Suomen Sotilas Extrat 1944/2019

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

V K O 20 19 -3 1. Puna-armeijan suurhyökkäys NORMANDIAN MAIHINNOUSU TORJUNTAVOITTO MARSKI SOTILAINEEN PELASTI MAAN 70 17 71 -1 90 2 PA L
Yhden todellisista Suomen sotilaista. Yhden sadoista tuhansista, jotka eivät juosseet, vaan taistelivat. Todellinen sotilas Tapasimme miehen, joka muistaa yhä kesän 1944 kuin eilisen päivän. 28 48
0400 418 705 • Kirjapaino: PunaMusta • Toimitus: toimitus@suomensotilas.fi • ISBN 978-952-9872-74-9 • Kannen kuva: SA-kuva • Kansikuvan väritys: Tommi Rossi, www.facebook.com/HistoryColoring suomen sotilaan 1944. 040 589 4547 • Kustantaja: Kustannus Oy Suomen Mies, Toimitusjohtaja Kai Ahotupa, p. Aineisto hyväksytään julkaistavaksi ehdoin, että Kustannus Oy Suomen Mies saa aineistoon hyvän kustannustavan puitteissa eri korvauksetta vapaan käyttöoikeuden tiedonvälitystoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu. 4 Kesäsota 1944 28 Todellinen sotilas 48 Normandia – mikä meni pieleen. 050 590 3964 • Ulkoasu: Kalevantuli, Matti Vartiala, p. 57 Laskuvarjojääkäri Karl-Heinz Mayer 70 Robert Noody – Panssarintuhoajan hyppy Sainte-Mère-Égliseen 72 Tallinnan tuho 1944 79 Suomalaisten ovela vastaisku 84 Marski ohjaksissa – Mannerheim oli ehdoton johtaja Postiosoite: Döbelninkatu 2, 6 krs., 00260 Helsinki • Toimittaja: Jaakko Puuperä, p. TÄSSÄ EXTRASSA Julkaistava aineisto
4 SUOMEN SOTILAAN 1944
Puna-armeijan suurhyökkäys oli alkanut 9. Suomen kohtalo ratkaistiin myös Narva-joella ja Normandiassa. Pääaseman oli pitänyt kestää kuukausia. TEKSTI: KARI KUUSELA. Olisiko tuolloisen tiedon, osaamisen ja välineiden turvin voinut käydä toisinkin. SA -K U VA . Kuuluuko ylimmälle sodanjohdolle vain kunnia onnistumisista mutta ei vastuuta virhearvioista. kesäkuuta, ja vain viikkoa myöhemmin taisteltiin jo Viipurin porteilla. Voitaisiinko mahdollisista virheistä oppia, jos ne ensin myönnettäisiin. 5 SUOMEN SOTILAan 1944 Seitsemänkymmentäviisi vuotta sitten Suomen kohtalo ratkaistiin Karjalankannaksella ja Itä-Karjalassa. Tehtiinkö kaikki tarvittava. Lopulta meidän kävi hyvin, mutta ei pidä unohtaa, että kesällä 1944 olimme katastrofin partaalla
Lehdet tapaavat useimmiten vain toistaa toisiaan. Onpa sana näköjään levinnyt arkikieleenkin, SA -K U VA SA -K U VA PE KK A N IE M IN EN. Kertoa kuvia kumartamatta, miksi ja mitä jatkosodan viimeisenä kesänä tapahtui. Räikeämpiäkin esimerkkejä löytyy. 6 SUOMEN SOTILAAN 1944 V uoden 1944 kesän kriisistä on oikeastaan kaikki jo kerrottu. Merkittävien historiallisten tapahtumien juhlavuosina julkaistaan aina uusia kirjoja ja lukemattomia lehtiartikkeleita sekä televisiodokumentteja ikään kuin sen varjolla, että tapahtumista on tietty määrä vuosia. Toki suurin osa dokumenteista, lehtijutuista ja kirjoista on täysin asiallisia, mutta ne tahtovat usein irrota viitekehyksestään. Samat seikat, jotka tutkimus on todennut jo aikapäiviä sitten virheiksi, toistuvat lehtien sivuilla vuosikymmenestä toiseen. Mannerheimin Päämajan tilannearviointivirheet, itse hyökkäyksen yllätyksellisyys, etulinjan miesten täysi varmuus hyökkäyksen tulosta, jo varhain keväällä tulleiden uusien panssarintorjuntaaseiden jakamisen myöhästyminen, Viipurin skandaalinomainen menetys, puolustuksen tiivistyminen ja ratkaisun kulminoituminen Talin–Ihantalan suurtaisteluissa muodostavat usein toistetun tarinan, joka on sinänsä aivan totta ja useimmiten asiallisesti esitetty. Siitä huolimatta tapahtumien kulusta liikkuu yhä vääriä käsityksiä ja liiankin pelkistettyjä kuvauksia. Asiaa kuvaamaan on tehty jopa ihan oma sanansa, torjuntavoitto, jota meillä käytetään yleensä kaikista kokemistamme sotilaallisista tappioista. Ikäviä asioita tahdotaan unohdella juhlavuosien tunnelmissa, kokonaiskuva katoaa ylistävien tai skandaalihakuisten yksityiskohtiin takertuvien otsikoiden taakse. Vaikka mitään todella uutta on vaikea enää löytää, on 75 vuoden aikana juurtuneita harhaluuloja ja väärinkäsityksiä edelleen syytä oikoa. Tätä tehdään kaikkialla maailmassa, kyse ei ole yksin suomalaisesta ilmiöstä. Antaa tapahtumista selkeä kokonaiskuva eksymättä yksityiskohtien korpeen
7 SUOMEN SOTILAan 1944 ...oliko kynää ja karttaa käyttävä korkeampi porras tilanteen tasalla...
Toinen asia on, oliko kynää ja karttaa käyttävä korkeampi porras tilanteen tasalla. Nihtilä ei koskaan saanut Mannerheim-ristiä eikä kenraali-ylennystä. organisoi useita vastahyökkäyksiä Armee-Abteilung Narvan puitteissa Virossa. Haahti, Päämajan operatiivisen osaston maavoimatoimiston päällikkö. Kuinkas kävikään Nyt ja aikaisemmin lehtijutut on pääsääntöisesti kirjoitettu ajatuksella, että näin tässä nyt vaan kävi. 8 SUOMEN SOTILAAN 1944 niin politiikkaan, liiketoimintaan kuin urheiluunkin. Hän oli tuolloin “Höherer Panzerführer” Pohjoisessa armeijaryhmässä ja mm. Vaikka jossittelu ei kuulu historiantutkimukseen, on se oppimisen kannalta hyödyllistä, jos kontrafaktuaaliset päätelmät pysyvät aukottomasti perusteltavina ja niiden rajallinen todistusvoima muistetaan. Suomessa uskotaan usein yhä, että olimme täällä ikään kuin omassa sarjassamme pelaamassa, muut pelasivat ihan eri sarjassa, joka ei meille kuulunut. Jotta tämän jutun jossittelu – kontrafaktuaaliset väitteemme – eivät synnyttäisi väärää kuvaa, on syytä todeta jo alkuun, että kesällä 1944 Kannaksella ase kädessä tai tykin takana taistelleiden toiminta ansaitsee kaiken kunnioituksen. Saksalaisista varmuudella on tunnistettavissa keskellä takana rautaristin ritariristi kaulassa oleva eversti Hyazinth Graf Strachwitz von Gross-Zauche und Camminetz. SA -K U VA BP K. Suomi herää Vuoden 1942 alkuun mennessä armeijamme oli saavuttanut niin Itä-Karjalassa kuin Kann Päämajassa oli myös toisinajattelijoita. Vasemmalla everstiluutnantti U.S. Tapahtuman jälkeisinä vuosikymmeninä ei juttuihin ole paljon uutta tullut, ellei siksi lasketa esimerkiksi Lentoosasto Kuhlmeyn ratkaisevan roolin korostumista, mikä uskallettiin kirjoittaa artikkeleihin vasta Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen. Suomalainen taistelija joutui tilanteeseen, jossa hänen aseistuksestaan, saamastaan koulutuksesta sekä alkuun noudatetusta taktiikasta oli vähänlaisesti apua. Tämä toki sopii mainiosti toiseen Suomessa kehitettyyn teesiin ja sanaan: erillissota. Toinen silmiinpistävä piirre kaikissa kesän 1944 sotaa käsittelevissä jutuissa on, että ne keskittyvät vain meidän kamppailuumme – sivulauseessa muistetaan mainita, että tekiväthän liittoutuneet jonkinlaisen maihinnousun Normandiaan samoihin aikoihin. Vaikka historian tehtävä tieteenä ei varsinaisesti ole opettaa välttämään historian virheitä vaan kertoa, mitä on tapahtunut, voidaan sotahistoriasta myös oppia, kun toimitaan koko ajan menetelmäopillisesti oikein. Kuvassa Nihtilä tutustuu Narvan rintamalla saksalaisten aseveljien toimintaan. Olivatko ratkaisun avaimet kuitenkin jossain muualla kuin suomalaisten aseiden piipussa. Yksi heistä oli kenties viime sotiemme nerokkain suomalainen operatiivinen kyky, eversti Valo Nihtilä (edessä oikealla), joka oli Päämajan operatiivisen osaston päällikkö. Vaan olisivatko asiat voineet mennä jotenkin toisin
9 SUOMEN SOTILAan 1944 SA -K U VA LIITTOLAISET OVAT SAAPUNEET. Stalinille tuli kiire kohti Berliiniä, ja Suomi sai jäädä.. Saksalainen lento-osasto Kuhlmey tunnetaan tänään hyvin ja sen rooli oli kesällä 1944 merkittävä. Puna-armeijan hyökkäys tyrehtyi kuitenkin Kannaksella taistelleita suomalaisia ja saksalaisia rintamamiehiä yhtään väheksymättä ensisijaisesti siihen, mitä tapahtui Narvassa ja Normandiassa
Saksan liittolaisena hyökkäys itään oli sikäli onnistunut, että Kannaksella oli saavutettu vanha raja ja muualla menty reilusti yli, Syvärille ja Ääniselle. 10 SUOMEN SOTILAAN 1944 naksellakin linjan, joka jäi pysyväksi aina kesäkuuhun 1944 asti, siis yli kahden vuoden ajaksi. Stalingradin tappion ja Kurskin taistelun epäonnistumisen jälkeen aloite siirtyikin koko ajan vahvistuvalle ja taidoiltaan kehittyvälle puna-armeijalle. Koko tämän yli kaksi vuotta kestäneen ajan Suomen poliittinen ja sotilaallinen johto jäivät passiivisesti odottelemaan sodan lopputulosta itärintamalla, eivätkä Suomen asevoimat mitenkään pyrkineet vaikuttamaan ratkaisuun. Sodan suuren tavoitteen, Neuvostoliiton murskaamisen osalta, aseveli Saksa kuitenkin epäonnistui, eikä se saavuttanut kesän 1942 operaatioissaankaan tavoitteitaan. PE KK A N IE M IN EN KA RI KU U SE LA N KO KO EL M A n Puna-armeijan KV-1-panssareita suuntaamassa rintamalle. Puna-armeijan panssarikärki pysähtyi Kannaksen Ihantalassa ja Laatokan Karjalan Nietjärvellä. Yli puolet panssarintorjuntatykeistämme oli hyödyttömiä näiden tai muiden raskaiden venäläisten panssarivaunutyyppien torjunnassa kesällä 1944.. Sodasta irtautuminen oli myös käytännössä mahdotonta, koska Saksa oli lähialueellamme kovin vahva ja maan elintarvikehuolto ja son Uudet lähitorjunta-aseet: panssarinyrkit ja -kauhut tulivat rintamalle viime tingassa ja kovaan tarpeeseen
Yhteydenpito saksalaisten kanssa oli kuitenkin puolin ja toisin kehnoa samoin kuin molempien aseveljien omien asevoimien sisäinen puolustushaarayhteistyö, mikä aiheutti turhia menetyksiä muun muassa Viipurinlahdella ja Laatokan pohjoisrannalla. Vasta keväällä 1944 linnoittamista Kannaksella kiirehdittiin, mutta työt jäivät pahasti kesken. Näin jälkikäteen ajatellen tämä pattilanne oli oikeastaan aika karmea, eikä jättänyt poliittiselle johdolle suurtakaan pelivaraa. Kansan ja sen johtajien taistelutahto oli luja. KA RT TA : RA U N IO , A RI , SO TA TO IM ET SU O M EN SO TI EN 19 39 -4 5 KU LK U KA RT O IN , PO R VO O 20 04 KA RT TA : RA U N IO , A RI , SO TA TO IM ET SU O M EN SO TI EN 19 39 -4 5 KU LK U KA RT O IN , PO R VO O 20 04. Linjaa oli toki varusteltu, mutta todellista linnoittamista oli tehty vain takamaastossa, Vammelsuun– Taipaleen linjalla ja Viipurin–Kuparsaaren–Taipaleen linjalla. KESÄLLÄ 1944 linjat Kannaksella kulkivat siinä, mihin ne yli kaksi vuotta aikaisemmin olivat jääneet. Myös puolustajan taktinen varautuminen uudenaikaisen sodan nopeaan tempoon oli kehnoa. Linjojen kulkuun oli vaikuttanut pikemminkin vanhan valtakunnanrajan sijainti kuin taktinen tai varsinkaan operatiivinen valinta. Vasta kesäkuun 1944 raju herääminen muutti tilanteen. Saksaa nämä yritykset varoittivat, ja se käynnisti suunnittelun, joka aikanaan realisoitui Suursaaren valtausyrityksen ja Lapin sodan muodossa. Joitakin lähentymisyrityksiä Neuvostoliittoon oli tehty, mutta ne jäivät tuloksettomiksi. Yrityksillä lähentyä vastustajaa olikin vastassaan voimakas yleinen mielipide kansan ja valtaosan poliitikkojenkin keskuudessa. Niin kauan kuin saksalaisten puolustus Narvassa pitäisi, olisi Kannaksen puolustaminen suomalaisvoimin mahdollista edes Viipurinlahden tasalla. Näilläkin sitä oli tehty ponnettomasti, linnoittamisen painopiste oli ollut selkeästi Itä-Karjalassa. SUOMEN SOTILAan 1944 11 dankäyntikykymmekin oli sen varassa. Kokonaistilanteen kannalta oli olennaista, että Narvan rintama piti Suomenlahden etelärannalla (katso kartta seuraavalla sivulla)
Etulinjan jalkaväki oli uusien ikäluokkien astuttua palvelukseen sodan aikana nuorentunut, ja samalla sotakokemusta saaneiden määrä oli suhteessa n Narvan lukko piti Suomen kannalta riittävän kauan, ja pieni pohjoinen tasavalta pääsi livahtamaan kahden totalitaarisen valtion loppukamppailun jaloista kuin koira veräjästä. Yli kahden vuoden asemasotakausi oli ilmeisesti passivoittanut niin miehistön kuin päällystönkin, ja intressit olivat olleet pikemminkin elämän tekemisessä mukavammaksi. Toisaalta koulutus esimerkiksi kesällä 1944 ratkaisevaksi muodostuneen puolustustaistelun osalta olisi vaatinut doktriinin muutoksen, jonka olisi pitänyt syntyä aivan ylhäällä, Päämajan tasolla. Asemien parantaminen esimerkiksi niiden syvyyttä lisäämällä koulutuksesta puhumattakaan oli jäänyt vähemmälle. Vasta keväällä 1944 linnoittamista Kannaksella kiirehdittiin, mutta työt jäivät pahasti kesken. Vääränlainen ja koordinoimaton harjoittelu ei olisi johtanut tuloksiin. Näilläkin sitä oli tehty ponnettomasti, linnoittamisen painopiste oli ollut selkeästi Itä-Karjalassa. KA RT TA : RA U N IO , A RI , SO TA TO IM ET SU O M EN SO TI EN 19 39 -4 5 KU LK U KA RT O IN , PO R VO O 20 04 12. Linjojen kulkuun oli vaikuttanut pikemminkin vanhan valtakunnanrajan sijainti kuin taktinen tai varsinkaan operatiivinen valinta. Linjaa oli toki varusteltu, mutta todellista linnoittamista oli tehty vain takamaastossa, Vammelsuun–Taipaleen linjalla ja Viipurin– Kuparsaaren–Taipaleen linjalla. SUOMEN SOTILAAN 1944 Armeija keväällä 1944 Kesällä 1944 linjat Kannaksella kulkivat siinä, mihin ne yli kaksi vuotta aikaisemmin olivat jääneet
Suomalaisia oli varoitettu, mutta varoituksia ei kuunneltu. Kannaksella oli eletty vuosia ensimmäisen maailmansodan malliin. Uusien ikäluokkien koulutus ei ollut sen kummoisempi kuin heidän edeltäjiensäkään. Talvisodasta tai jatkosodan alun hyökkäysvaiheesta saadut kokemukset eivät kovin paljon enää auttaneet kesän 1944 puolustustaisteluissa. Mutta sota oli muuttunut eikä edellisten sotien kokemuksista ollut enää juuri hyötyä kesällä 1944. SA -K U VA KA RI KU U SE LA N KO KO EL M A. 13 SUOMEN SOTILAan 1944 vähentynyt. Upseerikoulutus laiminlyötiin Päällystön osalta koulutusta antaneet olennaiset oppilaitokset olivat Upseerikoulu (UK, vastasi rauhan ajan RUK:ta), joka tuotti vänrikkejä joukkueenjohtajiksi ja muihin vastaaviin nuoremman upseerin tehtäviin, sekä Maasotakoulu (vertaa Kadettikouluun), joka tuotti aktiiviupseereita ammattiryhmän alimpiin tehtäviin. n Puna-armeija oli kesällä 75 vuotta sitten jotain aivan muuta kuin mitä se oli ollut talvella 1939–40. Se näkyi hyvin muun muassa Upseerikoulussa Niinisalossa, jossa moni rintamakokemusta saanut mies ihmetteli koulutuksen painotuksia. Nämä pitäytyivät opetuksessaan vanhassa doktriinissa esimerkiksi puolustuksen suhteen. Koulutus tuskin oli parhaiden kykyjenkään hoidossa; koulutuskeskuksiin koottiin usein kouluttajiksi henkilöstöä, joka oli haavoittumisen tai muun syyn takia kelpaamatonta rintamakäyttöön. Toki poikkeuksiakin oli, mutta päälinja oli valitettavasti kuvatunlainen. Ylpeys oli käydä lankeemuksen edellä. Upseerikoulussa koulutus oli silmiinpistävän muodollista, ja useammat sota-aikana Maasotakouluun rintamalta lähten Suomalaisen jalkaväen aseistus ja varustus sopi pääosiltaan heikosti liikuntasotaan
divisioonan komentaja. Kenraaliluutnantti Karl Lennart Oesch vasemmalla sai osakseen pelastaa Suomen Kannaksen ratkaisutaisteluissa. Jostakin syystä tämä kehitys ei kuitenkaan heijastunut tykistön käyttöperiaatteisiin tai ryhmitykseen Kannaksella ennen kuin kesäsotaa oli käyty parisen viikkoa. Toki niin opettajat kuin oppilaatkin olivat kiinni rintamalla, mutta ei heidän irrottamisensa rauhallisen asemasodan aikana olisi voinut olla ylivoimaista. Rintamamiesten ja -upseerien verellä ja hiellä maksettiin poliittisen ja sotilaallisen johdon monen vuoden laiminlyönnit. Sotan Kaksi kovaa rintamakomentajaa. Se tuli maksamaan monen miehen hengen Valkeasaaressa ja johti myös valtaviin tykistön kalustomenetyksiin. SA -K U VA SA -K U VA. 14 SUOMEN SOTILAAN 1944 neet ovat todenneet sen antaneen enemmän valmiuksia upseerin viranhoitoon kuin suoranaiseen sodanjohtamiseen. Oikealla kaksinkertainen Mannerheim-ristin ritari, kenraalimajuri Pajari, 3. Kannaksella ei kuitenkaan otettu uusia oppeja käyttöön, vaan toimittiin ensimmäisen maailmansodan mallilla. Sen tulenjohtoja ampumamenetelmät kehittyivät asteelle, jossa oli mahdollista keskittää useiden patteristojen tuli ja saada yhden tulenjohtajan käyttöön oloissamme ennennäkemättömän voimakas epäsuora tuli – se oli verkostomaisen sodankäynnin edelläkävijä. Onneakin oli matkassa. Edellisen sodan upseerit Taktisella saatikka operatiivisella tasolla Suomen armeijan kyvyt eivät kehittyneet asemasodan vuosina. Talvisota kun näytti osoittavan metodien olleen puolustuksessa oikeita. Jatkosodan aikana ilmestyi runsaasti ohjekirjallisuutta, mutta ne olivat luonteeltaan lähinnä teknisiä. Taitojen kehittymisessä tykistö muodosti poikkeuksen. Olisi myös voitu yrittää hankkia opettajavoimaa koko ajan sotaa käyvästä ja uutta oppivasta Saksasta, vaihto-opettajina sinne lähetetyille talvikouluttajille. Voimassa olevat jalkaväen ohjesäännöt olivat käytännössä ennen sotia muotoiltuja ja talvisodan jälkeen vain pieniltä osin muokattuja. Tykistön johdon arvovalta oli aselajeista poikkeuksellinen, ja voisi ajatella sen myös olleen ennakkoluulottomampi ja nähneen tulevaan paremmin kuin muut. Yleisesikuntakoulutusta ei sodan aikana järjestetty lainkaan, mikä oli ilmeinen virhe, sillä sen kautta olisi voitu synnyttää tutkimusta, joka olisi johtanut ehkä uuteen doktriiniin
Suurin osa käytettävissä olevasta jalkaväestä oli etulinjassa eli alttiina vastustajan epäsuoralle tulelle. Yleisesikuntakoulutusta ei sodan aikana järjestetty lainkaan... Noudatettu doktriini johti pääasemassa siihen, että jalkaväkemme lisäksi myös panssarintorjunta oli kesällä 1944 alkuun aivan liian lähellä etulinjaa ja joutui vastustajan tulivalmistelun uhriksi. Ratkaisuun pyrittiin elävällä voimalla eikä tulenkäytöllä, joten taisteluissa kuluisi siis enemmän ihmisiä kuin kranaatteja ja kalustoa. Olennaista oli tykistön ja panssarivaunujen toiminta; jalkaväki eteni tykistötulen saaton suojaamana, ja panssarivaunut pyrkivät nopeaan ja syvään murtoon sivustoistaan välittämättä. Lukemattomat jalkaväkijohtajat olivat valitelleet asiaa ja kirjelmöineet siitä komentotietä ylöspäin. Näyttää siltä, että todellisia väistöasemia ei ollut. Ei ymmärretty tai haluttu ottaa huomioon, että puna-armeijan hyökkäystapa oli muuttunut ja hitaasta jauhamisesta tykistöllä ja jalkaväen etenemisestä kävelyvauhtiin oli siirrytty erittäin keskitettyyn painopisteen muodostamiseen ja syviin iskuihin parhaaseen – salamasodaksikin usein kutsutun – liikesodan tyyliin. Osin tämä koski myös tykistöä, nimenomaan pääpainopistesuunnassa Kannaksella, jossa juurtuminen syksyllä 1941 valittuihin tuliasemiin teki asiat vastustajan tiedustelulle helpoksi. Mutta doktriini ja siitä vastannut johto pysyi jäykkänä. Saksalaisten kokemuksia ei uskottu. Vaikka Suomessa toki tunnettiin sotilaallinen periaate painopisteen muodostamisesta ja se, että oli oltava vahva ratkaisukohdassa, tämä totuus miellettiin pikemminkin hyökkäykseen kuin puolustukseen liittyväksi. Itä-Karjalassa oli toisin, mutta siellähän olikin Päämajan mielestä myös painopiste. 15 SUOMEN SOTILAan 1944 kokemusten hyödyntäminen ja vastausten kehittely puna-armeijan kehittyviin menetelmiin laiminlyötiin. Vallitseva suomalainen doktriini puolustuksessa oli, että etulinja on myös päätaistelulinja ja siihen tunkeutuva vihollinen lyödään reservin tekemillä vastaiskuilla, joiden avulla etulinja palautetaan omaan hallintaan. Panssarintorjuntatykkien porrastaminen kauemmaksi selustaan opittiin vasta kokemuksen kautta. Puna-armeijan hyökkäysmenetelmä Kannaksella ei ollut mitenkään poikkeuksellinen. Olennaista oli reservien – jalkaväen – eikä esimerkiksi epäsuoran tulen voimakas keskittäminen. Suomalainen taktiikka heittää reservi vastaiskuun toi sen vastustajan epäsuoran tulen jo sisäänampumiin maaleihin jauhettavaksi tulella hajalle. Valmiita malleja olisi saatu saksalaisilta, mutta niitä ei hyödynnetty. Vastuussa olleen johdon ajattelutapa oli kuin suoraan ensimmäisestä maailmansodasta. Puna-armeijan kehittymistä hyökkääjänä ei tiedostettu, eikä siihen ryhdytty miettimään vastakeinoja, saati että niitä olisi joukoille ja johtajille koulutettu. Hyökkääjä kuitenkin lopulta valitsee painopisteen, jos puolustaja on passiivinen, ja juuri siitä oli kyse kesällä 1944. Suomalainen puolustus oli – hieman kärjistäen – miehitykseltään tasainen nauha ilman selkeitä painopisteitä. Tämä jälkimmäinen laiminlyönti on ehkä suurin yksittäinen tekijä, joka vei armeijan ja sitä kautta koko maan katastrofin partaalle kesäkuussa 1944. Aseveljemme oli myös toistuvasti vuodesta 1943 alkaen informoinut suomalaisia asiasta ja esittänyt kokemuksiinsa perustuvia uusia keinoja torjua puna-armeijan hyökkäykset. Mutta vastustaja oli nyt aivan toinen kuin se vailla kunnollista johtoa ja osaavia joukkoja ollut talvisodan puna-armeija. Doktriini oli toiminut hyvin talvisodassa, jossa jopa erittäin huonoon kuntoon vastustajan tykistötulessa jauhautunut etulinjan kranaatinkuopparivi saatiin useimmiten päättäväisellä vastaiskulla takaisin haltuun ja tilanne vakautettua. SA -K U VA. Tähänkin saatiin Saksasta varoituksia, mutta niitä ei Päämajassa kuunneltu. Epäsuoraa tulta täydensi ilmavoimien toiminta, joka keskitettiin erittäin voimakkaasti murron aikaansaamiseksi. Mutta ei Päämaja. Tähänkin oli saatu saksalaisilta ohjeita, ja oli sen moni suomalainen rintamaupseeri oivaltanut muutenkin. Saksalaisilla oli puna-armeijan uudesta taistelutavasta kokemuksia suomalaisten vasta kesällä 1944 kokemassa muodossa jo ainakin puolentoista vuoden ajalta
Suomen ilmavoimien pieni koko teki kuitenkin mahdollisuutemme ilmassa kovin rajallisiksi. Olennaista oli pystyä keskittämään tykistön tuli siinä vaiheessa, kun näistä puolustuksen painopisteistä käsin lyötiin puna-armeijan panssarikiilat omien panssareiden ja jalkaväen vastaiskuilla. Kannaksella tykistön käyttö alkoi sujua kuitenkin vasta Viipurin takamaastossa kesäkuun lopulla.. Saksalaisen käsityksen mukaan puna-armeijan voimakasta hyökkäystä kapeaan murtokohtaan ei pystynyt millään torjumaan, vaan se meni aina läpi. Muun muassa Päämajan operatiivisen osaston ylimmät päätöksentekijät ja valtaenemmistö heidän alaisistaan katsoivat Kannaksen pääaseman kestävän hyökkäyksen tullessa kaksi kuukautta. Syytä tähän on vaikea nähdä, mutta ehkä saksalaisten kykyjen kunnioitus oli kadonnut tai usko omiin kykyihin oli talvisodan kokemusten perusteella liian vahva. Merivoimiemme purjehtivan komponentin taisteluarvo romahti pitSA -K U VA n Epäsuora tuli oli ratkaisevassa osassa pysäytettäessä puna-armeijan läpimurtoa. Tärkeää oli myös ilmapuolustus omien joukkojen operaatiomahdollisuuksien takaamiseksi ja ilmasta maahan -vaikutuskyky syvän ja nopeasti painopisteytettävän tulivaikutuksen aikaansaamiseksi. Torjunta tapahtui vasta syvyydessä, jonne myös panssarintorjunta oli porrastettu. Kriitikkojakin oli, niin rintamaupseereissa kuin Päämajassa, mutta heidän ajatuksiaan ei kuunneltu. 16 SUOMEN SOTILAAN 1944 On muistettava, että saksalaiset olivat saavuttaneet torjuntataisteluissaan myös suuria menestyksiä. Tosiasiassa murtokohdassa asema ei kestänyt kahta päivääkään ja puna-armeija oli kymmenessä päivässä Viipurin tasalla. Merivoimiemme osuus jäi selvästi alle sen mahdollisuuksien suomalaisten heikon puolustushaarayhteistyökyvyn vuoksi. Saksalaisten kokemuspohjainen ja laaja informaatio jaettiin meillä käännettynä sangen alas, mutta se ei näytä aiheuttaneen oikeastaan mitään toimintaa lähes millään organisaatiotasolla. Puna-armeijan hyökkäystä vastaan oli löydetty lääkkeet, mutta resurssit tahtoivat jäädä liian heikoiksi ylivoimaista vastustajaa vastaan. Saksalaisten kokemuksiin perustuva menetelmä torjua puna-armeijan uutta hyökkäystapaa oli muodostaa myös puolustukseen voimakkaita painopisteitä, joilla oli voimakas tykistö tukenaan. Aseistuksen kehitys Puna-armeijan suurhyökkäyksen torjunnassa avainasemassa olivat panssarintorjuntaja tykistöjärjestelmät sekä taito käyttää niitä
17 SUOMEN SOTILAan 1944 KAKSI ROHKEAA LÄHITORJUJAA, ylikersantti Eino Lohela ja kersantti Kaarlo Niemelä. Ihantala 13.7.1944. Alkuperäinen SA-kuvateksti. Panssarinyrkit (kuvassa) ja panssarikauhut olivat saapuneet Suomeen jo hyvissä ajoin, mutta niiden jakelu ja koulutus epäonnistuivat ja ajanmukaisia, tehokkaita lähitorjuntavälineitä saatiin etulinjaan vasta kun moni mies oli menettänyt turhaan henkensä.
Erityisen vanhanaikainen oli konekivääriaseistus, jota ei yrityksistä huolimatta saatu nykyaikaistettua ja kevennettyä. Jalkaväen aseistus pysyi 1942–44 käytännössä samana, eli perusaseistus muodostui aivan käyttökelpoisesta ja ajanmukaisesta pulttilukkoisesta kiväärikalustosta. Aseista kiinnipitäminen oli oikeastaan käsittämätöntä. Nämä kuuden tykin tykkikomppanioihin jaetut tykit olivat ominaisuuksiltaan täysin riittäviä tuhoamaan kaikki punaarmeijan Kannakselle tuomat vaunut niillä ampumaetäisyyksillä, joita Kannaksen maastossa käydyissä taisteluissa syntyi. Valtaosa oli m/91 Mosin Nagant -kiväärejä tai niistä modernisoituja malleja, joiden tukena oli vähin erin kasvanut määrä konepistooleita ja pikakivääreitä. Perääntyvät ja viivyttävät joukot ensin väsyttivät ja sitten tapattivat itsensä hinatessaan usein miesvoimin käyttökelvottomaksi parissa vuodessa vanhentuneita tykkejään. Muun muassa sinänsä käyttökelpoiseen Suomi-konepistooliin käytetyllä työajalla ja materiaalilla olisi uudenaikaisempaa valmistustapaa käyttäen saatu enemmän aseita aikaiseksi, mutta aseteollisuutemme ei ollut tähän kykenevä. Tykeistä oli tullut kuollutta massaa, ja niin tuli myös monesta miehestä tykin takana. Erityisesti konetuliaseiden määrän suhteen puna-armeija oli mennyt selvästi ohi ja saavuttanut katkeran ylivoiman myös jalkaväen tulivoimassa kaikilla etäisyyksillä. Suhteellisen käyttökelpoisia olivat myös ranskalais-saksalaiset 75 mm:n tykit, joita oli 60, sekä saksalaiset 50 mm:n panssarin. Liikuntasotaan se soveltui erityisen huonosti, mikä huomattiin myös liikkuvassa puolustuksessa. Nämä jalkaväkiryhmän konetuliaseet olivat osin kotimaista valmistetta, osin sotasaalista ja toki käyttökelpoisia, mutta omat aseemme olivat tuotantoteknisesti vanhentuneita. Raskas konekivääri oli ani harvoin siellä, missä sen piti olla, kun tilanne muuttui nopeammin kuin kk-ryhmä liikkui. Panssarintorjunnan käyttökelpoisin osa oli Saksasta syksystä 1943 alkaen saadut 75 mm:n panssarintorjuntakanuunat, joita maassa oli kesän 1944 taisteluiden alkaessa vain 130. Vastustajan panssarikaluston ja varsinkin sen panssaroinnin kehittymisestä oltiin kyllä meillä tietoisia. Päätaakka jäi näin Maavoimille. Kuollutta massaa Panssarintorjunnan osalta ennen sotaa ja välirauhan aikana hankittu aseistus oli alkuperäiseen tehtäväänsä käyttökelvotonta. Yksikään sodan aikana käynnistetty käsiaseistuksen parantamiseen tähtäävä hanke ei johtanut tulokseen sodan aikana. Oman kevytaseteollisuutemme kyvyt ja mahdollisuudet olivat lopulta hyvin rajoitetut, eikä jalkaväen taistelijoille voitu tarjota parasta mahdollista aseistusta. 18 SUOMEN SOTILAAN 1944 kälti huonon johtamisen vuoksi Viipurinlahdella vuonna 1944, mistä kirjoitimme tänä keväänä Merisota-erikoislehdessämme. Talvisodan ostoksista suurin osa ehti mukaan vasta jatkosotaan, ja Saksan politiikan muutos paransi aseistusta muiden muassa tykistössä, ilmatorjunnassa ja panssarintorjunnassa sopivasti ennen kesän 1941 hyökkäysvaihetta. 37-45 mm:n panssarintorjuntatykit olivat avuttomia kesällä 1944 tavattuja puna-armeijan panssareita vastaan, ja niiden käyttöön sidottujen tykkikomppanioiden miehet olisivat olleet hyödyllisempiä esimerkiksi uusien panssarinyrkkien ja -kauhujen käyttäjinä. Armeijan aseistus kehittyi hivenen jatkosodan vuosien aikana, mutta ei kovin dramaattisesti, suurin hyppäys oli tehty jo välirauhan aikana
Näillä uusilla lähitorjuntavälineillä lopulta tuhottiinkin erittäin merkittävä määrä vastapuolen panssareita. Sota aloitettiin 77 patteristolla, joista 20 oli raskasta ja kolme järeää. SUOMEN SOTILAan 1944 19 torjuntatykit, joita oli 27. Selvää kehitystä tapahtui tykistön kalustossa vuosina 1942–44. Näissä oli yhdistetty keveys, helppokäyttöisyys ja suunnattuun räjähdysvaikutukseen perustuva suuri läpäisy. Suurin puute oli lyhyt ampumamatka, mutta tämä ei Kannaksen suureksi osaksi peitteisessä maastossa ollut olennaisen tärkeä puute. Oman tykkiteollisuuden tuotannon ja saksalaisten myymien tykkien avulla kalusto uudistui, ja raskaiden patteristojen määrä siis kasvoi niin absoluuttisesti kuin suhteellisestikin. Kesän 1944 koittaessa patteristoja oli yhteensä 87, joista 39 oli raskaita ja kolme järeitä. Viereisen sivun kuvassa panssarikauhupartio siirtyy asemiin. Tykistön määrä lienee ollut lähellä maksimiaan: henkilöstöä ei ollut enempään, eikä oma ampumatarviketuotanto pystynyt takaamaan ammuttavaa tällekään patteristojen määrälle, joten ampumatarvikkeita oli tuotava merkittävässä määrin Saksasta. Moni tykki menetettiin miehistöineen jo taistelun alussa väärän doktriinin ja joukkojen ryhmityksen vuoksi. n Tehokkaita ja ajanmukaisia 75 mm:n saksalaisia panssarintorjuntatykkejä oli vain pienellä osalla tykkikomppanioista. Erityisen hyödyllisiä ja tehokkaita olivat uudet lähitorjunta-aseet: panssarinyrkit ja panssarikauhut. Osalle patteristoista kaikki ammuttava oli tuotava Saksasta, koska niitä ei Suomessa valmistettu. Panssarinyrkkejä ja -kauhuja saatiin maahan merkittävä määrä jo huhtikuussa 1944, mutta Kannakselle ne ehtivät vasta noin kahdeksan viikon päästä siitä. SA -K U VA PE KK A N IE M IN EN SA -K U VA. Näiden tykkien miehistöillä riitti töitä niin Kannaksella kuin Aunuksen Karjalassa hyökkäyksen alkaessa. Hidastelun syytä ei ole koskaan selvitetty eikä ilmeisesti sen kummemmin tutkittukaan. Käyttökelpoisia tykkejä oli yhteensä 53 tykkikomppaniasta vain noin puolella. Nyrkit ja kauhut olivat myös ensimmäistä aseapua, jota saksalaiset alkoivat Suomeen suurhyökkäyksen alettua toimittaa, jopa mahdollisimman nopeasti moottoritorpedoveneillä ja kuljetuskoneilla
Pääasema jäi ennalleen, ja sen miehitys melko tasaiseksi. Divisioona vaihdettiin toukokuussa 18. Leningradin piirityksen lopullinen murtuminen tammikuussa 1944 muutti tilanteen, mitä jatkoi Oranienbaumin motin vapautus ja rintaman siirtyminen vielä samassa kuussa Narva-joelle, joka on siis noin Suomen nykyisen itärajan kohdalla ja tuntuvasti lännempänä kuin vuoden 1944 pääasema. Divisioonan Kannakselle reserviksi sekä jakamalla Kannaksen joukot helmikuussa kahteen armeijakuntaan, jotka jäivät suoraan Päämajan johtoon. Joukkojen koulutustaso oli heikentynyt, ja suunnitelmat syvyydessä käytäväksi puolustustaisteluksi olivat täysin puutteelliset ja virheelliset tai niitä ei ollut. Jonkinlainen kiinnostuksen osoitus oli Päämajan operatiivisen osaston päällikön eversti Valo Nihtilän vierailu Narvan rintamalla toukokuussa 1944, mutta esimerkiksi pysyvää yhteysupseeria ei tähän Suomen armeijan eteläiseen naaValmiita malleja olisi saatu saksalaisilta, mutta niitä ei hyödynnetty. Se oli kuitenkin sietämättömän lähellä Leningradia ja tulppasi omalta osaltaan tietä Itämerelle. Suomi oli tosin vuosina 1942–44 ollut sangen mukava ja vaivaton vihollinen passiivisuudessaan. Olipa Suomi muodostanut uhan myös Neuvostoliiton yhdelle elämän suonelle, Muurmannin radalle. Jostakin syystä yhteydenpito siellä rintamavastuussa olleeseen kolmen armeijakunnan vahvuiseen Armee-Abteilung Narwaan ei ollut kovin kiinteää. Puna-armeijan näkökulmasta katsoen suomalaiset joukot olivat jäämässä sen selustaan uhaksi, joka olisi poistettava. Ainakin Mannerheim näyttää mieltäneen Narva-joen rintaman merkityksen Suomen kannalta ja seuranneen kehitystä Virossa. 20 SUOMEN SOTILAAN 1944 Suurempi kuva Yhä kansan syvissä riveissä vahvasti elävästä erillissota-teesistä huolimatta todellisuus oli aivan toinen. Jäykkälavettiset Myös linnoitustöitä kiirehdittiin, ja niihin siirrettiin lisää työvoimaa. Päämaja reagoi Leningradin piirityksen murtumiseen ja Suomenlahden etelärannan rintaman siirtymiseen kuljettamalla Panssaridivisioonan ja 3. Koko Kannaksesta vastuullinen Kannaksen ryhmä siis lakkautettiin, ja vasta kun kesäkuun suurkamppailua oli käyty kaksi viikkoa, nähtiin oman johtoportaan tarve ja muodostettiin uudestaan Kannaksen joukkojen esikunta kenraaliluutnantti Oeschin johdolla. Suomenlahden sulkevat miinoitukset ja sukellusveneverkko nojautuivat yhtä hyvin Suomen kuin Viron rannikkoon, vaikka sen ylläpidosta lankesikin suurin taakka Saksalle. Suomi ei käynyt erillistä sotaa, vaan se oli niin Neuvostoliiton kuin Saksankin suunnalta katsottuna osa pitkää itärintamaa, sen vähemmän merkittävää sivustasuuntaa. KA RI KU U SE LA N KO KO EL M A n Puna-armeija on menossa Viipuriin ainakin kuvan kyltin mukaan. Ja näinhän siinä kävi, suomalaiset jättivät Karjalan vuosisataisen lukon vain kymmenen päivää suurhyökkäyksen alkamisesta.. Tilanteen muutos oli siis havaittu, mutta radikaalimpaa divisioonien uusjakoa Kannaksen ja Itä-Karjalan välillä ei tehty. Jälkimmäinen ratkaisu oli vähintään outo. Myöskään itse pääasemaan ei koskettu ennen kuin 10. Divisioonan tilalle sen läntisimmällä osalle eli kesäkuun läpimurron kohdalle. Vieläkään puolustukseen ei muodostettu selkeää painopistettä tai operatiivista syvyyttä
Johdon virheet maksettiin rintamamiesten verellä. Suomen poliittinen ja sotilaallinen johto laiminlöivät kahden vuoden ajan mahdollisuuden torjua hyökkäys tehokkaasti. Se oli Suomen armeijan ainoa mekanisoitu yhtymä ja sellaisena edes jossakin määrin kykenevä saksalaisen ratkaisun mukaisiin vastaiskuihin ja lyömään puna-armeijan hyökkäyskiiloja puolustuksen ryhmityksen syvyydessä eli puolustusasemien takana. Suurin osa divisioonan vaunuista oli panssaritaistelussa hyödyttömiä, ja niiden miehistöt olisi pitänyt käyttää järkevämpiin tehtäviin. Syy ei tietenkään ollut kyseisen divisioonan, siinä palvelleiden tai asevoimiemme. Joustamattomuudesta oli tulossa rangaistus. Oma teollisuutemme ei ajoneuvoja juurikaan tuottanut, ja ainoat todelliset lähteet, Saksa ja Ruotsi, hoitivat ensin tietysti omat tarpeensa. Sen taisteluun kykenevät pääosat olivat neljä jääkäripataljoonaa ja panssarintorjuntapataljoonan sisältävä Jääkäriprikaati, kaksi panssarivaunupataljoonaa käsittävä Panssariprikaati, rynnäkkötykkipataljoona, raskas kenttätykistöpatteristo, viestipataljoona ja pioneeripataljoona. Eri johtoportaissa ja johtajilla oli eriäviä näkemyksiä ylhäältä Päämajasta armeijakuntien ja divisioonien kautta aina etulinjaan asti. Se ei tässä mielessä ollut kovin sovelias liikuntasotaan, jossa vastapuoli ajoi panssareilla tietä pitkin. Divisioonan jalkaväki jääkäripataljoonissa oli ilmeisesti armeijamme parasta, mutta panssaroiduista osista vain Rynnäkkötykkiprikaati oli muutamien Panssariprikaatin yksittäisten vaunujen ohella tasavertainen puna-armeijan panssarien kanssa. Hyvin tyypillinen taisteluosasto oli jään Hitlerin vierailu Suomessa Mannerheimin syntymäpäivillä 4.6.1942. Suomen oma tiedustelu antoi varoituksia viimeistään kuukausia ennen hyökkäystä. Päämajan reservit Kannakselle siirretty 3. Panssaridivisioona oli sentään toista maata. Ja olihan Ruotsi myös poliittisesti edullisemmassa asemassa kuin naapurinsa. SA -K U VA. Epäsuoraa tultakin divisioonassa olisi saanut olla tuntuvasti enemmän divisioonan yhden raskaan patteriston rinnalla. Käytännössä divisioonan osat olivat lähinnä hallinnollisia yksiköitä ja taisteluun mentiin erilaisten taisteluosastojen kokoonpanoissa, mikä oli sangen moderni ratkaisu vuonna 1944. SUOMEN SOTILAan 1944 21 puriin ollut sijoitettu. Kaksi vuotta myöhemmin liittolaisensa varoituksista piittaamaton Suomi joutui puna-armeijan suurhyökkäyksen alle lähes valmistautumattomana. Esimerkiksi kesäkuun kymmenennen päivän hyökkäys Kannaksella ei näy mitenkään Armee-Abteilung Narwan sotapäiväkirjassa! Tilanteen muutos Suomenlahden etelärannalla siis huomattiin ja siihen reagoitiin, vihollisen suurhyökkäyskin nähtiin mahdolliseksi ja jopa todennäköiseksi, mutta tämä ei kuitenkaan johtanut jatkotoimiin. Mitään muutakaan yhteydenpitoa ei ole havaittavissa, eikä toisen tilanteesta oltu selvillä. Ruotsikin varautui nyt täysillä sotaan, jolta se kenties välttyi juuri siksi, että se oli lopulta varsin hyvin varautunut. Divisioona oli normaali suomalainen divisioona, jossa liike perustui jalkamiehen vauhtiin ja huolto sekä tykistön liikkuvuus pääasiassa hevoseen. Jäykkälavettisten tykkien aikakauden kasvatit pysyivät jäykkälavettisina myös puolustuksessa. Mutta nämä kuukaudet hukattiin
C O M /H IS TO RY C O LO RI N G. 22 SUOMEN SOTILAAN 1944 PANSSARIKAUHU eli saksalainen 88 mm:n raketinheitin B-54. Puolustusvoimien käytössä panssarikauhu oli 1950-luvun lopulle asti. Aseen tehokasta käyttöä kesällä 1944 rajoitti se, että kauhut jaettiin joukoille panssarinyrkkien tavoin aivan liian myöhään ja kaluston koulutus ja organisointi jäi hoitamatta. Ase olisi kestänyt jopa satojen laukauksien ampumisen, mutta Suomen ja Saksan suhteiden katkeaminen syksyllä 1944 esti lisäampumatarvikkeiden ja -ampumalaitteiden hankinnat. SA -K U VA N VÄ RI TY S: TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. Aseen torjuntaetäisyys oli 120-150 metriä, ja se tehosi otollisesta kulmasta ammuttuna kaikkiin vihollisvaunuihin kesällä 1944. Olalta laukaistavaa panssarintorjunta-asetta hankittiin Suomeen Saksasta vuonna 1944 yhteensä 1 854 ampumalaitetta ja niihin kuuluva kymmenen laukauksen asekohtainen tuliannos. Kuvassa panssarikauhu asemissa Leppäsyrjässä 16.7.1944
On muistettava, että Suomella oli myös hyvin vähän reservejä. Jotain mistä voisi oppiakin. n Rynnäkkötykki harjoituksessa Vuosalmella 11.8.1944.. Nopeasti alueelle toimitettu voimakas Lento-osasto Kuhlmey maataistelukoneineen, rynnäkkötykkiprikaati, jalkaväkidivisioona ja valtava aseapu oli täysin ratkaisevaa. Ylemmän johtoportaan piti voida luottaa alaisiinsa ja antaa alemmille portaille toiminnan vapaus. Myös Saksa tuki liittolaistaan ratkaisevasti kesällä 1944. Harva rataverkko, jonka varassa joukkojen keskityskuljetukset olivat, olisi toki voitu katkoa neuvostoilmavoimilla helposti ja moneen kertaan, ja partisaanitkin olisivat voineet siviilien teurastamisen sijasta käyttää voimiaan kuljetuksia vastaan. 23 SUOMEN SOTILAan 1944 käripataljoona, jonka tukena oli rynnäkkötykkikomppania sekä hiukan muita aselajijoukkoja. Saksalainen torjuntamenetelmä vaati tietysti jonkin verran tilaa, mutta ennen kaikkea johtajilta melkoista joustavuutta sekä joukoilta kykyä liikkuvaan sodankäyntiin ja riittävästi hermoja olla välillä ikään kuin saarrettuna. Puna-armeija sijoitti murtokohdan mielellään kahden yhtymän saumaan, koska se aiheutti johtamiselle erityisiä vaikeuksia. Toki tähän vaikutti myös meikäläinen maasto ja käytössä ollut kalusto. Mutta Venäjän nykymenoa kun seuraa, niin taitaa olla turha toivo enää päästä käsiksi arkistoihin. Haluttiinko kenties saada koko Suomen armeija satimeen antamalla vastustajan keskittää joukkonsa taisteluun vai eikö puolustushaarayhteistyö ja operaatiotaito ollut kuitenkaan Neuvostoliitossa vielä kyllin pitkällä. Taktinen käyttöajatus oli pikemminkin, että panssarit tukevat jalkaväkeä kuin päinvastoin. Ehkä olisi vielä selvittämättömiä suuria kysymyksiä koskien torjuntataisteluitamme. Jostakin syystä puna-armeija ei meidän onneksemme puuttunut tehokkaasti joukkojen keskityksiin. Puna-armeija osoittautui vuosina 1943–1945 oppineen taitavaksi niin tiedustelussa kuin oman toiminnan salaamisessakin. Neuvostoliiton asevoimat eivät kuitenkaan jostain syystä tätä ymmärtäneet tehdä. Koska murtokohta ja hyökkäys oli kapealla alueella ja painopisteen muodostaminen oli viety äärimmilleen, oli se myös haavoittuva tykistön tulelle. Ilman Saksan oikea-aikaista tukea rintama olisi romahtanut ja Suomi olisi menettänyt itsenäisyytensä. Niin vastaiskuihin kykenevää jalkaväkeä, panssareita, panssarintorjuntaa kuin tykistöä ja heittimistöäkin oli koottava eräänlaisiin puolustuskeskuksiin, jotka eivät välitä rintaman puhkaisseista ja ohi menevistä puna-armeijan hyökkäyskiiloista vaan käyvät niiden kimppuun sivulta. Seuraavat käytettävissä olleet reservit tai edes irrotettavat joukot olivat kaukana ItäKarjalassa, ja sieltä niitä Kannakselle siirrettiinkin, kun kävi ilmeiseksi, että puna-armeijan hyökkäystä ei sitä vastassa olevien voimien avulla pysäytetä. Näihin vastahyökkäyksiin saksalaiset keskittivät puolestaan niin vahvat voimat, että ne pystyivät tehtäviinsä ja useimmissa tapauksissa myös palauttivat aikaisemman, puna-armeijan hyökkäystä edeltäneen linjan. On muistettava, että Suomessa ei ollut tuolloin eikä ole vielä tänä päivänäkään panssariaselajia. Äärimmilleen vietynä saksalainen menetelmä jätti etulinjaan vain heikon verhon, jonka tehtävä oli pikemminkin hä...ratkaisuun pyrittiin elävällä voimalla, eikä tulenkäytöllä. Se toinen mahdollisuus Saksalaisten mielestä puna-armeijan suurhyökkäysten torjumiseksi oli olennaista löytää puolustukselle painopiste ja kyetä muuttamaan sitä taistelun aikana. Erityisen tärkeänä saksalaiset pitivät kaiken mahdollisen epäsuoran tulen keskittämistä puna-armeijan murtoa ja hyökkäystä torjumaan. Hyökkäyksen pysäyttämiseen vaikuttava tekijä olikin nopeus, jolla Kannakselle saatiin lisää joukkoja. Saksalainen tehtävätaktinen ajattelutapa, joukkojen korkea koulutustaso, hyvä moraali ja kuri olivat edellytyksiä tällaisen toiminnan onnistumiselle
24 lyttää kuin torjua. Erityisen taitavasti pelasivat ne johtajat, jotka pystyivät juuri ennen puna-armeijan iskua siirtämään etulinjasta merkittävän osan voimistaan taakse tai sivuun, pois massiivisen tulivalmistelun alta. Ylpeys käy lankeemuksen edellä Epäselväksi on jäänyt, miksi meillä sivuutettiin saksalaisten kokemukset ja opit. Sen käyttö pitää ylempien portaiden sallia, tai siitä ei ole hyötyä. Ehkä heitä vaan pidettiin kesällä ja syksyllä 1941 huonosti Suomessa menneiden hyökkäystensä takia aikaisempaa kykenemättömämpinä tai sitten luotettiin omiin taitoihin. Ehkä oltiin liian ylpeitä kuuntelemaan vieraiden neuvoja, kenties oltiin tuudittauduttu siihen, että historia toistaa itseään ja Suomi selviää vuoden 1918 tavoin kuin koira veräjästä Saksan ja Venäjän uuvutettua toisensa ja länsivaltojen korjatessa potin. Tehtävätaktisesti toimimalla säästettiin tuiki tärkeää ja kallista hyvin koulutettua elävää voimaa. Mutta SUOMEN SOTILAAN 1944. Tämä edellytti hyvää tiedustelua, kokemusta ja hivenen onneakin, tai sitä mitä saksalaiset nimittivät Fingerspitzemgefühliksi, jonka voi epätarkasti kääntää näppituntumaksi. Näin tapahtui itärintamalla lukuisia kertoja vuosina 1943–1945. Näppituntuma kuitenkin syntyy vain kokemuksen ja älyn yhdistelmänä. Se myös mahdollisti sen, että alivoimainen puolustaja pystyi liikkuvalla puolustuksellaan muodostamaan ylivoimatilanteita haluamiinsa paikkoihin ja jopa lyömään vastustajan hyökkäyksen
Niin tai näin, varmaa vastausta siihen, mikä sai päättäjämme sivuuttamaan saksalaisten neuvot ja muutenkin tekemään sarjan vääriä valintoja, emme saa tietää koskaan, sillä kaikkien tuolloisten päättäjien suut ovat vaienneet ikuisiksi ajoiksi jo vuosikymmeniä sitten. Vastaus tähän kysymykseen on oleellinen, koska kesäsodan aikana mentiin vanhentuneita puolustuksen oppeja noudattaen lähelle katastrofia. Kovin paljon ajattelua ei sekään olisi voinut vaatia, että tämä kohta olisi osattu sijoittaa siihen, mihin puna-armeijakin sen sijoitti eli Viipuriin menevien pääväylien suuntaan ja lähelle Suomenlahden rannikkoa. MuutosMOTORISOITU RASKAS PANSSARITORJUNTATYKKI MARSSILLA. Tähän johtopäätökseen olisi voinut päästä jo pelkällä sotahistorian kertauksella, sen verran asiat tahtovat mennä tietyissä tilanteissa samoja ratoja vaikka eivät tietysti yksi yhteen sellaisenaan toistukaan. SUOMEN SOTILAan 1944 25 historia ei toistanut itseään, tai tavallaan toisti, pääsihän Suomi nytkin lopulta kuin vahingossa lipeämään vastustajansa otteesta. ...vastustaja oli muuttunut, ja ylpeys kävisi Päämajan lankeemuksen edellä.. Puna-armeijasta ei talvisodan tai vuoden 1941 hyökkäysvaiheen perusteella ollut nimittäin jäänyt kovin vakuuttavaa kuvaa. Näihin johtopäätöksiin olisi täytynyt jokaisen kunnollisen johtoesikunnan päätyä sen tiedon varassa, jonka tiedämme tänään olleen silloin käytettävissä. Pelkästään Vuoksen rajaaman tilan ymmärtäminen olisi johtanut päättelyketjussa suurin piirtein saman kohdan valitsemiseen kuin puna-armeija. Alempien johtajien ja joukkojen kouluttaminen uuteen tilanteeseen olisi varmaan ollut mahdollista, mutta se olisi pitänyt aloittaa hyvissä ajoin, ainakin kuukausia, kenties mieluummin jopa puolta vuotta ennen hyökkäystä. On kuitenkin historiatieteellisesti täysin kestävää väittää, että saksalaisten kuvausten perusteella Päämajamme olisi pitänyt mieltää, miten puna-armeija Kannaksella tulee hyökkäämään, eli että se tulee kapeasta kohdasta ja kaikin tavoin ylivoimaisena. Lopulta kysymys on siitä, olisiko Päämaja voinut noudattaa saksalaista menetelmää Kannaksella. Olisiko näin voitu tehdä. Kannaksen ryhmityksen muuttaminen saksalaisten oppien mukaan painopisteisiin kerätyiksi voimiksi olisi vaatinut aivan uutta, mullistavaa ajattelua Päämajalta sekä armeijakuntien ja divisioonien johtoportailta. T-20 (STZ-3, Komsomolets) vetää saksalaista 75 mm:n panssarintorjuntatykkiä vuodelta 1940 (75 PstK/40). Jotenkin on vaikea nähdä, että ne olisivat ennakolta, ilman puna-armeijan antamaa opetusta tähän kyenneet. Huuhanmäki (Pst. Mutta vastustaja oli muuttunut, ja ylpeys kävisi Päämajan lankeemuksen edellä. Koul.K.) 6.6.1944. Tärkeintä olisi kuitenkin ollut oivaltaa se aivan päivänselvä ja vuonna 1944 hyvin tiedossa ollut tosiasia, että tällaista äärimmilleen keskitettyä hyökkäystä ei yksikään kohta Kannaksen pääasemassa tule kestämään. Vai aliarvioimmeko sittenkin vastustajamme, mikä on pahin helmasynti, johon sotilas voi langeta. Miehistönä virolaisia vapaaehtoisia
Puhumattakaan siitä, että komppanioita olisi otettu enemmän Päämajan käyttöön ja niistä olisi muodostettu panssarintorjuntapataljoonia tai peräti panssarintorjuntaprikaati painopisteessä käytettäväksi. Ensimmäisen maailmansodan ja jopa sitä edeltävien sotien kasvateille Päämajassa uuden ajattelutavan omaksuminen olisi mitä ilmeisemminkin ollut mahdotonta. Jos panssarinyrkkien ja -kauhujen jako olisi aloitettu ajoissa ja koulutusta olisi kiihdytetty, niin etulinjaan olisi saatu kätevää panssarintorjuntavälineistöä ja tehokkaat tykit siirretty taakse, osin hyvinkin taakse. Myös tykistön keskitetympi johtaminen olisi ollut näin mahdollista, ja sitä kautta toteutettu heti se, mikä kesän kamppailun lopulla tehtiin. Mutta nythän oli paras maataloustyöaika ja tykistön vetäjätkin olivat maatalouden ja viime kädessä uudelleen käynnistetyn linnoitustyömaan käytössä. Yhtymiltä olisi irrotettu Päämajan käyttöön ylijohdon tykistöreservi erityisesti raskaasta ja järeästä tykistöstä. Tähän suuntaan mentiin kesäkuun alussa 1944, kun 13 tykkikomppaniaa, kaikki tehokkaimpia 75 mm:n kanuunoita käyttäviä, otettiin suoraan Päämajan käskyvaltaan. Huomattavasti helpommin olisivat varmaan onnistuneet tykistön ryhmitysmuutokset. Kun otetaan huomioon mahdollisuudet oppia saksalaisten kokemuksista, eivät edellä esitetyt toimenpiteet suinkaan olleet mahdottomia eikä niitä edeltävä pohdinta mitenkään poikkeuksellista sotilaallista älyä vaativaa. Ensimmäisen maailmansodan ja jopa sitä edeltävien sotien kasvateille Päämajassa uuden ajattelutavan omaksuminen olisi mitä ilmeisemminkin ollut mahdotonta.. 26 SUOMEN SOTILAAN 1944 vastarinta olisi kaikilla tasoilla ollut varmasti erittäin suuri jo pelkästään siksi, että olisi sotkettu joukkojen vakiintunut elämänrytmi epämiellyttävillä asioilla. Komppaniat jäivät kuitenkin alistettuina armeijakuntiin, eikä niistä muodostettu ylijohdon panssarintorjuntareserviä. Tässä esitetyt ajatukset perustuvat tietysti osin jälkiviisauteen, mutta vain osin. Tämän käytöllä ja suuntaamisella olisi voitu suurhyökkäystä torjua jo heti alkuunsa, kun sen suuntautuminen oli selvillä. Toinen puolustuksen olennainen elementti, panssarintorjunta, olisi pitänyt myös saada muodostamaan painopisteitä. Jälkikäteen varmaa onkin vain se, että voidaan hyvällä syyllä kysyä, miksi näihin ajatuksiin ei tartuttu. Se siitä tykistön liikkuvuudesta sitten
27 SUOMEN SOTILAan 1944 TYKKIMIEHET VALMIINA TORJUMAAN seuraavaa hyökkäystä. Puoli tuntia myöhemmin joutuivat miehet vetäytymään tykkeineen jättäen paikan viimeisenä, kertoo SA-kuvan alkuperäinen teksti. Takana tien laidassa näkyy heikosti rikkiammuttu Klim. Tällä tykkiryhmällä on sentään ajanmukainen kalusto – Kannaksen taisteluiden yksi tärkeimmistä panssarintorjuntavälineistä; 75 mm:n saksalainen panssarintorjuntakanuuna PAK 40.. Paikka on Valkjärvi–Kivennapa-tiellä ja päivä 11.6.1944
28 SUOMEN SOTILAAN 1944
Tapasimme loppuvuodesta 2016 Joutsenossa miehen, joka muistaa yhä kesän 1944 kuin eilisen päivän. Yhden todellisista Suomen sotilaista. Yhden sadoista tuhansista, jotka eivät juosseet, vaan taistelivat.. 29 SUOMEN SOTILAan 1944 TODELLINEN SOTILAS Suomalaisten kuva jatkosodasta ja varsinkin kesästä 1944 perustuu enemmän kaunokirjallisuuden ja viihdeteollisuuden tuotteisiin kuin historiaan. Sodasta on tietysti yhtä monta totuutta kuin on kokijaakin
Se tuli kalliiksi ja oli tulla vielä kalliimmaksi... Vetäytyminen eteni välillä paonomaisesti ja epäjärjestyksessäkin, mutta kun joukot saatiin taas johtoon, peräännyttiin taistellen. Ensin taisteltiin, sitten vetäydyttiin ilman yhteyttä esimiehiin, koska johtamisyhteydet olivat katkenneet. Tuntemattomassa kuvailtuja piirteitä toki löytyy niin hyvässä kuin pahassa, mutta dokumentti ja kokemus ovat kuitenkin aina eri asioita kuin proosa ja viihde. . HAASTATTELU: JAAKKO PUUPERÄ . Maan poliittinen asema oli lohduton, mutta se ei ollut sotilaiden, ainakaan rintamasotilaiden syytä. 30 SUOMEN SOTILAAN 1944 A likersantti Mikko Tynkkynen muistaa Kannaksen torjuntataistelut kesällä 1944 hyvin. Vika oli paljon ylempänä, johdossa, joka kävi liittolaisten varoituksista piittaamatta ensimmäistä maailmansotaa kolmekymmentä vuotta liian myöhään. MUSTAVALKOISET KUVAT: SA-KUVA, VÄRIKUVAT: JAAKKO PUUPERÄ TODELLINEN SOTILAS. Todellisen sotilaan todistus tapahtumien kulusta on kovin erilainen kuin kuvitteellisen. Tuntemattoman sotilaan ja sodan jälkeen ajan tarpeisiin tehdyn viihteen ”Kannaksen läpijuoksua” hän ei muista. Sen sijaan se, että kenttäarmeija kävi katastrofin kynnyksellä, oli osittain sotilaiden syytä, mutta ei tavallisten rivimiesten ja heidän rinnallaan virheet verellään maksaneiden kenttäjohtajien, aliupseereiden ja upseereiden. Mikon kanssa emme etsineet syyllisiä vaan totuutta, yhden todellisen sotilaan silminnäkijäkertomusta verisestä tiestä kesäHiitolan aseman ratapiha. Kun välirauha astui voimaan, olivat Suomen asevoimat suhteellisesti vahvemmat kuin koskaan. Alikersantti Tynkkynen taisteli miehineen ja aseveljineen tien Siestarjoen rantalohkon Peukalo-tukikohdasta Viipurinlahdelle
– No, ainakin olen yhä fanaattinen penkkiurheilija, vastikään urheilukisoja televisiosta yötä myöten seurannut hyväkuntoinen veteraani tokaisee vaatimattomasti. Seinällä olevat Puolustusvoimien kunniakirjat yli seitsemän vuosikymmen takaa muistuttavat urheilutaustasta. 31 SUOMEN SOTILAan 1944 kuun alun läpimurron tulihelvetiksi muuttuneesta murtokohdasta aina välirauhan aamuun Viipurinlahdella. Isä oli veturinkuljettaja, ja rautatieläisiä oli muutenkin paljon meillä syntymäpaikkakunnallani Kannaksen Hiitolassa.. Isänmaasta ja metsästä on pidettävä huolta, onhan lapsenlapsiakin neljässä polvessa. Erityisesti vanhaa uimaria kiinnostaa yleisurheilu, mutta kyllä F1-kisojakin tulee seurattua. Oviaukossa on tanko ja ajokorttikin on voimassa. Joutseno, marraskuu 2016 Pari vuotta sitten leskeksi jääneen, pitkän uran Hackmannin puutavaran sisäänostajana tehneen veteraanin kotona huomaa, että kyseessä on vannoutunut urheilumies. Kuinka sitä muuten pääsisi metsänhoitohommissa käymään. Vielä paremmin sen huomaa alun sadatta käyvän miehen ryhdikkäästä olemuksesta
Kuorolaulu on saanut jäädä. Hiitola, ystävänpäivänä 1925 – Olen saanut elää Suomen jokaisen presidentin aikana aina Ståhlbergista alkaen, 14.2.1925 syntynyt veteraani naurahtaa. Viipuri, kesä 1943 Kruunun syyniin – kutsuntoihin – suojeluskuntapoika käskettiin maaliskuusStukat Immolan lentokentällä 28.6.1944. – Johti se ikäviinkin hommiin, kun piti puuttua lomalaisten joutavaan jermuiluun, ratsata matkustakoteja ja olla välillä Viipurin päävartiossa nuorempana aliupseerina. Oma isäni sairastui ja kuoli jo 37-vuotiaana keuhkotautiin vuonna 1929. Paljon myönteisempi. Olihan Hiitola rautatieristeysasema, josta pääsi Elisenvaaraan, Käkisalmeen, Viipuriin... Kun YH (Ylimääräinen Harjoitus) alkoi lokakuussa 1939, tuli meistä suojeluskuntapojista ensin hevosenhoitajia. Suojeluskunnissa ja urheilussa saatu kunto ja sotilastaidot olivatkin apuna sotavuosina. Vielä löytyy muutama veteraani kuntoiluseuraksikin. – Asuttiin teltoissa pelkät havut alla, mantteli päällä ja reppu tyynynä, Mikko muistelee monille tuttua jalat palaa ja pää jäätyy -kokemusta. Todellakaan. Oli jo pakkasiakin, ja kamina pidettiin kuumana, mutta kyllä silti paleltiin. ErP 20 Syksyllä 1943 mukavakin varuskuntaelämä Viipurissa muuttui linnoitustöiksi Kuuterselässä. Oli sellaista ikävää ja hölmöä kurinpalauttamista, muun muassa laitettiin miehiä opettelemaan tervehtimistä sun muuta, Mikko muistelee tarpeetonta muodollisen kurin ylläpitoa, joka tuo jo Tuntemattomankin tarinat mieleen. 32 SUOMEN SOTILAAN 1944 – Se oli ajan henki, ja tietysti suojeluskunnillakin oli osuutensa urheilukipinän syttymisessä, veteraani kertoo. Heinäkuussa 1943 tuore alikersantti lähetettiin Viipuriin Henkilötäydennyskeskukseen. sa 1943. Eiväthän nekään tyhjästä temmattuja ole. TODELLINEN SOTILAS. – Kävin Käkisalmen yhteislyseota, jossa koulukavereitani olivat muiden muassa Viinasen veljekset, heistä yksi Iiro Viinasen isä, ja lähdin mukaan suojeluskuntatoimintaan heti siirryttyäni lyseoon vuonna 1937. Vesijumpassa Mikon kanssa käy vielä pari kaveria. Mutta kokonaiskuva oli toisenlainen. Isä oli veturinkuljettaja, ja rautatieläisiä oli muutenkin paljon meillä syntymäpaikkakunnallani Kannaksen Hiitolassa. Moitteeton palvelus, urheilullisuus ja suojeluskuntalaisuus johtivat kai siihen, että sain hommakseni seurata joukkojen mielialaa, joka oli kyllä moitteeton. – Kun YH (Ylimääräinen Harjoitus) alkoi lokakuussa 1939, tuli meistä suojeluskuntapojista ensin hevosenhoitajia. Seurasi ensin palvelus Jalkaväen koulutuskeskus 21:ssä uudella kotipaikkakunnalla Forssassa, jossa suojeluskuntataustainen urheilullinen nuori mies päätyi nopeasti aliupseerikurssille. Majapaikkana oli hovioikeu den talo aivan kaupungin keskustassa. Niissä hommissa oltiin vielä sodan aikana, kunnes helmikuussa 1940 kotitalon kulmalle osui lentopommi ja jouduin leskeksi jääneen äitini kanssa evakkotielle, joka päättyi Nokialle. Minut käskettiin muiden tietämättä aliupseerina hoitamaan salaista hommaa. Mikko ei valita, mutta sen hän sanoo, että eipä heitä sodasta haavoittumatta selvinneitä hirveämmin ole tuettu. – Onneksi palattiin vielä ennen vuoden vaihdetta ja talvea takaisin Viipuriin, jossa meidät henkilötäydennyskeskuksen miehet jaettiin sotatoimiyhtymiin. – Kyllä siinä taisi olla minulla luoja mukana, Mikko haluaa muistuttaa. – Henki joukoissa oli kesällä 1943 erittäin hyvä. Sitä Mikko ehti harrastaa puoli vuosisataa
– Meidän komppanialla ja omalla ryhmälläni oli edelleen hyvä henki ja osaaminenkin oli kehittynyt hyväksi. – Olihan meidän divisioonamme 10.D:n miehiä tavattu Viipurista asti hiippailemasta jo vuorokauden jälkeen suurhyökkäyksen alusta, mutta ei meidän porukasta. Vaan kyllähän hiippareitakin riitti. Tehtiin linnoitustöitä ja asuttiin hienoissa syvälle maan alle rakennetuissa betonikorsuissa. Minun ryhmäänikin tuli näitä kokeneita vanhoja. Suurin osa joukoistaan kesäkuussa 1944 eroon joutuneista miehistä nimittäin ei juossut pakoon vaan yritti etsiä ensi päivien täydessä kaaoksessa omaa joukkoaan. Kun joukko hajosi sittemmin suurhyökkäyksen toisena päivänä, johtui se vain sekasortoisesta tilanteesta. – JR 32:sta tulleet miehet olivat hyviä sotilaita. Nuoret ja vanhat olivat sekaisin ryhmissä ja joukkueissa, mikä oli hyvin toimiva ratkaisu. Heillä oli usein suojeluskuntatausta ja tietysti rintamakokemusta. "Käsikähmä",Sormenkärjen etummaisin korsu. Miehet pyrkivät takaisin omiensa joukkoon heti, kun se oli mahdollista, eivätkä lähteneet hiippailemaan, veteraani painottaa vetäytymisvaiheen sekasortoisen alun ja karkuruuden eroa. Se näkyi, kun jouduttiin kesällä tuleen. Pääasiassa jäyhiä ja rauhallisia pohjalaisia maanviljelijöitä virtojen varsilta. Lopuista miehistä ja meistä nuorista täydennysmiehistä muodostettiin uusi joukkoosasto Erillinen pataljoona 20, ErP 20. Myös taisteluharjoituksia ja koulutusta oli, mutta pääasiassa pataljoona oli työpalvelussa. Meillä ei ollut koskaan mitään ongelmia eikä minkäänlaisia skismoja nuorten ja vanhojen välillä. Minun joukossani ei ollut koskaan yhtään karkuria eikä hiipparia.. Minun joukossani ei ollut koskaan yhtään karkuria eikä hiipparia. Itä-Kannas, 1944 ErP 20 lähetettiin talvella 1944 ensin Käkisalmeen ja sitten Taipaleenjoen talvisodasta tunnettuun Terenttilään. 33 SUOMEN SOTILAan 1944 – Minä ja alaisikseni määrätyt ikäiseni nuorukaiset Tampereen seudulta pääsimme todella hyvään porukkaan! Uhtualta tullut JR 32 nimittäin hajotettiin, ja sen vanhat, ennen vuotta 1912 syntyneet miehet kotiutettiin
Minultakin jäi reppu, kun tuli lähtö. Divisioonaan. Sanoivat päivämääränkin. Vieressä oli tukikohta, jonka nimi oli Sormenkärki. Kuukauden päästä Peukalo ja joukot Suomenlahdelta, Rajajoelta Valkeasaareen joutuisivat puna-armeijan hyökkäyksen painopisteeseen. Moni hänen alaisensa saisi puuristin. Kehottivat pakkaamaan repun valmiiksi ennen kesäkuun kymmenettä päivää, koska ”sitten ette ehdi enää reppuanne pakata, kun hyökkäämme”. Kuuluttiin Laatikaisen IV armeijakuntaan, sen 10. Se oli joen länsirannalla, joen mutkan ja meren kainalossa Neuvostoliiton puolella rintamalinjaa olevan Siestarjoen pienen teollisuuskaupungin pohjoispuolella. Minultakin jäi reppu, kun tuli lähtö. Miehistönkin keskuudessa kummasteltiin toimintaa ja osattiin odottaa hyökkäystä. Päämaja tuki ajatusta. Laatikaisen tykistökomentajan, eversti Sippolan tykistön tulisuunnitelma perustui epärea listiseen ajatukseen, että päätehtävänä olisi vastatykistötoiminta eikä torjuntojen ampuminen vastustajan hyökkäysryhmitykseen. Sippola menetti kesäkuussa tykistönsä kaluston kahteen kertaan. Laatikainen oli saanut jo vuonna 1941 Mannerheim-ristin. Ja se oli 10.6. 34 SUOMEN SOTILAAN 1944 Siestarjoen rantalohko, toukokuu 1944 Toukokuun alussa 1944 ErP 20 ja alikersantti Tynkkynen ryhmineen otti rintamavastuun Siestarjoen rantalohkolla. Ensimmäisen maailmansodan preussilaisen aliupseerikoulutuksen saaneen Laatikaisen armeijakunnassa jalkaväen puolustus perustui ensimmäisen maailmansodan aikaiseen ajatukseen siitä, että pääpuolustuslinjan murruttua vastustaja pysäytetään tukilinjalle aivan pääpuolustusaseman takana ja lyötäisiin sen jälkeen pois pääasemasta vastahyökkäyksellä. Nimi kertoi tukikohdan muodosta ja luonteesta. Meidän Valkjärvi-Kivennapa 11.6.1944. Moni rintamaupseeri kritisoi armeijakunnan ja Päämajan ratkaisuja, mutta ilman vastakaikua. Johtamisyhteydet olivat riittämättömät ja huonosti tulta kestävät, joukkoja ei oltu harjoitettu toimimaan vastustajan syvää läpimurtoa vastaan, johtaminen oli jäykkää, ja jopa linnoittaminen oli laiminlyöty. Laatikainen oli saanut jo vuonna 1941 Mannerheimristin. Mikko oli nyt kivääriryhmän johtaja eteen työnnetyssä tukikohdassa nimeltään Peukalo. Jääkärikenraali Taavetti Laatikaisen armeijakunnan alueella puolustusjärjestelyt olivat täysin aikansa eläneet. Moni hänen alaisensa saisi puuristin. Sodan jälkeen Laatikaisesta tehtiin jalkaväenkenraali. Ja se oli 10.6. – No, tottahan ne puhuivat. – Kyllähän siitä puhuttiin, ja venäläiset huusivat kaiuttimistaan pitkin toukokuuta, että jättäkää asemanne. Suomen sodanjohto eli edelleen ensimmäistä maailmansotaa. SA -K U VA TODELLINEN SOTILAS. Ylivoiman ja sodankäynnin luonteen huomioiden suunnitelma oli järjetön. Olihan näin tehty talvisodassakin
oikealla puolellamme oli Suomenlahti, ja meistä vasemmalle olivat Jalkaväkirykmentit (JR) 58 ja 1. Uteliaisuus tappoi nuoria miehiä. – Totlebenin rannikkotykistö ampui järeitä kranaatteja usein ylitsemme. Elämää juoksuhaudoissa – Asemasota oli meille nuorille uutta. Meidän puolella ei paljon päivää paistateltu. 35 SUOMEN SOTILAan 1944 Kenraali Airon mielestä vanhaa marsalkkaa ei saanut huolestuttaa ikävillä uutisilla. Kaksi poikaa pataljoonastamme kuoli heti ensimmäisellä viikolla ihan omaa varomattomuuttaan, vaikka kuinka oli opetettu ja varoiteltu ja juoksuhaudoissa oli varoituskyltit pahoissa paikoissa. – Ilmatoimintaa oli koko ajan aivan valtavasti. Jos joku uskalsi liikkua rannalla linjojen takana, niin Totlebenista (Neuvostoliiton alkujaan jo tsaarinaikainen linnaketekosaari Siestarjoesta länteen, Kronstadtin ja Terijoen rantahiekkojen välillä) ammuttiin heti järeällä rannikkotykistöllä niin, että tuntui. Saksalaiset olivat kertoneet suomalaisille omia kokemuksiaan puna-ar. Jos meiltä päin ammuttiin yli linjojen tykistöllä tai heittimillä, niin tuleen vastattiin heti kymmenkertaisesti taivaalta tai tykistöllä. Kun itse tähystimme kiikareilla Totlebeniin, niin näimme ryssien ottavan rauhassa aurinkoa
kojen johto hukkasi yli kaksi vuotta aikaa valmistautua tulevaan. Oltiin aika huolestuneita. Myös omien, kuten päämajassa työskennelleen eversti Valo Nihtilän, näkymykset valuivat kuuroille korville. Päämaja ja varsinkin Länsi-Kannaksen joukLänsi-Kannas 14.6.1944. Sitten kolme varttia Tykistötuli, jonka alle jäimme, oli musertava. Kenraali Airon mielestä vanhaa marsalkkaa ei saanut huolestuttaa ikävillä uutisilla. 77-vuotias marsalkka, vailla yleisesikuntakoulutusta ollut entinen ratsuväkiupseeri muisteli Mikkelissä, kuinka hänkin palvelusaikoinaan keisarillisessa armeijassa oli ollut joukkoineen harjoituksissa Kannaksella. syntymäpäivää vietettiin 4.6. TODELLINEN SOTILAS. Ensin tuli ilmahyökkäys, joka alkoi aamukuudelta. Taivas täyttyi rynnäköivistä koneista. Kenttätykistön ja Ilmavoimien maalitiedustelu lähetti pitkin loppukevättä aina kesäkuun hyökkäykseen asti Päämajalle varoituksia. – Kaksi päivää myöhemmin, illalla 6. Se oli sanoinkuvaamaton kokemus. Tiivistettynä opetus oli se, että läpimurtoa ei voi estää vastahyökkäyksin murtokohdassa vaan puolustukselta vaaditaan joustavuutta ja syvyyttä. Marsalkan mielestä painopiste oli Laatokan pohjoispuolella. Venäläisten toiminta ei-kenenkään-maan toisella puolella vilkastui. Jotkut joivat sitten sitäkin enemmän. Marsalkan suosikki, neljännen armeijakunnan komentaja Taavetti Laatikainen ummisti korvansa alaisiltaan ja tuki marsalkan näkemystä. Oleellista oli myös tykistön käyttö hyökkäysryhmityksiä vastaan ja panssarintorjunta oman ryhmityksen syvyydessä. Tykistötuli, jonka alle jäimme, oli musertava. kesäkuuta kuulimme radiosta liittoutuneiden nousseen maihin Normandiassa Ranskassa. Siitä olisi kyse nytkin, marsalkka halusi uskoa. Suomalaiset eivät olleet ottaneet kalustoa käyttöön, ja saksalaisten ohjeille ja varoituksille viitattiin kintaalla. Me alaikäiset ei viina-annosta saatu, ikäraja oli tuohon aikaan 21 vuotta. Kaikki viittasi hyökkäykseen. Saksalaiset olivat myös toimittaneet suomalaisille uutta panssarintorjunta-aseistusta jo keväällä 1944. Kuulimme koko ajan panssareiden ja muiden ajoneuvojen ääniä, ja propagandalähetykset muuttuivat vain hurjemmiksi. – Tulivalmistelu alkoi 9.6. kesäkuuta 1944 – Marsalkan 77. 36 SUOMEN SOTILAAN 1944 meijan läpimurtohyökkäyksistä ja siitä, kuinka niitä vastaan tulisi toimia. Kenttätykistömme Suvi-Kumsassa kehitetyt uudet taktiset ja tekniset innovaatiot eivät myöskään kiinnostaneet ainakaan neljättä armeijakuntaa painopisteessä. Nihtilä jäi everstiksi, häntä ei palkittu Mannerheim-ristillä, vaan sai sen sijaan istua sodan jälkeen linnassa. Kun hetki koitti, olivat tykistön vetäjät ja suuri osa joukoistakin linnoitustyömailla ja vielä suurempi joukko miehiä maatalouslomilla! Peukalo, aamulla 9
SU O M EN SO TI LA A N A RK IS TO. Valkeasaari kesäkuu 1944. Seuraavan kuukauden ajan koko Suomen kohtalo oli vaakalaudalla. Sodanjohdon laiminlyönneistä ja virheistä maksoi monen muun aseveljensä tavoin etualalla makaava kaatunut suomalaissotilas. 37 SUOMEN SOTILAan 1944 Venäläiset ovat murtautuneet läpi Valkeasaaressa kesäkuussa 1944
Tulivalmistelun jälkeen olimme pian ankarassa lähitaistelussa, vyörytimme asemamme takaisin verisesti taistellen silmästä silmään välillä käsikähmässä ryssien kanssa ja välillä käsikranaatteja ja konepistooleita käyttäen. Nyt koko kangas paloi ja maasto peittyi kitkerään savuverhoon. Tilanne oli osin kaoottinen. Se oli loistava ase, vaikka olikin aika painava. Juomavesi loppui meiltä heti. Niitä oli vain ihan liian vähän. Ehjänä säilyneet pitivät asemansa, kunnes jouduimme luopumaan Peukalosta vastustajan ylivoiman pakottamana päivällä 9.6. Muutama evakuoitiin taakse pahoin haavoittuneina. Ryhmänjohtajana minulla oli aseena Suomi-konepistooli. Vetäytymistä Kivennavalle 11.6.1944. Omaa joukkueenjohtajaani vänrikki Göran Malmbergia en esimerkiksi nähnyt koko taistelun aikana. Kaistalle, jossa Mikkokin taisteli, ampui noin 2 000 tykkiä. Vastahyökkäys Voimassa olleen taktiikan mukaisesti Mikon yksikkö valtasi pääaseman Peukalossa takaisin vastahyökkäyksellä vielä samana iltana. Saimme onneksi omalta tykistöltä tulitukea Peukaloon ja viereiseen Sormenkärkeen. Komentoyhteydet olivat poikki. 38 SUOMEN SOTILAAN 1944 myöhemmin tykistö, heittimet ja suorasuuntausaseet yhtyivät tuleen. – Minulla oli ryhmässäni mahdottoman hyvät miehet. Niitä oli vain ihan liian vähän. Se oli loistava ase, vaikka olikin aika painava. Kenenkään hermot eivät pettäneet ensimmäisen päivän tulimyrskyssä, vaikka suurin osa hiekkaan kaivetuista varustuksista sortui, yhteydet taakse katkesivat ja taisteluhaudoissa oli vaikea liikkua, kun tykistötuli teki tukipuin tuetuista kaivannoista osin läpipääsemättömiä ylhäältä umpeen painuneita umpikujia. – Peukalo aivan kuten koko maasto pääasemassa mereltä Valkeasaareen oli mäntykangasta ja kuivia soita. TODELLINEN SOTILAS. Itselläni oli aina taistelussa aseessa yksi 70 patruunan lipas ja vyöllä kolme lipasta, lisäksi Ryhmänjohtajana minulla oli aseena Suomi-konepistooli. – Saimme avuksi yhden kokonaisen joukkueen naapuriltamme JR 58:sta
kesäkuuta 1944 Noin kello viisi aamulla alkoi edellistäkin päivää hirvittävämpi tulivalmistelu. – Komppanian päällikön lähetti tuli käskemään, että asemia ei saa jättää. – Olimme taistelleet koko yön romahtaneissa haudoissa. Kun ryssä oli ajettu asemista, jatkui taistelu läpi yön. Taisteluhautojen kitapuut olivat lauenneet tulituksessa, ja haudat menivät näin ylhäältä kapeiksi. Jouduimme syöksymään edestakaisin vaurioituneissa haudoissa,mikä oli repinyt kesäpuseroni riekaleiksi, naama näytti ties miltä, housutkin olivat rikki, ja olin yltäpäältä saastan peitossa. – Se oli meidän nuorten miesten tulikaste. Ilman alaiseni varoitusta olisin kuollut. Heittelimme toisiamme käsikranaateilla. Yksi tapaus on tullut myöhemmin uniinkin, kun Teikari, yksi ryhmäni mies, huusi: ”Varo Mikko!” Samalla ryssän käsikranaatti putosi aivan viereeni. Sitten tulivat panssarit ja jalkaväki. Edessä taistelevien JR 58:n ja JR 1:n kaikki reservit kuluivat ErP 20:n alueella ja JR 1:n Mottorissa tulleiden läpimurtojen tulppaamiseen vastahyökkäyksin. Tulivalmistelu oli ylettynyt 4–5 kilometrin syvyyteen, ja kenttätykistö pystyi katkenneiden yhteyksien vuoksi tukemaan jalkaväkeä ampumalla pääasiassa sokkona pelkän äänen perusteella. Loputkin hiekkakangasmaastoon heiveröisesti rakennetut puolustuslaitteet jauhautuivat, kun puna-armeija ampui 10.D:n lohkolle noin 220 000 epäsuoran tulen laukausta, jota täydensi musertava ilmahyökkäys ja suorasuuntaustuli. Peukalo, 10. Menetin yhteyden miehiini. Divisioonan kaikki voimat taisteluun. Pian sen jälkeen alkoi kaksi tuntia kestänyt eilistäkin murskaavampi tulivalmistelu. Suomalaisten yhteydet olivat poikki. Tukikohdassamme oli kenttätykistön tulenjohtue. Venäläiset pesiytyivät aivan eteemme kranaattija pommikuoppiin. Varsinainen isku oli vasta tulossa. Vastahyökkäykset eivät riittäneet tukkimaan murtoja. Tulivalmisteluun osallistui useita satoja tykistöaseita keveistä kranaatinheittimistä ja kanuunoista ja kuuden tuuman haupitseista aina järeään laivaja linnaketykistöön asti. Mikä tärkeintä, puna-armeija oli onnistunut sitomaan 10. Sitä kesti noin kaksi tuntia. Lipas oli kyllä hankala täyttää, mutta siinä riitti ammuttavaa. Olin suojautunut välillä syöksymällä romahtaneessa, täynnä vihollisruumiita olleessa juoksuhaudassa vainajien päälle. SUOMEN SOTILAan 1944 39 leipälaukussa oli patruunarasioita, joista täyttää lippaita. Tykkimiesten lisäksi minun pesäkkeessäni oli vain meitä edellisenä päivänä vastahyökkäyksessä tukeneen Tulivalmistelun jälkeen olimme pian ankarassa lähitaistelussa… SU O M EN SO TI LA A N A RK IS TO. Nyt ehdin suojautua ja sain vain vähän sirpaleita hartioihin ja käsivarsiin, mutta se ei estänyt taistelemista. Kaikki meni juuri niin kuin venäläiset suunnittelivat. Se jäikin ainoaksi muistoksi koko sodassa
Me jatkoimme matkaamme nyt kaksin kohti Vammelsuuta, jonka kansakoulun maastosta löysimme iltapäivällä oman komppaniani jäljellä olleet miehet ja oman ryhmäni. He olivat lähteneet jo edellisen vuorokauden aikana tukikohdastamme. – Vihollinen siirsi tulitukea syvemmäs. Jäimme varoituksetta hehtaaripyssyksi tai Stalinin uruiksi kutsutun raketinheittimen tuli-iskun alle, mutta me kolme selvisimme kuin ihmeen kaupalla. Rupesin kuusen alle nukkumaan. Tilanteemme helpotti, kun pääsimme mäenrinteen suojaan. Revimme läheisestä rakennuksesta oven irti. Tuskin, oli kovin huonona, kun hänet jätimme. Aamulla 11.6. Tulimme kolmestaan vaatteet riekaleina hylätylle kanttiinille, jossa oli kaivo. En ollut juonut vuorokauteen. Tulenjohtue ei jättänyt paikkaansa ja jäi melko varmasti vangiksi, veteraani muistelee murtautumista ulos Peukalosta. Vetäytyminen – Kaikki kangasmaasto paloi ympärillämme. Takaaajaja ei hellittänyt. Kun syöksyimme ulos korsustamme, oli ryssä jo korsun käytävässä. Hän haavoittui erittäin pahasti vatsaan. Tukilinja, noin kilometrin päässä takana, oli tyhjä. – Kesäkuun 10. Kansakouluun oli tullut järeän laivatykin osuma jonkin aikaa ennen tuloamme. En ollut juonut vuorokauteen. Olivat kai luulleet, että tukikohta olisi jo tyhjä. Liekö jäänyt miesparka eloon. JSP oli kuitenkin häipynyt. Oman pataljoonani jalkaväkeä en enää nähnyt ennen kuin seuraavana päivänä kaukana takana Vammelsuussa. Se tuntui vaikealta ja tuntuu vieläkin. Juuri joukkoomme liittynyt neljäs omaa yksikköään etsivä sotilas ei ollut yhtä onnekas. vänrikkimme JR 58:sta oli lähtenyt etsimään omiaan. Vihollinen oli jo asemissa, kun JR 58:n vänrikki käski minua ja sotamiestä seuraamaan häntä ja murtautumaan ulos tukikohdastamme. Loput hölmistyivät. Voi hyvä jumala, että vesi maistui! TODELLINEN SOTILAS. Vänrikki meni edeltä ja tappoi konepistoolisarjalla kaksi vihollista. Suolet näkyivät. päivän illalla saavuimme Terijoelle. – Tulenjohtajan viimeinen käsky oli ampua tulenjohtopaikan koordinaateilla Peukaloon, jossa olimme. 40 SUOMEN SOTILAAN 1944 JR 58:n yhden joukkueen johtaja, vänrikki, ja yksi minulle tuntematon kiväärimies. Sidoimme haavoittuneen aseveljemme niin kuin taisimme sillä, mitä oli, ja lähdimme kantamaan häntä taakse, jossa tiesin olleen joukkosidontapaikan. Meidän oli pakko jättää haavoittunut vihollisen käsiin ja jatkaa matkaamme. Oman joukkueeni johtaja vänrikki Malmgren kaatui, ja naapurijoukkueen johtaja luutnantSumma 17.6.1944. Voi hyvä jumala, että vesi maistui! Join, että olin revetä. Peukalon vieressä aukeavalla suolla juoksi jo joukkoja ohitsemme syvemmälle selustaamme. Hyökkääjän tulivaikutus siirtyi etenevän puna-armeijan edellä yhä syvemmäs
Koneita oli ilmassa enemmän kuin sinne mahtui. Se oli kellunut jo pitkään tyynessä kesäsäässä ja johtanut tykistön tappavaa tulta aseveljiemme niskaan meistä pohjoiseen. Johtamisyhteyksiä ei ollut edelleenkään. Vain pari miestä puuttui vahvuudesta. Taisteluiden lomassa ihailimme ja hurrasimme, kun meikäläisten hävittäjä pudotti Kuuterselän suunnalla kelluneen keltaisen vihollisen tulenjohtopallon. Minulla oli sentään oma ryhmä näpeissäni. Mielialaa nosti, kun näimme kahden punalentäjän yhteentörmäyksen ilmassa. joskus neljän ja viiden välillä komppanian lähetti tuli herättämään meidät majapaikkanamme olleesta maakellarista. Kaksi maataistelukonetta oli nyt vähemmän, mutta kyllä niitä riitti. – Olin saanut ryhmääni täydennystä. Olivat haajalkineita. Kävelin niillä seuraavana päivänä jalkani rikki. – Vammelsuussa rintamavastuussa oli Ratsuväkiprikaati (Rv Pr). Itse tein kyllä pahan virheen, kun vaihdoin saappaani uusiin maihinnousuiksi kutsuttuihin puolikenkiin. Meidät laitettiin ratsumiesten reserviksi tukilinjaan, josta teimme 12.6. Meidät käskettiin vetäytymään ettemme jäisi saarroksiin. Kuuterselkäkin murtuu – Tiistai 13.6.1944 oli kaunis kesäpäivä. JR 1:stä oli siirretty minulle Tuntemattoman Rokan veroinen taistelija Kalle voittuneet jo Peukalossa 9.6. 41 SUOMEN SOTILAan 1944 ti Liljamo haavoittui. Pataljoonan hevosmiehet täyttivät vielä kärrynsäkin saaliilla. Sitten hänen perässään tuli ryhmä, joukkue ja lopulta lähes koko pataljoona tunki varustamaan itseään uusilla tamineilla. Aamu alkoi sarastaa jo kolmen maissa, ja päivää kesti keskikesän kynnyksellä iltayöhön. Se onnistui, vielä. Paikalla oli vain yksi ratsuväen sotilasmestari. Ryhmässäni oli todella kovia taistelijoita, ja venäläinen joutui kyllä kanssamme koville, vaikka alakynnessä olimmekin. Hämärää oli vain jokunen tunti. – Torstaiaamuna 15.6. – Siinä meni hieno puutuppinen puhdetyöpuukkonikin, jonka ehdin antaa uudelle joukkueenjohtajalle. – Vetäydyimme rantatietä Inoon. Sotilasmestari yritti ensin vastustella, kun joku pieneksi kuluneen pataljoonamme miehistä meni vaatimaan omien vain töin tuskin päällä kestävien repaleisten likaisten vaateriekaleiden tilalle uutta kunnollista asepukua ja ehjiä …lopulta lähes koko pataljoona tunki varustamaan itseään uusilla tamineilla. Vielä onnettomammin kävi vasta samana päivänä joitakin tunteja aikaisemmin Inossa saamallemme uudelle joukueenjohtajalle luutnantti Lautialle, joka rikkoi jalkansa niin pahoin, että hänet evakuoitiin taistelukyvyttömänä pois. vastahyökkäyksen Rv Pr:n tueksi. Iso harmaa vaja oli turvoksissaan käyttämättömiä varusesineitä, vaatteita, jalkineita ynnä muuta. Romaanihahmoinen romani – Inon rautatien ja maantien risteyksen maastossa viivytimme vielä ryssää. Vetäytyminen oli käskyn jälkeen kovin järjestäytymätöntä. Ei siinä kyllä mistään läpijuoksusta ollut kysymys, kun joka välissä sai juosta tieltä suojaan jatkuvia ilmahyökkäyksiä. hyökkäyksen ensimmäisinä hetkinä, joista tuntui olevan jo kauan. Viipuri,Tienhaaran asema 18.6.1944.. Onnettomalle sotilasmestarile jäi vain lähes tyhjäksi nuoltu vaja pariovet selällään ja pihalle valtava kasa riekaleisia, saastaisia, verisiä ja pölyisiä asepukujen jäännöksiä. Varushuoltoa varkain – Iltamyöhään saavuimme ensin Inoon, josta marssimme vielä vähän ohi. Siellä satuimme Ratsuväkiprikaatin varusvarastolle. Yhteensä meiltä meni kymmenen miestä kaatuneina ja moni haavoittui. Kuuterselkä oli murtumassa
– Kaupungilla näin, kun kaksi sotapoliisia rikkoi Alkossa viinapulloja ja kolmas lakaisi purona virtaavaa viinaa kivettyyn katuojaan. Vetäydyimme 15.–19.6.1944 marssien, nyt varsin hyvässä järjestyksessä ja johdetusti kohti Viipuria. Rintaa koristi rivimiehelle täysin epätyypillinen määrä kunniamerkkejä, jotka meitä poikasia paljon vanhempi konkari oli ansainnut kunnostautumalla jo talvisodassa ja jatkosodan hyökkäysvaiheessa. Yrittivät vetäytymisvaiheessa kerran käskeä Kallea töihin. Meitä nuoria miehiä oli enää vain minun ryhmässäni. Muutoin kaupungissa oli haudanhiljaista, kun ruoat hankittuani poljin pyörälläni takaisin Markovillaan läpi tyhjennetyn Viipurin. Hagert ja Teikari olivat parhaat mieheni sodan loppuun asti. Ennen kuin viina virtasi viemäriin, makasi kadulla rähmällään joukko sotilaita, kuka naamalla juomassa ojasta viinaa, kuka lappaen sitä pakkiinsa. Meidän vanhat pohjalaismiehemme olivat iso osa hyvää henkeä. Koska tunsin kaupunkia, pyysin komppaniamme päälliköltä kapteeni Koskenpalolta lupaa lähteä etsimään meille ruokaa. lomille ja oli matkalla tapaadastivat maataistelukoneiden jatkuvat hyökkäykset tielle. Ei romanimiehelle työnteko maistunut, mutta aivan pitelemätön taistelija hän oli. Kalle oli Linnan romaanihahmon tapainen monessakin mielessä. Viipuri, illalla 19.6.1944 – Viipuriin tulimme illalla 19.6. Hän oli päässyt 8.6. maan kuulemma naisystäväänsä Lahteen, kun oli tullut käsky takaisin rintamalle. Kalle oli sanonut saman tien, ettei ole tullut tänne hevosmieheksi vaan sotimaan! Hevosmieheksi kun mustalaisia – niin kuin heitä tavattiin tuohon aikaan kutsua – olisi mieluusti laitettu. – Koko joukkueemme henki oli olosuhteisiinkin nähden todella hyvä. Oli komea näky meidän taistelun ryvettämien keskellä. Hagert, jonka nimikin varmaan sanoo yhä monelle paljon. Pyörän sarvissa roikkui isot paperisäkit täynnä jauho…majoituimme telttamajoitukseen, pois lukien sotamies Hagert, joka muutti asumaan omin luvin presidentin makuukammariin. Takaa-ajetut – Vetäytymistä oli kestänyt kohta jo viikon. Marssia hiTODELLINEN SOTILAS. Kaiken kruunasi asetakin avoimen kauluksen alla hohtava punainen silkkikaulahuivi kuin Signal-lehden sakemannien lentäjä-ässien värivalokuvissa konsanaan. – En koskaan unohda, kun Kalle tuli ryhmääni. Viipurissa majoituimme Markovillan maastoon kaupunkilaisten jättämille huviloille. Olivat vakaita ja kurinalaisesti toimivia mutta tarvittaessa aina oma-aloitteisia ja osaavia taistelijoita. Olin löytänyt matkan varrelta ehjänä hylätyn polkupyörän, jonka besorkkasin ryhmällemme. 42 SUOMEN SOTILAAN 1944 Presidentti Relanderin huvila, Pampunsaari
Jollakin oli tukanleikkuukone, ja sain parturoinninkin. Saimme tueksi muutaman nykyaikaisen saksalaisvalmisteisen panssarintorjuntatykin, ja pian tuli paikalle vielä yksi rynnäkkötykkikin! – Ryssä yrittikin sitten myöhemmin vesistön ylitystä. lähdimme marssien kohti Juustilaa. Teki tunnustelevan hyökkäyksen. Iltapäivällä Juustilassa tuli hälytys! Pataljoonamme komentaja oli vaihtunut. Kaikki hyökkääjät kaatuivat. Iltayöllä ryssä oli jo vastarannalla Viipurin puolella. Ryhmityimme Viipurin länsipuolisille silloille vesistön länsirannalle maantieja rautatiesiltojen molemmille puolille. Minun ryhmästäni kunnostautui erityisesti Kalle, joka taisteli taitavasti, suorastaan raivokkaasti, ja kunnostautui lähitaisViipuriin tulimme illalla 19.6.. Muistan yhä, miten letut ja vaapukkahillo olivat hyviä! Ei peräännytty! – Aamulla 20.6. Uusi pataljoonankomentajamme kertoi, että Viipurin puolustus on murtunut ja meidän tehtävämme olisi mennä tulppaamaan syntynyttä murtoa. Komppaniamme päällikkö kapteeni Koskenpalo käski räjäyttää sillat. ja, margariinia ja hilloa! Illalla paistoimme porukalla räiskäleitä. Oma tykistömme tuki torjuntaa. Yksikään venäläinen, joka pääsi vesistön yli, ei jäänyt eloon. Pian moottorikuljetuksemme pysähtyi. Meidät tungettiin muutaman kuorma-auton lavalle ja kiidätettiin kohti Sorvalia. Käsky oli selvä: ei peräännytä! – Pari kilometriä ennen siltoja näkyi tiellä ensin hevosenraatoja ja tuhottuja ajopelejä, sitten lisää ja taas lisää kuolleita hevosia ja tuhottua kalustoa. Kapteeni Kerttusen tilalle oli tullut kuuluisa entinen olympia-keihäänheittäjä, majuri Penttilä. 43 SUOMEN SOTILAan 1944 Viipuri kesäkuu 1944
Telttamme oli kaivettu syvälle rinteen alle. kesäkuun 26. Teltat kaivettiin syvälle maahan. Kun tulin paikalle, mies hengitti yhä. Oli perjantai 23.6. Ruotsinkielinen sotilas kertoi, että oma joukkoni oli lähtenyt jo illalla. Sain kovan mahataudin, jota oli liikkeellä. – Meillä oli rannan lepikossa pelkät makuupoterot. Siellä oli vastassa vieraskielinen mies. Vatsatauti oli saattanut minut jo todella heikkoon kuntoon. Ryssä ampui tykistöllä hakuammuntaa ja häirintää meidänkin alueellemme. Kello oli neljä aamulla. Jossain vaiheessa heräsin. Olimme nyt levossa noin viikon. – Aamupäivällä löysin mieheni Kiiskilästä. Ryömin naapuripoteroon tiedustelemaan tilannetta. – Onneksi osasin hyvin ruotsia. 44 SUOMEN SOTILAAN 1944 telussa, jota kävimme taas silmästä silmään ylipäässeiden vihollisten kanssa. Yksi vanhoista pohjalaismiehistämme oli ollut teltan ulkopuolella kirjoittamassa kirjettä vaimolleen. Löysin Sturmin luota kapteeni Lauri Jäntin, joka kertoi joukkoni olevan Kiiskilän kartanolla. Juhannus 1944 – Vasta illalla 22.6. Tilannetta ei helpottanut rantapusikon valtava hyttysmäärä. Vietettiin sateinen juhannus. Vihollinen ampui koko ajan, ja piti osallistua taisteluun ryhmänjohtajana, mutta mahatauti pakotti jatkuvasti tarpeille, mikä oli tulituksessa vaikeaa. tuli vaihto, mutta minä olin nukahtanut uupuneena paperipatjani alle, eikä minua löydetty. Lähdin omieni perään. Erään kerran, joskus TODELLINEN SOTILAS. Ilma oli taas täynnä suristen lentäviä sirpaleita. Samana iltana meni toisessa tykistöiskussa Viipurin pohjoispuoli 2.7.1944. Kuusituumaisen kranaatin räjähdettyä sanoin miehille, että nyt kun vähän siirtää, niin on kohdalla. Matkalla sain JSP (joukkosidontapaikka) -teltalta vatsaoopiumia ja lääkehiiltä, jotka tulivat kovaan tarpeeseen. Ateriaksi nautimme kanalassa konepistoolilla teloittamani kanan, joka maistui nuotiossa paistettuna mainiolle. Ja niin kävi. Sirpaleet surisivat ylitsemme. Hurrasimme ja seurasimme ilolla Kuhlmeyn saksalaisten ja meidän omien suomalaisten pommikoneidemme hyökkäyksiä Ihantalaan, jossa käytiin kiivasta taistelua. päivän tienoilla, tuli alkoi siirtyä yhä lähemmäs. Kranaatti räjähti rinteessä aivan lähellämme. Häneltä oli leikkautunut puolet päästä irti. Lehtiö oli lentänyt viereiseen kuuseen. Näihin aikoihin epidemiana levinnyt punatauti jopa tappoi miehiä, erityisesti vastustajan puolella. Vasta nyt saimme tutustua uusiin lähitorjunta-aseisiin, panssarinyrkkeihin ja -kauhuihin. Minulla oli suojana vain paperinen kenttäpatja
45 SUOMEN SOTILAan 1944 Valtasimme saaren toisensa jälkeen, eikä yksikään venäläinen jäänyt henkiin. MIKON TAISTELUIDEN TIE alkoi kesäkuussa tulikasteesta Sormenkärjessä, jossa hän pysyi kunnes esimies käski irtautumaan. Mistään läpijuoksusta ei ainakaan Mikon kokemuksen mukaan ollut kyse. Viipuri Leningrad Laatokka Vuoksi Vammelsuu Terijoki Siestarjoki Ino Koivisto Summa Kronstadt Mottori Kuuterselkä Tali Pää ase ma Pampunsaari Sormenkärki Sorvali 4.7.1944. Matkan varrella taisteltiin, ja sota päättyi onnistuneeseen torjuntaan ja aselepoon Viipurinlahdella syyskuussa 1944.
Osa raukkaparoista yritti sinnitellä pinnalla vedessä kauempana olevien verkkovaajojen varassa. – Muutaman päivän päästä meiltä tultiin kysymään, onko vapaaehtoisia. Siellä olin sitten ryhmineni tukenamme yksi raskas konekivääri ryhmineen aina sodan loppuun asti. Nousimme ensin syöksyveneillä maihin. TODELLINEN SOTILAS. Ryssiä oli pesiytynyt saariin vasta joukkueellinen, ja me ajoimme heidät lyhyessä mutta kiivaassa taistelussa veteen. – Minut siirrettiin aselevon jälkeen Turkuun JR 6:een, josta kotiuduin vasta yli vuotta myöhemmin alikersanttina lokakuussa 1945. Ei siinä mitään poliittista ollut, olivat aseveljiä ja auttoivat meitä. Saaressa oli presidentti Relanderin komea huvila, jonka maille majoituimme telttamajoitukseen, pois lukien sotamies Hagert, joka muutti asumaan omin luvin presidentin makuukammariin. Lähellä olleessa Kilpisaaren muutaman saaren saariryppäässä olivat asemissa divisioonamme kiinni saadut hiipparit. JR 1:n ja meidän saumassa oli pieni lähes puuton kalliosaari Suurneula, joka piti miehittää. – Parhaan mieheni, Kalle Hagertin sota loppui toisin. Vuosia sodan jälkeen, kun Upseerikoulu (UK, sittemmin taas RUK) oli aloitettu tauon jälkeen uudelleen, esitettiin minua kurssille, mutta kieltäydyin, kun oli jo neljä lasta ja paljon töitä. Oli noussut navakka tuuli, ja meidät korvanneen ryhmän miehistä kaksi hukkui toisen veneen hörpätessä merenkäynnissä vettä. – Saarien välillä oli siltoja, jotka olivat liki toisiaan. Hagert oli kieltäytynyt laittamasta vartiossa kypärää päähänsä, mistä esimies oli tehnyt ison jutun. Minulle jäi heistä hyvä kuva. – Eräänä heinäkuun yönä kuun puolivälissä sitten kävi se, mitä pelättiinkin; ryssä yllätti hiipparien tukikohdan saarilla, ja karkurit joutuivat saman tien pakokauhun valtaan. Se tuntui turhalta. Tapasimme myös saksalaisen Greif-divisioonan miehiä. Valtasimme saaren toisensa jälkeen, eikä yksikään venäläinen jäänyt henkiin. Lopulta Kalle menetti malttinsa ja osoitti komppanian päällikkö Koskenpaloa konepistoolillaan. toinen porukka. Sotaoikeuttahan siitä seurasi, ja olisi voinut käydä synkemminkin, mutta majuri Penttilä, joka oli nähnyt Hagertin taistelussa, puolusti miestä, ja Hagert pääsi linnareissulla, joka loppui lyhyeen, kun hänen kaltaisensa tapaukset vapautettiin pian sodan päätyttyä. Sirpale leikkasi. Erään sodan loppu – Parin viikon päästä meidät siirrettiin Pampunsaaresta Keihäsniemeen. Sanoin, että otetaan ne vangiksi, mihin olisimme pystyneetkin, mutta miehet eivät totelleet minua vaan ammuskelivat avuttomana veden varassa olleita vihollisia veneestä kuin sorsia. Aselepo astui voimaan samana päivänä. Hälytys tuli jo yöllä, ja aamuyön hämärissä olimme syöksyveneissä matkalla lyömään ryssät takaisin. Pampunsaari, heinäkuu 1944 – Kuun vaihteessa siirryimme Pampunsaareen Viipurinlahdelle. Ylikersantiksi ylensivät sitten lopulta. Vastustaja jatkoi meitä härnätäkseen tulta iltaan asti, mutta meille ei tullut enää tappioita. – Yöllä 4.9.1944 meidät haettiin pois saaresta, ja tilalle tuotiin aamulla 5.9. Mies saatiin heti hoitoon, ja hän selvisi sodasta yksijalkaisena elossa. Taakse jäi palvelusta kaksi vuotta, seitsemän kuukautta ja 13 päivää. Laulettiin yhdessä Horst Wesseliä ja vietettiin aikaa. 46 SUOMEN SOTILAAN 1944 yhdeltä töpinän mieheltä jalka irti poikki
Helsinki, keväällä 2017 Matkalla kotiin tunsin itseni kovin pieneksi. Käsi kypärässä. Sillä pieniäpä ovat Suomen Sotilaan toimittajan murheet siihen verrattuna, mitä Mikko ja muut todelliset Suomen sotilaat kokivat yli seitsemän vuosikymmentä sitten. Oli pakko. Teille, joista muutaman lujaa kättä minulla on ollut ansaitsematon kunnia puristaa. Helsinki 6.12.2018 Itsenäisyyspäivän vastaanotolla 6.12.2018 tutunnäköinen veteraani alkoi jututtaa ylipäällikön puolisoa. 47 SUOMEN SOTILAan 1944 Taakse jäi palvelusta kaksi vuotta, seitsemän kuukautta ja 13 päivää. Mitä sanoisin seuraavalle, joka puhuu Kannaksen läpijuoksusta. Kiitos Mikko. Miten kehtaan valittaa yhtään mistään elämän pikkumurheista. Kiitos te, jotka vielä elätte, ja kiitos teille kaikille kumpujen kätkössä. Olisinko jaksanut itse kymmentä päivää epätoivoista vetäytymistä. Olisitko sinä, lukijani. Olisinko sen jälkeen vielä jaksanut uskoa ja taistella nurkumatta, vaikka esimiesten toiminta ei aina olisikaan ollut esimerkillistä ja oikeaa. No Mikkohan se oli. Entä mitä me aiomme tehdä tälle maalle, jonka he, jotka jaksoivat, meille jättivät. Tietysti.. Silloin ei tahtoa kysytty. Nämä tunnetut sotilaat, jotka eivät juosseet pakoon vaan kokosivat miehensä ja taistelivat meille sata vuotta täyttäneen itsenäisen maan
48 SUOMEN SOTILAAN 1944 NORMANDIA MIKÄ MENI PIELEEN?
Mutta todellisuudessa maihinnousuoperaatio oli monta kertaa pahassa kriisissä ja eteneminen juuttui paikoilleen Normandian rantakaistalle ja Cotentinin niemelle kahdeksi kuukaudeksi. Puna-armeija oli tuolloin – elokuun lopussa 1944 – jo ylittänyt Saksan ja Neuvostoliiton vuoden 1939 rajan jakamassaan entisessä Puolassa. Mitä oli siis tapahtunut kesäkuun alun ja syyskuun lopun välillä lännessä ja miksi. 49 SUOMEN SOTILAan 1944 N ormandian maihinnousulla oli suuri merkitys toisen maailmansodan saattamisessa nykykatsannon mukaan onnelliseen loppuun. Pariisissa oltiin elokuun lopussa. Mikä meni pieleen?. Yleinen kuva maihinnoususta on, että vastassa olleet heikot ja huonot saksalaiset nakattiin sivuun ja sitten marssittiin Pariisiin. Ensimmäisen suuren sataman, Cherbourgin Cotentinin niemimaalla, liittoutuneet saivat haltuunsa vasta kesäkuun lopussa
Veteraaneja jututettiin – näin laajasti varmasti viimeistä kertaa – ja tapahtumia kerrattiin. TEKSTI: KARI KUUSELA. Idässä valloitusretken aloittanut Venäjän nykyjohtaja Vladimir Putinkin oli kunnioittamassa vanhojen liittolaistensa roolia fasismin murskaamisessa. NORMANDIA 1944 Tämän erikoislehden ilmestyessä tulee kuluneeksi tasan 75 vuotta Normandian maihinnoususta. Sitä muistellaan asiaankuuluvalla tavalla niin tiedotusvälineissä kuin näyttävissä juhlissa paikan päällä. Myös propagandan keinoin koitettiin vaikuttaa vastustajaan, mutta merkittävämpää oli tietysti taistelukentän todellisuus. 50 SUOMEN SOTILAAN 1944 M ediaa oli paikalla valtavasti myös 70-vuotisjuhlissa viisi vuotta sitten, Suomen Sotilaskin. . Yhteistä kaikille näille muisteluille on se, että niissä maihinnousu onnistui ja asia oli suurin piirtein sillä selvä; Saksa oli lyöty ja Eisenhowerin ”Ristiretki Eurooppaan” saavutti tavoitteensa. Valtionjohtajat muistelivat uhrauksia sekä sitä, miten maihinnousu toi vapauden Euroopan miehitettyjen maiden kansoille. Eun Yllä saksalainen lentolehtinen
SUOMEN SOTILAan 1944 51 M4 SHERMAN oli liittoutuneiden yleisin panssarivaunu. Nämä etenevät vaunun suojassa eivätkä näytä pelkäävän kaupunkitaistelua, koska ovat tiheässä ryhmässä eivätkä tähystä ikkunoita. Kuvassa Sherman vallatussa ranskalaisessa kaupungissa perässään brittien jalkaväkeä. Se oli pahasti alakynnessä verrattuna saksalaisiin vastustajiinsa niin tulivoimansa kuin panssarointinsakin puolesta. KA RI KU U SE LA N KO KO EL M A
Puna-armeija marssi amerikkalaisella pyörävedolla ja saappailla. Tavattiinpa vuoden 1944 itärintamalla – muun muassa Itä-Karjalassa – neuvostojoukkoja, joiden mieskohtainen varustus oli amerikkalaista, kuorma-autoista nyt puhumattakaan. Stalinin puna-armeija, jota moni Saksan vastustajakaan idässä ei pitänyt vapauttajana vaan vaihtoehtoisena pahana, eteni syvälle KeskiEurooppaan. Niin tai näin, Normandian maihinnoususta kului lähes vuosi ennen kuin Saksa antautui ehdoitta, ja länsiliittoutuneetkin joutuivat vielä koville ennen sitä. Toki on syytä muistaa, että idässäkin voiton tekijä oli pitkälti se amerikkalainen tehtaantyttö, joka kokosi lentokoneet ja kuorma-autot niin Normandiaan, Narvaan, Sinimäkiin kuin Kannakselle TaliIhantalaankin. Normandiassa meni siis jotain pieleen, mutta siitä ei puhuta juhlapuheissa eikä kepeissä lehtijutuissa, vaikka tosiasiat ovatkin luettavissa kaikista historiankirjoista. 52 SUOMEN SOTILAAN 1944 70 VUOT TA SIT TEN rooppa vapautettiin natseista. Moni suomalaisveteraani ja siviilikin muistaa yhä, kuinka Suomeen pudotteli pommeja Yhdysvalloissa valmistettu lentokone punatähdet siivissään. KA RI KU U SE LA N KO KO EL M A. SAKSALAISET PUOLUSTIVAT rantaviivaa monin paikoin tehokkaasti mutta joutuivat lopulta antamaan periksi. Miksi siis alaotsikko: ”Mikä meni pieleen?” Pahan valtakunta, demoninen natsi-Saksa lyötiin lopulta, mutta suuremman taakan Hitlerin parhaiden armeijoiden lyömisessä taisi lopulta kantaa pikemminkin punaarmeija kuin länsiliittoutuneiden saapuminen Ranskaan. Kuvassa kaatunut saksalainen ja bunkkeri Utah Beachilla
Tässä ja taisteluihin suoremmin liittyvissä pommituksissa on arvioitu “vapauttajien” surmanneen yli 50 000 ranskalaista. KA RI KU U SE LA N KO KO EL M A. Kuvassa on Saint-Lôn rautatieasema, kaupungin rakennuksista tuhoutui 77 %. Mistä johtui, että aivan selvästi ylivoimainen hyökkääjä ei täydellisestä ilmaylivoimasta ja mahtavasta tulivoimastaan huolimatta päässyt viikkoihin MAIHINNOUSUN VALMISTELUUN liittyi saksalaisen puolustajan huoltoyhteyksien lamauttaminen tuhoamalla Ranskan rautatieyhteydet. Se, että rantaan noususta kului yli kaksi kuukautta siihen hetkeen, kun liittoutuneet lopultakin murtautuivat elokuun puolen välin jälkeen Normandiasta väljemmille vesille, jää yhä useimmiten ilman selitystä. Maihinnousun kuvaus myös keskittyi pääosin kesäkuun kuudennen päivän, D-Dayn, tapahtumien kuvaukseen. Aihe ei ole juurikaan ollut esillä sen paremmin Ranskassa kuin voittajienkaan sotahistoriassa. SUOMEN SOTILAan 1944 53 Unohdetut kuukaudet Voittajat antoivat Normandian maihinnousun merkityksestä heti sodan jälkeen kovin siloitellun kuvan, ikään kuin kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan, juuri niin kuin pitikin. Ratapihoja, siltoja ja muita laitteita pommitettiin tehokkaasti ja huollon katkaisemisessa sekä lisäjoukkojen tuonnin estämisessä myös lähes onnistuttiin
Matkailua kohteeseen suunnittelevien kannattaa varata edes pinnalliseen koko maihinnousualueen läpikäyntiin vähintään kolme päivää. Tarkoituksena oli pudottaa heidät Sainte-Mère-Égliseen. – Lensimme viitisen minuuttia pelkkien mittarien varassa ennen kuin pääsimme sumuseinämästä läpi. Sumussa ei näe edes oman koneensa siivenkärkiä eikä naapurikonetta. 54 SUOMEN SOTILAAN 1944 siihen liikuntasotaan, jota se oli suunnitellut. Siksi on tärkeää kertoa Normandiastakin totuus. Maailman kuvatuin sata metriä hiekkaa Sotapropagandan – informaatiosodan – rooli kasvoi toisessa maailmansodassa edellistäkin maailmanpaloa suurempaan mittakaavaan. maahanlaskudivisioonasta. Siitä jatkomme meille annetulla kompassisuunnalla yli SainteMère-Églisen, jossa annoimme merkin laskuvarjojääkäreille hypätä. Vaan mitäpäs jos ylimmän johdon ratkaisuilla ei Normandian kohdalla ollutkaan ratkaisevaa roolia, vaan todellinen syy on ihan muualla. Yhteentörmäyksen vaara on erittäin suuri, ja varmaan moni lensi toisen koneen kanssa yhteen sinä yönä, veteraani muistelee. Perässämme tuli vielä 800 konetta, joissa jokaisessa oli laskuvarjojääkäreitä. Dokumentit, filmit ja muu elävä kuva ovat voimallisesti vaikuttaneet siihen, että maihinnousun yleinen kuva on keskittynyt ensimmäiseen päivään ja ensimBUD RICE Maihinnousu ei olisi onnistunut ilman tuhansia aluksia veden päällä ja ilmassa. Tulevaisuuden päätöksiä rakennetaan helposti sellaisen varaan, mikä ei ole totta. Hyppy oli onnistunut ja kaupunki oli ensimmäinen liittoutuneiden vapauttama. NORMANDIA 1944. Sotapropagandan vääristämän historiakuvan pohjalta syntyy populäärihistoriankuva, usein kovin rahvaanomainen versio todellisuudesta, minkä pohjalta myös päätöksentekijät usein rakentavat käsityksensä tapahtumien kulusta. Tulimme Ranskan rannikolle noin kello 1.30 aamuyöllä. Se on usein toki perusteltukin käytäntö, johtajan pitäisi vastata myös epäonnistumisista. – Kaikki koneet eksyivät, ja lentäminen oli vaikeaa, koska vain joka kymmenennessä koneessa oli suunnistaja. Tässä jutussa pohditaan pääasiassa sitä välinettä, jolla liittoutuneet ratkaisua hakivat, eli maihinnousseita asevoimia, niiden rakennetta ja kykyä kokonaisuutena. Väheksymättä siellä puolin ja toisin taistelleiden miesten rohkeutta ja uhrauksia. – Lensin C-47:ää, jossa oli 21 laskuvarjojääkäriä 82. Parhaimmillaan propaganda vaikutti sotavuosina, ja se vaikuttaa mielikuviin yhä. Yhtä ohjasi Bud Rice. Normandiassa on säilytetty valtava määrä vanhoja puolustuslaitteita ja osa on todella hienosti museoitu. Syitä on kyllä haettu sotatointa ylimpänä johtaneiden miesten ratkaisuista, mikä on yleinen tapa arvioitaessa sotatointen onnistumisia ja epäonnistumisia. Kun lähestyimme Cotentinin niemimaata, törmäsimme sumurintamaan, joka alkoi maasta ja jatkui aina tuhanteen metriin. Teksti: K-I Michael Johansson Toimittaen suomentanut Kari Kuusela 37TH SQUADRON, 316TH TROOP CARRIER GROUP n Näkymä vallatusta tykkiasemasta JUNO-Beachille Courseilles-sur-Merissä
Kuvassa liittoutuneiden lentokoneiden tuhoamaa kalustoa, etualalla Panzerkampfwagen IV eli meikäläisittäin Panssari nelonen. Tämän jälkeen maihinnousu on onnistunut ja esirippu laskeutuu, koska asia oli sillä selvä. Vaan jatko jää tässäkin aina kertomatta. Lyhyemmän tai pidemmän ajan kuluessa joku suojaan selvinneistä on näissä kuvauksissa ottanut aloitteen käsiinsä, saanut lähellä kyyhöttävät miehet mukaansa ja murtanut saksalaisten tuliverkon yhdestä kohtaa. KA RI KU U SE LA N KO KO EL M A. Kertomatta jää, kuinka taistelu Normandiassa eteni hitaasti jauhaen yli kaksi kuukautta. Tykinruokaa. Kertomatta jää myös, että heiltä itse rantautuminen ja jopa maahanlaskut onnistuivat kohtuullisen hyvin, paremmin kuin amerikkalaisilta, ja he jopa saavuttivat tavoitteitaan ensimmäisenä päivänä. Tosin siihen se sitten jäi briteiltäkin. Samaten tästä elävien kuvien luomasta kuvasta puuttuu pääsääntöisesti se, että ensilinjassa maihin nousseista joukoista puolet oli muita kuin amerikkalaisia eli brittejä, kanadalaisia sekä pienempien liittolaismaiden miehiä. Kunnia sankareille, ei siinä mitään. Propagandististen kuvausten pääSAKSALAISEN PANSSARIVAUNUN pahin vihollinen ei suinkaan ollut vastapuolen panssarivaunu vaan ilmasta vaaniva vaara. SUOMEN SOTILAan 1944 55 mäiseen sataan metriin hiekkarantaa. Tarinan outo painopiste Olemme myös monet kerrat nähneet tuon ajan erikoisjoukkojen eli amerikkalaisten laskuvarjojääkärien tai ”rangersien” toimintaa; sekasotkuun päättyneen hypyn jälkeistä yhtä sekasortoista toimintaa tai pystysuoraa seinää kiipeilleiden miesten sankaruutta. Tämän vakiintuneen kuvan mukaan, pienin paikallisin muunnelmin, varsinaisen maihinnousun ensimmäinen aalto D-Daynä menikin, mutta entä tapahtumat sen jälkeen. Taistelu, joka päätti kymmenien tuhansien miesten ja siviilien elämän. Yleensä seuraavaksi näytetään kenraali Pattonin kolmannen armeijan vastustamaton ajo läpi Ranskan, Pariisin vapauttaminen ja ranskalaisten kaupunkien jakamaton kiitollisuus heidät vapauttaneille. tepisteessä joukko on jotenkuten organisoitunut ja vallannut jonkin maastokohdan – jota saksalaiset useimmiten eivät itse asiassa ole ainakaan tosissaan edes puolustaneet – tai ottaneet taistellen haltuunsa jonkin patterin sitä puolustaneilta raskaan tulivalmistelun lamauttamilta tai ampumatarvikkeensa loppuun ampuneilta tykkimiehiltä. Olemme lukemattomat kerrat nähneet maihinnousualuksen portin aukeavan, miesten syöksyvän saksalaisten konekiväärituleen, osan kaatuvan ja jäävän rantaveteen, osan jatkavan rantavallin tarjoamaan vähäiseen suojaan. Vaan vahingossakaan ei katsojalle selvitetä, että näihin joukkoihin ja niiden hyökkäyksiin uhrattu panos toi lopulta hyvin vähän todellista hyötyä itse maihinnousulle, jonka todelliset sankarit olivat aivan tavallista Normandian rantahiekan yli juossutta jalkaväkeä
Ne saivat itäiseen Englantiin luomansa valelaitearmeijan avulla saksalaiset pitämään aivan liian kauan joukkonsa pohjoisessa Pas de Calais’n luona sidottuna odottamaan sinne tulevaa varsinaista maihinnousua, jota ei koskaan tullut. Mikä sitten oli tämä jatko, joka minun mielestäni oikeuttaa jutun otsikkoon. 56 SUOMEN SOTILAAN 1944 Miksi Normandiaan juututtiin viikoiksi. Saksalaisilla meni aivan liian kauan tajuta, että kyse ei ole hämäyshyökkäyksestä vaan päähyökkäyksestä. Tässä propagandakuvassa on leppoisa ja mukava tunnelma, joka on jyrkässä kontrastissa todellisiin tapahtumiin. Vaan mistä ihmeestä tämä voi johtua tässä maailmanhistorian suurimmassa amfibio-operaatiossa. Tätä edelsi 7.7. Lähes uskomaton saavutus oli saada koko Etelä-Englannin käsittävän sotaleirin sadattuhannet miehet Kanaalin rantaan, laivoihin ja veden yli Normandian hiekkaan. Ne olivat jo maihinnousun alkaessa ylityöllistetyt, aliresursoidut ja pian käytännössä lyödyt. Edellä mainituissa saavutuksissa tietysti auttoi se, että sen paremmin Saksan Luftwaffe kuin Kriegsmarinekaan eivät asiaan pystyneet pieniä pistoja lukuun ottamatta sotkeutumaan. Tämä siitä huolimatta, että brittien ja amerikkalaisten parhaista divisioonista ja erikoisjoukoista oli tehty havaintoja Normandiassa jo viimeistään 7.6. Uskomatonta oli myös huollon toiminta, joka sekin on yhä logistisen suunnittelun riemuvoitto, kuljetettujen varusteiden ja tavaran määrä on oikeastaan käsittämätön. raskaiden pommikoneiden hyökkäys, joka maksoi lähes 400 ranskalaisen hengen. Maihinnousu onnistuu aina Vanhan sanonnan mukaan maihinnousu NORMANDIAN MAIHINNOUSURINTAMAN tärkeimpiä maamerkkejä oli liikenteen solmukohta Caen, joka brittien piti saada vallattua jo ensimmäisenä taistelupäivänä mutta joka vallattiin lukuisien epäonnistuneiden yritysten jälkeen vasta kuukauden kuluttua. JATKUU SIVULLE 58 > NORMANDIA 1944. Kaiken takana oli kuitenkin ennennäkemättömän mittava ja huolellinen esikuntatyöskentely. iltaan mennessä. Tämä siitä huolimatta, että liittoutuneet yllättivät saksalaiset taktisesti maihinnousun ajankohdan ja paikan osalta. Liittoutuneet onnistuivat loistavasti harhautuksessa, tiedustelussa ja salaamisessa. Liittoutuneiden suunnitelmien ja todellisuuden välillä oli siis suuri aukko hyvistä lähtökohdista huolimatta. Laskentaan ja suunnitteluun ei ollut käytössä tietokonemallinnuksia. Todellisuudessa ei ylletty edes ensimmäisen päivän tavoitteisiin, kuten Caenin kaupungin valtaamiseen, johon meni lopulta viikkoja aikaa ja joka vaati tuhansia sotilaita sekä siviiliuhreja hyökkäysten epäonnistuessa kerta toisensa jälkeen silmittömästä ilmaja laivatykistötuen käytöstä huolimatta. Saksalaisiin pommitus ei juurikaan koskenut, koska heitä ei kaupungissa ollut ja he olivat käskeneet siviiliasukkaidenkin poistua. Ainakaan se ei ole liittoutuneiden suunnitelma, joka edellytti pikaista murtautumista rannasta syvemmälle Normandiaan ja nopeaa siirtymistä liikuntasotaan
kesäkuuta. Myöhemmin taistelussa pelkoni kuitenkin katosi. Puolalainen lääkintämies totesi keuhkojeni olevan täynnä vettä. Monen idässä sotavangiksi jääneen veljen kohtalo oli synkempi. Suomen Sotilas tapasi kahtena peräkkäisenä kesänä 2013 ja 2014 Normandiassa lukuisia maihinnousun veteraaneja. En tiedä, miten pitkään olin ojassa, mutta kun heräsin suu kuivana, niin joukko amerikkalaisia katsoi minua. – Olin tuolloin 17-vuotias ja oikeastaan peloissani. Sitten kanaalin yli Nordinghamiin, jossa pääsin sairaalaan. Karl-Heinz oli vakavasti haavoittunut, ja tajunta alkoi heiketä. Vartiomiehemme heitti käsikranaatin häntä kohti, mutta se ei vaikuttanut, joten yksi meistä ampui häntä lonkalta kurkkuun, ja hän kuoli. Toinen amerikkalainen tarjosi juomapulloaan, ja sain vähän juodakseni. Ehkä hän näki leirinuotiomme ja luuli sitä merkiksi tai koitti osua läheiselle niitylle. kesäkuuta. Olin juuri ehtinyt suojautua, kun minua osui kasvoihin. Meidät oli majoitettu maatiloihin, ja yövyimme omenapuiden katveeseen pystytetyissä teltoissa. He alkoivat huutaa ”Get up, get up”, mutta en pystynyt vastaamaan, koska suuni oli rutikuiva. Oli aamu, ehkä kello oli seitsemän, kun luoti osui minuun. Toverini veti minut takaisin suojaan juuri, kun puiden latvoihin osui vihollisen kranaatti, joka haavoitti monia, veteraani muistelee sotatapahtumia. Juoksin käsi roikkuen pusikoiden läpi tielle A9 ja näin amerikkalaisten ampuvan minua mäeltä. Olin lähes tiedoton ja kierähdin ojaan suojaan, eivätkä he osuneet minuun enää uudelleen, olinhan jo valmiiksi haavoittunut. Se on tuo sama talo tuossa takanani, jossa on nykyään museo. Nuoren Karl-Heinzin sota päättyi lyhyen taistelun jälkeen sotavankeuteen. Eräs heistä – puolustajan puolelta – oli saksalainen laskuvarjojääkäri Karl-Heinz Mayer. Hänen onnensa oli jäädä vangiksi länsirintamalla. Myöhemmin minut lähetettiin Yhdysvaltoihin, jossa matkustin neljä päivää oikeassa matkustajavaunussa Kansas Cityyn. Kaikki muuttui kuitenkin 6. – Koulutuksen ja kymmenen Tante JU:sta (Junkers Ju 52 -kuljetuskone) tehdyn hypyn jälkeen meidät siirrettiin Ranskaan. – Olen kotoisin Oldenburgista ja värväydyin laskuvarjojääkäriksi 17-vuotiaana, koska olin kiinnostunut lentämisestä. Muistan kun vapaaehtoisia kysyttiin ja käskettiin astua askel eteenpäin, jos asia kiinnosti. Käteni kuitenkin jäi halvaantuneeksi, eikä minun tarvinnut tehdä vankina töitä. Saimme kuulla hälytyksen ja ehkä odotetunkin huudon: ”Invasion!” – Ensimmäisenä yönä luoksemme putosi taivaalta laskuvarjolla amerikkalainen kapteeni. Ruotsalaisen avustajamme K-I Michael Johanssonin Normandian 70-vuotismuistopäivänä paikan päällä tekemästä haastattelusta kääntäen toimittanut Kari Kuusela. Kotona nuorukainen oli jo seuraavana vuonna. Luoti jatkoi matkaansa, katkaisi solisluun ja meni keuhkoista läpi. Sitten joku kumartui puoleeni ja toinen tarjosi suklaata, mutta kieltäydyin. Siellä minut leikattiin vielä neljästi, koska solisluuni ei ollut kunnossa. KARL-HEINZ MAYER n Fallschirmjäger-Regiment 6 KI M IC H A EL JO H A N SS O N. Minut laitettiin paareille ja vietiin kahden konepistoolimiehen vartioimana leikkaussaliin, jossa vesi poistettiin ja minut leikattiin. SUOMEN SOTILAan 1944 57 A merikkalaiset laskuvarjojääkärit saivat vastaansa yllättäen myös saksalaisia laskuvarjojääkäreitä. Joku kuitenkin huomasi minun liikkuvan, ja minut kannettiin läheiseen taloon. – Sain ensiapua ja hyvää hoitoa, ja myöhemmin minut kuljetettiin Cherbourgiin mustan sotilaan ajamalla ajoneuvolla. – Menetin tajuntani. – Yksi toverini menetti puolet jalastaan, ja lääkintämies jäi auttamaan häntä kehottaen minua jatkamaan omin voimin joukkosidontapaikalle. Ja minua kiinnosti, vanha veteraani muistelee nuoruusvuosiaan. Kotiin pääsin jo vuonna 1945. – Minut pantiin samaan joukkoon kaatuneiden kanssa, koska pääni oli niin verinen. Maihinnousun todellisuus oli nyt iskenyt meihinkin. – Sotani jäi lyhyeksi, sillä haavoituin pahasti jo 8. Hautasimme hänet, mutta ennen sitä katsoin hänen tavaroitaan ja valokuviaan, joista näin hänen olevan upseeri ja kahden lapsen isä. Pian vangitsijat luulivat hänen menehtyneen. Me von der Heydten rykmentin laskuvarjojääkärit tulimme tietä pitkin ja pysähdyimme hyvin väsyneinä erääseen notkelmaan
Meitä kuljettaneet lentokoneet hajaantuivat ympäriinsä, koska lentäjät olivat hermostuneita ja peloissaan, muutamat eivät koskaan aikaisemmin olleet lentäneet taistelussa ja pimeässä. John Cipolla palveli 101. Sen sijaan, että koneet olisivat pysyneet muodostelmassa ja löytäneet pudostusalueen, ne hajottivat muodostelmansa. Se antoi paremmat edellytykset saada joukko kokoon kuin saksalaisilla oli ollut omissa operaatioissaan. Joitakin viikkoja liittoutuneiden Normandiasta saama alueellisesti vähäinen jalansija oli pikemminkin sivustauhka, eikä välttämättä edes kovin vaarallinen. Katu ei ollut kovinkaan leveä, ja everstimme alkoi huutaa, että lopettakaa ampuminen, lopettakaa ampuminen. Tyttö otti koiransa, juoksi takaisin taloon, ja me jatkoimme sotaamme saksalaisten kanssa. Suomen Sotilas haastatteli Normandiassa sekä 101. laskuvarjojääkärirykmentissä. Amerikkalaisten vahvuutena oli se, että miehet hyppäsivät aseet mukanaan. Se ei ole historiallisesti aivan totta mutta oikeansuuntainen ajatusmalli. Kun hyökkääjä pääsee tämän valitsemaan, niin yleensä maihinnousu onnistuu. Hän kertoi pienen inhimillisen episodin keskellä sotaa. Olin huolissani siitä. Ja varsinkin tässä tapauksessa, kun saksalaiset joukot olivat pahasti alivoimaiset sekä koostuivat parhaimmillaankin pääosiltaan sangen keskinkertaisesta henkilöstöstä sekalaisten aseiden takana. Kun Ranskan kamaralla piti ryhtyä oikeasti taistelemaan, niin asiat menivät heti kärkeen monin paikoin pahasti pieleen viikkojen ajan, koko heinäja kesäkuun sekä alun elokuuta. Pieni koira juoksi kadulle keskelle tulitusta, ja ajattelin, että voi ei, nyt se ammutaan. K-I Michael Johanssonin paikan päällä tehdystä haastattelusta lyhentäen toimittanut ja kääntänyt Kari Kuusela. Vielä on hymy herkässä. Sydämeni hypähti, kun näin seuraavaksi pienen tytön juoksevan kadulle, ja sanoin, voi luoja, nyt hän saa surmansa. Syynä ei voi olla hyökkäystä johtavien amerikkalaisten ja varsin501TH PARACHUTE INFANTRY REGIMENT, 101ST AIRBORNE DIVISION JOHN CIPOLLA Sainte-Mère-Égliseä vapauttamassa Valkopääkotkastaan ja taistelutovereista monille tuttu 101. Niinpä me lopetimme ja saksalaiset lope ttivat myös, kuulimme heidän huutavan samaa omalla kielellään. Siksi kesti niin pitkään ennen kuin olimme kokoontuneet ja taistelukelpoinen yksikkö, Cipolla muistelee. Rantaan nousun onnistuminen eli taktinen yllätys sen suhteen, että missä tullaan ja koska, ei lopultakaan ole kovin kummoinen suoritus. NORMANDIA 1944. maahanlaskudivisioonan sotilas nousee kuljetuskoneeseen bazookan kanssa. Maasto oli soista ja sinne oli tehty tulvituksia juuri maahanlaskujen varalle. maahanlaskudivisioona vapautti Utah-rannan takana ensimmäisenä eurooppalaisena paikkakuntana Sainte-Mère-Églisen. onnistuu aina. – Ensimmäinen vapauttamamme kaupunki oli Sainte-Mère-Église. että 82. Taistelimme toisella puolella katua ja saksalaiset toisella puolella. Varmaan kukaan ei päässyt sinne, minne piti, me hajosimme ympäri maaseutua. n Amerikkalaisen 101. – Putosin lähelle Sainte-Mère-Égliseä, veteen polviani myöten. divisioonan 501. Ilmatorjuntatuli valaisi taivaan, oli kuin itsenäisyyspäivän juhlissa, mutta nyt putoili koneita maahan, amerikkalaisveteraani muistelee sotakokemuksiaan. divisioonan veteraaneja. 58 SUOMEN SOTILAAN 1944 – Kello oli 1.30 hyvin pimeänä aamuna
Tätä voisi tietyssä mielessä verrata Saksan uudelleen varustautumiseen, kun Versaillesin jäljiltä ei ollut paljon mille rakentaa. Pragmaattisena ja osaavana, sotakokemusta saaneena johtajana hänen tavoitteensa olivat kyllä selvät. Pellolla oli tolppia ja miinoja, ja jouduimme valitsemaan toisen paikan. Joukkojen ja aseiden ylivoimainen määrä – mikä hänelle oli yleensä menestyksen ehdoton edellytys – oli kohdallaan, ja omien ilmavoimien sekä merivoimien tuki massiivista. Kun pääsin ulos koneesta tielle, ranskalaismies tuli luokseni ja täytti kenttäpakkini tuoreella maidolla. Rauhan ajan eli 1930-luvun lopun noin 190 000 miehen asevoimat kasvoivat muutamassa vuodessa noin 8,5 miljoonan miehen vahvuuteen, ja samalla luotiin kokonaisia aselajeja käytännössä lähes tyhjästä. Joka tapauksessa 75 vuotta sitten tälle miljoonaarmeijalle oli kehitettävä lähes kaikki uusista asepuvuista, taisteluvälineistä ja taktiikasta alkaen. 325TH GLIDER INFANTRY REGIMENT, 82ND AIRBORNE DIVISION n Horsa-liitokone Normandiassa. – Tulimme maahan pensaikkoon, lähellä oli lehmiä lypsävä ranskalaismies, vaikka ympärille tippui kranaatteja. Mikä oli amerikkalaisen GI:n rooli. Yksi liitokoneella taisteluun lähetetyistä oli Clinton Riddle, jonka tapasimme Normandiassa. – Kanaalin päällä hinauskoneemme menetti jostakin syystä korkeutta ja me melkein jouduimme veteen. Se myös vapautti vanhoista taakoista ja mahdollisti monin paikoin kekseliään ajattelun. – Liitokoneemme katkaisi laskeutuessaan puunlatvan, koska emme voineetkaan laskeutua sinne, minne oli tarkoitus. Olin radiomies, tulimme maahan niin lujaa, että radioni antenni katkesi. Yhdysvaltain asevoimilla ei ollut sen aloittaessa mobilisaatiotaan tuoreita sotakokemuksia kuin hyvin vähäisessä määrin ensimmäisen maailmansodan jälkeiseltä ajalta. Oliko kaikki heidän syytään. Valmiita malleja ei ollut, vaan tavattoman paljon oli tehtävä nollasta alkaen. SUOMEN SOTILAan 1944 59 kaan brittien etunenässä kaikkia maajoukkoja eli 21. Jos teollista potentiaalia riittää kuten Yhdysvalloilla riitti, on tavaraa helppo tuottaa. Yhdysvaltain asevoimat kokivat vuosina 1940–44 mittasuhteiltaan valtavan kasvun. On kuitenkin aihetta muistaa, että ensimmäisessä maailmansodassa Yhdysvaltojen asevoimien rooli keväästä 1918 sodan loppuun asti oli ollut erittäin merkittävä, vaikkei sitä aina Euroopassa ja varsinkaan Ranskassa sekä Isossa-Britanniassa halutakaan muistaa. Jos kerran johdolla oli ainakin omasta mielestään resepti saksalaisten lyömiseen, niin olisiko vika ollutkin välineessä eli joukoissa. Army Groupia komentavan kenraali Bernard Montgomeryn kyvyttömyys. Pohditaanpa tätä hieman. Jouduin ottamaan uuden lyhyen antennin käsiradiosta, ja näin korjattu radio oli ainoa kommunikointivälineemme, kunnes sain uuden radion. Asevoimat siis yli nelikymmenkertaistuivat! Tätä voi pitää maailmanhistoriallisesti huikeana suorituksena, mikä on hyvä muistaa myös tämän päivän Yhdysvaltojen kykyjä arvioitaessa. Kone kuitenkin sai voimansa takaisin, ja me pääsimme onnellisesti veden yli. Joukot, sen paremmin britit kuin amerikkalaisetkaan, eivät kuitenkaan pystyneet suunnitelmia toteuttamaan. Mutta ihminen ei tahdo pysyä mukana liian nopeissa muutoksissa. Suomalaisista monet rakastavat yhdysvaltalaisten syyttämistä ihan kaikesta. K-I Michael Johanssonin paikan päällä tehdystä haastattelusta lyhentäen toimittanut ja kääntänyt Kari Kuusela. Asevoiman 44-kertaistaminen vajaassa neljässä vuodessa tarkoitti sitä, että päCLINTON RIDDLE Maahan laskettiin joukkoja niin laskuvarjoilla kuin liitokoneilla. Amerikkalaisten vika. Minulla oli siis tuoretta maitoa ensimmäisellä aamiaisellani manner-Euroopassa, laskuvarjoveteraani muistelee vuosikymmeniä myöhemmin. Jouduttiin tekemään uutta, ja hyvää tuli
Nopeasti mobilisoineesta armeijasta, jossa osaavista upseereista oli pula, rakennettiin järjestelmä, joka vaati paljon upseereita. Yhdysvaltain maavoimissa upseereita oli seitsemän prosenttia kokonaisvahvuudesta, kun saksalaisilla vastaava luku oli 2,9. Yhdysvaltain asevoimien ja erityisesti sen maavoimien rakenne poikkesi muista myös sotilasarvoja henkilöstörakenteeltaan. Kuvassa on kaupungin antautuneita puolustajia, joiden joukossa oli myös tämän kirjoittajan appiukko. 60 SUOMEN SOTILAAN 1944 teviä upseereita johtamaan suuria joukkoja – armeijoita, armeijakuntia, divisioonia – ei kerta kaikkiaan ollut, koska kaadereita oli liian vähän, eikä niilläkään moisista tehtävistä ollut vähäisintäkään kokemusta. Uuden kehittämiseenkin aikaa oli vähän, elettiinhän sota-aikaa. Kehitysjaksot niin osaamisessa kuin tekniikassakin olivat suunnattoman nopeita. Toisessa maailmansodassa sen alussa tehokkaasti käytetty taktiikka ja välineet saattoivat olla kaksi vuotta myöhemmin aikansa eläneitä. Saksalaiset marssivat 75 vuotta sitten Normandiaan tapettaviksi hevosvetoisina ja KA RI KU U SE LA N KO KO EL M A NORMANDIA 1944. Asevoimien varustamisessa, taktiikassa ja organisaatiossa ei myöskään näin ollen voitu päästä soveltamaan kokemuksia, koska niitäkään ei kerta kaikkiaan ollut. Itse asiassa pula oli myös kouluttajista, kaikkein nuorimmista upseereista sekä osaavasta aliupseeristosta. Yhdysvalloille tämä tarkoitti kesällä 1944 sitä, että aivan liian moni korkeampi upseeri oli johtajavakanssilla, joka oli hänelle ehkä useitakin pykäliä liian korkealla. Tämä nähtiin Suomessakin kesän 1944 kriisissä. Koko vahvuudesta saksalaisilla oli taistelevissa joukoissa noin 45 %, amerikkalaisilla vain 21 %. Osaamispula oli samaa luokkaa kuin talvisodan puna-armeijassa Stalinin puhdistusten jäljiltä. kesäkuuta, ja saksalaisten pahasti tuhoama ja suluttama satama saatiin toimintakuntoon vasta syyskuussa. Yksi tähän vaikuttava tekijä oli tietysti Yhdysvaltojen maavoimien korkea mekanisointitaso. n Huollon merkitys maihinnousun onnistumiselle oli aivan olennaisen tärkeä, ja tämä puoli liittoutuneiden toiminnasta onnistui. Johtajien vaihdot divisioonankomentajia myöten eivät Normandian amerikkalaisjoukoissa olleetkaan mitenkään tavattomia. Vaikka väestöä riitti, ei koulutettua väkeä vaan ollut. Miksi näin. Kaavailtu Ranskan satamien valtaaminen ei kuitenkaan onnistunut, Cherbourg antautui lopullisesti vasta 29. Yhdysvaltojen armeijan painopiste oli siis hieman kärjistäen muualla kuin taistelemisessa
Moni myös halusi päästä vähemmällä kuvitellen, että aluksissa taivaalla ja vedessä olisi jotenkin kevyempää. Yhdysvallat kävi myös toista sotaa. Johtamisjärjestelmä oli byrokraattinen ja raskas, suunnittelutehtävät söivät suuren osan upseereista ja heidän ajastaan. Yhdysvallat oli myös vanha merivalta. Nuorten amerikkalaismiesten rekrytointi asevoimiin alkoi ensin vapaaehtoisuuden pohjalta, mutta siirtyi lopulta pakkoon eli kutsuntoihin. Jakojäännös jalkaväkeen Ilmeisiä virheitä oli tehty käytettävissä olevan miesaineksen jakamisessa asevoimien eri osiin. Yhdysvaltojen asevoimat liikkui kumipyörillä, mikä vaati valtavan huollon pitämään pyörät pyörimässä kohti voittoa. Sillä ei ollut suuren, pitkään ylläpidetyn maavoimien perinteitä pitkiltä ajoilta. Maavoimiin – ja nimenomaan tavalliseen kiväärijalkaväkeen – jäi tämän jälkeen joukko, josta kerma oli todellakin kuorittu päältä ja moneen kertaan. Toisin kävi. Kun maavoimat vielä itsekin sijoitti kymmeniä tuhansia miehiä erikoisjoukoihin eli maahanlaskudivisiooniin tai rangerseiksi, vietiin jalkaväkidivisioonilta erikoisjoukkojen miehistöksi loppukin aliupseerija upseeriaines. Toisaalta niukkuutta olisi ollut vaikea jakaa toisinkaan. Saksalaisilla oli keskimäärin parempi aseistus ja paremmat joukot, mutta liittoutuneilla oli täydellinen ylivoima maalla, merellä ja ilmassa.. SUOMEN SOTILAan 1944 61 jalan raudoitetuissa marssisaappaissa tai -kengissä, aivan kuin isänsä kolmekymmentä vuotta aikaisemmin elokuussa 1914 olivat marssineet Belgiaan. Ilmavoimat tietysti houkutteli nuorten miesten parhaimmistoa jo pelkästään seksikkyydellään. Tämä yksinkertaisesti söi jalkaväen laadullisesti heikoksi. Miesten sijoittamisessa kuunneltiin paljon asianomaisen itsensä toiveita, ja järjestelmä oli rakennettu niin, että ilmavoimat, merivoimat sekä armeijan varustamiseksi luotu mahtava sotilaallis-teollinen kompleksi kiinnostivat miehiä eniten, ja ne myös saivat parhaan aineksen riveihinsä. Kesällä 1944 se oli sotinut suurin panoksin Japania vastaan Tyynellän Saksalaisten laskuvarjojääkärien miehittämä MG 42 -konekivääri raskaalla jalustalla
Eräät monilla rintamilla sotineet veteraanit pitivät amerikkalaisia kehnoimpina vastustajina koko sodassa – heti italialaisten jälkeen, joita saksalaiset sodan lopulla lähinnä riisuivat aseista. Vastaavissa laajoissa sotavankitutkimuksissa (katso muun muassa Janowitz) saksalaiset länsirintaman veteraanit antoivat amerikkalaisista vastustajina varsin heikot arviot. Kun tähän lisätään amerikkalaisen nuoren miehen varmasti muita taistelukentällä toimineita nuoria miehiä suurempia individualismi, mukavammat lähtökohdat ja jyrkempi kontrasti rintamaelämän ja yltäkylläisyyden välillä sekä usko koneiden ja tulivoiman ratkaisevaan merkitykseen, niin lopputulos ei yllätä. Varustus oli hyvä, mutta siinäkin havaittaisiin pian yllättäviä puutteita. Monen asevelvollisen oli myös vaikea motivoitua sotaan kaukana kotoa. Lopputuloksena oli jalkaväkeä, joka oli Normandian taistelussa alakynnessä eikä pärjännyt vastassa oleville saksalaisille. Normandiassa amerikkalaiset yrittivät hoitaa sodan korvaamalla jalkaväkimiehen osaamisen ja taistelun räjähdysaineiden valtavalla käytöllä, mutta se ei onnistunut, ja taistelun voittamisen taakka lankesi lopulta kuitenkin etulinjan kiväärimiehelle. Useat eivät tunteneet taistelevansa vapautensa tai kotinsa puolesta. Tästä joukosta jalkaväen oli sitten koulutettava aliupseerinsa ja alemman tason upseerikuntansa. 62 SUOMEN SOTILAAN 1944 merellä jo yli kaksi ja puoli vuotta. Amerikkalainen kiväärimies ei ollut taistelun vaatimuksia vastaava eivätkä häntä johtavat aliupseerit tai nuoret upseerit myöskään. Sodasta vain haluttiin päästä hengissä ja mahdollisimman vähällä. NORMANDIA 1944. Lisäksi joukkoja taisteli myös Italiassa. Normandiassa maihinnousseet amerikkalaiset jalkaväkidivisioonat olivatkin lopulta varsin keskinkertaisia tai suorastaan huonoja joukkoja; niillä oli osaamattomat ja kokemattomat johtajat, ja ne olivat pääosin täysin vailla taistelukokemusta. Tämä kaikki söi resursseja. Suuri osa normidivisioonien nuorista veteraaneista kertoi taistelutilanteessa ampuneensa säännöllisesti tahallaan ohi vastustajasta. Tätä todistavat myös sodan jälkeen tehdyt laajat amerikkalaiset sotilassosiologiset tutkimukset. Rekrytointijärjestelmän lopputulos oli se, että maavoimiin ja eritoten jalkaväkeen jäivät ne sotilaat, joita muut aselajit eivät halunneet ja jotka olivat selvästi heikointa ainesta niin fyysisesti kuin henkisiltä kyvyiltäänkin. Jonkin aikaa taisteluissa mukana olleille selvisi myös nopeasti, että jalkaväessä kaatumisen tai haavoittumisen vaara on ain Amerikkalaiset taistelupioneerit syövät ikään kuin työnsä ääressä
Jos esimerkiksi verrataan jalkaväkikomppanioiden normaalia tuliannosta, niin kaikki onkin toisin päin, saksalaisella komppanialla oli 56 000 patruunaa, amerikkalaisella vain 21 000! Liittoutuneiden logistiikan suurempi kuva oli sellainen, että Kanaalin yli toimitettiin elokuuhun mennessä noin kaksi miljoonaa miestä sekä heille riittävästi aseita ja varusteita. Kun liittoutuneiden valtaama alue jäi suunniteltua pienemmäksi, se täyttyi kesäheinäkuun mittaan ajoneuvoista, panssarivaunuista, tykeistä, kranaateista, polttoaineesta ynnä muusta lähimmäisten tappamiseen ja omaan hengissäpysymiseen tarvittavasta tavarasta. Amerikkalaiselle sotilaalle toimitettiin päivittäin ainakin teoriassa Kanaalin yli 13,6 kiloa henkilökohtaista huoltoa miestä kohti, kun hänen brittitoverilleen toimitettiin vain yhdeksän kiloa ja saksalainen vastustaja sai pienimmillään vain kaksi kiloa. Edellä esitetty ei tarkoita sitä, että kaikki amerikkalaiset joukot olisivat olleet huonoja. Kaikki tarvittava panssarivaunuista purukumisun muihin kumipaketteihin ja suklaalevyihin asti oli tuotava vaivalloisesti Yhdysvalloista Atlantin yli Britanniaan ja sieltä Kanaalin yli. Huolto Usein toistetaan huollon suurta, jopa ratkaisevaa merkitystä sodankäynnin onnistumiselle. Myöskään rekrytointi ei tästä helpottunut. Saksalainen puolustaja tuskin jakoi annoksiaan siviileille, koska Wehrmachtin natiseva, liittoutuneiden pommitusten aiheuttamien pahojen liikenneongelmien vaivaama huolto sai toimitettua hänelle niitä vain 1,5 kiloa. Jos oli saksalaisilla vastustajaansa huonommin syötävää, niin periaate heillä kuitenkin oli kohdallaan. Taisteluvälineiden määrästä ei taistelujen juuttuminen paikalleen ainakaan siis ollut kiinni. Amerikkalaisten varsinainen maihinnousujoukko oli 130 000 miestä, joiden perään oli suunnitelman mukaan tarkoitus kuljettaa kolmen kuukauden kuluessa 1,2 miljoonaa miestä ja heille 137 000 pyöräajoneuvoa tai puolitelaa, 4 200 panssarivaunua tai tela-ajoneuvoa ja 3 500 tykkiä. SUOMEN SOTILAan 1944 63 van omaa luokkaansa verrattuna muihin aselajeihin. Esimerkiksi maahanlaskudivisioonat taistelivat hyvin, vaikka niiden varsinaisen tehtävän voikin katsoa pääsääntöisesti epäonnistuneen. Lopulta Normandian pellot ja niityt olivat täynnä oliivinvihreää välineistöä eikä mistään ollut pulaa. Panssarivaunut, tykistö ja ilmavoimat tekisivät. Pelkkä sataman valtaus ei auttanut. Tuhoutunut panssarivaunu tai tykki voitiin korvata uudella jopa tunneissa. Aivan joka päivä jokainen saksalaissotilas ei todellakaan syönyt lämmintä ateriaa tai saanut aina edes raikasta vettä. Amerikkalaiset ajattelivat, että Ranskassa käytävässä sodassa koneet ja räjähdysaineet hoitavat homman. Tämä tuskin kasvatti jalkaväkimiesten hyökkäyshaluja ja uhrivalmiutta. Tämän päälle tuli vielä joka miehelle päivittäinen huolto, joka amerikkalaisilla oli sangen ylenpalttinen ja briteilläkin kohtuullinen. Joukon ja sen välineistön määrä oli siis valtava ja vaati toimiakseen suuren logistiikan. Vasta kun ranskalaisia satamia saatiin toimintaan tilanne hieman helpottui. Räjähdysaine korvaa jalkaväen. Kyseessä näyttää kuitenkin olleen pakkotilanne, oli käytettävä niitä joukkoja, jotka saivat tulosta aikaiseksi. Itse asiassa laskuvarjojääkärit olivat niin hyvää jalkaväkeä, että divisioonia käytettiin paljon pitempään taistelussa Normandiasta kuin mikä olisi ollut järkevää tällaiselle erikoisjoukolle. Usein ongelmana oli saada syötettyä täyteen sullotuilta kentiltä tavaraa ulos. Laivaukset oli suunniteltu etukäteen sitä silmällä pitäen, että liittoutuneet eivät juutu rannan tuntumaan vaan jatkavat nopeasti syvälle Ranskaan. Ilman liikuntavälineitä, raskasta epäsuoraa tulta ja pelkällä lähipanssarintorjunnalla varustettuna maahanlaskudivisioonat joutuivat tehtävään, johon ne huonosti sopivat. Saksalaiset yleensä ehtivät tärvellä ja miinoittaa satamat ja satamalaitteet perinjuurin ennen vetäytymistään tai antautumistaan, niin kuin sodassa on tapana tehdä. Vertailun vuoksi mainittakoon, että suomalaiset aina kadehtivat saksalaisten runsasta huoltoa. Syötävää ja juotavaa amerikkalaiselle sotilaalle toimitettiin päivässä 2,8 kiloa, josta hän käytti 1,8 kiloa, ylijäävä osuus meni hukkaan tai Normandian siviiliväestölle. Amerikkalaisten osalta huollon epäonnistumista ei kuitenkaan voi mitenkään pitää syynä huonoon alkuviikkojen menestykseen
Kuvassa amerikkalaisen 29. Siinä sivussa kuoli tuhansia ranskalaisia siviilejä. Ne olivat eläneet aaltopeltiparakeissaan lähes normaalia kasarmielämää ja olleet vähäisemmässä vaarassa kuin Lontoon siviiliasukkaat. Jopa strategiset pommikoneet otettiin aika ajoin tukemaan maajoukkojen taistelua, pois Saksan teollisuuden tuhoamisesta. Jälkimmäiset olivat parhaimmillaan harjoitelleet jopa nelisen vuotta sotaa, mutta kokemusta niillä ei siitä ollut yhtään. Kun ilmeni, että maasto esti koneiden liikkeen ja saksalainen vastustaja oli käsittämättömän vastustuskykyinen myös tykistön ja ilmavoimien tulivoimaa vastaan, jäi jäljelle vain jalkaväkimiehen taistelutaito. Raskaiden pommikoneiden hyökkäyksillä ei ollut omalle asialle pelkästään myönteisiä seurauksia. Tahtoakin siis löytyi. Moni halusi antaa hunneille takaisin samalla mitalla ja korkojen kera. Suuri sota, joka syttyi yli sata vuotta sitten, oli tavalla tai toisella koskettanut useimpia brittisukuja, ja sen syttymisestä oli vasta 30 vuotta. Toisaalta taisteluun lähetettiin Pohjois-Afrikassa ja Italiassa taistelleita hyvin kokeneita ja hyvämaineisia divisioonia, mutta myös pelkästään Isossa-Britanniassa sotansa viettäneitä joukkoja. jalkaväkidivisioonan ajoneuvot pyrkivät Saint-Lôn läpi. Heidän tykistöönsä voi lukea myös laivatykistön aina järeimpiin kaliipereihin asti. KA RI KU U SE LA N KO KO EL M A NORMANDIA 1944. Samoja havaintoja on tehty viime vuosinakin käydyissä kovin toisenlaisissa sodissa. Jonkinlaista tasapainottamista tehtiin ennen maihinnousua siirtämällä suuri joukko sotakokemusta saaneita upseereita ”vihreisiin” joukkoihin. 64 SUOMEN SOTILAAN 1944 jalkaväen tehtävän helpoksi. Olihan heitä pommitettu, saarrettu ja maihinnousuakin pelätty neljä vuotta aikaisemmin. Teknologialla ei voi korvata kokonaan osaavaa ihmistä, eikä päin vastoin. Britit vastahakoisia Brittijoukot, jotka Normandiaan lähetettiin, koostuivat hieman yksinkertaistaen kahdenlaisista joukoista. Tätä vastaan saksalaisilla ei ollut muuta keinoa kuin kaivautua syvemmälle. Pelkkä tykeistä ammuttu ja pommikoneista pudotettu räjähdysaine ei siis tuonutkaan ratkaisua, kuten oli kuviteltu, ja sota jäi paikalleen viikoiksi. Kun se osoittautui riittämättömäksi parempaa vastustajaa vastaan, ei sota tietenkään edistynyt. Brittien luokkayhteiskunta tuotti automaattisesti joukkoja, joissa käskyjä pääsääntöisesti noudatettiin ja joissa löytyi myös päteviä käskijöitä. Brittisotilas siis tuskin oli kovin huono, mutta osassa joukkoja oli havaittaLIITTOUTUNEET KOHTASIVAT kaikissa ranskalaiskaupungeissa laajaa tuhoa, joka oli heidän itsensä aiheuttamaa. Lisäksi britit kokivat useimmiten puolustavansa kotiaan. Britanniassa oli selkeä sotilaallinen perinne, maa oli sotinut koko ajan jossakin päin maailmaa sekä osallistunut todella täysipainoisesti ensimmäiseen maailmansotaan. Brittisotilaalla oli siis usein hyvinkin lähellä esikuva, ja sotiminen oli huomattavasti tutumpaa kuin hänen amerikkalaiselle serkulleen
Usein aloitteellisetkin komppanian päälliköt olivat tiukasti sidottuja pikkupiirteisen tarkkoihin etukäteissuunnitelmien käskyihin, joita ylempi johtoporras oli laatinut. Kootaan riittävä tuliylivoima ja mennään sen turvin läpi. Se oli myös vastustajaansa nähden vähemmän aloitekykyinen. Ihanteellinen maasto puolustukselle Sodankäynnissä vastustajan toimenpiteiden ohella merkitystä on myös maastolla. Kanadalaisia joukkoja Saksalaisten rintama elokuun 1. Montgomeryn operatiivinen näkemys oli kovin yksinkertainen. Brittienkin jalkaväki oli haluton uhrautumaan ja näki mieluummin vastustuksen murrettavan epäsuoralla tulella. Muistissa oli elävänä ensimmäisen maailmansodan ennennäkemätön suonenisku maan miespuolisiin nuoriin ikäluokkiin, eikä sen haluttu toistuvan. Taktisesti britit olivat kaavamaisia, hyökkäykset toteutettiin ohjesäännön mukaan rintamahyökkäyksinä tykistövalmisteluineen, ensimmäisestä maailmansodasta näytettiin opitun kovin vähän. Johtamistapa oli jäykkä ja hitaasti tilanteisiin reagoiva. Suuria tappioita siis haluttiin välttää, ja se ehkä johti pidättyvyyteen hyökkäyksissä. päivän iltana Saksalaisten vastahyökkäys elokuun 7. Erityisesti tämä koski pitkään sodassa mukana olleita joukkoja. Se toimi autiomaassakin vain riittävästi, Normandiassa ei alkuun ollenkaan. Jos mahdollista, brittiarmeija oli Yhdysvaltain asevoimiakin hierarkkisempi ja byrokraattisempi, molempien ulospäin rennon urheilullisesta ilmeestä huolimatta. Britit olivat pitkään sotaa käyneinä kärsineet tappioita vuosien ajan, ja täydennykseksi käyttökelpoinen miesaines alkoi loppua. Saksalaista puolustajaa suuresti hyödyttänyt maasto yllätti niin n Vasta elokuu oli Normandian saksalaisjoukoille katastrofi kuten kartan nuolista ja rintamalinjoista voi päätellä. Vielä enemmän ajoneuvojen liikettä panssarivaunuja myöten rajoittivat maaseudun tiheät ja korkeat pensasaidat. Sodan voittaja oli vielä toisen maailmansodan alun katkerien opetuksienkin jälkeen varustettu ylimielisellä asenteella, eikä se suostunut oppimaan virheistä ja etsimään innovatiivisia ratkaisuja haasteisiin. Liittoutuneet olivat tehneet tästä kaikesta huikean tiedustelutyön osin vastarintaliikkeen avulla, ja maasto oli hyvin tiedossa. Mutta silti se näytti yllättäneen. Tämä näkyi ylintä johtoa myöten. Normandian maastoon sekä tilanteeseen paremmin sopiva vastustajan sivustojen kautta vaikuttaminen oli briteille nähtävästi aivan tuntematonta. Myös brittien poliittinen johto oli jossakin määrin vastahakoinen koko maihinnousun suhteen, se nähtiin enemmän amerikkalaisten etujen mukaisena. päivä Liittoutuneiden hyökkäykset Liittoutuneiden armeijaryhmien raja Liittoutuneiden armeijan raja Brittiläisiä joukkoja. Normandiassa kohdattu maasto näyttää yllättäneen liittoutuneet. Se toki oli opittu, että omia miehiä ei enää haluttu tapattaa edellisen sodan tyyliin, eivätkä miehet siihen myöskään enää suostuneet. ja 8. Normandiassa oli suuria kosteikkoja ja jopa saksalaisten veden valtaan laskemia alueita, jotka kanavoivat ajoneuvoliikennettä teille. SUOMEN SOTILAan 1944 65 vissa selvää sotaväsymystä. päivän aamuna Saksalaisten rintama elokuun 16
Usein pätevinkään kersantti tai luutnantti ei voinut toimia, koska käskyt olivat jäykkiä eivätkä jättäneet toiminnanvapautta. Näin näyttää olevan yhä. Selitykseksi on tarjottu sitä, että Normandia oli tarkoitettu ohittaa nopeasti, eikä sen maastolla siis olisi ollut merkitystä. Lopputulos pikkupiirteisestä ja runsaasti tähystysesteitä käsittävästä maastosta oli, että puolustaja oli vahvoilla eikä liittoutuneiden ”konearmeija” päässyt toteuttamaan itseään, vaan taistelua joutui käymään jalkaväki vastapuolen jalkaväkeä vastaan. Briteillä on ollut esimerkiksi verkostokeskeisen sodankäynnin kanssa suuria ongelmia, koska kulttuuriin ei tahdo istua toiminnan vapauden jakaminen alas. Näistä ensimmäisen päivän osalle tulee lopulta vain muutamia tuhansia eikä mukana ole noin 200 000:ta saksalaisten sotavangiksi menettämää miestä. Taistelu puolestaan hajosi pieniin osiin, joihin pataljoonankomentaja tai usein edes komppanianpäällikkö ei voinut vaikuttaa, koska joukko katosi hänen näköpiiristään. Kuvassa varaudutaan amerikkalaisten tappioihin tekemällä hautaristejä. Lopputuloksena käytiin puskasotaa, jossa epäaloitteelliset ja heikosti kosketusta viholliseen pitävät liittoutuneet tahtoivat alituiseen ottaa kuonoonsa alivoimaiselta joustavammalta vastustajalta. Oli siirrytty nopeasti pienestä ammattiarmeijasta suureen asevelvollisuusarmeijaan. Jalkaväen aliupseerit ja nuoremmat upseerit eivät pystyneet täyttämään tehtäviään, jotka olivat toki hankalia. 75 vuotta sitten asiaa vaikeutti briteillä myös sama ongelma kuin amerikkalaisella aseveljelläkin. Aloitteet jäivät siis aivan liian usein yksittäisten ryhmien ja joukkueiden tasolle, ja hyökkäys pysähtyi. Oli siis vaikea antaa vastuuta alas, kun alhaalla ei välttämättä ollut osaajia vastuuta kantamaan. Kaaderia ja koulutettuja johtajia ei ollut kylliksi. KA RI KU U SE LA N KO KO EL M A NORMANDIA 1944. Yllätys on sikäli hämmästyttävä, sillä maihinnousua oli suunniteltu sellaisella tarkkuudella, että sopivista maihinnousurannoista oli hankittu hiekkaja soranäytteitäkin. NORMANDIAN TAISTELUIDEN on arvioitu aiheuttaneen yhteensä noin 425 000 sotilaan kaatumisen, haavoittumisen tai katoamisen, kun kaikkien osapuolien tappiot otetaan huomioon. Saksalainen tehtävätaktiikka (Auftragstaktik) oli briteille ja koko anglosaksiselle kulttuurille täysin vieras käsite. 66 SUOMEN SOTILAAN 1944 amerikkalaiset kuin brititkin, jotka olivat Englannissa harjoitelleet aivan toisenlaisessa maastossa
Oma joukko toi turvallisuutta ja mahdollisuuden säilyä elossa. Eliittiä olivat panssaridivisioonat, joiden terävimmän kärjen muodostivat Waffen-SS:n divisioonat sekä panssarikrenatööridivisioonat ja laskuvarjojääkäridivisioonat. Saksalaiset joukot taistelivat jatkuvista tappioista huolimatta niin kauan kuin niissä yleensä oli joku taistelemassa, vasta muutamiin satoihin kiväärimiehiin ja pariin panssarivaunuun kutistuneet divisioonat antoivat lopulta periksi – tai ne pikemminkin vedettiin taakse. Normandiassa rannan puolustukseen oli sijoitettu joukkoja, joiden henkilöstö ja aseistus oli saksalaisen mittapuun mukaan korkeintaan tyydyttävää ja liittoutuneiden mittapuun mukaan heikkoa. Liekö syynä se, että he lopulta hävisivät niin taistelun kuin koko sodankin. Ensimmäisenä maihinnousupäivänä yli 2 000 miehen tappiot kokeneet amerikkalaiset kuitenkin syöttivät rantaan riittävästi miehiä ja kalustoa – ja terästä – jotta sota lähti liikkeelle. He olivat olleet vuosia sangen yhdensuuntaisen propagandan kohteena, ja varsinkin nuoremmat ikäluokat, parikymppiset sotilaat, eivät muuta maailmanjärjestystä tunteneetkaan kuin Kolmannen valtakunnan. Nämä tilapäismuodostelmatkin taistelivat poikkeuksetta hyvin. Totuus nimittäin on, että edellä mainittuja moninaisia syitä tärkeämpi syy taistelujen juuttumiseen viikoiksi Normandiaan on se yksinkertainen totuus, että saksalaiset joukot olivat hyviä ja alivoimaisinakin käsittämättömän peräänantamattomia. Todelliset sotahistorioitsijat kyllä tietävät, miten homma meni, mutta suuren yleisön kuva on kaiken maailman sotamiesryanien varassa. Kun saksalaiset vihdoin saivat Waffen-SS:n panssaridivisioonat ja muut eliittiyksiköt Normandiaan, nämä pystyivät pahasti lukumääräisesti alivoimaisinakin rajaamaan liittoutuneiden sillanpääaseman useaksi viikoksi siitä huolimatta, että niiden toiminta oli vastustajan täydellisen ilmaherruuden vuoksi erittäin rajattua valoisan aikaan ja huolto usein pitkiäkin aikoja poikki. Nyt he uskoivat puolustavansa Euroopan linnoitusta ja kotejaan. Saksalaiset olivat tehneet sen ratkaisun, että joukkoja oli monen tasoisia. Mitä olisikaan tapahtunut koko Euroopalle, jos aavikon kettu, marsalkka Erwin Rommel ja Saksan yliesikunta OKW (Oberkommendo der Wehrmacht) olisivat päätelleet toisin ja toimineet nopeammin. Mutta liittoutuneiden täysi ilmaherruus ja saksalaisten sinänsä ymmärrettävä, mutta ratkaiseva virhe viivytellä ensimmäiset kriittiset päivät mekanisoitujen yhtymien vastahyökkäystä Normandiaan viivyttivät niiden osallistumista taisteluun kohtalokkaan kauan. Jostakin syystä saksalaisista ei ole annettu Normandian taistelun osalta oikeaa kuvaa. Nämä saivat hyökkäyksillään ratkaisun aikaiseksi, normaalien jalkaväkidivisioonien tehtävä oli pikemminkin puolustaa ja pitää pintansa. Normandian puolustustaistelun saksalainen voittaja oli tyypillisimmillään erittäin hyvin naamioitu panssarivaunu tai 88 mm:n ilmatorjuntatykki ja kourallinen jalkaväkeä, joka pysäytti kerran toisensa jälkeen suurenkin joukon hyökkäysyrityksen. Nämä käytännössä liikuntakyvyttömistä, heikoista jalkaväkidivisioonista ja merivoimien maajoukoista koostuvat joukot ottivat kuitenkin pääosin tosissaan yhteen liittoutuneiden maihinnousujoukkojen kanssa. SUOMEN SOTILAan 1944 67 Kova vastustaja Kaikenlaisessa sodankäynnissä suunnitelmien onnistumisen esteenä on lähes aina myös vastustajan toiminta. Sodan lopputulos olisi varmastikin ollut sama, mutta kuinka kaukana lännessä olisivat mahtaneet olla Stalinin kärkidivisioonat sodan lopussa. Asemastaan se väistyi vasta käskystä ja silloinkin parin sadan metrin päähän taaksepäin uuteen asemaan jatkaakseen taisteluaan sieltä. Sotavankitutkimuksissa amerikkalaiset yllätyksekseen havaitsivat, ettei saksalaisten joukkojen kovan taisteluhengen takana ollutkaan kansallissosialistinen fanaattisuus tai aivopestyt natsinuoret vaan yksinkertaisesti hyvin ylläpidetty joukon yhteenkuuluvuus. Miehillä oli hyvä koulutus, ja tehtävätaktinen toimintatapa antoi osaaville miehille toiminnan vapautta ja teki toiminnasta aloitteellista ja joustavaa. Liian vähän liian myöhään Saksalaisilla oli takamaastossa hyviä joukkoja. Divisioonien organisaation pirstoutuminen korvattiin muodostamalla käytettävissä olevista miehistä taisteluosastoja, joihin sijoitettiin kiväärimiehiksi myös muiden aselajien tehtävättä jääneet miehet. Maailman parhaita. Ääriesimerkki on Omaha Beach, jossa puolustaja oli niin sitkeä, että se oli torjua maihinnousun kokonaan jo rannalle. Saksalaiset eivät kesällä 1944 suinkaan olleet vielä menettäneet toivoaan sodan suosiollisesta lopputuloksesta. n Saksalaiset marssivat 75 vuotta sitten Normandiaan tapettaviksi hevosvetoisina ja jalan raudoitetuissa marssisaappaissa tai -kengissä, aivan kuin isänsä kolmekymmentä vuotta aikaisemmin elokuussa 1914 olivat marssineet Belgiaan.. Wehrmacht oli vielä vuonna 1944 yksinkertaisesti maailman paras sotakoneisto, ottamatta lainkaan kantaa sen takana olleen poliittisen järjestelmän moraaliseen perustaan. Sotilaina saksalaiset eivät ole saaneet alan vakavan harrastuksen piirin ulkopuolella ansaitsemaansa arvostusta
Liittoutuneiden päävaunu oli Sherman, jonka 75 mm tykin lähtönopeus ja panssariammuksen läpäisy jäivät kauaksi jälkeen saksalaisten Pantterista ja Tiikeristä, jopa kevyemmästä Panzerkampfwagen IV-vaunusta, Panssari nelosesta. Kolmannessa tarinassa pidettiin nyrkkisääntönä, että saksalaisen Tiikerin lyömiseen tarvittiin viisi Shermania, mikä ei tietenkään lohduttanut niiden neljän ensimmäisen Shermanin miehistöä. Taustalla oli joukon koulutustaso, johtaminen, sitoutuminen tehtävään sekä erityisesti alemman tason johtajien osoittama aloitteellisuus, joka tietysti lähti liikkeelle siitä, että ylempi taso antoi siihen mahdollisuuden, luotti ja kannusti. Näiden ylivertainen tulinopeus ja käytettävyys antoi saksalaisille selkeän edun. Osapuolien kiväärimiehet taistelivat samantasoisella aseella, mutta jo konepistoolimiehissä ja varsinkin konekiväärimiehissä saksalaiset vetivät pidemmän korren. Siinä missä britit ampuivat Bren-pikakivääreillään ja amerikkalaiset BAR-automaattikivääreillään, oli heillä vastassa tuon ajan maailman parhaat konekiväärit MG 34 ja MG 42. Nopeudeltaan Sherman oli saksalaisvaunuja parempi, mutta siitä ei Normandiassa ollut juurikaan hyötyä. Määrällisesti alivoimaista mutta laadullisesti yivoimaista. Ryhmässä niitä oli kaksi, ja kiväärimiesten tehtävä oli suojata konekivääriä ja taata, että ampumatarvikkeita riittää. Siitä voisi kenties olla opittavaa Maavoimiemme uudessa taistelutavassakin. Merkittävä rooli oli kuitenkin myös saksalaisten aseistuksella, sillä se oli lähes joka kohdassa parempi kuin vastustajan. Tämä ongelma poistui, kun kevyet tulenjohtoa hoitavat lentokoneet saatiin toimintaan ja niiden yhteistyö tuliasemien PE KK A N IE M IN EN n Kuvassa Pak 40 (Panzerabwehrkanone) eli 75 mm panssarintorjuntatykki miehistöineen uudelleen lavastetussa kuvassa. Näistä toisessa sitä nimitettiin ”Tommy cookeriksi” yksittäiselle brittisotilaalle eli tommylle tarkoitetun pienen keittimen mukaan. Vain brittiläisellä 76 mm:n kanuunalla aseistettu Sherman Firefly oli jossakin määrin tasavertainen saksalaisvaunujen kanssa. Kun suurimmassa osassa saksalaisvaunuista vielä panssarointi oli Shermania parempi, oli asetelma saksalaisten eduksi selvä, varsinkin kun peitteisessä maastossa jouduttiin usein kohtaamaan vastustajan vaunut etusektorista. Kiväärijalkaväen orgaanista lähipanssaritorjuntaa amerikkalaiset yrittivät hoitaa bazookallaan ja britit PIATilla, mutta jälleen paremmat lähitorjuntavälineet löytyivät saksalaisilta panssarikauhun ja panssarinyrkin muodossa. Toisessa kyseltiin Ronsonin, tunnetun bensiinikäyttöisen tupakansytyttimen, ja Shermanin eroa ja todettiin, että Sherman syttyi aina ensimmäisellä kerralla, Ronson välttämättä ei. Tykistön ja kuljetusvälineiden osalta liittoutuneet olivat tasaväkisempiä ja jopa parempia vastustajaansa verrattuna. Tykistön aseet eivät saksalaisille hävinneet, suurin ongelma oli alkuun tulenjohdossa, koska Normandian pikkupiirteisessä ja pusikkoisessa maastossa tulenjohtajan tähystysala oli hyvin rajoitettu. 68 SUOMEN SOTILAAN 1944 Paremmat aseet Saksalainen joukko oli yleensä aina voittaja, jos se pääsi ottamaan yhteen liittoutuneiden joukkojen kanssa edes suurin piirtein tasaväkisessä tilanteessa. Saksalaisen kivääriryhmän, tappioiden takia pieneksikin käyneen, tulivoima oli vastustajaansa selvästi suurempi. Dramaattisin ja ehkä tärkein ero löytyi kuitenkin panssarivaunuista. Ne neljä ensimmäistä Sherman-vaunuun ja sen syttymisherkkyyteen osumasta liitettiin useita hokemia. Itse asiassa saksalainen kivääriryhmä eli ja kuoli konekivääreilleen. NORMANDIA 1944
SUOMEN SOTILAan 1944 69 kanssa muuttui rutiiniksi. NORMANDIAN TAISTELUT jättivät jälkeensä tuhottuja kyliä ja kaupunkeja kuten kuvassa. Sen jälkeen liittoutuneiden tykistöstä tuli saksalaisille todella varteenotettava vastustaja. Aika ajoin liittoutuneiden ja varsinkin amerikkalaisten joukkojen lukemattomat ajoneuvot lähinnä haittasivat liikkumista aiheuttaen liikenneruuhkia varsinkin öisin. Liittoutuneiden joukot eivät olleet riittävän hyviä murtamaan parempien saksalaisten puolustusta ennen kuin niiden määrä kasvoi niin tavattoman suureksi, että laatu ei saksalaisella puolella enää pystynyt määrää korvaamaan. Liittoutuneiden Normandiassa hukkaamat kaksi kuukautta johtuivat lopulta määrän ja laadun suhteesta. Yksinkertaista vastausta, kuten sotamarsalkan tai kenraalin virhe, ei ole. Aika ja materiaalinen ylivoima pelasi liittoutuneiden hyväksi, niin Normandiassa kuin Narvassa. Loppujen lopuksi suurin häviäjä oli tässäkin sodassa ranskalainen siviiliväestö, joka jäi taisteluiden ja liittoutuneiden ilmapommitusten jalkoihin, ja itäisen Keski-Euroopan asukkaat, jotka saivat seuraavat vuodet maistaa sitä vapautta, jota puna-armeija toi lopulta aina Elbelle ja Inn-joelle asti. Määrä hakkasi laadun Edellä on arvioitu eri puolilta syitä siihen, miksi maailmanhistorian suurin maihinnousu ei vienytkään liittoutuneita rannasta suoraan Ranskan läpi Saksaan kuten oli kaavailtu. Ratkaisun hakeminen yksin johtajista on väärin. Amerikkalainen GMC-kuormaauto ohittaa tuhotun saksalaisen Pz.Kpfw IV -panssarin.. Sitä on haettava välineestä, joilla johtajien tahtoa pyrittiin toteuttamaan. Kyse on tietysti monimutkaisesta asiasta, kuten tällaisessa tavattoman suurten joukkojen yhteenotossa aina on. Siksi lopulta kävi niin kuin kävi ja liittoutuneet pääsivät liikuntasotaan, johon he tähtäsivät ja joka oli suunniteltu heti maihinnousun jatkoksi. Normandian taistelun kaksi ensimmäistä kuukautta olivat kuitenkin jalkamiehen sotaa, moottoroinnista ei ollut kovinkaan suurta hyötyä. Normandiassa vietetyt kaksi kuukautta kuluivat hitaasti junnaavaan materiaalitaisteluun, johon liittoutuneilla oli varaa, mutta saksalaisilla ei. Yhdysvaltain autoteollisuus pystyi tuottamaan erittäin käyttökelpoisia pieniä maastoautoja, kuorma-autoja ja erikoisajoneuvoja ylenpalttisesti
Monelle sen käyttö koituikin kohtaloksi. Meidän piti tulla maahan lähellä Carentania ja turvata Utah Beachin yhteydet, mutta emme me sinne koskaan pääseet. Noody ei ollut aikansa mittapuun mukaan mikään pieni mies ilman varusteitakaan. Yksi kone edessämme tippui, ja luulen, että siinä meni monta upseeria rykmenttimme esikunnasta. Näin saatiin maahantulonopeus pienemmäksi, vaikka oli paljon tavaraa mukana, pirteä veteraani muistelee ensimmäistä taisteluhyppyään. Oli virhe laittaa heidät samaan koneeseen, Robert Noody kertoi Suomen Sotilaalle Normandiassa kesällä 2014. Click clack – Kieltäydyin käyttämästä meille jaettuja naksuttimia, joilla meidän piti löytää ja tunnistaa toisemme pimeässä. Pelkäsin, että saksalaiset löytävät meidät niiden äänten perusteella. Päivän mittaan tuli lisää oman yksikkömme miehiä, ja lopulta meitä oli yhteensä kaksitoista, puolentoista päivän päästä vielä lisää. – Tulin maahan ihan kaupungin pormestarin talon takana, ehkä kuutisen sataa metriä keskustasta. 70 SUOMEN SOTILAAN 1944 – Taivas oli sellainen, että meitä ei todellakaan tarvinnut pakottaa hyppäämään ulos koneesta. 506TH PARACHUTE INFANTRY REGIMENT, 101ST AIRBORNE ROBERT NOODY Panssarintuhoajan hyppy Sainte-Mère-Égliseen n Suomen Sotilaan ruotsalaisvahvistus K-I Michael Johansson ja Robert Noody Normandiassa kesällä 2014. Yhä kovakuntoinen entinen laskuvarjomies kertoo: – Kelteisilläni painoin varmaan 80 kiloa, mutta kaikkien varusteiden ja laskuvarjon kanssa aika tarkkaan 114 kiloa! Varustesäkissäni oli miina ja paljon muuta, mutta otin siitä mukaani vain bazookan raketit ja kiväärinpatruunat, muu sai jäädä. Naksuttimen ääntä saattoi erehtyä luulemaan kiväärin lukon ääneksi. Tästä huolimatta kuusi meistä löysi toisensa, ja lähdimme kohti kaupungin keskustaa. KI M IC H A EL JO H A N SS O N NORMANDIA 1944. – Olin bazookalla aseistettu panssarintorjuntamies, mutta minulla oli myös M1-kivääri ja ”legbag”, jalkaan kiinnitetty varustesäkki, joka pudotettiin köyden varaan juuri ennen kuin itse osuin maahan. – Lentäjät pudottivat meidät minne sattuu, ei varmaan kukaan päässyt sinne, minne piti
Juoksin sinne, minne minua huudettiin, mutta lataajaksi määrätty kakkosmieheni ei seurannut minua. Toisen osuman jälkeen miehistö hyppi ulos siitä. Bazookan kolmannella raketilla yritin osua heihin, koska minulla ei ollut kivääriäni mukana. – Ammuin ensimmäisen kerran vaunua ja osuin sen telaketjuun pysäyttäen sen. laskuvarjojääkärirykmentin Fox-komppanian miehiä. – Olin kotoisin pienestä 1 200 asukkaan kaupungista ja tottunut tekemään aina kuten käskettiin. Tässä ”Stick #81:ssä” eli yhden koneen kuormassa oli 16 miestä komppanian komentojoukkueesta ja toisen joukkueen kranaatinheitinryhmästä. Siksi juoksin bazookankin kanssa sinne, minne piti. SUOMEN SOTILAan 1944 71 Panssaria vastaan – Yhdessä vaiheessa en hoksannut saksalaisten panssarivaunujen olevan lähellä, mutta sitten joku huusi, että ”hankkikaa se bazookamies tänne”. K-I Michael Johanssonin paikan päällä tehdystä haastattelusta lyhentäen toimittanut ja kääntänyt Kari Kuusela. Toivottavasti en, Noody jää miettimään. Lentokone oli 439th Troop Carrier Groupista.. En usko, että tapoin ketään, ehkä haavoitin. Ammuin ihmisiä, mutta en ole varma, osuinko kehenkään. n Kuljetuskoneen sisällä otetussa kuvassa Bob Noody on toinen oikealta, muut laskuvarjojääkärit ovat vasemmalta Bill Olanie, Frank Griffin ja Les Hegland, kaikki 506
72 SUOMEN SOTILAAN 1944 TALLINNAN TUHO 1944 TALLINNAN TUHO 1944 ADD pommitti Tallinnaa yöllä 9.–10. Kummassa olikaan parempi ilmapuolustus. MIKSI TALLINNAN ILMAPUOLUSTUS EPÄONNISTUI?. Tallinnassa menetettiin kuitenkin paljon enemmän ihmishenkiä ja kaupungin rakennuskannasta tuhoutui paljon suurempi osa kuin Helsingissä. maaliskuuta 1944 tuhoisin seurauksin. Venäläisten tutkijoiden mukaan (vuonna 1999) Tallinnan ilmapuolustus oli tehokkaampi kuin Helsingin, koska ADD kärsi siellä suuremmat tappiot
Lisäksi käytössä oli kaksi radioluotainta (Würzburg), 12 valonheitintä ja yhdeksän kuulosuunninta.. Nelitykkisillä raskailla pattereilla oli kalustona 75 mm:n englantilaiset sotasaalistykit (Vickers) ja Hazemayer-tulenjohtokoneet, kevyellä patterilla oli muutama 37 mm:n tykki ja useita 20 mm:n raskaita Oerlikon-ilmatorjuntakonekiväärejä. Matkalla olivat mukana everstiluutnantit Veikko Saura, Pekka Jokipaltio ja Risto Pajari sekä kapteeni Aake Pesonen. SUOMEN SOTILAan 1944 73 n TEKSTI: AHTI LAPPI R eilu puoli vuotta ennen Tallinnan suurpommituksia pääsivät Suomen ilmavoimien ja ilmatorjuntajoukkojen edustajat tutustumaan 31.7.?1.8.1943 saksalaisten ilmapuolustukseen Virossa ja Länsi-Venäjällä. Eräänä tutustumiskohteena oli silloin myös Tallinna. Siihen kuului kolme raskasta ja yksi kevyt ilmatorjuntapatteri. Tällöin vastuu Baltian alueen ilmapuolustuksesta oli Flakgruppe Ostlandilla, johon kuului viisi ilmatorjuntarykmenttiä ja yksi ilmatorjuntapatteristo. Tallinnan ilmapuolustuksessa oli meripuolustuksen ilmatorjuntapatteristo Marine Flak Abteilung 711
Tallinnan Freya ei vielä ollut toimintavalmiina, mutta Kiviölin Freya oli käytössä. Seurantaa ja sulkua Saksalaisten periaatteena raskaissa pattereissa oli yleensä seuranta-ammunta, sulkuammunta oli poikkeustapaus. 74 SUOMEN SOTILAAN 1944 Sekalaista kalustoa ja henkilöstöä Suomalaiset kiinnittivät huomiota siihen, että käytössä oli enimmäkseen sotasaaliskalustoa, joka ei ollut erityisen tehokasta. Tallinnassa oli kuitenkin valmistauduttu myös sulkuammuntaan (Planfeuer), mikä saattoi johtua huonommasta asekalustosta . Pesonen, evl Saura ja tuntematon Saksan Luftwaffen upseeri. Flakdivision 1.8.1943, vas. maj. Häirintään käytettiin n Vierailu 2. ja ehkä huonommasta koulutustasostakin. Torjuntakeskuksessa oli paljon väkeä, 20?25 miestä, ja paljon puhelimia, mutta suomalaisille tuli vaikutelma, että keskus oli huonompi kuin Ilmatorjuntarykmentti 1:ssä. Otto, evl Jokipaltio, kenrl von Rantzau, maj. Matalatorjuntaan suora-ammunnalla oli valmistauduttu valmiiksi aikautetuilla kranaateilla (Nachfeuer). Johtamiseen oli käytössä myös radiopuhelimia, joita ei Suomessa vielä ollut. Tallinnan Würzburgien mittausetäisyys oli tavallisesti 20?22 kilometriä, maksimissaan 28 kilometriä. Freyan mittausetäisyys oli tavallisesti mantereella 70?80 kilometriä, merellä 130?140 kilometriä. Tulenjohtoon käytettiin Würzburg-tutkia (Irja), joille ilmavalvontaluotain Freyat (Raija) antoivat maalinosoituksia. Ek, evl Pajari, kapt. Silppua ja häirintää Suomalaisille kerrottiin myös liittoutuneiden harrastamasta tutkahäirinnästä, josta ei ennestään paljon tietoa ollutkaan. ”Suomalaiset kiinnittivät huomiota siihen, että käytössä oli enimmäkseen sotasaaliskalustoa, joka ei ollut erityisen tehokasta.” Õ H U SÕ D A EE ST IS 19 41 -1 94 5 TALLINNAN TUHO 1944. Radioluotaimista huolimatta kuulosuuntimien käyttöön turvauduttiin ja niitä pidettiin luotettavina, radioluotaimissa oli varmasti enemmän vikoja. Kiintomaalit haittasivat tutkamittausta mantereen suuntaan, merelle päin tilanne oli parempi. Kotialueen ilmatorjuntayksiköissä oli miehistönä myös virolaisia ja latvialaisia työläisiä sekä venäläisiä sotavankeja
Laitteissa oli myös erinomainen optiikka, jolla maaleja voitiin seurata pimeälläkin. Lentokorkeudet olivat kasvaneet 3 000:sta 6 000:een metriin, ilmeisesti torjunnan ansiosta. Koneissa oli myös varoituslaitteita, joiden avulla ne voivat heti väistää joutuessaan tutkan keilaan. Kuulosuuntimia pidettiin edelleen tärkeinä juuri häirinnän takia. Jostain syystä sitä ei tullut. 2. Seeburg Tischtai A-N-Verfehrenmenetelmä Saksalaisilla oli Baltiassa myös yöhävittäjiä, joiden toimintaperiaatteista kerrottiin. suuria määriä metallivärillä maalattuja paperisuikaleita, jotka heijastivat hyvin takaisin häiriömerkkejä. n Ju 88C-6:n miehistö työssään. Yötorjuntaa voitiin tehdä valoisina öinä myös tavallisilla hävittäjillä (Behilfsnachtjagd) tai hyvällä säällä pimeällä valonheittimien avulla (Helle Nachtjagd). Saksalaisten käytössä oli 150 cm:n valonheittimiä, joita kauko-ohjattiin Siemens-Schuckert SRG 3/36 -ohjauspylväällä. Periaatteena oli, ettei yöhävittäjä saanut tulla oman ilmatorjunnan tulituksen vaikutuspiiriin. SUOMEN SOTILAan 1944 75 n Il-4 (DB-3F) -koneet yläkuvassa pommittivat myös Tallinnaa 9.–10.3.1944. Seeburg Tisch -menetelmällä, jossa yksi Würzburg (Irja) seurasi viholliskonetta ja toinen omaa hävittäjää, joka ohjattiin maalin luo. Yöhävittäjät saavuttivat menestystä Tallinnan öisellä taivaalla, mutta kaupungin pelastamiseksi olisi tarvittu hälytys hyvissä ajoin. Myös valonheittimien merkitystä korostettiin samasta syystä. Varsinaisia yöhävittäjiä (Me 110, Ju 88) voitiin johtaa kahdella eri tavalla: 1. Valonheitin oli kytketty kuulosuuntimeen, jolloin maali löydettiin helpommin. YT – Helsinki-Tallinna Suomen ilmapuolustuksen edustajille oli tutustumismatkasta suurta hyötyä, olihan yhteistoiminta ilmavalvonnan osalta jo käynnissä. A-N-Verfehren-menetelmällä, jossa omaa hävittäjää ohjattiin Freyan (Raija) tai Würzburg Riesen (Riitta) avulla. Samalla luotiin hyvät yhteistoimintasuhteet Helsingin ja Tallinnan välilÕ H U SÕ D A EE ST IS 19 41 -1 94 5
Helsingin pommitusten jälkeen odotettiin ADD:n hyökkäyksiä myös Tallinnaan. Tallinnaa suojaamassa oli Marine n Sotavankiorkesteri soittaa Tallinnassa. Yhteistoiminta johti myös tietojen vaihtoon. Yksittäiset koneet pudottivat pommeja kaupunkiin Helsingin pommitusten yhteydessä 16.2. Taistelukertomuksia ei ole löydetty. Venäläiset olivat tehneet ensin tiedustelulentoja ja 4.9. Torjunnan katsottiin onnistuneen, sillä pommit eivät osuneet – yhtään konetta ei kuitenkaan ilmoitettu pudotetuksi. Konetyyppejä olivat Pe-2, DB-3f ja Boston. Radioluotaimet olivat käytössä. – tahallaan vai vahingossa. 76 SUOMEN SOTILAAN 1944 le, esimerkiksi Tallinnan ilmavalvontakeskuksen päällikkö vieraili Helsingissä. Seuraava hyökkäys 6.9. oli ennakkovaroitus. Syyskuussa 1943 Ilmavoimien esikunta sai selostuksen Tallinnaan 1.?8.9. yöllä viisi eri hyökkäystä 4 500?5 000 metrin korkeudella, jolloin raskas ilmatorjuntatykistö tulitti koneita sekä seurantaettä sulkuammunnalla. Tiedossa on, että saksalaiset osasivat odottaa myös Tallinnan pommitusta. yöllä lennettiin 8?10 koneen osastolla lentokorkeuden ollessa 4 000?4 800 metriä. Tilanne ennen H-hetkeä Tallinnan ilmapuolustuksesta ei ole ollut käytettävissä kaikkia saksalaisia arkistotietoja, koska suurin osa niistä tuhottiin sodan päättyessä. oli ennakkovaroitus.” TALLINNAN TUHO 1944. ja 26.2. suunnattujen ilmahyökkäysten torjunnasta. ”Narvan pommitus 6.?7.3. Narvan pommitus 6.?7.3
Saksan polttoainepulan vuoksi nämä kohteet olivat tärkeämpiä kuin Tallinnan kaupunki. SUOMEN SOTILAan 1944 77 Flak Abteilung 711, johon suomalaiset olivat käyneet tutustumassa. n DB-3F. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että saksalaisilla oli Viron palavankiven kaivosten suojana ItäVirumaalla 10 raskasta ja kuusi kevyttä ilmatorjuntapatteria, joilla oli 64 tykkiä. helmikuuta Tallinnaan tuotiin vahvennukseksi 617. Toisin kävi. Tallinnan kantakaupungin ja sataman ydinalueiden pinta-ala oli vain pari neliökilometriä, joten siinä suhteessa Tallinna oli paljon paremmin suojattu ilmatorjuntatykistöllä kuin Helsinki. Õ H U SÕ D A EE ST IS 19 41 -1 94 5. Sillä oli neljä raskasta, yksi keskiraskas ja useita kevyitä ilmatorjuntapattereita, joiden kalustona oli kuusitoista 75 mm:n, kaksitoista 40 mm:n ja kaksikymmentä 20 mm:n ilmatorjuntatykkiä sekä 12 kevyttä ilmatorjuntakonekivääriä. Resurssien puolesta edellytykset torjuntavoittoon olivat hyvät. Lasnamäen lentokentän suojana oli myös kevyt ilmatorjuntapatteri. Kaksi patteria miehitettiin työläisillä hälytyksen sattuessa (Alarmflak). Jalkaväkidivisioonan siirtyessä Narvan rintamalle. Flak Abteilung, jossa oli kaksi raskasta ja yksi kevyt ilmatorjuntapatteri, ja ainakin yhdellä patterilla oli 88-millinen tykkikalusto. Sataman, ei siviilien suojaksi Saksalaisten ideana ei ollut suojata niinkään Tallinnan siviiliväestöä kuin sotilaskohteita, joista tärkein oli satama. Maaliskuussa Tallinnan suojana oli ainakin 30 raskasta ja lähes 40 kevyempää ilmatorjuntatykkiä. n Pe-8. Ilmatorjuntapatterit oli ryhmitetty kaupungin ympärille siten, että painopiste oli sataman suojaamisessa. 28. Siellä oli lisäksi käytössä ”ihan oikeita” tutkalla varustettuja yöhävittäjiä. huonolla menestyksellä. Tallinnaa yritettiinkin pommittaa 21.?24.2. Helmikuun loppupuolella Tallinnassa oli jopa hetken aikaa kaksi raskasta rautatieilmatorjuntapatteria, kun kaupunkiin odotettiin ilmahyökkäyksiä 214. Yötorjuntaa varten oli myös valonheitinpatteri, jolla oli 20 valonheitintä (60, 150, 200 cm)
Lasnamäen lentokentälle saapui yöhävittäjälentue 4./NJG 100, jolla oli 13 Lichtenstein-tutkilla varustettua Ju 88 C6 -konetta. Sodan jälkeen alus jäi sotasaaliina liittoutuneille, ja se ajautui IsonBritannian ja Yhdysvaltojen kautta Norjaan vuonna 1946. Myös yöhävittäjälentue 1./NJG 200 tukeutui Lasnamäen kentälle. Sodan alussa se toimi Schiff 14 -nimisenä Saksan laivastossa (Kriegsmarine) miinanlaskijana, apuristeilijänä ja miinanraivaajana. Siellä se palveli miehistönkuljetustehtävissä Svalbard-, Tilthornja Stella Marina -nimisenä. Yli 300 konetta Neuvostoliiton kaukotoimintailmavoimien (ADD) koneet pommittivat Tallinnaa yöllä 9.?10. Vuonna 1956 se myytiin Saksaan, jossa se sai vanhan nimensä takaisin ja palasi kauppa-alukseksi. Vuonna 1943 se siirrettiin ilmavoimille (Luftwaffe), jossa se palveli yöhävittäjien johtoaluksena ja se nimettiin uudestaan Togoksi. Togo myytiin vuonna 1968 Panaman lipun alle, ja se seilasi merillä yli 15 vuotta Lacasielleja Topeka-nimisenä aina vuoteen 1984 saakka, jolloin se ajoi karille Meksikon edustalla ja upposi. Yöhävittäjiä varten luotiin myös johtamisjärjestelmä. 78 SUOMEN SOTILAAN 1944 Yöhävittäjät paikalle Tallinnan alueella oli muutakin ilmapuolustusvoimaa. Kaikkien ilmavalvontaan käytettyjen radioluotainten (tutkien) mittausalueet kattoivat helposti koko Viron alueen ainakin 100 kilometrin säteellä. Pituus: ...........................................................................................................134 metriä Leveys: ..........................................................................................................17,9 metriä Syväys: ............................................................................................................7,9 metriä Uppouma: ................................................................................................. Helmikuussa 1944 muodostettiin Tallinnan ja Helsingin välille Luftwaffen yöhävittäjien torjuntaalue. Virossa oli myös kolme rautatievaunuihin sijoitettua Luftwaffen yöhävittäjien johtojunaa (Celebes I, II, III), joissa oli kussakin kaksi Freyaja kaksi Würzburg Riese -radioluotainta, omat sähkögeneraattorit, viestivälineet, keittiöja sairaalavaunut sekä suojana 20 mm:n ilmatorjuntatykkejä. maaliskuuta samalTOGO – AIKANSA AVACS S aksalaisten Tallinnassa käyttämä yöhävittäjien johtoalus Togo oli alun perin saksalainen vuonna 1938 valmistunut kauppaalus. Suomen ilmavalvonnan Tallinnasta (Fluko) saamien tietojen mukaan Luftwaffen yöhävittäjät ampuivat ensimmäisen koneen alas Kotkan itäpuolella 11.2.1944 yöllä. Yöhävittäjien johtoalus Togo siirtyi Tallinnan redille 7. Se oli varustettu Freya A/N -kaukovaroitustutkalla, Würzburg-Riese-tulenosoitustutkalla, kahdella Heinrich Peilerilla, kahdella Hans E -etäisyysmittauslaitteella, Leuchtfeuerilla ja RV-radiojärjestelmällä. 12 700 tonnia Nopeus: ...........................................................................................................16 solmua Miehistö: ...............................283 miehistön jäsentä + 74 Luftwaffen tutkahenkilöstöä Aseistus: ..................kolme 105 mm:n ilmatorjuntatykkiä (10,5 cm Flak 38, 1-putkinen) neljä 2x37 mm:n ilmatorjuntatykkiä (3,7 cm Flak 18/36/37/43, 2-putkinen) viisi 4x20 mm:n ilmatorjuntatykkiä (2 cm Flakvierling 38, 4-putkinen) kaksi 1x20 mm:n ilmatorjuntatykkiä (2 cm Flakvierling 38, 1-putkinen) ”Tallinnan ilmapuolustajat ilmeisesti yllätettiin, kun ilmavalvonta ei antanut hälytystä ajoissa.” TALLINNAN TUHO 1944. Ilmavalvontatutkia oli myös Suursaaressa ja Tytärsaaressa. Junat olivat toimintavalmiina Raasikussa, Kundassa ja Jõgevassa. Tämä oli ensimmäinen (ja ainoa) yöhävittäjäpudotus Suomen ilmatilassa. maaliskuuta; alus oli varustettu Freyaja Würzburg-radioluotaimilla (tutkilla) sekä vahvalla ilmatorjunta-aseistuksella
SUOMALAISTEN OVELA VASTAISKU ”On omituista, ettei Tallinnan ilmapuolustus saanut ennakko varoitusta ajoissa...” me konetta. Ilmatorjuntatykistön tilille kirjattiin kahdeksan pudotusta, niistä yöhävittäjien johtoalus Togon tilille kolKuin Korkeajännityksessä: jonoon ja perässä kentille S uomen kotialueen pommitukset herättivät kysymyksen vastahyökkäyksistä. Niiden arvellaan jarruttaneen ADD:n intoa enempiin pommituksiin. Saksalaisten mukaan pommituslentoja oli siis noin 300. Looginen ajatus oli vähentää vihollisen hyökkäysvoimaa kohdistamalla omat hyökkäykset pommikoneiden tukikohtiin. Ilmavoimien komentaja antoi 26. Yllätys Tallinnan ilmapuolustajat ilmeisesti yllätettiin, kun ilmavalvonta ei antanut hälytystä ajoissa. annetussa ilmoituksessa. ENSIMMÄINEN neljän koneen (Do 17) yöpommitus toteutettiin 29.2. Toinen 60 koneen hyökkäys tapahtui 10.3. kello 1.07?3.01. helmikuuta Lentorykmentti 4:n komentajalle käskyn yöpommituksista Karjalankannaksella havaittuihin tukikohtiin. Levashovon kentälle, jossa tuhottiin kolme Li-2-konetta ja yksi B-25. Kun vihollisella tiedettiin olevan tutkia, käskettiin käyttää hyväksi vihollisen lentoreittejä. Näkemys johtuu siitä, että Luftwaffen yöhävittäjät (Ju 88 C6) olivat suurena uhkana suojattomille pommikoneille ja ampuivat alas ainakin 15 konetta. Ei ole tietoa, miksi lukuisat Freyat ja Rieset eivät havainneet isoja pommitusmuodostelmia aikaisemmin, ehkä ne vain eivät silloin mitanneet. SUOMEN SOTILAan 1944 79 la periaatteella kuin Helsinkiä. SUOMEN ILMAVOIMIEN vastaiskut ADD:n kentille mainitaan virolaisissa lähteissä. Helsingin ivak sai 9.3. Yöpommituksia jatkettiin kevään aikana. Malmilta lähti kello 19.35 kaksi Luftwaffen (yö)hävittäjää ilmaan. kello 19.20 (Suomen aikaa) radiotiedustelulta ennakkovaroituksen, jonka mukaan Leningradista oli lähtenyt 10 rykmenttiä länteen, ja niiden oletettiin tulevan Helsinkiin. PÄIVÄ järjestettiin ovela vastahyökkäys. Ainakin 20 viholliskonetta tuhoutui. Yllätyshyökkäys oli täydellinen menestys. Samat tiedot sai myös Helsingin ivak (ilmavalvontakeskus) 10.3. ADD:n koneet (Li-2) lensivät matalalla (500?800 metriä) lentovalot päällä ja lähestyivät tukikohtiaan, jolloin kiitoratavalot sytytettiin ja koneet laskeutuivat. MAALISKUUN 9. Lentorykmentti 4 päätti jatkaa vastahyökkäyksiä suuremmin voimin. Pääkonetyyppi oli Iljushin Il-4, mutta myös amerikkalaisvalmisteisia B-25-koneita oli mukana. On omituista, ettei Tallinnan ilmapuolustus saanut ennakkovaroitusta ajoissa, vaikka operaatiosta tiedettiin Helsingissäkin! Isot tappiot Venäläisten lähteiden mukaan Tallinnan ilmapuolustus oli tehokkaampi kuin Helsingin, vaikkakin tuhot olivat suuremmat. Myös ilmatorjunta-asemiin saatiin osumia. Helsingin ivakille vihollisen menettäneen 20 konetta, joista yöhävittäjät ampuivat alas 11 ja ilmatorjunta yhdeksän. Suomen ilmavalvonta-asemat havaitsivat ainakin kuuden koneen putoavan mereen. ADD:n arkistotietoja tappioista ei ole ollut tiedossa.. Tallinnasta ilmoitettiin 10.3. Tällöin suomalaiset koneet pommittivat Levašovon, Kasimovon, Gorskajan ja Kähyn tukikohtia ja tuhosivat kymmeniä lentokoneita sekä polttoaineja ammusvarastoja ja vaurioittivat kiitoratoja ilman omia tappioita. Tallinnan saksalaisen komendantin salaisen raportin (17.3.1944) mukaan ensimmäinen ilmahyökkäys tapahtui 9.3. Neuvostopommittajien palatessa Tallinnasta tukikohtiinsa Karjalankannakselle 21 suomalaista pommikonetta liittyi huomaamatta muodostelman häntäpäähän. Ilmatorjuntarykmentti 1 sai torjuntahälytyksen kello 20.17, kun osa koneista lähestyi Helsinkiä. kello 18.30?21.12, ja siihen osallistui 240 konetta. Kymmenen muuta konetta vaurioitui, joten tulos oli erinomainen
Yöhävittäjätorjunta oli ainoa, joka toimi. Pärnäisen Tallinnan pommituksen tuhoista 8.4.1944 laatiman raportin mukaan saksalaisten ilmapuolustus epäonnistui todella pahasti. 80 SUOMEN SOTILAAN 1944 ADD:n tappiot olivat noin 8 % lentosuoritusten määrästä, paljon isommat kuin Helsingissä (1,5 %). Ilmahälytyksestä hyökkäyksen alkamiseen kului vain yhdestä kahteen minuuttia, joten saksalaisten kaukoilmavalvonta yllätettiin. Ilmaja väestönsuojelu epäonnistui täysin. Miksi ilmapuolustus epäonnistui. Kun hyökkäys alkoi illalla kello 18.28, ihmisiä oli vielä paljon liikkeellä. Tämä oli enimmäkseen Luftwaffen yöhävittäjien ansiota. JA A KK O PU U PE RÄ TALLINNAN TUHO 1944. Torjunnan johto ja osa tuliyksiköistäkin onnistuttiin lamauttamaan pommituksilla, jolloin johdettu torjunta epäonnistui. Ilmapuolustuksen tehtävänä on kuitenkin minimoida omat (suojattavan kohteen) tappiot, joten siinä Tallinnan ilmapuolustus epäonnistui pahasti – ja Helsingin ilmapuolustus onnistui paremmin. Arveltiin, että myös paljon ilmapuolustustehtäviin määrättyjä henkilöitä oli poissa paikoiltaan. Siirtokomission suomalaisen jäsenen, lääkintäkapteeni P.O. Tästäkin tulee vaikutelma, että ADD:n suurpommitus n Niguliste kirkko eli Nikolainkirkko tuhoutui pommituksessa pahoin ja on tänään taas entisellään
Räjähtämättömiä pommeja eli suutareita oli 43. Tuhot olivat paljon suuremmat kuin Helsingissä, missä vain kuusi prosenttia rakennuskannasta tuhoutui tai vaurioitui. Kuolleiden määrästä löytyy erilaisia lukuja. Loukkaantuneita oli 659. Vaikeasti haavoittuneita oli 213, lievästi loukkaantuneita 446. Suomen radiotiedustelu taisi toimia paremmin kuin Saksan. Yli 3 000 pommia, yli 5 000 rakennusta tuhoutui Vihollinen pudotti 3 068 pommia, joista 1 725 oli miinaja 1 300 palopommeja (eri lähteissä pommien määrä ja laatu vaihtelee). Tämä merkitsi sitä, että noin 17 % rakennuskannasta tuhoutui täysin ja lisäksi 39 % vaurioitui enemmän tai vähemmän. Noin 800 henkilön olinpaikka oli tuntematon. Saksalaisia sotilaita oli paljon sairaaloissa, joihin tuli kaikkiin täysosuma pommituksessa. ”Yli puolet kaupungin infrastruktuurista tuhoutui tai vaurioitui.” Õ H U SÕ D A EE ST IS 19 41 -1 94 5 n Li-2NB.. Saksalaisen komendantin raportissa kuolleiden siviilien ”Vihollinen pudotti 3 068 pommia, joista 1 725 oli miinaja 1 300 palopommeja...” määrä oli 586, sotilaiden 50 ja sotavankien 121. Pommeista huomattava osa oli saksalaista alkuperää. Johto ja johdot poikki Ilmapuolustuksen epäonnistuminen johtui osittain siitäkin, että ilmatorjunnan johtokeskus ja puhelinkeskus saivat heti alussa täysosuman, joten torjunnan johto oli poissa pelistä. Tallinnan noin 9 000 talosta 5 073 tuhoutui tai vaurioitui, niistä 1 549 paloi perustuksia myöten ja 3 524 kärsi isompia tai pienempiä vaurioita. Näyttää siltä, että koko pommikuorma osui kohteeseensa – Helsingissä 95 % ei osunut. Noin 20 000 ihmistä menetti kotinsa. SUOMEN SOTILAan 1944 81 tuli yllätyksenä. Yli puolet kaupungin infrastruktuurista tuhoutui tai vaurioitui. Kuolleiden joukossa oli 121 sotavankia ja arviolta 250 saksalaista sotilasta, joiden osalta lukuja ei paljastettu. Myös osa ilmatorjuntatykistön tuliasemista sai pommiosumia. Heti pommitusten jälkeen arvio kuolleista oli noin tuhat henkeä. Pärnäisen raportin mukaan surmansa saaneiden joukossa oli ainakin 651 virolaista, joista 324 oli naisia, 223 miehiä, 33 lasta ja 71 tunnistamatonta palanutta ruumista
Muutkin vahingot olivat mittavia. NL yllättäen kiistää Pommituksissa tuhoutui myös paljon arvokasta omaisuutta, historiallisia rakennuksia, taideteoksia ja arkistomateriaalia. Pommituksissa tuhoutui täysin kaksi kirkkoa, kolme sairaalaa, kaksi pankkia, 11 koulua, lastenkotia ja vanhainkotia, kolme apteekkia, kolme ”Käytössä oli vain yksi säiliöauto ja pari pitkää letkua, joilla saatiin vettä merestä.” Õ H U SÕ D A EE ST IS 19 41 -1 94 5 TÄLLAISIA VIIDEN TONNIN POMMEJA pudotettiin nelimoottorisilla Pe-8-koneilla niin Tallinnaan kuin Helsinkiinkin kevättalvella 1944. Tallinnasta evakuoitiin kolmannes väestöstä, noin 52 000 henkilöä. TALLINNAN TUHO 1944. Raivaustyössä oli mukana noin tuhat henkilöä. Käytössä oli vain yksi säiliöauto ja pari pitkää letkua, joilla saatiin vettä merestä. Helsingissä pommit eivät osuneet. Kolme lääkäriä, ei sairaaloita Lääkintähuolto oli organisoitu etukäteen kohtuullisen hyvin, mutta kiinteitä ensiapupaikkoja oli vain kuusi ja henkilöstöä niukasti: kolme lääkäriä, 12 sairaanhoitajaa ja 32 apuhoitajaa. Kaupungin ulkopuolella oli kolme varasairaalaa, mutta nekin oli saksalainen sotaväki ottanut majoituskäyttöön. Sammutushenkilöstöä ei ollut alun perinkään saatu riittävästi, ja sekasortoisessa tilanteessa paikallinen pelastustyö ei toiminut. Esimerkiksi Eesti Kunstimuuseumi menetti 25 % taideteoksistaan. Järjestelmä romuttui, kun kaikki kiinteät sairaalat saivat pommiosuman. Nuorten järjestöstä oli värvätty lähettejä siltä varalta, että puhelinyhteydet katkeavat, mutta tämä organisaatio ei toiminut ollenkaan, joten keskitetty johto ei ollut mahdollista. Palontorjuntaan osallistui 39 eri ryhmää, joissa oli yhteensä 554 miestä. 82 SUOMEN SOTILAAN 1944 Tallinnassa oli neljä vesisäiliötä, joihin kaikkiin tuli pommiosuma. Tallinnalaiset kokivat kovemman kohtalon kuin useimmat helsinkiläiset. Tallinnassa torjunta epäonnistui. Väestönsuojelu epäonnistui pahasti. Näiden seurauksena tulipalojen sammuttaminen epäonnistui. Saksan Virossa toiminut salainen poliisi (Sicherheitspolizei Estland, Abteilung B III) laati tarkat luettelot tuhoutuneesta omaisuudesta, jolle määritettiin myös antiikkiarvo. Tallinnan ulkopuolella oli lisäksi 102 vapaapalokuntalaista. Raivaustyö pääsi kunnolla vauhtiin vasta neljän viiden päivän kuluttua pommituksesta, kun virolaiset sotilaat tulivat avuksi. Lisäksi pääpumppulaitoksen sähkökaapeli katkesi. Järjestyksenvalvontaan osallistui yhteensä 536 miestä, joista 163 oli poliiseja ja 274 saksalaisia sotilaita
Virossa julkaistiin 70-vuotismuiston merkeissä uusi historiikki, Jaak Juske : Tallinna märtsipommittamine 1944 (2014). Õ H U SÕ D A EE ST IS 19 41 -1 94 5. SUOMEN SOTILAan 1944 83 T allinnassa järjestettiin 9.3.2014 muistotilaisuus. Pommitusten tapahtuessa kaupungit olivat kuitenkin vielä saksalaisten miehittämiä. Suomen taisteluissa saavutettiin torjuntavoitto, Viron kaupunkien pommituksissa tuhot olivat paljon pahemmat. Puurakenteiset kaupunginosat kärsivät pommituksista eniten. teatteria, kolme elokuvateatteria, neljä hotellia, kahdeksan virastoa, 14 tehdasta ja 12 varastorakennusta. Torjuntavoittoa ei Tallinnassa voitu juhlia, pikemminkin päinvastoin. Reenpää kertoo vierailleensa tammikuussa 1944 Tallinnassa yhdessä Helsingin torjuntapäällikön, kapteeni Aake Pesosen kanssa. (2014) TALLINNAN POMMITUSTEN 70-VUOTISMUISTOTILAISUUS n Ahti Lappi. Kirjoittaja on eversti evp ja ilmasotahistorioitsija. Teos sisältää paljon valokuvia tuhoutuneista rakennuksista. Lähteitä: Lääkintäkapteeni P.O. Jüri Kivimäe?Lea Kõiv: Tallinn tules. Kirjassa on lyhyesti käsitelty operaatio, mutta pääosin kirja esittelee pommitusten tuhoja eri kaupunginosissa. Suomalaisten neuvot eivät kelvanneet It.R 1:n veteraani, torjuntaupseerina vuonna 1944 toiminut Heikki A. Vaurioituneita rakennuksia oli moninkertainen määrä, joukossa muun muassa yhdeksän kirkkoa. (1997) Martti Helminen – Aslak Lukander: Helsingin suurpommitukset helmikuussa 1944. (2010) Ahti Lappi: Ilmavaara! Helsingin ilmapuolustus 1917?1944. Tähän everstiluutnantti oli vastannut melko tylysti, ettei hän ollut kiinnostunut kaupungin ilmapuolustuksesta, koska hänen päätehtävänsä oli suojella satamaa ja rautatieyhteyksiä. Suomalaisten neuvoista olisi ehkä kannattanut ottaa vaarin. (2013) Jaak Juske: Tallinna märtsipommitamine 1944. Pommitustilanteissa oli mahdotonta tietää, mihin maaliin pommit olivat tulossa. Lappi toimi upseeriurallaan muun muassa ilmatorjunnan tarkastajana. (2004) Taavet Liias: Tallinna õhutõrje 1944. Pärnäisen muistio Tallinnan pommituksista, Paldiski 8.4.1944 (Kansallisarkisto). Ohjelmaan kuului valokuvanäyttelyn avajaiset, seminaari Tallinnan, Narvan, Tarton ja Helsingin pommituksista sekä muistokonsertti. Maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto kiisti pommittaneensa Tallinnaa ja Tarttoa ja syytti niistä saksalaisia. Tuhoutuneiden arvorakennusten joukossa olivat Estonia-teatteri ja Nikolainkirkko. Pesonen oli ehdottanut saksalaiselle ilmatorjuntapatteriston komentajalle, että suomalaiset voisivat auttaa Tallinnan ilmapuolustuksen järjestämisessä Helsingin mallin mukaisesti. Suomalaiset osanottajat Ahti Lappi, Carl-Fredrik Geust ja Martti Helminen kertoivat Helsingin suurpommituksista, niiden torjunnasta ja tuhoista. Seminaarissa oli mukana myös Viron entinen presidentti (2001?2006) Arnold Rüütel. JA A KK O PU U PE RÄ n 4./NJG-yöhävittäjäyksikön Junkers Ju 88C-6 -yöhävittäjät tukeutuivat Ülemisteen Tallinnan liepeillä. Kohteiden sijainnin huomioon ottaen näyttäisi kuitenkin vaikealta ryhmittää ilmatorjuntayksiköitä niin, ettei niillä samalla voinut suojata kaupunkiakin. Aasta märtsipommitamise ajal
84 SUOMEN SOTILAAN 1944 Marski ohjaksissa Mannerheim oli ehdoton johtaja Päämajan historiaa tarvitaan
Suomen valkoista armeijaa johtivat vapaussodassa käytännössä lähinnä aliupseeritai reserviupseerikoulutusta vastaavan sotilaskoulutuksen saaneet jääkäriupseerit ja sodassa hävinneen venäläisen koulukunnan miehet kuten Mannerheim. Sisällissodassa taitojensa, kalustonsa ja miesmääränsäkin puolesta alivoimaisia punaisia vastaan se riitti.. Venäjän keisarillisen armeijan vanhentuneet sotaja johtamisopit ja huonosti nykyaikaiseen sotaan koulutettu päällystö olivat osaltaan johtaneet miljoonat venäläissotilaat vankeuteen tai kuolemaan. Mannerheimin entinen työmaa tsaarin armeija oli osoittautunut nelivuotisessa sodassa aikansa eläneeksi. Vaikka kenraali oli nuori, olivat hänen sotaoppinsa maailmansotaa edeltäneeltä ajalta. 85 SUOMEN SOTILAan 1944 SO TA M U SE O YLI SATA VUOTTA SITTEN valtakunnan asevoimien johtoon nousi vain 51-vuotias kenraali. Mies oli vielä nuori, mutta sotilaskulttuuri, josta hän tuli, oli elänyt jo aikansa
Sen saivat kokea alaiset, saksalaiset ja myös oma valtionjohto. Hän osoitti harminsa joutuessaan tekemisiin sellaisen ilmiön kanssa, jota saksalainen sotilasetiikka nimittää esimiehen opettamiseksi, Belehren von Vorgesetzten. TEKSTI: ILMO KEKKONEN, EVERSTI • KUVAT: KARI KUUSELAN KOKOELMA. Näin tärkeäkin asia seisoi, kunnes ylipäällikkö siitä päätti tai jätti päättämättä. Marskin hyvin persoonalliseen johtamistapaan sisältyi muutama tekijä, joilla oli sekä hyviä että huonoja puolia. Hän haki mielellään ajatuksilleen tukea ”kentältä” ja teki päätöksiä sieltä saamansa tiedon perusteella. Vuoden 1944 talven ja kesän vaikeissa päätöksissä jälkimmäiset korostuivat monasti. Varsinkin kun huomioi miehen korkean iän talvija jatkosotien aikana. 86 SUOMEN SOTILAAN 1944 M annerheimin työkenttään ylipäällikkönä sisältyi asioita, joita normaaliaikoina hoitavat tasavallan presidentti, puolustusministeri, puolustusvoimain komentaja, yleisesikunnan päällikkö ja vielä muutama muukin korkea poliittinen luottamushenkilö, virkamies ja sotilas. Korkeimmilla paikoilla johtamiseen vaikuttavat henkilökohtaisten ominaisuuksien lisäksi aina myös lukuisat muut tekijät, joihin pienen maan johtaja ei voi usein mitenkään vaikuttaa. Sitä paitsi sodan ratkaisuhetkillä jo miltei 80-vuotias. Voitiinko jokin hankala asia viedä hänelle ja kuka sen esittelisi. Siis lopulta vain kuolevainen ja erehtyväinen ihminen. Tämä johti siihen, että alaiset joutuivat miettimään, millä tuulella ”Ukko” kulloinkin oli. Ehkä siitä johtui, ettei upseerikoulutusta toimeenpantu koko sotien aikana pataljoonan komenon jäänyt historiaamme ainutlaatuisena suurmiehenä ja sotapäällikkönä. Herkkä hipiä Toiseksi ylipäällikkö oli äärimmäisen tarkka vallastaan. Viime sotien ylipäällikkönä hänet asettaa lopulliselle paikalleen vasta Päämajan historia – jos sellainen joskus kirjoitetaan. Mannerheim halusi olla oma esikuntapäällikkönsä, johtaa eikä vain allekirjoittaa papereita silloin tällöin. Tästä seurasi, että kaikki asiat esiteltiin hänelle, ja hän päätti – usein myös pelkän intuition varassa vastoin esittelijän mielipidettä – lähes kaikesta. Tämä johti osaltaan kesän 1944 kriisiin, joka oli koitua maan tuhoksi. Hän oli kuitenkin – kuten jokainen johtaja asemasta riippumatta – persoonallisuutensa, koulutuksensa ja kokemuksensa vanki. Kenraali Erik Heinrichsin mukaan Marski halveksi teorioita ja kaikkea viisastelua sotilasasioissa. . Venäjältä yli 100 vuotta sitten vasta itsenäistyneeseen kotimaahansa palannut Mannerheim tunnetaan vapaussodan ja talvisekä jatkosodan ylipäällikkönä. Hänen vastuunsa oli valtava ja työtaakkansa suorastaan epäinhimillinen. Varsinkaan, jos he olivat eri mieltä hänen kanssaan. Kolmanneksi Mannerheim ei myöskään – ainakaan kaikessa – luottanut edes lähimpiin alaisiinsa. Mannerheimista on kirjoitettu valtavasti. Marski ei sietänyt edes presidentin puuttumista ylipäällikön toimeen kuuluviin asioihin
Tämä näkyi tehdyissä ratkaisuissa.. 87 SUOMEN SOTILAan 1944 TOISESSA MAAILMANSODASSA Suomea johti jo seitsemänkymppinen paljon nähnyt ja pitkän uran väsyttämä mies, jonka johtamistapa ja sodankuva olivat puolen vuosisadan takaa
Satulapäätöksiä Ehkä selvimmin ongelmat näkyivät normaaliin yleisesikuntatyöhön kuuluvassa suunnittelussa. A. Tämän ajattelun heikkous oli, että vastustajalle ”vorausdisponieren” ei ollut kiellettyä. Päämajassa oli luonnollisesti pohdittu tilannetta. Marski närkästyi hänen vastuualueelleen tulosta. Hän on tutustumassa Saksan asevoimien Päämajan yhteysupseerin kenraali Erfurthin kanssa 303. Näin kukin armeijakunta tai divisioona toimi sen mukaan, kuin sen komentaja kulloinkin määräsi. Marskin halu säilyttää oma toimintavapautensa mahdollisimman kauan johti osaltaan aloitteen antamiseen vastustajalle jo ennalta. Govorov ainakin Viipurin valtaukseen asti. Marski seurasi kyllä valppaasti tilanteen muutoksia, mutta suunnitelmia tarkistettiin vain, jos ylipäällikkö itse katsoi sen tarpeelliseksi. Hän ei halunnut olla Klingspor, IV AK:N KOMENTAJA KENRAALI TAAVETTI LAATIKAINEN oli Mannerheimin suosikki. Tästä on kesä 1944 hyvä esimerkki. Marski vihasi myös sitä, mitä Heinrichs kutsuu nimellä ”vorausdisponieren” eli ennalta sitoutumista pitemmälle kuin asioiden kehittyminen voitiin nähdä. Laatikaisen epäonnistuminen kesällä 1944 ei johtanut mihinkään toimiin Päämajan taholta. Poikkeuksena oli yksi esiupseerien orientoiva viisipäiväinen kurssi, jolla oli 57 osallistujaa eversteistä majureihin. Senhän kokenut ratsuväkikomentaja toki hallitsi erinomaisesti. Lisäksi otettiin Uhtuan suunnalta 3. Kyseessä oli puhdas satulajohtaminen. Hän esitti kuitenkin ensin asian puolustusministeri Waldenille. Tästä oli seurauksena, että mitään ylipäällikön hyväksymiä ennakkosuunnitelmia vaihtoehtoineen ei laadittu, eikä niiden edellyttämiä toimia siis valmisteltu. 88 SUOMEN SOTILAAN 1944 tajaa korkeammalla tasolla. Sen tilalle Kannakselle esitettiin ylipäällikön reservinä Äänisen rannalla olevaa 4. Presidentti sai varsin tylyn vastauksen. Suomen Päämaja vain yritti jotenkin selviytyä päivästä toiseen. Omaa kuvaa rakentamassa Suomen strateginen tilanne muuttui tammikuun lopussa 1944 neuvostojoukkojen murrettua Leningradin saarron. rynnäkkötykkiprikaatin saksalaisiin joukkoihin Joutsenon suunnalla 21.8.1944.. Divisioonaa, mutta Marski ei suostunut edes siirtämään yhtymää Laatokan pohjoispuolelle. Divisioona, jonka siirto tosin veisi aikaa. Operatiivisen osaston päällikkö eversti Valo Nihtilä sanelikin 19.2.1944 sotapäiväkirjaan näkemyksen, jossa Kannas määritettiin ehdottomaksi painopistesuunnaksi. Tällöin presidentti Risto Ryti toisti jo 1942 esittämänsä huolen tilanteen muutoksesta ja sen vaikutuksesta nimenomaan Kannaksen puolustukseen. Kannakselle siirrettiinkin Panssaridivisioona aiemman Ratsuväkiprikaatin lisäksi. Joukkoja katsottiin tarvittavan seitsemän divisioonaa ja kaksi prikaatia. Kuvassa Laatikainen oikealla juuri saamansa saksanristin kunniamerkki oikean rintataskun päällä. Kannas todettiin nyt entistä tärkeämmäksi. Taisteluja Kannaksella johti armeijakenraali (18.6.1944 alkaen marsalkka) L
Nyt hän halusi tiukemman otteen Kannaksesta. Taitavalla harhautuksella neuvostojohto ruokki tätä ajattelua. Myös 3.D:n siirto Kannakselle viivästyi. Vaikka aristokraattinen Mannerheim ja kansallissosialisti Hitler olivat muuten täysin eri maailmoista – kenraali ja korpraali – oli Mannerheimin johtamistavassa samoja piirteitä kuin Hitlerin tavassa johtaa OKW:ta. Komentajaksi tuli Maaselän kannakselta kenraaliluutnantti Taavetti Laatikainen. Kannaksen ryhmän lakkauttamista voidaan pitää virheenä, mutta sekin perustui aiempaan kokemukseen. Ratkaisu vei Kannakselta kokonaisvastuussa olevan johtoportaan. Ja mistä sen tiesi, jos hyökkäys suuntautuisi sinne. Talvisodan traumat Ylipäällikkö oli saanut huonon kokemuksen talvisodan aikana Kannaksen Armeijasta välijohtoportaana. Olivatko ne riittäviä, on toinen asia. Historiaan jäävää kuvaa itsestään ajatteleva Marski oli tässä tietysti oikeassa, mutta vain omalta kannaltaan. VIERAS JA ISÄNTÄ. Jälkiviisastelua. ”Päämaja vain yritti jotenkin selviytyä päivästä toiseen.” SA -K U VA. Erikoista oli myös, että saksalaisten reserviksi siirrettiin Sallaan 3. Lahjakkaiden ja hyvin koulutettujen yleisesikuntaupseereiden taidot valuivat pahimmillaan hukkaan itsevaltaisessa komennossa. Hän oli todennut kenraalien joukkojensa pelastumisesta huolehtiessaan ajattelevan liikaa perääntymistä. Marski ei myöskään suostunut uusituista esityksistä huolimatta siirtämään reservejä Laatokan pohjoispuolelle, josta niitä olisi ollut helppo käyttää haluttuun suuntaan. Uusille armeijakunnille annettiin kyllä tiukka ja hyvin asiallinen puolustuskäsky, mutta muut toimet eivät sitä juuri tukeneet. Tosin Kannakselle siirrettiin kevään 1944 aikana vähitellen lisää linnoitusjoukkoja. 89 SUOMEN SOTILAan 1944 joka määrää joukkonsa taistelutta perääntymään. Lopulta siellä oli 13 linnoitusrakennuspataljoonaa, mutta niiden enemmistö (21 pataljoonaa yhteensä 34:stä linnoituspataljoonasta) oli edelleen muualla. Itä-Kannakselle siirrettiin pohjoisrintamalta vapautunut III AKE, johon kenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuo palasi komentajaksi. Eräiden tietojen mukaan lopullisen käskyn olisi antanut Airo Marskin tietämättä. Molemmat osoittivat myös tempoilevuutta, jahkailua ja horjuvuutta päätöksissään tiukoissa tilanteissa. Sinänsä ylipäällikkö ja Päämaja ryhtyivät Leningradin saarron murron johdosta varsin asiallisiin toimiin. Se olisi merkinnyt Itä-Karjalan joukkojen heikentämistä. Siellä olevan Kannaksen ryhmän esikunta nimettiin maaliskuun alussa IV armeijakunnan (IV AK) esikuntana Länsi-Kannaksen johtoportaaksi. 4.6.1942. Prikaati maaliskuussa. Mannerheim oli ehdoton johtaja, ja hän halusi päättää kaikesta, usein alaisiaan kuulematta. Toinen rykmentti eli JR 11 tuli vasta 8.6. Kannaksen joukkojen määräksi jäi kuusi divisioonaa ja kaksi prikaatia
huhtikuuta rauhanehdot. Myöhemmin hän sanoi Heinrichsille, ettei ollut sopivaa käsitellä joukkojen toimintaa ”sivullisten” läsnä ollessa. Sodan jälkeen Nihtilä kantoi vastuunsa vielä asekätkennässä ja hänet erotettiin Puolustusvoimien palveluksesta. Hän hylkäsi esitykset lisäjoukkojen siirrosta Kannakselle. Marski ”Ylipäällikön johtaminen oli tempoilevaa.” EVERSTI VALO NIHTILÄ (kuvassa oikealla) yritti herättää uinuvaa Mikkelin hovia ja sen marsalkkaa, mutta turhaan. SA -K U VA. Kenraali Heinrichs kannatti ulkoministeriä. Nihtilää ei koskaan palkittu ansioistaan. 90 SUOMEN SOTILAAN 1944 Arroganssia ja päättämättömyyttä Suomi hylkäsi 20. Maan poliittinen johto oli huolissaan. Mannerheim sivuutti tämän tosiasian sekä sen, että Aunuksessa oli tilaa viivyttää, Kannaksella ei. Kesäkuun alussa hän tiuskaisi Heinrichsille: ”Onko Itä-Karjalassa kenraalin mielestä liikaa joukkoja?” Heinrichs: ”Ei, mutta luulen, että Kannaksella niitä on liian vähän.” Tasajakotaktiikkaa Asian ydin oli tietysti se, että saksalaisten pitkästä rintamaosuudesta huolimatta joukkoja oli liian vähän torjuvaan puolustukseen kahdessa suunnassa. Ulkoministeri Henrik Ramsay tuli huhtikuun lopulla presidentin ja hallituksen sisäpiirin lähettinä Mikkeliin ja toivoi hänkin Kannaksen vahventamisesta. Ylipäällikkö ei lausunut tilaisuudessa sanaakaan. Neuvostoliitto ilmoitti Suomen olevan tilanteesta vastuussa. Tällä hän osoitti loukkaantumisensa päätösvaltaansa puuttumisesta. Nyt piti olla selvää, että aseellinen taistelu oli mitä todennäköisimmin tulossa. Marski uskoi kuitenkin sodan ratkeavan Saksan ja Neuvostoliiton kamppailussa ja Suomen jäävän sivuun, kunnes olisi aika tehdä rauha. Ylipäällikkö katsoi siis sotilaallisen tilanteen olevan muuttumaton. Näihin sivullisiin siis kuului Mannerheimin mielestä muun muassa valtakunnan ulkoministeri
91 SUOMEN SOTILAan 1944
Kysely uusittiin myöhemmin samalla tuloksella. He halusivat taistella tutussa pääasemassa, joten muutosta ei tehty. Marski lienee ollut eri mieltä, koska kysyi syksyllä 1943 asiaa etulinjan rykmentinkomentajilta. Kenttä antoi ilmeisesti sen vastauksen, jota Marski oli hakenut. Vaatimuksena tässä vaiheessa oli ehdoton antautuminen. Asia varmennettiin 27.3.1944 Päämajan käskyllä, jossa kiellettiin antamasta etulinjan divisioonille tehtäviä VT-asemasn Viipuri tyhjenee .. Neuvostoliiton lähtökohta olivat Moskovan rauhan rajat. Itse hän kuitenkin menetteli juuri niin. Marskin ja Rytin näkemys Itä-Karjalasta jonkinlaisena panttina tai vaihtovälineenä rauhanehdoista neuvoteltaessa oli myös toiveajattelua. Mitään neuvotteluvaraa ei todellisuudessa ollut. 92 SUOMEN SOTILAAN 1944 huomautti Heinrichsille, ettei pitänyt ajaa kahta jänistä. Jäykkää puolustusta Operatiivinen osasto, jota kenraalit Heinrichs ja Airo kannattivat, esitti jo syksyn 1943 tarkastusten perusteella VT-aseman määräämistä pääasemaksi ja vanhan pääaseman miehittämistä kolmella divisioonalla ohueksi etuvartioasemaksi
D:n esikuntapäällikkö teki IV AKE:lle esityksen VT-aseman määräämisestä pääasemaksi, mutta sitä ei otettu edes käsiteltäväksi. Suurin huoli Kannaksesta näytti olevan juuri eversti Nihtilän harteilla. Hägglundin ja eversti Nihtilän tarkastusten perusteella annettiin sentään 10.5. tiukka ohje asemien parantamisesta ja taisteluvalmiuden tehostamisesta. Nihtilän esityksiin Kannaksen vahventamisesta tai edes reservien uudelleen ryhmittämisestä ei kuitenkaan suostuttu. Hän myös toimi aktiivisesti ja teki kaikkensa esimiestensä herättämiseksi jo varhain ennen kesän 1944 katastrofia. Hänen linjansa oli, että Marskia ja joukkoja ei saanut turhaan hermostuttaa. Kannaksen rintamajoukot saivat runsaasti havaintoja hyökkäysvalmisteluista. Hyökkäys saatiin pysähtymään osittain vain rintamajoukkojen ja niiden kenttäkomentajien oma-aloitteisuudella ja kovilla uhrauksilla. Sitäkin Marski hidastelullaan viivytti. Päämajan ja Aunuksen Ryhmän reserveinä oli kaksi divisioonaa ja kaksi prikaatia, sekä vielä Uhtualla viipyvä JR 11/3. Osa heistä kantoi vastuun hyvin konkreettisesti. Vastuun epäonnistumisista kantoivat rintamamiehet komentajista viimeiseen korpisoturiin. Päämajoitusmestari kenraaliluutnantti Aksel Airo tuntuu sisäistäneen Marskin näkemyksen sodan ratkeamisesta jossain muualla. Muitakin tarkastajia kiersi rintamajoukkojen kyllästymiseen asti. Hukatut kuukaudet Kun neuvostojoukot aloittivat 11.5. Sen turvin ehdittäisiin kyllä tarvittavat siirrot suorittaa. Asia tehtiin selväksi myös ylipäällikölle. Vielä toukokuun lopussa 10. Mihinkään erityisiin toimiin ne eivät johtaneet. Mikkelin Päämaja ja ylipäällikkö ottivat vain kunnian torjuntavoitosta.. IV Armeijakunnan komentaja antoi kyllä 29.5. Marski oli kuitenkin ryhmitykseen tyytyväinen. D vaihdettiin 10. Mahdollisuuksia järjestelyihin siis oli. D. Suurhyökkäys yllätti Marskin täysin. Vanha marsalkka ja hänen päämajansa eivät kyenneet juuri muuhun kuin reagoimaan tapahtuneeseen kesän 1944 aikana. Joukko suomalaisia on antautunut Viipurissa neuvostojoukoille 20.7.1944. Joukkoja ei siirretty, eikä muihinkaan lisätoimiin Kannaksen vahventamiseksi ryhdytty, ellei sellaiseksi katsota kenraaliluutnantti Hägglundin määräämistä tarkastamaan puolustusvalmistelut. käskyn, jossa hän kehotti joukkojaan siirtymään rauhan kannalSU O M EN SO TI LA A N KO KO EL M AT PÄÄMAJAN LAIMINLYÖNTIEN UHREJA. Divisioonaan Nihtilän ehdotuksesta. Sodan oloissa näkemys oli erikoinen. radiohiljaisuuden Kannaksella, oli se varma merkki hyökkäysvalmisteluista. Talvisodan oloissa tämä olisi käynyt ehkä päinsä. ”Ryssä ei hyökkää, ja jos hyökkää, pääasema kestää”. 18. Laiminlyöntejä ja laiskuutta Useita yhtymiä oli rintamasta irti idässä ja pohjoisessa. 93 SUOMEN SOTILAan 1944 sa. Nyt ajattelu oli koitua maan tuhoksi. Mutta marsalkka ei reagoinut
Nämä tulivat maahan jo 11.4. Lisätyt maatalouslomat, urheilukilpailut, linnoitustyöt ja muut rutiinit jatkuivat aivan normaaliin tapaan. Suurhyökkäyksen alkaessa uusia panssarintorjunta-aseita oli Kannaksella jossain joukossa (2.D) jo esitelty. Syksystä 1943 saksalaisten käytössä olleet aseet olivat suomalaisten mielestä niin salaisia, että keväällä 1944 upseereille pidetyssä opetustilaisuudessakin ne esiteltiin vain kuvina. Prikaatin Kannakselle. Marski kiitti sanoen olevansa samaa mieltä. Hän teki kyllä jo 10.6. Yöllä 9.6. annettiin käsky, että jokainen Valkeasaaren murtokohdassa päivän kuluessa menetetty neliömetri oli otettava takaisin. Aseita oli tuotu varastoihin ja jaettu joukoillekin muun muassa 8.6. Venäläiset olivat asetyypistä jo täysin tietoisia. Hetken mietittyään hän totesi olevan parempi puolustaa VT-asemaa ja ilmoitti sinne tarvittavan myös lisäjoukkoja. D:n lyödyt joukot olivat kenraalieversti Govorovin toimien johdosta jo aamusta alkaen tehneetkin. Saksalaiset eivät vaatineet aseiden salaamista. Marski yllätetään Suurhyökkäyksen ajankohta, voima ja vauhti yllättivät kaikki. Tätä 10. Karski Pajari oli hyvin selvillä etulinjan tilanteesta. Ei tilanteen tasalla oltu 10. Sanamuoto kertoo, miten rintamajoukoissa oli runsaan parin vuoden aikana asioihin suhtauduttu. iltapäivällä suoraan 3. Marski kääntyi siis Laatikaisen asemesta tämän alaisen puoleen. Hän antoi IV AK:lle luvan irtautua pääasemasta. Divisioonan komentopaikalle VT-asemaan kenraalimajuri Aaro Pajarille ja kysyi tämän mielipidettä vastahyökkäyksestä pääaseman valtaamiseksi takaisin. Tämä sitoi JR 1:n kaikki voimat etulinjaan, jossa ne aamulla murskattiin. JR 1:lle Valkeasaaressa, mutta käyttöä ei ollut opetettu. Valmisteltiin parin vanhimman ikäluokan kotiuttamista ja kouluttajien lähettämistä rintamajoukoista koulutuskeskuksiin. Aseet väärässä paikassa Hitler oli Suomen rauhantunnusteluihin tyytymättömänä 19.4.1944 määrännyt asevientikiellon. Erityisen yllättyneitä oltiin Päämajassa, missä ainakin sivullisten siviilien silmin vallitsi paniikki. Valtaosa kenttäarmeijasta ei ollut nähnyt edes kuvia. Vielä 2.6. Mikkelin Päämajassa tiedettiin silti parhaiten, miten etulinjassa tuli taistella. Ylipäällikkö piti vielä muistelmissaan koko hyökkäystä ”omituisena”. Niitä oli niin paljon, että ne saksalaisten käsityksen mukaan ne riittäisivät noin 1 000 panssarivaunun tuhoamiseen eli yhden suurhyökkäyksen torjuntaan. Kun etulinjan rykmentinkomentaja pyysi armeijakunnan apua, vastattiin, ettei ylempää esikuntaa voinut yöllä häiritä! Jahkailua ja tempoilua Ylipäällikön johtaminen oli tempoilevaa. Erikoista oli, että kahden kuukauden aikana aseiden käyttö ei ehtinyt suunnittelua ja koulutuksen aloittamista pidemmälle. Sitä ennen oli ehditty saada hävittäjiä, ilmatorjuntakalustoa, kenttäja panssarintorjuntatykkejä sekä uusia panssarintorjunta-aseita: panssarinyrkkejä ja -kauhuja ammuksineen. Marski soittikin 10.6. Divisioonassakaan. Ylipäällikkö antoi ensin Laatikaiselle luvan (mahdollisesti Päämajan kenraalien neuvosta?) käyttää VT-aseman joukkoja etulinjassa, mutta tuli sitten katumapäälle. SA -K U VA. 94 SUOMEN SOTILAAN 1944 ta sodan kannalle. ihailtiin operettitähtiä IV AK:n selustassa Kaukjärvellä. Eikä tyyli heti muuttunut. aivan oikean päätöksen siirtäessään 4.D:n ja 3. Sitähän se tavallaan olikin. Uudet aseet jäivät taistelun ensi päivinä monin paikoin kuljetuspakkauksissa hyökkääjän käsiin. Ne luvattiin jakaa tarvittaessa
Ei ollut omien Ilmavoimien, panssareiden eikä edes tykistön tukea. Käsky osoitti, että Päämajassa ei lainkaan tunnettu tilannetta. Kaartin Armeijakunta oli odottanutkin vastahyökkäystä. Govorov siis korjaili Marskin päätöksiä tämän alaisten aiemmin esittämään suuntaan! III AK oli vielä vanhassa pääasemassa. Ylipäällikkö määräsi 12.6. kun Päämaja, eli tässäkin tapauksessa käytännössä ylipäällikkö yksin, käski Jääkäriprikaatin hyökätä Kivennavalta Polviselän suuntaan ja selvittää, mitä vastassa oikein on. Aunuksesta Kannakselle omana reservinään olleen 17. Jääkärien sankaruudesta huolimatta yritys päättyi suuriin tappioihin. Ei tainnut olla edes uusia panssarintorjunta-aseita mukana. VT-aseman murtumista ei ole syytä ihmetellä. Nämä joukot lienee tässä vaiheessa tarkoitettu VT-aseman reserveiksi, sillä keskeneräinen ja vain osittain miehitetty Vammelsuu–Taipale-linja määrättiin nyt pakkotilanteessa uudeksi pääasemaksi. Neuvostojoukot tiesivät heikot kohdat, ja hyökkäys suunnattiin. Pajarin neuvo oli tässä tilanteessa joka tapauksessa varmasti oikea. D:n ja 20. Päämaja menettää kosketuksen Varsin outo ratkaisu tehtiin 11.6. Se oli liian lähellä pääasemaa, pahasti kesken, ja miehitys jäi harvaksi. 30. Prikaatin, joka oli ryhmän reservi. Urhea valiojoukko iski polkupyörien, konepistoolien ja panssarintorjuntatykkien voimin päin vihollisen panssarijoukkoja. 95 SUOMEN SOTILAan 1944 Olivatko siis Päämajan kenraalit Marskin kanssa eri mieltä ja hän tapansa mukaan haki käsitykselleen vahvistusta kentältä
Meriselityksiä Oeschin johdolla rintama viimein vakiintui. iltapäivällä IV AKE:ssa tilannetta seuraavalta Oeschilta, olisiko mahdollista vallata takaisin VT-aseman jo murtuneet eteläosat tai käyttää talvisodan Mannerheim-linjaa uutena puolustuslinjana. Hän on toiminut sotilasuransa jälkeen johtamistaidon opettajana Johtamistaidon Opistossa ja Markkinointi-Instituutissa. Esimerkkinä käsitys, että venäläisten tapana oli kauniina vuodenaikana tuoda joukkoja toipumaan Pietarin pohjoispuolen suurille leirialueille. Oeschille ilmoittautui muutama upseeri, ja hän asettui IV AKE:n kylkiäiseksi. Aloite oli kahden viikon ajan hyökkääjällä. Runsaan kahden viikon ajan Länsi-Kannaksella siis ajauduttiin kriisistä kriisiin paljolti Marskin ja Päämajan tilannetta vastaamattomien toimien ja käskyjen sekä aiempien vuosien ja kuukausien laiminlyöntien takia. On silti syytä muistuttaa, että koko ajan myös taisteltiin rajusti. D ja 3. Uudet joukot (4. Ohjeita haettiin jälleen kentältä, tosin nyt korkeimmalta johtajalta. Hän onkin kenraaleista ehkä selkeimmin arvostellut ylipäällikön ja Päämajan toimia tosin suunnaten arvostelunsa IV AK:n komentajan Taavetti Laatikaisen toimien kautta. Edessä olivat vielä rauhanneuvottelut, Lapin sota ja armeijan kotiuttaminen. Marski sotilaineen oli pelastanut maan. Oeschin oikeaan osuneesta neuvosta joukot vedettiin kohti VKT-asemaa odottaen tulevia vahvennuksia, joihin parin päivän kuluttua lisättiin Itä-Karjalassa osittain taistelussa kiinni olevat 6. – 19.6. Näin voi olla, mutta kyllä joukoista oli aluksi kova puute. Ne olisi ehkä sullottu liiaksi eteen ja tulleet lyödyiksi Pääasemassa tai VT-asemassa, eivätkä ne olisi olleet käytössä ratkaisutaistelussa. Marski näyttää jääneen tyytymättömäksi Kannaksen joukkojen suorituksiin. Puhtaalla jälkiviisaudella on todettava, että nykytiedon valossa Marskin muistelmissa (kirjoittajina Heinrichs ja tiedustelupäällikkö Paasonen) tarjotut selitykset päätösten taustoista enemmän hymyilyttävät kuin vakuuttavat. ”Marski sotilaineen oli pelastanut maan. Vasta sitten alkoi uuden elämän rakentaminen. Pakokauhuilmiöt, karkuruus ja kalustotappiot olisivat ehkä vähentyneet, ja tilanne olisi ollut paremmin hallinnassa, jos toiminta olisi ollut valmistellumpaa ja proaktiivisempaa. Myös on muistettava puna-armeijan murskaava ylivoima. Oikeat johtamisotteet palauttivat miesten uskon yhdessä lisävoimien, tykistön tulivoiman ja Ilmavoimien tehostuneen toiminnan kanssa. Mitään johtoporrasta ei ollut asettaa uuden komentajan käyttöön. Torjuntavoitossa kunnostautuivat kaikki mukana olleet joukot, mutta viime kädessä kovaotteisten kenraalien Ruben Laguksen, Einar Vihman ja Kaarlo Heiskasen johtamat divisioonat. Oesch viittaa hieman happamasti erään ranskalaisen ohjesäännön neuvoon: ”Commander, c’est prevoir” eli ”johtaminen vaatii kaukonäköistä toimintaa”. Viipurinlahdella, Talin–Ihantalan alueella ja Vuosalmella saavutettiin torjuntavoitot. Komentaja sai kyllä Mannerheim-ristin, mutta joukoille ei annettu tunnustusta ylipäällikön päiväkäskyssä. Kirjoittaja on yleisesikuntaeversti evp. Jotkut tutkijat ovat tulleet siihen tulokseen, että oli vain hyvä, ettei joukkoja aiemmin siirretty Kannakselle. Siitä ei ole epäilystä. 96 SUOMEN SOTILAAN 1944 niihin. Marski valittiin poikkeuslailla presidentiksi 5.8.1944. D ja 3. Reservejä ei juuri ollut. Nyt ne heitettiin valmistautumattomina pahimpaan mylläkkään. Ajoissa tulleina 4. Divisioona. Syy ikäviin tapahtumiin voidaan siis onneksi vierittää myös viholliselle. Oesch jäi tästä katkeraksi elämänsä loppuun asti. Tilanne ei ollut ylipäällikön eikä armeijakunnan komentajan käsissä. välinen aika oli hyvin vauhdikasta menoa taaksepäin. Erityisesti 17. Neuvostoliitto luopui vaatimasta ehdotonta antautumista. Pohjoismaiden sotahistorian suurimmassa taistelussa torjuntavoiton saavuttanutta Oeschia ei koskaan ylennetty täydeksi kenraaliksi, vaikka esimerkiksi Laatikainen (tosin vasta 1948) sai tuon arvon. jääkärikenraaliluutnantti Karl Lennart Oeschin Aunuksen Ryhmästä Kannaksen joukkojen komentajaksi. Mannerheimin pitkäaikainen työtoveri ja tiukan paikan luottomies siis kannatti Mannerheimin ylenkatsomaa ”vorausdisponeerausta” nimenomaan yllätyksiin varautumiseksi. Marski ja Päämaja eivät olleet tilanteen tasalla vieläkään. Hän on laatinut runsaasti lehtiartikkeleita sekä kirjoittanut ja toimittanut seitsemän historiikkia eri aiheista. Hän kutsui 14.6. Kenraalilla oli auto ja lähetti Kannakselle tullessaan. Oikeaan osuneita korjauksia sentään tehtiin ”kentän” neuvojen perusteella. Pr.) eivät ehtineet VT-aseman lähellekään. Liian vähän, liian myöhään Marskin kunniaksi on sanottava, että tiukassa tilanteessa hän ei epäröinyt luopua aiemmista ratkaisuistaan. Siitä ei ole epäilystä.”. Eiköhän tämä koskenut enemmänkin Venäjän keisarikunnan rauhan ajan armeijaa kuin toista maailmansotaa saarretussa Leningradissa. Taistelun kulun määräsi tässä vaiheessa Govorov, ei Mannerheim. Laaja karkuruus oli osaltaan seurausta juuri epäluottamuksesta. Armeijakenraali Govorovin ei aluksi tarvinnut ottaa suomalaisten vastatoimia lainkaan huomioon. Luottamus ylempiin ja alempiinkin johtajiin rakoili kaikilla tasoilla. Voi vain kuvitella, miten hankaliin tilanteisiin johtajat ja joukot joutuivat nimenomaan liian myöhään annettujen tehtävien takia. Pr olisivat antaneet ainakin hieman lisää tehoa viivytystaisteluun. Valtiomies ja sotilas On vaikea tarkasti selvittää, mitkä ratkaisut johtuivat nimenomaan Marskin johtamistavasta ja voidaan kenties osoittaa hänen virheikseen ja mitkä johtuivat puutteellisesta tilannekuvasta, johon osansa oli Neuvostoliiton taitavalla harhauttamisella. Toimittiinko todella niiden perusteella. Edellinenhän oli kolme kuukautta aiemmin purettu ylipäällikön käskyllä. Neuvoton ylipäällikkö kysyi 15.6. ja 11
97 SUOMEN SOTILAan 1944 SA -K U VA
Suomen Sotilas on maamme suurin ja vanhin riippumaton sotilasaikakausjulkaisu. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G. SA -K U VA N VÄ RI TY S: TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. KIINNOSTUITKO. Vuosikerta sisältää kuusi lehteä – yhteensä yli 500 sivua täyttä asiaa maanpuolustuksesta, sotataidosta, sotilastekniikasta, sotahistoriasta ja turvallisuudesta
Tilaa nyt: www.suomensotilas.fi tai soita (03) 4246 5334 www.facebook.com/suomensotilas
Tilaa nyt: www.suomensotilas.fi tai soita (03) 4246 5334 www.facebook.com/suomensotilas SA -K U VA N VÄ RI TY S: TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G