Suomen Sotilas Extrat Talvisota/2019

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

V K O 20 20 -0 1. MIKÄ PELASTI SUOMEN. 105 VALKOINEN KUOLEMA VALKOINEN KUOLEMA Suojeluskunnat pelasti Suomen KUNNIAN PÄIVÄÄ 70 17 71 -1 90 4 PA L
Suomalaiset olivat päivästä toiseen ankarassa tulessa, mutta kuin ihmeen kaupalla puolustus kesti. Mikä pelasti Suomen. 62 Tie Raatteeseen Talvisota tankkimiehen silmin 87 26 16. Kollaan lohkolla puna-armeija vyörytti uusia joukkoja rintamalle koko sodan ajan Loimolan rautatien suunnassa. Kollaa kesti Jalkaväkirykmentti 34:n kuuluisat puolustusasemat olivat Kollaanjoella, josta tuli yksi suomalaisten puolustustahdon symboleista
040 589 4547 • Kustantaja: Kustannus Oy Suomen Mies, Toimitusjohtaja Kai Ahotupa, puh. 48 105 kunnian päivää 52 Hyökkääjä pysäytettiin Kannaksella 62 Kollaa kesti 68 Kansa aseissa, kansa suksilla 76 Tahko Pihkalan pitkä latu 78 Valkoinen kuolema 82 Korpisodan legendaariset voitot – Suomussalmi 87 Verinen ja jäinen tie Raatteeseen 90 Tuntematon taistelu Kuhmosta 94 Lapin unohdettu talvisota 100 Ruotsalaiset talvisodan taivaalla 104 Suomi veitsenterällä – Erään sodan loppu. TÄSSÄ EXTRASSA Julkaistava aineisto. suomen sotilaan talvisota Postiosoite: Döbelninkatu 2, 6 krs., 00260 Helsinki • etunimi.sukunimi@suomensotilas.fi • Toimittaja: Jaakko Puuperä, puh. 36 Malli Cajander – Tarua vai totta. 26 Talvisota tankkimiehen silmin 34 Luminen ja kylmä talvisota. 0400 418 705, fax 010 423 8389 • Kirjapaino: PunaMusta • Toimitus: toimitus@ suomensotilas.fi • ISBN 978-952-9872-76-3 • Kannen kuvat: SA-kuva, Pekka Nieminen 4 Talvisodan ihme 16 Mikä pelasti Suomen. 050 590 3964 • Ulkoasu: Kalevantuli, Matti Vartiala, puh. Aineisto hyväksytään julkaistavaksi ehdoin, että Kustannus Oy Suomen Mies saa aineistoon hyvän kustannustavan puitteissa eri korvauksetta vapaan käyttöoikeuden tiedonvälitystoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu
4 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA
Ja oliko siellä kenties pieni ihmekin. Oli tai ei, tavallisten suomalaisten tekoja talvisodassa ei saa väheksyä. Sitä kelpaa ihmetellä yhä. n TEKSTI: KARI KUUSELA. SUOMEN SOTILAan talviSOTA 5 Talvisodan IHME Talvisota ei ollut ihme, mutta se oli useimmille yllätys. Toisaalta se, että sota tulee aina joillekin yllätyksenä, ei sinänsä ole poikkeuksellista historiassa. Historia kertoo myös sen, miksi talvisotaan jouduttiin ja miten siitä selvittiin itsenäisenä, joskin kovin tappioin. Historian tehtävä ei kuitenkaan ole opettaa vaan kertoa, kuinka tapahtumat oikeasti menivät. Mutta voisiko totuudesta myyttien takana kuitenkin oppia jotain. Kunnia voitosta kuuluu veteraaneille, jotka taistelivat ja ylittivät kaikkien odotukset
Talvisodan tietävät kaikki suomalaiset, mutta itse sodasta suomalaiset tietävät hämmästyttävän vähän. Talvisota on kohotettu meillä tapahtumana aivan omaan luokkaansa, ja siitä käytetään nykyisin jatkosodan torjuntataisteluiden tavoin nimitystä torjuntavoitto. Luuloja on sitäkin enemmän. Kaikki totta, mutta ei kuitenkaan koko totuus. Jatkosodan kohdalla torjuntavoitto-sana on vielä enemmän ristiriidassa lopputuloksen kanssa. Erityisen tärkeä suomalaisille on kuva yhtenäisestä kansasta ja veljessodan haavojen umpeutumisesta. Me emme lähde spekuloimaan sillä, olisiko kumpiENSI HÄLYTYS Helsingissä Esplanadilla klo 9.00 30.11.1939. Itsenäisyys toki säilyi, mutta sekin oli lopulta hiuskarvan varassa, koska kolmen kuukauden sota oli uuvuttanut armeijamme romahduspisteeseen ja lopulta vain aselepo pelasti kenttäarmeijamme ja itsenäisyytemme. Isossa mittakaavassa varmasti näin olikin. Lähtökohtahan oli 80 vuotta sitten talvisodan alla käydyissä neuvotteluissa; omasta maasta ei luovuteta tuumaakaan Neuvostoliitolle, joka sitten kuitenkin otti vielä aika lailla enemmän kuin ennen sotaa oli vaatinut. Muita talvisodan myyttejä ovat kova pakkanen, lumen suuri määrä, kaupunkien raukkamainen terroripommittaminen, vähäisten ruudin mustaamien puolustajien päälle vyöryvät venäläismassat panssarivaunuineen, motteihin saarretut nälkiintyneet ja paleltuneen vastustajat ja niin edelleen. SA -K U VA J AT K U U S I V U L L E 8 > PE KK A N IE M IN EN. Torjuntavoitto onkin itse asiassa kansallinen silmänkääntötemppu, jolla sodan tavoite muutetaan alkuperäistä paremmin sopimaan sen lopputulokseen. Vaikka moni talvisotaan liittyvä yleistys onkin Suomessa noussut myyttiseen asemaan, ei se tarkoita, etteikö kuva olisi päällisin puolin oikea. Vaikka itsenäisyys säilyi molemmissa sodissa, on kuitenkin ehkä aihetta kiinnittää huomio siihen, että kumpikin sota hävittiin. 6 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA SA -K U VA T alvisodasta on tullut kiinnekohta ja legenda, joka kierros kierrokselta muuttuu selkeämmäksi ja kirkkaammaksi, samalla useissa kohdin etääntyen tosiasioista. Silloin Suomi lähti Saksan rinnalla hakemaan revanssia ja menetti lopulta vielä lisää ihmishenkiä, maata ja rahaa
Seuraavan kerran vetäytyvän armeijan tuhotöitä koettiin Suomessa, kun saksalaiset lähtivät viisi vuotta myöhemmin Lapista ja tekivät saman.. 7 SUOMEN SOTILAan talviSOTA SUVILAHTI PALAA toinen joulukuuta 1939. Suomalaiset käyttivät vetäytyessään 80 vuotta sitten poltetun maan taktiikkaa ja pyrkivät hävittämään kaiken, mitä vihollinen voisi hyödyntää, ja sillä olikin vaikutusta, kun puna-armeija oli vailla kenttämajoitusvälineitä
Se on ilmeistä, ja sillä oli suuri merkitys erityisesti sodan luonteen huomioiden. Raskaan Sokolev-pyörälavetin alle on lisätty sukset. Sekään ei ollut mikään ihme, vaan silläkin oli järkiperäinen taustansa. Maatamme ei kuitenkaan pelastanut herran johdatus kansojemme kohtalon teillä sen enempää kuin ihmekään. Molempien konekivääriaseistus perustui vanhoihin ja raskaisiin Maximeihin. Se on kysymys, johon haluamme vastata. Ammattisotilaiden arvioissa katsottiin ennen sotia yleisesti Suomen kestävän noin kaksi viikkoa. Taito käyttää vaunuja suomalaisessa maastossa kuitenkin puuttui. Yrittihän Neuvostoliitto esittää sotansa työväenluokan pelastamisena pahojen porvarien ja kulakkien kynsistä. 8 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA kin sota voitu välttää. PUNA-ARMEIJA oli täysin ylivoimainen panssariaseensa ja yleensäkin raskaan tulenkäytön suhteen. Usein alan kirjallisuudesta jää kuitenkin sellainen vaikutelma, että joka vaiheessa KA RI KU U SE LA N KO KO EL M A KA RI KU U SE LA N KO KO EL M A PUNASOTILAAT vetävät Maxim-konekivääriään asemiin talvisodassa. Se henki, joka maan pelasti, asui niissä etulinjan kiväärimiehissä ja kasapanoksen heittäjissä, jotka tekivät kaikkensa maan pelastamiseksi päivästä ja viikosta toiseen, ja se asui myös kotirintamalla pitkän työvuoron ajan kranaatteja tekevässä sorvarissa ja asetakkeja ompelevassa ompelimon tytössä. Eipä ihme On paljon puhuttu ”talvisodan ihmeestä”, jolla viitataan vastakkain olevien voimien epäsuhtaan. Käsittelemme vain asioita, jotka tapahtuivat niin kuin ne tapahtuivat, ja yritämme valottaa sitä, miksi talvisodassa kävi niin kuin kävi. OT-130 oli T-26 m 1933 -vaunun liekinheitinversio.. Yksiselitteisesti se oli siis asevoima, joka pelasti maan, eikä mikään ihme. Ei ollut jälkikäteen tarkastellen ihme, että asevoimamme pystyivät kaikista ennakkoarvioista huolimatta venymään odottamattomaan lopputulokseen. Yhdistelmä toimi huonommin kuin kuvassa näyttää. Talvisodan henki oli yksi keskeinen tekijä. Oma ulkopolitiikkamme ja diplomatiamme on toki käyty tutkimuskirjallisuudessa perusteellisesti läpi. Kansa oli sodassa yksimielinen. Mutta miten. Mutta ei henkikään maata yksin pelastanut, vaikka juhlapuheet näin usein väittävät. Neuvostojalkaväellä oli talvisodassa selvästi enemmän tulivoimaa kuin suomalaisilla. Ulkopolitiikka epäonnistui Talvisodan esihistoria osataan meillä ulkoa kaikkine Neuvostoliiton vaatimuksineen, neuvottelujen käänteineen ja näiden kariuduttua tehtyine raakalaismaisine lentohyökkäyksineen maamme kaupunkeihin. Jostakin syystä vastaan pystyttiin kuitenkin panemaan 105 päivää, eli kolme kuukautta ja rapiat päälle
Selkein ja lopulta ainoa idän Kansa oli sodassa yksimielinen. Tosiasia on kuitenkin se, että maamme ajautui ulkopolitiikan petettyä haluamattaan sotaan yksin ilman liittolaisia. Mahtoivatko näiden kanssa kuvassa poseeranneet nähdä sodan loppua. Suomi jätti sangen nopeasti tämän yhteistyön ja kohdisti katseensa Pohjoismaihin. 9 SUOMEN SOTILAan talviSOTA maan johtajat tekivät oikein eikä oikeastaan todellisia vaihtoehtoja ollut. Reunavaltioista pohjoismaiseen suuntaukseen 1920-luvun ensi vuosina maamme osallistui niin sanottujen reunavaltioiden yhteydenpitoon, missä Suomen lisäksi muut tsaarin Venäjän länsirajalta irtautuneet uudet maat Viro, Latvia, Liettua ja Puola koettivat löytää yhteistä säveltä ja yhteistyötä idästä uhkaavaa Neuvostoliittoa ja lännestä uhkaavaa Saksaa vastaan. Rauhan ajan säästöt maksettiin talvisodassa suomalaisten verellä. Jälkeen päin on mahdotonta arvioida, olivatko ratkaisumme ennen sotia oikeita. Miten pyrimme vastaamaan Neuvostoliiton selkeästi tiedostettuun ja usein Suomessa julkisestikin esitettyyn uhkaan. Kaiken kaikkiaan sodasta seurasi siis monenlaista tuhoa ja käsittämätön määrä inhimillistä kärsimystä. Mikä meni pieleen. Sota maksoi meille noin 26 000 kaatunutta, noin 43 500 haavoittunutta sekä tuhatkunta siviiliuhria. Sen kuitenkin tiedämme, että ulkopolitiikkamme epäonnistui, olipa se sitten asia, johon tuolloiset päättäjämme oikeasti olisivat toisin toimien voineet vaikuttaa tai ei. Pinta-alaa menetettiin 12 %, ja sama prosenttiosuus väestöstä menetti kotinsa. Mihin Suomen ulkopolitiikka sitten perustui 1920ja 1930-luvulla. Panssarintorjuntatykki tai raskaan kenttätykistön massiivinen tuli olisi ollut käyttäjälleen paljon turvallisempi ja tehokkaampi väline tuhota vihollisvaunuja kuin läheltä vaunun kannelle nakattava tilapäisväline.. SA -K U VA KASAPANOS JA POLTTOPULLO kuvattuna vain muutamaa päivää ennen sodan loppua 8.3.1940
Kuvassa Morane-Saulnier M.S.406 hävittäjä (MS303). SA -K U VA KA RI KU U SE LA N KO KO EL M A PE KK A N IE M IN EN J AT K U U S I V U L L E 12 >. Oletettu yhteistyökumppani oli siis siirtynyt painostettuna vastustajan puolelle, ja sittemmin maa miehitettiin. Vuosikymmentä myöhemmin, talvisodan alla, maan sotilasjohdolla oli selkeä suomalaisten antamiin tarkkoihin tietoihin perustunut suunnitelma, jonka mukaan Ruotsin merija ilmavoimat käytännössä kokonaisuudessaan ja maavoimista merkittävin osa olisi keskitetty Suomeen torjumaan yhdessä suomalaisten kanssa puna-armeijaa ja Itämeren laivastoa. Kuinkahan mahtaisi käydä 80 vuotta myöhemmin, kun mitään vastaavaa ei ole ja kertausharjoitusten järjestäminenkin on pahoin laiminlyöty. Tahto on tärkein, mutta pelkällä tahdolla ei olisi pärjätty talvisodassakaan. Välineistä oli pula, mutta osaamista löytyi varsinkin suojeluskuntakoulutuksen saaneilta. Suomen ilma-ase oli talvisotaan jouduttaessa heikko, ja apu tuli ulkomailta hyvin hitaasti. Viime kädessä sotaan tarvitaan tahtoa, taitoa ja välineitä. Viro taipui neuvottelupöydässä, Suomi ei. Tällekään salaiselle yhteistyölle ei valtiosopimusta ollut, ja Viron nopea taipuminen syyskuussa 1939 Neuvostoliiton tukikohtavaatimuksiin johti lopulta siihen, että Suomen kaupunkeja pommitettiin talvisodassa osin Virosta käsin. 10 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA suunnasta todella kiinnostunut Pohjoismaa oli Ruotsi, jossa ajatukset Suomen sotilaallisesta tukemisesta Neuvostoliittoa vastaan syntyivät jo 1920-luvulla, joskin alussa maiden välejä hiersivät erimielisyydet Ahvenanmaan omistuksesta. Viron kanssa oli sotilaiden tasolla jo 1930-luvun alussa aloiteltu yhteistyö, joka johti siihen, että kummankin maan tsaarinaikaista perua oleva vahva rannikkotykistö ja laivastot yhdessä olisivat sulkeneet Suomenlahden ja pussittaneet Neuvostoliiton Itämeren laivaston suojellakseen maiden meriyhteyksiä länteen. Taipumattomat Suomen poliittinen johto oli tietoinen näistä sotilaiden yhteydenpitoon perustuvista suunnitelmista ja varmasti ainakin jossakin määrin rakensi niiden varaan taipumatonta asennettaan neuvotteluissa Neuvostoliiton kanssa talvisodan alla. Minkäänlaista valtiosopimusta avusta ei ollut, eikä lopulta apua tässä muodossa tullut, koska Ruotsin n Lentotukikohta Pyhäniemen kartanossa 13.3.1940. SUOJEKUSKUNNAT pelastivat Suomen talvisodassa
Jopa kevyt kranaatinheittimistö ja kevyt kenttätykistö kärsi rauhan ajan virheiden vuoksi huutavasta ampumatarvikepulasta. Se vähä, mitä arsenaalistamme löytyi, oli vanhaa ja sekalaista, eikä siihen ollut riittävästi ampumatarvikkeita. Suomella oli erittäin vähän tykistöä. Järeää kalustoa oli vain rannikkolinnakkeilla, ja kenttätykistöltä puuttui lähes tyystin raskas kalusto. Summan kantalinnoitteita ja Viipuria tulitettiin järeämmällä 254–305-millisellä kalustollakin, lisäksi taivaalta satoi pommeja ja kranaatteja 45-millisestä 152-milliseen tavaraan. SUOMEN SOTILAan talviSOTA 11 PUNA-ARMEIJAN järeää 203 mm:n tykistöä Kannaksella kevättalvella 1940. Puna-armeijalla sen sijaan kuulaa riitti, sielläkin tosin havaittiin erityisesti ilma-aseessa niin määrällisiä kuin laadullisia puutteita pommikalustossa.
Komeita paraateissa, mutta niistä ei koskaan saatu irti läheskään sitä tehoa kuin vastaavalla rahamäärällä olisi saanut suuntaamalla sen oikein. Tämän kuvitellun ja odotetun sotilaallisen tuen, parhaimmillaan 4-5 jalkaväkidivisioonan, rinnalla lopulta toteutunut vapaaehtoisuuteen ja asetoimituksiin perustuva tuki oli tietysti ratkaisevasti vähäisempi. Hankintoja kritisoitiin ankarasti jo ennen sotia. Kiinnostus lähettää avustusjoukkoja Norjan ja Ruotsin läpi Suomeen perustui siis pyrkimykseen saada Suomen auttamisen varjolla hallintaan ainakin malmirata Narvikiin – jollei enemmänkin. Apu, joka ei tullut, pelasti Tukea oli mahdollista hakea myös eurooppalaisilta suurvalloilta, käytännössä siis Saksalta, Ranskalta ja Isolta-Britannialta. SA -K U VA J AT K U U S I V U L L E 15 > BRISTOL BLENHEIM-POMMIKONE oli panssarilaivojen ja sukellusveneiden ohella yksi Suomen asevoimien pahimpia virhehankintoja ennen talvisotaa. Stalin näyttääkin keväällä 1940 pelästyneen mahdollisuutta joutua Ison-BritanniPuna-armeija ei havainnut Suomen kenttäarmeijan olevan romahduksen partaalla. Kuvassa lentolaivue 46:n kone Tikkakoskella 7.3.1940.. 12 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA poliittinen johto ei nähnyt sitä oman maansa kannalta riittävän tärkeäksi. Tuolloin jäljellä ollut aika ei enää riittänyt oleelliseen aseistuksen ja varusteiden parantamiseen. Keväällä 1940 sota oli edennyt neuvostojohdon silmin huonosti. Itse asiassa Kansainliiton pakoteja kauttakulkusääntöihin suhtauduttiin erittäin varauksellisesti, niiden nähtiin mahdollistavan tietyssä tilanteessa jopa puna-armeijan maahantulon. Suomen erittäin suureksi onneksi nämä edut vaativat, että Ruotsin rautamalmin virta Saksaan saataisiin katkaistua. Kolmas mahdollinen tukija, Kansainliitto, oli Suomessakin jo 1930-luvun kansainvälisen kehityksen perusteella todettu hampaattomaksi, eikä sen varaan kaiketi enää laskettu. Neuvostoliiton painostuksessa ulkopolitiikan varmin tuki olisi tietysti löytynyt vahvoista omista asevoimista, mutta niitä ei ollut olemassa edes siinä määrin, mitä tuolloinen väestömme ja taloudelliset voimavaramme olisivat mahdollistaneet. Asevoimien vahvistaminen ei sopinut poliittisen vasemmiston maailmankuvaan, eikä yhteisymmärykseen asiassa päästy, ennen kuin Euroopan poliittisen tilanteen kehitys ja uhka oli kaikille selvä. Jäljelle jäivät Iso-Britannia ja Ranska, joilla oli tietysti omat etunsa ajettavana. Saksa tippui pois Ribbentrop-sopimuksen takia, sehän nimenomaan jätti Suomen Neuvostoliiton etupiiriin kuuluvaksi. Aikaa, sotilaita ja kalustoa oli kulunut aivan liikaa
13 SUOMEN SOTILAan talviSOTA KA RI KU U SE LA N KO KO EL M A NEUVOSTOJOUKKOJA MANNERHEIM-LINJALLA sodan loputtua kevättalvella 1940. Myyttinen Mannerheim-linja muodostuikin lopulta enemmän miehistä ja polttopulloista kuin betonilaitteista, ja juuri tämän Suomen sotilaiden muodostaman linjan murtaminen tuli puna-armeijalle kalliiksi.. Mannerheim-linjalla oli sitä paitsi lopulta varsin heikko varustelu, kun rahat eivät riittäneet sen loppuun saattamiseen. Panostus liikkuvaan, johtamisja viestivälinein varustettuun ja raskaalla tykistöllä aseistettuun kenttäarmeijaan olisi ollut monen aikalaisenkin mielestä viisaampi valinta kuin kalliit kantalinnoitteet. Kiinteään linnoittamiseen käytetyt resurssit on arvioitu ainakin jälkeenpäin virheeksi niin meidän Mannerheim-linjallamme kuin Ranskan Maginot’llakin
14 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA SA -K U VA VIEL’ LIEHUU LIPPU TORNISSA 7.3.1940. Oikeanpuoleisella sivulla miehiä Taipaleen “asemissa”.. Viikkoa myöhemmin lipun väri oli toinen
Tämä tietysti perustui käsitykseen, että sota oli mennyt jossakin määrin hyvin, myötätuntoa oli tullut ja armeija oli edelleen lyömätön. Pettymys rauhanehtoihin oli erityisesti kansan parissa suuri. Jos talvisodassa tapahtui jokin ihme, niin ehkä se, että pelkkä ulkomaisten joukkojen tulon uhka sai Neuvostoliiton johdon perääntymään. Näin luultiin. Jälkiviisastelua Näin jälkikäteen jää oikeastaan ihmettelemään, minkä varaan Suomen johto lopulta näki rakentavansa tiukahkon neuvotteluasenteensa itänaapurimme kanssa. Mutta osasivatko sotilaat tuolloin kertoa poliitikoille, kuinka huono puolustuslaitoksen tila oli. Joulukuussa isä aurinkoinen oli esikuntineen kieltäytynyt neuvottelemasta suomalaisten kanssa. Sodan pitkittäminen muutamilla päivillä tai viikolla olisi voinut riittää aivan toisenlaiseen lopputulokseen: voitonparaatin pitoon Helsingissä. Neuvostoliitto ilmoitti ainoaksi lailliseksi hallitukseksi itse luomansa Otto-Ville Kuusisen nukkehallituksen Terijoella. Keväällä oli jo toinen ääni kellossa ja neuvottelukumppaniksi kelpasi Suomen laillinen hallitus. Osaavatko tänäänkään. Toki kannattaa muistaa, että sitä ennen oli tarvittu monta muuta tekijää – Suomen sotilasta – pelastamaan Suomi. Kansa oli peräänantamatonta, koska ei kenties tiennyt sotilaallisen valmiutemme tasoa, mutta poliitikoilla tieto olisi toki pitänyt olla. Päähyökkäyksen alla Viipurin ympäristössä joukot alkoivat olla jo fyysisestikin niin väsyneitä, että sota ei olisi voinut jatkua enää montaa päivää. Todellisuudessa rauha tehtiin viime hetkellä, joko tuurilla tai taidolla. 15 SUOMEN SOTILAan talviSOTA an ja Ranskan kanssa vastakkain ja päätti pyrkiä Suomen kanssa aselepoon ja rauhaan. SO TA M U SE O. Heidän joukossaan myös Urho Kaleva Kekkonen, joka myöhemmin tunnettiin suurena Neuvostoliiton ystävänä. Rauha tehtiin viime hetkellä, joko tuurilla tai taidolla. On nimittäin suoranainen ihme, että puna-armeija ei havainnut Suomen kenttäarmeijan olevan romahduksen partaalla. Kärjistäen voisi siis sanoa, että Suomen pelastivat romahdukselta talvisodassa lopulta Ison-Britannian ja Ranskan avustusjoukot, jotka eivät koskaan edes lähteneet tänne, koska niitä ei lopulta pyydettykään. Toki realistejakin oli, kuten Mannerheim ja Paasikivi, mutta valtaosa johtavista poliitikoista ja kansastakin oli myönnytyksiä vastaan
16 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA Mikä pelasti Suomen?
17 SUOMEN SOTILAan talviSOTA Talvisotaan jouduttiin, kun politiikka petti. Oliko kaikki suomalaisten omaa ansiota vai oliko sattumalla sekä omilla ja vastustajan virheillä kenties osansa. n TEKSTI: KARI KUUSELA. Suomen Sotilas keräsi syitä siihen, miksi Suomi joutui sotaan ja miksi se siitä selvisi – silvottuna, mutta kuitenkin itsenäisenä. Talvisodasta selvittiin ennen sotaa tehdyllä työllä ja vastuunkannolla, joka jatkui 105 kunnian päivää 80 vuotta sitten. Clausewitzlaisittain politiikkaa jatkettiin aseilla
SA -K U VA SA -K U VA. Lemetti 1.2.1940. Tsaarin Venäjän länsirajalta ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheissa lohjenneista uusista itsenäisistä valtioista, reunavaltioista, Suomi oli monillakin mittareilla pärjännyt parhaiten. 18 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA Aloitetaan plussista , vahvuuksista. Neuvostoliiton räikeä ja läpinäkyvä valehtelu Mainilan laukauksineen ja Kuusisen hallituksineen, hyökkäys ilman sodanjulistusta, kaupunkien pommitukset ja viimein suomalaisten ensimmäiset voitot, ensin Tolvajärvellä sodan toisen viikon lopulla, ja sitten joulukuun aikana muillakin rintamilla, saivat talvisodan hengen syttymään. Kansan elintaso oli parantunut ja tuloerotkin kaventuneet, vähävaraisillakin oli jotakin, mitä puolustaa. LEMETTI Rykmentin motti. Suomesta oli tullut varsinkin aikakautensa muuhun maailmaan verrattuna sangen vapaa ja demokraattinen maa. Sota herätti sen henkiin pian, ensimmäisten päivien ja viikkojenkin pelon ja masennuksen jälkeen. Parikymmentä vuotta itsenäisyyttä oli tehnyt suomalaisista aivan eri tavalla kansakunnan kuin koskaan aikaisemmin. Vuoden 1918 sisällissodan vastakkainasettelu oli vähin erin hälvennyt ja 1930-luvun oikeistoradikalismin uhkakin oli torjuttu. PLUSSAT Suomen yhteiskunnallispoliittinen ja taloudellinen kehitys oli 1920ja 1930-luvulla ollut hyvä. Sisällissodan häviäjät oli otettu mukaan kaikkeen yhteiskunnalliseen toimintaan lukuun ottamatta vallankumoukseen pyrkinyttä äärivasemmistoa. Talvisodan henki syntyi pitkälti juuri näistä rakennusaineksista jo ennen sotaa. Yleinen asevelvollisuus ja sen kautta periaatteessa lähes koko miespuolisen väestön osallistuminen maanpuolustukseen toi sotaväen ja maanpuolustuksen jokaisen kodin Talvisodan henki syntyi jo ennen sotaa. Mitkä tekijät kääntyivät suomalaisille eduksi sodassa ja jo ennen sotaa
Välineiden puute korvattiin taidolla – ja hiellä ja verellä. Puolustusvoimien osana toiminut suojeluskuntajärjestö antoi laajasti vapaaehtoista sotilaskoulutusta ja vaikutti ennen sotaa merkittävästi reservin asekuntoon, sotilaalliseen osaamiseen, varustukseen, taktiikkaan ja Reserviupseerit takasivat sodan ajan asevoimille riittävän päällystön. Erittäin olennainen tekijä talvisodan puolustuksen onnistumiselle oli liikekannallepanon riittävän aikainen toteutus ylimääräisenä harjoituksena, joka tunnetaan tänään YH:na. Suvilahti 3.12.1939. Kaikkia ei ollut varaa kouluttaa, ja siksi vapautus saattoi tulla vaikkapa lättäjalkaisuuden takia tai monista vähäpätöisemmistäkin syistä. SUOMEN SOTILAan talviSOTA 19 asiaksi, maailmankatsomukseen ja vuoden 1918 tapahtumiin katsomatta. SA -K U VA PE KK A N IE M IN EN. Heikko ravitsemus oli syynä osaan hylkäyksistä, osaan asevoimien heikko taloudellinen tila. Reserviin koulutetut aliupseerit ja ennen kaikkea reserviupseerit takasivat sodan ajan asevoimille riittävän päällystön, jota ei rauhan aikana olisi mitenkään voitu palkallisena ylläpitää. SUVILAHTI Res.ltn.Toiviainen 5/JR.34 Artohuhdan metsätaistelusta. Asevelvollisuus takasi armeijalle sellaisen sodan ajan vahvuuden, että sillä oli jokin todellinen merkitys. Poliittisin perustein ei palveluksesta suljettu pois, mutta tie johtajatehtäviin oli tukittu osalta väestöä suojeluskuntien luotettavuuslausunnon perusteella. Kuluneet kaksi vuosikymmentä olivat mahdollistaneet myös omaperäisen, Suomen maastoon ja ilmastoon sopivan organisaation, taktiikan, varustuksen ja aseistuksen kehittämisen. Alla toisintokuvassa suojeluskuntalainen reservivänrikki ja Simonovin sotasaalisautomaattikivääri. Asevelvollisten ja erityisesti suojeluskunnissa koulittujen reservialiupseerien ja -upseerien merkitys oli talvisodassa ratkaiseva sen ensi päivistä sodan loppuun asti. Tämä siitä huolimatta, että pitkin 20-lukua rivistä oli raakattu välillä kovin kepeinkin perustein huomattavasti suurempi määrä asevelvollisia kuin tänä päivänä raakataan. Rauhan ajan palkattu päällystö muodosti sodan ajan asevoimien rungon, ja sillä oli monipuolinen koulutus aina omassa Sotakorkeakoulussa saatua yleisesikuntakoulutusta myöten
Tämä näkyi muun muassa eräiden aseja varustevalintojen ja taktiikan kehittämisessä. Alemmalla taIlmatorjunnassa ja väestönsuojelussa suojeluskuntien ja lottien rooli oli aivan keskeinen. Eräillä toimialoilla, kuten ilmatorjunnassa ja väestönsuojelussa, suojeluskuntien ja lottien rooli oli aivan keskeinen. maanpuolustustahtoon erittäin laajoissa reserviläispiireissä. Neuvostoliiton versio syvistä operaatioista ei vuoden 1939 muodossa soveltunut niihin maasto-olosuhteisiin, joihin puna-armeija Suomessa joutui. 20 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA navan käyttää vapaaehtoista naistyövoimaa myös sodan aikana. Suojeluskuntien rooli yhdessä vuonna 1935 käyttöön otetun aluejärjestelmän kanssa oli olennaista liikekannallepanon onnistumiselle ja ”kotiarmeijan” ylläpidolle. Suojeluskuntien on sanottu demokratisoineen asevoimia. Suojeluskunnat olivat osa puolustuslaitosta, ja vapaaehtoisen jäsenistön vuoksi suojeluskunnat toivat asevoimiin tervettä kriittisyyttä tehtyjä ratkaisuja kohtaan. Siitä oli apua, kun piti johtaa suomalaista miestä sodassa. Sisaraluksensa Väinämöisen kanssa Ilmarinen oli konkreettinen syy maavoimien kehnoon tilaan maan joutuessa sotaan. Vapaaehtoisten kanssa opittiin jo rauhan aikana johtamistavat, joissa motivointi ja esimerkki oli keskeisessä asemassa. Vallitseva doktriini oli syvien iskujen taktiikka, joka muistutti saksalaista salamasodaksikin kutsuttua taktiikkaa. Suojeluskuntien rinnalla toimiva Lotta Svärd -järjestö tarjosi valmiin kaSA -K U VA SA -K U VA PANSSARILAIVA ILMARINEN Turun ilmatorjunnan tukena kaksi päivää ennen sodan loppua 11.3.1940. Kansalaisaktiivisuutta maanpuolustusasioihin oli helppo kanavoida nimenomaan näiden organisaatioiden kautta, mistä Kannaksen vapaaehtoiset linnoitustyöt kesällä 1939 olivat hyvä esimerkki. Teoriassa panssarilaivoilla olisi voinut olla merkitystä sodan alussa, jos Neuvostoliitolla olisi ollut kykyä tai edes halua yrittää vallata demilitarisoitu Ahvenanmaa – nyt taas kovin ajankohtainen keskustelunaihe sekin.. Puhdistusten jäljiltä erittäin suuri osa ylempää päällystöä oli kykenemättömiä hoitamaan tehtäviä, joihin heidät oli nostettu. Tällainen alus oli kovin kallis ilmatorjuntapatteriksi. Puna-armeija oli avomaastoon tarkoitettu massa-armeija, jonka organisaatio, varustus ja taktiikka ei sopinut suomalaiseen peitteiseen maastoon eikä myöskään sellaisiin talvisiin olosuhteisiin, joihin se joutui. Suojeluskuntien rooli ampumataidon ylläpitäjänä sekä talvitaistelukokeiluissa ja -koulutuksessa oli merkittävä, kuten reservin päällystön jatkokoulutuksessakin. Vakavin puute oli kuitenkin se, että Stalinin puhdistukset kohdistuivat juuri puna-armeijan ylimmän johdon parhaimmistoon
Vastustajaa olennaisesti pienemmät mutta talvisissa olosuhteissa liikkuvammat suomalaiset joukot pystyivät käymään liikuntasotaa koukkauksineen ja motittamisineen muualla kuin Kannaksella. Mutta talven edetessä sääolot heikensivät neuvostojoukkojen operaatiomahdollisuuksia erityisesti Laatokan pohjoispuolella ja pitkällä pohjoisrintamalla. KA RI KU U SE LA N KO KO EL M A. Näin Suomen armeijan pääosa voitiin pitää Kannaksella, ja se mukautui nopeasti ensimmäistä maailmansotaa muistuttavaan hitaasti liikkuvaan asemasotaan. On kuitenkin muistettava, että talvisodan talvi ei ollut niin luminen kuin usein esitetään eikä varsinkaan niin kylmä, vaikka pakkasennätyksiäkin tehtiin. Virhe toistui sodan lopussa, kun ei havaittu Suomen armeijan olevan aivan romahduksen partaalla. Pahinta olikin ehkä sään vaihtelevuus. Kesäisissä olosuhteissa suomalaisten etu olisi hävinnyt Kannaksella ja vähentynyt Laatokan pohjoispuolellakin. Jokaisena sotakuukautena kaikilla sääasemilla mitattiin myös plussakelejä, ja samalla jopa eteläisimmässä Suomessa saatettiin saavuttaa 40 asteen pakkaslukemia. SUOMEN SOTILAan talviSOTA 21 solla miehistön usein heikko sivistystaso ja eräillä joukoilla olemattoman lyhyt koulutusaika tekivät puna-armeijasta osittain hyvin heikkotasoisen sodankäyntivälineen. Tästä kärsivät kuitenkin myös suomalaiset. Kaavamaisesti toimivana puna-armeija ei saanutkaan sinänsä asiallisesta aseistuksestaan ja lukumääräisestä ylivoimastaan riittävästi irti lyödäkseen lukumäärältään ja tulivoimaltaan pahasti alakynnessä olevat suomalaiset. Kun todellinen talvi alkoi, oli siitä enemmän haittaa puna-armeijalle, joka ei ollut tottunut liikkumaan lumessa ja jolla ei ollut edes välineitä majoittaa henkilöstöään esimerkiksi telttoihin. Koska joukot ja johtajat olivat osaamattomia, kaavamaisuus ja jäykkä kuri olivat ainoa tapa pitää toimintaa edes jotenkin hallittavana. Sodan alkutilanteessa puna-armeijalla oli täysin väärä kuva tulevan sodan luonteesta ja vastassa olevista joukoista, tiedustelu oli epäonnistunut niin strategisella kuin taktisellakin tasolla. Talvisodan ajoittuminen juuri siten kuin se ajoittui oli lopulta ilmeisen edullista Suomelle. Aluksi puna-armeijan hyökkäyksen ajoittuminen alkutalveen jossakin määrin jopa paransi sen liikkuvuutta Kannaksella ja itse asiassa ensimmäisinä viikkoina pohjoisessakin. Saksa ja Neuvostoliitto valtasivat ja miehittivät Puolan Puna-armeija ei ollut tottunut liikkumaan lumessa
Se uhka viime kädessä pelasti Suomen perikadolta maaliskuussa 1940. Saksa hyökkäsi Ranskaan toukokuussa 1940, jonka jälkeen avustusretkikunnan uhka lännestä poistui. marraskuuta. Suomi ajautui ulkopoliittisesti eristyksiin ja jäi yksin sen luotettua eri aikoina reunavaltiopolitiikkaan, pohjoismaiseen yhteistyöhön, Ruotsiin, hyökkäämättömyyssopimuksiin, Kansainliittoon ja tiukkaan puolueettomuuteen. 22 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA syyskuussa 1939, ja jälkimmäisen huomio oli kiinnittynyt sinne. SA -K U VA SA -K U VA. Jälkiviisastellen voi sanoa, että ulkopoKRH KOLLAANJOELLA heitinasema “Punaisen talon” mäessä. Kesästä 1940 eteenpäin Suomen asema olisi ollut entistä tukalampi ainoiden Itämeren piirin voimatekiHIIHTOPARTIO SAAPUU VENÄJÄLTÄ (takana oleva maasto) Lieksan suunnalla. unohdettu yli 8 000 ruotsalaisen sotilaan sekä lento-osaston tuki Suomen puolustukselle olisi jäänyt saamatta, tai ainakin se olisi jäänyt olemattomaksi. Miksi jouduimme sotaan ja miksi meidän oli käydä huonommin kuin kävi. Koska talvisota käytiin silloin kuin se käytiin ja Iso-Britannia ja Ranska halusivat estää Ruotsin rautamalmin kulun Saksaan, tarjosivat ne Suomeen joukkojaan avuksi. Suomen ulkopolitiikka ei löytänyt ratkaisua maan turvallisuusongelmaan. Syyskesästä suurvaltojen välit alkoivat viilentyä, ja pian Suomi ajautuikin Saksan syliin. Viro, Latvia ja Liettua painostettiin luovuttamaan tukikohtia lokakuussa 1939, Suomen kanssa aloitettiin neuvottelut lokakuun alussa, ja ne kariutuivat 9. Kollaa 1.2.1940. MIINUKSET Kaikki ei mennyt niin kuin piti. Ei haluttu enää sotia toistamiseen Neuvostoliittoa vastaan yksin, joten liittolaiseksi kelpasi myös kansallissosialistinen Saksa. Näin ollen juuri nuo kuukaudet, joiden aikana talvisota käytiin, olivat ne, joiden mittaan edes jotakin tukea oli saatavissa. Saksa puolestaan miehitti Tanskan ja hyökkäsi Norjaan huhtikuun alussa 1940, jolloin Ruotsin huomio kiinnittyi Saksan uhan suuntaan. Juurikaan aikaisemmin puna-armeija ei olisi voinut hyökätä. 1.1.1940. Suomen johtavien poliitikkojen joukossa oli myös naiiveja idealisteja, jotka eivät ymmärtäneet reaalipolitiikkaa kansainvälisissä suhteissa eivätkä lukeneet oikein Euroopan 1930-luvun loppupuolen tapahtumia. Huhtikuusta 1940 alkaen Ruotsin ase-apu ja usein jöiden ollessa Saksa ja Neuvostoliitto
SA -K U VA. Varusteista on vaikea löytää nimikettä, josta ei olisi aluksi ollut huutava puute. Näin reservi oli liian pieni, sotaan sopivista ikäluokissa sitä lukumääräisesti olisi riittänyt paljon suurempaan kenttäarmeijaan kuin talvisodassa liikekanTÄYDENNYSMIEHIÄ Kollaanjoella 20.1.1940. Oma sotateollisuutemme mobilisoitiin liian myöhään, eikä se kyennyt käytettävissä olevin resurssein riittävän nopeasti tuottamaan tarvittavia aseita, a-tarvikkeita ja varusteita. Monet tärkeät kehityshankkeet, kuten tehokas panssarintorjunta-aseistus, myöhästyivät suureksi osaksi sodasta. SUOMEN SOTILAan talviSOTA 23 Puolustusvoimiemme aseistus ja varustus oli laiminlyöty rauhan vuosina. litiikka oli näiltä osin väärää ja hyödytöntä, joskin kritiikkiä esitettiin myös aikanaan. Erityisesti Maavoimien aseistus olisi vaatinut tuntuvia lisäresursseja aina käsiaseista tykistöön asti. Nämä olisi pääosin pitänyt ostaa tai tuottaa jo rauhan aikana, jotta olisi vältytty ”malli Cajanderilta”. Säästösyistä yli 30 000 asekuntoista miestä oli jäänyt kouluttamatta pelkästään 1930-luvulla! Nyt heitä pikakoulutettiin ja lähetettiin rintamalle puutteellisin taidoin ja välinein. PYSTYKORVA eli suojeluskuntien sotilaskivääri m/28-30 oli parhaiten onnistunut kotimainen modifikaatio venäläisestä m/91 Mosin Nagant -kivääristä. Puolustusvoimiemme aseistus ja varustus oli laiminlyöty rauhan vuosina, ja sitä ryhdyttiin kohentamaan liian myöhään. Erityisen kriittiseksi muodostui sodan aikana tykistön ja kranaatinheittimistön kranaattien tuotanto, jota ei saatu kulutusta vastaavalle tasolle. Nämä miehet olivat tulessa jo seuraavana päivänä. Ennen sotaa oli suuria osia ikäluokista jätetty kouluttamatta, osin sotaväkeen kelpaamattomuuden ja osin säästämisen takia. Merija Ilmavoimille oli ennen sotaa hankittu osin väärää aseistusta, esimerkiksi panssarilaivat ja Ilmavoimien Blenheim-pommikoneet olivat harhaiskuja tarpeisiin nähden. Vasemmalla olevat sotilaat ovat ”ennen olleet”, kuvasta huomaa eron vastatulleisiin
Armeija lähti sotaan suunnitelmalla VK 2, jossa ideana oli käyttää varusmiesjoukoista perustettuja suojajoukkoja verhona, joiden taakse pääasemaan kenttäarmeija liikekannallepanossa kokoontuu. PST-TYKKI JA KK TULIASEMISSA Ruhtinaanmäki 14.1.1940. Kuvan pst-tykkejä oli aivan liian vähän, ja moteista saatu sotasaalis olikin tervetullutta. Kannaksella tehtiin yksi yritys suurimittaiseksi vastahyökkäykseksi, mutta se epäonnistui liian optimistisen suunnitelman sekä joukkojen ja johtajien kokemattomuuden takia. Vaikka kaikille ei sodan alkutilanteessa olisi riittänyt aseistusta, olisi heitä tarvittu täydennykseksi, nyt siihen jouduttiin käyttämään pikakoulutettuja miehiä, joiden taisteluarvo oli usein kyseenalainen. Tulivoiman ja raskaiden aseiden puutteessa vihollinen jäi kuitenkin motteihin, joiden kukistaminen osoittautui hankalaksi. Neuvostoarmeijaa ei pidetty kykenevänä hyökkäysoperaatioihin. Suunnitelman mukaan puna-armeijan annetaan tulla pääasemaan saakka, minkä jälkeen se lyödään vastahyökkäyksellä. Panssarintorjuntakalustona ruotsalainen 37 mm:n panssarintorjuntakanuuna (Bofors). Hyökkäyksen tuloksena syntyi kymmenen mottia, joista kuitenkin vain osa kyettiin tuhoamaan, koska suomalaisilla ei ollut riittävästi raskasta aseistusta ja panssarintorjuntavälineitä. Ohjeiden mukaan kaikki olisi pitänyt kerätä taakse, josta johto olisi jakanut ne tarvitsijoille.. Suomen sotilasjohdon käsitys puna-armeijasta oli varsin ylenkatsova. Psttykit ja käsiaseet otettiinkin usein Päämajan ankarasta kiellosta huolimatta heti käyttöön rintamalla. Kuvassa on meneillään IV AK:n vastahyökkäys Laatokan Karjalassa. 24 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA nalle saatuihin 9 divisioonaan. Tosiasiassa armeijamme suunnitelma osoittautui toteuttamiskelpoiseksi vain Laatokan pohjoispuolella, jossa pystyttiin lyömään hyökkääjät
Kenttäarmeijan päällystö oli suureksi osaksi harjaantumatonta tehtäviinsä aina divisioonankomentajista joukkueenjohtajiin asti. Milloin oli vaadittu liikaa muodollista pätevyyttä kurssille pääsemiseksi tai potkittu miehiä maitojunaan mitä vähäisimmistä syistä. Suurin, ehkä jopa koulutukseen nähden kohtuuton johtamispaine kohdistui jalkaväen komppanianpäälliköihin ja joukkueenjohtajiin, joista edellisistä pääosa oli sodan alussa nuorimpia kadettiupseereita ja jälkimmäisistä pääosa reserviupseereita. Strategisessa mielessä puna-armeijan Viipurinlahden ylitys yllätti armeijamme täysin ja oli johtaa katastrofiin. Ja olipa niitäkin, jotka halusivat, että reserviupseeristo pysyy pienenä, jottei upseeriuden arvo laske. Talvisodassa kävi niin kuin kävi. Kumpi talvisodan voitti. Vastassa oli lähes ehtymätön ihmisja materiaalimassa. Haavoittuneiden kuljetusta Kuhmossa 13.3.1940. Se myös osoittautui kohtalokkaaksi, koska tappioiden kautta koko ajan supistuvaa joukkoamme vastassa oli lähes ehtymätön ihmisja materiaalimassa. Ylempien komentajavakanssien haltijat osoittautuivat sodassa osittain kyvykkäiksi, osittain liian ylös nostetuiksi tai henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan sopimattomiksi. SUOMEN SOTILAan talviSOTA 25 Asemasota ja materiaalitaistelu, johon Kannaksella ajauduttiin, ei siis ollut armeijamme suunnitelmissa eikä sen kaltaista oltu ennakoitu tai harjoiteltu. Kotijoukkojen ylija alaikäisistä suojeluskuntalaisista olisi voinut olla sinänsä jalkaväkenä kovakin vastus punaarmeijalle, mutta ne olisivat murskautuneet vääjäämättä neuvostojyrän alle vailla tykistöä ja panssarintorjuntaa. Vaihtojen ja tappioiden paikkaamisen mahdollisuus oli kuitenkin vähäinen, koska rauhan aikana palkoilla olleen upseeriston määrä oli sotaa ajatellen liian pieni. Kumpikin teki virheitä. Kun puna-armeija muutti hyökkäystaktiikkaansa panssarivaunujen, jalkaväen ja tykistön yhteistyönä hitaasti ja kaavamaisesti edistyväksi etenemiseksi, Kannaksella olevan kenttäarmeijamme tappio oli enää ajan kysymys. Clausewitzin mukaan sodassa voittaa se, joka tekee virheitä vähemmän – tai se, joka on auttamattomasti heikompi. He kuitenkin käytännössä miehineen ratkaisivat, pitikö linja tai onnistuiko hiihtäen tehty koukkaus. Kummallakin osapuolella oli vahvuutensa ja heikkoutensa. Viipurin-Haminan tärkeä huoltotie katkesi, ja paikalle haalitut sekalaiset joukot eivät käytännössä olleet minkään ylemmän johtoportaan johdossa vaan kävivät omaa sotaansa. Sotaan otettiin myös hyvinkin korkeille vakansseille upseereita, joilla oli pitkä katko sotilaspalveluksessa. n Sota on loppunut. SA -K U VA SA -K U VA. Myös komppanianpäälliköiden ja joukkueenjohtajien osalta reservit olivat liian pienet. Nämäkin rauhan ajan säästöt, virheet ja laiminlyönnit sai maksaa tavallinen suomalainen sotilas verellään. Reserviupseerikoulun kurssit olivat olleet liian pieniä. Tähän oli tietysti syynä rauhan ajan harjoitusten vähäisyys, mikä korostui hierarkiaa ylemmäksi mentäessä
26 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA
SUOMEN SOTILAan talviSOTA 27 Miltä talvisota näytti tankista, siis vihollistankista, tähystäen. Koitetaanpa oppia jotain uutta menneisyydestä tutustumalla toiseen näkökulmaan – tähtäimen takaa tuijottavaan. Kohti toista maailmansotaa . TEKSTI: ALEKSEI KETTUNEN PUNA-ARMEIJAN T-26-panssareita Kannaksella. 1930-luvun panssarikaluston maastoliikkuvuudessa ja toimintavarmuudessa oli talvisodan syvässä lumessa teiden ulkopuolella ja kovissa pakkasissa runsaasti toivomisen varaa.
Koska Ison-Britannian ja Ranskan kanssa ei pystytty sopimaan Saksan hillitsemisestä, ainoiksi vaihtoehdoiksi jäivät T-26-NEUVOSTOPANSSARIT siirtymässä rintamalle. Koska Saksan hyökkäys itään olisi ajan myötä väistämätön, ainoita avoimeksi jääviä asioita olivat hyökkäävän koalition kokoonpano sekä se, missä raja tulisi sijaitsemaan sodan alkaessa. Stavkan näkökulmasta Saksan laajentuminen itään edellyttäisi sitä, että se ottaisi haltuunsa kaikki Neuvostoliiton läntiset naapurivaltiot joko poliittisesti tai sotilaallisesti ja käyttäisi niitä hyökkäyksensä lähtöalueena. Kannaksen harva tieverkosto rajoitti merkittävästi puna-armeijan toimintaa. Alla: T-26-vaunun pohjalle kehitetty OT-130-liekinheitinpanssarivaunu vetää jalkaväkeä panssaroidussa reessä. Erityisesti kun tapahtumia tarkastelee syy-seuraussuhteiden näkökulmasta, eikä siitä, mikä oli oikein ja mikä väärin. T alvisodan syyt olivat lopulta varsin käytännönläheiset. Myös talvisodan panssarisodankäynti asettuu näin oikeaan valoon. 28 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA. Näin asia nähtiin Moskovassa. Ja jälkikäteen arvioiden niin kävikin. Kun Iso-Britannia ja Ranska luovuttivat vuonna 1938 Münchenin sopimuksen myönnytyspolitiikallaan Adolf Hitlerin Saksalle ensin Tšekkoslovakian sudeettialueet ja hieman myöhemmin koko maan, oltiin Kremlissä varmoja siitä, että Iso-Britannia ja Ranska ohjaavat Saksaa laajenemaan itään ja lopulta hyökkäämään Neuvostoliittoon. Eurooppa ja maailma kulkivat ainakin jälkikäteen tarkastellen kolmekymmenluvun lopulla kohti seuraavaa suursotaa
Jälkeenpäin toisen maailmansodan on katsottu alkaneen Euroopassa juuri syyskuussa 1939. n 9. panssarivaunukomppanian suomalainen tykki-Vickers Honkaniemen alueella helmikuussa 1940. Näitä 19-K-tykkejä saatiin talvisodassa sotasaaliiksi 125. erillisen panssaripataljoonan kevyt T-37-amfibiopanssari joulukuussa 1939. Kremlissä ei uskottu Suomen pystyvän tai todennäköisesti edes haluavan säilyttää puolueettomuuttaan Saksan poliittisen ja sotilaallisen painostuksen edessä. SA -K U VA. n 4. Molotov–Ribbentrop-sopimuksen jälkeen syksyllä 1939 Neuvostoliitto esitn Neuvostoliittolainen 45 mm sotasaalispanssarintorjuntatykki tarjosi korkeampaa läpäisykykyä ja tulivoimaa omaan 37 mm Boforstykkikalustoon verrattuna. päivä Saksa hyökkäsi Puolaan, ja Neuvostoliitto hyökkäsi maan itäosiin paria viikkoa myöhemmin. Suomi torjui vaatimukset, eikä Suomen hallitus ymmärtänyt tai halunnut olla ymmärtävinään Jartsevin toimineen Neuvostoliiton ylimmän johdon valtuuttamana. Tornin sinivalkoinen tunnistusraita auttoi erottamaan vaunut pitkälle samanlaisista T-26-neuvostovaunuista. armeijan vyöhykkeellä toimineen 79. Vuonna 1938 NKVD-agentti Boris Jartsev esitti konkreettisia vaatimuksia Suomelle vedoten Saksan uhkaan; Suomen olisi pitänyt solmia puolustusliitto Neuvostoliiton kanssa. Talvisota Neuvostoliitto oli hakenut jo 1930-luvun puolivälistä lähtien itselleen edullisempia rajoja ja tukikohtia Suomesta. Koska Saksa halusi Puolan valtauksen kynnyksellä turvata itärajansa, etupiirijaosta päästiin sopuun, ja 23.8.1939 solmittiin Molotov–Ribbentrop-sopimuksen salainen lisäpöytäkirja, jossa Neuvostoliiton etupiiriin luettiin muiden alueiden lisäksi myös Suomi. SUOMEN SOTILAan talviSOTA 29 joko hyökkäyksen odottelu nykyisillä rajoilla tai sopiminen Saksan kanssa etupiirijaosta, jotta oman puolustuksen syvyyttä voitaisiin kasvattaa. Syyskuun 1
Iskuporras sumppuuntui harvoille teille, ja joukkojen keskittäminen ja ryhmittäminen hyökkäykseen oli vaikeaa, jollei mahdotonta. BT-vaunuilla voitiin ajaa teloilla tai ilman, joka nosti niiden taktista liikkuvuutta. SA -K U VA SA -K U VA tä vastaan toimi jatkuvasti noin 1 500 panssaria. Puhdistusten merkitys jäi kuitenkin pienemmäksi kuin laiminlyönnit ja virhearviot panssarijoukkojen kouluttamisessa ja huollossa. Suomalaisten vähäinen tykistö ei parturoinut metsää. Puhdistukset olivat harventaneet upseerikuntaa ja vieneet uskalluksen innovatiivisuuteen. Suomessa puolestaan arveltiin Neuvostoliiton vain uhkailevan eikä uskottu sen hyökkäykseen. Taakse jää metsäinen maisema. Puna-armeijan panssaroidut ja mekanisoidut joukot eivät osanneet aluksi toimia metsämaastossa. Neuvostoliitto yliarvioi Halhin-Golin ja Puolan sotaretken jälkeen omat kykynsä ja aliarvioi Suomen sinänsä varsin heikon puolustuskyvyn. Sodan syttymiseen liittyi kummaltakin puolelta strategisia virheitä ja virhearviointeja. Panssarit lumessa Maasotatoimien painopiste oli Karjalankannaksella, jossa suomalaisten linnoitteita, esteitä ja puolustuspesäkkein Amfibiopanssarivaunu T-37sotasaaliina. Tiestö oli riittämätön ja sääolot vaikeat. Itänaapurimme lähti soitellen sotaan sangen vakavin seurauksin. marraskuuta 1939. Tämä vaunutyyppi tuli johtamaan talvisodan jälkeen vallankumoukselliseen T-34 vaunuun. Kevyesti aseistetun ja suojatun tiedusteluvaunun suurimmalla edulla, uintikyvyllä, ei ollut käyttöä talvisodan purevissa pakkasissa. Kuten yleensä, politiikkojen ja tiedustelun virheistä maksettiin sotilaiden verellä – molemmin puolin. Suomi oli valmis vain rajanoikaisuun, mikä ei riittänyt Neuvostoliitolle. PUNA-ARMEIJAN NOPEITA BT-panssarivaunuja. Kun Suomi ei taipunut, Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 30. Maastosta ja säästä johtuen kaluston käyttötapa muistutti ensimmäistä maailmansotaa, eli se oli käytännössä tykistön ja vaunujen tukemaa jalkaväen etenemistä vastustajan jäykän puolustuksen murtamiseksi. Neuvostopanssarien suurimpana pulmana oli se, ettei yhteistoiminta jalkaväen ja kenttätykistön kanssa toiminut ja vaunut joutuivat toimimaan enimmäkseen omin neuvoin, mikä helpotti niiden torjuntaa. Poliittisissa piireissä myös yliarvioitiin pahasti oma puolustuskyky. Toiselta näytti suomalaisten puolella tulivalmistelun jälkeen.. Baltian maat taipuivat Neuvostoliiton painostukseen, Neuvostoliitto perusti niihin tukikohtansa ja miehitti maat vuodessa. 30 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA ti julkisesti vaatimuksensa, joihin kuului nyt maiden välisen rajan siirtäminen Karjalankannaksella kauemmas Leningradista. Vaunu oli lupaava ja maastoliikkuvampi kuin esimerkiksi T-26, mutta teknisesti epäluotettava. Punaarmeija oli harjoitellut liian vähän, ja sillä oli pula kuljetusajoneuvoista, varaosista ja yleensäkin teknisestä huollosta
Suomalaisten ensimmäinen suuri voitto oli punaarmeijan pysäyttäminen Tolvajärvellä jo aivan sodan alussa. Rauhanneuvottelut etenivät, ja lopulta 13.3.1940 solmittiin Moskovan rauhansopimus, jossa Suomi joutui tekemään alueluovutuksia mutta säilyi suvereenina valtiona. Valmistelut kariutuivat sittemmin Saksan hyökkäykseen ensin huhtikuussa Tanskaa ja Norjaa ja toukokuussa 1940 Alanko. Suomen kotirintamalla sodan mediakuva oli niin hyvin hallittu, että konfliktin päättyminen ja ankarat rauhanehdot tulivat yllätyksenä. SUOMEN SOTILAan talviSOTA 31 Sodan kulku Puna-armeija yritti kovalla voimalla myös pohjoisempana heti sodan ensipäivistä asti. Vaunujen, jalkaväen ja tykistön yhteistoiminta saatiin sujumaan, ja jatkuvassa kulutussodankäynnissä heikentyneiden suomalaisten puolustus murtui. Osaltaan konfliktin päättämiseen Neuvostoliiton puolelta olivat johtaneet tiedustelutiedot Ison-Britannian ja Ranskan operaatiovalmisteluista keväällä 1940 Neuvostoliittoa vastaan Suomessa, Jäämerellä ja Kaukasiassa. Pohjois-Suomessa Suomussalmen ja Raatteentien taisteluissa suhteellisin vähin suomalaisvoimin tuhottiin kaksi neuvostoliittolaista jalkaväkidivisioonaa. Voitot Laatokan Karjalassa jatkuivat, kun kuuden neuvostoliittolaisen divisioonan ja yhden panssariprikaatin hyökkäys pysäytettiin ensin Kollaanjoelle ja Kitilän–Koirinojan alueille. Neuvostoliitto käytti tammikuun 1940 joukkojensa, organisaationsa ja toimintansa uudelleenarviointiin ja -järjestelyihin havaittujen puutteiden korjaamiseksi ja aloitti helmikuussa suurhyökkäyksen uusin opein ja suuremmilla resursseilla
4. Neuvostoliitolla oli talvisodan alussa Suomen rintamalla noin 2 300 panssarivaunua, ja määrä kasvoi konfliktin aikana. Saksan johtopäätös oli, että sen asevoima oli voittamaton ja ettei Neuvostoliitosta olisi talvisodan näyttöjen perusteella vastusta. Koska vuonna 1936 tilattujen 32 Vickersin 6-tonnisten vaunujen toimitukset viivästyivät, ensimmäiset kymmenen VTT:n 37 mm:n tykillä aseistamaa vaunua toimitettiin vasta vuoden 1939 lopussa. raskaan panssariprikaatin monitornisia T-28-läpimurtovaunuja marssilla Kannaksella tammikuussa 1940. Todellisuudessa sotasaaliin määrä oli suurempi, mutta kaikkea ei ehditty evakuoida, eikä kaikkia kannattanut kunnostaa. Suomi sai sotasaaliina runsaasti erilaisia panssariautoja, panssarivaunuja ja panssaritraktoreita, joista 31.5.1941 mennessä kunnostettiin omaan käyttöön 167 kappaletta. panssarikomppania kävi uusilla Vickers-vaunuilla ensimmäisen taistelun 26.2.1940 Honkaniemessä ja sitä seuranneissa pienemmissä kahakoissa ja menetti vastustajalle yhteensä seitsemän vaunua. Panssarivaunuista Suomen Renault FT -vanhukset kaivettiin tulipesäkkeiksi Näykkijärven ja Taipaleen suunnilla, ja kaikki vaunut neljää lukuun ottamatta menetettiin vastustajalle. Pääsotanäyttämöllä Kannaksella oli jatkuvasti käytössä noin 1 500 vaunua. Suomalaisten pienten ja huonosti varustettujen panssarijoukkojen käyttö ei osoittanut suurta panssareiden käyttötaitoa. Panssariautojen lähes olematon maastoliikkuvuus paksussa lumipeitteessä rajoitti niiden käyttöä tiestön ulkopuolella. Ensinnäkin kalustotappiot voivat olla pysyviä (lopullisia) tai väliain Alla: Puna-armeijan 20. 32 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA maita, Belgiaa ja Ranskaa vastaan. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G. Vahvuudet… Talvisotaa käytiin suurin kokonaisvahvuuksin: sodan alussa Suomella oli noin 265 000 ja Neuvostoliitolla noin 425 000 miestä. SA -K U VA N VÄ RI TY S: TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. n Panssariauto BA-10 Raatteentien motissa Suomussalmella. …ja tappiot Koska Neuvostoliiton vaunutappioista on varsin ristiriitaisia tietoja – hurjin esitetty luku on noin 3 500 vaunua – asiaa lienee syytä käydä läpi yksityiskohtaisemmin. Maat romahtivat muutamissa viikoissa. Kuinka sitä olisi voinutkaan olla
Tehokas koulu Miten tehokasta talvisodan aikalaispanssarintorjunta oli. Vaunuista suuri osa oli taisteluiden alkaessa marraskuun lopussa 1939 teknisesti huonossa kunnossa niiden marssittua omin voimin rintamalle Baltiasta ja Puolasta asti. Ennen hyökkäystä ammuttu tykistökeskitys ja vaunujen tuli hyökkäyksen aikana tuhoavat 30 % vastustajan panssarintorjuntatykeistä. Suomalaisten saavutukseksi voidaan vuorostaan laskea tehokkaan panssarintorjunnan järjestäminen enimmäkseen improvisoiduin keinoin, koska tuon aikakauden perinteisiä panssarintorjunnan asejärjestelmiä – panssarintorjuntatykkejä ja panssarintorjuntakiväärejä – oli joko aivan liian vähän tai niitä ei ollut ollenkaan. 2000-luvun tuoreimpien venäläislähteiden mukaan koko talvisodan aikana neuvostopanssarivaunujen taistelutappiot olivat yhteensä 1 904 vaunua (tykistötulen aiheuttamia 995, miinojen ja räjähdyspanosten 378, palamisen 426, vesistöön uppoamisen 110 (!), ja kadonneita oli 35 vaunua). Talvisodan vaunukalusto ei sopinut kovin hyvin toimintaan metsässä tai talvella paksussa lumipeitteessä. Katsotaanpa asiaa hyökkääjän luukusta. Hyökkäyksen onnistuminen vaatii näin laskien 100–150 vaunua. Varsinaisen tuhoamisen hoiti useimmiten tykki. Tappiolukuihin vaikuttaa myös se, kenen haltuun taistelukenttä vaunuineen jää. Viimeksi mainittuja käytettiin yleensä lähinnä vaunujen pysäyttämiseen ja sokaisuun. Panssarintorjuntaa arktisissa oloissa Suomalaisen panssaritorjunnan pääaseina olivat esteet ja miinat, kenttätykistö ja varsin vähälukuiset panssarintorjuntatykit sekä kasapanokset, käsikranaatit ja polttopullot. n 20. Koska hyökkääjä ei etukäteen tiedä naamioitujen panssarintorjuntatykkien tarkkaa määrää, vaunumäärä joudutaan ylimitoittamaan. panssaripataljoonan T-28-panssari Kannaksella helmikuussa 1940. TALVISOTA OLI HISTORIAN ENSIMMÄINEN ARKTINEN PANSSARIKONFLIKTI RAJAMÄEN VIINATEHTAAN ”Molotohvin-koktail” -laatikko on päätynyt puna-armeijalaisten käsiin.. Jokainen tykistökeskityksen jälkeen toimintakykyiseksi jäänyt panssarintorjuntatykki ehtii torjumaan kolme vaunua. Panssarivaunut olivat kenttätykistön ohella Neuvostoliiton puolelta talvisodan avainasejärjestelmiä. Mainittakoon, että laskelman tykkimäärään suomalaiset eivät talvisodassa päässeet missään, koskaan. Laskelman mukaan hyökkäävät vaunut lähtevät etenemään 1 000 metrin etäisyydeltä 25 km/h nopeudella – hyökkäys kestää 150 sekuntia eli kaksi ja puoli minuuttia. Kuten huomaamme, laskelma on kovin teoreettinen. Toisinpäin sanottuna 20 toimintakykyistä panssarintorjuntatykkiä torjuu 60 vaunun hyökkäyksen ja 40 tykkiä 120 vaunun hyökkäyksen. Talvisota oli historian ensimmäinen arktinen panssarikonflikti, joka nosti esille valtavasti kalustossa ja sen käytössä ilmenneitä puutteita. Tämä lisäsi teknisiä vikaantumisia ja tappioita. Tämän lisäksi kalustotappiot voivat olla joko taistelussa saatuja taistelutappiota tai esimerkiksi vikaantumisista johtuvia teknisiä tappioita, jotka eivät johdu vastustajan toiminnasta ja voivat tapahtua selustassakin. SUOMEN SOTILAan talviSOTA 33 kaisia – niiden erona on se, pystytäänkö kalusto korjaamaan takaisin käyttökuntoon vai ei. Näiden lukujen valossa voidaan todeta suomalaisten torjuneen 1 904 neuvostopanssaria talvisodan aikana, mikä sekin on varsin hyvä saavutus. Teknisiä tappioita oli 1 275 vaunua, eli kokonaistappiot olivat yhteensä 3 179 vaunua, joista pysyviä tappioita oli 358 vaunua. Näin talvisota opetti hyökkääjää. Seuraavassa esitämme neuvostoliittolaisen laskelman panssarihyökkäykseen tarvittavista resursseista vuodelta 1940 vastustajan puolustuksen yhdelle rintamakilometrille, johon vastustaja on sijoittanut 20–40 panssarintorjuntatykkiä, joiden tulinopeus on 7–9 laukausta minuutissa ja vaunun torjuntatodennäköisyys per laukaus 1 000 metrin etäisyydellä 15–20 %. Neuvostokokemusten mukaan paras vaunu linnoitteita vastaan oli T-28 ja muissa olosuhteissa T-26. Konfliktin aikana jokainen rintamalla ollut neuvostovaunu kävi pajalla noin kaksi kertaa. Toisaalta myös vaunut olivat kehittyneempiä ja panssarintorjunta oli ajoittain ensimmäisen maailmansodan tasolla, jos sitäkään. raskaan panssariprikaatin 90. Vaunujen tappiotaso jää kuitenkin jälkeen ensimmäisen maailmasodan taisteluista, vaikka panssaritorjunta oli talvisodassa kehittyneempää ja maasto hankalampaa
Kylmin kuukausi oli helmikuu, jolloin niin Helsingissä, Tohmajärven Kemien kylällä kuin Sodankylässäkin keskilämpötilat olivat komeasti toisella kymmenellä pakkasasteella. Kylmimmät lämpötilat mitattiin Helsingissä 17. tammikuuta (-32 °C). Esimerkiksi ”malli Cajanderin” varusteet olivat usein parempia ja sopivampia kuin valtion jakamat. SUOMEN SOTILAAN talviSOTA 34 T alvisodan talvi oli tavallista kylmempi, mutta lunta oli pohjoisinta Suomea lukuun ottamatta tavallista vähemmän. Samaisena päivänä Viipurissa mitattiin 38 asteen pakkaslukemat, Tohmajärvellä oli 14.2. Näin on asian laita useina talvina. Toki myös huippupakkaslukemat aiheuttavat ongelmia varsinkin, jos varusteet ovat puutteellisia ja niiden kuivattaminen tai vaihtaminen on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Helsingissä helmikuun keskilämpötila oli -13,7 astetta, Tohmajärvellä tasan -18 °C ja Sodankylässä -17,3 °C. Vaatetuksen pitää suojata sään li”MALLI CAJANDERIN” VARUSTEET OLIVAT USEIN PAREMPIA JA SOPIVAMPIA KUIN VALTION JAKAMAT. Harva talvi on sekä runsasluminen että kylmä. Kaikkein vaikeinta sotiminen ja eläminen maastossa on kuitenkin juuri sellaisina päivinä, joina sää liikkuu suojakelin ja pakkasen välillä. K ummallakin osapuolella oli parempi talvivarustus kuin usein kerrotaan. -40,3 astetta ja Sodankylässä 25. SA -K U VA Luminen ja kylmä TALVISOTA?. helmikuuta peräti -41,5 °C . Yleisimpiä ongelmia molemmin puolin olivat liian pienet tai muuten talvikäyttöön kelpaamattomat jalkineet. Puutteita kuitenkin oli, ja paleltumat niittivät satoaan kummallakin puolella linjoja. E lämää maastossa vaikeutti se, että kaikkina sotakuukausina niin Tohmajärvellä kuin Helsingissäkin mitattiin myös plussan puolella olleita lukemia. Osasyy todellisuuttakin hurjempiin yleistyksiin ja kertomuksiin huonoista varusteista on siinä, että molemmilla asevoimilla oli sodan alkuvaiheessa ongelmia varusteiden jakamisessa. Lämpötiloista on muistettava, että kenttäoloissa niitä pahensi usein tuuli
Neuvostojoukotkin saivat lumipukuja, mutta ne yleistyivät vasta vuoden 1940 puolella. Lumipukuja oli suomalaisilla joukoilla käytössään jo sodan alkaessa, ja ne yleistyivät sodan loppua kohti, joskin niitä myös likaantui ja kului käyttökelvottomaksi. säksi vihollisen tähystykseltä. Lisäksi pukuja saatiin runsaasti suojeluskunnilta, ja niitä valmistettiin yksityisesti talkoilla. Tuli piiskasi lumen ja myllersi maan muuttaen vähänkin jäljelle jääneen lumen tummanharmaaksi, vaan eivätpä pysyneet valkoisina puvutkaan. Kaikkialla, esimerkiksi Kannaksen ja Kollaan ankarimmissa asemasotamaastoissa, lumipuvusta ei aina ollut mitään hyötyäkään. Suomessa lumipukuja valmistivat kymmenet vaatetusteollisuuden yritykset. Neuvostojoukot yöpyivät taivasalla lumikuopissa ja havumajoissa. PE KK A N IE M IN EN. 1940. Hyvät talvikenttämajoitusvälineet, teltat kaminoineen, antoivat suomalaisille mittaamattoman edun vastustajaan verrattuna. Puna-armeijan etuna oli se, että he saattoivat usein tehdä avotulia maastoon ilman tykistötulen tai ilmahyökkäyksen vaaraa. 35 SUOMEN SOTILAan talviSOTA HIIHTOPARTIO palaamassa Venäjän rajalta Lieksan Inarin suunalla 1.1
36 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA Malli Cajander n TEKSTI: KARI KUUSELA SO TA M U SE O
Vaan miten laajaa oli siviilivaatteinen käyttö ja mikä merkitys sillä oli kokonaisuuden kannalta. Vaikuttiko asiallisten asepukujen puute jopa sodan lopputulokseen?. 37 SUOMEN SOTILAan talviSOTA Tarua vai totta. Yksi talvisotaan kiinteästi liitetty käsite on “malli Cajander”, millä alun perin tarkoitettiin siviilivaatteissa olevaa taistelijaa, sotaa edeltävän ajan säästötoimien ja hallitusten virhearvioiden tulosta
Mikä ihmeen kajanteri. Asia oli siis pengottava ihan itse. Sotaharjoituksen päättäjäispuheessa Cajander lausui: ”Mitä silloin olisimme hankkineet, esimerkiksi lentokoneita, ilmatorjuntavälineitä ynnä muuta, olisivat jo nyt suurelta osalta vanhentuneita, ehkäpä romutettaviakin...” Tätä puheesta irrotettua kohtaa käytettiin myöhemmin osoittamaan Cajanderin suhtautumista puolustushankintoihin. TausPE KK A N IE M IN EN EDELLISELLÄ AUKEAMALLA ääriesimerkki “malli Cajanderista”. Ennen kuin ehdin perehtyä tarkemmin aiheeseen, kuvittelin, että kyllähän näin tärkeältä tuntuvaa ja paljon puhuttua talvisodan olennaista tekijää on kovasti tutkittu. Hän oli Kansallisen Edistyspuoleen poliitikko, kolmen hallituksen pääministeri sekä Mantereen vähemmistöhallituksen puolustusministeri. Kaikessa, mitä talvisodasta luin tai näin, asia todellakin mainittiin, mutta mistään ei ollut helpolla löydettävissä valmista analyysia tai edes kunnollisia perusteita tälle artikkelille. Kuvaan lienee tarkoituksella valittu siviiliasussa olevia, sillä oikealla taustalla häämöttävät miehet ovat yhtenäisemmin varustetun oloisia.. Talvisodan aikana kansan suussa tästä syntyi ”malli Cajanderin” nimi sotilaspuvulle, joka koostui pahimmillaan vain sotilaan omista vaatteista, sinivalkoisesta kokardista ja vyöstä. Muutama pusakkakin saattaa olla sotaväen tai suojeluskunnan. Varsinaiselta ammatiltaan Cajander oli metsänhoidon professori Helsingin yliopiston maatalousmetsätieteellisessä tiedekunnassa ja Metsähallituksen ylijohtaja, oppiarvoltaan filosofian tohtori. 38 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA S ain päätoimittajaltamme toimeksiannon selvittää myyttisen ”malli Cajanderin” roolia talvisodassa Suomen Sotilas -lehdelle. Kesällä 1939 Karjalankannaksella pidettyjen suurten sotaharjoitusten päätteeksi pääministeri Cajander ilmoitti tyytyväisyytensä sen johdosta, että Suomen puolustusvoimien hankintoja oli siirretty seuraaville vuosille, eikä edeltävinä vuosina ostettu varusteita ja aseita, jotka olisivat osoittautuneet vanhentuneiksi. Uskoin, että sen merkitys sodankäynnille olisi helposti löydettävissä analysoidussa muodossa jostakin. Parilla miehellä on sen kaltaiset “prässit” housuissaan, että ne ehkä ovat juuri pakasta otettuja sotaväen kenttähousuja. Kuusamosta talvisotaan lähtevillä miehillä ei todellakaan olen valtion puolesta kuin kenttälakki ja vyö, osalla kaasunaamarilaukku ja muuta satunnaista mieskohtaista varustetta. Vaan eipäs ollutkaan. ”Malli Cajander” laajeni myöhemmin tarkoittamaan yleisemminkin riittämätöntä varustautumista talvisotaan. Termi syntyi pääministeri Aimo Kaarlo Cajanderin (4.4.1879–21.1.1943) sanomisten myötä
Numeroa tai kahta suurempi olisi ollut tälle sotilaalle parempi. Toisaalta poliitikot eivät silloinkaan pystyneet tulevaisuutta ennustamaan, ja jälkiviisaudella tuomioita on helppo jaella tässäkin asiassa. n Konekivääriryhmä asemissa kertausharjoituksessa maaliskuussa 1939, kaikilla m/27 asepuvut turkislakkia m/27 myöten. Jos sille syyllisiä haetaan, niin joukko on merkittävästi laajempi, Suomen poliittinen eliitti pitkin 1920ja 1930-lukua. Asiallisesti ottaen ei pääministeri A.K. Cajander tai hänen sotaa edeltävän ajan hallituksensa ollut mitenkään erityisen syyllinen Puolustusvoimien tilaan, pikemminkin päinvastoin. SA -K U VA. SUOMEN SOTILAan talviSOTA 39 talla oli 1930-luvun alussa varustautumista rajoittanut suuri lama ja siitä toipuminen, minkä vuoksi varustautumiseen ei oikeasti ollut taloudellisia mahdollisuuksia. Teräskypärä kiinteine sisuksineen ei ollut talvella erityisen käyttökelpoinen. n Asetakki m/36 oli tyylikkäämpi kuin sitä edeltänyt m/27, mutta talviolosuhteissa ilmeisen ahdas, kuten kuvasta näkyy. Tilanteen parantuessakaan ei rahan käyttöä maanpuolustuksen tarkoituksiin pidetty kaikkien poliittisten suuntausten piirissä tarpeellisena. Jos sen alle jotain laittoi pään lämpimänä pitämiseen niin kävi ballistisen suojan kannalta vähän huonosti
Varusteissa ei suuria muutoksia tapahtunut, näkyvin. Toimikunta tutki intensiivisesti muiden kuin villakankaiden tarjoamia mahdollisuuksia, mutta joutui kuitenkin päätymään sarkaan asepuvun materiaalina. Moninaiset vaatimukset olivat kuitenkin ristiriitaisia ja käytännössä erittäin vaikeita toteuttaa. M/36 Jalkineiden osalta suunniteltiin nauhakenkiin, nykykielellä varsikenkiin, siirtymistä, mutta nahkasaapas jäi kuitenkin vallitsevaksi. 40 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA Hiiri se kissalle takkia ompeli… Vuonna 1931 perustettiin puolustusneuvosto, jota johtamaan asetettiin marsalkka Mannerheim, ehkä maan kokenein sotilas. Rinnan aseiden ja varusteiden hankintojen kanssa tapahtui myös kehitystyötä, ja tämän esityksen kannalta olennaisin oli niin sanottu Kenttävarustustoimikunta, joka työskenteli intensiivisesti vuosina 1932–34. Toimikunnan tavoitteena oli keventää yksittäisen taistelijan varustusta noin kolmanneksella 37 kilon painosta, uudistaa asepuku, jalkineet ja niin edelleen. Puolustusneuvosto kehitti koko 1930-luvun ajan nimenomaan sodan ajan armeijaa, jonka perushankintoja koitettiin voimallisesti viedä läpi, mutta tässä onnistuttiin korkeintaan tyydyttävällä tuloksella. Samalla pyrittiin ulkomaisia malleja ja kokeiluja käyttäen pääsemään mahdollisimman järkevään lopputulokseen, joka olisi myös niin edullinen, että asepukuja ja varusteita voitaisiin myös valmistaa riittävästi. Tavoitteena oli yhdeksän divisioonaa käsittävä Maavoimat, jolle olisi ollut aseet ja varusteet määrävahvuuksien mukaan. Toimikunnan työn lopputuloksena saatiin muun muassa asepuku m/36 ja siihen kuuluva kenttälakki, joista edellisessä oli ilmeinen saksalainen ja jälkimmäisessä itävaltalainen vaikutus. Maan hallitukset ja eduskunta taipuivat vain jossakin määrin puolustusneuvoston esityksiin, jotka Maavoimien tarpeiden lisäksi sisälsivät myös mittavia Ilmaja Merivoimien hankintoja. Toimikunta pyrki kehittämään asepuvun, päähineen ja jalkineet niin, että ne soveltuisivat käyttöön kesällä ja talvella ja että sotilaalla olisi vain yksi asu ja yhdet jalkineet
Viisi vuotta myöhemmin liikekannallepanossa lokakuussa 1939 tilanne oli siis kuitenkin huomattavasti parempi. oli ”tornisterin” korvaaminen repulla. Varsinaisille taistelijoille oli tuolloin luvassa asetakit ja päällystakit, mutta housut jaettaisiin vain ratsain palveleville. Määrällisesti ei ennen sotaa suinkaan päästy siihen, että kaikkea tarpeellista olisi ollut mahdollista jakaa. Monet varusesineet olivat ehtineet jo muun muassa suojeluskuntien harjoituksiin ja kertausharjoituksiin 1930-luvun lopulla, joten niistä oli myös käyttökokemusta. Päähineistä ainakin osa näyttää “intin” jakamilta, mutta jalkineissa lienee valtaosa ellei kaikki miesten omia. Vielä vuonna 1934, kun aluejärjestelmä tuli liikekannallepanon perustaksi, suunniteltiin hankittavan varusteita niin, että suurimmalle osalle miehistä olisi jakaa pelkästään lakit, kokardit, vyöt, leipälaukut ja kenttäpullot, muilta osin he olisivat siviiliasuissa. SUOMEN SOTILAan talviSOTA 41 ASUILTAAN SANGEN SEKALAINEN JOUKKO tulossa talvisodasta, ainoat “viralliset” asetakin ovat nekin eri mallia, äärimmäisenä vasemmalla m/36 ja sen vieressä m/27. Puolustusneuvoston aloittaessa työnsä 1930-luvun alussa varustetilanne kenttäarmeijan osalta oli erittäin heikko. SO TA M U SE O n Korsuromantiikkaa parhaimmillaan, miesten päähineet ja villapaidat ovat todennäköisemmin kaupan hyllyltä tai kotoa tuotuja.. Kaikilla muilla onkin sitten siviilitakki
Tuolloin ”intin” sarkatakki tai nahkasaappaat varmaan olivat mieluiset ja olennaisen tärkeätkin. ”Malli Cajander” ei välttämättä ollut mikään erityinen katastrofi. tammikuuta 1940. Toisaalta yhtä hyvä olisi ollut mikä tahansa lämmin takki tai jalkine, joiden puuttuminen hyvin nopeasti saattoi koitua epämiellyttäväksi tai jopa kohtalokkaaksi paleltumien muodossa. Päässä oli karvalakki ja jalassa sarkahousut sekä nahkasaappaat tai pieksut. Talvisodan alla YH-vaiheessa ja itse sodan aikana tuotanto keskittyi tyystin uusiin malleihin, jotka sodan loppuun mennessä tulivat dominoiviksi sotilaan ulkoasussa. Ehkä asevoimat olivat tässä kohden säästäneet oikeassa paikassa. Yhtenäinen, sotilaallinen vaSA -K U VA KONEKIVÄÄRIPESÄKE JA SEN KOLME TAISTELIJAA Lemetin tienhaarassa 21. Jos se ei ollut, niin ”malli Cajander” oli sotilaille kelpo vaihtoehto sotilaspuvulle. Ulkotöissä 1930-luvulla ”kansanmies” käytti sarkatakkia, sen alla villapaitaa ja flanellialusvaatteita. Tämä on myös vaatetus, jossa hän mitä todennäköisimmin tuli liikekannallepanossa paikalle. Taistelut ovat jättäneet merkkinsä miesten asuihin, mutta suurimmaksi osaksi ne näyttävät olevan virallista mallia, mitä nyt keskimmäisen miehen karvalakki taitaa olla “koivistolainen”. 42 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA Mallit olivat siis valmiina selkeästi ennen talvisotaa, ja asevelvollinen armeija jo käytännössä niihin siirtynyt. Jos reserviläinen oli sisätöitä tekevä kaupunkilainen eikä harrastanut ulkona talvella mitään, ei hänellä välttämättä ollut sopivaa omaa asua päällään, kun hän joukkonsa perustamispaikalle tuli. Näiltä osin on vaikea nähdä, että armeijan tarjoama sarkatakki tai karvalakki olisi ollut yhtään sen parempi torjumaan kylmää ja viimaa. Huomio kiinnittyy myös miesten tulivoimaan, joka on konekiväärillä, kahdella pikakiväärillä ja kahdella kiväärillä joukon kokoon nähden suuri.. Se, oliko päällä nimenomaan sotilasasu, ei lopulta ollut tärkeä, jos kysymyksessä oli vain säältä suojautuminen. Oma, tuttu ja sopiva asu saattoi olla lopulta mukavampi ja tehtävän kannalta parempikin. Käyttökelpoista vai ei. Vaan mikä oli armeijan miehilleen tarjoamien asepukujen ja jalkineiden käyttökelpoisuus talvisodan olosuhteissa. Kokardi ja vyö Edellä esitetyn perusteella tulee helposti mieleen, että suoja säätä vastaan oli olennainen asia, ei se, oliko päällä asepuku. Oliko se parempi kuin esimerkiksi runsaasti ulkotöissä olevien maanviljelijöiden ja metsurien tuon ajan vaatetus. Joitakin etuja sotatyössä saattoi tarjota asetakin suurempi taskujen määrä tai jokin muu sotilasasun yksityiskohta, mutta suuressa mittakaavassa maaseudun eläjälle oli ilmeisesti yhdentekevää, kumpi hänen päällään oli, oma vai valtion asu. Kenttäarmeijan osalta jakoon tuli myös vanhempia asepukumalleja m/27 ja jopa m/22, joista suojeluskuntienkin käyttämä puku m/27 oli talviolosuhteisiin hyvin sovelias mutta komea ja paraatipukumainen m/22 taas ei
PE KK A N IE M IN EN. Toisaalta käytössä olleet saksalaiset kypärämallit olivat epäkäytännöllisiä talvella, koska niiden sisään ei kiinteästä sisuksesta johtuen saanut kovin paksua lämmintä huppua tai päähinettä. Valmista faktoihin perustuvaa analyysia suojajoukkojen ja toisaalta kenttäarmeijan varustetilanteesta ei ole käytettävissä ylimalkaisia mainintoja lukuun ottamatta. KAKSI TALVISODAN TAISTELIJAA tutkimassa Suomen Sotilas -lehteä. Kauluksiin on laitettu hopeanväriset arvomerkkiruusut ja lakkiin hopeanvärisellä leijonalla varustettu “mansikka”, reserviupseerin tunnukset. Teräskypärälle ei vaihtoehtoa löytynyt, ja niiden puutteella saattoi olla merkitystä päävammojen määrän suhteen. Kuvassa ommellaan asetakkia m/36. SUOMEN SOTILAan talviSOTA 43 rustus toki saattoi nostaa joukon henkeä, ja tätä kautta tehdä siitä jopa tehokkaamman, mutta asian arvioiminen on vaikeaa. Tietyt kansainvälisten sopimusten velvoitteet sotilaan asusta tulivat hoidetuksi minimillä, jota oli jaossa, eli kokardilla. Lisäksi Puolustusvoimat lunasti varusteita yksityisiltä tahoilta. Värirekonstruktiokuva paljastaa varustekirjavuuden paremmin kuin vanhat mustavalkokuvat. Vasemmalla lehteä tutkimassa suojeluskuntalainen reservivänrikki suojeluskuntalaisen puvussa m/27 siihen kuuluvine suojeluskuntalippalakkeineen. Mitä siis oli jaossa. Esimerkiksi sen tilannearviosta 10.12.1939, kun sotaa on käyty hieman toista viikkoa, selviää tuolloinen tilanne vaatetuksen osalta. Lukujen ymmärtämiseksi on syytä muistaa, että aseissa n YH käynnisti myös laaja varustetuotannon kautta maan ja teollisuus alkoi poistaa kenttäarmeijan puutteita. Yhteensä suojeluskunnat varusti ja vaatetti YH:n aikana 150 000 taistelijaa. Puolustusministeriön intendenttiosaston, kuuluisan Int-leiman takana olevan organisaation arkisto on kuitenkin hyvin tallella, ja se on tilastoinut toimialansa kehitystä. Tämä puute korjautui vasta kymmenien vuosien päästä. Lisäksi suojeluskunnat luovuttivat kaiken ylimääräisen vaatetuksen ja varusesineet kenttäarmeijalle. Eräät harvat varusesineet olivat sellaisia, ettei siviilistä korviketta löytynyt. Oikealla sotasaalispikakivääri selässään taistelija “m/Cajander”. Suojeluskuntiin kuuluvat reserviläiset toivat mukanaan 65 000 miehen varusteet
Tältä olisivat kaikki talvisotaan lähteneet näyttäneet, jos hallitukset olisivat olleet edellisinä vuosikymmeninä hieman realistisempia tilannearvioissaan. Varusteet on muutenkin pakattu reserviläismäisen yksilöllisesti. Tämäkin paljon käytetty kuva on useimmiten tekstitetty väärin. Kenttäarmeijan koko vahvuus oli sodan alkuvaiheessa noin 300 000. Suojeluskunnat varusti talvisodan aikana ainakin 150 000 taistelijaa. Varustus on todella hyvä, varajalkineita myöten. Suojeluskuntain kiväärimalli oli talvisodan paras kotimainen kivääri ja ainoa joka oli samaa tasoa tai parempi kuin venäläisten m/91-30. Yhdellä miehistä näyttäisi olevan m/91-24 “Lottakivääri, tai alkuperäinen m/91 “kolmilinjainen.”” Univormuna kaikilla on m/27 puvut. Takimmaisella miehellä on jopa karttalaukku. Kuvassa etummaisena näkyvällä soturilla on vanhemman mallinen reppu ja huopakäärö rullattu siviilimäiseen tyyliin. HYVINVARUSTETTUJA SUOJELUSKUNTALAISIA MARSSILLA. Kuvan on väitetty esittävän suojajoukkojen varusmiehiä. Näin hyvää varustusta ei ollut antaa edes kaikille suojajoukkojen varusmiehille. Takimmaisilla miehillä on kuitenkin suojeluskuntain käyttämää mallia olevat reput ja suojeluskunnan m/28-30 kiväärit, heistä etummaisella suojeluskuntien piipunsuojuksella varustettuna. 44 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA S uojeluskuntien rooli tahtoo usein sodanjälkeisen ajan sotahistoriassa jäädä liian vähälle huomiolle
SUOMEN SOTILAan talviSOTA 45 oli tuolloin noin 295 000 miestä, mutta määrä oli tappioista huolimatta täydennysten kautta kasvussa. Totaalista sotaa Ennen talvisotaa varusteiden hankinnasta vastasi lähinnä puolustusministeriön intendenttiosasto, jonka rooli myös liikekannallepanon jälkeen oli olennainen. Sen tulivoima oli huomattava. Aluksi tehtaat toimittivat tuotteensa kaavamaisesti Vaatetusvarikolle, mutta jo joulukuussa intendenttiosasto alkoi antaa jakomääräyksiä laajassa mitassa suoraan tehtaille, jotka toimittivat varusteet ilman väTÄLTÄ NÄYTTI VIHOLLINEN. 113 000 paria • hiihtojalkineita ...... Jos tilastoa on uskominen, niin ”malli Cajander” on tuossa vaiheessa jo jäänyt taakse. 340 000 • päällystakkeja ..... 330 000 • housuja ................ 29.12. 56 000 paria • lumipukuja .......... Toki on huomioitava, että talvioloissa pukujen tarve olisi ollut suurempi kuin yksi asu miestä kohti, vaatteiden kuivatustarpeen, kulumisen, rikkoutumisen ja muiden syiden vuoksi. Intendenttiosaston mukaan joukoilla oli tuolloin käytössään: • asetakkeja ............ Puna-armeija oli talvisodankäyntiin kohtuullisen hyvin varustettu. Tilastosta ei selviä, onko miesten mukanaan tuomat asepuvut myös otettu huomioon, mutta ilmeisesti eivät. Varustetilanne oli siis mitä ilmeisimmin parantunut olennaisesti liikekannallepanon alusta, jos kirjallisuuden hyvin runsaita havaintoja ”malli Cajanderista” on uskominen. Yhtä vähän ne kertovat siitä, millä mahdolliset puutteet oli korvattu, eli mikä oli tässä vaiheessa ”malli Cajanderin” yleisyys. 364 715 • housuja ................ 61 304 paria • kenkiä .................. Jalkaväellä oli myös automaattikivääreitä, joita näkyy kuvassakin. 119 762 paria Tilasto sisältää runsaasti muitakin varusesineitä, mutta jo näistä luvuista on pääteltävissä, että mitään erityistä pulaa ei ole voinut olla kuin turkislakeissa ja ehkä nahkasaappaissa. Jos pulaa oli, se oli vain paikallista ja satunnaista. Sen ohjailema tuotanto alkoi toden teolla vasta lokakuun 1939 puolen välin tienoilla, eikä se saavuttanut heti täyttä tehoaan. Taulukko ei kerro, kuten eivät muutkaan intendenttiosaston tilastot, esimerkiksi asepukujen malleista mitään. 374 002 • turkislakkeja ........ 260 875 • lakkeja .................. 378 797 • päällystakkeja ..... Suurimmat puku-, jalkine-, nahkaja muut tehtaat olivat sen reviiriä, ja ne rauhoitettiin siviilituotannolta käytännössä täysin. 142 000 Tuolloin pulaa oli tilastoijan mukaan lähinnä jalkineista ja päällystakeista, mutta tuotanto oli jo käynnissä sangen kiivaana. intendenttiosaston mukaan joukoille oli jaettu yhteensä: • asetakkeja ............ 220 000 paria • kenkiä .................. Mitä oli tapahtunut ylimääräisten harjoitusten noin 7-8 viikon aikana. 132 101 • saappaita, kumisaappaita ja kumiteräsaappaita ..............yhteensä 219 128 paria • pieksusaappaita .... Konepistoolien puute kuitenkin tasoitti tilejä suomalaisten eduksi. Vaan mikä oli tähän syynä. Talvisodan aikana tosin suomalaisillakin oli vielä melko vähän konepistooleita.. 275 000 • saappaita ............
Tuotannon ohjailu on ollut ilmeisen monimutkaista ja vaativaa, koska minkäänlaista kokemusta ei kellään tällaisesta suuruusluokasta ollut. Edellinen käytti toimeenpanevana portaana suojeluskuntapiirejä, joiden alueella organisoitiin tuotanto pienemmissä liikkeissä ja yksittäisten käsityöläisten osalta. Tuotanto oli Suomen mittapuussa lopulta ennennäkemätöntä. 46 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA likäsiä joukoille niiden itsensä edelleen jaettavaksi. Liikekannallepanon jälkeen varusteiden tuotantoa alkoivat johtaa myös Kotijoukkojen esikunta ja sotatoimiyhtymät. Oikeastaan ainoa negatiivinen asia on tuotannon käynnistyminen liian myöhään, mutta sillehän. Suojeluskuntapiirit olivat olennaisia myös organisoitaessa lottien, marttojen ja jopa yksityishenkilöiden työpanosta. 1 000 • housuja ..................... Suuremmat vaatetustehtaat siirtyivät yleisesti kahteen 10-tuntiseen työvuoroon, ja intendenttiosaston tilannekatsauksen 10.12.1939 mukaan päivätuotanto oli esimerkiksi asepukujen kohdalla seuraava: • asetakkeja ................ 2 500 Hieman kärjistäen asepukuja valmistui siis lähes kokonaiselle pataljoonalle päivässä! Kenkää Jalkineita intendenttiosasto arvioi tuossa vaiheessa pystyttävän valmistamaan 30 000–50 000 paria kuukaudessa nahan saannista riippuen. 1 000 • päällystakkeja .......... Osaston tilauskortit vuodelta 1939 ovat tallella Sotaarkistossa, ja niistä selviää tuotannon tavaton laajuus ja viimeistenkin tuotantoresurssien käyttöönotto. Myös erilaiset vaatekeräykset organisoitiin suojeluskuntaorganisaatioon tukeutuen. Tämä tuotanto kohdistui resursseihin, jotka eivät olleet intendenttiosaston johdossa. Sotatoimiyhtymät tekivät hankintoja alueeltaan, eli ostivat valmiita, armeijan käyttöön soveltuvia asusteita ja varusteita suoraan, mutta eivät organisoineet tuotantoa kuin poikkeustapauksissa. Intendenttiosaston tekemät tilaukset saattoivat kerralla olla melkoisia, esimerkiksi 10 000 asetakkia, 5 000 paria housuja ja 14 000 päällystakkia, kuten turkulaiselta Kestilän Pukimo Oy:ltä tilattiin parin päivän aikana lokakuussa 1939 tai 15 000 turkislakkia Kurikan Lakkitehdas Oy:ltä 8.11.1939. Intendenttiosaston tilauksia meni osin hyvinkin pienille valmistajille, esimerkiksi suutarinliikkeille, jotka valmistivat viikossa vain 50 paria pieksuja
Kiusallinen asujen yhtenäisyyden puute on kaaderiupseerien muistelmissa niin selkeästi esillä, että väkisin tulee mieleen sen korostuminen juuri muistelijan taustan takia. Yhtenä verukkeena käytettiin sitä, että puvun väri oli sotkettavissa neuvostoarmeijan asuihin. Ruotsalaisten housuissa Tilauskorteista selviää, että helmi-maaliskuussa 1940 ryhdyttiin tilaamaan kesäpuseroita suuressa mitassa, eli intendenttiosasto alkoi ennakoida ilmojen lämpenemistä. Kansallisarkisto näyttäisi tarjoavan tutkimukselle hyvän lähdemateriaalin todellisesta varustetilanteesta ja sen kehittymisestä ennen talvisotaa ja sen jälkeen. Tämä tarkoittaa myös sitä, että itse sodankäyntiin sillä ei ole ollut merkitystä, vaan se oli marginaalinen asia esimerkiksi varsin vakavien aseistuksen puutteiden rinnalla. Ilmiönä ”m/Cajander” on kuitenkin mielenkiintoinen, ja olisi suotavaa, että joku tarttuisi asiaan ja tutkisi sen laajemmin kuin mitä tällaisen lehtiartikkelin puitteissa on mahdollista. Jatkosodan aikana m/27-puku poistui käytöstä. Jokaisessa muistelmakirjassa, jossa talvisodan alla alkanutta ylimääräisten harjoitusten vaihetta muistellaan, mainitaan myös varusteiden puute, joista juuri yhtenäisen asepuvun puute näyttää erityisen korostuneelta. Yhdenmukaisuus tuntui tuolloin, kuten tänäänkin, olevan tärkeintä. Käsitykseni ”malli Cajanderista” yksittäisen miehen varusteiden ja erityisesti vaatetuksen suhteen on se, että asiaa on tuntuvasti liioiteltu. Totta vai tarua. Uudestaan epäyhtenäisyyteen herätään muistelmissa, kun aselepo koittaa ja lumipuvut riisutaan. M/27 myös maastoutti taistelijan paremmin kuin harmaa m/36. Myös ulkomailta hankittiin asusteita, eritoten Ruotsista, joka oli myös niin lähellä, että sieltä ostettu suuri määrä housuja ehti mukaan sotaan. Tämän täytyy myös tarkoittaa sitä, että talvikäyttöön soveltuvia asepukuja ei enää tarvittu lisää, vaan niitä oli riittävästi joukkojen tarpeisiin ja varallekin. Vaikeasti arvioitava tekijä vaatetuksen paranemisessa on se, missä määrin palvelukseen kutsutut miehet pysyivät YH:n aikana parantamaa asuaan omatoimisesti esimerkiksi ostamalla tai kotipuolesta pyytämällä. Vain ”kapiaisten” silmätikku. Myös vanhan miehityksen asustuksessa näkyy “malli Cajanderia”.. Ilmeisesti asun piti jo tuolloin olla yhdenmukainen, jotta ”kapiaisen” silmä siinä lepäsi. Toissijainen oli joukon tai yksittäisen sotilaan oma käsitys siitä, mitä päälleen pukisi ja miten sen pitäisi. Jostain syystä myös sodan lopulla rintamalle lähetetyillä täydennysjoukoilla oli usein päällään osittain tai kokonaan siviilimallinen vaateparsi. Kuten jokainen armeijan käynyt tietää, tämähän on ensimmäisenä ammattisotilaan silmään käyvä virhe esimerkiksi palvelukseen kutsutussa reserviläisjoukossa. TÄYDENNYS ON SAAPUNUT “Vanhat” näyttävät arvioivan sangen kriittisen näköisinä uusia tulijoita, joiden kasvoilta paistaa peittelemätön epävarmuus. Osa täydennysmiehistä on vitivalkoisissa lumipuvuissaan asiallisen oloisesti varustettuja, mutta joukon pisimmällä näyttää olevan hyvin siviilimäinen asu, aivan kuin hän olisi ollut lähdössä laturetkelle eikä sotaan. Ilmeisesti ongelmia oli vaatetusmateriaalin jaossa täydennyskoulutuskeskuksiin. SUOMEN SOTILAan talviSOTA 47 intendenttiosasto ei mitään voinut, se teki vain työtä käskettyä. Talvisotaan osallistuneiden reserviläisten muistelut menevät osin samaan suuntaan, mutta toisaalta löytyy käsityksiä, että oma lämmin ja sopiva asu oli aivan toimiva, vaikka se olisi ollutkin tukkijätkän sarkapusero ja karvareuhka. Muita kohteita toteutuneille hankinnoille olivat Norja ja Iso-Britannia. Puku m/27 soveltuikin varmasti talviolosuhteisiin hyvin, vaikka se jo ruskeanvihreän värinsä takia oli kantahenkilökunnan hyljeksimä. Yhtä toissijainen oli asun käyttökelpoisuus käsillä olevaan tehtävään. Niinpä moni täydennyselinten sotaan vielä helmi-maaliskuussa lähettämä soturi saapui rintamalle ilman asepukua. Uudet asepuvut toimitettiin suoraan taisteleville joukoille, joilla vaatteita myös kului. Jonkinmoinen merkitys tällä on täytynyt olla villapaitojen, lapasten, käsineiden, kaulaliinojen ynnä muiden talvivaatteiden osalta, vaikka se ei tilastoissa mitenkään näy. Näillä on kuitenkin saattanut olla suurikin merkitys pienten puutteiden paikkaamisessa. Myös eri asepukumallien suhteen näyttää reserviläisillä olleen omat käsityksensä, väljällä leikkauksella tehty m/27 on ollut suositumpi kuin ajan mittapuun mukaan sotilaallisempi mutta kuosiltaan tiukempi m/36. Toki se on myönnettävä, että lokakuussa 1939 kenttäarmeijaa perustettaessa puutteita oli, mutta mitä ilmeisimmin suurin osa niistä korjautui jo YH-vaiheen aikana, kun tuotanto käynnistyi tai heti sodan alussa. Tämän kategorian muistelijat nimittäin tuntuvat rauhoittuvan, kun joukko veti lumen tultua päälleen lumipuvut ja muuttui yhtenäiseksi ulkoasultaan
Valmistautumisesta huolimatta puna-armeijan hyökkäyksen laajuus varsinkin pohjoisessa oli suomalaisille täysi yllätys. 48 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA 105 KUNNIAN PÄIVÄÄ Talvisodan suuret taistelut Kannakselta Petsamoon Suomen puolustus lähti 80 vuotta sitten siitä olettamuksesta, että kansakunnan kohtalo ratkaistaisiin Karjalankannaksella ja toissijaisesti Laatokan Karjalassa. Neuvostoliiton strategiana oli hyökkäys peräti kuudesta pääkohdasta: Kannaksella, Laatokan Karjalassa, Kuhmossa, Suomussalmella, Sallassa ja Petsamossa. n TEKSTI: MIKA KULJU • KUVAT: SA-KUVA. Kun talvisota syttyi, merkittävä osa Suomen kenttäarmeijasta oli jo lokakuussa 1939 aloitetun, suojeluskuntien organisoiman Ylimääräisen harjoituksen varjolla tehdyn liikekannallepanon eli YH:n ansiosta puolustusasemissa. Moskovanneuvottelujen aikana Suomi ehti keskittää myös suojajoukot itärajalle ensivaiheen puolustukseen
49 SUOMEN SOTILAan talviSOTA n Stavkan suunnitelma yllätti sodan alussa suomalaiset, mutta tavoitteet jäivät Puna-armeijalla saavuttamatta kaikilla kuudella hyökkäyssuunnalla.
Toisaalta jäätiköt olivat suojattomia, ja niillä liikkunut jalkaväki oli helppo maali konekivääreille, mikäli vain tuli ulottui tehokkaana. Läntisellä Kannaksella puolustus keskittyi Viipuriin ja sen lähialueisiin. Suojärvi Suvilahti.. 50 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA P una-armeijan päätavoite oli Kannaksella, josta tarkoitus oli edetä Viipurin kautta Helsinkiin. Kahdessa armeijakunnassa oli joukkoja yhteensä viisi divisioonaa. Toinen tärkeä tavoite oli Laatokan Karjalassa, jonka kautta voitiin hyökätä Kannaksen selustaan ja Etelä-Suomeen. Lisäksi tavoitteena oli tietysti hajottaa ja sitoa suomalaisten voimia taistelukentällä, jossa oli harva ja huono tiestö ja vaikeakulkuinen maasto. Siksi suomalaiset keskittyivät strategiassaan sen puolustamiseen ja neuvostoliittolaiset sen murtamiseen. Maantieteellisesti etu kallistui talvella kahdeksan vuosikymmentä sitten hieman enemmän auttamattoman alivoimaiselle puolustajalle. Kolmas tärkeä tavoite oli katkaista Suomi kapeimmasta kohdasta ja edetä Ouluun. Marraskuussa pääasema kulki Karjalankannaksen poikki linjalla Kyrönniemi – Kuolemajärvi – Summa – Muolaanjärvi – Yskjärvi – Kirkkojärvi – Punnusjärvi – Vuoksi – Suvanto – Taipale. Mannerheim-linjalla Lokakuussa kenttäarmeija ryhmittyi puolustukseen varsin kevyesti linnoitettuun pääasemaan, joka sai talvisodan aikana komeasti kalskahtavan nimen Mannerheim-linja. II armeijakunta vastasi läntisestä ja III armeijakunta itäisestä lohkosta. ”Suomen portin” puolustuksesta vastasi kenraaliluutnantti Hugo Östermanin komentama Kannaksen armeija, johon kuuluivat kenraaliluutnantti Harald Öhquistin komentama II armeijakunta ja kenraalimajuri Erik Heinrichsin komentama III armeijakunta. Puna-armeija pyrki talvisodassa nopeaan ratkaisuun, jonka esikuvana oli saksalaisten menestyksekäs salamasota. Kesällä vesistöt olisivat olleet motorisoidulle armeijalle tehokkaita hidasteita, mutta talvella niiden ylittäminen oli teknisesti helppoa. Kapea kannas rajoittui Laatokkaan ja Suomenlahteen, mikä aiheutti sekä puolustukselle että hyökkäykselle omat erityiset etunsa ja haasteensa. Jäisiä selkiä oli myös mahdollista murrostaa ja ansoittaa. Sotilasmaantieteellisesti Kannas oli erikoinen alue jo nimensä mukaisesti. Karjalankannas oli talvisodan maantieteellinen hermokeskus, joka tarjosi puna-armeijalle sekä maantieettä rautatieyhteydet muuhun Suomeen. Petsamoon tähdättiin lähinnä nikkelin ja sataman vuoksi. Lapissa tavoitteena oli vallata Rovaniemi ja edetä Ruotsin rajalle. Niiden edessä olivat suojajoukot, joiden tehtävänä oli voittaa viivytystaisteluissa aikaa Mannerheim-linjan puolustuksen järjestelyille. Kannaksella oli paljon järviä ja jokia, jotka loivat itäisellä Kannaksella kuin luonnostaan mutkittelevan puolustuslinjan Vuoksi – Suvanto – Taipaleenjoki. Suojajoukot koottiin varusmiehistä ja nuorimmista ikäluokista. Kannaksen kapeilla ja vähillä tieurilla sota kanalisoitui, eikä hyökkääjä voinut hyödyntää koko ylivoimaansa. Kann Polttoryhminä toimivat Suvilahden, Kaipaan välikylän ja Lieteen Välikylän suojeluskuntalaiset
Osa joutui vangeiksi ja kuljetettiin Neuvostoliittoon. Hyökkäyksen tukena oli Itämeren laivasto. Huomattava määrä siviilejä jäi rajan pinnassa sodan jalkoihin muun muassa Suomussalmella, Suojärvellä, Salmissa ja Petsamossa. armeija, jonka tuli yhteistoiminnassa 7. n Puna-armeijan soturit esittelevät ylpeinä sotasaaliiksi saatuja rikkoutuneita suomalaisia pst-tykkejä.. Kannaksella suojajoukot siirtyivät joulukuun toisena päivänä kohti pääasemaa. Hyökkäys rajan leveydellä Heti talvisodan syttymispäivänä 30. Puna-armeija eteni tiheissä ketjuissa, ja niissä paikoissa, joissa suomalaisilla oli käytössään vähääkään tykistöä, tekivät keskitykset murhaavaa tuhoa. Neuvostosotilaat kärsivät huomattavia tappioita, kun taas suojajoukot selvisivät vähäisillä menetyksillä. 51 SUOMEN SOTILAan talviSOTA naksella suomalaiset saivat vastaansa 7. Paikoin suojajoukkojen toimintaa leimasi kuitenkin selkeä paniikki ja tankkikauhu, sillä vihollisen ylivoima oli suuri. Ennen kaikkea suomalaiset onnistuivat tuhoamaan vihollisen panssarivaunuja, vaikka käytettävissä oleva aseistus oli vähintäänkin puutteellista. armeijan, joka oli saanut ensimmäiseksi tehtäväkseen hyökätä linjalle Viipuri – Antrean asema – Hiitolan asema. armeijan kanssa edetä muun muassa Helsinkiin ja Lahteen. Joulukuun kolmantena päivänä Mannerheimin antamat käskyt vastahyökkäyksistä jäivät vaille vastakaikua: Kannaksella hyökkäys jäi toteuttamatta, ja Laatokan pohjoispuolella samansisältöisen käskyn täyttäminen epäonnistui. Talvisodan perusluonne tuli esille jo ensimmäisinä päivinä suojajoukkojen taisteluissa hyökkääjiä vastaan. marraskuuta taistelut alkoivat koko itärajalla, ja suomalaiset suojajoukot vetäytyivät taistellen. Samana päivänä päämaja siirtyi Helsingistä Mikkeliin, jossa se toimi sodan loppuun saakka. n Tykistötulen aikaan kuunnellaan korsussa radiota Taipaleella 1.12.1939. Laatokan pohjoispuolella hyökkäsi 8
Ensimmäisessä vaiheessa suomalaiset pysäyttivät puna-armeijan etenemisen kaikilla rintamalohkoilla, minkä jälkeen Stavka – Neuvostoliiton ylin sodanjohto – joutui arvioimaan tilannetta perusteellisesti uudelleen. n Neljän BT-7 -panssarivaunun miehistöt käskynjaolla. HYÖKKÄÄJÄ PYSÄYTETTIIN KANNAKSELLA n TEKSTI: MIKA KULJU. Kannas kesti. 52 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA Karjalankannaksella talvisodan taistelutapahtumat voidaan jakaa kolmeen päävaiheeseen. Tammikuu oli Karjalankannaksella asemasotavaihetta. Kolmannessa helmikuun alussa alkaneessa ja sodan loppuun asti kestäneessä vaiheessa suomalaiset kävivät puolustustaistelua puna-armeijan suurhyökkäystä vastaan
armeijasta itäinen ryhmä, jonka tehtävänä oli puhkaista Vuoksen vesistölinja Taipaleenjoen kohdalta. 53 SUOMEN SOTILAan talviSOTA M arraskuun viimeisenä päivänä rajan ylittänyt puna-armeija iski Mannerheim-linjaan ensimmäisen kerran 4. Tarkoituksena oli päästä Mannerheimlinjan selustaan. joulukuuta tyrehtyi käytännössä jo ryhmitysalueelle tarkan tykistötulen ansiosta. Ja se näytti suomalaisten kannalta toivottomalta. armeijan itäisen ryhmän nimi muutettiin kenties epäonnisesti 13. Kannaksen itäreunalla erotettiin 7. Taipaleessa. Myöhemmin tapaninpäivänä 7. itsenäisyyspäivänä, keskiviikkona 6.12.1939, alkoivat taistelut Summan lohkolla, ja 10. Suomen 22. Taistelu Kannaksen ja koko nuoren tasavallan kohtalosta oli alkanut. joulukuuta murtaa Mannerheim-linjan kahden divisioonan joukoilla, noin viidelläkymmenellä panssarivaunulla ja suurella tykistöarsenaalilla. armeijaksi, joka saikin kokea karvaasti suomalaisten puolustustahdon ja -taidon Taipaleen ja Suvantojärven rajuissa taisteluissa. joulukuuta 1939 Suvannon rannalla. joulukuuta vihollinen hyökkäsi pääpuolustusaseman länsiosaan Suomenlahden rannikolla. Kolmas hyökkäysyritys 17. Taipaleessa puna-armeija yritti 15
Koko sodan ajan tykistön ongelmana oli jatkuva ammusten puute. 54 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA suomalaisten puolustusjärjestely osoittautui parhaaksi mahdolliseksi. joulukuuta vihollinen yritti läpimurtoa myös Sakkolan suunnassa. Mekanisoidut joukot olivat kärsineet edeltävät vuodet polttoainepulasta, joka oli rajoittanut huomattavasti harjoittelua. Voi vain kuvitella, minkälainen olisi ollut talvisodan lopputulos, jos suomalaisen tykistön ammusvarastot olisivat pullistelleet samaan malliin kuin vastustajalla. Taktiikka toimi vielä 80 vuotta sitten, mutta se myös kylvi asevoimien johtoon kuvitelman siitä, että se purisi hyökkääjään jatkossakin. Huomaa miesten erikoinen aseistus, puna-armeijallakin oli välillä ongelmia varustaa joukkoja ajanmukaisesti. Se osoittautui viisi vuotta myöhemmin kesän 1944 kriisissä virhearvioksi, joka oli lähellä päättyä katastrofiin. Tykistö tappaa Jatkossa venäläisten hyökkäysten painopiste oli Terenttilässä, mutta 25.–27. Vastatulivalmistelut tekivät tuhoa kerta toisensa jälkeen, mikä helpotti jalkaväen urakkaa huomattavasti. Edessä käytettiin mahdollisimman vähän miehiä, ja pääasema pidettiin hallussa nopeilla vastaiskuilla. Summan ihme Joulukuun puolivälissä puna-armeija siirsi Kannaksella hyökkäyksen painopisteen entistä vahvemmin länteen Summan ja Lähteen lohkolle. Alueen strateginen merkitys oli huomattava sekä maantien että rautatien osalta. n Puna-armeijalaisia tuhotun bunkkerin katolla. divisioona. Puna-armeija yritti jyrätä puolustajien asemat 17.–21. Avainasemassa oli suomalainen ampumatarvikepulasta kärsinyt tykistö, joka oli puolustustaistelujen osaamiseltaan täysin ylivertainen materiaalisesti murskaavan ylivoimaiseen vastustajaansa nähden. ETULINJAN MIESTEN HERMOT KESTIVÄT... Joulukuun puolivälin jälkeen Summasta saatiin uutisia, jotka herättivät maailman mielenkiinnon Suomea kohtaan. Nämä miehet ovat saaneet käyttöönsä Fjodorovin ensimmäisen maailmansodan aikaiset automaattikiväärit, jotka ampuivat huoltomiesten iloksi japanilaista 6,5x50 väljyyden kiväärinpatruunaa.. Puna-armeijan suorituskykyä heikensivät toki paljon puhutut Stalinin vainot, joissa moni lahjakaskin upseeri oli päätynyt teloituskomppanian eteen, mutta sitäkin enemmän vaikutti vähäinen, lähes olematon harjoittelu. Tälläkin kertaa lopputulos oli suomalaisten taistelutahdon kannalta kannustava. Neuvostoliittolaiset menettivät pelkästään Suvannon taisteluissa parituhatta miestä kaatuneina, kun III armeijakunnan menetykset kaatuneina olivat koko joulukuun aikana noin 600. Samalla kyseessä oli Mannerheimlinjan parhaiten varustettu osa, jota puolusti eversti Selim Isaksonin komentama 5. joulukuuta peräti kolmen divisioonan voimalla, mutta suomalaisten onneksi vihollisen aselajien yhteistoiminta oli huonolla tolalla. Näin miesten rasitusta ja tappioita pyrittiin minimoimaan
55 SUOMEN SOTILAan talviSOTA Moni kiväärimies ei ollut ampunut ennen sotaa eläissään 5–15 laukausta enempää. Lisäksi neuvostoliittolaiset saivat huomata, etteivät suomalaiset tarvittaessa taistele pelkästään puolustusasemissa. Aukeilla juosseet jalkaväen rivistöt olivat suomalaisille konekivääreille helppoja maaleja. Suomalaiset olivat saaneet vastaansa materiaalisesti kehittyneemmän ja vahvemman vastustajan kuin osasivat odottaa, mutta taidoiltaan ja operatiivisilta, taktisilta sekä logistisilta kyvyiltään vastustaja oli surkea ylimmästä johdosta alimpaan rivimieheen. Myös asevoimien nopea kasvattaminen oli aiheuttanut pulaa pätevistä johtajista ja kouluttajista kaikilla tasoilla. n Talvisodassa molemmat armeijat olivat vielä pitkälti hevosvetoisia. Joulukuun taisteluille oli tyypillistä, että tykistökeskityksen jälkeen panssarivaunut pääsivät etenemään suhteellisen helposti suomalaisten asemien tuntumaan. Operaatiota kritisoitiin jo aikanaan. Suomalaisilla ei yksinkertaisesti ollut kalustollisesti mitään edellytyksiä laajaan menestyksekkääseen hyökkäyssotatoimeen. Puolustajien itseluottamus nousi huomattavasti, kun illan pimeyden tullen yksin ilman jalkaväkisuojausta jääneitä panssarivaunuja tuhottiin vähillä panssarintorjuntatykeillä, kasapanoksilla ja polttopulloilla. Etulinjan miesten hermot kestivät panssareiden murtautumisen asemien taakse, mikä osoittautui ratkaisevaksi tekijäksi. Osaamattomuus näkyi tavassa toimia. Lopputulos ei ollut lähellekään toivottu, ja myöhemmin operaatio sai pilkkanimen ”hölmön tölväys”. Suomalainen tarkka tykistö ja järkevästi suunniteltu jalkaväkiaseiden tuli pitivät kuitenkin panssarivaunut ja massiivisena avorivinä hyökänneen jalkaväen eristyksissä toisistaan. Oikealla nuori Lotta rekonstruktiokuvassa. Tuloksena oli Summan ihme, joka sai ulkomaisten lehtimiesten ansiosta laajaa kansainvälistä huomiota. Hölmön tölväys Vaan kyllä kritiikin aihetta löytyi suomalaistenkin sodanjohdosta. Kaksi päivää Neuvostoliiton läpimurtoyrityksen jälkeen suomalaiset aloittivat jopa laajan vastahyökkäyksen. Erityisesti puutetta oli viestija johtamisvälineistä ja operatiivisesta liikkuvuudesta. Lottien rooli oli merkittävä itsenäisyytemme säilymiselle.. Positiivista antia oli, että suomalaiset saivat hyökkäyksestä arvokkaita kokemuksia sodan myöhempiin vaiheisiin. Olihan päämajan painostuksesta tehdyssä tölväisyssä kuitenkin pohjimmiltaan kyse sinänsä oikeaoppisesta pyrkimyksestä siepata aloite vastustajalta. Puna-armeijan hyökkäykset tyrehtyivät massiiviseen mieshukkaan, ja suomalaisten linjat kestivät. Rajalliset resurssit oli suunnattu panssariaseen ja tykistökaluston valmistamiseen, mutta kuorma-autoista ja vetäjistä oli huutava pula. Kenraaliluutnantti Öhquistin suunnittelema kaksipuolinen saarrostus oli siihen asti Suomen armeijan suurin hyökkäysoperaatio, joka tehtiin käytännössä koko II armeijakunnan voimavaroilla
ylläpito, täydennykset ja kuljetukset . Tavoitteena oli edetä linjalle Viipuri – Käkisalmi . Nöyryytys oli suurvallalle vakava, ja sillä olisi kohtalokkaat seuraukset. Ja nyt tämä surkea ?täivaltio. Stalinin syntymäpäivänä 21. Johtamisen lisäksi huolto . Salamasota ei toiminut hankien keskellä suomalaisia vastaan, varsinkaan kun syvän taistelun ja liikesodankäynnin neuvosto-osaajat oli raivattu sivuun, eikä salamasotaa näin edes osattu käydä. Erityisesti Neuvostoliiton kanssa elokuussa 1939 hyökkäämättömyyssopimuksen tehnyt Saksa kiinnitti huomionsa puna-armeijan surkeaan tilaan. oli laiminlyöty rauhanaikana, ja siitä maksettiin nyt kovaa hintaa. Lisäksi Suomen olematon tiestö ja sitä ympäröineet suot ja metsät estivät ylivoiman hyödyntämisen. divisioona). ja 13. Ensimmäisen maailmansodan jäinen toisinto Joulukuu oli opettanut puna-armeijalle paljon. Antrean asema. divisioonaan (entinen 6. Tammikuu oli Kannaksella asemasotavaihe, n Luostarinkadulla Viipurissa palaa.. Semjon Timošenkon komentaman luoteisen rintaman tavoitteena oli puhkaista Mannerheim-linja kahden armeijan yhtäaikaisella hyökkäyksellä. joulukuuta oli tarkoitus pitää puna-armeijan voitonparaateja ympäri Suomea, mutta generalissimus sai tyytyä Otto Wille Kuusisen tervehdykseen Neuvostoliiton rajojen sisäpuolelta. Uuden suurhyökkäyksen johtoelimeksi perustettiin luoteinen rintama, johon kuuluivat 7. Täivaltio Joulukuu oli osoittanut Stalinille kouraisevalla tavalla, että Suomen alistaminen ei tulisi olemaan paraatimarssia. Suomi ei kaatunutkaan karvalakilla heittämällä Tammikuun alussa Neuvostoliiton johto päätti ratkaista kiusalliseksi käyneen Suomen kysymyksen totaalisella massaylivoimalla Kannaksella. divisioona vaihdettiin eversti Paavo Paalun 3. Saksa ja jopa sotilaallisesti ala-arvoinen Italia olivat valloittaneet onnistuneesti maa-alueita, ja puna-armeijakin oli niittänyt vuoden 1939 aikana menestystä niin Venäjää vuosisadan alkuvuosikymmeninä nöyryyttäneitä japanilaisia kuin puolalaisiakin vastaan. Panssarit tukivat jalkaväkeä eikä päinvastoin, liike kangistui lumessa kahlaavan sotilaan nopeuteen, ja tekniikka takkusi lumihangessa pakkasen ja suojasään vaihdellessa. Tammikuun viidentenä päivänä suomalaiset järjestelivät Kannaksen läntisen lohkon puolustusta siten, että eversti Isaksonin 5. Neuvostojohto päättikin nyt väsyttää pienen mutta sinnikkään vastustajansa silkalla ylivoimalla. 56 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA Vuodenvaihteessa suomalaiset muuttivat tiettyjen divisioonien ja niihin kuuluneiden rykmenttien ja kevyiden osastojen numerointia. Lisäksi Viipurinlahdelta oli tarkoitus iskeä suomalaisten avoimeen selustaan ja katkaista länsisuuntaiset maantiet. armeija. Joukoissa oli yhteensä yli puoli miljoonaa miestä
Kartta kertoo suomalaisten sitkeydestä, puna-armeijan murskaavasta materiaalisesta ylivoimasta ja tilanteesta sodan loppuessa.. n Rauha tuli viime hetkellä. HELMIKUUTA 1940. 57 SUOMEN SOTILAan talviSOTA PUNA-ARMEIJA ALOITTI SUURHYÖKKÄYKSEN VALMISTELUN 1. Puna-armeijan helmikuussa 1940 käynnistämä suurhyökkäys Kannaksella oli rauhan tullessa seuraavassa kuussa puhkaissut jo viimeisenkin puolustuslinjan
Koska taistelutoiminta oli ympärivuorokautista ja jatkuvaa, ei miehiä voitu vaihtaa linjoista. helmikuuta 1940. Uutta armeijakuntaa komensi vanhan marsalkan suosikki, kenraalimajuri Taavetti Laatikainen, joka oli aiemmin komentanut 1. Östermanin tilalle nostettiin Mannerheimin suosiossa ollut kenraaliluutnantti Erik Heinrichs, jonka tilalle III armeijakunnan komentajaksi määrättiin kenraalimajuri Paavo Talvela. Neuvostoliiton mittakaavassa pienet hyökkäykset olivat suomalaisten kannalta voimakkaita iskuja, jotka vaativat puolustajilta paljon. Suomalaiset olivat päättäneet pitää Karjalan pääkaupungin viimeiseen saakka. Niiden tarkoituksena oli väkivaltainen tiedustelu ja puolustajan kuluttaminen. 58 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA jolloin neuvostotykistö pehmitti järjestelmällisesti puolustajien asemia. päivänä Mannerheim-linjaan oli isketty jo 4–5 kilometrin syvyinen kiila. Edellisenä päivänä Timošenko oli anVIIPURIN EDUSTALLA JA ESIKAUPUNKIALUEELLA KÄYTIIN KOVIA TAISTELUJA RAUHANTULOON SAAKKA.. helmikuuta II armeijakunta joutui vetäytymään taka-asemaan. Neuvostojoukkojen rynnistys ei kuitenkaan pysähtynyt läntisellä lohkolla väliasemaan, vaan 27. Mannerheim ja Heinrichs olivat sitä mieltä, että väliasemasta tuli pitää kiinni loppuun saakka. Suurhyökkäys alkoi aamulla 11. Puna-armeija aloitti suurhyökkäyksen valmistelun 1. Ristiriidat johtivat 19. Talvisota oli ensimmäisen maailmansodan jäinen versio, ja sotaa johtivat puolin ja toisin ensimmäisen maailmansodan kokeneet miehet. Ratkaisevaksi kiistaksi muodostui, taistelisivatko armeijakunnat Suomen kohtalosta väliasemassa vai taka-asemassa linjalla Viipuri – Tali – Noskuanselkä – Kuparsaari – Vuoksi. Puna-armeijan hyökkäyksen painopiste oli nimenomaan Viipurin suunnalla, joka oli Suomelle sekä strategisesti että henkisesti elintärkeä alue. Talvisodan hengessä kansakunta oli harvinaisen yhtenäinen, mutta samaa ei voi sanoa Kannaksen taistelujen johtamisesta. Päämajan, kenraaliluutnantti Östermanin ja armeijakuntien komentajien ajatukset eivät aina kulkeneet samaa rataa, ja vihollisen läpimurron jälkeen komentoportaiden suhteet tulehtuivat entisestään. helmikuuta 1940 Mannerheim antoi II armeijakunnalle vetäytymiskäskyn väliasemaan, joka kulki linjalla Sommee – Näykkijärvi – Muolaanjärvi – Äyräpäänjärvi – Vuoksi. Puna-armeijan kulutustaistelutaktiikka teki tehtävänsä, sillä varsinaisen suurhyökkäyksen alkaessa suomalaiset puolustajat olivat jo valmiiksi väsyneitä. divisioonaa. Seurauksena oli väistämättä puolustuslinjan murtuminen, kun suomalaiset kärsivät pulaa sekä miehistöstä että tykistön ammuksista. Se oli ensimmäisen maailmasodan mallin mukainen rumputulivalmistelu. Panssarivaunujen tukemat jalkaväen joukot iskivät suomalaisten asemiin tunnustelevilla hyökkäyksillä, joilla hankittiin samalla tietoa tulevan suurhyökkäyksen etumaastosta. helmikuuta siihen, että Österman jätti sairasloma-anomuksen, eli käytännössä hän erosi tehtävästään. Jäykkä puolustus murtuu Kovimman paineen sai kestääkseen 3. Viipuri Läpimurron jälkeen 15. Jalkaväenhyökkäykset olivat huomattavasti joulukuuta kevyempiä, ja ne tehtiin keskimäärin parin komppanian vahvuisilla osastoilla. Tykistö ampui puolustajien asemiin seuraavat kymmenen päivää. Helmikuun 12. Neuvostojoukot tekivät läpimurron Summassa Lähteen lohkolla, jossa puolustajat jäivät kirjaimellisesti panssarivaunujen vyöryn alle. Puna-armeija oli ottanut aikaisemmista tapahtumista opiksi, ja panssarivaunujen etenemistä suojattiin entistä tehokkaammin. Ja ensimmäistä maailmansotaa talvisota Kannaksella muistutti muutenkin, puolin ja toisin. helmikuuta . Helmikuun 19. III armeijakunta puolestaan oli puolustuksessa Mannerheim-linjalla rauhaan saakka. divisioona, jonka tehtävänä oli puolustaa ?Viipurin porttia?. jälleen rajulla tykistön rumputulella. päivänä perustettiin I armeijakunta, joka tuli vastaamaan keskisen Kannaksen puolustuksesta
Varsinkin helmikuussa II armeijakunnan lohkon läntinen sivusta nousi korostettuun asemaan, mikä nieli ennestäänkin vähäisiä resursseja. Puna-armeijan hyökkäyksen selkeät painopistealueet olivat Kannaksen sivustoilla, joten keskimmäisenä ollut ja vähimmän paineen alaiseksi joutunut I armeijakunta sai luovuttaa koko ajan miehistöä ja materiaalia sekä II armeijakunnalle että III armeijakunnalle. Laatikaisen esikunta johti armeijakuntaa jatkuvien muutosten keskellä. tanut käskyn Viipurin valtaamisesta. päivänä puna-ar. Viipuri pysyi kuitenkin suomalaisten hallussa, ja sen menettäminen rauhanehtojen mukaan oli suomalaisille katkeraa. Sen sijaan viereisellä I armeijakunnan rintamalla neuvostoliittolaiset pääsivät taka-aseman tuntumaan vasta sodan viimeisinä päivinä. Viipurin edustalla ja esikaupunkialueella käytiin kovia taisteluja rauhantuloon saakka. Puna-armeija pyrki etenemään sivustoilta ja saartamaan kaupungin, jolloin koko läntisen Kannaksen puolustus olisi luhistunut. I armeijakunnan suurin uhka oli oikealla saumalla, jossa II armeijakunta joutui laskemaan viholliset Talin maastoon. n Evakkoja. Sodan loppuvaiheessa oli ainoastaan päivien kysymys, että taistelut olisivat muuttuneet kaupunkisodaksi. Puna-armeija iski ensimmäisen kerran Viipurin etumaastoon maaliskuun alussa. Kannas kestää Kannaksen keskellä kenraalimajuri Laatikaisen komentama I armeijakunta oli alusta saakka roolissa, joka oli sotayhtymän johdolle epäkiitollinen. Maaliskuun 9. 59 SUOMEN SOTILAan talviSOTA n Omaa tykistöä asemissa Monreposin maastossa Viipurissa
Viipurinlahden puolustus oli jätetty alun perin suorastaan heitteille. Itäisellä Kannaksella taka-asema oli heikko, sillä varustelutyöt olivat edelleen pahasti kesken. Vaikka Viipurinlahdelle oli vaaran kasvaessa koottu pitkin helmikuuta joukkoja ympäri Suomea, oli massiivinen hyökkäys jäisten kenttien läpi suuri yllätys. III armeijakunta puolustautui sodan loppuun asti Mannerheim-linjalla, vaikka I ja II armeijakunta vetäytyivät taka-asemaan. Suomalaiset kävivät Viipurinlahden rantamaastossa ja saaristossa katkeria taisteluja sodan loppuun saakka. Esimerkiksi Vuosalmen suunnasta vastuussa olleesta eversti Niilo Hersalon komentamasta 21. Neuvostosotilaat yrittivät edetä Talin ja Karisalmen välisen tien suunnassa, mutta sodan päättyessä I armeijakunnan lohkolla taka-asema oli paria läpimurtokohtaa lukuun ottamatta suomalaisten hallussa. Päämaja keskitti Viipurinlahdelle kaikki mahdolliset kenttäarmeijan reservit, sillä rintaman murtuminen olisi merkinnyt katastrofia. Suomalaisten puolustusta ei murrettu Viipurinlah. Vastahyökkäykset maksoivat kalliin hinnan kaatuneina, ja muutamista suomalaisten joukko-osastoista ei ollut taistelujen jälkeen jäljellä käytännössä muuta kuin nimi. Suomalaiset eivät antaneet sanan mukaisesti metriäkään ilmaiseksi, mutta rivit harvenivat päivä päivältä. Taipaleen lihamylly Kannaksen itäisellä lohkolla III armeijakunta kävi ratkaisevat taistelunsa Taipaleen maastossa, jossa rajuin läpimurtoyritys tapahtui 18.–20. Pataljoonien rintamavastuuta vaihdettiin tiheään, sillä Taipaleen lihamyllyssä miehet kuluivat nopeasti. Sodan lopussa tilanne oli kriittisin Vuosalmella, jossa puna-armeija onnistui siirtämään kymmeniä panssarivaunuja Vuoksen yli. helmikuuta. Suomalaisten lähes komppanian kokoisiksi harventuneet pataljoonat olivat niin kuluneita, että vastahyökkäykset jäivät jokseenkin lähtökuoppiinsa. 60 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA meijan joukkoja oli jo Repolan aukeilla, joilla käytiin kiivasta taistelua rauhaan saakka. Valmistelevat tykistökeskitykset ja ilmapommitukset jauhoivat suomalaisten asemia selustaaluetta myöten, minkä jälkeen kolme jalkaväkirykmenttiä yritti murskata puolustuksen koko lohkolla. Veriset taistelut alkoivat 2. Viipurinlahdella Suomen kohtalo oli veitsenterällä, ja uhraukset olivat sen mukaisia. Veitsen terällä Talvisodan historiassa vähemmän huomiota saaneet Viipurinlahden taistelut olivat puolustuksen kestämisen kannalta sodan loppuvaiheen tärkeimpiä tapahtumia. divisioonasta oli jäljellä enää tuhatkunta miestä. Suomalaisten puolustus kuitenkin kesti rajun ryöpytyksen, ja maaliskuun alkuun tultaessa vastustajan kiivain hyökkäysinto oli talttunut. maaliskuuta. Armottomissa taisteluissa suomalaisten puolustusasemat jauhautuivat tykistön tulessa sora-, kivija multakasoiksi, joiden hahmottaminen oli sekä puolustajille että hyökkääjille vaikeaa. Tukikohdat vaihtoivat omistajaa, mutta suomalaisten vastahyökkäykset heittivät valtaajat takaisin
Luja tahto Puna-armeijalla oli materiaalinen ja määrällinen ylivoima, mutta puntteja olivat tasoittamassa suomalaisten osaamisen lisäksi kovin tärkeät moraaliset tekijät. SUOMEN SOTILAan talviSOTA 61 dellakaan, mutta sodan päättyessä puna-armeijalla oli selkeästi aloite käsissään. Suojeluskuntataustaisten miesten rooli oli merkittävä niin Kannaksella kuin muillakin rintamilla. Neljäs maaliskuuta Suursaaresta liikkelle lähtenyt puna-armeija torjuttiin myös Suomenlahden pohjukan jäällä Kotkan, Haminan ja Virolahden edustan rannikkopatterien tulella, joka teki puhkotusta jäälakeudesta ja meren pohjasta lukemattomien – arviolta ainakin tuhannen – punasotilaiden jäisen haudan. Suomen puolustuksen kestäminen Karjalankannaksella viime hetkellä tulleeseen rauhaan asti oli lähes uskomaton saavutus, jossa rivimiesten ja nuoremman upseeriston, reserviupseerien ja -aliupseerien sekä alipäällystön korkea taistelumoraali oli avainasemassa. Leningradin sotilaspiirin käskyssä oli julistettu 30. Lisäksi pakkanen heikensi joukkoja, joista osa ei ollut tottunut arktiseen kylmyyteen. Ei siis ihme, että joukkojen moraalin suhteen suomalaiset olivat viholliseen nähden ylivoimaisia. Neuvostotykistö murskasi suomalaisten asemia ja selustayhteyksiä, minkä lisäksi vihollisella oli täydellinen ilmaherruus. Punakoneet saivat rauhassa pommittaa mieleisiään kohteita. Rintama oli pitänyt taisteluiden loppuun asti, mutta se ei olisi pitänyt enää kauaa. Loppu Kannaksella talvisodan lopputulos oli, että puna-armeija ei onnistunut saavuttamaan tavoittelemaansa läpimurtoa. Taistelujen viimeisinä päivinä suomalaisten tilanne oli monin paikoin kriittinen. Suomalaiset taistelivat kotiensa puolesta, kun taas vihollisen rivimiesten motivaatio ei kummunnut läheskään yhtä henkilökohtaisista lähteistä. Voimat olivat lopussa, ja lisää ei enää kotimaasta olisi irronnut. Heillä oli tahdon lisäksi myös taitoa ja omakohtaiset välineetkin. Miehet olivat erittäin väsyneitä, ja monin paikoin inhimillisen kestokyvyn raja oli jo ylitetty. n Venäläisiä vankeja Parikkalassa.. Sodan lopussa puna-armeijan ryhmitys oli niin tiheä, että jopa partiotoiminta kävi mahdottomaksi. marraskuuta 1939: ”Täyttäen Neuvostohallituksen ja suuren valtakuntamme pyhän tahdon käsken: Leningradin sotilaspiirin joukkojen ylittämään rajan, tuhoamaan suomalaiset joukot ja kerta kaikkiaan turvaamaan Neuvostoliiton luoteisrajojen ja Leninin kaupungin, proletariaarisen vallankumouksen kehdon turvallisuuden.” Suomalainen tykistö ja konekiväärien ristituli kaatoivat puna-armeijan jalkaväen rivejä raskaalla kädellä, ja neuvostohuollolla oli paikoin pahoja vaikeuksia. Kannaksen alue oli puna-armeijan joukkojen paljouden ansiosta hyvin ahdas taistelukenttä, joten suomalaisille muilla rintamilla ominaista mottitaktiikkaa ei voitu siellä hyödyntää
Asemasotaa, sissi-iskuja ja motteja. 62 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA LAATOKALTA LIEKSAAN n Luutnantti Leinonen Kollaanjoella 13.3.1940. n Puna-armeijan T-26 etenee Kollaanjoen itäpuolella
Suomalainen näkemys oli kuitenkin toisenlainen n TEKSTI: MIKA KULJU • KUVAT: SA-KUVA. 63 SUOMEN SOTILAan talviSOTA Everstiluutnantti Wilhelm ”Sota-Ville” Teittisen komentaman jalkaväkirykmentti 34:n kuuluisat puolustusasemat olivat Kollaanjoella, josta tuli yksi suomalaisten puolustustahdon symboleista. Suomalaiset olivat päivästä toiseen ankarassa tulessa, mutta kuin ihmeen kaupalla puolustus kesti. Maaliskuun alussa puna-armeijan suurhyökkäys pyrki murtamaan puolustusasemat, ja neuvostokäsityksen mukaan suomalaisjoukot olivat sodan loppuessa lähes saarroksissa. Kollaan lohkolla puna-armeija vyörytti uusia joukkoja rintamalle koko sodan ajan Loimolan rautatien suunnassa
Mannerheim näki nyt Heiskasen tilalle nimittämänsä kenraalimajuri Hägglundin toimivan ponnettomasti. vautuivat moteissa siilipuolustukseen, jonka murtaminen oli suomalaisten materiaalisilla voimavaroilla mahdollista lähinnä väsyttämällä. Onnistuneen hyökkäyksen päätteeksi vihollista ei kyetty lyömään, mutta se oli eristetty lukuisiin suurempiin ja pienempiin motteihin. Jalkaväkisotilas maksoi suksineen poliitikkojen ja sotilasjohdon rauhanajan virheinvestoinnit ja säästöt verellä ja hiellä. Vuoden viimeisenä päivänä Mannerheim antoi käskyn suuresta vastahyökkäyksestä, jonka päätavoitteena oli lyödä vihollinen sekä Lavajärvien ja Uomaan välisessä maastossa että Koirinojan, Kitilän ja Syskyjärven muodostamassa kolmiossa. divisioonan lohkolla näytöt olivat vähissä. Suomalaisista puolestaan kehittyi mottien tuhoamisen ammattilaisia, joista kuuluisin oli jääkäripataljoona 4:n komentaja, majuri ”Motti-Matti” Matti Aarnio. Tammikuun alussa luonnonvoimat olivat suomalaisten puolella, sillä lumimyrsky pyrytti tiet tukkoon. Tammikuussa IV armeijakunta sai vahvennuksina muiden muassa Suomussalmella taistelleen jalkaväkirykmentti 64:n, minkä lisäksi päämaja lähetti paikalle yhteysupseerikseen everstiluutnantti Valo Nihtilän varmistamaan käskyjen toteutusta. Suomalaisten eteneminen alkoi 6. Suomalaisilla oli etukäteen olettamus, että saarroksiin jääneet neuvostojoukot pyrkisivät murtautumaan takaisin idän suuntaan. Jatkossa seurasi raju pakkasjakso, joka nakersi havumajoissa ja maakuopissa majailleita 18. TAMMIKUUTA.... SUOMALAISTEN ETENEMINEN ALKOI 6. tammikuuta, ja neljä päivää myöhemmin kaikki idänsuuntaiset tieyhteydet kolmiosta Koirinoja – Kitilä – Syskyjärvi oli katkaistu. Kranaatinheittimet ja tykistö olisivat siivonneet motit nopeasti, mutta kalustoa ja ampumatarvikkeita ei ollut kuin nimeksi. Loimola 31.12.1939. Käytännössä Nihtilä otti komennon ja johti seuranneita menestyksekkäitä sotatoimia tällä suunnalla ratkaisutaisteluiden ajan. n I/JR69:n sotilaita Kollaanjoella 13.3.1940. divisioonan ja 168. Kuuluisimpia näistä olivat Kitilän suurmotti (168. Neuvostohuolto ontui, ja talvi turrutti joukkojen mielialoja. Vihollissotilaat kuitenkin kain Eversti Tiainen ja everstiluutnantti Teittinen tarkastavat vallattuja aseita rykmentin esikunnassa. divisioona) ja itäisen Lemetin kenraalimotti. divisioonan neuvostosotilaita. 64 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA V uodenvaihteeseen mennessä suomalaiset olivat saavuttaneet pitkin itärajaa arvokkaita voittoja, mutta 13
65 SUOMEN SOTILAan talviSOTA n Kollaa kesti ja Laatokan rannassa puna-armeijan divisioonat suljettiin motteihin. Talvisodan alun ratkaisutaisteluista voit lukea lisää tänä vuonna sata vuotta täyttäneestä Suomen Sotilas -lehdestä. Tolvajärven merkitys joukkojen taistelumoraalille oli mittaamaton. Tilaa Suomen Sotilas www.suomensotilas.fi.. Mutta kauanko se olisi vielä kestänyt. Kartan yläreunassa näet Tolvajärven ja Ägläjärven, jossa suomalaiset saavuttivat talvisodan ensimmäiset voitot. Varmaa on ainakin se, että jos Kollaa ja Laatokan ranta eivät olisi kestäneet, olisi Karjalankannaksenkin puolustus saattanut olla pian uhattuna
Laatokan pohjoispuolella neuvostojoukot saavuttivat mainittavampaa menestystä vasta maaliskuun alussa, jolloin hyökkääjän haltuun joutui kolme Laatokan saarta. Suomalaiset pysäyttivät puna-armeijan hyökkäyksen myös Laatokan pohjoispuolen taisteluissa. Puna-armeijan 18. 66 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA Mottisotaa Harvinaisen ankeista olosuhteista huolimatta saarroksiin jääneet neuvostosotilaat puolustivat asemiaan tahdonvoimalla, vaikka puna-armeijan psyykkinen tila oli koko ajan murtumisen rajoilla. Sodan jälkeen mottialueilta löytyi ainakin 5 000 kaatunutta vihollissotilasta. Sodan lopussa aloite oli puna-armeijalla, mutta nopea suomalaisten puolustuksen murtaminen olisi ollut mahdoton n Aarne Juutilaisen miehiä etulinjoilla Kollaanjoella 17.12.1939.. divisioonan motituksen jälkeen taistelujen käsikirjoitus koostui tuhoamisja murtautumisyrityksistä. Neuvostopropaganda oli tehnyt tehtävänsä, joten puna-armeijalaiset kuolivat mieluummin taistellen kuin raakalaisiksi mainostettujen suomalaisten vankeina. Menestyksen ansiosta 168. divisioonan ja 168. divisioonan huoltotie varmistui, mikä heikensi suomalaisten asemaa
Mantsin patteri ampui talvisodassa yli 1 500 laukausta. maaliskuuta luvan vetäytyä Mantsista, mutta Laatokan meripuolustuksen komentaja, eversti Eino Iisakki Järvinen viivytti valmisteluja vihollisen hyökkäyksistä huolimatta. Mantsin patteri kesti Kannaksen ja Laatokan pohjoispuolen rintamien välissä olevasta saaristoalueesta vastasi Merivoimien kaaderijoukkona Laatokan meripuolustus, joka oli perustettu rannikkotykistörykmentti 3:n pohjalta. Taistelujen edetessä Mantsin linnakkeesta tuli piikki puna-armeijan lihassa. Yhdeksällä linnakkeella oli käytössään 152 mm:n Canet-rannikkotykit. Lyhyen alkumenestyksen jälkeen puna-armeijan eteneminen tyrehtyi, ja 20. Linnakkeiden ketju kulki Salmin edustan Mantsinsaarelta Ristisaaren kautta Valamoon ja Laatokan pohjoisten selkäsaarien kautta Karjalankannaksen itärannalle Käkisalmen pohjoispuolella sekä rannikkoa pitkin Suvannon tasalle. n Oikealla: Everstiluutnantti Nihtilä tarkastuksella. SUOMALAISISTA KEHITTYI MOTTIEN TUHOAMISEN AMMATTILAISIA.. Lisäksi Mantsin linnakkeen toiminta sitoi vihollisen joukkoja. Päämaja antoi 6. Mantsin tykit tuottivat tuhoja hyökkääjille jo ennen varsinaista rintamaa. Sodan loppuvaiheelle olikin ominaista partiotoiminta puna-armeijan selustassa, jossa suomalaiset kävivät jopa 20 kilometrin syvyydessä. Suomalaisten puolustus olisi tällä suunnalla hyvinkin kestänyt kelirikon tuloon asti, joka olisi käytännössä tuonut hengähdystauon liikuntasotaan tällä suunnalla. Lähtiessään suomalaiset räjäyttivät putket. 10.1.1940. joulukuuta suomalaisten Savijärvellä saavuttaman voiton jälkeen puna-armeija joutui vetäytymään takaisin rajan pintaan jo vuodenvaihteessa. Lisäksi Laatokan meripuolustuksella oli yhdellä vastaavalla tykillä varustettu rautatiepatteri liikkuvana yksikkönä sekä pieni laivasto-osasto, jonka aluksista 300-tonninen kelirikkoalus Aallokas pystyi murtamaan jäätä. Alla: Rykmentin motti, Lemetti 1.2.1940. Puna-armeija ei saavuttanut mitään päätavoitteistaan. SUOMEN SOTILAan talviSOTA 67 tehtävä. Mantsi pysyi suomalaisten hallussa sodan loppuun saakka. Syskyjärvi. Sissitoiminta teki Lieksankin suunnalla tehtävänsä. Jalkaväkenä olivat Joensuussa perustettu erillinen pataljoona 23 ja Sortavalassa perustettu erillinen polkupyöräkomppania 4. Lieksa Lieksan suunnalla Suomea puolusti eversti Erkki Raappanan komentama Pohjois-Karjalan ryhmä, johon kuuluivat erillinen pataljoona 12, erillinen pataljoona 13, kenttätykkipatteri ja täydennyspataljoona
68 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA Talvisodan ratkaisijat tulivat suojeluskunnista n Suojeluskuntalaisia talvisessa harjoituksessa 1930-luvun lopulla. H A KK A PE LI IT TA /S O TA M U SE O n TEKSTI: MIKA KULJU ”KANSA ASEISSA,
Muka fasistisena lakkautetun järjestön, joka viime töinään näytteli merkittävää osaa vielä saksalaisten häätämisessä Lapista ja syksyllä 75 vuotta sitten aloitetussa asekätkennässä. Se, että edes osa itsenäisyydestä oli säilynyt, oli pitkälti juuri syksyllä 1944 lakkautetun suojeluskuntajärjestön ansiota. Valkoinen kuolema oli suojeluskuntien kasvatustyön tulos. Mutta viisi vuotta aikaisemmin, suojeluskunnat pelasti Suomen. KANSA SUKSILLA”. Osa vallasta oli nyt Moskovassa, mutta ei kaikki. 69 SUOMEN SOTILAan talviSOTA 75 vuotta sitten Suomi pääsi viimein ulos sodasta, johon pieni kansa ei alun perin ollut halunnut. Takana oli viisi sodan vuotta, ja edessä olivat vaikeat vaaran vuodet Neuvostoliiton varjossa. Neuvostoliiton painostuksesta Suomessa jouduttiin tekemään useita kansan tahdon vastaisia päätöksiä
H A KK A PE LI IT TA /S O TA M U SE O PE KK A N IE M IN EN n Pikakiväärimies apulaisineen suojeluskunnan harjoituksessa 1930-luvun lopulla.Tosissaan on taas painettu, kun ryhmäaseen liekinsammutinkin on täynnä lunta. Suojeluskunnissa opittiin ottamaan kehnosta Lahti-Saloranta-pikakivääristäkin kaikki irti ja huoltamaan sitä niin, että se toimi talvioloissakin. Moni maksoi siitä myös korkeimman hinnan. Huomaa taustalla ilmeisesti kuvaajaa varten tiukassa ryhmityksessä poseeraavien kiväärimiesten lakkien harjoituspuoluetunukset.. Suojeluskunnat koulutti ja jatkokoulutti sodan ajan armeijalle tuhansia reserviupseereita, joiden rooli varsinkin talvisodassa oli korvaamaton. 70 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA S uojeluskuntajärjestö oli vuoden 1918 vapaussoturien perintöä kantanut puolustuslaitoksen alaisuudessa toiminut, ja vuodesta 1927 parlamentaarisesti valvottu aseellinen vapaaehtoisuuteen perustunut maanpuolustusorganisaatio, joka herätti – ja herättää yhä – ristiriitaisia tunteita. Järjestöstä ja sen historiasta luullaan enemmän kuin tiedetään. Reserviupseeriston tappiot olivat henkilöstöryhmistä suhteellisesti korkeimmat. He kantoivat suuremman taakan kuin heille oli ajateltu sälytettävän. Pelkistetysti järjestön ideologinen vihollinen oli kommunismi ja tavoite sekä tehtävä oli valmistautuminen sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Toiset kokivat sen maanpuolustuksen henkisenä selkärankana, toiset taas sisällissodan kahtiajaon valkoisena symbolina. Suojeluskunnilla oli siinä merkittävä rooli. Kapina haluttiin unohtaa, ja kansa oli hitsautumassa yhteen. Molemmissa aikalaiskokemuksissa oli perää, sisällissodassa Suomen juuri saavutettua itsenäisyyttä ja laillista järjestysvaltaa suojelleesta valkoisesta vapaaehtoisarmeijasta alkunsa saaneesta yhteenliittymästä tuli Suomen maanpuolustuksen henkinen selkäranka, johon syksyllä 80 vuotta sitten kuului moni vuonna 1918 kapinaan nousseen vasemmiston kannattaja. Usein ristiriitaisten tunteiden takana on tietämättömyys. n Suojeluskuntaupseeri toisintokuvassa
Tappamista olisi riittänyt, sillä järjestössä oli ennen talvisotaa noin 120 000 jäsentä. Suojeluskuntien tehokas organisaatio kattoi lähes jokaisen paikkakunnan pienintä Lapin syrjäkylää myöten. Se perustui aluejärjestelmään, joka otettiin käyttöön vuosina 1932?1934. Joukko-osastot koottiin paikkakunnittain, mikä takasi sen, että miehet tunsivat toisensa entuudestaan. Stalin ei saanut suojeluskuntalaisia joukkohautoihin, mutta onnistui kylläkin lopettamaan järjestön toiminnan marraskuussa 1944 rauhanehtojen mukana ”fasistisena” järjestönä. Aluejärjestelmässä suojeluskuntajärjestön tehtävänä oli käytännössä vastata liikekannallepanon käytännön järjestelyistä eli perustamisesta ja tietysti reserviläisten kouluttamisesta kenttäarmeijan tehtäviin. Korostuneen yhteishengen kääntöpuolena olivat suuret menetykset pitäjissä, joiden miehet joutuivat kovimpiin taisteluihin tai olivat vaarallisimmissa aselajeissa. Puolustuslaitos muodostui sotaväestä ja suojeluskunnista. SUOMEN SOTILAan talviSOTA 71 Neuvostoliitossa ymmärrettiin suojeluskuntien arvo. Toisin kävi, pitkälti kiitos maanpuolustustahtoisten, hyvin varustettujen, kovakuntoisten, hiihtoja suunnistustaitoisten ja hyvin ampuvien suojeluskuntalaisten. Smolenskin lähelle metsään oli varattu alue, jossa suomalaiset suojeluskuntalaiset, upseerit ja poliisin päällystö oli tarkoitus ampua. Loput kenttäarmeijasta kutsuttiin mukaan. Aluejärjestelmässä paikalliset suojeluskunnat erikoistuivat tiettyyn aselajiin, millä oli merkittävä vaikutus Suomen armeijan henkeen ja sitä kautta talvisodan ihmeeseen. Suomen kenttäarmeijan kovan selkärangan. lokakuuta 1939 Ylimääräisiin harjoituksiin (YH), joka oli liikekannallepanon ensimmäinen vaihe. Tärkeässä roolissa olivat suojeluskunnat, sillä vuoden 1927 laki ja 1928 asetus oli liittänyt järjestön entistäkin kiinteämmin osaksi Puolustusvoimia. Aluejärjestelmä nojasi suojeluskuntiin Talvisodassa Suomen liikekannallepano oli erittäin tehokas. Stalinin mielestä suojeluskuntalaiset tuli tappaa viimeiseen mieheen. Kenttäarmeijan selkäranka Osa Suomen kenttäarmeijasta kutsuttiin 7. Kenttäarmeijan perustamisesta vastasivat sotilasläänit ja sotilaspiirit
Lähes vastaavaan laatuun sotaväki pääsi vasta mallissa 39. Rinnalla kulkee suojeluskuntakivääri m/28-30, joka oli talvisodassa koko puolustuslaitoksen paras kiväärimalli . Selässä miehellä on saksalaismallinen suojeluskuntatornisteri, jota ei enää talvisodan aikaisista kuvista näe, tilalle oli tullut reppu. Puissa ei ole lunta, ja siksi miehillä on lumipuvun housut mutta ylävartaloa naamio ruskean vihreä suojeluskuntatakki.. 72 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA n Maaliskuussa 1939 pidettiin suuri kertausharjoitus, jossa olosuhteet olivat samantapaiset kuin vajaata vuotta myöhemmin talvisodassa. Kuvassa suojeluskuntalainen kertausharjoituksissa suojeluskuntien laajasti käyttämässä asepuvussa m/27, johon kuului myös käytännöllinen kenttälakki, jota vastaavan sotalaitos otti käyttöön vasta seuraavan vuosikymmenen puolivälissä. Huomio kannattaa myös kiinnittää oikeaan maastouttavaan pukeutumiseen
Tästä huolimatta monesti sodanjälkeisten vuosikymmenten romaanikirjallisuudessa keskityttiin – usein mustamaalaten – suojeluskuntalaisten isänmaalliseen innostukseen ja unohdettiin järjestön käytännön merkitys reservin kouluttajana. Erityisen suuri merkitys oli sillä, että suojeluskunnat oli täydennyskouluttanut valtavan määrän reserviupseereita ja -aliupseereita niin hyvin, että osalla oli käytännössä ammattisotilaan osaaminen omassa tehtäväsSO TA M U SE O n Suojeluskuntien merkitys talvisodan armeijan taidoille on tiedostettu jo aikoja sitten, mutta myös varusteiden ja asepukujen osalta järjestön olemassaolo oli erittäin olennainen. Suojeluskunnat myös varusti osan kenttäarmeijaa. Suojeluskuntien merkitys talvisodassa oli tärkeä jo ennen varsinaisten taistelutapahtumien alkua. Kuvassa pikakivääriryhmä kilpailussa 1930-luvulla suojeluskunta-aliupseeri Grönholmin johdolla. Suojeluskuntalaisella oli useimmiten oma kivääri tai muu henkilökohtainen ase ja enemmän tai vähemmän täydellinen ja ajanmukainen kenttävarustus, ja ne oli hankittu ja ylläpidetty osin tai kokonaan yksityisin varoin. Unohdettukaan historia ei kuitenkaan muuta totuutta menneisyydestä. Omaa otsikkoa järjestö, joka muodosti puolet puolustuslaitoksesta vuoteen 1944 asti, ei saa edes tuoreessa Suomen Puolustusvoimat 100 vuotta -teoksessa. Talvisodassa suojeluskuntalaiset tiesivät, mitä olivat tekemässä, kun monet muut joutuivat kertaamaan sotataitojaan tositilanteissa. Sodat ratkaistaan ennen sotaa. Talvisodan aikana suojeluskuntajärjestön yliesikunta muodosti Kotijoukkojen esikunnaan rungon, jonka alaisuudessa suojeluskunnat ja suojeluskuntapiirit – joiden miehistä asekuntoisimmat olivat tietysti rintamalla – vastasivat vanhempien miesten ja poikasten voimin moninaisista kotirintaman tehtävistä aina täydennyskoulutuksesta ja selustan suojaustehtävistä sankarihautajaisiin. Tämä joukko levisi kaikkialle kenttäarmeijaan nostaen sen henkeä ja osaamistasoa. Järjestö huolehti kesällä 80 vuotta sitten Karjalankannaksen linnoitustöistä, jotka koettiin suojeluskuntien parissa välttämättömänä varotoimena. Sotaväen materiaalipulan tuntien tämän merkitystä ei tule unohtaa. H A KK A PE LI IT TA /S O TA M U SE O. Ylimääräisiin harjoituksiin osallistui lähes 300 000 miestä, mikä oli melkoinen voimannäyttö Suomen ja samalla suojeluskuntajärjestön mobilisaatiokyvystä. 73 SUOMEN SOTILAan talviSOTA neljä päivää myöhemmin, jolloin alkoivat keskityskuljetukset. Sen lisäksi, että suojeluskuntalaiset olivat liikekannallepanossa valmiiksi varusteissa luovuttivat suojeluskunnat varastoistaan kenttäarmeijalle merkittävästi niin asepukuja kuin varusteitakin. He olivat eräänlainen kaaderi, johon kuului niin hyvin koulutettuja rivimiehiä kuin päällystöäkin. PUOLUSTUSLAITOS MUODOSTUI SOTAVÄESTÄ JA SUOJELUSKUNNISTA. Varsinaisissa taisteluissa suojeluskuntalaisten voidaan sanoa edustaneen reserviläisistä kootun kenttäarmeijan eliittiä. Uusimmassakin virallisessa historiassa suojeluskunnat usein unohdetaan systemaattisesti tai siihen enintään viitataan tekstin sisällä. Toki siihen viitataan tekstissä
Suojeluskuntaurheilun tärkein kehittäjä oli Lauri ”Tahko” Pihkala, joka toimi järjestön urheiluosaston johdossa vuodet 1931– 1944. Moni ei jäänyt kertomaan kokemuksistaan. Urheilusta tuli nimittäin suojeluskuntien vetonaula, jonka ansiosta jäseniksi liittyivät monet sellaisetkin, jotka eivät olleet kiinnostuneet sotilaskoulutuksesta tai valkoisesta aatemaailmasta. ”Jokainen suojeluskuntalainen on suojeluskuntaurheilija” Sotilaskoulutus oli kuitenkin vain yksi osa suojeluskuntien vaikutuksesta maailmansotien välisen aikakauden yhteiskuntaan. Suomalaisten taito liikkua vaikeissa talviolosuhteissa tiettömässä korvessa korvasi huomattavasti puutteellista aseistusta. Pesäpallon keksimisen lisäksi Pihkala kehitti myös maastohiihtoa ja ampumahiihtoa, joiden harrastamisella oli merkityksensä talvisodan ihmeessä. 74 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA sään. Toimintaedellytystensä ansiosta suojeluskuntajärjestöstä kasvoi maailmansotien välisellä kaudella suomalaisen urheiluelämän ?kolmas valtiomahti. Harva niiden käyttäjistä tietää rakennusten historiaa. TALVESSA MAAMME TAKEET, SUKSISSA SUOMEN TURVA.. Kaiken kaikn Suojeluskuntalaiset vetävät ahkiota kertausharjoituksessa maaliskuussa 1939. Suojeluskunnat rakensivat maaseudulle urheilukenttiä ja hyppyrimäkiä, ja niiden talot toimivat kisakeskuksina. Talvisodassa moni suojeluskuntaupseeri ja -aliupseeri löysi itsensä huomattavasti omaa koulutustaan vaativammista tehtävistä. Tämä näkyi seuranneissa sodissa. Kahdesta jälkimmäisestä ensin mainittu oli toki aatteellisesti lähellä suojeluskuntia. Suomen Voimisteluja Urheiluliiton ja Työväen Urheiluliiton rinnalle. Suomi oli 80 vuotta sitten maatalousvaltainen ja harvaan asuttu maa, jossa valtaenemmistö nuorisosta asui haja-asutusalueilla tai pienissä taajamissa. Suojeluskuntaurheilu oli alusta saakka lakisääteistä, mikä takasi monesti paikallisille suojeluskunnille paremmat toimintamahdollisuudet kuin varsinaisille urheiluseuroille. Lisäksi ei voi väheksyä suojeluskuntien merkitystä jäsentensä fyysisen kunnon ylläpitäjänä, sillä jokainen suojeluskuntalainen velvoitettiin harrastamaan liikuntaa. Harrastusmahdollisuuksia ja vapaa-aikaa oli rajallisesti. Suojeluskunnat ja sen sisarjärjestö Lotta-Svärd tarjosivat houkuttelevan vaihtoehdon. Jotkut näistä ovat edelleenkin käytössä
Venäläisten kärki joutui pysähtymään, jolloin suomalaiset iskivät metsän suojista sivustoilta. Pikamatkan lopussa oli vielä noin 400 metrin erikoistaival, joka tuli hiihtää sauvoitta. Hän alkoi 1930-luvun alussa suunnitella ”hitaasti kiiruhtamisen kilpailua”, jonka esikuvana oli legendaarinen Joutselän taistelu maaliskuussa 1555. Suojeluskunnissa Joutselän oppeja oli harjoiteltu vuodesta toiseen. Suomalaiset tulppasivat tien vähäisellä ratsujoukolla, jolla oli tukena rekilavetilla kulkevia kevyitä kanuunoita. Hiihdon välinekehittelyn tausta-ajatus oli rakentaa Suomelle tehokas korpiolosuhteisiin erikoistunut armeija, jonka yksi valttikortti sodassa olisi murtomaahiihtotaito. Kilpailun toinen osa oli noin viiden kilometrin pikataival, jonka aikana ammuttiin pystystä 150 metrin matkalta ja makuulta 300 metrin matkalta. Lopussa hiihdettiin siis ilman sauvoja sen vuoksi, että valmistauduttiin toimintaan taistelutilanteessa. Olipa tapahtumissa sitten kuinka paljon totta ja kuinka paljon tarua hyvänsä, Pihkala piti suoritusta esimerkillisenä sotilasoperaationa ja alkoi kehittää sen pohjalta ampumahiihtoa. Myös Lotta Svärd lakkautettiin syksyllä 1944.. Tavallisesti tämä verryttelytaival oli yhdeksän kilometriä, ja sen ajasta huomioitiin lopputuloksissa kilpailusta riippuen 10–20 prosenttia. n Suojeluskuntien sisarjärjestöllä Lotta Svärdillä oli valtava merkitys ensin rauhanaikana suojeluskuntien ja sitten sodan aikana koko kenttäarmeijan tukena. Joutselästä Raatteen tielle Lauri Pihkala oli kiinnostunut myös ampumahiihdon kehittämisestä yhä enemmän sotilaskoulutuksellisempaan suuntaan. Talvella 1922 Pihkala päätti hiihtoa käsittelevän artikkelisarjansa Suojeluskuntalaisen Lehdessä sanoihin: ”Talvessa maamme takeet, suksissa Suomen turva.” Noihin sanoihin kiteytyi suojeluskuntajärjestön motivaatio Suomen hiihtourheilun uudistamiseksi. Historian näkökulmasta Joutselän ja talvisodan Raatteen tien taistelujen yhtäläisyydet ovat hämmästyttäviä. Pihkalan mukaan erikoistaival vastasi sitä vaihetta taistelussa, ”kun on kyettävä nousemaan vastamaata ja ehättämään ennen vihollista maaston korkeimmalle, hallitsevalle paikalle, että myöskin iskuvoiman vuoksi, kun kohtauksen huippukohdaksi muodostuu käsikähmä aivan kuten Joutselän taistelun päivänä”. Legendaarisessa Kivennavan luona käydyssä taistelussa – jonka tarkasta kulusta tiedämme lopulta varsin vähän – suomalainen 560 miehen joukko löi Juho Maununpojan johdolla miesvahvuudeltaan täysin ylivoimaisen venäläisen vihollisen. Voidaan jopa sanoa, että historiallisessa perspektiivissä Raatteen tie oli Joutselän toisinto. Juho Maununpoika ei säikähtänyt vihollisen ylivoimaa, vaan luotti Suomen talveen ja joukkojensa hiihtotaitoon. Rosvojoukon ylimielinen johtaja kaatui ensimmäisten joukossa, mikä johti kaaokseen. Pikamatkan aika huomioitiin lopputuloksissa kokonaisuudessaan. Venäläisten paetessa kohti itärajaa nopeat hiihtojoukot kävivät taempana edenneen pääjoukon kimppuun, ja koko 12 000 miehen vahvuinen vihollinen lyötiin rajan taakse. Pihkalan järjestelmä, niin sanottu kaksivaiheinen ampumahiihto, oli käytössä vuodesta 1933 lähtien kaikissa suojeluskuntajärjestön ampumahiihtokilpailuissa sekä ilman ammuntasuorituksia lyhyemmällä matkalla lottien ja suojeluskuntapoikien kilpailuissa. Kilpailu sisälsi ensimmäisenä osanaan verryttelytaipaleen, joka vastasi taisteluryhmän siirtymistä kohti vihollista. Joutselässä suomalaiset ottivat vastaan maahan tunkeutuneen Venäjän tsaarin rosvojoukon. SUOMEN SOTILAan talviSOTA 75 kiaan suojeluskuntajärjestöllä oli tärkeä merkityksensä koko hiihtourheilun siirtymisessä tasamaalta maastoon maailmansotien välisellä kaudella. Toki kronikan miesmäärät ja monet yksityiskohdat ovat vain voittajien kertoman varassa, tutkittua tietoa tapahtumasta on vähän, eikä sitä enää koskaan voida saada. Elimistöä siis lämmiteltiin kiihkeämpää toimintaa varten. Venäläiset etenivät ahtaalla tiellä, joka oli pyryn jäljiltä paksussa lumessa
Murtomaalla hiihdettäessä voitelutaidon merkitys nousi huomattavasti tärkeämpään asemaan kuin tasamaalla kilpailtaessa. Holmenkollenin tappion opettamina Suomessa alettiin kehitellä lyhyempiä ja metsäoloihin paremmin soveltuvia suksia, parempia suksisiteitä ja lyhyempiä sauvoja. Suomalaiset huippuhiihtäjät kokivat helmikuussa 1920 karvaan tappion lähtiessään voittamaan aikansa arvostetuinta hiihtokilpailua, Holmenkollenin kisojen 50 kilometriä. 76 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA S yy suomalaisten epäonnistumiseen oli erittäin yksinkertainen: suomalaiset olivat tottuneet tasamaalla hiihtämään pitkillä suksilla ja kaksimetrisillä sauvoilla, jotka paljastuivat Holmenkollenin mäkisessä metsämaastossa täysin epäkäytännöllisiksi. Holmenkollenin epäonninen kisamatka muodostui käännekohdaksi suomalaisen kilpahiihdon välinekehittelyssä. Neljästä matkaan lähteneestä suomalaisesta vain kaksi pääsi maaliin saakka, ja hekin vain siksi, etteivät uskaltaneet keskeyttää eksymisen pelossa, sillä merkattua latua pitkin pääsi varmimmin takaisin maaliin ja majapaikalle.. Suomalaiset eivät olleet tottuneet mäkiseen maastoon, ja kilpailun lopputulos oli masentava. Holmenkollenin tappio sai suomalaiset kehittelemään myös parempia suksivoiteita ja voitelutaitojaan. Välineitä ja voittoja Uusien hiihtovälineiden pääkehittelijänä toimi aikansa huippuhiihtäjä Tapani Niku, joka oli myös suojeluskuntien urheilutoiminnassa aktiivisesti mukana. TAHKO PIHKALAN PITKÄ LATU n TEKSTI: MIKA KULJU Suomessa oli ennen 1920-lukua hiihdetty kilpaa lähinnä vain tasamaalla. kuntoisuusmerkki m/21. Lauri ”Tahko” Pihkalan ajatukset kulkivat samaa rataa Nikun kanssa, mutta Pihkalan suunnitelmissa oli Holmenkollenin valloittamisen ja suomalaisen hiihtourheilun kehittämisen lisäksi myös Suomen metsäisen itärajan puolustaminen. Pihkala saarnasi ahkerasti eri tilaisuuksissa murtomaahiihdon puolesta, ja suomalaisessa hiihdon kilpailutoiminnassa n Suojeluskunnan 1 lk
Hiihtourheilun kehitystyön tulokset alkoivat näkyä varsin nopeasti. divisioonan urheilukisoissa jatkosodan aikana. Prosenttikilpailujen järjestäminen oli jatkoa ajatusmaailmalle, joka nosti hiihdon tärkeimmäksi suojeluskuntalajiksi. SA -K U VA. SUOMEN SOTILAan talviSOTA 77 alkoikin Holmenkollenin opetusten seurauksena siirtyminen tasamaalta maastoon. Uuden murtomaalle tarkoitetun suksimallin omaksumista auttoi entisen suurhiihtäjän Seth Vesan Suojeluskuntalaisen Lehteen vuosien 1922?1923 vaihteessa kirjoittama artikkelisarja ”Joka mies suksensa seppä”. Välinekehittely johti myös siihen, että raskaat puusauvat saivat siirtyä kevyempien ruokosauvojen tieltä. Seuraavana vuonna Pihkalan aloitteesta perustettu Lahden hiihtoseura järjesti ensimmäiset Salpausselän kisat, joissa 50 kilometrin kilpailu hiihdettiin murtomaalla. Filosofian mukaiset suojeluskuntien prosenttihiihdot olivat yhtenä esikuvana myöhemmille massahiihdoille. Pihkalan urheilufilosofiassa oli keskeisenä ajatuksena usko siihen, että kestävyyssuorituksessa matka ei tapa vaan vauhti. Voittaja oli suojeluskunta, joka sai prosenttimääräisesti eniten jäseniään ladulle. Prosenttihiihtojen tavoitteena oli pelkän kilpailemisen sijaan saada mahdollisimman paljon hiihtäjiä mukaan. Parhaana vuotenaan 1937 prosenttihiihto keräsi laduille 67 000 suksijaa keräämään pisteitä suojeluskunnalleen. n Majuri Lauri ”Tahko” Pihkala heittämässä käsikranaattia 15. Anton Collin ja Tapani Niku, suojeluskuntalaisia molemmat, veivät talvella 1922 kaksoisvoiton Holmenkollenilla. Vesa antoi artikkelisarjassaan yksityiskohtaiset ohjeet piirustuksia myöten uuden suksimallin valmistamisesta. Tavoitteena oli koulia suomalaisista ”kansa aseissa, kansa suksilla”. TAVOITTEENA OLI KOULIA SUOMALAISISTA ”KANSA ASEISSA, KANSA SUKSILLA”
helmikuuta, minkä jälkeen hän jatkoi tappavaa työtään aina vammautumiseensa 6. Kaikkiaan hänen nimiinsä merkittiin yli 500 kaatunutta vihollista alle sadassa päivässä, osa tosin lähitaisteluissa konepistoolilla eikä tarkka-ampujana. 78 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA Tarkka-ampuja Simo ”Simuna” Häyhä oli talvisodan valkoinen kuolema, joka oli Suomen armeijan kenties tehokkain yksittäistaistelija. Häyhä teki tuhojaan Kollaanjoen rintamalla, jossa hän kaatoi helmikuun puoliväliin mennessä yli 200 vihollista kiväärillä ja saman verran konepistoolilla. Kiikaritähtäintä terävänäköinen taistelija ei koskaan tarvinnut. VALKOINEN KUOLEMA. maaliskuuta saakka. Hänet palkittiin saavutuksistaan Ruotsin armeijan lahjoittamalla kunniakiväärillä 17
Kollaa kesti Simo Häyhä loi maineensa Kollaan lohkolla, jossa puna-armeija vyörytti uusia joukkoja rintamalle koko sodan ajan Loimolan rautatien suunnassa. Häyhä oli tästä malliesimerkki. Suomalaiset olivat päivästä toiseen ankarassa tulessa, mutta kuin ihmeen kaupalla puolustus kesti. Talvisodan merkityksen lisäksi toinen tärkeä viitekehys Häyhän tarinassa on suojeluskuntajärjestö, joka vastasi vapaaehtoisesta maanpuolustustyöstä maailmansotien välisellä kaudella. Hänestä tuli yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista ilman minkäänlaista itsetehostusta. Voidaan sanoa, että valiosotilaana Häyhä oli suojeluskuntien koulutustyön kasvatti, mistä hän antoi kiitoksensa järjestölle moneen kertaan. Maaliskuun alussa puna-armeijan suurhyökkäys pyrki murtamaan puolustusasemat, ja vihollisen käsityksen mukaan suomalaisjoukot olivat sodan loppuessa lähes saarroksissa. Talvisota oli suomalaisten todellinen vapaussota, jossa kansakunnan itsenäisyys tehtiin Neuvostoliitolle konkreettisesti selväksi. Journalisti, urheiluvaikuttaja ja valistusupseeri, suojeluskuntamies Erkki Palolampi kirjoitti taisteluista klassikkoteoksen Kollaa kestää, joka on yli 200 000 kappaleen myynnillään toiseksi menestynein suomalainen sotakirja heti Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan jälkeen. Palolampi kertoi kuuluisaksi tulleesta taistelukentästä: ”Kollaanjoen taistelut alkoivat siis itsenäisyydenpäivänä, eikä silloin ollut vielä aavistustakaan siitä, että tästä pahaisesta purolinjasta, jota ei suinkaan pidetty Loimolan suunnan viivytyslinjoista läheskään vahvimpana ja edullisimpana, tulisi katkerien taistelujen ja raskaitten uhrien verinen, mutta kunniakas Kollaa, joka näkisi myös sodan päättymisen – runneltuna, mutta murtumattomana.” Palolammen bestseller oli yksi tärkeimmistä tekijöistä kehityksessä, joka loi Kollaan taistelijoiden ja samalla myös Simo Simo Häyhä ja Kollaan legendat n Simo Häyhä kuvattuna 1.2.1940. 79 SUOMEN SOTILAan talviSOTA S imo Häyhä (1905–2002) oli hyvin perinteinen suomalainen sankari, jonka asennemaailman jakoi koko talvisodan sukupolvi. Se loi monia kansainvälisesti tunnettuja käsitteitä, joista yksi oli Simo Häyhä. Suojeluskuntajärjestön merkitys talvisodan ihmeen taustalla on erittäin olennainen, joten sen merkitystä ei voi tässäkään tarinassa sivuuttaa. Suomalainen näkemys oli tosin toisenlainen. Itsensä kehuminen tai jalustalle nostaminen ei kuulunut heidän toimintamalleihinsa. Tämä on tahdottu viimeksi kuluneen kolmen neljännesvuosisadan aikana unohtaa. Ensinnäkin talvisota on pienen kansakunnan suuri sankaritarina, jolle hakee myyttisyydessään vertaistaan ainoastaan Suomen kansalliseepos Kalevala. Talvisota on kuitenkin totta, eikä tarua. Häyhän merkitystä suomalaisena sankarina on mahdotonta ymmärtää ilman kahta historiallista viitekehystä, joiden puitteissa hän loi legendan maineensa. n TEKSTI: MIKA KULJU • KUVAT: SA-KUVA. Häyhä harjoitti ampujan taitojaan Rautjärven suojeluskunnassa, joka lakkautettiin muun suojeluskuntajärjestön mukana Neuvostoliiton vaatimuksesta jatkosodan jälkeen marraskuussa 1944. Heille Suomen asia oli monesti omaa henkeä tärkeämpi, ja vastuu maan vapaudesta kannettiin tekojen kautta
Hän oli ”Sota-Ville”, jämerä ja tuittupäinen komentaja, joka aina piti oman mielensä ja teetti alaisillaan kovasti töitä olematta koskaan tyytyväinen. Hän valmistui kadettikoulun ensimmäiseltä kurssilta vuonna 1919 ja opiskeli palveluksessa ollessaan ratsuväkikoulussa Italiassa vuosina 1921–1922. Hän puheli alaistensa kanssa vähemmän tärkeistäkin asioista ja näytti jatkuvasti olevan hyvällä tuulella.” Häyhän pataljoonankomentaja Carl von Haartman oli puolestaan kansainvälinen persoona, joka osallistui vuoden 1918 sisällissotaan Hämeen rintamalla. Kaareva nenä ja voimakas leuka. Kaikki tiesivät, että Kollaan rintaman täytyi kestää. Von n Everstiluutnantti Teittinen työpöytänsä ääressä. Silmät syvällä, harmaat silmät tuuheiden kulmien alla ja pitkä tukka heilui huolettomasti otsalla. Tiedettiin, että Laatokan rantamilla ja Uomaalla, jonne majuri Valkama metsien halki oli joulukuun lopussa hyökännyt, käytiin ”mottisotaa”, joka toisi suuren voiton mutta jonka jatkuminen ja loppuun suorittaminen riippui siitä, pitikö Kollaa, Laatokan rintaman vasen sivusta. n 20.2.1940. Kasvot olivat sellaiset, kuin voi kuvitella olleen Juho Vesaisella ja hänen tovereillaan. Nyt ”SotaVille” tuntui ikään kuin lauhtuneen. Teittinen vastasi Kollaan puolustuksesta tammikuun alkupuolelle sairastumiseensa saakka, ja Palolampi kuvasi häntä seuraavasti: ”Eversti käveli villapaitasillaan esikunnassaan, Enso-Gutzeitin talossa. Eversti Svensson ojentaa Simo Häyhälle kunniakirjan ja kiväärin, jonka lahjoitti ruotsalainen liikemies Eugen Johansson.. Häyhän rykmentinkomentaja, kuulovammainen everstiluutnantti Wilhelm ”Sota-Ville” Teittinen oli yksi Kollaan taisteluiden kuuluisista hahmoista. divisioonaan kuuluneen jalkaväkirykmentti 34:n kuudennessa komppaniassa. Pohjoispuolella olivat Pajarin joukot Tolvajärven voitollaan raivanneet tiensä aina Aittojoelle saakka, ja senkin rintaman taistelut riippuivat Kollaasta. Palolampi kuvasi Kollaan kestämisen merkitystä tammikuussa 1940 seuraavasti: ”Mutta henki oli erinomainen, ja JR 34 oli kovat kokenut valiorykmentti. Kulmikas, hieman kumara ja jämerätekoinen mies. No, olihan kestetty joulukuussakin.” Sota-Ville, Hollywoodseikkailija ja Marokon kauhu Simo Häyhä taisteli 12. 80 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA Häyhän legendaarisen maineen. Myös näitten syitten takia täytyi kestää
Talvisodassa Juutilainen oli kuitenkin enemmän kuin mies paikallaan. Juutilainen yritti muukalaislegioonan vuosiensa jälkeen reserviupseerina Suomen armeijassa, mutta reipas alkoholinkäyttö katkoi urakehitystä. Hänen sotilasuransa jatkui Espanjan sisällissodassa vuosina 1936–1939 – luonnollisesti kansallismielisten eli sodan lopulta voittaneen Francon puolella, minkä jälkeen hänet määrättiin sodanaikaiseen jalkaväkirykmentti 34:ään pataljoonankomentajaksi. Valtameren takana von Haartman työskenteli muun muassa karjapaimenena ja Hollywoodissa elokuvanäyttelijänä. n Aarne Juutilainen, Marokon kauhu.. Jatkosodassa Juutilainen toimi komppanianpäällikkönä ja pataljoonankomentajana. Vaatimaton mies ei halunnut parrasvaloihin, mutta teot puhuivat puolestaan. Uskomattomin esimerkki löytyy Japanista, jossa Simo Häyhä -niminen teinityttö seikkailee Shiroi Majo (Valkoinen noita) -nimisessä mangasarjakuvassa. Kenties kuuluisimmassa tehtän Make Uosikkinen, suuri voimistelija. Vuosikymmenten varrella Simo Häyhän legendaarinen maine on säilynyt, vaikka hän ei itsestään meteliä pitänytkään. No, kenties aika lailla todellisuudesta etääntyneessä muodossa. SUOMEN SOTILAan talviSOTA 81 Haartman erosi vakinaisesta palveluksesta vuonna 1924 ja lähti Yhdysvaltoihin. Sodan jälkeen von Haartman muutti takaisin Espanjaan, jossa hän kuoli vuonna 1980. Kuuluisan lempinimen historia juonsi siitä, että Juutilainen oli palvellut vuosina 1930–1935 Ranskan muukalaislegioonassa. Mukana riehuu suomalaisten joukkojen komentaja, sarjakuvalehdessä teinitähden näköinen Aarne ”Marokon kauhu” Juutilainen. vässään alikersantti Häyhä pudotti puna-armeijan kollegansa, joka oli ehtinyt tappaa neljä suomalaista joukkueenjohtajaa. Palolampi valaisi kirjassaan eloisasti myös Juutilaisen monipuolista persoonaa. Häyhän yli 500 tuhotun rinnalla Kyle vaikutti jopa pikkutekijältä, kun ottaa vielä huomioon, että suomalaisen legendan talvisota kesti alle sata päivää. Elokuvan yhteydessä monessa kansainvälisessä artikkelissa nostettiin esille suomalainen ”Valkoinen kuolema”, johon Kylea verrattiin. Juutilainen oli kaikkiaan melkoinen veijari, joka oli saanut potkut kadettikoulusta sotilaalle sopimattomien elämäntapojen vuoksi. Elokuva kertoo tositarinan Yhdysvaltain sotahistorian tappavimmasta tarkka-ampujasta Chris Kylesta, jonka on vahvistettu ampuneen yli 160 vihollista Irakissa vuosina 2003– 2009. Joulukuussa Juutilainen johti haavoittuneena erään taistelun loppuvaiheet keinutuolista, ja muutenkin hänen tekemisensä herättivät huomiota. Monista Kollaan sankareista voi nostaa esille myös reservin luutnantti Martti ”Make” Uosikkisen, joka kaatui vain neljä päivää ennen talvisodan päättymistä. Muutenkin legenda on alkanut elää omaa elämäänsä, jollaista metsissä viihtynyt hiljainen ja pienikokoinen suomalainen ei olisi voinut kuvitellakaan. Kolme urheilutietoteosta kirjoittanut Uosikkinen ehti 30-vuotisen elämänsä aikana voittamaan kaksi voimistelun joukkuekilpailun olympiapronssia, minkä lisäksi hän oli suomalaisen alppihiihdon kuuluisimpia uranuurtajia. Kansainvälisesti Häyhä nousi esille jälleen kerran vuonna 2014, kun Clint Eastwoodin ohjaama elokuva American Sniper näki ensi-iltansa. Avotähtäinkiväärillä. Hänen kohtalokseen koitui liian monen tavoin alkoholi. Taistelukentillä hyvin selvinnyt mies ei selvinnyt rauhasta. Häyhä sai viimeksi suurta julkisuutta pari vuotta sitten, kun tiedotusvälineet kertoivat suuresta elokuvahankkeesta. Marokon kauhu Eräs koko talvisodan kuuluisimmista rintamasotilaista oli Häyhän komppanianpäällikkö, reserviluutnantti Aarne Juutilainen, joka tunnettiin paremmin lempinimellään ”Marokon kauhu”. Kuriositeettina mainittakoon, että kansainvälinen von Haartman toimi jatkosodan lopussa sotilasasiamiehenä Madridissa. Häyhän sotilasura päättyi seitsemän päivää ennen talvisodan loppua Ulismaisten korpimaastoissa. Kuolettavasti haavoittuneen sotaja urheilusankarin viimeiset sanat olivat: ”Muistakaa, että Kollaa kestää.” Legenda elää jo omaa elämäänsä Kansainvälisesti tarkasteltuna Simo Häyhä on tarkka-ampujana omassa kastissaan. Tätä kirjoitettaessa Google antaa hakusanoille ”Simo Häyhä” lähes 170 000 tulosta, joten miehen nimi ja Kollaanjoen sankareiden tarinat tulevat koko ajan tutuksi myös uusille sukupolville. Kollaanjoella hänen rohkea ja henkilökohtaiseen esimerkkiin pohjautuva johtamistapansa loi uskoa riveihin, joihin itänaapuri kohdisti ankarimman tykistöpaineensa. Tarkka-ampujien kaksintaistelussa Häyhä kaatoi vastustajansa noin 400 metrin päästä. Räjähtävä luoti silpoi mestariampujan leuan pahoin, mikä jätti jälkensä kasvoihin loppuiäksi. Juutilaisen elämä oli värikäs ja vaiheikas sotavuosien jälkeenkin. Häyhä selvisi talvisodasta samaan tapaan kuin koko Suomen kansa: vakavasta vammastaan huolimatta hengissä ja taistelutahtoaan menettämättä. Vaalea tyttö on tarkka-ampuja ja taistelee vuonna 1939 pahoja maahanhyökkääjiä vastaan. Monesta seikkailusta hengissä selvinnyt sotilas kertoi lehdistölle 70-vuotispäivänään, että Afrikan paahtavat aavikot eivät olleet mitään verrattuna Kollaanjoen päivästä toiseen jatkuneeseen kylmään helvettiin
82 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA SUOMUSSALMI Korpisodan legendaariset voitot
83 SUOMEN SOTILAan talviSOTA Sodan alkaessa suomalaisten ryhmitys oli pohjoisessa kauniisti sanottuna erittäin kevyt. Niillä oli käytettävissään joukkoja noin 16 000 miestä. n TEKSTI: MIKA KULJU • KUVAT: SA-KUVA. Suunnitelma oli itse asiassa jopa tuolloisilla teillä varsin realistinen vastassa olleiden suomalaisvoimien heikkous huomioiden. armeijan 47. armeijakuntaan ja erityisarmeijakuntaan, joiden tehtävänä oli hyökätä kohti Oulua. Hyökkäys pysähtyi Suomussalmelle. Lieksan eteläpuolelta Jäämerelle ulottuvasta lähes 800 kilometrin rajalinjasta vastasi PohjoisSuomen ryhmä, jonka alaisina olivat Pohjois-Karjalan ryhmä ja Lapin ryhmä. Pohjois-Suomessa puna-armeijan lähtötavoitteena oli esiintyä viimeistään kolmen viikon kuluttua Tornionjoella. n Kaatuneita venäläisiä haudataan Suomussalmen lossin luona. Kenttäjoukkohautaukseen käsketyt miehet näyttäisivät olevan sotapoliisiyksiköstä. Suomussalmen korkeudella operoineet puna-armeijan divisioonat kuuluivat 9
Puna-armeijan oletettua vahvempi panostus pohjoiseen selvisi päämajalle Suomussalmen tapahtumien myötä, minkä jälkeen taisteluihin suunnattiin vereksiä voimia. Suomussalmella 163. joulukuuta, jolloin puna-armeijan joukkoja liikkui jo Kiantajärven jäällä. Puna-armeijan huolto toimi täällä jouhevasti sekä Raatteen tien että Kuusamontien kautta, joten Suomen katkaiseminen sujui vielä suunnitelmien mukaan. Rykmentti oli alun perin suunniteltu käytettäväksi Karjalankannaksella. Vihollisen ylivoima oli musertava, ja aluksi eteneminen muistutti paraatimarssia. divisioonasta irrotettiin joulukuun neljäntenä päivänä Pohjois-Suomen ryhmän käyttöön prikaati Vuokko, jonka runkona oli jalkaväkirykmentti 25. marraskuuta 1939 puna-armeijan 163. Talvisodan ensimmäisenä päivänä 30. Eversti Hjalmar Siilasvuon komentamasta 9. Jalkaväkirykmentti 27 koottiin Kemissä, ja sen miehistö oli kotoisin Peräpohjolasta ja Lapista. Seuraavaksi vuorossa olisi ollut Tornio ja Ruotsin raja, jolloin Suomen maayhteydet länteen olisivat poikki. Reilun viikon kestäneiden viivytystaistelujen päätteeksi suomalaiset päätyivät polttamaan Suomussalmen kirkonkylän, jotta viholliselle ei jäisi majoitusja huoltotiloja. Joulukuun seitsemäntenä päivänä päämaja irrotti 9. divisioona. Prikaati Vuokko taisteli Kuhmon rintamalla. Vahvennukset lähtivät kohti Suomussalmea samana päivänä, kun kirkonkylä paloi.. Prikaatin komentajaksi määrättiin Siilasvuo. Lyö vihollinen! Talvisodan syttyessä Oulussa oli päämajan reservinä 9. Tämän jälkeen oli määrä edetä Puolangan kautta Ouluun. Kirkonkylä roihahti tuleen illalla 7. Mikä tärkeintä, puna-armeija olisi istunut tämän jälkeen Ruotsin malmivarannoille vievän radan päässä, jolla olisi ollut strateginen merkitys ja vaikutus historian kulkuun. divisioonan tehtävänä oli valloittaa nopeaan tahtiin kirkonkylän, Ämmänsaaren ja Hulkonniemen muodostama logistisesti tärkeä keskus. 84 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA P una-armeijan päähyökkäys suuntautui pohjoisessa Kuhmoon. Suomussalmelle kohdistui aluksi vain avustava hyökkäys. divisioonasta Pohjois-Suomen ryhmän käyttöön prikaatin, johon kuuluivat jalkaväkirykmentti 27 ja osia divisioonan aselajijoukoista. divisioona hyökkäsi Suomussalmen korkeudella kahta reittiä, jotka olivat päävoiman osalta Juntusranta ja toissijaisesti Raatteen tie
joulukuuta Raatteen tien Kuomanjoella, jolloin neuvostojoukkojen suunnittelema päähuoltoreitti oli poikki. Kyseessä oli puna-armeijan valiodivisioona, joka edusti sekä aseistukseltaan, kalustoltaan että koulutukseltaan Neuvostoliiton huippua. Vaunupulan vuoksi lähtö myöhästyi, ja miehistöä kuljettavat junat pääsivät matkaan vasta joulukuun seitsemännen päivän iltana. Kuomanjoen tulpan jälkeen puna-armeijan 163. Koulutuksesta ja modernista kalustosta ei ollut hyötyä Kainuun hyisessä korvessa. Suomalaiset häiritsivät kuljetuksia myös Kuusamontien suunnassa, joten neuvostoliittolaiset alkoivat tehostaa Kiantajärven jääreitin käyttöä huoltotienä. n Puna-armeija käskyllä. Ukrainalaisten kohtaloksi muodostui pääasiassa kolme seikkaa: päällystön ja miehistön kon Sotasaalista Kiantajärven pohjoispuolella 29.12.1939. Jalkaväkirykmentti 27 lähti kohti Suomussalmea kiireellä, sillä tilanne oli kriittinen. Suomussalmen tilannetta ratkaisemaan komennettiin ukrainalainen 44. Puna-armeijalle tuli nopeasti selväksi, että paraatimarssi Ouluun uhkasi tyssätä. divisioonan avuksi. Siilasvuo oli Kajaanissa Pohjois-Suomen ryhmän esikunnassa kello 21:n aikaan. SUOMEN SOTILAan talviSOTA 85 Suomussalmen suunta oli Siilasvuolle yllätys, sillä hän oletti komentavansa joukkojaan Sallassa. …kyllä se siihen tyssää… Suomussalmella suomalaiset ottivat aloitteen ensimmäisen kerran käsiinsä 11. Alla vasemmalla hyökkääjän pahin vastustaja, suojeluskuntalainen kivääreineen.. Osasto Kontula katkaisi 11. divisioona juuttui Kuomanjoen puolustuksen eteen eikä päässyt koskaan kirkonkylälle 163. divisioona joutui luopumaan tavoitteestaan edetä Puolangalle. Hän sai Pohjois-Suomen ryhmän komentajalta, kenraalimajuri W. joulukuuta. Tulevan kehityksen kannalta olennaista oli osasto Kontulan toiminta Raatteen tien suunnassa. divisioona, jonka oli alun perin määrä taistella Kuhmon suunnalla. Tuompolta yksiselitteisen suullisen käskyn vihollisen lyömisestä Suomussalmella. E. divisioonan kärki saapui Suomeen Raatteen tietä pitkin ja saavutti Kuomanjoen suomalaisasemat 15. joulukuuta, jolloin alkoi kirkonkylän takaisinvaltaus. Puolassa sotineen 44. Puna-armeijan joukot olivat keskimäärin osaamiseltaan kehnoja, mutta oli maassa sotaa kokeneitakin joukkoja. Kirkonkylällä käytiin kuitenkin edelleen rajuja taisteluja, jotka saivat asemasodan luonteen. Joulukuun puolivälissä päämajaan ilmoitettiin ennenaikaisesti kirkonkylän valtauksesta. Motorisoitu 44
Voitto! Siilasvuon esikunta sai todennäköisesti 27. divisioonaa ei pystytty kokonaan tuhoamaan. joulukuuta, jolloin Siilasvuo yritti siirtää Kuomanjoen tulpan Mattilaan (Pyöreäisen, Teerisen, Kokkojärven ja Yrjänän väliset kannakset), joka olisi ollut maastollisesti parempi puolustusasema. divisioona. joulukuuta uusi 9. Suomalaisia kaatui Suomussalmen joulukuun taisteluissa noin 350, ja haavoittuneita oli noin 600. divisioonan hyökkäyksen viivytyksessä. Punasotilaiden jäännöksiä ja sotaromua löytyy Suomussalmen ja Raatteen salomailta yhä.. Hyökkäyksen tavoite jäi saavuttamatta, sillä 44. Suomalaisen sodanaikaisen arvion mukaan puna-armeijan 163. Rajun pakkasen sävyttämissä taisteluissa ryhmä Susi murskasi vihollisen täysin. Jo joulupäivänä ryhmä Susi aloitti ratkaisuhyökkäyksensä Kuusamontielle motitettua vihollista vastaan. Puna-armeija jätti taakseen huomattavan sotasaaliin. Vihollisen divisioonat tuli pitää eristettynä toisistaan, jotta ne voitiin tuhota yksitellen. Suomalaisjoukot olivat vahvistuneet kolmessa viikossa lähes kymmenkertaisiksi. Mattilan linjaa oli linnoitettu jo YH:n aikana ja 163. Hyökkäyksen tavoitteena oli katkaista tie Haukilassa ja valloittaa Mattilan linja. Siilasvuolla oli Hulkonniemen ja kirkonkylän ratkaisutaistelussa käytössään muun muassa kymmenen pataljoonaa, muutama erillinen komppania, kevyt osasto sekä tiedusteluosastoja. divisioona menetti kaatuneina noin 6 000 miestä. divisioonan täydellisen lyömisen. 86 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA ...RYHMÄ SUSI MURSKASI VIHOLLISEN TÄYSIN. Siilasvuon uuden 9. Kaksi päivää myöhemmin suomalaiset aloittivat ratkaisuhyökkäyksensä kirkonkylällä ja Hulkonniemessä, jotka vallattiin takaisin. Suomussalmella eversti Siilasvuon komennossa olleista joukoista muodostettiin 22. kemattomuus talviolosuhteista, huono huolto sekä hiihtotaidon ja kunnollisten välineidenkin puute. Monissa tapauksissa puna-armeijan joukot menettivät johtonsa ja ajautuivat paniikkiin. Pohjoisempana taistelleista everstiluutnantti Paavo Susitaipaleen joukoista muodostettiin ryhmä Susi, jonka päätehtävänä oli vallata Palovaaran alue ja edetä Juntusrantaan. divisioona oli vahvistunut joulukuun puolivälin jälkeen huomattavasti. Seurauksena oli pako Kiantajärven huoltoreitille ja sitä kautta kohti Juntusrantaa. Lisäksi kadonneita oli noin 70. Voimaa keskitetään Raatteen tien suunnassa suomalaiset ottivat ensimmäisen kerran aloitteen 23. Vahventuneet suomalaiset asettivat tavoitteekseen 163. Suomalaiset saavuttivat suuren voiton, vaikka 163. divisioona piti lyödä ennen kuin se saisi apua. divisioonan ja ryhmä Suden yhteenlaskettu vahvuus oli 17 000– 18 000 miestä eli suunnilleen saman verran kuin yhdessä normaalikokoisessa puna-armeijan jalkaväkidivisioonassa. joulukuuta 1939 varmuuden siitä, että Raatteen tien suunnasta kirkonkylää lähestyi kokonainen divisioona, joten 163
Sen piti olla paraatimarssi, joka olisi katkaissut Suomen. Tien varrella olikin suomalaisia sotatyömiehiä, sitä työväestöä, joka oli jättänyt taakseen vuoden 1918 katkerat muistot ja puolusti nyt ase kädessä yhteiseksi koettua isänmaata rintarinnan suojeluskuntalaisen aseveljensä kanssa palellen, kärsien ja kaatuen. Sen varrella piti olla iloitseva suomalainen työväki tervehtimässä vapauttavaa punaarmeijaa. Suomen sotilaat tekivät Raatteen tiestä tien, joka ei vienyt mihinkään. n TEKSTI: MIKA KULJU • KUVAT: SA-KUVA. 87 SUOMEN SOTILAan talviSOTA TIE RAATTEESEEN Verinen ja jäinen Se oli vain vaivainen maantie. Tien, josta tuli tuhansien neuvostosotilaiden hyinen matkan pää
Pääpiirteissään Siilasvuon esikunnan suunnitelma oli yksinkertaisen nerokas, sillä tien eteläpuolen vesistöreittejä pitkin oli mahdollista päästä huomaamatta vihollisen sivustaan. Kun 163. Ukrainalaiset yrittivät epätoivoisesti murtautua ulos motista, mutta suomalaisten asemat kestivät tunnista ja päivästä toiseen. divisioona oli lyöty, oli edessä kaksoisoperaation toinen vaihe, jonka tavoitteena oli 44. Suomalaiset valmistautuivat tuhoamistaisteluun. Käytännössä pohjoissuunta oli miehistön poistumista ajatellen auki, mutta ukrainalaiset yrittivät pelastaa kalustonsa tien suunnassa. Siilasvuo käynnisti 5. Tulevan päähyökkäyksen etelänpuoleinen sivusta suojattiin 3.–4. divisioona oli edelleen jumiutunut suomalaisten Kuomanjoen asemien eteen. Suomalaiset iskivät ensimmäisenä tien poikki hieman ennen vuorokauden vaihtumista Karilan tilan kohdalla noin kolme kilometriä Kuomanjoesta itään, minkä jälkeen vihollisen pääosa oli Haukilassa saarroksissa. tammikuuta Sanginahon taistelussa, jossa ryhmä Kari löi vihollisen. Kuuluisat Raatteen tien nimellä tunnetut taistelut käytiin Suomussalmella tammikuun alussa 1940 pääosin alueella, joka sijoittuu nykyisen Kuhmon tien varrelle Kuomanjoen ja Raatteen Portin väliseen maastoon. Uutta vuotta Suomalaisten hyökkäys alkoi uudenvuoden päivän iltana. tammikuuta suomalaisjoukkojen päähyökkäyksen Haukilan alueelle mottiin suljettua vihollisdivisioonan pääosaa vastaan. Murtautumisyritykset esti kuitenkin Karilan kohdalla kapteeni Eino Lassilan komentama jalkaväkirykmentti 27:n ensimmäinen pataljoona. Vihollisen huoltoyhteydet oli katkaistava, divisioona oli paloiteltava osiin ja motit tuhottava. Vuodenvaihteessa ukrainalainen 44. Suomalaisille taistelun todellinen lopputulos selvisi vasta päivänvalon hiljalleen koittaessa kaamoksen keskellä, kuten Hjalmar Siilasvuo kirjoitti teoksessaan Suomussalmen taistelut: ...AAVEMAINEN, LOPPUMATON KOLONNA MAANTIELLÄ.. Jäinen helvetti Rajun pakkasen keskellä ukrainalainen 44. Lisäksi samana päivänä suomalaiset iskivät Tyynelään, Mattilaan, Likoharjuun ja Raatevaaraan. divisioonan motteihin, joissa kylmyys teki armotonta työtään suomalaisten puolesta. 88 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA J oulukuun lopun voiton jälkeen suomalaisjoukot eivät saaneet mahdollisuutta levätä, sillä tehtävä Suomussalmella oli kesken. Siilasvuon johtamat joukot paloittelivat 44. divisioonan tuhoaminen. divisioona tuhottiin lähes täysin, ja kansainvälinen lehdistö kuvasi Raatteen tien näkyä jäiseksi helvetiksi
Tekniikka oli kehitetty alkujaan tukkityömaille ja se paransi hevosen kuormanottokykyä ja rekikuljetusten nopeutta sekä vetojuhtien jaksamista.. Raatteen tiellä kaatuneiden puna-armeijan sotilaiden todellista määrää saadaan tuskin koskaan selville. Miehet luulivat niitä ensin korsujen katoiksi, mutta kun tykistötulemme vaikutuksesta eräs tiellä oleva ammuskuorma räjähti ja sytytti palon, nähtiin selvästi aavemainen, loppumaton kolonna maantiellä.” Suomalaisessa historiankirjoituksessa 44. n Raatteen tie oli suomalaisten näyttävin voitto talvisodassa. Suomalaiset huolsivat joukkojaan järven selille, metsäurille ja maastoon tehtyjä jäädytettyjä rekiuria pitkin. Se oli myös huikea logistinen operaatio. 89 SUOMEN SOTILAan talviSOTA ”Maantielle päästyään joukot saivat hämärässä näkyviinsä hyökkäysvaunujen kuvut. Raatteen tien tappion jälkeen puna-armeija luopui tavoitteestaan katkaista Suomi linjalla Suomussalmi– Oulu, ja talvisodan ratkaisu siirtyi lähes kokonaisuudessaan Karjalankannakselle ja Laatokan Karjalaan. divisioonan tappioiksi ilmoitettiin pitkään noin 17 500 miestä. Tuoreemmassa suomalaisessa historiankirjoituksessa on arvioitu, että Raatteen tielle jäi ainakin 7 000–9 000 vihollissotilasta. Raatteen tien taistelun jälkeen Neuvostoliitto keskitti pohjoisen sotatoimensa Kuhmon rintamalle. Suomussalmen tapahtumat olivat talvisodan strateginen käänne Pohjois-Suomessa. Taistelun historiallisen lopputuloksen kannalta tiedolla ei ole merkitystä: Raatteen tie oli suomalaisten näyttävin voitto talvisodassa
TUNTEMATON TAISTELU KUHMOSTA Kuhmo ei ole niin tunnettu taistelupaikka kuin Raatteen tie, mutta siellä suomalaiset joutuivat antamaan määrällisesti kovemman uhrin. Jos punaarmeijan sotilaat eivät sotilastaidoillaan voineet ylpeillä ei heidän sitkeyttään puolustajina saarroksissa voinut muuta kuin kunnioittaa.. 90 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA n Pääpuolustuslinjaa Kuhmossa 6.2.1940. Erityisen kuluttavia olivat mottien purkamisyritysten lisäksi Kuusijoen ja Löytövaaran asemasotavaiheet. Taistelut ja tappiot olivat erittäin raskaat. Sodanjälkeisten tilastojen mukaan suomalaisia kaatui 1 340, haavoittui 3 123 ja katosi 132
Pohjois-Suomen ryhmän alaiset ryhmä Ilomäki ja prikaati Vuokko pysäyttivät kolme päivää myöhemmin 54. Tuompon käskyn mukainen tavoitealue oli Rastin tienhaaran ja Saunajärven alue. Lähtötilanne oli siis periaatteessa samanlainen kuin Raatteen tiellä. tammikuuta Tuompon esityksen 9. Siilasvuo käytti jopa ilmaisua, jonka mukaan Saunajärven tie piti "hiihtää auki". vuoristodivisioonan hyökkäys pysähtyi alkumenestyksen jälkeen, vaikka sen kärki eteni logistisesti tärkeään Rastin tienristeykseen itsenäisyyspäivän iltana eli vain viikon kestäneiden sotatoimien jälkeen. divisioonan iskua rajan yli Vasovaaraan. Suomalaisten sissitoiminta oli tehokasta vihollisen sivustassa ja selustassa, joten neuvostosotilaiden hyökkäys jumiutui täysin. On jopa arvioitu, että se oli paras Suomeen lähetetyistä yhtymistä. Tuompon mukaan Siilasvuo kuitenkin antoi divisioonalleen hyökkäyskäskyn, jossa tavoitealue oli laajentunut idän suunnassa Löytöjärvelle saakka. 91 SUOMEN SOTILAan talviSOTA R aatteen tien dramaattisen suurvoiton jälkeen Pohjois-Suomen ryhmän komentaja, kenraalimajuri Tuompo suunnitteli 9. Mannerheim hyväksyi 18. Arktisesta osaamisestaan huolimatta 54. tammikuuta ja otti komentoonsa Tuompon käskyn mukaisesti ryhmä Ilomäen. Tuompo antoi Siilasvuolle lopullisen hyökkäyskäskyn Kajaanissa 26. vuoristodivisioonan etenemisen, minkä jälkeen suomalaiset siirtyivät puolustukseen. Nakertajat Siilasvuo saapui Kuhmoon 22. Tammikuun loppuun mennessä 54. divisioonan käytöstä Kuhmon rintamalla. n TEKSTI: MIKA KULJU • KUVAT: SA-KUVA. vuoristodivisioona oli joutunut kaivautumaan noin 45 kilometrin pituiselle alueelle, joka noudatteli Riihivaaran ja Kuhmon välistä tietä. Tavoitteena oli yksiselitteisesti lyödä alueelle edennyt vihollinen hyökkäyksellä. Gusevskin divisioona oli kuitenkin karaistuneempi vasKainuun kolmas suurvoitto jäi saavuttamatta SIILASVUO OLI VARMAANKIN ENTISTÄ ITSEVARMEMPI SUOMUSSALMEN VOITTOJEN JÄLKEEN... vuoristodivisioona kuului puna-armeijan valiojoukkoihin. Jalkaväkirykmentti 27 sai tehtäväkseen kiilan lyömisen Saunajärven tielle. tammikuuta. Tuompo päätyi kuitenkin esittämään muuta, kun jalkaväkirykmentti 64 siirrettiin Laatokan Karjalan taisteluihin. Divisioona oli sijoitettu rauhan aikana Kantalahteen, ja sen taidot talvisodankäynnistä edustivat puna-armeijan huippua. Siilasvuo oli varmaankin entistä itsevarmempi Suomussalmen voittojen jälkeen, sillä lähteiden mukaan hän uskoi vihollisen taipuvan kahdessa viikossa. Repolan suunnasta Kuhmoon hyökännyt, Nikolai Gusevskin komentama vienankarjalainen 54. Olennainen ero oli, että Gusevskin komentama divisioona kenttälinnoitti asemansa ja rakensi vahvat korsut
Tosin neuvostosotilaiden ylivoima oli sen verran musertava, että suomalaiset jättivät 3. Reilussa kymmenessä päivässä oli selvää, että suomalaiset olivat pääsemässä niskan päälle. Pian jouduttiin toteamaan, että saarroksiin jäänyt Dolinin hiihtoprikaati oli tuhottu Vetkon ja Kesselin taisteluissa 13.–16. Tilanteen ratkaisemiseksi perustettiin eversti Dolinin komentama hiihtoprikaati, johon kuului kolme hiihtopataljoonaa. Helmikuun lopussa puna-armeija lisäsi panostusta Kuhmon rintamalle. Samana päivänä suomalaiset valtasivat Reuhkavaaran motin. helmikuuta. Neuvostoarmeija yritti paikallistaa kadonnutta hiihtoprikaatiaan lentokoneiden avulla, ja sitä etsimään lähetettiin partioita. armeijan esikunta päätti 11. Historiikissa kerrotaan humalassa hyökkäilleistä valkosuomalaisista, joiden perheet joutuivat kärsimään kotirintamalla tyhmien johtajien päätösten vuoksi. maaliskuuta Kilpelänkankaan ja vetäytyivät Löytövaaraan, jossa puolustus kesti rauhan tuloon saakka. Suomussalmella tutuksi tullut 163. divisioona siirrettiin Repolan suunnalle, josta se aloitti 25. Neuvostoliittolaisten avustusyritykset kilpistyivät 31. tammikuuta ainoastaan kymmenkunta astetta. Puna-armeijan puolustusasemien välisiä yhteyksiä onnistuttiin katkomaan, mutta asemien toistuvat valtaamisyritykset eivät tuottaneet tulosta. Hyökkäys alkoi suunnitellusti, mutta se ei saavuttanut päätavoitettaan. armeijan esikunnassa enää mitään. Neuvostojoukot kärsin 65/IR paluumatkalla Kuhmon Saunajärveltä 16.3.1940.. vuoristodivisioonan avuksi aina sodan loppuun saakka ilman tulosta. Pelkästään Kälkäsen maisemista suomalaiset laskivat 400 vihollisen ruumista. helmikuuta aloittaa nopeasti hyökkäyksen mottiin jääneiden joukkojen auttamiseksi. divisioonan historiikki Stalinin nimessä kuljimme taistoon on suomalaisesta näkökulmasta mielenkiintoista luettavaa. tammikuuta vallatun Löytövaaran suomalaisasemiin. Motteihin ahdistetut sotilaat pitivät suurimmaksi osaksi sitkeästi puoliaan talvisodan loppuun saakka, vaikka suomalaiset mursivat puolustusta ja taistelutahtoa päivä päivältä. päivän hyökkäyksestä kerrotaan neuvostoliittolaiseen tyyliin seuraavaa: ”Prikaatinkomentaja toveri Gusevskin divisioona teki ennen näkemättömän uroteon. 54. Mottien pienemmiksi ahdistamista kutsuttiin nakertamiseksi. Saunajärven alueella Luelahden ja kannaksen väliset neuvostoyhteydet katkaistiin 6. Pakkasta oli hyökkäyspäivänä 29. Eversti Dolin kohtasi loppunsa tukkikämpällä, jonne osui alikersantti Timosen johtama tiedustelupartio. 92 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA tustaja kuin ukrainalaisten divisioona, ja tällä kertaa sääkään ei ollut suomalaisten puolella samaan malliin kuin Suomussalmella. divisioona yritti tien aukaisemista 54. Dolinin hiihtoprikaati lähti kohti kohtaloaan, eikä siitä muutaman päivän päästä kuultu 9. vuoristodivisioonan sankarihauta Talvisodan viimeisen kahden viikon aikana suomalaiset yrittivät rajuilla hyökkäyksillä murtaa kolmea Luelahden mottia (läntinen, esikuntamotti ja itäinen). Dolinin prikaatin tuho Kuhmossa neuvostojoukot olivat paremmin selvillä tilanteen todellisuudesta kuin Suomussalmella, ja 9. helmikuuta, ja Kilpelänkangas vallattiin kolme päivää myöhemmin. Omien tovereiden pariin selvisi ainoastaan rippeitä. helmikuuta hyökkäykset Saunajärven tien suunnassa. Täydennetty 163. Tammikuun 29. Stalinin nimessä kuljimme kuolemaan Puna-armeijan 54. 45 päivää se taisteli sankarillisesti monta kertaa vahvempaa vihollista vastaan.” Kuhmossa suomalaisten rakentamat motit muodostuivat Luelahteen, Saunajärven ja Alasjärven väliselle kannakselle, Reuhkavaaraan ja Losoon
Motteihin jääneet sotilaat olivat ehtineet rakentaa paikoittain vankat hirsivarustukset, joiden murtaminen ei ollut helppoa. maaliskuuta kello 19.30. vuoristodivisioonaa. Viimeisen kerran suomalaiset aloittivat hyökkäyksen läntisen motin lopulliseksi purkamiseksi 12. Suomalaiset eivät onnistuneet lyömään, saati sitten tuhoamaan, puna-armeijan 54. Kuhmossa Siilasvuon joukot eivät saavuttaneet samanlaista suurvoittoa kuin Suomussalmella. Talvisodan muiden taistelujen tapaan puna-armeijan tappiot olivat kokonaan toista luokkaa kuin suomalaisten. Suomalaiset saivat 13. SUOMEN SOTILAan talviSOTA 93 vät raskaita tappioita, ja lopuksi puoliaan piti enää läntinen motti. Itänaapurin oman tutkimuksen mukaan Kuhmon mottitaisteluissa kaatui noin 3 200 miestä ja haavoittuneiden määrä oli noin 9 500. Lisäksi neuvostojoukot onnistuivat täydellisen ilmaherruutensa ansiosta huoltamaan mottiin jääneitä sotilaita. Suomalaiset etenivät vain 40 metrin päähän vihollisen asemista, mutta rauha pelasti neuvostoliittolaiset. Todellisuudessa tappiot olivat varmaankin huomattavasti suuremmat. n Venäläisten asemia Kuhmossa.. Taistelujen rajuudesta kertoo se, että eräs suomalainen pataljoona kärsi kuudessa päivässä 460 miehen kokonaistappiot. Kuhmon metsissä lepää ikuista lepoaan moni tuntematon, ikuisiksi ajoiksi kadonnut neuvostosotilas. Siilasvuo arvioi myöhemmin, että motti olisi laukaistu seuraavana päivänä. n Kuhmon taistelut ovat jääneet aiheetta talvisodan muiden suurtaisteluiden varjoon. Hyökkäys keskeytettiin, mutta tulitus jatkui kiivaana viimeiseen saakka. maaliskuuta kello 9 tiedon kahden tunnin kuluttua alkavasta rauhasta. Vastustaja oli ainekseltaan talviolosuhteisiin tottuneempi, ja kumpuileva maasto mahdollisti tehokkaamman puolustuksen
21.2.1940.. 94 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA SALLASTA n Etenemistä Saijan maastossa
95 SUOMEN SOTILAan talviSOTA PETSAMOON Lapin unohdettu talvisota
Kummallakaan suunnalla puna-armeija ei kuitenkaan voinut käyttää koko voimaansa lumisen erämaan estäessä levittäytymisen kauemmas tiestä. Puna-armeijan tuli edetä vauhdilla Kemijärven ja Rovaniemen kautta Tornioon, jolloin Suomen maayhteys länteen olisi ollut poikki. Petsamon suunnalla taas vajaa pataljoona taisteli noin kahta divisioonaa vastaan. Neuvostoliiton hyökkäyssuunnitelma oli ylimielinen, sillä siinä ei juurikaan otettu huomioon suomalaisten aseellisen vastarinnan mahdollisuutta, saati erityisesti Petsamon suunnalla sodankäynnin kannalta sietämättömiä arktisia talviolosuhteita umpeen kinostuneen tieuran varrella, keskellä tundraa. Ylimielisyyteen oli perusteensa massiivisessa ylivoimassa: Neuvostoliitto hyökkäsi Sallassa kahden divisioonan voimin aluksi vain yhden pataljoonan vahvuisia suomalaisjoukkoja vastaan. 96 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA Lapissa Sallan lohkolla Neuvostoliiton tavoitteet olivat pitkälti samantyyppiset kuin Suomussalmella. Mutta aina tuli uusi… n TEKSTI: MIKA KULJU • KUVAT: SA-KUVA. Niin suomalaiset saivat usein vastaansa pataljoonan kerrallaan
marraskuuta puolen päivän maissa. Tuolloin perustettiin osasto Roininen, joka vahventui 12. joulukuuta, kun neun Vilho Roininen.. Yksi komppanioista oli Kieristelemävaaran maisemissa, josta pystyi hallitsemaan koko seutua maantien suunnassa itään. Neuvostojoukot uhkasivat joulukuun puolivälin jälkeen Kemijärveä kahdesta suunnasta, mutta 122. Puna-armeija saavutti vanhan Sallan kymmenen päivän taistelujen jälkeen. Lapin ryhmä siirtyi 11. Sodan syttyessä suomalainen, runsaan tuhannen miehen erillinen pataljoona 17 oli pääosillaan Kairalassa. joulukuuta Pohjois-Suomen ryhmän alaisuudesta suoraan päämajan alaiseksi johtoportaaksi. divisioonan kärki ylitti Suomen rajan 30. Sallan tilanteen uhkaavuus paljastui nopeasti, ja itsenäisyyspäivänä Sallaan saapui vahvennukseksi erillinen pataljoona 25. joulukuuta ja Joutsijärvelle päivää myöhemmin. Suomalaiset rajavartijat viivyttivät hyökkääviä joukkoja, jotka etenivät iltaan mennessä Alakurttiin. Samalla kenraalimajuri Martti Wallenius kutsuttiin palvelukseen reservistä Lapin ryhmän komentajaksi. Yhteensä hyökkäykseen lähti peräti 35 000 sotilasta sekä runsaasti tykistöä ja panssarivaunuja ilmavoimien tukemana. Rovaniemeltä joukkojaan komentaneen Walleniuksen apulaisena oli everstiluutnantti Oiva Willamo, joka oli komentanut ryhmää sodan kaksi ensimmäistä viikkoa. Wallenius sai lisäjoukoiksi jalkaväkirykmentti 40:n ja kaksi kenttätäydennysprikaatin pataljoonaa. Majuri Vilho Roinisen komentama pataljoona oli vailla raskasta aseistusta. Mäntyvaara Puna-armeijan eteneminen onnistui aluksi, vaikka mistään salamasodasta ei voidakaan puhua. divisioonan osastojen tie katkesi Pelkosenniemellä suomalaisten vastahyökkäykseen. Tämän jälkeen hyökkäys jatkui päävoimilla Joutsijärven ja edelleen Kemijärven suuntaan sekä osalla joukoista reitillä Saija – Savukoski – Pelkosenniemi. Puna-armeija eteni Kemijoelle Kitisen lossille 16. SUOMEN SOTILAan talviSOTA 97 S oittokunta löi juhlavasti tahtia, kun 122. Pelkosenniemen taistelu päättyi jalkaväkirykmentti 40:n saavuttamaan voittoon aamuyöllä 19. joulukuuta edelleen, kun erillinen pataljoona 26 sekä kaksi tiedusteluosastoa asettuivat puolustukseen Kursuun
n Poropartio Petsamossa Jäniskoskella 20.2.1940.. Neuvostoliiton suurena pelkona oli länsivaltojen puuttuminen talvisodan kulkuun. Petsamo Pohjoisimmassa Lapissa Petsamoa pidettiin nikkelistään huolimatta puolustuksen kannalta vähäpätöisenä alueena, jossa taisteltiin ainoastaan vajaan pataljoonan – osasto Pennasen – voimin. Vastaansa suomalaiset saivat 14. Tämä pelko oli lopulta vaikuttamassa Stalinin tahtoon suostua rauhaan maaliskuussa 1940, mutta syksyllä 1939 se sai vielä mielenkiinnon suuntautumaan Suomen satamaan Jäämerellä. joulukuuta pohjoisesta Mäntyvaaraan, jossa käytiin Lapin talvisodan kuuluisin taistelu. Suomalaisten kaatuneiden määrä oli 17. armeijan tehtäväksi tulikin estää liittoutuneiden maihinnousu ja hyökkäys Norjan alueelta valtaamalla Suomelta Petsamo. Lisäksi puolustajat olivat olosuhteiden erikoisasiantuntijoita parhaasta pääsn Kapteeni Antti Pennanen. Sallan pataljoonan (Er.P 17) miehet kävivät omaaloitteisesti hyökkäykseen, joka päättyi näyttävään voittoon Mäntyvaaran rinteillä. 98 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA vostosotilaat vetäytyivät suomalaisten pohjoisesta tekemän saarrostushyökkäyksen jälkeen. Ajoittain taistelu oli konkreettisesti koitosta elämästä ja kuolemasta mies miestä vastaan. Joutsijärven suunnalla yksi punaarmeijan pataljoona onnistui koukkaamaan 20. Suomalaiset puolestaan luottivat puolustuksessaan lähinnä arktisen talven ankaruuteen ja suuriin etäisyyksiin, jotka halvaannuttaisivat puna-armeijan huollon. Varmistajan tehtävän sai 14. Kuolan niemimaalle sijoitetun 14. divisioona kuljetettiin meritietä Petsamoon samalla, kun 104. Suomalaisia taistelijoita oli noin tuhat, kun hyökkääjällä oli käytettävissään noin 34 000 miestä. vuoristodivisioona hyökkäsi maarajan yli. helmikuuta alkaen ruotsalainen vapaaehtoisista koottu prikaati Svenska Frivilligkåren. divisioona, joka jäi Kuolan niemimaalle torjumaan mahdollista liittoutuneiden maihinnousua. Suomalaisten voiton hintana olivat noin 270 miehen tappiot. Stavkan päätettyä tammikuun puolivälissä vetää joukot Märkäjärvelle saivat Sallan lohkon taistelut asemasodan luonteen. Suomalaisten puolustuksesta vastasi 26. armeijan kolmesta divisioonasta kaksi. Ruotsalaiset tulevat Sallan lohkolla Lapin ryhmä yritti tammikuussa vastahyökkäystä, mutta se epäonnistui. Samalla Lapin ryhmän komentajaksi määrättiin ruotsalainen everstiluutnantti Ernst Linder. Lopputuloksena oli, että rinteiltä laskettiin noin 300 vihollisen ruumiit. Huollon vaikeuksien vuoksi hyökkääjä vetäytyi tammikuun puolivälissä Saijasta Märkäjärvelle, jossa linja oli sodan loppuun saakka. Koko pohjoisen sotanäyttämön tapahtumille oli kuvaavaa, että Märkäjärven suunnalla punaarmeijan keskityskuljetuksia ei saatu toimimaan ennen kuin sota ehti päättyä. Märkäjärvellä ruotsalaiset olisivat saaneet maaliskuussa vastaansa suurhyökkäyksen, jos puna-armeijan suunnitelmat olisivat toteutuneet. Puna-armeijan 52. Vihollinen perääntyi Savukosken kautta Sallan kirkonkylän luoteispuolelle Saijaan
Pennanen osoittautui kylmähermoiseksi komentajaksi, josta tuli koko toisen maailmansodan legendaarisin suomalaishahmo Petsamon suunnalla. Tämä oli ainoa järkevä ja vähintäänkin tyydyttävästi onnistunut taktiikka, sillä vahvennuksia ei ollut Petsamon suuntaan luvassa. Kapteeni Antti Pennanen määrättiin alueen joukkojen komentajaksi heti sodan alussa, kun alkuperäinen komentaja, kapteeni Valdemar Salmelo ampui itsensä. Osasto Pennasen kaatuneiden määrä jäi noin kolmeenkymmeneen.. Näiden joukkojen tehtävänä oli torjua Neuvostoliiton hyökkäys viimeistään Yläluostarin tasalla. YH:n aikana Pohjois-Suomen ryhmän alaiseen Petsamon harjoituskeskukseen kerättiin pohjoisimmasta Lapista miehiä – monet suojeluskuntalaisia, jotka olivat erämaassa kotonaan. Mainittakoon, että Nautsista on matkaa Kaunispäälle yli sata kilometriä. Paljon tilanteesta ja olosuhteista kertoo, että Lapin ryhmän esikunnassa viivytysalueen takarajana pidettiin Kaunispään tunturia. Suomalaisten arvioiden mukaan 104. SUOMEN SOTILAan talviSOTA 99 tä. Puolustajat tiesivät hyökkääjän vaikeudet ja iskivät tähän arkaan kohtaan. Suomalaisten 19 osastoa tekivät tuhojaan vihollisen selustassa, jolloin puna-armeija joutui sitomaan joukkojaan yhteyksien suojaamiseen. Sissisotaa tunturissa Suomalaisten sissitoiminta oli tehokasta, vaikka parin viikon partioretkille saattoi kertyä mittaa jopa 260 kilometriä. vuoristodivisioonan riveistä kaatui noin 900 miestä. Kuolema vuonon rannalla Harjoituskeskuksen miehistö koostui Lapin rajavartioston neljännestä komppaniasta, minkä lisäksi perustettiin kaksi erillistä komppaniaa sekä erillinen patteri. Puna-armeijan eteneminen pysähtyi Petsamon suunnalla joulukuussa Höyhenjärvelle, ja vasta maaliskuussa hyökkääjän onnistui vallata etelämpänä Nautsi. Tässä suunnitelmassa Petsamovuonon alueella olevista kylistä oltiin valmiita luopumaan. Petsamon lohkolla puna-armeijan saavutukset olivat suorastaan käsittämättömän vähäisiä joukkojen voimasuhteisiin nähden. Ensimmäisten 18 päivän aikana neuvostosotilaat onnistuivat etenemään noin 120 kilometriä, minkä jälkeen huoltovaikeudet tyrehdyttivät hyökkäyksen
Ruotsalaiset talvisodan taivaalla. Suomen tukemista vaatineen kansanliikkeen voimakkaan painostuksen ansiosta Ruotsin hallitus kuitenkin käänsi kelkkansa. 100 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA Talvisodan syttyessä Ruotsin hallitus ilmoitti maan pysyvän konfliktissa puolueettomana
n TEKSTI: JUKKA KNUUTI n F 19 henkilöstöä, ruotsalaisia maavoimien upseereita (ajoneuvon edessä takaoikealla valkoisissa turkeissaan) ja uteliaita suomalaisia sekä suojeluskuntalainen vartiomies Märkäjärven lentokentällä. Vajaan 10 000 vapaehtoisen lähettäminen Suomeen ei juuri heikentänyt Ruotsin puolustuskykyä, etenkin kun osa lähtijöistä oli vailla sotilaskoulutusta. Sen tukikohdaksi valittuun Kemiin lensi tammikuun 1940 alussa 12 Gloster Gladiator -hävittäjää ja neljä Hawker Hart -syöksypommittajaa. n Lentoupseeri ja “sotaratsu”. Suurempi merkitys oli kuitenkin 104:llä ilmatorjuntaja 85 panssarintorjuntatykillä, joista kummistakin oli huutava puute. Ruotsi tinki näin tuntuvasti ilmapuolustuskyvystään Suomen hyväksi. Erittäin merkittävää sitä vastoin oli F-19-lentoyksikön antaminen Suomen käyttöön. Ne edustivat kolmasosaa Ruotsin ilmavoimista. 101 SUOMEN SOTILAan talviSOTA S uomelle toimitettiin aseita ja muuta materiaalia. Taustalla tunnistettavissa konetyypit B 4 Hawker Hart, Junkers F-13 ja Waco ZQC-6.. 84 000 kiväärin lisäksi saatiin muun muassa 112 kenttätykkiä. Näin vapautui viisi suomalaista pataljoonaa ja kaksi kenttätykkipatteria torjumaan Viipurinlahden yli hyökkääviä neuvostojoukkoja. Niin ikään Tukholma salli vapaehtoisten värväyksen, jonka tuloksena 8 000 miehen ruotsalaisosasto saattoi ottaa helmikuun 1940 lopussa rintamavastuun Sallassa. Päätös lähettää F-19 Suomeen oli todella raju
n Kaksi F 19:n ruotsalaista lentäjää Thure Hansson (vasemmalla) ja Matti Sundsten. Koneiden ruotsalaiset kansallisuustunnukset – kolme kruunua sinisessä kentässä – peitetiin siirtolennolle Suomeen, jossa koneisiin maalattiin Suomen ilmavoimien hakaristit, nekin alkujaan Ruotsin lahja Suomelle vuodelta 1918. Tämän koneen miehistö on iloitellut aiheella peittäessään ruotsalaistunnukset.. 102 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA n Kaksi F 19:n Gloster Gladiator -hävittäjää on saanut jo Suomen ilmavoimien tunnukset
Oulun pohjoispuolella ei ollut koko sodan aikana yhtään Suomen ilmavoimien konetta. F-19 lentopäiväkirjaan kertyi 60 lentopäivän aikana 560 sotalentoa, mikä ei ollut vähäinen määrä, jos vertaa sitä omien Ilmavoimiemme vajaaseen 6 000 sotalentoon koko talvisodan aikana. Gladiaattorin viereen taas on rakennettu malli F-19 taistelujohtopaikasta jossain Pohjois-Suomessa. Kolmas lentäjä kuoli lento-onnettomuudessa. Yksi lentäjä kuoli ja kaksi joutui sotavangiksi. Kaksitasoinen Gloster Gladiator oli 50 kilometriä tunnissa hitaampi kuin meidän tärkein hävittäjämme Fokker 21. Tärkeintä oli tietysti se, että punatähtisiltä kiistettiin heidän sodan alkuvaiheessa nauttimansa täydellinen toimintavapaus Pohjois-Suomen ilmatilassa. F-19-koneiden laadussa ei ollut paljon kehumista. Myöhemmin ilmataisteluissa F-19 menetti yhden Gladiaattorin ja pilotin. Rauha tuli kuitenkin ennen F-19 suunniteltua uutta kapasiteettia. On ruotsalaisilla tuoreempaakin ilmasotakokemusta. P.S. Kuubassa sitä vastoin tuskin kysyttiin halukkuutta lähteä Afrikkaan. Henkilöstön, yhteensä noin 250 henkeä, täytyi olla pääasiassa ammattilaisia. tammikuuta 1940 jälkeen, jolloin ruotsalaiset tekivät ensimmäiset sotalentonsa. F-19 tulikastepäivä 12. Sen länsinaapurissamme nauttiman arvostuksen voi todentaa vierailemalla Lindköpingin ilmailumuseossa. tammikuuta oli katastrofaalinen. F-19 panos talvisodan ilmapuolustukselle oli erittäin merkittävä. 103 SUOMEN SOTILAan talviSOTA Maavoimiin tulleista valtaosa oli todellisia vapaaehtoisia. Niin ikään kaksitasoinen Hawker Hart vastasi suunnilleen meillä käytössä ollutta Fokker CX -pommittajaa sillä erotuksella, että sen pommikuorma oli vain puolet Fokkerin 500 kilosta. J-29 Tunnan -hävittäjät sotivat YK:n operaatiossa Kongossa vuonna 1961. Se olisi merkinnyt pommitustehon ratkaisevaa kasvua, sillä Ju 86 otti tonnin pommikuorman. Suunnitelmissa oli italialaisen Fiat CR 42 Falcon hankinta. Pommituslennolle lähteneestä neljästä Hawker Hartista vain yksi palasi. F-19 tulo Pohjois-Suomeen merkitsi sitä, etteivät neuvostokoneet voineet enää lentää aivan mielensä mukaan 12. Mutta F-19 lähettäminen muistutti enemmän Kuuban vapaaehtoisia vaikkapa Angolassa. Museon Hart todella taisteli talvisodassa. Talvisota on ollut Ruotsin ilmavoimien ainoa todellinen ilmasota. Vaikka siis F-19 suorituskyvyssä oli toivomisen varaa, oli se kuitenkin parasta, mitä Ruotsi saattoi antaa. Sekin oli kaksitasoisena hitaampi kuin Fokker 21, mikä olisi tarkoittanut, ettei Falcokaan olisi saanut kiinni pohjoista pommittaneita SB-2ja DB3-neuvostopommittajia. POMMITUSLENNOLLE LÄHTENEESTÄ NELJÄSTÄ HAWKER HARTISTA VAIN YKSI PALASI.. Sen kokoelmiin kuuluu sekä Gloster Gladiator että Hawker Hart talvisotamaalauksessa hakaristitunnuksineen. Kannattaa käydä katsomassa. Lisäksi ruotsalaiset suunnittelivat kaksimoottoristen Junkers Ju 86 -pommikoneidensa lähettämistä Lappiin. Mutta ei heistä kukaan tullut Suomeen käskettynä tai vastentahtoisesti. Operointi olisi kuitenkin ollut hyvin riskaabelia, sillä koneiden nopeus oli vain runsaat 300 kilometriä tunnissa. Sodan loppuvaiheessa ruotsalaiset suunnittelivat F-19 konekannan parantamista ja laajentamista. Gladiaattorit ampuivat alas yhdeksän neuvostokonetta sekä vaurioittivat ja tuhosivat maassa muutamia pommittajia ja hävittäjiä. Yksi ammuttiin alas ja kaksi syöksyi maahan törmättyään yhteen
104 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA n Mannerheim tammikuussa 1940 työhuoneessaan Otavan opistolla.
Edes tiedustelupartioiden toiminta ei ollut enää käytännössä mahdollista. Selusta suojattiin… vielä Laatokan Karjalassa suomalaiset pitivät sitkeästi puolensa sodan loppuun saakka, minkä ansiosta hyökkäystä Kannaksen joukkojen selustaan ei koskaan tullut. Sodan loppuvaiheessa puna-armeijan joukkojen määrä oli niin massiivisen suuri, ettei suomalaisille jäänyt muuta mahdollisuutta tai tehtävää kuin pitää horjuvat asemansa niin kauan kuin mahdollista. Puna-armeija nousi maihin lahden länsirannalle Häränpäänniemeen ja Vilaniemeen, jossa puna-armeija onnistui katkaisemaan Viipurin ja Helsingin välisen valtatien neljä päivää ennen sodan loppumista. Sodan loppuvaiheessa suurin uhka kohdistui Viipurin alueelle ja ennen kaikkea Viipurinlahdelle. Tuoreemmassa historiantutkimuksessa filosofian tohtori Lasse Laaksonen on todennut, että reservien loputtua vääjäämättömänä tosiasiana oli odotettavissa koko rakennelman sortuminen. Suomi veitsenterällä eli... Kaikki oli pelissä. 105 SUOMEN SOTILAan talviSOTA K arjalankannaksella rauha tuli viimeisillä hetkillä, sillä monin paikoin suomalaisten henkisen ja fyysisen kestävyyskyvyn rajat oli jo ylitetty ja joukot olivat sanan mukaisesti vuotaneet kuiviin. maaliskuuta 1940 voimaan astuneen rauhan jälkeen. Sodan loppuvaiheessa suomalaisten asema oli muuttumassa kriittiseksi. Kokonaisuutena voidaan todeta, ettei Neuvostoliitto onnistunut lopullisesti murtamaan suomalaisten puolustusta Karjalankannaksella. Suomalaiset olivat valmistautuneet äärimmäisessä tilanteessa vetäytymään aina Luumäki-linjalle, jonka linnoittamisen apuna oli sodan loppuvaiheessa lähes 900 ruotsalaista työmiestä koneineen. Kaikki kenttäarmeijan reservit olivat käytännössä rintamalla. Samoin vihollisen panssarivaunujen lähitorjunta tai edes niiden häirintä ja sokaisu innovatiivisin tilapäisvälinein kasapanoksin ja polttopulloilla kävi vaikeammaksi sitä mukaa, mitä tiiviimmäksi rintama muodostui. Hyiseen hautaan vajonneiden punasotilaiden ja kaluston määrä selvinnee tuskin koskaan. Eräs unohdettu sotatoimi tällä suunnalla oli Kotkan ja Haminan–Virolahden edustan rannikkotykistön torjuntatuli kevätjäillä 1940. Suomalaiset kuitenkin estivät läpimurron laajenemisen, joka oli Kannaksen puolustuksen elämän ja kuoleman kysymys. Rauhan tullessa tilanne Viipurinlahdella oli äärimmäisen kriittinen, sillä puna-armeija oli keskittänyt alueelle lisää joukkoja ylivoiman luomiseksi. Puna-armeija oli tosin ottanut aloitteen vahvasti käsiinsä, ja sen yliERÄÄN SODAN LOPPU Talvisodan historiantutkimuksessa on pohdittu paljon sitä, kuinka kauan Suomen puolustus olisi voinut kestää 13. Esimerkiksi Öhquist arvioi kestokyvyn olleen muutamia päiviä, kun taas Mannerheim ja Heinrichs uskoivat Suomen pystyneen taistelemaan vielä viikkoja puna-armeijan puristuksessa. Puna-armeijan onnistunut läpimurto olisi uhannut koko Etelä-Suomen puolustusta, koska vähenevät suomalaisjoukot olivat edelleen syvällä alueen itäpuolella. Puolustuksen tila talvisodan viimeisinä päivinä n TEKSTI: MIKA KULJU • KUVAT: SA-KUVA. Sodanjohdon aikalaisarviot erosivat toisistaan suuresti. Suomi oli siis valmistautunut jatkamaan taistelua katkeraan loppuun saakka. Monet faktat tukevat Laaksosen sanoja
Sankarit ja vainajat Suomussalmella Raatteen tien kaltaisesta murskatappiosta toipuminen kesti puna-armeijalta pitkään. Sodan loppuvaiheessa suomalaiset olivat valmistautuneet siirtymään Kollaan suunnassa puolustukseen niin sanottuun Loimolan renkaaseen. Mutta aina olisi tullut yhdestoista, ja olisimmeko kestäneet sataa uutta päivää. ...olisimmeko kestäneet sataa uutta päivää?. Koko sodan loppuvaiheen ajan rajalla käytiin pienempiä ja suurempia kahakoita partioiden kesken. Neuvostohistoriassa arviot talvisodan tappioista vaihtelivat eri aikakausina rajusti. maaliskuuta. divisioonan rippeet koottiin puolustukseen rajan pintaan Neuvostoliiton puolelle, missä se toimi sodan loppuun saakka. Miksi Stalin sitten suostui rauhaan. Sielläkään lähestyvä kevät ei olisi ainakaan helpottanut joukkojen elämää ja etenemistä. Toisessa ääripäässä ovat Nikita Hruštševin muistelmat, jonka mukaan talvisota maksoi peräti miljoonan neuvostoliittolaisen hengen. helmikuuta puna-armeijan vuosipäivän kunniaksi. Sitä emme saa tietää koskaan, mutta sen tiedämme, että pelkkä avuntulon mahdollisuus sai suurvallan luopumaan vain hetkeä ennen voittoaan, joka tuli sille kalliiksi. Todellinen puna-armeijan kaatuneiden määrä on jossain näiden ääriarvioiden välimaastossa. Rajuimmat taistelut Pohjois-Suomessa käytiin Kuhmossa, jossa motitetut puna-armeijalaiset taistelivat sananmukaisesti rauhantuloon saakka. Siviilitappiot olivat kuitenkin äärimmäisen vähäiset. Suomi kesti lopulta käytännössä lähes yksin 105 kunnian päivää, ja yksi suomalainen vastasi ainakin kymmentä punasotilasta. Loppuvaiheessa kahta suomalaista divisioonaa vastassa oli runsaat yhdeksän puna-armeijan divisioonaa. Nykyajan venäläisen historiantutkimuksen mukaan kaatuneita oli yli 140 000. Puna-armeijan määrällistä ylivoimaa mikään venäläisen historiankirjoituksen aikakausi ei ole pyrkinyt kiistämään. Talvisota maksoi nykytietämyksen mukaan lähes 26 700 suomalaisen hengen. Viimeisen kerran Neuvostoliiton lentokoneet ahdistelivat suomalaisia Raatteessa talvisodan päättymispäivänä. Molotov ilmoitti heti sodan jälkeen, että Neuvostoliiton laskelmien mukaan taisteluissa kaatui vähintään 60 000 ja haavoittui ainakin 250 000 suomalaista. Hänen mukaansa vastaavat neuvostotappiot olivat 48 745 kaatunutta ja 158 863 haavoittunutta. Raatteen tien taistelun jälkeen 44. Divisioonaa täydennettiin, ja se yritti suurempaa hyökkäystä Raatteen tien suunnassa 21.–23. Puna-armeijan ainoa mahdollisuus nopeaan ratkaisuun olisi ollut hyökkäys jään yli Sortavalan seudulle. Etelän suunnassa oli puolestaan annettu käsky siirtymisestä linjalle, joka kulki lännessä Kitilän motin saartorengasta pitkin ja idempänä Ruokojärven kaakkoispuolelta Jehrilänmäeltä Repomäen kautta läntiseen Lemettiin. Tälläkin kertaa puna-armeijan tappiot olivat huomattavat. 106 SUOMEN SOTILAAN talviSOTA voima kehittyi päivä päivältä vahvemmaksi. Raatteen tiellä lyöty divisioona palautui täysin taistelukykyiseksi vasta maaliskuun alussa, ja sitä suunniteltiin käytettäväksi hyökkäyksessä 21.–23. Sallan ja Petsamon lohkoilla neuvostojoukot kärsivät jatkuvista huollon vaikeuksista, jotka tyrehdyttivät haaveet etenemisestä. Länsivaltojen sekaantuminen sotaan pelotti idän teräsmiestä. Suomalaiset olisivat pystyneet pitämään lohkon kiinni vielä silloinkin, jos puolustus olisi jouduttu vetämään Jänisjoki-linjalle. Haavoittuneita, vammautuneita tai muuten loukkaantuneita oli noin 43 500. Lisäksi puna-armeijan tiedustelu ontui läpi sodan eikä Stavkalla ollut mitä ilmeisimminkään maaliskuun alussa todellista kuvaa siitä, kuinka katkeamaisillaan Suomi oli. Tämä yritys olisi kuitenkin sisältänyt suuria riskejä, sitä paitsi kelirikko oli ovella. Pohjois-Suomen rintamalla puna-armeijan hyökkäysinto loppui tammikuussa epäonnistumisten saattelemana. Alkumenestyksen jälkeen hyökkääjä lyötiin parissa päivässä jälleen rajan taakse. Sota ehti kuitenkin loppua
Lue lisää talvisodasta Suomen Sotilas -lehdestä. Jäitkö kaipaamaan juttua Tolvajärven voitosta ja Suomen tiestä sotaan 80 vuotta sitten. Tilaa nyt: www.suomensotilas.fi tai soita (03) 4246 5334 www.facebook.com/suomensotilas KIINNOSTUITKO?
Tilaa nyt: www.suomensotilas.fi tai soita (03) 4246 5334 www.facebook.com/suomensotilas