi vedota siihen, ettei asiasta olisi tietoa ja näyttöä. Nyt on kiire 9/2017 SUOMEN LUONTO 65. Kolmenkymmenen viime vuoden aikana koralliriutat ovat vähentyneet puoleen merien lämpenemisen johdosta. Perinteiset ennustekaaviot eivät enää toimi. Puhtaasta juomavedestä syntyy vielä sotia. Tutkitusti jo puolikin tuntia luonnossa ja metsässä olemista vähentää stressiä ja laskee verenpainetta. Kolmenkymmenen viime vuoden aikana koralliriutat ovat vähentyneet puoleen merien lämpenemisen johdosta. Me näemme myös nyt suuria pakolaisvirtoja kuivuusja tulva-alueilta, eikä tämä ole mikään väliaikainen ilmiö. Jokainen meistä voi myös omilla valinnoillaan vaikuttaa: kulutustottumuksilla, vähentämällä lihansyöntiä, äänestämällä oikeita päättäjiä ja jakamalla tietoa. Toivoa kuitenkin on. Luonto ei mittaa olemistasi aikayksiköillä vaan antaa ajattomuuden tunteen. Tämän kiireen minäkin hyväksyn. Perinteiset ennustekaaviot eivät enää toimi. Se on itse itseään kiihdyttävä prosessi jo napajäätiköiden sulamisen vuoksi. Mitä enemmän meitä on, sitä nopeampia päätöksiä tarvitaan. Tulvat ja toisaalta kuivuus tulevat aiheuttamaan suurta nälänhätää. Tulee hyvä olo. Niinpä olen jo vuosikausia tietoisesti pyrkinyt ja mielestäni onnistunutkin välttämään sitä. ILMASTONMUUTOS nopeampi kuin ymmärrämme. 19/2017 SUOMEN LUONTO 65 K iire pelkkänä sanana aiheuttaa minussa stressiä. JOS HALUAMME tulevaisuudessa nauttia planeettamme monimuotoisesta kauneudesta ja esimerkiksi lumesta, on aika toimia. Pariisin ilmastosopimus antoi suuntaviivoja. Se vain on. Toivoa kuitenkin on. Siitä puolestaan on seurannut passiivisuus ilmastonmuutoksen torjunnassa. Nyt on yhtäkkiä herätty laajemminkin huomaamaan, että käsillä on oikea ja viimeinen aika ryhtyä toimiin ympäristömme ja siten kenties ihmiskunnankin pelastamiseksi. Päin vastoin. Mutta nyt on kiire. Luonnon muutosten ajallinen hitaus on vaikuttanut myös ilmastonmuutoksen ymmärtämiseen. Tarvitsemme myös lisää hiilinieluja. Noin puoli miljardia ihmistä saa riutoilta ravintonsa. Ilmaston lämpeneminen on ollut tiedossa jo 1950-luvulta lähtien, ja itse muistan, kuinka ennen television tuloa kouluvalistuselokuvissa puhuttiin maapalloa uhkaavista liikakansoitusta seuraavista ympäristötuhoista. P e te liu s 19/2017 SUOMEN LUONTO 65 Pirkka-Pekka Petelius on taiteilija ja luontoharrastaja Helsingistä. Puhtaasta juomavedestä syntulevaisuudessa nauttia planeettamme monimuotoisesta kauneudesta ja esimerkiksi lumesta, on aika toimia. Keinoina voisivat olla esimerkiksi kaatopaikkojen ja peltojen hyödyntäminen sekä puurakentamisen ja kaupunkiviljelyn lisääminen. Mitä on aika. Paljo tekeminen ei sinänsä aiheuta kiirettä, vaan huono ajankäytön suunnittelu. Jo 7 000 vuotta sitten Niilin laakso kuivui ja aiheutti muuttoaallon kelvollisemmille seuduille. Ekosysteemit, jotka ovat tasapainottaneet ilmastoamme, ottavat tällä menolla 500 vuotta takapakkia. Keinoina voisivat olla esimerkiksi kaatopaikkojen ja peltojen hyödyntäminen sekä puuraMitä enemmän meitä on, sitä nopeampia päätöksiä tarvitaan. Tulvat ja toisaalta kuivuus tulevat aiheuttamaan suurta nälänhätää. Se on ihmisen keksimä määre evoluutiolle. jyhiekan ja metsien häikäilemätön riisto romahduttavat ekosysteemimme. Mutta mitä enemmän meitä on, myös sitä hitaampia päätökset ovat. Amazonin, Kongon ja Indonesian Sumatran viidakkohiilinielut hupenevat hakkuiden myötä. Jo se, että evoluutio on kehittänyt puut hidaskasvuisiksi ja pitkäikäisiksi, on osaltaan syynä siihen, ettei luonnontutkijoilla ole ikä riittänyt niiden olemuksen selvittämiseen. Se on itse itseään kiihdyttävä prosessi jo napajäätiköiden sulamisen vuoksi. Tarvitsemme myös lisää hiilinieluja. Mutta nyt on kiire. ILMASTONMUUTOS on ennennäkemättömän laaja ja nopeampi kuin ymmärrämme. Ja silloin meitä oli planeetallamme puolet nykyisestä määrästä. Me näemme myös nyt suuria pakolaisvirtoja kuivuusja tulva-alueilta, eikä tämä ole mikään väliaiA N N A RI IK O N EN , KU VA U SP A IK K A K A IS A N IE M EN K A SV IT IE TE EL LI N EN PU U TA RH A kainen ilmiö. Noin puoli miljardia ihmistä saa riutoilta ravintonsa. Fossiilisten polttoaineiden, hiilen, öljyn, maakaasun, öljyhiekan ja metsien häikäilemätön riisto romahduttavat ekosysteemimme. Amazonin, Kongon ja Indonesian Sumatran viidakkohiilinielut hupenevat hakkuiden myötä. On oppitunti, ruokatunti, välitunti ja niin edelleen. Päin vastoin. Ihminen keksi sille mittayksiköitä, joista tunti on kummallisesti vakiintunut yhdeksi pienimmistä
ilin professori 80-vuotias 80-vuotias emeritus professori Anto Leikola vielä eläkepäivilläänkin yleistajuisia teoksia tieteestä. ilin professori 80-vuotias emeritus professori Anto Leikola kirjoittaa vielä eläkepäivilläänkin yleistajuisia teoksia tieteestä. Matalan pro. 66 SUOMEN LUONTO 9/2017. H o m o sa p ie n s TEKSTI JENNA PARMALA KUVAT SATU KEMPPAINEN Sarjassa tutustutaan eri alojen tietäjiin ja taitajiin. 66 SUOMEN LUONTO 9/2017 Matalan pro
”Kävin leireillä vuodesta 1954 joka vuosi, Hollannissa, Saksassa, Italiassa ja Itävallan Alpeilla.” Vuonna 1958 vetovastuu kansainvälisestä leiristä oli suomalaisilla ja kansainväliset vieraat kutsuttiin Evon mäntykankaille. Hänen teoksensa Elävä luonto, Luojan kätten ihmeteos kului käsissäni. Retket verestivät Anto Leikolan lapsuudessa opittuja partio laistaitoja, joka ilta pystytettiin teltta ja sytytettiin nuotio. Kävelen lähes päivittäin Töölön kodistani Hietaniemen rantaan tai lähden retkelle Seurasaareen.” n H O M O S A P IE N S , K O T O N A , R E T K E LL Ä JA V IR IK K E IT Ä T O IM IT TA N U T JO H A N N A M E H T O L A ”Suomi nousuun -puheessa unohdetaan usein luonto kokonaan.” OLAVI RENKOSEN Pieni kovakuoriaiskirja vuodelta 1934 antoi eväät kovakuoriaisten tutkimiseen. Lukiossa hän liittyi Norssin luonnonharrastajien Luonto-seuraan. Edesmennyt elokuvaohjaaja ihmetteli minulle kerran, että miten minä olen onnistunut pitämään niin matalaa profiilia lukioaikaisten Helsingin normaalilyseon luokkatovereideni ja ystävieni Pentti Saarikosken ja Matti Klingen rinnalla.” Leikola kertoo muistelmien kirjoittamisen selventäneen ainakin sen, että mikään elämässä ei ole suoraviivaista. Suhonen oli retkikaverinani 1980-luvulla, Markkasen kanssa retkeilimme 1990-luvun alusta vuoteen 2009.” Nyt Leikola ei enää lähtisi melomaan, ja retkikaveritkin ovat valitettavasti jo edesmenneitä. Esseekokoelma Sammakoiden nahkea todellisuus ilmestyi tänä syksynä. Muistelmateokseni nimi on Matala profiili. ”Nykyään asun itse samassa talossa Helsingin Töölössä kuin Poijärvi minun lapsuudessani. Äitimme olivat serkuksia, joten olemme lapsina kalastelleet yhdessä. ”Ei maailman tulevaisuus tällä hetkellä todellakaan hyvältä näytä. ”Täytin kesäkuussa kahdeksankymmentä vuotta. ”Aivan niin vakavasti en luonnossa elämiseen kuitenkaan suhtaudu, kuin sukulaispoikani Pentti Linkola. Ihmisten parissa viihtyvä mies on kohdannut elämänsä varrella valtavan määrän persoonia, joista osa on vaikuttanut hänen elämäänsä perustavanlaatuisesti. ”Kanootissa pääsen lähelle luontoa, järven pinnan tasolle. Tähän samaiseen osoitteeseen olen pikkupoikana kiikuttanut jonkun palautuksesta unohtuneen maantieteen kouluvihkoni.” Kalassa Linkolan kanssa Leikolalle on aina ollut tärkeää liikkua luonnon keskellä. ”Viimeiseksi jäänyt melontamme oli äärimmäisen urbaani kokemus, sillä ympärillämme Pielisen vesillä oli pelkästään kaupunkia, Nurmesta ja Lieksaa.” Tiede kuuluu kaikille Anto Leikola on erikoistunut julkaisemaan yleistajuista kirjallisuutta. TÄLLÄ LUUPILLA Leikola katseli nuorena kasveja ja hyönteisiä.. Aikoinaan saatoin viettää koko kesän meloen suurilla järvenselillä. Vaikka en elä samanlaisessa ajatusmaailmassa, yhdyn ajatukseen siitä, että luonnonvaroja tuhlaavalle ihmiselle käy helposti huonosti.” Leikola on huolissaan ilmastosopimuksista, joissa talous tuntuu painavan enemmän kuin tulevaisuus. ”Keskustelut koskivat kyllä enimmäkseen käytännön asioita. Mutta voihan olla, että ihmiskunta vielä tulevaisuudessa kääntää kelkkansa.” Rakkautta luontoseurassa Leikola on kerännyt kasveja ensimmäisestä oppikoululuokasta asti. ”50 vuotta myöhemmin tapasimme samassa paikassa ja samalla ryhmällä uudelleen”, Leikola kertoo. Nuo melontamatkat inspiroivat myös monta runoa Leikolan 2012 ilmestyneeseen runoteokseen Oudeis. ”Luonto-Liiton tapahtumissa tutustuin myös vaimooni, joka oli Kuopion nuorten luonnonystävien sihteeri.” Erityisen paljon Leikolaa innostivat eurooppalaisten luontoseurojen nuoriso-osastojen leirit. Ajattelen, että luonnontieteistä puhuminen suurelle yleisölle on tärkeää työtä”, Leikola sanoo Viimeksi hän on kirjoittanut muistelmiaan, jotka julkaistiin lokakuussa. ”Yleistajuistaminen on jonkinlainen intohimoni, syvällä sisälläni on kansanvalistajan halu. Poijärvi. Toinen varhainen vaikuttaja oli Rolf Edberg ja hänen kirjansa Siru Linnunrataa.” Leikola kertoo luopuneensa viime vuonna autostaan. Pidin kovasti hänen juuri ilmestyneestä elämänkerrastaan. Biologian pariin Leikolan innosti normaalilyseon opettaja L. ”Täytettyäni 80 vuotta jätin ajokortin uusimatta, joten liikkumiseni on vähentynyt hieman. 9/2017 SUOMEN LUONTO 67 O llapa kärpäsenä kajakin nokassa, kun biologi Anto Leikola meloi pitkin järven selkää ystäviensä, tähtitieteilijä Tapio Markkasen ja runoilija Pekka Suhosen kanssa. ”Suomesta leiriä johti tohtori Arvi Ulvinen, joka oli aikansa suuri guru. Arvi P. Suomi nousuun -puheessa unohdetaan usein luonto kokonaan. Myöhemmin kuuluin Linkolan perustaman Luonnonperintösäätiön hallitukseen. Pohdimme ennemmin hyvää paikkaa teltalle kuin ihmettelimme maisemaa tai tähtitaivasta”, oppihistorian emeritusprofessori toteaa. Nimi tulee Peter von Baghin tokaisusta
TEKSTI JENNA PARMALA / KUVITUS ANNE STOLT Valo nostaa vireystilaa ja virkistää.. Silloin positiivisia vaikutuksia voidaan nähdä verenpaineessa, ruumiinlämmössä ja hormonien kulutuksessa.” Aamun valosta ei kuitenkaan ole juurikaan hyötyä, jos unta on takana vain muutama tunti. Tärkeintä on ylläpitää rutiineja. Sydän ja verisuonet rasittuvat siirtymistä niin 30kuin 60-vuotiaillakin tutkituilla. Kannattaa miettiä, haluaako vielä illalla katsoa tai lukea mielenkiintoisia asioita vai rauhoittua. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Timo Partonen on tutkinut kaamosmasennusta. Esimerkiksi nuotion äärellä tunnelmoiminen on valaistuksen kannalta täydellistä iltapuuhaa.” n Iltojen pimetessä on syytä himmentää valaistusta jo hyvissä ajoin. Iltaisin käytetään paljon nukahtamista häiritseviä laitteita, jotka säteilevät virkistävää valoa. Valon käytön suunnitteleminen voi olla helppoa mutta toteutus haastaa arjen sankarin. Aamun herättäjäksi sopii parhaiten hitaasti valoaan voimistava sarastusherätyskello, työpisteellä kannattaa istua kymmeneen asti kirkasvalolampun ääressä. ”Evoluutio ei ole vielä niin pitkällä että sopeutuisimme nopeasti valomuutoksiin, kuten esimerkiksi aikavyöhykkeen vaihtamiseen tai kellojen siirtämiseen”, Partonen sanoo. Tuota kelloa voi tahdistaa monin tavoin. ”Sisäinen kellomme jätättää usein hieman. Iltayhdeksän jälkeen olisi hyvä siirtyä jo kynttilävalaistukseen, jotta sisäinen kello ymmärtää uniajan alkavan”, Partonen toteaa. Myös nukkuminen täydellisessä pimeydessä on tärkeää, sillä silloin ihmisen keho lepää parhaiten. ”Pimeään vuodenaikaan ihmiset saattavat viettää koko päivän sisällä tai piipahtaa ulkona vain työmatkojen verran. Valoa on koettava peräkkäisinä aamuina aina samaan aikaan, jotta jätätys ei voimistuisi. Kaivatun luonnonvalon tärkeimmät vaikutukset koetaan silmien kautta. SISÄINEN KELLOMME pyristelee jatkuvasti pysyäkseen 24 tunnin vuorokausirytmissä. ”Univelkaisten kannattaisi ehdottomasti käyttää talviaikaan siirtymisen tuottama ylimääräinen tunti nukkumiseen, mutta tokkopa sitä monikaan tekee”, Timo Partonen huokaa. Partosen mukaan oma rytmi kannattaa suunnitella siten, että käytetty valomäärä hiipuu kohti iltaa. ”Sinistä valoakin häiritsevämpi tekijä unelle on valon voimakkuus”, Partonen kertoo. 68 SUOMEN LUONTO 19/2017 K O T O N A Virkistävä valo LUONNONVALO TEKEE HYVÄÄ TÄHÄN AIKAAN vuodesta moni lähtee pimeällä töihin ja palaa pimeän tullen kotiin. Hänen mukaansa sisätilojen keino valot ovat usein liian tasaisia, kun taas luonnonvalo on terveellistä valon päivittäisen vaihtelevuuden takia. Tutkimusten mukaan kesäja talviajan siirtymien aikaan koetaan usein masennusjaksoja. ”Puolenpäivän jälkeen voi keskittyä valojen vähittäiseen hämärtämiseen. Päivän muutamat luonnonvalon tunnit lipuvat huomaamatta ohi. ”Illan tunnelmavalaistuksen huomioiminen tarkoittaa monelle sitä, että arjen rutiineja on osattava muuttaa. Sisällä käytetyn vaihtelemattoman keinovalon tapauksessa voidaan puhua valosaasteesta, joka pitkään jatkuessaan ei tee hyvää ihmiselle”, Partonen toteaa. Valo nostaa vireystilaamme ja virkistää
Pahimmillaan linnut nääntyvät kuoliaaksi lentäessään valojen välillä, tai ne törmäilevät suunnistuskykynsä menettäneinä ympäröiviin rakennuksiin”, tutkija Jari Lyytimäki Suomen ympäristökeskuksesta kertoo. Suosittelisin jokaista suunnittelemaan ja kohdentamaan kotinsa valaistuksen tarkkaan”, Lyytimäki sanoo. Kurpitsat ovat kurkun ja melonin sukulaisia Siemenetkin voi napsia talteen ja paahtaa ja hienonna valkosipulinkynnet. Käytä älytekniikkaa, joka sytyttää ja sammuttaa valot tarpeen mukaan. Tämä selviää EUKalat III -hankkeen tuloksista. Sekoita kuutiot, valkosipuli,. JO H A N N A M EH TO LA ja hienonna valkosipulinkynnet. 5. Siemenetkin voi napsia talteen ja paahtaa öljytilkassa. Paahda 220 asteessa noin 20 minuuttia. Sekoita kuutiot, valkosipuli, öljy ja mausteet kulhossa ja kaada seos uunipellille. Kirkkaampi ei aina ole parempi, iltaisin ihmisenkin olisi hyvä oleilla himmeässä valaistuksessa. päivän uhrien muistomerkiksi pystytettiin suuri valotaideteos, jonka kaksi suurta valopylvästä sytytetään aina syyskuussa. Lyytimäen mukaan on vaikea sanoa, olisivatko jotkin lajit onnistuneet sopeutumaan lisääntyvään keinovaloon. New Yorkissa syyskuun 11. (JM) www.evira.fi TUOREEN TUTKIMUKSEN mukaan valosaaste häiritsee erityisesti pimeällä lentäviä muuttolintuja. Leikkaa puolikkaat kuutioiksi ja hienonna valkosipulinkynnet. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suosituksen mukaan kalaa tulisi syödä ainakin kaksi kertaa viikossa kalalajeja vaihdellen. 4. Lohta voi kuitenkin syödä suositusten ja turvallisen käytön ohjeiden mukaisesti. Älä suuntaa ulkovaloa ylöspäin, sillä se saattaa häiritä esimerkiksi hyönteisiä ja lintuja. pähkinäisen ja makean makuinen myskikurpitsa. Liiasta keinovalosta häiriintyvät myös ihmiset, sillä valo ohjaa elintoimintojamme. 3. LIEDELLÄ Keinovalo on huono isäntä Puhtaampaa kalaa lautaselle POHJANLAHDELTA ja Suomenlahdelta pyydettyjen lohien dioksiinien ja PCB-yhdisteiden pitoisuudet ovat pienentyneet lähes puoleen 2000-luvulla. Kurpitsat ovat kurkun ja melonin sukulaisia Siemenetkin voi napsia talteen ja paahtaa ja hienonna valkosipulinkynnet. ”Valon ja pimeyden vaihtelu on koko elinympäristömme läpitunkeva ominaisuus, siksi sen merkitys varmaan unohtuu niin usein”, Lyytimäki toteaa. 2. Vältä pallomaisia ulkovaloja, jotka valaisevat joka suuntaan. Kaikki tunnetut eliömuodot tarvitsevat lepoa keinovalottomassa ympäristössä. ”Muuttomatkaansa tekevien lintujen on huomattu eksyvän taideteoksen valoihin. Keinovalaistuksen lisääntyminen saattaa suosia esimerkiksi ihmisten kanssa elävien lajien ja vieras lajien selviytymistä Suomessa. Paahda 220 asteessa noin 20 minuuttia. n JENNA PARMALA VINKIT HYVÄÄN VALOSUUNNITTELUUN 1. Sekoita kuutiot, valkosipuli, rajoittuu kesäkurpitsaan ja halloweenkurpitsalyhtyyn, voisi seuraava askel kurpitsojen ihmeelliseen maailmaan olla pähkinäisen ja makean makuinen myskikurpitsa. Kurpitsat ovat kurkun ja melonin sukulaisia ja varsin monikäyttöisiä ruuanlaitossa. Sekoita kuutiot, valkosipuli, öljy ja mausteet kulhossa ja kaada seos uunipellille. Vältä kylmiä ledejä, sillä sinisen valon tiedetään vaikuttavan unirytmiin. Muussaa kurpitsakuutiot haarukalla ja tarjoa vaikkapa JO H A N N A M EH TO LA pähkinäisen ja makean makuinen myskikurpitsa. ”Tärkeä kysymys onkin, minkälaisella valolla ympäristöä valaistaan. Muussaa kurpitsakuutiot haarukalla ja tarjoa vaikkapa vuohenjuuston kaverina. (JM) Nyhtökurpitsaa 1 myskikurpitsa 2 valkosipulinkynttä öljyä suolaa, mustapippuria Halkaise kurpitsa, kuori ja poista siemenet. Mittauksissakin alkaa siis näkyä se, että dioksiinien ja PCB-yhdisteiden päästöjä on rajoitettu voimakkaasti kansainvälisin sopimuksin ja rajoituksin. 19/2017 SUOMEN LUONTO 69 IS TO CK PH O TO PR O K A LA JO H A N N A M EH TO LA KU V IT U K SE T: A N N E ST O LT Oranssia voimaa JOS KURPITSATIETÄMYKSESI rajoittuu kesäkurpitsaan ja halloweenkurpitsalyhtyyn, voisi seuraava askel kurpitsojen ihmeelliseen maailmaan olla pähkinäisen ja makean makuinen myskikurpitsa. Vaikka Itämeren lohen dioksiinipitoisuudet ovat pienentyneet, ne ovat edelleen EU:n asettamia lainsäädännöllisiä enimmäispitoisuuksia suurempia
Onpa tuolla pörröisen sammaleisia kiviä, kylläpä maapuun sojottavat juuret ovatkin hienon näköiset! Ja suolla on mahtavat ominaisvärit, joita ei kaupungissa näe. Kutukallio on upea kalliolaki. Kutukallion vieressä on mahtava lahopuinen haavikko, jossa on nähty liito-oravia. Pienet suolammikot ovat kuin valtavia koruja. Tämän jätän kuitenkin lukijoiden itsensä arvioitavaksi. Myös muilta retkeilijöiltä saa olla rauhassa. Kutukallion ympäristö on kauniin pirstaleista, ja pienellä alueella on useita metsäja suotyyppejä. Lokakuisella sienireissulla hirvi laukkasi läheltäni koiran haukkua karkuun niin että sorkat tömisivät. Metsästysaikaan värikkäästä pukeutumisesta kannattaa kuitenkin pitää erityisen hyvää huolta, sillä alueella liikkuu enemmän eläimiä kuin ihmisiä. Alue kuuluu Naturaan ja se sijaitsee Medvastö-Stormossenin luonnonsuojelualueen kyljessä. Hänellä ei ole kiirettä perille, sillä jos kerran retkelle on tultu luontoa ihastelemaan, niin eikö sen vuoksi pidä pysähtyä silloin kun jotain kiinnostavaa tulee vastaan. Tämän ajatuskulun edessä aikuinen joutuu myöntymään ja alkaa itsekin katsella tarkemmin ympärilleen. Valmiita reittejä ei ole, nuotiopaikoista puhumattakaan. Kutukallio, Kutuberget, löytyy läntiseltä Uudeltamaalta Kirkkonummelta. Siloista kalliota täplittävät sammalet, ja ympärillä kasvaa mäntyjä vihreänä verhona, joka erottaa paikan muusta maailmasta. Kiviä peittävät komeat sammalnutut. SEITSEMÄNVUOTIAS löytää paikasta paljon muutakin hienoa, kuten kauniisti virtaavan puron ja kelottuneet karahkat, joita voi asetella nuoliksi. Nuori retkeilijä viihtyy veden äärellä. Kutukallion ympäristö ei ole samanlainen luontoretkeilijän vakiokohde kuin lähistön Porkkalanniemi tai Kopparnäs. n Ystä vän retk ivink ki S I NI HA R K KI KU VA T: H A N N A K A IS A H EL LS TE N Suolammikot kimaltavat kauniisti. Kutukallio saattaakin soveltua myös rakastavaisten kohtaamisiin. 70 SUOMEN LUONTO 9/2017 V IR IK K E IT Ä Vinkkejä moneen menoon! Kutsuva Kutukallio YSTÄVÄNI kertoi minulle salaisen retkipaikkansa, ja sain luvan paljastaa sen myös teille. Siellä voi istua rauhassa evästelemään ja mietiskelemään. Itse Kutukallio on upea kalliolaki, joka erottuu helposti kartalta. Ensin ajellaan Hirsalantietä koilliseen päin, ja Dåvitsvikenin kohdalta suunnataan kaakkoon Stormossenille päin. Alueelta voi bongata muitakin lajeja; seitsemänvuotias retkikaverini kutsuu aluetta karhukauriskorppimetsäksi. HANNA KAISA HELLSTEN Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Luonnon avustaja.
Käyttäjä hyötyisi hakemistosta. Teos keskittyy vedenlaatuun, ja vesistöihin vaikuttavat muut ympäristöongelmat kuten ilmastonmuutos mainitaan vain lyhyesti. Laaja kirjoittajakunta painottuu ympäristöhallintoon ja teollisuuteen, mikä perustellaan saatteessa – kuitenkin myös muiden vesiensuojelun parissa työskentelevien näkökulmia olisi kiinnostavaa lukea. Linnut pärjäävät paremmin metsästyskieltojen ja muiden suojelutoimien sekä ihmisten myönteisten asenteiden ansiosta. Oppikirjamainen taitto on selkeä, mutta sivujen alareunassa juokseva aikajana olisi havainnollisempi yhteen koottuna. Lähetä meille kuva kaamoksen kauneudesta. 25. alaosta.fi Aika velikultia SUOMEN SUURIRUHTINASKUNNAN aikana eläneet Magnus, Wilhelm ja Ferdinand von Wrightin taiteilijaveljekset tunnetaan monipuolisina maisemien, asetelmien, luontoaiheiden ja tieteellisten kuvitusten tekijöinä. www.ateneum.fi Magnus von Wright: Huuhkaja (1829). Sen saatesanoissakin todetaan, kuinka keittokirjoja putkahtelee kuin sieniä sateella. ????. www.suomenluonto.fi/ kauneuttakaamoksessa VALOKEILASSA Vesiensuojelusta pintaa syvemmältä Haapanen & co: Lukuja luodoilta – Helsingin saaristolinnut nyt ja ennen (Helsingin kaupungin ympäristökeskus & Ympäristötutkimus Yrjölä Oy 2017) HELSINKI on maailmanmitassakin ainutlaatuinen merilintujen kotikunta. Uusia näkökulmia esiin nostavassa Helsingin Ateneumin Veljekset von Wright -näyttelyssä syvennytään tutkimaan veljesten taide-, kulttuurija tiedehistoriallista merkitystä. Nostamme valokuvanäyttelystä yhden kuvan marraskuun jokaisena päivänä ihailtavaksi 90 000 seuraajallemme Facebookiin. Se kuvaa myös lintukantojen kehitystä ja ihmisen vaikutusta niihin sekä entis aikaan että nykyään, kotisaarillaan ja muuttomatkoillaan. Kansallisgalleria/ Ateneumin taidemuseo.. Luonnonystävän kaamos on kuitenkin täynnä kauneutta! Mitä kaikkea kaunista marraskuu tarjoaa. Mutta tulevan klassikon kyllä tunnistaa heti. (JM) ????. ÄLÄ OSTA MITÄÄN -PÄIVÄÄ VOISI VIETTÄÄ KERRAN KUUSSA TAI VAIKKA KERRAN VIIKOSSA. Eeva-Liisa Hallanaron, Erkki Santalan ja Sanna Vienosen huolella toimittama teos on hyvin kirjoitettu. MIA RÖNKÄ EN OSTANUT MITÄÄN! OSTOPÄÄTÖSTEN KANSSA PÄÄSEE HELPOLLA 24. Myös veden säästämistä suojelutoimena voisi korostaa enemmän. ????. Viitteissä on etenkin ympäristöhallinnon julkaisuja, ei juurikaan kansainvälisiä tutkimuksia, jotka eivät historiikissa ole välttämättömiä, mutta joita ehkä olisi ympäristöhistorian alalta löytynyt. Kirjan sivut täyttyvät paitsi kutsuvista resepteistä myös maukkaista tiedonmurusista eri raaka-aineista, joita kirjassa esitellään peräti sata. MARRASKUUTA, KUN NIITÄ EI TARVITSE TEHDÄ LAINKAAN. Saaristossa liikkuvat luonnonystävät kertovat kirjassa lintujen tuomasta ilosta arkipäiväänsä, ja siinä annetaan vinkkejä koko perheelle lintujen tarkkailuun. PERTTI KOSKIMIES Pirjo Toikkanen: Rouva Kasviksen parhaat (Otava 2017) SATOKAUSIAJATTELU pääsee oikeuksiinsa Pirjo Toikkasen eli Rouva Kasviksen keittokirjassa. Rengastaja ja lintulaskija Matti Luostarisen tilastot vuosilta 1996–2013 muodostavat komean tietoja kuva teoksen rungon ja osoittavat järjestelmällisen harrastajatutkimuksen arvon. Siihen tuovat kiinnostavan lisän asiantuntijoiden muistelmat ja näkökulmat. Kerro myös, missä kuva on otettu ja milloin. KATTAVA TIETOPAKETTI Vesien vuoksi – suomalaisen vesiensuojelun vaiheita (Suomen vesiyhdistys 2017) kokoaa maamme vesiensuojelun historiaa etenkin 1900-luvulla. Reseptit ovat kirjan nimen mukaisesti kasvispainotteisia, mutta eivät pelkkää kasvis ruokaa. Kirja esittelee Helsingin merialueen arvokkaimmat lintusaaret ja niiden siivekkäät näyttävin ja eloisin kuvin, selkein levinneisyyskartoin ja kannanmuutoskaavioin. SEHÄN OLISI SELVÄÄ RAHAN JA AJAN SÄÄSTÖÄ. helmikuuta asti esillä olevaa monipuolista suurnäyttelyä täydentävät valokuvataiteilija Sanna Kanniston sekä käsitetaiteilija Jussi Heikkilän teokset. 9/2017 SUOMEN LUONTO 71 KU VA : K A N SA LL IS GA LL ER IA / TE RO SU V IL A M M I JO RM A SIL KE LÄ / VA ST AV A LO Lähetä kuva kauniista kaamoksesta MARRASKUUSSA valoa on vähän, ja luontokin tuntuu nukkuvan
Ruuhkaa pellolla LINTUJEN syysmuutto oli lokakuun alussa kiihkeimmillään. Jukka Vaittinen osui varsin ruuhkaiseen aikaan Joensuun Iiksenniitylle, jossa lukuisat joutsenet ja hanhet valmistautuivat muutolle. Kaksi sammakkoa sukelteli laiskasti yöpakkasen jäädyttämässä lammessa lokakuun lopulla. Toinen sammakoista ui välillä paremmin näkyville matalaan rantaan jään alla.” Noora Andersson ihmetteli sammakkoa jään alla 22. 72 SUOMEN LUONTO 9/2017 Lähetä kuviasi ja tarinoitasi! www.suomenluonto.. /havaintokirja TOIMITTANUT LAURA SALONEN Jään alla ”SUOLAMMEN jääkannen alla on vielä elämää. /havaintokirja HAVAINTOKIRJA TOIMITTANUT LAURA SALONEN LUKIJOIDEN OMA LUONTOPALSTA TOIMII SEKÄ LEHDESSÄ ETTÄ NETISSÄ. lokakuuta Salon Suomusjärvellä. Lähetä kuviasi ja tarinoitasi! www.suomenluonto.. Marraskuun jäätaidetta ENSIMMÄISET pakkaset taikoivat upean taideteoksen puun oksistoon. Leena Rissanen ikuisti talven jääteoksen Juuassa marraskuun alussa.. LEHDESSÄ JULKAISTUISTA KUVISTA MAKSAMME PALKKION
Piilosilla ”KUTSUIN hirvinaaraan äänellä uroshirviä. Lajina mandariinisorsa on kotoisin Kiinasta, mutta Euroopassa se on tarhakarkulainen, joka on perustanut luonnonvaraisesti lisääntyvän kannan. Tuula Pirnes ihasteli koreaa lintua 11. lokakuuta. Kahden tunnin yrityksen jälkeen tämä suuri sarvipää ilmestyi tiheästä metsästä. lokakuuta.. syyskuuta. Sonni röhkäisi ikään kuin pettymyksestä ja jatkoi matkaa.” Jenni Merilä houkutteli hirveä Raaseporissa 10. Marja-Leena Kuusisto kuvasi pörröhännän valoa vasten Turussa 13. 9/2017 SUOMEN LUONTO 73 Leppäkertun kuperkeikka ”KESÄN viimeinen leppäkerttu oli krassin lehdellä kiepsahtanut selälleen. lokakuuta Lempäälässä. Vieras kaukomailta MANDARIINISORSA ilahdutti Savonlinnassa ihmisiä pitkälle syksyyn. Se otti siivet tuekseen, ja niiden avulla pääsi kuin pääsikin jaloilleen.” Irja Lehtinen kuvasi leppiksen voimistelua 19. Kurren lepohetki TALVIRASTOJEN keräämisen ohella on hetki aikaa ihastella lokakuun auringonpaistetta. Halpaan meni. Kohtaaminen lenkkipolulla UTELIAS kettu tuli Ossi Saarista vastaan lenkkipolulla lähellä Helsingin keskustaa 18. lokakuuta
ANNA PALAUTETTA! Frantsilan koivu-turve-shampoo ja -hoitoaine. Lehtenne avulla pääsen pienelle matkalle myös Suomen luontoon. MERJA NIEMI T O IM IT TA N U T M A R I P IH L A JA N IE M I Osallistu Paras juttu -kisaan! Mikä on mielestäsi tämän numeron paras juttu. 74 SUOMEN LUONTO 9/2017 Kiitos lehdestä Liityin kesällä Suomen luonnonsuojeluliiton jäseneksi ja olen saanut kotiin nyt kaksi Suomen Luonto -lehden numeroa. SUOMEN LUONTO 8/2017 Lukijoiden mielestä paras juttu oli Taivaan jumala. Toivottavasti saamme jatkossakin yhtä sykähdyttäviä kokemuksia! MINNA RAJAINMÄKI Luontosuomi kuvissa Kilpailunne aiheena oli kuva suomalaisimmasta luonnosta, ja valitsitte voittajaksi kuvan kaikkein epäsuomalaisimmalta luontotyypiltä Kilpisjärveltä. Laitathan mukaan perustelut! Vastaukset viimeistään 26.11.2017. Hieno ja kattava juttu muuttohaukoista, ja samalla tuli tietoa rengastuksesta ja sen tärkeydestä. postikortilla: Suomen Luonto / Paras juttu, Itälahdenkatu 22 b, 00210 Helsinki. Näkökulmat antavat perspektiiviä kiireiselle ja modernille ihmiselle, joka pohtii yhteiskunnallisia asioita päivittäin. ANNE HOSIO, JYVÄSKYLÄ @ palaute@suomenluonto.. Kuvat ovat todella onnistuneita. Matkustan paljon ulkomailla, ja olen nähnyt valloittavia paikkoja eri puolilla maailmaa. LIISA-MARIA LEHTO, OULU Luonnonapteekin aarteita Suolla mieli virkistyy aivan kuten metsässä. K AT RI N IS K A N EN. Haluan kiittää lehdestä ja sen tarjoamista elämyksistä. Lisäksi lehti tarjoaa mielenkiintoista faktaa, jota voin hyödyntää omassa liiketoiminnassani viestintäyrittäjänä. RITVA MYLLY, VIHANTI Nämäkin jutut saivat paljon ääniä: Luonto korjaa Hyvä artikkeli luonnon parantavista vaikutuksista monella eri tasolla. SANNA TAIPALE, HELSINKI Monipuolisesti laadittu kirjoitus pesäpaikoista ja värirengastuksesta. Oli vaikea valita, kun koko lehti oli täynnä toinen toistaan upeampia juttuja! Upeita kuvia! KRISTIINA RANTANEN, HANKO Luontosuomi kuvissa Kauniit kuvat hyväilevät mieltä ja saavat arvostamaan kotimaan hienoutta entistä enemmän. Kirjoitan varmasti esimerkiksi paperintuotannon vaihtoehtoisista raaka-aineista (Suomen Luonto 6/2017 s. Erityisesti kuvat ovat henkeäsalpaavia, mutta myös taitto ja varsinkin otsikointi on taidokasta – jopa viihdyttävää. Kölivuoristo kun ulottuu Suomeen vain tuolla luoteisnurkalla. Kuinka lintu emo huolella seuraa poikasten ateriointia. LUKIJOILTA Mitä mieltä lehdestä. Luontokaupan Luonnonkalenterin vuodelle 2018 voitti Taina Nummijärvi. Karpalot ovat hyvänmakuisia ja vieläpä terveellisiä. verkkosivuilla www.suomenluonto.fi (klikkaa lehden kansikuvaa) tai . Suomen Luonto -lehden myötä huomaan, että lapsena itsessäni asunut luonnonsuojelija pääsee taas ääneen. 37) blogiini. Äänestä . Olen taustaltani toimittaja ja äärimmäisen kriittinen lukija, siksi harva lehti tekee minuun vaikutuksen. Kiitos siis lehdestä ja onnittelut hyvästä työstä. Kirjoitusten paikoitellen jopa runolliset sanaleikit vievät lukijan syvälliselle matkalle itseensä, maailmankaikkeuteen ja olevaiseen. Osallistujien kesken arvotaan Frantsilan koivu-turve-shampoo ja -hoitoaine
Paljonkin, koska asevarustelu rohmuaa yhä suuremman osan maapallon niukoista luonnonvaroista. Tuulessa taipuvat tunturikoivut kuvaavat toimituksen mielestä hyvin maamme monipuolisen luonnon karuutta ja sitä, miten talven ankaruudesta selviäminen määrittää monella tavalla luontoamme. Kielitoimiston mukaan sanan piekana monikon partitiivi voi olla joko piekanoita tai piekanoja, ja monikon genetiiville annetaan kaikkiaan neljä vaihtoehtoa: piekanoiden, piekanoitten, piekanojen ja piekanain. 19/2017 SUOMEN LUONTO 75 Voittajakuva on Saanalta tunturi koivikosta. Yksi suurimpia kehitystä jarruttavia tekijöitä on asevarustelu. Anna lahjaksi • Tule kummiksi Po lii si h al lit u s 23 .7 .2 01 5, lu p an ro PO L20 15 -4 51 6 ruskovilla.fi 100% MERINOVILLA Lämpö aina mukana Tutustu valikoimaan ja hanki parasta: Energiafiksut ratkaisut ja LVI-osat Uusi nettikauppa ! Miksi hiihtää muilla, kun voi hiihtää puusuksilla. Alue on toki erityislaatuinen, mutta siitä huolimatta – tai juuri siksi – olennainen osa suomalaista luontoa. Kyvyttömyys yhteistyöhön ihmiskunnan yhteisen perinnön suojelemiseksi oli vähäistä. Kumpaakin lajia voi olla siementulokkaana kukkapenkeissä ja lintujen ruokintapaikoilla. Kuitenkin YK:ssakin on käsitelty aseriisunnan ja kehityksen välisiä suhteita: ”enää ei ole pienintäkään epäilystä siitä, että luonnonvarojen niukkuus ja ekologiset häiriötekijät muodostavat todellisen ja kasvavan uhan kaikkien ihmisten ja kansakuntien tulevaisuudelle”. Sappiruoho herättää kiinnostuksen kookkailla lehdillään. Vasta tarkemmin kasvia tutkiessa löytää noin sentin mittaiset piikkiset hedelmystöt. Ei kuinka autoimme itseämme. Kielenhuollon tiedotuslehdessä Kielikellossa 2/2002 on julkaistu aiheesta Heikki Hurtan kirjoittama artikkeli ”Piekana ei ole kana”. Tulevat sukupolvet kiroavatkin meidät järjettömästä luonnonvarojen tuhlaamisesta, ympäristön saastuttamisesta, ilmastonmuutoksesta sekä ydinaseiden valmistamisesta luonnonvarojen kustannuksella. Katri Niskasen Maatuisku on kuvattu Saanan etelärinteessä. Samalla se on aina pois ympäristön ja ilmastonmuutoksen hoidosta ja maapallon luonnonvaroista. Hulluruoho huomataan jo kesällä komeista kukistaan. www.suksitehdasylonen.fi Majoitu mukavasti, syö hyvin, rentoudu luonnossa ja rantasaunan löylyissä! Puh. 040 586 3950, 044 302 5773 info@luonnonperintosaatio.fi www.luonnonperintosaatio.fi LUONNONPERINTÖSÄÄTIÖ – ostaa luonnonalueita pysyvään suojeluun. LUONNONPERINTÖSÄÄTIÖ Auta luomaan turvapaikkoja elämälle FI78 5494 0950 0224 93 Puh. TOIMITUS Luonnonsuojelu on rauhantyötä Mitä tekemistä luonnonsuojelulla on rauhantyön kanssa. SEPPO KOSKIMA Oikaisu Suomen Luonnon numerossa 8/2017 on Kysy luonnosta -palstalle sappiruohovastauksen yhteyteen livahtanut väärä kuva: vihreä hedelmä on hulluruohon. Valintaraadin mukaan kuva välittää jotain olennaista luonnostamme.. Sen neljän–viiden sentin mittaiset hedelmät kehittyvät syksyllä. Jutussa käytetyt piekana-sanan taivutusmuodot ovat herättäneet keskustelua verkossa. Ihminen, joka ensimmäisen kerran avaruudessa katseli 1960-luvulla tätä haurasta planeettaa näki, että ihmisten yhteinen toiminta ei ohjannut maapallon kehitystä. Jos joskus punnitaan ihmislajin historiaa, punnitaan se sen mukaan, kuinka autoimme toisiamme. 0500 209 630 myynti@tunturikeimio.fi www.tunturikeimio.fi Jerisjärvi, Muonio Olemme myös Facebookissa! Tervetuloa! Ilmoita Suomen Luonnossa! Meillä on 166 000 lukijaa. TOIMITUS Piekanan taivutus Suomen Luonnon numerossa 8/2017 julkaistiin juttu piekanoista
saaksisaatio.fi/index.php) rengastetuista linnuista otetuista valokuvista. Tästä suomalaistenkin työstä mainio esimerkki löytyy nettisivuilta osoitteesta www.ospreys.org.uk/wow-interactive-schools-map/. Onnistuneen suojelutyön ansiosta Etelä-Eurooppaan on alettu siirtoistutusten avulla palauttaa sieltä jo kauan sitten kadonnutta sääksikantaa. Joskus kalat ovat selvästi suurempia, ja niiden ilmaan saaminen tuottaa jo pieniä vaikeuksia, joskus näkee pieniäkin sinttejä. Laita mukaan yhteystietosi, mahdollinen havaintopaikka sekä ajankohta. Luontovalistus on langennut otolliseen maaperään; sääkseä ei enää pidetä vahingollisena, eikä näkyvillä paikoilla olevia pesiä hävitetä. Pesiltä ei ole myöskään löydetty muiden saaliseläinten kuin kalojen jätteitä. Sääksi on osoittautunut tärkeäksi lajiksi myös yleisen luontovalistuksen kannalta. Sääksen pesä on tukevan puun latvassa, josta on näköala joka suuntaan. Pesimäkantamme on kasvanut 50 viime vuoden aikana ja on jo yli tuhat paria. . Sääksikanta on vahvin etelässä, missä useita lintuja saattaa kalastaa yhtä aikaa rehevien runsaskalaisten järventai merenlahtien yllä. Se kantoi mennes sään saalista (toinen lintu tai jyrsijä). Merikotka se ei ainakaan mielestäni ollut. Näen kesämökilläni lähes päivittäin sääksien saalistavan, mutta en ole kertaakaan havainnut muuta saalista kuin kalaa. Harvinaisena poikkeuksena kalansyöntiin mainitaan kirjallisuudessa sammakot ja vesilintujen poikaset. M IK A H O N K A LI N N A. SEPPO VUOLANTO Nimensä mukaisesti kalasääski on kalansyöjä. Kalasääski eli sääksi syö ainoastaan kalaa. Viime vuosina yksittäisten lintujen muuttomatkoja on voitu seurata satelliitteihin perustuen, lintuihin kiinnitettyjen lähettimien avulla (www.luomus.fi/fi/satelliittisaakset). Sääksiä näkee kaikkialla Suomessa, missä vain on vesiä. 76 SUOMEN LUONTO 19/2017 – ASIANTUNTIJAT VASTAAVAT T O IM IT TA N U T A L IC E K A R L S S O N – ASIANTUNTIJAT VASTAAVAT ASIANTUNTIJAT VASTAAVAT KYSY LUONNOSTA – ASIANTUNTIJAT VASTAAVAT LÄHETÄ OMA KYSYMYKSESI • lomakkeella, joka löytyy osoitteesta suomenluonto.fi/kysy-luonnosta tai • kirjeellä tai kortilla osoitteeseen Suomen Luonto, Itälahdenkatu 22 b, 00210 Helsinki. Tämä on todettu esimerkiksi Pirkanmaan Pohtiolammella (www. Parhaiden saalisvesien äärelle saattaa tulla lintuja jopa kymmenien kilometrien takaa. Näinkö kalasääsken. Saaliskala painaa keskimäärin 300 grammaa. Pesä saattaa olla kaukanakin vedestä, esimerkiksi suon keskellä. Aiheina palstalla ovat kasvit, kalat, linnut, nisäkkäät, selkärangattomat, sienet, sää, ilmakehän ilmiöt ja geologia. Asia jäi askarruttamaan. Tästä on kiittäminen ennen kaikkea vapaaehtoisia rengastajia ja tutkijoita, jotka ovat rakentaneet tekopesiä sopiville paikoille. Maamme sääkset muuttavat Afrikkaan. Vaikka sääksiä varmastikin näkyy kysyjän maisemissa, lintua tai nisäkästä saaliinaan kantava petolintu on siis joko merikotka tai esimerkiksi ruskosuohaukka tai kanahaukka. Onkohan mahdollista, että Haunisten altaalla Raisiossa näkemäni petolintu olisi ollut kalasääski
19/2017 SUOMEN LUONTO 77 Minkä varasto. Ehkäpä muinaismeren rannoilla oli ajoittain nykyisen Kuolleenmeren kaltaisia ympäristöjä. . Kysy luonnosta Suomen Luonto -lehdessä 4/2017). Savesta syntyneiden mustien kerrosten rajapinnoilla on painumisrakenteita (engl. Jakson kivien kemiasta löytyy viitteitä haihtumalla syntyneistä evaporaattikerrostumista. Petäjäskoski-muodostuman lävistävissä kairasydämissä on kuvan kaltaisten kivilajien ohella stromatoliittirakenteisia karbonaattikiviä. Lähetä lämmin ajatus Lapin perukoilla pari vuosimiljardia sitten velloneelle merelle, kun seuraavan kerran vilkaiset mökin rantasaunan huopakattoa. Kysyjän vintiltä pyytämät pikkunisäkkäät ovat ehkä jo löytäneet ottajansa sieltä minne ne vietiin. PIR JO KO KK O Varpuspöllön varasto.. Detaljikuvassa viimeksi syntyneet kerrokset ovat ylimmäisinä. kuuluisat Näsijärven Aitolahden eloperäistä hiiltä sisältävät hiilipussit (Corycium enigmaticum), jotka päätyivät vuonna 1965 jopa Aitolahden kunnanvaakunan kuva-aiheeksi. Miten tälläinen muodostuu. SEPPO VUOLANTO Mikä kerrostunut kivi. Vaan olipa yllätys! Mikä eläin hiiret pönttöön kuljetti. Geologi Jukka Kousan (GTK) mukaan näyte on löytöpaikan ja kiven rakenteiden perusteella peräisin ns. Ne ovat Suomen vanhimpia tunnettuja fossiileja (vrt. Myös metsähiiret voivat kiipeillä vintillä. Ensimmäisten syyskylmien tullessa pikkunisäkkäät alkavat etsiä itselleen talvisuojaa rakennuksista. Vaaleat osat ovat kvartsija karbonaattipitoisia kerroksia, joihin on kerrostumisvaihetta seuranneen vuorenpoimutuksen kuluessa kiteytynyt vihreäsävyisiä kalkki silikaattimineraaleja. Päästäisillä on suippo ja pitkä kuono. Kun puhdistimme linnunpönttöjä mökillä, yhdestä pöntöstä löytyi yhdeksän kuollutta hiirtä. Se on eteläisessä Lapissa kiemurteleva matalaan mereen aikavälillä 2220–2140 miljoonaa vuotta sitten kerrostunut kivilajijakso, joka on erotettu Peräpohjan liuskealueen kerrosjärjestyksessä omaksi yksikökseen vasta muutama vuosi sitten. TAPANI TERVO Vastaajina tässä numerossa: SEPPO VUOKKO Kasvit SEPPO VUOLANTO Linnut TAPANI TERVO Geologia ISMO RAUTIAINEN Matelijat, sammakkoeläimet HANNU LEHTONEN Kalat JUHA VALSTE Nisäkkäät TA PA N I TE RV O Kallinkankaan kivinäyte kuuluu Petäjäskoskimuodostumaan. Myyrät tunnistaa lyhyestä hännästä ja punaruskeasta selkäpuolesta. Näytekiven mustien kerrosten kaltaista mutta homogeenista Peräpohjan liuskealueen fylliittiä käytetään murskattuna ja värjättynä kattohuovan pintasirotteena. Hiirillä on ruumista pidempi häntä ja vaalea alapuoli. Tornion Karungissa sijaitseva louhos on tyydyttänyt pääosan kotimaisesta sirotetarpeesta jo vuosikymmenien ajan. . Petäjäskoski-muodostumasta. load casts) ja ehkä myös aallonmerkkejä (ripple marks), joista voidaan päätellä kerrosten ikäjärjestys. Mutta mitä lajia ne olivat. Pönttöön ne on varastoinut varpuspöllö, joka on pyytänyt ne elävinä kysyjän pihapiiristä ja sen läheisyydestä. Uskoakseni ne olivat samat otukset, jotka olin saanut loukuilla vintiltä kolme vuorokautta aikaisemmin ja heittänyt pellon laidalle. Savesta, hiekasta ja kalkkiliejusta syntyneen kiven alkuperäinen rakenne on hyvin säily nyt. Pikkunisäkäskannat vaihtelevat, ja kun ne ovat jollain alueella kasvussa, tavallista suurempi määrä otuksia pyrkii sisään varastoihin ja kesämökkeihin. Pöntössä on 4–5 metsämyyrää sekä yksi pitkäkuonoinen metsäpäästäinen. Mahdollisesti myös metsämyyriä, jos ne ovat täsmälleen samanlaisia kuin pöntössä olevat. Keminmaan Kallinkankaan kivinäyte on hieno esimerkki Peräpohjan liuskealueen muinaisista merikerrostumista. Noin 300 miljoonaa vuotta nuoremmiksi jäävät mm. Kiinnitin Keminmaan Kallinkankaalla huomiota hohtavan mustaan lohkareeseen, jossa on vihertäviä kerroksia
Mistä lohi on sinne tullut. Sen sijaan monet kansanomaiset nimet tarkoittavat samaa kuin suomenkielinen nimi. Huopanankoski on kirjailija Juhani Ahon ansiosta kiistatta maamme tunnetuimpia urheilukalastuspaikkoja. Hajupihka korvasi antiikin aikoina rohdoksena ja mausteena käytetyn silfiumin. Hajupihkaa saadaan valuttamalla keltaputkesta mahlaa, joka kuivuu ilmassa pihkamaiseksi. Kasvi oli käynyt jo antiikin aikana harvinaiseksi. HANNU LEHTONEN Pirunpaska on ikivanha rohdos Voimakastuoksuista pirunpaskaa on käytetty kansanlääkinnässä meilläkin. Juhani Aho tekee Lastuissaan Huopanan koskesta kuuluisan lohija taimenkosken. Tieteellinen nimi on korrekti: assa tulee farsin kielestä ja tarkoittaa pihkaa ja latinan foetida haisevaa. Huopanankoski on kuuluisa taimenistaan.. Sitä kasvoi Pohjois-Afrikassa nykyisen Libyan alueella. . Ainetta on käytetty antiikin ajoista lähtien eri sairauksien hoidossa ja erityisesti Aasiassa myös mausteena. Myös silfium oli putkikasvi, ehkä samaa keltaputken sukuakin. Tämä seikka on kummitellut yhdessä jos toisessakin Huopanankoskea käsittelevässä kirjoituksessa. 78 SUOMEN LUONTO 19/2017 ASIANTUNTIJAT VASTAAVAT KYSY LUONNOSTA Nousiko lohi Huopanankoskeen. Kirjojen mukaan sitä saadaan pirunkeltaputkesta, jota ei kuitenkaan suomalaisista kasvikirjoista löydy. Oliko pirunpaska siis tuontitavaraa. Merilohi on päässyt nousemaan ainoastaan Kymijoen alaosiin, mutta ei Viitasaarelle saakka. . Siitä ei kuitenkaan voida syyttää Ahoa, joka kutsui kalastamiaan taimenia tavallisesti nimellä mullonen. Huopanankoski on Viitasaarella Keski-Suomessa. Se kuuluu kuitenkin Kymijoen vesistöalueeseen, jossa järvilohta ei tiettävästi ole koskaan ollut. Pihka sisältää useita erilaisia haihtuvia öljyjä, joista muutamat sisältävät rikkiä ja tekevät hajusta turhankin vahvan. Jostakin syystä sen viljely ei onnistunut, vaan kasvia kerättiin luonnosta. Sitä mukaa kun se väheni, nousi arvo niin, että siitä tuli kulJA N TH O M A S JO H A N SS O N N IK O PI RT TI N IE M I / VA ST AV A LO Pirunpaskaa saadaan pirunkeltaputken mahlasta. Sekaannus johtuu siitä, että taimenta kutsutaan yleisesti nimellä lohi. Pirunpaska, tai sivistyneemmin hajupihkaksi tai pirunpihkaksi kutsuttu rohdos, saadaan Välimeren seudulla kasvavasta komeasta pirunkeltaputkesta, Ferula assa-foetida. Suomessa on pirunpihkaksi tai paskaksi sanottu myös hartsia, jolla soitettiin pirunviulua – naapurin ikkunanlasia vasten kiilattuun neulaan viritettyä lankaa, soitinta, jonka äänenlaadun jo nimikin kertoo
Lisäksi sen takajalat olivat vaurioituneet, eikä se pystynyt kiipeämään. . Rupikonnat pysyvätkin yleensä tiukasti siellä minne ovat syksyllä majoittuneet. Kuinka tavallista on nähdä konna liikkeellä marraskuussa. Matalimmat norsujen käyttämät äänet ovat noin viiden hertsin korkuisia. Tällaiset yksilöt eivät selviä luonnossa olipa emo kuinka huolehtivainen hyvänsä. Kuvatunlainen musta-valkoinen häntä ei ole ollenkaan tavallinen – itse en ole moista nähnyt koskaan, eikä kirjallisuuskaan kerro tällaisesta poikkeamasta. Lämpömittari oli asteen plussan puolella. Yleensä konnat talvehtivat maakoloissa, mutta toisinaan myös vesistöt ja ihmisen rakennelmat kelpaavat. Kyse ei ole ainoastaan pienestä poikkeamasta värityksessä, vaan jostakin isommasta viasta, koska poikkeavuutta on myös takajalkojen toiminnassa. Kenties ojanpohja oli liian suojaton, tai konnalle tuli reviirikiistaa muiden samaa paikkaa käyttävien kanssa. ISMO RAUTIAINEN Millä eläimellä on matalin ääni. JUHA VALSTE Rupikonna lumisella polulla Viime marraskuussa keskellä lenkkipolkua kökötti rupikonna, joka lumijäljistä päätellen oli noussut vedestä ja hypellyt ylös ojan pohjalta. Ehkä hajupihkan halventavat nimitykset johtuvat siitä, että se oli arvokkaan silfiumin heikkolaatuinen korvike! SEPPO VUOKKO Musta-valkohäntäinen kurre Onko yleistä, että oravalla on mustavalkoinen häntä. Oravalla värimuunnokset ovat melko yleisiä. Poikkeuksellisen hyvissä oloissa norsujen infraäänet voivat kantaa lähes 20 kilometriä. Havainto on varsin myöhäinen, sillä rupikonnat hakeutuvat talviteloille jo syys– lokakuussa. Missä Suomen konnat talvehtivat. SE IJA KO RP EL A Kuvan oravanpoikanen kärsii kehityshäiriöstä.. Valinnan toteuttaa tavallisesti jokin peto tai ravinnon puute. Joskus niitä kuitenkin näkee liikkeellä lepokaudellakin. Montako kilometriä norsujen hyvin matalat äänet kantavat. Keskipäivällä tyynellä savannilla tällaiset norsujen äänet kantavat noin 3,5 kilometrin päähän, mutta illalla niiden kantavuus on yli kymmenen kilometriä. Liikkuminen kesken horroksen on riski, koska se kuluttaa paljon energiaa. Kylmänhorrokseen siirtyminen voi olla lämpimänä syksynä hidasta, ja talvehtimispaikkakin voi osoittautua hankalaksi. . Hyvin matalia ääniä käyttävät ainakin JA RK KO JO KE LA IN EN / VA ST AV A LO Rupikonna ei yleensä lähde liikkeelle kesken talvihorroksen. Yksi ainoa silfiumin verso oli kelvollinen annettavaksi lahjana keisari Nerolle! Ilmeisesti keräily tappoi silfiumin sukupuuttoon jo ajanlaskun ensimmäisellä vuosisadalla. Kaikkein tavallisin on kauttaaltaan hyvin tumma, jopa musta väri. 19/2017 SUOMEN LUONTO 79 taakin kalliimpaa. Eläimet vaipuvat kylmänhorrokseksi kutsuttuun tilaan, ja niiden elintoiminnot ja aineenvaihdunta hidastuvat jopa yli 90 prosenttia, ja ruumiinlämpökin lähestyy nollaa. Ovatko eläinkunnan matalimmat äänet norsuilla ja sinivalailla. Kuvauksesta on helppo päätellä, että tämä oravanpoikanen kärsii jostakin pahasta kehityshäiriöstä tai mahdollisesti poikkeamista perintötekijöissä. Liikkeelle otukset lähtevät uudestaan huhti– toukokuun seutuvilla. Eläin voi myös paleltua pakkasen yllättäessä. Pihassamme oli sellainen oravanpoika. n Norsujen hyvin matalien äänten kantavuus riippuu äänen voimakkuuden lisäksi muun muassa ympäristön laadusta (esimerkiksi metsä, kukkulamaasto, savanni tai aavikko) sekä ilman lämpötilasta, kosteudesta ja liikkeestä
Se on hyvin harvinainen, sillä lehtivihreätön kasvi ei pysy pitkään omin voimin elossa. . Sinivalaan infraäänet ovat eläimistä voimakkaimmat, jopa 188 desibeliä. SEPPO VUOKKO M A RK KU KÖ N KK Ö LÄ Tilaa netistä: www.linnox.com e-mail: linnox@linnox.fi Vaella silkeissä ! Silkki pysyy raikkaana ja on miellyttävä iholla sekä kylmässä lämmin kuumassa viileä. Valkoinen verso on jossain vaiheessa menettänyt viherhiukkasensa. Lehtivihreätön kasvi voi saada energiaa myös sienirihmaston kautta, kuten mäntykukka tai lehtivihreättömät kämmekät. tule tutustumaan! Valkoisia puolukanvarpuja näkee harvoin.. JUHA VALSTE Valkoinen puolukanvarpu Rymättylässä mustikanvarpujen keskeltä erottui valkoinen puolukanvarpu. Siemenissä ja muissa kasvin ”pimeissä” osissa viherhiukkaset ovat värittöminä muotoina ja muodostavat lehtivihreää vasta valoa saatuaan. Alusasut naisille ja miehille, pyydä esite : Linnox Silk Oy Lehdesniityntie 3 i 141 Lehdesniityntie 3 i 141 00281 Helsinki puh: 040 550 6243 vain 118€ + toimitusmaksu Miesten tai naisten KERRASTO sukella itämeren pinnan alle! Lintuvaruste Oy, Koetilantie 1 B, 00790 Helsinki Avoinna Ma 11.00–17.00, Ti–Pe 11.00–17.30 www.suomenlintuvaruste.com, lintuvaruste@birdlife.fi, puh. Onko se kovinkin harvinainen. 09-386 7856 Lintuharrastajan erikoisliike -erilaiset linturuokinnat -linnunpöntöt -kiikarit -kaukoputket lintukirjat ym. Jos kasvisolu menettää viherhiukkaset, se ei siis itse pysty niitä valmistamaan. Solu voi olla muutoin elinkelpoinen, mutta kaikki sen jälkeläiset pysyvät valkoisina eivätkä pysty yhteyttämään. Vuosimiljoonien myötä kaapatun sinilevän ja isäntäsolun yhteistyö on lähentynyt, ja sinilevä on menettänyt osan genomistaan. 80 SUOMEN LUONTO 19/2017 KYSY LUONNOSTA ASIANTUNTIJAT VASTAAVAT kaikki norsulajit (savanni-, metsäja aasiannorsu), sarvikuonot, virtahevot, tiikeri, kirahvit ja okapi, eräät linnut ja mississipinalligaattori. Viherhiukkaset ovat alun perin olleet itsenäisiä sinileviä (syanobakteereja), jotka tumallinen solu kaappasi apurikseen noin miljardi vuotta sitten. Valkoinen lehti tai haara pysyy hengissä niin kauan kuin kasvin vihreät osat ruokkivat sitä. Siksi valkoiset siementaimet menehtyvät heti, kun siemenen ravintovarat on käytetty. Silti viherhiukkaset lisääntyvät yhä jakautumalla. Esimerkiksi ryhävalaiden laulussa on matalampia ääniä. Emme tiedä, kenen äänet ovat matalimpia, mutta pikkueli sumatransarvikuonon on mitattu päästelevän vain kolmen hertsin korkuisia ääniä. Samalla eläimestä syntyi kasvi. Rockmusiikin voimakkuus on kovimmillaan 150 desibeliä. Valkoinen puolukanvarpu saa ravintonsa vihreiltä maavarren kautta. Jos se kukkisi ja tekisi marjoja, ne voisivat olla punaisia, mutta kaikki jälkeläiset lehti vihreättömiä ja siten elinkelvottomia. Sinivalaan ääni kantaa valtameren puolelta toiselle, mutta ei ole matalin: se on tavallisesti 10–40 hertsiä
Irtonumero 9,50 euroa. Teen osoitteenmuutoksen. Puolen vuoden määräaikaistilaus (5 numeroa) 43,50 euroa. 3. Osoite: ............................................................................................................................... Puhelin: ............................................................................................................................. Määräaikaistilaus 6 kk (43,50 €) . Myynti Lehtipisteissä. . Kestotilaus uudistuu tilaus jaksoittain automaattisesti, kunnes haluat keskeyttää sen. Missä on Suomen suurin horrostava lepakkoyhdyskunta. Kolme numeroa (jatkuu kestotilauksena) 15,90 euroa. Miekkavalas syntyy a) 70 b) 200 c) 1000-kiloisena 9. Luonnosuojeluliiton jäsennumero: ................................................................................. Mikä on kenttäkiitäjäinen. SUOMEN LUONNON TILAUS/OSOITTEENMUUTOS Tilaan Suomen Luonnon alkaen ___/___ 2017. Määräaikaistilaus 12 kk (79,50 €) . Mikä eläin on Triclistus amazopeikkus. Pähkinöitä 1. Kultapistiäisten isäntiä ovat a) kukkakärpäset b) myrkkypistiäiset c) heinäsirkat 6. KR IS TI N A AL -Z AL IM I / CA RT IN A Voit maksaa tilauksesi e-laskulla – tee sopimus verkkopankissasi! 1) c) 80 0-v uot ias 2) Sie nis ääs kie n 3) Am azo nia np eik kop ist iäi nen 4) a) Orv akk a 5) b) Myr kky pis tiä ise t 6) Kov aku ori ain en 7) Sär kis alo ssa 8) b) 20 0-k ilo ise na 9) Pir unk elt apu tke sta 10 ) Älä ost a mit ään -p äiv ää TILAUSHINNAT Määräaikaistilaus (12 kk, 10 numeroa) kotimaahan 79,50 euroa, kestotilaus 69,90 euroa. . 10. 8. Osoite: ............................................................................................................................... Luonnonsuojeluliiton jäsenille määräaikaistilaus 69,90 euroa ja kestotilaus 61,50 euroa. Nimi: .................................................................................................................................... Mitä päivää vietetään 24.11.. Peikonnahka on a) orvakka b) orvaskesi c) orvakas 5. 4. Postinumero ja paikkakunta: ......................................................................................... Lähettäkää Suomen Luonto alla olevaan uuteen osoitteeseeni alkaen ___/___ 2017. Ulkomaantilauksiin postituslisä: Eurooppa 20 ja muut maanosat 30 euroa/vuosi. 7. Lehden saaja, jos eri kuin maksaja: Nimi: .................................................................................................................................... suomenluonto.fi Tilaajapalvelu Suomen luonnonsuojeluliitto VASTAUSLÄHETYS Tunnus 5009174 00003 VASTAUSLÄHETYS Suomen Luonto maksaa postimaksun. 19/2017 SUOMEN LUONTO 81 Tilaajapalvelu Itälahdenkatu 22 b 00210 Helsinki (09) 2280 8210 (kello 9–15) tilaajapalvelu@sll.fi www. Tilaajatunnus (löytyy osoitetiedoistasi lehden takakannesta): __________________________ Lehden maksaja (laskutusosoite): Allekirjoitus: ...................................................................................................................... Kestotilaus 12 kk (69,90 €) . Olen Luonnonsuojeluliiton jäsen (kestotilaus 61,50 €, määräaikainen 69,90 €). TILAA LEHTI HELPOST I: WWW.SUO MENLUONTO.F I/ LEHTITILA US. Mistä saadaan pirunpaskaa. Minkä hyönteisryhmän toukkia sienissä on eniten. Postinumero ja paikkakunta: ......................................................................................... Suomen vanhin mänty on a) 100 b) 500 c) 800-vuotias 2
Sen jälkeen se lentää pajalleen, joka useimmiten on kolo tai halkeama puun rungossa. Tikalla on yleensä muutama vakiopaja joita se käyttää. Luonnosk irja E S A P IE N M UN NE KÄPYTIKKAA pajallaan on mukava seurata. n. Pajan paikka paljastuu lintua näkemättäkin puun juurelle pudonneista auki nokituista kävyistä. Lintu asettelee kävyn koloon suomut ylöspäin ja hakkaa suomut auki päästäkseen käsiksi siemeniin. Yhden kävyn käsittely ei vie kuin muutamia minuutteja. Tikka lentää mäntyyn, tarttuu käpyyn nokallaan ja kiertää sen irti oksasta. 82 SUOMEN LUONTO 19/2017 Luontokuv ittaja Jari Kostet kertoo havainnois taan luonnoskir jan sivuilla
Tietokone auttoi löytämään luontomme arvokohteet. AHKERANA TALVEEN Orava viettää päivänsä pakkasessa. Mikä valittiin vuoden 2017 turhakkeeksi. . 10/2017 ilmestyy 14. . Kurre on viime aikoina kaupunkilaistunut. . SE PP O PA RK KIN EN www.facebook.com/suomenluonto www.twitter.com/suomenluonto KESTOTILAAJILLE ILMAINEN Digitaalinen näköisversio: www.lehtiluukku.fi Netissä luonnon uusimmat kuulumiset: www.suomenluonto.fi http://instagram.com/suomenluonto. Mitä kuuluu talven pihalinnuille. joulukuuta . Vierailemme hiljentymistuvassa
w w w. Ajattoman ja toimivan mallinsa sekä kestävien materiaaliensa ansiosta tämä takki voi kuitenkin oikein hoidettuna pitää sinut lämpimänä hyvin pitkään. Matkamme alkoi, kun Åke Nordin päätti tehdä niin lämpimän takin, että siihen kääriytyneenä ei tarvitsisi enää koskaan palella. Tavoitteemme on onnistua siinä aina. Takki soveltuu kylmään säähän ja pikkupakkasille, ja sen eristekerroksessa on käytetty vain Fjällrävenin eettisen untuvan kriteerit täyttävää materiaalia. Palautusviikko 2017–50 767095-1709 luonto odottaa sinua – ja joskus luonnossa on kylmää. Fjällrävenin takit ovat pitäneet käyttäjänsä lämpimänä jo liki puolen vuosisadan ajan. Tässä kevyemmässä versiossa leikkaukseen ja istuvuuteen on tehty huolella suunniteltuja muutoksia. Lopputulos oli Fjällräven Expedition Down Jacket -klassikkotakki – ja matka jatkuu yhä. Mikään takki ei kestä ikuisesti. f i forever warm Expedition Down Lite Jacket W Forever Nature Vain laadukkainta, jäljitettävissä olevaa untuvaa Fjällrävenin Untuva. f j a l l r av e n