Suomen Sotilas Extrat Jatkosota/2016

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

alv 10%) TUNTEMATON JATKOSOTA • 75 VUOTTA • 1941–2016 -PATALJOONA SUOMALAINEN • SUOMI HYÖKKÄÄJÄNÄ • SOTATOIMET • ASEET • ILMASOTA • SUOMI HYÖKKÄÄJÄNÄ • SOTATOIMET • ASEET • ILMASOTA. 8,90 € (sis
nro _____________________________________ Sähköposti: __________________________________. Täytä ja lähetä oheinen kuponki tai soita tilaus (03) 4246 5334 tai faxaa (03) 4246 5341 Voit tilata myös sähköpostitse asiakaspalvelu@ kustantajapalvelut.fi SA -K U VA Postimaksu maksettu KUSTANNUS OY SUOMEN MIES 00003 HELSINKI Vastauslähetystunnus nro 5007541 KYLLÄ KIITOS! Tilaan Suomen Sotilaan kestotilauksena edulliseen 72 € hintaan Tilaajan tiedot: Nimi: ________________________________________ Osoite: ______________________________________ Postinro: _____________________________________ Postitoimipaikka: _____________________________ Puh. Tietoja voidaan käyttää suoramarkkinoinnissa. Vuosikerta sisältää kuusi lehteä – yhteensä yli 500 sivua täyttä asiaa maanpuolustuksesta, sotataidosta, sotilastekniikasta ja sotahistoriasta. Suomen Sotilas on maamme suurin ja vanhin riippumaton sotilasaikakausjulkaisu
Historiaa ne eivät – luotettavasti – valaise, mutta dramaattisesti, kauniisti ja vetoavasti kyllä. Jatkosodan syttymisestä on 75 vuotta. Vaikka tutkimus tekee työtään, tuntuu kansallista historiankuvaa määrittävän enemmän iltapäivälehtien isot otsikot, joissa kaivellaan milloin ruumiita Huhtiniemestä ja milloin totuuden sanaa yhteistyöstä natsi-Saksan kanssa. Siksi kokosimme sinulle tähän julkaisuun todellista kuvaa populäärihistoriassa, elokuvissa ja romaanien sivuilla tuntemattomaksi ja jopa vääristyneeksi taipuneesta jatkosodasta, sen alkuhetkistä 75 vuotta sitten. Valoa pimeyteen voi tuoda vain tutkimus. Kun suuren yleisön ja heidän joukostaan valitsemien päättäjien historiankäsitys vääristyy, katoaa myös käsitys nykyhetkestä ja kyky tehdä päätöksiä tulevaisuuden varalle. Senkin populäärikuva on kansakunnan kaapin päällä kuin eri kansakuntien historiankuvat yleensäkin, kiillotettu ja vääristynytkin, mutta silti terävämpi ja kirkkaampi kuin kuva itsenäisyytemme kolmesta muusta sodasta: vapaussodasta, jatkosodasta ja Lapin sodasta. Yksityiskohdat tarkentuvat, jotkin asiat kenties ajan kuluessa myös hämärtyvät. Talvisota on suomalaisten suuri eeppinen sota. Se herrojen sota. Kuunnellaan heitä ja mitä tutkijoilla on heistä ja heidän ajastaan sanoa. Mutta suurelle yleisölle jatkosota tuntuu olevan tuntemattomampi. SUOMEN SOTILAan historia 3 Postiosoite: Döbelninkatu 2, 6 krs., 00260 Helsinki • etunimi.sukunimi@suomensotilas.fi • Toimittaja: Jaakko Puuperä, gsm 050 590 3964 • Ulkoasu: Kalevantuli, Matti Vartiala, gsm 040 589 4547 • Kustantaja: Kustannus Oy Suomen Mies, Toimitusjohtaja Kai Ahotupa, gsm 0400 418 705, fax 010 423 8389 • Kirjapaino: PunaMusta • Toimitus: toimitus@ suomensotilas.fi • ISBN 978-952-9872-65-7 • Kannen kuva: SA-kuva • Kansikuvan väritys: Tommi Rossi, www.facebook.com/ HistoryColoring suomen sotilaan historia Alussa oli suo. Viihteellä ja taiteella on oma arvokas roolinsa valaisemassa nykyhetkeämme. Jos kuvamme Suomen itsenäisyystaistelusta itsenäisyytemme ensimmäisen 25 vuoden aikana nojaa enemmän 1950-luvulla ajan tarpeisiin hyvää proosaa kirjoittaneen kansalliskirjailijan pariin teokseen kuin tieteellisesti osoitettuun todelliseen kuvaan, olemme kansakuntana pahasti metsässä. Hyväkin sotaromaani jättää sotilaat tuntemattomiksi. Kirjailijan todistus historiasta on yhtä luotettava kuin poliitikon lupaus huomisesta. Aika velikultia. jaakko.puupera@suomensotilas.fi Tuntematon jatkosota. Ensin mainitun sisällissodan nimestäkään ei olla yhtä mieltä. No olihan se, henkilöstöryhmittäin juuri herroja kuoli sodassa eniten. Vakavan akateemisen tutkimuksen saralla jatkosodan kuva on nykyään jo varsin selkeä ja kiistaton. Skandalisoivan historiankirjoituksen aiheuttama vahinko voi olla arvaamaton. Suomen sotilaita on joukossamme vielä muutama. Metodologia ei tunnu olevan muodikasta nykyään aina väitöskirjatutkimuksessakaan. Ne ovat myyviä teemoja, ja ikävä kyllä niiden ajopuuna ovat muutamat tutkijatkin unohtaneet historian todellisen tavoitteen, joka on etsiä totuutta eikä syyllisiä, isoja otsikoita ja hyviä myyntilukuja. Sen me tiedämme. Koko totuus ei mahdu näille sivuille, mutta jotain kuitenkin. Tuntemattomista Suomen sotilaista Suomen Sotilaalta, luotettavasti, ilman suuria otsikoita ja järisyttäviä paljastuksia, asiallisesti, objektiivisesti ja kiihkotta jo vuodesta 1919
104 Julkaistava aineisto. s. 66 s. Aineisto hyväksytään julkaistavaksi ehdoin, että Kustannus Oy Suomen Mies saa aineistoon hyvän kustannustavan puitteissa eri korvauksetta vapaan käyttöoikeuden tiedonvälitystoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu. PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN. 48 s
66 Kesäsota 1941: Suomi iskee takaisin 88 Menetetty sota: suurempaa Suomea tekemässä 104 SS-Wikingin suomalaiset SS-miehet Rautaisannos sotahistoriaa Kansikuvan väritys: Tommi Rossi, www.facebook.com/HistoryColoring Kuva: SA-kuva s. 6. TÄSSÄ EXTRASSA 6 Ilmahyökkäys itään 26 Kirjoittaja haaveili löytävänsä Noljakasta Taivaan helmen 27 Kuopioon saapuu maailman ainoa Gloster Gauntlet 28 Suomen tie Saksan sotaan 1940–1941 45 Liittolaisuus on liittolaisuutta 48 Pikakiväärit vastakkain: ”Emma” ja Lahti-Saloranta 57 Mikä on pikakivääri
6 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA ILMAHYÖKKÄYS ITÄÄN Pyhäselän hiekoilta ilmatukea Karjalan Armeijan hyökkäykselle SA -K U VA SA -K U VA
Minkälainen oli jatkosodan alku eräällä Ilmavoimiemme tukeutumisalueella ja yhdeksällä eri konetyypillä 75 vuotta sitten. 7 SUOMEN SOTILAan historia Suomi aloitti kalustollisesti talvisodasta valtavasti kehittyneen ilmaaseensa keskittämisen hyvissä ajoin ennen suunnitellun hyökkäyksen alkua kesällä 1941. Ilma-ase oli nopea keskittää, ja aikakauden koneilla ei ollut nykykaluston tukikohtatarpeita. Pohjoiskarjalainen Joensuu oli hyökkäyksen tukemiseen oikealla suunnalla. Lopulliset keskitykset hyökkäystä varten tehtiin vasta taisteluiden jo alettua, ettei vastustajalle paljastuisi hyökkäyksen painopiste. T EK S T I: H A R R I M US TO N EN. Suomen armeijan vasta heinäkuussa aloittama päähyökkäys itään suuntautui juuri Itä-Karjalaan eikä Kannakselle. Useita Ilmavoimien yksiköitä lennettiin myös Joensuun ympäristön luonnonkentille. Yhä varsin kirjava ja vanhanaikainen konekalusto sai keltaiset itärintamatunnukset jo ennen Saksan itään suuntautuvaa hyökkäystä, johon myös Suomi liittyisi. Helteisinä heinäkuun viikkoina niiltä operoi kaikkiaan viisi laivuetta ja yksi lentue, joiden tehtävänä oli tukea Karjalan Armeijan hyökkäystä Laatokan Karjalaan
Curtissit toimivat kesällä 1941 Höytiäisten eli Onttolan kentältä.. lentue, jolla oli neljä Westland Lysander ILMAVOIMIEN KONEET olivat luonnollisesti suuri ihmetyksen aihe Joensuun seudun pojille. Kanavaa oli kaivettu isolla joukolla hiekkaiseen maaperään jo muutama vuosi, kun 20 metriä Pyhäselkää ylempänä olevan Höytiäisen vesimassat purkautuivat yllättäen valtavalla voimalla elokuisena päivänä vuonna 1859. Järven yllä kiisi hävittäjiä, jotka pian kaartoivat laskuun Aavarannalle. Lentolaivue 16:een kuului GL-koneiden lisäksi Rautavaaralle sijoitettu 2. heinäkuuta 1941. Onkohan tässä jäänyt maidonhakureissu kesken vai ollaanko tultu ihastelemaan koneita ihan eväitten kera. Tulijat olivat kuitenkin omia. Aika huoleton ryhmitys, ilmeisesti viholliskoneita ei Joensuussa koettu uhaksi enää heinäkuun lopulla. heinäkuuta alkavassa hyökkäyksessä Laatokan Karjalaan. Ilmavoimissa oli myös noteerattu Pyhäselän laajat hiekkakentät. lentue Gloster Gladiator -koneineen (GL). Kirjoittajan setä, jonka kotipaikka oli Noljakan kylässä, oli tuolloin kymmenvuotias ja muistaa, kuinka poikaporukan uintiretki keskeytyi, kun horisontista alkoi kuulua surinaa. Lentolaivue 16 oli yhdessä lentolaivue 12:n kanssa alistettu Karjalan Armeijan käyttöön. Edessä olisi taas sota. Näiden kahden tiedustelulaivueen tehtävänä oli tukea Maavoimia 10. Laajat hiekkarannat olivat jo itsenäisyyden alussa nuorison mieluisia ajanviettopaikkoja, ja sitä ne olivat myös kesällä 1941, jolloin vedenpinta oli harvinaisen alhaalla. Valoisana kesäyönä lentueen kuusi GL-konetta laskeutui Höytiäisten lentokentälle. Torjuntaa ja tiedustelua Ensimmäisenä alueelle saapui 29. Otsikon yläpuolella Curtiss Hawk vuoden 1943 asussaan. SA -K U VA EDELLINEN AUKEAMA Moranet Pyhäselän rannalla 25. 8 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA J os oli luonto ollut kaukaa viisas polttaessaan Joensuun lähelle sopivan paloaukean harjoituskentäksi Väinö Linnan konekiväärikomppanialle, oli se sitä eittämättä myös puuttuessaan jo 1850-luvulla kanavahankkeeseen kahden järven, Höytiäisen ja Pyhäselän, välille. Hiekkaa riitti pohjoisessa Ylämyllylle ja etelässä aina Joensuun kaupungin kohdalle, kaikkiaan vajaan kymmenen kilometrin matkalle. kesäkuuta – Saksan operaatio Barbarossan oltua käynnissä jo viikon – lentolaivue 16:n 1. “Venäläisten koneita!” pojat säikähtivät ja pötkivät pakoon rantalepikon kahahtaessa. Veden mukana huuhtoutui Pyhäselkään arviolta 30 miljoonaa kuutiota hiekkaa. Suurin osa siitä kerrostui kanavan suulle ja muodosti laakean suiston
SA -K U VA. On hyvä kuitenkin muistaa, että RAF käytti Gladiatoria sodan alkuvuosina muun muassa Norjassa, Kreikassa, Maltalla ja Lähi-idässä. 9 SUOMEN SOTILAan historia n Hidas ja kömpelö Gloster Gladiator oli auttamatta vanhentunut konetyyppi kesällä 1941
Gladiatorin suoritusarvot eivät kuitenkaan riittäneet menestyksekkääseen torjuntaan. 10 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA (LY) I -konetta, ja Rissalassa oleva 3. Fiiut suojaamaan Kahdentoista koneen pommikonelauttaa vastaan nousi Noljakasta vääpeli Oiva Tuominen. päivänä viholliskoneet tekivät kaksi hyökkäystä Joensuuhun ja Höytiäisten kentälle. lentue, joka käsitti neljä Fokker C.X -syöksypommittajaa. Ja kun sitten pääsin ampumaan, niin se SB:n kuski pani rähinän päälle ja painoi pintoihin, enkä minä enää pysynyt siinä vauhdissa mukana...” Ilmavoittoja ei lentue siis nytkään saanut. Kentän pituus kaakkois–luoteis-suunnassa noin 700 metriä ja leveys koillis–lounais-suunnassa noin 400 metriä. SA -K U VA. Heinäkuun 3. Seuraavana päivänä vihollinen uusi hyökkäyksen Höytiäisten kentälle, mutta nyt Joensuuhun oli sijoitettu myös Fiat G.50 -hävittäjiä. Hitaat GL:t eivät kuitenkaan pystyneet saamaan kiinni vihollisen pommikoneita. Laivueen sotapäiväkirjaan kirjoitettiin: ”Iltapäivällä suoritettiin tiedustelu uudeksi kentäksi Joensuun kaupungin vierellä olevalla Linnunlahden hietikolla. päivänä laivue koki myös ensimmäisen menetyksen, kun LY-114 katosi tiedustelulennolla. Strömberg kuvaili ensimmäistä ilmataisteluaan Onni Kuulu vaisen kirjassa: ”Kun sitten päästiin syöksyllä yllättämään, niin päätin ajaa aivan peräsimiin kiinni, että varmasti osuisin. Ensimmäisessä hyökkäyksessä kolme GLlentäjää – vänrikit Jäntti ja Strömberg sekä alikersantti Pättiniemi – olivat jo valmiiksi ilmassa. Heinäkuun alku kului GLlentueella tiedusteluja torjuntalentoja tehden. Kesäkuun 29. Hän tavoitti viholliVasta kun potkuri alkoi raapia sen SB:n peräsintä, painoin liipaisimesta ja silloin vasta huomasin, että varmistin olikin kiireessä jäänyt päälle... GL-lentue joutui Joensuuhun saapumispäivänään kahdesti torjuntalennolle vihollisen SB-koneita vastaan sekä vielä illalla kolmannen kerran. Kenttä kovaa, entistä järvenpohjaa, ei pölyä ollenkaan. Lentueen ei ollut tarkoitus jäädä Höytiäisten kentälle, vaan se etsi sopivan työkentän lähistöltä. Luutnantti Laak sonen suoritti kentälle kolme koelaskua GL:llä, jolloin laskuun riitti vähemmän kuin puolet ja nousuun noin puolet kentästä (sää tyven).” Laivueen komentoporras ja GL-lentue siirtyivät seuraavana päivänä Linnunlahdelle. Vasta kun potkuri alkoi raapia sen SB:n peräsintä, painoin liipaisimesta ja silloin vasta huomasin, että varmistin olikin kiireessä jäänyt päälle, ja ennen kuin olin kiertänyt varmistinrenkaan pois päältä, oli se perkeleen himomurhaaja tikannut koneeni reikiä täyteen
Aseistuksena neljä 7.7 mm:n konekivääriä. n LeLv 16:n 1. n Aukeaman kuvassa 1/Lelv 16:n Gladiatorit Linnunlahden työkentällä 1. © KA RI ST EN M A N. Voimalaite 840 hv:n Bristol Mercury -tähtimoottori. Huomaa sukset. heinäkuuta 1941. Toimintamatka 740–1 100 km. Jatkosodassa konetta käytettiin tiedustelukoneena, viimeinen sotalento heinäkuussa 1944. 11 SUOMEN SOTILAan historia Gloster Gladiator Mk II Suomen Ilmavoimilla oli käytössään 30 konetta vuosina 1940–45. Suurin nopeus merenpinnassa 330 km/h ja 4 300 metrissä 400 km/h, matkanopeus 310 km/h, nousuaika 5 000 metriin noin seitsemän minuuttia, lakikorkeus 10 000 metriä. lentueen ohjaaja valmistautuu tehtävään mekaanikon avittamana. Vanhentuneella Gladiator-hävittäjillä osallistuttiin talvisodan viimeisten viikkojen taisteluihin. n Oikealla Gladiator talvisodan aikaisessa asussaan. Jatkosodan alussa maalauskaavio säilyi useissa GL-koneissa samanlaisena, takarunkoon ja siivenkärkiin vain maalattiin keltaiset itärintamatunnukset
Lentolaivue 26:n 1. Määrä sisälsi myös 2. lentue Rantasalmelta. Voimalaite 840 hv:n Fiat A.74 R.C.38 -tähtimoottori. Laivueen lennot hyökkäyksen tukemiseksi alkoivat kello 14.45 ja lentoja kertyi päivän aikana kaikkiaan 23. lentue siirtyivätkin viime tingassa – vain päivää ennen hyökkäystä – Joensuuhun. Sitten ammuin kolmea konetta, joista kaksi alkoi vahvasti savuta, ja samalla sain räjähtävän luodin omaan bensiinitankkiin, sen jälkeen ammuin minua ampuneen kk-ampujan, jolloin kone syöksyi savuten pilveen...Toinen kk vain toimi, kun toisesta katkesi heti ensimmäisen sarjan jälkeen vyönivel.” Kaksi SB-2bis-pommikonetta putosi Pyhäselkään, kolmas Tuupovaaraan ja neljäs Tohmajärvelle. Laivue oli määrätty pitämään ilmaherruus alueella Pälkjärvi–Kakunvaara–Värtsilä–Vuotjärvi–Petäjärvi. Fiatien tuli myös suojata lentolaivue 12:n ja 16:n tiedusteluja tulentojohtokoneita. lentueen seitsemän Fiat-hävittäjää olivat saapuneet Joensuuhun 3. Päivän aikana kohdattiin vihollishävittäjiäkin, kun neljä I-16-konetta pääsi yllättämään rintaman takana tiedustelulennolla olleen lentolaivue 16:n GL255:n takaapäin. Irtautumaan pääsin lopullisesti Petäjärven korkeudella. 12 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA set tuhannessa metrissä: ”Ajoin vastaan ja ammuin vasenta siipikonetta päin moottoria, sen jälkeen 50 metrin päästä takaa, jolloin se syttyi tuleen. Lentueiden kolme Curtiss Hawk 75 Aja kuusi Fokker C.X -konetta ottivat tukikohdakseen Höytiäisten kentän. Perässä tuli pari päivää myöhemmin 3. lentue Joroisista ja 2. heinäkuuta. Aseistuksena kaksi 12.7 mm:n konekivääriä. Fiat G.50 Ilmavoimilla käytössään 35 konetta vuosina 1939–46. Konekiväärien äänet kuullessaan kaartoi GL:n ohjaaja luutnantti Börje Laaksonen hyökkääviä vihollishävittäjiä vastaan: ”Heti tulitettuani käännyin aina kotiin päin, jolloin hiljakseen pääsin lähemmäksi rajaa. Tulittaessani vastakkaiselta suunnalta yhtä konetta pääsin ampumaan jonkun verran sivulta, jolloin kaikki valojuovat näyttivät menevän Ajoin vastaan ja ammuin vasenta siipikonetta päin moottoria, sen jälkeen 50 metrin päästä takaa, jolloin se syttyi tuleen. Toimintamatka käytännössä 500 km. Lentolaivue 12:n 1. Tiedustelun lisäksi lentolaivue 12:n Curtissit ja Fokkerit pommittivat vihollisen kolonnia. Nyt oltaisiin valmiina tukemaan Suomen sotahistorian suurinta hyökkäyssotatointa. Hyökkäys alkaa Hyökkäyspäivä oli tiedustelulaivueille kiireinen. Toinen niistä katosi hyökkäyspäivänä tiedustelulennolla Läskelän suuntaan. lentueen lennot, jotka operoitiin kahdella Curtissilla Rantasalmelta. Suurin nopeus merenpinnassa 380 km/h, 5 000 metrissä 430 km/h, nousuaika 5 000 metriin noin seitsemän minuuttia, lakikorkeus 8 000 metriä. © KA RI ST EN M A N. Noljakan hiekkakentälle oli sijoitettu Karjalan Armeijan hyökkäyksen alkuun mennessä koko Fiat-laivue, jossa oli yhdeksäntoista lentokuntoista konetta. ja 3. Toista ammuin vähän vasemmalta sivulta, jolloin se läksi vahvasti savuten syöksymään
Hiekan pöllyäminen teki kiusaa moottoreille ja aseille. 13 SUOMEN SOTILAan historia n Fiiu huollettavana. KA RI ST EN M A N IN KO KO EL M A. Kesäkuumalla mekaanikkojen asu on ollut näköjään aika vapaa. RANTAKENTTÄ PÖLLYÄÄ. Noljakasta operoidessaan Fiatit pudottivat kaiken kaikkiaan yhdeksän konetta
Myös LY-lentue etsi itselleen muualta työkentän, ja pian sellainen löytyikin Pyhäselän rannalta, Höytiäisistä noin kuusi kilometriä länteen. Ilmavoimilla oli 39 konetta vuosina 1936–58. Heti tulitettuani käännyin aina kotiin päin, jolloin hiljakseen pääsin lähemmäksi rajaa. Näin suomalaislentäjä pääsi omien puolelle vain neljä luodinreikää koneen tasoissa ja vakaajassa. Aseistuksena ohjaajalla kaksi kiinteää 7.7 mm:n konekivääriä ja tähystäjällä yksi liikkuva 7.62 mm:n konekivääri. päivänä ja siirtyivät Höytiäisiin hyökkäyspäivän aikana. LENTOLAIVUE 12:N FOKKER C.X kesäkuussa 1941 Mikkelissä. heinäkuuta. Tälle Ylämyllyllä sijaitsevalle rantakentälle 2. lentue siirtyi kolmella Lysanderillaan 13. JATKUU SIVULLE 18 >. heinäkuuta kasteluautoon, onnettommudesta selvittiin rikkoutuneella potkurilla. 14 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA moottorin ja ohjaamon väliin. Kone törmäsi laskurullauksessa Joensuussa 3. Kone painui suoraan pintaan, jossa se jonkun verran oikeni. Voimalaite 830 hv:n Bristol Pegasus -tähtimoottori. Ulkoinen pommikuorma ripustettuna siipeen 200–400 kiloa. lentueen ryhmitykset Joensuuhun, sillä ne saivat esikäskyn vasta 9. ja 3. Suurin nopeus merenpinnassa 300 km/h, 4 000 metrissä 350 km/h, matkanopeus 245 km/h 4 000 metrissä, nousuaika 5 000 metriin 12 minuuttia, lakikorkeus 8 650 metriä, lentoaika 5½ tuntia. Kovan onnen Blenheimit Pyhäselän rantahietikot todettiin sopiviksi työkentiksi, ja Joensuun ympäris© KA RI ST EN M A N Fokker C.X Kaksipaikkainen tiedusteluja syöksypommituskone. Sen jälkeen en seurannut sitä enää, sillä kolme I-16:ta jatkoi hyökkäyksiä.” Vihollislentäjät olivat kuitenkin ilmeisen kokemattomia – ja punalentäjien taktiikkakin oli kovin jäykkää – eivätkä he osuneet kömpelöön Gladiatoriin. Viime tippaan jäivät myös lentolaivue 16:n 2
15 SUOMEN SOTILAan historia SA -K U VA SA -K U VA VÄÄPELI OIVA TUOMINEN pudotti torjuntalennolla neljä pommikonetta ja melkein kaikki yhdellä konekiväärillä, kun toiseen tuli häiriö. Elokuussa 1941 Tuominen sai ansioistaan Mannerheim-ristin numero 6 ensimmäisenä Ilmavoimissa.. Kaikkiaan hän pudotti Noljakassa ollessaan kuusi SB-konetta
16 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA NOL JAKAN KENTTÄ KUVATTUNA 1942. Pääkiitotie oli kutakuinkin itä–länsija lyhyempi kiitotie etelä–pohjoisen-suuntainen. Normaalisti laskeuduttiin idän suunnasta Nuottaniemen ja Haapasaaren välistä.. Oikeassa alakulmassa Nuottaniemen ja Kallioniemen edustalla näkyy Dornier-pommikoneita, jotka käyttivät kenttää kesällä 1942
SUOMEN SOTILAan historia 17 SU O M EN IL M A VO IM A M U SE O 1/LELV 42:N HENKILÖSTÖÄ heinäkuussa 1941 Kallioniemen edustalla. KA RI ST EN M A N IN KO KO EL M A. Laivueen sotataival oli raskas, se menetti jatkosodan aikana 20 Blenheimiä ja 49 lentäjää
Aseistuksena aluksi yksi potkurinakselille asennettu 20 mm:n tykki ja kaksi 7.5 mm:n siipikonekivääriä, myöhemmin tykki vaihdettiin useissa yksilöissä konekivääriin. 406 ja 410 Ilmavoimilla 87 konetta vuosina 1940–48. päivänä oli yksi BL kadonnut kuvauslennolla. elokuuta 1941. Ensimmäiset 30 Morane-hävittäjää saatiin käyttöön helmikuussa 1940. Jatkosodan alussa laivuekäytössä oli 27 konetta. Kenttä osoittautui erittäin käyttökelpoiseksi.” Blenheimit laskeutuivat kanavan suulla olevalle kentälle. Toimintamatka 810–900 km.. 18 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA töön keskitettiin hyökkäyksen edetessä lisää hävittäjiä ja pommikoneita. Nämä vihollisalueella suoritetut tehtävät verottivat heinäkuun aikana raskaasti laivueen lentäjiä ja lentokoneita, jo heinäkuun 13. Koneet sijoitettiin Nuottaniemen ja Kallioniemen väliseen poukamaan. Heinäkuun 21. M.S.410-mallissa neljä siipikonekivääriä. 406 -koneillaan, ja 17. 16.20 Lasku. päivänä aamuyöstä laivue pommitti kuudella koneella Petroskoita. Suoritusarvot Hispano-Suiza-moottorilla: suurin nopeus merenpinnassa noin 370 km/h, 5 500 metrissä 430–450 km/h, matkanopeus pinnassa 285 km/h, nousuaika 5 000 metriin 10 minuuttia, lakikorkeus 9 000 metriä. Lentolaivue 42:n lennot käsittivät valokuvaustiedustelulentoja sekä pommituslentoja sotilaallisiin kohteisiin. Kenttä osoittautui erittäin käyttökelpoiseksi. lentue Morane-Saulnier M.S. Kuvan Morane talvisodan ja välirauhan aikaisessa maalauskaaviossa. Heinäkuun 14. 16.20 Lasku. Laivueen henkilökunnan majoitus tuotti aluksi ongelmia, sillä sopivat majapaikat olivat menneet toisille laivueille, eikä tulokkaille ollut edes telttoja. Heti toisena hyökkäyspäivänä Aavarannalle laskeutui lentolaivue 28:n 1. Pommituksen jälkeen Blenheimit syökBL-137:N STARTTAA tiedustelulennolle Aunuksen suuntaan Höytiäisten kentältä 21. heinäkuuta mennessä koko laivue oli sijoittunut sinne. päivänä komennettiin myös lentolaivue 42:n Blenheim (BL)-koneet Joensuuhun. Laivueen sotapäiväkirjaan kirjoitettiin seuraavana päivänä: ”15.30 Lähetetty 1 BL-kone uuteen tukikohtaan kokeilemaan, miten kenttä kestää raskasta kalustoa. Voimalaite 860 hv:n Hispano-Suiza 12Y-31 -rivimoottori, jatkosodan lopussa Moraneen asennettiin myös 1 100 hv:n Klimov M-105P -rivimoottori. 15.30 Lähetetty 1 BL-kone uuteen tukikohtaan kokeilemaan, miten kenttä kestää raskasta kalustoa. © KA RI ST EN M A N SA -K U VA Morane-Saulnier M.S
elokuuta 1941 Höytiäisten kentällä.. 19 SUOMEN SOTILAan historia Blenheim Mk I ja Mk IV Kolmipaikkainen pommikone. Suurin pommikuorma valmistussarjasta riippuen 526–972 kiloa. Voimalaitteena mallista riippuen kaksi 840 hv:n tai 905 hv:n Bristol Mercury -tähtimoottoria. Toiminta-aika neljä tuntia, Mk IV:llä 5 tuntia 20 minuuttia. © KA RI ST EN M A N © KA RI ST EN M A N n Vänrikki Åkerlund auttaa sotilasvirkailija Valpasta Blenheimiin 21. Mk I:n suurin nopeus merenpinnassa 370 km/h, 5 000 metrissä 430 km/h (Mk IV 450 km/h), normaali matkanopeus 300 km/h 5 000 metrissä, nousuaika 5 000 metriin 11½ minuuttia, lakikorkeus 8 500 metriä. Ilmavoimilla 97 konetta vuosina 1937–58. Suomessa oli käytössä kahta mallia: Mk I lyhyellä nokalla ja Mk IV pitkällä. Aseistuksena kk-tornissa yksi 7.7 tai 7.9 mm:n liikkuva konekivääri ja ohjaajan käytössä siivessä yksi tai kaksi kiinteää 7.7 mm:n konekivääriä. Jatkosodan alussa käytössä 24 konetta
BL-137 jäi jälkeen muista. Toimintamatka 600–700 km, laihalla seoksella jopa 1 350 km. Ohjaajan ja tähystäjän ohjatessa kampuraa BL:ää ampuja, kersantti Risto Rätyn kk-sarja osui viholliskoneeseen, joka putosi alas, ja Blenheim pääsi turvaan Värtsilän kentälle. Rimpivaaran kohtalona oli kuitenkin kadota elokuussa heti seuraavalla sotalennollaan. Neljä päivää myöhemmin tuhoutui Jyväskylän lähellä BL-145 lento-onnettomuudessa, jossa miehistö menehtyi. Se näytti varmalta saaliilta, mutta tukalasta tilanteestaan huolimatta miehistö pysyi rauhallisena. Suurin nopeus merenpinnassa 430 km/h, 4 700 metrissä 480 km/h, matkanopeus noin 330 km/h, nousuaika 5 000 metriin kahdeksan minuuttia, lakikorkeus 9 900 metriä. Yhdeksältä illalla oli tämänkin koneen kohdalla todettava: ”Siitä ei ole kuulunut mitään lähtönsä jälkeen.” Alikersantti Rimpivaara oli pelastautunut laskuvarjolla, ja hän palasi kävellen linjojen läpi neljän vuorokauden kuluttua – hän oli ainut selviytyjä kahden koneen miehistöstä. Laivueen menetysten vuoksi Linnunlahdelle siirrettiin lentolaivue 24:n 2. 20 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA syivät pintoihin, mutta viimeiset kolme konetta saivat peräänsä I16-hävittäjän. Tappioita Päivän mittaan laivueelle tuli lisää tehtäviä. Pian se ottikin tähtäimeensä BL-137:n. © KA RI ST EN M A N KA RI ST EN M A N IN KO KO EL M A JATKUU SIVULLE 24 >. Ainakin kerran BW:t torjuivat vihollishävittäjien hyökkäyksen yhdeksän I-153-kaksitasokoneen käydessä kimppuun. 139:llä. Jatkosodan alussa suomalaisten paras hävittäjä. Voimalaite 950 hv:n Wright Cyclone -tähtimoottori. Kello 10 todettiin: ”Kone ei palannut tukikohtaan. Kuvan Brewster jatkosodan talvisessa suojavärissä, jossa kesäkaavion mustat kohdat on korvattu valkoisella maalilla. lentue, jonka tehtävänä oli Brewstereillä (BW) suojata BL-koneita. Kello 6.00 kirjattiin sotapäiväkirjaan BL-141:n lähteneen tiedustelulennolle ohjaajana vänrikki Hallakorpi, tähystäjänä vänrikki Vesavaara ja ampujana kersantti Austin. Aseistuksena neljä 12.7 mm:n konekivääriä. Eikä siitä myöhemminkään saatu mitään tietoja.” Kello 17.10 lähtivät ohjaaja, lentomestari Syrjänen sekä tähystäjä, vänrikki Tamminen ja ampuja, alikersantti Rimpivaara suorittamaan tehtävää BLBrewster Model 239 Ilmavoimilla oli 44 konetta vuosina 1940–48, ei ehtinyt talvisotaan. Matalalla väistellessään osui BL-137:n siipi kuusenlatvaan, joka katkesi ja takertui siipeen jarruttaen lentoa
© KA RI ST EN M A N KA RI ST EN M A N IN KO KO EL M A. Magnusson on saapunut Aavarannalle BW-380:lla 22. n Aukeaman kuvassa lentolaivue 24:n komentaja majuri G.E. Laivueen sotapäiväkirjan mukaan Brewsterit sijoittuivat kuitenkin Linnunlahdelle: ”Lelv. 24 siirtää 30.7. kuluessa Joensuun Linnunlahteen 22.7. Juutilainen ampui BW-364:lla alas 28 viholliskonetta. Lentueen päällikön kapteeni Aholan nimikkokone. siirtyneen os. heinäkuuta 1941. 21 SUOMEN SOTILAan historia n 2/LeLv 24:n BW-372 Noljakassa. Aholan takaisin laivueen tukikohtaan Rantasalmelle.” n Oikealla tyyppikuvassa oleva BW-364 oli lentomestari Eino Ilmari “Illu” Juutilaisen nimikkokone
lentue, Lentolaivue 12 Noljakka: Lentolaivue 42 Aavaranta: Lentolaivue 26 ja Lentolaivue 28 Linnunlahti: Lentolaivue 16:n 1. lentue Höytiäisten/Onttolan kenttä: Lentolaivue 16:n 3. SA -K U VA. . lentue ja Lentolaivue 24:n 2. . Työkenttiä olivat kunnostamassa kenttähuoltojoukkueet (Khj). . Jossain vaiheessa kenttää koetettiin tiivistää myös jyrillä, mutta ne upposivat hiekkaan. . . . . . . 22 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA . lentue JOENSUUN LENTOKENTÄT LAPIOT HEILUVAT kentän kunnostustöissä. Ylämylly: Lentolaivue 16:n 2
Voimalaite 890 hv:n Bristol Mercury -tähtimoottori. Suurin nopeus merenpinnassa 340 km/h ja 3 000 metrissä 370 km/h, matkanopeus 240 km/h, nousuaika 3 000 metriin seitsemän minuuttia, lakikorkeus 7 900 metriä. Aseistuksena ohjaajalla kaksi kiinteää 7.7 mm:n konekivääriä, tähystäjällä yksi 7.7 mm:n liikkuva konekivääri. Toimintamatka 965 kilometriä. Maailmalla Lysander tunnetaan yleensä Brittien erikoisjoukkojen, vakoojien ja yhteistoimintamiesten kuljetuskoneena, jolla tehtiin huimia erikoisoperaatioita muun muassa miehitettyyn Ranskaan. Ilmavoimilla oli 12 konetta vuosina 1940–46. KA RI ST EN M A N IN KO KO EL M A © KA RI ST EN M A N. 23 SUOMEN SOTILAan historia Westland Lysander I Kaksipaikkainen tiedusteluja maayhteistoimintakone. Pommiripustimet laskutelineissä ja takarungossa, suurin pommikuorma 250 kiloa. n Lysanderia tankataan Ylämyllyllä
Ilmavoimilla oli 97 konetta vuosina 1937–48. Ruuhkaa Aavarannalla Ilmavoimien komentaja antoi 16. Vaihto oli katkera pala tiedustelulentäjille. Sotapäiväkirja 2. Siirron syynä rantahietikon jauhemainen hiekka, jonka vaikutus jatkuvan käytön johdosta (pinta rikkoutunut) ja kuivuuden vallitessa on suorastaan tuhoava oikeanpuoleisille moottoreille.” Laivue siirtyikin Höytiäisten kentälle ja myöhemmin elokuussa Värtsilään. Hiekkakentän pöly aiheutti lisäharmia, ja niinpä edessä oli kentän vaihto. XXI tankattavana Joensuussa ilmeisesti Höytiäisten kentällä heinäkuussa 1941. Jatkosodan alussa 56 konetta. Suurin nopeus Mercury-moottorilla varustettuna merenpinnassa 350 km/h ja 415 km/h 5 000 metrissä, matkanopeus 330 km/h 2 000 metrissä, nousuaika 5 000 metriin reilut kahdeksan minuuttia, lakikorkeus 9 100 metriä. Fokker D.XXI Vanhentunut hävittäjä, käytettiin kesällä 1941 vielä torjuntaan, sen jälkeen lähinnä tiedusteluun. 24 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA Heinä-elokuun vaihteessa lentolaivue 42:lla oli lentokuntoisena kolme konetta. Toimintavarmuus säilytettävä... Twin Wasp Juniorilla varustettuna vastaavat arvot 355 km/h ja 360 km/h (2 500 metrissä), nousuaika 5 000 metriin peräti 22 minuuttia ja teoreettinen lakikorkeus 8 100 metriä. SA -K U VA. Voimalaite 840 hv:n Bristol Mercury ja myöhemmissä malleissa 825 hv:n Pratt & Whitney Twin Wasp Junior -tähtimoottori. elokuuta kertoo: ”Laivueen lentokalusto määrätty siirrettäväksi Joensuun lentokentälle. Toimintamatka molemmilla hieman yli 1 000 kilometriä. Laivueen komentaja majuri Holm vuodatti sotapäiväkirjassa: “Sanomalla masentava vaikutus laivueen lentueissa, joissa todetaan, että Ilmav.E:ssä jälleen on tapahtunut suunnanmuutos ja että tiedustelulaivueet jälleen muodostuvat Ilmavoimien loppuun ajetun kaluston kaatopaikoiksi.” n Fokker D. XXI -koneisiin. © KA RI ST EN M A N SA -K U VA taa vähäiset Curtissinsa lentolaivue 32:n Fokker D. heinäkuuta käskyn lentolaivue 12:lle vaihn It-patteri Noljakassa kesällä 1941. Aseistuksena neljä 7.7 mm:n konekivääriä
lentue siirtyi Värtsilään 20. lentueella meni kesken kiireisen heinäkuun viikon verran FR-tyyppikoulutuksessa. heinäkuuta Tohmajärvelle ja 2. Suurin nopeus Wasp-moottorilla varustettuna merenpinnassa 430 km/h ja 3 500 metrissä 435 km/h, nousuaika 5 000 metriin kahdeksan minuuttia, lakikorkeus 8 000 metriä. Lentolaivue 24:n 2. Fiat-laivue, jonka 2. ja 3. ja 2. Aavarannalta operoi parhaimmillaan peräti puolensataa hävittäjää ja pommikonetta ja Linnunlahdelta kymmenkunta Gladiatoria ja Brewsteria. lentue siirtyi Rantasalmelle 30. Pyhäselän hiekkarannat olivat heinäkuussa 1941 ilmatoiminnan keskiössä. Wright Cyclonella varustettuna vastaavat nopeudet olivat 418 km/h ja 475 km/h ja lakikorkeus 10 300 metriä. Ensimmäiset kuusitoista konetta saapuivat kesäkuun 1941 aikana. lentue siirtyi jo 22. lentue olivat olleet välillä viikon Värtsilässä, poistui lopullisesti Lunkulaan, Moranet puolestaan Joroisiin ja Läskelään. 25 SUOMEN SOTILAan historia 1. Voimalaitteena 1 200 hv:n Wright Cyclone tai 1 065 hv:n Pratt & Whitney Twin Wasp -tähtimoottori. © KA RI ST EN M A N Curtiss Hawk 75 A Ilmavoimilla 45 konetta vuosina 1941–48. Myös muut laivueet poistuivat heinäelokuun vaihteessa Pyhäselän hietikoilta, kun hyökkäys eteni yhä idemmäksi. Joensuun työkentiltä toimiessaan lentolaivue 16 menetti ohjaajan sekä yhdet GLja FK-koneet. Kone sai it-osuman polttoainetankkiin, ja luutnantti J. Laakso tuli lennolla bensiinihumalaan. SA -K U VA. heinäkuuta tehdyn pakkolaskun jälkeen. Siinä riitti Noljakan pojankosseilla ihmettelemistä koko helteisen heinäkuun – 75 vuotta sitten. Rantahietikolle ensimmäisenä saapunut lentolaivue 16:n 1. n Lentolaivue 12:n Curtiss Höytiäisten kentän jatkeella yöllä 13. Aseistuksena oli aluksi neljä 7.5 mm:n konekivääriä, myöhemmin neljä 7.7 mm:n konekivääriä sekä yksi tai kaksi 12.7 mm:n konekivääriä. Toimintamatka 950–1 100 km. heinäkuuta, ja FR-lentueet seurasivat perässä muutamaa päivää myöhemmin. lentue parin päivän päästä Värtsilään. sekä 3. heinäkuuta. 3. Lisäksi siivissä oli ripustimet 10 x 12,5 kilon tai 6 x 25 kilon pommikuormalle
Tuolloin tuli luettua myös Joppe Karhuset, ja muistan, kuinka eräässä kirjassa oli kuva pakkolaskun rantaan tehneestä Brewsteristä eli Taivaan helmestä. Niinpä minäkin haaveilin löytäväni jostain Noljakan rantalepikosta sellaisen. Historiasta se kasvoi käsittämään kaikkea ilmailuun liittyvää, ja jossain vaiheessa ryhdyin kirjoittamaan aiheesta lehtiin. 1970-luvulla alkoi ilmestyä Keskisen, Stenmanin ja Niskan Suomen Ilmavoimien Historia -teoksia, jotka vauhdittivat sota-ajan ilmailumme tutkimista. Isäni kotipaikka oli Noljakan Nuottaniemessä käytännöllisesti katsoen keskellä tätä lentokenttää, ja sieltä löytyi vielä tuolloin jälkiä sota-ajalta. n GL-lentueen rauhallinen hetki Linnunlahdella. Toimittaja, tietokirjailija Harri Mustonen Kirjoittaja haaveili löytävänsä Noljakasta Taivaan helmen n Kirjoittaja pikkusiskonsa ja äitinsä kanssa Noljakan "lentokentällä" 1960ja 1970luvun taitteessa. Vesi on huomattavasti korkeammalla kuin sota-aikana. Hiekkarannat Aavarannalta kanavalle rehevöityivät ja kaislottuivat sotien jälkeen. SA -K U VA. 26 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA I nnostukseni ilmailuun ja sen historiaan sai alkunsa 1970-luvun alussa Noljakan kentältä. Myös molemmat setäni olivat olleet pojankoltiaisina ihmettelemässä Noljakan kentän toimintaa, ja tenttasin heitä lentokoneista. Tämä nyt kirjoittamani artikkeli on tavallaan palaamista siihen pisteeseen, josta elinikäinen ilmailun harrastaminen sai alkunsa. Viime vuonna sain julkaistua pitkän ajan haaveena kirjan, joka käsittelee sotaa edeltävän ajan suomalaislentäjien saavutuksia. Sitä Taivaan helmeä ei muuten koskaan löytynyt, mutta löytyipä lusikka ja veitsi, joissa luki SA-int. Kuva otettu kanavan suulle päin. Kiinnostus ilmailuun jatkui. 1970-luvulla oli vielä kuitenkin siellä täällä jäljellä joitain hiekkarantoja
Näytösalueella on myös kattavat VIP-palvelut. Mukana ovat muun muassa Ilmavoimat, Maavoimien Ilmailu, Rajavartiolaitos, lentokonevalmistajat, lentokoulut sekä ulkomaisia sotilaskoneita. KUOPIOON SAAPUU MAAILMAN AINOA GLOSTER GAUNTLET -KAKSITASOINEN HÄVITTÄJÄ. Lentonäytöksessä lentävän koneen omistaja ja lentäjä on Phil Lawton, joka osti koneen 2015 takaisin Suomeen. Paikalla ovat myös ruotsalaiset Jas Gripenit sekä osastoillaan Hornetin korvaajaehdokkaiden valmistajat kuten Saab ja Lockheed Martin Yhdysvalloista. Koneen kotikenttänä on Helsinki-Malmi. Kummatkin koneet palvelivat Ilmavoimissa sodan aikana, ja ne ovat maalattu Ilmavoimien sodanaikaiseen sotamaalaukseen. Helsingin Malmin kenttä tosin on uhattuna, kun Helsingin kaupunki on päättänyt kaavoittaa maailmanperintökohteeksi nimetyn ainutlaatuisen lentokentän asutuskäyttöön kansalaisten kovasta vastustuksesta piittaamatta. Kaikkiaan Gloster Gauntlet -koneita rakennettiin 245 kappaletta, ja vain yksi kone on jäljellä koko maailmassa. Kuopioon saapuu maailman ainoa Gloster Gauntlet -kaksitasoinen hävittäjä sekä saman aikakauden Valmet Viima -kaksitasoinen koulukone. 27 SUOMEN SOTILAan historia S uomen Ilmailuliiton päälentonäytös järjestetään Kuopiossa 18.–19.6.2016. Lentotekniikan Killan omistuksessa on Suomen Ilmavoimien vanha Gloster Gauntlet, joka on maailmanluokan harvinaisuus. Lisätietoja: Lentonäytöksestä: Lentonäytöksen johtaja Perttu Karivalo, p. n Gloster Gauntlet sodan aikana. Koneet lentävät päälentonäytöksessä muodostelmassa, ja yleisöllä on ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä kaksi toisen maailmansodan aikaista sotilaskonetta samaan aikaan Suomen taivaalla. Ilmavoimien sodanaikaiset kaksitasot päälentonäytöksessä SA -K U VA M IK KO M A LI N IE M I. Päälentonäytöksessä yleisöllä on ainutlaatuinen mahdollisuus kokea ja nähdä suihkuhävittäjien jälkipolton jyrinää, klassista taitolentoa, pelastushelikoptereita, muodostelmalentoa ja kokea ilmailun huuma sen eri muodoissa. 044 5555555, kimmo.piispanen@tourdesky.fi Ilmailuliitosta: Toiminnanjohtaja Timo Latikka, p. Valtion lentokonetehtaan Viimakaksitasokone suunniteltiin 1930luvun puolivälissä korvaamaan tšek kos lo vakialaisia Letov S218 A Smolikeja Ilmavoimien koulukoneina. Koko lentonäytöskesän laajin ja monipuolisin lento-ohjelma ja lentokalusto nähdään Kuopiossa. 040 5791817, timo.latikka@ilmailuliitto.fi www.tourdesky.fi n Kuopioon tuleva Gloster Gauntlet. 040 5431539, perttu.karivalo@nightsky.fi Tapahtumasta: Tapahtumajohtaja Kimmo Piispanen, p
SAMASSA VENEESSÄ Suomen tie Saksan sotaan 1940–1941. Käytännössä jo talvisodassa Suomen hylänneet länsivallat eivät luopuneet toivosta kumppanuudesta Neuvostoliiton kanssa. Eikä oikein voitukaan. Neuvostoliitto torjui ajatuksen alkuunsa. Yksin ei uskallettu enää jäädä. Demokraattinen Suomi, länsimainen oikeusvaltio haki turvaa Neuvostoliittoa vastaan. Tärkeintä oli kerätä voimat Saksaa vastaan. Ideologiset vastakohtaisuudet pantiin syrjään. Valinnan vara oli vähissä. Suomi valitsi sen jo kerran pettäneen Saksan. 28 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA Suomi pyrki talvisodan päättyessä hakemaan olemassaololleen takeita Ruotsista. T EK S T I: A R I R AU N I O E V ER S T I LU U T N A N T T I E V P, V T M Virranviemänä vai perämiehenä. Ruotsi ja länsivallat olivat pois laskuista
Ainakin kuvassa erillisosasto Petsamon huoltokuljetusveneiden peräsimessä ovat suomalaiset. 29 SUOMEN SOTILAan historia OLIKO SUOMI AJOPUU VAI SAMASSA VENEESSÄ LIITTOLAISENSA KANSSA. Kuva on otettu Luttojoella 12.7.1942. Etummaisessa veneessä sotilaspastori Esko Kalevi Enkkelä keskustelee saksalaisen Wehrmachtin vuoristojoukkojen aliupseerin kanssa. SA -K U VA
Saksa oli kaikkea muuta kuin valmis idän sotaretken suuruiseen hankkeeseen. Sotasaaliskalustolle olikin suuri tarve ja se näytteli ensimmäisenä itärintaman vuotena merkittävää osaa Saksan iskukyvyssä. 30 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA HEITINMIEHIÄ HYMYILYTTÄÄ. ”...Saksa jäi ainoaksi...oljenkorreksi.”. Ranska on vallattu, ja voittoisan Wehrmachtin heitinryhmää koulutetaan seuraavia operaatioita varten käyttämään ranskalaista sotasaalisheitinkalustoa. Samaisia Brandt-tyyppisiä heittimiä oli tulevalla liittolaisella Suomellakin
Väinö Voionmaa ja J. Paa sikivi olivat saapuneet kaupunkiin vaihtamaan rauhansopimuksen ratifioimisasiakirjat. Keskeiseksi todisteeksi otettiin Suomen sotilaallinen yhteistyö Saksan kanssa. Talvisodan tilinpäätös Suomen talvisodassa kokema yksinjääminen jatkui myös rauhansopimuksen jälkeen. Syytetyt pyrkivät puolestaan kiistämään sotaa edeltävän yhteistyön Saksan kanssa. Heillä ei oikeastaan ollut muuta mahdollisuutta, sillä asioiden tarkastelu talvisodan taustaa vasten oli heiltä kielletty. SA -K U VA. Neuvostoliitto torjui kaavailut pohjoismaisesta puolustusliitosta Pravdassa heti talvisodan päättymistä seuraavana päivänä eli 14.3.1940. SUOMEN SOTILAan historia 31 S yyskuun 19. K. Länsiliittoutuneiden talvisodan aikaisten avunantotarjousten takana KA RI KU U SE LA N KO KO EL M AT n Saksalaisia lentäjiä. Siinä pyrittiin osoittamaan Suomen valtiojohdon syyllisyys hyökkäyssotaan. Ruotsille ja Norjalle nootit, joissa todettiin pohjoismaisen puolustusliiton rikkovan näiden maiden puolueettomuutta. Suomen toistuvasti julkituomaa erillissotateesiä on aika ajoin pyritty kumoamaan. Molotov totesi 21.3. Helsinki, Malmi 25.6.1941. Suomen maailmansodan aikaisella yhteistyöllä halutaan vaikuttaa tämän päivän tapahtumiin. Moskovaan saapuneille Suomen edustajille, että Suomen osallistuminen pohjoismaiseen puolustusliittoon olisi rikkomus rauhansopimusta vastaan. Yllättävän harva on vaivautunut paneutumaan laajaan tutkimuskirjallisuuteen, jossa on kuitenkin pystytty varsin seikkaperäisesti rekonstruoimaan Suomen tie jatkosotaan. Jotkut taas haluavat uskoa siihen, ettei Suomi aktiivisesti pyrkinyt yhteistyöhän Saksan kanssa vaan joutui siihen olosuhteiden pakosta. Toisaalta tutkimuksista ja niissä esitetyistä tulkinnoista voidaan yhä löytää perusteita useammanlaiselle tulkinnalle. Jatkosodan syistä on vielä tänäänkin vallalla moninaisia käsityksiä. Suomen yhteistyö Saksan kanssa esitetään kolmannen valtakunnan Saksan ja sen ideologian ihannointina. Neuvostoliitto lähetti 28.3. päivänä 1944 solmitun, niin kutsutun välirauhansopimuksen seurauksena Suomi oli vuoteen 1948 liittoutuneiden, käytännössä Neuvostoliiton valvontakomission tiukassa valvonnassa. Pariisin rauhansopimus 1948 päätti niin kutsutut vaaran vuodet, mutta niiden varjo ylettyi koko kylmän sodan aikaan ja on yhä suomalaisten sielussa ja kansallisessa muistissa. Komissio vaati ja sai sotasyyllisyysoikeudenkäynnin. Neuvostoliiton uhraukset Saksan vastaisessa sodassa olivat tehneet sodan jälkeisessä voittajien maailmassa sen teot toisen maailmansodan alkuvaiheessa hyväksyttäviksi
Pataljoonan kolmas komppania, johon kuvankin vaunu kuului, hyökkäsi suomalais-saksalaisten joukkojen mukana rajan yli 1.7.1941 ja valtasi aamulla Vasovaaran ja Latvajärven. Tämä Pz.Kpfw III (Panzer Kampfwagen III, eli taistelupanssarivaunutyyppi kolme) oli Panzer Abteilung z.b.V 40 kolmannen komppanian kolmannen joukkueen kolmosvaunu, kuten torninumerosta näkyy. Etualalla näkyvä vaunu kuuluu niihin harvoihin Wehrmachtin panssareihin, joita Suomessa nähtiin jatkosodan alussa. Niinpä Suomi pyrki heidän johLIITTOLAISET NEUVONPIDOSSA Raatteentien suunnassa ennen hyökkäystä itään 75 vuotta sitten. Saksalaispanssarien menestys Karjalan korvissa ei jäänyt lopulta sekään kovin kummoiseksi. 32 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA oli ollut lähinnä niiden omat intressit päästä Ruotsin malmikentille estämään varusteluteollisuudelle tärkeän rautamalmin vienti Saksaan. Pääministeri Risto Ryti ja ylipäällikkö Gustaf Man nerheim olivat molemmat yleisesti tunnettu englantilaismielisinä, mutta vallitsevissa olosuhteissa länsi ei kuitenkaan ollut enää todellinen vaihtoehto. Talvisodassa Raatteentielle olivat juuttuneet punapanssarit, nyt marssivat toiseen suuntaan saksalaiset. Saksan toukokuussa aloittama hyökkäys länteen johti jo kesäkuussa länsiliittoutuneiden tappioon Euroopan mantereella. Samaan aikaan Saksa oli aloittanut hyökkäyksensä Tanskaan ja Norjaan. Panzer Abteilung z.b.V 40 (zu besonderen Verwendung, panssariosasto 40:n erityiseen käyttöön) oli erillinen panssarivaunupataljoona. Liittoutuneiden Pohjois-Norjassa taistelleet joukot vedettiin pois, ja Saksa miehitti kesäkuun kuluessa myös Norjan pohjoisimmat osat. Uhka oli todellinen Suomen valtioja sotilasjohdolle Neuvostoliiton muodostama uhka oli todellinen ja Saksa jäi ainoaksi vaikkakin heikoksi oljenkorreksi. Näihin suunnitelmiin perustui liittoutuneiden joukkojen maihinnousu PohjoisNorjaan huhtikuussa 1940. Kuva Kari Kuuselan perusteellisesta kuvateoksesta Wehrmachtin panssarit Suomessa (Jyväskylä, 2000).. Tässä vaiheessa yksin Saksaa vastaan taistellut Iso-Britannia haki entistä kiihkeämmin läheisempää yhteistyötä Neuvostoliiton kanssa, siinä toistaiseksi onnistumatta
Tällöin Suomen ylipäällikkö olisi käytännössä joutunut ottamaan vastaan sotilaallisia käskyjä Saksan sodanjohdolta. Alkuperäinen kuvateksti. Suomen lakeja rikottiin siinä, että sotilaallisen yhteistyön valmistelut tapahtuivat salassa eduskunnalta ja ilmeisesti osalta valtioneuvostoa. Ylipäällikkö, sotamarsalkka Mannerheim määräsi 30.3. Talvisodan aikana valtiojohdolle oli selvinnyt, että Saksa oli elokuussa 1939 jättänyt Suomen Neuvostoliiton etupiiriin, mutta tästä huolimatta haluttiin uskoa Saksan voivan niin halutessaan tukea Suomea. PE KK A N IE M IN EN SA -K U VA. Valtiojohto pohti 23.3.1940 mahdollisuuksia parantaa Suomen poliittisia ja taloudellisia suhteita Saksaan. Mannerheim neuvottelikin hankalista saksalaisesityksistä valtiojohdon, useimmiten Rytin kanssa, ennen lopullisen vastauksen antamista. Erillissotateesin uskottavuuden perusta luotiin sillä, että Pohjois-Suomi luovutettiin Saksan Norjan-armeijan toiminta-alueeksi ja loput Suomesta jäi ylipäällikön alaisten joukkojen toiminta-alueeksi. Suomen sotilaallinen menestys talvisodassa myötävaikutti siihen, ettei Saksa asettanut tukensa hinnaksi muutoksia Suomen poliittiseen järjestelmään eikä oikeusjärjestykseen. SUOMEN SOTILAan historia 33 dollaan saamaan Saksan puolelleen ja onnistui siinä. Ylipäällikkö korosti linnoittamistöiden tärkeyttä ylentämällä Hanellin 11.4. Suomen sotilasjohto oli päivää aikaisemmin paneutunut uuden itärajan linnoittamissuunnitelmiin. kenraalimajuri Edvard Hanellin linnoitustöiden johtajaksi. Tärkeät asetoimitukset olivat riippuvaisia Saksan suhtautumisesta asiaan. Presidentti Kyösti Kal lion rooli jäi vähäisemmäksi heikon terveyden takia, ja hän joutuikin 1940 loppusyksystä luopumaan virasta. Mannerheim saattoi torjua saksalaisten sotilaallisesti perusteltujakin esityksiä sillä, että ne vaativat Suomen poliittisen johdon hyväksynnän. Suomi puolustuskannalla Yhteistoimintaan perustuva vaihtoehto määritti Saksan ja Suomen sotilasjohtojen välille muodollisesti tasavertaisen suhteen. Kavela 22.8.1941. Suomen pääsyyn Saksan vanaveteen vaikutti Suomen sijainnin lisäksi merkittävästi Petsamosta löytynyt nikkeli. Nyt meininki oli toinen kuin talvisodassa. Lähtiessään kotimatkalle vanha presidentti lyyhistyi kuolleena marsalkan käsivarsille. 120 mm:n heittimet antoivat jalkaväelle kättä pidempää hyökkäykseen. Suomi torjui tarjolla olleen mahdollisuuden kaikkien Suomeen keskitettävien saksalaisjoukkojen alistamisesta ylipäällikölle, eli Saksan sotilasjohdon alaisen Suomen rintaman muodostamisen. kenraaliluutnantikn 1:nen heitin toiminnassa
päivänä, että Suomen oli sallittava Neuvostoliiton osallistuminen Ahvenanmaan puolustukseen tai demilitarisoitava saariryhmän alue. Suomeen keskustelemaan asiasta sotamarsalkka Mannerheimin kanssa. Molotov ilmoitti Suomen Moskovan-lähettiläälle J. Ahvenanmaan puolustusta tehostettiin ja kenraaliluutnantti Hugo Österman määrättiin Ahvenanmaan puolustuksen johtoon. K. Saariryhmän yhteisen puolustamisen periaatteet oli sovittu ennen talvisotaa. Ruotsalaiset totesivat jo ensimmäisessä tapaamisessa Mannerheimin torjuvan asenteen, mutta lopullisen vastauksensa hän antoi vasta seuraavana päivänä keskusteltuaan sitä ennen valtiojohdon edustajien kanssa. Ruotsi pelkäsi Saksaa Saksan hyökättyä Tanskaan ja Norjaan Ruotsissa epäiltiin Saksan pyrkivän miehittämään Ahvenanmaan. Seuraavana päivänä Mannerheim totesi Suomen haluavan kaikin tavoin välttää sotaa, mutta puolustavan Ahvenanmaata Saksan hyökkäystä vastaan yksin. Saksan mahdollisen tulon Ahvenanmaalle vaarantavan Ruotsin itsenäisyyden. Resursseja pantiin puolustukselliseen doktriiniin ja sen vaatimiin kantalinnoitteisiin Neuvostoliiton hyökkäyksen pelossa. Kesäkuun kuluessa Saksa otti hallintaansa myös pääosan Ranskasta. Myöhemmin ulkoministeri Rolf Witting vahvisti Ruotsin hallitukselle Suomen kielteisen kannan Ahvenanmaan yhteiseen puolustukseen. Saksan toukokuussa alkanut hyökkäys länteen oli nopea ja menestyksekäs, ja länsiliittoutuneet päättivät kesäkuun alkupäivinä vetäytyä Pohjois-Norjasta. Neuvostoliiton Lontoon-lähettiläs Maiski ilmoitti 30.4. Sen uhka väistyi ruotsalaisten mielestä Saksan saatua Norjan vallattua kesäkuussa 1940. Paasikivelle kesäkuun 27. Kenraali Axel Rappe lähetettiin 27.4. Alettiin rakentaa myöhemmin Salpalinjana tunnetuksi tullutta puolustusjärjestelmää. Maan puolustusministeri Sköld totesi hallituksen kokouksessa 24.4. Ruotsin hallitus päätti tarjota Suomelle Ruotsin osallistumista Ahvenanmaan puolustukseen. Neuvottelujen jälkeen Suomi solmi 22.10.1940 RA U N IO , A RI , SO TA TO IM ET SU O M EN SO TI EN 19 39 -4 5 KU LK U KA RT O IN ”Ruotsi tuskin voisi auttaa sotatilanteessa Suomea yhtä paljon kuin talvisodassa.”. Nyt Ruotsi olisi ollut valmis siihen, mistä se talvisodan aikana oli kieltäytynyt. 34 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA si ja määräämällä hänet samalla päivämäärällä yleisesikunnan päälliköksi eli johtamaan kaikkia sotilaallisia puolustusvalmisteluja. ruotsalaiselle kollegalleen, ettei Neuvostoliitto tulisi hyväksymään saksalaisten Ahvenanmaan miehitystä
Kuvan maisemat kuuluivat ennen talvisotaa vielä Suomelle. Infrastruktuurin kurjuuteen hidastui ja lopulta pysähtyi myös Saksan ja osin Suomenkin hyökkäys itään 75 vuotta sitten. Kuvan tien kunnosta ei kuitenkaan voi syyttää Neuvostojärjestelmää. Alakurtti (Salla) 26.9.1941. Vasemmalla tienposkessa näyttäisi olevan saksalainen sotilasajoneuvo muiden autojen ollessa suomalaista siviili-ottokalustoa. Alkuperäinen kuvateksti harvinaiseen värikuvaan joka kertoo koko totuuden koko itärintamasta yhdessä kuvassa. Päinvastoin kuin elokuvista ja vanhoista propagandakuvista voisi luulla, ei Saksan Wehrmacht ollut mekanisoitu konearmeija vaan harvoja mekanisoituja yhtymiään lukuun ottamatta valtaosa armeijasta marssi jalan ja kuljetti varusteensa hevosella sodan loppuun asti. Tässä kuvassa tosin suomalaiset näyttäytyvät saksalaisiakin mekanisoidumpina mutta Neuvostoliiton maanteillä siitä ei suurta iloa lohkeaisi. Infrastruktuurin riittämättömyys oli ongelma myös puolustajalle ja se on ongelma myös nyky-Venäjän asevoimille varsinkin Venäjän pohjolassa. 35 SUOMEN SOTILAan historia SA -K U VA KOTIKOSKEN LÄNSIRANNAN HUOLTOTIETÄ. Ottokalusto oli myös Wehrmachtin pääkalusto. Suomen Sotilas -lehti järjesti alueelle lukijamatkan vuonna 2013. Harvan rataverkon tavoin nekään eivät edistäneet osaltaan hyökkäyssotaa.. Vankkurit saksalaisten kuormastoa. / Liikennettä Alakurtin tiellä. Tiestön kunto ja laatu oli tuolloin ja on yhä kovin lähellä tämän kuvan olosuhteita. Kuvan tie kertoo siis myös yhden esimerkin siitä miltä näyttivät suomalaiset maantiet 75 vuotta sitten. Alakurtin suunta on taas ajankohtainen
Suomessa ylipäällikkö arvioi Neuvostoliiton hyökkäyksen uhan niin suureksi, että esitti osittaista liikekannallepanoa. Takana alkavat olla yhteisen sodan menestyksekkäimmät hetket. Suomi pyrki myös selvittämään Saksan ja Ruotsin suhtautumista Suomen auttamiseen mahdollisessa sotatilanteessa. Edessä on ensimmäinen idän talvi, vielä kolme vuotta aseveljeyttä ja katkera sota aseveljeä vastaan. Porlammissa suomalaiset saavuttivat jatkosodan suurimman motituksen ja saivat paljon sotasaalista, mutta saksalaisten silmin motti oli pieni verrattuna Wehrmachtin valtaviin saarrostuksiin ja sotavankisekä sotasaalismääriin.. Neuvostoliitto sai oikeuden pitää saarilla konsulivirastonsa, jonka yhtenä tehtävänä oli valvoa sopimuksen noudattamista. SYYSKUUTA 1941. Suomi pelkäsi Neuvostoliittoa Vähän ennen Ahvenanmaata koskevaa vaatimustaan Neuvostoliitto oli ilmoittanut halustaan osallistua Petsamossa aloitettavaan kaivostoimintaan. Käytännössä neuvostojoukot miehittivät Baltian maat. Heinäkuun alkupuolella Neuvostoliitto lisäsi vielä vaatimuksiinsa oikeuden käyttää Suomen rautateitä joukkojen kuljettamiseen Hangon vuokra-alueelle. Taistelu Isosta-Britanniasta alkoi elokuussa Saksan ilmahyökkäyksillä. Kuvassa eversti Valo Nihtilä esittelee Porlammissa Saksan asevoimien yhteysupseerille kenraali Waldemar Erfurthille hyökkäyksen etenemistä Kannaksella. Hallitus ei tähän suostunut. Neuvostoliitto vaati kesäkuussa Baltian mailta joukoilleen vapaata kauttakulkua ja maiden hallitusten vaihtamista. Tilanteen uhkaavuutta lisäsi tapahtumat Baltian maissa. Sopimuksen mukaan Suomi sitoutui demilitarisoimaan saaret ja purkamaan siellä olleet linnoituslaitteet. Ne liittyivät elokuussa sosialistisina tasavaltoina Neuvostoliittoon. Kesäkuun lopulla 1940 Romania hyväksyi Neuvostoliiton vaatimuksen sen vuonna 1919 menettämän Bessarabian palauttamisesta. Neuvostoliiton uhka ajaisi myös Romanian Saksan syliin, sen liittolaiseksi. 36 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA Neuvostoliiton kanssa sopimuksen Ahvenanmaan saarista. Elokuussa Ruotsin ulkoministeri Günther totesi Wasastjernalle, että Saksan asenteesta johtuen Ruotsi ON 19. Ruotsin pääministeri Hansson totesi heinäkuun jälkipuoliskolla Suomen Tukholman-lähettiläälle Jarl Wasastjernalle, että Ruotsi ei tule antamaan Suomelle suoraa sotilaallista tukea
valtiopäivillä pitämäänsä puheeseen. Saksan erikoislähettiläs Karl Schnurre tapasi 20.5.1940 pääministeri Rytin. Suomen omiin tiedusteluihin Saksan poliittisesta ja sotilaallisesta tuesta saatiin eri kanavia pitkin aluksi vain torjuvia vastauksia. Päivää aikaisemmin olivat suomalaiset kauppaneuvottelijat havainneet Saksassa ”tuulen kääntyneen” Suomelle myönteisemmäksi. Kartta on muokattu Ari Raunion vuonna 2004 julkaistusta kirjasta Sotatoimet Suomen sotien 1939–45 kulku kartoin. G. SUOMEN SOTILAan historia 37 tuskin voisi auttaa sotatilanteessa Suomea yhtä paljon kuin talvisodassa. Farbenindustrin ja Petsamon Nikkelin kanssa solmittiin heinäkuussa Berliinissä. Suomessa oli toukokuussa aloitettu viljatuotteiden säännöstely. Saksan syliin Valtakunnankansleri Hitler antoi 31.7.1940 Saksan asevoimien johtoesin Kartan hyökkäysnuolet ja jatkosuunnitelmat (nuolet katkoviivoin) löytyvät erilaisista saksalaisista ja suomalaisista operaatiokäskyistä, lukuun ottamatta jatkosuunnitelmia Rukajärveltä ja Karhumäestä. Kuljetusten valvonta ulotettiin laivojen lähtösatamiin, ja se kohdistui ankarana myös Suomeen. Ison-Britannian taloudellisen sodankäynnin ministeriön arvion mukaan Ruotsiin ja Suomeen Petsamon kautta suuntautuva vienti hyödyttäisi Saksaa. RA U N IO , A RI , SO TA TO IM ET SU O M EN SO TI EN 19 39 -4 5 KU LK U KA RT O IN PE KK A N IE M IN EN. Heinäkuun lopulla Iso-Britannia julisti Euroopan merisaarron. Lähettiläs oli muun muassa todennut Neuvostoliiton ja Saksan välien kiristyneen, mutta välitöntä sodan uhkaa näiden kahden maan välillä ei Schnurren mukaan kuitenkaan ollut. Ison-Britannian hallitus torjui Hit lerin rauhantarjouksen, joka sisältyi hänen 19.7. Vuoksi vaihtuu Kauppapolitiikassa oli jo tapahtumassa muutos. Pian sen jälkeen aloitettiin voin ja marraskuussa 1940 lihan säännöstely. Saksa varmisti kesäkuussa Berliinissä käydyissä neuvotteluissa nikkelitoimitukset Petsamosta. Muodollinen sopimus saksalaisen I
Muodollinen puoli hoidettiin vasta 22.9. “Suomi oli saamassa Saksasta turvallisuustakeet, mutta niiden hintana näytti olevan uusi sota Neuvostoliittoa vastaan. Virolahti, Koskelankylän ja Himaniemen välinen maasto 29.6.1941. Everstiluutnantti evp Josef Veltjens lähetettiin Suomeen esittämään asia Mannerheimille. SAKSALAINEN HV-OSASTO ETENEE. Kaksi viikkoa myöhemmin valtakunnanmarsalkka Göring kertoi Saksan sotatalouden ylimmän johdon kokouksessa Hitlerin päättäneen olla luovuttamatta Suomea Neuvostoliitolle. Vastapalveluna suomalaisten olisi sallittava Saksan Pohjois-Norjassa olevien joukkojen kauttakuljetukset. IsonBritannian Helsingin-lähettiläs jätti 26.9. Sisäministeri Ernst von Born ei tiennyt asiasta eikä osannut heti antaa vastausta toimintaohjeita pyytäneelle Vaasan poliisimestarille. Silloin tiemme kääntyi kulkuun Saksan rinnalla.” SA -K U VA. Venäjän rannattomilla aroilla panssareiden ja ilma-aseen yhteistyö tuotti tulosta, mutta sielläkin ongelmaksi nousi hitaamman huollon, tukevien aselajien ja jalkaväen pitäminen hyökkäksen rytmissä. tapahtuneella noottien vaihdolla. Vähän myöhemmin Iso-Britannia lopetti toistaiseksi lupien myöntämisen Petsamon laivaliikenteelle. 38 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA RAJA YLITETTY. Suomelle oli nopeasti myytävä merkittävä määrä sotavarustusta. illalla, ja jo seuraavana päivänä Veltjens sai myöntävän vastauksen Saksan esityksiin. Marraskuussa solmittiin kauttakuljetukset vakinaistava sopimus. Laivojen liikennelupia oltiin jälleen marraskuussa valmiit myöntämään, jos Suomi täyttäisi erikseen määrätyt ehdot. Kenraalimajuri evp Paavo Talvela kirjasi 21.8.1940 päiväkirjaansa: ”Tämä viikko oli Suomen kohtalon viikko. Puolueettomuuspolitiikkaa Saksa informoi kauttakuljetuksista puutteellisesti sopimuskumppaniaan Neuvostoliittoa, joka pyrki eri keinoin saamaan niistä tarkempia tietoja. Saksalaiset keskittivätkin Suomeen lähinnä mekanisoimattomia joukkoja, jotka kulkivat jalan ja kuljettivat kalustonsa hevosilla tai muuleilla. Suomelle nootin, jossa se paheksui saksalaisten kauttakuljetuksia. Se ei tainnut olla kovin vastenmielinen ajatus.” kunnalle (Oberkommando der Wehrmacht) salaisen käskyn aloittaa hyökkäysvalmistelut itään. Vastauksen valmistelivat Mannerheim, pääministeri Ryti, puolustusministeri Rudolf Walden ja ulkoministeri Rolf Witting. Ensimmäiset laivat, joissa oli saksalaisia sotilaita ja ensimmäinen erä sotamateriaalia Suomelle saapuivat 21.– 22.9. Aro oli rannaton ja tiet pohjattomia. Tapaaminen oli 18.8. Metsäiset alueet, ankara ilmasto, suot ja heikko tiestö aiheuttavat tänäkin päivänä ongelmia mekanisoidulle sodankäynnille. Asiasta päästiin sopuun, ja Iso-Britannia ryhtyi jälleen myöntämään lupia Petsamoon meneville laivoille. Nyt Saksan rinnalla. Vaasaan. Yhtenä yleisenä ehtona oli Suomen pysyminen ”todella itsenäisenä”. Vuokkiniemi 1.7.1941
Vaalit toimitettiin 19.12.1940. Mannerheim lähetti kenraalimajuri evp Paavo Talvelan joulukuussa jo neljännen kerran Berliiniin. Edellisillä kerroilla hän ei ollut päässyt tapaamaan Saksan ylintä johtoa. Presidentti Kallio jätti loppusyksystä eroanomuksensa vedoten terveydellisiin syihin, ja eduskunta päätti, että vuoden 1937 valitsijamiehet toimittaisivat presidentinvaalin Kallion kauden loppuajaksi. Everstiluutnantti Veltjens välitti Mannerheimille ensitiedot neuvotteluista. Talvelalla oli mukanaan kirjoittaA RI RA U N IO JA JU RI KI LI N , JA TK O SO D A N H YÖ KK ÄY ST A IS TE LU JA 19 41 SA -K U VA. Suomessa ei oltu unohdettu näiden maiden aikaisempaa sopimusta ja sen salaisia osia elokuulta 1939. Tietojen mukaan Neuvostoliiton hyökkäysuhka oli väistynyt, mutta tästä huolimatta Suomen oli varottava Neuvostoliiton ärsyttämistä. Suomi pyrki pysymään puolueettomana. Saksan sitoutuminen entistä voimakkaammin sotaan Isoa-Britanniaa vastaan saattaisi laukaista Neuvostoliiton hyökkäyksen Suomeen. Risto Ryti valittiin 288 äänellä tasavallan presidentiksi. Reaalipolitiikkaa Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov matkusti marraskuussa 1940 Berliiniin. Molotovin suulla varoittanut Suomen Moskovan-lähettiläs Paasikiveä, ettei se hyväksyisi Tannerin, Kivimäen, Mannerheimin tai Svinhufvudin valintaa. Ennen vaalia Neuvostoliitto oli muun muassa 6.12. Suomen oli annettava periksi Neuvostoliiton vaatimuksille välttyäkseen sen hyökkäykseltä tai Saksan ja Neuvostoliiton suorittamalta Suomen uudelleen jakamiselta. 39 SUOMEN SOTILAan historia Pääministeri Ryti perusteli marraskuussa kauttakuljetuksia ja Suomen tilannetta Ison-Britannian täkäläiselle lähettiläälle
Halder oli myös esittänyt kysymyksiä Suomen yleisesikunnan vastattavaksi. Neuvotteluja käytiin yhteisestä puolustusja ulkopolitiikasta, personaaliunionista. ”Suomen tulevaisuus oli nyt sidoksissa Saksan kohtaloon.”. 40 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA mansa muistio, jonka Mannerheim oli hyväksynyt. Merellä Suomi voisi puolustaa yhdessä Ruotsin kanssa Ahvenanmaata. Suomi haki revanssia. Göring tyrmäsi ajatuksen alkuunsa. Muistion lukemisen lisäksi Talvela totesi keskusteluissa, että ilman Saksaa Suomen ainoa turva olisi Ruotsi. Kaksi päivää ennen Göringin tapaamista Talvela tapasi Saksan maavoimien yleisesikuntapäällikön, kenraalieversti Franz Halderin, joka suhtautui kielteisesti Suomen ja Ruotsin väliseen unioniin. Itsenäinen yhteistyökumppani Vihdoin 18.12.1940 Talvela pääsi tapaamaan Göringiä. Yleisesikunnan päällikkönä 16.5.1940 aloittanut kenraaliluutnantti Erik Hein richs tapasi kenraalieversti Halderin VÄRTSILÄ 11.7.1941. Pari viikkoa aikaisemmin Molotov oli keskusteluissa Paasikiven kanssa torjunut Ruotsin ja Suomen personaaliunionin rauhansopimuksen vastaisena. Ruotsalaisen ”provinssin” kohtalo olisi sille yhdentekevä. Paljastavimpia olivat sodan ajan armeijan vahvuutta, joukkojen liikekannallepanoon ja joukkojen itärajalle keskittämiseen tarvittavaa aikaa koskevat kysymykset. Pohjoiskarjalainen Värtsilä oli menetetty Neuvostoliitolle talvisodan jälkeen rauhansopimuksella Viipurin ja monien pienempien vanhojen suomalaisasutusten tavoin. Suomen turvaamiseksi esitettiin, että saksalaiset ottaisivat vastuulleen Petsamon puolustuksen, ruotsalaisten kaavailtiin ottavan vastuulleen Pohjois-Suomen muiden osien puolustamisen Suomen huolehtiessa Etelä-Suomesta. Suomi oli myös valmis luovuttamaan saarten puolustuksen Saksalle. Neuvostoliittokin halusi olla yhteistyössä vain itsenäisen Suomen kanssa. Sotilasliitto ei ollut Neuvostoliiton vastustuksen takia mahdollinen. Göring tapasi Talvelan vielä seuraavana päivänä ja kertoi keskustelleensa Suomen kysymyksestä Hitlerin kanssa. Saksa halusi olla yhteistyössä vain itsenäisen ja voimakkaan Suomen kanssa. Suomen sotilaallista arvoa Saksalle korostettiin toteamalla Suomen pystyneen talvisodassa sitomaan 45 puna-armeijan divisioonaa. Siinä korostettiin Suomen merkitystä Saksalle
Kallis hinta Suomi oli saamassa Saksasta turvallisuustakeet, mutta niiden hintana näytti olevan uusi sota Neuvostoliittoa vastaan. Suomen armeijan liikekannallepano kestäisi 4–5 päivää ja sen jälkeinen keskittäminen itärajalle viisi päivää. Heinrichs totesi Suomessa pelättävän Neuvostoliiton hyökkäystä, joka voisi tapahtua jo ennen mahdollista sotaa Saksan ja Neuvostoliiton välillä. Keskusteluissa mukana ollut Suomen Berliinin-sotilasasiamies eversti Walter Horn kirjoitti päiväkirjaansa: ”31.1.41. Keskusteluissa Heinrichs antoi Halderille vastaukset tämän joulukuussa Talvelalle esittämiin kysymyksiin. Nyt en voi uskoa A RI RA U N IO JA JU RI KI LI N , JA TK O SO D A N H YÖ KK ÄY ST A IS TE LU JA 19 41 SA -K U VA. Nyt Saksan rinnalla. Halder ja Heinrichs keskustelivat myös konkreettisemmin Suomen sotilaallisista toimintamahdollisuuksista idän suuntaan yhteistoiminnassa saksalaisten Pohjois-Suomeen keskitettävien joukkojen kanssa. Se ei tainnut olla kovin vastenmielinen ajatus. Merkittävä päivä Suomen historiassa. 41 SUOMEN SOTILAan historia Saksassa 30.1.1941
Helmikuussa Saksa ryhtyi avoimemmin tukemaan Suomea Petsamon nikkeliä koskevissa kysymyksissä. Terveisiä Berliinistä Heinrichsin terveiset Berliinistä rauhoittivat Suomen valtioja sotilasjohtoa. Puutteisiinsa nähden suomalaisten suoritusta jatkosodan hyökkäysvaiheessa voikin pitää huikeana.. esittämässä Molotoville Saksan vaatimukset. Ne oli saatava päätökseen ennen hyökkäystä itään. Saksan itäisen sotaretken, operaatio Barbarossan, suunnittelussa olivat Hitler ja suunnittelusta vastanneet Saksan maavoimat eri mieltä muun JV-RYHMÄ HYÖKKÄÄ 1.7.1941. Vaikka Suomen asevoimien tulivoima oli kasvanut kesään 1941 tultaessa valtavasti talvisodasta oli se silti yhä täysin riittämätön tehokkaaseen hyökkäyssotaan. Paasikivi huomasi jo maaliskuussa Neuvostoliiton vaatimusten lieventyneen. Saksalaisten sotilashenkilöiden vierailut lisääntyivät 1941 talven ja kevään aikana. Viivytyksen syynä olivat Saksan sotatoimet Balkanilla. Saksan Moskovan-lähettiläs Friedrich von Schulenberg kävi 10.2. Lisäksi puutteita oli johtamiskalustossa ja maasto oli hyökkäyssotaan vaativaa, hidasta ja kuluttavaa. Neuvostoliitto uhkasi esittää seuraavaksi vaatimuksensa ultimaatumin muodossa. Kesä 1941 oli Suomen rintamilla kiväärijalkaväen sotaa. Yksi niistä oli, että Saksa oli keväällä 1940 aloittanut Suomen Petsamon nikkeliä koskeneen yhteistyön ja Neuvostoliiton oli omassa toiminnassaan otettava tämä huomioon. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun vanha marsalkka uhkasi erota. Suomalaisten luottamusta saksalaisiin heikensi kuitenkin virallisten jatkoneuvottelujen alkamisen viipyminen yhdessä maailmalla liikkuneiden huhujen kanssa. Alkuperäinen kuvateksti kertoo nasevasti. Kiista Petsamon nikkelistä saavutti tammikuun loppupuolella kulminaatiopisteen. Dualistinen kilpailuasetelma sotilasjohdon ja poliittisen johdon välillä ei väistynyt koko sodan aikana. Presidentti Ryti ja pääministeri Jukka Rangell torjuivat esityksen. osittaista liikekannallepanoa. Heinrichsin Saksan-matkan aikana sotilasja valtiojohdon välille oli kehittynyt kriisi. Oliko Saksa taas pettämässä Suomen. Mannerheim jätti helmikuun alkupuolella eroanomuksensa, jonka kuitenkin perui Rytin pyynnöstä. 42 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA tälle paperille koko salaisuutta...” Hyökkäyssodan lisäksi suomalaiset taipuivat keväällä 1941 sallimaan tietyin ehdoin suomalaisten värväämisen SS-joukkoihin. Mannerheim esitti 23.1
Näissä neuvotteluissa 3.–5.6. Suomi halusi takuut itsenäisyydestään ja toivoi entisten rajojen palauttamista jopa edullisempina sekä ta“Suomen tuhatvuotisessa historiassa oli nyt ensimmäinen ja viimeinen kerta, jolloin Suomen kansa voisi ikiajoiksi vapautua perivihollisensa painostuksesta.” – Erik Heinrichs 2.6.1941 SA -K U VA PE KK A N IE M IN EN. Toukokuun 20. Suomalaiset eivät halunneet aloittaa sotilaallisia toimia Neuvostoliittoa vastaan, joten toivottiin, että saksalaisoperaation aikaisempi aloittaminen provosoisi Neuvostoliiton hyökkäämän ensin. Suomen hallitus oli jo ennen sotilasneuvottelujen alkua kääntynyt myös diplomaattista tietä Saksan puoleen. päivän tapaamisessa Schnurre esitti maiden yleisesikuntien välisten neuvottelujen aloittamista. Berliinissä. Saksalaislähteiden mukaan Heinrichsin muistio päättyi toteamukseen, että tiedoksi tulleet Saksan korkeimman sotilasjohdon ajatukset elähdyttivät suomalaisen sotilaan sydäntä ja ymmärrettiin historialliseksi. Suomalaisella valtuuskunnalla ei ollut oikeutta tehdä sopimuksia. Neuvotteluja jatkettiin kesäkuun alkupäivinä Helsingissä. Suomen valtiojohto hyväksyi sotilasneuvottelujen mukaiset hyökkäysvalmistelut. Sotilaallisten neuvottelujen loppuvaihe Saksan erikoislähettiläs Schnurre saapui toukokuussa tapaamaan presidentti Rytiä. Tämä saattoi olla yhtenä syynä siihen erikoiseen tilanteeseen, että Pohjois-Suomen saksalaisjoukot jäivät suoraan Saksan asevoimien esikunnan (Oberkommando der Wehrmacht, OKW) johtoon, kun Suomenlahden ja Mustanmeren välisellä alueella hyökkäävät kolmeen armeijaryhmään jaetut saksalaisjoukot taas olivat maavoimien yleisesikunnan johdossa. Neuvotteluissa sovittiin myös Suomessa toteutettavan liikekannallepanon ajankohta sekä joukkojen vaihdoksi naamioitu saksalaisjoukkojen keskittäminen PohjoisSuomeen, jossa aluevastuu sovittiin luovutettavaksi jo ennen liikekannallepanoa eli 15.6. Helsingin neuvottelujen aluksi kenraaliluutnantti Heinrichs luki lyhyen 2.6.1941 päivätyn saksankielisen muistionsa. Muistion lukemisen jälkeen Heinrichs jatkoi puheenvuoroaan todeten, että Suomen tuhatvuotisessa historiassa oli nyt ensimmäinen ja viimeinen kerta, jolloin Suomen kansa voisi ikiajoiksi vapautua perivihollisensa painostuksesta. Saksan Norjan-armeijalle. lyötiin lukkoon Saksassa alustavasti sovittu maiden sotilaallinen yhteistoiminta tulevassa hyökkäyksessä Neuvostoliittoon. Saksalle oli esitetty toivomuksia siltä varalta, ettei Saksan ja Neuvostoliiton välille syttyisikään sotaa. Samalla vahvistettiin, että sodan ajan suunnitelmien mukaan alueen puolustuksesta vastannut kenraalimajuri Hjalmar Siilasvuon komentama III Armeijakunta tultaisiin alistamaan kyseiselle saksalaisarmeijalle. Niin kävikin. Suomalainen sotilasvaltuuskunta matkusti Heinrichsin johdolla Saksaan, jossa neuvottelut käytiin 25.5. Salzburgissa ja 26.5. Maavoimien yleisesikunnan (OKH Oberkommando des Heeres) mielestä joukkojen käyttö pohjoisessa oli voimien hajottamista. SUOMEN SOTILAan historia 43 muassa saksalaisten joukkojen käytöstä pohjoisessa. Hitler piti Petsamon nikkeliä ja Kuolan niemimaata tärkeinä. Maantieteellisesti näiden väliin jäivät sitten Suomen Päämajan alaiset joukot, joihin millään saksalaisesikunnalla ei ollut käskyvaltaa. Siinä todettiin, että toimenpiteisiin voitaisiin ryhtyä vasta, kun poliittinen johto olisi hyväksynyt neuvottelutulokset. Kanssasotijat Suomalaiset lupasivat keskittää päävoimansa niin, että ne voisivat aloittaa hyökkäyksensä itään joko Karjalankannaksen tai Laatokan Karjalan–Aunuksen suuntaan
Saksan hyökkäys alkoi 22.6.1941. 44 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA loudellista apua erityisesti viljatoimitusten muodossa. maan sotakuljetusministeriölle tutkittavaksi mahdollisuutta sallia Petsamoon suuntautuvia elintarvikekuljetuksia. Sota alkaa Suomen valtiojohto teki 16.6. Churchill julisti IsonBritannian pitävän vihollisenaan jokaista maata, joka toimi Saksan kanssa. Suomen liittyminen sotaan keskeytti muistion käsittelyn. Myöhemmin käyttöön otettua metaforaa mukaillen Suomessa haluttiin näyttää mieluummin ajopuulta kuin koskiveneeltä. Samana päivänä Ison-Britannian Helsingin-lähettiläs Gordon Vereker jätti Suomen ulkoministerille maansa nootin, jossa Suomea uhattiin taloudellisella painostuksella, mikäli se ryhtyisi sotilaalliseen yhteistyöhön Saksan kanssa. Alkuperäinen kuvateksti. Rynnäkköpioneerien hiellä ja verellä jouduttiin korvaamaan usein puuttuvaa tulivoimaa.. BRISTOL BLENHEIM POMMIKONE Mikkelin lentokenttä 11.7.1941. Suomalaiset halusivat varmistua siitä, että Suomen päävoimien hyökkäys ajoitettaisiin alkamaan 2–3 päivää myöhemmin kuin saksalaisjoukkojen hyökkäys Pohjois-Suomesta. SA -K U VA SA -K U VA SUOMALAISET PIONEERIT valtaamassa ryssän kk-korsua. saksalaisille vielä sotilaallisia toimia koskevan esityksen. Kolme päivää myöhemmin Neuvostoliiton ilmavoimat pommittivat useita Suomen kaupunkeja. 2. Pääministeri Rangell totesi samana päivänä, 25.6., Suomen olevan sodassa Neuvostoliittoa vastaan. Saksalaisjoukkojen keskittäminen kesäkuussa Pohjois-Suomeen johti 14.6. Ison-Britannian ulkoministeriö esitti kuitenkin 24.6. Suomeen yhteysupseeriksi saapuneelle jalkaväenkenraali Waldemar Erfurthil le, että suomalais-saksalaisissa sotilasneuvotteluissa sovitut periaatteet oli hyväksytty tasavallan presidentin ja hallituksen kokouksessa. Alkuperäinen kuvateksti SA-kuvassa. Sen toteuttamisen edellytyksenä oli kuitenkin poliittisten takuiden saaminen siltä varalta, että Saksa ja Neuvostoliitto päätyisivät sodan sijaan poliittiseen ratkaisuun. Suomen tulevaisuus oli nyt sidoksissa Saksan kohtaloon. siihen, ettei IsoBritannia myöntänyt enää lupia Petsamoon lähteville laivoille. Div alue 26.7.1941. Kenraaliluutnantti Heinrichs ilmoitti 14.6. Kansalle ja eduskunnalle haluttiin muodostuvan sellainen kuva, että Suomi tuli vedetyksi mukaan sotaan. Takuiden sijaan Saksasta tuli ilmoitus, että neuvotteluissa sovitut asiat pätevät. Tässä valtiojohdon kokouksessa oli päätetty myös täysimääräisestä liikekannallepanosta ylimääräisten harjoitusten nimellä. Blenheimejä oli hankittu jo ennen talvisotaa, mutta muutoin Suomen ilma-ase oli jatkosotaan lähdettäessä vahvistunut huomattavasti edellisestä sodasta
Ihan pikkusen raskaana... Sota hävittiin, ja se sodittiin vielä demonisen natsivaltion rinnalla Yhdistyneiden kansakuntien perustajavaltioita vastaan. Usein kuulee perusteltavan väitettä, että Suomi ei ollut Saksan liittolainen sillä, että teimme itse omat päätöksemme. Kanssasotijuus-kiertoilmaisuilla kikkailu on kuitenkin vaikuttanut muuhunkin kuin kielenkäyttöömme ja historiakuvaamme. 45 SUOMEN SOTILAan historia S uomen ja Saksan suhdetta toisessa maailmansodassa voisi verrata esimerkiksi Ison-Britannian ja Yhdysvaltojen suhteeseen. Vai oltiinko ihan vaan kavereita. Oliko Suomi-neito aikanaan vain ihan pikkusen raskaana Fritzille. Jälkimmäistä suhdetta on yleisesti kutsuttu liittosuhteeksi, siis suhteeksi molempien vapaasta tahdosta. Sotasyyllisyystrauma näkyy muun muassa tässä kohden yhä suomalaisessa kielenkäytössä. Kummassakaan suhteessa ei ollut kyse alistussuhteesta vaan kahden osapuolen omien erillisten etujen ajamiseen perustuneesta kumppanuudesta. Suomessa sen sijaan liittolaisuussanaa on pyritty yhä välttämään. Kun entisen piikalikan maha alkoi pyöristyä ja alettiin kovistella, että mistä moinen, sopersi neitonen olevansa ”ihan vaan pikkusen raskaana”. Tämän oudon verbin “liittoutua” sisältö nykysuomessa näkyy myös monen Natoasenteissa oikealla ja vasemmalla. Siksi suhteelle on keksitty oma nimi, aseveljeys tai kanssasotijuus. Harvinaisessa värikuvassa Saksan ilmavoimiin (Luftwaffe) kuuluneen ilmatorjuntaja tykistölautta-laivasto-osaston (Einsatzstab Fähre Ost) paraati Lahdenpohjassa Laatokalla 13.8.1942. Meillä liittolaisuus koetaan häpeänä, jota ei tahdota tunnustaa. MITEN TÄMÄ SITTEN EROAA liittolaisten suhteesta, on monelle nuoremman sukupolven suomalaiselle ja kaikille ulkomaalaisille asiaan perehtyneille kovin vaikeasti ymmärrettävä kysymys. Liittolaisuus on liittolaisuutta Historia ja turvallisuus eivät ole moraalikysymyksiä n On jo toinen sotakesä ja kaikki näyttää vielä lupaavalta. Suomessa on ajan saatossa muodostunut saksalaiskompleksin myötä nimittäin kielteinen suhde liittoutumiseen yleensä. Transatlanttisen liittosuhteen osapuolet eivät ole koskaan suhdettaan häpeilleet, he kun voittivat sodan. Mutta niinhän liittolaiset tekevät. kommentti T EK S T I: JA A K KO PU U PER Ä SA -K U VA. Liittoutuminen nähdään meillä ikään kuin yhtäläisyysmerkeissä alistumisen kanssa
Eikä se ole kovin fiksua 75 vuotta myöhemminkään. Mutta sen tosiasian voisimme jo tunnustaa, että olimn Saksalaiset ja suomalaiset sotilaat aseveli-iltaa viettämässä nuotion ääressä. Natsi-fritzin syliin oli mentävä, jos ei muuten, niin hengen pitimiksi. Siltä se ainakin silloin näytti. Tämä väite jää tosin ilmaan, koska kovin erilaisia olosuhteita on kovin vaikea verrata toisiinsa. Saksalaiset näyttäisivät olevan SS-joukoista. Vaikka olimmekin liittolaisia, aseveljiä, Saksan vasallivaltio Suomi ei koskaan ollut, eikä Suomesta koskaan sellaista tullut. Se oli sotasyyllisyyskysymyksen kannalta tärkeää. Samoin kuin sen, että sitä on jälkikäteen täysin turha moralisoida. Niin, ja hyvä olisi myös muistaa, että historia ei ole oikeudenkäyntiä vaan totuuden etsimistä varten. Lopulta myös vaihtoehdot olivat vähissä. Muu on epähistoriallista jälkiviisastelua. 46 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA SUOMEN VALTIOJOHDOLLA ei ollut vuosina 1940–1941 mitään muita todellisia vaihtoehtoja kuin aktiivinen hakeutuminen Saksan seuraan. Mitään sen suurempaa hävettäväähän meillä ei tältä osin historiassamme ole. Saksan syliin mentiin mitä ilmeisimminkin halulla, mutta mikä olisi ollut vaihtoehto. Se oli helppoa. Eikä sitä ollut Berliinikään. Ja jos vähän jälkiviisastellaan, niin hyvinhän meidän kävi. Alkuperäinen kuvateksti. SEN PUOLESTA, että Suomi oli Saksan liittolainen toisessa maailmansodassa, vaikkakaan ei juridisessa sotilasliittosuhteessa, puhuu myös Suomen liittyminen Antikomintern-sopimukseen loppuvuodesta 1941 useiden muiden Saksan liittolaisten ja vasallivaltioiden tavoin. HÄVITYN SODAN JÄLKEEN Neuvostoliiton rikoksiin ja miehitetyksi joutumisen pelkoon oli turha vedota. Ilman jälkiviisastelua. Suomineidon vaihtoehtona olisi ollut joutua Ivanin väkisinmaattavaksi. Yhdysvallat ei julistanutkaan koskaan Suomelle sotaa. Moralisointi vuonna 1941 olisi ollut hävettävää. Mutta se ei ollut sitä natsien vuoksi, vaan pikemminkin natseista huolimatta. Nimittäin hävettävän typerää. Olisiko siis aika myöntää ne tosiasiat. SEITSEMÄNKYMMENTÄVIISI vuotta sitten Saksa oli myös kulttuurisesti helppo valinta suomalaiselle eliitille. Sodan jälkeen oikeutta jakoivat voittajat, ja siksi yhteistyölle piti keksiä kauniimpi nimi. Suhteemme Neuvostoliittoon kylmän sodan vuosina oli itse asiassa enemmän suvereniteettiamme kaventava kuin suhteemme Saksaan jatkosodassa. Samalla suomalaisten mieliin iskostettiin, ettei kyse ollut liittolaisuudesta vaan kanssasotimisesta. me kolmannen valtakunnan liittolaisia. SA -K U VA. Olihan suhdetta ujosteltu läpi sodan, koska haluttiin säilyttää suhteet länteen mahdollisimman hyvinä. Sama herra piti myös aikanaan Saksaa tuhat kertaa mieluisempana vaihtoehtona kuin Neuvostoliittoa. PAASIKIVI TOTESI aikoinaan, että tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Kiestingin lähistö, Sohjana 10.8.1941. Myöhemmin hän myös muistutti, että Moskova ei ole käräjätai kihlakunnanoikeus. Toisin kävi monille muille Saksan liittolaisille, kuten Unkarille ja Italialle
www.facebook.com/suomensotilas Tilaa nyt: www.suomensotilas.fi SA -K U VA. ROBOTTIEN TAIVAS | KYBERSOTA JA ELSO | ASEVELVOLLISUUS RAPORTTI RIIPPUMATON SOTILASAIKAKAUSJULKAISU VUODESTA 1919 MAALLA, MERELLÄ JA ILMASSA Suomen Sotilas on maamme suurin ja vanhin riippumaton sotilasaikakausjulkaisu. PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN | PUOLUSTUSSELON TEKO | VENÄJÄLLÄ PUHUU RAHA Ihmeaseita vai suuria lupauksia. R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 6/2 1 • 1 2 , 5 . ILMASOTA EXTRA | SODASTA JA RAUHASTA | SVEITSI LUOTTAA RESERVIIN ILMASOTA EXTRA | SODASTA JA RAUHASTA | SVEITSI LUOTTAA RESERVIIN ILMASOTA EXTRA | SODASTA JA RAUHASTA | SVEITSI LUOTTAA RESERVIIN Suihkuhävittäjän VIIDES SUKUPOLVI Suihkuhävittäjän VIIDES SUKUPOLVI R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 2/2 1 3 • 1 3 , 5 . R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 2/2 1 3 • 1 3 , 5 . USA LIIPAISIMELLA | HÄVITTÄJÄN 4.5 SUKUPOLVI | KOITAJOKI 1944 Uuden taistelutavan UUSI JUHTA Polarikselta Uuden taistelutavan UUSI JUHTA Polarikselta R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 4/2 1 3 • 1 3 , 5 . Varaverkko uusiksi Varaverkko uusiksi KIINAN aurinko nousee KIINAN aurinko nousee SUOMEN MAAVOIMAT HUOMENNA | HISTORIA EXTRA: SAKSAN VIIMEINEN VOITTO 1943 R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 1/2 1 3 • 1 2 , 5 . MAALLA: UUSI TAISTELUTAPA | KEMIALLINEN TAPPAJA | ILMASSA: ”MERSUN” PUIKOISSA Suomen MERSUT 70 vuotta R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 5/2 1 • 1 2 , 5 . Taivaan robotit Maavoimat uusiksi PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN | PUOLUSTUSSELON TEKO | VENÄJÄLLÄ PUHUU RAHA PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN | PUOLUSTUSSELON TEKO | VENÄJÄLLÄ PUHUU RAHA PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN | PUOLUSTUSSELON TEKO | VENÄJÄLLÄ PUHUU RAHA R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 3/2 1 3 • 1 3 , 5 . Tilaa lehti, joka osuu. Vuosikerta sisältää kuusi lehteä – yhteensä yli 500 sivua täyttä asiaa maanpuolustuksesta, sotataidosta, sotilastekniikasta, sotahistoriasta ja turvallisuudesta
48 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA ”EMMA” JA LAHTI-SALORANTA PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN T EK S T I: M A R K K U PA LO K A N G A S K U VAT: SU O M EN S OT I L A S
Kotimainen oli vuosimallia 1926, ja sotasaalisaseena palveli yhtenä toisen maailmansodan parhaana käsiaseena tunnettu neuvostoliittolainen malli 1927, jolla luonnollisesti myös tuolloinen vastustajamme ampui. Aseteknikko Aimo Lahden ja kapteeni Arvo Salorannan yhteisprojektina suunniteltu suomalainen pikakivääri m/26 Lahti-Saloranta oli tuolloin piirustuksien osalta valmis ja sarjatuotantokelpoinen. Samaan aikaan myös Neuvostoliitossa suunniteltiin useita erilaisia ratkaisuja oman pikakiväärituotannon aloittamiseksi. 49 SUOMEN SOTILAan historia Jatkosodassa ja vielä pitkään sen jälkeen pikakivääri tai konepistooli oli Suomen armeijan tärkein ryhmäase. Edistyksellisimpänä vaihtoehtona laajaan sarjavalmistukseen hyväksyttiin V. Toisessa maailmansodassa samaa 7,62 mm:n laippakantaista kiväärinpatruunaa (7,62x53R tai venäläisittäin 54R) ampuvat suomalaiset ja neuvostoliittolaiset pikakiväärit olivat kesät. A. Tehtaan päätarkoitus oli silloin kotimaisen pikakiväärin tuotantolinjan perustaminen. Degtjarevin suunnittelema pikakivääri. Onko Emmana tunnettu Degtjarev maineensa väärti ja miksi kuuluisan Aimo Lahden yhdessä Arvo Salorannan kanssa suunnittelema ase ei yltänyt alkuunkaan legendaarisen Lahden Suomikonepistoolin maineeseen. V asta itsenäistyneen Suomen oman kansallisen aseteollisuuden syntymisen kenties tärkein hanke 1920-luvulla oli Valtion Kivääritehtaan perustaminen Jyväskylään. Pikakivääreitä oli yleensä kahta mallia
Salorannan osuus itse aseen suunnittelussa jäi kuitenkin melko vähäiseksi ja painottui lähinnä tekniikan teoreettisiin kysymyksiin.. Tanskalainen Madsen oli puutteistaan huolimatta kovin suosittu ase ja vientimenestys. Ajankohta oli otollinen, koska lokakuussa 1924 puolustusministeriö asetti toimikunnan valitsemaan armeijalle uutta pikakiväärimallia. Lahdella oli jo varsin pitkälle viety suunnitelma edellä mainittujen mallien kaltaiseen rekyylisysteemiin perustuvan aseen tyypiksi. Niissä tilanteissa punnittiin asemallien edut, haitat, kenttäkelpoisuus ja yleiset ominaisuudet – kummallakin puolella rintamalinjoja. Neuvostoliittolaiset asesuunnittelijat ryhtyivät kuitenkin ennakkoluulottomasti tutkimaan kaasutoimisuutta. Itseoppineena miehenä hänen kykyihinsä ei kuitenkaan täysin luotettu, joten tekniseksi asiantuntijaksi hankkeeseen määrättiin Tanskassa aseteknisen koulun kurssin vastikään käynyt upseeri Arvo Ensio Saloranta (1895– 1976). Suomessa Madsenit eivät kelvanneet enää edes talvisotaan vaikka asepula oli kova. Suomen Sotilaan tiedon mukaan asemalli oli yhä käytössä ainakin Brasilian poliisivoimilla vielä joitakin vuosia sitten. Kotimainen pikakivääri Keski-Suomen Rykmentissä asemestarina palvelleen Aimo Lahden (1896–1970) kyvyt todettiin rykmentin johdossa jo varhain, ja vuonna 1923 joukko-osaston komentajana toiminut everstiluutnantti Heinrichs kehotti Lahtea miettimään kotimaiseen tuotantoon soveltuvan pikakiväärimallin kehittelemistä. 50 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA MADSEN-PIKAKIVÄÄRI ei tyydyttänyt suomalaisten vaatimuksia, ja suomalaiset kehittivät oman piippurekyylitoimisen pikakiväärinsä. Sitä valmistettiin 1950-luvulle asti. Piippurekyyli oli toimintaperiaatteena valtavirtaa kaikkialla länsimaissa. Toisen maailmansodan aseiden parhaimmistoa. KI RS I LA U RI ja talvet vuosia vastakkain. n Degtjarev ja Shpagin. Venäjän armeijalta maahan jääneet ranskalaiset Chauchat-pikakiväärit m/1915 ja Tanskasta hankitut Madsen m/1920 -aseet eivät olleet erityisen kenttäkelpoisia, eivätkä niiden määrät riittäneet täyttämään laskettua tarvetta. Molemmat Suomen sotilaiden hyväksi havaitsemia
Sekä tehtaan rakentamisessa että aseen rakenteessa ilmenneiden monien ongelmien vuoksi ensimmäinen sarja saatiin armeijalle vasta vuonna 1930. Tämä siksi, että voimakkaan kiväärinpatruunan aiheuttama potku olisi sarjatulella ollut ampujalle sietämätön ja ennen pitkää rikkonut aseen rakenteita. Erityisesti suojeluskuntataustaisilla pikakivääriampujilla oli usein hyvät taidot pitää kenttäkelpoisuudeltaan vanhanaikainen ase toimintakuntoisena. Talvisotaan mennessä pikakiväärejä oli valmistunut noin 4 600 kappaletta, ja tuotannon päättyessä vuonna 1942 kokonaismäärä oli noussut noin 6 000 pikakivääriin. Kaksi ensimmäistä prototyyppiä valmistui maaliskuussa 1926. Eräiden korjausten jälkeen puolustusministeri vahvisti 3.6.1927 aseen Suomen armeijan pikakivääriksi m/26 L/S ja sarjatuotanto käynnistyi samaan aikaan Jyväskylän Tourulaan valmistuneessa Valtion Kivääritehtaassa. Näistä määristä joitakin satoja oli mennyt ennen sotia vientinä ulkomaille. Rekyylijärjestelmä oli ensimmäisen maailmansodan pikakivääreille tyypillinen, mutta häiriöille altis ja aiheutti aseen raskaan rakenteen vuoksi sen kokonaispainon nousemisen lähelle yhden miehen kannettavuuden sietorajaa. Kun konepistoolissa huomattavasti pienemmän ja ruutimäärältään vähäisemmän patruunan rekyylipotkua saatiin hillityksi raskaalla massiivisella lukolla, pikakiväärissä potkua voitiin ottaa vastaan koneiston joustavalla perääntymisliikkeellä. Lipastyypiksi suunniteltiin kaareva pellistä muotoiltu 20 patruunan tanko, joka kiinnitettiin aseeseen rungon alapuolelle. Mutta silti Lahti-Salorannan pieni lipas ja häiriöalttius tekivät siitä huomattavasti huonommin sotilaskäyttöön soveltuvan aseen verrattaessa vastustajan Degtjareviin. 51 SUOMEN SOTILAan historia AMMUIMME ASEILLA MYÖS TALVIOLOISSA. Lahti-Saloranta toimii pakkasellakin, kun se pidetään kuivana rasvasta ja sitä huolletaan säännöllisesti. Lahti oli valinnut aseen toimintaperiaatteeksi rekyylirakenteen, jossa piippu, luisti ja lukko muodostivat jousivoimalla kuormitetun, aseen rungon sisällä edestakaisin liikkuvan mekanismin. Samaan aikaan idässä Venäjän sotavoimilla ei ensimmäisessä maailmansodassa ollut omaa kevyen konekiväärin mallia, mutta ostamalla ja sotasaaliina tsaarin armeijan joidenkin yk
52 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA siköiden käyttöön oli kertynyt jonkin verran 7,71 mm:n (.303) Lewisja Hotchkisssekä 8,00 mm:n Chauchat-merkkisiä aseita. Kun sodan päättyessä suomalainen sotilasasetuotanto jouduttiin ajamaan alas, Aimo Lahti määrättiin 51-vuotiaana eläkkeelle kenraalimajurin arvoa vastaavan asekonstruktöörin tehtävästä. V. Erityisesti isokokoiselle ampujalle, jollaisia raskaalle aseelle pyrittiin valitsemaan, hyvän ampuma-asennon löytäminen on vaikeaa, varsinkin jos päällä on vielä talvivaatetus ja päässä kypärä.. E. Jo tällä välin aseistuksen kehittämisestä vastannut Tykistökomitea oli antanut aseja ampumakoulu Vystrelin kokeiluosaston tehtäväksi muuntaa tavallinen Maxim-konekivääri rakenteeltaan kevyeen muotoon. Salorannan kanssa. VUONNA 1932 puolustusministeriöön perustettiin kevyiden aseiden konstruktöörin virka, johon Lahti nimitettiin toimipaikkanaan Jyväskylässä sijaitseva Valtion Kivääritehdas. n Kotimaisen pikakiväärin yksi heikkous oli sen ampumaergonomia. N. Siellä hän suunnitteli useita erilaisia asetyyppejä, joista useimmat olivat sarjatuliaseita. Siten myös edellä mainittuja ulkomaisia kevyitä konekiväärejä kuului vahvuuksiin, mutta nopeasti vanhentuvien rakenneratkaisujen sekä patruunoiden ja varaosien puutteen vuoksi niiden käyttöarvo laski jyrkästi. Suunniteltuaan Suomi-konepistoolin prototyypin hänet komennettiin puolustusministeriön taisteluvälineosastolle kehittämään kotimaista pikakivääriä kapteeni A. Jatkosodan aikana Lahti paloi loppuun, jolloin hänen tuotteliaisuutensa laski huomattavasti. Bolshevikkien tultua valtaan perustetun puna-armeijan aseistus oli alkuvuosina pääosiltaan keisarinvallan peruja. Varusmiespalveluksen jälkeen hän jäi Puolustusvoimien vakinaiseen palvelukseen asemestariksi Keski-Suomen Rykmenttiin Kouvolaan. Hän kuoli 19.4.1970. V. Koleshnikovin ja F. Kaksi toisistaan eroavaa kenttäkoemallia – I. Tokarevin konstruoimat – valmistui, ja niistä viimeksi mainittu hyväksyttiin puna-armeijan sotavarustukseen nimellä Maxim-Tokarev. Näiden tehokasta käyttöä rajoittivat laippakantaisesta venäläisestä 7,62 mm:n kiväärinpatruunasta poikkeavat ranskalaiset (8 mm) ja brittiläiset (7,71 mm) ampumatarviketyypit. Frunzen vuosina 1924– 25 tekemät suuret sotilaalliset uudistukset edellyttivät teknisesti ajanmukaisen aseistuksen saamista pikaisesti käyttöön, käynnistettiin laaja kehittelytyö omaan tuotantoon soveltuvan kevyen konekiväärimallin konstruoimiseksi. Aseen sarjatuotanto alkoi marraskuussa 1926, ja Aimo Johannes Lahti SYNTYI VIIALASSA 28.4.1896 ja kansakoulun käytyään työskenteli rautateillä asemamiehenä. Kun M. AIMO LAHTI toimi vaihtelevalla menestyksellä erilaisissa siviilitehtävissä ja perustamansa metallivalimon johtajana
V. Kuvan tuliasema taitaa olla laitettu kuvausta varten. Aikaansa edellä Degtjarevin pikakiväärimallin mullistavia etuja olivat yksinkertaisuus paitsi rakenteessa, myös tuotannon järjestelyissä ja lisäksi vielä huomattava edullisuus kustannuksissa. Piipun jäähdytys on kyllä taattu, mutta jopa Emman kenttäkelpoisuus saattaa olla kovilla, kun aseen alla oleva hylsynpoistoaukko on suoraan lumista tukipuuta vasten.. Vaikka puna-armeijan aseistukseen oli näin saatu kevyt konekivääri, sen teknilliset ratkaisut perustuivat kuitenkin vanhan Maximin varsin monimutkaiseen rakenteeseen eivätkä yltäneet ratkaisemaan suunnitteluprojektin varsinaista tavoitetta. SALORANTA TOIMI sotien aikana useissa taisteluvälineiden hankintoihin ja tuotantoon liittyvissä tehtävissä ja sotien jälkeen Puolustusvoimien Pääesikunnan taisteluvälineosaston päällikkönä 1947–1952 sekä Puolustusvoimien taisteluvälinepäällikkönä 1952–1955. Frunze, joka heti tajusi konstruktion merkityksen, tapasi V. A. Projekti tuli saada mahdollisimman pikaisesti tuotantoasteelle, ja sen vuoksi muut hankkeet, muun muassa vireillä ollut automaattikivääriprojekti, saivat toistaiseksi väistyä kiireellisimpien töiden joukosta. pumaradoilla tehtäviä käyttökokeiluja varten. Hän toimi sittemmin taisteluvälineosaston päällikkönä puolustusministeriössä 1925– 1927, Valtion Kivääritehtaan teknillisenä johtajana 1927–1929 ja Aseseppäkoulun johtajana talvisodan syttymiseen asti. Seuraavan vuoden kesällä puna-armeijan kiväärikomissio pääsi perehtymään asemallisuunnitelmiin, joita se piti omaperäisinä ja rakenteen yksikertaisuuden, keveyden sekä suuren toimintavarmuuden vuoksi ihanteellisina. Degtjarevin ehdotus kevyeksi jalkaväkikonekivääriksi. 53 SUOMEN SOTILAan historia seuraavan vuoden loppuun mennessä Tulan asetehdas oli valmistanut kaikkiaan 2 450 kevyttä konekivääriä. Degtjarevin henkilökohtaisesti, vakuuttui keksinnön ylivertaisuudesta ja lupasi sen edelleenkehittämiselle kaiken mahdollisen avun. Tällöin tuli kehittelyasetelmaan aivan uudenlainen vaihtoehto – V. Aseen suunnittelun Degtjarev oli aloittanut omatoimisesti ja ilman tykistöhallinnon tukea jo vuonna 1923. Hän jäi tästä tehtävästä eläkkeelle kenraalimajurina 1955 ja kuoli 3.4.1976. Tässä vaiheessa asiasta kiinnostui myös M. Muutama koekappale valmistettiin Vystrelin amArvo Ensio Saloranta SYNTYI RENGOSSA 26.12.1895 ja osallistui vapaussotaan. A. Emmaksi Suomessa ristitystä pikakivääristä tuli suosittu ja yleinen asemalli Suomen asevoimissa jo talvisodan aikana. Viipurin Upseerikokelaskurssilta upseeriksi valmistuttuaan hän palveli useissa joukko-osastoissa ja kävi Tanskan armeijan aseteknillisen koulun kurssin vuosina 1920–1924. Kun raskaan Maximkonekiväärin valmistamiseen tarvittiin 700 työtuntia ja 2 488 työvaihetta ja taPU O LU ST U SV O IM AT n Degtjarevin m/27-pikakivääri on saanut uudet käyttäjät
Kuva on selvästi lavastettu. Näin Emmalla ei ammuta. Alkuperäinen SA-kuvan teksti. Kavela 22.8.1941. SA -K U VA. 54 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA n Sotasaalista käytetään ryssiä vastaan Jalasjärven tiellä
Mallikappaleiden valmistuttua ensimmäiset koeammunnat suoritettiin syyskuussa 1926. Ennen mallin lopullista vahvistamista aseita määrättiin vielä Vystrel-koulun upseerikurssin kokeiltaviksi sekä muihin sotakouluihin, jalkaväen ja eräisiin ratsuväen joukko-osastoihin ja sotilaspiireihin. A. V. Mallikappaleeksi otettiin kenttäkoesarjan ase, vaikka vielä ei ollut tietoa testien myöhemmin aiheuttamista rakennemuutoksista. Degtjarev sai sosialistisen työn sankarin arvonimen, ja hänelle myönnettiin neljästi valtionpalkinto. ANSIOISTAAN TUOTTELIAANA suunnittelijana V. Vasilij Aleksejevitsh Degtjarev SYNTYI VUONNA 1880 Tulan kaupungissa aseseppäperheeseen ja oli yksitoistavuotiaasta lähtien töissä Tulan asetehtailla. Degtjarev kuoli vuona 1949 kotimaassaan suuresti arvostettuna asekonstruktöörinä.. G. A. Fedorovin avustajaksi erilaisissa automaattiaseprojekteissa. Joulukuussa 1927 aseen koeammuntoihin määrätty komissio esitti mallin hyväksymistä puna-armeijan aseistukseen nimellä DP (Degtjarev Pehotnyj = jalkaväen Degtjarev). Varsinaisen sarjatuotannon oli alun perin määrä alkaa vasta kenttäkokeissa mahdollisesti saatavien muutosesitysten toteuttamisen jälkeen. Ero vanhaan olikin uskomattoman suuri lähes kaikilla menetelmillä mitaten. Lukuisten muiden kunniamerkkien ja mitalien lisäksi hänelle myönnettiin myös teknisten tieteiden tohtorin oppiarvo Neuvostoliitossa. Tuotantoon Sarjavalmistuksen käynnistämisvaiheessa tehtyjen laajojen joukko-osastoja ratakokeilujen seurauksena vahvistui edelleenkin tarve saada kaikki tuotettavat aseet osiltaan vaihtokelpoisiksi. Erikoisia ja maininnan arvoisia, siihenastisista pikakivääreistä selvästi poikkeavia ominaisuuksia ja ratkaisuja olivat monikäyttöisyys, entistä suurempi lipaskapasiteetti, osien vaihtokelpoisuus, rakenteen yksinkertaisuus, varmatoimisuus sekä helppo ja nopea purkaminen huoltoa varten. Kotiuttamisensa jälkeen hän jäi V. Kenttäkokeet olivat vielä osittain kesken, kun asemalli haluttiin jo saada vakiokäyttöön, ja syksyllä 1927 tehtiin ensimmäinen 2 500 aseen sarjatilaus, jonka oli määrä valmistua seuraavan vuoden aikana. Degtjarev kehitteli 1920-luvulla omatoimisesti puna-armeijan vakioaseistukseen hyväksytyn uudenlaisen DP-pikakiväärin panssariaselajille ja ilmatorjunnalle tarkoitettuine erikoisversioineen. Tämä asetettiinkin tavoitteeksi, jonka toteuttamisen takaraja oli tuotantovuoden 1929–1930 alku. Osittain siksi, ja toisaalta tuotannon nopeuttamiseksi, ensimmäisen sarjan vaatimuksissa annettiin lupa osien vaihtokelpoisuudesta poikkeamiseen tarvittaessa. Eräiden toisarvoisten vikojen ja epäkohtien korjaamisen jälkeen niitä jatkettiin marraskuussa ja vielä tammikuussa 1927. Tärkeänä seikkana edellytettiin jokaisen osan vaihtokelpoisuutta. Hänet kutsuttiin sotapalvelukseen vuonna 1901 ja määrättiin Oranienbaumin kiväärijoukkojen upseerikoulun aseverstaalle. MYÖHEMMIN 1930-luvulla Degtjarev suunnitteli 12,7 mm konekiväärin m/DK, konepistoolin m/PPD sekä ilmajäähdytteisen konekiväärin m/DS, joista jokainen päätyi sarjavalmistukseen ja puna-armeijan vakiokäyttöön. Joidenkin lisämuutosten jälkeen Tykistökomitea hyväksyi Degtjarevin kevyen jalkaväkikonekiväärin teknilliset vaatimukset 26.3.1927. Vuoden 1927 lopulla Degtjarev-pikakiväärejä valmistettiin sadan kappaleen kenttäkoesarja laajoja joukko-osastokokeiluja varten. SUOMEN SOTILAan historia 55 vallisen jalkaväenkiväärin m/91 valmistamiseen 42 työtuntia ja 1 446 työvaihetta, niin Degtjarevin pikakiväärin tuotanto voitiin hoitaa 130 työtunnilla ja 486 työvaiheella! Aseen nopea purettavuus oli myös ainutlaatuinen ominaisuus
n Emman lipas on tulivoimainen ja kestävä, mutta hidas täyttää.. Koneiston toiminta perustuu patruunan ruutikaasun tuottamaan paineeseen, eli Degtjarev-pikakivääri on toimintaperiaatteeltaan kaasutoiminen sarjatuliase. Ammuttaessa lippaan jousikuormitteinen sisäkansi pyöri kehyksensä sisällä ja suolsi patruunat syöttöaukon kohdalle ja edelleen lukon kautta patruunapesään. Erityisesti kannattaa kiinnittää huomiota neljästä pääosasta koostuvaan lukkoon, jossa ei ole juuri mitään rikkoutuvaa kuten jousia. Kuvassa alinna myös suomalaisvalmisteinen varikkotukki aseeseen. Käyttö Suomen rintamilla 1939–45 Tietoja puna-armeijan uudesta pikakiväärimallista tuli Suomen sotilasjohdolle 1930-luvulla sotilasasiamiesten raporttien välityksellä. Tällöin auttaa nopea läppäisy lippaan päälle, jollei lipas ole jo ehtinyt tyhjentyä. Toisaalta Emmalla on helppo ampua kertalaukauksia tai lyhyitä sarjoja. Degtjarev-pikakiväärit on valmistusmerkinnöistä päätellen tehty Kovrovin asetehtaalla, jonka merkkinä oli luodin ääriviivojen sisällä oleva nuoli. Aseen suunnitteluvaiheissa lippaaseen mahtui alun perin 49 patruunaa, mutta ilmeisesti toimintavarmuussyistä Degtjarev muutti sen jo ennen sarjavalmistuksen alkamista 47 patruunalle. Vaikka Degtjarevin konstruoinnissa painotettiin osien vaihdettavuutta, on juuri peräkappaleille tyypillistä, että ne eivät välttämättä ole aivan identtisiä, mutta yleensä toleranssit ovat sen verran isoja, että peräkappaleetkin saa pienellä väkivallalla vaihdettua keskenään. Suomalaisen lempinimensä Emma Degtjarev-pikakivääri sai sen ajan samannimisen iskelmän mukaan, kun aseen ammuttaessa pyörivä lippaan kansi muistutti suuresti gramofonilevyä. Se onkin toisaalta ehkä aseen ainoita heikkouksia suomalaiseen verrattuna. Ainoastaan sotavuosina 1943–44 valmistetuissa aseissa merkki saattaa olla erilainen. 56 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA Degtjarev-pikakiväärille tunnusomaisimpia ulkoisia ominaisuuksia on sen suurehko pyöreä patruunalipas, johon voitiin ladata 47 kiväärinpatruunaa kehämuotoon luotipäät sisäänpäin. Suomessa oltiin luonnollisesti erittäin kiinnostuneita saamaan mahdollisimman tarkat tiedot rajanaapurin uudesta jalkaväen Degtjarev-pikakivääri Kaliiperi: 7,62x54 millimetriä Koko pituus: 1 270 millimetriä Piipun pituus: 605 millimetriä Aseen paino: 9,1 kiloa (etutukineen) Patruunalipas: 47 patruunan kiekko Lippaan paino: 1 620 grammaa Tulilajit: sarja Tulinopeus: 500-600 laukausta minuutissa Toimintaperiaate: kaasu DEGTJAREVIN RAKENNE on nerokkaan yksinkertainen. Käytössä kuluessaan Emmalla on taipumus jäädä laulamaan, eli sarja jatkuu, vaikka sormi nousee liipaisimelta. DEGTJAREVIN yksinkertaisuudesta kertoo myös se, että aseessa on vain sarjatulitoiminto
n Lahti-Salorannan 20-patruunan lipas on pieni, mutta helpohko täyttää. Se ampui kiväärinpatruunaa sarjatulella vyölaatikosta tai isohkosta lippaasta, mutta oli mahdollisimman kevytrakenteinen ja raskaan jalustan asemesta yleensä vain etutuella varustettu – ja mikä tärkeintä, taistelukentällä yhden sotilaan hallittavissa ja mukana kuljetettavissa. Degtjarev kehitteli lautaslippaansa Lewiskonekiväärin innoittamana. Asemallien paino etutukineen vaihteli yhdeksän ja kuudentoista kilon välillä, kun sen aikainen venäläinen Maximkonekivääri painoi jalustoineen ja varusteineen yli kuusikymmentä kiloa. Tyypillisimpiä ensimmäisen maailmansodan kevyitä konekiväärejä olivat saksalaisten Maxim-koneistoinen m/08-15, brittien Lewis sekä ranskalaisten m/15 Chauchat. SU O M EN SO TI LA A N A RK IS TO MIKÄ ON PIKAKIVÄÄRI?. Etenkin hyökkäystilanteissa kevyet konekiväärit osoittautuivat tärkeiksi, koska perinteisiin konekivääreihin nähden huomattavasti helpomman liikuteltavuutensa vuoksi ne saattoivat seurata kärjessä kiväärijalkaväen mukana ja kiväärejä suuremmalla tulivoimallaan tukea tehokkaasti sen etenemistä. MP n Pikakiväärillä tarkoitetaan suomessa kevyttä kivääripatruunaa ampuvaa lipassyöttöistä sarjatulta ampuvaa “kevyttä konekivääriä”, kun kevyt konekivääri taas on vastaava vyösyöttöinen ase. SUOMEN SOTILAan historia 57 E nsimmäisen maailmansodan aikana syntyi ja yleistyi suurvaltojen armeijoissa uudenlainen jalkaväen asetyyppi, kevyt konekivääri. Kuvassa Suomessakin vapaussodassa tutuksi tullut brittiläinen Lewis-pikakivääri, joka oli monien kevyiden ryhmäaseiden suunnittelijoiden yksi esikuva ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Näistä kaksi viimeksi mainittua olivat ilmajäähdytteisiä ja lipassyöttöisiä. Nimi kevyt konekivääri tuli saksanja englanninkielisistä sanoista Leichtes Maschinengewehr, Light Machine Gun (lyhenne: LMG), mutta vakiintui sittemmin suomen kieleen muodossa pikakivääri ruotsalaisen sanan snabbeldsgevär mukaan
Kuvassa hymyilevä kersantti tuumasi, kova on tämä Emma syömään, mutta hyvin se puree kanssa. Hän nimittäin lasketteli edellisenä yönä ”sotasaalispyssyllään” etumaastoon sellaisen ryöpyn, että ryssän ryhmän voimin tekemä väkivaltainen tiedusteluyritys päättyikin täyskäännökseen. Alkuperäinen SA-kuvan teksti. SA -K U VA. Vuosalmen sillanpääasema 24.7.1944. 58 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA n Edellisen yön taistelut ovat nielleet ”Emman” levyistä ammukset ja ne täytetään heti aamutuimaan
Aselevon aikaisessa inventoinnissa 1.10.1944 määräksi saatiin 6 890. Alkuperäinen SA-kuvan teksti. Lähes neljän tuhannen pikakiväärin lisäys oli todella merkittävä, kun muistetaan, että kotimaisia m/26 L/S -pikakiväärejä oli tuolloin aseistuksessa 4 601 kappaletta. Esikunta, ev Tiainen ja ev. Elokuun 1. Loimola 31.12.1939. luutn. Neljä kuukautta myöhemmin, 1.12.1941, kokonaislukumäärä oli noussut jo 5 083 aseeseen ja oli edelleenkin nousussa, koska rikkoutuneita sotasaalisaseita korjattiin kaiken aikaa taistelukuntoisiksi ja sitä kautta kirjanpitoon otettaviksi. Suomen armeijassa Degtjarev-pikakiväärit saivat vankkumattoman luottamuksen ja arvostuksen niin sotilasjohdon kuin tavallisten rivitaistelijoidenkin taholta. SUOMEN SOTILAan historia 59 perusasetyypistä. Niinpä 1.6.1944 pidetyn inventoinnin mukaan Maavoimien käytössä oli kaikkiaan 9 048 vakiomallista Degtjarev-pikakivääriä. Teittinen tarkastavat vallattuja aseita. Degtjarev-pikakiväärejä kertyi taistelukentiltä kaiken aikaa ja niin runsaasti, että kesäkuuhun 1940 mennessä niistä oli huoltamalla ja osia vaihtamalla kunnostettu toimiviksi kaikkiaan 3 420 jalkaväkimallista ja 457 panssarivaunukäyttöön tarkoitettua asetta. Talvisodassa Degtjarev-pikakiväärin eri versiot tulivat suomalaisille tutuiksi ensimmäisistä sotapäivistä lähtien. Suomen armeijan Degtjarev-pikakivääreillä on ollut sodissamme poikkeuksellisen kunniakas palvelushistoria takanaan. Tästä kokonaismäärä ei enää merkittävästi lisääntynyt, koska juuri tuolloin ylimääräiset laitettiin mieluummin asekätköihin kuin kirjanpitoon, ja myöhempi 1950-luvulta alkanut rauhanaikainen koulutuskäyttö kulutti sodankäyneitä aseita nopeasti loppuun ja hylkäysasteelle. Sen. Kerrotaan, että suomalaisen sotilastiedustelun asialla ollut henkilö onnistui melkein ostamaan yhden pikakiväärin, mutta hankinta kariutui jonkin epäonnisen sivuseikan vuoksi. Monissa joukoissa ja esikunnassa sen ulkomuotoa ja erikoista rakennetta aluksi ihmeteltiin, mutta hyvin pian alettiin myös arvostaa ja kunnioittaa. Pikakiväärit käyttäjiensä vertailussa Suomalainen Lahti-Saloranta-pikakivääri oli hyvin ja laadukkaasti metalliosat koneistamalla valmistettu. Siksi ne jaettiin tärkeimmille ja parhaimmille jalkaväkijoukoille, joiden mukana ne osallistuivat kovimpiin taisteluihin alkuperäisiä haltijoitaan vastaan – Suomen puolesta. Jatkosodan alkuvaiheissa sama suuntaus jatkui. päivänä 1941 n Ryk. Jokainen niistä oli talvisodassa tai jatkosodassa viholliselta taistelussa vallattu – ainuttakaan ei hankittu Saksasta tai ulkomailta ostamalla. Kesän 1944 torjuntavaiheen raskaiden jalkaväkitappioiden mukana aseita menetettiin runsaasti, mutta toisaalta niitä onnistuttiin valtaamaan viholliselta myös jonkin verran lisää. Degtjarev-jalkaväkipikakiväärejä oli Suomen armeijan kirjanpidossa kaikkiaan 3 383 kappaletta, jotka oli jaettu Maavoimien tärkeimmille rintamayhtymille sekä näille täydennyksiä tuottaville koulutuskeskuksille
60 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA Lahti-Salorannan ääni on komea. Kuulostaa kuin patruunana olisi paljon isompikin paukku kuin pelkkä 7,62x53R.
Tämä voi aiheuttaa laukeamattoman tai syttymisen ennen sulkua.. Iskupiikki juuttuu helposti etutai taka-asentoon. 61 SUOMEN SOTILAan historia Lahti-Saloranta -pikakivääri Kaliiperi: 7,62x53 millimetriä Koko pituus: 1 180 millimetriä Piipun pituus: 500 millimetriä Aseen paino: 9,4 kiloa (etutukineen) Patruunalipas: 20 patruunan tanko Lippaan paino: 460 grammaa Tulilajit: kerta/sarja Tulinopeus: 250-550 laukausta minuutissa Toimintaperiaate: rekyyli n L-S:n lukko on monimutkainen ja häiriöaltis
On silti syytä muistaa, ettei Degtjarevkaan ole nykyaikaisten käsittelyturvallisuusvaatimusten mukainen ase. Lisäksi talvisodan syttyessä varastoista saatuja uusiakaan pikakiväärejä ei monissa joukoissa saatu kunnolla toimimaan, koska ne oli käsitelty sitkeällä säilytysrasvalla, jonka poisto-ohjeet oli määrätty salaisiksi, eivätkä siten olleet tarvitsijoiden saatavilla. Suojaamaton kaasumännän pää voi myös silpoa huolimattoman aseen huoltajan sormet, josta siitäkin on toimituksella omakätistä kokemusta. Onneksi selvisimme LahtiSalorannan räjähdysonnettomuudesta ilman henkilövahinkoja ja vihollisena oli vain pahvitaulu, sillä aseen täydellinen jumitus olisi taistelutilanteessa koitunut ampujalle kohtalokkaaksi. Viime kädessähän vika ei ole usein aseissa vaan niiden käyttäjien taidoissa. Turha kai tätä oli edes kokeilla. Degtjarev, joka oli kaasutoiminen, koneistoltaan yksinkertainen ja väljä sekä varsinkin sodanaikaisen tuotannon osalta karkeatekoisesti valmistettu, osoittautui kiistattomasti voittajaksi rintamilla vastakkain olevista pikakivääreistä. Lahti-Saloranta ei ole sitä. Ase vaurioitui varikkokorjauskuntoon, ja muun muassa koko aseen piippuun kierteellä kiinnitetty luistirunkokappale jouduttiin vaihtamaan uuteen samoin kuin ulosvetäjä ja ”portsari” sekä tukin sisälle sijoittuva palautinjousi. Vaan kokeiltiin silti ja melkein kohtalokkain seurauksin. Se oli rakenteensa ja toimintamekanisminsa ennakkoluulottomien ratkaisujen vuoksi aikansa loistavimpia keksintöjä ja lunasti paikkansa eräänä toisen maailmansodan asehistorian parhaista taisteluvälineistä.. 62 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA heikkouksiksi osoittautuivat kuitenkin jo varsin pian patruunamäärältään liian pieni lipas sekä rekyylikoneiston häiriöalttius, etenkin jos likaa tai hiekkaa pääsi taistelukentällä koneistoihin. Tämän näköinen oli hylsy patruunan sytyttyä L-S 26 -pikakiväärin sulun ollessa vielä auki. Rintamajoukoissa niiden tilalle otettiin mieluummin viholliselta vallattuja Emmoja, DEGTJAREV osoittautui kiistattomasti voittajaksi myös ampumatesteissämme. Onhan Lahti-Salorannan mainekin se, mikä se on, ja Degtjarev taas tunnetaan yhtenä toisen maailmansodan parhaista jalkaväkiaseista. Näiden epäkohtien vuoksi ase sai sotilaiden keskuudessa huonohkon maineen. Molemmat aseet käyttävät samaa patruunaa: 7,62x53 (54)R – laippakantaista kolmelinjaista. LAHTI-SALORANTA on hyvin tarkka myös siitä minkälaista 7,62x53R patruunaa sillä ammutaan. Siis summa summarum, Degtjarev on yksinkertainen ja luotettava ase, jonka käyttö on nopeaa kouluttaa. Vaarallinen… käyttäjälleen jotka todettiin selvästi kenttäkelpoisemmiksi ja yli kaksi kertaa suuremman lippaan vuoksi myös huomattavasti tulivoimaisemmiksi. Degtjarevissa ei vastaavaa ongelmaa ole. Ase osoittautui mainettaankin huonommaksi. Kovat pakkaset vielä lisäsivät vääränlaisten voiteluaineiden haittoja tiiviissä rekyylikoneistossa. Asetta on vaikea saada epäkuntoon tai edes aiheuttaa tilapäistä häiriötä, mutta vahingonlaukaus tai -sarja aseesta lähtee helposti. J.P
Yleensä tosin tahtoi olla niin, että venäläisiin aseisiin sopivat kaikki suomalaiset patruunat, mutta venäläiset patruunat eivät välttämättä aina toimineet kaikissa suomalaisaseissa. Sodanjälkeiset vuodet valvontakomission varastoitavaksi määräämä ja sittemmin rauhansopimuksen ylimääräiseksi määrittämä aseistus oli vailla käyttöä ja kunnossapitoa suurissa keskusvarikoissa. Vasta 1950-luvun alussa suomalaiset uskaltautuivat purkamaan varastoja ja ottamaan niistä materiaalia Puolustusvoimien käyttöön. KUVAN PATRUUNA on sota-aikainen neuvostoliittolainen 7,62x54R vuodelta 1938. Polkupyörätehtailijan massatuote Ranskan asevoimille palveli vielä jatkosodassa suomalaisten kenttätykistöjoukkojen tuliasema-lähipuolustusaseena. 7,62x53R (54R) oli viime sodissa venäläisten ja suomalaisten kiväärien, konekiväärien ja pikakiväärien patruuna. Keltainen leima luodinkärjessä kertoo, että kyseessä on tavallinen lyijytäytteinen luoti. Tästä saimme kokemuksia myös koeammunnoissamme, kun tshekkiläinen patruuna syttyi L-S:n sulun ollessa auki. 7,62x54R RANSKALAINEN CHAUCHAT-PIKAKIVÄÄRI ei pelkästään näyttänyt kehnolta vaan myös oli sitä. Venäläisittäin sen hylsy on 54 mm ja suomalaisittain 53 mm. Se riitti hyvin varustamissuunnitelmien kannalta – varsinkin, kun Pääesikunnan jalkaväkiosasto oli jo lokakuussa 1948 arvioinut mallin täyttävän vielä jossakin määrin tehtävänsä jalkaväkipikakiväärinä ja ehdotti samalla L/S-pikakiväärit jaettaviksi toissijaisina muun muassa tykistön ja pioneerien käyttöön. Tämä yksinkertaisti ampumatarvikehuoltoa myös yli linjojen. Sotien jälkeinen käyttö Suomessa Valvontakomission poistuttua maasta Suomen puolustusvoimien kirjanpidossa oli vuonna 1948 jäljellä 7 061 Degtjarev-jalkaväkipikakivääriä. Patruuna kuvassa luonnollisen kokoisena. SUOMEN SOTILAan historia 63 MOLEMMAT ASEET käyttävät samaa venäläistä kolmen linjan kiväärinpatruunaa. Vuonna 1951 Degtjarev-jalkaväkipikakiväärien kokonaismäärä oli 7 069. Tähän ratkaisuun vaikuttivat L/S-pi
64 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA
Suomalaisissa jalkaväkijoukoissa Degtjarev-pikakivääri säilytti vahvan asemansa ryhmäaseena aina 1970-luvulle asti, jolloin uusi kotimainen kevyt konekivääri m/62 korvasi sen asteittain varusmieskoulutuksessa ja pitemmällä viiveellä myös reserviaseistuksessa. Ongelma oli koettu jo jatkosodan aikana, jolloin Valtion Kivääritehtaalla valmistettiin merkittäviä määriä uusia Degtjarevin lippaita. Suomessa monelle reserviläiselle olisi jaettu pillin viheltäessä vielä 1990-luvulle asti myös kuvan pulttilukkoisia sota-aikaisia ja sitä vanhempia kivääreitä sekä Suomi-konepistooleita. Myös muita varaosia, kuten puuperiä, jousia ja salpoja on valmistettu varikoissa tarpeen mukaan. RU K RU K n Näyttää simppeliltä mutta ei ole sitä. Kuvassa alla sama aseistus ja saman koulun oppilaita 1960-luvulta. Rynnäkkökivääri ei ole vielä saavuttanut näitä upseerinalkuja. Tuolloin kuvan aseistus oli parasta, mitä maassa oli laajasti joukoille jakaa. Vasta sodan ajan määrävahvuuksien huomattavien supistamisten myötä 1990-luvun lopulla oli varaa purkaa viimeisetkin Degtjarev-pikakiväärierät sotilaspiirien varastoista Vammalan Asevarikkoon, jossa niiden käytöstä poistaminen ja jälkikäsittely jatkui vielä 2000-luvun alkuvuosien ajan. Pitkäaikaisen käytön myötä kaikkein suurimman ongelmaryhmän muodostivat patruunalippaat, joissa kulumat ja kolhut aiheuttivat vuosien mittaan yhä enemmän häiriöitä. SUOMEN SOTILAan historia 65 kakivääreistä sodissa saadut huonot kokemukset sekä niiden kokonaismäärä, joka oli tuolloin enää 3 377 asetta. Lahti-Saloranta oli kallis valmistaa ja herkkä häiriöille.. n Degtjarevin pikäkiväärit palvelivat Suomessa ja monissa itäblokin maissa ainakin toisen linjan jalkaväkiaseistuksena tai esimerkiksi tykistön lähipuolustusaseina ja reservin varausaseistuksena aina kylmän sodan loppuun asti. Rauhanaikaista koulutuskäyttöä varten Degtjarev-pikakivääreitä varten valmistettiin varikkotyönä paukkupatruunapiippuja muunnoskorjauksena loppuun ammutuista “kovista” piipuista. n Kuva yllä on vuodelta 1954 RUK:n kurssilta 83. Kymmenet varusmiesikäluokat ovat siten saaneet käyttökoulutuksen 7,62 PK 27 D:lle
66 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA
Omien tavoitteiden nopea saavuttaminen ja talvisodan maine vahvistivat Suomen asemaa yhteistoimintaneuvotteluissa. T EK S T I: A R I R AU N I O E V ER S T I LU U T N A N T T I E V P, V T M. Syksyn 1941 aikana Saksa pyysi Suomelta sovittua suurempaa panostusta – turhaan. Sota itsessään osoittautuisi kuitenkin pettymykseksi viimeistään joulukuussa 1941. Adolf Hitlerin johtoesikunnan (OKW, Oberkommando der Wehrmacht) päällikkö sotamarsalkka Keitel kävi sodan aikana kirjeenvaihtoa sotamarsalkka Mannerheimin kanssa. SUOMI ISKEE TAKAISIN Suomen sotatoimet syyskuuhun 1941 asti Saksalais-suomalaisissa sotilasneuvotteluissa toukoja kesäkuussa 1941 nivellettiin Suomen sotatoimet Saksan hyökkäykseen Neuvostoliittoon, operaatio Barbarossaan. Saksan voimavarat eivät yksinkertaisesti riittäneet. Saksa ei päässyt koskaan omiin tavoitteisiinsa. Suomi saavutti sovitut tavoitteet syyskuun alkupuolella. Suomi oli taloudellisesti riippuvainen Saksasta
Saksalaiset lupasivat antaa Suomelle tukea Neuvostoliiton Hankoniemen-laivastotukikohdan valtauksessa. Saksa joutuisi jatkamaan sodankäyntiä ehkä vielä Arkangel–Astrka-linjan saavuttamisen jälkeen. Sanomalehdet ja radio saivat päiväkäskyn käyttöönsä 11.7. Saksan Wehrmacht vaikutti voittamattomalta vuoden 1940 kevään ja kesän tapahtumien jälkeen. Joukoille oli edellisenä päivänä jaettu ylipäällikön päiväkäsky, jossa Suomen sodankäynnin päämääränä todettiin olevan Aunuksen ja Vienan vapauttaminen. Jäämeren ja Suomenlahden välisellä rintamalla hyökkäyssotatoimet alkoivat lähes viikkoa myöhemmin. 68 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA L iittoutuneiden ja Ruotsin voimattomuus auttaa Suomea talvisodassa ja sen jälkeen ajoivat Suomen Saksan syliin. Operaatio Barbarossa eli Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon alkoi 22.6.1941 koko Itämeren ja Mustanmeren välisen rintaman leveydellä. Saksalaisten sotatoimet Kuolan suunnalla edellyttivät koko Pohjois-Suomen luovuttamista saksalaisen arPOHJOISEN ARMEIJARYHMÄN KOMENTAJA von Leeb oli heinäkuun alkuun tultaessa edennyt suunniteltua syvemmälle, mutta nyt hyökkäys pysähtyi saksalaisten sisäisiin erimielisyyksiin ja vastustajan tiivistyvään vastarintaan. Saksalaisten suunnitelmissa sen joukot kohtaisivat suomalaiset joukot Syvärillä ja huolehtisivat Kuolan suunnasta valtaamalla sekä Murmanskin että Kantalahden. Saksan Norjan-armeija (Armeeober kommando Norwegen, AOK Norwegen) aloitti hyökkäyksensä Pohjois-Suomesta kesäja heinäkuun vaihteessa. Suomalaiset sitoutuivat hyökkäämään Syvärille ja Karjalankannaksella vanhalle rajalle. Suomen Päämajan päävoimien hyökkäys alkoi vasta 10.7.1941. BI LD A RC H IV PR EU SS IS C H ER KU LT U RB ES IT Z PE KK A N IE M IN EN. Neuvostoliitto hajoaisi hyökkäyksen voimasta, ja uudeksi itänaapuriksi tulisi Saksan protektoraatti. Ongelmia aiheutti alati levenevä vastuualue. Joukot kaipasivat myös huoltoa. Suomen valtioja sotilasjohto arvioivat Saksan kukistavan nopeasti Neuvostoliiton kesällä 1941 aloitettavalla hyökkäyksellä
69 SUOMEN SOTILAan historia SAKSAN MAAVOIMIEN upseeri tähystää haarakaukoputkella itään 10.7.1941. Suomi oli aloittanut samana päivänä päähyökkäyksensä Saksan rinnalla. Jokainen menetetty päivä soitti Saksalle tappion kelloa. Tykistö ja erityisesti ”lentävä tykistö” eli syöksypommittajat ja maataistelukoneet olivat saksalaisten alkumenestyksen valttikortteja idässä. Pohjoisen armeijaryhmän hyökkäyskiilojen vasemmalla puolella oli Suomenlahti ja sen pohjoispuolella hyökkäykseen varsinaisesti vasta heinäkuussa liittynyt Suomi ja suoraan OKW:n alaisuudessa toimineet Lapista Neuvostoliittoon hyökänneet Wehrmachtin joukot. Wehrmachtin hevosvetoisilla jalkaväkidivisioonilla oli täysi työ pysytellä mekanisoidun hyökkäyskärjen matkassa. Vaikka punailma-armada oli tuhottuna kentillään, ei Saksan Luftwaffe yksinkertaisesti ehtinyt kaikkialle missä sitä olisi tarvittu, rannattomalla arolla. MAAILMANHISTORIAN SUURIN OPERAATIO on ollut kuvan ottohetkellä 21.7.1941 pian meneillään jo yhden kuukauden siellä jossain itärintamalla. Panssaridivisioonissa oli aivan liian vähän miehistönkuljetusajoneuvoja ja taisteluvaunuista valtaosa oli liian keveitä ja heikkoja niin suojalta kuin tulivoimaltaan neuvostovaunuja vastaan. Kuvassa Sd.Kfz -miehistönkuljetus-puolitelavaunuja ja keveitä Pz.Kpfw II ja III tyyppien taisteluvaunuja. Saksa oli heinäkuussa saavuttanut ja jopa ohittanut aikataulutavoitteensa ainoastaan Pohjoisen armeijaryhmän lohkolla. Kelirikon ja talven tullen myös niiden maastoliikkuvuus ja kenttäkelpoisuus osoittautui kehnoksi.. Sota oli nyt ihan toista kuin lännessä. Neuvostoliitossa tosin ilma-ase huomattiin pian riittämättömäksi. Aika pelasi vastustajan pussiin
70 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA ”Suomalaiset luottivat Saksan armeijan voittoon.”
Neuvotteluista on käytössä enää vain saksalaisten omaan käyttöönsä laatimat valmistelumuistiot ja pöytäkirjat. Pohjois-Suomesta hyökkäävä Saksan Norjan-armeija (Armeeoberkommando Norwegen) oli suoraan OKW:n (ei OKH:n!) alainen. OKH:n itärintaman joukot oli jaettu kolmeen armeijaryhmään. Sopimukseton tila Suomalaiset luottivat Saksan armeijan voittoon. Samalla saksalaisarmeijalle alistettiin jääkäri-kenraalimajuri Hjalmar Siilasvuon armeijakunta (III AK), jossa oli kaksi divisioonaa (3. Saksan voittoon uskottiin, mutta usko alkoi murentua jo syksyn saapuessa pohjolaan. Salamasodan kesto oli ennemminkin laskettavissa viikoissa kuin kuukausissa. Yhteistoiminnan lähtökohtana olivat toukoja kesäkuun sotilaallisissa neuvotteluissa sovitut asiat, joita ei kirjattu yhteiseen molempien osapuolten allekirjoittamaan pöytäkirjaan. Saksan hyökkäystä Itämeren ja Mustanmeren välisellä alueella johti maavoimat (Das Heer). OKW oli käytännössä Saksan valtakunnanjohtajan Hitlerin esikunta. Suomen sotilasjohto kertoi saksalaisille sodan alkuvaiheessa Suomella olevan elintarvikkeita vain 25 päiväksi eteenpäin. Suomi joutui näin taloudellisesti yhä suurempaan riippuvuuteen Saksasta. Saksa aloitti joukkojen keskitykset Pohjois-Suomeen ennen operaatio Barbarossan alkua. OKW Saksan asevoimien esikunta (Oberkommando der Wehrmacht, OKW) antoi käskyt OKH:lle ja sitä tukeville ilmavoimille ja merivoimille. Maavoimien komentaja sotamarsalkka Walther von Brauchitsch oli vähämerkityksellinen toimija, ainakin sotahistoriassa vallitsevan käsityksen mukaan. Sotatoimien johtoesikuntana oli maavoimien esikunta (Oberkommando des Heeres, OKH). Suomi lähti sotaan vailla vaihtoehtoja ja toiveikkaana. Armeija alisti niistä toisen (6.D) saksalaiselle armeijakunnalle. Saksalaiset eivät voineet antaa Päämajalle sotilaallisia käskyjä vaan joutuivat tekemään Suon Suomen katse kääntyi itään. ja 6.D). Marsalkka Mannerheim keskustelemassa tilanteesta eversti Heiskasen kanssa. Se tapahtui jo 15.6.1941. Leningradin suunnalla hyökkäsi Pohjoinen armeijaryhmä (Heeresgruppe Nord), Moskovan suunnalla Keskinen armeijaryhmä (Heeresgruppe Mitte) ja Ukrainan suunnalla Eteläinen armeijaryhmä (Heeresgruppe Su?d). SA -K U VA SA -K U VA. Tämän havaittuaan IsoBritannia katkaisi kaikki laivakuljetukset Petsamoon. Häntä huomattavasti keskeisempiä henkilöitä olivat valtakunnanjohtaja Adolf Hitler ja maavoimien yleisesikunnan päällikkö kenraalieversti Franz Halder. Suomen Päämajan alaiset joukot toimivat Saksan Norjan-armeijan ja OKH:n rintamien välisellä alueella. SUOMEN SOTILAan historia 71 meijan hyökkäysalueeksi. Suomi ja Saksa eivät solmineet valtiollisia tai sotilaallisia sopimuksia sotilaallisesta yhteistoiminnasta sodan aikana
Saksalaisten tietojen perusteella Rytin merkitys suomalaisten Leningradia vastaan suunnattujen sotatoimien rajoittajana oli vallitsevia käsityksiä suurempi. Hänellä n Kk. Kone laskeutuu Helsinkiin Kesäkuun 13. Kuhamäki 14.8.1941. he saivat luvan käyttää univormujaan. Upseerivaihtoa ja ruoka-apua Heinrichs välitti 14.6. Mukana oli useimmiten ainakin puolustusministeri Rudolf Wal den. Sodan aikana Saksan ja Suomen sotilaallisen yhteistoiminnan keskeiset kysymykset dokumentoituivat OKW:n päällikön sotamarsalkka Wilhelm Kei telin ja Mannerheimin väliseen kirjeenvaihtoon. Erfurthin tehtävänimike oli, ehkä hieman mielikuvituksettomasti ja vaatimattomasti, saksalainen kenraali Suomen Päämajassa. Saksalaiset sotilashenkilöt käyttivät aluksi siviilivaatteita. Yleisesikunnan päällikköinä vuonna 1941 olivat aluksi jääkärikenraaliluutnantti Erik Hein richs, 29.6. Erfurth toimi jatkosodan ajan OKW:n, OKH:n ja Saksan Norjan-armeijan Suomen esikunnan korkeimpana edustajana Päämajassa. Saksalaisten esityksiä torjuessaan Mannerheim vetosi usein presidentti Rytin kantaan. Kk-aseman edustalla näkyy Sortavala. 1941 Helsinkiin laskeutui saksalainen lentokone mukanaan jo ikääntynyt Wehrmachtin jalkaväenkenraali. illalla esikuntineen Mikkeliin, jonne myös Päämaja siirtyi 26.6. Helsingissä Erfurthille Mannerheimin toivomuksen saada lähettää oma edustajansa Saksaan. Kenraali ei ollut osallistunut Saksan ja Suomen välisiin sotilaallisiin neuvotteluihin, eikä hänen käytössään ollut vielä tässä vaiheessa saksalaisten neuvotteluista tekemiä asiakirjoja. Hän oli edellisenä päivänä saanut suulliset ohjeet tehtävästään suoraan OKH:n yleisesikuntapäälliköltä kenraalieversti Halderilta. Näistä neuvotteluista ei ole virallisia asiakirjoja. alkaen jääkärikenraalimajuri Wiljo Tuompo sekä 16.7. Hän oli nimeltään Waldemar Erfurth. Suomeen. Seuraavana päivänä Erfurth ilmoitti Saksan hyväksyneen jääkärikenraaliluutnantti Harald Öhquistin Suomen edustajaksi Saksaan pitämään yhteyttä sekä Saksan asevoimien esikuntaan (OKW ) että maavoimien esikuntaan (OKH). Alkuperäinen SA-kuvateksti. 72 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA men ylipäällikkö sotamarsalkka Mannerheimille esityksiä suomalaisten joukkojen sotatoimiksi. Saksan hyökkäyksen alettua 22.6. Hänen esikuntanaan oli Pohjoinen yhteysesikunta (Verbindungsstab Nord). Päämajassa Erfurth oli päivittäin yhteydessä yleisesikunnan päällikköön ja usein myös sotamarsalkka Mannerheimiin. SA -K U VA SA -K U VA. Erfurth siirtyi 25.6. alkaen jääkärikenraaliluutnantti Edvard Ha nell. Yleensä Keitelin kirje Mannerheimille johti tasavallan presidentin Risto Rytin käyntiin Päämajassa, jossa sovittiin Mannerheimin vastauskirjeen sisällöstä. O?hquist matkusti Saksaan ennen operaatio Barbarossan alkua. Pohjoisen yhteysesikunnan henkilöstö saapui 19.6. Toimintaa Sortavalan valloituksessa
RA U N IO , A RI , SO TA TO IM ET SU O M EN SO TI EN 19 39 -4 5 KU LK U KA RT O IN Tältä näytti heinäkuun päättyessä 75 vuotta sitten PE KK A N IE M IN EN. Muistivathan Mannerheim ja monet muut saksalaisten isännän otteen Suomessa keväällä ja kesällä 1918. Päämajassa tätä pidettiin ymmärrettävästi ehkä kutkuttelevana tulevaisuudenkuvana. Tulevaisuuteen ei voinut nähdä kukaan. Olisi etu, jos Saksan itäprotektoraatista tulisi Suomen rajanaapuri, mutta edullista olisi myös, että Suomi ja sen asevoimat selviäisivät kesäsodasta mahdollisimman pienin tappioin ja mahdollisimman suvereenina ja että Saksa sitoutuisi sotiin lännessä ja Siperian porteilla. Sitä, ajateltiinko Päämajassa näin, emme voi tietää, mutta se olisi ollut kovin looginen ajatuskulku huomioiden henkilöiden kokemustaustan ja tilanteen kesäkuussa 1941. Tämä näytti useimpien mielestä mahdolliselta vielä heinäkuun lopussakin. SUOMEN SOTILAan historia 73 S uomi arvioi vielä kesäkuussa, että Saksa löisi Neuvostoliiton nopeassa kesäsodassa syksyyn 1941 mennessä ja mahdollisesti sitoutuisi sen jälkeen sotaan neuvostoasevoimien rippeiden kanssa Arkangel–Astrakan-linjan takana
Suomi ei osallistunut suurkaupungin ahdisteluun aktiivisesti, siihen ei olisi ollut edes voimavaroja. Tämä vaunutyyppi oli alkusarjan pahoistakin puutteista huolimatta ylivoimainen saksalaisten parhaisiinkin vaunuihin verrattuna. Samaan todellisuuteen törmäisivät myös suomalaiset kaupungin pohjoispuolella. Saksan eduksi pelasi paremmat miehistöt, kehittyneempi taktiikka ja johtamisvälineet sekä ensimmäisenä sotavuonna lähes ehdoton ilmanherruus.. Saksalla ei ollut riittävää ilma-asetta eikä tykistöä kaupungin merkittävään vahingoittamiseen. Saarto sitoi myös valtavasti maavoimien resursseja, joita tarvittaisiin pian muualla itärintaman kriiseissä. Etulinjaan oli lopulta matkaa vain kilometrejä. BI LD A RC H IV PR EU SS IS C H ER KU LT U RB ES IT Z BI LD A RC H IV PR EU SS IS C H ER KU LT U RB ES IT Z KUN SAKSAN HUOLTOYHTEYS vain venyi, ajoivat Leningradin puolustajat vaunuja taisteluun suoraan tuotantolinjalta. Suomen armeija oli ajettu äärimmilleen kuluttavassa hyökkäyssodassa. 74 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA LENINGRAD NÄKYY jo taivaanrannassa. Pietari) tehtaalla. Päätös oli luonnollisesti myös eettisesti kyseenalainen. Päätös oli jo alun alkaen järjetön ja sitä kritisoitiin, toisaalta vaihtoehdotkin alkoivat loppua. Kaupunki oli täynnä siviilejä, joiden evakuoinnin punajohto oli laiminlyönyt. Saksan sodanjohto luopui kesken operaation Leningradin valtauksesta ja päätti saartaa miljoonakaupungin ja lamauttaa sen tykistöllä ja ilma-aseella. Suomi joutui osalliseksi saartoon, joka ei alun perin kuulunut koko sotasuunnitelmaan. Kuvassa viimeistellään T-34 -vaunuja leningradilaisella (nyk
Siilasvuon armeijakunta lähetti oman edustajansa saksalaisarmeijan Rovaniemen esikuntaan. Pohjois-Suomessa yhteysupseeritoiminta oli alkanut jo saksalaisten joukkojen kauttakulkuliikenteen aikana syyskesällä 1940. Se lähetti ne Erfurthin välittämänä Päämajaan pääsääntöisesti Keitelin kirjeinä Mannerheimille. OKW edellytti Suomen armeijan olevan hyökkäysvalmiina 28.6. Kirjalliset toiveet OKH joutui valmistelemaan OKW:n kanssa. Suomalaiset esittivät saksalaisille, että Suomen Päämajan alaisten joukkojen hyökkäys saisi sisäpoliittisista syistä alkaa aikaisintaan 3.7. Puolustushaarojen yhteistoimintakysymyksiä käsiteltiin vain harvoin Päämajassa. Päämajan yhteysupseerina saksalaisarmeijan esikunnassa oli jääkärieversti Oiva Willamo. Saksalaisarmeijalle 15.6. Ne eivät kuuluneet Erfurthin tehtäviin. eli vasta sen jälkeen, kun Saksan Norjan-armei. Saksan Suomessa toimineet joukot sekä niiden huoltoja lomakuljetukset vaativat laajan saksalaisten sotilastoimipaikkojen verkoston Pohjois-Suomessa ja Länsi-Suomen satamakaupungeissa. Hänen tehtävänään oli useimmiten kertoa ja perustella Mannerheimille OKH:n yleisesikuntapäällikön kenraalieversti Halderin toivomuksia. Suomen Ilmavoimat ja Merivoimat asettivat yhteysupseereita saksalaisten vastaavien puolustushaarojen eritasoisiin esikuntiin ja komentopaikkoihin Suomessa. Hänen johtoonsa perustettiin joulukuussa 1941 Yhteysesikunta Roi koordinoimaan saksalaisissa joukoissa toimineiden suomalaisten yhteysupseerien toimintaa. Suomessa olivat sekä armeijan komentaja kenraalieversti Nikolaus von Fal kenhorst että esikuntapäällikkö eversti, 1.8.1941 alkaen kenraalimajuri Erich Buschenhagen. koko sodan ajan armeijan käsittäväksi. Muun muassa Pohjois-Suomen joukot kutsuttiin palvelukseen jo 10.6. Liikekannallepano laajeni 17.6. Yhteysupseerit Saksan Norjan-armeijan PohjoisSuomeen keskitettyjä joukkoja johti Rovaniemellä 15.6.1941 toimintansa aloittanut Suomen komentopaikka (Befehlstelle Finnland) tai paremminkin Saksan armeijan Suomen esikunta. 75 SUOMEN SOTILAan historia SITTEMMIN KUULUISA sotamarsalkka Erich von Manstein komensi kenraalina 56. Yhteysupseereina armeijakunnissa (Saksan Norjan Vuoristoarmeijakunta ja XXXVI Armeijakunta) olivat vakinaisen väen upseerit ja armeijakuntien alaisissa divisioonissa reservin upseerit. Sekä Merivoimien että Ilmavoimien esikunnissa toimivat näiden puolustushaarojen saksalaiset yhteysupseerit. Puolueettomuus suojasi keskityskuljetukset Suomen liikekannallepano alkoi vaiheittaisena ylimääräisten harjoitusten nimellä. Panssariarmeijakuntaa, yhtä Pohjoisen armeijaryhmän panssariarmeijakunnista. Manstein kuului armeijaryhmän johdon ja OKW:n kritisoijiin jo syyskesällä 1941. alkaen. oli mukanaan myös lista Suomen välittömästi tarvitsemista elintarvikkeista. Kesäkuussa 1941 Saksan Norjan-armeijan yhtymillä eli armeijakunnilla ja divisioonilla oli suomalaiset yhteysupseerit. Hyökkäysvaiheen aikana O?hquist kävi useita kertoja Suomen Päämajassa. Armeijan varsinainen esikunta oli Oslossa. alistetun jääkärikenraalimajuri Siilasvuon komentamassa armeijakunnassa (III AK) toimi everstiluutnantin arvoinen saksalainen yhteysupseeri
Kun Viipurissa pidettiin paraatia, purettiin kaupungin eteläpuolella suomalaisittain suurmottia, kokonaisen divisioonan kalusto jäi suomalaisten sotasaaliiksi. Joukot pääsivät valtaosiltaan pakenemaan ja osallistuivat sittemmin muun muassa Leningradin puolustustaisteluihin. Meille Porlammin motti oli iso juttu, ja kuvastakin saa aavistuksen valtavista kalustomääristä, mutta saksalaisten samanaikaisiin suurmotteihin verrattuna suomalaisten saavutukset olivat kovin mitättömän näköisiä.. 76 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA PORLAMMIN PELLOILLA VIIPURIN ETELÄPUOLELLA 75 vuotta sitten
Saksasta saapui 4.7. Seuraavana päivänä Mannerheim taipui saksalaisten vaatimukseen ja luopui Hiitolan suunnan hyökkäyksestä. neuvostoliittolaiset lentokoneet pommittivat suomalaisia kohteita muun muassa Turun saaristossa. Pääministeri Jukka Rangel totesi eduskunnassa Suomen joutuneen sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Päämajaan jääkärikenraaliluutnantti O?hquist. muun muassa Turkua, Helsinkiä, Porvoota, Kotkaa, Loviisaa ja Heinolaa. ottaa haltuunsa Sallan tunturit, joilla tiedustelutietojen mukaan ei vielä ollut puna-armeijan joukkoja. oman esikuntapäällikkönsä everstiluutnantti Hermann Hölterin saksalaiseksi yhteysupseeriksi Karjalan Armeijan Esikuntaan. Päämaja ilmoitti joukkojensa olevan 28.6. Hyökkäysajankohdan vahvistuttua Erfurth ja Päämajan yleisesikunnan päällikkö jääkärikenraaliluutnantti Erik Heinrichs sopivat käytännön järjestelyistä päivittäisten tilannetietojen vaihdosta. Hän välitti Halderin toivomuksen Karjalan Armeijan vahventamisesta. SUOMEN SOTILAan historia 77 ja olisi aloittanut oman hyökkäyksensä. Ne haluttiin saattaa loppuun rauhan ajan olosuhteissa. Hyökkäyksellä ItäKannakselle Laatokan rantaan haluttiin katkaista neuvostojoukkojen yhteydet Karjalankannaksen ja Laatokan Karjalan välillä. Tämän yli 100 000 miestä käsittäneen sotatoimiyhtymän komentajaksi määrättiin ylesiesikunnan päällikkö jääkärikenraaliluutnantti Erik Heinrichs ja esikuntapäälliköksi operatiivisen osaston päällikkö eversti Kustaa Ta pola. Erfurth lähetti 3.7. Saksalaiset pitivät kiinni neuvotteluissa aikaisemmin sovitusta päivämäärästä. Itsenäiset aseveljet Suomen sodan ajan armeijan keskitykset toteutettiin niin, että Saksan sotilaallisissa neuvotteluissa vaatima kuuden divisioonan voimaryhmä voitiin koota hyökkäykseen joko Karjalankannakselle tai Laatokan pohjoispuolelle Laatokan Karjalaan. Päämaja antoi saksalaisille luvan aloittaa taistelulennot ja tiedustelujoukkojen etenemisen Suomen alueelta 24.–25.6. Suomalaiset hyväksyivät ehdotuksen aloittaa hyökkäys Laatokan pohjoispuolitse. Karjalan Armeija Pohjois-Karjalaan koottiin Laatokan pohjoispolitse suoritettavaa hyökkäystä varten Karjalan Armeija. toimintavalmiina. Lopullinen tieto alkamisajankohdasta saatiin Suomeen päivää aikaisemmin eli 21.6. Tämä ärsytti saksalaisia, koska Saksan Norjan-armeija olisi halunnut jo 22.6. Ryhmän komentaja oli sotamarsalkka Ritter von Leeb. Saksalaiset totesivat suomalaisten saaneen toivomansa syyn sotatoimille Neuvostoliittoa vastaan. Mannerheim oli kuitenkin vielä 27.6. Neuvostoliiton lahja Suomelle Saksan hyökkäyksen alkamispäivänä 22.6. sitä mieltä, että päähyökkäyksen sivusta oli suojattava hyökkäämällä ensin Hiitolan suunnalla. Täällä suomalaisjoukkojen tavoitteena oli Syväri, jossa niiden piti lyödä kättä Leningradin suunnalla hyökkäävän Pohjoisen armeijaryhmän joukkojen kanssa. Ylipäällikkö, sotamarsalkka Mannerheim oli alustavasti päättänyt hyökkäyksen aloittamisesta Hiitolan suuntaan. Neuvostoliittolaiset lentokoneet pommittivat 25.6. Se käsitti noin kuuden divisioonan joukot. välisenä yönä. Suomi julistautui kuitenkin puolueettomaksi. OKH välitti Erfurthin kautta Suomen Päämajalle toivomuksen suomalaisjoukkojen hyökkäyksestä Laatokan pohjoispuolitse. Sen alkamisajankohdaksi oli määrätty kesäja heinäkuun vaihde jo ennen varmaa tietoa operaatio Barbarossan alkamisajankohdasta. Suomella oli alustava tieto Barbarossan alkamisesta muutaman päivän tarkkuudella. Erfurth oli jo aikaisemmin painostanut suomalaisia siirtämään Ilomantsin–Kuhmon alueel”Suomalaisjoukkojen tavoitteena oli Syväri, jossa niiden piti lyo?dä kättä Leningradin suunnalla hyo?kkäävän Pohjoisen armeijaryhmän joukkojen kanssa.” SA -K U VA. Keskeinen syy tähän olivat kesken olleet joukkojen keskityskuljetukset
Divisioona Karjalan Armeijaan. jälleen Saksasta Päämajaan. ensimmäisenä Päämajan alaisista joukoista varsinaisen hyökkäyksensä. H-hetki Saksan Pohjoinen armeijaryhmä saavutti heinäkuun alkupäivinä Väinäjoen ja valtasi 8.7. Hän välitti OKH:n le keskitetty 14. Sen valtausta seurasivat Omelian mottitaistelut. Mannerheim ei reagoinut saksalaisten esitykseen. Ryhmän tehtävänä oli Leningradin valtauksen lisäksi edetä Syvärille ja ottaa yhteys suomalaisiin Lotinapellossa. Päämajaan Karjalan Armeijan hyökkäyksen aloittamisajankohdaksi seuraavan päivän. Raappanan divisioona jatkoi tämän jälkeen etenemistään Rukajärvelle, jonne ylipäällikkö syyskuun alkupäivinä pysäytti sen hyökkäyksen ”toistaiseksi”. Pohjoisen armeijaryhmän joukot aloittaisivat samaan aikaan oman hyökkäyksensä Lugajoella. Saksassa oli oletettu suomalaisten toimivan esityksen mukaisesti. päivänä Karjalan Armeijan hyökkäyksen tulevan ajankohtaiseksi ain Saksalaisen SS-divisioona Nordin jalkaväkitykit tukevat hyökkäystä Kiestingin Kokkosalmessa 4.8.1941. Tilanne vaikuttaa kuvassa melkoisen rauhalliselta. Hyökkäys kohti Leningradia juuttui lähtöasemiinsa. 78 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA kaisintaan 4.7., todennäköisimmin kuitenkin 8.7. SS-Nordin sota alkoi Sallan suunnalla vähemmän kunniakkaasti täydellisellä epäonnistumisella, josta ei olisi selviydytty ilman suomalaisjoukkojen apua. Saksalaisten hyökkäyksen junnatessa paikoillaan he toivoivat Hiitolan suunnan hyökkäyksen aloittamista. Suoraan ylipäällikön johdossa ollut divisioona oli saanut alustavan hyökkäyskäskyn jo 25.6. Divisioonan ensimmäinen tavoite oli Repola. Pihkovan. OKH:n ilmoitti 9.7. OKW arvioi heinäkuun 1. Karjalan Armeijan päävoimien hyökkäys alkoi 10.7. kello 17. Vuodet tekivät Nordista kovan sotajoukon ja syksyllä 1944 suomalaiset saivat vastaansa aivan eri joukon.. Sitä ei muutettu, jääkärieversti Erkki Raappanan divisioona aloitti 4.7. Armeijan muissa hyökkäyssuunnissa menestys oli vaatimatonta. Saksalaisella Pohjoisella armeijaryhmällä oli suuria vaikeuksia. Kiestinki vallattiin neljä päivää myöhemmin mutta suomalais-saksalaiset joukot jäivät siellä kuun lopussa mottiin, josta vetäydyttiin syyskuussa. Ilmoituksen myöhäinen saapuminen ärsytti Mannerheimiä. Voimia Karjalaan O?hquist saapui 15.7. Joukot lähestyivät Lugajokea (Laukaanjoki). Saksan asevoimien tilanneilmoituksessa kerrottiin erheellisesti suomalaisten joukkojen hyökkäävän molemmin puolin Laatokkaa. Painopistesuunnassa Jänisjärven pohjoispuolella jääkärikenraalimajuri Paavo Talvelan armeijakunta ( VI AK) saavutti nopeasti menestystä, ja joukot etenivät muutamassa päivässä Laatokan rantaan. Puna-armeijan vastahyökkäykset ryhmän rintaman muilla osilla pysäyttivät hyökkäyksen kuukaudeksi. Hän muistutti siitä, että ennakkovaroitus hyökkäyksen aloittamisesta oli sovittu annettavaksi vähintään 36 tuntia etukäteen
Neuvostoliitto ei ollut romahtamassa, vaikka se oli kärsinyt huimat tappiot.. Neuvotellessaan saksalaisten kanssa suomalaiset viittasivat ”Saksan asevoimien tilanneilmoituksessa kerrottiin erheellisesti suomalaisten joukkojen hyo?kkäävän molemmin puolin Laatokkaa.” E lokuun lopussa 1941 monia suomalaisia ja saksalaisia sotilaita alkoi huolestuttaa. Mannerheim pysäyttää hyökkäyksen Saksalaisille asiasta kertomatta Mannerheim antoi 19.7. SUOMEN SOTILAan historia 79 yleisesikuntapäällikön kenraalieversti Halderin terveisinä muun muassa toivomuksen Karjalan Armeijan vahventamisesta. Karjalan Armeijalle. jääkärieverstiluutnantti Väinö Merikal RA U N IO , A RI , SO TA TO IM ET SU O M EN SO TI EN 19 39 -4 5 KU LK U KA RT O IN lion jääkäriprikaatille (1.Jääk.Pr.) käskyn ryhmittyä puolustukseen edellä maintun linjan itäpuolella Tuulosjoella. Di vi sioonan ja sille alistettujen suomalaisjoukkojen taistelut Suojärven alueen valtaamiseksi kestivät yli kuukauden. Mannerheim antoi 16.7. Yleisesikunnan uusi päällikkö jääkärikenraaliluutnantti Hanell informoi 16.7. Erfurthia ylipäällikön ajatuksesta käyttää hänelle alistettua saksalaista 163. Karjalan Armeijan komentajalle jääkärikenraaliluutnantti Heinrichsille henkilökohtaisen ohjeen armeijan hyökkäyksen pysäyttämisestä Vitelen–Vieljärven tasalle. Sen itäpuolella sai käyttää vain kevyitä joukkoja. Hitlerin OKW:n epäröinti ja tempoileva päätöksenteko alkoi huolestuttaa myös Mikkelissä. Siellä sitkeästi taistelleet vihollisjoukot uhkasivat Mannerheimin mielestä Karjalan Armeijan vasenta sivustaa. D) siirrosta Laatokan Karjalaan alistettavaksi Karjalan Armeijalle. Adolf Hitlerin allekirjoittamassa 19.7.1941 päivätyssä johtajan ohjeessa numero 33 (Weisung Nr. Asioista enemmän tietävät näkivät, että Saksan rintama leventyi samalla kun sen joukot kuluivat. Loppuvaiheen sotatoimiin Suojärven suunnalla osallistui etelästä suomalainen 11. 33) Suomen Päämajan päävoimien tehtävä oli ennallaan. Saksalaisdivisioona oli siirretty Norjasta Ruotsin kautta Suomeen. divisioonaa tilanteen selvittämiseen Suojärven suunnalla. Se oli vanhan valtakunnanrajan itäpuolella. Oleellisin havainto oli se, että Saksan tiedustelu tai sen tulosten pohjalta tehty analyysi oli epäonnistunut. Kenraaliluutnantti Erwin Engel bre c htin komentama divisioona alistettiin 18.7. Jääkärieversti Ruben Lagus antoi 25.7. Toistaiseksi ei ole voitu selvittää, saatettiinko kaikki numeroidut johtajan ohjeet heti niiden antamisen jälkeen Suomen Päämajan tietoon. Suomalaisjoukot hyökkäävät Syvärille ja tuhoavat vihollisjoukot Laatokan itäpuolella yhteistoiminnassa Pohjoisen armeijaryhmän kanssa. käskyn Hangon rintaman ainoan divisioonan (17. Divisioona
Ison-Britannian ilmavoimat tekivät 30.7. Miehet edessä keskellä ja taaempana vasemmalla ovat suomalaisia upseereita. Siellä hän seurasi armeijakunnan hyökkäyksen alkuvaihetta. Päämajaan kohteliaaksi muotoillun sanoman, jossa se toivoi suomalaisten aloittavan hyökkäyksensä Hiitolan suunnalla. Armeijan komentaja kenraalieversti Nikolaus von Falkenhorst vaati syyskesän ja syksyn kuluessa useampaan otteeseen Suomen Päämajaa vahventamaan armeijalle alistettuja suomalaisia joukkoja. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa hyökänneistä armeijoista. Erfurthin mukaan Ryti oli huolestunut siitä mahdollisuudesta, että sota kestäisi syksyn yli. Mannerheim siirtyi 31.7. OKH:n operatiivinen osasto lähetti 26.7. Saksan Helsingin-suurlähettiläs Wi pert von Blücher kävi 19.7. divisioona selvittäisi tilanteen Suojärven alueella. Tosin tämän joukon mekanisoinnin taso on itseasiassa sitä parempaa luokkaa. Tela-alusta etualalla on Instandsetzungkraftwagen I eli panssarivaunuasentajien hinausja korjausvaunu, joka oli siis käytännössä Pz,Kpfw I ilman sen konekivääritornia. Päämajaan tuli Sallan–Kantalahden suunnan hyökkäyksen ensimmäisenä päivänä 1.7. Suomi ilmoitti heinäkuun lopulla vetävänsä Lontoon-lähetystönsä pois. Saksalaiset alusta asti vaikeuksissa Lapissa Pohjoisessa hyökkäävän Saksan Norjanarmeijan rintama oli sivusuunta operaatio Barbarossan kannalta. Arvattavasti Mannerheim informoi Rytiä sekä Karjalan Armeijan hyökkäyksen pysäyttämisestä että Karjalankannakselle pian aloitettavasta hyökkäyksestä. Armeijasta muodostui jatkuva rasite suomalais-saksalaisille sotilaallisille suhteille. Taka-alalla näkyy pressukatteisia saksalaisia sotilaskuorma-autoja ja suomalainen siviiliottokuorma-auto. Wehrmachtin sivuvaunullinen siviiliottoBemari on päässyt korjausvaunun kyytiin. Pojat jouluksi kotiin Presidentti Ryti kävi 23.7. Paitahihasillaan kävelevä mies etualalla on saksalainen.. Päämajassa. Seuraavana päivänä Suomen ulkoministeri Witting totesi diplomaattisuhteiden katkenneen. Erfurth aavisti viimeistään 24.7. ilmahyökkäyksen Petsamoon. presidentti Rytin luona luovuttamassa hänelle Saksan valtakunnan johtajan Adolf Hitlerin kirjeen Saksan ja Suomen aseveljeydestä. 80 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA ainakin sellaisiin johtajan ohjeisiin, jotka koskivat ainoastaan Saksan Norjan-armeijan toimintaa. Hänen mukanaan olivat pääministeri Jukka Rangell, puolustusministeri Rudolf Walden ja eduskunnan puhemies Väinö Hakkila. Saksalaisille hyökkäyksestä ilmoitettiin pian sen alettua. suomalaisten keskeyttävän Karjalan Armeijan hyökkäyksen siksi aikaa kun 163. Blu?cher kertoi Saksan hallituksen pitävän välttämättömänä Suomen ja Ison-Britannian diplomaattisten suhteiden katkaisemista. Suomalaisten harva moottoroitu kalusto oli pääasiassa siviiliottokalustoa kuten kuvan ambulanssina palveleva linja-auto. tietoja saksalaisten epäonASEVEL JET MARSSITAUOLLA Vasonvaara, Vuokkiniemi 17.7.1941. jääkärikenraa li majuri Taavetti Laatikaisen komentaman armeijakunnan (II AK) esikuntaan
Mannerheim taipui lähettämään Ahvenanmaalta takaisin mantereelle siirretyn jalkaväkirykmentin (JR 14). Divisioonasta jätettiin yksi jalkaväkirykmentti vahvennettuna muun muassa patteristolla Sallan suunnalle. Saksan Norjan-armeija pyysi Päämajalta suomalaisjoukkoja Jäämeren rannalle. Rykmentti annettiin ilman sen kolmatta pataljoonaa. Hänellä ei ollut joukkoja. Niistä oli pulaa Päämajan alaisella rintamalla. Mannerheim ei tähän suostunut. Mannerheimiä vahventamaan Siilasvuon armeijakuntaa. Vi hol linen jatkoi hyökkäyksiään. Elokuussa saksalaiset olivat olleet sitä mieltä, etteivät luonnonolosuhteet mahdollistaneet talvehtimista Jäämeren rannan rintamalla. Käskyyn sisältyi myös hyökkäystehtävän ”Valtauksen sijaan Leningrad oli saarrettava.” SA -K U VA. Saksalaiset luopuvat Leningradista Sotamarsalkka Keitel lähetti 30.7. Saksalaisarmeijan hyökkäykset olivat pysähtyneet myös Murmanskin ja Kantalahden suunnissa. Joukkojen talvehtiminen pohjoisen karuilla rintamilla näytti todennäköiseltä. Armeijan komentaja kenraalieversti von Falkenhorst lensi 16.9. Saksan Norjan-armeija vaati 9.9. Pohjoisen armeijaryhmän komentajalle sotamarsalkka von Leebille käskyn paikoilleen juuttuneen hyökkäyksen jatkosta. Mannerheimille, että reserviksi Karjalan Armeijan taakse keskitettävä saksalaisdivisioona (163. D) supistuu kolmasosalla. Voimavarat hiipuvat Saksan Norjan-armeijalle alistettu Siilasvuon armeijakunnan (III AK) hyökkäys pysähtyi elokuun puoliväliin mennessä pohjoisessa Kiestingin itäpuolelle ja etelässä Uhtuan edustalle. Alueella hyökännyt vuoristoarmeijakunta (Gebirgskorps Norwegen) tarvitsi joukkoja merisivustansa suojaukseen. Saksaan neuvottelemaan jatkosta. Rinta ma hyökkäykseen lähteneen SS-divisioonan hyökkäys pysähtyi vihollisen tuleen. Keitel ilmoitti sanomalla 5.7. Saksalaisilla oli ongelmia myös Petsamon–Murmanskin suunnalla. Mannerheim edellytti rykmentin saamista takaisin heti tilanteen selvittyä. Joukot joutuivat pakokauhun valtaan vetäytyen lähtöasemaan ja osin sitäkin taaemmaksi. Siilasvuon armeijakunnan suomalais-saksalaiset joukot saivat tilanteen vakautetuksi Kiestingin suunnalla. Siilas vuo antoi salaisen käskyn vetäytymisvalmisteluista. 81 SUOMEN SOTILAan historia nistuneesta hyökkäyksestä Sallan suunnalla. Vihollisen vastahyökkäykset pakottivat suomalaisen mottiin jääneen jal ka väkirykmentin vetäytymään syyskuun alkupäivinä
Elokuun 12. Silloin Päämajaan saapui ennakkotiedot Keiteliltä tulossa olevan kirjeen sisällöstä. Ratsuväkiupseeri on vaihtanut juhlan kunniaksi punaiset housut jalkaansa. Erfurthilta saksalaisten Syvärille tulon ajankohtaa ja ihmetteli, ettei ollut vielä saanut takaisin kahden pataljoonan vahvuista jalkaväkirykmenttiä ( JR 14) Saksan Norjan-armeijalta. D) piti palauttaa hänelle heti vanhan rajan saavuttamisen jälkeen. Valtauksen sijaan Leningrad oli saarrettava. päivänä päivätyssä johtajan ohjeessa numero 34 vahvistettiin, että Pohjoisen armeijaryhmän tehtävä on Leningradin saarto ja yhteyden saaminen suomalaisiin joukkoihin. Saksalaiset toivoivat suomalaisten jatkavan hyökkäystään Lotinapellon suuntaan. Sen jälkeen VIIPURI ON TAAS MEIDÄN! Aukeaman kuvassa Viipurin ratapihaa ja aseman raunioita. Mannerheim ei käskenyt Karjalan Armeijaa jatkamaan hyökkäystään Syvärille. Hän tiedusteli 18.8. Aunuksen suunnalla suomalaisten odotettiin etenevän Syvärille, jossa oli vallattava sillanpää. Kaikki voimavarat ammentaen liikekannalle pannun armeijan miehistöllä näyttää olevan paraatissakin kovin sekalainen varustus aina vanhoja ruskeita m/27-housuja myöten. Oikean puoleisen sivun kuvassa suomalaiset joukot katselmuksessa Torkkeli Knuutinpojan patsaalla. Päämajaan asiasta saatiin tieto viimeistään 20.8. Tosiasiassa hyökkäys käynnistyi kunnolla vasta 10.8. Lisäksi Mannerheim muisteli toukoja kesäkuun sotilaallisissa neuvotteluissa sovitun, että saksalaisille Pohjois-Suomeen alistetuista kahdesta divisioonasta ainakin Sallan– Kantalahden suunnalla toimiva divisioona (6. Leningrad saarrettaisiin ja tuhottaisiin tykistön ja ilmavoimien tulella. Etualalla suomalaisia ja saksalaisia upseereita sekä molempien asevoimien tiedotusorganisaatioiden TKja PK-miehiä.. Päämajalle Pohjoisen armeijaryhmän hyökkäyksen käynnistämisestä 6.8. Suomalaisten toivottiin osallistuvan mahdollisimman suurin voimin saartoon Karjalankannaksella. Suomi kieltäytyy Leningradin operaatiosta Erfurth esitteli ennakkotiedot Mannerheimille yleisesikuntapäällikkö Hanellin läsnä ollessa. saapuneessa kirjeessä. Saksalaisten heikohko menestys Pohjois-Suomessa ja hyökkäyksen kangertelu Leningradin suunnalla hermostuttivat Mannerheimiä. Tappioiden välttämiseksi oli luovuttu jalkaväen hyökkäyksestä kaupunkiin. 82 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA muutos. OKH ilmoitti 2.8. Ennakkotiedot vahvistuivat 24.8. uudelleen. Sen mukaan Pohjoisen armeijaryhmän hyökkäyksen välitön tavoite oli Leningradin saarto
83 SUOMEN SOTILAan historia SA -K U VA
Seuraavana päivänä saapui Päämajaan OKH:n kirjelmä Leningradin saarrosta. 84 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA suomalaisten toivottiin valmistautuvan etenemään tarvittaessa Laatokan rannan suunnassa etelään. Presidentti Ryti saapui Mannerheimin varsinaisen kirjeen saapumispäivänä Päämajaan. Mannerheim ja Walden olivat samaa mieltä. Karjalankannaksella suomalaiset etenisivät vanhalle rajalle ja Laatokan itäpuolella Syvärille. Hangon valtaus edellyttäisi saksalaisten osallistumista siihen. Ilomantsi 24.–28.7.1941, talonpoikaisen Suomen armeijan kuormastot etenevät yli Moskovan rauhan rajan. Suomalaisilta puuttuivat raskas tykistö ja syöksypommittajat, joita olisi tarvittu rajan itäpuolella olevan Leningradin linnoitusvyöhykkeen murtamiseen. Ennakkotietojen läpikäynnin aikana Mannerheim totesi saksalaisten vaatimukset mahdottomiksi. Liittoutuneiden ja Ruotsin voimattomuus auttaa Suomea talvisodassa ja sen jälkeen ajoivat Suomen Saksan syliin. Siinä kerrottiin saksalaisten tavoitteena olevan Nevan ylittäminen ja yhteydenotto suomalaisiin joukkoihin Karjalankannaksella. Suomihan vain puolustaisi suvereniteettiaan Neuvostoliiton uutta aggressiota vastaan, sattumoisin yhdenaikaisesti Neuvostoliittoon hyökkäävän Saksan rinnalla.. Joukot etenevät Kannaksella vanhalle rajalle. Suomalaiset olivat jo aikaisemmin todenneet samoista syistä Hangon valtauksen mahdottomuuden ilman saksalaisten tukea. Muita järkeviä vaihtoehtoja ei ollut. Saksalaiset tiedustelivat suomalaisten kantaa yhteistoimintaan ja ehdotukseen kaikkien saartavien joukkojen alisARPA ON HEITETTY. Toisaalta ratkaisun teki poliittisestikin helpoksi Neuvostoliiton aloittamat sotatoimet Suomea vastaan terroripommituksineen kesäkuussa 1941. Mannerheim esitteli saksalaisten ehdotukset. Taistelu kaupungista oli saksalaisten asia. Sitä paitsi kesän 1941 tiedoilla ja kokemuksilla olisi näyttänyt sulalta hulluudelta olla lähtemättä mukaan idän seikkailuun. Ryti oli ehdottomasti sitä mieltä, että saksalaisten uusiin toivomuksiin ei tulisi suostua. Lisäksi OKW tiedusteli Hangon valtauksen aikataulua. Suomalaiset eivät siihen osallistuisi. Suomalaisilla ei ollut voimavaroja edetä aikaisemmin luvattuja hyökkäystavoitteita pidemmälle. Pohjoisen armeijaryhmän aika loppuu Kolme päivää myöhemmin Mannerheim ja Hanell antoivat Erfurthille ennakkotiedot Saksaan lähetettävästä vastauskirjeestä. Suomen asevoimat marssivat pääasiassa jalan ja kuormastot olivat suurelta osin hevosvetoisia. Neuvotteluissa oli paikalla myös Walden
Ryti ja Walden saapuivat 31.8. Rukiinjyvillä Syvärille Erfurth kiirehti 30.8. Paikalla olivat myös Hanell ja Airo. Panssariryhmässä oli yleensä panssariarmeijakunta ja moottoroitu armeijakunta. luovutettava toinen kahdesta panssariryhmästään (Panzergruppe) Keskiselle armeijaryhmälle. He pysyivät periaatteessa kielteisinä saksalaisten toivomuksille. Lunkula 09.09.1941, kertoo kovin virallisen oloinen alkuperäinen SA-kuvateksti. Hän kertoi keskusteluissaan presidenLENTÄJÄT, JOTKA OSALLISTUIVAT SYVÄRIN ILMATAISTELUUN. Mannerheimin vastausta OKH:n kirjelmään. Suomen ilmavoimien kalusto oli kehittynyt valtavasti siitä mitä se oli talvisodan päättyessä, mutta kalusto oli jos mahdollista entistäkin kirjavampaa. Pohjoisella armeijaryhmällä oli kiire saada aikaan ratkaisu. divisioonan käytöstä Karjalankannaksella hyökkäykseen vanhalta rajalta Leningradin suuntaan. Taustalla komeilee talvisodan lopulla ja sittemmin vielä useampina yksilöinä Suomeen toimitettu ketterä, mutta hidas ja aivan vanhentunut ranskalainen Morane-Saulnier -hävittäjä, joka soveltui kesällä 75 vuotta sitten enää auttavasti hävittäjätehtäviin.. Mitä ilmeisimminkin kuvassa on menossa lennolla olleen pilotin (oikealla lentohaalarissa) esitys tovereilleen ilmataistelun kulusta. Kolmikko torjui myös Erfurthin aikaisemmin esittämän ajatuksen saksalaisen 163. Erfurth jäi vastauksia vaille. Vastaus muotoiltiin myönteisemmäksi lupaamalla ylittää paikoin valtakunnanraja. Se valmistautui lokakuussa käynnistämään uudelleen hyökkäyksen Moskovan suunnalla, jossa tavoitteena oli kaupungin valtaus. Suomi ei osallistuisi taisteluun Leningradista. 85 SUOMEN SOTILAan historia tamista saman johtoportaan alaisuuteen. Ryhmän oli viimeistään 15.9. Sitä vastoin suomalaiset valtuuttivat Erfurthin ilmoittamaan OKH:lle, että Karjalan Armeijan hyökkäys Syvärille alkaisi lähiaikoina. Taistelupaikka tarkastetaan kartasta lennon jälkeen. Mikkeliin neuvottelemaan Mannerheimin kanssa. Myöhemmin päivällä Erfurth luovutti Mannerheimille Hitlerin onnittelukirjeen Viipurin valtauksen johdosta ja kertoi Mannerheimille myönnetyistä kunniamerkeistä. Mannerheim kutsui seuraavana päivänä Erfurthin luokseen
ilmoitus, että OKW:n sotatoimien suunnittelupäällikkö (Der Chef des Wehrmachtfu?hrungsamtes), tykistökenraali Alfred Jodl tulisi 4.9. Päämajassa Jodl luovutti Mannerheimille soljet hänen vuonna 1918 saamiinsa 1. Tämän vuoksi Jodlilla ei ollut tuomisinaan mitään vaatimuksia suomalaisille. Ennen Jodlin saapumista Erfurth sai ilmoituksen, että Suomelle oli myönnetty ostolupa 15 000 tonnille ruista. 86 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA tin kanssa päätyneen siihen, että suomalaiset joukot hyökkäävät Kannaksella osittain vanhan rajan yli Leningradin linnoitusketjun edustalle saakka. Saksalaiset eivät koskaan tulleet vastaan sen enempää yli Nevan kuin Syvärinkään, lupauksistaan huolimatta. Kun Japanin ja Saksan toiminta sai viimein joulukuussa USA:n mukaan sotaan, oli peli selvä, vaikkei valtaosa sodan kurimukseen temmatuista suomalaisista tai saksalaisista sitä vielä tajunnut.. Mannerheimillä oli myös välitettävänään presidentin pyyntö vilja toimituksista. luokan rautaristeihin sekä näitä arvokkaamman ritariristin. Tyytyväinen kenraali Päämajaan tuli 2.9. Suomalaiset tarvitsivat heti 25 000 tonnia ruista. Voimat eivät riittäneet Saksalla eikä toki Suomellakaan. Vuonninen 16.7.1941. Sama pyyntö oli aikaisemmin esitetty saksalaisille siviiliviranomaisille, mutta he eivät olleet suostuneet myymään ruista. Hänen vierailukohteinaan olivat Päämaja ja Saksan Norjan-armeijan Suomen esikunta Rovaniemellä. Sotilaallisten keskusteluiden aluksi Jodl totesi Hitlerin arvostavan Suomen kansan ja armeijan toimintaa talvisodassa ja antavan sille suuren arvon. Nyt pyyntö pyydettiin välittämään Hitlerin esikunnalle OKW:lle. Aurinko laskee leppeässä kesäyön hämyssä suomalaisten ylittäessä rauhallisesti vesistöä. Suomen sotilasjohdolle kirkastuisi viimeistään kaksi kuukautta tämän kuvan oton jälkeen, että sodassa ei kävisi niin kuin oli suunniteltu. ja 2. lyhyelle käynnille Suomeen. Saksalaiset ymmärsivät suomaSUOMALAISET YLITTÄVÄT ENSI KERTAA SYÖKSYVENEILLÄ
Päämajasta Jodl jatkoi matkaansa Rovaniemelle. Neuvottelujen aikana Mannerheim ilmoitti Karjalan Armeijan jatkohyökkäyksen käynnistyneen aamulla. Sodan turhien uhrien joukkoon liittyisi syksyllä viisi vuotta myöhemmin vielä syyskuussa seitsemänkymmentaviisi vuotta sitten niin voitonvarma ja tyytyväinen kenraali Jodl. Jodl toivoi suomalaisten valtaavan sillanpään Syvärin vastarannalta. Voitonvarma Jodl kertoi suomalaisten saavan sodan myöhemmässä vaiheessa merkittäviä varmistustehtäviä idässä. ”...olisi enää ajan kysymys, kauanko Saksa jaksaisi.” SA -K U VA. Kolme kuukautta myöhemmin Japani veti Yhdysvallat mukaan sotaan vapauttaen samalla Neuvostoliiton joukot Kaukoidästä käytettäväksi lännessä. Vaikka valtaosalla aikalaisista ei voinut olla siitä aavistustakaan, olisi enää ajan kysymys, kauanko Saksa jaksaisi. 87 SUOMEN SOTILAan historia laisten hyökkäyksen pysäyttämisen Kannaksella linnoitusvyöhykkeen edustalle. Sota kuitenkin jatkuisi vuosia ja vaatisi päättymisensä jälkeenkin vielä miljoonia ihmisuhreja. Kun Saksa vielä julisti perään Yhdysvalloille sodan heti Japanin hyökkäyksen jälkeen joulukuussa 1941, ratkesi toisen maailmansodan lopputulos. Saksalaiset lupasivat murtaa linnoitusvyöhykkeen niiden selustaan Nevalta tehtävällä hyökkäyksellä
Jälkeenpäin on helppo sanoa, että Suomen ja Saksan tappio sodassa ratkesi käytännössä jo joulukuussa 1941. T EK S T I: A R I R AU N I O E V ER S T I LU U T N A N T T I E V P, V T M. Mutta syyskuussa 1941 oli vielä toivoa ja moni uskoi suurempaan Suomeen. Saksalaiset vakuuttivat, että Wehrmachtin hyökkäys Leningradin suunnalla johtaisi punaarmeijan joukkojen vetäytymiseen Suomen rajoilta. Yleisesikunnan päällikkö jääkärikenraaliluutnantti Erik Heinrichs totesi jo yleisesikuntien välisissä neuvotteluissa kesäkuun alussa 1941, että Suomen armeija ei ollut koulutettu ja varustettu suurten hyökkäysoperaatioiden läpimurtotaisteluihin. 88 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA Suomen sotatoimet syyskuusta joulukuuhun 1941 Loppuvuodesta 75 vuotta sitten sota oli jo hävitty, mutta se ei suinkaan olisi vielä pitkään aikaan ohi. Jotkut varoittivat jo ennen sotaa. Hyökkäysvaiheesta muodostui suomalaisille raskas, ja tappiot olivat talvisotaa suuremmat. Toisin kävi. Pohja Suomen sodanjohdon perusolettamukselta Saksan salamasotataktiikan menestyksellisyydestä itärintamalla luhistui joulukuussa 1941, lopullisesti. Valtaenemmistölle totuus paljastui vasta kesällä 1944
Suurempaa Suomea tekemässä
90 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA K arjalan Armeija saavutti 7. Kuljetusreitti toimi koko saarron ajan. Alueelle ryhmitettiin myöhemmin saksalainen 163. Talvisin Laatokalla oli jäätie. Kaupunkia voitiin huoltaa vain Laatokan kautta. Pelättävissä oli, että Pohjoisen armeijaryhmän joukkojen hyökkäys pysähtyisi SA -K U VA. Kun Saksan Pohjoinen armeijaryhmä pää si Nevan suunnassa Laatokan rantaan Pähkinälinnan kaupunkiin, niin Leningradilta katkesi maayhteys valtakunnan muihin osiin. Karjalan Armeijan esikunnassa Pohjoisen yhteysesikunnan yhteysupseerina toiminut everstiluutnantti Hölter palasi Mikkeliin omaan esikuntaansa. Saksasta 10.9. Tavarat kuljetettiin Laatokan itärannalta puna-armeijan hallussa olleelle alueelle Karjalankannakselle ja sieltä edelleen kaupunkiin. Päämajaan saapunut jääkärikenraaliluutnantti Harald Öhquist kertoi Saksan maavoimien yleisesikunnan (OKH, Oberkommando des Heeres) yleisesikuntapäällikön, kenraalieversti Franz Halderin arvion Saksan Syvärin suunnan onnistumismahdollisuuksista. syyskuuta Syvärin Laatokan rannan tuntumassa. divisioona, joka oli Suojärven taistelujen jälkeen ollut reservinä
Mannerheim ja Karjalankannaksella toimivien armeijakuntien komentajat olivat huolestuneita siitä, miten joukot suhtautuisivat Leningradin siviiliväestöön, jos se pyrkisi Kannaksen kautta pois saarretusta kaupungista. Suomi saavutti Äänisen rannoilla lupaamansa tavoitteet, Wehrmacht ei saavuttanut omiaan koskaan. Hän toivoi saksalaisten tuloa Nevan yli Kannakselle ja ryhmittymistä puna-armeijan ja suomalaisten joukkojen väliin. Syvärin suunnan hyökkäyksen ensimmäisenä tavoitteena oli Tihvinä. 91 SUOMEN SOTILAan historia Tihvinään. Kantalahden suunnalla saksalaisarmeijakunnalle (XXXVI AK) alistettu jääkärieversti Verner Viik lan divisioona (6. OKW tyytyy lupauksiin Saksan Pohjoinen armeijaryhmä aloitti lokakuussa hyökkäyksen kahdessa suunnassa kohti pohjoista. 30.9.1941. Toiveita ja optimismia Sotamarsalkka Mannerheimille sopi Pohjoisen armeijaryhmän suunniteltu hyökkäyksen jaksottelu: ensin Leningradin saarron tiukentaminen ja sitten Syvärin suunnan selvittäminen. O?hquist piti Mannerheimin lupausta liian optimistisena, ja samaa mieltä olivat päämajoitusmestari kenraalimajuri Aksel Airo ja yleisesikunnan päällikkö jääkärikenraaliluutnantti Edvard Hanell. Saksan asevoimien yleisesikunnan (OKW) päälliköltä, sotamarsalkka Wil helm Keiteliltä saapui 23.9. Lotinapelto jäisi tänä vuonna saavuttamatta. Suomalaiset saivat pian Äänislinnaksi nimeämässään karjalaiskaupungissa samaa kuin saksalaiset suuremmissa Neuvostoliiton kaupungeissa, poltetun maan taktiikkaa. Mannerheim kertoi O?hquistille Saksan Norjan-armeijaa koskevat toivomuksensa välitettäväksi Saksan asevoimien yleisesikunnalle (OKW, Oberkommando die Wehrmacht). Olhavan voimalaitos jäi valtaamatta, mutta Tihvinä vallattiin marraskuun alkupuolella. Olhavajoen suunnassa tavoitteena oli ensin Olhavan voimalaitos ja sen jälkeen Laatokka. Pyyntö tehtiin houkuttelevammaksi lupaamalla suomalaisten hyökkäävän Kiestingistä Louheen ja sieltä mahdollisuuksien mukaan pohjoiseen Kantalahden suuntaan. D) esitettiin palautettavaksi jääkärikenraalimajuri Hjalmar Sii lasvuon armeijakunnalle (III AK). Pikkukuvassa siviiliasuinen herra esittelee SSupseerille tienviittaa jossain matkalla Petroskoihin, suomalaisen sotapoliisin vartioidessa.. Kirjeen mukaan suoraan OKW:n alaisuudessa olleen Saksan Norjan-armeijan oli hyökättävä vielä syksyllä Kantalahden suunnalla (operaatio BarbarosSA -K U VA PETROSKOI paksujen savupilvien peitossa. kirje Mannerheimille
Tosin sen hintana oli ollut Keskisen armeijaryhmän hyökkäyksen py säyt täminen Smolenskin alueelle, jonka se oli saavuttanut jo elokuun lopulla. Ase oli kallis ja hidas valmistaa ja se korvautuikin pian massoittain tuotetulla PPSh-41 konepistoolilla. Edellisessä artikkelissa kerrottiin tä män hyökkäyksen vaikutus Pohjoisen armeijaryhmän panssariarmeijakuntien ja moottoroitujen armeijakuntien mää rään. Se sisältyi Mikkelissä toimineen saksalaisesikuntien yhteysupseerin, jalkaväenkenraali Waldemar Erfurthin jo 25.9. 92 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA ”Saksalaisilta puuttuivat strategiset reservit.” san päävoimat, kolme armeijaryhmää, Suomenlahden ja Mustanmeren välisellä alueella olivat suoraan OKH:n komennossa). Leningradin kukistumisen jälkeen palvelukseen jäisi noin 150 000 miestä, jolloin Suomella olisi käytettävissä jatko-operaatiohin 8-9 prikaatia, jotka vastasivat noin kolmea nykyistä divisioonaa. n Lapsityövoimaa piiritetyssä Leningradissa. Talvihyökkäyksen tavoitteena voisi olla Sorokka. Hyökkäystä pohjoiseen olisi sopiva jatkaa talvella hiihtojoukoilla. OKH:n Eteläinen armeijaryhmä saavutti suuren voiton Ukrainassa. OKW oli tyytyväinen saamiinsa tietoihin. Keitel pyysi heti tilanteen salliessa lähettämään Mannerheimille alistettu saksalainen 163. Luonnoksesta kävi ilmi, että Suomen armeijan lähiajan päätavoite oli vallata Petroskoi. Ulkonäöstään huolimatta ase ei ole lipastaan lukuunottamatta mitään sukua Suomi-konepistoolille, vaikka näin kuulee usein virheellisesti väitettävän.. Kirjeessä esitettiin myös toivomus saada rakentaa kapearaiteinen rautatie Rovaniemeltä Petsamoon käyttäen ainakin jossain määrin vankityövoimaa. Saksaan välittämiin alustaviin tietoihin Mannerheimin vastauksesta Keitelille. Suomi oli lähitulevaisuudessa pakotettu supistamaan kenttäarmeijaansa, sillä miehiä tarvittiin kotirintamalla talouden pyörittämiseen. Menestystä ja murheita Saksan lokakuinen menestys muualla lie vensi Suomen sodanjohdon huolta Leningradin suunnan taistelujen pitkittymisestä. Täydellinen piittaamattomuus yksilöistä ja ihmishengistä yllätti jopa toisen totalitaarisen suurvallan, Saksan. Kuva lienee propagandaa mutta sellaisenaan se kertoo paljon Neuvostoliiton kollektiivisesta suhtautumisesta ihmismateriaan. Pyyntö oli vallitsevaan tilanteeseen nähden ristiriitainen, sillä Leningradin ja Syvärin eteläpuolisten alueiden tilanteen selviäminen pikaisesti ei ollut todennäköistä. divisioona pohjoiseen. Päämaja välitti toivomuksen rautatiestä hallitukselle, joka päätyi nopeasti myönteiseen ratkaisuun. Sieltä hyökkäystä jatkettaisiin sivustan suojaamistarkoituksessa ainakin Kontupohjan tasalle. Saksalaisilta puuttuivat strategiset reservit. Kuvassa viimeistellään neuvostoliittolaisen PPD-40 konepistoolin myöhäisen tuotantosarjan versioita. Armeijan hyökkäys kohti Moskovaa pääsi jatkumaan vasta lokakuun alkupäivinä
Saksalaisetkin myönsivät, että Tihvinä oli liian kaukana Syväriltä. Olhavan ja Tihvinän suunnan hyökkäyksiin liittyen OKH toivoi lokakuun 10. Mutta mitä syvemmälle edettiin Venäjälle, sitä vaikeampaa oli ilmaaseellakin, jonka tukeutumisolot kurjistuivat. Japanin hyökkäys Tyynellä valtamerellä vapautti myös Kaukoidän armeijan, jota alettiin siirtää heti joulukuun alussa länteen. Komentajan pessimistisen arvion taustalla olivat neuvostojoukkojen jo syyskuun lopulla Syvärin rintamalla aloittamat vastahyökkäykset. Päämajan pioneerikomentaja jääkä ri kenraalimajuri Unio Sarlin siirtyi Syvärille pian saksalaisten vallattua Tihvinän. Sarlin palasi 23.11. Hänen tehtävänään oli valmistautua johtamaan ylimeno, mutta sitä ei koskaan toteutettu. Erikseen asiaa tiedusteltaessa divisioonan oli kuitenkin odotettava tilanteen kehittymistä Tihvinän suunnalla. Kirjeessä pyydettiin myös aloittamaan valmistelut Engelbrechtin divisioonan (163. Yksi ainut divisioona oli tällaiseen tehtävään liian vähän, varsinkin kun tehtävään varatulta 163. Neuvostojoukot vahvistivat puolustustaan myös Leningradin ympärillä. päivänä suomalaisille alistetun saksalaisdivisioonan (163. 93 SUOMEN SOTILAan historia Yhden hyökkäyssuunnan vahventaminen edellytti joukkojen siirtoja muista hyökkäyssuunnista, eikä ilmatukeakaan ollut riittävästi annettavissa samanaikaisesti kaikille kolmelle hyökkäävälle armeijaryhmälle. Se hyökkäisi jääkärikenraalimajuri Paavo Talvelan ar mei jakunnan (VI AK) alaisena siihen saakka, kunnes divisioona aloittaisi yksin etenemisensä sillanpäästä etelään. Suomalaiset valmistautuivat saksalaisdivisioonan Syvärin hyökkäyksen tukemiseen siirtämällä 11. Kaakossa puolustuslinja noudatti Nevan juoksua.. D) hyökkäystä Syvärin yli ja sillanpään valtausta. divisioonalta puuttui yksi sen kolmesta jalkaväkirykmentistä! NEUVOSTOARMEIJA KASVOI tappioistaan huolimatta kohti talvea. Päämajaan. Divisioonan komentaja kenraaliluutnantti Erwin Engelbrecht piti hyökkäystä mahdollisena vain, jos suomalaisten VI Armeijakunta kokonaisuudessaan osallistuisi siihen. D) siirtämiseksi pohjoiseen. Liian vähän liian myöhään Keiteliltä 14.10. Tosin ilmatuki oli nopeammin siirrettävissä laajan rintaman eri osiin. Divisioona saksalaisdivisioonan taakse. saapuneessa kirjeessä to dettiin OKW:n epäilevän saksalaisten mahdollisuuksia edetä Syvärillä. Päämajan ja OKH:n välillä käytiin myös keskustelua johtosuhteista saksalaisdivisioonan hyökkäyksen aikana
Hyökkäyksen alettua puna-armeija siirsi alueelle yhden divisioonan, mikä muutti voimasuhteet hyökkääjälle epäedullisemmaksi. Pikemmin näytti siltä, että Siilasvuo antoi käskyjä, jotka hidastivat hyökkäyksen etenemistä. päivänä OKW antoi selkeän käskyn siirtymisestä puolustukseen myös Siilasvuon armeijakunnan alueella. Saksan Norjanarmeijaa muistutettiin 11.11. Asian selvittyä innostus vastuualueen vastaanottoon lopahti. Yhdysvallat ilmoitti Muurmannin radan katkaisun olevan sitä kohtaan vihamielinen teko. Hyökkäyksen alkumenestys johti Yhdysvaltojen noottiin Suomelle. OKW asettui syntyneessä kiistassa suomalaisten kannalle. Pohjoisessakin nähtiin Saksan koko itärintaman perusongelma; voimaa oli liian vähän. lokakuussa annetusta johtajan ohjeesta numero 37, jossa armeija oli määrätty siirtymään puolustukseen. SS-divisioonan siirto pois merkitsi Kiestingin–Louhen suunnan joukkojen vähenemistä puoleen. Kirjeessä ei kuitenkaan mainittu armeijan saamaa käskyä valmistautua siirtämään suomalaisarmeijakunnan alueella ollut SS-divisioona Saksaan. Saksalaisarmeijan ko mentajan mielestä Siilasvuo ei hyödyntänyt saavutettua alkumenestystä. Armeijan johto antoi kuitenkin hyökkäyksen jatkua. Kirjallisissa käskyissä marraskuun hyökkäyksen tarkoitukseksi määritettiin lähtöasemien valtaaminen suunnittelun alla olleelle talvihyökkäykselle Louheen. Hyökkäyksen aikana Saksasta tuli Saksan Norjan-armeijalle alustava tieSA -K U VA. Marraskuun 18. Lapin armeija syntyy Kenraalieversti von Falkenhorstin ja jää kärikenraalimajuri Siilasvuon suh teet kiristyivät hyökkäyksen aikana äärimmilleen. Asia tuli Mannerheimin tietoon viimeistään 14.10. Mannerheim ihmetteli puolustukseen käsketyn armeijan hyökkäystä Kiestingin alueella. Vasta tämän jälkeen Saksan Norjan-armeija antoi Siilasvuolle käskyn siirtyä puolustukseen, mutta saksalaiset olivat havainneet Siilasvuon siirtyneen puolustukseen jo ennen käskyä ja epäilivät hänen saaneen siihen ohjeet Päämajasta Mikkelistä. Marraskuun hyökkäys alkoi OKW:n siitä tietämättä, mutta Päämaja oli saanut etukäteen tiedoksi Siilasvuon armeijakunnan hyökkäyskäskyn. Annettu käsky ei estänyt von Falken horstia ja Siilasvuota yrittämästä vielä kerran ratkaisua Kiestingin itäpuolella. saapuneessa Keitelin kirjeessä, jossa kerrottiin myös Saksan Norjan-armeijan saamasta käskystä luovuttaa Siilasvuon armeijakunta vastuualueineen Mannerheimin johtoon. 94 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA Norjan-armeija sooloilee Hitler oli 10.10.1941 päivännyt käskyn, jolla määrättiin Saksan Norjan-armeija siirtymään puolustukseen
95 SUOMEN SOTILAan historia S yyskuun puolivälissä Saksa oli menettänyt aloitteen itärintamalla Pohjoisen armeijaryhmän alueella. Suomalaiset kohtasivat kovempaa vastarintaa kuin oli odotettu, Lapissa Saksan Wehrmachtin toiminta vuonna 1941 osoittautui jo syksyllä suureksi pettymykseksi hyökkäävälle osapuolelle. PE KK A N IE M IN EN RA U N IO , A RI , SO TA TO IM ET SU O M EN SO TI EN 19 39 -4 5 KU LK U KA RT O IN
Saksalaisten huoltovastuulla olleen Siilasvuon armeijakunnan (III AK) huoltokuljetuksiin voitiin käyttää rautatietä Hyrynsalmelle saakka. Heidän olisi palattava varsinaisiin tehtäviinsä Osloon. Saksan Norjan-armeijan komentajan ja esikuntapäällikön toiminta Suomessa päättyisi. Lisäksi joukoille oli varastoitava tavaraa talven varalle. Mannerheim nimitti lokakuun lopulla Päämajan huolto-osaston päällikön eversti Harald Roosin Päämajan huolETÄISYYS BERLIINIIN NAURATTAA syyskesällä 75 vuotta sitten. Suomen rautateiden kuljetuskapasiteetti osoittautui heti alkusyksystä riittämättömäksi kansanhuollon, teollisuuden, Suomen armeijan, Saksan Pohjois-Suomen maaja ilmavoimien joukkojen kuljetustarpeisiin. Huoltomurheita Länsivallat pystyivät häiritsemään Saksan merikuljetuksia Norjan rannikkoa pitkin pohjoiseen. Varautuminen sodan jatkumiseen talven yli lisäsi huoltokuljetusten tarvetta. Turvallisin kuljetusreitti Saksasta oli ensin laivoilla Itämeren yli Suomen satamiin ja sieltä rautateitse Rovaniemelle, josta tavarat oli vietävä autoilla eteenpäin. Pohjois-Suomen ja PohjoisNorjan joukot tultaisiin irrottamaan Saksan Norjan-armeijasta omaksi Lapin armeijaksi, joka aloittaisi toimintansa tammikuun puoliväliin mennessä. Leningrad oli jo lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. 96 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA to tulossa olevista johtosuhteiden muutoksista. BI LD A RC H IV PR EU SS IS C H ER KU LT U RB ES IT Z ”Pohjoisessakin nähtiin Saksan koko itärintaman perusongelma; voimaa oli liian vähän.”. Laivakuljetukset Saksasta pysähtyisivät Suomenlahden jäädyttyä. Uuden armeijan komentajaksi oli määrätty vuoristojoukkojen kenraali Eduard Dietl, joka oli von Falkenhorstin alainen ja Petsamon–Murmanskin suunnalla toimineen vuoristoarmeijakunnan komentaja
Warlimontin mukaan saksalaisia kuljetustoimistoja Helsingissä ja Rovaniemellä vahvennettaisiin ja ostot Suomesta keskitettäisiin sitä varten perustettavalle organisaatiolle. 97 SUOMEN SOTILAan historia toja kuljetuspäälliköksi. Se hoiti asiansa suomalaisten kanssa ilman suurempaa kohua. Kuljetusasioissa hänellä oli diktatoriset valtuudet. Operatiivisista asioista Warlimont totesi, että suomalaisten toivottiin osallistuvan aktiivisemmin 163. divisioonan hyökkäykseen Tihvinän suuntaan, jonka jälkeen divisioona tultaisiin siirtämään Saksan Norjan-armeijalle. Uuden Lapin armeijan oli oltava kiinteämmässä yhteistyössä Suomen Päämajan kanssa. Lopullisena päämääränä voisi olla, että Mannerheim ottaisi komennon koko Suomen rintamalla. Warlimont saapuu Suomeen Kenraalimajuri Walter Warlimont OKW:stä saapui Suomeen ratkomaan Saksan Norjan-armeijan huolto-ongelmia. Buschenhagenin ja Erfurthin kanssa. vuoristoarmeijaksi, ja se pysyi koko sodan ajan OKW:n alaisena. Toinen suuri saksalainen rautatiekuljetusten tarvitsija oli Saksan Norjan-armeijaa tukeva Saksan ilmavoimien alainen 5. ilma-armeija. Kesällä 1942 Lapin armeijan nimi muutettiin 20. Hän neuvotteli Helsingissä 14.– 15.11. Suomessa olleilla Saksan laivaston osilla ei ollut merkittäviä rautatiekuljetustarpeita. RA U N IO , A RI , SO TA TO IM ET SU O M EN SO TI EN 19 39 -4 5 KU LK U KA RT O IN. Itämeri pysyi Saksan ja Suomen tiuhaan miinoitettuna merenä aina syksyn 1944 aselepoon asti. Armeijan esikuntapäällikkö kirjelmöi asiasta eri tahoille syyttäen Roosia kuljetusongelmistaan. E nnen talven tuloa Neuvostoliitto evakuoi joukkonsa Viron saarista ja aloitti Hangon vuokra-alueen joukkojen siirtämisen kasvavaan Leningradin saartorenkaaseen. Saksan Norjan-armeijan tyytymättömyys omaan osuuteensa kuljetuskapasiteetista jatkui
Syynä oli hänen kuumeilunsa vilustumisen takia. Mannerheim piti suomalaisten joukkojen osallistumista Muurmannin radan katkaisuun mahdottomana niin kauan, kun tilanne Leningradin suunnalla ja Syvärin eteläpuolella pysyisi muuttumattomana. Suomalaiset torjuivat sen, ja yhteisymmärrys jäi syntymättä. Kirjeessä kiitettiin myös hyvästä yhteistyöstä kuljetusongelmien ratkaisussa. Saksalaiset eivät tästä innostuneet, vaikka von Falkenhorst alkoi jo epäillä Kantalahden suunnan hyökkäystä ja otti esille Louhen suunnan. saapuneessa Keitelin kirjeessä. Vuor.D) kuljetettaisiin hyökkäystä varten Maaselän kannakselle. Mannerheim matkusti joulukuun puolivälissä Rovaniemelle, jossa hän neuvotteli Saksan Norjan-armeijan pian väistyvän johdon kanssa. BI LD A RC H IV PR EU SS IS C H ER KU LT U RB ES IT Z 98 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA Kirje Mannerheimille Pohjois-Suomen joukkojen johtosuhdemuutoksia ja uuden armeijan talven 1942 operaatioita käsiteltiin myös Mannerheimille 24.11. Mannerheimin vastaus Keitelille annettiin Erfurthille 5.12. Saksalaiset halusivat luovuttaa Siilasvuon armeijakunnan mahdollisimman nopeasti Mannerheimin johtoon. Uuden armeijan ensimmäisenä tehtävänä tuli olemaan hyökkäys Kantalahteen maaliskuussa 1942. Se sopi Mannerheimille. Tältäkin osin neuvottelut päättyivät tuloksettomina. D), mutta saksalaiset torjuivat tämän ehdotuksen. Mannerheimin vastaus kirjeeseen viipyi tavallista kauemmin. Armeijakunnan alainen SS-divisioona oli kuitenkin siirtymässä pois. Hän ehdotti, että Saksasta tuleva uusi vuoristodivisioona (7. Aiheena oli tammikuussa perustettavan Lapin armeijan ja Päämajan yhteistyö talven 1942 sotatoimissa. Mannerheim esitti talvihyökkäyksen painopisteeksi Kantalahden suunnan sijaan Sorokan suuntaa. Mannerheimin toivottiin vahventavan Kantalahden suunnan hyökkäystä hiihtokykyisillä prikaateilla, jotka toimisivat Siilasvuon (III AK:n komentaja) johdossa. Leningradin piirityksen katsotaan alkaneen 8.9.1941, ja se päättyi lopullisesti vasta melkein 900 päivää myo?hemmin, tammikuussa 1944.. Vastaus Ennen vastauksen antamista Mannerheim oli marraskuun lopulla osallistunut Helsingissä valtioneuvoston istuntoon, jossa hänellä oli tilaisuus keskustella presidentti Risto Rytin kanssa Keitelille annettavasta vastauksesta ja joulukuun neuvotteluista Saksan Norjan-armeijan johdon kanssa Rovaniemellä. Hän vaati divisioonan tilalle Kantalahden suunnan suomalaisdivisioonaa (6
WEHRMACHTIN HYÖKKÄYS ulottui Leningradin uloimmille raitiovaunu pysäkeille Pulkovossa kaupungin eteläpuolella, lähellä kaupungin nykyistä lentokenttää. Wehrmachtilla ei ollut lopulta riittävää kykyä aiheuttaa kaupungille kovinkaan merkittävää aseellista tuhoa.. Sitten tuli käsky pysähtyä ja talvi. Piiritys oli inhimillinen katastrofi johtuen osittain myös neuvostojohdon laiminlyönneistä. 99 SUOMEN SOTILAan historia LENINGRADIN PIIRITYKSEN katsotaan alkaneen 8.9.1941, ja se päättyi lopullisesti vasta melkein 900 päivää myöhemmin, tammikuussa 1944. Suunnattomat siviilitappiot syntyivät pääasiassa nälästä
100 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA J oulukuussa 1941 Japanin hyökkäys Pearl Harbouriin ratkaisi sodan lopputuloksen, jota Suomenlahden pohjoispuolella jäätiin odottamaan. Asemasota kesti pohjolassa kesään 1944. Neuvostojoukot luopuivat Hangosta. Leningradin piiritysrengas murtui lopullisesti keväällä 1944. RA U N IO , A RI , SO TA TO IM ET SU O M EN SO TI EN 19 39 -4 5 KU LK U KA RT O IN SA -K U VA
Saksalaiset eivät kuitenkaan syksyn 1941 jälkeen enää koskaan hyökänneet siellä. Samaan aikaan vallattiin Syväri koko sen pituudelta A?äniselle saakka. Mannerheimin vähimmäisehtona hyökkäykselle oli tilanteen selviäminen Leningradin suunnalla. Petroskoi vallattiin 1. lokakuuta ja nimettiin A?änislinnaksi. Jatkohyökkäystä varten armeijalle muodostettiin uusi armeijakunta muun muassa Karjalankannakselta siirrettävästä armeijakunnan esikunnasta (II AK) ja kahdesta divisioonasta (4. Näin myös asemasotavaihe Suomen rintamilla kesti Neuvostoliiton suurhyökkäykseen, kesään 1944. 101 SUOMEN SOTILAan historia Neuvottelujen jatko siirtyi uuden Lapin armeijan muodostamisen jälkeiseen aikaan. Suuri osa menehtyi kylmään ja nälkään. Karjalan Armeija jatkoi hyökkäystään lokaja marraskuussa kohti Karhumäkeä. Karjalankannakselle ja Syvärille jätetyt joukot olivat liian heikkoja jatkamaan n Tapa saksalaishirviö! Leningradissa koko miljoonakaupungin väestö mobilisoitiin puolustamaan piiritettyä kaupunkiaan. Suomalaiset eivät tehneet enää jatkosodassa operatiivisia hyökkäyksiä tämän jälkeen. Sorokan hyökkäystä suunniteltiin ja valmisteltiin, mutta ei koskaan toteutettu. SA -K U VA. ja 8. D). Mahtoiko kuvan lapsi koskaan nähdä rauhaa. Poikkeuksena oli Suursaaren valtaus 1942 kevättalvella. Suomalaisten toiminta saksalaisten kannalta toisarvoisessa suunnassa ei kuitenkaan tuntunut ärsyttävän heitä. Petroskoi vallataan Karjalan Armeija jatkoi Syvärin saavuttamisen jälkeen hyökkäystään Petroskoihin. A?änisen puoleisessa päässä vallattiin suurehko sillanpää joen toiselta puolelta
Armeija ryhmittyi puolustukseen joulukuun puoliväliin mennessä A?änisen ja Seesjärven väliselle Maaselän kannakselle. Pari päivää aikaisemmin oli Saksan eteläisimmältä rintamalta kantautunut tietoja saksalaisten suurista tappioista Rostovin alueella. vetäytymisen takaisin Olhavajoelle, ja joulukuun alkupuolella alkoi tulla tietoja Saksan Keskisen armeijaryhmän Moskovan valtaukseen tähdänneen hyökkäyksen epäonnistumisesta. päivänä alkanut puna-armeijan vastahyökkäys pakotti saksalaisjoukot vetäytymään kuukaudessa toista sataa kilometriä. Hitler erotti maavoimien komentajan sotamarsalkka Brauchitschin ja otti näin Saksan itärintaman johtoonsa myös muodollisesti. Menestystä himmensi Ison-Britannian Suomen itsenäisyyspäivänä 6.12.1941 julkaisema sodanjulistus Suomelle, Unkarille ja Romanialle. Lopputulos ratkeaa Kun Japani hyökkäsi 7.12. Yhdysvaltojen teollisuuskapasiteetti moninkertaisti liittoutuneiden sotatarviketuotannon. Itärintaman saksalaishyökkäykset py sähtyivät vuoden 1941 loppuun mennessä kaikissa suunnissa. Sen merkitystä ei moni ymmärtänyt vielä joulu”Suomen menestys hyo?kkäyssodassa saavutettiin suurin tappioin.”. Karjalan Armeijan joukot olivat päivää aikaisemmin vallanneet Karhumäen. Halder pysyi vielä toistaiseksi OKH:n yleisesikuntapäällikkönä. Operaatio Barbarossa epäonnistuu Suomalaiset tunsivat olonsa helpottuneeksi, kun puna-armeija tyhjensi joulukuun alkupäivinä 1941 laivastotukikohtansa Hankoniemeltä ja suomalaiset joukot ruotsalaiset vapaaehtoiset kärjessä etenivät 3.12. Joulukuun 5. Myös Pohjois-Afrikan saksalais-italialaiselta rintamalta kantautui uutisia vaikeuksista. sodan Yhdysvalloille, jonka liittyminen Saksan ja Japanin vastaiseen sotaan täydellä voimallaan ratkaisi lopullisesti toisen maailmansodan kulun. Havaijille, Ison-Britannian ja Neuvostoliiton sotaponnistuksia avoimesti tukenut Yhdysvallat joutui sotaan ja julisti seuraavana päivänä sodan Japania vastaan. Saksalaiset joutuivat vetäytymään joulukuussa kaupungista takaisin Donille. Joulukuun alkupuolella Karjalan Armeijan joukot valtasivat Karhumäen ja Poventsan. Itsenäisyyspäivänä julkaistiin valtioneuvoston päätös Moskovan rauhassa 13.3.1940 menetettyjen alueiden liittämisestä takaisin valtakunnan yhteyteen. 102 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA hyökkäyksiä. Sen jälkeen ne ryhmittyivät puolustukseen A?änisen ja Seesjärven väliselle niin sanotulle Maaselän kannakselle. Karhumäen suunta sitoi suomalaisten hyökkäysvoiman, ja joukkoja ei ollut irrotettavissa saksalaisten toivomiin sotatoimiin Kannaksella ja Syvärillä. käytännössä tyhjään Hankoon. Saksa ja Italia puolestaan julistivat 11.12. Tihvinässä kuukauden olleet Pohjoisen armeijaryhmän joukot aloittivat 8.12
Puna-armeijan vastarinta oli oletettua kovempaa jo sodan alussa. Ne olivat ristiriidassa niiden arvioiden kanssa, joita tehtiin Saksan ja Suomen yleisesikuntien välisissä neuvotteluissa keväällä ja kesällä 1941. Usein puhutaan ylimobilisaatiosta, ainakin se oli maailmanennätysluokkaa suhteessa vä kilukuun. Raskaimman taakan kantoi jalkaväki. Kallis lasku Päämajan alaisilla rintamilla suomalaisjoukot siirtyivät syksyn 1941 aikana puolustukseen, jonka jälkeen niillä alkoi kesään 1944 saakka kestänyt asemasotavaihe. Divisioonan eteneminen oli syyskuussa pysäytetty toistaiseksi. Kaikki asekuntoiset miehet oli sijoitettu sodan ajan armeijaan. YKSINKERTAINEN on kaatuneen iivanan kumpu. Hintana oli miljoonia ihmishenkiä, mittaamattomia taloudellisia vahinkoja ja vuosikymmeniä kestäneitä sodasta johtuvia kärsimyksiä. Jatkosodan tappiot vuonna 1941 olivat suuremmat kuin talvisodan tappiot. Täydennystarve oli Mannerheimin perusteena myös hänen pyytäessä syyskuussa saksalaisia palauttamaan SS-joukkoihin vapaaehtoisina hakeutuneet suomalaiset. Suomen menestys hyökkäyssodassa saavutettiin suurin tappioin. AUKEAMAN KUVASSA kevytosasto etenee Maanselkä-Karhumäki tiellä. Alakurtti 30.10.1941. Rintama pysyi siellä paikallaan siihen saakka kunnes syyskuussa 1944 solmitun välirauhansopimuksen mukainen suomalaisjoukkojen vetäytyminen uusille rajoille alkoi. Talvisodan tappiot kaatuneina, kadonneina ja vammoihinsa kuolleina olivat noin 24 000 miestä. SA -K U VA SA -K U VA. Rukajärven suunnalla hyökänneen 14. Ristin koruttomana ja ilottoman tekstinä on ”3 Russen”. Päämaja joutui jo elokuun loppupuolella antamaan joukoille käskyn lakkauttaa kiväärikomppanioiden neljännet joukkueet, joiden miehillä ja aseilla oli täydennettävä muiden joukkueiden tappioita. Karjala-Maanselän valtaus 6.11.1941 Alkuperäiset SA-kuvien tekstit. Karjalankannaksen joukot siirtyivät puolustukseen syyskuussa, Aunuksen kannaksella Syvärillä joukot siirtyivät puolustukseen lokakuussa ja Maaselän kannaksella joulukuussa. Vastaavat tappiot jatkosodan hyökkäysvaiheessa olivat 26 000 miestä. Niissä Suomen tulevat sotatoimet kuvattiin lähinnä perääntyvien neuvostojoukkojen seuraamisena. 103 SUOMEN SOTILAan historia kuun alussa 1941, ja sotaa jatkettiin yli kolme ja puoli vuotta kohti sen vääjäämätöntä lopputulosta. Kotirintamalla ei täydennysmiehiä ollut
SUOMALAISET -MIEHET Kesäkuussa 75 vuotta sitten, noin kuukausi ennen Suomen liittymistä Saksan sotaretkelle itään, nousi siviilipukuisia miehiä laivoihin satamissa. Suomalaisten SS-miesten kaksivuotinen retki Terekille ja takaisin oli alkanut.
105 SUOMEN SOTILAan historia
Kaukasukselle ja matkan varrelle myös päättyi monen tie. Suomalaisia vuosina 1941–1943 Saksan palveluksessa olleita SS-miehiä kaatui 256, ja sadat haavoittuivat osan jäädessä pysyvästi invalideiksi. Sen jälkeen he olivat käyPE KK A N IE M IN EN. Suomalaisten tapauksessa koko asiassa oli kuitenkin kyse yksinkertaisesti ulkopoliittisesta operaatiosta, josta kuoriutui lopulta tulivoimaisin, päättäväisin ja aikaansaavin suomalainen soturijoukko ikinä. Sitä ei lyöty taistelussa koskaan. SS-joukkoihin ja niissä palvelleisiin liittyy suuren yleisön silmissä jonkinlaista mystiikkaa. SS-organisaatio hoiti kaatuneiden omaisten ja invalidien asioita hyvin aina Suomen ja Saksan välirikkoon syyskuussa 1944 asti. 106 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA Pantin lunastajat Jääkärien jäljillä T EK S T I: K A R I K U USEL A K U VAT: K A R I K U USEL A N A R K IS TO T ätä kirjoitettaessa, huhtikuussa 2016, oli suomalaisia kolmannen valtakunnan Wiking-divisioonan yksiköissä 75 vuotta sitten palvelleita suomalaisia SS-miehiä elossa vielä 22. He eivät ole enää kertomassa, eikä pian enää kukaan. Moni Suomen rintamilla kovia taisteluita ennen Saksan reissua kokenut ja kesän 1944 torjuntataisteluja nähnyt muistaa yhä Malgobekin taistelut kovimpina, joihin on koskaan joutunut. SS-miehiin – myös suomalaisiin – liitetään edelleen helposti negatiivinen leima
Rinnastus kuitenkin ontui, sillä siinä, missä oikeat jääkärit ottivat suuren henkilökohtaisen riskin lähtiessään vihollismaahan Suomen itsenäisyys mielessään, oli SS-vapaaehtoisilla takanaan Suomen valtio. Jopa lähtötilaisuus SS-vapaaehtoisille järjestettiin Helsingissä kullekin kuljetuserälle erikseen jääkäriliikkeen historiaan olennaisesti liittyvässä Ostrobotniassa, jonne vapaaehtoiset eri puolilta maata koottiin. Vaatimusten viides pykälä “arjalaisuudesta” jäi saksalaisten lääkärien tulkittavaksi. Vapaaehtoisten palatessa kotimaahan heidän Saksassa saavuttamansa sotilasarvot otettiin täällä huomioon aina upseeriarvoja myöten. Lähtö tapahtui passitta mutta viranomaisten tietäen. SS-miehet olivat Suomen ulkopoliittinen manööveri, pantti. SUOMEN SOTILAan historia 107 tännössä tyhjän päällä, olipa olinpaikka murskatussa Saksassa tai sodasta selvinneessä Suomessa. KansallisSS-MIEHEKSI PÄÄSYLLE OLI SELVÄT VAATIMUKSET, joista esimerkiksi 170 cm pituus ei tänä päivänä tunnu kovin kummoiselta. Jos ensimmäisillä jääkäreillä oli värväytymisen takana vakaumus siitä, että Suomen on itsenäistyttävä Venäjästä, ei SS-pataljoonaan värväytyneistä sen sijaan löytynyt juuri aatteen paloa. Luvatut palkat olivat hyviä, varsinkin sellaiselle, jota odotti kahden vuoden asepalvelus Suomessa.. Suuri diplomaattinen seikkailu SS-miesten värväykseen ja Saksaan lähtöön liitettiin ajatus, että tässä ”uudessa jääkäriliikkeessä” olisi yhtymäkohtia ensimmäisen maailmansodan aikana Saksaan sotilaskoulutusta saamaan lähteneisiin jääkäreihin. Vuonna 1941 se kuitenkin esti muutamien suomalaisten pääsyn vapaaehtoiseksi. Kahden vuoden sitoumusajan Saksassa luvattiin vastaavan nuorimpien lähtijöiden osalta asevelvollisuuden suorittamista Suomessa, saivatpa vapaaehtoiset jopa samanlaisen kenttäpostioikeuden kuin omissa asevoimissamme palvelevat. Isänmaallisia nuoret varmastikin olivat, takana oli katkera talvisota, ja nuorisossa istui revanssihenki tiukassa yli yhteiskunnallisten luokkarajojen
Alakuvassa pataljoonan kolonna pyrkii eteenpäin syyssateiden pohjattomaksi kastelemalla tiellä lähdettyään rautatiekuljetuksen päätteeksi Vinnitsasta 10. 108 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA sosialismista värväytyjistä valtaosa ei kuitenkaan taatusti ymmärtänyt tai tiennyt juuri mitään. joulukuuta 1941. Viisi kuljetuserää Toukokuun 1941 aikana vapaaehtoiset kuljetettiin Wehrmachtin viikottaisilla lomalaislaivoilla Saksaan. Oli muita murheita, ja edessä näytti olevan uusi sota, jonka osa osasi jo aavistaa. SUOMALAISPATAL JOONAN KOULUTUS aloitettiin Wienissä. Kolme ensimmäistä sekä viides kuljetuserä menivät Adlerilla Turusta Danzigiin (nykyisin Gdansk Puolassa), neljäs kuljetuserä laivattiin Bahia Lauralla Vaasasta Stettiniin (nykyisin Sczcecin, niin ikään Puolassa). SS-joukoista valtaosa ei ollut koskaan kuullutkaan. Auton nokalla Wikingdivisioonan tunnus, hakaristiä muistuttava keltainen auringonkehrä.. Kolme ensimmäistä kuljetuserää vietiin satamasta rautateitse Heubergin koulutuskeskukseen lähelle Sveitsin rajaa. Saksan armeijaan oltiin menossa, johonkin erikoisjoukkoon. Yläkuvassa eräs toisen komppanian ryhmä poseeraa kuvaajalle, vasemmalta Olavi Lampinen, Martti Alaranta, Lauri Hirvonen, saksalainen ryhmänjohtaja SS-Unterscharführer Schindler, Osmo Vikstedt, Alf-Erik Silfverberg ja Brynolf Palmgren. Nuorten miesten motiivit olivat niitä ikuisia: seikkalunhalu, hyvä palkka, mahdollisuus päästä ulkomaille ja vieläpä vapautua varusmiespalveluksesta Suomessa. Kuljetuserät oli järjestetty niin, että ensimmäisissä erissä olivat sotakokemusta ja sotilaskoulutusta saaneet, viimeisissä kouluttamattomat. Keväällä 1941 Saksan asevoimat näyttivät voittamattomilta, eikä natsien hirmuvalta ollut otsikoissa
Haavoittui omien Stuka-syöksypommittajien pommituksessa 19.1.1943 Jekaterinovkassa eikä tämän vuoksi ollut enää rintamapalveluksessa myöskään Suomen asevoimissa. Heti alussa sattui hauska tapaus, kun makailimme siviilit päällä sängyissämme. Matka alkoi 1.6.1941 junalla Vaasaan ja sieltä laivalla 5.6. Liikkuvuudeltaan ja tulivoimaltaan se oli toisen maailmansodan aikana suomalaisista muodostetuista pataljoonista aivan ylivertainen, samalle tasolle meillä päästiin yksittäisten pataljoonien osalta oikeastaan vasta 1980–90-luvuilla. Kun vikaa löytyi, katsottiin, ettei pyrkijä kuulu arjalaiseen rotuun. Muutamia miehiä oli lähtenyt Ilmajoelta. Suomalaisittain pataljoona oli suuri, pari sataa ajoneuvoa tarvitsi yhtä monta kuljettajaa. Suomalaisista muodostettiin vahva moottoroitu pataljoona, jossa oli suuri erikoisaselajeja sisältävä esikuntayksikkö, kolme kiväärikomppaniaa ja konekiväärikomppania. Ensimmäinen kontakti armeijan meininkiin oli juuri tällä paikkakunnalla. Kaksi viimeistä kuljetuserää koottiin ensin Stralsundiin, josta ne lähetettiin suoraan Wieniin. Käsky lienee siis ollut ”Jacke aus” eli takki pois. n Suomalaispataljoona vannoi sotilasvalansa ja sai lippunsa Gross Bornissa ItäPreussissa 15.10.1941. T alvisota oli päättynyt, ja olin vapautunut armeijasta helmi-maaliskuun vaihteessa 1941. Värväysmies kirjoitti suosituskirjeen, ja tarvittavat paperit mukanani lähdin Helsinkiin. Myöhemmin selvisi, että vääpeli oli käskenyt ottaa takin pois päältä sängyssä maatessamme. SUOMEN SOTILAan historia 109 Syntyi Ilmajoella 12.3.1918. Julkaisi vuonna 2010 SS-palvelusaikansa päiväkirjoihin perustuneen muistelmateoksen ”Sotilaskoulutuksessa Saksassa”. Myös tuolloisissa Saksan asevoimissa pataljoona oli lajinsa huippua. Sieltä nuoret miehet lähetettiin Wieniin koulutettavaksi ja ”vanhat” liitettiin SSdivisioona Wikingiin, joka oli juuri lähdössä itään operaatio Barbarossan lähestyessä. Kun he eivät jyrkästi vastustaneet, kävin värväysmiehen puheilla saamani vihjeen perusteella. SS-UNTERSCHARFÜHRER (ALIKERSANTTI) KAUKO ALA-ILKKA Kun vikaa löytyi, katsottiin, ettei pyrkijä kuulu arjalaiseen rotuun. Minäkin innostuin ja kysyin vanhempieni mielipidettä. Stettiniin. Maailman tilanne oli hyvin sekava. Lajinsa huippua Täydessä varustuksessa pataljoonan moottoroinnista huolehti määrävahvuuden mukaan 66 moottoripyörää, 45 henkilöautoa ja 107 kuorma-autoa. Suomalaispataljoonan perustamispäivä Wienissä oli virallisesti 15.6.1941, mutta koska viides ja viimeinen kuljetuserä saapui vasta 17.6. Mutta ei hän sitä tarkoittanut. Vääpeli astui karskina tupaan ja karjaisi: ”Jakaus!” Kieltä kun emme ymmärtäneet, ihmettelimme, mitä hän mahtanee tarkoittaa! Rupesimme kampaamaan tukkaa jakaukselle. Upseeristo ja aliupseeristo muodostuivat kokonaisuudessaan saksalaisista. Korviini kantautui ”salainen” huhu, että Suomesta lähtee miehiä Saksaan sotilaskoulutukseen. Pataljoonan komentajaksi käskettiin SS-Hauptsturmfu?hrer (kapteeni) Hans Collani, joka oli vanhaa saksalaista sotilassukua. perille, pystyttiin pataljoonan neljä komppaniaa järjestämään ja miehet jakamaan niihin vasta 18.6. Se oli varuskuntakaupunki, jossa saatiin varusteet ja aloitettiin harjoitukset. Saksalaiset lääkärit ja upseerit tutkivat tarkasti kaikki pyrkijät. Pataljoonan määrävahvuus oli 1 023: 32 upseeria, 171 aliupseeria ja 820 miestä. Kun suomalaisvapaaehtoisten joukossa oli runsaasti upseereita ja aliupseereita, tämä aiheutti merkittävän hankauskohdan; suomalaisupseerit toki saivat suomalaista arvoaan vastaa. Pataljoonalla oli rintamalla lopulta noin 60 konekivääriä, yhdeksän kranaatinheitintä, neljä 50 mm panssarintorjuntatykkiä ja neljä 75 mm kevyttä jalkaväkitykkiä. Seuraavaksi oli samana päivänä junakuljetus Stralsundiin. Suomalaiset koottiin Schönbrunnin linnan suuren puiston toisessa päässä olevalle kasarmille, joka edelleen on olemassa ja palvelee nykyisin Itävallan Bundesheeriä. Vaikka rauhan aikaa eleltiin, ei Suomenkaan turvallisuus ja itsenäisyys ollut varmalla pohjalla. Ilmoittauduin insinööritoimisto Rataksen toimistossa, jossa hoidettiin tarvittavia järjestelyjä
Näin 421 suomalaista joutui hajalleen divisioonan kolmeen jalkaväkirykmentiin, tykistörykmenttiin ja tiedustelupataljoonaan. Myös miehistön erityisosaamista vaativissa tehtävissä oli saksalaisia. Kuvassa ammutaan kevyellä MG 34 -konekiväärillä ampumaradalla. Nämä suomalaiset n Suomalaiset koulutettiin todella perusteellisesti saksalaisiin aseisiin ja moottoroidun sodankäynnin saloihin. Vasta koulutuksen ja kokemuksen myötä taidot kehittyivät ja suomalaisia nousi ryhmänjohtajiksi, joukkueenjohtajiksi ja lopulta komppanianpäälliköiksi asti. Päällystö puolestaan oli aluksi täysin saksalaista. Suomalaispataljoona oli sikäli suomalainen, että sen miehistöstä suurin osa oli suomalaista. Pataljoonan pojat... Saksalaiset pettivät tässä lupauksensa, mikä erityisesti aliupseerien osalta oli ikävää, palkka kun maksettiin sotilasarvon mukaan. Pataljoona suomalaistui rintamalla, kun upseerien ja aliupseerien vakansseja vapautui saksalaisten kaaduttua, haavoituttua tai sairastuttua. Aliupseerit puolestaan eivät saaneet edes omia arvojaan vaan aloittivat miehistössä. ...ja divisioonan miehet Saksalaisille oli propagandansa kannalta tärkeätä, että vapaan Suomen vapaaehtoisia osallistui alusta alkaen heidän idän ristiretkeensä eli hyökkäykseen Neuvostoliittoon. 110 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA van SS-upseerin arvon, mutta eivät minkäänlaista tehtävää. PE KK A N IE M IN EN JATKUU SIVULLE 113 >. Pataljoonan henkilöstön rakenne ei oikeastaan voinut muunlainen ollakaan, sillä yhdelläkään suomalaisella upseerilla, aliupseerilla tai miehistöön kuuluvalla ei ollut kokemusta moottoroidusta sodankäynnistä, saksalaisten noudattamasta taktiikasta tai aseista eikä kielitaitokaan tahtonut olla monella johtajatehtäviin riittävä. Siksi sotakokemusta saaneet suomalaiset poimittiin edellä esitetyllä tavalla alkupään kuljetuseriin ja heidät jaettiin rintamalle lähtevään SS-divisioona Wikingiin. Noin tuhannen miehen pataljoonasta oli alkuvaiheessa saksalaisia noin kuudennes. Saksalaisista puolestaan kaikki eivät suinkaan olleet niin sanottuja valtakunnan saksalaisia, vaan heissä oli myös saksalaisvähemmistöjen edustajia muista maista (Volksdeutsche). Tällainen ase oli jokaisella jalkaväkiryhmällä. Suomalaisten kokonaismäärä oli myös aivan liian suuri yhden jalkaväkipataljoonan tarpeisiin
SUOMEN SOTILAan historia 111
Toisen komppanian SS-Oberschütze Alf Silfverbergillä näyttää olevan keväällä 1942 Golodajevkassa aseenpuhdistus meneillään maassa kankaan päällä olevista välineistä päätellen. 112 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA JOS SS-MIES OLI KASARMILLA PARAATISOTILAS, niin rintamalla olosuhteet karistivat pian kaiken komeuden. Käsien ulottuvilla on neljä saksalaista Kar 98k -sotilaskivääriä, munaja varsikäsikranaatteja sekä kiikarit.
Kun pääsimme perille, alkoi Germanian tykistö ampua sulkua vihollisen liikehdintään niin lähelle, että ruohot heiluivat. Osallistui jatkoja Lapinsotaan. Varmaankin on suuresti Pekka Kurvisen ansiota, että suomalaispataljoonan rippeet kestivät kukkulalla 701. komppanioihin, jotka olivat ryhmityksen oikealla siivellä rintamassa Obersturmführerien Muhlinghausin ja Pohjanlehdon johdossa. SUOMEN SOTILAan historia 113 osallistuivat kesällä 1941 suursodan myöhemmin kuuluisiksi tulleisiin operaatioihin. Hän tulitti seisaaltaan ja jäi seisten tähystelemään pimeyteen. SS-OBERSCHARFUHRER (YLIKERSANTTI) EERO HELMINEN Syntyi 2.10.1921 Eräjärvellä, kuoli 29.5.2009 Tampereella. Taskulampun valossa totesin oikean silmän alla poskessa luodin reiän ja takaraivosta ulostuloreiän. Heistä merkittävä osa kotiutettiin – kuten suuri osa upseereista ylimääräisenä vakanssia vailla olevana henkilöstönä – Suomeen tai siirrettiin suomalaispataljoonaan vuoden 1942 alkupuolella. Suoritti SS-palveluksen jälkeen Suomessa UK-58:n ja jäi reservistä yliluutnanttina. Sain yhteyden pataljoonankomentaja Collaniin ja ilmoitin, että komppanianpäällikkö Pallesche oli kaatunut. Vahvuuskin oli enää parikymmentä miestä. Näillä retkillään hän osoitti toimissaan vääjäämätöntä tinkimättömyyttä, johdonmukaisuutta sekä rohkeutta aina uhkarohkeuteen asti. panssariryhmän joukkoihin, joiden tarkoitus oli edetä Puolasta Ukrainan läpi Donille Rostoviin. komppanian päällikön Obersturmführer (luutnantti) Palleschen lähettinä ja lähdin hänen kanssaan aamuyöllä ottamaan yhteyttä yhdistettynä oleviin 10. Collani tiedusteli tilannetta, johon totesin eilen illalla saavutettujen asemien pitäneen ja komppanian taisteluvahvuuden olevan enintään 19 miestä. Kerroin komppanian tarvitsevan kiireesti kaikkia ampumatarvikkeita ja käyttövalmiita käsikranaatteja sekä lämmintä ruokaa, juomaa ja täydennystä. ”Näitä tarvitaan vielä lisää”, sanoimme ja muistutimme muonasta. K ukkula 701 Malgobekilla aivan sotaretkemme äärimmäisenä itäisenä pisteenä otettiin suomalaispataljoonan ja kahden Germania-rykmentin voimin haltuun kovassa taistelussa 16.10.1942 illansuussa. Dneprille Wiking pääsi elokuun alussa ja saman kuun lopulla Dnepropetrovskiin ja lopulta lähelle Rostovia. Pekka Kurvinen ajoi kukkulallemme aamupäivän kuluessa ainakin neljä kertaa ja toi komppanialle ampumatarvikkeita, muonaa sekä juomavettä. Hän teki kaiken, mitä oli tehtävissä komppaniansa hyväksi. Siinä missä suomalainen SS-pataljoona on sangen tunnettu, on divisioonan muissa osissa palvelleet suomalaiset hieman unohdettu. Kun kukkula 701 Malgobekillä oli vallattu ja komppanianpäällikkö kaatunut, kiiruhdin komppanian komentopaikalle, komppanianpäällikön lähetti kun olin. Divisioonan menestys vaati sen riveissä taistelleilta suomalaisilta 81 kaatunutta ja runsaasti haavoittuneita. Monikansallisessa SS-divisioona Wikingissä oli koko kansallisuuksien kirjo. Collani lupasi lähettää apua. Upseereilla ja osalla aliupseereista sekä muutamalla miehistöön kuuluvalla oli saksan kielen taitoa, mutta miehistö useimmiten kielitaidottomana joutui patruunalaatikoiden kantajiksi jalkaväkiryhmiin, joissa oli muun muassa saksalaisia, tanskalaisia, norjalaisia, volksdeutscheja ja flaameja. Divisioonan menestys vaati sen riveissä taistelleilta suomalaisilta 81 kaatunutta.... Aikaisemmin olimme menettäneet komppaniasta päälliköt Hoy, Troiker ja nyt Pallesche, samoin joukkueenjohtajat Ingerö, Dohm, Müller, Hannus ja Walgenbach. Lisäksi olivat menneet kaikki saksalaiset aliupseerit, ja komppania oli suomalaisten aliupseerien varassa. Miehistö sijoitettiin hajalleen joukon jatkoksi. Paluutuliaisiksi ”Trossiin” lähetimme tyhjät patruunaKastit ja MG-vyöt. Lähdimme omalle kaistallemme, koska se oli oikea paikkamme. Olin 9. Nämä olivat muistaakseni Kuuri ja Asikainen. Divisioonan sotatie kulkikin ensin kohti Kiovaa, sitten Zhitomirin itäpuolelle ja tämän jälkeen Berditševin kautta Belaja Zerkoviin, jonka ympäristössä taisteltiin heinäkuun lopulla. Moottoroitu Wiking kuului marsalkka von Kleistin johtamaan 1. Komentopaikka oli 4-5 poteroa lähekkäin ja yhden pohjalla kenttäpuhelin rääsyjen suojaamana. Sain lähellä olevan konekiväärin miehistöltä apua ja kontaten raahasimme hänet taaemmaksi konekiväärin tulella suojatessa. ja 11. Yksi pistoolin laukaus, ja Pallesche lyyhistyi tantereeseen. Sain myös käskyn: ”Sturmman Helminen, vastaatte komppaniasta.” Vastasin ymmärtäväni, aika paljon vastuuta korpraalille. Tämän oli divisioonan komentaja kenraali Felix Steiner jopa kieltänyt. Tuskin tuntiakaan ehti kulua, kun kuulin Zundappin möyryävän takarinnettä ylös, ja Pekka Kurvinen ajoi täydessä ammuslastissa paikalle. Purimme kiireesti osan kuormasta pariin poteroon ja pääosan ajoimme suoraan pesäkkeisiin purkaen patruunat suoraan ”lullasta” pimeän ja sumun suojassa. Totesin hänet menetetyksi. Suomalaiset sijoitettiin jossakin määrin heidän Suomessa saamaansa koulutusta vastaaviin divisioonan osiin, mutta yksikään upseeri tai aliupseeri ei saanut sotilasarvoaan vastaavaa tehtävää. Paluumatkalla Pallesche hölmöili ja meni muutaman metrin eturinteeseen
Palveluksen ulkopuolella elämä oli kasarmillakin hyvin rentoa, mutta palveluksessa sitäkin kovempaa. PE KK A N IE M IN EN JATKUU SIVULLE 116 >. Simputus oli Suomen asevoimiin verrattuna hyvin harvinaista ja ajan henkeenkin vähäistä. Suomalaiset muistelevat koulutuksen olleen kovaa mutta asiallista ja tarkoituksenmukaista. Suomalaispataljoona siirrettiinkin 9.7.–25.8. talvisessa liejusäässä vaivalloinen moottorimarssi Umanin ja Dnepropetrovskin kautta Stalinoon, vielä yli 800 kilometriä itään. Polttoaineen puute, välillä lieju ja pohjattomaksi muuttuneen tiet, milloin lumikinokset, milloin autojen hajoaminen ja n Suomalaisryhmä poseeraa aseineen ja patruunalaatikoineen Gross-Bornin harjoitusalueella. Se päättyi puoliväliin Vinnitsaan Länsi-Ukrainassa. 114 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA Harjoituskenttä Wienin suurkaupungin laitamilla sijiatsevan kasarmin olosuhteet mahdollistivat suljetut koulutukset ja oppitunnit, mutta maastoon pääsy oli hankalaa. Marssi itään Monen – tosin tehokkaasti lisäkoulutukseen käytetyn – viivytyksen jälkeen alkoi 3.12.1941 pitkä rautatiematka itärintamalle SS-divisioona Wikingin vahvistukseksi. Esimiesten ja alaisten suhteet olivat veljelliset, ja vaikka kuri oli kovaa, sen tavoitteena oli luoda osaava, yhteen hitsautunut ja kurinalainen sotajoukko. Ammuntaa ja fyysistä harjoitusta sekä käytännöllistä äksiisimäistä taistelutekniikan harjoittelua oli runsaasti. Miehillä on maastokuvioiset pusakat ja samasta kankaasta olevat kypäränhuput, Waffen-SS oli edelläkävijä maastopukujen käytössä. Siellä ampumakoulutus oli helpompaa, pataljoonan lopullinen tehtäväjako varmistui, pataljoona varustettiin loppuun, ja se sai mittavan autokalustonsa. lokakuuta 1941. Koulutuksen päätteeksi suomalaiset vannoivat sotilasvalan 15. Lopullinen suomalaisittain erittäin perusteellinen taistelukoulutus annettiin Gross-Bornin (nykyisin Borne Sulinovo Puolassa) suuressa harjoituskeskuksessa Itä-Pommerissa 26.8.–15.10. pieneen Stralsundin kaupunkiin Itämeren rannalle, jossa maastoonkin jo päästiin. Hien ajateltiin säästävän verta. Koulutustavat ja opit olivat moderneinta mitä maailma tuolloin sotilaalle tarjosi. Sieltä alkoi 10.12. Kouluttajat olivat pääasiassa jo sodan kokeneita nuoria upseereita ja aliupseereita
Isäni oli alun perin Pietarin suomalaisia, hän piti siellä puusepänliikettä. Äitini oli ukrainalainen. Minut hyväksyttiin, koska olin tarpeeksi pitkä eli yli 170 cm, mutta Martti oli liian lyhyt, eikä häntä hyväksytty. Kuvassa hän on Suomen Sotilaan järjestämässä ammuntatilaisuudessa opettamassa nuoremmille konekiväärin käsittelyä. n Kosti Cande on ollut hyvin aktiivinen SS-miesten perinteen vaalija aina näihin päiviin asti. Kaksi miestä oli tarkastusta tekemässä, molemmat saksalaisia. Oikeastaan annoin toimistossa vain nimeni ja osoitteeni, joiden perusteella sitten tuli kutsu Ostrobotnialle tarkastukseen. Cande haavoittui kahdesti Malgobekissa ja kolmannen kerran ilmahyökkäyksessä, joka tapahtui kuljetusmatkalla sotasairaalaan. Tähän vastasin, että lähden Saksaan tietysti. Cande suoritti Suomessa UK-58:n ja palveli konekiväärijoukkueen johtajana muun muassa Ilomantsin taisteluissa kesällä 1944. Talvisodan syttymisen jälkeen isäni evakuoi heti joulukuun alussa 1939 perheensä lännemmäksi, mutta minä halusin jäädä kaupunkiin. Minut hyväksyttiin, koska olin tarpeeksi pitkä eli yli 170 cm... Viipurista lähdön jälkeen olin pioneerivarikolla lähellä Kouvolaa, jossa rakenneltiin erilaisia panoksia. JA A KK O PU U PE RÄ. Tapasimme kerran sattumalta toukokuun puolessa välissä, ja hän kysyi ruokailun jälkeen Aleksanterinkadulla kävellessämme yllättäen, että lähdemmekö Saksaan. Tästä hän oli hyvin surullinen ja kyseli, mitä minä aion tehdä. Yhtiö toi maahan filmejä ja vuokrasi niitä. Toimin siellä räjähtämättömien pommien raivauksessa ja tulipalojen sammutuksessa 18-vuotiaana vapaaehtoisena. Vallankumouksen jälkeen perheeni siirtyi Viipuriin, jossa liiketoiminta jatkui. SUOMEN SOTILAan historia 115 O lin värväytyessäni Helsingissä, Viipurin evakkoja. Rataksesta minulle jäi mieleen siellä toimineen mieshenkilön hermostuminen puhelimessa jollekulle, joka oli lähettänyt fyysisesti kelpaamattomia ilmoittautumaan. Minulla oli jo tuolloin käsky ilmoittautua lokakuussa samana vuonna Suomen armeijaan Korialla. SS-UNTERSCHARFÜHRER (ALIKERSANTTI) KOSTI CANDE Suomen Sotilaan lukijoille tuttu Kosti Cande syntyi Viipurissa 17.12.1921 ja viettää eläkepäiviään kotonaan Töölössä, Helsingissä. Lääkärintarkastuksessa meidät tarkasti saksalainen lääkäri valkoisessa takissaan. Samassa rakennuksessa oli eräässä vakuutusyhtiössä töissä viipurilainen kaverini Martti Riikonen. Sodan jälkeen luutnantiksi reservissä edennyt Cande palveli pataljoonassa konekiväärimiehenä. Seuraavana päivänä menimme insinööritoimisto Ratakseen. Helsingissä olin 1941 keväällä töissä Filmituonti Oy:ssä erilaisissa varastotehtävissä. Tarkastus ei minusta ollut kovin perusteellinen, keuhkoja kuunneltiin ja miestä katseltiin, aikaa meni ehkä kymmenisen minuuttia. Pitkä jono meitä tarkastettavia oli. Kun kyselin lisää, hän sanoi, että voisimme lähteä sinne sotaväkeen
Keväällä tapahtui koko Wiking-divisioonassa suuria uudelleenjärjestelyjä, jolloin suomalaispataljoonasta tuli erään lakkautetun pataljoonan sijasta III/Nordland, jonka nimen se loppuun asti säilytti. Hitler ei antanut periksi kesän 1941 Barbarossa-hyökkäyksen epäonnistuttua vaan ryhtyi uuteen suuryritykseen kesällä 1942 kaataakseen Neuvostoliiton. Suomalaiset saivatkin ihmetellä niin varusteiden puutetta kuin aivan outoja toimintatapoja kylmissä oloissa. Itärintama näytti karut kasvonsa suomalaisille jo ennen kuin he pääsivät edes asemapaikkaansa asti. Alkukeväästä pataljoona siirtyi hieman etelämmäksi, mutta hiljaiselo jatkui. Hyvin vaikeissa majoitusoloissa nähtiin merkittävästi vaivaa korsujen rakentamisessa ja elämisen yleisessä järjestelyssä. Kyllä sotaakin käytiin. PATAL JOONALLA OLI MUUTAMIA sivuvaunullisia Zündapp KS 750 moottoripyöriä, jollaisen sivuvaunussa istuu SS-Untersturmführer Kauko Ingerö. Ratkaisu oli varsin lähellä loppukesän 1942 taisteluissa, jotka veivät saksalaiset jo Kaukasuksen öljyalueen reunoille, mutta Saksan voimat eivät tälläkään kertaa riittäneet. tammikuuta, kuukauden tavattomien ponnistusten jälkeen. Saksa oli yksinkertaisesti liian heikko Neuvostoliittoon ja sitä materiaalisesti tukevaan Yhdysvaltoihin verrattuna. Nyt aika pelasi kolmatta valtakuntaa vastaan. Marssireitille jääneitä miehiä ja autoja tippui perille tammikuun lopulle asti. Puhekielessä se oli Dritte Nordland tai Finnenbataillon. Todellinen tulikaste olisi kuitenkin vielä edessä. 116 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA muut vaikeudet katkoivat matkaa. Onneksi rintamalohko oli hyvin rauhallinen koko talven. Sen toisi kesä 1942. Suomalaiset partioivat rintamalinjansa edessä, ja tappioitakin tuli. Kenraali talvi kuritti nyt Wehrmachtia. Moottorimarssin ajoneuvotappiot olivat niin suuria, että osia pataljoonasta jouduttiin kuljettamaan rautateitse. SS-pataljoona saapui Miusjoen rintaman taakse Rutšenkovoon pääosin 9. Pataljoona oli ikään kuin ylimääräinen alun perin kolmipataljoonaisessa rykmentissä. Miukselta itään Suomalaispataljoona otti slovakialaiselta pataljoonalta vastaan rintaman Miusjoen varrelta talveksi ja kevääksi. Sivuvaunun etuosan päällä olevaan telineeseen sai kiinni MG 34 -konekiväärin. Kemijärveläinen Ingerö kaatui luutnanttina Suomen rintamalla kesäkuussa 1944. Rintamalle tultuaan suomalaispataljoona sai tammikuussa nimen Nordland-rykmentin neljäs pataljoona (IV/ Nordland). Kylmään tottuneet suomalaisetkin saivat nyt tuntea nahoissaan Saksan asevoimien surkean valmistautumattomuuden talvioloihin. Kenraali talvi kuritti nyt Wehrmachtia.
Konekivääri oli kymmenmiehisen ryhmän toiminnan keskipiste ja sen tulivoiman salaisuus. Tähän tulivoimaan Suomessa päästiin vasta kymmeniä vuosia myöhemmin. Vuosina 1941–43 suomalainen SS-pataljoona oli kaikkein parhaiten koulutettu ja iskuvoimaisin suomalaisista koottu pataljoona.. Suomalaispataljoonalla oli lopulta neljässä komppaniassaan noin 60 konekivääriä, kaksi jokaisessa ryhmässä. 117 SUOMEN SOTILAan historia KAKSI SUOMALAISTAISTELIJAA välissään saksalainen kevyt konekivääri MG 34
Viimeinen suuri suomalaishyökkäys pieneksi kutistuneiden komppanioitten rippeillä taisteltiin 16.10. Avomaastossa pataljoona ajoi panssarikärkien perässä läpi rannattoman, välillä rotkojen ja kumpurivistöjen rytmittämän aron. lähes 700 kilometriä Kaukasusta kohden. Liikuntasodan tulikasteensa pataljoona sai metsäalueella Lineinajan suurkylässä 16.8.1942. 118 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA Wiking-divisioona joutui kuten edellisenä kesänä Länsi-Ukrainassa seuraamaan von Kleistin 1. Kokonaistilanteen kannalta taistelu oli valitettavan turha, ratkaisu öljyalueen omistuksesta oli jo tapahtunut. Kyseistä taistelua on pidetty pataljoonan historian kovimpana. Lokakuun alkupäivinä etsittiin heikkoa kohtaa neuvostoliittolaisten Malgobekin linjasta ja käytiin yksittäisten taistelijoiden ja pataljoonan näkökulmasta katsoen hyvinkin ankaria taisteluita, mutta sen jälkeen siirryttiin lähinnä asemasotamaisiin oloihin. Maasto oli kumpareista puutonta loivaa kukkulaa ja nousi Terekjoen sillanpäästä vähitellen Malgobekin kaupunkia kohti. Taisteluja käytiin Malgobekin alueella, jonne Wiking-divisioona ja suomalaispataljoona sen osana heitettiin lähes 500 kilometrin moottorimarssilla 17.–23.9.1942. Suomalaispataljoonalta vietiin muiden joukkojen ajoneuvokaluston täydennykseksi lähes kaikki autot, ja se seurasi divisioonaa uudet autot saatuaan vasta elokuussa ja ajoi kolmessa vuorokaudessa 10.–13.8. Lyhyessä ajassa pataljoona menetti noin 40 % määrävahvuudestaan ja noin 60 % sen tosiasiallisesta taisteluvahvuudesta.. Malgobek Kuukauden metsäalueella käytyjen taisteluiden jälkeen jäivät solatiet Mustallemerelle Tuapseen aukaisematta ja saksalaishyökkäyksen painopiste siirrettiin Itä-Kaukasuksen öljyalueelle Mosdokia ja kaukaista Bakua kohden. Sen ajan teillä ja ajoneuvoilla suoritus oli aika kova. Tavoitteena oli katkaista vanha Gruusian – nykyään Georgian – sotilastie ja päästä myöhemmistä Tshetshenian sodista kyseenalaiseen kuuluisuuteen nousseeseen Groznyihin. kukkulalla 701, joka oli itäisin kohta, jonka suomalaiset koskaan saivat haltuunsa. panssariarmeijaa Miukselta ja Donilta Länsi-Kaukasukselle
Collani kaatui 29.7.1944 Viron Sinimäissä SS-Obersturmbannführerinä (everstiluutnanttina) ja hollantilaisista kootun SS-rykmentin komentajana. SUOMALAISPATAL JOONAN KUORMA-AUTO alkutalven 1943 taisteluissa. Jälkikäteisarvioijat voivat pohtia, että miksi ja kannattiko. Sota on yksilön näkökulmasta aina mitä se on. Pataljoona otti osaa Stalingradin vapautusyritykseen. Miesten asusteet ovat sangen kirjavat, mutta ilmeisen tarkoituksenmukaiset ainakin kantajiensa mielestä.. Kunniamerkkejä sateli, ja suomalaisten sotilasmaine sai kunniakkaan sivun historian lehdille. Haavoittuneita oli 11 upseeria sekä 335 aliupseeria ja miestä. Kaatuneiden ja heidän omaistensa kannalta lopullista, tuhoisaa ja niin kovin turhaa, taisteltiinpa sitten hyvän asian puolesta tai ei. Hänet ylennettiin kuoleman jälkeen everstiksi ja hänelle myönnettiin Rautaristin ritariristi. Täydennystä Suomesta Suomalaispataljoonan tappiot kaatuneina, haavoittuneina ja sairaina saivat pataljoonan vahvuuden painumaan, ja kesäkuussa 1942 Wikingin SUOMALAISPATAL JOONAA KOMENSI SS-Sturmbannführer (majuri) Hans Collani koko sen olemassaolon ajan. 119 SUOMEN SOTILAan historia Suomalaispataljoona menetti Malgobekillä puolessatoista kuukaudessa kaatuneina kuusi upseeria ja 82 aliupseeria sekä miestä. Se kertoo jo itsessään taisteluiden ankaruudesta. Lyhyessä ajassa pataljoona menetti noin 40 % määrävahvuudestaan ja noin 60 % sen tosiasiallisesta taisteluvahvuudesta
Tajuntani häipyi hetkeksi. Jonkin verran he oppivat suomea ymmärtämään, mutta sekakieltäkin puhuttiin, sekaisin suomea ja saksaa. Aamulla 17.10. joulukuuta 1941 koitti vihdoinkin se suuri ja odotettu hetki, lähtö rintamalle. Uusi vaihe koitti, kun 25.8. Ainoa vihollisemme oli lieju. Vasta silloin huomasin, että liipaisinsormi oikeasta kädestä oli tohjona, verta tippui kasvoista ja selkäkin tuntui kostuvan. Koko tämän ”offensiivin” tappiot olivat autojen lisäksi yksi upseeri ja 22 miestä. Saksaa opittiin jonkin verran lisää matkan varrella. Ylioppilaat osasivat kieltä ja tulkkasivat aluksi, mutta aika pian jokapäiväiset asia selvisivät itsellekin. Ase oli kätevä käyttää ja tuli rintamalla todella tutuksi. Tiet olivat surkeita, sitkeän liejukerroksen peitossa. Sain runsaasti sirpaleita eri puolille kehoani. Siellä saimme varsinaisen taistelukoulutuksen, pääasiassa hyökkäyssodankäyntiin. Huomasin kuitenkin heittokäden heilahtavan, ehdin vielä vetää liipaisimesta, mutta samalla jo räjähti. Siinä kaatui ensin konekiväärini kakkosampuja Kankaanpään Eero, ja jouduin yksin hoitelemaan konekivääriäni. Kovasti sen käyttöä toki harjoiteltiin, asiat menivät aivan automaation tasolle. Koko talvi meni asemasodassa, tulevan keväthyökkäyksen valmisteluissa ja lisäkoulutuksessa. Loput jäivät pitkin liejumerta, josta ne vasta pakkasten tullen ja teiden taas kantaessa saatiin keräiltyä. Wienin vaiheen jälkeen palasimme 9. Keskenään suomalaiset puhuivat tietysti suomea. vihollinen teki vastaiskun. Ensimmäinen tulikosketuskin saatiin matkan aikana, kun Puolassa kuljetusjunamme kimppuun hyökkäsi joukko partisaaneja. 120 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA W ienissä meidät suomalaiset vapaaehtoiset jaettiin komppanioihin, ja minä jouduin neljänteen komppaniaan. Yöllä hätäisesti kaivamastani montusta en nähnyt vihollista, joka sumun turvin oli päässyt ryömimään käsikranaatinheittoetäisyydelle. Siellä jatkui tehokas koulutus aina elokuun loppupuolelle. Palveli Suomessa kersanttina JR 1:ssä.. Monien vaiheiden ja mutkien jälkeen otimme rintamavastuun tammikuun lopulla Miusjoella Ukrainassa. Edellisenä päivänä valtasimme Malgobegin kukkulan 701. Selvittyäni en tuntenut missään kipua, joten aioin jatkaa ampumahommia. heinäkuuta takaisin Stralsundiin. Junakuljetuksen päätyttyä siirryimme omiin ajoneuvoihimme ja aloitimme moottorimarssin rintamalle. Hänen kaatumisensa oli minulle raskas isku myös henkilökohtaisesti. Kahakassa haavoittui yksi saksalainen upseeri. Siinä hyytyivät meidän hienot uudet ajoneuvomme matkan varrelle niin, että 221 ajoneuvosta vain 114 pääsi perille. Minusta tuli konekiväärimies, ampuja MG 34 -konekiväärille. Pitkän ja turhalta tuntuneen odotusvaiheen jälkeen 3. SS-ROTTENFÜHRER (KORPRAALI) PENTTI LIUKKONEN Syntyi 7.4.1923 Mikkelissä. Eero oli luotettava ja aina rauhallinen Pohjanmaan poika, Munischütze, joka syötti vyötä konekivääriin, kantoi varapiippukoteloa ja patruunalaatikoita. Oma osuuteni tästä valloitussodasta loppui 17.10.1942 aamulla noin kuuden aikaan. Jalkamiehen osa siinä touhussa oli kurja, liejussa kahlaamista ja autojen loputonta työntämistä. Saksaa en matkalle lähtiessäni osannut, mutta minusta tulkkaus oli järjestetty kohtalaisesti. Saksalaiset eivät oikeastaan suomea oppineet, mitä nyt kirosanoja aika piankin. Marssi Ukrainaan oli melkoinen koetus, vaikka vihollinen oli vielä kaukana. suomalaispataljoona siirrettiin Gross-Bornin maastokoulutuskeskukseen
Päämaja värväsi täydennysmiehet rintamajoukoille lähetetyllä kyselyllä, mutta määrää supistettiin, ja se oli vain 200 miestä. 121 SUOMEN SOTILAan historia komentaja kenraali Steiner pyysi Suomesta 300 miehen täydennystä, jossa ei olisi ollenkaan aliupseereita, siis pelkkää miehistöä. Jo alkujaan tuhoon tuomittu yritys epäonnistui odotukset HYMYT OVAT HERKÄSSÄ tässä kesäisessä kuvassa, ajajana seinäjokelainen Pentti Koivisto neljännestä komppaniasta. PATAL JOONALLA OLI oma panssarintorjuntajoukkueensa, jolla oli neljä kuvassa olevaa 50 mm panssarintorjuntatykkiä 5 cm PaK 38.. Suomessahan rintamatilanne oli rauhallinen. Täydennys saapui Kaukasukselle Wiking-divisioonaan, ja kenraali Steiner otti sen vastaan Karman Zintsikaussa 23.11.1942. Täydennyskomppania koottiin Kouvolassa elokuun puolivälissä, laivattiin syyskuun alussa Saksaan ja koulutettiin samassa kuussa pataljoonan täydennyskomppaniassa Grazissa Itävallassa. Silloin Suomen olisi hyvä olla mukana poimimassa hedelmät. Stalingradia yritettiin vapauttaa etelästä päin joulukuun puolivälissä 1942. Saksa saattaisi vielä voittaa, tai voitaisiin saada ensimmäisen maailmansodan loppua muistuttanut tilanne, jossa Saksa olisi ensin voittanut idässä ja sitten se häviäisi lännessä. Täydennyskomppania osallistui heti taisteluihin sellaisenaan, ennen kuin se jaettiin pieniksi kutistuneille pataljoonan komppanioille. Sitä paitsi ulospääsyynkään ei oikein nähty tietä. Rückmarsch Stalingradin katastrofin takia Saksan armeija joutui nopeasti tyhjentämään Kaukasuksen suunnan. Mannerheim myöntyi täydennyksen lähettämiseen heinäkuun alussa. Stalingradin mottiin jääneiden taistelu auttoi siinä, että eteläiset armeijat pelastuivat Kaukasukselta. Näin tapahtui ulkopoliittisista syistä, sillä sodan ratkaisu oli alkukesällä 1942 vielä epävarma
Huomio kannattaa kiinnittää ajajan karvalakkiin, miehet käyttivät jonkin verran suomalaisia varusesineitä saksalaisen asepuvun kanssa. Pataljoona ajoi 9.–10.2.1943 vuoden takaisesta talvesta tuttujen Uspenskajan ja Ambrosievkan kylien kautta suuren Stalinon kaupungin pohjoispuolelle Gorlovskin kaupunkiin. panssariarmeijan osien ja koko sen 6. Suomalaispataljoona oli siis pienenä rattaana mukana suurissa tapahtumissa. Yksi Popovia vastaan heitetyistä joukoista oli moottoroitu Wiking-divisioona – ja sen riveissä suomalainen Dritte-Nordland. Suomalaiset tunnettiin myös puukoistaan, joiden kantaminen koulutusvaiheessa välillä kiellettiinkin. Saksalaisten järjestelyt onnistuivat, ja Saksan 1. Saksan asema alkoi näyttää todella tukalalta.. ja Zelinassa 23.1. panssariarmeija saatiin onnistuneesti joen yli turvaan helmikuun alkupäivinä, juuri Stalingradissa viimeiseen patruunaan taistelleiden Saksan 4. armeijan laskiessa romanialaisliittolaisineen aseensa. Popovin panssariryhmä lyödään Helmikuussa 1943 puna-armeijan Popovin panssariryhmä hyökkäsi tavoiteena edetä Donetsista Stalinon kautta Asovanmerelle, mikä olisi tarkoittanut eräänlaista super-Stalingradia, kun Saksan etelärintaman joukot, sotamarsalkka von Manstei nin komentama Donin armeijaryhmä olisi motitettu kokonaisuudessaan tälle alueelle. Taistellen se vetäytyi sitten Rostovia kohti, suurimmat taistelut olivat Jekaterinovkassa 19.–21.1. Von Mansteinin täytyi äkkiä improvisoida vastarintaa Donin yli palanneiden joukkojensa avulla. Näissä taisteluissa Popovin panssariryhmä käytännössä tuhottiin. Hälytys 11.2. 122 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA ylittäneen alkumenestyksen jälkeen, ja näiden joukkojen avuksi lähetettiin tammikuun puolivälissä Wiking-divisioona ja suomalaispataljoona sen osana Kuberlejoen puolustuslinjalle. ja 4. vei sen pariksi viikoksi vähän lännempänä sijaitsevan Krasnoarmeiskojen kaupungin ympärillä riehuneisiin katkeriin taisteluihin. Mansteinin operaatio jäi maailmanhistorian sivuille yhtenä täydellisimmistä ja taidokVAUHTIA on tähän poseerattuun kuvaa koitettu saada vapaaehtoisten dramaattisella asennolla ja konekiväärillä. Suomalaispataljoona oli venäläisten suuren läpimurron tapahtuessa majoitettuna vanhalla Miusjoen linjallaan. Ajoa oli yli 400 kilometriä Kalmukkiaron ylitse. Aikaa oli hankittava, koska kaikkien vetäytyjien oli päästävä mahtavan Donin yli Rostovin lähellä olevaa suuren voimalaitoksen patoa myöten. Lähinnä Stalingradia suomalaispataljoona kävi Krasnaja Znamjan (Punalipun) kolhoosissa Kuberlejoella. Rintaman läpimurto onnistui Popoville helposti Isjumin seudulla 9.–10.2., ja hänen panssarijoukkonsa ajoivat pian avoimella lakeudella Asovanmerta kohti kohtaamatta vastarintaa
Kokeneen sotilaan taskun yllä on talvisodan muistomitalin ja toisen luokan vapaudenmitalin nauhat. Heille järjestettiin erikoiskurssi ennen Suomen armeijaan liittymistä Kuurilassa, Hämeenlinnassa. Kurssin loppuparaatissa kuvattiin tämä suomalaisvapaaehtoinen, jonka rintapieltä koristavat toisen luokan Rautaristin nauha, musta haavoittumismerkki ja panssaritaistelumerkki. SUOMEN SOTILAan historia 123 KEVÄÄLLÄ 1942 SS-DIVISIOONA WIKINGISSÄ PALVELLEITA SUOMALAISIA, erityisesti aliupseereita kotiutettiin runsaasti. SA -K U VA
Pataljoona oli sen jälkeen levossa kaukana linjojen takana vielä pari viikkoa. SS-järjestö halusi huhtikuussa 1943 neuvotella suomalaisen SS-pataljoonan palveluksen jatkamisesta Suomessa vietetyn loman jälkeen. PE KK A N IE M IN EN. Sitten seurasi rautatiekuljetus Tallinnaan, laivaus Hankoon ja aseeton loppujuhla omaisten ja kenraali Steinerin läsnäollessa Tampereen Pyynikin urheilukentällä 3.6.1943. Se irrotettiin rintamasta ja Wikingdivisioonasta ja kuljetettiin kenraali Steinerin kiitosten saattelemana 24.4. Kuvassa neljä iloista lomalaista satamalaiturilla. Stalingradin antautuminen tammikuussa 1943 vei Suomen hallituspiirien luottamuksen Saksan voittoon suursodassa. 124 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA kaimmista liikuntasodan torjuntataisteluista koskaan. Sen tuleva kohtalo oli tuolloin epäselvä. Suomi teki tämän seurauksena rauhantunnusteluja ja joutui näiden takia Saksassa epäsuosioon. Kotimaahan Pataljoona vietti ansaitun loman YläBaijerissa Ruhpoldingin lomakeskuksessa 11.5.–23.5.1943. n Haavoittumista ja sairaalassa parantumista seurasi yleensä toipumisloma koti-Suomessa. Taistelujen jälkeen asemasotalinja vakiintui Donetsjoen itärannalle Isjumin eteläpuolelle, jossa suomalaispataljoona oli vielä kevyessä etulinjapalvelussa kevätsäässä 4.3.–10.4.1943. Waffen-SS oli aloittamassa suuren laajentumisen, johon suomalaisrykmentti olisi sopinut hyvin. Jopa suomalaisjoukon laajentamista Kaleva-nimiseksi rykmentiksi pohdittiin. Saksan asema alkoi näyttää todella tukalalta. Pataljoona hajaantui tämän jälkeen kuukauden kotilomalle Suomeen. alkaen rautateitse Saksaan. Mutta sotaa sekään ei enää pystynyt muuksi kääntämään
Kuulin myöhemmin, että kun tytöille oli poikien katala temppu selvennyt, kosto oli tullut aivan oikeaan osoitteeseen. Reservissä yliluutnantti. Untersturmführer, Schütze se ja se meldet sich zum scheissen. Suomen rintamalla kaatui lähinnä kesän 1944 taisteluissa 113 entistä SSvapaaehtoista. SS-ROTTENFÜHRER (KORPRAALI) JOUKO KAUKO W ienistä oli tullut Suomen lehtiin viestejä meidän laulutavastamme. Suomalaiset SS-miehet jaettiin Suomeen palattuaan melko tasaisesti kaikille eri rintaman osille. Koulutusajan ampumaharjoituksissa kuului asiaan, jos esimerkiksi komppanianpäällikkö sattui olemaan paikalla, että ampujan oli jämäkästi ilmoittauduttava hänelle saksaksi. Eräät joukot, kuten Laguksen panssaridivisioona, sai poikkeuksellisen runsaasti SS-miehiä riveihinsä. Koulutushan oli rankkaa, ja helle melko kiusallinen etenkin marssilla. Pataljoonan lopettajaisjuhla pidettiin pienissä puitteissa Hangossa 11.7. Mutta sota kestäisi vielä kaksi vuotta ja vaatisi miljoonia ihmishenkiä. Wienissä oli luonnollisesti suomenkielisiä ihmisiä, jotka kertoivat maamme lehdistölle huonosta laulutaidostamme. Samalla he olivat opettaneet vastaisen varalle monia suomalaisia sanoja ja sanontoja. Niinpä kerrankin eräs poika meni päällikön eteen ja sanoi: ”Untersturmführer, Schütze se ja se meldet sich zum scheissen.” Ampumista tarkoittava tärkein sana vaihtuikin alapään toimintoja tarkoittavaksi. SS-miehet lähetettiin asepuvun vaihSyntyi Hyrynsalmella 24.9.1924 ja kuoli Kemijärvellä 16.9.2004. Päällikön puhe tämän jälkeen oli suhteellisen rauhallista, mutta kun ammunnan jälkeen sama sana meni taas vikaan, niin päällikön päreet paloivat. divisioonaan noin 30 miestä, III armeijakuntaan noin 50 miestä ja pieni määrä kotijoukkoihin. Palveli SSjoukoissa heitinmiehenä. Saksassa koulutettiin 21 suomalaista upseeria ja Suomessa UK:n (Upseerikoulu, Reserviupseerikoulun nimi jatkosodan aikana) eri kursseilla 282, joten 303 SS-miestä kohosi myöhemmin upseereiksi, mikä näin pienestä joukosta on tavaton määrä ja osoittaa SS-miesten kykyjen korkean tason. Kun pataljoona oli vielä lomalla, hän ojensi 27.6.1943 Erfurthille, saksalaiselle kenraalille Päämajassa, Hitlerille osoitetun muistion, jossa pyydettiin pataljoonan lopettamista, koska sotilaallinen yhteistyö nyttemmin tapahtui aivan eri mitassa ja Suomi tarvitsi itse miehensä. Muun muassa ”Guten Tag” oli suomeksi ”naidaanko heti?” Olihan siinä myöhemmin tulijoilla kummastelemista. Ainakin osa suomalaisista SS-miehistä oli halukkaita jatkamaan. Saksan kielen heikko osaaminen tuotti monelle pojalle ja samoin kouluttajille harmia ja jopa hauskaakin. Hitler hyväksyi Mannerheimin pyynnön suomalaisten kotiuttamisesta Kurskin panssaritaistelun aattona 4.7. Suoritti upseerikoulun Suomessa jatkosodan jo päätyttyä (UK 60). Se jäi Hitlerin viimeiseksi hyökkäysoperaatioksi idässä. Niinpä komennuskunnan poikia oli mennyt johonkin kaukaiseen kanttiiniin ja kertonut tytöille suomalaisten tulosta. Kun heille oli tehty selväksi, mitä sanat oikeasti tarkoittivat saksaksi, olivat laulut lopussa. Kesän 1943 laskelmien mukaan heistä lähetettiin aluksi Kannaksen ryhmään noin 160 miestä, Aunuksen ryhmään noin 200, Maaselän ryhmään noin 110 miestä, 14. Päätöksen pataljoonan kohtalosta teki lopulta sotamarsalkka Mannerheim. Suomen rintamalla kaatui lähinnä kesän 1944 taisteluissa 113 entistä SSvapaaehtoista.. Gross-Bornista eräs tarina kertoo etukomennuskunnan toilauksesta. SUOMEN SOTILAan historia 125 Viimeiset taistelut Suomen hallitus ei ollut jatkosuunnitelmista tai joukon laajentamisesta erityisen ihastunut, mutta ei ulkopoliittisista syistä voinut oikein olla vastaankaan. Alueella oli paljon kanttiineita. Se alkoi: ”Tästähän se laulu niin mukavasti alkaa, kun sälli veti lepikossa housujansa jalkaan...” Sitten laulu jatkui sopimattomalla tekstillä. Kaipa se oli hyvää kuunnellakin, koska kouluttajat joskus määräsivät sitä laulettavaksi. Joku oli keksinyt ennestään tutun kaksiäänisen laulun, joka oli todella helppo marssilaulu. tamisen jälkeen Hangosta Suomen rintamille, monet kuitenkin aluksi upseerikouluun
Osa heistäkin jo siirtynyt viimeiseen iltahuutoon. 126 SUOMEN SOTILAAN HISTORIA Perikato Jatkosodan jälkeen, kun poliittinen suuntaus Suomessa vaihtui, SSmiesten asema kävi monin tavoin tukalaksi. Siviilielämässään monet pärjäsivät lopulta kuitenkin hyvin. Puolustusvoimat, poliisi ja eräät muut organisaatiot pakottivat riveihinsä värväytyneet entiset SSmiehet eroamaan, monilla työpaikoilla SS-miehiin kohdistettiin henkistä ja muuta painostusta. Monesta tuli arvostettujen ammattien harjoittajia, liikemiehiä, kirjailijoita ja ylipäänsä keskimäärin elämässään hyvin pärjänneitä. Muutama ohessa. n Lähes kaikki Saksan palveluksesta Suomeen palanneista SS-miehistä jatkoivat palveluaan vielä Suomen armeijassa, vain invalidisoituneet välttyivät tältä. Tulipa joukosta kaksi ministeriäkin, jos se nyt on menestymisen mittari. Saksalaiset pettivät osan lupauksistaan heti alussa, ja Suomi suhtautui vähemmän innostuneesti vuonna 1943 kotiutuneisiin SS-miehiin ja käytännössä syrji heitä sodan päättymisen jälkeen. Suomen Sotilas on haastatellut veteraaneja vuosien kuluessa. Monelle SS-miehelle palvelus saksalaisessa asepuvussa oli lopulta pettymys vuonna 1941 annettuihin lupauksiin ja odotuksiin verrattuna. Invalidien asema järjestettiin asiallisesti vasta vuonna 1956. Jaetussa Saksassa SS-miehiin suhtauduttiin rikollisina natsiorganisaation jäseninä kummankin Saksan otettua pesäeron kansallissosialismiin. Moni ei palveluksestaan huudellut, eikä sen perään paljon Suomessa kyselty. Kuvassa keväällä 1942 kotiutunut SS-mies kantaa jo kesäpuseroa ja suomalaista kivääriä. Pahiten kärsivät SS-asepuvussa invalidisoituneet, koska Suomen valtio ei heidän huoltoonsa osallistunut kaikista vuonna 1941 annetuista lupauksista huolimatta. SS-miesten erikoislaatuista kokemusta ei hyödynnetty, ei edes asevoimiemme parissa. SA -K U VA. Pian heistä viimeinenkin on poissa, ja sitten on enää myöhäistä kysellä, minkälaista oli palvelus kenties ihmiskunnan tähänastisen sotahistorian yhdessä kovimmista sotajoukoista
SA -K U VA