Taistelut ja terrori Verisesti alkanut kapina ja vallankumous johti voittajien vielä verisempään kostoon punaisten hävittyä. Se ei kuitenkaan miellyttänyt edes kaikkia valkoisia.. 4 SUOMEN SOTILAAN 1918 LÖ N N Q VI ST G U N N A R, H EL SI N G IN KA U PU N G IN M U SE O Aseet Millä välineillä käytiin sota, joka oli samalla osa ensimmäisen maailmansodan loppuselvittelyä pohjolassa. Tausta Kuinka vapaustaistelusta tuli sisällissota ja miksi. Suomen sisällissodan taustat ja tapahtumat – satavuotiaan itsenäisen Suomen katkerat syntyhetket. Saksalaiset Saksalaisten maihinnousu ratkaisi sodan Suomessa
Aineisto hyväksytään julkaistavaksi ehdoin, että Kustannus Oy Suomen Mies saa aineistoon hyvän kustannustavan puitteissa eri korvauksetta vapaan käyttöoikeuden tiedonvälitystoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu. 0400 418 705 Postiosoite: Döbelninkatu 2, 6 krs., 00260 Helsinki etunimi.sukunimi@suomensotilas.fi Teksti ja toimitus: Jukka I Mattila Ulkoasu ja taitto: Kalevantuli, Matti Vartiala, p. Kustantaja: Kustannus Oy Suomen Mies, Toimitusjohtaja Kai Ahotupa, p. 5 SUOMEN SOTILAan 1918 TÄSSÄ EXTRASSA Julkaistava aineisto. 040 589 4547 Kirjapaino: PunaMusta ISBN 978-952-9872-70-1 Kannen kuva: Wasenius I, Helsingin kaupunginmuseo 6 Polku itsenäisyyteen 10 Sorron alla 12 1905 suurlakko 13 Jääkärit 23 Ensimmäinen maailmansota 24 Vuosi 1917 32 Työväen järjestyskaartit 1917 34 Suojeluskunnat Suomenmaassa 38 Vimpelin kurssi 40 Suuri asejuna 42 Vallankumous 48 Valkoinen Suomi 53 Vapaussodan ensi tunnit 55 Valkoinen kenraali 59 Punaiset 62 Punakaartin koulutus 64 Punakaarti kotirintamalla 66 Punakaartilaiset taistelussa 67 Punaisten yleishyökkäys 69 Valkoinen armeija 80 Valkoisten sotilasarvoja 82 Vapaussoturien ja kapinallisten aseet 88 Tykistö 94 Huolto 98 Muonitus 101 Sotilaan palkka ja päiväraha 104 Etappipataljoona 106 Viesti 112 Sapööreja ja insinöörijoukkoja 113 Rautatiejoukot 115 Verenpunainen Tampere 125 Punakaartin naissotilaat 128 Saksalaiset ottavat Helsingin 138 Viipurista Haminaan 146 Voitonparaati Helsingissä 149 Kuolema m/1918
Ne ovat eri tapahtumien risteämiä ja lopputuloksia monista eri tapahtumaketjuista. 6 SUOMEN SOTILAAN 1918 Vapaussodan – vuoden 1918 sisällissodan – syttyminen oli useamman historiallisen kehityspolun tulos. Kun historiallisia tapahtumia tarkastellaan jälkikäteen, meillä on yksi suuri etu: tiedämme asioita, joita tuon ajan ihminen ei voinut tietää eikä tiedostaa. POLKU ITSENÄISYYTEEN. Tapahtumakuluissa on usein vähemmän suunnitelmallisuutta ja systemaattisuutta kuin jälkikäteen voisi helposti luulla. Historian tapahtumille on ani harvoin yhtä yksittäistä syytä. Historialliset kehityspolut ovat ihmisten tekojen ja tekemättä jättämisten muovaamia, ja niiden suuntautumiseen osallistuu lukematon joukko ihmisiä yhteiskunnassa ja koko maailmassa. Sattumalla on aina osansa. Historiallisten polkujen kehitystä määrittelevät teot, yksittäiset pienet valinnat – yhtä paljon intohimot, toiveet ja tavoitteet kuin virheet, agitaatio ja manipulointikin
, H EL SI N G IN KA U PU N G IN M U SE O. Kolmas linja 12, vuoden 1905 suurlakon aikana. TO RN IA IN EN P. 7 SUOMEN SOTILAan 1918 JONO MAITOKAUPAN EDUSTALLA
Sen taustalla oli laaja talonpoikien kapinointi, jonka alkuhistoria ulottui kauas. ENSIMMÄINEN MAAILMANSOTA. SAMAAN AIKAAN porvarillisten piirien aktivismi sai uuden kasvupohjan ylioppilaista ensimmäisen maailmansodan sytyttyä. Suurlakon aikana perustettiin erilaisia järjestyskaarteja ja työväenliikkeen punakaarteja. Syksyllä Ostrobotnialla pidetyssä kokouksessa päätettiin aloittaa hanke, jonka tavoite oli ”Irti Venäjästä!” Aktivistien mielestä tavoite oli saavutettavissa vain voimakeinoin, ja koska maassa ei ollut omia sotajoukkoja, oli aloitettava suomalaisen sotaväen muodostaminen. Jäsenmäärä kohosi 25 000 mieheen. Itsenäisyystaistelun työkaluiksi liitto hankki Sveitsistä 2 500 – jo hankintahetkellä kovin vanhanaikaista – Vetterli-kivääriä ja yli miljoona patruunaa, jotka salakuljetettiin Pohjanmaalle odottamaan aseellisen taistelun puhkeamista. Forssan kokouksessa 1903 perustettu Suomen Sosialidemokraattinen Puolue SDP nousi suurimmaksi puolueeksi, ja se otti vaikutteita kansainvälisestä työväenliikkeestä ja pyrki parantamaan työväestön asemaa vallankumouksellisella toiminnalla. Haavoittuneita venäläisiä sotilaita Helsingin rautatieasemalla 1915.. TAMMIKUUSSA 1906 perustettiin Voimaliitto salaiseksi taistelujärjestöksi. Vaihtoehdoiksi valikoituivat Ruotsi, Tanska tai Saksa. Siven ja Artur Fellman. Lähes 10 miljoonan miehen armeija taisteli sodassa, jonka syistä, tavoitteista tai seurauksista valtaosalla ei ollut mitään käsitystä. Muutosta tukivat vielä Saksan suurvaltapoliittiset intressit Euroopassa. Patoutuneet ristiriitaiset toiveet purkautuivat vuonna 1917 laajaksi ja avoimeksi kapinaliikkeeksi, jolla oli maailmanhistoriallisia seurauksia. Saksa tuki kaikkia vihollismaataan Venäjää heikentäviä kapinallisryhmiä, Venäjän bolševikeista Suomen suuriruhtinaskunnan aktivisteihin ja ”jääkäreihin”. Liiton sotilaallisesta koulutuksesta vastasi kapteeni Matti von Nandelstadh. päivänä helmikuuta 1899 Venäjän keisari antoi manifestin asevelvollisuuden palauttamista koko Venäjän valtakuntaa koskevaksi. Virallisesti Voimaliitto oli urheiluseura, mutta se oli sotilaallisesti organisoitu ja aseistettu. Poliittinen elämä on kamppailua vallasta, ja niin myös suomalaisuuden vastavoimana Venäjällä nosti päätään panslavismi ja imperialismi, nekin aikansa lapsia. VUOSINA 1905-1914 muotoutuivat ne näkemykset ja linjaukset, jotka myöhemmin vaikuttivat eri poliittisten ryhmien asennoitumiseen Suomen itsenäistymiseen. ENITEN sisällissodan syttymiseen Suomen valkoisten ja punaisten välillä vaikutti Venäjän yhteiskunnallinen murros. Verinen ja katkera polku itsenäisyyteen. Marraskuussa 1914 aloitettu venäläistämiskampanja yhtenäisti hajanaista aktivistien kenttää. Kapinaa piti yllä tilanomistajiin kohdistuva viha ja maaseutuväestön ja kaupunkilaisten välinen epäluulo ja sosiaaliset rajat. Työväenliikkeen sisällä ei oltu varmoja siitä, mitä vallankumouksellisuus tarkoitti ja millaisia keinoja siihen sisältyi, joten virallisesti vallankumouksellisuudesta luovuttiin. Samaan aikaan käynnissä oli maailmansota ja Venäjän armeijan rapautuminen. 8 SUOMEN SOTILAAN 1918 T ie Suomen itsenäisyyteen ja vapaussotaan voidaan johtaa kansallisaatteen leviämisestä romantiikan ja nationalismin vaikutukseen, maatalouden ja teollisuuden kehittymiseen Suomessa sekä uusien poliittisten ideologioiden, kuten sosialismin ja kapitalismin, nousuun. Tästä sai alkunsa jääkäriliike. Sen tavoitteena oli ”Suomen lakkautetun sotaväen korvaaminen kaikkia yhteiskuntaluokkia edustavalla kansanmiliisillä”. Kaartit myös kahakoivat keskenään. 15. Kapinaliike huipentui vuosina 19051907 väkivaltaisten tapahtumien sarjaksi, ja se loi pohjaa vuoden 1917 vallankaappauksille. Työnväenliikkeeseen jäi kuitenkin pienempiä piirejä, jotka halusivat edistää marxilaista vallankumousta radikaalein ottein. AATTEIDEN ja ideologioiden kehityksen myötä myös yksittäiset tapahtumat saivat kehityksen suuntautumaan kohti vuoden 1918 väkivaltaista vastakkainasettelua. Kun tähän kehitykseen lisätään väkivaltaiseen vallankumoukseen pyrkivä poliittisesti valveutunut joukko, työväestön kasvava joukkovoima sekä Venäjään kuuluneiden kansallisuuksien itsenäistymispyrkimykset, oli keisarin Venäjällä luvassa perusteellisia muutoksia. Liiton perustajina olivat muun muassa Konni Zilliacus, Mauritz Maexmontan, Hugo Sternberg, V.O. Tästä alkoi niin kutsuttu passiivisen vastarinnan kausi, joka huipentui vuoden 1905 suurlakkoon. Venäjän viranomaiset lopettivat liiton toiminnan jo vuonna 1906. Sisällissota Suomessa oli tässä suuressa kaaoksessa vain pieni sivupolku
9 SUOMEN SOTILAan 1918 TI M IR IA SE W IV A N , H EL SI N G IN KA U PU N G IN M U SE O
Sortokaudet olivat merkittävä kansallisen herätyksen alkuhetki. SORRON ALLA. Sisällissodan ja vapaustaistelun siemen kylvettiin. 10 SUOMEN SOTILAAN 1918 TI M IR IA SE W IV A N , H EL SI N G IN KA U PU N G IN M U SE O Aikakautta 1899-1905 kutsutaan Suomessa yleisesti ensimmäiseksi sortokaudeksi ja vuosia 1908-1917 toiseksi sortokaudeksi. Yhä laajemmat kansalaispiirit havahtuivat vastustamaan autonomian menetystä, ja ajatus täydestä itsenäisyydestä kasvoi samalla kun kansa jakautui oikeistoon ja vasemmistoon. Nimitys tulee siitä, että emämaa Venäjä pyrki noina vuosina tekemään Suomesta tavallisen venäläisen kuvernementin ja kiinteämmän osan valtakuntaa
Duumalle myönnettiin oikeus säätää lakeja, ja se muodostettiin kansaa edustavaksi parlamentaariseksi elimeksi. tiukasti viranomaisilla ja poliisivoimilla, ja Bobrikov hallitsi Suomea diktaattorin valtuuksin. Murha ei lopettanut venäläistämisyrityksiä, mutta hidasti vauhtia, jolla asioita vietiin eteenpäin. Bobrikovin aikana valta oli VENÄLÄINEN KONEKIVÄÄRIKOMENNUSKUNTA Läntisellä Heikinkadulla (nykyinen Mannerheimintie) ensimmäisen maailmansodan aikana. Panslavistisien oppien mukaan pienet kansat Venäjän reuna-alueilla, kuten Suomi, tuli sulattaa peruuttamattomasti Venäjään. Osa suomalaisista, jotka edustivat lähinnä vanhasuomalaista puoluetta, oli valmis hyväksymään osan venäläisten vaatimuksista. Aktivistien ohjelmaan kuuluivat terrori ja salaisen kansanarmeijan luominen. Pieni aktivistien joukko katsoi velvollisuudekseen käyttää voimakeinoja venäläisten sortopyrkimyksiä vastaan. Perustuslailliset tukeutuivat passiiviseen vastarintaan, he kieltäytyivät toteuttamasta laittomiksi kokemiaan päätöksiä. Tsaarin valta horjuu Venäjä kärsi vuosina 1904-1905 nöyryyttävän tappion sodassa Japania vastaan. Virastokieleksi tuli venäjä, kansallisesti ajattelevia suomalaisia poliitikkoja karkotettiin Siperiaan. Kuria pitivät yllä santarmit ja kasakat monien suomalaisten poliisien ja muiden virkamiesten avustamana. Kesäkuussa 1904 kouluylihallituksen apukamreeri Eugen Schauman surmasi Bobrikovin ja sen jälkeen itsensä. Suomen kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov ryhtyi venäläistämään Suomea kovalla kädellä. Tsaarin valta horjui. Myönnytykseksi tsaarin asemaa muutettiin Venäjällä vuosien 1905 ja 1906 vaihteessa merkittävästi. Maassa syntyi levottomuuksia ja avoin kapina. Duuman rinnalla valtaa piti valtakunnanneuvosto. Helmikuun manifestista alkanut ensimmäinen sortokausi yritti hävittää Suomen siihen asti voimassa olleen erityisaseman omine perustuslakeineen, valtiopäivineen, rahoineen, postimerkkeineen ja sotalaitoksineen. n Nikolai Bobrikov.. SUOMEN SOTILAan 1918 11 H elmikuussa 1899 keisari Nikolai II antoi julistuksen, jossa määrättiin, että autonomisen Suomen lainsäädännöstä päätetään jatkossa Venäjän duumassa. Venäjästä tuli perustuslaillinen monarkia. Suomessa Schaumanista tehtiin kansallissankari. Niin sanotut perustuslailliset, puoluekartalla lähinnä nuorsuomalaiset, ruotsalaiset ja sosialidemokraatit, vastustivat venäläistämistoimenpiteitä
Nähtiin myös ensimmäiset väkivaltaisuudet työväen ja porvariston kaartien välillä. Itsenäisyystaistelun ja sisällissodan valmistelu oli alkanut. Venäläistämispolitiikan vastustajia kohdeltiin rankasti, sortokeinoina kenraalikuvernöörillä oli karkotukset Siperiaan, viraltapanot ja vankilatuomiot. Poliittinen jännitys kehittyi useamman voimaakselin ympärille: oli itsenäisyysliike, jossa oli sekä sosialistisia että porvarillisia poliitikkoja, työväenliike, porvarilliset suojeluskunnat ja venäläiset viranomaiset. Suurlakon aika oli levotonta. Kockin johtamaan kansalliskaartiin arvioidaan kuuluneen marraskuussa noin 6 500 miestä. Keisari Nikolai II:n allekirjoittama marraskuun manifesti palautti Suomelle lailliset olot ja lupasi laajoja yhteiskunnallisia uudistuksia. Porvarillisella puolella muun muassa ylioppilaat järjestäytyivät ylioppilaskaarteiksi kapteeni Gösta Theslöfin alaisuuteen. Suhteet Venäjän ja sen alusmaan Suomen suuriruhtinaskunnan välillä alkoivat kärjistyä välittömästi. Levottomuudet huipentuivat lokakuussa 1905 Venäjällä alkaneeseen yleislakkoon. Suomalaiset päättivät vaatia autonomian palautusta. Kaartien johdossa olivat entinen poliisimestari Johan Kock ja Eero Haapalainen. Työväenjärjestöt olivat jo aikaisemmin perustaneet suojakseen järjestyskaarteja, aivan kuten porvarilliset piiritkin olivat kerääntyneet suojeluskunniksi. Myös suomalaisuusliikkeen tavoitteet keskittyivät Suomen autonomian laajentamiseen ja itsenäisyyden saavuttamiseen aikaisemman ruotsin kielen vastaisen kamppailun sijaan. Myös Suomessa tehtiin laajoja poliittisia uudistuksia. 12 SUOMEN SOTILAAN 1918 Poliittinen valta oli ministerineuvostolla, ja pääministeri toimi maan poliittisena johtajana. Naiset saivat äänioikeuden. Suurlakko päättyi maanantaina 6.11.1905. n Eugen Schauman ja koiransa Lukas. Vuonna 1910 julkaistiin manifesti yleisvaltakunnallisesta lainsäädännöstä. Varmistaakseen valtansa Venäjä ryhtyi keskittämään sotajoukkoja Suomeen. Murhatun Bobrikovin lähimpänä alaisena toiminut Frans Albert Seyn nimitettiin Suomen kenraalikuvernööriksi. Lakon mainingeissa työväki oli näyttänyt kykynsä joukkovoiman käyttöön ja Venäjän viranomaiset olivat nähneet kansalaisjoukkojen mahdollisuuden nostattaa levottomuuksia. Järjestyksen valvontaan perustettujen kansalaiskaartien piti ottaa tilanne haltuunsa. Punakaartit syntyivät Helsingissä yksikertaisimmillaan niin, että työväentalolla oleskelevista miehistä koottiin kymmenmiehisiä partioita järjestyksen pitoon. Ylimääräiset valtiopäivät rakensivat valtiopäiväuudistuksen, jonka säädyt hyväksyivät toukokuun lopulla 1906. Kansa kokoontui julkisille paikoille pitämään kokouksia ja esittämään vaatimuksia poliittisista uudistuksista. Hulinointia esiintyi laajalti. Suomea oltiin ajamassa nyt aikaisempaa vahvemmin tiiviimmäksi osaksi Venäjän valtakuntaa. 1905 SUURLAKKO H uonot uutiset Japanin sodasta yhdistyivät yhteiskunnalliseen kiehuntaan. Keisari vahvisti uuden vaalilain ja uuden valtiopäiväjärjestyksen heinäkuussa 1906. H EL SI N G IN KA U PU N G IN M U SE O H EL SI N G IN KA U PU N G IN M U SE O. Keisarin itsevaltiutta haluttiin rajoittaa, rajamaat – kuten Suomi ja Viro – halusivat laajempia autonomisia oikeuksia. Suurlakon painopiste oli Helsingissä, mutta nopeasti se levisi koko maahan. Toinen sortokausi alkoi vuonna 1908. Koko maa oli pysähtynyt, tehtaat ja junat seisoivat, jopa poliisit olivat lakossa. Vuonna 1912 säädettiin yhdenvertaisuuslaki, joka avasi kaikille venäläisille mahdollisuudet myös suomalaisiin virkoihin. Lakko levisi marraskuussa Suomeen. Nouseva demokratia-ajattelu, laajemmat kansalaisoikeudet, työväenliikkeen kasvava joukkovoima, aristokratian ja sääty-yhteiskunnan vastainen mieliala purkautui Venäjällä levottomuuksina. Keisari luopui rajoittamattomasta itsevaltiudesta. Kesällä 1914 – sodan jo uhatessa koko Eurooppaa – joukkojen määrä kohosi 30 000 mieheen
JÄÄKÄRIT n Ein Rast… tauko paikalla. Rastin aiheena näyttäisi olleen venäläisen m/1910-sotasaaliskonekiväärin käyttökoulutus. Kun maa jakautui tiellään kohti itsenäisyyttä, jäivät jääkärit laillisen järjestysvallan voimaksi ja olivat seuranneessa sisällissodassa ratkaiseva tekijä tiellä valkoisten voittoon. Konekivääri oli tulevan vapaustaistelun ja sisällissodan tärkeimpiä aseita.. Itsenäisyyttä ajaneet piirit kokoontuivat 17.11.1914 Ostrobotnialle, ja muutamaa päivää myöhemmin aktivistiylioppilaiden muodostama komitea otti päämääräkseen Suomen täydellisen irrottamisen Venäjästä. Keskuskomitea lähetti ylioppilaat Bertel Pauligin ja Walter Hornin joulukuun alussa 1914 Tukholmaan tapaamaan Herman Gummerusta. Jääkäriliikkeen synnyttivät itsenäisyyttä sortotoimenpiteiden vuoksi ajaneet aktivistit yli puoluerajojen. Suomessa omaa sotaväkeä ei voitu muodostaa eikä kouluttaa, joten vaihtoehdoksi jäi sotilaskoulutuksen hankkiminen ulkomailla. 13 SUOMEN SOTILAan 1918 S odan syttyminen loppukesällä 1914 ja samanaikaisesti osin sotatilan verukkeella voimistuneet venäläisten harjoittamat sortotoimenpiteet lisäsivät suomalaisten epäluuloa Venäjää kohtaan. Venäjän-vastaiset asenteet loivat pohjaa ylioppilaiden joukossa syntyneelle liikkeelle, joka otti päätavoitteekseen vapautumisen Venäjän alaisuudesta. Gummeruksen johdolla laadittiin Saksan viranomaisille osoitettu kirjelmä, jossa esiteltiin Suomeen perustetun maanalaisen järjestön toimintaa ja sen valJääkäriliikkeen ja koko Suomen itsenäistymisen mahdollisti ensimmäinen maailmansota. Itsenäisyysliikkeelle muodostettiin johtoelin, keskuskomitea, jonka eräs tehtävä oli luoda Suomelle omat aseelliset sotajoukot
päivä, kurssi alkoi koko laajuudessaan Lockstedter Lagerissa Hampurista pohjoiseen. Kurssi naamioitiin partiolaisten johtajakoulutukseksi ja nimettiin Pfadfinder-kurssiksi. ”Meidät puettiin harmaisiin partiolaiseli Pfadfinder-pukuihin, polvihousuihin ja väljään harmaanvihreään viittaan”, eräs kurssilainen kertoi ensikokemuksistaan myöhemmin. Koulutus alkaa Saksa antoi aluksi lupauksen kouluttaa 200 vapaaehtoista neljä viikkoa kestävillä kursseilla. Kurssin johtajana toimi Saksan partioliikkeen johtaja, entinen siirtomaaupseeri majuri Maximilian Bayer. Pfadfindereiden koulutuksen painopiste oli johtajakoulutuksessa. Suomalaisia osallistujia kuvasi se, että he olivat vapaaehtoisia, korkeasti koulutettuja ja ”sivilistejä”. Lisäksi saksalaisilta pyydettiin mahdollisuutta saada aseita ja sotilaskoulusta noin 2 000 miehelle. n Bertel Paulig. Ylioppilaiden tekemässä värväyksessä halukkaita saatiin kasaan 189 vapaaehtoista. Kurssi naamioitiin partiolaisten johtajakoulutukseksi ja nimettiin Pfadfinder-kurssiksi.. Heille pyrittiin luomaan valmius johtaa n Walter Horn. ”Hatun ylöspäin käännetty, kallellaan oleva lieri antoi sopivan annoksen salaperäisyyttä koko asialle, ja varmemmaksi vakuudeksi vedettiin piikkilankaverkko kasarmiemme ympärille.” Pfadfinderit saivat sekalaista koulutusta, joka osittain määräytyi heidän siviilikoulutustasonsa mukaan. Pfadfinder tarkoittaa saksan kielessä partiolaista. Tammikuun 26. Saksan etuja idässä edisti suuresti, että Suomessa syntyisi Venäjän valtaa vastaan suunnattuja vallankumouksellisia hankkeita, koska se heikentäisi Venäjää sotilaallisesti ja pakottaisi Venäjän sitomaan voimiaan sisäiseen järjestyksenpitoon. Kirjelmä jätettiin Saksan Tukholman sotilasasiamiehelle. päivänä 1915 Saksan sotaministeriön, ulkoasianministeriön, yleisesikunnan ja amiraliteetin edustajat tekivät myönteisen päätöksen. 14 SUOMEN SOTILAAN 1918 mistelemaa suomalaista vapausliikettä. Koulutus aloitettiin aluksi Berliinissä. Pian, helmikuun 25
Vapaa-aika oli koulutuksen alussa rajoitettua, ja alkoholin nauttiminen oli ankarasti kielletty. Suomeen lähetettiin värväystehtäviin kymmeniä henkilöitä, ja lisäksi ylioppilaiden osakunnilla ja Teknisellä korkeakoululla oli omat värväyskeskuksensa. Pfadfinder-kurssi pidennettiin pian kuuteen viikkoon. Juoni paljastuu Venäjän viranomaiset saivat tietoja vapaaehtoisliikkeestä syyskuussa 1915 ja aloittivat toimenpiteet värväyksen lopettamiseksi. ”Aluksi ei saatu vapaasti edes juoda olutta”, muisteli W.E. Tukholmaan perustettiin poliittinen ja operatiivinen keskus vapaaehtoisten värväystä varten. Keskeisemmäksi matkareitiksi muodostui Kemin etappi, jota pitkin noin puolet Saksaan menijöistä kulki. Tuompo. Miehistövärväys ei sallinut tulokkaiden karsimista etukäteen, ja siksi pataljoonaan kertyi heikkoakin ainesta. Vuoden 1915 syyskuusta toukokuun 1916 loppuun suomalaispataljoona sai yhteensä 1 510 uutta alokasta. Kesän 1916 värväystoiminta Suomessa jäi vähäiseksi, sillä venäläisten toimenpiteet olivat herättäneet pelokkaan mielialan. Aktivisteja vangittiin Pietariin Špalernajan vankilaan, jonka vankikaartiin kuuluivat muun muassa Vihtori Kosola, Artturi Leinonen, Aarne Sihvo ja Kyösti Vilkuna. 15 SUOMEN SOTILAan 1918 ryhmää, joukkuetta ja välttävästi komppaniaakin. Nämä kalterijääkäreiksi kutsutut aktivistit vapautettiin Venäjällä maaliskuussa 1917 tapahtuneen vallankumouksen jälkeen. Läpi Suomen valmisteltiin etappeja, joiden kautta Saksaan koulutukseen aikova kulki Pohjois-Suomeen ja Ruotsiin ja sai matkallaan majoituksen ja muonituksen. Tavoitteena oli kouluttaa johtajia ja sotilasohjaajia aseellista kapinaa varten. Elokuussa tehtiin perusteellisempi muutos, sillä kurssi laajennettiin pataljoonaksi, mitä oli odotettu kauan ja hartaasti. ...alkoholin nauttiminen oli ankarasti kielletty.. Voisi sanoa, että koulutus muistutti tavoitteiltaan aikakautensa reserviupseerikoulutusta. Sadat henkilöt joutuivat lopettamaan palveluksen fyysisen heikkouden n Kalterijääkärit Vihtori Kosola, Kyösti Wilkuna ja Juho Heiskanen. Koulutusta annettiin jopa yhtymätasolla, jotta miehet hahmottaisivat paremmin suuria kokonaisuuksia
Marssiharjoituksia oli pari kertaa viikossa. Samalla miehistön asetakin väri muuttui jalkaväen harmaasta jääkärien vihreäksi. Arno Jaatinen kertoi, kuinka muutos epämääräisestä partiolais-koulutettavasta ensin jalkaväkimieheksi ja sitten jääkäriksi kohotti mielialaa: ”Olimme jääkäreitä kuuluen Saksan armeijan n Jääkäripataljoona oli todellinen pienoisyhtymä kenttätykkijaoksineen, jonka ensimmäinen tykki (10,5 cm:n eli 105 mm:n kevyt kenttähaupitsi mallia 1898/1909, eli modernisoitu H-98) on kuvassa tuliasemissa Riianlahdella . Suomalaispataljoona muodostettiin normaalipataljoonaa suuremmaksi, sillä siihen kuului neljä jalkaväkikomppaniaa, konekiväärikomppania, pioneerikomppania ja tykistöjaos. Alokkaille opetettiin sotilaallista kuria erityisen tiukalla Majuri Bayer määrättiin suomalaisten Lockstedtin harjoitusjoukon komentajaksi... Elokuussa 1915 jatkettiin suomalaisten koulutusaikaa. 16 SUOMEN SOTILAAN 1918 tai muun sopeutumattomuuden takia. Valiojoukkoa Koulutusohjelma muotoutui melko nopeasti saksalaisen jalkaväkisotilaan koulutukseksi. Jalkaväkikomppanioiden lisäksi suomalaisten koulutusjoukkoon perustettiin pioneerija konekiväärikomppaniat. Painopistealueena olivat ampumaharjoitukset, puolustusja hyökkäysharjoitukset sekä fyysinen karaistuminen. Koulutus ei kuitenkaan vastannut niitä odotuksia, joita suomalaisilla oli, vaan suomalaiset toivovat kattavampaa koulutusohjelmaa. Keväällä 1916 suomalaisten koulutusjoukolla oli takanaan jo täysipainoinen koulutus. Yhteensä 60 ylennettiin suomalaisten apukouluttajaksi ja esimiehiksi: joukkueenjohtajiksi, ryhmänjohtajiksi ja ryhmän varajohtajiksi. Aloite ei kuitenkaan toteutunut. n Majuri Maximilian Bayer.. Kenttäharjoituksia oli paljon. sisäpalveluksella ja sulkeisjärjestyksen harjoittelulla. Majuri Bayer määrättiin suomalaisten Lockstedtin harjoitusjoukon (Ausbildungstruppe Lockstedt) komentajaksi, ja hän sai samalla erillisen pataljoonankomentajan valtuudet. Käytännön harjoitusten lisäksi jonkin verran luennoitiin taktiikkaa, linnoitusoppia sekä toimintaa huoltoja etappitehtävissä. päivänä toukokuuta 1916 nimen Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27. Hauptzugführer Jernström esitteli marraskuussa 1917 laatimassa kirjeessään toiveen, että noin 50 suomalaista komennettaisiin saksalaisille komppanianpäällikkökursseille ja noin 200 miestä pääsisi reserviupseerikursseille. Pataljoona sai 9
Kuvaan on koottu pioneerikomppanian Zugführerit eli suomalaiset joukkueenjohtajat. Pataljoona kuljetettiin Lockstedista rintamalle 31.5.1916 kolmella junalla. Toukokuun lopulla ja kesäkuun alussa 1915 pataljoona oli sijoitettu Mitauhun Kuurinmaalle, jossa se otti vastuun Misse-joen asemista saksalaisilta. Heidän tietojensa turvin venäläiset avasivat ankaran tulen suomalaisten asemiin. Sotilasarvo näkyy myös miesten olkapäiltä. Isku kohdistui suomalaisten itäpuolella olevaan osastoon, ja läpimurto olisi todennäköisesti merkinnyt suomalaisjoukon tuhoutumista. 17 SUOMEN SOTILAan 1918 jääkärijoukkoihin. Kuitenkin sodan ja rintaman vaarat olivat alati läsnä, sillä venäläisten partiotoiminta ja tykkituli pakottivat jatkuvaan valppauteen. Pataljoonan käytössä olleet venäläiset sotasaaliskiväärit ja konekiväärit vaihdettiin saksalaisiin. Misse-joella (Misa nykyisen Latvian alueella) vuorokaudet kuluivat vartiopalveluksessa tai linnoitusja varustustöissä. Pfadfindereissä korostui ruotsinkielisen sivistyneistön osuus. Suurin ponnistuksin hyökkäys torjuttiin, ja myös suomalaispataljoonan tykistöjaos joutui tulikokeeseen. Valokuvaan kirjoitetut tekstit paljastavat kuvan päivätyksi juuri ennen rintamalle lähtöä 31.5.1916 Lockstedter Lagerissa. Saksalaista henkilöstöä pataljoonassa oli 39 upseeria, 15 vääpeliä, 38 aliupseeria ja 111 miestä. Sateinen kesäkuu, vetinen maasto, sääsket ja syön Jääkärit Savonius, Mandelin, Solin ja Hanell aikakaudelle tyypillisessä ystävyspotretissa. Ja tämä seikka olikin varsin huomattava – sen majuri erikoisesti mainitsi – sillä jääkärijoukot olivat Saksan armeijan valiojoukkoja.” Jääkäripataljoona rintamalla Pataljoonan kokoonpano muutettiin sotavahvuuteen, ja sen komentajaksi määrättiin edelleen majuri Maximilian Bayer. Tunnin kestäneen keskityksen aikana sai surmansa kaksi jääkäriä ja muutamia haavoittui. Pfadfinderit ja ruotsinkielinen paremmin koulutettujen joukko eteni jääkäriaikana, vapaussodassa ja sittemmin yhteiskunnassa keskimäärin muita pidemmälle, mikä herätti myös kaunaa ja puheita siitä, että ruotsinkieliset ajoivat toisiaan eteenpäin. Suomalaisten odottelu ja epätietoisuus toiminnan tavoitteista olivat ohi, sillä edessä olivat rintamataistelut ja pataljoonan tulikaste. Jääkäripataljoonan jatkuva vartioja työpalvelus kävi raskaaksi. Vaihtelua jokapäiväiseen arkeen toivat partiomatkat tai vihollisen tavallista rajumpi tykistötuli. Eräs raju vihollisen tykistökeskitys koettiin kesäkuun lopulla sen jälkeen, kun kaksi jääkäriä oli loikannut vihollisen puolelle. Henki koetuksella Heinäkuun puolivälissä vuonna 1916 jääkärit joutuivat vaaralliseen tilanteeseen, kun venäläisten itärintamalla aloittama yleishyökkäys ulottui myös Riian eteläpuolelle. Toiminta-alue oli melko suojaisa. Kaikki Pfadfindereitä, eli niitä ensimmäisiä jääkäreitä. Suoalue ja sen läpi virtaava joki suojasivat pataljoonaa vihollisen hyökkäyksiä vastaan. armeijan alaisuudessa kesäkuusta 1915 maaliskuuhun 1917. Kuvan miehet olivat kaikki ensin Pfadfindereinä ensimmäisessä komppaniassa ja sittemmin jääkäripataljoonan pioneerikomppaniassa. Suomalaiset toimivat jaksoittain Saksan 8. Savoniuksesta tuli everstiluutnantti, Mandelinista ja Solinista everstejä ja Hanellista kenraaliluutnantti. ...jääkärijoukot olivat Saksan armeijan valiojoukkoja.
Itse taistelusta emme kylläkään voineet nähdä mitään, mutta kun omat tykkimme ampuivat takaa ylitsemme ja vihollisen tykit edestäpäin, kun kiväärit ja konekiväärit rätisivät ja ystäväin ja vihollisten valopommit valaisivat pimeän yön, oli se sellainen näytelmä, jota ei missään muualla saa nähdä kuin nykyajan sotanäyttämöllä”, muisteli eräs 1. Niitä ei voi kumminkaan painattaa, siksi täynnä raakuuksia ne olivat, mutta sanojen takana häämötti kumminkin pohjasävelenä koti-ikävä – takaisin kotiin, maksoi mitä maksoi.” Tilanne rauhoittui vasta vapausliikkeen valtuuskunnan käytyä rintamalla. Suomalaisten oli kunnostauduttava rakentamalla rintavarustukset ja majoitukset maan päälle. 18 SUOMEN SOTILAAN 1918 päläiset laskivat jääkärien mielialaa. Uusi rintamalohko oli vaarallisempi kuin Misse, sillä vihollisen etulinja oli vain 200-300 metrin päässä jääkärien asemista. Miehistön keskuudessa alkoi esiintyä tyytymättömyyttä, jopa palvelusta kieltäytymistä. Varustustöitä oli mahdollista tehdä vain hämärän tultua. Jääkäreiden ja heidän johtajiensa asenteissa alkoi näkyä vahva pessimismi. Pahimpien uhkakuvien mukaan näytti siltä, että suomalaispataljoonan kohtaloksi jäisi vain taistelu Saksan valtion hyväksi. Otteet olivat sotilaallisen suoraviivaisia: niskurointia ei missään nimessä sallittaisi. Erik Jernström yritti suomalaisten vanhimpana rauhoitella tilannetta: ”En muista tarkalleen, mitä saMISSE-JOEN SOISESSA MAASTOSSA oli linnoittaminen kaivautumalla mahdotonta. Tykistötuli oli jokapäiväistä, ja paikalliset hyökkäykset olivat arkipäivää. komppanian jääkäri. noin, mutta vastaukset sen paremmin. Oltuaan yli kolme kuukautta sijoitettuna Misse-joelle jääkäripataljoona siirrettiin Riianlahden rannalle. ”Öisin kun etulinjassa riehuivat taistelut, me kiipesimme kummulla kasvaviin puihin tähystelemään. Passituksen pois rintamalta sai moni myös pelkän pärstäkertoimen perusteella. Seitsemän jääkäriä tuomittiin pakkotyörangaistuksiin, 69 lähetettiin työpalvelukseen ja kuusi miestä saatettiin siviilitöihin. Pataljoonan sisäisen hengen kannalta syksy 1916 oli hyvin raskas. Rangaistukset eivät välttämättä olleet kaikkien kohdalla oikeudenmukaisia. Monta hyvää miestä menetettiin,. Sairaudet, kuten malaria, punatauti ja reuma, tulivat tutuiksi
Syyskuun lopulla paKONEKIVÄÄRILLÄ RIIANLAHDELLA poseerataan. armeija oli pyytänyt apua venäläisten hyökkäyksen torjuntaan, ja suomalaiset kuljetettiin Aa-joen (Lielupe-joki Latviassa) varteen. SUOMEN SOTILAan 1918 19 ja joukon henki heikkeni entisestään. maaliskuuta 1917. Viimeinen vuosi itärintamalla Joulukuun puolivälissä Jääkäripataljoona 27 siirrettiin Libauhun (nykyisin Liepaja Latviassa) ja pataljoonan tulevaisuus alkoi näyttää paremmalta. On myös muistettava, että moni jääkäriksi lähtenyt oli houkuteltu mukaan muin perustein kuin vapaustaistelun innoittamana. Tammikuussa pataljoonassa käskettiin muodostaa erillinen 500-miehinen hiihto-osasto. Jääkäripataljoona 27 siirrettiin takaisin Libauhun 25. Maasto oli myös terveellisempää kuin Tirulin rämeet. Kuvassa jääkäriluutnantti.. Joulusta 1916 tuli ikimuistoinen juhla suomalaisille: ”Ja me imeydyimme iloisen elämän pauhinaan niin lujasti, että kun joulu tuli, me vietimme sen hurjan ilomyrskyn merkeissä.” Tammikuun alussa pataljoona siirrettiin äkillisesti takaisin rintamalle. Riianlahdella kuiva mäntykangas antoi hyvät mahdollisuudet kunnolliseen linnoittamiseen ja kaivautumiseen. Rintamalle pataljoona oli määrä siirtää vain sotilaspoliittisen tilanteen tai Suomen edun sitä vaatiessa. Pataljoona ei kuitenkaan ehtinyt juuri ottaa osaa taisteluihin, koska saksalaiset olivat jo torjuneet hyökkäyksen. Pataljoonan koulutuksen täydentämiseksi ryhdyttiin järjestämään erilaisia erikoiskursseja ja lisättiin johtajakoulutusta. Osa oli luullut lähtevänsä töihin Saksaan, ja osa katkeroitui, kun koulutuksen sijaan oltiinkin rintamapalveluksessa, moni oli palveluksessa myös pakosta internointileiriltä värvättynä. n Jääkärit saivat helmikuuussa 1918 suomalaiset sotilasarvot. Aa-joen taisteluja seurasi reservissä oloa Tukkumissa (Tukums) maaliskuun lopulle 1917 saakka. Saksan 8. Hiihtojoukoksi järjestetty pataljoona pääsi osallistumaan saksalaisten läpimurtoyritykseen, vaikka kova pakkanen haittasi taistelutoimintaa. Berliinissä pidettiin kokous, jossa päätettiin suomalaisosaston säilyttämisestä ja koulutuksen uusista suuntaviivoista. Tsaarin kukistuttua Venäjällä suomalaisten itsenäisyysmiesten mielestä tilanne oli valmis siihen, että pataljoonaa voitaisiin valmistella kotimaahan palaamiseen. Pataljoonaan perustettiin myös ratsuosasto. Koulutus Libaussa alkoi välittömästi, ja taisteluhenki alkoi elpyä
MANNERHEIM TARKASTAA Preussin jääkärit Vaasan torilla 26. Sabotöörejä ja vallankumouksellisia Elokuussa 1917 oli Polangeniin (Palanga nykyisessä Liettuassa) perustettu erityinen hävitysja sabotaasitoiminnan erikoiskoulutusta antava Polangenin komennuskunta. Jääkäreiden keskuudessa kasvoivat toiveet Suomeen palaamisesta. Useita Polangenissa koulutettuja pommareita saatettiin Suomeen. Venäläisiä riisuttiin kuun lopulla jo aseista, mutta samalla kiristynyt tilanne oli muuttunut aseelliseksi yhteenotoksi punaisten ja valkoisten välillä. 20 SUOMEN SOTILAAN 1918 taljoona sai uudeksi komentajakseen kapteeni Eduard Ausfeldin. ”Lähtiessä pistettiin käteeni vielä helvetinkonekapsäkki sekä käskettiin matkustella sen kanssa Kämärän rautatiesillalle Pietarin radalla ja odotella sen korvalla sodan alkamista pamauttaakseni sen silloin”, Wallenius kertoi. Kahdeksan jääkäriä tuli Equity-laivalla mukanaan 6 500 kivääriä, 500 pistoolia sekä 2,6 miljoonaa patruunaa ja 4 500 käsikranaattia. Saapuneet uutiset ja tiedot Suomesta olivat ankeita. Eipä olisi ollut suotavaa, että kansalaisemme menevät näin pitkälle eripuraisuudessaan, ja minkälaisella hetkellä, juuri silloin, kun kansalaistemme pitäisi seisoa yhtenä miehenä riistäytyäkseen sortajastaan. Lokakuusta 1917 lähtien alettiin Suomeen lähettää erivahvuisia komennuskuntia valmistelemaan vapaustaistelun alkamista. Olemme toivossa, että pataljoonamme viedään Suomeen rauhaa palauttamaan, jos yleensä yksi pataljoona voisi tehdä mitään asian parantamiseksi”, kirjoitti Juho Mäki päiväkirjassaan. helmikuuta 1918.. ”Suomesta kuuluu huonoja uutisia, tappelevat keskenään. Kurt Martti Wallenius muisteli omaa komennustaan, joka oli täynnä salaperäisyyttä. Tammikuun puolivälissä tapahtui Osnabrückissa junaturma, jossa sai surmansa 12 jääkäriä
Tyytymättömiltä oli kysyttävä, miten he suhtautuvat toimintaan venäläisiä sotilaita ja kotimaan ”anarkistisia” aineksia vastaan. Miehistön keskuuteen perustettiin komiteoita, joita pataljoonan päällystö ei hyväksynyt, koska niitä pidettiin sotilaallisen kurin vastaisina sotamiesneuvostoina. SUOMEN SOTILAan 1918 21 Koulutus Polangenissa kesti tammikuulle 1918 asti. Kun Suomi julistautui itsenäiseksi 6. Toimenpiteiden seurauksena vain kahdeksan miestä jätettiin Saksaan. Laulun tahdissa marssimme kuin kunniaporttien läpi, sillä kahden puolen tietä oli heilat viimeisiä kaihoavia hyvästejään heittämässä pois lähteville Pohjolan jääkäreille.” Epäselvyys niin kotimaan asioista kuin pataljoonan lähdöstä Suomeen painoi monen jääkärin mieltä. Saksan apu Suomen vapaustaistelulle näytti menetetyltä. Jo aamulla pakkasimme tavaramme rekiin, emme tarvinneet nyt kantaa, ja klo 12 päivällä lähdettiin, mutta ennen käytiin tutuissa hyvästit heittämässä, ja ne eronhetket – miten vaikeita ne olivat! Kun lähdettiin liikkeelle, laulettiin Terve maamme rakkahin ja Savolaisten laulu. Svinhufvud kirjoitti perusteluikseen, että oli tärkeää saada jääkärit Suomeen ”koska vallitsevan anarkian takia on aivan lähimmässä tulevaisuudessa välttämätöntä saada maahan suojajoukkoja”. Asioiden kehitys Suomessa oli kulkemassa kohti avointa konfliktia vallankumouksellisten sosialistien ja porvarien välillä. joulukuuta 1917, avautui uusi mahdollisuus pyytää Jääkäripataljoona 27 kokonaisuudessaan takaisin kotimaahan. Ne jääkärit, jotka Suomessa saattaisivat asettua punaisten puolelle, tuli poistaa pataljoonasta. tammikuuta seuraavat sanat: ”Tänään oli lähtöpäivä, ja siinä surun syy Polangenissa. Kotiin Saksan ja Venäjän solmittua aseleposopimuksen joulukuun alussa 1917 jääkäreiden asema muuttui. Suomessa tarvittiin kipeästi. Myöskään venäläisten sotajoukkojen, varsinkaan bolševikkeihin liittyneiden venäläisten sotilaiden tavoitteista ei ollut tietoa. Pataljoonassa olevien työväenliikettä kannattavien jääkäreiden ja päällystön välinen jännite kasvoi. Noin 80 jääkäriä lähetettiin syksyn 1917 aikana etukomennuskuntina Suomeen. Pataljoonan komentajaksi nimitetty suomalainen, entinen Venäjän armeijan everstiluutnantti Wilhelm Thesleff määräsi pataljoonan henkisen taistelukyvyn kohottamisen. Feliks Tuisku merkitsi päiväkirjaansa 19. Senaatin puheenjohtaja eli pääministeri Pehr Evind Svinhufvud laati kaksi päivää itsenäisyysjulistuksen jälkeen valtakirjan jääkäreiden kotiuttamiseksi
Oli luonnollista, että jääkäreiden esikuvana heidän laatiessaan arvoastehierarkiaa oli saksalainen rankijärjestelmä. Ylennettyjen luettelo, joka myöhemmin on tullut tunnetuksi niin kutsuttuna Libaun listana, julkaistiin seuraavana päivänä everstiluutnantti Thesleffin päiväkäskyssä. Pataljoona astui maihin Vaasan Vaskiluodossa. Mannerheim... Jääkäreiden sotilasarvojärjestelmän muodostuminen liittyi kiinteästi suunnitelmiin jääkäreiden käytöstä vapausarmeijan joukoissa. Saksan sotaministeriö käskikin jo 5. Kunkin jääkärin kohdalla jouduttiin pohtimaan hänen soveltuvuutensa päällystötehtäviin, sotilasarvoa sekä sijoitusta perustettaviin joukkoihin. 22 SUOMEN SOTILAAN 1918 lisää asevoimaa turvallisuuden ja järjestyksen ylläpitoon. lausui pelkäävänsä, että jääkärit, jotka edellisenä iltana olivat olleet saunassa, vilustuisivat seistessään kylmässä ja viimassa jo liian pitkäksi käyneen ohjelman ajan.” Jääkäreiden ilmestyminen kouluttajiksi ja johtajiksi valkoiseen armeijaan nosti taistelumieltä ja valkoisten joukkojen taisteluarvoa. helmikuuta 1918 – tasan kolmen vuoden kuluttua siitä, kun ensimmäiset vapaaehtoiset olivat saapuneet Lockstedtin leirille. päivä helmikuuta 1918 seilaamaan läpi jäisen Itämeren. kohti Suomea. n Mannerheimin jääkäreille Vaasassa 1918 esittämän tervehdyksen suomenkielinen osa. Vihreästä jääkäripuvusta tuli isänmaallisen ja päämäärätietoisen sotilaallisen osaamisen symboli. Jääkäreiden kunniaksi ja taisteluhengen nostattamiseksi pidettiin seuraavana päivänä juhlava paraati. Asessori Gustaf Ignatiuksen muistelusten mukaan: ”Ohjelma oli laadittu liian pitkäksi, ja kylmässä seisominen ilman päällystakkia oli varmaan jääkäreillemme hengenpäälle käypää. Upseereilla painotettiin jonkin verran myös siviilikoulutusta. Sen mukaan ylennettiin jääkäreistä 18 majuria, 41 kapteenia, 66 yliluutnanttia, 126 luutnanttia, 157 vänrikkiä, 50 vääpeliä, 188 varavääpeliä, 423 aliupseeria (kersanttia vastannut arvo) ja 66 jefreitteria eli korpraalia. Ylennykseen vaikutti myös saatu koulutus ja sotilaalliset ansiot. Ennen kotimatkaansa jääkärit nimitettiin Libaussa koulutustaan ja kokemustaan vastaaviin sotilasarvoihin Suomen asevoimissa. Teitä odottaa suuri ja kunniakas tehtävä: armeijan luominen, joka pystyy tekemään Suomen vapaaksi, suureksi ja mahtavaksi.” Juhlalliset seremoniat sujuivat sotilaallisen karuissa oloissa. Esikomennuskunta, johon kuului yhteensä noin 100 miestä, lähti juuri majuriksi ylennetyn jääkärin Harald Öhquistin johdolla 11.2. Jääkärit rakensivat itselleen arvohierarkiajärjestelmän ottamatta huomioon juuri ylipäälliköksi nimitetyn Mannerheimin tai hänen alaisensa päämajan kantaa. Virallisen ylennyspäivän suomalaisiin sotilasarvoihin on katsottu olevan 11. Jääkäriparaatin vastaanottanut ylipäällikkö, kenraaliluutnantti Gustaf Mannerheim lausui tervetulopuheessaan: ”Suomen muodostumassa oleva armeija näkee teissä opettajansa ja tulevat johtajansa. Mukana oli suuri aselasti. Teitä odottaa suuri ja kunniakas tehtävä.... helmikuuta 1918. Ylennysten ratkaisevin tekijä oli pataljoonassa saavutettu palvelusarvo. Päin nousevan Suomen rantaa Pääosa jääkäripataljoonasta lähti suomalaisilla Arcturusja Castor-aluksilla 14. Noin 700-miehinen pääjoukko saapui Vaasaan 25. Rangaistukset tai muu sopimaton käytös vaikuttivat ylennyskelpoisuuteen. helmikuuta 1918, että Jääkäripataljoona 27 hajotettaisiin heti, kun tarpeelliset järjestelyt oli suoritettu
Kesällä 1917 armeijan kuri ja toimintahalu oli niin rapautunut, että käytännössä Venäjän sotatoimet olivat pysähdyksissä. Principillä oli yhteyksiä Serbian kuningaskunnan tiedustelupalveluun, mikä nähtiin todisteena siitä, että pieni Serbia ja sen nationalistiset piirit haluavat horjuttaa kaksoismonarkian asemaa. SUOMEN SOTILAan 1918 23 K esäkuun 28. Ensimmäisen maailmansodan seurauksena koko maailmanjärjestys muuttui. Suomen maatalous ja teollisuus sen sijaan valjastettiin palvelemaan Venäjän sodankäynnin tarpeita. Talous oli heikoilla, ja siviilit kärsivät sodan aiheuttamasta pulasta. Kun Venäjän keisari Nikolai II syrjäytettiin maaliskuussa 1917, Venäjä oli jo kulkemassa kohti sisästä sekasortoa. ENSIMMÄINEN MAAILMANSOTA Suuret imperiumit joko romahtivat tai alkoivat heiketä, ja syntyi koko joukko pieniä valtioita, eräs niistä oli Suomi.. Aselepo solmittiin Brest-Litovskissa 15. Sodasta tuli Venäjälle katastrofi sen kymmenen vuotta aikaisemmin käymän Japanin sodan tavoin. Tällä kertaa vain vielä kohtalokkaampi. Venäjä varautui saksalaisten maihinnousuun Suomeen ja rakennutti joukon puolustuslinjoja ja linnoitteita rajojensa turvaksi. Niiden keskusjohto eli Leninin johtama kansankomissaarien neuvosto hakeutui rauhaan Saksan kanssa. Rauhanteossa kylvettiin seuraavan sodan siemenet. Tästä asetelmasta sai alkunsa ensimmäinen maailmansota, johon Euroopan suurvallat Itävalta-Unkari, Saksa, Ranska, Iso-Britannia ja Venäjä joutuivat vedetyksi mukaan. Nyt sotaa uhkasi uusi vaara: kotirintaman henkinen selkäranka oli murtumispisteessä, eikä monikaan uskonut sodan tavoitteiden toteutuvan. Alkoi Saksan eteneminen, ensin elokuuhun mennessä Varsovaan, Vilnaan ja Brest-Litovskiin. Rauha Saksan ja Venäjän välillä solmittiin BrestLitovskissa 3. Saksa painosti itselleen edullisempia ehtoja hyökkäämällä syvemmälle itään ja miehittämällä muun muassa Viron ja suuren osan Ukrainaa. joulukuuta 1917. Saksa oli tukenut Leniniä ja hänen bolševikkejaan päämääränään saada Venäjä ulos sodasta. Saksa julisti 1.8.1914 sodan Venäjälle. Suuret imperiumit joko romahtivat tai alkoivat heiketä, ja syntyi koko joukko pieniä valtioita, eräs niistä oli Suomi. Venäjän sisäisten olojen ja moraaliltaan täysin romahtaneen armeijan heikon taistelukyvyn vuoksi kansankomissaarien neuvostolla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin suostua rauhaan. Lokakuun vallankumouksena tunnetun marraskuun 1917 bolševikkivallankaappauksen myötä valtaan nousivat näennäisesti sotilasja työväenneuvostot. Se onnistui. Kaksi päivää myöhemmin Saksa julisti sodan myös Ranskalle, jonne se hyökkäsi puolueettoman Belgian kautta. Saksa ryhtyi maaliskuun 1918 lopulla suurhyökkäykseen länsirintamalla, mutta Yhdysvaltojen liittyminen taisteluun pysäytti etenemisen. Sotaväsymys niin kotirintamalla kuin armeijan joukoissakin pakotti Saksan aselepoon. Saksa torjui venäläisten hyökkäyksen ItäPreussissa elo-syyskuussa 1914 Tannenbergin ja Masurian järvien taisteluissa, ja venäläiset pakotettiin vetäytymään Saksan alueelta. Niin kutsuttu suuri sota päättyi Compiègnessä allekirjoitettuun aselepoon 11.11.1918 kello 11.00 Pariisin aikaa. Siksi suomalaisia, joitain upseereja ja yksittäisiä vapaaehtoisia lukuun ottamatta, ei lukuisasti joutunut ensimmäisen maailmansodan taisteluihin. Suomen oma sotaväki oli lakkautettu venäläistämistoimenpiteiden takia 1902, ja marraskuussa 1905 suomalaisilta oli poistettu asevelvollisuus. Saksan itärintama vakiintui lopulta Riian ja Brest-Litovskin väliselle linjalle. Suomi oli julistettu sotatilaan heinäkuun viimeisenä päivänä 1914. päivänä 1914 serbinationalisti Gavrilo Princip ampui Itävalta-Unkarin kruununperillisen, arkkiherttua Frans Ferdinandin Sarajevossa. maaliskuuta 1918
24 SUOMEN SOTILAAN 1918 n Venäläiset sotilaat veljeilivät suomalaisen työväestön kanssa, ja molemmilla osapuolilla oli yhteisiä tavoitteita: emämaan levottomat ajat lupasivat ”Svabodaa”.
25 SUOMEN SOTILAan 1918 Yli sata vuotta sitten, vuonna 1917, Suomi itsenäistyi ja Venäjä romahti. Yhteenotto oli lopulta väistämätön vaaleissa hävinneen osapuolen tartuttua aseisiin ja noustessa kapinaan. Mutta tämä kaikki olisi ollut mahdotonta ilman suurta sotaa, ensimmäistä maailmansotaa.. Mutta se oli myös vuosi, jolloin Suomi jakautui valkoiseen ja punaiseen
Taloudellisesti vuodesta 1917 tuli erittäin vaikea. Paperiteollisuus pärjäsi paremmin, sillä toisin kuin sahateollisuuden, paperin vientimarkkinat olivat Venäjällä. Sodalla oli hintansa. Samoin kotimainen rakennustoiminta ehtyi. n Bolsevikkien kannatus oli suurta talonpoikien ja tehdastyöläisten keskuudessa. Valtion voimavarojen kohdentaminen sotaponnisteluihin alkoi näkyä talven 1916-1917 aikana sotilaiden laskevana moraalina, ja se heijastui myös Venäjän kotirintamalle, jopa suuriruhtinaan maahan Suomeen. Suomen kauppayhteydet länteen olivat poikki, mikä vahingoitti erityisesti suomalaista sahateollisuutta. Sotatalous oli nostanut teollisuustuotteiden ja sotatarvikkeisiin liittyvien tavaroiden kysyntää, mutta sotatilausten hidas hiipuminen, Venäjän järjestysvallan ja asevoimien hajoaminen, työttömyys, kohoavat hinnat ja elintarvikepula alkoivat aiheuttaa levottomuuksia. Sotatila esti ulkomaankaupan ja viennin, meriliikenne oli saarroksissa. Talouselämä oli häiriintynyt poikkeusolojen takia, ja teollisuustuotanto oli jo usean vuoden palvellut sotaintressejä. Sotavuosina maataloustuotteiden hinnat kohosivat jopa nelinkertaisiksi. 26 SUOMEN SOTILAAN 1918 S uuri sota, myöhemmältä nimeltään ensimmäinen maailmansota, oli vuodesta 1914 lähtien vaatinut Venäjältä mittavia henkilöresursseja ja materiaalista panostusta. Jos sodan alkuvuosinakin oli ollut ajoittain taloudellisesti vaikeaa, oli kurimus vasta edessä. Suurissa tehtaissa tehdaskomiteat toimivat bolsevikkien yhteyselimenä ja agitoivat työväkeä lakkoihin ja vallankumoukselliseen toimintaan.. Kansantalouden kokonaistuotanto laski. Rahan arvon heikkeneminen laski reaalipalkkoja, ja muun muassa Suomessa aloitetut linnoitustyöt vetivät työvoimaa maataloudesta
Sotaväki ei enää totellut päällystön käskyjä. Venäjän armeijassa palvelevat sotilaat siirtyvät kapinoivan kansan puolelle, eikä keisarivalta kyennyt enää turvaamaan yleistä järjestystä. Mukana oli myös ylioppilaita noin kuudenneksen osuudella. Tapahtumien kulku kiihtyi, ja levottomuudet jatkuivat läpi kesän. Pietarin eri sotilasosastot aloittivat kapinan ja tappoivat upseerinsa. Venäjän väliaikainen hallitus antoi maaliskuussa julistuskirjan, jossa kumottiin kaikki Suomessa toteutetut perustuslainvastaiset asetukset aina helmikuun manifestista lähtien. Sotilaspatrullit ottivat huolehtiakseen järjestyksen valvonnasta, mutta luovuttivat sen myöhemmin työväenjärjestöjen harteille. Poliisin ja santarmiston tilalle luotiin kunnallinen miliisilaitos, jonka miehistö haluttiin sovinnollisuuden hengessä koota kaikista yhteiskuntaluokista. Samaan aikaan Venäjällä nousi väliaikaisen hallituksen rinnalle varjohallitus, vallankumoukselliset työläisja sotilasneuvostot. SUOMEN SOTILAan 1918 27 Maaliskuun alussa 1917 Pietarissa mellakoitiin siinä määrin, että poliisin avuksi komennettiin sotilaita ja kasakoita. Kaikki hotellit, ravintolat ja monet yksityistalotkin tutkittiin, ja niistä löydetyt upseerit ammuttiin tai vangittiin. päivänä 1917. Helsingissä valtaosa miliiseistä oli työväestöä ja noin kolmannes miliiseistä oli entisiä poliiseja. Pääkaupungissa Helsingissä sosialidemokraattinen järjestystoimikunta perusti miliisin 20.3.1917. Sotilaat olivat osittain vallankumouksellisten ryhmien agitaation pehmittämiä. Viimeisetkin keisarille uskolliset sotaväen yksiköt antautuivat kapinoitsijoille maaliskuun 13. Poliisin täytyi väistyä näyttämöltä ja pysytellä syrjässä, järjestystä pitivät yllä sotilasvartiostot.” Tsaarin poliisilaitos syrjäytettiin maaliskuun vallankumouksen mainingeissa. Keisari Nikolai II luopui kruunustaan nykyajanlaskun mukaan 15. Edvard Hjelt muisteli tapahtumia seuraavasti: ”Aseistettuja matruusivartiostoja kierteli kaikkialla kaupungissa riisuen aseista kaikki upseerit, jotka vähänkin vastustaessaan tai kieltäytyessään ottamasta vastaan punaista merkkiä ammuttiin ja jätettiin maahan virumaan. Suuri väkivallan aalto pyyhkäisi yli Helsingin 16.-20. Tuolloin kapinoivat matruusit murhasivat liki kymmenesosan Itämeren laivaston upseereista, yhteensä noin 100 henkeä. Venäjän keisaria vastaan suunnattu joukkoliikehdintä puhkesi avoimeksi kansanjoukkojen, sotilaiden ja keisarivallan väliseksi kapinaksi. Ruhtinas Georgi Lvov nimitettiin Venäjän väliaikaisen hallituksen johtoon. Keisari Nikolai II luopui kruunustaan nykyajanlaskun mukaan 15. maaliskuuta 1917. Suomi joutui kansainvälisen, kansallisen ja paikalliVenäjän armeijassa palvelevat sotilaat siirtyvät kapinoivan kansan puolelle... Lintukodon loppu Venäjän vallankumousliikehdintä levittäytyi Suomeen, ja rauhattomuus sekä väkivalta näyttäytyivät Helsingissäkin. maaliskuuta 1917. maaliskuuta 1917.
Elintarvikeja työttömyystilanne aiheutti kesällä 1917 laajaa mellakointia ja rauhattomuutta. Heinäkuussa annettiin niin kutsuttu valtalaki, jonka mukaan Suomen eduskunta päättää kaikkien Suomen asioiden ratkaisusta, jotka Venäjän keisari ennen voimassa olleiden säännösten mukaan oli ratkaissut. Venäläisiä sotilaita Helsingin rautatieaseman portailla. Sekä työväen järjestyskaartien, punakaartien että niiden vastavoimien, paikallisten suojeluskuntien, perustaminen kiihtyi kesällä. Kesä 1917 valmisti molempia osapuolia vakavampiin yhteenottoihin. Päätöksessä mainittiin, että Suomen eduskunta yksin päättää, vahvistaa ja voimaanpantavaksi määrää kaikki Suomen lait, myöskin valtiotaloutta, verotusta ja tulliasioita koskevat. Vallankumouksen vuoksi venäläisten linnoitustyöt Suomessa olivat keskeytyneet, mikä tarkoitti sitä, että niissä työskennelleet työläiset olivat työttömiä, vailla toimeentuloa ja täten alttiita hulinoitsijoiden agitaatiolle. Helsingin voija elintarvikelevottomuudet johtivat yleislakkoon elokuun puolivälissä. Erityisen rauhatonta oli miliisilakon aikana heinäkuussa. Venäjällä juuri pääministeriksi tullut Aleksandr Kerenski hajotti Suomen eduskunnan 31.7.1917 ja määräsi uudet vaalit pidettäväksi lokakuun alussa. Vaikka itsenäisyyttä ajaneiden aktivistien tavoitteena oli laajentaa suojeluskuntaliike koko maata koskevaksi taistelujärjestöksi, vaikuttivat niiden perustamisen taustalla suurimmalta osalta paikalliset olot. Vaikka viljasta ei ollut suoranaista puutetta, oli esimerkiksi voita tarjolla niukasti. Kyse oli järjestyksen turvaamisesta. JA A KK O LA N ES TO RI , H EL SI N G IN KA U PU N G IN M U SE O. Yhteiskunnallinen levottomuus lisääntyi loppuvuonna 1917, ja porvarillisten ja sosialististen piirien välille syntyi yhä enemmän jännitteitä. Porvarillisten sanon Venäjän Maaliskuun vallankumous 1917, vallankumousjuhlintaa Helsingissä 4.4. Turun ja Porin läänin maaherra Collan totesikin: ”Kyllähän meillä virkamiehillä on laki puolellamme, mutta missä on se voima, jolla panemme lain täytäntöön! Uskon kuitenkin Suomen kansan terveen aineksen sen voiman luovan.” Tiet eroavat Suomen ja Venäjän välinen suhde uusissa olosuhteissa pyrittiin vakiinnuttamaan neuvottelujen ja lainopillisten komiteatulkintojen pohjalta. Heinäkuun ja elokuun maatalouslakot varsinkin Eteläja Lounais-Suomessa kiihdyttivät järjestyskuntien perustamista. 1917. Suojeluskuntia tarvittiin kansalaisten rauhan, omaisuuden ja hengen suojelemiseen. 28 SUOMEN SOTILAAN 1918 sen valtakamppailun kouriin
Kun kaupunginvaltuuston esityslistan asiat oli saatu käsiteltyä, lopetettiin valtuuston kokous. Mellakoiva joukko vastusti kokouksen päättämistä, sulki kaupunginvaltuuston jäsenet Pörssitaloon ja vaati heitä tekemään väkijoukolle mieluisia päätöksiä. elokuuta Helsingin kaupunginvaltuusto oli kokoontumassa istuntoonsa, mutta hulinoitsijat estivät sen toiminnan. Setälä suostui, sillä ehdolla, että Venäjän väliaikainen hallitus huolehtii, ettei venäläinen sotaväki. Syyskuussa Setälän johtamaan tynkäsenaattiin jäi vain porvaripuolueiden edustajia, kun sosialidemokraatit jättivät toimensa ja kenraalikuvernööri Stahovitsh pyysi porvareita yksin hoitamaan senaatin tehtäviä. ”Järjestysmiesten komppaniat” yrittivät väkipakolla estää myös kauppojen ja liikkeiden aukiolon. Kenraalikuvernööri Stahovitsh oli komentanut Venäjän väliaikaisen hallituksen määräyksestä sotilaita estämään kokouksen pitämisen, joten istunto peruttiin. malehtien ilmestyminen estettiin, kun lakkovahdit estivät väkivalloin toimituksien väkeä saapumasta työpaikoilleen. Järjestön tarkoituksena on tukea järjestyksen ylläpitoa kaupungissa.” Työväestön parissa nähtiin suojeluskuntien suojelevan ennemminkin porvareiden ja maanomistajien omaisuutta kuin pitävän kurissa maassa rettelöiviä venäläisiä sotilaita. Kohti sisällissotaa 29. SUOMEN SOTILAan 1918 29 n Alkuvaiheen suojeluskuntalaisen sotilaspuku oli siviiliasu ja hihanauha. Samaan aikaan lisääntyivät työväenlehdistön vaatimukset työväenkaartien ja järjestysmiehistöjen perustamisesta. elokuuta eduskunnan puhemies Kullervo Manner kutsui hajotetun eduskunnan koolle käsittelemään elintarvikeja työttömyyskriisiä ja pohtimaan uuden hallituksen muodostamista. Äskettäin on Helsinkiin perustettu Helsingin Suojeluskunta -niminen järjestö, johon on jo liittynyt suuri joukko nuorempia kansalaisia. Paikalla olleet miliisit yrittivät pitää järjestystä yllä, mutta joutuivat pakenemaan venäläisten sotamiesten hyökkäystä. Seuraavana iltana joukko miehiä kokoontui Uudelle ylioppilastalolle ja perusti erillisen komitean suojeluskunnan järjestämiseksi Helsinkiin. Valtiollinen hallitusvalta, yhtä lailla kuin järjestysvaltakin, oli kulkemassa kohti yhä kasvavaa sekasortoa. Perjantaina 17. Muutama päivä myöhemmin Helsingin Sanomat julkaisi tapahtumasta lyhyen uutisen: ”Äskettäin on Helsinkiin perustettu Helsingin Suojeluskunta -niminen järjestö, johon on jo liittynyt suuri joukko nuorempia kansalaisia. Mellakka hajotettiin vapaaehtoisten helsinkiläisten voimin
E. Marraskuun levottomuuksien aikana suojeluskuntalaiset vartoivat Helsingissä eri liikkeiden ja pankkien edustalla, ja järjestyskaartit yrittivät riisua suojeluskuntalaisia aseista. Järjestysvallan valtatyhjiö kasvoi entisestään, ja työväestön järjestyskaartit saivat lisää vaikutusvaltaa. Heidän paikkalukunsa tippui 103:sta 92 edustajaan. Punakaartit katsoivat senaatin kaavailemien uusien poliisiosastojen olevan suunnattu työväestön pyrkimyksiä vastaan ja hajotti sekä Kaivohuoneen poliisikoulun että Järjestyslipuston marraskuun yleislakon aikana. Svinhufvud. Järjestyskaarteja käytettiin myös lakkolaisten turvana suojeluskuntia vastaan. Punakaartit eivät olleet lakosta vastanneen keskusneuvoston alaisuudessa, ja ne aiheuttivat sille paljon vaivaa. Punakaartit aseistautuivat, ja maassa oli kymmeniä tuhansia levottomia venäläissotilaita. TY Ö VÄ EN A RK IS TO. Hallitus eli senaatti otti tavoitteekseen maan erottamisen Venäjästä. Innoittajana voimannäyttöön oli Leninin bolševikkien vallankaappaus Pietarissa. Poliittisesti Suomessa oli porvarillisten piirien yliote. Itsenäisyys Eduskunta nimitti 27.11.1917 uuden hallituksen, jonka pääministeriksi tuli P. Porvarilliset tahot voittivat lokakuun alussa pidetyt vaalit, ja sosialistit menettivät tärkeimmän poliittisen asemansa, enemmistön parlamentissa. Porvarit puolestaan katsoivat, että tilanne oli muodostumassa siinä määrin epävarmaksi, että Suomen olisi parempi valita oma tiensä. Järjestyskaarteja käytettiin myös suojeluskuntia vastaan. Kun sosialistien ”Me Vaadimme” -ohjelmaa ei otettu käsittelyyn eduskunnassa, julisti Suomen Ammattijärjestö yleislakon. Helsingissä pidätettiin suurlakon aikana noin 180 suojeluskuntalaista. Stahovitsh myöntyi ehtoihin. Kapina jäikin liian monen sosialidemokraatin tavoitteeksi, vaikka siitä olikin nyt hetkeksi luovuttu. Vallankumouksellinen keskusneuvosto päätti 18.11. Punakaartit syyllistyivät lakon aikana moniin laittomuuksiin, myös väkivaltaisuuksiin. Sosialistien vallankumouksellinen johtomies Yrjö Sirola ilmaisi tilanteen jyrkästi, hänen mukaan maassa vallitsi ”aseellinen välirauha”. Yhteensä 34 ihmistä kuoli suurlakon aikaisissa levottomuuksissa. Lakko nosti työväenkaartit todellisiksi vallankäyttäjiksi. Lakosta oli tullut kapinan kenraaliharjoitus. Suurlakon aikana työväenkaartit jakautuivat kahteen luokkaan: järjestyskaarteihin ja punakaarteihin. Sosialistit vaativat poliittisen vallan uusjakoa, ja Suomen ammattijärjestö SAJ (SAK:n edeltäjä) julisti yleislakon tukeakseen sosialistien vaatimuksia muun muassa kahdeksantuntisesta työpäivästä. Porvarillisella puolella punakaartien toiminta aiheutti suurta levottomuutta. päivien välisenä yönä 1917, ja se astui voimaan heti. Stalin kävi sen jälkeen moittimassa suomalaisia tovereita siitä, että he eivät olleet vieneet vallankaappausta loppuun asti. 30 SUOMEN SOTILAAN 1918 puutu maan hallitsemiseen ja maahan luodaan luja järjestysvalta. Lakon aikana punakaartit saivat määräyksen pidättää kaikki henkilöt, joiden havaittiin olevan vaarallisissa hankkeissa työväestöä vastaan. lakon lopettamisesta. Suurlakon alkamisesta teki päätöksen vallankumouksellinen keskusneuvosto marraskuun 13.-14. Marraskuun lopulla porK olmatta vuotta jatkuva eurooppalainen suursota oli aiheuttanut Suomessa elintarvikepulan, ja poliittinen tilanne oli räjähtämispisteessä. Kapinan kenraaliharjoitus MARRASKUUN YLEISLAKKO n Mielenosoitus kahdeksan tunnin työpäivän puolesta vuonna 1917 Helsingin Kaisaniemessä. Jännitys tiivistyi. Järjestyskaartit miehittivät tärkeiksi mieltämiään kohteita, asettivat tiesulkuja ja tekivät henkilöiden, asuntojen ja liiketilojen laittomia tarkastuksia ja kontrolloivat liikennettä
Maailmanhistoriallisesti bolševikit uskoivat, Marxin oppien mukaisesti, että kapitalistinen yhteiskunta väistämättä käy kohti loppuaan, jossa vallankumouksellisten eturintama luontaisesti pystyttää köyhälistön diktatuurin ja vie kansakunnat seuraavalle kehitysasteelle. Venäläisen sotaväen kuri oli höltynyt, ja osa sotilaista oli ajautunut hulinoinnin ja anarkismin tielle. Kolmas ominaispiirre Venäjän bolševikkien ajatusmaailmassa oli toiminnan rakentuminen väkivaltaan. LENIN – KAIKKIEN TERRORISTIEN ISÄ. Toinen bolševikkien erityislaatuisuus oli sitoutuminen deterministiseen dogmaattiseen ideologiaan ja sen mukaisiin tavoitteisiin. Maan rauhaa ja sisäistä vakautta koettelivat sosialistien ja porvarien – punakaartien ja suojeluskuntien – väliset selkkaukset ja väkivalta. Proletariaatin valta oli Leninin mukaan diktatuuria: ”Se ei nojaa lakiin, muodolliseen enemmistön tahtoon vaan suoraan, välittömään väkivaltaan. Bolševikit tähtäsivät vallitsevan yhteiskunnan rakenteiden perinpohjaiseen ja peruuttamattomaan kumoamiseen. Bolševikit eivät hyväksyneet ajatusta yhtenäisestä ja suuresta työväenliikkeestä eivätkä perusperiaatetta, jonka mukaan työväenpuolueen piti rakentua laajalle suurten massojen joukkovoimalle. SUOMEN SOTILAan 1918 31 varipuolueiden edustajat aloittivat Svinhufvudin johdolla neuvottelut Suomen irrottamisesta Venäjästä. Tämä kaikki oli ennalta määrättyä ja väistämätöntä. Hyvällä tahdolla näitä voisi kutsua ”visioiksi”, todellisemmin ne olivat ”utopioita” ja kriittisesti tarkasteltuna ehkäpä houreellisia ajatuskehitelmiä. Bolševikit saivat määräysvallan Suomen alueen sotilaiden ja työläisten neuvostossa, jonka johtoon valittiin latvialaissyntyinen Ivar Smilga. Vuonna 1917 venäläisissä joukko-osastoissa todellista valtaa pitivät sotilasneuvostot. V enäjän muutosvoimista kaikkein voimakkain oli bolševistinen puolue, joka erottui muista eurooppalaisista ja venäläisistä sosialistisista puolueista avoimella vallankumouksellisuudellaan. Huolimatta ulkovaltojen tunnustuksesta itsenäisyys oli olemassa vain paperilla. Itsenäisyydelle saatiin myös kansainvälistä tunnustusta, kun muun muassa Neuvosto-Venäjän Kansankomissaarien neuvosto hyväksyi Suomen itsenäisyyden 31.12.1917. Suomessa oli edelleen noin 100 000 venäläistä sotilasta, ja Venäjällä vallan olivat ottaneet bolševikit. Pehr Evind Svinhufvudin johtama senaatti yritti selkeyttää Suomen kansainvälistä asemaa ja rauhoittaa maan sekasortoista tilannetta julistautumalla itsenäiseksi. Väkivalta on vallan väline.” Leninille väkivalta merkitsi vallankumouksen täydellistymistä, jopa kansalaissotaa, kuten hän oli ilmaissut kirjeessään 17.10.1914: ”Me emme voi ’luvata’ kansalaissotaa emmekä ’määrätä’ sitä alkamaan, mutta velvollisuutemme on työskennellä – niin kauan kuin tarpeellista on – tähän tavoitteeseen tähdäten.” Suomalaisten sosialidemokraattien joukossa Leninin opeilla ei ollut kovin laajaa kannatusta. Hän oli myös Venäjän Itämeren laivastoa hallinnoineen Tsentrobaltin johtohenkilöitä. Puolueen tuli olla tiukasti organisoitu ja johdettu, kurinalainen, ja sen piti koostua elitistisestä vallankumouksellisten etujoukosta. Linkkinä Venäjän bolševikkien ja Suomen välillä toimivat suomalaissyntyiset veljekset Eino ja Jukka Rahja, Ali Aaltonen sekä Adolf Taimi, Eero Haapalainen ja William Lundberg. Smilga oli aktiivinen tukemaan Suomen sosialidemokraattien valmistelemaa vallankumousta. Eduskunta hyväksyi 6.12.1917 itsenäisyysjulistuksen. Heidän vaikutuksensa suomalaisiin sosialistijohtajiin oli kapea, mutta vallankumouksellisen mielialan luomisessa väkijoukkojen parissa he onnistuivat radikalisoimaan työväenliikkeen joukkoja
Suurlakko Ammattiyhdistysliitto Suomen Ammattijärjestö kehotti lokakuun lopulla 1917 Sosialidemokraattisen puolueen ja ammattiyhdistysliikkeen paikallisjärjestöjä perustamaan järjestyskaarteja kaikkialle maahan. Pohjimmiltaan työväenliikkeen johto ei pitänyt kaartien aseistautumista tarkoituksenmukaisena. Aloite punakaarteista virisi Helsingin Kaisaniemessä 12. toukokuuta 1917 pidetyssä kokouksessa. Varuskuntapaikkakuntien kaartilaiset saivat aseita venäläisiltä bol še vikeilta. Helsingin järjestyskaarti otti vastustavan kannan porvariston suojeluskuntiin. Eniten kaarteja perustettiin Uudenmaalla, Turun ja Porin läänissä sekä Viipurin läänissä. Lokakuun puoliväliin 1917 mennessä työväenkaarteja oli perustettu yhteensä 17 kaupunkiin ja 20 maalaiskuntaan ja jäseniä punakaartissa oli 7 000-8 000 miestä. Työväenkaartin säännöt julkaistiin 24.10.1917 työväen lehdistössä. Niiden mukaan kaartin tarkoituksena oli “suojella työväen yhdistys-, lausunto-, ja painovapautta sekä yleensä olla työväenluokan oikeuksien turvana”. Aseeton toiminta oli valtavirtauksena, mutta jotkut kaartit ryhtyivät hankkimaan itselleen myös ampuma-aseita. Aiemmin puolue oli vastustanut kaartien muodostamista, mutta elintarvikelakot ja yleinen levottomuus aiheuttivat oman turvamieskunnan tarpeen. Kaarteille suunniteltiin samanlaisia tehtäviä kuin vuoden 1906 punakaarteilla oli ollut – järjestyksen valvonta sekä työväen mielenosoitusten ja kokousten turvaaminen. Aseiden hankinta jäi paikallisten järjestöjen tai yksityishenkilöiden toimeliaisuuden varaan. TYÖVÄEN JÄRJESTYSKAARTIT 1917 Venäjän maaliskuun vallankumouksen jälkeen työväenjärjestöt ryhtyivät perustamaan järjestyskaarteja. Niiden ensisijainen tehtävä oli varmistaa työväen kokousten ja toiminnan häiriöttömyys. Vuoden loppua kohti järjestyskaartien jäsenmäärä lisääntyi 30 000 henkeen. Kaartiin kuului myös henkilöitä, jotka pyrkivät muodostamaan siitä aseellisen vallankumousjärjestön. 32 SUOMEN SOTILAAN 1918 K eväällä 1917 perustetut järjestysmieskunnat olivat suurimmalta osaltaan aseettomia. Syksyllä 1917 Sosialidemokraattinen puolue muutti kantaansa järjestyskaarteihin. Aloitteen takana olivat kokoukseen osallistuneet parisataa entistä vuosien 1905-1906 punakaartilaista. Syyskuun alussa Helsingin työväenjärjestöt perustivat Sosialidemokraattisen puolueen järjestysmiehet -nimisen organisaation. Osa kaarteista oli toimissaan suoraviivaisempia, osa maltillisempia.. Järjestön nimeksi tuli Työväen järjestyskaarti
33 SUOMEN SOTILAan 1918 n Punakaartilaiset käyttivät rintamalla siviilivaatteita, venäläisiä varusteita ja pukimia sekä itse hankkimiaan lisävarusteita. Kypärä ei talviseen aikaan kummoisesti lämmittänyt.
Huhtikuun alussa Helsingin punaiset valmistautuivat jo saksalaisten hyökkäykseen.. Veri virtasi. Suurlakon aikana 14. Punakaartit Suurlakko aiheutti työväenkaartien eriytymisen järjestyskaarteihin ja punakaarteihin. Myös alkoholijuomien takavarikointi annettiin kaartien tehtäväksi, kuten myös valheellisten julistusten levittämisen estäminen. Työväenkaartit olivat sotilaallinen voima. Bolševikkien kiihotustyö, toimettomuus ja huollon romahtamien teki venäläisestä sotaväestä levotonta. n Punakaartilaispartio Helsingissä Sofiankadun kulmalla, Kauppatorin kupeessa. Sosialistit vaativat perusteellisia yhteiskunnallisia, poliittisia ja sosiaalisia uudistuksia. Niille, jotka uskoivat vallankumouksen koittavan, järjestyskaartit olivat tulevaisuuden aseistettu vallankumousarmeija. Tavoitteena oli saattaa työväenkaartit ja aseelliset joukot yhteisen johdon alaisuuteen. Talonpoikaisväestö ja porvarilliset piirit jatkoivat paikallisten suojeluskuntien organisoimista. Samassa kokouksessa ylipäälliköksi valittiin Ali Aaltonen. Työväenliikkeen piirissä järjestyskaarteilla nähtiin monenlaisia tehtäviä. Suomen Ammattijärjestö ja Sosialidemokraattinen puolue valitsivat marraskuun lopulla työväen järjestyskaartille uuden johtoelimen, viisimiehisen ylimmän toimikunnan. Tampereella pidettiin joulukuun puolivälissä työväenkaartien edustajainkokous, jossa työväenkaarteille hyväksyttiin uudet säännöt. päivänä marraskuuta muutamassa päivässä suuri osa koko Suomea oli paikallisten lakkokomiteoiden valvonnassa ja järjestyskaartien miesvahvuus nousi 40 000-50 000 mieheen. Ne olivat ensinnäkin järjestyskaarteja, joiden tehtävänä oli suojata työväen kokoontumisia ja mielenosoituksia. Kaarti oli myös kasvatusjärjestö, jossa työväestö oppi kuria ja toimimista työväenliikkeen aktiivisena osana. Vallankumouksellisten ainesten johtamina osista punakaarteja oli tulossa vallankumouksellisen sodan väline. 34 SUOMEN SOTILAAN 1918 Marraskuussa 1917 Suomen Ammattijärjestö ja Sosialidemokraattinen puolue muodostivat Työväen keskusneuvoston, jota pian alettiin kutsua Työväen vallankumoukselliseksi keskusneuvostoksi. Osa venäläisestä sotaväestä liittyi bolševikkeihin, osa pysytteli puolueettomana odottaen pääsyä takaisin kotiin Venäjälle. Lisäksi työväenkaartien piti panna toimeen ”muut kaartin ylimmän johtavan toimikunnan työväen vallankumouksellisen keskus-, piirija kunnallisneuvoston sille antamat tehtävät”. Punakaartit eivät olleet lakosta vastanneen keskusneuvoston alaisuudessa, ja ne syyllistyivät laittomuuksiin ja väkivaltaisuuksiin, sillä jotkut järjestyskaartit toimivat lakkojohdosta piittaamatta. Järjestyskaartit yrittivät myös riisua aseista vastavoimakseen kokemiaan suojeluskuntajoukkoja. Kaarteille nimettiin marraskuussa erillinen järjestäjä, toimittaja Ali Aaltonen, joka oli palvellut myös luutnanttina Venäjän armeijassa. Kaartit tulivat Sosialidemokraattisen puolueen ja ammattijärjestön johdon alaisuuteen. Punakaartien ja suojeluskuntien välillä oli useita kahnauksia syksyllä 1917. Työväenkaartien tehtäviksi määrättiin valvoa ja pitää yllä järjestystä vuorokauden ympäri ja pidättää henkilöt, joiden ”havaitaan olevan vaarallisissa hankkeissa työväestöä vastaan”. Lakon aikana työväenkaartit miehittivät tärkeitä kohteita, järjestivät tiesulkuja ja suorittivat tarkastuksia ja kontrolloivat liikennettä
SUOMEN SOTILAan 1918 35 n Lammin suojeluskunnan joukkoja joulukuussa 1917. SUOJELUSKUNNAT SUOMENMAASSA Suomen sisäiset olot vuonna 1917 olivat hyvin epävakaat. Venäläisen sotaväen kurittomuus ja osallistuminen aseistettuina joukkioina sosialistien joukkokokouksiin lisäsivät turvattomuuden tunnetta. Lakkoilu, epävarmuus oloista ja yleinen rettelöinti – jopa ryöstely – herättivät laajaa pelkoa. Erityisesti aktivistit muodostivat ”urheiluseuroja” ja ”palokuntia” Suomen itsenäistymiseen johtavaa mahdollista vapaustaistelua varten.. Viranomaiset eivät kyenneet turvaamaan järjestystä, joten monin paikoin perustettiin viranomaisten avuksi järjestysmiehistöjä hulinointia vastaan. Maaseudulla pyrittiin estämään maatalouslakkojen aiheuttamaa levottomuutta
SU N D ST RÖ M ER IC , H EL SI N G IN KA U PU N G IN M U SE O. Sen tavoitteena oli kouluttaa sotilaallista voimaa, jotta maa saadaan irti Venäjästä. Vaikka aluksi järjestysmieskunnat ja palokunnat olivat avoimia myös työväestölle ja tavoitteena oli koota niiden rivein Valkokaartilaisia Helsingissä 1918. Suojelusja järjestyskuntien vilkkain perustamiskausi oli elokuusta marraskuuhun 1917, jona aikana perustettiin liki 350 paikallista suojeluskuntaa tai vastaavaa järjestöä. Lauri Pihkala kirjoitti kirjasen Nykyhetki ja urheiluväen velvollisuudet ja kiersi ympäri maata nostattamassa urheiluväkeä aktiivisiin toimiin Suomen itsenäisyyden puolesta. Itsenäisyyden puolesta Paikallisen toiminnan vauhdittamiseksi värvättiin tehtäviin muutamia matka-asiamiehiä, jotka matkoillaan maakunnissa aktivoivat paikallisia itsenäisyysmiehiä suojeluskuntatyöhön. Tosiasiassa tehtävänä oli suojeluskuntatoiminnan käynnistäminen eri puolilla Suomea. Syyskuun alussa ilmestyi Voima 1906 -niminen sotilaallinen harjoitteluohjesääntö, jonka mukaan miehistöä voitiin kouluttaa. Kuhunkin piiriin värvättiin piiriasiamies, jonka piti perustaa piirihallitus ja ryhtyä organisoimaan pitäjäkohtaisia osastoja. Tämä edellytti sopivan pitäjäpäällikön löytämistä. 36 SUOMEN SOTILAAN 1918 J ääkärivärväyksestä ja jääkäreiden Saksan koulutuksesta huolehtinut Aktiivinen komitea (AK), joka oli perustettu eri porvaripiirien ympärille Suomen itsenäisyyspyrkimyksiä varten, aloitti työt myös koko maan kattavan suojeluskuntajärjestön aikaansaamiseksi. Toimisto oli peitetoimintaa, sillä se näennäisesti osti ja myi puutavaraa sekä välitti työvoimaa metsätyömaille. Sotilaskomitean ja ulkomaavaltuuskunnan kirjeessä todettiin muun muassa: ”Koska on ehdottomasti tarpeellista, että Suomen kansa – voidakseen saavuttaa itsenäisyytensä tai puolustaa sitä – on varustettu sotilaallisilla voimakeinoilla, pitäisi ottaa huomioon, että ryhdytään toimenpiteisiin, joiden tarkoituksena on mahdollisimman pian Suomessa saada järjestetyksi kantaväkeä, jonka tehtävänä on tarpeen tullen vastaanottaa aseita ja esiintyä aktiivisesti – lähinnä Saksassa koulutetun suomalaisen pataljoonan yhteydessä; mainittu miehistö saadaan kootuksi joko niin, että maassa toimiva järjestö ryhtyy työhön tässä tarkoituksessa luetteloidakseen ja värvätäkseen sotapalvelukseen kelpoista väkeä eri osissa maata…” Keskeiseksi toimijaksi nousi kesäkuusta 1917 lähtien Aktiivisen komitean työjaosto, jonka toiminta naamioitiin. Toukokuussa 1917 itsenäisyyttä ajaneet tahot saivat täsmennettyjä ohjeita maanalaisen taistelujärjestön perustamiseksi. Yhdessä heidän tehtävänsä oli levittää ”valistusta itsenäisyyden ja miesvärväyksen puolesta”. Elmo Kailan johtama ”Uusi Metsätoimisto” sijaitsi Helsingissä osoitteessa Yrjönkatu 25. Kesäkuun alussa Aktiivinen komitea teki alustavan piirijaon. Oikealla tyypillinen suojeluskuntien talonpoikaissoturi, talvipomppa päällä , kivääri kädessä ja valkoinen hihanauha osoittamassa kummalle puolelle taistelija kuului
Sittemmin punaisten valtaan jääneillä alueilla suojelusja järjestyskuntien ongelmana oli asepula, jota taas punaisilla ei ollut, sillä venäläiset aseistivat heitä enemmän tai vähemmän virallisesti. ”Vähän kuin varkain yritti muutamat sinne, sillä paikkakunnan punaisilla oli jonkinlaista vihiä asiasta. He perustivat tilalle työväen järjestyskaarteja ja punakaarteja. Klo 8 aikaan olikin miehiä kokoontunut koko paljon ja yhdessäoloa jatkettiin maataloudellisen kokouksen nimissä iltamyöhälle. Vuoden 1917 yleislakon aikana suojeluskuntien perustaminen sai lisää pontta. Vastaperustettuun suojeluskuntaan kuului kaksi osastoa, niin sanottu Suojelusja järjestyskuntien vilkkain perustamiskausi oli elokuusta marraskuuhun 1917, jona aikana perustettiin liki 350 paikallista suojeluskuntaa tai vastaavaa järjestöä.. Suojeluskunnan sääntöjen mukaan jokainen suomalainen, joka lakia ja järjestystä tahtoo tukea ja harrastaa, otetaan suojeluskuntaan. Erilaiset järjestysmieskunnat ja palokunnat lähentyivät asenteiltaan ja tavoitteiltaan Suomen vapautumista ajavia suojeluskuntia. Laki ja järjestys ”Eräänä pimeänä syysiltana 1917 lappasi miehiä erääseen taloon naapurikylässä, muiden mukana allekirjoittanut”, kertoi mouhijärveläinen maanviljelijä Taavetti Artturi Vilo. Suojeluskuntaliikkeen tavoitteet yhtenäistyivät. Vastaavasti Pohjanmaalla suojeluskuntien aseistamista auttoi aluksi vuoden 1917 puolella Saksasta tulleet aselastit ja sittemmin venäläisten aseistariisunnan myötä haltuun saatu kalusto. 37 SUOMEN SOTILAan 1918 hin kaikki kansanryhmät, syksyyn 1917 mennessä erosivat työväenliikettä kannattavat jäsenet näistä pois. Tämä ei ollut mikään ’työväen järjestyskaartilta’, jollaisia työväen keskuuteen oli perustettu, salassa pidettävä asia, päinvastoin
Mitään aseistusta ei ollut paitsi yksityisiltä löytyviä metsästysja taskuaseita, harvalla niitäkään. 38 SUOMEN SOTILAAN 1918 ’lentävä osasto’, joka voitiin määrätä pitäjän ulkopuolellekin ja johon kuului pääasiallisesti nuoria miehiä, sekä paikallisosasto, joka toimi pitäjän rajan sisällä, kuuluen siihen vanhemmat miehet. Ei myöskään mitään harjoituksia pidetty, osaksi harjoituspäällystön sekä harjoituspaikkojen puutteen takia. S uojeluskuntien sotilasohjaajien sekä päällystön osaamisessa oli suuria puutteita, sillä kokonaisuudessaan suojeluskunnat koostuivat siviilimiehistä. Varat kurssiin myönsi Sotilaskomitea eli MK (Miltärkommitté). Erityisesti vapaustaisteluun tähtäävä aktivistien johtama suojeluskuntaliike halusi kiihkeästi saada toimintaansa varten ”kättä pidempää”. Suojeluskuntien organisoitumisaste ja toimintavapaus vaihteli paikkakunnittain, samoin aseistuksen määrässä oli suuria eroja. Vuoden 1917 lopulla ne olivat osittain organisoituneet asemiesjoukoiksi, jotka eivät olleet valmistautuneet Suomen suurten tapahtumien kevääseen. Rehellisyys ei ollut tässäkään joukossa kaikkien sen jäsenien toimia johtamassa.” Jotta suojeluskuntien toiminnalla olisi edes jonkinlaiset perusteet, järjestyksenvalvonnassa piti joukoilla olla myös aseistusta. Kuitenkin jokainen jäsen velvoitettiin, jos mahdollista, hankkimaan itselleen jonkinlainen ase, ja pitäjän alueella pantiin toimeen lainkuuliaisen väestön keskuudessa rahankeräys aseiden hankintaa varten, mikä tuottikin kauniin tuloksen. tammikuuta 1918 vapaaehtoisuuteen perustuvat suojeluskunnat julistettiin hallituksen joukoiksi. Ikävä vaan, ettei näillä rahoilla koskaan mitään asetta suojeluskunnalle hankittu. Vaasalaisen osakunnan kesäjuhlilla esitettiin ajatus ohjaajakurssien järjestämisestä suojeluskuntien harjoittelun organisoimiseksi, yhtenäistämiseksi ja tehostamiseksi. 25. Tammikuussa 1918 suojeluskunnissa oli kautta maan noin 500 paikallisessa osastossa noin 40 000 miestä. Ensimmäiset oppilaat olivat ilmoittautuneet jo kaksi päivää aiemmin, mikä on merkitty myöhemmin myös kurssin viralliseksi alkamispäiväksi. Sotakoulun vahvuus oli kaikkiaan 243 henkilöä, näistä 200 oppilasta ja 28 hallintoon tai taustatyöhön kuulunutta henkilökuntaa. Opettajiksi saatiin yhdeksän Saksassa koulutettua jääkäriä. Tästä kehkeytyi 200 miehen 17-päiväinen harjoitusleiri Pohjanmaalla Vimpelissä. Kenraalimajuri Paul von Gerich toimi kurssin johtajana. Tämän jälkeen alkoi sotatie, venäläisten varuskuntien aseistariisuminen ja vasemmiston kapinan kukistaminen. Seuraavaksi eniten aseita oli Viipurin (10 %), Helsingin ja Itä-Uudenmaan alueella (noin 8 %). Suojeluskunnat olivat syntyneet paikalliseen turvallisuustarpeeseen ja itsenäisyysaatteen elähdyttämänä. Oppilaat jaettiin kahteen komppaniaan, joiden päälliköiksi tulivat Zugführerit Aarne Sihvo VIMPELIN KURSSI 25. tammikuuta 1918 vapaaehtoisuuteen perustuvat suojeluskunnat julistettiin hallituksen joukoiksi.. Kurssi Vimpelissä alkoi 28. Lokakuun lopulla Equity-nimisellä laivalla toimitettiin Pohjanmaalle 6 500 kivääriä, 30 konekivääriä, 500 pistoolia ja huomattava määrä patruunoita. joulukuuta 1917. Kivääreistä 37 % oli Pohjanmaan ruotsinkielisellä rannikkoseudulla ja 20 % suomenkielisellä Etelä-Pohjanmaalla. Aseistus oli jakautunut epätasaisesti eri suojeluskuntapiirien välille
H Ä G G LU N D , ER IK • SV EN SK A LI TT ER AT U RS Ä LL SK A PE T I FI N LA N D. Vimpelin kurssi päättyi 14.1.1918, minkä jälkeen oppilaat hajaantuivat ympäri Suomea. Vimpelin kurssia seurasi Vöyrin sotakoulu, joka aloitti toimintansa 26.1.1918. 39 SUOMEN SOTILAan 1918 VÖYRIN KOULULAISIA KONEKIVÄÄRILLÄ etualalla Colt ja taustalla venäläisiä Maximeita. komppaniassa. Kurssilaisista 80 henkeä toimi vapaussodan aikana upseerin tehtävissä, neljä jopa pataljoonankomentajana. 1. Vimpelin ja Vöyrin kursseilla pikakoulutettiin sodan alun johtajia jääkärien ja Venäjän armeijassa koulutusta saaneiden rinnalle. Opetusohjelma oli käytännönläheinen, ja ”tarve ja olosuhteet sanelivat toimintaohjeet”. Kolmiviikkoisella Vimpelin kurssilla vallitsi hyvä oppimisen henki. komppaniassa ja Jussi Heiskanen 2. Aivan kuten suojeluskunnat ovat puolustusvoimiemme alku, pidetään Vimpelin kurssia – tai komeammin Sotakoulua suomalaisen reserviupseerikoulutuksen alkuna. n Ensimmäisen komppanian päällikkö, Zugführer Aarne Sihvo. Koska oppilasaineksen pohjakoulutus oli Vöyrin kursseilla alhaisempi ja koska koulutusohjelmassa puhuttiin ryhmänjohtajien kouluttamisesta, on Vöyrin sotakoulu myöhemmin katsottu aliupseerikoulutukseksi. Jos aseistus oli sekalaista, niin oli sisällissodan molempien osapuolien osaaminenkin vähintään yhtä heikoilla kantimilla. Opetusaineina olivat muun muassa taktiikka, linnoitusja maasto-oppi sekä aseja ampumaoppi
Asekuljetuksen järjesteli Pietarissa oleskellut suomalaissyntyinen bolševikki Eino Rahja. päivänä monet puoluetoimikunnan jäsenet joutuivat ensimmäistä kertaa todella puntaroimaan, mitä asetäydennys ja sen mahdollistama liikekannallepano merkitsivät. 40 SUOMEN SOTILAAN 1918 S uurella asejunalla tarkoitetaan tammi-helmikuun vaihteessa 1918 Suomen vallankumouksellisten tahojen järjestämää asekuljetusta Pietarista. 1917.. Hän oli saanut luvan aseiden toimituksiin itseltään Vladimir Leniniltä. Lenin pakeni sillä Suomesta Venäjälle v. Puoluetoimikunnassa nousi ankara kiista, saavatko aseet tulla maahan vai eivät. Se sinetöi aluillaan olevat aktiiviset voimankäytön suunnitelmat eikä toteuduttuaan enää mahdollistanut kehityksen kääntämistä toisille raiteille. Lisäksi mukaan saatiin kaksi panssariautoa. Tiedot merkittävästä asekuljetuksesta Pietarista Suomeen olivat monelle sosialistille ja työväenliikkeen miehelle pahaenteinen merkki. Taustalla olivat Viipurin tapahtumat; suojeluskunnat olivat joutuneet Viipurissa välienselvittelyyn venäläisten ja paikallisSuuri asejuna oli merkittävä virstanpylväs sodan alkamiseen johtaneiden tapahtumien sarjassa. Puoluetoimikunnan jäsen Emil Elo totesi, että asejuna ilman muuta merkitsi sotaa. Lastina asejunassa oli yhteensä 15 000 kivääriä, kaksi miljoonaa patruunaa, 30 konekivääriä ammuksineen, 10 kolmen tuuman (76,2 mm) kenttätykkiä ja 3 000 tykin ammusta. Tammikuun 24. 1918 Venäjälle ja ostettiin takaisin Suomeen v. 1925. SUURI ASEJUNA n Kuvassa veturi nro 293, joka jäi v
Ovensuussa toinen oikealta on Punakaartin päällikkö Heikki Kaljunen. Tämän takia oli jo 23. Asejunan päällikkö Jukka Rahja makaamassa taaimpana Pravda-lehti kyynärpäänsä alla. Kymenlaakson piirin kaartit saivat tehtäväkseen suojata kuljetusta. suojeluskuntalaisten väijytykseen. tammikuuta 1918 Kotkan piiriesikunnalle annettu salainen liikekannallepanokäsky. Junan reitti kulki Pietarista Viipurin, Kouvolan ja Lahden kautta Helsinkiin ja sieltä edelleen Hämeenlinnan ja Toijalan kautta Tampereelle. Kun samaan aikaan suojeluskunnat alkoivat riisua venäläisiä sotilaita aseista eri puolilla maata, sotatila oli valmis. SUOMEN SOTILAan 1918 41 ten sosialistien kanssa. Realistisimmat, kuten Ali Aaltonen, ymmärsivät tapahtumien kehittyneen jo niin pitkälle, ettei lopullista yhteenottoa voitaisi enää välttää. Suojaus oli tarpeen, sillä aikaisemmin Pietarista lähtenyt asejuna oli joutunut n Asejunan pysäytysyrityksessä Kämärällä haavoittuneet punakaartilaiset Viipurin Myllymäen kansakoulun sotilassairaalassa. Ensimmäinen yritys tehtiin 27. Kämärän väijytyksessä junan päällikkönä toiminut Jukka Rahja haavoittui pahoin ja hänen veljensä Eino Rahja tuli uudeksi päälliköksi. n Asekuljetuksen järjesteli Pietarissa oleskellut suomalaissyntyinen bolševikki Eino Rahja.. Korian rautatiesilta korjattiin väliaikaisesti, ja sen kautta onnistuttiin siirtämään aselasti junanvaunu kerrallaan joen yli. komppania, jonka tehtävänä oli suojata asejunan kulku. Kaartien saamat aselähetykset lisäsivät vakavia yhteenottoja suojeluskuntien kanssa, eikä se ollut enää johdon hallittavissa. Vallankumous saattoi nyt alkaa. Punakaartin ylipäällikkö Aaltonen ilmoitti, että hän aloittaa vallankumouksen vaikka ilman puoluetoimikunnan hyväksyntää. tammikuuta 1918. Sitä seurasi Pietarin suomalaisten punakaartin 120-miehinen 1. Jos ei kuitenkaan… SDP:n puoluejohdossa oli yhä henkilöitä, jotka toivoivat vielä, ettei vallankumousta tulisi. Eino ja Jukka Rahja saapuivat kumpikin junan mukana Suomeen. Punaisen ristin merkkiä käyttävät sairaanhoitajat ovat venäläisiä, muut suomalaisia. Tapahtumasta raivostuneet punakaartilaiset olivat surmanneet Terijoen asemalla kolme rautatievirkailijaa. Oli selvää, ettei punakaarti enää voinut jättää vastaanottamatta Pietarista saapuvia aseita. Juna lähti kohti Suomea sunnuntaina 27. Kotkasta piti lähettää pataljoona ja Haminasta puoli komppaniaa junan turvaksi. Valkoiset yrittivät pysäyttää asejunan kahteen otteeseen. Lievää huolestumista punaisissa aiheutti myöskin tieto Viipurin venäläisvaruskunnan jäämisestä puolueettomaksi, johon se oli saanut käskyn Pietarista. Samana päivänä oli alkanut vallankumous Suomessa. Aaltonen halusi punakaartin joukkojen liikekannallepanolla saada suojamiehistön asekuljetukselle ja varmistaa asejunan saapumisen perille Tampereelle. Matkan varrella junasta jaettiin aseita ja ammuksia paikallisille punakaarteille. Levottomuutta aiheutti myös venäläisen sotaväen käyttäytyminen. tammikuuta Kämärällä Viipurin eteläpuolella ja myöhemmin yrittämällä räjäyttää Kymijoen yli kulkeva Korian rautatiesilta
42 SUOMEN SOTILAAN 1918 VALLANKUMOUS Sosialidemokraattien puoluetoimikunnassa radikaalisosialistit olivat perustaneet niin kutsutun toimeenpanevan komitean. n Punakaartilaisia vartijoita Helsingin rautatieaseman odotussalissa 1918.. Siinä ilmoitettiin, että lisäjäsenillä täydennetty toimeenpaneva komitea muodostaa korkeimman vallankumouselimen, jonka alaisuuteen kaikki järjestäytynyt työväki ja sen työväenkaartit kuuluivat. Se otti asiakseen luokkataistelun käymisen porvarillisia piirejä vastaan. Vallankumousta Suomessa oli jo pitkään suunniteltu, ja tammikuun puolivälissä 1918 oli varmistunut aseiden saaminen Pietarista. tammikuuta yhteinen julistus. Sosialidemokraattisen puolueen toimeenpanevan komitean, järjestyskaartien esikunnan ja punakaartin esikunnan nimissä annettiin 26
Ali Aaltosen korvasi punakaartien komentajana Eero Haapalainen. Punakaartin vallankumous alkoi sekasortoisissa merkeissä, ja kokoontuneissa joukoissa esiintyi nurinaa, koska niille ei välittömästi ollut antaa mitään tehtävää. perustetulle kansanvaltuuskunnalle. Kansanvaltuuskunta antoi tiedotteen, jossa todettiin muun muassa: ”Kun kansan vihan ansainnut senaatti on kukistunut, asetetaan maan vallankumoushallitukseksi Suomen Kansanvaltuuskunta sekä Työväen Pääneuvosto sen toimintaa valvomaan.” Tieto vallankumouksesta levisi puhelinviestien, kuulopuheiden, matkamiesten ja rautatielennättimien viemänä. SUOMEN SOTILAan 1918 43 A li Aaltosen johtamat punakaartit aloittivat toimintansa Helsingin miehittämiseksi 26.1.1918, ja valta keskitettiin 28.1. Ennen kuin yhteydet ulkomaailmaan katkesivat, Helsingin ulkopuolelle saatiin tietoja, että Helsingissä on kovat paikat, rautatieasema on punaisten hallussa, ja kaupungissa on muutenkin levotonta. Kansankomissaarin käyttämä ilmaisu “Kruunun aseita” ja “kruunun omaisuutta” on omalla tavallaan hupaisa. Venäläiset sotajoukot pysyivät pääosiltaan puolueettomina kevään taisteluissa.. Riihimäen lennätin ilmoitti 27.1.1918 klo 17.00 iltapäivällä kaikille asemille: ”Helsingin telegraafikonttoori on punaisten hallussa sekä virkailijat ovat sieltä poistuneet.” Helsingistä pois matkustavat joutuivat punaisten patrullien tarkastamiksi, samoin kuin kaupunkiin saapuvat. Huomaa, että bolševikkien kansankomissaari nimenomaan kieltää venäläisiä sotajoukkoja osallistumasta kummallakaan puolella juuri samoilla hetkillä leimahtaneeseen sisällissotaan. Sen puheenjohtajaksi nousi entinen kansanedustaja ja eduskunnan puhemies Kullervo Manner. Kapinasta… Helsingin miehitys tapahtui ilman välikohtauksia, sillä Helsingin suojeluskunta oli saan Lehtileike kohtalon päivältä tammisunnuntailta 1918
Vallanotto väestökeskuksissa tapahtui yhtenä yllättävänä hyökynä, ja tämän jälkeen oli ratkaistava, kuinka työväen asiaa vietäisiin eteenpäin. Itä-Uudenmaan valkoisia vastaan keskitettiin noin 4 000 miehen joukko, mikä vei miehiä pois muilta rintamaosuuksilta. Myöskään koko Suomea koskevia yleisiä sotilaallisia käskyjä tai toimintaohjeita ei ollut. Vallankumouksen alkamiseen liittyvät tapahtumat olivat monilla paikkakunnilla sattumanvaraisia ja kaoottisia. Nyt on Suomen työväenluokka vuorostaan käyttävä vallankumouksen oikeuttaan yhteiskunnallisen edistyksen palveluun”, Kansanvaltuuskunta julisti. Muun muassa ItäUudellemaalle Porvooseen ja Loviisaan sekä Länsi-Uudellemaalle Siuntioon ja Kirkkonummelle jäi valkoisten joukkoja punaisten selustaan. Suomen työväestön kurjin ainesosa otti kumousliikkeestä kaiken irti ja aloitti verisen terrorin valkoisia kohtaan. Etelä-Suomessakin riitti tekemistä. Kansanvaltuuskunnan näkemyksen mukaan vallankumouksella oli yhteiskunnallinen ja sosiaalinen tavoite, joka oli vastareaktio porvarillisten piirien oman edun tavoittelulle ja työväestön alistamiselle. Rintamalla alkoi helmikuussa punaisten aktiivinen kausi... …sisällissotaan Vallankumouksen ratkaisevat kaksi ensimmäistä viikkoa kuluivat sekasortoisissa merkeissä. Venäläinen varusväki ei osallistunut kapinatoimiin. Nämä johtoelimet olivat Helsingin yleisesikunta, Tampereen esikunta ja Viipurin pääesikunta. Muutamassa päivässä punakaartien valta oli ulottunut yli Etelä-Suomen. Vähitellen käskysuhteet alkoivat n Heti vallankumouksen sytyttyä rintamalinjat syntyivät paikallisten puolustuskeskusten mukaan Porista Kankaanpään eteläpuolelta Ikaalisten kautta Hämeenkyröön, Kuruun ja Ruovedelle ja siitä itään Vilppulaan ja Päijänteelle ja edelleen Viipurin pohjoispuolelle. ”Suomen porvarien hallitus astui julkeasti taantumuksellisten valtiokaappauksen tielle. Haluttiin välttää provokaatioita loppuun asti, ja sitten se olikin jo myöhäistä. Punaisten ylin johto oli hajaantunut kolmeen eri elimeen, joista kukin toimi itsenäisesti. Tavoitteeksi oli asetettu senaatin jäsenten pidättäminen, mutta yhtään senaattoria ei saatu kiinni. Koska valkoisten pesäkkeet olivat uhka itä–länsi-suunnan rautatielle, niiden varmistamiseen meni kosolti punakaartien miehistöresursseja. 44 SUOMEN SOTILAAN 1918 nut käskyn pysytellä aloillaan. n Punaisten ampumaketju Ruoveden taistelussa TA M PE RE EN M U SE O T. Paikallisilla punakaarteilla ei ollut etukäteen laadittuja suunnitelmia, eikä vallankumouksellinen into yksin riittänyt korvaamaan sotilaallisen osaamisen puutetta. Pikainen vallankumouksen aloittaminen aiheutti ongelmia, sillä punakaartin organisoiminen oli aivan alkutekijöissään, ja niillä oli yhä niukasti aseita
45 SUOMEN SOTILAan 1918
”Liikaa helvetissäkin” Viipurin kannalta tärkeän Antrean suunnassa oli Ahvolan kylä, jossa käytiin maaliskuussa sodan ainoaa pitkällistä asemasotaa. Osaaminen pesi nyt ylivoiman, ja jääkärien merkitys oli siinä huomattava. Palasimme takaisin asemiimme, heti perässämme tulee kaksi vihollista myöskin huutaen ja iloinen ilme naamalla. Lapuan suojeluskuntalaisten ja Vöyrin koulun voimin hyökkäys onnistuttiin pysäyttämään ja rintama pitämään aina valkoisten yleishyökkäykseen maaliskuulle asti. maaliskuuta mennessä. Selvisi, että miekkoset olivat taistelun ajan olleet jossain piilossa, kuullessaan huutoa olivat he luulleet, että heikäläiset hyökkäsivät, ja olivat hekin innostuneet lähtemään mukaan. Taistelut Ahvolassa kestivät yhdeksän viikkoa. Valkoisten joukot koostuivat noin 540 suojeluskuntalaisesta, joita johti jääkäriluutnantti Paul Wallenius. Valkoiset vetäytyivät Pohjanmaalle, ja punakaartit tekivät alueiden puhdistusta ja takavarikointeja. Jääkärikapteeni Sihvon 2 000-miehistä joukkoa vastassa oli yli viisinkertainen ylivoima, jota avustivat venäläiset osastot tykistöineen. Punaisten joukkojen yleishyökkäys käynnistyi 21. Taistelut voitti usein se, jonka hermot tai ammusvarat kestivät pisimpään. Valkoisten puolustus Karjalassa kuitenkin kesti, ja punaisten hyökkäyshalu tyrehtyi 11. helmikuuta noin 700 miehen voimin. Helmikuun alussa punaiset hallitsivat Pohjois-Hämeen rintamaa lukuisilla hyökkäyksillä. Tavoitteena oli rautatien katkaiseminen Haapamäellä. 46 SUOMEN SOTILAAN 1918 vakiintua ja samalla myös rintamalinjat alkoivat hahmottua. Rintamalla alkoi helmikuussa punaisten aktiivinen kausi, jolloin punakaartit yrittivät edetä valkoisten hallussa oleville alueille täysipainoisesti laajalla rintamalla. Nämä otettiin tietysti vangiksi. Hyökkäävien punaisten joukossa oli yli 550 venäläistä, vaikka venäläiset joukot virallisesti olivat puolueettomia. Sota oli kahden amatööriarmeijan keskinäistä kahakointia. Varsinaista painopistettä ei ollut, vaan hyökkäys tapahtui yli 300 kilometriä leveällä rintamavyöhykkeellä. Venäläinen eversti Svetšnikov, joka oli punakaartin ylin sotilasneuvonantaja, yritti joukoillaan saada läpimurtoa Ruovedellä. Punaiset hyökkäsivät maaliskuun alussa lähes joka päivä valkoisten n Tampereen punakaartin komppania rintamalla. Pimeän takia eivät huomanneet erehdystään ennen kuin olivat keskellämme.” Punaisten joukkojen yleishyökkäys käynnistyi 21. helmikuuta yli 10 000 miehen voimin Satakunnassa, Hämeessä ja Karjalassa. Punaisten hyökkäys alkoi 13. helmikuuta.... Eräs muistelu helmikuulta 1918 kertoo yksittäisen taistelijan elämästä: ”Olimme tehneet rynnäkön kovaa huutoa pitäen, kuten asiaan kuuluukin. Miesten lukumääräisellä ylivoimalla oli suurin merkitys sotatoimien onnistumiseen, sillä vaikeita operatiivisia liikkeitä ei voinut harrastaa, siihen ei ollut välineitä eikä oikein osaamistakaan. Olihan bolševikki-hallinto tunnustanut Suomen itsenäisyyden. Karjalassa rintaman painopiste oli Antrean suunnassa. Taistelut tapahtuivat pääteiden suunnassa
Myös vastapuoli alkoi kerätä voimiaan ja järjestää sotajoukkojaan. Ponnistelut punaisen alueen laajentumisesta olivat tyrehtyneet valkoisten vastarintaan. Tehköön Haapalainen perkele itse, jos voi paremmin, perkele. Vaskivesi oli järvien saartamana kylänä vaikea valloitettava. Maaliskuun alussa punakaartit yrittivät murtautua eteenpäin Haapamäen radalle Virtain Vaskiveden kylässä. Johtajien hermot olivat kireällä. Punaiset pääsivät 200 metrin päähän kylästä. Punakaartin yleishyökkäysyrityksen jälkeen maaliskuussa alkoi sodassa uusi vaihe. Saatana, jumalaut’ olen kolme, neljä yötä valvonut, ei täällä ole sohvaa, missä makaa, saatana perkele jumalauta, sellainen puhe liikaa helvetissäkin.” VA PR IIK IN KU VA -A RK IS TO SUOMEN SOTILAan 1918 47 Johtajien hermot olivat kireällä.. Valkoiset sieppasivat maaliskuun alussa seuraavan vuodatuksen punakaartin Vilppulan rintaman päällikön Evert Karjalaisen suusta tämän keskustellessa punakaartin ylipäällikkö Eero Haapalaisen kanssa: ”Minä sanon, että totta saatana vieköön olen tehnyt, mitä ihminen jumalauta voi, ja minä lähden heti vaikka taivaaseen perkele, minä jumalauta silloin, kun Haapalainen astuu Lylyyn, lähden vaikka helvettiin perkele vieköön, jos minua enää aamulla on. Punakaarti tarvitsi lisää miehiä rintamalle, lisää organisoituja ja koulutettuja joukko-osastoja, vaatetusja muonitushuolto oli turvattava ja lisäksi miehitetyille alueille oli rakennettava hallintoelimet. Valkoiset saivat kuitenkin paikalle apuvoimia, ja punaiset menettivät mahdollisuutensa kylän valtaamiseen. Etelä-Suomen äkillinen haltuunotto oli tapahtunut vallankumouksellisena tapahtumien virtana. asemia vastaan. Taisteluista muodostui hyvin verisiä, punaisia kaatui yli 300, ja valkoisia haavoittui tai kuoli useita henkilöitä päivässä. Punaisten johtajilla oli täysi työ yrittää amatööriarmeijallaan saada aikaan sotilaallisia läpimurtoja
Sosialidemokraatit muodostivat aseistettuja punaisia järjestyskaarteja. Marraskuussa oli nähty vasemmiston aseellisen kapinan kenraaliharjoitus yleislakon muodossa. Tammikuussa aloitettiin vallankumous, jota vastaan senaatti nosti suojeluskunnista valkoisen armeijan. 48 SUOMEN SOTILAAN 1918 Suomen hallitus oli huolissaan järjestyksen säilymisestä maassa. Siihen oli aihettakin. Maa oli täynnä levottomia venäläisiä sotilaita, ja työväen lehdistö oli avoimesti hallituksen vastainen. VALKOINEN SUOMI
Mannerheim siirtyi eräiden Sotilaskomitean jäsenten kanssa Vaasaan, jossa hän aloitti järjestyksenpitoon tarvittavan esikunnan ja sen alaisten joukkojen muodostamisen. 49 SUOMEN SOTILAan 1918 S enaatti oli virallistanut Sotilaskomitean aseman tammikuun alussa 1918 ja antanut sille tehtäväksi asevelvollisuuden ja Suomen kansallisen armeijan muodostamisen. Hän oli myös johtanut Vimpelissä järjestettyä päällystökoulutusta vuodenvaihteessa. Hän oli tyytymätön komitean siviilimäiseen työskentelytapaan ja ilmaisi mielipiteenään, että oli muodostettava sotilaallinen esikunta, jota käytettäisiin armeijan johtamiseen. Vaikka koulutus oli laillista ja senaatin suojen Valkoisen Suomen vahti Vaasan senaatin edustalla.. päivänä tammikuuta kenraaliluutnantti Gustaf Mannerheimin muodostamaan Pohjois-Suomeen hallituksen joukot ja toimimaan niiden päällikkönä. Etelä-Pohjanmaalla kenraalimajuri Paul von Gerich oli järjestänyt Pohjanmaan piirin suojeluskunnat ja luonut niille yhtenäisen johdon. Pohjanmaa Mannerheim saapui Vaasaan 19. Lopulta Svinhufvud valtuutti suullisesti 16. päivänä tammikuuta. tammikuuta 1918 Sotilaskomitean jäseneksi. Vasta itsenäistyneeseen synnyinmaahansa joulukuussa palannut ja Venäjän armeijan palveluksesta eronnut kenraaliluutnantti Gustaf Mannerheim kutsuttiin 10
Hägglund arvioi punakaartilaisten yhdistävän voimansa venäläisten sotilaiden kanssa ja yrittävän saarrostaa suojeluskuntalaiset. Uhkakuvien mukaisesti järjestyksen palauttaminen ja järjestysvallan vakiinnuttaminen Suomen hallitukselle tarkoitti ensin venäläisten joukkojen riisumista aseista. Pohjanmaalta oli myös hyvät rautatieyhteydet muualle Suomeen. Jääkäriluutnantti Voldemar Hägglundin komentamat suojeluskuntalaiset miehittivät 40 miehen voimin Viipurin rautatieaseman ja takavarikoivat sen varastosta venäläisille kuulunutta asevarustusta. Punakaartien ja sosialistien vallankumouksellisten kanssa toimittaisiin sitten tilanteen vaatimalla tavalla. Tilannearvionsa mukaisesti Hägglund vetäytyi osastonsa kanssa Viipurinlahdella sijaitsevaan Venäjänsaareen. Rautatieasema jäi punakaartin haltuun 23.1., ja he saivat vangiksi joukon suojeluskuntalaisia. Vastalauseeksi valkoisten ”kansalaissodan aloitukselle” punakaartin johto ja työväenjärjestöt päättivät aloittaa yleislakon Viipurissa ja lähialueilla. Suomen hallitus lähetti Viipuriin asiaa sovittelemaan senaattori Louhivuoren ja entisen ministerivaltiosihteeri Carl Enckellin. tammikuuta hälytettiin kaikki Karjalan suojeluskunnat Viipuriin. Sotilaskomitean esityksen mukaan Mannerheim päätti, että Etelä-Pohjanmaasta ja Vaasasta muodostetaan tukialue valkoiselle armeijalle. Hänellä oli. SUOMEN SOTILAAN 1918 50 luksessa, oli se jouduttu järjestämään salassa maassa isännän elkein käyttäytyneeltä venäläiseltä sotaväeltä ja näiden kanssa veljeilleeltä työväenjoukoilta. Viipuri Venäjänsaaressa joukon johtaja Voldemar Hägglund sai 24.1.1918 kuulla tulleensa nimitetyksi Viipurin suojeluskuntapiirin päälliköksi. Punakaarti aloitti vastatoimet, aseiden etsinnät ja suojeluskuntalaisten pidätykset. Suojeluskuntalaiset ottivat aika ajoin väkivaltaisesti yhteen punaisten järjestyskaartien kanssa. Karjala Karjalassa tapahtumat etenivät omia uomiaan. Senaatti ei aikonut luovuttaa laillista demokraattisilla vaaleilla saatua valtaansa aseistautuvalle oppositiolle. Kun Viipurin suojeluskuntalaiset saivat tietoonsa, että Pietarista ollaan lähettämässä junalastillinen aseita Suomen punakaarteille, he päättivät estää asekuljetuksen ja anastaa ne omaan käyttöönsä. Yöllä 21. Suojeluskuntien miehet kokoontuivat Hiitolassa, josta he seuraavana päivänä lähtivät matkaamaan junalla kohti Viipuria. Tammikuun puoliväliin mennessä Viipurin seudulle oli onnistuttu kokoamaan noin 500 miehen suojeluskuntajoukko. Pohjanmaalla oli suurin osa Suomeen palanneista jääkäreistä sekä valtaosa saatavissa olevista maahan syksyllä 1917 salakuljetetuista aseista. Kansalaissodan uhka tiedostettiin ja siihenkin varauduttiin
51 SUOMEN SOTILAan 1918 käytettävissään ainakin 1 600 aseistettua suojeluskuntalaista, jotka olivat valmiit toimintaan eri puolilla Karjalaa. Ilmajoella venäläiset antautuivat 29. päivänä. Pohjois-Pohjanmaan tilanteen ratkaisi Oulun valtaus. Alla: Valkoiset Antrean asemalla talvella 1918. Valkoisia kaatui vain yksi, suojeluskuntalainen Lauri Laursalo. Podvoiski sähkötti 26. Kaupungissa oli noin 1 100 miehen vahvuinen venäläisvaruskunta sekä lähes tuhat punakaartilaista. Vaasassa eversti Wetzerin johtamat 1 700 suojeluskuntalaista ottivat 12 tunnin kahakoinnin jälkeen vangiksi 1 500 venäläistä sotilasta. Viipurin tapahtumat kiihdyttivät sekä valkoisten että punaisten valmistautumista laajaan aseelliseen yhteenottoon. puolella ja laajeni täyteen mittaansa aamuyön tunteina 28.1. päivä tammikuuta, kun noin 300 suojeluskuntalaista yritti riisua venäläisiä aseista. Siirtymisen aikana he joutuivat taisteluun punakaartilaisten ja Pietariin matkalla olevien venäläisten matruusien kanssa. Alkumenestys kantautui muillekin paikkakunnille, jossa oli vähäisempi määrä venäläistä varusväkeä. Suunnitelman mukaisesti Pohjanmaalla piti Lapuan, Seinäjoen, Ylistaron, Ilmajoen ja Vaasan venäläinen sotaväki riisua aseista. Aseistariisunta alkoi 27.1. Wetzer oli Mannerheimin luotettu ystävä, ja hän sai toimia Hämeen ryhmän ja Länsiarmeijan komentajana. Suomen vapaussodan jälkeen hän palveli Viron vapaussodassa suomalaisten vapaaehtoisten komentajana. Viipuri jäi kuitenkin edelleen työväen järjestyskaartin haltuun. Suuri aseistariisunta Pohjanmaalla ylipäällikkö Mannerheim piti tammikuun 25. tammikuuta Viipurin armeijakomitealle, että niiden tulee pysyä puolueettomina suomalaisten välisessä kahakoinnissa. Samana päivänä venäjänsaarelaiset lähtivät Antreaan. Ylivoimaiset punaiset saartoivat suojeluskuntalaiset, joita avustamaan lähetettiin vahva valkoisten osasto etelästä. Oulu oli venäläisten pohjoisten joukkojen keskus ja tärkeä tukikohta myös punakaartille. Ylistaron varuskunta antautui lyhyen ammuskelun jälkeen. EVERSTI MARTIN WETZER oli syntynyt Baijerissa ja palvellut tsaarin armeijassa. Enckellin ja Venäjän sota-asiain kansankomissaarin Podvoiskin välisissä neuvotteluissa päästiin sopuun venäjänsaarelaisten tilanteesta. päivänä tilanneneuvottelun ja totesi, että oli aika ottaa aloite omiin käsiin. Tilanne kärjistyi 30. Valkoisten hyökkäys kaupunkiin alkoi Vaasassa eversti Wetzerin johtamat 1 700 suojeluskuntalaista ottivat 12 tunnin kahakoinnin jälkeen vangiksi 1 500 venäläistä sotilasta.. Lapualla olleet 350 venäläistä antautuivat ilman taistelua. Mannerheim siirtyi esikuntansa kanssa Ylihärmään seuraamaan venäläisten joukkojen aseistariisumista. Suurimpana kysymysmerkkinä tapahtumien suunnalle oli venäläisen sotaväen asennoituminen; olisiko se valmis tulemaan punakaartin vallankumousaikeita
aamulla ratsumestari Hannes Ignatiuksen johdolla neljän osaston voimin. Taistelussa kaatui 26 punaista ja 33 valkoista. n Mannerheimin sähkösanoma vapaussodan taisteluiden onnistuneesta aloituksesta. Taisteluita punaisten selustassa oli muun muassa Sigurdsissa ja Svidjassa sekä Itä-Uudenmaan suojeluskuntien tukialueella Sipoon ja Porvoon seudulla. Vankeja valkoiset saivat yli 1 700 henkeä. Tämän jälkeen joukkojen lähettäminen Pohjanmaalta kohti etelää saattoi alkaa. 52 SUOMEN SOTILAAN 1918 3.2. Vaikka hajanainen rintama oli hahmottunut Tampereen pohjoispuolelle siten, että Etelä-Suomi oli punaisten hallussa ja pohjoinen valkoisten käsissä, jäi punaisten selustaan valkoisten vahvoja vastarintapesäkkeitä. Sisällissotaan Oulun valtauksen jälkeen valkoiset ottivat haltuunsa Kemin ja Tornion. Sodan molemmat osapuolet aloittivat kiivaan varustautumisen ja armeijoidensa muodostamisen. Helmikuun ensimmäisellä viikolla rintama oli muodostunut Vilppulan ja Mäntyharjun tasalle. Helmikuun ensimmäisellä viikolla rintama oli muodostunut Vilppulan ja Mäntyharjun tasalle. tammikuuta 1918 klo 17.45 Vaasasta kaikkiin sähkösanomakonttoreihin Suomessa, ilmoitettavaksi Suomen viranomaisille ja kaikkien suojeluskuntien päälliköille.. Hyökkäystä tukivat Oulujoen pohjoisrannalla asemissa olleet tykit. Venäläisten menetykset jäivät passiivisen toiminnan vuoksi muutamaan haavoittuneeseen ja kaatuneeseen. Sähke lähetettiin 31
Päämajan sotapäiväkirja 28.1.1918 kertoo, miltä kaoottinen tilanne näytti päämajassa vapaussodan ensi tunteina. Junasta saatiin vangiksi yli 30 venäläistä, mutta vaunuista ilmaantui lisäksi kolme Vaasaan lähetettyä senaattoria, joista ensimmäisenä tuli ulos Heikki Renvall todeten: ”Kaikesta näkyy, että ollaan Pohjanmaalla.” Senaatin joukot aloittivat venäläisten aseistariisunnan samaan aikaan sosialistien vallankumouksen kanssa. 03.50 Haapamäen ja Kureveden välinen silta on räjäytetty. VAPAUSSODAN ENSI TUNNIT. 28/1 1918 Päämajalle: Kello 00.05 Haapamäeltä ilmoitetaan, että saapuneen sähkösanoman mukaan Saksa ja Ruotsi ovat Venäjälle antaneet ultimaatumin sodan julistuksesta, jollei sotajoukkojen poistamista heti aloiteta. Vastauksen määräaika päättyy klo 2 yöllä. 53 SUOMEN SOTILAan 1918 Raportti Lapualta, Vaasasta, Seinäjoelta ym. n Alla raiteiltaan suistettu postijuna. 03.18 Loput joukoista antautunut, yhteensä 400 miestä. Kello 02.06 100 miestä Lapuan ensimmäisessä kasarmissa on antautunut ilman taistelua. 02.32 40 miestä lisää
Taistelu Ylistarossa on päättynyt täydellisellä voitolla. 3 km:n päässä Ylistaron sk:sta sekä että senaattorit Frey, Renvall ja Pehkonen ovat saapuneet Ylistaron asemalle postijunassa. Kanuunanlaukauksia on ammuttu. 08.45 Lapuan asemapäällikön tiedonannon mukaan on Oravaisissa, Munsalassa, Uudessakaarlepyyssä, Tjockissa sotaväki antautunut, Pietarsaaressa valkoiset voiton puolella. 09.00 Vaasan kaikista kasarmeista rauhanneuvottelijoita, jotka näyttävät hermostuneilta. Heidän junansa on päästetty Seinäjoelle, mutta sen jälkeen on rata hävitetty. esitetty: aseiden jättäminen, varmuus hengestä ja pidättäminen siksi, kunnes sopimus Venäjän hallituksen kanssa on aikaan saatu. Yksi kaatunut harhalaukauksesta. 08.00 Tieto Pietarsaaresta, että kova taistelu on käynnissä Pietarsaaressa. Muiden odotetaan antautuvan pikimmiten. 05.00 Ignatiukselta tiedonanto, että kenraali v Gerich joukkoineen on marssimassa rautatielle matkustaakseen Seinäjoelle. Uudessakaarlepyyssä ovat joukot myös luovuttaneet aseensa. Meriväen kasarmi Vaasassa piiritetty, ja näyttää siltä kuin se tulisi antautumaan. Muutamat haavoittuneet, 3 kaatunutta. Lapualta toistaa asemapäällikkö ja hänen virkatoverinsa Nurmosta, että Seinäjoella on kaikki valmista. Suojeluskunnalla on ylivalta. Sk:sta 100 miestä on sijoitettu rautatielinjalle n. Laukausten vaihtoa ei ole. 06.00 Ilmoitetaan, että ryssät ovat nyt n. 05.20 Vaasasta saapui tieto, että Brändö on piiritetty. 07.15 Ylipäällikön käskystä kiellettiin kaikki yksityinen puhelu kaikilla maaseutupuhelimilla toistaiseksi. On saapunut tieto, että ulkovaltojen konsulit ovat lähteneet Helsingistä. 8 km:n päähän Ylistarosta Seinäjoelle päin. 08.50 Vaasasta ilmoitetaan: Vaskiluoto on vallattu sekä yksi patteri. H Ä G G LU N D , ER IK • SV EN SK A LI TT ER AT U RS Ä LL SK A PE T I FI N LA N D n Vöyrillä koulutuksessa olleet miehet joutuivat kesken kurssiaan mukaan vapaussodan alkutaisteluihin. 07.00 Vaasasta ilmoitetaan, että meriväenkasarmi on vallattu, jolloin pari merisotilasta ammuttiin, koska he yrittivät hyökätä päälle, sitten kun ensin olivat olleet antautuvinaan. 200 venäläistä kenttävarustuksissa marssii Ylistaron asemaa vastaan ja että sk on valmis asemalle vievällä tiellä hyökkäämään heidän kimppuunsa kivääritulella ja käsikranaateilla. 10.30 Joukot antautuneet Pietarsaaressa. 05.45 Puhelimella saadaan tietää Ylistaron sk:n päälliköltä, että n. Kehoittaa (N:svanin kautta) pyytämään, että joku sotilaspäällystöstä myös ilmoittaisi tilanteesta Seinäjoella. Postijuna Vaasaan on Ylistaron ja Seinäjoen välillä suistunut kiskoilta. Haavoitettuja on. 10.10 Sippola, Ylistaro. Ehtoina on mm. Kasarmit Brändössä sekä pääkasarmit edelleen saarretut. 09.00 Seinäjoelta ilmoitetaan Nurmon kautta, että Seinäjoella on kaikki valmista. Koko sotakoulu komennettiin Ylistaroon suorittamaan venäläisten aseistariisumisen.. 08.20 Ylistarosta ilmoitetaan: Rukoushuone on vallattu sekä 42 sotilasta riisuttu aseista ja saatu 16 kuularuiskua, samoin nuorisoseuran talo ja 100 miestä. Vaasan kaupungissa ovat talonpojat piirittäneet kasarmin. Kaikki tämän taistelun käydessä. Luultavasti vahingoittumaton langaton lennätinkone on vallattu. Vaskiluodolla on yksi kasarmeista vallattu, toinen, jossa majailee 60 tykkimiestä, on piiritetty, ja he ovat eristetyt tykeistään. 10.00 Jääkäri Heiskanen ilmoittaa Seinäjoelta, että kaikki on selvää, kun vain vallatut aseet on laskettu ja järjestetty. Kaupungissa ovat kasarmit olleet piiritetyt, eikä laukausten vaihtoa tapahtunut. 54 SUOMEN SOTILAAN 1918 05.00 Vaasasta tulee tieto, että Vaskiluodosta ei tiedetä mitään ja että talonpojat perääntyvät Brändössä, jossa he kohtasivat 200 sotilasta ja punakaartilaisia kuularuiskuin kasarmien edessä
Koko ikänsä Mannerheimin pysyi liikkeessä. 55 SUOMEN SOTILAan 1918 Vapaussodan ylipäällikön Gustaf Mannerheimin elämä rakentui määrätietoisuudelle. VALKOINEN KENRAALI. Karriäärin kimalluksen lisäksi hänen elämäänsä mahtui myös tappioita, velkaantumista ja railakasta hovielämää. Kun hän antautui sotilasuralle, tavoitteena oli kiivetä virkamieskunnan huipulle
Pariskunnalle syntyi kaksi tytärtä, Anastasie (s. Lähdön syistä on myös maanläheisempiä tulkintoja. Japanilaiset sen sijaan olivat iskukykyisiä. Alkuun kömmähtänyt sotilasura sai arvokasta jatkoa. Toukokuun lopulla Tsushiman meritaistelussa tuhottiin Venäjän Itämeren laivasto kokonaan. Mannerheim solmi vuonna 1892 avioliiton varakkaan kenraalintyttären Anastasie Arapovan kanssa. Nezinin husaarirykmentin nuorempi esikuntaupseeri. Valmistuttuaan upseeriksi Mannerheim lähti määrätietoisesti rakentamaan uraansa. päivä 1889 Puolassa, Kalizin kaupunkiin sijoitettuun 15. Vuoden kuluttua hän pääsi sukulaistensa tuella keisarin henkikaartiin kuuluvan H. n Kadetti Gustav Mannerheim 1884. Useat rikkeet ja alhainen käytösarvosana varjostivat muuten upeaa oppilasuraa. Nikolain ratsuväenkouluun pääseminen edellytti ylioppilastutkintoa, jonka Mannerheim suoritti niin kutsutussa Böökin koulussa Helsingissä. ”Liian isot velat ovat yksi sotaan lähdön syy”, Mannerheim kirjoitti erään toisen kerran. M. n Chevalierkaartin upseeri vuonna 1892. Elokuussa 1887 Mannerheim läpäisi Nikolain ratsuväenkoulun sisäänpääsykokeet. Virallisena syynä oli luvaton poistuminen koululta. Eversti Mannerheim johti lyhyen aikaa kahdesta sotniasta eli kasakkaeskadroonasta koostuvaa, kiinalaisista rosvoista koottua joukkoa vihollisen selustassa. Joukkojen kulkiessa tappiosta tappioon Mannerheim näki omien sanojensa mukaan juopottelua, laiskuutta, välinpitämättömyyttä ja väärinkäytöksiä. Perheongelmiin, Pietarin seuraelämään, rahavaikeuksiin ja kortinpeluuseen kyllästynyt Mannerheim päätti kartuttaa sotakokemustaan Mantsurian rintamalta. Gustaf Mannerheimin pitkään haaveilema opiskelu venäläisessä sotakoulussa olisi nyt mahdollista. Tulikaste Everstiluutnantiksi ylennettynä Gustaf Mannerheimista tuli 52. Keisarinnan Chevalier-kaartin ratsuväkirykmenttiin. Aleksandran-rakuunanrykmenttiin. Japanin sota 1900-luvun alussa kaukana idässä tuntui sopivan Mannerheimin sen aikaiseen elämäntilanteeseen. 1895). ”Ellen mene tähän mukaan, on mahdollista, ettei minusta koskaan tule muuta kuin kabinettisotilas”, hän kirjoitti perheelleen. Sotilasvalan hän vannoi 16.9.1887. Lopullinen isku tuli vuonna 1886, kun 19-vuotias Mannerheim erotettiin Haminan Kadettikoulusta. Rykmenteistä hän asetti palveluspaikkatoiveekseen Chevalier-kaartin. Erityisesti tykistön käytössä japanilaiset olivat ylivoimaisia. 56 SUOMEN SOTILAAN 1918 K adettina Gustaf Mannerheim oli rauhaton. He käyttivät joustavasti hyväkseen maastoa, ja uudet khakinväriset asepuvut tekivät heidät miltei näkymättömiksi. 1893) ja Sophie (s. Ellen mene tähän mukaan, on mahdollista, ettei minusta koskaan tule muuta kuin kabinettisotilas.. Toive ei aivan heti toteutunut, vaan vastavalmistunut kornetti ilmoittautui riviin lokakuun 1. Mannerheim ylennettiin kaartinluutnantiksi 1893, kaartinaliratsumestariksi 1899 ja kaartinratsumestariksi 1902. Venäjän armeija oli luhistumassa sisältäpäin, moraali rapistui. Sota päättyi Venäjän tappioon sekä maalla että merellä
Kerran Mannerheim yöpyi kirgiisijurtassa, yhdessä kahdentoista aikuisen, neljän lapsen ja neljänkymmenen lampaan kanssa. Romanian oma armeija oli heikko, ja venäläisten täytyi tukea sitä voimakkaasti. ratsuväkidivisioonan komentajaksi. Taas sota Tammikuussa 1909 Mannerheim saavutti tavoitellun kaartinrykmentinkomentajan aseman, aluksi maalaisvaruskunnassa Novominskissa Puolassa. Mannerheim riensi soittamaan upseereilleen. Matka alkoi ruotsalaisena tiedemiehenä ranskalaisessa Pelliotin retkikunnassa. Yrjön ristin urhoollisuudesta Mannerheim sai 18.12.1914. Vuonna 1914 ruhtinas Czetwertynskin illallisilla Mannerheimille tuotiin sotilaspiirin esikunnalta kirje, jossa vaadittiin, että kenraalin olisi oltava kello 24.00 prikaatin esikunnassa. Mannerheim ylennettiin 1911 kenraalimajuriksi ja nimitettiin vuonna 1912 keisarin seurueen jäseneksi, mikä vastasi kenraaliluutnantin arvoa. ”Mutta tehtävä viehätti minua, ja mitä enemmän yleisesikunnan arkistossa siihen syvennyin, sitä suuremmaksi mielenkiintoni kasvoi. Yrjön ristin urhoollisuudesta Mannerheim sai 18.12.1914. SUOMEN SOTILAan 1918 57 Tiedustelija Yleisesikunnan päällikkö kenraali Palitsyn teki Mannerheimille tarjouksen: tämä voisi lähteä tiedustelumatkalle Kiinaan, ja matka naamioitaisiin tieteelliseksi retkikunnaksi. Esikuntaan tuli sähkösanoma, jolla liikekannallepano määrättiin. ”Mitä enemmän eläviä olentoja, sitä lämpimämpää”, oli hänen toteamuksensa yöpymisistä. n Vuonna 1892 Mannerheim solmi avioliiton neiti Anastasie Arapovan (Arapoff) kanssa. Jurtan täytti lasten itku, akkain valitus ja lampaiden määkiminen. Paroni ei kuitenkaan moisesta hätkähtänyt. M A N N ER H EI M -M U SE O. Mannerheim siirrettiin 1911 Varsovaan Keisarin kaartinulaanirykmentin komentajaksi. Ensimmäisen maailmansodan kuluessa Mannerheim nimitettiin 12. Kahden vuoden matkaan mahtui runsaasti myös onnettomuuksia, sairastumisia ja ehkä kevyempiä kömmähdyksiä. Halu tutkia salaperäisen Aasian uusia alueita oli pannut mielikuvitukseni liikkeelle, kuten jo Japanin sotaretken aikana”, Mannerheim kertoi lähtöpäätöksen kypsymisestä muistelmissaan 45 vuotta myöhemmin. Kuvassa everstiluutnantti Mannerheim, kapteeni von Stewen, eversti Meissner ja amiraali Greve. Toun Mannerheim lähdössä vapaaehtoisena Venäjän-Japanin sotaan 1904. Mannerheim ei oitis vastannut myöntävästi vaan pyysi harkinta-aikaa. Välit retkikunnan johtajaan kiristyivät jo heti alussa, ja yhteistä taivalta kertyi vain 300 kilometriä. Mannerheim oli koko sodan ajan rintamakomentajana pääasiassa Itävalta-Unkarin vastaisilla rintamilla ja Romaniassa. Marraskuussa 1916 Mannerheimin divisioona teki 700 kilometrin ratsumarssin Romaniaan, joka oli nyt sodassa Saksaa vastaan. Huikentelevainen aatelismies joutui matkallaan myös alistumaan rahvaan oloihin. Harkintani tulos oli, että suostuin tarjoukseen. Varsinainen tehtävä oli tiestön kartoitus, asutuksen tilastointi, luonnonvarojen määrittely ja muun sotilaallisesti tärkeän tiedon keruu
päivä 1917 hän sai sähkeen, että hänet oli siirretty reserviin Odessan sotilaspiiriin. Sophie tapasi myös veljensä tuttuja, puolalaisia hienostonaisia, jotka olivat sotaa paossa. Reumatismi oli kuitenkin kaikonnut ja Mannerheimin voimat palasivat päivä päivältä. Sisarukset istuskelivat rannalla ja kiersivät kaupunkia. Niiden kera vahvistui myös asevoimien rappio. SOPHIE MANNERHEIM kävi syksyllä 1917 tapaamassa veljeään Odessassa. Tsaarin imperiumi rappeutui, sotilaiden kuri löystyi, ja side vanhaan maailmaan höltyi. Syyksi ilmoitettiin: ”Koska ei sopeutunut vallitseviin oloihin.” Mannerheim kirjoitti tapahtuneesta sisarelleen Sophielle 21.10.1917: ”En myöskään halua salata sitä, että olen erittäin tyytyväinen, kun tällä tavoin pääsen koko leikistä, ja minulle on täysin yhdentekevää, mistä syystä ja kenen ehdotuksesta minut reserviin siirretään. Suomi oli muutama päivä aikaisemmin julistautunut itsenäiseksi, ja erokirjeessään kenraaliluutnantti ilmoitti, ettei hän siksi enää voinut olla Venäjän armeijan kirjoissa. Tammikuussa 1918 alkoi Mannerheimin uran siihen asti vaativin tehtävä, sillä Svinhufvudin johtama senaatti valitsi Mannerheimin hallituksen joukkojen ylipäälliköksi. Sophie viihtyi hyvin kaupungissa, joka toi mieleen Välimeren. Sophien mielestä Gustaf näytti sairaalta ja väsyneeltä, mutta se johtui rankoista mutakylvyistä, jotka juuri olivat päättyneet. Tammikuussa 1918 alkoi Mannerheim uran siihen asti vaativin tehtävä.... Pietariin hän saapui 11. Kaatuessaan hevosensa kanssa hän nyrjäytti nilkkansa. 58 SUOMEN SOTILAAN 1918 kokuussa 1917 Mannerheim ylennettiin kenraaliluutnantiksi, ja hän sai komentoonsa VI ratsuväkiarmeijakunnan. En aio liikauttaa sormeanikaan saadakseni asemani takaisin, vaan pohdin vain, millä hetkellä minun olisi edullisinta jättää eroanomukseni.” Valkoinen kenraali Mannerheim lähti joulukuun alussa 1917 junamatkalle kohti Pietaria, omassa salonkivaunussaan. Sairaslomalla hän koki uuden iskun: syyskuun 25. Gustaf Mannerheim halusi pois. Uudet poliittiset mahtiaatteet levisivät kuin kulovalkea. päivä joulukuuta. Hän joutui vastuuseen itsenäistyvän kansakunnan esivallalle lojaalin puolustuslaitoksen rakentamisesta raa’an ja verisen sisällissodan aikana
Kuolemaan johtanutta väkivaltaa käytettiin pidätyksissä, aseitten etsinnässä ja takavarikoissa, kotitarkastuksissa, ryöstöissä ja suoranaisissa rangaistusretkissä. Joka miekkaan tarttui, se miekkaan hukkui… PUNAISET 59. SUOMEN SOTILAan 1918 Marraskuun lopun 1917 ja tammikuun 1918 lopun välillä työväenkaartien, punakaartien sekä ja suojeluskuntien ja porvarien välillä oli kolmisenkymmentä väkivaltaista yhteydenottoa. Verisesti alkanut kapina ja vallankumous johti voittajien vielä verisempään kostoon punaisten hävittyä. Verisissä yhteenotoissa kuoli arviolta parikymmentä ihmistä ja haavoittui kolmisenkymmentä henkeä. Marraskuun puolivälissä punakaarti muun muassa hajotti senaatin perustaman Saksanniemen ratsupoliisikoulun Porvoossa
Johto… Punakaartien ylimpänä elimenä oli Helsingissä sijainnut punakaartin yleisesikunta. Helsingin punakaarti valtasi toimitiloikseen entisen kenraalikuvernöörin talon, jota ryhdyttiin pietarilaisen esikuvan mukaan kutsumaan Smolnaksi. Joulukuussa 1917 punakaarti oli jaettu 12 piiriin. Yleisesikunnan päällikkönä toimi pisimpään August Wesley helmikuun puolivälistä huhtikuun alkuun. Yleisesikunnan ydinryhmään kuuluivat O. Vallankumouksen aletn Punaisten lentokoneita Naistenlahden jäällä. Kansanvaltuuskunta päätti 23.2. Tämän jälkeen yleisesikunta lakkautettiin ja sen osastot siirrettiin uuden sota-asiain osaston alaisuuteen. Triip ja H. Kulm. Vallankumouksen puhjettua punakaartin yleisesikunnan alaisuuteen organisoitiin kolme rintamaa: venäläisen eversti Svetšnikovin ja Hugo Salmelan johtama läntinen, V. Hyrsky, K. Evä jälkeenpäin muisteli. Eero Haapalaisella. Tammikuussa 1918 Helsingin kaarti julistautui itsenäiseksi puolueesta riippumattomaksi järjestöksi ja nimesi itsensä punakaartiksi. erottaa sota-asiain asiat ja sisäasiat toisistaan perustamalla uuden sota-asiain osaston. Backmanin johtama itäinen rintama. Hasun johtama keskinen ja A. Hausen, R. Joulukuussa punakaartien päälliköksi valittu Ali Aaltonen korvattiin 27.1. Haapalainen toimi ylipäällikkönä 20. Komentajilla oli apunaan rintamaesikunnat, jotka muodoiltaan, työtavoiltaan ja järjestäytymiseltään poikkesivat toisistaan. Kallio, F. maaliskuuta saakka. Kiiman, H. Vallankumouksen johtoon asetettiin maanantaina 28.1.1918 hallitusta vastaava Suomen kansanvaltuuskunta ja eduskuntaa vastaava vallankumouselin työväen pääneuvosto. ”Kaikessa sovussa ja yksimielisyydessä neuvoteltiin, milloin tarve vaati”, kuten K. Yleisesti ottaen rintamakomentajan apuna toimi hänen tärkeimpien alajohtajiensa muodostama kollegio, ja alajohtajilla oli samaan aikaan rintamavastuu omalla sektorillaan. Sosialidemokraattinen puoluetoimikunta, järjestyskaartien esikunta ja punakaartin esikunta antoivat 26.1.1918 yhteisen julistuksen, jolla he ottivat punakaartien johdon käsiinsä korkeimpana vallankumouselimenä. Holm sekä virolaiset bolševikit E. Soisalo, J.V. Punakaartin ylipäällikkö oli samalla sisäasiainvaltuutettu eli sisäministeri. Esikunnat olivat osittain neuvottelevia elimiä, joissa päätöksistä riideltiin ja äänestettiin. Punakaartin yleisesikunta aloitti liikekannallepanon, jonka tavoitteena oli vallankaappaus. 60 SUOMEN SOTILAAN 1918 E rityisesti Helsingin, Turun ja Kotkan kaarteista tuli radikaalin suuntauksen keskuksia, jotka vetivät työväenliikettä kohti vallankumousta. Sodan kestäessä yleisesikunnan kokoonpano vaihteli hieman. Punakaartien ylimpänä elimenä oli Helsingissä sijainnut punakaartin yleisesikunta.. Punakaartin sotilaallista sekä hallinnollista johtoa edusti lisäksi joukko pienempiä piirija paikallisesikuntia. Koneiden siivissä näkyy Venäjän ilma-aseen tunnus, valko-punasininen kokardi. Tämän jälkeen ylipäällikkyys jaettiin Adolf Taimen, Rahjan ja Elorannan kesken
Punakaartien keskusjohto oli varsin heikko. Mutta me emme osanneet niitä oikealla tavalla järjestää ja johtaa taisteluun. Suurempiin osastoihin kootut komppaniat saatettiin taisteluissa lähettää eri suunnille rintamaa. Tämän lisäksi muutama joukko-osasto käytti juhlavasti rykmentti-nimikettä, vaikka niiden todellinen miesvahvuus oli huomattavasti pienempi. …ja kaartit Paikallisella tasolla punakaarti toimi monissa tehtävissä: rekrytoi, teki kotitarkastuksia ja takavarikointeja sekä vartioi omaa vastuualuettaan. Taistelujoukoissa punakaartin paikallisosastoja organisoitiin komppanioiksi. Ne pitivät yllä vartiopalvelusta ja olivat osa paikallisten vallankumousneuvostojen asevoimaa. Komppaniaa suuremmat muodostelmat syntyivät usein siten, että jonkun komppanianpäällikön käskettiin ottamaan johdettavakseen samalla suunnalla olevia muitakin komppanioita. Jopa pataljoonan kokoisen osaston kokoaminen, organisointi ja johtaminen oli haastavaa. Tappion siemenet Maineikas punakaartilaispäällikkö Mikko Kokko muisteli johtamisen vaikeuksia: ”Liikuttuani useilla rintamilla täytyy minun sanoa, että yleensä joukot olivat täynnä taisteluintoa. Suurin osa kaarteista toimi omalla paikkakunnallaan paikallisina asejoukkoina. Punakaartin säännöissä oli määrätty perusyksikön kokonpanoksi 110-miehinen komppania, joka jakaantui neljään plutoonaan. 61 SUOMEN SOTILAan 1918 tua punaisten puolelle jäi kokonaan kolme piiriä ja osittain kolme muuta. Plutoonassa oli kaksi 13-miehistä osastoa. Komppania rekrytoitiin tai muodostettiin usein paikkakuntakohtaisesti. Malli oli saatu Suomen vanhasta väestä. Punakaartin sodankäynnissä rintamavastuu oli rintamaesikunnilla, jotka miehittivät rintamansa hajanaisilla pienillä osastoilla. Syy oli käsityksessä, jonka mukaan pataljoonat ja rykmentit olivat lähinnä paikallisia hallinnollisia elimiä eivätkä taisteluosastoja. Punakaartilla oli myös erikoisjoukkoja, kuten ilmavoimat ja panssarijunaosastoja. Piiriesikuntien tehtävänä oli rekrytoida, varustaa ja kouluttaa punakaartin rykmentit. Komppaniaa suurempia osastoja punakaartiin oli vaikea muodostaa hajanaisen organisoinnin ja osaavien johtajien puutteen takia. Ylipäällikkökysymys, yleisesikunnan organisoituminen, rintamavastuu ja paikallisten kaartien piiriesikunnat muodostivat jatkuvasti muuttuvan komentoverkoston. TA M PE RE EN M U SE O T. Ja tästä toimettomuudestamme ja saamattomuudestamme johtui myöskin usein se, että joukot tulivat kurittomiksi ja haluttomiksi taisteluun.” Punakaartissa oli jalkaväen, tykistön sekä ratsuväen lisäksi myös erikoisjoukkoja, kuten ilmavoimat ja panssarijunaosastoja. Kun taistelut alkoivat, piiriesikuntien vastuulle jäi alueiden turvallisuudesta huolehtiminen. Sodan aikana saatiin koottua 12 miltei täyttä rykmenttiä sekä 10 vajaata rykmenttiä. Nämä komppaniat toimivat rintamilla joko itsenäisinä tai koottuina esimerkiksi pataljoonan suuruisiksi yksiköiksi
Kunnon kaartilainen ei tuhlaa ampumavaroja tarpeettomasti; hän ampuu ainoastaan maaliin eikä koskaan ohi.” Paikallisissa punakaarteissa johtajat valittiin demokratian periaattein äänestämällä. Ampumisen tulee tapahtua päällystön käskystä, ja on sen lakattava heti lopettamiskäskyn saatua. PUNAKAARTIN. Helsingissä koulutettiin noin 450 miestä päällikkökursseilla, joista maaliskuussa pidetty toinen kurssi keskeytyi jo alkuunsa. Lohjan punakaartilaisten muisteluiden mukaan suurin osa ajasta meni Riihimäellä muuhun kuin koulutukseen: vahtipalvelukseen, keittiötöihin ja hevosten hoitoon. Erikoismiehiä konekiväärien ja tykistön käyttöön järjestettiin myös. Vihtiläinen Kalle Palmu oli oman kertomuksensa mukaan sodan loppupuolella pakotettu komppanianpäälliköksi, kun aikaisempi päällikkö Emil Wäre oli piiloutunut tietämättömiin. Saman pataljoonan komentaja Arvid Jalava joutui pakenemaan omia miehiään, koska nämä eivät enää totelleet häntä. Myös Viipurissa ja Turussa oli päällikkökoulutusta. Kurin ja järjestyksen oli myös säilyttävä. Asema toi mukanaan myös raskaan vastuun. Oppilaiden piti koulutuksen jälkeen edelleen harjoittaa paikkakuntien punakaarteja. Vihollisen hyökätessä on päällystön opetettava miehistöä ampumaan etupäässä yhteislaukauksilla ja velvoitettava heidät tarkoin noudattamaan annettuja komennuskäskyjä. Helmikuun lopulla perustettiin erityisiä opetuskomennuskuntia, joissa annettiin peruskoulutus. Tämä ei ollut paljon, mutta kumminkin niin paljon, että tästä voitiin lähteä hyvällä punakaartilaisella sisulla eteenpäin.” Eikä koskaan ohi! Taistelussa ampumatarvikkeiden käyttö oli usein ratkaisevaa, sillä aseista ja ammuksista oli pulaa. n Punakaarti ampumaharjoituksissa Siltalan talon pihassa. Haminalainen Pentti Kontio muisteli: ”Jokainen meistä ainakin osasi hajottaa ja koota kiväärin lukon, ladata ja ampua sekä muodostaa ketjun. Ampumaan opittiin, kun oli saatu paukauttaa muutama kuula. Perusohjeita oli koottu Työväen Järjestyskaartilaisen Käsikirjaksi. Kouluttajina joutuivat toimimaan ne, joilla eniten oli sotilaallista kokemusta, joten käytännössä se tarkoitti entisiä suuriruhtinaskunnan vanhan väen tai Venäjän armeijan sotilaita tai venäläisiä sotilaita. Tunnettu ja luotettava mies saattoi kohota äkkiseltään komppaniantai pataljoonanpäälliköksi – satojen miesten esimieheksi. Viiden viikon tykistökurssilla harjoiteltiin vain kolme päivää. Kaartilaiset oli varustettava talven kylmää vastaan, muonitettava ja lisäksi vietävä rintamakomentajan käskyjen mukaisesti taisteluihin. KOULUTUS Lempäälän siipeä komensi jääkärimajuri Jernström, jota vastaan me asetimme putkityömies Ville Vainion. Äänestysvalinnoilla oli myös kääntöpuolensa. Niinpä punakaartin ylijohto antoi joukoilleen seuraavan päiväkäskyn tulikurista: ”Sen johdosta, että on havaittu punakaartilaisten ketjulla ja taisteluliikkeitä tehtäessä useasti ampuvan, vaikka vihollinen ei ole edes ampumalinjoilla, kielletään tarpeeton ampuminen, koska se aiheuttaa liikaa ampumavarojen tuhlausta ja aikaansaa hämminkiä ja epäjärjestystä omissa riveissä. ”Niissä voidaan mahdollisimman pienillä voimilla saada aikaan kunnollista päällystöä, mikä sitten saa lisää käytännöllistä opetusta tantereella.” Punakaartien tarpeisiin perustettiin myös sotakouluja ja -kursseja. Riihimäki oli yksi punakaartin koulutuskeskuksista. 62 SUOMEN SOTILAAN 1918 P unakaartin sotilaallinen osaaminen oli heikkoa ja perustui vajavaiseen koulutukseen
n Yllä Tyrvännön punakaartilaisia 1918. Tuli kyllä hyviäkin miehiä, useita aivan erinomaisia, jotka lyhyessä ajassa kokemuksen kautta kohosivat suuren tehtävänsä tasalle ja tekivät joukoistaan mallijoukkoja. Otto-Wille Kuusinen ei säästellyt sanojaan arvioidessaan punakaartin johtamista: ”Oli aivan arveluttavassa määrin sattuman varassa, mikä mies millekin paikalle tuli. Taistelujoukoissa oli mukana vain pieni osa naiskaartilaisista, suurin osa osallistui huolto-, kanslia-, tai sairaanhoitotehtäviiin.. 63 SUOMEN SOTILAan 1918 Johtajakysymys ja organisointi nousivat punakaartien toimintaa estäväksi tekijäksi. K.E. Punakaartiin kuului yhteensä noin 2000 naista. Mutta tuli myös tehtäviin sopimattomia ja osaksi kelvottomia aineksia moninaisiin päälliköntoimiin ja esikun tiin, ei tosin monta petturia, mutta kyllä suuria suunsoittajia – jotka eivät koskaan ennenkään olleet pystyneet mihinkään kunnolliseen järjestävään tai johtavaan toimintaan ja joista ei nytkään sellaiseen ollut, vaikka yleisessä kuohunnassa pinnalle kohosivat”, Kuusinen kirjoitti tuoreeltaan vuonna 1918. Oikealla punakaartin naissotilaita. Jaakkola totesi lakonisesti sodan jälkeen, että johtajatilanne oli suorastaan kurja: ”Lempäälän siipeä komensi jääkärimajuri Jernström, jota vastaan me asetimme putkityömies Ville Vainion.” Punakaartissa oli myös naisia – taistelijoina, sairaanhoitajina ja monenlaisessa rintamantakaisessa huoltotyössä
Kaartilainen sai palkkaa 450 markkaa kuukaudessa, lyhyemmiltä ajoilta 15 markkaa päivässä. Vartiopalvelukseen liittyi kulunvalvonta. Pääasiallisesti hankinnat olivat organisoituneita ja järjestelmällisiä. Maaliskuun puolivälissä annettiin määräys, jossa terve miehistöaines, joka palveli paikallisissa kaarteissa, tuli koota yhteen ja lähettää rintamalle. Muonituksen ja huollon järjestämiseksi paikalliset kaartit joutuivat tekemään takavarikkoja ja pakko-ottoja. Lisäksi maksettiin muona ja perheelliset saivat 100 markan avustuksen vaimosta ja 25 mk alle 10-vuotiaasta lapsesta kuukaudessa. Paikallisten punakaartien tehtävistä tärkeimpiä oli kaartilaisten rekrytointi. Rautatiepaikkakunnilla kulunvalvonta oli luonnollisesti laajempaa. Ryöstöretkellä Toinen suuri osa paikallisten kaartien rintamantakaisesta työstä oli kotitarkastusten ja takavarikkojen tekeminen sekä oman alueensa vartiopalvelus. Piirien alueella saivat paikalliskaartit ja niiden esikunnat toimia varsin rauhassa. Hoidettavia asioita punakaartin hallinnoimilla alueilla riitti: ”Ja siel o jokahisel päällikölle oma huoneensa ja siel sitte otettii asiakkaita vastaan. Myöhemmin miehistöpohjaa laajennettiin. Otetusta materiaalista annettiin kuitti. Lopulta huhtikuun alussa otettiin käyttöön yleinen työvelvollisuus, jonka perusteella miehiä velvoitettiin liittymään punakaartiin. Kaartiin haalittiin miehiä käyttämällä kiertäviä värväreitä ja järjestämällä puheja värväystilaisuuksia. Se ol ko, miten sitä nyt ossais sannoo, siel käi väkkee ku helluntaiepistolassa päivä kauet. Takavarikoinneista oli annettu ohjeet, ja osittain pidettiin pöytäkirjoja. Miehistövärväys tapahtui alussa vapaaehtoisesti, ja painopiste oli työväenliikkeen aktiivijäsenten saamisessa kaartiin. Näistä kaartiinotoista olivat vastuussa kutsuntaviranomaiset, eli käytännössä kunnallishallinto yhdessä piirija paikallisesikuntien kanssa. PUNAKAARTI KOTIRINTAMALLA Kaartilainen sai palkkaa 450 markkaa kuukaudessa.. Paikalliset esikunnat antoivat kulkulupia ja rajoittivat liikkumista pitäjien sisällä ja niiden välillä. Osin punakaartin piirija rykmenttijako oli päällekkäinen, ja eroja syntyi käytännön vaatimuksista. Tilanteen sanelemana sattui tilanteita, joissa raja takavarikoinnin, sotasaaliin ja ryöstelyn välillä hämärtyi. 64 SUOMEN SOTILAAN 1918 K un punaiset olivat saaneet Etelä-Suomen haltuunsa, piirit saivat osakseen hallinnollisia toimia. Esimerkiksi raumalaiset halusivat oman piirin, koska eivät halunneet olla porilaisten alaisia. Kel oli mitäkii, no miul ol oikeus selvittää, piiripäälliköltä oli lupa, et semmoset yksinkertasemmat jutut mie sain ratkasta ite ja päättää ne sillälailla ku kattoin oikiaks”, muisteli eräs Viipurin esikunnan virkailija
65 SUOMEN SOTILAan 1918 n Punakaartilaisosasto talon pihassa Ruovedellä
Laitoin illalla sukat ja kengät uunin päälle kuivamaan ja nyt en löydä niitä mistään. n Uljuudestaan huolimatta punakaartilaisten hyökkäys läpi lumisen aukean oli voimia kuluttavaa ja aiheutti usein paljon tappioita. Olen paljain jaloin, ja lattialla on jäätä. TA M PE RE EN M U SE O T. Tulitikkujen valossa niitä etsimme ahtaudessa.” Alkuvaiheessa vallankumouksellinen innostus avitti matkaan rintamalle. Niitä on ollut siellä paljon muitakin, ja nyt ne ovat pudonneet lattialle olkien sekaan. Niitä oli lähetettävä, vaikka miehiä ei oltu ehditty laisinkaan harjoittaa. Majoitus rintamalla perustui taloihin, mutta kaikki suojaa antavat rakennukset, kuten saunat ja riihet, otettiin myös käyttöön. Eräs helsinkiläiseen konekiväärikomppaniaan kuulunut kaartilainen muisteli joukkojen lähtöä Heinolan rintamalle Lahdesta: ”Torvisoittokunta soitti MarPUNAKAARTILAISET TAISTELUSSA n Punapäällikkö Verner Lehtimäki ratsain. 66 SUOMEN SOTILAAN 1918 H elsinkiläisten punakaartilaisten vala päättyi sanoihin: ”Tämän vakuutuksemme on vapaa ja tulemme sen täyttämään vallankumouksellisen tietoisuutemme ja oikeudentuntomme mukaan.” Vakuutuksen jälkeen huudettiin: ”Eläköön köyhälistön kansainvälinen vallankumous!” Punakaartin piiripäällikkönä toiminut Evä kertoi, että sotatoimien vaatima koulutus oli hyvin puutteellista: ”Sitä paitsi vaativat rintamat joka päivä uusia joukkoja. Usein saivat kaartilaiset ensi kerran kiväärin käteensä silloin, kun lähtivät marssimaan asemalle, astuakseen rintamalle vievään junaan. Usein saivat kaartilaiset ensi kerran kiväärin käteensä silloin, kun lähtivät marssimaan asemalle... Talven pimeys, kylmyys, nälkä ja märkyys olivat yhtä lailla vihollisia kuin vastapuolen sotilaskin. Viljo Sohkanen kertoo esimerkin sotilaan arjesta: ”Palelen niin, että hampaat kalisevat. Seurauksena tästä luonnollisesti oli, että sellaiset joukot eivät rintamalle päästyään pystyneet kunnolliseen taistelutoimintaan.” Rintamaelämä oli sotilaalle koettelevaa
S. Maaliskuun uudistetun yleishyökkäyksen (8.-10. Venäläiseltä eversti M. Backman apumiehinään Heikki Kaljunen ja Otto Vuoristo. Sotatoiminta oli sekoitus vallankumouksellista intoa, osaamattomuutta, pakkoa ja epäjärjestystä. Svetšnikovilta, Ali Aaltoselta ja August Wesleyltä tuli 3. Painopiste oli jälleen Hämeessä Vilppulan suunnalla. Läntisen rintaman ylipäällikkönä toimi kotkalainen näyttelijä Hugo Salmela. Suunta vaihtuu Ennen kuin ylipäällikkö Eero Haapalaisen käskemä yleinen hyökkäys ehti alkaa, punakaartin yleisesikunta päätti 25. Helmikuun alussa punakaarti yritti hyökkäyksillään laajentaa kansanvaltuuskunnan hallussa ollutta aluetta, mutta ilman menestystä. Ensimmäistä varten ylipäällikkö Eero Haapalainen antoi käskyt hyökätä helmikuun 20. maaliskuuta uudet käskyt. Hevosmiehen lisäksi rekeen sopi 4-5 miestä varsin epämukavasti jalat ulkopuolella riippuen. Punaisten helmikuun hyökkäysten painopiste oli Ruovedellä ja Vilppulassa, mutta useat yritykset murtaa valkoisten rintama päättyivät epäonnistumiseen. Näkemykset punakaartin voimasta ja osaamisesta vaihtelivat kuvatun kaltaisesta vallankumouksellisesta innosta syvään pessimismiin. Itäisen rintaman ylipäällikkönä toimi A. Lisäksi Haapalainen laati keskiselle rintamalle yksityiskohtaisen käskyn sotatoimista. Joissain paikoin yksittäiset punakaartilaispäälliköt onnistuivat omalla työllään ja kovilla otteilla saamaan otteen joukoistaan, mutta yleinen joukkovoima ja sen mukaiset päätökset estivät usein suunnitelmallisen johtamistoiminnan. Hyökkäykseen lähdettiin usein rekikyydeillä, ja heikon varustuksen takia kyyti oli usein epämiellyttävää: ”Reet olivat tavallisia työrekiä, heinillä täytetty sonnanajoon käytetty laitio istuimena. päivän jälkeen, tavoitteena oli ”vihollisen lakaiseminen pohjoiseen”. Mikäli joukolla oli jonkinmoinen johtaja, yritettiin muodostaa ketju etenemistä varten. helmikuuta asettua Vilppulan suunnassa puolustukseen ja keskittää hyökkäykset toisaalle. Alkuvaiheen menestyksen jälkeen punaisten eteneminen juuttui Vilppulan tasolle. päivän jälkeen, tavoitteena oli ”vihollisen lakaiseminen pohjoiseen”.. Punakaarti siirtyi hyökkäyskannelle koko rintaman leveydeltä. Marssittuamme viiteen saakka iltapäivällä alkoi kuulua kiväärin ammuntaa ja taajaa kuularuiskun rätinää.” Rekiretkeläiset Punakaartin taistelutoiminta oli improvisointia ja tilanteessa pakon sanelemaa. Länsi-Suomen rintaman tavoitteena oli Haapamäki ja Keski-Suomen rintaman Mikkeli sekä Pieksämäki. Punakaartilaisenkin katsonnan mukaan kaarti oli kehno sotajoukko. maaliskuuta) tavoitteena oli Vaasan ja Sortavalan välisen ratayhteyden haltuunotto ja erityisesti Haapamäen–Pieksämäen-radan valloittaminen. Etäisyys viholliseen jäi usein pitkäksi ja tulitus hajanaiseksi. Karjalan suunnassa Itä-Suomen rintama jäi puolustukseen, tavoitteena oli ensisijaisesti seljeesia, ja punakaarti lähti reippaassa tahdissa. SUOMEN SOTILAan 1918 67 P unaiset jakoivat rintamalinjansa sisällissodan alussa läntiseen, keskiseen ja itäiseen rintamaan. Etelä-Suomessa voimasuhteet olivat muuttuneet punakaartille edullisiksi ja valkoisten vastarinta oli kukistettu. PUNAISTEN YLEISHYÖKKÄYS ...ylipäällikkö Eero Haapalainen antoi käskyt hyökätä helmikuun 20. Keskisen rintaman ylipäällikkö oli kotkalainen Vihtori Hasu, ja hänen apulaisinaan olivat Kaarlo V. Kuri joukoissa oli heikohkoa, tottelemattomuus ja väärinkäytökset yleistä. Esimiehiä ei toteltu, kurittomuus ja purnaus oli yleistä. Kun rekikunta kohtasi tulenavauksen, heittäydyttiin maahan ja ryhdyttiin ammuskelemaan. Yleishyökkäys hiipui valkoisten vastarintaan. Huonojen jalkineitten vuoksi useimpien oli vähä-väliä noustava reestä kipaisemaan, etteivät varpaat paleltuisi, ja kylmä viimakin hytisytti hartioita avoimella järvenselällä…” Rekikyydin vaihtoehto oli jalkamarssi, joka sekin sisälsi omat tuskansa. Roine ja Heikki Kröger. Punakaarti toteutti kaiken kaikkiaan kaksi yleishyökkäystä. Punakaartille tyypillinen parlamentaarinen keskustelu ja päätöksenteko lopulta halvaannutti koko kaartin johtamisen
Punaisten joukkojen piti kohdata Mäntyharjussa, ja siitä oli edettävä yhdistetyin voimin Mikkeliin. Maaliskuun suunnitelman mukaan punaiset suunnittelevat lyövänsä valkoiset Vilppulan länsija itäpuolella, ja sen jälkeen oli tarkoitus edetä Virroille, Ruovedelle ja Kuorevedelle. Hyökkäyksen yleinen tavoite oli Vilppulan valtaaminen ja eteneminen Haapamäelle. AHLSTRÖM OY:N SAHA PALAA Varkauden taistelun jälkeen. Hyökkäys kariutuu Punaisten läntinen rintama käsitti alueet Satakunnasta Pohjois-Hämeeseen eli linja Porista Vilppulaan. Valkoisten päästyä etenemään Tampereen edustalle rintamalla punaisten sotajoukkojen kuri ja taistelumoraali oli murentunut, ja Tampereen vapauttaminen merkitsi punaisten perääntymisvaiheen alkamista. 68 SUOMEN SOTILAAN 1918 varmistaa Pietarin rata, ja toissijaisena tavoitteena oli eteneminen Laatokan ja Saimaan väliselle kannakselle. Punaisten vahvuus oli keskisellä rintamalla 3 300 miestä, 10 konekivääriä ja neljä tykkiä. Porin suunnalla punakaartilaisten tavoite oli Merikarvia. Väsyttävistä taisteluista ja kahakoinnista huolimatta valkoisten puolustus kesti.. Rintaman heikosta pitävyydestä syytettiin rintamapäällikkö Edvard Seppälää, joka tuomittiin toverioikeudessa petoksesta kuolemaan ja teloitettiin. Punaisten rintama Ikaalisissa sortui 23. Oikealla massatehdas, jonne punaiset vetäytyivät. Punaisten rintamavahvuus itäisellä rintamalla helmikuun lopulla oli noin 5 000 miestä, maaliskuun lopulla vahvuus oli noussut 7 800 mieheen, joista liki puolet oli Antrean suunnalla. Joukkojensiirron jälkeen läntisellä rintamalla punakaartin vahvuus nousi maaliskuun puolivälissä yli 18 000 mieheen. Reservi jätettiin Hämeenlinnaan, Riihimäkeen ja Porvooseen. A. maaliskuuta, ja punakaartilaiset pakenivat. Punaisten maaliskuun yleishyökkäys kariutui Hämeessä valkoisten Tampereen operaation takia. Väsyttävistä taisteluista ja kahakoinnista huolimatta valkoisten puolustus kesti. Punakaartin Tampereen tilanteen keventämiseksi tekemät hyökkäykset jäivät paikallisiksi, ajallisesti epäyhtenäisiksi ja heikoiksi vaikutuksiltaan. Punakaartin voimat helmikuussa läntisellä rintamalla olivat kaikkiaan noin 5 400 miestä. Keskisellä rintamalla joukot ryhmitettiin kuuteen osastoon, joille rintamaosuutta kertyi yhteensä 140 kilometriä Padasjoen ja Taavetin välillä. Samaan aikaan tapahtunut Raudun menettäminen merkitsi punaisten toiminnan lamaantumista ja operatiivisten vaihtoehtojen nollaantumista
päivänä 1918, Suomen senaatti eli hallitus julisti suojeluskunnat omiksi joukoikseen. Ne syntyivät vastavoimaksi turvattomuudelle, jota työväenliikkeen kasvu ja levottomat ajat lietsoivat. Mikä tärkeintä, se riitti sodan voittamiseen VALKOINEN ARMEIJA. Osa suojeluskunnista toimi julkisesti, osa salaisesti. Sotatoimet Suomen keväällä 1918 olivat pitkälti puolin ja toisin amatöörien sotaa, joskin valkoisten organisoituminen ja johtamisen kehittyminen oli huomattava työvoitto resurssit ja lähtökohdat huomioiden. Sata vuotta sitten sai alkunsa myös yleinen asevelvollisuus itsenäisessä Suomessa. Suomen puolustusvoimat oli saanut alkunsa, ja sen ensimmäiseksi katkeraksi tehtäväksi tulisi kapinan tukahduttaminen ja itsenäisyyden – vapauden – turvaaminen. 69 SUOMEN SOTILAan 1918 Vuoden 1917 aikana yhteiskunnallinen jännite ajoi eri paikkakunnilla perustamaan erityyppisiä suojeluskuntia. Reilu sata vuotta sitten, tammikuun 25
Niiden tarkoituksena on yksinomaan järjestyksen ylläpitäminen ja epäjärjestyksien estäminen ja on Teidän siinä tarkoituksessa annettava niille kaikkea apua ja kannatusta. 70 SUOMEN SOTILAAN 1918 P äätös oli tässä vaiheessa salainen, ja se tiedotettiin kirjeitse aluehallinnon johtajille eli kuvernööreille. Jos niiden toiminnassa ilmenee mitään järjestyksen vastaista on siitä heti Sisäasiaintoimituskunnalle ilmoitettava.” Suojeluskuntien vahvuus oli sisällissodan aattona tammikuussa 1918 noin 40 000 miestä. Suojeluskunnista tuli valkoisen armeijan selkäranka, kun Mannerheim ryhtyi ylipäällikön valtuuksin riisumaan venäläisiä joukkoja aseista. Aseistusta oli käytössä huomattavasti niukemmin, vain joka neljännelle oli antaa kivääri. Arthur Castrénin kirje Uudenmaan läänin maaherralle Bruno Jalanderille totesi seuraavaa: ”Esiintyneestä syystä ilmoittaa Sisäasiaintoimituskunta tiedoksenne, että ne suojeluskunnat, jotka yleensä tunnetaan valkokaartin nimellä, ovat muodostuneet hallituksen kehoituksesta ja noudattavat hallituksen määräyksiä. Ensimmäisessä päiväkäskyssään kenraaliluutnantti Mannerheim ilmoitti: ”Senaatin päätöksen mu...vain joka neljännelle oli antaa kivääri.
Sen piti hoitaa joukkojen värväystä, varustusta, huoltoa ja lainsäädännöllisiä sekä sotilashallinnollisia asioita. Alku Päämaja oli aloittanut tarpeelliset valmistautumistehtävänsä jo heti sen jäsenten saavuttua Vaasaan. Lohman toimi kulkulaitospäällikkönä. Valkoisella armeijalla oli aluksi vain kaksi vakinaista joukko-osastoa: Järjestyslipusto ja Suomen Tasavallan Vartio sto . Esikuntaan kuuluivat eversti Martin Wetzer esikuntapäällikkönä, ratsumestari Hannes Ignatius päämajoitusmestarina, eversti Walter Holmbergista tuli päivystyskenraali, eversti A.G. Kun sotatoimet käynnistyivät, piiripäälliköt toimivat myös rintamapäällikköinä omissa piireissään. von Rehausenista varuspäällikkö, pankinjohtaja, luutnantti Aimo Hallbergista pääintendentti, ja johtaja B.F. 71 SUOMEN SOTILAan 1918 kaan 28 p:ltä tammikuuta on minulle uskottu kunniakas tehtävä olla Suomen täkäläisten puolustusvoimien ylipäällikkönä.” Samassa päiväkäskyssä Mannerheim vahvisti esikuntansa jäsenet. Järjestyslipusto oli perustettu ratsupoliisiosastoksi suullisten WILKMANIN KOLONNA lepotauolla matkallaan kohti Tamperetta. Joukkojen organisoiminen ja varustaminen saatiin suurin ponnistuksin käyntiin. Armeijan esikunnan tehtäväkenttä oli laaja. n Suomen Tasavallan Vartioston veteraanimerkki. Koska piiripäällikkö oli alueensa ainoa sotilasviranomainen, hänen vastuulleen jäi myös joukkojen värvääminen ja huollon järjestelyt. JATKUU SIVULLE 74 >. Suojeluskuntien toimintaa johtivat kahdeksan, myöhemmin yhdeksän sotilaspiiriä, joiden piiripäälliköt olivat suoraan ylipäällikön alaisia
72 SUOMEN SOTILAAN 1918
73 SUOMEN SOTILAan 1918 Vapaussodan päämaja Ritarihuoneen edessä Helsingissä toukokuussa 1918 Vasemmalta oikealle alarivistä: kapteeni Kekoni, eversti Brunou, eversti Nenonen, eversti von Rehausen, eversti Holmberg, everstiluutnantti Peyron, kenraali Ignatius, kenraali Mannerheim, kenraali Theslöf, kenraali Maexmontan, eversti Törngren, eversti Berg, everstiluutnantti Hallberg, majuri Stenius, majuri Gripenberg, eversti Åkerman. Seuraava rivi, Hjellmanin ja Kurténin yläpuolelta: everstiluutnantti Schwindt, majuri von Wright, vänrikki Numelin, yliluutnantti Petersén, eversti Tannlund, everstiluutnantti Tannberger, majuri Havo, luutnantti Kotilainen, majuri Procopé. Seuraava rivi, Holmbergin yläpuolelta: everstiluutnantti Aminoff, everstiluutnantti Hjellman, eversti Kurtén, everstiluutnantti Waldén, everstiluutnantti Lynchnell. Ylin rivi, Kekonin yläpuolelta: luutnantti Gallen-Kallela, kapteeni Palin, everstiluutnantti Serlachius, majuri Anthoni, majuri Höckert, ratsumestari Hultkrantz, everstiluutnantti Lohman, kapteeni Snellman, kapteeni Zilliacus, luutnantti Alfthan, everstiluutnantti Rosén, luutnantti Heickell.
tammikuuta 1918. Tasavallan vartijat Suomen senaatti perusti Suomen Tasavallan Vartioston 10. Mannerheimin perustettua esikuntansa Seinäjoelle vartiosto siirrettiin Seinäjoen vartiojoukoksi suojaamaan päämajaa. Senaattori Allan Serlachius oli syyskuussa 1917 antanut everstiluutnantti Bruno Jalanderille kirjallisen valtakirjan 200 miehen vahvuisen ratsastavan poliisikunnan perustamisesta järjestyksen ylläpitämistä varten. Kun valkoinen armeija sai alkumuotonsa, vartiostosta muodostettiin värvätty joukko-osasto, joka nimettiin Seinäjoen krenatööripataljoonaksi. Syyskuun lopussa tiedot koulusta vuotivat työväestön lehtiin, jotka leimasivat toiminnan ”porvarillisen hämäräperäiseksi, taantumukselliseksi puuhaksi”. Vartiosto joutui taistelutehtäviin heti vapaustaistelun alettua, sen ensimmäisiä tehtäviä oli Ilmajoen venäläisen varuskunnan aseistariisuminen. Joukko sijoitettiin ensin Jalasjärvelle, jossa se otti riveihinsä vapaaehtoisia paikallisesta suojeluskunnasta. Ylipäällikön ja hänen esikuntansa suunnitelmien mukaan armeijan tarvitsema miehistömäärä piti saada täyteen palk. Osasto nimettiin 27. Osaston toiminta-alueena oli koko valtakunta. Myöhemmin Järjestyslipuston päälliköksi määrättiin Mikkelin entinen poliisimestari Gaston Ahrenberg. Järjestyslipuston perustaminen ja olemassaolo yritettiin pitää salassa. Yksikkö nimettiin Järjestyslipustoksi, mutta sitä kutsuttiin myös Saksanniemen poliisikouluksi koulun sijoituspaikan, Porvoossa sijaitsevan Saksanniemen kartanon mukaan. Järjestyslipusto siirtyi Pohjanmaalle ja kokoontui uudelleen Lappajärvellä, jossa se muutettiin armeijan värvätyksi joukko-osastoksi. helmikuuta 1918 Uudenmaan rakuunarykmentiksi. Vartioston vahvuus oli helmikuun alussa 116 miestä. Vartioston päälliköksi tuli Helsingin poliisipäällikkönä aikaisemmin toiminut Karl Emil Berg. Punakaarti hajotti Järjestyslipuston ja myöskin Kaivohuoneen poliisikoulun marraskuun yleislakon aikana. 74 SUOMEN SOTILAAN 1918 määräysten ja ohjeiden pohjalta alkusyksyllä 1917
Jääkäreitä oli suunniteltu asevelvollisten joukko-osastojen johtajiksi. Jokainen rykmentti koostui kolmesta pataljoonasta, joissa kussakin oli kolme jalkaväkikomppaniaa ja yksi konekiväärikomppania. Jääkäreiden suunnitelmissa asevelvolliset piti käyttää jääkäripäällystön kanssa jääkäriprikaatin muodostamiseen. Ensimmäinen asiaa koskeva pyyntö sähkötettiin ensimmäisten taistelutoimien jälkeen 31. Asevelvollisuuden paluu Helmikuun puolivälissä lähetettiin sotilaspiirien piiripäälliköille määräykset yhteensä 20 pataljoonan eli 10 000 miehen palkkaamisesta sotilaiksi. Tilanteen, koulutuksen, johtajakaaderin ja muiden syiden takia suojeluskuntajoukkojen järjestyminen oli hyvinkin vaihtelevaa. Valkoinen hilkka oli erityisesti sairaanhoitajattarien asuun kuuluva päähine. Kysymyksen nopeasta ja onnellisesta ratkaisusta riippuu paljon. Suojeluskuntien kokoonpanossa pienin yksikkö oli ryhmä, joka koostui yhdeksästä miehestä. Lakia ryhdyttiin soveltamaan välittömästi helmikuun lopulla. Valkoisessa armeijassa oli yhteensä 10 suojeluskuntarykmenttiä.. Suojeluskuntajoukot toimivat rintamalla aluksi joukkueen tai komppanian suuruisina yksiköinä. Kiivastuva sodankäynti vaati lisää miehiä rintamajoukkoihin, ja ainoaksi mahdollisuudeksi jäi perustaa armeija asevelvollisuuden varaan. Välttämätöntä on kiireellisesti muodostaa lentäviä joukko-osastoja vapaaehtoisista, jotka sitoutuisivat palvelemaan pysyväisesti. SUOMEN SOTILAan 1918 75 kaamalla miehiä värvättyihin joukkoihin. Värväys ei tuottanut toivottua tulosta, sillä kokoon saatiin vain kuusi pataljoonaa. Komppanioiden koko saattoi vaihdella 75:stä 216 mieheen. Asevelvollisuuslaki saatettiin voimaan, ja se koski kaikkia asekuntoisia 18–40-vuotiaita miehiä. Mannerheim, Seinäjoki”. Jokaiseen lasketaan saatavaksi kokoon noin 1 000 miestä. Näistä yritettiin koota joukkueita ja komppanioita. Jääkäriprikaatiin olisi kuulunut kaksi kolmipataljoonaista rykmenttiä sekä erikoisjoukkoja. Huhtikuun alkupuolella, Tampereen valtauksen jälkeen, suojeluskuntajoukot organisoitiin rykmenttikokoonpanoon. Suomeen palanneet jääkärit olivat kuitenkin Libaussa tehneet omia suunnitelmiaan Suomen vapaustaistelun ratkaisemiseksi. Mannerheimin ja jääkärien väliseen kiistaan saatiin maalisn Valkoisten sairaanhoitohenkilöstöä taisteluiden jälkeen Raudun asemalla. Tarmokkaalla ja nopealla tavalla kootaan nämä joukot neljään keskuspaikkaan 1) Kristiina-Kaskinen lähiseutuineen 2) Kokkola-Uusikaarlebyy ja Pietarsaari lähiseutuineen 3) Vaasa lähiseutuineen 4) Rovaniemi-Oulu-Kemi lähiseutuineen. Miehiä rykmentissä oli yhteensä noin 2 000. Valkoisessa armeijassa oli yhteensä 10 suojeluskuntarykmenttiä. Värvättyjä joukkoja kutsuttiin krenatööreiksi. Helmikuun puolivälin jälkeen, kun miesten lukumäärä oli kasvanut, suojeluskuntaosastoja pystyttiin kokoamaan suuremmiksi joukoiksi. Hallitus maksaa palkkaa 15 mk päivässä, ruoasta pidetään huoli. Sen kustannukset poistetaan palkasta. Mannerheim esitti seuraavaa: ”Nykyhetken tilanne vaatii helposti siirrettäviä sotajoukkoja, joita joka hetki voidaan käyttää. Yleistä tarmokasta agitationia on tämän tarkoituksen harjoittamiseksi käytettävä. tammikuuta Pohjanmaan suojeluskunnille
Hämeen ryhmää komensi eversti Martin Wetzer. Lentojoukkojen muodostuminen valkoiseen armeijaan alkoi, kun ruotsalaisia lentäjiä tarjoutui vapaaehtoisiksi. Organisaatio Helmikuun puolenvälin jälkeen sotatoimialueen joukot jaettiin neljään ryhmään: Satakunnan, Hämeen, Savon ja Karjalan ryhmiin. Ensimmäiset koneet saatiin lahjoituksena Ruotsista. Valkoisessa armeijassa toimi myös viisi rajavartiopataljoonaa, kaksi etappipataljoonaa, kolme rautatiepataljoonaa ja kaksi vartiopataljoonaa. Miehillä on yllään reppukankaasta valmistettu kevyempi kesäpuku.. Vimpelin sotakoulussa kouluttajana toimineesta, myöhemmästä Puolustusvoimain komentajasta ja jalkaväen kenraalista, nimittämishetkellä 28-vuotiaasta, vain jonkinlaisen reserviupseerikoulutuksen ja lyhyen rintamakokemuksen hiljaisella rintamanosalla itärintamalla saaneesta nuorukaisesta tuli näin komeasti Karjalan armeijakunnan ylipäällikkö. Valkoisen armeijan ratsuväen muodosti Uudenmaan rakuunarykmentti, joka perustui Järjestyslipuston miehistöön. Lääkintään muodostettiin sairaanhoitopataljoona. Nuori jääkäriupseeristo joutui hankalien perustamisja hankintatehtävien eteen. Vain taivas rajana Ylipäällikkö käski 1.4.1918, että jokaista jalkaväkirykmenttiä kohden oli perustettava yksi täydennyspataljoona. Huhtikuun loppuun mennessä perustettiin yhteensä 12 täydennyspataljoonaa. Jääkärikapteeni Aarne Sihvo nimitettiin Karjalan ryhmän päälliköksi. Myöhemmin perustettiin 3. jääkärirykmentit ja johon kuului muun muassa kenttälennätinpataljoona. jääkäriprikaati, johon muodostettiin 5. Rintamalla perustettiin sotasaalistykkikalustosta myös joitain erillisiä pattereita. Savossa ja Karjalassa käytettiin armeijakunta-nimitystä. Ne olivat Morane-Saulnier Parasolja Albatros-koneita. Satakunnan ryhmän komentajana oli ruotsalainen kenraalimajuri Ernst Linder. Ilmavoimien koneeksi No 1 von Rosen nimettiin kreivi Eric von Rosenin Suomeen lentämä Morane-SaulKONEKIVÄÄRIRYHMÄ koulutuksessa sodan lopulla. Tykistöjoukkojen kouluttamiseen ja joukkojen muodostamiseen perustettiin Pietarsaaren tykistökoulu, jonne lähettiin Pohjanmaan aseistariisumisen yhteydessä saatu sotasaalistykkikalusto. Maaliskuun alussa perustettiin Joensuussa Karjalan ratsujääkärirykmentti, joka koostui asevelvollisista. Asevelvollisista joukoista koottiin neljä jääkärirykmenttiä, joissa kussakin oli kolme pataljoonaa. Karjalan rintamalla toimi myös muutama vakituinen ratsuosasto. Savon ryhmän päällikkönä oli kenraalimajuri Ernst Löfström, joka käytti sodan aikana salanimeä Toll. ja 6. 76 SUOMEN SOTILAAN 1918 kuun alussa kompromissi. Rykmentin päällystö oli Saksasta palanneita jääkäreitä
Asevelvollisia oli tarkoitus säästää Viipurin valtaamiseksi. 77 SUOMEN SOTILAan 1918 nier. Potkurin edessä on koneen lentäjä, luutnantti Nils Kindberg. Asevelvollisten joukkoja oli saatu riviin, ja niiden määrätietoinen, joskin lyhytaikaiseksi jäänyt koulutus oli aloitettu. Huhtikuun alussa Mannerheim vahvisti suuntaviivat rykn Suomen armeijan ensimmäinen lentokone, MoraneSaulnier Parasolin muunnos Thulin Typ D kuvattuna 6. Leipää leivottiin hehtolitroittain joka päivä. Rintamalla Naiset ottivat osaa valkoisen armeijan huoltoon merkittävässä määrin. Lento-osasto II:n toiminta jäikin kovin vaatimattomaksi. Alussa lentokonekalusto oli hyvin kirjavaa ja suomalaisten tietämys lentotoiminnasta ja tekniikasta oli vähäistä. Näin sai sata vuotta sitten syntynsä myös Suomen ilmavoimat. Ateriointiin kului 36 saavillista perunoita ja 25 saavillista ruisjauhopuuroa. Tehtävissä oli 245 naista. Kun sekä punaiset että valkoiset olivat saaneet omat tukipesäkkeensä varmistettua, alkoi linjaja asemasodan vaihe. Lento-osasto II sai konetäydennystä myös Venäjältä, josta saapui armeijan käyttöön myös kuusi venäläistä lentäjäupseeria. Niidenkin miehitys ja puolustus improvisoiduilla ja kiireessä kokoon haalituilla joukoilla tuotti aluksi vaikeuksia”, ylipäällikkö Gustaf Mannerheim kirjoitti muistelmissaan. Lentokoneita saatiin tai hankittiin Ruotsista, Saksasta ja Venäjältä. Esimerkiksi Vilppulan rintamalla Kuutolan sotilasruokalassa muonitettiin 1 500-2 000 miestä päivittäin. Koneen siivissä oli von Rosenin onnenmerkki hakaristi, joka otettiin myös vapaussodan valkoisten ilmavoimien tunnukseksi.... Maaliskuun lopulla Sihvo sai pari konetta, mutta lentäjät niihin saapuivat vasta huhtikuun alkupuolella. Lipussa ja eräissä joukko-osastotunnuksissa symboli komeilee yhä. Lisäksi naisia toimi varusteiden hankinnan ja huollon piirissä sekä lääkintätehtävissä. Lento-osasto I piti tukikohtaansa Kolhossa, josta se muutti huhtikuun alussa Tampereelle. Alkuinnostuksen ja suurten tunteiden voimalla liikkuvista vapaaehtoisjoukoista alkoi kehkeytyä sodan kestäessä järjestäytynyt armeija. Valkoisten puolella jouduttiin odottamaan maaliskuun puoleenväliin, ennen kuin pääoperaatio Tampereen valloittamiseksi alkoi. Toukokuun alussa molemmat lento-osastot siirrettiin Lappeenrantaan, jonne perustettiin Lappeenrannan lentoasema. Karjalan rintaman komentaja, nyt jo majuriksi kohonnut Aarne Sihvo oli maaliskuun alusta alkaen yrittänyt saada punaisten lentotoiminnan vastavoimaksi käyttöönsä lentokoneita. Kone otettiin vastaan 6. Varsinaista lentojoukkojen esikuntaa ei ollut, vaan sellainen perustettiin päämajaan saksalaisen kapteeni Karl Seberin tultua lentojoukkojen komentajaksi huhtikuun lopulla. Maaliskuun lopussa perustettiin Antreaan Karjalan kannakselle Lento-osasto II, jolla oli käytössään saksalaista kalustoa. Ilmavoimiin kuului keväällä 1918 kaksi lento-osastoa. Lappeenrannassa aloitettiin suomalaisten tähystäjien koulutus. maaliskuuta 1918. maaliskuuta 1918. Valkoisessa armeijassa palveli ruotsalaisia, tanskalaisia, venäläisiä ja saksalaisia vapaaehtoisia lentäjiä, tähystäjiä ja mekaanikkoja. Sen päälliköksi tuli saksalainen husaariluutnantti ja kahden kuuluisan lentäjä-ässän veli (ensimmäisen maailmansodan ajan lentäjät oli usein värvätty juuri ratsuväestä tai tykistöstä) Conrad von Bülow-Bothkamp. Ruotsalainen luutnantti Allan Hygerth nimitettiin maaliskuussa lentojoukkojen päälliköksi kapteenin arvoisena. ”Rintama ei kuitenkaan ollut yhtenäinen, vaan valkoisen ja punaisen Suomen rajaa merkitsivät muutamat avainasemat, joissa rautatieja tärkeimmät maantieyhteydet oli katkaistu. Koneen siivissä oli von Rosenin onnenmerkki hakaristi, joka otettiin myös vapaussodan valkoisten ilmavoimien tunnukseksi ja oli Suomen ilmavoimien konekaluston tunnus aina toisen maailmansodan lopulle asti. Sen kalustona olleet saksalaiset lentokoneet olivat niin tehokkaita, että lentäjät eivät uskaltaneet juuri lentää niillä
n Valkoisten kenttäkeittiö Tampereella. Junat, veturit ja lastivaunut tulivat sotilaille tuttua tutummiksi. Esimerkiksi Tampereen Ateriointiin kului 36 saavillista perunoita ja 25 saavillista ruisjauhopuuroa. Rautatieasemat olivat kuin suuria sotilasleirejä, miehiä menossa ja tulossa, vahtipalvelusta suorittavia vartiomiehiä ja asemakomendatuurin virkailijoita. 78 SUOMEN SOTILAAN 1918 menttiorganisaatiolle perustellen, että sotatoimet asettivat vaatimuksia joukkojen koossapysymiselle ja taistelukyvylle. Vapaussodan armeija oli puhtaasti hevosvetoinen. H EL SI N G IN KA U PU N G IN M U SE O n Valkoinen ratsumies Tampereella. Valkoisen armeijan kuljetusten ja liikenteen ytimen muodostivat rautatiet. Viipurin valtaamiseen tähtäävän operaation joukot oli muodostettava kiireesti rykmenttikokoonpanoon. Vapaajoukosta armeijaksi Viipurin hyökkäyksessä oli jo havaittavissa yhteistoimintaa tykistön ja jalkaväen välillä sekä voimankäytön keskittämistä. TA M PE RE EN M U SE O T. Reet vaihtuivat kärryihin, ja kiväärikomppanialla oli käytössään keskimäärin 10 ajoneuvoa. Kun kevät koitti pidemmälle, valkoiset ottivat käyttöön uusia keinoja joukkojen siirrossa. Kuljetukset olivat keskittämisen kannalta avainasemassa
Vuoksen laivasto avusti maavoimia suorittamalla laajan keskitysoperaation Viipurin valtausta varten. Miehistö YHTEENSÄ Ratsut Vetohevoset Hevoset yht. JALKAVÄKI Miesvahvuus Hevoset Upseerit Aliups. Karjalassa aloitettiin maaliskuussa murtamaan jäätä Vuoksella, jotta olisi estetty punaisten ylimeno, mikäli rintama olisi murtunut. Kuljetusoperaatiossa kuljetettiin Antreasta Pölläkkälään 12 000 miestä ja 1 000 hevosta. Muutamien kyvykkäimpien vanhempien suomalaisten entisten Venäjän armeijan upseereiden ja nuorten jääkäriupseerien osaaminen ja suojeluskuntalaisten sekä itsenäisyysaktivistien into ja halu oppia kantoivat hedelmää ja pelastivat nuoren valtion itsenäisyyden ja vapauden sitä uhanneelta sisäiseltä ja ulkoiselta uhkalta. Muutamassa kuukaudessa epätoivoisesti kasaan harsitusta korvikesotajoukosta oli tullut jo aselajiyhteisoperaatioihin ja vesistöoperaatioihin ainakin punaisten kaltaista heikkoa vastustajaa vastaan kykenevä joukko. +ammuskolonna 6 8 133 147 40 80 120 Prikaatin esikunta 14 100 895 1015 242 628 870 Lähde: Sillanpää 1954 VAHVUUSTAULUKKO 5. Patteri 1 13 98 112 24 72 96 Ammuskolonna 5 57 62 10 52 62 Osastoesikunta 1 5 30 36 19 6 25 Patteriosasto 4 49 381 434 101 274 375 Esik. Miehistö YHTEENSÄ Ratsut Vetohevoset Hevoset yht. Kun tarkoitukseen varattiin aluksia, niitä ryhdyttiin korjaamaan myös joukkojen siirtoa ajatellen. Komppania 3 8 169 180 1 5 6 Pataljoona (Esik. 12 30 634 676 9 41 50 Rykmentti (Esik. 4 2 34 40 3 4 7 Prikaati (Esik. + 3 kiv-komp. Unohtaa ei tule myöskään saksalaisten vahvaa panosta, jota ilman sodasta olisi tullut varmasti pidempi, verisempi, ja pahimmillaan se olisi voinut päätyä punaisten voittoon. + 2 rykm.) 90 188 3968 4246 63 304 367 TYKISTÖ Miesvahvuus Hevoset Upseerit Aliups. 79 SUOMEN SOTILAan 1918 operaatioon osallistuneen 2 300 miestä käsittäneen Jämsän ryhmän käytössä oli 1 200 hevosta. HUHTIKUUTA 1918. + 1 KK-komp. + 3 patl.) 43 93 1967 2103 30 150 180 Prikaatin esik
Saksassa jefreitteri johti ryhmää, johon kuului kahdeksan miestä. Kaksi ryhmää aliupseerin johdolla muodosti korpraalikunnan (Korporalschaft). Saksassa se tarkoitti alun perin miehistön keskuudesta ylennettyä henkilöä, joka oli vapautettu osasta palveluksesta. 80 SUOMEN SOTILAAN 1918 JEFREITTERI Jefreitteri vastaa korpraalia. Se oli tuolloin ylin ryhmänjohtajatason sotilasarvo Ruotsin jalkaväessä. ALIUPSEERI Saksalainen sotilasarvo aliupseeri oli arvojärjestyksessä korpraalia vanhempi. prikaatin esikuntaan oman pataljoonansa konekiväärikomppanian vahvuudeksi: neljä upseeria, yksi vääpeli, kolme varavääpeliä ja neljä ylijääkäriä. Ylipäällikön päiväkäskyllä 20/12.3.1918 mainittiin: ”Ruotsalaisille aliupseereille ja furiireille (majoittajille), jotka ovat toimissa Suomen armeijassa, myönnetään jalkaja tykkiväestössä vääpelinarvo ja ratsuväessä vahtimestarin arvo.” VARAVÄÄPELI Saksalaisessa arvojärjestyksessä varavääpeli (Vizefeldwebel) oli vääpeliä nuorempi. YLIJÄÄKÄRI Saksan jääkärijoukoissa ylijääkärin (Oberjäger) arvo vastasi aliupseeria. Arvo oli käytössä myös Suomessa joillakin Jääkäripataljoona 27:ssä koulutetuilla sotilailla. FURIIRI Ruotsalaisten vapaaehtoisten joukoissa käytettiin furiirin sotilasarvoa, joka oli otettu Ruotsissa käyttöön vuonna 1914. Joukkueeseen (Zug) kuului neljä korpraalikuntaa. Esimerkiksi jääkärikapteeni Lagus ilmoitti sähkösanomalla 25.3.1918 Seinäjoelta Vaasaan 3. Suomessa aliupseerin sotilasarvo tuli käyttöön heti helmikuun alussa, kun ylipäällikkö antoi päiväkäskyn 2/15.2.1918. Sotakokemus ja hyökkäyshenki loivat vahvan perustan johtamiselle.. Arvo otettiin korpraali-termin ohella käyttöön vapaussodan valkoisessa armeijassa. Siinä ilmoitettiin tiedoksi ja noudatettavaksi tasavallan palkattujen joukkojen pestausja palkkausehdot, ja käskyssä VALKOISTEN SOTILASARVOJA mainittiin sotilasarvot sotilas, korpraali, aliupseeri ja vääpeli. Arvo periytyi Suomeen jään Valkoisen armeijan osaavin komppaniatason päällystö koostui jääkäreistä. Saksalaisten aliupseerien arvomerkkinä oli takin kauluksessa hopean tai kullanvärinen kaluunanauha, ja heillä oli oikeus pitää pistimen koristetupsua. Suomessa jefreitterin arvo oli käytössä niin kutsutussa vanhassa väessä eli Suomen suuriruhtinaskunnan sotaväessä sekä Venäjän armeijassa
Täten yliluutnantin arvoa ei tullut viralliseen arvojärjestykseen, palkkausluetteloihin tai mihinkään muuhun viralliseen asiakirjaan. VAHTIMESTARI Vahtimestari vastasi vääpeliä ratsuväessä. Arvo sijoittui kapteenin ja luutnantin arvon väliin. Suomessa käytettiin myös nimitystä taapikapteeni ja ratsuväessä taapiratsumestari. ALIKAPTEENI Alikapteenin sotilasarvo tuli käyttöön vuonna 1798 Venäjän keisarillisessa armeijassa. Suomessa jääkäreiden saamat sotilasarvot määriteltiin eri tavalla. Komisario oli majoitusmestarin alainen. Joissain rykmenteissä asia ratkaistiin helposti: yliluutnanteille annettiin kapteenin arvo ja sen mukainen palkka. Arvo tuli suoraan Saksan ratsuväen Wachtmeister-arvosta, joka periytyy keskiajan sotalaitoksen arvojärjestyksestä. Mannerheim ei kuitenkaan koskaan hyväksynyt sellaista yliluutnantin arvoa, joka olisi arvojärjestyksessä tullut luutnantin yläpuolelle ja kapteenin arvon alapuolelle. Yliluutnantin arvo jäi kuitenkin kummittelemaan, eivätkä jääkärit siitä halunneet luopua. Tätä käskyä täydennettiin etappipäiväkäskyssä n:o 4/19.3.1918 siten, että sotilasarvoina mainittiin erikseen luutnantti, vänrikki, vääpeli, varavääpeli, aliupseeri, korpraali ja sotamies. Jääkäreistä 66 sai yliluutnantin sotilasarvon Libaussa ennen Suomeen palaamista. YLILUUTNANTTI Saksalainen arvojärjestys poikkesi esimerkiksi ruotsalaisesta ja venäläisestä systeemistä siten, että vänrikki ei Saksassa ollut upseeriarvo, vaan tarkoitti upseerikokelasta. KOMISARIO Valkoisen armeijan kokoonpanoissa oli käytössä komisarion titteli, joskaan se ei ollut perinteisessä mielessä sotilasarvo. Päiväkäskyssä 10/3.3.1918 oli mainittu sotilaiden palkkaluokkien kohdalla aliupseereista vääpeli ja muut aliupseerit, korpraali sekä miehistö. n Vääpelin arvomerkeiksi määrättiin huhtikuussa 1918 leveät kaluunakulmat hihansuihin.. Päiväkäskyssä 20/12.3.1918 urhoollisuudesta ja neuvokkaisuudesta mainittiin Satakunnan joukon aliluutnanttien Wegelius, Valve ja Karl Lillier ylennetyn luutnanteiksi. Käytännössä varavääpelit jatkoivat entisissä arvoissaan, sillä tiedonkulku päämajan määräyksistä rintamalle oli takkuilevaa eikä missään annettu määräyksiä, mitä varavääpelin arvon omaaville tulisi tehdä. Arvo periytyy Fredrik Suuren preussilaisesta armeijasta, jossa kapteenin (Hauptmann) johtaman komppanian hallinto annettiin nuoremmalle upseerille, jonka titteli oli Stabskapitän. Entinen hajotetun Suomen rakuunanrykmentin vahtimestari Matti Koski otettiin Järjestyslipustoon vahtimestariksi päiväkäskyllä 5/7.2.1918. Siitä huolimatta aliluutnantin ja alikapteenin sotilasarvoja käytettiin rintamajoukoissa, koska upseeritehtävissä toimivilla oli nämä sotilasarvot, mutta niitä jonkin verran muunnettiin sodan aikana vastaaviksi vapaussodan armeijan arvoiksi. Näin ollen saksalainen termi luutnantti vastasi vänrikkiä ja Saksan yliluutnantti (Oberleutnant) vastasi luutnanttia. Vapaussodan armeijassa komisario vastasi nykyistä keittiömestaria joukkoosastossa, mutta komisario toimi vain komppanian puitteissa. Alikapteenin arvo, suoraan käännettynä esikuntakapteeni (????????????) , oli käytössä myös Ruotsin armeijassa vuosina 1750-1833. Varavääpelin arvo virallistettiin maaliskuun puolivälissä. ALILUUTNANTTI Aliluutnantti oli Venäjän armeijassa käytössä ollut luutnanttia alempi ja vänrikkiä korkeampi sotilasarvo. Majurin arvoa venäläisessä järjestelmässä ei ollut. Vahtimestaria nuorempi oli luontaisesti arvoltaan varavahtimestari. Ruotsin armeijassa oli jo 1800-luvulla rykmentissä muun muassa majoitusmestari ja komisario, joiden tehtävänä oli huolehtia sekä rauhan että sodan aikana käytännön hallintotehtävistä. Vanhat tsaarin armeijan arvot kummittelivat vielä päiväkäskyssä 29/23.3.1918, jolloin sotaoikeuden asettamisessa viitattiin vuoden 1886 sotaväen rikoslain lukuun 16, jossa puhuttiin tsaarinaikaisista sotilasarvoista. 81 SUOMEN SOTILAan 1918 käreiden mukana ja poistui virallisesti huhtikuussa 1918 annetuissa sotilasarvomääräyksissä. Mannerheim ei ottanut Suomessa käyttöön venäläistä arvojärjestelmää, vaan siirtyi käyttämään muun muassa Ruotsissa käytettyä upseerien arvojärjestystä. Ylipäällikön päiväkäskyllä 3/18.2.1918 Suomen tasavallan aseistettujen voimien luetteloon merkittiin aliluutnantti Ossian Stackelberg
82 ja kapinallisten KUULARUISKUT Vapaussoturien VINTOVKAT SUOMEN SOTILAAN 1918
Sisällissodassa käytettiin molemmin puolin myös vanhempia venäläisiä Maxim-konekiväärejä mallia 1905 sekä sekalaisia muita konekiväärejä. Aseeseen kuului alunperin myös suojakilpi, joista usein luovuttiin niiden vaikeuttaessa aseen käyttöä. Suomessa oli taisteluiden päätyttyä keväällä sata vuotta sitten yhteensä 400-450 m/1910 Maxim-Sokolov –konekivääriä ja reilu sata m/1905 –konekivääriä.. Tykistön rooli jäi vähäisemmäksi. MAXIM MAXIM KONEKIVÄÄRI oli satavuotta sitten käydyn suuren sodan – ensimmäisen maailmansodan – taistelukenttien kuningatar. Ase sai Suomessa myöhemmin mallinimen 1909, joka oli sen esikuvana olleen Maximin vientiversion mallivuosi. Ase oli vesijäähdytteinen ja sen teoreettinen tulinopeus oli noin 520580 laukausta minuutissa. Helsingin valtauksessa käytettiin kuitenkin laivatykistöä tehokkaasti mereltä. Kuvan ase on Suomen sisällissodassa yleisin Maximin konekiväärin versio, eli venäläinen m/1910 Sokolovin pyörajalustalla. Sisällissodassa aseita saatiin käyttöön Suomessa olleilta venäläisiltä joukoilta ja saksalaisten sotasaalisvarastoista. Se oli sitä aivan erityisesti Suomen sisällissodan kaltaisilla sotanäyttämöillä, joissa tykistön rooli jäi vähäiseksi. Saksalaisillakaan ei ollut Suomessa raskaampaa tykkikalustoa. Maxim-Sokolov m/1910 ampui venäjän asevoimien kolmilinjaista eli 7,62x54R –patruunaa 250 laukauksen kangasvyöltä. Konekivääri oli meneillään olleen suursodan ratkaisun välineitä, ja kuularuiskut ratkaisivat monta yhteenottoa Suomessakin keväällä 1918. Muutoin sisällissota oli pääasiassa jalkaväkiasein käytyä sotaa. 83 SUOMEN SOTILAan 1918 Sisällissodan valkoisten ja punaisten aseistus oli sekalainen. Varsinainen ase painoi 23,8 kiloa ja sen pyöräjalusta ilman suojakilpeä noin 36 kiloa. Se oli yksi parhaita Maximin vientiversioita ja aikanaan hyvin kallis sotavaruste jo pelkästään lisenssimaksujensakin vuoksi. Aseista oli läpi sodan pula molemmilla puolilla
Saksalaiset lähettivät syksystä 1917 alkaen Suomeen aseapuna venäläisiä sotasaalisaseita. Kiväärit Sisällissodan yleisin kiväärimalli oli luonnollisesti venäläinen kivääri m/1891, eli niin kutsuttu kolmen linjan kivääri, väljyydeltään 7,62x54R (53R). Venäjän ja Japanin sodan aikana japanilaiset rahoittivat Keski-Euroopasta hankittujen kiväärien oston. Sittemmin aseita tuli lisää. Venäläiseen versioon kuului m/1910 –konekiväärin tavoin myös irrotettava asekilpi.. Kivääristä oli käytössä myös lyhyempiä rakuunaja COLT M/1895 COLTIN M/1895 ”Colt-Browning” –konekiväärin Suomen sisällissodassa tavatut yksilöt olivat yleensä venäläistä tilausta ja ampuivat Venäjän asevoimien 7,62x54R –patruunaa. 250 patruunan kangasvyöltä ampuva ilmajäähdytteinen ase oli kaasutoiminen ja sen kaasumännän vipu saattoi ammuttaessa matalalta, tehdä maahan vakoa, josta se sai lempinimen perunannostaja. Kumpikin täysin vanhentuneita aseita jo hankintahetkellä. 84 SUOMEN SOTILAAN 1918 A ktivistipiirien käyttöön oli hankittu aseistusta jo ensimmäisen sortokauden lopulla. Suomen sisällissodassa oli molemmin puolin käytössä yhteensä hieman yli sata Colt –konekivääriä. Aselasti sisälsi 6 500 venäläistä sotilaskivääriä, 30 venäläistä Maxim-konekivääriä, 200 Mausersotilaspistoolia ja 2,6 miljoonaa näihin kuuluvaa erilaista patruunaa. Samaan kategoriaan kuuluivat aktivistien hankkimat Berdan m/1870 -kiväärit, jotka olivat suomalaisille tuttuja jo vanhan väen ajoilta. Osa lastista purettiin Vaasan saaristossa, ja osa aseista päätyi Pietarsaareen. Aseen kutsumanimi tuli kaliiperista, joka oli siis vanhan venäläisen pituusmitan mukaisesti kolme linjaa eli tuuman kymmenesosaa. Nämä kiväärit olivat kuuluisia Grafton-kiväärejä, oikealta nimeltään sveitsiläisiä Vetterli m/1871 -kiväärejä. Grafton-nimen kivääri sai kuljetusalus John Graftonista. Punaiset saivat aseita Pietarista bolševikeilta ja kotimaan venäläisiltä joukoilta. Ase painoi vain 16 kiloa ja jalusta 25 kg. Ensimmäinen isompi lasti saapui Suomeen loka-marraskuun vaihteessa 1917 saksalaisella Equity-laivalla. Graftonkiväärit olivat vanhanaikaisia, eikä niillä vapaussodan aikana ollut varsinaista sotilaallista merkitystä
RYSSÄN WINSU RYSSÄN WINSU eli amerikkalaisen Winchesterin m/1895 kiväärin Venäjän armeijalle ensimmäisen maailmansodan alussa tehty malli, oli samaa vuosimallia olleen Colt-Browning –konekiväärin tavoin venäläiselle patruunalle muutettu ase ja ”perunannostajan” tavoin sekin kuului venäjän suuressa asepulassaan Yhdysvalloista ostamaan lisäaseistukseen. Kertalaukausase ampui 10,7 mm:n mustaruutipatruunaa. Kivääri m/1870 Berdan, oli kolmilinjaisen m/1891 kiväärin edeltäjä Venäjän asevoimien jalkaväkikiväärinä. Venäjä osti ensimmäisen maailmansodan aikana aseita myös entiseltä viholliseltaan Japanilta. Muut mallit olivat m/1897 kivääri ja karbiini sekä m/1902 –laivastokivääri. Yleisin oli pitkä kivääri m/1905, joka oli sisällissodan toiseksi yleisin kiväärimalli Suomessa. Yhteensä sisällissodan rintamilla oli käytössä yli kolmekymmentätuhatta japanilaista kivääriä ja karbiinia. BERDAN BERDAN KIVÄÄRIT kuuluivat sisällissodan aikana sveitsiläisten Vetterli m/1871-makasiinikiväärien tavoin jo toisen linjan kalustoon ja niitä esiintyi lähinnä selustajoukoilla. Suomen sisällissodassa ase oli harvinaisempi kuin Venäjän armeijan Mosin-Nagant ja japanilainen Arisaka, mutta niitä oli tuhansia kappaleita. Se oli kuulunut myös Suomen vanhanväen aseistukseen. Aseiden tarkasta määrästä ei saada koskaan tietoa, koska varsinkin kätevät karbiinit olivat suosittuja kotiinviemisiä sodan lopulla.. ARISAKA 05 KARBIINI oli yksi sisällissodan japanilaisista kiväärimalleista. SUOMEN SOTILAan 1918 85 ARISAKA 05 KARBIINI Ensimmäinen isompi aselasti saapui Suomeen lokamarraskuun vaihteessa 1917 saksalaisella Equity-laivalla. Tarkkaa lukumäärää ei tiedetä, koska hyvin valmistetut amerikkalaiset kiväärit tahtoivat matkata usein kotiin sodan päätyttyä. Kaikki Arisakan kiväärimallit ja lyhyet karbiinit käyttivät japanilaista 6,55x50 –kiväärinpatruunaa
Karbiini oli Suomessa pääasiassa saksalaisten ratsuväki-, polkupyörä-, pioneeri-, tykistöja viestijoukkojen käytössä. Jääkärien mukana maahan tuli 200 kuularuiskua... Tämä ase oli luonnollisesti eri versioina Etelä-Suomessa operoineiden saksalaisten joukkojen perusase. Ukkomauseriin kuului puinen irrotettava perä, joka toimi myös kotelona. Venäläisiltä saatiin saaliiksi myös Venäjän armeijan tilaamia Winchester m/1895 -kivääreitä väljyydessä 7,62x54R. Suomen sisällissodassa esiintyi molempia malleja ja Akkamauserina tunnettuja 7,65 Browing-patruunaa ampuvia pieniä m/1914 korvikepistooleita. Myös satunnaisia muita konekiväärimalleja oli käytössä, muun. Sodan päätyttyä voittajien tekemän inventaarion mukaan kivääreitä oli kokonaisuudessaan yhteensä 219 567 kappaletta, joista erilaisia kolmen linjan kivääreitä 179 775, erimallisia japanilaisia 23 891, Winchestereitä 1 006 ja muita sekalaisia kivääreitä yhteensä 14 895 kappaletta. Kuularuiskut Vapaussodan konekivääriaseistus koostui pääosin erilaisista Maxim-konekivääreistä. Näitä aseita tsaarin Venäjä oli hankkinut selustan ja rajamaiden joukoille, jotta varsinaista m/1891-kivääriä oli jäänyt enemmän taistelevien rintamajoukkojen käyttöön. Saksa myös myi valkoisille itärintamalta saamiaan sotasaalisaseita. Syrjäisessä Suomessa aseen poikkeava kaliiperi 6,5x50J ei haitannut. Suomessa myös modifioitiin joitain kivääreitä lyhyemmiksi. Saksalaisten avustuksella Suomeen toimitettiin jonkin verran Mauser m/1898 -kivääreitä, Saksan asevoimien väljyydessä 7,92x57IS (8x57IS). MAUSER C96 9 MAUSER C96 eli ”Ukkomauseri” oli sisällissodan valkoisten ”Vapaussoturien” ikoninen pistoolimalli. Suomessa olleet venäläiset myivät ja lahjoittivat niitä, ja aseita saatiin myös takavarikkojen yhteydessä ja sotasaaliina. Kolmen linjan kivääreitä saatiin useista eri lähteistä. 86 SUOMEN SOTILAAN 1918 kasakkakiväärejä ja karabiineja. Kuvan pistoolin tunnistaa yhdeksän millin parabellum-patruunaa (9x19) ampuvaksi versioksi sen kahvaan meistetystä punaisesta yhdeksiköstä. Venäläisiltä saatiin myös japanilaisia Arisaka-kivääreitä, joista yleisin malli oli jalkaväenkivääri m/1905. Yleisin oli Maximin venäläinen versio m/1910, mutta joukkoon mahtui myös m/1905sekä Coltja Vickerskonekiväärejä. MAUSER m/1898 MAUSER M/1898 KIVÄÄRIN eri versioita tuli Suomen sisällissotaan pääasiassa saksalaisten joukkojen mukana. Kuvan karbiini on Saksan asevoimien m/1898 –kivääristä 1900-luvulla kehitetty lyhennetty malli, jota valmistettiin vuosina 1909-1918 noin puolitoistamiljoonaa kappaletta. Punaiset saivat aseita useimmiten venäläisiltä. Aseesta oli myös sen alkuperäinen 7,63 mm:n versio
Pistoolit ja revolverit Vapaussoturin tyypillinen sivuase oli saksalainen Mauser C96 -pistooli, jota puhekielessä kutsuttiin Ukko-Mauseriksi. Sodan päätyttyä moni revolveri jäi palauttamatta valtiolle. Jääkärien mukana maahan tuli 200 kuularuiskua, mikä oli merkittävä täydennys valkoisten kasvavaan tulivoimaan. Kun ase taitetaan auki, hylsyt poistuvat automaattisesti rullasta. Miehistömalli piti virittää iskurista ennen laukausta. NAGANT M/1895 oli keisarillisen Venäjän asevoimien palvelusrevolveri. Punaiset alkoivat jäädä alakynteen koulutuksen ja taistelukelpoisen henkilöstön lisäksi myös tulivoimassa. Vuonna 1917 kapinoivat sotilaat ryöstivät ja tappoivat upseereitaan ja moni Nagant pistooli vaihtoi omistajaa kun venäläiset myivät niitä siviileille. Naganin sivuun kääntyvään rullaan mahtui seitsemän patruunaa. Maalishuhtikuussa valkoiset ostivat Saksasta vielä 170 venäläistä konekivääriä. Julman kuuloinen patruuna ei ollut teholtaan käytännössä merkittävästi yhdeksän millin. Asetta ladattaessa sen rulla ei käänny sivulle, vaan aseen runko taittuu rullan alta. Käytössä oli myös paljon Venäjän armeijan 7,62 mm:n Nagant m/1895 -revolveria. Lisäksi käytössä oli monenlaisia siviilirevolvereja muun muassa Espanjasta ja Belgiasta. Ase eri malleineen oli sisällissotamme yleisin kiväärimalli ja niitä arvioidaan olleen käytössä molemmin puolin rintamaa noin 200 000 kappaletta. vuonna 1904 kenraalikuvernööri Bobrikov. Aseeseen kuului puukotelo, jota voitiin käyttää myös aseen peränä. KOLMEN LINJAN KIVÄÄRI eli Venäjän keisarillisten asevoimien jalkaväkikivääri m/1891 oli saanut kutsumanimensä sen väljyyden mukaan, joka oli kolme tuuman kymmenystä eli linjaa (7,62 mm). Kuvan ase on upseerimallia eli se on toimintatavaltaan kaksitoiminen (hanaa ei tarvitse virittää erikseen). Aseesta oli myös lukuisia muita malleja, kuten pitkäpiippuiset tykistöja laivastomallit. Aseen valmistus alkoi vuonna 1900 ja sen alkuperäinen väljyys oli 7,65x21 mm. 9x19 mm:n version erotti alkuperäisistä 7,63x25 mm:n Mauser-pistooleista aseen kahvaan kaiverretusta punaisesta tai mustasta numerosta 9. Webley-revolveri ja sen eri versiot, jotka tunnettiin Suomessa edellä mainitun John Graftonin aselastiin kuuluneina Grafton-revolverina, oli kaksitoiminen ja kuudesti laukeava revolveri väljyydessä .455 (11,5 mm). NAGANT 95 KOLMEN LINJAN KIVÄÄRI PARABELLUM PARABELLUM eli Saksan asevoimien 9 mm:n palveluspistoolimallia P-08 tuli Suomeen lähinnä jääkärien ja saksalaisten mukana. Arsenaaliin kuului myös Coltin m/1911 Venäjälle toimitettua versiota kaliiperissa .45 (11,43x23 mm) ja tietysti jääkäreiden mukanaan tuomia saksalaisia Parabellum-pistoolin eri versioita 9x19ja 7,65x21-väljyyksissä. Yleinen oli myös pieni korvikease Mauser m/1914 kaliiperissa 7,65 (.32 ACP), sitä kutsuttiin myös Akka-Mauseriksi. Näihin aseisiin ei ollut varastossa patruunoita. SUOMEN SOTILAan 1918 87 muassa Kuopiossa takavarikoitiin helmikuun alussa 24 amerikkalaista brittiarmeijaa varten valmistettua 7,7 mm:n konekivääriä ja 124 myös niin ikään Britannian armeijaa varten valmistettua amerikkalaista Lewis-kuularuiskua, joista jälkimmäinen oli maailman ensimmäisiä pikakivääreitä. Aseesta oli olemassa myös lyhennetyt kasakkaja rakuunakiväärit sekä näitäkin lyhyempi karbiini, joiden osuus kokonaismäärästä oli kuitenkin pieni. Naganista valmistettiin erikseen upseerija miehistömallia. Upseerimalli oli kaksitoiminen, eli ase virittyi ja laukesi liipaisimesta vetämällä. Nagant-revolvereita oli käytössä sisällissodassa molemmilla osapuolilla. Yksi yleisimmistä pistooleista oli FN Browning m/1900, jollaisella oli ammuttu parabellumpatruunaa kauheampi. Aseen rullaan menee seitsemän 7,62 mm:n revolveripatruunaa. Lisäksi sisällissodassa nähtiin puolin ja toisin lähes kaikkia aikakaudelle tyypillisiä puoliautomaattipistooleita, ikivanhoista piikkipatruunarevolvereista ja uudemmista revolverimalleista puhumattakaan. Aseesta ja sen patruunasta tuli itsenäisen Suomen kivääriaseistuksen kehittämisen perusta
Senkin taustalla olivat osaltaan jääkärit sekä Ruotsin ja Venäjän armeijoissa tykistökoulutusta saaneet miehet ja lopulta myös Suomeen saapunut saksalainen Itämeren divisioona. 88 SUOMEN SOTILAAN 1918 Vapaustaistelussa ja sisällissodan rintamilla sai alkunsa myös 100-vuotista taivaltaan juhliva itsenäisen Suomen kenttätykistö. TYKISTÖ. Tykistön rooli jäi sisällissodassa vielä vähäiseksi, mutta voittaneen osapuolen tykistöylivoima oli paikoin jopa ratkaisevassa roolissa
Kaikkia saalistykkejä ei voitu alkuun hyödyntää – niitä ei saatu siirrettyä. Suurimman osan Pietarsaaren kalustosta muodostivat 87 mm:n jäykkälavettiset kanuunat m/1877 ja m/1895. Muutamaa päivä myöhemmin, kun vapaussota varsinaisesti alkoi Pohjanmaalla venäläisten aseistariisumisella, saatiin venäläisten kiinteistä asemapattereista sekalaista kalustoa, joka muodosti valkoisten tykkikaluston rungon aina Tampereen valtaukseen asti. Materiaalin selvittäminen annettiin tehtäväksi Venäjän armeijassa palvelleelle, Suomen tykistön isänä pidetylle, everstiluutnantti Vilho Nenoselle. Kaupungissa oli jo ennestään venäläisten kasarmeja ja jonkin verran venäläistä tykistökalustoa. päivä mukanaan tykistökapteeni Arno Almqvist. Hallituksen joukkojen tykistön koulutuskeskukseksi muodostui sodan alussa Pietarsaari. Asiaa pahensivat usein puuttuvat osat ja vetokalusto. Tälle kalustolle oli myös eniten ampumatarvikkeita, runsaat 4 000 laukausta. Helmikuun 7. Nenonen saapui Pietarsaareen helmikuun 5. Sekalaista seurakuntaa Jos oli valkoisten tykkimiehistöjen ja tykistöupseerien osaaminen ja koulutus sekalaista, niin vielä sekalaisempaa oli kalusto. Kuva otettu patterin takaa, Viipuri on edessä. päivänä Mannerheim antoi käskyn, että kaikkien insinöörikoulutuksen saaneiden suojeluskuntalaisten oli ilmoittauduttava Pietarsaaren tykistökoulussa, jossa he saisivat tykistöaliupseerin koulutuksen. Pietarsaareen komennettiin myös kaikki tykistökoulutuksen saaneet upseerit. Paikallinen konepaja soveltui aseiden korjauspajaksi, joten päämajan käskyn mukaan lähetettiin Pohjanmaalla vallattu sotasaalis Pietarsaareen. Ruotsalaisen luutnantti Nils Palmen 14.2.1918 melko riittämättömällä kalustotuntemuksella laatiman inventaarin mukaan tykkejä oli yhteensä 43 kappaletta, malleja melkein kaksikymmentä ja väljyyksiäkin n Tykistö asemissa Viipurin lähellä Liimatan hovissa huhtikuun lopulla. Käytössä oli myös kevyempää ja raskaampaa kalustoa aina 57 mm:n Nordenfelt-kanuunoista 152-milliseen kalustoon. 89 SUOMEN SOTILAan 1918 V apaussodan ensimmäiset tykit saatiin sotasaaliiksi venäläisiltä Vuoksenniskalla 24.1.1918. Tykkien edessä olevat multavallit on rakennettu vihollisen kiväärija konekivääritulen suojaksi.
päivänä, joten niillä oli takanaan vain noin 10 päivän pikakoulutus ja perehdytys! Pattereiden järjestelystä, koulutuksesta ja varustamisesta huolehtivat suurimmaksi osaksi patterinpäälliköt, ja heillä oli perusteinaan koulun johtajan antamat suulliset ohjeet. Enhörningin ja Förbergin patterit lähtivät matkaan helmikuun 20. Heidän jälkeensä saapui myös muuta ruotsalaista päällystöä. Paikalle ilmoittautuivat Venäjällä tykistökoulutuksen saaneet upseerit sekä Jääkäripataljoona 27:n jääkäreitä. Varikosta vastasi kapteeni Almqvist. Kun rintamalla saatiin saaliiksi tykkejä, niihin annettiin usein kentällä pikakoulutus, ja rintamalla ampua paukutettiin vihollisen kauhuksi. 90 SUOMEN SOTILAAN 1918 kymmenkunta! Sotasaaliskalustosta löytyivät myös kranaatinheittimistömme esikuvat, neljä miinanheitintä. Tämän jälkeen ryhdyttiin organisoimaan pattereita numerot 2, 4, 5, ja 6, jotka lähettiin rintamalle maaliskuun 2. Vahvuus oli noin 70 miestä, 50 hevosta sekä 1014 kulkuneuvoa. Sotatoimien etenemisen takia rintamalla kaivattiin tykkien tulivoimaa ja niitä piti lähettää rintamajoukkoihin kiihtyvällä tahdilla. Hamilton nimitettiin Tykistökoulun johtajaksi. päivää, jolloin ruotsalaiset tykistöupseerit, kapteeni Adolf Hamilton ja luutnantti Ivar Enhörning saapuivat Pietarsaareen. Mistään varsinaisista tulivalmisteluista ei voida puhua, vaan tykistötoiminnalla oli lähinnä moraalinen vaikutus. päivän iltapäivällä. Kaksitykkisissä pattereissa oli esikunta, johon kuului ratsutiedustelijoita ja puhelinpartio sekä kaksi tykkiryhmää, joissa oli kummassakin yksi tykki ja ammusreki sekä taistelusekä tavarakuormasto. Vastaavat parilliset numeroidut patterit oli tarkoitus muodostaa myöhemmin ja liittää vastaaviin parittomiin, jotta olisi saatu aikaan nelitykkisiä pattereita. Patterien päälliköiksi määrättiin kapteeniksi ylennetty Enhörning ja kapteeni Einar Förberg sekä jääkäriluutnantti Leo Kyander. Ensimmäisten koulutettujen tykkipatterien piti olla valmiina maaliskuun alussa. Pari päivää myöhemmin Nenonenkin matkusti Seinäjoelle ja otti vastaan uuden tehtävän tykistön tarkastajana ja päämajan ase-esikunnan päätarkastajana. Helmikuun lopulla neljä ensimmäistä kaksitykkistä, 87 mm:n kenttäkanuunapatteria lähetettiin Satakuntaan, Jämsään ja Savoon. Koulun johtaja Hamilton järjesti tykkimiehille ruotsalaismalliset ruskeanharmaat puvut, ja käyttöön tuli myös tykistön. Miehistö oli saanut koulutusta vain viisi päivää, joten osaamista täydensi pääasiallisesti taistelukokemus, sillä molemmat patterit joutuivat välittömästi osallistumaan taisteluun saavuttuaan rintamalle. Suuri osa Venäjällä palvelleista upseereista siirtyi kuitenkin pian muualle. Suunniteltua tykistökoulutusta ei ehditty saada käyntiin ennen helmikuun 11. Koulutus järjestettiin pattereittain, joita alussa oli neljä, ja niiden numerot olivat 1, 3, 5 ja 7. Rintamalle! Tykistömateriaalin luetteloinnin jälkeen tultiin johtopäätökseen, että rintamatykistö voitaisiin perustaa 87 mm:n tykkien varaan, koska tähän tykkimalliin oli saatavilla riittävästi ammuksia
Puvut olivat hyvin kirjavat. Yhtenäisestä sotilaspuvusta muistutti ainoastaan tykistön erikoismerkki, kokardi päähineessä. n Tykistöä Vitikkalan pellolla Jämsässä. Eric Appelroth muisteli Pietarsaaren pukukirjoa seuraavasti: ”Erittäin vilkkaaksi muodostui katukuva iltaisin, kun palveluksesta vapaa miehistö lähti kävelylle. Kuten muissakin joukko-osastoissa, sotilaspukuja oli runsaasti eri malleja. Jääkärit eivät halunneet, että heidät Hamiltonin kaavailujen mukaan hajautettaisiin eri pattereihin. Lopulta jääkäreiden tahto voitti, ja heidät koottiin yhteen ja samaan yksikköön, jääkäritykistöön. Yhteisenä tunnusmerkkinä oli kaikilla valkoinen käsivarsinauha, johon oli painettu mustin kirjaimin ’Tykistö’”. n Kapteeni Adolf Hamilton. TykkikaHamilton nimitettiin Tykistökoulun johtajaksi. Jääkäritykistö Oman tärkeän lisänsä valkoisten tykistöön toivat jääkärit. Jääkäripattereita varten tarkoitetut tykit olivat saapuneet Saksasta Vaasaan Virgo-, Poseidonja Mira-laivoilla. Rekivetoiset tykit olivat hankalia kuljetettavia.. Tykistökoulun kokoonpano muuttui, ja opetusosasto jaettiin nyt kahteen divisioonaan, joista ensimmäisen muodosti jääkäritykistö. Varsinaisia sotilaspukuja ei ollut, vaan jokainen oli somistautunut parhaansa mukaan omiin vaatteisiinsa, joita kuitenkin oli yritetty saattaa niin sotilaallisen näköiseksi kuin suinkin oli mahdollista. Rintamalle jääkäritykistö lähti maaliskuun puolivälissä 1918. 91 SUOMEN SOTILAan 1918 oma kokardi. Miehistöksi otettiin vapaaehtoisia ja asevelvollisia. Ruotsalaisen Hamiltonin ja jääkäreiden välillä oli ristiriitaa koulutuksen järjestämisestä ja joukkojen organisoinnista. Jääkärikouluttajien runkomiehistö oli melko hyvin koulutettu, ja sillä oli taistelukokemusta. Heidän kalustonsa saapui Pietarsaareen helmikuun lopulla 1918
Pomminheittäjäosaston lisäksi Hamilton organisoi myös räjähdyskomennuskuntia. TYKISTÖN TAKTINEN KÄYTTÖ oli monin paikoin onnistuneen hyökkäyksen edellytys. Maaliskuun 13. Tampereelta sotavoimat saivat runsaan sotasaaliin, jolla voitiin täydentää myös tykistöjoukkoja, sillä kaupungista saatiin 30 KUN ASEET OLI SAATU ASEMIIN, tykkimiesten palvelus oli ennen kaikkea tulitoiminnan alkamisen odottelua. Vihollisen taistelutahdon murtamiseen tykistön käyttö oli verraton väline. Patteri lähti Vilppulaan 21. Jääkäripatteriin kuului neljä tykkiä, noin 150 miestä ja 80 hevosta. Ennen rintamalle lähtöä jääkäritykistön miehet vannoivat sotilasvalan Pietarsaaren torilla. Komennuskunta käsitti ainoastaan kymmenen miestä ja yhdet hevosajoneuvot. päivänä Hamilton siirtyi koulun johtajan tehtävästä osasto Wilkmanin tykistökomentajaksi. Jääkäreiden mukanaan tuoma osaaminen, kaluston määrän kasvu ja organisaation johtamisen rutinoituminen olivat kehittäneet myös tykistön operaatiomahdollisuuksia jalkaväen tukena. Ensimmäinen räjäytyskomennuskunnan päällikkö oli jääkäriluutnantti Paul Påhlsson. 92 SUOMEN SOTILAAN 1918 lusto käsitti kahdeksan raskasta varsin ajanmukaista joustolavettista 122 mm:n haupitsia sekä neljä vanhentunutta jäykkälavettista 87 mm:n venäläistä kanuunaa. Tampereen valtauksen jälkeen tykistö oli saanut runsaasti taistelukokemusta nimenomaan Suomen hankalissa keväisissä olosuhteissa. Yhteensä räjäytyskomennuskuntia järjestettiin viisi. Heittimistön synty Pietarsaaren tykistökoulussa perustettiin myös heitinosasto, sillä kaupunkiin kootun sotasaaliin joukossa oli mukana neljä pommineli miinanheitintä. Pietarsaaren naisten puolesta Signe Schauman-Björkman, Astrid Söderberg ja Dagny Lilja luovuttivat jääkäritykistölle oman leijonalipun. Ne olivat käyttökelpoisia Vilppulan rintaman puolustuksessa, joten niistä perustettiin oma osasto luutnantti Martin Ekströmin johdolla. Koska Pietarsaaressa oli runsaasti puhelinja muuta viestikalustoa, Hamiltonin alaisuudessa organisoitiin myös kenttälennätinosastoja joukkojenvälisen viestiliikenteen järjestelyyn ja hoitamiseen. Toimiva rautatieverkosto takasi tykistön nopean liikkumisen ja voimien keskittämisen.. helmikuuta
Vilppulassa muodostettiin insinööri V. patteriksi. Ne oli asennettu laivastotykin lavetteihin, jotka kiinnitettiin jykeviin rekiin. huhtikuuta kohti Karjalan operaatiota. Se koostui esikunnasta ja kolmesta patteristosta. Jääkäritykistö päätettiin laajentaa Jääkäritykistöprikaatiksi 9.4.1918. Kuvassa Tykistökoulun päällystöä ja oppilaita Tampereen rautatieasemalla.. toukokuuta reserviluutnantiksi. n Ruotsalaisten vapaaehtoisten johdolla toiminut Tykistökoulu siirrettiin 6.4. Patteristossa oli kaksi nelitykkistä patteria. Helsingissä ryhdyttiin myös kouluttamaan tykistöjoukkoja kaupungin vapauttamisen jälkeen saksalaisten johdolla. Osa vapaussodan tykistöstä perustettiin rintamalla Hämeessä ja Karjalassa. Samalla patteri nimettiin 30. Huhtikuussa tykistö järjestettiin uuteen organisaatioon. Päämaja vaati nyt, että tykistön uudelleenjärjestely ja koulutus piti olla linjassa jääkäriupseerien kouluttaman ja johtaman jalkaväkikoulutuksen kanssa. patteriksi. Patterin vahvuus oli kaksi upseeria, yhdeksän aliupseeria ja 110 miestä. Yhteen patteristoon kuului kolme patteria. Sen vahvuus oli yhteensä 21 upseeria, 77 aliupseeria ja 843 tykkimiestä. Jääkäritykistö marssi Tampereelta 25. SUOMEN SOTILAan 1918 93 tykkiä. Huhtikuun alussa kaikki yksittäiset rintamalla toimivat patterit yhdistettiin nelitykkisiksi pattereiksi ja edelleen patteristoiksi. Tampereelle. Karjalan tykistön alku oli Vuoksenniskalla vallatuissa kuudessa 76 mm:n vuoritykeissä. Tavoitteena oli saada Viipurin operaatiota varten mahdollisimman yhdenmukainen ja yhteistyökykyinen toimintamalli jalkaväen ja tykistön välille. Hämeessä toiminut tykistö, Hämeen patteri, sai alkunsa kapteeni Evert Lundqvistin Ilmajoella vallatuista kahdesta 76 mm:n tykistä. Tampereelle ja Viipuriin Pietarsaaren Tykistökoulu siirrettiin Tampereelle, ja Hamiltonin apulaiseksi komennettiin tykistökoulutuksen saanut jääkäriupseeri Lauri Malmberg, tuleva suojeluskuntien johtaja. Jääkäritykistöprikaatissa oli yhteensä 24 tykkiä. Tampereelta sotavoimat saivat runsaan sotasaaliin, jolla voitiin täydentää myös tykistöjoukkoja... Ahlforsin johdolla kahden 87 mm:n tykin patteri, joka myöhemmin numeroitiin 31. Se toimi sodan lopulla Linderin ryhmässä. Maaliskuun puolivälissä se sai kolmannen tykkinsä ja Tampereen valtauksen jälkeen laajeni nelitykkiseksi. Raudun valtauksen jälkeen sotasaalis ja kasvanut tykkikalustomäärä mahdollistivat tykistön uudelleenorganisoinnin myös Karjalan rintamalla. Ahlfors ylennettiin 2
päivänä, toimeen nimettiin majuri Torsten Aminoff. Ylipäällikkö Mannerheim asetti jo ensimmäisessä esikunnassaan eversti A.G. Jokaiselle rintamaryhmälle määrättiin etappikomissariaatti, joka vastaisi ryhmän huollosta joko piiri-intendentuurin tai etappiesikunnan kautta. Järjestyneen armeijalaitoksen tuli luoda oma huollollinen rakenteensa, jotta sotamenestys olisi taattu. Etappipäälliköksi nimitettiin 18. Kun sodankäynti alkoi muodostua rintamalinjoiksi, joukkojen täytyi asettua pysyvään puolustukseen kotiseutujensa ulkopuolelle, eikä yksityisin ponnisteluin tehty huoltaminen enää onnistunut. Päämajakäskyllä 15. Varsinainen huolto oli päälliköiden ja heitä avustavien kotirintaman tukijoukkojen varassa. Raja kulki linjalla Kristiinankaupunki–Kauhajoki–Peräseinäjoki– Alavus–Ähtäri–Jyväskylä–Pieksämäki–Savonlinna–Elisenvaara–Laatokka. Käskyssä ei määrätty sen organisaatiota, vaan ainoastaan ne huollon alat, joita etappiesikunta hoiti. von Rehausenin varuspäälliköksi. Sodan lopulla, toukokuun 9. Nämä olivat huollon suhteen omavaraisia, sillä kotoa oli otettu mukaan vaatetta ja ruokaa muutamien päivien sotaretkeä varten. Intendentuuri on juuri sen monille Suomen sotilaiden sukupolville sittemmin tutuksi tulleen mystisen Int-leiman ja koko sotaväen saaman nimityksen ”intti” takana. Lohman toimi kulkulaitospäällikkönä. Sille kuuluivat elintarpeita, hevosia, kulkuneuvoja, kalustoa (paitsi aseita ja ampumatarvikkeita), sairashoitoa, rautatiekuljetuksia sekä postija poliisitoimea koskevat asiat. Intendentille kuuluivat asiat, jotka liittyivät rahoitukseen ja rahaliikenteen järjestelyihin sekä elintarpeiden, eläintenruuan ja varusesineiden hankkimiseen. helmikuuta Gösta Theslöf, mutta hänen tilalleen astui 6.3. Vaasan piiripäällikkönä toiminut majuri Rudolf Walden. Pankinjohtaja Aimo Hallbergista tuli intendentuurin päällikkö ja johtaja B.F. 94 SUOMEN SOTILAAN 1918 A seiden, varustarpeiden, vaatetuksen ja muonan hankkiminen armeijalle oli ensisijaisen tärkeää. Valkoisten hallussa oleva osa Suomea jaettiin sota-alueeseen ja kotialueeseen. Nämä kaupungit kuuluivat kotialueeseen kuten myös Jyväskylä-Elisenvaaran välinen rautatie. päivänä helmikuuta perustettiin etappiesikunta. HUOLTO Taisteluiden alkuvaiheessa liikkeellä olivat pääosin paikallisten suojeluskuntien joukot. Mutta mitä vapaussoturi söi ja paljonko hänelle työstään maksettiin?. Jako vaikutti piiripäälliköiden ja ryhmäpäälliköiden väliseen komentosuhteeseen siten, että kotialueella huollosta vastasi etappipäällikkö ja sota-alueella ryhmän komentaja
SUOMEN SOTILAan 1918 95
Laajimmillaan konttoreita oli 18, ja näiden lisäksi annettiin hankintatehtäviä rintamaryhmien etappikomissaareille. Myöhemmin piirikonttoreita perustettiin muun muassa Tornioon, Kokkolaan, Pietarsaareen, Vaasaan, Kristiinankaupunkiin ja Savonlinnaan sekä Helsinkiin, Lahteen ja Turkuun. Ulkomaisia hankintoja varten perustettiin Suomen Tukholman-lähetystöön hankintatoimisto, jossa oli myös erillinen intendentuurijaosto. maaliskuulta on esimerkki Kankaanpään intendenttipiirikonttorin tarpeista: ”Pyydämme lähettämään 3 000 lusikkaa, 2 000 ruokakuppia, 600 paitaa, 600 paria pumpulialushousuja, 400 lan Valkoisten hallussa oleva osa Suomea jaettiin sota-alueeseen ja kotialueeseen. LÄ H D E: SI LL A N PÄ Ä 19 54. Pääintendentti Gösta Serlachius ylennettiin reservin everstiluutnantiksi 12.4.1918. Kolmen viimeksi mainitun piirikonttorin sijoituspaikat ja toimialueen rajat muuttuivat valkoisten hyökkäyksen edetessä. Pääintendentuurille tulvi erilaisia tilauksia, isoja ja pieniä. Valkoisen Suomen alueelle perustettiin intendenttipiirikonttoreita Seinäjoelle, Ouluun, Kuopioon, Jyväskylään, Mikkeliin ja Joensuuhun sekä Antreaan, Vilppulaan ja Kankaanpäähän. Intendentuuritoiminta lähti liikkeelle aivan alusta, ja armeija osti yksityishenkilöiltä jopa yksittäisiä saappaita. 96 SUOMEN SOTILAAN 1918 Intti Pääintendentiksi määrättiin 5.2. johtaja Gösta Serlachius ja everstiluutnantiksi ylennetty Hallberg nimettiin hänen apulaisekseen. Raja kulki linjalla Kristiinankaupunki–Kauhajoki–Peräseinäjoki–Alavus–Ähtäri–Jyväskylä–Pieksämäki– Savonlinna–Elisenvaara–Laatokka. Sähkösanoma 14. Suurin osa hankinnoista delegoitiin alueellisille intendenttipiirikonttoreille, joiden lukumäärä kasvoi sitä mukaa, kun maata vapautettiin – tai vallattiin – siitä riippuen kummalta puolelta asiaa katsoi
”Hevoset on ostettava tavallisella kaupalla, sillä pakko-osto on laiton. Komppania on perhe, jota kapteeni edustaa ja johtaa kasarmin ulkopuolella ja vääpeli sisällä. Osaston johtajana toimi Oiva Tarjanne. Ostakaa samalla valjaat ja kärryjä kelpaavia kuormastoa varten. Suurimmat hankinnat, joita intendentuurit hoitivat, olivat armeijan varustaminen hevosilla ja kulkupeleillä, kärryillä ja reillä. Seuraus on, että vääpelin pöydälle kerääntyy lopuksi niin paljon papereita, ettei hän enää voi niitä selvittää, ja komppania johtajineen joutuu huonoon valoon pataljoonanjohtajan silmissä. Saksalainen sanoo kapteenia komppanian isäksi, vääpeliä sen äidiksi. Se oli valkokaartin autokomennuskunta, jolla oli käytössään parikymmentä autoa. Kumminkin on hänet pidettävä ankaran valvonnan alla ja katsottava, ettei hän sen vaikutusvallan avulla, mikä hänellä on kapteeniin, pääse johtamaan komppanian asioita (vääpelihallitus). Keskihinta on noin 2 300 markkaa täällä. Kuljettajat huolehtivat itse myös autojensa huoltamisesta. Maassa ei ollut juuri moottoriajoneuvoja eikä tiekalustokaan suosinut autoja. Vääpelin toimen kunnollinen hoitaminen vaatii suurta ahkeruutta ja ennen kaikkea täsmällisyyttä. Hevosia on ostettava 200 á 300 jos mahdollista. Ruoka ja lepo ovat vasta toisessa sijassa. Tykistöhevosille kauramäärä oli 3,5 kiloa päivää kohti. Pitemmät ja raskaammat kuljetukset tapahtuivat tietysti rautateitse tai vesitse. Autojen rooli jäi sodassa vähäiseksi. Sillä jos yhdenkään juoksevan asian jättää seuraavaan päivään, niin aiheuttaa se taas puolestaan seuraavan asian lykkäyksen. Vääpelin päivittäisiin tehtäviin kuuluu sotakantakirjan hoito, päivittäinen kirjanpito komppaniasta lähtevistä ja siihen tulevista miehistä, palkkaja muonitusluetteloiden laatiminen, palkkakirjojen täyttäminen, tappioluettelojen laatiminen sekä kirjanpito komennetuista ja lomalla olevista. Ensin on suoritettava päivän työt. toukokuuta 1918 Uudenmaan insinööripiirin autovarikoksi. osa) KOMPPANIAN VÄÄPELI Perhe ja sen äiti Pyydämme lähettämään 3 000 lusikkaa, 2 000 ruokakuppia, 600 paitaa.... SUOMEN SOTILAan 1918 97 piota, 200 kirvestä, 1 000 valkeaa lakinpäällystintä, 200 pakettia kynttilöitä, 2 laatikkoa tulitikkuja, 100 pakettia suutarinplikkiä nr 17 ja 12, 100 rullaa lankaa mustaa ja valkoista yhteensä nr 30 ja 40, 20 puolikasta pohjanahkaa.” Kuljetukset Molemmat sisällissodan armeijat kulkivat maailman tuon aikakauden kaikkien armeijoiden tavoin pääasiassa jalan marssien ja kuormastot hevosilla. Täytyy jakaa jo edellisenä iltana aika seuraavan päivän töitä varten. Ruokaja rehuannokseksi hevosille määrättiin 2,5 kg kauraa ja lisäksi 8 kg heinää päivässä sekä olkia tarpeen mukaan. Komppanianjohtajan velvollisuus on mahdollisimman paljon parantaa vääpelin asemaa. Hallberg, Pääintendenttuuri.” Hevosten ruokkiminen oli suuritöistä. Autokomennuskunta siirtyi 1. Erityisen työllistävää hevosten hankinta oli maaliskuussa, kun asevelvollisuuden nojalla oli perustettava ja varustettava uusia jääkäripataljoonia. ”Vääpelillä on luottamuspaikka, ja siksi on siihen valittava ehdottomasti kunnollinen mies. Automerkkien määrä oli laaja ja kunto vaihteleva. Päivittäin on vääpelin oltava läsnä pataljoonan käskynjaossa ja tarkoin merkittävä muistiin siellä annetut suulliset käskyt.” (Suomalainen sotilaskäsikirja, 1. Punaisten vallan alla toimineessa Helsingissä oli oma etappiosastonsa, joka kaupungin vapautumisen jälkeen alkoi toimia Helsingin etappi -nimellä
98 SUOMEN SOTILAAN 1918 MUONITUS Kuinka vapaussoturi söi. n Lahtari työssään.
Majoituspaikkojensa läheisimmistä taloista olivat he teurastaneet lehmiä, sikoja ja lampaita lihatarpeensa tyydyttämiseksi. Usein ruoka jouduttiin keittämään talojen isoissa muuripadoissa. Naiset hoitivat muonitusta sekä selustan sotilasruokaloissa ja sotilaskodeissa että rintamajoukoissa taisteluiden aikana. Kenttäkeittiöitä ei ollut mukana, vaan ruoka valmistettiin majapaikkojen muuripadoissa. Sokeria 25 gr Maitoa ½ lit. Rintamajoukkojen muonitus tapahtui usein epävakaissa tilanteissa. Miehistöllä ei myöskään ollut ruokailuvälineitä mukanaan, vaan saatiin ne majapaikoista, ja samoista astioista söi useampi Ruoka-annokset rintamalla oleville sotamiehille: Rintaman takana ja sotilaskeskuksissa: Leipää, ryyniä ja jauhoja yht. 350 gr Leipää, ryyniä ja jauhoja yht. n Helmikuun puolivälin jälkeen määrättiin sotilaiden päivittäiset, yllä olevan taulukon mukaiset enimmäisannokset.. päivän tapahtumista. Muuten saimme aina joka talossa, jossa pysähdyimme, ensimmäiseksi etsiä keittoastioita. Teetä 3 gr Sokeria 16 gr Maitoa sen mukaan kuin on saatavissa Teetä 3 gr Mitäs muutakaan kuin keittämään toisella tulella, kun harhagranaatti putosi suoraan soppapataan... 250 gr Lihaa ja juustoa 200 gr Lihaa 200 gr Voita 60 gr Voita 50 gr Perunoita 1,5 lit. Ruuan valmistus rintamaoloissa oli vaarallista puuhaa, sillä myös emännät joutuivat vihollisen tulen kohteeksi. ”Mitäs muutakaan kuin keittämään toisella tulella, kun harhagranaatti putosi suoraan soppapataan, vaan olisiko ollut tarkoitus?”, totesi jalasjärveläinen Aino Valkama maaliskuun 10. Jos pataljoonalla oli omia kenttäkeittimiä ja omasta ruokahuollosta vastaava henkilö, olivat asiat hyvin. Perunoita 1,5 lit. Tosin niitä joku määrä saatiin paikkakunnilta niistä taloista, joita punikit eivät olleet ryöstäneet, ja saatiin pääasiassa herneitä, maitoa ja perunoita, ja niitä paikkakuntalaiset antoivat lahjaksi ilomielin kykynsä mukaisesti. Puut piti myöskin itse etsiä, sillä ne olivat useissa paikoissa poltetut tai muuten loppuneet”, Betty Korpela muisteli myöhemmin. Pariin kertaan tuli myös kauhajokelaisia varten muutamia muonakuormia kotoa Kauhajoelta, ja ne otettiin riemulla vastaan. Joskus jouduttiin sotilaille jakamaan pelkkää kylmää muonaa, kuten voileipiä ja juustoa. ”Ruokaa keitimme joukollemme meijerihuoneen padassa. Iisakki Tyyni muisteli armeijamuonituksen ongelmia seuraavasti: ”Punaiset olivat ryöstäneet tarkoin kaikki ne alueet, joissa he olivat olleet vallalla, joten sieltä oli vaikeata saada elintarpeita joukoille. SUOMEN SOTILAan 1918 99 R uokaa rintamalla saatiin sen mukaan, kuinka pataljoonien ja komppanioiden keittomahdollisuudet oli järjestetty
Kankaanpään intendentuurin kautta saatiin Kauhajoen meijerin juustoa, mutta useinkin se oli matkalla paleltunutta ja murenevaa, mutta intendentuurin kautta saatu ulkomaalainen juusto oli vieläkin pahemmin paleltunutta ja oli aivan pienissä muruissa ja lisäksi haisi aika pahalta, mutta kyllä sitäkin vain syötiin paremman puutteessa. Tarvittava lihamäärä heti kiehumaan toiseen muuripataan, ja vapaana oleva vahtimiehistö kuorimaan perunoita, ja lotat tekemään voileipiä. Sikurissa saatiin punikkien varastoista huomattavat määrät sardiinia, joihin nyt näin sotaväellä ensikerran tutustuttiin, ja hyvin ne kauppansa tekivätkin. Kaarin Savunen muisteli seuraavaa: ”Tavallisissa oloissa yleensä valmistettiin aterialle kaksi ruokalajia, joista toisena oli joko velli tai puuro, ja tämä niin sanottu päällisruoka valmistettiin radan takana olevassa vajassa. Kaikki leipomiseen käytettävät tilat olivat myös käytössä, leivinuunit olivat kuumina aamusta iltaan. Leipää annettiin ateriaa kohti miehelle 1/6 osa reikäleivästä voi päälle silitettynä. Kun kaikki olivat näin saaneet annoksensa, vasta tämän jälkeen saivat miehet tulla ’santsaamaan’ sikäli kuin halusivat. Ruokaa piti olla valmiina pitkin vuorokautta. Ei muuta kuin ylös jälleen ja asemalle ja siellä heti töihin. Aikataulut olivat yllätyksellisiä ja kiireellisiä: ”Lähetti tuli asemalta ilmoittamaan, että aamulla klo 7 pitää olla 700-800 miehelle ateria valmiina. Muonitus tapahtui saunarakennuksen pakarituvassa, jossa oli yli huoneen yltävä pitkä pöytä. Keittopaikkana olivat saunat ja muu tuvat, joihin voitiin rakentaa muuripata. Hevosten asemalle tuloa ei voitu saada aikaisemmaksi matkojen pituuden takia kuin klo 5, mutta siihen mennessä olivat kaikki rintamalle menijät jo ruokailleet.” Ruokaa piti olla valmiina pitkin vuorokautta. Samoin sieltä löytyi myöskin suuri tupakkavarasto, joka jaettiin miehistölle, sillä niistä oli ainainen kova kysyntä rintamalla, ja oli ne lujilla.” Armeija marssi vatsallaan Sotajoukkoja muonitettiin myöskin marssien ja siirtymisten aikana sotaväen koulutuskeskuksissa ja suuremmilla rautatieasemilla. Varovaisuus olikin hyvä, sillä kohta tulikin ilmoitus, että miehistöä tuova juna saapuukin asemalle klo 3. Matkaajia oli suuntaan tai toiseen yöllä ja päivällä, ja jotain aina piti olla valmiina annettavaksi. Väliin saatiin pala ruokatueksi vähän silliä tai silakoita, nekin mainioita vaihteeksi. Jos oli sellaisia välipäiviä, jolloin oli vähän syömämiehiä, valmistettiin leivinuunissa erilaisia laatikkoruokiakin. Eturuuan mukana jaettiin valmiita voileipiä miehille. Yöllä saapuville tarjottiin teetä ja ryssän korppuja voin kera ja samoin niinä aamuina, kun teetä voitiin valmistaa. Teen tai kahvin kera sai kukin mies kaksi palaa sokeria. Jakeluhuoneen sivulla oleva varsinainen sauna oli muonittajien varastona.” Koska joukkojen keskitysten ja joukkojen siirtojen aikaan osastoja tuli ja meni, oli mieskolonnien muonittaminen kovaa työtä. Muonitettavat joukot tulivat joukkueittain sisään ja saatuaan annoksensa menivät miehet ulos syömään ja toinen joukkue tuli sisään saamaan osansa. Nyt täytyi tahtia parantaa ja panna hihat tulisemmin heilumaan, ja niinpä olikin ruoka määräaikana valmis, ja miehistö saattoi alkaa ruokailunsa, ja saatiinkin se suoritetuksi klo 5:een mennessä, jolloin hevoset saapuivat ja kolonna läksi asemalta marssilleen klo 5.20. n Valkoisten kenttäkeittiö Tampereella 19.4.1918.. Toisesta keittiöstä tuotiin velli tai puuro saaveissa pakaritupaan, ja sen jako tapahtui samalla tavalla. 100 SUOMEN SOTILAAN 1918 mies vuoronsa perään
Vapaussodan aikana pidettiin krenatöörejä palkkasotureina, jotka taistelivat vain maksua vastaan, mikä seikka tuotiin esille usein halventavassa äänilajissa.” Toimi tai asema Palkka kuukaudessa markkaa Päiväraha markkaa Päämajan osastonpäällikkö, rykmentinpäällikkö, muu vast. Suojeluskuntavääpeli sai palkkaa 120 markkaa, varavääpeli 110 mk, aliupseeri 100 mk ja korpraali 100 mk kuukaudessa. Jos he nauttivat sotaväen ruokavaroja, vähennettiin päivittäin palkasta viisi markkaa. Hannes Syrjälä muisteli värvätyn palkkasotilaan statusta suhteessa vapaaehtoisjoukkoihin seuraavasti: ”Ne krenatöörien palkkarahat, 10 mk päivästä, meni miehistöltä rintamalla ollessa ruoan parannusten, vaatteitten y.ms. 101 SUOMEN SOTILAan 1918 S uojeluskuntien alipäällystön palkat olivat pienempiä kuin armeijassa (taulukko alla). Suojeluskuntien miehistö ei saanut palkkaa vaan niin kutsuttua ”tupakkirahaa” 60 markkaa kuukaudessa.. Päiväraha oli sama. Kutsutut upseerit, jääkärijoukkojen päällystö ja alipäällystö, kaikki värvätyt sekä suojeluskuntien upseerit maksoivat itse omat elatuskustannuksensa. Suojeluskuntien miehistö ei saanut palkkaa vaan niin kutsuttua ”tupakkirahaa” 60 markkaa kuukaudessa. korkea-arvoinen upseeri 1 500 25 Pataljoonanpäällikkö ja muut esikuntaupseerit 1 200 20 Taloudenhoitaja 1 000 15 Komppanian ja suojeluskunnan päällikkö 900 15 Luutnantti 750 10 Vänrikki 650 8 Vääpeli 550 7 Varavääpeli 525 7 Aliupseeri 500 7 Korpraali 475 6 Sotamies 450 5 Sotilaan PALKKA JA PÄIVÄRAHA n Palkat olivat palvelukseen kutsutuilla upseereilla ja aliupseereilla sekä värvätyissä joukoissa, krenatöörijoukoissa että suojeluskuntajoukkojen upseeristossa oheisen taulukon mukaiset. tarvittavien tavarain ostoon, joten yksikään krenatööri ei liene säästöjä kokoon saanut, vaikka saikin 8 mk paremman palkan kuin toisiin vapaaehtoisiin ryhmiin kuuluneet miehet
Näin ollen Vaasan senaatin piti heti aluksi painattaa omat postimerkkinsä. Hän sai Kaiteralta Ouluun seuraavan sähkösanoman 12. Postiosoitteessa piti mainita vastaanottajan nimi, rykmentti, pataljoona ja komppania tai osasto, johon vastaanottaja kuului. Myöhemmin määräystä muutettiin niin, että maksuttoman paketin sai lähettää vain rintamalle. Kenttäpostissa ei kuljetettu arvolähetyksiä. maaliskuuta: ”Piiri-insinööri Leinonen. Rintamajoukoissa tuntui olleen tarve pitää yhteyttä kotiin, sillä Paul Wallenius kysyi sähkeitse jo 3. Itäarmeijan päiväkäsky määräsi: ”Postinvaihto suoritetaan muonituksen yhteydessä asianomaisille osastoille Antrean, Heinjoen ja Raudun kenttäpostikonttoreissa.” Posti noudettiin joukko-osastoittain kenttäpostitoimistosta postikirjaa käyttäen ja jaettiin sopivassa tilaisuudessa edelleen alayksiköille. Itäarmeijassa kenttäpostiosaston päällikkönä toimi postimestari Lehto. päivänä helmikuuta Seinäjoen päämajasta, olisiko mahdollista luoda kenttäpostijärjestelmä, jossa suojeluskuntien jäsenillä olisi vapaa kirjeoikeus. Leinonen. Suojeluskuntalaiset saivat oikeuden lähettää ja vastaanottaa maksutta kirjeitä ja enintään yhden kilon painoisia paketteja. Tulet kenttäpostilaitoksen päälliköksi. Korpraali O. Kaitera.” Kullakin rintamaryhmällä oli oma kenttäpostikonttorinsa. Hjalmarsonin joukoissa annettiin huhtikuussa käsky: ”Kunkin noutajan (postin-) täytyy tästä lähtien olla varustettuna pataljoonan-, patterin-, kenttätelegrafitai räjähdyskomennuskunnan päällikön antamalla valtakirjalla noutaessaan postin kullekin osastolle ja esikunnalle.” Postinkululla ja terveisten välittämisellä rintaman ja kodin välillä oli suuri merkitys sotilaiden hyvinvoinnille. Toppolan mukaan kotoa tulleilla terveisillä oli moraalia kohottava vaikutus: ”Ilahduttava asia oli, että kenttäposti Etelä-Pohjanmaalta toimi melko moitteettomasti, joten oltiin tilaisuudessa saamaan kirjeitä.” KENTTÄPOSTI n 1918 Ikaalisten kenttäposti.. päivään saakka, jolloin kenttäpostipäälliköksi nimettiin J.V. Osoitepuolelle oli lisäksi merkittävä sana ”kenttäposti”. Hänen tuli järjestää kenttäpostitoimistoja joukkojen tarpeiksi sekä huolehtia kaikista kenttäpostia koskevista kysymyksistä. 102 SUOMEN SOTILAAN 1918 S uomen postilaitoksen postimerkkivarasto jäi kapinan aikana punaisten haltuun. Yleinen postilaitos hoiti joukkojen ja kotirintaman välisen postinkannon maaliskuun 23. Lähde heti tänä päivänä tänne
2. Heidän tehtävänään oli ensiavun antaminen sekä kuljetus sidontapaikalle, joka sijaitsi tuliaseiden vaikutusalueen ulkopuolella. Mannerheimin valkoinen armeija sai huomattavaa lääkintäalan asiantuntija-apua Ruotsin, Norjan ja Tanskan Punaiselta Ristiltä sekä Punaisen Ristin Suomen osastolta. Komppaniassa oli lääkintäaliupseeri ja tavallisesti neljä sairaankantajaa. Nämä kaikki perustivat ja varustivat ambulansseja eli liikkuvia kenttäsairaaloita taistelevien joukkojen yhteyteen. Jokaisessa joukko-osastossa piti olla kaksi lääkintämiestä jokaista 100 sotilasta kohti. Toinen niistä, jossa oli kaksi sairasvaunua, toimi Raudun suunnalla ja toinen kolmivaunuinen Antrean suunnalla. Viipurin operaation aikana pataljoonissa oli pieni lääkintäosasto, joka käsitti pari sairaanhoitajatarta ja sanitääriä, joskus muutaman sairaankantajan sekä yhden tai kaksi sairasajoneuvoa, reen tai hevoskärryt ajokelistä riippuen. Pietarin bolševikitkaan eivät kapinaan kiihottamiaan lopulta kylliksi tukeneet. Ylipäällikkö määräsi 18.2.1918 armeijan lääkintäosaston päälliköksi Ludvig Lindströmin. Kenttäsairaaloissa piti olla tilat vähintään 20 haavoittuneelle. Jokaisella neljällä rintamaryhmällä oli oma ylilääkärinsä. huhtikuuta 1918 ylilääkäri Winterille vahvuudekseen seuraavaa: ”Rykmentillä on 1 rykmentinlääkäri, 2 pataljoonanlääkäriä ja 1 alilääkäri, 2 sairaanhoitajaa, 39 sanitääriä, 1 saniteettivaunu joka pataljoonalle sekä 2 saniteettitarpeiden kuljetusvaunua.” Kenttäsairaaloita oli Imatralla, Antreassa, Kuparsaaressa, Kiviniemessä ja Käkisalmessa. helmikuuta ensimmäisen päiväkäskynsä, jossa oli yksityiskohtainen ohjeistus hygienian valvonnasta ja vaatetuksesta. SUOMEN SOTILAan 1918 103 V alkoisten hallinnoimassa osassa Suomea sairaanhoito järjestettiin tukeutumalla olemassa oleviin sairaaloihin ja järjestelmään. Lääkintätoimen keskushallinnoksi perustettiin Vaasaan 4. Tämä antoi 20. Sen pääjohtajana toimi dosentti Valter Osvald Sivén. maaliskuuta väliaikainen lääkintöhallitus. Kenttäsairaaloissa piti olla tilat vähintään 20 haavoittuneelle.. Potilaiden evakuoimista varten kenttäsairaaloista kiinteisiin sairaaloihin oli varattu Karjalan rintamalla toimivat sairasjunat. LÄÄKINTÄHUOLTO Lääkäreitä ja saniteettivääpeleitä n Sotasairaala Kemissä 1918. jääkärirykmentti ilmoitti 18. Lääkäreitä sekä lääketieteen kandidaatteja saatiin palvelukseen melko runsaasti. Henkilöstöpulan takia voitiin pataljoonissa käyttää lääkärin apuna saniteettivääpeliä, joksi kelpuutettiin lääketieteen ylioppilaat ja farmaseutit. Rintamajoukoissa ensiapujoukkoina toimivat sanitäärit sekä paarinkantajat, ja niiden lisäksi haavoittuneita varten perustettiin kenttäsairaaloita paikkakuntien kunnansairaaloihin tai muihin sopiviin tiloihin. Punaisten lääkintähuolto jäi huomattavan alkeelliselle tasolle, eikä heidän asiansa saanut juuri myötätuntoa ulkomailta
Etappikomissariaatti oli etappipäällikön alainen. Miehiä komppaniassa oli yhteensä 173 henkeä. päivä ylipäällikkö Mannerheim antoi päiväkäskyn nro 42 ja määräsi perustettavaksi kolme etappipataljoonaa: Hämeen, Savon ja Karjalan etappipataljoonat. etappipalveluksen käsittämään rintamantakaiset toimet, joiden tarkoitus oli osaksi järjestää armeijan tarvitsema henkilökunta sekä hevosten, tavaroiden ja tarveaineitten hankinta ja varastointi. Tehtäviin kuului erikseen käskettyjen asioiden kuljettaminen pois rintama-alueelta, näitä olivat esimerkiksi sotavangit, sotasaalis ja kelvottomat tavarat. Etappipataljoonien päätehtävänä oli vartioida rautatieja muita yhteyksiä sitä mukaa kun valkoiset joukot niitä vihollisen jäljiltä ottivat haltuunsa. Toinen vyöhyke sisälsi alueen etappiasemien ja selustassa olevien rautatieasemien (loppuasemien) välillä. Hän myös tarkasti matkustavien passit ja matkalupatodistukset ja valvoi, etteivät asiaankuulumattomat ja epäluotettavat henkilöt päässeet asemille. Etappikomendantin tehtävänä oli myös yhdessä piiripäällikön kanssa järjestää siltojen, ratojen sekä asemilla olevien sotilasvarastojen vartioiminen. Samoin oli valvottava, ettei ruokatavaroita ja rahoja tai tietoja kuljetettu vihollisen puolelle. Vartioitavia kohteita olivat muun muassa rautatiet, maantiet, kaupungit, suuremmat kyläkunnat, sillat, varastot ja makasiinit. Miehistö piti ottaa yli-ikäisistä tai vapaaehtoisesti palvelukseen tarjoutuneista henkilöistä. ETAPPIPATALJOONA Ylipäällikkö vahvisti 16.3. 104 SUOMEN SOTILAAN 1918 E tappipalvelun tehtävien suorittamista varten selusta-alue jaettiin kolmeen vyöhykkeeseen: Ensimmäinen vyöhyke käsitti rintamajoukkojen ja niille osoitetun lähimmän rautatieaseman (eli etappi-aseman) välisen alueen, johon kuuluivat vyöhykkeellä olevat rautatiet ja maantiet sekä muut etappilinjat. Loppuasemien ja eri kotiseudulla olevien määräpaikkojen välillä vastuussa olivat piiripäälliköt Huhtikuun 17. Etappikomendantti toimi myös asema-alueensa poliisipäällikkönä sekä valvoi, että ”järjestys ja hyvä tapa vallitsevat”. Yleisesti etappipataljoonien Pahaa elämää ja juopottelua ei saa sallia. Organisaatio Kuhunkin etappipataljoonaan kuului esikunta (komentajan lisäksi taloudenhoitaja, kirjuri ja tämän apulainen, kolme lähettiä ja hevostenhoitaja), sairashoito-osasto (lääkäri/välskäri ja neljä sairaanhoitajaa), kuormasto (varusmestari ja aseseppä) sekä kolme komppaniaa. Lisäksi etappipalveluksen tehtäväksi määrättiin etapin tarkoituksiin tarvittavien kulkuyhteyksien kunnossapito.. Kolmas vyöhyke käsitti selusta-alueen loppuasemien ja niiden läheisyydessä olevat eri määräpaikat, johon vyöhykkeellä olevat maantiet kuuluivat. Etappipataljoonaan piti kuulua kolme komppaniaa, pääpiirteissään samankaltaiset kuin jalkaväkikomppaniat olivat. Täällä etappipalveluksesta vastasi etappikomissaari. Tehtävien suorittamisesta vastasi sotilaskuljetuspäällikkö, jolla oli alaisinaan tärkeimpien rautatieasemien etappikomendantit. Tehtäviin kuului myös aluevalvonta, vakoojien kiinniotto ja epäilyttävien henkilöiden liikkumisen rajoittaminen. Lisäksi piti vahtia, ettei vihollinen saanut kootuksi salaisia asevarastoja. Etappipalvelukseen kuului myös kuljetusvälineiden hankkiminen sairaita ja haavoittuneita varten ja etapin alueella olevien sotajoukkoihin kuuluvien henkilöiden, sotavankien ja hevosten muonitus ja hoito sekä yhdessä joukkojen päällystön kanssa hankkia näihin tehtäviin tarvittavia tarpeita. Etappipataljoonat ottivat ensivastuun vartiotehtävissä, kunnes paikalliset suojeluskunnat saataisiin järjestettyä. Komppaniaan kuului esikunta (päällikkö, adjutantti, kirjuri, sairaanhoitaja ja hevostenhoitaja) ja kolme joukkuetta sekä kuormasto (taloudenhoitaja, varusmestari ja keittäjä)
Pataljoonien tuli estää, ettei kukaan yöllä tai päivällä päässyt antamaan merkkejä viholliselle käsillä, lipuilla tai öisin lyhdyillä tai muilla välineillä. Vihollisvoimien tiedonkulkua piti vahtia tarkasti. Etappipataljoonien piti vangita rintaman selustassa mahdollisesti liikkuvat vihollisosastot ja yksittäiset punakaartilaiset.. Etappipataljoonien piti vangita rintaman selustassa mahdollisesti liikkuvat vihollisosastot ja yksittäiset punakaartilaiset. Vartiointitehtävien lisäksi pataljoonien piti ”ottaa tieto paikkakunnalla olevista suuremmista ja pienemmistä teistä ja minne ne vievät ja toimintapiirinsä rajojen sisäpuolella olevista telefooneista ja telegraaffilaitoksista ja asettaa niihin vartiosto tarpeen vaatiessa”. 105 SUOMEN SOTILAan 1918 täytyi valvoa, että toiminta-alueen sisällä vallitsi rauha ja hyvä järjestys niin ulkona maanteillä kuin kylissäkin. n Kuulutus Helsingin Sanomissa 28.4.1918. Käsky oli jyrkkä: ”Se, joka tavataan tällaisessa teossa, on heti paikalla ammuttava.” Etappipataljoonien tehtävä mainittiin sangen vastuulliseksi, ja everstiluutnantti Waldenin ohjeena olikin: ”Pataljoonain kokoonpanon suhteen tulee noudattaa suurta varovaisuutta niin, että ainoastaan täysin luotettavia ja toimensa tärkeyttä ymmärtäviä aineksia otetaan palvelukseen”. Ohjeena oli: ”Pahaa elämää ja juopottelua ei saa sallia.” Myös palontorjunta kuului tehtäviin. Etenkin yöaikaan piti lähettää partioita valvomaan, ettei telefoonija telegraafilinjoja vahingoiteta ja että maantieja rautatiesillat sekä yleensä kaikki liikennelinjat olivat kunnossa. Tarpeen vaatiessa vankeja vartioitiin, kunnes nämä saatiin kuulustelluiksi ja lähetetyiksi eteenpäin
päivä Venäjän laivastossa palvellut viestiupseeri, kapteeni Georg Höckert ja tekniseksi avustajaksi vanhempi lennätinmekaanikko K. Höckert kertoi toimintansa aloittamisesta seuraavaa: ”Päämaja oli n Ruotsalainen vapaaehtoinen, viestimies K. Sodan aikana rakennettiin uusia puhelinlinjoja yli 700 kilometriä. Samoin Pohjois-Suomen puhelinlinjat käskettiin valkoisen armeijan käyttöön. Valkoinen armeija saavutti pian etulyöntiaseman vastustajaansa nähden myös johtamisjärjestelmän suhteen. Porkkalan ja Tallinnan välinen kaapeli oli ainoa puhelinkaapeliyhteys ulkomaille, samoin Helsinki–Pietari-linja oli ainoa puhelinavojohdinlinja. Yksityisiä puhelinlaitoksia oli Suomessa tuolloin yli 200, ja niiden yhteydet otettiin valkoisten vallassa olleilla alueilla päämajan käyttöön. Pietariin oli rakennettu avojohto. AmmattitaiVIESTI Viestiyhteydet perustuivat Suomessa keväällä 1918 miltei yksinomaan olemassa oleviin puhelinja lennätinyhteyksiin. Toinen sodan aikana hyödynnetty johtamisyhteys oli tietysti puhelinverkko. Meller. Johtamisjärjestelmä syntyy Viestitoimintaa päämajassa johti aluksi eversti Tunzelman von Adlerflug muiden toimiensa ohella. Lennätinlinjat Pohjois-Suomessa jatkuivat Ivalosta Aleksandrovskiin, josta ensimmäisen maailmansodan aikana oli rakennettu merikaapeli Skotlantiin Peterheadiin. Päämajan puhelinyhteyksien viestirunkona oli Etelä-Suomen Kaukopuhelin Oy:n Vaasasta Alavuden ja Ylöjärven kautta Tampereelle kulkeva kuparijohto. Yhteystoimiston ja viestitoiminnan systemaattinen järjestelytyö alkoi varsinaisesti sen jälkeen, kun yhteystoimiston päälliköksi nimitettiin helmikuun 12. Ulkomaanyhteydet Uudestakaupungista ja Haaparannasta Ruotsiin sekä Helsingistä ja Kotkasta Viroon olivat lennätinkaapeleita. toista lennätinhenkilökuntaa oli saatavilla muun muassa rautateillä, tosin puhelinhenkilökunnasta ja -asentajista oli puutetta. Pääviestiväline oli ehdottomasti lennätin, sillä vain lennätinverkko kattoi sodan aikana koko valtakunnan alueen. 106 SUOMEN SOTILAAN 1918 L ennätinkalustona olivat pääosin Morse-koneet. Andersson.. Valkoisten puolella rintamalinjaa sijainneet lennätintoimipaikat määrättiin valkoisen armeijan käyttöön ja Vaasan senaatin alaisiksi. Ainoastaan tärkeimmillä yhteysväleillä suurimpien kaupunkien välillä (Helsingistä Ouluun, Vaasaan, Turkuun, Tampereelle sekä Tallinnaan ja Pietariin) oli käytössä Hughes-koneita
107 SUOMEN SOTILAan 1918 TAMMIKUUN 29. PÄIVÄNÄ 1918 insinööri Bertil Osolin yhdessä helsinkiläisten lennätinvirkailijoiden Ivan Monthenin ja Yrjö Tanskasen kanssa alkoivat käyttää Lennätinlaitoksen kaapeleita tietojen välittämiseen Helsingistä päämajaan. Kuvassa Ivan Monthen sodan jälkeen otetussa kuvassa.. Samaten Itäinen Kaivopuisto 9:ssä olleen talon erään huoneiston vaatekomeroon kätkettiin salainen lennätinasema, jolla saatiin 7. maaliskuuta käyttöön Helsingin-Tallinnan välinen kaapeli nr 259. Yhteys päämajan ja Helsingin välillä toimi kiertoteitse reittiä VaasaLibauTallinna-Helsinki
Ensimmäinen Hughes-kone oli käyttövalmiina Seinäjoella 15. Sähkölennätinosastosta tuli insinööriesikunnan alainen puhelinja sähkölennätinosasto. maaliskuuta saakka, jonka jälkeen ne lähetettiin rintamalle. päivä maaliskuuta ja eversti Wilkmanin osasto Jämsässä saman kuun 13. Mainitsin, että meillä on Hugheslennättimiä, niitä oli ollut minulla Maarianhaminassa kaksi ja Oulussa oli lennättimessä. Etappiesikunnan organisaation kehittyessä sinne koottiin muidenkin alojen teknisen koulutuksen saaneita henkilöitä. ’’Viestirunko ryhmiin oli lennätin, pääasiallisesti Hughes-yhteydet. Ne rintamaesikunnat, jotka sijaitsivat kaukana rautatietai sähkölinjoista, kytkettiin verkkoon myöhemmin. Kenttälennätinosastojen alistaminen ryhmille 14. Heidät sijoitettiin insinööriesikuntaan, joka sijaitsi Vaasassa. Näitä piirejä oli sodan lopulla kahdeksan. maaliskuuta alkaen auttoi viestiyhteyksien ylläpidossa merkittävästi. päivänä helmikuuta. päivänä. Väliaikaiset johdot, joita sodankäynnin edetessä rakennettiin, piti korvata pysyvillä laitteilla, ja tämä tehtävä jäi lennätinosastolle. Osaston päälliköksi määrättiin insinööri Harald Silander. Satakunnan ryhmä sai Hughes-yhteyden 6. Näin, miten silloinen esikuntapäällikkö eversti Bergh istui vaunun nurkkauksessa lähettäen salakielisanomia. Henkilöstön ensimmäisenä kouluttajana oli ruotsalainen insinööri Sten Tennander ja myöhemmin kapteeni Lennart von Heijne. Liitokset Ylipäällikkö antoi käskyn, että Hughes-lennätin on saatava jokaisen rintamaryhmän esikuntaan sekä tärkeimpiin keskuksiin. päivänä ja Antreassa 23. Ylipäällikkö antoi käskyn, että Hughes-lennätin on saatava jokaisen rintamaryhmän esikuntaan sekä tärkeimpiin keskuksiin. n Majuri Georg Höckert.. Tämä oli hyvin epäkäytännöllistä. Aikalaisten muistelmien mukaan joskus työn laatu jäi sivuseikaksi. Liikoja tiloja ei hänellä myöskään ollut, pieni nurkkaus, jossa hänen piti toimia. Kario, ja myöhemmin vielä koneosasto, jolle siirtyi pääintendentuurille kuuluneet puhelimien ja puhelinjohtojen, lennättimien ja muiden tarpeiden hankintatehtävät. Kaikki suoranaiset sotilaskysymykset menivät Hughesien kautta. Kalustona jaoksella eli puheIinryhmällä oli kolme puhelinkonetta ja kahdeksan kilometriä johdinta. Päätehtävänä oli lennätinja puhelinjohtojen kunnostaminen, rakentaminen ja ylläpito. Kenttälennätinosastot Kenttälennätinosastoja alettiin muodostaa Pietarsaaren tykistökoulun yhteydessä kapteeni Adolf Hamiltonin aloitteesta. Insinööriesikuntaan kuului lisäksi sähköosasto, jonka päällikkönä oli insinööri Hj. Kalusto koostui alussa sotasaaliina saaduista laitteista. Kenttälennätinosastoja koulutettiin 12. Sellaiset yleiset käskyt ja sellaiset käskyt, jotka eivät olleet salaisia, välitettiin puhelimella”, Höckert muisteli myöhemmin. Korjaustöissä oli kiinnitettävä päähuomio siihen, että yhteydet saatiin mahdollisimman nopeasti toimimaan. Runkomiehistö oli vapaaehtoista, myöhemmin vapaaehtoisten lisäksi riviin otettiin asevelvollisia. Hän itse salakirjoitti sanomat ja nakutti morseavaimella, ja se vei aikaa. Yleisesikunnassa meillä oli myöhemmin kaksi Hughes-Iennätintä, toinen länsija toinen itärintamaa varten.” Yhteysasioita hoiti myös etappiesikunnan sähkölennätinosasto. 108 SUOMEN SOTILAAN 1918 tällöin Seinäjoella. Majuri Waldenin johdolla etappiesikunnassa insinööriesikunnan osalta maa jaettiin insinööripiireihin, jotka saivat tehtävänsä etappiesikunnalta ja myös ryhmien komentajilta. helmikuuta 1918 ja eversti Wetzerin esikunnassa seuraavana päivänä, Mikkelissä 21. Kenttälennätinosastot olivat linjanrakennuskomppanioita, joihin kuului esikunta ja kuusi jaosta, joissa kussakin oli jaoksen päällikkö, kolme puhelinmiestä, neljä linjamiestä, kolme ajomiestä ja neljä hevosta. Hughes-Iennättimien saaminen ryhmiin ei käynyt kuitenkaan käden käänteessä, vaan se tapahtui vähitellen, ensin yhdelle ja sitten toiselle suunnalle. Hugheskoneet kirjoittivat viestit suoraan paperiliuskalle, ja sivulliset eivät voinut siepata viestiä. n Hughes-lennätin Museo Militariassa. Vihollinen hävitti peräytyessään linjoja, rikkoi johtimia ja tuhosi lennätinpylväitä
109 SUOMEN SOTILAan 1918 n Yläkuvassa viestimiehiä Tyrvään asemalla. Puhelinten salakuuntelussa kuultiin muun muassa, miten punaiset manailivat kahdeksan tunnin työpäivää; punakaartilaiset pitivät siitä kiinni ja lähtivät pois vaikka kesken taistelun!. Valkoisten kenttälennätinosastot rakensivat sodan aikana 700 kilometriä uusia johdinyhteyksiä. Puhelinyhteyksien heikko puoli oli olematon salaus ja vakoiluvaara, kaikkea puhuttua voitiin kuunnella ja kirjoittaa muistiin. Alakuvassa punaisten miehittämä Tampereen puhelinkeskus. Puhelinverkko oli lähettien ohella tärkein johtamisyhteys sodan aikana, rintaman molemmin puolin
Päämajasta oli aina puhelinyhteys Vaasan radioasemalle. Härnosandin lisäksi piti Vaasan radioasema yhteyttä Vaxholmaan ja Libauhun (Liepaja). Tämä asema oli yhteydessä myös Saksan laivaston kanssa. päivä ja siihen saatiin vastaus seuraavan päivänä. Vielä on hänen huolehdittava siitä, ettei yhteyttä hänen päämiehensä kanssa tämän luvatta katkaista. 110 SUOMEN SOTILAAN 1918 tehtiin juottamatta, vuorotteluja jäi pois, kuparilinjoihin kytkettiin rautalankaa ja eri yhteyksiä yhdistettiin. Pohjois-Suomen operaatioiden jälkeen saatiin lennätinyhteydet toimimaan Ruotsiin myös Haaparannan kautta. n Helsingin valkokaartin ylläpitämä salainen viestiasema, joka toimitti valkoisille tiedustelutietoja Helsingistä.. Taistelut keskittyivät usein asutuille seuduille, joten puhelin... Saarmaa). Aseman päällikkönä oli sähköinsinööri, jääkäriluutnantti Arthur Stenholm (myöh. Ensi kädessä tulee aina käyttää pysyväistä sähkölennätinja puhelinverkkoa, sitten vasta turvaudutaan omien joukkojen yhteyttä välittäviin komennuskuntiin ja niiden kalustoihin.” Kipinä Radioasemien, eli tuolloiselta nimeltään kipinälennätinasemien, rooli jäi sisällissodassa vähäiseksi. Lisäksi Ahvenanmaata koskevat sähkeet kulkivat Vaasan kautta, samoin myös ruotsalaisia vapaaehtoisia ja jääkärien pääjoukon tuloa koskevat viestit. Tämän aseman kautta lähetettiin päämajan raportit Saksan päämajaan ja vastaanotettiin sen raportit. Tämä ei kuitenkaan vapauta jälkimmäistä – siihen saakka kunnes tällainen yhteys on aikaansaatu – itse koettamasta järjestää linjaa. Valkoisen armeijan ryhmien ja taisteluosastojen sisällä viestiyhteydet muodostuivat myös paikallisista puhelinja lennätinyhteyksistä. Vaasan radioaseman kautta saatiin jo alkuvaiheessa annetuksi ulkomaille valkoisten tavoitteista ja saavutuksista oikeita tietoja. johtamisessa oli turvauduttava lähettiyhteyksiin. Viestitoiminnan järjestelyistä ja viestivastuista annettiin täsmennetty käsky 27.3.1918: ”Jokaisen viranomaisen ja päällikön välttämätön velvollisuus on aina huolehtia sähköyhteyksien kunnossapidosta ja laajentamisesta. Yleisenä sääntönä noudatettakoon, että ylempiarvoinen viranomainen huolehtii yhteyden aikaansaamisesta hänen ja alaisensa viranomaisen kanssa. Vaasan vallattu radioasema (40 kW Telefunken) oli senaatin joukkojen ensimmäinen radioasema ja ensimmäinen ulkomaanyhteys, jolla lähettiin ensimmäinen viesti Hernösandin kautta Tukholmaan tammikuun 29
Jääkärit Saksassa osalle jääkäreistä oli annettu viestiaselajin erikoiskoulutusta. Avojohdinlinjoihin voitiin kytkeä ne harvat kenttäpuhelimet, joita joukkojen päälliköillä oli. Viipurin valtauksen jälkeen kunnostettiin kaupungissa ollut kipinälennätinasema, ja sillä pidettiin yhteyksiä Sortavalan, Libaun sekä Tallinnan kanssa. 14. komppanian yhteyteen perustettiin myös pataljoonan radioasema sekä Kipinälennätinkoulu (“Funkkerikoulu”), jossa koulutettiin radiosähköttäjiä. jääkäripataljoona), ja se osallistui vapaussodan taisteluihin Karjalankannaksella. Suomeen paluun yhteydessä jääkärit esittivät, että heidän kokemuksiaan käytettäisiin hyväksi valkoisen armeijan koulutuksessa, ja näin päätettiin 3.3.1918 perustaa kenttälennätinpataljoona. huhtikuuta koko radiopalvelus siirrettiin päämajan alaisuuteen. Mikkelin radioasema aloitti toimintansa 5. Tampereen valtauksen yhteydessä valkoiset saivat käyttöönsä toisen radioaseman, joka aloitti toimintansa 12.4.1918. Pataljoonien esikunnassa ei enää kenttäpuhelinkalustoa välttämättä ollut, vaan johtamisessa oli turvauduttava lähettiyhteyksiin. Lähetteinä toimivat ”ratsastaja-, hiihtäjäja moottoripyöräordonanssit”. Myös Vaasan kipinälennätinaseman henkilökunta oli pataljoonan kirjoissa. Sen vahvuuteen kuuluivat lisäksi toiminnassa olevat venäläisiltä vallatut kiinteät radioasemat. maaliskuuta 1918 päällikkönään jääkäriyliluutnantti Eric Heimbürger. Kenttälennätinpataljoona muutettiin tavalliseksi jääkäripataljoonaksi (15. Jääkärit toivat Saksasta Vaasaan yhden 1,5 kW aseman ja neljä ilmailukenttäasemaa. 1. TI M IR IA SE W IV A N , H EL SI N G IN KA U PU N G IN M U SE O …päätettiin 3.3.1918 perustaa kenttälennätin-pataljoona.. käyttökuntoon Vaasassa sotasaaliiksi saatu venäläisvalmisteinen kenttäasema, joka sai yhteyden Vaasan asemaan. Huhtikuun alussa järjestettiin päämajan yhteysosastoon radiotoimisto, jonka päälliköksi Heimbürger nimitettiin. SUOMEN SOTILAan 1918 111 SAKSALAISTEN JOUKKOJEN radioasema Tähtitornin vuorella 1918. Tykistölle päämaja jakoi enemmän viestikalustoa kuin jalkaväelle, koska tulenjohtoa varten tykistön piti asettaa tähystäjiä etäälle tulipatterista. Ensin mainittu asema lähetettiin Mikkeliin. Pataljoona lähetti huhtikuun alussa itäarmeijalle vänrikki Forssellin ja vääpelien Lindqvist ja Roos johdolla 25 miestä ja saman verran länsiarmeijalle vänrikki Eskolan ja vääpeli Salosen johdolla. Pataljoona toimi ylitarkastajan osaston alaisena koulutusyksikkönä jääkärimajuri Birger Homénin johdossa. Päämajan käytettäväksi sijoitettiin radioasema rautatievaunuun, ja sen henkilökunta määrättiin pataljoonasta. Nokialla laitettiin 8.4. linjoja oli useinkin käytettävissä. Viestikaluston puute teki johtamisen ja eri ryhmien välisen yhteistyön vaikeaksi, koska tietoja ja käskyjä ei saatu ajoissa perille. Myöhemmin saatiin kaksi langatonta lennätintä sekä neljä vastaanotinta
SAPÖÖREJA JA INSINÖÖRIJOUKKOJA Suomalaisen pioneeriaselajin synty n Insinööriesikunta kuvattuna Helsingin Kaivopuistossa. Se rakensi myös murrostuksia, kuten esimerkiksi 20.-21. Huhtikuun loppupuolella insinöörikomppania oli junaradan ja siltojen korjaustöissä Tampereen lounaispuolella Kiikan ja Kauvatsan suunnassa, Tampereen ja Porin välisen junaradan varrella. Insinöörikomppanian perusti Satakunnan insinööripiiri, ja se kuului kenraalimajuri Linderin johtamaan Satakunnan ryhmään. maaliskuuta Särkijärven itärannalle, välittömästi Myllyojan luoteispuolelle. Satakunnan ryhmän edetessä komppania suoritti pioneeritehtäviä muun muassa rakentamalla ja kunnostamalla toistakymmentä rautatieja kolmisenkymmentä maantiesiltaa. rykmentissä yksi niin kutsuttu sapöörikomppania – tarkoittaen nimenomaan pioneerikomppaniaa nykysotilassuomen termein. Näihin kuuluivat yksi insinöörikomppania (rakentava pioneeriyksikkö) ja kuusi räjähdyskomennuskuntaa. Räjähdyskomennuskunnat olivat vahvuudeltaan noin 14 miestä, ja ne toimivat eri rintamasuunnilla. Komennuskuntia käytettiin rintamaryhmien erikoistehtävissä. Myös Karjalan armeijakunnassa oli 1. Insinööriesikunnan päällikkönä oli Gustaf Aminoff.. Niiden ensisijainen tehtävä oli rautateiden ja rautatiesiltojen tuhoaminen. Epilässä komppania raivasi ampuma-alaa ja rakensi piikkilankaesteitä. Komppanianpäällikkö, luutnantti Axel Sjöbergin johdolla se osallistui Suodennimen taisteluihin. Tukikohtana osastolla oli Sortavala. Insinööriesikunta perusti huhtikuussa myös erityisen miinakomennuskunnan Laatokan puolustusta varten. Komppania alistettiin 16.3.1918 everstiluutnantti Appelgrenin johtamaan Ikaalisten osastoon. 112 SUOMEN SOTILAAN 1918 V aikka jääkäreistä perin moni oli saanut pioneerikoulutuksen, pystyi valkoinen armeija luomaan keväällä 1918 vain hyvin vähän varsinaisia pioneerijoukkoja
Rautatiepataljoonien tehtävänä oli kouluttaa ”kelvollista ja luotettavaa miehistöä niitten rautatielinjojen liikennöimistä varten, jotka vallankumouksellisilta vallataan”. Kurssien opettajiksi oli määrä ottaa Rautatiehallituksen kanssa tehdyn sopimuksen mukaan sopivia rautatievirkailijoita. Mikäli he olivat päteviä, voitiin heitä käyttää apuna myös sotilaskoulutuksessa. Pataljoonien miehistölle tuli kahden viikon koulutuksella antaa opetusta rautatiehenkilökunnan tehtävistä, tarpeellinen sotilaallinen kasvatus sekä käytännön kokemusta. Pikakoulutusta pienryhmässä Miehistölle piti opettaa seuraavia rautatiepalvelusta koskevia aineita: Signaaliohjesääntö sekä 14 §:ää junajärjestysohjesäännöstä, ilmajarru-, kaasuvalaistusja junajärjestysohjesäännöt (20 opetustuntia). Opetusta varten miehistö jaettiin korkeintaan 27 miehen joukkueisiin (kolme ryhmää, kussakin yhdeksän miestä). 113 SUOMEN SOTILAan 1918 P ataljoonat sijoitettiin Seinäjoelle, Otavaan ja Elisenvaaraan. Ensimmäisenä koulutusviikkona oli tarkoitus käyttää päivittäin neljä tuntia sotilastehtäviin ja kolme tuntia tietopuoliseen rautatieasioiden opiskeluun. Pataljoonan sotilaallisen johtajan ja päällikön nimitti ylipäällikkö. Toisella viikolla päivittäiset sotilasharjoitukset vähenivät kolmeen tuntiin ja rautatietehtävien opetus käsitti vähintään neljä tuntia päivässä. PeYlipäällikön päiväkäskyssä nr 40/14.4.1918 määrättiin, että läntisessä, itäisessä ja Savon sotilaskuljetuspiirissä on muodostettava erityiset rautatiepataljoonat, jotka käsittivät yhteensä 1 500 miestä. Yhteensä opetusta oli 44 tuntia. Asian omaisten sotilaskuljetuspäälliköiden piti yhdessä piirien liikennepäälliköiden kanssa laatia pataljoonia varten opetusohjelmat, jotka piti hyväksyttää etappiesikunnan sotilaskuljetuspäälliköllä. Taustalla oli ajatus, että rautatiehenkilöstö olisi Etelä-Suomessa ollut suurelta osin punaisten kannattajia ja täten kelvottomia valkoisen armeijan palvelukseen. RAUTATIEJOUKOT. Komentajina toimivat Pohjanmaalla majuri Alfred Neovius, Savossa luutnantti Gösta Poppius ja Karjalassa rautatiekirjuri Asser Lindberg. Virantoimitusohjesääntö ja ohjesääntö jarrumiehille (5 tuntia), asemaja junapalvelusta (14 tuntia), rautatien maantietoa ja hallintoa sekä tavarain kuormausta (5 tuntia)
Sotilaskuljetuspäällikön esityksestä asetettiin kuhunkin piiriin sotilaallista ja rautatieasioiden opetusta varten yksi päällikkö pataljoonan päällikön virka-arvolla. Minimivahvuus opetusryhmässä olisi siis yksi plutoona, jossa oli viisi yhdeksänmiehistä ryhmää. Pioneerien tärkein tehtävä oli junaratojen ja siltojen korjaaminen.. Muut piti komentaa rautatiepataljoonan ulkopuolelle asianomaisten piiripäällikköjen käytettäviksi. PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN | PUOLUSTUSSELON TEKO | VENÄJÄLLÄ PUHUU RAHA Ihmeaseita vai suuria lupauksia. Varaverkko uusiksi Varaverkko uusiksi KIINAN aurinko nousee KIINAN aurinko nousee SUOMEN MAAVOIMAT HUOMENNA | HISTORIA EXTRA: SAKSAN VIIMEINEN VOITTO 1943 R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 1/2 1 3 • 1 2 , 5 . Taivaan robotit Maavoimat uusiksi PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN | PUOLUSTUSSELON TEKO | VENÄJÄLLÄ PUHUU RAHA PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN | PUOLUSTUSSELON TEKO | VENÄJÄLLÄ PUHUU RAHA PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN | PUOLUSTUSSELON TEKO | VENÄJÄLLÄ PUHUU RAHA R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 3/2 1 3 • 1 3 , 5 . Koska opetuksen järjestäminen yhdellä paikkakunnalla oli vaikeaa, määrättiin että miehistö on sijoitettava piirin sellaisille rautatieasemille, jotka katsottiin tarkoitukseen sopiviksi. Käytännöllistä opetusta ja harjoitusta oppilaiden suunniteltiin saavan toisen viikon kuluessa osaksi lähimmillä rautatieasemilla, osaksi junamatkoilla. 114 SUOMEN SOTILAAN 1918 rusteena oppilasmäärälle oli, että ”yhdelle opettajalle on vaikeata yhtaikaa opettaa useampia oppilaita”. ILMASOTA EXTRA | SODASTA JA RAUHASTA | SVEITSI LUOTTAA RESERVIIN ILMASOTA EXTRA | SODASTA JA RAUHASTA | SVEITSI LUOTTAA RESERVIIN ILMASOTA EXTRA | SODASTA JA RAUHASTA | SVEITSI LUOTTAA RESERVIIN Suihkuhävittäjän VIIDES SUKUPOLVI Suihkuhävittäjän VIIDES SUKUPOLVI R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 2/2 1 3 • 1 3 , 5 . Ainoastaan ne, jotka ominaisuuksiensa ja taitonsa puolesta katsottiin kelpaaviksi ja päteviksi rautatietehtäviin, asetettaisiin valtion rautateiden käytettäviksi. DOPINGIA SOTILAILLE | KYMMENEN VUOTTA: WTC 0911 | JATKOSODAN ASEET KONEPISTO OLIEN TAISTELU TAISTELU TAISTELU TAISTELU 70 vuotta jatkosodas ta DOPINGIA SOTILAILLE | KYMMENEN VUOTTA: WTC 0911 | JATKOSODAN ASEET DOPINGIA SOTILAILLE | KYMMENEN VUOTTA: WTC 0911 | JATKOSODAN ASEET DOPINGIA SOTILAILLE | KYMMENEN VUOTTA: WTC 0911 | JATKOSODAN ASEET R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 6/2 1 • 1 2 , 5 . Jos aikaa opetukseen olisi ollut enemmän kuin kaksi viikkoa, piti opetusta jatkaa toisen viikon ohjelman mukaan, kunnes miehistön sekä sotilaallinen että erikoisammatillinen opetus katsottiin täydellisesti loppuun suoritetuksi. Lisäksi oli tarkoitus asettaa tarpeellinen määrä komppanianpäälliköitä, opetusupseereita sekä joukkueenja ryhmänjohtajia sotilastaitojen opettajiksi. Samalle asemalle ei saanut asettaa enempää kuin 100 miestä eikä myöskään vähempää kuin 45 miestä. MAALLA: UUSI TAISTELUTAPA | KEMIALLINEN TAPPAJA | ILMASSA: ”MERSUN” PUIKOISSA Suomen MERSUT 70 vuotta Kuusi tuhtia numeroa: 72 euroa/vsk n Pioneerijoukot ja rautatiet kuuluivat yhteen. Päällikkö vastasi sotilaallisesta opetuksesta. TILAA NYT SUOMEN SOTILAS Soita kestotilaus (03) 4246 5334 Voit tilata myös sähköpostitse asiakaspalvelu@ jaicom.com R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 4/2 1 1 • 1 2 , 5 . Hänellä oli alaisenaan yksi rautatieopetuksen tarkastaja, jolle annettiin komppanianpäällikön virka-arvo. Lisäksi käyttöön annettiin yksi kirjuri ja yksi kasööri aliupseerin virkaarvolla. R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 2/2 1 3 • 1 3 , 5 . Kurssien päätyttyä piti panna toimeen oppilaiden kuulustelu. USA LIIPAISIMELLA | HÄVITTÄJÄN 4.5 SUKUPOLVI | KOITAJOKI 1944 Uuden taistelutavan UUSI JUHTA Polarikselta Uuden taistelutavan UUSI JUHTA Polarikselta R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 4/2 1 3 • 1 3 , 5
Hävinneet saivat kokea armottoman koston, eivätkä venäläisetkään välttyneet terrorilta. TA M PE RE EN M U SE O T. Sen kävivät veli veljeään vastaan suomalaiset – punaiset venäläisten tukemana. Taistelun ja terrorin arvet näkyvät Tampereella yhä. 115 SUOMEN SOTILAan 1918 VERENPUNAINEN TAMPERE Tampereella käytiin sata vuotta sitten Pohjoismaiden siihenastisen historian kovin ja verisin taistelu
Hyökkäys suuntautui Kuruun ja Suodenniemeen ja Jämsästä Länkipohjaan. Ruoka uhkasi loppua kaupungista ilman ruokittavaa varuskuntaakin. Suunnitelman mukaisesti eversti Martin Wetzerin komentama Hämeen ryhmä hyökkäisi ja sitoisi vihollisen päävoimat Ruoveden ja Mäntän tasalta etelään. 116 SUOMEN SOTILAAN 1918 E versti Mihail Svetšnikov, 106. ...ensi töikseen punakaarti likvidoi Suinulassa 15 Tampereen suojeluskunnan jäsentä.. Loppukesällä 1917 Tampereen kaupunginvaltuusto pyysi venäläistä sotaväkeä poistumaan kaupungista surkeaan elintarviketilanteeseen vedoten. Kohti etelää! Kun Mannerheimin talonpoikasarmeija oli saanut vapautettua Pohjanmaan venäläisjoukoista, valkoisille oli tärkeää varmistaa eteläinen Tampereen suunta. divisioonan komentaja, oli esikuntineen Tampereella vuoden 1917 alussa. Tampereella oli vallankumouksen alkaessa noin 1 800 venäläissotilasta. Svetšnikovin Tampereella ollut venäläinen varusväki pysyi vielä vuonna 1917 suhteellisen rauhallisena. Kaarti sai helmikuun 2. Punakaartin taistelut alkoivat vallankumouksellisessa hengessä: ensi töikseen punakaarti likvidoi Suinulassa 15 Tampereen suojeluskunnan jäsentä. Rintamalinjat muodostuivat tämän poikkiradan eteläpuolelle Ruoveden-Vilppulan-Mäntän tasalle. Karjalassa valkoiset valtasivat Ahvolan ja Antrean. Savossa ja Satakunnassa oli vihollisen voimia sidottava tekemällä jatkuvia hyökkäyksiä. Polttopisteessä oli Savo-Karjalan ja Pohjanmaan yhdistävä Haapamäeltä Pieksämäelle menevä junarata. päivänä lisää aseita, joilla pyrittiin täyttämään lähiseutujen punakaartien asetarvetta. Satakunnan ryhmälle annettiin toinen päähyökkäykseen n Eversti Mihail Svetšnikov. Toive kotiinpääsystä oli miehillä päällimmäisenä mielessä. Tampereen punakaarti sai venäläisiltä tukea ja aseellisena apuna muun muassa 600 kivääriä, jotka mahdollistivat kaupungin haltuunoton. Eversti Karl Wilkmanin johtaman Jämsän ryhmän tavoitteena oli edetä Tampereelle idästä. Venäjän tapahtumat radikalisoivat enemmänkin Helsingin varuskuntaa ja erityisesti Itämeren laivaston matruuseja. Satakunnassa valkoiset muodostivat tukialueen Kankaanpäähän ja Ikaalisiin. Valkoisten strategisena tavoitteena oli Tampere, punaisten vahva puolustuskeskus. Tärkeimpinä kohteina olivat punaisten joukot, jotka työntyivät kiilana kohti Vilppulaa ja Ruovettä. Virtain osaston piti eversti Hjalmarsonin johdolla vallata Kuru ja sitten tukea Hämeen ryhmän oikeaa siipeä. Sotilaat kieltäytyivät, sillä he pelkäsivät joutumista rintamalle, ja antoivat julistuksen, jossa lupasivat antaa kaiken mahdollisen tuen työväestölle ”kansanvaltaisia pyrkimyksiä tehtailevia ja muita kansanjoukkojen riistäjiä vastaan”. Samalla sen tuli katkaista Vilppulan suunnan punaisten voimien perääntymistie Orivedellä. Senaatin sotajoukot, valkoinen armeija, lähti vastaoperaatioon maaliskuun puolivälissä. Sotilaiden kurittomuus kasvoi. Savossa Mäntyharjun haltuunotto takasi Haapamäen-Pieksämäen radan itäpään turvallisuuden. tammikuuta 1918. Tampereen punakaarti suorittikin Helsingistä tulleen käskyn mukaisesti liikekannallepanon 26
Maaliskuun lopulla venäläisiä oli eri rintamilla vajaa 2000 miestä, joista Tampereella noin 500 ja Raudussa 850. 117 SUOMEN SOTILAan 1918 n Yläkuvassa venäläisiä sotilaita juoksuhaudan laidalla Ruovedellä. Venäläisten osuus sotatoimissa oli suurinta maaliskuun alussa, jolloin venäläisiä osallistui sotatoimiin samanaikaisesti yhteensä noin 4000 sotilasta. TA M PE RE EN M U SE O T. Alakuvassa valkoisten joukkoja lähdössä rintamalle Jämsän yhteiskoulun pihamaalta
Lähin paikka, jonne saatettiin kiirehtiä turvaan, oli Tampereen kaupunki. maaliskuuta. Länkipohja oli suuri tappio punaisille, ja alueen menetys teki ison loven heidän pohjoiseen rintamaansa. Yksi punapäälliköistä, Tuomas Hyrskymurto manaili: ”Kaikenlaiset valtuutetut komentavat; joka mies määrää, eikä kukaan tottele. Tampereen punakaartilaisjoukkojen ylipäällikkö Hugo Salmela totesi tilanteen heti tukalaksi: ”He hyökkäävät Kurusta ja Orivedeltä Tamperetta kohti minkä ennättävät. Komppaniat hajaantuivat, miehet etsivät toisiaan, ja kaartilaiset pitivät kokouksia, joissa he syyttivät avoimesti punakaartin johtoa ja päälliköitään ja vaativat lomaa. Aikaisemmin helmi-maaliskuussa Tampereen suunnalle oli jo saatettu kaikki kokoon saadut joukot, joten mitään täydennyksiä ei ollut mahdollista enää saada. Vastarintaa kuitenkin haluttiin yrittää. Ryhmän oli edettävä Tampereen ja Porin väliselle radalle ja katkaistava se Karkun ja Kuloveden väliltä. Valkoiset valtasivat Oriveden 20. Me roikumme luhtahirressä kaikki, kun Mannerheimin joukot tulee.” Punainen diktatuuri Tampereella punakaartin joukot olivat täydellisessä sekasorrossa. maaliskuuta ja katkaisivat näin punaisten rautatieyhteydet etelään. Maaliskuun idus Punakaartin johto sai tiedon Tamperetta lähenevästä valkoisten hyökkäyskolonnasta maaliskuun puolivälissä. Tampere oli kuitenkin jäämässä mottiin, eikä tunnelma ollut enää kovin voittoisa. He ovat saaneet perkeleesti apujoukkoja, emmekä me saa enää mistään.” Punaisten puolustuskeskus oli Länkipohjassa, Hämeen pohjoispuolisella rintamalla. 118 SUOMEN SOTILAAN 1918 liittyvä tehtävä. Useat helsinkiläiset ja turkulaiset kaartit lähtivät omin luvin kotiin. Muutama päivä myöhemmin Wilkmanin ryhmä saavutti menestystä Tampereen eteläpuolella ja joukot valtasivat Lempäälän 24. Punakaartin lisäjoukkojen tuominen Tampereelle estettiin. Miehistö joutui paniikkiin ja karkasi pois rintamalta, kurittomuus ja tottelemattomuus levisivät. Kansanvaltuuskunnan, punakaartin TA M PE RE EN M U SE O T. Tämän jälkeen ryhmän oli jatkettava hyökkäystään Lempäälään. Pussi oli suljettu. Nyt se pitäisi tyhjentää
Punakaarti oli joutunut myös psykologisen sodankäynnin uhriksi, sillä Salmelan mukaan: ”Nuo luihut kätyrit ne ovat kylväneet epäluuloa ja eripuraisuutta sekä kuten on tapahtunut – toimittaneet joukoillemme vääriä käskyjä, joita ei koskaan ole annettu. ”Minä olen väsynyt, kun olen yksin saanut tätä putiikkia johtaa, ei ole kukaan joka vähänkin antaisi neuvoja minulle. maaliskuuta 1918 Tampereelle uuden johdon. SUOMEN SOTILAan 1918 119 n Suojeluskuntalaisia Hämeenkadulla. Karkureita etsittiin esiin ja pakotettiin aseella uhaten takaisin rivin. Salmela siirtyi kurinpidossa kovempiin keinoihin, ja aikaisemmat aseistariisumiset, jäsenkirjojen pois ottaminen ja palkanpidätys saivat jäädä. Ne myös uskotellen olemattomia yllätyksiä koettavat saada aikaan pakokauhua ja sekaannusta joukkojemme keskuuteen.” Saarretut ja petetyt Tampereen puolustuksen Salmela sai lopulta hoitaa yksin. Hänen kanssatoverinsa hylkäsivät hänet yhtä lailla kuin punaisen Tampereenkin. Kurittomuuteen sortuneita punakaartilaisia vastaan otettiin käyttöön kovat otteet. Rintamapäällikkö Hugo Salmelan avuksi nimitettiin kolmimiehinen diktatorio, jonka avulla Salmela ryhtyi palauttamaan järjestystä. Laiminlyönteihin ja provokatorisiin tekoihin osallistuneet ammuttiin armotta, ja pienistäkin rikkomuksista uhattiin kuolemalla. Salmela totesi, että sekaannusta on ilmennyt punakaartin joukoissa ja sen syy oli ”petos ja provokatsioni”. Hermostoni alkaa melkein olla loppu niin kuin tästä Me roikumme luhtahirressä kaikki, kun Mannerheimin joukot tulee.. yleisesikunnan jäsenten sekä piiriesikunnan yhteinen kokous asetti 21. ”Täysi luottamus ja ehdoton kuri ovat kaiken menestyksellisen sodankäynnin edellytykset, se muistettakoon”, Salmela julisti. Salmela julkaisi Tampereella olevain esikuntain ja ylipäällikön päiväkäskyn ja organisoi hajallaan olevia joukkoja
Tappioita tuli, mutta majuri von Bonsdorff patisti joukkojaan eteenpäin. Siihen 2. Puoleen päivään mennessä joukot olivat saavuttaneet Kalevankankaalla tänäkin päivänä olevan hautausmaan. n Kuollut poika Kyttälässä Tampereen valtauksen jälkeen.. Punaiset avasivat lumipyryssä murhaavan konekivääritulen kohti valkoisia, jotka olivat lähteneet suoraan rintamahyökkäykseen. Kalevankankaalla kahreksantoista… Tampereen itäpuolella Kalevankankaalla olivat ryhmittyneet puolustusasemiin tamperelaiset, varsinaissuomalaiset, Vilppulan-Oriveden radan punakaartilaiset sekä Kyröskoskelta perääntynyt helsinkiläinen komppania. Se oli osaamattomuuden ja piittaamattomuuden esimerkki ja verisempi toisinto Oulussa toteutetusta hölmöstä ja paljon omaa verta maksaneesta hyökkäyksestä. Valkoiset olivat edenneet vain noin kilometrin. päivä maaliskuuta Eino Rahjalle. Taistelussa kaatui myös upseereita, jotka yrittivät näyttää esimerkkiä. Iltapäivällä kello 16 punaiset olivat vetäytyneet vielä toisen kilometrin ja olivat asemissa yleisen sairaalan kohdalla. Hyrskymurrolle tuli kiire Turkuun samoin myöskin toisille juuri silloin kuin kaikkien esikuntamiesten voimaa olisi tarvittu”, Salmela kirjoitti 26. Saksalainen puuttuu peliin Valkoisten kokonaistappiot kaatuneina, haavoittuneina tai kadonneina olivat lähes 1 000 miestä, joista yli 200 oli kaatunut. Kalevankankaasta tuli valkoisen Suomen Somme. …kuularuiskut laulo Asevelvollisia ei tahtonut saada hyökkäykseen. Näsijärven ja Roineen välissä oleva harju oli portti kaupunkiin. Etelässä Karl Wilkmanin tuleen lähettämä pataljoona sai vielä kaupan päälle niskaansa tykistötulta. Bennich-Björkmanin 350 miehen ruotsalaisen prikaatin. Kansanvaltuuskunnan johtaja Kullervo Manner puolsi antautumista, mutta Tampereen esikunta päätti toisin. 120 SUOMEN SOTILAAN 1918 tiedonannostakin näet, en ole koko piirityksen aikana unta silmiini saanut. Punaisille tarjotusta mahdollisuudesta antautua kieltäydyttiin. Taistelut Messukylään johtavan maantien varrella Tampereen kantakaupungin itäpuolella olevasta Kalevankankaasta tulivat valkoisille kalliiksi. jääkärirykmentin sekä luutnantti F.V. Tampereen puolustuskyky kohosi valkoisten hyökkäyksen alla, eikä kaupunki aikonut antautua. Ruotsalainen prikaati joutui avoimella pellolla tuleen. Uhrien joukossa oli luutnantti Bennich-Björkman, joka kaatui yrittäessään vallata punaisten konekivääriä. Kelvoton johtaminen tuli nyt kalliiksi. Kaikki läksi mikä millekin ilmansuunnalle omille asioilleen, en tiedä minkä vuoksi ja mistä syystä olin minä pakotettu tätä vastuunalaista tointa yksin hoitamaan. Mannerheim keskitti Kalevankankaan edustalle jääkärimajuri Gabriel von Bonsdorffin 2 000-miehisen 2. jääkärirykmentin ja ruotsalaisen prikaatin hyökkäykset pysähtyivät. Kovasta vastapaineesta huolimatta Salmelan toimenpiteet alkavat vaikuttaa. Hyökkäys pysähtyi iltapäivällä Viinikkaan Kalevankankaan eteläpuolelle. Joukko-osastojen nimet eivät nuoressa armeijassa aivan kertoneet niiden koosta… Tykistö aloitti kello 7 ja jalkaväkihyökkäys käynnistyi kello 8. Kun heidät viimein sai liikkeelle, he eivät osanneet suojautua. Tampereen punakaarti halusi uskoa, että Lempäälän eteläpuolelle uuden taistelurintaman avannut Eino Rahja saisi lähetettyä apujoukkoja kaupunkiin ja pystyisi murtamaan valkoisten saartorenkaan
Aukeaman kuvassa palanutta Kyttälää taistelujen jälkeen. TA M PE RE EN M U SE O T. 121 SUOMEN SOTILAan 1918 n Keski-Pohjanmaan jääkärien konekivääri
Hyökkäyksen onnistuminen riippui kokonaan siitä, että päästäisiin nopeasti sisään kaupunkiin ja pystyttäisiin estämään punaisten konekiväärituli. Hyökkäys kaupungin keskustaan aloitettiin pohjoisesta ja etelästä.. 122 SUOMEN SOTILAAN 1918 TAMPERE 3.4.1918 Tampereen valtauksen hyökkäystavoitteet oli tarkkaan selostettu päällystölle
Kunnia ei saisi mennä saksalaiselle. Seuraavan päivän iltaan mennessä olivat valkoiset pohjoisen ja etelän suunnasta ottaneet hallintaansa kaupungin keskustan aina Puistokadulle asti. Perikato Taistelu Tampereen kaupungista alkoi aamuyöstä 3. Samaan aikaan perääntyivät viimeiset punaiset Pyynikille ja Pispalan suuntaan. päivän aamulla. Joukossa oli myös 30 Preussin jääkäriä ja 20 ruotsalaista vapaaehtoista. Huhtikuun 5. n Vangittuja punaisia Hämeenkadulla. Tampereen taistelu ratkaistiin idässä. Toteutuksen Mannerheim antoi eversti Martin Wetzerin tehtäväksi. Tampereen kaupungintalon 400 puolustajaa saatiin nujerrettua vasta pitkien taistelujen ja neuvottelujen jälkeen. Kalevankankaan jälkeen Mannerheimin ja ratsumestari Hannes Ignatiuksen suosima täysin aikansa elänyt ja heidän aikaisemmin Venäjän armeijassa oppimansa suoraviivainen ja ei kovin taidokas “ryssäläinen” hyökkäystapa joutui vastatuuleen. Sen valtaaminen oli valkoisille avainasemassa Etelä-Suomeen etenemiseksi. Kaupunkiin yritettiin myös lännestä Epilänharjun suunnasta, mutta siellä valkoisten eteneminen ei onnistunut. Kalevankankaan taistelun jälkeen valkoiset pääsivät kuitenkin idässä kaupungin tuntumaan. Tampereelta pakeni yhteensä noin 300-400 punaista Pispalasta Pyhäjärveä pitkin etelään, missä ne hakeutuivat muiden punakaartin osastojen yhteyteen. huhtikuuta kello 2.30. Kalevankankaalla oli käyty sisällissodan siihen mennessä verisin taistelu. Punaisten tappiot olivat tuntuvasti pienemmät. Jääkäreiden kouluttaja, saksalainen eversti Eduard Ausfeld vaati hyökkäystapaan muutosta. Iltapäivään mennessä alkoi puolustus Tammelassa ja Kyttälässä murtua ja punaiset joutuivat saarroksiin. Tampere oli romahtanut, punaisen Suomen sotilaallinen keskus oli nujerrettu. ”Kalevankankaalla meni kymmeniä jääkäreitä”, hän sanoi. Moraalis-siveelliset haasteet Tampere oli ollut reilun kaksi kuukautta punaisten tärkeä puolustus-, logistiikkaja hallinnollinen keskus. Tampereen vapauttaminen merkitsi punaisille suurten poliittisten haaveiden luhistumista ja sotilaallista nöyryytysKalevankankaalla oli käyty sisällissodan siihen mennessä verisin taistelu. päivä iltayöstä lähti Ali Aaltonen sekä noin 400-700 punaista rekikyydillä Näsijärven jäälle, ja he onnistuivat pakenemaan punaisten Lempäälän-rintamalohkolle. Hän sai tehtäväkseen laatia Tampereen lopullisen valtaussuunnitelman. Ausfeld sai tahtonsa läpi. TA M PE RE EN M U SE O T. Viimeiset punaiset joukot antautuivat huhtikuun 6. SUOMEN SOTILAan 1918 123 Useimmat kaatuneet olivat asevelvollisia. ”He ovat tottuneet hyökkäämään eri tavalla.” Vielä Oulun hyökkäyksen aikana Ignatius oli sanonut, että näin me olemme aina hyökänneet, nyt Venäjällä koulutuksensa saaneet joutuivat vaikenemaan
n Yllä Mannerheimin kehotus antautumiseen. Mukana seurasivat ”moraalis-siveelliset haasteet”, joihin ylipäällikkö joutui ottamaan kantaa. Eräs valkoisten joukoissa sotinut mies muisteli, miten hän oli vartiomiehenä saanut määräyksen toimeenpanna kuolemantuomio. Päiväkäskyssä 15.4. Pimeässä yössä toivoin, että toverini ehtisi ennen minua. Valkoinen terrori – kosto kapinaan nousseille – oli alkanut, eikä se olisi pian kenenkään hallittavissa, eikä sitä riittävän tarmokkaasti edes yritetty estää. Tampereella valkoiset ottivat oikeuden omiin käsiinsä, huolimatta ylipäällikön käskystä luovuttaa vangit kuulusteltaviksi. TA M PE RE EN M U SE O T. Huomatessaan epäröintimme naurahti mies ja lähti pakoon. Tällöin oli tehtävämme selvä ja helppo. mainitaan seuraavaa: ”Lyötyjen punakaartilaisten paettua etelään päin, ovat he sekä venäläiset jättäneet joukon irtolaisnaisia valloitettuihin alueihin. Kaikkia sotajoukkojen päälliköitä käsketään tässä suhteessa ryhtymään mitä tarmokkaisimpiin toimenpiteisiin.” Todellinen moraalis-siveellinen haaste oli kuitenkin se, kuinka voittaja oli alkanut jakaa ikiaikaista voittajan oikeutta taisteluiden vielä jatkuessa ja heti niiden jälkeen. Antakaa wain kiwääri.” Helsingin Sanomien kommentti kertoi myös ajan hengestä, ja ilmaisi sen, mikä tuli olemaan monen Tampereella tavatun punakaartilaisen, venäläisen sotilaan ja liian monen täysin sivullisenkin kohtalo: ”Mies lie kiwäärin asemesta saanut sitä, mitä vailla paremmin oli, eikä heidän suhteensa yleensäkään liene liiaksi lempeyttä harrastettu.” Tampereen valtauksesta alkoi valkoisten joukkojen tunkeutuminen Kansanvaltuuskunnan hallinnoimille alueille. Siveellisten, terveydellisten ja etupäässä valtiollisten näkökohtien takia tulee kaikkia irtolaisnaisia estää seuraamasta armeijaa sekä lähestymästä joukkojen majoituspaikkoja. ”Vaikka lukuisissa taisteluissa olin mielestäni jo karaistunut, oli tehtävä vastenmielinen. Helsingin Sanomat kommentoi Tampereen valtausta myöhemmin, että kaupungissa tavatut venäläiset olisivat äkkiä vaihtaneet puolta: ”Minä myös lahtari, selitti tämä liwana. Alla punaisten ruumiita Kalevankankaalla . Sodassa tottuu melko pian sellaiseen, jota aikaisemmin on kammonnut, mutta teloittaminen on usealle muullekin ollut erikoisen vastenmielistä”, hän muisteli. 124 SUOMEN SOTILAAN 1918 tä
Kansanvaltuuskunta yritti alkuun hillitä naiskaartien syntymistä. maaliskuuta. Jo keväällä 1917 muodostetuissa järjestyskaarteissa oli mukana runsaasti naisia. Tämän jälkeen naiskaarteja muodostettiin eri paikkakunnille aina huhtikuuhun loppuun saakka. Sanitääriosastoon kuuluneet naiset koulutettiin viikon mittaiselPUNAKAARTIN Punakaartissa oli naisia taistelijoina, sairaanhoitajina ja monenlaisessa rintamantakaisessa huoltotyössä. Naisten osallisuudesta punakaarteihin tehtiin kompromissi 13. Paikallisen kaartin piti perustella tarve Kansanvaltuuskunnalle, joka antoi esityksen edelleen puntaroitavaksi Suomen työväen pääneuvostolle. Seuraavana päivänä Helsingin paikallinen esikunta puolestaan antoi päiväkäskyn naiskaartilaisille. Siihen asti toimineet naiskaartit saivat jatkaa, jos punakaartin esikunta katsoi ne tarpeelliseksi. Päätöksestä valitettiin laajasti vedoten Kansanvaltuuskunnan helmikuun alussa säätämään lakiin naisten virkakelpoisuudesta. Suomen työväen pääneuvosto kielsi naiskaartit 2.3.1918, ja naisille jätettiin tehtäviksi sairaanhoito, huolto, kirjallisuuden levitys ja varustustyö. SUOMEN SOTILAan 1918 125 N aiset ryhtyivät organisoitumaan jo helmikuun aikana Helsingissä ja Viipurissa aseistetuiksi osastoiksi. Naiskomppanioiden päälliköt olivat pääsääntöisesti myös itse naispuolisia. Suurin osa naiskaartilaisista toimi kuitenkin taistelevien joukkojen sijaan vartiopalveluksessa sekä sairaanhoito-, muonitusja huoltotehtävissä. Punakaartilaisten vaimoja kehotettiin eroamaan, sillä paikat oli tarkoitettu naimattomille naisille. Naiskaarteihin kuului yhteensä noin 2 000 naista, taustaltaan he olivat pääosin teollisuustyöläisiä, palvelijattaria ja piikoja.. Vallankumouksen puhjettua pilkallisesti hamekaartiksi kutsuttuja – usein kyllä housuihin pukeutuneita – naiskaarteja perustettiin helmikuun alusta lähtien useilla paikkakunnilla. Viimeiset naiskaartit perustettiin punaisten perääntymisvaiheessa huhtikuun puolivälin jälkeen, jolloin punaisten tappio jo häämötti
TA M PE RE EN M U SE O T. 126 SUOMEN SOTILAAN 1918 n Punakaartin sairaanhoitajia
n Suojeluskuntalaiset saattavat Hyvinkäältä tuotuja naispunakaartilaisia kuljetettavaksi Helsingin edustan vankileirien saaristoon. Se on nyt siis viimeinen muunnos punakaartilaisesta, ajattelen. SUOMEN SOTILAan 1918 127 la sidontakurssilla, jonka jälkeen heidät lähetettiin rintamalle. Ajan henki Elävistä legendoista huolimatta naiskaartit osallistuivat taistelutoimintaan lähinnä vain Helsingin, Tampereen ja Viipurin taisteluissa. Monella ei ollut työtä ollenkaan. Ajan henki näkyi myös asenteissa ”susimorsiamiksi” ja ”punaisiksi portoiksi” sodan jälkeen pilkattuja kivääriin tarttuneita naisia kohtaan. – jään ilolla vanhoilliseksi, jos uudenaikaisuus tästä alkaa.” Naiskaartilaisten kohtalo oli sodan jälkiselvittelyssä toisinaan vielä synkempi kuin miespuolisten toveriensa. Vaikka suhtautumisessa naiskaarteihin oli mukana annos solidaarisuutta ja työväestön yhteisen kohtalon tuntua, asenteita hallitsivat punaisellakin puolella usein perinteiset roolijaot. TI M IR IA SE W IV A N , H EL SI N G IN KA U PU N G IN M U SE O. Voittaja kirjoitti nyt historiaa. Nainen eduskunnassa, nainen tuomarina, nainen pappina, nainen pippinä – kaikki olkoon ja menköön, vaikka olen kallistumassa koko paljon Ellen Keyn kannalle – mutta nainen kivääri olalla. Naisiin yksityiselämässään hyvinkin perehtynyt Juhani Aho kirjoitti kirjassaan Hajamietteitä kapinaviikoilta kohtaamisestaan naiskaartilaisen kanssa seuraavaa: ”Sieltä tuleekin joku oudohko olento, niin kuin pieni poikanen pitkässä päällystakissa, keskeltä vyötettynä, ja pään jatkona suippeneva esine. päivänä maaliskuuta 1918: ”Taistossa olevaan naiskaartiin pyydetään ajuria.” Vastaus: ”Olisi parasta, jos hamekaartilaiset kulkisivat ilmalaivalla, hevoset tarvitaan miesten kuljettamiseen.” Tuomas Hyrskymurto taasen raivosi maaliskuussa puhelimitse Turkuun: ”No, lähettäkää sitten se hamekaarti tänne, saavat tamperelaiset miehet sitten tarpeekseen, kun omat naiset jo väsyvät. Hän astuu terhakasti vastaani. Se marssii terhakasti ja itsetietoisesti, aivan silmiin pistävästi ’aatteen puolesta’ -ilme kasvoillaan, kuitenkin osaksi pakotettu ja pinnistetty, ikään kuin uhmaten: katsokaa vain, naurakaa vain, nähdään, kuka viimeksi nauraa! Nainen aseissa! Olen sen nähnyt! Nainen aseissa puolustamassa köyhälistön vallankumousta saksalaisen sotaväen hyökkäystä vastaan maan ja meren puolelta, vallankumouksen viimeinen mohikaani. Erityisen tuomittavaa oli naiskaartilaisten pukeutuminen housuihin, jotka tuon ajan käsityksen mukaan olivat ainoastaan miehille hyväksyttävä asuste. Leipä tai pikemminkin sen puute sai tarttumaan kivääriin monen sellaisenkin, jolla ei ollut edes kiinnostusta tai käsitystä koko aatteesta. Pane niille japanilaiset selkään. Jotain piti syödäkin. Punaisten naiskomppanioiden syntymisen taustalla oli alkuvuodesta 1918 vallinnut aatteellinen palo, kurjat asuinolot sekä elintarvikepulan aiheuttama nälkä tai työttömyys. Kyllä täällä Tampereellakin on hamekaarti, mutta se on vaan määrättyä pyssyä varten.” Yhteiskunnassa porvarilliset piirit suhtautuivat kielteisesti naisten sotilaalliseen toimintaan. Moni käskettiin tai pakotettiin aseisiin. Tahtoisin syleillä häntä kiitollisena siitä riemusta, minkä tämä ilveily minulle tuottaa. Pyy pienenee maailman lopun edellä. Ne ovat niin komeita, että kiihoittavat vähän näitä miehiäkin taisteluun. Punakaarti maksoi jopa kolminkertaista palkkaa naisten normaaliin päivätyöhön verrattuna. Tampereen suunnan puhelinkuuntelu sai siepatuksi seuraavan keskustelun 16. Vähäistä oli yleensäkin molemmin puolin rintamaa nuorten miesten ja naisten tieto siitä, minkä puolesta he taistelivat, eikä monella ollut edes mahdollisuutta valita. Viimeinen muunnos se onkin, mutta ei poika, vaan nainen, tyllerö, paksu ja pyöreä, kivääri olalla, vyöllä patruunavyö, jalassa keltaiset nyörikengät, päässä villainen hiihtomyssy – sanalla sanoen nainen aseissa. Tämän lisäksi heitä käytettiin taistelutoimintaan Kymenlaaksossa ja Karjalankannaksella sekä perääntymisvaiheen taisteluissa Etelä-Hämeessä
Laituriin mahtui vain kolme kuljetusalusta. Redillä olleista laivoista purkaus suoritettiin torpedoveneiden ja hinaajien avustuksella ja saatiin valmiiksi 5. Poliittinen, taloudellinen ja sotilaallinen sitoutuminen Saksaan oli nyt tosiasia. Hjelt allekirjoitti 21. 128 SUOMEN SOTILAAN 1918 S aksalaisilla oli Suomen ja muiden Itämeren alueiden suhteen omia suurvaltapoliittisia tavoitteitaan. Suomen Saksan-suurlähettiläs Edvard Hjelt oli henkilö, joka teki pyynnön saksalaisesta sotilasavusta. SAKSALAISET OTTAVAT HELSINGIN Venäjä oli pelännyt saksalaisten maihinnousua suuriruhtinaskuntaan ja vallankumouksellisia aineksia. Svinhufvud hyväksyi saksalaisten kanssa tehdyt järjestelyt jälkikäteen. Ensimmäisen maailmansodan lopulla sen molemmat kauhukuvat toteutuivat. SAKSALAISTEN MAIHINNOUSUOSASTO ankkuroitui Hangon edustalle , josta miehistön ja materiaalin purkaminen alkoi. huhtikuuta mennessä.. Toverit Saksalaisten ja venäläisten välillä oli solmittu rauha Brest-Litovskissa 3.3.1918, mutta Venäjän laivasto oli jääesteiden takia jäänyt Helsinkiin. Se ei kuitenkaan miellyttänyt edes kaikkia valkoisia. Saksalaisten maihinnousu ratkaisi sodan Suomessa. Näihin sopi hyvin sekaantuminen Suomen sisällissotaan. helmikuuta 1918 sopimuksen, josta muut Vaasan senaatin jäsenet saivat tiedon vasta jälkikäteen maaliskuun alussa! Lisäksi Hjelt ja professori Erich allekirjoittivat Saksan kanssa 7. Asiaa auttoi tietysti se, että toinen sisällissodan osapuoli sitä pyysi. Valkoinen kenraali, entinen Venäjän armeijan upseeri, oli epäluuloinen saksalaisia kohtaan ja pelkäsi saksalaisten vievän muutakin kuin kunnian sodan voittajalta. Ja olihan Saksalla ollut salainen hankkeensa Venäjän heikentämiseksi tukemalla suomalaisia ja venäläisiä vallankumouksellisia jo sodan alusta asti. Saksalaiset nousivat maihin ja vielä vallankumouksen tehneiden bolševikkien hyväksynnän turvin. Suomea uhkasi joutuminen, ainakin paperilla ja ainakin sodan ajaksi, Saksan protektoraatiksi. Pääministerin tehtäviä hoitanut P.E. Toimeksiannon oli antanut Vaasan senaatin puheenjohtaja Heikki Renvall. maaliskuuta rauhansopimuksen, kauppaja merenkulkusopimuksen ja salaisen lisäpöytäkirjan, joka sitoi Suomen ulkomaankaupan sotaa käyvään Saksaan hyvin tiiviisti
129 SUOMEN SOTILAan 1918
130 SUOMEN SOTILAAN 1918 SAKSALAISEN apuretkikunnan hyökkäys Helsinkiin eteni myös junarataa pitkin.
Näin laivasto-osaston eteneminen Helsinkiin oli helppoa. Ilman Suomessa olleiden venäläisten joukkojen valtaosan jäämistä puolueettomaksi sisällissodassa valkoiset eivät olisi sotaa helpolla voittaneet. Näin toimittiinkin. Hangosta saksalaiset joukot lähtivät kohti Helsinkiä. huhtikuuta 1918 – saksalaiset tekivät venäläisten kanssa niin kutsutun Hangon sopimuksen, jossa venäläiset sitoutuivat olemaan puolueettomia ja luovuttamaan linnoitteet ja satamavarustukset saksalaisille sitä mukaa kun nämä etenisivät. Päähyökkäys Helsinkiin suuntautuisi nyt Kirkkonummen ja Helsingin pitäjän Leppävaaran kautta. Vaarana olivat silti yhä ajomiinat sekä mahdollisten kurittomien venäläisten sotilasosastojen toiminta. Valtaosa Pietariin paenneista punaisista sai toki jäädä valmistelemaan maailmanvallankumoustaan, jota ei koskaan tullut. Ainakin verta olisi virrannut enemmän, pidempään ja vieläkin katkerammin. H EL SI N G IN KA U PU N G IN M U SE O. Sisällissota oli käytännössä ratkennut, eikä Pietarista tulisi enää apua. n Kontra-amiraali Hugo Meurer johti laivasto-osasto Sonderverband Ostseetä. He palauttivat jopa osan vallankumouksen kehtoon pakoon pyrkineistä varmaan kuolemaan. Sen kokoonpanoon kuuluivat taistelulaivat SMS Westfalen ja SMS Rheinland, miinaristeilijä Nautilus, 3. Tämän varalta sopimuksen mukaan tykistöaseiden lukot piti irrottaa ja siirtää ampumatarvikkeineen pois aseilta. miinanetsintäpuolilaivue. Lisäksi osastoon kuuluivat linjalaiva SMS Posen, rannikkopanssarilaiva SMS Beowulf, kevyt risteilijä SMS Kollberg ja apuristeilijä SMS Möwe sekä 4. Saksalaisten päävoimat koostuivat kenraalimajuri Rüdiger von der Goltzin komentamasta Itämeren divisioonasta, jota tuki kontra-amiraali Hugo Meurerin johtama laivasto-osasto Sonderverband Ostsee (Erikoisosasto Itämeri). Yksi hyökkäyskärki lähetettiin tiedustelemaan Vihdin Nummelan suuntaan, mutta koska sinne oli asettautunut vahva punaisten osasto, osaston johtaja majuri Hamilton tyytyi vain tiedustelukosketukseen. Osaston tehtävänä oli Ahvenanmaan valtaaminen operaatioiden tukikohdaksi, Itämeren divisioonan kuljettaminen n Saksalaiset lääkintämiehet siirtävät haavoittuneen saksalaisen suojaan Pasilan kalliolta. Kaksi päivää maihinnousun jälkeen – 5. miinanetsintäpuolilaivue, seitsemän apulaivaa ja lukuisia kuljetusaluksia. Ilman rauhaa ja Hangon sopimusta saksalaiset olisivat tuskin koskaan nousseet maihin. Punaiset olivat yksin, ja tappio oli enää vain ajan kysymys. saarronmurtoryhmä, neljä torpedovenettä, 9. Pietarin bolševikit, jotka olivat ensin villinneet valtaosin maltilliset suomalaiset sosialidemokraatit yrittämään vallankumousta, pettivät nyt toverinsa kylmästi ja jättivät heidät valkoisten ja saksalaisten armoille. 131 SUOMEN SOTILAan 1918 Kuukautta myöhemmin 3.4.1918 saksalaiset nousivat maihin Hangossa Pietarin bolševikkien hyväksyessä toiminnan. Saksalaiset Yhteensä saksalaisten sotajoukkojen määrä Suomessa kohosi 15 000 mieheen
132 SUOMEN SOTILAAN 1918
Saksalaisten tykkitulen jylinä kuului Helsinkiin ja odottelu tiivistyi. Erikseen käskettiin Sebastian Gripenbergin johtama osasto vapauttamaan Liisankadun Ruotsalaisen lyseon vangit. huhtikuuta saatiin Oittaan kartanosta tieto, että saksalaiset olivat jo siellä. Kuitenkin punaisten Kansanvaltuuskunnan eli hallituksen jäsenen Antti Kivirannan kiihotuspuhe sai antautumisen partaalla olevat punakaartilaiset vastarintaan. Eri komppanioille, joukkueille ja ryhmille käskettiin omat kokoontumispaikkansa. Pauke Leppävaaran eli Saksalaisten tuloa oli pelätty kuin maailmanloppua.. Tieto suojeluskunnan liikekannallepanosta ja kokoontumisesta levisi vaihtelevalla menestyksellä, sillä monet ryhmät kokoontuivat vasta 11. Kiviranta itse siirtyi Pietariin ”johtamaan taisteluja”. päivä huhtikuuta. huhtikuuta. Saksalaiset etenivät nopeasti Leppävaaraan, jossa oli vahvat, tykistön tukemat venäläisten maailmansodan tarpeisiin rakentamat – nyt tapahtunutta, pelättyä saksalaisten maihinnousua vastaan – vahvat kantaja kenttälinnoitteet. Loukussa Puolustukseen oli saatu haalittua 1 500 punakaartilaista. Saksalaisten noustua maihin alkoi Helsingissä kiertää huhuja saksalaisten maihinnoususta ja hyökkäyksen rivakasta etenemisestä. Niihin osallistui kymmeniä valkokaartilaisia. Taistelut Leppävaarassa alkoivat 11.4. Saksalaiset olivat jättäneet antautumisesityksensä punaisille ja olivat siinä uskossa, että punaiset eivät aio taistella. Punakaartille tykistöstä ei ollut apua, sillä koulutettuja tykkimiehiä ei ollut ja venäläiset olivat jääneet odottamaan saksalaisten tuloa ja turvallista paluuta kotiin. Helsingin maanalaisen valkokaartin esikunta pystyi seuraamaan saksalaisten etenemistä Hangosta kohti pääkaupunkia muun muassa puhelintiedotuksin. Vastassa olivat paikalliset punakaartit, joille saksalaisten ilmestyminen oli pitkään odotettu kauhukuva: ”Saksalaisten tuloa oli pelätty kuin maailmanloppua. Kenraali von der Goltz lähetti 3. tai 12. II pataljoonan tehtävänä oli keskikaupungin ja Kruunuhaan valtaaminen. Radan yli mennessäni huomasin, että punaisten panssarijuna ajoi Malmin ja Tikkurilan väliä edestakaisin”, muisteli malmilainen Aina Toivonen. Minäkin lähdin kiireesti kotiin. kaartinulaanirykmentin Helsingin pitäjän kirkolle. Hyökkäys Kun tietoja saksalaisten etenemisestä oli saatu, annettiin Helsingin valkokaartin osastoille 9. Punaiset saivat vihiä valkokaartin liikehtimisestä ja aloittivat sarjan ratsioita, joista osa kehittyi paikallisiksi kahakoiksi jo 11. Huhtikuun kahdennentoista päivän aamulla nähtiin merellä jo saksalaisten laivaston savut. Valkokaartin päällikön Voss-Schraderin suunnitelmien mukaan valkokaarti olisi omine voimineen voinut kukistaa punaisten vallan Helsingissä ja ainoastaan Pitkänsillan pohjoispuoli olisi jäänyt saksalaisten vastuulle. huhtikuuta käsky kokoontua ennalta käsketyille paikoille. 133 SUOMEN SOTILAan 1918 Suomeen sekä osallistuminen taisteluihin merellä ja rannikolla. Punaisten mahdollisuudet puolustaa Helsinkiä heikkenivät entisestään. 10. Valkokaartin I pataljoonan tehtäviksi määrättiin puhdistaa kaupungin länsiosa ja Töölö. Kenelläkään ei ollut halua vaarantaa henkeään Suomen punaisten asian takia. III pataljoonan tehtäväksi määrättiin vallatun alueen tarkastaminen ja puhdistus. Punaiset epäröivät, kannattaisiko Helsinkiä edes yrittää puolustaa vai ei. Osaston tehtävänä oli vallata rautatieyhteyksiensä takia tärkeät Malmi ja Tikkurila
Siitä tuli tietysti katsojille kiire lähtö. ...mitä pimeämmäksi ilta muuttui, sitä ankarammaksi kiihtyi sala-ampujien ammunta.. Yksi hyökkäyskärki eteni nykyistä Mannerheimintietä kohti Töölöä. Helsingin Sanomien kirjoituksen mukaan Töölön kallioille oli kerääntynyt väkeä katsomaan, josko saksalaiset sinä iltana hyökkäisivät kaupunkiin. ”Lähestyessämme Eiran kulmaa kiintyi huomiomme outoihin joukkoihin, jotka etenivät Tehtaankatua pitkin laivatelakan suunnalta. Itämeren divisioonan pääjoukko saapui Haagaan Grejuksen (Reijolan) talolle, jossa se majoitettiin ja jätettiin varustautumaan ja huoltamaan itseään 13.4. ”Partiointi varsinkin yön aikana oli hyvin hankalaa ja tottumattoman hermoille käypää, sillä mitä pimeämmäksi ilta muuttui, sitä ankarammaksi kiihtyi sala-ampujien ammunta.” Tunnusmerkeistä huolimatta valkoisten erottaminen punaisista oli saksalaisille hankalaa, joten saksalaiset esittivät pyynnön, että sekaannusten välttämiseksi valkokaartin ei tulisi järjestää partioita yöaikaan. Tilanne oli tavattoman vaarallinen, sillä olihan saksalainen eskaaderi keskellä kallioluotoja, ja jos kettingit olisivat katkenneet kapeassa väylässä vallitsevan sumun aikana, olisivat laivat olleet täysin toivottomassa tilanteessa”, kuvaili tilannetta korvettikapteeni Leisler Kiep. Valkoinen lippu Helsingin valtausta varten kontra-amiraali Hugo Meurer oli saanut 11.4. alkavaa hyökkäystä varten. Hyökkäys Helsinkiin tapahtui kolmena kärkenä. Iltapäivällä taistelu muuttui kaupunkisodaksi, jossa punaisten puolustus keskittyi muutamiin pesäkkeisiin. Pimeässä ja kapean laivaväylän jäissä liikkuminen ei ollut mahdollista, joten osasto jäi odottamaan aamun valkenemista. Se ei ollut juuri arvokkain tapa, mutta eipä siinä ollut aikaa valita tapoja.” Sitä mukaa kun saksalaiset etenivät kaupungissa, valkokaartin miehet liittyivät mukaan oppaiksi, tulkeiksi ja ryhtyivät järjestämään vankien huostaanottoa ja vartiointia. 134 SUOMEN SOTILAAN 1918 Albergan suunnalta kävi yhä voimakkaammaksi. Kohtaaminen oli sydämellinen ja pitemmittä seremonioitta selitettiin johtavalle upseerille tilanne, joka määräsi pian aseman Eiran kulmaan turvaamaan joukkojensa etenemisen.” Tulitaistelun tauottua osa valkoisista jäi edelleen paikoilleen erillisten ryhmien hakeutuessa joukkueisiinsa ja komppanioihinsa. Posenin mukana höyrysivät rannikkopanssarilaiva Beowulf, miinanraivaajat, sulunmurtajat sekä jäänsärkijä Sampo. Pimeän laskeuduttua aktiivinen taistelutoiminta taukosi, mutta yön aikana varustauduttiin, suoritettiin huoltotoimenpiteitä ja pidettiin yllä vartiointia. Osasto saapui illalla Harmajalle. sähkösanoman, että Itämeren divisioona oletti valloittavansa samana päivänä Helsingin. Toinen hyökkäyskärki eteni Pasilan suuntaan. Sotalaivat Westfalen ja Posen suuntasivat kohti Helsinkiä. Kun päähyökkäys Haagasta alkoi, siihen liittyi saksalaisten laivasto-osasto rantautumalla 40 miehen vahvuisena osastona Katajanokan etelärannalle. Ankkurikettingit pingottuivat siinä määrin, että oli jatkuvasti pidettävä koneet käynnissä, jotta ne eivät olisi katkenneet. Seuraavana aamuna saksalaiset aloittivat etenemisen Leppävaarasta kohti Helsinkiä. Muudan herra putosi alas kalliolta kuhnimaan kallion juuressa olevaan vesilätäkköön, niin että vesi roiskahti hänen silmilleen asti, kun taas eräs rouva heittäytyi varjopaikassa olevaan kinokseen ja laski sitä pitkin alas mäkeä. Hietalahden ja Bulevardin alueella valkoisten joukot ilmestyivät kaduille samaan aikaan kuin saksalaiset, sen sijaan kaupungin eteläosissa valkokaartin taistelijat olivat jo asemissa saksalaisten saapuessa. Yksi osasto varmisti selustan Munkkiniemen kautta Seurasaareen. ”Jäämassat lähtivät kokonaisuudessaan liikkeelle ja kasaantuivat laivojen tuulenpuolisia kylkiä vastaan. päivän aamulla laivat eivät kuitenkaan voineet jatkaa etenemistään, sillä merellä vallitsi sankka sumu ja itätuuli painoi jäitä Suomenlahdesta poispäin. Liittolaiset Pääkaupungin asukkaat osasivat jo odottaa eteneviä saksalaisia. Emme kuitenkaan ennättäneet ryhtyä sen enempiin toimenpiteisiin, kun tunsimme tulijat saksalaisiksi, joita ei ollut paljon. ”Mutta ei rynnännyt vielä muita kuin kallioille kiivennyt hurjistunut punakaartilainen, joka avasi kivääritulen kohti katselijajoukkoa, onneksi kuitenkaan osumatta kehenkään. Etäisyyden vuoksi ei voitu vielä ratkaista, mitä sieltä oli tulossa, ja ryhdyttiin jo järjestämään odottamattoman hyökkäyksen vastaanottoa. Ankarimmat taistelut käytiin Pasilan edustalla olevasta Ilmalan kukkulasta. Huhtikuun 12
Aukeaman kuvassa saksalainen tykkivene Eteläsatamassa. EK M H EL SI N G IN KA U PU N G IN M U SE O. 135 SUOMEN SOTILAan 1918 n Saksalaisia sotilaita Leppävaaran asemalla
Tavoitteena oli katkaista punaisten ratayhteys Helsingistä Pietariin. Valkoiset saivat otteen kaupungin eteläosista 19. Tavoitteena oli Viipurin valtaus, Suomen ja Venäjän välisen rajalinjan varmistaminen ja punaisten Pietariin johtavan pakoreitin katkaiseminen.. Saksalaiset ottivat osaa taisteluihin myös Hauholla, Tuuloksessa ja Lammilla. Kun saksalaiset joukot yhtyivät hyökkäykseen, pakenivat punaiset Lahdesta pakokauhun vallassa. huhtikuuta Lahdesta itään johtavan rautatieyhteyden Uudessakylässä. Loviisan ympärille luotu puolustuslinja oli liian hajanainen, ja sotilaat liian kokemattomia kestääkseen saksalaisten hyökkäyksen. Samaan aikaan valkoiset keskittivät joukkojaan Karjalankannakselle. Punainen vallankumousarmeija oli motitettu ja lyöty. Vetäytyessään punaiset murtautuivat taistellen Vierumäen kautta Vuolenkoskelle ja edelleen Kymijoen itäpuolelle. Punaiset hylkäsivät näin myös Heinolan. Lahden valtaus oli tärkeä operatiivinen tehtävä Etelä-Suomessa, ja sillä katkaistiin itään vetäytyvien punaisten pakotie. 136 SUOMEN SOTILAAN 1918 OSASTO BRANDENSTEIN JA LAHDEN LOPPU S uojeluskuntalaisten Saksan ja Venäjän rauhansopimuksesta piittaamatta kaappaamilla jäänmurtajilla Tarmo ja Volynets – Wäinämöinen – kuljetettiin saksalaisten sivustaryhmä osasto Brandenstein Loviisan seudulle 7.4.1918. Saksalaiset saivat kosketuksen valkoisen armeijan Tampereen suunnasta eteneviin joukkoihin huhtikuun lopulla Hämeenlinnassa. Osasto Brandensteinin vahvuus oli noin 2 500 miestä, ja se taisteli Itä-Uudellamaalla. huhtikuuta. Niin kutsutuilla Fellmanin pelloilla jäi vangiksi tuhansia punaisia ja heidän perheenjäseniään. Kotkan punaiset torjuivat saksalaisten tiedusteluosaston Kyminlinnasta ja työnsivät puolustuksensa Ahvenkosken tasalle. Edessä oli punaisen vallankumouksen loppu, ja punakaartien läntiset joukot ja kaartilaisten perheet lähtivät pakomatkalle itään, kohti Viipuria. Lahden ja Heinolan hylkääminen merkitsi käytännössä punaisten keskisen rintaman romahtamista. Valkoisen armeijan Kuhmon-joukot etenivät samaan aikaan Lahden pohjoispuolelle. Saksalaisprikaati eteni tämän jälkeen Lahden suuntaan ja katkaisi 13
huhtikuuta 1918, minkä jälkeen saksalaiset jatkoivat hyökkäystä punaisten viimeisiin tukikohtiin Sörnäisiin ja Vesilinnanmäelle (nykyinen Linnanmäki). Puhdistukset suoritettiin tavallisesti siten, että rattailla olevasta konekivääristä ammuttiin ullakkojen ikkunoihin ja pistooleilla varustautuneet miehet tarkastivat ullakon ja välistä asunnotkin. Heitä oli vielä Pitkänsillan eteläpuolellakin muun muassa päävartiossa, lääninhallituksessa, senaatintalossa, ritarihuoneella ja Borgströmin tupakkatehtaalla. Aamulla 13.4. Kaikilla linnoitetuilla saarilla liehui saksalaisten ja venäläisten sopimuksen mukainen puolueettomuutta ilmoittava valkopunainen lippu. Myös Katajanokalla oli salaampujia. Pohjolan valkea kaupunki Kello 14.00 Kallion kirkon torniin nostettiin valkoinen lippu punaisten antautumisen merkiksi. alkoivat tulitaistelut punaisten kanssa. Helsinki on vallattu, vieras asevoima on korvattu toisella ja Itämeren divisioonan miehet pitävät taukoa Keisarinnan kivellä Kauppatorilla. Kello 7 aamulla oli saksalaisten jalkaväkijoukkojen komentaja saanut neuvottelukosketuksen Smolnassa linnoittautuneisiin punaisiin, ja näille annettiin suorasukaiset antautumisehdot: ellei antautumista tapahdu, pommitettaisiin talo maan tasalle. huhtikuuta vuonna 1918. Punaisia kaatui runsaat 300 henkeä ja suojeluskuntalaisia 17. Helsingin taistelussa kaatui 24 saksalaista. Saksalaisten tykistö ajoi tuliasemiin Töölönlahden vastarannalle, niin kutsutun Sokeritehtaan tontille – jossa nykyisin on Oopperatalo – ja moukaroi sieltä punaisten asemia Siltasaaressa. Kello 9 aikaan laivaston alukset alkoivat tulittaa tykeillään punaisten asemia, ja punaisten aktiivinen toiminta hiljeni puoleenpäivään mennessä lauantaina 13. ”Kalevantalon pihalla oli leveät huonekalurattaat hevosineen aina lähtövalmiina. SE PP Ä N EN EI N O W , H EL SI N G IN KA U PU N G IN M U SE O. Viimeinen taisto Punakaartin johto antautui Helsingissä 13. Helsingin edustan sotilassaarille syntyi hetkeksi pieni vankileirien saaristo, ja teloitusten yhteislaukausten äänet kaikuivat monen mielissä vielä pitkään. Muun muassa työväentalo torneineen oli tulituksen kohteena. Puhdistustyötä suoritettiin milloin ryhmittäin milloin joukkueittain pääasiallisesti kaupungin pohjoisissa osissa. Näin ajettiin aina puhdistustehtäviin kuin tulipaloon. Toisinaan pidätettiin joku.” Hävinneen vallankumouksen punainen terrori korvautui Helsingissä nyt voittajien valkoisella terrorilla, jota kesti kesään asti. Taustalla näkyy helsinkiläisiä suojeluskuntalaisia valkoiset nauhat päähineissään. 137 SUOMEN SOTILAan 1918 Liikkeelle päästiin vasta illalla, ja kello 18 aikaan Saksan laivaston alukset ankkuroivat Helsingin edustalle. Rattaiden varustukseen kuului konekivääri, ja jäi tilaa ryhmän verran miehiä. SAKSALAISET KAUPPATORILLA. Pitkänsillan pohjoispuolta oli linnoitettu. Smolna antautui kiväärija konekivääritulen voimin, mutta muualla käytettiin laivatykkien voimaa. Valkokaartin sotatoimet muuttuivat asekätköjen ja punakaartilaisten etsimiseksi ja kaupungin järjestelmälliseksi puhdistamiseksi
VIIPURISTA HAMINAAN KUVA VIIPURIN LINNASTA Salakkalahdelle ja kauppatorille päin. Yhteiskunnan perusrakenteet olivat osoittaneet elinvoimaisuutensa. 138 SUOMEN SOTILAAN 1918 Punaisen Suomen loppu Tampereen menettäminen oli punaisille tragedia, sillä samalla romuttui unelma sosialistisesta Suomesta. Oikeassa laidassa oleva talo on Pohjoisvalli 9.. Kiihkolla ja edes oikeutetuilla vaatimuksilla ei ollut paikkaa taistelukentällä. Sotataidollisesti hengessään vahva vallankumousarmeija oli hävinnyt kurinalaiselle ja organisoidulle järjestelmälle. Siellä ratkaisivat kokemus, osaaminen ja organisaatio. Vahvempi voitti heikomman
Viipurista tuli punaisten viimeinen suuri puolustuskeskus. Punainen Suomi maantiellä Punaisten johdon suunnitelma oli irrottaa joukkoja läntisestä Suomesta ja valmistella puolustuslinjat Toijalan, Hämeenlinnan ja Riihimäen tasalle. Jäljellä oli enää Viipuri ja siltä kulkevat reitit rajan taakse punaiseen Pietariin. Mannerheim oli juuri antanut tehtävän kapteeni Sihvolle.. Tampereen taisteluiden kanssa samanaikainen saksalaisten maihinnousu rannikolle punaisten selustaan oli järisyttävä uutinen, ja pääkaupunki Helsingin nopea vapauttaminen oli valtava moraalinen voitto valkoisille. ”Kaikki innostus oli poissa, ja rivit pysyvät koossa vain pelosta ja pakosta”, kirjoitti eräs punajohtaja päiväkirjaansa. 139 SUOMEN SOTILAan 1918 P ako Tampereelta romutti punakaartien miehistön motivaation ja uskon asiaansa. Punaisten tappio alkoi häämöttää. Perääntyvät punaiset eivät halunneet jättää perheitään, joten valtava pakolaisten, naisten, lasten ja punakaartilaisten virta kulki Hämeenlinnan, Lahden ja Kouvolan suuntaan. Se sijaitsi tärkeän Pietarin radan varressa ja oli lähellä n Kuvassa Aarne Sihvo ja hänen esikuntapäällikkönsä Woldemar Hägglund. Paniikkimieliala ja kurittomuus levisivät kulovalkean tavoin. Kun Karl Wilkman tapasi Mannerheimin Elisenvaaran asemalla, hän kuuli että jos olisi tullut kuusi tuntia aikaisemmin, hänelle olisi annettu Karjalan rintaman ylipäällikkyys. Hallittu irtautuminen punaisten hallussa vielä olevilta alueilta, lähinnä Länsi-Suomesta, muuttui joukkopaoksi, ja samaan aikaan poliittinen ja henkilökohtainen katkeruus purkautui mielettömänä terrorina. Mitä pidemmälle huhtikuu eteni, sitä selkeämmäksi kävi, että punakaartille ei jäisi muita vaihtoehtoja kuin täydellinen tuho tai täydellinen antautuminen. Punaiset ajautuivat sekasortoon
Löfströmille lähetettiin 7. Viipurilla oli myös propagandistista arvoa, sillä valkoiselle armeijalle Viipuri merkitsi tarunomaista puolustustaistelua Venäjää vastaan. Mannerheim halusi ensin valloittaa Tampereen ja vasta sitten edetä Karjalan rintamalla. Tampereen valtauksesta kului kaksi viikkoa, ennen kuin itäarmeija oli valmis hyökkäämään. Ne kohdistuivat siihen, että Venäjän armeijassa palvelleita upseereita suosittiin komentajantehtävien jaossa ja ylennyksissä. Lisäksi itäarmeijaan kuului Karjalan armeijakunnan kolme suojeluskuntarykmenttiä, jotka olivat sotineet rintamalla yhtäjaksoisesti tammikuun alusta saakka. Kohti Karjalaa Viipurin-operaation valmistelu alkoi Mannerheimin päämajassa jo Tampereen valloituksen aikana. Jääkärit olivat sotilaina kovin nuoria ja kokemattomia… Hyökkääjät Itäarmeija koostui pitkälle asevelvollisista eli jääkärijoukoista, joista osa oli ehtinyt saada muutaman viikon peruskoulutuksen. Kirjeessä Svinhufvud ilmoitti, että hallitus periaatteessa jätti kaikki sotilaalliset ratkaisut täydellä luottamuksella Mannerheimille, se kuitenkin katsoi velvollisuudekseen esittää sen tietoon tulleet tyytymättömyyden osoitukset. Hallitus puuttui ylipäällikkö Mannerheimin tekemään nimitykseen senaattori Svinhufvudin lähettämällä kirjeellä. Löfströmin nimityksestä sukeutui poliittinen kädenvääntö. huhtikuuta diktaattorin valtuudet saaneelle Kullervo Mannerille.. 140 SUOMEN SOTILAAN 1918 bol ševikkien valtakuntaa. Ratkaisuun hänellä oli kaksi perustetta. Operaatio pyrittiin salaamaan mahdollisimman hyvin, jopa kenttäpostin lähettäminen kiellettiin. Tosiasiassa Mannerheimilla ei juuri muuta ollut. Toinen vaihtoehto oli jatkaa Tampereelta hyökkäystä välittömästi Etelä-Suomeen, siellä olevien punaisten voimien tuhoamiseksi. Muut joukot irrotettiin itäarmeijaksi, jonka johtoon määrättiin kenraalimajuri Löfström. Itäarmeijan piti käskyn mukaan lyödä vihollinen, eristää se Viipurista ja koettaa yllätyshyökkäyksellä vallata kaupunki. päivänä päämaja siirtyi Mikkeliin. Ylipäällikön esikunnalla oli kaksi vaihtoehtoa sotatoimien jatkamiseen Tampereen kukistuttua. Itäarmeija jaettiin kolmeen ryhmään, joita johtivat nuori jääkäriupseeri Aarne Sihvo, Mannerheimin alaisena tsaarin armeijassa palvellut Karl Wilkman (myöhemmin Wilkama) ja saksalainen eversti n Punakaartin ylin päällikkyys keskitettiin 11. Huhtikuun 10. Mannerheimin tiedossa oli jo maaliskuun alussa saksalaisten mahdollinen maihinnousu etelään, joten hän päätti keskittää päävoimat Karjalaan. Viipuri oli Kannaksen lukko, ja Viipurin linna oli suomalaisen vapaustaistelun symboli, Torkkeli Knuutinpojan hengessä. Vuoksen sillanpää oli pitänyt, ja sen menestyksellinen puolustus oli saanut säilytettyä hyökkäykselle edulliset lähtöasemat. Muistelmissaan Mannerheim mainitsee, että sotilaallinen peruste oli se, että asema lännessä oli vakautettava, ennen kuin joukot iskevät Karjalan kannaksella. Alkuperäisen suunnitelman mukaan valkoisen armeijan joukot oli kohdistettava Karjalan kannakselle ja Viipuria vastaan Venäjälle johtavien yhteyksien katkaisemiseksi. Armeijassa tehtiin laaja uudelleenorganisointi. Alkoi laaja joukkojen keskitys Karjalan kannakselle. ”Poliittinen taas, että oli saatava ratkaiseva voitto, ennen kuin saksalainen apujoukko astui Suomen kamaralle”, Mannerheim kirjoitti. päivänä huhtikuuta päämajan käsky Viipurin-operaation suorittamisesta. Yhtymien välisenä rajana oli Päijänne. Tampereen valloittaneet joukot siirrettiin Länsi-Suomeen, ja niistä muodostettiin länsiarmeija, jonka komentajaksi nimitettiin kenraalimajuri Wetzer
Kaartilaiset kieltäytyivät palaamasta taisteluun. Suunnitelmaksi muodostui seuraava: eversti Ausfeldin johtama ryhmä katkaisee Raivolan kohdalla rautatieyhteyden itään. Savitaipaleen ryhmän oli majuri Einar Förbergin johdolla hyökättävä Lappeenrantaan ja katkaistava vihollisen yhteydet länteen. Punakaartin taistelumoraali oli kuitenkin lopullisesti romahtanut. Näitä tuki 90 tykkiä ja 150 konekivääriä. Karjalan kannaksella punakaartin joukkojen määrä laskettiin olevan 15 000 miestä. Viipuriin valuvat väsyneet taistelijat aiheuttivat levottomuutta. Poliittisia tai sotilaallisia tavoitteita ei enää voinut ajaa asein. Hajanaisen johdon sijaan punakaartin ylin päällikkyys keskitettiin 11. Valkoisten voimat oli ryhmitetty Viipurin pohjoispuolelle. Puolustajat Punakaartin ylin johto yritti saada joukkojaan hallittuun puolustukseen. huhtikuuta diktaattorin valtuudet saaneelle Kullervo Mannerille. Yksittäisiä venäläisiä oli yhä punaisten riveissä, vaikka Pietarin suora tuki oli kadonnut ja venäläiset joukot Suomessa jääneet nyt puolueettomiksi Suomen sisällissodassa. Jo everstiluutnantiksi ylenneen 28-vuotiaan Sihvon tuli sitoa vastustajan voimat Saimaan-Noskuanselän alueella. Jäljelle oli jäänyt elonjäämiskamppailu, taistelu elämästä tai kuolemasta. Punaisilta puuttui määrätietoinen sotilaallinen joh. 141 SUOMEN SOTILAan 1918 Eduard Ausfeld. Wilkmanilla oli komennossaan 11 jääkäripataljoonaa, ratsuväkieskadroona ja viisi tykistöpatteria. Kenraalimajuri Wilkmanin ryhmä murtaa vihollisen voimat ja valtaa Viipurin. Paenneen yleisesikunnan tilalle perustettiin uusi esikunta ja operatiivinen osasto, joka oli venäläisten ammattisotilaiden, muun muassa eversti Svetšnikovin vastuulla. Yhteys Pietariin oli katkaistu, samoin yhteydet Antreaan
Huhtikuun 28. laivalla Pietariin. Punaisten vastarinta mureni kuitenkin sisältäpäin. päivän vastaisena yönä alkoi ratkaisuhyökkäys Viipurin linnoitusrintamaa vastaan kaakosta. Ratkaisu Kolikkoinmäellä oli vastassa myös punakaartissa taistelevia naisia, kuten V. Kun Gylling pyysi kuuden tunnin aselepoa, von Coler oli tiukkana ja vaati ehdotonta antautumista. Louhikko muisteli: ”Mieleeni nousi jonkinlainen hämärä kummastus, että me nuoret, joiden elämä ei ollut suuremman arvoinen eikä niinkään arvokas kuin Gyllingin, olimme näin vain harkitsematta jättäneet linnan ja paenneet kesken taistelua jättäen omat joukkomme viimeiseen epätoivoiseen kamppailuun. Sepänmaa kertoi: ”Ampumahauta, jonka ensin valtasimme, oli korkealla kukkulalla. Jääkärieverstiluutnantti Erik Jernströmin osasto saapui ankarien taistelujen jälkeen kaupungin kaakkoispuolelle 25. Eversti von Colerin komentamat viisi pataljoonaa yrittivät rynnäköllä kaupunkiin Talin aseman suunnalta. päivänä. Myöhemmin vankilassa pitkinä, yksitoikkoisina iltoina, jolloin lukeminen tai muu ei mieltä kiehtonut, palautui tuo Viipurista lähtö mieleeni. PATTERINMÄELLÄ punaisilla oli vahvat varusasemat, joita tuki linnoitukseen sijoitettu tykistö.. Siinä eräs vanha mies vielä – vaikka olimme saartaneet hänet joka puolelta – ampui ahkerasti ja kiroili hartaasti: ’Älkää te lahtarit perkeleet huutako niin kauheasti, kun nuo naiset pelkäävät.’ Nimittäin sillä kohtaa oli naisia miesten vaatteissa meitä vastassa, ja he hätääntyivät ja pelkäsivät niin kauheasti, etteivät ymmärtäneet edes paeta. Johtajista vain Eetu Gylling jäi Viipuriin. Viipuria puolusti 7 000 punakaartilaista ja jonkin verran tykistöä. Joku hirveästi käsivarret nauhoitettu herra, minulla ei ole aavistustakaan mikä, hyökkää iso maucheri [tarkoittaa Mauser C96 -pistoolia, virheellinen kirjoitusasu lainattu alkuperäisessä muodossa] kourassaan vaatien eteenpäin”, eräs Viipurin hyökkäyksessä mukana ollut kertoi. jääkäriprikaatin komentaja. Yksittäisten johtajien esimerkki ja toiminta oli äärimmäisen tärkeää miesten ohjaamiseksi ja liikkeelle saamiseksi: ”Alan koota joukkoani, joka osittain on innostunut edelleen vyöryttämään asemaa, osittain pyrkii sekaantumaan takana tuleviin. Erityisesti Itä-Suomessa punaisten rintamatoiminta oli hyvin itsenäistä ja hajanaista aiheuttaen monenlaisia vaikeuksia. Heidän mukanaan karkasi 2 000 punaista. Punaisen Suomen diktaattori Kullervo Manner ja muita punaisten johtajia pakeni 26.4. päivänä. Hyökkäys pysähtyi Papulanlahden itäpuolelle. Punaisten kova vastarinta teki von Colerin ja Jernströmin hyökkäysyritykset mahdottomiksi. Tahtoisinpa sanoa, että mikäli omaatuntoa on olemassa ja se on joskus kolkutellut, sikäli se tässä asiassa on minua varmasti kymmenet kerrat kolkuttanut.” Valkoiset aloittivat raskaan tulivalmistelun, jonka jälkeen he hyökkäsivät kaupunkiin. Kapinallisten sodankäynnillä oli edelleen vahvasti paikallinen luonne. ”Teillä on jäljellä vain Viipuri”, von Coler sanoi, ”neuvon teitä antautumaan niin pian kuin mahdollista, sillä jos väkivoimalla tulen kaupunkiin, en tunne armoa.” Taistelu Taistelu Viipurista alkoi huhtikuun 24. ”Minä en lähde”, Gylling totesi viime minuutilla, ”jonkun on jäätävä tänne johtamaan viimeistä taistelua.” Viipurin hylkääminen ja taistelutovereiden pettäminen, vaikkakin se tehtiin ”aatteen nimissä”, oli kova paikka, kuten punaisten riveissä taistellut E. Punaisten johtomies Eetu Gylling yritti neuvotella valkoisten kanssa, ja hän tapasi lähetystön kanssa suomalaisten jääripataljoonassa upseerina palvelleen saksalaisen Ulrich von Colerin, joka oli nyt 2. Kenraali Löfströmin johdossa oli noin 18 400 miestä ja 82 tykkiä. Heidät vangittiin kaikki ja kuljetettiin pois, enkä tiedä ...jonkun on jäätävä tänne johtamaan viimeistä taistelua. 142 SUOMEN SOTILAAN 1918 to, joten suurten joukkojen siirtely rintamalta toiselle oli mahdotonta
Vihan ja koston kohteeksi saattoi joutua täysin sattumanvaraisesti. Viipurissa kuitenkin nähtiin ehkä yksi valkoisten voiton häpeällisimmistä ja verisimmistä hirmuteoista, kun Viipurin linnan valleilla murhattiin joukoittain muiden muassa punaisia piilotelleita venäläisiä siviilejä, jotka olivat odottaneet valkoisia vapauttajina. Eräs Viipurin voitonparaatia seurannut soturi kertoi, kuinka hän näki vankijonon laahustava keskikaupungilla. ”Tämä oli surkea ’vappukulkue’. Lopullinen voitto Punaisten sotajoukoista ei toukokuun alussa ollut jäljellä enää kuin Kymenlaaksossa odottavat osastot, mutta niistä ei enää ollut aktiiviseen vastarintaan. Lähes 7 000 miehen vahvuisina punaiset työnsivät valkoisten etuvartiot sivuun, ja etummaiset joukot alkoivat jo ylittää Merijokea. Antautuneet punaiset tiesivät sodan päättyneen. Kaupungissa valkoiset saivat 12 000-15 000 vankia ja sotasaaliina lähes 300 tykkiä ja 200 konekivääriä. Huomattava joukko Viipurissa taistelleista punaisista ja suuri joukko siviilejä oli edellisenä yönä lähtenyt ulosmurtautumisyritykseen Tienhaaran kautta länteen päin. 143 SUOMEN SOTILAan 1918 heidän myöhemmästä kohtalostaan mitään. Syntyi valtava sekasorto ja vasta punaisten saatua konekiväärinsä asemiin läpimurtoa voitiin yrittää jatkaa, mutta se oli jo myöhäistä. Pakoretki eteni pääosin spontaanisti ja täysin järjestäytymättömästi. Punaisten verityöt Viipurin lääninvankilassa ennen kaupungin ”vapauttamista” kostettiin nyt monin kerroin ja vieläpä sivullisille. Punaisten Eteenpäin-lehti kirjoitti viimeisessä numerossaan 4. Sävy oli hämmentynyt ja avuttomuutta ilmentävä. Lehti kirjoitti: ”Me seisomme nyt vallankumouksen raunioilla… Eteenn Viipurissa vallattu punaisten panssariauto, malliltaan ArmstrongWhitworth Fiat. Sanoivat yleensä naisten olleen taistelussa paljon raaempia ja villimpiä kuin miesten.” Huhtikuun 29. M U SE O M IL IT A RI A. toukokuuta ajankohtaisesti sodan loppuhetkistä. Valkoisten terrorista Tampereen taistelun jälkeen on kirjoitettu paljon, Viipurista vähemmän. Joukossa oli muutamia tuttujakin, oli nuorta ja vanhaa miestä, jopa naisiakin. Lopulta noin 5 000-6 000 punaista antautui aamulla 29. Aarne Sihvon joukot pysäyttivät punaisten pakojoukon Viipurin maalaiskunnassa sijaitsevassa Naulasaaressa. päivän aamuun mennessä valkoiset saivat Viipurin kaupungin haltuunsa. Punaiset olivat kuitenkin laiminlyöneet tiedustelun, ja he joutuivat marssiessaan Merijoen yli valkoisten tulituksen alle. Eikä se todellakaan heille hymyillyt.” Ei hymyillyt ei. Tarkoituksena oli päästä Haminaan tai Kotkaan ja sieltä meriteitse Venäjälle. Äänettöminä ja toivonsa menettäneinä he marssivat päin kohtaloaan. Monen antautuneen punaisen kohtalo oli lohduton. huhtikuuta Naulasaaren ja Tienhaaran aseman välillä. Yön sekavan kahakoinnin jälkeen punaisten etujoukko jäi päivän sarastaessa ansaan peltoaukealle, keskelle valkoisten konekivääritulta
Päämajoitusmestari Ignatius antoi 4. Me olemme tunnustaneet hävinneemme tämän taistelun. Punainen terrori oli ollut Kymenlaaksossa brutaalia, eikä valkoinen jäänyt nyt huonommaksi. Hän kommentoi heti PUNAISET surmasivat 30 valkoista vankia Viipurin lääninvankilassa huhtikuun 27. Heidän viimeinen turvapaikkansa Hamina on valloitettu. Urho Kekkonen muisteli, miten sotilaista oli sotaretken aikana kuitenkin jo tullut aikamoisia jermuja. Taistelujen tauottua alkoi paluu normaaliaikaan ja sotaväellä koulutustoiminta jatkui. Yksi teloitusryhmien vapaaehtoisista oli nuori Urho Kekkonen. Se on katkeraa, mutta muuta emme voi. Vankeja otettiin Kotkassa 4 000 ja Haminassa 300.” Ignatiuksen raportissa sitä ei mainita, mutta Haminankin valleilla kaikuivat nyt teloitusryhmien laukaukset. Muudan Sarlinin ryhmään kuuluva ratsuväkiosasto marssi kaupunkiin ja pian sen jälkeen osa majuri Heiskasen rykmenttiä. päivänä 1918.. toukokuuta tiedonannon, jonka sanamuoto oli seuraava: ”Punaisista on saavutettu lopullinen voitto. Meidän on luovuttava vastarinnasta. 144 SUOMEN SOTILAAN 1918 päin vievä tie on – ainakin toistaiseksi – tukossa. Vallankumouksemme katastrofi on nyt sillä asteella.” Valkoiset olivat jo saavuttaneet ylivoimaisen voiton. Perääntyminenkin on mahdotonta. Muuta keinoa ei ole: aseet maahan. Sitä paitsi saatiin 30 tykkiä, useita kuularuiskuja ja 4 000 kivääriä. Mitä tehdä. Haminassa saatiin saaliiksi puoli tusinaa tykkejä, parikymmentä kuularuiskua ja 1 000 kivääriä sekä kaksi aseistettua venäläistä laivaa. Kotkassa saatu saalis käsittää kaksi kokonaista panssarijunaa, jotka oli aseistettu viidellä järeällä tykillä ja 12 kuularuiskulla
Sata vuotta myöhemmin. Maan, joka oli valmis kestämään sitä pian kohtaavat koettelemukset yhtenäisenä. Kuvassa valkoiset kuljettavat vankikolonnaa Viipurin kaupungin katujen läpi. Siitä ylöspäin vasta omat ’pomot’ saivat rennosti käskeä, vieras ei milloinkaan. Pienemmät ’kihot’, ryhmäpäälliköt ja muut sellaiset, olivat aivan sananvaltaa vailla, eikä joukkuepäälliköllekään aina myöten annettu, jos tämä ’kenkuksi’ rupesi. Ja sellaisia oli tuiki paljon. VALKOISET OTTIVAT Viipurin taisteluiden aikana satoja punakaartilaisia vangiksi. Terrori saatiin loppumaan, seurasivat oikeudenkäynnit ja vankileirit, joiden laiminlyönnit ja suoranainen välinpitämättömyys yhdistettynä maassa vallinneeseen elintarvikepulaan ja espanjantautiepidemiaan tappoivat laumoittain punavankeja. Armahdukset, vankileirien nopea alasajo ja kapinaan nousseen osapuolen ottaminen mukaan politiikkaan jo seuraavissa eduskuntavaaleissa ohjasi maan kuitenkin kansainvälisesti verraten poikkeuksellisen nopeasti tielle, joka teki vajaassa kahdessa vuosikymmenessä Suomesta aikakauden mittakaavassa poikkeuksellisen oikeudenmukaisen ja demokraattisen yhteiskunnan. Eikä heidän kulkunsa kovinkaan kiihtynyt, vaikka päälliköt olisivatkin kuinka liekkuneet ja huutaneet. 145 SUOMEN SOTILAan 1918 Haminan valtauksen jälkeen aloitettua koulutusta, että se suinkaan ei taisteluita nähneille sotureille ollut mieleen: ”Heti kun alkutoimet oli hetimiten suoritettu, tuli käsky lähteä ruoturintamaan ja säännönmukaisiin harjoituksiin. Vapaaehtoisen soltun sivulla ei joka ’faaria’ totellakaan.” Myös yhteiskunta aloitti tiensä takaisin normaaliin. Silti sisällissodan arvet näkyvät Suomessa yhä. Punainen terrori oli ollut Kymenlaaksossa brutaalia, eikä valkoinen jäänyt nyt huonommaksi.. Säntillisimmätkään, ja niitä ei ollut paljon koko komppaniassa, eivät rientäneet juoksujalassa riviin, ja siitä saa päätellä, miten suurella nopeudella harjotuksiin tympeytyneimmät kulkivat. Kaupungin vapauttamista seurasi voittajan kosto ja verilöyly, jossa surmansa sai moni valkoisten kannattajakin
146 SUOMEN SOTILAAN 1918 P araati pidettiin Helsingissä 16. Kello 11.45 paraatijoukot lähtivät liikkeelle, ylipäällikkö ratsain kärjessä. Paraatiin käskettyjä joukkoja ryhdyttiin harjoittamaan marssissa, kaarroissa ja kivääriotteissa. Paraatijoukot marssivat pitkin Heikinkatua ja edelleen Esplanadia myöten Senaatintorille. Mannerheim antoi 8. Paraatin luonnollinen pitopaikka oli pääkaupunki Helsinki. Paraatipuvuksi määrättiin kenttäpuku ”ilman rensseleitä ja päällystakkia”. toukokuuta 1918. Senaatintorille marssivat valitut osastot Vaasan, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan rykmenteistä ja jääkärirykmentin I pataljooLÖ N N Q VI ST G U N N A R, H EL SI N G IN KA U PU N G IN M U SE O Vapaussodan voitonparaatia ryhdyttiin järjestelemään heti Viipurin valloituksen jälkeen. Reitin varrelle oli järjestetty kunniavartio Helsingin jääkäriprikaatin sotilaista. Ylipäällikkö, ratsuväenkenraali Gustaf Mannerheim saapui junalla Fredriksbergin (Pasilan) asemalle, jossa häntä oli vastassa Helsingin jääkärirykmentin kunniakomppania. VOITONPARAATI Helsingissä 16.5.1918. Marssi Eläintarhasta kohti kaupungin keskustaa kulki Läntistä viertotietä pitkin. Helsingin pormestari Johannes von Haartman sekä Helsingin komendantti kenraali Theslöf ottivat Mannerheimin vastaan Turun kasarmin kulmalla, jossa von Haartman tervehti Mannerheimia muun muassa seuraavasti: ”…Pitkän väkivallan ja sortoajan kuluttua voipi Suomen pääkaupunki tällä hetkellä tuntea jälleen olevansa täydellisesti yhdistettynä muuhun vapaaseen isänmaahan.” Paraatia seurasi valtava määrä ihmisiä. Paraatiin osallistuvat joukot koottiin Töölönlahden pohjoispuoliselle Eläintarhan alueelle. Senaatin ja yliopiston lipputangoissa liehuivat suuret leijonaliput. Toukokuun paraati oli paitsi juhlava valkoisen armeijan sisäänmarssi pääkaupunkiin, myös symbolinen vallanvaihto sotilailta poliitikoille – senaatille ja eduskunnalle. toukokuuta käskyn, että vain ne joukot, jotka olivat osallistuneet Tampereen valtaukseen, saivat paraatissa käyttää kuusenhavutunnusta lakissaan. Mannerheim aloitti joukkojen tarkastuksen kello 10 Fredriksbergissä ja Eläintarhassa
147 SUOMEN SOTILAan 1918 VALKOISEN ARMEIJAN PARAATI Senaatintorilla Helsingin valtauksen jälkeen 16.5.1918. Ylipäällikkö kenraali Gustaf Mannerheim tervehtii eduskunnan puhemiehiä ja eduskuntaa. Mannerheimin edessä varapuhemiehet Santeri Alkio ja Lauri Ingman, keskimmäisenä puhemies Johannes Lundson.
Voittajat juhlivat. 148 SUOMEN SOTILAAN 1918 na. Vaikka Mannerheim oli varta vasten ylennetty korkeampaan arvoon ratsuväen kenraaliksi, oli todellisuus räikeä ja selvä. Marssille osallistuneille sotilaille tarjottiin tämän jälkeen juhlapäivällinen Helsingin rautatieasemalle katetussa juhlatilassa. Tämän jälkeen Mannerheim tarkasti torille kootut Pohjanmaan rykmenttien ja Karjalan rykmenttien joukot ja antoi julki päiväkäskynsä, jossa perustettiin näistä yksiköistä Suomen valkoinen kaarti ja Karjalan kaartinrykmentti. Moni hävinnyt ei näkisi syksyä, ja voittajilla oli edessään ankara kamppailu maan itsenäisyyden säilyttämiseksi, mikä ratkeaisi lopulta Suomen onneksi, kun Saksa hävisi sodan ja saksalaiset joukot pakkasivat tavaransa marraskuussa 1918. Esplanadinkadun varrella olivat kunniavartiossa saksalaisiin sotilasasuihin puetut Pellingin joukon miehet. Voitonparaati kesti useita tunteja väkijoukon hurratessa. Itsenäisen Suomen ensimmäinen kesä oli tuloillaan. Mitalin kääntöpuoli Voittajat juhlivat. Paraati päättyi kello 16 mennessä, jonka jälkeen kenraali Mannerheim lähimpine seurueineen nousi autoon ja poistui paikalta kansanjoukkojen hurratessa. Hävinneet oli suljettu vankileireille.... Paraatiin otti osaa 12 500 miestä, ja ne edustivat kaikkia rykmenttejä. Häntä vastapäätä olivat armeijan soittokunnat. Kenraali Mannerheim asettui Runebergin patsaan luo. Pääministeri Svinhufvud vastasi ylipäällikön puheeseen ja ylisti tämän sotataidollisia kykyjä. Kirkonmenojen jälkeen kello 14.30 alkoi paraati. Hävinneet oli suljettu vankileireille Katajanokalla, Suomenlinnassa, Santahaminassa, muissa kaupungin edustan sotilassaarissa ja eri puolilla Suomea Hennalasta Tammisaareen. Myös tykkikalustoa oli mukana marssilla. Mannerheimille ja monille muille suomalaisille oli juhlien humussa ja mitalien kilistessä selvää, että todellinen vallanpitäjä kaupungissa ja maassa oli Saksaa edustanut Itämeren divisioonan komentaja kenraalimajuri von der Goltz. Tämän jälkeen alkoi jumalanpalvelus. Mannerheim vieraili seurueineen senaatissa, jossa hän piti kokoontuneelle senaatille puheen. Muut paraatijoukot sijoitettiin jumalanpalveluksen ajaksi Kauppatorille. Suurkirkon portaiden juuressa oli Mannerheimia vastassa Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Alfred Norrmén, ylioppilaskuntien edustajat sekä Suomen naisten edustajat, jotka tervehtivät ylipäällikköä. Merivoimia edustivat Helsingin Merikunta ja Wäinämöisen miehistö
149 SUOMEN SOTILAan 1918 V ihapuheella ja agitaatiolla oli suuri merkitys yhteiskunnallisen jännitteen synnyssä jo ennen vuosien 1905 ja 1917 suuria tapahtumia. Sodan jälkeen juoksuhaudat olivat jo valmiiksi kaivetut. Väärä tieto lisäsi raivoa ja oli oikeutuksena kostoiskuille. Viha ruokki vihaa. Osa maltillisista punaisista jatkoi sosialidemokratian tielKUOLEMA M/1918 Kuolintapa Punaiset Valkoiset Muut Yhteensä Kaatunut 5 199 3 414 790 9 403 Teloitettu, ammuttu, murhattu 7 370 1 424 926 9 720 Kuollut vankileireillä 11 652 4 1 790 13 446 Kuollut vankileireiltä vapauduttuaan 607 6 613 Kadonnut 1 767 46 380 2 193 Muut kuolintavat 443 291 531 1 265 Yhteensä 27 038 5 179 4 423 36 640 Sotasurma-projektin tietokannan mukaan sisällissodassa kaatuneet: osapuolet ja kuolintavat. n Punavankeja Suomenlinnassa vuonna 1918. Punaiset jakautuivat sodan jälkeen. Alkuvuonna 1918, kun sota syttyi Suomessa, väärällä tiedolla ruokittiin sotatapahtumia sekä yritettiin vaikuttaa moraaliin rintamalla ja sen takana. Sodan aikana mielikuva vastapuolesta kärjistyi. Valkoiset pitäytyivät näkemyksissään ja sodan voittajina pyrkivät sanelemaan ”virallisen” totuuden sodan syistä ja tapahtumista. Vääristelyllä ja valheilla oli monia käyttäjiä ja monta tarkoitusta. Mukana oli kostonhimoa, välinpitämättömyyttä siinä missä ideologisen taistelun elementtejäkin – molemmin puolin rintamaa. Väkivaltaisuudet ja hirmuteot rintaman molemmin puolin, murhaamiset ja ryöstelyt, pakko-otot, teloitukset ja vangitsemiset saivat aikaan massiivisen väärän informaation vyöryn. Tutkimusten ja arvioiden mukaan Suomen sisällissodassa kuoli yhteensä 36 640 henkilöä, tosin täysin tarkkaa lukua on lähteiden hajanaisuuden takia vaikea selvittää. Sodan aikana kuolema tuli tutuksi monessa perheessä. n Lahdessa Fellmanin pellolle koottiin toukokuun alussa 22 000 punaista vankia.. Osa jatkoi toimintaansa Pietarissa ja sitoutui bolsevismiin, joka tuli tunnetuksi paremmin kommunismin nimellä. Vihapuhe johti vihatekoihin. Kuolema m/1918 koostui rintamatappiosta, henkirikoksista, arkebuseerauksista sekä taudeista, nälästä ja kuolemantuomioista
Punaisten puolella alkanut itsenäisyys tarkoitti kadonneita sukulaisia, teloitettuja kanssataistelijoita, maanpetturuutta, Tammisaaren vankileiriä. Itsenäisyyden alkuaika oli valkoisten puolella keskustelua sankaruudesta, vapaudesta, jääkäreistä ja kansallisista unelmista. Olojen vakiinnuttua punaiset saivat lieviä vankilatuomioita ja heidät lopulta armahdettiin. Vankileireillä kuoli yhteensä 11 652 henkeä. Vapaa Suomi aloitti ensimmäisen itsenäisyysvuotensa vaikeassa sisäpoliittisessa tilanteessa. Yhteiskunnan kahtiajako urheilussa, politiikassa ja talouselämässä oli tosiasia. Muisti antoi kertomuksille tulkinnan, ja puheen kieli eli ja muuttui vuosikymmenten saatossa, aina Suomen 100-vuotisjuhliin saakka: vapaussota – luokkasota – kapina – kansalaissota – sisällissota. 150 SUOMEN SOTILAAN 1918 n Laillisen esivallan ensimmäisiä toimenpiteitä oli hillitä valkoisten kostomielialaa ja estää omavaltaisuudet. Käyty veljessota jätti pysyvät jäljet sadaksi vuodeksi. Vankileireillä virui tuhansia punaisia, teloitettuja oli 7 370. Punaiset kpl % Valkoiset kpl % Työmies 4169 28,7 Maanviljelijä 882 17,1 Sekatyömies 2071 14,2 Työmies 541 10,5 Renki 369 2,5 Talollisen poika 540 10,5 Torpparin poika 348 2,4 Talon poika 182 3,5 Sekatyöläinen 282 1,9 Renki 127 2,5 Talollisen poika 254 1,7 Talollinen 121 2,3 Kirvesmies 250 1,7 Konttoristi 106 2,1 Torpan poika 239 1,6 Ylioppilas 95 1,8 Torppari 230 1,6 Kauppa-apulainen 74 1,4 Suutari 210 1,4 Talonpojan poika 64 1,2 Sisällissodan aikana kuolleiden yleisimmät ammattinimikkeet osapuolittain.. Sodan jälkeen valtiorikostuomioistuin antoi 555 kuolemantuomiota, joista pantiin täytäntöön 265. Puhe ei laantunut, retoriikka ei asettunut. Sisällissodassa alkoi myös poliittinen murros, joka jatkui eri areenoilla. Sodan poliittinen tai yhteiskunnallinen henki itsenäistymisen kiirastulena ei Suomen työväestöä tai entisiä punakaartilaisia liikuttanut. lä. Suomeen jäi keväällä 1918 kaksi kansaa: voittajat ja voitetut
Tietoja voidaan käyttää suoramarkkinoinnissa. Suomen Sotilas on maamme suurin ja vanhin riippumaton sotilasaikakausjulkaisu. Täytä ja lähetä oheinen kuponki tai soita tilaus (03) 4246 5334 Voit tilata myös sähköpostitse asiakaspalvelu@ jaicom.com SA -K U VA Postimaksu maksettu KUSTANNUS OY SUOMEN MIES 00003 HELSINKI Vastauslähetystunnus nro 5007541 KYLLÄ KIITOS! Tilaan Suomen Sotilaan kestotilauksena edulliseen 72 € hintaan Tilaajan tiedot: Nimi: ________________________________________ Osoite: ______________________________________ Postinro: _____________________________________ Postitoimipaikka: _____________________________ Puh. Vuosikerta sisältää kuusi lehteä – yhteensä yli 500 sivua täyttä asiaa maanpuolustuksesta, sotataidosta, sotilastekniikasta ja sotahistoriasta. nro _____________________________________ Sähköposti: __________________________________ TILAA SUOMEN SOTILAS
Numero yksi on luovutettu tasavallan presidentille ja numero kaksi Kansalliskirjastolle. Painettu 2018 numeroitua kappaletta. Noin 450-sivuinen teos on palkitun historioitsijan, professori Viljo Rasilan suurtyö. Painettu vain 1918 numeroitua kappaletta. juhlateos kertoo, kuinka perusteellisesti suojeluskunnat vaikuttivat suomalaiseen yhteiskuntaan ja millainen merkitys järjestöllä oli sotiemme kulkuun vuoden 2018 juhlateokset rajoitettu ja numeroitu painos amanita – suomalaisia suurteoksia vuodesta 1990 amanita.fi | info@amanita.fi | 02 7489 500 Nahkaan sidottu kotimainen koruteos on keräilyharvinaisuus ja aarre jälkipolville kansallisesti tärkeästä aiheesta Vuonna 2018 tulee kuluneeksi sata vuotta Suojeluskuntajärjestön perustamisesta. Numero yksi luovutetaan tasavallan presidentille ja numero kaksi Kansalliskirjastolle. paljon ennen julkaisemattomia valokuvia järjestön toiminnasta ja keräilyesineistä. arvokas suurteos ratkaisevasta vuodesta, jonka aikana itsenäisyys sinetöidään ja suomen valtion perusta luodaan Suomi 1918 on kokonaiskuva itsenäisyyden ajan tärkeimmästä vuodesta, jonka ratkaisut määräsivät Suomen suunnan. Tietoiskut kertovat vuoden suuret ja pienemmät tapahtumat ja niiden päivämäärät, ja runsas kuvitus piirtää muotokuvan nuoresta kansasta sekä arjesta sodan ja rauhan kuukausina. Juhlateoksessa on yli 350 kuvaa, mm. Kirjan asiantuntija-artikkelit kertovat, kuinka kauaskantoinen vaikutus järjestöllä oli. Halutessanne lisätietoja toimikaa välittömästi ja ottakaa yhteyttä kustantaJan YHteYsHenkilÖÖn kari kinnuseen 045 112 3500 | kari.kirja@hotmail.com