Spitfire 80 vuotta Mukana hieno, värillinen ilmasotavuosikalenteri! +ILMASOTAKALENTERI • HELSINGIN POMMITUKSET • VIIMEISET KOTKAT • TULEVAISUUDEN ILMASOTA: ROBOTTIEN TAIVAS
Suomen Sotilas on maamme suurin ja vanhin riippumaton sotilasaikakausjulkaisu. Vuosikerta sisältää kuusi lehteä – yhteensä yli 500 sivua täyttä asiaa maanpuolustuksesta, sotataidosta, sotilastekniikasta ja sotahistoriasta. nro _____________________________________ Sähköposti: __________________________________. Tietoja voidaan käyttää suoramarkkinoinnissa. Täytä ja lähetä oheinen kuponki tai soita tilaus (03) 4246 5334 tai faxaa (03) 4246 5341 Voit tilata myös sähköpostitse asiakaspalvelu@ kustantajapalvelut.fi SA -K U VA Postimaksu maksettu KUSTANNUS OY SUOMEN MIES 00003 HELSINKI Vastauslähetystunnus nro 5007541 KYLLÄ KIITOS! Tilaan Suomen Sotilaan kestotilauksena edulliseen 72 € hintaan Tilaajan tiedot: Nimi: ________________________________________ Osoite: ______________________________________ Postinro: _____________________________________ Postitoimipaikka: _____________________________ Puh
Mutta tavallisen sotilaan ja siviilin näkökulmasta sota ei ole ritariromantiikkaa, kohdattiinpa kuolema keskiajan taistelukentillä tai tämän päivän Syyrian taivaan alla. Yhtä aikaa miehitetyn ilmailun kanssa syntyi miehittämätön sotilasilmailu. Kun kuolema nähdään enää vain näytöltä, eikä se tule haisevana iholle, on entistä helpompaa hyväksyä sota ja tappaminen ja nauttia sotapelistä ruudulla. Seuraa sodankäynnin muutosta parhaiden asiantuntijoiden matkassa ja tilaa Suomen Sotilas -lehti www.suomensotilas.fi tai käyttämällä viereisen sivun kuponkia. Ensimmäiset UAV:t (Unmanned Air Vehicle – miehittämätön ilma-alus), dronet tai lennokit, nähtiin jo sata vuotta sitten riehuneen ensimmäisen maailmansodan sotataivaalla. Sodan päättyessä taivaalle nousivat ensimmäiset tappajalennokit. jaakko.puupera@suomensotilas.fi Ritarin haudalla. Vuosisadan jatkunut yhä kauempaa tappaminen ja tuhoaminen saa sodan näyttämään siistimmältä. Mitalin kääntöpuoli ei himmennä taivaan ritareiden kunniaa. Onko se tulevaisuudessa enää edes mahdollista. Oikea ilmasota on kuitenkin ollut aina sitä samaa vilua, tuskaa ja kuolemaa kuin sota on. Se on ilman kristallipaloa haastava tehtävä parhaillekin ilmasodan asiantuntijoille. Mitä tai ketä vastaan miehitettyä ilmasta ilmaan taistelua enää tarvitaan. Silpoutuneet pahoin palaneet invalidit, tuhotut kaupungit ja niiden kodittomat siviilit, surevat lesket ja orvot sekä ikuisiksi ajoiksi menetetyt kulttuuriaarteet eivät esiinny kuvaruudun ritarien vauhdikkaissa seikkailuissa. Kului vuosikymmeniä. Vasta avaruuden valloitus, satelliittinavigaatio ja digitalisaatio sekä nyt kovaa vauhtia kehittyvä tekoäly luovat robottien taivaan, tulevaisuuden ilmasodan, jonka ritarit istuvat näyttöpäätteen ääressä joystickin ja kokismukin kanssa hyväksyen tai hyläten robotin ehdotukset. Näihin kysymyksiin Suomen pitäisi osata vastata, kun päätämme Hornetin seuraajasta. Kyllä rohkeutta, taitoa ja ritarillisuutta saa ja pitää ihailla. SUOMEN SOTILAan ilmasota 3 suomen sotilaan ilmasota Postiosoite: Döbelninkatu 2, 6 krs., 00260 Helsinki • etunimi.sukunimi@suomensotilas.fi • Toimittaja: Jaakko Puuperä, gsm 050 590 3964 • Ulkoasu: Kalevantuli, Matti Vartiala, gsm 040 589 4547 • Kustantaja: Kustannus Oy Suomen Mies, Toimitusjohtaja Kai Ahotupa, gsm 0400 418 705, fax 010 423 8389 • Kirjapaino: PunaMusta • Toimitus: toimitus@ suomensotilas.fi • ISBN 978-952-9872-67-1 • Kannen kuva: SA-kuva • Kansikuvan väritys: Tommi Rossi, www.facebook.com/ HistoryColoring Sata vuotta sitten taivaalle nousivat ilmasodan ensimmäiset ritarit lentävillä ”kangaspuillaan”. Tätä päätöstä odottaessa Ilmasota toivottaa lukijoilleen antoisia lukuhetkiä. Romanttista, eikö. Onko hävittäjälentäjästä tulossa kuollutta kuormaa. Kiinnostuitko
6. VIIMEISET KOTKAT Ikinuoret taistelulentäjäveteraanit Suomen Sotilaan haastattelussa. HELSINGIN SUURPOMMITUKSET SATA VUOTTA SOTAA TAIVAALLA s. 30 s. 78 s
Aineisto hyväksytään julkaistavaksi ehdoin, että Kustannus Oy Suomen Mies saa aineistoon hyvän kustannustavan puitteissa eri korvauksetta vapaan käyttöoikeuden tiedonvälitystoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu. TÄSSÄ EXTRASSA 6 Stow Mariesin sata vuotta sotaa taivaalla 14 Sopwith Snipe 15 Albatros D.V 16 The Victoria Cross 17 Pour le Mérite 18 Paljon uutta länsirintamalta 24 Punaisen paronin lentävä sirkus 30 Ilmatorjunta pelasti Suomen kaupungit 72 vuotta sitten 46 Taistelunjohto ratkaisee sodassa 48 Näin taistelua johdettiin 49 Tutka ratkaisi 53 Kolme tykkimiestä 58 Spitfire – Brittien lentävä ikoni 76 Spitti vastaan Mersu 78 Viimeiset kotkat 92 Miehittämättömät koneet Vietnamissa 101 UAV ja UCAV 103 Vietnamin ilmasota 107 Ensimmäiset täsmäpommit 110 Taivaan robotit 117 Miehittämätön sotilasilmailu 121 Predator ja Reaper 123 Miehittämättömiä torjuntahävittäjiä oli ennenkin Julkaistava aineisto. Kansikuvan väritys: Tommi Rossi, www.facebook.com/HistoryColoring Kuva: SA-kuva Brittien lentävä ikoni
Euroopassa riehui jo kolmatta vuotta ensimmäisenä maailmansotana tunnettu ”suuri sota”, jonka myötä sota sai siivet. TEKSTI JA KUVAT: PEKKA MÄKELÄ STOW MARIES, ESSEX. Nuo sadan vuoden takaiset miehet lentävissä laitteissaan siivittivät tien ilmasodan kehitykselle. Ison-Britannian Stow Maries on Euroopan ainoa alkuperäisessä muodossaan säilynyt ensimmäisen maailmansodan lentokenttä. . 6 SUOMEN SOTILAAN ilmasota SATA VUOTTA Sata vuotta sitten sota oli siirtynyt taivaalle. Siellä Suomen Sotilaan Ilmasota tutustui sadan vuoden takaisiin juuriinsa. Koneita oli nähty sotataivaalla jo ennen ensimmäistä maailmansotaakin, mutta vasta sata vuotta sitten sota koneellistui ja saavutti taivaalla roolin, jolla alkoi olla vaikutusta sotien kulkuun
Täällä saimme viime kesänä nähdä omin silmin sadan vuoden takaisen koiratappelun taivaalla heräävän jälleen eloon.. Alue säilyi kuitenkin maatilana aina vuoteen 2013, jolloin ympäröivän Maldonin kunnan ja English Heritage -säätion tuella se lunastettiin Stow Maries Great War Aerodrome -yhteenliittymälle. Nyt aluetta kehitetään vapaaehtoisvoimin museoja ilmailuharrastuskäyttöön. Vuonna 2010 viranomaiset tunnustivat Stow Mariesin museaalisen arvon ja julistivat kentän suojeltavaksi. Vasta 1970-luvun lopulla joukko historioitsijoita ja ilmailuharrastajia tajusi kohteen ainutlaatuisuuden. Ensimmäisen maailmansodan aikaisen lentotukikohdan säilymisestä voidaan kiittää alueen savista maapohjaa: sodan jälkeen maanviljelyskäyttöön palautuneet aukeat eivät soveltuneet enää uuden suursodan sytyttyä ilmavoimien tarpeisiin ja alueen rakennuskanta jäi alkuperäiseen tilaansa. 7 SUOMEN SOTILAan ilmasota SOTAA TAIVAALLA E ssexin kreivikunnassa, Lontoosta noin 70 kilometriä itään sijaitsee Stow Maries Great War Aerodrome
8 SUOMEN SOTILAAN ilmasota Stow Maries on avoinna vierailijoille ympäri vuoden, mutta varsinkin kesäkuukausina siellä on myös vilkasta harrastajalentotoimintaa. Itsevaltaisten monarkioiden aika oli ohi. Miljoonien kaatuneiden lisäksi sodassa kaatui neljä keisarikuntaa: Saksan, Itävalta-Unkarin ja Venäjän keisarikunnat sekä Osmanien valtakunta, joka tunnettiin myös Turkin sulttaanikuntana. Etualalla paja, jossa koneiden pintamateriaalina käytetty puuvillakangas kyllästettiin lakalla. Uusi uljas maailma Ensimmäisen maailmansodan aikana koettiin huikea tieteellinen ja teknologinen harppaus sotatekniikan saralla. Tapahtumaa muistettiin ilmailunäytöksellä, jossa nähtiin tarkkoja lentäviä jäljennöksiä ensimmäisen maailmansodan hävittäjäkalustosta. Pienestä kipinästä, serbialaisen nationalistin tekemästä Itävalta-Unkarin kruununperillisen murhasta kesäkuussa alkanut tapahtumaketju romahdutti koko korttitalon ja syöksi maanosan ensimmäiseen maailmansotaan elokuussa 1914. Sata vuotta sitten Euroopassa riehui suuri sota. Stow Maries on aktiivinen ilmailunäytösten areena: vuonna 2016 tulee kuluneeksi tasan sata vuotta lentokentän perustamisesta. Sen taustalla oli – kenties nykypäivän ohella – tieteen ja teknologian historian merkittävimpien innovaatioiden ajanjakso, joka oli alkanut 1800-luvun alkuSTOW MARIESIN ENTISÖITYÄ RAKENNUSKANTAA. Siinä sivussa nationalismin nousu loi joukon uusia itsenäisiä valtioita, Suomenkin. Taaempana lentokoneiden runkojen ja siipien rakenteita korjaava puusepän verstas. Marraskuussa 1918 päättyneen sodan saldo näkyy yhä Euroopassa ja maailmalla. Maailman mahtivaltiot olivat ylläpitäneet herkkää rauhaa monimutkaisten liittolaisuussuhteiden ja turvatakuujärjestelmien – ja mikä pahinta – salaisen diplomatian avulla. Sivun yläreunassa Sopwith Snipe viivapiirros.. Maailma oli jaettu siirtomaaimperiumeihin, joista vauraus valui Euroopan ytimeen
Se oli ai. puoliskolla ja jatkunut kiihtyvää tahtia 1900-luvun alkuun. Wrightin veljesten ensimmäisestä lennosta oli kulunut vain 11 vuotta. Siinä, missä vuonna 1914 sotaan lähdettiin näyttävissä univormuissa sapelit kalisten ja piikkikypärät kimallellen, vuoteen 1918 mennessä sotanäyttämö oli muuttunut konetuliaseiden, tykistökeskitysten, panssarivaunujen, kaasuhyökkäysten ja ilma-aseen hallitsemaksi helvetiksi, jossa khakiin tai harmaaseen sarkaan pukeutunut teräskypäräpäinen rivimies kaivautui kaasunaamari päässään mutaiseen kuoppaan henkensä kaupalla. 9 SUOMEN SOTILAan ilmasota Sotahistorian elävöittäminen on mielenkiintoinen harrastus. Suuren sodan aikana teknologinen kehitys ei ollut missään niin ilmeistä kuin sotilasilmailussa. Vallankumouksellisia keksintöjä oli tehty viestinnässä, liikenteessä, lääketieteessä, kemiassa ja lähes kaikilla elämänaloilla taiteesta politiikkaan, sodasta rauhaan. Sodan alussa eri osapuolilla oli käytössään muutamia kymmeniä huteria puusta ja kankaasta rakennettuja lentolaitteita ja kokeiluasteella olevia ilmalaivoja lähinnä ilmasta tapahtuvaan tarkkailuun ja tähystykseen
Saksan keisarikunnassa tehtiin jo loppuvuonna 1914 päätös Britannian pommittamisesta vastoin tuon ajan kansainvälisiä tapoja. Sodan kuluessa kokeellisesta ilmailusta kehittyi todellista ilmasodankäyntiä, jossa tehokkaat hävittäjäkoneet kävivät kaartoilmataisteluja taivaalla ja monimoottoriset raskaat pommikoneet vaikuttivat vihollisen selustan siviilija sotilaskohteisiin. Ensimmäinen yritys pommittaa Isoa-Britanniaa zeppeliinistä Zeppeliini-pommitusten moraalinen vaikutus oli merkittävä.. Saksassa ajateltiin, että aineellisen vahingon lisäksi selustan kohteiden pommittamisella olisi suuri merkitys vihollisen taistelutahdolle. 10 SUOMEN SOTILAAN ilmasota koinaan nopeasti unohdettu uutinen, hiljainen signaali, jota aikalaiset eivät tajunneet. Se oli yksi monista pienistä merkeistä, jotka kertoivat niin uuden teknologian tulosta kuin myös siitä, että innovaation ja uuden tuotannon vankkureiden vetovastuu alkoi hitaasti siirtyä pois vanhasta Euroopasta. Ensimmäisen maailmansodan kokemukset vaikuttivat vahvasti 1920ja 1930-lukujen strategiseen ajatteluun, toisen maailmansodan taktiikkaan sekä strategiaan ja asevoimien valintoihin sotien välillä
Suuren yleisön vaatimuksesta sodanjohto joutui taipumaan järjestämään kotimaan ilmapuolustusta, vaikka strategisesti vihollisen pommitukset näyttäytyivät varsin merkityksettöminä. Puolustajalla ei ollut yhtään helpompaa: brittien hävittäjäkoneet sekä alkeellinen ilmatorjuntatykistö ei ylettynyt zeppeliinien lentokorkeuksille. N AT IO N A L A RC H IV ES /O FF IC IA L G ER M A N PH O TO G RA PH n Gotha G.IV. SUOMEN SOTILAan ilmasota 11 käsin tehtiinkin jo tammikuussa 1915. Imperiumin ylivoimaan luottaneet kansalaiset olivat ajatelleet, että sodat käydään aina jossain kaukana. Lehdistö esitteli tuhoja yksityiskohtaisesti, ja päättäjiä vaadittiin vastuuseen puolustuksen laiminlyönnistä. Saksan ilmavoimat olivat siirtyneet käyttämään pommituksissaan kaksimoottorisia Gothapommikoneita. Saksalaissotilaat ja kasa kaasupulloja taustallaan suuri staattinen pallo valmiina nostettavaksi. Terroria taivaalta Zeppeliini-pommitusten moraalinen vaikutus oli kuitenkin merkittävä: ensimmäisen pommituksen neljä kuolonuhria ja vaatimaton materiaalinen vahinko sai aikaan lähes paniikinomaisen reaktion. n Iso kuva: Kuninkaallisten ilmailujoukkojen alas ampuman ilmalaivan hylky kuvattuna Essexissä Englannissa sata vuotta sitten.. Tämä oli ensimmäinen kerta moneen sataan vuoteen, kun sota saapui Ison-Britannian kotikonnuille. Tähystyspallot ja myöhemmin sulkupallot olivat laajasti käytettyjä vielä toisessa maailmansodassakin. Tuon ajan epäluotettava moottoritekniikka ja ilmalaivojen herkkyys säätilan ja varsinkin tuulen vaikutukselle teki pommituksista vaikeaa ja vaarallista. Stow Mariesin lentotukikohta avattiin syyskuussa 1916 vastikään perustetun Royal Flying Corpsin 37th (Home Defence) Squadronin (laivue tai lennosto) yhtä lentuetta varten. Aerodromin ensimmäinen komentaja oli vasta 19-vuotias luutnantti Claude Ridley. Vuoden 1916 aikana Stow Mariesilta n Tämä ei ole Zeppeliini
maailmansodan aikana brittijoukoille ja on monien vaiheiden jälkeen nyt entisöitynä Stow Mariesin lentotukikohdassa. Kesäkuussa Stow Mariesista lentänyt vänrikki L.P. Vertailun vuoksi toisessa maailmansodassa Saksan pommitukset Isoon-Britanniaan aiheuttivat 40 000 siviilin menehtymisen. Länsiliittoutuneiden aiheuttamien siviiliuhrien määrä Saksassa ja Japanissa sekä niiden liittolaismaissa …aikakauden lentokoneet olivat lähes yhtä vaarallisia lentäjille kuin vihollisillekin. Seuraavana vuonna toiminta kuitenkin laajeni merkittävästi, kun lentokenttä kaksinkertaisti kokonsa. Kuolonuhrien määrä jäi alle 1 400 henkilöön. Watkins pudotti viimeisen Britanniaa pommittaneen zeppeliinin. Vuonna 1917 kirjattiin yhteensä 149 taistelulentoa. Sähköautot olivat ennen ensimmäistä maailmansotaa yleisempiä kuin polttomoottoriauto.. Saksan ilmavoimat olivat siirtyneet käyttämään pommituksissaan kaksimoottorisia Gothapommikoneita. Ilmalaivoilla tehtiin yhteensä vain 51 ja lentokoneilla 27 pommitushyökkäystä. n Ensimmäisen maailmansodan kuljetuskalusto oli suurelta osin hevosvetoista, mutta polttomoottorija sähkömoottorikalustoa käytettiin jo laajasti. Vasemmanpuoleinen ajoneuvo on saksalainen sähkökuorma-auto, joka päätyi 1. Saksan strategiset pommitukset jäivät lopulta sekä määrältään että vaikutuksiltaan varsin vaatimattomiksi. 12 SUOMEN SOTILAAN ilmasota tehtiin vain yksi taistelulento
Sadan vuoden takaisesta suuresta sodasta, joka toi myös Suomelle itsenäisyyden, voit lukea lisää tilaamalla Suomen Sotilas -lehden www.suomensotilas.fi. Maaliskuussa 1919, neljä kuukautta sodan päättymisen jälkeen, 37. Lentokentän väliaikaiseksi tarkoitettu rakennuskanta palveli sotien välillä ja jälkeen maatalousja yrityskäytössä. Ja tietysti myös paljon ilmasodankäynnistä ja sen tulevaisuuden näkymistä. Stow Mariesin pelastuminen museoja harrastuskäyttöön on palvelus tuleville sukupolville. Jos Euroopan suurimman kaupungin Lontoon läheisyydessä voidaan tällainen kohde säilyttää kroonisesta rakennusmaapulasta huolimatta, luulisi sen olevan Suomessakin mahdollista. Ensimmäisessä maailmansodassa sai miehitetyn ilmasodankäynnin lisäksi alkunsa myös miehittämätön ilmasodankäynti. lennosto liitettiin. Ilmasodankäynnin ensiaskeleet oli kuitenkin otettu, eikä taaksepäin ollut enää katsomista. Valitettavasti yksi ainutlaatuinen kohde – Helsinki-Malmin lentokenttä – on joutumassa Suomessa hukkaan pysyvästi. Lennättimestä ja puhelimesta huolimatta tiedonkulku oli hidasta ja zeppeliinit ehtivät usein kohteisiinsa ennen kuin puolustaja sai koneensa taivaalle.. Osin erittäin huonokuntoiseksi päässeitä rakennuksia konservoidaan nyt vapaaehtoisvoimin. Tänä syksynä juttuja muun muassa panssarisodankäynnin synnystä ja suomalaisista jääkäreistä ensimmäisen maailmansodan itärintamalla. n Päivystävät lentäjät odottivat Lontoosta tietoa mahdollisesta ilmahyökkäyksestä. Historiallisia ilmailukohteita on rajoitetusti koko maailmassa. Siitä lisää toisaalla tässä lehdessä. Jos saksalaisten pommittajien tulokset jäivät sata vuotta sitten ohuiksi, ei puolustajan saavutuksillakaan voi juuri kehua: aikakauden lentokoneet olivat lähes yhtä vaarallisia lentäjille kuin vihollisillekin. 13 SUOMEN SOTILAan ilmasota ja miehittämillä alueilla onkin sitten ihan oma lukunsa. Suomi halveksii historiaansa Vuonna 1918 Royal Flying Corps ja Royal Naval Air Service yhdistettiin Royal Air Forceksi, johon myös Stow Mariesissa sijainnut 37. lennosto siirrettiin Biggin Hillin lentokentälle ja Stow Maries jäi tyhjäksi pysyvästi
Barker ansaitsi Victoria-ristinsä Sopwith Snipe -hävittäjällään törmättyään yksin yli 15 viholliskoneen muodostelmaan. Kone ei ollut suuren painonsa vuoksi aikakautensa nopein, mutta sen nousuja liikehtimiskyky veti pidemmän korren saksalaisista vastustajista. Tämä yksilö on maalattu RAF:n 70. SOPWITH SNIPE Pituus: 6,05 m Siipien kärkiväli: 9,48 m Siipien pinta-ala: 25,2 m² Huippunopeus: 195 km/h Lakikorkeus: 5 945 m Toiminta-aika: 3 h Voimanlähde: Bentley BR.2 -tähtimoottori, 230 hv, 9 sylinteriä, iskutilavuus 24,9 litraa Aseistus: 2 x Vickers 7,7 mm:n konekiväärit sekä 4 x 11 kg pommit. 14 SUOMEN SOTILAAN ilmasota S opwith Snipe ehti vain muutamaksi viikoksi suureen sotaan, mutta sitä pidetään ensimmäisen maailmansodan hävittäjäkoneiden teknologisena huipentumana. Kanadalainen William Barker oli ensimmäisen maailmansodan viimeinen Britannian korkeimmalla urhoollisuusmitalilla, Victoria-ristillä, palkittu henkilö. n Stow Mariesin museo kertoo lentotukikohdan historiasta ja aikakauden teknologiasta mielenkiintoisella tavalla.. Lokakuussa 1917 esitelty kone pääsi sotatoimiin loppuvuodesta 1918. Sopwith Snipessä on Bentleyn yhdeksänsylinterinen BR.2-tähtimoottori, jonka 230 hevosvoimaa antoivat koneelle noin 195 km/h huippunopeuden. SOPWITH SNIPE STOW MARIESIN SOPWITH SNIPE on tarkasti alkuperäisten piirustusten mukaan vuonna 2015 Uudessa-Seelannissa rakennettu lentävä kopio. Snipe oli RAF:n viimeinen pyörivällä tähtimoottorilla varustettu hävittäjä, ja se oli käytössä vuoteen 1927. Osasto oli sodan jälkeen sijoitettu hetken aikaa Saksaan osana miehitysjoukkoja. Barkerin Sopwith Snipe -koneen runko on esillä Kanadan sotamuseossa Ottawassa. laivueen väreihin. Vaikeasti jalkoihin ja olkapäähän haavoittuneena Barker onnistui kuitenkin pudottamaan neljä saksalaiskonetta ja laskeutumaan omalle puolelle rintamalinjaa
Aseistus: 2 x 7,92 mm LMG 08/15 konekiväärit. Rungon valmistuksessa on käytetty muun muassa vaneria. Bäumer saavutti sodan aikana 43 ilmavoittoa ja sai ansioistaan keisarillisen Saksan korkeimman kunniamerkin Pour le Mériten, lempinimeltään Blauer Maxin. ALBATROS D.V ALBATROS D.V Pituus: 7,33 m Siipien kärkiväli: 9,05 m Siipien pinta-ala: 21,2 m² Huippunopeus: 186 km/h Lakikorkeus: 5 700 m Voimanlähde: Daimler Benz Mercedes D.III -kuusisylinterinen rivimoottori, iskutilavuus 14,6 litraa. STOW MARIESIN ILMAILUNÄYTÖKSESSÄ lentänyt Albatros D.V on Sopwith Snipe -hävittäjän tavoin UudessaSeelannissa Vintage Aviator Ltd:n valmistama tarkka jäljennös alkuperäisestä koneesta. Koneen huippunopeus oli 186 km/h. n Mercedes D.III -kuusisylinterinen rivimoottori.. 15 SUOMEN SOTILAan ilmasota A lbatros D.V -hävittäjäkone saapui ensimmäisen maailmansodan näyttämölle toukokuussa 1917, ja se oli puutteistaan huolimatta käytössä sodan loppuun saakka. Konetyypin kuuluisia pilotteja olivat paroni Manfred von Richthofen (Punainen paroni) ja sittemmin natsipuolueen jäsenenä Luftwaffen kenraalieverstiksi ylennyt Ernst Udet. Stow Mariesin ilmailunäytöksessä nähty Albatros-kopio on maalattu luutnantti Paul Bäumerin käyttämiin väreihin ja Edelweiss-tunnuksin. Bäumer selvisi hengissä sodasta ja jatkoi sodan jälkeen hammaslääkärin ammattiaan, mutta kuoli lentoonnettomuudessa Kööpenhaminassa vuonna 1927. Koneessa on Daimler Benzin valmistama Mercedes D.III -kuusisylinterinen rivimoottori, joka tuotti versiosta riippuen 170-200 hevosvoimaa. Kone erottuu aikalaisistaan harvinaisen itsekantavan monokokki-rungon ansiosta
16 SUOMEN SOTILAAN ilmasota V ictoria-risti on Yhdistyneen kuningaskunnan korkein kunniamerkki, joka myönnetään vihollisen edessä osoitetusta poikkeuksellisesta urheudesta. Suomen lähivesillä Victoria-ristejä on ansaittu peräti kolme vuonna 1919, kun brittilaivasto operoi mereltä ja ilmasta Suomeen tukeutuen bolsevikkeja vastaan Kronstadtin vesillä. Tällä hetkellä elossa on vain kuusi Victoria-ristin saanutta henkilöä. Se voidaan myöntää myös postuumisti eli kuoleman jälkeen. Tällä hetkellä metallia arvellaan olevan jäljellä noin 85 ristiin. Merkki voidaan myöntää kenelle tahansa syntyperästä, aselajista ja sotilasarvosta riippumatta. The Victoria Cross. Lentäjille myönnettiin tuolloin yhteensä 19 Victoria-ristiä. Ennen Krimin sotaa Britanniassa ei ollut yhtenäistä palkitsemisjärjestelmää kentällä osoitetusta urheudesta. Dramaattisena – ja Krimin miehityksen myötä tavallaan taas ajankohtaisena – lisänä päätettiin, että Victoria-ristit lyötäisiin Sevastopolista sotasaaliiksi saatujen kanuunoiden metallista. Ranskalaisen kunnialegioonan (Légion d’honneur) esikuvan mukaan haluttiin luoda urhoollisuusmitali, jonka myöntämiseen ei syntyperä, sotilasarvo tai palvelusajan pituus vaikuttaisi. Kunniamerkki on edelleen käytössä, mutta sen on toisen maailmansodan jälkeen saanut vain 15 henkilöä. Kunniamerkin perusti kuningatar Viktoria vuonna 1856 Krimin sodan aikana. Heistä viimeisin on Afganistanin sodassa ansioitunut korpraali Joshua Leakey (s. 1988), joka sai kunniamerkin 26.2.2015. Victoria-ristiä on myönnetty sen koko 160-vuotisen historian aikana vain 1 358 kappaletta. Ensimmäisen maailmansodan aikana jaettiin eniten Victoria-ristejä: kunniamerkin sai 628 henkilöä. Viimeinen ensimmäisen maailmansodan palkituista oli Sopwith Snipe -hävittäjällään yksin 15 vihollislentokoneen muodostelmaan törmännyt kanadalainen William Barker, joka onnistui vaikeasti haavoittuneena pudottamaan neljä vihollista ja vielä laskeutumaan turvallisesti omalle puolelleen
Ensimmäisen maailmansodan aikana Blauer Max oli korkein sotilaallisista ansioista myönnettävä kunniamerkki. Sen sijaan siviiliansioista myönnettävä merkki elvytettiin vuonna 1923 yksityisenä organisaationa, ja sitä jaettiin vuoteen 1933. Saksan liittotasavalta tunnusti siviiliansiomerkin uudelleen vuonna 1952. 17 SUOMEN SOTILAan ilmasota P our le Mérite oli kuninkaallisen Preussin yksiluokkainen kunniamerkkiritarikunta. Pour le Mériten saattoi ansaita kuka tahansa, mutta käytännössä palkittavan henkilön sotilasarvo ja sosiaalinen asema vaikuttivat myöntämiseen. Se siis oli arvoasteikossa tuolloin vielä vain kolmessa luokassa myönnettävän rautaristin yläpuolella. Saksan yhdistyttyä Preussin johdolla vuonna 1871 keisarikunnaksi, preussilaiset kunniamerkit, kuten rautaristi ja Pour le Mérite, vähitellen käsitettiin koko keisarillista Saksaa edustaviksi kunniamerkeiksi, vaikka Saksan muutkin kuningasja ruhtinaskunnat jatkoivat omien merkkiensä myöntämistä. Muista ritarikunnista poiketen Pour le Mériten saattoi saada vain poikkeuksellisista henkilökohtaisista ansioista, ei esimerkiksi pelkästään syntyperän vuoksi tai diplomaattisen kunniamerkkien vaihdon yhteydessä. maailmansodan lentäjä-ässistä koko sodan kärkinimi, Punainen Paroni Manfred von Richthofen, Hermann Göring ja Ernst Udet, joista kaksi jälkimmäistä nousivat myöhemmin natsipuolueen jäseninä Luftwaffen johtoon, Göring koko ilma-aseen johtajaksi ja valtakunnanmarsalkaksi. Huomattavia Pour le Mérite -ristin saajia olivat 1. Vuonna 1740 Preussin kuningas Fredrik II:n eli Fredrik Suuren perustama ritarikunta jakaantui sotilasja siviiliosastoihin. Pour le Mérite -merkin sotilasluokan jakaminen loppui vuonna 1918, kun Saksan keisari luopui kruunustaan. Pour le Mérite Blauer Max
TEKSTI: KYÖSTI PARTONEN. 18 SUOMEN SOTILAAN ilmasota PALJON UUTTA ILMARINTAMALTA
artiklaa. Epäilyn tilalle tuli vankka usko lentoaseen kaikkivoipaisuuteen ja hyötyyn yli kaikkien realististen mahdollisuuksien. Sotatoimien alussa meneteltiinkin pitkälti sopimusten mukaan, kun koneet olivat pääasiassa kaksipaikkaisia koulukoneita. Kenraalien epäilevä suhtautuminen ilma-aseeseen kuihtui, kun ratsuväki ei pystynyt enää toimittamaan tarvittavia tiedustelutietoja. Lentokoneita – uusia ilmaa painavampia lentolaitteita – oli nähty taistelukenttien yllä ainakin nykyisessä Libyassa, Tripolitaniassa, jo ennen ensimmäistä maailmansotaa. 19 SUOMEN SOTILAan ilmasota J os sota taivaalla oli ensimmäisen maailmansodan alkaessa elokuussa 1914 herrasmiesten ritarillisia tervehdyksiä, oli se pari vuotta myöhemmin täyttä taistelua elämästä ja kuolemasta. Tämä usko tuntuu elävän yhä, sata vuotta myöhemmin.. Lentokone otettiin laajamittaiseen käyttöön aseena vasta ensimmäisessä mailmansodassa, vaikka jo vuonna 1911 Madridissa kansainvälisen oikeuden instituutin (Institute of International Law) tekemä päätös rajoitti ilma-alusten käytön sodassa vain tiedustelutehtäviin ilman aseistusta. Päätöksen takana oli pelko, että ilma-asetta käytettäisiin puolustuskyvyttömiä asutuskeskuksia vastaan, vastoin Haagin sopimuksen 69. Koneellinen tappaminen ylsi meren pinnan alta jouksuhautoihin ja taivaan sineen
20 SUOMEN SOTILAAN ilmasota L änsirintamalla toimivat saksalaiset ja ympärysvaltojen lentäjät kävivät tiedustelemassa vastapuolen asemia korkeu dessa, jossa he pystyivät välttämään keveiden aseiden tulta. U .S . Ranskassa oli harjoiteltu eri aselajien yhteistoimintaa jo ennen ensimmäistä maailmansotaa. Kun Yhdysvallat liittyi sotaan vuonna 1917, joutuivat amerikkalaiset tukeutumaan voimakkaasti brittien ja ranskalaisten osaamiseen ilmailun saralla. Kuvassa saksalainen tähystäjä ampuu valopistoolilla tähystyspallon gondolista. Jos vaikkapa Albatros B.II:lla ja Caudron G.3:lla lentävät ohjaajat sattuivat kohtaamaan vastapuolen virkaveljiä ilmassa, niin he usein tervehtivät toisiaan. Vasta lentokoneen tulo toi sodan ja kuoleman täydessä tehossaan myös taivaalle. Sotaa edeltävänä aikana toistensa kanssa eri kilpailuissa verisesti mutta herrasmiesmäisesti kamppailleiden miesten toiminta muuttui kuitenkin pian paitsi kirjaimellisesti veriseksi niin myös tappavan tehokkaaksi, kun aluksi mukaan otettujen pistoolien ja kiväärien sijaan koneita ryhdyttiin aseistamaan konetuliasein, pommein ja jopa raketein. Britit heräsivät myöhemmin ja nojasivat alussa ranskalaisten osaamiseen, kuten tekivät myös venäläiset. Tähystys, tiedustelu ja tulenjohto oli myös yksi lentokoneiden päätehtävistä ja on yhä tärkeä tehtävä miehittämättömille ja miehitetyille ilma-aluksille. n Kuninkaalliset ilmavoimat RAF perustettiin vasta sodan lopulla. Houkutteleva värväysjuliste lupasi että liittymällä ilmavoimiin välttyi palvelukselta meritai maavoimissa. SATA VUOTTA SITTEN iImaa kevyemmät laitteet olivat näytelleet – kovin vähäistä – osaansa sodankäynnissä jo pitkään. N AT IO N A L A RC H IV ES. Lentokoneen rooli nähtiin lähinnä tiedustelutietojen keräämisessä ja tykistön tulenjohdossa. Saksassa sen sijaan oli ennen maailmansodan syttymistä uskottu ilmalaivojen eli zeppeliinien tehokkuuteen enemmän kuin lentokoneisiin
Tiedustelukone kehittyi pian yhteystoimintakoneesta kevyeksi pommittajaksi, kun se varustettiin kiinteillä pomminripustimilla, tähtäimillä ja tähystäjäkonekiväärillä. 21 SUOMEN SOTILAan ilmasota Tiedustelusta pommituksiin Britit tekivät merkittävän tiedustelulennon jo 22. Vastaavasti saksalaiset ilmoittivat hieman myöhemmin onnistuneensa tekemään osittain tyhjäksi venäläisten hyökkäysaikeet Tannenbergin taistelussa Itä-Preussissa (nykyisessä Puolassa). N AT IO N A L A RC H IV ES LI BR A RY O F C O N G RE SS BRITTIEN tiedustelukone siellä jossain länsirintaman yläpuolella. Tämän varhaisten taistelun Kapteeni Maurice Happe, ranskalaisen lentolaivueen MF 29 komentaja Farman MF.11 pommikoneineen vuonna 1915. Ensimmäiset lentokoneet olivat hyvin kevytrakenteisia , heikkotehoisia ja turvattomia.. SAKSALAISET kantavat lentokoneen siipiä. Työntömoottorikoneet olivat yleisiä liittoutuneiden puolella varsinkin sodan alussa. Tähystäjät ryhtyivät ottamaan mukaansa myös käsikranaatteja sekä alkeellisia pommeja, joita he pudottelivat aluksi parhaan taitonsa mukaan silmämääräisesti tähdäten sopiviin kohteisiin. Sodan kuluessa varustukseen lisättiin ohjaajakonekivääri ja kipinälennätinlaite eli radio. elokuuta 1914 ja havaitsivat muiden tiedustelutietojen vastaisesti saksalaisten yrityksen saartaa brittien siirtoarmeija, joka näin saatiin ajoissa vetäytymään Monsin suuntaan. Tiedustelukoneiden kohtaamiset muuttuivat väkivaltaisemmiksi, kun käsiaseet vaihtuivat konetuliaseisiin, joita käytettiin vastustajan lentokoneiden lisäksi tähystyspalloja sekä heikosti puolustettuja maakohteita, kuten vaikkapa yllätettyjä marssirivistöjä, vastaan
Näin ranskalaisten keksinnöt päätyivät saksalaisten käsiin – terrible! Fokkerin rehua Ensimmäisenä tahdistimen (saksalaisittain työntötanko-ohjainlaite) sai tuotantoon Fokker Saksassa. Tästä seurasi se, että nokka kohti toista konetta lähestyvä vetopotkurinen lentokone ei ollut ampuma-asemassa lähestyttävään koneeseen nähden, eikä siten uhannut tätä. Ensimmäiset kokeilut tahdistimella tehtiin Ranskassa loppuvuodesta 1914, mutta huonolaatuisten patruunoiden ja Hotchkisskonekiväärin epävakaan tulinopeuden takia tulokset eivät olleet tyydyttäviä. Hävittäjäaselajin synty Torjuntatehtäviin kehitettiin pienempiä yksimoottorisia hävittäjiä, jotka olivat aluksi joko työntömoottorilla varustettuja kaksitasoja, joiden nokkaan oli sijoitettu ohjaajan käyttämä konekivääri, tai vetopotkurillisia yksitai kaksitasoja, joiden tason yläpuolelle kiinnitetty konekivääri ampui potkurin kehän läpi yläviistoon. Ensimmäinen ilmavoitto Parabellum MG14 -konekiväärin ilmajäädytteisellä versiolla aseistetulla Fokker M.5K/ MG:llä saavutettiin 1.7.1915, kun Leutnant (vänrikkiä vastaava alin upseeriarvo) Kurt Wintgens kenttälento-osasto 6:sta ampui länsirintamalla Lunevilles…sotataivaalle ilmestyi myös meritoimintaan tarkoitettuja vesihävittäjiä ja torpedokoneita.. Sekä Saksassa että Ranskassa oli patentoitu potkurin lapojen välistä – ei suinkaan potkurin läpi – ampumisen mahdollistava tahdistin jo ennen ensimmäistä maailmansotaa. 22 SUOMEN SOTILAAN ilmasota kenttien yleiskoneen lisäksi kehitettiin myös raskaampia kuormia kuljettavat yleisimmin kaksimoottoriset pommikoneet, mutta varsinkin saksalaisilla oli myöhemmin monimoottorisia suurkoneiksi kutsuttuja pommikoneita, joita toki muutkin rakensivat, myös silloinen emämaamme Venäjä. Koneena oli ironisesti sotaa edeltävään MoraneSaulnier-kilpakoneeseen pohjautuva Fokker-yksitaso, jonka suorituskyky ja lento-ominaisuudet eivät olleet ihmeelliset, mutta konekivääriasennus nosti sen pysyvästi historian jalustalle ensimmäisenä modernina hävittäjänä. Garros saapui modifioidun koneensa kanssa rintamalle maaliskuun lopussa 1915 ja saavutti yllätyksen avulla kolme ilmavoittoa ennen kuin hänet ammuttiin alas 18. Niinpä Roland Garros ehdotti MoraneSaulnier L -koneensa potkurin panssaroimista kiiloilla, jotka heittivät niihin osuneet luodit sivulle vahingoittamatta potkuria. huhtikuuta 1915 saksalaisten puolella rintamaa
Immelmann kaatui kesäkuussa 1916 mahdollisesti oman ilmatorjuntatulen uhrina. tammikuuta 1916 ja sai saavutuksestaan Preussin ja samalla koko Saksan keisarikunnan korkeimman urhoollisuudesta kentällä myönnetyn kunniamerkin Pour le Mériten. Yksi heistä oli yhteentörmäyksen silminnäkijä, vapaaherra, ratsumestari Manfred von Richthofen – tuleva Punainen paroni – ensimmäisen maailmansodan tunnetuin ja ylivoimaisin ässä.. Boelcke sai elokuussa 1916 komennettavakseen hävittäjäyksikön, kuninkaallisen preussilaisen Jasta 2:n (Jagdstaffel 2, hävittäjälentolaivue 2), johon hän sai itse valita mieleisensä ohjaajat. Yksikkö sai joulukuussa uuden nimen – Jasta Boelcke – kunnioitetun edesmenneen johtajansa mukaan. Länsirintamalta paljon uutta Kilpajuoksun jatkuessa vuoden 1916 aikana sekä taktiikka että kalusto kehittyivät, mikä tuotti uusia taistelutapoja ja entistä kehittyneempiä lentokoneita. Idässä ja eteläisillä rintamilla kehitys lähinnä seuraili länsirintaman kehitystä. Ensimmäiset maataistelutai rynnäkkökoneiksi soveltuvat konetyypit näkivät pian päivänvalon. Näillä koneilla kollektiivisen kokemuksen kasvaessa lahjakkaimmat lentäjät, kuten Immelmann, Boelcke ja Edward Mannock, pystyivät kehittämään taktista liikehtimistä, hyökkäysmenetelmiä ja osastolentotaitoa. Heidän laivuetoverinsa jatkoivat edeltäjiensä työtä ja loivat edellytykset torjuntatehon kehittämiselle ja tuleville suurille ilmasirkuksille. lokakuuta 1916, kun hän syöksyi laivuetoverinsa kanssa saman viholliskoneen kimppuun ja he törmäsivät toisiinsa kohtalokkaasti. 23 SUOMEN SOTILAan ilmasota ta itään alas Morane-Saulnier L:n. Vastineeksi länsirintamaa vaivanneelle vitsaukselle britit tarjosivat vuoden 1916 alkupuolella työntöpotkurikoneita. Pian tämän jälkeen käyttöön saatiin parannettu Albatros D.II. Kumpikin saavutti kahdeksannen ilmavoittonsa 12. Boelcke kehitti ja koulutti hävittäjätaktiikkaa lentäjilleen ja teki siten yksikössään uraauurtavaa työtä. Erikoistuminen eri toiminta-alueille jatkui, ja sotataivaalle ilmestyi myös meritoimintaan tarkoitettuja vesihävittäjiä ja torpedokoneita. della konekiväärillä aseistettu saksalainen Albatros D.I. Huolimatta siitä, että kaikki kolme lentäjä-ässää saivat varhain surmansa ilmataistelujen pyörteissä, loivat he vankan pohjan hävittäjien taistelutaktiikalle, mistä oli hyvä jalostaa toimintaa edelleen. Eteenpäin ampuvalla konekiväärillä aseistetusta kaksitasosta tuli hävittäjäkoneen standardimalli seuraavaksi pariksi vuosikymmenneksi harvoin yksija kolmitasoisin poikkeuksin. Näillä varhaisilla Fokkereilla lentäneistä ohjaajista kirjoitettiin pysyvästi ilmailun historiaan Max Immelmannin ja Oswald Boelcken nimet. Samoihin aikoihin taistelukenttien taivaalle nousivat myös kevyt, ketterä ja nopea ranskalainen Nieuport 11 ja kahn Yksi varhaisista – ei niin kovin onnistuneista – innovaatioista eteenpäin ampuvaksi konekivääriksi vetopotkurillisessa koneessa. Lentoliikkeen nimenä näistä jäi elämään Immelmannin käännös. Näin alkoi ilmasodassa uusi aikakausi, jonka ensimmäisen luvun nimeksi kirjoitettiin Fokker-vitsaus ja jolloin brittiläiset BE-2-tiedustelukoneet ansaitsivat surullisen Fokkerin rehu -lempinimen. Koneena tässä ranskalainen MoraneSaulnier L. Boelcken kylvämät siemenet olivat uponneet otolliseen maaperään, jossa ne kasvoivat hyvin hänen valitsemiensa valio-ohjaajien keskuudessa. Boelcken työ loppui yllättäen 28. Nopeinta kehitys oli länsirintamalla. Syyskuun aikana Boelcke ampui itse alas 10 kuninkaallisten lentojoukkojen (RFC Royal Flying Corps, brittien RAF:n edeltäjä) konetta ja kävi yksinäisenä sutena aamulennoilla, mutta osaston johdossa hän vaati ehdotonta kurinalaisuutta. Ilmatorjunta kehittyi ilma-aseen myötä
24 SUOMEN SOTILAAN ilmasota Lentävä
TEKSTI: KYÖSTI PARTONEN Ilmojen ensimmäiset ja viimeiset ritarit. 25 SUOMEN SOTILAan ilmasota sirkus
Tavattuaan Oswald Boelcken hän hakeutui ohjaajakoulutukseen lokakuussa 1916 ja osoittautui keskimääräistä huonommaksi ohjaajaksi. Tässä koneessa oli keltainen runko ja sen pyrstö ja keula moottorin etupuolelta olivat punaiset. Ensimmäistä maailmansotaa edeltäneen ”kauniin” aikakauden hienoihin tapoihin oli kuulunut muun muassa nimikkörykmenttien nimeäminen naapurimaiden kuninkaallisten mukaan. Vaatepartena palveli omien joukko-osastojen univormut ja usein myös siviilivarusteet.. Kesän 1915 ratsuväkiupseeri toimi ensin kaksipaikkaisen lentokoneen tähystäjänä itärintamalla. PARONIN punaiseksi maalattu Albatros D.V. 26 SUOMEN SOTILAAN ilmasota V apaaherra Manfred Albrecht von Richthofen syntyi vuonna 1892 Breslaussa Ala-Sleesiassa (nyttemmin Wroc?aw Puolassa) aristokraattiseen preussilaisperheseen. Jalkauttamiseen ja mielestään vähäpätöisempiin tehtäviin leipääntyneenä hän saksalaisia lentokoneita nähtyään haki keisarillisen Saksan lentojoukkojen palvelukseen. Huhtikuussa 1916 von Richthofen ampui Verdunissa alas ranskalaisen Nieuportin saamatta tätäkään tililleen. Saatuaan siirron länteen hän ampui tähystäjäkonekiväärillään alas ranskalaiskoneen rintaman taakse, joten hän ei saanut voittoa tililleen. Ensimmäisen maailmansodan järjettömyyttä kuvasti hyvin hänen ulaanirykmenttinsä nimi, se kun oli nimetty Venäjän keisarin Aleksanteri III:n rykmentiksi. Nuoruudessaan hän rakasti ratsastamista ja metsästämistä, joten oli luonnollista, että hän aloitti sotilasuransa ratsuväessä. Alakuvassa Punaisen Paronin Albatros D.V 4693/17, kuvattuna keskikesällä 1917 vain joitain päiviä ennen kuin von Richthofen ammuttiin tällä koneella alas. Sen sijaan hän sai jälleen siirron itärintamalle kaksipaikkaisiin. Myöhemmin todettu ampumataito korvasi tämän puutteen. Ensimmäisillä ilmavoimilla ei ollut yhtenäistä koulutusta eikä virkapukuakaan. Anomukseensa hän kirjoitti: ”En ole lähtenyt sotaan kerätäkseni juustoa ja munia vaan muihin tehtäviin.” Epäsotilaallisesta käytöksestään huolimatta ja omaksi yllätyksekseen von Richthofen hyväksyttiin, ja hän liittyi lentojoukkoihin toukokuun 1915 lopussa. Ensimmäisen maailmansodan alussa nuori ulaaniupseeri palveli ensin itärintamalla ja myöhemmin lännessä, jossa kaivautuminen juoksuhautoihin esti ratsuväen perinteisen käytön tiedustelutehtäviin ja syviin murtoihin. n Ratsumestari, vapaaherra Manfred von Richthofen
Eräs näistä oli taitolentovirtuoosi Ernst Udet. varmistetun ilmavoittonsa tammikuussa 1917. FOKKER DR1 kolmitasossa Punainen Paroni löysi haluamansa koneen. Tammikuussa 1917 von Richthofen sai alleen Albatros D.III:n. Eeppisessä, 23. Kohtalonsa tapasi brittien johtava hävittäjätaktikko, Ison-Britannian Boelckeksikin kutsuttu, Lanoe Hawker. Taisipa käytäntö käydä kukkarollekin. Yksikössä palveli useita saksalaisia eliittilentäjiä, joista osan hän oli kouluttanut itse. marraskuuta 1916 käydyssä lähes loputtomassa taistelussa yksinäistä brittien työntöpotkurista DH-2-konetta vastaan tilanne ratkesi vasta, kun britti yritti poistua pelipaikalta. Lentävä sirkus Rittmeister, Freiherr von Richthofen komennettiin Jasta 11:n komentajaksi, kun hän oli saavuttanut 16. Hän halusi ketterämmän koneen, vaikka se olisi hitaampikin. Tämän vuoksi von Richthofen lensi n JG 1:n komentaja Manfred von Richthofen (oikealla) alaisensa ja veljensä Lotharin seurassa. Siinä oli ranskalaista Nieuportia muistuttava puolitoistatasoinen siivistö, joka teki koneesta selvästi ketterämmän. Hän jatkoi tapaa aina 60 voittoonsa saakka mutta joutui lopettamaan, kun saarretussa Saksassa ei enää ollut hopeaa saatavilla. Ratsumestarin ratsuna tässä taistelussa oli Albatros D.II, joka oli hyvä hävittäjä mutta jota von Richthofen piti pitkän koiratappelun jälkeen turhan kankeana. syyskuuta 1916 ensimmäisen vahvistetun ilmavoittonsa, jonka kunniaksi hän teetti hopeapikarin, johon kaiverrettiin päiväys ja vastustajan konetyyppi. Saavutettuaan samassa kuussa kaksi ilmavoittoa Albatrosin toinen alataso murtui rasituksesta – myös Nieuport oli tunnettu samasta viasta. …Albatros D.II, joka oli hyvä hävittäjä mutta jota von Richthofen piti pitkän koiratappelun jälkeen turhan kankeana.. 27 SUOMEN SOTILAan ilmasota Ensimmäiset Von Richthofen tapasi Boelcken jälleen kesällä 1916, ja tämä valitsi ratsumestari-vapaaherran (Rittmeister, ratsumestari, vastaa kapteenia sotilasarvoltaan aivan kuten Suomessakin, ja vapaaherra, Freiherr, puolestaan on säätyläisarvo) Jasta 2:een (hävittäjälentolaivue 2). Ranskan Cambraissa von Richthofen saavutti 17. Taustalla Fokker Dr 1, kolmitaso
Von Richthofen oli mukana tulevan Fokker D.VII:n kehityksessä, mutta kaatui ennen tämän erinomaisen hävittäjän tuloa palveluskäyttöön. Termi kuvasi hyvin yksikön joustavaa siirtymistapaa kirjavien koneiden lisäksi. Kone saatiin palveluskäyttöön marraskuussa 1917 sen jälkeen, kun rakenneheikkoudet olivat tulleet selätetyiksi. Näillä meriiteillä hän sai kesäkuussa 1917 komennettavaksi uuden, neljästä Jastasta kootun yksikön, JG1:n (Jagdgeschwader, hävittäjälentorykmentti). Hänelle tarjottiin tehtävänvaihtoa ja lentämisen lopettamista, koska julkisuudenhallinnasta vastuulliset pelkäsivät mahdollisen kaatumisen aiheuttamia negatiivisia vaikutuksia kansan moraaliin. II:lla. …ja viimeinen Yksinäinen Fokker-kolmitaso syöksyi maahan Sommen lähellä 21. Kuukauden aikana ”sirkustirehtööri” johti joukkonsa voitosta voittoon ja tilasi itselleen 22 hopeapikaria, joista neljä samana päivänä – kokonaismäärä kohosi 52:een. Myös muu yksikkö otti tunnusvärikseen punaisen, ja loputkin laivueet seurasivat esimerkkiä ja maalasivat koneensa värikkäiksi. Von Richthofen itse ei lämmennyt ajatukselle vaan halusi ahnaasti lentää edelleen. Sairauslomansa aikana vapaaherra ehti myös kirjoittaa muistelmansa Punainen lentohävittäjä. Miehet vasemmalta oikealle: Testner, Schäfer, Manfred von Richthofen ja hänen veljensä Lothar sekä äärimmäisenä oikealla Kurt Wulf.. Kunniaa Punaisen paronin kukistamisesta on tarjottu kanadalaiselle hävittäjälentäjälle ja useille maajoukkojen n Saksalaisässät ja heidän kaverinsa. Vaikka käytäntö oli tiedustelumielessä vastustajaa suosiva, Saksan sodanjohto hyväksyi sen ja oli jopa luomassa myyttiä Punaisesta paronista. Maailman ehkä tunnetuin hävittäjälentäjä sai surmansa. Punainen paroni Huhtikuu 1917 tunnetaan ilmasodan historiassa verisenä huhtikuuna. Hän teki onnistuneen pakkolaskun ja päätyi lähes kolmeksi viikoksi sairaalaan, mutta palasi rintamalle kuun lopussa tohtorin ohjeista huolimatta. Vammat kuitenkin vaativat lisää sairaalahoitoa syyskuun alusta lokakuun loppupuolelle. Tämän jälkeen hänen koneensa olivat suurelta osin ellei kokonaan punaiseksi maalattuja, mikä teki komentajan koneen helposti havaittavaksi ja tunnistettavaksi. Albatros D.III oli jälleen iskussa huhtikuun alussa, ja hän saavutti konetyypillä 22 ilmavoittoa ennen vaihtoa parannettuun Albatros D.V:een kesäkuun 1917 lopussa. Kun von Richthofenista tuli laivueen komentaja tammikuussa 1917, otti hän rohkean askeleen: uusi Albatros D.III oli hänen koneistaan ensimmäinen kauttaaltaan punaiseksi maalattu. Kuivakkaat britit ryhtyivät kutsumaan vastustajan riemunkirjavaa osastoa Richthofenin lentäväksi sirkukseksi. Tässä välissä Punainen paroni oli ehtinyt tutustua Fokkerin uuteen kolmitasoon, jossa hän kohtasi haaveilemansa äärimmäisen ketterän joskin hitaahkon hävittäjän. 28 SUOMEN SOTILAAN ilmasota uudemman Albatrosin ollessa telakalla sekä vanhemmalla Albatrosilla että Halberstadt D. huhtikuuta 1918 noin kello 11.00. Heinäkuun 1917 alussa von Richthofen – Punainen paroni – haavoittui pahoin päähänsä taistelussa brittien kaksipaikkaisosastoa vastaan
JG1:n viimeinen komentaja oli Oberleutnant (vastaa luutnanttia) Hermann Göring. Von Richthofen oli loistava taktikko ja takasi osaston johtajana osastonsa ja ohjaajiensa menestyksen. Kuudestakymmenestä ensimmäisestä vapaaherra teetätti itselleen pienet pokaalit. Hänen seuraajakseen JG1:n komentajaksi tuli Punaisen paronin itsensä valitsema kapteeni Willhelm Reinhard, joka kaatui jo heinäkuun 1918 alussa. Boelcken ohjeiden seuraajana Manfred von Richthofen ei ollut veljensä Lotharin tapaan riskinottaja eikä Werner Vossin kaltainen taitolentäjä. SUOMEN SOTILAan ilmasota 29 konekivääriampujille. Tyypillinen von Richthofenin hyökkäystapa oli syöksyä auringon suunnasta ja antaa miestensä suojata selusta. 80 voittoa Punaisen paronin pudottamista vastustajista kaikki yhtä belgialaista Spadia lukuunottamatta olivat brittejä. Ohjeeksi hän antoi keskittyä hävittäjässä ohjaajaan ja tiedustelukoneessa tähystäjään. Miehenä häntä on kuvattu kylmäksi ja ylimieliseksi, mutta todellisen Punaisen paronin tunteneet laivuetoverit ovat esittäneet poikkeaviakin mielipiteitä. Valtaosa on tiedustelukoneita, mutta ensilinjan hävittäjiäkin mahtuu joukkoon parikymmentä! Nykytiedon valossa näyttää siltä, että punaisen paronin kohtaloksi koitui ilmatorjunta, eikä vastustajan hävittäjä. Britit hautasivat vaarallisen vastustajansa sotilaallisin kunnianosoituksin. Nuo rohkeat miehet riemunkirjavissa koneissaan. Allaolevasta taulukosta näkyy kaikki vahvistetut voitot konetyypeittäin. Ilmojen ensimmäiset ja viimeiset ritarit. Lopullista varmuutta saadaan tuskin koskaan. n Richthofenin harmiksi hänelle laitettiin sairaanhoitaja, kuvassa oleva neiti Kätie Otersdorf vahtimaan päähän haavoittuneen komentajan toipumista tämän palattua vastoin lääkärin vastalauseita takaisin rintamalle. DH5 Bristol F2A BE2c BE2d BE2e DH2 Sopwith 1 1/2 Strutter FE2b FE2d Sopwith Pup Martinsyde G100 SE5a Nieuport 17 Spad S7 BE12 FE8 AWFK8 Bristol F2B Sopwith Camel RE8
30 SUOMEN SOTILAAN ilmasota Ilmaoperaatio Suomen pakottamiseksi rauhaan epäonnistui SA -K U VA
Hyökkääjän häikäilemättömyyden kohteeksi joutuivat siviilit ja sivistys. JA A KK O PU U PE RÄ. 31 SUOMEN SOTILAan ilmasota Ilmatorjunta pelasti Suomen kaupungit POMMITUSTUHOT JÄIVÄT VÄHÄISIKSI, mutta minne tuho osui, oli se totaalista. Yliopiston päärakennuksen palo kuvaa terroripommituksen tuhoja raadollisimmillaan
Golovanov sai käskyn val mistautua Suomeen tehtäviin pommitusiskuihin samaan aikaan, kun ope raatio Leningradin saarron murtamiseksi alkaisi. Kevättalvella 1944 Suomi saavutti ensimmäisen torjuntavoittonsa. Pohjois-Suomen pommituksiin osallistui ADD:n Muurmannin ja Vienan Kemin alueelle tukeutunut 8. Kaikissa kohteissa oli ilmatorjuntatykistöä, Rovaniemellä ja Oulussa saksalaisia 88 mm:n ilmatorjuntapattereita. Hampuriin pudotettiin 7 500 tonnia pommeja. Suomen pelasti tuholta hyvin järjestetty ja tehokas ilmatorjunta ja vastustajan osaamattomuus. Harvinainen värikuva jatkosodan ajalta. ADD:n ilmaoperaatio oli Neuvostoliiton suurisuuntaisin koko toisessa maailmansodassa. Golovanovin kanssa mahdollisuudesta irrottaa Suomi sodasta pelkästään ilmavoimien avulla. On arveltu, että malli pommitusoperaatiosta olisi saatu länsiliittoutuneilta. Sen saavutti ilmatorjunta taivaalla. Perusajatuksena oli iskeä Suomeen samanaikaisesti, kun operaatio Leningradin saarron murtamiseksi alkaisi tammikuussa 1944. ”On välttämätöntä panna Suomen kansa kärsimään, jotta sotilaallinen uhka voitaisiin poistaa luoteissivustalta”, sanoi Stalin. Ilmasota ei ole pelkkää koiratappelua taivaalla, itse asiassa se on pääasiassa kaikkea muuta. Suomenlahden eteläpuolella Tallinnassa ja varsinkin Saksan suurissa kaupungeissa kävi toisin. 32 SUOMEN SOTILAAN ilmasota S talinin, Churchillin ja Rooseveltin marras-joulukuussa 1943 pitämän Tehe ranin konferenssin jälkeen neuvostojohtaja Josif Stalin keskusteli strategisten kaukotoimintailmavoimien ADD:n ko mentajan, ilmamar salkka Aleksandr E. päivinä. Tämän lisäksi pommitettiin Kotkaa 11.2., Oulua, Raahea ja Rovaniemeä 12.–13.2., Turkua 22.–23.2. Ilmapuolustuksen tehokkuutta ei tulekaan mitata vihollisen tappioiden määrällä, vaan omien tappioiden vähäisyydellä. RAF:n Hampurin pommituksissa 24.–30.7.1943 oli kuollut yli 41 000 ihmistä ja 37 000 haavoittui. ja Oulua uudelleen 27.–28.2. Tutkalla ampuvat johtopatterit ratkaisivat taistelun. Pommeja putosi satunnaisesti muillekin paikkakunnille, jopa Ruotsin puolelle. Strategisten pommitusten pääkohde oli Helsinki, jonka pommitukset onnistuttiin toteuttamaan helmikuun 6.–7., 16.–17. TEK S TI: AHTI L APPI • E VERS TI E VP, ILMASOTAHIS TORIOITSIJA SA -K U VA SA -K U VA TAIVASKALLION RASKAS PATTERI AMPUU TORJUNTAA. ja 26.–27. Ne pystyivät ampumaan sulkutulta tehokkaampaa seuranta-ammuntaa tuloksellisesti myös pimeässä.. lentoarmeijakunta, jolla oli 56 Il-4-konetta. Toisessa maailmansodassa merkittävää osaa näyttelivät nyt edellistä suursotaa huomattavasti tehokkaammat ja tuhoisammat terroripommitukset
maaliskuuta 1942 ylijohdon alaiseksi strategiseksi ilmavoimayhtymäksi. raskaassa ilmatorjuntapatterissa Helsingin Taivaskalliolla ladataan kiinteää 76,2 mm:n Bofors-tykkiä. Se merkitsi noin 1,5 prosentin tappioita lentosuoritusten määrästä (mitä ei pidetty pahana), mutta 50 prosentin tappioita koneiden ja miehistöjen koko> SA -K U VA VUONNA 1943 Suomeen tuli Saksasta 88 mm:n ilmatorjuntatykkikalustoa, jolla oli merkittävä rooli helmikuun 1944 taisteluissa. Tulokset eivät olleet mainittavia, mutta tappiot olivat huomattavat, yli 500 konekuntaa jäi palaamatta. 33 SUOMEN SOTILAan ilmasota ADD – ylijohdon lentävä nyrkki Neuvostoliiton kaukotoimintailmavoimat (ADD, Aviatsija Dalnego Deistvija) perustettiin 5. Pommituskohteina olivat olleet Königsberg (Kaliningrad), Memel (Klaipeda), Tilsit, Bukarest, Budapest ja Berliini. Kaukotoimintailmavoimia käytettiin pommitustehtävissä Saksan rintamalla. Kuvassa syksyltä 1942 5. Kasikaseja ei riittänyt joka paikkaan. ADD lensi vuoden 1943 aikana 75 000 taistelulentoa ja pudotti 78 000 tonnia pommeja. 76,2 ja 88 mm:n kalustoilla torjuttiin ADD:n strategiset hyökkäykset kaksi vuotta myöhemmin, helmikuussa 1944.
Oli tyyntä myrskyn edellä. (km/h) Lentomatka (km) Lakikorkeus (m) Pommikuorma (kg) Il-4 (DB-3f) 445 3 800 9 700 1 250–1 500 Li-2 (DC-3) 280 2 500 5 600 1 000 B-25C 443 2 400 7 300 1 250–1 800 Pe-8 (TB-7) 440 4 700 9 300 5 200–7 100 ADD:N KONEIDEN OMINAISUUKSIA n Helsingin pommituksissa oli mukana myös amerikkalaisvalmisteisia A-20G Boston -koneita, jotka suorittivat Helsingissä hyökkäyksiä ilmatorjunta-asemiin heikoin tuloksin. Lentosää oli enimmäkseen huono. Vihollisen ilmatoiminta oli tammikuussa hyvin hiljaista, yhtään ilmahyökkäystä ei oltu tehty. ADD:ssa oli noin 1 000 pommikonetta, konevahvuus varaja koulutuskoneineen oli 1 070. Ilmahälytyksiä oli vain kaksi kertaa, torjuntahälytyksiä viisi kertaa, mutta tulta ei avattu kertaakaan. Torjuntaorkesteri valmiina konserttiin Ilmatorjuntarykmentti 1 Helsingissä oli vuoden 1944 alkaessa jo aika hyvässä toimintavalmiudessa. n Lönnrotinkatu 33. Helmikuun alussa 1944 rykmentin kokoonpanoon kuului kaksi omaa ja kaksi alistettua raskasta ilmatorjuntapatteristoa, yksi oma kevyt ilmatorjuntapatteristo ja 29.1.1944 perustettu valon heitinpatteristo. ADD:n organisaatioon kuului helmikuussa 1944 kah deksan ilma-armeijakuntaa, kussakin kaksi divisioonaa, joihin kuului kaksi rykmenttiä, joissa molemmissa oli kolme 9 ko neen laivuetta. Käytäntönä oli, että miehistöt pääsivät – tai joutuivat – koulutuksen jälkeen kolmen neljän kuukauden kuluttua taistelulennolle. Helmikuun alussa torjuntavalKonetyyppi Nopeus max. Strategiseksi pommituslentoyhtymäksi ADD:lla oli verrattain vaatimaton konekalusto. Nelimoottorisia oli vähän.. 34 SUOMEN SOTILAAN ilmasota naismäärästä! Puolet koneista ja miehistä vaihtui vuoden sisällä. SA -K U VA KAKSIMOOTTORINEN IL JUSHIN IL-4, eli DB-3f, oli ADD:n tyypillisimpiä koneita. Pääkalustona oli kaksimoottorinen Iljushin Il-4 (DB-3f), muita tyyppejä olivat amerikkalaisen DC-3:n venäläinen alkeellinen yöpommitusversio Lisunov Li-2, amerikkalainen B-25 Mitchell ja ainoa nelimoottorinen kone Petljakov Pe-8 (aiemmin TB-7), joita oli vain noin 20 (valmistettu 93). Helsinki 7.2.1944. Rykmenttiin kuului ilmatorjuntamiehiä, lottia ja poikasotilaita henkilövahvuuden ollessa noin 4 500. Yöharjoituksia oli pidetty jatkuvasti, ja ”torjuntaorkesterin” eri osat pelasivat hyvin yhteen. Suomalaisten onneksi punailmavoimien konekanta oli kevyttä
Irja-tutkan eli Radioluotain 39 T (D):n miehistöön kuului aliupseeri ja seitsemän miestä. Ne olivatkin suurikaliiperisimmat ilmatorjuntaan osallistuneet tykit jatkosodassa. Katajanokalla ollut laivaston koulutusyksikkö (Laiv.Harj.It.Ptri, Laivaston Harjoitusilmatorjuntapatteri) liitettiin torjuntaan 27.1. Rämäpää eli saksalaisittain ”Achtacht” oli toisen maailmansodan parhaita tykkejä. Kolmella patterilla oli kalustona modernit 88 mm:n RMB (Rheinmetall Borsig eli ”rämäpää”) -tykit (18 kappaletta) ja radioluotaimet (tulenjohtotutkat, ”Irja”), muilla oli 75–76 mm:n Breda-, Škoda-, Boforstai SS-tykit, yhteensä 56 raskasta tykkiä. 40 mm:n tykkejä oli 21. Se tuli kuuluisaksi varsinkin panssarintorjunta-aseena niin Afrikan hiekoilla kuin Venäjän aroilla ja länsirintamallakin. Lue tutkamiehen ja hänen aseveljiensä haastattelu sivuilta 53–56.. SA -K U VA SA -K U VA JOHTOPATTEREIDEN IRJAT näyttelivät ratkaisevaa osuutta pommitusten torjumisessa. helmikuuta. Viidellä patterilla oli vanhentunut tykkija tulenjohtokalusto, joten ne eivät soveltuneet kunnolla torjuntaan edes päivällä – häirintäluontoinen sulkuammunta olikin ainoa vaihtoehto. Näistä yksi 75 mm:n patteri oli varustettu myös Irjalla. SUOMEN SOTILAan ilmasota 35 miina oli 12 raskasta patteria. Tykkimalli oli alun perin venäläinen 85 mm:n tykki, joka oli porattu 88-milliseksi, jotta voitaisiin käyttää saksalaisia 88 mm:n ampumatarvikkeita. Jopa Isosaa ren 13. Helsinki 22.2.1944. Maalla, merellä ja ilmassa Tammikuun lopussa oli perustettu kolme uutta raskasta ilmatorjuntapatteria, joiden asekalustona oli Saksasta ostetut 88 mm:n sotasaalistykit (18 kappaletta), 88 It.K/39-43 ss. Raskas Rannikkopatteri tulitti pommikoneita 152 mm:n tykeillä (152/45 CR). Lyhyen koulutusvaiheen jälkeen nämäkin patterit otettiin mukaan torjuntaan ensimmäisen suurpommituksen jälkeen. Uudenmaan Rannikkoprikaatin Rannik koilmatorjuntapatte risto 1:n yksiköt (Isosaari, Melkki, Harmaja) osallistuivat 75 ja 76 mm:n tykeillään (10 kappaletta) torjun taan. Ilmatorjuntatykillä (105/45R) aseistettu jäänsärkijä Sisu liittyi myös torjuntaan, mutta poistui satamasta ensimmäisen pommituksen jälkeen 8. It-tulitoimintaa. Sillä oli aseistuksena kaksi 105 mm:n ja kaksi 40 mm:n ilmatorjuntatykkiä, joilla se kykeni osallistumaan sulkuammuntaan. Mittaus arvojen lukijat (3) Etäisyyden mittaaja Korkeuskulman mittaaja Sivukulman mittaaja SANTAHAMINAN ILMATORJUNTAPATTERI. Ammus työnnetään putkeen
SISU Katajanokka yksi 105/45-R SA -K U VA n Ilmatorjuntarykmentti 1:n 108. 36 SUOMEN SOTILAAN ilmasota Tiuha seula Helsingin ilmatorjunnan tiheys oli erittäin hyvä. Kalustona on 75 mm:n Škoda-tykki. Helsingissä oli suojattavan kohdealueen pinta-alaan verrattuna ilmatorjuntaa suhteelli sesti enemmän kuin suurissa kaupungeissa Berliinissä, Moskovassa tai Lontoossa, mutta vähemmän kuin Saksan sotateollisuuskaupungeissa Schweinfurtissa tai Re gensburgissa. patteri tšekkitykkeineen oli ainoa johtopatteri, jolla ei ollut kasikasikalustoa.. On kuitenkin huomattava, että osa tykkija laskinkalustosta oli vanhentunutta ja vain neljällä patterilla oli radioluotaimet eli tutkat (Irjat). Raskas Ilmatorjuntapatteri kuvattuna yöllä 23.3.1944 noin kuukausi viimeisen suurpommituksen jälkeen. Jos arvioidaan suojattavan kohteen (Helsingin silloisen kantakaupungin) pinta-alaksi 20 km², oli ilmatorjunnan tiheys 1,3–1,5 km²/raskas ilmatorjuntapatteri, rannikkoilmatorjuntapatterit mukaan lukien 1,1 km²/patteri. 108. Kevyillä tykeillä ja konekivääreillä ei pienen ulottuvuuden HELSINGIN RASKAAT ILMATORJUNTAYKSIKÖT 6.2.1944 Joukko Kutsu-nimi Sijainti Pääkalusto Torjuntakeskus Torni Korkeavuorenkadun kalliosuoja Johtokeskuslaitteisto Rask.It.Psto 1 Kaakkoissektori -7.Rask.It.Ptri (johtopatteri) Rata Santahaminan lentokenttä kuusi 88 It.K/37 RMB Irja -101.Rask.It.Ptri Itä Degerö (Laajasalo) neljä 75 It.K/37 Škoda -102.Rask.It.Ptri Santa Santahaminan eteläkärki neljä 75 It.K/37 Škoda Rask.It.Psto 4 Koillissektori -108.Rask.It.Ptri (johtopatteri) Lato Viikin pellot neljä 75 It.K/37 Škoda Irja -107.Rask.It.Ptri Kasa Kasavuori neljä 75 It.K/37 Škoda I/It.R 1 Luoteissektori -9.Rask.It.Ptri (johtopatteri) Käpy Käpylän ravirata kuusi 88 It.K/37 RMB Irja -5.Rask.It.Ptri Taivas Taivaskallio neljä 76 It.K/27 Bofors -1.Rask.It.Ptri Musta Länsi-Musta neljä 76 It.K/27 Bofors II/It.R 1 Lounaissektori -8.Rask.It.Ptri (johtopatteri) Puisto Lauttasaari, Ryssänkärki kuusi 88 It.K/37 RMB Irja -4.Rask.It.Ptri Lautta Lauttasaari, Myllykallio kuusi 76 It.K/31 SS -3.Rask.It.Ptri Paja Pajakukkula neljä 76 It.K/31 SS -32.Rask.It.Ptri Länsi Westend neljä 76 It.K/31 SS R.It.Psto 1 Merialue -7.Rask.RIt.Ptri Isosaari neljä 76 It.K/16-35 BrK -3.Rask.RIt.Ptri Melkki neljä 75 It.K/97-14 PK -1.Kev.RIt.Ptri Harmaja kaksi 75/50 COI Laiv.Harj.It.Ptri Katajanokka kaksi 105/45-R, kaksi 40 mm Js
Yöhävittäjien puute oli myös heikko kohta. Ke vyet 40 mm:n jaokset (10) oli sijoitettu hajaryhmitykseen eri puolille kohdealuetta, muun muassa Hernesaareen, Pasilaan, Katajanokalle, Jätkäsaareen ja Malmin lentokentälle. Valonheittimet ja kuulosuuntimet oli sijoitettu sopiviin paikkoihin kaupungin ympäristöön. Patteristojen torjuntasektorin raja Pomminpudotuskehä max Raskaiden pattereiden kantamakehä Raskas ilmatorjuntapatteri (tutka) Raskas ilmatorjuntapatteri (ei tutkaa) Rannikkotykistön patteri (it) It.R 1:n torjuntakeskus PI IR RO S: A H TI LA PP I • VE K TO RI G RA FI IK KA : SI RK KA -L IIS A KA RJ A LA IN EN ”Ilman tutkia olisi käynyt huonosti.” SA -K U VA. PAINOPISTE oli itä–eteläsektorilla , jossa oli parhaimmillaan yhdeksän raskasta patteria. Hyvä näkyvyys helpotti tietysti myös ilmapuolustusta, ainakin valonheittimien ja erityisesti yöhävittäjien toimintaa. Pe-8-rykmenttien tukikohta oli Moskovan kaakkoispuolella. Helsingin pommitusten tapahtuminen 10 vuorokauden välein oli pelkkä sattuma. Koska osa ko neista tukeutui Etelä-Kannaksen kentille ja osa taas Novgorodin–Pihkovan–Volhovan alueelle, oli mahdollista lentää parikin pommituslentoa yhden yön ai kana. n Korkeavuorenja Jääkärinkadun kulma. Pommitukset oli pakko tehdä pimeällä, koska päivähyökkäyksissä konetappiot olisivat olleet paljon suurempia. Länsiliittoutuneiden tuhannen koneen kertasuorituksiin ei Helsingissä onneksi päästy. Satoja koneita taivaalla! Helsingin pommituksiin osallistui kahdeksan ilma-armeijakuntaa ja 17 lentodivisioonaa, joista yhdeksällä oli kalustona Il-4, viidellä Li-2, kahdella B-25C Mitchell ja yhdellä raskas pommikone Pe-8. Tutkilla varustettujen ilmatorjuntayksiköiden Raskaiden ilmatorjuntapatterien ryhmitys RASKAAT PATTERIT oli ryhmitetty kohdealueen ympärille siten, että hyökkäykset voitiin torjua kai kista suunnista. Kuulosuuntimien avulla oli mahdollisuus osoittaa viholliskoneiden tulosuunta valonheittimille ja torjuntakeskukselle silloin, kun tutkatietoja ei ollut käytettävissä. Pommitustutkia ei ollut. ADD:n pommikoneista vain 777 oli lentokunnossa, joten se oli yhdellä kerralla käytettävien koneiden maksimimäärä. Jokaisella raskaalla ilmatorjuntapatteristolla oli puolustettavanaan noin 90 asteen torjuntasektori. 20 mm:n aseita oli muun muassa Vesilinnan, Postitalon, Alkon ja Katajanokan makasiinin katoilla sekä Tähtitorninmäellä ja Malmin kentällä . Helsinki 7.2.1944. Miehistöjä oli 865 konetta varten, mutta heistä vain 732:lla oli yölentokelpuutus, mikä sekin rajoitti pommitusten volyymia. Lentoaika lähempää oli 3–4 tuntia, kauempaa 5–7 tuntia. SUOMEN SOTILAan ilmasota 37 takia ollut pommitusten torjunnassa välitöntä vaikutusta, niiden tarkoituksenahan oli estää matalahyökkäykset. Sääoloilla oli tärkeä merkitys yöpommituksissa, koska maalit piti nähdä valopommien avulla. Lisäksi käytettiin muutamaa amerikkalaisvalmisteista A-20G Boston -konetta hyökkäyksiin ilmatorjunta-asemia vastaan
Länsiliittoutuneiden pommituskokemusten perusteella ei ADD:n tarkkuuspommituk sille yöaikaan ollut mitään edellytyksiä. SA -K U VA. Ensimmäinen hyökkäys lennettäisiin muutamalla sadalla koneella, ja voimaa lisättäisiin jatkossa tarpeen niin vaatiessa. Kaikki koneet eivät pudottaneet pommeja, koska mukana oli myös maalin merkitsemiseen ja valopommien pudottamiseen tarkoitettuja koneita. Vaikka tietoisena tarkoituksena ei olisikaan ollut tappioiden tuottaminen siviiliväestölle, niitäkin syntyi. Onnistuneen torjunnan ansiosta ei lopputuloksena kuitenkaan ollut terroripommitus. Pommituslentoja oli yhteensä 1 982–2 007. Helsinki 17.2.1944. 38 SUOMEN SOTILAAN ilmasota kannalta näkyvyydellä ei ollut ratkaisevaa merkitystä, mutta tulenjohtokoneen hyvä optiikka paransi johtopatterienkin osumatarkkuutta kirkkaalla säällä. Kohteena keskusta Helsingissä kaukotoimintailmavoimien (ADD) pommitukset käskettiin kohdistaa sotateollisuuteen, satamaan, ratapihaan ja esikaupunkien sotilaskohteisiin. Helsinkiin kohdistui eri lähteiden mukaan 6.–7.2. ADD:lle strateginen pommitusoperaatio oli ensimmäinen laatuaan. 3. Jos joka kymmenes kone pudotti valopommeja, oli varsinaisia pommituslentokonesuoritteita noin 1 800. Käskyissä korostettiin, että ”varsinaisen kaupunkiasutuksen pommi tuk sesta pidättäydyt täisiin”, mutta lentodivisioonien käskyissä puhuttiin pääkaupungin hallinnollisen keskuksen pommittamisesta. Osa koneista joutui keskeyttämään tehtävän teknil listen vikojen tai muiden syiden takia. Sen avulla voitiin myös tunnistaa konetyyppejä. noin 725–728, 16.–17.2. Kokemusta ei ollut, eivätkä koneiden varustus ja pilottien yöpommitustaito antaneet mahdollisuuksia toteuttaa käskettyjä tarkkuuspommituksia, joten tuloksena oli aluepommi tus. Maalialue oli noin parin neliökilometrin suuruinen nelikulmio, jonka keskipiste oli Vanhankirkon kohdalla. Keskeyttämisprosentit (3,6–7,3 %) olivat länsiliittoutuneiden vastaaviin lukuihin verrattuna varsin kohtuullisia, eikä niistä voi havaita tappioi den demoralisoivaa vaikutusta. linjan ja Porthaninkadun kulmatalot. noin 382–383 ja 26.–27.2. Kohteiden joukossa olivat Suomen Pankki, Valtioneuvoston rakennus, Presidentinlinna, Sotakorkeakoulu, Kaartin maneesi ja rautatieasema. Jokaiselle lentoyhtymälle oli käsketty omat maalit. Yksittäisiä pistemaaleja oli 60, joista tärkeimpiä olivat Katajanokan ja Hietalahden satamat, 17 sotateollisuuslaitosta ja 11 sotatarvikevarastoa (kaikkia tällaisia kohteita ei edes todellisuudessa ollut). noin 875–896 pommituslentoa
Yleinen 105 kilon yhdistetty miinaja palopommi oli tehokas, mutta jäi usein ”suutariksi”. Valai suun käytettiin runsaasti 100 kilon laskuvarjovalopommeja (SAB), joita saattoi olla ilmassa yli 10 yhtä aikaa. Pieniä termiittija elektronpommeja käytettiin sellaisenaan palopommeina, termiittinaftapommejakin havaittiin. Valaisukoneita oli yksi kutakin kymmentä pommikonetta kohden. Pommitusjälkien ilmakuvauksessa käytettiin 39 kilon painoisia Fotab-salamavalopommeja. Kaikkiaan pudotettiin 16 490 pom mia, painoltaan noin 2 604 tonnia. Käytössä oli myös 50 kilon laskuvarjopommeja, joista monet eivät toimineet. Tässä matkittiin liittoutuneiden pathfinder-ideaa. Pommeja yhteensä (kpl) Pommien paino (tonnia) FAB-5000 2 2 10,0 FAB-2000 6 20 26 52,0 FAB-1000 4 3 7 7,0 FAB-500 328 286 621 1 235 617,5 FAB-250 1 111 902 1 431 3 444 817,0 FAB-100 2 017 1 010 1 493 4 520 452,0 FAB-50 52 96 16 164 82,0 ZAB-100TsK 1 618 1 258 1 376 4 252 425,0 ZAB-50 1 853 765 222 2 840 142,0 YHTEENSÄ 6 991 4 317 5 182 16 490 2 604,5 POMMIEN LAATU JA MÄÄRÄ HELSINGIN POMMITUKSISSA FAB = räjähdyspommi, ZAB = palopommi. Pommeja (kpl) 16.–17.2. Pommityyppi Pommeja (kpl) 6.–7.2. PE-8 oli suomalaisten onneksi ADD:n ainoa nelimoottorinen raskas pommikonetyyppi, ja niitä oli Helsinkiä vastaan käytössä vain 20. Maalinvalaisukoneiden miehistöt valittiin kokeneimmista lentäjistä, jotta osuttaisiin oikeisiin maaleihin. Valaisupommeissa oli kellosytytin. Osa miinaja räjähdyspommeista oli tehty tykistön kranaateista. Ne pudottivat jopa 2-5 tonnin pommeja!. 39 SUOMEN SOTILAan ilmasota Ensin palopommeja, sitten räjähdyspommeja Pommituksessa käytettiin pääasiassa sadan kilon miinapommeja (räjähdysja sirpalevaikutukseen perustuva pommi), mutta jonkin verran myös 250, 500, 1 000 ja 2 000 kilon pommeja, ensimmäisellä kerralla jopa pari 5 000 kilon pommia, joita Pe-8-koneet pystyivät kuljettamaan. Pommeja (kpl) 26.–27.2
Esimerkiksi vaakapommituksessa nopeudella 360 km/h (100 m/s) pommien irrotusetäisyys oli 3 000 metrin korkeudelta 2 450 metriä, mutta 7 000 metrin korkeudelta yli 3 700 metriä! Pommituksissa koneiden nopeus vaihteli välillä 55–120 m/s. Ensim mäisten pommitusten jälkeen lentäjät vaativat pommituskorkeuden nostamista 5 000–8 000 metriin, mikä on selvä osoitus torjunnan pelotusvaikutuksesta. Räjähdyspommeja (miinapommeja) oli yhteensä 9 398, suurimmat painoivat 5 000, 2 000 ja 1 000 kiloa. Torjuntaa väistääkseen koneet saattoivat tehdä liukupommituksen pudottamalla lentokorkeuttaan jopa parituhatta metriä. 40 SUOMEN SOTILAAN ilmasota Kolme hyökkäystä Ensimmäisessä hyökkäyksessä pudotettiin eniten pommeja, joista pienten palopommien osuus oli lähes 50 %. Torjuntaa pyrittiin hajottamaan ja omia tappioita pienentämään lähestymällä maali aluetta eri suunnilta ja käyttämällä eri lentokorkeuksia. Pommitustaktiikka ei ollut samaa tasoa kuin länsiliittoutuneilla, eihän venäläisillä ollut aikaisempaa kokemustakaan. Keskimmäinen pommitus oli heikompi. Pommitus tapahtui aaltoina laivueittain, rykmenteittäin ja divisioonittain. Eniten käytetyissä 250 kilon pommeissa oli 113– 118 kiloa räjähdysainetta ja 100 kilon pom meissa 32–46 kiloa. Tämä merkitsi sitä, että esimerkiksi kaakkoissektorista (päähyökkäyssuunta) lähestyvien pommikoneiden piti lentää Santahami. Länsiliittoutuneiden pommituksissa ideana oli käyttää räjähdyspommeja rikkomaan talojen katot ja seinät auki, jolloin palopommit pääsivät sytyttämään sisärakenteet tuleen. Pommituskorkeus vaihteli 2 400 metristä yli 7 000 metriin. Koneita tuli jonossa peräkkäin 1–3 kilometrin välein, joten aikaväli oli 10–30 sekuntia. Hampurin tai Berliinin kaltaisia tulimyrskyjä ei Helsingissä kuitenkaan syntynyt. Suurempi pommituskorkeus edellytti pommien irrottamista kauempana, mikä samalla heikensi sekä pommitustarkkuutta että tappioriskiä. Kaasuputkien rikkoutuminen lisäsi tulipalojen vaaraa. Viimeisessä hyökkäyk sessä oli mukana eniten koneita ja pommeista 70 % oli räjähdyspommeja, osa niistä varsin isoja. Palopommeja pudotettiin 7 092, mikä viittaa terroripommitukseen
Keväällä 1943 hankituilla ”Raija”-ilmavalvontaluotaimilla (eli ilmavalvontatutkilla) oli suuri merkitys ennakkovaroituksen antamisessa ja maalien osoittamisessa torjuntakeskukselle ja Irjoille. ja 26.2. Saksalaiset kertoivat, että ADD:lle oli tyypillistä säätiedustelukoneen lähettäminen kohdealueelle ½–4 tuntia ennen pommitusta, jolloin sen lähettämät koodiviestit voitiin peilata. n Lottia työskenteli ilmatorjunnassa monessa vaativassa ja tärkeässä tehtävässä. Tuhoamisammuntaa ja sulkuja Radiotiedustelu ei antanut ensimmäisestä pommituksesta ennakkovaroitusta, koska ADD:n toiminnasta ei ollut tietoja. Raija I 18:16 1 250 108 Raija II 18:28 659+ 75 RAIJOJEN MITTAUKSET SUURPOMMITUSTEN AIKANA ran 11.2., kohteena oli Kotka. Raija I 18:53 396 95 Raija II 18:35 431 115 16.–17.2. maalin havaintoaika Mittausten määrä Pisin mittausetäisyys (km) 6.–7.2. ”7 092 palopommia pudotettiin, mikä viittaa terroripommitukseen.” SA -K U VA SA -K U VA JA A KK O PU U PE RÄ. Tallinnan pommituksista vuonna 1944 voit lukea Suomen Sotilas -lehdestä. Pääosa koneista pudotti pomminsa liian aikaisin. Tulenjohtoon hankituilla Irja-tutkilla varustetut neljä johto patteria tulittivat viholliskoneita enimmäkseen sähköisenä seuranta-ammuntana, muut patterit sulkuammuntana. Seuranta-ammunnan tarkoituksena oli tulittaa valittua konemuodostelmaa ja ampua koneita alas, siksi sitä nimitettiin myös tuhoamisammunnaksi. SUOMEN SOTILAan ilmasota 41 nan yli voidakseen pudottaa pommeja kantakaupungin alueelle. Kulmatähtäin Lottien käytössä jossain Helsingin ympäristössä aivan sodan lopulla 12.9.1944. Siellä ilmatorjunta epäonnistui. jo lähes pari tuntia etukäteen. Suomen radiotiedustelu antoi varoitukset pommituksista 16.2. On kuitenkin muistettava, että maaliskuussa 1944 samat pommittajat tuhosivat Tallinnaa todella pahoin. n Vasen kuva: Tulipalosta pelastettua omaisuutta Porthaninkadun ja II linjan kulmassa Helsingissä 17.2.1944. Raijojen mittaukset sivun alareunan taulukossa. Osa torjuntatulen vuoksi, osa taitamattomuuttaan. Ennakkovaroitus annettiin ensimmäisen kerPvm Raija 1. Ilmatorjuntarykmentti 1 onnistui torjunnassaan erittäin hyvin. Raija I 18:31 885 100 Raija II 18:31 575 81 26.–27.2. Pienempi kuva on otettu samassa paikassa keväällä 2014
Pääosa pudotuksista voidaan laskea johtopattereiden tilille, koska ne kykenivät tulittamaan tarkoilla ampuma-arvoilla. Samaan pyrittiin sytyttämällä viimeisen pommituksen aikana harhautustulipaloja varsinaisen kohde alueen ulkopuolelle Nordsjön alueelle (nykyinen Vuosaari). Tutkat korvasivat nopeasti nämä kömpelöt, tehottomat ja epätarkat välineet. Osa tykeistä oli taistelun ain Suojeluskuntien rooli ilmatorjuntavoiton saavuttamisessa unohdetaan usein. Huomaa valkoiseksi kuvassa ylivalottunut Helsingin suojeluskuntapiirin merkki auton lavalaudoituksessa. Venäläisten taktiikka ei purrut Heti kun havaittiin muodostelmien pu dottavan pomminsa tai kääntyvän, vaihdettiin maalia. Sulkuammunnassa voitiin myös käyttää ylipitkiä ampumaetäisyyksiä, koska osumatarkkuus ei ollut etusijalla. Tulta keski tettiin ja jaettiin maalitilanteen mu kaan. Johtopattereiden tulenjohtotutkia käytettiin tehok kaasti apuna sulkujen paikan ja korkeuden määrittämisessä, mikä lisäsi sulkuammunnan tarkkuutta ja vaikutusta merkittävästi. Ilmatorjunta ja sen kalustot ilmeisesti herättivät eniten huomiota, ainakin niitä kuvattiin innokkaimmin. Suojeluskunnat koulutti ilmatorjuntajoukkoja armeijalle ensimmäisenä ja eniten, ennen sotaa. 42 SUOMEN SOTILAAN ilmasota Sulkuammunnan tarkoituksena ei ollut ampua koneita alas, vaan pakottaa ne kääntymään takaisin ennen oikeaa pomminpudotushetkeä ampumalla koneiden eteen räjähtävien sirpalekranaattien tulimuuri – sulun läpi lentäminen oli vaarallista ja vaati rautaisia hermoja, pelotusvaikutus toimikin kokemattomiin venäläislentäjiin hyvin. Sodat voitetaan tai hävitään ennen sotaa. Sulkuammunta puolsi paikkaansa myös silloin, kun maaleja oli paljon – kaikkia ei olisi ehditty tulittaa seuranta-ammuntana. päivänä 1933 Helsingin suojeluskuntapiirin II alue järjesti ”teknillisten joukkojen paraadin näiden suojeluskuntien tunnetuksi tekemiseksi”. Ilman Suojeluskuntien työtä olisi Helsingillekin käynyt köpelösti, koko maasta puhumattakaan. Niiden ryhmittämisellä pyrittiin myös harhauttamaan vihollista. Pommitukset aiheuttivat monenlaisia vaurioita ilmatorjuntayksiköille, myös henkilötappioita, kuusi ilmatorjuntamiestä kaatui ja useita haavoittui. SO TA M U SE O ”Pääosa pommikuormasta meni mereen.”. Toukokuun 21. Puhelinyhteyksien ja kaapelien katkeamiset aiheuttivat vaikeuksia johtamiselle ja tulitoiminnalle. Valonheittimiä käytettiin maalien valaisuun tykkipattereille ja yöhävittäjille. Kun pommikoneita tuli jonossa jopa minuutin välein ja hyökkäys kesti useita tunteja, torjuntaa ei kyllästetty, kuten ta pahtui Saksassa, jossa pommikonevirran tiheys oli pahimmillaan 50 konetta minuutissa! Myös ke vyet ilmatorjuntatykit osallistuivat torjuntaan, koska valojuovaammuksilla arveltiin olevan pelotus vaikutusta. Vii mei sen hyökkäyksen torjuntaan Ilmatorjuntarykmentti 1:llä oli 15 raskasta ilmatorjuntapatteria, määrävahvuus yhteensä 74 tykkiä (75, 76, 88 mm). Kuvassa kuulosuunnin, joka oli ennen sotia valonheitinten ohella ainoa apuväline. Suojeluskuntien lisäksi ilmatorjuntaan ja -suojeluun pääkaupunkiseudulla panosti merkittävästi ennen sotia myös Helsingin kaupunki ja isänmaallinen yrityselämä. Venäläiset osasivat kyllä odottaa valepaloja, koska he käyttivät niitä itsekin
Tulos on lähes suoraan verrannollinen torjunnan onnistumiseen (yli 95 %). Useimpien lähteiden mukaan 162 siviilihenkilöä sai surmansa ja 358 haavoittui, heistä 76,5 % ensimmäisessä pommituksessa. Torjunnassa oli lisäksi mukana harhautuspatteri ”Pommi” Kallvikissa (neljä tykkiä) sekä kolme rannikkoilmatorjuntapatteria ja yksi rannikkopatteri, joilla oli yhteensä 12 tykkiä. Yhteensä Pommituslentoja 728 383 896 2 007 Pudotettuja pommeja (kpl) 6 991 4 317 5 182 16 490 Kohdealueelle osuneita pommeja (kpl) 331 130 338 799 Tuhoutuneita rakennuksia 28 22 59 109 Vaurioituneita rakennuksia 137 53 135 325 Kuolleita siviilejä 103 25 18 146 Haavoittuneita siviilejä 295 29 34 358 Ammuttuja sulkuja (kpl) 122 184 320 626 Laukausmäärä/raskas ilmatorjunta (kpl) 7 719 12 238 14 240 34 197 Laukausmäärä/kevyt ilmatorjunta (kpl) 2 745 5 709 4 432 12 886 NUMEROTIETOJA HELSINGIN POMMITUKSISTA kana poissa käytöstä korjausten takia. TA LL IN N A N KA U PU N G IN M U SE O. Taistelujen kiivaudesta saa käsityksen, kun todetaan, että viimeisen pommituksen yhteydessä raskaat ilmatorjuntapatterit ampuivat vuorokaudessa (itse asiassa puolessa vuorokaudessa) taivaalle enemmän kranaatteja kuin kenttätykistö Talin-Ihantalan suurtaistelussa kesällä 1944. 95 prosenttia pommeista ohi! Pudotetuista pommeista noin 670 osui silloisen Helsingin alueelle ja noin 130 lähiympäristöön. Helsingissä kävi toisin, koska ilmatorjunta onnistui. 16.–17.2. Kuvan koneen tunnukset eivät ole ADD:n käyttämät. n Tallinnan keskusta tuhoutui samaisen ADD:n vaikutuksesta. Tämä oli vain noin 6 % kaupun gin rakennuskannasta. Kantakaupungin alueelle osui vain 530 pommia. Tappiot pienenivät, kun osa väestöstä evakuoitiin kaupungista ja väestönsuojelutoimia tehostettiin. Tästä voidaan päätellä, että ilma puolustus onnistui torjumaan yli 95 % pommeista! Itse asiassa ADD:lle käskettyihin maaleihin osui alle 100 pommia, alle prosentti koko pommikuormasta! Pääosa pommikuormasta meni mereen. ADD:n kalustoon kuului kuvan B-25 Mitchell pommikoneita ja joitain Boston A-20G koneita. Tallinnan pommituksista Suomen Sotilas -lehdessä. Teoreettisesti voidaan laskea, että jos torjunta olisi epäonnistunut täysin, kantakaupunkiin olisi tullut pommiosumia yhdeksän metrin välein, ja Helsinki olisi tuhoutunut lähes > AMERIKKALAISTEN APU Neuvostoliitolle näkyi myös Helsingin pommituksissa. 26.–27.2. Virallisten tilastojen mukaan Helsingissä tuhoutui jatkosodan aikana 157 rakennusta kokonaan ja 81 osittain, niistä 146+69 helmikuun 1944 pommituksissa. SUOMEN SOTILAan ilmasota 43 Tieto 6.–7.2. Sotalapsia oli kaikkiaan yli 70 000. Kuolleiden joukossa oli kuusi sankarikuoleman saanutta It.R 1:n sotilasta sekä 15 lomalla ollutta sotilasta, joista viisi oli virolaisia vapaaehtoisia. Ilmeisesti osa vaurioituneista taloista jouduttiin purkamaan, mutta pääosa niistä voitiin korjata. Pääkaupunki pelastuu 109 rakennusta tuhoutui ja 325 vaurioitui pommituksissa. Kantakaupungin alueelle osuneet pommit saivat aikaan sekä henkilöstötappioita että aineellisia va hinkoja. Ruotsiin siirtyi Tornion kautta yli 17 500 helsinkiläislasta. Helsingin ilmasuojelukeskuksen laatiman kortiston mukaan surmansa saaneita oli kuitenkin enemmän: 211
Viimeisellä kerralla 27.2. Sitä ei löydetty. Ilmatorjuntarykmentti 1 ilmoitti vihollisen tappioiksi 24–37 konetta, niiden joukossa oli yksi harvinainen nelimoottorinen Pe-8, jonka saksalaiset hävittäjät ampuivat alas. Läpi yrittäneistä koneista osa ammuttiin alas, ja pääosa muista koneista kääntyi pois ennen sitä. Prosentuaalinen osuus koko ampumatarvikekulutuksesta oli 46,5 %! Tämä n Autenttinen peitepiirros viimeisestä hyökkäyksestä ja sen torjunnasta 27.2.1944. 44 SUOMEN SOTILAAN ilmasota täysin. Etsittiin mahdollisesti aukkoa puolustuksesta. On huomattava, että ADD – ”Stalinin ilmavoimat” – oli eliittiyhtymä, jonka tappiot tuntuivat tavallista pahemmilta. Johtopatterien osuus ammutuista laukauksista oli ensimmäisen pommituksen torjunnassa 44,6 %, toisessa pommituksessa 51,8 % ja kolmannessa 43,0 %. Voidaan todeta, että It.R 1:n oma arvio oli oikeaa suuruusluokkaa. Ilmapuolustus pelasti teoriassa noin 6 800 ihmistä ja yli 5 700 rakennusta. Useiden lentäjien nähtiin hyppäävän laskuvarjolla alas osuman saaneista koneista, mutta yhtään heistä ei saatu vangiksi. torjunta oli tiukilla, kun koneita tuli paljon, ja torjunta ehkä jopa hieman kyllästettiin. Meri ei ulompana rannasta ollut kunnolla jäässä, joten selviytymismahdollisuudet avovedessä olivat huonot. ”Tuhoamiseli seuranta-ammunnalla oli sulkuammuntaa suurempi torjuntavaikutus.”. Ensimmäisellä kerralla 6.2. Kylmä loppulasku Kohdealueelle osuneiden pommien ja keskimääräisen pommikuorman perusteella voidaan laskea, että vain alle 100 viholliskonetta pääsi torjunnan läpi oikealle pommien irrotusetäisyydelle. Sitten hyökkäysten selvä painopiste oli kaakkoissektori, jossa oli onneksi myös puolustuksen painopiste. Suurin osa alasammutuista koneista putosi mereen, ja sinne taisivat päätyä myös laskuvarjolla hypänneet miehet. Saksalaisten ilmatorjunta epäonnistui täysin. Pudotettujen koneiden määrän perusteella voidaan arvioida ADD:n kärsineen noin 100 sotilaan henkilötappiot. Pääosa ilmatorjuntatykistön aiheuttamista vihollistappioista oli epäilemättä johtopatterien ansiota. Tutka ratkaisi suurtaistelun Tutkalla (Irja) varustettujen johtopatterien osuus torjunnassa oli ratkaiseva. Toisaalta on huomattava, että sotakokemusten mukaan vaurioituneita pommiko neita oli yleensä moninkertainen määrä, mahdolli sesti jopa yli sata, ja niistäkin osa todennäköi sesti poistettiin käytöstä. hyökättiin joka suunnasta . Kuvista näkee, että koneet kaartavat pois Santahaminan päällä – hieman liian aikaisin! Pommitukset kestivät kerrallaan useita tunteja – ainakin 7 tuntia – ja hälytystilassa oltiin jopa 16 tuntia yhtäjaksoisesti. Vanhemmissa neuvostoliittolaisissa lähteissä on tappioiksi ilmoitettu 11 konetta, uusimmissa lähteissä 30 konetta, joista taistelutappioiden osuus oli 20. Huonoa onneakin oli matkassa. Eräistä venäläisistä läh teistä saa käsityksen, että tappiot olivat suuret, vaikka esitetyt luvut eivät sitä osoitakaan. Tappioiden todentami nen oli jälkeenpäin vaikeata, sillä suurin osa koneista putosi mereen. Tallinnan pommitukset seuraavan kuun alussa antoivat tästä karmivaa näyttöä. Ilmatorjunta onnistui tehtävässään hyvin, joten on oikeastaan toisarvoista, montako konetta am muttiin alas
Irja oli tärkein Tulituksen kohteeksi joutui varmuudella 1 132 konetta eli 56,4 % konemäärästä (2 007). Radioluotaimien merkitys oli ratkaisevan tärkeä. Ammunnoissa Irjojen osuus oli 79,7 %. Torjuntavoiton salaisuus. Kun johtopatterit osallistuivat myös sulkuammuntaan, oli niiden osuus kaikista tulitetuista maaleista liki 70 %. Puolustaja sai voiton osittain n Ilmauhka ja sen torjunta ovat muuttuneet 70 vuodessa radikaalisti. Helsingin ilmapuolustuksessa oli suhteellisen paljon raskasta ilmatorjuntatykistöä, josta pieni osa oli hyvinkin modernia. Valonheittimillä oli toki myös pelotusvaikutus, kun keilaan joutuneen koneen miehistö sokaistui ja kone joutui tekemään väistöliikkeitä. Tästähän saatiin ikäviä kokemuksia jo vuosina 1942–1943. Kysymyksessä oli kaksintaistelu vihollisen pommikoneiden ja ilmapuolustuksen välillä. Sulku ammuttiin muodostelman kärkikoneen eteen, joten koneiden porrastuksesta riippuen tulivaikutus saattoi koskea useampaa kuin yhtä konetta kerralla. Tuhoamiseli seuranta-ammunnalla oli sulkuammuntaa suurempi torjuntavaikutus. Silloinhan kaikki seurantaammunnat (506) olisivat jääneet ampumatta. Yöhävittäjien puute oli ilmapuolustuksen vakava heikkous, jota onneksi Luftwaffen apu paikkasi. Näillä argumenteilla voidaan väittää, että juuri tulenjohtotutkilla (Irja) oli ratkaiseva osuus Helsingin ilmapuolustuksen torjuntavoiton hankkimisessa. Ilman tutkia olisi käynyt huonosti. Ilmapuolustuksen taistelunjohtojärjestelmä oli ensimmäinen laatuaan Suomessa. SUOMEN SOTILAan ilmasota 45 siitä huolimatta, että johtopattereita oli vain neljä, muita tuliyksiköitä 8–11. Se olisi pudottanut tulitettavien maalien määrän lähes puoleen (626). Valonheittimet saivat koneen keilaan vain 45 kertaa (2 007:stä) ja niistäkin vain 21 kertaa niin pitkäksi aikaa, että joku ehti ampua, saksalaiset hävittäjät onnistuivatkin siinä 2–4 kertaa (ilmatorjuntapatterit eivät silloin saaneetkaan ampua). Helsingin ilmatorjuntarykmentin nykykalustoa pääkaupungin kaduilla lauantaina 22.2.2014 ilmatorjuntavoiton kunniaksi Senaatintorilla järjestetyssä valaparaatissa. Vaikka kuvan Nasams-kalusto sopii hyvin käyttötarkoitukseensa, on Helsinki tänään uhkaan suhteutettuna huonommin suojattu ilmahyökkäystä vastaan kuin 70 vuotta sitten. Sulkuja ammuttiin vain silloin, kun oli teknisiä ongelmia esimerkiksi kaapelien katketessa. Tosiasia on, että ilman radioluotaimia (Irja) myös sulkuammunta olisi ollut aika epämääräistä ilman tarkkoja mittausarvoja. Varmasti voidaan sanoa, että sulkuammunnan maalina oli yhtä monta konetta kuin sulkujakin, mutta luultavasti enemmän. Pommikuormasta yli 95 % pudotettiin kohteen ulkopuolelle, joten voidaan vetää johtopäätös, että torjuntatuli vaikutti suurempaankin konemäärään – tai ainakin niiden pilotteihin... JA A KK O PU U PE RÄ. Sulkuja ammuttiin kaiken kaikkiaan 626, ja niistäkin johtopatterit olivat mukana 282:ssa (45,0 %). ADD:n taktillisten pommikoneiden suorituskyky, nopeus, pommikuorma ja lentokorkeus eivät yltäneet länsiliittoutuneiden raskaiden nelimoottoristen koneiden tasolle. JA A KK O PU U PE RÄ omien vahvuuksiensa ansiosta, mutta myös vihollisen heikkouksien takia. Neuvostoliitolla ei ollut varsinaisia strategisia ilmavoimia. Johtopatterit ampuivat pääosin tutkaohjattua seurantaeli tuhoamisammuntaa aina, kun se oli mahdollista. Johtopatterien merkitystä voidaan tarkastella toisinkin: entä jos Irjoja ei olisi ollut. Johtopatterit tulittivat lisäksi seuranta-ammunnalla 506:ta maalia. Pääkaupungin ”torjuntaorkesteri” oli trimmattu huippuunsa, vaikka kotialueen joukoissa oli paljon heikompaa miehistöä kuin rintamajoukoissa. Muut kuin johtopatterit ampuivat yksinomaan sulkuja, koska edellytyksiä muuhun ei ollut. Pommitustutkia ei liioin ollut eikä tutkahäirintää juurikaan harrastettu
Korkea osaamistaso mahdollisti sen, että uusista apuvälineistä saatiin kaikki teho irti. I lmatorjuntarykmentti 1:llä oli päävastuu Helsingin ilmapuolustuksesta. Torjuntakeskuksen ja koko ilmatorjunnan aivot, sensorit ja hermosto oli koulutettu aivan korkeinta johtoaan lukuun ottamatta pitkälti suojeluskuntien ja sen sisarjärjestön Lotta Svärdin riveissä. Torjuntakeskusta johti helmikuussa 1944 kapteeni Aake Pesonen (torjuntapäällikkö) apulaisenaan kapteeni Veikko Rantalainen, molemmat aktiiviupseereita. Yllättävää on myös, että neuvostopilottien tappioiden sietokyky – taistelumoraali – ei yltänyt läheskään brittien ja amerikkalaisten lukemille. Myös kalusto oli suhteellisen ajanmukaista. Torjunta keskus sijaitsi luolatiloissa Korkeavuorenkadun pääpaloaseman alla, josta oli HPY:n puhelinkeskuksen ansiosta hyvät viestiyhteydet. Puolustajan vahvuudet ja hyökkääjän heikkoudet kallistivat vaa’an puolustajan eduksi. TAISTELUNJOHTO RATKAISEE SODASSA SA -K U VA SUOMEN SOTILAAN ilmasota. 46 ADD:n konkurssi ADD:n piloteilla ei ollut paljon kokemusta strategisista pommitusoperaatioista, pommitustaktiikka ja -tekniikka eivät olleet länsimaiden tasolla. Sitä ei voi selittää muuten kuin pelotusvaikutuksella tai ehkä joissain tapauksissa täydellisellä eksymisellä yötaivaalla. Torjuntavoitto kotialueella antoi mahdollisuuden jatkaa sotaa ja hankkia paremmat rauhan ehdot. ADD:n komentaja ilmamarsalkka Golovanov joutui epäsuosioon, mutta ei sentään teloitetuksi. Hyvällä suunnittelulla, harjoittelulla, valmistelulla ja johtamisella voidaan myös paikata puutteita materiaalisissa resursseissa – tiettyyn rajaan asti. Helsingin ilmatorjunnan taistelunjohtojärjestelmä oli aikanaan hyvä esimerkki tästä. Stalinille selvisi totuus ADD:n operaation epäonnistumisesta vasta, kun valvontakomissio saapui Helsinkiin syksyllä 1944. It.R 1:n esikunnan torjuntatoimisto muodosti torjuntakeskuksen, josta taistelua johdettiin. Muutenhan suurin osa pommeista olisi osunut Helsingin kaupungin kokoiselle alueelle. Hän suuttui ja ”alensi” ADD:n tavalliseksi ilma-armeijaksi joulukuussa 1944. Tämä oli torjuntavoiton huipentuma! Kirjoittaja on entinen ilmatorjunnan tarkastaja ja yksi maamme merkittävimmistä ilmasotahistorioitsijoista. Lappi on Suomen Sotilaan toimituskunnan jäsen. Luolatilat olivat varattuna torjuntakeskuksen käyttöön aina 1980-luvulle asti, jolloin niistä tuli yllättäen äkkilähtö. Torjuntakeskuksessa työskenteli li säksi neljä torjuntaupseeria (reservin upseereita, joilla oli useimmiten vahva suojeluskuntatausta) ja kahdeksan torjunta-aliupseeria (myös reserviläisiä) sekä esikuntaja viestitehtävissä hyvin tehtäviinsä etukäteen koulutettuja ja sijoitettuja lottia. 95 prosenttia koneista kääntyi pois ilmatorjunnan tuleen jouduttuaan (tai jo ennen sitä). Avainreserviläiset olivat saaneet koulutuksensa tehtäviinsä nimenomaan ilmatorjuntasuojeluskunnassa, jonka merkitys Suomen Sodankäynnissä organisoinnin ja johtamisen merkitys on ratkaiseva. Von Clausewitzin sanoin “taistelun voittaa se, jolla on vähemmän heikkouksia”. Torjuntavastuualueen säde oli 30 kilometriä kantakaupungin keskipisteestä. Ilmavalvonta-aluekeskus ja ilmasuojelukeskus toimivat sa moissa tiloissa, mikä takasi hyvän yhteistoiminnan. Lottien merkityksen lisäksi on syytä muistuttaa suojeluskuntien vieläkin keskeisemmästä roolista ilmatorjunnan kehityksessä
Suomen ykkönen Rykmentin torjuntakeskus voi tilanteen salliessa tai vaatiessa delegoida johtamisvastuun raskai den patteristojen omille johtoelimille, joiden johtamiskyky oli kuitenkin heikko. Yhteydet kaikkiin yksikköihin ja ilmavalvontaelimiin hoidettiin pääasiassa puhelimilla. Torjuntakeskuksen tehtävänä oli myös rykmentin johtaminen torpedoveneiden ja maahanlasku joukkojen torjunnassa. Vh.Psto (Valonheitinpatteristo)/ It.R 1 sai helmikuussa 1944 maaleja keilaan vain 45 kertaa ja niistäkin vain 21 kertaa pitemmän aikaa. Maaleja oli yli 2 000! Torjunta pelkästään valonheittimien avulla olisi ollut tosi heikkoa (vain 1 %). Sulkumaalien paikat olisivat ilman tutkia olleet ihan pielessä, jolloin myös pelotusvaikutus olisi ollut huonompi. Tilannetta pyrittiin parantamaan hankkimalla radioita. Kuulosuuntimilla voitiin määrittää maalin sivukulma leikkaamalla, mutta korkeuskulman (ja siis lentokorkeuden) määrittäminen oli vaikeata, virhe saattoi olla jopa 300 metriä! Kuulosuuntimille aiheutui ongelmia (virheitä) myös kovan tuu len tai taistelun äänien takia. 47 SUOMEN SOTILAan ilmasota koko ilmatorjunnan syntyaikoina oli täysin ratkaiseva. Patteristo jen johtopaikkoja ryhdyttiin varustamaan B-radioilla vasta pommitusten aikana! Torjuntakeskuksen tehtävänä oli ylläpitää ilmatilannekuvaa, johtaa tulitoimintaharjoituksia, antaa aikamerkki, välittää sääennustuksia ja säätiedotuksia, välittää ilmoituksia omakonelennoista ja kokeilla viestiyhteyksiä. It.R 1:llä oli Suomen ensimmäinen taistelunjohtojärjestelmä kaikkine elementtei neen. TAISTELUNJOHTO RATKAISEE SODASSA Torjuntakeskus johti taistelua TEK S TI: AHTI L APPI, E VERS TI E VP HELSINGIN TORJUNTAKESKUS (It.R1.) toiminnassa. Siis ylläpitää valmiutta torjua ilmahyökkäys. Torjuntakeskuksessa istui myös lentojoukkojen yhteysupseeri. Valonheittimillä oli vaikeuksia saada maaleja keilaan maalinosoituksista huoli matta. 24H Torjuntakeskuksen varustukseen kuului viestivälineiden lisäksi ilmavalvontataso, torjuntataso, kuulosuunnintaso, tutkataso, lentokorkeustaulu ja yksiköiden ryhmityskartta. Helsinki 26.10.1944. Viestiyhteydet olivat ongelma, ne eivät aina toimineet tai katkesivat taistelussa. Tutkan merkitys oli ratkaisevin – yksittäisistä teknisistä tekijöistä – torjunnan onnistumisen kannalta. SA -K U VA. Yöhyökkäyksissä tehtävänä oli antaa torjuntavaroitus tai -hälytys yksiköille, antaa maalinosoitus tulenjohtotutkille (Irja) ja kuulosuuntimille ilmavalvontatutkien (Raija) tai ilmavalvonta-asemien mitta ustulosten perusteella, johtaa torjuntaa keskittämällä tai jakamalla torjuntatuli ja valaisu tilanteen vaatimusten mukai sesti, säätää keveiden aseiden tulta suhteessa lentokorkeuteen (vertaa yöhävittäjät) sekä olla yhteydessä yöhävittäjien johtoon taistelun aikana. Johtopatterien, eli tutkalta tulleella maalitiedolla ampuvien patterien, tilille tuli myös suurin osa viholliskonepudotuksista. Vasemmalla kapteeni Veikko Rantalainen. Päivähyökkäyksissä tehtävänä oli antaa torjuntavaroitus ja -hälytys sekä maalinosoituksia tuliyksiköille, ilmoittaa yksiköille tutkien mittaamat lentokorkeudet, jakaa tuli tuliyksiköiden kesken, komentaa sulkuja, pitää yhteyttä omiin hävittäjiin ja ilmoittaa niistä yksiköille, ohjata hävittäjiä mittaustietojen perusteella sekä ilmoittaa torjuntahälytyksen ja -varoituksen päättymisestä
IRJAT mittasivat maaleja 23– 27 kilometrin etäisyydeltä, jolloin ennen tulenaloitusta oli aikaa 2–3 minuuttia. IRJAT ilmoittivat puhelimella mittaustiedot (sivusuunta, korkeuskulma, etäisyys) jatkuvasti tor juntakeskukseen (tutkatasolle), oman johtopatterin tulenjohtokoneelle (keskuslaskin) sähköisesti sekä valonheittimille ja vieruspattereille (eli pattereille, jotka ampuivat ilman omaa tutkaa). Maalit olivat tulitusvyöhykkeellä vain 1–2 minuuttia ennen pomminpudotuske hää. 1 500 kiloa Aallonpituus .............................................................. TUTKATTOMAT vieruspatterit voivat myös tulittaa valonheittimien valaisemia maaleja kuten päivällä (seuranta-ammunta), mutta se ei yleensä onnistunut. Tutka oli siirrettävissä irrotettavien ajolaitteiden avulla. 48 SUOMEN SOTILAAN ilmasota T orjuntakeskus sai usein ennakkovaroituksen vihollisen ilmatoiminnasta radiotiedustelulla jopa tunteja ennen hyökkäystä. Tämä oli pääme netelmä Saksassa, mutta Suomessa laitteita saatiin käyttöön vasta suurpommitusten jälkeen. Maalitiedot voitiin myös siirtää Malsi-laitteen avulla tarkasti kantakorjattuina naapuripattereille, jolloin ne voivat tulittaa seuranta-ammuntaa ”sokkona”. Tiedot tulivat iv-ak:n (ilmavalvonta aluekeskuksen) kautta torjuntakes kukseen. 8–10 kilowattia Mittausarvot ................................ Yhte yksien katketessa patterit saivat ampua vapaita sulkuja omaan sektoriinsa (häirintäammunta). FuMG = Funkmessgerät. Miehistöön kuului yksi aliupseeri ja seitsemän miestä. NÄIN TAISTELUA JOHDETTIIN SA -K U VA SA -K U VA T EK S T I: AH T I L APPI, E V ERS T I E V P. Valmiutta kohotettiin tarpeen mukaan (torjuntavaroitus). suunta, etäisyys, korkeuskulma Mittausetäisyys .................................................... Sulkumaalien ampuma-arvot oli RADIOLUOTAIN 39 T (D) ”IRJA” RL 39 T (D), FuSE 62 D tai FuMG 39 T (D) Valmistaja ..........................................................Telefunken, Saksa Paino ............................................................................ Voimalaite FIMAG (BMW) 2 000 cm:n polttomoottori, 220/380 V, 12 kVA. Mittauskuntoon laittaminen kesti noin 30 minuuttia. 53,6 senttiä Toistotaajuus ............................................................ RAIJAT (Ilmavalvonta ja maalinosoitustutka ”Freyan” suomalainen nimi) saivat maalihavaintoja 75–114 kilometrin etäisyydeltä, jolloin varoitusaikaa oli 12,5–15 minuuttia (nopeus 100 m/s). Tuliyksiköt hälytettiin (torjuntahälytys). Ammunta oli kielletty, kun yöhävittäjät olivat ilmassa. Selite: FuSE = Funksende-empfanggerät. It.R 1:ssä oli neljä raskasta ilmatorjuntapatteristoa, joilla kullakin oli 90 asteen tor juntasektori. +-25 metriä Suuntatarkkuus ............................................. Irjojen avulla voitiin määrittää lentoreitin jatke ja lentokorkeus tarkasti. taulukoitu etukäteen patterien sulkukirjoihin. Laitteessa oli 53 radioputkea, 5 kuvaputkea ja 328 vastusta. Tämän vuoksi meidän ampumamenetelmämmekin olivat toiset kuin Saksassa. 2–3°, käsisuuntaus. Varavoimakone Zündapp. < 30 kilometriä Etäisyystarkkuus ....................................................... Ilmoitukset tulivat puhelimella torjuntakeskukseen, joka antoi maalinosoitukset Irjoille (tulenjohtotutka), kuulosuuntimille ynnä muille sensoreille. 3 750 hertsiä Pulssiteho ............................................................ JOHTOPATTERIT tulittivat omassa sektorissaan olevia maaleja Irjan avulla seuranta-ammuntana (tuhoamisammunta) ja ampuivat sulkuja vain, jos Irja oli poissa pelistä, eli päinvastoin kuin yleisesti väitetään, sulkujen ammunnan ei pitänyt olla enää vuonna 1944 päämenetelmä, vaan niitä ammuttiin silloin kun ei muuta voitu. ENSIMMÄISIÄ iv-havaintoja saatiin rintamalinjan lähellä olevilta omilta iv-asemilta tai saksa laisten tutka-asemilta (lentoreitistä riippuen). TULENKÄYTTÖ ja johtaminen oli hyvin keskitettyä, yksiköt eivät (yleensä) saaneet avata tulta il man torjuntakeskuksen lupaa. TORJUNTAKESKUS seurasi ilmatilannetta torjuntatasolta (apuna kuulosuunnintaso) ja käski am muttavat sulkumaalit tutkattomille pattereille. Kuulosuuntimia (yksi/valonheitinjaos) käytettiin tutkien lisäksi maalien paikantamiseen (leikkausmenetelmällä kuulosuunnintasolla) ja valonheittimien ohjailuun
49 SUOMEN SOTILAan ilmasota H erra eversti, ilmatorjunta osoitti heti suurhyökkäyksen ensiyönä helmikuussa 1944 suurta valmiutta ja taitoa. Ongelmana It.R 1:ssäkin oli aluksi se, että kotialueen ilmatorjuntajoukkoihin saatiin ensin keskimääräistä ”huonompaa ainesta”, Lappi lataa. No, eihän se mitään, jos järki pelasi, ilmatorjunnassa oli jo tuolloin paljon tehtäviä, joissa tarvittiin ehkä enemmän hoksottimia kuin raakaa voimaa. It.R 1:n vieressä olivat kaiken lisäksi Helsingin houkutukset. Viestiyhteyksien ajoittainen katkeaminen oli kaiketi suurin ongelma, jollaisia luonnollisesti aina ensin tulee. Hän on kirjoittanut lukuisia artikkeleita ja teoksia ilmatorjunnasta ja tutkii alaa edelleen aktiivisesti. Hyökkäystä ei tullut enää. Joukossa oli toki vankilassa olleita ynnä muuta väkeä, joiden vaikuttimista ja moraalista ei aina voinut olla ihan varma. Miten oli mahdollista, että it-joukot suoriutuivat näin hyvin. Yksi mieshän ei millään joka paikkaan ehdi, ja tulokset, jotka yhä näemme ympärillämme puhuvat sen puolesta, että hyvin meni! – Olen lukenut lähes kaikki It.R 1:n sotapäiväkirjat, ja kyllähän rötöksiäkin tapahtui, mutta ei liikaa. Toisaalta tutkalla myös tehostettiin sulkuammuntaa, kun tehokkaaseen seuranta-ammuntaan ei ollut tarvittavaa tekniikkaa käytössä. Ongelma kävi ikään kuin käänteisesti tai epäsuorasti ilmi, kun helmikuussa 1944 saatiin pattereihin koulupoikia, jotka SA -K U VA Edellisten sivujen tekstin takana oleva Eversti Ahti Lappi, Suomen Sotilaan pitkäaikainen ilmatorjunta-asiantuntija, tuntee Suomen ilmatorjunnan ja sen historian. Perinteinen sotilasselityshän kuuluu: joukko on juuri yhtä hyvä kuin sen johtaja, varmasti se tässäkin pätee. It.Ptri) Irja valmiina mittaamaan entisen aseveljen hyökkäyksen varalta 28.10.1944 hyvin linnoitetussa asemassaan. – Jopa 40 % oli B-miehiä. Lauttasaaren Puisto-patterin (8.Rask. Tutka – radiosuunnin – oli yksi toisen maailmansodan tärkeimpiä sotilaallisia innovaatiota – Suomellekin. Tämäkin oli alkuun ongelma ja haittasi ehdottomasti toimintaa. Onko kuitenkin tutkimuksella löydetty muitakin syitä. Esitimme huippuasiantuntevalle avustajallemme joukon maallikkokysymyksiä valaistaksemme yöpommitusten pimeää taivasta 70 vuoden takaa. Suomen pelasti tutka eikä sulkuammunta. Kun vertaa silloiseen kenttäarmeijaan, jossa ilmeni epäpätevyyttä, laiskottelua ja jopa juopottelua, on ero silmiinpistävän suuri. HA AS TAT TELU: JA AKKO PUUPER Ä Sulkuammunnan rooli ymmärretty väärin Tutka ratkaisi Vihollinen on jo vaihtunut. Lappi toimi viimeksi ennen siirtymistään reserviin ilmatorjunnan tarkastajana. Koulutuskeskuksista saatiin myös täydennyksenä miehistöä, jolla ei ollut ilmatorjuntakoulutusta. Irjat saivat palvella Suomea vielä pitkään.
– Tosin kyllä raskaan ”kasikasirämäpää”-ilmatorjuntakanuunan työntäminen vaatii voimaakin, väkivahva ja isokokoinen vanha ilmatorjuntaupseeri muistelee omia kokemuksiaan samasta kalustosta kuusikymmenluvun alusta. Suurpommitusten aikana koulupoikia oli lähinnä ammusmiehinä (kiinnittivät sytyttimiä, kantoivat ammuksia ja hylsyjä) ja toimivat lähetteinä sekä viestitehtävissä. KUULOSUUNTIMIEN merkitys väheni, kun tutkat saatiin käyttöön. Heistä suuri osa oli saanut perussotilaskoulutusta suojeluskuntien poikaosastoissa. Entä vastustaja. Neuvostoliiton ADD:n tekniikka oli käsittääkseni keväällä 1944 enintään samalla tasolla kuin briteillä vuosina 1941–42, jonka jälkeen kehitys oli ollut huimaa. Patterien päälliköt antoivat pojista kiittäviä lausuntoja. Muun muassa punailmavoimien B-25-koneet tulivat Neuvostoliittoon ilman uusimpia pommitähtäimiä. Kuvaavaa oli siis se, että patterien suoritustaso parani oppikoulupoikien avulla merkittävästi. – Venäläiset tutkijat kirjoittivat ADD:n operaatiosta artikkelin Sotahistorialliseen Aikakauskirjaan vuonna 1999. Helsinki, Taivaskallion patteri 25.4.1944. Kuvassa kotimaisen Oy Strömberg Ab:n kuulosuunnin ”Galileo” (m/43 Strömberg).. Puhutaan ilmatorjuntavoitosta, mutta mitkä olivat venäläislentäjien tosiasialliset mahdollisuudet osua Helsingin niemelle. It oli – jo tuolloin – teknillisesti edistyksellinen aselaji, jossa tarvittiin enemmän älyä kuin voimaa, Lappi arvioi. Siinä todeSA -K U VA SA -K U VA n Sotilaspojat puhdistamassa ilmatorjuntatykkiä. Suurpommitusten jälkeen heitä koulutettiin vaativimpiin tehtäviin (Irja, Malsi, yms). Tämä nähtiin, kun pommitettiin muun muassa Ranskan rannikkokaupunkeja. Huom! Etualalla oleva kaveri näyttää olevan Lasse Pöysti. 50 SUOMEN SOTILAAN ilmasota olivat kaikki lukiolaisia, oppikoulupoikia. Kerrotte yhdessä lukuisista tutkimuksistanne vuodelta 2000, että tällainen pikemminkin toisen maailmansodan alun kuin sen loppuvaiheiden pommitustarkkuus oli noin 2/3 pommeista 5 mailin ympyrän sisään
Suomen pommitukset olivat ADD:n ensimmäinen ja suurin strateginen operaatio. ADD hyökkäsi kaiken lisäksi niin harvassa jonossa, että melkein kaikkia tulijoita ehdittiin ampua (noin 30 sekuntia/maali). Monissa muissa maissa ilmatorjunta kuului yhä yleensä Maavoimiin ja siellä tykistöön – ja kuuluu muuten vieläkin monin paikoin – esimerkiksi Yhdysvalloissa, eversti täsmentää. Ei Saksasta ehkä olisi kuitenkaan kannattanut ihan kaikkea matkia. Olisiko tällaisille ollut tarvetta. Saksalaiset olivat vuonna 1944 luopuneet sulkuammuntamenetelmästä, joka joissakin kirjoituksissa on esitetty suomalaisena innovaationa. Oli siis yhtä monta maalia kuin oli raskaita pattereita. – Saksalaisia kouluttajia kävi myös Suomessa 88-pattereissa. Näin siis teoriassa. Eikö menetelmä tuhlannut a-tarvikkeita ja sitouttanut koko torjunnan yhtä maalia kerrallaan ampumaan. Koko ilmatorjunnan liittäminen Ilmavoimiin saattoi olla paha virhe, varsinkin Maavoimien kannalta, mikä nähtiin sitten muun muassa seuraavan kesän (1944) kaaoksessa, joka oli koitua koko maan tuhoksi. Mannerheim-ristejä ilmatorjuntaan ei putoillut. Vai onko sulkuammunnan rooli ylikorostunut ja ymmärretty väärin. – Jokainen patteri voi ampua eri sulkua, ei samaa. Koneissa oli länsiliittoutuneita huonompi tekniikka, ei pommitustutkaa, huonompi koulutus ja kokemus, huonompi tappioiden sietokyky, eikä tutkahäirintää harrastettu suuressa mitassa (hajahavaintoja oli). ”...patterien suoritustaso parani oppikoulupoikien avulla merkittävästi.”. Hänet palkittiin monen saksalaisen siviilin ja sotilaan pelastaneen keksintönsä johdosta korkealla kunniamerkillä. Ei otettu onkeen, ja oli käydä kalpaten. Entä sulkuammunta. – Oli paljonkin. Kyllä tämä asia meillä tajuttiin, mutta sulkuammunta yöllä oli ainoa vaihtoehto niillä yksiköillä, joilla ei ollut tulenjohtotutkia (Irja). – Olen itse sitä mieltä, että ADD:n mahdollisuudet osua kantakaupunkiin (1x1 kilometriä) pimeällä olivat huonommat, puhumattakaan pistemaaleista, jotka oli käsketty. Keksijä oli Saksan Luftwaffen ilmatorjuntajoukkojen majuri Georg Malsi. – Sulkuammunta keksittiin jo ensimmäisessä maailmansodassa pimeätorjuntamenetelmänä, muutakaan ei voitu! Meillä sulkuammuntaa alettiin kokeilla vasta vuonna 1942. Olen esitellyt laitteen eräässä kirjassani. Vaikeaa oli! ADD:n koneet olivat kaikin tavoin mitattuna huomattavasti heikompia ja huonommin strategisiin pommitustehtäviin sopivia kuin länsiliittoutuneiden suuret B-17ja Avro Lancaster -koneet. Keväällä 1944 saatiin maalitietojen muuntoja siirtolaite Malsi, jonka avulla oli mahdollista siirtää Irjan mittaamat maalin arvot vieruspattereille ja valonheittimille suhteellisen tarkasti: tämä teki jopa seuranta-ammunnan mahdolliseksi – siis samaan maaliin. SUOMEN SOTILAan ilmasota 51 taan, että DB-3f:n (IL-4:n edeltäjämalli) osumatarkkuus OBM-2M-tähtäimellä 4 000 metrin korkeudelta 300 kilometrin tuntinopeudella 2x2 kilometrin maalialueelle oli 100 %. – On suuri vahinko, ettei Malsi ollut käytössä jo helmikuun pommituksissa 70 vuotta sitten. Aseveljet Eversti Lappi, otettiinko saksalaisilta oppia suurhyökkäyksen torjunnassa muuten kuin tutkaja yöhävittäjäkurssien muodossa. Opittiin esimerkiksi Irjan mittausarvojen hyödyntäminen sulkuammunnassa (pommikoneen tarkka suunta, nopeus, ja mikä tärkeintä – lentokorkeus – ja reitti), ja saatiin sulut oikeaan kohtaan. Kirjassani mainitsen Simojoen aivoriihen. Tämä tiedetausSA -K U VA n Everstiluutnantti Pekka Jokipaltio eli “ Joki-Pekka” oli alaistensa kunnioittama rykmentin komentaja. Esimerkiksi Maavoimien puolella eversti Nobis kävi luennoimassa suomalaisille venäläisten suurhyökkäystaktiikasta alkuvuonna 1944. – Tutkakursseilla Saksassa vuonna 1943 olleet suomalaiset upseerit, joista mainittakoon kapteeni Aake Pesonen ottivat mallia Saksasta ja sovelsivat oppeja Suomen oloihin aika taitavasti. Saksalaiset luopuivat sulkuammunnasta, kun saivat paljon tulenjohtotutkia, niitä oli yli 4 000! Osa huonommista raskaista pattereista ampui vielä senkin jälkeen sulkutulta, kun ei muuta vaihtoehtoa ollut. Hänet ylennettiin kesäkuussa 1944 everstiksi 43-vuotiaana. ADD:n koneet olivat enimmäkseen kaksimoottorisia, kun lännessä ne olivat nelimoottorisia. Aiemmin ennen tutkaa käytössä olleet kuulosuunnintiedot olivat hyvin epätarkkoja, varsinkin korkeustieto. – On muuten myös hyvä muistaa, että massamaisen tiiviissä tai harvassa muodostelmassa lentäen lähestyneen ilmahyökkäyksen torjumisessa sulkuammunta ei välttämättä ollut huono ratkaisu, eihän kaikkia maaleja olisi muuten ehditty ampuakaan – olihan vain yksi maali raskasta ilmatorjuntapatteria kohti. Ilman mitään torjuntaa osumaprosentti olisi toki ollut merkittävästi suurempi kuin mitä se nyt oli! – Voidaan viitata Ison-Britannian kuninkaallisten ilmavoimien, RAF:n, kokemuksiin ja jopa amerikkalaisten USAAF:n kokemuksiin päiväpommituksissa. Oliko näin. Ja suomalaiset Oliko ilmatorjunnalla omia kotimaisia innovaatioita, kuten tykkimiehillä korjausympyrä. Suunnitelmissa oli hankkia Irja-tutkat kaikille 55 raskaalle patterille ja luopua sulkuammunnasta vuonna 1944
Tämä tajuttiin It.R 1:n johdossa. Ilman tulenjohtotutkia olisi käynyt huonosti. Nykyään nimittäin tietokoneet hoitavat homman ja huipputeknisten asejärjestelmien käyttöliittymätaso nimenomaan yksinkertaistuu ja helpottuu käyttäjän näkökulmasta eikä suinkaan vaikeudu, eversti Lappi muistuttaa. – Ilmatorjuntatykistö oli jo tuolloin erittäin teknillinen aselaji, itse asiassa tietyssä mielessä henkilöstön kannalta vaativampi kuin nykyään. Tämä olisi hyvä ymmärtää, kun maallikot päivittelevät sodankäynnin teknistymistä. Verratkaa kenttätykistön vastaavaan; kumpi keksittiin ensin. – Sulkuammunnasta olisi vuonna 1944 luovuttu, näinhän oli jo päätetty, jos Irjoja olisi saatu lisää ja Malseja käytetty apuna. Johtopatterit pystyivät siis tulittamaan itsenäisesti Irjan avulla maaleja, muut joutuivat odottelemaan sulkukomentoja. Johtopatterit myös – hyvin suurella todennäköisyydellä – aiheuttivat pääosan vihollisen konetappioista (arviolta 20+10). – On tuskastuttavan yleinen ja tiukassa istuva väärä käsitys, että torjuntavoitto hankittiin vain sulkuammunnalla. Suuri väärinkäsitys Kuinka alhaalla oli tieto torjunnan keskittymisestä ampumaan sulkuja. – Raskaan ilmatorjuntapatterin ilmaammunta oli ryhmätyötä (Irja, tulenjohtokone, tykit), jokaisen miehen ja naisen piti osata hommansa, itsekin 88-kalustolle aikoinaan koulutuksen saanut entinen ilmatorjunnan tarkastaja muistuttaa. JA A KK O PU U PE RÄ. Ilman Irjoja myös sulkuammunnan tarkkuus olisi ollut kyseenalaista. Tutkalla varustettujen patterien osuus ampumatarvikekulutuksesta oli kuitenkin vain 47 %. – Tässä kai tulikin kysymyksen muodossa julki se yleinen väärinkäsitys! Sulkuammunta ei ollut missään nimessä päämenetelmä. Suomi hankki vuonna 1943 Saksasta kahdeksantoista 88 mm:n ilmatorjuntatykkiä (88 It.K/37 RMB ”Rämäpää”). Vaikka ADD:n osumatarkkuus olisi ollut heikko ilman torjuntaakin, antaa Tallinnan tuho vuoden 1944 pommituksissa karmean esimerkin siitä, mitä olisi saattanut tapahtua Helsingissä ilman hyvin toiminutta ilmatorjuntaa. – Keksittiin myös muitakin juttuja, jopa raskaan ilmatorjuntatykistön epäsuoran ammunnan laskulevy, jota käytettiin Aunuksen rintamalla. 52 SUOMEN SOTILAAN ilmasota taisten reservin upseeri tiedemiesten ryhmä teki uskomattoman tärkeää työtä! Ryhmän perustaminen oli yhden valveutuneen yleisesikuntakapteenin neronleimaus, Lappi innostuu. n Eversti Lappi – itsekin vanha ”rämäpää-mies” – esittelee Ilmatorjuntamuseossa piha-alueella näytteillä olevaa asejärjestelmä, jonka osuus suurpommitusten torjunnassa oli aivan ratkaiseva. – Ilmatorjuntatykkien valmistaminen kotimaassa tökki pahasti, osa projekteista epäonnistui täysin, kuten 75 mm:n ilmatorjuntatykki ja 105-millinen. Sen paljastuminenhan olisi muuttanut koko ammunnan pelkäksi ilotulitukseksi. Kuten uudesta kirjastani ja aiemmasta tutkakirjasta selviää, Irjalla varustetut johtopatterit (neljä yksikköä) tulittivat 69,8 % maaleista, siis enemmän kuin muut patterit (8– 11 yksikköä) yhteensä
Mikäpä muu sopisi ilmatorjuntamiehelle niin hyvin kuin lennokkibisnes. Vastahan Olavilla oli ysikymppiset muutamaa viikkoa aikaisemmin, kolmikon kuopus kun on, ja pyörittää edelleen omaa yritystään Suomen Lennokkia. Reenpää, Olavi Lumes ja Lasse Kalervo sekä haastattelijoina eversti Ahti Lappi ja päätoimittaja Jaakko Puuperä (valokuvaus). 1922) toimi helmikuussa 1944 torjuntaupseerina Helsinkiä puolustaneen ilmatorjuntarykmentti 1:n torjuntakeskuksessa, jota kutsuttiin nimellä Torni. Reenpää osallistui kaikkien kolmen Helsingin suurpommituksen torjuntaan helmikuussa 1944 Helsingin ilmatorjuntakeskuksessa. Reenpää oli ilmoittautunut Helsingin ilmatorjuntarykmentin koulutusyksikköön jo alkuvuodesta 1940, mutta talvisota ehti loppua, ennen kuin hän pääsi rintamalle. Myöhemmin hän siirtyi VII AK:n esikuntaan IT-komentajan apulaiseksi. Todellisuudessa se sijaitsi jossain ihan muualla kuin korkeuksissa, maan alla luolatiloissa Korkeavuorenkadun pääpaloaseman alla. Suomen Sotilas kutsui kolme veteraania Ilmatorjuntamuseolle Tuusulaan kertomaan, miten se tapahtui, silloin kerran. Torjuntaupseeri Viimeinen elossa oleva torjuntaupseeri, professori ja muun muassa Otavasta tunnettu yritysjohtaja Heikki A. Välirauhan aikana IT-RUK:n käynyt nuori mies määrättiin aluksi Santahaminassa perustetun RsItPsto (Raskas ilmatorjuntapatteristo) 4:n kevyen 40 mm:n patterin jaosjohtajaksi. JA A KK O PU U PE RÄ HA AS TAT TELUT: AHTI L APPI. Eikä näistä herrasmiehistä olisi uskonut, että tapahtumista, joita olimme kokoontuneet kuulemaan, on jo 70 vuotta. 70 vuotta myöhemmin Reenpää esittelee meille Ilmatorjuntamuseossa hienosti alkuperäisessä järjestyksessään esillä olevan torNämä miehet – ja heidän aseveljensä ja -siskonsa lotat – pelastivat Helsingin 70 vuotta sitten. Mukana oli myös Ilmatorjuntamuseon johtaja Esa Kelloniemi. Reenpää (s. Mukana tilaisuudessa olivat kuvassa museon 88rämäpäätykin ääreen kokoontuneet veteraanit vasemmalta lukien Heikki A. Kolme tykkimiestä MIEHET TYKILLÄ! Suomen Sotilas järjesti It.R 1:n veteraanien haastattelutilaisuuden Ilmatorjuntamuseolla laskiaistiistaina 2014, 70 vuotta ilmatorjuntavoiton jälkeen. 53 SUOMEN SOTILAan ilmasota P ojat on poikia ja miehet pysyvät aina miehinä. Kaksi saapui paikalle omin avuin, kolmas suostui tulemaan kuvaajana toimineen lehtemme päätoimittajan kyydissä, vaikka olisi kyllä päässyt paikalle omin neuvoinkin
”Ilman tällaista johtamisjärjestelmää ei torjuntavoitto olisi ollut mahdollinen”, Reenpää muistuttaa. He olivat pelastaneet kotikaupunkinsa. Jos koneet pääsivät lähemmäksi, ammuttiin sulut kahdeksan tai kuuden kilometrin kehällä, joka oli kriittinen raja. Toiminta torjuntakeskuksessa oli kiivasta ja henkisesti rasittavaa, vaihtomiehiä ei ollut. Suurin osa pommeista putosi silloinkin mereen Suomenlinnan ja Santahaminan väliin, mutta niitä osui myös Kaivopuiston kärkeen. Jos ja kun koneet väistivät, siirrettiin tuli heti seuraavaan maaliin. JA A KK O PU U PE RÄ. Joukossamme oli pari miestä, jotka tarpeen vaatiessa rauhoittivat tilannetta, jos joku näytti korottavan ääntään liikaa. Erilaisten tasojen, viivaimien ja taulukoiden avulla seurattiin ilmatilannetta, määritettiin sulkumaalit ja annettiin tulikomennot ilmatorjuntapattereille. 54 SUOMEN SOTILAAN ilmasota juntakeskuksen välineistön ja kuinka sitä käytettiin. Onko tiedossa, oliko Helsingin johtamisjärjestelmällä yhtäläisyyksiä saksalaiseen. Mikä oli mieliinpainuvin muistonne suurpommituksista. – Kyllä se oli tunnelma viimeisen ja kovimman pommituksen jälkeen, kun tajusimme, että olimme saavuttaneet torjuntavoiton. Silloin jo osa pommeista saattoi osua Kruunuvuorenselälle tai kaupungin eteläosiin, kuten tapahtui 26.2., kun koneita tuli paljon. Söimme Pervitin-pillereitä, jotta jaksaisimme toimia, mutta viimeisen pommituksen jälkeen niistä luovuttiin. HEIKKI REENPÄÄ, TORJUNTAUPSEERI 70 VUODEN TAKAA esittelee Suomen Sotilaan erikoisasiantuntijalle, ilmasotahistorioitsija Ahti Lapille (vasemmalla) torjuntakeskuksen toimintaa. – Pari päivää viimeisen pommituksen jälkeen tapasin Länsi-Mustan luona tyytyväisen kalastajan, joka kertoi, ettei ollut vuosikausiin saanut niin hyvää kuhasaalista kuin nyt pommien tekemistä avannoista. It.R 1:n taistelunjohtojärjestelmä oli erittäin edistyksellinen. Kun viholliskoneet tulivat lähemmäksi (noin 20 kilometriä), ryhdyttiin tulenjohtotasolla seuraamaan tilannetta ja määrittämään sulkuja. Ne aiheuttivat jälkikäteen ikävän krapulan, kertoi Reenpää. Miten torjuntakeskus toimi. Kun lento tuli kaakosta, joka oli pääsektori, määrättiin uloimmat sulut 12 kilometrin kehältä, johon ammuttiin 2–3 ryhmää [ryhmä = yksi laukaus/tykki]. – Vihollisen lentoja seurattiin 50 kilometrin etäisyydeltä. Sivulla 48 olevassa kuvassa Heikki Reenpää istuu tason takana puhelimen luuri korvalla. – Tunnelma oli koko ajan rauhallinen, kiivaasta toiminnasta huolimatta. Miten siellä jaksettiin. – Berliinissä oli vähän samantapainen järjestelmä, mutta siellä ei ollut yhtenäisiä sulkukehiä, vaan erillisiä sulkuja. Sulut eivät myöskään olleet ”kolmiulotteisia laatikoita”, kuten meillä, vaan alueellisia. Hauskojakin muistoja on jäänyt mieleen. Se oli riemukas hetki, Heikki Reenpää toteaa selvästi liikuttuneena. Erityisen tärkeä oli sähköinen taulukko, josta nähtiin Irjojen (tutka) mittaamat lentokorkeudet. Radioluotaimien (tutkien) avulla pysyttiin reaaliaikaisesti tilanteen tasalla
Ei ehditty kahvilla käydä, vaan ammuttiin yhtä mittaa, sitä riitti aamuun asti. SUOMEN SOTILAan ilmasota 55 – Alun perin tuo takana oleva pleksi-ikkuna (Ks. Irja-veteraani Lasse Kalervo selvitti meille museolla tarkasti tutkan mittausperiaatteen, joka oli käyttäjän kannalta hyvin yksinkertainen. Braunin-putkien avulla voitiin mitata maalin sivukulma, korkeuskulma ja etäisyys, ja näiden tietojen avulla selvisi myös lentokorkeus. Lisäksi yksi 75-millinen patteri varustettiin Irjalla. Ohje oli, että kun Irja-mittaaja havaitsee koneen pudottaneen pommit ja kaartavan pois, vaihdetaan heti seuraavaan maaliin. Oli sunnuntai-ilta, ja me olimme Santahaminan ruokalassa elokuvissa, kun tuli hälytys. Kolme Kommandogerät 40 Lambda -tulenjohtokonetta ja kuusi Irja-tulenjohtotutkaa FuSE 62 D (T) oli hankittu Saksasta 88 millin it-tykkien kanssa vuonna 1943. Rask.It.Ptri) Santahaminassa. Irjojen mittausarvojen avulla myös sulkuammunnan tarkkuus parani merkittävästi. Irja Käpy-patterin veteraani Olavi Lumes muisti tapauksen, jossa Irja-mittaaja havaitsi maalin pysähtyvän ja sen jälkeen liikkuvan hitaasti tuulen mukana, jolloin todettiin sen olevan valemaali. Mittausetäisyys oli maksimissaan 30 kilometriä. Ne kuluttivat lähes 50 % rykmentin laukausmäärästä, ja niiden osuus tulitetuista maaleista oli liki 70 %. Hän oli saanut keväällä 1943 Irja-tutkakoulutuksen Saksassa. Patterilla oli huono tilanne, sillä Lambda-tulenjohtokone oli Koskelassa huollettavana, joten patteri joutui ampumaan sulkuja, ja me saatoimme vain ilmoittaa Irjan mittaustietoja torjuntakeskukselle. Johtajamme käski kuitenkin vaihtaa pleksin himmeäksi, koska hänestä keskityimme toiminnan aikana enemmän lottiin kuin tilanteeseen. – Pommituksen aikana Irja-mittaaja ilmoitti, ettei sivusuunta muutu mihinkään ikään kuin kone olisi pysähtynyt, mutta etäisyydenmittaaja ilmoitti, että lentokorkeus pienenee nopeasti! Kävi ilmi, että kone oli tulossa pystysuoraan alas kohti patteria, mutta pilotti sai koneen oikaistuksi aika matalalla, ja se poistui meren suuntaan, kertoi Lasse Kalervo Lambda-tulenjohtokone oli maailmansodan toiseksi paras lajissaan – paras oli amerikkalaisten elektroninen laskin T9. Suomeen hankituissa Irjoissa ei ollut häirinnänväistölaitteita, kuten Saksassa, eikä omakonetunnistuslaitteita. Kalervo kertoi myös, että kurssin aikana Saksassa saatiin havaintoja liittoutuneiden tutkahäirinnästä, jota saatiin aikaan foliosilpulla. Lambdan avulla voitiin laskea ennakkopisteen ampuma-arvot maalin liikehdinnästä huolimatta. – Meillä oli määräys, että jos tulee joku isompi rähinä, meidän Saksassa koulutettujen Irja-miesten pitää siirtyä patterille mittaajiksi. En tule päivälliselle Lasse Kalervo (s. Koulutuksessa harjoiteltiin Fieseler Storch -maalikoneen avulla erilaisia tilanteita. Lasse Kalervo kertoo: – Kun Irja oli löytänyt maalin, oli sitä tähtien valossa mahdollista seurata Lambdan erinomaisen optiikan avulla. kuva sivulla 48), jonka toisella puolella työskentelivät lotat, oli kirkasta lasia. Kun tulenjohtokone saatiin huollosta, ryhdyimme ampumaan vain seuranta-ammuntaa, jolloin koneita ei enää juurikaan päässyt torjunnan läpi. Helsingin pommitusten aikana ADD ei harrastanut laajamittaista häirintää, vaikka joitakin hajahavaintoja silppuhäirinnästä tehtiinkin. Näitä yksiköitä nimitettiin johtopattereiksi. 1922) oli helmikuussa 1944 upseerioppilaana Ilmatorjuntakoulussa. Koneita tuli minuutin välein, jolloin ehdimme tulittaa jokaista tarkasti. Tutkista neljä oli Helsingissä ja kaksi Kotkassa. Tällöin voitiin Lambdalla mitata sivuja korkeuskulma ja Irjalla vain etäisyys, mikä oli tarkempi menetelmä. ”… ammuttiin yhtä mittaa, sitä riitti aamuun asti.” SA -K U VA. Kun kesällä 1944 venäläiset hävittäjät lentelivät Helsingin alueella, Lambdan avulla n Lambda-tulenjohtokone. Modernista kalustosta muodostettiin kolme kuusitykkistä raskasta ilmatorjuntapatteria, joilla oli jokasään torjuntakyky ja kyky suorittaa seuranta-ammuntaa (tuhoamisammuntaa). Santahamina1943. Elokuvan nimi oli En tule päivälliselle – emmekä tulleet mekään! Pommeja putoili lähiympäristöön, jolloin yksi upseerioppilas sai surmansa. Irjan sivusuuntaajalla oli nappi, jota painamalla lähetettiin signaali, johon oma kone vastasi. Tilanteen takia osa koneista pääsi läpi, ja pommeja osui Helsingin eteläosiin. Moderni tekniikka näytteli ratkaisevaa osaa suurpommitusten torjumisessa. Pommitusten aikana hän toimi tutkamittaajana 88-millisessä Rata-patterissa (7
Myöhemmin tätä suutaria on tutkittu, jolloin on todettu sen olleen ainakin tuhatkiloinen, ehkä jopa 2 000 kiloa. Tuuria oli,” Lasse Kalervo muisteli Suomen Sotilaan haastattelussa. Tämä oli suurpommitusten ajalta minun kohdaltani mieleenpainuvin tapaus. mi osui 50 metrin päähän radioasemastani, mutta lähin tykki oli vain kahdeksan metrin päässä ja Irja-tutkakin oli lähellä. Pommi oli hajonnut osiin. siä patteristoihin, silloin kun puhelinyhteydet katkeilivat. Mikä oli mieliinpainuvin kokemuksenne. Kone putosi pystysyöksyssä mereen. Sitten näkyi niiden tykkien valojuovia, jotka menivät ensin ohi, mutta sitten osuttiin vasemmanpuoleisiin moottoreihin, jotka syttyivät tuleen. Saksalaisia hävittäjiä ei tietenkään näkynyt, mutta niille tyypillinen moottorin ääni kuului. 1924) toimi radistina Käpy-patterissa (9. Koko Käpy-patteri olisi saattanut tuhoutua, jos pommi olisi räjähtänyt heti. 56 SUOMEN SOTILAAN ilmasota niitä voitiin ampua suhteellisen tarkasti, vaikka ne kiertelivät ja kaartelivat jatkuvasti. Pom”…nyt tulee kohti!” SA -K U VA. Tilanteen jälkeen haimme sahalta rimoja, joilla yritimme mitata syntyneen pommikuopan syvyyttä, se oli 13 metriä. – Kyllä se oli räjähtämätön pommi, joka osui patterin tuliasema-alueelle. Annoin kuulokkeet kaverilleni ja sanoin, että tämän minä haluan nähdä! Iso pommikone lensi ylitse ja hohti kirkkaana valonheittimen keilassa. Radioilla voitiin pitää yhteyk”ISO POMMI osui patterin tuliaseman ja Irjan läheisyyteen, Irjan antennipeili heilahti ilmanpaineesta taaksepäin, mutta yksikään lasinen radioputki (yli 50 kpl) ja Braunin-putki (näyttölaite) ei rikkoutunut. Sen jälkeen toiminta jatkui normaalisti. Yhtäkään miehistön jäsentä ei löydetty koskaan. Oli ihan sama, mitä koneet tekivät, Lambda seurasi tarkasti. Koneet tulivat sitten pystysyöksyssä alaspäin, jolloin niitä ammuttiin koko ajan. Tammikuussa 1944 hän kävi noutamassa rykmenttiin uudet radiot miehistöineen. Tutkalla (Irja) seurattiin, kun kone lähestyi, etäisyys oli 3 600 metriä, kun mittaaja huusi, että nyt tulee kohti! Kuului hirveä suhina, kaikki heittäytyivät maahan, kuului kova tömähdys, mutta pommi ei räjähtänyt. Rask.It.Ptri) Käpylän raviradalla. Pommikuoppa oli niin iso, että sinne olisi mahtunut koko tulenjohtue! Onneksi kyseessä oli miinapommi, joka tunkeutui syvälle pehmeään hiekkaan ennen kuin räjähti, jolloin sirpaleja painevaikutus jäi heikoksi. Näin hän muistelee: – Olin radiossa, kun kuulin tilanteesta. Suutari Olavi Lumes (s. Raskas kone kallistui vasemmalle kyljelleen, ja näin, kuinka sieltä hyppäsi ainakin kuusi miestä ulos [koneessa oli 12 hengen miehistö]. Olavi Lumes oli myös silminnäkijä, kun Luftwaffen hävittäjät (Messerschmitt Bf 109 G-6) ampuivat alas nelimoottorisen venäläisen Pe8-koneen. Päällikkö komensi, että ei liikuta, odotetaan 20 minuuttia. Koko patterihan olisi voinut tuhoutua. Siellä se on vieläkin. Kiitämme Ilmatorjuntamuseota tuesta haastattelun teossa. Otin yhteyden Lauttasaaren Puisto-patteriin, jossa nähtiin laskuvarjomiesten putoaminen meren jäälle
Taivaan robotit Maavoimat uusiksi PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN | PUOLUSTUSSELON TEKO | VENÄJÄLLÄ PUHUU RAHA PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN | PUOLUSTUSSELON TEKO | VENÄJÄLLÄ PUHUU RAHA PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN | PUOLUSTUSSELON TEKO | VENÄJÄLLÄ PUHUU RAHA R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 3/2 1 3 • 1 3 , 5 . www.facebook.com/suomensotilas Tilaa nyt: www.suomensotilas.fi Tilaa lehti, joka osuu. Varaverkko uusiksi Varaverkko uusiksi KIINAN aurinko nousee KIINAN aurinko nousee SUOMEN MAAVOIMAT HUOMENNA | HISTORIA EXTRA: SAKSAN VIIMEINEN VOITTO 1943 R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 1/2 1 3 • 1 2 , 5 . DOPINGIA SOTILAILLE | KYMMENEN VUOTTA: WTC 0911 | JATKOSODAN ASEET KONEPISTO OLIEN TAISTELU TAISTELU TAISTELU TAISTELU 70 vuotta jatkosodas ta DOPINGIA SOTILAILLE | KYMMENEN VUOTTA: WTC 0911 | JATKOSODAN ASEET DOPINGIA SOTILAILLE | KYMMENEN VUOTTA: WTC 0911 | JATKOSODAN ASEET DOPINGIA SOTILAILLE | KYMMENEN VUOTTA: WTC 0911 | JATKOSODAN ASEET Suomen Sotilas on maamme suurin ja vanhin riippumaton sotilasaikakausjulkaisu. PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN | PUOLUSTUSSELON TEKO | VENÄJÄLLÄ PUHUU RAHA Ihmeaseita vai suuria lupauksia. R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 4/2 1 1 • 1 2 , 5 . ILMASOTA EXTRA | SODASTA JA RAUHASTA | SVEITSI LUOTTAA RESERVIIN ILMASOTA EXTRA | SODASTA JA RAUHASTA | SVEITSI LUOTTAA RESERVIIN ILMASOTA EXTRA | SODASTA JA RAUHASTA | SVEITSI LUOTTAA RESERVIIN Suihkuhävittäjän VIIDES SUKUPOLVI Suihkuhävittäjän VIIDES SUKUPOLVI R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 2/2 1 3 • 1 3 , 5 . R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 6/2 1 • 1 2 , 5 . ROBOTTIEN TAIVAS | KYBERSOTA JA ELSO | ASEVELVOLLISUUS RAPORTTI. MAALLA: UUSI TAISTELUTAPA | KEMIALLINEN TAPPAJA | ILMASSA: ”MERSUN” PUIKOISSA Suomen MERSUT 70 vuotta R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 5/2 1 • 1 2 , 5 . Vuosikerta sisältää kuusi lehteä – yhteensä yli 500 sivua täyttä asiaa maanpuolustuksesta, sotataidosta, sotilastekniikasta, sotahistoriasta ja turvallisuudesta. R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 2/2 1 3 • 1 3 , 5 . USA LIIPAISIMELLA | HÄVITTÄJÄN 4.5 SUKUPOLVI | KOITAJOKI 1944 Uuden taistelutavan UUSI JUHTA Polarikselta Uuden taistelutavan UUSI JUHTA Polarikselta R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 4/2 1 3 • 1 3 , 5
58 SUOMEN SOTILAAN ilmasota Brittien lentävä ikoni
Pian kuitenkin kokosin itseni, vedin laskutelineet sisään, säädin potkurin suurille kulmille ja etsin sitten katseellani lentokenttää, joka oli hämmästyksekseni jo mailien päässä. Spitfire on varmasti tuttu myös kaikille tämän lehden lukijoille vähintään lapsuuden ”Korkkareista” tai ”Siivet”-sarjakuvista. Olin ilmassa ennen kuin ehdin kunnolla käsittää, missä mentiin. . Suomen Sotilas otti selvää. 59 SUOMEN SOTILAan ilmasota vasin kaasun täysille, ja henkeni salpautui. Tämä sulavalinjainen lentokone oli unelma lentää mutta myös tehokas ase ja sitä paitsi yhä kaunis katsella. Se on briteille yhtä ikoninen kuin Suomi-konepistooli suomalaisille. Mutta millainen työkalu tämä brittikone oli ja oliko sitä aihetta kadehtia. Näin kuvaili hävittäjälentäjä David Crook kirjassaan ”Spitfire-pilotti” tyyppilentoa hävittäjällä, josta kaikki liittoutuneiden hävittäjälentäjät haaveilivat ja jota saksalaiset – ainakin brittien mielestä – kadehtivat. Moottori räjähti jylisemään tasaisesti, ja samalla Spitfire säntäsi liikkeelle luodin lailla ja kiisi pitkin kenttää. TEKSTI: HARRI MUSTONEN KUVAT: JAAKKO PUUPERÄ JA HARRI MUSTONEN. Kone tuntui ohjaavan minua ja karkaavan altani
laivueelle kuulunut N3200 pudotettiin keväällä 1940 sen ollessa suojaamassa Dunkerquen evakuointia, jolloin kersantti G.D. Kone kunnostettiin, ja se lensi jälleen vuonna 2007. Ilmailuministeriö tilasi vuoden 1936 kesäkuussa 310 Spitfireä. Tilaus oli Supermarinelle ehkä liiankin iso, ja sarjatuotannon käynnistyminen takkuili. Konetyypin konstruktio edusti aikanaan aerodynamiikan huippua: kokometallinen alcladista valmistettu puolikuorirakenne ja siiven elliptinen muoto aiheuttivat mahdollisimman vähän vastusta. Sitä viivästytti myös se, että kaikki prototyypin piirustukset täytyi piirtää uudelleen tuotantoa varten. Spitfire P7308 valmistui hieman ennen taistelua Britanniasta heinäkuussa 1940. Mitchell oli toiminut Supermarinen suunnittelijana parikymmentä vuotta, ja hänen aikaansaannoksiaan olivat muun muassa S.6-vesitasot, joilla voitettiin 1920–30-lukujen taitteessa Schneider Trophy -nopeuskilpailuja. laivueelle kesällä ja syksyllä 1938. PERUS-SPITFIRE DUXFORDISSA. Tämä 1 030 hevosvoiman Merlin II -moottorilla varustettu ”pelottava peto” sai monen kokeneenkin RAF-lentäjän jännittämään tyyppilentoa. Myöhemmin se palveli yhdysvaltalaisista piloteista muodostetussa Eagle-laivueessa numero 71 ja muunnettiin VA-malliksi.. Jäykkyyttä lisäsi salon kanssa yhdessä tehty D:n muotoinen etureuna. Stephenson joutui tekemään pakkolaskun Sangatteen. He olivat YKSI HARVOISTA. Siipisalko muodostui kahdesta puomista, jotka puolestaan koostuivat useasta sisäkkäin asetetusta neliskanttisesta putkesta. 60 SUOMEN SOTILAAN ilmasota upermarine Spitfire oli Reginald Joseph Mitchellin luomus. Peto Ensimmäiset Spitfire Mk I:t päästiin luovuttamaan Suomen Sotilaan lukijoillekin tutussa Duxfordissa (Suomen Sotilas 4/2014 ja 5/2015) operoivalle 19. Hylky makasi Sangatten hiekkarannalla yli neljäkymmentäviisi vuotta, kunnes otettiin talteen vuonna 1986. Vaikka näin saatiin aikaiseksi ohut ja kestävä siipi, oli se työläs valmistaa. Spitfire IA -malleja on jäljellä vain muutama, tiettävästi neljä lentokuntoisena. Tämä 19. Spitfiren prototyypin ensilento tapahtui maaliskuussa 1936, uusi kone kulki tuolloin tosin vielä Ison-Britannian ilmailuministeriön spesifikaatiomerkinnällä F.37/34
Yläkuvan Spitfireä lentää laivueen komentaja Henry Cozens. Ensimmäisissä sarja-Spitfireissä oli vielä runsaasti lastentauteja. laivue sai ensimmäiset kuusitoista Spitfire Mk I:tä Supermarinelta kesän ja syksyn 1938 aikana. 19. ENSIMMÄISIÄ. Sähköinen starttimoottori ei jaksanut pyörittää kunnolla Merlin-moottoria, josta vuosi öljyä, joka valui pitkin runkoa ja hävisi ilmavirtaan jossain kannuspyörän paikkeilla. Ensimmäisissä sarjaSpitfireissä oli vielä runsaasti lastentauteja.. 61 SUOMEN SOTILAan ilmasota tottuneet kaksitasoisiin Gloster Gauntleteihin ja Gladiatoreihin, joissa ei ollut sisäänvedettäviä laskutelineitä eikä laippoja ja jotka olivat huomattavasti hitaampia kuin tämä uuden aikakauden hävittäjä, jonka ohjaamo oli täynnä vipuja ja kytkimiä. Tämä aiheutti tottumattomalle pumppaavan liikkeen myös ohjaussauvaa pitelevään vasempaan käteen. Lisäksi laskutelineet piti nostaa veivaamalla oikealla puolella olevaa pitkää vipua. Ensisarjan Mk I:ssä oli kaksilapainen puupotkuri sekä matala, rungon linjoja myötäilevä kuomu, joka teki muutoinkin pienen ohjaamon pitemmälle pilotille ahtaaksi. Laivueen numero 19 oli vain hetken aikaa sivuvakaimessa syksyllä 1938. Ensimmäisissä Mk I:ssä oli kaksilapainen potkuri, panssaroimaton tuulilasi sekä suoralinjainen kuomu
Ongelman todettiin johtuvan kangaspäällystyksestä, joka pullistui suurilla nopeuksilla ja paksunsi siivekkeiden jättöreunaa. Puupotkuri korvattiin kesällä 1939 de Havillandin metallisella kolmilapaisella ja kaksiasentoisella säätöpotkurilla, jossa lentoonlähdössä säädettiin pienet lapakulmat ja muutoin käytettiin isoja lapakulmia. Syyskuussa tuli tuotantolinjalta jo uusi Spitfire-malli Mk II, jonka suurin ero aikaisempaan oli hieman tehokkaampi Merlin XII -moottori. Tämä aiheutti omat pulmansa, sillä moni ohjaaja unohti aluksi laittaa startissa lavat oikeaan asentoon. Spitfiren runkoon soviteltiin nyt Merlinin 45-malli, joka oli kehitetty ankoko sen käyttöiän. 62 SUOMEN SOTILAAN ilmasota Sotaan Kaksilapainen kiinteä puupotkuri teki starttimatkasta pitkän, sillä se oli suunniteltu suurille nopeuksille sekä keskija yläkorkeuksille. Kunnolla ne saatiin toimimaan vasta marraskuussa, kun taistelu Britanniasta (Suomen Sotilas 5/2015) oli jo ohi. Alkuvuodesta 1941 Luftwaffe sai ensimmäiset Bf 109:n F-versiot, joissa oli muun muassa Eemeliä voimakkaampi moottori. Kone oli nimittäin niin herkkä ohjaimiltaan, että kun painoi käsiohjaimen yläosassa olevaa laukaisinpainiketta, saattoi samalla työntää huomaamattaan myös ohjainta, jolloin nokka painui alas ja luotisuihku meni ohi. Mk I oli varustettu alun perin kahdeksalla .303 (7,7 mm) Browning-konekiväärillä, joissa kussakin oli 300 ammusta. Marraskuussa 1940 kokeiltiin metallipäällysteisiä siivekkeitä ja parannus oli dramaattinen. Mk I:n ja II:n päävastustaja Ranskan taivaalla ja taistelussa Britanniasta oli Messerschmitt Bf 109 E eli Eemeli tai paremminkin Emil. Spitit joutuivat entistä tiukemmille. Tämän jälkeen kaikkiin ensilinjan Spitfireihin vaihdettiin uudet siivekkeet. Maksimiteho oli nyt 1 140 hv. Totuttelun jälkeen Spitfireä pidettiin lento-ominaisuuksiltaan erittäin hyväJATKUU SIVULLE 65 >. Öljyvuodotkin saatiin vähenemään mutta ei kokonaan poistettua – ne vaivasivat Merliniä nä, jopa lentäjän unelmana. Seuraksena oli usein, että kone oli hetken päästä kiitotien jatkeella enemmän tai vähemmän vaurioituneena. Kevään ja kesän 1939 aikana saatiin korjattua monet havaitut viat ja puutteet: suora kuomu vaihdettiin yläosastaan kaarevaan, veivattava laskutelinevipu korvattiin hydraulisella järjestelmällä, ja starttimoottori saatiin pyörimään vinhemmin. Spitfiren siivekkeillä oli myös ikävä taipumus jämähtää syöksyssä. Siihen lisättiin muun muassa panssaroitu tuulilasi sekä IFF-omakonetunnistin. Spitfire-siivet Brittien pelko yhä tehokkaammista Luftwaffen koneista piti Supermarinen insinöörit kiireisinä. Muun muassa kuuluisa jalaton hävittäjälentäjä Douglas Bader romutti yhden Spitfiren tällä tavoin. Huippunopeus näin varustetulla uudella Mk I:llä oli 18 500 jalan korkeudessa (noin 5 600 metriä) 350 mailia tunnissa (noin 560 km/h). Lentäjän täytyi tällöin käyttää molempia käsiään täydellä voimalla saadakseen siivekkeet liikkumaan. Sitä pyöristettiin ja kasvatettiin sivuille niin, että pilotti pystyi näkemään paremmin takaviistoon. Myös kuomua modifioitiin uudelleen. Hävittäjät olivat lopulta melko tasavertaisia, vaikka erosivatkin toisistaan monilta ominaisuuksiltaan. Brittien ässä Johnnie Johnson totesikin, että Hurricane oli paljon parempi aselavetti. Malli ei päässyt kuitenkaan tuotantoon, sillä XX-moottorit varattiin Hurricane-koneille. Niissä oli kuitenkin paljon toimintahäiriöitä, ja ensimmäiset tykeillä varustetut Mk IB:t päästiin luovuttamaan laivuekäyttöön kesäkuussa 1940. Epävakaa lavetti Mk I:tä paranneltiin koko ajan. Hurricane jäi kuitenkin muilta ominaisuuksiltaan selvästi jälkeen Spitfirestä. Mk III:ssa oli kuitenkin ominaisuuksia, joita hyödynnettiin tulevissa malleissa: siinä oli ensimmäistä kertaa muun muassa tylpät siivenkärjet, sisäänvedettävä kannuspyörä, ja panssarilasi oli sijoitettu sisäpuolelle rungon aerodynamiikan parantamiseksi. Jo kesällä 1939 Spitfiressä kokeiltiin kahta siipiin asennettua 20 mm:n Hispano-tykkiä. Jo keväällä 1940 lensi Spitfire Mk III:n prototyyppi, jossa oli vielä tehokkaampi Merlin XX -moottori. Sotaan lähdettiin syyskuussa 1939 kaikkiaan 306 tällaisella Spitfirellä. Lisää tehoa Lentokoneiden lisääntyvä panssarointi pakotti miettimään voimakkaampaa aseistusta. Kesästä 1940 lähtien nokalla pyöri myös vakiokierrospotkuri. Moitteita tuli tosin hieman sen taistelukäytöstä
Etummaisena Mk IX (B-ZD) vanhanmallisella peräsimellä, sen jälkeen korotetulla peräsimellä ja E-siivellä varustettu LF XVI (CR-S) vierellään Mk I (KL-A). Mk I:n ja II:n päävastustaja Ranskan taivaalla ja taistelussa Britanniasta oli Messerschmitt Bf 109 E.. n Brittien ässä Johnny Johnson komensi sodan lopussa Spitfire-rykmenttiä. Kuvassa Johnson on labradorinnoutajansa Sallyn kanssa. Johnson oli innokas linnustaja ja hän sanoikin menestyksensä ilmataisteluissa johtuneet harrastuksestaan – molemmissa kun piti osata ottaa ennakkoa. Hän saavutti sodan aikana yli 30 ilmavoittoa, kaikki Spitfirellä Britteinsaarten ja Euroopan yllä. Jäljempänä Mk I (QY) siivellään vuonna 1944 valmistunut Seafire LF Mk III sekä viimeisenä kaksipaikkainen Spitfire. 63 SUOMEN SOTILAan ilmasota SEKAMUODOSTELMA
Ensimmäiset tukialuskäyttöön valmistetut Seafire IB -versiot tehtiin vuonna 1941. Indomitablen yllä. 64 SUOMEN SOTILAAN ilmasota MERTA PÄIN! Seafire H.M.S. Ne muunnettiin Mk V:stä vahvistamalla runkoa ja asentamalla koukku pyrstöön.
Näissä F ilmaisi tyypin varhaisempia tavanomaisia malleja. Uutta piti kuitenkin kehitellä jatkuvasti. Mallimerkinnän V saanut Spitfire teki ensilentonsa helmikuussa 1941. Uusia vaatimuksia Sota muuttui kesäkuussa 1941 Hitlerin hyökättyä Neuvostoliittoon. Lentäjät pitivät kuitenkin eniten tykeillä varustetusta Spitfirestä – nyt kun ne viimein toimivat kunnolla – ja Aversion valmistus lopetettiin 94 koneen jälkeen. Mk V:tä valmistettiin kaikilla kolmella siivellä. Tässä vaiheessa pelkästään Mk V:n tyyppivalikoima alkoi olla jo melko kirjava: F VA, F VB ja F VC sekä FL VA, FL VB ja FL VC. Osa valmistuvista Spitfire V SPITFIRE X4474 STARTTAA Scramble! 19. Näitä kahdella Hispano-tykillä ja neljällä Browning-konekiväärillä varustettuja siipiä ryhdyttiin kutsumaan B-siiveksi erotukseksi alkuperäisestä. Siitä tuli yksi kaikkein tärkeimmistä Spitfire-malleista, ja koneesta tehtiin useita versioita. Erityyppisten aseiden vuoksi siipeen tuli ajan oloon vain pieniä kohoumia, ja se säilytti edullisen aerodynaamisen muotonsa koko elinkaarensa ajan. Mk III:een suunniteltiin yleissiipi, jolloin siipiin pystyi asentamaan joko kahdeksan konekivääriä, edellisen kaltaisen tykki/konekivääriyhdistelmän tai pelkästään neljä tykkiä. SUOMEN SOTILAan ilmasota 65 tamaan enemmän tehoja yläkorkeuksissa. Vaikka Spitfiren siipi oli ohut, pitäytyivät britti-insinöörit sitkeästi siiven sisälle sijoitetussa aseistuksessa. Toisaalta tilanne Välimerellä ja Lähi-idässä vaati keskittämään alueelle voimia. Saksalaiset olivat askeleen brittejä edellä hävittäjäkoneiden kehityksessä.. Nämä versiot valmistettiin pienemmällä ahtimella varustetuilla Merlin-moottoreilla. Mk V:stä tehtiin myös suuria määriä alakorkeuksiin tarkoitettua LF-versiota (Low Flight) typistetyllä siivellä. Tätä yleissiipeä kutsuttiin myöhemmin myös C-siiveksi. Ehkä oleellisimmat variaatiot liittyivät aseistukseen ja sen tuomiin muutoksiin siivissä. Jo Mk I:n ja II:n tykkiversioiden siipiä oli jouduttu muokkaamaan, jotta järeämpi aseistus olisi mahtunut ohueen Spitfire-siipeen. Brittien pelot yhä korkeammalta hyökkäävistä saksalaispommikoneista väistyivät hetkeksi. laivueen Spitfire-lentäjä kersantti Bernard Jennings starttaa torjuntalennolle tammikuussa 1941
Tähän asti kone oli vetänyt polttoainetta 85 gallonaa (noin 322 litraa), joka oli jaettu ohjaamon ja moottorin välissä sijaitsevaan kahteen päällekkäiseen tankkiin. Miehitettyyn Ranskaan tapahtuvien lentojen sekä Lähi-idän-operaation vuoksi jouduttiin Spitfireiden polttoainemäärää kasvattamaan. Vastustajan Me 109:ssä tätä ongelmaa ei ollut, sillä sinä oli suoraruiskutusmoottori. Oikean puoleisen sivun kuvasta näkee hyvin erot nokan muodoissa etualalla olevan Mk V:n, eli sen perinteisen Spitfiren, ja Griffon-Spitfiren välillä. Spitfire V -mallista tehtiin myös hävittäjäpommittajaversio, jossa oli kaksi siipien alle sijoitettua 250 paunan (113,4 kilon) pommia. Myöhemmin seuraavana vuonna, kun tälle keskeiselle saarelle oli lähetettävä lisää Spitfirejä, oli niiden suoriuduttava vajaan 1 800 kilometrin matkasta Gibraltarilta Maltalle. Spitfire VB Trop-versioita fiksataan lentokuntoon Pohjois-Afrikassa elokuussa 1943. Tropiikkimodifikaatio lisäsi huomattavasti ilmanvastusta ja heikensi suoritusarvoja, nopeus putosi 6 mph ja nousunopeus noin 550 jalkaa minuutissa. Ulkoisen tankin koko kasvatettiin 170 gallonaan (noin 643 litraa), ja ohjaajan taakse runkoon lisättiin vielä 29 gallonan tankki. Alueen hiekkapöly oli turmiollinen moottoreille, joten koneiden ilmanottoaukko oli varustettava useilla suodattimilla, jotka vaativat ison muotosuojuksen nokan alle. HELTEESSÄ JA HIEKKAPÖLYSSÄ. Spitfireissä käytetyt Rotol-potkurit valmistettiin puusta.. Ilmataistelussa Spitfire ei voinut lentää suoraan alas syöksyvän 109:n perään, vaan sen oli käytettävä puolivaakakierrettä ja selkäsyöksyä – mikä vei aikaa ja pelasi saksalaisen eduksi. Nokan muhkeiden muotojen ja isomman koon lisäksi kolmilapainen potkuri on Griffonissa vaihtunut viisilapaiseen ja pakosarjojen malli on muuttunut. VOIMAPELEJÄ. Myös rungon alle, lisäpolttoainetankin tilalle, voitiin sijoittaa joko 250 tai 500 paunan pommi. Koneiden nokan alla näkyvät isot suodattimien muotosuojukset. 66 SUOMEN SOTILAAN ilmasota -malleista päätettiin siirtää Maltalle ja Pohjois-Afrikkaan. Kilpajuoksu Vaikka Spitfirellä oli taisteltu jo kohta pari vuotta, eräs ikävä pulma oli vielä ratkaisematta: Merlin-moottorit oli varustettu normaalilla kaasuttimella, jolloin negatiiviset g-voimat häiritsivät polttoaineen virtausta. Tuolloin valmistui Merlin 50, joka oli varustettu negatiivisia g-voimia kestävällä kaasuttajalla. Myöhemmin Spitfire IX:ssä käytetyissä 65ja 70-moottoreissa oli Strombergin taitolentokaasutin. Loppuvuodesta 1941 Spitfiret varustettiin 90 gallonan (noin 340 litraa) irrotettavalla tankilla, jonka turvin ne saattoivat lentää Algerian rannikolta Maltalle. Rolls Royce painiskeli ongelman kanssa aina vuoden 1941 loppupuolelle saakka. Moottoria ryhdyttiin käyttämään loppupään V-malleissa
ISTUIN ON TEHTY rusehtavasta SRBP:stä (Synthetic Resin Bonded Paper), joka oli eräänlaista sen aikaista lasikuitua. Lenkkipäinen käsiohjain oli tyypillinen toisen maailmansodan aikaisille brittihävittäjille. 67 SUOMEN SOTILAan ilmasota OIKEALLA HETI PENKIN YLÄPUOLELLA laskutelineiden käyttövipu, sen yläpuolella IFF-lähettimen (Identification Friend or Foe) paneeli. Vieressä morsetusavain, joka oli kytketty siipivaloihin, joilla näin voitiin myös viestittää omakonetunnus. Ylhäällä lenkissä konekiväärien laukaisin, alempana oleva on kk-kameran painike. Tässä mittarissa se on +24 lbs/sq. Tähtäimeen kiinnitetty Garmin sekä peilissä oleva GoPro edustavatkin sitten jo hieman uudempaa aikakautta. Sokkolentopaneelissa on lisäksi keskellä alhaalla gyrokompassi, joka oli vakaampi, mutta se piti säätää ajoittain oikeaan suuntaan normaalin kompassin avulla. Tavallisen kompassin vasemmalla puolella oleva g-mittari on nykyajan varusteita. TEKSTI: HARRI MUSTONEN KUVAT: JAAKKO PUUPERÄ. MITTARITAULUN KESKIÖSSÄ on uudemmanmallinen, kaarevalla yläreunalla oleva sokkolentopaneeli – sodan alkuajan sokkolentopaneelit olivat suorakaiteen muotoisia. Ovaalilasilla varustettu heijastintähtäin Type I on Battle of Britainin aikainen – myöhemmissä Mk II -tähtäinmalleissa käytettiin suorakaiteen muotoista lasia. MK II:N OHJAAMO . Lähetin lähetti signaalia, jonka avulla tutkavalvoja tunnisti koneen omaksi. Mk II:n Merlin II -moottorissa maksimipaine oli hieman yli +6 lbs/sq, ja Mk V:n Merlin 45 -moottoreissa se pystyttiin kasvattamaan +18 lbs/ sq. Sauvan takana, mittaritaulun alapuolella, näkyy iso maljamainen kompassi. Morsetusavaimen vieressä oleva ahtopainemittari on myöhemmistä malleista
Myös IX:stä ja XVI:sta valmistettiin lukuisia eri versioita. Yläkorkeuksia varten valmistettiin HF-versio Merlin 70 -moottorilla, ja lisäksi kehitettiin uusi Spitfire-siipi. Sen huippunopeus oli 410 mph (noin 660 km/h), ja se oli kaikilla korkeuksilla Mk V:tä nopeampi. Lisääntyneiden tehojen myötä siirryttiin nelilapaiseen potkuriin sekä myöhemmin myös korotettuun sivuperäsimeen. Siiven kärkiosat olivat muutamalla pultilla kiinni siivessä, ja ne voitiin vaihtaa nopeasti. Näin jäähdytysjärjestelmät saatiin sijoitettua siipien alle kahteen yhtä suureen muotosuojukseen. Kaksivaiheinen ahdin vaati esijäähdytyksen. Uusi Spitfre sai mallimerkinnän IX. Ensimmäiset Mk IX:t luovutettiin laivuekäyttöön kesällä 1942. Spitfire LF XVIE sodan jälkeen varustettuna GGS II -gyrotähtäimellä. Tässä Rolls Roycen voimalaitteessa oli uutena automaattinen kaksinopeuksinen ja -vaiheinen ahdin, ja se tuotti enimmillään 1 390 hevosvoimaa. Muutos paransi merkittävästi Spitfiren liikehtimistä pitkittäisakselin suhteen alakorkeuksissa, mutta se ei riittänyt – voimaa tarvittiin lisää. Seuraava askel olikin vahvistaa Mk V:n runkoa ja varustaa se uudella Merlin 61 -moottorilla. Ensihätään ratkaisun toi Spitfiren kärkivälin typistäminen noin 1,3 metrillä – näin siitä tuli aiemmin mainittu LF-versio. Tässä E-mallin siivessä oli uloinna SPITFIREN ELLIPTISET MUODOT. 68 SUOMEN SOTILAAN ilmasota Bf 109:n F-malli oli osoittautunut huomattavasti nopeammaksi kuin Spitfire V. Korkeammalle, nopeammin… Fw 190 oli nopeampi kaikilla korkeuksilla, sen nousunopeus oli ylivertainen ja liikehtimiskyky Spitfireä parempi. H A RR I M U ST O N EN ENNAKOIVA TÄHTÄIN. Eri mallimerkinnät johtuivat ilmeisesti siitä, että Packardin Merlin oli tehty eri toleransseilla kuin brittien, ja koneet vaativat eri varaosat sekä työkalut. Ne käsittivät kaikki samat versiot, mitä aiemmasta Mk V:stä oli tehty, mutta myös joitain uusia. IX ja XVI Merlineitä tuotettiin sota-aikana myös Yhdysvalloissa ja syksystä 1944 lähtien joissain Spitfire IX -koneissa olikin Packardin Merlin 266 -moottori. Tästä versiosta tuli Spitfire XVI, vaikka se olikin muutoin identtinen IX:n kanssa. Merlin 60 -sarjan moottorit toivat mukanaan myös ulkoisia muutoksia. LX XVI oli tarkoitettu mataliin korkeuksiin, vaikka siinä ei aina ollutkaan tylppiä siivenkärkiä. Saksalaiset olivat askeleen brittejä edellä hävittäjäkoneiden kehityksessä, ja pahempaa oli tulossa. Nerokas tähtäin huomioi ennakon, ja se teki loppusodassa Spitfirestä vieläkin tehokkaamman aseen.. Kasvanut jäähdytystarve ratkaistiin siten, että moottorin jäähdytin jaettiin kahteen osaan molempien siipien alle ja oikealle puolelle viereen lisättiin ahtimen esijäähdytys ja vasemmalle puolelle vastaavasti öljynjäähdytys. Lisäksi sen liikehtimiskyky yli 38 000 jalan (noin 11 500 metrin) korkeuksissa oli huomattavasti parempi, ja mikä tärkeintä, sillä pystyi pistämään kampoihin jopa Fw 190:lle. Syksyllä 1941 länsirintamalle ilmestyi Focke-Wulf Fw 190 -hävittäjä – se oli pitelemätön vastustaja Spitfire V:lle
Typistetyllä siivellä ja pienemmällä ahtimella varustettu Spitfire V oli ensiapua Luftwaffen Fw 190:ä vastaan, vaikka jäikin suoritusarvoissa vielä jälkeen. 69 SUOMEN SOTILAan ilmasota perinteinen 20 mm:n Hispano-tykki ja sisempänä .50 kaliiperin (12,7 mm) konekivääri. Moottorin alla sijaitseva öljytankki vaihdettiin tilavuudeltaan suurempaan, mikä kasvatti hieman nokan alaosaa. Spitfire V -koneita lähetettiin Maltalle vuonna 1942 Luftwaffen aiheutettua raskaita tappioita Hurricanelaivueille. Viimeiset Merlinit Kovaa ja korkealla lentävä Mk IX havaittiin myös soveliaaksi valokuvaustiedusteluun. Pisaranmallista kuomua oli ehdotettu jo Mk I:een, ja nyt se otettiin tuotantoon molempien mallien myöhemmissä versioissa. Näitä siniseksi maalattuja PR-versioita (Photo Reconnaissance) oli tehty Spitfiren aiemmistakin malleista, mutta IX:n ominaisuudet tekivät siitä nyt kelpo pelin tähän tehtävään. Bf 109:n F-malli oli osoittautunut huomattavasti nopeammaksi kuin Spitfire V.. Mk IX:n kautta Spitfirestä kehittyi hävittäjätyyppi, jolla lopulta päästiin suoritusarvoissa Luftwaffen mäntämoottoMATALALLA JA NOPEAMMIN. Kuomu antoi kutakuinkin esteettömän näkyvyyden taakse – josta Luftwaffen hävittäjälentäjät mieluiten tekivät pikaisen ja usein tuhoisan iskunsa. Tämän lisäksi kehitettiin PR XI -malli, jossa siiven etureunaan oli sijoitettu lisäpolttoainetankit. PR-versiosta poistettiin aseistus, ja ohjaajan taakse, rungon alaosaan, asennettiin kamerat. XI-mallin myöhemmissä versioissa kameroita saatettiin asentaa myös siipiin. Maltan jalkaväki tankkaa Spitfireä kanistereista kesäkuussa 1942. HÄTIIN MALTALLE
Näimme niin maassa kuin ilmassa kaikki kuulun hävittäjän tärkeimmät mallit koko sen tuotantoajalta.. Suomen Sotilaan Ilmasota tutustui kesällä 2014 ja syksyllä 2015 Duxfordissa Englannissa järjestettävissä suurissa historiallisissa ilmailunäytöksissä muun muassa Spitfireen ja moneen muuhun sotataivaiden klassikkokoneeseen. Syksyllä 2015 järjestetyssä “Taistelun Britanniasta” 75-vuotismuistonäytöksessä, josta tämänkin aukeaman kuvat ovat, silmiemme edessä kieppui parhaimmillaan 17 Supermarine Spitfirea ja Seafirea. 70 SUOMEN SOTILAAN ilmasota KOLMETOISTA SPITTIÄ LENTÄÄ SAMASSA KUVASSA
Kaikki muut koneet kuvassa ovat Spitfiren myöhempiä malleja. KAIKKI SPITIT. 71 SUOMEN SOTILAan ilmasota eivät siis suinkaan olleet taistelun Britanniasta ajalta 75 vuoden takaa vaan kuvan koneistakin varsinaisia RAF:n taistelun (syksy 1940) aikana käytössä olleita tyyppejä 75 vuoden takaisessa tai sitä vastaavassa maalauksessa ja tunnuksin ovat vain vasemmalta lukien kolmas kone (Mk Ia), viides kone (Mk 1a) ja kuudes kone (Mk 1a). Ääntä emme saaneet valitettavasti sivujen väliin..
Sitä kokeiltiin ensimäisen kerran jo loppuvuodesta 1941 ainoaksi koekoneeksi jääneessä Spitfire Mk IV:ssä. Voimakas moottori toi paljon muutoksia totuttuun Spitfireen. XIV:t luovutettiin laivuepalvelukseen keväästä 1944 lähtien. Supermarinen koelentäjä Jeffrey Quill totesi jälkikäteen: ”Mitä XIV:ään tulee, minun mielestäni suorituskyky oli tärkein. PUHTIA PELIIN. Runko muodostui paristakymmenestä kaaresta, yläja alaosien kantavista palkeista sekä kaarien L:n muotoisista välituista, joihin kuorilevyt niitattiin. Ja vielä lisää voimaa Merlin-moottori, jonka ensimmäinen versio oli valmistunut jo vuonna 1933, oli tullut tiensä päähän – 27 litran voimanlähteestä ei saatu enää irti lisää hevosvoimia. XII:sta ei tullut koskaan erityisen suosittua mallia. Tilalle kehitettiin Rolls Royce Griffon. Jos pilotin täytyi tehdä kovemmin töitä ja keskittyä vähän enemmän lentämiseen, oli se parempi kuin lähettää heidät sotaan ala-arvoisella lentokoneella.” Griffon oli tehokas voimalaite kaikissa korkeuksissa eikä XIV:stä näin ollen tarvinnut tehdä eri versioita eri korkeuksille. Konetyyppi oli merkittävässä roolissa muun muassa V1-ohjusten torjunnassa. JATKUU SIVULLE 74 >. Tämä kaikki aiheutti totuttelua myös vanhoille Spitfire-piloteille. Aseistuksena Mk XIV:ssä oli aluksi perinteiset kaksi 20 mm:n tykkiä ja neljä .303 konekivääriä, myöhemmin siinä vakiintui E-tyypin siipi. Peräsimien alaa kasvatettiin, nokan muoto muuttui, ja siitä tuli entistäkin isompi. Huippunopeudeksi moottori antoi 8 400 paunaa (3 135 kiloa) painavalle Spitfire XIV:lle 448 mailia tunnissa (noin 720 km/h). Kaiken lisäksi Griffoneissa potkurin pyörimissuunta oli päinvastainen Merlineihin nähden. IXja XVI-mallien tuotanto jatkui sodan loppuun saakka, ja niitä valmistui kaikkiaan yli seitsemän tuhatta kappaletta, enemmän kuin mitään muuta Spitfire-mallia. Kasvaneet tehot vaativat myös suuremmalla halkaisijalla olevan potkurin. Nelilapaisen potkurin maavara oli kuitenkin startissa ja laskussa pieni jo ennestäänkin, ja niinpä päädyttiin viisilapaiseen potkuriin pienemmällä halkaisijalla. Ilma-aseen kehitys vaati kuitenkin yhä nopeampia hävittäjiä. 72 SUOMEN SOTILAAN ilmasota risten hävittäjien rinnalle ja osin niiden ohikin. Griffonia kehitettiin edelleen, ja syksyllä 1943 tuotantoon tuli 2 000 hevosvoiman Griffon 65 -moottorilla varustettu Spitfire XIV. Spitfiren runko koottavana jigissä. Tätä varten Griffon-moottorit modifioitiin käyttämään 150-oktaanista polttoainetta ja NIITTAUSTA. Mk XII oli ensimmäinen Griffonmoottorilla varustettu sarjavalmisteinen Spitfire. Nokka on saanut massiivisemman muotonsa uuden 1 500 hv:n moottorin johdosta, spinneri on pidentynyt ja sivuperäsintä on hieman kasvatettu. Moottorin tuoma valtava vääntö oli kuitenkin ongelma – kone olisi vaatinut vieläkin isommat peräsimet
Britit saivat moottoreihinsa lisää tehoja vaihtamalla polttoaineen 87-oktaanisesta 100-oktaaniseen. Yhdysvalloissa valmistettu Packard Merlin otetiin käyttöön sikäläisissä P-51 Mustangeissa. Vuonna 1937 valmistui Merlin II, josta tuli Spitfiren ensimmäisten tuotantomallien voimanlähde. Vuonna 1942 otettiin Merlin 61 -moottorissa käyttöön alaja yläkorkeuksiin suunniteltu kaksinopeuksinen ja -vaiheinen ahdin. Griffon nosti tehot 2 000 hevosvoimaan ja siitä ylikin. TEKSTI: HARRI MUSTONEN. 890 hv:n Merlin C -malli valittiin kahden uudenaikaisen hävittäjän, Hurricanen ja Spitfiren, voimanlähteeksi. Tämän ansioista ahtopainetta voitiin Merlineissä nostaa alakorkeuksissa kuudesta kahteentoista naulaan neliötuumalle, jolloin nopeutta tuli lisää korkeudesta riippuen 25–34 mph. . Siitä kehitelty mekaanisella ahtimella varustettu 27 litran moottori P.V.12 valmistui syksyllä 1933 ja sai vuotta myöhemmin nimekseen Merlin. Tehoja tarkastellessa täytyy muistaa, että huipputehot ja hevosvoimamäärät oli usein mitattu ihanteellisissa koeolosuhteissa ja esimerkiksi taistelutehoja korkealla ahtopaineella ei voinut käyttää kuin hetken ilman, että moottori olisi romuttunut. 100-oktaaMERLININ MURINAA ninen otettiin käyttöön RAF:n rintamalaivueissa jo keväällä 1940, myöhemmin Griffoneissä käytettiin jopa 150-oktaanista polttoainetta. Ilman niitä ei olisi syntynyt legendaa nimeltä Spitfire. Griffonista tehtiin kahta eri variaatiota, joista ensimmäisissä oli kaksinopeuksinen ja yksivaiheinen ahdin, myöhemmissä versioissa kaksinopeuksinen ja -vaiheinen. Se oli Merliniä huomattavasti isompi 36,7-litrainen voimalähde. Se paransi suorituskykyä huomattavasti varsinkin yläkorkeuksissa. 73 SUOMEN SOTILAan ilmasota S pitfire-hävittäjän suorituskyky oli riippuvainen Rolls Roycen kehittämistä V12-rivimoottoreista. Merlin pohjautui Rolls Roycen valmistamaan 600 hevosvoiman Kestleriin. Merlin 60 -sarjasta oli useita eri versioita, joista osa oli suunniteltu pommikoneisiin
Sen sijaan kuninkaallisen laivaston Seafire 47:ssä se oli oivallinen toimittaessa lentotukialuksilta. Vastakkaisiin suuntiin pyörivät potkurit eliminoivat voimakkaan Griffon-moottorin ja ison potkurin aiheuttaman väännön, joka oli melkoinen haaste Spitfireissä ja etenkin lentotukialuksilta operoivissa Seafire-koneissa. Myös siiven elliptistä muotoa muokattiin mutta lopulta päädyttiin lähelle vanhoja mittoja. Sitä ei kuitenkaan valmistettu kuin 120 kappaletta, ja tilalle tulivat pian sodan jälkeen H A RR I M U ST O N EN. ahtopainetta nostettiin +25 paunaan neliötuumalle. Spitfire Mk XIV varustettuna rungon alle sijoitetulla lisäpolttoainesäiliöllä. Pahimmat ongelmat saatiin kuitenkin korjattua pienin muutoksin muotoilemalla muun muassa korkeusperäsimen nokkaa. KAUNIIT LINJAT. UUDISTUNUT KONSEPTI. Siipeä vahvistettiin kasvaneiden tehojen myötä, ja aseistukseksi tuli nyt ainoastaan neljä 20 mm:n tykkiä. Molempiin siipiin lisättiin kaksi polttoainetankkia, jolloin polttoaineen määrä kasvoi 120 gallonaan (noin 454 litraa). Viimeiset Spitfiret Sota läheni loppuaan, ja suihkukoneiden aikakausi oli alkamassa. Vastakkaisiin suuntiin pyörivää kaksoispotkuria soviteltiin moniin Spitfireja Seafiremalleihin Spitfire Mk IX:stä lähtien. Eikä liikehtimisessäkään tarvinnut käyttää enää sivuperäsintrimmiä: silmukka ja hidas vaakakierre voitiin tehdä ilman, että jalat olisivat sivuperäsimellä. Jos Mk XIV oli ollut haastava lennettävä, oli sitä myös erityisesti Mk 21 – sen ensimmäisiä tuotantomalleja pidettiin lento-ominaisuuksiltaan miltei vaarallisina. Spitfiressä riitti kuitenkin puhtia vielä muutamaan malliin. Siivekkeitä siirrettiin ulommaksi, ja niihin tuli pianosaranat aiempien laakerisaranoitujen Frisetyyppisten siivekkeiden sijaan. Seuraavassa Mk 21 -mallissa myös elliptinen Spitfire-siipi suunniteltiin täysin uusiksi. Griffon-moottori oli tehnyt Spitfirestä oikeastaan uuden koneen. Toimenpiteet antoivat XIV:lle alakorkeuksissa lisää nopeutta 30 mph (noin 50 km/h). Kaksoispotkurilla lentoonlähtö oli helpompi ja laskeutuminen turvallisempi. Huolta aiheutti liian pienestä sivuvakaajasta aiheutunut kehno suuntavakaus sekä yliherkät korkeusperäsimet. 74 SUOMEN SOTILAAN ilmasota TÄLLÄ PORAA JO REIÄN TAIVAANKANTEENKIN! Yläkuvassa mäntämoottoristen hävittäjien huipentuma Seafire 47. 2 000 hv:n Griffonilla varustettu XIV uudisti Spitfire-konseptin. ”Hyvä kompromissi” Mk 21 ehti sodan viimeisiin tiimellyksiin alkuvuodesta 1945. Vaikka tällaisella konstruktiolla varustetulla Spitfirellä tehtyjen koelentojen tulokset olivat varsin positiivisia, ei tämä monimutkainen ja kallis ratkaisu koskaan kotiutunut RAF:n koneisiin. Spitfiren rungon kantava kuorirakenne oli tehty pääosin noin millimetrin paksuisesta alclad-levystä
Spitfireillä operointi loppui elokuussa 1955, miltei kaksikymmentä vuotta prototyypin ensilennosta, kun viimeiset Hong Kongissa toimineet Mk 24:t vedettiin pois laivuekäytöstä. Mk 21:ssä siirryttiin mallimerkinnöissä arabialaisiin numeroihin. 75 SUOMEN SOTILAan ilmasota mallit Mk 22 ja 24. Ne perustuivat pitkälti 21:een, erona oli lähinnä pisaramallinen kuomu sekä uudet isommat peräsimet. Kuvassa oleva prototyyppi PK 312 on vielä MK 21:n pyrstöllä. Mk 22 ja siitä viimeisenä kehitetty Mk 24 olivat viimeiset mallit Spitfiren pitkään jatkuneessa kehityksessä. Kaksi Mk 21:tä muodostelmassa takana olevan Spitfire Mk 22 -prototyypin kanssa. Spitfire oli hyvä kompromissi.. Paul Richie, joka lensi Spitfire II:lla ja V:llä 61 taistelulentoa ja sai niillä kaksi ilmavoittoa, kiteytti Spitfiren menestyksen: ”Jokainen lentokone on aina kompromissi siitä, mitä suunnittelija haluaa ja mitä siltä käytännössä vaaditaan. Spitfire oli hyvä kompromissi.” VIIMEISIMPIÄ. Vuosien 1938 ja 1948 aikana rakennettiin kaikkiaan 20 351 Spitfireä ja lisäksi yli 2 300 tukialusversio-Seafireä. Ne perustuivat periaatteessa Mk 21:een, suurimpana muutoksena kuplamallinen kuomu sekä myöhemmin isommat peräsimet. Jotkut ovat taas hyviä liikehtimään nopeuden kustannuksella, koska nopea lentokone ei liikehdi hyvin. Jotkut konetyypit ovat hyviä nousemaan jonkin muun ominaisuuden kustannuksella – ehkäpä lujuuden – koska ne täytyy tehdä kevyiksi
76 SUOMEN SOTILAAN ilmasota Spitti vastaan Mersu ”Antakaa minulle rykmentti Spitfirejä”, esitti saksalaisten kuuluisin hävittäjälentäjä ja rykmentinkomentaja, majuri Adolf Galland marsalkka Herman Göringille taistelun Britanniasta aikana. TEKSTI: HARRI MUSTONEN KUVAT: HARRI MUSTOSEN ARKISTO, JAAKKO PUUPERÄ. Spitfire oli 109:ää huomattavasti ketterämpi ja nopeampi keskija alakorkeuksissa, lisäksi 109:n ohjaamosta oli huono näkyvyys, ja sillä oli lyhyt toimintasäde. . Galland korosti heitollaan Messerschmitt Bf 109 E:n huonoja puolia, kun saksalaishävittäjät oli sidottu pommikoneiden lähisaattotehtäviin
Se oli parhaimmillaan Messerschmittin G-mallia noin 64 km/h nopeampi. Koneen 1 350 hevosvoiman moottori antoi 109:lle huippunopeuden 624 km/h 6 600 metrin korkeudessa. Spifire IX toi sitten tasoituksen. No kumpi oli sitten parempi. Se oli ylivoimainen Spitfire V:een verrattuna kaikissa korkeuksissa niin nopeudessa, nousukyvyssä kuin liikehtimisessä. 77 SUOMEN SOTILAan ilmasota unkirkin (Dunkerque) taistelujen aikana ohjaajamme totesivat, että Spitfiren nopeus ja nousukyky olivat jonkin verran paremmat kuin 109 E:n. Griffon-Spitfiret käänsivät sitten tilanteen päälaelleen. Molempi parempi, kompromisseja piti tehdä molemmin puolin, ja paremmuuteen vaikutti toki myös tuotantotaloudelliset näkökohdat. Mutta silloin suoritettiin useimmat taistelut 6 000 metrin alapuolella, ja myöhemmin, kun taistelut oli käytävä suuremmassa korkeudessa, saatiin havaita, että vihollishävittäjä oli selvästi ylivoimainen, sillä sen ahdin oli tehokkaampi korkealla”, kirjoitti puolestaan air marshal (kuninkaallisten ilmavoimien kenraalimajuria vastaava sotilasarvo), Johnnie Johnson kokemuksistaan. Vuoden 1941 alussa Bf 109:n F-malli kallisti vaakakupin selvästi saksalaislentäjien eduksi. RAF:n vuonna 1942 suorittamissa kokeissa Fw 190:n ja IX:n nopeuserot vaihtelivat puolin ja toisin 5–8 mph, korkeudesta riippuen. Suurin etu oli kuitenkin XIV:n nousunopeus. Fw 190:n liikehtimiskyky oli parempi lukuun ottamatta kaartosädettä – sillä taas ei juuri ollut enää käyttöä ilmasodassa. XIV:n 2 000 hevosvoiman voimalähde antoi brittihävittäjälle nopeuden, joka oli reilusti yli 400 mailia tunnissa. Loppuvuodesta 1941 tilanne muuttui Luftwaffelle vielä edullisemmaksi Focke-Wulf Fw 190:n tultua rintamalle. Lopulta koneet olivat kuitenkin niin tasaveroisia, että usein taktiikka, olosuhteet ja lentäjä ratkaisivat pelin.. Spitfire XIV päihitti nopeudessa myös Fw 190:n. Nousunopeudessa koneet olivat käytännössä tasaväkisiä. Spitfire Mk VA pääsi nopeuteen 368 mph (592 km/h) 6 000 metrissä. Spitfire oli ainoastaan ketterämpi kuin saksalaiskone. Painava XIV oli kömpelömpi kuin aiemmat Spitfiret, mutta sen kaartosäde oli yhä pienempi kuin 109 G:llä ja Fw 190:llä. Kokeiden mukaan brittihävittäjä pystyi nousemaan täyteen tankattunakin yhtä nopeasti kuin saksalaiset vastustajansa
TEKSTI: PEKKA HIETALA. 78 SUOMEN SOTILAAN ilmasota
Ilmataistelujen tuoksinnasta on aikaa jo seitsemän vuosikymmentä, mutta muistot elävät kirkkaina mielessä. Ei ihme, että hakemuksia rustaili useampikin nuorimies. He ovat mukana kirjassa Nuoret taistelulentäjät. SA -K U VA. Syksyllä 2015 Nuoret taistelulentäjät -teoksen julkaissut Pekka Hietala haastatteli viimeisiä kotkia Suomen Sotilaalle. Maran ilmailu-ura alIkinuoret taistelulentäjäveteraanit Suomen Sotilaan haastattelussa Sotalentoja kokeneita suomalaisia lentäjiä liikkuu keskuudessamme enää harvalukuinen määrä. Oman osansa kiinnostukseen toivat myös talvisodan sankaritarinat. Luutnantti Jorma Sarvanto ylsi Fokkerillaan jopa maailmanennätykseen, kun hän pudotti kuusi vihollispommittajaa neljässä minuutissa. Heistä monet ovat siirtyneet jo ”varjolaivueeseen”, mutta muistot elävät yhä. Ensikertalaiset jatkosodan ratkaisutaisteluissa 1944 (Minerva 2015) http:// www.minervakustannus.fi/. Martti ”Mara” Lehtovaara Vuonna 1921 syntynyt Martti Lehtovaara elelee Salossa. Pekka Hietala haastatteli viime kesänä vietetyn jatkosodan syttymisen 75-vuotispäivän kunniaksi Suomen Sotilaan Ilmasodalle neljää edelleen elossa olevaa lentäjäveteraania. Myös koneiden suorituskyky ja tulivoima olivat nyt toista luokkaa. Tekninen ja kehittyvä puolustushaara kiinnosti nuorukaisia, joten hakemuksia Ilmavoimiin sateli säkkikaupalla. Ankarat rauhanehdot kalvoivat suomalaisen mieliä, eikä innokas nuorisojoukko muodostanut tästä poikkeusta, kun he astuivat palvelemaan isänmaataan. SUOMEN SOTILAan ilmasota 79 T alvisodan jälkeen kutsuntaiän saavutti 1920luvun alussa syntynyt ikäluokka. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen lentokonetekniikka otti jättiharppauksia kangasverhoilluista kaksitasokoneista kohti metallirakenteisia ala tasoja. Vähälukuisilla Fokker-hävittäjillä ja koko joukolla vanhempia sekalaisia konetyyppejä oli kyetty pitämään puolia määrällisesti ylivoimaista vihollista vastaan
Urho tavoitti ensimmäisen vihollispommittajansa lähellä veljesten kotikaupunkia Saloa, ja tuon ilmavoiton myötä käynnistyi eräs sota-ajan menestystarinoista. Talvisodan Martti aloitti suojeluskuntalaisena vartiointitehtävissä mutta pääsi sitten sotaohjaajakurssille, joka alkoi Kauhavalla. 80 SUOMEN SOTILAAN ilmasota koi jo lapsuusiässä lennokkiharrastuksella, jota seurasi purjelentovaihe. Pikku-Jätti saavutti neljänneksi eniten ilmavoittoja (44 ½) Suomessa. Jatkosodassa Lehtovaaran veljekset olivat rintamakelpoisia taistelulentäjiä, mutta Martilla sota alkoi pakkolaskulla kotikaupungin pellolle, kun hän oli noutamassa Sääski-koneella tavaraa Turusta Hyvinkäälle. Hallitusti alkanut loppuliuku päättyi kuperkeikkaan. Martti lensi ensimmäisen yksinlentonsa, kun talvisodan taistelut riehuivat vielä rintamalla. Urho ”Pikku-Jätti” Lehtovaaran lentäjänura huipentui hänelle myönnettyyn Mannerheim-ristiin kesällä 1944. Kaikesta huolimatta – ehkä osaltaan myös sukunimen ansiosta – nuoremmankin Lehtovaaran lentäjäntaidot tulivat huomatuksi, sillä seuraavaksi vuorossa oli komennus maineikkaan Lentolaivue 24:n riveihin. Laivueessa palvelivat tuolloin Suomen ykkösässät Ilmari Juutilaisesta Joppe Karhuseen ja kalustona olivat kuuluisat amerikkalaiset Brewster-hävittäjät.. Alku aina hankalaa… Nuorempi Lehtovaara ei ehtinyt rintamalaivueeseen vielä talvisodassa, vaan hänet komennettiin Laivue 32:een vasta kesällä 1941. Ensimmäiset sotalentonsa Martti lensi Hyvinkäältä, jonne laivue oli komennettu suojaamaan pääkaupunkiseutua, koska venäläispommittajat olivat jälleen liikkeellä. Martin vanhempi veli Urho Lehtovaara oli hakeutunut Ilmavoimiin jo ennen talvisotaa ja lensi Laivue 28:ssa, jonka kalustona olivat ranskalaiset Morane Saulnier -hävittäjät (lue lisää Moraneista ja niillä lentäneistä sankareista lehtemme numerosta 4/2015)
LAIVUE 24 lensi tiedustelulentoja kauas vihollisen rintamalinjojen taakse. Velipoika Urho Lehtovaara jatkoi ilmavoittojensa sarjaa tahollaan ja kirjoitteli veljelleen kannustukseksi. SA -K U VA . Martin velipoika Urho Lehtovaara oli yksi niistä, joita sota ja sen taistelut seurasivat siviiliin kohtalokkaalla tavalla. 82 SUOMEN SOTILAAN ilmasota Brewsterinsa laskutelineet jumittuivat puolitiehen ja edessä oli mahalasku Kontupohjan jäälle. Martti palasi rintamalle suurhyökkäyksen jo riehuessa harjoituslentovaiheen jälkeen ja koki viimeisen ilmataistelunsa Värtsilässä heinäkuussa 1944. Sodan päätyttyä edessä oli paluu siviilielämään. Monilla muillakaan ei ollut helppoa. Martin vuoro koitti huhtikuussa 1943 Kronstadin lähistöllä, jossa käynnistyi suuri ilmataistelu. Martin ensimmäinen ilmavoitto odotutti itseään pitkään. Nuoremman Lehtovaaran voittotili avautui erityisen upealla tavalla. BREWSTER oli jatkosodan alussa ensilinjan hävittäjä Ilmavoimissa mutta vanheni sodan edetessä nopeasti.. 150 sotalentoa ei jättänyt Marttiakaan heti rauhaan; unissa hän vielä palasi kauas rintaman taakse Sorokkaan tai hyiselle Suomenlahdelle. Moniin lentäjäveljiin sota jätti ikuiset arvet. Adrenaliinintäyteinen kiihko ja taistelujännitys olivat vaihtuneet sodanjälkeiseen apatiaan, jota lievennettiin alkoholilla. Juuri kun Martti sai taistelulentäjänuransa hyvään alkuun, hän sairastui vakavasti, ja lentämiset olivat siltä osin ohi. Martti pääsi elämänsyrjään hyvin kiinni, harrasti hieman ilmailua, sai työpaikan ja perusti perheen. Kuvassa Martti Lehtovaara lentää ylimpänä. Martin laivuetovereista Mannerheim-ristin ritari Hans Wind menetti jopa sotilasarvonsa – syynä rattijuopumus – ja lentueenpäällikkö (myöhemmin Laivue 34:n komentaja) Eino Luukkanen sai syytteen maanpetoksesta. Kirjeissä Urho analysoi lentämistään ja ensimmäisiä ilmavoittojaan samalla hieman opastaen kokemattomampaa veljeään
Kuppausta ja jalkaväkikoulutusta Komennusta rintamalaivueisiin nuoret lentäjäoppilaat saivat odottaa pitkään. Lentotoiminta sodan kiivaan alkuvaiheen jälkeen laantui nopeasti ja laivueet olivat jokseenkin määrävahvuuksissaan, joten täydennyksiäkään ei kaivattu. Näin myös Broti pääsi viimein lentämään kenties toisen maailmansodan maineikkainta hävittäjäkonetta. Vielä alaikäisen nuorukaisen oli aika palata kotiin ja koulunpenkille. Lentotoiminta laivueen vastuualueella oli ensiksi hiljaista mutta alkoi vilkastua toukokuussa 1944. Uusi sota syttyi, mikä vain lisäsi lentäjäoppilaiden innostusta. Kuppaaminen tuli päätökseensä kesällä 1943, kun komennus kävi täydennyslentolaivueen kautta rintamalaivueeseen. Marraskuussa 1942 Broti tovereineen komennettiin jopa Niinisaloon jalkaväen upseerikurssille. Johannes kävi aikanaan koulua Norssissa, jossa syntyi myös ensipurema ilmailuun, kun ilmapuolustusyhdistys järjesti koululla lennokkien rakennuskurssin. Ilmavoitto! Nuori taistelulentäjä sai ensimmäisen viholliskosketuksensa toukokuussa SA -K U VA. Varsinkin Messerschmitt-hävittäjillä varustettu Laivue 34 oli tuolloin käynyt jo kovia ilmataisteluja itäisellä Suomenlahdella. Peräti kaksi vuotta kestänyt lentäjäkoulutus sisälsi kaikenlaista täyteohjelmaa. Brotin laivueessa elettiin odotuksen vallassa, sillä uusi erä tehokkaita Messershcmitt Bf 109 -koneita oli saatu Suomeen. 83 SUOMEN SOTILAan ilmasota Johannes Brotherus Vuonna 1923 syntynyt Johannes ”Broti” Brotherus on syntyperäinen Stadin kundi. Broti komennettiin Hävittäjälentolaivue 24:n ensimmäiseen lentueeseen, jossa taisteli jo useampi Mannerheim-ristin ritari. Laivueen konetyyppinä oli maineikas mutta jo vanhentunut Brewster. Johannes pääsi ylioppilaaksi keväällä 1941, jolloin hän oli jo hakenut Ilmavoimiin ja pääsi Kauhavan ilmasotakoulun upseerikurssille 13. Talvisodan alussa Broti toimi ensin väestönsuojelutehtävissä ja suuntasi sitten isänsä mukana Kemiin, jossa koottiin täydennysosasto, joka suunnisti rintamalle maaliskuussa, mutta sitten tulikin rauha. Broti perehtyi hävittäjän ominaisuuksiin ja liiteli pian Karjalan taivaalla – viimeinkin oltiin tositoimissa. Ilmavoimien iskukyky oli kehittynyt, ja maahan oli saatu myös suorituskykyisiä lentokonetyyppejä, kuten amerikkalaisia Brewster-hävittäjiä. Niinisaloa vaivanneen joutavanpäiväisen pennalismin ja varsinkin lentäjille tarpeettoman muodollisen koulutuksen on täytynyt tuntua miehistä turhauttavalta
Hänen mieltään ei aluksi ylentänyt lainkaan lentäminen vanhoilla venäläisillä Tsaika-sotasaaliskoneilla, mutta perillä selvisi pelin henki. Tämän perusteella paikalle hälytettiin pommittajaosasto tekemään vihollista huoltavista kuorma-autokolonnista selvää. HÄVITTÄJÄLENTÄJÄT KESKUSTELEVAT PÄIVÄN KOKEMUKSISTA. Koettiin myös ilmataisteluja, mutta pelkkää voitonjuhlaa ei nuoren lentäjän ura ollut, sillä kerran hän kiepautti lähdössä vikurin Messerschmittin siivelleen, ja nuorukainen ”maadoitettiin” hetkeksi lentotoimista. Lappeenranta 30.6.1944. Vanhoilla sotasaaliskoneilla lennettiin hyökkäyksen painopistesuuntaan ja havainnoitiin vihollisen huoltokolonnat. Yksipaikkaisessa tyypissä oli käytetty puuosia mutta moottorina toimi 1 065-hevosvoimainen Twin Wasp -tähtimoottori, joka teki Myrskystä Messerschmittin jälkeen Ilmavoimien toiseksi nopeimman hävittäjän. Tiedustelulentolaivueessa Broti perehtyi myös kotimaiseen Myrsky-hävittäjään, jonka toimitukset alkoivat kesällä 1944. Lyhyen taistelun aikana ei menestystä vielä herunut, mutta jo parin päivän jälkeen koitti uusintaerä. Johannes Brotherus kotiutettiin marraskuussa 1944, ja edessä olivat uudet suunnitelmat. Ilomantsissa käytiin ankaria taisteluita, ja alueella kaivattiin tiedustelutietoja vihollisen huoltoreiteistä. SA -K U VA. Tiedustelua Ilomantsissa Yllättäen Broti komennettiin tiedustelulentolaivueeseen. Alkuperäinen SA-kuvateksti. Brotillekin kertyi pommituskoneiden suojauslentoja parhaimmillaan neljä päivässä. Siirtolennosta tuli traaginen, sillä Brotin siipiparina lentäneen Aulis Kurjen kone syöksyi metsään juuri ennen viimeistä laskeutumista. Hän hakeutui Teknilliseen korkeakouluun ja aloitti opinnot pääaineenaan lentokoneen rakennus. syyskuuta Brotille tuli määräys lentää Myrsky-hävittäjä Hollolan lentokentälle. 84 SUOMEN SOTILAAN ilmasota 1944, kun koulutuslennolla eteen sattui vihollispommittaja saattohävittäjineen. AUKEAMAN KUVASSA MT:t lähdössä torjumaan suurhyökkäystä Lappeenrannassa kesä-heinäkuun vaihteessa 1944. Kesäkuussa 1944 käynnistyi suurhyökkäys ja satojen koneiden viholliskoneparvet vyöryivät rintamalinjan yli. Vastaan oli asettaa alkuvaiheessa vain noin 40 iskukykyistä hävittäjää. Kersantti Kaloinen, vänrikki Brotherus ja oikealla ylikersantti Järvi, 22 voittoa. Suihkukoneen puikkoihin Viimein aselevon astuessa voimaan 4. Vasemmalla luutnantti Lumme, 15 ja 1/2 pudotusta. Suurhyökkäystä torjumaan mobilisoitiin myös Suomen koko pommituskone-armada, jolla riitti maaleja. Tällä kertaa Broti poistui paikalta voittajana, ja vihollislentäjä liiteli laskuvarjonsa varassa takaisin omalle puolelleen. Sen rinnalla taisteli saksalainen osasto Kuhlmey
Kesällä 1940 Maukka lensi jo harjoitushävittäjillä Parolassa, jossa väännettiin täyttä päätä taisteluimmelAUKEAMAN KUVASSA Morane-koneita (MS) Latvan kentällä 9.9.1943. Maukka Maunula lensi urallaan tiedustelukoneilla, hävittäjillä ja liikelentokoneilla. SA -K U VA. Maukka oli anonut Ilmavoimiin jo syksyllä 1939 ja odotteli kuumeisesti tietoa hyväksynnästä. päivä 1940 oli suuri päivä Maukalle, sillä talvisota päättyi ja hänet hyväksyttiin sotaohjaajakurssille. PITKÄ URA LENTÄJÄNÄ. 30. kesäkuuta 1921 Helsingissä. Tällä hetkellä Maukka viettää ansaittuja eläkepäiviään Helsingin Paloheinässä. Harrastuksiin kuuluu edelleen jo vuonna 1972 aloitettu golf, ja lisäksi kavereiden kanssa pelataan tiistaisin bridgeä. Maukka sai ilmailukärpäsen pureman jo kansakoulupoikana, kun hän rakenteli pienoismalleja. Jo 18. Hän näki, kuinka yhdeksän pommikoneen muodostelma lensi kaupungin yllä ja kohta jytisi. Maaliskuun 13. Nyt nuorelle suojeluskuntalaisellekin alkoi selvitä asioiden todellinen laita: talvisota oli syttynyt. Pelkästään Atlantti tuli ylitettyä lentämällä yli 70 kertaa. 86 SUOMEN SOTILAAN ilmasota Mauri ”Maukka” Maunula Mauri Maunula syntyi 2. marraskuuta vuonna 1939 suojeluskuntapoika Mauri Maunula seisoi vartiossa Yrjönkadulla, kun lentokoneiden jyly alkoi kuulua taivaanrannalta. toukokuuta 1940 koitti hartaasti odotettu ensimmäinen yksinlento. Tuosta lennosta käynnistyi Maukan yli kolmekymmentä vuotta kestänyt ura lentokoneen ohjaimissa
Lapin sotaan ja Kanarialle Laivueen viimeinen sotalento punakoneita vastaan lennettiin elokuun 25. Lentue eteni Paltamon kautta Pudasjärvelle, josta lennettiin tiedusteluja pommikoneiden suojauslentoja tällä kertaa entistä aseveljeä vastaan. Kuvattu ajalla 28.-31.3.1944. Ilmailukärpäsen pureman Lauri sai välirauhan aikana Orivedellä, kun läheiselle lentokentälle sijoitetun Laivue 32:n Fokker-hävittäjät kaartelivat taivaalla. 18. He päättivät liittyä Suomessa värvättävään panttipataljoonaan, jonka oli määrä saada sotilaskoulutus mahtavassa Saksan armeijassa. Värväystoimisto Tampereen Kauppakadulla oli kuitenkin kiinni, joten hanke viivästyi, ja LauBL-KONEEN (Bristol Blenheim) tankkaaminen. ”Nehän tekee hissejäkin” Lentäjänuransa Maukka päätti Kone Oy:n yksityislentäjänä. Myöhemmin Maukka työskenteli vielä vuoden Spear-Air-lentoyhtiössä ja kuljetti Keihäsen asiakkaita Kanarialle. Herlinin kommentti konehankintaan tuli suuryritystä luotsaavan miehen suusta nopeasti: ”Vai että Mitsubishi. SA -K U VA. Keväällä 1941 Laurin oli määrä astua sotaväkeen, mutta nuorella miehellä ja hänen luokkatoverillaan siinsivät mielessä hieman suuremmat hankkeet. ALHAALLA HÄVITTÄJÄT STARTTAAVAT PARTIOLENNOLLE: tuliputket ovat valmiit puhumaan. Mauri päätyi Mitsubishi Diamondiin. Maukan johtama parvi komennettiin vielä Lapin sotaan. 89 SUOMEN SOTILAan ilmasota paleiden iskeytyessä Moranen runkoon. Tuolta ajalta mieleen jäi paitsi käytössä ollut LearJet-suihkari myös persoonallinen pääjohtaja Pekka Herlin. Hän syntyi vuonna 1922 Ruovedellä, josta siirtyi Tampereen kautta Helsinkiin, jossa asuu edelleen. Täydennyslentolaivue 17. Tikkakoski, Luonetjärvi. Kun yhtiön käytössä ollut Lear-Jet kävi vanhaksi, kutsui pääjohtaja Herlin Maukan lounaalle ja antoi tälle tehtäväksi selvittää sopiva uusi konetyyppi yhtiölle. Rauhan tultua Maukka jatkoi vielä Ilmavoimissa mutta siirtyi sitten Aero Oy:n palvelukseen, josta jäi eläkkeelle. Äänislinna, Viitana 17.3.1942, alkuperäinen kuvateksti hehkuttaa vanhassa Sa-kuvassa. päivänä, mutta kaikki ei ollut vielä ohi. lokakuuta 1944 Maukka lensi vielä tiedusteluja maataistelulennon Nampa–Vuojärvi-alueella, ja sitten sotalennot olikin lennetty. Otetaan se, nehän tekee niin hyviä hissejäkin!” Lauri Särkkä Lauri Särkkä on joukon ainoa pommikonelentäjä. Saksalaiset olivat edenneet hävittäjien toiminta-alueen ulottumattomiin, ja homma oli paketissa. Atlantti tuli ylitettyä lentokoneella peräti 76 kertaa
Hoppee ei oo häppee Vaarallisen lähelle rintamalinjaa jäänyt Värtsilä vaihtui pian Naarajärveen, josta jatkettiin tauotonta lentosirkusta. Kaikki tämän jutun sankarit ovat mukana syksyllä 2015 ilmestyneessä kirjassa Nuoret taistelulentäjät. 91 SUOMEN SOTILAan ilmasota tu armeijan hierarkiaa tai kateutta toisten saavutuksista. Ensikertalaiset jatkosodan ratkaisutaisteluissa 1944 (Minerva 2015) http://www.minervakustannus.fi/.. Pommariksi Koulutuksen päätteeksi Lauri komennettiin Pommituslentolaivue 42:een, joka piti majaansa Värtsilässä. Pommitustehtävän onnistuminen oli silti aina tärkeintä, joten kaaoksen keskellä oli kyettävä pitämään itsensä kasassa ja saattamaan kone vakaaseen lentotilaan pommitettavan kohteen yläpuolella. Laurin sotareissu jatkui aina Lapin sotaan saakka. BRISTOL BLENHEIMIN HUOLTO. Lentolaivue 42, Mikkelin kenttä ja laivueen esikunta 30.7.1941. Tuolloin elettiin jo talvea 1944 ja suuret koitokset olivat vielä edessäpäin. Laurin rintamalaivuekomennus käynnistyi epäonnisesti, sillä hänet passitettiin iho ja silmämunat kauttaaltaan keltaisena sairaalaan. Hän pommitti saksalaiskolonnia, kunnes oli tullut aika lähteä kotiin ja aloittaa elämä siviilissä. Myös Lauri pääsi kokemaan, millaista oli lentää ilmatorjuntakranaattien räjähdellessä ympärillä tai vihollishävittäjän ahdistellessa peräsimen takana. Tätä käsitystä vahvisti vierailu Karjalankannaksella, jossa hän näki loputtomat rivit muistoristejä venäläisillä hautausmailla. Paluu laivueeseen tapahtui vasta aivan suurhyökkäyksen kynnyksellä. Rintamalla käynnistyi valtava vyöry, jota ryhdyttiin tukahduttamaan lentämällä vihollisen niskaan tauotonta pommirahtia. Lue lisää lentäjäveteraaneista. Lauri lensi pommituslaivueessa 170 tuntia ja tuli lopulta siihen päätelmään, että Suomen saavuttama hopeamitali sodassa oli kelpo suoritus. Palattuaan lennolta Lauri sai kuulla järkyttäviä uutisia. Heidän luultiin pudottaneen pommit omien joukkojen niskaan mutta myöhemmin tieto tarkentui vääräksi. Nuorella pommikonelentäjällä oli vastuullaan kallisarvoinen kone, sen miehistö sekä tehtävän onnistuminen. Tiedustelutiedot rintaman taakse kertoivat karua kieltään – jotain oli tekeillä. Rintamalinjalla vastaan iski säkenöivä ilmatorjuntatuli ja kaikkialla parveili vaarallisia torjuntahävittäjiä
Lennokki laukaistiin Hawk IT-ohjuksen maaliksi Hon Tre -saaren lähellä.. TEKSTI: AHTI LAPPI EVERSTI EVP MIEHITTÄMÄTTÖMÄT KONEET VIETNAMISSA MAALILENNOKISTA TIEDUSTELUKONEEKSI NHA TRANG, Etelä-Vietnam, kesäkuu 1968: 97. . IT-ohjusryhmän miehistön jäsen tarkastaa Firebee-maalilennokkia ennen laukaisua. Vietnamin sodasta tuli lennokkien tai paremminkin UAV:n ensimmäinen merkittävä sotatanner ja kehitysvaihe. 92 SUOMEN SOTILAAN ilmasota Ilmatorjuntaohjusten kehittyminen 1950-luvulla antoi hyvän syyn ryhtyä tutkimaan ja kehittämään miehittämättömiä lentolaitteita aiempaa tarmokkaammin
Kuuban kriisin aikana vuonna 1962 ensimmäiset Ryan 147A -tiedustelu-UAV:t olivat jo käytettävissä, kun USAF:n U-2 ammuttiin alas Kuubassa 27.10.1962.. Tulikärpänen Tiedustelulennokkia tai paremminkin UAV:tä (Unmanned air vehicle, miehittämätön ilma-alus) kutsuttiin ensin Fireflyksi, myöhemmin se sai nimen Lightning Bug. USAF (United States Air Force, Yhdysvaltain ilmavoimat) vastusti ideaa, koska sen oma SR-71-projekti oli käynnissä, mutta mieli muuttui, kun U-2-tiedustelukone ammuttiin alas 1.5.1960 Neuvostoliitossa. Ajatuksena oli muuttaa maalilennokin muotoa ja pinnoittetta niin, että se olisi vaikeammin havaittavissa tutkilla (stealth-ominaisuus). Kysymyksessä oli hyvin salainen projekti. 93 SUOMEN SOTILAan ilmasota S yyskuussa 1959 käytiin Pentagonissa ensimmäisiä keskusteluja Ryan Firebee -maalilennokin pohjalta valmistettavan tiedustelulennokin suunnittelemisesta. Ryan Aeronautical Company teki 8.7.1960 Pentagonin kanssa 200 000 dollarin sopimuksen miehittämättömän tiedustelukoneen suunnittelemisesta. Peitetarinana oli uuden maalilennokin (Q-2D) kehittäminen. Myös CIA innostui hankkeesta – kuinkas muuten
94 SUOMEN SOTILAAN ilmasota MIEHITTÄMÄTTÖMIEN TIEDUSTELUKONEIDEN OPERATIIVINEN KÄYTTÖ ALKOI 1.7.1963
UAV otti laitteillaan vastaan signaalit ja välitti ne datamuodossa reaaliaikaisesti ilmassa partioivalle RB47-koneelle ja laivaston alukselle. Laivueen oikea käyttötarkoitus pyrittiin salaamaan säätiedustelun varjolla, sama käytäntöhän oli ollut U-2-laivueissa. Se oli varustettu CIA:n laitteilla, joilla oli tarkoitus saada selville ohjusjärjestelmän tutkien ja herätesytyttimen käyttämät taajuudet. Ideana oli lähettää UAV Kuuban ilmatilaan, jolloin sitä ryhdyttäisiin seuraamaan ohjustutkilla ja mahdollisesti ammuttaisiinkin ohjuksilla. Koelennoilla oli todettu, ettei UAV:tä havaittu valvontatutkilla, eikä sen torjunta hävittäjilläkään tahtonut onnistua. Ilmatorjunnan tiedustelua Lokakuussa 1962 tilattiin erikoismalli Ryan 147D ilmatorjuntaohjusyksiköiden (S-75) tutkatiedusteluun Kuubassa, myöhemmin myös Vietnamissa. Uudempaan malliin Ryan 147B tehtiin vielä parannuksia. Tonkinin lahden välikohtauksen jälkeen UAVryhmä lähetettiin Okinawalle käytettäväksi Kaakkois-Aasian sotanäyttämöllä. Kuuban tilanne meni ohi, mutta kaksi D-mallin konetta lähetettiin vuonna 1965 Vietnamiin, jossa niitä käytettiin harhautusmaaleina ilmaoperaatioissa. Sitä suunniteltiin käytettäväksi Pohjois-Korean alueella ilmatorjuntaohjusyksiköiden tiedustelutoimintaan. Aliäänimaalin torjuminen yliäänihävittäjällä korkealla osoittautui hyvin vaikeaksi tempuksi. Operatiiviseen käyttöön Miehittämättömien tiedustelukoneiden operatiivinen käyttö alkoi 1.7.1963, jolloin perustettiin erikoislaivue, 4028th Strategic Reconnaissance Squadron (Weather), päätukikohtana Davis-Monthan AFB Arizonassa. Yhdeksän tämän mallin miehittämätöntä konetta tilattiin 13 miljoonalla dollarilla. Koneessa oli laitteisto, joka sai sen tutkasignaalin muistuttamaan normaalia konetta. Salaamissyistä ei saanut käyttää myöskään nimitystä lennokki (drone), vaan erikoislentokone SPA (Special Purpose Aircraft). Tutkaohjuksilla oli vaikeuksia, kun tutka ei tahtonut lukittua maaliin ajoissa. 95 SUOMEN SOTILAan ilmasota Kuubaan aiottiin sen jälkeen vielä tehdä yksi UAV-lento, mutta se peruutettiin viime tingassa salaamissyistä. Lentojen seu. Infrapunaohjuksella UAV onnistuttiin vaivoin ampumaan alas. Siitä tehtiin toinenkin versio, 147E, joka oli elektroniseen tiedusteluun tarkoitettu, korkealla lentävä miehettämätön kone. Pidemmät siivet ja suurempi siipipinta lisäsivät lentokorkeutta 20 kilometriin, sen ulottuvuus oli 3 000 kilometriä, ja reitti voitiin ohjelmoida etukäteen. Koneet lähetettiin liikkeelle emokoneesta, jona käytettiin isoa C130-kuljetuskonetta. UAV-laivue kuului strategisiin ilmavoimiin (SAC)
96 SUOMEN SOTILAAN ilmasota rannassa tarvittavat tutkavaunut sijoitettiin Taiwaniin, joka oli myös koneiden laskeutumispaikka. Ensimmäinen operatiivinen lento tehtiin 20.8.1964 EteläKiinan yli, missä tarkoituksena oli tarkkailla Kiinan atomipommin kehittämistä ja ilmatorjuntaohjusasemia. Tiedustelu-UAV:n alas ampuminen ei ollut yhtä suuri propagandavoitto kuin miehitetyn koneen pudottaminen. Ensimmäinen miehittämätön tiedustekone, Ryan 147B, ammuttiin alas Kiinan ilmatilassa 15.11.1964. Ensimmäinen taiwanilainen U-2, jonka pilotti oli eversti Chen Waisheng, ammuttiin alas Kiinassa 9.9.1961. U-2-tiedustelukoneet alas Tiedustelulennot Taiwanista Kiinan ilmatilaan olivat osoittautuneet hyvin vaarallisiksi, sillä vuonna 1964 ammuttiin alas kolme U-2-konetta. Kiinan ensimmäisen atomipommin koeräjäytys 16.10.1964 ei siten ollutkaan yllätys. Seuraavana vuonna niitä pudotettiin Kiinassa neljä lisää, osa ilmeisesti ohjuksilla. Jo vuodesta 1959 alkaen Kiinalla oli ollut ilmatorjuntaohjusyksiköitä (SA-75), joilla pystyttiin ampumaan alas korkeallakin lentäviä koneita. Päätehtäväksi tuli lentotiedustelu Pohjois-Vietnamin ilmatiDC-130H HERCULES varustettuna parilla AQM34-Firebee-lennokilla tervehtii ohjusristeilijä USS Chosinia (CG65) todennäköisesti jossakin Tyynellämerellä.. UAV:t siirrettiin Vietnamiin, jossa niiden tukikohdaksi tuli Bien Hoa Saigonin lähellä, paluukenttä oli Da Nang. Koneet voitiin ohjelmoida etukäteen lentämään tiettyä reittiä
Matalatiedustelua varten suunniteltiin malli Ryan 147J (1966), jonka lentokorkeus oli alle 500 metriä, eli se pystyi lentämään S75-ohjusjärjestelmän (SA-2) alakatveessa. Vuosina 1964–1975 Kaakkois-Aasian sotanäyttämöllä lennettiin Ryan 147 -koneella yhteensä 3 435 strategista tiedustelulentoa, joihin osallistui 1 016 UAV:tä. SUOMEN SOTILAan ilmasota 97 lassa, tärkeimpänä kohteena oli ilmapuolustus. Ryan 147F -malli (1966) varustettiin myös omilla elektronisilla puolustuslaitteilla (ALQ-51). Lennolta palasi takaisin 48 konetta (61,5 %) keskiarvon ollessa 2,6 lentoa per kone. matalatiedustelu Korkealta suoritetulla tiedustelulla ei aina saatu tarpeeksi tarkkoja tietoja eikä ainakaan ilmakuvia silloin, kun sää oli huono. Ilmahyökkäyksissä käytettävien koneiden varoitusja häirintälaitteet suunniteltiin näiden tietojen avulla hyvin tuloksin. UAV pystyi tarvittaessa lentämään vain muutaman kymmenen metrin korkeuU2, legendaarinen vakoilukone.. Ryan 147D -mallia, joka jäljitteli U-2-konetta, käytettiin erityisesti ohjusyksiköiden tutkien elektroniseen tiedusteluun syksyllä 1965. Paras kone suoritti kahdeksan lentoa. Koneita ammuttiin alas, mutta niitä tuhoutui myös teknisistä syistä. Koneella saatiin taltioitua S-75:n komento-ohjauksen taajuus sekä itse ohjuksen herätesytyttimen aktivointitaajuus. Tiedustelukoneella kuvattiin ensimmäinen ilmatorjuntaohjusasema Hanoin lähellä vuonna 1965. Tällöin vaarana olivat ilmatorjuntatykit ja -konekiväärit, joita tärkeimmissä kohteissa oli satamäärin. Korkea vs. Tappioita Vietnamissa oli käytössä 56 Ryan 147B -konetta, jotka tekivät 70 taistelulentoa. UAV:tä käytettiin ilmakuvaukseen, elektroniseen tiedusteluun ja harhauttamiseen, pommitustulosten tarkistamiseen ja lentolehtisten pudottamiseen. UAV:tä käytettiin myös houkutuslintuna yhteislennolla U-2:n kanssa Hanoin alueella, jolloin UAV ammuttiin alas ohjuksilla ja merellä ollut RB-47 taltioi ohjusjärjestelmän elektroniset tiedot. Miehittämättömillä vakoilukoneilla voitiin suorittaa tehtäviä, jotka miehitetyillä koneilla olisivat olleet mahdottomia ja tappioita tuottavia. Eri tarkoituksiin suunniteltiin 18 eri mallia. U-2-lentoja Hanoin alueella jouduttiin kovan ilmatorjunnan takia vähentämään, minkä jälkeen tiedusteluun käytettiin pääasiassa UAV:tä, sekä ensin A-12ja sittemmin myös SR-71-koneita
Keväällä 1966 Pohjois-Vietnam ilmoitti ampuneensa alas 14 lennokkia ja Kiina seitsemän. Yksi oma hävittäjä ammuttiin alas ilmatorjuntaohjuksilla, kun sitä luultiin UAV:ksi. Myös US Navyn kone ampui alas yhden UAV:n luullen sitä MiG-hävittäjäksi. IT-ongelmia Miehittämättömien koneiden torjunta ei ollut aivan helppoa, mistä löytyy useita esimerkkejä. Keskellä Hanoita sijainneessa sotavankilassa ”Hanoi Hiltonissa” olleet amerikkalaiset pilotit kuulivat silloin tällöin, kun UAV lensi matalalta yli. Torjunnan välttämiseksi koneisiin tehtiin parannuksia, muun muassa pienennettiin tutkapinta-alaa, lisättiin häirintälaitteita ja pienennettiin optista havaittavuutta. Ryan 147J -version lentojen onnistumisprosentti vuosina 1966–1967 oli 65 % (61/94). 98 SUOMEN SOTILAAN ilmasota della, jolloin sen suuri kulmanopeus teki ammunnan vaikeaksi. Eräs malli pystyi tekemään väistöliikkeitä heti kun MiG-hävittäjän tai ohjusyksikön tutka lukittui siihen. Pohjois-Vietnamin ilmavoimat menetti viisi MiG-hävittäjää polttoaineen loputtua, kun ne yrittivät ampua miehittämättömiä koneita alas. Miehitettyyn koneeseen verrattuna UAV:n menetys ei ollut kovin. Tavallisen BQM-34A-maalilennokin pohjalta tehtiin kymmenen harhautusmaalia (N-decoy). Myönteisten kokemusten pohjalta tilattiin harhautuslennokkeja (malli NX) lisää, ja tarkoitus oli käyttää niitä myös B52-pommikoneissa. Samasta syystä MiG-hävittäjä ampui toisen oman hävittäjän alas. Niitä käytettiin yhdessä tiedustelu-UAV:n kanssa, ja tarkoituksena oli lisätä tiedustelu-UAV:n (147G) selviytymismahdollisuuksia. Matalalennot olivat kuitenkin riskialttiita, joten hyvin korkealla tapahtuvia lentoja varten suunniteltiin malli Ryan 147H (1967). Pohjois-Vietnamin ilmapuolustus oli vuodesta 1965 alkaen erityisen tehokasta, ja 16 konetta tuhoutui 24 lennolla. Yötiedusteluversio (NRE) varustettiin salamavalokuvauslaitteilla (1967). Matalakuvausta käytettiin ilmapuolustusasemien, hyökkäyskohteiden ja myös sotavankileirien tiedusteluun. Ne oli suunniteltukin kertakäyttöisiksi, joten niissä ei ollut laskuvarjoa. Keväällä 1966 suoritettiin kahdeksan tällaista lentoa, jolloin kaikki harhautuslennokit tuhoutuivat, tosin osa vasta paluumatkalla
Syksyllä 1967 USAF pyysi suunnittelemaan elektroniseen häirintään soveltuvan UAV:n, jota voitaisiin käyttää ilmahyökkäysten tukemisessa. Ideana oli käyttää koneita tutkia häiritsevän silpun levittämiseen ennen varsinaista ilmahyökkäystä. 99 SUOMEN SOTILAan ilmasota paha takaisku, sillä UAV maksoi ”vain” 150 000 dollaria. Ensimmäinen SR-71-lento Vietnamiin tapahtui 21.3.1968 koneen tullessa palveluskäyttöön. Keväällä 1969 alettiin käyttää hyvin korkealla lentävää (maksimissaan 24 kilometriä) ja huonosti tutkassa näkyvää Ryan 147H -mallia Pohjois-Vietnamin S-75-ohjusyksiköiden tutkien häiritsemiseen. Tuloksena oli malli NA (Combat Angel), joka oli varustettu kahdella silpun levitykseen tarkoitetulla kasetilla (ALE-2). Koneiden perusero on siinä, että A-12 oli overflight-kone eli se lensi aina vihollisen ilmatilaan hakemaan tiedustelutieoa, SR-71 oli kaksipaikkainen, ja siinä oli sivusuuntatutkat ja sensorit, eli se pystyi keräämään tiedustelutietoa lentämättä vihollisen ilmatilaan. Ensimmäinen A-12-lento Vietnamiin tehtiin 31.5.1967 Kadenasta Okinawalta. Yhdysvalloilla ei ollut varaa kumpaankin konetyyppiin, minkä vuoksi A-12 hyllytettiin jo varhain. UAV:t suorittivat Vietnamissa vuosina 1968–1971 lentoja seuraavasti: 340/1968, 437/1969, 365/1970, 406/1971. Tänään A-12ja SR-71-koneiden tehtäviä hoidetaan osin satelliiteilla ja erilaisilla miehittämättömillä UAV-sensoreilla.. Uusi yötiedusteluversio SRE oli varustettu lähellä infrapuna-aluetta toimivalla salamavalolaitteistolla, jota oli vaikea havaita optisesti. NAmallia tilattiin 24 konetta ja uudempaa NC-mallia 43. Matalalentojen osuus lisääntyi, ja S-mallin onnistumisprosentti oli hyvä: 392/1969 (76 %) ja 298/1970 (86 %). SR-71-KONEITA koottuna odottamassa käytöstä poistamista. Silti koneissa oli runsaasti ilmatorjuntatykkien osumia. Osa tämän kaltaisten tiedustelukoneiden tehtävistä pyrittiin korvaamaan jo Vietnamissa miehittämättömillä koneilla. Silppua ja yölentoja Vuonna 1968 tuli käyttöön uusia UAVmalleja, muun muassa Ryan 147SA, SB, SC ja SD. S-mallilla saatiin ensimmäiset kuvat ohi lentävästä S-75-ohjuksesta, ja sillä kuvattiin matalalta ohjusasemia Hanoin alueella sekä kohteita Haiphongin satamassa. 18.4.1969 n A-12 oli CIA:n operoima konetyyppi, jolla lennettiin vastustajan ilmatilaan. Tätä ennen lennot suoritti A-12, joka on hyvin samannäköinen, mutta eri kone (yksipaikkainen, katso pikkukuva)
Toinen teki onnistuneen lennon samaan paikkaan, mutta tuhoutui lennon päätteeksi mereen. Emokoneeksi oli alun perin suunniteltu CIA:n uutta M-21-konetta, joka oli kehitetty A-21-koneesta, mutta yhdistelmä ei toiminut. Siipien alla Ryan Firebee -maalilennokkeja. D-21 näkyi huonosti tutkassa, joten sen torjunta oli vaikeata. Tämä antoi syyn ryhtyä kehittämään miehittämättömiä koneita elektroniseen tiedusteluun. Tuloksena oli korkealla lentävä malli 147TE (Combat Dawn), jonka lentoaika oli peräti kahdeksan tuntia. Kolmas toimi onnistuneesti ja laukaisi tiedustelumateriaalin suunnitellusti laskuvarjon varassa, mutta laskuvarjoa ei saatu napattua ilmasta, ja se putosi mereen. Korkeatiedustelussa käytettiin myös SR-71 Black Bird -koneita, mutta UAV:lla saatiin tarkempia tuloksia. Tämä UAV-koneyksilö on JATKUU SIVULLE 102 > LOCKHEED DP-2E NEPTUNE kuvattuna Roosenvelt Roadin laivastotukikohdassa vuonna 1969. Koneessa oli Bomarc-ilmatorjuntaohjuksen moottori. Viimeinen D-21 menetettiin Kiinan päällä 20.3.1971. Tiedustelumateriaalia pelastamaan lähtenyt US Navyn alus ajoi vahingossa materiaalikasetin yli ja upotti sen. D-21 Marraskuussa 1969 suoritettiin Kiinan ilmatilaan ensimmäinen operatiivinen tiedustelulento uudella strategisella Lockheed D-21 -tiedustelu-UAV:lla, joka lähetettiin matkaan B-52-koneen alta. Prototyypillä lennettiin vain neljä operatiivista lentoa Kiinaan 9.11.1969-20.3.1971. VIETNAMIN SODAN jälkeen kehitetty BGM-34B oli yksi ensimmäisiä UCAV-koneita eli miehittämätön ”maataistelukone”.. 100 SUOMEN SOTILAAN ilmasota pohjoiskorealaiset hävittäjät ampuivat alas amerikkalaisen EC-121-tiedustelukoneen, jolloin 31 miestä kuoli. Se lähetti tietonsa radiolla vastaanottoasemalle. Kysymyksessä oli erittäin salainen skunk works -projekti. Ensimmäinen kone lensi onnistuneesti Lop Nurin ydinkoetestialueelle, mutta ei kääntynyt takaisin, jatkoi matkaa ja iskeytyi maahan Neuvostoliitossa. Sitä ei ilmeisesti kuitenkaan ammuttu alas. Alun perin merivalvontaja sukellusvenetorjuntakone toimi VC-8-laivueessa. Ilmakuvakameralla varustettu miehittämätön kone oli huippunopea (Mach 3,3) ja pystyi lentämään hyvin korkealla (29 kilometriä) ja kauas (yli 3 000 kilometriä)
101 SUOMEN SOTILAan ilmasota M iehittämättömällä sotilasilmailulla on yhtä pitkä ja värikäs historia kuin miehitetyllä ilmailulla. UAV:n ja UCAV:n ongelmana ovat kaukoohjaus ja viestiliikenne, jotka voidaan havaita ja joita voidaan häiritä. Ensimmäinen UCAV:n ja lentokoneen välinen ilmataistelu käytiin Irakissa 23.12.2002, kun irakilainen MiG-25 ampui alas sitä kohtaan ohjuksen laukaisseen MQ-1 Predatorin. Nykyään näistä koneista käytetään nimitystä miehittämätön ilmaalus (UAV). Maaliskuussa 2009 Yhdysvaltojen ilmavoimilla oli jo 195 MQ-1 Predatorja 28 MQ-9 Reaper -UCAV:tä operatiivisessa käytössä. Nykyaikainen ilmasota on kallista miehitettynä ja miehittämättömänä. Kaikista näistä puutteista huolimatta UAV:t ja UCAV:t tulevat jo lähivuosina enenevässä määrin korvaamaan miehitetyt sotilaskoneet valvonta-, tiedusteluja ilmasta maahan -tehtävissä. Lisäksi lähivuosina on tulossa miehitettyjen monitoimihävittäjien ja useammasta UCAV:stä koostuvan parven käyttäminen saman tehtävän suorittamiseksi. Vietnamin sodan aikana amerikkalaiset käyttivät laajasti miehittämättömiä koneita, mutta vuosina 1964–1982 edelläkävijänä miehittämättömässä sotilasilmailussa oli Neuvostoliitto, jolla oli laaja paletti taktisia ja strategisia miehittämättömiä tiedustelukoneita: Tu-142 Reis, Tu-123 Jastreb ja Tu-141 Strizh. n MQ-1 Predator. Irakissa ja Iranissa vastarintataistelijat ovat toistuvasti kaapanneet amerikkalaisten miehittämättömien koneiden keräämiä tietoja käyttämällä television lautasantennia ja 10 dollarin hintaista satelliitti-TV:n luvattomaan katselemiseen tarkoitettua ohjelmistoa. UAV JA UCAV TEKSTI: PERT TU KARIVALO, ALEKSEI KET TUNEN, IGOR KOPILOFF Israelilaiset tekivät vuonna 1982 Libanonin sodassa vallankumouksen käyttämällä kauko-ohjattuja IAI Stiff ja Mastiff -tiedustelu-UAV:tä reaaliaikaiseen videotiedusteluun ja ELSO-toimintaan. Niillä suoritettiin 244 ohjuslaukaisua Irakissa ja Afganistanissa 2007–2008. Vuonna 1982 neuvostoliittolaiset kaappasivat israelilaisen UAV:n ohjauksen ja laskeutuivat sillä pääsotilasneuvonantajan virka-asunnon pihaan. n MQ-9 Reaper n AGM-114 Hellfire.. Jos yhteytenä käytetään viestisatelliittia, ongelmaksi muodostuu rajallinen kaistaleveys sekä se, että tähän vaaditaan käytännössä suurvallan tai sotilasliiton resurssit. lutehtäviin. Seuraava kehitysvaihe tapahtui vuonna 2001, jolloin amerikkalaiset aseistivat kaukoohjattavan miehittämättömän RQ-1 Predator -valvontaja tiedustekoneen AGM-114 Hellfire -ilmasta maahan -ohjuksella – näin syntyi miehittämätön taisteluilma-alus (UCAV). Persianlahden sodassa vuonna 1991 kumpikin osapuoli käytti laajasti miehittämättömiä tiedustelukoneita valvontaja tiedusten Tu-123 Jastreb. UAV ja UCAV eivät kuitenkaan ole halpoja ratkaisuja. Jos kauko-ohjaukseen ja viestiliikenteeseen käytetään radiolinkkiä, sen kantama on rajallinen, joskin sijoittamalla radiolinkki lentokoneeseen kantamaa voidaan pidentää olennaisesti. Iran on kaapannut usean amerikkalaisen tiedustelu-UAV:n ohjauksen pakottaen ne laskeutumaan: esimerkiksi 4.12.2011 iranilaiset saivat laskeutumaan huippusalaisen RQ-170 Sentinel -häive-UAV:n käyttämällä venäläistä 1L222 Avtobaza ELSO-järjestelmää. Koalitio käytti Pioneer-, Pointer-, Exdrone-, Midge-, Alpilles Mart ja CL-89-lennokkeja ja Irak vuorostaan Al Yamamah -, Makareb-1000-, Sahreb-1ja Sahreb-2-koneita. Toisena ongelmana on se, että UCAV on vastustajan hävittäjille ja ilmatorjunnalle helppo maali. UCAV-kalustoa on käytetty laajasti Irakin ja Afganistanin miehitysoperaatioissa
lennollaan useita osumia ilmatorjunnan tulessa ja sai ”haavoittumisesta” Purple Heart -mitalin (sotilashuumoria!). Se ammuttiin alas 10. Tom Cat teki ennätyksen, 68 lentoa. Persianlahden sodan jälkeen (vuonna 1991) UAV:t tulivat kuitenkin taas uudelleen muotiin – sotakokemukset vaikuttivat. Miehittämättömien koneiden käyttö Yhdysvalloissa ei Vietnamin sodan jälkeen kuitenkaan jatkunut, sillä vuonna 1982 USAF:n käytössä ei ollut yhtään UAV:tä; maavoimilla oli kevyitä UAV:eitä lähinnä tykistön tulenjohtotehtäviä varten. Pääosa lennoista tapahtui alle 150 metrin korkeudella. Projekti lopetettiin saman vuoden heinäkuussa. SC-75 sai 8. Asejärjestelmä oli edistyksellinen, mutta teknologian taso ei vielä ollut riittävän hyvä, joten hanke keskeytyi. Osa koneista varustettiin myös televisiokameralla. Ne selvittivät vastustajan ilmapuolustuksen ryhmityksen ja kaluston teknillisiä ominaisuuksia sekä suorittivat maalitiedustelua, mistä oli korvaamatonta hyötyä ilmaoperaatioiden suunnittelussa. Tiedustelusatelliitit korvasivat osan UAV:n tehtäväkentästä. Joulukuun pommitusten aikana toteutettiin 75 lentoa, joista 66 % oli pommitustulosten tarkistuslentoja ja loput Linebacker II:n tukilentoja. UAV:t vähensivät ilmavoimien koneja miehistötappioita merkittävästi, ehkä jopa sadoilla. Hugh McDaid & David Oliver, Robot Warriors (1997). 102 SUOMEN SOTILAAN ilmasota näytillä Kiinan ilmailumuseossa. Kirjoittaja on entinen ilmatorjunnan tarkastaja ja ilmasotahistorioitsija. Yhdysvalloissa suunniteltiin Vietnamin sodan jälkeen myös aseistettu miehittämätön taistelukone (UCAV, Unmanned combat air vehicle) BGM-34B (Sad Hippo), jota oli tarkoitus käyttää Neuvostoliiton ilmatorjuntaohjusasemien lamauttamiseen. ”Tappajalennokit” suunnittelupöydälle Miehittämättömien koneiden käyttö Kaakkois-Aasiassa Vietnamin sodan aikana toi paljon hyviä kokemuksia. Lisää aiheesta: Ahti Lappi, Ilmatorjunta kylmässä sodassa (2005). Koneilla tiedusteltiin ilmatorjuntaohjusyksiköiden asemia ja ryhmitysmuutoksia, tarkistettiin pommitustuloksia maalialueilla, suoritettiin silppuhäirintää ennen B-52:n pommituslentoja ja pudotettiin lentolehtisiä (nimitys Bullshit Bombers). Pohjoiskorealaisten MiG-hävittäjien alasampumassa koneessa menehtyi 31 miehistön jäsentä.. YHTENÄ SYYNÄ miehittämättömien tiedustelukoneiden kehittämiseen oli sittemmin kolme vuosikymmentä (1949-1982) Yhdysvaltain kaukovalvontakoneena palvelleen Locheed EC121 Warning Starin tuhoutuminen 18.4.1969. Myös kalustokustannukset olivat paljon pienemmät. 20.12.1972–19.1.1973 suoritettiin yli 100 lentoa. Nyt ne ovat jopa korvanneet miehitetyt koneet monissa tehtävissä. UCAV:n varustukseen kuului televisiokamera ja aseistuksena voitiin käyttää tavallisia pommeja (Mark 81-82), ohjattavia täsmäpommeja tai Maverick-rynnäkköohjuksia. lennolla 31.8.1969. Vuoden 1972 aikana suoritettiin U-Tapaosta (Thaimaa) SCmallilla 466 taistelulentoa tappioiden ollessa 52 konetta (11,1 %). On arveltu, että salaisessa Aurorakoneessa olisi käytetty hyväksi D-21:stä saatuja kokemuksia ja että se olisi myös ollut miehittämätön. Purppurasydän robotille Vuonna 1972 miehittämättömiä koneita käytettiin Pohjois-Vietnamin pommitusoperaatioissa moniin eri tehtäviin. William Wagner, Fireflies and Other UAVs (1992). UAV:llä voitiin suorittaa tehtäviä, joita uhkarohkeinkaan pilotti ei olisi uskaltanut edes yrittää. SC-mallin UAV:llä tehtiin Vietnamissa kaikkiaan 1 651 lentoa, keskimäärin 7,3 lentoa per kone. Navigointiin käytettiin tarkkaa LORAN-systeemiä
TEKSTI: PERT TU KARIVALO, ALEKSEI KET TUNEN, IGOR KOPILOFF VIETNAMIN ILMASOTA. Etelä-Vietnamin alueella ei käyty lainkaan ilmataisteluja, mutta Yhdysvallat laajensi ilmasodan myöhemmin myös naapurivaltioiden Kambodžan ja Laosin alueelle pohjoisvietnamilaisten huoltoreittien katkaisemiseksi. Erona Korean sotaan oli myös se, että tällä kertaa Yhdysvallat halusi välttää sodan laajentumisen sodankäynniksi Kiinaa tai Neuvostoliittoa vastaan, ja se pidättäytyi tästä syystä ydinaseiden käytön harkitsemisesta. Yli 1 000 konetta Vietnamin sodassa ei edes maasodassa ollut selkeitä rintamalinjoja, vaan PohjoisVietnamin tukemat Viet Cong -sissit kävivät sissisotaa Etelä-Vietnamin alueella, ja Yhdysvallat toimi suoraan Pohjois-Vietnamin alueella vain ilma-aseensa avulla. Pohjois-Vietnamin hävittäjätoiminta perustui maassa toimiviin taistelujohtajiin, jotka Vietnamin ilmasota oli modernin ilmasodan koelaboratorio, joka opettaa yhä. SUOMEN SOTILAan ilmasota 103 K orean sodan mallin mukaisesti PohjoisVietnamin ilmavoimilla oli tarkkaan rajattu torjuntatehtävä oman alueen tärkeimpien kohteiden suojaamiseksi sekä Yhdysvaltain ilmatoiminnan kuluttamiseksi
Pääosa B-52-koneista menetettiin ilmatorjunnalle. Ässiä riitti Pohjois-Vietnamin ilmavoimissa 102 lentäjää saavutti ilmavoiton ja 18 ässästatuksen vähintään viidellä ilmavoitolla. 104 SUOMEN SOTILAAN ilmasota johtivat ilmassa olevat muutaman koneen MiG-parit oikeaan paikkaan ja hetkeen. Pohjoisvietnamilaiset hävittäjät ampuivat alas 320 amerikkalaista konetta (9 %) menettäen ilmataisteluissa 76 omaa konetta. Kaikesta huolimatta amerikkalaiset jatkoivat päättäväisesti ilmasotaa koko konfliktin ajan. Menestyksekkäin oli Nguyen Van Coc yhdeksällä (mahdollisesti 14) ilmavoitolla. MiG-21 oli Pohjois-Vietnamin lentäjien ehdoton suosikki, mutta koska MiG-21-kalustoa ei ollut riittävästi, osa ohjaajista lensi lähes sodan loppuun asti MiG-17-koneilla. Samalla aikavälillä Yhdysvaltain ilmaase pystyi tuhoamaan käytössä olleesta 95 ilmatorjuntaohjuspatterista 52. Aikajaksolla 5.8.1964–31.12.1974 Pohjois-Vietnamin ilmapuolustus tuhosi 4 181 amerikkalaista lentolaitetta (lukuun sisältyvät myös helikopterit ja miehittämättömät tiedustelukoneet, joista lisää edellisillä sivuilla), joista ilmatorjuntatykistö tuhosi 2 568 lentolaitetta (60 % Yhdysvaltain kokonaistappioista). Missään vaiheessa ei Pohjois-Vietnamilla ollut käytössä kuin keskimäärin 40 MiG-hävittäjää, pois lukien vuosi 1972, jolloin Pohjois-Vietnamin ilmavoimilla oli 55 MiG-konetta käytössään. Vastoin Yhdysvaltojen väitteitä MiG-21-kalustolla ammuttiin alas myös muutamia strategisia B-52-pommikoneita hävittäjäsuojasta huolimatta. S-75 Dvina (SA-2) -ilmatorjuntaohjuksia käyttäneet Pohjois-Vietnamin ilmatorjuntaohjusjoukot tuhosivat 1 295 amerikkalaiskonetta (31 %), joista 54 oli strategisia B-52-pommikoneita. YHDYSVALTAIN LAIVASTON ilmavoimien huoltomies tekee A-4-rynnäkkökoneen 250 paunan (noin 125 kilon) pommien tarkastusta Vietnamissa Bien Hoan tukikohdassa vuonna 1973.. Ilmatorjuntaohjuksia kului yhteensä viat ja taistelumenetykset sisältäen 6 806 ohjusta, mikä tekee keskimäärin 5 ohjusta per tuhottu amerikkalaiskone. Panoksestaan amerikkalaisia maahantunkeutujia vastaan saavutettuun voittoon Pohjois-Vietnamin ilmatorjuntaohjusjoukot palkittiin sodan päätyttyä sankariaselajin kunnianimellä. Etelä-Vietnamin puolella taistelivat Yhdysvaltojen lisäksi myös yhdeksän muun valtion joukot, joiden taistelukonekaluston määrä sotanäyttämöllä oli korkeimmillaan kerralla 1 000 konetta. Taistelujohtajat integroivat tehokkaasti myös ilmatorjunnan yhteistoimintaan MiGien kanssa. Amerikkalaisten puolustukseksi on mainittava, että nämä tappiot jakautuivat 10 vuoden ajalle
Neuvostolentäjät antoivat ajoittain hävittäjien tyyppikoulutusta myös PohjoisVietnamissa. Neuvostoliiton, sen liittolaisten ja Kiinan tuki Pohjois-Vietnamille oli ennen kaikkea apua sotaja siviilimateriaalien sekä asiantuntijoiden muodossa. Erona Korean sotaan oli myös se, että vaikka Neuvostoliitto ja Kiina tukivat tällä kertaa Pohjois-Vietnamia julkisesti, taistelutoimiin osallistuivat vain pohjoisvietnamilaiset lentäjät. Modernin ilmasodan alku Vietnamin ilmasodassa käytettiin ensimmäistä kertaa sotatilanteessa monia uusia taistelutapoja ja -välineitä: helikopterien laajamittaista käyttöä joukkojen kuljettamiseen, huoltoon ja taistelukentän tulitukeen, taisteluhelikoptereita, ilmatorjuntaohjuksia, rypäleammuksia ja -pommeja, keskipitkän matkan puoliaktiivisesti hakeutuvia tutkahakuisia ilmataisteluohjuksia, miehittämättömiä tiedustelukoneita, tutkaan hakeutuvia ilmasta maahan -ohjuksia, laajamittaista täsmäpommien ja -ohjusten käyttöä, joukkojen peitteisessä maastossa siirtymisestä varoittavia lentokoneista kohdealueelle pudotettavia etäantureita, Gunship-tyyppisiä lähitulitukilentokoneita, hävittäjätoiminnan, ilmavalvonnan ja ilmatorjuntatykistön sekä ilmatorjuntaohjusten yhdistämisMIG-17-PILOTIT tarkastelevat tykkikameran filmiä lennon jälkeen. Kun pohjoisvietnamilaiset saivat käyttöönsä tarvittavat materiaalit ja asiantuntemusta, he hoitivat itse sotimisen omin voimin sangen menestyksellisesti. Pommeja pudotettiin yhteensä 7 miljoonaa tonnia, ja arviolta 2,6 miljoonaa pohjoisvietnamilaista kuoli pommituksissa. Värikuvassa oikealla alhaalla vietnamilainen MiG-21.. Tämä käy selville sekä venäläisistä virallisista arkistoista että myös tyyppikouluttajien muistelmista ja haastatteluista. SUOMEN SOTILAan ilmasota 105 Kolme kertaa II maailmansota Kaakkois-Aasian sodassa pudotettiin kolme kertaa niin paljon pommeja kuin toisessa maailmansodassa. Pelkästään vuosina 1963–1968 Pohjois-Vietnamiin pudotettiin 8,6 tonnia pommeja neliökilometriä kohti eli noin 150 kiloa jokaista miestä, naista ja lasta kohti. Ilmatorjunnassa ja ilmavalvonnassa neuvostoliittolaisia sotilasasiantuntijoita oli koulutustehtävissä enemmän, ja he osallistuivat satunnaisesti myös taistelutoimien johtamiseen
It-ohjusten tarkkuudesta on nyttemmin löytynyt uusia venäläisiä hyvin analyyttisiä lähteitä (evl evp Keijo Tossavaisen kääntämiä), joiden mukaan it-ohjusten (SA-75, S-75 eri mallit) osuus USAF:n konetappioista olisikin ollut huomattavasti suurempi kuin aiemmin on esitetty. Vaikka järjestelmän toiminta jätti toivomisen varaa, ovat nykyiset tehokkaat etävalvontajärjestelmät sen suoria jälkeläisiä. Lisäksi sodan loppuvaiheessa alkoi näyttää vakavasti siltä, ettei Pohjois-Vietnamia pystytä voittamaan sotilaallisin keinoin. Aikanaan huipputekninen Igloo White -järjestelmä keräsi tietoa vastustajan joukkojen ja kaluston liikkeistä Ho Chi Mihn -logistiikkareitin alueella vuosina 1968-1973. Valvontajärjestelmiä on Suomessa sanottu myös jalkaväkimiinoja korvaaviksi järjestelmiksi.. Yhdysvallat joutui vetäytymään sodasta ei niinkään sotilaallisten tappioiden vuoksi, vaan koska julkinen mielipide kääntyi Yhdysvalloissa sotaa vastaan sekä siksi, että se tuli taloudellisesti liian kalliiksi. 106 SUOMEN SOTILAAN ilmasota tä integroiduksi ilmapuolustusjärjestelmäksi, ilmatilan kaukovalvontatutkakoneita, ilmatankkausta ja paljon muuta. Amerikkalaisen ilmasotakäsityksen mukaisesti heidän ylivoimainen osaamisensa ilmasodan alalla vain vahvistui Vietnamin sodan aikana, joskin Korean sodan väitetystä (Katso Suomen Sotilas 6/2011) 10:1-ilmavoittosuhteesta mentiin alas 2:1:een saakka. IGLOO WHITE -ETÄVALVONTAJÄRJESTELMÄN (ADSID-sensori) anturi pudotetaan raskaasta kuljetushelikopterista Khe Sahnin taistelun aikana (operaatio Niagara) vuonna 1967. Totuus on siellä jossakin... POHJOISVIETNAMILAISEN MiG-21-koneen pilotti ja kenttähenkilöstöä hävittäjänsä edessä. Kaikki oli kuitenkin nyt jopa paremmin kuin aiemmin: F-4 Phantom -hävittäjät tarjosivat entistä enemmän laadullista ylivoimaa, ja neuvostoliittolaiset ilmatorjuntaohjuksetkin olivat osoittautuneet erittäin epätarkoiksi
Maalla radioja kauko-ohjaus tuli suomalaisillekin tutuksi viimeistään talvija jatkosodissa.. Nykyaikaisen sodan aseilla on historiansa. Enemmän tietävissä lähteissä puhutaan kuitenkin kaksikymmentä vuotta aikaisemmasta Vietnamin sodasta. Vietnamissa käytettiin 21 000 laserohjattua pommia, joista 17 000:n väitetään osuneen maaliin. Täsmäaseiden laajan käytön testikenttä olikin Vietnam, jos kohta ensimmäinen sota, jossa niiden merkitys sotatoimille oli huomattava, oli juuri tuo vuoden 1991 sota Irakia vastaan. Nämä molemmat olivat ilmasta laukaistavia sekä radio-ohjattavia, ja niiden päämaaleina olivat merialukset. Ilmoitettuihin osumatarkkuuksiin tulee kuitenkin aina suhtautua suurella varauksella. TEK S TI: ESA JÄRVEL Ä ilmasta kuitenkin jo kolmekymmentä vuotta aikaisemmin toisessa maailmansodassa. Saksassa alettiin kehittää vuosina 1938–1939 Ruhrstalh/Kramer X1:tä (kutsutaan eri yhteyksissä myös nimillä Fritz X, FX1400X, SD1400X ja PC1400 FX) ja Hs 293 -täsmäohjautuvia aseita. 107 SUOMEN SOTILAan ilmasota U sein näkee kirjoitettavan, että täsmäohjattujen aseiden ensiesiintyminen osuu Persianlahden sotaan vuonna 1991. Radio-ohjausta oli käytetty itseasiassa merimaaleja vastaan jo ensimmäisessä maailmansodassa, mutta tuolloin myös aseet liikkuivat vedessä. Ensimmäiset UAV:t (miehittämättömät koneet) lensivät jo ensimmäisessä maailmansodassa. Vaikka Vietnam joutui täsmäaseiden laajan käytön ensimmäiseksi testikentäksi, tehtiin ensimmäinen menestyksellinen täsmäohjattujen aseiden isku ENSIMMÄISET TÄSMÄPOMMIT Täsmäpommit ja UAV:t ovat päivän sana, ja niitä hankitaan Suomeenkin. Lentokoneesta laukaistavien täsmäaseiden historia sen sijaan juontaa 70 vuoden taakse siihen viime vuosisadan jälkimmäiseen maailmanpaloon
Taistelulaiva Italia vaurioitui vakavasti, ja Italian laivaston lippulaiva Roma upposi pommin osuttua ammusvarastoon ja räjäytettyä taistelulaivan kahtia. Ruhrstalh/Kramer X1 tarvitsi visuaalisen näköyhteyden kohteena olevaan maaliin, pudotuksen jälkeen pommia ohjattiin eräänlaisella ohjaussauvalla. Pommien valmistusmäärästä ei ole varmaa tietoa. 3,82 metriä Siipien kärkiväli ......................3,1 metriä Halkaisija ................................ Mussolinin hallinto oli kaatunut, ja saksalaiset halusivat estää alusten joutumisen liittoutuneiden puolelle. Ensimmäinen lentotestaus ohjuksella suoritettiin 16.12.1940. 5 kilometriä korkeudesta 8,5 kilometriä n Italian merivoimien lippulaiva Roma on saanut ammusvarastoonsa saksalaisen täsmäpommin täysosuman ja räjähtää kahtia 9.9.1943.. Ohjus suunniteltiin kuljetettavaksi joko siiven alla tai pommikuilussa He111-, He-177-, Fw 200-, ja Do 217 -lentokoneissa. Tämän jälkeen koneen oli lennettävä hitaasti ja tasaisesti pommin ohjauksen ajan, jotta näköyhteys maaliin säilyisi ja pommin ohjaus onnistuisi. Pommia kuljetettiin Dornier Do-217ja Heinkel He-177 -koneilla. Maksimikorjaus oli 500 metriä pommin kantaman suunnassa. Pommit pudotettiin 5 500 metristä. Tämä teki koneesta haavoittuvan hävittäjätorjunnalle ja lentokorkeudelle ulottuvalle ilmatorjunnalle. Pommin pudotuksen jälkeen koneen oli ensin tehtävä jyrkkä nousu, jotta lentokoneen vauhti hidastuisi ja pommi sekä kohde näkyisivät pommin ohjaajalle. Pommeja käytettiin menestyksekkäästi 9.9.1943 Italian taistelulaivoja Italia ja Roma vastaan. Myöhemmin pommista valmistettiin myös versio, jossa komennot välitettiin johtoa pitkin radiohäirinnän estämiseksi. 108 SUOMEN SOTILAAN ilmasota Ruhrstalh/Kramer X1 Ruhrstalh/Kramer X1 suunniteltiin 710 mm:n panssaria läpäiseväksi pommiksi ja pudotettavaksi näkyvyyden mukaan 4 000 metristä ylöspäin, johon suurin osa ilmatorjunnasta ei tehokkaasti yltänyt. Ohjusta käytettiin operaatioissa ainakin Etelä-Englannissa ja Välimerellä. 0,47 metriä Kokonaispaino ...................... 1 045 kiloa Taistelukärjen paino ...............295 kiloa Rakettimoottorin paloaika .................................10 sekuntia Suurin nopeus ............... Korjauskomennot välittyivät radiosignaalilla pommin vastaanotinyksikköön. Pituus ...................................... D o 217E-5 -koneella suoritettiin ensimmäinen menestyksellinen operatiivinen käyttö 27.8.1943, jolloin Hs-293 A-1 -ohjus upotti brittien HMS Egret -korvetin Biskajan lahdella. Hs 293 oli varustettu rakettimoottorilla ja oli tarkoitettu panssaroimattomia laivoja vastaan. Viimeiset testit ennen sarjatuotantoa tehtiin vuoden 1942 alussa. L iittoutuneet kehittivät vastatoimiksi savuverhon, joka katkaisi näköyhteyden maaliin, mitä ohjuksen ohjaukseen olisi tarvittu sekä radioyhteyden häirinnän, joka myös onnistuessaan esti ohjuksen ohjauksen kohteeseen. 936 kilometriä tunnissa Kantama ..... Se oli lähteestä riippuHs 293 H s 293:n merkittävin ero Ruhrstalh/Kramer X1:een verrattuna on, että se voidaan luokitella ohjukseksi
1,35 metriä Halkaisija .................... 1 570 kiloa Taistelukärjen paino ........ 0,56 metriä Kokonaispaino ............. Käytetyistä pommeista väitetään 20 prosentin osuneen maaliin. Suhdelukua voidaan silti verrata toisen maailmansodan tavanomaisten vaakapommituksena pudotettujen pommien osumatarkkuuteen; 20 x 30 metrin suuruiseen maaliin osumiseksi tarvittiin 9 070 pommia, joiden perille saattamiseksi piti tehdä 3 024 pommituslentoa. 3,26 metriä Siipien kärkiväli ........... 270 kiloa Suurin nopeus pudotuksen aikana ....1 035 kilometriä tunnissa Kantama .....................5 kilometriä TIENVIITTA ON VAAN JÄÄNYT TUHOAMATTA osoittamaan seuraavia perääntyvien saksalaisten hävityskohteiden suuntaa ja matkan pituutta niihin asutuskeskuksiin, jonne eteneminen jatkuu. Alkuperäinen SA-kuvateksti. Rovaniemi 20.10.1944. 109 SUOMEN SOTILAan ilmasota en jossain 1 350 ja 2 000 kappaleen välillä. Ruhrstalh/ Kramer X1: Pituus .......................... Saksalaiset käyttivät täsmäpommejaan myös Lapin sodassa suomalaisia vastaan ainakin neljästi. Taistelutilanteessa käytetyt pommimäärät eivät kuitenkaan olleet lähelläkään valmistusmääriä. Syöksypommituksella saavutettiin luonnollisesti huomattavasti suurempi tarkkuus, mutta siinä oli sama ongelma kuin ensimmäisissä täsmäpommeissa, kone altistui hävittäjätorjunnalle ja täsmäpommittajia pahemmin ilmatorjunnalle, koska pommi piti saattaa hyvin lähelle maalia. SA -K U VA
Taivaan robotit Ihmeaseita vai suuria lupauksia. Olisiko miehittämättömästä ilmailusta tulevaisuudessa vastaukseksi. TEK S TI: ALEK SEI KE T TUNEN, IGOR KOPILOFF • KUVAT: USAF. Voisiko Suomi korvata Hornetit miehittämättömillä koneilla ja mitä sillä saavutettaisiin. Suomen Sotilas otti selvää miehittämättömän ilmailun mahdollisuuksista ja tulevaisuudesta; kehittyvästä alasta, johon liittyy paljon odotuksia ja jonkun verran näyttöjäkin. 110 SUOMEN SOTILAAN ilmasota Sotilasilmailun hinta karkaa saavuttamattomiin
Osallistuminen hankkeeseen olisi ollut perusteltu, jos olisimme Naton jäseniä ja sellaisina halukkaita Naton kriisinhallinnan. Itse asiassa siihen oli hyvä syy: AGS:n pääasiallinen käyttötarkoitus on antaa Naton sotilasjohdolle tarkka operatiivinen tai taktinen tilannekuva kaukaisilta sotanäyttämöiltä, joissa miehittämättömien koneiden kohteena olevilla vastustajilla ei ole juuri keinoja toimia taivaan robotteja vastaan. 111 SUOMEN SOTILAan ilmasota K un Nato hankki Alliance Ground Surveillance (AGS) -valvontajärjestelmää varten viisi RQ-4 Global Hawk -ilma-alusta tarvittavine tarvikkeineen ja järjestelmineen noin 1,7 miljardin dollarin yhteishintaan, eräissä piireissä Suomessa ihmeteltiin sitä, miksi jättäydyimme tämän järjestelmän ulkopuolelle
Eikö se ole kustannustehokkaampi. Miehittämättömästä sotilaslentokalustosta puhuttaessa on harhaanjohtavaa puhua yksittäisen ilma-aluksen hinnasta, koska niiden käyttäminen vaatii uusia organisaatioita ja uutta infrastruktuuria. UAV:n rooli kasvaa niin sodan kuin rauhan tehtävissä, sotilaspuolella erityisesti niin sanotuissa 3Dtehtävissä (Dull, Dirty and Dangerous, tylsät, likaiset ja vaaralliset tehtävät), mutta on vielä todella pitkä matka siihen, että UAV voisi ottaa kaikki sotilasilmailun vaativimmat tehtävät hoitaakseen. Eikö robotti tarjoa enemmän paukkua euroa kohti. MQ-9 Reaperin perusyksikkö on neljän ilmaSENIOR AIRMAN GLENN GERALD, 506th Expeditionary Security Forces Squadronin Ravenoperaattori valmistautuu lennättämään RQ-11 Raven UAV:ta. Siis eivätkö taivaan robotit olekaan ihmeaseita. On myös hyvä ymmärtää, että miehittämättömät koneet eivät pärjää sodassa kehittynyttä vastustajaa vastaan, ei sen enempää RQ-4 Global Hawk kuin MQ-9 Reaper. Eikö UAV-kalustoon kannatakkaan investoida. Mutta tulevaisuuden sotataivaalla tullaan näkemään yhä enemmän miehittämätöntä lentävää maasta, mereltä tai toisesta ilma-aluksesta ohjattua tavaraa. Tämä vain parikiloinen laite on korvaamaton apu tukikohtien suojaamisessa ja valvonnassa. ”Hornetin korvaajiksi 2030-luvulla miehittämättömästä ilmailusta ei ole.”. Ihmeaseita miehittämättömät koneet eivät ole. Kahdesta syystä vastaus on ei; ensinnäkään UAV ei kykene kaikkiin taistelutaivaan tehtäviin, ja toisekseen se ei aina ole halvempi ratkaisu edes yksinkertaisimmissa töissä. Eikö UAV tai UCAV (UAV, Unmanned Air Vehicle, miehittämätön ilma-alus ja UCAV, vastaava laite, joka voi käyttää aseistusta) ole halvempi kuin miehitetty kone. Siksipä siitä pois jääminen oli kovin looginen ratkaisu. Mutta entä hinta. Järjestelmästä ei olisi juurikaan vastaavaa hyötyä Suomen maanpuolustukselle. Tulevaisuuden järjestelmä, mutta vielä kovin lapsenkengissään. Lyhyesti tiivistäen voisi esittää analogian ja verrata miehittämättömän sotilasilmailun nykytilaa miehitetyn sotilasilmailun tilaan sata vuotta sitten. Varsinkaan jos kyseessä on perinteinen kahden tai useamman kehittyneen sotilasvoiman välinen voimainmittelö. 112 SUOMEN SOTILAAN ilmasota investointien maksumieheksi tai jos jostain muusta syystä tarvitsisimme välttämättä operatiivista tilannekuvaa Sahalinin niemimaalta, Pohjois-Koreasta tai vaikkapa Argentiinasta. Entä hinta
Suomessa Ilmavoimilta löytyisi valmiina todennäköisesti lentäjät ja huoltohenkilöstö, mutta Olisiko UAV:sta Suomen ilmapuolustusratkaisuksi?. Hankintamenojen osalta merkittävän piilokustannuksen muodostavat miehittämättömän lentotoiminnan vaatima organisaatio ja infrastruktuuri. Kokonaislentokustannuksiltaan CAP on vuositasolla noin neljä kertaa kalliimpi kuin yksi miehitetty F-16C, vaikka niillä suoritetaan sama määrä tehtäviä. Kun siihen lisätään Reaper-ohjelman kehityskustannukset ja muut hankinnat, päästään 102,8 miljoonan dollarin kokonaissummaan. Koska Reapereita käytetään eri tavalla kuin miehitettyä kalustoa, tehtävien suorittamisen kannalta yksi neljän ilma-aluksen CAP vastaa yhtä yksittäistä miehitettyä sotilaskonetta. Mutta hyvin harvojen valtioiden ilmavoimilla on valmiina kaikkea sitä, mitä tarvitaan miehittämättömän lentotoiminnan aloittamiseen. Neljän Reaperin CAP vaatii kaksi maavalvonta-asemaa laitteineen, satelliittilinkin sekä vähintään 171 tehtäviinsä koulutettua henkilöä: 43 tehtävien valvontahenkilöä (joista seitsemän lentäjää ja seitsemän järjestelmäoperaattoria), 59 nousu-, laskeutumisja huoltohenkilöä (joiden joukossa vielä kuusi lentäjää ja kuusi järjestelmäoperaattoria lisää), 66 henkilöä tehtävien tuottaman tiedusteluaineiston analysoimiseen (joista 14 henkilöä tiedustelujärjestelmien huoltoa ja ylläpitoa varten) sekä vielä kolme henkilöä muita laitteita varten. Eri valtioiden ilmavoimilla on yleensä valmiina miehitetyn lentotoiminnan edellyttämä henkilöstö, organisaatio ja toimintaympäristö järjestelmineen, vaikka konetyypistä toiseen siirryttäessä useampiin näistä joudutaan investoimaan lisää antamalla tyyppikoulutusta ja tekemällä lisähankintoja. SUOMEN SOTILAan ilmasota 113 aluksen CAP (Combat Air Patrol), jonka kalusto (ilma-alukset antureineen) maksaa 60,3 miljoonaa dollaria
Parhaimmillaan Reaper onkin toimiessaan vain kevyesti aseistettuja sissijoukkoja vastaan. Lisäksi koneessa ei ole minkäänlaista omakonesuojausjärjestelmää, ja sen anturit tarjoavat lentäjälle ja järjestelmäoperaattorille erittäin rajoitetun tilannekuvan sitä ympäröivistä uhista. Silloin hankittiin 10 Reaper-ilma-alusta antureineen, yhdeksän radiolinkkimaavalvonta-asemaa, kolme satelliittimaavalvonta-asemaa, koulutusta, varaosia ja palveluita noin 2-3 CAP:n tarpeiksi yhteensä 1,07 miljardilla dollarilla. Koska Suomen lähiympäristöstä löytyy vain sotilaallisesti kehittyneitä valtioita, ”...lienee syytä myös pohtia kotimaisten ratkaisujen kehittämistä.” n Kuvassa vasemmalla laserhakuisilla täsmäpommeilla varustettu MQ-9 Reaper China Lakessa Kaliforniassa.. Reaper sopii mainiosti Irakin ja Afganistanin tapaisille sotanäyttämöille, joissa vastustajalla ei ole ilmatorjuntaa eikä taktista hävittäjäkalustoa, mutta se kohtaisi merkittäviä haasteita toimiessaan Syyrian tai Iranin kaltaista teollistunutta ja sotilaallisesti kehittynyttä vastustajaa vastaan. Suorituskyky Hyvän kuvan MQ-9 Reaperin käyttöön vaadittavista laitehankinnoista saa tutustumalla Ison-Britannian Reaper-hankintaan vuodelta 2008. Amerikkalaiskokemusten mukaan miehittämättömän kaluston lentäjät menettävät puolessa vuodessa sen ammattitaidon, joka vaaditaan miehitetyllä taktisella hävittäjäkalustolla lentämiseen. Miten moderni MQ-9 Reaperin kaltainen aseistettu monikäyttöinen miehittämätön ilma-alus pärjää nykyaikaisessa ilmasodankäyntiympäristössä. Reaper ei pysty toimimaan nykyaikaisessa ilmasodankäyntiympäristössä laisinkaan, jos vastustajan ilmatorjunta ja miehitetty taktinen hävittäjäkalusto ovat säilyttäneet toimintakykynsä. Nykyaikaisen ilmavalvonnan ja ilmatorjunnan kannalta se on helposti havaittava ja varsin houkutteleva maali. Taktiseen miehitettyyn hävittäjäkalustoon verrattuna kone on hidas ja kankea – sen rakenteet on mitoitettu kestämään vain erittäin maltillisia 2G-lentoliikkeitä. 114 SUOMEN SOTILAAN ilmasota muut jouduttaisiin kouluttamaan tyhjästä
Käyttökustannukset ovat 31 052 dollaria per lentotunti ja 16,8 miljoonaa dollaria per käyttövuosi. Yhden RQ-4 Global Hawkin hankintahinta ilman kehityskustannuksia on 72,8 miljoonaa ja kehityskustannusten kanssa 211 miljoonaa dollaria. On vain ymmärrettävä, minkälainen miehittämätön kalusto soveltuu meidän käyttötarpeisiimme ja minkälainen ei. Yleisin miehittämätön ilma-alus oli kevyt, käsivaralta laukaistava Lockheed Martin Desert Hawk III, joita oli käytössä 239. Toisaalta vastaavien amerikkalaisten viranomaisten käytössä Predator ja Reaper ovat osoittautuneet miehitettyä lentokalustoa huomattavasti kalliimmiksi. Ei suinkaan. Tämä ei siis n Airman 1st Class Caleb Force avustaa 1st Lt. SUOMEN SOTILAan ilmasota 115 tämäntyyppisen kaluston käyttömahdollisuudet ovat Suomen puolustamisessa erittäin rajalliset. tarkoita sitä, että emme tarvitsisi tulevaisuudessa lainkaan miehittämättömiä koneita. Lisäksi RQ-4 Global Hawk vaatii jopa MQ-9 CAP:ia mittavamman organisaation ja infrastruktuurin. Jos Puolustusvoimat aikoo tulevaisuudessa laajemmin osallistua Afganistanin kaltaisiin kansainvälisiin operaatioihin vain kevyesti aseistettuja sissijoukkoja vastaan, Predator saattaisi olla Hornetia soveltuvampi kalustovalinta. Sillä oli käytössään pelkästään Afganistanissa 335 miehittämätöntä ilma-alusta, joiden joukossa viisi MQ-9 Reaperia, joista oli laukaistu viiden vuoden aikana 294 AGM-114 Hellfire -ohjusta ja viisikymmentäkaksi 226:n kilon Paveway II -täsmäpommia. Hävittäjiä korvaamaan. MQ-1B Predatorin kaltaiset UAV-järjestelmät tarvitsevat raskaan maaorganisaation. Kesällä 2012 Yhdysvaltojen ilmavoimat päätti olla hankkimatta lisää RQ-4 Global Hawk -kalustoa. Näillä investoinneilla saa huomattavasti kalliimmalla aivan samaa tiedusteluaineistoa kuin jo yli puolivuosisataa palvelleella miehitetyllä U-2/TR-1-tiedustelukoneella. Lisäksi käytössä oli yhdeksän Elbit Systemsin Hermes 450:tä, jotka oli tarkoitus korvata Thales Watchkeeper -kalustolla. UAV ei välttämättä kykene samaan kuin miehitetty järjestelmä, eikä se silti ole järjestelmineen välttämättä miehitettyä halvempi. Jorden Smithiä, MQ-1B Predator -pilottia, simuloidussa harjoituksessa. Toinen tarkastelemisen arvoinen amerikkalainen miehittämätön tiedusteluja valvontailma-alus on strateginen RQ-4 Global Hawk, jonka toimintasäde on yli 16 000 kilometriä. Ainoaksi luontevaksi käyttötavaksi muodostuisi lähinnä rauhan tai harmaan vaiheen aikainen viranomaiskäyttö yhtenäisen tilannekuvan keräämiseksi eri viranomaisten yhteiskäyttöön tai koneiden käyttö asevoimien, poliisin, rajavartiolaitoksen ja tullin apuna. Kone on varustettu samantapaisella tutkapohjaisella tiedusteluja valvontajärjestelmällä kuin miehitetty U-2-tiedustelukone. Lisäksi käytössä oli 18 pys. Muiden valtioiden miehittämättömän sotilasilmailun mittakaavasta saa hyvän käsityksen Ison-Britannian puolustusministeriön marraskuussa 2012 julkaisemista luvuista. Suomen nykyisen puolustusdoktriinin edellyttämässä ilmasodankäynnissä Predator on tarpeeton, eikä se soveltuisi laisinkaan maamme ilmatilan puolustamiseen
Hornetin korvaajiksi 2030-luvulla miehittämättömästä ilmailusta ei ole. Pieniä taktisen tason tiedustelukoneitahan meillä on jo suunniteltukin. Osittain tästä syystä äskeisessä Gazan konfliktissa israelilaiset käyttivät erittäin laajasti miehittämättömiä aseistettuja ilma-aluksia. Operatiivisen tai strategisen miehittämättömän UAVtai UCAV-kaluston tehokas käyttö edellyttää suurvallan tai sotilasliittoutuman investointeja, tietoliikenneinfrastruktuuria ja organisaatioita. Mikä on ylipäänsä taisteluhävittäjän rooli tulevaisuuden sodassa ja kuinka kauan menee siihen, että robotti tekee lentäjästä vain kuollutta painoa koneen kyydissä, sitä ei tiedä vielä kukaan.. Ala on kasvava. Tulevaisuus Mitä tulee vastustajan miehittämättömän kaluston torjumiseen, nykyiset ilmavalvonnan, ilmatorjunnan ja oman hävittäjäkalustomme toimintaan perustuvat ratkaisumme ovat riittäviä. Mutta hävittäjälentäjää ja miehitettyä taisteluhävittäjää miehittämättömät koneet eivät vielä lähitulevaisuudessa korvaa, ainakaan nyt saatavilla olevan tiedon valossa. Lentävää robottikalustoa suunnitellaan tai valmistetaan nykyään lähes kaikissa kehittyneissä maissa. Kun miehittämätön kalusto leviää naapurivaltioidemme asevoimissa alemmillekin organisaatiotasoille, joudumme lisäämään Puolustusvoimiemme kykyä havaita ja torjua ilmamaaleja entistä alemmille tasoille. Tosin myös näissä taktisen tason pienissä lennokeissa on muistettava, että niiden käyttö on paljon huolettomampaa Talibanin kuin venäläisen moottoroidun jalkaväkirykmentin ilmatilassa. > Valtaosan kalustosta muodostavat alempien organisaatiotasojen kevyet taktiset tiedusteluja valvontajärjestelmät. On tehtäviä, joita ei voi tehdä järkevästi miehitetyllä ilma-aluksella. Nykytila Amerikkalaisilla, ja muillakin valtioilla, on paljon muutakin mielenkiintoista miehittämätöntä lentokalustoa. Jos vastustajan miehitetty ja miehittämätön lentokalusto muodostuu joskus tulevaisuudessa yhtä yleiseksi kuin panssaroitu kalusto, kevyt ammusja ohjuslähi-ilmatorjunta on yhtä välttämätön jalkaväkijoukkojen työkalu kuin kertasinko. Kustannustehokkaita ratkaisuja löytyisi lähinnä perusyhtymätasolta (prikaati tai vastaava) ja sitä alemmalta taktiselta tasolta. Venäjän miehittämättömän lentokaluston ja sen torjuntakeinojen kehitystä on syytä seurata tarkasti, koska venäläiset pyrkivät kehittämään länsikalustoon verrattuna kustannuksiltaan alhaisempia, mutta taktisesti yhtä suorituskykyisiä järjestelmiä. Tällä alueella näyttäisi olevan yksi UAV:n merkittävä kasvuala sotilasilmailussa. Miehittämättömän sotilasilmailun kehitys jatkuu kuitenkin voimakkaana, ja sen houkuttelevuus suomalaisestakin näkökulmasta kasvaa. Lisäksi olisi syytä panostaa ELSOtoimintaan: jos Iranissa, Irakissa ja Afganistanissa pystytään kehittämään toimivat vastakeinot modernin miehittämättömän kaluston harhauttamiseksi ja torjumiseksi, Suomessakin on siihen hyvät mahdollisuudet. Kokonaiskustannuksiltaan miehittämätön sotilasilmailu tulee kalliimmaksi kuin samojen tehtävien hoitaminen miehitetyllä taktisella lentokalustolla. Kevyitä ilmatorjuntaohjuksia ja erityisesti kevyttä ammusilmatorjuntaa tarvitaan yhä enemmän ja yhä alemmas. Budjettipaineet antavat syyn pohtia halpoja ja “vihaisia” maanpuolustuksen ratkaisuja ja toimintatapoja myös Suomessa. Mutta jos lentohenkilöstön tappiot halutaan kokonaan välttää, UAV tai UCAV on ainoa ratkaisu. Tällä tasolla suomalaisetkin voisivat todella hyötyä miehittämättömästä kalustosta. Vielä mielenkiintoisempaa, häiveominaisuuksia ja laajempaa asevalikoimaa sisältävää kalustoa on tulossa lähitulevaisuudessa. UAV ja UCAV taistelevat jo ilmatilasta, ja ne korvaavat tulevaisuudessa yhä useampia miehitetyin konein toteutettuja tehtäviä, joitakin edullisemmin, toisia kalliimmalla. UCAV-järjestelmissä ei ole näköpiirissä sellaista ratkaisua, joka vastaisi vielä Suomen tarpeita, ei ainakaan järkikustannuksilla eikä lähitulevaisuudessa. Koska Predatorin ja Reaperin kaltaista aseistettua miehittämätöntä kalustoa valmistetaan tänä päivänä jopa Turkissa ja Yhtyneissä Arabiemiirikunnissa, lienee syytä myös pohtia kotimaisten ratkaisujen kehittämistä. Miehittämätön lentokalusto on tälläkin hetkellä suomalaisten Maa-, ja Merivoimien ja vaikkapa kenttätykistön ja erityisesti raskaan raketinheittimistön kannalta ainoa mahdollisuus omaksi – tai yhteisesti jaetuksi – ilmassa toimivaksi taktiseksi tai operatiiviseksi tiedusteluja valvontaratkaisuksi. Kokonaisuudessaan miehittämätön sotilasilmailu on kuitenkin suomalaisesta näkökulmasta katsottuna meidän olosuhteissamme käyttöarvoltaan varsin rajoitettua ja sangen kallista. Sillä ei pystytä missään tapauksessa vielä pitkiin aikoihin torjumaan vastustajan ilmatoimintaa Suomen ilmatilassa. 116 SUOMEN SOTILAAN ilmasota tysuoraan nousevaa ja laskeutuvaa Honeywell Tarantula Hawkia ja 64 Prox Dynamics Black Hornet -mikrolennokkia. Nykyisellä tai tulevallakaan kalustolla ei pysty toimimaan uskottavasti ja tehokkaasti naapurivaltioidemme ilmatilassa ilman korkeaa tappiotasoa
Mutta miten erottaa myyntimiehen lupaukset todellisesta suorituskyvystä ja taru totuudesta miehittämättömässä sotilasilmailussa. Samalla aikakaudella Kiinassa ja Japanissa käytettiin laajasti miehittämättömiä ja miehitettyjä leijoja sekä kuumailmapalloja tähystysja palopommituskäytössä. 117 SUOMEN SOTILAan ilmasota M iehittämättömän sotilasilmailun varhainen kehitys kulki rinta rinnan syvän tulenkäytön, miehittämättömän kaluston ja täsmäaseiden kehityksen kanssa. Hänen tavoitteenaan oli uskotella vastustajalle, että pelissä olivat taivaalliset voimat. U SA F. n TEK S TI: ALEK SEI KE T TUNEN, IGOR KOPILOFF MIEHITTÄMÄTÖN SOTILASILMAILU Historia, odotukset… ja todellisuus Vuonna 1991 miehittämätön lentokalusto pystyi vain tiedusteluja harhamaalitoimintaan. Neljännes vuosisata myöhemmin järeämmällä miehittämättömällä kalustolla pystytään reaaliaikaisen videoja tutkatiedustelun lisäksi ilmasta maahan -tulitoimintaan samalla konseptilla mutta huomattavasti suuremmilla etäisyyksillä ja paremmalla suorituskyvyllä, ainakin siellä, missä ei ole ilmatorjuntaa. Miehittämättömällä sotilasilmailulla on kuitenkin paljon pidempi historia ja lupaava tulevaisuus. Visionäärit lupailevat mittavaa sotilaallisen toiminnan robotisoitumista myös sotilasmerenkulun, maasodankäynnin ja avaruustoiminnan aloilla. Ensimmäinen eurooppalainen operatiivinen käyttäjä oli Kiovan ruhtinatar Olga, joka käytti itäslaavilaiselta drevljaanin Kettering Bug (1918) oli maailman ensimmäinen aseistettu miehittämätön ilma-alus, yhden sortin UCAV. Varhaisin muistiin merkitty miehittämättömän lentokaluston operatiivinen käyttäjä oli kiinalainen kenraali Zhunge Liang (180–240 jaa.), joka käytti öljylyhdyllä toimivia pienehköjä kuumailmapalloja vihollisen pelottelemiseksi yöaikaan
Sekä Ketteringin että Sperryn konsepteja voidaan pitää ensimmäisinä rajoitetussa palveluskäytössä olleina risteilyohjuksina. Kettering Bug saavutti 160 kilometrin kantaman ja 3 000 metrin lentokorkeuden. Vuonna 1940 Yhdysvalloissa palveluskäyttöön tullut, elokuvatähden, ensimmäisen maailmansodan sotilaslentäjäveteraanin ja kauko-ohjattavan ilmailun harrastajan Reginald Dennyn kehittämä RP-4/OQ-1/OQ-2/TDD-1 Radioplane oli ensimmäinen laajaan tuotantoon päässyt (15 000) kauko-ohjattava maalilennokki. (Miehittämättömän ilma-aseen varhaishistoriasta voit lukea Suomen Sotilaan numerosta 6/2010 Ahti Lapin artikkelin ”Sata vuotta yksin taivaalla”.) Marilyn M Maailmansotien välisenä aikana 1918– 1939 miehittämätöntä ja kauko-ohjattua kalustoa kehitettiin voimakkaasti Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa, Saksassa ja Neuvostoliitossa. Kettering Aerial Torpedona ja Kettering Bugina tunnetussa miehittämättömässä lentokoneessa oli ajastin, joka halutulla hetkellä irrotti koneen siivet, minkä jälkeen ilmatorpedo toimi vapaasti putoavana pommina. Neuvostoliitossa kehitettiin jopa kauko-ohjattuja lentokoneita, pinta-aluksia ja panssarivaunuja. Anekdoottina mainittakoon, että samainen ruhtinatar Olga käytti myös ensimmäisenä saunaa sodankäynnissä vuonna 945 polttaessaan saunassa kylpevät drevljaanien lähettiläät kostoksi puolisonsa, ruhtinas Igorin, tappamisesta. Samoihin aikoihin gyroskooppien valmistajana paremmin tunnettu Elmer Sperry kehitti Yhdysvaltain laivastolle laivasta laukaistavaa Hewitt-Sperry Automatic Airplane -ilmatorpedoa. Ensimmäinen miehittämätön lentokone oli kuitenkin englantilaisen Archibald Montgomery Lown vuonna 1916 kehittämä maalilennokki. 47-kiloinen OQ-2, jossa oli 3,7 n Norma Jeane Dougherty OQ-2 Radioplanen tuotantolinjalla. Järjestelmää testattiin vaihtelevalla menestyksellä, ja se tuli Yhdysvaltain armeijassa rajoitettuun palveluskäyttöön vasta ensimmäisen maailmasodan päätyttyä vuonna 1918. Wrightin veljesten menestyksen innostama nuori ohiolainen sotilasinsinööri Charles Kettering ehdotti vuonna 1910 miehittämättömän lentokoneen käyttämistä ilmatorpedona eli pitkän kantaman maasta maahan -asejärjestelmänä. 118 SUOMEN SOTILAAN ilmasota heimolta alunperin sotakorvauksena saatuja lintuja heidän kaupunkinsa tuhoamiseen vuonna 946 nykyisen Ukrainan alueella: kun drevljaanit eivät noudattaneet solmitun rauhan ehtoja, heiltä saatuihin lintuihin kiinnitetyt tulilangat sytytettiin, ja linnut lensivät pakokauhun vallassa entisiin koteihinsa sytyttäen ne palamaan. Kauko-ohjattavan kaluston aikakausi alkoi vuonna 1898 sähkötekniikan uranuurtajan, amerikkalais-serbiläisen Nikola Teslan esitellessä kauko-ohjattavan pienikokoisen pinta-aluksen. Kehitystyö oli sata vuotta sitten ennen ensimmäistä maailmansotaa laajaa myös Saksassa ja Isossa-Britanniassa. Ensimmäinen useamman kerran käytettävä miehittämätön ilma-alus oli brittien Queen Bee vuodelta 1933. Sama mies visioi jo vuonna 1915 useammasta miehittämättömästä lentokoneesta koostuvan parven sotilaallisesta käytöstä. RI G H TE R FA M IL Y A RC H IV ES n RP-4/OQ-1/OQ-2/TDD-1 Radioplane.. n Hewitt-Sperry Automatic Airplane -ilmatorpedo
Ensimmäisenä aseistettua miehittämätöntä lentoalusta käyttivät sotatoimissa neuvostoliittolaiset, kun he tekivät useampia onnistuneita iskuja siltojen tuhoamiseksi kauko-ohjatuilla raskailla Tupolev TB-3 -pommikoneilla vuonna 1941. Pop-kulttuurin alalla OQ-2 Radioplanen tekee kuuluisaksi sen valmistuslinjalla Los Angelesissa vuonna 1944 TK-kuvaaja David Conoverin ottama valokuva Norma Jeane Dougherty -nimisestä naistyöntekijästä, jolla valokuvaaja arveli olevan hyvät mahdollisuudet mallina. Kun Gary Powersin U-2-tiedustelukone ammuttiin alas Neuvostoliiton yllä vuonna 1960, aloitettiin mittava Red Wagon -kehitysohjelma, jonka tarkoituksena oli miehittämättömien tiedustelukoneiden kehittäminen. 119 SUOMEN SOTILAan ilmasota metrin kärkiväli, 5 kW:n kaksisylinterinen moottori ja Bendixin valmistama radiokauko-ohjausjärjestelmä, oli ensimmäinen varta vasten maalikäyttöön tarkoitettu, mittakaavassa pienennetty maalilennokki, joka nousi ilmaan kiitoradalta ja laskeutui joko kiitoradalle tai laskuvarjon avulla. Toisen maailmansodan aikana miehittämättömien koneiden kehitys polki paikallaan tuotantomäärien kasvua lukuun ottamatta, mutta varsinkin Saksassa ja Yhdysvalloissa kehitettiin ja käytettiin taistelutoimissa kaukoohjattuja ja ohjelmoituja täsmäaseita, radiolaukaistavia aseita sekä miehittämättömiä lentokoneita (katso Suomen Sotilas 2/2012, 4/2012 ja 6/2010). Tämän aikakauden yleisintä amerikkalaista taktista miehittämätöntä lentokalustoa edustivat suihkumoottorikäyttöisen Ryan Firebee -maalilennokin eri tiedusteluversioevoluutiot, joita käytettiin elektroniseen ja valokuvatiedusteluun. RI G H TE R FA M IL Y A RC H IV ES. Toisen maailmansodan jälkeen täsmäaseiden ja miehittämättömien lentokoneiden kehitys eriytyi omille kehityskaarilleen. Samalla aikakaudella ja samoista syistä Neuvostoliitossa kehitettiin laaja valikoima taktista ja strategista miehittämätöntä tiedustelulentokalustoa: vuonna n Reginald Dennyn kehittämä RP-4/OQ-1/OQ-2/TDD-1 Radioplane oli ensimmäinen laajaan tuotantoon päässyt kauko-ohjattava maalilennokki. Miehittämätön lentokalusto oli aluksi lähinnä ohjelmoituja ja kaukoohjattuja maalilennokkeja sekä käytöstä poistetusta taktisesta lentokalustosta muunnettuja maalikoneita, joiden kehitys seurasi sotilasilmailmailulle tyypillistä lentonopeuksien kasvua. Firebeen lentoreitti ohjelmoitiin etukäteen, ja yleisemmin se laukaistiin lentokoneesta. Länsiliittoutuneiden merkittävänä saavutuksena voidaan pitää räjähteillä lastatun kauko-ohjatun raskaan pommikoneen iskua Helgolandin sukellusvenetukikohtaa vastaan syyskuussa 1944. Silmä taivaalla Vastustajan ilmatorjunnan torjuntakyvyn kasvun myötä Yhdysvaltain ilmavoimissa alettiin vakavasti pohtia miehittämättömien tiedustelukoneiden käyttämistä vuonna 1959. Täsmäaseissa kehitettiin uusia kauko-ohjausja hakeutumismenetelmiä sekä parannettiin iskukykyä ja kantamaa. Amerikkalaiset tukialuskäyttöiset kauko-ohjatut Interstate TDR -torpedopommikoneet tekivät useita menestyksellisiä taistelulentoja Tyynellämerellä vuonna 1944 (katso Suomen Sotilas 6/2010). Tuon valokuvan ja hyvän neuvon ansiosta koko maailma tunsi Norma Jeane Doughertyn muutaman vuoden kuluttua Marilyn Monroena. Italiassa oli palveluskäytössä vastaavia kauko-ohjattuna lentokoneita. Brittien kontra-amiraali Ralph Earle oli Sperryn varhaisten ilmatorpedokokeilujen innoittamana ehdottanut samaa jo edellisen maailmansodan aikana. Perinteisesti nykyaikaisen miehittämättömän sotilasilmailun alkuna pidetään näitä vuoden 1959 tapahtumia Yhdysvalloissa
Israel oli käyttänyt amerikkalaisia miehittämättömiä lentokoneita ensimmäisen kerran vuonna 1973 jom kippurin sodassa tiedusteluun ja harhamaaleina. Kaikkiaan Desert Storm -operaatiossa viimeisimmän sukupolven israelilais-amerikkalaiset kevyet miehittämättömät ilma-alukset suorittivat yli 500 tehtävää keskittyen tiedusteluun ja tulenjohtoon. Neuvostoliitto ja Yhdysvallat hallitsivat miehittämätöntä sotilasilmailua aina 1980-luvulle saakka. Vanhemman sukupolven miehittämätöntä lentokalustoa ei käytetty juuri lainkaan, eli kalustossa oli tapahtunut selkeä murros. Kaiken lisäksi israelilainen kalusto oli aiempaa edullisempaa. Uusi ja innovatiivinen kilpailija kuitenkin jo hengitti heidän niskaansa. Israelilaislennokit pystyivät toimimaan varsin vaatimattoman infrastruktuurin varassa: kiitoradaksi riitti tieosuus, tai UAV voitiin laukaista katapultin avulla. Alhaisen nopeutensa ja pienien ulkomittojensa ansiosta ne olivat varsin haastavia maaleja 1970-luvun ilmatorjuntaohjuksille ja taktisille hävittäjäkoneille, mutta matalalla lentäessään ne olivat helppoa riistaa ammusilmatorjunnalle ja jopa joukkojen omakohtaiselle ilma-ammunnalle jalkaväkiasein. n Tu-141 Strizh.. Koska saadut kokemukset olivat positiivia, päätettiin aloittaa oman miehittämättömän lentokaluston kehittäminen. Toinen samanaikainen kehityssuunta oli henkilöauton kokoisen kaluston pienentäminen, jotta sitä voitaisiin käyttää myös alemmilla organisaatiotasoilla aina yksittäiseen taistelijaan saakka. Lisäksi amerikkalaiset tiesivät nyt tarkkaan, millaista omaa miehittämätöntä lentokalustoa pitäisi kehittää tulevaisuudessa – konfliktin aikana omaksuttiin uusin israelilainen taitotieto, ja tuleva kehityspolku näytti nyt selkeältä. Tu-143 Reis oli käytössä Afganistanin sodassa vuosina 1979–1989 sekä Libanonin sodassa vuonna 1982. Miehittämättömässä sotilasilmailussa oli tapahtunut vallankumous. Israelilaisten toteuttama miehittämättömien tiedustelukoneiden vallankumous oli kuitenkin kalustomielessä varsin rajallinen, koska heidän lennokkiensa toimintasäteet olivat varsin rajoitettuja. Tänään pienimmät miehittämättömät lentävät sensorit ovat jo pikkulinnun tai hyönteisen kokoisia, joskin valtaosa pienistä ”lennokeista” on selvästi isompia. Vuoden 1982 Libanonin sodassa saatiinkin jo ensimakua miehittämättömän sotilasilmailun tulevaisuudesta: uuden sukupolven kauko-ohjattavat israelilaiset Tadiran Mastiffja IAI Scout -UAV:t pystyivät perinteisten tehtävien lisäksi reaaliaikaiseen videotiedusteluun. Kaikkien liittoutuman valtioiden asevoimien johdossa, ja alemmillakin organisaatiotasoilla, sisäistettiin tulevan muutoksen olevan välttämätön. Malli Israelista Miehittämättömän sotilasilmailun seuraava tarkastelupiste, vuoden 1991 Persianlahden sota, osoitti amerikkalaisjohtoisen liittoutuman käyttävän nyt ensimmäistä kertaa 1980-luvun israelilaiseen teknologiaan perustuvia miehittämättömiä ilma-aluksia reaaliaikaiseen tiedusteluun laajassa mittakaavassa. Seuraavana miehittämättömän lentokaluston kehitysaskeleena olikin kuroa umpeen uusimman, mutta toimintamahdollisuuksiltaan rajoitetun, sekä perinteisen, laajempien käyttömahdollisuuksien miehittämättömän ja miehitetyn taktisen ja strategisen lentokaluston välistä operatiivista kuilua. Myös nopeudet ja hyötykuormat olivat varsin vaatimattomia perinteiseen, miehitettyyn ja miehittämättömään taktiseen lentotiedustelukalustoon verrattuna: jos edellisen sukupolven amerikkalainen ja neuvostoliittolainen miehittämätön tiedustelulentokalusto suoritti tehtävänsä lentämällä vähintään 900 kilometrin tuntinopeudella ilmatorjunnan välttämiseksi, uusien israelilaisten lennokkien nopeudet olivat henkilöauton luokkaa, ja ilmatorjunnasta päätettiin olla välittämättä lennokkien alhaisen hinnan takia. Tämä antoikin mahdollisuuden niiden käyttöön esimerkiksi prikaatitasolla: joukkoyksikön johto sai käyttöönsä oman tiedustelujärjestelmän, joka pystyi reaaliaikaiseen videotiedusteluun riittävällä operatiivisella syvyydellä. Neuvostokalusto toimi samalla tavalla kuin amerikkalainen kalusto, mutta se laukaistiin maasta. Neuvostoliitto oli 1970ja 1980-luvuilla maailman suurin miehittämättömien tiedustelukoneiden valmistaja kappalemääräisesti mitattuna. Se soveltui myös pidempiaikaisiin valvontatehtäviin kohdealueella ja pystyi suorittamaan reaaliaikaista tiedustelua. Tämä sota osoitti myös sen, ettei kaikkia miehittämättömän sotilasilmailun tarjoamia mahdollisuuksia pystytty vielä hyödyntämään, koska se vaati asevoimien organisaation ja toimintatapojen muutosta. 120 SUOMEN SOTILAAN ilmasota 1964 tulivat palveluskäyttöön taktinen Tupolev Tu-143 Reis ja strateginen Tupolev Tu-123/DBR-1 Jastreb, jonka toimintasäde oli 3 200 kilometriä. Vuonna 1979 palveluskäyttöön tuli 1 000 kilometrin toimintasäteellä toimiva taktinen Tu-141 Strizh, joka on palveluskäytössä Ukrainassa tänäkin päivänä
1990-luvun alkuvuosina CIA kiinnostui Leading Systemsin kehittämästä miehittämättömästä Amber-tiedustelukoneesta. Kokeilut alunperin aseistamattomana tiedustelukoneena palvelukseen tulleen Predatorin aseistamiseksi aloitettiin vuonna 2001. Kehitysohjelma siirtyi vuonna 1994 General Atomicsille, ja kuuden kuukauden suunnitteluja käyttökonseptitöiden tuloksena Yhdysvaltain puolustusministeriö hankki kolme Predator-koejärjestelmää, joista kuhunkin kuului neljä ilma-alusta ja yksi maavalvonta-asema. Leading Systemsin perustaja oli entinen Israelin ilmavoimien pääsuunnittelija Abraham Karem. Ulkoisesti MQ-1B Predator muistuttaa 8,22 metrin pituista purjelentokonetta, jossa on 16,8 metrin kärkiväli ja nelisylinterinen 84 kW:n Rotax-polttomoottori. Koneen lakikorkeus on 7 620 metriä, huippunopeus 220 ja matkalentoAmerikkalaisen irtioton kehityskulussa UAV:sta UCAV:ksi teki järeämmän kaluston puolella General Atomics, jonka kehittämän RQ-1/MQ-1 Predatorin pohjalta on muodostunut moderni mielikuva sotilaskäytössä olevasta miehittämättömästä ilma-aluksesta. 121 SUOMEN SOTILAan ilmasota P redatorin juuret ovat CIA:n 1980-luvun vaikeasti havaittavien tiedustelulennokkien kehitysohjelmassa. Anturijärjestelmään lisättiin lasermaaliosoitin, siipiä vahvistettiin, ja se sai kaksi laserhakuista AGM-114 Hellfire -panssaritorjuntaohjusta. TEK S TI: ALEK SEI KE T TUNEN KUVAT: USAF PREDATOR JA REAPER Pedon tie UAV:sta UCAV:ksi. Kaikki koejärjestelmät osallistuivat vuonna 1995 menestyksellisesti Roving Sands -sotaharjoitukseen ja siirrettiin kesällä 1995 Gjaderer-tukikohtaan Albaniaan tiedustelutehtäviin entisen Jugoslavian alueella. Koneen tyhjäpaino on 512 kiloa ja maksiminousupaino 1 020 kiloa. Samalla Predatorin tyyppimerkintä vaihtui alkuperäisestä aseistamattomasta miehittämättömästä ilma-aluksesta (RQ-1) aseistettuun monikäyttöiseen miehittämättömään ilma-alukseen (MQ-1). Kun Yhdysvallat aloitti 7.10.2001 sotatoimet Afganistania vastaan, Yhdysvaltain ilmavoimilla oli käytössä jo 60 Predatoria
Alijärjestelmiltään Reaper on hieman Predatoria kehittyneempi: anturit ovat parempia ja muun muassa SAR-tutkaa voidaan käyttää myös täsmäpommien maalinosoitukseen. Veljekset petojen sukua Predator toimii kauko-ohjattuna. Predatorin satelliittimaavalvonta-asema mahtuu muutamaan konttiin ja sisältää läpimitaltaan 6,1 metrin satelliittiantennin. Tyhjäpaino on noussut 2 223 kiloon ja maksiminousupaino 4 760 kiloon asti. Käyttökonseptin ja infrastruktuurivaatimusten osalta koneet ovat lähes samanlaisia: kummatkin vastaavat miehitettyä taktista lentokalustoa tukikohtavaatimusten, taktisen toimintasäteen ja aseistuksen suhteen maasta ilmaan -toiminnassa. Predator ei ole kertakäyttöinen, vaan sillä lennetään normaaleja nousu– tehtävä–laskeutuminen–huoltotoimenpiteet-syklejä lentotuntiresurssien ehtymiseen saakka. Huippunopeus on 893, matkalentonopeus 580 kilometriä tunnissa ja lakikorkeus 15 240 metriä. Vuodesta 2007 lähtien Yhdysvaltain ilmavoimat on käyttänyt myös uudempaa ja hieman isompaa General Atomics MQ-9 Reaperia, joka on Predatorin käyttökokemusten ja käyttörajoitusten perusteella samoihin tehtäviin kehitetty ja aseistettu monikäyttöinen miehittämätön ilma-alus. Nousemiseen ja laskeutumiseen tarvitaan 1 500 x 40 metrin alue, johon on oltava suora näköyhteys radiolinkkimaa-asemasta. Maalinosoitukseen käytetään lasermaaliosoitinta. Aseistuksen määrä on tuplattu neljään Hellfireohjukseen tai neljään 226 kilon GBU-38 JDAM -täsmäpommiin yhteispainoltaan 1 400 kiloa. Koneen voimanlähteenä on 671 kW:n potkuriturbiini. 122 SUOMEN SOTILAAN ilmasota nopeus 135 kilometriä tunnissa. Koneen miehistöön kuuluvat lentäjä ja järjestelmäoperaattori. n 1st Lt. Predatorin ohjaus-, tiedusteluja maalinosoitusjärjestelmä koostuu videokamerasta lentämistä varten, kahdesta zoom-objektiivilla varustetusta tiedusteluvideokamerasta päiväja yökäyttöön sekä SAR-tutkasta. Laskeutumisen ja lentoon nousemisen aikana sitä ohjataan radiolinkillä tukikohdasta käsin, mutta tehtävän suorittamisen aikana satelliittilinkin kautta vaikka toisella mantereella sijaitsevasta maavalvonta-asemasta. Erik Evans lentää MQ-1B Predatoria nousukiitoon elokuussa 2010.. MQ-9 Reaper muistuttaa sekin 11 metriä pitkää purjelentokonetta, jonka kärkiväli on 26,2 metriä. Jos tehtävä on kestoltaan pitkä, miehistö voidaan tarvittaessa vaihtaa toiseen. Toimintasäde on 1 850 kilometriä ja toiminta-aika 14-42 tuntia. Lisäksi Reaperilla on parempi suorituskyky. Koneen toimintasäde on 1 240 kilometriä, mutta sillä on lennetty jo 40 tuntia kestäviä lentoja. Videokamerat lähettävät reaaliaikaista videokuvaa ja SAR-tutka still-tutkakuvia
TEK S TI: AHTI L APPI, E VERS TI E VP n Toisen maailmansodan jälkeen suurimmaksi ilmapuolustuksen haasteeksi nousivat atomipommittajat, kuten etualan amerikkalainen B-52, jota käytetään yhä! Taustalla B-17, ”lentävä linnoitus”, yksi toisen maailmansodan merkittävimmistä strategisista pommikoneista. Ilmalaivoista atomipommittajiin Toisen maailmansodan jälkeen ilmapuolustuksen pahimmaksi haasteeksi nousivat atomipommikoneet. Oli keksittävä keinoja torjua atomipommittajat miehittämättömillä aseilla. Folland suunnittelivat vuonna 1916 pienen kauko-ohjattavan lentokoneen, joka sai peitenimen Aerial Target (ilmamaali). Ilmalaivan vedyn räjähdysmäinen syttyminen oli riski myös lentokoneen pilotille. 123 SUOMEN SOTILAan ilmasota S aksalaisten ilmalaivojen torjuminen ensimmäisessä maailmansodassa tuotti briteille suuria ongelmia. Britit kehittivät vaaralliseen ilmalaivojen torjuntaan myös lennokkia.. Torjuntahävittäjien piloteille tämä oli itsemurhatehtävä, kun riskinä oli kuoleminen maalikoneen räjähdyksessä. Lentokoneyritykset Royal Aircraft Establishment (Farnborough) ja de Havilland osallistuivat koneen rakentamiseen. n Kesäkuu 1916. Low ja H.P. Ensilento tapahtui 21.3.1917, mutta konetta ei tiettävästi ehditty käyttää tositoimissa ennen sodan päättymistä. Ilmalaivat lensivät aina vain korkeammalla (5 500–6 000 metriä), jolloin niihin osuminen raskailla ilmatorjuntatykeillä oli yhä vaikeampaa, varsinkin pimeällä. Tämän vuoksi ryhdyttiin Isossa-Britanniassa suunnittelemaan miehittämätöntä torjuntakonetta. Alkeellisilla hävittäjäkoneilla pelkkä nousu riittävän korkealle kesti niin kauan, että ilmalaiva oli jo kadonnut. Ilmalaivojen torjuntaan suunniteltu kone oli varustettu taistelulatauksella. Professorit A.M. Torjunnan piti tapahtua mahdollisimman kaukana suojattavista kohteista, koska atomipommien räjähtäminen pommikoneen tuhoutuessa ilmassa tai maassa olisi tuottanut suuria vahinkoja. Esikuvaksi se kyllä kelpaa. Warneford oli menettää itsekin henkensä zeppeliinin vetyräjähdyksessä ja joutui tekemään pakkolaskun. Atomipommittajien torjuntaan kehitettiin miehittämättömiä ilma-aluksia ja ohjuksia. Pelottomat kauko-ohjattavat n Miehittämättömiä torjuntahävittäjiä oli ennenkin Miehittämättömiä koneita on kehitelty itsemurhaa hipoviin vaarallisiin torjuntatehtäviin jo yli 90 vuotta. Brittihävittäjälentäjä Alexander Warnefordin ohjaama ranskalaisvalmisteinen Morane-Saulnier-yksitasohävittäjä on saanut kuolettavan osuman saksalaisten ilmalaivaan Z-37
Lopulta kaiketi raha ratkaisee. Paljon painavat myös teollisuuspoliittiset intressit. Strategisen luokan miehittämättömiä koneita tuskin tarvitsemme, ellei hävittäjiä korvata niillä joskus kokonaan.... MIEHITTÄMÄTTÖMIEN koneiden tärkein funktio lienee tänä päivänä miehistötappioiden välttäminen 3D-tehtävien (Dull, Dirty, Dangerous, tylsät, likaiset ja vaaralliset tehtävät) toteuttamisessa. GAPA ei tullut operatiiviseen käyttöön, mutta se loi perustan myöhemmin palveluskäyttöön tulleelle BOMARCohjukselle. Tässä lehdessä esitetyt laskelmat osoittavat miehittämättömän ilmailun kokonaiskustannuksiltaan yllättävänkin kalliiksi, mutta ei tässä rahan säästämisestä taidakaan olla kysymys; aivan kuten lehtemme aikaisemmissa numeroissa on useissa yhteyksissä arvioitu. Niiden tuhoaminen ilmatorjunnalla on toki mahdollista, mutta useissa olosuhteissa vaikeaa tai epätaloudellista. Myöhemmissä malleissa oli lähtömoottorin lisäksi myös kehittyneempi Aerojet-rakettimoottori. 124 SUOMEN SOTILAAN ilmasota USAF ryhtyi jo 1940-luvulla kehittämään maavoimien ilmatorjuntaohjusten rinnalle kaukotorjuntaan soveltuvia miehittämättömiä torjuntahävittäjiä (pilotless interceptor missile). Vertailukohteena olisi miehitetty lentokone. (Matalalla lentäessä tämän tyyppiset UAV:t ovat helppoja maaleja jopa joukkojen omakohtaiselle ilmatorjunnalle puhumattakaan kevyestä ammusilmatorjunnasta, toim huom.). U SA F. Tästä alkoi miehittämättömien koneiden aikakausi Suomen puolustusvoimissa 30 vuotta sitten. Tällöin todettiin, että kone havaittiin kaikilla tutkilla, joten sitä voitiin myös tulittaa tutkaohjatuilla it-aseilla (meillä tuolloin muun muassa 35 mm, 57 mm, Marksman, Crotale NG). Israelilaiset esittelivät sitä Sarriojärvellä Lapissa. Teknisen kehitystyön ensimmäinen malli oli Boeing Aircraft Corporationin GAPA (Ground-to-Air Pilotless Aircraft), jota yksinkertaisuutensa takia on kuvattu siivekkeillä ja lähtöraketeilla varustetuksi puhelinpylvääksi. Ohjus saavutti kaksinkertaisen äänennopeuden (Mach 2). n S-200-ohjukset korvattiin Venäjällä uudemmilla malleilla vasta 2000-luvulla. AL KOMMENTTI Siipien havinaa Toimituksemme jäsen, ilmasotahistorioitsija, entinen ilmatorjunnan tarkastaja, eversti Ahti Lappi kommentoi tuoreeltaan näillä sivuilla olevaa juttukokonaisuutta miehittämättömästä ilmailusta. Tarvitsemme tulevaisuudessa myös operatiivisia UAV-koneita; pitäähän uusille tykistöohjuksille löytää maaleja. Tämä tieto näytti tulleen kenttätykistömiehille yllätyksenä. Koemallissa puurunkoinen raketti oli ripustettu yksinkertaiseen lähtölavettiin. Tarkastelu Suomen osalta onkin mielenkiintoinen juttu: mihin tehtäviin miehittämättömiä koneita tarvittaisiin, mitkä olisivat niiden realistiset käyttömahdollisuudet ja mikä olisi resurssitarve. ITSE OLEN TAVANNUT luokitella lennokit (RPV, UAV, UCAV) suorituskyvyn mukaan (erityisesti ulottuvuus) kolmeen eri kategoriaan: taktilliset, operatiiviset ja strategiset. Suomessa tarvitaan taktillisia UAV-laitteita lähitiedusteluun ja tulenjohtoon. OLIN MUKANA myös kymmenen vuotta myöhemmin, kun oltiin hankkimassa Suomen ensimmäistä tiedustelulennokkia tai paremminkin UAV:ta (UAV, Unmanned Air Vehicle, miehittämätön ilma-alus). Prototyyppiä suunniteltiin Hollomanin lentotukikohdassa. Yli kahden kilometrin korkeudella koneen optinen havaitseminen oli hyvin vaikeaa, mutta todettiin, että sitä olisi voitu ampua Iglalla, lämpösäteilyä oli paikoin riittävästi, tosin sääolot rajoittivat käyttöä. Teknillinen elinkaari oli noin 30 lentotuntia, lentotunnin hinta oli noin 10 000 tuolloista Suomen markkaa. Koeammunnoissa vuonna 1947 laukaistiin yli 100 rakettia, joiden avulla tutkittiin ohjustekniikan erilaisia sovelluksia. Kehittämisvaiheen virallinen SUOMESSA ilmatorjunnalle saatiin ensimmäiset isot maalilennokit (Northrop KD2R-5 eli MALE 82) elokuussa 1982, jolloin olin ensimmäisen ampumaleirin komentaja. Ohjus oli lähtömoottoreineen 8 metriä pitkä, ilman sitä kolme metriä, ja sen läpimitta oli 30,4 senttiä. Omiakin kokemuksia on jo vuosikymmenten takaa. Mikä on ihmishengen hinta. BOMARC Boeing ja Michigan Aerospace Research Center (MARC) käynnistivät uuden asejärjestelmän kehitystyön vuonna 1949. Tyyppi oli meillä pitkään käytössä maalinhinauskoneena ja ohjusmaalina, se oli halpa ja täytti tehtävänsä. Sen nimi BOMARC juontui yritysten nimistä. Tätä ei aluksi vaan tahdottu uskoa. Operatiivisten UAV-kalustojen tuhoaminen on helppoa, ne ovat ”itsemurhakoneita”. Ilmatorjuntamiehet kyllä kertoivat muille, että tiedustelu-UAV:t olisivat sodassa kertakäyttöisiä, helposti tuhottavissa
Toinen malli S-200A Angara (SA-5 Gammon) hyväksyttiin käyttöön 22.2.1967, sen kantama oli 150 kilometriä ja torjuntakorkeus 35 kilometriä; uudemmilla malleilla kantama oli pitempi (esimerkiksi S-200D Dubna 300 kilometriä). Ohjusjärjestelmiä valmistettiin lopulta vain 10 ja ohjuksia 400. Ydintaistelulataus W-40 oli teholtaan 7–10 kilotonnia. Siinä oli kiinteätä polttoainetta käyttävä lähtömoottori ja myös matkamoottorien suorituskyky oli parempi. BOMARC-A – jotenkuten lentävä puhelintolppa BOMARC-A oli lyhytsiipistä suihkuhävittäjää muistuttava, pystysuoraan laukaistava kaukotorjuntaohjus. Sarjavalmisteisen BOMARC-A:n ensimmäinen koeammunta tapahtui elokuussa 1958, ja ohjus saatiin operatiiviseen käyttöön vuosina 1959–1960, 10 vuotta projektin käynnistämisen jälkeen. Ohjusmalli tuli operatiiviseen käyttöön vuonna 1959. Strategiset B-52ja B-58-pommikoneet sekä SR-71-tiedustelukone olivat tästä hyviä esimerkkejä. BOMARC-A:ssa oli teknisiä heikkouksia, jotka ilmenivät varsinkin nesterakettimoottorin tankkaamisessa. Koneessa oli lähtöraketti, joka irtosi startin jälkeen, ja kaksi suihkumoottoria. Suunnitellun koneen pituus oli 9,6 metriä, lähtöpaino 2 960 kiloa, ulottuvuus 300–350 kilometriä, torjuntakorkeus 30 kilometriä, nopeus 1 200 metriä sekunnissa ja taistelulataus 190 kiloa. Ohjuslaivueita oli sekä Yhdysvalloissa että Kanadassa. S-200 on vasta 2000-luvulla korvattu uudemmilla S-300ja S-400-ohjusjärjestelmillä. Maavoimien varsinaiset ilmatorjuntaohjukset (Nike Ajax, Nike Hercules, HAWK) näyttelivät kuitenkin pääosaa Yhdysvaltain ilmapuolustuksessa atomipommittajia vastaan. Atomipommittajien aika oli silloin jo lähes ohi, mutta uusia maaleja olivat muun muassa AWACS-koneet. Länsivaltojen uusien konetyyppien ominaisuudet aiheuttivat yhä kovempia teknisiä vaatimuksia ilmapuolustukselle. 20 800 metriä Ohjus voitiin varustaa joko tavallisella tai ydintaistelulatauksella. Virallinen tyyppinimike oli aluksi IM-99, myöhemmin CIM-10A. Ohjuksen tärkeimmät tekniset ominaisuudet olivat seuraavat: pituus ............................. Kehitystyö vei aikansa, sillä Boeing sai ohjuksen valmistussopimuksen vuonna 1957. Neuvostoliitossa suunniteltiin 1950-luvulla Yhdysvaltain mallin mukaan kaukotorjuntaan myös miehittämättömiä torjuntahävittäjiä. Pommikoneista kaukaa laukaistavat ydinkärkiset hyökkäysohjukset (esimerkiksi Hound Dog ja Blue Steel) vaikeuttivat torjuntaa, ja varsinaisen pommikoneen torjuminen edellytti hyvin suurta ulottuvuutta. Ohjuksen nopeus oli nyt 950 metriä sekunnissa ja ulottuvuus parani, kun torjuntaetäisyys oli 700 kilometriä ja lentokorkeus 30 kilometriä. Ohjus ohjattiin maalin lähelle kaukovalvontatutkan avulla, minkä jälkeen se teki loppuhakeutumisen oman tutkan avulla. Ilmavoimien suunnitelmissa oli tuolloin 52 ohjuslaivueen ja yli 6 600 ohjuksen hankinta. Ensimmäinen malli S-175 epäonnistui eikä tullut käyttöön. 7 028 kiloa nopeus ....... Heikkouksien poistamiseksi suunniteltiin parempi malli BOMARC-B (CIM10B), josta on käytetty myös nimitystä Super-BOMARC. JA A KK O PU U PE RÄ. SUOMEN SOTILAan ilmasota 125 tyyppinimike XF-99 viittasi hävittäjään. Kumpaakaan miehittämätöntä torjuntakonetta ei tiettävästi otettu käyttöön. 15 metriä siipiväli ......................... Pitkän kantaman torjuntaa varten Neuvostoliitossa suunniteltiin uusia ilmatorjuntaohjusjärjestelmiä. 5,8 metriä paino ............................ 3 173 kilometriä tunnissa (880 metriä sekunnissa) ulottuvuus .............417 kilometriä lentokorkeus .......... Lähtömoottorina oli nestemäistä polttoainetta käyttävä Aerojet-General-rakettimoottori ja matkamoottorina kaksi Marquardt-suihkumoottoria (ramjet). Myös A.I. Kuuluisa lentokonesuunnittelija A.N. Tupolev laati vuonna 1958 piirustukset ”lentokoneammuksesta” eli Z-koneesta (Z = zenitnij, ilmatorjunta), viralliselta nimeltään Projekti 131 (Tu-131). Mikojan suunnitteli vuonna 1958 vastaavan koneen R-500 (KR500), jonka ulottuvuus oli suurempi, 800–1 000 kilometriä, samoin nopeus, 1 300 metriä sekunnissa. Saastunut alue peitettiin betonilla ja asfaltilla. Ohjuksen hinta oli 1 154 000 dollaria. Koeammunnat aloitettiin syyskuussa 1952 Cape Canaveralissa. n Lempinimi lentävä puhelintolppa ei selittelyä kaipaa. Teknisenä ongelmana oli, miten saada tällainen miehittämätön kone osumaan maaliinsa etäisyyden ollessa jopa satoja kilometrejä. Nestemäisiä polttoaineita oli kolme erilaista, säiliöiden täyttäminen oli hidasta ja vaarallista, eikä niitä voinut korroosion takia säilyttää täytettyinä, joten laukaisuvalmius oli huono. Tämä oli perussyy pitkän kantaman torjuntaohjusten kehittämiselle. Neuvostoliitossakin 1950-luvun loppupuolella nähtiin atomipommittajat vielä selvänä uhkana Neuvostoliitossakin. Vaarasta saatiin todistus 7.6.1960, kun BOMARC-ohjus syttyi tuleen McGuiren lentotukikohdassa ja ydinlatauksesta levisi radioaktiivista plutoniumia
Varaverkko uusiksi Varaverkko uusiksi KIINAN aurinko nousee KIINAN aurinko nousee SUOMEN MAAVOIMAT HUOMENNA | HISTORIA EXTRA: SAKSAN VIIMEINEN VOITTO 1943 R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 1/2 1 3 • 1 2 , 5 . ILMASOTA EXTRA | SODASTA JA RAUHASTA | SVEITSI LUOTTAA RESERVIIN ILMASOTA EXTRA | SODASTA JA RAUHASTA | SVEITSI LUOTTAA RESERVIIN ILMASOTA EXTRA | SODASTA JA RAUHASTA | SVEITSI LUOTTAA RESERVIIN Suihkuhävittäjän VIIDES SUKUPOLVI Suihkuhävittäjän VIIDES SUKUPOLVI R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 2/2 1 3 • 1 3 , 5 . KIINNOSTUITKO. Vuosikerta sisältää kuusi lehteä – yhteensä yli 500 sivua täyttä asiaa maanpuolustuksesta, sotataidosta, sotilastekniikasta, sotahistoriasta ja turvallisuudesta. DOPINGIA SOTILAILLE | KYMMENEN VUOTTA: WTC 0911 | JATKOSODAN ASEET KONEPISTO OLIEN TAISTELU TAISTELU TAISTELU TAISTELU 70 vuotta jatkosodas ta DOPINGIA SOTILAILLE | KYMMENEN VUOTTA: WTC 0911 | JATKOSODAN ASEET DOPINGIA SOTILAILLE | KYMMENEN VUOTTA: WTC 0911 | JATKOSODAN ASEET DOPINGIA SOTILAILLE | KYMMENEN VUOTTA: WTC 0911 | JATKOSODAN ASEET R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 6/2 1 • 1 2 , 5 . MAALLA: UUSI TAISTELUTAPA | KEMIALLINEN TAPPAJA | ILMASSA: ”MERSUN” PUIKOISSA Suomen MERSUT 70 vuotta R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 5/2 1 • 1 2 , 5 . ROBOTTIEN TAIVAS | KYBERSOTA JA ELSO | ASEVELVOLLISUUS RAPORTTI www.facebook.com/suomensotilas. Suomen Sotilas on maamme suurin ja vanhin riippumaton sotilasaikakausjulkaisu. Taivaan robotit Maavoimat uusiksi PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN | PUOLUSTUSSELON TEKO | VENÄJÄLLÄ PUHUU RAHA PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN | PUOLUSTUSSELON TEKO | VENÄJÄLLÄ PUHUU RAHA PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN | PUOLUSTUSSELON TEKO | VENÄJÄLLÄ PUHUU RAHA R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 3/2 1 3 • 1 3 , 5 . USA LIIPAISIMELLA | HÄVITTÄJÄN 4.5 SUKUPOLVI | KOITAJOKI 1944 Uuden taistelutavan UUSI JUHTA Polarikselta Uuden taistelutavan UUSI JUHTA Polarikselta R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 4/2 1 3 • 1 3 , 5 . Tilaa nyt: www.suomensotilas.fi tai soita (03) 4246 5334 R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 4/2 1 1 • 1 2 , 5 . PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN | PUOLUSTUSSELON TEKO | VENÄJÄLLÄ PUHUU RAHA Ihmeaseita vai suuria lupauksia. R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 2/2 1 3 • 1 3 , 5
U .S . N A VY
208 sivua täynnä valokuvia. Tilausnro: 57-364 Hinta 36,Hyökkäys auringosta Ritari Eino Luukkanen. Tilausnro: 57-013 Hinta 36,Luonetti Varuskunnan historia 1939-2014 268 siv, värija mustavalkokuvia. Tilausnro: 57-559 Hinta 35,Saab 35 Draken Upea kuvakirja Drakenista, sen historiasta. Tilausnro: 57-370 Hinta 30,”ILLU” Lentomestari Ilmari Juutilainen. 512 sivua, mustavalkokuvia. 250 sivua, mustavalkokuvia. Engl.kiel. Engl.kiel. (09)449 801, e-mail: shop@aviationshop.fi Varastomyymälä avoinna: KE 17-19, LA 10-14 www.aviationshop.fi Ilmailijan tavaratalo Verkkokaupassa noin 2.000 tuotetta: aviationshop.fi Suomen suurin valikoima ilmailukirjoja MESSERSCHMITT Bf109 Puuvillaa. Koot: S, M, L, XL, XXL ja XXXL Tilausnro: 65-109 Hinta 19,Ilmavoimien suihkukoneet Puuvillaa. Kajanuksenkatu 12, 00250 Helsinki. Tilausnro: 57-373 Hinta 59,Ässäpari Hermann Graf & Alfred Grislawski on 345 pudotuksen ässäpari. Tilausnro: 59-705 Hinta 42,Poltto palaa ! MiG-21 Suomen taivaalla 1963-98 runsas kuvitus, 160 sivua. Tilausnro: 57-369 Hinta 39,Siipimiehenä Kannaksella Hävittäjälentäjä Kosti Keski-Nummi. Tilausnro: 57-415 Hinta 40,Lappeenrannan lentokenttä 1918-1944 400 siv, värija mustavalkokuvia. Koot: S, M, L, XL ja XXL Tilausnro: 65-052 Hinta 19,HAWK Puuvillaa. 440 sivua, mustavalkokuvia. 224 sivua, mustavalkokuvia. Koot: S, M, L, XL, XXL ja XXXL Tilausnro: 65-182 Hinta 19,Suomen suurin valikoima ilmailu t-paitoja Postitse + postima ksu Suomen Sotilas Ilmasota_Suomen sotilas 15.9.2016 12.39 Sivu 1. Tilausnro: 57-372 Hinta 35,F/A-18 HORNET Puuvillaa. Tilausnro: 59-320 Hinta 52,Ilmavoimat Suomen Ilmavoimat 1940-luvulta tähän päivään. 200 siv. 248 siv. Tilauspuh. Koot: S, M, L, XL, XXL ja XXXL Tilausnro: 65-328 Hinta 19,Koelentäjän päiväkirjasta 2 Jyrki Laukkasen kokemuksia