alv 10%) KUUSI KOVAA RITARIA TUOMAS GERDT PAAVO KAHLA LAURI TÖRNI PUNAINEN PARONI HANS-ULRICH RUDEL STUKA-ÄSSÄ 70 17 71 -2 10 3 PA L. 9,80 € (sis. V K O 20 21 -4 1
4 20 56 Lauri Törni Hans-Ulrich Rudel Paavo Kahla
050 590 3964, toimitus@suomensotilas.fi • Ulkoasu: Matti Vartiala, puh. 64 Viimeinen ritari 4 Lauri Törni 20 Stuka-ässä Hans-Ulrich Rudel 30 Augustus Agar 42 Punainen paroni Manfred von Richthofen 56 Taivaan ritari Paavo Kahla 64 Tuomas Gerdt – Viimeinen ritari 73 Vapaudenristin Mannerheim-risti 78 Viktorian risti 79 Pour le Mérite 81 Rautaristi. Aineisto hyväksytään julkaistavaksi ehdoin, että Kustannus Oy Suomen Mies saa aineistoon hyvän kustannustavan puitteissa eri korvauksetta vapaan käyttöoikeuden tiedonvälitystoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu. 040 589 4547 • Kustantaja: Kustannus Oy Suomen Mies, Toimitusjohtaja Kai Ahotupa, puh. 0400 418 705 • Kirjapaino: PunaMusta • ISBN 978-952-9872-83-1 Julkaistava aineisto. TÄSSÄ EXTRASSA SUOMEN SOTILAAN RITARIT Postiosoite: Döbelninkatu 2, 6 krs., 00260 Helsinki • etunimi.sukunimi@suomensotilas.fi • Teksti: Timo Säyrinen • Toimitus: Jaakko Puuperä, puh
4 SUOMEN SOTILAAN RITARIT O SA ST O TÖ RN I PE RI N N EK IL TA
Kolmen armeijan kapteeni, on hänestä joskus sanottu. Mutta Törnin arvoa isänmaalle se ei muuta. 5 SUOMEN SOTILAAN RITARIT . Eikä Törnin ylennyksestä kapteenia vastaavaan Waffen SS:n arvoon (Hauptsturmführer) ole virallisia dokumentteja. TEKSTI: TIMO SÄYRINEN Mannerheim-ristin ritari 144 Lauri Törni on eräs tunnetuimpia suomalaisia sotilaita. Hänen sotatiensä kulki Suomen armeijan, talvisodan ja jatkosodan läpi, siihen sisältyi kaksi reissua Saksaan ja lopulta vankilatuomion jälkeen eri käänteiden kautta matka Yhdysvaltain armeijaan. Ilmaisu on sikäli virheellinen, että Yhdysvalloissa hänet ylennettiin vielä majuriksi. Talvisodan hangilta Vietnamin viidakoihin LAURI TÖRNI. Ritariristinsä arvoinen mies. Myös suomalaisesta upseeriluettelosta hänet haluttiin poistaa. Tämä tosin tapahtui postuumisti
Helikopterit lähestyivät laskeutumisaluetta vuortenhuippujen alapuolella lentäen. Toisessa oli Shining Brass -operaatioon kuuluva kenttäkomentaja, erikoisjoukkojen kapteeni Larry Thorne sekä vietnamilainen helikopterimiehistö. Thornen UH-34 kiersi kuitenkin edelleen aluet. Vietnamin sodassa ei ollut rintamalinjoja, ja Vietkongin sissejä saattoi tavata melkein missä vaan. Tiedusteluryhmät, joiden univormuissa ei ollut mitään kansallisuuteen viittaavaa, lennätettäisiin Laosin rajan liepeille. Operaation alussa mukana olleiden kahden amerikkalaisen tulitukikopterin lentäjät olivat kääntyneet jo takaisin, koska eivät halunneet lähteä seikkailemaan vuorten väliin huonossa säässä. Sää oli huononemaan päin. Thornen eli suomalaisen Mannerheim-ristin ritari Lauri Törnin johtaman operaation tarkoitus oli paikantaa Laosin puolella kiemurteleva Pohjois-Vietnamin perustama Ho Tshi Minhin tie. Tulitus ei aiheuttanut vaurioita eikä myöskään vastatoimia: tehtävänä oli lennättää tiedusteluryhmä tavoitteeseen. Lennon aikana helikoptereita ammuttiin maasta parista kohtaa. Törnin helikopteri lensi sen yli, kun ylikersantin johtama tiedusteluryhmä juoksi viidakkopöheikköön ja katosi näkyvistä. Helikopterit nousivat ilmaan ja alkoivat suunnata takaisin tukikohtaa kohti. Vihreät miehet Laos oli puolueeton maa, joten sekä Ho Tshi Minhin tietä että amerikkalaisten tiedustelutehtävää ei ollut virallisesti olemassa. Ensimmäisessä helikopterissa oli Yhdysvaltain erikoisjoukkojen, vihreiden barettien, kouluttama ja johtama tiedusteluryhmä Iowa. Pilvet puskivat päälle ja roikkuivat matalalla viidakon peittämien vuorten yllä. Mutta lentoreitti oli tuttu; Thorne ja Cessnan lentäjä olivat lentäneet alueella ennenkin. Se oli huoltoreitti, jota pitkin siirtyi miehiä ja materiaalia Vietkongille, Etelä-Vietnamin hallintoa vastaan taisteleville kommunistiterroristeille. Jonkun matkaa niiden edellä lensi Cessna O-1 -tulenjohtokone. Kehnosta säästä huolimatta Törni havaitsi etukäteen tiedustellun laskeutumispaikan, ja ensimmäinen UH-34 laskeutui leijuntaan hieman maanpinnan yläpuolelle. 6 SUOMEN SOTILAAN RITARIT O SA ST O TÖ RN I PE RI N N EK IL TA 18.10.1965, Kham Duc, Etelä-Vietnam T uhannenviidensadan hevosvoiman Wright-Cyclone-tähtimoottorit jyrisivät, kun kaksi Sikorsky UH34 -helikopteria nousi ilmaan ja käänsi nokkansa länteen kohti joidenkin kymmenien kilometrien päässä sijaitsevaa Laosin rajaa
SUOMEN SOTILAAN RITARIT 7 KOHTI KOHTALOA. LAURI TÖRNI. Larry Thorne Kham Ducin tukikohdassa valmiina nousemaan helikopteriin 15.10.1965
Lauri oli jo pienestä pitäen kiinnostunut urheilusta ja harrasti muun muassa uintia ja hiihtämistä. Helikopteri kaartoi itään kohti edelleen heikkenevää säätä ja pimenevää iltaa. Kahdesta helikopterista palasi tukikohtaan vain yksi, joka oli joutunut laskeutumaan maastoon odottamaan sään paranemista. . Ensimmäisen kosketuksensa sotaan Törni sai talvisodan alkamispäivänä Raudussa, kun Neuvostoliiton tykistökeskitys osui jääkäripataljoonan asemiin. Nyrkkeilytaitoa Törni ajoittain hyödynsi myöhemmin myös kehän ulkopuolella. Yöllisessä taistelussa Törnin ryhmä tuhosi kasapanoksilla puna-armeijan kuorma-auton ja muutamia sotilaita poteroihinsa. Pataljoonan komentaja majuri Aarnio kysyi vapaaehtoisia harhautushyökkäykseen, jonka tarkoitus oli vetää mottilaisten huomio puoleensa ennen varsinaista hyökkäystä. Se ei poistuisi ennen kuin saisi radioilmoituksen, että tiedusteluryhmä olisi turvassa. Neuvostoliiton maahanhyökkäys häämötti. Hänen isänsä sanoi Laurin olleen ”sotahullu” jo pienenä. Nuorukaisena Törni liittyi tietysti myös suojeluskuntapoikiin. Poika Viipurista Lauri Allan Törni syntyi Viipurissa 28.5.1919 merikapteeni Jalmarin ja tämän vaimon Rosan perheeseen. Palvelus päättyi 16.10.1939, minkä jälkeen hänet määrättiin heti ylimääräisiin harjoituksiin kymmenientuhansien muiden lailla. Varusmiespalvelukseen hän hakeutui vapaaehtoisena vuonna 1938. Vaikuttaa siltä, että taipumus ei ainakaan heikentynyt Laurin varttuessa. ”Ei naurattanut enää”, muisteli Törni myöhemmin. Toinen, joka kuljetti Thornea, katosi kymmenien vuosien ajaksi. Nuoruudessaan hän harrasti myös nyrkkeilyä, sillä oli ilmeisesti innostunut olympiakultamitalisti Sten Suvion saavutuksista; Suvion veli oli alivuokralaisena Törnien kodissa 1930-luvulla. Törnin palveluspaikaksi tuli jääkäripataljoona 4 ja tehtäväksi talousaliupseeri. O SA ST O TÖ RN I PE RI N N EK IL TA SA -K U VA . Panssarijoukkueen johtaja saa tehtävän. Kaikki oli kunnossa. Lauri Törni siskojensa Salmen ja Kaijan kera. Viimeinen lento Radio rätisi noin viiden minuutin päästä. Tulikaste Varsinaisen tulikasteensa Törni sai tammikuussa Laatokan Karjalassa, Kitilän motissa olleita puna-armeijan joukkoja vastaan. 8 SUOMEN SOTILAAN RITARIT ta. Yksi sotilas kaatui. LAURI TÖRNI
SUOMEN SOTILAAN RITARIT 9
Alikersantin johtoon! No, se ei talvisodassa ollut täysin ainutkertaista. Öisessä taistelussa hänen joukkonsa tuhosi useita panssarivaunuja ja konekivääripesäkkeitä. Majuri Aarnio, joka oli otettu Törnin aikaisemmasta neuvokkuudesta, antoi komppanian tämän johtoon. Niillä oli myös yhteinen kurssijulkaisunsa. O SA ST O TÖ RN I PE RI N N EK IL TA. Törni ei puhunut ruotsia mutta johti joukkoa taistelussa tulkin avulla, LAURI TÖRNI . Siksi hänestä tiedetäänkin paljon vähemmän kuin luullaan ja kerrotaan. Suomi liittyi sotaan kolmea päivää myöhemmin, kun Neuvostoliitto oli pommittanut useita Suomen paikkakuntia. Hän palasi heinäkuun lopussa Suomeen muutaman muun kanssa. Panssarivänrikki Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22.6.1941. Taistelijan sielu vaati toimintaa ja vaarallisia tilanteita, eikä häntä Neuvostoliiton ystäväksikään varmasti voinut luonnehtia. . Reserviupseerikurssit 44 ja 45 olivat ensimmäiset varsinaiset sotakurssit. Upseeritappiot olivat valtavia, ja komppaniat kuihtuivat usein taisteluvahvuudeltaan joukkueen tai kahden kokoisiksi, jopa pienemmiksi. Upseerinvakansseja ei riittänyt kaikille suomalaisille. Vänrikki Törni sai johtoonsa panssarivaunujoukkueen. merkeillä ja ennen kaikkea omalla esimerkillään. SS-Untersturmführer Törni 1941. Eikä Törni pahemmin puhunut myöhemminkään. Vapaaehtoisten salainen värvääminen oli alkanut Suomessa huhtikuussa 1941. Kesätöihin Saksaan Käytyään Niinisalossa reserviupseerikurssin 45 (helmikuusta huhtikuun loppuun 1940) liikeapulaisen nimikkeellä kurssijulkaisussa tituleerattu Törni totesi talvisodan päättyneeksi ja kotikaupunkinsa jääneen Neuvostoliiton puolelle uutta valtakunnanrajaa. Törnin osalta palautuksen yhden syyn on sanottu olleen se, ettei hän puhunut saksaa. Taistelijan taival oli alkanut lupaavasti. Törni ilmoittautui vapaaehtoisena ja siirtyi kesäkuussa Saksaan koulutettavaksi. Pari päivää myöhemmin jääkaripataljoona 4 siirrettiin Lemetin mottia vastaan. Osasto oli 1. Mutta kohtalo oli päättänyt toisin: Törni ei päässyt Saksan itärintamalle. Kului vuosi. Törni määrättiin astumaan palvelukseen kevyt osasto 8:aan. Törnin palatessa Suomeen oli Suomen armeijan hyökkäys Laatokan Karjalaan ollut käynnissä parisen viikkoa. Mahdollisuus tositoimiin aukeni Saksan Waffen-SS:n riveissä. SS-koulutusyksikön johto ei ilmeisesti pannut merkille, ettei Törni puhunut kovin paljon suomeakaan: hänen luonteellaan panostettiin enemmän tekoihin kuin puheisiin. Pataljoonalle alistettiin ruotsinkielinen, taisteluissa kulunut, käytännössä vajaan joukkueen vahvuinen komppania, jonka päällikkö oli sairastumisen vuoksi poissa pelistä. divisioonaan kuuluva pataljoonaan verrattava liikkuvaan sodankäyntiin tarkoitettu joukkoyksikkö. 10 SUOMEN SOTILAAN RITARIT Puolitoistatuntinen taistelu päättyi menestyksekkäästi ilman omia tappioita
Törni hyökkäsi sen majoitusalueelle konepistoolilla ja käsikranaatein. Miehistöt eivät menneet mukana, joten Törni kuului jälleen oikeaan jalkaväkeen. Suomalaisia T-28 panssarivaunuja Karhumäessä 6.12.1941. jääkäriprikaatille. Suomen armeijassa panssarivaunut olivat harvinaisia. SUOMEN SOTILAAN RITARIT 11 . Rauhan ajan organisaatioon kuulunut panssaripataljoona liitettiin 1. Vänrikki Törni sai johtoonsa panssarivaunujoukkueen. On kerrassaan ihme, että hänen panssarivaunujansa ei tuhottu tuota taktiikkaa käytettäessä: taistelualueen maasto ei ole panssarivaunujen käyttöä suosivaa eikä T-26:n tai T-28:n panssarointi suojannut kuin korkeintaan kiväärikaliiperisilta aseilta. Vastassa oli puna-armeijan jalkaväkeä. Törni toimi suomalaisesta panssaritaktiikasta hieman poiketen: usein hän ajatti vaunujansa tuettavan jalkaväen kärjessä ja otti ensimmäisenä taistelukontaktin vastapuoleen. Jatkosodan alussa panssarivaunuja oli käytössä 86. Tiedustelu pitäisi kai hoitaa huomaamattomasti. Törnin joukkueeseen kuului kaksi sotasaalisvaunua, lyhyellä 76 millin tykillä aseistettu T-28 ja T-26, jossa oli 45-millinen, ja kaksi niin ikään 45-millisellä aseistettua BA-10-sotasaalispanssariautoa (joissakin lähteissä puhutaan kolmesta panssarivaunusta ja kolmesta -autosta). Hänen on sanottu myös joskus panssarivaunujen liikkeen hidastuessa – vaunujen maastoliikkuvuus ei ollut kaksinen – napanneen pikakiväärin ja pussillisen käsikranaatteja kainaloonsa ja lähteneen jatkamaan taistelua jalkamiehenä. Kohdealueella sattui olemaan puna-armeijan jalkaväkiyksikkö. Kertomusversiosta riippuen 20, 39 tai 48 puna-armeijan SA -K U VA . Määrä kasvoi hiljalleen, kun talvisodassa sotasaaliiksi saatuja vaunuja kunnostettiin ja uusia vaunuja saatiin sotasaaliiksi. Karhumäen valtauksen jälkeen joulukuussa 1941 kevyt osasto 8:n panssarikalusto siirrettiin 1. Luutnantti Törni 1944.. Liekö ajateltu, että kun mies on käynyt Saksassa, niin siitähän tulee helpommin panssarimies. Hänen ensimmäinen taistelutoimensa uudessa tehtävässä oli kahden oman komppanian väliselle alueelle suuntautunut tiedusteluretki. Salamasotaa Törnin vaunujen käyttötapa oli mikromittakaavassa samantyylistä kuin saksalaisten panssaritaktiikka, mutta maasto ja sota olivat erilaisia. Osasto tuki oman jalkaväen hyökkäystä Prääsän–Petroskoin suunnalla. Kahden miehen partio, Törni ja lähetti, lähtivät tehtävään. jääkäriprikaatiin. Tällä ei kuitenkaan vaikuttanut olevan taistelusuorituksia heikentävää vaikutusta. Ratkaisu oli ehkä erikoinen, sillä Törnillä ei ollut vaunukoulutusta. Muualla panssarivaunuja oli muutamia erillisiä pieniä yksikköjä
Törni ja Pitkänen olivat melko läheisiä ja he toimivat yksissä jonkun aikaa Törnin Saksasta paluun 1945 jälkeenkin. Heidän suhdettaan on kuvattu jopa ystävyydeksi.. 12 SUOMEN SOTILAAN RITARIT . Vasemmalta oikealle: Jalkaväkirykmentti 33:n kapteeni Railio, jääkärikomppanian päällikkö luutnantti Törni ja varapäällikkö luutnantti Holger Pitkänen
Suomen puolella palkkion kuittaajakandidaatteja ei löytynyt. Komppania siirtyi autokuljetuksena puolentoista kilometrin päähän kenttävartiosta, ja Törni jakoi yksikkönsä kahteen kahden joukkueen vahvuiseen osaan. Komppaniaan siirretyille sotilaille Törni järjesti kahden kuukauden koulutusjakson ennen kuin katsoi heidät taistelukelpoisiksi. Törnin komppaniasta oli kaatunut kuusi ja haavoittunut 12 sotilasta. divisioonaan kaksi jääkärikomppaniaa, joista toisen päälliköksi luutnantti Törni määrättiin. Jääkärikomppania perustettiin uudestaan joulukuussa 1943, Törni jälleen päällikkönä. 13 SUOMEN SOTILAAN RITARIT sotilasta kaatui. Legendat jäivät muiden sanoitettaviksi. Törnin komppaniasta puuttui muodollinen kuri tervehtimisineen ja kantapäiden kopautteluineen. Hänen taistelutoimiensa menestyksen karttuminen tarkoitti, että vapaaehtoisia riitti. Myöhemmin todettiin vihollisia olleen yli 300! Aluksi Törnin 120 miehen komppanian liike jumiutui tulitukseen. Kolmen miljoonan lomakarkuri Maaliskuussa 1942 Törni hiihti vanginsieppaustehtävässä miinaan ja haavoittui. divisioona viimeisenä heinäkuun alussa. päivänä 1944 aamuyöllä käytiin Kuusiniemen taistelu. Näissä tehtävissä komppania päätyi pariin kertaan torjumaan päälle puskevan puna-armeijan hyökkäyksiä jälleen menestyksekkäästi. Sotaa oli käyty myös kesän 1941 ja 1944 välillä. Komppanian päästyä taistelukosketukseen kävi ilmi, että arvioitu vastapuolen 60 miehen vahvuus oli väärä. Nämä osastot iskivät kahdesta suunnasta kenttävartion suuntaan. Yhtymiä siirrettiin kriittisemmille alueille Laatokan Karjalaan, näistä Fagernäsin 1. Taistelu oli ohi aamuyhdeksän aikoihin. divisioonan komentaja, kenraalimajuri Uno Fagernäs kehottikin Törniä keventämään koulutusta, sillä nämä miehet eivät olleet enää alokkaita. Mutta suomalaiset hyökkäsivät metri metriltä eteenpäin, tukivat toisiansa, vaihtoivat painopistettä. Suomi kävi ristin myöntöhetkellä taistelua elämästä ja kuolemasta. Taistelu oli aluksi satunnaista kahakointia, kunnes puhelinyhteys kenttävartioon katkesi. Hoito ja toipilasvaihe kestivät kesäkuulle. Taistelupaikalle saapui sen kestäessä divisioonan komentaja kenraalimajuri Fagernäs. Puna-armeijan sotilaita jäi kentälle 83 ja sotavangiksi 32. Puuristi liittyi toiseen ja ritariristejäkin jaettiin. Juhannuksen aikoihin hän sai Vaasan sotasairaalasta kotiloman, jolta hän ei palannut. Törnin komppaniaa käytettiin divisioonan irtautumisen aikana jälkijoukkona, irtautumisen suojausyksikkönä. Törni erikoistui partio-, hävitysja tiedusteluretkiin, joiden kestäessä hän aiheutti puna-armeijalle yleensä varteenotettavia määriä sotilasja kalustotappioita ja toi tietoa. Yhtä kaikki Törnin yksikkö aiheutti punaarmeijan linjojen takana vahinkoa siinä määrin, että neuvostoliittolaiset lupasivat kolmen miljoonan markan palkkion sille, joka tuo hänet heille elävänä tai kuolleena. Komppania lakkautettiin kesällä, mutta Törni jatkoi partisaanintorjuntaosaston johtajana. Rauha Kun Neuvostoliiton suurhyökkäys alkoi, Suomelle kävi mahdottomaksi ja tarpeettomaksikin pitää hallussaan Maaselän kannasta. Täysillä. Asemasodan aikana pienehkötkin taistelut herättivät ylempien johtoportaiden mielenkiinnon. Toistamiseen divisioonankomentaja esitti Törniä ristin saajaksi kesällä 1944, ja tästä tuli ritari numero 144 päivämäärällä 9.7.1944. Lopulta neuvostosotilaat ajettiin pakosalle, kun toinenkin suomalaiskomppania liittyi taisteluun. Hänellä oli tilaisuus seurata Törnin komppanian taistelua. Törnillä oli mahdollisuus valita sekä tiedustelutehtäviensä että komppaniansa henkilöstö vapaaehtoisista. Asemasodan uni oli menneen talven lunta. Mistään Tuntemattoman sotilaan jermurevohkasta ei ollut kyse. Kuusiniemi oli Seesjärven rannassa sijaitseva kenttävartio, jota miehitti kolmisenkymmentä suomalaista sotilasta. SA -K U VA N VÄ RI TY S TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. Itse Törni ei teoillaan kehuskellut. Mutta sisäinen miesten motivaatiosta nouseva kuri oli kova. Oletettavasti Törni piti kuria epävirallisillakin menetelmillä. Ritariristi Maaliskuun 18. Tammikuussa 1943 perustettiin 1. Esitystä ei hyväksytty. ”Karkuria” oltiin melkein jo etsintäkuuluttamassa, kun kävi ilmi, että Törni oli yksikössään Maaselän kannaksella, jonne hän oli ilmoittautunut viipymättä sairaalasta päästyään. Törnin kaltaisille miehille asemasotakaan ei ollut unta ja puhdetöiden vuoleskelua. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G LAURI TÖRNI. Hieman puolenyön jälkeen vartio joutui puna-armeijan hyökkäyksen kohteeksi. Jääkärikomppaniasta muodostui reilun sadan miehen vahvuinen yksikkö. Törnin jääkärikomppania sai tehtävän iskeä hyökkääjä pois kenttävartion alueelta. Koulutusjakso oli rankka, ja 1. Seurauksena Fagernäs esitti Törnille Mannerheim-ristiä. Järven toisella puolen oli vihollisen alue
Tolvajärven pohjoispuoli, heinäkuu1944. Tasavallan presidentti Paasikivi armahti Törnin ehdonalaiseen vapauteen vuoden 1948 lopussa. Organisaatio oli Saksan salaisen poliisin Gestapon hieman ennen jatkosodan loppua perustama. Sodan viimeisinä päivinä Törni ylennettiin kapteeniksi. Organisaation avulla Törni päätyi Saksaan tammikuussa 1945. Samalla meni sotilasarvo. Hän oli työttömänä. He palasivat heinäkuussa Suomeen väärennetyin henkilöpaperein. TÖRNI KESKELLÄ. Törni sai kuusi vuotta kuritushuonetta ja menetti kansalaisluottamuksensa. Perikato Kotiuttamisen jälkeen Törni siirtyi Vaasaan vanhempiensa luokse. Atlantin taa ja takaisin Sotilaan ammatti oli ainoa, mihin Törni halusi ryhtyä. Matkan viimeinen vaihe oli uinti norjalaisesta rahtilaivasta Yhdysvaltojen Alabaman etelärannikolle. SA -K U VA. Huolimatta pyynnöistään päästä Lapin sotaan hän ei sinne päässyt. Mutta Törni otti kontaktin Marttisen miehiin ja elätti itsensä erilaisilla hanttihommilla, kunnes hänelle myönnettiin siirtolaisen asema syksyllä 1953. Taistelussa kenraalimajuri Raappanan johtamat joukot tuhosivat kaksi puna-armeijan divisioonaa. Syyte: maanpetos. Suomessa se ei enää ollut mahdollista. Käytännössä järjestön toiminnaksi muodostui pakoreitin organisoiminen sellaisille henkilöille, joilla oli Neuvostoliiton taholta erityistä pelättävää: asekätkentäja muissa erityistehtävissä olleille upseereille, paenneille saksalaisille sotavangeille, balteille ja monille muille. Torjuntavoitto, josta ei sodan päättymisen jälkeisessä ilmapiirissä kovasti julkisuudessa puhuttu. Joidenkin mukaan hän osallistui taisteluihin. Osallistuminen Suomen hallinnon kaatamiseen pyrkivän Suomelle vihamielisen valtion organisaation toimintaan. WaffenSS:n taannoinen jäsenyys ei työnhaussa tuohon aikaan auttanut. Iltahämärissä on saatu kosketus viholliseen, jolloin komppanian päällikkö pitää lyhyen neuvottelun joukkueenjohtajien kanssa. Hänellä oli yhteyksiä asekätkentäjuttuun osallistuneisiin Yhdysvaltoihin siirtyneisiin ”Marttisen miehiin”, ja näiden myötävaikutuksella Törnin tie johti Ruotsin ja Venezuelan kautta Yhdysvaltoihin vuonna 1950. Törnin vaiheista Saksassa toisen maailmansodan loppuvaiheissa on useita eri versioita. Maanpetturi Joitakin viikkoja vihollisuuksien virallisen päättymisen jälkeen Törni karkasi erään suomalaisen aseveljensä kanssa brittien Pohjois-Saksassa sijainneelta sotavankileiriltä. Törni ei kärsinyt koko tuomiotaan. Saksan vastaisiin sotatoimiin kelpuutettiin myös entisiä SS-miehiä, mutta Törniä ei. Sen alkuperäinen tarkoitus oli organisoida vastarintaliike Suomessa siltä varalta, että kommunistit ottaisivat vallan ja puna-armeija miehittäisi maan. 14 SUOMEN SOTILAAN RITARIT Viimeisenä jatkosodan aikaisena taistelutoimenaan Törni osallistui Ilomantsin taisteluun sen loppuvaiheessa. Maaliskuussa 1946 niin kutsuttu punainen Valpo, kommunistien läpisoluttama Valtiollinen poliisi pidätti Törnin. Selitys ei auttanut. Valtiollinen poliisi pidätti Törnin. Virallista dokumenttia tästä ei kuitenkaan ole olemassa niin kuin ei oikeastaan mistään Törnin tekemisistä Kolmannen valtakunnan viime hetkinä. Laiton maahantulijahan hän aluksi oikeasti oli. Se on hyvinkin mahdollista, ylennyksiä jaeltiin perikadon hetkillä melkoisen vapaamielisesti. Mutta sodanaikaisten tuttaviensa kautta hän sai yhteyden Sonderkommando Nordiin. Alkoi toinen Saksan reissu, mutta nyt kohdemaa oli häviävä kortti, kun keväällä 1941 sen tähti oli ollut vielä nouseva. SS-Hauptsturmführeriksi eli kapteeniksi hänet ylennettiin yleisesti toistetun tarinan mukaan 15.4.1945. Törni myönsi etsineensä mahdollisuutta taistella Neuvostoliittoa vastaan mutta vailla aikomusta vahingoittaa Suomea
Kolme C-teamiä puolestaan Special Forces Groupin, joka voitaisiin suomentaa erikoisjoukkojen rykmentiksi. Ateamia johti yleensä kapteenin arvoinen upseeri. Ylikersantti Larry Thorne 1955. Yhdysvaltojen armeijaan Törni liittyi tammikuussa 1954. Kuin enne. Koneen viiden hengen miehistöstä kaksi oli pelastettu pari päivää haaverin jälkeen, mutta kolme oli edelleen kateissa. Erikoisjoukkojen etsintäpartio koottiin kahdesta A-teamistä. Viimeksi mainittu toimi Törnin esimiehenä erikoisjoukkojen palvelusaikana Saksassa. Kumpikin mainittu joukko oli 1950-luvun lopussa ryhmitetty Länsi-Saksaan. Neljä A-teamiä muodosti B-teamin ja kolme B-teamiä C-teamin. Vaikka tehtävän sotilaallinen merkitys ei ollut suuri, sai Törni siitä runsaasti mainetta ja kuuluisuutta Yhdysvaltain armeijassa. A-teamin tarkoitus oli operoida vastapuolen linjojen takana, ja sen yhtenä tärkeänä roolina oli värvätä ja organisoida paikallisväestöä taistelemaan vihollista vastaan. A-ryhmää Erikoisjoukoissa Törni toimi A-teamin johtajana. O SA ST O TÖ RN I PE RI N N EK IL TA O SA ST O TÖ RN I PE RI N N EK IL TA. Victor Charlie Vuoden 1962 lopusta alkaen Törni kävi Yhdysvalloissa jalkaväen upseerikurssin. maahanlaskudivisioonassa ja myöhemmin erikoisjoukkojen 10th Special Forces Groupissa. Kesällä 1962 Törni sai komennuksen Iraniin. Kapteeniksi Törni ylennettiin 41-vuotiaana marraskuun lopussa 1960. Tälle ajalle sattui ikävä episodi, jossa Törniä epäiltiin perättömän ilmiannon perusteella Neuvostoliiton vakoojaksi. Hän suoritti 35-vuotiaana 12-viikkoisen peruskoulutusjakson, jonka jälkeen hän kävi vuoristoja talvisodankäynnin kurssin. Yhdysvaltojen kansalaisuuden Törni sai vuonna 1955. LAURI TÖRNI . SUOMEN SOTILAAN RITARIT 15 Epäilemättä tämä edellytti Marttisen miesten ja heidän amerikkalaisten taustavoimiensa lobbausta. Vaikkei hän sitä voinut tietää, oli siinä myös kohtalon ivaa. Arvioitiin, että yksi A-team kykeni organisoimaan jopa 1 500 paikallisen sotilaan joukon. Sen jälkeen Törni palveli aluksi 11. A-team oli erikoisjoukkojen pienin taktinen yksikkö, jonka vahvuus tuohon aikaan oli seitsemän miestä. . Paavo Kairinen, Lauri Törni, Olavi Alakulppi ja Aito Keravuori. Eräitä Marttisen miehiä nostamassa veljesmaljan. Jupakka johti tutkintaan, jonka seurauksena hänet vapautettiin epäilyistä. Iranilaiset ja länsisaksalaisten vuoristojoukkojen keväällä lähettämät etsintäpartiot eivät olleet onnistuneet tehtävissään. Syksyllä 1954 hänet hyväksyttiin Yhdysvaltain uusien erikoisjoukkojen, niin kutsuttujen vihreiden barettien, koulutuskurssille. Yhdysvaltojen armeijaan Törni liittyi tammikuussa 1954. Eläteltiin vielä toiveita heidän elossa olostaan. Taktiikkaa käytettiin myöhemmin muun muassa Vietnamin sodassa enemmän tai vähemmän menestyksellä – vaikkei siellä varsinaisia rintamalinjoja muodostunutkaan. Tehtävän kokonaisvastuu oli toisen A-teamin päälliköllä, mutta Törnin ryhmä löysi kohteena olevan lentokoneenhylyn ja myöskin kolmen kadoksissa olleen miehistönjäsenen maalliset jäännökset. Koneen hylky sijaitsi vuorella neljän kilometrin korkeudessa, joten tehtävään tarvittiin miehiä, joilla oli vuoristoja talvikokemusta. Kyseessä oli tammikuussa Zagros-vuoristoon pakkolaskun tehneen Yhdysvaltain armeijan tiedustelukoneen miehistön etsintä. Edellinen toimitti jälkimmäiset alas vuorelta, ja jälkimmäiset saivat näin asiaankuuluvat hautajaisja siunausmenot
O SA ST O TÖ RN I PE RI N N EK IL TA. 16 SUOMEN SOTILAAN RITARIT Ja syytä olikin: Törni luultavasti kaikista maailman ihmisistä olisi viimeisenä sellaiseen tehtävään ryhtynyt. Kyseessä oli operaatio CIDG (Civilian Irregular Defence Group), jonka tavoitteena oli kiistää kommunistisissien – Vietkongin (VC, Victor Charlie) – kontrolli Vietnamin maaseudulla. Alla olevaa lentokonetta ja miehistöä Thornen joukko etsi Iranissa: DeHavilland Canada DHC-3 Otter. Kyseessä oli siis myös eräänlainen hearts and minds -operaatio. Siitä tehtävästä ritari ei enää palannut. Törnin taitoja tarvittaisiin nuorempien erikoisjoukkosotilaiden kouluttamiseen. Törni teki kaksi palveluskomennusta Vietnamiin, joista jälkimmäiseltä hän ei palannut. Mutta hän halusi takaisin sotaan. Törnin A-team sijoitettiin aluksi Chau Lang -nimiseen kylään, myöhemmin ryhmä siirtyi Tinh Bieniin samalle alueelle. Vietnamin sodassa ei ollut harvinaista, että Vietkong soluttautui puolustajien joukkoon tai lahjoi vastapuolta pettämään oman joukkonsa. . Toisaalta Groupin esikuntapäällikkö sanoi Törnille tämän taistelleen jo riittävästi. Majuriksi Törni ylennettiin 16.12.1965, ja Yhdysvaltain armeija julisti Törnin kaatuneeksi 19.10.1966. Moni lähtikin aikanaan amerikkalaisten mukaan ja pakeni vielä sodan jälkeen kommunistien hirmuvaltaa. Ensimmäisen komennuksen aikana Törni toimi A-teameineen maan eteläosassa, Mekong-joen suistossa lähellä Kambodžan rajaa. Harvinaista kaiketi sen sijaan oli, että komentajat näkivät tällaisen riskin ja varautuivat miinoittamalla omia asemiaan. Viimeinen matka Noin puolen vuoden komennuksen jälkeen Törni palasi Yhdysvaltoihin. Seuraavat kuukaudet Törni järjesti aktiivista Kambodžan vastaisen rajan valvontaa ja väijytyksiä Vietkongille – saattoivat hänen joukkonsa käydä rajan tuollakin puolella. Helmikuussa 1965 hänet siirrettiin takaisin CIDGoperaatioon, ja myöhemmin keväällä hän palveli 5th Special Forces Groupin esikunnassa Nha Trangissa. On sanottu, että Törnin siirto esikuntaan johtui ainakin osin hänen erimielisyyksistään erään alaisensa kanssa, tai pikemminkin alaisen joutumisesta pariksi päiväksi sairaalaan nyrkkitappelun seurauksena. Pariin otteeseen piti torjua Vietkongin hyökkäyksiä, joskus ilmavoimienkin tulitukeakin käyttäen. Yhden kerran Törni räjäytti taivaan tuuliin omaan puolustusryhmitykseensä kuuluneen bunkkerin, kun sen miehistö käänsi kesken taistelun aseet omia vastaan. Operaatioon kuului jo aiemmin mainittu väestön sotilaskoulutus kuin erilaiset rakennusprojektitkin: erikoisjoukkojen pioneerit rakensivat muun muassa kouluja, sairaaloita, siltoja, kirkkoja ja paljon muuta siviiliyhteiskuntaa tukevaa. Vuoden 1963 lopusta alkaen Törni teki kaksi palveluskomennusta Vietnamiin, joista jälkimmäiseltä hän ei palannut. Larry Thorne Iranin Zagrosvuoristossa 1962. Syksyllä Törni sai silti tehtäväkseen erään Shining Brass -operaatioon kuuluvan tiedusteluosaston johtamisen. Saavuttuaan ensin mainittuun hän ensimmäisenä tekonaan kävi repimässä alas viidakossa joidenkin kilometrien päässä liehuneen Vietkongin LAURI TÖRNI lipun, jonka hän oli havainnut kiikareilla
O SA ST O TÖ RN I PE RI N N EK IL TA. 17 SUOMEN SOTILAAN RITARIT . Erikoisjoukkojen Larry Thorne Vietnamin sotanäyttämöllä
Michael Cleverleyn teos kertoo: ”Vaikka Törni oli taistelussa aggressiivinen ja silminnähden huimapäinen johtaja, ennen tehtäväänsä hän oli säntillinen suunnittelija. Törni ja Marja Kops Ruotsissa vuodenvaihteessa 1949–1950. Lähtiessään Amerikkaan Törni lupasi palata Marjansa luokse joskus. . Toisen maailmansodan loppuvaiheen olosuhteissa tehdyt henkilökohtaiset ratkaisut eivät aina ole mustavalkoisesti arvioitavissa. Juridiikan kannalta tapaus lienee yksiselitteinen, mutta entä moraalin, arvojen ja asenteiden kannalta. Artikkelin yhtenä lähteenä ollut J. Yksikön juhlallisuudet järjestetään Larry Thorne Plazalla. Mikä sitten on Törnin ja de Gaullen ero. Siitä huolimatta, että hän taisteli avoimesti omia maanmiehiään ja maansa valtiosäännön mukaan valittua hallitusta vastaan ja sai tästä poissaolevana kuolemantuomionkin. Ja tietysti asema. Niin sanottua normaalin ihmisen yksityiselämää Törnillä ei ollut. Tuhannet hänen maanmiehensä seurasivat häntä. Vanhempiinsa ja sisaruksiinsa Törni piti sentään enemmän tai vähemmän aktiivisesti yhteyttä kirjeitse. Silloin neito oli ollut jo pitkään naimisissa ja kahden lapsen äiti. Törni saattoi vaikuttaa tapahtumien kulkuun paljon vähemmän ja joutui myös tekemään ratkaisunsa paljon vähäisemmän tiedon varassa. Usein tuntui siltä, että hän pystyi ennakkoon näkemään tilanteet, joihin hänen miehensä joutuisivat.” Legenda elää Entäpä Törnin paljoltikin kritisoitu siirtyminen Saksan, silloisen Suomen vihollismaan palvelukseen tammikuussa 1945. Hänen nimensä on hakattu Malmin hautausmaalla sijaitsevan sukuhaudan hautakiveen. Törnin kannalta ikävä mutta ei varmaankaan kovin vaikeasti ennustettavissa ollut asia. Nykyään kukaan poliittisesti korrektisti ajatteleva tuskin pitää de Gaullea maanpetturina. Tietenkin se, että de Gaulle loikkasi sodan myöhemmin voittaneiden puolelle, Törni hävinneiden, ja voittajat useimmiten määrittävät jatkossa vallitsevan arvomaailman. Kihloihinkin he menivät. Niin hän palasikin, 1950-luvun lopussa. Yhdysvaltojen armeijassa 10th Special Forces Groupin päärakennus on nimetty Larry Thornen mukaan. Törni ei arvostanut itänaapuriamme, varsinkaan kun hänen syntymäkaupunkinsa oli jäänyt rajan väärälle puolelle, vieläpä kahteen kertaan. Luunpalasia oli mahdoton erottaa toisistaan, joten kaikki saivat yhteishautauksen 26.6.2003 Arligtonin sankarihautausmaalla. Verrataanpa Törniä vaikkapa ranskalaiseen kenraaliin ja myöhempään presidenttiin Charles de Gaulleen: jälkimmäinen jätti huomiotta oman laillisen hallituksensa kesäkuussa 1940 Saksan kanssa tekemän aseleposopimuksen ja siirtyi Britanniaan jatkamaan Saksan vastaista taistelua. Tai ainakin se on paljon helpompaa jälkikäteen kuin tapahtumahetkellä. Oleskellessaan Ruotsissa armahduksensa jälkeen hän kuitenkin rakastui Marja Kops -nimiseen naiseen. Samaten hän oli miehiään kouluttaessaan tasapuolisen vaativa ja täsmällinen. KA RI KA LL O N EN LAURI TÖRNI O SA ST O TÖ RN I PE RI N N EK IL TA Yhdysvaltojen armeijassa 10th Special Forces Groupin päärakennus on nimetty Larry Thornen mukaan.. 18 SUOMEN SOTILAAN RITARIT Suomalais-amerikkalainen retkikunta löysi Törnin maalliset jäännökset heinäkuussa 1999. Ilman hänenlaisiaan lippumme tuskin liehuisi vapautta. Parhaat taistelijat palkitaan vuosittain Larry Thorne -palkinnolla. Suomessa Lauri Törnin muistotilaisuus järjestettiin 17.7.2003 Huovinrinteen varuskunnassa. Osasto Lauri Törni Perinnekilta ry asensi Törnin helikopterin onnettomuuspaikalle teräksisen muistolaatan 3.3.2004. Helikopterin vietnamilainen miehistö tunnistettiin DNA:n avulla vasta vuonna 2003, Törni hammaskartan ja aihetodisteiden avulla
LARRY THORNEN HAUTAJAISTILAISUUS 26.6.2003 Arlingtonin hautausmaalla Washington D.C.:ssä.. Pysy matkassa. SUOMEN SOTILAAN RITARIT 19 Kapteeni Törni! Törnin Suomen armeijan virallisen sotilasarvon palauttamisesta keskusteltiin vuosikausia. Suomen Sotilaan toimitus haluaa kiittää tietokirjailija Kari Kallosta hänen ystävällisestä ja sotilaallisen ripeästä avustaan ja neuvoistaan tämän kirjoituksen laadinnassa. Ja vaikkei olisikaan, niin ritariristinsä väärti taatusti. Korkeimman oikeuden jäsen, oikeusneuvos Jussi Tapani totesi vuonna 2019: ”Kun syytetty tuomitaan menettämään kansalaisluottamuksensa, hän menettää samalla sotilasarvonsa. Ensi vuonna ilmestyy Suomen Sotilaan erikoisnumero, jossa selvitetään vielä askarruttavat Törniin liittyvät mysteerit – ehkä lopullisesti. Tämä tarkoittaa käänteisesti sitä, että kansalaisluottamuksen palauttaminen armahduksen kautta palauttaa automaattisesti sotilasarvon.” Tämän mukaan Törni olisi edelleen virallisesti myös Suomen armeijan kapteeni. Ilman hänenlaisiaan lippumme tuskin liehuisi vapautta
20 SUOMEN SOTILAAN RITARIT
Stuka-ässä HANS-ULRICH RUDEL . TEKSTI: TIMO SÄYRINEN. Rudel sai ainoana Saksan asevoimien sotilaana Kolmannen valtakunnan ajan korkeimman sotilaallisista ansioista myönnetyn kunniamerkin, Rautaristin ritariristin miekoilla, timanteilla ja kultaisilla tammenlehvillä. Hän tuhosi virallisesti 519 neuvostoliittolaista panssarivaunua, upotti taistelulaivan ja särki paljon muutakin neuvostoasevoimien kalustoa. Rudel palveli pääosan toista maailmansotaa Luftwaffen syöksypommitusja maataisteluyksiköissä lentäen Junkers 87 Stuka -syöksypommittajaa, sen panssarintorjuntaversiota sekä Focke-Wulf 190 -hävittäjäpommittajaa. 21 SUOMEN SOTILAAN RITARIT Hans-Ulrich Rudel on ilmasotahistorian menestyksekkäin taistelulentäjä
Taidettiin hänelle ennustella lyhyttä palvelusuraa ja elämänkaartakin. Sellaiseksi hän valmistuikin, mutta hänet määrättiin loppuvuodesta 1938 kaukotiedustelukoulutukseen. Hans-Ulrich Rudel syntyi Konradswaldaussa Sleesiassa vuonna 1916. Nykyään alue kuuluu Puolaan ja tunnetaan nimellä Kondratów. Joka tapauksessa Rudelin kohdalla kyseessä oli merkittävä – kenties ilmasotahistorian merkittävin – henkilökohtainen taistelusuoritus. Sen jälkeen Rudel määrättiin erään lentokoulutusrykmentin adjutantiksi. 22 SUOMEN SOTILAAN RITARIT N ykytutkimus antaa ymmärtää, että Rudelin saavutukset olivat jossain määrin yliarvioituja. Yliarvioinnin määrää tai sen tahallisuutta on vaikea jälkikäteen arvioida. Eikä mies ollut pehmeintä luokkaa muutenkaan. Ensimmäiset taistelulentonsa Junkers 87 Stuka (Sturzkampfflugzeug) -syöksypommittajalla Rudel lensi itärintamalla, kun operaatio Barbarossa alkoi kesällä 80 vuotta sitten, syöksypommitusrykmentti 2:n (I/StG 2) ensimmäisen laivueen riveissä. Taivaalle Rudel liittyi Luftwaffeen heti kun se oli mahdollista, 20-vuotiaana vuonna 1936. Monesti vaurioitunut vastustaja saattoi näyttää tuhotulta. Hän haki koko ajan siirtoa taistelutehtäviin ja sai sen lopulta keväällä 1941. HANS-ULRICH RUDEL. Rudel oli vakaumuksellinen kansallissosialisti, monesta muusta poiketen vielä pitkään toisen maailmansodan jälkeenkin aina menehtymiseensä asti vuonna 1982. tiedustelulaivueessa ja otti osaa Puolan sotaretkeen. Alkusyksystä kapteeni Steenistä tuli III/StG 2:n komentaja ja Rudelista saman laivueen tekninen upseeri. Se sai tehtäväkseen tuhota Leningradin suojana olleet Neuvostoliiton Itä. Halsund Beinbruch! Kurkkua ja jalkaa poikki! Saksalaisten lentäjien taisteluonnen toivotus. Toisen maailmansodan alkaessa Rudel oli Dornier 17 -tiedustelukoneen tähystäjä Prenzlauhun ryhmitetyssä 121. Rudel vältti tämän ilmoittautumalla vapaaehtoisena syöksypommituslentäjäkoulutukseen. Tunnetusti kaikkien ilmavoimien ilmoittamien voittojen määrissä on aina ollut ilmaa, oli pyrkimys sitten kuinka vilpitön hyvänsä voittoja kirjattaessa. Mutta jo parin kuukauden kuluttua syksyllä 1941 Rudelin lentueenpäällikkö kapteeni (Hauptmann) Ernst-Siegfried Steen piti Rudelia lentueensa parhaana lentäjänä. Hän halusi hävittäjälentäjäksi, mutta peruslentokoulutuksen jälkeen häntä oltiin määräämässä pommituslentäjäksi. Rudelin lentotyyliä pidettiin aluksi uhkarohkeana – hänellä oli tapana syöksyä ”riittävän alas” osuakseen varmemmin maaliin. Yksikkö taisteli syyskuussa 1941 itärintaman pohjoisosassa
Kirov-luokan risteilijät Kirov, joka oli laskettu vesille vuonna 1936, ja Maksim Gorki (1938) olivat suhteellisen tuoreita aluksia. R-mallin Stuka oli toisen maailmansodan alussa vallitsevana olleen B-version pidemmän toimintasäteen versio (R = Reichweite, toimintasäde). Steen lainasi perässään rullanneen Rudelin Stukaa taka-ampujineen. Lokakuun vallankumous) sekä raskaat risteilijät Kirov ja Maksim Gorki. Leningradin yllä Steen valitsi maalikseen risteilijä Kirovin. Alus kykeni siten jatkamaan maarintaman tukemista kolmella tykkitornilla. Syöksypommitusrykmentti 2:n Stukat valmistautuvat starttiin. Se ei kuitenkaan poistunut punalaivaston taisteluvahvuudesta, sillä sataman mataluus aiheutti sen, että aluksen kansirakenteet jäivät vedenpinnan yläpuolelle. Maataistelurykmenttejä ryhdyttiin aseistamaan Focke-Wulf 190 -hävittäjäpommittajilla loppuvuonna 1943. Niiden avulla oli tarkoitus räjäyttää pommi hieman kohteen ylätai ulkopuolella. päivänä 1941 Rudel pudotti tuhannen kilon pommin taistelulaiva Maratin keulakannelle. Kun kapteeni Steen rullasi seuraavan taistelulennon starttiin, törmäsi hän Stukallaan esteeseen. R tuli palveluskäyttöön keväällä 1940. Kaikkia Stukan versioita valmistettiin lähteestä riippuen 5 700–6 500 kappaletta. Etualalla Rudel. Rudel pudotti 1 000 kilon pommin taistelulaiva Maratin kanteen juuri R-mallilla. Marat ja Oktjabrskaja Revoljutsija taas olivat alkujaan tsaarin laivaston Ganguteli Hanko-luokan Petropavlovskja Gangut-taistelulaivoista neuvostoaikana modernisoituja aluksia. Se ei kuitenkaan purjehtinut enää ikinä omin konein. Stuka sai pommitussyöksyn aika. SUOMEN SOTILAAN RITARIT 23 meren laivaston raskaat alukset, koska ne tukivat ikävästi tykistöllään maarintaman taisteluita kaupungin edustalta. Tärkeimpiä maaleja olivat taistelulaivat Marat ja Oktjabrskaja Revoljutsija (su. Vastoin yleistä luuloa perinteiset Stukan syöksypommitusversiot säilyivät taistelukäytössä sodan loppuun saakka. Neuvostoaikana ranskalaisen vallankumoussankarin nimen saanut Marat muutettiin isänmaallisen hengen nostattamiseksi vuonna 1943 nimeltään takaisin Petropavlovskiksi. Pituus: 11,5 m Kärkiväli: 13,8 m Siipipinta-ala: 31,9 m 2 Moottori: Junkers Jumo 211 Da -rivimoottori, 12 sylinteriä, 1 200 hv Tyhjäpaino: 2 750 kg Starttipaino: 4 350 kg Nopeus: 410 km/h Nousunopeus: 19 minuuttia 5 000 m:n korkeuteen Lakikorkeus: 7 300 m Toimintasäde: 1 540 km Aseistus: 3 x 7,92 mm:n konekivääriä, pommikuorma teoriassa 500 kg, käytännössä tarvittaessa enemmän. Junkers 87R Stuka. Samoihin aikoihin Stukilla ruvettiin varustamaan yömaataistelulaivueita (Nachtschlachtgruppe), joita oli kaikkiaan 14. Isku Kronstadtiin Syyskuun 23. Pääosa operoi sodan loppuun saakka, nimestään huolimatta myös päivisin. Vuoden 1942 alusta eteenpäin R:n korvasi D, jolla oli tehokkaamman moottorin ansiosta parempi suorituskyky. Kapteeni Steen ja alikersantti Scharnovski eivät palanneet tehtävästä. Huomaa siiven alla olevien 50 kilon pommien tankomaiset ”Dinort”-sytyttimet. Vanhat sotalaivat olivat olleet ilmaja merihyökkäysten uhreina satamakaijassaan aikaisemminkin, mutta siitä toisaalla tässä lehdessä. R:ään oli mahdollista asentaa siipiin lisäpolttoainesäiliöt. Aluksen etuosan ammusvarasto räjähti, ja taistelulaiva upposi. Viimeksi mainittu oli telakalla: se oli vaurioitunut ajettuaan miinaan Saksan hyökkäyksen alkupäivänä kesällä 1941. Niitä lukuun ottamatta B:tä ja R:ää ei ulkonäöltään erottanut toisistaan. Lentokone oli poissa pelistä. ”Herra yliluutnantti, laiva räjähti”, ilmoitti taka-ampuja, alikersantti Alfred Scharnovski
G-mallin Stukia käytettiin yksinomaan itärintamalla ja kokonaisuuteen nähden melko vähäisessä määrin. Sen aikana Rudel päätti kokeilla Gmallin Stukaansa – ainoaa rintamalla . Syksystä 1943 eteenpäin Luftwaffessa oli kahdeksan taistelutehtävissä toiminutta maataistelurykmenttiä. Kokeilussa oli Junkers 87, Henschel 129, Messerschmitt 110 ja Junkers 88. Lähteissä on hieman epämääräisiä tietoja G-mallin valmistusmääristä. Vasemmalla on hävittäjärykmentti 52:n komentaja, everstiluutnantti Dieter Hrabak ja taustalla Rudelin taka-ampuja Erwin Hentschel. Helmikuussa 1943 Rudel lensi tuhannennen taistelulentonsa. lentueen päälliköksi I/StG 2:een. 24 SUOMEN SOTILAAN RITARIT na ilmatorjunnasta osuman ja rysähti pommeineen aluksen viereen. Kapteeni Steen, poissa. Junkers 87G Stuka HANS-ULRICH RUDEL. Siellä se tuki maavoimien hyökkäystä ja talven tullen Neuvostoliiton vastahyökkäyksen torjuntaa. Ilmeisesti niitä tehtiin vain muutamia satoja, osa tehdasuusina ja osa D-mallin rungoille. Pituus: 11,5 m Kärkiväli: 15 m Siipipinta-ala: 33,7 m 2 Moottori: Junkers Jumo 211J -rivimoottori, 12 sylinteriä, 1 420 hv Tyhjäpaino: 2 750 kg Starttipaino: 4 350 kg Nopeus: 380 km/h Nousunopeus: 12 minuuttia 4 000 m:n korkeuteen Lakikorkeus: 8 000 m Toimintasäde: 790 km Aseistus: 2 x 37 mm:n tykkiä, 1–2 x 7,92 mm:n konekivääriä. Hänet käskettiin Rechlinin koelentokeskukseen testaamaan 37 millin tykeillä aseistettua panssarintorjuntaan tarkoitettua Stukaa, G-mallia. Vuodenvaihteessa 1942–43 Luftwaffe ryhtyi testaamaan nimenomaan panssarintorjuntaan tarkoitettuja tykeillä aseistettuja lentokoneita. Alkuvuonna 1942 laivue toimi Grazissa Itävallassa mutta siirrettiin syksyllä Krimille. Rudelin laivue otti osaa heinäkuussa 1943 Kurskin taisteluun. Adolf Hitler luovuttaa Rudelille Rautaristin ritariristin tammenlehvien ja miekkojen kera 25.11.1943. Toisin näyttää olleen tykkien laita. Niistä kolmessa oli G-Stukilla aseistetut erilliset, siis suoraan rykmentin johdossa olleet laivueisiin kuulumattomat panssarintorjuntalentueet. Pian tämän jälkeen Rudel siirrettiin 1. Yksikkö taisteli Kaukasuksella, jossa joukko suomalaisia SS-miehiäkin kunnostautui kesän 1942 taisteluissa, ja tuki 6. Rudel kirjoitti muistelmiinsa kaatuneista muistosanat, jotka ehkä kuvaavat hänen asennoitumistaankin: ”Scharnovski, kunnon kaveri, poissa. Kaksi ensin mainittua päätyi sodan loppuajaksi palveluskäyttöön. Maaliskuussa 1942 Rudel siirrettiin StG 2:n ErgGr:n (Ergänzungsgruppen, täydennyskoulutuslaivue) komentajaksi, ja hän toimi tässä tehtävässä lokakuuhun saakka. Testauskomennuksen jälkeen Rudel palasi yksikköönsä aikaisempaan tehtävään ja toi mukanaan yhden G-mallin Stukan. armeijaa Stalingradin taistelussa. Neuvostoarmeijan Stalingradin saarrostushyökkäyksen aikana Rudelin yksikkö joutui pommittamaan neuvostoliittolaista ratsuväkidivisioonaa, joka oli päässyt hyökkäämään aivan kentän laidalle. Tämän aikana Rudel ei ainakaan mainitse, että panssarivaunuja olisi tuhottu. Molemmat olivat luonteeltaan ihanteellisia tapauksia eivätkä ole kokonaan millään korvattavissa. Toisessa maailmansodassa käytettiin runsain mitoin pommeja ja raketteja panssarivaunuja vastaan, mutta myöhempi tutkimus on todennut näiden aseiden vaikutuksen panssareita vastaan olleen raakasti yliarvioitu. Sota jatkui. Komennukseen liittyi noin kuukauden mittainen taistelutestaus Krimin alueella. G-mallin Stukissa ei ollut pommiripustimia eikä syöksyjarruja. Risteilijä sai tässä ja muissa ilmahyökkäyksissä sellaisia vaurioita, että se ei poistunut Leningradin vesiltä enää toisen maailmansodan aikana. Oli heidän onnensa kuolla aikana, jolloin he vielä saattoivat olla vakuuttuneita siitä, että kaiken kärsimisen jälkeen koittaisi Saksan ja Euroopan vapaus.” Panssarintappaja Lokakuussa Rudelin laivue siirrettiin Moskovan edustalle
Elokuu 1943: Rudelilla on tullut täyteen 1 300 taistelulentoa ja taka-ampuja Hetschelillä 1 000.. 25 SUOMEN SOTILAAN RITARIT
Yksikön sotatie kulki länttä kohti Ukrainasta Romaniaan ja sieltä Unkariin. HANS-ULRICH RUDEL. Volframiytimisen panssarikranaatin vaikutus perustui volframin kuumenemiseen panssariläpäisyn yhteydessä ja hajoamiseen läpäisyn jälkeen. Rudel ammuttiin alas tai hän joutui tekemään pakkolaskun 30 kertaa. Muissa lähteissä mainitaan, että Rechlinin pstkokeilukomennuskunnan G-mallin Stukista oli muodostettu StG 2:een panssarintorjuntalentue jo kesäkuussa. Kranaatin paino oli tyypistä riippuen 380–680 grammaa ja lähtönopeus 780–1 170 m/sek. Pariin otteeseen se kävi Baltiassa, Itä-Preussissa ja ässän kotikulmilla Sleesiassa. Samalla yksikköjä ryhdyttiin varustamaan Focke Wulf 190 -hävittäjäpommittajaversioilla. Neljälle saksalaislentäjälle tuli patikkaretki omille linjoille. Kranaatin läpäisykyky riitti kaikkeen panssarikalustoon, mitä Saksalla oli vastassaan, ainakin silloin kun aseella päästiin ampumaan vaunua perästä päin. Ase oli Rheinmetallin 37 millin ilmatorjuntatykkiin perustuva BK (Bordkanone) 37. Kertaakaan syynä eivät olleet neuvostoliittolaiset hävittäjät. Kurskin jälkeen Rudelin yksikkö taisteli edelleen itärintaman eteläosalla. Focke sen sijaan kykeni pommit pudotettuaan ilmataisteluunkin, kunhan ohjaamossa istui tähän koulutettu lentäjä. Elokuun alussa 1944 Rudel otti vastaan SG 2:n komentajan tehtävät, joita hän hoiti sodan loppuun saakka. Näin siis Rudelin muistelmien mukaan. Kurskin taistelusta alkoi toiminta ja ajanjakso, josta Rudel tuli kuuluisaksi. Lokakuussa 1943 hänestä tuli III/SG 2:n komentaja. Niin ikään kranaatti irrotti panssarin sisäseinästä hieman vajaalla äänen nopeudella lenteleviä sirpaleita. Matkalla kaksi jäi puna-armeijan sotavangiksi ja Rudelin syyskuusta 1941 saakka taka-ampujana lentänyt taistelupari Erwin Hentschel hukkui uidessaan Dnjestrjoen yli. Esimerkiksi sodan lopussa Rudelin SG 2:n kaksi laivuetta lensi Fockeilla, yksi rinnan Fockeilla ja Stukilla ja panssarintorjuntalentue Gmallin Stukilla. Rudel selvisi ainoana nelikosta omille linjoille haavoittuneena. Lännessähän se oli samasta syystä pääasiassa jo lentonsa lentänyt. Ritari Sodan aikana Rudel ammuttiin alas tai hän joutui tekemään pakkolaskun 30 kertaa. Etusektorista ei yleensä kannattanut ampua. Rudelille myönnettiin 29.12.1944 Rautaristin ritariristi miekkojen, timantTAISTELUVÄLINEMIES LATAA KUUDEN LAUKAUKSEN KAMPAA Junkers 87G:n tykkiin. Ensimmäisellä G-mallin taistelulennolla Kurskissa Rudel tuhosi neljä panssarivaunua, saman päivän aikana kaikkiaan 12. Kaluston vaihto oli hidasta ja kesti koko sodan ajan. Maataistelurykmentti Loppuvuonna 1943 Luftwaffen syöksypommitusrykmenttien (Sturzkampfgeschwader, StG) nimet muutettiin maataistelurykmenteiksi (Schlachtgeschwader, SG). Rudelilla oli tapana lentää kierros maalialueen – neuvostopanssarivaunujen – yläpuolella saadakseen punailmatorjunnan avaamaan tulen. Tämän jälkeen pommeilla aseistetut Stukat vaiensivat ilmatorjunnan, mikä mahdollisti koko pst-lentueen hyökkäyksen panssarivaunuja vastaan. Rudel ei koskaan virallisesti ollut sijoitettuna lentueeseen, mutta Rudelin sanoin: ”Toiminnassa pst-lentue oli alistettu minulle.” Tehtävissä oli usein mukana normaaleita pommeilla aseistettuja D-mallin Stukia. 26 SUOMEN SOTILAAN RITARIT – panssarintorjuntaan. Sodan aikana punahävittäjä sai vain yhden kerran osumia Rudelin Stukaan. Rudelin Stuka juuttui laskussa pehmeään maastoon ja sai rytäkässä laskutelinevaurion – lentokone oli poissa pelistä. Ase otettiin palveluskäyttöön vuonna 1942. Ase painoi 295 kiloa. Maaliskuun lopussa 1944 Rudel laskeutui Neuvostoliiton linjojen taakse noutamaan sinne pakkolaskun tehnyttä Stuka-miehistöä. Ilmaherruus oli hiljalleen siirtymässä neuvostoilmavoimille, ja Stuka nähtiin haavoittuvaksi hävittäjille. Tyypillisellä taistelulennolla Rudel lensi G-mallin Stukalla panssarintorjuntalentueen kanssa
Rudel johti pienen muodostelman jäljellä olevia lentokoneita Yhdysvaltojen armeijan miehittämään Kitzingeniin. Luovutustilaisuudessa Hitler myös käski Rudelin lentokieltoon. Ennen jalkaproteesin valmistumista Rudel jatkoi lentämistä yksijalkaisena – mekaanikot kantoivat hänet lentokoneelle ja pois. Rudel antaa voimakkaasti ymmärtää Rudel jatkoi lentämistä yksijalkaisena – mekaanikot kantoivat hänet lentokoneelle ja pois.. Helmikuussa 1945 Rudelin Stuka sai ilmatorjunnasta osuman, joka johti pakkolaskuun ja oikean jalan amputoimiseen. Kuten edellä totesimme, tuhoutumisten todentaminen on aina taisteluolosuhteissa hankalaa. Adolf Hitler luovutti merkin Rudelille kolme päivää myöhemmin ja ylensi tämän samalla everstiksi (Oberst). Ehkä ainakin osasyy tähän oli, että Rudel vihjasi antavansa panssarintorjuntakokemuksensa puna-armeijan käyttöön, mikäli hänet luovutettaisiin. ”Teidät täytyy säilyttää Saksan nuorisolle jo kokemuksenne takia”, hän perusteli. 27 SUOMEN SOTILAAN RITARIT . Rudel päätti siirtää yksikön amerikkalaisten miehittämälle alueelle estääkseen sen joutumisen Neuvostoliiton sotavankeuteen. Ehkäpä neuvostoliittolaiset saivat korjatuiksi joitakin ”tuhoutuneita” panssarivaunujaan. Ei liene kuitenkaan syytä epäillä, etteikö Rudel olisi osunut yli 500 neuvostoliittolaiseen panssarivaunuun tykki-Stukallaan ja pommeillaan. Rudelin tilille on yleisesti luettu 519 tuhottua panssarivaunua sekä yhdeksän alas ammuttua punailmavoimien lentokonetta – joissakin lähteissä puhutaan jopa yli 40 ilmavoitosta, mutta nämä tiedot lienevät liioiteltuja. Totta vai propagandaa. Joitakin päiviä myöhemmin Hitler määräsi Rudelille uudestaan lentokiellon, tällä kertaa adjutanttinsa välityksellä. Lisäksi hän upotti sota-aluksista taistelulaivan, risteilijän ja hävittäjän. Hitler peruutti lentokiellon. Laskussa lentäjät katkoivat laskutelineet jarruttamalla kovassa vauhdissa rajusti vain toista laskutelinettä. Voi vain kuvitella, minkälaista oli Stukan poljinohjaaminen yksijalkaisena. Hän tuhosi myös runsaasti muuta kalustoa, kuten tykkejä, kuorma-autoja ja junia. Hän käski, että yhtään lentokelpoista konetta ei saisi jättää amerikkalaisille. Junkers 87D -syöksypommittajien muodostelma, tällä kertaa Jäämeren rintamalla, Kantalahden alueella.” tien ja kultaisten tammenlehvien kera. Hän kieltäytyi ottamasta vastaan ylennystä ja kunniamerkkiä, mikäli ei saisi lentää. Panssarivaunujen osalta on useita lausuntoja, joiden mukaan Rudelin edellisenä päivänä tuhotuksi ilmoittamat panssarivaunut eivät enää seuraavana päivänä olleet tuhoamispaikalla. Amerikkalaiset kieltäytyivät luovuttamasta Rudelia neuvostoliittolaisille, kuten asianlaita oli niin monien muiden länsiliittoutuneiden sotavangeiksi joutuneiden mutta itärintamalla taistelleiden saksalaisten osalta. Tällä kertaa Rudel ”aktiivisesti unohti” noudattaa kieltoa. Tilinpäätös Kun sota päättyi, SG 2 oli entisessä Tšekkoslovakiassa. Yksijalkainen ässä Se ei käynyt Rudelille, hänen vakaumuksensa veti taisteluun. Rautaesirippu oli laskeutunut halki Euroopan, ja edessä oli kylmän sodan aamun koi. Taistelulaiva Maratin upotuksesta on jälkikäteen todettu, että alukseen osui hieman ennen sen räjähdystä ainakin kaksi tuhannen kilon pommia. Ovatko Rudelin tilille luetut saavutukset tosia
28 SUOMEN SOTILAAN RITARIT aluksen räjähtäneen juuri hänen pudottamastaan pommista. Punaiset haukat kiertävät kehässä paikan ympärillä ja kiljuvat villisti toinen toistensa puheen päälle, kaikilla on halu antaa neuvoja, kuinka Ju 87:ni on alasammuttavissa. Moottoritilan kansi oli panssarivaunun heikoimmin suojattu kohta. Ehkä, ehkä ei. ’Kaikille Punaisille haukoille, lentämässä kohti panssareitamme on yksittäinen Stuka, jolla on kaksi pitkää tankoa eteenpäin. – – Hyökätkää vain Stukaa vastaan, ei Fockeja, se pitää tänään ampua alas!’ Kiljumisen aikana olen asettautunut tähtäyssyöksyyn, ja panssarivaunu syttyy tuleen. Punapanssarivaunujen yläpuolella kiertää neuvostohävittäjien muodostelma. He huutavat villisti sekaisin. Rudel luennoi miehilleen, aiheena ilmateitse tapahtuva panssarintorjunta. Rudelin upottama risteilijä oli joidenkin lähteiden mukaan Saksan Neuvostoliittoon vuonna 1940 toimittama puolivalmis Seydlitz, jonka neuvostoliittolaiset olivat nimenneet uudestaan Petropavlovskiksi. Neuvostoliittolaisia hävittäjälentäjiä Rudel ei pitänyt juuri minään. Entä vihollinen. Rudel yhtyi pitkälti lentäjäveljiensä näkemyksiin. Se on varmasti se natsisika, joka ampuu panssarivaunumme. – – Nyt kiljuu eräs tulituksen kohteena ollut: ’Huomio, varokaa, ettekö nähneet, että natsisika tulittaa edelleen. Hävittäjien ohjausupseeri raivoaa, uhkailee, kysyy, eivätkö he näe, että neljä panssaria on jo tulessa. Neuvostoliittolaisia hävittäjälentäjiä Rudel ei pitänyt juuri minään.. 20–30 La-5ja Jak-9-konetta reagoivatkin läsnäoloomme, hävittäjien ohjausupseeri on ilmeisesti maassa lähellä panssarivaunuja, sillä hän mylvii kuten komppanian vääpeli: ’Ampukaa viimeinkin natsisika alas, ettekö näe, että yksi panssari on jo tulessa.’ Minulle tämä on paras todistus tuloksesta. Yhden Stormovik-maataistelukoneen Rudel kertoi ampuneensa alas G-mallin Stukan panssarintorjuntatykeillä. Huomio.’ Hän ulvoo niin kuin olisin ampunut hänet alas. Kuulemme vielä pitkään johtoupseerin uhkauksia täynnä oleva puhetta ja Punaisten haukkojen anteeksipyytelyitä.” HANS-ULRICH RUDEL . Voidaanko upotus laskea yksin hänen ansiokseen. Lainataan tässä Rudelin muistelmateosta: Rudel lentää yksin tykki-Stukalla ja neljä Focke-Wulfia suojaa. Ilmavoitot ovat ilmeisesti suurimmaksi osaksi saavutettu tällä konetyypillä. ”…sovjetit ovat taas kerran samalla taajuudella meidän kanssamme. Alus ei siis tuhoutuessaan ollut operatiivisessa käytössä. – – Paluulennolla vain pieni määrä iivanoita kiinnostuu meistä, sitten ne kääntyvät takaisin. Ihme, että he ylipäätänsä saavat mitään selvää toistensa puheesta. Lentämästään 2 530 taistelulennosta noin 500 Rudel lensi Focke-Wulfilla. Saksalaisten hävittäjälentäjien arvioissa ilmavoittoja idässä pidettiin yleensä helpompina saavuttaa kuin lännessä. Toinen jatkaa, varmaan osaston johtaja: ’Meidän on hyökättävä häntä vastaan useammalta puolelta, kokoontukaa sen paikan yläpuolelle, jossa juuri lennän, keskustelemme mitä on tehtävissä.’ Tällä välin jatkan hyökkäyksiä panssarivaunuja vastaan – – taas tankki tulessa
Vuonna 1977 käyttöön otettu kone oli ensimmäinen USA:n nimenomaan maavoimien lähitukitukeen suunniteltu kiinteäsiipinen lentokone. Läsnä olivat 197 ilmavoittoa toisessa maailmansodassa saavuttanut kenraaliluutnantti Walter Krupinski ja Naton 2nd Tactical Air Forcen komentaja, kenraalimajuri Karl-Heinz Frenke. Hän piti aktiivisesti fyysisestä kunnostaan huolta. Dornhausenissa. Koala-kustannus, 2000. Eräs aikalainen kirjoitti Rudelin muistelmien suomentajalle Hannu Valtoselle: ”Hans-Ulrich Rudel ei ollut meidän Stuka-lentäjien keskuudessa kunnioitettu eikä pidetty – – koppava, omahyväinen ja vain itseään ajatteleva, sellaisena hän esiintyi Stuka-lentäjien toveripiirissä. 29 SUOMEN SOTILAAN RITARIT Ihminen Rudel oli lujatahtoinen ja peräänantamaton. Hänellä oli yhteyksiä Saksasta sodan lopulla liittoutuneiden kostoa paenneisiin henkilöihin, sotarikollisiinkin, kuten muiden muassa Josef Mengeleen. Oliko hänessä negatiivisiakin ominaisuuksia. Hänet haudattiin 22.12. Viimeiset pudotukset Paljon on puhuttu Rudelin maailmankatsomuksesta ja mielipiteistä. Hans-Ulrich Rudel ei, toisin kuin joskus virheellisesti luullaan, ottanut osaa tämän lentokoneen suunnitteluun. A-10 on aseistettu 3 900 laukauksen teoreettiseen minuuttitulinopeuteen kykenevällä 7-putkisella 30 millin tykillä. Ellei sellaiseksi lasketa sitä, että koneen suunnittelutiimin jäseniä kehotettiin lukemaan Rudelin muistelmat. Yhdysvaltojen ilmavoimien Fairchild Republic A-10 Thunderbolt II -rynnäkkökone. Sananvapaus on näköjään suhteellista. Suurin Rudelin lentämä määrä taistelulentoja päivässä lähenteli kahtakymmentä. Ainakaan Neuvostoliiton yhteiskuntajärjestelmän ihailijana häntä muistelmiensakaan perusteella ei voi pitää. Alkoholia hän ei käyttänyt ollenkaan. U S A IR FO RC E. Keväällä 1976 Rudel otti osaa uuden Luftwaffen tiedustelurykmentti 51:n perinnetilaisuuteen. Mahdottomista vaatimuksista sen verran, että Rudelin muistelmateos antaa vaikutelman, että hän vaati itseltään vähintään sen, mitä alaisiltaankin. Aiheesta lisää: Rudel, Hans-Ulrich: Stuka-lentäjä. . Tehtävän tinkimätön suorittaminen ja Saksan maajoukkojen tukeminen kaikin resurssein olivat hänen tavaramerkkejään. He vertailivat natsisympatioistaan tunnettua Rudelia Saksan sosialidemokraattisen (SPD Sozialdemokratische Partei Deutschland) puolueen puheenjohtajaan Herbert Wehneriin, joka oli ollut 1930ja 1940-luvulla maanpaossa Neuvostoliitossa ja osallistunut salaisen poliisin NKVD:n toimintaan. Heistä Rudelilla ei ollut mitään negatiivista sanottavaa – poliittisesti epäkorrekti persoona siis. Kenraalit kutsuivat Wehneriä ekstremistiksi ja sanoivat Rudelin olevan kunniallinen mies, joka ei ole varastanut sukukalleuksia eikä mitään muutakaan. Jopa useilla korkeilla kunniamerkeillä urhoollisuudesta palkitut paikalla olleet lentäjät eivät halunneet olla tekemisissä tämän miehen kanssa, joka aina vaati alaisiltaan mahdottomia.” Niin, ehkä lentäjällä, joka tuhoaa satoja vastapuolen panssarivaunuja, on vähän varaakin olla omahyväinen. Palattuaan Saksaan 1950-luvulla hän oli mukana kahdenkin oikeistopuolueen toiminnassa. ”Vain itseään ajatteleva”, ehkä seuraelämässä näin, mutta huomioiden, että Rudelilla oli tapana noutaa pakkolaskun tehneitä miehistöjä vihollisalueelta, ei tuota sitaattia voi täysin allekirjoittaa. Sodan jälkeen Rudel toimi ilmavoimaneuvonantajana ja liikemiehenä Argentiinassa, Chilessä ja Paraguayssa. On väitetty, että rutiinikoulutuslennolla olleet Luftwaffen F-4:t tekivät epävirallisen ylilennon hautajaisissa, mikä poliitikkojen mielestä aiheutti skandaalin. Paatuneeksi natsiksikin häntä on sanottu. Rudel siirtyi ikuisten sankareiden laivueeseen saatuaan sydänkohtauksen joulukuussa 1982. Rudelilla ja Junkers 87G:llä olikin taistelutavassa joitakin yhtäläisyyksiä A-10:n taistelutapaan: pienehkö lentonopeus, matala taistelukorkeus ja panssarivaunun tuhoamiseen ainakin takasektorista kykenevä tykkiaseistus. Rudel tapasi henkilökohtaisesti Hitlerin ja muitakin Saksan johtohenkilöitä joitakin kertoja sodan aikana. Kun kommentit päätyivät julkisuuteen, pakotti puolustusministeri Georg Leber mainitut kenraalit aikaistetulle eläkkeelle
30 SUOMEN SOTILAAN RITARIT
SUOMEN SOTILAAN RITARIT 31 Moottoritorpedoveneiden isku Kronstadtiin AUGUSTUS AGAR Stuka-ässä Rudel ei ollut ensimmäinen, joka iski tuhoisasti punalaivaston kimppuun sen kotisatamassa. . Britannian kuninkaallisten merivoimien kapteeniluutnantti Agar ansaitsi Viktorian ristinsä operoidessaan Suomen alueelta Neuvosto-Venäjää vastaan jo vuonna 1919! Varsin värikkään ja pitkän uran tehnyt, useissa eri tehtävissä palvellut Agar käytti ainakin vuonna 1919 jossain määrin epäsovinnaisia toimintatapoja, ainakin tuolloin vallinneisiin toimintaolosuhteisiin nähden. Mutta niin käytti hänen sen aikainen työnantajansakin, brittien vastikään perustettu salainen palvelu MI6. Tämä tarina on valkokankaalta tutun kuvitteellisen MI6-meriupseerin, hänen majesteettiinsa salaisen agentin James Bondin seikkailujakin huimempi ja sitä paitsi totta. TEKSTI: TIMO SÄYRINEN
IW M . On sanottu, että Agar särki kolme lentokonetta koulutuksen aikana. A G A RI N PE RH EE N KO KO EL M A AUGUSTUS AGAR. Edessä on hyökkäys Kronstadtiin. 32 T ulevan seikkailijan ja ritarin kuuluu tietysti syntyäkin eksoottisissa maisemissa. Aliluutnantiksi hänet ylennettiin 20-vuotiaana vuonna 1910. Hänen isänsä oli irlantilainen teenviljelijä ja äiti oli syntyjään Itävallasta. Augustus Agar syntyi Ceylonilla, nykyisessä Sri Lankassa 4.1.1890. Vuonna 1913 hän sai merivoimien lentojoukoissa myös lentokoulutuksen. Suuri sota Vaikka Agar suorittikin koulutuksen hyväksytysti, ei hänestä lentäjää tullut. Sen sijaan hänet komennettiin tykistöupseeriksi vanhalle taistelulaiva HMS Hibernialle, jonka mukana hän osallistui Gallipolin maihinnousun tukemiseen vuonna 1915 ja Skagerrakin meritaisteluun seuraavana vuonna, joskin jälkimmäisessä alus ei varsinaiseen taistelukosketukseen päässyt. Tämä ei välttämättä kerro huonosta soveltuvuudesta: tuon ajan lentokoneet eivät olleet teknisesti kovin luotettavia, eikä ehkä lentokoulutuskaan tämän päivän tasoa. Näin tapahtuikin vuonna 1904, kun Augustus oli 14-vuotias. Ajan tapaan tässä ei ollut mitään poikkeuksellisesta. Alla 55-jalkainen CMB saapuu Koivistolle. Alus operoi Pohjoisella jäämerellä tukeutuen Venäjän Murmanskiin, tehtävänä oli Venäjälle menevien materiaalintoimitussaattueiden . Torpedokaukalossa on tällä kertaa polttoainetynnyreitä. Agar jäi orvoksi 12-vuotiaana, ja uuden perheenpään, sisarussarjan vanhimman Shelton Agarin mielestä Augustuksen tuli liittyä merivoimiin. Agar palveli koulutusaikanaan ja virkauransa alkuvaiheessa moottoritorpedoveneillä, risteilijöillä ja taistelulaivoilla. Tämä CMB79 ei palannut hyökkäyksestä. Seuraavan reilun vuoden Agar palveli kevyen risteilijä HMS Iphigenian ykkösupseerina. Augustus oli pariskunnan nuorin lapsi – kaikkiaan sisaruksia oli 13. Thornycroftin 40 jalan Coastal Motor Boat
Ikivanha jekku, joka oli merten herralle, kuninkaalliselle laivastolle tuttu. Osasto tukeutui aluksi Tallinnaan ja kesäkuusta eteenpäin Suomeen, Karjalankannaksen Koivistolle. Kuvaa sotki myös saksalaisten vetäytyminen alueilta aselevon jälkeen, mikä ei tapahtunut sormia napsauttamalla. Suomeen Virosta tuli ensimmäinen maa, joka torjui puna-armeijan maahanhyökkäyksen ja varmisti samalla itsenäisyytensä. Interventio ylsi myös Ukrainaan, Kaukasukselle ja Kaukoitään sekä Suomenlahdelle ja Baltiaan. SUOMEN SOTILAAN RITARIT 33 suojaaminen. Bolševikkivalta ei ollut Venäjällä vakiintunut, ja edessä oli useamman vuoden sisällissota. Saksalaiset joutuivat kuitenkin poistumaan Suomesta marraskuun 1918 aselevon jälkeen. Piti siis tukea Venäjän valkoisia, mutta sotatoimiin punaisia vastaan ei saanut ryhtyä. Venäjän sisällissotaan liittyivät osaltaan myös Suomen vapaussota ja Baltian maiden itsenäisyystaistelu. Taistelutoimet jäivät vähäisiksi, mutta tuon ajan kokemukset venäläisistä tulivat vaikuttamaan hänen tuleviin tehtäviinsä, luultavasti myös hänen asenteisiinsa. Suomi–Saksa–Britannia–Venäjä Ensimmäisen maailmansodan seurauksena olivat olot Pohjois-Euroopassa sekavat, ainakin nykystandardeihin verrattuna. Britannia ja Venäjähän eivät olleet sodassa toisiaan vastaan. Hän osallistui 23.4.1918 Britanniassa hyvin tunnettuun ja maineikkaaseen Zeebruggen hyökkäykseen, jossa britit upottivat saksalaisten miehittämän belgialaisen sataman suulle omia vanhentuneita sota-aluksiaan estääkseen saksalaisilta sataman käytön. Kontra-amiraali Sir Walter Henry Cowan.. Keväällä 1918 Agar siirrettiin moottoritorpedoveneisiin. Viron tapahtumat olivat vielä käynnissä, kun Suomenlahdelle tuli alkuvuonna 1919 brittiläinen kontra-amiraali Walter Cowanin komentama laivasto-osasto tehtävänään Viron itsenäisyystaistelun ja valkoisten venäläisten tukeminen. Kyllä, mutta huomattavan yleistä aina, kun kabineteissa istuvien herrojen poliittiset tavoitteet painavat enemmän kuin sotilaalliset realiteetit. Suomi ajoi venäläiset ulos maasta keväällä 1918 ja oli samalla historian ensimmäinen maa, joka torjui bolševistisen vallankumouksen, Saksan merkittävällä tuella. Cowanille saattoi olla haaste se, että hänen kätensä olivat sidotut: Neuvosto-Venäjää vastaan ei saanut ryhtyä sotatoimiin, ellei se omalla toiminnallaan antanut siihen aihetta. Saksalaiset olivat vaihtuneet britteihin. Pohjois-Venäjän brittijoukkojen tehtävänä oli aluksi estää liittoutuneiden toimittaman materiaalin joutuminen Saksan ja Suomen haltuun. Sitten sota loppui, mutta Agarin sota ei. Onko tilanteessa havaittavissa jotain yhtäläisyyksiä esimerkiksi Vietnamin sotaan tai nykyisiin rauhaan pakottamisoperaatioihin tai moniin sotiin niitä ennen ja varmasti tulevaisuudessakin. Sosialismi houkutteli sotaan väsyneitä ja usein kotona työttömäksi jääneitä entisiä rintamamiehiä, ja uhkana oli työväenpuolueen murskavoitto vaaleissa. No, olihan briteillä toisaalta huolenaan kotipuolessa voimakkaan vasemmiston ”näpit irti Venäjästä” -kampanja. Britannia ja muut länsimaat lähettivät sekasortoiseen maahan joukkoja, myös Pohjois-Venäjälle, siis Murmanskin ja Arkangelin alueelle ja aina Äänisen Karhumäkeen asti. Kun vallankumous alkoi, venäläisiä merivoimien upseereita, joihin Agarilla oli hyvätkin välit, pidätettiin, eikä heistä enää sen jälkeen kuultu mitään. Hän oli saava komennuksen Suomenlahdelle. Epäloogistako. Toukokuussa 1919 kapteeniluutnantti Agar ilmoittautui palvelukseen MI6:een. Pitkän sodan jälkeen oli myös vaikea perustella . Pian tehtäväksi tarkentui bolševikkivaltaa vastustavien valkoisten venäläisten tukeminen. Britit olivat saapuneet Baltiaan jo loppuvuodesta 1918, mutta jääolot ja miinoitettu meri ajoivat heidät pois talveksi. Venäjä oli lokakuun 1917 bolševikkivallankaappauksen seurauksena tehnyt rauhan Saksan kanssa, mikä oli johtanut Saksan armeijan etenemiseen keväällä 1918 varsin syvälle Venäjälle ja vasta itsenäistyneeseen, vasemmiston aseellisen kapinan vuoksi sisällissotaan ajautuneeseen Suomeenkin
Yhteys meritse oli ainoa keino, ja tätä varten Britannialla oli nopeita veneitä ja Augustus Agar. . 14-metristä CMB 7-venettä hinataan Terijoelle sen potkuriakselin vaurioiduttua kesäkuun 16.–17. CMB 7 vaurioitui lopulta niin pahoin, ettei sitä voitu pelastaa, ja kun britit lähtivät Terijoelta CMB 4 veti sisarensa merelle, jossa se upotettiin kunnialaukausten kera. Cowanilla oli vastassaan Neuvosto-Venäjän Itämeren laivasto, joka oli alusten määrässä ja tulivoimassa laskettuna ylivoimainen: sen tärkeimmät alukset olivat toisaalla tässä lehdessä jo mainittu taistelulaiva Petropavlovsk sekä taistelulaiva Andrei Pervozvannyi ja panssariristeilijä Oleg. Moottoritorpedoveneet olivat teknisesti suunnilleen yhtä luotettavia kuin aikakauden ilma-aluksetkin. Operaatioalueelle päästyään Agar ilmoittautui kontra-amiraali Cowanille ja selosti tälle tietenkin tehtävänsä luonteen. Siihen kuului vähäinen määrä agentteja ja suurempi määrä paikallista väestöä, joka oli mukana erilaisilla motiiveilla. MI6:n yhteydenpito ja henkilökuljetukset agenttirenkaaseen ja sieltä pois olivat haaste: Venäjä oli sotatilassa, Suomen raja oli suljettu, ja Viron raja-alueella valkoiset venäläiset ja Suomenkin tukemat Viron nuoret asevoimat kävivät sotaa bolševikkeja vastaan. Pietarissa vallitsi punainen terrori. Laivasto tukeutui voimakkaiden rannikkolinnakkeiden ja miinoitteiden suojaamaan Kronstadtin tukikohtaan, joka sijaitsee edelleenkin Kotlinin saarella – suomeksi Retusaarella – Suomenlahden pohjukassa aivan Pietarin länsipuolella, itse asiassa vain noin 80 kilometrin päässä tuolloin Suomeen kuuluneelta Koivistolta. Joka tapauksessa briteillä ja bolševikeillä oli kovat ampumatarvikkeet käytössä, ja niillä ammuttiin tarvittaessa kohti. Agar päätti toteuttaa tiedustelurenkaan edellyttämät henkilökuljetukset kahdella Thornycroftin CMBveneellä (Coastal motor boat). 34 SUOMEN SOTILAAN RITARIT uusia operaatioita, kun espanjantauti kuritti sodasta toipuvaa imperiumia. Hän toi mukanaan Suomenlahdelle kaksi venettä, CMB 4:n ja CMB 7:n, ja itsensä mukaan luettuna seitsemän hengen ryhmän. välisenä yönä 1919. Tämän artikkelin tärkeimpänä lähteenä oleva Harry Fergusonin teos Operaatio Kronstadt (Art House, 2011) mainitsee tiedusteluoperaation tavoitteeksi bolševikkihallinnon kukistamisen, mutta se ei kerro, miten tavoite oli käytännössä tarkoitus saavuttaa. Terijoelle Agar oli valittu tehtävään, koska hänellä oli kokemusta sekä moottoritorpedoveneistä että venäläisistä. Motiivi oli useimmiten halu kostaa bolševikkien teloittamien sukulaisten ja ystävien puolesta tai muu syy vastustaa punaista hirmuvaltaa ja vasemmiston terroria. MI6 Pietarissa toimi MI6:n ja Britannian laivaston tiedustelupalvelun NID:n (vakooja) operaattoriorganisaatio. Vallankumoushallinto ja salainen poliisi Tšeka teloittivat tuhansia vastavallankumouksellisiksi epäiltyjä tekaistujen syytteiden tai pelkkien epäilyjen perusteella. CMBveneet ja niiden voimanlähteet olivat hyvin vaurioherkkiä ja vaativat osaavaa huoltoa. Saksalaiset olivat yhä läsnä Baltiassa. Kahden veneen miehistön lisäksi Agar otti ryhmään mukaan myös varamekaanikon. IW M AUGUSTUS AGAR. Ilmeisesti hänen muutkin ominaisuutensa täsmäsivät MI6:n asiamiehen kelpoisuusvaatimuksiin. CMB:n miehistöön kuuluivat aluksen päällikkö, alempi upseeri/konekivääriampuja ja konemekaanikko. Resurssit taisivat olla heiveröiset, vaan horjuva oli Leninin hallintokin. Tšeka oli myöskin brittien tiedustelurenkaan jäljillä, ja moni siihen kuulunut ammuttiin tai katosi jäljettömiin tässä kuvattujen tapahtumien aikana. Brittien tavoitteet Jäämereltä Suomenlahdelle kohdistivat katseet Suomeen ja Koivistolle
Hän ajoi kesäja syyskuun 1919 välisenä aikana 13 matkaa Neuvosto-Venäjän rannikolle vieden ja tuoden henkilöitä ja tietoja. Alus nostettiin matalasta satama-altaasta ja modernisoitiin myöhemmin. Linnoituksen miehistönä oli . Mukanaan hänellä oli usein oppaina suomalaisia salakuljettajia ja brittien tiedustelurenkaan värväämiä venäläisiä. Sehän ei ollut Agarin tehtävä, eikä hän ollut edes Cowanin komentovallassa. Agar valitsi ”kuriiripalvelunsa” tukeutumispaikaksi Terijoen, josta oli Venäjän rajalle vajaat parikymmentä kilometriä. Alus osallistui tämänkin jälkeen tykistöllään Leningradin puolustukseen. Teknisesti epäluotettava moottori aiheutti joskus ylimääräisiä hermojenkiristymisiä. . Alla: Agarin komennossa olleet kaksi MI6:lle toiminutta CMB-venettä, CMB 4 ja 7 Terijoen Merikylpylän Kasinon rannassa kesällä 1919. Agar valitsi ”kuriiripalvelunsa” tukeutumispaikaksi Terijoen, josta oli Venäjän rajalle vajaat parikymmentä kilometriä ja josta ajoi tiedustelurenkaan yhteyspisteille ja takaisin noin tunnissa. Kesäkuun alussa bolševikkien Kronstadtin tukikohtaa suojaavan linnoitusketjun eteläinen linnoitus Krasnaja Gorka (Punainen vuori tai kukkula) Yhinmäessä Suomenlahden etelärannalla nousi kapinaan puna-armeijaa vastaan. Se sai vuonna 1921 uuden nimen Marat – ranskalaisen vallankumoussankarin mukaan – ja se osallistui toiseen maailmansotaan, kunnes saksalaisen Stuka-ässän Hans-Ulrich Rudelin Stukat upottivat sen uudestaan 23.9.1941. Alus oli yksi Gangut (Hanko)-luokan taistelulaivoista, uppoumaltaan yli 26 000 tonnia ja noin 185 metrin pituinen. CMB-vene osoittautui näihin tehtäviin hyvin soveltuvaksi kulkuvälineeksi: pienenä, nopeana ja matalasyväyksisenä sitä oli vaikea havaita, siihen oli vaikea osua, ja se saattoi ajaa merimiinoitteiden ja useimpien veden alle rakennettujen esteiden yli. Sen kotisatama oli aluksi Helsinki. 35 He keskustelivat aluksi ”akateemisella” tasolla mahdollisuudesta hyökätä torpedoveneillä Kronstadtiin. IW M. Vuonna 1919 se oli voimakkaimpia aluksia Itämerellä, jossa saksalaisten alusten poistuttua pelistä sille ei ollut vertaisia. Punaisen vuoren kapina Matkoilla ruuti paloi useaan otteeseen, kun neuvostovenäläiset linnoitukset ja partioalukset yrittivät pyyhkäistä Agarin kumppaneineen meren pohjaan. Brittien Kronstadtin sotasatamaan upottama Petropavlovsk oli otettu käyttöön 1914, ja sen pääaseistuksena oli 10 kpl 12 tuuman eli 305 mm:n tykkiä kaksoistorneissa. Alus korjattiin sodan jälkeen koululaivaksi, kunnes se romutettiin 1952
päivänä 1919 Agar miehineen katseli kiikareilla Terijoen kirkon tornista linnoitusta tulittavia punaisia sota-aluksia – etäisyyttä alueelle oli vain kolmisenkymmentä kilometriä. Tehtävä piti keskeyttää. Puna-armeija ryhtyi piirittämään Krasnaja Gorkaa. Kuvan keskellä ylhäällä näet aukon, josta veneet syöksyivät kohteeseen, ilmakuva paljastaa hyvin myös veden mataluuden. Itämeren laivaston raskaat alukset osallistuivat tulittamalla linnoitusta mereltä. Puolen tunnin ajon jälkeen Sindallin kipparoima CMB 7 ajoi vedenalaiseen esteeseen. Oli viitteitä – tai vähintään toiveajattelua – siitä, että kapina voisi levitä Kronstadtiin, ja se voisi tarkoittaa Pietarin ja kommunistihallinnon kaatumista. Aukon alapuolella vasemmalla näet rastilla merkityn Pamjat Azovan kolmine savupiippuineen, kuvan oikeassa reunassa näkyy myös kaksi rastilla merkittyä alusta, joista ylempi ja suurempi on Petropavlovsk ja alempi Andrei Pervozvannij. Vasemmalla näkyvä pienempi allas tunnetaan nimellä sotasatama. Moottoritorpedovenehyökkäys satamaan tehtiin yöllä 17.–18.8. . CMB 4 hinasi seiskan takaisin Terijoelle, ja sen yön osalta vauhti ja vaaralliset tilanteet olivat ohi. ”Hyökkäykseen ei saa ryhtyä ilman suoraa käskyä”, sähkötti Agarin esimies. Ilmakuva Kronstadtin keskisatamasta 26.7.1919. Kesäkuun 16. Heillä oli kaksi moottoritorpedovenettä, ja näkyvissä oli kaksi selkeätä maalia: kaksi venäläistä taistelulaivaa. Torpedokuiluissa oli Cowanin laivasto-osastolta saadut torpedot, yksi kummassakin veneessä. Epäilemättä kapina johtui oivalluksesta, että punainen hallinto ei heidän tavoitteitaan ajanut. 36 SUOMEN SOTILAAN RITARIT inkeriläisiä, jotka olivat sodassa mukana enemmänkin luodakseen itsenäisen Inkerinmaan kuin levittääkseen maailmanvallankumousta. Mutta Lontoosta tuli päätös. Joitakin tunteja myöhemmin tuli uusi viesti: ”Veneitä ei saa käyttää muuhun kuin tiedusteluun.” Agar luki hetken aikaa sähkettä, tuumi tovin ja antoi toisen CMB:n päällikölle, luutnantti Edgar Sindallille käskyn: ”Kokoa miehet. Toisin kuin tiedustelupalvelun kuriiritehtävissä, nyt veneissä liehui Britannian sotalippu ja miehistöillä oli Royal Navyn univormut. Lähdemme.” Agar hyökkää Kaksi brittiläistä moottoritorpedovenettä irrotti Terijoelta ja ajoi etelään. AUGUSTUS AGAR. Altaan ahtaus teki siitä erittäin haastavan iskukohteen. Yhä käytössä oleva satama-allas oli vuonna 1919 kuvassa vasemmalta oikealle noin 1,3 kilometriä pitkä ja 50 metriä leveä. Potkurinakseli meni poikki, vene oli liikuntakyvytön. Runsaslukuisen näköinen Venäjän laivasto oli taisteluarvoltaan todellisuudessa pelkkä varjo siitä, mitä se oli ollut ennen vallankumousta
Suomen Sotilas jättää arvioimatta, mitkä olisivat olOli siis ehdittävä edestä pois ennen kuin joutuisi oman torpedonsa alle.. Tykit pamahtelivat, ja valojuovat lentelivät kesäkuun yössä. CMB:n moottorin meteli hälytti vastapuolen. Oli siis ehdittävä edestä pois ennen kuin joutuisi oman torpedonsa alle. Sitten leimahdus valaisi yötaivaan, ja hetken päästä kuului jyrähdys. Epäilemättä Olegin upotus oli korkean kunniamerkin arvoinen. Britit näkivät bolševikkiristeilijän kallistuvan, kun he irtautuivat mutkitellen pohjoiseen. Agarille myönnettiin suorituksesta Viktorian risti, ja hänet ylennettiin komentajakapteeniksi. Mutta brittiläinen moottoritorpedovene paineli kohti pohjoista. Mutta muistakaamme, että Agar hyökkäsi vastoin tiedusteluesimiestensä nimenomaista kieltoa. CMB 4 ajoi ulos hieman ennen puoltayötä. Sekunnit ja kymmenet sekunnit kuluivat. Agar päätti hyökätä yöllä uudestaan. Viktorian risti Pari päivää myöhemmin Agar kävi Suomen ilmailuvoimien lentokoneen tähystäjän paikalla istuen toteamassa Olegin kaatuneen ja uponneen matalaan veteen. Lopulta mekaanikko ilmoitti: ”Kaikki valmista, sir, mennään!” Agar työnsi kaasun pohjaan ja käänsi kurssin kohti risteilijää. Tulitus ja vesipatsaat jäivät taakse. Lähestyessään kohdealuetta Agarin onni oli jälleen vähällä pettää: torpedon laukaisumekanismissa oli häiriö. Agar kiersi kehää punaisen panssariristeilijän lähistöllä samalla, kun mekaanikko korjasi laitetta, pimeys hädin tuskin suojasi heitä bolševikkitähystäjien katseilta. Vuoden 1919 moottoritorpedoveneet eivät olleet merten hiljaisimpia. CMB:n torpedo oli nimittäin veneen perässä taistelukärki menosuuntaan, ja sen moottori käynnistyi heti, kun torpedo liukui veteen. 37 SUOMEN SOTILAAN RITARIT Seuraavana päivänä venäläisillä oli ampumavuoron vaihto: taistelulaivat ajoivat Kronstadtiin, ja Krasnaja Gorkan edustalle purjehti panssariristeilijä Oleg. Torpedo loiskahti veteen, ja Agar leikkasi veneen pois torpedon kulkureitiltä
Veneen tuli kaartaa pois torpedon reitiltä ennen kuin torpedo saavutti täyden kulkuvauhtinsa. Aluksessa oli mukana vain puolet sen torpedokapasiteetista eli yksi torpedo. 38 SUOMEN SOTILAAN RITARIT leet seuraukset, mikäli hänen hyökkäyksensä olisi epäonnistunut. Hän ryhtyi toden teolla suunnittelemaan hyökkäystä Kronstadtiin. Agarin CMB 7 ja yksi 55-jalkainen vene eivät ajaisi satamaan sisään ollenkaan. Ilmeni, että kerrallaan vain kolme venettä pystyi hyökkäämään satamaan. Torpedoveneet harjoittelivat joidenkin päivien ajan sisäänajoa vain 50 metrin levyisestä sisäänajoaukosta, liikehtimistä täydessä vauhdissa ahtaassa satamassa ja torpedojen laukaisua. Isku Kronstadtiin! Torpedoveneiden hyökkäystä punaisten laivastotukikohtaan tuli johtamaan komentajakapteeni Claude Dobson. CMB-79A tuhoutui hyökkäyksessä, ja sen viisihenkisestä miehistöstä kaksi haavoittui ja jäi vangiksi ja kolme kaatui. Siksi hyökkäys tehtäisiin kahdessa kolmen veneen aallossa. Bensiinimoottori, joita luokassa oli useita tyyppejä, antoi veneelle reilun 30 solmun huippunopeuden. Sen upotti 55-jalkainen CMB79A. CMB 4:n miehistö, panssariristeilijä Olegin upottajat. Elokuun yhdeksänteen päivään mennessä Cowanilla oli seitsemän toimintakuntoista venettä, ja Agar lähti CMB 7:llä hyökkäykseen mukaan kahdeksantena. Vene oli puurunkoinen ja aseistettu konekiväärillä ja yhdellä 18 tuuman torpedolla, joka laukaistiin taaksepäin veneen vanaveteen. Muut punaarmeija teloitti. . Jotkut puolustajat pääsivät saartorenkaan lävitse pakoon. Vasemmalta varapäällikkö/kk-ampuja Hampshire, päällikkö Agar ja mekaanikko Beeley. Hän kävi 12.8. tiedustelemassa ja kuvaamassa kohdealueen lentokoneella. A G A RI N PE RH EE N KO KO EL M A AUGUSTUS AGAR. . Kontra-amiraali Cowan innostui Agarin menestyksestä. Kuvien perusteella Koivistolle rakennettiin poijuista Kronstadtin sataman malli sataman sisäänkäynteineen ja tärkeimpien maalien ankkuripaikkoineen. The Royal Navy toimitti Cowanin osastolle lisää moottoritorpedoveneitä, tällä kertaa Thornycroftin 55-jalkaisia, jotka voitiin aseistaa kahdella torpedolla. Alus oli siis 40 jalkaa eli 14 metriä pitkä ja uppoumaltaan viisi tonnia. Risteilijä, sukellusveneiden tukialus Pamjat Azova on kaatunut kyljelleen ja uponnut satama-altaaseen Kronstadtissa brittien moottoritorpedoveneiskun jälkeen. Itse asiassa jo illalla 17.6.1919 puna-armeijan piirittämä linnoitus joutui antautumaan. Risteilijän uppoaminen ei auttanut Krasnaja Gorkan varusväkeä. Voitaneen ainakin sanoa, että Agar vaaransi hyökkäyksellään varsinaisen tehtävänsä. Thornycroftin 40 jalan Coastal Motor Boat Thornycroft rakensi vuodesta 1916 alkaen kaikkiaan kolmekymmentäyhdeksän 40-jalkaista moottoritorpedovenettä
Pienet pommit paukahtelivat, ja konekiväärit lauloivat. Sukellusveneiden emälaiva Pamjat Azova kaatui eikä taistellut enää ikinä. Yllä: Sähke, jossa ilmoitetaan kapteeni Agarin onnistuneesta hyökkäyksestä CMB 4:llä venäläistä Oleg-risteilijää vastaan Kronstadtissa. Haaksirikkoiset veneet painuivat pinnan alle. Bolševikkihallinto jäi kaatamatta, ja miljoonia kuolonuhreja vaatinut sisäl. Ehkä ne loivat torpedoveneille joidenkin kymmenien sekuntien aikavoiton. Erään veneen päällikkö arvioi ainakin kymmenen rannikkopatterin ampuneen heitä. Se osui johonkin ja räjähti. Torpedot pamahtelivat taistelulaivojen Petropavlovsk ja Andrei Pervozvannyi kyljissä. SUOMEN SOTILAAN RITARIT 39 Britit hyökkäsivät yöllä 17.–18.8. Cowanin laivasto-osastoon kuuluneen lentotukialus HMS Vindictiven lentokoneet aloittivat pelin harhautushyökkäyksellä. Oli ajettava kovaa, ja siinä oli riskinsä huonossa näkyvyydessä ja ahtaassa tilassa. Sekasorrossa ei ehtinyt varmistamaan mihin. Niin ikään sataman ulkopuolella ollut punahävittäjä Gavriil avasi tulen. Vasemmalla: kapteeni Augustus Willington Shelton Agar VC DSO RN.. Venäläiset avasivat tulen torpedoveneitä kohti. Kolmas sai tulituksessa osumia ja koki saman kohtalon. Sisäpoliittiset paineet aiheuttivat brittilaivaston vetäytymisen pois Suomenlahdelta vuoden 1919 loppuun mennessä. Britit vetäytyivät takaisin Koivistolle, yksi vene moottorivian takia hinauksessa. Venäläisten ilmatorjunta puski rautaa menemään taivaalle enemmän tai vähemmän satunnaisella tähtäyksellä. On vaikea sanoa, saavuttiko lentokoneiden harhautushyökkäys tavoitteensa. Yksi oli saanut moottorivian ja jäänyt matkalle. Mutta brittien operaatio kuivui kokoon. Brittimerisotilaista 17 oli kaatunut, kateissa tai jäi sotavangiksi. Venäläiset taistelulaivat jouduttiin telakoimaan pitkälle seuraavaan vuoteen saakka, ja merivoimien voimasuhteet Suomenlahdella olivat näin heilahtaneet brittien eduksi. Sitten tulivat moottoritorpedoveneet, seitsemän kappaletta. Mutta kolme venettä ajoi satamaan, laukaisi torpedonsa ja irtautui. Kaksi brittitorpedovenettä törmäsi toisiinsa sataman ulkopuolella. Kuninkaan edessä Agar laukaisi torpedonsa sataman ulkopuolelta kohti satamaa
40 SUOMEN SOTILAAN RITARIT lissota Venäjällä oli jatkuva vuoteen 1923 saakka. Alus oli otettu palveluskäyttöön vuonna 1930. Toisen maailmansodan alussa hän oli erään hävittäjän päällikkö. Siihen kuuluneet britit ja muutama venäläinen pääsivät eri menetelmillä länteen, pääosa venäläisistä jäi oman onnensa nojaan. AUGUSTUS AGAR. Syyskuussa kuningas Yrjö V luovutti Agarille Viktorian ristin. Aluksen ajettua Englannin kanaalissa miinaan loppukesällä 1940 hän palveli joitakin kuukausia Kanaalista vastaavan Royal Navyn johtoportaan esikunnassa. Baltian maat jäivät sentään itsenäisiksi, ja Suomen raja turvattiin vielä 20 vuoden ajaksi. Alus operoi Etelä-Atlantilla partiointija saattueensuojaustehtävissä. Kuvassa on lähes vastaava County I -luokan risteilijä HMAS Australia. Toinen maailmansota Agar jäi merivoimien palvelukseen mutta ei tiettävästi enää tehnyt tiedustelupalvelulle töitä. Miehistön vahvuus oli 819. Näyttääpä se kovin monia houkuttavan taas. Höyryturbiinit kehittivät 80 000 hevosvoimaa, joilla saavutettiin 32 solmun maksiminopeus. Elokuusta 1941 alkaen Agar toimi raskaan risteilijä HMS Dorsetshiren päällikkönä. päivänä 1941 yksin partiopurjehduksella ollut HMS Dorsetshire tapasi tunnistamattoman kauppalaivan noin 1 500 kiloAGARIN ALUS HMS Dorsetshire oli County III -luokan raskas risteilijä. Maailmanhistorian tuhoisin yhteiskuntakokeilu jatkui jopa vuoteen 1991 asti, eikä siitä ole toivuttu vieläkään. Agarin ”kuriiripalvelu” lakkautettiin syyskuussa. Osa jäi Tšekan kynsiin ja teloitettiin. Ceyloninirlantilaisen teenviljelijän orpopoika oli päässyt pitkälle seistessään kuninkaansa edessä alle kolmikymppisenä. Samoin ajettiin alas brittien tiedustelurengas Pietarissa. Maailmansotien välisen ajan hän toimi useiden Royal Navyn sotalaivojen päällikkönä. County I-, IIja III-luokan aluksia valmistettiin brittilaivastolle 11 ja Australian merivoimille kaksi kappaletta. Joulukuun 1. Standardiuppouma 10 400 tonnia, kahdeksan 203 millin ja kahdeksan 102 millin tykkiä, kuusitoista 40 millin it-tykkiä, kahdeksan torpedoputkea
Ceylonin lounaispuolella. Torpedo ammuttiin liikkeelle, kun alus oli oikealla etäisyydellä kohteesta keula suoraan maalia kohti. Saksalaisten onneksi omat sukellusveneet pelastivat koko miehistön. Erottuaan merivoimien palveluksesta hän toimi mansikanviljelijänä Hampshiren Eltonissa. Torpedon mottori käynnistyi heti, ja veneen piti kääntyä kiireesti pois eteenpäin ampaisevan torpedon tieltä. Kauppalaiva olikin Saksan merivoimien sukellusveneiden huoltoalus Python. Britannian ja Japanin välisen sodan alettua HMS Dorsetshire liitettiin Britannian itäiseen laivastoon, jonka päätukikohta oli Singapore. Dorsetshire toimi saattueiden suojaustehtävissä Intian valtamerellä ja otti osaa Singaporen evakuointiin helmikuun 1942 alussa. Tällä hetkellä se on lainassa vuoteen 2024 saakka Portsmouthissa sijaitsevassa Boathouse 4 -telakkamuseossa. Tämän seurauksena pysäytettäväksi tarkoitettu alus upotti itsensä. Tällä kertaa Agarin onni oli käytetty: japanilaisilta tukialuksilta startanneet syöksypommittajat upottivat hänen aluksensa ja sisaralus HMS Cornwallin 5.4. Seurauksena oli sukeltajantauti ja keuhkovaurioita. Alus oli vähällä viedä Agarinkin mukanaan pohjaan, mutta hän pelastautui, kun alus oli jo merenpinnan alla. Uppoaminen ja haavoittuminen Huhtikuun alussa Dorsetshire otti osaa Ceylonin alueella Japanin vastaisiin sotatoimiin. Päästyään pintaan hän tuli nielleeksi öljyäkin. AGARIN CMB 4 Takaa kuvattuna Duxfordissa Isossa-Britanniassa vuonna 2015. Manööveri vaati tilaa, ja ahdasta Kronstadtin sotasatamaan tehtyä hyökkäystä varten veneet harjoittelivat poijuin rajatun alueen sisällä Koivistolla. Alueella vallitsevan sukellusvenevaaran takia Agar päätti jättää haaksirikkoiset oman onnensa nojaan ja poistui paikalta. Agarin taisteluvälineen, moottoritorpedovene CMB 4:n omistaa Imperial War Museum. 45-jalkaisesta yhden torpedon veneestä on jäljellä pelkät kuoret ja runko. Kordiittipanos ampui torpedon ulos kaukalosta suoraan taaksepäin, takaperin aseen taistelukärki menosuuntaan. Alus yritti paeta, jolloin Agar käski ampua varoituslaukauksia aluksen keulan eteen ja perän taakse. Elinikäisiä vaivoja aiheuttaneiden vammojen seurauksena Agar ei enää palannut meripalvelukseen, mutta hän toimi lentotukialus HMS Unicornin rakennusvalvojana vuonna 1943 ja sen jälkeen Britannian merisotakoulun johtajana vuoteen 1946 saakka. Kahden torpedon veneessä oli kaksi kaukaloa vierekkäin.. 41 SUOMEN SOTILAAN RITARIT metriä nykyisen Namibian rannikon länsipuolella. Sotasatamaan iskettiin kuitenkin kuvan veneestä poiketen isommilla 18-metrisillä kahden torpedon veneillä. Viktorian ristin ritari, kommodori Augustus Agar menehtyi 30.12.1968
42
Richthofenin tunnusmerkiksi muodostui punaiseksi maalattu hävittäjä, joka tunnettiin hyvin kummallakin puolella rintamaa. TEKSTI: TIMO SÄYRINEN. SUOMEN SOTILAAN RITARIT 43 Punainen paroni MANFRED VON RICHTHOFEN Ratsumestari, vapaaherra Manfred von Richthofen on luultavasti ilmasotahistorian kuuluisin hävittäjälentäjä. Hän saavutti ensimmäisen maailmansodan aikana 80 virallista ilmavoittoa ja piti historian huippuässän titteliä aina kevääseen 1941 saakka. . Tästä hän sai kutsumanimensäkin, joka sekin tunnettiin molemmilla puolilla
Punainen paroni tulee laskuun Fokker Dr.1:llään. 44 SUOMEN SOTILAAN RITARIT E nnen hävittäjälentäjäksi ryhtymistä nuori vapaaherra palveli ensin ratsuväessä – ulaaniupseerina rykmentissä, joka kantoi kuin katoavan aikakauden muistomerkkinä vapaasti kääntäen nimeä hänen keisarillisen majesteettinsa Venäjän keisari Aleksanteri III:n preussilainen ulaanirykmentti 1. Sota veressä Manfredin isä Albrecht von Richthofen oli ratsuväen majuri, joka joutui kuulovamman takia eroamaan armeijasta ennen ensimmäistä maailmansotaa. Niinpä vapaaherra hakeutui ilmailujoukkoihin, ja siellä hänet määrättiin ensin tiedusteluja pommikoneiden tähystäjäksi ja lentäjäksi. MANFRED VON RICHTHOFEN. Paikkakunta kuuluu nykyään Puolaan ja on osa Wroclawin kaupunkia, joka taas tunnettiin ennen nimellä Breslau. . Ratsuväki sopi hyvin huimapäälle, mutta aika oli ajanut sen ohi, mikä selvisi nuorelle aatelismiehelle nopeasti sodan alettua. . divisioonaa. Veljekset, vasemmalta oikealle: Bolko , Manfred ja Lothar von Richthofen. Manfredin setä, niin ikään Manfred von Richthofen, oli kenraaliluutnantti ja komensi sodassa 6. Sodan aikana hänet kutsuttiin uudelleen palvelukseen selustatehtäviin. Vuosien 1740–1742 Preussin ja Itävallan välisessä sodassa Sleesia päätyi Preussin haltuun, ja kuningas Fredrik Suuri (Friedrich II) myönsi Richthofenin suvun jäsenille oikeuden käyttää paroni tai vapaaherra(Freiherr) ja paronitar (Freifrau) -arvonimiä. 1900luvun ensimmäistä vuosikymmentä tässä eletään. Itävallan keisari Leopold I löi vuonna 1661 Manfredin sleesialaisen esi-isän Johannes Pretoriuksen ritari Johannes Pretorius von Richthofeniksi. Tutustutaanpa siis tähän aatelissuvun kasvattiin hieman tarkemmin. Manfred von Richthofen syntyi 2.5.1892 Kleinburgin kaupungissa Saksan keisarikunnassa
Melko pian, jo elokuun 1914 aikana, Richthofenin rykmentti siirrettiin länsirintamalle. Ratsumestari, vapaaherra Manfred von Richthofen. Venäjän edesmenneen keisarin – joka oli siis Saksan keisarin sukulainen – kunnianimeä kantanut joukko-osasto oli sijoitettu Militsch-nimiselle paikkakunnalle Sleesiaan Venäjälle kuuluneen Puolan rajan läheisyyteen. Uuden ajan sota Ensimmäisen maailmansodan alettua Saksan osalta sodanjulistuksella Venäjälle Richthofenin joukko-osasto tiedusteli Saksan ja Venäjän välisellä raja-alueella. Vaadittiin myös näyttöjä. Keisarin Saksassa pelkkä syntyperä ei riittänyt etenemiseen valtion viroissa ja sotilaana. Ensimmäisillä ilmavoimilla ei ollut yhtenäistä koulutusta eikä virkapukuakaan. ”En halunnut erityisemmin kadetiksi, mutta isäni toivoi sitä, joten minun mielipidettäni ei oikeastaan kysyttykään”, kirjoitti Richthofen myöhemmin. Jagd tarkoittaa myös metsästystä. Kun Manfred sai lahjaksi ilmakiväärin, hänen isoäitinsä lemmikkihanhet joutuivat nuoren paronin orastavan metsästysinnon uhreiksi. 45 SUOMEN SOTILAAN RITARIT Manfred oli pienestä pitäen kiinnostunut metsästyksestä, jota hän sotavuosinakin harrasti ahkerasti – ja tietenkin hänen tuleva tehtävänkuvansakin oli eräänlaista metsästystä, kuten osoittaa hävittäjälentäjän saksankielinen termikin Jagdflieger. Vuonna 1903 Richthofen liittyi Wahlstattin kadettiopistoon, siis 11-vuotiaana. . Richthofen johti joukkoansa usean päivän mittaiselle tiedusteluretkille Venäjän puolelle; vastapuolen partioivia kasakoita hänen joukkonsa vältteli. Vaatepartena palveli omien joukko-osastojen univormut ja usein myös siviilivarusteet.. Muutenkin Richthofen kertoo tehneensä kadettiopintojen aikana vain sen, mikä oli aivan pakko, urheilua lukuun ottamatta, siitä hän piti. Sota oli alkuun liikkuvaa ja sopi ratsuväellekin vielä hetken. Huhujen ja tietokatkosten takia Richthofenin vanhemmille tosin ehdittiin jo kertoa Manfredin kaatumisesta – tai ainakin katoamisesta – taistelussa. Itärintamalla itse asiassa hieman pidempäänkin. Toisella yrityksellä hän onnistui, ja miehestä tuli seuraavana vuonna luutnantti, joka vastasi alimpana upseerinarvona lähinnä meikäläistä vänrikkiä. Kasvatusperiaatteet olivat tuohon aikaan hieman nykyliberaaleja periaatteita tiukempia. Kauniin ajan loppu Kuuden vuoden opintojen jälkeen Richthofen siirtyi Gross-Lichterfelden sotilasakatemiaan. ulaanirykmentissä. ”Tuntuu hienolta, kun ihmiset kutsuvat minua herra luutnantiksi”, tuumi Richthofen. Solakan muodon takia hävittäjä sai lempinimen Haikala. Aloitusikä ei tosin tuon ajan mittapuulla ollut mitenkään erikoisen alhainen. Oikeasti tuleva ässä ja ritari oli edelleen ehjänä ja terveenä. Varsinaisia rintamalinjoja yhtenäisine puolustusryhmityksineen ja linnoitteineen ei Sleesiassa vielä muodostunut. Nuori paroni palveli siis alkuun ratsuväessä, 1. Hän valmistui vuonna 1911 mutta ei suinkaan upseeriksi vaan kersantiksi, sillä reippaanpuoleinen nuorukainen reputti akatemian loppukokeen. Hänen länsirintaman hyökkäysvaiheeseen ajoittunut ensimmäinen taistelukosketuksensa ei ollut menestykseRICHTHOFEN JA ALBATROS D.III
Lentojoukot olivat osa maavoimia vailla virallisen aselajin asemaa. Richthofenilla oli mahdollisuus hakea lentäjäkoulutukseenkin, mutta hän valitsi kaksiviikkoisen tähystäjäkoulutuksen, koska pelkäsi, että kolme kuukautta kestävän lentäjäkoulutuksen jälkeen sota olisi jo päättynyt, eikä hän enää pääsisi tositoimiin. Ratsain taistelevan ratsuväen sota oli loppunut lännessä. FOKKER DR1 kolmitasossa Punainen Paroni löysi haluamansa koneen.. Richthofen piti kaikkia lentäjiä teeskentelijöinä eikä erottanut saksalaisia vihollisista. Hän ilmoittautui Kölniin sijoitettuun 7. Vain viisi omaa miestä pääsi tilanteesta pois. 46 SUOMEN SOTILAAN RITARIT käs: hän johti ei-kenenkään-maalla 15 miehen vahvuisen ratsutiedustelujoukkonsa ranskalaisten vetäytyvien ratsumiesten perään ja joutui yllättäen – Richthofenin arvion mukaan – 200–250 ranskalaisen kivääritulituksen kohteeksi. Yksikkö alistettiin heinäkuun aluksi kuuluisan preussilaisen husaariupseerin, sotamarsalkka August von Mackensenin komentamalle itärintamalle ryhmitetylle armeijalle. Siksi maasta käsin tulitettiin kaikkia koneita. Joidenkin kuukausien päästä hävittäjistä ryhdyttiin muodostamaan omia yksiköitä, joita kutsuttiin aluksi Kampfeinsitzigerkommandoiksi, yksipaikkaisten taistelukoneiden osastoiksi. Pommitusmenetelmänä oli aluksi lentokoneen miehistötiloissa mukana kuljetettujen pienten pommien viskominen käsin lentokoneesta alas. Näiden yksiköiden päätehtävä oli tiedustelu. Richthofen toimi useita kuukausia apulaisadjutanttina ja lähettiupseerina, kunnes turhautuminen toimettomuuteen sai hänet hakemaan lentojoukkoihin. Brest-Litovskin eteläpuolisilla alueilla Richthofen koki ensimmäiset operatiiviset lentonsa. Toisaalta tähystäjä oli muutenkin koneen kippari, upseerin hommia. Hän ei tiennyt, että saksalaisten koneiden kyljissä oli mustat ristit ja viholliskoneiden kyljissä värikkäät kokardit. Tämän jälkeen hän siirtyi Grossenhainin 6. Ensimmäisen maailmansodan alussa Saksan lentojoukot (die Fliegertruppe) muodostuivat kuuden lentokoneen vahvuisista kenttälento-osastoista (Feldfliegerabteilung). Taivaalle Saksan eteneminen länsirintamalla pysähtyi Marnen taisteluun syyskuun 1914 alussa, ja alkoi lähes neljä vuotta kestänyt asemasota. Richthofen hyväksyttiin lentokoulutukseen toukokuussa 1915. Kaksipaikkaisiin lentokoneisiin ilmestyi tähystäjille konekiväärit. Pian sodan alun jälkeen lentäjät ryhtyivät myös pommittamaan vastapuolen maakohteita. Tuleva ässä arvioi lentämisen mahdollistavan liikkumisen vapautta, vaikka olikin länsirintamalle saavuttuaan todennut, ettei hänellä silloin ollut harmainta aavistustakaan lentäjien tehtävistä. Maavoimat jakautuivat alkujaan keisarikunnan eri kuningasja ruhtinaskuntien mukaan omiksi armeijoikseen, mutta lentojoukoista tuli nopeasti koko keisarikunnan kaikkien maajoukkojen yhteinen ”aselaji”. Ilmeisesti halu heräsi, kun hän oli nähnyt joitakin lentokoneita rintama-alueen yläpuolella. Varsin pian lentäjät rupesivat pitämään mukanaan kivääreitä vastapuolen tiedustelukoneita vastaan. lentokouluun, jonka peruskoulutusjaksolta hän valmistui parin viikon päästä. Varsinaisia hävittäjäkoneita saatiin odottaa kesään 1915 saakka, jolloin niitä ruvettiin aluksi sijoittamaan yksin kappalein kuhunkin kenttälento-osastoon. Uusi ”aselaji” Kuhunkin maavoimien armeijaan kuului yksi tai useampia kenttälento-osastoja. Pommitusteho kohteissa jäi enemmänkin moraaliseksi kuin fyysiseksi. Lopullisesti. lentokouluun koulutettavaksi lentotähystäjäksi. Richthofen ilmoittautui tähystäjäkurssin jälkeen 69. kenttälento-osastossa kesäkuun 1915 lopussa
SUOMEN SOTILAAN RITARIT 47 . Manfred von Richthofen ja muitakin Jasta 11:n lentäjäsankareita. MANFRED VON RICHTHOFEN
Elokuussa Richthofen lentäjineen ammuttiin alas. Yksikkö oli ryhmitetty Mont-Murvilleen nelisenkymmentä kilometriä Verdunista koilliseen. Taistelussa kaatui satojatuhansia miehiä ja hyvin vähän tai ei ollenkaan maata vaihtoi omistajaa. Perustettiin viisi pommitusrykmenttiä (Kampfgeschwader), joista jokaiseen kuului kuusi kuuden koneen laivuetta (Staffel). Kesäkuussa Richthofenin yksikkö siirrettiin itärintamalle: käynnissä oli Venäjän armeijan kenraali Brusilovin johtama suurhyökkäys, joka suuntautui läntisestä Ukrainasta Itävalta-Unkarin Galitsiaan. Farmanin kaltaisia koneita kutsuttiin joskus myös lentäviksi kangaspuiksi. Konekivääriluodit pamahtelivat mustaristiseen lentokoneeseen, mutta sitten britti kaarsi ja lensi pois. Nyt Richthofen toimi Albatros C -tyyppisen pommitus/tiedustelukoneen lentäjänä. Syypää oli vetäytymismarssilla olleiden venäläisten sotilaiden kiväärituli. Liittolainen oli hätää kärsimässä, kunnes Saksan alueelle siirtämät yhtymät löivät syyskuussa Venäjän armeijan takaisin lähtöasemiinsa. Yksikkö oli varustettu Albatros C -tyyppisillä tiedustelukoneilla, joissa oli tähystäjäkonekivääri, ja kaksimoottorisilla AEG G.II -pommikoneilla. Hävittäjä-ässä Oswald Boelcke. Richthofen kerkesi ampumaan sarjan kohti engelsmannia, minkä jälkeen tämä olikin saksalaispommarin takana. Hänet siirrettiin takaisin länteen 4. Richthofen piti siitä eteenpäin selvänä, että lentokoneen alasampumiseen tarvittiin muutakin kuin ase ja sen osoittaminen suunnilleen oikeaan suuntaan. Se tapahtui yksittäistä brittien Royal Flying Corpsin (RFC, RAF:n edeltäjä) ranskalaisvalmisteista ristikkopyrstöistä Farman-hävittäjää vastaan. pommitusrykmenttiin. laivueeseen, joka kuului 2. armeijan alaiseen kenttälentoyksikköön, jolla oli peitenimi Oostenden kirjekyyhkyosasto. Keskusteltuaan eräällä siirtokomennuksella sattumalta tapaamansa tulevan hävittäjä-ässän Oswald Boelcken kanssa Richthofen vakuuttui yksimoottoristen ja yksipaikkaisten hävittäjien tarjoavan parempia menestysmahdollisuuksia ilmataistelussa. Lentäjä Seurauksena Richthofen taivutteli erään lentäjän, jonka tähystäjänä hän oli aiSaksan ilma-asetta järjesteltiin uudestaan loppuvuonna 1915. Näiden taistelujen loppuvaiheessa Richthofen sai tukikohtaansa vieraan. Lentäjä, ratsumestari Erich von Holck onnistui loitontamaan Albatrosin venäläisistä, mutta rikkiammuttu lentokone rysähti hylättyyn tykkiasemaan. . Hän asennutti koneeseen eteenpäin ampuvan konekiväärin, mutta ei saavuttanut sillä menestystä Verdunin taivailla, joiden alapuolella Saksan ja Ranskan armeijat kävivät helmikuusta joulukuuhun yhtä ensimmäisen maailmansodan massateurastuksista. Maaliskuussa 1916 Richthofen siirrettiin 8. Parivaljakon onneksi ensimmäiset paikalle ehtineet olivat saksalaisia. 48 SUOMEN SOTILAAN RITARIT Hän oli tähystäjänä Albatros B.II -tyyppisessä yksimoottorisessa kaksitasossa. Jätettyään Albatrosinsa mekaanikkojen huostaan jatkaa paroni laivueen komentopaikalle lihasvoimaa käyttävällä kulkuneuvolla. Hänen jo aikaisemmin tapaamansa Oswald Boelcke tuli kysymään, josko . Mutta toistaiseksi Richthofen taisteli edelleen tähystäjänä tiedusteluja pommituslennoilla.. Jälkimmäisen konetyypin nokkatähystämössä Richthofen osallistui ensimmäiseen varsinaiseen ilmataisteluunsa 1.9.1915. Richthofen ei saanut siis lento-oppia missään virallisessa lentokoulussa vaan omassa yksikössään normaalin palveluksen ohessa. Patruunat lopussa ehkä. Olihan Boelcke saavuttanut jo neljä ilmavoittoa yksimoottorisella, yksipaikkaisella ja tahdistetulla potkurikehän läpi ampuvalla konekiväärillä aseistetulla Fokker E:llä. Paluu länsirintamalle Tämä oli toistaiseksi Richthofenin viimeinen lento itärintamalla. Se oli toisaalta vanhalle metsämiehelle tuttua jo muutenkin. emmin toiminut itärintamalla, kouluttamaan hänet lentäjäksi
MANFRED VON RICHTHOFEN Olin niin tohkeissani, etten malttanut olla laskeutumatta oudolle seudulle.. Näyttää siltä että siivissä on standardiväritys runkojen ollessa maalattu yksilöivillä väreillä. Molemmat haavoittuivat, toinen menehtyi myöhemmin. Von Richthofenin hävittäjä on rivistössä toisena. Kerrotaan, että myöhemmin hänellä oli majoitustilassaan brittihävittäjän moottorista tehty kattovalaisin. Oliko hänellä huoli viholliskoneen kaksihenkisen miehistön kohtalosta. Jagdstaffeleiden 4 ja 11 Albatros D.III:sia Douain lähellä sijaitsevassa La Brayellen lentotukikohdassa. ”Olin niin tohkeissani, etten malttanut olla laskeutumatta oudolle seudulle”, kirjoitti Richthofen laskeutumisestaan ensimmäisen alas ampumansa viholliskoneen hylyn vierelle. Mutta jo parin viikon sisään laivue sai Albatros D -tyyppisiä rivimoottorilla ja kahdella potkurikehän läpi ampuvalla konekiväärillä varustettuja hävittäjiä. Aseiden ja vasta-aseiden kilpajuoksu oli käynnissä, kuten sodankäynnissä ja joskus rauhankin aikana on tapana. Että halusiko! Lyhyen kotiloman jälkeen Richthofen ilmoittautui palvelukseen hävittäjälaivue (Jagdstaffel tai lyhyemmin Jasta) 2:ssa Bertincourtissa Cambrain lähellä. Kerran metsästäjä, aina metsästäjä. Saaliista piti saada trofee, ”sarvet seinälle”. Albatros D:n myötä oli alkamassa ensimmäisen maailmansodan reilun puolen vuoden jakso, jolloin Saksan ilma-ase oli laadullisesti ylivoimaisimmillaan liittoutuneisiin nähden. Sarvet seinällä Jasta 2 sai ensimmäiset lentokoneensa syyskuun alussa. Albatros D.II:lla Richthofen saavutti ensimmäisen virallisen ilmavoittonsa Cambrain alueella 17.9. Ne olivat pyörivällä tähtimoottorilla varustettuja kaksitasoisia Fokker D -hävittäjiä. Ehkä hän halusi todentaa aiheuttamansa vauriot. 49 SUOMEN SOTILAAN RITARIT Richthofen haluaisi tulla länsirintamalle uuteen perustettavaan hävittäjäyksikköön. Se oli RFC:n FE2b-hävittäjä. D oli marginaalisesti parempi kuin Fokker E, jolla Saksa oli saavuttanut länsirintaman ilmaherruuden syksyllä 1915, mutta siitä ei ollut vastusta syksyn 1916 parhaille hävittäjille, ranskalaisille Nieuport 11:lle ja 17:lle. . Vai laskeutuiko hän matkamuistojen takia. Richthofen tapasi koko toimintansa ajan keräillä osia alas ampumistaan lentokoneista, esimerkiksi kansallisuustunnuksia, aseita tai mittareita. Niiden suorituskyky ja aseistus olivat Nieuporteja ja etenkin brittien työntöpotkurisia DH2ja FE2-hävittäjiä – joita saksalaiset kutsuivat Vickerseiksi – parempi, vaikka raskaampina Albatrosien liikehtimiskyky ei ollut yhtä hyvä
Ässä Marraskuun 23. Itse asiassa metsästysperinne sekin. Se päättyi brittihävittäjän irtautumiseen polttoaineen ollessa vähissä, jolloin Richthofen sai tilaisuuden hyvään takaapäin ammuttuun konekiväärisarjaan. Kolme päivää myöhemmin Richthofen kantoi samettityynyllä Boelcken kunniamerkkejä tämän juhlallisissa hautajaisissa Cambraissa. ilmavoittona. Tästä tavasta hän luopui loppuvuonna 1917, kun hopea kävi Saksassa harvinaiseksi. Pääosa oli tiedustelukoneita. Hänellä oli tilillään kuusi ilmavoittoa, kun lentueen päällikkö Oswald Boelcke menehtyi ilmataistelussa törmättyään toiseen saksalaishävittäjään 28.10.1916. Laskeutumisia maastoon, metsästysmuistoja, pokaaleja, nykymittapuulla ajateltuna hieman mielikuvitukselliset ilmasodan piirteet olivat kuitenkin täyttä totta ensimmäisen maailmansodan aikaan, eikä Richthofen tai saksalaiset yleensä olleet suinkaan ainoita hävittäjälentäjiä, jotka tällaisia harrastivat. 50 SUOMEN SOTILAAN RITARIT Pokaalimies Richthofen palkitsi itsensä myös pokaaleilla: hän ryhtyi tilaamaan hopeapokaaleita, joihin kaiverrutti kunkin ilmavoittonsa päivämäärän ja alas ammutun viholliskoneen tyypin. Boelckella oli kaikkiaan 40 ilmavoittoa. Boelckea seurasi laivueen komentajana yliluutnantti Stephan Kirmayer. Pääosa ilmavoitoista ei syntynyt hävittäjien välisten kaksintaisteluiden seurauksena, vaikka sellaisen vaikutelman tarinoista joskus voi saada. MANFRED VON RICHTHOFEN. Hänkin jäi vajaata kuukautta myöhemmin palaamatta taistelulennolta. KäytyPUNAISEN PARONIN ILMAVOITOT Revien & Foster & Grahamin teoksen Suuret taistelut maalla, merellä ja ilmassa mukaan. Yksikön väliaikaisena komentajana toimi sen jälkeen esikuntapäällikkö, yliluutnantti Karl Bodenschatz, mutta siitä lähtien käytännössä Richthofen johti laivuetta taistelussa. Richthofen oli paikalla ja näki tapahtuneen. päivänä Richthofen kävi pitkän, 3–5 minuutin kaartotaistelun RFC:n työntöpotkurista DH2-hävittäjää vastaan. Kahdeksastakymmenestä noin kolmekymmentä on Richthofenin lentämään kalustoon nähden suunnilleen vertailukelpoisia hävittäjiä. Avattuaan voittotilinsä Richthofen ryhtyi kasvattamaan sitä. DH5 Bristol F2A BE2c BE2d BE2e DH2 Sopwith 1 1/2 Strutter FE2b FE2d Sopwith Pup Martinsyde G100 SE5a Nieuport 17 Spad S7 BE12 FE8 AWFK8 Bristol F2B Sopwith Camel RE8 Ensimmäisen maailmansodan länsirintamalla ilmataistelut käytiin pääosin rintamalinjojen yläpuolella. DH2 syöksyi maahan Richthofenin 11
Albatros D:tä valmistettiin noin 4 700 kappaletta, joista V-sarjaa noin 2 500.. Ilma-aseen päätehtävä kummallakin puolella oli tiedustelu ja tykistön tulenjohto sekä äsken mainituissa tehtävissä lentäneiden koneiden saattaminen ja torjuminen. Tämä Albatros D:n viimeinen versio oli sen menestyksekkäimmän D.III:n parannettu versio ja lienee ollut Saksan yleisin hävittäjiä ensimmäisen maailmansodan lopussa. Liittoutuneet olivat suurimman osan sotaa lukumääräisesti ylivoimainen ja ilmeisesti aktiivisempi osapuoli. D.III:een nähden se tarjosi kuitenkin vain vähän suorituskykyparannuksia eikä ollut enää syksystä 1917 alkaen liittoutuneiden parhaiden hävittäjien veroinen. Tässä on osansa niin lukumääräisellä ylivoimalla kuin myös sillä, että länsirintaman maataisteluissakin liittoutuneet olivat selkeästi hyökkäävänä osapuolena vuodesta 1916 eteenpäin sodan loppuun asti Saksan 1918 keväthyökkäystä lukuun ottamatta. Kummankin osapuolen hävittäjät pyrkivät luomaan maataisteluiden painopistealueilla omien asemien ylle torjuntavyöhykkeen, jonne tiedustelukoneita ei sopinut päästää. ään tutustumassa koneenhylkyyn hän sai kuulla uhrinsa olleen majuri Lanoe Hawker, RFC:n 24. Taistelukosketuksia syntyi varsin helposti, sillä osapuolten lento-osastot toimivat kooltaan melko pienellä alueella. Paronin punaiseksi maalattu Albatros D.V. 51 SUOMEN SOTILAAN RITARIT . Tässä koneessa oli keltainen runko ja sen pyrstö ja keula moottorin etupuolelta olivat punaiset. . Jälkimmäisellä tarkoitetaan tässä sitä, että liittoutuneilla oli saksalaisia hanakampi aikomus lentää syvemmälle vastapuolen selustaan. laivueen komentaja, Viktorian ristillä palkittu yhdeksän ilmavoiton ässä. Ensimmäisen maailmansodan länsirintamalla ilmataistelut käytiin pääosin rintamalinjojen yläpuolella. Liittoutuneiden hyökkäykset vain eivät johtaneet juurikaan konkreettisiin tuloksiin ennen kesää 1918. Asetelma joka tapauksessa tarjosi saksalaisille hävittäjälentäjille maaleja täynnä olevan taisteluympäristön ainakin siihen saakka, kun liittoutuneiden ilmaylivoima alkoi todella vaikuttaa keväällä 1918. Alla Punaisen Paronin Albatros D.V 4693/17, kuvattuna keskikesällä 1917 vain joitain päiviä ennen kuin von Richthofen ammuttiin tällä koneella alas
MANFRED VON RICHTHOFEN. Siitä, että vastapuolikin tunnisti johtajan, ei Richthofen välittänyt. Ilma-aseen uudeksi nimeksi tuli Deutsche Luftstreitkräfte, ja sen komentajaksi tuli kenraaliluutnantti, myöhemmin ratsuväenkenraali Ernst von Hoeppner. Kelpoisuusvaatimusten kasvaminen sodan jatkuessa näyttää olleen normaalia. Richthofen pyrki myös ”värväämään” muista lentoyksiköistä päteviksi katsomiaan lentäjiä omaan yksikköönsä – historia ei kerro, miten lentäjistä luopumaan joutuneiden yksiköiden komentajat tai Luftstreitkräften johto tähän suhtautuivat. Laivueen komentajana Richthofen ryhtyi taistelemaan punaiseksi maalatulla Albatrosilla. Punaisen värin valinnassa saattoi olla osuutensa silläkin, että Richthofenin entisen rykmentin, länsipreussilaisen ensimmäisen ulaanirykmentin väri oli punainen. Pieni punainen Sotavangeilta Richthofen kuuli, että hänen hävittäjänsä oli saanut brittien puolella nimen Le petit rouge (pieni punainen). armeijan vastuualueella toimivan Jasta 11:n komentaja (Laivueenkomentaja). Varmaankin Richthofenin ja hänen laivueensa ilmavoittojen kart. Manfred von Richtofen Jasta 11, 1917. Hän luonnehti itseään metsästäjäksi, joka oli tyytyväinen 15 minuutin ajan, kun oli ampunut britin alas. Sama ilmiö koski toisen maailmansodan aikana himoittua Rautaristin ritariristiä. Richthofen ryhtyi johtamaan laivuettaan ilmassa aggressiivisesti aina itse kärjessä hyökäten. . Ehkä hän arvioi tämän aiheuttavan vihollisessa pelkoakin. Hänen mukaansa lentokoneiden naamioinnista ilmassa ei ollut hyötyä – väite, joka tosin oli vähintäänkin kyseenalainen jo ensimmäisessä maailmansodassa – ja värikäs lentokone mahdollisti muodostelman johtajan tunnistamisen taistelussa. Ennen merkin myöntämistä paronin kerrotaan olleen hieman närkästynyt siitä, että aikaisemmin Boelcke ja Max Immelmann olivat saaneet saman merkin vain kahdeksan ilmavoiton jälkeen. Se oli yhä osa maavoimia. Richthofen ja Pour le Mérite. Hänestä tuli Arrasin alueelle ryhmitetyn Saksan 6. Mutta ei kauan. Edellisessä syyskuussa perustettu laivue oli armeijan alueella toimineista kolmesta hävittäjälaivueesta heikoimmin menestynyt. 52 SUOMEN SOTILAAN RITARIT Pour le Mérite Saksan ilma-ase sai itsenäisen aselajin aseman joulukuussa 1916, mikä on siis eri asia kuin ilmavoimat itsenäisenä puolustushaarana. Laivueenkomentaja! Tammikuun lopussa Richthofen siirrettiin pois Jasta 2:sta. Richthofenille myönnettiin Saksan korkein kunniamerkki Pour le Mérite 12.1.1917 kuudentoista ilmavoiton perusteella. Richthofenin jälkeen merkkiä myönnettiin 20–25 ilmavoiton perusteella
Richthofen ampui huhtikuussa alas 22 brittikonetta... Niin ikään RFC menetti noin kolmasosan kaikesta Euroopan mantereelle sijoitetusta lentävästä henkilöstöstään. . Tätäkin näkemystä ja johtamisotetta voisi kenties hieman kyseenalaistaa. Hävittäjärykmentin komentajaksi määrättiin Manfred von Richthofen, joka luovutti hävittäjälaivue 11:n komennon veljelleen Lotharille, joka oli taistellut samassa yksikössä maaliskuun alusta lähtien ja ampunut suhteellisen nopeaan tahtiin alas 17 vastustajaa. Fokker Dr.1 eli Fokker-kolmitaso. Nämä liittyivät brittien keväthyökkäykseen, jonka ilmatueksi RFC keskitti 25 laivuetta, vahvuus noin 365 lentokonetta, näistä noin kolmasosa hävittäjiä. Maineeseensa suhteutettuna hävittäjää valmistettiin melko vähän, vain hieman yli 300 kappaletta. Luftstreitkräftellä oli alueella aluksi viisi ja myöhemmin kahdeksan hävittäjälaivuetta yhteisvahvuudeltaan vastaavasti noin 50/80 hävittäjää. Verisen huhtikuun taisteluissa Saksan ilma-ase saavutti suuren taktisen voiton kykenemättä kuitenkaan estämään RFC:tä tukemasta brittien maavoimia. Arrasin taistelun jälkeen toukokuun alussa neljästä Arrasin alueelle ryhmitetystä hävittäjälaivueesta muodostettiin hävittäjärykmentti 1. Richthofen lensi tälläkin koneyksilöllä 477/17, ja voidaan todeta, että kaikki hänen lentämänsä hävittäjät eivät olleet kokopunaisia. Siihen kuuluivat aluksi laivueet 3, 4, 11 ja 33, ja kesällä tehdyn uudelleenorganisoinnin jälkeen 4, 6, 10 ja 11. . Richthofenin henkilöstösiirrot toimivat myös toiseen suuntaan; sopimattomiksi katsomansa lentäjät hän siirrätti pois. Ensimmäisen maailmansodan ehkä kuuluisin hävittäjä ei yllättävää kyllä huippunopeudeltaan ollut mitenkään erityisen hyvä, nousuja liikehtimiskyvyltään kylläkin. Lothar von Richthofen saavutti 40 ilmavoittoa.. Lisäksi oli pienehkö tuntematon määrä tiedusteluja pommikoneita. Kaikkiaan RFC menetti noin 250 lentokonetta ja Saksa 66. Richthofen ampui huhtikuussa alas 22 brittikonetta ja nosti ilmavoittojensa määrän 52:een. 53 SUOMEN SOTILAAN RITARIT tuessa myöskin hänen epävirallinen vaikutusvaltansa kasvoi. Esimerkiksi ehjällä lentokoneella taistelusta pakeneminen oli teko, jolle Richthofen ei nähnyt minkäänlaista oikeutettua selitystä. Verinen huhtikuu – briteille Huhtikuussa 1917 nähtiin Arrasin taivailla ilmasotahistorian siihen asti kiivaimmat ilmataistelut
. Tämäntapaisia johtamishankauksia on varmasti esiintynyt kaikissa armeijoissa kaikkina aikoina. Oireiden perusteella on arvioitu myöhemmin vamman aiheuttaneen lievän aivoverenvuodon. Syksyä kohti liittoutuneiden ilmaylivoima kasvoi. Richthofen palasi parin viikon päästä taisteluun, mutta hän ei koskaan kunnolla toipunut vammoistaan. armeijan komentaja määräsi lopulta, että hävittäjärykmentti 1 saa puhdistaa alueen vapaasti viholliskoneista. Heinäkuussa Richthofen sai ilmataistelussa päävamman. Kallonmurtuma ja lievää turvotusta, oli diagnoosi. Jatkossa hänellä oli päänsärkyjä, ja hän oli siinä määrin uupunut, että joutui monasti ilmataistelun jälkeen ottamaan päiväunet. Vastuualueella toimi Richthofenin rykmentti mukaan lukien kaikkiaan 16 saksalaista hävittäjälaivuetta, ja Bufe jakoi laivueille toimintasektorit ja -ajat saadakseen ajallisesti ja alueellisesti mahdollisimman kattavan hävittäjäsuojan. Joka tapauksessa 4. armeijan ilmatoimintakomentajan, kapteeni Bufen kanssa. Australialaiset sotilaat esittelevät von Richthofenin kolmitason jäännöksiä.. Uusi tehtävä johti kuitenkin erimielisyyksiin Saksan 4. Richthofenin harmiksi hänelle laitettiin sairaanhoitaja, kuvassa oleva neiti Kätie Otersdorf vahtimaan päähän haavoittuneen komentajan toipumista tämän palattua vastoin lääkärin vastalauseita takaisin rintamalle. Hän onnistui tekemään pakkolaskun ilman lisävammoja. Kerrotaan, että luodin osumakohdassa näkyi paljas luu hänen lopun elämäänsä. Lopun enteitä Vielä huhtikuussa ylivoimainen Albatros alkoi kesällä jäädä kakkoseksi liittoutuneiden uusille hävittäjille, Bristol Fighterille, SE5:lle ja myöhemmin Sopwith Camelille, ensimmäisen maailmansodan eniten lentokoneita alas ampuneelle hävittäjälle. Näin tehdessään hän ohitti Richthofenin, joka halusi taistella rykmenttikoossa. 54 SUOMEN SOTILAAN RITARIT Ensimmäinen… Richthofenilla oli nyt mahdollisuus johtaa entistä suurempia muodostelmia brittien kimppuun. Richthofen menetti hetkeksi näkönsä, joka kuitenkin palautui muutaman hetken päästä. Aikakirjat eivät kerro, johtivatko Richthofenin ja Bufen erimielisyydet henkilökohtaisiinkin konflikteihin. Alkusyksyllä rykmentti sai uusia Fokker-kolmitasoja eli Dr.Ikoneita, jotka myöhemmin yhdessä MANFRED VON RICHTHOFEN . Konekiväärinluoti, josta ei ole varmaa, lähtikö se brittitaka-ampujan aseesta vai oliko se takana lentäneen oman hävittäjän harhaluoti, ”hipaisi” paronia korvan vierestä
Hän muun muassa koelensi uusien hävittäjien prototyyppejä ja ilmeisimmin oli myöskin pr-väen käytettävissä erilaisissa sodankäyntiin suoraan liittymättömissä tapahtumissa. Yksi Paronin hopeisista voitonmaljoista. Saksan myöhemmät ilmavoimat kunnioitti Richthofenia nimeämällä maaliskuussa 1935 hävittäjärykmentti 132:n Richthofeniksi. Yksikkö on olemassa nykyäänkin ja lentää Eurofighter Typhoon -hävittäjillä. Inhimillinen piirre ensimmäisen maailmansodan massiivisessa teurastusmyllyssä. Tosiasiassa Richthofen lensi täysipainoisesti kolmitasolla vain reilun kuukauden ja saavutti tyypillä 17 ilmavoittoa. Nykynäkemyksen mukaan Punaisen paronin pudotti maasta ammuttu konekivääritai pikakiväärituli. Tässä artikkelissa käytetään Saksan ilma-aseen ensimmäisen maailmansodan organisaatiosta vakiintuneita käännöksiä Geschwader=rykmentti ja Staffel=laivue. Miksi näin. Tai viimeisiä heijastuksia menneestä maailmasta, jonka ensimmäinen maailmansota tappoi. Lisäksi vaikuttaa siltä, että noina aikoina paronin velvoitteisiin kuului muutakin kuin rykmentin johtaminen. Toukokuusta 1939 lähtien rykmentin nimi oli hävittäjärykmentti 2 Richthofen. Äskeisten serkku Wolfram von Richthofenkin liittyi ilmasotaan vuonna 1918 ja niin ikään Manfredin yksikköön. … ja viimeinen Illalla huhtikuun 20. Wolfram saavutti kaikkiaan kahdeksan ilmavoittoa. Bundesluftwaffe nimesi ensimmäisen hävittäjärykmenttinsä, numeroltaan 71, niin ikään Richthofeniksi kesäkuussa 1959. päivänä 1918 Richthofen ampui alas kaksi Sopwith Camelia, 79. ja 80. Hän menehtyi aivokasvaimeen sotavankeudessa heinäkuussa 1945. Korkeuksiin Manfredin veli Lothar saavutti 40 ilmavarsin näyttävä. Vuodenvaihteen kehno sää rajoitti lentotoimintaa kummallakin puolella. Richthofen ajautui ilmataistelun tiimellyksessä matalalle liittoutuneiden alueella, sai osumia tulituksessa ja joutui tekemään pakkolaskun. voittoa. Täysin vikoja ei saatu korjattua, sillä on kerrottu, että oli Fokker Dr.1 -koneita, joiden ylin taso irtosi liikehtiessä. Paikalle saapuneet Australian armeijan sotilaat löysivät Fokkerin ohjaamosta Richthofenin kuolleena. Kuva on hautajaisista. Hänestä tuli helmikuussa 1943 Saksan – toistaiseksi – kaikkien aikojen iältään nuorimpana ylennetty sotamarsalkka. ilmavoittonsa. Hän jatkoi palvelusta Saksan uusissa ilmavoimissa vuonna 1933, ja hänen urastaan tuli. Wolfram oli ensimmäisellä taistelulennollaan samassa ilmataistelussa, jossa Manfred kaatui. Hän selvisi sodasta hengissä mutta menehtyi lento-onnettomuudessa vuonna 1922. Seuraavana aamupäivänä hän starttasi pienehkön muodostelman johdossa torjuntalennolle, ja jälleen etulinjojen yllä käytiin ilmataistelu Cameleita vastaan. Australialaiset soivat Richthofenille sotilashautajaiset. Mutta alkusarjan kolmitasoissa oli rakennevikoja, ja korjausten takia ne otettiin täysimittaisesti käyttöön vasta lähempänä vuodenvaihdetta. . Joka tapauksessa kolmitason myötä Saksan ilma-ase sai nousuja liikehtimiskyvyltään loistavan hävittäjän, joka kykeni liittoutuneiden parhaiden hävittäjien kanssa vähintään tasaväkiseen taisteluun. 55 SUOMEN SOTILAAN RITARIT Fokker D.VII:n kanssa olivat vielä kiistävä hetkeksi liittoutuneiden ilmaherruuden. Punainen paroni on tullut tunnetuksi nimenomaan Fokker-kolmitasostaan. Manfred von Richthofenin maalliset jäännökset kaivettiin marraskuussa 1925 haudasta Ranskassa ja siirrettiin Berliiniin, jossa ne haudattiin juhlallisesti Invalidenfriedhofin hautausmaalle muiden saksalaisten sotasankareiden joukkoon. Etualalla kaksi Pour le Mériten ritaria, vasemmalla hävittäjärykmentti 2:n entinen komentaja, myöhemmin suomalaisillekin muun muassa asetoimituksista tuttu 35 ilmavoiton Josef Veltjens ja oikealla hävittäjälaivue 4:n entinen komentaja Kurt Wüsthoff. Tämä poikkeaa toisen maailmansodan aikaisia organisaatioita koskevasta käytännöstä, jossa useimmiten käännetään Staffel=lentue. . Yksi luoti oli lävistänyt ässän sydämen
56 SUOMEN SOTILAAN RITARIT SA -K U VA
TEKSTI: TIMO SÄYRINEN. Suomalaiset – Kahla heistä tunnetuimpana – tekivät vanhentuneilla kaksitasokoneillaankin ihmeitä. Pommituslentäjäkin. Hänestä tuli lopulta myös viimeinen sodissamme kaatunut Mannerheim-ristin ritari. Hän ei ollut hurjapäinen hävittäjä-ässä vaan yhteistoimintaja tiedustelulentäjä. SUOMEN SOTILAAN RITARIT 57 Taivaan ritari PAAVO KAHLA Yksikään armeija ei toimi menestyksekkäästi ilman tiedustelua, ja useinkaan eivät tiedustelulentäjät ole julkisuudessa saaneet heille kuuluvaa arvostusta. Taivaan hiljaisista. . Kapteeni Paavo Kahla oli yksi heistä. Ilmasodan hiljaiset eivät poseeraa silkkihuivi kaulassa koneen peräsin täynnä ilmavoittoja. Kaikkiaan Kahla lensi yli 300 sotalentoa, kaikki Fokker CX -kalustolla
SA -K U VA N VÄ RI TY S TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. Kuvattu Immolassa jatkosodan alkupuolella. Ylä-Nikulaisissa 3 joukkuetta ja seisomassa 2 kuorma-autoa. Lentolaivue 14 oli sijoitettu Käkisalmelle ja Laikkoon Laatokan luoteispuolelle, ja se operoi itäisellä Karjalankannaksella. Laivueeseen kuului esikunta ja kolme lentuetta. Pom. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G PAAVO KAHLA. Yhteistoimintalaivue Lentolaivue 14 oli yksi Ilmavoimiemme neljästä yhteistoimintalaivueesta. Talvisodan alkupäivänä 30.11. Mutta Ilmavoimien aselajien tärkeysvertailu on mahdotonta. Klo 8.10 AlaNikulaisissa 2 kuorma-autoa suunta pohjoiseen. Kahla toimi tähystäjänä ensin mainitussa konetyypissä. Talvisodan alkaessa laivueella oli yhdeksän lentokonetta. Muuta liikettä ei, mutta tiet ajetun näköisiä, ja maastossa jälkiä lumessa. 58 SUOMEN SOTILAAN RITARIT S otiemme yhteistoiminta/tiedustelulentäjien merkityksestä voidaan noin yleensä sanoa, että heidän toiminnastaan puuttuivat hävittäjien vauhdikkaat ilmataistelut ja pommittajien tuhovoima. Tehtävät laivueille tulivat useimmiten Maavoimien armeijakunnilta. Lentolaivue 14 oli varustettu alankomaalaista suunnittelua olevilla osin Suomessa valmistetuilla Fokker CX(FK) ja Fokker CV (FO) -kaksipaikkaisilla ja -tasoisilla tiedusteluja kevyillä pommikoneilla. Vasemmalta oikealle: lentolaivue 14:n komentaja majuri Lauri Larjo, vänrikki Kahla ja lentomestari Taneli Kepsu. Tehtävänsä se sai III armeijakunnalta. Klo 8.15 Salokylässä 60–100 kuorma-autoa, nokat itään. Hän kirjasi lennon tapahtumat seuraavasti: ”Klo 8.05 Myllyojan korkeudella 7 sotalaivaa suunta pohjoiseen. Hän ryhtyi opiskelemaan metsänhoitajaksi vuonna 1939, mutta nämä suunnitelmat jäivät kesken, kun Suomi joutui aluksi Neuvostoliiton painostuksen ja myöhemmin hyökkäyksen kohteeksi. sää esti ilmatoiminnan, mutta joulukuun ensimmäisenä vänrikki Kahla oli laivueen ensimmäiselle sotalennolle startanneen FK:n tähystäjänä. Termillä tarkoitettiin lentotiedustelua, tulenjohtoa, häirintäluonteisia pommituksia, vihollisjoukkojen sivistämistä lentolehtisillä ja pieniä materiaalikuljetuksia. Syyskuussa 1939 Kahla määrättiin asepalvelukseen Ilmavoimien lentolaivue 14:ään. Kuinka montaa ilmavoittoa vastaa todenmukainen ja oikea-aikaisesti saatu tiedustelutieto, josta voidaan esimerkiksi päätellä vastapuolen hyökkäävän tietyn ajan päästä. Hän suoritti varusmiespalveluksen Ilmasotakoulussa Kauhavalla saaden koulutuksen tähystäjäksi. Paavo Elias Kahla syntyi 4.11.1918 Lohtajalla
Alkuperäinen SA-kuvan teksti.. Mannerheimristin ritari, tähystäjä, luutnantti Paavo Kahla, joka 29.7.1944 lensi 300:nnen tiedustelulentonsa vihollisalueelle, ja ohjaaja, ylikersantti Erkki Komonen (jolla on 142 sotalentoa vihollisalueelle 1.8.1944 mennessä. 59 SUOMEN SOTILAAN RITARIT . Värtsilän lentokenttä 2.8.1944. Luutnantti Kahla on lentänyt useimmat lentonsa ylikersantti Komosen ollessa koneen ohjaajana)
Kumi puhki.” Uuteen sotaan Kahla oli näin kokenut tulikasteensa. Kuormana oli usein neljä 12,5 tai 25 kilon pommia. Pyhäjärvellä konetta ammuttu alasheiton aikana. Kolme kaksitasoista I-15-hävittäjää hyökkäsi Kahlan FK:ta vas. päivänä Kahla joutui ensimmäistä kertaa punatähtisten hävittäjien hyökkäyksen kohteeksi. Kahla palaa 100. Korosaaressa seisomassa 5 kuorma-autoa nokat pohjoiseen. SA -K U VA SA -K U VA Ylipäällikkö nimitti luutnantti Kahlan 54. Muodostelmina lennetyt varsinaisiin kohteiden tuhoamisiin aiotut pommituslennot olivat yhteistoimintalaivueilla suhteellisen harvinaisia. Klo 8.30 Korosaari–Sirkiänsaari–Korlei ei liikennettä. . Varsinaisilla pommituslennoilla käytettiin yleensä raskaampia pommeja, esimerkiksi 100tai 50-kiloisia. Mannerheim-ristin ritariksi 26.4.1942. Fokkerin tähystäjällä oli 7,62 millin L-33/34-konekivääri, jolla sai marginaalista itsepuolustuskykyä punatähtisiä hävittäjiä vastaan. Joulukuun 18. Raportista käy ilmi, että tiedustelulennoillakin lentokoneet oli aseistettu pommeilla: tarkoitus oli pommittaa riittävän arvokkaita maaleja. länteen 5 patteria ja 3 joukkuetta seisomassa. sotalennoltaan syksyllä 1941. Eteenpäin ampui kaksi 7,7 millin Browningia. Klo 8.25 Salokylästä 500 m. PAAVO KAHLA. 60 SUOMEN SOTILAAN RITARIT mitettu ja tulos: 1 pommi tielle muut ympäristöön lähelle. Pommikuorma oli lähteestä riippuen 400–600 kiloa
Kahlasta tuli kolmoslentueen varapäällikkö, ja hän jatkoi FK:n tähystäjänä. Ylipäällikkö Mannerheim oli syksyllä 1941 Yhdysvaltojen painostuksesta keskeyttänyt Suomen hyökkäyksen itään. Neuvostoliiton onneksi pari kuukautta ennen sodan syttymistä oli valmistunut uusi yhdysrautatie Sorokan ja Arkangelin välille. Murmanskin rautatien pysyvä katkaisu alueita valtaamalla ei tullut kysymykseen. Lentolaivue 14 oli alistettu liikekannallepanon yhteydessä kaakkoisrajalle ryhmitetylle IV armeijakunnalle, ja laivueen toiminta-alueeksi muodostui Viipurin ja Suomenlahden itärannan alue, myöhemmin koko Karjalankannas. 61 SUOMEN SOTILAAN RITARIT taan, mutta lentäjä, kersantti Perälä irtautui lentämällä pilveen. Mannerheim-ristin ritariksi 26.4.1942. Asemasotavaihe oli käynnissä. Joulukuussa hänet ylennettiin luutnantiksi. Lokakuun lopussa laivue siirsi FK-koneensa miehistöineen Maaselän kannaksen suunnassa operoivalle lentolaivue 16:lle. Kahlan kolmoslentue lensi edelleen FK-kalustolla. Jälkimmäiset lentue tosin joutui luovuttamaan parin viikon sisään lentolaivue 32:lle. Ritari Ylipäällikkö nimitti luutnantti Kahlan 54. Suomen hyökkäys ItäKarjalaan ja Saksan armeijan aloittama Leningradin saarto olivat katkaisseet Leningradin ja Murmanskin välisen rautatieyhteyden. Rataa pitkin hoidettiin tietysti myös Äänisen pohjoispuolelle ryhmitettyjen puna-armeijan joukkojen huolto. Kaikkiaan Kahla lensi talvisodassa 50 sotalentoa. Laivue oli alistettu niin ikään Maavoimien yhtymälle, Maaselän ryhmälle. Muurmannin radan katkojat Elokuun puolivälissä laivue siirtyi Lappeenrantaan ja reilua kuukautta myöhemmin Suulajärvelle Kannaksen keskiosaan. Yhdeksi lentolaivue 16:n tehtäväksi muodostui Murmanskin rautatien tiedustelu ja sillä havaitun junaliikenteen häirintäpommitukset. Kaukopartiot ja Ilmavoimat katkoivat kuitenkin rataa useaan otteeseen lyhytaikaisesti. Ykköslentueella oli Gloster Gladiator (GL) -hävittäjät, ja kakkoslentue oli vastaanottamassa Curtiss Hawk (CU) -hävittäjiä. Virallisissa nimitysperusteissa todetaan muun muassa seuraavaa: ”Syyskuussa 1941 sai luutnantti Kahla suoritettavakseen tykistötulenjohSA -K U VA SA -K U VA . FK:iden ohella laivue lensi GL-hävittäjillä ja Westland Lysander (LY) -tiedustelukoneilla. Jatkosodan alussa lentolaivue 14 oli ryhmitetty Padasjoelle, Uttiin ja Selänpäähän. Ylipäällikkö ja luutnantti Kahla vaihtavat ajatuksia neuvostovastaisten sotatoimien lomassa Äänislinnassa 21.6.1942.. Tätä reittiä pitkin Murmanskiin tulleet länsivaltojen materiaalitoimitukset saatiin siirrettyä rintamajoukoille ja teollisuuslaitoksiin. Alkuvuonna 1942 laivue oli ryhmitetty Viiksjärven tukikohtaan noin 30 kilometriä Karhumäestä etelään
Saadakseen ilmatorjuntapatterin paikan selville teki luutnantti Kahla ensiksi aluetta vastaan syöksyjä sekä tulitti maastoa, jolloin ilmatorjuntapatteri miehitettiin ja se ryhtyi ampumaan. Käytännössä tämä ei laivueiden tehtäviin tuonut muutoksia: lentolaivue 16 jatkoi aikaisempaan tapaan Maavoimien tukilentoja. Tämä on kuitenkin väärä tulkinta. Neuvostoliiton armeijasta on sanottu, että verrattuna Saksan ja länsimaisiin tuon ajan armeijoihin, sen toimintaperiaate ilmatoiminnan kohteeksi joutuessaan priorisoi tulenavaamisen kaikilla mahdollisilla aseilla tärkeämmäksi kuin suojautumisen. Yhteistoimintalaivueiden alistus Maavoimien johtoportaille päättyi. Huomautettakoon, että tekstilainauksen sanamuoto antaa ymmärtää Kahlan lentäneen konetta. Maalina oli vihollisen ilmatorjuntapatteri, jonka paikkaa ei täysin tarkasti tunnettu. Maaselän alueella Ilmavoimien aluevastuulliseksi joukoksi tuli lentorykmentti 2, johon kuuluivat esikunta, (hävittäjä) lentolaivue 28 ja (yhteistoiminta)lentolaivue 16. Elokuussa 1942 Kahla oli tiedustelulennolla lentäjänään vänrikki Mannermaa. Vänrikki Mannermaahan osui, ja hän menehtyi FK:n ohjaimiin. Kalustotilannekin on saattanut vaikuttaa tähän: esimerkiksi Kahlan lentueella oli ajoittain vain kaksi FK:ta käytössä. SA -K U VA N VÄ RI TY S TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. Kahla nousi lentokoneen alasiivelle ja hivuttautui kohti ohjaamoa. Niin kävi nytkin. Kuvassa on sama koneyksilö, FK-109, jonka siiven kautta Kahla hivuttautui ohjaamoon kuolleen vänrikki Mannermaan syliin. Vuosien 1942 ja 1943 ilmasotatapahtumia Laatokan pohjoispuolella on joskus kutsuttu hiljaiseloksi. Mutta tähystämö/taka-ampumosta piti siirtyä ohjaajan paikalle ulkokautta. Sylikkäin ympäri Toukokuun 1942 lopussa Ilmavoimien johtosuhteita muutettiin siten, että muodostettiin aluevastuulliset lentorykmentit. Kahlan onneksi lentokone jatkoi tasaista lentoa eteenpäin ja loittoni tulituksesta: Mannermaa ei ollut rojahtanut ohjaussauvan päälle. Tajuttuaan mitä oli tapahtunut, Kahla päätti ruveta ohjaamaan Fokkeria: vaihtoehtoinen laskuvarjohyppy Neuvostoliiton alueelle ei miellyttänyt. Tämän jälkeen johti luutnantti Kahla oman tykistön tulen vihollisen ilmatorjuntapatteriin, jolloin yhteen tykkiin saatiin täysosuma ja patteri vaiennettiin. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G Kahlan lentueella oli ajoittain vain kaksi FK:ta käytössä.. Ilmavoimien kiinteälaskutelineisten lentokoneiden pyörät vaihdettiin talvisin usein suksiin. Yhteistoimintalaivueissa tähystäjä toimi lentokoneen päällikkönä ja vastasi lentotehtävän suorituksesta, pilotti oli tähystäjän kuski. Nyt olivat Kahlalla hyvät neuvot tarpeen! Varjo . FK Viiksjärvellä maaliskuussa 1942. 62 SUOMEN SOTILAAN RITARIT tolennon. Luutnantti Kahla huomasi vihollisen ilmatorjuntapatterin miehistön suojautuvan erääseen metsikköön, mihin hän välittömästi siirsi oman tykistön tulen ja suurin osa miehistöä tuhottiin.” Vaikka taistelun tiimellyksessä lentotähystyksen tarkkuus voidaankin ehkä kyseenalaistaa, osoittaa äskeinen teksti, että näillä lennoilla kyettiin ihan kunnolliseen asevaikutukseen. FK joutui Äänisen itärannalla matalalla lentäessään puna-armeijan jalkaväen kivääritulituksen kohteeksi. Tulen tarkkuus ei aina ollut hyvä, mutta tätä saattoi kompensoida tulen tiheydellä. Siinä tiimellyksessä laskuvarjon avauskahva osui johonkin ja varjo alkoi purkautua pakkauksestaan ilmavirran mukana
Lentorykmentti 2 vedettiin Kahla nousi lentokoneen alasiivelle ja hivuttautui kohti ohjaamoa. Vänrikki Mannermaahan osui, ja hän menehtyi FK:n ohjaimiin. Heidän ja Fokkerin jäännökset löytyivät vasta seuraavana syksynä. . Elokuussa tiedustelulentolaivue 16 (nimi oli vaihtunut helmikuussa) sai käyttöön muutamia kotimaisia Myrsky-hävittäjiä. Laivue oli aseistettu kymmenellä Brewster (BW) -hävittäjällä ja kolmella FK:lla. ”En saanut vedetyksi loppuvetoa. Kahla on haudattu Kokkolan Marian hautausmaan sankarihautaan. SA -K U VA PAAVO KAHLA. Lokakuun alun jälkeen varsinaisia ilmataisteluja ei käyty. Mannerheim-ristin ritari luutnantti Kahla toukokuussa 1942. Viimeiset tiedustelulennot Vuonna 1943 Kahlasta tuli kolmoslentueen päällikkö. Saksan eteläiseen Lappiin ryhmitetyt ilmavoimien yksiköt vedettiin pois lokakuun puolivälissä 1944: Lapin sota oli saksalaisten kannalta Norjaan sijoitettujen joukkojen vetäytymisen sivustan suojaus hyökkäävän punaarmeijan tieltä, ja alueella olevat Saksan ilmavoimien yksiköt tarvittiin PohjoisNorjassa. Ikimuistoinen lento päättyi lopulta ympäriajoon laskussa. Ei mahtunut sauva taakse. Mannermaan ja Kahlan FK-109 laskun jälkeen. Neuvostoliiton kesän 1944 suurhyökkäyksen johdosta Suomella ei ollut enää mahdollisuuksia pitää Maaselän aluetta hallussaan. FK jyryytti edelleen eteenpäin, ja Kahla sai ahtauduttua ohjaamoon Mannermaan syliin. Suomen ilmavoimien tehtäväksi muodostuivat melkein pelkästään tiedustelu ja häirintäluonteiset pommitukset. Fokker-kalusto oli tuon ajan olosuhteissa jo soveltumaton sotataivaille, ja tiedustelulennotkin tehtiin usein hävittäjäkalustolla. Meitä oli liikaa”, selitti Kahla paikalle kiiruhtaneille. Kapteeni Kahla ja lentäjänä toiminut kersantti Liinamaa jäivät palaamatta tukikohtaansa Kemiin Kittilän alueelle tehdyltä tiedustelulennolta 23.10.1944. Lapin sotaan Kahla osallistui hävittäjälentolaivue 26:n yhden lentueen päällikkönä. heinäkuun puoliväliin mennessä etelämmäksi Värtsilään. Saksan armeijan voimakas ja usein tutkajohdettu ilmatorjunta aiheutti kuitenkin suomalaisille lentäjille vakavia haasteita. 63 SUOMEN SOTILAAN RITARIT ja ilmavirta repisivät hänet taivaan tuuliin, ja pahimmassa tapauksessa varjo tarttuisi FK:n peräsimiin ja Kahla jäisi kieppumaan potkurivirrassa aina polttoaineen loppumiseen saakka. Heinäkuun 1944 lopussa Kahla ylennettiin kapteeniksi. Mutta hän onnistui nirhaamaan puukolla laskuvarjon narut poikki, ja varjo katosi jonnekin Maaselän taivaalle ilman Kahlaa.
Gerdt liittyi suojeluskuntaan vuonna 1934 kaksitoistavuotiaana, sillä suojeluskuntapoikiin saattoi tuossa iässä liittyä vanhempien suostumuksella. Se antoi Gerdtin osalta kuitenkin odottaa, vielä. Vartiointi-, evakuointi ja evakkojen opastamistehtävät tulivat kolmen kuukauden kuluessa Gerdtille tutuiksi kuten sankarihautajaisten järjestelytehtävätkin. Reserviin Gerdt kotiutui välirauhan juhannuksena 1940, ja hän jatkoi vuonna 1938 aloittamaansa opiskelua Mikkelin kauppakoulussa, samoin palvelustaan suojeluskunnassa. Se kaikki valmensi nuorta suojeluskuntalaista tulevaa varten. Se näkyi myös ritariluettelossa, suojeluskuntatausta oli monen ritarin yhteinen nimittäjä. Suojeluskuntapalvelus huomioitiin myös varusmiespalveluksessa. Isänmaalliselta perheeltä ei tarvinnut suostumusta käskemällä vaatia. Suoritettuja suojeluskuntakursseja luettiin hyväksi varusmiesaikana, ja ne saattoivat vaikuttaa myös palvelusajan pituuteen vähintään lomina. TEKSTI: TIMO SÄYRINEN. 64 SUOMEN SOTILAAN RITARIT K aiho Tuomas Albin Gerdt syntyi Heinävedellä 28.5.1922. VIIMEINEN RITARI Tuomas Gerdt . Omasta mielestään etulinjassa palveleminen olisi ollut velvollisuus. Sotilaallinen ja urheilullinen Gerdt suoritti myös aliupseerikurssin. Marraskuun ensimmäinen päivä taakse jääneenä kurjana pandemian vuonna 2020 toi surullisen mutta vääjäämättömän viestin kaikille meille Suomen sotilaille ja koko surevalle kansalle, viimeinen Mannerheim-ristin ritari nro 95, kapteeni Kaiho Tuomas Albin Gerdt, oli saanut iäisyyskutsun aseveljiensä luo. Puolustuslaitoksen alainen suojeluskuntajärjestö vastasi suuresta osasta maan puolustuskyvyn ja erityisesti sotilasosaamisen ylläpitoa. Varusmiespalvelukseen Gerdt astui alkuvuonna 1940. Hän kävi sen Mikkelissä, polkupyöräprikaatissa (elokuusta 1940 alkaen jääkäriprikaati). Perhe muutti isän poliisin työn perässä Rantasalmelle 1930-luvun alussa. Talvisodan aikana 17-vuotias Gerdt palveli Rantasalmen suojeluskunnassa. Yksi vaan ei ainoa syy suojeluskuntaan liittymiselle oli mahdollisuus aktiiviseen urheiluharrastukseen; Gerdt pelasi muun muassa pesäpalloa, joka on aktiivisen suojeluskuntaja urheilumiehen Tahko Pihkalan suojeluskuntien urheiluja sotilaskoulutusohjelmaa varten kehittämä koko kansan joukkuepeli. Mannerheimristin ritarit ja heidän aseveljensä elävät aina muistoissamme
SUOMEN SOTILAAN RITARIT 65
divisioonaan, joka oli saanut tehtäväksi hyökätä Parikkalan alueelta Lahdenpohjan–Miinalan tielle ja siitä Laatokan rannalle. Seuraavana iltapäivänä Gerdt haavoittui pään oikealle sivulle ilmeisesti edempänä käydystä taistelusta lentäneestä harhaluodista, ja hänen matkansa kenttäsairaalaan alkoi. Aukeaman kuvassa on meneillään betonipunkkerin valtaus Ohdan lohkolla syksyllä 1941. Aamuyöstä sekin syntyi, ja hyökkäys hidastui. Nyt hänet sijoitettiin jalkaväkirykmentti 7:n III pataljoonan neljänteen eli konekiväärikomppaniaan sen päällikön luutnantti Caj Tofferin taistelulähettialiupseeriksi. Alikersantti Gerdt (oikealla) partiotehtävissä ”siellä jossakin”. Hänen tuli pitää yhteyttä joukkueen ja ykköskomppanian välillä, jolle kyseinen joukkue oli alistettu. Hoitoja toipilaskauden kuluessa Gerdt ylennettiin alikersantiksi 15.7.1941. Metsän nopein Hyökkäyksessä konekiväärikomppanian päällikkö lähetti Gerdtin erään konekiväärijoukkueen lähetiksi. Yksikkö ylitti Suomen ja Neuvostoliiton välisen rajan Parikkalan liepeillä illalla vailla taistelukosketusta. Hyökkäykseen lähtö koitti 30.6.1941. Komppanian päällikkö käski Gerdtin hakea taaemmaksi sijoitettu konekiväärijoukkue tukemaan. 66 SUOMEN SOTILAAN RITARIT Tulikaste ja haavoittuminen Jatkosotaan Gerdt lähti korpraalin arvoisena komppanianpäällikön taistelulähettinä toiseen divisioonaan (2.D) kuuluneessa jalkaväkirykmentti 28:ssa. komppanian päällikölle oli komppanian hyökkäys jumiutunut erään aukean laitaan. TUOMAS GERDT. Hyökkäystä piti jatkaa puna-armeijan tulen alla olevan aukean läpi. Rintamalle hän palasi jo elokuussa mutta ei enää entiseen yksikköönsä. Ilmoittautuessaan 1. Rykmentti kuului niin ikään 2. Mutta Gerdtin
Mutta takaisin päähenkilöömme ja Kannakselle. Komppania seurasi ja otti haltuun aukean toisella puolella olleen metsänlaidan. Ohtan taistelumaastoa kuvattuna tulenjohtopaikalta haarakaukoputken läpi. Alikersantti Gerdt ilmoittautui vapaaehtoisena vastaiskujoukkoon, johon kuului yksi jalkaväkijoukkue ja tukikohdan menetettyä osaa aluksi puolustaneen joukkueen rippeet. Gerdt ryntäsi mutkitellen aukean yli luotien vinkuessa korvissa ja kranaattien räjähdellessä ympärillä. Alkoi kaksi ja puoli vuotta kestävä asemasota. Komppanian päällikön ja taistelulähettialiupseerin pikainen keskustelu päättyi päällikön sanoihin: ”Alikersantti näyttää esimerkkiä. …ja taistelu ”Sevastopolista” Suomalaiset valtasivat menetetyt asemat takaisin, mutta neuvostojoukot hyökkäsivät illalla kahdesti uudestaan ja saivat jälleen osan ”Sevastopolia” haltuunsa. Suomalaisten uusi . Hyökkäys pysähtyi syyskuun alussa noin 50 kilometriä Leningradista (nykyisin Pietari) pohjoiseen. Nimi oli tullut Ohdan aukeista, joiden liepeille hyökkäys oli syyskuussa pysähtynyt. Anekdoottina mainittakoon, että oikeasta Sevastopolista oli juuri käyty Saksan voittoon päättynyt suuri, suhteettoman verinen ja merkittävä kamppailu Krimillä. Rytäkässä Gerdt otti viisi vihollista sotavangiksi uhkaamalla heitä konepistoolilla, jonka lipas oli tyhjä. Jos kaikki menee hyvin, me tulemme perästä.” Ei ihan johtamismenetelmien kannalta katsottuna malliesimerkki, mutta toisaalta se osoitti molemmilta miehiltä kykyä toimia tilanteen mukaisesti ja joustavasti – ja se onnistui. SUOMEN SOTILAAN RITARIT 67 mielestä aukea voitiin ylittää röyhkeällä hyökkäyksellä. 1942 pimeän turvin ”Sevastopolin” edustalle ja leikkasi piikkilankaesteeseen aukkoja. Rykmentti hyökkäsi Kivennavan ja Siiranmäen kautta Rajajoelle ja vielä hieman siitä eteenpäin. Ohdan noin 12 kilometriä leveällä lohkolla oli toistakymmentä kenttälinnoitettua tukikohtaa. Lohkon eteläosan tärkein tukikohta oli noin parin hehtaarin kokoinen ”Sevastopol”. Gerdt juoksi uudestaan tulen alla olevan aukean ylitse selustan suuntaan toimittamaan tykistölle tulikomentoa. SA -K U VA. Kello 6.30 alkoi Neuvostoliiton tykistötuli, jonka tuella vihollisen jalkaväki iski. Tätä edelsi kymmenen minuutin tykistövalmistelu. Ohta… JR 7:n vastuualuetta kutsuttiin Ohdan lohkoksi. III pataljoonan komentaja majuri Koponen määräsi seuraavan vastahyökkäyksen alkamaan kello 11.10. Ensimmäisenä hyökkäyksen vastaanottanut suomalainen jalkaväkijoukkue joutui väistymään, ja osa tukikohtaa jäi puna-armeijan haltuun. Mutta nyt komppania jäi uudestaan jumiin: vastapuoli ampui sitä kahdesta suunnasta. Jos kaikki menee hyvin, me tulemme perästä. Siitä käytiin 20.–21.7.1942 yksi asemasodan pienehkö, suhteellisen verinen ja kokonaisuuteen nähden täysin merkityksetön taistelu. Metsän nopeimman temppu ei olisi onnistunut ilman hyviä hoksottimia ja suojeluskunnissa hankittua rautaista kuntoa. Laatokan luoteisrannikon taistelun jälkeen JR 7 siirrettiin Karjalankannakselle. Piti iskeä takaisin. Suomalaisilla tukikohdilla oli epäviralliset nimet, kuten Pola, Nyrkki ja Kreml. Puna-armeijan jalkaväki ryömi aamuyöllä 20.7. Patteriston tuli-iskun seurauksena tilanne laukesi ja hyökkäys saattoi jatkua. Ei-kenenkään-maan tuolla puolen oli neuvostoarmeijan vahva bunkkerilinja. Alikersantti näyttää esimerkkiä. Ensimmäinen, hieman kello yhdeksän jälkeen alkanut vastaisku ei päässyt juuri lähtöasemaa edemmäksi. Nyt vastaiskuosasto pääsi lähitaisteluun. Kaikella kunnioituksella ja ehdottomasti vailla minkäänlaista väheksyntää niissä taistelleita miehiä kohtaan. Alueelle syntyi lähinnä ensimmäisen maailmansodan asemasotanäkymiä muistuttanut ”Ohdan kaupungiksi” kutsuttu tukikohta, joka muodostui taisteluhaudoista, miehistökorsuista, komentopaikoista sekä huoltoja viihdytysrakennuksista
Taistelulähettialiupseerin matka sotasairaalaan alkoi. 68 SUOMEN SOTILAAN RITARIT vastaisku seurasi puoli tuntia ennen puoltayötä, jälleen tykistön tuella. Ylipäällikkö nimitti hänet postuumisti Mannerheim-ristin ritariksi numero 73, takautuvasti päivämäärällä 21.7.1942. Tässäkin tehtävässä Gerdt osoittautui oivalliseksi sotilaaksi. Gerdtin marsalkan nimeä kantavan ristin ritariksi numero 95. Kapteeni Toffer menehtyi haavoihinsa joukkosidontapaikalla. Kersantiksi hänet ylennettiin 4.8. Gerdt nappasi itseään kookkaamman päällikkönsä kantoon ja juoksi haavoittunut hartioillaan taakse. Tuoksinassa Gerdt havaitsi kapteeni Tofferin makaavan verissään tykistötulen myllertämässä maassa. Siis entisessä Reserviupseerikoulussa, sillä nimenmuutos oli tapahtunut kesällä 1941. aamuun mennessä neuvostoliittolaiset ulos ”Sevastopolista”. Upseeriksi Heinäkuusta joulukuuhun 1943 Gerdt oli oppilaana Upseerikoulussa kurssilla 57. Suomalaiset menettivät taistelussa vain 12 miestä kaatuneina ja 75 haavoittuneina. Kun Gerdt oli suorittanut tutkinnon jalkaväkilinjalla, jäi hän upseerikokelaana seuraavalle upseerikurssille apukouluttajaksi. Aikamoisesta iskuosastosta on kyse, kun tulivoimaa piisaa puisista harjoitusSuomi-konepistooleista pikakivääreihin ja raskaaseen konekivääriin. Ruuti paloi, ja luodit vinkuivat. Taitavammat suomalaiset aiheuttivat ihmishengestä piittaamattomalle puna-armeijalle usean sadan miehen kokonaistappiot. Suomalaiset heittivät 21.7. Ylipäällikkö, marsalkka Mannerheim nimitti 8.9. Nyt vastaiskun johtajana oli konekiväärikomppanian päällikkö, jo kapteeniksi ylennyt Toffer. Harjoitus on tainnut ottaa “drillipukuisista” miehistä mehut irti. GERDTIN UPSEERIKURSSIN 57 OPPILAITA järjestyneenä taisteluharjoitukseen. Ei kovinkaan kauaa sen jälkeen haavoittui alikersantti Gerdt tykistötulessa selkään ja kasvoihin. TUOMAS GERDT. Jälkimmäiset yrittivät hyökätä aamupäivällä vielä kahdesti mutta eivät päässeet lähtöasemiaan pidemmälle. Jätettyään tämän lääkintähenkilöstölle palasi Gerdt taisteluun. Gerdt sai kuulla tästä sotasairaalassa radiouutisista. Puolenyön maissa taisteltiin jälleen. Vastapuoli maksoi kovempaa hintaa. Kapteeni Caj Toffer menehtyi ”Sevastopolin” taistelussa saamiinsa haavoihin 21.7.1942. Gerdtiä hoidettiin Tilkassa, Helsingissä. Kummankin osapuolen tykistö lennätti alueelle räjähtävää rautaa. Niinisalon koulutuskeskuksen sota-ajan todellisuudessa saatiin pian nähdä, että Gerdtiä ei oltu suotta lähetetty upseeriopRU KM U SE O RU KM U SE O
RU KM U SE O. SUOMEN SOTILAAN RITARIT 69 . Näin esiteltiin oppilas Gerdt oikein koko sivun jutulla omassa kurssijulkaisussaan Upseerikoulun kurssilla 57
Hänen johtajaominaisuutensa olivat yksinkertaisesti loistavat. Näin kurottaisiin läpimurtokohta umpeen. Ei kuitenkaan enää III pataljoonaan eikä taistelulähetiksi. Kysymyksessä on koko rintamalohkon ja sitä kautta välillisesti koko maan kohtalo. Kesäkuun 14. Kun hän oli saanut tehtävän, rykmentin komentaja, . JR7:n iskuryhmä hyökkäisi lännestä, JR49:n idästä. Johtajapula oli huutava, eikä Niinisalon koulutuskeskus välttämättä saanut aina parasta ainesta kouluttajatehtäviin. Toki joukossa oli muitakin Gerdtin tapaisia toipilaina kouluttajatehtäviin määrättyjä, mutta myös suoraan sanottuna tulessa kelvottomaksi osoittautuneita ja epämotivoituneita miehiä. Kaikki kouluttajat ja upseerit Niinisalossa eivät olleet esimerkillisiä. Suomalaiset yrittivät talvisodan taktiikkaa vastustajaa vastaan, joka oli oppinut talvisodan jälkeen paljon. Everstiluutnantti Adolf Ehrnrooth ja majuri Olanterä tarkastavat joukkoja juuri ennen torjuntataisteluiden alkamista kesäkuussa 1944. Hänet sijoitettiin JR7:n johdossa olleeseen erillinen pataljoona 12:een jääkärijoukkueen johtajaksi. päivän neuvostohyökkäys teki JR7:n ja naapurirykmentti JR49:n saumakohtaan pienehkön läpimurron Siiranmäen Ahijärvellä. Adolf Ehrnrooth, ritari nro 162, Siiranmäki 14.6.1944 TUOMAS GERDT. Palveluspaikkana pysyi edelleen Upseerikoulu. 70 SUOMEN SOTILAAN RITARIT piin. Simputusta, kohtuuttomia rangaistuksia ja epäoikeudenmukaista kohtelua esiintyi ikävä kyllä melko paljon. Kesä 1944 Kun Neuvostoliiton suurhyökkäys alkoi 9.6.1944, oli Gerdt menossa normaalille vuorolomalle. Kun upseerikurssi 58 päättyi toukokuun lopussa, vänrikki Gerdt palasi entiseen rykmenttiinsä. Mutta he tekivät kaikkensa. Kouvolassa sotapoliisit käännyttivät hänet ja muut lomamatkalaiset takaisin: lomat oli peruutettu. Vänrikiksi Gerdt ylennettiin karkauspäivänä 1944. Oli vastaiskun aika. JR7:n iskuosastoa johti vänrikki Gerdt. Mies osoittautui pian vaativaksi, kannustavaksi ja oikeudenmukaiseksi kouluttajaksi ja esimieheksi, joka ansaitsi nopeasti niin esimiestensä, alaistensa kuin palvelustoveriensakin kunnioituksen. JR7 oli puna-armeijan läpimurron jälkeen tullut taaksepäin ja piti nyt uusia, enemmän tai vähemmän keskeneräisiä osin kantalinnoitettuja puolustusasemia Siiranmäessä
SUOMEN SOTILAAN RITARIT 71 everstiluutnantti Adolf Ehrnrooth, tuleva ritari itsekin, rohkaisi ritarivänrikkiänsä: ”Kyllä se siitä menee. Gerdtin toisesta kädestä olivat jänteet katkenneet. Kunnia sankareille Heinäkuun alkupuolella Gerdtin vammat olivat parantuneet riittävästi. Gerdt ja hänen lähettinsä haavoittuivat hetkeä ennen kuin ampuja kaatui lopullisesti. Kysymyksessä on koko rintamalohkon ja sitä kautta välillisesti koko maan kohtalo.” Vastaisku alkoi. Aselevon saavuttua Gerdtin jääkärijoukkue oli Neuvostoliitolle luovutettavalla alueella tarkastamassa, että asukkaat olivat poistuneet ja rakennukset olivat asianmukaisessa kunnossa – nyt ei harjoitettu poltetun maan taktiikkaa kuten vetäydyttäessä sodan aikana. SA -K U VA. Omat ja vastustajat. Kävi hän lopulta ensin kotonaan mutta ilmoittautui myöhemmin yksikössään Äyräpäässä, jossa Neuvostoliiton suurhyökkäys Kannaksella laimeni saavutettujen asemien pitämiseksi kuun puolivälissä. Oma panssarikauhumies ampui sen tuleen. Paikalle ajoi sattumalta kuorma-auto täynnä puna-armeijan sotilaita. Päädyttiin lähitaisteluun neuvostojalkaväkeä vastaan. Sotilaita kaikki. Lääkäri mainitsi Gerdtille toipumislomasta. Jostain ilmestyi panssarivaunu. Gerdt nappasi ilmassa lentävän vihollisen käsikranaatin ja paiskasi sen takaisin. Jostain ilmestyi panssarivaunu. Oma panssarikauhumies ampui sen tuleen. Pari muuta punapanssaria vetäytyi nähtyään toveriensa kohtalon. ”Tuota, herra kapteeni, ajattelin että lähtisin takaisin rintamalle”, Gerdt vastasi. Ensossa joukkueen keskuudessa virisi isänmaallinen henki, ja joku alkoi laulaa. Ohjaamosta nousseet kaksi upseeria tervehtivät suomalaisia vetämällä kättä lippaan. Jääkärijoukkueen miehet hyökkäsivät taisteluhautoja pitkin väistellen piikkilankoja ja särkyneitä puurakenteita. Gerdt kertoi myöhemmin tämän tapauksen olleen eräs hänen tärkeimmistä sotaan liittyneistä kokemuksistaan. Nyt ovat pelissä äärimmäisen korkeat arvot. Siinäkin esimerkkiä meille kaikille. Auto pysähtyi jarrut kirskahtaen. Yksi ”kaatuneista” nappasi konepistoolin ja avasi tulen. Gerdt ei vihannut. Kappale oli Jumala ompi linnamme. Etenevää Gerdtiä vastaan tuli kasa puna-armeijan kaatuneita. Kohta lauluun yhtyivät kaikki. Gerdt hyökkäsi tapansa mukaan joukkonsa kärjessä. Kunnian ansaitsevat kaikki sankarit, omat ja vastustajat. Hän määräsi yhden aliupseereistaan uudeksi joukkueenjohtajaksi ja lähti sitten pataljoonan komentopaikan kautta joukkosidontapaikalle, omin jaloin tällä kertaa. Hän muun muassa ei hyväksynyt ryssätai iivana-tyyppisiä ilmaisuja. Ei sodan aikana eikä sen jälkeen
72 SUOMEN SOTILAAN RITARIT Ritari myös rauhassa Vänrikki Gerdt kotiutui reserviin marraskuussa 1944. Yleensä säntillinen Gerdt myöhästyi hieman omista häistään; syynä oli viime hetkeen saakka käyty pesäpallo-ottelu. Työelämästä Tuomas Gerdt jäi eläkkeelle Kymmene oy:n metsähallinnon konttoripäällikön tehtävästä vuonna 1987. Lehti oli kääntynyt, eräs aikakausi Suomen historiassa päättynyt. Viimeinen Mannerheim-ristin ritari, kapteeni Tuomas Gerdt menehtyi 1.11.2020. . Kersantti Gerdt alkuvuonna 1943 Karjalankannaksella Ohdan lohkolla. Tuomas Gerdtistä tuli säätiön sihteerin apulainen. Mannerheim-ristin ritarien säätiö perustettiin virallisesti 8.3.1954. TUOMAS GERDT Ritareiden muisto, esimerkki ja kunnia elävät ikuisesti.. Naimisiin hän meni 9.6.1946 suurhyökkäyksen alkamisen kaksivuotispäivänä. Gerdt ylennettiin luutnantiksi 15.7.1955, yliluutnantiksi 14.3.1961 ja kapteeniksi 4.6.1968. Myöhemmin hän toimi säätiön useissa tehtävissä, viimeiseksi puheenjohtajana vuosina 1998–2017. Ritareiden muisto, esimerkki ja kunnia elävät ikuisesti. Muistopuheen pitäneen tasavaltamme presidentin ja Puolustusvoimain ylipäällikön Sauli Niinistön sanoin: ”Me kiitämme, me kunnioitamme ja me muistamme.” LE H TI KU VA GERDT kenraali Mika Peltosen kanssa puolustusvoimain lippujuhlapäivän valtakunnallisessa paraatissa vuonna 2014. Tuomakselle ja vaimo Lealle siunaantui kaksi lasta, poika ja tyttö. Hänet haudattiin sotilaallisin kunnianosoituksin Lappeenrannan Lepolan hautausmaalla 28.11.2020
Asetusteksti, joka määritti ristin myöntämisperusteet, kuuluu näin: ”Erinomaisen urheuden, taistellen saavutettujen erittäin tärkeiden tulosten tai erikoisen ansiokkaasti johdettujen sotatoimien palkitsemiseksi voidaan Suomen puolustusvoimain sotilas hänen sotilasarvostaan riippumatta nimittää Vapaudenristin 1. Sen luonnosteluun osallistui useakin henkilö, mutta lopullinen muoto muodostui Mannerheimin ja Tillander oy:n johtajan Herbert Tillanderin neuvonpidossa. Risti kiinnitetään kaulaan 41 mm leveällä puna-valkoisella nauhalla. Myönnettävät kunniamerkit oli sidottu lähtökohtaisesti asianomaisten sotilasarvoihin: mitä korkeampi sotilasarvo, sitä arvokkaampia merkkejä jaettiin. Mannerheim-ristin ulkomuoto syntyi kesällä 1941. Ristin haaroissa on hakaristi. Vapaudenristin 1. Seurauksena syntyi Vapaudenristin Mannerheim-risti. tai 2. SA -K U VA T alvisodan aikana Suomen armeijan ylipäällikkö, marsalkka Mannerheim kiinnitti huomiota siihen, että armeijallamme ei ollut palkitsemismenetelmää, joka olisi kohdistunut tasapuolisesti kaikkiin sotilaisiin. Ristin yläosassa on kultainen 26x20 mm:n kokoinen laakeriseppele, jossa on Karjalan vaakunan käsivarret ja miekat. Mannerheim piti tätä puutteena ja halusi luoda palkitsemismenettelyn, joka koskisi kaikkia tasapuolisesti. SUOMEN SOTILAAN RITARIT 73 . Mannerheim-ristien jakotilaisuus päämajassa. Mannerheim luonnollisesti teki lopullisen hyväksynnän. Taiteilija Oskar Pihl suunnitteli Mannerheim-ristit alkuperäisten Gallen-Kallelan Vapaudenristien pohjalta. luokan Mannerheim-risti on mustasta emalista valmistettu risti, kooltaan 49x49 mm. Vapaudenristin Mannerheim-risti . Sen keskustassa on mustalla pohjalla valkoisesta emalista tehty kultareunainen heraldinen ruusu kultaisen renkaan ympäröimänä. luokan Mannerheim-ristin ritariksi.” Samalla 16.12.1940 annetulla asetuksella muodostettiin maaliskuussa 1918 perustetun Vapaudenristin saaneista ritarikunta. Kakkosluokan Mannerheim-risti on vastaava mutta kooltaan 46x46 mm ja rintataskun päälle kiinnitettävässä toisen luokan ristissä ensimmäisen luokan ristin yläpuolella olevaa, ristin nauhaan kiinnittävää solkea vastaava seppelkuvio miekkoineen ja käsivarsineen on ris. Akseli Gallen-Kallelan luonnos Vapaudenristin ritarikunnan kunniamerkkiä varten 1918–1919
Ritareista 58 nimitettiin kahden tai useamman esittelyn jälkeen. luokan Mannerheim-ristit 7. SA -K U VA. Ensimmäinen marskin ritari, eversti Ruben Lagus. Kesällä ja syksyllä 1941 hän oli 1. Kunniamerkkien jako lopetettiin 1919 ja tilalle perustettiin Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta. G. Toistamiseen myönnetystä Mannerheim-rististä merkkinä on ristin yläpuolelle kiinnitettävä solki, jossa on marsalkan sauvat ristissä. Aktiivisen ja hyökkäyshenkisen Laguksen yhtymät olivat avainasemassa Laatokan Karjalan taisteluissa ja Petroskoin valtaamisessa. Alkuperäinen tarkoitus oli, että talvisodassa saatujen ansioiden perusteella olisi jaettu Mannerheim-ristejä takautuvasti. 74 SUOMEN SOTILAAN RITARIT tin päällä. Myöhemmin Suomen Rommeliksi joskus kutsuttu Lagus komensi kesäkuussa 1942 perustettua panssaridivisioonaa. . Mannerheim-risti on Vapaudenristin kunniamerkkeihin kuuluva erikoiskunniamerkki, jota jaettiin jatkosodan aikana sotilaallisista ansioista. E. Sitä kannetaan asepuvussa vasemmassa rinnassa. Vapaudenristien jako aloitettiin uudestaan 1939-1940, jolloin myös ritarikunta virallisesti perustettiin. Komentoesikunta lähetti esittelylistan ritarikunnan kanslerille, puolustusministeri Rudolf Waldenille lausuntoa varten. M U SE O VI RA ST O . Lausunnon jälkeen komentoesikunta viimeisteli esittelylistan ja esitteli sen Mannerheimille hyväksyntää varten. jääkäriprikaatin ja osasto Lagusin komentaja. Hylätyistä voitiin tehdä jatkossa uusia esityksiä, mikäli heille oli kertynyt lisäansioita. Marsalkan sauvat ristissä. Usein komentoesikunta pyysi lisäselvityksiä asianomaiselta yhtymältä ennen esitettävän liittämistä esittelylistalle. Mannerheim-risti on olemassa vieläkin, ja periaatteessa sitä voitaisiin jakaa tilanteen niin vaatiessa myöntämisperusteet täyttäville. luokan Mannerheim-risti 1. Mannerheim sai samalla kertaa sekä 1. Vapaudenristin kunniamerkkejä alettiin jakaa keväällä 1918 ylipäällikkö C. Ensimmäisen luokan Mannerheimristi on hierarkiassa Suomen viidenneksi korkein kunniamerkki; sen edellä ovat Suomen Valkoisen Ruusun suurristi ketjuineen, Vapaudenristin suurristi, Suomen Valkoisen Ruusun suurristi ja Suomen Leijonan suurristi. 1. luokan Mannerheim-ristejä valmistettiin vain kahdeksan kappaletta, joista viisi oli numeroituja ja kolme numeroimatonta. lokakuuta 1941 presidentti Risto Rytin ja siihen mennessä nimitettyjen 17 ritarin esityksestä. luokan ritariksi nimitettiin kaksi henkilöä: ylipäällikkö, sotamarsalkka Gustaf Mannerheim ja yleisesikunnan päällikkö, jalkaväenkenraali Erik Heinrichs. Arvon vertailuna mainittakoon, että vuonna 1943 luutnantin vuosipalkka oli 49 500 markkaa. Ristiin kuului 50 000 markkaa verottomana kunniapalkkiona. ja 2. Ylipäällikkö saattoi hyväksyä tai olla hyväksymättä yksittäisiä esitettyjä. Mannerheim-ristin myöntäminen Kun joku sotilas oli erityisesti kunnostautunut taistelussa tai sotatoimen johtamisessa, teki hänen esimiehensä esityksen Mannerheim-ristin myöntämisestä. Mannerheimin aloitteesta, koska tarvittiin jotain palkintoja jaettavaksi sisällissodassa taistelleille vapaussotureille. Talvisodassa palvelleita komenVapaudenristin ritarikunnan 1. Esitys toimitettiin Päämajan komentoesikuntaan, joka laati ritarikandidaateista esittelylistan. Kuvassa näkyvä kappale on numeroimaton
Maaliskuusta 1943 alkaen hän lensi saksalaisella Messerschmitt Bf 109:llä lentolaivueissa 34 ja 30. Mannerheim otti vastaan 1. jääkäriprikaatin komentajasta eversti Ruben Laguksesta päivämäärällä 22.7.1941. . luokan Mannerheim-risti. Ensimmäisen luokan Mannerheim-risti myönnettiin vain kahdelle: Mannerheimille itselleen (ritari nro 18, 7.10.1941) ja Puolustusvoimain komentajalle jalkaväenkenraali Erik Heinrichsille (31.12.1944). Arho oli jatkosodan alussa miinalaiva Ruotsinsalmen päällikkö. Alus osallistui päätehtävänsä lisäksi sukellusveneentorjuntaan, miinanraivaukseen ja heinäkuun 1942 Somerin taistelun tukemiseen. . Ensimmäinen ritari tuli 1. Toistamiseen 2. Rykmentin hyökkäys Kirvussa pysähtyi 31.7.1941, ja puna-armeijan joukot tekivät panssarivaunujen tukemina vastahyökkäyksen. tajia kehotettiin esittämään ritarikandidaatteja. Imagoltaan ei niin sankarillisesta ja vauhdikkaasta miinasodankäynnistä muodostui Suomen käymän merisodan tärkein menetelmä. Ritareista oli Maavoimista 165, Merivoimista seitsemän ja Ilmavoimista 19. Toisen luokan Mannerheim-ristejä jaettiin kaikkiaan 191 sotilaalle. Tuominen taisteli jatkosodan alussa lentolaivue 26:ssa lentäen italialaisvalmisteisella Fiat G.50 -hävittäjällä. luokan marskin ritari numero 48 päivämäärällä 5.2.1942. Sellaisia löytyikin lähes viisisataa, mutta tuntemattomasta syystä johtuen asian käsittely Päämajassa jäi kesken. Ensimmäinen ilmavoimien ritari, lentomestari Oiva Tuominen (nro 6, 18.8.1941). Siitä puuttui tähtäyskaukoputki, mutta aseen putkea pitkin tähtäämällä Rättö ampui hajalle neljä vastapuolen panssarivaunua. Keitä he olivat. Mannerheim tai hänen ollessaan estynyt joku Päämajan kenraali luovutti ristit ja nimityskirjat ritareille. Ensimmäinen miehistöritari, sotamies Vilho Rättö (nro 4, 3.8.1941). Myöntämisperusteet talvisodassa täyttäneitä olisi kyllä varmasti löytynyt. Tykki, jonka miehistöön Rättö kuului, tuhoutui tulituksessa, mutta Rättö otti käyttöönsä vihollisen jättämän pst-tykin. Poikkeustapauksissa, esimerkiksi jos taistelutilanne niin vaati, ritari ei matkustanut Päämajaan, vaan risti toimitettiin rintamalle, jossa ritarin esimies luovutti sen hänelle. Mannerheim otti kunnianosoituksen vastaan tasavallan presidentti Risto Rytin ja aikaisempien ritarien pyynnöstä. Kesällä 1942 Ruotsinsalmi upotti erään vartiomoottoriveneen kanssa neuvostoliittolaisen sukellusveneen. Rättö toimi jalkaväkirykmentti 27:ssä panssarintorjuntatykin ampujana. Jaon jälkeen lounastettiin yhdessä. luokan ristin. 2. SUOMEN SOTILAAN RITARIT 75 . . KU VA T: SA -K U VA. luokan kera myös 2. Ristinsä hän sai 18 ilmavoiton perusteella. Kaikkiaan hän saavutti 44 ilmavoittoa ja oli viidenneksi menestyksekkäin hävittäjälentäjämme. Kaksi ensin mainittua päivämäärällä 28.6.1944 ja viimeksi mainitut 16.10.1944. Ristien jako tapahtui useimmiten Päämajassa. Päällystöön ritareista kuului 110, alipäällystöön 58 ja miehistöön 23. Ensimmäinen merivoimien ritari, komentajakapteeni Jouko Arho (nro 104, 8.3.1943). Maavoimien ritareista oli jalkaväestä 159, kenttätykistöstä neljä ja pioneereista kaksi. luokan risti myönnettiin neljälle sotilaalle: lentomestari Ilmari Juutilaiselle, kapteeni Hans Windille, kenraalimajuri Aaro Pajarille ja eversti Martti Aholle. Heinrichs oli jo 2
Näissä taisteluissa Skyttä toimi joukkueen varajohtajana ja johtajana. Inkeriläinen Pöllä pakeni neuvostovaltaa Suomeen vuonna 1933. Suomessa syntyneistä maaseudun kasvatteja oli 141, kaupunkilaisia 46. Ristien jako tapahtui useimmiten Päämajassa. Tässä artikkelissa mainitut ritarien sotilasarvot ovat ristin myöntämisaikaisia arvoja. Ritarien synnyinmaakunnat olivat: Karjala 49 kpl Pohjanmaa 34 kpl Savo 29 kpl Uusimaa 29 kpl Häme 25 kpl Satakunta 14 kpl ja Varsinais-Suomi 6 kpl. Hän oli itsekin paikan päällä leikaten haavoittuneita. . SA -K U VA KU VA T: SA -K U VA. Suomen kansalaisuuden hän sai vuonna 1945. Vanhin oli marski itse, 74 vuotta, ja nuorin kersantti Lauri Skyttä, 19 vuotta (ritari nro 68, 5.7.1942). Ritareista nuorin, kersantti Lauri Skyttä (nro 68, 5.7.1942). Muilla tavoin sodan aikana ritareita kuoli kymmenen. . Jatkosodassa hän taisteli erillinen pataljoona 4:n osasto Kuismasessa aluksi kaukopartiomiehenä ja myöhemmin kaukopartion johtajana. Kaikkiaan hän oli mukana 35 kaukopartiossa. Viimeisenä Mannerheim-ristinsä sai jalkaväkirykmentti 8:n komentaja everstiluutnantti Viljo Laakso päivämäärällä 7.5.1945. Ritari ja Neuvostoliiton kansalainen, ylikersantti Mikko Pöllä (nro 120, 1.8.1943). Sodan aikana taistelussa kaatui tai haavoihinsa menehtyi 28 ritaria. . Joukko-osastoista tai vastaavista eniten ritareita kertyi jalkaväkirykmentti 7:ään, kaikkiaan 11 kappaletta. Luonnollisesti osa ristin saamisiin johtaneista ansioista oli saattanut tapahtua myöntämisvuotta aiemminkin. Aiheesta lisää: http://www.mannerheim-ristinritarit.fi/ . Lääkintäeversti Simo Brofeldt (nro 19, 7.10.1941) organisoi syksyllä 1941 Laatokan Karjalaan hyökänneiden joukkojen haavoittuneiden evakuoinnin lentokoneilla. 76 SUOMEN SOTILAAN RITARIT Nimityksen aikainen keski-ikä ritareilla oli 32 vuotta. Hän kunnostautui Säämäjärven ja Honkasalon taisteluissa Laatokan Karjalassa ja johti joukkonsa hyökkäyksiin puolustukseen ryhmittyneitä vihollisia vastaan ja pakotti nämä vetäytymään. Jälkimmäisessä taistelussa Skyttä haavoittui mutta hoidatti itsensä vasta taistelun jälkeen. Ulkomailla syntyneitä oli neljä. Kaikki ritarit eivät ansioituneet henkilökohtaisesti taistelussa tai sotatoimien menestyksekkäässä johtamisessa. Suojeluskuntiin ritareista kuului 122. Skyttä taisteli Hämeen ratsurykmentissä. Myöntämisvuoden mukaan ritarit jakautuivat: 1941 45 kpl 1942 58 kpl 1943 22 kpl 1944 58 kpl 1945 8 kpl
Jo aikaisemmin, jouduttuaan suorittamaan asevelvollisuuttaan eräässä sissijoukossa, hän saavutti mainetta kykenevänä ja taitavana sissinä. Osastosta tuli vuonna 1943 erillinen pataljoona 4:n kakkoskomppania. luokan Mannerheim-ristin ritariksi eversti Einar August Vihman, joka puolustusvaiheen aikana saavutti vastustajastaan täydellisen yliotteen ja käydyissä monissa taisteluissa koulutti joukkonsa nykyaikaisen hyökkäystaistelun vaatimukset joka suhteessa täyttäväksi välineeksi ja istutti siihen erinomaisen, kaikessa kokonaisetua tavoittelevan ja uhrautuvan hengen, johti joukkojaan Viipurin operatioissa aivan erikoisella taitavuudella päästen loistaviin tuloksiin varsin pienin tappioin. Oikeana rintamakomentajana hän sotatoimia johtaessaan usein joutui osoittamaan mitä suurinta henkilökohtaista urhoollisuutta. Hänet oli ylennetty vänrikiksi pari kuukautta aiemmin. Kaikkea sitä, mitä vääpeli Suokas on näillä retkillään aikaansaanut, ei voida vielä yksityiskohtaisesti selostaa. divisioonan komentajan, kenraalimajuri Vihman kohtaloksi koitui puna-armeijan kranaatinheitintuli Ihantalassa 5.8.1944. Tämän, vääpeli Suokkaan johtaman osaston seikkailut ovat täysin verrattavissa aikaisempien kuuluisten suomalaisten sissien aikaansaannoksiin ja seikkailuihin. . divisioonaa ja sodan lopussa 10. luokan Mannerheim-ristin ritariksi vääpeli Viljo Suokkaan. Etulinjassa hän kaatuikin: 6. Pitäen saarrostusrengasta yllä ja käyden katkeraa puolustustaistelua hän päävoimin iski syvän takaa-ajoa suorittavan kiilan vihollisia kohti, hajottaen näillä iskuillaan viimeisetkin vetäytyvät vihollisvoimat täydellisesti metsiin. Neuvokkuutensa ja päättävän rohkeutensa ansiosta hän kohosi vääpeliksi ja sai oman sissiosaston johdettavakseen.. Vihmaa pidettiin tiukkana ja vaativana sekä alaisistaan huolta pitävänä komentajana. SUOMEN SOTILAAN RITARIT 77 Eversti Einar Vihma (19.9.1893–5.8.1944) ritari nro 22 Ylipäällikkö on pvm:llä 12.10.41 nimittänyt Vapaudenristin 2. Vihma osallistui Saksassa jääkärikoulutuksen saaneena jo vapaussotaan. divisioonaa. Hänen sanotaan myös liikkuneen etulinjassa useammin kuin mitä divisioonankomentajilla yleensä oli tapana. . Itse hän oli henkilökohtaisesti tukemassa alaisiaan siellä, missä jotakin tärkeätä oli tekeillä, joten hänen osuutensa taisteluosastojen menestyksiin on hyvin huomattava, toisinaan aivan ratkaiseva. Tätä mainettaan hän on lisännyt koko tämän sodan aikana, jouduttuaan jälleen erääseen sissijoukkoon. Neuvokkuutensa ja päättävän rohkeutensa ansiosta hän kohosi vääpeliksi ja sai oman sissiosaston johdettavakseen. Suokas kaatui taistelussa 4.10.1943 johtamansa kaukopartion hyökkäyksessä Sekehen lähellä sijaitsevaan puna-armeijan huoltokeskukseen. Talvisodassa Vihma komensi aluksi prikaatia ja myöhemmin ensin 7. Hän omaa komentajana alaistensa jakamattoman kunnioituksen. Suokas toimi majuri Into Kuosmasen johtamassa kaukopartioyksikössä, osasto Kuosmasessa. Jatkosodan hyökkäysvaiheessa hän oli 12. Murrettuaan taitavasti johdetuilla hyökkäyksillä perusteellisesti lujat puolustusasemat, hän katkaisi vihollisen päävoimien perääntymistien ja laski toisen niistä kulmakivistä, joiden varaan sitten käyty tuhoamistaistelu voitiin rakentaa. divisioonan komentaja. Vääpeli Viljo Suokas (31.1.1920–4.10.1943) ritari nro 44 Ylipäällikkö on pvm:llä 13.12.41 nimittänyt Vapaudenristin 2
Tällä perusteella risti myönnettiin kuitenkin vain kuusi kertaa. Krimin sodan 1853–1856 aikana Britannian asevoimat tunnisti tarpeen luoda sotilaallisista ansioista yhtenäisillä virallisilla perusteilla myönnettävä kunnianosoitus, joka ei olisi sidottu saajan syntyperään, yhteiskuntaluokkaan tai sotilasarvoon. Ensimmäiset Viktorian ristit jaettiin 26.6.1857, jolloin 62 Krimin sodassa ansioitunutta sotilasta sai ristinsä. Tässä suhteessa risti poikkeaa muista tässä erikoisjulkaisussa käsitellyistä kunniamerkeistä, joita jaettiin myös esimerkiksi sotatoimien johtamisesta. Kaikkiaan Krimin sodan ansioista jaettiin 111 Viktorian ristiä. Kunniamerkissä on pronssinen 41 milliä korkea ja 36 milliä leveä pronssinen risti, jonka keskellä on Pyhän Edwardin kruunulla seisova leijona. Syntyi tuolloisen kuningatar Viktorian nimeä kantava risti, jonka perustamispäiväksi tuli 29.1.1856. Ennen vuotta 1918 merivoimien sotilaille myönnettyjen ristien nauha on sininen. Esitys menee virkatietä pitkin Britannian puolustusministerille. 78 SUOMEN SOTILAAN RITARIT V iktorian risti on Ison-Britannian korkein sotilaallinen kunniamerkki. Ministeri laatii esittelyn hallitsijalle, joka myöntää ristin. Ristin nauha on karmiininpunainen, ja sen metallisoljen takapuolelle kaiverretaan haltijan sotilasarvo, nimi, palvelusnumero ja yksikkö. Fyysisesti ristin luovuttaa yleensä joko hallitsija tai Victoria Cross VC VIKTORIAN RISTI . Esitys Viktorian ristin myöntämisestä lähtee vähintään rykmenttitason upseerilta, ja esityksen perusteilla pitää virallisesti olla ainakin kolme todistajaa, joskin jälkimmäisestä on joskus käytännössä livetty. Vuosien 1858–1881 välisenä aikana Viktorian ristiä voitiin jakaa myös ansioitumisesta muissa erityisen vaarallisissa tilanteissa kuin taistelussa. Merkin myöntämisperuste on vihollisen edessä osoitettu urhoollisuus (for most conspicuous bravery, or some daring or preeminent act of valour or self-sacrifice, or extreme devotion to duty in the presence of the enemy). Kruunua ympäröi teksti For Valour. TEKSTI: TIMO SÄYRINEN
Viktorian ristejä saaneiden sotilaiden määrä on sotien mukaan jaoteltuna: • Ensimmäinen maailmansota: 627 • Intian sepoykapina 1857– 1859: 182 • Toinen maailmansota: 181 • Buurisota: 78 • Krimin sota: 111 • Muut: 176 Yhteensä Viktorian risti on myönnetty 1 355 sotilaalle, heistä kolmelle kahdesti. Toisen maailmansodan jälkeen on jaettu 15 Viktorian ristiä, viimeisin vuonna 2013. TEKSTI: TIMO SÄYRINEN. Se oli tässä mielessä aikanaan alkuun suorastaan ainutlaatuinen kunniamerkki. 79 SUOMEN SOTILAAN RITARIT T ultuaan Preussin kuninkaaksi vuonna 1740 Friedrich II – myöhemmin Friedrich der Grossena eli meikäläisittäin Fredrik Suurena tunnettu suuri sotapäällikkö ja valistushallitsija – perusti Pour le Mérite -ritarikunnan. Nykyään vuotuispalkkio on 10 000 puntaa. Pour le Mérite profiloituikin käytännössä henkilökohtaisista taistelusaavutuksista – mukaan lukien tietysti taistelujen johtaminen – myönnettäväksi kunniamerkiksi yleisen sotilaallisen tai sosiaalisen statuksen osoituksen sijasta. joku kuninkaallisen perheen jäsen. Esimerkiksi Kanada luopui Viktorian rististä vuonna 1967 ja Australia ja UusiSeelanti vasta vuonna 1975. Ansiosta Pour le Mérite . Ristien raaka-aineena on hyödynnetty sotasaalismateriaalia: aluksi ristit valmistettiin Krimin sodassa saaliiksi saatujen venäläisten tykkien peräkappaleen nupeista, ja ensimmäisestä maailmansodasta lähtien ilmeisesti oopiumisodan peruja olevasta kiinalaisesta tykistä. Ritarikunnan kunniamerkkiä voitiin jakaa sekä sotilasettä siviiliansioista, joskin jälkimmäisellä perusteella merkkiä myönnettiin kaikkiaan vain kolme kappaletta. Ensimmäisen maailmansodan jaetusta risteistä noin neljäsosa myönnettiin saajansa jo menehdyttyä. Tällöin saajalle ei luovuteta toista ristiä vaan hänen ristinsä nauhaan lisätään solki. Viktorian ristiin kuuluu myös elinikäinen vuosittain maksettava rahapalkkio. Buurisodasta 1899–1902 lähtien Viktorian ristiä on jaettu myöskin postuumisti. Kaikki Viktorian ristit on valmistanut Lontoon Hancock & Co -kultasepänliike. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että Vietnamin sodassa palvelleille australialaisille sotilaille on myönnetty näistä neljä. Mainitut maat loivat vuonna 1991 omat vastaavat kunniamerkkinsä, jotka ovat nimeltään niin ikään Viktorian ristejä. Viktorian risti oli pitkään monen Brittiläisen kansainyhteisön maan kunniamerkki myöskin maiden itsenäistymisen jälkeen
Toisin kuin sotilaallinen Pour le Mérite, siviiliversio herätettiin uudestaan henkiin vuonna 1923, ja vieläpä toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1952. Suurristiä jaettiin kaikkiaan vain viisi kappaletta: kuningas Wilhelm I:lle vuonna 1866, kruununprinssi Friedrich Wilhelmille ja prinssi Friedrich Karlille 1873, tsaari Aleksanteri II:lle 1878 ja marsalkka Helmuth von Moltkelle 1879. Monelle toisessa maailmansodassa taistelleelle hieman vanhemman polven sotilaalle oli myönnetty Pour le Merite. Vuonna 1866 perustettiin Pour le Mériten suurristi, jonka myöntämisperusteena oli vihollisarmeijan tuhoaminen tai pakosalle ajaminen. Sakaroiden välissä oli taannoisen Johanniittaritarikunnan merkistä mukaillut kotkakuviot. Ensimmäisen maailmansodan aikana Pour le Mérite tunnettiin lempinimellä Blauer Max. Ylemmän luokan myöntämisperusteet olivat ison taistelun voittaminen, linnoituksen valloittaminen tai linnoituksen menestyksekäs puolustaminen. Ylemmän luokan myöntämisperusteet olivat ison taistelun voittaminen, linnoituksen valloittaminen tai linnoituksen menestyksekäs puolustaminen. 80 SUOMEN SOTILAAN RITARIT Vuonna 1810 Preussin kuningas Fredrik Wilhelm III (Friedrich Wilhelm III) määräsi, että jatkossa Pour le Mériteä voitiin myöntää vain palveluksessa oleville upseereille. Merkkiä kannettiin kaulassa mustavalkoisessa nauhassa. Viimeistä kertaa Pour le Mérite myönnettiin 2.9.1918. Pour le Mérite (suomeksi ansiosta) oli sininen Maltanristi, jonka ylimmässä sakarassa oli kruunukuvio ja Fkirjain (Fredrik Suuren mukaan) ja muissa sakaroissa sanat Pour, leMé ja rite. . . Valistusfilosofit saivat kulturellin mesenaatti-kuninkaan hovista turvasataman, ja kulttuuria suosittiin samaan aikaan kovin sotaisassa ja maskuliinisessa Sans Soucin (Fredrikin metsästyslinna, jonka ranskankielinen nimi tarkoittaa Kiireettä) linnassa Potsdamissa. Keisarillisen Saksan kaatumisen jälkeen Pour le Mériteä ei enää myönnetty, mutta niillä, joille merkki oli aiemmin myönnetty, oli oikeus kantaa sitä jatkossakin. Miksi preussilaisella kunniamerkillä oli ranskankielinen nimi. Perusteet tarkoittivat, että useimmiten tammenlehväversio myönnettiin vain ylemmille komentajille, joskin sitä saivat myös jotkut sotatoimien suunnitteluihin osallistuneet esikuntaupseeritkin. Koska Fredrik II:n hovissa – kuten suuressa osassa eurooppalaisia hoveja – puhuttiin ranskaa. Pour le Mériten siviiliversio. Viimeistä kertaa Pour le Mérite myönnettiin 2.9.1918. Tuolloin sen sai Saksan merivoimien hävittäjälentue (Jagdstaffel) 2:n päällikkö, 32 ilmavoiton ässä, luutnantti Theo Osterkamp. Pour le Méritestä perustettiin vuonna 1842 siviiliversio, jota voitiin myöntää tieteellisistä ja taiteellisista ansioista. Kaikkiaan Pour le Mériten sotilasversiota jaettiin 5 430 kappaletta vuosina 1740–1918, ensimmäisessä maailmansodassa jaettiin noin 700. Heistä esimerkkinä sotamarsalkka Erwin Rommel, joka sai ristinsä toimiessaan yliluutnanttina jalkaväkikomppanian päällikkönä Italian rintamalla Caporetton taistelussa syksyllä 1917.. Kolme vuotta myöhemmin merkkiin perustettiin ylempi luokka: Pour le Mérite tammenlehvillä. Jälkimmäisin ritarikunta on edelleen olemassa, joskaan ei valtiollisena instituutiona ja kunnianosoituksena
1. • Rautaristin ritariristi (1.9.1939, 7 161) • Rautaristin ritariristi tammenlehvien kera (3.6.1940, 863) • Rautaristin ritariristi tammenlehvien ja miekkojen kera (28.9.1941, 147) • Rautaristin ritariristi tammenlehvien, miekkojen ja timanttien kera (28.9.1941, 27) • Rautaristin ritariristi kultaisten tammenlehvien, miekkojen ja timanttien kera (28.12.1944, 1) Kultaiset tammenlehvät sai ainoana toisaalla tässä lehdessä esitelty Luftwaffen everstiluutnantti Hans-Ulrich Rudel päivämäärällä 29.12.1944. • Rautaristissä oli kolme luokkaa: • Rautaristi, 2. Takautuvasti, koska kuningatar oli kuollut vajaat kolme vuotta aikaisemmin. Tiedossa ei ole, oliko Hitlerillä jo etukäteisnäkemys siitä, keille merkki myönnettäisiin. luokan ja noin 220 000 ensimmäisen luokan Rautaristiä. SUOMEN SOTILAAN RITARIT 81 Kolmannen kerran Rautaristi aktivoitiin 5.8.1914, tällä kertaa asialla oli Saksan keisari Wilhelm II. Luettelossa ritariristin nimikkeen perässä perustamispäivä ja myönnettyjen merkkien määrä. Erään näkemyksen mukaan suuri jakomäärä johti merkin inflaatioon. Tällöin 1. Erikoista on, että käskiessään perustaa kultaiset tammenlehvät Hitler käski myös, että sitä tullaan jakamaan vain 12 kappaletta. Äskeiset myönnettyjen merkkien määrät perustuvat Bundesarchivin arkistoihin. Kuningatar Luise oli myös ensimmäinen, jolle Preussin kuningaskunta Rautaristin myönsi. luokka, • Rautaristi, 1. Merkki voitiin myöntää myöskin sotilaallisissa tehtävissä ansioituneille siviilihenkilöille. Kuningas määräsi ristin viralliseksi perustamispäivämääräksi takautuvasti 10.3.1813, joka oli hänen vaimonsa, kuningatar Luisen syntymäpäivä. Ristiä jaettiin Preussin–Ranskan sodan ajan.. Myöhemmin ritariristiin lisättiin erilaisia lisäansionosoituksia seuraavan luettelon mukaan. Määrät ovat arvioita, koska asiaa koskevat arkistot tuhoutuivat toisessa maailmansodassa. luokka ja • Rautaristin suurristi. Ranskan aikaisemmin voittaman Preussin kuningas Fredrik Wilhelm III (Friedrich Wilhelm III) julisti sodan Ranskalle maaliskuussa 1813 ja perusti 17.3. Napoleonin kukistumisen jälkeen Preussi ei hetkeen jakanut Rautaristejä, kunnes 18.7.1870 Preussin kuningas Wilhelm I perusti ristin uudelleen. Ritariristin kantajien järjestöllä (Ordensgemeinschaft der Ritterkreuzträger des Eisernen Kreuzes) on äskeisistä hieman suuEisernes Kreuz EK RAUTARISTI . ja 2. Ensimmäisessä maailmansodassa myönnettiin noin 5,2 miljoonaa 2. TEKSTI: TIMO SÄYRINEN A lkuvuonna 1813 Ranskan keisari Napoleon oli palannut katastrofiin päättyneeltä Venäjänsotaretkeltään ja Venäjä oli aloittamassa omaa sotaretkeään länteen. luokkaa voitiin jakaa taistelussa osoitetusta urheudesta, johtamissuorituksista tai muista ansioista sotilasarvoon katsomatta, mikä tuohon aikaan oli varsin harvinaista. Viimeistä kertaa Rautaristin käski aktivoida Adolf Hitler 1.9.1939. luokan ja suurristin väliin tuli lisäyksenä Rautaristin ritariristi. Rautaristiä jaettiin aluksi niin kutsuttujen vapaussotien (Befreiungskriege) aikana 1813–1814, jolloin Napoleonin vastainen kuudes liittokunta ajoi ranskalaiset pois Preussin ja saksalaisten pikkuvaltioiden alueelta. Suurristi sitä vastoin oli tarkoitettu vain kenraaleille, marsalkoille ja kuningashuoneen jäsenille. Rautaristi-kunniamerkin
C O M /H IS TO RY C O LO RI N G . 82 SUOMEN SOTILAAN RITARIT rempia lukumäärätietoja. Rautaristin suurristiä on vuodesta 1813 alkaen myönnetty kaikkiaan 18 kappaletta. Hän oli ainoa toisessa maailmansodassa suurristin saanut henkilö. Korkea-arvoisin ulkomaalaiselle myönnetty ritariristi oli suuramiraali Isoroku Yamamotolle 27.5.1943 takautuvasti hänen kuoltuaan myönnetty ritariristi tammenlehvien ja miekkojen kera. Viimeisimmän suurristin sai valtakunnanmarsalkka Hermann Göring päivämäärällä 19.7.1940. Ritariristiä ja suurristiä mahdollisine lisävälineineen kannettiin kaulassa. Rautaristin alasakarassa on sen aktivoinnin vuosiluku, siis 1813, 1870, 1914 tai 1939. Kakkosluokan Rautaristiä kannettiin asetakin napinlävessä useimmiten niin, että vain sen nauha oli näkyvissä. Länsi-Saksassa laadittiin vuonna 1957 laki, joka mahdollisti toisen maailmansodan aikana myönnettyjen Rautaristien kantamisen, mikäli ristin keskellä ollut hakaristi oli poistettu. Viimeksi mainitun version keskellä on tietenkin myös hakaristi kohokuviona. Ulkomaisille johtajille myönnetyt ristit olivat Rautaristin ritariristinkin kohdalla usein diplomatiaa. Kolmen aikaisemman aktivointikerran Rautaristin nauhat olivat mustavalkoiset, ne olivat Preussin valtion värit. Samalla päivämäärällä ritariristin sai kenraali Heinrichs. Vuoden 1939 nauha on musta-valko-punainen, joka taas tulee Saksan valtakunnan väreistä. Järjestö laskee omiin lukuihinsa mukaan sotilaat, joista Saksan asevoimien johtoportaat tekivät ritariristiesityksiä sodan lopulla – ja vielä Saksan antautumisen jälkeenkin – mutta joille merkkejä ei ehditty myöntää. Ykkösluokkaa kannettiin vasempaan rintataskuun kiinnitettynä ilman nauhaa. SA -K U VA N VÄ RI TY S TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. Rautaristinkin ritarit Suomen marsalkka Mannerheim ja kenraali Heinrichs.. Suomen marsalkka Mannerheim sai ritariristin tammenlehvien kera 5.8.1944
PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN | PUOLUSTUSSELON TEKO | VENÄJÄLLÄ PUHUU RAHA Ihmeaseita vai suuria lupauksia. Varaverkko uusiksi Varaverkko uusiksi KIINAN aurinko nousee KIINAN aurinko nousee SUOMEN MAAVOIMAT HUOMENNA | HISTORIA EXTRA: SAKSAN VIIMEINEN VOITTO 1943 R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 1/2 1 3 • 1 2 , 5 . Taivaan robotit Maavoimat uusiksi PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN | PUOLUSTUSSELON TEKO | VENÄJÄLLÄ PUHUU RAHA PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN | PUOLUSTUSSELON TEKO | VENÄJÄLLÄ PUHUU RAHA PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN | PUOLUSTUSSELON TEKO | VENÄJÄLLÄ PUHUU RAHA R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 3/2 1 3 • 1 3 , 5 . R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 4/2 1 1 • 1 2 , 5 . ILMASOTA EXTRA | SODASTA JA RAUHASTA | SVEITSI LUOTTAA RESERVIIN ILMASOTA EXTRA | SODASTA JA RAUHASTA | SVEITSI LUOTTAA RESERVIIN ILMASOTA EXTRA | SODASTA JA RAUHASTA | SVEITSI LUOTTAA RESERVIIN Suihkuhävittäjän VIIDES SUKUPOLVI Suihkuhävittäjän VIIDES SUKUPOLVI R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 2/2 1 3 • 1 3 , 5 . DOPINGIA SOTILAILLE | KYMMENEN VUOTTA: WTC 0911 | JATKOSODAN ASEET KONEPISTO OLIEN TAISTELU TAISTELU TAISTELU TAISTELU 70 vuotta jatkosodas ta DOPINGIA SOTILAILLE | KYMMENEN VUOTTA: WTC 0911 | JATKOSODAN ASEET DOPINGIA SOTILAILLE | KYMMENEN VUOTTA: WTC 0911 | JATKOSODAN ASEET DOPINGIA SOTILAILLE | KYMMENEN VUOTTA: WTC 0911 | JATKOSODAN ASEET R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 6/2 1 • 1 2 , 5 . Vuosikerta sisältää kuusi lehteä – yhteensä yli 500 sivua täyttä asiaa maanpuolustuksesta, sotataidosta, sotilastekniikasta ja sotahistoriasta. USA LIIPAISIMELLA | HÄVITTÄJÄN 4.5 SUKUPOLVI | KOITAJOKI 1944 Uuden taistelutavan UUSI JUHTA Polarikselta Uuden taistelutavan UUSI JUHTA Polarikselta Suomen Sotilas on maamme suurin ja vanhin riippumaton sotilasaikakausjulkaisu. Tilaa nyt Suomen Sotilas www.suomensotilas.fi. Soita tilaus (03) 4246 5334 Voit tilata myös sähköpostitse asiakaspalvelu@jaicom.com 100 vuotta Suomen Sotilasta Suomen sotilaille . R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 2/2 1 3 • 1 3 , 5