alv 10%) VERINEN VIIPURINLAHTI 1944 LAIVUE 2020 MERTEN SUDET TEIKARSAARI 1944 Merivoimien jättihanke SUURET MERITAISTELUT MERIVOIMIEN SYNTY 70 17 71 -1 90 1 PA L. 8,90 € (sis. V K O 20 19 -2 2
Tyynenmeren sota Modernin merisodan synty. Suomi pelastui, mutta hetken kaikki oli veitsenterällä Teikarsaaressa ja Viipurinlahden rannoilla. Merivoimien synty Itsenäisen Suomen 86 36 18 Teikarsaari 1944 Verisiä saaristotaisteluita Kesällä 75 vuotta sitten, Suomi torjui puna-armeijan strategisen iskun. Kaikki muistavat Talin ja Ihantalan mutta veriset saaristotaistelut Viipurinlahdella kesällä 1944 unohdetaan usein
Kustantaja: Kustannus Oy Suomen Mies, Toimitusjohtaja Kai Ahotupa, p. 0400 418 705 Postiosoite: Döbelninkatu 2, 6 krs., 00260 Helsinki Ulkoasu ja taitto: Kalevantuli, Matti Vartiala, p. TÄSSÄ EXTRASSA Julkaistava aineisto. Aineisto hyväksytään julkaistavaksi ehdoin, että Kustannus Oy Suomen Mies saa aineistoon hyvän kustannustavan puitteissa eri korvauksetta vapaan käyttöoikeuden tiedonvälitystoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu. 040 589 4547 Kirjapaino: PunaMusta ISBN 978-952-9872-71-8 76 4 Kuolema Itämerellä – Wilhelm Gustloffin upotus 16 Aleksandr Marineskon värikäs elämä 18 Verisiä saaristotaisteluja 30 Teikarsaari 1944 36 Nousevan auringon taivas 48 Iyozo Fujita 51 Haburo Sakai 56 Jumalan tuuli 58 Viimeisten samuraiden ilmavoitot 60 AIP – Pinnan alla pidempään 76 Laivue 2020 86 Itsenäisen Suomen Merivoimien synty
TEKSTI: KARI KUUSELA Pakolaislaiva Wilhelm Gustloffin upotus 1945 KUOLEMA ITÄMERELLÄ Maailman suurin merikatastrofi: ainakin 5 000 ihmistä saa surmansa.. 4 SUOMEN SOTILAAN merisota
Upottajan lähtösatama oli Suomessa.. Mutta missä ja koska näyteltiin maailmanhistorian eniten ihmisuhreja vaatinut murhenäytelmä merellä. 5 SUOMEN SOTILAan merisota Kaikki muistavat Estonian, Titanicin ja Lusitanian. Aluksen nimi oli Wilhelm Gustloff. Paikka oli Itämeri ja tapahtuma-aika 74 vuotta sitten
Malmilla oli neuvostoilmavoimien yksiköitä. 6 SUOMEN SOTILAAN merisota M aailman suurimmaksi merikatastrofiksi saksalaisen matkustajalaiva Wilhelm Gustloffin upotus 30. Onko niin, että välirauhansopimukseen kuulunut neuvostolaivaston tukeminen on jätetty tarkoituksella pimentoon. Syksyllä 1944 tilanne muuttui maarintaman vetäydyttyä Suomenlahden etelärannalla Virosta ja pohjoisrannalla Suomen irtauduttua sodasta. 23,6 metriä leveän, 56 metriä korkean ja 6,8 metrin syväyksen vaativan aluksen alkuperäinen miehistövahvuus oli 417. Näistäkään ei paljoa ole kirjoiteltu, vaikka Suomi käyttäytyi – pakotettuna – kuten paraskin liittolainen Neuvostoliiton suuntaan. Yllä harvinainen värikuva Wilhelm Gustloffista talvella Gotenhafenissa. Vaatimukset täytettiin nyt nurkumatta ja täsmällisesti, monivuotinen ”kanssasotija” Saksa taisi toisinaan saada huonomman kohtelun kovakorvaiselta Suomelta. Aluksen suurin nopeus oli 16 solmua ja sen neljä 8-sylinteristä MAN-meridieseliä antoivat 9 500 hevosvoiman tehon. Vielä oudommaksi asian tekee se, että Suomi oli kytköksissä tapahtumaan; laivan upottanut ja tuhansia ihmisiä surmannut venäläinen sukellusvene lähti suomalaisesta satamasta ja palasi suomalaiseen satamaan. tammikuuta 1945 Itämerellä on yllättävän tuntematon tapahtuma. Kansanristeilijässä oli 489 hyttiä, joista osa oli suurille ryhmille suunniteltuja. Itämerellä tapahtuneena sen luulisi olevan Suomessa tunnettu, mutta jotenkin se on jäänyt pimentoon. Vuoden 1941 aikana ei punalaivaston sukellusveneille suuria menestyksiä tullut, kuten ei seuraavana vuonnakaan. Saksalaiset. Monista muista sopimuksen pykälistä on kirjoitettu runsaasti: venäläiset sukellusveneet ovat saaneet olla yllättävän rauhassa, vaikka veneet tekivät koko sodan suurimmat upotuksensa juuri 1944-45 Suomesta käsin operoidessaan. näläinen tukikohta ja mm. Vuoden 1942 jälkeen saksalaisten ja suomalaisten suorittamat miinoitukset sekä saksalaisten keväällä 1943 laskema sukellusveneverkko katkaisivat Suomenlahden niin tehokkaasti, että Itämerestä tuli käytännössä Saksan sisämeri, punalaivasto oli kokonaisuudessaan saarrettu Suomenlahden pohjukkaan. Sukellusvenesotaa Itämerellä Itämeri on sukellusveneille huono toimintaympäristö, sen vedet ovat matalat ja meri on ahdas. Vierasta sotavoimaa oli Suomessa loppusyksystä 1944 alkaen muutenkin, myös neuvostolaivaston pinta-aluksia tukeutui Suomen etelärannikon satamiin, Porkkalassa oli veWilhelm Gustloff 1945 n 208,5 metriä pitkän, alkujaan 1 463 matkustajan Kdf-matkustaja-alukseksi rakennetun 25 484 bruttorekisteritonnin M/S Wilhelm Gustloffin kansilla tungeksi sen upotessa ainakin 6 000-7 000 henkeä
ennen aamunkoittoa, Marinesko suuntaa kohti Danzigia ilmoittamatta esimiehilleen. 7 SUOMEN SOTILAan merisota SUOMI RUOTSI NORJA SAKSA PUOLA VIRO LATVIA LIETTUA Rostock Flensburg Kiel Hamburg Lübeck (Gotenhafen) Gdynia Gdansk (Danzig) Kaliningrad (Königsberg) Stockholm Göteborg Oslo Helsinki Hangö Turku Wilhelm Gustloff ja S-13 tammikuu 1945 (reittimerkinnät eivät ole tarkkoja) Neuvostosukellusvene S-13 lähtee Hangosta tammikuun 11. Gustloff lähtee Gotenhafenista n. Suomi tarjosi Marineskon veneelle ja useille muille neuvostoaluksille satamapalvelut ja huollon sodan lopulla. S-13 liittyy kahden muun sukellusveneen joukkoon vartioidakseen Memelin rannikkoa. klo 19-20. Suomalaiset myös raivasivat yhdessä saksalaisten kanssa tekemänsä miinoitteet sekä sukellusveneverkot ja saattoivat aluksia ulos merelle. S-13 Merivoimien tiedustelun kuvaamana syksyllä 1944. Wilhelm Gustloff torpedoitiin tammikuun 30, 1945 klo 21.16. Tammikuun 30. Itämeri on sukellusveneille huono toimintaympäristö, sen vedet ovat matalat ja meri on ahdas.. Tammikuun 26. Alus on kiinnittymässä Kataja nokan Pohjoisrantaan suunnilleen nykyisen Miinanraivausmuistomerkin kohdalle, jonka suunnasta kuvakin on otettu. klo 12.30, tammikuun 30. Alun perin Gustloffin piti kuljettaa laivaston henkilökuntaa Kieliin ja jatkaa matkaansa vieden pakolaisia Flensburgiin. S-13 alkaa seurata sitä n. n Upottaja
Veneet saavuttivat muutamia upotuksia loppuvuoden 1944 aikana aiheuttaen saksalaisille lisäharmia. 8 SUOMEN SOTILAAN merisota eivät pystyneet enää Suomenlahden sulkua pitämään ja punalaivastolle avautui pääsy Itämerelle. Saksalaiset olivat saaneet meritse tapahtuvasta evakuoinnista jonkin verran kokemusta syykuussa 1944 ensin väkensä ja kalustonsa laivaamisessa Suomesta ja vähän myöhemmin Virosta. Muita seurasi perässä tukialuksineen, ja pian nämä punalaivaston sukellusveneet tukeutuivat Naantaliin, Turkuun, Hankoon ja Helsinkiin. Saksa ei ollut varautunut kunnolla siviilien evakuointiin sen enempää maakuin meriteitsekään. Pitkän etenemisensä ja huolto-ongelmien vuoksi venäläiset olivat pysähtyneet, mutta tammikuun puolessa välissä 1945 rintama lähti jälleen liikkeelle. kaksi matkustajalaivaa majoitukseen, telakkapalveluja, polttoainetta jne. Veneet lähtivät heti merelle toimintaan saksalaisia vastaan. Itärintama oli jo saavuttanut Saksan valtakunnan rajat, Itä-Preussissa ensimmäiset saksalaiset alueet oli jo evakuoitu puna-armeijan tieltä. Suhteellisen rauhallinen alue oli muuttunut sotanäyttämöksi. Samalla törmättiin myös ongelmiin, sillä siinä missä sotaväen yksiköillä oli organisaationsa, kurinsa ja johtajansa, majoitusja muonitusvälineensä, puuttuivat nämä siviileiltä totaalisesti. Moni jäikin säälimättömän ja kurittoman puna-armeijan jalkoihin kohtalokkain seurauksin. Useissa paikoissa se aluksi jopa kiellettiin. Sotalaivat tai joukkojen kuljetuksiin käytetyt rahtilaivat sopivat myös huonosti uuteen tehtäväänsä, suurten siviilimäärien kuljettamiseen. Lisää siviilejä tuli laivoihin muistakin Baltian satamista, ja niin Saksan merivoimien kuin kauppalaivastonkin alukset saivat kokemusta siviilien kuljettamisesta suurina joukkoina. Evakuointi myös käynnistettiin liian myöhään. Maailmanhistorian suurin merievakuointi Vuoden 1944 lopulla suursodan painopiste oli hetkellisesti länsirintamalla saksalaisten tehdessä Ardenneilla viimeisen yrityksensä ratkaista sota edukseen. Mitään oleellista merkitystä näillä upotuksilla ei ollut, mutta Itämeren tilanne oli saksalaisten kannalta kuitenkin olennaisesti muuttunut. Vaikka valtaosa meritse evakuoitavista oli sotaväkeä, oli mukana myös siviilejä. Naisväestö raiskattiin, ja moni siviili menehtyi venäläisten silmittömään väkivaltaan, aliravitsemukseen ja levinneisiin tauteihin. Ensimmäiset venäläiset sukellusveneet saatettiin Suomen laivaston toimesta lokakuun alussa Utön vesille pitkin Suomen suojaisaa rannikkoa. Välirauhansopimuksen perusteella Suomi käynnisti Itämeren miinan rai vauk sen, laski satamiinsa punalaivaston yksiköitä ja antoi näille tukikohdan Porkkalasta. Suomalaiset antoivat veneiden miehistöille mm. Pakolaispaineen lisääntyessä Danzigin lahden (Danzig nykyisin Gdansk) satamissa vuoden 1945 tammikuussa ja venäläisten lähestyessä oli saatava lisää laivauskapasiteettia käytWilhelm Gustloff 1945
Pakolaisten ja sotilaiden evakuoimisesta Itämeren satamista länteen Pohjois-Saksan ja Tanskan satamiin tuli Saksan merivoimien viimeinen suuri tehtävä. tammikuuta, tavoitteena oli 4 000 pakolaisen kuljetus. 9 SUOMEN SOTILAan merisota töön. Laivan haltija, 2. Oman vajaa tuhannen miehensä lisäksi sukellusvenekoulutusdivisioonan toisen koulutusosaston käskettiin lastata Wilhelm Gustloffiin noin neljäsataa merivoimien naispuoliseen henkilökuntaan kuuluvaa, haavoittuneita ja pakolaisia, jotka käskyn mukaan olivat muita kuin ”taistelukelpoisia” henkilöitä. Sukellusvenemiehillä ja heidän johtajallaan Korvettenkapitän (komentajakapteeni) Wilhelm Zahnilla oli kiire Pakolaisten ja sotilaiden evakuoimisesta Itämeren satamista länteen PohjoisSaksan ja Tanskan satamiin tuli Saksan merivoimien viimeinen suuri tehtävä.. Laivoja saatiin lisää ottamalla käytännössä suurin osa Saksan Itämerellä olevasta kauppalaivastosta evakuointiorganisaation käyttöön. Myös suuret ja toistaiseksi sodalta säästyneet matkustajalaivat otettiin nyt käyttöön, jotta valtavat pakolaismassat olisi saatu kuljetetuksi Saksan itäisiltä alueilta länteen. U-Boots-Lehrdivision (toinen sukellusvenekoulutusdivisioona), oli saanut em. Sodan lopputulokseen sillä ei vaikutusta ollut, mutta näiden kahden miljoonan ihmisen tulevaisuuden kannalta merkitys oli valtava. käskyn siirtää koulutuksessa olevat sukellusvenemiehensä, koulutuskalustonsa ja koko välineistönsä kahdella asuntolaivallaan mahdollisimman nopeasti länteen, jossa miehistöjen koulutus saatettaisiin nopeasti loppuun ja komennettaisiin valmistumassa oleviin moderneihin tyypin XXI sukellusveneisiin. Asuntolaivana Gotenhafenissa (nykyinen Gdynia) palvellut moottorialus Wilhelm Gustloff alkoi ottaa pakolaisia 25. Kuljetettujen ihmisten kokonaismäärä nousi ennen sodan loppua yli 2 miljoonan. Laivan lastaus kesti muutamia päiviä, ja niin sen ihmislasti kuin sukellusvenekoulutusdivisioonankin johto tuli kärsimättömäksi. Sukellusvenetyyppiin oli asetettu suuria toiveita, ja sen toivottiin muuttavan merisodan tilannetta saksalaisille edullisemmaksi. Puolueen organisaatio ei pakolaisongelmaa pystynyt ratkaisemaan muutenkaan, vaan itse asiassa pahensi sitä valheellisella vastarintapropagandallaan ja jättämällä evakuoinnin käskemisen monasti liian myöhään. Suoritus oli valtaisa, nopeasti improvisoitu ja onnistui lopulta hyvin pienin suhteellisin tappion. Tätä varten oli olemassa suunnitelmia ja organisaatio, jota johti ”Seetransportchef der Wehrmacht”, ”Asevoimien merikuljetuspäällikkö”, kontra-amiraali Konrad Engelhardt ja hänellä oli suuret valtuudet tehtävänsä täyttämiseksi. Matkustajalaivat olivat suureksi osaksi käytössä asuntolaivoina tai sairaalalaivoina merivoimille alistettuina. tammikuuta siirtää molemmat sukellusvenekoulutusdivisioonansa Danzigin lahdesta länteen Lyypekin lahteen. Laiva on lastattu pakolaisilla Saksan merivoimien komentaja, suur amiraali Karl Dönitz käski 21. Käskyn mukaan pakolaisten valikoimisen olisi tehnyt kansallissosialistisen puolueen aluehallinto, mutta näin ei todellisuudessa käynyt
tammikuuta. Hänen veneensä S-13 käskettiin muiden merellä olleiden venäläisten sukellusveneiden tavoin siirtymään Itä-Preussin rannikolle häiritsemään saksalaisten merikuljetuksia. 10 SUOMEN SOTILAAN merisota päästä pois Danzigin lahdelta venäläisten lähestyessä, ja toisaalta heitä odotti uusi tehtävä. Myöhään illalla 30. Sukellusveneiden käytöllä pyrittiin tukemaan suurhyökkäyksen aloittanutta puna-armeijaa. Lähtöä edelsi merikuljetuksien suojaamisesta Kuurinmaan satamien ja Danzigin lahden välillä vastaavan 9. Sudet tulevat Alkoholinkäyttöönsä liittyneiden ongelmien ratkettua ja Itämeren laivaston sukellusvenejoukkojen johdon annettua lupansa, komentajakapteeni Marinesko lähti vihdoin 11. Sukellusvene seurasi vihollislaivoja noin kahden tunnin ajan pinnalla lähestyen koko ajan suoraa kurssia ilman polveilua kulkevaa suurta saksalaislaivaa. Neljännen moottori käynnistyi, mutta se ei jostakin syystä lähtenyt torpedoputkesta. Pakolaisia täynnä olevan laivan henkilöstö oli myös innokas lähtemään, laivan kauppalaivastoon kuuluva kapteeni Friedrich Petersen halusi pelastaa laivansa ja oli huolissaan pakolaismassojen hallinnasta täydellä laivalla. Putkeen jäänyt torpedo aiheutti miehistölle vaaran ja epämiellyttävä hetkiä, ennen kuin sen moottori pysähtyi itsestään. Käskyvaltasuhteet menivät ko. Wilhelm Gustloff 1945 hin ollut. tammikuutta S13:n komentosillalla veneen ensimmäisen upseerin Jefremenkon johdolla ollut vahtimiehistö näki rannikon suunnassa valoja, joiden arveltiin olevan loistosta tai majakasta peräisin. Hän oli ajanut suuren laivan ja rannikon väliin, arvellen ettei hyökkäystä siltä suunnalta odotettu ja tähystyskin olisi heikommin hoidettu. Vene ajoi päivän sukelluksissa, mutta nousi pimeän tultua pintaa lataamaan akkujaan. Wilhelm Gustloffin ja Hansan, toisen asuntolaivana olleen sukellusvenekoulutusdivisioonan matkustajalaivan, lähtöpäivänä ei suojausorganisaatiolla kuitenkaan ollut käytössään yhtään laivaa tähän tarkoitukseen, mutta niitä oli tulossa. alukset. Kuurinmaan rannikolla risteillyt Marinesko ei löytänyt torpedoitavaa vaan päätti siirtyä aamulla 30. tilanteessa siten, että sukellusvenedivisioona teki laivoillaan mitä halusi, varmistusdivisioonalla ei käskyvaltaa asuntolaivoita sotaretkelleen. Valojen arveltiin ennakoivan saksalaisten laivojen tuloa, ja sukellusvene siirtyi taisteluvalmiuteen. Klo 21.08 Marinesko käski laukaista kaikki neljä keulatorpedoa, joista kuitenkin vain kolme lähti normaalisti liikkeelle. Ja vaikka laivaan oli otettu muonaa ja vettä tuhansien ihmisten tarpeisiin, eivät nämäkään varastot riittäisi loppumattomiin. Näköhavainnot kertoivat vain laivan olevan suuri. Varmistusdivisioona kokosi evakuointilaivoja saattueiksi, joita suojasivat miinanraivaajat, aseistetut troolarit ym. Vesikuuntelumies sai havainnon nopeasti kulkevasta moottorilaivasta, jota arveli risteilijäksi. Vain ylempi johtoporras, käytännössä merisodan johto Berliinissä, olisi voinut käskeä suuria laivoja odottamaan. Noin klo 21 Marinesko käski veneensä pintahyökkäykseen. Stalin putkessa Lähempää suuri laiva paljastui oletetun risteilijän sijasta suureksi matkustajalaivaksi. tammikuuta HangosKlo 21.08 Marinesko käski laukaista kaikki neljä keulatorpedoa.... Lumikuuro haittasi välillä näkyvyyttä, mutta pian näkyi pimeydessä kahden aluksen silhuetti, toisen ollessa hyvin suuri ja toisen pieni. Nyt ”harmaasusi” sai maistaa omaa lääkettään. Sukellusvenekoulutusdivisioona ratkaisi asian siten, että ilmoitti suojaavansa kuljetuksen omilla aluksillaan, eikä taipunut varmistusdivisioonan vaatimuksiin odottaa tulossa olevia saattajia. Laivalla jo olevien tuhansien ihmisten ruokkiminen vaati organisointia, kuten saniteettitilojenkin käyttö. tammikuuta Danzigin lahdelle parempien maalien toivossa. Pakolaiskuljetuksista vastuussa oleva organisaatio puolestaan halusi lastata laivan mahdollisimman täyteen. n Kapteeni Petersen oli jo liian vanha mies Gustloffin kapteeniksi sen joutuessa sotanäyttämölle. varmistusdivisioona) Gotenhafenissa olevan johtoportaan ja kuljetuksen johtajan komentajakapteeni Zahnin kiista laivan suojaamisesta. Häneltä puuttui myös tarvittava sotakokemus. Zahn kuitenkin pelastui Gustloffin upotuksesta. Löytämättä maaleja torpedoilleen Marinesko siirtyi vielä lännemmäksi Helan niemimaan tasalle löytääkseen länteen meneviä kuljetuslaivoja. Marinesko tuli komentosillalle 19.10 paikallista aikaa ja käski ajaa kohden valoja. Sicherungs-Divisionin ( 9. n Komentajakapteeni (Korvettenkapitän) Zahn oli itsekin sukellusveneupseeri. Edesvastuuton päätös Laivan käskettiin lopulta lähteä kohti Lyypekkiä 30. Käskyvaltasuhteilla, ristiriitaisilla tavoitteilla ja asuntolaivojen suojueen laadulla tuli olemaan suuri merkitys Wilhelm Gustloffin kohtalolle, siksi asiaa on käsitelty näin perusteellisesti. Ratkaisu oli rohkea; lahti oli matala ja ahdas sukellusveneen toimia
11 SUOMEN SOTILAan merisota n Aikalaispiirros pakolaisista ahtautumassa Wilhelm Gustloffiin.
Lienevät olleet sotaan osallistuvan aluksen viimeiset tykinlaukaukset Suomen alueella. Wilhelm Gustloff 1945 pui Turkuun helmikuun puolessa välissä. Steubenin upotuksen jälkeen Marineskon S-13 lähti paluumatkalle ja saan Gustloff sai kolme peräkkäistä torpedo-osumaa. Vielä satamassa laivan jo lähdettyä laiturista lastataan kuitenkin vielä lisää väkeä, sillä sen kylkeen tulee Pillausta 500-600 pakolaista tuonut höyrylaiMarinesko ilmoitti esimiehilleen radiosanomassa upottaneensa noin 20 000 tonnin aluksen kolmella torpedolla ja jatkavansa partiointia vahingoittumattomana. Vene telakoitiin talveksi, ja se teki toukokuussa vielä yhden tuloksettoman sotaretken. Vene oli matalassa vedessä, jossa oli hankala väistää syvyyspommeja. Sähkövirta katkesi sitä tuottavien apukoneiden pysähtyessä, ja laiva pimeni. Laivaan osuivat yöllä klo 00.53 molemmat Marineskon veneen ampumat torpedot, ja se upposi klo 01.26. Vene ampui tykillään kaksi laukausta saapuessaan satamaan merkkinä kahdesta upotuksestaan. Yhteensä tämän laskelman mukaan laivalla oli siis 6 050 henkeä. Ensimmäinen osui aluksen keulaan, viimeinen konehuoneeseen. Näistä Stalinille omistettu ei suostunut venettä jättämään, mutta kolme muuta hoitivat tehtävänsä asianmukaisesti ja osuivat maaliin, ensimmäinen lähelle keulaa, toinen lähemmäs keskilaivaa ja kolmas keskilaivaan konehuoneen kohdalle. helmikuuta. Ne oli nimetty asiaan sopivasti: niihin oli kirjoitettu ”Leningradin puolesta”, ”Isänmaan puolesta”, ”Kansan puolesta” ja ”Stalinin puolesta”. Venettä avusti suomalainen luotsi ja jäänmurtaja. Viimeinen matka Wilhelm Gustloff oli irrottanut touvinsa nelivuotisen laiturissa makaamisensa jälkeen vihdoin klo 12.30 tammikuun toiseksi viimeisenä päivänä. Viimeiset laukaukset S-13 suuntasi avomerelle Gustloffin upotuksen jälkeen korjaamaan pieniä vaurioitaan ja lataamaan torpedoputkiaan. Hinaajat alkoivat avustaa nyt kohtalon alusta merelle. Vene pysyi Danzigin lahdelta länteen menevän väylän lähistöllä ja upotti toisenkin suuren laivan 10. Wilhelm Gustloffin koneet pysähtyivät, ja se kallistui paapuuriin keulan samalla alkaessa upota.. Wilhelm Gustloffin koneet pysähtyivät, ja se kallistui paapuuriin keulan samalla alkaessa upota. Siitä oli tuleva useimpien sen matkustajien viimeinen päivä. Laivan miehistöstä, haavoittuneista ja näiden hoitohenkilöstöstä pelastettiin 659 henkeä, kuolema kohtasi 3 608 henkeä. Juuri ennen laivan lähtöä tuodaan sille vielä vaikeasti haavoittuneita, jotka nostetaan kiireellä laivaan ja jotka jäävät rekisteröimättä. Gustloffia saattanut torpedovene ja uppoamisen jälkeen paikalle tullut toinen torpedovene hyökkäsivät syvyyspommein Marineskon veneen kimppuun, mutta hän onnistui välttämään nämä ja noin neljän tunnin päästä poistumaan paikalta. Tälläkin kertaa upotuspaikka oli lähellä Stolpen matalikkoa, ja kohteena 15 000 tonnin sairaalalaiva Steuben. Marinesko ilmoitti esimiehilleen radiosanomassa upottaneensa noin 20 000 tonnin aluksen kolmella torpedolla ja jatkavansa partiointia vahingoittumattomana. 12 SUOMEN SOTILAAN merisota Torpedot laukaistiin Marineskon käsityksen mukaan noin 400-600 metrin etäisyydeltä ja kolmen metrin kulkusyvyyteen säädettynä. Laivassa oli ylös kirjattuja matkustajia 918 sukellusvenekoulutusdivisioonan henkilöstöön kuuluvaa, 173 kauppalaivastoon kuuluvaa laivan miehistön jäsentä, 373 naispuolista merivoimien henkilökuntaan kuuluvaa ja 4 424 pakolaista, jälkimmäisistä suurin osa naisia ja lapsia
“Kapteenineuvosto” ei tee ratkaisua, vaan Zahn ilmoittaa tilanteesta organisaatiossa ylöspäin radiolla, ja sukellusvenekoulutuksen päällikkö, Kapitän zur See (kommodori) Schütze tekee kohtalokkaan päätöksen: Wilhelm Gustloff jatkaa yksin eikä jää odottamaan Hansaa sen paremmin kuin Gotenhafenista seuraavaksi päiväksi luvattuja suojaajiakaan. 13 SUOMEN SOTILAan merisota va Reval, jonka lasti siirretään suuressa kiireessä ilman sen kummempaa rekisteröintiä Gustloffiin. Petersen ei kuitenkaan usko laivan tähän pystyvän, sen koneistojen kunto eivätkä konehenkilöstön taidot ole riittävät. Suurten matkustaja-alusten suojana on kaksi pientä torpedonnoutajaa ja torpedovene Löwe, Norjasta 1940 sotasaaliina saatu alus. Laivassa olleiden ihmisten määrää ei saada koskaan varmuudella tietää. Niiden henkilöstö ja aseet eivät olleet saattotehtävään soveliaita, ja alusten merikelpoisuuskin on vaatimaton, pian lähdön jälkeen niiden on jäätävä pois saattueesta, ne eivät pysty vallitsevassa merenkäynnissä kulkemaan. Gustloffin komentosillalla uutta tilannetta pohtivat nyt laivan kapteeni Petersen, komentajakapteeni Zahn ja kaksi muuta laivalle tätä matkaa varten avuksi komennettua kapteenia. Gustloffin komentosillalla luultiin ensin laivan ajaneen miinaan.... n Löwe (kuvassa) ja T-36 pelastivat torpedovaarasta piittaamatta yli 1000 Gustloffin pakolaista. Laiva jatkaakin tämän jälkeen matkaa pimeydessä, kovassa merenkäynnissä, 18 asteen pakkasessa ja ajoittaisessa lumisateessa. Yhdessä Gustloffin kanssa matkaan lähtee sitä hieman pienempi matkustajalaiva Hansa, joka niin ikään kuljettaa sukellusvenekoulutusdivisioonan henkilöstöä länteen. Kaksitoista solmua on laivan n Yllä saksalaisen Feldpost-lehden leike, joka kertoo Gustloffin upotuksesta lyhyesti. Torpedovene Löwe jatkaa yksin matkustaja-alusten saattoa. Seuraava kapteenien neuvottelu komentosillalla koskee Gustloffin nopeutta. Nopeus toisi etua mahdollisiin sukellusveneisiin nähden, ja laivan huippunopeus on uutena ollut 16 solmua, mitä Zahn tahtoisi laivan kulkevan. Myös Gustloffin käsketään pysähtyä ja ankkuroida, Hansa kertoo sillä olevan konevaurioita, kello on 14. Hansa välttää hylyn täpärästi ja ilmoittaa, ettei pysty jatkamaan matkaa. Kohtalokas päätös Ongelmia ilmenee myös pitkään laiturissa asuntolaivana maanneessa Hansassa, joka pysähtyy jo Helan redille ennen avomerelle pääsyä. Löwe on pikemminkin pienehkö hävittäjä kuin torpedovene. Torpedonnoutajat olivat pieniä aluksia, joiden tehtävänä on ollut noutaa sukellusveneiden ampumat harjoitustorpedot takaisin ja uudelleen käytettäviksi. Hansa lähtee pian uudestaan liikkeelle, mutta sen peräsinlaite ei toimi, ja laiva on ajautua lähistöllä olevan linjalaiva Schleswig-Holsteinin hylyn päälle. Edes pakolaisten määrästä ei jälkikäteen ole päästy yhteisymmärrykseen kirjallisuudessa
Ensimmäiset ihmiset pelastetaan merestä torpedoveneeseen 20 minuuttia torpedoräjähdysten jälkeen. Wilhelm Gustloff uppoaa Kuoleminen Gustloffissa alkoi heti ensimmäisestä torpedoosumasta, joka sattui laivan etuosassa olevien miehistön majoitushyttien kohdalle. Nämä saavat tietää katastrofista välikäsien kautta ja paljon myöhemmin, liian myöhään Gustloffilla olijoiden kannalta. Periaatteessa jokaisella oli pelastusliivit, mutta nämä olivat epäkäytännöllisiä ja lapsille sopimattomia. Pidemmälle ei kyseisellä radiolla ole kantamaa. Wilhelm Gustloff 1945 Wilhelm Gustloff uppoaa vihdoin 62 minuuttia ensimmäisestä torpedo-osumasta.. Pian Löwen kannella on puolen tuhatta pelastettua! Muutkin lähettyvillä olevat alukset kuulivat Löwen hätäviestin, ja näistä suuntaavat paikalle miinavene M 341 ja M/S Gotenland, pakolaislastissa oleva alus, jota M 341 saattaa, Gotenhafenista vartiovene VP 1703 sekä suurin kaikista, raskas risteilijä Admiral Hipper, joka oli iltapäivällä lähtenyt Gotenhafenista länttä kohden. Laivan radiohytti oli ollut tyhjä laivan toimiessa asuntolaivana, ja nyt se oli miehitetty vasta ennen lähtöä ja vieraalla henkilöstöllä. Asiasta keskustellaan taas komentosillalla, ja kapteeni Petersenin päätökseksi tulee, että laiva sytyttää asentoaan ja kulkusuuntaansa osoittavat punaiset ja vihreät valot ja pitää ne päällä kunnes miinanraivaajat ovat ohittaneet sen. Laivalla olevat tuhannet ihmiset täyttivät toisiaan tallaten ylöspäin johtavat portaikot ja käytävät kallistuvassa laivassa, jota vain hätävalot valaisivat. Laiva oli jaettu vedenpitäviin osastoihin, ja näiden välisten laipioiden ovet ehdittiin vielä sulkea. Hätäkutsu onnistuu sattumalta Laivan radiohytti paini omien ongelmiensa kanssa: hätäsanomaa ei saatu heti lähetettyä, koska sähkövirta oli katkennut, varalaite ei toiminut ja varalla olleet akut osoittautuivat tyhjiksi. Laiva ei kuitenkaan ollut mikään sotalaiva, vaan kevyesti rakennettu matkustaja-alus, jonka rakenteet eivät kestäisi näin pahoja vaurioita. Ainoaksi ratkaisuksi jää ampua punaisia raketteja hädän merkiksi ja yrittää komentosillan lyhytaaltoradiolla saada yhteys torpedovene Löween. Kaikki ovat kuitenkin niin kaukana, että eivät ehdi paikalle ennen Gustloffin uppoamista. Suurin osa laivan pelastusveneistä jäi koulutettujen miehistön jäsenten puutteessa laskematta, tai veneet laskettiin väärin. Huolestumista aiheuttaa Löwen ilmoitus, että sen tutkan antennit ovat jäätyneet eikä se pysty enää mahdollisia sukellusveneitä havaitsemaan. Laivalla luotetaan myös pimeyden suojaan, kurssi on suora, minkäänlaista polveilua ei tehdä. Löwe on kuitenkin huomannut torpedoräjähdykset ja ajaa lähemmäs, jolloin kuulee komentosiltansa radiolla Gustloffin tilanteen. Löwe välittää hätäviestin heti omalla voimakastehoisemmalla lähettimellään, mutta koska sekin kuuluu sukellusvenelaivaston aluksiin, on käytössä tämän organisaation taajuus, ei alueella käytössä oleva hätäsanomien taajuus, jota Itämeren saattuepalvelusta vastaavat molemmat varmistusdivisioonat kuuntelevat. Löwe pyrkii ajamaan Gustloffin lähelle, mutta kovassa merenkäynnissä jää vain lähelle ajamatta kiinni uppoavaan laivaan. Kuolinkamppailu alkaa Illalla Gustloff saa radiosanoman, joka kertoo, että samalla reitillä on laivaa vastaan tulossa kuuden aluksen miinaraivaajaosasto. 14 SUOMEN SOTILAAN merisota vauhti, hän lopulta päättää. Gustloffin komentosillalla luultiin ensin laivan ajaneen miinaan, mutta kolmannen räjähdyksen jälkeen oli selvä, että laivaan oli osunut torpedolaidallinen ja että se oli tuhoon tuomittu. Veteen pääsy ei myöskään merkinnyt pelastusta vaan pikemminkin kuolemaa – vesi oli lähellä jäätymispistettä, ja ilman lämpötila pitkällä pakkasen puolella. Näin suurin osa niistä, jotka laivan parhaiten tunsivat joko kuolivat heti tai jäivät loukkuun vedenpitävien ovien taakse. Laiva on pimennetty, sen ajama reitti on paljon käytetty, ja miinoja raivataan siltä säännöllisesti. On arvioitu, että suurin osa matkustajista ei edes päässyt laivan kannelle, joka täyttyi nopeasti pelastusvälineitä etsivistä ihmisistä. Kysymys oli vain siitä, miten pitkään se vielä pysyisi pinnalla ja miten moni ehtisi pelastautua veneisiin ja lautoille. Laivassa ei edes teoriassa ollut tarpeeksi välineitä kaikkien pelastamiseksi, vaikka ennen lähtöä laivaan tuotiinkin lisää pelastusveneitä ja -lauttoja. Laivan ollessa pimennetty ja ilman tutkaa on ilmeinen vaara törmäykseen. Päätös osoittautui myöhemmin kohtalokkaaksi, sillä juuri nämä valot venäläisen sukellusveneen S-13:n tähystäjät havaitsivat Stolpen matalikon kohdalla
Katastrofista on kirjoitettu paljon, ja näyttää siltä, että kuolleiden määrä on noussut eräissä uusissa tulkinnoissa jopa lähelle 10 000 henkeä. Edellä mainittu Schön puhuu vuonna 2002 antamassaan haastattelussa itsekin 9 000 uhrista. Tai niiden piiristä, jotka antoivat eläkeiän saavuttaneen, sodan ajan meripalvelusta kokemattoman ja vuosia maissa viettäneen laivan kapteenin tehdä ratkaisevat päätökset. Näköputken ristikossa näkynyt laiva oli kiistatta sotalaiva, harmaaksi maalattu, kuljetti toista tuhatta Saksan merivoimien jäsentä ja oli jopa muutamalla kevyellä ilmatorjuntatykillä aseistettu. Uudet katastrofit hautasivat tapahtuman alleen, ja sodan loppu veti verhon kaiken ylle. Tai niiden piiristä, jotka jättivät väestön evakuoinnin liian myöhään. Gustloffin upottua paikalle tulee täydellä vauhdilla ajanut risteilijä Admiral Hipper, joka ei kuitenkaan pelasta ensimmäistäkään ihmistä, sen estää käytännössä jo laivan korkea laita. Listan jatkaminen on hyödytöntä, koska näin jälkikäteen kohtalokkaat virheet on tietysti erittäin helppo huomata. Yhteensä katastrofista pelastettiin 1 216 ihmistä (eräissä lähteissä 1 252), valtaosa kahteen em. Hän ei kuitenkaan tiennyt tappavansa käskyillään pääasiassa naisia, lapsia ja vanhuksia. Pelastustyön kestäessä torpedovenettä vastaan ammutaan torpedoita, jotka se väistää taitavasti ohjaillen. Ja kuten asiaan kuuluu, ko. helmikuuta. Wilhelm Gustloffin kanssa kilpailevat kärkitilasta synkässä tilastossa vain samana keväänä upotetut saksalaiset pakolaislaivat Goya (6 666 tilastoitua uhria) ja Cap Arcona (5 594 uhria). Kyseessä oli kaikin puolin laillinen riista. Laivaan tulleet laskettiin ja rekisteröitiin vain osittain. Kuka oli syyllinen. Meripihkahuoneen. Muutamiin muihin aluksiin pelastettiin lisäksi pieniä määriä Gustloffin haaksirikkoisia. Wilhelm Gustloff uppoaa vihdoin 62 minuuttia ensimmäisestä torpedo-osumasta. Wilhelm Gustloff -katastrofissa surmansa saaneiden määrä on epäselvä, ja sellaiseksi se myös jää. Tämä oli tästä harvinaisesta ja kalliista materiaalista valmistettu huoneen sisustus, jonka saksalaiset saivat sotasaaliina Neuvostoliitosta ja viimeksi varastoivat Königsbergiin. Ja se aarre Kuten kaikkiin ”kunnollisiin” uponneisiin laivoihin, liittyy Wilhelm Gustloffinkin tarinaan aarre. Suoranainen syyllinen Wilhelm Gustloffin uppoamiseen oli tietysti S-13:n päällikkö komentajakapteeni Marinesko. Laivan menetystä ei virallisesti koskaan ilmoitettu, mutta asia lienee Saksan Itämeren satamissa pian tullut tunnetuksi. Rajoittamatonta sukellusvenesotaa vuosia harjoittaneet saksalaiset itse tuskin olisivat vastaavassa tilanteessa upotuksesta pidättäytyneet. Hautajaiset Gotenhafenissa Haaksirikkoisista pelastetaan torpedovene Löween lopulta 472 henkeä, miinavene M 341:teen 73, S/S Göttingeniin 23, torpedonnoutoveneeseen TF 19 seitsemän ja viimeisenä aamulla paikalle saapuneeseen S/S Gotlandiin seitsemän ihmistä. Kaikki nämä ristiriitaiset luvut oikeuttavat kuitenkin puhumaan maailman suurimmasta merikatastrofista – titanicit ja estoniat jäävät siitä kauas. Todellisempi syyllinen tai syylliset laivan kohtaloon löytyvätkin niiden saksalaisten meriupseerien piiristä, jotka antoivat Wilhelm Gustloffin kulkea ilman sukellusveneen havaitsemiseen ja torjuntaan pystyviä saattoaluksia. Kyseiset vedet kuuluvat nykyisin Puolaan, jossa paikka on määritelty hautapaikaksi ja sukellus on kielletty. aarre nähtiin viimeisen kerran siellä joitakin aikoja ennen Wilhelm Gustloffin lähtöä Gotenhafenista. torpedoveneeseen. 1 216 henkeä, ja sillä oli ollut noin 6 600 henkeä sen lähtiessä viimeiselle matkalleen. Juuri ennen uppoamista laivan valaistus syttyy vielä kerran, ja kuin juhlavalaistuna laiva uppoaa 60 metrin syvyyteen. Kuinka monta kuoli. SUOMEN SOTILAan merisota 15 Kansien jäätyminen teki liikkumisen erittäin vaikeaksi, samoin jäätyminen vaikeutti pelastusvälineiden käyttöä. Parhaiten asiaan perehtyneen ja aiheesta useita kirjoja kirjoittaneen Heinz Schönin mukaan laivasta pelastettiin em. Laivan miehistön eloonjääneillä jäsenillä ei ollut mahdollisuuksia estää paniikkia ja saada toimintaa järjestelmälliseksi, vaikka sitä varmistamattomin pistoolein ja ilmaan ampumalla paikoitellen yritettiinkin. Siellä 134 ruumista haudattiin paperisäkeissä tunnistamattomina 1. Kuolleita olisi näin ollen yli 5 000. Risteilijä poistuu paikalta nopeasti saatuaan sukellusvenevaroituksen: risteilijän päällikkö päättää olla ottamatta riskiä arvokkaalla ja tulivoimaisella laivallaan. Paniikissa olevia ihmismassoja ei ollut mahdollista saada toimimaan järjellisesti niissä olosuhteissa, joissa laiva oli. Risteilijää saattava torpedovene T 36 jää kuitenkin paikalle ja pelastaa lopulta 564 ihmistä, mikä on paljon väkeä sadan metrin pituiselle sotalaivalle. Koska Gustloff on melko matalassa vedessä, on siellä vieraillut sukeltajia toistuvasti. Huhujen mukaan laivaan lastattiin viime hetkellä raskaita laatikoita, jotka sisälsivät ns. Schön oli itse laivalla palveluksessa sen upotessa. Pelastettujen joukossa olivat laivan kapteeni Petersen, kaksi avuksi komennettua kapteenia, ensimmäinen upseeri sekä komentajakapteeni Zahn, kuljetuksen johtaja. Heinz Schönin vuonna 1984 esittämän tilaston mukaan Gustloff olisi vasta kolmas 5 384 hukkuneellaan. Merestä nostettiin paljon myös kuolleita, jotka kerättiin pääosin Gotenhafeniin. Meripihkahuone ei ainakaan vielä ole ilmaantunut julkisuuteen.. Miehistön selviämisprosentti oli muutenkin selvästi parempi kuin pakolaisten, joista valtaosa oli naisia, lapsia ja vanhuksia. Saksalaisten kärsimyksistä tai saksalaisista uhreina ei myöskään ollut kymmeniin vuosiin tapana puhua. Marineskon oma käsitys, jota Neuvostoliiton merisotahistorian kirjoitus on vielä vahvistanut, oli se, että hän surmasi 10 000 ”fasistia” kahdessa suuressa laivassa, siis kerrallaan divisioonan saksalaisia
Wilhelm Gustloff 1945 n Gustloffin upottaja Aleksandr Marinesko oli monien suurten sukellusvenekippareiden tapaan värikäs ja särmikäs persoona. . Hän oli syntynyt 1913 Odessassa romanialaisen isän ja venäläisen äidin poikana. Marinesko ja Neuvostoliitto ovat mennyttä. TEKSTI: KARI KUUSELA. Veri veti ilmeisesti merille, koska hän jo viisitoistavuotiaana värväytyi laivapojaksi rannikkohöyryyn. Odotusajaksi S-13 lähetettiin päällikkönsä johdolla Hankoon, josta oli myös varmemmat mahdollisuudet päästä avoveteen. tammikuuta 1945. Vene oli upottanut edellisen päällikkönsä johdolla kolme alusta. Marinesko oli ilmeisen kokenut merimies ja sukellusvene S-13:n miehistön pitämä, koska nämä koettivat peitellä hänen poissaoloaan veneestä, kun sen piti lähteä merelle 1. Mutta oliko Marinesko sotasankari ja sotilas, joka teki työtä käskettyä, vai kylmäverinen tappaja. Kunnostautumisen jälkeen oli edessä upseerikoulu 1935 ja sukellusvenelaivasto vuotta myöhemmin. Tämä löysikin Marineskon kaupungilta kahden huonomaineisen naisen seurasta. Merelle päästiin vihdoin 11. Wilhelm Gustloffin upottaja kapteeni Marinesko sai postuumisti Neuvostoliiton sankarin arvon valtakunnan vetäessä viime henkäyksiään. Vuonna 1942 hän otti yhteen miinalaiva Ruotsinsalmen kanssa, mutta ottelu päättyi ratkaisemattomana. Päällikkö oli tunnetusti kiinnostunut niin alkoholista kuin naisistakin, joita molempia oli tarjolla Turussa. tammikuuta, kun Kronstadt näytti vihreää valoa. Marineskon suoranainen esimies, sukellusveneprikaatin komentaja, ei halunnut lykätä veneen lähtöä sotaretkelle sodan ratkaisuvaiheessa ja ymmärsi alaistaan, jonka olisi käskenyt saman tien merelle. Toisen maailmansodan alkaessa Neuvostoliiton osalta kesäkuussa 1941 Marinesko ja hänen veneensä tukeutui Tallinnaan. Ensimmäinen oma päällikkyys seurasi 1937 rannikkosukellusvene M-96:ssa, joka saavutti hyvän veneen maineen Marineskon päällikkyydessä. Laivayhtiön kautta hän pääsi merikouluun, josta valmistui perämiehenä 1933. Kohtalo auttoi miestä järjestämällä hänet rannikkolaivan kapteenina paikalle, kun piti pelastaa punalaivaston uponneen torpedoveneen miehistö. Huhtikuussa 1943 Marinesko sai suuremman S-13:n päällikkyyden. Veneen miehistökin keräsi ensimmäisen upseerin johdolla adressin päällikkönsä puolesta, mutta komissaarien valta oli suuri, ja päätös haluttiin vielä ylemmältä johtoportaalta, sukellusvenedivisioonalta Kronstadtista. Vene oli punalaivaston paras koko sodan upotustilastossa. Kun päällikköä ei käskettynä lähtöpäivänä veneellään näkynyt, lähetettiin partio hakemaan miestä. Marinesko upotti saksalaisten saarron purkauduttua lokakuussa 1944 S/S Siegfriedin (563 brt). S-13 oli siirtynyt loppusyksystä Turkuun, josta oli tarkoitus lähteä merelle. Suupaltti vai sankari. Taustalla oli punalaivaston voimakas kasvu ja upseeritarve. Aleksandr Marineskon värikäs elämä Sukellusvenesankari vai merisotahistorian suurin murhamies. Viime päivien edesottamuksistaan Marinesko ei oikein osannut kertoa muistikuvien puuttuessa, mutta sukellusvenelaivueen poliittinen upseeri Zankostjan epäili vakoilijoidenkin olleen asialla ja halusi pistää krapulaisen sukellusveneenpäällikön kenttäoikeuteen. Isä oli palvellut Romanian merivoimissa, ja poika eli ensi elinvuotensa merellisessä ympäristössä Mustanmeren tärkeimmässä satamakaupungissa. Hänen ensimmäinen tehtävänsä oli merenkulku-upseerin vakanssi sukellusveneessä Štš-306 Itämeren laivastossa. 16 SUOMEN SOTILAAN merisota W ilhelm Gustloffin ja General von Steubenin upottaja, Kapitan 3. ranga, (”Kolmannen luokan kapteeni”, komentajakapteeni) Aleksandr Ivanovits Marinesko oli ilmeisen värikäs persoona, ainakin jos kirjallisten lähteiden perusteella voi ihmistä mitenkään arvioida
Näkökulma oli tietysti itsekeskeinen, ja toverit varoittivat tekstin olevan epäviisasta ja ”virallisen” historiankirjoituksen vastainen. Entinen merisusi oli kuitenkin jo ennen aikojaan vanhentunut, sairas mies. rakennustyömiehille ilman lupaa oli edessä oikeudenkäynti. Tämän tuloksena entinen sukellusveneässä sai kolmen vuoden pakkotyötuomion valtion omaisuuden varastamisesta. Hyvä veli -verkosto ei tästä pitänyt, ja Marineskon jaettua rikkinäisiä tiiliä yms. Jälkimmäistä laivaa hän epäili risteilijäksi. myös väärien korvien kuullen. Marinesko kieltäytyi, minkä jälkeen hän menetti kaksi arvoastetta sotilasarvostaan. Neuvostoliiton sankari Kesällä 1945 Marineskolta vietiin sukellusveneen päällikkyys ja hänelle tarjottiin miinanraivaajaa. Ystävät ja palvelustoverit neuvostolaivastossa eivät entistä sukellusveneenpäällikköä kuitenkaan unohtaneet, vaan vähin erin toivat hänen tekonsa julkisuuteen. Siellä hän arvosteli organisaation tapaa järjestää ”pimeästi” kommunistipuolueen tärkeille jäsenille rakennustarpeita datsoja varten. Marinesko sai ”vain” toistamiseen punalipun kunniamerkin, kuten koko hänen veneensäkin kollektiivisesti. Upotusmenestystä ei retkeen sisältynyt. Marinesko kuoli 1963. Aikanaan hän vapautui ja elätti itsensä toisarvoisilla töillä. Vihdoin joulukuussa 1946 hän sai varastomiehen paikan eräässä rakennusorganisaatiossa. Marineskon katkeruutta lisäsi, että hänelle – upotustilaston kirkkaalle kärjelle – ei Neuvostoliiton sankarin arvonimeä myönnetty, vaikka sen saivat heikompiin tuloksiin yltäneet päälliköt. Kauppalaivastokaan ei häntä huolinut, koska hänen näössään todettiin vikaa. Tammikuun 10. Viimeinen sotaretki Marineskolle ja hänen veneelleen alkoi toukokuussa 1945 ja päättyi Saksan antauduttua. päivänä seuranneen General von Steubenin upotuksen jälkeen Marinesko oli varma siitä, että saisi Neuvostoliiton sankarin arvonimen. Palattuaan Turkuun hän joutui kuitenkin pettymään, upotuksia ei uskottu, koska niitä ei voitu muusta lähteestä todentaa. Vuonna 1990 hänet nimettiin postuumisti Neuvostoliiton sankariksi. Näin ainakin kuului virallinen selitys. Lokakuussa hänet erotettiin laivastosta huolimattomuuden, alkoholin väärinkäytön ja palvelushaluttomuuden takia. Vuonna 1959 Marinesko palautettiin takaisin sotilasarvoonsa, ja hän sai siihen kuuluvan eläkkeen. Samanlaista liioittelua epäiltiin nytkin, ja vaakakupissa painoivat myös ennen upotusretkeä Turussa tapahtunut ryyppääminen ja siihen liittyvät vakoiluepäilyt. Leirituomiostaan Kolymassa Marinesko selvisi järjestämällä itsensä satamatöihin kaivosten tai muun raskaamman ja epäterveellisemmän työn sijasta. Ajan kuluminen ja asioiden selkiytyminen toivat Aleksandr Marineskolle viimein hänen ansaitsemansa tunnustuksen, kaikki eivät olleet häntä unohtaneet. Marinesko oli myös aikaisemmin urallaan ilmoittanut upottaneensa 5 000 tonnin laivan, joka asian selvittyä muualta ilmeni noin 500 tonnin suuruiseksi. Viime hetkellä voisi kai sanoa – kyseistä arvonimeä myöntävä valtakunta oli jo hajoamassa. Päällikkö oli tunnetusti kiinnostunut niin alkoholista kuin naisistakin, joita molempia oli tarjolla Turussa.. Itämeren jäätyminen esti enemmät retket sukellusveneiltä ennen kevättä, ja Marinesko ryhtyi kirjoittamaan punalaivaston sukellusvenetoiminnan historiaa. SUOMEN SOTILAan merisota 17 Upotettuaan Wilhelm Gustloffiin Marinesko ilmoitti esimiehilleen upottaneensa 20 000 tonnin laivan. Talvi ja Itämeren jäätyminen loivat pakollisen toimintatauon, jonka aikana Marineskolla oli hyvä tilaisuus juoda alkoholia, pohtia asioita ja kommentoida paremmin huomioituja palvelustovereitaan, esimiehiään jne
18 SUOMEN SOTILAAN merisota SA -K U VA n Sotilasvirkailija Esko Suomelan 1.7. Teikarinsaaressa ottaman kuvan alkuperäinen kuvateksti kuuluu: ”Ryssän matkanpää Teikarsaaressa.” Kovimmat taistelut olivat kuitenkin vielä edessä, ja sama kohtalo oli monen puolustajankin edessä.
TEKSTI: JUHA MÄLKKI, EVERSTILUUTNANTTI, VTT Joint-operaatio Viipurinlahdella. Usein väärinymmärretyssä preussilaisessa mallissa korostui alaiseen luottaminen ja joustavuus, ei sokea tottelevaisuus ja jäykkyys. . Tulevaisuuden Joint-operaatioiden menestyksen avain voi löytyä saksalaisesta tehtävätaktiikasta (Auftragstaktik, mission type orders), jota on yritetty vuosikymmeniä istuttaa anglosaksiseen sotataitoon, nykysotatieteen valtakulttuurin kehtoon. 19 SUOMEN SOTILAan merisota Kävivätkö puolustushaarat toisistaan piittaamatta omia sotiaan kesällä 1944. Olisiko tuolloiselta liittolaiselta voitu oppia jotain tai voisimmeko tänään oppia historian onnistumisista ja virheistä
Johtamisen ylätasoilla tehdyt etukäteissuunnitelmat toimivatkin tällaisissa oloissa useimmiten hyvinä ja toimivina raameina aina taktiselle tasolle asti. Tämä perustui symmetrisen sodan lähtökohtiin, missä rintama ja selusta olivat yleensä selvästi erotettavissa toisistaan. Haavoittuneita evakuoidaan Teikarista. Suomen Kävivätkö puolustushaarat kesällä 1944 eri sotaa PE KK A N IE M IN EN 1.7.1944. Eri puolustushaarojen välisen yhteistyön luonteen ja ristiriitatilanteiden taustalla olleiden tekijöiden tarkastelu on kuitenkin päässyt useimmiten unohtumaan. Näin siitäkin huolimatta, että aihetta on pengottu eri puolustushaarojen näkökulmista viimeiset vuosikymmenet aina kyllästymiseen asti. Laiturilla odottavat ammuslaatikot kulkevat paluukuljetuksessa veneellä saareen. SUOMEN SOTILAAN merisota K esän 1944 torjuntataistelujen käsittely ja tutkiminen on edelleen ajankohtaista. 20. Toisen maailmansodan olosuhteissa puolustushaarojen välinen yhteistyö pystyttiin niin Suomessa kuin useimmissa muissakin sotaa käyneissä maissa hoitamaan pääsääntöisesti ylempien esikuntien välisin neuvotteluin ja sopimuksin. Tämä oli erinäisin poikkeuksin leimallista varsinkin Suomen sotanäyttämölle
Merivoimien osalta tämä piirre näkyi meillä selkeästi mutta myös päämajan ja Ilmavoimien esikunnan toiminnasta voi paikantaa vastaavanlaista toimintalogiikkaa. Tämä toteutui osittain Ilmavoimissa ja Maavoimissa. 21 SUOMEN SOTILAan merisota YLEISTILANNE ITÄMEREN ALUEELLA KEVÄÄLLÄ 1944 Merivoimien kannalta katsottuna. Tämä poikkeustilanne syntyi, kun Merivoimien olisi pitänyt pystyä toimimaan maasodankäynnin logiikan mukaisesti, vaikka tämänlainen toimintatapa ei ollut heille ominainen. Kyseinen vastuualueen raja vaikeutti myös Ilmavoimien yhteistoimintamahdollisuuksia alueella taistelevien rannikkopuolustusjoukkojen kanssa. Aikakauden ongelmana oli kuitenkin vastuun jakamattomuus; strategisen tason johtajat pitivät vastuun mieluusti itsellään. rintamilla erään poikkeuksen muodostivat Viipurinlahden taistelut, joissa yksittäinen vastuualueen raja erotti ongelmallisella tavalla toisistaan kaksi erilaista toimintaja johtamiskulttuuria. Rintamalinjan siirryttyä Narvan tasalle oli Viipurinlahdesta tullut sekä Saksan että Suomen meripuolustuksen näkökulmasta hankala sivustasuunta. Auftragstaktik Viimeistään toinen maailmansota synnytti tarpeen muodostaa uusi johtamistaso strategisen ja taktisen tason väliin. Pelkkien sotavälineiden sijaan kipeimmin olisi tarvittu aivan toisenlaista johtamisfilosofiaa — joSA -K U VA
Teikarsaaren ratkaisun päivinäkin ongelmana oli väärä tilannearvio, jyrkkä vastuualueen raja ja liian kankea johtaminen sekä puolustushaarojen välisen yhteistyön ongelmat.. Viipurinlahdella 4.–5.7.1944 Merija Maavoimia erottaneessa vastuualueen saumakohdassa operoivat yhteistä vihollista vastaan kolmen eri puolustushaaran joukot pääasiassa saksalaisella, mutta myös virolaisella vahvistuksella. Tehtävätaktiikkaan viittaava suomennos ei tuo esiin usein väärinymmärretyn saksalaisen sotilasjohtamisfilosofian ja koko käsitteen syvintä olemusta, missä korostuu alaiseen luottaminen. Tätä ajattelutapaa ja johtamisympäristöä on yritetty paikantaa länsimaisissa asevoimissa useita vuosikymmeniä. Seiskari ja Lavansaari olivat jääneet hyökkäysvaiheen jälkeen vihollisen haltuun. Merivoimat Rintama siirtyi alkuvuonna 1944 Suomenlahden etelärannikolla aina Narvajoelle asti (ks. Ensimmäisen puheenvuoron saa Merivoimat. Vallinneesta tilanteesta on edelleen opittavaa tarkasteltaessa ja tutkittaessa suomalaista tapaa yhdistää puolustushaarojen operaatioita sekä sitä, kuinka miellämme puolustushaarojen toimintaa ohjaavia kulttuurisia tekijöitä. 22 SUOMEN SOTILAAN merisota tain sellaista, mitä saksalaiset kutsuivat tuolloin Auftragstaktik-käsitteellä. Itämeren yleistilannetta kuvaava kartta), mikä kasvatti samalla vihollisen merivoimien operaatiomahdollisuuksia. Viipurinlahden ylle ilmatukea ei saatu kylliksi omilta eikä Saksan ilmavoimilta, ja se maksettiin Maaja Merivoimien henkilöstön verellä ja suurilla kalustotappioilla ja maastonkohtien menetyksellä. Miltä Viipurinlahti siis näytti eri puolustushaarojen silmin. Vihollisen arvioitiin pyrkivän murtautumaan ulos Suomenlahden perältä Itämeren länsiosiin. Suomalais-saksalaisten kenttäarmeijan joukkojen toimintaedellytysten turvaamisen kannalta tämän meririntamalinjan pitäminen oli molemmille osapuolille KUHLMEYN ”JABOT” saavat tappavan kuormansa ja ovat pian taas Karjalan taivaalla tukemassa liittolaistaan. Suomalaisten joukkojen toiminnan analysoinnin kannalta Viipurinlahdella oli kyseessä kolmen erilaisen toimintalogiikan näkökulmien risteys. Suomalaisen ja saksalaisen rannikkotykistön ja laivaston ensiarvoisen tärkeänä tehtävänä oli estää murtautumisyritykset ja myös Suomenlahden saarten valtausyritykset päävastarinta-asemassa Tytärsaarien, Suursaaren ja Haapasaarien välisellä alueella
Saksalaisten joukkojen kannalta Viro ja koko Baltian alue oli muutenkin muodostumassa pikkuhiljaa epäedulliseksi sivusuunnaksi. Voimakas suomalais-saksalainen laivasto piti osaltaan huolta, että tämä tilanne ei missään vaiheessa tullut neuvostolaivastolle ajankohtaiseksi. Tältä kannalta katsottuna kenttäarmeijan joukkojen pitäminen pääaseman ja VT-aseman suunnilla itsepäisesti (jos se olisi ollut edes mahdollista) olisi tuonut ennen pitkää paineita rintamalinjan oikaisusta vastaamaan kokonaistilannetta Itämerellä. n Tulenjohtaja valppaana Kattilasaaressa 12.7.1944 kovimpien taisteluiden jo laannuttua. SA -K U VA SA -K U VA. Kartasta välittyy toisaalta myös saksalaisten ja suomalaisten rintamalinjojen epäsuhtainen sijainti toisiinsa nähden. 23 SUOMEN SOTILAan merisota ensiarvoisen tärkeää, ei ainoastaan meriyhteyksien suojaamisen, mutta erityisesti maihinnousujen estämiseksi molempien kenttäarmeijoiden selustaan. Pääasemaan ja VT-asemaan kohdistui ennen 9.6.1944 alkanutta suurhyökkäystä selvä sivustauhka. Vasta VKT-asema näyttäisi tarjoavan maantieteellisesti Narvan tasan kanssa symmetrisen puolustuslinjan
Sen toiminta oli tarkkaan sidottu Merivoimien komentajan, kenraaliluutnantti Väinö Valven yksityiskohtaisiin käskyihin, jotka ulottuivat taistelutekniselle tasolle asti. Tehtävät oli tarkoitus toteuttaa omalla ja saksalaisen rannikkotykistön tulella. Eversti A. Lyytisen komentamaan RTR (Rannikkotykistörykmentti) 22:een kuulunut linnake oli varustettava niin vahvaksi, että se varmasti pystyisi torjumaan vihollisen heikoin voimin (1-2 pataljoonaa) tehdyt valtausyritykset. Käytössä oli lisäksi molempien maiden laivastovoimat. 24 SUOMEN SOTILAAN merisota Jäykkää puolustusta Meripuolustuksen päävastarinta-asemassa ja aluevastuussa olevana joukkona oli ItäSuomenlahden Rannikkoprikaati (ISuom. Suomen merivoimien Kevyen laivasto-osaston lamauttamisen jälkeen pintalaivastomme supistui muutamassa hetkessä Osasto Väinämöiseen. Toimintalogiikka perustui alusta alkaen ajatukseen, että yhdestäkään saaresta ei saanut luopua. RPr). Hänen esikuntansa kautta piti hyväksyttää jopa yksittäisten linnakkeistojen välirajojen muutosehdotukset. Teikari menetetään Erityisesti eteentyönnetyissä tukikohdissa taistelujen odotettiin olevan lyhyitä ja SAKSALAISIA TYKKILAUTTOJA. Tässä ollaan paraatissa näyttämässä voimaa aseveljelle rauhallisemmilla vesillä asemasotavaiheen aikana. Sen tehtävänä oli estää sekä maihinnousut alueellaan että vihollisen laivastovoimien murtautuminen Suursaaren linjan länsipuolelle. Teikarin saari määritettiin Viipurinlahdella yhdeksi vastahyökkäyksillä takaisin otettavaksi eteentyönnetyksi tukikohdaksi, joista sai luopua vain Merivoimien komentajan luvalla. Pääpuolustuslinjan etupuolella oli eteentyönnettyjä tukikohtia, jotka oli pidettävä. Meripuolustus kävi ratkaisutaisteluja elintärkeiden saarien hallinnasta. Ongelmia alkoi syntyä 9.6.1944 alkaneen suurhyökkäyksen heitettyä rintamalinjan parissa viikossa Koivistoon ja Viipurinlahdelle. Vastuualueasiat olivat myös erityisen tärkeitä komentajalle. Suomen meririntama oli tästä lähtien täysin riippuvainen saksalaisten pinta-alusten tuesta.. Kuvan lauttojen miehistö tuli Luftwaffelta. Tämä vaikeutti merkittävästi vihollisen maihinnousuosastojen torjuntaa. Rannikkotykistö oli meripuolustuksen staattinen elementti. Merivoimien kannalta uusi rintamalinja näytti, kriittisestä tilanteesta huolimatta, Itämeren puolustusjärjestelyjen kannalta loogiselta. Heinäkuussa 1944 Suomen merivoimien hyökkäystä tukeneet saksalaiset tykkilautat saivat myös vaurioita. RTR 22 oli rannikkotykistö-nimikkeestään huolimatta joukko-osasto, jolla ei ollut meriammuntaan kykeneviä rannikkotykkejä. Myös tämä saari valmistauduttiin ottamaan takaisin Merivoimien komentajan ohjeistamilla vastahyökkäyksillä. Narvan ja saaristolinjan kautta johdettu pääpuolustuslinja liittyi nyt Viipurinlahden länsilaitaa pitkin aina Viipuriin ja samalla myös VKT-linjaan
käydyt taistelut muistuttivat kuitenkin enemmän maarintamalle tutumpaa kuluttavaa ja pitkäaikaisempaa toimintakaavaa. SA-kuvan alkuperäinen kuvateksti. Eversti Lyytinen oli ehtinyt tilanteen kriittisyyden huomioiden antamaan luvan saaresta vetäytymiseen yli kaksi tuntia aikaisemmin. Siksi ei ole mitenkään vähäarvoista pohtia n Teikarsaari 1.7.1944. Miinakentän onnellisesti ylittänyt ryssä tarkastetaan huolellisesti. SA -K U VA SA -K U VA. Saarille ei hyökännytkään vihollisen heikkoja voimia, vaan lopulta useita pataljoonia vihollisen valiojoukkoja. Teikari menetettiin kuitenkin saman päivän aikana kolmannessa hyökkäyksessä, jolloin joukot eivät vielä olleet ehtineet toipua edellisistä hyökkäyksistä. Teikarissa 1.–5.7. Miten näihin tilanteisiin lopulta jouduttiin. 25 SUOMEN SOTILAan merisota kiivaita. Itämeren yleistilannetta kuvaavassa kartassa Viipurinlahti näyttää Merivoimien kannalta katsottuna lähinnä sivusuunnalta. Taistelujen lyhytaikaisuuden odotuksesta antaa vihiä Merivoimien komentajan onnittelusähkeet saaren puolustajille 5.7.1944 kello 8.00 kahden torjutun hyökkäyksen johdosta. Käytiin siis todellisia ratkaisutaisteluja, mutta toteutettiinko ne materiaalia ja joukkoja liiaksi kuluttavalla tavalla. Silti irtautumislupa annettiin vasta 5.7 kello 13.10, kun sillä ei enää ollut merkitystä. Puolustajat olivat varautuneet torjumaan hyökkäyksiä, mutta ei aivan tässä mittakaavassa
Tuskin on aivan sattumaa, että toimenpide ajoittui juuri hetkeen, jolloin Svensson (tai joku muu) oli keskustellut Päämajan henkilöiden kanssa tilanteesta. Myös V Armeijakunnan komentaja, kenraalimajuri A. RTR 22 alistettiin vielä saman päivän iltana Maavoimille. Teikarissa rannikkojoukot kärsivät 4.–5.7 välisenä aikana lähes 70 % kokonaistappiot.. Taustalla Viipuria. Kannaksen joukkojen komentajan alaiset armeijakunnat toimivat Kannaksen operaatioalueella yhtä aikaa kolmessa VIROLAISISTA muodostetun rykmentin poikia kp-asemassaan Viipurinlahden rannalla 2.7.1944. Hän kertoo turhaan esittäneensä Merivoimien komentajalle 25.6.1944, että rykmentin voimia käytettäisiin ratkaisutaisteluun vasta mantereen puolella – ei siis saarilla. Joustavuuden edut Kenraaliluutnantti Valve on haastattelussa ilmaissut, että hänen tarkoituksensa oli suojata saaristotaisteluilla rannikon puolustusjärjestelyitä. Eversti Lyytinen kritisoi sodan jälkeen torjuvan taistelun aloittamista jo näissä eteentyönnetyissä tukikohdissa. Näiden lukemien takaa löytyy uhrautuvuutta, palvelusalttiutta ja kunniakkaita tekoja. 26 SUOMEN SOTILAAN merisota syitä, miksi laivasto oli valmiina uhraamaan Kevyen laivasto-osastonsa ja sen kolme tykkivenettä, kaksi aputykkivenettä, saksalaisia tykkilauttoja ja vartiomoottoriveneitä tukiessaan Teikarinsaaren taisteluja kahden vuorokauden ajan. Virolaiset kantoivat kortensa Suomen kekoon Viipurinlahdella. Voidaan aiheellisesti kysyä, mitä konkreettista hyötyä saaren pitämisen viimeinen vuorokausi sai aikaan rantaviivan puolustusjärjestelyihin, verrattuna sen aiheuttamiin inhimillisiin ja materiaalisiin menetyksiin. puolen päivän aikaan Lyytiselle Merivoimien itsepäistä halua hakeutua Viipurinlahdella näin sitkeisiin taisteluihin. Osasto oli näiden päivien jälkeen käytännössä kyvytön jatkamaan sotatoimia. Saaren pitäminen juuri näiden kriittisten päivien ajan on luultavasti helpottanut puolustusvalmisteluja, vaikka näiden järjestelyiden kriittinen vaihe oli ohi jo 4.7 kuluessa. Taustalta löytyy myös meripuolustuksen toimintalogiikka, jossa rintamajohtajien mahdollisuus johtaa joukkojaan oli rajoitettu, ja jossa saaristotaistelut oletetaan automaattisesti ratkaisutaisteluiksi. Svensson oli ihmetellyt 5.7. Teikarissa rannikkojoukot kärsivät 4.–5.7 välisenä aikana lähes 70 %:n kokonaistappiot. Hänen kerrotaan ilmaisseen ihmettelevän kantansa myös Päämajaan
Byrokratiaa Viipurinlahden taistelujen kokonaiskoordinaatiota haittasi Merija Maavoimien vastuualueraja, mikä osin esti Ilmavoimien tehokkaan käytön, koska sekä Meriettä Maavoimat saattoivat esittää tukipyyntöjä samanaikaisesti, maantieteellisesti lähes samalle alueelle. SA -K U VA SA -K U VA. Hänen tehtävänään ei tosin ollut lentojoukkojen taktinen johtamin Sotavankeja Teikarsaaressa 1.7.1944. Saarelle jäi viholliselta kaatuneina ja vankeina 326 miestä. Viipurinlahden taistelujen aikana heinäkuun alkupäivinä taistelut Ihantalassa eivät olleet vielä päättyneet ja taistelut Vuosalmella olivat vasta tosissaan alkamassa. Maavoimien tukipyyntöjä helpotti se, että heille oli määrätty oma ilmakomentajansa, eversti R. Ratsuväkiprikaati oli käynyt ankaria taisteluja aina VT-asemasta lähtien. Sitä käytettiin tämän operaation jälkeen vielä menestyksellisesti Ilomantsissa, mikä tuskin olisi ollut mahdollista, jos joukko olisi näännytetty Uuraan saarissa. kartta). Siinä missä Uuraassa taistellut Ratsuväkiprikaati viivytti ja siirtyi joustavasti mantereen puolelle, Merivoimien rannikkojoukot puolustivat saaria suorastaan jäykän torjuvasti. Lorenz, jolla oli käytettävissään iskukykyisimmät hävittäjäja pommitusvoimat. 27 SUOMEN SOTILAan merisota suunnassa (ks
Lyytinen on hänkin todennut jälkikäteen, että laivasto-osaston tehtävä oli sille ylivoimainen, koska sillä ei ollut hävittäjäsuojaa. PE KK A N IE M IN EN. Toiminnan nopeus antoi taktisen tason johtajille aikaisempaan verrattuna enemmän vastuuta. Ilmatuki jäi myös pääasiassa saamatta osaston toisen hyökkäyksen aikana 5.7. klo 13.30–15.30, jolloin uupuneet taistelijat yrittivät päästä vetäytymään Teikarista mantereelle. sekä valitettavasti erityisen kriittisenä ajankohtana 5.7. Teikarinsaaren puolustajat saattoivat joutua esittämään tukipyyntönsä reittiä RTR22 – ISuom. Olisi vaadittu tehokasta yhteysupseerijärjestelmää sekä suoria johtamisyhteyksiä, jotta ilmatukea olisi voitu koordinoida koko Viipurinlahden alueella. Maavoimat kehittivät jatkuvasti toimintojaan saadakseen täyden hyödyn Ilmavoimien suorituskyvystä. Sitä ei kuitenkaan koskaan tullut. Muutamien kilometrien matkan päässä taistelleilla saariston puolustajilla aikaviive oli moninkertainen. Pommituslentojen suojaaminen mahdollisti toisaalta merkittävän tulivoiman saamisen perille torjuntataistelujen raskaimmilla hetkillä. Sota vaati reaaliaikaista johtamista, joka myös pakotti ylätason johtajat delegoimaan päätösvaltaa. Se ei kuitenkaan estänyt häntä suuntaamasta lentotiedustelua ja pommituksia havaittuja alusosastoja vastaan Uuraan ja Teikarin väliselle alueelle. Eversti A. Hävittäjät oli varattu ensisijaisesti pommittajien saattamiseen, eikä hävittäjäsuojan saaminen toteutunut taistelevien joukkojen toiveiden mukaisesti. Pyynnöt ilmatuesta kulkeutuivat Uuraan suunnalla taistelevilta (V AK:n alaisilta) joukoilta maantieteellisesti lyhyintä reittiä. Merivoimissa tämä kehittäminen oli jäänyt toissijaiseksi. Erityisesti tämä kostautui 4.7, jolloin Kevyen laivasto-osaston kolme tykkivenettä suoritti hyökkäyksen estääkseen vihollisen laivastovoimien pääsyn Koiviston suunnalta Viipurinlahdelle. Myös liittolaisen Suomen tueksi lähettämä Osasto Kuhlmey oli sidottuna ratkaisutaisteluihin mantereella. Virheellisen tilannearvion ja ilmatuen saantivaikeuksien vuoksi ei ole ihme, että Teikarinsaaren ja yleensäkin Viipurinlahden taistelujen aikana ilmatuki jäi riittämättömäksi. Kevyen laivasto-osaston johto oli jäänyt Pukkion linnakkeelle, joten kokonaisvastuu, yhteistoimintakysymykset sekä johtaminen olivat jääneet lopulta yhden tykkiveneen päällikön vastuulle (komentajakapteeni Arho), jonka yhteydet rannikkotykistöönkin olivat puutteelliset. Ylikuormitettu ilma-ase Kannaksen alueella toimineet Ilmavoimat odottivat samaan aikaan (4.7.1944) vihollisen massiivista ilmavoimien tukemaa panssarija jalkaväkihyökkäystä Ihantalan suunnassa. Merivoimien joukko-osastoilla ei ollut Maavoimien yhtymiin sijoitettuja Ilmavoimien yhteysupseereja, jotka olisivat toimittaneet tukipyynnöt suoraan lentorykmentteihin, joilla lopultakaan ei ollut käsitystä Merivoimien ilmatuen todellisista tarpeista. Ilmavoimien johtamisen ja johtamissyklin nopeus oli kehittynyt kesään 1944 mennessä uusiin ulottuvuuksiin. RPr – Merivoimien esikunta – Päämaja – Lentorykmentti 3. Ilmatuki oli juuri näinä päivinä erityisen tärkeässä merkityksessä myös Äyräpäässä ja Ihantalassa, joten Ilmavoimat eivät ennättäneet tukea näitä sivusuuntien taisteluja. Viipurinlahti ei siten varsinaisesti kuulunut hänen vastuualueeseensa. 28 SUOMEN SOTILAAN merisota nen meririntamalla, vaan pelkästään maarintamalla
Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian laitoksen opetuksessa painotetaan nykyään sotataidon historiaa, jossa teorian ja käytännön yhdistäminen sekä miksi-kysymykset ovat lähtökohtana ja siten myös keskiössä. Artikkeli kirjassa Koivisto ja Viipurinlahti 1939–1944 (Porvoo 1958) Merivoimien Esikunnan sotapäiväkirja 10.7.4211.11.44, Sota-arkisto n Kannaksen operaatioalue heinäkuun alussa 1944. Suomen merisotahistoria II, kansio 5, Sotahistorian laitos, MPKK. Laivat olisivat kaivanneet tehokkaampaa ilmasuojaa, mutta näin pitkäaikaiseen toimintaan kalusto ei olisi riittänyt. Sotakorkeakoulun MeSL 6/YO sotahistorian esitelmä Helsingissä 8.5.1956. Toisessa maailmansodassa käytetyt asejärjestelmät poikkesivat melkoisesti edellisistä sodista. Maaja Merivoimat olivat ajautuneet väistämättä tilanteeseen, jossa ne eivät enää pystyneet taistelemaan menestyksekkäästi pelkästään omin voimin. Olemmeko valmiita hyväksymään, että jopa taktisella tasolla toimiva alainen on kykenevä kantamaan vastuun omasta toiminnastaan. Mennyt on mennyttä, eikä se koskaan toista itseään sellaisenaan. Ilmaase tai ainakin sen ajoittainen puuttuminen näyttää olleen merkittävässä asemassa myös Viipurinlahden taisteluissa. Myös puolustushaarojen välinen yhteistoiminta oli laskeutunut strategiselta tasolta operatiiviselle tasolle, pois suurista esikunnista kohti rintamajohtajien välistä taistelujen yhteensovittamista. Ongelmalliseksi mennyt muodostuu silloin, kun sitä ei ole eristetty nykyisyydestä. Upseerin ylempien tutkintotasojen opetuksessa uppoudutaan sitten jo puolustushaarojen toimintaa ohjaaviin kulttuurisiin malleihin ja perehdytään yhteistoimintalogiikan teoreettisiin asetelmiin. Tämä tietämys auttaa nykypäivän upseeria ymmärtämään itsestään selviksi miellettyjen toimintatapamallien ja sotataidollisten ajatusten taustat ja perusteet. Puolustushaarojen omien taistelujen aikakausi oli selvästi päättymässä. SA -K U VA. Nykytermein määriteltynä kyseessä oli operatiivisen tason tulenkäyttöjärjestelmä, jolla pystyttiin siirtämään ylivertaisella nopeudella valtavia tuliannoksia vastustajan niskaan. Näin ainakin historiantutkijat asian tulkitsevat. Puolustushaarojen väliseen yhteistoiminnan historialliseen logiikkaan päästään käsiksi jo kadettiajasta lähtien. Vaatimus taktisen tason omatoimisuudesta ja oma-aloitteisuudesta oli tullut jäädäkseen. Ehkä historiaa paremmin tuntevat upseerit osaavat havaita ja välttää paremmin karikoita, joihin jo menneet polvet ovat kolistelleet. Havo, E: Vastaväite kaptl K Ruusuvuoren sotahistorian esitelmään ”Viipurinlahden puolustuksen järjestely kesällä 1944”. Erityisesti ilmaaseen merkityksen räjähdysmäinen kasvu oli ennalta arvaamatonta. Itä-Suomenlahden Rannikkoprikaatin operatiivisen toimiston kansiot Sota-arkistossa Lyytinen A. Artikkelia koottaessa on käytetty muun muassa alla lueteltuja lähteitä. Olemmeko vieläkään valmiita puolustushaarojen väliseen yhteistoimintaan vai ovatko toimintamalliemme ja yhteistoiminta-ajatustemme juuret edelleen tiukasti kiinni toisen maailmansodan mullassa ja rantavesissä. Laivojen oma ilmatorjunta ei riittänyt torjumaan vastustajan satojen maataistelukoneiden ja hävittäjien hyökkäyksiä. Olemmeko valmiita oppimaan tuolloisista onnistumisista ja erehdyksistä. E.: RTR22:n taistelut Viipurinlahdella. 29 SUOMEN SOTILAan merisota Yksi kaikkien vai kaikki yhden puolustushaaran puolesta
30 SUOMEN SOTILAAN merisota Teikarsaari 1944 SA -K U VA
Taisteluvoimanaan sillä oli 80. Rykmentin neljän linnakkeiston raskaat patteristot yhdistettiin ensimmäiseksi moottoroiduksi rannikkopatteristoksi. . TEKSTI: JUHA MÄLKKI, EVERSTILUUTNANTTI, VTT. Se alistettiin Itä-Suomenlahden Rannikkoprikaatille (ISuom.RPr). n 2.7.1944. Kannaksen taisteluissa kuluneina viikkoina kunnostautuneen kapteeni Fridellin komppanian konekiväärimiehistöt lähdössä suorittamaan vastaiskua Teikarsaareen. Pari päivää myöhemmin saari menetettiin lopullisesti. Torjuntakomppania (TK) sekä kolmas pataljoona seitsemännestä Rannikkopataljoonasta. ja 42. Rykmenttiin kuului neljä linnakkeistoa, joista neljäs toimi Teikarsaaren (Teikarinsaari) ja Melansaaren eteentyönnetyissä tukikohdissa. Joukoilla on rannikkojoukoille tyypillisesti toisen linjan kalusto, konekiväärit näyttävät olevan aikansa eläneitä saksalaisia MG-08:ia. 31 SUOMEN SOTILAan merisota Rannikkotykistörykmentti 22 (RTR22) perustettiin Viipurinlahden suulle 16.6.1944
Saaren puolustusta vahvennettiin kolmella komppanialla taisteluiden aikana. Uusi hyökkäys Teikaria vastaan alkoi aamulla tulivalmistelun jälkeen. n Venäläiset tulevat! Teikarsaaren jäykkä puolustus murtui lopulta ylivoiman edessä. Varsinainen maihinnousu Teikarsaareenkin tapahtui aluksilta jalan rantautuen (aukeaman kuvassa).. Melansaaressa maihin nousi SO TA M U SE O Neuvostosotilaita kaatui noin 1 000. Saarelle jäi viholliselta kaatuneina ja vankeina 326 miestä. tulivalmistelun jälkeen noin pataljoonan vahvuinen osasto, joka tuhottiin vielä saman päivän aikana. Maihin nousi rykmentin verran merijalkaväkeä. Samanaikaisesti taisteltiin viereisellä Uuraan alueella. ”Kainalolauttoja” käyttivät muiden muassa maavoimien pioneeritiedustelijat vesistönylitysten tiedusteluun sekä merivoimien desantit. Ilman taistelussa kaatuneen majuri Myntin oma-aloitteisuutta tappiot olisivat olleet vielä kovemmat. Teikarsaareen nousi 1.7. Tässä vaiheessa mantereen puolen puolustuksen tukena oli saksalainen Greif-divisioona (122.D), joten tätä uhkaa vastaan oli jo varauduttu. armeija) toteuttivat 1.–5.7. aikana kolme hyökkäystä Teikarsaarta vastaan. 32 SUOMEN SOTILAAN merisota N euvostojoukot (59. Sadat neuvostohävittäjät sekä neuvostolaivasto pommittivat saaria ankarasti lamauttaen suomalaisten raskaat torjunta-aseet. Kuvassa yllä venäläiset tiedustelijat ylittämässä vesistöä mieskohtaisilla kumilautoilla. Puolustajat menettivät kaatuneina ja haavoittuneina 117 miestä. Jo tässä vaiheessa oli odotettavissa, että neuvostojoukkojen hyökkäys suuntautuisi Uuraan kautta mantereelle
Myös suomalaisten tappiot olivat raskaat: kaatuneita ja haavoittuneita oli arvioilta 350. aamulla. Hän ehti käynnistää irtauSO TA M U SE O n Kannaksen taisteluissa erinomaisesti kunnostautunut Kapteeni Fridell lähdössä suorittamaan vastaiskua Teikarsaareen 2.7.1944.. Teikarsaaren puolustusta vahvennettiin vajaan pataljoonan vahvuisella osastolla. Juuri tässä vaiheessa saaren puolustuksesta vastannut majuri V. Myntti pyysi lupaa irtautua saaresta. Taistelukykyisiä miehiä oli jäljellä kuutisensataa. Jäykkä puolustus murtuu Tässä kriittisessä vaiheessa Teikaria vastaan toteutettiin entistä kiivaampi tulivalmistelu. Järjestämättä ja ilman päällystöä olevat väsyneet saaren puolustajat joutuivat hajalle ja vetäytyivät saaren pohjoisosaan. Saaren eteläja keskiosien puolustuksesta luovuttiin välittömästi. Saarelle nousi maihin noin kaksi vihollisrykmenttiä, jotka olivat uupuneille suomalaisjoukoille ylivertainen vastustaja. 33 SUOMEN SOTILAan merisota yksi merijalkaväen pataljoona, joka saatiin tuhottua kiivaiden taisteluiden jälkeen. Rajuilla vastahyökkäyksillä suomalaiset onnistuivat lyömään vastustajan viimeistään 5.7. Neuvostosotilaita kaatui noin 1 000
34 SUOMEN SOTILAAN merisota Teikarsaaren ja Melansaaren taistelut 4.-5.7.1944 M AT TI KO SK IM A A N TE O KS ES TA : TO RJ U N TA VO IT TO VI IP U RI N LA H D EL LA KE SÄ LL Ä 19 44
Hyökkäystä tukeneet saksalaiset tykkilautat saivat myös vaurioita. SA -K U VA SA -K U VA. n Oikealla virolainen vapaaehtoinen, joka on osallistunut Teikarin ja Stalingradin taisteluihin. Meririntama oli ollut tästä lähtien täysin riippuvainen saksalaisten pinta-alusten tuesta. Kaatuneina menetettiin noin 300 miestä. Haavoittuneita oli yli 500. Se sitoi vihollisen voimia mutta joutui samalla itse ylivoimaisen vastustajan lamauttamaksi. Joukot menettivät raskaan kalustuksensa, ja ne kärsivät noin 50 prosentin henkilöstötappiot. Teikarsaaren puolustukseen käytettiin lopulta yhdeksää komppaniaa, mikä oli käytännössä lähes kaikki mitä RTR:llä oli käytettävissään. Vaikeiden vaiheiden jälkeen pääosa henkilöstöstä pääsi mantereen puolelle. n Teikarista uimalla pelastautuneet saavat uudet varusteet mantereella. SUOMEN SOTILAan merisota 35 tumisen klo 11.00, vain puoli tuntia ennen kaatumistaan klo 11.30 ja vain kolme tuntia ennen kuin Merivoimien komentaja antoi virallisen luvan saaresta luopumiseen (klo 14.00). Joukot kärsivät kovat tappiot ja menettivät koko raskaan kalustonsa. Kevyen laivasto-osaston lamauttamisen jälkeen pintalaivastomme oli käytännössä supistunut hetkessä Osasto Väinämöiseen. Merkittävimpänä tappiona oli kolmen tykkiveneen ja kahden aputykkiveneen vaurioituminen. Taistelukertomuksissa todettiin lakonisesti käydyn verisiä saaristotaisteluita. Hän mainitsi Teikarin taisteluiden olleen pahimman. Lähes kaikki taisteluun osallistuneet laivaston alukset vaurioituivat taistelukyvyttömiksi. Näiden ratkaisevien vaiheiden aikana Kevyt laivastoosasto eteni Viipurinlahdelle tukeakseen saaren puolustusta. Vilaniemi 5.7.1944
36 SUOMEN SOTILAAN merisota KAKSI KAMIKAZE-KONETTA osui Okinawan edustalla lentotukialus USS Bunker Hilliin toukokuussa 1945. Japanilaiset ottivat nämä ”erikoishyökkäyksiksi” kutsumansa ilmaiskut käyttöön virallisesti Filippiinien vesillä lokakuussa 1944, sodan ollessa kääntynyt jo Japanin väistämättömään ja katkeraan tappioon.
75 vuotta sitten maailman suurimmalla merialueella käytiin jo kolmatta vuotta maailman ensimmäistä modernia merisotaa, jossa ratkaisevaa oli elektroninen tiedustelu ja tiedonkulku sekä puolustushaarojen välinen yhteistyö käytäessä sotaa meren pinnalla ja sen alla, ilmassa ja lukemattomilla viidakkosaarilla. Harri Mustonen lennättää meidät Tyynenmeren taivaan verenkarvaaseen auringonlaskuun yli kolmen neljännesvuosisadan taakse. Seurasi yli kolme vuotta epätoivoista katkeraa sotaa, joka päättyi itsemurhalentäjiin ja atomipommiin. 37 SUOMEN SOTILAan merisota NOUSEVAN AURINGON TAIVAS Maailmanpolitiikan ja globaalin talouden painopiste on tänään Tyynellämerellä. ajankohtaista.. 75 vuotta myöhemmin Japani varustautuu jälleen. Yllätyshyökkäys Pearl Harboriin toi Yhdysvallat mukaan sotaan ja ratkaisi sodan kulun, erityisesti kun Japani ei suostunut sotaan Neuvostoliittoa vastaan – eivätkä sen resurssit olisi siihen riittäneetkään. Aurinko laski. Puolen vuoden ajan Japani kulki voitosta voittoon maalla, merellä ja ilmassa, mutta viimein sen ylpeys – merivoimien ilma-ase – lyötiin perinpohjin Midwaylla. Historiaan, joka on..
päivänä 1941 japanilainen laivasto-osasto lähti purjehtimaan Kuriilien saarilta kohti kaakossa sijaitsevaa Havaijia. Maan polttoainevarastot vähenivät, mutta Ranskan ja Alankomaiden siirtomaissa Kaukoidässä oli raaka-ainevaroja, etenkin öljyä. Ne olivat ensimmäinen aalto iskussa, jonka kohteena oli 370 kilometrin päässä . TEKSTI: HARRI MUSTONEN. Tora, Tora, Tora Aliluutnantti Iyozoh Fujita istui Mitsubishi A6M Reisen -hävittäjänsä ohjaamossa valmiina starttiin lentotukialus Soryun kannella. Vuoden kuluttua Yhdysvallat kiristi vaatimuksiaan ja julisti metallin ja öljyn vientikiellon Japaniin. Japani oli heittänyt arvan. Heinäkuussa 1939 Yhdysvallat sanoi irti maidenvälisen kauppaja merenkulkusopimuksen. Japanilaiset olivat tyrmistyneitä vaatimuksista. Sen joukot olivat tunkeutuneet Mantšuriaan, ja yhteenotot olivat johtaneet sotaan Kiinassa kesällä 1937. Tuntia aiemmin, kello 1.30 Japanin aikaa, oli lentotukialuksien kansilta kohonnut pilviselle taivaalle 183 hävittäjä-, torpedoja pommikonetta. Yhdysvallat esitti 26. 38 apani oli joutunut ahdinkoon 1940-luvun alkuun tultaessa. Kiinan sota hiersi Japanin ja Yhdysvaltain välejä. päivä 1941. Marraskuun 26. Raaka-aineiden tuonnista riippuvainen Japani tunsi olevansa ahdistettu nurkkaan. marraskuuta 1941 nootin, jossa Japania vaadittiin muun muassa vetäytymään Kiinasta ja purkamaan kolmen vallan sopimus Berliinin ja Rooman kanssa. Merellä purjehtivat myös lentotukialukset Akagi, Kaga, Hiryu, Zuikaku ja Shokaku. Sodan riehuessa Euroopassa oli näiden alueiden kaappaamisen esteenä ainoastaan Yhdysvaltain laivasto. Oli joulukuun 7. Lisäksi laivasto-osastoon kuului kaksi taistelulaivaa, kolme raskasta risteilijää, hävittäjiä ja tukialuksia
Taistelulaivat USS Utah, USS California, USS Arizona ja USS Oklahoma olivat uponneet, USS West Virginia vaurioitunut pahoin ja USS Tennessee tulessa. Myös japanilaisille alkoi tulla tappioita. Koska taivaalla ei näyttänyt olevan viholliskoneita, syöksyivät toisen aallon hävittäjät maakohteiden kimppuun. Japanilaiset olivat yllättäneet täysin Yhdysvaltain sodanjohdon… 39 SUOMEN SOTILAan merisota. Fujitan tehtäväksi tuli nyt koota Soryun osasto ja johtaa muodostelma takaisin lentotukialukselle. Taustalla lentotukialus Soryu. Puolitoista tuntia kestäneen lennon jälkeen Fujitan laivue saapui Oahun ylle. Ensimmäisen aallon hyökkäyksen jäljiltä satama-allas näytti olevan tulimerenä, jota ruokki laivoista veteen valuva öljy, ja mustia savupatsaita kohosi korkeuksiin. oleva Havaijin Oahu ja siellä sijaitseva Yhdysvaltain Tyynenmeren laivaston tukikohta Pearl Harbor. Laivueen komentajan luutnantti Fusata Iidan kone sai osuman ilmatorjuntatulesta, ja hän syöksyi koneineen maahan. Amerikkalaiset eivät kuitenkaan olleet luovuttaneet. Kun toisen aallon 167 koneen vuoro oli lähteä hyökkäykseen, Fujita työnsi kaasun täysille ja Nakajima Sakae -tähtimoottorin ulvoessa pieni tukialushävittäjä singahti Soryun kannelta. Fujitan laivue hyökkäsi Kaneohen lentokentälle, jossa 36:sta Catalina-lentoveneestä tuhottiin 26. He kävivät Fujitan koneiden kimppuun kuudella Curtiss P-36 Hawk -hävittäjällä. Aamun pilvisyys oli väistynyt, mutta sinistä taivasta täplittivät nyt ilmatorjuntatulen hattarat. Hänen johtamansa kolmikoneinen shotai kuului luutnantti Saburo Shindon 35 hävittäjän osastoon, jonka oli määrä toimia hävittäjäsuojana Nakajima B5N -torpedoja pommikoneille sekä Aichi D3A -syöksypommittajille. Seuranneessa kaartotaistelussa Mitsubishi A6M5 Reisen Model 52 Tukialushävittäjä Valmistusmaa: Japani Pituus: 9,12 m Kärkiväli: 11,00 m Korkeus: 3,51 m Siipipinta-ala: 21,30 m² Tyhjäpaino: 1 876 kg Suurin lentoonlähtöpaino: 2 733 kg Moottori: 14-sylinterinen 1100 hv:n Nakajima Sakae 21 -tähtimoottori Suoritusarvot Suurin nopeus: 565 km/h 6000 metrissä Toimintasäde: 2400 km Lakikorkeus: 11 050 m Nousuaika: 6 000 metriin 7,4 minuuttia Aseistus: Kaksi 7,7 mm:n konekivääriä rungossa ja kaksi 20 mm:n tykkiä siivissä AICHI D3A -SYÖKSYPOMMITTAJIA valmiina iskuun Pearl Harboriin. Amerikkalaispilottien rohkeus ja sitkeys sai japanilaislentäjät hämmennyksen valtaan
Hyökkäykseen lähteneestä 350 japanilaiskoneesta oli menetetty ainoastaan 29 ja 55 lentäjää oli kaatunut…. Sunnuntaiaamuna 7. 40 SUOMEN SOTILAAN merisota USS WEST VIRGINIA ON JUURI SAANUT OSUMAN TORPEDOSTA. joulukuuta kello 7.50 Havaijin aikaa ilmahyökkäystä Nakajima-torpedokoneesta johtanut kommodori Mitsuo Fuchida ilmoitti radioviestillä ”Tora, Tora, Tora”, että yllätys onnistui täydellisesti ja hyökkäys on a lkanut
Tiedot laatikossa oikealla A1-mallin.. n Kuvassa Aichi D3A2, jossa Aichi D3A1 -koneyksilöön kuuluneet tunnukset. 41 SUOMEN SOTILAan merisota Aichi D3A1 tyypin 99 Syöksypommittaja Valmistusmaa: Japani Pituus: 10,2 m Kärkiväli: 14,36 m Korkeus: 3,85 m Siipipinta-ala: 34,9 m² Tyhjäpaino: 2 408 kg Suurin lentoonlähtöpaino: 3 650 kg Moottori: 1 070 hv:n 14-sylinterinen Mitsubishi kinsei 44 -tähtimoottori Suoritusarvot suluissa malli D3A2:n Suurin nopeus: 381 km/h (428 km/h) Lentomatka: 1473 km (1050–1352 km, riippuen kuormasta) Lakikorkeus: 9 500 m (10 500 m) Nousunopeus merenpinnassa: 487 metriä minuutissa Aseistus: Kaksi 7,7 mm:n konekivääriä rungossa sekä yksi tähystämössä, yksi 250 kg:n pommi rungon alla, lisäksi voitiin ottaa kaksi 60 kg:n pommia siipiin
Saburo Sakai kertoo muistelmissaan, kuinka hänen kurssilleen pyrkineestä 1 500 miehestä seulan läpäisi aiTora, Tora, Tora. Tyynenmeren sota oli alkanut. Hyökkäykseen lähteneestä 350 japanilaiskoneesta oli menetetty ainoastaan 29 ja 55 lentäjää oli kaatunut, tappioista kaksi kolmasosaa oli tullut toisen aallon osalle. 42 SUOMEN SOTILAAN merisota nopeammat ja ketterämmät A6M:t pudottivat kaksi Hawkia, joista Fujita sai tililleen yhden. Japanilaislentäjien laadun takasi kova karsinta. Mutta myös Fujitan koneeseen osui, ja hän pääsi vain vaivoin lentämään pitkän matkan meren yli lentotukialukselle. Kiinan taivaalla japanilaiset olivat menestyneet hyvin A5M-hävittäjällä sekä myöhemmin myös ylivoimaisella A6M:llä ja saivat siten korvaamatonta kokemusta. He olivat käyneet keisarillisen laivaston ankaran koulutuksen, ja useat olivat taistelleet Kiinassa, jossa heitä vastassa oli ollut venäläisvalmisteisia I-15ja I-16-hävittäjiä. Surmansa sai 2 335 yhdysvaltalaissotilasta. Keisarillisen laivaston ilmavoimista valmistui sotaa edeltävänä aikana vuosittain keskimäärin vain noin sata lentäjää, vaikka pyrkijöitä oli tuhansia. Japanilaiset olivat yllättäneet täysin Yhdysvaltain sodanjohdon ja näyttivät saaneen murskavoiton: neljän taistelulaivan lisäksi upotettiin kaksi hävittäjää ja yksi miinalaiva sekä vaurioitettiin neljää taistelulaivaa, kolmea risteilijää ja yhtä hävittäjää, lisäksi tuhottiin miltei kaksisataa lentokonetta, noin 160 vaurioitui. Joulukuun 8. Näyttävästä tuhosta huolimatta japanilaisten ensi-isku onnistui kuitenkin vain osittain, sillä pääkohteet, yhdysvaltalaisten lentotukialukset, eivät olleet Havaijilla hyökkäyksen aikana. Kovan koulun pilotit Pearl Harborin hyökkäykseen osallistuneet Japanin laivaston lentäjät olivat äärimmäisen kokeneita; osalla saattoi olla takanaan yli 1 000 lentotuntia ja tuoreimmillakin piloteilla yli 500 tuntia. päivänä Yhdysvallat ja Iso-Britannia julistivat sodan Japania vastaan
43 SUOMEN SOTILAan merisota USS WEST VIRGINIA LIEKEISSÄ. Vaikka japanilaisten hyökkäys sai aikaan näyttävää jälkeä, ei se aiheuttanut juuri pahaa vahinkoa sataman laitteille, ja Pearl Harbor pystyi jatkamaan pian toimintaansa.
Heistä ohjaajakurssin suoritti 25. Zero oli Tyynenmeren sodan ensimmäisenä vuonna ylivoimainen vastustaja liittoutuneiden hävittäjille. Lääkärin ja kätilön poika menestyi hyvin koulussa, mikä mahdollisti osaltaan pääsyn lentäjäksi. Alkupään A6M2 Model 21, jota käytettiin sodan ensikuukausina, pystyi liikehtimään alakorkeuksissa ja alhaisilla nopeuksilla paremmin kuin yksikään vastustajan hävittäjä. Tätä perusteltiin sillä, että hävittäjälentäjän tulee olla hyökkäävä ja sitkeä. Japaninkielessä nollaa tarkoittaa myös zero (lainasana englannista), joten konetta kutsuttiin japanilaislentäjien keskuudessa myös Zero-seniksi tai vain Zeroksi. Syyskuussa 1938 hän selvisi ohjaajan koulutukseen vaadituista testeistä ja pääsi Etajiman laivastoakatemiaan. Tätä varten Formosan saarelle (Taiwanin vanha nimi alkujaan portugalin sanasta kaunis) oli sijoitettu 11. Virheitäkin tietysti sattui – tuhoisin seurauksin.” Fujita valmistui 33. OSUI JA UPPOSI Edessä oleva taistelulaiva USS Maryland sai Pearl Harborissa vain lieviä vaurioita, USS Oklahoma sen sijaan upposi kääntyen ylösalaisin eikä sitä enää saatu vahvuuteen.. lentokurssilta aliluutnanttina kesäkuussa 1940. lentolaivasto, johon myös Tainanin lentorykmentti kuului. Kesäkuussa 1941 hänet komennettiin Tainanin lentorykmenttiin, joka siirrettiin syyskuussa Formosalle valmistautumaan ”erittäin tärkeään tehtävään”. Jos Japanin keisarillisen laivaston koulutus yleensäkin oli äärimmäisen kurinalaista ja jopa sadistista, oli se sitä erityisesti lentäjien kohdalla. Eräs laivaston ilmavoimiin päässeistä oli marraskuussa 1917 Kiinassa Shantungin provinssissa syntynyt Iyozoh Fujita. Isku Filippiineille Japanilaisilla oli tarkoitus tehdä Pearl Harborin hyökkäyksen kanssa samanaikainen isku Tyynenmeren toiselle laidalle Filippiineille. Lentolaivaston kalustona oli muun muassa 90 A6M-hävittäjää ja 122 Rikko-pommikonetta. Ensi-iskussa niiden olisi eliminoiJAPANIN LAIVASTON ZERO Hävittäjän virallinen nimi oli Rei-shiki kanjo sentoki (0-tyypin tukialushävittäjä), josta Reisen oli lyhenne. Yhdysvaltalaiset antoivat Zeron eri malleille nimet Zeke (alkupään malli A6M2), Hamp (typistetyt siivenkärjet) ja Zeke 52 (A6M5 jossa oli voimakkaampi moottori). Zero oli kuitenkin hyvin haavoittuvainen, sillä siinä ei ollut panssarointia eikä itsetiivistyviä kumipäällysteisiä polttoainetankkeja. Aina. Saburo Sakai kertoi, kuinka jotkut lentäjät kevensivät Zeroa vielä lisää riisumalla siitä radion ja jättämällä laskuvarjon pois. Ominaisuus oli saatu tekemällä Zerosta mahdollisimman kevyt, kone painoi tyhjänä 1 680 kiloa. 44 SUOMEN SOTILAAN merisota noastaan 70. Saburo Sakai puolestaan oli kurssinsa paras ja sai toukokuussa 1938 komennuksen Kiinan. Sakai kertoi, kuinka sukellusharjoitusten tarkoituksena oli parantaa tasapainon hallintakykyä, jota tarvittiin taitolennossa: ”Oli syytä olla erittäin tarkkaavainen sukellustunneilla, sillä kun opettajat katsoivat meidän saaneen riittävästi koulutusta, meidän käskettiin hypätä korkeasta tornista – kuivalle maalle! Hypyn aikana teimme kaksi tai kolme ilmavolttia ja putosimme jaloillemme. Kiinaan hän ei enää ennättänyt hankkimaan kokemusta vaan sai seuraavan vuoden syyskuussa komennuksen lentotukialus Soryulle, jossa ryhtyi harjoittelemaan Havaijin operaatiota varten
Koska niiden yhteinen kapasiteetti oli käytännössä vain noin 50 taistelukonetta, ryhdyttiin suunnittelemaan iskua, jossa lennettäisiin suoraan Formosalta Luzonille. Operaatiota varten oli varattu kolme pientä lentotukialusta: Riužo, sukellusveneiden emälaivasta muunnettu Zuiho ja kauppalaivasta muunnettu Taiho. Ainoa ongelma suunnitelmassa oli, että matkaa Formosalta Clarkin ja Ibanin tukikohtiin ja takaisin tuli miltei 2 000 kilometriä – ja A6M-hävittäjän toimintasäde oli vain hieman yli 1 000 kilometriä! Japanilaispilotit saivat kuitenkin harjoittelemalla minimoitua koneensa polttoainekulutuksen ja pidennettyä lentomatkaa niin, että lento voitiin toteuttaa. Sain hänen koneensa mahapuolen tähtäimeeni parinsadan metrin päästä, työnsin kaasuvivun selälleen ja kavensin etäisyyden vain 50 metriksi P-40:n yrittäessä epätoivoisesti päästä irtautumaan. laivueen ohjaajat Rabaulissa vuonna 1942. Japanilaisten ilmahyökkäys Clarkin ja Ibanin kentille onnistui, vaikka operaatio oli viivästynyt 11. SUOMEN SOTILAan merisota 45 tava Luzonin saaren eteläosassa olevat Yhdysvaltain armeijan ilmavoimien lentotukikohdat Clark ja Iban. Eturivissä vasemmalta: alikersantit Yoshizo Ohashi, Seiji Ishikawa (viisi ilmavoittoa), Kenichi Kumagai (kaksi ilmavoittoa), ylimatruusi Kenichiro Yamamoto ja kersantti Shin Nakano. Sakai, joka toimi shotain päällikkönä, kohtasi ensimmäisen kerran amerikkalaishävittäjiä ilmassa, kun viisi P-40-konetta hyökkäsi hänen kimppuunsa. lenn Tainanin lentorykmentin 2. tolaivasto iski. Toisessa rivissä vasemmalta: kersantti Toshio Ohta (34 ilmavoittoa), ylikersantti Saburo Sakai (64 ilmavoittoa), ylimatruusi Masayoshi Yonekawa (kuusi ilmavoittoa) ja alikersantti Unichi Miya. Takarivi vasemmalta: ylikersantti Hiroyoshi Nishizawa (87 ilmavoittoa), alikersantit Daizo Fukumori, Yutaka Kimura, Masuaki Endo (14 ilmavoittoa), ylikesrsantti Katsumi Kobayashi ja alikersantti Takeichi Kokubu. Tästä ryhmästä vain Ishikawa ja Sakai selvisivät sodasta. ”Tempaisin koneeni viipymättä pystyyn ja lähestyin viholliskonetta alapuolelta; amerikkalainen käänsi koneensa selälleen ja aloitti syöksyn jälkeen korkean silmukan. Sen päivät olivat kuitenkin luetut, ja lyhyt laukaussarja tykeistäni ja konekivääreistäni lävisti sen ohjaamon samalla heittäen kuomun menemään.” Sakai teki P-40:stä pudotusilmoitukKahden hyökkäysaallon jälkeen Yhdysvaltain armeijan ilmavoimien Tyynenmeren vahvuudesta oli tuhottu tai vaurioitunut puolet…. lentolaivaston lentokentillä vallinneen sumun vuoksi ja tieto Pearl Harborin iskusta oli saavuttanut Luzonin puolustajat. Menestyksen syynä oli pääosin se, että Warhawk-hävittäjät olivat nousseet ilmaan ennakoimaan hyökkäystä siinä vaiheessa, kun Japanin armeijan ilmavoimat oli iskenyt saaren pohjoisosiin. Pian neljä niistä hävisi savupilviin mutta viides jäi kaartelemaan Sakain ylle. Kahden hyökkäysaallon jälkeen Yhdysvaltain armeijan ilmavoimien Tyynenmeren vahvuudesta oli tuhottu tai vaurioitunut puolet, mukaan lukien 40 tuhoutunutta ensilinjan Curtiss P-40 Warhawk -hävittäjää, joista ilmataisteluissa pudotettiin yhdeksän. Koneet olivat juuri laskeutuneet tankkaamaan, kun 11
Lentävän linnoituksen kyky kestää osumia ja sen konekiväärien tulivoima tulivat ikävänä yllätyksenä japanilaisille. Myös pääkaupunki Manila joutui ankarien pommitusten kohteeksi. Koko hyökkäyksen ajan lentävän linnoituksen kaikista ampumoista suuntautui meitä vastaan yhtämittainen tuli.” Suurimmat taistelut Liittoutuneiden eteneminen Liittoutuneiden ilmahyökkäykset Liittoutuneiden valtiot Puolueettomat valtiot Japanin hallitsemat alueet 1942 NOUSEVAN AURINGON VALTAKUNTA Pearl Harborin ja Filippiinien lisäksi Japani hyökkäsi joulukuussa 1941 brittien Hongkongiin ja Malaijille. Kiista saarista hiertää yhä Japanin ja Venäjän välejä. LENTÄVÄN LINNOITUKSEN vahva rakenne, hyvä osuman sieto, Cja D-mallien 7 konekivääriä ja muutamien Emallien 10-konekiväärin aseistus oli japanilaislentäjille karvas yllätys. Kuvan myöhemmässä F-mallissa oli jo 13 konekivääriä!. päivänä, jolloin 11. Siitä voi nähdä, että japanilaiset olivat keväällä 1942 myös Uudessa-Guineassa ja siten jo Australian porteilla. Pudotettujen yhdysvaltalaiskoneiden joukossa oli yksi B-17. Lisäksi pommituskoneen suuri nopeus, jota emme olleet ottaneet huomioon, aiheutti virheitä ammunnassamme. Filippiinit kukistui toukokuun alussa ja kuun puoleen väliin mennessä japanilaiset olivat vallanneet pääosan Burmastakin. Kesäkuussa 1942 Japani valloitti vielä Midwayn operaation yhteydessä pohjoisessa Yhdysvaltojen Aleutien kaksi saarta, joita se piti hallussaan vuoden verran. lentolaivaston hävittäjälentäjät ilmoittivat 42 pudotusta, neljä todennäköistä ja tuhonneensa maassa toiset 42. 46 SUOMEN SOTILAAN merisota sen, mutta myöhemmin on selvinnyt, että Sam Grashionin ohjaama Warhawk selvisi taistelusta, vaikka sen siivessä oli tykinammuksen tekemä reikä. Japanin ja Neuvostoliiton välillä rauha säilyi aina elokuuhun 1945, jolloin Neuvostoliitto hyökkäsi Japanin miehittämään Koreaan sekä otti haltuunsa Japanille kuuluneet Kuriilit ja Etelä-Sahalinin. Ruskea viiva osoittaa Japanin valloittaman alueen laajimmillaan 1942. Myös Sakai osallistui koneen alasampumiseen: ”Olimme kaikki ensimmäistä kertaa tekemisissä B17:n kanssa, ja tuon koneen tavaton koko sai meidät arvioimaan ampumaetäisyyden väärin. Kymmenellä A6M-hävittäjällä oli täysi työ saada ammuttua alas yli 6 500 metrin korkeudessa lentävä iso pommikone. Sateisen ja myrskyisen päivän jälkeen ilmataistelut jatkuivat 10. Hongkong antautui joulupäivänä ja Singapore helmikuun puolessa välissä 1942. Tappioksi todettiin neljä omaa konetta
Vuoden 1941 viimeisenä päivänä Sakain yksikkö siirtyi yli 2 200 kilometrin matkan lentämällä Formosalta Jolon kautta Borneon Tarakin kentälle. Liittoutuneiden hävittäjistä ei ollut Zeroille juuri vastusta…. Yhdysvaltalaiset olivat saaneet sodan ensipäivinä karvaasti tutustua keisarillisen laivaston nopeaan hävittäjäkoneeseen, joka oli kaiken lisäksi ylivertaisen ketterä. päivä, mutta ilmoitetut pudotusluvut viittaavat 3. huhtikuuta puolustajien rippeiden oli antauduttava. Yhdysvaltain armeijan ilmavoimat oli lyöty. Sakain mukaan taistelu käytiin 19. Liittoutuneet tulisivat tuntemaan Mitsubishi A6M Reisen -tukialushävittäjän nimellä Zero. tammikuuta. Jaavan yllä Japanin laivaston lentäjät saivat vastaansa Yhdysvaltain armeijan ilmavoimien rippeiden lisäksi Britannian kuninkaalliset ilmavoimat sekä Alankomaiden Itä-Intian armeijan ilmavoimat. Kenraali McArthurin komentamat yhdysvaltalaiset ja filippiiniläiset joukot sinnittelivät Bataanin niemimaalla, kunnes 9. päivään helmikuuta. Rintamakäytössä Warhawkit säilyivät aina vuoteen 1945 saakka. Konetyyppi oli Yhdysvaltain armeijan ilmavoimien päähävittäjä Tyynenmeren sodan ensimmäisenä vuotena. 47 SUOMEN SOTILAan merisota Curtiss P-40N-15 Warhawk Hävittäjä Valmistusmaa: Yhdysvallat Pituus: 10,21 m Kärkiväli: 11,37 m Korkeus: 3,77 m Siipipinta-ala: 21,92 m² Tyhjäpaino: 2 812 kg Suurin lentoonlähtöpaino: 3 788 kg Moottori: 1200 hv:n Allison V-1710-81 -rivimoottori Suoritusarvot Suurin nopeus: 563 km/h 5000 metrissä Lentomatka: 1 200 km Lakikorkeus: 9 450 m Nousuaika: 4 300 metriin 7,3 minuutissa Aseistus: Kuusi 12,7 mm:n konekivääriä Japanilaislentäjät palasivat Luzonin ylle vielä seuraavina päivinä, mutta vihollisen koneita ei enää tavattu ilmassa. Öljyn lähteille Maihinnousu Luzonille tapahtui 22. Sakai kertoi helmikuussa käydystä taistelusta, jossa hänen mukaansa otti yhteen 75 japanilaista ja liittoutuneiden hävittäjää. Näin uudenaikaista ja tehokasta konetta ei japanilaisten oltu voitu kuvitellakaan kykenevän suunnittelemaan. joulukuuta ja suuntautui kahdensadan kilometrin päähän Manilasta, jonka japanilaisjoukot valtasivat 2. Liittoutuneiden hävittäjistä ei ollut Zeroille juuri vastusta, ja taitavat japanilaislentäjät pystyivät hyvin suojaamaan merija maavoimiensa etenemistä. Japanilaisten oli lennettävä 700 kilometrin matka Borneosta Jaavalle, jossa niitä vastassa oli Surabajan yllä ainakin viisikymmenKIINASSA OPEROINEEN Lentävien Tiikereiden Curtiss P-40 Warhawk -hävittäjiä
Tällä kertaa tuntui selostuksissamme olleen varsin vähän ristiriitaisuuksia, sillä tuosta päivästä lähtien emme kohdanneet käytännöllisesti katsoen minkäänlaista vastarintaa hollantilaisten hävittäjien taholta”, Sakai kirjoitti. Fujita sekä muut jäljellä olleet lentäjät siirrettiin heinäkuun 1944 alussa Japaniin. Lukumääräisestä alivoimasta huolimatta Zero-lentäjät väittivät pudottaneensa neljäkymmentä vihollishävittäjää, kolme omaa lentäjää ei koskaan palannut. Piikkinä lihassa oli kuitenkin Uuden-Guinean pääkaupungin Port Moresbyn varuskunta, jonka saatuaan Japani voisi eristää Australian sekä tehdä ilmahyökkäyksiä sen pohjoisosiin. Todelliset liittoutuneiden tappiot olivat 3. Konetyyppi oli kuitenkin vaikea lennettävä ja kokemattomille lentäjille varsinainen surmanloukku. Tämän jälkeen Fujita toimi rykmentinkomentaja Filippiineillä, josta yksikkö vedettiin Japaniin tammikuussa 1945, kun se oli menettänyt kaikki Shiden-hävittäjänsä. Salamasota pysähtyi lounaisella Tyynellämerellä Uuden-Guinean eteläkärkeen, kun Japanin asevoimat ryhtyi keskittämään voimia tuon strategisesti tärkeän niemimaan valloittamiseksi. Japani ei pystynyt ilmaaseensa kehityksessä kilpailemaan Yhdysvaltain kanssa enempää määrällä tai laadullakaan. Hän kuoli Tokiossa vuonna 2006. Zero pysyi päähävittäjänä sodan loppuun saakka, mutta oli auttamatta vanhentunut jo vuonna 1944. helmikuuta 20 konetta. Sota laajeni Burmaan, Jaavalle ja Uuteen-Guineaan. Sodan jälkeen Fujita toimi Japan Air Linesin lentäjänä. M idwayn taistelun jälkeen Iyozo Fujita komennettiin buntain päälliköksi Hiyolle, ja hän taisteli Salomonsaarilla ja Guadalcanalilla, missä saavutti kaksi ilmavoittoa. Hän oli yksi kolmesta japanilaislentäjästä, joka ylsi tuohon ennätykseen. Ilmaherruuden turvin japanilaiset vyöryivät saarelta saarelle. 48 SUOMEN SOTILAAN merisota tä vihollisen P-36-, P-40ja Brewster F2A Buffalo -hävittäjää. ”Olen aina ollut taipuvainen vähentämään 20 tai 30 prosenttia ilmoitetuista voitoista, kun kysymyksessä on ollut Surabajan ilmataistelun tapainen hullunmylly, sillä ‘koiratappelun’ tiimellyksessä kaksi tai kolmekin ohjaajaa saattaa ampua samaa viholliskonetta, ja jokainen ottaa sen tililleen. Iyozo Fujita lensi sodan viimeisenä vuotena Shidenillä, ja hänen kaltaistensa kokeneiden lentäjien käsissä se oli tehokas ase.. Sodan viimeisen vuoden uusia hävittäjiä oli nopea ja voimakkaasti aseistettu Kawanishi N1K Shiden-Kai, jota amerikkalaiset kutsuivat nimellä George. Sen jälkeen vuorossa olivat Iwo Jima ja Formosa, joiden puolustukseen hän osallistui laivueenkomentajana. Formosalla Fujitan yksikkö käytti uusia Shiden-hävittäjiä, mutta ankarissa taisteluissa rykmentti pyyhkiytyi miltei olemattomiin ja lakkautettiin. Fujita saavutti sodassa virallisesti 13 pudotusta, joista kymmenen yhden päivän aikana Midwayllä (seitsemän näistä oli jaettua). Japani oli saanut haltuunsa sodan jatkon kannalta elintärkeät Alankomaiden Etelä-Intian öljykentät
Ne toimivat astinlautoina, kun Japanin laivasto keskitti ilmavoimansa moukaroimaan Port Moresbya. Oliko missään muuta kuin savinen pieni kiitorata. Minusta tuntui kuin olisin laskeutunut lentotukialuksen kannelle. Kiitotien kolmella sivulla kohosivat Papuan niemimaan rosoiset vuoret, neljännellä, jolta lähestyin kenttää, sitä rajoitti valtameri.” NAKAJIMA B5N, jota liittoutuneet kutsuivat Kateksi, oli Japanin laivaston torpedokone, joka voitiin varustaa vaihtoehtoisesti myös pommeilla. Myös Tainanin rykmentti komennettiin maaliskuussa tähän tehtävään, ensin Uudessa-Britanniassa sijaitsevaan Rabaulin tukikohtaan, sitten huhtikuun 8. päivänä Sakai ja kolmekymmentä rykmentin ohjaajaa saivat siirron australialaisilta vallattuun Laeen, UudenGuinean itärannikolle. Missä olivat lentokonesuojat, korjauspajat, lennonjohtotorni. Vaikka se menestyikin sodan alun taisteluissa, teki heikko aseistus (yksi 7,7 mm:n konekivääri) siitä haavoittuvan. SUOMEN SOTILAan merisota 49 Ilmaherruuden turvin japanilaiset vyöryivät saarelta saarelle. ”Huokaisin pettymyksestä kiertäessäni kenttää. Kate-yksiköt kärsivätkin sodassa raskaita menetyksiä, ja konetyyppi vedettiin taistelukäytöstä vuonna 1944.. Uusi-Guinea Japanilaiset olivat saaneet tammikuun aikana haltuunsa Uuden-Guinean itäpuolella olevat Uuden-Irlannin ja Uuden-Britannian saaret. Kokenut lentäjä piti sitä surkeimpana näkemistään lentokentistä
DAUNTLESS-KONEITA Lentotukialuksilta toimiva Douglas SBD Dauntless oli yhdysvaltalaisten tärkein syöksypommittaja Tyynenmeren sodassa. Myös yhdysvaltalaispilotit ilmoittivat suuria ilmavoittomääriä – todellisuudessa molempien osapuolten pudotusmäärät olivat myöhemmin tarkastettujen tappiolukujen perusteella huomattavasti pienemmät. Päivisin Zero-lentäjät kamppailivat Bell P-39 Airacobrien kanssa, öisin North American B-25 Mitchellit sekä Martin B-26 Marauderit pommittivat Laen kenttää. Yhtä kaikki Uuden-Guinean ilmataisteluissa yhdysvaltalaiset eivät olleet enää pelkästään ottavana osapuolena. Saari oli Japanin hallussa aina syksyyn 1945 saakka.. Välissä oli karu Owen Stanleyn vuoristo, jonka huiput kohoavat 4 500 metrin korkeuteen. Ilmataistelut Uudessa-Guineassa olivat kiihkeitä. Tämä puoli saaresta oli liittoutuneiden hallussa, ja kolmen vartin lennon jälkeen japanilaiset olivat vihollisen lentokenttien yllä. Nyt he pistivät sitkeästi kampoihin japanilaisille – niin hävittäjäkuin pommituslentäjätkin. Sakain mukaan jatkuvat TURVALLISESTI TAKAISIN Dauntless-syöksypommittaja on laskeutunut USS Hornetille Midwayn taistelun lomassa kesäkuussa 1942. Koneet palaamassa pommittamasta Wake-saarta, jonka japanilaiset valloittivat joulukuussa 1941. Kohteen yllä Zero-lentäjät ilmoittivat tehneensä 201 pudotusta ja 45 todennäköistä, kokonaispudotusmääräksi tällä ajanjaksolla laskettiin noin 300 viholliskonetta. Ylitettyään rotkoisen vuoriston avautui japanilaislentäjille aivan erilainen maailma: edessä kimalteli Korallimeren indigonsininen pinta, joka hävisi horisonttiin. Tainanin lentorykmentti teki huhtikuun ja kesäkuun lopun välisenä aikana 51 iskua Port Moresbyhyn ja lensi 602 taistelulentoa. 50 SUOMEN SOTILAAN merisota Täältä Zero-lentäjät aloittivat pommikoneiden saattolennot länsirannikolla sijaitsevaan Port Moresbyhyn
Sodan jälkeen hän perusti kirjapainon ja tuli kuuluisaksi kirjoittamastaan kirjasta Viimeinen samurai, joka käsitteli hänen Tyynenmeren sodan kokemuksiaan. Saburo Sakai kuoli 86-vuotiaana vuonna 2002. päivänä USS Yorktownilta nousseet tiedustelukoneet havaitsivat Sohon ja USS Lexingtonilta nousseet Douglas TBD Devastator -torpedopommittajat ja Douglas SBD Dauntless -syöksypommittajat iskivät kevyen lentotukialuksen kimppuun upottaen sen pian. Sakain pudotusmääräksi on yleisesti arvioitu yli 60 konetta, mutta haavoittumiseensa mennessä hänellä oli virallisesti 28 pudotusta. päivänä hänet määrättiin toveriensa kanssa ”erikoishyökkäyslennolle”. Molemmat osapuolet ylistivät saavutuksiaan ja julistautuivat sen voittajiksi. toukokuuta japanilaisten maihinnousulla Tulagiin, jossa sijaitsi liittoutuneiden lentovenetukikohta. Yhdysvaltalaiset puolestaan vaurioittivat Shokakua, mutta se pääsi purjehtimaan satamaansa Trukiin. SUOMEN SOTILAan merisota 51 hyökkäykset alkoivat vaikuttaa jo japanilaispilottien taisteluhenkeenkin: ”Yhtämittaiset hyökkäykset, melkein joka päivä toistuvat lennot ja alkeelliset olosuhteet saivat aikaan sen, että hermomme olivat romahtamaisillaan.” Korallimeri Japanin sodanjohto päätti ratkaista Port Moresbyn kohtalon maihinnousulla, jonka toivottiin houkuttelevan Yhdysvaltain lentotukialukset paikalle tuhotH aavoittumisensa jälkeen Saburo Sakai toimi aluksi uusien ohjaajien kouluttajana Japanissa. Korallimeren taisteluksi nimetty kamppailu oli ensimmäinen ainoastaan tukialusten kesken käyty taistelu. Toisen iskuosaston tukialusten Shokakun ja Zuikakun tehtävänä oli antaa koneillaan ilmatukea hyökkäyksessä Port Moresbyhyn sekä tuhota Yhdysvaltain laivastovoimat. Seuraavana päivänä molemmat osapuolet lähettivät tukialuksiltaan lentokoneita moukaroimaan noin 390 kilometrin päässä olevaa vihollisen laivastoa. Japanilaisten lentokoneet onnistuivat vaurioittamaan pahoin USS Lexingtonia, joka myöhemmin upposi, ja ne osuivat myös USS Yorktowniin. Heinäkuun 5. Matkalla heidän kimppuunsa hyökkäsi Hellcateja, joista Sakai ilmoitti ampuneensa yhden. Vaikka toinen silmä oli sokeutunut pysyvästi, taisteli hän Iwo Jimalla Hellcateja vastaan. Kesäkuussa 1944 Sakai pääsi takaisin rintamalaivueeseen. Maihinnousua tuki laivasto-osasto, johon kuului kevyt tukialus Soho. Sakain taitoja arvostettiin suuresti ohjaajatoverien keskuudessa, ja huomionarvoista on, että hän ei menettänyt ainuttakaan siipimiestä suorittamallaan noin 200 taistelulennolla. Toukokuun 7. tavaksi. Huono sää esti kamikazetehtävän suorittamisen loppuun, ja jäljelle jääneen osaston oli palattava takaisin tukikohtaan. Operaatio Mo alkoi 3. Seuraavana päivänä lentäjät evakuoitiin Iwo Jimalta Japaniin, jossa Sakai toimi loppusodan kouluttajana. Yhdysvaltalaiset olivat menettäneet Grumman F4F-4 Wildcat Tukialushävittäjä Valmistusmaa: Yhdysvallat Pituus: 9,09 m Kärkiväli: 11,58 m Korkeus: 3,58 Siipipinta-ala: 24,2 m² Tyhjäpaino: 2 471 kg Suurin lentoonlähtöpaino: 3 617 kg Moottori: 14-sylinterinen 1 200 hv:n Pratt & Whitney R-1830-86 -tähtimoottor Suoritusarvot Suurin nopeus: 515 km/h Lentomatka: 1 240 km Lakikorkeus: 10 638 m Nousuaika: 6 000 metriin 12,7 minuuttia Aseistus: Kuusi 12,7 mm:n Browning-konekivääriä ja tarvittaessa kaksi 45 kg:n pommia Korallimeren taisteluksi nimetty kamppailu oli ensimmäinen ainoastaan tukialusten kesken käyty taistelu. RADISTI-AMPUJA TÄHTÄILEE Douglas SBD Dauntless -syöksypommittajan takatoosassa oli 7,62 mm:n kaksoiskonekivääri ja ampujan turvana pieni panssarilevy.. Korallimerelle purjehti kaksi yhdysvaltalaista lentotukialusta: USS Yorktown sekä USS Lexington
Ne saatuaan japanilaiset uhkaisivat Yhdysvaltain Tyynenmeren laivastoa Havaijilla ja voisivat saattaa päätöksen puoli vuotta aiemmin tehdyn hyökkäyksen. Laivasto-osastoon kuului nelKorallimeren taistelun jälkeen Pearl Harborin iskun suunnitellut amiraali Isoroku Yamamoto kaavaili valloittavansa Midwayn saaret. Yamamoton suunnitelmana oli tehdä harhautushyökkäys pohjoiseen Aleuteille, mikä veisi Yhdysvaltain laivaston huomion Midwaylle suuntaavasta osastosta. Helmikuun 27. päivä 1942 Fujita osallistui Soryulta tehtyyn ilmahyökkäykseen Darwiniin ja huhtikuussa Ceylonin taisteluun. Lisäksi Shokaku oli telakalla eikä pystynyt osallistumaan vain kuukauden päästä tapahtuvaan lentotukialusten suureen kamppailuun, joka muutti sodan suunnan. Tyynenmeren sodassa käytiin uudenaikaista sotaa, jossa vihollinen tuhottiin horisontin taakse ulottuvilla iskuilla ja taistelu saatettiin ratkaista jo ennen ensimmäistä laukaustakaan elektronisella sodankäynnillä. Korallimeren taistelun jälkeen Pearl Harborin iskun suunnitellut amiraali Isoroku Yamamoto kaavaili valloittavansa Midwayn saaret. 52 SUOMEN SOTILAAN merisota raskaan lentotukialuksen japanilaisten kevyttä vastaan mutta estäneet maihinnousun Port Moresbyhyn. Yhdysvaltalaiset olivat onnistuneet selvittämään Japanin laivaston salakielisanomien koodin. Ratkaisutaistelu siitä tulikin, mutta toisin kuin japanilaiset kuvittelivat. Kun amiraali Chuichi Nagumon iskuosasto suuntasi 27. toukokuuta Japanista kohti Midwayta, olivat amerikkalaiset koko ajan selvillä japanilaisten suunnitelmista. Midwaylle Yamamoto hahmotteli Tyynenmeren ratkaisutaistelua, jossa lopulta tuhottaisiin Yhdysvaltain laivasto. Hän palveli edelleen Soryulla, joka purjehti iskun jälkeen Japaniin. n Tuhoutunut Aichi D3A-syöksypommittaja pudotettiin laivaston ilmaamtorjuntatulella Guamin rannalla.. Midway kesäkuu 1942 Iyozoh Fujita ylennettiin Pearl Harborin jälkeen luutnantiksi
Edessä olevaa numero 105:tä lensi Rabaulin tukikohdasta Saburo Sakain yksikön ohjaaja ja ässä Hiroyoshi Nishizawa. Vaikka ne saivat vahvistusta yhdestätoista Buffalosta ja yhdestä Wildcatista, lyötiin amerikkalaiset pahoin. 53 SUOMEN SOTILAan merisota jä lentotukialusta: Hiryu, Akagi, Kaga ja Soryu. LENTORYKMENTIN ZEROJA SALOMONSAARTEN YLLÄ 1943. Ällistyksekseen hän näki kolmen torpedokoneen putoavan savuten. Pommikoneiden jälkeen seurasi yhdysvaltalaisten toinen hyökkäys hitailla ja kömpelöillä Devastator-torpedokoneilla. Lähteistä riippuen Fujita teki joko pakkolaskun mereen tai ilmatorjunta sytytti hänen polttoainetankkinsa tuleen ja miehen oli hypättävä laskuvarjolla 200 metrin korkeudesta. Aalto aallon jälkeen yhdysvaltalaiset koettivat osua pommeillaan japanilaisten lentotukialuksiin, mutta tuloksetta. Noin sadan koneen muodostelma havaittiin Midwaylla tutkassa, ja sitä vastassa oli merijalkaväen pilotit viidellä Grumman F4F Wildcatja seitsemällä Buffalo-hävittäjällä. Nishizawa kuoli seuraavana päivänä, kun Hellcathävittäjät ampuivat häntä kuljettaneen kuljetuskoneen alas. Zero-lentäjät pudottivat viisitoista merijalkaväen hävittäjää, ja loputkin taistelusta kentälle selvinneet olivat vaurioituneet. Joka tapauksessa Fujita joutui veden varaan. Mutta myös yhdysvaltalaiset iskivät. kesäkuuta, kun Akagilta, Kagalta ja Hiroyulta nousseet B5N-pommikoneet ja D3A-syöksypommittajat hyökkäsivät saarelle Zerojen suojaamina. Fujita oli Zero-osaston mukana suojaamassa Nagumon laivasto-osastoa, kun lentäjät havaitsivat Midwaylta nousseiden Grumman TBF Avengerja Marauder-pommikoneiden lähestyvän. Hän oli tehnyt kolme pudotusta, joista kaksi todettiin myöhemmin jaetuiksi. Midwaylta hyökänneiden pommittajien lisäksi laivasto-osastoon iskivät tukialuksilta nousseet Dauntless-syöksypommittajat Wildcatien suojaamina. Sitten omien it-tuli osui hänen Zeroonsa. Yhdysvaltalaiset puolestaan siirsivät Midwayn läheisyyteen laivaston, johon kuuluivat lentotukialukset USS Enterprise, USS Hornet ja USS Yorktown. Koneen alla on 330 litran pudotettava lisäsäiliö. Fujita jatkoi taistelua kokeilemallaan uudella taktiikalla ja ilmoitti pudottaneensa neljä torpedokonetta lisää sekä kolme hävittäjää. Normaalisti hävittäjät pyrkivät aina hyökkäämään takaapäin, mutta nyt Fujita kiisi matalalla lentävää muodostelmaa vastaan ja avasi tulen Zeron kahdella tykillä ja konekiväärillä. Lohon. Lentäjä pelastusliiveissään oli aallokossa vain pieJENKKIEN TAPPIOITA Lentotukialus USS Yorktown on saanut osuman Midwayn taistelussa Nakajima B5N:n torpedosta.. taivaalle. Fujita ja muut Zero-lentäjät syöksyivät muodostelman kimppuun. Nishizawa oli saattolentäjänä ensimmäisessä kamikazetehtävässä 25.10.1944, jolloin luutnantti Yukio Seki syöksyi Zerollaan saattuetukialus USS St. Fujita tankkasi Zeronsa ja nousi takaisin 251. Polttoaineen käytyä vähiin Fujita laskeutui Soryulle. Taistelu Midwaysta alkoi varhain aamulla 4
54 SUOMEN SOTILAAN merisota LOPPU LÄHESTYY Japanilaisten raskas risteilijä Mikuma on moukaroitu romuksi Midwayn taistelussa yhdysvaltalaisilta lentotukialuksilta nousseiden koneiden toimesta.
Myös Saburo Sakai selviytyi sodasta, vaikka haavoittui vakavasti ja menetti näön toisesta silmästään Guadalcanalin taistelussa elokuussa 1942. Lopulta se oli hirvittävä taakka ohjaajillemme. Toisen iskun torpedokoneet saivat alukseen kaksi osumaa lisää, mutta yhdysvaltalaisten lentotukialus ei suostunut uppoamaan – se sinnitteli pinnalla vielä kaksi päivää, kunnes japanilaisen sukellusveneen torpedo upotti sen. Ne saivat rauhassa lähestyä lakipistettään, josta ne kaatuivat ujeltaen syöksyyn kohti alla olevia tukialuksia. Fujitan mukaan pahinta Midwayn tappiossa oli kokeneiden lentäjien menetys: ”Midwayn jälkeen monet hengissä selvinneet ohjaajat vedettiin rintamalta kouluttajiksi. Amerikkalaisten tuhoisan iskun jälkeen lähetettiin hyökkäyksestä selvinneeltä Hiroyulta torpedoja pommikoneita kohti USS Yorktownia, joka syttyi ensimmäisen iskun tuloksena tuleen. Kun Zerot keskittyivät torjumaan matalalla lentäviä torpedokoneita, ilmestyi laivastoosaston ylle Dauntless-syöksypommittajia. Luulen, että noin kymmenen prosenttia kokeneista ohjaajistamme menetettiin Midwayllä Fujita pelastui merestä kuin ihmeen kaupalla. Koska kokeneet ohjaajat vedettiin pois etulinjan yksiköistä, menetimme taistelutehomme. Hiryu, joka purjehti ensimmäisenä, pääsi kääntymään pakoon, mutta Akagi, Kaga ja Soryu jäivät hyökkäyksen alle ja saivat vakavia osumia. Seuraavana päivänä japanilaisten kaikki neljä tukialusta ja 250 taistelukonetta olivat vaipuneet pohjaan. Neljän tunnin kuluttua hänet havaittiin japanilaishävittäjä Nowakilta ja noukittiin alukseen. Luulen, että noin kymmenen prosenttia kokeneista ohjaajistamme menetettiin Midwayllä.” Iyozoh Fujita osallistui vielä useisiin taisteluihin mutta jäi henkiin. Taistelu Midwaysta oli silti päättynyt japanilaisten tappioon, ja kuin sinettinä USS Enterpriseltä illalla lähetetyt koneet vaurioittivat Hiryua pahoin. 55 SUOMEN SOTILAan merisota ni piste keskellä ympärillä riehuvaa valtavaa taistelua – vailla toivoa Fujita alistui kuolemaan. Midwayn taistelussa vajosi myös Yamamoton ja japanilaisten toivo voittaa sota. Pearl Harborista alkanut Japanin voittokulku ei lopulta kestänyt kuin puoli vuotta – edessä oli yli kolmen vuoden epätoivoinen taistelu voimistuvaa vihollista vastaan.. Pian kolme tukialusta oli liekkien vallassa. Hänen sotansa päättyi kotisaarien puolustuksessa. Guadalcanalista tulikin Japanin tappion lopullinen sinetti
TEKSTI: HARRI MUSTONEN kasvoillesi. Hän ei hymyile eikä itke. Ainakin 5 000, kenties jopa 7 000 kamikazelentäjää menetti henkensä. Varsinkin nuoret opiskelijat näkivät tilaisuuden pelastaa Japani uhkaavalta perikadolta, ja heitä ilmoittautui tuhansittain koulutettavaksi tokko-lentäjiksi. 56 SUOMEN SOTILAAN merisota JUMALAN TUULI K un sota alkoi kääntyä vääjäämättä kohti Japanin häviötä, keksittiin viimeiseksi oljenkorreksi kami kazehyökkäykset eli itsemurhaiskut, joissa lentäjä ohjasi pommilla varustetun koneensa vihollisen laivaa, mieluiten lentotukialusta, päin. Voit jopa kuulla viimeisen äänen, kuin särkyvän kristallin. Tokko-lentäjän käsikirjassa kuvailtiin mielikuvituksellisesti lentäjän tuntoja ennen törmäystä: ”Olet nyt 30 metrin päässä maalista. Voit nähdä selvästi vihollisen tykkien suuaukot. Törmäyksen hetki. Tulokkaiden lentokoulutus oli hyvin typistettyä – tärkeintä oli saada kone ilmaan ja kyetä lentämään se kokeneen lentäjän johdolla kohteeseen ja törmätä maaliin. Ne ovat hänen tavalliset kasvonsa.” Sitten kerrottiin, kuinka onnelliset muistot palaavat mieleen ja lentäjä hymyilee viimeisellä hetkellään. Tunnet, että vauhtisi on äkkiä ja jyrkästi kiihtynyt. Sana kamikaze tarkoittaa jumalan tuulta, ja sillä viitattiin taifuuneihin, jotka tuhosivat vuosina 1274 ja 1281 Japaniin pyrkineet mongolilaivastot. Samalla hetkellä näet äitisi kasvot. On aivan kuin elokuvan laajakuva muuttuisi äkkiä lähikuvaksi ja maisema lävähtäisi . Tunnet äkkiä leijuvasi ilmassa. Kamikazeiskuista uutisoitiin japanilaisessa lehdistössä näyttävästi, ja sillä pyrittiin saamaan nuorisoa ilmoittautumaan erikoishyökkäysosastoihin. Leyten lahden taistelussa kaVoit jopa kuulla viimeisen äänen, kuin särkyvän kristallin.. Tunnet, että vauhtisi on kiihtynyt monituhatkertaiseksi. Sitten sinua ei enää ole.” Epätoivoinen yritys Sodan viimeisen vuoden aikana erikoishyökkäykset aiheuttivat tuntuvia tappioita Yhdysvaltain laivastolle, vaikkakin kovalla hinnalla. ”Silloin voit nyökätä tai ihmetellä mitä tapahtui. Ensimmäisen kerran tokkoa eli erikoishyökkäystä, joka oli kiertoilmaisu itsemurhalennolle, käytettiin sodan suurimmassa meritaistelussa Leyten lahdella lokakuussa 1944. Olet parin kolmen metrin päässä maalista
Ennen lähtöä hän totesi: ”En ryhdy tähän tehtävään keisarin tai keisarikunnan puolesta. mikazet upottivat kuusitoista alusta, mukaan lukien kaksi tukialusta. Monet kokeneet japanilaislentäjät ja sotilashenkilöt vastustivat kuitenkin erikoishyökkäyksiä, he pitivät niitä järjettömänä ihmishenkien ja voimavarojen tuhlauksena. SUOMEN SOTILAan merisota 57 n Kamikazelentäjiä valmiina tehtävää varten. Myös ensimmäiseen kamikazehyökkäykseen ”vapaaehtoisena” valittu kokenut laivaston ohjaaja luutnantti Yukio Seki otti tehtävän vastaan katkerana. Lähden, koska minut käskettiin.” n Kamikaze-Zero on juuri iskeytymässä USS Missouriin huhtikuussa 1945. Alus kärsi kuitenkin iskussa vain vähäisiä vaurioita.. Kolmen kuukauden päästä taistelu siirtyi Japanin maaperälle, Okinawaan. Monet heistä olivat alle 20-vuotiaita nuorukaisia, jotka kokeneemmat lentäjät saattoivat kohteeseen. Vihollisen etenemistä kohti Japanin kotisaaria erikoishyökkäykset eivät lopulta estäneet, niin valtavat olivat Yhdysvaltain laivaston resurssit. Saaren puolustuksessa japanilaiset menettivät 4 000 konetta, joista 1 900 oli kamikazeja. Japanilaisia kamikazelentäjiä on pidetty hurmahenkisinä fanaatikkoina. Lähden rakkaan vaimoni takia. Tokko-lentäjät upottivat 35 yhdysvaltalaisalusta ja vaurioittivat 300:aa. Japanilaisten yrityksessä estää maihinnousu Filippiineille menetti henkensä 700 itsemurhalentäjää
Niinpä pudotukseksi saatettiin ilmoittaa savuavana pudonnut viholliskone tai kone, josta irtosi osia (kuten Sakain ilmavoitto Filippiineillä). TEKSTI: HARRI MUSTONEN n Japanilaismiehistö riemuitsee, kun koneet starttaavat kohti vihollista. Käytäntö vahvistettiin kesäkuussa 1943 laivaston päämajan direktiivillä, jossa kiellettiin henkilökohtaisten ilmavoittojen kirjaaminen taisteluraportteihin. Eniten ilmavoittoja saaneena armeijan hävittäjälentäjänä on pidetty sotilasmestari Hiromichi Shinoharaa. Hävittäjälentäjien kohdalla tämä ilmeni siten, että ilmavoittoja ei useinkaan kirjattu ohjaajille vaan laivueelle. Shinohara kaatui saman vuoden elokuussa. Hän kirjoitti päiväkirjassaan pudottaneensa Kiinassa peräti 58 viholliskonetta kolmen kuukauden aikana vuonna 1939. Heidän päähävittäjätyyppinsä koko sodan ajan oli Zeroa hieman hitaampi Ki-43 Hayabusa, jossa oli vain kaksi konekivääriä. Japanilaisten menestyksekkäimmät hävittäjälentäjät olivat laivaston ilmavoimissa.. Tähän saattoi olla syynä heidän saamansa perusteellinen koulutus, mutta varmasti asiaan vaikutti myös se, että armeijan ilmavoimilla ei ollut Zeron kaltaista konetta. 58 SUOMEN SOTILAAN merisota apanilaisten menestyksekkäimmät hävittäjälentäjät olivat laivaston ilmavoimissa. Pudotusmäärät kaikkien maiden ilmavoimissa olivat liioiteltuja, mutta erityisesti näin oli asian laita japanilaisten kohdalla. Syynä ei ollut tietoinen suurentelu, vaan siihen vaikutti ennen muuta kaksi seikkaa. Japanilainen kulttuuri on aina korostanut yhteisöllisyyttä, ja niinpä asevoimissa yksilön saavutukset olivat ennen muuta joukko-osaston saavutuksia. Toinen japanilaisten ilmavoittomääriin vaikuttanut seikka oli se, että pudotus kirjattiin, vaikka sille ei ollut todistajia. Niitä ei ilmataistelun tiimellyksessä voinut aina varmistaa tuhoutuneeksi. . Iyozo Fujita, jonka pudotusmääräksi on joskus ilmoiVIIMEISTEN SAMURAIDEN ILMAVOITOT Sotilasmestari Hiroyoshi Nishizawa (1920–1944). Pudotustilastot ovat kuitenkin vain suuntaa antavia. Laivaston kärkikolmikkoon kuuluivat sotilasmestari Hiroyoshi Nishizawa 87 pudotuksella, luutnantti Tetsuzo Iwamoto noin 80:lla ja ylipursimies Sho-ichi Sugita noin 70:llä
en pudotuksien ja virallisesti kirjattujen kesken. Onkin tärkeää tehdä ero ohjaajan ilmoittamiLuutnantti Tetsuzo Iwamoto (1916–1955). Lähempänä totuutta on pidetty noin 80 ilmavoittoa. Näin teki esimerkiksi Iwamoto, joka oli päiväkirjansa mukaan pudottanut 202 konetta. Ilmavoittomäärissä on varsinkin parhaiden japanilaisässien kohdalla lähteistä riippuen suuria eroavaisuuksia. Joutuivathan he taistelemaan Tyynenmeren sodan vaativissa olosuhteissa. ZEROT VÄHENEVÄT Amerikkalaissotilaat tutkivat Zeron hylkyä Saipanilla 1944. Ylipursimies Sho-ichi Sugita (1924–1945). 59 SUOMEN SOTILAan merisota tettu jopa 42, totesi myöhemmin rehellisesti: ”Ammuin niin montaa, ja luotini osuivat niihin, mutta kuinka moni putosi, siihen en osaa vastata.” Vaikka yksiköissä siirryttiin pitämään laivuekohtaista pudotustilastoa, ei mikään estänyt lentäjiä merkitsemästä pudotuksia henkilökohtaisiin päiväkirjoihinsa. Sakai puolestaan oli virallisesti pudottanut haavoittumiseensa mennessä 28 konetta. JAPANIN LAIVASTON ILMAVOIMIEN LENTO-OSASTOJA: Kokutai ............................Rykmentti Daitai, Hikotai ...............Laivue Chutai, Buntai ...............Lentue Shotai ...............................Parvi. Jos näin oli, on vaikeaa kuvitella, että hän olisi sodan aikana yltänyt ilmoitettuun yli 60:een, sillä yksisilmäisenä hänen olisi täytynyt saavuttaa vielä yli kolmekymmentä ilmavoittoa. Myöhemmin on todettu, että suuri osa oli pikemminkin taistelukosketuksia kuin pudotuksia. Vaikka Iwamotonkin voittomäärä olisi ”vain” tuo 80 tai Sakailla jotain muuta kuin yli 60, olivat he silti sodan menestyksekkäimpiä hävittäjälentäjiä
Tämän luokan sukellusveneet aloittivat toimintansa 1915, ja niitä käytettiin lähinnä miinoittamiseen. Niissä voitiin kuljettaa 12 miinaa.. 60 SUOMEN SOTILAAN merisota PINNAN ALLA PIDEMPÄÄN AIP-teknologia n Saksalaisen UC-1-sukellusveneluokan miehistöä kannella
Jo pelkkä ajo lähellä pintaa on veneelle aina riski. 61 SUOMEN SOTILAan merisota Pinnalla ollessaan sukellusvene on taktisesti alivoimainen pinta-alus, mutta sukelluksissa se on vaikeasti havaittava ja iskukykyinen asejärjestelmä. n TEKSTI: ALEKSEI KETTUNEN. Mutta miten sukelluksissa voisi toimia pidempään. Siksi sukellusveneen olisi paras pysyä pinnan alla ja syvällä
Sota pinnan alla. Ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että avoimen syklin dieselmoottori ja höyrykone vaativat toimiakseen ulkoista ilmakehää, eli niitä ei voitu käyttää pinnan alla. 62 SUOMEN SOTILAAN merisota V arhaisimmat sukellusveneet toimivat ihmisvoimalla. Vene miehistöineen tuhoutui ajettuaan ajettuaan miinaan Suomenlahdella 30.6.1916. Kapitänleutnant Fritz Stuhrin komentama U-10 upotti ensimmäisen maailmansodan aikana seitsemän alusta mukaan lukien suomalaisen Birgit-höyrylaivan 6.11.1915 Ruotsin rannikon edustalla. Snorkkeli Laajamittaiseen palveluskäyttöön snorkkeli tuli vasta vuonna 1938 holSOTA PINNAN ALLA ENSIMMÄISEN MAAILMANSODAN saksalainen U 9 -luokan U-10-sukellusvene. Veden alla voitiin käyttää vain sähkömoottoria, jonka akut täytyi ladata pinta-ajossa. 1900-luvulle tultaessa pinta-ajossa käytettiin höyrykonetta ja vedenalaiseen ajoon akuilla toimivaa sähkömoottoria. Akkujen rajoitetusta kapasiteetista johtuen sukellusveneet viettivät merkittävän osan ajasta pinnalla. Miehistön sukelluksissa tarvitsema hengitysilma voitiin puhdistaa useamman vuorokauden sukelluksen aikana kemiallisesti. Dieselmoottori syrjäytti kehittyessään nopeasti muut pinta-ajon voimanlähteet. Ensimmäinen ratkaisu ilman saantiin koneille ja niiden käyttäjille oli Venäjän keisarillisen laivaston vuoden 1905 Venäjän–Japanin sodan aikana Keta-sukellusveneessä testattu snorkkeli. Nykypäivän Puolan Gdanskin kaupungissa sijainnut Danzigin Kaiserliche Werft -telakka rakensi neljä U 9 -luokan sukellusvenettä vuosina 1908–1911. Veneen voimanlähteenä oli pinta-ajoa varten kaksi 2 x 890 hv:n kaksitahtista Körting-parafiinimoottoria sekä yksi 1 030 hv:ns SSW-sähkömoottori. Saman keksinnön patentoi englantilainen telakkainsinööri James Richardson vuonna 1916. Tämän luokan sukellusveneet pystyivät ensimmäisinä lataamaan torpedoputkensa myös sukelluksissa
Katalonialainen insinööri Narcís Monturiol i Estarriol kehitti jo n Maailman ensimmäinen snorkkelia käyttävä sukellusvene: Venäjän keisarillisen laivaston Keta-sukellusvene vuodelta 1905. Toisen ratkaisun ilmakehästä riippumattoman voimanlähteen rakentamiseksi näytti tarjoavan suljetun syklin dieselmoottori, kaasuturbiini tai Stirling-moottori, joka käyttäisi polttoaineen lisäksi veneen sisällä kuljetettavaa hapetinta. Tämä yksikköhinnaltaan kalliinpuoleinen 5 750 000 Reichsmarkin vene oli ensimmäinen enimmäkseen sukelluksissa toimimaan suunniteltu sukellusvene.. Saksan vallattua Alankomaat vuonna LI BR A RY O F C O N G RE SS 1940 hollantilainen keksintö joutui heidän käsiinsä, mutta Kriegsmarine otti sen käyttöön vasta tappioiden kasvettua sietämättömiksi. Tästä huolimatta snorkkeli on vakiona kaikissa tämänkin päivän perinteisissä dieselsähköisissä sukellusveneissä. Niin lähellä pintaa ajavasta sukellusveneestä oli helppo saada näköhavainto lentokoneesta. Saksalaiset olivat 1920–30-luvuilla ennen Hitlerin valtaannousua tehneet sukellusveneiden suunnitteluja valmistusyhteistyötä muun muassa Alankomaiden ja Suomen kanssa. Hampurin, Bremenin ja Danzigin telakat valmistivat vuosina 1943–1945 118 tämän luokan venettä (tilauksessa oli 1 170), joista vain neljä ehti palveluskäyttöön ennen sodan päättymistä. SUOMEN SOTILAan merisota 63 lantilaisissa U21-luokan sukellusveneissä. Snorkkeli on pitkä ilmanottoputki, jonka avulla sukellusvene voi ajaa dieselmoottorilla sukelluksissa periskooppisyvyydellä ja ladata samalla akkuja. Saksaltahan sukellusveneet oli hävityn ensimmäisen maailmansodan jälkeen kielletty. n Toisen maailmansodan saksalaisia Tyyppi XXI -luokan Elektroboote-sukellusveneitä laiturissa. Suljetun syklin voimanlähde ei vaadi toimiakseen resursseja sukellusveneen ulkopuolelta, avoimen syklin voimanlähde taas vuorostaan vaatii. Sukellusveneen nopeus laski snorkkelilla ajettaessa kuuteen solmuun, eikä sitä voitu käyttää kovassa aallokossa. Lisäksi tutkien kehittyessä huomattiin, että snorkkelin vedenpäällinen osa ja sen jättämä vanavesi ovat havaittavissa tutkalla. Vuonna 1944 snorkkeli jälkiasennettiin Tyyppi VIICja IXC-sukellusveneisiin sekä integroitiin uusiin Tyyppi XXIja XXIII-aluksiin. Snorkkeli toi kuitenkin tullessaan uusia ongelmia. Suljettu kierto Ulkoisesta ilmakehästä riippumatonta voimanlähdettä kutsutaan AIP-voimanlähteeksi (Air Independent Propulsion)
Venäjä kehitti hyvin aktiivisesti, ennakkoluulottomasti ja varsin monella rintamalla meripuolustustaan sodan jälkeen. Sota pinnan alla. Walterin ehdottamassa järjestelmässä korkeaFREGATTENKAPITÄN Erich Toppin komentaman U-552:n kuuluisa “Der Rote Teufel” (Punainen paholainen). Vetyperoksidin ja sopivan katalysaattorin, esimerkiksi mangaanin (Mn) reaktion tuloksena syntyy happea ja vesihöyryä, jota voidaan joko sellaisenaan tai yhdessä polttoaineen kanssa poltettuna käyttää kaasuturbiinin pyörittämiseen. SAKSALAISEN Tyyppi XXI -luokan Korvettenkapitän Adalbert Schneenin komentaman U-2511:n hylky Pohjois-Irlannin edustalla. Oli keksittävä uusia konsteja puolustaa meriteitä, joten syntyi Pietari Suuren merilinnoitusketju, sukellusveneitä ja myös lentoveneasemien verkko, joista yksi huomattavimmista toimii nykyään Tallinnassa merimuseona. Saksalaisen Germaniawerft-telakan nuori ja lupaava insinööri Hellmuth Walter ehdotti 1930-luvun alkuvuosina vetyperoksidilla toimivaa AIP-turbiinivoimanlähdettä. Vene sai nimensä siitä, että se rakennettiin postin työntekijöiltä kerätyillä lahjoitusvaroilla vuoden 1905 Venäjän–Japanin sodan jälkeen, jolloin laivaston jälleenrakennusohjelmaa varten järjestettiin kansalaiskeräys. Britit upottivat veneen jo Saksan antauduttua 7.1.1946 osana Royal Navyn Operaatio Deadlightiä, jonka aikana tuhottiin 116 jo aiemmin antautunutta saksalaista sukellusvenettä. Tsaarin laivasto testasi kahta paineilmalla sukelluksissa toimivaa 130 hevosvoiman nelitahtista polttomoottoria käyttävää Potštovoi (Postimies) -sukellusvenettä, jossa ei käytetty lainkaan sähkömoottoria eikä akkuja. Voittajat tuudittautuivat vanhoihin isoihin pintalaivastoihinsa. Ensimmäinen maailmansotahan oli luonut uuden Versaillesin järjestelmän, kansainliiton ja lopettanut sodat. Saksa ja Neuvostoliitto vetureina Ensimmäisen maailmansodan aikana AIP-kehitys oli jäissä, ja maailmansotien välisenä aikana se keskittyi Saksaan ja Neuvostoliittoon, joilla oli sekä julkista että salaista teknologiayhteistyötä ja tarve kehittää vaihtoehtoisia uusia ratkaisuja puolustuksensa uudelleen järjestelemiseksi. 64 SUOMEN SOTILAAN merisota vuonna 1867 ulkoisesta ilmakehästä riippumattoman höyrykoneen, jossa hapettimena käytettiin vetyperoksidia (H2O2). Suomessakin majaili sukellusveneitä ja lentoveneitä niin Helsingissä ja sen saarissa kuin sodan aikana myös Ahvenanmaalla. Vetyperoksidi on jokaiselle sotilaalle tuttu feikkiblondien hiusten vaalennusaine, jonka liiallinen ulkoinen käyttö voi johtaa kampaukseen mallia Kekkonen. Ensimmäisenä AIP-sukellusvenettä kokeili pian Venäjän– Japanin sodassa kokemansa karvaan tappion jälkeen Venäjän keisarillinen laivasto vuonna 1908 Kronstadtissa. Maat oli lyöty pahasti polvilleen sodassa. Sodan voittajia eivät uudet ajatukset kiinnostaneet. Vuoden 1922 Rapallon sopimus johti tiiviiseen sotilastekniseen yhteistyöhön myös sukellusveneaselajissa 1920–1933, mutta ei koskenut AIP-teknologioita
Saman aseen maaversiot 20 ItK/30 BSW ja 20 ItK/38 BSW olivat käytössä Suomen puolustusvoimissa talvija jatkosodassa.. Veneen tornin etuosassa näkyy tyhjä 2 x 20 mm ilmatorjuntatykkien tuliasema. SUOMEN SOTILAan merisota 65 n Tyypin XXI saksalaisvene Hampurin Blohm & Vossin telakalla toukokuussa 1945 toisen maailmasodan päättyessä. Tyypin XXI -sukellusveneissä käytettiin vallankumouksellista hajautettua modulipohjaista valmistusmenetelmää: laajan alihankintaverkoston toimittamat valmiit runkomodulit vain yhdistettiin toisiinsa telakalla
66 SUOMEN SOTILAAN merisota pitoisuuksisen vetyperoksidin ja permanganaatin (MnO4) reaktion tuloksena syntyi runsaasti korkeapaineista vesihöyryä ja happea. Walterin tärkeimpänä päämääränä oli suuri vedenalainen nopeus, ja V80-koesukellusvene saavuttikin vuonna 1940 sukelluksissa ennennäkemättömän 28,1 solmun nopeuden, kun perinteisten sukellusveneiden huippunopeus oli korkeintaan 10 solmua! Tästä johtuen erittäin pienikokoinen 22 metriä pitkä ja uppoumaltaan 76 tonnin V80 oli myös ensimmäinen suurten vedenalaisten nopeuksien dynamiikan ja ohjausmenetelmien tutkimusalus. Sodan aikana tehtiin erilaisia vetyperoksidilla toimivia G7ut-koetorpedoja, jotka olivat nopeita, niillä oli pitkä toimintasäde, eivätkä ne jättäneet pinnalle pakokaasuvanaa. Pakokaasut ja vedeksi kondensoitunut höyry poistettiin sukellusveneen ulkopuolelle. Sota pinnan alla. Esimerkiksi vuonna 1943 palveluskäyttöön tullut, kaksikomponenttisella n Hellmuth Walter. Walter Hellmuth Walter kunnostautui myös lentokoneiden ja rakettien voimanlähteiden kehittäjänä. Saksalaiset torpedot eivät olleet toisessa maailmansodassa maailman kärkeä, päinvastoin, kolmannen valtakunnan sotalaivasto sai kärsiä kehnoista aseista läpi epäonnisen sotansa, mutta se on taas toinen tarina. Turbiinikäyttöisillä torpedoilla oli edessään suuri tulevaisuus vetyperoksidin turvallisuuspulmista huolimatta. Walter-järjestelmää käytetään myös torpedoissa. Reaktiokammioon ruiskutettiin dieselpolttoainetta, joka palaessaan hapen kanssa tuotti korkeapaineisen höyryn ja palamiskaasun yhdistelmän, jolla käytettiin korkeanopeuksista kaasuturbiinia
Näissä veneissä oli tavanomaisen dieselsähköisen voimanlähteen lisäksi kaksi 2 500 hevosvoiman Walter-turbiinia. Sodan jälkipuoliskolla Saksassa yritettiin tehdä isompia, palveluskäyttöön paremmin soveltuvia Walter-järjestelmän sukellusveneitä. Vickers-Armstrongsin telakoilla Barrow-in-Furnessissä ja Walker-on-Tynessä rakennettiin näitä veneitä 22 vuosina 1941–1944 (alun perin niitä tilattiin 42). 67 SUOMEN SOTILAan merisota nestemäisellä polttoaineella (vetyperoksidipohjaisella T-Stoffja C-Stoff-metanoli-hydratsiini-vesiseoksella) toimiva 14.7 kN työntövoiman Hellmuth Walter Kommanditgesellschaft 109-509 -rakettimoottori toimi Luftwaffen Bachem Ba 349 Natter ja Messerschmitt Me 163 Komet -kohdetorjuntahävittäjien voimanlähteenä. Näiden rakettihävittäjien etuna oli hurja huippunopeus (800-956 km/h) ja valtava nousunopeus (160-190 m/s), mutta rajoituksena moottorin 3-5 minuutin rajallinen toiminta-aika ja vaatimaton 40-60 kilometrin toimintasäde. V-luokan brittisukellusvene HMS Voracious (P78) vuonna 1945. Sodan päätyttyä ne palvelivat myös Ranskan, Kreikan, Tanskan ja Norjan laivastoissa aina 1950-luvun loppuun saakka.. Seitsemän pienehköä 300 tonnin rannikkoalueen Tyyppi XVIIB -sukellusvenettä valmistui ennen sodan päättymistä, mutta ne eivät ehtineet osallistua taisteluihin. Suurempien, avomerikeln Messerschmitt Me 163 Komet
Vaikka Walter-sukellusveneiden vaikutus sodan kulkuun oli olematon, niiden merkitys sodanjälkeisten sukellusveneiden suunnitteluun oli valtava. Kaikissa maissa pyrittiin ennen kaikkea entistä suurempiin nopeuksiin ja pidempiin toiminta-aikoihin sukelluksissa. Kuva on sama neuvostokippari Marineskon venettä esittävä otos kuin sivulla 7 tässä lehdessä. Iso-Britannia otti Tyyppi U-1407:n koekäyttöön HMS Meteoriten nimellä, ja brittien käsiin sodan lopussa päätynyt Hellmuth Walter kollegoineen kehittivät Vickersillä vielä edistyksellisempiä vetyperoksidijärjestelmiä. Kylmä kilpajuoksu Toista maailmansotaa seuranneina kylmän sodan vuosina sukellusveneiden suunnittelun kärkimaita olivat Iso-Britannia, Neuvostoliitto ja Yhdysvallat, jotka olivat kaikki saaneet haltuunsa uusinta saksalaista huipputeknologiaa: amerikkalaiset saivat haltuunsa Tyyppi XVIIB U-1406:n, britit U-1407:n ja Neuvostoliitto vuorostaan Glückauf-suunnittelutoimiston. IX-bis-sarjan veneitä valmistettiin 41 vuosina 1936–1948. 68 SUOMEN SOTILAAN merisota poisten Walter-sukellusveneiden, 800 tonnin Tyyppi XXVI:n ja 1 600 tonnin Tyyppi XVIII:n kohtaloksi koitui se, ettei vetyperoksidia enää pystytty valmistamaan tarvittavia määriä sodan loppuvaiheessa. Jatkosodan aikana vuonna1942 kaksi suomalaisalusta (Hera ja Jussi H.) sekä yhden saksalaisen Anna W -aluksen upottanut S-13 upotti 3. Tyyppi XVIII jalostui varsin hyvin menestyneeksi Tyyppi XXI -”sähköveneeksi”, joka pystyi suuremman akkujärjestelmänsä avulla ylläpitämään 90 minuutin ajan sukelluksissa huimaa 17 solmun nopeutta. luokan kapteeni Aleksander Marineskon komentamana Itämerellä saksalaiset kuljetus/matkustaja-alukset MV Wilhelm Gustloffin ja SS General von Steubenin. SAKSALAISEN DEUTSCHE SCHIFFUND MASCHINENBAU AKTIENGESELLSCHAFT-TELAKAN kanssa yhteistyössä 1930-luvulla suunnitellun IX-bis-sarjan (S-luokan) neuvostosukellusvene S-13 aselevon jälkeen Helsingissä 1944. Neuvostoliitossa kehitettiin jo 1930-luvulla legendaarisen sukellusvenesuunnittelijan Sergei Bazilevskin johdolla suljetun syklin S.92/REDO-projekti: nestemäistä happea käyttävä suljetun syklin dieselmoottori, jonka paineistetuista pakokaasuista erotettiin rungon ulkopuolelle poistettava hiilimonoksidi (häkä, CO), ja hapella terästetyt pakokaasut syötettiin takaisin dieselmoottoriin. Vaikka kummatkin veneet täyttivät kaikki suunnittelutavoitteensa, korkeapitoisuuksiseen vetyperoksidiin liittyi niin merkittäviä onnettomuusriskejä, että veneiden lempinimeksi muodostuivat HMS Exploder (Räjähtävä) ja HMS Excruciator (Kiduttava). Wilhelm Gustloff, josta kerromme toisaalla tässä lehdessä, oli täynnä Neuvostoarmeijaa Saksan valtakunnan itäosista länteen pakenevia siviilejä, mutta aluksella oli myös sotilaita, muun muassa toisen sukellusvenekoulutusdivisioonan merisotilaita matkalla uuden tyyppi XXI-veneen käyttökoulutukseen. Veneet poistettiin käytöstä 1960-luvulla. Koneen laukaisukiihtyvyys oli niin raju, että ensimmäisten miehitettyjen koelentojen aikana koelentäjien niskat murtuivat. Tämän JA A KK O PU U PE RÄ n Pystysuoraan laukaistavarakettikäyttöinen Bachem Ba 349 Natter -kohdetorjuntahävittäjä. IX-sarjan veneitä valmistettiin kolme vuosina 1934–1938, ja ne kaikki osallistuivat talvisotaan. Sota pinnan alla. Lopputuloksena oli vuonna 1956 kaksi pitkälti Tyyppi XXVI:een perustuvaa 1 000 tonnin aseistamatonta Explorer-luokan koesukellusvenettä: S30 HMS Explorer (Tutkimusretkeilijä) ja S40 HMS Excalibur (Kuningas Arthurin miekka)
Tykkiä ja tornia peittää oudonmuotoinen paksu jääkerros. Lopputuloksena oli vain osittain saksalaiseen Tyyppi XXVI:een perustuva 1 260 tonnin Projekti 617:n (NATO-nimitys: Whale) S-99-sukellusvene, joka laskettiin vesille vuonna 1952. Tätä varten Berliinin lähistölle Blankenburgiin perustettiin vuonna 1946 1. Dmitrievskin ED-HPI-projekti). Vene kuitenkin pelastui ja palasi omin voimin tukikohtaansa. Kun Walter-turbiini käynnistettiin 80 metrin syvyydessä 17.5.1959, veneessä tapahtui voimakas räjähdys, jonka syynä oli vetyperoksidisäiliön täyttöputken likaantumisen aiheuttama polttoaineen räjähdysmäinen hajoamisreaktio. Kuudella torpedoputkella ja 12 torpedolla aseistettu vene saavutti sukelluksissa 20 solmun nopeuden. voimanlähteen prototyyppi asennettiin M-401-koesukellusveneeseen, jonka rakentaminen alkoi Gorkissa (nykyisin Nižni Novgorod) 28.11.1939 ja joka laskettiin vesille 31.5.1941. Vuonna 1956 palveluskäyttöön otetun S-99:n voimalähteenä oli perinteisen 600 hevosvoiman dieselin ja 540 hevosvoiman sähkömoottorin lisäksi myös 7 250 hevosvoiman Walter-turbiini. Sodan päätyttyä testaus jatkui Leningradissa (Pietari). Saksalais-neuvostoliittolaista kehitystyötä Muita varhaisia neuvostoliittolaisia AIPprojekteja olivat pakokaasujen poistaminen veteen (B. luokan insinöörikapteeni Aleksei Antipinin johtama erikoissuunnittelutoimisto, josta aikanaan kasvoi kaksi Neuvostoliiton ja Venäjän merkittävintä sukellusveneiden suunnittelutoimistoa: KB Malahit ja KB Rubin. Sodan päätyttyä puna-armeijan käsiin jäänyt Walterin apulainen Frantz Statecky kollegoineen aloitti yhteistyön Neuvostoliiton kanssa, ja kun insinöörivara-amiraali Leonid Koršhunovin johtama teknologisen tiedustelun ryhmä löysi Saksassa vielä Walter-turbiinien alihankkijana toimineen Brüner–Kanis– Reider-yrityksen, neuvostoliittolaisilla oli hyvät mahdollisuudet Wather-sukellusveneiden ja niiden voimanlähteen teknisen dokumentaation rekonstruoimiseen. Zlotopolskin M-92 (ED-VVD)-projekti) ja M-401:ssäkin käytetty pakokaasujen absorbointi kemialliseen imeyttimeen (V. Sodan takia väliaikaisesti keskeytettyihin testeihin Kaspianmerellä kuului 68 sukellusta ja 360 merimailia (680 kilometriä) ajoa sukelluksissa suljetun syklin voimanlähteellä. Kirkenes (Kirkkoniemi) 15.5.1942. SUOMEN SOTILAan merisota 69 n Saksalainen sukellusvene Jäämerellä palaamassa satamaan pohjolan hyisiltä vesiltä. Asiantuntijalausuntojen mukaan samassa tilanSA -K U VA Kylmän sodan vuosina sukellusveneiden suunnittelun kärkimaita olivat Iso-Britannia, Neuvostoliitto ja Yhdysvallat.
Projekti 643:n suunnittelutyö vietiin päätökseen, ja laivasto teki siitä tilauksen, mutta ensimmäisen sukupolven ydinkäyttöisen Projekti 627 -sukellusveneen tuotannon alkamisen takia Walter-vene päätettiin jättää rakentamatta. V eneen suunnittelija oli insinööri Ottomar Gern. Sieltä löytyy myös tämä Igor ja Peeter Jermilovin, Ahto Kadastikin, Ermes Kirsimägin, Leonid Mishkon ja Lauri Nibon hienosti tekemä rekonstruktio Krimin sodan aikana Venäjän laivastolle Virossa suunnitellusta ja rakennetusta Gern-sukellusveneestä. 70 SUOMEN SOTILAAN merisota teessa Tyyppi XXVI olisi tuhoutunut. Lyhytaikaisesta palveluskäytöstään huolimatta S-99:n panos Neuvostoliiton sukellusveneiden jatkokehitykseen oli valtava. Viisimetrisessä puisessa veneessä oli neljän hengen miehistö. Veneen nopeus sukelluksissa oli niin suuri, että virtausäänet haittasivat kaikuluotaimen toimintaa, mikä johti hydrodynaamisesti hiljaisempien runkojen ja herkempien kaikuluotaimien kehittämiseen sekä yleiseen melutason alentamiseen. Kolmipotkurisen 540 tonnin sukellusveneen voimanlähteenä oli perinteisten ulompia potkureita käyttävien 2x750 hevosvoiman dieselmoottorin ja keskipotkurin sähkömoottorin lisäksi sukelluksissa keskipotkuria käyttävä 900 hevosvoiman, nestemäistä happea käyttävä suljetun syklin dieselmoottori. Sytkät Toinen sodanjälkeinen neuvostoliittolainen AIP-projekti oli sotaa edeltäviin neuvostoliittolaisiin tutkimuksiin sekä saksalaiseen Kreislauf-järjestelmään perustuva Projekti 615 -rannikkovyöhykkeen sukellusvene (Nato-nimitys: Quebec), joka on ainoa palveluskäytössä ollut suljetun syklin dieselmoottoria käyttävä sukellusvene maailmassa. Ydinveneiden pioneerit Ydinteknologia teki Waltereista historiaa, mutta niihin käytetty panostus ei ollut turhaa. Koska vaurioiden korjaaminen katsottiin liian kalliiksi, vene poistettiin palveluksesta vuonna 1961. Venettä testattiin Tallinnan edustalla vuonna 1854, ja Gern jatkoi työtään myöhemmin Pietarissa. Veneen erikoisuutena oli se, että merivoimien operatiivisen liikkuvuuden parantamiseksi se oli Tyyppi M/Maljutka -luokan lailla helposti kuljetettavissa rautateitse osittain purettuna. Projekti 615:n suunnittelu alkoi vuonna 1946 sodanaikaisen Tyyppi M/ Maljutka -luokan sukellusveneen konseptin jatkoevoluutiona. Prototyyppi toimi enintään tyydyttävästi. T allinnan uuden hienon, yli sata vuotta vanhaan tsaarin vallan aikaiseen lentovenehalliin rakennetun merimuseon ulkonäyttelyä ei kannata unohtaa. Veneessä oli kaksi nestemäisen hapen säiliötä yhteiskapasiteetiltaan 8,5 tonnia sekä 14,4 tonnia kalkkipohjaista kemiallista imeytintä. Projekti 615 -esikoisveneen lisäksi vuosina 1953–1959 valmistettiin 29 parannettua Projekti A615 -venettä. Edistyksellinen saksalainen runkoteknologia mahdollisti sukellussyvyyden kaksinkertaistamisen. Kemiallisesti aggressiivisilla komponenteilla ja suurilla paineilla toimiva suurnopeusturbiini, vaihteisto ja Walter-järjestelmän paineputkistot tarjosivat ydinkäyttöisen sukellusveneiden reaktoreiden, voimanlähteen ja vaihteistojen suunnittelijoille sopivat suunnitteluratkaisut. Sen käyttöajatuksena oli toimittaa räjähdyspanos huomaamatta pinta-aluksen vesirajaan. Tallinnan merimuseo JA A KK O PU U PE RÄ Sota pinnan alla. Projekti 617:n ohella suunnitteilla oli myös kehittyneempiä Walter-veneitä: Projektit 617M, 635, 643 ja 647
Lisäksi nestemäisen hapen haihtuminen rajoitti veneen toiminta-ajan 14 vuorokauteen. Ainoaksi amerikkalaiseksi AIP-sukellusveneeksi jäi toisen maailmansodan MUSEOITU PROJEKTIN 611 (NATO-nimitys: Zulu-luokka) neuvostoliittolainen sukellusvene B-80 Alankomaissa. Kolme venettä, M-259, M-256 ja M-351, menetettiin onnettomuuksissa. Maailman ensimmäinen ydinsukellusvene, USS Nautilus, laskettiin vesille 21.1.1954, ja se tuli palveluskäyttöön 30.9.1954. Koska 1960-luvulta lähtien sukellusveneiden piti olla yhä hiljaisempia, meluisat Projekti 615:n veneet poistettiin käytöstä 1970-luvun alussa. Navy (Yhdysvaltain merivoimat) aloitti useamman AIP-teknologian, kuten Walterja Kreislauf-järjestelmien, kehitysohjelman. Testitulokset olivat lupaavia, joten U.S. X-1:stä ydinaikakauteen Amerikkalaiset eivät pystyneet korjaamaan sotasaaliina saamaansa Tyyppi XVIIB U-1406 -venettä toimintakuntoiseksi, mutta testasivat 2 500 hevosvoiman U-1406:n ja Tyyppi XXVI:n 7 500 hevosvoiman Walter-järjestelmiä laivaston teknillisessä testauslaitoksessa Annapolisissa. YHDYSVALTAIN LAIVASTON HSS-1 Seabat -helikopteri neuvostoliittolaisen Projektin 641 B-59-sukellusveneen vieressä Karibianmerellä vuonna 1962 Kuuban ohjuskriisin ollessa kuumimmillaan.. Yleisin syttymissyy oli riittämätön hapen määrä happi-polttoaineseoksessa, mikä saattoi johtaa räjähdykseen keskidieselissä. Sammutusjärjestelmät puuttuivat, joten hapen lietsoma tulipalo oli mahdoton sammuttaa. Vuosina 1951–1958 Leningradissa ja Severodvinskissä rakennettiin 26 tämän luokan venettä, joissa vihdoin ja viimein toteutuivat saksalaisten 1940-luvun Tyyppi XXI -veneiden aiotut suorituskykytavoitteet ja taktiset mahdollisuudet. USS Nautilus lähti ensimmäiselle purjehdukselleen 17.1.1955 ja lähetti legendaarisen radioviestin ”Underway on nuclear power” (liikumme ydinvoimalla). Puutteiden korjaamiseksi kehitettiin hapen sijasta B-2-kaasuseosta käyttävä modernisoitu Projekti 637, jonka tuotantoa ei kuitenkaan aloitettu ydinsukellusveneiden nopean kehityksen takia. 71 SUOMEN SOTILAan merisota Yli kahdeksan tonnia nestemäistä happea tekivät veneistä erittäin paloherkkiä, minkä vuoksi niitä kutsuttiin leikkisästi sytyttimiksi. Lopulta voimanlähteiden ja niiden vaatimien alijärjestelmien kasvava koko ja paino johtivat siihen, että AIP-projektit jäivät nopeasti kehittyvien ydinsukellusveneiden jalkoihin – aivan kuten Isossa-Britanniassa ja Neuvostoliitossa
Ydinkäyttöiset sukellusveneet ovat kuitenkin suurvaltojen yksinoikeutta: tarvittava teknologia ei ole myynnissä, ja sen kehittäminen vaatii suurvallan teolliset, taloudelliset ja tieteelliset resurssit. Toukokuussa 1957 vetyperoksidijärjestelmän räjähdys repi irti koko veneen keulaosan, ja kolmen vuoden tauon jälkeen se muutettiin käyttämään perinteistä dieselsähköistä voimanlähdettä. X-1:n entinen kippari totesi sangen kuvaavasti, että koeohjelman tärkein opetus oli se, ettei epävakaalla ja korkeapitoisella vetyperoksidilla ole mitään asiaa sotaalukselle. Pintaajossa huomattavasti muunneltu kaupallinen dieselmoottori käytti ulkoista ilmakehää, mutta sukelluksissa sen tarvitsema happi tuotettiin katalysaattorin ja vetyperoksidin reaktion avulla. Ydinkäyttöiset sukellusveneet ovat suurvaltojen yksinoikeutta. n Amerikkalainen X-1-kääpiösukellusvene. 72 SUOMEN SOTILAAN merisota aikaisten brittiläisten X-craft -kääpiösukellusveneiden innoittama suljetun syklin vetyperoksididieselillä toimiva, matalien vesien erikoisoperaatioihin tarkoitettu, syyskuussa 1955 vesille laskettu X-1-kääpiösukellusvene. Tavallaan ydinsukellusvene syntyy kätevästi omavaraisen kansallisen ydinaseen kehittämisen sivutuotteena. Alus oli tutkimuskäytössä Chesapeakenlahdella vuoteen 1973 asti, minkä jälkeen se museoitiin ensin Annapolisin Merisota-akatemiaan ja myöhemmin Nautilus-museoon. Tänä päivänä ydinsukellusveneitä on käytössä vain Yhdysvalloilla, Venäjällä, Isolla-Britannialla, Ranskalla, Kiinalla ja Intialla. Sota pinnan alla. Sekä pakokaasut että hajoamisreaktiossa syntynyt kondensoitunut vesi poistettiin ympäröivään mereen. Testauksen ja puutteiden korjaamisen jälkeen X-1 saatiin toimimaan luotettavasti, ja sen operatiivinen testaus alkoi Portsmouthin telakalla helmikuussa 1957. Pienellä varasähkömoottorilla varustetulla kääpiösukellusveneellä oli neljän hengen miehistö, ja siinä oli 1 500 litraa vetyperoksidia nokan joustavassa PVC-polttoainesäiliössä. Ydinvoimaan 1950-luvun jälkipuoliskolta lähtien suosituimmaksi sukellusveneiden AIP-voimalähteeksi muodostui ydinreaktori. Ydinasetta varten tarvitaan radioaktiivisten malmien kaivostoimintaa, niiden rikastamisosaamista ydinpolttoineen tasolle, USS Nautilus lähti ensimmäiselle purjehdukselleen 17.1.1955 ja lähetti legendaarisen radioviestin ”Underway on nuclear power” (liikumme ydinvoimalla). Lisäksi ainakin Brasilia ja Argentiina ovat kehittämässä ydinsukellusveneitä
Kun vielä rakentaa toimivan ydinaseen ja osaa jo ennestään rakentaa sukellusveneitä, tarvittava osaamispaletti onkin jo hallussa. Kun tämän suunnittele– rakenna–käytä–paranna–suunnittele parempi-syklin suorittaa muutaman kerran, alkavat omat ydinsukellusveneetkin olla johtavien sotilasvaltioiden kaluston tasolla. Seuraavien ydinsukellusvenesukupolvien kehittäminen maksaa kymmenisen miljardia dollaria. SUOMEN SOTILAan merisota 73 ydinreaktorin rakentamisen ja käyttämisen osaamista sekä radioaktiivisten materiaalien jatkorikastusosaamista asekelpoisen uraanin ja plutoniumin saamiseksi. Seuraavaksi pitää suunnitella ensimmäinen ydinsukellusvene, opetella käyttämään sitä tehokkaasti, havaita veneen puutteet, korjata ne ja kokemuksesta viisastuneena aloittaa seuraavan, paremman ja kehittyneemmän ydinkäyttöisen sukellusveneen suunnittelu. Ydinpropulsio käytännössä hautasi muut AIP-teknologiat aina 1980-luvulle saakka.. Perinteisen Yhdysvalloista Isoon-Britanniaan tapahtuvan teknologiasiirron rinnalle on viime vuosina noussut Venäjän Projekti 671 Štšuka (Hauki) -B -luokan (NATO-nimitys: Akula) ydinkäyttöisen hyökkäyssukellusveneen vuokraaminen vuonna 2012 Intialle kymmeneksi vuodeksi 900 miljoonalla dollarilla (toisen samanlaisen veneen vuokraaminen on valmisteilla) ja Ranskan sopimus ydinsukellusveneen kehittämisestä yhteistyössä Brasilian UUDEN AIKAKAUDEN AIRUT: maailman ensimmäinen ydinkäyttöinen sukellusvene USS Nautilus. Ensimmäisen ydinsukellusveneen, tarvittavan osaamisen ja tuotantokapasiteetin luominen maksanee useita kymmeniä miljardeja dollareita. Kansainvälinen yhteistyö ydinsukellusveneiden alalla on harvinaista, mutta sitäkin on. Ydinsukellusveneiden yksikköhinnat ovat miljardiluokkaa, eli ne ovat noin 3-10 kertaa ei-ydinkäyttöisiä veneitä kalliimpia
74 SUOMEN SOTILAAN merisota kanssa 2020-luvulla osana ranskalaisten Scorpène-luokan ei-ydinkäyttöisten sukellusveneiden hankintaa. Dmitri Donskoi on toiminut seuraajansa pääaseistuksen, strategisten ballististen R-30 Bulava-30 -ydinohjusten sekä muiden alijärjestelmien testausalustana vuodesta 2002 alkaen. Turbiinin pyörimisliike voidaan välittää vaihteiston kautta suoraan potkureille ja/tai generaattorille. Sota pinnan alla Ydinkäyttöisen sukellusveneen etuna on se, että sukellusaikaa rajoittavat vain miehistön henkinen kestävyys ja muonavarastojen riittävyys.... Taustalla kylmän sodan aikainen Projektin 941 Akulaluokan ydinkäyttöinen strateginen ohjussukellusvene TK-208 Dmitri Donskoi ja etualalla sen seuraaja, Projektin 955 Borei-luokan moderni ohjusvene K-535 Jurij Dolgorukij vuonna 2009. Yleisimmät käytetyt primääriset välitysaineet ovat vesi, vesihöyry tai metallit, joilla on alhainen sulamislämpötila. Lämmönsiirron, jäähdytyksen ja pyörimisliikkeeksi muuttamisen vaatima koneisto aiheuttaa ydinveneiden korkeamman melutason. Lisäksi reaktorin jäähdytyksestä on huolehdittava myös silloin, kun se ei ole käytössä. Ydinreaktori tuottaa pelkkää lämpöä, joka joudutaan muuttamaan potkureiden pyörimisliikkeeksi ja samalla huolehtimaan siitä, ettei ydinreaktori ylikuumene. Vedenalaisessa ajossa ei-ydinkäyttöisen sukellusveneen akkukäyttöinen sähkömoottori on lähes äänetön. Ydinveneen nopeus sukelluksissa voi olla tarvittaessa erittäin suuri: maailman nopein sukellusvene, neuvostoliittolainen Projekti 661 Antšar -titaanirunkoinen K-222 (Nato-nimi: Papa) saavutti vuonna 1971 44,7 solmun nopeuden! Se on huikea nopeus pinnallakin. Ydinveneiden haittana ovat kalleuden ja teknisen haastavuuden lisäksi eiydinkäyttöisiä sukellusveneitä korkeampi melutaso. VAHDINVAIHTO JA SUKUPOLVENVAIHDOS Venäjän Pohjoisessa laivastossa. Lämpö siirretään sekundääriseen jäähdytysjärjestelmään, jonka välitysaine ei saastu. Ydinreaktorin jäähdytys ja lämpöenergia otetaan talteen primäärisellä jäähdytysjärjestelmällä, jonka välitysaine muuttuu ajan myötä radioaktiiviseksi. Meluisat, kalliit jätit Ydinkäyttöisen sukellusveneen etuna on se, että sukellusaikaa rajoittavat vain miehistön henkinen kestävyys ja muonavarastojen riittävyys, eli vene voi toimia yhtämittaisesti pinnan alla usean kuukauden ajan. Lisäksi ydinveneistä voidaan tarvittaessa tehdä erittäin suurikokoisia: maailman suurimpia sukellusveneitä ovat 48 000 tonnin 175 metriä pitkät neuvostoliittolaiset/venäläiset Projekti 941 Akula (Nato-nimi: Typhoon) -strategiset ohjussukellusveneet, joissa on kaksi 190 MW:n ydinreaktoria. Yleisin sekundäärinen välitysaine on vesihöyry, joka pyörittää turbiinia
Tämän konseptin myötä ydinkäyttöisen ja muun AIP-sukellusveneen rajat hämärtyvät. Ensimmäinen kuudesta tilatusta veneestä, Suffren, tuli palveluskäyttöön vuonna 2017. Konventionaalisten paluu Ranskalaistelakka DCNS Group on esittellyt SMX-Ocean-AIP-sukellusvenekonseptin, jolla pyritään korvaamaan käytössä huomattavasti kalliimmat ydinkäyttöiset hyökkäyssukellusveneet. Yleisesti voidaan todeta, että kooltaan rajoitetuille merialueille, kuten Tanskansalmien sulkemalle Itämerelle, sopivat paremmin ei-ydinkäyttöiset sukellusveneet. SMX-Ocean pystyy siirtymään partiontialueelle 14 solmun keskinopeudella viikon ajan, partioimaan pienemmällä keskinopeudella kuukauden ja palaamaan takaisin tukikohtaan 14 solmun keskinopeudella viikon ajan nousematta pintaan ja käyttämättä snorkkelia. Veneen autonominen toimintamatka on jopa 33 000 kilometriä 10 solmun nopeudella ja toiminta-aika avomerellä 90 vuorokautta. ja ilmamaaleja vastaan. SUOMEN SOTILAan merisota 75 Erääksi haitaksi voidaan katsoa myös se, että ydinvene on hankala tehdä pienikokoiseksi. Käytännössä SMX-Ocean on saman valmistajan ydinkäyttöinen Barracuda-hyökkäyssukellusvene, jonka ydinreaktori on korvattu dieselsähköisellä voimanlähteellä ja AIP-järjestelmällä. n SMX-Ocean AIPsukellusveneprojektin esikuva – Ranskan laivaston Barracuda-luokan ydinkäyttöinen hyökkäysvene. Yli sata metriä pitkä vene voi toimia sukellusveneitä sekä pinta-, maan Ydinkäyttöisten ja AIP-hyökkäyssukellusveneiden raja-aitoja häivyttävä ranskalaisen DCNS Group -telakan SMX-Ocean AIP-sukellusveneprojekti, jonka suorituskyky ja taktiset mahdollisuudet lähestyvät jo huomattavasti kalliimpia ydinveneitä. Kirjoittaja on sotatekniikkaan erikoistunut toimittaja, joka on käynyt sukellusveneellä pinnan allakin.. Ydinsukellusveneet sopivat vuorostaan – uusista ei-ydinvoimaa käyttävistä AIP-haastajistaan huolimatta – paremmin valtamerikäyttöön
Suomen Sotilas sai ensimmäisenä tiedotusvälineenä perinpohjaisen esityksen Laivue 2020 -korvettihankkeesta sitä johtavalta projektiryhmältä. . 76 SUOMEN SOTILAAN merisota Merivoimilla on edessään suurin investointi aikoihin. TEKSTI: SEPPO SALMI . KUVAT: PUOLUSTUSVOIMIEN LOGISTIIKKALAITOS
Tässä artikkelissa puheenvuoron saa Puolustusvoimien logistiikkalaitos ja Merivoimat. Poistuvaan suorituskykyyn kuuluu siis neljä meritorjuntaohjuksilla varustettua ohjusvenettä ja kaksi miinalaivaa. Viennin ja tuonnin turvaaminen myös poikkeusoloissa on kansakunnan kriisinsietokyvyn kannalta ensiarvoisen tärkeää. Lisäksi aluskantaan kuuluu muita pienempiä aluksia. Valtaosa ulkomaankaupastamme kulkee meriteitä pitkin. Poistuvat suorituskyvyt Merivoimien keskeisimpään aluskantaan kuuluu tällä hetkellä kaksi, vuosina 1990– 92 rakennettua Hämeenmaa-luokan miinalaivaa, neljä samaan aikaan rakennettua Rauma-luokan ja neljä vuosina 1998–2006 rakennettua Hamina-luokan ohjusvenettä, vastikään peruskorjatut kolme Pansio-luokan miinalauttaa sekä uudet Katanpää-luokan miinantorjunta-alukset. Meripuolustuksen on siis kyettävä hallitsemaan oman toiminnan kannalta tärkeät merialueet ja kohteet saaristossa sekä läsnäololla että tarvittaessa miinoittamalla ja käyttämällä pintatorjuntaohjusten torjuntakykyä. Hornet-hävittäjien suorituskyvylle haetaan seuraajaa ja Merivoimien vanhentuvaa aluskalustoa uusitaan. Koska hankintaprosesseihin liittyy aina salassa pidettävää tietoa, ei tämäkään artikkeli anna vastauksia kaikkiin asiaan liittyviin kysymyksiin. Hamina-luokan ohjusveneille on tarkoitus tehdä MLU-päivitys (MidLife Update), jolla niiden käyttöikää pystytään jatkamaan ainakin 15 vuodella. Molempien luokkien alukset on jo kertaalleen peruskorjattu, eikä niiden käyttöiän jatkamiselle ole löytynyt kustannustehokasta ratkaisua. Sen sijaan vahvuudesta jo vuonna 2013 poistuneen miinalaiva Pohjanmaan lisäksi poistumassa ovat Rauma-luokan ohjusveneet ja Hämeenmaa-luokan miinalaivat. Pintatorjuntaohjukset ja miinat ovatkin Merivoimien pääasejärjestelmät nyt ja tulevaisuudessa. Merivoimien taistelujärjestelmän kehittämisohjelman 2017–2027 tarkoituksena on korvata poistuvat suorituskyvyt taloudelliset realiteetit huomioon ottaen. Meripuolustuksen kriittiset suorituskykytarpeet vuonna 2025 ovat ympärivuotinen valvontakyky ja tilannekuvan luominen operaatioalueelta, pinta-alusten torjuntakyky, merimiinoituskyky, miinantorjuntakyky, sukellusveneentorjuntakyky sekä ilmatorjunta. Elinkaarikustannus maksetaan puolustusbudjetista. Rahaa hankintaan on käytettävissä 1,2 miljardia euroa. Valinta Laivue 2020 -nimellä tunnettu hanke aloitettiin jo vuonna 2007. Tarve Kansallisella puolustuskyvyllämme turvataan maamme itsenäisyys ja alueellinen koskemattomuus, ennaltaehkäistään sotilaalliset uhat, torjutaan maahamme kohdistuvat mahdolliset hyökkäykset sekä turvataan yhteiskunnan elintärkeät toiminnot. Puolustusvoimien n Yhteen ja samaan alukseen suunnitellut suorituskyvyt kasvattavat aluksen kokoa aiempiin aluksiin verrattuna. PU O LU ST U SV O IM AT. Rahoitus kumpaankin tulee puolustusbudjetin ulkopuolelta lisämäärärahana. SUOMEN SOTILAan merisota 77 P uolustusvoimilla on tulevina vuosina edessään ainakin kaksi poikkeuksellisen merkittävää hankintaa. Suomen meripuolustus onkin rakennettu puolustuksellisesta näkökulmasta, ja siinä on kysymys ennen kaikkea meren käytön vapaudesta tai sen kiistämisestä. Molempien alusluokkien käyttö päättyy 2020-luvun puolivälin tietämillä
Alumiinirunkoisina ne eivät kykene kulkemaan jäissä, ja suhteellisen pienikokoisina niiden merikelpoisuus ei tahdo riittää Itämeren kaikkiin olosuhteisiin. Monitoimikorvettien kohdallakin vaihtoehtoja oli käytännössä kaksi, joista neljän suurikokoisen korvetin rakentaminen tuli valituksi. Tehtävä merellä Laivue 2020 -alukset osallistuvat alueellisen koskemattomuuden valvontaan ja turvaamiseen, mikä edellyttää niiltä kykyä havaita, paikantaa, tunnistaa ja seurata pintaja ilmamaaleja sekä havaita, paikantaa ja seurata vedenalaisia maaleja. Koska valitun suunnitelman mukaisesti monitoimikorvetteja hankitaan ainoastaan neljä kappaletta ja samalla niiden varaan on tulevaisuudessa tarkoitus muodostaa Suomen koko meripuolustuksen runko, on alusten suorituskykyvaatimusten lista varsin kattava. Edelleen vaaditaan varoittamisja vaikuttamiskykyä sukellusveneisiin sekä pintaja ilma-aluksiin. Ratkaisu ei kuitenkaan olisi toteuttamiskelpoinen, koska kustannukset olisivat käytettävissä olevaan rahamäärään nähden moninkertaiset sekä hankinnan että ylläpidon osalta. Näin päädyttiin monitoimialukseen, johon yhdistettäisiin kaikki vaaditut ominaisuudet. Lisäksi vaaditaan kykyä muodostaa ja jakaa tilannekuvaa. Paras suorituskyky kaikille osa-alueille saataisiin rakentamalla alusluokat jokaista tehtävää varten erikseen. Vasemmalla jo käytöstä poistetun Helsinki-luokan alus, keskellä käytöstä ensi vuosikymmenen puolivälissä poistuvan Rauma-luokan alus ja oikealla elinkaaripäivityksellä ja peruskorjauksella 15 lisäpalveluvuotta saavan Hamina-luokan alus. Taistelulaivat 30 000–65 000 Risteilijät 10 000–25 000 Hävittäjät 4 000–10 000 Fregatit 2 500–6 000 Korvetit 600–3 000 Partioalukset alle 1 000 Kansainvälinen sotalaivaluokitus (uppouma tonnia): n Ohjusvene rauma. Yksinkertainen syy alusten määrään oli taloudelliset raamit, jotka eivät mahdollista suuremman alusmäärän rakentamista. PU O LU ST U SV O IM AT. Alustyyppiä harkittaessa käytiin läpi useita eri vaihtoehtoja. Alusten tulee lisäksi kyetä omassa toiminnassaan hyödyntämään saariston ja Merivoimien rannikkojoukkojen KUVASSA KOLME SUOMALAISTA OHJUSVENESUKUPOLVEA. Käytännössä alusten tulee kyetä johtamaan merioperaatioita, suorittamaan pintatorjuntaa, laskemaan miinoitteita sekä torjumaan sukellusveneitä. Lisäksi niiltä edellytetään alusosastojen ja ilma-alusten johtamiskykyä sekä kykyä pitkäkestoiseen operointiin avomeriolosuhteissa kaikkina vuodenaikoina. 78 SUOMEN SOTILAAN merisota 78 SUOMEN SOTILAS 2 • 2018 logistiikkalaitos perusti samannimisen materiaaliprojektin vuonna 2015
Uudessa alusmallistossa keinuntaa kovassa merenkäynnissä vähennetään evävakaajilla, jotka ovat jäissä ajettaessa käännettävissä rungon sisään. Mataluutensa takia Itämeri on aallokkonsa osalta monesti melko ilkeä. Alusten tulee kyetä toimimaan pitkäkestoisesti sekä rannikkoettä avomerialueilla kaikissa merija jääolosuhteissa ympäri vuoden. Niiltä edellytetään myös liikkumiskykyä kauppameriliikenteen tahdissa kaikissa meriolosuhteissa sekä riittäviä valvontaja torjuntaetäisyyksiä, jotta myös suojattavien kohteiden toiminta voidaan turvata. Kaikki alkaa rungosta Laivatekninen tutkimus ajoittui vuosille 2008–2016. Myös aluksen kykyyn kääntyä jäissä ja murtautua ulos jäärännistä perän muotoilu vaikuttaa keulan muotoilua enemmän. PU O LU ST U SV O IM AT PU O LU ST U SV O IM AT. Luokituslaitokseksi on valittu Lloyd’s Register. Järjestelmiensä ja toimintansa puolesta niiden tulee olla kansainvälisesti yhteensopivia. SUOMEN SOTILAan merisota 79 79 SUOMEN SOTILAS 2 • 2018 tuottamaa suojaa. Keula on optimoitu enemmän avovesikuin jääoloja ajatellen, koska se on sotalaivan käyttöprofiilin kannalta mielekkäämpää. Merkittävä aallonkorkeus saattaa olla kuusikin metriä, mikä asettaa vaatimuksia laivan koolle ja vakavuudelle. Runkorakenteidensa mitoituksen puolesta alukset tullaan luokittamaan rajoittamattomille merialueille, joten ne voivat tarvittaessa toimia myös kansainvälisissä kriisinhallintatehtävissä maailman merillä. Useamman eri asejärjestelmän liittäminen samaan alukseen, miinoituksessa vaadittava riittävä – tässä tapauksessa 100 tonnin – kantavuus ja merikelpoisuus kaikissa sääolosuhteissa sekä vaatimukset itsenäisestä kulkePintatorjuntaohjukset ja miinat ovat Merivoimien pääasejärjestelmät nyt ja tulevaisuudessa. Nykyisestä aluskalustosta ainoastaan Hämeenmaa-luokan miinalaivat kykenevät kulkemaan kunnolla jäissä ja ovat toimintakelpoisia kovassakin merenkäynnissä. Juuri perän muotoilulla on ratkaiseva vaikutus aluksen kykyyn peruuttaa jäissä, mikä on kriittisen tärkeää aluksen kääntymisen kannalta ja sen vuoksi, ettei korvetti jäisi kiinni jäihin. Suurimpana haasteena laivan rungon osalta on ollut yhdistää merikelpoisuus, alhainen kulkuvastus ja suuri huippunopeus, matala kulkusyväys, miinoituskyky, šokin (asevaikutuksen) kestävyys sekä kyky liikkua itsenäisesti jääolosuhteissa. Lisäksi niiden tulee kyetä tiedusteluja maalinosoitustehtäviin sekä tuhoamaan vastustajan taistelualuksia. Pitkään jatkuneen tutkimusja kehitystyön seurauksena on syntynyt rungonmuoto, joka on hyvä kompromissi eri ominaisuuksien kesken. Perän muotoilussa on otettu huomioon jäissä liikkuminen ilman jäänmurtajaapua. Vedenalaisten räjähdysten šokkivaikutusten paremmaksi hallitsemiseksi alusten runkorakenteessa on päädytty jäissä kulkevista laivoista poikkeavaan ratkaisuun, jossa rungon perinteisen poikittaiskaarituksen sijasta käytetään sotalaivoissa tyypillistä kestävämpää pitkittäiskaaritusta
80 SUOMEN SOTILAAN merisota misesta jääolosuhteissa ja normaaleja kauppalaivoja selvästi suuremmasta huippunopeudesta edellyttävät alukselta nykyisiä alusluokkiamme suurempaa aluskokoa. Vaativa toimintaympäristö Pohjoinen Itämeri on toiminta-alueena erityislaatuinen. Niiden seurauksena leutoinakin jäätalvina rannikoillemme kasaantuu usein ahto…perän muotoilulla on ratkaiseva vaikutus aluksen kykyyn peruuttaa jäissä.. Toimintamahdollisuuksien ja kustannusten kannalta on myös tärkeää, että uudet korvetit pystyvät käyttämään nykyisin käytössä olevaa rannikkoinfrastruktuuria ilman, että esimerkiksi satamia tai laitureita joudutaan kasvattamaan. Alukset on suunniteltu liikkumaan itsenäisesti jääolosuhteissa. Saaristo ja meren jäätyminen tuovat omat erityispiirteensä. Niiden on siis pystyttävä tukeutumaan nykyisin käytössä oleviin laiturirakenteisiin. Leveyttä aluksilla tulee olemaan noin 14,5 metriä ja uppoumaa noin 3 300 tonnia. Johtoajatuksena on ollut, ettei uusien alusten takia tarvitse ruopata koko Itämerta vaan omien olosuhteiden tarjoaman suojan hyödyntämiseksi uusien alusten pitää pystyä tehokkaasti hyödyntämään Suomen rannikon väylästöä. Valmistuttuaan alusten syväys tulee siis aluksi alittamaan tämän mitan reilusti. Saaristo määrittää päämitat Alusten perussuunnittelu on käynnissä ja yksityiskohtainen suunnittelu alkamassa. Kokemuksesta tiedämme, että vuosien varrella varustusta yleensä parannetaan, jolloin tavaran määrä laivassa lisääntyy, mikä kasvattaa suoraan sen massaa ja siis kulkusyvyyttä. Se on suhteellisen matala ja vaikeakulkuinen sekä taktisessa mielessä ahdas. Syväyksen maksimimitaksi on määritelty viisi metriä, missä on huomioitu se seikka, että elinkaarensa aikana niiden syväys tullee kasvamaan. Suomen merialueille ovat tyypillisiä etelän ja lounaan suuntaiset tuulet. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että ne kykenevät liikkumaan paksussakin kiintojäässä, pystyvät peruuttamaan ja kääntymään siinä sekä pystyvät ilman jäänmurtajan apua murtautumaan ulos jäärännistä. Mikäli hydrodynaamiset, vakavuusja hyötykuormaominaisuudet olisi haluttu optimoida, niistä olisi täytynyt tehdä tätä pitempiä, mutta Suomen saariston erityisvaatimukset eivät antaneet siihen mahdollisuutta. Päämittojen määrittämisessä Suomen rannikkoväylät ja Merivoimien käyttämät omat sotilasväylät vaikuttavat suoraan alusten kokoon – pituuden ohella ennen kaikkea juuri syväykseen. Seuraavat asiat ovat – vielä lopullisesti tarkentumatta – tiedossa. Uuden alustyypin yksi tärkeimmistä vaatimuksista on kyky liikkua toimintaalueellaan (Suomenlahti, Pohjoinen Itämeri ja Saaristomeri) kaikissa sääolosuhteissa ympäri vuoden. Pituudeltaan alukset tulevat olemaan noin 105-metrisiä
DAS-laivassa keula optimoidaan avovesiajoa varten ja perä jääajoa varten, eli avovedessä laiva liikkuu keula edellä ja jäissä perä edellä, jolloin eräiden laivojen kohdalla on saavutettu jopa kaksinkertainen nopeus keula edellä jäissä ajamiseen verrattuna. Normaalissa siirtotai partiointiajossa sähkön tuotantoon voidaan käyttää kahta muuta dieselgeneraattoria, ja kun halutaan ajaa suurilla nopeuksilla, herätetään kaasuturbiini avuksi. Laivan sähköntuotantoon on varattu neljä dieselgeneraattoria, joista kaksi varustetaan kaksinkertaisella värinänvaimennuksella ja melusuojauksella. netta, joten laivoissa ei tarvita kuin yhtä polttoainelaatua. Ruoripotkurijärjestelmä taas ei sovi nopeisiin aluksiin ja on aina äänekäs, eli vaatimus mahdollisuudesta äänettömään liikkumiseen ei olisi täyttynyt. Potkureissa pähkäiltävää Laivateknisissä selvityksissä käytiin läpi lähes kaikki mahdolliset tekniset ratkaisut sekä rungon että propulsiojärjestelmän osalta. Propulsiotehoa tuotetaan sekä kahden sähkömoottorin että yhden kaasuturbiinin voimin. Kokoonsa nähden uudet korvetit ovat liikkeissään ketteriä ja ne täyttävät tältäkin osin Nato-yhteensopivuusvaatimukset. 81 SUOMEN SOTILAan merisota jäävalleja. Vesisuihkupropulsio puolestaan sopii nopeisiin aluksiin mutta ei jäissä ajoon, joten valinta osui perinteiseen akselivetoon kahdella akselilinjalla.. Tästä johtuen niiden maksiminopeudeksi on määritetty yli 26 solmua (noin 48 km/h), mikä on selvästi enemmän kuin normaaleilla kauppalaivoilla. Tarkoituksena on, että ajettaessa SuTomoodissa laiva kulkee äänettömästi ja värinättömästi. Kahden erilaisen voimanlähteen yhteiskäyttö ei ole mikään uusi keksintö. Mukana selvityksissä oli jopa DAS-alustyyppi (Double Acting Ship), josta on saatu hyviä kokemuksia bulkkija tankkilaivoissa arktisilla merialueilla. Laivojen mallinnukset ovat toimineet simulaatioissa hyvin saaristoväylillä. Tuotekehitykseen valjastettiin paras potkuritietämys maailmalta. Kaksinkertainen koneisto Korvetteihin tulee tavallaan kaksinkertainen kuljetuskoneisto. Kaasuturbiini ja sähkömoottorit on kytketty yhteisen vaihdelaatikon kautta kahdelle potkuriakselille. Uusissa korveteissa propulsioteho tulee maksimissaan olemaan noin 30 MW, joka tutummin ilmaistuna on 40 800 hevosvoimaa. KAVITAATIOKOKEILLA pyritään potkuriäänien minimoimiseen, mikä on edellytys aluksen hiljaiselle liikkumiselle sukellusveneitä paikannettaessa ja torjuttaessa. Samalla uusien alusten on kyettävä turvaamaan kauppamerenkulkua tarvittaessa saattamalla kauppa-aluksia. DAS-laiva vaatii käytännössä ruoripotkurijärjestelmän (Azipod tai vastaava), jolloin takaperin liikkuva laiva toimii ikään kuin ”etuvetoisena”, mikä mahdollistaa aluksen kyljille voimakkaan huuhtelun jäälohkareiden poistamiseksi kylkien ja kiintojään välistä. Tällöin sähkömoottoreita voidaan käyttää generaattoreina tuottamaan sähköä laivan tarpeisiin. Sinänsä erittäin mielenkiintoinen mahdollisuus tyssäsi propulsiojärjestelmään. Merivoimien aluksista sitä käytettiin jo Turunmaa-luokan tykkiveneissä – jotka muuten kansainvälisessä alusluokituksessa luokiteltiin korveteiksi. Niissä dieselmoottorit pyörittivät kahta säätösiipipotkuria ja kaasuturbiini puolestaan pyöritti näiden välissä olevaa omaa kiinteälapaista tunnelipotkuriaan. Sotalaivoille ei ole kauppalaivojen tapaista jääluokitusta, mutta Laivue 2020:n korvettien jäissäkulkukyky vastaa kauppa-alusten luokkaa 1A. Koneiston molemmat osat – kaasuturbiini ja dieselmoottorit – käyttävät samanlaista polttoaiKÄYTÖSTÄ POISTETTUJEN HELSINKI-LUOKAN ohjusveneiden rungoilla tehtiin laaja koeohjelma, jonka tuloksia voidaan korvettihankkeen ohella hyödyntää tulevaisuuden sotalaivasuunnittelussa. Tämän takia jääallaskokeissa on kiinnitetty erityistä huomiota myös vallien puhkaisukykyyn. Normaalissa partiotai siirtoajossa optimaalinen nopeus on 15–18 solmua, kun taas SuTo-moodissa (sukellusvenetorjunta) alukset liikkuvat hiljaa ja äänettömästi
Potkurin pyörimissuunnan kääntäminen tarkoittaa lapojen johtoreunojen muuttumista jättöreunoiksi ja jättöreunojen johtoreunoiksi. Kavitaatiota syntyy potkurin lapojen kärjissä ja navan alueella, kun paine paikallisesti laskee alle veden höyrystymispaineen ja syntyy höyrykuplia, jotka sitten äkillisesti romahtavat sykkimällä ja synnyttävät laajakaistaisen ääniherätteen. Ympärivuotinen kyky liikkua kaikissa sääja jääolosuhteissa on Suomen merivoimille ensiarvoisen tärkeä.. Koska aluksilta vaaditaan kykyä peruuttaa kiintojääkentässä, oli valittava säätösiipipotkurit. Lopputuloksena syntyi potkuri, jossa jääkuormien takia materiaalina on perinteisen pronssin sijasta ruostumaton teräs. Uusilla pintatorjuntaohjuksilla voidaan torjua myös pistemäisiä maamaaleja. Taistelujärjestelmä on päätetty hankkia kokonaishankintana siten, että alkuvaiheessa tiedustelut lähetettiin kahdelletoista eri toimittajalle. Aseistus Neljän aluksen hinnaksi on määritelty 1,2 miljardia euroa eli laskennallisesti 300 miljoonaa euroa alusta kohti. Lopputuloksena syntyi kuitenkin potkuri, joka on kestävä ja hiljainen ja jonka hydrodynaaminen hyötysuhde jää vain hivenen parhaista avovesipotkureista. Tutkimuksen ja suunnittelun sekä niihin liittyneiden allaskokeiden ohella on tehty myös täysmittakaavakokeita monitoimialus Louhella, jonka toisessa Azipod-ruoripotkurilaitteessa on testattu uudenlaista potkuria. Näin ristiriitaisten ominaisuuksien yhdistämiseksi yhteen ja samaan potkuriin tuotekehitykseen valjastettiin paras potkuritietämys maailmalta. 82 SUOMEN SOTILAAN merisota Alusten käyttöprofiilista johtuen potkureille asetetaan useita, varsin ristiriitaisiakin vaatimuksia. Näistä lopullinen valinta tehdään kolmen jäljelle jääneen kesken, joita ovat ruotsalainen Saab, Lockheed Martin Canada sekä saksalainen Atlas Elektronik. Aluksiin tullaan integroimaan nykyaikaiset valvontaja asejärjestelmät, joissa järjestelmä yhdistää alusten asejärjestelmät yhteen käyttöliittymään ja osaksi valtakunnallista puolustusjärjestelmää. Sähkömoottorikäyttö olisi mahdollistanut kiinteälapaisten potkureiden käyttämisen, sillä sähkömoottoreiden pyörimissuunnan kääntäminen on helppoa ja nopeaa. Aseistukseen tulee kuulumaan myös ilmatorjuntaohjuksia sekä mahdollisesti torSUOMESSA on käytännössä maailman ainoat aseistuksella varustetut jäissä kulkevat sotalaivat. Jäävaatimukset kuitenkin muuttivat kaiken. Tämä ei kehitetyllä potkurityypillä jääolosuhteissa yksinkertaisesti toimi, joten potkureiden pyörimissuunnan pitäminen samana ja työntövoiman kääntäminen lapakulmia kääntämällä jäi ainoaksi vaihtoehdoksi. Haaste potkurisuunnittelussa on ollut poikkeuksellisen suuri, kun otetaan huomioon, että jääajoon tarkoitettujen potkureiden ja nopeaan ja tarvittaessa äänettömään ajoon optimoitujen potkureiden lapaprofiilit ovat täysin toisistaan poikkeavat. Potkurin pitäisi olla hydrodynaamisesti tehokas, sen pitäisi olla hiljainen kuin sukellusveneen potkuri mutta samalla kestää jäissä ajamisen rasitukset. Maailmalta löytyy erilaisia jäissä kulkevia huoltoja muita aluksia, muttei esimerkiksi kuvassa olevan miinalaiva Uusimaan kaltaisia jäissä kulkevia todellisia sotalaivoja. Erityisen paljon työtä on tehty potkureiden kavitaation vähentämiseksi. Tärkeimmät asejärjestelmät tulevat olemaan pintatorjuntaohjukset ja merimiinat, jotka muodostavat jo nyt meripuolustuksemme rungon. Järjestelmä tulee olemaan myös kansainvälisesti yhteensopiva, mikä mahdollista osallistumisen erilaisiin kansainvälisiin operaatioihin. Tästä summasta puolet kuluu alusteknisiin hankintoihin ja rakentamiseen toisen puolen kuluessa asejärjestelmiin
SUOMEN SOTILAan merisota 83 pedoja sukellusveneiden torjuntaan. SuTo-moodissa ajettaessa alus on erittäin hiljainen ja lämpöjälkeä pienennetään jäähdyttämällä pakokaasuja sekoittamalla niihin ulkoilmaa pakokanavistoon sijoitettavassa diffuusorissa. Aluksiin tulee luonnollisesti myös NBC-suojaus (Nuclear/Biological/Chemical-suojaus ydinsaastetta sekä biologisia ja kemiallisia aseita vastaan). Aluksiin tulee ballistinen suojaus, mutta paljon työtä suunnittelussa on tehty rakenteellisen suojauksen eteen. Hamina-luokan ohella myös uudet monitoimikorvetit tulevat saamaan syvyytettävät kaikumittaimet, jollaiset ovat käytössä Rauma-luokan aluksissa. Samalla tullaan hyödyntämään myös jo hankittuja MASS-harhamaaliheittimiä. Vaikka Helsinki-luokassa rungon materiaalina olikin alumiini, tutkimustuloksia voidaan hyödyntää toista runkomateriaalia käyttävän suuremman, uuden sota-alustyypin suunnittelussa. Komposiittitai muita eksoottisempia materiaaleja saatetaan käyttää mastossa, jonka häiverakenteissa ovat tutkajärjestelmät. Keulakannelle asennettavat 57 millimetrin Bofors-tykit saadaan Hamina-luokan aluksista, joihin peruskorjauksen yhteydessä asennetaan 40-milliset tykit. Erityistä huomiota on kiinnitetty myös vedenalaiseen äänimaailmaan, jossa potkurien kavitaatio aiheuttaa yleensä yli 80 prosenttia akustisesta ääniherätteestä. Lisäksi kaikki tärkeimmät järjestelmät on kahdennettu, eli pääjärjestelmän mahdollisesti vikaantuessa käyttöön otetaan varajärjestelmä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että tarkimmin suojeltavat järjestelmät on aluksissa sijoitettu niin, että ympäröivät rakenteet suojaavat niitä. Käytöstä poistettujen Helsinki-luokan ohjusveneiden rungoilla tehtiin laaja koeohjelma, jossa tutkittiin vedenalaisten räjäytysten aiheuttamaa šokkivaikutusta aluksen rakenteisiin. Laivue 2020 -aluksille on asetettu perinteistä kahdentamisvaatimusta kovemmat vaatimukset vaurion kestävyydelle. Uudet korvetit kykenevät palaamaan suojaan omin voimin, vaikka hyökkääjä olisi tehnyt onnistuneen iskun torpedoilla tai ohjuksilla, logistiikkalaitokselta vakuutetaan. Yhteisoperaatioiden onnistumisen varmistamiseksi alusten taistelujärjestelmät sovitetaan yhteen muiden puolustushaarojen uusien järjestelmien kanssa, esimerkiksi täydentämään ilmapuolustusta. Taistelunkesto Saaristomme suojaa omien pinta-alusten toimintaa. Laivue 2020 -luokan aluksissa on käytännössä pienen fregatin aseistus. Pituudeltaan alukset tulevat olemaan noin 105-metrisiä.. Hankkeen johtoryhmän mukaan uudet korvetit tulevat olemaan taistelunkestävyydeltään Merivoimien historian parhaat alukset. Perinteinen suunnittelu lähtee kahden osaston vuotovakavuudesta ja kriittisten järjestelmien kahdentamisesta tulipalojen ja vuotojen varalle. Uusi alustyyppi pyritään rakentamaan myös mahdollisimman huonosti havaittavaksi. Laivue 2020 -projektin eri vaiheissa on tehty runsaasti kansainvälistä tutkimusyhteistyötä, jossa tärkeimpiä tutkimuskohteita ovat olleet laivan haavoittuvuus ja omasuoja, vedenalaiset herätteet ja vedenyläpuolinen häive sekä Itämeren olosuhteiden asettamat poikkeukselliset lisävaatimukset sotalaivalle, kuten kyky kulkea itsenäisesti jäissä sekä matala kulkusyväys. Vihollisen valvontaja etsintäjärjestelmien käyttö vaikeutuu, ja aseiden kyky hakeutua liikkuviin maaleihin voi olla hankalaa. Vedenalainen torjuntakyky hoidetaan torpedoaseistuksella. Kyseessä ei ole varsinainen häivealus, mutta tutkassa näkyvyyttä heikennetään muotoilullisin keinoin. Kotimainen konsepti Julkisessa sanassa korvettihankintaa on arvosteltu sillä perusteella, että se perustuisi amerikkalaiseen Littoral Combat Ship -aluskonseptiin, joka kiistämättä n Monitoimialus Louhella on tehty täysmittakaavakokeita. Gensettien sijoittelulla pyritään varmistamaan se, ettei koko sähköntuotantoa menetetä silloinkaan, jos osa laivasta täyttyy vedellä tai vaurioituu osuman seurauksena. Alusten osastointi on kuitenkin suunniteltu siten, että alus ei uppoa, vaikka usea osasto täyttyy vedellä. Uusissa korveteissa sekä rungon että kansirakennelmien päämateriaalina on teräs. Jatkuva liike antaa hyvän suojan optisen kantaman ulkopuolella liikkuville aluksille. Sen toisessa Azipodruoripotkurilaitteessa on testattu uudenlaista potkuria
Näin varsinkin, kun Suomessa on pitkät perinteet erilaisten alustyyppien, kuten jäänmurtajien ja sotalaivojen, rakentamisesta omiin tarpeisiin. Telakka on kuitenkin ainoa suomalaisessa omistuksessa oleva laivatelakka, joten se sopii kuvioon mainiosti, vaikka kotimainen omistus ei ole itsetarkoitus. Tämän takia rakennusmateriaaliksi valittiin alumiini, mutta aluksista tuli nopeusvaatimuksen takia niin painavia, että niiden hyötykuorma jäi lähes olemattomaksi. A KE R A RC TI C TE C H N O LO G Y. Rakentajaksi on ehdolla Raumalla toimiva Rauma Marine Constructions, joka on perustettu siellä aikanaan toimineiden Hollmingin, Aker Finnyardsin ja STX Finlandin telakoiden jättämän infrastruktuurin varaan. Monesti periaate on, että sotalaivatelakat tarjoavat omia konseptejaan periaatteella ”tuollainen se on, ota tai jätä”. Alukset tullaan huoltamaan ja korjaamaan kaikilta osiltaan Suomessa. Raumalta ovat valmistuneet aikanaan niin Raumakuin Hamina-luokan ohjusveneet sekä viimeisimpänä Rajavartiolaitoksen ulkovartiolaiva Turva. Sotalaivoja rakennetaan lähes kaikkialla maailmassa, ja Laivue 2020 -hankkeenkin osalta käytiin kansainvälinen tarjonta läpi. Aluksille on määritelty elinkaaren aikainen huoltovarmuus, mikä tarkoittaa sitä, että alukset tullaan huoltamaan ja korjaamaan kaikilta osiltaan Suomessa. Virka-apua ympäri vuoden Varsinaisen tehtäväkenttänsä ohella uudet korvetit pystyvät antamaan ympärivuotisesti virka-apua myös muille viranomaisille. Mikäli asiakas haluaa omiin tarpeisiinsa räätälöidyn ratkaisun, hinta yleensä kipuaa pilviin. 84 SUOMEN SOTILAAN merisota on epäonnistunut, koska sen taistelunkestävyys on todettu huonoksi. Lopullista päätöstä RMC:n valinnasta rakentajaksi ei kuitenkaan ole vielä tehty. Logistiikkalaitoksen mukaan amerikkalaiskorvetin koko perusidea kuitenkin poikkeaa suomalaisesta konseptista täysin. Helsingin Hietalahdessa toimiva venäläisomisteinen telakka ei tässä tapauksessa tullut kyseeseen. Kun suomalaisiin olosuhteisiin ja vaatimuksiin sopivaa laivatyyppiä ei ”laivakaupasta” löytynyt, oli luonnollista päättää suunnitella ja rakentaa se itse. Tämä vaikutti suoraan aseistuksen ja suojausten määrään, mikä teki niistä haavoittuvia. Ne voivat osallistua esimerkiksi meripelastus-, etsintä-, ensihoitoja evakuointitehtäviin. Tehokkaiden tutkaja viestijärjestelmiensä ansiosta ne voivat tarjota johtokeskusalustan sellaisissakin n Mallikokeilla on pyritty optimoimaan rungon muodot niin avovesikuin jääolosuhteisiin. Puolustusvoimien mukaan maailmalta ei löydy Laivue 2020 -hankkeelle referenssialusta. n Raumalta on valmistunut viimeisimpänä Rajavartiolaitoksen ulkovartiolaiva Turva. Amerikkalaiset halusivat aluksilleen suuren – yli 40 solmun – huippunopeuden, jotta niiden siirtäminen merialueilta toisille eri puolilla maailmaa kävisi kohtuullisessa ajassa. Turussa toimiva saksalaisomistuksessa oleva Mayerin telakka olisi myös ollut mahdollinen vaihtoehto rakentajaksi, mutta telakan tilauskirjat ovat niin täynnä, että korvetit eivät olisi mahtuneet sen tilauskantaan. Alukset eivät siis missään olosuhteissa tule poistumaan Suomesta huoltojen ja korjausten takia vaan kaikki – mukaan lukien ulkomaisilta toimittajilta hankittujen aseja sensorijärjestelmien – huoltoja korjaustoimenpiteet on pystyttävä tekemään täällä
85 SUOMEN SOTILAan merisota pelastustehtävissä, joissa johtovastuu on muulla viranomaisella kuin Puolustusvoimilla. Hintalappu Neljä korvettia tulee siis korvaamaan kolme miinalaivaa ja neljä ohjusvenettä. Estonian turman pelastusoperaatiossa suureksi ongelmaksi koettiin se, että koptereiden oli käytävä Turussa tankkaamassa. Lisäksi alusten takaosassa olevalle helikopterikannelle kykenevät laskeutumaan kaikki Suomessa käytössä olevat helikopterityypit. Näin niille voidaan esimerkiksi suurissa pelastustai muissa operaatioissa järjestää tankkausmahdollisuus merelle. Kustannusten vakaus on alusta alkaen ollut suunnittelun lähtökohta, eli kulukurissa rakentamisen aikana on vakaa aikomus myös pysyä. Elinkaarikustannukselle ei ole määritelty hintalappua. Neljän aluksen hankintahinnaksi on siis määritelty 1,2 miljardia euroa. Uudet korvetit pystyvät käyttämään nykyisin käytössä olevaa rannikkoinfrastruktuuria n Rauma-luokan ohjusveneet ovat poistumassa. Uusi neljän suuren korvetin laivue on tarkoitus rakentaa vuosien 2019–2024 aikana, ja operatiivisessa valmiudessa sen tulisi olla vuonna 2027. Aluksissa ei tule olemaan varsinaista öljyntorjuntavalmiutta, mutta sadan tonnin kuormakantavuus mahdollistaa esimerkiksi öljypuomien ja muun torjuntakaluston kuljettamisen mahdolliselle onnettomuusalueelle. Muun muassa nykyisten ohjusveneiden huollontarve on ollut tuleviin korvetteihin verrattuna melko suuri. Alusluokan käyttö päättyy 2020-luvun puolivälin tietämillä.. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että yksi tai useampi alus tulee olemaan merellä vuoden jokaisena päivänä. Käyttöiäksi sille on laskettu yhden peruskorjauksen ja päivityksen myötä vähintään 30 vuotta. Kun suomalainen korvettikonsepti on aikanaan valmis, siitä saattaa kenties kehittyä myös vientituote. Aluksille suunniteltu vuotuinen käyttötuntimäärä on 2 000 tuntia kullekin. Nato-yhteensopivuuden takia alukset varustetaan RAS-valmiudella (Replenishment At Sea), eli niitä voidaan tarvittaessa tankata ja ammussekä muita varastoja voidaan täydentää merellä – siis ilman, että niiden on sen takia tultava satamaan. Miehistön määrä aluksissa tulee vaihtelemaan tilanteen mukaan välillä 76–130. Eräissä Itämeren ympärysvaltioissa on jo herännyt mielenkiintoa sitä kohtaan. Käyttökulut tulevat logistiikkalaitoksen laskelmien mukaan pysymään nykyisellä tasollaan pienemmän alusmäärän ja kehittyneemmän tekniikan ansiosta
Merivoimien alku oli kovin vaatimaton ja vieläpä makeilla vesillä. Merivoimat olivat saaneet alkunsa makeilla vesillä. Karjalan rintaman päällikkö jääkärieverstiluutnantti Aarne Sihvo määräsi Vuoksen uoman pidettäväksi avonaisena hyökkäysten estämiseksi. Ylipäällikkö Mannerheim ylensi Salvénin luutnantiksi laivaston reserviin ja nimitti hänet Saimaan, Vuoksen ja Laatokan laivastojen päälliköksi sekä kaikkien näiden satamien komendantiksi. 86 SUOMEN SOTILAAN merisota Itsenäisen Suomen Merivoimien synty Myös Merivoimamme – laivastojoukot ja rannikkopuolustus – saivat alkunsa sisällissodan riehuessa Suomessa reilu sata vuotta sitten. Vuoksen jääpeitteen murtamiseksi määrättiin töihin maaliskuun alussa merikapteeni Frithjof Salvén. Suolaisemmille vesillekin päästiin pian. Sielläkin kaikki alkoi suojeluskunnista – merikunnasta.
SUOMEN SOTILAan merisota 87 H uhtikuussa Salvén sai tehtäväkseen järjestää Laatokan meripuolustus. Laivat suorittivat säännöllistä ulkovartiointia Laatokalla. Ammattimiehiä oli vaikea saada, sillä ne olivat joko punaisten riveissä tai vankeina. Noin klo 18 saavuttiin Pölläkkälään, jossa sain majoittua erääseen seurantaloon. Turkuun perustettiin samoihin aikoihin oma osasto, jonka päälliköksi tuli merikapteeni W. Marjanen ehti toimia S.F.K:n merenkulkuosastossa: ”Turkuun saavuttuani sain määräyksen ilmoittautua majuri Ehrensvärdille esikunnassa, joka sijaitsi kauppakoulussa. Laivastojoukkojen yhtenä suurena tehtävänä oli järjestää Viipurin operaatiota tukevat miehistökuljetukset Antreasta Pölläkkälään proomuilla ja lotjilla. Miehistö koostui aluksi alusten omasta siviilihenkilöstöstä sekä Sortavalassa olleista suojeluskuntalaisista. Käskyä täydennettiin 3.5., jolloin Merenkulkuhallitus käski muodostamaan komennuskunnan merikapteeni Arthur Lindforsin johdolla takavarikoidun omaisuuden vartiointiin. Laivojen korjaukseen keräsin niin paljon työvoimaa kuin oli saatavissa. Heti välittömästi komppaniamme sijoitettiin lotjaan, jota Juno-niminen alus lähti hinaamaan alas pitkin Vuoksen virtaa. Laivat olivat toimitettava käyntikuntoon mahdollisen tarpeen varalta, sillä ainoa perääntymistie olisi ollut laivoilla meritse. Kyllä uni maistuikin pitkän junaja lotjamatkan jälkeen.” Suojeluskunnista sekin alkoi Helsingin valtauksen jälkeen Merenkulkuhallitus antoi 18. Maanalaisena suojeluskuntasoluna aloittaneen Helsingin Merikunnan vahvuus oli toukokuussa 500 miestä. Streng. Tällaista laivakyytiä muisteli sodan jälkeen Juho Viemerö 1. Jääkärirykmentistä: ”Seuraavana aamuna marssin jälleen komppaniani mukana asemalle, matka Karjalaan alkoi. Junamatka sujui hyvin vaikka hitaasti, niin että 20. Toimekseni sain haltuunottaa kaikki Turussa sotasaaliiksi saadut sotaja kauppalaivat, sekä venäläisten yksityisiltä pakkoluovuttamat kauppaja hinaajalaivat. huhtikuuta merikapteenin koulutuksen saanut jääkäriluutnantti Evert Ekman. p:nä huhtik. Turussa myös Saariston vapaajoukko – Skärgårdens Frikår – oli ottanut käyttöönsä aluksia. Turussa olevat konepajat joutuivat kiireesti suorittamaan laivojen korjauksia. J.A. noin klo 11 saavuttiin Antrean asemalle. Laatokan laivueeseen kuuluivat kanuunaveneet Tampere, Viipuri ja Rautu, miinanlaskijat Sortavala ja Yrjö sekä muutamia moottoriveneitä. Salvén esikuntineen ryhtyi etsimään käyttökelpoisia kelpaavia aluksia. Toukokuussa perustettiin Saimaan laivasto, ja Laatokan laivastojoukot muodostettiin Laatokan laivueeksi. Tehtävään valtuutettiin merikapteeni Johan Gottfrid Lindholm sekä luutnantti Georg Roos tarvittavien apulaisten kanssa. Laivueen päälliköksi määrättiin 14. TEKSTI: JUKKA I MATTILA KUVAT: SOTAMUSEO. Kaikkiaan tein lähemmäs 40 laivan korjaussuunnitelmat, ja suurin osa saatiinkin korjattua vielä vapaussodan aikana.” . Merikunnan päällikkönä toimi merikapteeni Arthur Lindfors ja hänen adjutantteinaan merikapteenit Leopold Laurent ja Gustaf Apelgren. huhtikuuta määräyksen, että venäläiset kauppalaivat sekä Venäjän kruunun hiilivarastot on takavarikoitava ja vartioitava
Kun kolminkertainen eläköönja hurraahuuto oli kajahtanut Suomelle, kehostin minä tovereitani palvelemaan tätä lippua aina uskollisesti ja lausuin toivovani, että se aina edeskinpäin liehuisi kunniakkaasti merten päällä.” Sekä Tarmo että Wäinämöinen avustivat saksalaisen osasto Brandensteinin kuljettamisessa Loviisan seudulle. Janhonen oli ruumiinsa ympärille käärittynä tuonut mukaansa, suoristui tuulessa hulmuamaan. Lindénin johtama valkoisten suojeluskuntalaisten iskuryhmä. Viipurin alueen varuskunnan alaisuuteen organisoitiin rannikkovalvontaan ja saariston vartiointiin laivastoyksikkö. Tuon punaisen rievun viruessa kannella käskettiin kaikkien ottaa pois päähineensä, ja leijonalippu, jonka O. Wäinämöinen, venäläiseltä nimeltään Volynets, kaapattiin puolestaan 29.3. Yksikön päällikkönä toimi konsuli Leon Perander. Suomenlinnan ulkopuolella. 88 SUOMEN SOTILAAN merisota Merikunta Alussa Merikunta oli varustettu omilla vaatteillaan, joista maksettiin korvausta kaksi markkaa päivässä. Kaappaus merellä Vapaussodan laivastovoimiin kuuluivat myös jäänmurtajat Wäinämöinen ja Tarmo. ...että se aina edeskinpäin liehuisi kunniakkaasti merten päällä.. Tarmo oli Helsingissä jäänyt punaisten käsiin, mutta sen ottaisi heiltä haltuunsa merikapteeni Ilmari Jokisen ja arkkitehti H. Svinhufvud ja senaattori Hjalmar Castrén kuljetettua ulos maasta. Hihanauhat numeroitiin. Pääsiäisaamuna 31.3. Näistä vähintään 400 piti olla valmiina astumaan palvelukseen jo 15. Alustavan sopimuksen mukaan Suomen valtio asettaisi 500–700 miestä käytettäväksi tähän tehtävään. Tarmo vietiin saksalaisten miehittämään Tallinnaan, josta Svinhufvud jatkoi edelleen Ruotsin kautta Vaasaan. Tarmo varustettiin kahdella 75 mm:n tykillä. Heti kun pääkaupunki Helsinki oli vapautettu, aloitettiin Suomenlahden puhdistaminen miinoista yhteistyössä saksalaisten kanssa. Merivoimat olivat syntyneet. Alus osallistui Suursaaren miehittämiseen maaliskuussa. Tarkoitus oli saada senaatin puheenjohtaja P.E. Sisällissodan loppuvaiheessa punaiset lyötiin Viipurin seudulla, Karjalankannaksella ja Kymenlaaksossa. Yhteistyötä oli pohjustettu Merenkulkuhallituksessa jo huhtikuun aikana. Merikunnan tunnukseksi valmistettiin hihanauha, jossa oli ankkurin kuva. Komppaniaja plutoonanpäälliköitä käskettiin erityiseen tarkkuuteen uusien päähinemerkkien ja hihanauhojen yhdenmukaisessa käytössä. toukokuuta. Tarmo joutui Suursaaren itäpuolella laukaustenvaihtoon venäläisten Jermakin kanssa. Hän muisteli myöhemmin seuraavaa: ”Kun asiat olivat selvät, kutsuttiin uusi miehistö peräkannelle: punainen bolševikkilippu oli vedettävä alas ja leijonalippu nostettava sen paikalle. Aluksen kaappasivat joukko vapaaehtoisia merikapteeni Thure Segersvenin johdolla
89 SUOMEN SOTILAan merisota
Vuosikerta sisältää kuusi lehteä – yhteensä yli 500 sivua täyttä asiaa maanpuolustuksesta, sotataidosta, sotilastekniikasta, sotahistoriasta ja turvallisuudesta.. Suomen Sotilas on maamme suurin ja vanhin riippumaton sotilasaikakausjulkaisu. KIINNOSTUITKO
PA TR IC K BA G G E Tilaa nyt: www.suomensotilas.fi tai soita (03) 4246 5334 www.facebook.com/suomensotilas
Tilaa nyt: www.suomensotilas.fi tai soita (03) 4246 5334 www.facebook.com/suomensotilas KU VA N VÄ RI TY S: TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G