S. 6 414880 073513
NATO-INTO ON HIIPUNUT. 2
KUNTAUUDISTUSTA TARVITAAN. s. 8
Kaakkois-Suomen vaalipiirin nuorin ehdokas,
imatralainen Kairit Tahvola aikoo tehdä
energisen ja eloisan vaalikampanjan. S. s. 2 ?
Työtä, energiaa ja elämää
Aini Pyhäluoto uskoo ydinvoimalan tuovan Pyhäjoelle uutta piristysruisketta. 4
Kuntavaalit huhtikuulle
Naiset kutsuntoihin
Asenne ratkaisee
Kuntavaalit siirtyvät lokakuulta huhtikuulle,
jos eduskunta hyväksyy hallituksen esityksen
uudeksi kuntalaiksi. 14. s. 7
Keskusta ulottaisi kutsunnat koko ikäluokille.
Naisille ei kuitenkaan haluta velvollisuutta
maanpuolustuskoulutukseen. s. 3
KESKIVIIKKO 3.12.2014
N:o 138
Suomessa tämä edellyttää viisasta ulkopolitiikkaa, pitävää puolustusta
sekä vahvaa, ehyttä ja toimivaa yhteiskuntaa.
?Meidän on pyrittävä säilyttämään liikkumatila
ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Asia on ihan ok.
Mutta hui kauhistus, jos penkille istutettaisiin joku
eduskuntatyöstä haaveileva. Niille on antanut oman sävynsä
yhä jatkuva Ukrainan kriisi mutta myös oma historiamme. Fortum on alan
tärkein toimija Suomessa. Niinpä Fennovoiman hanke hyväksyttäneenkin edessä olevassa eduskuntakäsittelyssä.
Ydinvoimaa tarvitaan ylimenokauden energiamuotona, vaikka kuinka vannoisimme uusiutuvan
energian nimiin.
Pyhäjoen hanke on myös valtava investointi, joita ei nyky-Suomessa liikaa ole. Parhaan puheen siellä piti kansanedustaja ja entinen puolustusministeri Seppo Kääriäinen. Fortumin mukaantulo vaatii tosin merkittäviä energiajärjestelyjä Venäjällä.
Fortum kertoo olevansa valmis osallistumaan
hankkeeseen enintään 15 prosentin osuudella.
Tämä turvaisi kuitenkin ?riittävän kotimaisuusasteen?. Vieras saa kehua omia biisejään tai roolejaan, paljastaa kirjojensa syntyhistorian tai kertoa, miten äärettömän vaikeaa oli masennuksesta toipuminen.
Joka ainoan ?julkkiksen. Hänenkin keskeinen viestinsä oli, että Suomi on pidettävä realistisella ulkopolitiikalla selkkausten, kriisien ja sodan ulkopuolella.
?Siinä olemme onnistuneet 70 vuoden aikana.
Suomella on vain ystäviä ja yhteistyökumppaneita. Onhan talvisodan alkamisesta kulunut
75 vuotta.
Historia on muistuttanut myös siitä, miten Suomi on selvinnyt maailmansodan jälkeisistä ajoista.
Tätä kokemusta ei kannatakaan unohtaa. Nämä ovat vakuuttava oma puolustus, kumppanuusrakenteet esimerkiksi Ruotsin, EU:n ja Naton kanssa, suhteet Venäjään sekä YK:n ja kansainvälisen oikeuden piirit.
?Näistä muodostuu tasapaino, jota on varjeltava?,
presidentti sanoi.
Niinpä presidentti sanoi suoraan uskovansa, että
jos Suomi hakisi Nato-jäsenyyttä, se varmasti horjuttaisi Venäjä-pilaria.
?Ei meidän kannata ajatella, että on yhdentekevää millaisissa väleissä olemme Venäjän kanssa.
Suomella on Venäjän kanssa enemmän yhteistä rajaa kuin Venäjän ja muiden Nato-maiden välillä yhteensä?, Niinistö sanoi hieman mutkikkaaseen tyyliinsä.
Samaan sävyyn puhui keskustan puheenjohtaja
Juha Sipilä viikkoa aiemmin keskustan puoluevaltuuston kokouksessa.
Sipilän mukaan Suomen etu on pitää laaja Pohjola jännityksen ulkopuolella. Se on ollut menestystarina.
Merkille pantavaa onkin, että tätä kokemusta ja
siitä tehtäviä johtopäätöksiä on arvostettu myös viime päivien puheenvuoroissa.
Yle Radio 1:n Presidentin kyselytunti -ohjelmassa tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoi turvallisuusajattelunsa rakentuvan neljän pilarin varaan. mutta
maitoa ei Venäjälle saa viedä.
MINÄKIN Ihmettelen, mitä aataminaikuisia karanteenisäännöksiä Yle noudattaa.
Ylen Puoli Seitsemän on herttaisten nuorten toimittajien juontama ohjelma, jossa käy paljon laulajia, näyttelijöitä ja kirjailijoita. Nato-kumppanuuden tiellä jatkaminen on
tärkeää, ja ylläpidämme mahdollisuutta hakea jäsenyyttä. Peruivat homman viikko sitten, koska olen ilmoittanut olevani eduskuntavaaleissa ehdolla. Mielestäni on
väärin, että itsensä likoon laittaminen muiden puolesta
nähdään kielteisenä asiana, Karjalainen sometti.
Karjalaista ihmetyttää suuresti, että yhteiskunnallinen osallistuminen itsessään katsottiin ihmiselle huonoksi ominaisuudeksi.
?Talvisodan syttymisestä on kulunut 75 vuotta?.
Kuva: Paula Åström
kusta pidä Nato-jäsenyyden hakemista ajankohtaisena. Sehän olisi vallan hirmuista vaikuttamista vaalitulokseen.
ONKO PALJON muitakin esimerkkejä kummallisista vaalikaranteenisäännöksistä kuin Olli-Pekka Karjalaisen
kohtelu.
Näyttelijä-käsikirjoittaja Risto Autio sai pakit Yleltä
heti, kun tieto kansanedustajaehdokkuudesta julkaistiin. Fortumin mukaan
tulo voi auttaa ratkaisemaan myös ydinjätteen loppusijoitusta koskevan ongelman.
Mutta ihmeellisiä ovat joskus politiikan tiet. Kotikadun Hannes poistettiin ruudusta
jonnekin kauas pohjoiseen.
Tuokin päätös oli mielestäni täysin käsittämätön.
Kaikilla työpaikoilla pitäisi olla kunnia-asia, että joku
pyrkii vapaaehtoisesti haukuttavaksi, näitä yhteisiä asioita hoitamaan.
JOS KUMMALLISIA vaalikaranteenisäännöksiä noudatettaisiin pilkulleen, kaikkien poliitikkojen esiintymiset
Ylellä pitäisi lopettaa kokonaan vaikkapa puoli vuotta
ennen vaaleja.
Ei enää sekuntiakaan Stubbia.
Pois ruudusta kaikki eduskunnan kyselytunnit, aamujen poliitikkohaastattelut niin televisiosta kuin radiosta.
Ei mitään kotimaan politiikkaan viittaavaakaan uutisiin:
jututhan voivat vaikka vauhdittaa
jonkun nykyisen kansanedustajan uudelleenvalintaa.
Eikä missään tapauksessa mitään vaalitenttejä ennen vaaleja.
Tenteissä pärjännythän voi saada paljon ääniä.
Pirjo Kontio. Mahdollisen Nato-jäsenyyden hakeminen
vaatisi kuitenkin kansanäänestyksen?, Sipilä sanoi.
Kun tähän lisätään vielä, että keskustan kantaa
voi muuttaa vain keskustan puoluekokous, ovatkin
peruspilarit lujassa.
S
uomen turvallisuuspolitiikasta puhuttiin
myös talvisotaseminaarissa Kuhmossa. Samoin meillä on
oltava suorat ja hyvät kahdenväliset suhteet niin Venäjään kuin muihin maihin?, Sipilä sanoi.
Sipilä kertaisi myös keskustan Nato-linjan.
?Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton, eikä Kes-
MOUKARINHEITOSSA mitaleja rohmunnut valtiotieteilijä Olli-Pekka Karjalainen on huomannut, ettei poliitikoksi aikovan elämä suju kuin Strömsössä.
Kokoomuksen kansanedustajaehdokkaaksi nimetty
mies ei päässyt Ylen Puoli Seitsemän -ohjelmaan, vaikka
visiitistä oli sovittu toimituksen kanssa jo kesällä.
. rahoilla. eli kunti-
Stubb karanteeniin?
en . Hyvät suhteet naapureihin ovat etusijalla?, Kääriäinen sanoi.
Ulkopolitiikan tueksi tarvitaan kuitenkin myös
puolustusvoimat.
?Puolustusvoimien suorituskyvystä on pidettävä
hyvää huolta. Kansaan ankkuroituneet ja ajan tasalla kaikessa suhteessa olevat puolustusvoimat on
palo- ja henkivakuutus?, Kääriäinen sanoi.
Hyvä uutinen energiarintamalta
P
yhäjoelle suunniteltu Fennovoiman ydinvoimahanke harppasi ison askeleen tiistaina,
kun julkisuuteen kerrottiin energiayhtiö Fortumin olevan valmis osallistumaan siihen. Ohjelmassa rupatellaan niitä näitä. esiintyminen tukee hänen
uusimpia hankkeitaan. Keskustan pää-äänenkannattaja
Päätoimittaja Juha Määttä
Pääkirjoitukset
Toimittajalta
Nato-into ei ole hehkunut
nyt ulkopolitiikan puheissa
S
uomessa on käytetty lähiaikoina monta merkittävää ulko- ja turvallisuuspoliittista puheenvuoroa. Loppuivat hommat suositulla Kotikadulla, ja niin
loppuivat tulot. Sen tulo omistajakuntaan torjuu vastaväitteitä, joiden mukaan Fennovoimaa ajettaisiin vain veronmaksajien . Omistuksesta on oltava vähintään 60 prosenttia EU-ETA -alueen sisäpuolelta.
Fortum-uutinen on erinomainen. Öljy
ja kaasu kyllä virtaavat Venäjän rajan yli, ja kaikkien maiden energiayhtiöt tekevät tarpeen mukaan
hyvää yhteistyötä eikä urheilusivuilla muisteta koko pakotteita, kun Jokereista kirjoitetaan
Sairaanhoitopiirin menot ylittävät budjetin,
vaikka ne on alun perinkin budjetoitu yli keskimääräisen kustannustason nousun.
Osin kyse on siitä, etteivät terveysmenot seuraa keskimääräisiä ohjelukuja. Kuntapolulla edessä on vielä mon-
Päättäjien luottamus kansanedustuslaitokseen on murentunut vuosi vuodel-
ta muuria, jotka on murrettava.
On huolehdittava, että kuntien ääni kuuluu. vei kirkolta tuhansia jäseniä:
?Joka tapauksessa kirkosta
eroava varmistaa erollaan sen,
ettei hän voi entisenä yhteisön
jäsenenä enää vaikuttaa siihen,
millainen kirkko on eropäivästä
eteenpäin.
Kirkolle tuhansien ihmisten
eroaminen tuli epäilemättä ikävänä yllätyksenä. Kirkko joutuu pohtimaan, mistä se säästää. Lukioverkon karsiminen
on yksi tapa uudistaa rakenteita,
mutta ongelmaton se ei ole.
Vielä 1970 -luvulla moni lappilainen nuori asui viikot asuntolassa ja kävi kotonaan viikonloppuisin. Kuva: Maria Seppälä
Kunnat ovat täynnä ammattilaisia. 3.12.2014
www.suomenmaa.fi
Puheenvuoro
Mitä tapahtuu kunnille?
Jouni Ovaska
puoluevaltuuston puheenjohtaja
EN OLE mikään organisaatioiden rakastaja. Esimerkiksi lapsen
hoitoon vientiä naapurikunnan puolelle on
helpotettava.
Muut lehdet
KARJALAISEN mukaan ?epärationaalinen ajattelu. En
ymmärrä ajatusta, jossa kunnat palkkaavat kalliita konsultteja luomaan palvelurakenteita ja -tarjontaa, kun saatavilla olisi eri
palvelusektoreiden osaajia omasta takaa.
ta, monen valtuutetun mielestä poliittinen
johtajuus on kateissa.
Kevään 2015 eduskuntavaaleissa puolueiden on kerrottava, mitä Suomessa tapahtuu kunnille.
OLEN OLLUT kuntapolitiikassa kuusi vuotta.
SOTE-UUDISTUKSEN suunta on nyt valittu,
vaikka polulla onkin vielä monta kiveä ja
kantoa. Mikäli lukio
loppuu, päteviltä opettajilta loppuvat tunnit. Etäopetus ei
taida yksin riittää ongelman ratkaisuksi.?
TURUN SANOMAT pohtii terveydenhuollon menojen kasvua:
?Terveydenhuollon kuntayhtymien menojen karkaaminen ei
ole vain pienten kuntien ongel-
ma. Vääjäämättömäksi luonnonlaiksi on hyväksytty,
että lääkkeiden ja lääketieteellisten hoitomenetelmien kehittely kallistuu enemmän kuin muut
menot.?. Se on sille kova
henkinen isku, mutta myös taloudelliset vaikutukset ovat merkittäviä.
Eroaallon voidaan sanoa merkitsevän laskennallisesti noin
kolmen miljoonan euron veromenetyksiä. Lapissa on useita kuntia, jotka eivät pysty ylpeilemään
kummallakaan.
Monessa kunnassa opettajat opettavat sekä lukion että peruskoulun puolella. Turussa samoja sanoja toistellaan joka syksy. Mikäli pelot lukioiden
karsimisesta toteutuvat, joutuvatko nuoret taas opettelemaan
asuntolaelämää. Mutta sitäkin enemmän on varmistettava, että palveluiden käyttäjien ääni kuuluu.
Nykypäivänä kuntarajat eivät voi määrätä palveluiden tasoa. Mielestäni hallinto ja sen ajoittain pakolliset himmelit on luotu ja rakennettu ainoastaan varmistamaan arjen sujuminen.
Ilman hyvin organisoitua ja johdettua
hallintoa arki ei kuitenkaan pyöri.
On varmistettava, että palveluiden
käyttäjien ääni kuuluu.
HALLITUS aloitti vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen kuntauudistuksen, jonka
tavoitteena olivat vahvat peruskunnat.
Kunnat ja niiden päättäjät ajettiin nurkkaan uhkailemalla pakkoliitoksilla ja palveluiden lakkauttamisilla.
Ministeriön virkamiehet asetettiin koville
tiukkojen aikataulujen ja epärealististen tavoitteiden siivittäminä.
Epäonnistuneet karttaharjoitukset saivat kunnilta täystyrmäyksen. Tämä ei tietenkään yllättänyt muita kuin hallituksen
edustajat.
Nyt jälkeenpäin on helppo todeta, että
uudistustyötä olisi pitänyt jatkaa vapaaehtoisuuden hengessä, parlamentaarisesti.
KAIKEN sekasorron keskellä kunnat pyörittävät arkea: lapset viedään aamulla hoitoon, oppilaat opiskelevat ahkeraan ja vanhusten päivätoiminta kerää syrjäkylien väkeä päiväksi viettämään yhteistä aikaa.
Tulevaisuuden uhkakuvat ja suunnittelemattomuus eivät toivottavasti näy palveluiden käyttäjille, mutta työntekijöitä ja
päättäjiä vaivaavat monet avoinna olevat
kysymykset.
Kuka tulevaisuudessa maksaa, huolehtii,
hoitaa ja päättää?
SUOMESSA tarvitaan kuntauudistusta
enemmän kuin pitkään aikoihin.
Sote-uudistuksen jälkeen tarkasteluun
on otettava kuntien ja valtion tehtäväjako.
Tehtävien vähentyessä kuntakoon kasvattaminen ei voi olla enää itsetarkoitus
vaan nyt tarkasteluun on vihdoin otettava
ihmisten palveluntarpeet.
?Kaiken sekasorron keskellä kunnat pyörittävät arkea: lapset viedään aamulla hoitoon, oppilaat opiskelevat ahkeraan ja
vanhusten päivätoiminta kerää syrjäkylien väkeä päiväksi viettämään yhteistä aikaa.. Se kannustaa lähtemään.
Väestön keskittyminen ja valtion velkaantuminen muodostavat yhtälön, joka huutaa muutosta. Joutavatko kulttuurihistoriallisesti arvokkaat rakennukset rapistumaan vai nipistetäänkö perheiden tuesta.?
LAPIN KANSALLA on huolta lukioiden tulevaisuudesta:
?Järjestämisluvan saaminen
edellyttää muun muassa riittävää oppilasmäärää ja vakavarai-
suutta
Olkiluodon ydinvoimalatyömaan ongelmat, aikataulun totaalinen pettäminen ja kustannusten karkaaminen käsistä eivät ole hyvää mainosta ydinvoimahankkeille. Lisäksi sijoituspaikaksi on päätetty Pyhäjoki. STUK on esittänyt huolensa laitosvaihtoehdosta, koska se ei täytä tällä hetkellä suomalaisia turvallisuusvaatimuksia. Uskon, että ajan myötä teknologia
mahdollistaa kokonaan luopumisen fossiilisista energianlähteistä.
NYT KÄSITELTÄVÄSSÄ periaatepäätöksessä
täydennämme vuonna 2010 annettua päätöstä ja arvioimme siihen tulleita muutoksia.
Keskeiset muutokset ovat reaktorityypin ja laitostoimittajan vaihtuminen, laitoksen maksimitehon pienentyminen ja
yhtiön vähemmistöomistuksessa tapahtuneet muutokset. Kannatan
periaatepäätöksen hyväksymistä.?
KESKUSTAN KANSANEDUSTAJA
TERHI PELTOKORPI:
liintumisaika on erittäin pitkä ja loppusijoituspaikan pitäisi olla turvallinen ainakin 100 000 seuraavan vuoden ajan.
?ENERGIAPOLITIIKAN perusnäkökulmana
pitää olla jatkuvan energiankäytön kasvun
ja lisätuotannon sijaan energiatehokkaiden ratkaisujen kehittäminen ja energian säästö.
On löydettävä uusia keinoja leikata kulutushuippuja ja hyödyntää älykkäitä sähköjärjestelmiä.
Ydinenergian käyttöön liittyy aina vakavan onnettomuuden riski, johon pitää
varautua.
Pyhäjoelle suunnitellun ydinvoimalan laitosvaihtoehdoksi on valittu AES2006-reaktori, jollaista ei ole vielä sellaisenaan käytössä missään. Tässä ei voi livetä. Emme halua toista Olkiluoto 3:sta.
Olen eduskunnan talousvaliokunnassa
perehtynyt periaatepäätöksen täydentämiseen huolellisesti ja olen harkinnut laajasti sekä hyötyjä että haittoja. Puutteita on erityisesti siinä, miten on varauduttu mahdollisiin ulkoisiin ja sisäisiin uhkatekijöihin,
jotka voivat aiheuttaa vakaviakin onnettomuuksia.
LAITOKSESSA käytettävän polttoaineen
hankinnan vastuullisuus ja ydinjätteen
loppusijoitus ovat vielä epävarmalla pohjalla.
Uraanin louhinta saastuttaa ympäristöä ja aiheuttaa vakavia terveysvaikutuksia. 4
3.12.2014
FENNOVOIMA
. Energiaosaamisesta voisi tulla myös merkittävä vientituote Suomelle.
Huoltovarmuus- ja turvallisuusnäkökulmista katsottuna hajautettu energiantuotanto on parempi vaihtoehto kuin keskitetty iso laitos.
Suomi on jäämässä energiaratkaisuissaan oman tiensä kulkijaksi, mikäli eduskunta päättää myöntää Fennovoiman
hankkeelle luvan. Hyvällä suunnittelulla varmistetaan myös laitoksen toimittaminen
aikataulussa. Ydinvoiman lisärakentaminen ei ole yhteiskunnan kokonaisedun
mukaista.?. Uraanin puo-
FENNOVOIMAN hankkeeseen liittyy merkittäviä riskejä rahoittajien näkökulmasta.
Mikäli hanke ajautuu kannattavuusongelmiin, siitä irrottautuminen tullee olemaan lähes mahdotonta. Käytetyn polttoaineen loppusijoitukseen liittyy joka tapauksessa isoja kysymysmerkkejä, joiden simuloiminenkin
tutkimuksissa on vaikeaa. Kulutus ei ole
olennaisesti laskemassa. puolesta ja vastaan
Arto Pirttilahti äänestää Pyhäjoen ydinvoimalan puolesta, Terhi Peltokorpi vastaan
TEKSTIT: PAULIINA POHJALA, KUVAT: JARI LAUKKANEN
Luotan säteilyturvakeskukseen, Arto Pirttilahti toteaa.
On löydettävä uusia keinoja leikata kulutushuippuja, Terhi Peltokorpi muistuttaa.
Kulutus ei ole laskemassa
Vakava onnettomuusriski
KESKUSTAN KANSANEDUSTAJA
ARTO PIRTTILAHTI:
?EN KANNATA ydinvoimaa periaatteellisel-
la tasolla, mutta näen, että tarvitsemme sitä nostaaksemme omavaraisuuttamme ja
turvataksemme teollisuutemme vakaan
energiansaannin siirtyessämme fossiilisesta uusiutuvaan energiaan.
Pelkästään kotimaisilla biomassoilla
ja muilla uusiutuvilla emme välikautena
pärjää. Kunta on vahvasti sitoutunut hankkeeseen, mikä kävi selväksi myös vieraillessani siellä.
Rakentamisen aikana hanke työllistäisi 4 000 ja käytön aikana 400?500 henkilöä, mikä on merkittävää aluekehityksen
ja -talouden näkökulmasta.
SUOMEN vuosittainen sähkönkulutus on
80?90 TWh, josta puolet kuluu teollisuudessa.
Viidennes eli Olkiluoto 1:n ja 2:n tuotannon verran on tuontisähköä. Kokonaisenergiaomavaraisuutemme on 40 prosenttia.
Tämä on alle eurooppalaisen tason ja tässä on petrattava niin talouden kuin huoltovarmuudenkin näkökulmasta.
Ydinvoimalan valmistuttua voimme
käyttää suomalaisella maaperällä ja suomalaisten työntekijöiden voimin tuotettua
sähköä sekä vähentää tuontia.
LUOTAN säteilyturvakeskukseen, jotta
hankkeen turvallisuudesta voidaan varmistua niin rakennussuunnittelun, rakentamisen kuin käytönkin aikana.
Stukes haastaa varmasti asiantuntemuksellaan rakennuttajan toimittamaan
luotettavan ja turvallisen ydinvoimalaitoksen. Ydinvoimalan onnettomuuteen varautuminen ja mahdollisen onnettomuuden kustannukset ovat
suurelta osin yhteiskunnan vastuulla.
YDINVOIMAN lisärakentamista on perusteltu myös työllisyysnäkökulmilla.
Todellisuudessa uusiutuvan energiantuotannon kehitystyö ja tuotanto työllistäisi eri puolilla Suomea ja työllistymisvaikutus olisi pidempiaikainen kuin ydinvoimaan investoitaessa. Fennovoiman tulee varmistaa, että
rakennussuunnittelulle, ydinjätehuollolle ja omistuspohjalle asetetut vaatimukset täyttyvät, jotta lopullinen lupa voidaan
myöntää.
AIEMMAN periaatepäätöksen määräaikoja ei muuteta.
Uskon, että Fennovoimalla on osaavaa
henkilöstöä viemään hanketta eteenpäin
aikataulussa
Vaikka hanke on ajallisesti venynyt, niin moni ympäristöön vaikuttava asia on otettu huomioon nimenomaan Pro Hanhikiven ansiosta, Kittilä suitsuttaa.
KIITOSTA kuuluu myös voimalan rakentajan eli Rosatomin suuntaan. Samaan tapaan kuin Rautaruukki oli neljäkymmentä vuotta sitten, mutta vieläkin isommassa mittakaavassa, pitkän linjan kuntamies vertailee.
YDINVOIMALAN rakentaminen pieneen 3300 asukkaan pohjoispohjalaispitäjään voi ulkoapäin tuntua lähes lottovoitolta.
Risto Kittilä myöntää, että Pyhäjoki on kuntien
nykytilaan peilaten etuoikeutetussa asemassa.
. Talousvaliokunnan vierailu pari viikkoa sitten
oli kaikin puolin onnistunut tapahtuma. Lähinnä perunapitäjänä tunnettu Pyhäjoki ei ole tottunut paistattelemaan valtakunnallisessa valokeilassa kovinkaan tiheään.
. Hanhikivi oli edellisen kerran näin suuren huomion kohteena, kun siitä alkaen vedettiin Pähkinäsaaren rauhan raja vuonna 1323.
. Jos ennakkoluuloja joskus on
ollut, niin ne ovat tapaamisten yhteydessä hälvenneet lähes olemattomiin.
. Meidän ei pidä laskea pysyviä menoja liikaa tilapäisten tulojen varaan.
. pyörityksineen niin mittava ponnistus, että Kittilän pitkä kokemus kestävyysurheiluvalmennuksesta tuskin
on ainakaan haitannut eri vaiheiden ymmärtämistä.
Huumoria tiukoissa paikoissa mitenkään unohtamatta. Eli ei käytetä arviolta parin miljoonan vuotuista
kiinteistöveropottia tai tuhannen uuden asukkaan
verotuloja etukäteen, hän täsmentää.
SIJAINTIKUNNAN tärkein tehtävä onkin luoda ulkoiset puitteet sellaiseen kuntoon, että voimalaoperaattori pystyy toteuttamaan oman osuutensa
suunnitelmien mukaan.
Jokainen kasitietä Pyhäjoen ohi ajanut näkee,
että toimivan infran eteen on tehty kovasti töitä.
. Jos ajatellaan, että välillä oli vajaa seitsemänsataa vuotta hiljaisempaa aikaa, niin eiköhän tämä
julkisuus nytkin kestetä kunnialla, mies naurahtaa.
JOS JA KUN eduskunnan enemmistö painaa perjantaina vihreää nappia, alkaa pyörä pyörimään useammassa paikassa ja mikä tärkeintä, ihan konkreettisella tasolla.
. Näytöt toimitusvarmuudesta puhuvat puolestaan toisin kuin
ranskalaisilla.
. Ainoa asia, mikä yhteistyön Venäjän suuntaan
voisi vielä vaarantaa, on jokin uusi suuri kansainvälinen sotaoperaatio, paaluttaa Risto Kittilä.
Risto Kittilä asuu aivan tulevan ydinvoimalan naapurimaisemissa. Kyllä tämä on koko seutukunnan yhteinen ponnistus. Vieraskielisten koulujen ja muiden tukipalvelujen aika tulee sitten myöhemmin, Risto Kittilä mainitsee.
Kyllä tämä on koko
seutukunnan yhteinen
ponnistus.
PAIKALLISVÄESTÖN suhtautuminen jättihankkeeseen on voittopuolisesti positiivista.
Erilaisten kyselyjen perusteella ydinvoiman
puolesta liputtaa noin kaksi kolmesta kuntalaisesta. Valtuustossa ydinvoimalaa koskevat asiat ovat
menneet läpi yleensä äänin 17?4.
Valtuuston nokkamies vakuuttaa, että keskusteluyhteys vastavoiman eli Pro Hanhikivi -liikeen
edustajien kanssa on ollut koko ajan asiallista.
. Siitä tulee myös laitetoimittaja
Suomenmaan kysely
puoluevaltuutetuille
Kannatatko Fennovoiman
ydinvoimalahanketta?
38 Kyllä
11 En osaa sanoa
30 En
PYHÄJOEN keskustaajaman raitilla ei ole havaittavissa ylimääräistä kuhinaa tai jännitettä, vaikka perjantainen ydinvoimapäätös mullistaa perusteellisesti
koko pienen kunnan tulevaisuuden.
Kuntapäättäjän silmissä perjantai on yksi merkittävä välietappi, jota pystyy ainakin päällisin puolin
havaittuna odottamaan rauhallisin mielin.
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Risto Kittilä
(kesk.) vakuuttaa, että seitsemän vuotta kestänyt
savotta jaksetaan kyllä paikallisellakin tasolla viedä kärsivällisesti maaliin asti.
. Pitää kuitenkin muistaa, että näin isoihin asioihin liittyy myös suuri vastuu, hän huomauttaa.
Pahinta, mihin paikallinen päättäjäporras tässä
tilanteessa voisi Kittilän mukaan sortua, on liiallinen vauhtisokeus.
. Tiedän, että silloin alkavat puhelimet piristä.
Monet urakat ovat odottaneet jo pitkään periaatepäätöksen lopullista sinettiä, Risto Kittilä toteaa.
Vaikka Fennovoima valitsi aikanaan Pyhäjoen
hankkeensa toteutuspaikaksi, kyseessä ei todellakaan ole vain yhden kunnan juttu.
. Venäläiset ovat antaneet toiminnastaan erittäin ammattitaitoisen vaikutelman. 5
3.12.2014
Pyhäjoella odotetaan
loppukirin alkamista
FAKTA
RISTO LUODONPÄÄ
PYHÄJOKI
Eduskunta äänestää
ensi perjantaina
Eduskunnan talousvaliokunta näytti Pyhäjoelle suunnitellulle Fennovoiman ydinvoimalalle vihreää äänin 14?2
Eduskunnan suuri sali äänestää asiasta ylihuomenna perjantaina
Fennovoiman on haettava varsinaista rakennuslupaa ensi
vuoden kesäkuun loppuun mennessä
Fortum ilmoitti tiistaina olevansa valmis Fennovoiman
omistajaksi enintään 15 prosentin osuudella, mikä nostaa
hankkeen kotimaisuusasteen yli edellytetyn 60 prosentin
Fennovoima joutui hakemaan vuonna 2010 hyväksytyn periaatepäätöksen täydennystä, koska yhtiön omistuksessa tapahtui merkittävä muutos. Kaavoitus on ehdottomasti tärkein tehtävämme. Saksalainen EON vetäytyi, tilalle
tuli venäläinen Rosatom. Kuva: Maria Seppälä. Jos tunnelmia jotenkin pitää kuvailla, niin nyt valmistaudutaan
loppukirin aloittamiseen, hän tiivistää tilanteen.
YDINVOIMALAPROJEKTI on kaikkine lupa- ym
Kylälle tarvitaan lisää elämää, muuten tämä paikkakunta kuihtuu kokonaan. Venäläiset osaavat kyllä hommansa, ne ovat tällä alalla ammattilaisia.
Mika Haikola on omaan kotipitäjään kaavaillun ydinvoimalan rakentamispäätöksen alla aavistuksen epäileväinen.
. Sitä hiukan aprikoin, että tuoko laitos sittenkään niin paljon hyötyä ja työtä
tänne kuin nyt uskotellaan.. Epäilyni ei johdu laitoksen turvallisuusriskeistä tai venäläisistä rakentajista. Tämä on merkittävää jo sen takia, että säteilyturvakeskus STUK on edellyttänyt, että uutena ydinvoimayhtiönä Fennovoima kasvattaa organisaatiotaan ja kehittää
osaamistaan, Vapaavuori toteaa tiedotteessaan.
Valtioneuvosto linjasi periaatepäätöksen täydentämisen yhteydessä, että Fennovoiman hankkeelle voidaan
myöntää rakentamislupa vain, jos sen kotimaisuusaste
on yli 60 prosenttia.
Aulis Koski odottaa ydinvoimalasta piristysruisketta Pyhäjoen hiljaiseen
arkielämään.
. Niinistön mielestä herää kysymys siitä, miten paljon Fortumia
on asiasta painostettu.
Vapaavuori: Fortum turvaa
Fennovoiman kotimaisuuden
ELINKEINOMINISTERI Jan Vapaavuoren (kok.) mukaan
Fortumin osallistuminen Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen on merkittävä uutinen hankkeelle.
Järjestelyllä täytettäisiin hänen mukaansa kirkkaasti
valtioneuvoston edellyttämä 60 prosentin kotimaisuusaste.
Hankkeen kotimaisuusaste nousee alun perin tavoiteltuun 66 prosenttiin.
Fortum ilmoitti tiistaina, että se on valmis Fennovoiman omistajaksi enintään 15 prosentin osuudella.
Lupaus on osa isompaa järjestelyä venäläisyhtiö Rosatomin kanssa.
Vapaavuoren mukaan Fortumin mukaantulo tuo uuteen ydinvoimayhtiöön myös merkittävää ydinenergiaalan osaamista.
. Saisi valmistua mahdollisimman äkkiä. Hänen mukaansa valtion ei ole tarvinnut houkutella Fortumia lähtemään hankkeeseen.
EDUSKUNNAN talousvaliokunnan puheenjohtaja Mauri
Pekkarinen (kesk.) pitää Fortumin mahdollista osallistumista Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen erinomaisena uutisena.
Pekkarisen mukaan Fennovoiman omistuspohjaan
liittyneet ongelmat olisivat kaavaillulla Fortumin omistuksella poissa päiväjärjestyksestä.
Talousvaliokunta antoi myönteisen mietintönsä Fennovoiman hankkeesta viime viikolla.
Pekkarisen mukaan talousvaliokunta ei tiennyt Fortum-suunnitelmasta etukäteen.
Aini Pyhäluoto on vakuuttunut Pyhäjoen ydinvoimalan tarpeellisuudesta seudun elinvoiman turvaajana.
. Olen ehdottomasti ydinvoimalan rakentamisen kannalla. Venäläisten laitostoimittajien saapuminen ei pelota tippaakaan. 6
lyhyesti
3.12.2014
Pikagallup: Voimala tarvitaan,
eikä Venäjän karhu pelota
Fortum ilmoitti tiistaina, että se on valmis Fennovoiman omistajaksi enintään 15 prosentin osuudella.
Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
Stubb ja Pekkarinen tyytyväisiä
Fortumin suunnitelmiin
PÄÄMINISTERI Alexander Stubbin (kok.) mielestä Fortumin valmius osallistua Fennovoimaan on selkeä askel
eteenpäin ydinvoimahankkeessa. En näe voimalan tuovan mitään ylimääräistä turvallisuusriskiä. Rakentamisen ansiosta saadaan seudulle työtä ja toimeentuloa.
. Sanotaan näin, että olen myönteisellä kannalla, mutta pienellä varauksella.
. Samanlaisia ihmisiä ne ovat kuin mekin. Kuvat: Maria Seppälä
FORTUM lähtee vain vesivoiman takia mukaan Fennovoima-hankkeeseen, sanoo vihreiden puheenjohtaja Ville
Niinistö. Päinvastoin, kylä tarvitsee lisää
porukkaa. Hän pitää surullisena, että merkittävä kotimainen energiayhtiö lähtee mukaan tällaiseen taaksepäin
katsovaan hankkeeseen.
Niinistön mukaan Fortumin ja Fennovoiman yhteinen
hanke kuulostaa hyvin erikoiselta koplaukselta. Lopullisen päätöksen
sen toteutumisesta tekee kuitenkin eduskunta.
Stubb sanoo, että Fortumin valmius osallistua on hyvä
uutinen suomalaiselle omistukselle ja ydinvoimarakentamiselle. Yhteiskunta tarvitsee lisää energiaa ja paikalliset ihmiset
töitä. Ydinvoimalan myötä saamme molempia.
Lausunnossaan puolue moittii sitä hajanaiseksi ja suljetuksi.
Keskusta vastustaa alijäämän
kattamisvelvollisuuden kytkemistä pakkoliitoksiin. Tämän tien päässä häämöttää valtion määräämä pakkoliitos.
Kuluneella vaalikaudella kuntien valtionosuusjärjestelmää on
rukattu niin, että erot kuntien välillä kärjistyvät.
Jos sama kehityssuunta jatkuu,
syrjäseutujen köyhimmät kunnat
voivat pian huomata olevansa tilanteessa, jossa valtiovarainministeriön virkamiehet käyvät mittailemassa kuntarajat uusiksi.
LAKILUONNOS rajoittaa kuntien
oikeutta myöntää lainoja ja takauksia.
Tällä halutaan suitsia kuntia ottamasta liian isoja riskejä.
Toisaalta kuntien tehtävänä on
huolehtia elinkeinopolitiikasta ja
elinvoimasta alueellaan.
Monet pelkäävät, että takauskielto voi vaikeuttaa yritystoimintaa, varsinkin maaseudulla.
LAKIESITYS tuo muutoksia myös
kuntien johtamiseen.
Kunta saa esimerkiksi vapauden itse päättää valtuustonsa
koon, toki lain sallimissa rajoissa.
Johtavat avainhenkilöt joutuvat
jatkossa ilmoittamaan sidonnaisuutensa.
Kuntien työntekijöitä voidaan
edelleenkin valita kunnanhallituksiin ilman rajoituksia. Hän asetti virkamiestyöryhmän kartoittamaan kuntalain uudistamistarpeita.
Työ valmistui tammikuussa
2011. Normeja lisätään esimerkiksi
määräämällä jokainen kunta laatimaan kuntastrategia.
Holhousta kasvatetaan takauskiellolla ja alijäämän kattamisvelvoitteella.
KESKUSTA pitää esitystä oikeansuuntaisena. Siinä olisi ollut
edustus kaikista eduskuntapuolueista.
Kokoomukselle tämä ei käynyt.
Vaalien jälkeen kuntaministerin
salkku siirtyi oikeistopuolueelle,
joka ei huolinut oppositiopuolueita mukaan lakiuudistukseen.
Tuloksena oli seinään ajanut
suurkuntahanke ja vuosien vatvominen. 7
3.12.2014
uutisanalyysi
Uuden kuntalakiesityksen mukaan kunnan tulee kattaa alijäämänsä neljässä vuodessa, tai edessä on kriisikuntamenettely ja jopa pakkoliitos. Sen jälkeen Tölli esitti parlamentaarisen kuntalakikomitean nimittämistä. Tämän mittaluokan asiat olisi hyvä hoitaa yhdessä kaikkien eduskuntapuolueiden
kanssa, jos halutaan saada aikaan
tuloksia, jotka kestävät aikaa.
SAMULI NISSILÄ
KUNTALAIN uudistus alkoi vuon-
na 2010, jolloin kuntaministerinä
oli Tapani Tölli (kesk.). Nyt lakiesitys on viimein valmis.
Nähtäväksi jää, kuinka pit-. Myös takaus- ja
lainauskielto risoo keskustaa.
LAKIESITYS oli eduskunnan lähetekeskustelussa tiistaina.
Seuraavaksi esitys etenee hallintovaliokunnan käsiteltäväksi.
Myös useat muut valiokunnat ottavat lakiin kantaa.
Eduskunta hyväksynee lain vielä tämän talven aikana.
Uusi laki korvaa vanhan, vuodelta 1995 peräisin olevan kuntalain, joka kaipaa jo ajantasaistamista.
käikäinen laista tulee.
Kuntalaki on käytännössä kuntien perustuslaki. Puolueelle on mieleen erityisesti kuntalain rakenteen selkeyttäminen ja kuntakonsernikäsitteen tuominen lakiin.
Lainvalmistelutyö puolestaan
kismittää keskustaa. Kuva: Jari Laukkanen
Valtion ote kunnista kiristyy
Hallitus rajoittaa uudessa kuntalaissa kuntien oikeutta antaa lainoja ja takauksia
VALTIO tiukentaa kuntien talouden ohjausta, jos eduskunta hyväksyy hallituksen esityksen uudeksi kuntalaiksi.
Kuntien täytyy uuden lain mukaan kattaa taseeseensa kertynyt
alijäämä enintään neljän vuoden
kuluessa.
Jos kunta ei tässä onnistu, se
voi joutua kriisikuntamenettelyyn. Tämä
miellyttänee ainakin toista päähallituspuoluetta SDP:tä, jonka
kannattajista iso osa työskentelee julkisella sektorilla.
Lakiin on myös tuotu uusi ajattelutapa: kunta ja sen tytäryhtiöt
muodostavat nyt kuntakonsernin.
Seuraavat kuntavaalit pidetään
lakiesityksen mukaan vasta huhtikuussa 2017.
Vaalipäivän siirto lokakuulta huhtikuulle mahdollistaa, että
uusi valtuusto voi olla keskeisesti mukana laadittaessa seuraavan
vuoden budjettia.
VIIME vuosina eri puolueiden poliitikot ovat puhuneet normien
ja säädösten purkamisesta sekä
kuntien toimintavapauden lisäämisestä.
Kuntalaissa tämä ei tunnu näkyvän
Pirkanmaan mallin voisi laajentaa koko Suomea koskevaksi,
Savola sanoo.
Yhteiset
kutsunnat
toisivat selkeyttä.
KASVANEESTA mielenkiinnosta huolimatta suurin osa naisista jää edelleen maanpuolustuksellisen toiminnan ulkopuolelle.
Elisabeth Rehn . Kuva: Paula Åström
Naisetkin halutaan kutsuntoihin
Keskusta ei velvottaisi naisia palvelukseen, mutta kannattaisi kriisinhallinnan kurssia
SAMULI VÄNTTILÄ
vallisuuspoliittisissa linjauksissa.
OULU
KESKUSTA kannattaa kutsuntojen
ulottamista myös naisiin.
Kansanedustaja, puolustusvaliokunnan jäsen Mikko Savola
kertoo, että keskusta kutsuisi koko ikäluokan eräänlaiseen tulevaisuuskatsaukseen.
Nuorille tarjottaisiin terveystarkastukset ja keskustelut opinnoista ja työsuunnitelmista muun muassa ammattipsykologin kanssa.
Näin torjuttaisiin muun muassa
nuorten syrjäytymistä.
Miehille kutsunnat toimisivat
samalla väylänä joko ase- tai siviilipalvelukseen, kuten nykyisinkin.
Naisilla ei kuitenkaan olisi velvollisuutta osallistua maanpuolustuskoulutukseen.
. pääsihteeri
Heli Eräkorpi sanoo.
Naisten kutsuntoja Eräkorpi
kannattaa, mutta palvelusvelvollisuutta ei. Kutsuntoihin naiset ovat osallistuneet Norjassa jo
pidemmän aikaa, mutta aiemmin
he ovat voineet kieltäytyä asepalveluksesta.
Myös Tanskassa naiset osallistuvat kutsuntoihin.
Savolan mukaan Suomi ei silti
ole jäljessä muita Pohjoismaita.
Hän kuitenkin kannustaisi naisia
osallistumaan enemmän asepalvelukseen.
Koko ikäluokkkaa koskevat kutsunnat olisivatkin Savolan mukaan hyvä keino naisten innokkuuden lisäämiseen. Koko maassa naisia haki palvelukseen ennätysmäärä.
. Hän uskoo, että armeija saisi naisia enemmän mukaan
kaikille suunnattujen kutsuntojen kautta.
. Bank of Ideas
-ajatushautomon perustajajäsen
Kaisa-Maria Peltokorpi kritisoi
pari viikkoa sitten Helsingin Sanomissa, etteivät naiset tiedä kriisiajan velvollisuuksiaan.
Peltokorven mukaan nykyinen
systeemi jättää maanpuolustuksellisesti hyödyntämättä 55 pro-
senttia ikäluokasta, kun naiset eivät kuulu sen piiriin.
Hän laajentaisikin maanpuolustusvelvollisuuden kaikkia koskevaksi.
Savolan mukaan keskusta kannattaa kutsuntojen lisäksi ajatusta koko ikäluokalle suunnattavasta kriisinhallinnan kurssista.
. 8
3.12.2014
Asepalvelukseen haki tänä vuonna ennätysmäärä naisia. Resurssit ovat aivan liian pienet, eikä vapaaehtoisuuteen pohjautuvalla järjestöllä ole rahaa niitä korottaa, liiton vt. Siitä on
myös hyviä kokemuksia.
Puolustusvoimat teki keväällä
kokeilun, jossa kaikille vuosina
1994 ja 1995 syntyneille pirkanmaalaisnaisille lähetettiin kutsu
vapaaehtoiseen asepalvelukseen.
Kutsujen myötä palvelukseen
hakeneiden naisten määrä kasvoi
Pirkanmaalla reilusti. Suurin osa naisista jää kuitenkin edelleen maanpuolustuksellisen toiminnan ulkopuolelle. Yhteiset kutsunnat toisivat selkeyttä.
Puolustusvoimista ei haluttu kommentoida asiaa Suomenmaalle, koska päätös kutsuntojen
laajentamisesta on poliittinen.
Pääesikunnan tiedottajan Henrik Gahmbergin mukaan puolustusvoimissa ei nähdä tarvetta nykyisen kutsuntajärjestelmän
muuttamiselle.. Pyrkimyksenä olisi saada naisia enemmän armeijaan vapaaehtoisuuden pohjalta,
Savola kertoo.
Idea mainitaan myös kesällä julkaistuissa keskustan ulko- ja tur-
NAISTEN osallistuminen maanpuolustukselliseen koulutukseen
puhututtaa jälleen.
Norjassa päätettiin lokakuussa
siirtyä sukupuolineutraaliin asevelvollisuuteen. Koulutusta pitäisi kehittää siihen suuntaan, että jokainen tietäisi omat tehtävänsä silloin, jos
maamme valmiustilaa on syytä
kohottaa.
Naisjärjestöissä kaikille suunnatuista kutsunnoista on keskusteltu vielä hyvin vähän.
Sekä Naisjärjestöjen keskusliiton että Nytkiksen eli Naisjärjestöt
yhteistyössä ry:n pääsihteerit sanoivat Suomenmaalle, ettei heillä ole kantaa asiaan.
VAPAAEHTOISTEN maanpuolustusjärjestöjen merkitystä ei pidä Savolan mukaan kuitenkaan
unohtaa.
Niissä luodaan hänen mielestään merkittäviä valmiuksia kriisitilanteiden tarpeisiin. Kutsunnoissa voitaisiin kertoa
naisille puolustusvoimista ja asepalveluksesta. Nyt naisten hakuajat armeijaan kulkevat eri rytmissä kuin
miesten kutsunnat. Mukana
on paljon myös naisia.
Esimerkiksi Naisten valmiusliiton kursseilla riittää osallistujia toisinaan jopa enemmän kuin
mukaan voidaan ottaa.
. Monelta menee hakuaika ohi
SDP
on pelännyt perussuomalaisia niin paljon, että se on halvaannuttanut koko päätöksenteon.
Eduskunnan jättävä vihreiden kansanedustaja
Osmo Soininvaara
Turun Sanomissa
Täältä Pohjolan pimeydestä lähtevät vilpittömät kiitokset
300-luvun Roomaan kaikille, jotka päättivät sijoittaa joulun vuoden pimeimpään aikaan.
Reetta Meriläinen
Helsingin Sanomissa
Ihmettelen miksi #a2ilta on lähettänyt kutsun yrittäjyyskeskusteluun kaikille muille paitsi vihreille. Ihmettelen näitä yrittäjäjärjestön laskelmia. 9
3.12.2014
Lintilä: Yrittäjäjärjestön
kritiikki yllätti
Voihan Yle
TIMO MIKKILÄ
HELSINKI
KESKUSTAN talouspoliittisen työryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Mika Lintilä hämmästelee Suomen Yrittäjien kovaa kritiikkiä keskustan veromallia kohtaan.
Keskusta kiristäisi ansiotulojen
verotaulukkoa kolmessa portaassa: yli 60.000 euroa vuodessa ansaitsevilta, yli 90.000 euroa ansaitsevilta sekä yli
160.000 euroa ansaitsevilta.
Kevennyksiä keskustan esityksessä saisivat pienempituloiset
sekä erityisesti pienyrittäjät yrittäjätulovähennyksen muodossa.
Tavallisen palkansaajan verotus
keventyisi korkeiden tulotasojen
taulukkokiristyksistä huolimatta
noin 68 500 euron vuosituloihin
saakka. Olen otettu useimpien projektien kekseliäisyydestä. Haluamme auttaa myös yksin toimivien yrittäjien asemaa, Mika
Lintilä sanoo. Stubbisuu.
Timo Roos
Demokraatissa
Yhä enemmän mietitään sitä, miltä asiat näyttävät pintajulkisuudessa, eikä keskitytä tekemään päätöksiä. Yrittäjävähennyksellä
on iso merkitys, koska se keventää sekä yrittäjän ansio- että pääomatuloverotusta.
Verotus kiristyisi vain pienellä
osalla kaikista yrittäjistä. JA tällöinkin puhutaan lähin-
nä yrittäjistä, joilla yritystoiminta
on sivutoimista. Heillä on usein
esimerkiksi jokin korkea asiantuntijatehtävä, josta he saavat ansiotuloa. Liiasta aktiivisuudesta sakotetaan?
Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Outi Alanko-Kahiluoto
Twitterissä. Vastaan nyt, että tiedän. ilmeisesti ulkomaalaisia . EU takaa markkinoilta kerättävää rahaa
noin 20 miljardilla eurolla.
Pentti Manninen
lainat
Paikkakunta, jossa on paljon maitolaitureita, ei voi olla läpeensä paha.
Jouko Kempas
Karjalaisessa
Miksi siis valtion pitäisi tukea hunajalla maustettujen bataattikeittojen ja olutmarinoitujen possujen syömistä?
Soili Semkina lounasseteleistä
Kauppalehdessä
Minulta on tiedusteltu, tiedänkö, mikä on tuppisuun vastakohta. Samalla hän kuitenkin uskoo, että muihinkin Euroopan maihin ohjattu rahoitus tukee Suomen taloutta vientimarkkinan toipumisen kautta.
. Meillä on aivan
toisenlainen käsitys asiasta, Lintilä kertoo.
Keskusta teetti eduskunnan tietopalvelussa laskelmat siitä, mitkä
apollon tietäjät
YLEISRADIO, tuo rakas kaverimme ja veroeurojemme ihana kohde, yllättää ikävästi.
Yle aikoo tempaista Arto Nybergin haastatteluohjelmalta pois parhaan katsoja-ajan. Se on juuri sitä mitä tarvitaan nyt Euroopassa: investointien ja työpaikkojen sekä kilpailukyvyn
kasvua, Hoyer sanoi toimittajille.
Hoyerin mukaan Euroopassa on juututtu talouskriisin vuosina kriisinhallintaan ja kokonaiskuva on
osin unohtunut.
Hän tapasi Suomessa valtiovarainministeri Antti Rinteen (sd.), pääministeri Alexander Stubbin
(kok.) ja tasavallan presidentti Sauli Niinistön.
RINNE sanoi tapaamisen jälkeen olevan tärkeää, että Suomi saa osansa kasvun käynnistämiseen tarkoitetusta rahoituksesta. Jotta me saamme omia tuotteitamme kaupaksi,
myös siellä pitää olla vipinää.
Hoyerin mukaan investointipaketista myönnettävälle rahalle ei tule minkäänlaisia maakiintiöitä.
Kiintiöt estäisivät hänestä sen, että rahaa ohjataan
aidosti kiinnostavimmille ideoille.
Investointipankin rahoitus on tarkoitus kerätä
Euroopan investointipankin liikkeeseen laskemilla
velkakirjoilla tai suorilla markkinasijoituksilla projekteihin. Viennistä 55 prosenttia menee unionin alueelle. Yrittäjillä kevennykset yltäisivät vielä tätä korkeammalle.
Suomen Yrittäjien johtaja Anna Lunden arvioi Verkkouutisissa, että keskustan esittämä yrittäjätulovähennys ei poistaisi kaikilta tätä kiristysvaikutusta.
HÄN myöntää, että yrittäjätulovähennys kuitenkin lieventäisi
henkilöyhtiöiden ja elinkeinonharjoittajien verotusta.
. Nythän se tulee sunnuntai-iltana just ennen pääuutislähetystä.
Nybergin ohjelma lähetetään jatkossa tuntia aikaisemmin eli klo 18.45.
Ilta-Sanomien mukaan päätöstä on perusteltu: Yle on
antanut katsojalupauksen, että se lähettää rikosdekkareita . Ovatkohan Ylen herroilla nyt kaikki legot laatikossa?
Eikös tuo painotus kuuluisi enemmänkin kaupallisille
kanaville?
. Mediaaniyrittäjällä, joka tienaa 60.000 - 70.000 euroa vuodessa, verotus voisin suurin piirtein
säilyä nykyisellään. Eduskunnan tietopalvelulla
on erityinen Sisu-järjestelmä, jolla päästiin mikrotason lukuihin eli
huomattavasti suurempaan tarkkuuteen, Lintilä kertoo.
Tätä mikrotason mittauksiin hyvin sopivaa mallia käytetään esimerkiksi valtiovarainministeriössä.
Keskustan käyttämällä laskentamenetelmällä kävi ilmi, että verotus kevenisi yli 90 prosentilla
yrittäjistä. lauantai- ja sunnuntai-iltaisin ennen puoli yhdeksän uutisia.
Voi voi. Tämän takia verotus kiristyy heillä.
Lintilän mukaan menettäjiä ei
missään nimessä ole yrittäjien ilmoittamaa määrää eli 35.000.
Lintilä myös muistuttaa monista muista yrittäjyyttä tukevista veroesityksistä, joita keskusta
on tehnyt.
Näitä ovat muun muassa tuotannollisten investointien vapaasta poisto-oikeus, raskaalle liikenteelle suunnattava polttoaineveron palautusjärjestelmä, partureiden ja pienkorjaamojen AVL:n
alentaminen, kotitalousvähennyksen ehtojen parantaminen
sekä yritysten ALV-velvollisuuden alarajan ja huojennusalueen
korottaminen.
EIP:n pääjohtaja kehui Suomen hanke-ehdotuksia
ANNIINA LUOTONEN/STT HELSINKI
EUROOPAN investointipankin (EIP) pääjohtaja Werner Hoyer pitää realistisina hankkeita, joita Suomi on
ehdottanut EU:n investointiohjelmaan. Suomessa tiistaina vieraillut Hoyer haluaa kuitenkin vielä varmistaa, olisiko hankkeet mahdollista toteuttaa Suomen
omalla julkisella tai yksityisellä rahoituksella.
Euroopan komissio on kokoamassa yli 300 miljardin euron investointipakettia, jolla yritetään saada vauhtia Euroopan laahaavaan talouteen.
Suomi toivoo tulevasta paketista rahaa muun
muassa nesteytetyn maakaasun terminaaliin sekä
nopeaan ratayhteyteen Helsingin ja Turun välille.
Toivelistalla on lukuisia hankkeita.
. kiristyisi vain niillä yrittäjillä, joiden tulo
on lähes 70.000 euroa vuodessa.
. Kuva: Jari Laukkanen
olisivat keskustan esityksen todelliset vaikutukset.
LINTILÄN mukaan yrittäjäjärjes-
tö käytti laskelmissaan makrotason lukuja, jotka oli saatu verottajan kautta.
. Tätä enemmän
tienaavien yrittäjien verotus kuitenkin kiristyisi, Lunden väittää.
Arviot keskustan esityksestä
yrittäjäjärjestö teki tulotilastojen
perusteella.
Laki sopii asiakkaiden mielestä par
MERI ALARANTA-SAUKKO
TYRNÄVÄ
KEHITYSVAMMAISTEN asumispalveluyksikössä Tyrnävällä on maanantai-aamupäivänä rauhallista.
Suurin osa asukkaista on työtoiminnassa. Palveluseteliä pitäisi käyttää laajemmin.
YLIPÄÄTÄÄN häntä epäilyttää, syntyykö kilpailutuksella säästöä pitkällä aikajänteellä.
. Tunnelmat ovat sekavat. Ihmisiä ei voi heitellä paikasta toiseen. Hinnat ovat
jopa kaksinkertaistuneet, Bräysy
väittää.
Hän epäilee, että isojen firmojen taktiikkana on ensin alihintaisilla tarjouksilla tappaa pienet kilpailijat ja sitten nostaa
taksoja.
. Pihalla liehuu lippu
puolitangossa; jonkun matka on
päättynyt.
Saattaa olla, että koko asumisyksikön polun pää häämöttää.
Muutama viikko sitten kilpailutuksen perusteella kunnassa
päätettiin, että tehostetun palveluasumisen tuottaa tästä eteenpäin uusi taho.
Lakeuden Palveluyhdistyksen
omistamien kymmenen vuotta
sitten valmistuneiden tilojen kohtalosta ei vielä ole tietoa; jäävätkö ne tyhjilleen vai löytyykö muuta käyttöä.
Yhtä epävarma on asukkaiden
ja parinkymmenen työntekijän
tulevaisuus.
. Kunta kyllä järjesti tiedotustilaisuuden, mutta lähtiessä oli kysymyksiä enemmän kuin tilaisuuteen mennessä, Jukka Kantola toteaa.
HÄNEN poikansa Joni on ollut yksikössä asumisvalmennuksessa jo
pari vuotta. Kalliiksi tulee halpa hoito, jos
se aiheuttaa tällaisia seurauksia
useammille, Pentti Ahola toteaa.
Asukkaille on toki luvattu, että
ketään ei siirretä väkisin.
. Kristiina Ahola ja Jukka Kantola toivovat, että vanhukset ja v
heittopusseina paikasta toiseen. Hintoja tulisi vertailla ja sen
jälkeen neuvotella olemassa olevan palveluntuottajan kanssa. Tiedän vanhuksia, joiden eläkkeet eivät riitä, kun kaikella on yhtäkkiä oma hintalappu.
He joutuvat toimeentulotuen asiakkaiksi, Kristiina Ahola kertoo.
Kantolan mielestä kilpailuttaminen ei sovi vanhusten ja vammaisten hoitoon, vaikka hän ymmärtääkin kuntien talouspaineet.
. Isot yritykset voivat pyörittää
toimintaa muutaman vuodenkin
tappiolla saadakseen markkinaosuuksia.
Sekin mietityttää, miten toimintaa valvotaan kilpailutuksen jälkeen myös kunnan omissa laitoksissa.
Bräysy on pistänyt alulle nettiadressin kilpailutuspäätöstä vastaan. Vaalikentillä tulen kysymään
Lauri Ahola (kesk.) viihtyy hyvin Antintalossa. Viime vuosina meillä on kilpailutettu tai yhdistetty koulumatkat, palo- ja pelastustoimi sekä sairaankuljetus. Tovin aikaa on odoteltu lopullisen paikan varmistumista.
. Nimiä kertyi äkkiä lähes tuhat.
. Laki velvoittaa virkamiehiä ja päättäjiä, hän muistuttaa.. Omaisia mietityttää, mihin voittaneet halvat tarjoukset
perustuvat.
. Kuvat: Maria Seppälä
Inhimillisyyttä
ja ihmisen
vapautta valita
asuinpaikkansa
pitää
kunnioittaa.
Heleena Nuolioja-Saksio ymmärtää, että kilpailutus herättää suuria
tunteita. Moni mielellään maksaisi erotuksen, jos sillä voisi varmistaa läheiselleen tutun ja turvallisen hoidon, Pentti Ahola uskoo.
KUNNANVALTUUTETTU Tauno
Bräysy (kesk) ei säästele sanojaan
kilpailutusta ruotiessaan.
. Valmennus on ollut osin turhaa, jos
palvelu jatkossa tuotetaan muualla, Kantola miettii.
Häntä huolestuttaa myös yhdistyksen tuottaman työtoiminnan
jatkuminen.
Kristiina ja Pentti Aholan Lauri-poika on asunut Antintalossa
sen perustamisesta vuodesta 2003
lähtien.
Yksiöstä on tullut Laurille koti, jossa asukkaat ja hoitajat ovat
tuttuja ja josta on helppo piipahtaa kotiin vanhempien luo viikonlopuksi.
. Kyllä pelottaa, että Lauria aletaan siirtää tästä muualle, Pentti
Ahola huokaa.
Isot muutokset ovat Laurille vaikeita. . Saako asiakas vain aivan peruspalvelun ja muusta on maksettava itse. Huutolaiskauppa loppui 70
vuotta sitten, mutta niin vain huudatetaan neljän vuoden välein,
kuka huolisi sairaat halvimmalla,
hän puuskahtaa.
Suurin ongelma hänen mielestään on hankintalaissa.
. Kun EU:sta tulee joku direktiivi, Suomessa virkamiehet soveltavat sitä kiristäen.
Vanhusten ja vammaisten palveluita ei hänestä voi kilpailuttaa
kuin rakennustöitä.
. 10
3.12.2014
?Ihmisiä ei voi heitellä paika
Asumispalveluiden kilpailutus herättää suuria tunteita. Siihen ei pidä palata, Kristiina Ahola sanoo. Miten käy, kun väki vähenee
luonnollisen poistuman kautta.
Osa saattaa lähteä vapaaehtoisestikin, kun tulevaisuus on epävarma. Pysyvyys on tärkeää.
Omaiset toivovat myös palvelusetelin laajempaa käyttöä.
. Kun tulee uusia asiakkaita tai
joku haluaa muuttaa, voidaan kilpailuttaa, kun asiakasta ensin on
kuultu. Sen jälkeen palvelua ei enää
pystytä tuottamaan, Pentti Ahola pohtii.
ASUMISPALVELUIDEN kilpailutus
toteutettiin Tyrnävällä nyt toisen
kerran. Esimerkiksi kun tutut työt
loppuivat, hän vajosi psykoosiin
ja joutui sairaalahoitoon.
Kyllä minuakin huolestuttaa,
polkevatko isot yritykset pienemmät jalkoihinsa ja vievät voittonsa ulkomaille. Vaihtoehtoja ei paljon ole.
Hän ymmärtää, että kilpailutus
herättää tunteita.
. Lähtökohta kuitenkin on, että julkisia varoja käytetään
avoimen kilpailun kautta. 11
3.12.2014
asta toiseen?
emmin tavaroiden hankintaan.
Uuteen hankintalakiin
toivotaan väljyyttä
KUNTALIITON johtava lakimiehen Juha Myllymäki vahvistaa, että Suomen kansallinen hankintalainsäädäntö on EUdirektiiviä tiukempi.
Direktiivissä ei esimerkiksi vaadita kilpailuttamaan sosiaali- ja terveyspalveluita, minkä vuoksi useissa EU-maissa ei
näin tehdäkään.
. Asialle pitäisi tehdä jotakin ylemmällä tasolla.
TYRNÄVÄN sosiaali- ja terveyslautakunnan varapuheenjohtaja
Heleena Nuolioja-Saksio (kesk)
muistuttaa, että laki edellyttää kilpailuttamista.
. Samaan aikaan on toisaalta tullut
uusia pieniä firmoja. Muistan hyvin ajan, jolloin ihmisiä siirreltiin
Tauno Bräysy aikoo kysyä kansanedustajaehdokkailta, mitä he
tekisivät ?huutolaisjärjestelmän. Nykyinen laki on tehty tavaroiden hankintaan. Prosessia
pitää viedä sellaiseen suuntaan, että se palvelee myös sotepalveluiden hankintaa.
Tärkeää on varmistaa, että jää väljyyttä toteuttaa kilpailutuksia paikallisista lähtökohdista käsin.
. Inhimillisyyttä ja ihmisen vapautta valita asuinpaikkansa pitää
kunnioittaa.
Uusien yrittäjien ilmaantumiseen paikkakunnalle liittyy hänen mukaansa paljon positiivisia
mahdollisuuksia.
Investointien ja työpaikkojen
määrä saattaa jopa lisääntyä.
Yrittäjien on hänen mukaansa
syytä katsoa peiliin, jos eivät pärjää.
. purkamiseksi.
kansanedustajaehdokkailta, mitä
he aikovat tehdä tämän huutolaisjärjestelmän purkamiseksi.
ole paljon vaikutusvaltaa. Lisäpisteitä sai erikoispätevyyksistä kuten muistihoitajasta tai saattohoitokoulutuksesta. Ne säännökset on meille laadittu kansallisesti eikä niiden noudattamisesta voi syyttää virkamiehiä.
Kritiikkiä on kuulunut eri lakien keskinäisestä suhteesta
erityisesti sosiaalipalveluissa. Se on hyvä näkökulma, joka varmasti huomioidaan hankintalakia uudistettaessa, Myllymäki uskoo.
Ristiriitaa lakien välillä ei hänen mielestään kuitenkaan
ole.
. Palveluiden pysyvyyttä voidaan huomioida niiden kautta.
NIIN kutsuttu suorahankinta on hänen mukaansa mahdollista yksittäisissä tapauksissa, jos hoitosuhde on jatkunut
pitkään.
. Jos sitä ei noudateta, aina joku valittaa ja kunta joutuu maksumieheksi. Tällä kilpailutuksella saatiin
kunnalle 400 000 euron vuosisäästö.
. Jos asetetaan liian tiukat edellytykset,
vain suurimmat pärjäävät.
Myllymäki toteaa sosiaalipalveluiden markkinoiden menneen siihen suuntaan, että isot yritykset ovat ostaneet pieniä
tai pienet ovat lopettaneet. Tiukkojen laatuvaatimusten
vuoksi osa jätti tarjouksen tekemättä.
Laatua, asiakastyytyväisyyttä ja hoidon vaikuttavuutta tullaan Nuolioja-Saksion mukaan
valvomaan koko sopimuskauden ajan.
Kunta takaa myös, ettei ketään
lähdetä siirtämään väkisin.
. Siihen suorahankinta sopii huonosti.
Kuntaliitto osallistuu hankintalain uudistukseen ja on nostanut esille muun muassa asiakkaan vaikutusmahdollisuuksien lisäämisen sekä laadullisten asioiden huomioimisen.
Prosessia tulisi myös yksinkertaistaa.
. Se on iso summa, jolla voidaan
kehittää esimerkiksi vanhusten
kotihoitoa.. Kunnan luottamushenkilöillä ei kuitenkaan
NUOLIOJA-SAKSION mukaan kilpailutuksessa haluttiin painottaa
laatutekijöitä 30-prosenttisesti.
Hinnan merkitsevyys oli 70 prosenttia.
. Vanhuspalvelulaki esimerkiksi korostaa palvelun pysyvyyttä.
. Hankintalaki velvoittaa kilpailuttamaan, mutta vanhusten tai vammaisten palveluita koskevissa laeissa ei kielletä
kilpailuttamasta, Myllymäki perustelee.
Toinen asia on, miten asiat käytännössä toteutetaan.
. Millaisia vaatimuksia asetetaan, millaisissa kokonaisuuksissa kilpailutetaan. . Markkinat elävät jatkuvasti.
. Jotenkin olisi varmistettava, että meillä on jatkossakin
hyvät ja toimivat markkinat.
vammaiset saisivat asua tutussa ympäristössä
Ei voi tulla kuin
yhteen johtopäätokseen, että Suomeen pitää saada uusia työpaikkoja, joka tuo Suo-
meen vaurautta ja elinvoimaa. Tiedän,
että moni äänestäjä seuraa eduskunnan
äänestystä Pyhäjoen ydinvoimasta suurennuslasin kanssa, mitä nappia varsinkin
Pohjois-Pohjanmaan kansanedustajat tulevat painamaan.
Halutaanko alueelle tosiaan uusia työpaikkoja, vaan jatketaanko populistista
viisastelua eduskunnassa. Tulee viikottain seurattua
Eduskunnan kyselytuntia. Siihen suuntaan pitää mennä ja kehitellä uusi mahdollisuuksia. Tämä vaikea priorisointi
on joka tapauksessa tehtävä, mikäli julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto halutaan pitää edes
jonkinlaisessa kunnossa.
Vaihtoehtona on aina toki se,
että kunnat kiristävät verotuksensa äärimmilleen minkä ei olettaisi taas olevan tavoitellun olotilan
kuntalaisen näkökulmasta.
?Tänä päivänäkin kunnat joutuvat kuittaamaan sote-laskut mukisematta, mutta miten mahtaa
käydä nyt suunnitellun kahden kuntayhtymämallin asetelmassa?. Eduskuntavaalit pidetään 19.4.2015.
Markku Aittamaa
Pyhäjärvi. Tämä
tarkoittaa käytännössä sitä, että tämän hetkisetkin sairaanhoitopiirien kuntayhtymät ovat yksittäisen peruskunnan näkökulmasta isännättömiä taloja.
Lähtökohdan tulee olla se, että koira (kunta) heiluttaa häntää
OLENNAINEN kysymys nyt ja jatkossa onkin se, kenen tehtävä on
priorisoida sosiaali- ja terveydenhuollon tehtäviä ja sitä kautta hillitä kustannuksia?
Tätä priorisointia ei voi sälyttää sosiaali- ja terveydenhuollon
henkilöstölle vaan priorisointeihin liittyvät kysymykset kuuluvat
poliittisille päätöksentekijöille ?
toki ammattihenkilöstön valmistelemana ja avittamana.
Palveluiden priorisointiin liittyvät kysymykset ovat erityisen
vaikeita juuri sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyvissä kysymyksissä. Äänestäminen
puolesta tai vastaan on henkilökohtainen
mielipide.
Jos asiaa ajattelee vaarallisuuden kannalta, niin kuin vastustajat usein vetoavat,
niin olen sitä mieltä, että kivihiilen käyttö pitäisi lopettaa mahdollisimman nopella aikataululla.
Kivihiilen aiheuttamien saasteiden vaikutuksesta kuolee ihmisiä maapallolla
monisatakertainen määrä kuin mitä ydinvoimaan vaikutuksiin.
Uskoisin, että ne paikkakunnat, joissa ydinvoimalat ovat olleet käytössä useita
kymmeniä vuosia, voisivat kertoa julkisuuteen, mitkä ovat olleet suurimmat ongelmat.
Ei sekään ole aivan pieni summa euroja, mitä nämä työntekijät tuovat valtiolle ja
paikkakunnalle verotuloina, lisäksi yhteisöveron osuus on miljoonaluokkaa.
ÄÄNESTÄJÄN KULUTTAJASUOJA. Ydinvoimalla tuotetun sähkön osuus on 33 prosenttia
ja vesivoiman 19 prosenttia.
Uusiutuvan energian osuus on myös
huomattava. Siksi,että Suomi on riippuvainen
tuontisähköstä. ollessa prosentin-kahden
luokkaa kokonaisuudessa.
MYÖS kuntalakiin suunniteltu
ylevä tavoite ja kirjaus kuntayhtymiä koskevasta alijäämien kattamisvelvollisuudesta ei poista
sitä tosiasiaa, että kuntayhtymien alijäämien maksajina (takaajina) ovat lopulta peruskunnat ja
kuntalaiset.
Kuntayhtymien alijäämien kattamisvelvollisuudesta tulee auttamatta lain kuollut kirjain. Se
mikä kuntien on ainakin tahollaan varmistettava ? mikäli jotakin varmistettavaa enää on ? on
se, että kapitaatioperiaatteen
(euroa per asukas) tulee tulla
koskemaan ainoastaan järjestelmän hallinnollisia kustannuksia.
TOINEN olennainen kysymys tulee jatkossa olemaan se, mikä
on yksittäisen peruskunnan olemassaolon merkitys sille jäljelle
jäävien palveluiden tuottamisessa, kun 60-70 prosenttia nykyisistä tehtävistä ja päätöksenteosta
karkaa ulottumattomiin?
Kyse ei siis ole pelkästään sotepalveluiden järjestämisestä ja
tuottamisesta vaan peruskuntien
roolista tulevaisuudessa osana
julkisia palveluita.
Suuntaus viittaa eurooppalaiseen kuntamalliin jolloin kunnassa on pramea kunnantalo,
yksi työntekijä, pormestari jonka
tehtävänä on vaalia kunnanvaakunan ansiokkaita ja historiallisia perinteitä ja pyyhkiä enimpiä pölyjä kunnantalon kullatusta ovenkahvasta.
Olli-Pekka Salminen
hallintotieteiden maisteri
Rovaniemi
Ydinvoimala tarvitaan Pyhäjoelle
MIKSI. Realismi on myös viisautta.
TYÖLLISYYS. Muuten
hyvinvointipalvelut vaarantuvat.
Investoinnin suuruus on seitsemän miljardia, josta kotimainen osuus on 1,8-2,7
miljardia.
Työllisyysvaikutus rakennusaikana on
4000 työntekijää, rakentamisen aikaiset
työllisyysvaikutukset yhteensä 24 000-36
000 henkilötyövuotta.
Voimalan valmistuttua laitos työllistää
vakituisesti 400-500 työntekijää. Kun tähän lisätään, että laitoksen toiminta-aika
on 60 vuotta, niin siinä vähän näkökulmaa
Ydinvoima on myös
poliittisesti kuuma
peruna, joka jakaa
mielipiteitä.
mitä se merkitsee Pohjois-Pohjanmaalle
ja koko Suomelle.
POLITIIKKA. Mielipiteet
12
Sote-sopasta sote-sotaan
PARLAMENTAARINEN ohjausryhmä on päättänyt työnsä ja sotelakiesitys edennee pian valtioneuvoston esittelyyn.
Tätä ennen muun muassa perustuslakivaliokunta tulee pohtimaan kuntien itsehallinnollista
asemaa tässä kokonaisuudessa.
Myös hallintovaliokunnan olettaisi ottavan kantaa järjestämisvastuukysymykseen ja kuntien
itsehallintoon.
Työmaa käytännön toteutuksen näkökulmasta vasta alkaa.
Tähän käytännön suunnitteluun
tulee kulumaan sairaanhoitopiirien hallintosiivissä vielä muutama litra kahvia ja pitkoa pullaa.
NYT TEHTY ratkaisu koskee vain
hallinnollista ja organisatorista
osaa sote-palveluissa. Asiat on käytännössä päätetty jo muualla (sotealueella).
YKSITTÄISEN kunnan tilanne ei
ainakaan pääse kohenemaan, eikä nykyisten sairaanhoitopiirienkään suhteessa sote-alueeseen.
Yksittäinen kunta saa megakuntayhtymään korkeintaan yhden edustajan ja yhtymävaltuuston kokouksessa yksittäisen jä-
Tämäkö on kunnallisen itsehallinnon merkitys tulevaisuudessa jolloin yli puolet sen rahoittamasta (kuntalaisilta kerätyin verovaroin) päätösvallasta
karkaa ulottumattomiin?
Etenkin pienten kuntien rooli tulee olemaan äärimmäisen
Rahan ja vallan
tulee kulkea
käsi kädessä.
haasteellinen niiden ?painoarvon. Itse sotepalveluiden käytännön järjestäminen kunnissa ja alueilla vasta alkaa.
Jatkovalmistelu joutuu todelliselle koetukselle muun muassa
niissä kysymyksissä, jotka koskevat yksittäisen kunnan sote-palveluita osana kokonaisuutta; sitä
mitä sote-palveluita kuntalaisille
omassa kunnassa järjestetään ja
mitä naapurissa.
Pahimmassa tapauksessa kunnat ovat vielä muutaman kerran
tukkanuottasilla siitä, mitä palveluita missäkin järjestetään.
Toivotaankin siis kuntapäättäjille voimia tuleviin koitoksiin ja
ymmärrystä kuntien välisen yhteistyön merkityksen välttämättömyyteen, vaikka tehdyissä päätöksissä eivät kaikki olisikaan aina voittajia.
HÄNTÄ heiluttaa koiraa. Kuva: Jari Laukkanen
(sote-piirit), eikä päinvastoin.
Nyt poliittisesti sovittu kahden
kuntayhtymän malli entisestään
heikentää peruskuntien valtaa,
jotka rahoituksesta kuitenkin lopulta vastaavat.
Rahan ja vallan tulee kulkea käsi kädessä. Tämä on täysin
uskottavuuskysymys.
Mielenkiinnolla seuraan varsinkin vasemmiston äänestyskäyttäytymistä. Tänä päivänäkin kunnat joutuvat kuittaamaan
sote-laskut mukisematta, mutta
miten mahtaa käydä nyt suunnitellun kahden kuntayhtymämallin asetelmassa?
senen mielipide on kuin ?tuuleen huutaisi?. Ydinvoima on myös poliittisesti kuuma peruna, joka jakaa mielipiteitä monessa puolueessa. Sähköä tuodaan Norjasta
ja Ruotsista (vesivoimaa) sekä Venäjältä.
Kivihiilen osuus kaikesta sähköntuotannosta Suomessa on 15 prosenttia, turpeen
neljä ja tuulen yksi prosentti. Mutta tosiasia on se, että näköpiirissä ei ole
sellaista uutta energiamuotoa, joka voisi korvata ydinenergiaa muutamaan kymmeneen vuoteen
Ukrainan sota on asetettava
laajempaan historialliseen ja poliittiseen yhteyteen tasapainoisen
näkemyksen aikaansaamiseksi.
Oli mielenkiintoista lukea, että
myös ALDE-ryhmässä keskustelu on monipuolistumassa, ja tässä
työssä Suomen keskustan edustajien tulisi olla aloitteellisia. Kirjoita Suomenmaahan. Niin on minullakin.
He elävät sen vuoksi, että on vaimo ja mies.
Yrjö Rantanen
Järvenpää
mielipiteet@suomenmaa.fi
- ei liitetiedostoja
PL 52, 90100 Oulu. Sen yhteydessä
portugalilainen USA-seuran puheenjohtaja totesi, että tästä sopimuksesta on haittaa Putinille, ja siksi se on hyvä Euroopalle.
Tämä lausunto näytti herättävän
innostusta kuulijoissa.
On syytä kysyä, onko EU:ssa
ja etenkin ALDE-puolueessa halua hylätä kumppanuus Venäjän
kanssa ja jyrkentää vastakkainasettelua, jonka Ukrainan tilanne on aiheuttanut.
EU:N pakotepolitiikka on vaikuttanut sen omien jäsenvaltioiden
talouteen kielteisesti.
Suomen toiminta pakotteiden
osalta on ollut ristiriitaista. Pääministeri Alexander Stubb ja ulkoministeri Erkki Tuomioja näyttävät suhtautuvan Venäjä-pakotteisiin eri tavalla.
Suomessa tulisikin nyt avata
Väyrysen tavoin keskustelua siitä, miten Ukrainan sodan aiheuttamaa tilannetta ja Venäjän ja
EU:n suhteen kärjistymistä voi-
?Ukrainan sota on asetettava laajempaan historialliseen ja
poliittiseen yhteyteen tasapainoisen näkemyksen aikaan
saamiseksi.. Onko niillä ylipäätään vaikutusta Ukrainan tilanteeseen?
UKRAINAN kriisin ratkaisua on
haettava ratkaisua EU:n ja Venäjän yhteistyöllä.
Maalla on syviä taloudellisia ja
yhteiskunnallisia ongelmia, joiden
ratkomiseksi sillä pitäisi olla toimiva yhteistyö sekä EU:n että Venäjän kanssa. Tällä palstalla julkaistaan omalla nimellä kirjoitettuja mielipidekirjoituksia.
Poikkeustapauksissa voi esiintyä myös nimimerkin suojassa, mutta oikea nimi on aina ilmoitettava toimitukselle.
Mikä on ALDEn
ulkopoliittinen linja?
Velkaelvytys
lopetettava
EUROOPAN parlamentin jäsen
Paavo Väyrynen kirjoitti viime viikonloppuna mielenkiintoisen blogin. Monissa keskusteluissa kävi ilmi, että asenteet Venäjää kohtaan ovat
jyrkentyneet.
Eräs keskustelu koski EU:n ja
USA:n välistä vapaakauppasopimusta, TTIP:tä. Se, että valtion omaisuutta
muunnetaan investointeja mahdollistavaksi aktiviteetiksi, on kansantalouden tuotannon kannalta parempi kuin
pelkkä osinko.
Tämä kasvurahasto ikään kuin vipuilmiönä varmistaa
uusia investointeja esimerkiksi Metsä Groupin Äänekosken tehtaan toteutuminen valtiolle kuuluvien investointien osalta. Olen
itse EU:n alueiden komitean jäsenenä pyrkinyt samaan.
MINULLA oli tilaisuus osallistua
ALDE:n puoluekokoukseen Lissabonissa reilu viikko sitten. Silloin todettiin, että ALDE-ryhmää pyritään muuttamaan sisältäpäin.
Venäjä-suhteen kehittyminen ja
keskustelu EU:n yhteisestä ulkopolitiikasta tarjoaa nyt mahdollisuuden tähän.
On hyvä, että Väyrynen on jo
tarttunut tilaisuuteen ja saanut
kertomallaan tavalla myös vastakaikua ryhmän parissa. Samoin Sokli Lapissa.
Aivan oleellinen asia on se, että työllistävien yritysten
projektirahoitus saadaan kuntoon.
Valtion omaisuudesta saatava raha pitää investoida aloille, joilla saadaan pitkäntähtäyksen korkea tuotto kansantaloudelle, kuten terveysalan investointeihin ja
tuotekehitykseen.
Matti Tuominen
Vanha Ulvila
?Oleellinen asia on se, että työllistävien yritysten
projektirahoitus saadaan kuntoon.. Venäjää on kuitenkaan
mahdotonta saada muutetuksi
ulkoisella paineella.
Kun EU on 20 vuotta rakentanut muun muassa energiakumppanuutta ja kauppaa Venäjän
kanssa, ei tätä suurta linjaa voida
muuttaa ilman, että monella taholla kärsitään tappioita.
Pahimmillaan Venäjä eristäytyy koko kansainvälisestä järjestelmästä ja kääntyy Euroopasta
poispäin.
NOIN VUOSI sitten käytiin keskustelua, onko ALDE-puolue oikea paikka keskustalle. 100 miljardia euroa)
vastaa samaa summaa kuin neljä miljoonaa ihmistä on
elänyt vuoden pelkästään velaksi.
Samoin Torikka sanoo, että nyt kannattaa ottaa lainaa,
kun sitä saa melkein nollakorolla.
Hyvänen aika, korot tulevat varmasti nousemaan ja aina yksi prosentti koronmaksua Suomen velasta vastaa
noin 30 000 ihmisen vuosiansiota. Millaisia
vaurioita ne aiheuttavat taloudelle. Keskustelun monipuolistuessa ALDE
voisi toimia muutosvoimana koko EU:n ulkosuhdepolitiikassa.
Tällä hetkellä vain näyttää siltä, että ensin pitäisi päästä eroon
jyrkistä ja jopa russofobisista painotuksista, joita mainitsemani tapaus ALDE:n puoluekokouskeskustelussa heijastelee.
Ossi Martikainen
EU:n Alueiden komitean jäsen
Lapinlahti
Perustulokokeilu Helsinkiin!
HELSINGIN Keskustanuoret, Etelä-Suomen Vasemmistonuoret, Helsingin KD Nuoret ja Helsingin Vihreät Nuoret esittävät, että Helsinki on sopiva paikka
perustulokokeilulle ja että kokeilun valmistelu tulee aloittaa seuraavalla vaalikaudella.
Perustulosta on puhuttu viime aikoina enenevissä määrin ja siitä on povattu tulevaisuuden sosiaaliturvaa, jota tarvitaan muuttuvilla työmarkkinoilla.
Malleja on esitetty jo monenlaisia kuten kiinteäsummainen perustulo, negatiivinen tulovero ja perustilimalli, jotka ovat kaikki muunnelmia samasta periaatteesta: sosiaaliturva, jolla turvataan yksilön perustoimeentulo riippumatta tämän työmarkkinastatuksesta ja joka kannustaa työntekoon ja vähentää byrokratiaa.
Ajatus eroaa merkittävästi nykyisestä järjestelmästä, joten kokeilu on järkevin tapa edetä asian
selvittämisessä.
HELSINKI on hyvä paikka tehdä perustulokokeilu.
Siellä on elävät työmarkkinat, jolloin voidaan saada
13
tietoa perustulon dynaamisista vaikutuksista esimerkiksi työn vastaanottamisen kannustinvaikutuksista.
Pienellä muuttotappiopaikkakunnalla ei välttämättä löydy töitä vaikka haluja työntekoon olisi.
Helsingistä löytyy myös runsaasti erilaisissa tilanteissa olevia ihmisiä kuten työttömiä, opiskelijoita,
yrittäjiä ja pätkätyöläisiä . Kuva: Petra Pöyliö
Kiitos Nenoselle
SUURI kiitos Jari Nenoselle MTV3:n ohjelmia koskevasta
mielipiteestä ?MTV3 näyttää paskaa mainosten välissä?.
Kun saataisiin vielä pois vappu pimiät, mikko leppilammet, aku hirviniemet, janne katajat ja nämä kokkipellet, niin tv-ohjelmien taso nousisi kohisten.
Pekka Nyman
Mielipiteenvapaus
KATKAISIVATKO Mikko Alatalo, Antti Kaikkonen, Paula
Lehtomäki, Tuomo Puumala, Annika Saarikko ja Kimmo
Tiilikainen nousukiidon?
Heillä on vapaus mielipiteeseen. riittävästi myös vertailuryhmiä varten. Ovatko ne vaikuttaneet toivotulla tavalla. Ettei valtio enää saa rahaa tuhlattavaksi.
Velalla elvytys on kuitenkin tässä maassa loputtava.
Suomen velkahan tällä hetkellä (n. Siinä se velkaelvytys.
Sitä kautta olemme pian ykkösoluen maa.
Juha Sipilä osaa kyllä laskea, sen osoitti vuoden 2013
veromekkala hallituksessa. Kuva: Ozan Kose/Lehtikuva/AFP Photo
taisiin liennyttää.
Pakotteiden vaikutuksista pitää
tehdä analyysia. Kokeilu voi olla esimerkiksi alueellinen tai ihmisryhmiin kohdistuva.
ALLEKIRJOITTANEET nuorisojärjestöt esittävät, että Helsinki on aloitteellinen perustulokokeilun tuomiseksi kaupunkiin ja että valtio valmistelee kokeiltavan perustulomallin ja kokeilun järjestelyt.
Selvitys on aloitettava seuraavalla vaalikaudella
ja sen tulisi olla osa hallitusohjelmaa.
Etelä-Suomen Vasemmistonuoret, Lauri Von Pfaler
Helsingin KD Nuoret, Jyri Soria
Helsingin Keskustanuoret, Sonja Vojnovic
Helsingin Vihreät Nuoret, Lassi Saario
ON ILOINEN ja odottamaton asia, että sosiaalidemokraatit (Torikka, Satakunnan Kansa 26.11.) tuo julki huolensa
osingoista ja yritysten osingonmaksukyvystä.
Sillä sitähän hän tarkoitti, kun hän tuomitsi Juha Sipilän
ehdotuksen valtion omistamien pörssiosakkeiden harkitusta myynnistä. Muuten maan kahtia jakautuminen jatkuu ja saattaa
johtaa valtion romahtamiseen.
On myös pohdittava, onko pakotepolitiikassa enemmän tavoitteena Venäjän muuttaminen
kuin Ukrainan tilanteen ratkaiseminen
Ehdokkaan taival on oppimista. Töissä on oltava, jotta saa rahaa. Liikunnan mahdollisuutta on lisättävä pikkujutuilla ja tehtävä se kaikille mahdollisimman helpoksi. Pietarissa huomasin, että asenne ratkaisee. Työnteosta on tehtävä terveille ja työhön pystyville ihmisille kannattavampaa taloudellisesti kuin työstä kieltäytyminen, tukiverkkoa kuitenkaan alas ajamatta. Eikös se ole
niin tässä vaalikamppailussakin,
hän kysyy
IMATRA
IMATRALAINEN Kairit Tahvola
päätti eduskuntavaaliehdokkuudestaan viime tammikuussa. 14
Keskustassa tapahtuu
?Ehdokkuus on matka,
jonka haluan kokea?
Kairit Tahvola, 24, on Kaakkois-Suomen vaalipiirin nuorin ehdokas.
Kairit Tahvola aikoo tehdä
energisen ja eloisan
kampanjan, jota hän käy
somessa sekä kasvotusten
kansalaisten kanssa. En koe, että minulla olisi sen
huonommat lähtökohdat, sillä
saatan yllättää. Hän
ajatteli, että kaikki ajallaan ja julkaisi ehdokkuutensa vasta kesällä, EU-vaalien jälkeen.
Nyt tukiryhmä alkaa olla kasassa, vaaliohjelma valmiina ja kampanjoinnin sävelet suunniteltu.
. Kaikki ei ole niin kärjistynyttä, miltä se saadaan näyttämään.
. Turuilla ja toreilla olen hakemassa vuorovaikutusta äänestäjiin ja siellä tapaa myös toisia ehdokkaita.
AJAN riittäminen on Tahvolalle
kampanjan aikana suurin haaste.
. Pääsen kuuntelemaan ihmisten ajatuksia ja pallottelemaan
heidän kanssa ideoilla. He
toivat esille sen, etteivät missään
nimessä esimerkiksi halua rajojen sulkeutuvan ja Venäjän jäävän
omaan kuplaansa.
. Koulussa on oltava, jotta saan
Turuilla ja toreilla olen hakemassa
vuorovaikutusta äänestäjiin.
tutkinnon suoritetuksi.
Hän siirtyi Etelä-Karjalan keskustanuorten puheenjohtajan
paikalta varapuheenjohtajaksi,
jolla raivasi kalenteria.
Keskustanuorten liittohallituksessa toimimisen Tahvola kat-
soo vain tukevan vaalityötä, sillä
kun on prosesseissa mukana, saa
vankkaa tietopohjaa itselleen.
HEINÄ-, elo- ja syyskuu olivat irtiottoa, kun Tahvola suoritti kolmen kuukauden opintoihin liitty-
vän työharjoittelun Pietarissa Sokos Hotellilla tarjoilijana ja vastaanottovirkailijana.
Hän näki paikan päällä sen, että osa paikallisista ei edes tiennyt,
mitä Venäjällä ja Ukrainassa tapahtuu. Ensinnäkin liikkumalla voimme paremmin ja ennaltaehkäistä ongelmia. Näin ihmisten hyvinvointi kasvaa Suomessa, hän korostaa.
Toinen koskee työnteon kannattavuutta.
. Se ei kuitenkaan
haitannut työssä ja työyhteisössä
pärjäämisessä.
. Puhumattakaan siitä, et-
KAIRIT TAHVOLALLA on kampanjassaan kolme pääteemaa.
. Vaikka
en tiedä kaikesta kaikkea, haluan
eduskuntaan ajamaan meidän ja
heidän asioita, en omia asioitani.
. Hän
sanoo, että oman näköisessä
kampanjassa mennään silti
asiat edellä.
Kuva: Päivi Vento
PÄIVI VENTO
tä he haluaisivat olla maailmassa,
jossa soditaan.
. Energian tuotannossa pitää
ottaa erilaiset innovaatiot käyttöön, energian tuotantoa pienissä puulla toimivissa yksiköissä on
lisättävä, ne työllistävät samalla
maaseudun väestöä.. Luulen, että oman elämäni
epäkohtia korjatakseni minun ei
tarvitse olla kansanedustaja, Saimaan ammattikorkeakoulussa liiketaloutta opiskeleva ja Lappeenrannan Lidlissä vuoropäällikkönä
työskentelevä Tahvola linjaa.
Karjalan piiristä on ehdolla kolme
keski-ikäistä miestä, Jukka Vuorinen, Kimmo Tiilikainen sekä Ari
Torniainen.
Kaksi on siis istuvaa kansanedustajaa, sekä 24-vuotias Tahvola.
. Kun seuraa uutisointia suomalaisessa mediassa, niin lukijan kannattaa panna jäitä hattuun. Suomalaisten pitäisi suhtautua
avoimemmin tavallisia venäläisiä
kohtaan ja antaa kunkin yksilönä
näyttää, millainen on ihmisenä.
Tahvola on lukenut venäjän
kieltä lapsena asuessaan Virossa,
mutta ei osaa sitä kuin sanan sieltä ja toisen täältä. Leipä pitää saada pöytään työtä tekemällä.
Kolmantena teemana Tahvola haluaisi painottaa uusiutuvaa
energiaa ydinvoiman sijaan.
. Asioita seuraavat olivat surullisia siitä tapahtumaketjusta. Hänestä on
kiinnostavaa kampanjoida rinta
rinnan konkareiden kanssa.
Vaalikentillä liikkuu enemmänkin väkeä, koska nyt kampanjoidaan ensi kerran maantieteellisesti laajassa Kaakkois-Suomen
vaalipiirissä.
. Yhtään ääntä ei
ole vielä annettu.
Tahvola kehuu toisia piirin ehdokkaita sympaattisiksi ja häneen
tasavertaisesti suhtautuviksi ?kilpakumppaneiksi.
Tapaat täällä myös Annikan klo 12-14:30
sekä muita eduskuntavaaliehdokkaitamme.
Pöytyä, Perinteiset Kyrön joulumarkkinat la 13.12. klo 18.
Kerava. Ilmoittautuminen saapumisesta 9.12 mennessä piiritoimistoon tai
Mika Munkille puh. 16, 13130 Hämeenlinna
010 3270 499
etela-hame@keskusta.fi
Piiri, Sotetoimikunnan vuoden viimeinen palaveri ke 17.12. klo 18 piiritoimistolla.
Hartolan Eteläinen, py:n syyskokous
ti. 0400 930 483
ja naisten, nuorten ja Vesaisten toiminnanjohtaja Jaana Niemi puh. 12 A 4, 96100 Rovaniemi
016-313241
lappi@keskusta.fi
PERÄPOHJOLAN PIIRI
Pe 12.12. 0405895709 ja pilvi.karkela@keskusta.fi
Riistakatu 15, 74100 Iisalmi
017-817 214
ylasavo@keskusta.fi
YLÄ-SAVON PIIRI
Varsinais-Suomen Keskustanaiset,
Maaseudun Terveys- ja Lomahuollon
tuetuista lomista kiinnostuneet: esitteitä ja hakemuksia saatavilla piiritoimistosta tai MTLH:sta.
ETELÄ-HÄME
Sajaniemi, py:n vuosi/syyskokous Kalevassa Marja-Leena ja Osmo Oksasella to 4.12. klo 16
Terttu Vakkurin luona, Kirstinmäki 15
F, Espoo. mennessä.
timo.silvan@mapmedical.fi tai saara.
kiuru@keskusta.fi Yhteistyössä MSL:n
kanssa.
SATAKUNTA
Satakunnan Keskustanuorten piiri,
johtokunnan kokous ke 3.12. Esillä kaupunginvaltuuston esityslista, Timo Hanhilahti.
PÄIJÄT-HÄMEEN PIIRI
PIRKANMAAN PIIRI
Näsilinnank. Eero ja
Anneli Vainiolla, Tuomonkuja 8 B.
Turku, Itäisen py:n syyskokous
ti 9.12. klo
18.30 Minna Anttosen luona Mäntymäentie 3, AURA. klo 18.15 Isojärven leirimajalla Suvirannantie 210, Halkia. Tervetuloa!
Raisio, Vesaisten joulukorttitalkoot ja
syyskokous su 7.12. mennessä aino.piippo@keskusta.fi
Keskustan Agrarit ry, sääntömääräinen syyskokous 15.12. 040-1417326.
Päijät-Häme/piiritoimisto, Keskustan Päijät-Hämeen piiri toiminnanjohtaja Jukka Sällinen puh. Ilmoittautumiset tarjoiluja varten 10.12. Varaukset kuljetukseen varsinais-suomi@keskusta.fi tai Leenalle
050 5648747.
PIRKANMAA
Kiikoinen, py:n syyskokous ke 3.12.
klo 19 Seurantalon kahvihuoneessa.
Tervetuloa. Arpajaiset
Tapiolan Keskustakerho ry, sääntömääräinen syyskokous ke 10.12. kl. Mukana nurmijärveläiset ke-ehdokkaat Iikka Kantola ja Matti Vanhanen. 12 B 16, 40100 JKL
050 5735 353, 045 3274 845
keski-suomi@keskusta.fi
ETELÄ-POHJANMAAN PIIRI
Keskuskatu 11, 60100 Seinäjoki
06-2233 300
etela-pohjanmaa@keskusta.fi
KESKI-POHJANMAAN PIIRI
Isokatu 2, 67100 Kokkola
06-8312 373
Keski-pohjanmaa@keskusta.fi
POHJOIS-POHJANMAAN PIIRI
Koulukatu 31 A 2, 90100 Oulu
040 515 6800
pohjois-pohjanmaa@keskusta.fi
KAINUUN PIIRI
Kauppakatu 26, 87100 Kajaani
08-6121 146, 08-6121 144
kainuu@keskusta.fi
LAPIN PIIRI
Kansank. Esillä
sääntömääräiset asiat sekä keskustanaisten ja keskustanuorten toiminnan
fuusioiminen muihin paikallisyhdistyksiin. Karila p. Ohjelmassa ruokailu, elävää tanssimusiikkia, ohjelmaa ja eduskuntavaaliehdokkaita paikalla. Mukaan toivotaan 2-3 henkilöä kunnallisjärjestöstä / pitäjäpaikallisyhdistyksestä. klo 18 Turun kj:n tiloissa, Mestarinkatu 2:ssa.
Lemu, Vesaisten syyskokous ti 9.12.
klo 18.30 Lemun koululla. Esillä kuntaa koskevat ajankohtaiset keskustelut mm. Johtokunta.
Tampere, MSL-Tampereen ja Keskustan kaikille avoin varjovaltuusto ma
8.12. Klo 18 Tyks:n
Sapan liikelaitoksen tiloissa T -sairaala, treffit Infon lasikopin edessä klo.
17.45. krs, Lahti.
SUOMEN KESKUSTA
Keskustan puoluetoimisto
Apollonkatu 11 a, 00100 Helsinki
010 2897 000 (klo 9-15)
HELSINGIN PIIRI
Apollonkatu 11 a, 00100 Helsinki
0400 909 013
helsinki@keskusta.fi
UUDENMAAN PIIRI
Apollonkatu 11 a, 00100 Helsinki
045 8546 406
ari.maskonen@keskusta.fi
VARSINAIS-SUOMEN PIIRI
Linnankatu 21 B 35, 20100 Turku
010 2922 060
varsinais-suomi@keskusta.fi
SATAKUNNAN PIIRI
Itäpuisto 9, 28100 Pori
050 4057 742, 050 4057 743
satakunta@keskusta.fi
ETELÄ-HÄMEEN PIIRI
Turku, Läntisen py:n syyskokous ma
15.12. Vieraana Eero Lankia.
HELSINKI
Karkkila, kj:n sääntömääräinen syyskokous su 7.12 klo 19 ABC-Masuuni
yläkabinetti. klo
17.00 piiritoimistolla, Hämeenkatu 9 A
5. mennessä A. klo 18.30
Osuuspankin kerhohuoneessa. Kokousasioitten käsittelyn jälkeen keskustellaan kansanedustaja Antti Kaikkosen
alustuksen pohjalta aiheesta: SOTÈ.
uudistus ja metropolihallinto - mikä on Hyvinkään sairaalan ja Hyvinkään tulevaisuus. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. klo 18.30 alkaen Särkijärvellä, Nuorisoseurantalo Jukolassa. Hanna Mäkäräinen
ja Sapan jk: n vpj Riitta Karjalainen. Tilaisuus on avoin kaikille ilmoittautuminen viimeistään pari päivää ennen
palaveria M. Käsitellään sääntömääräiset kokousasiat. Tervetuloa! Johtokunta
Pöytyä, Keskustan kj:n syyskokous to
4.12. lyhytkurssi ja toukok.
turneereissu Savoon.
Parainen, Keskustan py:n syyskokous ke 3.12. 9.12. Tammikuussa aloitamme 9.1. Suominen
040 834 0803 tai aulis.suominen@vesaiset.fi
Risteily, Muistathan tehdä paikkavarauksesi puolueen eduskuntavaaliristeilylle Tallinkin Baltic Queenille la-su
7.-8.2. Varaukset 7.1. Kestävätkö valintamme tyrskyjä?
Miten määrittelemme omaa ulkopolitiikkaamme EU:n jäsenmaana. Mukaan pikkujoulupaketti.
Hyvinkää, py. klo 18 Taidemuseossa, Hämeenkatu 3 D, II kerros. klo 18.30 Osuuspankki,
Rantatie 20. Ilmoittautumiset 8.12. klo 11.15
- 12.30 ravintola Vltavan Havel-kabinetissa, Elielin aukio 2. klo
12 alkaen. Kokouksen jälkeen yhteinen Pikkujoulu Uudenmaan Keskustanaisten
kanssa. klo 20 Saarijärvellä.
Larin Kyöstin k. Liput myynnissä kunnallisjärjestöissä ja piiritoimistossa.
PÄIJÄT-HÄME
Lahti, kj:n syyskokous ke. Esillä syyskokousasioiden lisäksi osaston yhdistäminen Maskun Vesaisiin, sekä paikallisten lasten ja nuorten muistaminen.
Vihti, Keskustan Jokikunnan py: Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous su 7.12. klo 18 Keskustan Apilassa, Näsilinnankatu 23 A 1. Kahvitarjoilu. Taidemuseossa voi
tuitustua ON/OFF Liikkuvia veistoksia
näyttelyyn. kerroksen VIP- tiloissa.
Lentoaseman tulevaisuuden näkymistä alustaa lentoaseman päällikkö Juha Aaltonen. klo 12-16. klo 18.
Hauho Op, kerhohuone.
Piirin kehittämis-seminaari to 11.12.
klo 18-21 Hämeenlinnan kirjaston musiikkisalissa, Lukiokatu 2. klo 17.15 Porin keskustan opinto- ja kulttuuriyhdistyksen
syyskokous Porin kaupungintalon valtuustosali, Hallituskatu 12. Tilaisuus on kaikille avoin
ja maksuton. Kokouksessa on
esillä säänt ömääräiset syyskokousasiat. Saariselkä ja takaisi. Tervetuloa!
Keskustanaisten Helsingin piiri ry,
sääntömääräinen syyskokous 12.12.
klo 18 Mellunmäen vanha ostoskeskus, Korvatunturintie 2, 00970 Helsinki. Kokouksissa käsitellään osastojen
yhdistyminen toisen kerran (naisten
osasto ensimmäisen kerran). Sääntömääräinen syyskokous ti 9.12. Huomioikaa uusi aukiolo asioidessanne!
Raisio, Keskustaveteraanien hyvänmielen keilakerho joka perj. klo 10?15 Leineperin Ruukin joulutorilla Keskustan Ulvilan
kunnallisjärjestön teltta. klo 19. Johtokunta klo 18.
Hauho, syyskokous to 11.12. klo 19 piiritoimistolla,
Hämeenkatu 9 A 5. Samana päivänä klo 17 kunnanvirastolla seuraavat paikallisyhdistysten syyskokoukset: Rajamäen py, Palojoen py, Nurmijärven py.
Hyvinkää, kj:n syyskokous ke 3.12.
klo 18 Kaupungintalolla, Kankurinkatu
4-6, kokoushuone Järvi. 9 A 5. Keskustelua luotsaa kaupunginvaltuutettu Kyösti Haukipuro.
Kanta-Espoo, syyskokous 7.12. klo 18 alkaen
Vaskoinmäen 43. 0440854590.
Lapinjärvi, kj:n syyskokous Mehiläis-
Auranmaa, Vesaisten syyskokous Au-
ra-Tarvasjoki ja Marttila to 11.12. Pääsylipun h. keilaaminen ennen
joululomaa 19.12. Tervetuloa!
Mommila, py:n syyskokous su 7.12.
klo 19. Hallitus kokoontuu klo 17.
Suokatu 31, 70110 Kuopio
017-3699 600
pohjois-savo@keskusta.fi
Pirkanmaan Vesaiset tarvitsee innokkaita uusia toimijoita lasten ja perheiden parissa tehtävään työhön. klo
18 Espoon Järjestötuvalla, Kauppamiehentie 6, Tapiola. klo 19 piiritoimistolla, Hämeenkatu 9 A 5. 13 piiritoimisto
Isokatu 2 Kokkola. klo 18 Keuda-talon Aimo-saliin, Keskikatu 3a. 3.12. klo 18 Vaihtoehtona Keskusta ?keskustelutilaisuus Porin kaupungintalon valtuustosali, Hallituskatu 12. Tervetuloa,
johtokunnat
Etelä-Vantaa, syyskokous monitoimitila Arkissa, paikka Myyrmäen Isomyyri, sisäänkäynti Liesitorin kulmalta, 3.
krs., aika to 4.12. Miten
kehittyvät Suomen ja Venäjän kahdenväliset suhteet. Esityslistalla mm.
luottamushenkilöpaikat 2015 - 2016.
Johtokunta
Tampere; MSL-Tampereen kaikille
avoin luento- ja keskustelutilaisuus to
11.12. Mukana ke-ehdokas
Annina Ruottu.
Raisio, Keskustaväen Joulunalusjuhla
pe 12.12. klo 18 kirjastotalo Metson Martikainen-salissa (yläkerta), apulaispormestari Mikko Aaltonen alustaa aiheesta ?Tampereen sote-palvelut nyt
ja tulevaisuudessa?.
Porrassalmenk. krs, Lahti.
Salpausselkä, py:n syyskokous ke.
3.12. Paikalla keehdokkaita. Ilmoittautuminen sekä lisätiedot satakunta@keskustanuoret.fi
Apollogatan 11 A, 00100 Helsingfors
050 4360 411
mia.peussa@keskusta.fi
CENTERNS
SVENSKSPRÅKIGA DISTRIKT. 23 A 1, 33210 Tampere
03-2226 029
pirkanmaa@keskusta.fi
KYMENLAAKSON PIIRI
Keskikatu 4, 45100 Kouvola
050 5770 838
kymenlaakso@keskusta.fi
KARJALAN PIIRI
Valtakatu 54, 53100 Lappeenranta
040 416 0147, 040 415 8759
karjala@keskusta.fi
ETELÄ-SAVON PIIRI
Tampere, kj:n ylimääräinen kokous
piiritoimistolla Näsilinnankatu 23 A1
ke 10.12. krs, Lahti.
Lahti Eteläinen, py:n syyskokous ke.
3.12. Nuorten osaston syyskokous samaan aikaan samassa paikassa ja siinä käsitellään sääntöjen määräämät asiat. klo 15 alkaen piiritoimistolla. klo 13 alkaen. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.Mukana eduskuntaehdokkaita. Yht eiskuntatieteiden tohtori ja entinen poliittinen valtiosihteeri Risto Volanen analysoi Euroopan ulkopoliittista tilannetta,ja
Suomen paikkaa Euroopan kriiseissä. Ohjelmassa
toiminnan kehittäminen - Kokemuksia ja perustietoa Keskustasta sekä toiminnan kehittäminen jatkossa. Käsitellään syyskokouksen sääntämääräiset asiat. Suominen. klo 18 Turun lentoasemalla 1. 3.12. Klo 13. Piirihallitus kokoontuu 11. krs, Lahti.
Lahden Keskusta-klubi, py:n syyskokous ke. Tilaisuus toteutetaan yhteistyössä Porin keskustan valtuustoryhmän ja opinto- ja kulttuuriyhdistyksen kanssa. Kahvitarjoilu.
Keskustan yhteiskuntatieteilijät
ry, lounastilaisuus ke 3.12. Samalla MSL:n luento A. krs., 15110 Lahti
03-7825 017
paijat-hame@keskusta.fi
Hiihtoloma Saariselällä Holli Laaninhovi, lapintäysihoito. klo 18 MEPU Oy;n tiloissa (Mynämäentie 59, Yläne). Kahvitarjoilu. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset
asiat, kuten henkilövalinnat vuodelle
2015. Tapani Termosella, Sahakayläntie 123, Hietoinen.
Keski-Tammela, py:n syyskokous to
11.12. Tervetuloa.
Hämeenlinna. klo 18 alk. Lisätietoja pj Jim Engbergilta.
Piiri, Kunnallistoimikunnan järjestämä
tilaisuus ke 10.12. Lopuksi
yhdistyneen osaston syyskokous, jossa käsitellään sääntöjen määräämien asioiden lisäksi nimen- ja sääntöjen muutos. klo 9-14. Kahvitarjoilu tilaisuuden
alussa. Hiihtoa, laskettelua,
moottorikelkkasafari, jääcurling yms.
Hotellihuoneet 2 tai 3:lle, myös isoja huoneita. Glögitarjoilu! Tervetuloa!
Loimaa, Kj:n syyskokous su 14.12.
klo 17, kokouspaikkana valtuustosali. Ohjelma; Tehdaskierros, tuote/firman esittely, kahvit ja
syyskokous. Vierailua johtaa Sapa- liikelaitoksen toim.joht. Sääntömääräisten asioiden lisäksi asialistalla pitäjäpaikallisyhdistykseen siirtyminen.
Kahvi- ja glögitarjoilu, tervetuloa!
Pornainen: Osastojen (Halkia, Laukkoski, Pornainen) syyskokoukset to
4.12. 25 e. 040
418 1150.
Hämeenk. Keskustan Hämeenlinna-Vanaja py:n sääntömääräinen syyskokous su 7.12. Keilahallilla klo 13-14. Tervetuloa.
Myrskylä, kj:n syyskokous ma 15.12.
klo 18 Osuuspankin kerhohuoneessa. Keskustelua alustaa VTT Pekka
Perttula. Ilmoittautuminen 15.12. Ota
rohkeasti yhteyttä. uudella ajalla klo
14-15, helmik. Henkilöhinnat 3h huoneessa 500?/aikuinen, 405?/ 12-16v,
325?/4-11v 90?/1-3v. Onko Suomen turvallisuusympäristö muuttunut Ukrainan kriisin myötä. Fuusioissa toinen käsittely.
Karkkila, Pohjoisen paikallisosaston
syyskokous to 18.12. Kahvitarjoilu.
pesässä su 7.12. 15
Keskustassa tapahtuu
Keskustan ruotsinkielinen piirin ry,
syyskokous su 7.12. ke Anu Vehviläisen.
Piiritoimisto, Olet lämpimästi tervetullut glögille pe 12.12. klo 16:30
MTK:ssa.
UUSIMAA
Nurmijärvi, kj:n syyskokous ma 8.12.
klo 18 kunnanviraston valtuustosalissa. mennessä Ikaalisten Matkatoimistosta, 03-45800
tai keskustaristeily@ikaalistenmatkatoimisto.fi. Luvassa mukavaa seuraa ja hyvää ohjelmaa. Yhteystiedot: Pilvi
Kärkelä p. Alustajana ke-ehdokas Olavi AlaNissilä.
Keskustalainen illanvietto pe 16.1.
klo 18-24 Hauhotalossa os. Rinnelipuista 25% alennus. Viim. Tervetuloa.
Askola, Keskustan kj:n sekä Pohjoisen, Keskisen, Itäisen, Läntisen ja
Naisten paikallisosaston syyskokoukset to 4.12. Tervetuloa kaikille avoimeen
ulkopoliittiseen iltaan Keravalle to
4.12. klo 18 alkaen Raumalla - Kortela ABC (Unajantie 2, Rauma).
Su 7.12. Tule tapaamaan ja keskustelemaan.
Pe 12.12. Klo 17 johtokunta.
Valtakatu 25, 94100 Kemi
016-256 031, 040 8379 867
perapohjola@keskusta.fi
Vierailu Eduskuntaan Satakunnan
Keskustanuorten kanssa pe 12.12. klo 19. Risteilyllä mukana puoluejohto, eduskuntavaaliehdokkaita ja mielenkiintoisia alustajia
ym. klo 19.
Johtokunta kokoontuu klo 18. Kj:n syyskokous samassa paikassa 4.12. Kahvitarjoilu ja mahdollisuus saunoa. Alustuspuheenvuoron käyttää eduskunnan
suuren valiokunnan varapj ja SuomiVenäjä-Seuran uusi pj Paula Lehtomäki. Järjestämme risteilylle bussikuljetuksen. 33, 50100 Mikkeli
050 347 3556
ulla-riitta.juuti@keskusta.fi
ITÄ-SAVON PIIRI
Tottinkatu 15, 57130 Savonlinna
050 347 3556
ulla-riitta.juuti@keskusta.fi
POHJOIS-KARJALAN PIIRI
Siltakatu 22, 80100 Joensuu
013-122 982
pohjois-karjala@keskusta.fi
POHJOIS-SAVON PIIRI
Tampere, MSL-Tampereen sääntömääräinen syyskokous Keskustan Apilassa, Näsilinnankatu 23 A 1, to 18.12.
klo 18. Tervetuloa!
VARSINAIS-SUOMI
Piiritoimisto on suljettuna joka perjantai vuoden 2014 loppuun. Kirkkotie 5,
14700 Hauho. Bussi Salo . klo 19 piiritoimistolla, Hämeenkatu 9 A 5. budjetti, sääntömääräiset asiat sekä paikallisyhdistysten tulevaisuus.
Myrskylä, keskustan py:t (Keskustan Myrskylän paikallisosasto, Keskustanaisten Myrskylän paikallisyhdistys, Keskustapuolueen Pakila-Kankkilan paikallisosasto, Maalaisliiton Latvasyrjän paikallisosasto sekä Myrskylän Keskustanuoret NKL) kokoontuvat
syyskokouksiinsa ma 15.12. Keskustan teltalla runsaasti ke-ehdokkaita. Ajankohtaisista asioista alustaa ke-ehdokkaat
Anniina Ruottu ja Heikki Mäkinen. klo 16.-18. Turku . klo 16 Auteloilla, Iso Karhunkorventie 372, Jokikunta. klo 19 Tammelan Paloaseman
kokoushuoneessa. Hintsalla perinteisin ohjelmin, juhlavieraaksi saamme
varapj. Kahvi klo 18-18.30 tervetuloa!
KESKI-SUOMEN PIIRI
Cygnaeuksenk
klo 18 Äänekosken kaupungintalon saunakabinetissa. Tervetuloa!
Sulkava, Pohjoinen py, sääntömääräinen syyskokous su 14.12. 040 5050021, Keskustanuoret
tj. klo
18 Mutakatissa. Esillä yhdistyksen lakkauttaminen. Tervetuloa!
Keskustan Keski-Suomen piiritoimisto: Piirin tj. Tervetuloa!
Mikkelin seudun vesaiset, syyskokous 9.12 klo 16.30 Piiritoimistolla, Porrassalmenkatu 33, Mikkeli. klo
18. Valtuustosalissa kahvitarjoilu alkaa
klo 17.30. klo 16.30 Uuden
kirkon tiloissa Keskuskadulla. 050-4127094
marraskuun loppuun mennessä.
KARJALA
Vuoden 2015 seinäkalenteria saatavissa piiritoimistolta hintaan 10 ?.
Omaksi iloksi, kaverille, lahjaksi, pukinkonttiin.. Mikkelissä elokuvateatteri Kinolinnassa.
Katsomme elokuvan ISÄNMAALLINEN
MIES (pääosissa Martti Suosalo ja Pamela Tola) . Bussi kulkee Mikkelin kautta. klo 18 Pihlajaveden Kauppalassa. Tervetuloa!
Kontiolahden vesaiset, syyskokous 11.12. klo 19 Liisa Tiaisella. Johtokunta kokoontuu klo 18.30.
Lemin Keskustanaiset, syyskokous
ma 8.12. Paluu illalla. Hinta 95
euroa/hlö sisältää edestakaisen matkan ja lipun yläkatsomossa. Omat tonttulakit mukaan!
Ihastjärvi, py sääntömääräinen syyskokous su 14.12. ja Vesaiset tj. Millä tolalla ovat Suomen
ja Venäjän kahdenväliset suhteet. Kaikille lapsille ja lapsenmielisille
piparikurssi samassa paikassa klo 17.
Tervetuloa!
Keskustan eduskuntavaaliristeily
7.-8.2. klo 16 piiritoimistolle (Valtakatu 54, Lappeenranta)
Nuoren Keskustan Liiton Imatran, Savilahden, Anola-Parjalan, Joutsenon,
Joutsenon rajakylien, Lappeenrannan, Nuijamaan, Huttulan, Luumäen,
Heikkilän, Parikkalan, Saaren, Rautjärven, Simpeleen, Pohjalankilan, Ruokolahden, Savitaipaleen ja Taipalsaaren
osastot sekä Imatran Keskustanuorten, Ylämaan Keskustanuorten ja Lemin Keskustanuorten osastot. Kahvitarjoilu ja valtakirjojen tarkastus alkaen klo 17.30. Tarjoilun
vuoksi ilm. ma 8.12. klo 17 alkaen piiritoimistolla. klo 1114 Keskuskoululla. Loistava ohjelma ja erinomainen tunnelma. Käynti
Kauppakadun Rosson vierestä olevasta porttikongista oikealle. mennessä tekstiviestillä p. Lähtö
Mikkelin matkakeskukselta 9:05. Paikka on Makumaan
(Maatalon) takkahuone (ilman takkaa)
Osoite on Kauppakatu 19 D. Linja-auton reitti kulkee 6-tietä pitkin.
klo 18 kunnanvirastolla.Vieraana kunnanjohtaja Joonas Hänninen. Kokouksessa mukana sivistysjohtaja Kai Könönen.
Parjala, py:n syyskokous pe 5.12. Tervetuloa!
Ahvionsaari, py, sääntömääräinen
syyskokous ti 9.12. klo 12 Tunnilan Kiikkurannassa. Johtokunta kokoontuu klo 11:30. Kokouksessa käsitellään osastojen toimintaa ja päätetään niiden lakkauttamisesta sekä toiminnan päättymiseen
liittyvistä selvitystoimenpiteistä. Myös muut ehdokkaat ovat tervetulleita!
Pieksämäki. klo 18.30 Ritva Kalliolla. Huom!
Toimi pian, sillä osa hyttiluokista alkaa
olla jo loppuunmyytyjä.
ETELÄ-KARJALA
Keskustanuorten Etelä-Karjalan piiri kutsuu koolle to 4.12. Ilmoittautumiset ja lisätiedot ita-savo@vesaiset.fi tai
0407585180
POHJOIS-SAVO
Kiuruvesi, kj:n syyskokous to 4.12 klo
19 kaupungintalolla.
Vieremä. Varaa samalla matkatoimiston järjestämä linja-autokuljetus. Näytös alkaa klo 13. klo 18 Kotiseutukeskuksessa. klo 14 Raija ja Martti Hämäläisellä, Ihastjärventie 234. 050 4485085, Vesaiset tj. klo 18 Ari Pitkosella,
Uunrauniontie 310. Tervetuloa
Kaavi, kj:n syyskokous ma 8.12. 4, II-kerros. Kokouksessa paikalla Savonlinnan kaupunginhallituksen jäsen Tuukka Suomalainen. Käynti Keskuskadun puolelta.
Tervetuloa!
Pieksämäki, Naarajärven py:n johtokunnan kokous ja syyskokous ke 3.12.
klo 19 Kanttilassa Naarajärvellä. Tarjolla joulupuuroa sekä vieraana ylilääkäri ja eduskuntavaaliehdokas Juha Mustonen.
Tervetuloa!
Liperin Keskustanuoret, syyskokous pe 5.12. Tervetuloa!
Kaipola, py, sääntömääräinen syyskokous to 11.12. klo
19 alkaen kahvila Joutsenessa, Keskuskatu 7, Joutseno. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Johtokunta
Pieksämäki, Keskustan seurakuntaväen valitsijayhdistyksessä ehdolla olleet seurakuntavaaliehdokkaat kutsutaan kokoukseenn 3.12. Tarjolla joulupuuroa, glögiä ja kahvia. Tervetuloa!
Rantasalmi, kj:n sääntömääräinen
syyskokous to 11.12. Asiana seurakunnan paikkaneuvottelut. Onko maamme turvallisuusympäristö muuttunut Ukrainan kriisin
myötä. klo 18 Lappeenrannan kaupungintalon valtuustosalissa. Janne Tarima p. Tilaisuus on torstaina 4.12. Kokouksessa käsitellään
Enonkosken luottamushenkilövalinnat vuosille 2015-2016. Paikalla kansanedustaja Eero
Reijonen. Volanen analysoi pitkän kokemuksensa pohjalta Suomen
paikkaa Euroopan kriiseissä. Paluu illalla. Hinta 95 euroa/hlö sisältää edestakaisen matkan
ja lipun yläkatsomossa. klo 18 Äänekosken
kaupungintalon saunakabinetissa.
Tervetuloa!
Äänekoski py: Sääntömääräinen
syyskokous ke 3.12. klo 19
vanhustentalon kerhohuoneella. klo 18 RinssiEverstissä. Käsitellään syyskokousasioita ja eduskuntavaaliasioita. Noora Ruuth p. Tervetuloa!
Hokan py., Kangasniemen itäinen
py., Kangasniemen lounainen py.,
Kangasniemen läntinen py., Kauppilan py., Koittilan py., Kutemajärven py., Luusniemen py., Ohensalon
py., Pölläkän py., Rauhajärven py., ja
Ruokomäen py., osastojen yhdistetty yleinen kokous Kangasniemen Kunnantalolla, johtokeskuksessa to 4.12.
klo 18:30. Johtokunta kokoontuu klo
18.30. Kj:n syyskokous to 4.12.
klo 19 kunnantalolla. Paikalla eduskuntavaaliehdokas Pekka
Pöyry. Tarjolla joulupuuroa!
Enonkoski, kirkonkylän py, sääntömääräinen syyskokous 11.12. Käyntikeskuskadun puolelta. klo 18 Käsämän Teboililla.
Tervetuloa!
Pohjois-Karjalan Keskustanuoret,
ylimääräinen yleinen kokous la 6.12
klo 14.15 piiritoimisto Apilalla, Siltakatu 22, Joensuu. Piipahda toimistolta hakemassa tai soittele Tuijalle 040 415
8759, laitetaan posti kulkemaan.
Taipalsaari, kj ry:n syyskokous Kunnantalolla ke 3.12. klo 19 Osuuspankin kerhohuoneessa. Lippuja noudettavissa piiritoimistolta vk 49
ma-ke klo 9-16, to klo 12-16 sekä Kinolinnan aulasta ennen näytöstä. klo 16.30 Ravintola Huviretkessä. Tervetuloa!
Pistala, py, sääntömääräinen syyskokous ke 10.12. Näytös alkaa klo 13. Ilmoittautumiset ja lisätiedot etela-savo@vesaiset.fi tai 0407585180
Piiritoimisto on avoinna ma ja ti klo
9-14, muina aikoina sopimuksen mukaan. klo 18.00 Keuda-talon Aimo-salissa.
Keskustan Keravan paikallisyhdistyksen järjestämä tilaisuus on kaikille avoin. ym. 040 7210636 / Elina.
Pihlajavesi, py:n sääntömääräinen
syyskokous su 14.12. Keskustelua luotsaa
kaupunginvaltuutettu Kyösti Haukipuro. kello 18 Sallisilla, Riihilahdentie 44. Hinta
60 ?/hlö meno-paluu. 010 315 2001 Keskustanuoret
tj. Ohjelmassa
on jouluisia leikkejä ja lauluja, tarjoilua sekä hyvää vesaisseuraa. Tervetuloa
KESKI-SUOMI
Äänekoski kj: Sääntömääräinen syyskokous ke 3.12. klo 18 Irma
Tiippanalla, Tiiterontie 17D.
Varparanta, py, sääntömääräinen
syyskokous 4.12. Samalla yhdistyksen pikkujoulut. Lähtö Mikkelin matkakeskukselta 9:05. Syyskokous heti perään. Kiieessalo-Papelonsaaren ja Käsämän py:t) syyskokous ma 8.12. Luvassa takuuvarmasti mukavaa
seuraa ja hyvää ohjelmaa. Tervetuloa!
Rääkkylä, Kj ry:n syyskokous 11.12.
klo 18.30 kunnanvirastotalolla esillä
sääntöjen määrämät asiat sekä py:ten
Sintsi, Nieminen, Haapasalmi, Jaama,
Varpasalo ja kirkonkylä lakkauttaminen ja sulattaminen Rääkkylän pitäjäyhdistykseen. Kj:n sääntömääräinen
syyskokous ma 15.12. Mimosan tiloissa, Saattotie 1, Mikkeli. Johtokunta kokoontuu klo 18. Pikkujoulun aloitamme n. Varaukset suoraan
matkatoimistosta (03) 45 800 tai keskustaristeily@ikaalistenmatkatoimisto.
fi. Käsitellään sääntömääräiset asiat, sekä puoluevaltuuston suositus jäsenmaksusta. Muistathan toimittaa piiritoimistoon sähköpostiosoitteesi kati.
kiljunen@keskusta.fi, niin tavoitamme
sinut myös sähköisesti.
Satakunnan piiritoimisto, Tavoitat
meidät seuraavista numeroista: toiminnanjohtaja Kati Kiljunen 050 405
7742 kati.kiljunen@keskusta.fi, keskustanaisten toiminnanjohtaja Tarja Kiviniemi 050 301 6189 tarja.kiviniemi@
keskusta.fi, nuorten toiminnanjohtaja Päivi-Solina Kivelä 044 0336 588 satakunta@keskustanuoret.fi, jäsenasiat
Leena Kallionsivu 050 405 7743.
KYMENLAAKSO
Kouvola, KN Hirvelä järjestää to 4.12.
klo 18 joulupuurotilaisuuden Kunnalan Marjassa ja Matkailussa, Järventaustantie 159 A, Sippola. Pientä ohjelmaa, mukaan pyydetty ke-ehdokkaita. Tarjoilut alkavat klo 18, ohjelma
18.30. Tarjoilujen riittävyyden takia ilmoittautumiset Mirja p. Kokouksessa mukana ke Ari Torniainen.
Muistathan varata oman paikkasi puolueen eduskuntavaaliristeilylle Tallinkin Baltic Queenille la-su 7.8.2. Askartelua, hemmottelua, mehua ja pipareita. alkaen klo
15.30 Uuden kirkon tiloissa Keskuskadulla. Käsittelyssä eduskuntavaalit.
Ruvaslahti, py:n syyskokous su 7.12.
klo 13 Ruvaslahden koululla. klo 19, yhdessäoloamme juhlistavat ke Ari Torniainen ja rovasti Risto Savolainen. Tervetuloa!
Keskustanaisten Etelä-Savon piiri järjestää elokuvaillan to 4.12. Kuva: Jari Laukkanen. klo 13-16 Pikkujouluaskartelu yhteistyössä Mimosan kanssa. klo 19 Mansikkamökillä, Lievolantie 100, sääntömääräiset asiat.
Tervetuloa!
Kuoringa, py:ten (nt. Johtokunta klo 18. Avoimessa yleisötilaisuuden keskustelun aiheena on
Ukrainan kriisi ja Suomen ulkopolitiikka. käsittely.
Mikkelin Keskustanaiset, py johtokunnan kokous ma 8.12. 0504076883, kaisa.
heikkila@keskustanuoret.fi
POHJOIS-KARJALA
Joensuun Keskustanaiset, pikkujoulu ja syyskokous to 4.12. Johtokunta klo 12.30. Menossa mukana
myös Hanna Kosonen, tervetuloa!
Itä-Savon Vesaiset osallistuu Apassionata-hevosshowhun 7.2.2015.
Lähtö Kerimäeltä klo 7:00. Elina Suoranta p.040
721 0636
ETELÄ-SAVO
Joroinen, kj ry:n syyskokous ke 3.12.
YHTEISKUNTATIETEIDEN tohtori ja entinen poliittinen valtiosihteeri Risto Volanen vierailee
itsenäisyyspäivän viikon merkeissä Keravalla. Tervetuloa!
Vesaiset järjestävät kaikille lapsille ja
perheille avoimet pikkujoulut ti 9.12
klo 17.30-19.00. Tervetuloa suunnittelemaan tulevan vuoden toimintaa jouluglögin merkeissä.
Pieksämäki, Keskustan kirkkovaltuuston ryhmän jäsenet (kirkkovaltuutetut) kokous ti 9.12. Kahvitarjoilu! Tervetuloa!
Kortteinen, py:n syyskokous su 7.12.
klo 18.30 Jokelassa. klo 18:30 Marja-Riitta
ja Miika Soinilla, Valkamatie 35, Savonlinna, Tervetuloa!
Kumpuranta, py, sääntömääräinen
syyskokous 4.12. 040 7585180.
ITÄ-SAVO
Keskustanaiset Sulkava, sääntömääräinen syyskokous to 4.12. Tervetuloa
Nuijamaa, py:n vuosi- ja syyskokoukset sekä perinteinen pikkujoulu Kuusirannassa ti 9.12. Ohjelmassa mm. musiikkiesityksiä, arvontaa ja joulupukki vierailee. Ter-
Keskustassa tapahtuu
vetuloa! Lisätietoja: Toiminnanjohtaja Kaisa Heikkilä, p. Tervetuloa!
Enonkoski, kj, sääntömääräinen syyskokous ti 9.12. Tasakatu 2 . Johtokunta kokoontuu
klo 17.30. Miten määrittelemme omaa ulkopolitiikkaamme EU:n jäsenmaana. klo 19 Enonkosken
kunnanvirastolla, Kahvitarjoilu klo
18:30 alkaen. Kokouksen aiheena osastojen lakkauttamisia / yhdistymisiä.
Osastojen lakkauttamisen 2. 16
Tärkeää. Kokouksissa käsitellään sääntömääräiset
kokousasiat ja puoluevaltuuston suosittelema jäsenmaksu-uudistus. Tervetuloa!
Polvijärvi, py:n syyskokous ti 9.12. Tervetuloa!
Keskustanaiset Sulkava osallistuvat Joulumyyjäisiin su 14.12. toiminnanjohtaja/Keskustanaiset Elina Lappalainen p. Tervetuloa!
Etelä-Savon Vesaiset osallistuu Apassionata-hevosshowhun
7.2.2015. Otathan yhteyttä: vt. Paikkavaraukset ja hintatiedustelut Tuijalta, puh. Tervetuloa.
14.12. 040 415 8759. Ennen elokuvaa klo 17 alkaen aulassa glögitarjoilu ja keskustelua aiheesta, mitä isänmaallisuus ja itsenäisyys meille merkitsevät. Pauliina MaukonenKärkkäinen p. 010 315 2000, järjestösihteeri ja Keskustanaiset tj. Yleisessä kokouksessa käsittelyssä kylä- ja kouluasiat, keskustelua alustaa Savonlinnan kaupunginhallituksen jäsen Tuukka Suomalainen. Risteilyllä
mukana puoluejohto, eduskuntavaaliehdokkaita, mielenkiintoisia alustajia ym. Käsitellään sääntöjen
syyskokoukselle määräämät asiat. Kutsumme
nuijamaalaisia kansamme mukavaan
yhdessäoloon ja joulun odotukseen!
Johtokunta.
Lappeenranta, kj ry:n syyskokous ke
10.12. klo 18:30, Kumpurannan metsästysseuran talolla. Piiri järjestää risteilylle bussikuljetuksen, bussi lähtee Parikkalasta. alkaen klo 18, kahvit klo 17.30. Käsitellään
syyskokousasiat. Tervetuloa!
Rääkkylä, Salokylän py:n syyskokous
ma 8.12. Eeva Harjula p. alkaen klo 18. klo 18 tupaillan yhteydessä Pieksämäen järjestötalolla os. Linja-auto
lähtee klo 8.35 matkahuollosta. Lähtö Kerimäeltä klo 7.00.
Bussi kulkee Mikkelin kautta
Aiemmin hän on ollut töissä mm. Totta kai kuntien on huolehdittava talouden tasapainosta eikä alijäämiä voi katsoa läpi sormien, Pielaveden
kuntapäättäjänä vaikuttava Katainen huomauttaa.
. Esillä lisäksi jäsenmaksukäytännön uudistaminen. Tervetuloa.
Simo, kj:n syyskokous ma 8.12. Mukana
ke-ehdokas Pasi Kivisaari.
Teuva, py:n ( kk:n) syyskokous ti 9.12.
klo 18 Värjärin kamarissa (ent. Asiana myös yhtenäiseen jäsenmaksukäytäntöön siirtyminen.
Ilmajoki, py:n syyskokous 9.12. klo 11-13
Oulun Rotuaarilla: Riikka Moi! - valoa
jouluun! Kirkkokatu, Oulu.
Kempele. vaalitapahtumien järjestelyt eri alueilla. Tilaisuus on kaikille avoin.
Lappilaisten eduskuntavaaliehdokkaiden sekä tukiryhmien koulutus
Rovaniemellä la 13.12. Paikalle
myös paikallisyhdistysten puheenjohtajat. Ajat ja ohjelma
tarkentuvat myöhemmin. klo 18 Vaatepuoti Hertta,
Toritie 2. Lisätiedot ja ilmoittautumiset 5.12.
mennessä Jaanalle 040-172 5005 tai
jaana.kytta(a)vesaiset.fi tai Anne-Marialle 0500-927 123.
Raahe. Kokouksen jälkeen kahvi- ja glögitarjoilu. Johtokunta klo
14.30.
Kempele. Johtokunta klo 18.
Taivalkoski. kunnantalo). klo
15 val tuustosalissa. Esillä lisäksi
jäsenmaksukäytännön muuttaminen
ja päätetään entisen Pattijoen kunnan
alueella olevien paikallisyhdistysten
mahdollisesta yhdistymisestä. ja siht. klo 18 Oulussa Keskustan piiritoimistolla, Koulukatu 31 A 2.
keskusta nyt
Raahe. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous su 14.12. klo 18. Varaa paikkasi linja-autoon pohjois-pohjanmaa@keskusta.fi tai 0405156800.
Riikka, Moi! Tule tapaamaan ke-ehdokas Riikka Moilasta maakuntaan: ke
3.12. klo 18 Irma-Liisa Viitamäellä.
Seinäjoki, Läntisen py:n syyskokous ti
9.12. Hallitus on kuitenkin itse aiheuttanut alijäämien
syntymisen leikkaamalla valtionosuuksia ja lisäämällä
jatkuvasti kuntien velvoitteita.
KESKUSTAN kansanedustaja arvostelee kuntalain uudistuksen valmistelua suljetuksi.
Parlamentaarisen seurantaryhmän mahdollisuudet
vaikuttaa lain sisältöön ovat Esi Kataisen mielestä olleet
mitättömät.
. Yli-iin Alakylien py:n sääntömääräinen syyskokous ma 8.12. Korvenkylän py:n sääntömääräinen syyskokous ma 8.12. Johtokunta klo 18.
Teuva, Komsin py:n syyskokous to
11.12. Kahvitarjoilu.
Pudasjärvi. klo 17, Kahvila
Murunen ja Puolangalla ke 10.12. pankkialalla.
Heinosella on monipuolinen kokemus toimimisesta
Keskustassa ja sen sisarjärjestöissä.
Hän on toiminut muun muassa Kerttu-verkoston puheenjohtajana, Helsingin Keskustan valtuustoryhmän
sihteerinä ja Keskustan Helsingin piirin vaalityöntekijänä niin vuoden 2011 eduskuntavaaleissa ja vuoden 2012
kuntavaaleissa.
Heinonen aloittaa tehtävässä 1.2.2015. Tarkemmat tiedot ilmoittautumisen yhteydessä. mennessä: erja_komulainen@hotmail.com
Kuusamo. klo 18 Risto Kinnusella. Lisätietoa
piiritoimistolta.
Elsi Kataisen mielestä parlamentaarisen seurantaryhmän mahdollisuudet vaikuttaa kuntalain uudistukseen ovat olleet mitättömät. Kitkanrannan py:n sääntömääräinen syyskokous to 4.12. klo 19.30 piiritoimistolla, Koulukatu 31 A 2. Johtokunta klo 18.30.
Kuusamo. Vattukylän py:n säänt
ömääräinen syyskokous ke 3.12. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous su 7.12. Illan aikana tehdyistä ostoksista luvassa alennusta.
PERÄPOHJOLA
Tornio, kj:n johtokunnan kokous ke
3.12. Lähdemme risteilylle bussilla, jonka lähtöpaikka on Iisalmi ja matkareitti kulkee 5- tietä pitkin.
Bussimatkan hinta on 60?/ henkilö
edestakaisin. Valmistelun puutteellisuudesta johtuen näyttää valitettavasti siltä, että esitys kuntalain uudistamiseksi pyrkii toteuttamaan vain sinipunan kuntarakennetavoitteita, Katainen toteaa.
Marianne Heinonen
Helsingin keskustanuoriin
YTM Marianne Heinonen on valittu Helsingin Keskustanuorten toiminnanjohtajan sijaiseksi.
32-vuotias Heinonen työskentelee tällä hetkellä Maaseudun Sivistysliitossa koulutussuunnittelijana. Johtokunta klo 17.30.
Linja-auto risteilylle 7.-8.2.2015.
Piiri järjestää yhteiskyydin puolueen
eduskuntavaaliristeilylle. Tervetuloa.
Johtokunnan kokous samassa paikassa klo 17.30.
Tuuri, py:n toinen lopetuskokous
9.12. klo 17.15 . klo 19 Ainolassa, Järvikyläntie 191. 1.12. Kansankielellä sanottuna pakkoliitosten riski laajenee jatkossa, ellei kunnissa saada katettua talouden alijäämiä, puolueensa edustajana kuntalain uudistuksen
parlamentaarisessa seurantaryhmässä istunut Katainen
varoittaa.
Uudessa laissa kunnat velvoitettaisiin kattamaan taseeseen kertynyt alijäämä enintään neljän vuoden kuluessa.
Nyt voimassa oleva laki mahdollistaa alijäämän kattamisen suunnittelun joustavammin.
. Esillä sääntömääräisten asioiden lisäksi jäsenmaksukäytännön muuttaminen.
Etelä-Pohjanmaan Vesaisten pikkujoulu 14.12. klo 15
kaupungintalon valtuustosalissa. klo 18
valtuustosalissa. Kaukovainion keskustaseuran sääntömääräinen syyskokous ke
17.12. Käsittelyssä sääntömääräiset asiat sekä keskustelua ajankohtaisista asioista. 18.30 Nurmoo-talolla ja klo 19 . klo 19 Teknisellä virastolla, Ruskatie 1. Esillä lisäksi yhtenäiseen jäsenmaksukäytäntöön
siirtyminen.
Raahe. Tahto Pohjoisesta ry ja MSL-opintokeskus.
Itä-Kajaani, syyskokous 8.12. klo
18, ravintola Esteri. klo 13 Itämäen talonpoikaistalossa Seinäjoella (Itämäentie
3). Kahvitarjoilu.
Tervetuloa!
Lappilaisten eduskuntavaaliehdokkaiden sekä tukiryhmien koulutus
Rovaniemellä la 13.12. Metsäkylän py:n syyskokous Halkolassa ke 3.12.2014 klo 19.
KESKUSTANAISET
Haapavesi. Korpirannan py:n sääntömääräinen syyskokous ti 9.12. klo 18, Osuuspankin neuvotteluhuoneessa, 2. Ajat ja ohjelma
tarkentuvat myöhemmin. Tervetuloa!
Piiritoimisto on auki sopimuksen
mukaan: Kai Puro puh. Keskustanaisten Kurenalan py:n sääntömääräinen syyskokous ti 9.12. Käsitellään myös vuosikokousasiat sekä yhtenäiseen jäsenmaksukäytäntöön siirtyminen.
Merja Rintamäen järjestämät yhteiskuljetukset (molemmat linja-autot) Keskustan vaaliristeilylle 7.-8.2.15
ovat täynnä. Etäyhteydet maakuntaan
mahdollisia. Kahvitarjoilua, arvontaa. Maanselän py:n sääntömääräinen syyskokous su 14.12. klo 19.15 Otto Syreenin talossa.
Esillä sääntömääräiset asiat sekä liittyminen toisen py:n kanssa.
Oulainen. Paikalla ke-ehdokas Ulla Parviainen. Vuotungin py:n sääntömääräinen syyskokous to 4.12. Tervetuloa.
Seinäjoki, Hallilanvuoren py:n syyskokous Toimintojen Talon kokoushuoneessa ma 8.12. Samana päivänä klo 19
järjestetään py:n pikkujoulut. klo 19
Vasaraperän kylätalolla. Mukana ke-ehdokas Niilo Keränen. klo 19 Aulis Nevalalla.
Seinäjoki, kj:n syyskokous to 4.12. Kahvitus klo 18.
Teuva, kj:n syyskokous su 14.12. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous to 11.12. Mukana ke-ehdokas Ulla Parviainen.
Kärsämäki. Kokouksen jälkeen ruokailu, sitovat ilm. 20.30 Lapuan
ABC:llä. Joululauluja. Johtokunta
klo 17.30.
Nivala. Esillä lisäksi jäsenmaksukäytännön muuttaminen. Johtokunta klo 19. klo 18.30 Liminka: Riikka, Moi!
Politiikkaa ja Muotia ?ilta Pikku-Riikassa, Kedonperäntie 30, Liminka; ti 9.12.
klo 18.00 Muhos: Riikka, Moi! - politiikkaa ja porinaa ilta (maksullinen iltapala), Huovisen navettasali, Huovisentie
3, Muhos; ti 16.12. Tervetuloa
Keskustan eduskuntavaaliristeily 7. klo 18 alkaen Tervolan Nuorisoseuran talolla. klo 16 kunnanvirastolla. klo 18. klo
18 LähiTapiolassa, Kauppakeskus Epstori, Kauppakatu 5, Seinäjoki.
Ilmajoki, Munakan Keskustanaisten
sääntömääräinen syyskokous to 4.12.
klo 18 Kaisu Nikkolalla.
Ke-ehdokas Antti Kurvinen tavattavissa to 4.12. klo 18.30 Kempele:
Riikka, Moi! -tupailta, M-L Si ira, Liisankuja 11B, Kempele; la 20.12. Myös päivälliset ja
lounaat voi varata etukäteen edullisempaan ennakkohintaan. klo 18. klo 18.30. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous to 11.12. Pattasten py:n sääntömääräinen syyskokous ti 9.12. Tervetuloa.
Tervola. klo
18 Maanselän ent. yhteiskokous ti 9.12. klo 19
Eeva ja Seppo Alavuotungilla. klo 19
Konttilassa.
Muhos. Käsittelyssä sääntömääräiset asiat sekä keskustelua ajankohtaisista asioista. Valtakirjojen tarkastus klo 14.30.
Kuusamo. Kuusamon keskustanaisten
sääntömääräinen syyskokous to 11.12.
klo 18 Keskustan toimistolla Oravantie 1. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous ke 3.12. Kunnallisjärjestön johtokunnan, valtuustoryhmän ja paikallisosastojen puh.joht. Johtokunta klo 18.30.
Oulu. Tervetuloa!
Simo, kj:n syyskokous ma 8.12. klo 18
valtuustosalissa. Johtokunta ja paikallisyhdistysten puheenjohtajat kokoontuvat klo 17. Kahvitarjoilu. Ennen muuta kokoomus halusi lykätä kuntalain uudistuksen valmistelun viime eduskuntavaalien yli eikä
sitten halunnut viedä työtä parlamentaarisessa hengessä eteenpäin.
Uudistusta on nyt tehty virkamiesvetoisesti kokoomuslaisen kuntaministerin ohjauksessa.
. Hinta
meno-paluu 60?/hlö. Johtokunta klo 17. koululla. klo 18
Keskustan toimistolla.
ETELÄ-POHJANMAA
Teuva, Luovankylän py:n sääntömääräinen syyskokous ke 3.12. Voit varata matkasi suoraan piiristä Jaanalta
0440-817373/ jaana.kvist@keskusta.fi.
KAINUU
Tervetuloa evästämään Keskustan
ke-ehdokas Marisanna Jarvaa ja kuulemaan, miten voit tulla iloiseen kampanjatiimiimme auttamaan sinulle sopivalla tavalla! Marisannan kannustajien Kampanjapajat ovat: Vaalassa ke
3.12. klo
18.30 Pappilankankaan hiihtomajalla.
Esillä sääntömääräiset asiat sekä vuosien 2015 - 2016 henkilövalinnat.
Oulu. Varmistaaksesi haluamasi hyttiluokan, varaa matkasi mahdollisimman aikaisin. Keskustassa tapahtuu
Kaavin Keskustanaiset, syyskokous
ma 8.12. Johtokunta ja py:n
pj:t kokoontuu klo 17. Raahen py:n sääntömääräinen
syyskokous to 4.12. kokous. klo
18.30 kunnantalon kahviossa. Esillä lisäksi jäsenmaksukäytännön muuttaminen. Asialistalla mm. klo 18 Jukolan pirtissä. klo 18 Teknisessä keskuksessa, Ruskatie 1, Pattijoki.
17
Oulu. 2. Lisätietoa
piiritoimistolta.
Tervola, kj:n sääntömääräinen syyskokous 19.12. kerroksessa. klo 18.30 piiritoimistolla. 8.2.2015. klo
18.30 Kunnantalolla. Esillä lisäksi
jäsenmaksukäytännön uudistaminen.
Mukana ke-ehdokas Ulla Parviainen.
Kuusamo. klo 16 valtuustosalissa. Aikataulut reiteistä myöhemmin tällä palstalla.
POHJOIS-POHJANMAA
Piiritoimisto on suljettuna perjantaina 5.12.
Ke-ehdokas Hannu Takkulan tukiryhmän kokous ke 10.12. Tervetuloa.
Armassaaren ja Kainuunkylän py:n
kokous 3.12. klo 13 Timo Kannalan
luona. Aiheena paikallisyhdistysten
liittyminen Ylitornion py:een. Johtokunta klo
18. Määräaikainen
tehtävä jatkuu 30.6.2015 saakka.. . Mukana puheenjohtaja Juha Sipilä. Jäsenmaksusuosituksen maksutili 513100-4573.
LAPPI
Keskustanaisten Lapin piirin järjestökoulutushanke käynnistyy 3.12.
klo 18 piiritoimistolla, Kansankatu 12.
Illan aiheena SOME, alustajana Liisa Ansala. Lapinniemen py:n syyskokous 4.12. Esillä lisäksi jäsenmaksukäytännön muuttaminen.
Pudasjärvi. Kuva: Jari Laukkanen
Elsi Katainen: Sinipunalla
viimeinen yritys pakkoliitoksiin
ALEXANDER STUBBIN hallitus on vahvistamassa lakimuutoksella mahdollisuutta alistaa kunnat pakkoliitoksille,
harmittelee keskustan kansanedustaja Elsi Katainen.
Eduskunta aloitti kuntalain uudistusesityksen käsittelyn tiistaina.
. Tule kuulolle ja kysymään. klo 16, vanha puukoulu (VaNu);
Kajaanissa ma 9.12. Torttukahvit.
Kuusamo. 0408379867 ja
perapohjola@keskusta.fi. Bussi kulkee
reittiä Oulu-Ylivieska-Helsinki. klo
18 Vattukylän koululla. klo
19 Esko Päkkilällä. klo
18.30 Kaupungintalon valtuustosalissa. Paikkana Tervolatalo.
Maksniemi, py:n syyskokous Maksniemen koululla to 4.12. Järj. Johtokunta kello 17.30. Muhoksen kk:n py:n sääntömääräinen syyskokous to 4.12. Kempeleen Keskustan joulukahvit su 14.12
Milloin pelattiin ensimmäisen kerran
7. Vai onko?
3. B. Mikä on Suomen yleisin sukunimi (tilan-
ne 17.11.2014): Korhonen, Mäkinen, Nieminen, Virtanen?
dersson, Johansson, Karlsson, Nilsson?
5. Minkä alan kuuluisuuksia?
9. Lois Lane ja Vicki Vale ovat sarjakuva-
hahmoja, supertoimittajia. Kumpi toimii
Batmanissa ja kumpi Superman/Teräsmiehessä?
6. 18
3.12.2014
TIETOTESTI
Milloin pelattiin ensimmäisen
kerran jääkiekossa naisten Suomen
mestaruudesta. Suomi on virallisesti kaksikielinen maa,
suomi ja ruotsi. Aku Ankka . Mikä sisarusten Mildred ja Patty Hillsin tekemä, 1892 julkaistu, päivänsankarille laulettava laulu on yksi maailman eniten
esitettyjä ja esitettäviä musiikkikappaleita?
laus Mona Lisa on näytteillä?
Sudoku
jääkiekossa naisten Suomen mestaruudesta?
Viivi & Wagner . tarkoittaa?
10. Virtanen . Mitkä näistä neljästä olivat vuonna 1800
asukasluvultaan kolme Euroopan suurinta kaupunkia: Istanbul, Lontoo, Pariisi, Rooma?
2. Masi . Missä Leonardo da Vincin kuuluisa maa4. Kuva: Paula Åström
1. Mikä on Ruotsin yleisin sukunimi: An-
8. Pierre Cardin, Domenico Dolce, Stefano
Gabbana, Ralph Lauren. Mitä keittotaitoon liittyvä sanonta ?al
dente. Mukula
1
4
6
9 7
1
4 8
2 7 8
4
3
8
7
1
1
3
8
8
7
5
3
6
8 6 4
1 9
2
3 4
8
9
2
6
7 3 5
2
3 1
6 7
4
3 8
2 5
4
9
6 2
4 1
8
5 3
9 6
3
2 5 7
8
4
9
9
6
8
2
5 8
1
9
3
8
9
5
1
2
6
2 9
4
3
1
2
7
1
7
4
3
6
4
1
5
Hän
on kuusivuotias ja osa lukea vasta aivan hitaasti.
Ratkaisut
6
8
2
9
4
5
1
7
3
1
9
5
3
7
6
2
8
4
4
3
7
8
1
2
9
5
6
7
1
9
4
5
8
6
3
2
3
2
4
7
6
9
8
1
5
5
6
8
1
2
3
4
9
7
9
7
3
2
8
4
5
6
1
8
4
6
5
3
1
7
2
9
2
5
1
6
9
7
3
4
8
3
9
6
4
5
8
2
1
7
8
7
5
6
1
2
3
9
4
1
2
4
3
9
7
5
6
8
5
3
2
9
6
4
8
7
1
Ulkoasu: Mikko Eronen
8
4
9
1
7
3
6
5
2
044 7370 314
5
7
3
6
2
4
1
9
8
Kuvatoimitus
Maria Seppälä
6
2
1
5
8
9
4
7
3
4
1
7
8
3
5
6
2
9
9
6
8
2
7
1
4
5
3
6
5
9
7
4
3
1
8
2
2
4
1
5
8
9
7
3
6
7
8
3
1
2
6
9
4
5
Toimitussihteeri
Anja Manninen 044 7370 381
9
1
2
8
5
6
3
4
7
päätoimittaja
Juha Määttä 040 7359 612
3
8
6
4
1
7
5
2
9
Uutispäällikkö 044 7370 320
Katariina Lankinen
4
5
7
3
9
2
8
6
1
uutiset@suomenmaa.fi
etunimi.sukunimi@suomenmaa.fi
mielipiteet@suomenmaa.fi
Helsingin toimitus
Postios. Minä kirjoitan Liisalle. Miksi sinä kirjoitat sitä kirjettä niin hitaasti?
. Vale Batman, 6) muotisuunnittelijat, 7) Louvre, Pariisi,
8) Happy Birthday to You, 9) sopivasti kypsää, mukavasti pureskeltavaa, 10) 1982-83, mestari HJK eniten, 12, mestaruuksia Bluesilla.
Markkinointisihteeri
Johanna Leppäluoto
044 7370 346
Ilmoitusmyynti
Soile Suorsa 044 7370 350
Asiakaspalvelu arkisin klo 9-15:
(08) 5370 370, Sähköposti:
tilaajapalvelu@suomenmaa.fi
Painopaikka: Joutsen Median
painotalo, Oulu, ISSN 0356-3588. Muokataksemme
vanhaa kielikuvaa, nyt ampui Stubb itseään, ei jalkaansa,
vaan pippeliinsä.
IHMINENHÄN ei voi valita sukupuolisia taipumuksiaan,
käytöksen voi valita. Saa
siinä arkkipiispa olla tarkkana.
KUN KYSEESSÄ on kansaa jakava asia, ihmettelen niitä
firmoja ja julkisyhteisöjä jotka ottivat voimakkaan kannan.
En minä halua, että esimerkiksi matkanjärjestäjä liputtaa homouden puolesta. joulukuuta 2014.
Tänään: Meri, Vellamo, ortodoksisen kalenterin mukaan
Sauvo.
Aurinko laskee tänään Helsingissä kello 15.19, Oulussa kello
14.21 ja nousee huomenna Helsingissä kello 9.02 ja Oulussa
kello 9.57.
PÄIVÄN SANA
Kristus sanoo: Minä seison
ovella ja kolkutan. PL 1070, 00101 Helsinki
Käyntios. Muu ei ole meidän
asiaa.
Eduskunta on nyt päättänyt niin sanotusta tasa-arvoisesta avioliittolaista. 19
3.12.2014
Melko neutraalia
OLEN elänyt naisen kanssa avioliitossa 43 vuotta. Se herättää suuria tunteita. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven,
minä tulen hänen luokseen, ja
me aterioimme yhdessä, minä
ja hän.
Ilm. Jännittävää on
nähdä, kumpi menettää enemmän jäseniä, kirkko vai
Kokoomus.
Kokoomus menettää konservatiiviset äänestäjänsä siksi, että Stubb Intomieli, josta kaikki on edeltäjänsä Kataisen tavoin fantastista, piti homoliittojakin fantastisina.
On helppo ajatella, että vassareiden ja vihreiden lisäksi myös kokoomus on homopuolue. Apollonkatu 11 a,
00100 Helsinki
Vuoropäällikkö
044 7370 263
Tuottaja:
Pirjo Kontio
044 7370 262
Toimittajat:
Henna Lammi
044 7370 267
Pentti Manninen 040 5709 400
Timo Mikkilä
044 7370 265
Samuli Nissilä
044 7370 261
Pauliina Pohjala 050 5450 915
2
6
8
7
3
5
9
1
4
Oulun toimitus
Postios: PL 52, 90101 Oulu
Käyntios: Lekatie 4, 90150 Oulu
Toimittajat:
Meri Alaranta-Saukko
044 2032 640
Satu Itkonen
044 7370 333
Annukka Kantola
opintovapaalla
Risto Luodonpää 040 8201 781
Samuli Vänttilä 044 7370 244
Pirkko Wilén
044 7370 238
7
3
5
9
4
1
2
8
6
www.suomenmaa.fi
Pääkirjoitustoimittaja
Juha Mauno 044 7370 311
1
9
4
2
6
8
7
3
5
Suomenmaa ilmestyy 3 kertaa
viikossa (ti, ke, pe).
Levikki: 11197 (76/23/1) LT 2012
Valokuvaaja: Jari Laukkanen
Julkaisija: Suomenmaan
Kustannus Oy
Toimitusjohtaja Sauli Huikuri
ilmoitukset.suomenmaa@
suomenmaa.fi
Markkinointijohtaja
Matti Kontio 044 7370 312
Vastaukset: 1) Lontoo 850 000,
Pariisi 550 000 ja Istanbul 400
000, 2) Manner-Suomi on, Ahvenanmaan ainoa virallinen kieli on
ruotsi, 3) Korhonen 23 367 (Virtanen 23 022, Mäkinen 21 071, Nieminen 21 022), 4) Johansson 377
000, 5) Lois Lane Teräsmies, Victoria ?Vicki. Vaikka minulle on aivan
sama pääsevätkö Reino ja Heikki keskenään
naimisiin, niin eihän homous sentään heteroutta hienompaa voi olla.
Tasa-arvon nimissä monesti vaaditaan itseasiassa erityisoikeuksia. Eikä ole! Mikään ei ole, kun
hallituksessa roikutaan.
Jari Nenonen
Ristikko
Päivät vierivät
KESKIVIIKKONA 3. Se on
minun asiani ja tietysti rouvan asia. Kolmannen jälkeen tulevat tietysti
neljänsien sukupuolten oikeudet. 3:20
SANANPARSI
Kun yän raskahasti makaa,
täytyy päivän perähän levätä.
Kauhava
KASKU
. Puolesta ja vastaan.
Kirkosta erotaan nyt kovaa vauhtia. Toisaalta ymmärrän sen hyväksi henkilöstöpolitiikaksi, ainakin kun katson miespuolisia
lentoemäntiä.
Ammattiliitoissa jotkut päättivät, betoniraudoittajia
kuulematta, liputtaa homoliittojen puolesta. Esimerkiksi televisiossa on kiintiöhomojen yliedustus.
Mutta älkääs mitään! Ei ole vielä
pöly laskeutunut, kun jo vaaditaan
oikeuksia kolmannelle sukupuolelle. Jos jäseniltä kysyttäisiin, tulos voisi yllättää.
Päivi Räsänen, jonka moraalinen selkäranka on notkea kuin puutarhaletku, ilmoitti heti että tässä on heidän
puolueensa kynnyskysymys
Arvotaan 31.12.
Puhelin
Sähköpostiosoite
Allekirjoitus
En tällä kertaa tilaa, mutta osallistun arvontaan. Poliittisten päätösten taustoja. Olen liittänyt kuponkiin postimerkin.
Asiakasrekisteriä voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin.. L A AJA N
KESTOTI
E TU!
menmaan i
o
u
S
a
a
l
i
T
s
aus lahjak
l
i
t
s
i
a
k
i
a
määrä
60 . / 6 k
k
Keskustalaisten äänen kantaja
Tavallisten ihmisten tarinoita. Keskustan linjauksia ja kentän ääntä.
KYLLÄ KIITOS!
Tilaan Suomenmaan kestotilauksena.
TILAA JO TÄNÄÄN!
Laskutusjaksokseni valitsen:
Sähköpostilla:
tilaajapalvelu@suomenmaa.fi
KYLLÄ KIITOS!
Olen kestotilaaja ja tilaan Suomenmaan
määräaikaisena lahjatilauksena 6 kk / 60 ?.
Verkossa: www.suomenmaa.fi
Puhelimella: (08) 537 0370
12 kk = 147 ?/erä
6 kk = 75,50 ?/erä
POSTIMAKSU
MAKSETTU
Lehden saajan nimi
Lähiosoite
Postiosoite
Puhelin
Uusille kestotilaajille:
Sääasema (arvo 19,90 ?)
Sähköpostiosoite
Suomenmaa
Lehden maksajan nimi
Tunnus
5004795
00003 Vastauslähetys
Lähiosoite
Kuukauden lehdet kaupan päälle!
Postiosoite
Mahdollisuus voittaa 500 euron
arvoinen kylpyläviikonloppu