040 589 4547 • Kustantaja: Kustannus Oy Suomen Mies, Toimitusjohtaja Kai Ahotupa, puh. 0400 418 705, fax 010 423 8389 • Kirjapaino: PunaMusta • Toimitus: toimitus@suomensotilas.fi ISBN 978-952-9872-78-7 4 PanssaritaisteluKannaksella1944 22 PunapanssaritKannaksella 24 Satavuottateloilla, Panssarijoukkojenkehitys1919-1939 32 KaiserinvaunuistaFührerinpanssareihin 47 Punaisetpanssarit,Neuvostoliitonpanssariaseen synty1919–1939 60 HeinzGuderian 62 VladimirTriandafillov 64 Tankkitarpeenmukaan 67 Koeajossa:Protolabmisu•SisuGTP•Patria6x6 74 PasiStillgoingstrong 76 Koeajossa:PatriaAMV XP 80 Raskas,uivaAMV 83 Liikkeelläilmanmiehistöä Julkaistava aineisto. 050 590 3964 • Ulkoasu: Matti Vartiala, puh. Aineisto hyväksytään julkaistavaksi ehdoin, että Kustannus Oy Suomen Mies saa aineistoon hyvän kustannustavan puitteissa eri korvauksetta vapaan käyttöoikeuden tiedonvälitystoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu. TÄSSÄ EXTRASSA SUOMEN SOTILAAN TANKIT Postiosoite: Döbelninkatu 2, 6 krs., 00260 Helsinki • etunimi.sukunimi@suomensotilas.fi • Toimittaja: Jaakko Puuperä, puh. Koeajossa: Pasin seuraajat 67
Molemmat jättivät telauransa kesällä 1944 painopistesuunnissa pääasiassa hyökkäystai vastahyökkäystehtävissä ja saavuttivat niissä myös menestystä. Suomen Sotilas otti asiasta selvää. Luukut kiinni ja vaunu mars! PANSSARITAISTELU P S D VS. Mutta kohtasivatko nämä iskuvoimaiset nyrkit missään vaiheessa toisiaan suoraan Kannaksen kesän 1944 taisteluissa ja mikä oli niiden osienkin kohtaamisten lopputulos. XXX KAK KANNAKSELLA 1944. Suomen Sotilas ottaa aiheeseen uuden iskukulman, kahden osapuolen vahvimpiin kuuluneen yhtymän, suomalaisen panssaridivisioonan ja neuvostoliittolaisen XXX (30.) kaartin armeijakunnan näkökulman. Saksan panssariasekin nähtiin rynnäkkötykkien voimin kolmen neljännesvuosisadan takaisessa mittelössä, mutta tällä kertaa keskitymme suomalaisten ja neuvostoliittolaisten tankkimiesten edesottamuksiin. 4 SUOMEN SOTILAAN TANKIT Karjalankannaksen kesän 1944 taisteluita, torjuntavoittoa, on käsitelty runsaasti taakse jäävän 76 vuoden aikana
Painopistesuunta Suomenlahden eteläpuolella tarvitsi nyt kaiken materiaalin. Yli 75 vuotta sitten Karjalan kannaksella puna-armeijalta loppui aika ja XXX KAK:n tappiot kasvoivat liian suuriksi. SUOMEN SOTILAAN TANKIT 5 PANSSARINYRKKIMIES kannaksella 11.7.1944, ikonisessa kuvassa takanaan Kannaksen kuvatuin T-34:n raato, jonka saksalainen rynnäkkötykki on tuhonnut jo kesäkuun lopussa. Suomessa se tunnetaan torjuntavoittona ja siinä oli osansa suomalaisten Panssaridivisioonallakin.. Täydennyksiä ei enää tullut
Panssarivaunujen tehtävänä oli jalkaväen taistelun tukeminen – ei päinvastoin, kuten panssarisuurvalta Saksassa. Hyökkäykseen pyrittiin yleensä suoraan liikkeestä, ja puolustuksen murruttua jatkamaan sitä takaa-ajona. Aivan sellaisenaan sitä ei voitu hyödyntää, koska pienen maan vähäiset resurssit eivät sitä mahdollistaneet eikä oikein taistelumaastokaan olemattomine, pohjattomine teineen. Vuotta aikaisemmin, jatkosodan hyökkäysvaiheessa, oli nähty suomalainen versio salamasodaksikin kutsutusta ajan ilmiöstä kun 1. Se oli Suomen armeijassa ainutlaatuinen yhtymä. Suomalaisten kesällä 1944 sotasaaliiksi saama T-34-85 lymyää metsässä, uusien omistajien merkkinä suurikokoinen hakaristi tornissa. jääkäriprikaatiin verrattuna selvästi suurempi, raskasliikkeisempi ja haasteellisempi johdettava. TEKSTI: ANTTI KARILA . Myös maastoja sääolosuhteet vaikuttivat meillä joukkojen käyttöperiaatteisiin ja taktiikan soveltamiseen. Panssaridivisioona oli 1. Oppia panssarivaunutaktiikasta oli haettu ja saatu Saksasta jo välirauhan aikana 1940–41. Saksalaiseen panssaridivisioonaan verrattuna se oli toki pieni ja . Suomen panssarivaunukalusto oli pääosin talvisodan sotasaalisvaunuja, joiden huolto ja kunnossapito oli haasteellista. jääkäriprikaati tunkeutui syvälle Karjalaan. SA -K U VA PE KK A N IE M IN EN. Keskeisenä piirteenä oli voimakas hyökkäyshenkisyys ja rintamasuuntaisten hyökkäysten toteuttaminen meillä yleisesti suositun sivustahyökkäyksen sijaan. 6 SUOMEN SOTILAAN TANKIT P anssaridivisioona perustettiin vuonna 1942. Jääkäriprikaatiin kuului panssaripataljoona, jonka vaunuja alistettiin tavallisesti komppania jääkäripataljoonaa kohti
SUOMEN SOTILAAN TANKIT 7 . 30.6.1944. Sama läpi murtautunut saksalaisten tuhoama T-34 kuin edellisellä aukealla TK-miesten ja suomalaisten jalkaväkisotilaiden mielenkiinnon kohteena.
8 SUOMEN SOTILAAN TANKIT . Suomi oli ostanut vuosina 1938–39 yhteensä 32 Vickersiä – säästösyistä ilman vaunukanuunaa ja viestivälineitä. Vickers Armstrong 6 ton tank, Type E oli yksi suomalaisten sotasaaliina saamien neuvostoliittolaisten T-26-vaunujen esikuvista. Kuvassa vaunu kuvattuna sen kunnian päivinä juuri vallatussa, palavassa Petroskoissa – Äänislinnassa – 1.10.1941. SA -K U VA N VÄ RI TY S: TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G
Suomi osti vuonna 1942 yhteensä kuusi ruotsalaista 40 mm:n ilmatorjuntapanssarivaunua. divisioona, joka oli osallistunut talvisotaan ja myöhemmin 1941–42 taisteluihin Leningradin alueella. kaartin divisioona oli 327. Yhtymän siirto oli kiistaton osoitus tulossa olevasta suurhyökkäyksestä, sillä se oli Leningradin rintaman iskukykyisin, läpimurtoarmeijakuntanakin tunnettu sotatoimiyhtymä. Tiedustelulla onnistuttiinkin kohtuullisen hyvin havaitsemaan joukkojen keskitykset Kannakselle. kaartin divisioona oli aikaisempi 70. SA -K U VA N VÄ RI TY S: TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. Siihen kuuluivat 45., 63., ja 64. Saksalaiset varoittivat suomalaisia punaarmeijan hyökkäyksen voimasta ja esittivät joukon sitä ennakoivia tunnusmerkkejä, jotka täyttyivät myös Kannaksella keväästä 1944 alkaen. Landsverk Anti II ilmatorjuntapanssarivaunun miehistö huoltotauolla Liikolassa 15.6.1944. Hyökkäysvalmisteluiden salaamisen kannalta oli erittäin tärkeää pitää suomalaisilta salassa erityisesti juuri Leningradin rintaman XXX kaartin armeijakunnan siirto Karjalankannakselle. divisioona ja 64. Ongelmaksi muodostui sen sijaan päämajan ja sodanjohdon haluttomuus nähdä ikäviä tosiasioita ja toimia sen mukaisesti. divisioona. Hyökkäykseen tarvittiin runsaasti myös uutta tykistöä. Armeijakunta siirrettiinkin alueelle vasta aivan viime hetkillä ennen suurhyökkäyksen alkamista Oranienbaumin alueelta meritse. kaartin raskaan panssarirykmentin KV-1s etenee Valkeasaaren suunnalla. Leningradin rintaman joukkojensiirrot pyrittiin naamioimaan tavanomaiseksi joukkojen vaihdoksi. Alla 260. Toisaalta täytyy myös antaa tunnustus Neuvostoliiton taitavalle salaamiselle, eli maskirovkalle, joka oli aiheuttanut saksalaisille monta ikävää yllätystä itärintamalla. 45. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G. Sen sijaan jalkaväkijoukkojen siirrot onnistuttiin salaamaan suomalaisilta kohtuullisen hyvin. Nimitykset kaartin divisiooniksi ja armeijakunnaksi tulivat Leningradin alueella käytyjen taisteluiden perusteella. . kaartin divisioona oli aikaisempi 136. 63. Suomalaisten tykistön ja Ilmavoimien tiedustelu kuitenkin havaitsi myös uusia tuliyksiköitä muun muassa niiden suorittaessa tarkistusammuntoja. XXX kaartin armeijakunta oli perustettu huhtikuussa 1943. Tykistön toimintaa puna-armeija pyrki rajoittamaan, jotta uudet tuliyksiköt ja -asemat eivät paljastuisi. 10 SUOMEN SOTILAAN TANKIT työ ei toiminut niin hyvin kuin olisi pitänyt, ja hyökkäyksen ajankohta ja voima yllättivät Suomen sotilaallisen ja poliittisen johdon. kaartin divisioona. Vaunulla suojattiin kesällä 1944 tehokkaasti omien panssarijoukkojen liikkeitä taivaan täyttäneiltä punakoneilta, joita pudotettiinkin peräti kymmenen. Kaartin armeijakunnan kokonaisvahvuus oli kesäkuussa 1944 reilut 22 000 sotilasta
Hyökkääjät pääsivät näin yllättämään tuliasemat. Niitä oli meillä kuitenkin reservissä vielä kymmenittäin, ja jatkotaisteluille olikin elintärkeää, että kokenut tykkihenkilöstö säilyi hyvin pienin tappioin ja taisteli pian uusin tykein. Entä panssaridivisioona. Vastuun sai kantaa tässäkin sodassa johtajien virheistä etulinjan taistelijat, aliupseerit ja nuorempi upseeristo. Usein vahvuudet olivat painopisteessä puolustajaan nähden moninkertaiset, eikä läpimurto ollut saksalaisten kokemusten mukaan tällöin estettävissä. Valitettavasti Kannaksen linnoitustöihin oli herätty kovin myöhään ja tärkeää asemien syvyyttä ei saavutettu kuin harvoissa kohdissa, tosin linnoittamisen tila oli paikoin parempi kuin on usein väitetty, mistä muun muassa Suomen Sotilaan kenttäja arkistotutkimukset ovat tuoneet esille uuttakin tietoa, johon palaamme myöhemmin. Kun tiet pääosin kulkivat rintaman suunnassa, oli tykkien kohtalo sinetöity. Tästä on kirjallisuudessa virheellisesti syytetty neljännen armeijakunnan (IV AK) tykkimiehiä, joilla ei todellisuudessa ollut edes teoreettisia mahdollisuuksia tukea taistelua. Kesällä 1944 IV AK:n komentaja kenraali Taavetti Laatikainen antoi SA -K U VA. Panssaridivisioonan jääkäriprikaati alistettiin IV armeijakunnalle tehtävänä hyökätä Polviselän alueella. Syynä ei ollut niinkään kirjallisuudessa esitetty vetokaluston siirto linnoitussekä maataloustöihin vaan yhteyksien katkeaminen etulinjaan. Hyökkäyksen käsketty alkamisaika tuli aivan liian nopeasti, jotta tykistötukea olisi ollut mahdollista antaa. Se oli hyökkäyksen alkaessa ylipäällikön reservinä ja aivan liian kaukana etulinjasta vaikuttaakseen tapahtumiin. Saksalaiset olivat todenneet asian omien kokemustensa kautta: puna-armeijan hyökkäys oli torjuttavissa vain syvän puolustuksen taktiikalla, jossa hyökkääjän voimia kulutettaisiin useissa perättäisissä, syvyyteen porrastetuissa puolustusasemissa, kunnes reservit suunnattaisiin vastahyökkäykseen ja tilanne vakautettaisiin, mutta ei suinkaan alkuperäiseen etulinjaan vaan sen takana oleville puolustustasoille. divisioonan kenttätykistöstä, niin kuin läpimurrossa helposti tahtoo jalkoihin jäävälle puolustajalle käydä. Polviselässä tavataan Pääaseman nopea murtuminen Karjalankannaksella yllätti päämajan. Reaktiot olivat hätäisiä, ja ne kielivät täydellisestä valmistautumattomuudesta. 12 SUOMEN SOTILAAN TANKIT tatien suunnassa valtavan tulivoiman tuella. Ensimmäisenä hyökkäyspäivänä hyökkäyksen kärki eteni noin 11 kilometriä pääaseman taakse jyräten alleen myös huomattavan osan suomalaisten vastassa olleen 10. Tarvittiin syyllinen, ja syntipukiksi joutui yhtymän komentaja Juho Heiskanen. Vastuunkantajat Oli taktiikassa vielä kaikuja vanhastakin. Maanviljelyslomilla oli myös huomattava määrä sotilaita juuri silloin, kun Kannaksella ryhdyttiin kylvämään Suomen tappion siemeniä. Neuvostoliiton hyökkäyksen voima ja suuntautuminen oli selvitettävä, jotta puolustus voitaisiin järjestää. Mikkelissä oli käyty edellistä sotaa, ensimmäisen maailmansodan ja Kannaksella sitä lopulta aika paljon muistuttaneen talvisodan kokemusten pohjalta kuulematta aseveljen ja etulinjajoukkojen kokemuksia ja näkemyksiä. Puna-armeijan hyökkäyksen voima ja etenemisen nopeus veivät – onneksi – nopeasti pohjan tällaisilta suunnitelmilta. Yritys olisi todennäköisesti johtanut raskaampiin menetyksiin, jopa joukkojen saarrostuksiin ja tuhoon. Silloinhan samanumeroinen IV AK oli Laatokan Karjalassa saanut päämajasta vastahyökkäyskäskyn, jota ei toteutettu kunnolla, koska siihen ei ollut edellytyksiä. Puna-armeija tukeutui hyökkäyksissään edelleen elävän voiman ja materiaalin massamaiseen käyttöön ja ylivoimaan. Lopulta kävi vielä niin, ettei jalkaväkikään pystynyt tätä aikataulua noudattamaan! Hyökkäyskäsky osoitti, ettei talvisodan alkupäivistä puolen vuosikymmenen takaa oltu opittu oikeastaan mitään. Vastahyökkäystä asemien takaisinvaltaamiseksi suunniteltiin vielä senkin jälkeen, kun sisäänmurto oli kehittynyt läpimurroksi Valkeasaaren lohkolla. Sitä se ei kuitenkaan muuta, että suomalaisilla ei voinut olla käytännössä mitään mahdollisuuksia torjua suurhyökkäystä jäykällä puolustuksella heikon syvyyden pääasemassa
Jälkeenpäin arvioitaessa nousee esiin panssaridivisioonan komentaja Laguksen kunnianhimo suurimpana syynä vaatimukseen divisioonan kootusta käytöstä. Museopanssariprikaati Vastahyökkäykseen suunnattiin jääkäriprikaati rynnäkkötykkien ja tällä kertaa myös tykistön tukemana. Alla aukeaman kuvassa Laguksen panssareita matkalla Summaan vastaiskuun 18.6.1944. Aunuksen kannas 31.8.1943. Divisioonan panssariprikaatin käyttöä vaikeuttivat huomattavasti sen vanhentuneet panssarivaunut. Syistä on väitelty sodan päättymisestä kuluneet vuosikymmenet. Näitä museovaunuja jouduttiin ja pystyttiin sitten myös käyttämään myöhemmin Ihantalassa menestyksekkäästi jalkaväen tukitehtävissä, joissa tappiot nousivat kylläkin melko suuriksi. Muutama toimintakunnossa ollut T-28 ja yksittäinen T-50 eivät olleet enää kärkivaunuja . Toisin kuitenkin kävi. Ei puolustus yksin tähän murtunut. SA -K U VA SA -K U VA. Sen sijaan, että puna-armeija olisi jatkanut hyökkäystä vahvaa puolustusta vastaan, etsittiin nyt tunnustellen heikompaa kohtaa. 14 SUOMEN SOTILAAN TANKIT suunnalla tukossa. Päämajakin kävi edelleen ensimmäistä maailmansotaa tai uutta talvisotaa. nopeasti suomalaispuolustuksen valtavan, jopa Valkeasaarenkin tulivalmistelun ylittävän tulivoiman avulla. Kenraalimajuri Lagus komentopaikkansa korsussa ulkosalla. Panssarijoukot eivät pystyneet kunnon iskuihin. Pääosa sen noin sadasta panssarivaunusta oli tyyppiä T-26 ja sitä taisteluarvoltaan – tai pikemminkin sen puutteelta – vastaava Vickers. Moittimisen varaa oli myös puolustajan joukkojen johtamisessa ja sitä kautta jopa joukkojen taistelumoraalissa. Ajanmukaisena panssarikalustona voidaan pitää vain raskaisiin panssarikomppanioihin sijoitettuja neljää T34:ää ja kahta Klimiä (KV-1). kaartin armeijakunnan ryhmitysaluetta ja aiheutti sille tappioita, joiden suuruudesta on kuitenkin vain lentäjien omat havainnot. Leningradin rintama vaihtoi hyökkäyksen painopisteen todennäköisesti ennalta laadittujen suunnitelmien mukaan suoraan liikkeestä heikommin linnoitetun Kuuterselän alueelle, jossa 109. Taisteluarvoltaan vanhentuneet T26/ Vickers-vaunut olisivat huoltoajoneuvoineen ainoastaan tukkineet ainoan tien ja estäneet tehokkaan toiminnan. Asemia jätettiin paikoin tappioiden pienuuden perusteella arvioiden melko vähällä. Suomen ilmavoimat pommitti 13.6. Taistelualueelle johti kuitenkin ainoastaan yksi tie, jolloin koko divisioonan käyttö ei olisi ollut kovin helppoa. Pääaseman menetyksen jälkeen toiveet oli kohdistettu VTasemaan, jossa puolustus oli saatava pitämään. . Panssaridivisioonaa ei edelleenkään käytetty kootusti. Jaettuna hän ei olisi välttämättä päässyt johtamaan ratkaisutaisteluja, kuten kävi joillekin divisioonien komentajista. Asema oli saatava takaisin, ja vastahyökkäystehtävä annettiin aseman taakse ryhmitetyille panssaridivisioonan joukoille. Niiden panssarointi ja aseistus eivät olleet enää vuonna 1944 riittäviä etulinjaan. armeijakunta mursi 14.6. Vikaa on kuitenkin turha hakea rivistä vaan pikemminkin sen takaa
Saksan sotilaallinen tilanne huomioiden tavoitetta voidaan pitää epärealistisena. Toissijaisissa joukoissa nähtiin sodan loppuun asti yhä enemmän vanhempiakin sotasaalisvaunuja. Saksalta tiedusteltiin keväällä 1944 panssarivaunujen ostomahdollisuuksia. BT-42-rynnäkkötykit sijoitettiin kuitenkin erilliseen panssarikomppaniaan, jossa ne epäonnistuivat täysin. Asia ei edennyt pidemmälle. Lopulta divisioonan kalustoltaan ajanmukaisin panssariyksikkö oli taistelujen alkaessa 23 saksalaisella StuG III Ausf. Suunnitelmissa oli varustaa panssariprikaati sadalla T-34-sotasaalispanssarivaunulla tai vaihtoehtoisesti saksalaisella Panzer V:llä eli Pantherilla. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G Suomalaisen rynnäkkötykkikokeilun tuloksena syntynyt BT-42 osoittautui epäonnistuneeksi.. SUOMEN SOTILAAN TANKIT 15 nekään, mutta suomalaisen panssarikaluston yleisesti heikkoa tilaa kuvaavasti nekin oli sijoitettu raskaaseen panssarikomppaniaan. Panssarikauhu asemissa. Kun uusia panssarivaunuja ei saatu, edustivat panssaridivisioonan iskuvoimaisinta osaa jääkäriprikaati, rynnäkkötykkipataljoona, panssarijääkäripataljoona ja divisioonan saksalaisilla 150 mm:n haupitseilla varustettu raskas ty. Toisaalta eipä asejärjestelmää oltu alun perin siihen suunniteltukaan. Leppäsyrjä 16.7.1944. Saksan omien panssaridivisioonien varustaminen Panthereilla oli kesken, eikä sillä kyetty missään vaiheessa täysin korvaamaan Panzer IV:tä panssaridivisioonien yleispanssarivaununa. G -rynnäkkötykillä varustettu rynnäkkötykkipataljoona. Suomalaisen rynnäkkötykkikokeilun tuloksena syntynyt BT-42 osoittautui epäonnistuneeksi. SA -K U VA N VÄ RI TY S: TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. Alkuperäisessä tehtävässään jalkaväkipesäkkeiden ja rynnäköivän jalkaväen lamauttamisessa suora-ammunnalla ja ainakin teoriassa epäsuoralla tulella haupitsin oli todettu olevan tehokas, ja siihen tehtävään divisioonan tykistön vahvistukseksi ne olisi pitänytkin käyttää eikä vaunuille sopimattomiin tehtäviin neuvostovaunuja vastaan. Läpsy vai isku. Sen pääase, 114 mm:n haupitsi, soveltui huonosti panssarintorjunta-aseeksi. Oliko niistä siellä mitään muuta kuin taakkaa, on toinen kysymys. Myös T-34-sotasaalispanssarivaunuille löytyi käyttöä, muun muassa SS-panssaridivisioona Das Reichilla oli kesällä 1943 vahvuudessaan useita T-34-vaunuja
Hyökkäystä odotettiin myös Kivennavan suunnasta, jossa toimi yhä XXX kaartin armeijakunta. Suomalaisten jääkärien ja rynnäkkötykkien vastahyökkäys eteni Kuuterselän kylään saakka, mutta sitten voimat loppuivat. Panssarijoukot eivät pystyneet kunnon iskuihin. G) menetettiin. Keskitettyyn käyttöön sisältyi myös riski epäonnistumisesta ja sen aiheuttamista raskaista tappioista. Hyökkäystä ei kuitenkaan tullut. Neuvostoliittolaisten oma ilmoitus kokonaistappioista Kuuterselän taistelussa oli yhteensä 40 panssarivaunua ja rynnäkkötykkiä.. Osasto Puroman kolme jääkäripataljoonaa hyökkäsi kohti Kuuterselkää yhden rynnäkkötykkikomppanian ja panssarijääkärien tukemana. Siis kunnia veteraaneille molemmin puolin. Osa hyökkäysvoimasta oli varattava sinne, ja tehtävää varten perustettiin osasto Björkman. Viisi Sturmia (StuG III Ausf. Toisaalta on myös muistettava, että Kannaksen maastossa oli vain harvoin mahdollista käyttää samanaikaisesti joukkuetta suurempia vaunumääriä, sillä eteneminen oli sidottu pääosin teiden suuntiin. Panssaridivisioonan kootun käytön sijaan valittiin voimien hajauttaminen suurelta osin pakon sanelemana ratkaisuna. Kaikki tehtiin, mitä voitiin. Erikoisuutena divisioonassa oli panssari-ilmatorjuntapatteri ja kuusi ruotsalaista Landsverk Anti II -ilmatorjuntapanssarivaunua, joilla tehtiin kesän aikana komeaa jälkeä, ja mikä tärkeintä, saatiin musertava puna-ilmaherruus hieman varovaisemmaksi. 16 SUOMEN SOTILAAN TANKIT kistöpatteristo. Niiden alle jääneen jalkaväen nahoissa läpsyissäkin oli kyllä ihan tarpeeksi kestämistä. VT-aseman taakse ryhmitetty panssaridivisioona oli jaettu kahdeksi taisteluosastoksi. Mistä saataisiin miehet ja vaunut menetettyjen tilalle. Kaartin armeijakunnan ja panssaridivisioonan yhteenottoa ei siten nähty tässäkään vaiheessa, vaikka puna-armeija oli murtanut Kannaksella jo kaksi suomalaista puolustusasemaa. Vastaisku Kuuterselässä Takaisin Kuuterselkään. Rynnäkkötykit tuhosivat virallisen ilmoituksen mukaan 17 vaunua. Vain yksi patteristo tykistöä oli divisioonalle vähän, mutta taisteluissa tykistötukea saatiin tavallisesti lisää muilta yhtymiltä. Tarkoitus ei ole lainkaan väheksyä taisteluiden rajuutta vaan asettaa se viitekehykseensä. Vastassa oli liian suuri ylivoima, ja hyökkäys oli keskeytettävä suurten tappioiden johdosta ja myös siksi, että tykistötuli loppui juuri silloin, kun sitä olisi eniten tarvittu! Mainittakoon, että tämä ei tälläkään kertaa ollut tykkimiesten vika tai syytä. Kanalisoitunut sota muodostui panssarijoukkojen näkökulmasta puolin jos toisin sarjaksi läpsyjä. Johtosuhteita ja puutteellisia viestiyhteyksiä sen sijaan voidaan ihmetellä jälleen. Tämä tulikin rajoittamaan myös puna-armeijan panssarijoukkojen käyttöä
Hyökkäyksen tavoitteena oli saavuttaa tasa Imatra– Lappeenranta–Virojoki. Viipurin pohj.puoli. On selvää, että VT-aseman takaisinvaltaus Kuuterselässä ei olisi ilmeisesti enää riittänyt, sillä kriisi ratsuväkiprikaatin lohkolla Viipuriin johtavan rantatien ja rautatien suunnassa oli kehittynyt jo niin pitkälle, että puolustus oli täysin auki aina Suomenlahden rantaan saakka. Vastapuolella 30. Neuvostojoukkojen tiedusteluhyökkäykset Kivisillansalmen yli lyötiin verisesti takaisin. Yllä panssarinyrkillä tuhottu venäläinen rynnäkkötykki JSU-152 Ihantalasta Karisalmeen vievässä tienristeyksessä. SA -K U VA SA -K U VA. Suomalaisille aiheutettuja tappioita yliarvioitiin karkeasti. Puutteita oli myös heikoissa johtamisvälineissä ja yhteyksissä, jotka nyt vielä usein katkesivat ajoin nopeassakin perääntymisessä toisinaan kokonaan. Panssaridivisioona taisteli Kuuterselän taistelun jälkeen hajautetusti puolustusja viivytystehtävissä, ja siitä Viipurin taisteluihin osallistui vain erillinen panssarikomppania sille väärään tehtävään laitetulla BT-42-kalustolla. 14.7.1944. Jos puna-armeija olisi osannut katkoa . SUOMEN SOTILAAN TANKIT 17 Osa tappioista on todennäköisesti aiheutunut vastahyökkäystä edeltäneestä ilmapommituksesta tai tykistötulesta. Doktriini ja suunnitelmat olivat edellisestä sodasta. Vuoksi vaihtuu Viipurin odotettua nopeamman valtauksen seurauksena hyökkäyksen jatkaminen vuoden 1940 valtakunnanrajalle ja edelleen sisä-Suomeen alkoi näyttää helpolta. Ihantalan suunta. Suomen armeijaa erehdyttiin pitämään jo suurelta osin lyötynä, mikä oli vakava virhearvio. Panssaridivisioonan tappiot nousivat 14.–15.6. Ratkaisua VKTaseman murtamiseksi lähdettiin hakemaan kaupungin koillispuolelta, kun tiedusteluhyökkäykset Kivisalmen silloilla olivat osoittaneet suunnan hyökkääjälle liian raskaaksi. Molemmat kärkiyhtymät olivat valmiina taistelujen seuraavaan, kenties ratkaisevaan vaiheeseen. Jo suomalaishyökkäyksen aikana kokonaistilanne oli ehtinyt muuttua merkittävästi huonompaan suuntaan, sillä neuvostojoukoilla oli ollut aikaa hyödyntää sisäänmurtoa ja jatkaa hyökkäystä panssarijoukoilla ratsuväkiprikaatin selustaan. Yhtään suomalaista joukkoosastoa ei kyetty saarrostamaan ja tuhoamaan, vaan joukot onnistuttiin vetämään taaksepäin – välillä tosin varsin johtamattomasti ja jopa kaoottisesti – ja samalla kuluttamaan hyökkääjän voimia. kaartin armeijakunta oli siirretty VT-aseman murtamisen jälkeen rintamareserviin, eikä se osallistunut Viipurin valtaukseen. Hyökkääjä alkoi rajata resurssejaan samaan aikaan, kun suomalaisten vahvistukset alkoivat saapua Kannakselle. Puna-armeija haki nyt uutta murtokohtaa. Marsalkaksi Viipurin valtaamisen johdosta ylennetty rintaman komentaja Leonid Govorov oli saavuttanut Kannaksella merkittäviä aluevoittoja, mutta hän ei ollut onnistunut lyömään Suomen armeijaa. Vaikeuksiakin oli, sillä suomalaisille viivytys oli sotatoimena vieras, ja se johti paikoin ennenaikaiseen perääntymiseen ja yhteistoimintavaikeuksiin. Mistään paraatimarssista tai Kannaksen läpijuoksusta ei kuitenkaan todellakaan ollut kyse: puna-armeijankin tappiot olivat raskaat ja joukot väsyneitä. Verinen tie Viipuriin Neuvostoliiton joukkojen nopea eteneminen Karjalankannaksella vain kymmenessä päivässä Viipuriin järkytti suomalaisia. Kaikessa paistoi, ettei etenkään joukkojen johtajia eikä kyllä joukkojakaan ollut valmennettu käymään nykyaikaista sotaa. Vasta erittäin kielteisten kokemusten ja kahdeksan rynnäkkötykin menetyksen kautta ymmärrettiin lopullisesti, ettei panssaroiduista kenttätykeistä ollut muuhun kuin suojattoman elävän voiman lamauttamiseen. Leningradin rintaman hyökkäys oli toistaiseksi edennyt tavoiteaikataulun mukaisesti. käydyssä taistelussa yli 600 mieheen, mutta vastahyökkäyksellä aiheutettiin viholliselle erittäin raskaat tappiot ja todennäköisesti hidastettiin sen etenemistä
Suomalaisten raskaat panssarit, joihin lukeutui tosiasiassa vain yksi raskaaksi luokiteltava KV-panssarivaunu, hyökkäsivät neuvostoliittolaisten panssarikärkeä vastaan tuhoten neljä T34-vaunua. Baltiassa puna-armeijan eteneminen ei ollut sujunut odotetusti, Narva oli yhä valtaamatta. armeijan esikunta uudeksi johtoportaaksi, ja täydennykseksi luvattiin peräti 30 panssarivaunua ja raketinheittimien ammuksia. Neuvostoliittolaiset olivat läpäisseet VKT-aseman Talin alueella raskain tappioin. Panssarivaunujen hyökkäys kohti Juustilaa muodosti kuitenkin nyt vakavan uhan, joka oli lyötävä nopeasti. Paikkana oli Tali. Neuvostoliiton näkökulmasta operaatiolla alkoi olla kiire, sillä joukkoja ja taisteluvälineitä tarvittiin kiireesti Saksan-vastaiselle rintamalle. Suomalaiset saivat siis nyt lisää voimaa. Punailmavoimien huonompi kalusto, heikommat suunnistus-, johtamisja viestivälineet sekä huomattavasti amerikkalaisia ja brittejä kehnompi lentohenkilöstö eivät olisi sitä paitsi välttämättä edes mahdollistaneet uutta taktiikkaa. Hyökkäys jakautui kahteen suuntaan: lännessä tavoitteena oli Saimaan kanava Juustilassa ja luoteessa Viipurin maalaiskunnan Ihantalan kylä. Doktriini oli toki länsiliittoutuneillekin uusi, se oli otettu käyttöön vasta vuotta aikaisemmin Italiassa nimenomaan maihinnousujen osana. Narvan suunnalta siirrettiin sentään 59. Tali Karjalankannaksen taistelut lähestyivät ratkaisua, ja vasta nyt XXX kaartin armeijakunta ja panssaridivisioona tulivat kohtaamaan toisensa suuremmin voimin. Niin rajallinen ja kanalisoitunut oli alueen tiestöja rataverkko. Puolustaminen sairaana oli kuitenkin hyökkäämistä helpompaa. Baltian rannikon haltuunsaamisella oli huomattava strateginen merkitys, koska sen myötä Neuvostoliiton Itämeren laivasto pääsisi murtautumaan Suomenlahden pohjukasta ja häiritsemään Saksan kauppamerenkulkua, muun muassa sen sotataloudelle erittäin tärkeitä rautamalmikuljetuksia. Tällä kertaa vastahyökkäys onnistui, sillä siihen lähdettiin heti jäämättä odottamaan tykistön ryhmittymiseen ja järjestelyihin kuluvaa aikaa. Niin pienestä saattoivat olla asiat kiinni pienipiirteisessä ja Talin jälkeen vaunuille yhä huonommin sopivassa suomalaisessa maastossa. Puna-armeija oli yrittänyt kaikkensa, maihinnousua myöten, mutta saksalaisten ja virolaisten puolustus piti. Pe-2:t pahanteossa Kannaksella 8.6.1944. Hyökkäystä tuettiin erittäin voimakkaalla tulivalmistelulla.. Sen menetys oli vähäisempi kuin kalliin ja vaikeammin korvattavan panssarivaunun. 18 SUOMEN SOTILAAN TANKIT puolustajan selustayhteydet ilma-aseellaan länsiliittoutuneiden tavoin, eivät suomalaiset olisi onnistuneet keskittämään alueelle lisää voimaa. Jäljelle jääneet kaksi yllätettiin, ja suomalaisrynnäkkötykin 75 mm:n kanuuna ei toiminut ratkaisevalla hetkellä. Hyökkäystä tuettiin erittäin voimakkaalla tulivalmistelulla. Pakokauhu ja hallitsematon vetäytyminen olivat kuitenkin eri asia, ja johtivat selvityksiin taistelun jälkeen. Se nähtiin Narvan puolustuksen murruttua heinäkuun lopulla, kun Suomi pian sen jälkeen ilmoitti suostuvansa raskaisiin aselepoehtoihin. Sitä paitsi – edelleen – vaunut ajoivat usein peräkanaa kapeilla teillä maaston tehdessä levittäytymi. Panssaritaistelut saksalaisten kanssa olivat aiheuttaneet Neuvostoliitolle erittäin raskaita menetyksiä, ja se lienee ollut syynä varovaisuuteen ja pakoherkkyyteen. XXX kaartin armeijakunnan siirtyminen reservistä hyökkäyskärjeksi saatettiin loppuun juhannusaamuyöllä 25.6. Samaan aikaan joukoissa alkoi levitä punatautiepidemia, johon toki sairastui myös suomalaisia sotilaita. Ylpeys oli marssinut lankeemuksen edellä. Neuvostovaunut lähtivät nopeasti vetäytymään suomalaishyökkäyksen alta, mikä lisäsi sekasortoa ja tappioita. Useita miehistönsä hylkäämiä vaunuja vallattiin ehjinä. Poliittiset vaikutukset Suomeen olisivat myös huomattavat. Toisaalta panssarivaunu ei ollut panssarivaunun tarkoituksenmukaisin vasta-ase, se oli panssarintorjuntatykki. Hyökkäyksen kuluttamalle ja väsyttämälle puna-armeijalle lisäjoukkoja ei sen sijaan luvattu. Panssarivaunuja oli menetetty paljon heikon tiedustelun seurauksena. Puna-armeijan panssarijoukkojen ohjeen mukaan taistelua panssarivaunuja vastaan oli vältettävä. Panssarivaunujen eteneminen syvään iskuun Konkkalanvuorten ja Hiihkallion suomalaisvarmistuksen läpi onnistui osittain hyvällä onnella, kun divisoonankomentaja Lagus oli edellisenä päivänä käskenyt sieltä pois kolme viidestä rynnäkkötykistä
lähimmillään noin puolen kilometrin päässä toisistaan. Eversti Puroman jääkäriprikaati hyökkäsi kaartin armeijakuntaa vastaan lännestä. Maasto suosi puolustajaa. Alkumenestys oli lupaava, mutta tavoitteen lähestyessä kaartilaisten vastarinta voimistui. Siihen ei ollut voimaa. . Tappiot kasvoivat ja hyökkäys oli keskeytettävä. Suomi raapi laarinsa pohjaa. Maasto oli metsäistä ja tykit kaukana, jolloin varmuusetäisyydet kasvoivat suuriksi. Kaartilaisten hyökkäyskiila Talin ja Ihantalan välillä oli vielä kapea, ja sen sivustat olivat alttiita vastahyökkäyksille. XXX kaartin armeijakuntaa ei saatu mottiin, ja vaikka se olisikin saatu motitettua, ei sitä olisi pystytty tuhoamaan. Jääkäriprikaati rynnäkkötykeillä vahvistettuna ryhmittyi jatkamaan raskaan panssarikomppanian aloittamaa menestyksellistä vastahyökkäystä ja tuhosi 40 panssarivaunua ja valtasi kaksi raskasta rynnäkkötykkiä. Tavoite oli lievästi sanottuna kunnianhimoinen. Se oli kuitenkin liian pitkä puoli kilometriä, ja suomalaisten joukkoja oli liian vähän. Tähän tilaisuuteen suomalaiset tarttuivat. Myös ammuspula vaivasi. Suomi raapi laarinsa pohjaa. Mahdollisuus neuvostojoukkojen saarrostamiseen kaksipuolisella sivustahyökkäyksellä oli houkutteleva, tosin se oli käytössä olleet voimavarat nähden näin jälkikäteen arvioiden melkoisen epärealistista. Sotahistoriassa käytettyjen joukkojen määrä toistuu usein kovin komean kuuloisena. Jääkärijoukkoihin lähetettiin muun muassa polkupyörällä ajotaidottomia täydennysmiehiä. SA -K U VA. Todellisuudessa joukot olivat supistuneet miesvahvuudeltaan varsin pieniksi, ja esimerkiksi jääkäriprikaatia oli jouduttu täydentämään aineksella, joka ei ollut käyttöarvoltaan alkuperäisen tasoista. Hyökkäys kilpistyi tappioihin sekä tykistötulen puutteeseen. SUOMEN SOTILAAN TANKIT 19 sen ja manööverit usein mahdottomiksi. Taisteluosasto Björkman hyökkäsi idästä ja taisteluosasto Forsberg pohjoisesta. Govorovilla alkoi loppua aika, samalla kun lisäjoukkoja oli turha pyytää. rynnäkkötykkirykmentin SU-76M-vaunujen kansilla Kannaksella, kesäkuu 1944. Jalkaväki etenee 1238. Puroman ja Björkmanin hyökkäyskärjet olivat 28.6
Niistä yksi oli umpimetsässä, jossa puna-armeija ei pystynyt käyttämään tykistöä tehokkaasti. Vahvistetun jääkäriprikaatin ohella myös muut panssaridivisioonan joukko-osastot osallistuivat Tali-Ihantalan alueella käytävään suurtaisteluun. 20 SUOMEN SOTILAAN TANKIT Kunnia panssarimiehille Rintamalinja oli vääntynyt monille mutkille, ja joukot olivat väsyneitä. Se siis kaksinkertaistui! Tulen keskitys sen sijaan perustui suomalaisten jo tuolloin hyvin nykyaikaiseen verkottuneeseen tulenjohtotaSA -K U VA. Toinen oli edellä mainittu länsisuuntainen Juustilaan vievä tie, jossa hyökkääjä lyötiin. Toisaalta se oli kokeneena ja tehokkaana joukkona tärkeä reservi, joka olisi voinut nousta ratkaisevaan asemaan, jos taistelu olisi vielä jatkunut. Suomalaiset olivat yrittäneet lyödä hyökkääjän, mutta VKT-aseman palauttamisesta Talissa jouduttiin luopumaan, ja joukot vedettiin taemmaksi uudelle puolustuslinjalle. Panssariprikaatin kevyitä vaunuja käytettiin muun muassa selustan varmistukseen ja teiden aukipitoon. Myös saksalaisen 303. Puolustuksen kestäessä ammuttavaa ei tykeille enää tullut. Kun hyökkäys ei laajentunutkaan läpimurroksi, kaartilaisista tuli otollinen maali, jota vastaan voitiin kohdistaa hyökkäyksiä ja kenttätykistön tulta useista suunnista. Panssarijääkäripataljoonan panssarintorjuntatykit ryhmitettiin etulinjan taakse puolustuksen syvyyteen torjumaan mahdollisesti läpimurtautuvat vaunut. Suomen ilmavoimat ja saksalainen lento-osasto Kuhlmey hyökkäsivät kiivaasti jalkaväen, panssarivaunujen ja tykistön ryhmityksiä sekä Talin siltoja vastaan. Maasto oli rikkonaista. Itse asiassa suomalaisten tykistön määrällinen keskitys Ihantalassa ei sinänsä ollut osoitus sen ihmeellisemmästä tykistötaktiikasta. Panssaridivisioona siirrettiin Talin alueen kovien taistelujen jälkeen lisäjoukkojen myötä vahvistuvan puolustusaseman taakse, jossa se lisäsi puolustuksen syvyyttä ja toimi vastahyökkäysreservinä. Kalliot ja siirtolohkareet sekä useat suot ja vesistöt rajoittivat etenemistä teiden ulkopuolella, mikä tuki puolustusta. Kevyiden vaunujen miehistöt suorittivat tehtävänsä vaikeissa olosuhteissa ja vanhentuneella kalustolla kiitettävästi. Jalkaväkeä vastaan vaunuja voitiin vielä käyttää, mutta sitäkin vastaan taisteltaessa uhkana olivat jopa heiveröiset panssarintorjuntakiväärit. Hyökkääjän ongelmana oli, että noin 10x10 kilometrin taistelualueen läpi johti ainoastaan kolme tietä. VKT-aseman läpimurtoalue oli kapea, jolloin joukot ahtautuivat suppealle alueelle. XXX kaartin armeijakunnan divisioonat eivät päässeet enää Tali-Ihantalan alueella merkittävästi eteenpäin, ja vähäisistä aluevoitoista maksettiin kova hinta. Panssaridivisioona siirrettiin reserviin Kilpeenjoen alueelle. Kaikki perustui kuitenkin siihen, että suomalaisten puolustus kesti. Jäljelle jäi Ihantalan läpi kulkeva tie sekä kalliomaasto sen länsipuolella. Tavallisesti laajoja aluemaaleja ampuva, massamaiseen käyttöön perustuva neuvostoliittolainen tykistöase oli suhteelliselta teholtaan selvästi suomalaistykistöä heikompi. rynnäkkötykkiprikaatin rynnäkkötykkejä käytettiin pääasiassa edellä mainittuun tarkoitukseen, ja prikaati tuhosi Tali-Ihantalan taistelussa muutaman neuvostovaunun. Tykistöä oli alueella paljon, koska joukkojen vaihdon yhteydessä orgaanista tykistöä ei vaihdettu lainkaan. Heidän panoksensa kesän 1944 taisteluissa on jäänyt valitettavan usein rynnäkkötykkipataljoonan ja raskaiden panssarikomppanioiden miesten varjoon. Vaan pysähtyipä liikekin. Tykistö tappaa Panssaridivisioona oli useissa vastahyökkäyksissä kuluttanut kaartin armeijakunnan voimia ja tuhonnut kymmeniä sille alistettujen yhtymien panssarivaunuja tai rynnäkkötykkejä. Suomalaisten taistelua tuki voimakas tykistö, mikä tehokkaiden ampumamenetelmien kanssa mahdollisti tulen keskittämisen ja suuren tiheyden. Näiden menestyksestä kertoivat selvää kieltään tuhottujen vihollisvaunujen lukumäärä, joka olisi saattanut olla suotuisammassa panssarimaastossa suurempikin, kun usein saatiin vain tuhottua pari vaunua kärjestä ja sen jälkeen ura oli tukossa
Pistimenkärjestä oli tullut liian kapea. Tali-Ihantalassa taistelut muuttuivat kulutussodankäynniksi, jossa Suomen armeijalla ei teoriassa olisi pitänyt olla menestymismahdollisuuksia. Ne viikot maksoivat monen suomalaissotilaan elämän ja terveyden. Toisin kävi 30. 6.9.1944. Vuoden 1944 neuvostoliittolaisen jalkaväkidivisioonankin henkilöstön määrävahvuus oli huomattavasti pienempi kuin vuonna 1941, mutta divisioonan tulivoima oli siitä huolimatta lisääntynyt automaattiaseiden, kranaatinheittimien ja tykkien suuremman määrän vuoksi. Loppu Jos suomalaiset olisivat menettäneet panssarivaunuja ja rynnäkkötykkejä esimerkiksi suhteessa 1:3, olisi panssaridivisioona menettänyt parissa viikossa käytännössä kaikki vaununsa. Kulutussodankäynnin näkökulmasta ratkaisevaa oli vaunujen menetys ”halvoille” aseille, kuten panssarinyrkeille ja -kauhuille. Nyt niitä jaettiin paniikissa, ja kului viikkoja, että niistä alettiin saada tehoa irti. Ne eivät taisteluihin enää ehtineet. Nyt kaikki meni veitsenterälle ja onneakin oli matkassa. ”Viipuri 14 km, Kavantsaari 7,5 km”, tienviitta Ihantalan historiallisessa maastossa. Panssaridivisioona säilytti taistelukykynsä ja jopa vahvistui ennen aselepoa uusien saksalaisten rynnäkkötykkien ja Panzer IV-kaluston toimitusten myötä heinäelokuussa. Heinäkuussa 76 vuotta sitten hyökkääjän aika loppui kesken ja Suomi pelastui. Hyökkäyksiä heikennettiin ja jopa torjuttiin jo ennen niiden alkamista tuli-iskuilla hyökkäysryhmityksiin ja tykistön tuliasemiin. Heinäkuussa 75 vuotta sitten hyökkääjän aika loppui kesken ja Suomi pelastui. Myös Leningradin rintaman panssariaseen terä tylsyi nopeasti suomalaisten torjunnassa, ja tappiot Tali-Ihantalassa nousivat arviolta yli 200 panssarivaunuun ja rynnäkkötykkiin. Voidaan tietysti kysyä, kuinka paljon suomalaista verta olisi säästynyt, jos Kannaksella olisi varauduttu oikeaan sotaan jo kuluneina asemasodan vuosina. Surullista oli, ettei uusia, tehokkaita jo keväällä maahan tulleita aseita ollut koulutettu, organisoitu ja jaettu joukoille jo kesän kynnyksellä. Aseita osattiin nyt myös käyttää, ja rikkonainen maasto soveltui hyvin lähitorjuntaan. Samalla heikkeni joukkojen iskuvoima. Joukkojen taisteluvahvuus ja moraali laskivat. Punatautiepidemia paheni. SA -K U VA SA -K U VA. Lihamylly Kaartin divisioonien tappiot nousivat nyt jopa yli 1 000 sotilaaseen vuorokaudessa. Armeijakunta siirrettiin Kannakselta heinäkuun alussa Narvan suunnalle, ja se taisteli Baltian alueella sodan loppuvaiheisiin saakka. kaartin armeijakunnalle, joka oli täysin loppuun ajettu ja lopulta vielä epäonnistunut tehtävässään edetä ensimmäisessä vaiheessa vuoden 1940 rajan yli. Joukot olivat kuitenkin nyt herkempiä henkilötappioille. SUOMEN SOTILAAN TANKIT 21 paan, jossa yhdelle tulenjohtajalle voitiin antaa kantaman puitteissa teoriassa kaikki tavoitettavissa oleva tulivoima ja keskittää se nopeasti painopisteeseen. Edes puna-armeijalla ja varsinkaan resurssinsa menettäneellä Govorovilla ei ollut mahdollisuuksia korvata näin suuria tappioita nopeasti. Torjunnan onnistumisen kannalta olennaista oli, että tykistöaseilla ja ilmapommituksilla voitiin iskeä vihollista etäältä . ennen kuin se pääsi tehokkaasti vaikuttamaan tulellaan puolustajiin. Ne alkoivat olla kovin kuluneita. Niitä oli Tali-Ihantalan taistelussa käytettävissä jo melko runsaasti, ja menetykset oli suhteellisen helppo korvata. Tämä näkyi myös 7 000 sotilaan vahvuisten kaartin jalkaväkidivisioonien kohdalla. Neuvostoliittolaisten tappiot olivat kuitenkin moninkertaisesti suomalaisten tappioita suuremmat, mikä yhdessä puolustuksen vahvistumisen kanssa toi voiton suomalaisille. Ihantalassa puna-armeijaa tappoi tykistö ja ilma-ase. Panssaridivisioonan tappiot kesän 1944 taisteluissa olivat raskaat, mutta divisioona oli aiheuttanut vastustajalle moninkertaiset tappiot. Sitäkin pahempaa oli, että Suomen armeija oli jäänyt tuhoamatta
C O M /H IS TO RY C O LO RI N G. HÄVITTÄJÄT www.facebook.com/suomensotilas SUOMEN SOTILAAN Erikoisjulkaisu ilmestyy 18.8. Pysy siivellä! Vain Lehtipisteestä! SA -K U VA N VÄ RI TY S TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. Mukana kovat koneet ensimmäisen maailmansodan Albatrossista suihkukoneaikaan
Kolmospanssari oli Wehrmachtin panssarijoukkojen päätyöjuhta eri versioina aina vuoteen 1943 asti. Saksalla oli lopulta suhteellisen vähän mekanisoituja joukkoja läpi sodan. Käsitys Saksan asevoimista mekanisoituna sotakoneena perustuu pitkälti juuri Afrikan rintamaan, jossa länsivallat kohtasivat täysin mekanisoidun saksalaisen armeijan, sekä tietysti natsien propagandaan, joka tuntuu vaikuttavan käsityksiin toisesta maailmansodasta yhä. Kuvan vaunut ovat vuosina 1942–1943 valmistettua 75 mm:n lyhytputkisella vaunukanuunalla varustettua mallia, jota valmistettiin vain lyhyt sarja. 24 SUOMEN SOTILAAN TANKIT PZKPFW-III-VAUNU ylittää jokiuoman. Panssarikolmosen alustassa ei ollut enää kehityspotentiaalia taisteluvaununa, mutta nelosta kehitettiin sodan loppuun asti.. Saksalaisten vaunut eivät olleet sodan alussa teknisesti – eivätkä määrällisestikään – vahvempia vastustajiin verrattuna, mutta taktinen ja operatiivinen osaaminen ja johtamisvälineet olivat ylivoimaisia ja kantoivat kauas
SUOMEN SOTILAAN TANKIT 25 Panssarijoukkojen kehitys 1919-1939
Käyttökonsepti puuttui kokonaan. Käyttötavassa pisimmälle pääsivät ensimmäisen maailmansodan konkurssipesien perilliset, Saksa ja Neuvostoliitto. 26 SUOMEN SOTILAAN TANKIT Ensimmäisen maailmansodan taistelut päättyivät 11.11.1918 kello 11.00 ympärysvaltojen ja Saksan keisarikunnan Compiègnessä solmimaan aselepoon. Kalusto oli sata vuotta sitten teknisesti alkeellista ja epäluotettavaa. Eri maissa päädyttiin yritysten ja erehdysten kautta hieman erilaisiin ratkaisuihin ja sitäkin erilaisempiin taktisiin ratkaisuihin. Panssarivaunut ja niiden käyttötapa olivat kuitenkin vasta alkutekijöissään. 20 vuotta, jotka muuttivat sodankäynnin.. Seuranneiden kahden vuosikymmenen aikana kehitettiin toimivat välineet ja niille käyttötapa. Sota oli päättynyt, ja sen lapset olivat syntyneet. Länsirintaman vaietessa tunnustettiin uusi maasodankäynnin asejärjestelmä ja sitä käyttävä aselaji – panssarivaunu ja panssarijoukot – yhdeksi asemasotaumpikujan ratkaisijaksi ja myös tulevaisuuden maasodankäynnin avainasejärjestelmäksi
Voittajavaltioiden mielestä voitto oli tullut liian kalliiksi, ja ne laittoivat häviäjät maksamaan. TEKSTI: ALEKSEI KETTUNEN S odalla, jonka piti lopettaa sodat, oli monta lasta. Sota oli hajottanut neljä imperiumia: Ottomaanien valtakunnan sekä Itävalta– Unkarin, Saksan ja Venäjän keisarikunnat, joista irtautui uusia valtioita, joukossa myös vuonna 2017 sata vuotta täyttänyt piskuinen Suomi. Valkoiset saivat myös vaununsa briteiltä ja ranskalaisilta. Meneillään on puna-armeijan harjoitukset vuonna 1931! OIKEALLA Wrangelin ja Denikinin johtamien Etelä-Venäjän valkoisten panssariluutnantti (porutšik) sisällissodan ajalta. Hävinneiden mielestä tappion seuraukset olivat epäoikeudenmukaisen ankarat. Ensimmäinen maailmansota ei lopettanut Euroopan jännitteitä vaan pahensi niitä. Nähtiin sotia, vallankaappauksia, vallankumouksia ja sisällissotia ja/tai ulkovaltojen sotilaallisia interventioita. Upseerin päähine ja takki ovat brittiläisiä. Vaunuissa näkyy vielä ranskalainen naamiokuvio. Lyötyjen imperiumien siirtomaat jaettiin uudestaan voittajien mandaateiksi. VASEMMALLA SIVULLA kummastelun kohteena on puolestaan brittien “uros-vaunu” Ricardo. Uudet rajat olivat monien mielestä epäoikeudenmukaisia, ja niiden muuttamiseksi oikeudenmukaisemmiksi oltiin myös valmiita sotimaan. Venäjällä vallankumouksen, RANSKALAISIA RENAULT FT -taisteluvaunuja puretaan laivasta Venäjän sisällissodan aikana Vladivostokissa vuonna 1920, kuvassa ylhäällä. SUOMEN SOTILAAN TANKIT 27 . Uudet valtiot vuorostaan kinasivat niin keskenään kuin entisten emämaittensa kanssa siitä, mitkä alueet kuuluvat kenellekin. Sata vuotta teloilla
Ympärysvalloista panssarivaunuja kehitettiin myös Italiassa, mutta italialaisten vaunusuunnitelmat eivät ehtineet mukaan sotaan. 28 SUOMEN SOTILAAN TANKIT bolševikkien vallankaappauksen, sisällissodan ja interventioiden verinen sarja päättyi vasta vuonna 1923, ja Turkista miehittäjät karkotettiin samana vuonna. Tankkeja ja niiden torjuntaa Ensimmäisen maailmansodan aikana panssariaseen kehittämisen edelläkävijämaita olivat Iso-Britannia ja Ranska, jotka luovuttivat osaamisensa osittain myös Yhdysvaltain käyttöön. Tässä uudessa, entistä ristiriitaisemmassa maailmassa uuden panssarikaluston ja sen käyttötapojen kehittämisellä tulisi olemaan valtavasti kysyntää. Kaikkiaan sodan aikana Isossa-Britanniassa valmistettiin 3 036 panssarivaunua, Ranskassa 3 977, Saksassa 20 ja Yhdysvalloissa 84. Suomen itsenäistyminen vuonna 1917, sisällissota 1918 sekä suomalaisten vapaaehtoisten käymät heimosodat 1918–1920 ja 1921–1922 olivat yksi osa ensimmäisen maailmansodan käynnistämää imperiumien pirstaloitumisprosessia. Panssarintorjunta kehittyi eniten Saksassa, jonka kehittämiä aseita ja taktiikoita Iso-Britannia, Ranska ja Yhdysvallat kopioivat sodan loppusuoralla maaliskuusta 1918 alkaen ensimmäisSuomi hankki vuosina 1919–1921 peräti 32 ranskalaista Renaultpanssarivaunua.. Keskusvalloista vain Saksan keisarikunta ehti kehittää omia panssarivaunujaan ja käyttää niitä rintamalla. Näin alkoi panssariaseen kaluston ja konseptien kehittämisen kilpajuoksu, jonka maalissa oli toinen maailmansota vuosina 1939–1945; suurin panssarisota, jonka ihmiskunta on joutunut näkemään
28.6.1919 ympärysvaltojen ja Saksan solmima Versailles’n rauhansopimus kielsi Saksalta sekä panssarivaunut että panssarintorjunta-aseet. Hankittaessa vaunu oli moderneinta mitä tarjolla oli, mutta se vanheni käsiin vuosikymmenessä. Tanskan kuningas Kristian X valtiovierailulla Helsingissä 15.–17.5.1928. Ympärysvaltojen palveluskäyttöön jäänyttä panssarikalustoa käytettiin rauhan aikana koulutukseen, miehitystehtäviin, saatujen alueluovutusten, siirtomaiden ja uusien huoltohallintoalueiden valvontaan sekä interventioihin. Vapaussodan voitonparaatista 16.5.1918 oli kuvan ottohetkellä tasan kymmenen vuotta. Kuningas ja tasavallan presidentti Lauri Kristian Relander vastaanottamassa sotaväen lippujuhlan paraatia. Useimmat vaunutyySENAATINTORI 16.5.1928. Vuonna 1918 kenelläkään ei ollut selkeää kuvaa panssarivaunun käyttömahdollisuuksista tulevaisuudessa. Kaksikymmentä kehityksen vuotta Sodan päätyttyä alkoi massa-armeijoiden kotiuttaminen ja ympärysvaltojen rauhan ajan tarpeisiin nähden ylimääräisen panssarikaluston siirtäminen varmuusvarastoihin, myynti ulkomaille ja romuttaminen. On nimittäin syytä muistaa, että vaunu oli kehitetty aseeksi kiireellä ja ainoastaan vastustajan vahvan ja syvän puolustuksen murtamiseen staattisen asemasodan olosuhteissa. Panssarivaunuja osti myös pieni Suomi, joka hankki vuosina 1919–1921 peräti 32 ranskalaista Renault-panssarivaunua. RO O S RA FA EL / H EL SI N G IN KA U PU N G IN M U SE O. SUOMEN SOTILAAN TANKIT 29 ten saksalaispanssarien saavuttua rintamalle. Osa ulkomaille myydystä ylijäämäpanssarikalustosta osallistui ensimmäisen maailmansodan jälkikonflikteihin ja muihin sotiin aina toisen maailmansodan alkuvuosiin saakka eri puolilla maailmaa
Suurimmat ajattelijat oivalsivat, että vaunu on suojan, liikkuvuuden, tulivoiman ja johtamiskyvyn yhtälö.. Tsaarin Venäjä ei valmistanut panssarivaunuja mutta Neuvostoliitosta tuli maailman suurin panssarivaunujen valmistaja ja käyttäjä. Suuri sotaharjoitus Alun perin vain Ison-Britannian, Ranskan, Yhdysvaltojen ja Saksan monopolisoima panssarivaunu muuttui ylijäämäkaluston vientikauppojen myötä lähes kaikkien sotilaallisesti kehittyneiden valtioiden arkiseksi asejärjestelmäksi. Suurimmat ajattelijat oivalsivat, että vaunu on suojan, liikkuvuuden, tulivoiman ja johtamiskyvyn yhtälö. Maailmansotien välistä kahta vuosikymmentä voidaan pitää panssarivaunun kehityksen kultakautena, koska kaluston ja sen käyttötapojen kehitys haarautui moneen eri suuntaan. Tänään tankin konsepti on taas valinkauhassa. Tästä kaikesta johtuen useat valtiot kehittivät panssariasettaan omien kansallisten resurssiensa, prioriteettiensa ja aselajin tulevaisuudenkuvien mukaisesti – eräissä valtiossa oli jopa useampia käsityksiä siitä, millaista panssarivaunun ja sen käytön pitäisi olla, joten lopputuloksena syntyi valtava kalustokirjavuus ja erilaisia taktiikoita. Kehitys jatkuu yhä, eikä kenelläkään ole kristallipalloa tänään niin kuin ei ollut sata vuotta sittenkään. Koska oman panssarivaunun suunnittelu ja valmistus ei ollut ylivoimainen tehtävä niille valtioille, joiden teollisuus pystyi valmistamaan autoja, vetureita tai pinta-aluksia, myös panssarivaunujen valmistus kansainvälistyi. Tie moderniin panssarivaunuun on pitkä ja vaativa, ja se on muuttanut matkan varrella kurssiaan moneen kertaan. Panssari olisi joko syvähköjä murtoja tekevä ratsuväen seuraaja tai jalkaväen tahdissa hitaasti etenevä liikkuva asepesäke. Oivallus johtamisen, tulituen sekä miehistön ja kriittisimpien taistelumateriaalien kuljetusten siirtämisestä teloille syntyi sekä voittaneissa että hävinneissä maissa. Pitäisi tehdä valintoja… Kehitysmaiden sotia lukuun ottamatta vaunuja saatiin kehittää rauhassa aina toisen maailmansodan kynnykselle saakka, jolloin käytiin ensimmäiset Neuvostoliittolaista T-12 -vaunua valmistettiin vain kuvan yksi protokappale. 30 SUOMEN SOTILAAN TANKIT pit olivat teknisen keskeneräisyytensä lisäksi myös käyttökonseptiltaan kovin huonosti taipuvia muuhun kuin siihen, mihin ne oli suunniteltu. Vanhat ajattelutavat istuivat tiukassa varsinkin voittajavalloissa. Kolmea ensimmäistä ei kuitenkaan voitaisi kehittää samaa tahtia. Näistä valtaosa tulisi osoittautumaan umpikujaksi. Panssarikaluston kehityskaari vuodesta 1918 toiseen maailmansotaan tai nykypäivään saakka vaikuttaa johdonmukaiselta ja selkeältä vain jälkikäteen tarkasteltuna
kehittyneiden sotilasvaltioiden väliset sotilaalliset konfliktit, joissa panssarivaunuilla oli merkittävä rooli. Ne antoivat esimakua siitä, millaista toisen maailmansodan panssarisodankäynti tulisi olemaan. Lisäksi panssarivaunu muuttui asemasodan vahvan puolustuksen murtamisen kapea-alaisesta erikoistyökalusta huomattavasti monipuolisempiin tehtäviin soveltuvaksi asejärjestelmäksi. Kalustolla piti olla hyvä strateginen liikkuvuus ja matalat elinkaarikustannukset. Nämä maat tulivat luomaan seuraavan suursodan merkittävimmät panssariaseet sekä niiden käyttötavat, ja niiden välillä käytiin suurimmat ja tärkeimmät panssaritaistelut. Vastustajan kyky vaikuttaa vaunuun oli heikko, joten kevyempikin suojaustaso riittäisi. Koska liikkuvuuskin haluttiin säilyttää, nousivat konetehot, vaunujen koko – ja hinta. Tarvittiin pidempää käyttösädettä niin kilometreissä kuin tunneissakin mitattuna. Renault’n perilliset Sotien välisen ajan panssarikehityksen merkittävämpiä suuntauksia oli Renault FT -vaunulta periytyneen yhden 360° kääntyvän asetornin vakiintuminen standardiratkaisuksi. Sotien välisen aikakauden panssarintorjunnan kehitys pysähtyi jota kuinkin ensimmäisen maailmasodan tasolle. T-26 oli Espanjan sisällissodan yleisin vaunu – Neuvostoliitto toimitti niitä tasavaltalaisille 281 kappaletta. Samalla panostettiin kaluston käyttöluotettavuuteen, koska ensimmäisen maailmansodan kalusto ei kestänyt kuin päivän parin käyttöä maastossa ilman merkittäviä vikaantumista ja vaurioita. Yleisin ratkaisu olivat eriväljyiset panssaritorjuntakiväärit ja 20–37 mm:n ja lopulta myös 45–60 mm:n panssarintorjuntatykit. Kuva symbolisoi hyvin sodan ja maailman murrosta 1930-luvulla: mekanisoitujen maajoukkojen ja ilma-aseen yhteistyö ja toimivat viestiyhteydet olisivat sodan avaimet jatkossa. Näistä merkittävimpiä olivat pääasiassa neuvostoliittolais-, saksalaisja italialaisvapaaehtoisten tuella käyty Espanjan sisällissota vuosina 1936–1939 sekä Neuvostoliiton ja Japanin väliset Halhin–Golin taistelut vuonna 1939. Panssarintorjunta-aseiden yleistyminen ja vastustajan panssarivaunujen aseistus pakottivat vahvistamaan panssaria, mikä johti ajan myötä siihen, että kevyet panssarivaunut alkoivat korvautua paremmin suojatuilla keskiraskailla panssarivaunuilla. SUOMEN SOTILAAN TANKIT 31 ti siihen, että sodan voittajat painottivat kevyiden vaunujen kehitystä. 1920ja 1930-lukujen talouskriisit ja panssarivaunujen käyttäminen aluksi etupäässä siirtomaakonflikteissa john Kevyt neuvostoliittolainen T-26-taisteluvaunu Espanjan sisällissodassa 1936–1939. Tämä ei tarkoita, etteikö aikakausi tulisi näkemään mitä hurjimpia monitornisia maamonitoreita. Sodan tulivoimaisimmat, 45 mm:n panssarintorjuntatykillä aseistetut neuvostovaunut olivat haluttuja sotasaaliinakin.. Seuraavilla sivuilla käymme tarkemmin läpi ensin ensimmäisen maailmansodan häviäjien, kansainvälisen yhteisön paariavaltioiden – Saksan ja Neuvostoliiton – panssarikaluston ja sen käyttötapojen kehitystä vuosina 1919–1939. Toisen maailmansodan syttyessä valtaosa eri maiden panssarintorjuntakalustosta ja vaunukanuunoista oli alle 50-millisiä
Vastaus löytyy ensimmäisen maailmansodan lopun ja toisen maailmansodan alun välillä tehdyistä ratkaisuista, niin tekniikasta kuin taktiikasta. Kuinka Versailles’n häviäjän heiveröisestä panssariaseesta tuli hetkeksi maailman paras panssariase ja mikä teki vastustajiinsa verrattuna heikoista saksalaisvaunuista aluksi niin voitokkaita. Silti se löi vuosina 1940 ja 1941 Ranskan ja Neuvostoliiton suuremmat ja kalustollisesti kehittyneemmät panssariaseet. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin saksalaiset telaketjut aloittivat vyörynsä halki Euroopan. 32 SUOMEN SOTILAAN TANKIT Ensimmäisessä maailmansodassa saksalaiset olivat panssarisodassa altavastaajia. Sodan seurauksena maa oli lyöty ja polvillaan. KAISERIN VAUNUISTA FÜHRERIN PANSSAREIHIN Saksan panssariaseen synty 1919–1939 . Sodan häviäjää nöyryytettiin, ja se ajettiin perikatoon. Saksan panssariase oli vuonna 1939 itse asiassa kalustollisesti paljon vaatimattomampi ja heikompi kuin tänään usein luulemme. TEKSTI: ALEKSEI KETTUNEN
Vieressä: tältä näytti saksalainen panssarimies ensimmäisen maailmansodan lopulla. Epäkohtien korjaamiseksi suunniteltiin 40-tonninen A7VUevoluutio, jossa käytettiin raskaiden brittivaunujen tapaan rungon ympäröivää uutta telapyörästöä. SUOMEN SOTILAAN TANKIT 33 E nsimmäisen maailmansodan länsirintaman vuosien 1916–1918 panssarisodankäynnin altavastaaja Saksa aloitti omien panssarivaunujensa kehittämisen heti brittivaunujen 15.9.1916 Flers–Courceletten taisteludebyytin jälkeen. Pakon edessä saksalaisista tuli myös panssarivaunun vasta-aseen – panssarintorjunnan – taktiikan ja aseistuksen edelläkävijöitä. Saksalaiset kehittivät jalkaväen iskuosastotaktiikVASEMMALLA SIVULLA uusiseelantilaisen divisioonan miehet tutkivat hylättyä saksalaista A7V-taistelupanssarivaunua siellä jossain vuonna 1918. Kummankin vaunun puutteena olivat maastoliikkuvuutta rajoittanut liian lyhyt telapyörästö ja suureen painoon nähden liian heikko moottori (2 x 100 hv). Kaulassa roikkuva sirpalesuojanaamio oli käytössä liittoutuneidenkin panssarijoukoissa. Alla: Viereisen sivun A7V Sturmpanzerwagen -taisteluvaunun lisäksi Saksa ehti suunnitella myös muita vaunutyyppejä. Oman kaluston lisäksi saksalaiset käyttivät noin sataa brittiläistä ja ranskalaista sotasaalisvaunua. Heinäkuussa valmistuneen A7VU-vaunun testaus osoitti, että se oli liian painava, ja se romutettiin. Saksa ehti toimittaa asevoimilleen vain 20 panssarivaunua ennen romahdustaan. Versailles’n rauha kielsi vuotta myöhemmin Saksalta panssariaseen, mutta kaksikymmentä vuotta myöhemmin sillä oli maailman tehokkain panssariase. Useista saksalaisista panssariprojekteista sarjatuotantoon ja palveluskäyttöön ennen aselepoa ehtivät raskas 33-tonninen A7V Sturmpanzerwagen -panssarivaunu, jota valmistettiin 20 kappaletta, ja sen kuljetustraktoriversio A7V Überlandwagen (56 kappaletta). Rintamalle asti ehti vain kuvassa alla näkyvä A7V Überlandwagen -kuljetustelatraktori, joka toimi myös itsevetävänä tykkinä ja oli eräänlainen rynnäkkötykin esiaste.
Mielessä itivät jo ajatukset syvästä vaikutuksesta, joka korvaisi perinteisen saarrostusja tuhoamistaistelun. 120-tonniseksi kevennetyssä vaunussa oli 27 hengen miehistö. Sotaministeriö hyväksyi heidän laatimansa K-Wagen (Kolossal-Wagen, Großkampfwagen) -projektiluonnoksen joulukuussa 1917 ja tilasi 10 vaunua. Saksalaisten jättiläistankki jäi vuonna 1918 protoasteelle, aivan kuten jäisi jättiläisvaunu Maus vuonna 1945, kun Saksa hävisi seuraavan maailmansodan. Hankkeeseen tarttuivat maavoimien kuljetusvälinekomission reservin kapteeni Joseph Vollmer ja kapteeni Weger. Marsalkka Paul von Hindenburgin käskystä piti aluksi valmistaa kaksi prototyyppivaunua. 34 SUOMEN SOTILAAN TANKIT kaa asemasodan umpikujan avaamiseksi. Kahdella 650 hv:n moottorilla varustettu, alun perin 165-tonninen, 13 metriä pitkä, kuusi metriä leveä ja kolme metriä korkea jättiläisvaunu oli aseistettu neljällä 77 mm:n linnoitustykillä ja seitsemällä 7,92 mm:n (8x57 IS) MG08konekiväärillä. Yli sata vuotta sitten Kesäkuussa 1917, ennen ensimmäisen A7V-vaunun valmistumista, Saksan sotaministeriö tilasi uuden superraskaan panssarivaunun vahvan puolustuksen läpimurtoa varten. Perusrakenteeltaan se vastasi brittiläisiä raskaita panssarivaunuja; isokokoisiin rungon sivulla oleviin ulokkeisiin oli asennettu tykit ja joka sektoriin konekiväärit. …tuliannos oli huimat 800 tykistöammusta ja 21 000 kk-patruunaa!. Mutta sata vuotta sitten saksalaisilta puuttui vielä väline, jolla toteuttaa uutta taktiikkaa; keino yhdistää tuli ja liike suojaan ja saavuttaa syvä murto. Sodan päättyessä jäi taktiikan kehittämisen ohella keskeneräiseksi myös 120-tonnisen superraskaan K-Wagen (Großkampfwagen) -vaunun, brittiläisten keskiraskaiden Whippet-vaunujen inspiroimien kevyiden 7–10-tonnisten LK I(Leichte Kampfwagen I) ja LK II -vaunujen sekä raskaan 19-tonnisen Sturmpanzerwagen Oberschlesien -vaunun kehitysprojektit. Mutta miten. Samalla he tulivat kylväneeksi tulevan panssaritaktiikkansa siemenen. Vaunussa oli tuhti 30 mm:n panssarointi, ja se noudatti brittien laivastopohjaista maasota-alus-ideologiaa: vaunun kuljettajat ohjasivat vaunua sokkona vaununjohtajan käskyjen mukaisesti, vaunussa oli hävittäjäaluksen n Jättiläismäinen 120-tonninen K-Wagen edusti brittiläisperäistä laivastovaikutteista maasotaalusideologiaa parhaimmillaan
Vaunun rakenne muistutti autoa: eteen sijoitetun moottorin takana oli miehistötila, jonka päällä oli yhdellä 7,92 mm:n koekiväärillä varustettu kääntyvä Ehrhardt E/V4 -panssariauton asetorni. Suunnitelmassa vaunu rakennettaisiin 55–60 hv:n moottorilla varustetun Daimler-auton alustan päälle käyttämällä sen akseleita telaston johtoja vetopyöriä varten. LK II -panssarivaunu oli vain yksi Saksan monista hankkeista, joilla Saksalta kiellettyjä aseita kehitettiin ulkomailla salaa.. Tykkiversioissa 360. Ympärysvaltojen valvontakomissio romutti vaunut, eivätkä ne koskaan ehtineet lähteä tehtaalta. Ennen aselepoa tehtaalla saatiin yksi vaunu täysin valmiiksi ja toinen oli valmis moottoreiden asennusta lukuun ottamatta. kääntyvä asetorni vaihtui vain etusektoriin ampuvaan ”barbettitorniin”. Vaunu olisi jalkaväen tahdissa taisteleva ja marssiva pieni linnake. Saksan sotaministeriö halusi korvata puutteellisen 33-tonnisen raskaan A7V-vaunun puolustuslinjojen läpimurtoon paremmin sopivalla, kevyemmällä uudella vaunulla ja läTappio sodassa johti Saksan vallankumoukseen vuonna 1918. Lupaavaa – liian myöhään Vollmerin kevyt LK I (Leichte Kampfwagen I) -panssarivaunu oli brittiläisen keskiraskaan Whippet-sotasaalisvaunun inspiroima. LK II -vaunua, jonka paino oli noussut kahdeksasta lähes yhdeksään tonniin, tilattiin tuhat kappaletta, mutta vain kaksi vaunua saatiin valmiiksi ennen aselepoa. Osa näistä vaunuista päivitettiin vuonna 1929 37 mm:n tykillä ja ruotsalaismoottorilla Strv m/21-29 -vaunuiksi. LK I -vaunun testaus maaliskuussa 1918 osoitti, että sen panssarointia pitäisi vahvistaa ja rakennetta muuttaa paremmin sarjatuotantoon sopivaksi. Seuraava LK-evoluutio oli takamoottorinen ja eteen sijoitetulla tornilla varustettu LK III, jonka prototyyppiä ei ehditty valmistaa ennen aselepoa. Sen tuliannos oli huimat 800 tykistöammusta ja 21 000 kk-patruunaa! Koska K-Wagenin valtava koko ja paino estivät sen rautatiekuljetuksen tehtaalta rintamalle, se oli purettavissa kuuteen osaan kuljetuksen ajaksi. SUOMEN SOTILAAN TANKIT 35 tulenjohtojärjestelmä ja kehittynyt sukellusveneissä käytetty sähkömerkkivaloihin perustuva sisäinen viestijärjestelmä. Puutteiden korjaamisen tuloksena syntyi LK II -vaunu, josta tehtiin myös 37 mm:n ja 57 mm:n tykeillä aseistetut versiot. STRV M/21 eli Ruotsiin salaa myyty 8,8-tonninen kevyt saksalaisvaunu LK II
Salaamissyistä projektin nimi vaihtui Großtraktoriksi. He olivat tarkoin valikoitua ainesta, ja moni kohosikin myöhemmin korkeisiin asemiin. 36 SUOMEN SOTILAAN TANKIT rilla varustetun 19-tonnisen vaunun huippunopeus oli kiitettävät 16 km/h. Keisari Vilhelm II joutui luopumaan kruunusta 9.11.1918, ja uusi Saksan tasavalta allekirjoitti ympärysvaltojen kanssa aselevon 11.11.1918. Kapteeni Müllerin johdolla suunnitellun uuden 19-tonnisen keskiraskaan Sturmpanzerwagen Oberschlesien (rynnäkköpanssarivaunu Ylä-Sleesia) -vaunun projektiluonnos esiteltiin kesällä 1918. Perikato Tappio sodassa johti Saksan vallankumoukseen vuonna 1918. Kevyiden LK II -vaunujen valmistajayritys salasi vaunut, niiden komponentit ja tuotantolaitteensa ympärysvalloilta ja valmisti 1920-luvulla salaa 14 LK II -vaunua Unkarille. Kuva on otettu Saksassa toisen maailmansodan alkupuolella.. Tarjouskilpailun voitti Ylä-Sleesian Gleiwitzin kaupungissa toimiva Oberschlesien Eisenwerk -yritys. Viiden hengen miehistön ohjaama, yhdellä kääntyvään tykkitorniin sijoitetulla 37/57 mm:n tykillä ja kahdella konekiväärillä aseistettu vaunu oli erittäin maastoliikkuva. Kuva on sota-ajalta. Lisäksi 10 vauhetti tarjouspyynnön uudesta vaunusta 13 yritykselle. Ympärysvaltojen ja Saksan 28.6.1919 solmima Versailles’n rauhansopimus rajoitti Saksan asevoimien Reichswehrin enimmäisvahvuuden 100 000 mieheen ja kielsi Saksaa suunnittelemasta, valmistamasta ja käyttämästä moderneja asejärjestelmiä, kuten esimerkiksi panssariautoja, panssarivaunuja, panssarintorjunta-aseita, sukellusveneitä tai sotilaslentokoneita, eli se käytännössä osittain demilitarisoi Saksan. Vaunusta päätettiin rakentaa prototyyppi ja paranneltu Oberschlesien II -evoluutio, joita ei saatu valmiiksi ennen aselepoa. Koulun kasvatteihin kuuluivat muiden muassa kuvan kenraalit Walter Model (vas.) ja Heinz Guderian (oik.). Saksan ensimmäinen ensimmäisen maailmansodan jälkeinen panssariprojekti oli vuonna 1926 alkanut keskiraskaan 15-tonnisen Armeewagen 20 -vaunun kehittäminen. Vaunussa tingittiin tietoisesti panssaroinnista (vain 14 mm) suuremman nopeuden saavuttamista varten – vain 180 hv:n mootton Kaman (KaMa) panssarikoulutuskeskuksessa Neuvostoliitossa koulutettiin yhteensä 30 saksalaista panssariupseeria vuosina 1929–1933 (1929–1930 10, 1930–1931 11 ja 1933 yhdeksän valmistunutta upseeria). Tästä johtuen saksalaisten panssarikaluston ja panssarijoukkojen kehitys tapahtui salassa, epävirallisesti ja osittain ulkomailla aina vuoteen 1935 asti, jolloin Saksan uusi kansallissosialistinen valtakunnankansleri Adolf Hitler mitätöi Versailles’n sopimuksen sotilaalliset rajoitukset
Saksalaiset ostivat vuonna 1925 välikäsien kautta 61 % ruotsalaisen AB Landsverk -koneenrakennusyrityksen osakkeista ja alkoivat valmistaa Otto Merkerin johtamien saksalaisinsinöörien suunnittelemaa panssarikalustoa – näin osa saksalaisen panssarikaluston kehittämisestä ulkoistettiin Ruotsiin. Koulun kasvatteihin kuuluivat muiden muassa Ernst Volckheim, Werner von Blomberg, Walter Model, Wilhelm Ritter von Thoma ja jo edellä mainittu Heinz Guderian. Esimerkiksi Versailles’n rauhansopimuksen kieltämien sukellusveneiden osalta saksalaisten yhteistyökumppaneita olivat hollantilaiset, neuvostoliittolaiset ja suomalaiset telakat. Myös Krupp, Daimler ja Rheinmetall kehittivät ja testasivat siellä uusia vaunujaan. Ennen Hitlerin valtaannousua panssarikehitys ja -koulutus järjestettiin salassa Neuvostoliitossa Kaman koulutuskeskuksessa, jossa oli vuoden 1929 alusta 10 saksalaista taisteluvaunua. Kazanin lähistöllä sijaitsevassa Kaman (KaMa – Kazan-Malbrandt) panssarikoulutuskeskuksessa koulutettiin saksalaisia panssariupseereita vuosina 1929–1933. Kuutena erilaisena prototyyppinä 1928–1930 valmistettu ja Kamassa testattu 15–19 tonninen keskiraskas Großtraktor-vaunu edusti sodanjälkeisten saksalaisvaunujen ensimmäistä sukupolvea.. Projektin vaatimuksena oli 15 tonnin paino, 40 km/h nopeus, 14 mm:n panssarointi, pääaseena lyhytputkinen 75 mm:n KwK L/24 -tykki torniin asennettuna ja 2–4 konekivääriä aputornissa, rungossa ja pääaseen kanssa koaksiaalisesti asennettuna. Saksan merkittävin kumppani luottamuksellisessa sotilaallisessa yhteistyössä vuosina 1929–1933 oli Neuvostoliitto. Saksan ensimmäinen sodanjälkeinen panssariprojekti oli vuonna 1926 alkanut keskiraskaan 15-tonnisen Armeewagen 20 -vaunun kehittäminen, johon osallistuivat Rheinmetall-Borsig, Krupp ja Daimler-Benz. Vaunun n Saksalainen korpraali poseeraa Rheinmetall-Borsigin Großtraktor-vaunun edessä. Paariavaltioiden salaisen suhteen seurauksena oli kuitenkin ehtinyt syntyä saksalainen ja neuvostoliittolainen sotateoria sekä panssaridoktriini, jotka vaikuttivat toisiinsa niin paljon, että niiden erottaminen on ajoittain vaativaa. Salasuhteen hedelmät Ympärysvaltoihin tyytymättömät Saksa ja Neuvostoliitto olivat normalisoineet suhteensa vuonna 1922 solmitulla Rapallon sopimuksella. Salaamissyistä projektin nimi vaihtui Großtraktoriksi (iso traktori). Yhteistyö päättyi Saksassa valtaan nousseiden kansallissosialistien ja sosialistisen Neuvostoliiton ideologisiin ristiriitoihin. SUOMEN SOTILAAN TANKIT 37 Saksa haki kumppania salassa tapahtuvaa, Versaillesin sopimuksen vastaista aseiden kehittämistä ja sotilaiden koulutusta varten. Tämän lisäksi saksalaisia lentäjiä koulutettiin Lipetskissä vuosina 1926–1933 ja taistelukaasujen käyttöä tutkittiin Tomkan tukikohdassa 1928–1931. Kukin valmisti salaa Saksassa kaksi prototyyppiä, joita testattiin Kamassa. Kuva on sota-ajalta. Vaikka ainoa suora kontakti AB Landsverkin ja Reichswehrin välillä oli tuolloisen majuri Heinz Guderianin ruotsalaispanssarivaunun koeajo vuonna 1929, asevalmistajan ei ollut vaikeaa saada yksityiskohtaista kaluston käyttötietoa toimittamiensa aseiden loppukäyttäjiltä. nua toimitettiin osina Ruotsiin (Stridsvagn m/21). Neuvostoliitto oli kiinnostunut Reichswehrin ja Saksan sotateollisuuden osaamisesta, ja Saksa vuorostaan haki kumppania salassa tapahtuvaa, Versailles’n sopimuksen vastaista aseiden kehittämistä ja sotilaiden koulutusta varten
Kaikissa kolmessa vaunussa vetopyörä oli takana, ja kaikilla oli ongelmia telaketjujen kanssa, minkä takia tulevissa saksalaisvaunuissa vetopyörä sijoitettiin eteen. Vaunun esi-isä oli brittiläinen ensimmäisen maailmansodan Whippet, ja se kehitettiin käytännössä yhteistyössä ruotsalaisten ja Neuvostoliiton kanssa. 38 SUOMEN SOTILAAN TANKIT piti pystyä ylittämään metrin korkuinen este ja 0,8 metriä syvä vesieste sekä nousemaan 30° rinnettä. Vaunun alustan piti sopia myös kuljetuspanssarivaunun ja 37 mm itseliikkuvan tykin kehittämiseen. Kummankin vaunun hyvistä testituloksista n Kruppin Großtraktor kuvattuna Saksassa joskus vuoden 1935 jälkeen. Kutsu tarjouskilpailuun lähetettiin Rheinmetall-Borsigille, Kruppille ja Daimler-Benzille, mutta Daimler-Benz jäi pois tarjouskilpailusta. Koska kukaan valmistajista ei priorisoinut Großtraktor-projektia, panssaroimattomasta teräksestä valmistetut protovaunut etenivät verkkaisesti. Vaunuja valmistettiin 1929–1933 yhteensä neljä yksilöä. Testaus osoitti, että keskiraskaiden vaunujen lisäksi tarvittaisiin yhä myös kevyitä vaunuja. Panssaroimattomuus ja aseistuksen puuttuminen kahdesta vaunusta häiritsi testausta, joka puutteellisenakin osoitti, että Daimler-Benzin (Großtraktor I) ja Kruppin (Großtraktor III) vaunujen telasto ja voimansiirto vikaantuivat jatkuvasti, kun taas Rheinmetallin (Großtraktor II) vaunu kulki yhteensä 1 200 kilometriä. Kaikki vaunut palautettiin Neuvostoliitosta Saksaan jo 1933, kun sotilasyhteistyö kariutui Hitlerin noustua valtaan. Kruppin ja DaimlerBenzin versioiden telasto ja voimansiirto olivat vika-alttiita. Vaunujen merkittävin ero oli telapyörästössä: Krupp käytti kierrejousia ja Rheinmetall-Borsig lehtijousia. Kaikki vaunut lähettiin testattavaksi Kamaan. Vaunun piti olla kuusi metriä pitkä, 2,4 metriä korkea, ja pintapaineen tuli olla 0,5 kg/cm 2 . Niissä oli kummassakin etumoottori, ja miehistötila oli AB Landsverkin ja Boforsin valmistaman tornin kanssa sijoitettu taakse. Myöhemmin Großtraktor-projekti tulisi johtamaan raskaaseen Panzerkampfwagen Neubaufahrzeug -vaunuun. Muuten vaunut muistuttivat toisiaan. n Sodanjälkeisen ensimmäisen sukupolven kevyt saksalainen 9-tonninen Leichttraktor kokeiluvaunu oli tärkeä askel kohti keveitä ja keskiraskaita taisteluvaunuja sekä rynnäkkötykkiä. 7,5–9-tonnisessa vaunussa piti olla neljän hengen miehistö, 14 mm:n panssarointi, aseistuksena 37 mm:n puoliautomaattinen KwK 36 -tykki ja 7,92 mm:n Dreyse-konekivääri. Kevyen panssarivaunun tarve johti kevyen Leichttraktor-vaunun kehittämiseen vuodesta 1928 alkaen.. Pieni traktori Kevyen panssarivaunun tarve johti kevyen Leichttraktor-vaunun kehittämiseen vuodesta 1928 alkaen. Kattilateräksestä valmistettujen kokeiluvaunujen ainoana tarkoituksena oli kokeilla erilaisia teknisiä ratkaisuja ja saada vaunujen käyttökokemusta. Vaunussa tuli olla kolmen kilometrin etäisyydelle puheyhteyden ja seitsemän kilometrin etäisyydelle lennätinyhteyden takaava radio ja suojaus kaasuhyökkäykseltä – liikkuvuus, tulivoima, suoja ja johtamiskyky olivat yhdistymässä, ja panssarivaunun rinnalle oli syntymässä rynnäkkötykki. Neljä prototyyppiä valmistui huhti-toukokuussa 1930, ja niitä testattiin Kamassa kesäkuussa 1930. Projekti tunnetaan myös nimellä VK31 ja Kleintraktor (pieni traktori), ja se pohjautui LK-vaunuista saatuihin kokemuksiin. Kruppin ja Rheinmetallin vaunut saatiin valmiiksi vuonna 1928, ensimmäinen DaimlerBenzin vaunu 1929 ja toinen vasta 1930. Großtraktor-vaunuja käytettiin koulutukseen Kamassa, ja ne palautettiin sotilasyhteistyön päätyttyä vuonna 1933 Saksaan, jossa ne olivat koulutuskäytössä vuoteen 1937 saakka
Muista kuvassa olevista uudemmista vaunuista päätellen kuva on 1930-luvun jälkipuoliskolta tai aivan sodan alkupuolelta. 75 mm:n ja 37 mm:n tykit piti sijoittaa päätorniin ja konekiväärit kahteen aputorniin. Sana tarkoittaa ”uuden rakenteen ajoneuvoa”, ja se vakiintui projektin nimeksi. Sotilaallinen yhteistyö Neuvostoliiton kanssa oli jo päättynyt, ja vaunujen kehitys ja testaus tapahtui nyt Saksassa. SUOMEN SOTILAAN TANKIT 39 huolimatta niiden ei katsottu sopivan taistelukäyttöön, joten niitä käytettiin jatkossa koulutukseen. Vaunujen pääaseena piti olla 75 mm KwK L/24 -tykki ja täydentävänä aseistuksena yksi 37 mm KwK 36 L/45 -tykki ja kaksi 7,92 mm MG 13/34 -konekivääriä. Koska Reichswehr käytti projektista salaamissyistä nimitystä Großtraktor (iso traktori) ja jotta vuoden 1926 ja 1933 projektit eivät menisi sekaisin, lisättiin jälkimmäisen nimeen Neubaufahrzeug-tarkennus. Taustalla näkyy muita vaunutyyppejä, vasemmalla puolitelaketjuvaunuja ja asennusta odottavia voimanlähteitä. Rheinmetall-Borsig valmisti vaunustaan vielä kolmannen prototyypin tavallisesta teräksestä. Rheinmetall ja Krupp kehittivät koevaununsa vuosina 1933–1934. Alla: Neubaufahrzeug taiteilijan ikuistamana nelivärisenä tyyppikuvana. Vaunu oli ajalleen tyypillinen monitorninen jättiläinen, ja sen esikuvat olivat Britanniassa ja Neuvostoliitossa.. Neubaufahrzeug 1920ja 1930-lukujen kiinnostus erittäin suurikokoisiin ja monitornisiin, brittiläisen Vickers A1E1 Independentin ja neuvostoliittolaisen T-35-vaunujen kaltaisiin raskaisiin panssarivaunuihin johti vuodesta 1933 alkaen Saksassa Neubaufahrzeug-projektiin. Rheinmetallin PzKpfw NbFz V (PanzerKampfwagen NeubauFahrzeug V) -vaunun ja Kruppin PzKpfw NbFz VI -vaunun merkittävin ero oli pääasetornin tykkien koaksiaalisessa asennuksessa, Kruppilla ne oli asennettu vaakatasossa rinnakkain ja NEUBAUFAHRZEUGTAISTELUVAUNU Kruppin panssarivaunutehtaalla huollettavana. Rheinmetall kehitti vaunuaan edelleen vuosina 1931–1932 parantamalla telaketjua ja telapyörästöä ja sai vuonna 1931 tilauksen 289 vaunusta, mutta tilaus peruttiin vuonna 1932 Panzerkampfwagen I:een johtavan kehitysprojektin eduksi. Pienemmällä tornilla varustettu 37 mm PAK (Panzer Abwehr Kanone) L/45 -itseliikkuva panssarintorjuntatykki oli toisen maailmansodan Panzerjäger-panssarintorjuntavaunujen esiaste. Kaikki vaunut palautettiin Saksaan vuonna 1933, ja niitä käytettiin koulutukseen Wustrowin Alt-Gaarzin panssaritykistökoulutuskeskuksessa
Tästä johtuen vaunu ei edennyt sarjatuotantoon, mutta viittä valmistunutta koevaunua käytettiin koulutukseen ja propagandatehtäviin. Koska vuonna 1930 Kamassa suoritetut testit olivat osoittaneet, että taakse sijoitettu vetopyörä johtaa loputtomiin ongelmiin telaketjujen kanssa, Kruppia pyydettiin 18.9.1931 muuttamaan vaunun alusta takamoottoriseksi ja sijoittamaan vetopyörät eteen. Kevein oli sarjan ensimmäinen Panssari I. Kevyen Panzerkampfwagen I -vaunun tarina alkoi vuonna 1930 kevyen Kleintraktor (Pieni traktori) -tiedusteluja koulutusvaunun tilauksesta Kruppilta. Saksan oli silti käytettävä pelkin konekiväärein aseistettua vaunua rintamalla aina vuoteen 1941 asti, josta eteen päin vaunua käytettiin vain alustana ja toissijaisissa tehtävissä.. Vuonna 1936 kaikki resurssit päätettiin keskittää kevyiden Panzerkampfwagen Ija Panzerkampfwagen II -vaunujen sekä keskiraskaiden Panzerkampfwagen IIIja Panzerkampfwagen IV -vaunujen kehittämiseen. Samalle alustalle piti myös kehittää itseliikkuva tykki ja traktori eli vetäjä. Tankettitoimitus kuitenkin KANSALLISMIELISTEN PANZER I -panssarivaunut vyöryvät espanjalaiskaupunkiin marraskuussa 1936. Neubaufahrzeug-vaunut osallistuivat kuitenkin armottomasta panssarikalustopulasta kärsineen Wehrmachtin riveissä toisen maailmansodan taisteluihin aina Neuvostoliiton sotaretken alkuun asti. Ykköspanssari Lopulta Saksa lähti toiseen maailmansotaan varsin köykäisellä vaunukalustolla. Tämä johti 30.6.1932 Kruppin kanssa solmittuun sopimukseen kevyen Kleinstraktor-Fahrgestell (Pienen traktorin alusta) -vaunun suunnittelusta, jossa hyödynnettäisiin salaa hankittavien brittiläisten Carden Loyd -tankettien alustan teknisiä ratkaisuja. Ensin rakennettiin kaksi testivaunua Rheinmetallin tornilla tavallisesta teräksestä ja myöhemmin vielä kolme panssaroitua testivaunua Kruppin tornilla. 40 SUOMEN SOTILAAN TANKIT Rheinmetallilla korkeussuunnassa päällekkäin. Testitulokset osoittivat, että 23,4-tonninen 300 hv:n moottorilla varustettu raskas Neubaufahrzeug-vaunu oli liian monimutkainen, hidas ja herkkä vikaantumaan. Ykköspanssari osoittautui Espanjassa liian heikoksi, eikä sitä oltu ajateltukaan kuin ylimenovaiheen ratkaisuksi
Prototyyppi viilattiin sarjatuotantoon sopivaksi Daimler-Benzin, Henschelin, Kruppin, MANin ja Rheinmetallin yhteistyönä, ja se hyväksyttiin palveluskäyttöön vuonna 1934 nimellä La S ja/ tai LKA. SUOMEN SOTILAAN TANKIT 41 viivästyi, ja niin Krupp suunnitteli oman erilaisen telapyörästönsä pelkkien valokuvien perusteella. n Panzer I Ausf. Kruppin kuukauden myöhässä toimittaman alustan testaus osoitti vaunun kaipaavan tehokkaampaa moottoria, koska nopeus oli vain 28 km/h. A – Panssarivaunu I mallia A), ja sitä valmistettiin 833 kappaletta. Lopputuloksena oli ajalle tyypillisiä kevyempiä konekivääritanketteja painavampi kevyt konekivääripanssarivaunu. Liikkuvuus oli ohittanut tulivoiman ja suojan. Panzer I Ausf. 122 Panzer I -vaunua osallistui Espanjan sisällissotaan vuosina 1936–1939 kenraali Francisco Francon johtamien kansallismielisten ja saksalaisvapaaehtoisten Condor-legioonalaisten joukoissa, mutta ne jäivät konekivääriaseistuksensa takia alakynteen tasavaltaisten ja neuvostoliittolaisten käyttämille 45 mm:n ty122 Panzer I -vaunua osallistui Espanjan sisällissotaan vuosina 1936–1939. Tarvittiin koekenttä. Ausf. Vuonna 1932 tilaaja muutti vaatimuksiaan siten, että 20 mm automaattitykin ja 7,92 mm konekiväärin tornin asennus vaihtui kääntyväksi kahden konekiväärin torniksi. B -vaunun pohjalta suunniteltiin SdKfz 265 Panzerbefehlswagen -komentovaunu.. Samalla identtinen vaunutilaus annettiin myös Daimler-Benzille. Uuden hankkeen toteutuksen puitteissa saksalaisen teollisuuden pitäisi opetella modernin panssarikaluston massatuotanto. B -vaunussa, jota valmistettiin 840 kappaletta vuosina 1935–1937. Vuonna 1938 viralliseksi nimeksi tuli Panzerkampfwagen I Ausführung. A (Pz.Kpfw.I Ausf. Krupp kehitti Kleintraktor-vaunuaan La S -kilpailun ehtojen mukaiseksi, ja näin syntyi Landswerk Krupp A (LKA) -vaunun prototyyppi. A -vaunun puutteena olivat useat telapyörästön ongelmat, ylikuumeneva moottori ja liian kevyt 13 mm:n panssarointi, mutta puutteet korjattiin osittain uudessa Ausf. Moottorin tehoja nostamalla nopeus nousi 42 km/h tasolle, ja kun alustaakin oli kehitetty, niin tilaaja hyväksyi vaunun 19.9.1932. Lopputulos oli mitä oli, mutta se antoi hyvän välineen harjoitella ja tutkia panssarivaunujen käyttömahdollisuuksia ja taktiikkaa. Seuraava käänne oli aikakaudelle tyypillistä konekivääritankettia selvästi raskaamman viisitonnisen kevyen panssarivaunun Landwirtschaftlicher Schlepperin (La S) (Kevyt maataloustratori) tarjouskilpailu vuonna 1932. B -vaunun pohjalta suunniteltiin SdKfz 265 Panzerbefehlswagen -komentovaunu, jota valmistettiin 190 kappaletta
Kakkosesta kolmoseen Syitä kevyen Panzerkampfwagen II -vaunun kehittämiselle olivat vuonna 1934 ilmenneet viivästykset keskiraskaiden Panzerkampfwagen IIIja Panzerkampfwagen IV -vaunujen kehityksessä sekä tykkiaseistetun kevyen vaunun tarve, minkä johdosta päätettiin kehittää kevyt 10-tonninen vaunu, joka olisi aseistettu 20 mm:n automaattitykillä ja 7,92 mm:n konekiväärillä. Yhteensä valmistettiin 1 856 vaunua kahdeksana eri pääversiona. Tarjouskilpailuun pyydettiin ehdotuksia Kruppilta, MANilta, Henscheliltä sekä Daimler-Benziltä, ja vaunun tuotanto useamman valmistajan yhteistyönä alkoi vuonna 1935 ja jatkui eri kehitysversioiden kautta aina vuoteen 1943 asti. 42 SUOMEN SOTILAAN TANKIT killä aseistetuille T-26ja BT-5-neuvostovaunuille kuin enteenä tulevasta. Ensimmäisten mallien 14,5 mm:n panssarointi oli liian heikko Espanjan sisällissodan kokemusten valossa, joten sitä vahvistettiin tulevissa malleissa aina 35 mm:iin asti. Toisen maailmansodan alkamiseen mennessä vaunuja valmistettiin viitenä eri esiversiona ja viitenä pääversiona Ausf. Aukeaman kuvassa alla: Britit tutkivat varovasti, mitä sadeviitasta rakennetun teltan suojassa mahtaa olla. Lisäksi niiden alustalle rakennettiin itseliikkuvia tykkejä ja panssarintorjuntavaunuja. Kuvan vaunuissa on tämän juttukokonaisuuden avausaukean vaunuista poiketen keskiraskaalle kolmospanssarille sotavuosina tyypillinen 50 mm:n pääase, joka oli jo vuoden 1941 lopulla riittämätön vastustajan useita vaunuja vastaan.. n Yläkuvassa kevyt saksalainen Panzer II perässään PzKpfw I kuvattuna aivan sodan alkupuolella. Adolf Hitlerin johtama Saksa salasi vaunun kehittämisen kutsumalla sitä Landwirtschaftlicher Schlepper 100 (LaS 100) -maataloustraktoriksi. Meneillään on brittien voittoon päättynyt operaatio Crusader ja saksalaisten hylkäämän ja tuhoaman PzKpfw III -yksikön jäännösten haltuunotto lähellä Sidi Rezeghiä Pohjois-Afrikassa marraskuussa 1941. E -malliin asti
Viiden Ausf. B -mallissa käytettiin parannettua telapyörästöä, jonka avulla nopeus nousi lukemiin 35 km/h. Siihen osallistuivat Daimler-Benz, Krupp, MAN ja Rheinmetall. Reichswehr tuli vuonna 1933 siihen lopputulokseen, että kevyeksi vaunuksi sopisi paremmin 20 mm:n automaattitykillä varustettu, hieman raskaampi kevyt vaunu ja sen rinnalle kehitettäisiin panssarisodankäynnin pääasiallinen työjuhta, Heinz Guderianin visioimien tulevien panssaridivisioonien runsaslukuisin vaunu, 37 mm:n tykillä aseistettu 15-tonninen keskiraskas panssarivaunu. Suojaltaan ja tulivoimaltaan etulinjassa riittämättömien kevyiden vaunujen valmistus päättyi vuonna 1943. 15,4-tonninen, 14,5 mm:n panssaroinnilla ja pitkällä 46,5 pituuskaliiperin 37 mm:n Rheimetallin KwK 36 -tykillä sekä kolmella 7,92 mm:n konekiväärillä varustettu vaunu saavutti 285 hv:n V12-moottorin vauhdittamana 32 km/h nopeuden. Vaikka kymmentä prototyyppiä testattiin syksystä 1936 loppuvuoteen 1937 saakka, niin 25 vaunun esituotantosarja tilattiin Daimler-Benziltä jo alkuvuonna 1937. B -vaunun pohjalta kehitettiin vuonna 1937 ensimmäiset Sturmgeschütz III -rynnäkkötykit. Uuden vaunun viralliseksi nimeksi tuli Panzerkampfwagen III Ausf. A. Vuodesta 1937 valmistetussa Panzerkampfwagen III Ausf. SUOMEN SOTILAAN TANKIT 43 Keskiraskaan Panzerkampfwagen III -vaunun kehitys alkoi samaan aikaan, kun kevyt Panzerkampfwagen I -vaunu alkoi hahmottua. Paremmin panssaroitu F-malli oli viimeinen suurena sarjana (542 kpl) 1941–1942 valmistettu Panzer II -malli. Hanke kiteytyi vuonna 1934 tarjouskilpailuun ZW (Zugführerwagen, joukkueenjohtajavaunu) -vaunun kehittämisestä. Alustassa ei ollut enää kehityspotentiaalia sodan raskaampiin vaatimuksiin.. Ennen toisen maailmasodan alkamisn 20 mm:n automaattitykillä ja 7,92 mm:n konekiväärillä aseistettu Panzerkampfwagen II Ausführung F
Huomaa B-mallin telapyörien määrä! 37 mm:n tykillä varustettua alamallia valmistettiin vain 10 vaunun sarja.. B -vaunun pohjalta kehitettiin vuonna 1937 ensimmäiset Sturmgeschütz III -rynnäkkötykit. G -RYNNÄKKÖTYKKI paraatissa Ensossa 4.6.1944. E -versioon ja vaunuja oli valmistunut noin 180. SA -K U VA N VÄ RI TY S: TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. PzKpfw III:n valmistus loppui 1943 mutta rynnäkkötykkejä valmistettiin sodan lopulle asti. Saksalainen rynnäkkötykki syntyi konseptina tankin rinnalle jo 1930-luvulla, ja sen isänä pidetään myöhempää sotamarsalkkaa Erich von Mansteinia. Vaunun alustalle rakennettiin erilaisia itseliikkuvia tykkejä, panssarintorjuntavaunuja ja rynnäkkötykkejä – pelkästään suomalaisillekin tuttuja Sturmgeschütz III -rynnäkkötykkejä valmistettiin eri versioina 10 500! Panzerkampfwagen III -panssarivaunun valmistuksen päättyminen vuonna 1943 johtui siitä, että se jäi tulivoimassa ja suojassa jälkeen keskiraskaille ja raskaille neuvostovaunuille, joten se oli järkevintä korvata tuotannossa isoveljellään, paremmin suojatulla ja tulivoimaisemmalla Panzerkampfwagen IV -panssarivaunulla. Rynnäkkötykissä ei ole kääntyvää tornia. Vaunu perustui kolmospanssarin alustaan ja tekniikkaan. Näistä vain 29 ehti mukaan jatkosotaan. Kaikkiaan Panzerkampfwagen III -vaunuja valmistettiin vuoteen 1943 asti kahtenatoista eri pääversiona 5 691 kappaletta. Paksumpaa tavaraa Heinz Guderianin visioimien tulevien panssaridivisioonien runsaslukuisemman ja nopeamman Panzerkampfwagen III:ta paremmin suojatun, tulivoimaisemman ja harvalukuisemman isoveljen, keskiraskaan Panzerkampfwagen IV -vaunun erikoisalana oli toiminta linnoitettuja puolustusasemia ja panssarintorjuntatykistöä vastaan. Panssaridivisioonan jokaisessa panssaripataljoonassa piti olla kolme vaunukomppaniaa vikkelimpiä Panzerkampfwagen III -vaunuja ja yksi vaunukomppania raskaampia Panzerkampfwagen IV -vaunuja. Alla: Sturminkin alustana ollut panssarikolmonen – Panzerkampfwagen III Ausf.B – kuvattuna joskus 1930-luvulla ennen sotaa. AlukViiden Ausf. Vaunun tarjouskilpailu alkoi 11.1.1934 peitenimellä Begleitwagen (tukivaunu) tai lyhennyttynä B.W. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G LOPPUSARJOJEN STURMGESCHÜTZ III AUSF. 44 SUOMEN SOTILAAN TANKIT ta vuonna 1939 Panzerkampfwagen III -vaunujen tuotanto oli edennyt jo viidenteen Ausf. Rynnäkkötykkiä ei oltu tarkoitettu käytettäväksi taistelupanssarivaunun tavoin, vaan se oli jalkaväen tulitukivaunu. Suomi osti Saksalta 59 Sturmia vuosina 1943–1944
Vaunun rungon etuosassa istuivat kuljettaja ja radisti-runkokonekiväärimies. SUOMEN SOTILAAN TANKIT 45 si projektiin osallistuivat vain Krupp ja Rheinmetall, mutta myöhemmin mukaan liittyivät myös Daimler-Benz ja MAN. Ennen sotaa syntyneiden saksalaisvaunujen aseistus oli liian heikko, ja ne osoittautuivat monilla muillakin tavoin vastustajiaan heikommiksi sodan sytyttyä. Keskiraskaiden Panzerkampfwagen IIIja Panzerkampfwagen IV -vaunujen erityispiirteenä oli vaunujohtajan tehtävän rajoittaminen vain taistelukentän tarkkailuun, tilannekuvan muodostamiseen ja vaunun taistelun johtamiseen. Saksalais-panssarijoukkojen ja -kaluston vahvuus oli kuitenkin hyvä johdettavuus, hyvin koulutettu henkilöstö, taktinen osaaminen, laadukkaat viestivälineet, optiikka ja ergonomisesti suunniteltu työympäristö, mikä hyvin synkronoidun aselajiyhteistyön ja ilma-aseen tuen kanssa toi sodan alussa voittoja aseistuksen ja suojan puutteista huolimatta. Ija II-vaunut olivat muiden maiden esikuvan mukaisia. Ennen toisen maailmasodan alkamista Panzerkampfwagen IV -vaunujen tuotanto oli edennyt jo kolmanteen Ausf. A-, B-, Cja D-sarjojen viisi(A) ja kahdeksan-telapyöräisiä (B, C ja D) malleja valmistettiin vain noin 80 kappaletta. Sen alustalle rakennettiin lisäksi erilaisia itseliikkuvia tykkejä, panssarintorjuntavaunuja ja rynnäkkötykkejä. Kaikissa saksalaisvaunuissa oli kehittyneet sisäiset ja uln Panzerkampfwagen III:n eri kehitysmallien (Ausführung) telapyörästöt ja niiden ripustus. Automaattitykillä aseistetussa Panzerkampfwagen II -vaunussa oli vain kolmen hengen miehistö vaununjohtajan toimiessa myös ampujana. Kuvassa vaunun johtaja takana, edessä ampuja.. Alkusarjojen lähinnä tulitukivaunuksi tarkoitettu 18–19-tonninen vaunu oli suojattu 30 mm:n panssaroinnilla ja aseistettu 75 mm:n lyhytputkisella KwK 37 L/24 -kanuunalla sekä yhdellä tai kahdella 7,92 mm MG-34-konekiväärillä. I-vaunussa oli vain kahden hengen miehistö. Lukuisista vaihtoehdoista valittiin loppujen lopuksi Kruppin VK 2001(K) -vaunu, jonka esisarjatuotanto alkoi vuonna 1936 ja varsinainen sarjatuotanto vuonna 1937. E-mallista lähtien alempia telapyöriä oli kuusi. 250–300 hv:n Maybach-moottori antoi sille 40 km/h huippunopeuden, ja vaunussa oli viiden hengen miehistö. Torniin ja sen alla olevaan taistelutilaan sijoitetut lataaja ja ampuja vastasivat pääaseen käytöstä. SS-PANSSARIDIVISIOONAN NELOSTANKIN TORNISSA. Kaikkiaan Panzerkampfwagen IV -vaunuja valmistettiin vuoteen 1945 asti kymmentä eri pääversiota 8 696 kappaletta, mikä tekee siitä toisen maailmasodan runsaslukuisimman saksalaispanssarivaunun. C -versioon ja vaunuja oli valmistunut 217 kappaletta. Organisointi… Merkittävänä saksalaiskeksintönä voidaan pitää vaunun miehistön tehtävänjaon järkeistämistä. IIIja IV -vaunuissa oli johtajan lisäksi neljä miestä
Vastoinkäymiset Espanjan sisällissodassa 1936–1939 johtuivat osittain siitä, että Espanjaan mentiin nimenomaan harjoittelemaan panssarisotaa eikä panssariase ollut konfliktissa määräävä tekijä. Siitä lisää tulevissa osissa. n Panzer IV:t matkalla itärintamalle.. Muiden maiden vaunuissa ei yleensä ollut erillistä vaunujohtajaa, vaan kaikki tehtävät hoiti vaunun tornin yksi tai kaksi miehistön jäsentä, mikä ylikuormitti miehet taistelussa ja heikensi olennaisesti vaunun johdettavuutta. Saksalaiseen liikkuvaan mekanisoituun sodankäyntitapaan sekä puolustushaarojen ja aselajien saumattomasti johdettuun yhteistoimintaan perustuvaan sotasdoktriiniin, jota usein virheellisesti kutsutaan salamasodaksi tai salamasodankäynniksi, palaamme tarkemmin toisen maailmansodan panssarikaluston ja sen käyttötapojen yhteydessä. Koska valtaosan kalustostaan menettäneen Reichswehrin oli joka tapauksessa hankittava uutta kalustoa, sen suunnittelu voitiin aloittaa puhtaalta pöydältä kaikkein nykyaikaisempia ratkaisuja käyttämällä. Ja ehkäpä ensimmäisen maailmansodan vastustajan panssarivaunuille hävinneet saksalaiset olivat vakaasti päättäneet voittaa seuraavan maailmansodan omilla panssarivaunuillaan, tai ainakin he oivalsivat yhdessä neuvostoliittolaisten työtovereidensa kanssa, että panssarivaunusta voisi tulla väline, jolla saavutetaan syvä murto ja voidaan ratkaista sota nopeasti. Miten hyvin saksalainen näkemys panssarikaluston ja sen käyttötapojen kehittämisestä vuosina 1919– 1939 oikein toimi. Saksalaiset pystyivät kääntämään edukseen jopa Versailles’n sopimuksen sotilaalliset rajoitukset, koska pieniin 100 000 miehen kaaderiasevoimiin voitiin rekrytoida vain parasta henkilöstöä ja asevientikiellon takia maan teollisuus oli enemmän kuin kiinnostunut kotimaan sotamateriaalimarkkinoista. Koska Reichswehrissä ei saanut olla lainkaan panssarivaunuja, ei Saksan lainsäädännössä eikä Reichswehrin organisaatiorakenteessa ollut tarpeettomia esteitä mekanisoitujen yhtyminen kehittämiselle yli perinteisten aselajirajojen päinvastoin kuin Isossa-Britanniassa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa. Monissa valtioissa panssariaseen puolestapuhujat toimivat korkeintaan keskijohdossa tai visioivat aselajin kehitystä joko ulkopuolisten asiantuntijoiden rooleissa taikka muista aselajeista käsin. Aika toimisi sodassa Saksaa vastaan. Saksalaiset ymmärsivät, että heidän ainoa keinonsa voittaa sota olisi voittaa se heti. Niukkuus pakotti tehokkuuteen. Käyttötapa ratkaisi silloin, kun oma kalusto oli määrällisesti ja laadullisesti alivoimaista. Mutta minkälainen saksalaisten tapa käyttää vaunuja lopulta oli. Tehoja oli haettava määrän sijaan laadusta, osaamisesta ja organisoinnista. Saksalaiset ymmärsivät, että heidän ainoa keinonsa voittaa sota olisi voittaa se heti. Jos pidetään mielessä se, että sotien välisen kauden kalustolla ja opeilla astuttiin – tai tässä yhteydessä pitäisi kai sanoa ajettiin – toiseen maailmansotaan ja käytiin sitä ainakin talveen 1941–1942 saakka, niin saksalainen näkemys – organisointi ja taktiikka – peittosi kaikkien muiden näkemykset taistelukentällä. 46 SUOMEN SOTILAAN TANKIT koiset johtamisvälineet. …ja osaaminen ratkaisivat Ammattikaaderiarmeijan pitkät vähimmäispalvelusajat – upseereiden 25 vuotta ja rivimiehien sekä aliupseereiden 12 vuotta – varmistivat sen, että henkilöstö voitiin kouluttaa perusteellisesti ja monipuolisesti. Kahden Saksan merkittävimmän panssarivisionäärin ja motorisoidun sekä mekanisoidun sodankäynnin puolestapuhujan, kuljetusjoukkojen ylitarkastajan kenraali Oswald Lutzin ja hänen esikuntapäällikkönsä everstiluutnantti Heinz Guderianin suoriin virkavelvollisuuksiin kuuluivat motorisoinnin ja mekanisoinnin edistäminen sekä panssariaselajin kehittäminen, minkä lisäksi heillä oli Reichswehrin ylimmän johdon tuki toiminnalleen
TEKSTI: ALEKSEI KETTUNEN Neuvostoliiton panssariaseen synty 1919–1939. SUOMEN SOTILAAN TANKIT 47 PUNAISET PANSSARIT
Venäläiset pääsivät tutustumaan tarkemmin panssarivaunuihin vuosina 1918–1923 punaisten ja valkoisten käymän sisällissodan ja ulkovaltojen interventioiden aikana. Huomaa: vaunussa oli kaksi tornia päällekkäin.. Näin kalustoa päätyi lopulta myös sisällissodan voittajalle, Leninin ja Trotskin puna-armeijalle. Takapajuisella tsaarin vallalla ei vaunuja ollut, ja maa oli 1920-luvulla sisällissodan repimä ja eristynyt. Se oli kuitenkin huomattavasti esikuvaansa kehittyneempi vaunu, ja sitä valmistettiin vuosina 1928–1931 lähes tuhat kappaletta! Vaunuja osallistui vielä toisen maailmansodan alkukutaisteluihin vuoteen 1942 asti. Ensimmäiset panssarivaunut, 20 ranskalaista Renault FT17 -vaunua, saaJos Saksan nousu panssariasemahdiksi kahdessakymmenessä vuodessa vuosina 1919–1939 oli ihme tai ainakin vaikeasti ennustettava, niin sitäkin suurempi yllätys maailmalle oli Neuvostoliiton panssarimahdin synty 1920–30-luvuilla. n Kevyt jalkaväen tukivaunu T-18 paraatissa (alakuva) ja T-12-kokeiluvaunun perusteella kehitetty nopeakulkuinen keskiraskas T-24-vaunu, jonka Christie-vaunut syrjäyttivät sarjatuotannossa (kuva yläpuolella). T-18-vaunussa näkyvät selvästi sen esikuvan Renaut FT-17:n piirteet. 48 SUOMEN SOTILAAN TANKIT V enäjän keisarikunta ei ehtinyt saada liittolaisiltaan Isolta-Britannialta ja Ranskalta panssarivaunuja ensimmäisen maailmansodan aikana. Helmikuun – länsimaisen ajanlaskun mukaan maaliskuun – vallankumous 1917 ehti ensin, eikä panssarivaunuja koskaan toimitettu. Mutta Venäjälläkin moderni panssarivaunu alkoi Renault’sta. Liittolaiset olivat tammikuussa 1917 luvanneet toimittaa vuosina 1917–1918 venäläisille 390 panssarivaunua. Ympärysvallat toimittivat muutamia kymmeniä vaunuja valkoisille ja käyttivät niitä itse osana interventiojoukkojaan. Lapsi tehtiin yhdessä perivihollisen Saksan kanssa. T-24-vaunuja valmistettiin vain viisi sen jäätyä BT-projektin jalkoihin. Viereisellä sivulla ylhäällä kuvassa T-12, joita valmistettiin vain yksi protokappale. Saksan teolliset ja insinööritaidolliset perinteet ja korkeasti koulutettu väestö puuttuivat, mutta silti nälänhätien ja vankileirien maa loi kahdessakymmenessä vuodessa maailman suurimman panssariaseen
49 SUOMEN SOTILAAN TANKIT puivat Ukrainan Odessaan ranskalaisen ja kreikkalaisen jalkaväen mukana 12.12.1918. Yksi vaunuista lähettiin vuoden 1919 vapunpäivän kunniaksi Moskovaan lahjaksi V. Keskellä länsirintaman panssarijoukkojen punaupseeri samalta vuodelta puna-armeijan tuolloin uudessa piippalakissa eli budjennovkassa ja gimnastjorka-paidassa, ja oikealla punapanssariupseeri vuoden 1922 mallin mukaisessa univormussa.. Berezovkan kylän taistelussa 53 kilometriä Odessasta nämä joukot ajettiin 18.3.1919 pakosalle ja punaiset saivat kaksi FT17vaunua sotasaaliiksi. Leninille. panssariosaston tankisti sisällissodan kesältä 1920. Näin NeuvostoVenäjän ensimmäinen sotasaalisvaunu johti maan ensimmäiseen Venäläinen Renault -sarjatuotantovaunuun. Telakka valmisti esimerkkivaunun pohjalta 15 vaunun tuotantosarjan vuosina 1920–1921. TOVERIT, TANKISTIT venäläisen panssarisodankäynnin historian aamuhämärästä. Vasemmalla brittiläiseen panssarimiehen haalariin ja lakkiin sonnustautunut puna-armeijan 1. Vapunpäivän panssariparaatin jälkeen vaunu lähetettiin Moskovasta Nižni-Novgorodin Punainen Sormovo -telakalle tutustumista varten. I
Alla T-26 kahlaa matalan jokiuoman yli Neuvostoliitossa. Uuden keskiraskaan vaunun nimeksi tuli T-24. T-24 Vuonna 1927 sotateollisuuden päähallinto antoi Harkovan veturitehtaalle tehtäväksi suunnitella raskaamman ja nopeakulkuisemman 12-tonnisen jalkaväkivaunun, joka valmistui vuonna 1931. 50 SUOMEN SOTILAAN TANKIT T-18 Renault’t vanhentuivat heti. Tehtävän helpottamiseksi ostettiin italialainen Fiat-3000-panssarivaunu, joka oli joidenkin epävarmojen lähteiden mukaan puolalaisilta otettu sotasaalisvaunu. Vaunusta tehtiin kuvan kaksitornista konekiväärivaunuversiota, yksitornista tykkivaunua ja monia muita versioita.. Kevyttä jalkaväkivaunua tai kevyttä jalkaväen saattovaunua MS-1 valmistettiin vuosina 1928–1931 yhteensä 959 kappaletta, ja se oli palveluskäytössä vuosina 1928– 1942! Kahden hengen miehistön, 8–16 mm:n panssaroinnilla suojattu 5,3-tonninen vaunu oli aseistettu kääntyvään torniin asennetuilla 37 mm:n tykillä ja 6,5 mm:n konekiväärillä. Vaunu oli yksinkertaisesti alkuaankin liian hidas, heikko ja epäluotettava, vaikka se olikin aikakautensa parasta kalustoa. Myöhemmin BTvaunu johti vallankumouksellisen T-34-vaunun kehittämiseen. Neuvostoliiton sotateollisuuden päähallinto antoikin jo vuonna 1925 leningradilaiselle Bolševik-tehtaalle tehtäväksi uuden panssarivaunun suunnittelemisen. Koska kummatkin ”apuvälineet” olivat Renault FT -vaunun evoluutioita, lopputuloksena syntynyt MS-1 (T-18) -neuvostovaunu muistutti Venäläistä Renault’ta. Niitä tilattiin 300. Nopea hybridivaunu pystyi ajamaan maantiellä ilman teloja, mikä kasvatti marssi nopeutta. Vaunussa oli omia innovaatioitakin, kuten sen pituutta vähentävä poikittain asennettu moottori. T-24-vaunuBT-2 JA SEN SEURAAJAT perustuivat alkuaan amerikkalaisen Christien vaunukonseptiin. Tilaus peruttiin pian, ja Harkovan tehdas määrättiin valmistamaan nopeakulkuisia Christie-hybriditelapyöräs töllä varustettuja BT-2-vaunuja. Uuden vaunun telapyörästön esikuvana oli ranskalainen NC27-vaunu
Suuri oppiriita Neuvostoliitossa käytiin aina vuosien 1933–1935 puhdistusaaltoon asti maan asevoimien kehitykseen olennaisesti vaikuttanutta ideologista kamppailua stalinistien ja trotskilaisen opposition välillä siitä, onko päämääränä sosialistisen Neuvostoliiton kehittäminen ja turvaaminen vihamielisestä kapitalistisesta ympäristöstä huolimatta vai sosialistisen maailmanvallankumouksen edistäminen jopa Neuvostoliiton tuhoutumisen uhalla. Tärkeää on myös ymmärtää, että kalusto oli sitä mitä oli, mutta sen käyttötapa muuttui, kun puna-armeijaa puhdistettiin ja se muutti doktriiniaan vuosina 1933–1939. Samalla istutettiin T-34-vaunun siemen, mutta siihen menisi vielä vuosia… T-24-vaunuprojektia edelsi harkovalaisten 12,7-tonnisen kaksitornisen keskiraskaan vaunun T-12:n projekti, josta valmistui vain yksi koevaunu. 3. Voiton vei stalinilainen näkemys Neuvostoliiton kehittämisen ja turvaamisen priorisoinnista. Operatiivinen panssarivaunu oli vastustajan panssaritorjunnan ja vihollisvaunujen kanssa taistelemista välttävä nopea panssarivaunu, jonka tehtävänä on jatkaa hyökkäystä puolustuslinjojen läpimurrosta syvälle vastustajan selustaan kuljettaen mukanaan vaunua tukevaa jalkaväkeä. Tuhatshevskin ja Triandafillovin syvän taistelun oppi oli kehitetty yhdessä saksalaisten kanssa. Alkujaan amerikkalainen Christie-alusta maantieajoa nopeuttavine irrotettavine teloineen tuntui olevan siihen loistava ratkaisu. Neuvostoliitossa elettiin panssarisodankäynnin oppien kulta-aikaa. Trotskilaisten päämääränä oli leniniläinen maailmanvallankumous. Siinä painotettiin puolustushaarayhteistyötä ja pyrkimystä syvään, nopeaan murtoon, joka ratkaisisi sodan. SUOMEN SOTILAAN TANKIT 51 ja valmistettiin vain viisi. 18,5-tonninen keskiraskas ja nopeakulkuinen T-24 oli T-12-koevaunun paranneltu evoluutio. 1920-luvulla Neuvostoliittoon muodostui Leningradiin, Harkovaan ja Moskovaan omat panssarisuunnittelutoimistonsa koulukuntineen, ja jatkossa ne määrittelivät maan panssarikaluston kehityssuunnat. Jako viiteen Vuonna 1929 Neuvostoliiton vallankumoussotaneuvosto vahvisti puna-armeijan panssarikalustoluokittelun, jonka mukaan vaunut ja niiden tehtävät jaettiin seuraavasti: 1. Taktinen panssarivaunu olisi puna-armeijan päätyökalu. Tiedustelupanssarivaunu oli nopeakulkuinen, maastoliikkuva ja halpa tanketti tai kevyt panssarivaunu, joka voi olla uintikykyinen. SA -K U VA Sotadoktriinista muodostui hyvin hyökkäyksellinen, ja sillä oli vahvuutensa mutta myös heikkoutensa.. Sotadoktriinista muodostui hyvin hyökkäyksellinen, ja sillä oli vahvuutensa mutta myös heikkoutensa. 4. Puolustusministerinä ja vallankumoussotaneuvoston puheenjohtajana Lev Trotski johti punaarmeijan muodostamista ja kehittämistä vuosina 1918–1925. Asevoimien kannalta stalinilainen näkökulma edellytti riittävän puolustuskyvyn luomista ja ylläpitämistä, kun taas trotskilainen näkökulma edellytti joko ulkovaltojen epävakautumisen odottamista tai määrätietoista epävakauttamista sekä tarvittaessa sotilaallista interventiota sosialistisen vallankumouksen käynnistämiseksi ja varmistamiseksi kyseisessä valtiossa, mikä käytännössä tarkoitti loputonta sotaa koko maailmaa vastaan. 2. Ylijohdon panssarireservin vahvistuspanssarivaunu olisi tulivoimainen keskiraskas panssarivaunu ja 5. Tarvittiin nopeita, riittävän vahvasti suojattuja ja tulivoimaisia vaunuja, joilla olisi pitkä toimintasäde maastossa ja maantiellä. Väline jäi mutta käyttöajatus muuttui, ja ainakin osa osaamisestakin hukattiin. Siinä oli viiden hengen miehistö, ja 20 mm:n panssaroinnilla suojatun vaunun aseistuksena oli 45 mm:n tykki ja neljä 7,62 mm:n DT-konekivääriä. T-26 ON PÄÄSSYT KUVAAN sotasaalisnäyttelyssä Helsingin Messuhallissa 1.4.1940. erikoispanssarivaunu olisi vastustajan panssaritorjuntatykistön tulelta suojattu tulivoimainen raskas panssarivaunu. Jako viiteen on hyvä muistaa, kun tarkastelee sitä panssarikaluston kirjoa, jolla Neuvostoliitto lähti sotaan Japania ja Suomea vastaan vuonna 1939 ja jolla se pitkälti kohtasi saksalaiset kesällä 1941
TG-1 ELI T-22 alias Tank-Grotte oli saksalais-neuvostoliittolaisen Grotten toimiston keskiraskas taistelupanssarivaunu, jota on joskus pidetty myös eräänlaisena rynnäkkötykin esiasteena. Käsistä karanneiden puhdistusten pahin vaikutus oli upseerikunnan passivoituminen ja aloitekyvyttömäksi muuttuminen juuri sodan kynnyksellä. Saatavilla ei ollut myöskään erikoisterässeoksia voimansiirron valmistamiseen, eikä vaunujen eri alijärjestelmien koneistojen valmistukseen pystyviä alihankkijoita ollut vielä olemassa. Siihen ei pelkkä stahanovilainen into riittäisi. Tuotantokyky ei kuitenkaan kyennyt vastaamaan suunnittelijoiden ja sotilaiden näkemyksiin. Vaunu pärjäsi testeissä hyvin, mutta venäläiset pitivät sitä teknisesti liian monimutkaisena ja kalliina ja lähtivät tavoittelemaan raskaampaa ja runsaslukuisempana valmistettavaa vaunutyyppiä. Puna-armeijan mekanisointija motorisointihallinnon johtajan armeijakunnankomentaja Innokenti Halepskin aloitteesta päätettiin vuonna 1929 ostaa sopivien panssarivaunujen mallikappaleet ja valmistuslisenssit ulkomailta sekä palkata ulkomailta tuotannon aloittamiseen tarvittavat asiantuntijat. Syyt panssariaseen heikkoon esitykseen talvisodassa ja vuonna 1941 olivat kuitenkin syvemmällä kuin puhdistuksissa. Kolmannen viisivuotissuunnitelman aikana teollisuutta oli tarkoitus kehittää määrällisesti ja laadullisesti. Vuosina 1928–1932 ensimmäisen viisivuotissuunnitelman puitteissa luotiin raaka-aineiden ja energiantuotantoa sekä raskasta teollisuutta. Neuvostoliitolla oli vaunukaluston ja osin taktiikankin puolesta ennen vuotta 1937 maailman paras panssariase ja erittäin edistyksellinen panssaritai pareminkin liikesodankäyntioppi. Vaunujen suunnittelemiseenkin vaadittava kokemus ja osaaminen kertyi vasta 1930-luvun jälkipuoliskolla. Ainoa yksilö valmistui vuonna 1932. Huomaa vaunun ulkonäköyhtäläisyydet myöhempään brittiläiseen Churchill-1-vaunuun!. Suunnitelmat ja todellisuus Vaikka Neuvostoliiton panssarituotanto perustui osaltaan kaikkien maiden tavoin muiden maiden innovaatioiden seuraamiseen osana omaa tuotekehitystä, on todettava, että Neuvostoliitossa kehittynyt oma itsenäinen panssarivaunukehitystyö oli aivan omaa luokkaansa. Ensimmäisen viisivuotissuunnitelman aikana asevoimien tarpeet pystyttiin täyttämään vain osittain, toisen aikana hieman enemmän ja paremmalla teknologisella tasolla ja kolmannen aikana määrällisesti ja laadullisesti riittävissä määrin. 52 SUOMEN SOTILAAN TANKIT Toinen Neuvostoliiton asevoimien kehitykseen voimakkaasti vaikuttanut tekijä oli sosialistinen suunnitelmatalous ja maan suunnitelmallinen teollistaminen. Kolmannen viisivuotissuunnitelman aikana asioita sotki tietysti sota, eivätkä kaksi ensimmäistäkään menneet aivan ongelmitta ainakaan miljoonien nälkään tai poliittiseen väkivaltaan ja vankileirien rasituksiin kuolleiden näkökulmasta. Osaaminen ja ennakkoluuloton innovaatio johti piirustuslaudoilla jo varsin varhain moniin vallankumouksellisiin suunnitelmiin. Esimerkiksi aikanaan huippumodernien T-34ja KV-vaunujen sarjatuotanto tuli mahdolliseksi vasta kolmannen viisivuotissuunnitelman aikana, koska sitä ennen ei ollut saatavilla riittävästi alumiinia V-2-dieselmoottorien valmistukseen. Vetoapua kapitalisteilta Neuvostoliiton vain omin voimin toteuttamat 1920-luvun tankettien ja panssarivaunujen kehitysprojektit (T-12, T-17, T-19, T-20, T-21, T-23, T-24 ja T-25) osoittivat sen, että suunnitteluosaamisessa ja sarjatuotannossa oli selkeitä puutteita, jotka voitaisiin korjata joko omin voimin hitaasti ja suurilla kustannuksilla tai nopeammin ja edullisemmin ostamalla tarvittava osaaminen ulkomailta. Varmasti voidaan vääntää peistä loputtomiin siitä, mistä tämä johtui, mutta sitä ei voi sivuuttaa, että lähtötaso oli kehno; sisällissodan ja nälänhätien raunioittama entinen maatalousyhteiskunta piti yrittää teollistaa. Se oli suunniteltu valtavan nopeasti vuodessa Leningradissa sijainneessa toimistossa. Stalinin puhdistusten myötä katosi Gulagin yöhön ja sorakuoppiin myös osa puna-armeijan panssariosaajista. Toisen viisivuotissuunnitelman aikana vuosina 1933–1937 pyrittiin keskittymään perusteollisuuden tuotantoa jalostavan teollisuuden kehittämiseen
SUOMEN SOTILAAN TANKIT 53 Halepskin johtama erikoiskomissio lähti vuonna 1930 ostoksille Yhdysvaltoihin, Isoon-Britanniaan ja Saksaan. T-26-vaunujen ohella BT-sarja oli sotien välisen aikakauden eniten valmistettu panssarivaunutyyppi koko maailmassa! Huono menestys talvisodassa johtui enemmän puna-armeijan laiminlyönneistä koulutuksessa, johtamisessa ja huoltojärjestelmissä kuin paljon puhutuista upseerimenetyksistä Stalinin vainoissa. Nämä hankinnat ulkomailta yhdessä toisen viisivuotissuunnitelman teollisuustuotannon huiman kasvun ohella loivat edellytykset puna-armeijan panssarijoukkojen 1930-luvun kahden tärkeimmän panssarivaunuperheen, T-26ja BT-vaunujen, laajamittaiselle sarjatuotannolle aina toiseen maailmansotaan asti. Suomi sai talvisodassa sotasaaliiksi yhteensä 167 panssariautoa, panssarivaunua ja panssaritraktoria.. Ensin ostettiin huhtikuussa 1930 Yhdysvalloista kaksi J. Toukokuussa 1930 ostettiin Isosta-Britanniasta Vickersiltä 15 kappaletta Vickers 6-Ton Tank (Vickers Mark E) Type A -vaunuja (tuleva T-26 -vaunu), 20 Carden-Loyd Mk IV -tankettia (tuleva T-27) ja 15 Medium Mk II -vaunua sekä tarvittavat valmistuslisenssit. Suomessa myös maasto ja surkeat tieolot olivat jotain, mihin puna-armeija ei ollut varautunut. Panssarijätti syntyy Versailles’n rauhansopimuksen sotilaallisista rajoituksista johtuen vuonna 1930 ei Saksasta löytynyt hankittavaa panssarikalustoa, mutta sieltä palkattiin kokonainen Edvard Grotten johtama panssarikaluston suunnittelutoimisto, joka aloitti toimintansa Leningradissa AVO-5-suunnittelutoimiston nimellä maaliskuussa 1930. 11–14-tonnisia keskiraskaita nopeita operatiivisia BTpanssarivaunuja (BT-2, BT-5, BT-7 ja BT-8) valmistettiin 1932–1941 yli 8 000 kappaletta. Toimisto suunnitteli saksalaisten ja neuvostoliittolaisten insinöörien yhteistyönä vain yhden vuoden aikana erittäin modernin tulivoimaisen 25-tonnisen keskiraskaan TG-1-panssarivaunun. 7,3-tonniseen Vickers 6-Ton Tank (Vickers Mark E) -brittivaunuun pohjautuvaa 8–10-tonnista kevyttä T-26-vaunua valSA -K U VA N VÄ RI TY S: TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G BT-5-PANSSARIVAUNU Tenhamonmäellä Länsi-Lemetissä 3.2.1940. Britit kieltäytyivät myymästä keskiraskasta monitornista Vickers Medium Mk III -vaunua, mutta siihen päästiin tutustumaan riittävän yksityiskohtaisesti, jotta oman monitornisen T-28-vaunun suunnittelu voitiin aloittaa Leningradissa. Walter Christien M1931-panssarivaunua ja niiden valmistuslisenssi (tulevat nopeat BT-vaunut)
54 SUOMEN SOTILAAN TANKIT mistettiin vuosina 1931–1941 eri versioina yhteensä 11 281 kappaletta! Nopeakulkuiseen Christie M1931 -vaunuun perustuvia keskiraskaita 11–14-tonnisia BT-vaunuja (BT-2, BT-5, BT-7 ja BT-8) valmistettiin 1932–1941 yli 8 000 kappaletta. Suomalaisille kummatkin vaunut ovat tuttuja talvija jatkosodasta niin vastustajan vaunuina kuin sotasaalisvaunuinakin. Brittiläisen esikuvansa mukaan se oli varmatoiminen ja helposti huollettava, 1930-luvun alkupuoliskon kaluston parhaimmistoon kuuluva vaunu. Puna-armeijassa valtaosa näistä vaunuista menetettiin vuonna 1941 perääntymisvaiheen aikana ja korvattiin tuotannossa uudemmilla vaunuilla. Oikealla tyyppikuvapiirros vaunusta. BT-sotasaalisvaunujen torneja ja ylärunkoja päätyi suurin määrin maastoon staattisiksi asepesäkkeiksi ja osa alustoista päätyi suomalaisten surullisenkuuluisan BT42-”rynnäkkötykin” alustaksi. Kaksitorniset kk-vaunut oli aseistettu kahdella 7,62 mm:n DT-konekiväärillä. Vaunun 91–96 hv:n bensiinimoottori antoi sille 30 km/h nopeuden tiellä. Vaunujen pitkät tuotantosarjat tekivät niistä 1930-luvun ja koko maailmansotien välisen kauden eniten valmistettuja panssarivaunuja koko maailmassa! Länsi-Euroopan aktiivisimman panssarivalmistajan Saksan kahden yleisimmän vaunun, Panzerkampfwagen III:n ja Panzerkampfwagen IV:n kokonaistuotanto rauhan aikana 1930-luvulla ja sodan aikana 1939–1945 oli vain 5 774 Panzer III:ta vuosina 1937–1943 ja 8 696 Panzer IV:tä vuosina 1936–1945 eli 25 % pienempi. Ampumatarvikevalikoimaan kuuluivat myös sirpalekranaatit ja kartesn Suomalaisten brittiläinen Vickers eli suomalaisittain T-26E Tuuloksessa Laatokan Karjalassa 5.9.1941. Suomen rintamilla T-26:ta tavattiin – molemmin puolin – vielä vuonna 1944. SA -K U VA T-26 KOLLAANJOEN ITÄPUOLELLA 17.12.1939. Vaunu perustui brittiläiseen kuuden tonnin Vickers E -vaunuun, jonka valmistuslisenssin Neuvostoliitto oli ostanut. T-26 palveli köyhää panssariasettamme sotien loppuun ja kouluvaununa (T-26K) vuoteen 1961. T-26 T-26ja BT-vaunut osallistuivat merkittävimpiin 1930-luvun panssarikonflikteihin: Espanjan sisällissotaan vuosina 1936–1939, Neuvostoliiton ja Japanin välisiin taisteluihin Halhin-Golissa 1939 ja talvisotaan 1939–1940. Neuvostovaunujen järeämpi 45 mm:n panssarintorjuntatykki tarjosi määrättyä tuliylivoimaa muiden valtioiden käyttämiin 37 mm:n tykkeihin verrattuna, ja sen läpäisykyky 500 metrin etäisyydeltä oli 43 mm. Huomaa pimeäammuntavalonheitin tykin putken päällä!. Suomalaiset asensivat brittivaunuihin neuvostoliittolaiset 45 mm:n sotasaaliskanuunat. Neuvostoliitto valmisti vuosina 1931–1941 eri versioina yhteensä 11 281 T-26-vaunua. Se oli suojattu 10–16 mm:n panssaroinnilla kiväärikaliiperin tulta ja sirpaleita vastaan. Kaksitornisten kkja tykkivaunujen pääaseena oli 37 mm:n lyhytputkinen Hotchkiss-tykki tai B3-panssarintorjuntakanuuna. Vuoden 1929 luokituksen mukaan T-26 oli taktinen panssarivaunu (katso jako viiteen sivulla 51). Vaunusta tehtiin kaksija yksitorniset versiot. Yksitornisten tykkivaunujen aseistuksena oli ensin 45 mm:n 20-K-panssarintorjuntakanuuna vuosimallia 1932 ja myöhemmin sama tykki vuosimallia 32/34 sekä kaksi 7,62 mm:n DT-konekivääriä – tai suomalaisittain pikakivääriä
Puutteetkin olivat aivan samat: liian heikko suojaus vastustajan panssarintorjuntatykkien tulelta. BT-5 oli BT-2-vaunun paremmin aseistettu ja neuvostoliittolaisella moottorilla varustettu evoluutio. Vaunun vuosimallin 1935 sylinterimäinen torni vaihtui vuosimallissa 1937 kartionmuotoiseen torniin, jonka panssarointia vahvistettiin 22 mm:iin asti ja paino kohosi 13,9 tonniin. Vaunussa oli 400 hv:n amerikkalainen Liberty-moottori (tai neuvostoliittolainen lisenssimoottori M-5-400). Neuvostoliitto oli samalla ensimmäinen maa maailmassa, joka otti dieselmoottorin laajasti käyttöön panssarivaunuissa, vallankumouksellinen ratkaisu sekin. BTsotasaalistankeista tehtiin Suomessa sittemmin BT-42-rynnäkkötykkejä ja kiinteitä sivuase-tuliasemia, joita on yhä Salpalinjalla.. Syvään taisteluun Konseptiltaan neuvostoliittolaiset operatiiviset BT-panssarivaunut vastasivat brittiläisiä risteilijäpanssarivaunuja sillä erolla, että neuvostoliittolaisen syvän iskun sotilasdoktriinin mukaiset nopeat vaunut tulivat palveluskäyttöön viisi vuotta brittivaunuja aikaisemmin. Tehtävä oli kuitenkin aivan sama: odottaa muiden vaunujen tekemää vastustajan puolustuksen läpimurtoa ja jatkaa hyökkäystä nopeasti syvälle vastustajan selustaan. Paino nousi 11,5 tonniin, ja pääaseeksi tuli T-26:n tavoin 45 mm:n panssarintorjuntatykki. Vaunu oli siis aikakauden mittakaavassa huomattavan nopea läpimurtotaisteluiden operatiivinen työkalu. Kaksi tankkia jokseenkin ehjinä. Käytännössä BT-vaunuja ei juurikaan käytetty taisteluissa ilman telaketjuja, ja useimmiten ne joutuivat joko murtamaan vastustajan puolustusta tai tekemään vastahyökkäyksiä ja puolustustehtäviä aivan normaalien taktisten panssarivaunujen tapaan. Vaunulla voitiin ajaa myös ilman teloja kovapohjaisella tiellä ja lisätä näin marssinopeutta. Lisäksi BT-vaunut pystyivät etenemään teillä ilman telaketjuja jopa 72 km/h nopeudella. Yksi BT-vaunujen meriitti on se, että taistelukokemukset Espanjan sisällissodassa johtivat Christie-jousitusta ja 500 hv:n V-2-dieselmoottoria käyttävän, panssarintorjuntatykkien tulelta suojatun huippumodernin keskiraskaan TSA -K U VA BT-7 EDESSÄ JP6:n poikien tuhoamia ja valtaamia tankkeja, yksi miinalla, toiset valtaamalla. Vuoden 1939 BT-7M-mallissa M-17T-bensiinimoottori vaihtui paloturvallisempaan V-2-dieselmoottoriin. BT-7 oli uudella hitsatulla rungolla ja tuhdimmalla 16–22 mm:n panssaroinnilla suojattu evoluutio. Christie Vuoden 1929 luokituksen mukainen operatiivinen panssarivaunu oli BT-2. T-26-vaunun pohjalle rakennettiin itseliikkuvia tykkejä, liekinheitinvaunuja, tiedusteluvaunuja, kuljetuspanssareita, vetovaunuja ja raivausvaunuja. Onkamus 2.9.1941, kertoo SA-kuvan alkuperäinen teksti. T-26-vaunuissa ei ollut riittävästi kasvuvaraa niiden suojan parantamiseksi kestämään panssarintorjuntakiväärien ja 37 mm:n panssarintorjuntatykkien tulta. Nopeus tiellä oli ilman telaketjuja 73 km/h ja telaketjujen kanssa 52 km/h sekä maastossa telaketjujen kanssa 32 km/h. Kaikkiaan vaunuja valmistettiin 620 kappaletta vuosina 1931–1933. BT-2 oli suojattu 10–13 mm:n panssaroinnilla kiväärikaliiperin tulelta ja sirpaleilta. Se oli varustettu Christie-hybriditelapyörästöllä. 11-tonnisen 2–3-miehisen vaunun aseistuksena oli 37 mm:n panssarintorjuntatykki ja 7,62 mm:n DT-vaunupikakivääri. SUOMEN SOTILAAN TANKIT 55 siammus elävän voiman tuhoamiseksi. Vuosina 1933–1934 vaunuja valmistettiin 1 884 kappaletta. Kaikkiaan vaunuja valmistettiin 5 328 kappaletta vuosina 1935–1940
Vuosina 1937–1940 kehitetty ja 1940– 1948 valmistettu 26-tonninen keskiraskas T-34 oli monessa mielessä vallankumouksellinen vaunu, jossa yhdistyivät 37 mm:n panssarintorjuntatykkien tulelta suojaava 40–45 mm:n kallistettu panssarointi, suuri nopeus (tiellä 54 km/h ja maastossa 36 km/h), poikkeuksellisen hyvä maastoliikkuvuus ja 76 mm tykin korkea tulivoima. 56 SUOMEN SOTILAAN TANKIT 34-vaunun kehittämiseen vuosina 1937– 1940. Raskas läpimurtovaunu Neuvostoliiton monitornisten keskiraskaiden ja raskaiden läpimurtovaunujen eli vuoden 1929 luokituksen mukaisten ylijohdon panssarireservin vahvistusja erikoispanssarivaunujen kehitys jatkui 1939–1940 talvisotaan saakka. Talvisodassa havaittiin, että kaikki puolustuksen läpimurron ja kantalinnoitteiden tuhoamiseen liittyvät tehtävät voidaan hoitaa aivan yhtä hyvin uudella yksitornisella raskaalla KV-vaunulla. Vuosina 1930–1932 suunniteltu ja 1933–1940 valmistettu 28-tonninen kolT-34-85 PITKÄPUTKISELLA 85 mm ZIS-S-53 -tykillä oli yksi toisen maailmansodan yleisimpiä, tärkeimpiä ja parhaita vaunumalleja. Vaunun innovaatioina olivat 30°–60° kallistettu panssarointi, 500 hv:n dieselmoottori ja erittäin hyvän maastoliikkuvuuden takaavat leveät telaketjut. Yhteensä T-34-taisteluvaunun eri malleja valmistettiin vuosina 1940–1948 lähes 85 000 kappaletta. T-34:n eri malleja valmistettiin lähes 85 000 yksilöä. Kuvassa myöhäisen tuotantosarjan vaunu Suomen Sotilaan koeajettavana syksyllä 2015. Kiireellä sarjatuotantoon ja palveluskäyttöön otetun vaunun lastentauteja ei ehditty korjata eikä kouluttaa sen käyttäjiä riittävästi. Sotakentillä vaunuja näkyi vielä 1990-luvulla. Kun Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941 näitä vaunuja oli palveluskäytössä 892, mutta valtaosa menetettiin vuonna 1941 perääntymisvaiheessa teknisten vikojen ja polttoaineen tai ampumatarvikkeiden loppumisen takia. T-34 – erityisesti sen myöhempi malli T-34-85 – kykeni vastustajan puolustuksen läpimurtoon ja sen jälkeen nopeaan etenemiseen syvälle vastustajan selustaan. Itse asiassa T-34:ssä yhdistyivät samassa vaunussa kaikki ne kyvyt, joita eri maiden panssarisodan visionäärit olivat tavoitelleet moneen eri vaunuun hajautettuna. Lisäksi valmistettiin vaunun alustaratkaisuun perustuvia rynnäkkötykkejä ja muita erikoisvaunuja. Alla: lyhytputkinen 76 mm:n tykillä aseistettu T-34 Suomen sotilaiden vähän krouvimmassa koeajossa yli seitsemän vuosikymmentä aikaisemmin. SA -K U VA
Leningradilainen Kirovin tehdas määrättiin huhtikuussa 1938 liittymään KORJATULLA T-28PANSSARIVAUNULLA ajetaan Varkaudessa 1.4.1940. Vaunu osallistui talvisotaan ja jatkosotaan, joissa suomalaiset saivat niitä sotasaaliiksi seitsemän. Monitorniset vaunut osoittautuvat umpikujaksi, koska runsaslukuisen miehistön takia panssaroitava sisätilavuus johti liialliseen painoon ja suuriin ulkomittoihin. SA -K U VA N VÄ RI TY S: TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. Ne olivat hitaita, kömpelöitä, helposti havaittavia, teknisesti epäluotettavia ja liian kalliita. SUOMEN SOTILAAN TANKIT 57 mitorninen keskiraskas T-28 oli ylijohdon läpimurtovaunuista runsaslukuisin – sitä valmistettiin 503 kappaletta. SMK Neuvostoinsinöörien ponnistelu hyvän raskaan panssarivaunun kehittämiseksi johti lopulta lähes puolivahingossa työvoittoon. Toinen sarjatuotantoon yltänyt vaunu oli vuosina 1931–1932 suunniteltu 50-tonninen viisitorninen raskas T35-vaunu, jota valmistettiin 1932–1941 vaivaiset 59 kappaletta. T-28 TALVIKAAVIOSSA. Läpimurtovaunu T-35 oli pettymys, eikä niitä valmistettu kuin 59 yksilöä.. SMK ajoi 17.12.1939 miinaan vaurioittaen johtopyöränsä ja telaketjunsa, ja korjausyrityksistä huolimatta vaunu jouduttiin hylkäämään. Suomessa Postijunaksi kutsuttuja vaunuja oli käytössä yhteensä seitsemän. 11-henkisellä miehistöllä ja 20-50 mm:n panssaroinnilla varustetun vaunun aseistuksena oli päätornin lyhytputkinen 76,2 mm:n tykki, kahden aputykkitornin 47 mm:n panssarintorjuntatykit, kahden kk-aputornin 7,62 mm:n DT-konekiväärit ja neljä muualle sijoitettua DT-vaunupikakivääriä, joista kaksi oli päätornissa. Kaksi saatiin saaliiksi talvisodassa ja viisi jatkosodan alussa. com/HistoryColoring) tarkkaan alkuperäiset värit selvittäen ja rekonstruoiden. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G Viimeisiä monitornisia vaunuja olivat talvisodassa testatut kaksitorniset 55-tonninen SMK ja 58-tonninen T-100. Yhdellä 76,2 mm:n tykillä ja neljällä 7,62 DT -vaunupikakiväärillä aseistetussa monitorissa oli kuuden hengen miehistö ja suojana 18–30 mm:n panssarointi. Alla: T-35 oli monitornisten raskaiden maataistelulaivojen aikakauden sarjatuotantovaunujen huipentuma. Vaunu osoittautui kalliiksi, hitaaksi ja herkäksi vikaantumaan. Kuvan on värittänyt Tommi Rossi (www.facebook
Kuva on ilmiselvästi lavastettu. KV-1 KV-1 m1939 oli aseistettu 76,2 mm:n L-11 -tykillä, ja sitä valmistettiin 141 kappaletta. 152 mm:n tykillä aseistettua KV-2-vaunua valmistettiin 204. Varmuuden vuoksi vaunusta päätettiin tehdä kahdella telapyörällä lyhennetty yksitorninen KV (Klim Vorošilov) -versio, joka valmistui elokuussa 1939. Tuhdilla 60–75 mm:n kallistetulla panssaroinnilla suojatun n KV-1. Raskaassa 47,5-tonnisessa KV-1-vaunussa käytettiin samaa – suorastaan nerokasta – V-2-dieselmoottoria ja panssarikanuunaa kuin keskiraskaassa T-34-vaunussa. Kaikkiaan KV-vaunuja valmistettiin 3 230 kappaletta vuosina 1939–1942, minkä jälkeen aloitettiin niiden evoluution, IS-vaunujen valmistus. Lopputuloksena oli talvisodan juuri päätyttyä huhtikuussa 1940 valmistunut kaksitorninen raskas läpimurtovaunu SMK (Sergei Mironovitš Kirov). 58 SUOMEN SOTILAAN TANKIT puna-armeijan panssarihallinnon marraskuussa 1937 aloittamaan projektiin 50–60-tonnisen, 40–75 mm:n panssaroinnilla suojatun monitornisen raskaan läpimurtovaunun suunnitteluun. KV sai tulikasteensa 17.12.1939 ja selvisi siitä niin hyvin, että ainoa huomautus oli 76,2 mm:n L-11-tykin riittämätön tulivoima Mannerheim-linjan kantalinnoitteita vastaan, mikä johti suuremmalla tornilla varustetun 152 mm:n haupitsilla aseistetun KV-2-version kehittämiseen. 76,2 mm:n tykillä aseistetun KV-vaunun nimeksi vaihtui KV-1, ja se hyväksyttiin palveluskäyttöön 19.12.1939. Ennen Saksan hyökkäystä ehdittiin vielä valmistaa 76,2 mm:n F-32-tykillä aseistettu m1940 ja irtolevyillä lisäpanssaroitu KV1E. SA -K U VA TUHOTTU KLIM VOROSHILOV (KV-1E) -tankissa räjähti polttoainevarasto. raskaan panssariprikaatin mukana. Jessoila 1.9.1941, väittää alkuperäinen SA-kuvateksti. n SMK. Talvisodan syttyessä 30.11.1939 kaikki kolme raskasta läpimurtovaunua – T-100, SMK ja KV – lähettiin testattavaksi rintamalle T-28-vaunuilla aseistetun 20. Täysipäinen ihminen ei poseeraisi hymyillen mahdollisesti atarvikkeita täynnä olevan palavan vihollisvaunun edessä…. Kesäkuussa 1941 puna-armeijalla oli 300 kappaletta KV-1ja 204 KV-2-vaunua
Tästä kaikesta huolimatta toisen maailmansodan kynnyksellä paras panssarikalusto oli Saksalla ja Neuvostoliitolla. Ongelmana oli myös se, että kun tuotanto suuntautui tankkeihin, jäi vaunuilta puuttumaan huollon, tykistön ja panssarijalkaväen kuljetukseen tarvittava kalusto – kuorma-autot – riittävistä telavetäjistä puhumattakaan. Myös panssarien käyttöajatus heitettiin roskakoriin, josta se kaivettiin esiin vasta, kun saksalaiset olivat antaneet punapanssarimiehille kovaa koulua muutaman vuoden. Neuvostoliiton ongelmana olivat kuitenkin jo ennen Stalinin puhdistuksia harmittomilta vaikuttavat pienet ongelmat: polttoainetta ei ollut tarpeeksi riittävää koulutusta varten, eikä panssarivaunuja kolmessa vuorossa valmistava teollisuus pystynyt valmistamaan riittävästi varaosia. KV-vaunut kärsivät aluksi vaihteisto-ongelmista. Neuvostoliitolla oli erilliset panssarijoukot ja alun alkaen aivan yhtä hyvä panssaridoktriini kuin saksalaisilla. Koulutuksessa vikaantuneita vaunuja ei ehditty korjaamaan yksiköissä riittävän nopeasti. Tässä artikkelissa on lueteltu vain tärkeimmät 30 % tämän ajanjakson neuvostopanssareista. Toukokuusta 1945 kylmän sodan loppuun Elbellä seisoi maailman vahvin ja paras – kovan ja kalliin koulun käynyt – panssariarmeija. Radioita oli liian vähän, eikä niitä osattu käyttää asianmukaisesti, ja uusien dieselmoottorien käyttöresurssi oli vain 100 tuntia. Kun Stalinin vainot vielä tappoivat osan osaajista ja lamauttivat loput, oli maailman suurin panssariase vuonna 1939 paljon huonompi kuin mitä siltä olisi voitu odottaa. Opettajat ja oppilaat Normi täytettiin ja tuotantoennätyksiä rikottiin oikeastikin, mutta todellisuudessa paperilla vakuuttavien joukkojen koulutustaso jäi alhaiseksi, eikä kalustoa osattu käyttää riittävän hyvin. KV-1 oli uusien saksalaisten keskiraskaan Panzerkampfwagen V Pantherja raskaan Panzerkampfwagen VI Tiger -vaunujen palveluskäyttöön tulemiseen asti vuosina 1942–1943 maailman parhaiten suojattu ja tulivoimaisin panssarivaunu. SUOMEN SOTILAAN TANKIT 59 viiden hengen miehistön vaunun huippunopeus oli 34 km/h. Leveät telaketjut antoivat vaunulle hyvän maastoliikkuvuuden, ja se oli niin hyvin suojattu, että sen tuhoamiseen vaadittiin vuonna 1941 itärintamalla vähintään 88 mm Flak 18 -ilmatorjuntakanuuna. SOTKIA VALMISTUU tuontantolinjalla 1942.. Toisen maailmansodan syttyessä 1.9.1939 Neuvostoliiton kalusto jäi laadullisesti hieman jälkeen saksalaisesta, mutta kun Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22.6.1941, oli neuvostokalusto kirkkaasti parempaa uusien T-34ja KV-vaunujen ansiosta. Saksalaisilla oli paremmin koulutetut panssarijoukot, kun taas Neuvostoliitolla oli hieman vaatimattomammin koulutettuja ja osin puutteellisesti varustettuja joukkoja huomattavasti enemmän. Kun ottaa huomioon sen, että maa oli vuonna 1923 sisällissodan jäljiltä raunioina, on saavutus merkittävä. Siitä oli tullut paras vasta, kun se oli lopulta tuhonnut materiaalisella ylivoimalla itseään paremman Saksan panssariaseen. Saksassa oli vuonna 1941 hieman vaatimattomampaa kalustoa, mutta kaikki kalustossa, sen käytössä ja henkilöstön koulutuksessa ilmenneet puutteet oli järjestelmällisesti ja pikkutarkasti korjattu, ja panssarijoukot toimivat kuin sveitsiläinen kronografi. Tilinpäätös Miten Neuvostoliiton panssarikaluston kehitystä sotien välisenä aikana voi arvioida
Mekanisoitu yhtymä tarvitsisi erilaisia panssarivaunuja eri tarkoituksiin. Joukon piti siis olla liikkuvuudeltaan yhtenäinen ja suojaltaan riittävän taistelun kestävä. 60 SUOMEN SOTILAAN TANKIT S yinä tähän ovat sekä vuonna 1937 ilmestynyt Guderianin panssariaselajin kehitystä hahmotteleva Achtung – Panzer! -kirja sekä hänen myöhempi sodanaikainen menestyksensä eri panssariyksikköjen komentajana. Kevyitä ja nopeita panssarivaunuja tarvittaisiin lähinnä tiedusteluun. Kevyempää, mutta panssarintorjuntatykkien tulelta suojattua nopeampaa 75 mm:n tykillä aseistetNOPEA FRITZ . Raskaampi ja hitaampi vaunu olisi suojattava panssarintorjuntatykkien ja tykistön tulelta, jotta se voisi tukea jalkaväen etenemistä. Kirjan merkittävintä antia ovat eri valtioiden panssariaselajien ja -kaluston kehityksen analyysi sekä konkreettiset ehdotukset siitä, minkälaiset panssarijoukot Saksaan pitäisi luoda, millaisella kalustolla ne pitäisi varustaa ja miten niitä tulisi käyttää. Johtavana ajatuksensa oli hyödyntää panssarikaluston nopeutta ja maastoliikkuvuutta sekä rakentaa sen ympärille mekanisoitu yhtymä lisäämällä motorisoitua ja/tai mekanisoitua jalkaväkeä ja tykistöä siten, että koko yhtymän eri osilla olisi sama marssinopeus ja maastoliikkuvuus. Johtamiskyvylle pantiin paljon painoa. TEKSTI: ALEKSEI KETTUNEN HEINZ GUDERIAN Saksalaista sotateoreetikkoa, panssariaselajin visionääriä, ensimmäisen maailmansodan veteraania ja Saksan asevoimien mekanisoinnin ja motorisoinnin kakkosmiestä Heinz Wilhelm Guderiania (1888–1954, palvelusvuodet 1907–1945) pidetään Saksan toisen maailmansodan panssariaselajin – Panzerwaffen – luojana yhdessä vähemmän kuuluisan välittömän esimiehensä, kuljetusjoukkojen ylitarkastajan kenraali Oswald Lutzin kanssa. Guderianin sanoin, telat ovat tykkiä tärkeämmät. GUDERIANIN SANOIN, TELAT OVAT TYKKIÄ TÄRKEÄMMÄT.
Panssarisodankäynnin teoreetikkona Guderian sai runsaasti vaikutteita maailmansotien välisen kauden neuvostoliittolaisilta ja brittiläisiltä kollegoiltaan, joiden ajatukset saattoivat olla Guderianin ideoita syvällisempiä tai kattavampia, mutta hänen käytännön toteutuksensa oli toimivampi. Vastustajan kantalinnoitteiden murtamiseksi tarvittaisiin erittäin hyvin suojattu 150 mm:n tykillä aseistettu raskas vaunu, joka saattaisi painaa jopa 70–100 tonnia, mikä ei tuon aikakauden teknologialla vielä onnistunut. SUOMEN SOTILAAN TANKIT 61 tua vaunua tarvittiin hyökkäyksen jatkamiseen syvemmälle selustaan läpimurron jälkeen. Muut operaatiot olivat itse asiassa perinteisiä tuhoamistaisteluita (esimerkiksi Puola 1939 ja operaatio Barbarossa 1941) suurine saarrostuksineen. Guderianin taidonnnäytteeksi yhdessä toisen saksalaisen sotataidon neron Erich von Mansteinin kanssa jäi erityisesti syöksy Atlantille keväällä 1940. Varsinaisia salamasotaoperaatioita oli lopulta vain sodan alussa (Ranska 1940, Norja 1940 ja Balkan 1941 sekä periaatteessa osin myös Afrikan taisteluiden tietyt vaiheet). Salamasotadoktriinia ei ollut olemassa, ja termi oli lehtimiesten keksintöä sodan alkutaipaleelta. Truppenführung eli Heeresdienstvorschrift 300, osat I ja II oli Saksan asevoimien ylin kenttäohjesääntö. SALAMASOTADOKTRIINIA EI OLLUT OLEMASSA, JA TERMI OLI LEHTIMIESTEN KEKSINTÖÄ…. Se ei käsitellyt panssaridivisioonaa yhtymänä, mutta siinä painotettiin yhteisoperaatioita liikuntasodassa. Saksalainen panssaridivisioona tai jopa panssariarmeijakunta pystyi toisen maailmansodan aikana etenemään omien huoltoresurssiensa varassa jopa 500 kilometrin syvyyteen ja silti säilyttää johdettavuutensa. Saksalla ei koskaan ollut jäsenneltyä loppuun vietyä panssarisodankäynnin tai mekanisoidun sodankäynnin doktriinia, vaan näiltä osin toimittiin saksalaisen sotataidon liikkuvan sodankäynnin perinteisessä viitekehyksessä mutta uusilla välineillä. Suurin ero Guderianin ja muiden aikakauden panssarivisionäärien välillä oli siinä, että hän pystyi ensimmäisenä toteuttamaan visionsa myös käytännössä
62 SUOMEN SOTILAAN TANKIT E nsimmäisen maailmansodan ja varsinkin laajamittaisen ja monimuotoisen Venäjän sisällissodan kokemukset antoivat merkittävän sysäyksen Neuvosto-Venäjän sotateorian kehitykseen 1920-luvulla. Tätä vahvisti uuden yhteiskuntamallin jyrkän tiedepohjainen maailmankuva sekä usko siihen, että vihamielisten kapitalististen valtioiden ympäröimälle maalle seuraava suursota olisi vain ajan kysymys. Uuden ideologian lähtökohtana oli nykyaikaistaa kaikki elämän eri osa-alueet, ja Neuvosto-Venäjällä koettiin aluksi vahva nousukausi arjessa, taiteessa ja tieteessä. Sotatieteen alalla ennakkoluulottoman nykyaikaista kehitystä johtivat kolme merkittävää rintamaupseeria ja sotateoreetikkoa: sotaja laivastokansankomissaari (puolustusministeri) Mihail Vasiljevitš Frunze (1885–1925), entinen Sotatieteen ja panssarisodankäynnin unohdettu kehittäjä Tieteellistetty tapa käsitellä sotaa ilmiönä – puhdasoppinen sotatiede – syntyi tieteen lajina Neuvostoliitossa 1920–30-luvuilla. Kiistaa käytiin muun muassa siitä, tulisiko kommunistisen valtion ajaa aggressiivisesti maailmanvallankumousta vai rakentaa ensin vahva yhteiskunta, joka pystyy puolustautumaan vihamielisten kapitalististen maiden aggressiota vastaan. Se oli alkuaikoina hyvin ennakkoluulotonta ja vallankumouksellista ja perustui kaikkien tieteiden tavoin pitkälti myös kansainväliseen yhteistyöhön ja ulkomaisten oppien jäsenneltyyn tutkimiseen. Venäjän keisarikunnan yhteiskunnan, arjen, maailmankuvan ja asevoimien tuhoutuminen sisällissodan pyörteissä johti siihen, että uutta oli luotava vanhan tilalle pakostakin. Valitettavasti sen läpivienti maksoi myös monen kansalaisen hengen. Neuvostoideologiaan kuuului tieteellinen maailmankatsomus. TEKSTI: ALEKSEI KETTUNEN VLADIMIR TRIANDAFILLOV n Vladimir Kiriakovitš Triandafillov (1894–1931, palvelusvuodet 1914–1931) TRIANDAFILLOVIN POHDINNAT VAIKUTTIVAT MUUN MUASSA HEINZ GUDERIANIN AJATTELUUN JA TEORIOIHIN..
Tuhatševski ei ollut lopun perin kovinkaan kummoinen sotilaallinen ajattelija esimerkiksi Frunzeen ja lento-onnettomuudessa kuolleeseen Triandafilloviin verrattuna. Frunzen kuoleman jälkeen vuonna 1925 hänen roolinsa siirtyi puna-armeijan esikuntapäällikölle ja tulevalle Neuvostoliiton marsalkalle Mihail Nikolajevitš Tuhatševskille (1893–1937, palvelusvuodet 1912–1937). Frunze kuoli leikkauspöydälle vuonna 1925, Triandafillov menehtyi lento-onnettomuudessa vuonna 1931, Tuhatševski tuomittiin sotilasvallankaappausyrityksestä ja teloitettiin vuonna 1937 ja Svetšin puolestaan teloitettiin puhdistuksissa vuonna 1938. Triandafillovin syvän taistelun vallankumouksellinen jäsentely yhdistettynä Svetšinin määritelmään sodan päämäärästä luo selkeän viitekehyksen sille, millaisia nopeita ja iskukykyisiä mekanisoituja yhtymiä sekä muita asevoimien kykyjä pitää luoda ja miten niitä tulee käyttää – ja juuri näiden taktisten, operatiivisten ja strategisten oppien varaan rakennettiin aluksi sekä Neuvostoliiton panssarijoukot että asevoimat kokonaisuudessaan. Vuonna 1927 Aleksander Svetšin julkaisi Strategia-teoksen, jonka teemana oli sodan poliittisen päämäärän käsittely eli antaa sodankäynnille selkeä päämäärä. Frunze kuoli leikkauspöydälle vuonna 1925. Tuhatsevskin vallankaappausyrityksen todellisuudesta kiistellään yhä.. Hän määritteli syvän taistelun ja syvän operaation, joiden tarkoituksena on vastustajan puolustuksen läpimurto sekä nopea ja syvä eteneminen vastustajan selustaan vastustajan koko puolustuskyvyn romahduttamiseksi. Vasemmalla myöhemmin marsalkaksi ylennyt Semjon Budjonnyi ja oikealla myös myöhemmin marsalkaksi ylennetty Kliment Vorošilov. Lännessä Fulleria ja Liddell Hartia pidetään usein nykyaikasen sotatieteen ja panssarisodan isinä, ja heidän ajattelunsa olikin kovin itsenäistä. Neuvostokenraali ja sotatieteen pioneeri on kuitenkin jäänyt lännessä huomattavan tuntemattomaksi Guderianin, sir Basil Liddell Hartin ja John Frederic Charles ”Boney” Fullerin varjoon. Puhdistusten uhrit usein glorifioidaan, ja niihin syypäät demonisoidaan. SUOMEN SOTILAAN TANKIT 63 tsaarin armeijan kenraaliluutnantti ja puna-armeijan esikunnan sota-akatemian opettaja Aleksander Andreyevitš Svetšin (1878–1938, palvelusvuodet 1895–1937, vuonna 1927 ilmestyneen Strategia-avainteoksen kirjoittaja) sekä tuleva puna-armeijan esikunnan apulaisesikuntapäällikkö kenraali Vladimir Kiriakovitš Triandafillov (1894–1931, palvelusvuodet 1914–1931). Triandafillovin pohdinnat vaikuttivat muun muassa Heinz Guderianin ajatteluun ja teorioihin. n Sotaja laivastokansankomissaari (puolustusministeri) Mihail Vasiljevitš Frunze (1885–1925), kuvassa keskellä. Vladimir Triandafillov julkaisi vuonna 1926 ensin ensimmäisen maailmansodan ja sisällissodan taistelujen analyysin kirjassaan Nykyaikaisten armeijoiden operaatioiden mittasuhteet ja vuonna 1929 käänteentekevän pääteoksensa Nykyaikaisten armeijoiden operaatioiden ominaisuudet (ensimmäinen osa Nykyaikaisten armeijoiden tila ja toinen Nykyaikaisten armeijoiden operaatiot). n Mihail Nikolajevitš Tuhatševski (1893–1937, palvelusvuodet 1912–1937). Tuhatsevski osasi koota hyviä osaajia ympärilleen, mutta oli itse muun muassa sitä mieltä, että reservit ovat porvarillinen jäänne, jota puna-armeija ei kaipaisi, mitä voitaneen pitää sotilaallisesti melkoisen outona ajatteluna
ENSIMMÄISEN maailmansodan jälkeen, vuosina 1919–1939 Neuvostoliitto ja sen lähialueet eivät suinkaan olleet ainoita paikkoja, joissa panssarikalusto oli ahkerassa käytössä tositoimissa. BRITTIEN Irlannin miehitysarmeijan raskas Mark V -vaunu murtautuu lukittuun kiinteistöön Dublinin Capel Streetillä kotietsintöjen aikana 18.12.1921. Maaseudulla britit joutuivat tyytymään panssariautoihin, koska sillat eivät kestäneet panssarivaunujen painoa. TANKKI TARPEEN MUKAAN. 64 SUOMEN SOTILAAN TANKIT S uomen Sotilaan numerossa 6/2012 esittelimme ensimmäisen sodan, jossa käytettiin yhtä aikaa ilmaa raskaampaa ilmaasetta eli lentokonetta ja panssariautoja: Italian ja Turkin sota Libyassa yli sata vuotta sitten vuosina 1911–1912. Ensimmäinen maailmansota ei ollut panssariaseen debyytti, vaikka se oli toki panssarivaunujen esiinmarssi. ENSIMMÄISINÄ ”rauhan vuosina” panssarikalusto oli aluksi ensimmäisen maailmansodan voittajien ja heidän uusien liittolaistensa käytössä sotilaallisissa väliintuloissa Venäjälle vuosina 1918–1921 ja Turkin itsenäisyyssodassa vuosina 1919–1923
SUOMEN SOTILAAN TANKIT 65
Hieman kauempana Brittiläisen Imperiumin emämaasta panssarikalustoa käytettiin myös kolmannessa afgaanisodassa vuonna 1919, brittien vastaisessa kapinassa Irakissa vuonna 1920, Ikhwab-kapinassa 1927–1930, arabikapinassa Palestiinassa 1936–1939 ja juutalaista sissiliikettä vastaan Palestiinassa vuosina 1939– 1948, vaikka jälkimmäinen meneekin jo osin aikarajauksemme ulkopuolelle. Jotkut asiat eivät ole muuttuneet. RANSKA käytti panssarikalustoaan Syyriassa ja Libanonissa vuonna 1920, Rifin sodassa vuosina 1920–1926 ja KongoWaran kapinassa 1928–1931. Panssarikalustoa käytettiin myös sokeri-interventiossa Kuubassa vuosina 1917–1922. Sodan piti muuttua ja historian päättyä, mutta toisin kävi. Kuvassa näkyy herkullinen kattaus suomalaisten sekalaista ja valtaosin pahoin vanhentunutta panssarikalustoa, jossa sotasaaliilla oli merkittävä rooli. n Suomalaiset panssarijoukot paraatissa Ensossa 4.6.1944 vain muutamaa päivää ennen puna-armeijan suurhyökkäystä joka oli tehdä Suomesta lopun. AIKAKAUDEN sisäisissä konflikteissa ja siirtomaasodissa yleisintä panssarikalustoa olivat maastoliikkuvuudeltaan puutteelliset mutta hankintaja käyttökustannuksiltaan edulliset panssariautot. Tänäänkin rauhaa pakottamaan mennään strategisesti liikuteltavimmilla ja ylläpitokuluiltaan sekä massaltaan kevyemmillä pyöräajoneuvoilla, ja kun sodan pilvet alkavat kasaantua, aletaan taas kaivella vanhoja telavehkeiden piirustuksia esille. SA -K U VA N VÄ RI TY S: TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. AK JP PANSSAREISSA ON PYSYNYT YKSI ASIA: TANKKI TEHDÄÄN TARPEEN MUKAAN, EIKÄ SAMA KALUSTO SOVI KAIKKIIN KÄYTTÖTARKOITUKSIIN. Yhdysvallat käytti panssarikalustoaan levottomalla Meksikon vastaisella rajallaan vuosien 1910–1919 rajasodan lopulla ja rauhankin aikana sekä 1898–1933 käymiensä niin kutsuttujen banaanisotien viimeisinä vuosina, joista mainittakoon erikseen sotilaalliset väliintulot tai miehitykset Nicaraguassa vuosina 1912–1933, Haitissa 1915–1934 ja Dominikaanisessa tasavallassa 1915–1924. TODELLAKIN. ITALIALAISPANSSAREITA käytettiin Libyassa vuosina 1911– 1943 ja myös niin kutsutussa toisessa senusisodassa 1923– 1932 sekä Italian–Etiopian sodassa vuosina 1935–1936. Panssareissa on pysynyt yksi asia: tankki tehdään tarpeen mukaan, eikä sama kalusto sovi kaikkiin käyttötarkoituksiin. JOS 1800-LUVULLA toimivat keinot yhteiskuntarauhan palauttamiseen ja siirtomaiden kurittamiseen olivat pistimet ja tykistötuli, niin 1800–1900-lukujen vaihteesta alkaen niiden rinnalle nousi ensin konekivääri, sitten aseistetut ajoneuvot, alkeelliset lentokoneet ja viimein myös panssarikalusto, jolla oli kapinallisiin merkittävä psykologinen vaikutus ja jonka ansiosta esivallan tappiot voitiin minimoida. 66 SUOMEN SOTILAAN TANKIT BRITIT käyttivät panssarikalustoa Irlannin levottomuuksissa ja vapaussodassa vuosina 1918–1921 ja myöhemmin sisällissodassa 1922–1923. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G. MYÖS KANSAINVÄLISESSÄ politiikassa tykkivenediplomatian rinnalle nousi panssarikaluston käyttö ulkopoliittisen painostuksen välineenä. NIIN
TEKSTI JA KUVAT: SEPPO SALMI. Kaikissa kolmessa on perinteiset ohjaamon sivuovet – panssaroituna kuitenkin tottumattomalle tietysti melko raskaskäyttöiset. Kotimaasta on tarjolla seuraajaksi kolmekin eri vaihtoehtoa. Patrian ajoneuvossa ovi sen sijaan sijaitsee etuakselin etupuolella ja ohjaamoon nousemista helpottamaan on asennettu etupyörän vanteeseen apuaskelma kuin vanhan ajan Sisu-kuorma-autoissa ikään. SUOMEN SOTILAAN TANKIT 67 P anssari-Sisuina tunnetut Sisu XA-180ja XA-185-mallit lähestyvät elinkaarensa loppupäätä. . Koeajoimme kotimaisen kolmikon ja selvitimme, millaisin eväin ne liikkuvat niin tiellä kuin sen ulkopuolellakin. Otimme selvää, miten tekniikka on vuosien varrella kehittynyt ja minkälaisia ominaisuuksia uusimman sukupolven panssaroidut miehistönkuljetusajoneuvot tarjoavat. Niiden suorituskyvyn korvaaminen tulee siis ajankohtaiseksi tulevina vuosina. Misussa ja Sisussa käynti kuljettajan paikalle tapahtuu etupyörän takapuolelta, ja molemmissa on kiipeämistä avustamassa kaksi apuaskelmaa, joista alempi on joustavasti kiinnitetty. Oven alapuolella PROTOLAB MISU • SISU GTP • PATRIA 6x6 SUOMEN SOTILAS KOEAJAA KOVA KOLMIKKO KOEAJOSSA Kotimaisen Sisu XA-180/185 -sarjan seuraajaksi on tarjolla kolmekin kotimaista vaihtoehtoa. Ajoneuvo…ihin nouse! Kolmikostamme jokaiseen pääsee kuljettajan tai apumiehen paikalle suhteellisen vaivattomasti. Osa niistä on käynyt – ja osa tulee vielä käymään – läpi elinkaaripäivityksen, jolla niiden käyttöikää voidaan jatkaa, muttei kuitenkaan loputtomiin
Pienikokoiset sivuikkunat ovat sinällään ihan ok, varsinkin silloin kun näkyvyyttä ohjaamosta ulos parannetaan uusilla kamerajärjestelmillä. Laittamalla siihen ajon ajaksi etukameran kuva voidaan miehistön matkapahoinvointiriskiä pienentää. Kamerat yleistyvät tämän tyyppisissä ajoneuvoissa niin siviilikuin varsinkin sotilasmaailmassa kovaa vauhtia. Misussa on myös yksiosainen tuulilasi, mutta se on joukon matalin. Näkyvyys on ajoneuvon nokattomuuden ansiosta ohjaamosta etusektoriin joukon paras. Käytännössä siitä aiheutuva haitta näkyvyyteen on vähäinen. Sisussa tuulilasi on suhteellisen korkea, mutta kolmikosta ainoana se on kaksiosainen. Kun keula on ylöspäin, tulevaa laskua tai alamäkeä ei näe kuskin pukilta ennen kuin tasaisella tai vasta alamäessä. 68 SUOMEN SOTILAAN TANKIT on lisäksi pieni portaikko. Nyt koeajettujen tyyppisillä raskailla maastoajoneuvoilla ajo maastossa on perustunut perinteisesti ajoneuvon johtajan ja kuljettajan yhteistyöhön. Sotilaspuolella tarve pitää pää piilossa pahaa tarkoitn Ylh. Kaikissa kolmessa nousukahvoja on kiitettävästi, ja pääsääntöisesti helpoin tapa siirtyä sisään on laittaa jalat ensin oviaukosta ja sujauttaa sen jälkeen yläkroppa perässä mukaan. Ominaisuus korostuu varsinkin harjanteiden ylityksissä. Misussa toimitaan hiukan monimutkaisemmin, siinä on koko oviaukon levyiset kahden askelman portaat, jotka tosin nekin on joustavasti kiinnitetty. Misussa ja Sisussa ohjaamon etupuolelle sijoitettu moottori konepelteineen haittaa näkyvyyttä Patriaa enemmän ennen kaikkea maastoajossa. Kaikissa kolmessa ajoneuvossa on ovissa myös sivuikkunat. Vaikeissa paikoissa kuskin pukilta ei voi nähdä joka paikkaan. Patriassa luotetaan raakaan voimaan.... oik.: Patrian miehistötila on puoliavoin, sillä moottoritilan oikealla puolella on kulkuaukko ohjaamoon. vas.: Misun miehistötilan etuseinässä on näyttö, jonka kautta voidaan kameroiden avulla tarkkailla ajoneuvon ympäristöä. Patriassa tuulilasi on niin ikään suhteellisen korkea mutta yksiosainen. Kaikkein matalimmat ja pienikokoisimmat ne ovat Misussa, jossa taustapeilit on korvattu kameroilla. n Ylh. Edessä olevat puut kyllä näkee mutta esimerkiksi kiviä ja kantoja ei. Patriassa ja Sisussa on miehistötilaan nousemista varten yksi vaijeriapuaskelma, joka on riittävä apu ja jonka paras puoli on se, että maakosketuksissa se taipuu eikä rikkoudu. Kahden portaan ratkaisu on Misussa sikäli perusteltu, että rakenteestaan johtuen – jäykät akselit erillisjousituksen sijasta – nousukorkeus miehistötilaan on kahta kilpailijaansa suurempi. Sisussa ja Patriassa on perinteiset peilit. Kameran takaa Koska tällaisten ajoneuvojen on annettava ballistista suojaa, on selvää, että ohjaamon ikkunat ovat pienikokoisia
Massaa on saman verran kuin Patriassa, mutta hevosia on sata vähemmän. Ainoa asia, josta Misu kärsii kilpailijoihinsa nähden, on tehopainosuhde. Sisun miehistötilasta on suora näköja keskusteluyhteys ohjaamoon. Kameroita löytyykin kolmikon kaikista ajoneuvoista. Tehoa on puolestaan. Menossa on selvästi eräänlaista tehdastekoisuuden makua. Kahden suuren valmistajan tuotteita on vuosien varrella naitettu niin runsaasti yhteen, että Scanian 9-litrainen moottori ja hydraulisen hidastimen sisältävä ZF:n 7-vaihPatrian ajaminen vaativassakin maastossa on pikku totuttelun jälkeen lähes leikittelevän helppoa. Voimalinjan yhteispeli Voimalinjan tekniikka ja siihen kohdistuneet valinnat vaikuttavat paljon ajoneuvojen suorituskykyyn – varsinkin maastossa. Yhtä lailla Misussa käytettäviä Cumminsin moottoreita ja Allisonin automaattilaatikoita on yhdistelty niin runsaasti, että keskustelusoftat ovat kunnossa. Sisussa ja Misussa saadaan ajoneuvon etuja takaosaan sekä molemmille sivuille sijoitetuilla kameroilla muodostettua myös virtuaalikuva lintuperspektiivistä. Patria luottaa AMV:n tapaan Scanian moottorin raakaan voimaan, hitaaksi välitettyyn ykkösvaihteeseen sekä vaihteiston laajaan välityssuhdealueeseen. Se on erinomainen apuväline moneen, kunhan sitä oppii hyödyntämään. Yhteispeli toimii, ja matka taittuu Cumminsin murinan saattelemana. Kaikkiaan seitsemällä kameralla varustetussa Misussa ohjauspyörän molemmille puolille sijoitetut, taustapeilit korvaavat kameranäytöt toimivat erinomaisesti. teinen automaatti toimivat saumattomasti yhteen. SUOMEN SOTILAAN TANKIT 69 tavilta korostaa kameroiden tarvetta muuhunkin kuin katveiden kattamiseen maastoajossa. 400 hevosvoiman teho ja liki 1 900 newtonmetrin vääntömomentti vievät sitä mallikkaasti ilman erillistä maastolaatikkoa
Lukot kiinni… Voimalinjassa maastoliikkuvuuteen vaikuttavat moottorin tuottaman voiman ja vaihteiston välitysten lisäksi jakolaatikko, mahdollinen alennusvaihde ja tasauspyörästöjen lukitusmahdollisuudet. Hitaampi alue on tietysti luonteva valinta maastoon, mutta se käy myös alemmalla tieverkolla, sillä esimerkiksi Misun huippunopeudeksi hitaalla alueella kerrotaan 60 km/h. Vaihteistona Sisun ensimmäisessä GTP:ssä on Caterpillarin 7-vaihteinen automaattilaatikko ja sen perässä maastolaatikko. Kaikesta huolimatta suorituskyky on kuitenkin eräs niistä ominaisuuksista, joita hankintapäätöksissä painotetaan voimakkaasti. Misun voimanlähteeksi saattaisikin paremmin sopia saman valmistajan 8,9-litrainen moottori. Odotamme mielenkiinnolla lisätietoa moottorista, joka maastotaipaleella osoittautui käytökseltään varsin joustavaksi. Moottorin vaihtaminen tehokkaampaan ei kuitenkaan ole ihan yksinkertainen juttu. Kuten aiemmin todettiin, Patriassa luotetaan raakaan voimaan ja automaattivaihteiston laajaan välityssuhdealueeseen. Koeajamassamme ensimmäisessä prototyypissä moottorin ja vaihteiston yhteispeli oli vähän hiomatonta, mikä selittynee mahdollisesti kokonaan uudella moottorilla. Hinnan lisäksi näillä on usein taipumus kasvattaa ajoneuvon omamassaa, eli sotilasajoneuvojen noidankehä on taas valmis. Hienoinen hengenahdistus onkin Misun ainoa varjopuoli suorituskyvyn osalta siitäkin huolimatta, että apuna maastossa on Katsan kaksinopeuksinen jakolaatikko. Viime mainitut lukitaan kaikki kerralla, eikä niitä voi lukita portaittain. Yleensä se vaatii myös vaihdelaatikon vaihtamista järeämpään versioon ja koko voimalinjan päivittämistä kasvaneet rasitukset kestäväksi. Se lienee muodoltaan V6. Kaksiakselisessa Sisussa lukkojen kytkeminen tapahtuu optimaalisesti, koska pitkittäislukolle on oma katkaisijansa ja mon Misun ajettavuuden osalta miinuspuolina ovat jäykät akselit ja muita alhaisempi tehopainosuhde. Plussana sen sijaan ykkösja kolmosakseleiden ohjautumisesta johtuva ketteryys.. Salaperäinen voimanpesä tuntui kokoisekseen poikkeuksellisen kierrosherkältä, ja käyntiääni muistutti enemmän vanhan bensakasin löpinää kuin perinteisen kuorma-automoottorin jyrinää. AMV:n (lue uuden AMV:n koeajo lehdestämme ensi syksynä!) tapaan pitkittäislukoille on oma katkaisijansa ja akselikohtaisille lukoille omansa. Sisun salaperäinen moottori, josta ajoneuvon valmistaja ei kertonut muuta kuin sen olevan ”noin 7-litrainen, noin 300-hevosvoimainen ja vääntävän noin 1 000 Nm”, poikkeaa jotenkin muista. 70 SUOMEN SOTILAAN TANKIT saman verran kuin Sisussa, mutta massaa enimmillään kymppitonni enemmän. Toisaalta moottori herätti ominaisuuksillaan poikkeuksellista mielenkiintoa. Patriassa ja Misussa vaihteet ja ajosuunta valitaan perinteisellä vivulla, Sisussa valinta tapahtuu napeista. Sisusta ja Misusta löytyy ”jänis tai kilpikonna” -kytkin eli kaksi nopeusaluetta
SUOMEN SOTILAAN TANKIT 71 Hienoinen hengenahdistus onkin Misun ainoa varjopuoli... n Patrian kuljettajan paikka on kokonaisuudessaan selkeä ja asiallinen. Leveyttä ohjaamossa on niin paljon, että tulevaisuudessa sinne voidaan tarvittaessa laittaa kolmaskin istuinpaikka. n Sisun kuljettajan paikalla yhdistyvät koeteltu perustekniikka ja uudenlainen kameratekniikka. n Misun kuljettajan käytössä ovat muun muassa kameranäytöt, jotka korvaavat taustapeilit. SISU GTP MISU PATRIA 6x6
…ja metsään Hallintalaitteiltaan Sisu ja Patria muistuttavat eniten perinteisiä kuorma-autoja. Se on kuitenkin parempi kuin tehtaalla valmiiksi säädetty ajoasento. Ajoasentoa ei näistä missään saa säädettyä varsinaisesti mukavaksi, mutta kaikista kuitenkin löytyy istuimen pituussäädön lisäksi myös korkeussäätö. Suurin syy siihen lienee se, että kameranäyttöjä on muita enemmän. Myös ohjauspyörän säätö löytyy kaikista, joskin se on varsin rajallinen. Kolmikosta kaikkiin kotiutuu nopeasti, ja varsinkin työkseen kuorma-autoja ajaneet reserviläiset omaksuvat kolmikon omine erityispiirteineen helposti. Sisämelun osalta. Samalla kun mittarit, katkaisijat tai vaikkapa ohjauspylväässä olevat viikset ovat vanhoja ja testattuja – jo 80-luvun kuormaautoissa käytettyjä – peruskomponentteja, on sen kabiini jo jollain tavalla aika tekno. Sisussa pelkästään eteenpäin vetävä vinssi oli asennettu keulaan. Vaikka ulkopuolelta katsoen voisi vaikuttaa siltä, että ohjaamot ovat ahtaita, niin ehkä hieman yllättäenkin kaikissa on riittävät tilat myös pitkälle kuljettajalle. Sisussa lukot kytketään siis järjestyksessä pitkittäislukko, taka-akselin lukko ja viimeiseksi etuakselin lukko, jos muu ei enää auta. Kun Misuun kiivetään sisään, ensivaikutelma on hieman toinen. Molemmissa perussijoittelu on selkeä ja erilaisten katkaisijoiden määrä kojelaudassa on varsin kohtuullinen. Mukana on vain kaikki tarvittava. Kuten edellä jo totesimme, varsinkin ohjauspyörän molemmille puolille sijoitetut näytöt toimivat hyvin. Koska akselikohtaisten lukkojen kytkentä huonontaa ajoneuvon kääntymistä, turhien lukkojen kytkemistä kannattaa välttää. Kaikkiin kolmeen on haluttaessa saatavana myös rengaspaineiden säätöjärjestelmä, jonka avulla renkaiden tartuntapitoa voidaan lisätä ja kantopintaa kasvattaa liukkaissa tai upottavissa olosuhteissa syksyiseltä savikolta autiomaan hiekkadyyneille. Varsinkin Misussa sisämeteliä riittää, joten miehistön välisen sisäpuhelinjärjestelmän (headset) käyttäminen ajon aikana on perusteltua ja monesti välttämätöntäkin vaunun johtajan käskyjen kuulemiseksi. 72 SUOMEN SOTILAAN TANKIT lemmille akselilukoille omansa. Myös Misussa on samanlainen logiikka kuitenkin sillä erotuksella, että akselikohtaisista lukoista ensimmäisessä vaiheessa kytketään takimmaisen ja keskimmäisen akselin lukot ja viime vaiheessa etuakselin lukko. Koeajamistamme ajoneuvoyksilöistä Misu ja Patria oli varustettu molempiin suuntiin vetävillä vinsseillä
Voikin sanoa, että ne ovat samalla kertaa niin samanlaiset ja silti niin erilaiset. Eräs ajotuntuman kannalta olennainen ero näiden kolmen joukossa on, että nokkamallisissa Sisussa ja Misussa kuljettaja istuu etuakselin takapuolella, kun taas Patriassa kuljettaja istuu etuakselin päällä tai jopa hieman sen etupuolella. Nokalla tai ilman Kaksiakselisessa Sisussa on pisin perusakseliväli, mistä johtuen se on joukon pienimpänäkin ehkä hieman yllättäen kankeimman oloinen kääntymään. Huomionarvoista tämän tyyppisissä ajoneuvoissa on, että riippumatta jousitustyypistä, vetävillä akseleilla pyörien maksimikääntymiskulmat ovat aika vaatimattomat. Kaksiakselisen Sisun pitkä perusakseliväli parantaa suuntavakautta suurissa nopeuksissa, mitä puolestaan Misussa ja Patriassa parantaa suurempi akselimäärä. Patriassa käytetään paineilmatehostettuja nestekäyttöisiä levyjarruja, joissa tuntuma on erinomainen. Sisämelun osalta ainoa häiritsevä seikka Sisussa oli voimansiirron ”laulaminen”, joka kuului selvimmin miehistötilassa. Kysyntää tämän koko-, suojausja hintaluokan ajoneuvoille löytyy jo aivan lähialueiltamme. Misun ja Patrian saa myös uivana.. Tämän kaltaiset prototyypeissä esiintyvät ongelmat saadaan yleensä kuitenkin kehitystyön myötä poistettua. Tarvittaessa jokainen myös pysähtyy helposti ja hallitusti. Syynä siihen on rakenne, jossa moottori voimansiirtolaitteineen muodostaa auton rungon ja päällirakennemoduuli on asennettu sen päälle. Yhtä kaikki jokaisella on ominaisuuksiensa puolesta mahdollista menestyä myös vientimarkkinoilla. Patrian vaunu kahdella ohjaavalla etuakselilla kääntyy takimmaisen akselinsa ympäri eli heittää keulaa käännöksissä sivuille. Kolme kovaa Kolmikosta jokainen varmasti täyttää Puolustusvoimiemme tulevaisuuden tarpeet niin kotimaamme turvaamisessa kuin esimerkiksi rauhanturvaamistai kriisinhallintatehtävissä maailman eri kolkilla. Koeajamastamme kolmikosta jokainen on myös maantieolosuhteissa verrattain vakaa ajettava. Toinen etu tämän tyyppisessä ratkaisussa on, että saman puolen pyörät kulkevat likimain samaa uraa pitkin, mistä on etua miinavaarallisilla alueilla liikuttaessa. Myös Sisussa on levyjarrut, mutta ne ovat perinteiset paineilmakäyttöiset. Kun kuljettaja istuu etuakselin etupuolella, ajotuntuma muistuttaa enemmän kuorma-autoa. SUOMEN SOTILAAN TANKIT 73 Patria on Misua hiljaisempi, mutta kolmikosta erottuu selvästi Sisu, jossa keskustelu ajon aikana ei vaadi minkäänlaista äänen korottamista. ...työkseen kuormaautoja ajaneet reserviläiset omaksuvat kolmikon omine erityispiirteineen helposti. Perinteisten maantiekuorma-autojen ohjaustuntumaan ne eivät kuitenkaan yllä. Ketterimmältä kolmikosta tuntuu Misu, joka ohjaavien etuja taka-akseliensa ansiosta kääntyy keskimmäisen akselinsa ympäri. Mikäli myös takimmaisin akseleista valitaan ohjaavaksi, kääntöpiste siirtyy vähän eteenpäin, kakkosja kolmosakselien väliin. Patrian eduksi on sanottava, että nokaton rakenne helpottaa ajamista maastossa puita ja muita esteitä väistellessä. n Sisun muita pitempi perusakseliväli aiheuttaa vaikutelman muita kankeammasta kääntymisestä. Misun akselit toimittaa Sisu Akselit Oy, ja niissä on perinteiset rumpujarrut. Kuljettajan sijoittaminen akselivälille tekee ajamisesta henkilöautomaista. Suorituskykynsä osalta kaikki yltävät vähintään 100 km/h huippunopeuteen. Kaikissa kolmessa ohjaustuntuma on kohtuullinen – ehkä ajoneuvotyyppi huomioon ottaen jopa hyvä. Patrian käyttämä nokaton rakenne, jossa moottori on sijoitettu vaunun sisään, auttaa välttämään nokkamallisille rakenteille tyypillisen etupainoisuuden, mikä parantaa uintiominaisuuksia. Kolmikosta Misun ja Patrian saa myös uivana. Teknisestä näkökulmasta katsoen niillä on yllättävänkin paljon toisistaan poikkeavat lähestymistavat samojen tavoitteiden saavuttamiseksi
TEKSTI: SEPPO SALMI n Veteraani on vielä voimissaan, mutta tulevina vuosina aika tulee vääjäämättömästi ajamaan sen ohi.. 74 SUOMEN SOTILAAN TANKIT PASI – STILL GOING STRONG SISUA SUOMESTA Vertailuajoneuvona koeajoissa käytimme Patrialla tallella olevaa Sisu XA-185 -mallia olevaa ajoneuvoyksilöä, jota on käytetty erilaisten asejärjestelmien koealustana. . Vaikka ikäeroa koeajamiimme tämän päivän uusiin ajoneuvoihin onkin lähes 35 vuotta, vanha veteraani osoittautui yhä varsin kelvolliseksi kulkijaksi
n 1980-luvun suunnittelu näkyy kuljettajan paikan muotoilussa, mutta toimivuudessa se ei paljoakaan joudu häpeämään uusien mallien rinnalla. Suurin ero uusiin ajoneuvoihin tulee akselistorakenteista. On myönnettävä, että uusien herkkujen koeajon jälkeen vanhuksessa vauhti tuntuu. en perustehtävissä ja esimerkiksi varusmieskoulutuksessa. Jarruina autossa on normaalit paineilmakäyttöiset rumpujarrut, joiden toiminta oli ehkä hieman nykivää, mutta pikku totuttelun jälkeen myös jyrkkien mäkien laskeutuminen sujui helposti. Kyllä. Ikäeron huomaa ajotuntumassa selvästi. Pasissa riittää potkua omassa luokassaan miehistönkuljetusajoneuvona vielä vuosiksi ainakin kotimaan puolustuksen käyttöön. Yleensä Pasin kaltaiset menestystarinat päättyvätkin aikanaan pikemminkin ylläpidon ja logistiikan lainalaisuuksien kuin teknisen riittämättömyyden vuoksi. Esimerkiksi samanlaisella perusrakenteella toteutetussa Patriassa vastaava nopeus samalla tiellä ei tuntunut juuri miltään. Juuri sellainen kuin käyttötehtäväänsä optimoidun sotilasajoneuvon tuleekin olla: ei mitään turhaa ja laajentamisvaraakin piisasi. SUOMEN SOTILAAN TANKIT 75 V almetin 7,4-litraisessa moottorissa voimaa riittää kohtuullisesti, ja Allisonin kuusivaihteinen automaatti toimi nykyajoneuvoihin verrattuna ihan mallikkaasti, joskin ehkä aavistuksen tökkien, millä nyt ei ajoneuvon käyttötarkoituksen ja iän huomioiden ollut oikeastaan mitään merkitystä toiminnan kannalta. Nykymuodossaan ja elinkaaripäivityksen läpikäyneinä ne kykenevät kuitenkin vielä vuosia palvelemaan Puolustusvoimi...vanhuksessa vauhti tuntuu... Se kangistaa kahdella etummaisella akselillaan ohjaavan ajoneuvon kääntymistä maastossa. Maastoajossa ohjaus ei varsinaisesti lyönyt sormille, mutta maaston epätasaisuudet pyörien alla saivat varomattomalta ratin kampeamaan käsistä. Hallintalaitteiltaan XA-185 on ikäisekseen yllättävänkin moderni.. Ohjaamon keskilinjalla olevan konekopan alla on vaihteisto. Täydellinen on hyvän vastakohta. Jossain vaiheessa hyvääkään vanhaa ei enää kannata ylläpitää edes valmiusvarastossa. Tai korjataan vielä vähän, ei pelkästään ollut vaan on yhä. Hallintalaitteiltaan XA-185 on ikäisekseen yllättävänkin moderni. Voimansiirto laulaa äänekkäästi, eikä paikallistiellä sallittua 60 km/h nopeutta ajettaessa vauhtia kaivannut yhtään lisää. Se on vaan taas todettava, että Pasi oli menestystarina. Jatkoon! Kaikella on aikansa – niin myös jo pitkään palvelleilla Panssari-Sisuilla. Uudempien veljiensä tapaan käsillä on kaikki tarpeellinen, mittariston näytöt ovat selkeät, ja automaattilaatikon nappikäyttö on yhtä helppoa kuin nykyajoneuvoissa. Veteraanissa tasauspyörästön lukoille oli vain yksi katkaisija, josta kytketään kaikki lukot – niin pitkittäiskuin poikittaislukot – samanaikaisesti päälle
76 SUOMEN SOTILAAN TANKIT EXTRA PÖNÄKKÄ PATRIA AMV XP . TEKSTI JA KUVAT: SEPPO SALMI
Patria AMV:n uusi XPversio tarjoaa entistä parempaa suorituskykyä, suurempaa kantavuutta ja kokonaismassaa sekä tehokkaampaa suojausta miehistölleen.. Mallimerkinnän kirjaimet XP tulevat sanoista Extra Performance, Extra Payload ja Extra Protection, eli tarjolla on entistä parempi suorituskyky, suurempi kantavuus ja tehokkaampi suojaus. Se on edelleen kehitetty versio aika ajoittain vientimenestykseksikin osoittautuneesta panssaroidusta AMV-pyöräajoneuvosta. . Patria AMV XP parantaa monilta osin edeltäjiinsä verrattuna. Kurkkasimme pellin – tai tässä tapauksessa pikemminkin panssarin – alle ja otimme tyypit nähdäksemme, millaisin eväin lupauksiin vastataan. SUOMEN SOTILAAN TANKIT 77 Patria esitteli AMV-mallistonsa XP-version vuonna 2013
Tarjolla on myös raskasasealustaversio, jossa runkorakenne on vahvistettu kestämään jopa 105/120 mm:n tykkitornit. XP:n kantavuus on enimmillään 15 000 kiloa, kun kokonaismassa on maksimissaan 32 000 kiloa. Ambulanssi-, korjausja muihin tehtäviin on tarjolla lisäksi 30 senttiä korotettu versio, jossa lisäkorkeus kasvattaa ennen kaikkea sisätiloja. Modulaarisen taisteluajoneuvon päämitat ovat pysyneet käytännöllisesti katsoen ennallaan, ja myös XP:stä on saatavana 40 senttimetriä jatkettu versio. Perusvaunun rakenne kestää Patrian yksiputkisen 120 mm:n NEMO-kranaatinheitintornin, mutta kaksiputkiset AMOS-heitinvaunut rakennetaan jo raskasasealustaversioille. 78 SUOMEN SOTILAAN TANKIT A MV:stä on tarjolla kolme erilaista perusmallia. Panssarikorin alla olevaan apurunkoon kiinnitetyt – päällekkäisistä kolmiotukivarsista ja kaasunestejousista muodostuvat – pyöräyksiköt ovat keskenään identtisiä, mikä helpottaa ja nopeuttaa vauriokorjauksia. Vaikka uuden XP:n perusrakenne onkin samanlainen aikaisemman perusmallin kanssa, moni asia on kehittynyt sen verran paljon, että Suomen Sotilaan oli aika uusia koeajo vuosien takaa, nyt uudella mallilla Patria AMV XP . 8x8 Patria AMV on 8x8-tyyppinen ajoneuvo, jossa kaikki pyörät ovat vetäviä. Neljästä akselista kaksi etummaista ovat ohjaavia, optiona myös takimmainen. Perusversio on jalkaväen taisteluajoneuvo (IFV Infantry Fighting Vehicle, rynnäkköpanssarivaunu), joka voidaan varustella vaikkapa miehistönkuljetus-, komento-, asealustatai ambulanssiversioksi. Kaasunestejousitukseen saa optiona korkeudensäädön, jolla ajokorkeus voidaan optimoida eri maastoja ajotilanteissa kokonaismassasta riippumatta. Korkeutta säädetään ajoneuvon seisoessa paikallaan. Ajoneuvo voidaan varustaa myös uudella ITCS-maastonhallintajärjestelmällä (Integrated Terrain Control System). 14R20-kokoisissa (vaihtoehtoisesti 16R20) renkaissa on turvatäyte, ja rengaspaineen säätöjärjestelmä (CTIS) mahdollistaa pintapaineen pienentämisen rengaspaineita laskemalla. SiiPerusvaunun rakenne kestää Patrian yksiputkisen 120 mm:n NEMOkranaatinheitintornin, mutta kaksiputkiset AMOS-heitinvaunut rakennetaan jo raskasasealustaversioille.
Sähköjärjestelmä on suunniteltu täyttämään tulevaisuuden C4I-vaatimukset (Command, Control, Communications, Computers and Intelligence) taistelutilanteiden hallintaan ja tilanneanalyysien tekemiseen. Tämäntyyppisissä ajoneuvoissa jatkuvasti kasvavasta sähköntarpeesta huolehtii 530 ampeerin laturi.. n Alarivi vas.: Moottorin ja vaihteiston muodostama voimapaketti voidaan vaihtaa tunnissa. Hyvä suorituskyky ja erinomainen liikkuvuus tuovat omalta osaltaan lisäsuojaa taistelukentällä. n Ylärivi oik.: Panssarikori on kiinnitetty joustavasti kaksiosaiseen apurunkoon, johon myös kaikki pyöränripustukset ja voimalinjan vetopyörästöt on kiinnitetty. Miehistötilassa voi enimmillään olla paikat kymmenelle taistelijalle, mutta tyypillinen määrä on kahdeksan, joista kaikille on 5-pisteturvavöillä varustetut isn Ylärivi vas.: Kuljettajan paikkaa ylhäältä katsottaessa voisi luulla, että poterossa iskee ahtaan paikan kammo. Raskaimpia versioita lukuun ottamatta AMV on uintikykyinen. Perusversio kestää 14,5 millimetrin raskaan konekiväärin panssariluodin osumat. Liikkuvuutta ja johdettavuutta Moottoripuolella Scanian 12-litrainen moottori on vuosien varrella vaihtunut 13-litraiseen, ja alkuperäisen XA-360-mallimerkinnän mukainen teho 360 kW (490 hv) on XP:ssä 450 kW (612 hv). Generaattori on varsin tehokas, kun muistetaan, että esimerkiksi raskaissa kuorma-autoissa vasta jokunen vuosi sitten otettiin laajemmassa mitassa käyttöön yli 100-ampeeriset laturit. SUOMEN SOTILAAN TANKIT 79 nä ajaja valitsee yhdellä käyttökytkimellä ajo-olosuhteen – maantie, maasto tai vaikkapa vaativa maasto – jolloin järjestelmä vaikuttaa muiden järjestelmien, kuten rengaspaineiden säätöjärjestelmän tai vaihteiston ohjauksen, toimintaan. Vaihteistona on edelleen ZF:n 7-vaihteinen automaatti ilman maastolaatikkoa, mutta nyt peruutusvaihteita on valinnan mukaan joko yksi tai kaksi. Modulaarisuus kaiken keskiössä Mallimerkintänsä mukaisesti AMV (Armoured Modular Vehicle) on modifioitavissa kulloisenkin asiakkaan toivomusten mukaisesti niin aseistuksen kuin suojaustenkin osalta. Perusvaunussa kahluusyvyys on 1,8 metriä, mutta AMV:stä on tehty myös merikelpoisuusluokan 3 täyttävä uiva 28-tonninen versio. Tosiasiassa se on kuitenkin melko väljä – jopa avara. Moderneissa taisteluajoneuvoissa tarvitaan jatkuvasti enemmän sähkövirtaa, jota ajoneuvon omille järjestelmille syöttää peräti 530 ampeerin laturi. Kaikki nesteja sähkölinjat on varustettu pikaliittimillä. Vaunussa miehistöllä on mahdollisuus matkan aikana ladata omia varusteitaan, ja vaunun digitaalinen dataväylä mahdollistaa uusien laitteiden joustavan liittämisen järjestelmään. Pyöräasemat ovat keskenään identtisiä, mikä on merkittävä etu taistelukentän huoltovarmuuden kannalta
Vaihtoehtoja on keveistä kauko-ohjattavista konekivääriasemista aina raskaisiin tykkitorneihin ja kranaatinheittimiin. Yleensä kallein osa kokonaisuudessa on valittu asejärjestelmä, kaliiperista ja tyypistä riippuen 0,5–4 miljoonaa euroa. Ajoneuvossa on suojapinnoite merivettä vastaan, ja uintikitin kanssa ajoneuvon leveys on 3,35 metriä. Laitteessa ei ole monessa pienemmässä vaunussa olevia ohjaamon ovia, vaan kuljettajan paikalle on kätevintä siirtyä vaunun keulan päältä, luuP atria esitteli IDEX 2017 -messuilla (International Defense Exhibition Abu Dhabi) AMV-tuoteperheen uusimman jäsenen, Patria AMV28A:n, jossa 28A merkitsee kokonaismassaltaan 28 tonnin uintikykyistä merikelpoisuusluokan 3 (Pierson–Moskowitz Sea Spectrumin mukaan) panssaroitua pyöräajoneuvoa. Patrian mukaan sillä on ylivertainen tulivoima myös uivana. Niiden rakenteet on suunniteltu erityisesti vaunun alla tapahtuvat miinaräjähdykset huomioon ottaen. AMV:n modulaarisen suunnittelun ansiosta erilaisten kansirakenteeseen lisättävien asejärjestelmien asentaminen on helppoa. Ajoneuvoon nouse… Kun suunnataan AMV:n kuljettajan paikalle, yksi asia selviää nopeasti. Oikeanpuoleinen paikka on ampujalle. Vaikka vaunussa ei ole monien kilpailijoidensa käyttämää V-mallista runkoa, miinasuojaus on erinomainen, ja se suojaa matkustajia jopa yli 10 kilon tavanomaiselta, suuntaamattomalta TNT-räjähdykseltä. Modulaarinen uintisarja on helppo irrottaa ja asentaa tarvittaessa uudelleen. Kansirakenteeseen kuuluva vaihdettavissa oleva suorakulmainen asennuslevy mahdollistaa halkaisijaltaan erilaisten tornien sovittamisen vaunuun. Lähtökohtaisesti vaikkapa laadukas 30 mm:n tykkitorni kaikin herkuin ja asennustöin maksaa jo helposti enemmän kuin lavetti. Käytännössä modernin pyöräpanssariajoneuvon hinta riippuu täysin varustuksesta, jonka asiakas siihen haluaa. …ja sen hintalappu. Kaikki istuvat jousitetuilla ja 5-pistevöillä varustetuilla istuimilla.. 80 SUOMEN SOTILAAN TANKIT tuimet. AMV:n tapauksessa alakerran eli itse vaunun hinta on suuruusluokkaa miljoona euroa. Messuilla esitellyssä ja Suomessa uintikokeet suorittaneessa ajoneuvossa asejärjestelmänä oli Kongsberg PROTECTOR Medium Caliber Turret (MCT-30) -tykkitorni, joka oli varustettu 30 millimetrin konetykillä sekä erillisellä ajoneuvon komentajan asejärjestelmällä, johon kuuluvat 12,7 millimetrin raskaskonekivääri ja Javelin-panssarintorjuntaohjukset. Lopullinen hinta määräytyy luonnollisesti valitun speksin ja varustelun mukaan. Näiden takana on paikat kahdeksalle sotilaalle. SS Raskas uiva AMV n Vaununjohtajan paikka on kuljettajan takana vasemmalla puolella. Valmistaja kertoo ajoneuvolla olevan täyden toimintakyvyn maalla, samalla kun vedessä käytössä ovat automatisoitu uintitila sekä suojattu ja jatkuva taistelukyky
Sen sijaan ajettaessa periskoopilla näkyvyys on tietysti paljon rajatumpi. Etusektoriin ja sivuille näkee kohtalaisesti, ja molemmat taustapeilit näyttävät vaunun sivut riittävän hyvin. Tästä johtuen kaikki hallintalaitteet, mittarit, näytöt ja käyttökatkaisijat on sijoitettu joko kuljettajan eteen tai tämän vasemmalle puolelle. Liikkeellelähtö on pehmeä. Kuljettajan paikalle pääsee myös miehistötilan kautta, mutta reittinä se on ahtaampi ja hankalampi, koska tiellä ovat muun muassa vaununjohtajan paikka ja kuljettajan istuimen – kylläkin pois tieltä käännettävissä oleva – selkänoja. Kuljettajan paikka on eräällä tavalla toispuoleinen, koska vaunun keulassa oikealla puolella on voimapaketti moottoreineen. Kuljettajan istuimessa on kaksi pituussäätöä. n Koska kuljettajan oikealla puolen on moottoritilan seinä, kaikki näytöt ja hallintalaitteet on sijoitettu kuljettajan paikan etutai vasemmalle puolelle. Pelkällä pään kääntelyllä ei näe yhtä hyvin kuin marssituulilasilla, vaan sivuille näkeminen edellyttää periskoopista kurkkimista. Vaihde päälle ja käsijarru irti. Periskoopilla ajettaessa käytössä on tarvittaessa pimeänäkölaitteet. Toisella istuimen saa siirrettyä niin taakse, ettei sisään könytessään tarvitse astua mahdollisesti likaisilla kengillä istuimelle. SUOMEN SOTILAAN TANKIT 81 kusta alas sujahtamalla. Tämä korostuu vielä ajettaessa miehistölle keskinäisen kommunikointiyhteyden tarjoavat headsetit päässä, jolloin edes moottorin mylvintää ei kuule normaalisti. Ei siis muuta kuin kiipeämään keulan päälle ja luukun kautta sisään. Myös jarrupoljin on tunnokas ja helppokäyttöinen, joten poljintuntuma kokonaisuudessaan on hyvä. …ja vaunu mars Kun ajoasento on saatu sopivaksi, moottori käyntiin vasemmalla kädellä virtaavainta kääntämällä. Toisella säädöllä normaaliasentoon palautettu istuin puolestaan saadaan säädettyä erimittaisille kuljettajille sopivaksi. Vielä vaikeammaksi reitti muuttuu, kun miehistötilassa on vaikkapa kahdeksan hampaisiin asti varustettua taistelijaa. Muutenkin se, että muiden ohella myös kuljettaja istuu räjähdyspainevaikutusta vastaan suojatulla istuimella, aiheuttaa sen, että perinteinen ”persanturi” ei välitä viestiä normaaliin tapaan. Alkuun ajaminen tuntuukin hieman siltä kuin pelaisi jonkinlaista simulaattoripeliä. Istuimessa on myös sähköinen korkeudensäätö. Kaasun annostelu on helppoa ja tarkkaa, ja kaasujalka saa nopeasti keskusteluyhteyden kuljettajan oikeassa kainalossa murisevan Scanian 13-litraisen moottorin kanssa. Polkimia on vain kaksi: kaasu ja jarru. Ensivaikutelman mukaan käden ulottuvilla on alkuun jopa hämmentävän paljon tavaraa ja erilaisia näyttöjä. Ajamisen kannalta tärkeimmät löytyvät kuitenkin nopeasti ja helposti. ”Vasenkätisyys” ei aiheuta pienen totuttelun jälkeen kuitenkaan ongelmia. Toimii Marssituulilasia käytettäessä näkyvyys kuljettajan paikalta on odotuksiin nähden oikeastaan yllättävänkin hyvä. Ohjaustuntuma on tämäntyyppisille ajoneuvoille tyypillisesti aika keinotekoinen. Ajon aikana kannattaa kuitenkin keskittyä ulos katsomiseen mittarien tuijottelun sijasta.. Itse ajaminen on samanlaista kuin minkä tahansa automaattivaihteistolla varustetun ajoneuvon ajaminen. Erilaisia katkaisijoita ja näyttöjä on vaunun varustuksesta riippuen melko runsaasti
Vaunua viekin alkuun helposti hieman liian lähelle rännin oikeaa reunaa. Kaikkien pyörien erillisjousitus mahdollistaa vaikuttavan suorituskyvyn maasto-olosuhteissa. Toki aina on muistettava, että liian raju ajaminen kuluttaa ainakin kalustoa, jos ei miehistöä. Matkustaminen vaunun miehistötilassa ei ole silti mikään nautinto. Asiaa voi helpottaa miehistötilan monitorit, joita voidaan käyttää vaunun ympäristön tarkkailemisen ohella myös keinotekoisina tuulilaseina matkustajille. Scanian 450-kilowattinen moottori pitää huolen siitä, että voima ei lopu kesken.. Kahdesta katkaisijasta toisella kytketään päälle pitkittäislukot, jolloin voimaa välitetään kaikille neljälle akselille. Akselikohtaisia lukkoja ei siis voi kytkeä päälle vaiheittain, vaan ne ovat kaikki joko irti tai päälle kytkettyinä. Neliakselinen ja kolmella akselilla ohjaava ajoneuvo on verrattain suuntavakaa, ja kokonaisuutena AMV luo puikkoihin ensi kertaa hyppäävän reserviläisenkin mielessä uskon siihen, että laitetta voi viedä hallitusti ja harkitusti vaativissakin maasto-olosuhteissa. Hienosti moottorin kanssa yhteen toimiva ZF:n 7-vaihteinen automaattilaatikko herättää nopeasti luottamuksen etenemiskykyyn, vaikka voimalinjassa ei erillistä maastolaatikkoa olekaan. Istuminen katse käytävälle päin istuimeen tiukasti vyötettynä tilassa, josta ei näe lainkaan ulos, saattaa aiheuttaa matkapahoinvointireaktion. Mikäli meno tässäkin asennossa pidon puutteen takia hiipuu, toisella kytketään päälle samalla kertaa kaikki akselikohtaiset lukot, jolloin voimaa välittyy jokaiseen pyörään kaikilla neljällä akselilla. Joissain tapauksissa vaunu itse asiassa saattaa jopa tarvita lisää vauhtia, koska nopeuden nostaminen esimerkiksi lievästi heitteisessä maastossa saattaa tasoittaa ja pehmentää 8-pyöräisen ajoneuvon kulkua esteiden yli. Voimaa riittää Scanian 450-kilowattinen moottori pitää huolen siitä, että voima ei lopu kesken. Tasauspyörästöjen lukkojen käyttö on helppoa eikä edellytä kuljettajalta suuria teknisiä pohdiskeluja. Siinä missä aiemmin rautajousikalustolla ajonopeudet maastossa määritti miehistön rynkytyksenkesto, nyt meno on suurissakin nopeuksissa kyytiläisille paljon inhimillisempää. Paremman tilanteen tarjoavat miehistötilan takaosan sekä vaununjohtajan ja ampujan kattoluukut, joista istuimilla seisten pääsee hyvien näköalojen ja raittiin ulkoilman lisäksi nauttimaan myös yli 600-hevosvoimaisen moottorin mylvinnästä. 82 SUOMEN SOTILAAN TANKIT Esimerkiksi kuorma-autoihin verrattuna kuljettaja istuu suhteellisesti lähempänä ajoneuvon vasenta reunaa, mikä pitää ottaa huomioon kapeissa ränneissä ajettaessa. Koeajoissa mukana ollut Patrian armottoman rutinoitunut testikuljettaja tosin laittoi ilman lumiketjuja olleen XP:n halutessaan näyttäviin sivuluistoihin jäisellä pellolla vaunua pyöritellessään. Voimanlähteeltä vaaditaankin reservejä, kun on kyse alustasta, jossa pitää olla kapasiteettia raskaaseen lisävarusteluun, vaikeissa oloissa liikehtimiseen ja kuormanottoon
Ajoneuvojen valmistus aloitettiin vuonna 2004, ja sen jälkeen niitä on valmistettu noin 1 600 kappaletta. Hyvä sekin, mutta miehistönkuljetusmallien aseistus jää hieman ujoksi suhteessa lavettiinsa. Kranaatinheitinpanssariajoneuvot on varustettu Patrian omalla 2-putkisella, tornillisella AMOS-kranaatinheitinjärjestelmällä (Advanced Mortar System), ja kuljetuspanssariajoneuvoissa on Kongsbergin kauko-ohjattu Protector M 151 RWS -konekivääriasema (Remote Weapon System), jossa on 12,7 millin raskaskonekivääri tai 40 millin kranaattikonekivääri. XP-versiota ei vielä ole myyty, mutta AMV-ajoneuvojen hankintaa harkitseva Slovakia on ensimmäisenä saanut sellaisen testeihin. Vaikka tappioitakin on välillä tullut, Patrian AMV on pärjännyt kansainvälisessä kilpailussa verrattain hyvin. Liikkeellä ilman miehistöä Modulaarista robotiikkaa Suomesta . Ajoneuvojen autonomia ja kaukokäyttö ovat eräitä merkittävimmistä sotilaiden selviytymiskyvyn parantamiseen tähtäävistä tulevaisuuden kyvyistä. Mutta miten se liittyy AMV:hen. Yhä yleisempi vastaus haasteeseen on – robotti, UGV (Unmanned Ground Vehicle). Ajoneuvojen ohjauksessa tarvitaan myös inertiaja GPS-paikannusta. Näin varsinkin, kun otetaan huomioon, miten kovaa ja armotonta kilpailu alalla on ja miten paljon hankintapäätöksiin vaikuttavat erilaiset poliittiset ja muut intressiryhmät. Suomen Sotilas suosittelee kaikille, joilla riittää massia varusteluun, ylläpitoon ja käyttöön. n LED-valot ovat löytäneet tiensä myös sotilasajoneuvoihin. Tilauskannassa on tällä hetkellä noin 300 ajoneuvoa. P atria AMV 8×8 -tuoteperheeseen kuuluva täysin digitalisoitu AMV-ajoneuvo sai runsaasti myönteistä huomiota vuosi sitten syyskuussa 2018 Belgiassa järjestetyssä European Land Robot Trial -tapahtumassa. TEKSTI: SEPPO SALMI. Tästä johtuen järjestelmää tukee lasereihin, kameroihin ja tutkiin perustuva sensorijärjestelmä. Lisäksi järjestelmän on toimittava kaikissa olosuhteissa, esimerkiksi pimeässä ja sumussa. AMV XP on kuitenkin Patrian vakuuttavanoloinen panostus tulevaisuuteen entisestään kovenevassa kilpailussa kansainvälisillä markkinoilla. AMV:n perusversio kestää 14,5 millimetrin raskaan konekiväärin panssariluodin osumat. Muita AMV-ajoneuvoja tilanneita maita ovat Ruotsi, Slovenia, Etelä-Afrikka, Kroatia ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat. AMV on myös todettu toimivaksi tosioloissa, kun ”Battle proven” -kokemusta on saatu sekä Afganistanin että Tšadin rauhanturvaamisoperaatioissa. Se mahdollistaa myös ajoneuvon perinteisen käytön miehitettynä. Patrian kehittämä integroitu drive-by-wire-ohjausjärjestelmä mahdollistaa ajoneuvon kaukokäytön ohella täysin autonomiset toiminnot. Annetussa tehtävässä kauko-ohjatun ajoneuvon oli seurattava autonomisesti johtoajoneuvoa. Sitä tarvitaan aina, jotta tehokkaasta sotavarusteesta saadaan kaikki teho irti. SUOMEN SOTILAAN TANKIT 83 Vientimenestys – eikä ihme Patrian AMV tuli juuri täysikäiseksi, sillä ensimmäinen prototyyppi valmistui 18 vuotta sitten vuonna 2001. Ne mahdollistavat uusia operatiivisia toimintoja ja antavat mahdollisuuden hyödyntää ajoneuvoja eri käyttötehtävissä ja -kohteissa ilman uhkaa miehistölle. Patria oli mukana sarjassa, jossa miehittämättömien sotilasajoneuvojen toimintakykyä testattiin totuudenmukaisissa olosuhteissa saattuetehtävissä. Puolustusvoimien määrärahakehys kuitenkin asetti rajansa, ja vaunut jäivät miehistönkuljetusajoneuvoiksi sen sijaan, että niistä olisi tullut vaikkapa 30 mm:n tykkitornilla varustettuja puhdasverisiä rynnäkkövaunuja. Sotilasajoneuvojen ohjaus ei voi tukeutua infrastruktuuriin, kuten teiden kaistaviivoihin. Vaunun miehistön suojaaminen vihollisen tulelta ja miinoilta ei sellaisenaan vielä riitä, sillä miehittämättömien ajoneuvojen kehittäminen tiedustelu-, tukija taistelutehtäviin on nykyisin puolustusalan kuuma puheenaihe kaikkialla maailmassa. AMV-vaunujen suurin käyttäjä maailmassa on Puola, jolla on käytössään useita eri versioita. Patrian järjestelmän etuihin kuuluu myös se, että uusien ajoneuvojen ohella autonominen käyttömahdollisuus on integroitavissa myös kaikkiin jo olemassa oleviin Patria AMV -ajoneuvoihin. Suomen puolustusvoimat tilasi kohta vaunun esittelyn jälkeen kranaatinheitinja miehistönkuljetusversioita
C O M /H IS TO RY C O LO RI N G Tilaa Suomen Sotilas: www.suomensotilas.fi www.facebook.com/suomensotilas. SA -K U VA N VÄ RI TY S TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K