8,90 € (sis. alv 10%) MUKANA UPEA SA-PANSSARIKALENTERI Renaultista Leopardiin Koeajossa: T-34-85 ja Leopard 2A6
Vuosikerta sisältää kuusi lehteä – yhteensä yli 500 sivua täyttä asiaa maanpuolustuksesta, sotataidosta, sotilastekniikasta ja sotahistoriasta. Suomen Sotilas on maamme suurin ja vanhin riippumaton sotilasaikakausjulkaisu. Täytä ja lähetä oheinen kuponki tai soita tilaus (03) 4246 5334 Voit tilata myös sähköpostitse asiakaspalvelu@ jaicom.com SA -K U VA Postimaksu maksettu KUSTANNUS OY SUOMEN MIES 00003 HELSINKI Vastauslähetystunnus nro 5007541 KYLLÄ KIITOS! Tilaan Suomen Sotilaan kestotilauksena edulliseen 72 € hintaan Tilaajan tiedot: Nimi: ________________________________________ Osoite: ______________________________________ Postinro: _____________________________________ Postitoimipaikka: _____________________________ Puh. nro _____________________________________ Sähköposti: __________________________________. Tietoja voidaan käyttää suoramarkkinoinnissa
Panssari on liikkeen, tulivoiman ja suojan yhtälö, unohtamatta neljättä, johtamista ja yh teyksiä. jaakko.puupera@suomensotilas.fi SUOMEN SOTILAAN PANSSARIT Postiosoite: Döbelninkatu 2, 6 krs., 00260 Helsinki • etunimi.sukunimi@suomensotilas.fi • Toimittaja: Jaakko Puuperä, gsm 050 590 3964 • Ulkoasu: Kalevantuli, Matti Vartiala, gsm 040 589 4547 • Kustantaja: Kustannus Oy Suomen Mies, Toimitusjohtaja Kai Ahotupa, gsm 0400 418 705, fax 010 423 8389 • Kirjapaino: PunaMusta • Toimitus: toimitus@ suomensotilas.fi • ISBN 978-952-9872-69-5 • Kannen kuva: Juha Särestöniemi Telavetoinen vuosisata. SUOMEN SOTILAan panssarit 3 T ankit tulivat taistelukentälle ensimmäisen kerran reilu sata vuotta sitten. Vaunuja on kehitetty aina niiden käyttötarkoituksen mukaan, ja usein niitä on jouduttu käyttämään toisenlaisessa sodassa kuin mihin niitä oli alun perin ajateltu. Mutta seuraavat vuosikymmenet tankin telojen kitinä tulee kuulumaan vielä kaikille taistelukentille, miehitettynä tai miehittämättömänä. Kun tankista tulee se, mitä se oli sata vuotta sitten, eli hitaasti jalkaväen mukana möyrivä liikkuva asepesäke, on unohdettu panssarin pyhän kolminaisuuden optimaalinen hyödyntäminen. Tankkien debyytti nähtiin brittien surullisenkuuluisan ja verisen Sommen operaation lopulla Flers-Courcelettessa syyskuussa 1916. Se tulee kerran tekemään tankistakin lopun. Aseen ja vasta-aseen tai pikemminkin välineen ja torjuntavälineen välistä vuosituhantista kamppailua. Ihminen ja osaaminen teräskuoren sisällä ja takana onkin ollut aina se ratkaiseva tekijä. Tankki on muuttanut taistelukentän yhdessä ilmaaseen, yleisen tulivoiman kasvun ja ELSO:n kanssa. Usein vaunuista ei ole osattu ottaa tehoa irti. Huonommilla vaunuilla on pesty parempia paremman osaamisen ja taktiikan tai silkan ylivoiman avulla. Villers-Bretonneux’sta on ollut pitkä ja kurainen tela ura nykyaikaiseen panssariaseeseen, ja Renault’sta Leopardiin pitkä pätkä teknologiaa ja taistelukokemuksia. Niin ikään samana vuonna syntyi myös ensimmäinen nykyaikaisen panssarivaunun esikuva – Renault FT-17, josta tuli kaksi vuotta myöhemmin myös Suomen ensimmäinen panssarivaunutyyppi. Mutta yhtä asiaa panssariasekaan ei ole muuttanut. Sillä niin käy kaikille asejärjestelmille aikanaan. Ensimmäinen varsinainen panssarikaluston laajamittaisen käytön varaan rakennettu panssarioperaatio nähtiin kuitenkin vasta vuotta myöhemmin – sata vuotta sitten – Cambraissa, marras-joulukuussa 1917. Suurin teho panssariaseesta on saatu irti, kun se on osattu niveltää osaksi kokonaisuutta yhteistoiminnassa muiden aselajien ja puolustushaarojenkin kanssa. Panssariasejärjestelmien ja niiden käyttötavan kehitys ei ole ollut looginen jatkumo, vaan siinä on nähty monta askelta eteen, taakse ja sivulle. Rintamalle Rellu pääsi vasta seuraavana vuonna, ja ensimmäinen panssarivaunujen välinen yhteenotto kin nähtiin samaisena keväänä 1918, kun saksalaiset ja brittiläiset vaunut ottivat yhteen VillersBretonneux’ssa
6 SA -K U VA N VÄ RI TY S: TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. 66 s. s. 46 s. TANKIN TARINA Kuinka panssarivaunu ja -aselaji syntyivät. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G T-34-85 T-34 oli aikansa edelläkävijä, mutta oliko sen nuorempi versio, pitkäputkinen Sotka toisen maailmansodan paras taisteluvaunu ja miten se pärjää vertailussa vastustajiensa kanssa. LEOPARD 2A6 Suomen Sotilas testasi panssarijoukkojemme uuden taisteluvaunun.
Aineisto hyväksytään julkaistavaksi ehdoin, että Kustannus Oy Suomen Mies saa aineistoon hyvän kustannustavan puitteissa eri korvauksetta vapaan käyttöoikeuden tiedonvälitystoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu.. TÄSSÄ EXTRASSA 6 Tankin tarina 30 Panssarivaunujen taisteludebyytti 33 Satavuotisjuhlakirja: Devil’s Chariot 34 Panssari palaa! 41 Aktiivinen suoja – Kill hard, kill soft, stay alive 45 Toimittaja ja Brad Pitt Furyn panssarissa 46 Koeajossa: T-34-85, voittajan vaunu 57 T-34 62 75-vuotias voittajan veekakkonen 66 Leopard 2A6 – Traumwagen, petojen sukua 77 Leopard 2A6 – Iso kissa 86 Viimeinen Tiikeri 100 Tiger II – Kuningastiikeri Julkaistava aineisto
6 SUOMEN SOTILAAN panssarit TANKIN TARINA
Moderni panssarivaunu onkin pitkän ja värikkään tapahtumaketjun lopputulos. Panssariautoja oli nähty sotakentillä jo puolenkymmentä vuotta aikaisemmin. Kaikki alkoi yllättävästä, äkillisestä ja vakavasta ongelmasta, joka havaittiin ensimmäisen maailmansodan aikana reilu sata vuotta sitten… . 7 SUOMEN SOTILAan panssarit Kuinka panssarivaunu ja -aselaji syntyivät Taisteluvaunut vyöryivät sotakentälle sata vuotta sitten syksyllä 1916. TEKSTI: ALEKSEI KETTUNEN
15-TUUMAISTA NOSTETAAN SOMMESSA 1916 Asemasota vaati ennennäkemätöntä määrää tykistön ampumatarvikkeita, joiden valmistamiseen yhdenkään maan teollisuus ei ollut valmistautunut, mutta edes massiivinen tykistön käyttö ei pystynyt romahduttamaan kaivautuneen vastapuolen puolustusta. Jos itärintamalla päästiin ajoittain käymään liikkuvaa sodankäyntiä, joskin uudella teknologisella tasolla, niin länsirintamalla ajauduttiin katastrofiin – asemasodan strategiseen umpikujaan. Ainoana uutuutena olivat kypsäksi ja tehokkaaksi aseeksi kehittyneet sukellusveneet, joita vastaan ei vielä oltu ehditty kehittää vastatoimia. Maasodan puolella ilmeni todella vakavia ongelmia. Myös miinasota merellä oli arvioitua laajempaa. Aivan uudessa sodankäynnin muodossa, ilmasodassa, ei myöskään ollut vakavia haasteita: piti vain valmistaa enemmän ja parempia ilmaa kevyempiä ilma-aluksia ja lentokoneita, kouluttaa lentäjiä ja kehittää uusia, tehokkaampia tapoja käyttää tätä uutta puolustushaaraa tai aselajia. Umpikuja Hyökkääjän tulivoima ei pystynyt tuhoamaan puolustajan asemia, mutta puolustaja pystyi aiheuttamaan linnoitteillaan, piikkilankaesteillään ja tulellaan hyökkääjän jalkaväelle todella raskaat tappiot. Vastapuolet kaivautuivat syvälle maan sisään juoksuhautoihin useampaan puolustuslinjaan, piirittivät itsensä piikkilankaesteillä ja hallitsivat koko tätä ihanuutta ennennäkemättömällä määrällä tykistöä ja konekiväärejä. Yleensä piikkilangassa roikkui haavoittuneita ja kaatuneita kuin koristeita joulukuusessa.. Alla epäilyttävän siisti ja veretön näkymä Sommen taistelukentältä 1916. 8 SUOMEN SOTILAAN panssarit E nsimmäinen maailmansota merellä sujui enimmäkseen ennakkoodotusten mukaisesti: pintasota-alukset taistelivat keskenään, turvasivat omaa kauppamerenkulkua ja yrittivät katkaista sen vastapuolelta sekä tukivat maavoimien toimintaa rannikkoalueilla
Kahta päivää aiemmin nämä miehet olivat edenneet tämän vaunun tukemina Flersin itäosaan. Sitten hyökkääjä ja puolustaja vaihtoivat keskenään rooleja ja tämä toistui yhä uudestaan ja uuYLÄKUVASSA 122. Miestappioiden takia hyökkääjällä ei enää ollut reservejä jatkaa etenemistään tavoitteeseen, vaikka olisikin murtautunut puolustuslinjojen läpi. Tältä näytti saksalaissotilas sodan alussa. Vuonna 1916 piikkikypärät ja niiden alla eläneet toivot lyhyestä sodasta tuntuivat Sommen mutavelliin kaivautuneista konesodan taistelijoista esihistorialta.. Voimaa ei kyetty keskittämään kentällä kyllin nopeasti ja liikkuminen maastossa oli hidasta varsinkin sen jälkeen, kun tykistö oli muuttanut viljapellot myrkyttyneen veden täyttämien kraatterien täplittämäksi mutavelliksi. Tätä pahensi edelleen jo edellä mainittu ongelma: joukoilla ei ollut riittävää operatiivista eikä taktista liikkuvuutta. Lihamylly Vastahyökkäystä jatkettiin usein vielä hyökkääjän ensimmäisen puolustuslinjan juoksuhautojen valtaamisella. Miljoona-armeijoiden nopeat painopisteensiirrot päättyivät ratapihoille ja rautatieseisakkeille. PRIKAATIN JOUKKOJEN YMPÄRÖIMÄNÄ RASKAS MK I -PANSSARIVAUNU Sommessa 17.9.1916. Lopputuloksena oli se, että jos hyökkääjä pystyikin valtaamaan puolustajan ensimmäisen puolustuslinjan juoksuhaudat, tappiot olivat niin kovat, että hyökkääjä lyötiin helposti takaisin vastahyökkäyksellä toiselta puolustuslinjalta. SUOMEN SOTILAan panssarit 9 Osapuolilta puuttui myös operatiivinen ja taktinen liikkuvuus. Oikealla. Kirsikkana kakussa oli vielä johtamisjärjestelmien ja -teknologian riittämättömyys suunnattomien armeijoiden johtamiseen ja liikutteluun
destaan, päivästä päivään koko Pohjanmereltä Sveitsin rajalle ulottuvan rintamalinjan pituudelta. Wellsin Maailmojen sota -tieteisromaanin tilanteessa, jossa teknisesti ylivoimaiset marsilaiset oli korvattu kaivautumisvälineitä, piikkilankaa ja tulivoimaa luovasti käyttävillä saksalaisilla. Vaikutti siltä, että vastustamaton voima oli kohdannut peräänantamattoman esteen. Korkeimmassa sodanjohdossa havahduttiin kauhulla siihen, että tätä menoa sodassa voittaa se, jolla riittää pidempään aseja työkelpoisia miehiä kaatumaan ja haavoittumaan rintamalla sekä pitämään kotirintamaa pystyssä siihen hetkeen saakka, kunnes viimeinen vastustaja on tapettu rintamalla tai vastapuolen kotirintama romahtaa. BRITTIDIVISIOONAN haavoittunutta evakuoidaan selustaan Beaumont Hamelin hyökkäyksen jälkeen 1.7.1916.. Esimerkiksi ilman kemiallis-lääketieteellistä vallankumousta koko sota olisi ollut mahdoton. Tieteen ja tekniikan kehityksen kaikkivoipaisuuteen uskovan koneromantiikan aikakauden hengen mukaisesti ratkaisu näytti piilevän 29. Ennennäkemättömän laajamittainen ja yllättävän korkeateknologinen sodankäynti vaati enemmän materiaalia kuin mitä kotirintama pystyi tuottamaan, johti katastrofaalisen raskaisiin tappioihin eikä johtanut mihinkään muuhun kuin rintaman aaltoiluun edestakaisin. Pulmaan tarvittiin ratkaisu. Tarvittiin läpimurto, ja mikä tärkeintä, sellainen väline, jolla murto saadaan jatkumaan vastustajan ryhmityksen syvyyteen. Tarvittiin ihan mikä keino tahansa puolustajan piikkilankaesteiden ylittämisen helpottamiseksi ja ensimmäisen juoksuhaudan valtaamiseksi pienemmillä tappioilla. 10 SUOMEN SOTILAAN panssarit …ilman kemiallis-lääketieteellistä vallankumousta koko sota olisi ollut mahdoton. Vain se voisi purkaa pattitilanteen sodan verisellä, uuvuttavalla, mutaan juuttuneella pelilaudalla. Maailmojen sota Ranskalaiset ja britit olivat H.G. Mutta tekninen kehitys ei ollut riittävää. Kaiken tämän mahdollisti ennen sotaa kuluneen puolen vuosisadan aikainen tieteellistekninen vallankumous kaikilla tieteen ja tekniikan aloilla. Se riitti paikallaan jauhavan lihamyllyn luomiseen, mutta liikkeelle myllyä ei saatu
Rautatiekuljetusten ajaksi irroitetut ulokkeet vaunun sivuilla antavat hyvän näkymän vaunun sisäpuolelle. Kuvassa runsaat pakokaasupilvet johtuvat vaunun kallistumisen takia moottorin palotilaan joutuneesta voiteluöljystä. SUOMEN SOTILAan panssarit 11 TEKNISET TIEDOT Valmistusmaa: Iso-Britannia Miehistö: 8 Paino: 28 tonnia Pituus: 8,05 m (ohjausakseleineen 9,9 m) Leveys: 4,19 m Korkeus: 2,45 m Toimintasäde: 37 km Aseistus: 2 x 7,7 mm vesijäähdytteinen Vickers-kk ja 2 x ilmajäähdytteinen Hotchkiss-kk Moottori: Nestejäähdytteinen 6-sylinerinen Daimler/ Knight bensiinmoottori, 105 hv @ 1 000 rmp Nopeus: 6 km/h n Urosmallisen vaunun oikean ulokkeen tykin suuntaaja ja lataaja, joiden kyyryssä oleva työasento oli varsin epäergonominen. n Vaunu 743 nousee ramppia pitkin rautatievaunulle Foster’sin lastauslaiturilla. MARK I FEMALE. Venäjänkielinen teksti vaunun kyljessä oli hämäystä mahdollisia vakoilijoita varten niin kuin oli vaunun nimityskin “Tank” eli säiliö
12 SUOMEN SOTILAAN panssarit jonkin uuden aseen kehittämisessä, ja asia oli niin vakava, että sotaa käyvissä valtioissa syntyi laajamittaisia kansanliikkeitä ratkaisun kehittämiseksi. Britannia, rule the …trenches Tuhansien toinen toistaan eksoottisempien ideoiden joukosta löytyi lopulta modernin panssarivaunun esi-isä, lajinsa ensimmäinen edustaja – brittiläinen raskas panssarivaunu Mark I, jonka ensimmäisen Mother-prototyypin suunnittelu alkoi vuonna 1915 ja kokoonpano 28.10.1915. Laitteen peitenimeksi tuli ”Tank”. Hänen mielestään oli loogista, että jos maavoimat olivat pulassa, niin laivasto kiiruhtaisi apuun jonkin uuden asejärjestelmän avulla. Vaunun urosmallin pääaseistuksena olivat rungon sivuilla oleviin ulokkeisiin asennetut kaksi kuuden naulan eli 57 mm Hotchkiss QF -tykkiä, jotka pystyivät ampumaan etuja sivusektoriin 121 asteen sektorissa vaunun kummallekin n Britannian ylimpään aateliin kuulunut, Sandhurstista valmistunut ratsuväen kornetti Winston Churchill tuli kuuluisaksi sivutoimisena sotakirjeenvaihtajana buurisodassa päätyen lopulta koko 1900-luvun merkittävämmäksi brittipoliitikoksi. Vaunu saatiin valmiiksi 13.1.1916, ja sen testaus alkoi seuraavana päivänä visusti salaisuuden peittelemänä. Sodanjohdon puolelta hankkeen merkittävin puolestapuhuja oli Brittiläisen imperiumin ensimmäinen merilordi (laivastoministeri) sir Winston Leonard Spencer Churchill, josta tultaisiin vielä kuulemaan. Tavallaan voidaan sanoa, että jos Steve Jobs loi iPhone-älypuhelimen, josta tuli sotakentilläkin vaikuttava 2000-luvun ikoninen huipputeknologinen kuluttajatuote, niin Winston Churchill loi 1910-luvun käänteentekevän huipputeknologisen asejärjestelmän – panssarivaunun. n Alla: Kaikki pysähtyvät katsomaan C19 Clan Leslie (Leslien klaani) -vaunun marssia rintamalle Simpanssilaaksoa pitkin.. Brittiarmeijan puolelta esitetyt vaatimukset olivat: ”Maalla telaketjujen avulla kulkeva, konekivääritulelta suojattu tykkivene, joka pystyy ylittämään 1,37 metriä korkean esteen ja 1,52 metriä leveän kaivannon.” Vaunun piti pystyä läpäisemään vastustajan piikkilankaesteet, ajamaan poikittain vastustajan juoksuhaudan päälle ja tuhoamaan siinä oleva jalkaväki tykkija konekivääritulellaan. Esikuvana oli tietysti merisota, kuinkas muutenkaan, kun kyse oli merten valtiaasta Isosta-Britanniasta ja sen merilordista. Vaatimukset selittävät, miksi Mark I näytti siltä, miltä se näytti; vaunu voitiin ajaa juoksuhaudan päälle ja sitten sen sivulla olevista torneista ammuttaisiin yläviistosta pitkin mutkittelevaa kaivantoa. Tankki oli syntynyt
Vaunun naarasmallissa ulokkeiden tykit oli korvattu kahdella 7,7 mm:n vesijäähdytteisellä Vickers-konekiväärillä ja ilmajäähdytteisten Hotchkiss-konekiväärien lukumäärä oli laskettu kahteen (eteen ja taakse ampuviin). Vaunussa tarvittiin siis kahta erilaista konekiväärin ampumatarviketta. Vaunussa oli kahdeksan hengen miehistö, joista neljä miestä vaadittiin vaunun ohjaamiseen! Vaunun käsittely ei todellakaan ollut helppoa. Maalla liikkuva tykkivene Vaunu oli sivulta katsottuna vinon suunnikkaan muotoinen, ja telaketjut ympäröivät rungon kokonaisuudessaan myös yläpuolelta. Vaunu oli 4,19 metriä leveä, 2,45 metriä korkea, ja sen telaketjujen leveys oli 0,52 metriä. 27–28 tonnin painoisen vaunun voimanlähteenä oli 105-hevosvoimainen polttomoottori, jolla tasaisessa maastossa saavutettiin kuuden kilometrin tuntinopeus. Britannia hallitsi meriä, hallitsisiko se nyt maatakin. 13 SUOMEN SOTILAan panssarit puolelle. Vaunun pituus oli ilman takana sijaitsevaa, ohjaukseen käytettävää pyöräakselia 8,05 metriä ja pyöräakselin kanssa 9,9 metriä. Lisäksi siinä oli neljä 8 mm:n ilmajäähdytteistä Hotchkiss-konekivääriä, joilla pystyttiin ampumaan eteen, taakse ja sivuille. SAKSALAISIA SAVUSTETAAN KAIVANNOISTAAN Sommen hyökkäyksen aikana 1916 Martinpaichissa, jossa käytiin kovia taisteluja.. Se oli nopeutena mielekäs, koska ajatuksenahan oli saattaa ja tukea jalkaväkeä, joskin toisenlaisiakin ajatuksia oli itänyt
Kaikkialla, missä panssarivaunut etenivät, saavutimme tavoitteemme, ja siellä missä ne eivät edenneet, epäonnistuimme… Palatkaa kotiin ja valmistakaa niin paljon panssarivaunuja kuin pystytte. Pääosin kalusto koostui raskaan Mark I:n suorista seuraajista. Sata ja yksi vuotta sitten Viisikymmentä ”telaketjuilla kulkevaa tykkivenettä” käskettiin taisteluun ensimmäistä kertaa Sommen suurtaisteluun Flers-Courceletten hyökkäyksessä 15.9.1916. Vaunujen tehtävänä oli tukea perässä seuraavan jalkaväen hyökkäystä tuhoamalla esteenä olevat vastustajan puolustuspesäkkeet. Paholainen saapuu Sommelle Seuraavana päivänä Haig sanoi Swintonille ja panssarivaunujen tuotantoa johtavalle Albert Gerald Sternille: ”Olemme saavuttaneet suurimman voittomme sitten Marnen tastelun. Kiitämme teitä.” Brittilehdistö kertoi taistelusta seuraavin otsikoin: n Mk V -brittivaunun oikean ulokkeen luukusta lähetetään kirjekyyhkystä, joka oli vielä yleinen viestiväline ensimmäisessä maailmansodassa. Tämä on panssarivaunujen ansiota. Päivämäärää 15.9.1916 pidetään yleisesti panssariaselajin syntymähetkenä. Panssarivaunut ylittävät taisteluhaudat kuin kengurut.. Olemme ottaneet enemmän vankeja ja saaneet haltuumme enemmän alueita suhteellisen vähillä tappioilla. Yhdeksän vaunua onnistui pysyttelemään jalkaväen edellä ja aiheuttamaan viholliselle mittavaa tuhoa. Mikä oli uuden aselajin ensiesiintymisen lopputulos. Keskusjohtoisuuden etuna oli se, että pystyttiin kohdentamaan riittäviä resursseja, mutta haittapuolena oli se, että kehitys kohdistui lähes yksinomaan yhteen vaunutyyppiin ja sen jatkokehitelmiin, mikä hidasti uusia keksintöjä ja kaluston sekä taktiikan kehittämistä. Muut vaunut saivat joko teknisiä vikoja tai juuttuivat kuun kraatterimaisemaa muistuttavan taistelukentän kranaattikuoppiin ja sortuneisiin juoksuhautoihin. Panssarivaunuihin aluksi sangen epäilevästi suhtautunut ja kovin konservatiivinen brittiläisen siirtoarmeijan (Ranskassa ja Belgiassa taistelevien brittijoukkojen) ylipäällikkö, kenttämarsalkka Douglas Haig kiitteli vielä samana päivänä uudesta tehokkaasta aseesta panssarijoukkojen koulutuksesta vastaavaa everstiluutnantti Ernest Dunlop Swintonia ja totesi, että vaikka panssarivaunut eivät täyttäneet kaikkia odotuksia, ne säästivät paljon ihmishenkiä, ja hän haluaisi niitä viisi kertaa enemmän. Toiset yhdeksän vaunua pääsivät liikkeelle vasta eri ongelmien jälkeen, ja vaikka ne eivät saavuttaneet jalkaväkeään, tekivät ne hyödyllistä työtä tuhotessaan vihollisen pesäkkeitä. Hyökkäyshetkellä käyttökuntoisista 49 vaunusta vain 32 saavutti lähtöasemansa, ja niistä vain 18 osallistui itse taisteluun. 14 SUOMEN SOTILAAN panssarit Kaikki brittien ensimmäisen maailmansodan aikainen panssarikalusto kehitettiin keskusjohtoisesti yhden ja saman koordinointiviranomaisen alaisuudessa
Britannian loistavat uudet maa-alusaseet” ”Kuinka uudet pyörillä kulkevat linnoituksemme saivat hunnit pakenemaan kuin kanit” ”Uudet rakennuksia hotkivat aseemme – panssarivaunut” ”Panssarivaunut aiheuttavat sanoin kuvaamatonta demoralisaatiota” ”Panssarivaunut ylittävät taisteluhaudat kuin kengurut” ”Hunnit valittavat epäreilusta teurastuksesta” ”Kuin valtavat rupikonnat” ”Hänen Majesteettinsa maalaivasto” Vastapuolen kokemuksista kertoi saksalainen Düsseldorfer Generalanzeiger -sanomalehti Paholaisen vaunut -artikkelissaan: MARK V HALKILEIKKAUS 57 mm:n tykki Tyyrpuurin puoleinen uloke Ricardo 150 RP -kuusisylinterinen moottori Käynnistyskampi Polttoainetankki Takakonekivääri Pakoputki Paapurin puoleinen uloke Siipiopastin viestintään Äänenvaimennin Kuljettajan paikka Kuljettajan tähystysaukko Ohjausvaihteet Palatkaa kotiin ja valmistakaa niin paljon panssarivaunuja kuin pystytte. n Kenttämarsalkka Douglas Haig.. 15 SUOMEN SOTILAan panssarit ”Taisteluhautoja valtaavat taisteluajouneuvot
NAISET TÖISSÄ Sodan kynnyksellä naisten oikeuksista taistelleet suffragetit saivat lottopotin, kun rintamalle lähteneiden miesten työpanoksen korvaamiseksi naiset ajettiin hellan ääreltä tehtaalle töihin. vielä kerran.. Mikään ei pysäyttänyt sitä, ja sitä näytti liikuttavan yliluonnollinen voima. Sieltä heidät sodan päätyttyä ajettiin takaisin hellan ääreen... Joku huusi taisteluhaudassa ’paholainen tulee’, ja sana levisi kuin kulovalkea. Yhtäkkiä tePANSSARIVAUNUJEN TUOTANTOA Oldbury Carriage Worksin tehtaalla ensimmäisen maailmansodan aikana. He olivat oppineet olemaan pelkäämättä ihmistä, mutta heitä lähestyi jokin, jonka ihmisaivot ja valtavat mekaaniset voimat olivat luoneet paholaisen tekoja varten – mysteerin, joka alisti ja kahlitsi tahdonvoiman, koska kukaan ei pystynyt ymmärtämään, mikä se oikein oli – luonnonvoima, jonka edessä jokainen oli voimaton. Tämä tehdas oli Ison-Britannian merkittävin vaunuvalmistaja. 16 SUOMEN SOTILAS 5 • 2016 ”Katsoessaan brittien linjoja kohti veri jäätyi heidän suonissaan kahden kummallisen hirviön ryömiessä kranaattikuoppien täyttämien peltojen yli. Sitä katsottiin kuin halvaantuneena. Hirviö lähestyi hitaasti, kömpelösti ja huojuen puolelta toiselle, mutta se tuli yhä lähemmäksi
Yhdysvaltojen liittyminen sotaan ratkaisi pelin syyskesään mennessä. Saksalaiset jatkoivat jalkaväkitaktiikkansa kehittämistä. Se oli syvään murtoon pystyvän tulivoimaisen kevyen jalkaväen iskuosastotaktiikka, koulutetut miehet ja kevyet sarjatuliaseet. Siemen oli kuitenkin kylvetty. Teknisesti hyvin edistyksellisessä Saksassa uskottiin osaamisen ja taktiikan olevan avain sodan umpisolmuun, ja tekniikan olevan siinä vain apuväline. Brittipanssarien ensiesiintymisestä vakuuttuneet saksalaiset aloittivat myös oman panssarivaununsa kehittämisen marraskuusta 1916 lähtien. Hävinneessä maassa alettiin kehittää yhdessä toisen paariavaltion Neuvosto-Venäjän kanssa uusia syvän taistelun oppeja, joissa panssari ja ilma-ase tulisivat näyttelemään merkittävää osaa. Kummallinen hirviö oli luopunut salaperäisyydestään, ja järki palasi keskuuteemme kovuuden ja peräänantamattomuuden kanssa brittijalkaväen aaltojen sukeltaessa esiin paholaisen vaunun takaa.” Ase ja vasta-ase Panssarivaunu oli lunastanut paikkansa rintamalla, ja aselaji sai kehityksensä vaatimat henkilöstöja tuotantoresurssit ympärysvalloissa, kun keskusvalloissa keskityttiin uuden aseen torjuntakeinojen kehittämiseen, mikä jo käytössä olevan tykistön ja konekiväärien tulen keskittämisen lisäksi johti myös panssaritorjuntakiväärin ja pst-kasapanoksen kehittämiseen. SIRPALESUOJANAAMIO panssarimiehistöjä varten lokakuulta 1918. 17 SUOMEN SOTILAan panssarit rästoukan panssaroiduista kyljistä löivät liekit, kranaatit vihelsivät ylitsemme ja kauhea konekiväärien konsertti täytti ilman. SATA VUOTTA SITTEN Vaunu F4 nousee rinnettä maailman ensimmäisen todellisen panssarioperaation – Cambrain-taistelun harjoituksissa Waillyssa 21.10.1917.. Se oli vielä teknisesti ja taktisesti kömpelöitä tankkejakin tehokkaampi ja oli taktiikkana murtaa keväällä 1918 länsirintaman. Mutta oli liian myöhäistä. Nahasta, sälemäisistä silmäsuojuksista ja rengaspanssarista tehdystä suuja leukasuojuksesta koostuvan naamion sekä kypärän piti suojata kapeasta raosta tähystettäessä sirpaleilta ja metalliroiskeilta. Keväällä 1918 – liian myöhään – saksalaisten ”ase” oli valmis. Saksalaisten kehittämä jokamiehen panssarintorjuntakeino oli kiväärin patruunan luodin kääntäminen takaperin, silloin lähietäisyydeltä pystyi joko läpäisemään vaunujen 8 mm:n panssaroinnin tai saamaan panssaroinnin pirstaloitumaan vaunun sisäpuolelle
Uutta oli vain muuttunut teknologia, joka oli pysäyttänyt perinteiset sotatemput. Kalusto ei ollut järin suorituskykyistä eikä läheskään aina pystynyt selviämään kohtaamistaan esteistä. Keskitetty konekiväärituli saattoi johtaa siihen, että vaunu näytti taistelun jälkeen hiekkapuhalletulta, osa tai koko miehistö oli kaatunut, haavoittunut tai menettänyt järkensä. n Saksalaissotilaat kaivavat esille kranaattikuoppaan tai juoksuhautaan juuttunutta A7V-saksalaisvaunua, jonka maastoliikkuvuus ei oikein ollut tehtävien tasolla. Taisteluun osallistui jo 496 brittipanssaria, joista 325 taisteluja 98 tukitehtävissä. Takaisin tankkeihin sadan vuoden taakse ja siihen, mitä niiden telaurista versoi. 18 SUOMEN SOTILAAN panssarit Seuraavan sodan kylvö Ei tule kuitenkaan ajatella, että liikettä ja syvää taistelua olisi tavoiteltu sodan jälkeen vain Saksassa ja Neuvostoliitossa. n Brittien panssariprojektin avainhenkilöihin kuuluva, panssarijoukkojen koulutusta johtava everstiluutnantti Ernest Dunlop Swinton. Ei ehditty kouluttaa ja harjoitella. Uudesta tekniikasta ei osattu ottaa tehoja irti. Vaikuttimena kaikilla ensimmäisen maailmansodan kokeneilla sotilailla oli veren säästäminen. Lisäksi kalusto oli teknisesti varsin epäluotettavaa ja vikaantui usein. Sata vuotta sitten Seuraava ensimmäisen maailmansodan panssaritaistelu ja historian ensimmäinen panssarikaluston laajamittaiseen käyttöön perustuva taistelu käytiin paljon suuremmalla kalustomäärällä 20.11.–3.12.1917 Cambraissa. Ensimmäisen maailmansodan panssarit oli panssaroitu vain kiväärikaliiperin luoteja ja sirpaleita vastaan, mutta siinäkin suojassa oli puutteita: maastossa niitatun rungon levyjen väliin muodostui rakoja, joiden kautta sirpaleet ja luodit pääsivät vaunun sisälle. Haigin kaltaiset jääräpäiset vanhan koulukunnan upseerit hätäilivät ja ajoivat vaunuja taisteluun liian pienin määrin, liian aikaisin ja vanhoin taktiikoin. Kuvasta näkee, että ihmettelijöitä riittää ja että vaunu ei tuosta lähde pelkin miesvoimin.. Kaiken lisäksi uuden aseen kehittäjiä ei kuunneltu. Ajatukset läpimurrosta, tulesta ja liikkeestä tai saarrostuksesta ja kuluttamisesta eivät olleet sinänsä mitään uutta. Pysähtyneen sodan kulutusta ei haluttu enää toistaa. Ja kun sota voitettiin, kylvettiin ympärysvaltoihin seuraavan sodan alun tappioiden siemen. Ratsuväelle tarvittiin korvaaja. Tarvittiin siis vastaus liikkeen jähmettävälle tulivoimalle, ja se tulisi olemaan saksalaisten ja venäläisten sekä muutamien läntisten toisinajattelijoiden taktisen ajattelun yhdistäminen suojattuun liikkuvaan tulivoimaan – panssarivaunuihin. Olivathan panssarin kehittämisessä mukana olleet britit ja ranskalaiset – kuten monet muutkin sotilaalliset ajattelijat maailmalla – miettineet jo sodan aikana muitakin kuin teknisiä ratkaisuja sodan saamiseksi liikkeelle. Siinä eivät auttaneet sotien välisen ajan toisinajattelijoiden – fullereiden ja liddel-hartien – vastalauseet, eivätkä guderianit ja triandafilovitkaan saaneet aina ajatuksiaan läpi Saksassa ja Neuvostoliitossa
Vaunun tuhoaminen edellytti tykistön täysosumaa. n A7V-vaunu oli myös, vallitsevista panssarikaluston voimasuhteista johtuen, maailman ensimmäinen vastustajan panssarivaunujen tuhoamiskyvyllä varustettu vaunu. Sodan kulun kannalta niitä valmistettiin mitättömän vähän ja aivan liian myöhään, koska saksalaiset panostivat ennen kaikkea uuteen jalkaväkitaktiikkaan.. SUOMEN SOTILAan panssarit 19 TEKNISET TIEDOT Valmistusmaa: Saksan keisarikunta Miehistö:18 Paino: 30 tonnia Pituus: 7,34 m Leveys: 3,1 m Korkeus: 3,1 m Toimintasäde: 35 km Aseistus: 1 x 57 mm Maxim-Nordfeld -tykki ja 6 x 7,9 mm vesijäähdytteistä MG08 kk Moottori: 2 x nestejäähdytteistä Daimler bensiinmoottoria, 2 x 105 hv @ 800-900 rmp Nopeus: 10-12 km/h A7V n Käytännössä A7V oli tasamaastossa vikkelästi siirtymään pystyvä vahvistetun joukkueen tuhdilla 30-15 mm panssaroinnilla suojattu tykkija kk-tulipesäke, jonka ainoa pulma oli rajallinen maastoliikkuvuus
Vastahyökkäyksessä oli saksalaisten vuoro yllättää britit uudella tehokkaalla pienten iskuosastojen taktiikalla, jota kehiteltiin parhaillaan Saksassa. Sivu-ulokkeet on irrotettu kuljetuksen ajaksi. Näiden seikkojen takia brittien hyökkäys oli onnistunut ja suhteellisen pienillä tappioilla saavutettiin hyvä alkumenestys. DJA C-PATALJOONIEN MK V -VAUNUT matkalla rautateitse rintamalle Cambrain hyökkäyksen kynnyksellä. A7V Saksan marraskuusta 1916 lähtien kehittämä Daimler-Motoren-Gesellschaftin Schwerer Kampfwagen A7V -panssarivaunu perustui vain rungon alapuolella kulkevaan jousitettuun Holt-telapyörästöön, jota liikuttivat kaksi 100 hv:n Daimler-moottoria. A7V:n pääaseena oli yksi 57 mm Maxim-Nordfeld-tykki ja kuusi 7,9 mm MG08-konekivääriä, ja vaunussa oli 18 n Ranskalainen sotaobligaatioita myyvä juliste on saanut koristeekseen kovin epäranskalaiseen tapaan ulkomaisen tuotteen... Saksalaisreservit pysäyttivät ensin brittien etenemisen ja loppujen lopuksi aloittivat vastahyökkäyksen brittien pitkäksi venähtänyttä rintamaa vastaan. Valitettavasti briteillä ei ollut reservejä ja hyökkäyksen päätteeksi vain puolet panssarivaunuista oli enää käytössä niin tappioiden kuin vikaantumisten takia. Britit aina nimesivät vaununsa: kaksi ensimmäistä on nimetty Kyynikoksi ja Lohikäärmeeksi. 20 SUOMEN SOTILAAN panssarit Cambrain taistelussa oli brittien puolelta kaksi erikoisuutta – brittien yllätyshyökkäys ja yli 300 vaunun käyttö sopivassa maastossa – sekä monta uutta oivallusta: vastustajan tykistön paikantaminen äänitiedustelun avulla sekä tykistön uudet ampumamenetelmät. Alustan päällä oli 7,34 metriä pitkä, 3,1 metriä leveä ja 3,1 metriä korkea runko, joka oli tehty 15–30 mm:n panssarilevystä. Kymmenen päivän kuluttua saksalaiset olivat työntäneet britit takaisin lähtöasetelmiin, minkä johdosta Cambrain taistelu oli briteille pettymys, josta tehtiin vääriä johtopäätöksiä. Vaunujen katoilla olevat “vitsakimput” on tarkoitettu kaivanteiden ylittämiseen.
Omien A7V-vaunujen lisäksi saksalaiset käyttivät myös sotasaaliiksi saatuja brittivaunuja. IV -vaunua, jotka joutuivat vetäytymään taistelusta. IV -vaunun ja kahden vain konekivääreillä varustetun naarasmallisen Mk. Alun perin Ranska oli jopa Isoa-Britanniaa edellä panssarivaunujen kehittämisessä, mutta koordinoinnin ja keskusjohtoisuuden puute n Ranskalaisupseerit tarkastamassa sotasaaliiksi saatua A7V-saksalaisvaunua. n Keskiraskasta Medium Mark A Whippet -panssarivaunua valmistettiin vain 200 kappaletta.. SUOMEN SOTILAan panssarit 21 hengen miehistö. Ensimmäinen panssarivaunujen välinen taistelu käytiin 24.4.1918 Villers-Brettoneux’ssa kolmen saksalaisen A7V-vaunun ja yhden brittiläisen urosmallisen, tykeillä varustetun Mk. Britit suunnittelivat myös vain 14-tonnisen keskiraskaan Medium Mark A Whippet -panssarivaunun, jota valmistettiin vain 200 vaunua. IV -vaunu tuhosi tykkitulellaan yhden A7V-vaunun, ja kaksi muuta A7Vvaunua vetäytyi taistelusta. Villers-Bretonneux 1918 Rintamalle saakka saksalaiset A7V-vaunut pääsivät 21.3.1918 ja osallistuivat Saint Quentinin vastahyökkäykseen. Ranskalainen keksintö Ison-Britannian ja Saksan lisäksi myös Ranskassa suunniteltiin, valmistettiin ja käytettiin taistelutoimissa kansallisesti kehitettyjä panssarivaunuja. Whippet-vaunun kokemusten perustella kehitettiin myös keskiraskaat Medium B Tank ja Medium C ”Hornet” Tank -vaunut. Kuvassa näkyvät 57 mm etutykki ja vaunua peittävät ranskalaissotilaiden nimikirjoitukset. Kaikkiaan ensimmäisen maailmansodan aikana Ison-Britannian raskaiden panssarivaunujen mallivalikoima kehittyi alkuperäisestä Mark I Heavy Tankista aina Mark VIII Heavy Tankiin saakka. A7V-vaunuja tilattiin alun perin sata, mutta lokakuusta 1917 alkaen ennen sodan päättymistä ehdittiin toimittaa vain 20. Korkean painopisteensä ja vaunun pituuteen verrattuna sangen lyhyen telaston takia vaunun maastoliikkuvuus jätti toivomisen varaa, eikä se pystynyt ylittämään taisteluhautoja. Ensin saksalaisvaunut saivat vaurioitettua tykkitulellaan kumpaakin naarasmallista Mk. Sen jälkeen urosmallinen Mk. IV -vaunun välillä. Lisäksi suunniteltiin maailman ensimmäinen joukkojen panssaroinnin suojissa kuljettamiseen ja niiden tulitukeen etulinjassa pystyvä kuljetus/rynnäkköpanssarivaunu Mk IX Infantry Supply Tank
Vaunu oli ahdas, alitehoinen, maastoliikkuvuudeltaan ja Ensimmäinen toteutunut ranskalaispanssari oli Baby Holt -traktorin telapyörästöön perustuva Schneider CA 1…. Toisaalta juuri koordinoinnin puute johti siihen, että yksi näistä projekteista, Renault FT (tunnetaan myös nimillä FT17 ja FT17), muodostui panssarivaunujen jatkokehityksen kannalta ensimmäisen maailmansodan tärkeimmäksi panssarivaunuksi. Vaunussa oli kuuden hengen miehistö. 22 SUOMEN SOTILAAN panssarit Valmistusmaa: Ranskan tasavalta Miehistö: 6 Paino: 14,6 tonnia Pituus: 6,32 m Leveys: 2,05 m Korkeus: 2,3 m Toimintasäde: 48 km Aseistus: 1 x 75 mm Blockhaus Schneider -tykki ja 2 x 8 mm ilmajäähdytteistä Hotchkiss M1914 -kk Moottori: Schneidertai Peugeot -bensiinimoottori, 65 hv Nopeus: 8 km/h SCHNEIDER CA 1 sekä verinen kilpailu markkinoista johti siihen, että Ranskassa oli kolme täysin erillistä vaunuprojektia, jotka kaikki etenivät liian hitaasti. Ranskan asevoimat tilasivat 400 Schneider CA 1 -vaunua helmikuussa 1916, ja niitä valmistettiin myöhemmin panssarivalmistajana tunnetuksi tulleessa SOMUA-tytäryrityksessä syyskuusta 1916 elokuuhun 1918. Vaunussa oli keulassa piikkilankaesteiden läpäisemiseen tarkoitettu isohko laivan keulaa muistuttava uloke. Kuudenkymmenen hevosvoiman moottorin vauhdittama 13,6-tonninen panssarivaunu oli laatikkomallinen, ja se oli 6,32 metriä pitkä, 2,05 metriä leveä ja 2,3 metriä korkea. Siinä oli ensimmäisenä otettu käyttöön 360° kääntyvä tykkitorni, ja takamoottorisuus tekivät siitä kaikkien nykyisten panssarivaunujen esi-isän. tykistöpataljoonan kapteeni Levasseur oli jo vuonna 1903 esitellyt nimeään kantavan itseliikkuvan tykin projektin, joka olisi konseptiltaan ollut ajankohtainen rynnäkkötykki jopa 1930-luvulla, mutta Ranskan asevoimat eivät nähneet sille olevan tarvetta. Panssarointina oli eroteltu 11 mm + 5,5 mm:n panssarointi. Ensimmäinen toteutunut ranskalaispanssari oli Baby Holt -traktorin telapyörästöön perustuva Schneider CA 1, jota suunniteltiin ensin Jacques Quellennecin johdolla marraskuusta 1914 alkaen ja myöhemmin toukokuusta 1915 Eugène Brillién johdolla. Pääaseena oli 75 mm Blockhaus Schneider -tykki ja muuna aseistuksena kaksi 8 mm Hotchkiss M1914 -konekivääriä. Ranskan asevoimien 6
LI BR A RY O F C O N G RE SS. SUOMEN SOTILAan panssarit 23 n Vuoden 1918 amerikkalainen värväysjuliste kutsuu nuoria miehiä liittymään vastaperustettuihin Yhdysvaltojen Panssarijoukkoihin. Taiteilija August William Hutafin raivokas kissahahmo kehottaa kohtelemaan vihollista kaltoin
8.4.1916 tilattiin 400 Saint-Chamond-vaunua. Ranskan panssariaseen kehittämisen puuhamiehen eversti Jean Baptiste Eugène Estiennen kuultua 400 lisävaunun tilauksesta hän ilahtui mutta saatuaan tietää, että 400 lisävaunua olivatkin täysin eri vaunuja, hän kirjoitti järkyttyneenä: ”Olen tuskallisen yllättynyt siitä, että näin tärkeä tilaus on tehty kysymättä sen ainoan upseerin mielipidettä, joka on tutkinut syvällisesti asiaan liittyviä teknisiä ja sotilaallisia seikkoja ja jonka aloitteesta ylipäällikkö teki päätöksen panssariaselajin luomisesta.” n Jean Baptiste Eugène Estienne. 90 hv:n moottorilla ja sähköisellä voimansiirrolla varustettu vaunu oli pituudeltaan 8,9 metriä, leveydeltään 2,7 metriä, korkeudeltaan 2,4 metriä, ja siinä oli kahdeksan hengen miehistö. Kuvasta saa hyvän käsityksen vaunun mittasuhteista ja miehistön sijoituksesta. CA 1:n suunnittelijan, insinööri Eugène Brillién kieltäydyttyä luovuttamasta tekijänoikeuksiaan FAMH:n käyttöön ilmaiseksi ja FAMH:n kieltäydyttyä maksamasta niistä, lopputuloksena oli kahden täysin erilaisen vaunun tuotanto. Näiden puutteiden korjaamiseksi tarkoitettujen Schneider CA 2-, CA 3ja CA 4 -evoluutioiden kehitys aloitettiin melkein heti, mutta ne kaikki peruutettiin. 24 SUOMEN SOTILAAN panssarit kaivantojen ylityskyvyltään puutteellinen ja kaipasi lisää tulivoimaa. n Saint-Chamond siirtymässä kohti rintamaa. Vaunu oli laajassa taistelukäytössä huhtikuusta 1917 syyskuuhun 1918 saakka. Pidempiputkinen tykki selittyy sillä, että FAMH:n tekninen johtaja, eversti Émile Rimailho halusi kaupallista syistä käyttää vaunussa itse suunnittelemaansa tykkiä. Vaunuaseistuksena oli pidempiputkinen 75 mm:n tykki ja neljä 8 mm Hotchkiss M1914 -konekivääriä. Kilpailu ohittaa maanpuolustuksen Toinen ranskalaispanssari oli Schneiderin kilpailijan, FAMH:n vastauksena CA 1 -vaunun menestykselle suunniteltu, isokokoisempi 23-tonninen Saint-Chamond, joka sekin käytti Baby Holt -traktorin telapyörästöä. Mies, jonka ansiosta syntyi Ranskan panssariaselaji. Alun perin ajatuksena oli kenraali Mourret’n ajama panssarikaluston tuotannon hajauttaminen kahdelle valmistajalle – Schneiderille ja FAMH:lle – joista jälkimmäisen oli myös tarkoitus valmistaa Schneider CA 1:n ratkaisuihin perustuvaa vaunua. Ranskalaisvaunut olivat brittivaunuja pienempikokoisempia ja ahtaampia.. Nykypäivän panssarimiehen silmin katsottuna Schneider CA 1:n konsepti muistuttaa enemmän toisen maailmansodan rynnäkkötykkiä kuin panssarivaunua
Nerokkaana autosuunnittelijana tunnettu Louis Renault asetti vaunun maksimipainoksi seitsemän tonnia ja suunnitteli itse sen perusratkaisut. Vaunun panssaroitava sisätilavuus ja ulkomitat oli minimoitu: pituus 4,1 metriä, rungon leveys 1,74 metriä ja korkeus 2,14 metriä. Se oli kevyt vaunu, joka painoi tykkiversiona 6,7 tonnia ja kk-versiona 6,5 tonnia. -tykki ja 4 x 8 mm ilmajäähdytteistä Hotchkiss M1914 -kk Moottori: 90 hv Panhard -bensiinimoottori sähköisellä voimansiirrolla Nopeus: 8 km/h SAINT-CHAMOND Panssaritykistö Eversti Rimailhon masinoinnin takia vaunusta tuli telapyörästöönsä nähden liian pitkä, voimanlähteeseensä nähden liian painava ja maastoliikkuvuudeltaan ja kaivantojen ylityskyvyltään huono. Panssaroinnin paksuus oli 6–16 mm, ja vaunussa käytettiin panssaroinnin rationaalisia kallistuskulmia. Aseistuksena oli joko 37 mm Puteaux SA 18 -tykki tai 8 mm Hotchkiss M1914 -konekivääri 360° kääntyvässä tornissa. Siitä huolimatta niitä valmistettiin vuosina 1916–1918 noin 400 kahtena eri versiona, ja ne olivat palveluskäytössä vuodesta 1917 aina vuoteen 1919. n Louis Renault.. Lisäksi Ranskassa suunniteltiin vuodesta 1917 lähtien superraskasta 69-tonnista Char 2C -panssaria, joka ehti palveluskäyttöön vasta vuonna 1921 mutta ehti kyllä mukaan toiseen maailmansotaan. Alempana myöhäisempi Saint-Chamond vuoden 1918 jälkeen. Kaiken lisäksi vaunu oli kustannustaloudellinen niin tuotannossa kuin käytössä. Moderni taistelupanssari syntyy Kolmas ja onnistunein ranskalaispanssari oli maailman ensimmäinen kevyt panssarivaunu Renault FT. n Yläkuvassa 75 Tir Rapide (TR) mallia 12 tykillä aseistettu varhaisempi Saint-Chamond vuodelta 1917. Vaunussa oli vain kahden hengen miehistö ja 35 hevosvoiman moottori. Sekä Schneider CA 1että Saint-Chamond-vaunuja käytettiin sodan loppuvaiheessa enimmäkseen suljetuista asemista erillisten tulenjohtajien avulla epäsuoraa tulta ampuvina panssaroituina telatykkeinä. SUOMEN SOTILAan panssarit 25 TEKNISET TIEDOT Valmistusmaa: Ranskan tasavalta Miehistö: 8 Paino: 22 tonnia Pituus: 8,9 m Leveys: 2,7 m Korkeus: 2,4 m Toimintasäde: 60 km Aseistus: 1 x 75 mm T.R
Alla FT-vaunu ylittämässä kaivantoa, missä auttoi vaunun taakse asennettu “häntä”.. Uuden vaunun erittäin ripeää kehitystä pidetään merkkinä siitä, että Renault oli kehitellyt ajatusta jo vuodesta 1915 saakka. Kun Estienne ja Renault kohtasivat uudestaan 9.7.1916, Estienne pyysi Renault’ta harkitsemaan uudestaan, minkä tämä tekikin. Renault kuitenkin kieltäytyi vedoten siihen, että yritys toimi jo täydellä kapasiteetilla sotamateriaalien valmistamiseksi, eikä sillä ollut kokemusta tela-alustoista. Estienne vei suunnitelmansa Schneiderille, ja lopputuloksena oli edellä kuvattu Schneider CA -vaunu. Louis Renault’n idea oli kaikessa yksinkertaisuudessaan nerokas: jos sen päivän tekniikalla ei pysty valmistamaan luotettavasti hyvin toimivia isoja ja painavia keskiraskaita tai raskaita panssarivaunuja, niin tehdään sitten mahdollisimman pieni ja kevyt mutta luotettavasti ja hyvin toimiva, riittävän tulivoimainen kevyt panssarivaunu, jossa olisi minimaalinen tarvittava miehistö! Nerokkaana autosuunnittelijana tunnettu Louis Renault asetti vaunun maksimipainoksi seitsemän tonnia ja suunnitteli itse sen perusn Yllä kompakteja ja luotettavia Renault FT -vaunuja koulutuksessa. 26 SUOMEN SOTILAAN panssarit Tarina väittää, että Louis Renault aloitti Renault FT:n pohjalla olevan idean kehittämisen jo 21.12.1915 Ranskan panssariaseen kehittämisen puuhamiehen, eversti Jean Baptiste Eugène Estiennen vierailun jälkeen. Estiennen ajatuksena oli luoda telaketjuvetoinen panssaroitu ajoneuvo Holt-telapyörästön pohjalle, ja kenraali Joffren suostumuksella hän lähestyi Renault’ta vaunun mahdollisena valmistajana
SUOMEN SOTILAan panssarit 27 TEKNISET TIEDOT Valmistusmaa: Ranskan tasavalta Miehistö: 2 Paino: 6,5 (kk) tai 6,7 (tykki) tonnia Pituus: 4,1 m (häntineen 5,0 m) Leveys: 1,74 m Korkeus: 2,14 m Toimintasäde: 35 km Aseistus: 1 x 37 mm Puteaux SA 18 -tykki tai 1 x ilmajäähdytteinen 8 mm Hotchkiss M1914 -kk Moottori: Peugeot-bensiinimoottori, 35 hv Nopeus: 7,8 km/h RENAULT FT n Rellu-vaunua valmistettiin kk-aseistettuna Char Mitraller 8 mm-, tykkiaseistettuna Char Canon 37 mm-, radiokomentovaunun Char Signal TSFja 75 mm tulitukivaunun Char Canon 75 mm BS -versioina, joista viimeisin ei ehtinyt mukaan sotaan.
Kun Renault oli saanut kaksi suurta tilausta huhtija kesäkuussa 1917, pystyi hän etenemään vaununsa kehittämisessä. Tuotantopiirustuksista ja yksityiskohtien suunnittelusta vastasi Renault’n paras teollinen muotoilija Rodolphe Ernst-Metzmaier ja tuotannosta vastasi pitkäaikainen sarjavalmistuksen luottomies Charles-Edmond Serre. Lopputuloksena oli vaunu, jota panssarisodankäynnin historioitsija Steven Zaloga monien muiden tavoin luonnehtii maailman ensimmäiseksi moderniksi panssarivaunuksi. 28 SUOMEN SOTILAAN panssarit ratkaisut. Jäähdytysjärjestelmän vioista johtuen vuonna 1917 toimitettiin vain 84 vaunua, mutta lastentautien karsimisen jälkeen ja ennen sodan päättymistä toimitettiin Ranskan asevoimille 2 697 FTvaunua, mikä tekee siitä valmistusmäärältään ensimmäisen maailmansodan suosituimman panssarivaunun. n Suomalainen 37 mm:n Puteauxtykillä varustettu Renault FT -vaunu sotaharjoituksissa 1939.. Asiassa auttoi eversti Jean Baptiste Eugène Estienne, joka 27.11.1916 lähetti ylipäällikölle muistion, jossa hän ehdotti Renault’n prototyyppiin perustuvien kevyiden panssarien välitöntä laajamittaista ottamista palveluskäyttöön. Renault FT17 Louis Renault’n suurimmaksi haasteeksi muodostui Ranskan ylimmän sodanjohdon taivuttaminen kannalle, että suuri määrä kevyitä ja toimintavarmoja vaunuja on parempi ratkaisu kuin pieni määrä kalliita ja epäluotettavasti toimivia superraskaita 69-tonnisia Char 2C -vaunuja, jotka eivät koskaan edes ehtineet sotaan. n Aukeaman kuvassa amerikkalaiset marssilla FT-vaunuillaan Argonnen metsässä syyskuussa 1918. Renault FT -vaunujen ensiesiintyminen taistelussa nähtiin kuitenkin vasta 31.5.1918 toisen Marnen taistelun aikana Retzin metsän ja Chaudunin lähistöllä, jolloin 30 FT-vaunua pysäytti saksalaisten etenemisen. FT-vaunuja käytettiin yhä enemmän yhdessä harvempien vanhempien Schneider CA1ja Saint-Chamondvaunujen kanssa
Sellaista Suomessa nimittäin ei ole vieläkään. Tilaa Suomen Sotilas -lehti, seuraa sadan vuoden panssariuraa ja lue myös juttusarjan seuraavat osat Suomen Sotilas -lehden sivuilta. Kuusi jopa yli satasivuista numeroa vuodessa! Tilaa www.suomensotilas.fi. Suurin osa menetettiin viholliselle, ja viimeiset neljä vaunua poistettiin vahvuudesta vuonna 1942. Ensimmäinen maailmansota ei ollut panssarivaunujen sota, mutta panssarivaunun rooli asemasotaumpikujan murtamisessa oli ratkaiseva. Panssarit on meillä alistettu jalkaväelle, mikä kertoo kenties enemmänkin suomalaisten panssariajattelusta… Vaikka Renault FT oli 1930-luvulla jo täysin vanhentunut, varojen puute esti suomalaisia korvaamasta sitä uudemmilla vaunuilla. Teknisesti kehittymätön kalusto ja sodanjohdon varsin hämärä käsitys oikeasta tavasta käydä panssarisotaa rajasivat aselajin roolia tässä konfliktissa. Suomen panssariase syntyy Itsenäistynyt Suomi hankki ranskalaisvaunuja käyttönsä vuosina 1919 ja 1921 yhteensä 32 kappaletta, ja tällä kalustolla perustettiin 15.7.1919 Suomeen Hyökkäysvaunurykmentti Santahaminan varuskuntaan. Sodan päätyttyä vaunu tuli 27 valtion käyttöön ja osallistui vielä yhdeksään eri sotaan. Kilpajuoksu siitä, kuka oppii valmistamaan parasta kalustoa, ja mikä tärkeintä, käyttämään sitä parhaiten, oli alkanut. Talvisodan sytyttyä vaunut kaivettiin Karjalankannakselle kiinteiksi tulipesäkkeiksi. Kiinnostuitko. Kyse oli hankintahetkellä erittäin modernista vaunusta – sehän oli maailman ensimmäinen nykyaikainen taisteluvaunu! Samalla syntyi Suomen panssariase, joka täyttää sata vuotta yhdessä Suomen Sotilas -lehden kanssa kahden vuoden päästä. 29 SUOMEN SOTILAan panssarit FT-vaunun kokonaistuotanto Ranskassa oli vähintään 3 694 vaunua ja Yhdysvalloissa lisenssillä valmistettujen M1917-versioiden tuotantomäärä oli 950 vaunua. Renault-vaunuja ei koskaan käytetty Suomessa taisteluissa. Panssariaselajia ei syntynyt. Ensimmäisessä maailmansodassa päästiin kuitenkin harjoittelemaan niin panssariaselajin käyttöä kuin sen käytön estämistapoja sen verran laajasti, että tulevien sotien luonteesta voitiin olla varmoja; niissä panssariaselajin rooli tulisi muodostumaan ratkaisevaksi
Tavoitteena oli siis kehittää ennestään tuntematon ihmease, valmistaa sitä valtavia määriä, kouluttaa niiden tehokas käyttö ja käyttää sitä strategisena käänteentekijänä… ja lopuksi ajaa niillä Berliiniin saakka. . TEKSTI: ALEKSEI KETTUNEN. 30 SUOMEN SOTILAAN panssarit PANSSARIVAUNUJEN TAISTELUDEBYYTTI Alun perin panssarivaunujen ja panssarijoukkojen kehitystä johtavalla brittien ”maa-aluskomitealla” oli erittäin kunnianhimoinen visio: ensin piti äärimmäisen salaa valmistaa tuhatkunta panssarivaunua, kouluttaa joukot niiden tehokkaaseen käyttöön ja strategista yllätysetua hyödyntäen käyttää niitä vain ja ainoastaan sellaisessa ratkaisutaistelussa, jolla voitettaisiin koko sota
Sen sijaan reilu kaksi vuosikymmentä myöhemmin saksalaiset ajoivat vaunuillaan Pariisiin, ja siitä puolenkymmentä vuotta myöhemmin Berliinin ajoivat neuvostopanssarit. Muutosvastarinta Pelkän mahdollisuuden saaminen panssarivaunujen kokeilemiseen rintamalla oli uskomattoman työn takana. 31 SUOMEN SOTILAan panssarit A jattelu oli oikeaa. Koska jokainen kenraali halusi teollisuudelta ennen kaikkea sapeleita, kiväärejä tai tykistökranaatteja vastuualueestaan riippuen ja kaikki kilpailivat samasta rajallisesta materiaalista ja liikekannallepanopotentiaalista, kokeiluhankkeen läpivienti oli vaikeaa. Kymmenen tunnin taistelun tuloksena vaunut mursivat saksalaisen rintaman viiden kilometrin leveydeltä viiden kilometrin syvyyteen. Vikaantumisten ja muiden syiden takia vain 18 vaunua osallistui hyökkäykseen. Kun vastustajan välineet ja uusi taktiikka ilmesPanssarivaunu sai matkalippunsa tulevaisuuteen, mutta strateginen yllätysetu oli menetetty.. Toteutus ei kuitenkaan koskaan ollut – briteillä – ajatuksen mukainen. Brittiupseeristoa oli lisäksi vaivannut koko sodan ajan se, että imperiumin asevoimissa ura eteni parhaiten miehillä, jotka olivat haistaneet ruudinsavua siirtomaissa. Toisaalta Flers-Courcelettessa oli alun alkaen kysymys pienen mittakaavan soveltuvuusselvityksestä rintamalla, eli haluttiin vain varmuus siitä, onko panssarivaunu käyttökelpoinen vai ei. Luonnollisesti kansainvälisestä johtoasemastaan, tai jopa olemassaolostaan kamppaileva Brittiläinen imperiumi ei suostunut laittamaan sodan lopputulosta yhden ainoan kortin varaan. Kukaan heistä ei ollut koskaan kuullutkaan mistään panssarivaunusta eikä luottanut siihen tippaakaan, varsinkin kun takapiruna oli kilpaileva instituutio – kuninkaallinen laivasto. Tuhannet panssarivaunut olisivat vaatineet liikaa muutenkin riittämättömiä materiaali-, tuotantoja henkilöstöresursseja. Suo siellä, vetelä täällä, sopisi varmaan hyvin sanonnaksi Sommen tuolloiset maasto-olosuhteet huomioiden. Yhtä hankalaa oli saada panssarivaunujen valmistamiseen ja niiden käyttökoulutukseen vaadittavat resurssit. Brittien sodanjohdossa ratsuväkitaustaiset kenraalit ajattelivat sapelinäkökulmasta ja jalkaväkimiehet omasta näkökulmastaan, joka oli heidän ratsastavien kollegoidensa tavoin siirtomaasotapainotteinen, kuten urallaan parhaiten edenneillä tykistöupseereillakin. Kaikista haasteista huolimatta 50 uljasta ”telaketjuilla kulkevaa tykkivenettä” lähtivät Sommen suurtaistelussa, Flers-Courcelettessa hyökkäykseen 15.9.1916. Kuulostaako tutulta. Heidän sodankuvansa oli täysin väärä, kun vastassa olikin muita kuin lukutaidottomia ja alkeellisesti aseistettuja kapinoivia alkuasukkaita. Toisaalta on aivan päivänselvää, että yllä todettu on jälkiviisastelua. Jos vaunuja olisi ollut käytössä paljon enemmän, saksalaisten puolustus olisi todennäköisesti pystytty murtamaan suuremmalta leveydeltä ja sen koko syvyydeltä eli lopputuloksena olisi ollut klassinen läpimurto. Kone ja sen käyttötapa Panssarivaunun alkuperäisenä käyttökonseptina oli jalkaväen tukeminen vaunun liikkeellä ja tulella, koska kenttälinnoitteita vastaan ja tykistöja konekivääritulen alla tämä oli ainoa järkevä tapa. Tukea ei myöskään tulisi, jollei panssarivaunun hyödyllisyydestä saataisi kouriintuntuvaa näyttöä. Panssarivaunu sai matkalippunsa tulevaisuuteen, mutta strateginen yllätysetu oli menetetty. Brittien tappiot taistelussa olivat vain 5 % normaaleista tappioista. Koska Flers-Courcelettessa saavutettiin panssarivaunujen käytön yllätysetu, vastustajalla ei ollut vielä niiden torjuntaan sopivia välineitä tai taktiikkaa, mikä teki mahdolliseksi panssarivaunun tehokkaan käytön jopa ilman jalkaväkeä, ja näin puolet taistelussa olleista vaunuista toimikin
32 SUOMEN SOTILAAN panssarit tyivät pian kuvaan, panssarivaunut alkoivat kaivata tukea jalkaväeltään, mutta varsinaisesti panssarikaluston käyttötapa jalkaväen suojaamana tuli laajempaan käyttöön vasta toisessa maailmansodassa, kun tehokkaat panssarivaunut ja lähitorjunta-aseet yleistyivät. Huhtikuussa 1917 panssarivaunut olivat jo tuttuja saksalaisille, ja he olivat oppineet torjumaan niitä tehokkaasti pääasiallisesti tykistön ja joustavan, syvän jalkaväkipuolustustaktiikan avulla. 128 Schneider CA1 -panssarivaunua lähti hyökkäykseen kahtena osastona. Saksalaistykistö avasi tulen ensimmäiseen vaunuosastoon ja tuhosi 39 vaunua. Tätä taistelua kutsutaan ansaitusti myös Nivellen verilöylyksi tai Nivellen lihamyllyksi, ja se osoitti sen, että huhtikuussa 1917 panssarivaunu ei ollut voiton takaava taikasauva – vielä.. Kaikkiaan 128 vaunusta taistelukentältä palasi vain 10 vaunua! Vaunumiehet olivat nyt kohdanneet saman lihamyllyn, johon jalkaväkimiehiä oli syötetty lähes kolme vuotta. Saksassa oli toimittu toisin. Ero on siinä, tuetaanko panssareilla jalkaväkeä vai jalkaväellä panssareita. Mikä ero näissä sitten on. Vastustajia paremmat radiot ja parempi johtaminen olivatkin yksi saksalaisten vuosien 1939–1941 menestyksen salaisuuksista. Huonot johtamisyhteydet ja muutoinkin kehno johtaminen taas olivat ensimmäisen maailmansodan lihamyllyn usein unohdettu mutta merkittävä osasyy. Saksalainen tiedustelukone havaitsi toisen osaston, jota kohti avattiin tappavan tarkka tykistötuli, ja eteneminen pysähtyi. Toimintaetäisyyden lisäämiseksi vaunujen ulkopuolelle oli asennettu suojaamattomia lisäpolttoainesäiliöitä, minkä johdosta vaunut paloivat kuin soihdut pienimmästäkin osumasta. Osaston komentaja kaatui. Ranskalaiset panssarivaunut tekivät ensiesiintymisensä vasta 16.4.1917 erittäin kunnianhimoisessa ympärysvaltojen Chemin des Dames’iin suuntautuvassa, Ranskan asevoimien länsirintaman joukkojen uuden komentajan, kenraali Robert Georges Nivellen mukaan nimetyssä Nivellen hyökkäyksessä, jonka tavoitteena oli sodan lopettaminen 48 tunnissa vain 10 000 miehen tappioilla. Ensimmäisessä maailmansodassa tämä ero olisi ollut vain akateeminen, panssarit olivat kovin hitaita ja teknisesti heikkoja. Toki ongelmana oli myös yhä se sama vitsaus, joka vaivasi edellisessä sodassakin: valtaosassa toisen maailmansodan alussa mukana olleista maista oli edelleen laiminlyöty johtamiskyky ja viestivälineet. Nivellen hyökkäys epäonnistui läpimurron tekemisessä, mikä johti korkeisiin tappioihin ja horjutti niin pahasti ranskalaisjoukkojen moraalia, että ne alkoivat kapinoida. Epilogi. Chemin des Dames Panssarivaunujen kehityksessä lähes rinta rinnan brittien kanssa edenneet ranskalaiset olivat pyytäneet brittejä odottamaan vaunujen rintamakäytön aloittamisessa omien vaunujensa ja joukkojensa taisteluvalmiuteen asti, mutta briteillä oli omat motiivinsa varaslähdön ottamiseen. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin tilanne oli toinen, mutta silti moni sirotteli hyvät nopeat vaununsa tukemaan jalkaväkeä, jolloin liike, yksi keskeisistä modernin panssariaseen neljästä ominaisuudesta (tuli, liike, suoja ja johtamiskyky) haaskataan
Panssarivaunun syntyminen Ranskassa ja Saksassa käydään läpi varsin suppeasti. Ensimmäisten panssarimiesten henkilökohtaisista taistelukokemuksista eli verta ja hylsyjä -osastosta kiinnostuneille suositeltava teos on majuri William Henry Lowe Watsonin klassikko vuodelta 1920 A Company of Tanks, jossa hän käy läpi omia ja yksikkönsä kokemuksia lokakuusta 1916 tammikuuhun 1919. Ehkäpä kaikkien yksityiskohtaisinta tietoa taistelujen kulusta ja panssarivaunujen käytöstä Sommen taistelussa löytyy Trevor Pidgeonin tuotannosta. Higginsin teos Mark IV vs A7V Villers-Bretonneux 1918 (ISBN: 9781780960050). Ainoana puutteena on kirjan brittikeskeisyys. Miten panssarivaunu syntyi, mihin tarpeeseen, ketkä olivat tapahtumia vauhdittavina taustavoimina ja ketkä jarruttivat prosessia. SUOMEN SOTILAan panssarit 33 J ohn Glanfield on arvostettu sotahistorian ja aseteknologian kehityksen tutkija, joka osaa valita mielenkiintoisen aiheen, tehdä perinpohjaisen tutkimustyön ja kirjoittaa siitä helposti luettavan, mukaansatempaavan ja ajatuksia herättävän kirjan. Muita hänen teoksiaan ovat suurtaistelun eri vaiheita kuvaavat Battleground Europe: Flers (ISBN 978-0850527780), Battle ground Europe: Somme: Flers and Gueudecourt (ASIN B00LOA835Y), Tanks on the Somme: From Morval to Beaumont Hamel (ISBN 978-1848842533). Harvaa sotahistoriallista teosta voi lukea tukka putkella ja yhdeltä istumalta, mutta tämän kirjan voi. Panssariaselajin ensiesiintymistä taistelussa kuvaavasta, loppuunmyydystä ja käytettynäkin varsin kalliista ja monumentaalisesta The Tanks at Flers – An Account of the First Use of Tanks in War at the Battle of Flers-Courcellette, The Somme, 15th September 1916 -teoksesta (ISBN 9781911096665) ilmestyi uusintapainos syyskuussa 2016. Teoksessa esitellään, kuinka muutoksia vastustavassa sotilasyhteisössä ja puolustushallinnossa voi saada aikaan suursodan kulun kääntäviä uudistuksia ja miten vaikeaa se on. Varsin laadukas ja tiivis paketti maailman ensimmäisestä panssarivaunujen välisestä taistelusta 24.4.1918 Villers-Brettoneux’ssa yksityiskohtaisine kalustokuvauksineen on Ospey-kustantamon Duel-sarjan 82-sivuinen David R. Ehdottomasti pakollista luettavaa panssarimiehille ja kaikille niille, jotka haluavat tietää, miten asejärjestelmät kehitetään ja miten niiden käyttöönotto tapahtuu. Kirjan kuvitetusta versiosta on vuonna 2014 ilmestynyt uusi Kindle e-kirjapainos (ASIN B00CMDHXG2). Kirjan haasteina ovat 1920-luvun kieliasu ja aikakaudelle tyypillinen esitystapa, jotka eivät tee siitä kaikkien vauhdikkainta lukukokemusta, mutta ne eivät himmennä tämän ”panssarimiehen henkilökohtaisen sotapäiväkirjan” arvoa. John Glanfield: Devil’s Chariots: The Birth and Secret Battles of the First Tanks. Kovakantisena ISBN 978-0750927062 Pokkarina ISBN 978-0750927062 Kindle e-kirjana ASIN B00F586QQE SATAVUOTISJUHLAKIRJA John Glanfield: Devil’s Chariots: The Birth and Secret Battles of the First Tanks Ehdottomasti pakollista luettavaa panssarimiehille ja kaikille niille, jotka haluavat tietää, miten asejärjestelmät kehitetään ja miten niiden käyttöönotto tapahtuu.. Niille, jotka ovat kiinnostuneita ensimmäisten panssaritaistelujen kulusta minuutti minuutilta tai panssarikaluston yksityiskohdista, tämä kirja ei ole paras valinta. Kirja kertoo selkeästi ja jännittävästi 100 vuoden takaisen tarinan ensimmäisten panssarivaunujen ja panssariaselajin synnystä ensimmäisen maailmansodan kohtalokkaiden tapahtumien pyörteissä. Glanfieldin kirja ei edusta karttaharjoitusta tai verta ja hylsyjä -osastoa, vaan se keskittyy kertomaan tarinaa aseteknologian kehityksen ja sotilaallisen paradigman muutoksen juoksuhaudoista. 256 s
34 SUOMEN SOTILAAN panssarit SA -K U VA
35 SUOMEN SOTILAan panssarit Panssarikriisistä panssarirappioon Panssarikalusto on syntymästään lähtien joutunut toistuvasti panssarikriisiksi tai jopa -sukupuutoksi kutsuttuun tilaan, jossa torjuntatavat ja -keinot kehittyvät nopeammin kuin paikallaan junnaava kaluston kehitys, sillä seurauksella, että tilanne alkaa näyttää panssarikaluston tehokkaan käytön kannalta lähes toivottomalta. Olisiko aika ottaa lusikka kauniisti käteen. Voiko vanhoin konstein vastata uusiin uhkiin. Nouseeko feeniks-lintu tuhkasta. Lopettaako Armata alennustilan vai alkaako vain uusi kierros pelissä. TEKSTI: ALEKSEI KETTUNEN. . Uuden tehokkaamman panssaritorjunta-aseen kehittäminen ja käyttöönotto on usein huomattavasti helpompaa, halvempaa ja nopeampaa kuin siltä suojaavan uuden panssarivaunun kehittäminen
Alan kirjallisuudessa tätä prosessia kutsutaan panssaridekadenssiksi tai panssarirappioksi. Lähitorjunta-aseina käytettiin polttopulloja, panssarintorjuntakranaatteja, kasapanoksia ja jopa halkoja. Uusi kriisi Viimeisimmät panssarikriisit tapahtuivat 1950ja 1960-luvuilla. Mikä pahinta, panssarikaluston torjunnan välineet ja taktiikka jatkoivat nopeaa kehitystään. Idän retkestä perikatoon Vuonna 1941 saksalaiset joutuivat itäseikkailujensa alussa huomaamaan suureksi kauhukseen, että naapurilla olikin vähän isommat panssarivaunut, joissa oli hämmästyttävän paksu panssarointi ja käsittämättömän isot tykit. Espanjan sisällissodassa vuonna 1936 ja talvisodassa vuonna 1939 panssarivaunuja torjuttiin 7,92-45 mm:n panssarintorjuntakivääreillä ja -tykeillä muutaman sadan metrin etäisyydeltä. Saksalaisten vastaukset, keskiraskaat Panzerkampfwagen V Panther ja raskaat Panzerkampfwagen VI Tiger -panssarivaunut ehtivät mukaan vasta sodan jälkipuoliskolle.. Ensimmäinen kriisi syntyi, kun panssarikaluston piti vastata ydinaseiden ja muiden joukkotuhoaseiden haasteisiin. Sodan loppupuolella yksittäinen jalkaväkitaistelija saattoi tuhota ällistyttävän halvalla, yksinkertaisella ja tehokkaalla panssarinyrkillä, -kauhulla tai muulla vastaavalla lähitorjunta-aseella (kuten amerikkalaisten Bazooka tai brittien ”ritsa” P.I.A.T) useammankin kalliin taisteluvaunun päivässä. Jo vuonna 1939 saksalaisen Flak 88 -ilmatorjuntatykin 88 mm:n lopullinen argumentti voitiin ampua jopa kahdesta kilometristä, eikä sen ajan panssareilla ollut siihen mitään sanottavaa. Toinen maailmasota oli yhtä keskeytymätöntä panssarikriisiä alusta loppuun. Silti tuosta kaikesta selvittiin, ja toinen maailmansota muistetaan nimenomaan panssarivaunujen sotana. 36 SUOMEN SOTILAAN panssarit T aistelupanssarivaunujen reipaasti kylmän sodan aikana edennyt kehitys hidastui suorastaan tervanjuonniksi, kun kylmä sota päättyi. Koska panssarikalustossa ei ollut integroitua NBC-suojausta, miehistön oli pakko käyttää henkilökohtaisia NBC-suojavarusteita, jotka hankaloittivat huomattavasti toimintaa vaunun sisällä ja johtivat loppujen lopuksi siihen, SAKSAN JA SEN LIITTOLAISTEN 1941 idänretken karmaisevimpiin yllätyksiin kuuluivat neuvostoliittolaiset keskiraskaat T-34 ja raskaat KV-panssarivaunut, joiden tulivoima ja ballistinen suoja olivat ennenäkemättömiä
Kriisi ratkaistiin uudella taktiikalla, jossa jalkaväki suojasi vaunuja paremmin, ja uusilla vaunuilla, joissa oli tehokkaampi ballistinen suoja, ja tietysti tulenkäytöllä. Kriisinä voidaan pitää myös ilma-aseen tai yleensäkin raskaan pitkän kantaman tulenkäytön tarkkuuden ja tehon kasvua. Vaunun miehistön oli erittäin vaikeaa havaita ja tuhota pst-ohjuksia ajoissa. Panssari on kuitenkin möyrinyt uudelle vuosituhannelle ilmauhasta ja ylhäältä vaikuttavista hakeutuvista tytärammuksista huolimatta. Kriisi ratkaistiin, kun kehitettiin uutta panssarikalustoa, jossa vaunun vakiovarusteena oli integroitu NBC-suojaus, joka pystyi suojaamaan miehistöä useamman vuorokauden ajan. 37 SUOMEN SOTILAan panssarit että miehistö altistui sangen nopeasti taisteluaineille. Vaunu pystyttiin torjumaan tehokkaasti, helposti ja halvalla pidemmiltä etäisyyksiltä. U S A RM Y U S A RM Y. Miten panssarikalusto on kehittynyt 1990-luvulta tähän päivään. ja 3+ -sukupolven vaunujen kehityspolku on johtamassa umpikujaan. Toinen kriisi johtui ensimmäisten lankaohjattujen ontelotaistelukärjellä varustettujen panssarintorjuntaohjusten laajamittaisesta käytöstä. Ylipaino-ongelma Onko tämän päivän tilanteessa havaittavissa panssarikriisin merkkejä. 1990-luvun perinteisten Merkava-, M1 Abrams-, Leopard 2ja T-64/T-72/T-80/T...3
Kaiken kaikkiaan 3. Kaikki tekijät yhdessä ovat johtaneet siihen, että vaikka nykyvaunut dynaamisine lisäsuojineen ovat todella hyvin suojattuja etusektorista, niin niiden ballistinen suoja muista sektoreista on yllättävän heppoista: ruotsalaisen CV90 (Strf 9040) -rynnäkköpanssarivaunun 40 mm Boforsin automaattisella panssarivaunukanuunalla voi ampua Leopard 2:n tai M1 Abramsin rungon kyljestä läpi sopivalla ampumatarvikkeella jopa 1 500 metristä – ja vielä sarjatulella. Vastaavasti ultrakompakteissa automaattilatauksella varustetuissa ja vain kolmen hengen miehistön itävaunuissa (tässä yhteydessä itävaunuilla tarkoitetaan venäläisiä, ukrainalaisia ja kiinalaisia vaunuja, joiden kaikkien taustalla on neuvostoliittolainen vaunuideologia) sisätilavuus ei enää riitä tehokkaampaan aseistukseen, suurempaan ampumatarvikemäärään ja parempiin johtamisjärjestelmiin. Perusvaunuista on loppumassa pelivara, sillä yhä tehokkaampi aseistus ja ballistinen suoja vaativat tilaa ja lisäävät myös vaunun painoa. Vaikka kaikki 25–35 vuoden aikana tapahtuneet parannukset noudattavat kuuliaisesti panssarimiehen pyhää kolminaisuutta – tulivoimaa, liikkuvuutta, suojausta ja johdettavuutta – nykyään tuhdeimmillaan eli kaupunkisodankäynnin vaatimalla lisäsuojalla varustetut länsivaunut alkavat uhkaavasti lähestyä jo 70 tonnin painoa, mikä on ”nuorempana ja laihempana” tehdyille 40–50 tonnin vaunujen perusratkaisuille jo liikaa. ja 3+ -sukupolven vaunujen kehityspolku on johtamassa umpikujaan. 38 SUOMEN SOTILAAN panssarit 90-vaunujen ja niiden uusimpien versioiden ainoita eroja ovat paremmat ampumatarvikkeet, tuhdimpi ballistinen suoja, pidempiputkinen ja tehokkaampi pääase ja verkostopohjaiseen sodankäyntiin optimoitu kehittyneempi johtamisjärjestelmä – sekä tietenkin huomattavasti suurempi hintalappu. Neljäs mies Toisena länsivaunujen pulmana on valtava panssaroitu sisätilavuus: Leopard 2 -vaunun panssaroidun moottoritilan tilavuus on suurempi kuin T-64/T-72/T80/T-90-vaunujen koko panssaroitu sisätilavuus! Toinen sisätilavuutta ja sen ballistisen suojaamisen painoa länsivaunuissa lisäävä tekijä on se ylimääräinen neljäs mies eli lataaja, jonka korvaaminen automaattisella latausjärjestelmällä mahdollistaisi ulkomittojen, miehistötilan tilavuuden ja painon alentamisen. Kaikista parannuksista huolimatta perusvaunut ovat käytännössä samoja kuin 25–35 vuotta sitten, ja niiden jatkoevoluutiolle alkaa tulla jo raja vastaan. Kaikkien vaunujen ongelmana on miehitetty torni – johon tulee valtaosa osumista – sekä se, että miehistö, aseistus ja ampumatarvikkeet ovat samassa rajatussa tilassa, mikä sopivan osuman tapahtuessa merkitsee sankarihautajaisia koko miehistölle. Leopard 2 -vaunun panssaroidun moottoritilan tilavuus on suurempi kuin T-64/T-72/T-80/T-90-vaunujen koko panssaroitu sisätilavuus!
Panssarintorjuntakeinot ovat monipuolistuneet – esimerkiksi KMW:n (Krauss-Maffei-Wegmann, Leopardin valmistaja) suunnittelijat eivät edes villeimmissä unelmissaankaan voineet kuvitella, kun suunnittelivat 1980-luvulla Leopard 2A4 -vaunua, että 2000luvulla omatekemät IED-räjähteet olisivat todellinen riesa. M1A2 Abramsin tornissa sijaitsevat vaununjohtajan, ampujan ja lataajan “työpisteet”.. Taistelualueena on usein kaupunki tai vuoristo, johon ei ole panssarisodankäynnin oppi-isien mukaan panssarivaunulla edes menemistä ennen kuin lähiympäristö on ensin siivottu. 39 SUOMEN SOTILAan panssarit Väärässä sodassa Miten sitten panssarintorjunnan taktiikka ja aseistus ovat muuttuneet samana aikana. 1990ja 2000-lukujen aikana panssarivaunuja on käytetty kapinasodissa, joihin niitä ei ole edes suunniteltu. Tai jos miinasota juolahtikin mieleen, niin sitä varten olivat pioneerijoukot ja raivausvälineet. Lisäksi suuressa sodassa vastustajalla ei ollut liikaa aikaa miinoittamiseen, koska panssarikärjet lähestyvät jo uhkaavasti Le Mansia tai Moskovaa. Ja jos olikin, niin siinäkin oli sentään LÄNSIVAUNUJEN TORNIN ruhtinaallisen tilavat sisätilat
Rynnäkköpanssarivaunujen ja muun kevyemmin panssaroidun kaluston suurimpana ongelmana on niiden huomattavasti vaatimattomampi suojaustaso: jos Leopard-taisteluvaunuilla ja BMP2/CV90-rynnäkkövaunuilla suoritetaan muutama hyökkäys, niin kevyemmin suojatut ja suurempia tappioita kärsivät rynnäkkövaunut loppuvat pian kesken, minkä jälkeen jäljelle jääneet taisteluvaunut altistuvat yhä enemmän vastustajan singoille ja ohjuksille. Näiden lisäksi Puolustusvoimilla on käytössä aiemmin hankittuja Leopard 2A4 -taistelupassarivaunuja ja BMP-2 -rynnäkköpanssarivaunuja eli kalustomme on aluperin suunniteltu ja tullut palveluskäyttöön 1980-luvulla (BMP-2 ja Leopard 2A4), 1990-luvulla (CV9030) ja 2000-luvulla (Leopard 2A6). 40 SUOMEN SOTILAAN panssarit joku taktinen järki, mitä tämän päivän kapinasodissa ei välttämättä ole ollenkaan. Looginen keino olisi joko lisätä nämä ominaisuudet vaunuun tai ulkoistaa ne jalkaväelle tai rynnäkköpanssarivaunulle. Koska vaunulla ei ole siihen keinoja, on se aivan samassa tilanteessa kuin hottentottien saalistama norsu. www.suomensotilas.fi. Toisena vaihtoehtona on painon nostaminen, mikä vaatii jossakin vaiheessa vaunun ulkomittojen kasvattamista, jolloin myös suojattava sisätilavuus kasvaa ja taas tarvitaan enemmän painavaa ballistista suojaa. Venäläinen vastaus Sinkojen ja panssarintorjuntaohjusten läpäisykyky ja kantama ovat kasvaneet, ja niistä on tullut pienempikokoisia ja liikkuvampia. D A N IE L KL IN TH O LM /F Ö RS VA RS M A K TE N PU O LU ST U SV O IM AT. Ne ovat myös yhä halvempia, minkä johdosta niitä on taistelukentällä enemmän. siirtymäsukupolven länsivaunuja vastaava vaunu on huomattavasti kevyempi, mutta paremmin suojattu. Jos haavoittuvien sektorien ballistista suojausta parannetaan, kärsivät liikkuvuus, tulivoima, taisteluannoksen koko ja todennäköisesti etusektorin ballistinen suojakin. Näiden lähestymistapojen ansiosta ulkomitoiltaan 3. Taistelupanssarivaunun miehistön on entistä haastavampaa havaita ja tuhota niitä omin voimin, koska vaunun aseistusta, ammunnanhallintajärjestelmää, tähtäysja tähystysvälineitä ei ole edes suunniteltu havaitsemaan ja tuhoamaan yhtä tai muutamaa maastoutunutta vastustajan taistelijaa. Armata-panssarivaunuperheessä on hyödynnetty kumpaakin yllä mainituista lähestymistavoista. 3. Yhtenä vaihtoehtona on siivota taistelukenttää huikealla tulivalmistelulla ennen taistelua, mikä saattaa aiheuttaa ongelmia myös omalle toiminnalle. Kurskin nostalgia Koska 3. Tilaa Suomen Sotilas ja lue lisää Venäjän Armata-ohjelmasta – sen vahvuuksista ja ongelmista – sekä suojan, liikkuvuuden ja tulivoiman kehityksestä. siirtymäsukupolven panssarikalusto kohtaa koko ajan kasvavia uhkia, joihin on vaikeaa vastata sen keinoilla ja mahdollisilla kasvupoluilla. Koska tämä on ihan oikeasti noidankehä, niin joko huonosti suojattujen sektorien kanssa pitää tavalla tai toisella oppia elämään, suojattavaa sisätilavuutta pitää vähentää tai ballistisen suojan painoa pitää alentaa siirtymällä esimerkiksi huomattavasti kevyempään aktiiviseen suojaan. siirtymäsukupolven taistelupanssarivaunulla on suuri suojattava sisätilavuus, sitä ei voida tehokkaasti suojata kaikista sektoreista, vaan ballistinen suoja keskitetään Kurskin taistelun nostalgian hengessä etusektoriin, mikä tekee siitä haavoittuvan yläsektorista, sivuilta, takaa ja altakin. Painon kasvun hillitsemiseksi siinä on minimoitu painavalla ballistisella suojalla turvattava sisätilavuus ja käytetty sellaisia suojaratkaisuja, joiden paino on mahdollisimman alhainen. SUOMEN PUOLUSTUSVOIMIEN UUSINTA PANSSARIKÄRKEÄ: yllä toukokuussa 2015 toimitettu Leopard 2A6 -taistelupanssarivaunu ja alla vuosina 2000 ja 2004 tilatut CV9030 -rynnäkköpanssarivaunut. Voiko tulevaisuuden haasteisiin ylipäätänsä vastata eilispäivän keinoin. Samalla on luotu vaunujärjestelmä, jossa teho ja taistelukestävyys perustuvat eri vaunutyyppien yhteistoimintaan. Olemme myös Facebookissa ja tietysti lähimmässä Lehtipisteessäsi
41 SUOMEN SOTILAan panssarit T yypillinen aktiivinen suojajärjestelmä koostuu kolmesta elementistä: vaunun ympäristöä tarkkailevista ja lähestyvän projektiilin havaitsevista optisista antureista ja/tai tutkasta, uhkaavan projektiilin tuhoavista tai sitä häiritsevistä ammuksista/heitteistä ja näiden kaikkien toimintaa ohjaavasta keskusyksiköstä. Tämä hardkill-järjestelmä koostuu kahdesta vaunun tornin kyljissä sijaitsevista neljän ammuksen laukaisimesta. Vastustajan projektiilin osumista vain häirinnän tai harhautuksen keinoin estäviä järjestelmiä kutsutaan softkill-järjestelmiksi ja uhkaavan projektiilin vaurioittamiseen tai tuhoamiseen suunnatulla sirpalevaikutuksella tai räjähtävällä muovattavalla ammuksella perustuvia ratkaisuja hardkill-järjestelmiksi. TEKSTI: ALEKSEI KETTUNEN KILL HARD, KILL SOFT, STAY ALIVE AKTIIVINEN SUOJA. Neuvostoliitto avaa pelin Aktiivisten suojajärjestelmien kehitys alkoi Neuvostoliitossa jo 1950-luvulla, mutta sarjatuotantoon ja palveluskäyttöön ne tulivat vasta vuonna 1983 modernisoidun T-55AD-taistelupanssarivaunun vuosina 1977–1978 suunnitellun Drozd-järjestelmän muodossa. Kyseessä on eräänlainen yksittäisen vaunun projektiilintorjuntajärjestelmä tai omasuojajärjestelmä. Järjestelmän 24,5 GHz:n tutka tarkkailee vaunun 160 asteen etusektoria, havaitsee lähestyvän projektiilin korkeintaan 330 metrin etäisyydellä, alkaa Sekä passiivinen suoja että dynaaminen lisäsuoja perustuvat siihen, että vastustajan projektiilin annetaan ensin osua vaunuun ja vasta sitten yritetään estää tai minimoida sen tuhoavaa vaikutusta. Englanninkielissä alan kirjallisuudessa aktiivista suojaa kutsutaan aktiiviseksi suojajärjestelmäksi (Active Protection System). Aktiivisessa suojassa mennään askelta pidemmälle: vastustajan projektiili pyritään tuhoamaan tai minimoimaan sen vaikutus jo ennen sen osumista vaunuun joko ampumalla uhkaava projektiili alas, vaurioittamalla sitä merkittävästi tai estämällä sen osuminen vaunuun esimerkiksi häirinnän avulla.
42 SUOMEN SOTILAAN panssarit seurata projektiilia, mittaa sen nopeuden 130 metrin etäisyydellä ja määrittää tarvittavan laukaisimen ja torjunta-ammuksen laukaisuhetken. Lasketulla torjuntahetkellä torjunta-ammus räjäytetään, jolloin sen suunnattu sirpalevaikutus tuhoaa uhkaavan projektiilin.. Järjestelmän testaus osoitti, että se paransi vaunun selviämismahdollisuuksia taistelukentällä 1,2–1,5-kertaisesti. Drozd-järjestelmä pystyi torjumaan 70– 700 m/s nopeudella lentäviä singon ammuksia ja panssarintorjuntaohjuksia 80° etusektorissa sivusuunnassa ja 20° sektorissa korkeussuunnassa. Arenan keskusyksikkö tutkineen sijaitsee keskellä tornin päällä ja torjunta-ammukset on sijoitettu tornin ulkoreunalle, josta ne laukaistaan yläviistoon. AKTIIVISEN DROZD-SUOJAJÄRJESTELMÄ laukaisimet T-55AD -vaunun tornin kyljessä. Torjunta-ammus räjähtää 6–7 metrin etäisyydellä ja tuhoaa lähestyvän projektiilin suunnatulla sirpalevaikutuksella. AKTIIVISELLA ARENA-SUOJAJÄRJESTELMÄLLÄ VARUSTETTU T-80U-VAUNU. Lasketulla torjuntahetkellä 107 mm torjunta-ammus räjäytetään 6-8 metrin etäisyydellä vaunusta ja sen suunnattu sirpalevaikutus tuhoaa uhkaavan projektiilin. Järjestelmän kokonaispaino oli vain tuhat kiloa ja hinta 30 000 dollaria eli kohtuullisen vähän kilpaileviin vaunun ballistista suojaa parantaviin ratkaisuihin verrattuna, toki suunnitelmataloudessa hinta muodostui kovin eri tavoin kuin markkinataloudessa. Torjunta-ammuksen kaliiperi oli 107 mm, paino yhdeksän kiloa ja lähtönopeus 190 m/s. Drozd-suojatun T-55AD-vaunun tappoi pääsihteeri Mihail Gorbatšovin leväperäisyys aserajoitusneuvotteluissa, ja Drozd-järjestelmän laajempi käyttö sekä Drozd 2 -evoluution tuotekehitys kaatuivat talouskriisiin ja Neuvostoliiton hajoamiseen. Järjestelmän torjuntatodennäköisyys oli 0,78 ja valmiusaika seuraavaan torjuntaan 0,35 sekuntia. Jopa 1 200 m/s nopeudella lentäviä projektiileja torjuva ja myös kevyisiin ajoneuvoihin sopiva, modulirakenteinen Drozd 2 saatiinkin kehitettyä vasta 2000-luvulla
Pst-ohjuksen ohjauskanavan käytön havaitessaan järjestelmä laukaisi savupanoksen, joka esti laserin normaalin toiminnan ja tämän lisäksi kytki päälle IP-häirintälähettimet, jotka estivät pst-ohjuksen ohjusjärjestelmää näkemästä ohjuksensa takaosassa olevaa IP-soihtua, jolloin ohjusta ei voinut enää ohjata maaliin. Järjestelmän etuna on pieni toimintaja varoetäisyys sekä modulaarisuus, mutta se ei ole vielä palveluskäytössä. Myöhemmin Arenasta tehtiin hajautetuilla tutkayksiköillä varustettu, kevyempi ja edullisempi versio Arena-E. Kehitettävistä ja käyttöön tulevista länsimaisista aktiivisista suojajärjesYLLÄ TROPHY -AKTIIVISUOJALLA varustettu Merkava IV -taistelupanssarivaunu. Kenttäkäyttöön lännessä Lännessä aktiivisten suojajärjestelmien kehitys alkoi jälkijunassa 2000-luvulla ja silloinkin vasta pakon edessä, kun kolmannen maailman sissisodissa kuljetusja panssarikaluston tappiot nousivat yllättävän korkeiksi varsinkin sinkojen ja panssarintorjuntaohjusten takia. Ukrainalainen aktiivinen suojajärjestelmä Zaslon perustuu vaunuun kiinteästi asennettaviin torjuntasirpalepanoksiin, jotka tehoavat ainakin valmistajan mukaan myös nuoliammuksiin. Kun järjestelmä havaitsi, että vaunua mitataan tai osoitetaan, se laukaisi savupanoksen, joka esti laserin normaalin toiminnan. Järjestelmä koostuu neljästä laser-säteilyn anturista, jotka toimivat aallonpituuksilla 0,65– 12,6 µm, pst-ohjuksen ohjauskanavan havaitsevasta anturista, 12 savupanoksen laukaisimesta, kahdesta IP-häirintälähettimestä ja sää-aseman anturista. Arenan ja Arena-E:n torjuttavien projektiilien nopeusalue on sama kuin Drozdilla eli 70700 m/s, mikä tarkoittaa käytännössä sinkojen ja panssarintorjuntaohjusten projektiilejä ja tykkien onteloammuksia – panssarivaunukanuunoiden alikaliiperisten evävakautettujen nuoliammusten nopeudet ovat huomattavasti suurempia, 1 500–1 900 m/s. SUOMEN SOTILAan panssarit 43 Arena Seuraava neuvostoliittolainen aktiiviinen suojajärjestelmä oli 1980-luvulla kehitetty, mutta vasta vuonna 1997 ulkomaalaisille esitelty hardkill-järjestelmä Arena. VENÄLÄINEN erillisestä ammuksesta ja hylsystä koostuva 125 mm panssarivaunukanuunan evävakautettu nuoliammus. Kolmas venäläinen aktiivinen suojajärjestelmä oli vuonna 1989 palveluskäyttöön tullut sähkö-optinen softkilljärjestelmä Štora-1, joka häiritsi laseria etäisyyden mittaamiseen ja maalin osittamiseen käyttäviä täsmäasejärjestelmiä ja pst-ohjuksia. Uhkaavan projektiilin lähestyessä järjestelmä räjäyttää radiaaliseen sirpalevaikutukseen perustuvan torjuntapanoksen vain 0,5–1 metrin etäsyydellä projektiilista sivusuuntaisesti. Vasemmalla myös kevyempäänkin kalustoon sopivan israelilaisen Iron Fist -aktiivisuojan kääntyvä laukaisin. Operatiiviseen ja jopa taistelukäyttöön saakka on toistaiseksi päässyt vain israelilainen Trophy.. Tehokkaampi ja nopeampi keskusyksikkö seurasi ympäristöä vain 50 metrin säteellä, ja 22 torjunta-ammusta pystyivät suojaamaan vaunua jo 270°:n sektorissa. Järjestelmän torjuntasirpalepanosja anturielementit sijoitetaan vaunun etuosaan ja tornin päälle. Myös valmiusaika seuraavaan torjuntaan pieneni 0,2 sekuntiin. Paino nousi 1 100–1 300 kiloon, ja hinta kohosi jo 300 000 dollariin. Järjestelmä on asennettu tornin kylkiin
Aikaikkuna Aktiivisella suojajärjestelmällä varustetun panssarivaunun tuhoamiseen singolla tai panssarintorjuntaohjuksella on toistaiseksi kehitetty kolme toimivaa keinoa, joista kaksi ensimmäistä hyödyntävät aktiivisen suojan laukaisujen väliin jäävää aikaikkunaa. 44 SUOMEN SOTILAAN panssarit telmistä voidaan mainita Saabin LEDS150, israelilaiset IMI:n Iron Fist ja Eltan Trophy, eteläkorelainen KAPS, saksalaisten Diehlin MAPS ja AWISS sekä IBD:n AMAR-ADS ja amerikkalaisen Raytheonin Quick Kill. Tämän aikaikkunan kuluessa tandemontelotaistelukärjellä varustettu 105 pääprojektiili tuhoaa kohteen. ...esimerkiksi Suomessa on alle kolmesataa taistelupanssarivaunua, mutta satoja panssarintorjuntaohjuksia ja tuhansia sinkoja.. Järjestelmä kehitettiin paniikkiprojektina vuonna 2006 Libanonin sodan jälkeen, kun israelilainen panssarikalusto oli kärsinyt kovia tappioita Hizbollahin panssarintorjuntaohjusten takia. Järjestelmä osoitti tehokkuutensa Gazassa vuonna 2014 operaatio Suojaava reunan aikana, kun kaikki sen suojaamat vaunut selvisivät ilman taisteluvaurioita. Hizbollahin mukaan israelilaistappiot olivat huomattavasti korkeammat, 164 Merkava-taistelupanssarivaunua, mutta luku lienee vahvasti liioiteltu. Eräät näistä järjestelmistä soveltuvat käytettäväksi myös kevyessä kalustossa. Kolmas, jokamiehen vaihtoehto on ampua kohdetta niin monella projektiililla, että sen aktiivisen suojan tuliannos loppuu. Siihen tarvitaan miehiä ja aseita. Erityisen houkutteleva aktiivinen suoja on kevyen kaluston osalta, koska sen riittävä ballistinen suojaaminen sinkoja tai panssarintorjuntaohjuksia vastaan on muilla keinoin lähes mahdotonta. Koska 65–70-tonnisen Merkava IV:n ballistisen suojan parantaminen perinteisin keinoin oli lähes mahdotonta, aiemmin eksoottisina ja tarpeettomina pidetyt aktiiviset suojajärjestelmät tulivatkin nyt ajankohtaisiksi. Jopa erittäin paksunahkaisina tunnettujen Merkava IV -taistelupanssarivaunujen tappiot olivat tuntuvat. Esimerkiksi venäläinen RPG-30 Krjuk -kertasinko tai Bumrang-BM-tornimodulin neljä Kornet -panssarintorjuntaohjusta, jotka tornin ammunnanhallintajärjestelmä pystyy ampumaan peräkkäin samaan kohteseen nimenomaan aktiivisen suojan aikaikkunaa hyödyntäen, ovat tällaisia. Kahta erilaista torjuntaohjusta käyttävää Quick Killiä lukuun ottamatta ne kaikki perustuvat suunnattuun sirpalevaikutukseen. Se muuttuu. Torjuntapanosten laukaisujalustojen takana sijaitsevat teräslevyt, jotka suojaavat luukut auki ajavan vaunun miehistöä sirpaleilta. Ohuemmasta putkesta ensin ammuttava harhauteprojektiili laukaisee kohteen aktiivisuojan, mikä tekee sen hetkeksi toimintakyvyttömäksi. Koukku) -erikoiskertasinko aktiivisuojattujen kohteiden torjuntaan. Israelin puolelta sotaan osallistui 370–400 taistelupanssarivaunua. Kaikkiaan israelilaistietojen mukaan yhteensä noin 60 eri panssaria sai taisteluvaurioita, näistä 48–52 oli taistelupanssarivaunuja. VENÄLÄINEN RPG-30 KRJUK (suom. Kun järjestelmä huomaa lähestyvän projektiilin, se laukaisee torjuntapanoksen, joka tuhoaa projektiilin suunnatulla sirpalevaikutuksella. 47 %:ssa osumista ontelosuihku läpäisi vaunun panssaroinnin. Torjuntaja varoetäisyys on erittäin lyhyt, koska sirpale-elementteinä käytetään kevyitä hauleja. Aktiivinen suoja on kaiken kaikkiaan erittäin lupaava uusi lähestymistapa sekä panssarikaluston että kevyemmän kaluston suojan parantamiseen, sillä se on nyt vasta ensimmäisten laajemmassa käytössä olevien järjestelmien tasolla. Taistelukenttä ei ole tyhjentynyt. Israelilaistietojen mukaan 45 taistelupanssarivaunua sai sinkojen ja panssarintorjuntaohjusten osumia, yhteensä vaunuihin osui 51 projektiilia. Helpompi keino on aikaikkunaa hyödyntävä erikoisampumatarvike, joka koostuu ensimmäisenä ammuttavasta harhauteprojektiilista, joka laukaisee kohteen aktiivisen suojan, ja sen perään samalla laukaisulla hiuksenhienolla viiveellä ammuttavasta varsinaisesta projektiilista, joka osuu vaunuun ennen kuin aktiivinen suoja pystyy jatkamaan normaalia toimintaansa. Jos käytössä ei ole erikoisampumatarvikkeita, niin kohteeseen on ammuttava samasta sektorista useampi projektiili lyhyen ajan sisällä siten, että toinen tai myöhäisempi niistä osuu vaunuun aikaikkunan kuluessa. Operatiiviseen ja jopa taistelukäyttöön saakka on toistaiseksi päässyt vain israelilainen Trophy. Aktiivinen Trophy-suojajärjestelmä (tunnetaan myös nimillä ASPRO-A ja Windbreaker) Merkava IV -taistelupanssarivaunussa koostuu kahdesta vaunun tornin kumpaankin kylkeen asennetusta moduulista, joissa on kaksi 360° peiton antavaa AESA-tutkaa ja kääntyvä torjuntapanosten laukaisualusta sekä sen latausmekanismi. Vaikka nykyiset aktiiviset suojajärjestelmät toimivat valtaosin vain sinkoja tai panssarintorjuntaohjuksia vastaan, ne ovat kuitenkin huomattavasti yleisempi uhka vaunuille: esimerkiksi Suomessa on alle kolmesataa taistelupanssarivaunua, mutta satoja panssarintorjuntaohjuksia ja tuhansia sinkoja. Lisäksi ne on valtaosin suunniteltu toimimaan vain sinkojen ja panssarintorjuntaohjusten projektiileja vastaan
Ajaminen on hauskaa, vaikka heti ajajan takana ajoneuvon nokalla olevan vaihteiston ja moottorin äänet tuntuvat hyvin epäterveiltä ja pellon pitkä ruoho pyrkii kyytiin. Toimittaja ja Brad Pitt FURYN PANSSARISSA Crompton Collectionin haltuun päätyi useita Fury-panssarivaunuleffan teossa käytettyjä ajoneuvoja ja paljon rekvisiittaa. Suomen Sotilas tyypitti.. Vaan mikäs tästä tekee erikoisen. Jostain syystä meikäläiselle ei tullut ajaessa kovin bradpittmäistä oloa, olisi ehkä pitänyt kuitenkin kiivetä torniin, antaa jonkun muun ajaa ja otella hetki Tiikerin kanssa laukauksia vaihtaen. Sauvoista vetämällä muovi-Sherman kääntyy sinne, minne halutaan, ja kun samalla vähän lisää kaasua, niin kääntyminen sujuu suffolkilaisella sateen pehmittämällä pellollakin. Katkaisijasta käyntiin, automaattivaihteiston valintan Brad Pitt, ei vaan Kari Kuusela. . Suomen Sotilaan toimittaja pääsi nyt siis samaan ajoneuvoon ja ihan ajamaan. TEKSTI: KARI KUUSELA • KUVAT: JAAKKO PUUPERÄ vipu ajoasentoon, kaasua peliin ja sen jälkeen mennään. Olennaista on, että sen pituus ja telapyörästö ovat vähän sinne päin kuin aidossa Shermanissa ja sen päälle on ollut helppo rakentaa elokuva-ajoneuvo sen matalan rakenteen vuoksi. Minkälainen on elokuvapanssari. Erikoisin ajoneuvo on kuvauksiin tehty Sherman-kopio, jota Suomen Sotilaalla oli mahdollisuus ajaa ikään kuin huvittelumielessä. Vaunun ajaminen on niin yksikertaista kuin se vain voi olla. No tietysti se, että tässä muovi-Shermanissa on kuvattu niin Brad Pittiä kuin muitakin elokuvan kärkinäyttelijöitä. Pitkähkön etuja peräylityksen takia täytyy vähän ennakoida, miten kääntyy ja miten ahtaaseen väliin vaunuaan koittaa työntää. Alustana toimii käytetty Alvis Shielder, Nato-yhteensopivasti sanottuna High Mobility Load Carrier – tuttu alusta Irakin sotien uutisfilmeistä vuosien takaa Kutin suunnalta ja muualtakin. Jotta kameraryhmän kuvaushommat elokuvanteossa olisivat onnistuneet, niin Shermanin nokalla ja perässä on tasot, joilta kuvaaminen tehtiin. 45 SUOMEN SOTILAan panssarit T ämä Sherman on lasikuitua ja vaneria, mutta hyvin aidon näköinen, varsinkin kun sen ulkoasu on nyttemmin sangen rähjäinen. Ja jotta vaunun ajaja olisi poissa tieltä ja näyttelijöille olisi tilaa, niin hänet on sijoitettu etutasanteen kuoppaan, jonne hallintalaitteet eli ohjaussauvat sekä kaasuja jarrupolkimet on siirretty
Se hävisi monen ominaisuutensa osalta esimerkiksi saksalaisille Pantterille ja Tiikerille. Käyttötarkoitus ja -tapa olivat lähtökohtaisesti erilaisia, kuten käyttäjätkin. T-34-85 eli meikäläisittäin pitkäputkinen Sotka ei ollut toisen maailmansodan paras panssarivaunu, ainakaan absoluuttisesti, kuten joskus kuulee väitettävän. Voiko votkaa ja konjakkia edes vertailla. Elokuvatähtiä oikein… T-34-85 KOEAJOSSA: VOITTAJAN VAUNU T-34 oli aikansa edelläkävijä, mutta oliko sen nuorempi versio, pitkäputkinen Sotka toisen maailmansodan paras taisteluvaunu, minkämoinen peli se lopulta oli ja on ja miten se pärjää vertailussa vastustajiensa kanssa. Suomen Sotilas koeajoi 76 mm:n tykillä ja pienemmällä tornilla varustetun T-34:n eli lyhytputkisen Sotkan numerossa 5/2003. TEKSTI: KARI KUUSELA • KUVAT JAAKKO PUUPERÄ. 46 SUOMEN SOTILAAN panssarit P ilataan jännitys ja vastataan heti alkuun siihen kysymykseen, johon niin moni suomalainen poikaporukka kaljakuppilassa yhä jossain kohtaa iltaa päätyy: ei se ollut paras, vaikka olikin hyvä vaunu. Nyt on vuorossa nuorempi veli, joka itse asiassa on veljeksistä painavampi ja vakavammin otettava vastustaja. Ainakin se oli voittajan vaunu, jolla ajettiin Berliiniin ja Tyynenmeren rannoille. Siis otetaanpa ensin tyypit: kapteeni Kuusela, vaunu mars! . T-34-85, jolla ajoimme kuuluu inkoolaisen panssarivaunukeräilijän Sten Johanssonin talliin ja osoittautui sangen timmiksi laitteeksi, parhaaksi ajamistani Sotkista. Oliko se kuitenkaan paras hinta-laatusuhteeltaan. T-34-85 oli kuitenkin vaunu, jonka tiliin menee suurin osa liittoutuneiden voitosta, lähinnä siksi, että se oli riittävän hyvä ja sitä oli käytettävissä ennennäkemätön määrä. Puna-armeijalla itselläänkin oli paljon parempi vaunu eli JS-2, tuttavallisemmin Josif Stalin. Suomen Sotilas otti T-34-85:stä mittaa, ajoimme sillä ja pengoimme koko kasan aineistoa ja käyttäjien kokemuksia. Toki näitä on Stenillä tallissaan useampi
SUOMEN SOTILAan panssarit 47
Huomaa suuri tornin luukku, joka haittasi vaununjohtajan eteenpäin näkemistä.. Kuvasta käy ilmi vaunun solakat muodot, jotka myöhemmin “pilattiin” suuremmalla tornilla ja kaikenlaisilla laatikoilla sekä polttoainesäiliöillä. Vanhempi vaunumallikin kelpasi hyvin budapestiläisten siviilien yliajamiseen. Neuvostoliitto itse siirtyi aika pian sodan jälkeen tuoreempiin vaunutyyppeihin, ja T-34 jäi eurooppalaisille liittolaisille ja kaukaisemmille kumppaneille. Merkittävä osa näistä Puna-armeijan ylivoimaisista vaunuista kuitenkin kärsi mekaanisista ongelmista ja matka loppui. Näppärin konsti on ottaa tykin putkesta kaksin käsin kiinni ja pudottautua luukusta jalat T-34 OLI KESÄLLÄ 1941 paha yllätys Wehrmachtille, sen 37-75 mm panssarivaunukanuunat ja 37 mm panssarintorjuntatykit eivät yleensä mahtaneet vaunulle mitään. Myös ulkopuoliset varustelaatikot ovat muuta kuin sodanaikaiset. Tšekkoslovakia oli sodan jälkeen vaunua valmistaneista satelliiteista ahkerin, ja sen Sotkia käytti moni muukin maa. Meno vaunuun ajajan paikalle käy joko tornin kautta ja pujottelulla tykin ohi tai sitten sinänsä aika suuresta ajajan etuluukusta. Ajamassamme modernisoidussa vaunussa on T-54:stä ja T-55:stä tutumpia laitteita, joista ulospäin näkyvin taitaa olla normaalin ajovalon vieressä oleva infrapunavalonheitin ajajan pimeänäkölaitett a varten. Käytettiinpä vaunua vielä vuonna 1956 myös alustalaisten kurittamiseen. 48 SUOMEN SOTILAAN panssarit Tšekkilaatua Liekö vaunuyksilön laatuun vaikuttanut sen valmistusmaa ja -ajankohta, sillä ajamamme vaunu on Tšekkoslovakiassa sodan jälkeen valmistettu, ja siinä on modernisointien takia useita sellaisia laitteita, joita sen veljissä sodan aikana ei ollut. Ei ihan ajonautinto Olen aikaisemminkin ajanut T-34:ää, mutta ilmeisesti viime kerrasta on liian kauan, koska olin jo ehtinyt unohtaa, kuinka epämiellyttävä ja hankala se oikeastaan on, vai lienevätkö vuodet tehneet työtään... Kuvan notkoon ajanut tai työnnetty T-34 voi olla yksi näistä, koska reikiä tai palojälkiä ei näy. Tšekkoslovakiassahan on pitkät ajoneuvoja moottorivalmistuksen perinteet, hyvä teollinen kapasiteetti, osaavia tekijöitä ja sodan jälkeen oli paremmin mahdollisuuksia panostaa laatuunkin, kun ei ollut niin kiire linjalla. Tšekkivaunun tunnistaa helpoimmin tornin vasemmassa kyljessä olevasta loivasta pahkurasta, jota aidossa T-34-85-vaunussa ei ollut
Ehkä suunnittelijoilla oli 30-luvun lopulla vähän lyhyempi ja hoikempi panssarimies mielessään, kun he suunnittelivat ergonomiaa, ja tuotannon tarpeet ohittivat ajajan tarpeet. Neuvostoihmisille Mutta sitten vastaan tulee vielä hölmömpi asia, kun vaunua pitäisi kääntää. Etuasennossa olevat ohjaussauvat ovat. Ergonomia ei tainnut olla Neuvostoliitossa se ykkösjuttu ja onkin yksi T-34-vaunujen heikkouksia. Lihavalle ajaminen ei oikein luonnistu, koska maha tulee reiden tielle ennen kuin jalka on riittävästi koukussa. Eräänlainen cruisecontrol siis. Moottorin käyntinopeuden säätö ja vaihdekeppi sentään ovat kivasti oikean käden ulottuvilla, mutta jarruja kytkinpoljin tulevat niin lähelle, että tällainen 182 cm pitkä ajaja saa koukistaa jalkaansa aika tavalla saadakseen jalkansa polkimille. Ajajan paikka sinänsä on väljä ja asiallinen, mutta hallintalaitteiden sijoittelu on vähintäänkin kyseenalaista – ja kovin neuvostoliittolaista. Eli siis suosiolla tornista sisään, hiukan akrobatiaa vaunun ahtaissa paikoissa ja penkille. Pysyittekö perässä. Joskus olen tämän nähnyt videolta venäläisen tekijämiehen tekemänä, mutta keino vaatii kovaa harjoittelua, hyvää fysiikkaa ja mieluusti hieman lyhyempää vartta. Matka-ajossa jalan voi oikeastaan ottaa polkimelta poiskin, koska kierroslukua voi säätää heti ajajan istuimen oikealla puolella olevasta heebelistä haluamakseen. Ergonominen työympäristö lisää työn tehoa ja parantaa jaksamista. Kaasupoljin sen sijaan on aika hyvin sijoitettu, ja kantapää loksahtaa sopivaan paikkaan ja pysyy siinä niin, että itse poljin osuu väistämättä sopivasti jalan alle. SUOMEN SOTILAan panssarit 49 edellä samalla kiertyen ja linkkuun kehoaan taivuttaen, ettei lyö takaraivoaan luukun yläreunaan
Oikea menetelmä on siis roikuttaa päätään niin alhaalla kuin mahdollista ja istua kyyryssä. Nyt tätä ei tehdä, koska vauT-34-85 SÄILYI MERKITTÄVÄNÄ neuvostovaununa pitkään sodan jälkeen vaikka sitä parempia taistelupanssarivaunuja tuli tuotantoon. 50 SUOMEN SOTILAAN panssarit niin kaukana, että polkimia ajatellen liian pitkällä ajajalla eivät kädet niihin ilman merkittävää kumartumista ylety. Mistä tullaan taas siihen, että polvet pitäisi nostaa sangen ylös, jotta jalat saa polkimille, mikä on kyyryssä istuvalle entistä hankalampaa...Huh, ehkä vaan olen epäsopiva tähän hommaan ja pitäisi katsoa muita töitä. Parkissa seisseessä vaunussa ajaja pumppaa jalkojensa välissä olevalla käsipumpulla ylipainetta polttoainesäiliöihin polttoaineensyötön varmistamiseksi ja voi vielä varmistua dieselpolttoaineen vedettömyydestä ja ilmattomuudesta laskemalla lähellä paikkaansa olevasta hanasta polttoainetta. Se lienee länsimaiselle nykylääketieteellekin vielä ratkaisematon ongelma. Silmät nimittäin osuvat luonnollisessa asennossa istuessa luukun yläreunan yläpuolelle. Kuvan vaunu ei kuitenkaan ole sodassa tuhoutunut vaan on joutunut Unkarin kansannousua tukahduttaessaan ilmeisesti polttopullon uhriksi.. Jotenkin omituinen ruumiinrakenteeltaan on täytynyt sen stahanovilaisen neuvostotestikuljettajan olla, jolle tämä panssari on tehty. Ennen ajajan paikalle istahtamista pitäisi tehdä pitkä lista tarkistuksia koskien polttoaineen määrää, jäähdytysvettä, moottoriöljyä ja telakoneiston kuntoa. Vaunua myös modernisoitiin ja tuotanto alkoi Puolassa ja Tsekkoslovakiassa. Viimeisimmät havainnot vaunutyypistä sotatantereella ovat 1990-luvun alusta. Tässä kohtaa pitäisi siis olla taas itseäni lyhyempi tai saada silmät tiputettua kurkkuun. Moottorin startattua ajajan on muistettava kääntää hana siihen asentoon, että säiliöihin pääsee ilmaa korvaamaan niistä poistuvaa polttoainetta. Tässä jutussa nämä järkevät ja tylsät toimenpiteet ohitetaan ja kuvitellaan, että panssarilla lähdetään ajoon ihan kuin sillä tuoreehkolla henkilöautolla, jolla paikalle saavuttiin. Hivenen monimutkaista ehkä. Kolmannen kerran ajajan pituus tulee peliin, kun avoimesta ajajan luukusta pitäisi tähyillä edessä avautuvaa maisemaa ja koittaa valita reitti niin, että esimerkiksi pysyy tiellä. Esileikit… Jospa lopetetaan ajajan paikkaan liittyvä valittelu ja katsotaan, miten tämä peto saadaan liikkeelle
PARI KUVAA VAUNUN SISÄTILOISTA, oikealla ampujan paikka ja alla ajajan. Moottori ei starttaisi, koska ruiskutuspumppu ei kakkua sylintereihin syöttäisi. Käsikaasulle on haettu paikka edellä mainitulle tyhjäkäyntikierrosluvulle vaunua enemmän ajaneen kaverin opastuksella, kohdan löytää vain kokemuksella. Heti istuimen oikealla puolella on käsikaasun vivun pyöreä nuppi ja siitä vielä oikealle vaihdekeppi. Vaunun päävirtakytkin löytyy, kun kääntyy oikealle ja kurkottaa kädellään, eli vahingossa sähköjä ei tule kytkettyä. Jos akuissa on virtaa, niin mittareissa alkaa hehkua lämmin valo ja jokunen sisävalokin saattaa syttyä. Vasta tämän voitelun jälkeen hän siirtäisi käsikaasun 600–700 kierrosta antavalle kohdalle ja starttaisi moottorin. Sähköpumppu on sodanjälkeisiä keksintöjä, Talinmyllyllä aamukankeaa konettaan kesällä 1944 käynnistelevä kaartin panssarimies olisi pyöräyttänyt jonkin aikaa moottoria startilla tehdäkseen saman voitelun. Ajajalla on edessään vasemmalla kytkinja oikealla jarrupoljin, josta vielä oikealle pyöreä kaasupoljin. Näiden alapuolella on tekstissä mainittu ilmapumppu ja etupanssarissa kaksi paineilmasäiliötä moottorin käynnistystä varten.. Kylmällä koneella pitäisi vielä varmistua siitä, että käsikaasu on mahdollisimman takana eli syöttöä ei ole, ja painaa vasemmalla olevan paneelin alla olevaa sähköisen öljypumpun nappia, jotta pumppu painaisi öljyä moottorin laakereihin. SUOMEN SOTILAan panssarit 51 nu tuli hetki sitten omin voimin paikalle, eli kaiken pitäisi pelata. Ohjaussauvat ovat polkimien sivuilla ja luukun alareunassa paneelissa tuiki tärkeät mittarit jäähdytysveden ja moottoriöljyn lämmölle sekä öljynpaineelle. ...kone käyntiin… Mutta kuten sanottu, me jätämme voitelut ja ilman pumppaamisen väliin, koska Sotka on hetki sitten ajosta lämpimänä pysähtynyt, ja painamme starttinappulaa, joka löytyy vasemman puolen paneelista
0,73 esteen, 2,5 m kaivannon Kahlaa ..............................................................................................1,3 m. Taistelupaino ............................................................................32 tonnia Pituus ................................................................8,15 m, josta runko 6,2 m Leveys ..................................................................................................3 m Korkeus ............................................................................................2,6 m Maavara ...........................................................................................0,4 m Miehistö ..................................................................................................5 Panssarointi ..............Torni edestä 90 mm, sivuilta 75 mm, takaa 60 mm Runko edestä 90 mm, sivuilta 60 mm, takaa 47 mm, päältä 21 mm, pohja 20 mm Aseistus .......85 mm ZIS-S-53 panssarivaunukanuuna, jolle 56 patruunaa kaksi 7,62 mm DTM-panssarivaunupikakivääriä, joille 1 920 patruunaa Moottori ............ 55 km/h Nousukyky ....................................................................................30–35° Ylittää......................................................... 52 SUOMEN SOTILAAN panssarit T-34-85 Vaunua teki useampi tehdas sodan aikana ja sen jälkeen, tässä olevat tekniset tiedot ovat tyypilliset sodan aikana tehdylle vaunulle, ei siis koeajetulle tšekkivaunulle. 15.6 hv/tonni Telapaine ...............................................................................0,83 kg/cm 2 Polttoainesäiliöt.....................................................................545+270 l Toimintasäde .....................................................................350 km tiellä Huippunopeus ........................................................................... 500 hv, nestejäähdytteinen V-12-dieselmoottori V-2-34 Tehopaino ..........................................................................
53 SUOMEN SOTILAan panssarit
Se on normaali liikkeellelähtövaihde tasaisella ja kuivalla pohjalla, ykkönen on varattu pahempiin paikkoihin tai mäkiin. Ennen moottorin starttaamista on syytä varmistaa, että kuskin penkin oikealla puolella oleva vaihdevipu on vapaalla ja ohjaussauvat edessä. Liikkeellelähtöä varten polkaistaan vasemmalla jalalla kytkinpoljin pohjaan ja ryhdytään hakemaan kakkosta sisään. Keskellä takana on ykkönen ja edessä pakki. …ja liikkeelle Tämä vaunuyksilö toimii hyvin täsmällisesti ja lähtee liikkeellekin sen enemmittä ongelmitta. Vaihtaminen on ajamisen hankalin puoli Sotkassa, vaihteet eivät oikein tahdo mennä päälle. Jos kyseessä olisi kylmä moottori, niin edessä olisi näillä tyhjäkäyntikierroksilla lämmityskäyttö, jossa tavoitteena olisi saada jäähdytysveden lämpötila jonnekin 45–50 asteen tietämille ja moottoriöljy 40 asteeseen. Alakuvassa lataajan paikka tornissa DTM-pikakivääreineen.. Vaunun oma kompressori sitten hoitelee pullot taas täyteen. Vaihtaminen tapahtuu kuten vanhassa autosT-34-85:N MOOTTORI JA VAIHDELAATIKKO OLIVAT RUNGON TAKAOSASSA. Kun painaa kaasua, niin vauhti kiihtyy, ja pian ollaan siinä vaiheessa, että kolmosta pitäisi ryhtyä hakemaan. Jos akut ovat tyhjät tai on kova pakkanen, niin koneen saa käyntiin myös paineilmalla, jota löytyy pulloista ajajan edestä etupanssariin kiinnitettynä. Ilmapullo auki, niin moottori kolahtaa käyntiin, ja sen jälkeen venttiili kiinni. …pykälää silmään Edellä kuvatut käynnistystoimenpiteet tuntuvat näin paperille pistettynä hiukan monimutkaisilta, mutta hoituvat oikeasti varsin nopeasti muutamalla käsiotteella. Moottorin takana on hopean ja ruskean värinen vaihdelaatikko. Ylhäällä kunnostuksessa olevan Sotkan konetila kuvattuna takaa päin, V-12 -moottori ja sen sivuilla olevat jäähdyttimet näkyvät hyvin. 54 SUOMEN SOTILAAN panssarit Moottori käynnistyy nöyrästi ja käy lämpimänä tasaisesti. Oikea jalka on ajoissa siirretty kaasupolkimelle, ja samalla kun kytkintä nostetaan, niin syöttöä lisätään. Vaihdekaava on sangen selkeä: takana vasemmalla on kakkonen, siitä suoraan eteen kolmonen, oikealla takana nelonen ja siitä eteenpäin viitonen. Aikansa juonittuaan ja voimaakin käyttäen se kuitenkin onnistuu ja liikkeelle päästään, kun kytkinpoljin lasketaan joustavasti irti
Kuuselan kädessä oleva ”Papasha” ei ole miehistön kurissa pitämiseksi vaan kuvausrekvisiittaa. Ohjaus toimi tässä yksilössä hyvin täsmällisesti, ja ainoa ongelma oli edellä mainittu omien käsien riittämättömyys, aina ohjatessa oli kumarruttava KOEAJON VAUNUMIEHISTÖ, edessä vasemmalta Kari Kuusela ja Juha Tähtinen, tornissa Sanel Tekesic. Moottorin suurin järkevä kierrosluku on 1 700–1 800 kierroksen vaiheilla, eikä moottoria ole syytä sen suuremmille kierroksille kaasulla käskeäkään. Kunnolla vetämällä vaunun saa helposti kääntymään paikallaan. Tämä on vielä vaikeampaa kuin ylöspäin vaihtaminen, mutta kun siihen tottuu, niin se sujuu aivan ajattelematta. Ja mitä kovempaa sauvasta vetää, niin sitä jyrkemmin vaunu kääntyy. Sekä loivissa käännöksissä että varsinkin vaunua paikallaan käännettäessä on painettava kaasua lisää, muuten meno hyytyy, kun kitka kasvaa ja vain toinen tela vetää. Kytkin painetaan pohjaan, vaihde siirretään vapaalle, kytkin lasketaan hetkeksi ylös ja oikealta edestä pitäisi löytyä kolmonen. Asia ei ole mitenkään uusi vanhojen vehkeiden kanssa paljon pelanneille. AJAJAN VALTAKUNTA, vasemmalla paneeli, jossa mm. SUOMEN SOTILAan panssarit 55 sa, Sotkassa on tietysti synkronoimaton vaihteisto. Välikaasu on kaasun painamista hetkeksi, kun vaihdekeppi on vapaalla, ennen pienemmän vaihteen valitsemista. ”Siis mitä?” kysyy nyt nuorempi AB-kortin ajanut sukupolvi. Vaan vähän huonosti löytyy, ja voimaa tarvitaan taas. Vaunussa on ohjauskytkimiin ja -jarruihin perustuva järjestelmä, eli kun sauvasta vetää, niin ensin sen puolen kytkin aukeaa ja veto telasta katkeaa, pidemmälle vedettäessä alkaa jarrutus, ja sen voimakkuus on kiinni ajajan jarrutukseen käyttämästä voimasta. Vaihtaminen ajoissa on siis tarpeellista. Mutkat suoriksi Vaunu on siis saatu kulkemaan, mutta tie alkaa kaartua, ja jotakin pitäisi tehdä, jotta ei mennä mutkasta suoraan. Vain kokemus auttaa löytämään oikean hetken kytkimen painamisella ja ylöspäästämiselle sekä vaihdekepin käyttämiselle. Vauhdin hidastuessa tulee eteen vaihe, jossa pitäisi vaihtaa pienemmälle, ja se vaatii edellä mainitun kaksoispoljennan lisäksi välikaasua. Näyttää siltä, että kuten näiden synkronoimattomien vaihdelaatikoiden kanssa aina tuppaa olemaan, niin ajoja varsinkin vaihtamisharjoittelua tarvitaan. nappi moottorin käynnistystä varten.. Loiva käännös onnistuu irrottamalla kytkin ja antamalla kaasua. Järjestelmä on yksikertainen ja tehokas, jos kohta raskas käyttää
Eteen on kuitenkin syytä katsella, ja muuallehan ei ajaja vaunusta näekään. Kolme Sotkista oli Suomesta ja näistä kaksi Sten Johanssonin tallista. Nyt ajettu yksilö tuli Suomeen Tšekin tasavallasta viime vuonna. Edellinen on tehokkaampi keino, mutta jälkimmäinenkin näyttää hitaassa vauhdissa riittävän. Mutta ehkä juuri se tekee Sotkasta mielenkiintoisen. Vaununjohtajan onkin annettava ajossa ja varsinkin taistelussa ajajalle ohjeita. Vaunun ja miehen onneksi nyrkki ei ollut kova, muuten olisi voinut tämäkin juttu jäädä kirjoittamatta. Näkökenttä on hyvin suppea, ja ajaminen enemmän arvailua, varsinkin jos noustaan jyrkkiä nousuja ja tehdään tiukkoja käännöksiä kovissa nopeuksissa. Tämä Sotka oli nimittäin yksi kaikkiaan neljästä virolaisen eepoksen 1944 T-34-85:stä. Meno myös hyytyy vetämällä molemmat sauvat taakse. Jos vaunu on tarkoitus panna parkkiin, on ajon jälkeen syytä käyttää moottoria tyhjäkäynnillä jonkin aikaa lämpöjen laskemiseksi ja tehdä tiettyjä tarkistuksia. Siis, kiitti kyydistä. Mielenkiintoinen tuttavuus Panssarivaunulla ajo on aina oma elämyksensä. Polkimillakaan ei jalkoja tarvitse pitää, jos vaunulla ajo olisi vain suoraan eteenpäin menoa. Elokuvan kuvauksissa se oli viime vuoden kesällä. Ajon aikana on syytä seurata erityisesti moottorin toimintaa. Vaunu pysähtyi koeajotilanteissa tehokkaasti melkoisesta painostaan huolimatta. Toisaalla tässä lehdessä kerrotaan panssarivaunuleffa Furyssa olleen Sherman-kopion ajamisesta, nyt oli vuorossa sotaelokuvana vakavammin otettavan elokuvan tähti ja ihan oikea vaunu eikä mikään lelu. Muutamaa Sotkaa on tullut ajettua, ja tämä yksilö oli niistä teknisesti parhaassa kunnossa, se reagoi täsmällisesti ja mukisematta ajajan otteisiin. Leffatähtenä Juuri tätä Sotkaa tuolloin ajanut Sakari Nurmi kertoi jännittävimmän hetken olleen, kun vaunua ammuttiin kuvauksissa kahteen kertaan panssarinyrkillä. 56 SUOMEN SOTILAAN panssarit eteenpäin. Luukun auki ollessa näkymät ovat ihan riittäviä, mutta luukku kiinni prismoista ajaminen on aivan toinen juttu. Kovin vaivaton se ei ole ajaa, mutta kaipa legendalle ja filmitähtöselle täytyy jotain antaa anteeksi. Koko ajan ei sauvoista tarvitse pitää kiinni, sillä suoraanhan vaunu menee pitelemättäkin, kun palauttaa sauvat eteen ohjaamisen jälkeen. Moottorin voitelun kannalta ei tyhjäkäyntikierrosluvun 600–700 kierrosta alle saisi mennä, sillä paine tippuu liian alas. Mutta tämä on taas sitä tylsää rutiinia, eli ei siitä tämän enempää. Suomen Sotilaan Panssarit kiittää vaunuaan lainannutta panssarivaunukeräilijä Sten Johanssonia, ajokouluttajana toiminutta Markku Leikkasta sekä toisena kuljettajana, vaununjohtajana ja panssarimiesmannekiinina toiminutta vanhaa bemarikuskia Juha Tähtistä ja toisena vaununjohtajana toiminutta itätai pikemminkin kaakkoisvahvistusta Sanel Tekesiciä. Vaunu seis! Vaunun liikkumisen hillitseminen käy ensin kytkintä ja sen jälkeen jarrupoljinta painaen kuten normaalisti autossa ikään. T-34 on legendaarinen meillä ja muualla. Kaasua kun painaa tai käsikaasusta säätää, niin vaunu liikkuu vaivattomasti. Tätä varten onkin luukun alareunaan hyvin ajajan näkökenttään sijoitettu mittarit jäähdytysveden lämpötilalle, moottorin öljynpaineelle ja öljyn lämpötilalle. Oikealla kuvassa kaiken tämän aikaansaanut panssarivaunukeräilijä Sten Johansson Inkoosta.. Ja onhan se legendaarinen, eräs maailmassa eniten valmistetuista panssarivaunuista. TAKAISIN KOTITALLISSA, koeajettu vaunu lähimpänä ovea, edessä toinen ajokuntoinen ja kolmantena kunnostuksessa oleva. Mitään vauhdin hurmaa ei koeajossa päästy kokemaan, koeajopaikka oli sen verran kapea hiekkatie. Vaunun kilinät ja kolinat pitivät kuitenkin huolen tunnelmasta. Mutta varmasti kiintoisaa monelle elokuvia katsoneelle ja vaunuja vähemmän ajaneelle lukijalle. Kohtalonani näyttää olevan filmitähtinä toimineiden vaunujen ajaminen. Näille on maksimiarvonsa, joita ei ole syytä ylittää, öljynpaineelle on vielä alarajansakin. Minkään sortin häiriöitä ei tullut, ja ainoat ongelmat tulivat, koska minulla ei ollut kokemusta juuri tästä vaunusta. Vaunu kun ei ole mikään henkilöauto, kuten eivät nykyvaunutkaan. Tankistin tunnelmaan Vaihdetta vaihtaessa ja vaunua ohjatessa tulee helposti jätettyä tähystäminen sikseen. Toki Sotka on vanhaa ja raakaa tekniikkaa, jos helppoihin nykyvaunuihin vertaa
Uusien vaunutyyppien eräs kehityslinja (pohjana Christietyyppiset nopeat vaunut eli neuvostoliittolaisittain BT:t) huipentui T-34:ään, jonka prototyyppi oli valmis helmikuussa 1940, siis puna-armeijan vielä hakiessa ratkaisua Kannaksella Suomea vastaan. . Puna-armeijan panssarikärki pysäytettiin, ja tappiot nousivat tuhansiin vaunuihin, vaikkei vastustajalla edes ollut kunnollisia pst-välineitä. TEKSTI: KARI KUUSELA. 57 SUOMEN SOTILAan panssarit E spanjan sisällissota ja Japania vastaan käyty sota Mantsuriassa vuosina 1938–39 herättivät punaarmeijan huomaamaan, että sen 1930-luvun alussa kehittämät ja suurina määrinä tuottamat T-26ja BT-panssarit olivat helpohkoja suupaloja yleisesti käytössä oleville 37 mm:n panssarintorjuntatykeille, ja niihin pystyttiin vaikuttamaan panssarintorjuntakivääreilläkin. Talvisota Suomea vastaan talvella 1939–1940 osoitti jo aiemmin saadut havainnot oikeiksi karulla tavalla. Tuotanto alkoi vielä samana vuonna, ja operaatio Barbarossan alkaessa kesäkuussa 1941 vaunuja oli tuotettu noin tuhat
Fiksu ratkaisu!. Vaunusta näki huonosti ulos, mikä haittasi erityisesti johtajaa. Hän ei voinut parantaa tilannetta edes pitämällä päätään ulkona, koska ampujan kanssa yhteinen suuri tornin luukku aukesi eteenpäin ja esti näkyvyyden. Teknisesti vaunu oli monin tavoin edistyksellinen. Radio oli ajajan vieressä istuvan pikakivääriampujan hoidossa, eikä johtajalla ollut siihen suoraa mahdollisuutta vaikuttaa. Kierrejousiin ja vaappuvipuihin perustuva jousitus oli parempi kuin monien muiden maiden vaunujen lehtijousiin perustuvat järjestelmät, sitä paitsi suuret telapyörät olivat edulliset valmistaa. Sieltä täältä auki leikatusta T-34-85:stä selviävät panssarien paksuudet. Johtaja oli kuormitettu tehtävillä, KUVASSA ON ILMEISESTI MENOSSA OPETUS tai esittely sangen pian sodan jälkeen, valitettavasti tarkemmat tiedot puuttuvat. Uusi 76 mm:n panssarivaunukanuuna oli läpäisyltään ajankohtaa ja mahdollisia vastustajia ajatellen hyvä. Huomio kannattaan kiinnittää myös takapanssarin pulttikiinnitykseen ja alareunan sara noihin. Teho-painosuhde oli erittäin hyvä. Peräti 500 hevosvoiman dieselmoottori yhdistettynä leveään telaan antoi vaunulle poikkeuksellisen maastoliikkuvuuden eikä 55 km/h huippunopeuskaan ollut väheksyttävä. 58 SUOMEN SOTILAAN panssarit U udessa vaunussa oli useita mullistavia uutuuksia. Vain kaksi miestä sopi ahtaaseen torniin, ja tehtäväjaossa vaununjohtajaa oli johtamisen lisäksi kuormitettu tykin ja tornipikakiväärin lataamisella – siis sama ajattelullinen virhe, johon ranskalaiset olivat sortuneet omissa vaunuissaan kohtalokkain seurauksin. Hyvin virtaviivaisen muotoisen vaunun sisällä piili kuitenkin ongelmia, joista olennaisin oli pienehkö torni ja vain nelihenkinen miehistö. Rungon panssarilevyt oli aseteltu viistoon, mikä paransi suojaa, ja niiden paksuus oli ennennäkemätön. Moottori, vaihdelaatikko, ohjausjarrut ja vetopyörät olivat takana, jolloin taistelutilaa ja tornia varten jäi selkeä tila näiden etupuolelle. Koko levy oli pultit avaamalla käännettävissä pois tieltä moottorin ja vaihdelaatikon korjausta tai pois nostamista varten
Peräti 38 000 kappaleen painoksena julkaistu kirja on eräänlainen jokamiehen panssariaapinen, jossa pääosassa on selvästi T-34. Saksalainen 37 mm:n panssarintorjuntakanuuna oli kertaheitolla käyttökelvoton, ja avuksi piti ottaa rohkeat miehet kasapanoksineen tai 88-ilmatorjuntatykit ja tietysti lentävä tykistö, eli Luftwaffen taktinen tulituki. Vain saksalaisten parempi koulutus, kehittyneempi taktiikka, vaunujen paremmat johtamismahdollisuudet ja onnistuneempi viisihenkisen miehistön työnjako tasoittivat tilannetta. Tykin patruunat olivat pääosin lattian alla olevissa lokeroissa, joista niitä oli hankala saada käsille ja ladatuksi putkeen. Vanhentuneet kevyemmät panssarivaunut puolestaan varustettiin uudestaan samalla 75 mm:n panssarintorjuntatykillä panssarintuhoajiksi. Panssarintorjunnassa oli siirryttävä suurempien ja monimutkaisempien 75 mm tykkien tuotantoon, jotta venäläisvaunuja vastaan olisi niiden panssarin läpäisyyn pystyvä ase. Menetelmä otettiin käyttöön jo ensimmäisessä maailmasodassa, vaan mitenkä todellinen se enää 1940-luvulla mahtoi olla?. Kuvassa 1949 julkaistu 120-sivuinen kirjanen, jossa traktoristeille ja autonkuljettajille annetaan runsaasti ohjeita panssarivaunun ajamisessa, huollossa ja pikkukorjauksissa. Vaunussa oli menty tuotanto edellä ja unohdettu, että sitä pitäisi voida käyttääkin. Pz.Kpfw IV, Panssari nelonen, sai edellä mainitun panssarintorjuntatykin kanssa lähes identtisen kanuunan, kuten StuG III -rynnäkkötykkikin, johon Pz.Kpfw III:n tuotantokapasiteetti siirrettiin. Suuressa mittakaavassa saksalaiset myös johtivat panssariyksiköitään ylivertaisesti verrattuna kesän ja syksyn 1941 punaarmeijaan. Ahtaassa tornissa oli hyvin vähän tilaa patruunoille, ja niitä oli vaikea käsitellä. TOISEN MAAILMANSODAN JÄLKEENKIN Neuvostoliitossa suhtauduttiin hyvin vakavasti asevoimiin. JOKAMIEHEN PANSSARIVAUNUAAPISEN ohjeissa kerrotaan myös, miten oja ylitetään suuria vitsaskimppuja käyttäen. Sen tykki oli parempi kuin oikeastaan missään saksalaisessa vaunussa, liikkuvuus ja suoja samoin. Alkuperäisessä muodossaan tämä suomalaisittain Sotkaksi ja sittemmin lyhytputkiseksi Sotkaksi nimitetty vaunu oli kuitenkin Wehrmachtille niin kuin sen liittolaisillekin erittäin paha yllätys kesällä 1941. T-34:n luoma yllätys pakotti saksalaiset parantamaan vaunujensa panssarointia ja kanuunaa sekä aloittamaan uusien vaunutyyppien kehittämisen. Tuotanto edellä Taistelutilan suunnittelu oli jossakin määrin myös epäonnistunut, koska tornin alla ei ollut sen mukana pyörivää lattiaa. 59 SUOMEN SOTILAan panssarit ja jos oman vaunun johtaminen vielä jotenkin onnistui, niin joukkueen ja komppanian johtamiseen edellytykset olivat heikot. Kevyet saksalaiset Pz.Kpfw Ija II -vaunut olivat täysin alakynnessä ja raskaammatkin Pz.Kpfw III ja IV olivat hätää kärsimässä
Ratkaiseva muutos vaunun käyttökelpoisuudelle oli entistä suuremman kolmelle miehelle tarkoitetun tornin tulo tuotantoon joulukuussa 1943. T34-85:n suuri tuotantomäärä kuitenkin käänsi monesti taistelun lopputuloksen toisin päin. Tykki uusittiin, mutta se säilyi edelleen 76-millisenä. 60 SUOMEN SOTILAAN panssarit Punainsinöörit RD-töissä Puna-armeija sai osan vaunun puutteista korjattua, samalla kun tuotanto siirrettiin idemmäs osin aina Uralille asti saksalaisten ulottumattomiin. Ensin tuli 85 mm:n D-5T-tykki, ja myöhemmin saman kaliiperin ZiS-S-53-tykillä aseistettu versio olikin sitten T-34:n kehityksen huippu. Neuvostoliittolaiset hyötyivät myös modernista dieselkoneestaan saksalaisten ajellessa bensakoneilla. Kuvassa on sen alkuperäisen tekstin mukaan menossa vuosi 1943 Tšeljabinskissä. Kesäkuun loppuun 1945 mennessä valmistui yhteensä 53 479 eri tyyppistä T-34-vaunua, joita ehti vielä sotaan Japaniakin vastaan. Saksalaiset vaunut olivat myös hyvin kalliita ja monimutkaisia valmistaa ja kärsivät voimansiirto-ongelmista sekä riittävän suurien moottorien puutteesta. Saksalaisten vaunujen laatu korvasi määrän tiettyyn rajaan asti, mutta ei loputtomiin, eikä sodan voittoon. Maailman toiseksi yleisin Yhteensä T-34-vaunuja valmistettiin noin 84 000 – vaikka joskus esitetään suurempiakin tuotantomääriä – ja versiota T-34-85 noin 49 000. Etualalla olevat 76 mm F-34 -tykit ja takana olevat tornit ovat menossa T-34:n malliin 1942 eli menossa on vielä T-34-85:ttä edeltävä tuotanto.. Tällä aseella varustettu vaunu oli sodan loppupuolen taistelukentillä yleisin neuvostoliittolainen vaunu. Vuoden 1942 alussa tornia ensin suurennettiin ja seuraavassa vaiheessa samana vuonna siihen saatiin johtajan luukkuun korotus, joka paransi johtajan tähystysmahdollisuuksia olennaisesti 360° sektorissa. Paremmin panssaroituina, paremmalla tykin läpäisyllä ja johtamisvälineillä sekä käyttäjälleen ergonomisempina ne vetivät taistelussa useimmiten pidemmän korren ja pystyivät tuhoamaan neuvostovaunun kauempaa kuin tämä pystyi saksalaisvaunuun vaikuttamaan. Lisäksi valmistui tuhatmäärin T-34-alustaan perustuvia muita taisteluajoURALILLE SIIRRETTY panssarivaunutuotanto pääsi lopulta käsittämättömiin tuotantolukuihin. Saksalainen panssarivaunujen kehittely vastasi T-34:ään lähinnä Pantterilla. Se ja aikaisemmin kehitetty Tiikeri olivat kumpikin ylivoimaisia vastustajia niin lyhytputkiselle T-34:lle kuin T-34-85:llekin
Palvelukseen astuvien pituus kasvoi merkittävästi 1942 jälkeen, kun Siperiasta, Keski-Aasista ja myöhemmin vapautetusta Ukrainasta tuli pidempää porukkaa. neuvoja kuten SU-85-, SU-100ja SU-122-rynnäkkötykkejä. Tätä juttua varten koeajettu vaunu on yksi näistä. Pienet sisätilat selittyvät kuitenkin ihan toisella asialla: aikakauden neuvostoihmisen ruumiinmitoilla. Moni nuori kasvoi vielä palveluksessa kun pääsi paremmille sapuskoille. Vertailu vaunujen kesken on monimutkainen asia, ja taulukko kuvastaa vain kirjoittajan käsitystä, joka perustuu lähinnä arvioon panssaroinneista ja pääaseen läpäisyistä. Neuvostoliiton kaupunkilaismiesten keskimääräiset pituudet syntymävuoden mukaan sentteinä olivat seuraavat: Maalaispojat olivat hieman pidempiä. Lisäksi siihen vaikutti sodan aikana parantunut huoltotilanne eli oli enemmän syötävää kuin 1941-1942. VAUNU KÄÄPIÖILLE. Eräs lähde kirjoittaa komppaniastaan Stalingradissa, että pituus oli harvoin enemmän kuin 155 cm, mutta mainitseekin erikseen, että se oli poikkeuksellista nälkäporukkaa. Ennen sodan alkamista 1941 harva palvelukseen astuva varusmiehistä oli pidempi kuin 160 cm ja ani harva painoi enemmän kuin 50 kg. Tšekeissä T-34-85:tä valmistettiin vuosina 1951–56 yhteensä 3 185 vaunua mukaan lukien erikoisversiot. Vaikka esimerkiksi StuG III on rynnäkkötykki eikä siinä ole kääntyvää tornia, kävi Sturmin paremman johdettavuuden, pitempikantamaisen tykin, osaavampien miehistöjen ja joustavan käyttötaktiikan takia usein niin, että T-34-85 hävisi mittelön, kunnes vaunuylivoima kasvoi kyllin suureksi. 61 SUOMEN SOTILAan panssarit Paino (tonnia) Moottoriteho (hv) Huippunopeus (km/h) Teho/paino (hv/tonni) Panssarointi (mm) Pääase (mm) Miten T-34-85:lle käy T-34-85 32 500 55 15,6 90-47 85 L/51,5 Tasaveroinen Pz.Kpfw IV 25 265 40 10,6 80-30 75 L/48 Tasaveroinen StuG III 24 265 40 11,1 80-30 75 L/48 Tasaveroinen Panther 45 700 46 15,6 110-40 75 L/70 Häviää Tiger 57 700 38 13 100-80 88 L/56 Häviää Königstiger 68 700 35 10,3 180-80 88 L/71 Häviää VAUNUT VASTAKKAIN Panssarointi on ilmoitettu vain edestä, sivuilta ja takaa. Neuvostoliitossa tapahtuneen tuotannon lopusta on vaihtelevia tietoja, tuoreehko venäläinen lähde mainitsee vuodeksi 1960! Vaunua valmistettiin sodan jälkeen hieman modernisoituna myös Puolassa ja Tšekkoslovakiassa. Tšekkivaunuista yli kolmannes meni vientiin, ja monista Afrikan ja Lähi-idän maista edelleen tavatut vaunut ovat juuri näitä. Vaunu säilyi tšekkiarmeijan käytössä aina 1970-luvulle asti. T-34 SISÄTILAT tuntuvat suomalaisesta nykymiehestä kovin epäergonomisilta ja kyllä niissä kuten kaikissa taisteluajoneuvoissa onkin ratkaisuja jotka ovat tuotantotekniikan eikä ergonomian sanelemia. 1916 167,03 1917 166,68 1918 167,19 1919 167,01 1920 167,71 1921 168,04 1922 168,04 1923 166,62. Pääaseen kaliiperin yhteydessä on ilmoitettu putken pituus kaliipereina. Vaunujen alatyypit ovat vuonna 1944 laajassa käytössä olleita. T-34-taisteluvaunu on maailman toiseksi valmistetuin panssari seuraajansa T-54/T-55:n jälkeen. Lisäksi vaikuttavia asioita ovat ainakin vaunujen käyttötaktiikka, vaunun johdettavuus ja luotettavuus sekä miehistöjen osaaminen ja käyttöympäristö
Kumpaakin venttiililajia kullakin sylinterillä oli kaksi. 62 SUOMEN SOTILAAN panssarit O lennainen osa T-34:n hyvää liikkuvuutta oli sen moottori, jonka tyyppimerkintä oli V-2 ja nimenomaan T-34:n kohdalla V-2-34. Voimanlähteen polttoaineeksi valittiin dieselöljy, koska sitä oli helpommin saatavilla ja se mahdollisti samalla polttoainemäärällä suuremman toimintasäteen kuin ottomoottorin bensiini eikä ollut taistelutilanteessa yhtä helposti syttyvää. Dieseleitä oli kokeiltu jo T-34:n teknisissä esi-isissä BT-vaunuissa. Moottorissa oli kummallakin sylinteriryhmällä kaksi yläpuolista nokka-akselia, joista toinen ohjasi imuja toinen pakoventtiileitä. Myöhemmin dieselin eduksi taisteluajoneuvoissa havaittiin muitakin VOITTAJAN VEEKAKKONEN 75-vuotias Churchillillä oli victory-käsimerkkinsä, vee, saksalaisillakin oli veekakkosensa, ballistinen ohjus, jonka piti muuttaa sota. Moottorissa oli kuivasumppuvoitelu eli öljy ei jäänyt öljypohjaan vaan pum. Oikeasti sodan muutti kuitenkin jo aikaisemmin neuvostoliittolainen veekakkonen, joka oli veekaksitoista, maailman ensimmäinen laajasti käyttöön otettu panssarin dieselmoottori, johon perustui venäläisen vaunun voimanlähde aina Armatan päiviin asti. Neuvostoliitto oli siis tässä ehdoton edelläkävijä jo 75 vuotta sitten. Itse asiassa diesel yleistyi voimanlähteenä sotilasajoneuvoissa vasta sotien jälkeen kaikkialla lännessä. Muissa maissa, muun muassa Saksassa, panssarivaunujen moottorit käyttivät ennen sotaa ja sen aikanakin bensiiniä. Moottori oli rakenteeltaan tuolloin erittäin moderni, sen kumpikin sylinteriryhmä ja sylinterinkansi oli niputettu kampikammion kanssa yhteen pitkillä pinnapulteilla. Moottori oli nopeakäyntinen, vesijäähdytetty V-12-dieselmoottori, jonka kehitystyö oli alkanut jo 1930-luvun alussa ja lopullinen malli syntyi Harkovan veturitehtaassa Konstantin Tshelpanin johdolla. TEKSTI: KARI KUUSELA. Siis onnea seitsämänkymmentäviisivuotiaalle! tekijöitä, kuten vähäisempi häiriönaiheuttavuus radiolaitteissa
Laatuja raaka-aineongelmien takia tuotannon alkupuolella moottorit eivät kestäneet odotetusti, mitä moottori-ja panssarivaunutehtaiden siirtäminen Uralille saksalaisten alta vuonna 1941 ei tietenkään edistänyt. Melkoista jatkuvuutta ja yhteensopivuutta moottoreissa, kun yli 70 vuotta sitten tehtyyn panssariin saa edelleen uuden moottorin! Onnea vanhukselle, joka ei näytä jäävän vieläkään eläkkeelle. Näin vasemman sylinteriryhmän iskunpituus oli pienempi kuin oikean. Moottori oli käytössä myös samaa alustaa käyttävissä näiden johdannaisissa eli T-34:n osalta SU-85ja SU-100-rynnäkkötykeissä, KV-1:n osalta KV-2:ssa sekä KV-85:ssä. Kone joka lähtöön Moottorin iskutilavuus oli 38,8 litraa, ja sen teho alkuperäisessä muodossaan 500 hv/1 800 rpm (kierrosta minuutissa). n Nevasta nostettu KV-1:n alkuperäinen moottori yksityiskokoelmassa. Moottorin erikoisuus oli, että vain kuusi oikean puolen mäntää oli yhdistetty kiertokangilla kampiakseliin, toiset kuusi vasemman puolen kiertokankea oli laakeroitu edellisiin kiertokankiin. n KV-1 entisöinnin kohteena, moottori jo korvattu uudella. Moottorista on uusien vaunutyyppien myötä otettu lisätehoa nostamalla puristusta, ahtamalla ja kierroslukua lisäämällä. Moottori päätettiin säästää näyttelyesineeksi ja laittaa tilalle tuoreempi, sellainen kun oli saatavilla. Vähin erin moottorit saatiin kuitenkin paremmiksi, ja siihen oli tarvettakin, sillä puna-armeijan panssarien liikkuvuus oli suurimmaksi osaksi tämän yhden ja ainoan moottorityypin varassa kevyempiä panssareita lukuun ottamatta. Näin on päästy jopa 1 200 hv tehoon, mikä on yli kaksinkertainen alkuperäiseen nähden! V-2 jatkokehitelmineen on maailman valmistetuin ja tärkein panssarivaunumoottori, jonka tuotanto jatkuu yhä tänä päivänä. Myöntää sen jo länsimainenkin tiedemies… Sodan jälkeen moottorin käyttöä ja kehitystyötä jatkettiin, ja se oli modifioidussa muodossa käytössä T-54/T55-panssareissa ja muissa saman perheen jäsenissä, jatkokehitelminä T-62:ssa, T-72:ssa aina T-90:een asti. Moottorissa käytettiin kevytmetallia, mikä oli uutta näin raskaaseen käyttöön tarkoitetuissa voimanlähteissä. Sitä käytettiin myös raskaammissa vaunuissa IS-2 ja tämän rynnäkkötykkiversioissa ISU-122 ja ISU-152. Suomen Sotilaan Panssarin upseeripartio totesi V-2-moottorin elinvoiman käydessään Rääpyvässä Pietarin itäpuolella eräässä yksityiskokoelmassa katsomassa Nevasta nostetun KV-1:n kunnostustyötä: alkuperäinen moottori oli korvattu lähes identtisellä uudella moottorilla, joka oli ostettu ”kaupan hyllyltä”. Jo sodan aikana kehitettyihin raskaampiin vaunuihin tehoa nostettiin, KV-1:ssä 600 hevosvoimaan, mutta moottoria käytettiin myös huomattavasti pienemmällä teholla esimerkiksi telatraktoreissa. KA RI KU U SE LA KA RI KU U SE LA. SUOMEN SOTILAan panssarit 63 pattiin sieltä säiliön kautta uudelleen kiertoon voitelukohteisiin. Vaikka samaa perusmoottoria käytettiin kaikissa näissä, oli eri vaunutyyppien moottorien yksityiskohdissa ja apulaitteissa eroja. Ensimmäiseksi moottoria käytettiin BT-8-vaunussa, mutta huomattavasti tärkeämmäksi se muodostui T-34ja KV1-vaunuissa. Panssarivaunujen ohella sitä on käytetty raskaissa kuorma-autoissa, veneissä ja teollisuusmoottoreina kuten erilaisten aggregaattien voimanlähteenä. Kuva on huhtikuulta tältä vuodelta, parisen viikkoa myöhemmin vaunu oli saanut tornin päälleen ja liikkui
Näiden oikea säätö on vaunun huollossa merkittävä asia, koska väärin säädetyt tankojen pituudet tekevät vaunun hallinnasta vaikeaa tai jopa mahdotonta. Johtopyörän (2) asento on säädettävissä (1) ja sillä kiristetään tai löysätään tela haluttuun kireyteen. Puhaltimen yhteydessä on pääkytkin (15) ja starttimoottori (18). T-34:N TEKNIIKKA Oheisesta piirroksesta selviää T-34:n tekniikan pääpiirteinen sijoittelu. Telapyörästö oli jousitettu vaappuvivuin (3) ja kierrejousin (6). Piirroksessa vaunun menosuunta on vasemmalle.. Se poikkesi monista aikalaisistaan, joissa toki moottori oli yleisesti takana, mutta vaihdelaatikko yleensä ajajan vieressä ja telaketjujen veto tapahtui edestä. Jäähdytysilma otetaan sisään moottoritilaan sen päältä. Aivan ajajan edessä on kaksi painesäiliötä, joissa oli paineilmaa moottorin käynnistämistä varten, ja hänestä oikealle on vaunun lattiassa soikion muotoinen luukku hätäpoistumista varten. Vaunun järjestely ja laitteiden sijoittelu taakse vaati pitkät tangostot hallintalaitteille. Käsikaasu (23), joka on yhteydessä kaasupolkimeen, on ajajan istuimen oikealla puolella. Moottorin takana on suuri puhallin, joka imee ilmaa moottorin sivuilla olevien kahden jäähdyttäjän läpi ja puhaltaa sen moottoritilan kannen takaosasta ulos. Vaihdelaatikko (19) on aivan takana, ja sen sivuilla ovat ohjauskytkimet ja jarrut (20). Pohjimmaisena esikuvana oli amerikkalainen Christie-vaunu, mutta neuvostoinsinöörit olivat kehittäneet pakettia pitkälle eteenpäin hyvinkin omintakeisesti. Ajajan tehtävä onkin vaunumiehistön tehtävistä fyysisesti rasittavin. Ajajan paikalta vaunun etuosasta löytyy vaihdetanko (5) sekä kytkinja jarrupolkimet (4). 64 SUOMEN SOTILAAN panssarit T-34:n moottori (12) on vaunun takaosassa, ja sen lohkojen välissä on polttoaineen ruiskutuspumppu (11). Mitään tehostusta ei sen kummemmin pääkytkimessä kuin jalkajarrussa tai ohjaussauvoissakaan ole, eli ajajalta vaaditaan jonkin verran voimaa. Vetopyörät vetävät telaketjun hampaista, mikä on erilainen tapa ratkaista asia, yleensä aikalaisvaunuissa vetopyörässä oli hampaat, jotka vetivät telaketjua telakenkien rei’istä
USA LIIPAISIMELLA | HÄVITTÄJÄN 4.5 SUKUPOLVI | KOITAJOKI 1944 Uuden taistelutavan UUSI JUHTA Polarikselta Uuden taistelutavan UUSI JUHTA Polarikselta R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 4/2 1 3 • 1 3 , 5 . Vuosikerta sisältää kuusi lehteä – yhteensä yli 500 sivua täyttä asiaa maanpuolustuksesta, sotataidosta, sotilastekniikasta, sotahistoriasta ja turvallisuudesta. R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 6/2 1 • 1 2 , 5 . MAALLA: UUSI TAISTELUTAPA | KEMIALLINEN TAPPAJA | ILMASSA: ”MERSUN” PUIKOISSA Suomen MERSUT 70 vuotta R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 5/2 1 • 1 2 , 5 . ROBOTTIEN TAIVAS | KYBERSOTA JA ELSO | ASEVELVOLLISUUS RAPORTTI. Taivaan robotit Maavoimat uusiksi PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN | PUOLUSTUSSELON TEKO | VENÄJÄLLÄ PUHUU RAHA PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN | PUOLUSTUSSELON TEKO | VENÄJÄLLÄ PUHUU RAHA PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN | PUOLUSTUSSELON TEKO | VENÄJÄLLÄ PUHUU RAHA R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 3/2 1 3 • 1 3 , 5 . ILMASOTA EXTRA | SODASTA JA RAUHASTA | SVEITSI LUOTTAA RESERVIIN ILMASOTA EXTRA | SODASTA JA RAUHASTA | SVEITSI LUOTTAA RESERVIIN ILMASOTA EXTRA | SODASTA JA RAUHASTA | SVEITSI LUOTTAA RESERVIIN Suihkuhävittäjän VIIDES SUKUPOLVI Suihkuhävittäjän VIIDES SUKUPOLVI R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 2/2 1 3 • 1 3 , 5 . R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 2/2 1 3 • 1 3 , 5 . R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 4/2 1 1 • 1 2 , 5 . PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN | PUOLUSTUSSELON TEKO | VENÄJÄLLÄ PUHUU RAHA Ihmeaseita vai suuria lupauksia. Varaverkko uusiksi Varaverkko uusiksi KIINAN aurinko nousee KIINAN aurinko nousee SUOMEN MAAVOIMAT HUOMENNA | HISTORIA EXTRA: SAKSAN VIIMEINEN VOITTO 1943 R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 1/2 1 3 • 1 2 , 5 . DOPINGIA SOTILAILLE | KYMMENEN VUOTTA: WTC 0911 | JATKOSODAN ASEET KONEPISTO OLIEN TAISTELU TAISTELU TAISTELU TAISTELU 70 vuotta jatkosodas ta DOPINGIA SOTILAILLE | KYMMENEN VUOTTA: WTC 0911 | JATKOSODAN ASEET DOPINGIA SOTILAILLE | KYMMENEN VUOTTA: WTC 0911 | JATKOSODAN ASEET DOPINGIA SOTILAILLE | KYMMENEN VUOTTA: WTC 0911 | JATKOSODAN ASEET Suomen Sotilas on maamme suurin ja vanhin riippumaton sotilasaikakausjulkaisu. www.facebook.com/suomensotilas Tilaa nyt: www.suomensotilas.fi Tilaa lehti, joka osuu
66 SUOMEN SOTILAAN panssarit LEOPARD 2A6 Suomen Sotilas testasi panssarijoukkojemme uuden taisteluvaunun
Tämä oli ainakin oma vaikutelmani tästä hyvin monessa maassa käytössä olevasta saksalaisesta panssarista. . TEKSTI JA KOEAJO: KARI KUUSELA, KUVAT: JUHA SÄRESTÖNIEMI. Saksalaisilla on itse asiassa tähän yhteyteen sopiva sanakin kielessään, Traumwagen (unelmavaunu), jolla yleensä kyllä tarkoitetaan kuumaa urheiluautoa tai vastaavaa. 67 SUOMEN SOTILAan panssarit TRAUMWAGEN PETOJEN SUKUA Vanha ja kulunut sanonta menee suunnilleen näin: ”Tyttö kuin unelma.” Sitä mukaillen voisi tämän taistelupanssarivaunun kohdalla sanoa, että vaunu kuin unelma
On ollut Tiikeriä, Pantteria ja nyt Leopardi. 68 SUOMEN SOTILAAN panssarit J ostakin syystä saksalaiset ovat jo 1940-luvulta lähtien nimenneet vaunujaan isojen kissaeläinten mukaan. Toisaalta vaunun nyt koeajettu 2A6n AMPUJA painaa tositoimissa otsansa tähän ja tähystelee maaliaan EMES 15 -tähtäimen, lämpökameran ja laseretäisyysmittarin avulla. TORNIN johtajan luukusta solahtaa sisään kolme vaunun neljästä miehistön jäsenestä, ensiksi ajaja, sitten ampuja ja lopuksi johtaja. Laser mittaa etäisyyksiä 200-6 000 metrin välillä, ja tähtäin on yhteydessä ammunnanhallintatietokoneen kanssa. Vaunua ohjataan lentokonemaisella “ratilla”, jota vaunu tottelee miltei kuin henkilöauto.. Tässä joukossa ei nyt koeajettu vaunu suinkaan ole se notkein peto, vaan itse asiassa sangen massiivinen ilmestys, kun sen viereen kävelee vaunupäähinettään roikottaen. Leopardin siitä taitaa tehdä pitemminkin liikkuvuus, jos verrokkeina ovat edellä mainitut toisen maailmansodan aikaiset panssarivaunut. n AJAJAN katsoessa vähän alaviistoon näkymä on tällainen. n VAS. Tarvittaessa myös johtaja pystyy ampumaan, ja hänellä on hyvät täyden ympyrän käsittävät näkymät
69 SUOMEN SOTILAan panssarit versio näyttää kuvissa itse asiassa varsin sulavalinjaiselta hyvin teräväkeulaisen torninsa vuoksi. No, Leopard ei ole tässä kohtaa huonoin esimerkki, kärkeä pitävät eräät venäläiset vaunut, joita vuosien saatossa on tullut ajettua. Ajajan paikka on vaunun rungon etuosassa oikealla. Ajaja solahtaa tätä kautta varsin näppärästi paikalleen, sopivia jalansijoja ja Kun nostaa kierrokset 1 500:aan ja kääntää rattia vasempaan, niin vaunu lähtee kääntymään vasemmalle paikallaan.. Eli eipä muuta kuin vaunun kylkeä ylös, tornin päälle ja luukusta sisään. Vaunuun kiipeäminen on taistelupanssarivaunussa aina vaikeaa, jalanja kädensijoja on yllättävän huonosti, aivan kuin insinöörit olisivat unohtaneet, että jostain sen miehistönkin pitää kustannuspaikoilleen ilmestyä. Normaali tie ajajan paikalle kulkeekin tornin päältä sen oikeanpuoleisesta luukusta, josta kulkevat myös ampuja ja vaununjohtaja. Ajajalla on päänsä päällä luukku, mutta sen käyttäminen vaunuun menoon ja poistumiseen vaatii tornin kääntämistä sivulle
Aseen vaihtaminen ilmeisesti katsottiin liian työlääksi. Hieman matkalla kyllä alkaa mietityttää poispääsy, jos vaunulle käy huonosti, tiellä kun on tornissa kaksikin miestä. Tästä lataaja ottaa ammuttavaa ensin, 27 laukausta lisää löytyy vaunun rungosta edestä ajajan vasemmalta puolelta.. No, Parolannummen panssarikentällä ei liene kovin suurta vaaraa saada koeajon aikana nuoliammusta kylkeen tai miinaa telan alle. n VAUNUN toissijaisena aseistuksena säilytetään FN MAG, joka lisää vaunuaseidemme kirjoa, mutta ampuu samaa 7,62 mm NATO-patruunaa kuin vanhempien Leopardiemme saksalaiset MG 3 -konekiväärit. Jossakin on kuulemma myös pohjaluukku, mutta sen tarkempi sijainti ja käytön kokeilu jää silleen. Lisäksi luukun päällä on, tornin asennosta riippuen, runsaasti vapaata tilaa. n TORNISSA on paikka 15 laukaukselle takaosassa vasemmalla. Luukku on mahdollista tiivistää paljetiivisteellä. 70 SUOMEN SOTILAAN panssarit käden paikkoja löytyy tueksi kokemattomallekin. Vuosia sitten koeajamassamme Puolustusvoimiemme arsenaalista yhä löytyvässä vanhemmassa A4-versiossa on oikeasta takakulmastaan saranoitu ajajan luukku, jota ensin hieman kohotetaan ja käännetään sitten sivuun oikealle. Koska uuden A6-version tornin etupanssarointi on huomattavasti tuhdimpi, ajajan luukku muutettiin oikealle liukuvaksi kammesta pyörittäen, eikä luukun päällä ole enää juuri tyhjää tilaa. Tositilanteessa vanhalla sen enempää kuin uudellakaan vaunulla ei juurikaan voi ajaa pää ulkona luukusta, koska vaununjohtajan ja ampujan tähtäinten mukana kääntyvä torni ja omaa elämäänsä elävä, vakautettu kanuuna saattaa viedä ajajan pään mennessään – tämä on oikeastaan kaikkien vakautetulla kanuunalla varustettujen nykyvaunujen piirre
Vaunun hallintaan vaikuttavat vivut ja muut tilpehöörit ovat sen sijaan mukavasti käsillä, mittaritaulu lukuisine katkaisijoineen vasemmalla sivulla, oikealla vaihteen ja ajosuunnan valitsin sekä niiden edessä seisontajarrun vipu; kaikki mukavasti käsillä ilman minkäänlaista kurkottamista. …182 cm pitkälle ajajalle ajoasennosta tuli vähän köyry.. Tornin pyörittely metsämaastossa lieneekin oma tieteenhaaransa, eli parempi pysyä aukealla ja vahtia putkea. Ainoa ajajan näkökentässä selvästi oleva mittari on edessä hieman oikealla oleva ”kello”, joka kertoo tornin asennon. Omituista kyllä, korkeutta ei pysty säätämään, ja ainakin tällaiselle 182 cm pitkälle ajajalle ajoasennosta tuli vähän köyry. 71 SUOMEN SOTILAan panssarit Pedon puikoissa Ajajan istuin on sopivan tilava, jotta siinä pystyy toimimaan, selkänojan saa henkilöautomaisesti säädettyä haluamakseen, ja takaa ylhäältä kääntyy vielä niskatuki varmistamaan ajajan paikallaan pysymisen. Kun hallintalaitteiden paikat tulevat tutuksi, niin tässä vaunussa ajaja todella löytää ne helposti vaikka unissaankin, kuten kulunut hokema kuuluu. Ajon aikana ajajan olisi syytä katsella lähinnä prismoista eteensä, jotta vaunu pysyy hallinnassa. Mittaritaulu on sijoitettu vähän hankalasti ajajan vasemmalle puolelle, joten päätä pitää kääntää, jos tahtoo jotakin lukemaa tarkastella. Ajajalle tieto on tärkeä, koska jo pelkkä torni ylittää rungon sivut, ja jos torni osoittaa sivulle, tykin putken sivuylitys on jo aivan omaa luokkaansa. Saattaisi olla pitemmän päälle rasittavaa. Jotta näki mielestään riittävästi ulos prismoista, oli roikotettava päätä. Tuttua ja turvallista – saksalaista Kaikki ohjeet ja kyltit mittaritaulussa ja muuallakin ajajan tilassa ovat saksaksi. Oikeastaan aika yllättävää, että tällaisiin ergonomiaan ja sitä kautta taistelussa jaksamiseen liittyviä piirteitä löytyy yllättävän usein nykyaikaisistakin sotilasajoneuvoista
Koska vaunussa on automaattivaihteisto, ei vasemmalle jalalle ole muuta tehtävää kuin tarjota tukea, oikea jalka riittää kaasueli syöttöpolkimen ja jarrupolkimen hallintaan. Ajo-opettajan varoituksen äkäisistä jarruista kun pitää mielessä, niin jarrutuskin onnistuu hyvin pienellä voimalla. Yllättäen ajajalle ei ole tarjolla minkäänlaisia vöitä, näin nopeaan laitteeseen olisi oikeastaan voinut kuulua vaikka nelipisteturvavyöt. Prismoista katselu aiheuttaa ainakin kokemattomalle vähän epätodellisen tunteen, jota vielä tehostaa ajajan paikalle kuuluvat hyvin vähäiset äänet. Minulle prismat olivat vähän turhan alhaalla ja ajoasennosta tulee vähän selkä köyryssä istumista. Ei kuulu moottorin mylvintä eikä telan kova kalkatus, kerrankin kuulee hyvin ja ensi kerralla oikein, mitä vaununjohtaja puhelulaitteen välityksellä käskee. No, se ei saksan kielen taitoista haittaa. Polkimet ovat sopivalla ja mukavalla etäisyydellä, eli näiltä osin ergonomia on ainakin itselleni sopiva. Vaunua ajetaan pääsääntöisesti luukun alta, eli ajaja näkee eteensä ja rajoitetusti sivuille vain prismoista…. Virrat päälle ja liikkeelle Vasemman olkapään tuntumasta löytyy virta-avain, jota kääntämällä asentoon 2 ollaan valmiit moottorin käynnistämiseen. Periskooppi on vakautettu, ja johtaja voi osoittaa sen avulla ampujalle maalin sekä tarvittaessa myös ampumaan, jos ampuja ei siihen enää kykene. 72 SUOMEN SOTILAAN panssarit Syynä tähän on se, että nyt koeajetun vaunuyksilön ”suomettamista” ei oltu vielä tehty, ja vaunu on lähes samassa asussa kuin edellisten alankomaalaisten omistajiensakin käytössä. Polkimien liikeradat ovat myös hyvät, eikä voimaa tarvita juuri ollenkaan. No, turvallisuus ennen kaikkea, insinöörit varmaan sanoisivat. Kovin kummoisia ohjeita ei koeajajalle ennen vaunun liikuttelua annettu, mutta eipä niitä tarvittukaan, kun ohjeet voi lukea ympäriltään. Samasta kojetaulusta löytyy starttinappi, jota painetaan puon VAUNUNJOHTAJAN KÄYTÖSSÄ on PERI-R 17 A2 -periskooppi, jolla näkee niin päivänvalossa kuin pimeässäkin 360 asteen panoraaman. Ohjaus toimii lentokonemaisella ratilla, joka tarjoaa myös tukea ajajalle, itse asiassa aivan eri tavoin kuin eräissä vanhemmissa taisteluvaunutyypeissä käytetyt ohjaussauvat. Missään vaiheessa ei kuitenkaan tule sellaista tunnetta, että penkillä ei pysyisi. Vaunua ajetaan pääsääntöisesti luukun alta, eli ajaja näkee eteensä ja rajoitetusti sivuille vain prismoista, jotka kaventavat näkökenttää aika tavalla verrattuna siihen, että saisi luukusta päänsä ulos
Vasemmanpuoleisella ohjauksella varustetusta henkilöautosta kun siirtyy panssariin, jonka ohjaus on oikeastaan oikealla, niin huolellisuutta vaaditaan, ettei osu mihinkään. Ajo-opettaja kehottaa painokkaasti lisäämään syöttöä käännettäessä, telan tippuminen pois vetopyörältä liian pienellä kaasulla on jonkinmoinen ongelma, ja sitähän me kaikki haluamme välttää. Telat pyörivät päinvastaisiin suuntiin, ja vaunu siis pyörii keskiakselinsa suhteen. Vain prismoista maailmaa katselevalle kokemattomalle ajajalle vaunun mittasuhteiden mieltäminen on hieman hankalaa, sama koskee sitä, missä laidat kulkevat. Automaattivaihteisto hoitaa työnsä moitteettomasti ilman ihmeempiä nytkähdyksiä vaunun menossa, vaihteen vaihtumisen huomaa pikemminkin kierroslukumittarista, kun moottorin kierrosluku laskee suuremman vaihteen kytkeytyessä päälle. Kun nostaa kierrokset 1 500:aan ja kääntää rattia vasempaan, niin vaunu lähtee kääntymään vasemmalle paikallaan. Ehkä vaunussa pitäisi olla sellaiset vanhan ajan ojakepit etukulmissa kuin muinoin kuorma-autoissa. Jotain poikkeavaa kuitenkin löytyy, ja se selviää, kun vetää vaihteenvalintatikun itseään kohti. Mittarit heräävät jo virran päälle laittamisesta ja alkavat näyttää lukemia. Temppu ei onnistu kuin vaihteenvalitsin ykkösellä, ja kääntöpaikan on syytä olla tasainen ilman esteitä. Syöttöä lisää, jotta käännyttäessä suurempi kitka kompensoituu ja vauhti säilyy. Lyhyestä tikusta löytyy ykkönen, kakkonen ja kolmonen sekä automaattialue, aivan kuin mistä tahansa automaattivaihteistolla varustetusta henkilöautosta. Automaattivaihteisto hoitaa työnsä moitteettomasti ilman ihmeempiä nytkähdyksiä…. Tykin putki pyyhkäisee aika pitkältä, mikä on otettava huomioon. Paikallaan kääntymisen mahdollistava ohjausautomatiikka helpottaa vaunun liikkumista suomalaismetsän tai kaupunkiympäristön kaltaisessa ahtaassa ja runsaasti esteitä sisältävässä ympäristössä. Oikealla etuviistossa oleva seisontajarru vedetään vapaalle, mihin vaunu vastaa pienellä nytkähdyksellä. Kuuma moottori ei näytä moisia hehkutuksia tarvitsevan vaan on heti valmis käynnistykseen. Kovin ahtaassa parkkiruudussa tämä ei siis onnistu. Kääntyy vaikka paikallaan Vaunun automaattivaihteistoa hallitaan ajajan oikean reiden tuntumassa olevilla kahdella vivulla, joista toisesta valitaan, mennäänkö eteenvai taaksepäin, ja toisesta vaihteita. Vaunun oikea etukulma näkyy prismoista hyvin, mutta vasen oikeastaan ei. Parisen kertaa ajo-opettaja joutui huomauttamaan, että vasen puoli on turhan lähellä pusikoita, ajaja korjatkoon vaunun kulkua keskemmälle. Kun kaasua painaa, niin vaunu lähtee pehmeästi liikkeelle, ja vauhti kiihtyy sitä mukaa, kun poljinta painamalla lisätään syöttöä. 73 SUOMEN SOTILAan panssarit leen väliin, ja hehkutulpat moottorissa hoitavat hommansa. Kun merkkivalo kojetaulussa sammuu, niin napin voi painaa pohjaan ja 1 500 hevosvoimaa herää nöyrästi. Oikea jalka jarrupolkimelle, neutraalilla ollut lyhyt vaihteenvalitsimen siirto A-asentoon eli automaatille ja vaihteenvalitsimen boksin etuseinässä oleva ajosuunnan valitseva pikkuvipu vielä ylös, niin ollaan valmiit liikkeellelähtöön. Vaunu kääntyy sinne, minne rattia kääntää, ja ihmeemmin nykimättä
Vaan varovaisesti kun ottaa, niin peruuttaminenkin onnistuu. Näiden selvittämiseen näyttää olevan kaksi keinoa: joko ajaa niihin varovaisesti tai todella kovaa, jolloin vaunu ylittää ne käymättä pohjalla. Todellisuudessa ajajan tehtävä on toki huomattavasti monimutkaisempi ja harjaannusta vaativa, jotta maasto tulee taktisesti oikein käytettyä, ajajan muut velvoitteet hoidettua Leopardin koeajon jälkeen tulee ensimmäisenä mieleen, että suomalaisia panssarijoukkoja on syytä onnitella. Vaununjohtajalle opastamisen kuitenkin edelleen jättäisin, ei vaunun peruutuskamera nyt niin hyvä ole. Missään vaiheessa ei tule sellaista tunnetta, että voima loppuisi. Rattia vasemmalle käännettäessä vaunu kääntyykin oikealle. Kamera toki peruuttamista auttaa, aikaisemmin ajaja ei nähnyt taakse ollenkaan ja oli vaununjohtajan joko puhelulaitteen välityksellä tai maasta käsimerkein antaman informaation varassa. 74 SUOMEN SOTILAAN panssarit Suuren painonsa ja ilmeisen tehokkaan jousituksensa ansiosta panssarikentän epätasaisuudet eivät juurikaan vaunuun välity. Vaadittavat temput ovat hyvin yksikertaiset ja loogiset. Vaunu kiihtyy ja liikkuu kokoonsa ja painoonsa nähden yllättävän ketterästi, mihin melkoisella 1 500 hevosvoiman koneteholla lienee merkittävä osuus. Itse asiassa ajo-opettaja moitti liian hitaasta ajosta, nopeamminkin olisi voinut kuulemma ajaa. n Panssarikoulun johtaja Janne Hakaniemi.. Jotakin saksalainen insinööri kuitenkin on uudempaan versioon lisännyt, ja se on peruutuskamera. Ominaisuus vaatii hiukan totuttelua ja aivojen kytkemistä päälle pelkän ”perstuntuman” sijaan. Vaunu pysähtyy, kun jarrupoljinta painaa, ja ajo-opettajan varoitukset mielessä sitä tulee painettua varovaisesti. Erikoinen ja yllättäväkin juttu on, että peruutettaessa ohjaus muuttuu päinvastaiseksi. Meno on yllättävän tasaista, ja vasta suuremmat kuopat tuntuvat. Näyttö on ajajan vasemmalla puolella ikään kuin mittaritaulussa. Nykyaikaa peruuttamiseen Aikaisemmat ajokokemukseni Leopardista ovat versiosta A4, josta A6-versio poikkeaa ajajan näkökulmasta oikeastaan hyvin vähän. Vaunun hallinta ei ole oikeastaan sen kummallisempaa kuin automaattivaihteella varustetun henkilöauton ajaminen. Tai niin olen tottunut näissä koeajoissa menettelemään. No, jos alla on lainapeli ja sillä käytettynäkin hintaa noin kaksi miljoonaa, niin varovaisesti sitä kai on otettava. Helppo ajettava Vaunu on erittäin helppo ajettava, jos tarkoitetaan ajamisella sitä, että vaunun saa liikkeelle, siirrettyä haluamaansa paikkaan ja pysähtymään. Leopardin koeajon jälkeen tulee ensimmäisenä mieleen, että suomalaisia panssarijoukkoja on syytä onnitella
Toisen kerran niiden lähes satavuotisen olemassaolon aikana on käytettävissä maailman parhaimmistoon kuuluva – ellei paras – taistelupanssarivaunu. Nyt ajettiin kauniissa päivänpaisteessa pääsääntöisesti avoimella kentällä ilman huolen häivää, pimeässä tai vihollisen tulessa homma tietysti muuttuu vakavammaksi. Kaiken kaikkiaan Leopardista jäi erittäin hyvä vaikutelma. Leopardin koeajon jälkeen tulee ensimmäisenä mieleen, että suomalaisia panssarijoukkoja on syytä onnitella. n Suomen Sotilas kiittää Panssarikoulua ja sen johtajaa everstiluutnantti Janne Hakaniemeä koeajon mahdollistamisesta sekä kapteeni Pertti Kainulaista ja yliluutnantti Mika Saksalaa.. 75 SUOMEN SOTILAan panssarit ja yhteistyö muun miehistön kanssa on aukoton. Vaikka vaunutyyppi sinänsä on vanha, on se erittäin käyttökelpoisen oloinen ja edustanee oman alansa huippua. Edellinen kärkivaunuhan oli Renault FT 17, vuonna 1919
76 SUOMEN SOTILAAN panssarit Puolustusvoimien Alankomaista hankkimat Leopard 2A6NL -taistelupanssarivaunut ovat alkuperäisiä Leopard 2ANL -vaunuja, joihin on jälkikäteen tehty ensin suojaa ja johdettavuutta parantava KWS IIja myöhemmin vielä tulivoimaa parantava KWS I -modernisaatiot. Vaunu on varustettu 1990ja 2000-lukujen taitteen parhailla eurooppalaisilla ammunnanhallinta-, tähtäys-, valvonta-, viestija johtamisjärjestelmillä. Vaunussa on sen ohjattavuutta olennaisesti helpottava, pitkälle automatisoitu rattiohjaus. Tämän modernimpaa vaunukalustoa lännestä ei ole saatavilla. kanuunan putki) Kokonaisleveys: 3,47 m Korkeus: 2,87 m Maavara: 0,5 m Pääase: vakautettu 120 mm rihlaton Rheinmetall-kanuuna, 55 pituuskaliiperin putkella, 42 laukausta Latausjärjestelmä: manuaalinen Ammusvalikoima: alikaliiperiset nuoliammukset, sirpaloituvalla kuorella varustettu onteloammus, monikäyttöammus panssaroimattomia kohteita ja elävää voimaa vastaan Ampujan tähtäin: vakautettu tähtäin päiväkanavalla ja lämpökameralla, laseretäisyysmittari Vaununjohtajan tähtäin: 360. ja sivusuuntaisesti 30. Vaunun ajaja on sijoitettu vaunun etuosaan keskilinjasta oikealle ja vaununjohtaja, ampuja ja lataaja on sijoitettu torniin. rinne, 1,1 m korkea este, 3,0 m leveä kaivanto Telasto: johtopyörä edessä, 7 telapyörää, vetopyörä takana Jousitus: vääntösauvajousitus, 3 etummaisessa ja 2 taaimmaisessa telapyörässä iskunvaimennus Polttoainetilavuus: 1 200 l. Valmistusmaa: Saksa Palveluskäytössä: vuodesta 2001 alkaen Miehistö: 4 (vaununjohtaja, lataaja, ampuja ja ajaja) Taistelumassa: 60 200 kg Kokonaispituus: 10,97 m (ml. Leopard 2ANL on komposiittipanssaroitu, konseptiltaan klassinen panssarivaunu, jossa miehistötila ja torni sijaitsevat vaunun etuja keskiosassa ja takaosassa moottori voimansiirtoineen. kääntyvä vakautettu panoraamatähtäin päiväkanavalla ja lämpökameralla Muu aseistus: 2 kpl 7,62x51 mm FN kk Moottori: MTU MB873-Ka501 46 600 cm 3 kaksoisturboahdettu nestejäähdytteinen nelitahtinen monipolttoaineinen dieselmoottori, 1 500 hv (1 104 kW) @ 2 600 rmp Vaihteisto: Renk HSWL 354 hydrostaattinen/hydrodynaaminen planetaarinen vaihdelaatikko, 4 vaihdetta eteen ja 1 peruutusvaihde Maksiminopeus: 72 km/h eteen, 31 km/h taakse Toimintaetäisyys: 500 km Esteiden ylityskyky: pituussuuntaisesti 60
Lopulta Leopardissa on kuitenkin kyse tulivoimasta, liikkuvuudesta ja suojasta samassa paketissa ja parhaalla tavalla, mihin teknologia kykenee. Kuinka Saksan kissa syntyi ja kasvoi kaksaakuutoseksi?. Leopard 2 -konsepti ja sen sarjatuotantomalli, Leopard 2A4, jota hankittiin vuosina 2003 ja 2009 Puolustusvoimien käyttöön 139 vaunua, ovat osa Länsi-Saksan maavoimien panssarikaluston laajempaa kehityskaarta, josta lisää yksityiskohtaisemmin Suomen Sotilas -lehdessä. Samoista asioista, joista taistelupanssarivaunuissa on ollut kyse jo sata vuotta. 77 SUOMEN SOTILAan panssarit Maailman joka ikinen Leopard 2A5-, 2A6ja uusin 2A7-taistelupanssarivaunu on alun perin nähnyt päivänvalon osana kylmän sodan aikaista, vuodesta 1979 alkaen valmistettua Leopard 2A4 -vaunujen yli 3 000 kappaleen pitkää tuotantosarjaa, josta ne on sitten jälkeenpäin modifioitu uudemmiksi versioksi. Eräät vaunuyksilöt ovat käyneet läpi kaikki välipäivitykset
Puolet divisoonista oli panssaridivisioonia ja puolet panssarijääkäridivisioonia (mekanisoituja jalkaväkidivisioonia), mikä tarkoitti valtavaa määrää koulutettavaa henkilöstöä ja hankittavaa . TEKSTI: ALEKSEI KETTUNEN. Länsi-Saksan asevoimien Bundeswehrin maavoimat (Bundesheer) päätettiin luoda vain muutamassa vuodessa kolmen armeijakunnan vahvuisiksi, ja niissä olisi yhteensä 12 divisioonaa (eli 36 prikaatia). 78 SUOMEN SOTILAAN panssarit T oisen maailmansodan voittajavaltioiden, Yhdysvaltojen, Ison-Britannian, Ranskan ja Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeisiin vuonna 1945 jakama, demilitarisoitu ja sotateollisuutensa menettänyt Saksa jakautui vuonna 1949 kahdeksi valtioksi: länsimieliseksi Saksan liittotasavallaksi (Länsi-Saksa, BRD, Bundesrepublik Deutschland) ja Neuvostoliiton satelliittivaltioksi, Saksan demokraattiseksi tasavallaksi (Itä-Saksa, DDR, Deutsche Demokratische Republik). Kylmän sodan kiristyessä suurvallat remilitarisoivat kummatkin Saksat vuosina 1955–1956 hirvittävällä kiireellä
Seuraavaksi hankittiinkin jo huomattavasti modernimpia keskiraskaita M48 Patton II -vaunuja eri versioina: 200 M48A1-, 200 M48A2ja 1 492 kappaletta M48A2C-vaunuja noin 600 000 Saksan markan yksikköhintaan. Saksalaiset päättivät käyttää projektissa kehitettyjä innovaatioita uuden kansallisen vaunun suunnittelussa. Koska Leopard 1:n kasvuvaran päättyminen oli nähtävissä, M48:n korvaajaksi päätettiin kehittää uusi vaunu, josta tuli aikanaan Leopard 2. Yhdysvaltojen asevoimien rivivahvuudet, varastot ja tilaukset olivat ainoat paikat, joista olisi saatavissa tarpeeksi nopeasti riittävä määrä panssarikalustoa. Leopard 1 oli erittäin moderni, muita länsimaisia aikalaisiaan kehittyneempi vaunu, jossa oli panostettu taktiseen maastoliikkuvuuteen jopa osittain suojan kustannuksella. Hankkeen varaslähtö tapahtui jo vuonna 1963 amerikkalais-saksalaisen tulevaisuuden panssarivaunun MBT 70 -projektissa, jota ei kuitenkaan viety päätökseen saakka vaan lopetettiin vuonna 1970. Koska M47-vaunu, joka oli alun alkaenkin mielletty väliaikaiseksi pakkohankinnaksi, oli jo hankintahetkellä vanhentunut, päätettiin Länsi-Saksassa kehittää ensimmäinen sodanjälkeinen kansallinen taistelupanssarivaunu Leopard 1, jonka kehitys alkoi vuonna 1957. Nyt saksalaisilla oli haluamansa vaunu, josta tuli merkittävä vientimenestys. Pentu syntyy M48 oli ensimmäinen amerikkalaisvaunu, joka oli sekä moderni että saksalaisten kehittynyttä panssarimakua edes osittain vastaava. Heerin ensimmäisiä panssarivaunuja olivat 1 110 amerikkalaista keskiraskasta M47 Patton I -vaunua (toimitettu 1956–1957) ja 602 kevyttä M41A1 Walker Bulldogia (toimitettu 1956–1960). Sen jälkeen kun Leopard 2AVja XM1 Abrams -protyyppien ympäriltä oltiin tuloksetta yritetty kehittää vielä laajempaa amerikkalais-saksalaista yhteistyötä, hankkeet eriytyivät lopullisesti vuonna 1977. n ALAVASEMMALLA M47-vaunu, joka on käytännössä toisen maailmansodan M26 Pershing -vaunu uudella tornilla.. Amerikkalaiset menettelivät aivan samoin ja loivat lopulta M1 Abrams -taistelupanssarivaunun. n OIKEALLA kahdella raskaalla kk:lla ja picnicvarjolla varustettu M48 Vietnamissa. Neuvostopanssarien nopean kehityksen myötä myös muuten aivan kelvollinen, kertaalleen välimodernisoitu M48 alkoi osoittaa ikääntymisen merkkejä. Saisivat selvitä siis sillä, mistä piti päästä kotimaassa eroon. Huomaa kummankin vaunun tornin “omatekemä” lisäsuoja singoilta. Yhteistyön ainoaksi lopn YLÄVASEMMALLA M48-vaunun telaketjun korjaus Vietnamissa. Toimitukset jatkuivat vielä 1960-luvun puolelle. Saksassa valmistettiin omaan käyttöön vuosina 1965–1970 Leopard 1 -vaunuja siten, että niitä oli modernisointeineen enimmillään käytössä 2 437 vuonna 1976. Toimitushetkellä kummatkin vaunut olivat jo poistumassa palveluskäytöstä Yhdysvalloissa, mutta näin tiukalla aikataululla ei ollut valinnanvaraa, eikä saksalaisiin kenties vielä täysin luotettu. Ratkaisu miellytti varmasti myös vielä tuolloin taloudellisesti tiukoilla ollutta mutta nopeasti kasvavaa Länsi-Saksaa. SUOMEN SOTILAan panssarit 79 kalustoa: 370 000 miestä, 6 000 taistelupanssarivaunua ja 8 800 rynnäkköja kuljetuspanssarivaunua
Se on tyypillinen 1970ja 1980-lukujen taitteen länsivaunu, joka on tehty saksalaisen laadukkaasti pienimpiä yksityiskohtia myöten nimenomaan sen aikakauden Länsi-Saksan tarpeisiin. Rauhan aikana jaetun Saksan kummankin pirstalevaltion asukkaat elivät maailman kahden suurimman sotilasliittoutuman valtavien iskunyrkkien keskitysalueella, joka sodan syttyessä muuttuisi taistelukentäksi. Käytännössä voimasuhteet ja doktriinit olivat sellaiset, että taistelut olisi käyty Länsi-Saksan maaperällä, mutta tulivaikutus ja sodan tuho mahdollisesti taktista ydinasetta myöten olisi tuntunut kyllä Frankfurt an der Oderista Frankfurt am Mainiin. Sisäpoliittisista syistä ja sodan tuhojen minimoimiseksi taistelut pitäisi joko siirtää vastustajan maanperälle (siis siihen toiseen Saksaan) tai estää viimeiseen saakka rintaman taipuminen syvälle omalle alueelle. Heerissä se korvasi ensin M48-vaunut ja myöhemmin myös Leopard 1 -kaluston ja Euroopassa se tuli kaikkiaan 11 eri valtion käyttöön. Kummankaan Saksan alue ei ollut itä-länsisuunnassa erityisen syvä, elintärkeitä kohteita oli tasaisesti siroteltuna molemmissa maissa koko alueen leveydeltä, ja maasto sopi hyvin panssarisodankäyntiin. Tästäkin vaunusta tuli valtava vientimenestys, ja siitä on valmistettu tai on tarjolla noin sata eri versiota ja modernisaatiota. Länsi-Saksan puolustusministeriö teki 1 800 vaunun Leopard 2 -tilauksen syyskuussa 1977. Kevyehkö ja tehokas Leopard 1 oli aikansa maastokelpoisin länsivaunu.. Heerille valmistetettiin vuosina 1979–1992 kahdeksana eri tuotantosarjana yhteensä 2 125 Leopard 2 -taistelupanssarivaunua, jotka kaikki päivitettiin Leopard 2A4 -tasolle pieniä eroja lukuun ottamatta. Länsiaikalaistensa lailla Leopard 2A4 on heikohkosti suojattu muualta kuin etusektorista… n Norjan maavoimien Leopard 1A1-vaunuja harjoituksissa. Nuoruusvuodet Millainen peto Leopard 2A4 sitten oikein on. 80 SUOMEN SOTILAAN panssarit putulokseksi jäi M1 Abrams -vaunuun myöhemmin tullut saksalainen Leopard 2A4:n 44 pituuskaliperin rihlaamaton 120 mm:n Rheinmetall-kanuuna
Koska saksalaiset ovat jo kulttuurisesti kurinalaisia, pikkutarkkoja ja hyvin koulutettuja, tekniikka olisi yleensä koulutettaville ikäluokille jo valmiiksi tuttua ja Bundeswehrin panssariaselajikin oli tavallaan maavoimien eliittiä, joten vaunujen miehistöt oikein koulutettuina pystyisivät toimimaan tehokkaasti. Taistelunäyttämön ahtaudesta ja sen niin omilla kuin vastustajan joukoilla täyttymisestä johtuen strategisella liikkuvuudella ei olisi niin väliä; Saksan maaperällä käydyssä sodassa liike tarkoittaisi lyhyitä taktisia siirtymisiä etupäässä tulen alla. Koska saksalaisten tehokas tehtävätaktinen johtamistapa edellyttää koulutetun henkilöstön lisäksi vain osaavaa johtajaa sekä tarvittavaa johtamisjärjesVAUNU PURA JA KOKOA Yläkuvassa hollantilaisen Leopard 2A5 -vaunun runko osittain purettuna. Lisäksi vaunu voitaisiin toteuttaa ammattimiesten vähintään puoliammattimiehille – asevelvollisille – suunnittelemana optimoituna työkaluna. Alakuvassa moottorin ja voimansiirron muodostama kokonaisuus, joka voidaan vaihtaa vaunuun tarvittaessa maastossakin nopeasti.. SUOMEN SOTILAan panssarit 81 Panssarikaluston osalta vallinnut sodan kuva tarkoitti taktisesti mahdollisimman liikkuvaa vaunua, joka pystyisi hyödyntämään kaikki taistelukentän maaston tarjoamat edut, toimittamaan vihollisen niskaan mahdollisimman tehokasta ja kaukovaikutteista tulivoimaa sekä antamaan maksimaalista suojaustasoa etusektorista. Keskimmäisestä kuvasta näkyy hyvin vanha torni ja sen uudet kiilamaiset lisäsuojaelementit edestä katsottuna
Tarvittiin siis suurehko ja painavahko, tehokkaalla moottorilla varustettu vaunu, johon kaikki tarvittava mahtuisi. Korkea etusektoriin keskittyvä suojataso vaati suuria tehollisia seinämävahvuuksia (RHAe), mikä edellytti kehittyneen panssaroinnin käyttöä. Korkea ja kaukovaikutteinen tulivoima edellytti siirtymistä tuohon aikaan yleisestä 105 mm:n rihlatusta kanuunasta tehokkaampaan 120 mm:n sileäputkiseen kanuunaan, varsinkin kun itävaunuissa oli jo 125 mm:n rihlaamattomat kanuunat. Komposiittipanssarointi taas edellytti suoria pintoja ja hitsausliitoksia. Lisäksi se edellytti kehittynyttä ohjausjärjestelmää ja vetopyörästöä. Koska sota ei kestäisi vuosikausia, mutta sitä käytäisiin 24/7 äärimmäisen intensiivisesti ja joukkotuhoaseiden käyttö olisi varsin todennäköistä, vaunun pitäisi olla ergonominen, tilavahko ja jopa mukava miehistön kannalta. Koska lataaja päätettiin pitää ampumatarvikevalintoihin liittyvistä syistä, eikä ahtauskaan sopinut vaunun konseptiin, niin vaunusta tuli sisämitoiltaan, ulkomitoiltaan ja panssaroidulta sisätilavuudeltaan isokokoinen ja painava. Ensimmäiset koe-Leopardit käyttivät eroteltua panssarointia, mutta vuonna 1973 Yom Kippurin sodan suojan elintärkeyttä korostavien oppien mukaisesti se vaihdettiin monikerroksiseen komposiittipanssarointiin (ERA-suoja ei vielä tuolloin ollut käytössä). n KWS III -päivityksen 140 mm rihlaamaton kanuuna. Kova kolli Hyvä taktinen liikkuvuus edellytti vaunulta korkeaa teho-paino-suhdetta, joka olisi saavutettavissa joko pienentämällä vaunun kokoa ja painoa tai käyttämällä tehokkaampaa moottoria ja kehittyneempää voimasiirtoa. Jos vaunussa siirryttäisiin automaattilataukseen eli luovuttaisiin lataajasta ja hänen tarvitsemastaan tilasta, vaunun sisämittoja, panssaroitavaa sisätilavuutta ja painoa voitaisiin pienentää olennaisesti, varsinkin jos siitä tehtäisiin itävaunujen tapaan ahdas. …tornin sivujen etuosaan lisättiin pienempikokoiset lisäsuojaelementit.. Kasvavat lähtönopeudet ja monipuolistuva ampumatarvikelajitelma edellyttivät siirtymistä rihlaamattomiin putkiin. 82 SUOMEN SOTILAAN panssarit telmää, niin johdettavuuskin olisi korkealla. Paino ei kuitenkaan ollut ongelma, koska käytettävissä oli tehokas 1 500 hv:n moottori, hyvä voimasiirto, kehittynyt ohjausjärjesteln KWS II -päivityksen tornin etuosan ja sivujen etuosan lisäsuojaelementit kiinnikkeineen
Modernisaatio-ohjelma kiteytyi kolmeksi eri versioksi: tulivoimaa uuden pidemmän 55 pituuskaliiperin kanuunan ja parempien ampumatarvikkeiden avulla parantava KWS I, vaunun suojaa ja johdettavuutta parantava KWS II sekä uuden tulivoimaisemman 140 mm kanuunan sisältävä KWS III. Länsiaikalaistensa lailla Leopard 2A4 on heikohkosti suojattu muualta kuin etusektorista, ja koska se on tehty kuin Mercedes-Benz, se ei soveltunut vähemmän varakkaiden maiden massa-armeijoille kalleutensa takia. Silloin voisi etuna olla vaikka hieman huonompi vaunu, jota olisi suuria määriä. Aluksi tavoitteena oli Leopard 2A4 -modernisaation rinnalla vuosina 1983–1996 kehitteillä ollut täysin uusi, radikaalin moderni Leopard 3, mutta kylmän sodan päätyttyä ja puolustusbudjetin kutistuessa vaihtui vuonna 1993 painopisteeksi Leopard 2A4 -kaluston modernisointi. Myös Alankomaat tilasi 330 vaunun modernisaation. Leopard 2A4 sopii juuri laadukkuutensa ja luotettavuutensa takia miltei paremmin rauhan ajan koulutukseen kuin Molokin lailla kalustoa ja henkilöstöä hurjaa vauhtia kitaansa syövään kehittyneiden sotilasvaltioiden väliseen mekanisoituun massamaiseen sodankäyntiin. n Polttoaineen ja voiteluöljyn täyttöaukot on suojattu miehekkäästi. Sen enempää vauraan Länsi-Saksan kuin vaununsa halvalla hankkineen Suomenkin osalta tämä ei ole ongelma, koska kummaltakin loppuvat nopeammin miehet kuin vaunut. Aikoinaan koeajamamme Leopard 2A4 oli – ja on – Suomelle sopiva, taistelukelpoinen vaunu, jossa on omat etunsa ja puutteensa. Samalla rungon etuosan panssarointia parannettiin maltillisesti. Vaunun rungossa suurin muutos oli uusi ajajan luukku, joka ei enää ensin kohonnut ylös ja sitten kääntynyt sivulle käsivoimin, vaan liukui nyt sivulle sähköisesti. Lokakuussa 1992 (yhdistynyt) Saksa, Alankomaat ja Sveitsi allekirjoittivat sopimuksen KWS II -modernisaatiosta niin kutsutussa Mannheimin konferenssissa. n Tornin sivuille sijoitettu vaunun suojasavuja erikoisheitejärjestelmä. n Vaunujohtajan luukku ja sen edessä oleva etulaajakulma-tripleksi takaa katsottuina.. Kaiken kaikkiaan länsisaksalaiset saivat toteutettua sangen laadukkaasti juuri omien tarpeidensa mukaisen vaunun, joka on hankalimpia maastoja ja heikoimpia siltoja lukuun ottamatta sopinut hyvin Suomenkin oloihin. Ne vaan täytyy pitää mielessä. Mannheim-modifioidun Leopard 2 -vaunun vuosien 1993–1994 testauksen myötä Saksan puolustusministeriö teki vuonna 1993 Krauss-Maffeille tilauksen 225:n Leopard 2A4 -vaunun päivittämisestä KWS II -ideologian mukaan Leopard 2A5 -tasolle. 83 SUOMEN SOTILAan panssarit mä ja vetopyörästö, joten vaunu oli hyvin maastokelpoinen Saksan kaltaisessa helpohkossa maastossa – siirtomatkathan olisivat lyhyitä. Ensimmäiset modernisoidut Leopard 2A5 -vaunut luovutettiin tilaajalle 30.11.1995. Uusittu kisu Jatkokehitys käynnistyi jo vuonna 1983 lähinnä itäpanssarien voimakkaan kehityksen takia. Sopimukseen sisältyi vielä 125 vaunun modernisaation lisäoptio. Uuden tornin takia ajajan luukun yläpuolella oleva vapaa tila pieneni lähes olemattomaksi. Vaikka pääpainotus oli suojan, tulivoiman ja johdettavuuden kehittämisessä, kaikki muutkin tarjolla olleet parannukset päätettiin tutkia
Myös ammunnanhallinta-, viesti-, johtamissekä tähtäysja tähystysjärjestelmät vaihdettiin modernimmiksi. Palovaaran alentamiseksi kanuunan sähköhydraulinen vakautin ja suuntausjärjestelmä vaihtui sähköiseksi. Ruotsalainen Strv 122 on etusektorista vielä tuhdimmin suojattu 2A5:n evoluutio, joka on Ruotsissa uusimpia materiaaleja ja valmistusteknologioita käyttäen lisenssivalmistettu uustuotantovaunu. Demovaunuun oli lisäksi asennettu tornin päälle kauko-ohjattava kk-moduli. Muilta osin eroja Leopard 2A5:een ei juurikaan ole. Samoin menettelivät myös Alankomaat, Espanja ja Kreikka. Pidempiputkisen 55 pituuskaliiperin 120 mm kanuunan sisältävä KWS I -modernisaatio, jonka myötä vaunujen mallimerkinnäksi tuli Leopard 2A6, tehtiin Saksassa 225:lle jo 2A5-tasolle päivitetylle vaunulle vuosina 2001–2006. Samalla modernisoitiin vaunujohtajan tähtäin ja vaunun viestija johtamisjärjestelmät. Vuosina 2021–2026 tämä uusi kanuuna olisi tarjolla suomalaistenkin Leopardeille tulivoiman kasvattamiseksi. Samalla ampujan tähtäin siirrettiin tornin etupinnalta tornin päälle sen muodostaman ballistisen aukon poistamiseksi. sektorissa. Samalla tornin sivujen etuosaan lisättiin pienempikokoiset lisäsuojaelementit. Tätä samaa modernisaatiota tarjotaan myös hieman uudistettuna mallimerkinnällä Leopard 2A7+. Kaukomaiden kuumaa ilmastoa silmällä pitäen vaunu on varustettu tehokkaammalla voimakoneella ja ilmastointijärjestelmällä. Leopard 2A6:n kanuuna hidastinja palautinkoneistoineen painaa noin 3 000 kiloa, ja uusi kanuuna tulisi painamaan yli 3 500 kiloa. Kaikkiaan 350 saksalais-Leopardia päivitettiin 2A5-tasolle vuosina 1995– 2002. Risteytys Uusin Saksassa vuodesta 2014 alkaen palveluskäytössä oleva Leopard-päivitys on Leopard 2A7, joka perustuu kanadalaisten paremmin miinoilta suojattujen Leopard 2A6M -vaunujen käyttökokemuksiin Afganistanissa. Tornin taakse lisättiin enemmän ulkoista säilytystilaa ja tornin sisälle tuli sirpalesuojakerros. Suojan parantamisen rajoittaminen etusektoriin ja torniin oli järkevä päätös, koska juuri sinne tulee valtaosa osumista, ja samalla painon kasvaminen saatiin pidettyä maltillisena – vain 10 %. Viimeisin uutinen Leopard 2 -modernisaatioiden tapahtumarikkaasta maailmasta on se, että Rheinmetall kehittää lähinnä T-14 Armata -taistelupanssarivaunun taltuttamiseen uutta 130 mm:n 51 pituuskaliiperin kanuunaa, jonka ammuksen liike-energia putken suulla olisi 50 % korkeampi kuin nykyisellä 120 mm L55 -kanuunalla. Leopard 2 -modernisaatioprojekteista on ainakin tarjonnan perusteella tulossa jo alkuperäisen valmistuksen kanssa yhtä suuri markkina: tarjolla on niin Leopard-valmistajan kuin sen saksalaisten alijärjestelmätoimittajien omia projekteja, ja uusimpana tulokkaina ovat kolmansien maiden yritykset. Hiipuvien puolustusbudjettien 2000-luvulla tulivoimaisemman 140 mm kanuunan sisältävä KWS III -modernisaatio koki luonnollisen kuoleman, mutta sekä kanuunat että ampumatarvikkeet ehdittiin suunnitella ja testata. Samalla ampumatarvikkeita parannettiin. Sotakokemusten pohjalta saksalaiset ja hollantilaiset kehittivät kaupunkitaisteluihin ja rauhanturvaoperaatioihin optimoidun Leopard 2 PSO-VT (Peace Support Operation) -demovaunun, jossa suojaa on parannettu myös rungon ja tornin sivuilla erillisen kaupunkisodankäyntiin tarkoitetun lisäsuojasarjan avulla. Vaunun taistelumassa on kaupunkipanssaroinnilla varustettuna noussut 66,7 tonniin eli taas 10 %. Uuden, 44 pituuskaliiperin putken korvanneen, 1 320 mm pidemmän 55 pituuskaliiperin putken mukana nuoliammusten lähtönopeudet kasvoivat jopa 1 800 m/s tasolle, mikä johti uusien ampumatarvikkeiden kehittämiseen. Uusi modulaarinen lisäsuoja perustuu nanokeramiikasta sekä titaanija metalliseoksista valmistettuun komposiittisuojaan, joka suojaa vaunua sinkojen osumalta 360. Lopputuloksena oli etusektorista huomattavasti paremmin suojattu vaunu, jonka taistelumassa kohosi 55:stä 60:een tonniin, mikä ei juurikaan vaikuttanut 1 500 hv:n moottorilla varustetun vaunun liikkuvuuteen. 84 SUOMEN SOTILAAN panssarit Entistä paksumpi Vaikka torni säilyi sekä sisäpuolelta että rakenteellisesti lähes entisellään, sen etuosaan ja tykin maskiin lisättiin suurikokoiset kiilanmuotoiset lisäsuojaelementit. Vaikka uusi kanuuna oli jo näytteillä Eurosatory 2016 -näyttelyssä Pariisissa, uuden kanuunan ja sen ampumatarvikkeiden kehitys on yleensä 5-10 vuoden tuotekehitysprojekti. Leopard 3:sta on sen verran uskottavaa tietoa, että Ranskan asevoimien Leclerc-panssarikaluston hovitoimittajan Nexter Systemsin ja Leopardien valmistajan Krauss-Maffei Wegmannin yritysfuusion myötä KANT-yritykseksi (KMW And Nexter Together) muuttuneen valmistajan seuraava uusi vaunu Leopard 3/Leclerc/Leclerpard tulee olemaan varsin todennäköisesti saksalais-ranskalainen yhteisvaunu, johon on
Koska nykyisistä Leopard 2ja Leclerc-vaunuista – kuten kaikista muistakin kylmän sodan aikana valmistetuista länsipanssareista – loppuvat käyttöresurssit ja kehittämisvarat 2030-luvulla, uuden panssarivaunun suunnittelu olisi aloitettava jo lähivuosina. Mitä tulee Leopard 2A6:een vertailussa itävaunuihin, niin Venäjän asevoimien panssarikalustoa modernisoidaan ja uudistetaan kovaa tahtia. Pienemmillä, kevyemmillä ja ketterrämmilläkin pärjäisi halvemmalla, mutta sellaisia ei ole tarjolla – lännessä. Lopulta panssarivaunuhan on vain yksi, joskin merkittävä osa modernin maasodankäynnin laajempaa palettia. Valtaosalla Suomen metsäteistä suoran näkyvyyden etäisyys on korkeintaan 800 metriä tai pikemminkin noin 400. Avainasemaan nousee taas kerran henkilöstön koulutus. Mitä tulee Puolustusvoimien hankkimaan sataan uuteen Leopard 2A6 -vaunuun, niin ne kuuluvat länsivaunujen parhaimmistoon ja saattavat olla eräissä olosuhteissa jopa kaikkein parhaitakin. Eli jos siellä tulee vihollisvaunu vastaan, uusimmat tähtäimet, pisimmät putket ja läpäisykykyisimmät nuoliammukset ovat tarpeettomia. SUOMEN SOTILAan panssarit 85 tarjolla uusi Rheinmetallin 130L51-kanuuna. Länsimailla ei ole enää 2000-luvulla ollut ylläpidettävissä olevaa teknologiaetumatkaa panssarikalustossa, sen alijärjestelmissä tai ampumatarvikkeissa, eli nyt ratkaisee se, kenellä on varaa ja halua panostaa muita enemmän uusien vaunujen kehittämiseen ja nykyisten vaunujen modernisoimiseen. n 120 mm ampumatarvikkeita: siniset ovat harjoitus-, vihreät sirpaleja musta on nuolilaukaus.. Suomen katti Useiden tuhansien Leopard 2 -vaunujen eri versioiden käyttäjille tullaan kaikesta huolimatta tarjoamaan uusimpia herkkuja jo pelkästä markkinan koosta johtuen ainakin siihen saakka, kun niitä aletaan poistaa käytöstä laajassa mittakaavassa. Vasta palveluskäyttöön tulevien päivitettyjen T-90AM-vaunujen ja uusien T-14 Armata -vaunujen kanssa joudutaankin jo käyttämään Leopard 2A6:n etuja ja vahvuuksia painottavaa taktiikkaa. T-72B3 tai T-90A, jotka pystyvät ampumaan uusia pitkiä nuoliammuksia, ovat Leopard 2A6:n kanssa kutakuinkin tasavertaisia, joskin kolmasosan kevyempien ja maastokelpoisempien itävaunujen taktiikka on hieman erilainen. Ihmevaunuja ei ole olemassa, ja jokaisen vaunun pysäyttämiseen tai tuhoamiseen löytyy ihan varmasti konstinsa, varsinkin suomalaisessa maastossa. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että jos tuhansien järvien (ja soiden) enimmäkseen metsäpeitteisessä Suomessa valmistettaisiin itse taistelupanssarivaunuja omaan käyttöön, niin sellainen vaunu voisi näyttää aivan toiselta
86 SUOMEN SOTILAAN panssarit Mies, joka hävitti Hitlerin ruumiin! Suomen Sotilaan toimitus tapasi 2000-luvun mittaan useita kertoja eri yhteyksissä reippaan saksalaisen veteraanin, jonka voi sanoa taistelleen todella loppuun asti, sillä hän oli panssareineen mukana aina Berliinin kukistumiseen asti. Yhteys Suomeen säilyi ystävämme syksyllä 2016 päättyneen elämän loppuun asti yli seitsemän vuosikymmenen ajan. Veteraani kertoi pari vuotta ennen kuolemaansa Suomen Sotilaalle viimeisistä päivistä Berliinissä – huhtikuussa yli 70 vuotta sitten. Hänellä oli myös yhteys suomalaisiin, sillä saksalaismies aloitti sotimisensa itärintamalla SS-divisioona Wikingin Nordland-rykmentissä. Mies, joka hävitti Hitlerin ruumiin ja todisti Bormannin kuoleman!. Samassa komppaniassa oli useita suomalaisia SS-vapaaehtoisia
Palvelus jatkui SS-rykmentti Nordlandin ensimmäisessä pataljoonassa Klagenfurtissa nykyisessä Itävallassa. Vanhan herran, ryhdistä, katseesta ja puheesta tunnisti kuitenkin loppuun asti sen vuonna 1921 syntyneen miehen, joka Hitler-Jugendin ja teurastajanopin jälkeen astui asepalvelukseen huhtikuussa 1940 SS-rykmentti Germaniaan Hampurissa. Sairastelun ja koulutusyksiköissä palvelun jälkeen hän liittyi syyskuussa 1941 taas omaan joukkoonsa, Nordland-rykmentin 5. Tämä juttu perustuu Kari Kuuselan, Suomen Sotilaan päätoimittajan Jaakko Puuperän ja ruotsalaisen avustajamme Karl Ivar Mikael Johanssonin Georg Diersin kanssa käymiin keskusteluihin sekä tämän muistelmiin, jotka ilmestyivät vuonna 2012 nimellä Tiger in Berlin. komppaniaan, joka oli tuolloin jo kaukana idässä. Oman komppaniansa suomalaisista Diersille on jäänyt parhaiten mieleen Paavo Vierto, mäkihypyn maailmanmestan TEKSTI: KARI KUUSELA. Toki oli Wiking-divisioonaan jo kesäkuussa 1941 liitettyjä suomalaisia Diersinkin komppaniassa. Georg Diers nukkui pois syksyllä 2016. SS-mies Diersin sotatie vei hänet kiväärimiehenä talveksi 1941–42 Mius-joen varrelle, naapuriin tuli tammikuussa 1942 suomalainen SS-pataljoona. 87 SUOMEN SOTILAan panssarit Potzdamer Platzilta Weidendammer Brückelle -Unterscharführer (alikersanttia vastaava arvo) Georg Diers vieraili Suomessakin toistuvasti pitkin 2000-luvun alkupuolta järjestellessään ”Steinerin miesten” eli Baltiassa vuonna 1944 taistelleen, SS-Gruppenführer Felix Steinerin johtaman kolmannen germaanisen SS-panssariarmeijakunnan veteraaniyhdistyksen vierailuja Suomeen ja Viroon
Haavoittuneen pitkä tie kotialueen sairaalaan alkoi. Asemien takaisinvaltauksessa Vierto haavoittui päähän ja kuoli myöhemmin. Sitä, onko hautausmaata muistomerkkeineen enää edes olemassa, emme tiedä. Joulukuun yhdeksäntenä 1941 – ennen suomalaispataljoonan saapumista rintamalle – sekä Diers että Vierto kuuluivat vanginsieppauspartioon, jonka oli tarkoitus edetä yön pimeydessä vihollisen puolella olleeseen kylään. Sotaajan lääkintähuollon paineissa oli täysi työ pitää miehet elossa ja tappavan kuolion vaara oli suuri. Kuukausien sairaalassa olon ja toipumisloman jälkeen Diers ilmoittautui kesäkuussa 1943 palvelukseen, mutta Garnison-Verwendungsfähig Heimat -luokittelun takia hän oli sovelias palvelukseen vain kotialueen varuskunnissa. Kohtalokas käänne tapahtui 23. Tästä huolimatta hän halusi taas rintamalle.. Hänet on haudattu Uspenskajaan Miuksen rintaman läheisyydessä olevaan Wiking-divisioonan hautausmaahan 34 muun suomalaisen kanssa. Sota on palannut Diersin ja suomalaisten vanhoihin taistelumaisemiin. Haavoittuminen Nordlandin ja SS-kiväärimies Diersin sota jatkui loppukesästä 1942 itään ja Kaukasukselle, aina Groznyin porteille, samaan tapaan kuin rykmentin kolmantena pataljoonana olleen suomalaisen SS-pataljoonan sota. Käsi meni todella huonoon kuntoon, se roikkui vain lihan ja jänteiden varassa. Lopulta käsi pelastettiin sairaalassa Wienissä. Lääkärit olisivat halunneet toistuvasti katkaista käden. syyskuuta, kun Diers haavoittui kranaatinheittimen kranaatin sirpaleista pahoin vasempaan käteen, selkään ja päähän. 88 SUOMEN SOTILAAN panssarit ri. Hautausmaa oli Suomen Sotilaan lukijamatkan kohde vuonna 2012, nyt se on kaukana Ukrainan kapinallisten – käytännössä Venäjän asevoimien – hallitsemalla alueella, lähellä Venäjän rajaa. Pahaksi onneksi komppanian vahvuinen joukko puna-armeijan sotilaita hyökkäsi samanaikaisesti saksalaisten asemiin ja valtasi ne osin. Diers kieltäytyi ja karkasi kertaalleen kenttäsairaalasta toiseen pelastaakseen kätensä
Panssaripataljoona siirtyi tammikuussa 1945 raskaine panssareineen itään Pommeriin, jossa se taisteli useaan osaan jaettuna sodan jäljellä olevat kuukaudet. SUOMEN SOTILAan panssarit 89 Panssarimieheksi Keväällä 1943 Nordland-rykmentti oli erotettu divisioonastaan ja sitä oltiin laajentamassa divisioonaksi. Alueella toimi myös PUNA-ARMEIJAN T-34-85 Brandenburger Torilla Berliinissä 2. Huomaa vaunun rungon ja tornin kyljissä olevat verkot, jotka on asennettu saksalaisten panssarinyrkkien ja -kauhujen varalta. Mustien vuorten itäpuolella komppanian kunnossa olevat neljä vaunua asettuivat 19. Huhtikuun 17. Ensimmäinen taistelu Diersin komppania, pataljoonan kolmas komppania, oli 30. Paikkakunta oli täynnä pakolaisia, ja paikalle saapui jatkuvasti uusia pakolaisryhmiä, jotka kertoivat hirvittävistä kokemuksistaan matkallaan länteen. Tuhottujen vaunujen määrä on hyvin dokumentoitu. BP K. germaaninen SS-panssariarmeijakunta), jonka kantajoukoksi uusi divisioona oli tulossa. Verkkoratkaisu muistuttaa 2000luvunkin käytäntöjä. Puna-armeija raiskasi, ryösti, tuhosi ja murhasi edetessään. wiin sekä Jacobshavenista Golnowiin ja Prenzlauhun. Huhtikuussa komppania siirtyi Oderin suuntaan, valmiusasemiin Angermündeen ja Frauenhageniin. Muodosteilla oli III (germanisches) SS-Panzerkorps (3. Syyskuussa 1944 Diersin yksikköä, nyt nimeltään Schwere SS-Panzer-Abteilung 503 (erillinen raskas panssaripataljoona, suora käännös olisi panssariosasto), alettiin varustaa Tiger II Königstiger (Kuningastiikeri) -vaunuilla. Loppuvuodesta 1943 yksikkö muutettiin Tiikeri-vaunujen opetuskomppaniaksi ja Diersillä alkoi tutustuminen raskaampiin vaunuihin, ensin Panttereihin Hannoverissa ja alkuvuodesta 1944 Tiikereihin Alankomaissa ja Saksassa. Diers panssarivaunu numero 314:n kera päätyi Rossow-nimiselle paikkakunnalle, jossa joukot lepäsivät pari päivää. Panssarivaunut kunnostettiin ja saatettiin taas taistelukuntoon. Saksan pääkaupunki on kukistunut, ja panssarimiehillä on syytä riemuun, he jäivät eloon. tammikuuta mennessä kulkenut Arnswaldeen, Stargardiin, koilliseen Stargardista, Masson Il-2 Stormovik -maataistelukoneet lentävät vallatun Berliinin yllä. Edessä oli panssarivaunuopintoja sekä lyhyt sotaretki Kroatiaan partisaanien vastaiseen operaatioon, jossa kalustona oli toisen linjan vaunukalustoa, joka kelpasi yhä partisaanien hätyyttelyyn. huhtikuuta varhain aamulla asemiin SS-Obersturmführer (luutnanttia vastaava sotilasarvo) Müllerin johdolla. Noin kello 10 ilmestyivät ensimmäiset puna-armeijan panssarivaunut Kuningastiikerien 88 mm kanuunoiden eteen melkoisen leveänä rintamana ja jalkaväen tukemina. toukokuuta 1945. Divisioonaan muodostettiin panssarein varustettu osasto, johon Diers sijoitettiin. Diers ei koskaan leveillyt luvuilla, kiistattomat luvut jouduimme kaivamaan muista lähteistä. Kaupunkitaistelussa näitä aseita käyttäville päättäväisille miehille, ja Berliinin tapauksessa myös Hitler-Jugendin pojille, löytyi hyviä kyttäyspaikkoja eikä aseiden suuri puute ja pieni kantama haitannut. päivänä Kuningastiikerit rullasivat Eberswalden kautta valmiusasemiin koilliseen Strausbergistä, ohi Klosterdorf-nimisen paikkakunnan. Diersin vaunu ja kolme muuta aloittivat 400 metristä tulituksen ja tuhosivat lyhyessä ajassa noin 40-50 vihollisen panssarivaunua, etupäässä tyyppiä T-34
Vuosi on 1946 ja purkutyöt käynnissä. Berliinin taisteluja käytiin käytännössä jo rakennuksen tuntumassa, kun Hitler päätti, että peli oli menetetty ja historian näyttämöltä oli syytä poistua. Moni kakku päältä kaunis. Kansallissosialismi rakentui propagandalle ja kulisseille, jollainen valtakunnankansliakin oli. Rakennus oli ulkoa näyttävä mutta sitä käytettiin hyvin vähän koska se oli epäkäytännöllinen ja tehty vain paraatijulkisivuksi.. 90 SUOMEN SOTILAAN panssarit REICHSKANZLEI Adolf Hilterin kerran niin komean valtakunnankanslian pahasti kärsinyt fasadi Vossstrassen varrella
Kuningastiikereitä hankaloitti vain palavista panssarivaunuista nouseva savu, neuvostovaunuista ei ollut minkäänlaista vastusta. Georg Diersin viimeinen taistelutehtävä oli johtaa kärkivaunua läpimurrossa Weidendammin sillan yli. Ensimmäisen panssariaallon jälkeen puna-armeija hyökkäsi jälleen leveällä rintamalla panssarein, mutta iltapäivällä hyökkäys laantui. Palavien panssarivaunujen savun vuoksi en nähnyt sitä selvästi. Iltapäivän lopulla panssarien luokse tuli huoltoajoneuvoja tuoden mukanaan ammuksia ja bensiiniä. Ajoimme korjaamolle, joka oli maatalossa Altlandsbergin lähellä. Viimeiset kaksi Jäljelle jääneet SS-Hauptscharführer (vastaa vääpeliä) Karl Körner ja Diers olivat jääneet panssarivaunuineen varmistamaan asemia, mutta heillä oli vain vähän ampumatarpeita jäljellä. – Ilman optiikkaa emme enää olleet taistelukunnossa. Huhtikuun 20. Toisen vaunun johtajana oli yksikön päällikkö SS-Obersturmführer Müller. Diers kertoi tilanteesta: – Noin 1 800 metrin päässä, Reichenowin ja Ihlowin välissä mäen päällä seisoi tehtävämme alussa kolme heinäkasaa, ja sitten näin vielä neljännen. päivä kului korjausten merkeissä, korjattavana n Veteraani on palannut vanhoille taistelupaikoilleen Berliiniin. Kun tarkastelin tilannetta kaukoputkella, lähti neljännestä tulipallo. Kaksi panssarivaunua ajoi noin 800 metriä taaksepäin metsään, kaksi jäi paikalleen varmistamaan asemia. Ei vastusta Diersin kertoman mukaan loivasti kumpuileva maasto tarjosi viholliselle jonkin verran suojaa, ja punapanssarit saattoivat piiloutua painanteisiin näkymättömiin. SUOMEN SOTILAan panssarit 91 panssarintorjuntatykkejä vaunujen tukena, mutta niiden osuus saaliista jäi vähäiseksi. Lukumäärä on saatu aikalaistodistajilta Reichenbergistä ja Alt-Friedlandista, missä neuvostosotilaat olivat edellisenä yönä hyökänneet siviiliväestön kimppuun ja kohdelleet etenkin naisia erityisen raa’asti. Neljä Kuningastiikeriä oli ilman omia tappioita pystynyt tuhoamaan yli neljästäsadasta vihollispanssarivaunusta 105. Suojattomat tykkimiehistöt tahtoivat usein joutua voimakkaan panssariylivoiman ja tykistötulen alla itse saaliiksi. Tunnistin myös JS-122:n (raskas 122 mm:n vaunukanuunalla varustettu Josif Stalin -vaunu, joka oli vakava vastustaja myös Tiikereille) siluetin ja erotin selvästi kranaatin, joka lensi panssarivaunuani kohti. Juuri ennen osumaa panssaritorniin sukelsin pois alta, ja kranaatti repi irti periskoopin, tornin kannen ja osia itse tornista. Hetken kuluttua puna-armeija hyökkäsi rajusti raketeilla taakse metsään, jossa kahden panssarivaunun miehistöt ajajaa ja lataajaa lukuun ottamatta kuolivat kaikki kaatuvien puiden alle. BP K W W W .S O LD AT EN BI O G RA PH IE N. Valitettavasti tällöin repeytyi irti myös tornin kattoon kiinnitetyn tykin tähtäinputki, veteraani muistelee
Tornin hitsauksen yhteydessä syttyi panssarissa tulipalo, ja sen sammuttaminen Tetra-nesteellä vaurioitti optiikkaa ja aseistusta, mistä aiheutui lisää korjattavaa. Vihdoin vaunu sai käskyn mennä korjaamolle Uhlandstrasselle hoidattamaan vaurioitaan. minut komennettiin radioitse tulleella käskyllä vaunuineni Reichstagiin, valtiopäivätalolle. Tässä vaiheessa Diers palasi taas itse vaununjohtajaksi. Kun olimme matkalla valtiopäivätaVAS. Seuraavana päivänä taistelussa Neuköllnistä vaununjohtaja haavoittui pahasti ja vaununjohtajaksi tuli kadun reunalla seisonut tuntematon Obersturmführer, jonka johdolla vaunu taisteli seuraavaan päivään, kunnes tämäkin vaununjohtaja haavoittui. Valtakunnankansleri Hitler käytti sodan ajan koppalakkia, jossa oli Wehrmachtin upseerikokardi, joten hänen lakistaan ei ole kyse. SS-UPSEERILAKKI on kiireessä jäänyt kantajaltaan. huhtikuuta Köpenickissä Neuköllniin Teltow-kanaalin sillan yli tulevan JS-122:n. Vaunu oli nyt alistettu Nordland-divisioonalle, jonka komentopaikka oli Potsdamer Platzin tuntumassa. Toisella puolella katua oli SS-Oberscharführer Karl-Heinz Turkin Kuningastiikeri, jonka kanssa Diersin vaunu hallitsi tätä Berliinin keskeistä aukiota. Diers kertoi viimeisistä taistelupäivistään toisessa maailmansodassa seitsemän vuosikymmentä aikaisemmin: – Iltapäivällä 30.4. – Miehistölle se oli pitkästä aikaa ensimmäinen yö, jonka saimme nukkua rauhassa. 92 SUOMEN SOTILAAN panssarit oli myös ketjuvaurio. Oberscharführer (ylikersantti) Turkin panssarivaunu jäi Potsdamer Platzille. päivänä Diers siirtyi Potsdamer Platzille Saarlandstrassen ja Anhalter Strassen suuntaan. Huhtikuun 29. Vaunu tuhosi muun muassa varhain aamulla 24. päivään saakka kahden muun vaununjohtajan johdolla taisteluihin. Kolmekymmentä nippuun Seuraavina kahtena päivänä Diersin vaunu toimi aivan Berliinin keskustan kaduilla Stadtmittessä, Lindenstrassella, Kommandantenstrassella ja Belle-Alliance-Platzilla. AMERIKKALAISET tutkivat Hitlerin ja Eva Braunin ruumiiden oletettua hävittämispaikkaa valtakunnankanslian pihalla sodan päätyttyä.. Berliiniin! Diersin Kuningastiikeri ajettiin Berliiniin Tempelhofiin korjaukseen, josta selviydyttyään se osallistui aina 26
päivänä toiminta-alueenamme oli valtiopäivätalon ympäristö, Brandenburger Tor aina Voitonpylvääseen (Siegeseule, muistomerkki keskellä Unter den Linden -bulevardikatua) saakka. Menestyksestä sain kiittää taitavaa ajajaani ja tarkkaa ampujaani, vanha veteraani muisti kiitellä miehistöään, työn tekijöitä elämänsä loppuun asti. Valtiopäivätalo oli jo pommitettu raunioiksi, istuntosalikin oli palanut. Neuvostoliittolaiset olivat asettaneet Kroll-oopperan eteen panssarivaunuja, oopperan kellarissa oli vielä saksalaisia haavoittuneita. Itä–länsi-akselilla teimme vastahyökkäyksen Kroll-oopperan luona. Aloitimme sen etuja takapäästä tukkiaksemme etenemisja paluureitin, ja lopulta kolmen neljännestunnin taistelun jälkeen paikalla savusi noin 30 neuvostopanssaria. Kun miehistöni oli saanut tarkemmat ohjeet, uskaltauduimme vaunullamme kulman ympäri ja aloimme tulittaa tätä suurta panssarivaunujoukkoa. Sisäänkäynnin puolelta näimme Kroll-oopperaan, ja oikealla meistä seisoi suuri joukko T-34-panssareita, varmaankin kolmisenkymmentä kappaletta, putket valtiopäivätaloon, siis meihin päin suunnattuina. Luultavasti myös he olivat vastaanottaneet meille tulleen käskyn. Pystyimme tulellamme pitämään rakennuksen etualan vapaaAMERIKKALAISET TUTKIVAT taistelujen jälkeen bunkkerissa sohvaa, jossa Hitlerin oletettiin surmanneen vastavihityn puolisonsa ja itsensä.. SUOMEN SOTILAan panssarit 93 lolle, neuvostoliittolaisilla alkoi erittäin vilkas radioliikenne. Vappu Berliinissä – Toukokuun 1
Sieltä otimme mukaan kaksi telamiinaa ja niihin sopivat vetosytyttimet. Aina kun tätä yritettiin, nousi ilmaan savupilvi ja viholliset tulittivat jatkuvasti kranaatinheittimin sekä tykein. Taustalla neuvostoliittolainen rynnäkkötykki, sekin tyypillistä Tiikerin ruokaa. Hitler oli tehnyt itsemurhan edellisenä päivänä, ja 1.5.1945 ilmoitettiin virallisesti johtajan kaatuneen taistelussa Berlinissä. Diers oli kaikkien saksalaisten sotilaiden tavoin vannonut valan johtajalleen Adolf Hitlerille. Radistimme Alex Sommer haavoittui päivän aikana ilmajohdosta. Yhteisellä matkallamme Ukrainaan vanhoille taistelupaikoilla vuonna 2008 Suomen Sotilaan päätoimittaja pyysi vanhaa vaunumiestä arvioimaan arolla silmämääräisesti etäisyyksiä kohteisiin, jotka tarkistettiin sitten kartalta ja GPS:llä. Minut oli käsketty valtakunnankansliaan, jätin panssarini Hotelli Adlonin eteen. Viimeinen palvelus johtajalle Perikato oli jo koittanut. Tieto alkoi levitä. Alimmassa kerroksessa oli edelleen saksalainen komentopaikka. – Käännellessäni Hitleriksi väitettyä pahoin palanutta ruumista ennen räjäytystä näin, että päässä oli tumma läiskä, varmaan luodin sisäänmenokohta, veteraani muisteli Kolmannen valtakunnan viimeistä vapunpäivää seitsemän vuosikymmenen jälkeen. Diers jatkaa muisteluaan Suomen Sotilaalle: – Kello 19:n tienoilla tuli taas lähtökäsky. Erityinen ongelma asutuskeskustaistelussa on sen kolmiulotteisuus. Kaupunkitaistelussa uhat ovat monenlaiset ja panssarivaunun miehistön on oltava todella tarkkana. Ne kuitenkin hiljenivät yksi toisensa jälkeen. 94 SUOMEN SOTILAAN panssarit na. Joko tekninen ongelma tai polttoaineen puute on saanut miehistön jättämään vaununsa. – Valtiopäivätalon yläkerrassa oli vielä pari meikäläisten raskasta konekivääriä, jotka ampuivat. Vastahyökkäys rakennukseen vaunumme tuella ei tuonut muuta tulosta kuin lisää reikiä umpeen muurattuihin ikkuna-aukkoihin, veteraani muistaa rajuja taisteluita hetkeä ennen kolmannen valtakunnan lopullista perikatoa. KA RI KU U SE LA. Päästäkseni hotellista minun täytyi juosta pitkin kellarien läpi puhkaistuja käytäviä, sitten ulos suureen ulkoportaikkoon, joka johti alas ja oli peitetty suurella levyllä, vain sisäänkäynnin kohdalla oli aukko, josta kuitenkin mahtui hyvin sisään. – Sanoin miehille, että ei polttaminen noin onnistu, ja otin heistä pari mukaani takaisin panssarini luokse. OIK. Neuvostosotilaiden tiedusteluryhmä tunkeutui valtiopäivätaloon ja pääsi asemiin rakennuksen keskiosaan, josta he ampuivat myös Diersin paksua vaunua ylhäältä käsin. Päästyäni rakennuksen läpi näin aukiolla muurin vieressä, että siellä yritettiin polttaa jotakin kaatamalla päälle bensiiniä. Metsästystä ja muun muassa Afrikan suurriistasafareita elämänsä iltaan asti harrastanut veteraani hallitsi myös etäisyyden arvioinnin. Hän joutui tekemään johtajalleen yllättävän viimeisen palveluksen tämän jo kuoltua. Ruumiista ei jäänyt jäljelle mitään, Diers vakuuttaa. Kun kysyn miehiltä, mitä he tekivät, kuului vastaus: ”Poltamme Führerin ruumiin.” Käytännönläheinen rintamaveteraani tiesi, ettei ruumis bensiinillä tuhoudu – vesi ei pala, ja ihmisruumiista valtaosa on nestettä. Virheet olivat alle viidenkymmenen metrin luokkaa ja etäisyydet muutamasta sadasta metristä reiluun kilometriin. – Suoraan Goebbelsiltä sain sitten seuraavanlaisen käskyn: ”Kokoontuminen FriedVANHA METSÄSTÄJÄ JA SAALIS. Georg Diers Ukrainassa vanhoilla taistelupaikoilla kesällä 2008. SCHWERE PANZER-ABTEILUNG 507:N TIIKERI II maaliskuussa 1945. Ampumatarvikkeita täydensimme Goebbelsin talossa Leipziger Strassella. Miinat laitettiin valtakunnankanslian luona olevan ruumiin alle, ja sytytimme ne vetonarulla suojasta
Myös Porsche valmisti Kuningastiikereihin torneja, jotka olivat toisennäköisiä. Ainakin vaunu 314 haukkui hintansa.. komppanian 1. joukkueen 4. SS-Sturmmann Bodo Hansen Sturmmann ja Rottenführer ovat SS:n korpraaliarvoja. Vaununumero 314 kertoo, että kyseessä oli 3. Vaunusta on hyvin vähän dokumentaatiota olemassa. Moni vaunu – kuten tämäkin – tuhottiin lopulta itse, ettei kallisarvoinen vaunu jäisi vastustajan käsiin. SS-Sturmmann Wolf-Dieter Kothe lataaja .................. SS-Sturmmann Alex Sommer ajaja ...................... Vaunun miehistö sodan lopussa, ennen kuin he itse tuhosivat ajokkinsa: vaununjohtaja .... SS-Unterscharführer Georg Diers ampuja ................. Usein ne eivät olleet koskaan edes saaneet kaikkia vaunujaan. vaunu. Suurin osa jäi marssiteiden varsille polttoainepulan tai muiden huolto-ongelmien kuten vikojen tai vastustajan ilmaherruuden takia. Diersin itsensä kuvan oikeaan yläreunaan ”Sütterleinschriftillä” signeeraaman kuvan mukaan vaunussa oli Henschell-torni. SUOMEN SOTILAan panssarit 95 – Kuningastiikeri 314, 3./Schwere SS-Panzer-Abteilung 503 Diersin Pzkpfw VI Tiger II, Königstiger R omantisoitu piirros Diersin vaunun taistelusta valtiopäivätalon edessä Berliinissä 1.5.1945. SS-Rottenführer Willi Kenkel radisti ................... Todellisuudessa komppanioilla harvoin oli enempää kuin murto-osa niille määrätyistä vaunuista. Diersin vaunu oli esimerkki siitä, kuinka tehokas ja taistelua kestävä työkalu järeä Kuningastikeri oli osaavissa käsissä
Goebbels oli jo tehnyt karmivan ratkaisunsa. Läpimurto… Diers palasi vaunulleen ja noin kello 21 hän oli Friedrichstrassen varrella olevan Weidendammer-sillan edustalla. 96 SUOMEN SOTILAAN panssarit richstrassen asemalle Weidendammer Brücken sillalle, siellä läpimurto näillä voimilla. Mukaan voisi tulla vielä kolmesta viiteen panssarivaunua. Hitlerin kuolema vei viimeisenkin velvoitteen taistella. En enää muista tarkkaan, mutta kyse oli kuulemma Mohnken tyttärestä ja sotilaspalvelijasta. Kuningastiikerin taakse kerääntyi vähitellen kolonna piirityksestä murtautumaan valmiita sotilaita ja siviilejä. Palattuaan panssarilleen useat asepukuiset henkilöt pyysivät Diersiltä, että he pääsisivät mukaan. Vanhemmat tappoivat lapsensa ja sitten itsensä. He eivät tietysti mahtuneet ahtaaseen torniin sisälle. Diers kertoo: – Mohnke asettui vaunun torniin hylsysäkin päälle ollakseen mahdollisimman vähän vaunumiehistön toiminnan tiellä. Diers kävi vielä kerran Friedrichstrassen U-bahnin asemalla ja puhui siellä parin korkea-arvoisen SS-upseerin kanssa. Läpimurto Oranienburgin suuntaan, yhdistyminen taisteluryhmä Wenckin kanssa, sitten heti edelleen Schleswig-Holsteiniin, siellä yhdistyminen kanadalaisiin voimiin ja valmistautuminen vastaiskuun itää vastaan”, Diers muisteli Hitlerin lähimiehen ja propagandajohtajan jo täysin todellisuudesta vieraantunutta käskyä valtakunnankanslian raunioissa. Ensimmäisenä oli suurikokoinen mies viitassa, sotilasarvomerkit eivät olleet näkyvillä, mutta Diers tunnisti SS-Bridageführer (kenraalimajuri) Wilhelm Mohnken, valtakunnankanslian taistelukomendantin. Moni tahtoi uskoa epätoivoisessa tilanteessa yhä ajatukseen siitä, että länsi kääntyisi Saksan puolelle puna-armeijaa vastaan. Brigadeführer Mohnke oli hyvin vaiBERLIINISSÄ SOTAA KÄYTIIN MYÖS MAAN ALLA, ylemmässä kuvassa puna-armeijalaiset tutkivat maanalaisen portaikkoa.. Mohnken jälkeen seuraan liittyi tyttö ja sotamies, jotka olivat Mohnken tuttuja. Paikalla oli kolme tai neljä panssarivaunua, rynnäkkötykkejä, pari panssaroitua miehistönkuljetusvaunua ja ennen muuta kuorma-autoja. Valahan oli vannottu nyt räjäytetylle ruumiille. Mutta todellisuudessa toivo oli jo mennyttä. Weidendammersilta oli tukittu panssariestein
Bormannin viimeinen matka – Vain lyhyen matkaa ajettuamme tulimme panssariesteelle Liesenstrassella, Chausseestrassen kulmassa ja pysähdyimme. – Käsitykseni mukaan valmistauduimme liikkeellelähtöön keskiyöllä tai vähän ennen keskiyötä, toukokuun 1. Meidän täytyi rikkoa panssarillamme este, joka sijaitsi Weidendammer-sillan alkupäässä, sillä esteeseen jätetyt kulkuväylät olivat Kuningastiikerille liian kapeat. – Kaikki mahdollinen panssarivaunusta ammuttiin pois, suurin osa telaketjujen päällä olevista lokasuojista, hinausköydet ja vaijerit, varatelakengät ja niin edelleen. Diers jatkoi muisteluaan vapunpäivän illalta seitsemän vuosikymmenen takaa. – Siispä, keskiyön aikoihin lähdimme liikkeelle. Kun avasin vaununjohtajan luukun, sukelsi komentajan puolelta esiin koppalakki, mutta pimeydessä en REICHSLEITER Martin Bormann oli eräs Saksan mahtavimmista miehistä ja pysyi Hitlerin rinnalla aivan loppuun asti. Kuten myöhemmin selvisi, aukko oli Oranienburger Torin maanalaisen aseman sisäänkäynti. Hänen seurassaan olleet kaksi henkilöä asettuivat tornin taakse moottoritilan kannen päälle. toukokuuta 1945. Ampujan välityksellä sain ajajan viime hetkessä kääntämään vasemmalle jalkakäytävälle. Mies pyysi päästä mukaan ja nousi moottoritilan kannen päälle. BP K. Mukaan tuli vielä korkea-arvoinen sotilashenkilö, arvomerkkejä ei kuitenkaan ollut näkyvillä. …Berliinistä Berliini antautui 2. 97 SUOMEN SOTILAan panssarit telias, hän kertoi meille ainoastaan Hitlerin kuolemasta. Hänelläkin oli viitta, ja ympärillä olevat kohtelivat häntä melkoisella kunnioituksella. päivä 1945. Samalla näin, että ajajamme ajoi meitä hurjalla vauhdilla edessä olevaa suurta aukkoa kohden minun pystymättä varoittamaan. Ajaessaan pitkin jalkakäytävää miltei seitsemänkymmentätonninen vaunu vei mukanaan kokonaisen rivistön raitiovaunun ilmajohtojen pylväitä ja johtoja, vanha vaununjohtaja muisteli hurjaa ajoa 2.5.1945 aamuöisessä Berliinin keskustassa. NEUVOSTOARMEIJAAN liitetyt puolalaiset Berliinin lopputaisteluissa. Kaupunki hengitti viimeisiä minuuttejaan, ennen kuin koko Saksa palaisi hetkeen nolla. Toisena oikealta tulevan kadun kohdalla – myöhemmin sain tietää, että kyse oli Ziegelstrassesta – jouduimme hirveään tykistön ja jalkaväkiaseiden tulitukseen. Panssaristani rikkoutui tässä rytäkässä myös vaunuradio
Näinkin, että jäljelle oli jäänyt vain kankaanja lihanriekaleita. Hänellä oli erinomaisen hyvät tiedot tapahtumista, ja hän sanoi minulle, että viimeinen vaunun kyytiin noussut oli Martin Bormann, Hitlerin kakkosmies ja Reichsleiter. BP K. Kolmesta vaunun moottoritilan päällä olleesta ei kukaan selvinnyt tulituksesta. Vähän matkaa ajettuamme osuimme saksalaisiin miinoihin, HITLER ja taisteluihin osallistuneita toisen luokan rautaristillä palkittuja Hitler-Jugendin poikia valtakunnankanslian pihalla 20. Lakissa näkyvä pääkallo selvensi, että kyseessä oli SS-Untersturmführer (vänrikki), joka sanoi olevansa Goebbelsin kuljettaja ja toinen adjutantti. Kenraalimajuri Erich Bärenfänger yritti saada järjestystä kaaokseen ja pyysi meitä ajamaan vaunullamme toiselle puolelle katua ja asettumaan läpimurtoyrityksen kärkeen. ”Olemme hävinneet sodan” – Eräällä vesipostilla oli naisia hakemassa vettä. 98 SUOMEN SOTILAAN panssarit nähnyt sitä tarkasti ja tartuin pistooliin. – Kysymykseeni, mihin vaunun takaosan päällä olleet ihmiset olivat joutuneet, hän vastasi, että heidän oli käynyt huonosti. Hitlerin käsi tavoittelee 12-vuotiasta Hitler-Junge Alfred Czechiä, joka sai ristinsä pelastettuaan haavoittuneita saksalaisia sotilaita Sleesiassa. Hän tunsi Berliinin kadut erittäin hyvin, oman kertomuksensa mukaan hän oli panssarin tullessa kohdalle hypännyt vasemmanpuoleiselle telan suojukselle ja pitänyt kiinni tornista, sillä hän tiesi, että Ziegelstrassella ammuttaisiin kiivaasti. Pysäytimme vaunun ja kumarruimme katsomaan, ketä toisella puolella oli, ja he olivat onneksemme saksalaisia. Ohitimme suurehkon ajoneuvokolonnan, mutta emme pystyneet näkemään, oliko se omia vai vihollisia. Ajoimme eteenpäin ja tulimme neuvostojoukkojen niin sanotulle toiselle kehälle Schönhauser Alleelle. PUNA-ARMEIJAN JS-2 Brandenburgin portilla toukokuun alkupäivinä 1945. Irrottauduimme raitiovaunun johdoista – mikä ei ollut mikään pieni työ – ja kierrettyämme panssariesteen ajoimme hitaasti eteenpäin. maaliskuuta 1945. Untersturmführer kertoi meille lisää valtakunnankanslian loppuvaiheista. Untersturmführer johdatti meidät Züricher Strassen ja Schönhauser Alleen välistä, missä oli lähestulkoon tyhjää vihollisista ja hiljaista
Bärenfänger tuli pian takaisin, ja ilmoitin hänelle, että olimme sillä hetkellä kykenemättömiä etenemään mutta olisimme tunnin kuluttua taas taisteluvalmiita. Ampuja oli ollut pakkotyössä kaivoksessa Stalinon lähellä, ajaja Stalingradin lähellä. Kuningastiikeri 314 miehistön tarina päättyi tähän, mutta jatkui siviilissä yhteydenpitona. KA RI KU U SE LA. Diers n Länsiliittoutuneiden ylipäällikkö Eisenhower tutkii pahasti siipeensä saanutta Kuningastiikeriä Chamboisissa Ranskassa. Tehdas kävi merkittävää vientikauppaa, ja sen erikoisuuksia myytiin nimellä Schinken-Diers. Vanha panssarimies pysyi vanhuuden vaivoistaan huolimatta aktiivisena loppuun asti ja vierailu säännöllisesti myös suomalaisten aseveljensä luona. Näihin ja muiden toimituksemme jäsenten tapaamisiin ja niiden aikana käytyihin keskusteluihin perustuu myös tämä kertomus yli seitsemänkymmenen vuoden takaa. Kirjoittaja, sotahistoriaerikoistoimittajamme Kari Kuusela ajoi Saksan valtakunnan johdon viime hetkistä kertoneen elokuvan Perikato – Untergang kuvauksissa Suomen Sotilaalle tuttua Kübelwageniansa kyytiläisenään SS-Bridageführer Wilhelm Mohnkea, valtakunnankanslian taistelukomendanttia esittänyt näyttelijä André Hennice. päivänä – samoilla hetkillä kun Berliinin puolustuksesta vastannut kenraali Weidling allekirjoitti vetoomuksen taisteluiden lopettamisesta kaupungissa – Tiikeri numero 314:n miehistöstä oli tullut jalkaväkeä, joka aloitti marssin länteen U-Bahnin ilmaradan alla Schönhauser Alleen aseman lähellä. Silloin kenraali Bärenfänger sanoi minulle: ”Poikaseni, katso, että räjäytät vaunun ja että miehesi pääsevät turvallisesti kotiin. Hän johti vankeudessa kirvesmiesprikaatia, joka muun muassa rakensi Moskovassa asuntoja NKVD:n upseerikunnalle. Vangiksi Diers jatkoi matkaa löytämällään valkoisella Adler-henkilöautolla ja liittyi myöhemmin viiden rynnäkkötykin ja hyvin suuren sotilasja siviilijoukon muodostamaan kolonnaan. Kaduilla vallitsi kaaos, ja Diersin miehistö hajosi osan haavoittuessa tulituksessa. Teit isäin Diers seurasi teurastajaisänsä jälkiä ja perusti vuonna 1951 lihanjalostusyrityksen, joka lopulta kasvoi 100 hengen tehtaaksi. Vaunu pikkukuvassa alla ei ole Berliinistä vaan Budapestista sodan lopulta. Epätoivoisesti pakenevia sotilaita, siviilejä, kuorma-autoja, sairaankuljetusajoneuvoja ja haavoittuneita vyöryi kohti länttä. Monien vaiheiden kautta Diers ajautui Havelbergiin. Hän vapautui sotavankeudesta ensimmäisenä joulupäivänä 1949. Ja se jatkui myös Berliinissä. joutui ensin Moskovan ja Minskin välillä sijainneelle leirille ja myöhemmin Moskovan keskustassa olleelle. Radisti oli vapautunut sotavankeudesta jo lokakuussa 1945. Tapasin tämän pienikokoisen, mutta lujanoloisen veteraanin juuri näissä merkeissä. SUOMEN SOTILAan panssarit 99 jotka katkaisivat telaketjun. Aamulla kello 7, toukokuun 2. Sota jatkui vielä viikon. Lisäksi vaunulla oli tuhottu koko kasa punapanssareita toisella miehityksellä. Georg Diers vietti loput vuotensa Wiefelstedessä Niedersachsenin osavaltiossa. Näihin hän tutustui paremmin vasta 2000-luvun mittaan kulkiessaan Steinerin miesten kokoontumisten organisoijana Virossa ja Suomessa. päivänä hän joutui yllättäen neuvostoliittolaisten vangiksi. Kun yksikään hänen lapsistaan ei tahtonut jatkaa tehtaan vetämistä, Diers myi sen vuonna 1983 ja asettui elämään koroillaan, kuten hän asian itse muotoili. Samana päivänä vapautuivat myös ampuja ja ajaja. Sodan jo päätyttyä, kesäkuun 17. – Lataajani Alex Sommer sai luodin vatsaansa ja on edelleenkin kadonneiden kirjoissa, ampujani haavoittui lievästi ja joutui radistin ja ajajan kanssa neuvostojoukkojen sotavangiksi. Me olemme hävinneet sodan.” Diers miehineen räjäytti panssarinsa, jolla hän oli tuhonnut miehistönsä kanssa yhteensä 39 vihollisen panssarivaunua
5 Moottoriteho........................700 hv/3000 rpm Huippunopeus ................................41,5 km/h Toimintamatka .............. Vaunun painon takia niiltä kerta kaikkiaan pyydettiin liikaa. Vaunun suuri paino vaikeutti sen taktista käyttöä, esimerkiksi kaikki sillat eivät sitä suinkaan kestäneet. Vaunu oli tulivoimaltaan ja panssaroinniltaan ylivertainen kaikkiin laajemmassa mitassa palveluskäyttöön tulleisiin vastustajan vaunuihin nähden. torni 180-80 mm, runko 150-40 mm Miehistö ........................................................ Vaunun leveyden pienentämiseksi siihen oli vaihdettava ennen lastausta normaalia taistelutelaketjua kapeampi kuljetustelaketju. Se pystyi kohtaamistaistelussa tuhoamaan kaikki vastustajansa, ennen kuin nämä ”ylettyivät” siihen, ja vain harvoilla vastustajan vaunutyypeillä oli minkäänlaisia mahdollisuuksia läpäistä Kuningastiikerin etuosan panssarointia. KUNINGASTIIKERIT annettiin yleensä erillisille raskaille panssarivaunupataljoonille, joita oli maavoiO SP RE Y PANZER VI TIGER II Taistelupaino .................................... 88 mm L/71 -kanuuna, 72 kranaattia n TEKSTI: KARI KUUSELA. Rautatiekuljetukset olivat hankalia, koska vaunun ulkomitat ylittivät rautateiden sallimat kuorman maksimimitat ja vastaan tuleva liikenne oli estettävä. 100 SUOMEN SOTILAAN panssarit K ulmikkaasta perus-Tiikeristä edelleen kehitetty sulavamuotoisempi Tiikeri II eli Königstiger oli saksalaisen toisen maailmansodan panssarivaunukehityksen huippu. Vastustajan lähes ainoa mahdollisuus Kuningastiikerin lyömiseen olikin kiertää sen sivulle tai taakse. 68 tonnia Pituus ............................................10,3 metriä Leveys ...........................................3,75 metriä Korkeus .........................................3,08 metriä Panssarointi ........................ VAUNUN liikkuvuus oli sen 68 tonnin taistelupainosta (noin kymmenen tonnia enemmän kuin Suomessa 70 vuotta myöhemmin käytössä olevien saksalaisten Leopardien taistelupaino!) johtuen huono, moottoriteho ei ollut riittävä ja niin vaihteistoa kuin ohjausjärjestelmääkin vaivasivat viat. Saksalaiset menettivät suurimman osan Kuningastiikereistään teknisiin ongelmiin ja polttoaineen puutteeseen, tai ne tuhottiin ilmasta erityisesti länsirintamalla. 170 km tiellä, 120 km maastossa Pääase ..
O SP RE Y n Kuningastiikeri oli silhuetiltaan oikeastaan hyvin nykyaikainen eikä olisi kovin outo tämänkään päivän taistelukentällä. Vaunut olivat lopulta sangen vähän sukua toisilleen, a-tarvikkeet olivat yhteensopimattomat tykin samasta kaliiperista huolimatta. Junaan lastattiin pataljoonan muun kaluston ohella 39 Kuningastiikeriä (määrävahvuus 45). n Tiikeri I oli varsin kulmikas verrattuna seuraajaansa. raskaan panssaripataljoonan saman numeroinen vaunu kuin Diersin vaunu samannumeroisessa SSpataljoonassa. Tässä maavoimien vaunussa on alkupään tuotannon Porsche-torni. Torneja valmistettiin myös Porschen suunnitteleman mallin mukaan. O SP RE Y. Valmistusmäärä oli 492 vaunua, mikä oli vain vähän yli kolmannes sitä edeltäneen Tiikeri I:n valmistusmäärästä. Pataljoonan > n Saksan maavoimien 503. KUNINGASTIIKEREITÄ koottiin Henschel & Sohnin tehtaalla Kasselissa vuoden 1944 keskivaiheilta sodan loppuun. SUOMEN SOTILAan panssarit 101 TA N KS A N D A RM O U RE D FI G H TI N G VE H IC LE S mien (Heer) puolella 11 ja Waffen-SS:ssä kolme. Yhden vaunun valmistamiseen tarvittiin noin 120 tonnia erilaatuista terästä ja useiden kymmenien alihankkijoiden tuotantoa. Tässä vaunussa on Porsche-torni. Pataljoonia käytettiin painopisteissä, mutta hyvin harvoin koossa. Käytännössä ne saivat teknisten vikojen takia liikkeelle yleensä vain osan vaunuistaan. GEORG DIERSIN panssaripataljoona, Schwere SS Panzer Abteilung 503 marssi itään Veikselin rintamalle tammikuun lopussa 1945. Näillä kolmen komppanian pataljoonilla oli määrävahvuuden mukaan 45 Kuningastiikeriä, mutta harvoin niillä tätä määrää oli. Tyypillisesti yhden komppanian muutama kunnossa oleva vaunu operoi itsenäisesti
Pataljoonan viimeisen vaunun räjäytti sen johtaja alikersantti Georg Diers Berliinissä 2.5.1945. JÄL JELLÄ on seitsemän Kuningastiikeriä, yksi kussakin maassa: Saksassa, Ranskassa, Isossa-Britanniassa, Venäjällä, Belgiassa, Sveitsissä ja Yhdysvalloissa. Vaunu on päällisin puolin entisöity. huhtikuuta rivivahvuus nousi vielä yhdellä ja korjattavana oli kaksi. Kolme päivää myöhemmin rivissä oli yksi vaunu enemmän mutta yksi oli menetetty kokonaan, vahvuus oli enää 38. Osa oli menetetty, yleensä tuhottu itse, kun vioittuneita tai vaurioituneita ajokkeja ei saatu enää evakuoitua. huhtikuuta pataljoona ilmoitti rivivahvuudekseen yhdeksän vaunua, lisäksi kolme oli huollossa. 15. Osa toimi vielä huhtikuun alussa Armeijaryhmä Veikselin alaisuudessa, ja 10. JY RI KO SO LA. Yhtä Tiikeriä evakuoimaan tarvittiin aina kaksi telavetäjää! JOUKON todellista taisteluarvoa kuvaa hyvin muutama poiminta pataljoonan vahvuusilmoituksista helmikuun alun ja huhtikuun puolenvälin välillä: 12. VAJAA KOLME VIIKKOA myöhemmin, 20. Pataljoonaa ripoteltiin eri suunnille. 102 SUOMEN SOTILAAN panssarit kalustoon kuului lisäksi muun muassa komento-osat ja vahva ja tuiki tärkeä huolto, jolta löytyi evakuointipanssarivaunu ja kolme raskasta puolitelavetäjää. HELMIKUUTA 503. Helmikuun lopulla vaunuja oli jälleen kirjoissa 39 mutta rivissä enää 14. 30 oli lakannut olemasta. Ranskassa oleva vaunu kuuluu Saumurissa olevan Musée des Blindésin kokoelmaan ja on näistä ainoa ajokuntoinen. n La Gleizessa Belgiassa oleva Kuningastiikeri, yksi Kampfgruppe Peiperin sinne Ardennien taistelun aikana hylkäämistä. raskaalla SSpanssaripataljoonalla oli rivissä yhä 39 vaunua, mutta niistä vain 16 oli toimintakunnossa. maaliskuuta, koko pataljoonalla oli enää kaksi taistelukuntoista Kuningastiikeriä! Huollossa oli neljä. Tappiot eivät olleet aivan näin huimat. Osa pataljoonasta oli alistettu Armeijaryhmä Nordille, joten todellisuudessa vaunuja oli enemmän kuin vahvuusilmoitus antaa ymmärtää. Vaikka pataljoonalla oli verraten vahva evakuointivoima ja sitä oli saatavissa lisää yläjohtoportaalta, ei sekään riittänyt
Lähde rynnäkkötykkien telanjäljille Suomen Sotilaan lukijamatkalle 15.–17.6.2018 Rynnäkkötykkipataljoonan ja saksalaisen SturmgeschützBrigade 303:n sekä Erillisen panssarikomppanian kesän 1944 kohtalonpaikoille Kuuterselässä, Talissa, Ihantalassa, Vuosalmella ja Viipurissa. Ilmoittautumiset: Puhelimitse 09-444 774 tai sähköpostitse myynti@vihdinliikenne.fi Vihdin Liikenne Oy VL-Matkat Albertinkatu 22-24 A 2 00120 Helsinki Tarkempi ohjelma tarkistettavissa www.suomensotilas.fi Lukijamatkalle mars!. Matkanjärjestäjä pidättää oikeuden mahdolliseen ohjelman ja hinnanmuutoksiin, koska Venäjän vuoden 2018 hintoja ei ole vielä saatavilla. Matkan hinta 520 €/hlö kahden hengen huoneessa. Matkaa hoitaa Vihdin Liikenteessä Helena Kuosmanen. Matkan hintaan sisältyy kahden yön majoitus aamiaisella, illallinen ja keittolounas Hotelli Losevskajassa, retkikahvit sekä lounas Ravintola Espilässä, Venäjän ryhmäviisumi, rekisteröintimaksu hotellissa, sisäänpääsy sotamuseoihin matkanjohtajan ja asiantuntijaoppaiden palvelut sekä ohjelman mukaiset kuljetukset Vihdin Liikenteen turistibussilla. Sovellamme Vihdin Liikenne Oy:n erityisehtoja matkan peruuntumistilanteissa. Yhden hengen huoneen lisähinta on 55 €. Lähtö perjantaina 15.6.2018 Helsingistä Mannerheimin Ratsastajapatsaalta klo 0800. noin kello 2200. Tutustumme matkalla myös Rautakorven luolastoon Viipurin pohjoispuolella, jossa toimi kesäkuussa 1944 Viipurin taistelun aikana kaupungin puolustajat ilman ampumatarvikkeita jättänyt IV armeijakunnan kenttämakasiini. Vastuullinen matkanjärjestäjä on Vihdin Liikenne Oy VL-Matkat, rekisteritunnus 4074/00/Mj Mv. Paluu Helsinkiin sunnuntaina 17.6. Menomatkalla tutustutaan Sturm-rynnäkkötykkiin Haminassa ja lauantaina nähdään näyttävä taistelunäytös Kuuterselässä. Matkan hintaan ei sisälly laskutuslisää 5 €/ lasku, henkilökohtaista matkavakuutusta eikä alkoholijuomia aterioilla. Venäjän vuosiviisuminhaltijoille on alennus matkan hinnasta 76 €. Matkanjohtajana ja asiantuntijaoppaana toimii Göran Lindgren ja panssarisodan asiantuntijaoppaana Kari Kuusela