V K O 20 20 -4 2 DV I-16 HURRICANE BREWSTER BF-109 MIG-21 F-15. HAKARISTI TAIVAALLA SOTATAIVAAN 70 17 71 -2 00 3 PA L
24 68 12 50 Polikarpov I-16 Mikojan–Gurevitš
040 589 4547 • Kustantaja: Kustannus Oy Suomen Mies, Toimitusjohtaja Kai Ahotupa, puh. 050 590 3964, toimitus@suomensotilas.fi • Ulkoasu: Matti Vartiala, puh. TÄSSÄ EXTRASSA SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT Postiosoite: Döbelninkatu 2, 6 krs., 00260 Helsinki • etunimi.sukunimi@suomensotilas.fi • Teksti: Timo Säyrinen • Toimitus: Jaakko Puuperä, puh. SA -K U VA. 0400 418 705 • Kirjapaino: PunaMusta • ISBN 978-952-9872-79-4 Julkaistava aineisto. 80 F-15 EAGLE 4 Albatros 10 Verinen huhtikuu 12 Polikarpov I-16 – Rotta 22 Ilmataisteluliikehdinnän perusteita 24 Hawker Hurricane – Varjoon jäänyt työjuhta 36 Brewster – Tukialushävittäjä Suomen suojana 47 Richard Lorentz – Hävittäjätaktiikan suurmies 50 Messerschmitt Bf 109 – Hakaristi taivaalla 66 Luftwaffen hävittäjäaselajin organisaatiot 68 MiG-21 80 Sotataivaiden kotka 90 Mikä ihmeen taistelunjohtokone. Aineisto hyväksytään julkaistavaksi ehdoin, että Kustannus Oy Suomen Mies saa aineistoon hyvän kustannustavan puitteissa eri korvauksetta vapaan käyttöoikeuden tiedonvälitystoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu
4 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT . TEKSTI: TIMO SÄYRINEN
Pian alettiin kaivata taivaalle kättä pidempää. Libyassa vastapuolella ei ollut lentokalustoa. Ensimmäiset lentokoneiden väliset yhteenotot käytiin lentäjien ja tähystäjien lentokoneisiin mukaansa ottamien kiväärien ja pistoolien avulla – useimmiten heikolla menestyksellä. Syntyi hävittäjä. Kun vuonna 1914 alkaneen maailmanpalon osapuolten tiedustelukoneet kohtasivat taistelualueen yläpuolella yhä useammin, syntyi tarve ryhtyä vaikuttamaan asein vastustajan tiedustelukoneisiin. Pääosa taistelevien armeijoiden komentajista ei nähnyt lentokoneille sen laajempaa käyttöä, tuskin tosissaan uskoi niiden käytettävyyteen edes tiedustelussa. Tulenjohdossa ja jopa ilmasta maahan -tehtävissä kenraalien mielenkiinnon kohteena olivat pikemminkin ilmaa kevyemmät lentolaitteet eivätkä niinkään lentokoneet. 5 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT E nsimmäisen maailmansodan alkaessa reilut kymmenen vuotta vanhaa keksintöä, moottorikäyttöistä lentokonetta, käytettiin lähes ainoastaan tiedusteluun ja tykistön tulenjohtoon. Pari vuotta aikaisemmin Italia oli käyttänyt Libyassa Turkin vastaisella sotaretkellään myös ilmasta maahan -toimintaan pienessä määrin koneita, jotka pudottelivat heikolla menestyksellä pieniä pommeja. SAKSALAINEN LENTOTUKIKOHTA Albatros D.III -koneineen ”siellä jossain” vuonna 1917.
Pysy siis Suomen Sotilaan siivellä! Valitsimme tämänkertaiseen kattaukseen palvelukseen tuloaikanaan teknisesti vallankumouksellisia sekä sotatoimiin oleellisesti vaikuttaneita ja tietenkin myös Suomen kannalta tärkeitä konetyyppejä. Tästä alkoi yli sata vuotta kestänyt ja edelleen jatkuva kehitys, jonka tämänhetkisenä vallitsevana kehitystasona ovat esimerkiksi työntövoiman ja lentomassan yhden ylittävä suhde, häivetekniikka, sensorifuusio ja jopa satoja kilometrejä kantavat ilmataisteluohjukset. Se oli Saksan keisarillisen lentoaseen, Die Fliegertruppen (lokakuusta 1916 eteenpäin Deutsche Luftstreitkräfte) Fokker E, jonka tunnetuin ja lukumääräisesti tärkein versio oli Fokker E.III. 6 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT I lmasotahistorian ensimmäinen toisia lentokoneita vastaan taistelemiseen tarkoitettu konetyyppi – hävittäjä – tuli palveluskäyttöön kesäkuussa 1915. Lentäjä kykeni samaan aikaan ohjaamaan lentokonetta ja käyttämään asetta. Aloitamme kuitenkin ottamalla askeleen taakse ja esittelemäl. Suomen Sotilaan seuraavassa Hävittäjät-ekstrassa käsitellään koneita, joita jäit varmasti kaipaamaan! Tämän Hävittäjät-ekstran painopiste on 75 vuotta sitten päättyneessä toisessa maailmansodassa palveluskäytössä olleissa hävittäjissä. Tästä lentokoneesta teki oikean hävittäjän se, että koneen aseistuksena olleessa konekiväärissä oli tahdistin, joka mahdollisti ampumisen suoraan eteenpäin pyörivän potkurin kehän lävitse. Suomen Sotilaan Hävittäjät -ekstroissa esittelemme sotahistoriaan vaikuttaneita hävittäjiä yli sadan vuoYLLÄ OLEVALLA D.V:LLÄ lensi sodan menestyksekkäin hävittäjälentäjä Manfred von Richthofen ennen siirtymistään Fokker Dr.1:een eli kuuluisaan Fokker-kolmitasoon. Von Richthofenin saaliiksi jäi kaikkiaan 80 liittoutuneiden lentokonetta. den ajalta. Tässä numerossa esittelemme ensimmäiset valitsemamme koneet Albatrosista suihkukonekauteen. Koska sopivia historiaan vaikuttaneita hävittäjiä olisi helpompi valita kymmenkertainen määrä, jouduimme tekemään ankaraa ja epäoikeudenmukaistakin karsintaa ja jättämään myöhempään numeroomme ja Suomen Sotilas -lehteen kymmeniä lentokoneita, jotka varmasti olisivat ansainneet päästä jo tähän ensimmäiseen numeroon. Kahdeksan konetta, jotka saimme mahtumaan 84 sivulle
Ensimmäisen version, D.I:n, heikkona puolena oli huono näkyvyys eteenpäin ohjaamosta. Kyseessä on sen sijaan sodan kestäessä pisimmän aikaa Saksan etulinjan taistelukäytössä eri versioina ollut Albatros. Vuodenvaihteeseen 1915/16 mennessä Fokkerit hallitsivat länsirintaman ilmatilaa siinä määrin, että liittoutuneiden lentotiedustelu ei havainnut Saksan laajoja hyökkäysvalmisteluja Verdunin linnoitusta vastaan. . Albatros D.II. Albatros D.III. Se ei ole suoritusarvoiltaan Saksan sodan paras hävittäjä eikä ehkä menestyksekkäinkään. . Tämä pöydän ääressä nykyään luettuna vähäiseltä tuntuva parannus oli tuohon aikaan kuitenkin melkoinen teknologiaharppaus, jonka seurauksena ilmaherruus länsirintamalla siirtyi jälleen Saksalle vuoden 1916 loppuun mennessä. Hermann Göring ja Albatros-hävittäjä. Albatros oli vanerirakenteinen kaksitasoinen yksipaikkainen ja -moottorinen hävittäjä. SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT 7 lä yhden Saksan ilmavoimien ensimmäisen maailmansodan tärkeimmistä hävittäjistä. Alussa ilmaherruus oli Saksan Fokker E -tyypin hävittäjät osoittautuivat loppukesällä ja syksyllä 1915 ylivoimaiseksi liittoutuneiden lentokoneisiin nähden. Liittoutuneet kiirehtivät ottamaan käyttöön omia hävittäjiänsä, ja työntöpotkurilla varustetut brittiläiset DH2ja FE2b-hävittäjät ja nykylentäjän silmiin perinteisempi ranskalainen Nieuport 11 -hävittäjä riistivät ilmaherruuden liittoutuneille keväällä 1916. Tällä D.III:lla lensi Hermann Göring, joka tunnetaan paremmin roolistaan toisen maailmansodan aikana, muun muassa Saksan ilmavoimien komentajana. . Mutta Albatrosin raskaampi aseistus ja parempi nopeus ja nousukyky osoittautuivat ratkaisevammiksi. Göring saavutti ensimmäisessä maailmansodassa 20 ilmavoittoa. JAGDSTAFFEL (HÄVITTÄJÄLENTUE) 50:N Albatros D.III -hävittäjiä alkusyksyllä 1917. Albatros oli ensimmäisen maailmansodan ensimmäinen hävittäjä, johon kyettiin asentamaan kahden konekiväärin aseistus ilman, että siitä seurannut painolisäys olisi heikentänyt oleellisesti suoritusarvoja. M U N SO N M U N SO N. Tietenkin, koska liittoutuneilla ei käytännössä vastaavia lentokoneita ollutkaan. D.II:ssa tätä kompensoitiin asentamalla ylem. Albatros oli raskaampi eikä yhtä ketterä kuin Fokker E ja tuonaikaiset liittoutuneiden hävittäjät. Rungoissa ja pyrstöissä on kansallisuustunnusten lisäksi lentueen tunnukset, mustavalkoiset kulmat ja raidat. Esimerkiksi Albatros D.II:n ja D.III:n vastapelurit ranskalaiset Nieuport 11 ja 17 olivat lentopainoltaan vain vajaat 70 % Albatrosin lentopainosta. Diplomi-insinööri Robert Thelenin suunnitteleman kaksitasoisen ja yksipaikkaisen Albatros-hävittäjän prototyyppi lensi ensi kertaa elokuussa 1916
D.III:ssa oli D.II:sta korkeammalle optimoitu moottori sekä aikaisempaa ohuempi alataso. D.V Parannettu D.V-versio oli tarkoitettu ylläpitämään D.III:n hankkima ilmaherruus liittoutuneiden kehittämiä aikaisempaa parempia hävittäjiä vastaan. Itävallan Oeffag valmisti äskeisten lisäksi lähteestä riippuen 500–600 kappaletta Albatros D.III:ta, joissa oli saksalaisversioita tehokkaammat Austro-Daimler-moottorit. M U N SO N. Sotaan ne pääsivät vielä Puolan ilmavoimissa vuosina 1919– 1920, kun maa taisteli Neuvosto-Venäjää vastaan. Sodan jälkeen koneita oli useiden Euroopan maiden ilmavoimissa. Otava, 2006. Puutteita pyrittiin korjaamaan viimeisessä tuotantoversiossa D.Va. . Saksa vastasi keväällä 1918 ottamalla palveluskäyttöön Fokker Dr1:n ja sodan parhaan laajassa tuotannossa olleen hävittäjän, Fokker D.VII:n. 8 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT pi taso hieman D.I:tä alemmaksi. D.V ei kuitenkaan tuonut mitään oleellisia etuja D.III:een nähden, ja D.V olikin liittoutuneiden hävittäjiin verrattuna altavastaajan asemassa ensimmäisen D.II D.III D.Va Pituus 7,4 m 7,33 m Kärkiväli 8,5 m 9,05 m Moottori Mercedes D.III -rivimoottori, 160 hv Mercedes D.IIIa -rivimoottori, 160/175 hv Mercedes D.IIIa -rivimoottori, 170/185 hv Lentopaino 888 kg 886 kg 937 kg Nopeus 175 km/h 175 km/h 187 km/h Nousunopeus 12 min 30 s 3 000 metrin korkeuteen 11 min 20 s 3 000 metrin korkeuteen 4 min 1 000 metrin korkeuteen Lakikorkeus 5 200 m 5 500 m 6 250 m Toiminta-aika 1,5 h 2 h 2 h Aseistus 2 x 7.92 mm konekivääri Rintamakäyttöön alkaen Lokakuu 1916 Tammikuu 1917 Toukokuu 1917 (DV) Loppuvuosi 1917 (DVa) maailmansodan viimeisen vuoden taivailla. Sota on tekniikan kehityksen eräs tehokkaimmista nopeuttajista, ja niinpä liittoutuneiden entistä paremmat hävittäjät Spad VII, Sopwith Triplane ja SE 5 ajoivat suorituskyvyssä Albatrosin ohitse viimeistään loppuvuonna 1917. Lukumääräisesti tärkeimpiä olivat Dhävittäjät, joita valmistettiin lähteesTärkeimpien Albatros-versioiden tekniset tiedot tä riippuen noin 4 700 kappaletta. D.III tuli palveluskäyttöön alkuvuonna 1917. Hävittäjä kärsi rakenteellisesta heikkoudesta, ja sitä oli raskas ohjata. D.III oli ensimmäisen maailmansodan Saksan paras hävittäjä suoritusarvoeroilla verrattuna palvelusaikansa alkuajan liittoutuneiden hävittäjiin. Albatros valmisti D-sarjan hävittäjien lisäksi Bja Csarjan tiedustelukoneita sekä joitakin kappaleita muita prototyyppiasteelle jääneitä lentokoneita. Näillä innovaatioilla saavutettiin aikaisempaa parempi suorituskyky korkealla ja parempi nousuja syöksykyky. Tärkeimpien versioiden tuotantomäärät olivat: D.II 291 kpl, D.III noin 1 800 kpl ja D.V ja D.Va noin 2 500 kpl. Aiheesta lisää: Revie, Alistair & Foster, Thomas & Graham, Burton: Suuret taistelut maalla, merellä ja ilmassa. D-Albatroseja käyttivät ensimmäisen maailmansodan aikana Saksan, Itävallan ja Turkin ilmavoimat. Munson, Kenneth: Ensimmäisen maailmansodan hävittäjät. Albatros D.Va. D.V:n sivuvakaaja oli aikaisempia versioita pyöreämpi samoin kuin rungon etuprofiili. Ensimmäiset D.V:t tulivat palveluskäyttöön toukokuussa 1917. Karisto, 2005. D.III:ssa oli moottorin jäähdytin asennettu aiemmasta poiketen rungon keskilinjasta sivuun, minkä tarkoituksena oli estää kiehuvan jäähdytysveden roiskuminen lentäjän kasvoille, mikäli jäähdytin sai ilmataistelussa osumia. Vahvistettu rakenne kuitenkin aiheutti massan kasvua, mikä heikensi suoritusarvoja
SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT 9 . Taistelutahtoa kohottava juliste ensimmäisen maailmansodan vuosilta.
Brittien ilmaoperaatioon Arrasin taistelun tukemiseksi kuuluivat lentotiedustelu ilmakuvauksineen, tykistön tulenjohto, pommitukset, joiden kohteina olivat maajoukot ja lentotukikohdat, sekä lentävien koneiden ja muodostelmien suojaus hävittäjillä. Brittien hävittäjäkalusto muodostui Sopwith Pup-, Nieuport 17sekä työntöpotkurisista DH2ja RE8-koneista. Saksan ilma-aseella oli Arrasin hyökkäyksen alkaessa alueella viisi hävittäjälentuetta (JagdStaffel eli Jasta). Saksalaiset toki pyrkivät tukemaan omia maavoimiansa vastaavilla menetelmillä, joskin pienemmällä volyymilla jo lukumääräisen alivoimaisuutensa takia. Vuoden 1916 Saksan hyökkäykset Verdunissa ja brittien Sommessa johtivat ainoastaan satoihintuhansiin kaatuneisiin. Maakohteiden pommitukset olivat kuten ensimmäisen maailmansodan aikana ylipäätään vaikutuksiltaan vähäiset pienten pommikuormien ja alkeellisten tähtäysvälineiden johdosta. Suurin osa huhtikuun 1917 Arrasin alueen ilmataisteluista käytiin rintamalinjan saksalaispuolen taivaalla, ja tyypillinen ilmataistelu oli saksalaisten hävittäjien hyökkäys brittien tiedustelutai tulenjohtokoVERINEN HUHTIKUU . TEKSTI: TIMO SÄYRINEN . ilmavoitto.. 23.10.1916 kohtasivat Airco DH2:lla lentävä RAF:n hävittäjä-ässä Lanoe Hawker ja Albatros D.II:lla lentävä Manfred von Richthofen, Punainen Paroni. Kaksi ensin mainittua olivat taistelun kokonaisuuden kannalta oleellisen tärkeitä. Hawker oli tuohon aikaan RAF:n johtava ässä, ja hänestä tuli von Richthofenin 11. 10 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT E nsimmäinen maailmansota oli länsirintamalla vuoden 1915 alkuun mennessä pysähtynyt tasapelitilanteeksi. Brittien RFC, Royal Flying Corps, tuki hyökkäystä ja keskitti tehtävään 25 laivuetta, joihin kuului noin 365 lentokonetta. Taistelun kestäessä määrä kasvoi kolmella. Pääosa oli tyyppiä Albatros D.III. Kahdeksan lentuetta tarkoitti noin 80 hävittäjää. Näistä noin 1/3 oli hävittäjiä. Richthofen ampui kaartotaistelussa 900 patruunaa, ja hänen viimeisestä sarjastaan yksi luoti osui Hawkerin päähän. Tasavertaiseen taisteluun saksalaishävittäjiä vastaan kykenivät Spad S.VII:t ja Sopwith Triplanet, mutta niitä oli tähän aikaan käytössä varsin vähän. Huhtikuun puolivälissä 1917 Ranska aloitti Soissonsin–Reimsin alueella yleishyökkäyksen, ja sen tukemiseksi ja saksalaisten joukkojen sitomiseksi britit hyökkäsivät 9.4.1917 alkaen Arrasin rintamalohkolla, ranskalaishyökkäyksen pohjoissivustalla
SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT 11 neita vastaan. Saksan tappiolistaan kuului 66 lentokonetta. Operatiiviselta kannalta katsottuna tulos oli kuitenkin hieman toisenlainen. Saksan ilmavoimien hävittäjä-ässä Heinrich Gontermann Albatros D.III -koneensa luona.. En vain ikinä ymmärtänyt, mitä ne olivat.” Tässä tekstissä ja koko artikkelisarjassa käytetään saksankielisestä termistä ”Staffel” käännöstä lentue. Viholliselleen he aiheuttivat noin 120 000–130 000 miehen tappiot. Käytettävän termin peruste pohjautuu toiseen maailmansotaan, jonka organisaatioihin liittyen ilmasotahistoriakirjallisuudessa suomennetaan yleisesti Staffel = lentue, Gruppe = laivue ja Geschwader = rykmentti. Saksan ilma-ase ei kyennyt estämään RFC:tä tukemasta brittien maavoimia. Britit saivat haltuunsa joidenkin kilometrien leveydeltä maastoa mutta menettivät noin 150 000 miestä. Ei esimerkiksi käynyt kuten vuoden 1916 ensimmäisinä kuukausina, jolloin saksalaiset hävittäjät kykenivät estämään liittoutuneiden lentotiedustelun siten, että se ei havainnut Verdunin hyökkäyksen valmisteluja. Arrasin taistelu hiipui toukokuun puoliväliin mennessä. Verisen huhtikuun aikana ensimmäisen maailmansodan menestyksekkäimmät ja suorituskykyisimmät hävittäjät – Fokker Dr.1-, Fokker D.VII-, Camelja Spad S.XIII -koneet – olivat vielä tulevaisuutta. Siksi on luonnehdittu, että liittoutuneiden ilmaoperaatio Arrasissa oli suurista tappioista huolimatta menestys. Sitä edelsi tai siihen liittyi myös taistelu brittien saattohävittäjiä vastaan. Puhtaasti taktisesti laskettuna Arrasin alueen ilmataistelut huhtikuussa 1917 olivat Saksalle voitokkaita. Britannia menetti noin 250 lentokonetta ja reilut 300 lentävään henkilöstöön kuuluvaa kaatuneina, kadonneina ja sotavankeina. Brittien lentäjätappiot olivat noin 1/3 länsirintamalla Euroopan mantereelle tuohon aikaan sijoitetuista brittilentäjistä. Sanakirjassahan termi käännetään laivueeksi. Lentokoneiden paremmuuden ohella myöskin saksalaisten lentäjien koulutus oli brittejä parempi: pätevöityäkseen rintamalentäjäksi saksalaisten tuli käydä brittikollegoita pidempi ja paremmin suunniteltu ja organisoitu koulutus. Saksan yleisesikunnan esikuntapäällikkö kenraali Ludendorff totesi myöhemmin jokseenkin sarkastisesti: ”Epäilemättä brittien hyökkäyksellä Arrasissa oli joitakin tärkeitä strategisia tavoitteita. Saksalaisilla oli laadullinen ylivoima. Vuonna 1916 oli Saksan ilma-aseeseen ryhdytty luomaan tehtävänsä puolesta erikoistuneita hävittäjä-, tiedusteluja pommitus-lentoyksiköitä aikaisempien kuusikoneisten Feldfliegerabteilungenien, joihin kuului enemmän tai vähemmän sekalaista kalustoa, tilalle. Huhtikuussa 1917 varsin suuri osa brittien menetyksistä oli täydennyslentäjiä, joiden rintamakokemus oli vain muutaman päivän mittainen! Myöskin saksalaisten organisaatio oli vihollistaan tarkoituksenmukaisempi. . Kaksi viimeksi mainittua tulivat palveluskäyttöön kuukauden parin sisään Arrasin taistelusta, ja ilmaylivoima siirtyi näiden myötä jälleen liittoutuneille
TEKSTI: TIMO SÄYRINEN. Vastavallankumouksesta kuolemaan tuomitun Polikarpovin piirustuslaudalta syntyi toisen maailmansodan alla aikansa kovimpia ja edistyksellisimpiä hävittäjiä. I-16 tuli reilu kahdeksan vuosikymmentä sitten tutuksi suomalaisillekin. Kun Stalin tuli tyytyväiseksi herrojen saavutuksiin, hän joko vapautti heidät tai muutti heidän tuomionsa ehdollisiksi. Yhden niistä vastustajat nimesivät Rotaksi. 12 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT Polikarpov I-16 ROTTA Neuvostoliiton diktaattori Josif Stalinilla näytti välillä olleen näkemys, jonka mukaan lentokoneiden suunnittelijoiden työskentelyä tehostaa se, että he ovat vankeudessa. . Ainakin suunnittelijat Vladimir Petljakov, Andrei Tupolev ja Nikolai Polikarpov olivat osan työuraansa poliittisia vankeja; kuitenkin he koko ajan suunnittelivat lentokoneita
Neuvostoliiton kannalta oli hyvä, että Polikarpovia ei teloitettu. Hän suunnitteli I-16-hävittäjän, joka lähteestä riippuen vuonna 1934 tai 1935 palveluskäyttöön tullessaan oli maailman teknisesti kehittynein ja suorituskykyisin hävittäjä. I-16 tultiin tuntemaan Neuvostoliitossa nimellä Išak (aasi), Espanjassa nimellä Mosca (kärpänen) ja Neuvostoliiton vihollismaissa useimmiten nimellä Rata (rotta). 13 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT P olikarpov tuomittiin vastavallankumouksellisuudesta ja sabotaasista kuolemaan vuonna 1929, mutta parin kuukauden päästä Stalin muutti hänen tuomionsa kymmeneksi vuodeksi pakkotyötä. Nikolai Polikarpov.. . I-16 oli antava tiukkaa vastusta kansallismielisille ainakin Espanjan sisällissodan 1936 –1939 alkuvaiheessa sekä Japanin ilmavoimille Kiinassa ja Mantšuriassa vuosina 1937–1939. Suomessa I-16:ta kutsuttiin lisäksi joskus siipioravaksi. Vielä talvisodassa I-16 oli, sodan viime hetkiä lukuun ottamatta, Suomen ilmatilan suorituskykyisin hävittäjä. Kaksi vuotta myöhemmin Polikarpov armahdettiin
Palveluskäyttöön I-16 tuli ilmeisesti seuraavan vuodenvaihteen aikoihin. G O RD O N & KH A Z A N O V. Hävittäjän aseistuksena oli kaksi 7,62 mm:n Škas-konekivääriä, yksi kummassakin siivessä. Ensimmäisen sarjatuotantoversion, tyyppi 4:n voimalaitteena oli yhdeksänsylinterinen 480 hevosvoimaa kehittävä Švetsov M22 -tähtimoottori, joka oli ranskalaisen Gnome-Rhône Jupiter 9ASB:n lisenssiversio. Jälkimmäisten keskuudessa hallitsevaan asemaan päätyivät sodan kestäessä sisäisen kilpailun seurauksena kommunistit. Ilmataisteluun. Neuvostoliitto ei salaillut konetyypin olemassaoloa, ja se oli näytteillä Milanon ilmailunäyttelyssä saman vuoden lokakuussa. Noin 700 hevosvoiman tehoisella Švetsov M25:llä eli Wright 1820 F3:n lisenssiversiolla varustettu I-16 tyyppi 5 pääsi tehtävään, johon hävittäjäkoneet on tarkoitettu. Ensimmäistä kertaa hävittäjä esiintyi julkisuudessa toukokuussa 1935 paraatissa Moskovassa. Tyyppi 4:ssä oli suljettu, liukuvalla kuomulla varustettu ohjaamo. Myöhemmissä tyypeissä palattiin kuitenkin avo-ohjaamoon. Suoritusarvoiltaan I-16 oli palveluskäyttöön tullessaan maailman paras hävittäjä. Prototyyppi lensi ensimmäistä kertaa 30.12.1933, ja sarjatuotanto alkoi alkusyksyllä 1934. 14 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT Aikansa paras Polikarpov suunnitteli vuonna 1933 Neuvostoliiton ilmavoimien jo tilaamaa I-15-kaksitasohävittäjää ja siinä rinnalla henkilökohtaisen kiinnostuksensa innoittamana I-16:ta. I-16:sta tuli ilmailuhistorian ensimmäinen sarjatuotettu alatasoinen sisään vedettävillä laskutelineillä varustettu hävittäjä. Tasavaltalaisia tuki Neuvostoliitto lähettämällä aseita ja ”neuvonantajia”, jotka osallistuivat taisteluihin ja olivat osaltaan varmistamassa kommunistien pääsyä johtavaan asemaan tasavaltalaisten riveissä. Tulikoe Espanjan sisällissota alkoi heinäkuussa 1936. Kansallisten saksalaiset Heinkel I-16 oli palveluskäyttöön tullessaan maailman paras hävittäjä. Vastakkain olivat kenraali Francon johtamat kansallismieliset ja useita eri ryhmittymiä käsittäneet tasavaltalaiset. Neuvostoliitto lähetti lokakuusta 1936 alkaen muun kaluston ohella satoja I-16ja I-15-hävittäjiä sekä SB-2ja R-5-pommikoneita tasavaltalaisille. Saksa ja Italia tukivat kansallisia toimittamalla heille aseita ja joukkoja. Tämäkin oli ensimmäinen laatuaan maailmassa. Ilmavoimat kiinnostui pian I-16-koneestakin, ja hävittäjä määrättiin tuotantoon
Japanin ja Kiinan välinen sota syttyi heinäkuussa 1937. Espanjan tasavallan ilmavoimien I-16 tyyppi 4. . Vuonna 1937 palveluskäyttöön tuli I-16 tyyppi 10, jossa oli parannettu M25V-moottori. Neuvostoliitto vahvisti Kiinan siihen saakka varsin lukumääräisesti heikM A SL O V, M IK H A IL : PO LI KA RP O V I15 , I16 A N D I15 3 A C ES . Suoritusarvojen puolesta tyyppi 10 ei kuitenkaan tarjonnut oleellisia parannuksia tyyppi 5:een nähden. O SP RE Y PU BL IS H IN G , 20 10. Vastustaakseen Japanin vaikutusvallan nousua Itä-Aasiassa aloitti Neuvostoliitto operaatio Z:n – ”aseita kiinalaisille tovereille”. Monet varsinkin Aasiassa pitävät tätä toisen maailmansodan todellisena alkuhetkenä. . Tilanne alkoi muuttua maaliskuussa 1936, kun Saksa ryhtyi toimittamaan kansallismielisille Messerschmitt Bf 109 -hävittäjiä. Kympissä oli siipikonekiväärien lisäksi kaksi samanlaista moottoripeltien alla. Yllä esimerkkejä jo ennen toista maailmansotaa taistelukokemusta saaneista I-16-koneista. Nämä voittivat aikaa myöten ilmaherruuden kansallisille Espanjan taivaalla, jossa käytiin kiivaimmat ilmataistelut sitten ensimmäisen maailmansodan. . Alla aukeaman kuvassa kuuden I-16-hävittäjän tiukka muodostelma jossain itärintaman taivaalla. Kiinan ilmavoimien I-16 tyyppi 10. 15 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT . Espanjan tasavallan ja Kiinan I-16-koneita lensivät usein Neuvostoliiton ilmavoimien ”vapaaehtoiset” lentäjät. 51ja italialaiset Fiat CR 32 -hävittäjät olivat aluksi neuvostohävittäjiä vastaan alakynnessä ja pitivät pintansa vain lentäjien paremman koulutustason ansiosta
Japani oli valloittanut Mantšurian vuonna 1931 ja perustanut alueelle Mantšukuon nukkevaltion. Nämä lentokoneet muodostivat Kiinan ilmavoimien pääkaluston suunnilleen vuoteen 1941 saakka, jolloin ne korvattiin amerikkalaisella kalustolla. Tämä oli pääsyy siihen, että – Zeroja lukuun ottamatta – japanilaishävittäjiä hieman suorituskyvyltään parempien ja raskaammin aseistettujen I-16-koneiden taistelumenestys ei ollut kaksinen. Kahden suurvallan edut menivät ristiin, ja 1930-luvulla syntyi Mantšukuon . O SP RE Y PU BL IS H IN G , 20 10 G O RD O N & KH A Z A N O V. Japanilaisten lentäjien koulutustaso oli omaa luokkaansa verrattuna kiinalaishävittäjiä lentäneisiin Kiinan ja Neuvostoliiton ilmavoimien lentäjiin ja amerikkalaisiin palkkapilotteihin. Yllä kaksi I-16 tyyppi 10 -konetta Halhin-Golin taisteluissa kesällä 1939. Alla Neuvostoliiton Itämeren laivaston I-16-koneita katselmuksessa Pietarhovin tukikohdassa vuonna 1937. 16 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT koja ja sekalaisella kalustolla varustettuja ilmavoimia I-16ja I-15-hävittäjillä ja SB2ja DB-3-pommikoneilla. Vastapuolen pääkalusto oli aluksi kiinteillä laskutelineillä varustetut Mitsubishi Ki-27ja Mitsubishi A5M -hävittäjät, ja syyskuusta 1940 alkaen sisään vedettävin telinein varustetut Mitsubishi A6M Zerot. M A SL O V, M IK H A IL : PO LI KA RP O V I15 , I16 A N D I15 3 A C ES
Kaartin hävittäjärykmentin I-16 on ampunut alas Luftwaffen Bf 109:n. Neuvostoliiton hävittäjäkalustona alueella olivat I-16, I-15 ja uudet I-153-kaksitasohävittäjät. I-16:n yleisimpiä taisteluvastustajia olivat Fokker DXXIja Gloster Gladiator -hävittäjät. I-16 sai kunnian olla Suomen ilmavoimien ensimmäinen ilmavoitto kautta aikojen. Sopimus pitikin aina vuoteen 1945, jolloin Neuvostoliitto petti tämänkin sopimuksen ja miehitti pysyvästi osan Japania. Punahävittäjät kykenivät yllättämään suomalaiset, kun nämä lensivät hitaalla ilmanopeudella juuri startin jälkeen. Nomonhanin/Halhin-Golin taistelu päättyi syyskuussa Japanin selvään tappioon. Neuvostoliiton materiaalitoimitukset Kiinalle hiipuivat syksyllä 1939, kun sodan uhka kasvoi Euroopassa ja Neuvostoliitto ja Japani solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen. Tyyppi 18 oli varustettu 800 hevosvoiman Švetsov M62 -moottorilla, mikä paransi etenkin version nousukykyä. I-16 olikin ensimmäinen laajassa sarjatuotannossa ollut tykeillä aseistettu hävittäjä. I-16:t olivat tyyppejä 5, 10 ja uudempia tyyppejä 17 ja 18. Kaikki ilmoite. Muut syyt olivat jälkimmäisen lukumääräinen ylivoima ja parempi kyky täydentää tappiot. Kummallakin oli tarve saada vapaat kädet toisaalla. Lentolaivue 26:n ylikersantti Toivo Uuttu ampui Bristol Bulldogillaan I-16:n alas 1.12.1939. Myöskin aikaisemmin Espanjan sisällissodassa taistelleiden punalentäjien siirtämisellä taisteluun oli varmasti oma osansa. Ilmavoimien hävittäjäja tiedustelulentäjät sekä pommikoneiden konekivääriampujat tekivät talvisodassa ilmavoittoilmoituksen 198 punatähtisestä lentokoneesta. I-16 sai kunnian olla Suomen ilmavoimien ensimmäinen ilmavoitto kautta aikojen. Tyyppi 17:ssä siipiin asennetut konekiväärit oli korvattu kahdella 20 millin Švak-tykillä. SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT 17 rajoilla Neuvostoliiton ja Japanin välillä useita aseellisia konflikteja, joista kiivain käytiin touko-syyskuussa 1939. Hyökkäystä tuki lähteestä riippuen 1 500 tai jopa yli 3 000 punakoneen armada. VA LE RY RU D EN KO. I-16:t saavuttivat sodan parhaan menestyksen 29.2.1940, kun ne ampuivat alas kuusi Gladiatoria ja yhden Fokkerin Ruokolahden tukikohtaan tekemässään hyökkäyksessä. Nämä paperilla I-16:ta heikommat suomalaishävittäjät olivat useimmiten niskan päällä suomalaislentäjien paremman koulutuksen ja taktiikan ansiosta. Kaksi viimeksi mainittua tyyppiä saapuivat taisteluihin heinä-elokuussa 1939, ja niiden mukaantulo oli yksi vaan ei ainoa syy siihen, että taistelun viimeisenä kuukautena ilmaherruus siirtyi Japanilta Neuvostoliitolle. Ilmasodan osalta tappion marginaali ei ollut kokonaistaistelun vertainen: japanilaiset ampuivat alas taistelun aikana enemmän lentokoneita kuin mitä itse menettivät mutta eivät kyenneet tukemaan lentokalustolla maavoimiaan yhtä hyvin kuin neuvostoliittolaiset. Neuvostoliitossa ottelua kutsuttiin Halhin-Golin ja Japanissa Nomonhanin taisteluksi. Yhtä kaikki, ylivoima oli suuri: Suomen ilmavoimilla oli sodan alussa 114 toimintakuntoista lentokonetta. Siipiorava ottaa siipeensä Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 30.11.1939
Punailmavoimien Polikarpov I-16 tyyppi 5 teki pakkolaskun Riiskan lahdelle 10.12.1941.. . 18 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT Tyyppi 4 Tyyppi 5 Tyyppi 10 Tyyppi 17 Tyyppi 18 Tyyppi 24 Tyyppi 29 Tuotannon aloitus 1935 1936 1939 1939 1939 1939 1940 Moottori (hv) M22 (480) M25A (715) M25V (750) M62 (820) M63 (1100) Pituus (m) 5,86 6,13 Kärkiväli (m) 9 Siipipinta-ala (m2) 14,54 Tyhjäpaino (kg) 1 145 1 336 1 425 1 410 1 437 1 545 Starttipaino (kg) 1 355 1 530 1 726 1 810 1 846 1 878 1 966 Huippunopeus (km/h) 346 475 448 425 464 490 460 Nousukyky 5 000 metriin (min) 9,2 7,35 8,2 5,2 7,25 Lakikorkeus (m) 8 440 8 300 8 260 8 240 9 470 10 800 9 800 Kaartokyky, 360 asteen kaartoon kuluva aika (s) 16,5 16 18 16 Aseistus 2 x 7,62 4 x 7,62 2 x 20 • 2 x 7,62 4 x 7,62 1 x 12,7 • 2 x 7,62 • 6 x raketti Tärkeimpien I-16-versioiden teknisiä tietoja . I-16 tyyppi 5 ”Mosca” Espanjan sisällissodassa 1937
Kesään 1943 mennessä I-16 oli jo vedetty pois rintamakäytöstä. Liikehtimiskykyisenä hävittäjänä I-16 oli kuitenkin vielä varteenotettava vastustaja, jos sen ohjaamossa istui kokenut lentäjä ja jos Bf 109:n lentäjä oli liian innokas ryhtymään kaartotaisteluun tätä paremmin kaartavaa hävittäjää vastaan. SA -K U VA Telineen sisäänveto saattoi kestää pahimmillaan jopa 15 minuuttia.. I-16:sta oli aika ajanut jo ohi, ja hävittäjä oli täysin alakynnessä Luftwaffen Messerschmitt Bf 109Fja Bf 109E -hävittäjiin verrattuna. 19 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT tut koneet eivät tietystikään todellisuudessa tuhoutuneet. Yakien, LaGGien ja MiGien tullessa palvelukseen suuremmissa määrin I-16:n merkitys punailmavoimien hävittäjänä väheni. Ohjaussauvassa sijainnut aseiden liipaisin oli suunniteltu niin jäykäksi, että sen painaminen vaati siinä määrin voimaa, että sauvaan kohdistunut vääntö saattoi ohjata hävittäjän pois oikeasta ampumasuunnasta. Hävittäjän pituusvakavuus oli heikko, mikä tarkoitti sitä, että lentokone pyrki koko ajan muuttamaan lentosuuntaansa ja lentäjä joutui koko ajan kompensoimaan tätä sauvalla ja polkimilla. Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22.6.1941. Tärkeimmät versiot olivat uusimmat tyypit 24 ja 29, joiden voimalaitteena oli 900 hevosvoimaa kehittävä Švetsov M63. Tuohon aikaan I-16 oli vielä Neuvostoliiton ilmavoimien lukumääräisesti tärkein hävittäjä. Telineen sisäänveto saattoi kestää pahimmillaan jopa 15 minuuttia. Suomen ilmavoimien vihollisvaikutuksesta menettämästä 43 lentokoneesta ampuivat I-16:t alas 24. I-16-koneita menetettiinkin tuhansia kappaleita alasammuttuina, lentotukikohtiin rikkipommitettuina ja Saksan haltuun päätyneisiin lentotukikohtiin jääneinä. Neuvostoliitto oli Saksan hyökätessä saamassa palveluskäyttöön aivan uuden suorituskykyluokan Yak-1-, LaGG-3sekä MiG-1ja MiG-3-hävittäjiä, mutta näitä oli kesällä 1941 vielä vain pieniä määriä. Innovaatio oli edistyksellinen, mutta se ei osoittautunut onnistuneeksi. I-16 oli myös vaikea lennettävä, ja esimerkiksi laskeutuminen ei ollut helppoa, varsinkaan hävittäjän varhaisilla versioilla, joissa ei ollut laskusiivekkeitä. Ilmavoittoilmoituksista 26 oli I-16-koneita. Tyyppi 29:stä oli poistettu siipikonekiväärit, ja moottoripeltien alla oli yksi 12,7 millin UBS-konekivääri ja kaksi 7,62 millin Škasia. I-16:n heikkouksia Käyttöönottoaikanaan loistavan suorituskyvyn vastapainoksi I-16:ssa oli useita lentäjän toimintamukavuuteen ja myös taistelumenestykseen negatiivisesti vaikuttaneita ominaisuuksia. Laskutelineen sisäänja ulosvetomekanismina toimi lentäjän käyttämä käsipumppu. Lisäksi siipien alla oli kiskot kuudelle RS-82:lle, 82 millin raketille, jotka oli tarkoitettu ensi sijassa lentokoneita vastaan
Jatkosodassa saaliiksi saaduista koneista kunnostettiin yksi I-16 lentokuntoiseksi. Kone ei saavuttanut menestystä eikä ilmeisesti taistelukosketuksiakaan. Kaikkiaan I-16:n eri versioita valmistettiin lähteestä riippuen noin 9 000–10 300 kappaletta vuosina 1934–1942. Kone poistettiin käytöstä vuonna 1943. Se lensi kaikkiaan reilut 43 tuntia ja poistettiin käytöstä syyskuussa 1942. Sillä lensivät muutamia lentoja lentolaivueet 6 ja 30. Jotkut lentäjämme kuitenkin pitivät I-16:ta suoritusarvoiltaan parempana kuin jatkosodan alun tärkeintä hävittäjäämme Brewsteria. 20 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT Vaikean lennettävyyden takia I-16:sta kehitettiin myös kaksipaikkaiset koulutusversiot UTI-2 ja UTI-4. I-16 Suomen ilmavoimissa Suomi sai sotasaaliiksi talvisodassa yhden ja jatkosodan hyökkäysvaiheessa viisi I-16:ta. Kone kunnostettiin lentokuntoon, ja se palveli koulutuskoneena lentolaivue 48:ssa ja täydennyslentolaivue 35:ssä. Huhtikuussa 1941 lähetettiin talvisodassa saatu I-16 meillä lennettyjen koelentojen jälkeen testattavaksi Saksaan, josta se ei enää palannut; myöhempää liittolaistamme luonnollisesti kiinnosti tulevan vihollisen lentokalusto. Vuosina 1941 ja 1942 lentäjämme tekivät ilmavoittoilmoituksen kaikkiaan 111:stä I-16-koneesta. I-16:n kaksipaikkainen harjoitusversio UTI-4. Neuvostoliitossa konetyyppi poistettiin käytöstä vuonna 1945, mutta Espanjan ilmavoimat lensi sillä aina vuoteen 1953 saakka. Siivellä istuu harjoitushävittäjän uuden omistajan edustaja, saksalainen sotilas. . Näistä kaksi kunnostettiin lentokelpoiseksi. Tänään UTI-4 on näytteillä Suomen Ilmailumuseossa Vantaan lentoaseman lähellä. Neuvostohävittäjän paremmat suoritusarvot eivät näkyneet kuitenkaan ilmasotatapahtumissa. Äsken mainittujen kuuden lisäksi joukkomme saivat syyskuussa 1941 sotasaaliiksi yhden Polikarpov UTI-4:n. Samana aikana I-16:ta vastaan käydyissä ilmataisteluissa tuhoutui varmasti kymmenen Ilmavoimien lentokonetta. Neuvostoliitossa konetyyppi poistettiin käytöstä vuonna 1945.
Kari Stenman, 2004. LeR 5. LeR 3. I-16-pari ilmataistelupartiossa. Heinonen, Timo: Thulinista Hornetiin. KeskiSuomen Ilmailumuseo, 1992. Kari Stenman, 2001. Kari Stenman, 2001. Keskinen, Kalevi & Stenman, Kari: LeR 1. . Gordon, Yefim & Khazanov, Dmitri: Soviet Combat Aircraft of the Second World War, vol 1. LeR 4. Kari Stenman, 2002. Valkoisen 13:n kyljessä on iskulause ”Neuvostoliiton puolesta!” SA -K U VA. Midland Publishing Limited, 1998. Crecy Publishing Limited, 2011. 21 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT Aiheesta lisää: Nedialkov, Dimitar: In the Skies of Nomonhan. LeR 2. Kari Stenman, 2002. . Lentokonetehdas Tampere ja Polikarpov I-16
hyökkäysvaihe, jossa ampuma-asemaan päässyt ottaa vastapuolen tähtäimiinsä ja ampuu. Asia ei kuitenkaan ole näin. Ilmataisteluliikehdinnän PERUSTEITA . Taitolentoliikkeillä ei yleensä ilmataistelun kannalta ole mitään lisäarvoa, viihde-elokuvia ehkä lukuun ottamatta. Lentäjät, jotka kykenevät ampumaan leikkaavilla lentosuunnilla suurella ennakolla, ovat todella harvinaisia kaikissa ilmavoimissa. Takasektorista ampuminen antaa keskivertoampujalle parhaat menestyksen mahdollisuudet. Seuraava teksti on kirjoitettu ajatellen ensi sijassa ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikaisia hävittäjiä ja tekniikkaa, mutta periaatteet ovat soveltuvilta osin voimassa vielä nykyäänkin, suihkumoottorien, tutkien ja ilmataisteluohjusten aikakaudella. 22 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT I lmataisteluliikehdinnän tarkoitus on saattaa oma hävittäjä vihollislentokoneeseen nähden sellaiseen asemaan, josta hävittäjälentäjä kykenee käyttämään menestyksekkäästi aseitaan viholliskonetta vastaan sen tuhoamiseksi. sillä osapuolella, joka havaitsee vastapuolen ensiksi. Ilmataistelu voidaan teoriassa jakaa esimerkiksi seuraaviin vaiheisiin: a. etsintäja havaitsemisvaihe b. Ilmataistelun alkaessa etulyöntiasema on yleensä: 1. TEKSTI: TIMO SÄYRINEN. Maallikko saattaa ajatella, että menestyksekäs liikehdintä edellyttää taitolentoliikkeitä. lähestymisvaihe, jossa vastustajan ensinnä havainnut tai aloitekykyisempi osapuoli pyrkii liikehtimään ampumaasemaan ja c. korkeammalla lentävällä lentokoneella tai muodostelmalla ja 2. Liikehdintä on useimmiten syöksyjä ja enemmän tai vähemmän tiukkoja kaartoja, jotta päästäisiin viholliskoneen taakse
hävittäjää ohjaavan lentäjän kokemus ja koulutustaso ja 2. hävittäjän aseistus. Toisen maailmansodan ilmataistelukokemukset osoittivat, että hävittäjälle suorituskyky on liikehtimiskykyä tärkeämpi ominaisuus. Kautta ilmasodan historian onkin pätenyt sääntö: Älä ikinä koskaan milloinkaan ryhdy kaartotaisteluun sellaista hävittäjää vastaan, joka kaartaa paremmin kuin omasi. Suuri jatkuvan kaarron nopeus, joka on pientä kaartosädettä oleellisempi ja osin tähän nähden ristiriitainen ominaisuus, helpottaa kaartotaistelussa aggressiivisempaa osapuolta. Hävittäjien välisissä ilmataisteluissa puhutaan kaartotaistelu-taktiikasta (dogfight) ja heiluritaktiikasta (bounce). Tiukat kaarrot syövät aina ilmanopeutta pois, ja pienissä nopeuksissa moottoritehoiltaan ja tehopainosuhteeltaan parempi hävittäjä on pinteessä paremmin kaartavaa vastaan. Hävittäjän ilmataistelukykyyn kuuluvat suorituskyvyn ja liikehtimiskyvyn lisäksi kaksi muutakin tekijää: 1. Kaartotaistelutaktiikka suosii tietenkin paremmin kaartavaa osapuolta. Hyvään kaartonopeuteen vaikuttavat pieni siipikuormitus (siiven pinta-alan suhde lentokoneen massaan), suorituskyky (tiukka kaarto vähentää aina lentonopeutta, ja moottoritehot auttavat kompensoimaan tätä) sekä esimerkiksi nostovoimaa lisäävät laitteet ja lentokoneen osat, kuten ilmataistelulaipat. suorituskyky, joka tarkoittaa ensi sijassa vaakalentonopeutta ja nousukykyä, sekä 2. Lentokoneen ilmataisteluliikehdintään vaikuttaa kaksi suuretta: 1. Sääntö, jonka liian moni hävittäjälentäjä on kautta vuosikymmenten ilmataistelun huumassa unohtanut. Liikehtimiskykyä kutsutaan usein puhekielessä ketteryydeksi. Älä ikinä koskaan milloinkaan ryhdy kaartotaisteluun sellaista hävittäjää vastaan, joka kaartaa paremmin kuin omasi.. Jos hyökkäyksen kohteena oleva hitaammin lentävä havaitsee nopeammin lentävän hyökkääjän riittävän ajoissa, on kohteena olevalla useimmiten hyvä mahdollisuus väistää kaartamalla hyökkääjää tiukemmin. Esimerkiksi ennen sotaa ja sodan alussa Neuvostoliitto, Japani ja Italia hakivat hävittäjäsuunnittelussaan enemmän liikehtimiskuin suorituskykyä. Enemmän todellisuudesta kertovat suorituskykykäyrät, jotka on sijoitettu kuvaajaan jossa vaaka-akselilla näkyy mitattava ominaisuus, esimerkiksi maksiminopeus, ja pystyakselilla tekijä jonka suhteen ominaisuutta mitataan, esimerkiksi lentokorkeus. Tätä taktiikkaa suorituskykyisemmän hävittäjän tulee käyttää paremmin liikehtimiskykyistä vastaan. liikehtimiskyky, jota voidaan mitata kaartosäteellä, kaartonopeudella (kuinka monta astetta sekunnissa lentokone kykenee muuttamaan lentosuuntaansa) sekä siivekenopeudella (kuinka nopeasti lentokone kääntyy pituusakselinsa ympäri). Ominaisuus helpottaa hyökkäyksen väistämistä. Kolme ensin mainittua maata havaitsivat sodan kestäessä keskittyneensä vääriin asioihin. Saksa, Britannia ja Yhdysvallat hakivat enemmän jälkimmäistä. Eri teoksissa eri lentokoneille annetut yksiselitteiset numeeriset suorituskykyarvot eivät usein kerrokaan kaikkea lentokoneiden välisistä eroista. Oleellinen seikka on, että lentokoneen suorituskyky ja liikehtimiskyky vaihtelevat lentokorkeuden mukaan. Pienemmällä ilmanopeudella lentävä kaartaa yleensä pienemmällä kaartosäteellä. Älä edes silloin, vaikka mielesi tekee. Edellisellä ymmärretään taistelua, jossa osapuolet pyrkivät tiukoilla, yleensä vaakakaarroilla pääsemään toistensa taakse. Jos kahdella eri hävittäjällä on suuri ero toisen hyväksi suoritustai liikehtimiskyvyssä tietyllä korkeudella, niin jollakin toisella korkeudella erot voivat olla vähäisemmät, poistuneet kokonaan tai jopa muuttuneet vastakkaisiksi. 23 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT Jos hyökkäys epäonnistuu tai jos missä tahansa vaiheessa kumpikin osapuoli havaitsee toisensa, on seurauksena joko siirtyminen kaartotaisteluun tai suorituskykyisemmän osapuolen irtautuminen taistelusta. Esimerkiksi vuoden 1940 taistelun Britanniasta päätaisteluvastustajien osalta 17 000 jalan (noin 5 100 metriä) korkeutta alempana Bf 109 oli Spitfirea nopeampi, mutta mainitun korkeuden yläpuolella osat vaihtuivat. Heiluritaktiikka tarkoittaa hyökkäystä suurella nopeudella ylhäältä päin ja hyökkäyksen jälkeen syöksyn kehittämän nopeuden avulla nousua korkealle seuraavaa hyökkäystä varten
24 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT HAWKER HURRICANE Varjoon jäänyt työjuhta . TEKSTI: TIMO SÄYRINEN
CHURCH FENTONIN TUKIKOHTAAN ryhmitetyn RAF:n 85. IIB oli lukumääräisesti tärkein hieman yli 6 000 kappaleella. Vuoteen 1942 mennessä Hurricane oli jo hävittäjänä vanhentunut mutta palveli kunniakkaasti sodan loppuun saakka toisarvoisilla sotanäyttämöillä. Hurricaneja valmistettiin Britanniassa ja Kanadassa 14 500–15 000 kappaletta. Squadronin (laivueen) Hurricane I -muodostelma kiipeää torjuntakorkeuteen.. 25 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT Hurricane taisteli kaikkialla, missä Ison-Britannian asevoimat toimivat. Toisen maailmansodan syttyessä se kuului Messerschmitt Bf 109:n ja Supermarine Spitfiren ohella maailman parhaisiin hävittäjiin. Tuotanto päättyi vasta vuonna 1944
. Squadronin Hurricane IIB:hen Murmansk– Vaengan lentotukikohdassa Neuvostoliitossa syksyllä 1941. Kaksiasentoinen säädettävä potkuri otettiin Hurricanessa käyttöön elokuussa 1938, ja ihan oikea automaattisesti säätyvä potkuri niinkin myöhään kuin kesällä 1940, jolloin ilmasotaa Saksaa vastaan oli käyty jo kolme neljännesvuotta. RAF:n 28. . Squadronin Hurricane IIC patruunatäydennyksessä Sadaungissa, Burmassa. Sir Sydney Cammin vuodesta 1933 alkaen suunnittelema hävittäjä sai ensilentonsa marraskuussa 1935, ja se otettiin palveluskäyttöön joulukuussa 1937 – noin kymmenen kuukautta Luftwaffen Messerschmitt Bf 109:n jälkeen. Kone oli Britannian ensimmäinen sisään vedettävillä laskutelineillä varustettu hävittäjä. Hawker Hurricane ei ollut ensimmäinen Ison-Britannian ilma-aseen käytössä ollut yksitasoinen hävittäjä – jo ensimmäisessä maailmansodassa oli ollut eräitä tyyppejä – mutta Hurricanen myötä britit eivät enää suunnitelleet eivätkä ottaneet käyttöön uusia kaksitasohävittäjiä. Ensimmäinen tuotantoerä oli varustettu kaksilapaisella kiinteällä (lapakulmia ei voitu muuttaa) potkurilla, mikä heikensi hävittäjän suoritusarvoja. MEKAANIKKO KYTKEE VIRTAKAAPELIN 81. Sir Sydney Camm. Kolmen Hurricanen ”vee” lentää yli.. 26 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT H urricanesta tuli kuninkaallisten ilmavoimien (RAF) lukumääräisesti tärkein hävittäjä toisen maailmansodan kahtena ensimmäisenä vuonna. Hurricanen I-version voimalaite oli 1 030 hevosvoimaa kehittävä 12-sylinterinen Rolls Royce Merlin IItai III-rivimoottori
. Neljä Hurricane-laivuetta lähetettiin pian sodan syttymisen jälkeen Ranskaan osana Britannian siirtoarmeijaa (British Expeditionary Force, BEF). 27 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT Hurricanen ensimmäisten tuotantosarjojen hävittäjät olivat kangasverhoiltuja. Alumiinipinnoitteisia ryhdyttiin tekemään syksyllä 1939. laivueen Hurricanet ampuivat alas viisi Pohjanmeren yllä tiedustelutehtävässä ollutta saksalaista vesitasoa. Kaksi muuta laivuetta seurasi myöhemmin. RAF:lle ja muutamille Belgian ilmavoimien käytössä olleille Hurricaneille kirjattiin joidenkin lähteiden mukaan yli 450 ilmavoittoa ennen Ranskan irtautumista sodasta 25.6.1940. Hurricane mk1.. Sitzkrieg ja Blitzkrieg Käytiin Phoney Waria tai Sitzkriegia, osapuolesta riippuen. Tulikasteensa Hurricane sai 21.10.1939, kun kotisaaren ilmapuolustuksessa toimineen RAF:n 46. Tulikasteensa Hurricane sai 21.10.1939. Hieman myöhemmin Hurricanet alkoivat ottaa osaa Saksan–Ranskan raja-alueen taivailla käytyihin satunnaisiin yhteenottoihin. Tämä vaihe päättyi 10.5.1940, kun Saksan lännen-sotaretki alkoi. Toisen maailmansodan alkaessa RAF:llä oli kuusitoista laivuetta, jotka oli aseistettu Hurricane-koneilla, ja kaksi muuta oli juuri vaihtamassa entistä kalustoansa Hurricaneen
Luftwaffen Britanniaa vastaan keskitettyjen lentojoukkojen vahvuus oli vuonna 1940 elokuun alussa 2 500–2 800 lentokonetta, joista yksimoottorisia Bf 109 -koneita oli noin 1 200, kaksimoottorisia Messerschmitt 110 -koneita ja erilaisia syöksypommittajia noin 200–300 kumpiakin ja loput erityyppisiä kaksimoottorisia pommikoneita. Kummankin osapuolen kulloisetkin lukumäärät vaihtelivat tietenkin ajan myötä teollisuustuotannon ja tappioiden erotuksen mukaan. Näiden lisäksi oli vähäisiä määriä Boulton Paul Defiant -hävittäjiä ja Bristol Blenheimin yöhävittäjäversioita. Taistelun Britanniasta osapuolten vahvuuksista ja tappioista on olemassa niin monta toisistaan poikkeavaa tietoa, että Suomen Sotilas suosittelee suhtautumaan numerotietoihin kriittisesti. Brittihävittäjien päävastustaja oli Messerschmitt Bf 109E. Kahden viimeksi mainitun osuus sotatoimissa jäi vähäiseksi. Paljon puhutun maihinnousun Saksan sodanjohto näki todellisuudessa toimintavaihtoehtona ainoastaan siinä tilanteessa, että ilmasodalla ei kyettäisi tavoitteeseen. Hurricanen ja koko Britannian ilmapuolustuksen koetinkiveksi muodostui heinäkuun lopulla 1940 alkanut taistelu Britanniasta: Saksan ilmavoimien tarkoitus oli pommittamalla lamauttaa Britannian sodankäyntikyky. Hurricanet olivat sitä paitsi lukumäärältään varsin vähäisiä verrattuna ranskalaisten Morane Saulnier 406ja Curtiss Hawk -koneisiin. Brittihävittäjien lukumäärä lienee ollut noin tuhat. RAF:n hävittäjälennostossa oli sveitsiläisen Eddy Bauerin eeppisen kuusiosaisen Toinen maailmansota -teoksen toisen osan mukaan samoihin aikoihin 29 Hurricaneja 19 Supermarine Spitfire -laivuetta. Aikomus ja toteutuneet tapahtumat olivat kuitenkin kaksi eri asiaa, ja oikeasti Hurricanet päätyivät hävittäjien välisiin taisteluihin siinä missä Spitfiretkin. Torjuntavoitto RAF:n taisteluajatus oli, että suorituskykyisemmät Spitfire-hävittäjät sitovat saksalaisia pommikonemuodostelmia suojaavat hävittäjät taisteluun ja Hurricanet torjuvat pommikoneet. 28 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT Luku lienee – kuten pudotusilmoitukset yleensäkin – voimakkaasti liioiteltu huomioiden, että saksalaisten mukaan heidän lentokonetappionsa kaikista syistä johtuen olivat 1 389 konetta, mihin on siis laskettu muutkin kuin vastustajan hävittäjien pudotukset, muun muassa ilmatorjuntaa ja onnettomuuksia. Hurricanen ja koko Britannian ilmapuolustuksen koetinkiveksi muodostui heinäkuun lopulla 1940 alkanut taistelu Britanniasta.
Voisi päätellä kyseessä olevan paraati tai lentonäytös: näin tiukat muodostelmat eivät soveltuneet tuolloin kuten eivät nykyäänkään ilmataisteluun. . 111. Oikealla alla: Hurricane IA:n vanhempi versio, Ranska, talvi 1939–40. 29 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT IA IIB IIC IID IV Palveluskäyttöön Joulukuu 1937 Helmikuu 1941 Huhtikuu 1941 Maaliskuu 1942 Maaliskuu 1943 Moottori (hv) Merlin III, 1030 Merlin XX, 1260 Merlin XX, 1260 Merlin XX, 1260 Merlin 32, 1600 Pituus (m) 9,6 9,8 9,8 9,8 9,8 Kärkiväli (m) 12,2 12,2 12,2 12,2 12,2 Siipipinta-ala (m 2 ) 23,9 23,9 23,9 23,9 23,9 Tyhjäpaino (kg) 2 200 2 600 2 600 2 580 2 790 Starttipaino (kg) 3 180 3 480 3 480 3 680 3 830 Huippunopeus (km/h) 530 550 550 510 530 Nousukyky 8,5 min 6 000 metriin 840 m/s 840 m/s 770 m/s Lakikorkeus (m) 10 400 11 000 11 000 10 200 10 200 Toimintasäde (km) 815 970 970 770 Aseistus 8 x 7,7 8 tai 12 x 7,7 4 x 20 500 kg pommeja 2 x 40 2 x 7,7 2 x 7,7 2 x 40 tai 500 kg pommeja tai raketteja Tärkeimpien Hurricane-versioiden teknisiä tietoja Oikealla yllä: Hurricane IIC, Burman–Intian sotanäyttämö, noin vuonna 1942. Squadronin Hurricanet viistomuodostelmassa vuonna 1940. Japanilaisia vastaan taistelevien brittiyksiköiden lentokoneisiin vakiintuivat sinivalkoiset tunnukset: punaisen ympyrän katsottiin joskus sekaantuvan Japanin tunnukseen. Siivessä on lisäpolttoainesäiliö. GU NS TO N, BI LL : TH E IL LU ST RA TE D EN CY CL O PE DI A O F CO M BA T AI RC RA FT O R W O RL D W AR II, SA LA M AN DE R BO O KS , 19 78
Luftwaffen käyttämät kahden ja neljän hävittäjän muodostelmat olivat RAF:n kolmen muodostelmia joustavampia ja mahdollistivat paremmat taistelusuoritukset.. . RAF:ssa toimi useita Puolan entisten ilmavoimien lentäjillä miehitettyjä yksiköitä, jotka menestyivät hyvin. Hurricane-laivue ilmataistelussa Britannian taivaalla syyskesällä 1940. Squadronin Hurricane IIc Palelin lentokentällä Burmassa. Huomaa Puolan kansallisuustunnus pakoputkien alapuolella. 30 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT . RAF:n 221
Britit keskittivät aluksi Spitfiret kotisaareltaan operoiviin hävittäjäyksiköihin. Toinen Hawkerin tuote, Typhoon, alkoi korvata Hurricane-koneita hävittäjäpommittajanakin viimeistään alkuvuonna 1943. Hurricanesta oli parannetusta versiosta huolimatta aika ajamassa ohi. Saksalaisnäkemys oli tasan vastakkainen. Bf 109:n vaakanopeus, nousukyky ja syöksynopeus olivat Hurricanea parempia. Yksimielisiä kumpikin ovat siitä, että RAF otti Luftwaffesta torjuntavoiton. Toisen maailmansodan ilmasotatoimissa lukumäärät ratkaisivat yleensä enemmän kuin lentokoneiden laatu, ja mikäli Hurricanien valmistukseen käytetyt resurssit olisi käytetty Spitfirekoneiden tuotantoon, olisi RAF:llä ollut hävittäjiä käytössään toteutunutta kokonaismäärää vähemmän, ja on mahdollista, että taistelu Britanniasta olisi voinut päättyä toisella tavalla. Hävittäjästä purkinavaajaksi Loppuvuonna 1940 tuli tuotantoon Hurricane II. Tämä antoi saksalaisille edun tietyissä tilanteissa, esimerkiksi hyökkäyksen väistämisessä. Hävittäjätehtävät hoiti siitä eteenpäin Supermarine Spitfire. Taistelun menetyksistä on niin ikään eri lähteiden ja eri laskuperusteiden mukaisesti monenlaista tietoa. Nämä olivat alueella toimineita saksalaishävittäjiä vastaan RAF otti Luftwaffesta torjuntavoiton.. Tätä ennen RAF:n hävittäjäkalusto Pohjois-Afrikassa oli Hurricaneja ja amerikkalaisvalmisteisia P-40 Kittyhawkeja. Loppukeväällä 1941 RAF aloitti ilmahyökkäykset Saksan miehittämään Ranskaan, aluksi hapuillen ja pienehköin voimin mutta ajan myötä voimistuen. Taistelu Britanniasta päättyi brittinäkemyksen mukaan loka-marraskuun vaihteessa 1940 ja saksalaisen näkemyksen mukaan seuraavana keväänä. Hurricanet saavuttivat enemmän ilmavoittoja kuin Spitfire-koneet, ja voidaan sanoa, että Hurricane oli brittien puolella työjuhta, jonka saavutukset jäivät legendaarisemman Spitfiren varjoon. Britit pitivät Hurricanen ja Spitfiren kahdeksan kevyen 7,7 millin Browning-konekiväärin aseistusta Bf 109:n kahta 20 millin tykkiä ja kahta 7,92 millin konekivääriä parempana. Hurricane kykeni kantamaan 500 kiloa pommeja. Se oli varustettu aikaisempaa tehokkaammalla 1 240 hevosvoiman Merlin XX -moottorilla. Välimeren ja Pohjois-Afrikan sotanäyttämöllä Hurricane oli tärkeä hävittäjä pitkään. Brittien tutkaan perustuva maasta johdettu torjuntajärjestelmä auttoi kuitenkin keskittämään RAF:n hävittäjät oikeaan paikkaan oikeaan aikaan ja oikealle korkeudelle. Eräissä myöhäisemmissä versioissa oli laukaisukiskot myös raketteja varten. Suorituskykyero kasvoi, mitä korkeammalla lennettiin. Versiot IIA ja IIB oli aseistettu kahdeksalla tai jopa kahdellatoista 7,7 mm:n konekiväärillä ja IIC neljällä 20-millisellä tykillä. Hurricanen Merlin-kaasutinmoottori ei mahdollistanut syöksyyn lähtöä painamalla ohjaussauva eteen, kuten Bf 109:n lentäjä saattoi menetellä. Brittihävittäjä joutui tekemään ensin puolivaakakierteen, tai muuten moottori saattoi menettää tehoja tai jopa sammua. 31 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT Seuraavassa hieman Hurricanen IA:n vertailua saksalaishävittäjään: Hurricane oli Bf 109 -koneita liikehtimiskykyisempi aivan pieniä ilmanopeuksia lukuun ottamatta. Kun Luftwaffe sai keväällä 1941 käyttöön Bf 109:n F-version, niin syksystä 1941 alkaen Hurricanea ruvettiin Kanaalin rintamalla käyttämään ensisijaisesti hävittäjäpommittajatehtävissä. Osapuolten taktiikoista mainittakoon, että Luftwaffen käyttämät kahden ja neljän hävittäjän muodostelmat olivat RAF:n kolmen muodostelmia joustavampia ja mahdollistivat paremmat taistelusuoritukset. Pohjois-Afrikkaan niitä toimitettiin vasta niinkin myöhään kuin touko-kesäkuussa 1942. IIB:stä tuli eniten valmistettu Hurricane-versio. Luftwaffe menetti 1 700–2 500 lentokonetta ja RAF 1 000–1 700. Luoteis-Euroopan sotanäyttämöltä Hurricane poistui rintamatehtävistä keväällä 1944
Hurricane IID oli alkuun länsivaltojen ainoa nimenomaan panssarintorjuntaan tarkoitettu lentokone. Välimeren ja Pohjois-Afrikan sotanäyttämöllä Hurricane oli tärkeä hävittäjä pitkään.. . Niitä käytettiin brittien lentotukialuksilla kesästä 1941 alkaen, ja ne olivat melkoinen parannus aikaisempiin Fairey Fulmar -hävittäjiin nähden. Hurricat CAM-alus SS Empire Darwinin katapultissa. Aikaa myöten Sea Hurricaneja täydensivät vaan eivät kokonaan korvanneet amerikkalaisvalmisteiset Grumman Wildcat, Grumman Hellcat ja Vought Corsair. Startti tapahtuu hieman aluksen keskilinjasta viistoon, jotta katapultin raketti ei kärventäisi aluksen rakenteita ja alus ei ajaisi hävittäjän ylitse, mikäli startti epäonnistuisi ja hävittäjä menisi mereen. Sea Hurricanet saavuttivat menestystä Välimerellä Maltalle kulkevien sekä Pohjois-Atlantin saattueiden ilmasuojaustehtävissä. Konetta pidettiin erittäin soveltuvana ja tehokkaana tarkoitukseensa, ja sitä kutsuttiinkin lentäväksi purkinavaajaksi. KOLME HURRICANEA SAATTAA BLENHEIMIÄ Duxfordin lentonäytöksessä syyskuussa 2015. Sea Hurricane ja Hurricat Noin 1 500 Hurricanea modifioitiin tai valmistettiin laivaston ilmavoimien (Fleet Air Arm) käyttöön. Kahta ensin mainittua britit kutsuivat nimillä Martlet ja Gannet. Tiukka muodostelma ei tietenkään vastaa todellisuutta syksyllä 1940. Lisäksi koneessa oli kaksi 7,7 millin konekivääriä valojuovaluodeilla tehtävää tähtäämistä varten. IID:tä valmistettiin noin 300 kappaletta, ja sitä käytettiin keväästä 1942 alkaen noin vuoden verran Pohjois-Afrikan sotanäyttämöllä. Se oli aseistettu kahdella 40 mm:n Rolls Roycetai Vickers-tykillä, joihin kumpaankin mahtui 12 tai 15 kranaattia. 32 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT laadullisesti altavastaajan asemassa – lukumääräinen ylivoima toki osittain tasoitti puntteja
33 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT Eräs Hurricanen eksoottinen käyttötarkoitus oli kauppalaivalta katapultilla ilmaan laukaistava kone (Hurricat), jonka tarkoitus oli torjua Pohjois-Atlantin saattueita tiedustelevia saksalaisia kaukotiedustelukoneita. Syksyllä 1941 oli Murmanskin alueelle sijoitettu parin kuukauden ajan kaksi brittien RAF:n Hurricane-laivuetta, joiden . Hurricanet toimivat tällä sotanäyttämöllä rintamatehtävissä sodan loppuun saakka hävittäjäpommittajana. Ne ottivat mittaa huhtikuussa 1942 Ceylonia vastaan toimineesta Japanin laivaston ilmavoimista heikolla menestyksellä. Hurricanet idässä Kun Japani hyökkäsi Britannian siirtomaihin Kaukoidässä, toimitti Britannia tammikuuhun 1942 mennessä Singaporeen ja Itä-Intiaan noin 100 Hurricanea, joilla ei urheasta torjuntataistelusta huolimatta ollut kykyä estää lukumääräisesti voimakkaampien ja laadullisesti parempien japanilaisten ilmahyökkäystä. Brittiopettaja neuvoo venäläistä pilottia Hawker Hurricanen saloihin. . Intian–Burman raja-alueen taivailla ne toimivat puhtaasti hävittäjätehtävissä vielä Arakanin taisteluissa vuonna 1943. Näistä Hurricaneja oli 2 952 kappaletta, toiseksi eniten Bell P-39 Airacobran jälkeen. Hurricat oli tietenkin kertakäyttöinen: lennoilla käytetty laskeutumismenetelmä oli lasku mereen oman aluksen vierelle, josta veneen oli tarkoitus poimia lentäjä merestä. Länsivallat toimittivat toisen maailmansodan aikana Neuvostoliitolle runsaasti materiaaliapua, muun muassa hieman vajaat 18 000 lentokonetta. Puna-armeijan vartiomies valvoo epäluuloisena kameramiestä tämän kuvatessa kiitoradan suuntaan rullaavaa Hurricanea Vaengan tukikohdassa lokakuussa 1941. JA A KK O PU U PE RÄ. Hurricanen vastapelureina olivat Japanin merivoimien Mitsubishi A6M Zero ja armeijan Nakajima Ki-43 Hayabusa. Katapulteilla varustettuja kauppalaivoja (CAM, catapult armed merchants) oli 35 kappaletta, ja niitä käytettiin ennen kuin saattuetukialuksia oli saatu riittäviä määriä palvelukseen. Kaakkois-Aasia päätyi Japanin haltuun, ja Hurricanet toimivat Intian ja Ceylonin (Sri Lanka) ilmapuolustustehtävissä. CAM-alusten todellinen taistelukäyttö jäi vähäiseksi, mutta yhtä kaikki ne muodostivat ilmauhan saksalaisille tiedustelukoneille
Hurricane oli alakynnessä Luftwaffen Messerschmitt Bf 109Eja Bf 109Fja kesästä 1942 alkaen Bf 109Gja Focke Wulf 190 -hävittäjiä vastaan. Neuvostoliittolaiset muun muassa pitivät Hurricanen kahdeksan tai kahdentoista kevyen konekiväärin aseistusta liian kevyenä ja vaihtoivat useisiin tilalle omia yhdistelmiään, useimmiten ne olivat 2 x 20 mm:n Švak-tykki ja 2 x 12,7 mm:n Berezina-konekivääri. Suomen Ilmavoimien viimeiset Hurricanet olivat HC-465, joka lensi viimeisen lentonsa heinäkuussa 1944 ja HC-454, joka lensi kunnostettuna vielä maalinhinaustehtäviä syyskuussa 1944. Sitä se olisi ollut ilman potkurinvaihtojakin. Yllä kuvassa: Hawker (CCF) Hurricane Mk12 G-CBOE/HC-465 (cn CCF/R30040). Suomen kolmesta sotasaaliiksi saadusta Hurricane II:sta yksi kunnostettiin lentokelpoiseksi. Kesällä 1942 hävittäjälentäjämme tapasivat niitä Suomenlahdellakin. 34 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT yksi tehtävä oli tyyppikouluttaa neuvostolentäjiä Hurricaneen. Poistuessaan maasta brittilaivueet jättivät lentokoneensa neuvostoliittolaisille. SA -K U VA. Jo pelkästään lento. Alakynnessä ne olivat meikäläisiä Brewstereita ja Moranejakin vastaan. Hurricane Suomen taivailla Suomen ilmavoimat sai ensimmäiset taistelukosketuksensa punatähtisiin Hurricaneihin joulukuun alussa 1941 Vienan ja Laatokan Karjalan taivaalla. Kunnossapitohaasteiden vähentämiseksi moniin Hurricaneihin vaihdettiin Neuvostoliitossa kiinteälapainen potkuri, joka tietenkin heikensi hävittäjän suoritusarvoja. Koneen tunnus oli HC-465. Alla kuvassa suomalaishävittäjien 4.2.1942 Uhtualla alas ampuma Hurricane IIA, 152 IAP (hävittäjärykmentti). Punailmavoimat oli innokas tekemään teknisiä muutoksia saamaansa länsikalustoon
Ensimmäiset Brewsterit lennettiin Suomeen maaliskuun alussa 1940, mutta ne eivät enää ehtineet talvisodan taivaille. SA -K U VA N VÄ RI TY S TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT 37 BREWSTER Ilmavoimiamme hyvin palvellut Hornet on amerikkalainen tukialuskone, ja sen seuraajaksikin tarjotaan muiden ohella amerikkalaista tukialuskonetta. Mersun ohella PyllyValtteri on maineikkain hävittäjämallimme, joka näytti kyntensä jatkosodan taivailla taitavien suomalaisohjaajien käsissä. Aukeaman kuva: Römpötti 1.10.1942. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G. Maailmalla Brewster ei ole niin kritiikittömän arvostuksen kohde kuin se on Suomen sotahistoriassa. Viimeiset kaikkiaan 44 Brewsterista saapuivat Suomeen vappuna 80 vuotta sitten. Siluettikuvassa: Midwayn taistelun jälkeen Yhdysvallat veti F2A-koneet pois taistelukäytöstä. Koneesta oli eri malleja, käyttäjät olivat erilaisia ja niin olivat vastustajatkin. PyllyValtteri, Taivaan helmi, Buffalo... F2A/Model 239/Model 339 Tukialushävittäjä Suomen suojana . . Yllä oleva F2A-3 oli Floridassa toimineessa laivaston ilmavoimien koulutusyksikössä vuonna 1943. Mutta on Suomessa lennetty Yhdysvaltain merivoimille suunnitellulla kalustolla ennenkin
C O M /H IS TO RY C O LO RI N G. SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT 39 HÄVITTÄJÄLENTÄJÄ OSMO KAUPPINEN lennolta palattuaan. Lentolaivue 24, Itä-Karjala, 17.3.1942. SA -K U VA N VÄ RI TY S TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K
Yhdysvaltain merijalkaväen hävittäjälaivue 211:n F2A-3 Buffalon laskuteline on pettänyt ja hävittäjä on päätynyt saattuetukialus USS Long Islandin kannen reunaan. Kilpaan otti osaa kaksi valmistajaa: Grumman XF4F-koneella – josta tuli myöhemmin taistelukokemusta niittänyt F4F Wildcat – ja Brewster XF2A:lla. 40 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT Suomalaiset palasivat tukikohtaansa vaurioitta. Kuva on heinäkuulta 1942 USA:n Tyynenmeren saaritukikohdan Palmyran lähistöltä. Maailmalla MENESTYKSEKKÄIN BW-LENTÄJÄ, Ilmavoimien lentolaivue 24:n Hans Wind, kaksinkertainen Mannerheimristin ritari. Brewster-tehtaan nyrkkipaja-luonnetta kuvasi se, että prototyypin valmistumisen jälkeen tehtaan piti hankkia sarjatuotantoon tarvittavat koneet ja laitteet. . Kinnunen ja Lampi olivat saavuttaneet ensimmäiset Ilmavoimiemme ilmavoitot Brewster-hävittäjillä. Merivoimat tilasi 54 F2A-sarjan konetta kesällä 1938. Pari metriä eteenpäin ja lentäjä olisi ollut hukkumisvaarassa. Hän saavutti 75 ilmavoitostaan 39 BW:llä. Heistä ensimmäiset saivat Mannerheim -ristin vuonna 1942: lentomestari Ilmari Juutilainen, vänrikki Lauri Nissinen ja kapteeni Jorma Karhunen. U S N A VY. Kinnunen ja Lampi olivat aloittaneet Brewsterin taistelukäytön Ilmavoimissa ja erään ilmasotahistorian suurimmista menestystarinoista. Lentolaivue 24:n ohjaajista kuusi sai Mannerheim-ristin, ja kahdelle se myönnettiin kaksi kertaa. Hävittäjä merivoimille Vuonna 1935 Yhdysvaltain merivoimat pyysi lentokonevalmistajilta tarjouksia hävittäjästä, jonka oli tarkoitus korvata aikaisemmat lentotukialuksilla käytetyt kaksitasohävittäjät. Toimitukset olivatkin hitaita, ja esimerkiksi ensimmäisestä F2A-1-sarjasta merivoimat sai vaatimattomat 11 konetta vuoden 1939 loppuun mennessä. Ne eivät jäisi konetyypin viimeisiksi sinisten hakaristitunnusten alla
D A RR YL L LE G G. SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT 41 . Vastassa on Ki-21ja G3M-pommikoneita ja kiinteälaskutelineisiä Ki-27-hävittäjiä. RAF:n Brewsterit torjuvat Japanin ilmahyökkäystä Malaijan tai Burman taivaalla
. SA -K U VA N VÄ RI TY S TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. Varastossa ei amerikkalaisilla lentokoneenvalmistajilla hävittäjiä ollut. Koneelle löytyi kuitenkin ottajia maailmalla. Tähän mennessä kuitenkin Grumman oli kehittänyt F4F:stä aikaisempaa tehokkaamman version, josta tuli merivoimien päähävittäjä, ja keväällä 1941 Brewster lopetti F2A:n kehittelyn. Selänpään lentokenttä 24.6.1941. Yhdysvaltain merivoimat tarjosi kuitenkin sille varattuja, sillä hetkellä valmistumassa olevia F2A-1-koneita Suomelle. Tästä tullee kolmen pisteen lasku. Hankinta Suomeen Suomi lähestyi lokakuussa 1939 amerikkalaisia lentokoneenvalmistajia Grumman, Brewster ja Seversky hävittäjien hankkimiseksi Ilmavoimille. Parannettuja F2A-2ja F2A-3-versioita Yhdysvaltain merivoimat tilasi muutamassa erässä tammikuuhun 1941 saakka. Näin hankittavia hävittäjiä ei olisi ollut tarvittu valmistaa ensin. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G SA -K U VA. Ylikersantti Kinnunen Brewsterinsa luona, jolla hän ampui 4 ½ konetta alas. Ensimmäiset Brewsterit lennettiin Suomeen maaliskuun alussa, mutta ne eivät enää ehtineet talvisodan taivaille. . 42 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT sodittiin taas, ja Yhdysvallat oli sodasta vielä ulkona, mutta moni ymmärsi, että se olisi vain tilapäistä. Yhdysvallat toimittikin Brewstereita Suomelle, Isolle-Britannialle ja Alankomaille. Lisäksi Ranska ja Belgia olivat tilanneet konetyyppiä, mutta hävittäjiä ei ehditty toimittaa ennen maiden sortumista Saksan hyökkäyksen alla touko-kesäkuussa 1940. Sääntöjä hieman kiertäneeseen järjestelyyn lienee vaikuttanut presidentti Rooseveltin myötätunto Suomea kohtaan. Yhdysvallat toimitti Brewsterit osiin purettuina meritse Norjan Bergeniin tammikuussa 1940. Ne koottiin, koelennettiin ja luovutettiin Ilmavoimien komennuskunnille Saabin tehtailla Ruotsin Trollhättanissa. Mutta Yhdysvaltojen laki kielsi asevoimien ja sille varatun kaluston myymisen ulkomaille. Kohta tarvittaisiin sotakoneita ja paljon. Neuvostoliiton hyökättyä Suomeen 30.11. Viimeiset kaikkiaan 44 Brewsterista saapuivat Suomeen vappuna. Sotaan joutuneet valtiot olivat valmiita maksamaan sotakalustosta. Tässä vaiheessa Suomi piti Grumman F4F:ää parhaana hankintavaihtoehtona. Suomi toivoi nopeata hankintaa suoraan varastosta. Kauppa järjestettiin joulukuun puolivälissä siten, että Suomi osti hävittäjät tehtaalta, koneet toimitettiin Suomelle, ja tehdas toimitti ajan kanssa korvaavat hävittäjät Yhdysvaltain merivoimille
SA -K U VA. Hänen ympärillään vasemmalta oikealle lentomestari Ilmari Juutilainen, luutnantti Pekka Kokko ja vääpeli Lauri Nissinen. Nämä neljä lentäjää saavuttivat sodissamme yhteensä 171 ilmavoittoa. Rantasalmi, heinäkuu 1941. SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT 43 . Lentolaivue 24:n kolmoslentueen päällikkö luutnantti Jorma Karhunen (edessä toinen vasemmalta) antaa tehtävän hävittäjälentäjilleen Brewsterin edessä. Vuoden 1941 loppuun mennessä lentolaivue 24:n Brewsterit olivat ampuneet alas 135 neuvostoliittolaista lentokonetta ilman yhtään ilmataistelussa syntynyttä omaa tappiota
Alankomaiden Buffaloiden on sanottu saavuttaneen ilmavoittosuhteen 2:1 japanilaisia vastaan. Vaikka Zerot olivatkin Buffaloa parempia hävittäjiä, on kohtuutonta asettaa Buffalon tai sen valmistajan viaksi sitä, että japanilaisilla oli taistelussa lukumääräinen ylivoima eikä sitä, että vielä kesällä 1942 japanilaisten tukialuslentäjien kokemusja koulutustaso ylitti kauniisti sanottuna reippaasti amerikkalaisten koulutustason. 44 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT Lentolaivue 22 oli perustettu Ilmavoimiin 10.1.1940 varta vasten Brewstereilla operointia varten, mutta laivue luovutti hävittäjät tärkeimmälle hävittäjälaivueellemme lentolaivue 24:lle huhtikuussa. Buffalo Länsi-Euroopassa Brewster F2A tunnettiin myös nimellä Buffalo. U S N A VY. Clifton ja hänen Brewster F2A-3 Buffalonsa elokuussa 1942. Britannian ja Alankomaiden ilmavoimille toimitetut F2A:t olivat 2ja 3-versioiden Model 339 -vientiversioita. Vaikka pari Yhdysvaltojen merivoimien lentotukialusta oli vuosina 1939– 41 varustettu Buffaloilla, ei hävittäjä ikinä päässyt alkuperäiseen tarkoitukseensa, lentämään sotalentoja lentotukialuksilta. Brewster F2A -versioiden teknisiä tietoja Model 239 = BW F2A-3 Pituus (m) 8,1 Kärkiväli (m) 10,7 Moottori Wright R-1820-G5 -yhdeksänsylinterinen tähtimoottori, 950 hv Wright R-1820-40 -yhdeksänsylinterinen tähtimoottori, 1 200 hv Tyhjä/maksimi starttipaino (kg) 2 020/2 415 2 150/3 250 Nopeus (km/h) 480 510 Nousunopeus (m/min) 780 740 Lakikorkeus (m) 9 500 10 000 Toimintasäde (km) 1 350 1 550 Aseistus 3 x 12.7 mm kk • 1 x 7.62 mm kk huom. 7.62 mm kk vaihdettiin Suomessa 12.7-milliseen vuoteen 1943 mennessä. Huomatkaa tuulilasista eteenpäin osoittava optinen tähtäin. Nämä Buffalot taistelivat Burmassa, Malaijilla ja Alankomaiden Itä-Intiassa, nykyisessä Indonesiassa, japanilaisia maahantunkeutujia vastaan joulukuusta 1941 keväälle 1942. Itä-Intian päädyttyä Japanin haltuun jäljellä olleet Buffalot evakuoitiin Australiaan, jonka ilmavoimat otti ne omaan käyttöönsä kotialueensa ilmapuolustukseen, missä ne eivät nähneet paljoakaan tositoimintaa. Komentajakapteeni Joseph C. Brittien Burmassa toimineet Buffaloilla lentäneet laivueet varustettiin uudelleen Hawker Hurricaneilla maaliskuussa 1942. Yhdysvallat siirsi vuoden 1941 kuluessa konetyypin merijalkaväen käyttöön ja ryhmitti koneet Tyynenmeren saaritukikohtiin. Jatkosodan alussa BW:t olivat ehdottomasti suorituskykyisimpiä hävittäjiämme. Ne säilyivät palveluskäytössä vuoteen 1943 saakka. 4 x 12.7 mm kk . Buffalo sai ehkä todellisuuttakin huonomman maineen Midwayn taistelussa 4.6.1942, kun japanilaisilta lentotukialuksilta startanneet Mitsubishi Zerot ampuivat alas yli puolet torjuntaan nousseista Buffaloista. Midwayn taistelun jälkeen Yhdysvallat kuitenkin siirsi lukumääräisesti vähäiseksi jääneet Buffalonsa koulutustehtäviin
Muutamaa yksittäistä sotasaalishävittäjää lukuun ottamatta ne pysyivätkin sellaisina maaliskuuhun 1943 saakka. BW:n liikehtimiskyky oli siis sen parannettuja seuraajia oleellisesti parempi. Suomeen hankitun Brewsterin mallin voimalaite oli 950 hevosvoimaa kehittävä yhdeksänsylinterinen Wright-tähtimoottori. Vasemmalta oikealle: BW-364, Jouko Huotari, Ilmari ”Illu” Juutilainen ja Emil ”Emppu” Vesa kesällä 1942 Hirvaksen tukikohdassa Äänislinnan, nykyisen Petroskoin liepeillä. Brewsterit saavuttivat keväällä 1942 jotakin menestystä japanilaisia vastaan: lentäjät ilmoittivat 55 ilmavoittoa. Kehitys vaan tahtoo olla sota-aikana nopeaa… Jatkosodan alussa BW:t olivat ehdottomasti suorituskykyisimpiä hävittäjiämme. Suomeen toimitetut Brewsterit olivat F2A-1:n Model 239 -vientiversiota, josta oli riisuttu kaikki lentotukialustoiminnassa tarvittava varustus. Alankomaat menetti ilmataisteluissa 30 Brewsteria ja 17 lentäjää. Koneen toiminta-aika oli pitkä. No, ehkä ketterämpiäkin oli, mutta joka tapauksessa kyse oli hankintahetkellä erittäin suorituskykyisestä konetyypistä. Amerikkalainen koelentäjä Robert Winston totesikin suomalaisille, että Brewster on tällä hetkellä (keväällä 1940) ketterin olemassa oleva yksitasoinen hävittäjä. Tuolloin saapuivat Suomeen aseveljeltä hankitut Messerschmittit. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G. Kaksi Alankomaiden Itä-Intian ilmavoimien Brewsteria ilmataistelupartiossa. SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT 45 BW, PyllyValtteri, Taivaan helmi Suomen ilmavoimissa Brewster sai tyyppikoodin BW. SA -K U VA N VÄ RI TY S TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. Vaikka jälkimmäisissä oli suomalaisversiota tehokkaampi moottori, olivat ne suomalaista useita satoja kiloja raskaampia. Sillä lennettiin joskus Vienanmerelle suuntautuneita nelituntisia tiedustelulentoja. Kaksi muuta väliotsikon ilmaisua ovat hävittäjän pilven veikoilta saamia hilpeitä kutsumanimiä. Se oli tosiasiassa aivan eri lentokone kuin amerikkalaisten F2A-2 ja F2A-3. . . Nämä kolme saavuttivat sotiemme aikana kaikkiaan 141 ilmavoittoa
BW:tä pidettiin suhteellisen helposti kunnossa pidettävänä; moottorin ja muiden huollettavien osien saavutettavuus oli hyvä. Kuvan Brewster 372 ammuttiin alas Isolla Kolejärvellä 25.6.1942. Vuoden 1941 loppuun mennessä lentolaivue 24:n Brewsterit olivat ampuneet alas 135 neuvostoliittolaista lentokonetta ilman yhtään ilmataistelussa syntynyttä omaa tappiota. Koneen ohjaaja luutnantti Lauri Pekuri onnistui palaamaan takaisin suomalaisten puolelle. Ilmavoimien Brewsterit saivat 477 ilmavoittoa. Ongelma poistui mekaanikkojen keksittyä vaihtaa männänrenkaan toisin päin. . Moottorin ylin sylinteri tapasi vuotaa öljyä, mikä johti pariin otteeseen moottorin kiinnileikkaamiseen lennolla. Hävittäjä oli aseistettu kolmella 12,7 millin (.50) ja yhdellä 7,62 millin konekiväärillä. Tästä lähtien BW:t osallistuivat alati kiihtyvään itäisen Suomenlahden ilmasotaan, jossa Leningradin ja Oranienbaumin moteista sekä Lavansaaresta toimivat punaisten ilmavoimien yksiköt pommittivat Kotkaa, Suomenlahden etelärannalla sijaitsevia saksalaisia tukikohtia sekä Leningradin merisaartoa ylläpitäviä saksalaisia ja suomalaisia merivoimien yksiköitä. Brewsterit jatkosodassa BW:t olivat kesäkuussa 1941 edelleen lentolaivue 24:n käytössä. Tällä taktiikalla sekä aikaisempaa suurempien muodostelmien käytöllä BW:t kykenivät säilyttämään taistelumenestyksensä aina kevääseen 1944 saakka, jolloin hävittäjälentolaivue – laivueen uusi nimi helmikuussa 1944 – sai kalustokseen Messerschmittit ja luovutti BW:nsä hävittäjälentolaivue 26:lle. Mutta hyvin koulutetut ja innokkaat suomalaiset hävittäjälentäjät kieltäytyivät ottamasta materiaalista laatueroa huomioon ja jatkoivat ankaran tullin perimistä ilmassa tapaamiltaan punalentäjiltä. Vastaan tuli kuitenkin myös Brewstereita suorituskyvyltään parempia MiG-3ja LaGG-3-hävittäjiä, mutta näitäkin vastaan hävittäjälentäjämme pärjäsivät hyvin paremman koulutustason ja taktiikan ansiosta. Brewsterin pönäkkä hävittäjä ei varmasti kuulu ilmasotahistorian kokonaisuudessa mitenkään ratkaiseviin hävittäjiin. Laivue toimi sodan alussa eteläisen Hämeen, itäisen Uudenmaan ja Kymenlaakson ilmapuolustuksessa, ja se oli ryhmitettynä Vesivehmaalle ja Selänpäähän. Oulun tasan pohjoispuolella ilmatoiminnasta vastasi liittolainen – Luftwaffen lentolaivasto 5 – eikä Pohjois-Suomessa toiminut Ilmavoimien yksiköitä ennen kuin aseveljet joutuivat vastakkain Lapin sodassa. Kuten kaikissa lentokoneissa oli BW:ssäkin tyyppivikoja. Suomenlahdella vastassa oli yhä useammin Lavotškin 5-, Jakovlev 1-, Jakovlev 7ja LaGG-3-hävittäjiä, jotka kaikki olivat BW:tä parempia, ainakin paperilla. 46 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT Ohjaamo oli amerikkalaiseen tapaan tilava. Ilmataisteluissa tuhoutui 16 BW:tä. Vuonna 1942 laivue ryhmitettiin Laatokan Karjalaan niin, että osan aikaa yksi lentue toimi pääkaupungin ilmapuolustuksessa Malmilla ja yksi lentue Tiiksjärvellä Ilmavoimien pohjoisimmaksi ryhmitettynä hävittäjäyksikkönä. Pekurin BW-372-kone on restauroituna Suomen Ilmavoimamuseossa Tikkakoskella. Loppu Heinäkuussa 1943 lentolaivue 24:lle alistettiin lentolaivue 34:lta yksi Messerschmitt 109 -koneilla varustettu lentue, jonka rooliksi tuli lakisuoja BW-muodostelmille. Suurhyökkäyksen torjunnan aikana HleLv 26 toimi aluksi pohjoisella Karjalankannaksella ja sitten Laatokan pohjoispuolella. Vuoden 1942 loppuun mennessä BW oli auttamatta vanhentunut. BW:n pääasiallisina vastustajina taivaalla olivat jo talvisodasta tutut ja nopeasti vanhentuneet Polikarpov I-16ja Polikarpov I153-hävittäjät. Suorituskyvyltään se oli käyttöaikanaan yleismaailmallisesti verrattuna korkeintaan keskitasoa, ja valmistusmääräkin jäi vähäiseksi: 509 kappaletta. Alkuperäinen kannuspyörä, jolla oli taipumus upota lentotukikohtien päällystämättömään pintaan, vaihdettiin kottikärryn renkaaseen. Kun sota oli noin viikon vanha, laivue siirtyi Rantasalmelle. Jatkosodan hyökkäysvaiheessa laivue operoi pohjoisella Karjalankannaksella ja Laatokan Karjalassa. Muissa taistelutoimissa ja onnettomuuksissa menetimme 22 BW:tä siten, että alkujaan 44 hävittäjästä ehjinä Ilmavoimiemme palveluskäytöstä poistettiin vain kuusi konetta vuoden 1948 lopussa. SA -K U VA. Heinäkuussa 1942 laivue siirtyi Karjalankannakselle tärkeimpinä tukikohtinaan Römpötti ja Suulajärvi. Viimeksi mainittu vaihdettiin vuoteen 1943 mennessä myös puolituumaiseksi. Noihin aikoihin ei BW:llä ollut oikeastaan enää asiaa rajuihin ilmataisteluihin, joissa puolustajan pääkalustona olivat Ilmavoimien Messerschmittit ja Luftwaffen taisteluosasto Kuhlmeyn Focke-Wulf 190:t. Ilmavoimien Brewsterit saivat 477 ilmavoittoa. Suomessa konetyyppi kantoi ilmataistelujen päätaakan jatkosodan alusta loppukevääseen 1943 saakka, ja 44 lentokoneen saavuttamat 477 ilmavoittoa 16 oman koneen menetyksillä ilmataisteluissa on varteenotettava saavutus. Mutta Suomessa sitä ei voi sivuuttaa
Aseman lentäviin joukkoihin kuuluivat lentolaivueet 10 ja 24. Lorentz toimi laivueenkomentajan tehtävässä noin vuoden; vuonna 1935 hän siirtyi Ilmavoimien esikuntaan, jossa toimi koulutusosaston päällikkönä. Koulutuksen jälkeen hän siirtyi Uttiin, hävittäjälentoeskaaderi-nimiseen joukko-osastoon. Tämä on joustavampi kuin tuohon aikaan kansainvälisesti vallalla ollut kolmen hävittäjän V:n tai auran muodostelma. RICHARD LORENTZ Hävittäjätaktiikan suurmies . Vuonna 1925 hän haki Ilmailuvoimiin, jonne pääsikin. Lorentz vastusti pommikonehankintoja, ja hänen mukaansa Ilmavoimien ainoan kaukotoiminnan muodon tuli olla kaukotiedustelu. TEKSTI: TIMO SÄYRINEN SA -K U VA. Tulevina vuosina joukko-osaston nimi vaihtui pariinkin otteeseen. Vuonna 1934 maaliskuun alussa majuri Lorentzista tuli lentolaivue 24:n komentaja. Lentopalveluksensa aikana Lorentz oli tullut vakuuttuneeksi muun muassa seuraavista seikoista: 1) Hävittäjätoiminnassa tulee pienten hävittäjämuodostelmien osalta käyttää kahden ja neljän hävittäjän muodostelmia. Hän pyrki ja pääsi itsenäisen Suomen toiselle kadettikurssille vuonna 1919 ja valmistui upseeriksi keväällä 1921. Vuonna 1933 se totteli lentoasema 1:n nimeä. SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT 47 R ichard Lorentz syntyi 17.1.1900 Uudellakirkolla, nykyisen menetetyn Suomen alueella. Laivue lensi tuohon aikaan brittiläisvalmisteisilla Gloster Gamecock -hävittäjillä. Lainataanpa suoraan Lorentzin elämäkerrasta: ”Lorentzin lentäjien ampumaharjoitukset liittyivät kiinteästi valittuun taktiikkaan, ja niitä toistettiin sitkeästi niin kauan kuin tulokset olivat riittävän hyviä. 2) Köyhän maan ilmavoimissa tulee keskittyä puolustukseen (eli hävittäjätoimintaan tai -torjuntaan). 3) Hävittäjälentäjien koulutusta tulee kehittää tehostamalla ilma-ammuntakoulutusta ja yksinkertaisten ilmataistelulentoliikkeiden koulutusta. Kaartotaisteluun ei tule pyrkiä, vaan tulee käyttää heiluritaktiikkaa, jossa isketään viholliskoneiden kimppuun ylhäältä päin, ja syöksyssä saatua nopeutta käytetään korkeuden uudelleen saavuttamiseen. Lorentz sai lentokoulutuksensa merilentoeskadroonassa Santahaminassa
Lorentzin johtama lentorykmentti 2, jossa oli kolme hävittäjälaivuetta, päätyi alussa taistelujen painopisteeseen, sillä se vastasi aluksi kenttäarmeijan ilmapuolustuksesta ja hyökkäysvaiheessa Laatokan Karjalan hävittäjätoiminnasta. Sota Sodan uhkan syventyessä lähialueillamme eversti Lorentz määrättiin lentorykmentti 2:n komentajaksi, ja hän otti tehtävän vastaan 10.10.1939 (päivämäärästä on joissakin lähteissä oleellisestikin poikkeavaa tietoa). Lopputulos oli yllättävä, sillä yksinkertaisten liikkeiden havaittiin olevan kaksintaisteluissa tehokkaimmat – – kuten kamppailu-urheilussa yleensäkin hävittäjätaistelussakaan ei ollut tarjolla mitään ihmetemppuja. Lentorykmentti 2 oli entinen lentoasema 1. Hävittäjälaivueita oli talvisodan alussa kaksi ja lopussa neljä. Tässä tehtävässä hän palveli kesäkuun puoliväliin 1943 saakka. Hävittäjämme kykenivät kuitenkin varsin mittaviin suorituksiin pitkälti Lorentzin kehittämien doktriinin ja koulutusmenetelmien ansiosta. Ilmavoimien komentajan johtamistyyli oli talvisodassa ja osin vielä jatkosodan alussakin sellainen, että hän saattoi käskeä hävittäjäyksiköille tehtäviä, muun muassa ryhmitysmuutoksia, ohi rykmentin komentajan usein lyhyilläkin varoitusajoilla. Toukokuussa 1942 Ilmavoimissa tehtiin organisaatiouudistus, jonka yhteydessä lentorykmenteille (pommitusyksikköä. Myös nämä taisteluliikkeet harjoiteltiin tunnollisilla toistoilla.” Lorentz sai IlmavE:ssa tehtäväkseen ilmasotaohjesäännön kirjoittamisen. Talvisodassa rykmentin johdossa olivat kaikki hävittäjälaivueemme, joten Lorentz kehitti kahden ja neljän hävittäjän muodostelmaan perustuvan taktiikan, joka on nykyäänkin kaiken ilmataistelutaktiikan perusta. Jatkosota Jatkosodan alussa Ilmavoimissamme oli kaksi hävittäjärykmenttiä, lentorykmentit 2 ja 3. Talvisodassa osan aikaa ei voida puhua keskitetystä hävittäjätorjunnasta, koska hävittäjäyksiköt olivat hajautettuna ympäri Etelä-Suomea. Se vahvistettiin otettavaksi käyttöön keväällä 1939, mutta äsken mainittuja oppeja ja koulutusmenetelmiä oli käytetty hävittäjävoimissamme siinä vaiheessa jo ainakin viisi vuotta. 48 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT Seuraavaan harjoitukseen ei siirrytty ennen kuin edellinen hallittiin – – hävittäjien välisiä ilmataisteluja varten pyrittiin löytämään mahdollisimman yksinkertaisia ratkaisuja. Yksi neljästä ei ehtinyt mukaan sotatoimiin. Lorentzin voidaan sanoa tuolloin olleen rykmentin komentajan lisäksi Ilmavoimiemme hävittäjien aselajikomentaja, käyttääksemme Maavoimien termiä. Edullisimmat väistöliikkeet suunniteltiin ja laskettiin ensin paperilla ja sitten hyväksyttiin tai hylättiin käytännössä kokeilemalla
Lorentz kehitti kahden ja neljän hävittäjän muodostelmaan perustuvan taktiikan, joka on nykyäänkin kaiken ilmataistelutaktiikan perusta. Luftwaffe kehitti vastaavan taktiikan vuonna 1937 Espanjan sisällissodassa ilman suomalaisten vaikutusta, ja kun brittien RAF otti vastaavan muodostelman käyttöön, se tapahtui Luftwaffea vastaan käytyjen taisteluiden kokemusten perusteella. Jukka Raunio, 1993. Nikunen, Heikki: Richard Lorentz, Suomen hävittäjäilmailun isä. Rykmenttiin kuuluivat tuolloin hävittäjälentolaivueet 24 ja 28 sekä yhteistoimintaeli tiedustelulentolaivue 16. Järjestelyt näyttävät tuloksista päätelleen toimineen kiitettävästi. Raunio, Jukka: Lentäjän Näkökulma II. Lisää aiheesta: Heinonen, Timo: Thulinista Hornetiin. HE-115 oli tärkeä kone kaukopartiomiesten kuljetuksissa ja huollossa. Ilmavoimissa lienee ollut maailman ensimmäinen järjestelmällinen ilmataistelukoulutusohjelma ampumakoulutuksineen, jossa lentäjää opetettiin ampumaan vastapuolen lentokoneen tiettyihin osiin kokonaisen lentokoneen sijasta. Lorentz siirrettiin kesäkuussa 1943 Ilmavoimien esikuntaan ilmasotataidon tarkastajan tehtävään. Lorentzin rykmentin vastuualueeksi tuli Ääninen ja sen pohjoispuoli. Kari Stenman, 2001. Ilmavoimiemme konekalusto oli kovin kirjavaa. Huonomminkin olisi voinut käydä. Jatkosodan jälkeen Lorentz palasi ilmasotataidon tarkastajan tehtävään Ilmavoimien esikuntaan. 406 JA HEINKEL HE-115 Tampereen lentokonetehtaalla kesällä 1942. Näin sekalaisella kalustolla Lorentz ja koko joukko lahjakkaita Ilmavoimien upseereita, aliupseereita ja kenttähenkilöstöä joutui toimimaan. Uudessa tehtävässään hänellä ei ollut operatiivista käskyvaltaa Ilmavoimien joukkoihin, mutta hänen vastuukenttänsä laajeni koskemaan hävittäjien lisäksi koko Ilmavoimia. Ilmasodankäynnin suurmies Lorentzilla oli analyyttinen lähestymistapa taisteludoktriinin yksittäisen lentokoneen toiminnasta lähtien sekä koulutuksen kehittämiseen. SA -K U VA N VÄ RI TY S TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. Joskin voidaan kiistellä siitä, mikä on Lorentzin ja Suomen osuus sen leviämisessä ympäri maailmaa. lentorykmentti 4:ää lukuun ottamatta) määrättiin vastuualueet. Apali Oy, 2005. Kari Stenman, 2001. Luftwaffen taisteluosasto Kuhlmeyn toimintaan Lorentz vaikutti lähettämällä sille halutut suoritteet tukipyyntöinä, joita Kuhlmey noudatti aivan kuin suomalainen organisaatioon kuuluva komentaja. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G. Loppu Neuvostoliiton suurhyökkäys Karjalankannaksella alkoi 9.6.1944. Myöhemmin Lorentz määrättiin lentojoukkojen komentajaksi, joka oli siis eri asia kuin Ilmavoimien komentaja; lentojoukkojen komentaja oli sijoitettu Ilmavoimien esikuntaan osastopäällikköä vastaavaksi Ilmavoimien esikuntapäällikön alaiseksi. Kuvan kone tuhoutui neuvostojoukkojen väijytyksessä heinäkuussa 1943 Tugasjärvellä. Loppukesällä lentolaivue 24 siirrettiin lentorykmentti 3:n johtoon Karjalankannakselle. I-16 oli kova vastus suomalaisille vielä jatkosodan alussa, koska Suomen konekanta oli mitä se oli. Ikuisten sankareiden rykmenttiin Richard Lorentz siirtyi 23.11.1963 Espanjassa lomamatkalla. Tästä tehtävästä Lorentz jäi eläkkeelle vuonna 1952. SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT 49 POLIKARPOV I-16, MORANE SAULNIER M.S. Lorentzilla oli hyvät suhteet radiotiedustelun päällikköön eversti Hallamaahan, millä epäilemättä oli oma osansa siihen, että radiotiedustelun resursseja saatiin Ilmavoimien käyttöön loistavin tuloksin. Syksyllä 1944 hän toimi oman toimensa ohella Etelä-Suomen ilmakomentajana sen tilanteen varalta, että Neuvostoliitto olisikin äkkiä unohtanut aselevon vallitsevan. Eversti Lorentz määrättiin Karjalankannaksen ilmakomentajaksi 15.6.1944. Hänelle alistettiin alueella toiminut lentorykmentti 3 kolmine hävittäjälentolaivueineen sekä lentorykmentti 4 silloin, kun se toimi Kannaksen suuntaan. Espanjan sisällissodassa kutsumanimen “Rata” saanut hävittäjä etualalla oli jatkosodan sotasaalista Neuvostoliitosta, Moranet olivat Ranskasta, ja osa oli hankittu sittemmin Saksan sotasaalisvarastoista, Heinkel-vesilentokone oli Saksasta. Lorentz muun muassa vastusti pommikoneiden käyttöä hyökkäyksiin sodankäynnin kokonaisuuden kannalta epäoleellisiin kohteisiin, kuten partisaanien koulutustukikohtiin ja lautatarhoihin. Keski-Suomen Ilmailumuseo, 1992. Keskinen, Kalevi & Stenman, Kari: LeR 2. LeR 3. Hopeasija kamppailussa oli enemmän Suomen sotilaiden ja heidän osaamisensa kuin kaluston ansiota. Lorentz tunsi usein olevansa varsin vähän pidetty mies Ilmavoimien esikunnassa tarttuessaan milloin mihinkin korjausta vaativaan seikkaan, todetaan elämäkerrassa. Mainittakoon, että Lorentz pyrki kehittämään pommikoneiden konekivääriampujien koulutusta, mittarilentojen varmistamisjärjestelyjä, sääja radiotiedustelujärjestelyjä ja otti kantaa erilaisten lento-operaatioiden toteuttamismahdollisuuksiin
50 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT MESSERSCHMITT . TEKSTI: TIMO SÄYRINEN
Keltainen runkoraita ja siipien alapinnoilla keltaiset siivenkärjet olivat Luftwaffessa itärintamatunnukset. 51 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT BF 109 Hakaristi taivaalla HÄVITTÄJÄRYKMENTTI 3:n KAKKOSLAIVUEEN BF 109G-2 suojaa omia pommikoneita Stalingradin taistelun aikana vuodenvaihteen 1942–43 tienoilla. N IC O LA S TR U D G IA N. Punaisten ilmavoimien Jak-9-hävittäjillä on oma sanansa sanottavana asiaan. Näin myös jatkosodassa Suomen ilmavoimilla
Lisäksi professori Willy Messerschmittin Bayerische Flugzeugwerke – josta tyyppimerkintä Bf – toi kilpailuun oman tuotteensa: Messerschmitt Bf 109:n, kokometallisen itsekantavan alatason si”Kuule Willy, siitä ei tule koskaan hävittäjää. Sitä paitsi sinun pitäisi pistää siihen toinen siipi ja yhdistää ne tuilla.” Näin totesi Saksan valtakunnan ilmailuministeriön teknisen toimiston päällikkö Ernst Udet ystävälleen professori Willy Messerschmittille huhtikuussa 1935, kun hän kävi Messerschmittin tehtaalla Augsburgissa tutustumassa Messerschmitt Bf109:n prototyyppiin. . Kaikki oli saanut alkunsa kymmenen vuotta aikaisemmin, kun Saksan ilmailuministeriö julisti helmikuussa 1934 suunnittelukilpailun kevyen hävittäjän rakentamiseksi Luftwaffelle. Willy Messerschmitt ja tehtaan koelentäjä Fritz Wendel. K ahdeksankymmentä vuotta sitten Euroopan taivaita lakaisi Luftwaffe pääluutanaan Messerschmitt Bf 109. Mittelöön ottivat osaa Arado 80, Focke-Wulf 159 ja Heinkel 112. Udet ei olisi voinut enempää olla väärässä.. 52 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT . Messerschmitt 109E-3 tuulitunnelitestissä vuonna 1940. Se avasi tien Wehrmachtin divisioonille ja niitä tukeneelle lentävälle tykistölle aina Kanaalin rantaan asti. Kesällä 1944 sama konetyyppi kantoi Ilmavoimiemme lentäjien käsissä raskaan vastuun, kun Suomen kohtalo oli veitsenterällä. Bf 209 oli yksi vaihtoehto 109:n seuraajaksi, mutta se ei mennyt ikinä sarjatuotantoon. Ohjaajan pitää istua ulkoilmassa ja tuntea ilmavirta kasvoillaan. Hymyyn on aihetta, sillä Wendel on juuri saavuttanut nopeusennätyksen Messerschmitt 209:n prototyypillä vuonna 1939
SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT 53
Näiden lisäksi oli lisävarustesarjoja (R eli Rüstsatz), joissa oli perusversioon nähden lisätty esimerkiksi moottorin tehonlisäysjärjestelmä tai aseistusta, sekä vaihtovarustesarjoja (U eli Umrüstsatz), joissa jokin perusversion varuste oli vaihdettu toiseen, esimerkiksi 20 millin tykki 30 millin tykkiin. 109:n laskutelineen kiinnitys runkoon mahdollisti suhteellisen vaivattomat siiven irrotukset ja kiinnitykset kenttäoloissakin. 54 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT sään vedettävillä laskutelineillä, laskusiivekkeillä ja etureunasolakoilla. Ulkonäöltään nämä erosivat selvästi myöhemmistä versioista nokan alapuolisen ulkonevan ilmanottoaukon johdosta. Lue tellaan seuraavaksi palveluskäytössä olleet Bf 109:n versiot tärkeimpine alaversioineen ja ominaisuuksineen. Se oli nopeampi sekä nousuja liikehtimiskyvyltään parempi. Ainoastaan Messerschmitt ja Heinkel olivat saaneet aikaiseksi suunnitteluspeksit täyttävät hävittäjäprotot, ja suunnittelukilpailun voitti Bf 109. Rungossa oleva merkki on hävittäjärykmentti 52:n 9. lentueen tunnus.. Ehkä ironista on, että sataysin moottoriksi suunniteltua Daimler Benz 601 -moottoria ei ollut aluksi saatavissa, joten ensimmäinen proto oli varustettu brittien 695 hevosvoimaa kehittävällä, 12-sylinterisellä Rolls Royce Kestrel -rivimoottorilla. Prototyyppi lensi ensimmäistä kertaa 28.5.1935. Lisäksi eräs valintaperuste oli, että 109 oli soveltuvampi massatuotantoon. Antonista Doraan A (Anton), B (Bertha), C (Cäsar) ja D (Dora). Versioissa oli kaksilapaiMEKAANIKOT KIINNITTÄVAT BF 109:N SIIPEÄ vaurionkorjauksen jälkeen. Niiden alaversiot oli numeroitu. Bf 109:n tuotantoversiot oli erotettu kirjankoodeilla. Sataysin alkupään versioissa A–D oli Junkers Jumo 210 -12-sylinteriset rivimoottorit, jotka kehittivät 680 hevosvoimaa. Suunnittelukilpailu ratkaistiin helmikuussa 1936 prototyyppien lentokokeissa
Näitä versioita valmistettiin yhteensä hieman vajaat 1 100 kappaletta kesäkuusta 1936 joulukuuhun 1938. Rüstsatz 3 tarkoitti ripustinta 300 litran lisäpolttoainesäiliölle. Emil ja Toni E oli sataysin ensimmäinen DaimlerBenzin rivimoottorilla varustettu versio. Luftwaffen palveluskäyttöön 109 tuli vuoden 1937 alussa, ja jo maaliskuussa hävittäjä sai tulikasteensa Espanjan sisällissodassa, jossa Francon johtamien kansallismielisten Heinkel 51ja Fiat CR32 -koneilla lentäneet ilmavoimat olivat siihen asti olleet alakynnessä Neuvostoliiton toimittamia tasavaltalaisten I-16ja I-15-hävittäjiä vastaan. OS PR EY PU BL ISH IN G, 19 99 W EA L, JO HN : BF 10 9 AC ES OF TH E RU SS IA N FR ON T. Luftwaffen Bf 109 -koneita, ylhäältä alas: Bf 109E-7, I/JG 27, Pohjois-Afrikka, huhtikuu 1941. Hävittäjät kuuluvat hävittäjärykmentti 27:ään (rykmentin tunnus näkyy yhdeksikön moottoripellissä) ja sen kolmanteen laivueeseen (pystypalkki kansallisuustunnusten takana). OS PR EY PU BL ISH IN G, 19 94 W EA L, JO HN : BF 10 9F /G /K AC ES OF TH E W ES TE RN FR ON T. Hävittäjät oli aseistettu versiosta riippuen kahdesta viiteen 7,92 mm:n MG17-konekiväärillä. Se oli niin ikään 12-sylinterinen . D poistui rintamakäytöstä kokonaan vuoden 1940 aikana. . D:tä käytettiin yöhävittäjänä sekä eräiden raskashävittäjäyksiköiden kalustona; näille tarkoitettuja Messerschmitt 110 -koneita ei oltu vielä valmistettu suuria määriä. Bf 109F-2, Stab (esikunta)/JG 3, Ranska, toukokuu 1941. OS PR EY PU BL ISH IN G, 20 01. Runkoraita on valkoinen: Välimeren ja Pohjois-Afrikan sotanäyttämön tunnus. 55 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT set potkurit, jotka B:stä alkaen olivat lapakulmiltaan säädettävät. Toisen maailmansodan alkaessa A, B ja C eivät enää olleet rintamakäytössä. Alla aukeaman kuvassa: Bf 109G-6/R3 -muodostelma Kreikan saariston taivaalla. Bf 109G-2, II/JG 51, itärintaman keskiosa, elokuu 1942. Bf 109 muutti tilanteen päinvastaiseksi sen jälkeen, kun saksalaiset olivat oivaltaneet sataysille soveltuvan parhaan taistelutavan. SC UT TS , JE RR Y; BF 10 9 AC ES OF NO RT H AF RI CA AN D ME DI TE RR AN EA N
E-4 ehti taisteluun Britanniasta aloitukseen kesällä 1940 ja E-7 sen loppuun samana syksynä. Luftwaffen pääversio toisen maailmansodan alkaessa oli E-3. Emiliä valmistettiin lokakuusta 1938 maaliskuuhun 1941 kaikkiaan noin 3 700 kappaletta. T:ssä oli jarrukoukku ja tukialuskatapultin kiinnityspisteet. E-4:ssä ja E-7:ssä tykit olivat kevennettyä tyyppiä MG FF/M, joka kykeni ampumaan aikaisempaa räjähdysvoimaltaan tehokkaampaa kranaattia. Kirjain T oli alun perin lyhenne (lento)tukialusta tarkoittavasta sanasta (Flugzeug)träger. 56 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT 1 175 hevosvoimaa kehittävä DB601. Darbois’n sanotaan olleen entinen Ranskan kansalainen Lorraine/Lothringenista, joka oli liitetty Saksaan vuonna 1940. Kun Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon kesällä 1941, pääosa Luftwaffen hävittäjäyksiköistä lensi jo seuraavalla F-mallilla, mutta E säilyi rajoitetusti taistelukäytössä lähinnä Pohjois-Norjassa jopa marraskuuhun 1942 saakka. T:n siipien kärkiväli oli noin puolitoista metriä E:tä suurempi. E:ssä oli myös korkeusvakaajien tuet. Tarina kuulostaa voittajan propagandalta: on vaikea uskoa kenenkään joutuneen pakolla hävittäjälentäjäksi. Oikealla: saman hävittäjän ohjaamo. F (Friedrich) Emiliin verrattuna Friedrichin muotoilu oli virtaviivaisempi: potkurin spinneri oli pyöreämpi, siivenkärjet pyöristetty, ja korkeusvakaajien tuet poistettu. E erosi ulkomuodoltaan myöhemmistä 109-versioista eräänlaisella kulmikkuudellaan, muun muassa E:n siivenkärjet olivat suorat. E-3:ssa siipikonekiväärit oli korvattu kahdella 20 millin MG FF -tykillä. Tämä helpotti lentäjän G-voimien sietokykyä tiukoissa lentoliikkeissä.. Museon selonteon mukaan Luftwaffen hävittäjälentäjä René Darbois loikkasi tällä hävittäjällä liittoutuneiden puolelle Italiassa 25.6.1944. Kuvasta ei käy kovin hyvin ilmi, että 109:n ohjaamo oli todella ahdas. On väitetty, että hänet pakotettiin lentämään Luftwaffessa ja loikatessaan hän olisi lentänyt ensimmäistä taistelulentoaan. Missään ilmavoimissa. Saksan lentotukialusten valmistusprojektin keskeydyttyä noin 70 valmistettua Tonia käytettiin Etelä-Norjan ja Tanskan ilmapuolustuksesta vastanneiden yksiköiden kalustona. Eikä myöskään se, että lentäjän istuma-asento oli erikoinen: jalat osoittivat melkein vaakasuoraan eteenpäin. T (Toni) oli E:n jatkokehitelmä ja tarkoitettu alun perin lentotukialuskäyttöön. Friedrichiä lennätti eteenpäin DaimlerN AT IO N A L A IR A N D SP A C E M U SE U M BF 109G-6 Yhdysvaltojen National Air and Space Museumissa. E-7 oli ensimmäinen versio, joka voitiin varustaa pudotettavalla lisäpolttoainesäiliöllä. E:n ensimmäinen alaversio E-1 oli aseistettu neljällä kevyellä konekiväärillä. Rintamapalveluksessa Toni oli huhtikuusta 1943 toukokuuhun 1944
57 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT N AT IO N A L A IR A N D SP A C E M U SE U M
Viidentoista millin “tykin” ja kahden moottoripeltien alle sijoitetun 7,92 mm:n konekiväärin aseistus oli heikko, ja F-4-versiossa moottoritykki korvattiinkin MG151/20-tykillä, joka oli 15-millisen uudelleen putkitettu versio. Friedrichiä valmistettiin hieman vajaat 3 400 kappaletta lokakuusta 1940 huhtikuuhun 1942 saakka, ja se oli Luftwaffen päähävittäjä kesästä 1941 kesään 1942. F oli Bf 109:n ensimmäinen versio, jossa oli potkurinnavan läpi ampuva tykki tai raskas lentokonekonekivääri, siis lukuun ottamatta muutamia aikaisempia kokeilukappaleita. Taistelutehtävää odotellessa: hävittäjärykmentti 27:n ykköslaivueen lentäjät lyövät korttia Pohjois-Afrikassa.. G6:ssa ja siitä eteenpäin kevyet konekiväärit korvattiin 13 millin MG131-konekivääreillä. 158 ilmavoiton Hans-Joachim Marseille (yllä) teki syksyllä 1940 pakkolaskun Ranskan rannikolle Bf 109E-4 -hävittäjällään (alla). Tärkeimmät, toisiaan korvanneet alaversiot olivat G-2, G-4 ja G-6. G-2:ssa ja G-4:ssä oli F:n tapaan 20 millin MG151/20tykki ja kaksi 7,92 mm:n konekivääriä. Useimmissa F:issä oli jo osittain sisään vedettävä kannuspyörä. Nimenomaan tässä järjestyksessä, sillä G-14 tuli palveluskäyttöön ennen G10:tä. Tätä ennen hän taisteli Kanaalin rintamalla puolisen vuotta. Marseille saavutti pääosan ilmavoitoistaan Afrikassa alkaen keväästä 1941. F oli sataysin ensimmäinen versio, josta ilmestyi R-varustesarjoja. Alun perin Gustav suunniteltiin aikaisempaa tehokkaamman, 1 475 hevosvoimaisen DB605-moottorin ympärille. Tuolloin hän ampui alas seitsemän brittikonetta, ja samana aikana hänet itsensäkin ammuttiin alas neljästi. Esimerkiksi Bf 109F-4/R1:ssä oli kummassakin siivessä 20 millin tykkikotelo varsinaisen kiinteän aseistuksen lisäksi. Raskaiden konekiväärien patruunamaka. Sodan viimeisenä vuonna G-6:ta täydensivät vaan eivät täysin korvanneet G-14 ja G-10. F-1:ssä tykkinä oli 20 millin MG FF/M, ja F-2-versiossa, joka oli lukumääräisesti Luftwaffen yleisin versio Saksan hyökätessä Neuvostoliittoon, navan läpi ampui 15 mm:n MG 151/15. F oli Bf 109:n versioista liikehtimiskykyisin ja aikalaisten mukaan myös mukavin lentää. Virallisen määritelmän mukaan alle 20-millinen ase on tietysti konekivääri, mutta Bf 109:ään liittyen 15-millistä kutsutaan useissa lähteissä tykiksi. Loistavienkaan saksalaisässien taistelusuoritukset eivät olleet aina yksipuolisia. G (Gustav) G oli sataysin eniten valmistettu versio, sitä valmistettiin noin 23 000–24 000 kpl! Valmistus alkoi toukokuussa 1942 ja jatkui sodan loppuun saakka. 58 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT Benz 601Ntai 601E-moottori, joka kehitti 1 390 hevosvoimaa. . F-2:een vaihdettiin jälkikäteen myös 20-millinen tykki
Bf 109G-6, III/JG 26, Ranska, kevät 1944. Torjuntatehon parantamiseksi sataysin tulivoimaa kehitettiin versioilla, joissa oli muun muassa siipien alla kaksi ylimääräistä 20 millin tykkiä, ja ilmasta ilmaan -raketteja. SA -K U VA W EA L, JO HN : BF 10 9F /G /K AC ES OF TH E W ES TE RN FR ON T. Bf 109G-10AS, I/JG 3, valtakunnanpuolustus, syksy 1944. . Kuhmut tietenkin lisäsivät ilmanvastusta ja heikensivät suoritusarvoja: aikaisempi G-2 lensi, kiihtyi ja nousi paremmin kuin perusvarustettu G-6. . Kolmessa jälkimmäisessä oli paineistetut ohjaamot ja niiden eräissä alaversioissa tehonlisäysjärjestelmät. G-2:ta, G-4:ää ja G-6:ta vastasivat korkeatorjuntaversiot G-1, G-3 ja G-5. Kotimaan puolustajat Vuoden 1943 alusta lähtien amerikkalaisten nelimoottoristen pommikoneiden muodostelmat alkoivat pommittaa Saksan alueella sijaitsevia kohteita yhä voimistuvammin. Suomen ilmavoimien Bf 109 Utin lentokentällä 1943. OS PR EY PU BL IS HI NG , 19 99. Bf 109K-4, III/JG 53, valtakunnanpuolustus, helmikuu 1945. . Eräässä versiossa 20 millin tykki oli korvattu 30-millisellä. 59 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT siinit eivät mahtuneet aikaisempaan konstruktioon, joten G-6:ssa oli ohjaamon edessä luonteenomaiset ”kuhmut”, joihin makasiinit oli sijoitettu. Vuoden 1944 keväällä korkeusversiot korvasi G-6AS, joka oli varustettu aikaisempaa korkeammalle viritetyllä DB605ASM-moottorilla. Kokeiltiinpa eräässä yksikössä Bf 109D Bf 109E Bf 109F Bf 109G-2 Bf 109G-6 Bf 109G-10 Bf 109G-14 Bf 109K Pituus (m) 8,7 8,76 8,94 8,97 9,02 Kärkiväli (m) 9,87 9,92 Moottori ja tehot ilman tehonlisäysjärjestelmää (hv) Jumo 210D, 680 DB601A, 1 100 DB601E, 1 390 DB605A, 1 475 DB605A, 1 475 tai DB605ASM DB605D, 1 800 tai DB605ASM DB605A, 1 475 tai DB605ASM DB605D, 1 800 Tyhjä/starttipaino (kg) 1 630 / 2 170 2 130/2 670 2 390/2 900 2 680/3 200 2 760/3400 Nopeus (km/h) 480 560 600 650 620 690 620 710 Nousunopeus (m/min) 1 100 1 100–1 300 Lakikorkeus (m) 10 000 10 500 11 000 12 000 Toimintasäde 700–900 km ilman lisäpolttoainesäiliötä Aseistus 4 x 7.92 mm 2 x 20 mm 2 x 7.92 mm 1 x 15 tai 20 mm 2 x 7.92 mm 1 x 20 mm 2 x 7.92 mm 1 x 20 mm 2 x 13 mm 1 x 20 mm 2 x 13 mm 1 x 20 mm 2 x 13 mm 1 x 30 mm 2 x 13 mm Ampumatarvikkeita per ase 500 60 (20mm) 500 (7.92mm) 200 (15mm) 150 (20mm) 500 (7.92mm) 150 (20mm) 500 (7.92mm) 150 (20mm) 300 (13mm) 60 (30mm) 300 (13mm) Rintamakäyttöön alkaen Kevät 1938 Kevät 1939 Lokakuu 1940 Kesäkuu 1942 Kesäkuu 1943 Lokakuu 1944 Heinäkuu 1944 Lokakuu 1944 Eräiden Bf 109-versioiden teknisiä tietoja
Samalla tiedusteluhävittäjän massaa vähennettiin poistamalla moottoripeltien alla olleet konekiväärit. G-10 tuli palveluskäyttöön lokakuussa 1944. Järjestely itse asiassa vähensi ilmanvastustakin. G-8 tuli palveluskäyttöön jo lokakuussa 1943. Vuodenvaihteessa 1943–44 Bf 109:n ulkonäkö muuttui kuomun ja peräsimen osalta: käyttöön tuli niin sanottu Erla-kuomu, jossa oli aikaisempaa vähemmän metellipuitteita ja joka tarjosi lentäjälle hieman aikaisempaa paremman näkyvyyden ulospäin – tärkeä asia ilmataistelussa sekin. Sataysin aikaisemmista versioista oli muunnettu tiedustelukoneita Rüstsatzlisävarustesarjoilla, siis käytännössä kiinnittämällä koneisiin kameroita. 60 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT pommien pudottamista amerikkalaisiin pommikonemuodostelmiin. Parannetut versiot tietenkin lisäsivät tulivoimaa ja torjuntatehoa mutta sen lisäksi myös massaa ja ilmanvastusta, ja kun amerikkalaisten saattohävittäjien määrä ja toimintasäde kasvoivat – helmikuusta 1944 alkaen nämä kykenivät lentämään koko Saksan yllä – alkoi lisäaseistuksella varustetuilla saksalaishävittäjillä taisteleminen olla lentäjän hengelle jo liian vaarallista touhua. Poissa olivat sitä myöden G-6:n ja G-14:n perusversioiden ”kuhmut”: G-10:n moottoripeitteen leveys oli sama kuin aikaisemman moottoripeitteen + kuhmujen leveys. Niin ikään ilmestyi niin kutsuttu korkea peräsin, joka oli 12 senttiä aikaisempaa korkeampi. G-6:n runkoon perustunut G-8 oli ensimmäinen ja ainoa Bf 109:n versio, joka suunniteltiin alusta lähtien tiedustelukoneeksi. Korkeita peräsimiä oli sekä metalliettä puuvalmisteisia. Viimeiset G:t G-10 oli tarkoitettu tuottamaan vauriokorjattavista G-6:sta ja G-14:stä Kversion tasoisia hävittäjiä. Uudistuksessa ei täysin onnistuttu, sillä tarkoitus oli parantaa hävittäjän heikohkoa sivuperäsimen ohjaustehoa. G-14 vastasi G-6:ta, eikä se ulkonäöltään eikä ominaisuuksiltaan juuri eronnut G6:sta. Heinäkuussa 1944 palveluskäyttöön tullut G-14 syntyi pyrkimyksestä standardisoida G-6:n valmistuksessa tapahtuneet moninaiset muutokset. SA -K U VA. G-10:ssä oli 1 800 hevosvoimaa kehittävä DB605Dtai DB605ASM-moottori. Tosiasiassa G-10-koneita valmistettiin kuitenkin myös tehdasuusina. Osa G-8:n alaversioista oli varustettu tehonlisäysjärjestelmillä, osan radiot toimivat maavoimien käyttämillä taajuuksilla. Äskeisten uudistusten rinnalla vanha niin sanottu kassakaappikuomu ja matala peräsin säilyivät kuitenkin tuotannossa sodan lopulle asti. Jälkimmäiset eivät ainakaan helpottaneet taistelunja säänkestävyyttä
Hävittäjälentolaivue 24:n 3. Esimerkiksi Suomen ilmavoimissa osa sellaisistakin hävittäjälentäjistä, jotka olivat olleet taitavia aikaisemmilla hävittäjätyypeillä, eivät koskaan tulleet tyyppikoulutuksessa sinuiksi 109:n kanssa. 62 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT Legendaa ja faktoja Legendaarista hävittäjää luonnehtivat useat, joskus ristiriitaiset näkemykset, joista osa on itsessään pelkkää legendaa tai sotaproosa-kirjailijoiden, sarjakuvapiirtäjien ja elokuvakäsikirjoittajien historialliselta luotettavuudeltaan Hollywood–Korkeajännitys-tasoa olevaa viihdepuppua. Esimerkiksi brittien Supermarine Spitfiren laskuteline oli 109:ää kapeampi, silti Spitillä ei suurempaa kiertopyrkimystä ollut. lentueen Messerschmitt Bf 109 G-6.. Toisen maailmansodan alussa 109 oli ehdotonta maailman kärkiluokkaa, ja ainoa, joka kykeni suunnilleen tasaväkiseen MEKAANIKOT TYÖSSÄÄN kesällä 1944 Lappeenrannassa. Lentoonlähtöja laskuominaisuuksia pidettiin vaikeina. Spitfiren sivuvakaajan ja -peräsimen pinta-alat – jotka muodostavat suureena jotakuinkin koneen ohjaustehon – taas olivat noin kaksi kertaa sataysin vastaavia suuremmat. Jokainen hävittäjäkone on ominaisuuksiensa kompromissi, ja yleensä loistavuus jossakin priorisoidussa ominaisuudessa aiheuttaa, että jossakin muussa suhteessa lentokone ei ole niin loistava. Suorituskyky Sataysin suorituskyky oli hyvä, joskin se on suhteutettava ajankohtaan, tuotantoversioon ja kulloiseenkin vastustajaan. Ilmeisesti kaikki ovat samaa mieltä siitä, että 109 oli aloittelijalle ja joskus kokeneellekin vaikea lennettävä. Tämä johtui kiertopyrkimyksestä, joka – toisin kuin yleinen kuvitelma on – ei johtunut 109:n laskutelineen kapeasta raidevälistä vaan voimakkaasta moottorista, suhteellisen takana sijaitsevasta massakeskipisteestä ja sivuperäsimen varsinkin pienissä lentonopeuksissa heikosta ohjaustehosta eli yhteenlaskettuna heikosta kiertopyrkimyksen kompensointikyvystä
RO BE RT TA YL O R. Meille kokeneemmille ohjaajille tosi liikehtiminen alkoi vasta, kun solat tulivat ulos. Hävittäjärykmentti 52:n Bf 109G-6 -koneita itärintaman taivaalla. Lähimmän sataysin moottoripellin musta tulppaanikuvio kuului Luftwaffen ja maailman menestyksekkäimmälle hävittäjälentäjälle Erich Hartmannille (352 ilmavoittoa). Tämä ei ole ihan koko totuus. Bf 109:n vertailuissa neuvostoliittolaisiin hävittäjiin näyttää olevan ilmeisesti henkilökohtaisista mieltymyksistä ja kansallisuudesta aiheutuvia eroja. Eräs brittikoelentäjä totesi 640 km/h nopeudessa 45 asteen kallistukseen menevän aikaa neljä sekuntia, 109 oli aloittelijalle ja joskus kokeneellekin vaikea lennettävä. Itselläni oli monia kurvatappeluita Spitfireiden kanssa ja saatoin aina kaartaa tiukemmin kuin ne, ammuin tällä systeemillä kuusi niistä alas…” Sataysin siivekeeli kallistusnopeus oli heikko ja heikkeni, kun lentonopeus kasvoi. Äskeinen luonnehdinta koskee siis versioita Bf 109E vs Spitfire I ja II. Loppuvuonna 1944 G-10 ja K tasoittivat puntteja jotenkuten, mutta kuten niin monen muunkin saksalaisen aseen ja välineen osalta liian vähäisissä määrin ja liian myöhään. Vuosina 1941–1942 Bf 109F oli hienoisesti niskan päällä brittien Spitfire V:een nähden, mutta loppuvuodesta 1942 brittien käyttöön saama Spitfire IX ja sataysin G-versio olivat enemmän tai vähemmän tasaväkisiä. SA -K U VA N VÄ RI TY S TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. Lento-ominaisuudet Bf 109:n liikehtimiskykyä pidettiin heikkona. Hänen sataysissään on kakkoslaivueen komentajan merkit, joten tässä on käytetty taiteilijan vapautta. Samoihin aikoihin Rolls Royce Griffonin moottorilla varustetut Spitfire XII ja XIV menivät 109:n suorituskyvystä kirkkaasti ohitse. Siipien etureunasolakoiden ansiosta 109:n kaartokyky pienissä ilmanopeuksissa oli suhteellisen hyvä. Amerikkalaisten mukaantulo Euroopan yllä käytyyn hävittäjäsotaan aiheutti Messerschmittille lisää pahoja haasteita viimeistään keväällä 1944, kun P-51 Mustang ja P-47 Thunderboltin parannettu versio tulivat palvelukseen. Hartmann toimi Hävittäjärykmentti 52:n ykköslaivueen komentajana helmikuun 1945 alusta sodan loppuun saakka. Tästä syystä on mahdollista tavata tältä ajalta [1940] ohjaajia, jotka sanovat, että Spitfire kaarsi paremmin kuin Bf 109. Erwin Leykaufin, jolla oli 33 ilmavoittoa, näkemys oli: ”Moni aloitteleva ohjaaja luuli vedelleensä hyvin tiukkoja kaartoja, vaikka solat pysyivät sisällä. Toisin kuin ilmasotahistoriateoksissa annetaan ymmärtää, hän lensi kyseisellä tunnuksella maalatulla hävittäjällä vain vähän. Bf 109:ää pidetään useimmiten suorituskyvyssä ainakin sodan alussa palvelukseen tulleita punahävittäjiä parempana, ja ainakin mitä korkeammalla vastapuolet kohtasivat. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G . Se ei pidä paikkaansa. Kesällä 1944 Neuvostoliitossa palveluskäyttöön tullut Jakovlev-3, punailmavoimien sodan ajan paras hävittäjä, oli kuitenkin ainakin G6:ta parempi melkein kaikissa ominaisuuksissa, ainakin matalalla ja keskikorkeuksissa käydyissä taisteluissa. SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT 63 kamppailuun, oli RAF:n Supermarine Spitfire
Onnettomuudet mukaan lukien 56 sataysiämme tuhoutui eri syistä. Lukumäärä tarkoittaa suoraan tehtaalta toimitettuja. Meillä hävittäjä sai tyyppikoodin MT ja oli melkoinen suorituskykyparannus senaikaisiin Brewster-, Curtiss-, Moraneja Fiat-kalustoihin. Jälkimmäisillä ei toki ollut tekemistä hävittäjän taistelukyvyn kanssa, mutta se varmasti vaikutti lentäjien mieltymyksiin. Pitää muistaa myös sotataloudellinenkin näkökulma: yhden Focken tuottaminen vaati noin kaksi kertaa enemmän resursseja kuin yhden sataysin. Focke ei kuitenkaan missään vaiheessa korvannut 109:ää vaan pikemminkin täydensi tätä: sataysin nousukyky oli parempi, ja se oli Fockea suorituskykyisempi korkealla – amerikkalaisten nelimoottoristen pommarimuodostelmien korkeatorjunta ei olisi onnistunut ilman Bf 109:ää. Kesällä 1944 sillä taistelivat lisäksi (HLeLv34:n kanssa yhdessä) Kannaksella toiminut hävittäjälentolaivue 24, Helsingin ilmapuolustuksessa ollut hävittäjälentolaivue 30 ja suurhyökkäyksen torjunnan loppuvaiheessa Laatokan Karjalan taivaalla taistellut hävittäjälentolaivue 28. Fockea pidettiin yleisesti 109:ää parempana hävittäjänä johtuen paremmasta liikehtimiskyvystä, paremmasta näkyvyydestä ulos, raskaammasta aseistuksesta ja helpommista laskuja starttiominaisuuksista. Lennon loppu Luftwaffen lento loppui keväällä 75 vuotta sitten. Jukka Raunion teoksen Lentäjän Näkökulma II mukaan MT-koneemme ampuivat sodan aikana alas 663 vastapuolen lentokonetta. 64 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT minkä hän luokitteli tarkoittavan, että kone on liikehtimiskyvyltään huono eikä kelpaa hävittäjäksi. G-2:t toimitettiin maaliskuun 1943 ja helmikuun 1944 välisenä aikana. Nämä jakautuivat 47 x G-2, 110 x G-6 ja 2 x G-8. Jos lentoon kuului suhteellisen paljon täydellä kaasulla lentämistä, esimerkiksi ilmataistelu, toiminta-aika rajoittui noin tuntiin. Näiden lisäksi muutama sataysi jäi teknisten vikojen takia matkalle Saksan ja Suomen välisillä siirtolennoilla tai palautettiin saksalaisille niiden saavuttua Suomeen. Luvuissa on jälleen vain tehtaalta toimitetut koneet. Tällä ominaisuudella ei ollut oleellista haittaa sellaisessa hyökkäyssodankäynnissä, jossa hävittäjäaselajin päätarkoitus oli hankkia ilmaherruus rintaman tai hyökkäyskärjen ilmatilassa, mutta jo taistelussa Britanniasta kesällä 1940 toiminta-ajan ja -säteen puute muuttui kriittiseksi: esimerkiksi Lontoon yllä toiminta-aikaa satayseillä oli kymmenen viisitoista minuuttia, mikäli mieli päästä kuivin jaloin takaisin Kanaalin yli. Ilmavoimiemme operatiivisessa palveluksessa oli kaikkiaan 159 MT:tä, eivät kuitenkaan kaikki samaan aikaan. Bf 109 oli Luftwaffen toisen maailmansodan ainoa yksimoottorinen hävittäjä aina loppuvuoteen 1941, jolloin tähtimoottorinen Focke-Wulf 190 tuli palveluskäyttöön. Toimitusten ajallinen painopiste osui 13.6.1944 alkaneeseen vajaat kaksi viikkoa kestäneeseen jaksoon, jolloin Ilmavoimamme vahvistui noin viidelläkymmenellä MT:llä. Lisäpolttoainesäiliön avullakin vain noin puoleentoista tuntiin. Viimeksi mainittua lukuun ottamatta kaikki säilyivät kuitenkin rintamakäytössä meillä jatkosodan loppuun saakka. Keväällä 1944 saimme 30 G-6:ta, loput vasta suurhyökkäyksen alkamisen jälkeen. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että ennen Jugoslavian joutumista sotaan, Saksa toimitti Jugoslavialle 73 Bf 109E:tä, joten on mahdollista, että huhtikuussa 1941 saksalaiset ja jugoslavialaiset 109:t ovat ottaneet taivaalla mittaa toisistaan… … ja Suomen ilmavoimissa! Suomen ilmavoimat käytti sataysejä maaliskuusta 1943. Sataysin heikkoja puolia oli vähäinen toiminta-aika. 109 vientituotteena... Saksa toimitti liittolaisilleen ja puolueettomille maille kaikkiaan 1 402 Bf 109:ää. Myöskin vuosina 1943–1945, kun ilmasodan painopiste oli siirtynyt Saksan ilmatilaan, 109:n heikko toimintasäde ja -aika haittasivat hävittäjämuodostelmien keskittämistä yhdessä paikassa samanaikaisesti tapahtuvaan torjuntaan. Lisäksi Saksan ilmavoimien yksiköt luovuttivat tuntemattoman määrän sataysejä ainakin Italian ja Kroatian ilmavoimille. Aitoja saksalaisia Messerschmitt Bf 109 -koneita valmistettiin kaikkiaan noin 32 000 kappaletta, mikä tekee siitä ilmasoSA -K U VA. Neuvostoliiton suurhyökkäyksen torjunnan kannalta tämä ei tapahtunut yhtään liian myöhään! Ensimmäinen MT-koneidemme käyttäjä oli lentolaivue/ hävittäjälentolaivue 34, joka vuonna 1943–keväällä 1944 toimi itäisen Suomenlahden ilmapuolustuksessa. Brittinäkemyksen mukaan 109:n heikko toiminta-aika oli yksi syy sille, miksi Saksa hävisi ilmasodan. Lukumääräisesti tärkeimmät ulkomaiset käyttäjät olivat Unkari (366), Italia (240) ja Romania (235). Mersuja ja sen erilaisia kopioita lensi eri maiden ilmavoimien väreissä vielä seuraavalla vuosikymmenellä
Sodan alussa 109 saavutti Saksan vihollisten ilma-aseista ilmaherruuden, joka mahdollisti onnistuneen liikesodankäynnin Saksan vihollisten kukistamiseksi – no, Iso-Britannia jäi toki pahasti kesken, samoin Neuvostoliitto, mutta siinä asiassa ilmavoimien osuus oli pienempi. Spick, Mike: Luftwaffen hävittäjä-ässät. . Keski-Suomen Ilmailumuseo, 1999. Koala-Kustannus, 1999. Alla MT:t lähdössä torjumaan suurhyökkäystä Lappeenrannassa kesä-heinäkuun vaihteessa 1944. 65 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT tahistorian eniten valmistetun hävittäjän. Jukka Raunio, 1993. BU CH UN D ZE IT VE RL AG SG ES EL LS CH AF T, 19 76. Harvoin tilanne kuitenkaan oli enää näin suotuisa tuhoon tuomitulle valtakunnalle. Valtonen, Hannu: Messerschmitt Bf 109 ja Saksan sotatalous. Sodan loppuvaiheessakin Bf 109:llä kyettiin vielä suunnilleen tasaväkiseen kamppailuun, kunhan sen ohjaamossa istui kokenut lentäjä ja voimasuhteet olivat siedettävät. • Bf 109G-6, Kroatian ilmavoimat, 1944. BU CH UN D ZE IT VE RL AG SG ES EL LS CH AF T, 19 76 CH AN T, CH RI S & AL : DA S GR OS SE BU CH DE R LU FT KÄ MP FE . Raunio, Jukka: Lentäjän näkökulma II. Toisen maailmansodan kestäessä tekninen kehitys johti siihen, että sodan alussa tämä luultavasti maailman paras hävittäjä jäi sodan loppuvaiheessa osin suorituskyvyssä – ja varmasti ainakin lukumäärissä – vastapuolen jalkoihin. OS PR EY PU BL ISH IN G, 19 94 CH AN T, CH RI S & AL : DA S GR OS SE BU CH DE R LU FT KÄ MP FE . SC UT TS , JE RR Y; BF 10 9 AC ES OF NO RT H AF RI CA AN D ME DI TE RR AN EA N. Saksan muille liittolaisilleen toimittamia Bf 109 -koneita, ylhäältä alas: • Bf 109G-10, Italian sosiaalisen tasavallan ilmavoimat, helmikuu 1945. Huomaa toisessa G-6:ssa on Erla-kuomu ja korkea sivuperäsin, toisessa kassakaappikuomu ja matala eli alkuperäinen peräsin. . • Bf 109G-6, Bulgarian kuninkaalliset ilmavoimat, 1944. Aiheesta lisää: Baker, David: Adolf Galland elämäkerta. Koala-Kustannus, 2004
Esimerkiksi heinäkuussa 1943 hävittäjärykmentti (Jagdgeschwader) 3:n neljästä laivueesta kaksi oli ryhmitetty itärintamalle, yksi Italiaan ja yksi Saksan ilmatilan puolustukseen. Sodan aikana oli kuitenkin enemmän sääntö kuin poikkeus, että hävittäjälaivueita siirrettiin eroon omasta rykmentistään toisten johtoportaiden alaisuuteen ja jopa eri rintamille. Esimerkiksi ison pommikoneosaston saattoon voitiin määrätä kaksi tai useampia laivueita, jotka saattoivat kuulua samaan tai eri rykmentteihin. Kaksi paria muodosti parven (Schwarm). Suomen ilmavoimissa otettiin käytännössä parija parvimuodostelma ja -taktiikka käyttöön jo aikaisemmin, suunnilleen vuonna 1934, ensimmäisenä maailmassa. Meillä näiden käyttöönottoon ja etujen toteamiseen ei tarvittu sotakokemusta vaan Suomen hävittäjätaktiikan kehittelijän, silloisen majuri Richard Lorentzin oivallus. Saksalaiset oppivat taistelukokemuksen kautta, että avara, noin 600 metriä leveä ja joidenkin kymmenien metrien matkalta korkeusporrastettu neljän hävittäjän muodostelma mahdollisti sen ajan mittapuulla hyvin suorituskykyiselle hävittäjälle tehokkaimman ja joustavimman mahdollisen taktiikan. Laivue ryhmitettiin yleensä yhteen tukikohtaan, joskin samassa tukikohdassa saattoi olla sijoitettuna useita laivueita. 66 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT S aksan Luftwaffen pienin hävittäjämuodostelma oli pari (Rotte). Rykmentteihin saattoi joskus kuulua laivueiden lisäksi erillisiä siis suoraan Tämä kirjoitus kuvaa yksimoottoristen hävittäjien (Jagdwaffe) organisointia. Kolme parvea (Schwarm, neljä konetta eli kaksi paria, Rotte) muodosti lentueen (Staffel). Nämä kolme muodostivat laivueen esikuntaryhmän (Stabskette). Laivueen määrävahvuus oli siis 3 + 3 x 12 = 39 hävittäjää. Toisen maailmansodan alussa laivueeseen kuului laivueen komentaja (Gruppenkommandeur) ja hänen siivellään kaksi siipimiestä. Luftwaffe otti parija parvimuodostelmat ja -taktiikan käyttöön Espanjan sisällissodassa keväästä 1937 alkaen, jolloin Messerschmitt 109 sai tulikasteensa. Laivue suoritti yleensä taistelutehtävää (esimerkiksi vapaa metsästys, pommikoneiden saatto tai hävittäjätorjunta) kokonaisuutena, joskin samaan tehtävään saatettiin määrätä useita laivueita. Gruppe Luftwaffen hävittäjäaselajin perusyksikkö oli laivue (Gruppe). Saksalla oli lisäksi kaksimoottorisia hävittäjiä (Zerstörerwaffe) ja yöhävittäjiä (Nachtjagdwaffe). Laivueessa oli niin ikään kolme lentuetta. TEKSTI: TIMO SÄYRINEN. Geschwader Rykmenttiin (Geschwader) kuului rykmentin komentaja (Geschwaderkommodore) siivellään kolme hävittäjää sekä useimmiten mutta ei aina kolme hävittäjälaivuetta. Sodan alussa kolmilaivueisen rykmentin määrävahvuus oli siis 4 + 3 x 39 = 121 hävittäjää. Kesään 1941 mennessä esikuntaryhmän vahvuus oli kasvatettu neljään hävittäjään, jolloin laivueen määrävahvuuskin nousi neljäänkymmeneen. Lorentzista ja hänen taktisesta ajattelustaan voit lukea toisaalta tässä julkaisussa. Rykmenttiorganisaatio oli kehitelty ajatuksella, että rykmentti taistelisi koossa tai ainakin samaa kohdetta, esimerkiksi samaa vihollisen pommikonemuodostelmaa, vastaan, ja rykmentin komentaja johtaisi rykmenttiään lentämällä itse joukkonsa kärjessä tai mukana. Se oli huomattava parannus siihen asti käytössä olleeseen kolmen hävittäjän tiukkaan Vtai auramuodostelmaan (Kette) verrattuna. LUFTWAFFEN hävittäjäaselajin organisaatiot . Lentueen päällikkö (Staffelkapitän) toimi samalla lentueen ykkösparven johtajana
Vuodenvaihteessa 1944–45 niitä oli seitsemäntoista, ja niiden johdossa oli yhteensä 57 laivuetta. 67 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT . Uudistus nosti kolmilaivueisen rykmentin määrävahvuuden 208 hävittäjään. rykmentin johdossa olevia lentueita. Moni yksikkö lensi vielä 9.5.1945 vieden itärintamalta puna-armeijan kynsistä länteen niin monta miestä, naista ja lasta kuin koneiden runkoihin mahtui. Täydennyslaivueet ja -lentueet sijaitsivat usein jossain muualla kuin rykmenttinsä taistelualueella. Viimeiset Edellä selostettuja organisaatioita laajennettiin sodan edetessä. Tämän Bf 109F:n harvinainen naamiomaalaus oli käytössä vain eräillä yksiköillä itärintamalla keväällä 1942. Syyskuun alussa 1939 operatiivisia hävittäjärykmenttejä oli viisi. Luftwaffessa oli toisen maailmansodan aikana kaikkiaan 21 operatiivista hävittäjärykmenttiä (Jagdgeschwader), joskaan missään vaiheessa kaikki eivät olleet toiminnassa samanaikaisesti. Kahdenneksikymmenenneksitoiseksi rykmentiksi voidaan laskea kenraaliluutnantti Gallandin komentama Messerschmitt 262 -suihkuhävittäjillä keväällä 1945 taistellut Jagdverband 44. Luftwaffessa oli toisen maailmansodan aikana kaikkiaan 21 operatiivista hävittäjärykmenttiä.. Vuoden 1940 helmikuussa hävittäjärykmentteihin perustettiin täydennyslentue (Ergänzungstaffel), jossa oli tarkoitus kouluttaa aselajikouluista tulleita vastavalmistuneita hävittäjälentäjiä ennen näiden määräämistä varsinaisiin taistelulaivueisiin. Lentueet laajennettiin laivueiksi saman vuoden loppupuolella. Sama organisaatio otettiin käyttöön koko hävittäjäilmavoimissa elokuussa 1944. Täydennyslaivueet lakkautettiin alkuvuonna 1942, ja niiden tehtävät annettiin kolmelle erilliselle täydennyslaivueelle, jotka olivat kokonaan erillään hävittäjärykmenttien organisaatiosta. Länsieli Kanaalin rintamalla länsiliittoutuneita vastassa olleille hävittäjärykmenteille 2 ja 26 määrättiin keväällä 1943 laajennettu organisaatio, jossa lentueeseen kuului 4 parvea = 16 hävittäjää. Erillisten lentueiden määrävahvuus oli viisitoista tai kuusitoista hävittäjää. Samalla laivuetta kasvatettiin nelilentueiseksi, jolloin laivueen määrävahvuus oli 4 + 4 x 16 = 68 hävittäjää
68 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT MIG-21 Mikojan–Gurevitš Neuvostoliiton ja koko maailman ensimmäinen palveluskäytössä ollut yliäänihävittäjä oli vuonna 1955 käyttöön tullut Mikojan–Gurevitš MiG-19. Näin MiG-19:n seuraajaksi syntyi MiG-21, jonka prototyyppi lensi ensimmäisen kerran helmikuussa 1956, ja palveluskäyttöön ensimmäinen – joskin varsin vähän valmistettu – MiG-21F-tuotantoversio tuli vuonna 1959. . Suomeen ensimmäiset MiGit saatiin huhtikuussa 1963. Kun länsivaltojen pommittajien suorituskyky kasvoi – esimerkiksi vuoden 1956 B-58 Hustler, joka lensi kaksinkertaisella äänennopeudella ja joka kykeni toimittamaan yhdeksän tonnin pommikuorman yli 3 000 kilometrin päähän, mukaan luettuna ydinaseet – Neuvostoliitto halusi hävittäjän, jonka tärkein ominaisuusvaatimus oli strategisten pommikoneiden torjuntakyky. TEKSTI: TIMO SÄYRINEN. Tämä edellytti kykyä lentää lujaa ja korkealla sekä nousta nopeasti
F:n korvasikin hyvin pian ensimmäinen laajassa palveluskäytössä ollut versio, F-13, jonka aseistuksena oli tykin lisäksi kaksi lämpöhakuista ilmataisteluohjusta. F-13:a lennätti eteenpäin 5 750 kilopondia jälkipoltolla kehittävä Tumanski R-11 -suihkuturbiini. Neuvostoliiton ilmavoimien tiedustelulentäjä ja MiG-21R-tiedusteluversio. G O RD O N & D EX TE R. Avioniikka oli kuitenkin alkeellinen, eikä MiG kyennyt pimeäeikä jokasään operointiin. F:n ainoa aseistuskin oli 30 millin tykki; ohjuksia siihen ei saanut. Vuonna 1963 ilmestyi taivaille tutkalla varustettu versio MiG-21PF, joka alkoi muistuttaa ulkonäöltään myöhäisempiä . F-13:ssa oli kuitenkin alkeellinen ilmamaaleja varten tarkoitettu radiotaajuuksilla toimiva etäisyysmittari. Taistelukykyä heikensi hävittäjätutkan puuttuminen. 69 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT -luvun ensi hetkinä MiG-21 oli suoritusarvoiltaan maailman parhaimmistoon kuuluva hävittäjä
Tärkeimpiä väliversioita olivat: • PFM. Palveluskäyttöön vuonna 1964, 30 millin tykki korvattu nopeammin ampuvalla kaksiputkisella 23-millisellä – kuten kaikki versiot siitä eteenpäin – ja mahdollisuus Kh-66maamaaliohjusten (Nato-koodi AS-7 Kerry) käyttöön ja • S. Tämän jälkeen hänet vedettiin pois taistelutehtävistä kouluttamaan uusia hävittäjälentäjiä. PFL oli PF-version erityisesti Pohjois-Vietnamia varten räätälöity alaversio. G O RD O N & D EX TE R G O RD O N & D EX TE R. Kaksiykkösen tuotanto loppui vuonna 1985. Vastapuolella olivat 1970-luvun puolivälissä palvelukseen tulleet F-15 Eagleja F-16 Falcon -hävittäjät, joihin nähden MiG21 oli altavastaaja. Suorituskykyinen vientimenestys Neuvostoliitto toimitti MiG-21:tä noin 60 maalle ympäri maailmaa. 1970-luvun lopussa Neuvostoliitossa oli palveluskäytössä MiG-23 ja MiG-29, joista varsinkin jälkimmäinen oli kaksiykköstä aivan oleellisesti taistelukykyisempi hävittäjä. Sen avioniikka oli aikaisempaa parempi, ja versio oli aseistettu neljällä aikaisempia paremmalla R60-ilmataisteluohjuksella (Nato-koodi AA-8 Aphid). Käyttämällä takaisinmallinnustekniikkaa jälkimmäinen ryhtyi valmistamaan hävittäjästä omaa versiotansa, joka tunnetaan nimellä Chengdu J-7. J-7:stä kehitettiin MiG-21:n tapaan useita parannettuja versioita. Eletään 1970-luvun alkua, ja ilmavoittomerkeistä päätellen koneyksilö on nähnyt tositoimiakin. Vientiversio on F-7, . PF:ää seurasi 1960-luvun puolivälissä ja lopussa useita versioita, joissa oli monia aerodynamiikkaan, avioniikkaan ja varustukseen liittyviä suurempia ja pienempiä parannuksia. Kuomun takapuoliseen tilaan oli sijoitettu avioniikkaa, ja järjestely heikensi lentäjän näkyvyyttä taaksepäin. Pohjois-Vietnamin ilmavoimien MiG21PFL. Palveluskäyttöön vuonna 1966, aseistettu neljällä ilmataisteluohjuksella, kuten kaikki versiot siitä eteenpäin. 70 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT . Virallisten vietnamilaistietojen mukaan hän ampui huhtikuun 1968 ja joulukuun 1969 välisenä aikana alas seitsemän amerikkalaista lentokonetta, tyyppiä F-4 Phantom, F-105 Thunderchief ja F-102 Delta Dagger, sekä kaksi tiedustelulennokkia. PF:ää voidaan pitää kaksiykkösen ensimmäisenä jokasään versiona, jonka aseistuksena saattoi käyttää myös tutkahakuisia ohjuksia. Palveluskäyttöön hävittäjä tuli vuonna 1965, ja se oli Kiinan ilmavoimien lukumääräisesti tärkein hävittäjä suunnilleen 1970-luvun lopusta aina 2000-luvun alkuvuosiin saakka. 1970-luvun alkuun tultaessa vaikutti siltä, että MiG-21 oli käyttänyt kehityspotentiaalinsa loppuun. Pohjois-Vietnamin Nguyen Van Coc on menestyksekkäin MiG-21-lentäjä. MiG-21 oli kuitenkin jo jäämässä kehityksen jalkoihin. MiGejä: F-13:n selkeämpi kuplakuomu oli vaihtunut takaosaltaan suljettuun kuomuun. 1960-luvun alussa Neuvostoliitto toimitti Kiinaan vähäisiä määriä MiG21-koneita. Suuri osa koneista oli vientiversioita, joissa ainakin tutkavarustus ja muu avioniikka olivat alkuperäisiä vähemmän suorituskykyisempiä. Kuitenkin uuden moottorin, Tumanski R25:n ympärille syntyi vuonna 1976 palvelukseen tullut MiG-21bis, joka oli Neuvostoliiton ajan viimeinen ja taistelukykyisin MiG-21-versio. Nguyen itse ammuttiin alas ainakin kertaalleen
MiG-21 oli nousukyvyltään kaikkia mainittuja länsikoneita paitsi F-104:ää parempi. Kahdesta neljään lämpöhakuisen ilmataisteluohjuksen aseistuksellaan MiG oli suunnilleen vertailukelpoinen muiden länsihävittäjien paitsi F-4:n kanssa. Tasavahvat MiG oli alakynnessä tutkan ja muun avioniikan heikomman suorituskyvyn takia. Punatähtinen MiG-21-pari vauhdissa. Sitä peruja oleva amerikkalaisvalmisteinen Northrop F-5E Tiger -hävittäjä toimitettiin Neuvostoliittoon, jossa se tutkittiin ja jossa sitä vertailtiin MiG-21bis:iin, muun muassa lentämällä ”kylmiä” ilmataisteluja vastakkain. F-5E oli F-5A Freedom Fighterin parannettu versio. SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT 71 jota Kiina on toimittanut useille ilmavoimille lähinnä Aasian ja Afrikkaan. Ilmataistelussa kaartokyky on välttämättömyys, ja parhaat kaartonopeudet saavutetaan yleensä 900–1 000 km/h nopeuksissa. Toisaalta myös ihmisellä – lentäjällä ja taistelunjohdolla – oli ja on ainakin vielä vaikutuksensa lopputulokseen. G IN O M A RC O M IN I. Jälkipolttimet päällä käydyistä ilmataisteluista MiG olisi luultavasti joutunut irtautumaan länsihävittäjiä, varsinkin F-4:ää, aikaisemmin. Viimeksi mainittu kykeni kantamaan neljä tutkaja neljä lämpöhakuista ilmataisteluohjusta. Jos Naton ja Varsovan liiton välillä olisi syttynyt tuona aikana sota, MiGiä vastassa olisivat olleet amerikkalaisvalmisteiset F-4 Phantom-, F-104 Starfighterja F-5 Freedom Fightersekä ranskalaiset Mirage III -hävittäjät. Tiikeri Vietnamin sodan lopputuloksena etelävietnamilaista kalustoa jäi runsaasti kommunistihallinnon sotasaaliiksi. Toisin kuin toisen maailmansodan aikaan, ei 1960–1970-luvun hävittäjien maksimivaakalentonopeuksien eroilla ollut – eikä ole nykyäänkään – oleellista merkitystä ilmataistelukyvyn kannalta. F-5E ja MiG21 olivat rooliltaan ja suoritusarvoiltaan suunnilleen vertailukelpoisia. Liikehtimiskyvyltään MiGiä pidettiin Miragea lukuun ottamatta kaikkia edellä mainittuja länsikoneita, varsinkin F104:ää parempana (huomaa kuitenkin edempänä vertailu F-5E:hen). us helpottaa toki siirtymistä tukikohdasta tai partioalueelta taistelualueelle ja keskittämään voimaa nopeasti. MiG-21 oli Neuvostoliiton rintamailmavoimien tärkein hävittäjä suunnilleen 1960-luvun alusta ainakin 10 vuoden ajan, ennen kuin MiG-23 tuli riittävässä määrin palveluskäyttöön. Esimerkiksi Falklandin sodassa vuonna 1982 Britannian merivoimien ”vain” aliäänennopeuteen kykenevät Harrierhävittäjät ampuivat alas suhteellisen vaivattomasti Argentiinan kaksinkertaiseen äänennopeuteen kyenneitä Mirageja. Suuri maksiminope. Tutkahakuisilla ohjuksilla kyettiin saavuttamaan pitempi torjuntaetäisyys, mutta tuon ajan tutkaohjukset edellyttivät, toisin kuin lämpöhakuiset ohjukset, maalin pitämisen seurannassa (lentämisen maalia kohti) ohjuksen iskuhetkeen saakka. Lennettäessä lähellä kaksinkertaista äänennopeutta lentokoneiden kaartosäteet ovat suuret ja kaartonopeudet pienet
Ylhäällä MiG21bis/T, tiedustelulentolaivue. Mainittakoon vielä, että F-5E:n maassa tehtävät käyttöhuoltotoimenpiteet olivat helpompia ja nopeampia kuin MiGin. Näistä oleellisista vertailupuutteista huolimatta voidaan testien perusteella todeta, että perinteisessä kaartotaistelussa F-5E oli MiGiä parempi. Kaksi alempaa MiG-21bis, hävittäjälentolaivue 31. – F-5E:n ohjaamosta oli parempi näkyvyys ulos kuin MiGin ohjaamosta, ja F-5E:n kontrollit ja mittaristot oli järjestetty MiGin vastaavia ergonomisemmin. F-5E:n paremmat suoritukset johtuivat koneen MiGiä paremmasta kyvystä lentää suurilla kohtauskulmilla ja nostovoimaa lisäävistä siipien johtoja jättöreunan laipoista. Sotakokemuksia Arabimailla oli 1960-luvun puolivälistä lähtien suuria määriä MiG-21-koneita ilmavoimissaan, ja ne kävivätkin Israelia Eräitä havaintoja: – MiGillä oli parempi työntövoiman suhde painoon, pienempi siipikuormitus ja parempi kyky vetää G:tä. Hävittäjien tutkaja tulenjohtojärjestelmien ominaisuuksia ei vertailtu. Syyskuussa 1988 kansallisuustunnustemme kokoa pienennettiin kahdessa ylemmässä MiGissä olevien mukaisiksi. – alle 750 km/h nopeuksissa F-5E oli liikehtimiskykyisempi, ja etu kasvoi lentokorkeuden kasvaessa ja lentonopeuden laskiessa. G O RD O N & D EX TE R. Teoria ja käytäntö Paperilla MiG oli parempi. – MiGillä oli parempi kaartokyky (rate of turn) yli 800 km/h nopeuksissa. Suomen Ilmavoimien MiG-21bis, hävittäjälentolaivue 31. Mutta 18 lennetyssä ”kylmässä” ilmataistelussa MiG ei päässyt kertaakaan F-5E:n taakse (tarina ei tosin erittele minkälaisista alkutilanteista testit käytiin). Suomalaisia MiG-21biskoneita. 72 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT . Suurimmassa osassa koitoksista sen sijaan F-5E pääsi MiGin taakse. . – MiGillä oli yli 500 km/h nopeuksissa parempi kiihtyvyys ja parempi nousukyky. – F-5E kykeni vetämään alle 1 800 metrin säteellä tehtyjä pitkiä kaartoja MiGiä laajemmalla nopeusja korkeusalueella
Tässä ja kolmessa muussa samana päivänä tehdyssä hyökkäyksessä tuhoutui suuri osa Egyptin lentokalustosta. Vähemmän tunnettu sota, johon ylempänä viitattiin, oli kuuden päivän sotaa seurannut tila vuosina 1967–1970, jolloin Israel ja Egypti kävivät enemmän tai vähemmän aktiivista sotaa toisiaan vastaan ilmavoimilla, tykistöllä ja erikoisjoukoilla. Israelin ilmataistelukalusto oli Mirage III -koneita, ja lentorynnäköissä käytettiin lisäksi niin ikään ranskalaisia Vautourja Ouragan-koneita. Kuuden päivän sodassa vuonna 1967 Israel riisti heti kärkeen ilmaherruuden itselleen samanaikaisella yllätyshyökkäyksellä kymmeneen Egyptin ilmavoimien tukikohtaan aamulla 4.6. Noin 300 egyptiläislentokoneen on sanottu tuhoutuneen tukikohtiin. Koko sodan aikana maan 235 MiG-21:stä noin 70 tuhoutui maassa ja noin 30 israelilaiset hävittäjät ampuivat alas. Vastaavia mutta pienimuotoisempia kahinoita kävivät Israel ja Syyria. Arabimaiden tarkoitus oli Israelille jatkuvia tappioita aiheuttamalla pakottaa se vetäytymään kuuden päivän sodassa valtaamiltaan Siinailta ja Golanin MiGin taistelumenestys näyttää olleen yleensä vastustajaa heikompi silloin, kun vastassa on ollut länsivalmisteista kalustoa.. Hieman pienempää tuhoa Israelin ilmavoimat aiheutti Syyrian, Irakin ja Jordanian ilmavoimille. 73 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT MiG-21F-13 MiG-21PF MiG-21PFM MiG-21bis Valmistus aloitettu 1959 1960 1963 1971 Moottori (työntövoima (kp) 100 % teholla/jälkipoltolla) Tumanski R11F-300 (3 900/5 750) Tumanski R11F2-300 (3 950/6 120) Tumanski R11F2S-300 (3 950/6 175) Tumanski R25-300 (4 100/7 100) Pituus ilman pitotputkea (m) 13,5 14,1 14,1 15 Kärkiväli (m) 7,2 7,2 7,2 7,2 Siipipinta-ala (m 2 ) 23 23 23 23 Tyhjäpaino (kg) 4 870 5 340 Starttipaino (kg) 7 100 7 750 7 800 8 730 Huippunopeus pinnoissa/korkealla (km/h) 1 300/2 125 ?/2 175 ?/2 230 1 300/2 175 Nousukyky Lähteestä riippuen 2,5– 3,5 min 10 000 metriin 2,7 min 10 000 metriin 8 min 18 500 metriin 8–8,5 min 17 000 metriin G-rajoitus 7 8,5 Lakikorkeus (m) 19 000 19 000 19 000 17 800 Toimintasäde (km) 1 400 1 900 1 670 1 200 Aseistus 1 x 30 2 x K-13 (AA-2) -ilmataisteluohjusta 2 x K-13 (AA-2) -ilmataisteluohjusta 1 x 23 (2-putkinen) 2 x K-13 (AA-2) -ilmataisteluohjusta 1 x 23 (2-putkinen) 4 -6 x R-60 (AA-8) -ilmataisteluohjusta Hävittäjäpommittajatehtävissä kaikilla 500 kg pommeja Eräiden MiG-21-versioiden teknisiä tietoja vastaan kolme hyvin tunnettua ja yhden vähemmän tunnetun ilmasodan – varsin heikolla menestyksellä. Israel menetti sodassa omien tietojensa mukaan kaikkiaan 45 lentokonetta, joista 12 ilmataisteluissa
Sodan ensimmäisenä päivänä Egyptin ilmavoimat yritti samanlaista hyökkäystä lentotukikohtiin kuin minkä Israel oli tehnyt kuusi vuotta aikaisemmin. Israel pärjäsi näissäkin taisteluissa vastustajaansa paremmin: kolmen vuoden kuluessa Egypti menetti ilmaoperaatioissa noin sata lentokonetta, joista noin puolet MiG-21-hävittäjiä. 1973–1982 Vuoden 1973 jom kippur -sodassa Israel ei kyennyt salama-aloitukseen kuten kuuden päivän sodassa. kukkuloilta. Kaksi Egyptin ilmavoimien 102. Israel tunnusti menettäneensä näissä kamppailuissa yhteensä vain kuusitoista lentokonetta, joista pääosan ilmatorjunnalle. Neuvostoliittolaisyksikön sanotaan menettäneen viisi ja ampuneen alas kaksi lentokonetta. Hyökkäys ei saavuttanut menestystä. Se oli ryhmitetty Egyptiin, ja sen hävittäjiin oli maalattu Egyptin kansallisuustunnukset. MiG21-PFM, Pohjois-Vietnamin ilmavoimat, 1968. 74 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT . MiG-21PFS, Egyptin ilmavoimat. Ylhäältä alas: MiG-21PF, Itä-Saksan ilmavoimat, 1967. Eräs mielenkiintoinen episodi näissä sotatoimissa oli neuvostoliittolaisen MiG-21-osaston osallistuminen kamppailuun kesällä 1970. . Alueiden valtaamisiin tähtääviä maasotatoimia ei näinä aikoina tehty, ja arabimaat katsoivat voivansa sietää Israelia suurempia tappioita. MiG-21 oli arabien ilmavoimien G O RD O N & D EX TE R. Ilmasota käytiin nyt enemmän tai vähemmän tasaväkisesti. PFS oli PF:n vientiversio. Arabeilla oli lukumääräinen ja Israelilla laadullinen ylivoima. Egypti ilmoitti MiG21-koneidensa ampuneen alas varmasti 14 israelilaista lentokonetta ja mahdollisesti 12 lisää. Sota alkoi itse asiassa arabimaiden yllätyshyökkäyksellä. lentoprikaatin MiG-21F-13:a ilmataisteluharjoituksissa pari kuukautta ennen jom kippur -sotaa vuonna 1973
Arabien Israelin ilmavoimille aiheuttamien tappioiden vakavuutta voidaan arvioida sillä, että sodan kestäessä Israel tilasi ja sai Yhdysvalloilta F-4-hävittäjiä menettämiensä tilalle. . Vuosina 1968–1971 Yhdysvallat lensi Pohjois-Vietnamin yllä ainoastaan tiedustelulentoja. Arabimaan ilmavoimien MiG-21:n tuho israelilaisen hävittäjän maalikameran kuvissa. Pohjoisvietnamilaiset hävittäjälentäjät palaveeraavat MiG-21:n edessä. O RB IS PU BL IS H IN G , 19 81. Jälkimmäinen oli tärkein tekijä, joka pakotti Pohjois-Vietnamin sodan USA:n osalta päättäneisiin rauhanneuvotteluihin. Vastassaan sillä oli ensi sijassa Israelin F-4 Phantomit ja Miraget. Se ei osallistunut lentokalustollaan Etelä-Vietnamissa käytyyn sotaan vaan torjui sillä omalla maaperällään sijainneita kohteita pommittaneita Yhdysvaltojen ilmaja merivoimien lentojoukkoja, jollaiseksi Yhdysvaltojen ilma-ase oli organisoitu aina Yhdysvaltojen sodasta irtautumiseen vuonna 1973 asti. USA:n ilmavoimat iski Pohjois-Vietnamiin Thaimaassa sijainneista tukikohdista ja merivoimat Tonkininlahdella purjehtineilta lentotukialuksilta. Asiantuntijat ovat myöhemmin kritisoineet aluejakoa: ilma-aseen käyttöä ei saisi karsinoida. Neuvostoliittolaisnäkemyksen mukaan Syyria tiesi MiG-21:n olevan jo vanhentunut ja käytti sitä vain tilanteissa, joissa MiG-23:a ei ollut käytettävissä. Jakso huipentui pommitusoperaatioihin Linebacker I ja II kesällä ja joulukuussa 1972. Kamppailu liittyi Israelin hyökkäykseen Libanoniin, minkä tarkoitus oli eliminoida Libanonin alueelta Israeliin kohdistuva PLO:n uhka. Vuoden 1982 kesäkuussa käytiin Libanonin–Syyrian raja-alueella sijaitsevan Bekaan laakson yllä lyhyt ilmasota Israelin ja Syyrian välillä. Näistä MiG-21:tä hieman vajaa puolet. Pohjois-Vietnamin yllä käyty ilmasota voidaan jakaa kahteen aikajaksoon: – 1965–1968, jolloin oli käynnissä Yhdysvaltojen pommitushyökkäys Rolling Thunder ja – 1971 ja 1972, jolloin USA jatkoi Pohjois-Vietnamin pommituksia. Luvut ovat Israelin tietojen mukaan. G O RD O N & D EX TE R TH O M PS O N ,R O BE RT : W A R IN PE A C E. Punatähdet Neuvostoliitto tuki Pohjois-Vietnamia hävittäjätoimituksilla 1960-luvun alusta lähtien. Kuten ilmasodankäynnin suuntaus on kaikkialla ollut jo vuosikymmenien ajan, ilmatorjunta niitti suurimman saaliin. Syyrian armeija oli Libanonissa jo, mikä johti sotatoimiin. Maantieteellinen asetelma oli, että Yhdysvallat oli jakanut Pohjois-Vietnamin alueen seitsemään maalialueeseen, joista neljällä kohteiden pommituksista vastasi merivoimat ja kolmella ilmavoimat. Ilmasotatapahtumat osoittivat dramaattisesti, kuinka ilmavoimat, joka on varustettu vastustajaa teknisesti selvästi korkeatasoisemmilla hävittäjillä, joita lentävät paremmin koulutetut lentäjät ja joita tuetaan taistelunjohtokoneilla, voi päihittää vastapuolensa. Esimerkiksi toukokuussa 1972 määrä oli noin 200. Syyria tosin ilmoitti pudottaneensa 19 israelilaishävittäjää. SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT 75 tärkein hävittäjä. Israelin ilmavoimat käytti nyt ilmaherruuden saavuttamiseen ja ylläpitoon amerikkalaisvalmisteisia F-15ja F-16-hävittäjiä, jotka ampuivat alas noin 80 syyrialaista MiG-21-, MiG-23ja MiG-25-hävittäjää ilman omia ilmataistelussa kärsittyjä tappioita. Arabiarmeijoiden voimakas ilmatorjunta tasoitti osittain puntteja: Israel menetti sodassa oman ilmoituksensa mukaan kaikkiaan 120 lentokonetta, ja joidenkin arvioiden mukaan jopa kaksi kertaa enemmän. Pohjois-Vietnamin ilmavoimien käytössä olleiden hävittäjien lukumäärät vaihtelivat hävittäjätoimitusten ja tappioiden mukaan. Muut . Kolmisen viikkoa kestäneessä sodassa arabien ilmavoimat menettivät ilmataisteluissa vajaat 350 lentokonetta, Israel 21. Vietnam Parhaisiin taistelusuorituksiin MiG21:llä ylsi Pohjois-Vietnam vuosina 1965–1972
. Pohjoisvietnamilaisten hävittäjälentäjien kokemuksen karttuessa he ryhtyivät käyttämään seuraavaa taktiikkaa: – lento pintakorkeuksissa amerikkalaisten tutkien katveessa oman maajohtokeskuksen ohjeiden mukaan amerikkalaismuodostelmien lähelle – nousu jälkipolttoa käyttäen amerikkalaisten lentokorkeudelle tai hieman sen yläpuolelle – lähestyminen, jos mahdollista, yliäänennopeudella ja ohjusten laukaisu ja – irtautuminen taistelusta. 76 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT olivat vanhempia MiG-19ja MiG17-koneita. Vietnamilaishävittäjät irtautuivat usein Kiinan ilmatilaan, jonne amerikkalaisilla ei ollut lupaa lentää eikä käyttää aseitaan. Toinen taktiikka oli lentää MiG-17:llä amerikkalaisten käyttämillä korkeuksilla ja MiG-21:llä korkeammalla: tarkoitus oli houkutella amerikkalaishävittäjät korkeammalle iskemään MiG-17 kimppuun, jolloin edellä mainitut altistuisivat lentäessään hitaalla nopeudella korkeammalta iskeville MiG-21:ille. Kumpaankaan taisteluajatukseen ei kuulunut jäädä pitkäaikaiseen kosketukseen amerikkalaisten hävittäjien kanssa. G O RD O N & D EX TE R. Yhdysvaltain ilma-aseella oli lukumääräinen ylivoima sekä sotanäyttämölle keskitettyjen lentokoneiden että yleensä yksittäisiin ilmahyökkäyksiin ja niiden torjuntaan osallistuneiden lentokoneiden suhteen. Alla neuvostolentäjiä Afganistanissa Bagramin lentokentällä 1982. MIG-21bis:n ohjaamo
Vielä erikoisempi ilmiö oli, että USA:n ilma-aseelta oli kielletty hyökkäykset Pohjois-Vietnamin ilmavoimien tukikohtiin ennen joulukuuta 1972. Yhdysvallat menetti Vietnamin sodan aikana lähteestä riippuen 8 000–10 000 ilmaalusta kaikki syyt – myös onnettomuudet ja vikaantumiset – mukaan lukien. SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT 77 Vastustaja Pohjoisvietnamilaisten hävittäjien vastapelureina olivat ilmaja merivoimien F-4 Phantomit, merivoimien F-8 Crusaderit ja lyhyitä aikoja ilmavoimien F-5 Freedom Fighterit, F-104 Starfighterit ja F-102 Delta Daggerit. Pohjois-Vietnamin yllä käytyihin ilmaoperaatioihin liittyen tappioista syntyi enintään 1 500. Kun kuvaa katsoo tarkkaan, erottaa siinä kaksi J-7:ää. Tilinpäätös Varsinkin Rolling Thunderin aikana oli pitkähköjäkin ajanjaksoja, jolloin Yhdysvallat menetti ilmataisteluissa hieman enemmän lentokoneita kuin mitä itse ampuivat alas. Samana vuonna amerikkalaiset sanoivat pudottaneensa ilmataisteluissa 51 MiG-21:tä ja menettäneensä itse MiG-21:tä vastaan 25 lentokonetta. Amerikkalaisten hävittäjien paperilla pohjoisvietnamilaisia parempaa taistelukykyä heikensi se, että amerikkalaisilta vaadittiin ennen ohjusten laukaisua visuaalinen tunnistus aiotusta maalista. Kiinalainen J-7C revittelee jälkipoltinta mutta vailla lentoonlähtötarkoitusta: huomaa laskutelineen pyörän edessä oleva pukki. Ilmatorjunta oli merkittävin vihollisen konetappioita aiheuttanut vaikuttaja. G O RD O N & D EX TE R. Eivät hävittäjät. Tässäkin luvussa on mukana ilman vihollisvaikutusta syntyneitä tappioita. Tämä rajoitti pitkän kantaman ilmataisteluohjusten käyttöä. Pommituksia ja rynnäköitä amerikkalaiset tekivät B-52 Stratofortress-, F-105 Thunderchief-, A-4 Skyhawk-, A-7 Corsairja A-6 Intruderja joulukuussa 1972 lisäksi F111-kalustolla. Amerikkalaisten tuon ajan hieman erikoista asennetta sodankäyntiin kuvaa se, että Pohjois-Vietnamin pääkaupunki Hanoin ja maan tärkeimmän sataman Haiphongin ympärille he olivat määränneet omille lentoyksiköilleen lentokieltoalueen, joka purettiin vasta vuonna 1972. Näin siis amerikkalaisten tietojen mukaan. Kiivaimpana ilmataisteluvuonna 1972 neuvostoliittolaiset neuvonantajat raportoivat 34 MiG-21:n tuhoutuneen ilmataisteluissa ja laskivat kaksiykkösten ampuneen alas hieman yli 50 amerikkalaislentokonetta. Vietnamilaisella hävittäjällä, kuten MiG-21:llä, oli kovin pieni osuus vihollisvaikutuksesta syntyneisiin tappioihin. Miten osapuolet pärjäsivät. 1970-luvun puolella amerikkalaiset pääsivät enemmän niskan päälle. Pohjoisvietnamilaiset ilmoittivat hävittäjiensä ampuneen koko sodan aikana alas 266 amerikkalaista lentokonetta ja myönsivät itse 131 lentokoneensa tuhoutuneen ilmassa amerikkalaisten lentokoneiden takia. Amerikkalaiset ampuivat omasta mielestään ilmataisteluissa alas 195 pohjoisvietnamilaista ja menettivät itse 128 lentokonetta. Suurin osa ilmataisteluista käytiin Pohjois-Vietnamin voimakkaan neuvos. Äskeiset luvut eivät luokittele saavutuksia ja tappioita eri konetyyppien välillä
78 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT Ensimmäiset MiGit saatiin Suomeen huhtikuussa 1963.
SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT 79 tovalmisteisen ilmatorjunnan vaikutusalueella. Äskeisten tietojen luotettavuudesta päättäköön kukin lukija itse. Mikoyan MiG-21. Kuusi kappaletta modifioitiin tehtävään F-13:n tavoin Suomessa, ja ne saivat epävirallisen tyyppimerkinnän MiG21bis/T. Keski-Suomen Ilmailumuseo, 1992. MiGin taistelumenestys näyttää olleen yleensä vastustajaa heikompi silloin, kun vastassa on ollut länsivalmisteista kalustoa. Aiheesta lisää: Gordon, Yefim& Dexter, Keith: Famous Russian Aircraft. Varsinkin Vietnamin sodan ilmataistelukokemukset osoittivat, että olosuhteisiin ja vastustajan toimintamenetelmiin nähden sopivilla tavoilla käytettynä MiG-21:llä kyettiin vähintään tasavertaiseen taisteluun jopa paperilla teknisesti vahvempaa ja lukumääräisesti ylivoimaista vihollista vastaan. 1990-luvulta lähtien venäläiset, israelilaiset ja romanialaiset yritykset ovat tarjonneet jälkimodifiointipaketteja eri ilmavoimien MiG-21:lle. Heinonen, Timo: Thulinista Hornetiin. 2010-luvun lopulla MiG-21:tä ja sen ulkomaisia kopioita oli edelleen palveluskäytössä ainakin 20 maassa. Midland Publishing, 2008. Olisipa vastustaja ollut sitten se tai tämä. Ensimmäiset MiGit saatiin Suomeen huhtikuussa 1963. Neuvostonäkemyksen mukaan amerikkalaisilla oli taipumus kirjata taistelussa tuhoutunut lentokone ilmatorjunnan pudottamaksi silloin, kun tuhoutumistavasta ei ollut täyttä varmuutta. MiG-21-koneita tuhoutui onnettomuuksissa Ilmavoimissamme kaikkiaan 11 kappaletta. Crescent Books, 1983.. Olemassa olevien koulutusja kunnossapitojärjestelyjen johdosta uuden tyypin käyttöön voitiin siirtyä suhteellisen vähillä lisäponnistuksilla. MiG-21 oli Ilmavoimiemme ensimmäinen lentokonetyyppi, joka kykeni vaakalennossa yliääninopeuteen. Selkeästi huonoin puoli oli – neuvostoajan jälkeisiä jälkimodifiointeja lukuun ottamatta – pitkän kantaman ilmataistelukyvyn puute. Hävittäjiin asennettiin muun muassa ohjusten väistämiseen tarkoitettuja länsivalmisteisia tutkavaroittimia ja silpunja soihdunheittimiä. Vaihtoehtoina olivat ranskalainen Dassault Mirage, ruotsalainen Saab Draken ja MiG-21F-13. Kaikkiaan F-13-versioita oli Ilmavoimillamme 22 kappaletta. Ja sillä mentiinkin saman tien kaksinkertaiseen äänennopeuteen. MiG-21 on toistaiseksi maailman kaikkien aikojen eniten valmistettu suihkuhävittäjä. MiG-21 Suomen ilmavoimissa Suomen ilmavoimien hävittäjäkalusto koostui 1950-luvun lopussa kolmestatoista brittiläisestä Folland Gnat -hävittäjästä. Paketteihin on kuulunut muun muassa tutkaja muun avioniikkavarustuksen ja aseistuksen parannuksia sekä uusien moottorien asennuksia. Ne olivat aluksi Rissalaan ryhmitetyn Karjalan lennoston kalustona, kunnes vuonna 1966 muutamia siirrettiin Hämeen lennostolle Luonetjärvelle. MiG-21bis-koneisiin tehtiin Suomessa eräitä muutostöitä. Suomen Sotilas ei ryhdy arvioimaan, paljonko tässä on osaa lentäjien koulutustasoeroilla tai sillä, että useimmat taisteluihin päässeet MiGit olivat heikennettyjä vientiversioita. 1970-luvulla hävittäjä jäi jo laadullisesti omien ja vastustajan uudempien tyyppien jalkoihin mutta muodosti Neuvostoliiton mahdollisille vihollisille edelleen uhan jo pelkästään lukumääränsä puolesta. Gunston, Bill & Spick, Mike: Modern Air Combat. MiG-21 palveli Ilmavoimissamme vuoteen 1998 saakka, jolloin Karjalan lennosto sai McDonnel Douglas F/A-18 Hornet -hävittäjät palveluskäyttöön. 1970-luvun lopussa F-13-tyypit siirrettiin tiedustelutehtäviin niiden edellyttämien muutostöiden jälkeen. Valituksi tulivat lopulta kaksi jälkimmäistä, ja kesällä 1962 viisitoista suomalaista hävittäjälentäjää määrättiin koulutuskomennukselle Neuvostoliittoon tyyppikoulutusta varten. Tyyppi oli jo vanhentunut, ja 1960-luvun alussa Suomi ryhtyi valmistelemaan suorituskykyisemmän hävittäjän hankintaa. Itselleni on jäänyt kokonaisuutena vaikutelma, että MiG-21 pärjäsi olosuhteet ja voimasuhteet huomioiden Vietnamin sodan taivailla hyvin. 1960-luvulla MiG-21 oli Neuvostoliiton ja Varsovan liiton suorituskykyisin ja tärkein hävittäjä. Modifioituja MiGejä on ollut pitkään käytössä ainakin Intian, Romanian ja Kroatian ilmavoimilla, ja niiden on sanottu pärjänneen hyvin ilmataisteluharjoituksissa muun muassa amerikkalaisia F15-hävittäjiä vastaan. MiGien käyttöiän lähentyessä loppuaan Suomi tilasi niiden seuraajaksi MiG-21bis-koneita. Tämän seurauksena sota päättyi lopulta vappuna 1975 Pohjois-Vietnamin voittoon ja Etelä-Vietnamin tuhoutumiseen. F-13:t palvelivat vuoden 1986 alkuun saakka tiedustelulentolaivueessa Luonetjärvellä. MiG-21:n hyviä puolia olivat hyvä suorituskyky – varsinkin palvelusuran alkuvaiheessa – valmistuksen yksinkertaisuus ja halpa hinta, mitkä mahdollistivat riittävät lukumäärät. Lukuun voidaan ynnätä vielä suuruusluokkaa 3 000 kiinalaista J-7:ää ja F-7:ää. Rauhanneuvottelut, johon PohjoisVietnam oli pakotettu Linebacker II -pommitusten jälkeen, aiheuttivat Yhdysvaltojen irtautumisen Vietnamin sodasta tammikuussa 1973 jättäen Pohjoisja Etelä-Vietnamin vastakkain. Ilmavoimillamme oli äskeisten lisäksi kuusi kaksipaikkaista MiG-21U-, MiG21USja MiG-21UM-harjoitushävittäjää. Neuvostoliitto toimitti vuosina 1978–1986 Ilmavoimillemme 26 bisiä. Aerospace Publishing Ltd, 1997. Ainakin seitsemässä tapauksessa syynä oli tekninen vika. Bishop, Chris: The Aerospace Encyclopedia of Air Warfare volume 2. Lopuksi MiG-21:tä valmistettiin noin 11 500 kappaletta, joista noin 800 lisenssillä Intiassa ja Tšekkoslovakiassa. Näiden myötä MiGeille on saatu kykyä käyttää muun muassa venäläisiä pitkän kantaman R-77(Natokoodi AA-12 Adder) ja lyhyen kantaman R-73(AA-11 Archer) sekä israelilaisia Python-ilmataisteluohjuksia. Tämän jälkeen ne korvattiin bisillä. Suomen Sotilas arvioi, että mikäli Suomi olisi päätynyt ilmataisteluihin MiG-21-kalustollaan, olisi meikäläisellä doktriinilla ja lentäjäkoulutuksella päädytty hyviin suorituksiin. Kolme hävittäjälentäjäämme menehtyi. Neuvostoliiton jälkeen MiG-21-kalustoa osallistui lisäksi lukemattomiin pieniin sotiin ja konflikteihin ympäri maailman
80 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT F-15 Eagle (kotka) on nykyään palveluksessa olevista hävittäjistä menestyksekkäin, kun mittarina on konetyypin ilmavoittosuhde. Hehkutuksen kääntöpuolelta voidaan todeta, että yhteenotot tasaväkisiä vastustajia vastaan puuttuvat. Kotkan lento alkoi vuonna 1976 ja jatkuu yhä. SOTATAIVAIDEN MCDONNEL DOUGLAS/BOEING F-15 EAGLE. Tällaisina Suomen Sotilas voisi pitää esimerkiksi venäläisen Suhoi 27:n myöhempiä versioita kiinalaiset kopiot mukaan luettuina, tuettuna taistelunjohtokoneilla ja kehitysmaatasoa paremmilla kunnossapitoresursseilla. Eagle oli ampunut vuoteen 2017 mennessä Yhdysvaltojen, Israelin ja Saudi-Arabian palveluksessa alas 101 lentokonetta ilman yhtään ilmataistelussa menetettyä konetta
Käynnissä on Valiant Shield -sotaharjoitus.. F-15:n kaksipaikkainen D-versio kaartaa Mariaanien saariryhmän yllä Tyynellämerellä syyskuussa 2018. 81 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT KOTKA U .S . A IR FO RC E
Koneet olivat yleensä liikehtimiskyvyltään heikkoja, eikä niissä välttämättä ollut enää lainkaan tykkejä. 82 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT -luvun lopussa ja 1960-luvun alussa Yhdysvalloissa ja Britanniassa vallitsi näkemys, jonka mukaan tulevaisuudessa hävittäjien pääkohteita ovat Neuvostoliiton ydinaseilla varustetut pitkän matkan pommikoneet ja että ilmataistelut ratkaistaan kaukaa laukaistuilla ohjuksilla. Tämä esti pitkän matkan ilmataisteluohjusten käytön sillä tapaa, mihin ne alkujaan oli tarkoitettu. Vietnamin sota, johon Yhdysvallat osallistui virallisena osapuolena vuosina 1964–1973, osoitti doktriinin heikkoudet. Hävittäjät olivat joko puhtaita torjuntahävittäjiä, kuten USAF:n Convair F-102 Delta Dagger tai brittien English Electric Lightning, tai hävittäjäpommittajia, joilla oli toistai jopa ensisijaisena roolina maamaaleja vastaan rynnäköinti, esimerkiksi McDonnel Douglas F-4 Phantom. Pohjois-Vietnamin taivailla amerikkalaiset olivat aika ajoin lujilla taistellessaan raskailla hävittäjäpommittajillaan vietnamilaisten liikehtimiskykyisiä neuvostohävittäjiä vastaan. Jälkimmäisissä oli ylläpidetty kyky ilmataisteluun lähietäisyyksiltä. Tulee kuitenkin muistaa, että tämä johtui osittain USA:n poliittisen johdon määräämistä toimintarajoitteista. Tämä johti kahteen seuraukseen: 1) Länsimaiden ensi sijassa ilmataisteluun tarkoitetut lentokoneet olivat moottoriteholtaan ja suorituskyvyltään voimakkaita, niissä oli pitkän kantaman tutkat, ja niiden pääaseistuksena oli yleensä pitkän kantaman puoliaktiivista tutkahakua käyttävät ilmataisteluohjukset, termi ”pitkä kantama” pitää ymmärtää oman aikansa mittapuun mukaan. 2) Hävittäjälentäjien koulutuksessa ei korostettu lähietäisyydeltä käytävää ilmataistelua. Etualalla F-15E ja taaempana kaksi F-15C:tä Britannian Gloucestershiren yläpuolella.. Neuvostoliitossa, joka aseisti Pohjois-Vietnamia, ilmasota-asioista ajateltiin hieman eri tavalla kuin Yhdysvalloissa. Neuvostohävittäjätkin voitiin karkeasti jakaa kahteen luokkaan: torjuntahävittäjiin ja ilmaherruus/yleishävittäjiin. TEKSTI: TIMO SÄYRINEN . Amerikkalaisen ilmataisteluteoreetikon John Boydin kehittämän energia-liikehtimisteorian (Energy Maneuverabili. Esimerkiksi ilmataisteluohjuksia ei saanut laukaista sellaisia maaleja kohti, joita ei oltu visuaalisesti tunnistettu vihollisiksi
A IR FO RC E Prototyyppi koki ensilentonsa heinäkuussa 1972.. Tutkalla on niin kutsuttu look down/shoot down -kyky, eli se kykenee havaitsemaan ja seuraamaan ylhäältä käsin pintakorkeuksissa lentäviä maaleja, ja sen ominaisuudet mahdollistavat usean tutkahakuisen ohjuksen laukaisun yhtä aikaa useita maaleja kohti. Tutkan kantama on tietysti aina suhteellinen suure, joka riippuu maalin tutkapoikkipinta-alasta (Radar cross section, RCS). Hävittäjä otettiin palveluskäyttöön vuoden 1976 alussa. F-15:n aivoina on APG-63-hävittäjätutka, jonka kantamaksi ilmoitetaan julkisuudessa 160 kilometriä. F-X totteli nyt nimeä F-15 Eagle. Aluksi suunnittelutyö tunnettiin nimellä F-X. Ja itse asiassa olivat olleet koko sen ajan, kun suihkumoottoreilla varustettuja hävittäjiä oli ollut käytössä, aikalainen aikalaista vastaan tarkasteltuna. Prosessin alkuperäinen tarkoitus oli tuottaa ajan tavan mukaan ilmataisteluun ja maakohteita vastaan tarkoitettu hävittäjä, joka korvaisi useita siihen asti käytössä olleita lentokonetyyppejä ja vähentäisi näin tyyppikirjavuutta ja helpottaisi muun muassa kunnossapitoa. Kehittelykilpailun viimeisessä vaiheessa mukana olleiden kolmen hävittäjävalmistajan Fairchild Republicin, North American Rockwellin ja McDonnel Douglasin väliltä ilmavoimat valitsi viimeksi mainitun joulukuussa 1969. Ohjusaseistuksena olivat rungon kulmaripustimissa neljä AIM 7 Sparrow -puoliaktiiviseen tutkahakuun perustuvaa ja siipiripustimissa neljä AIM 9 Sidewinder -lämpöhakeutuvaa ilmataisteluohjusta. Nämä nykyään itsestään selvät ominaisuudet eivät 1970-luvulla olleet yleisiä. Kotka nousee F-15:stä tuli yksipaikkainen, kaksimoottorinen, kaksisivuperäsiminen ilmaherruushävittäjä, jonka kiinteänä aseistuksena oli vasemman moottorin ilmanottoaukon kupeeseen asennettu kuusiputkinen 20 millin M-61-tykki. 83 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT ty Theory, EM-teoria) mukaan tarkasteltuna neuvostoliittolaiset hävittäjät olivat tuohon aikaan amerikkalaisia parempia. FX Yhdysvalloissa aloitettiin vuonna 1965 uuden hävittäjän suunnittelu ilmavoimille. RCS taas riippuu maalin fyysisestä koosta, asennosta tutkaan nähden (lähestyvän lentokoneen RCS on pienempi kuin sivuttain lentävän), kuormasta (paljon ulkoista kuormaa kanU .S . F-15:n työntövoiman suhde painoon on – kevyesti esimerkiksi lyhyen lentoajan ilmataistelukäyttöön lastattuna – yli yksi, mikä tarkoittaa, että se kykenee kiihdyttämään pystysuorassa nousussa. Yhdysvalloissa arvioitiin – ehkä hieman hätäisesti ja aiheettomasti – uuden MiGin olevan oleellisesti parempi ilmataistelija kuin amerikkalaisten sen aikaiset hävittäjät. Alkuperäisiä suunnitteluvaatimuksia täsmennettiin: ilmavoimat halusi starttipainoksi 18 000 kiloa, huippunopeudeksi mach 2,5, työntövoima-paino suhteeksi 1:1 ja hävittäjän varustettavaksi kahdella moottorilla. Tämän sekä Vietnamin ilmataistelukokemusten perusteella Yhdysvaltojen ilmavoimat linjasi vuonna 1968, että F-X tulee kehittää puhtaaksi ilmaherruushävittäjäksi. Lisäksi luonnollisesti 1990-luvun alusta eteenpäin AIM 120 AMRAAM -aktiivisella tutkalla hakeutuva ohjus. Neuvostoliitto esitteli vuonna 1967 uuden hävittäjän, MiG25:n. Prototyyppi koki ensilentonsa heinäkuussa 1972
Niitä on toimitettu myös USA:n liittolaisille (suluissa vientiversion tyyppimerkintä) Israelille (F-15I ja . Ne onkin virallisesti tarkoitettu kahteen eri tehtävään, joskin tosiasiassa ero on veteen piirretty viiva. Strike Eagle -koneessa on lisäksi niin kutsutut kiinteät lisäpolttoainesäiliöt (Conformal fuel tanks, CFT) rungon kummallakin sivulla, mikä antaa rynnäkkökoneelle F-15C:tä hieman harteikkaamman ulkonäön. Missä tahansa lähteessä ilmoitettuihin yksiselitteisiin tutkien kantamiin pitää siksi suhtautua varauksella. 84 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT tavalla lentokoneella on isompi RCS kuin sileällä) ja nykyään tietenkin lentokoneen suunnittelussa ja valmistuksessa käytetystä häivetekniikasta. F-15E:tä valmistettiin vientiversioineen 521 kpl vuodesta 1986 eteenpäin. Amerikan mantereen lisäksi niitä oli ryhmitetty Britanniaan, Saksan liittotasavaltaan, Alankomaihin ja Islantiin samoin kuin USA:n tukikohtiin Tyynellä valtamerellä. A:ta ja C:tä vastaavat kaksipaikkaiset harjoitusversiot B ja D, jotka ovat kuitenkin ilmataistelukykyisiä. Osa meni vientiin. F-15E:ssä on APG-70-tutka, jonka kantama on lähteestä riippuen noin 260 kilometriä. Eagle ja Strike Eagle ovat ulkonaisesti lähes samanlaisia. Pikemminkin kuin saman lentokoneen kaksi versiota F-15:n ja F15E:n katsotaan virallisesti olevan kaksi eri lentokonetta. Neljää versiota valmistettiin vuosina 1972–1985 kaikkiaan 1 020 kappaletta. Naton ilmasotadoktriinin mukaan pääosin tällä hävittäjällä olisi saavutettu ja ylläpidetty ilmaherruus, jonka suojissa omat F-16:t, F-4:t, F104:t, Tornadot, Miraget, A-10:t ja muut olisivat iskeneet vastapuolen maakohteisiin. F-15E Strike Eagle McDonnel Douglas kehitteli itsenäisesti, aluksi vailla USAF:n kiinnostusta, F-15:n rynnäkkökoneversiota. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että USA ei toimittanut F-15:tä ikinä muille Nato-maille. Vuonna 1981 USAF julkisti tarpeen korvata F-111, reilut kymmenen vuotta aikaisemmin palvelukseen tullut rynnäkkökone. CFT:t lisäävät lentokoneen polttoainekapasiteettia 2 x 2 840 litralla ilman, että ne lisäävät oleellisesti ilmanvastusta ja RCS:ää. F-15E Strike Eaglen ohjaamo. On varmastikin hyvä, ettemme ikinä saaneet tietää, kuinka siinä kamppailussa oikeasti olisi käynyt. Kolmea vuotta myöhemmin USAF valitsi korvaajaksi MCD:n vaihtoehdon, josta tuli F-15E Strike Eagle. C:ssä on hieman parannettu tutka ja suurennettu polttoainekapasiteetti. Jälkimmäinen on kylläkin kaksipaikkainen: lentäjän takana istuu WSO eli weapons system officer, aseupseeri. Strike Eagle -koneessa on lisäksi niin kutsutut kiinteät lisäpolttoainesäiliöt (Conformal fuel tanks, CFT) rungon kummallakin sivulla.. Britannian RAF:llä oli vastaavaan rooliin tarkoitettu mutta taistelukyvyltään ilmeisesti hieman heikompi Panavia Tornado Air Defence Variant (ADV). CFT:t voidaan asentaa myös F-15C:hen, mutta kuvamateriaalista päätellen sitä käytetään varsin harvoin. Toisin kuin varsinaisia lisätankkeja CFT-säiliöitä ei voi irrottaa lentokoneen ollessa ilmassa. Rynnäkkökone tuli palveluskäyttöön vuonna 1988. Kylmän sodan loppupuolella USA:n ilmavoimien operatiivisilla yksiköillä oli reilut 700 F-15:tä. Työkalu F-15 on tarkoitettu pitkältä etäisyydeltä tapahtuvaan ilmataisteluun mutta on myös liikehtimiskyvyltään loistava ainakin sen koko ja paino huomioituna. F-15:stä valmistettiin hävittäjäversioita A ja C. Samoin väitteisiin häiveestä tai esimerkiksi näkymättömyydestä tutkassa. Tässä ominaisuudessa se ei kuitenkaan pärjää lähietäisyydeltä taistelemaan tarkoitetuille oman aikakautensa hävittäjille, esimerkiksi Northrop/Lockheed Martin F-16 Fighting Falcon tai MiG-29, eikä hävittäjille, joiden liikehtimiskykyä tehostetaan moottoreiden suihkunsuuntauksella, kuten nykyaikaiset Lockheed Martin F-22 Raptor tai Suhoi 27 myöhempine versioineen, kiinalaiset koneet mukaan luettuna. Jos Naton ja Varsovan liiton välinen kylmä sota olisi muuttunut kuumaksi, olisi F-15 ollut avainroolissa Keski-Euroopan yllä käytävässä ilmasodassa. Muiden Nato-maiden ilmavoimien katsottiin ison sodan sattuessa pärjäävän USAF:n luoman ilmaherruuden turvin
BI SH O P. Siipien alla on lisäpolttoainesäiliöt ja rungon alla vapaasti putoavat tai GPS-ohjattavat pommit. F-15:n teknisiä tietoja F-15C F-15E Palveluskäyttöön 1979 1988 Moottorit (työntövoima (kp) 100 %:n teholla/ jälkipoltolla) 2 x Pratt & Whitney F100-PW-220 (2 x 6 490/2 x 10 570) Pituus (m) 19,4 Kärkiväli (m) 13,1 Siipipinta-ala (m 2 ) 56,5 Tyhjäpaino (kg) 12 700 14 400 Starttipaino (kg) 20 200 Maksimi starttipaino (kg) 30 800 36 700 Huippunopeus pinnoissa/korkealla (km/h) 1 480/2 655 1 450/2 655 Nousukyky (m/min) 15 000 G-rajoitus + 9 Lakikorkeus (m) 20 000 18 000 Toimintasäde siirtolentoa varten (km) 3 900–5 600 km CFT:llä ja kolmella lisäpolttoainesäiliöllä Aseistus 1 x 20 mm (6-putkinen), 940 kranaattia 8 ilmataisteluohjusta, esimerkiksi * 4 x AIM 7 + 4 x AIM 9 * 4 x AIM 120 + 4 x AIM 9 * 8 x AIM 120 max asekuorma 7 300 kg 1 x 20 mm (6-putkinen), 500 kranaattia 8 ilmataisteluohjusta, esimerkiksi * 4 x AIM 7 + 4 x AIM 9 * 4 x AIM 120 + 4 x AIM 9 * 8 x AIM 120 max asekuorma 10 400 kg . F-15C-hävittäjässä on F-15:n uran alkutaipaleen aseistuksen normaalitäyttö: neljä AIM-7 Sparrow -puoliaktiivista tutkaohjusta rungon kulmaripustimissa, kaksi kummallakin puolella, sekä siipiripustimissa neljä (vain yksi näkyvissä) lyhyen kantaman AIM-9 Sidewinder -lämpöhakuista ilmataisteluohjusta. Sparrowit korvattiin 1990-luvulla AIM-120 AMRAAM -aktiivisilla tutkaohjuksilla. 85 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT . Jälkimmäiselle tuskin on käyttöä tässä tehtävässä. Jälkipolttimet jyrisevät, kun F-15E starttaa tehtävään Afganistanin taivaall e lokakuussa 2011. Vasemmassa siivessä on lisäksi AMRAAM-ilmataisteluohjus
Israelin E2C Hawkeye -tutkavalvonta/ taistelunjohtokoneet lensivät Libanonin rannikon edustalla, josta käsin ne useimmiten havaitsivat syyrialaiset lento-osastot melkein heti niiden noustua ilmaan tukikohdistaan, ja ohjasivat F-15ja F-16-hävittäjät niiden kimppuun. Kesäkuun 11. 86 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT F-15IA), Saudi-Arabialle (F-15S ja F-15 SA), Etelä-Korealle (F15K), Singaporelle (F-15SG) ja Qatarille (F-15QA). päivänä 1979 ilmataistelupartiotehtävässä ollut F-15 ampui Libanonin yllä alas Syyrian ilmavoimien MiG-21:n. Yhdysvallat tarjosi liittolaiselleen F-15 Eagle -koneita ja kahta vuotta aikaisemmin palveluskäyttöön tulleita merivoimien Grumman F-14 Tomcat -torjuntahävittäjiä. päivänä alkoi nelipäiväinen ilmasota, jossa Syyrian ilmavoimat yritti estää Israelin ilmavoimia tukemasta maavoimien operointia. Ilmavoitto oli samalla ensimmäinen israelilaisvalmisteisella Python 3 -ilmataisteluohjuksella saavutettu. Muun muassa 13.2. Hyökkäyksissä Israel käytti F-4 Phantomeita, Douglas A-4 Skyhawkeja ja IAI Kfirejä. F-15:n ensimmäinen taistelumenestys ei edellyttänyt sotaa. Neljä päivää kestäneissä ilmataisteluissa, joita on joskus luonnehdittu suurimmiksi Korean sodan jälkeen, israelilaiset hävittäjät ampuivat alas 80–90 syyrialaista ilman omia ilmataisteluissa syntyneitä tappioita. Bekaan Kotkat Eliminoidakseen jatkuvan pohjoisen suunnasta tulevan terrorin uhan hyökkäsi Israel 4.6.1982 Libanoniin ilmavoimien tuella. Israelissa ja lähialueilla vallitsi jatkuva aseellinen vastakkainasettelu, eivätkä yhteenotot useinkaan ylittäneet uutiskynnystä esimerkiksi Suomen kaltaisissa maissa. Aseistuksena olivat tutkaan hakeutuvat ohjukset, Maverickrynnäkköohjukset sekä laserohjattavat ja vapaasti putoavat pommit. Tämä on siis virallinen israelilainen ja länsimainen tieto. Koelentosarjan jälkeen Israel valitsi Eaglen. 1970-luvun alussa Israelin ilmavoimien päähävittäjät olivat ranskalainen Dassault Mirage III ja amerikkalainen McDonnel Douglas F-4 Phantom. Syyrialaiset ilmoittivat hävittäjiensä ampuneen alas parikymmentä lentokonetta. Kesäkuun 8. Israelin pitkän matkan ilmahyökkäykset Irakia oli epäilty pitkään salaisen ydinaseohjelman ylläpitämi. Syyria oli ryhmittänyt Bekaan laakson alueelle muun muassa 19 ilmatorjuntaohjusyksikköä (SAM sites). päivänä oli salamasota Bekaan ilmatilassa ohi ja Israel saattoi jatkaa maavoimiensa operaatiota ilman ilmauhkaa. ja 29.7.1981 Israelin F15:t ampuivat alas syyrialaisen MiG-25-hävittäjän, jota pidettiin erityisen vaikeana maalina suuren nopeutensa takia. Syyrialainen hävittäjäkalusto oli tyyppejä MiG-23, MiG-21 ja Suhoi 20, eikä niillä ollut mitään mahdollisuuksia suorituskykyisempiä ja asejärjestelmiltään tehokkaampia Israelin hävittäjiä vastaan, joita lensivät oleellisesti paremmin koulutetut lentäjät. Syyskuun 27. Jälkimmäisiä koneita Yhdysvallat oli toimittanut Israelille kesällä 1980. Vuoden 1973 jom kippur -sodan seurauksena Israel näki menestyksestään huolimatta tarpeen parantaa ilmavoimiensa taistelukykyä entistä paremmilla hävittäjillä. Operaatio tunnettiin nimellä Rauha Galileaan. Daavidin tähti Israel on ollut koko itsenäisyytensä ajan enemmän tai vähemmän sotatilassa ja vihamielisten arabinaapureiden ympäröimä. Kesäkuun 7. päivänä iltapäivällä reilun tunnin taisteluvaiheen aikana Israelin ilmavoimat ja tykistöohjukset tuhosivat Syyrian 19 ilmatorjuntaohjusyksiköstä 17. Samassa yhteenotossa F-15:t ampuivat alas kolme muutakin syyrialaista hävittäjää. Näistä 40 tuli F-15-koneiden tilille. Libanon, jonka valtiorakenne oli pirstoutunut ja jossa valtaa pitivät erilaiset aseistetut ryhmittymät, oli pohjoisosastaan Syyrian asevoimien miehittämä. USA toimitti F-15:n A-, Bja C-versioita Israelille jo loppuvuonna 1976, ja kokonaismäärä lienee ollut noin 50. Satunnaisissa taistelukosketuksissa seuraavina kuukausina seurasi useita lisää. Vuonna 1974 Israel lähestyi Yhdysvaltoja pyynnöllä toimittaa ensiluokkaisia hävittäjiä
Saudi-Arabian ilmavoimat on näin Yhdysvaltojen jälkeen toiseksi suurin F-15:n käyttäjä. Syyskuussa 1985 palestiinalainen PLO:ta lähellä oleva terroristijärjestö surmasi joitakin Israelin kansalaisia Kyproksella. 87 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT sestä. F-15 Saudi-Arabiassa Yhdysvallat toimitti Saudi-Arabialle 120 kappaletta F15Cja F-15D Eaglea vuodesta 1981 alkaen. Saudi-Arabia ei ollut sodan osapuolena, mutta sen ilmavoimat päätyi usein maan sijainnin takia alueellisen koskemattomuuden turvaamistehtäviin – joidenkin lähteiden mukaan Saudi-Arabia ei tosin suhtautunut osapuolten . Vuosina 1980–1988 raivosi Iranin ja Irakin välinen, enemmän tai vähemmän tasapeliin päättynyt sota. Israel piti tätä uhkana itselleen ja päätti hidastaa ohjelmaa. Alla: kaksikymmentä F-15-konetta, taistelunjohtokone ja tunnistamaton nelimoottorinen aloittamassa valmiusharjoitusta Kadenan lentotukikohdassa Japanin Okinawalla huhtikuussa 2017.. Kesäkuun 6. PLO:n päämajaa, joka sijaitsi tuohon aikaan Tunisiassa. päivänä 1981 Israelin ilmavoimat hyökkäsi Irakiin ja tuhosi Osirakin ydinvoimalan, joka sijaitsi noin 20 kilometriä Bagdadista kaakkoon. Pommitus oli täydellinen yllätys, ja se onnistui häiriöittä. Vuonna 2011 maat sopivat 84 F15SA:n toimituksista sekä entisten F-15S-koneiden konfiguroinnista parannettuun saudiversioon. 1990-luvun puolivälissä näitä seurasi 72 kpl F-15S-konetta, joka oli F-15E:n saudiversio. Tehtävän aikana kuusi F-15:tä suojasi kahdeksaa F-16:ta, jotka hoitivat varsinaisen pommituksen. Edestakainen lentomatka oli noin 2 200 kilometriä. Lento kohteeseen tapahtui Jordanian ja Saudi-Arabian kautta pintakorkeuksissa tutkavalvonnan väistämiseksi. Yllä: kaksi Yhdysvaltain Louisianan kansalliskaartin (Louisiana Air National Guard) F-15E:tä tiukassa muodostelmassa. Se että F-15 on ilmaherruushävittäjä, ei tarkoita, etteikö se voisi kantaa ja pudottaa pommeja: Israel valitsi sen hyökkäyksessä käytettäväksi konetyypiksi. Israel reagoi tähän pommittamalla 1.10. Tähän noin 4 900 kilometrin edestakaisen lentomatkan hyökkäykseen liittyi ainakin yksi lentotankkaus, ja kahdeksan F-15:n osasto pommitti Tunisin liepeillä PLO:n päämajaa, viestikeskusta ja tiedotuskeskusta menestyksekkäästi
Tapaus liittyi mahdollisesti tankkerisotaan, jossa sodan kumpikin osapuoli murjoi ilma-aseellaan vastapuolen satamista irrottaneita öljytankkereita, joskus myös itse satamia. Julkisista lähteistä ei käy ilmi, että japanilaiset F-15:t olisivat osallistuneet ilmataisteluihin. Liittouma oli koonnut taistelualueelle SaudiArabiaan, Persianlahdelle ja osin Turkkiin reilun 2 200 taistelukoneen voiman.... Ei kuitenkaan japanilaiseen tapaan: marraskuussa 1995 yksi F-15J tuhoutui siipimiehen erehdyksessä laukaiseman AIM 9 Sidewinder -ilmataisteluohjuksen osumasta. Valmistusmäärät ovat vastaavasti 139 ja 25, minkä lisäksi Japanille valmistettiin Yhdysvalloissa F-15J-versioita kaksi ja F-15DJ-koneita 12 kpl. Eagle on Japanin tärkein hävittäjä nykyään ja tulevaisuudessakin, kunnes Japanin tilaamat F-35:t saadaan riittävässä määrin palveluskäyttöön. When MiGs fly, MiGs die. Kotkan aavikkomyrsky Yhdysvaltojen johtama liittouma aloitti 17.1.1991 sotatoimet Irakia vastaan pakottaakseen tämän vetäytymään edellisen vuoden elokuussa miehittämästään Kuwaitista. Näiden konfliktien lisäksi saudien F15:t ovat saaneet taistelukokemusta viime vuosina Arabian niemimaan eteläosissa käydyissä kapinallisten vastaisissa sotatoimissa. Heinäkuussa 1984 kaksi iranilaista F-4 Phantom -hävittäjäpommittajaa tunkeutui Saudi-Arabian ilmatilaan. Japanissa valmistettiin vuosina 1981–1997 maan itsepuolustusjoukkojen ilmavoimille F-15-koneita, jotka tunnetaan tyyppinimellä F-15J, ja sen kaksipaikkaisia harjoitusversioita F-15DJ. Persianlahden sodassa 1991 eräs saudien F-15-lentäjä ampui alas kaksi Irakin ilmavoimien Mirage F1:tä yhdellä lennolla. Liittouma oli koonnut taistelualueelle Saudi-Arabiaan, Persianlahdelle ja osin Turkkiin reilun 2 200 taistelukoneen voiman, joista hieman yli 1 800 kuului Yhdysvaltain ilmaja merivoimiin. hävittäjälennoston F-16-, F-15Cja F-15E-hävittäjät lentävät vetäytyvien irakilaisjoukkojen sytyttämien Kuwaitin öljykenttien yllä 1991 Persianlahden sodan aikana. 88 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT tekemiin loukkauksiin aivan tasapuolisesti. Hieman sarkastisesti voisi sanoa, että taistelulentäjien ihanneolosuhteissa eli sellaisissa, joissa vastapuolella ei ole kykyä ampua takaisin. Ilmataisteluja -herruustehtäviin liittoumalla oli noin 350 kpl USA:n ja Saudi-Arabian F-15:tä, USA:n merivoimien Grum. Amerikkalainen ilmamahti voimiensa huipulla : USAF:n 4. Saudien F-15D:t ampuivat alas toisen, joidenkin lähteiden mukaan kummatkin. Ilmataisteluharjoitukset tulisi järjestää niin todenmukaisina kuin mahdollista. Turmahävittäjän lentäjä onneksi pelastautui heittoistuimella. Kuitenkin jos huomioidaan, että maan lähivesillä sijaitsee kolme enemmän tai vähemmän hankalaa valtiota, joista kaksi on suurvaltoja ja joista vähintään yhden kanssa Japanilla on julkisia alueriitoja, on mahdollista, että nousevan auringon tunnuksia kantavat F-15:t ovat välillä olleet sormi liipaisimella. Nousevan auringon taivaalla USA myi Japanille F-15:n valmistuslisenssin
F-15:n alkuperäinen valmistaja McDonnel Douglas sekä matkustajakoneista ja jo toisen maailmansodan aikaisista pommikoneista tunnettu Boeing yhdistyivät vuonna 1997. Tarkoitus on, että uuteen versioon tulee entistä tehokkaampi tutka, hävittäjän havaittavuutta heikennetään häivetekniikalla ja ohjuskapasiteetti kasvatetaan ainakin 16:een. Irakin vastaisessa sodassa liittouman hävittäjien alas ampumien lentokoneiden määrästä on eri lähteissä eri tietoja, on esitetty lukuja 28–44 väliltä. Ilmataisteluja johdettiin ilmaja merivoimien taistelunjohtokoneista. Entä F-15:n rinnalla huomisen sotataivailla lentävät uudet Suomen HX-hankkeeseenkin osallistuvat kilpailijat. 89 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT man F-14 Tomcatia, brittiläisiä ja saudien Tornadoita sekä Ranskan ilmavoimien Mirage 2000:ta. https://www.suomensotilas.fi/tilaa/. Käytännössä McDonnel Douglas lakkasi yrityskaupan seurauksena olemasta. Irakin ilmavoimilla arvioitiin olevan noin 200 modernia taistelukonetta, joista liittouman parhaita konetyyppejä vastaan edes jotenkuten olisi voinut pärjätä ainoastaan parikymmentä neuvostovalmisteista MiG-29:ää. Virallisten läntisten tietojen mukaan liittouma menetti sodan aikana ilmataisteluissa ainoastaan yhden lentokoneen, rynnäkkötehtävässä olleen F-18:n. Artikkelin lähteenä olevan Chris Bishopin teoksen mukaan 41:stä liittouman lentokoneiden pudottamasta koneesta 35 päätyi F-15-koneiden tilille. Etupäässä rynnäkkötehtäviin käytettyjä mutta ilmataistelukyisiä olivat yli 500 ilmaja merivoimien F-16:ta ja MCD/Northrop F/A-18 Hornetia. Vaikkei asia ihan niin kategorinen ollutkaan, niin se kuvasi kohtuullisen hyvin käytyjä ilmataisteluita. Muissa artikkelissa mainituissa maissa F-15 on edelleen ilmataistelukyvyn päätekijä, joskin Israel ja Japani ovat saamassa käyttöönsä F-35-häivehävittäjiä. Liittouman maakohteisiin rynnäköivien lento-osastojen kimppuun pyrkivät irakilaishävittäjät päätyivät liittouman taistelunjohtokoneista johdettujen ilmaherruushävittäjien hyökkäysten kohteeksi ja usein alas ampumiksi. USA on kaavaillut uuden F15-version hankintaa: julkisuudessa on puhuttu F-15X:stä ja F-15C/2040:stä. Eräänä tulevaisuuden toimintatapana on nähty, että lähempänä vihollista toimivat häivehävittäjät havaitsevat vastapuolen ilmauhkan, laukaisevat ohjuksensa niitä kohti ja samalla valaisevat maalit taaempana lentäville F-15-koneille, jotka hyökkäävät häivehävittäjien ohjuksilta jäljelle jääneitä vihollisia vastaan. Huomisen taivailla Yhdysvaltain ilmavoimien tärkein hävittäjä on tänään Lockheed Martin F-22 Raptor. USA:lla on kuitenkin palveluskäytössä edelleen joitakin satoja F-15C-, F-15Dja F-15E-koneita. ”When MiGs fly, MiGs die”, kuului eräs liittouman ilmaaseen motto. Niistä voit lukea lisää tilaamalla Suomen Sotilas -lehden
Taistelunjohtokone on useimmiten suurikokoinen, yleensä matkustajakoneen rungolle rakennettu lentokone, jossa on tehokas, useiden satojen tai jopa tuhansien maalien seurantaan kykenevä, 300–500 kilometrin kantaman ilmavalvontatutka, monipuoliset salatut puheja dataviestiyhteydet sekä riittävä, jopa yli 20 vahvuinen miehistö, joka kykenee useiden, jopa yli 10 tunnin mittaisiin ilmasta käsin tehtyihin taistelunjohtovuoroihin. Lentävän ilmavalvontatutkan edut kiinteään maan päällä olevaan ovat ilmeiset. USAF:in Boeing E-3 Sentry -taistelunjohtokone. Toiseksi vastapuolen on vaikeampi tuhota liikkuvaa tutkaa. Taistelunjohtamisella ymmärretään tässä tapauksessa sitä, että taistelunjohtokoneen oman tutkan kuvasta muodostettu ja nykyään usein myös muiden, ulkopuolisten sensoreiden informaatiosta yhdistetty ilmatilannekuva tai osa siitä lähetetään alueella toimiville omille lentokoneille. Omia ilmaherruushävittäjiä pyritään myös vektoroimaan eli ilmoittamaan niille optimaalisin lentosuunta, jota lentämällä päästään parhaaseen asemaan varsinaisen ilmataistelun aloittamista varten. Tulevaisuudessa on mahdollista, että tutkaelementit sijoitetaan suoraan lentokoneen runkoon ja siipiin, joten taistelunjohtokoneita ei välttämättä voida tunnistaa ulkonäön perusteella.. Tilannekuva voidaan lähettää puheena tai nykyään useimmiten digitaalisena. Niitä on valmistettu noin 70 kappaletta, ja kone on edelleen käytössä. Taistelunjohtokonetta ehkä kuvaavampi termi konetyypille on englanninkielinen lyhenne AWACS (Airborne Warning and Control System, lentävä varoitusja valvontajärjestelmä). Aiheesta lisää: Bishop, Chris: The Aerospace Encyclopedia of Aerial Warfare, volume 2: 1945 to the present. Schiffer Publishing Ltd, 2017. 90 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT T aistelunjohtokone ei tarkoita sitä, että lentokoneessa istuu ilmavoimien kenraali antamassa käskyjä omille lentokoneille tai muodostelmille. Kone on tehty B-707-matkustajakoneen rungolle, ja se on ollut palveluskäytössä vuodesta 1977 lähtien. . Taistelunjohtokoneiden tutkat ovat usein rungon yläpuolella pyöriviä lautasia tai kuten ruotsalaisessa Saab S100 Argus -koneessa rungon yläpuolelle sijoitettuja palkkimaisia rakenteita. Mikä ihmeen TAISTELUNJOHTOKONE. Ainakin Venäjä on kehitellyt niitä vastaan 300-400 kilometriä kantavia ilmataisteluohjuksia, joiden hakumenetelmä on vastapuolen tutkasäteilyyn hakeutuminen. Luonnollisesti taistelunjohtokoneet ovat ilmasodankäynnissä kaikkein arvokkaimpia lentokoneita eli tulta puoleensa vetäviä maaleja. Ensinnäkin korkealla oleva tutka eliminoi pääosin maanpinnan kaarevuuden aiheuttaman tutkakatveen. Miksi ilmavalvontatutka sitten kannattaa sijoittaa lentokoneeseen. Taistelunjohtokoneen tutka havaitsee vastapuolen lentokoneet ja seuraa niitä sekä alueella toimivia omia lentokoneita ja tarvittaessa tietenkin alueella liikkuvia neutraaleja, kuten matkustajakoneita. Omien lentokoneiden ja lentokoneosastojen tehtävästä ja tilanteesta riippuen ilmatilannekuvan informaatio voidaan vastaanottopäässä tulkita ilmoituksina, maalinosoituksina tai varoituksina, ja vastaanottavan osaston reagointi riippuu tietenkin tilanteesta ja osaston tehtävästä. Aerospace Publishing Ltd, 1997 McCarthy, Donald: The Raptors, all F-15 and F-16 Aerial Combat Victories. TEKSTI: TIMO SÄYRINEN
Tilaa nyt Suomen Sotilas www.suomensotilas.fi. Varaverkko uusiksi Varaverkko uusiksi KIINAN aurinko nousee KIINAN aurinko nousee SUOMEN MAAVOIMAT HUOMENNA | HISTORIA EXTRA: SAKSAN VIIMEINEN VOITTO 1943 R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 1/2 1 3 • 1 2 , 5 . Soita tilaus (03) 4246 5334 Voit tilata myös sähköpostitse asiakaspalvelu@jaicom.com 100 vuotta Suomen Sotilasta Suomen sotilaille . USA LIIPAISIMELLA | HÄVITTÄJÄN 4.5 SUKUPOLVI | KOITAJOKI 1944 Uuden taistelutavan UUSI JUHTA Polarikselta Uuden taistelutavan UUSI JUHTA Polarikselta Suomen Sotilas on maamme suurin ja vanhin riippumaton sotilasaikakausjulkaisu. DOPINGIA SOTILAILLE | KYMMENEN VUOTTA: WTC 0911 | JATKOSODAN ASEET KONEPISTO OLIEN TAISTELU TAISTELU TAISTELU TAISTELU 70 vuotta jatkosodas ta DOPINGIA SOTILAILLE | KYMMENEN VUOTTA: WTC 0911 | JATKOSODAN ASEET DOPINGIA SOTILAILLE | KYMMENEN VUOTTA: WTC 0911 | JATKOSODAN ASEET DOPINGIA SOTILAILLE | KYMMENEN VUOTTA: WTC 0911 | JATKOSODAN ASEET R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 6/2 1 • 1 2 , 5 . Vuosikerta sisältää kuusi lehteä – yhteensä yli 500 sivua täyttä asiaa maanpuolustuksesta, sotataidosta, sotilastekniikasta ja sotahistoriasta. PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN | PUOLUSTUSSELON TEKO | VENÄJÄLLÄ PUHUU RAHA Ihmeaseita vai suuria lupauksia. ILMASOTA EXTRA | SODASTA JA RAUHASTA | SVEITSI LUOTTAA RESERVIIN ILMASOTA EXTRA | SODASTA JA RAUHASTA | SVEITSI LUOTTAA RESERVIIN ILMASOTA EXTRA | SODASTA JA RAUHASTA | SVEITSI LUOTTAA RESERVIIN Suihkuhävittäjän VIIDES SUKUPOLVI Suihkuhävittäjän VIIDES SUKUPOLVI R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 2/2 1 3 • 1 3 , 5 . R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 2/2 1 3 • 1 3 , 5 . Taivaan robotit Maavoimat uusiksi PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN | PUOLUSTUSSELON TEKO | VENÄJÄLLÄ PUHUU RAHA PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN | PUOLUSTUSSELON TEKO | VENÄJÄLLÄ PUHUU RAHA PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN | PUOLUSTUSSELON TEKO | VENÄJÄLLÄ PUHUU RAHA R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 3/2 1 3 • 1 3 , 5 . R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 4/2 1 1 • 1 2 , 5
C O M /H IS TO RY C O LO RI N G Tilaa Suomen Sotilas: www.suomensotilas.fi www.facebook.com/suomensotilas. SA -K U VA N VÄ RI TY S TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K