4
Koko elämä pelissä
Jorma Ketolan ja Susanna Saranlinnan
mielestä yrittäjyyden riski on usein
kohtuuton. 13. 10
Jokamiehen tietoisku
Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa
tehostetaan retkeilijöiden
jokamiehenoikeuksien omaksumista
palkattujen retki-isäntien avulla. s. Jennistä
paikka Kokkolan klinikalla tuntuu lottovoitolta. 1 ?
Tietosuoja taas tapetilla
Komissio esittää oikeutta tulla
unohdetuksi ja yrityksille lisää tietosuojavaatimuksia. Siinä on koko oma elämä
pelissä, Ketola sanoo. . S.3
TIISTAI 4.6.2013
N:o 61 . s. s. 6
Hoito on tiukassa
Syömishäiriöiden hoidossa on alueellisia eroja. s. Elinkeinoelämä ja kunnat
ovat huolissaan kustannuksista. S.2
MAAHANMUUTTAJIEN NÄKEMYS TÄRKEÄ. 6 414880 073513
YKSI ASIA, YKSI MIES JA YKSI SUUNTA
Keskustan pää-äänenkannattaja
Päätoimittaja Juha Määttä
Pääkirjoitukset
Toimittajalta
Yhden asian puolue
jää sivuraiteelle
J
atkuvassa EU-vastaisuudessa piilee perussuomalaisten kannalta vakava vaara. Vanhempien tavoin opettajat sopivalla tavalla vaativat tuloksia ja panivat meidät tavoittelemaan hyviä numeroita kokeissa ja todistuksiin.
Jos kaikki päntätty ei ikuisiksi ajoiksi päähän jäänytkään, keskikoulun oppimäärästä jäi vankka yleissivistys.
Opettajat ja oppiaineet avasivat maalaislapsille ovet
maailmaan. Se ei ole minulle kultainen vasikka vaan käytännön kysymys.?
Vastaus on yhtä tyhjän kanssa. Pääsin vielä oman kunnan
kouluun, vuonna 1953 aloittaneeseen Tyrnävän keskikouluun.
Kreikalla yritetään tehdä yhä Suomen sisäpolitiikkaa
. Siihen velvoitti jo sekin, että
vanhempamme suhtautuivat koulunkäyntiin vakavasti.
Kouluun ei menty vetelehtimään ja vanhempien vähiä rahoja tuhlaamaan.
TASA-ARVO on tärkeä koulutuksessakin. Vaikka talouden uhkia Euroopan yllä yhä onkin, talouskomissaari Olli Rehnin mukaan euron hajoamista ei tarvitse enää pelätä (Suomenmaan Verkkoapila 31.5.).
Myös ilmapiiri euroalueella on muuttunut Rehnin mukaan ratkaisevasti, sillä enää ei puhuta euroalueesta eroamisesta. Eikä se tietenkään olisi enää mahdollinen eikä tarpeenkaan. Äidinkieli oli ruotsin ja englannin opiskelun vankka perusta.
KOULUAINEET johdattelivat meitä tulevalle urallemme:
Hallituksen pitää hoitaa kauppa Sisulle
S
amaan aikaan, kun uutiset kertovat melkein
viikoittain suomalaisen teollisuustyön heikentyvästä tilasta, virkamieseliitti näyttää tekevän parhaansa tämän kehityksen vauhdittamiseksi. EU-asiat ovat aina abstraktimpia. Tulkinnanvaraisen EU-lainsäädännön taakse piiloutuminen on nyt mahdotonta.
Valtaeliitin sietäisi ajatella näissä yhteyksissä myös
suomalaisten suhdetta Euroopan unioniin. Sellaista operaatiota ei voida tehdä ?sinä hetkenä, kun ei pärjätä?. Väkiluvultaan vaatimaton maa on keikkunut erilaisten oppimistilastojen ja
-mittareiden kärjessä.
Opintielle pääsy on ollut suomalaisille kunnia-asia. Kansalaiset kyllästyvät.
?Sillä on varmasti merkitystä, koska tällä hetkellä
kotimaassa puhutaan aika konkreettisista asioista,
jotka koskettavat jokaista. Puolustushankinnoilla päin vastoin
pönkitetään omaa teollisuutta. Jokainen ymmärtää, että kansallista rahaa ei noin vain vaihdeta.
Siirtyminen markasta euroon vaati monen vuoden valmistelun. Siksi hallituksen ja erityisesti puolustusministerin on nyt hoidettava tämä.
Hallituksella ja ministerillä on valtaa ja myös vastuuta. Uusin, suorastaan symbolinen isku on, kun
puolustushallinnon kaupallinen johtoryhmä on
päättänyt, että maavoimien 150 raskasta maantiekuorma-autoa hankitaan tarjouskierroksen perusteella, siviilien kaupankäynnin tapaan.
Jos kauppa olisi nimetty maan turvallisuuden
kannalta tärkeäksi puolustushankinnaksi, autot
olisi voitu osaa suoraan suomalaiselta Sisulta.
Perusteluja kotimaiseen hankintaan löytyy varmasti. Nyt Suomen valuutan hartiat ovat paljon leveämmät.
Yhden asian liikkeen olemusta oikein alleviiva-
Koulu oli
totista työtä
SUOMEN koululaitoista on käyty ihmettelemässä ja
ihastelemassa monesta maasta. Ei
niin monta vuosikymmentä sitten oli suuri ylpeyden aihe, kun suvun ensimmäinen painoi päähänsä valkoisen
ylioppilaslakin.
Kun itse lopettelin silloista kansakoulua, oli selvää,
että pyrkisin keskikouluun. Niitä olemme kartuttaneet vuosikymmeninä
koulun jälkeen.
Opimme suomen kielen koukerot, vivahteet ja pilkkujen paikat. Mutta ne ovat jääneet unionija eurovastaisuuden alle. Kuva: Petra Pöyliö
Ei kansallista rahaa
noin vain vaihdeta.
si sunnuntain (2.6.) Helsingin Sanomissa julkaistu koko etusivun täyttänyt ilmoitus. Jos halua on,
koulunkäynnin pitää olla mahdollista riippumatta vanhempien varallisuudesta, kotipaikan koosta ja sijainnista.
Meidän keskikoulussamme eroja tasattiin stipendein
ja vapaaoppilasjärjestelyin.
Opettajamme olivat innostuneita ja innostavia. Jo kriisiajan huoltovarmuus edellyttäisi tätä,
talvesta ja muista Suomen oloista puhumattakaan.
Tuskin löytyy toista maata maailmassa, joka ei
edes tämän verran uskaltaisi ja ymmärtäisi vetää
kotiin päin. Suomen ei pidäkään
olla hölmömpi kuin muut. Olimme ahkeria,
teimme läksymme ja halusimme oppia.
Koulu oli totista työtä. Ei siis ihme, että mediaakin kiinnosti enemmän se, paljonko ilmoitus
maksoi kuin sen sisältö.
O
n hyvä huomata Suomessakin, että euroa on
puolustettu menestyksekkäästi. Pikemminkin päinvastoin:
tällä hetkellä eurojäsenyyttä harkitsevat muun muassa Latvia ja Liettua.
Siksi Suomessakin sopisi keskittyä . Sitä samaa asiaa on nyt jauhettu aika pitkään?, Pajunen kommentoi äskeistä puoluegallupia.
Ongelmaa pahentaa se, että perussuomalaisilla
ei ole tarjolla muuta kuin kritiikkiä. riitelyn sijaan . Perussuomalainen puhe
kääntyy yhä kerkeästi tukipaketteihin, oli sitten
kyse melkein mistä muusta asiasta tahansa. Perussuomalaiset näkyy vain yhden miehen ja yhden asian
puolueena.
Tietysti perussuomalaisillakin on myös muita ohjelmia ja tavoitteita. Saimme perustiedot historiaan ja luonnontieteisiin. Sitä paitsi kohta
voidaan taas ?pärjätä?.
Kun tivattiin, onko Soini valmis puolustamaan
suomalasten valuutan vakautta, venkoilu jatkui.
?Totta kai, mutta en sillä tavalla, kun sitä puolustettiin Kullbergin aikana 1990-luvun alussa...?
Sellaista puolustautumista ei haluaisi kukaan
muukaan. Näin hän asetteli sanansa:
?Euro on ollut toistaiseksi Suomelle sellainen valuutta, jossa on pärjätty, mutta sinä hetkenä, kun
ei pärjätä, olen valmis jättämään sen. Vastauksia siihen, mitä sitten pitäisi tehdä, ei ole.
Tästä kuultiin paljon puhuva esimerkki puoluejohtajien tentissä.
Perussuomalaisten puheenjohtajalta Timo Soinilta kysyttiin suoraan, haluaako hän, että Suomi
eroaa eurosta. niin kuin tässä ei olisi sotea ja kuntauudistusta ja
monenlaista muutakin... Mitä
enemmän typeryyksiä perustellaan EU-säädöksillä, sitä kriittisemmiksi suomalaiset muuttuvat.
liikunnan pariin, tutkijoiksi, hoitoalalle,
suunnittelijoiksi, opettajiksi, rakentajiksi, vaalimaan ja viljelmään maata
ja luontoa, kirjoittamaan ja maailmalle Suomen suhteita hoitamaan ja kauppaa käymään.
Koulukaverini Riitta muistuttaa meitä kaikkia Muistojen tulva -kirjassamme silti tärkeimmästä; koulumme valmisti ennen muuta tavallisia, ahkeria kansalaisia.
Riitta jatkaa opettajana
samassa koulussa.
Anja Manninen. talouskasvun, työllisyyden ja kilpailukyvyn
vahvistamiseen.
KOULUSSA järjestettiin äsken koulujuhla, johon kokoontui parisataa vuosien 1953-78 keskikoululaista.
Meidän entisten keskikoululaisten kirjoituksista koottu Muistojen tulva -kirja julkistettiin juhlassa.
Monissa kirjoituksissa korostuu se, kuinka tärkeää oli,
että opintielle pääsi maalaiskunnan omassa koulussa.
Otimme koulunkäynnin tosissamme. Siinä Soini selitti Kreikka-vakuuksia omasta näkökulmastaan.
Tätä jankutusta on toden totta saatu kuulla niin
Soinin kuin vastapuolen, valtiovarainministeri Jutta Urpilaisenkin (sd.) suusta. Kunnallisvaaleihinkin puolue työntyi Kreikka edellä.
Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Jari Pajunen
epäilee jo (Yle uutiset 2.6.), että perussuomalaisten
kannatuksen lasku johtuu myös jatkuvasta EU-valituksesta
emme heidän puolestaan, vaan
yhdessä heidän kanssaan.
AVAIN sopeutumisessa Suomeen on kieli.
Joskus kotoutumiseen tarvitaan vain muutama mukava suomalainen, jotka uskaltavat
jutella ja kohdata maahanmuuttajan. ei jakolinjojen ja poissulkemisen muureja rakentava.
Emme mekään kavahda kriittistäkään
keskustelua maahanmuutosta. luokkakaverinaan.
Seuraavina vuosina valitsemme, miten
todella suhtaudumme monikulttuuriseen
ja erilaisten ihmisten Suomeen. venäläinen, virolainen tai turvapaikkaa hakeneen pakolaisperheen lapsi . Mutta lähdemme kuitenkin siitä, että erilaisten uskontojen ja kulttuurien takana on aina ihminen . Kuva: Jari Laukkanen
2010-LUVUN Suomeen kuuluvat kansainvälisyys ja maahanmuuttajuus. Syntyisikö luontosäkeisiin syvempi huoli ympäristöstä. Puolue on rakentunut Soinin varaan.?
SAVON SANOMAT ennustaa, että
pankit saavat S-ryhmästä kovan
kilpailijan:
?S-pankista on kasvanut kaikessa hiljaisuudessa varsin merkittävä toimija: sillä on asiakkaita 2,6 miljoonaa ja talletuksia 2,5
miljardia euroa. Luonto on lähtökohtaisesti ihmisen kumppani, alkiolaisten
arvojen mukaisesti viljeltävä ja varjeltava.
Lauluja kuunnellessani jäin miettimään,
miltähän kuulostaisivat maakuntalaulut,
jos ne nyt kirjoitettaisiin uudelleen. Vertailun vuoksi:
Tapiola Pankin taseessa oli viime
vuonna 1,6 miljardia talletuksia,
POP Pankki-ryhmän taseessa 3,6
miljardia ja säästöpankkiryhmän
taseessa 6,6 miljardia euroa.
Rahastot ovat omiaan vauhdittamaan S-pankin kasvua, joka
on pois erityisesti pieniltä pankeilta.?. ja
meille keskustalaisille hyvin rakkaita. Timo
Soinin puolue itse olisi poistunut
palopaikalta: sen mielestä apu
olisi pitänyt tyystin evätä.
Jo muinaiset roomalaiset tiesivät, että ?silloin on sinun asiasi
kyseessä kun naapurin seinä palaa. Vielä ennen juhannusta olemme
kutsumassa koolle keskustalaisia ja puolueemme viesteistä kiinnostuneita uussuomalaisia. Nykyoloissa EU ja euro ovat suomalaisen työn turva, joten niihin
kannattaa sitoutua.
Vapaan tiedonvälityksen
maassa ei ole luontevaa esittää yksittäisistä asioista poliittisia puheenvuoroja puoluetukirahoilla maksetuin ilmoituksin. 4.6.2013
www.suomenmaa.fi
Puheenvuoro
Oi, maamme Suomi!
Annika Saarikko
varapuheenjohtaja
SAIN Keskustanaisilta lahjaksi cd-levyn,
johon on koottu kaikki maakuntalaulut.
Kuuntelin sitä jokunen päivä sitten.
Maakuntalaulut ovat aikansa kuvia . samanlainen ihminen kuin mekin.
2010-luvun Suomeen kuuluvat
kansainvälisyys ja maahanmuuttajuus.
?Seuraavina vuosina valitsemme, miten suhtaudumme monikulttuuriseen ja erilaisten ihmisten Suomeen.. Puoluekokousvuonna 2014 pitkäaikaisen kunniapuheenjohtajamme, valtioneuvos Johannes Virolaisen
syntymästä tulee kuluneeksi sata vuotta.
Virolaisen kädenjälki itsenäisen Suomen
historiassa ja sen vahvana osana kasvaneessa keskustassa on valtavan kokoinen.
Meitä nuorempia toimijoita varten on erityisen arvokasta, että Virolaisen muistoa
ja oppeja nostetaan juhlavuonna voimakkaasti esiin. Säkeissä on urhoollista uhoa ja samalla sisäänkirjoitettua vihollisen pelkoa. Tänä vuonna tulevat täysi-ikäiseksi sellaiset nuoret,
jotka ovat koko ikänsä eläneet EU-Suomessa. Erään
yksinäiseksi olonsa kokeneen maahanmuuttajan tarinassa nuo mukavat suomalaiset olivat keskustalaisia naisia, jotka pienellä
kylällä alkoivat jutella tulokkaan kanssa välittämättä tämän huonosta kielitaidosta.
Maaseudulla uusiin tulijoihin osataan
suhtautua paljon avarammin kuin moni kuvittelee. Naisten ystävyys syveni ja lopulta maahan muuttaneesta naisesta tuli kuntaan valtuutettu. Lähestyvän juhlavuoden soisi näkyvän ja kuuluvan myös keskustassa. vääristellyin väittämin . Heidän populistisessa toiminnassaan isänmaallisuuden sininen ja valkoinen väri ajoitellen tahraantuvat.
Keskustalle Suomi on avoin, yhteinen ja
tasa-arvoinen . Keskustelua terveestä isänmaallisuudesta sekä kotiseuturakkaudesta
on syytä kohottaa tänäkin päivänä.
OLEMME keskustassakin luovuttaneet suomalaisuuden määrittelyn liiaksi perussuomalaisille. Moni näistä 18-kesäisistä on myös elänyt maahanmuuttaja . Moni heistä oli keskustalainen ehdokas kuntavaaleissa viime syksynä.
Maahan muuttaneiden näkemysten
kuunteleminen on välttämätöntä, jotta Suomi onnistuu maahanmuuttajien kotouttamisessa. Tässä tapauksessa se olisi
miestä suurempi. että hallituksen aikaansaamat Suomen
Kreikka-sopimukset ovat väärin hoidettua sammutusta. Mutta kun yhtä ja sa-
maa toistetaan koko ajan, uutuudenviehätys katoaa varsinkin
kun Soinin linjaukset, jos sellaisia on ollut, ovat osoittautuneet
asiaperustaltaan ontoiksi.
Perussuomalaisiin jäisi Soinin
lähdön myötä Soinin mentävä
aukko. Tälläisia tarinoita tarvitsemme lisää.
Muut lehdet
DEMOKRAATTI vastaa Timo Soinin lehti-ilmoitukseen:
??Perussuomalaiset ostivat
sunnuntain Helsingin Sanomien
etusivun todistellakseen . Ne
tuskin yleistyvät vastakaan, sil-
lä Suomen kansa on valpasta ja
vierastaa propagandaa.?
KALEVAN mukaan Soinin lähtöarvuuttelu kertoo voittokulun
hiipumisesta:
?Puolueen kannatuksen kasvu on pysähtynyt, ja toinen oppositiopuolue keskusta paistattelee
puolestaan menestyksen harjalla.
Soini toi politiikkaan uutta ilmettä, jonka ansiosta perussuomalaiset menestyi vuoden 2011
vaaleissa. Mikään ei kuitenkaan takaa, etteikö Tukholman lähiön viime viikkojen väkivaltainen
tapahtumaketju voisi toteutua meilläkin.
Siksi maahanmuuttopolitiikkaan kaivataan puolueiltakin yhä kipeämmin vastauksia. Mikä olisi nyt vihollinen ja uhka?
Ja ennen kaikkea: tulisiko vaara ulkoa vai
olisiko se meidän keskellämme eriarvoistumisessa alueiden ja ihmisten välillä?
SUOMI täyttää sata vuotta vuonna 2017. Suomi olisi pienenä ja vien.
nistä riippuvaisena maana orpo operoija yhä kansainvälistyneemmässä maailmassa. Tärkeää kuitenkin on, ettei
uussuomalaisia eristetä omaan porukkaansa, vaan teemme työtä Keskustan hyväksi
yhdessä . Moni asia
on tässä suhteessa toistaiseksi hyvin
Niitä kun voidaan käyttää vääriin tarkoituksiin.
Nykyään tietoja keräävät suuryritykset, joten uusille pelisäännöille on tarvetta.
SUOMELLE tärkeää lakiesitykses-
sä on, että yritysten hallinnollinen taakka ei kasva, EU-asiantuntija Anu Talus oikeusministeriöstä kertoo.
Suomen ääni ei ilmeisesti ole
riittävästi kuulunut, sillä elinkeinoelämä kritisoi esitystä byrokraattiseksi. Kyllä yritykset ymmärtävät itsekin, että niiden tulevaisuus on
kiinni siitä, että kuluttajille saadaan turvallinen järjestelmä.
. Ei pitäisi lähteä siitä, että yri-
tykset ovat epäluotettavia, koska
silloin luomme lainsäädäntöön
ylimääräisiä varmuuskertoimia.
Silloin siitä tulee erittäin raskas.
Torvalds kertoo, että myös suomalaiset kunnat ovat olleet huolissaan asetuksen aiheuttamista
kustannuksista.
Jos asetus hyväksytään, se päätyy suoraan osaksi suomalaista
lainsäädäntöä. Lisäksi jäsenmaiden on hyväksyttävä se.
YRITYKSET eivät tallenna henkilökohtaisia tietoja silkasta tallentamisen ilosta, vaan myös käyttävät niitä.
Kuluttajat hyväksyvät käyttämiensä verkkopalvelujen käyttöehdot, joissa kerrotaan, mitä palveluntarjoaja voi tiedoilla tehdä.
Harva kuitenkaan vaivautuu lukemaan niitä.
Laittaessaan kuvan tai tekstiä johonkin Googlen palveluun,
käyttäjä antaa suuryritykselle
?maailmanlaajuisen oikeuden
käyttää, ylläpitää, tallentaa, jäljentää, muokata, välittää, julkaista, esittää ja levittää kyseistä sisältöä, asettaa sitä julkisesti esille se-
kä luoda siitä johdannaisteoksia?
.
Myös Facebookin ehdoissa on
samankaltainen pykälä.
Harva on valmis rajoittamaan
netinkäyttöään yksityisyytensä
varjelemiseksi, vaikka käyttöehdot eivät reiluilta vaikuttaisikaan.
KOMMENTTI
Bonus kertyy tiedoistasi
SUOMESSA henkilötietolaki antaa jokaiselle mahdollisuuden tarkistaa, mitä tietoja suomalaiset yritykset ovat hänestä tallentaneet.
Olen ahkera S-etukortin käyttäjä, joten pyysin S-ryhmältä
heidän tietonsa minusta.
Parin päivän kuluttua sain kirjatun kirjeen, joka sisälsi kymmeniä sivuja ostohistoriaani.
Papereista selviää esimerkiksi, että toukokuussa 2011 kävin
kerran Jalasjärven ABC:llä. Kuva: Jari Laukkanen
Tiedot pois rekistereistä
Komissio haluaa meille oikeuden tulla unohdetuiksi
SAMULI NISSILÄ
HELSINKI
ENTÄ JOS hakkerit murtautuvat
Facebookin palvelimille?
He varastavat sieltä vuosia vanhat tekstisi, kuvasi ja yksityiset
keskustelusi sekä laittavat ne internetiin kaikkien nähtäviksi.
Sydänsurusi, kaksimieliset vitsisi ja poliittiset palopuheesi päätyvät esimiehesi, naapurisi ja lastesi kavereiden tietokoneiden
ruuduille.
EUROOPAN KOMISSIO haluaa estää tämän uudella asetuksella.
Komissio esittää, että eurooppalaisille annetaan oikeus pyytää
omia tietojaan tuhottaviksi.
. Ostosteni loppusumma oli 0,29 euroa.
S-etukortilla kertyvien bonusten hintana on, että joudun antamaan kaupalle oikeuden pitää rekisteriä ostoistani.
TARKISTIN kerran Googlen hallintapaneelista,
mitä tietoja jättiyritys on minusta saalistanut.
Yllätyin, kun löysin pari vuotta sitten tekemiäni verkkohakuja.
Olisi hauska tietää, mitä tietoja ulkomaalaiset yritykset tallentavat minusta niin, että itselläni ei ole mahdollisuutta päästä niitä näkemään.
Samuli Nissilä. 4
4.6.2013
Ei pitäisi lähteä siitä, että
yritykset ovat epäluotettavia.
Netinkäyttäjän on hankala valvoa, mitä tietoja suuryritykset hänestä tallentavat. Se etenee Euroopan parlamentin käsiteltäväksi aikaisintaan syksyllä. Esimerkiksi sanomalehtien juttuarkistot pysyvät koskemattomina.
TIETOSUOJALAINSÄÄDÄNTÖ on
tähän asti keskittynyt suojelemaan ihmisiä valtiolta.
Karvaat kokemukset 30- ja
40-luvuilla opettivat eurooppalaisille, kuinka tärkeää on, ettei valtio kerää heistä ylimääräisiä tietoja. Esityksessä oikeus tulla unohdetuksi on ehdoton, europarlamentaarikko Nils Torvalds (r., ALDE) sanoo.
Kaikkea tämä ei kuitenkaan kata. Isot yritykset joutuvat esimerkiksi nimeämään tietosuojavastaavan.
. Olen kuullut sanottavan, että
jos fiksumpaa esitystä ei tule, on
parempi, ettei päätöstä tehdä ollenkaan, Torvalds sanoo.
Hän arvelee, että hyvää tahtovat
poliitikot ovat liian innokkaita järjestelemään asioita alalla, jota eivät tunne.
Aurinko- ja aaltoenergiaa tarvitsevat juuri nousevat
Afrikan, Amerikan ja Aasian taloudet, hän neuvoo.
lainat
HS etsi Tilastokeskuksen tiedoista postinumeroalueita,
joissa työttömien määrä, vain peruskoulun suorittaneiden
osuus ja vieraskielisten osuus olisi eniten alueiden keskiarvon yläpuolella.
Tällaiset tilastot voivat vihjata sosiaalisista ongelmista,
mutta eivät ole suora osoitus niistä. Vanhusneuvoston olisi tärkeää
päästä vaikuttamaan myös muihin
kuin sosiaali- ja terveysasioihin,
esimerkiksi asumiseen, liikenteeseen ja kaavoitukseen, hän sanoo.
PERUSPALVELUMINISTERI Susanna Huovisen (sd.) mukaan on tärkeää varmistaa, että ikäihmisten
omat mielipiteet tulevat huomioitua. Täytyy varmistaa, että vanhusneuvosto myös toimii.
Täytyy
varmistaa, että
vanhusneuvosto
myös toimii.
VUODEN 2015 alusta jokaisella
ikäihmisellä tulee lain mukaan
olla nimetty vastuutyöntekijä, joka neuvoo häntä ja seuraa tämän
avuntarvetta.
Huovinen suosittelee, että kunnissa alettaisiin toimia säädöksen
mukaisesti jo nyt. Aurinkovoimaa voidaan saada myös yöllä infrapunasäteilystä.
kaipaa ennakkoluulottomuutta politiikkaan. Tehtävään pyrkii viisi
ehdokasta: kokoomuksen Marjut McLean, SDP:n Rauno
Vesivalo, keskustan Anna-Leena Brax, vasemmistoliiton
Kati Jetsu ja vapaiden vaikuttajien Kim Berg.. Laki yksistään ei riitä, se täytyy saada muuttumaan konkreettiseksi toiminnaksi kunnissa.
KURVINEN hoputtaa remonttia, jolla hyödynnettäisiin koko monimuotoisen tulevaisuuden energiapaletti tuulesta
lannan kautta aurinkoon. Sähköverkoista on tehtävä käyttäjän kannalta kaksisuuntaisia.
Kurvisen mielestä suomalaisen teollisuuden pitäisi
nyt iskeä vihreän teknologian vientimarkkinoille.
. Siihen, että jokainen pientuottaja voi liittyä ja myydä sähköä verkkoon. Sitä Suomessa piisaa kesällä enemmän kuin monessa muussa Euroopan
maassa.
KURVISEN mielestä olisi viisasta ulottaa syöttötariffit ja
muut uusiutuvan energian tukiporkkanat myös aurinkoenergiaan.
Hän uskoo, että yhdessä ekologisen rakentamisen
kanssa aurinkoenergia olisi askel kohti omavaraisempia ja tehokkaampia yhteisöjä.
. Myös pitkäaikaishoidossa olevan iäkkään henkilön on koettava olonsa turvalliseksi, merkitykselliseksi ja arvokkaaksi, Huovinen lisää.
Ministerin mukaan arvokas elämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että iäkkään ihmisen jäljellä olevaa
toimintakykyä tuetaan, silloinkin
kun sitä on jäljellä enää vain vähän.
. Ero yhteisymmärryksessä tai ero
vähemmän yhteisymmärryksessä.
Jouni Huttunen
Savon Sanomissa
Ehkä jo parin lähivuoden kuluessa käyttöön tulevan sähköisen riistapäiväkirjan on määrä palvella paitsi metsästäjiä myös koko niin sanottua riistakonsernia.
Jorma Moilanen
Kainuun Sanomissa
lyhyesti
Tehy-pomo: Sopimusrakenne
kahlitsee sote-ratkaisuja
Vuoden 2015 alusta jokaisella ikäihmisellä tulee lain mukaan olla nimetty vastuutyöntekijä, joka
neuvoo häntä ja seuraa tämän avuntarvetta. Hän ihmettelee Suomenmaan Verkkoapilan maanantaikolumnissa, miksi Suomen energiapolitiikassa ei hyödynnetä enemmän maailman vahvinta voimalaitosta aurinkoa.
Kurvinen huomauttaa, että oleellista aurinkoenergian tuotannossa on valon määrä. Eettisessä markkinataloudessa kukin yritys hyppää niin korkealle kuin pystyy.
SDP:n kansanedustaja Mikael Jungner
Demokraatissa
SM-liigan hallitus antoi toimitusjohtaja Jukka-Pekka Vuoriselle kaksi vaihtoehtoa. Unelma luonnon kanssa tasapainossa elävästä hajautetusta yhteiskunnasta lähenisi.
PENTTI MANNINEN HELSINKI
Vanhusneuvostot haluavat
enemmän vaikutusvaltaa
PÄIVI PIHLAJARINNE/STT
TAMPERE
VANHUSNEUVOSTOJEN jäsenet
kokevat, etteivät he pääse kunnolla mukaan iäkkäiden elinoloihin
vaikuttavaan päätöksentekoon.
Vanhus- tai eläkeläisneuvosto
on jo olemassa yli 200 kunnassa,
mutta sekä kansalaiset että kuntapäättäjät tuntevat neuvostojen
toimintaa heikosti. Esimerkiksi teekkarikylässä Espoon Otaniemessä on paljon vieraskielisiä, mutta edessä lienee lähinnä teekkarijäyniä.
Esa Mäkinen
Helsingin Sanomissa
En ole mikään nationalisti, mutta ruuan suhteen olen kyllä aika patriootti.
Ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb
Maaseudun Tulevaisuudessa
Perinteisessä säännellyssä markkinataloudessa yritykset
menevät yhteiskuntavastuuasioissa yli siitä missä aita on
matalin. Kuva: Jari Laukkanen
TEHYN puheenjohtajuuden jättävä Jaana Laitinen-Pesola (kok.) katsoo, että kunta-alan nykyinen sopimusrakenne kahlitsee sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden uudelleenjärjestämistä.
Laitinen-Pesola sanoi maanantaina jäähyväispuheessaan Tehyn liittokokouksessa, että nyt täysin erilaisten
alojen ja ammattiryhmien edustajat ottavat kantaa ja
käyttävät päätösvaltaa myös sosiaali- ja terveyspalveluita
koskevista työehdoista.
Tehy on pyrkinyt pitkään omaan työehtosopimukseen,
kun nyt kunnissa solmitaan lähes koko henkilöstöä koskeva kunnallinen työ- ja virkaehtosopimus.
Tehy valitsee Laitinen-Pesolan seuraajan keskiviikkona liittokokouksen päätöspäivänä. 5
4.6.2013
Kurvinen satsaisi aurinkoon
KESKUSTANUORTEN puheenjohtaja Antti Kurvinen
. Ensi kuussa
voimaan tuleva vanhuspalvelulaki edellyttää, että neuvosto on
perustettava kaikkiin kuntiin.
Vanhusneuvostojen jäsenet
ovat kokeneet, että he pääsevät
vaikuttamaan päätöksentekoon
vain pienellä alueella ja silloinkin myöhäisessä vaiheessa, kertoo vanhuspalvelulain pilotointia
vetänyt Päivi Moisio.
. Huovisen mukaan erityisesti yksin ilman turvaverkkoja asuva vanhus voi tuntea olonsa turvallisemmaksi, jos
hänelle on nimetty vastuutyöntekijä.
. Ministeri tutustui maanantaina Tampereella vanhuspalvelulain pilotoinnin tuloksiin.
. Luulen, että kaikissa Suomen
kunnissa on kehitettävä sitä, miten yhteyttä vanhusneuvostoista oikeaan päätöksentekoon vahvistetaan.
Huovisen mukaan ei voi mennä
niin, että vanhusneuvoston nojalla kunnat pesevät kätensä vanhusten asioiden hoitamisesta.
. Uusiutuvan energian tukemisessa pitäisi hänen mielestään päästä Saksan malliin.
Asiakkuudet kärsivät aika rajusti, kun asiakkaisiin ei pystynyt
pitämään yhteyttä kunnolla. Viime
vuosina painopiste on siirtynyt
yritysten liiketoiminnan kehittämisen tukemiseen, kuten tutkinto- ja laatuasioihin.
Yrittämisen ja
työttömyyden
välimaastoon
pitäisi saada
välineitä.
Ketola on yrityksensä ainoa
työntekijä. Sillat Oy:n osa-aikainen toimistosihteeri
Hannele Ranta on hänkin entinen yrittäjä. Jotta Suomeen saataisiin lisää
yrittäjyyttä, pitäisi yrittäjien sosiaaliturva saada samalle viivalle
työntekijöiden kanssa.
. Sen suuruuden määrää yrittäjän työtulo.
Sairauspäivärahan saaminen
edellyttää, että yrittäjä on huolehtinut yrittäjän eläkevakuutuksesta (YEL).
. Yritystoimintaan tuli puolentoista
vuoden tauko, ja toiminnan joutui käytännössä aloittamaan uudelleen alusta, Ketola kertoo.
. Ihmisen pitäisi voida olla osaaikayrittäjä. Ja harva vakuutuksia ottaa,
mehän ollaan ikiliikkujia omasta
mielestämme, Ketola naurahtaa.
Neljännen sairauspäivän jälkeen yrittäjä saa Kelan maksamaa sairauspäivärahaa. Ketolan selkä petti pari vuotta sitten niin, että
hän joutui leikkaukseen ja syrjään
työelämästä yli vuodeksi.
Kela maksoi sairausloman ajalta sairauspäivärahaa, mutta yksinyrittäjän oli laitettava yritystoimintansa jäähylle sairastamisen ajaksi.
. Yrittäjien hyvinvoinnin lisäämiseksikin järjestelmää pitäisi uudistaa, Saranlinna
sanoo.
YRITTÄJIEN työttömyysturva on
Saranlinnan ja Ketolan mielestä
Suomessa liian joustamaton.
Jos yrittäjä on yrittäjien työttömyyskassan jäsen, hän saa työttömäksi jäätyään ansiosidonnaista päivärahaa. Siihen tulisi myös osata varautua.
LOKAKUUSSA henkilöstöpalveluyritys Sillat Oy:n yrittäjänä aloittanut Susanna Saranlinna on tähänastisella yrittäjäurallaan sairastanut yhden päivän. Sairauslomalle jäädään
usein liian myöhään.
. Jos yrittäjällä ei ole vapaaehtoista sairausvakuutusta, hän maksaa ensimmäiset neljä sairauslomapäivää
omasta pussistaan.
. Yrittäjät ovat niin vastuullisia
ja itselleen armottomia, että heidän on vaikea myöntää, jos joku
paikka ei ole kunnossa tai on henkisesti lopussa. Meillä on vähän niin kuin
Amerikan tyyli siltä osin, että on
itse huolehdittava, että vakuutukset ovat kunnossa, Ketola sanoo.
60-VUOTIAS Ketola on toiminut
yrittäjänä vuodesta 1978.
Hänen nykyinen yrityksensä JKOhjelmat on alun perin toimittanut ohjelmistoja ja toiminnanohjausjärjestelmiä yrityksiin. Yrittämisen ja työttömyyden
välimaastoon pitäisi saada välineitä, Saranlinna sanoo.
. Lisäksi sairauden jälkihoito on
kallista ja aikaa vievää. Liian usein
omasta turvastaan, näkevät yrittäjät Jorma Ketola ja Susanna Saranlinna.
Heidän mielestään yrittäjien
sosiaaliturva on liian riippuvainen vapaaehtoisista vakuutuksista. Hän
tietää, että juuri työttömyysturva
on yksi merkittävä tekijä, joka hidastaa yrittäjäksi ryhtymistä.
. Toivoisin, että useampikin
yrittäjä lähtisi hakemaan tällaista
tukiverkostoa itselleen. Vakuutus on kallis, mutta
sen turvin yrittäjälle voidaan palkata sijainen, jos jotain sattuu.
Saranlinna ja Ketola tietävät, että omasta hyvinvoinnista huolehtiminen unohtuu monelta yrittäjältä. Yrittäjyyteen pitääkin sisältyä
tietty riski, mutta mikroyrittäjille riski on usein kohtuuton. Siitä ja lasten sairastamisista on selvitty pätevän työntekijän ja hyvien tuki-
verkostojen avulla.
Tilanteeseen tuo lisähaastetta
se, että myös Saranlinnan mies
on yrittäjä. Silloin useammat lähtisivät ainakin kokeilemaan yrittämistä ja itse itsensä työllistämistä.
Tämä on sellainen asia, jolla voidaan luoda työpaikkoja Suomeen.. Kuva: Emma Taipale
Yrittäjäkään ei ole ikiliikkuja
Parempi sosiaaliturva kannustaisi yrittämään ja toisi työpaikkoja
ANNUKKA KANTOLA
OULU
MISTÄ yrittäjä tinkii, kun on taloudellisesti tiukkaa. Siinä
on koko oma elämä pelissä, Jorma
Ketola sanoo.
ESIMERKIKSI sairastuessaan yrittäjä on heti omillaan. Järjestelmä on rakennettu sellaiseksi, että yritystä ei voi laittaa lepotilaan eikä yrittäjä voi lomauttaa itseään. Tämän päivän mikroyrityksille tyypillisesti JK-Ohjelmat on verkostoitunut niin, että
sen kumppaneina on muita alan
osaajia.
Yrittäjällä on sairastamisesta
tuoretta kokemusta. Se edellyttää kuitenkin, että yritystoiminta loppuu
kokonaan.
Saranlinnan ja Ketolan mielestä
yrittäjälläkin pitäisi olla mahdollisuus saada soviteltua päivärahaa.
. Se on osa
yrittäjän sosiaaliturvaa, Saranlinna näkee.
Saranlinna on vakuuttanut yrityksensä oman vakavan sairastumisensa tai loukkaantumisensa
varalta. Eikö olisi parempi, jos yrittäjä esimerkiksi laskusuhdanteen aikana voisi edes vähän tienata yritystoiminnalla sen
sijaan, että joutuu jättäytymään
kokonaan työttömäksi, Ketola sanoo.
Saranlinna on aiemmissa henkilöstöalan työpaikoissaan neuvonut yrittäjyyttä harkitsevia. Sukulaisten, ystävien
ja naapurien apu onkin yrittäjäpariskunnalle korvaamatonta.
. 6
4.6.2013
Jorma Ketola ja Susanna Saranlinna (oikealla) etsivät Sillat Oy:lle kasvun keinoja muun muassa laatujärjestelmää kehittämällä
Olen Santeri
seurannut monet pesäpallo-ottelusi etänä, Sipilä kertoi.
Hän korosti Rehulan roolia puoluetyössä.
. Tämänkaltaiset tilanteet pitäisi pystyä välttämään ja antamaan yrittäjälle
uusi mahdollisuus. Uskallan sanoa, että Rehula on meidän keskustalaisten ikioma sosiaalitantta. Kun ihmisiä houkutellaan ja patistellaan yrittäjiksi, vastapainona yhteiskunnan täytyy luoda
sellainen turvaverkko, ettei yrittäjä tipu tyhjän päälle, vaikkei yritystoiminta
onnistuisikaan.
EDELLISELLÄ hallituskaudella yrittäjien
perheenjäsenten sosiaaliturvaa parannettiin keskustan johdolla. Ensimmäiselle on pari, toisella vaikkapa kahdeksan.
Sipilä lasketteli, että Rehulan ensimmäi-
sellä kehällä ovat vaimo ja kaksi lasta.
Toiselta kehältä hän löysi kahdeksan Rehulan ominaisuutta: sydän mukana päätöksenteossa, tiimipelaaja, lojaali,
työn tekijä, luotettava soturi, herkkä, välittämisen ja läsnäolon mestari ja Suomen
ykkösasiantuntijoita sosiaali- ja terveyspolitiikassa.
Semmoinen kaasu.
Ja kuten hyvin tiedetään, syntymäpäivillä puheet ovat aina täyttä totta. Sinun harteillani ovat kaikista
vaikeimmat uudistukset.
JUHLATILAISUUDEN päätteeksi päivänsankari palkittiin keskustan kultaisella ansiomerkillä aatteen hyväksi tehdystä työstä.
. Käytännössä yrittäjän tulot voivat
jäädä huomattavasti ilmoitettua pienemmiksi. Kuva: Jari Laukkanen
FAKTA
Mikro- ja yksinyrittäjät
Suomessa oli vuonna 2012 noin 263 000 yritystä.
Pienten ja keskisuurten yritysten osuus yrityskannasta oli 99,8 prosenttia.
Alle 10 hengen mikroyrityksiä oli 93,6 %. Pahimmillaan 90-luvun laman uhrit saattavat olla vieläkin velkavankeudessa. Varmemmaksi vakuudeksi Sipilä ojensi Rehulalle keskustan kultaisen ansiomerkin.
Pentti Manninen. Ei niin, että täytyy ensin
panna yrityksessä kaikki sileäksi ennen
kuin voi olla yhteiskunnan turvaverkon varassa.
TIILIKAISEN mielestä yrittäjyyttä ja vanhemmuutta olisi pystyttävä sovittamaan paremmin yhteen. Lisäksi hän näkee hienosäädön tarvetta vanhempainvapaan ja yrittäjyyden yhteensovittamisessa.
Pahimmillaan 90-luvun laman uhrit
saattavat olla vieläkin velkavankeudessa.
?Keskustan oma sosiaalitantta?
PETRI GÖRMAN
HOLLOLA
KANSANEDUSTAJA, keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula juhli sunnuntaina 50-vuotispäiväänsä Hollolan Salpakankaan alakoulun upouudessa Salpahallissa. Yhteiskunnan kannalta on järkevää, että jos yrittäjällä on joku tilapäinen ongelma, hänet autetaan takaisin jaloilleen. Myös Kataisen hallitus on Tiilikaisen mukaan
saanut aikaan pientä kohennusta yrittäjän työttömyysturvaan.
Parannettavaa silti riittää. Tutustuimme puheenjohtajakiertueella vuosi sitten kunnolla. Ei siis mikään makuuhuonekaasu, vaan keskustan johdon vakaa
suojakaasu.
Sellaista käytetään muun muassa hitsauksessa suojakaasuna, Sipilä availi kaasutieteen saloja.
Jalokaasussa atomin ydintä kiertävät
elektronit ovat kahdella kehällä. Mies tunnetaan ihmisten perusturvan ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden
puolestapuhujana.
Talouskomissaarin luonnehdinnan
mukaan Rehula on sitkeä ja uuttera kuin
suomenhevonen.
. Vaimollesi voisit kuitenkin informoida hieman paremmin niistä hevoshankinnoista, ettei hänen tarvitse aina ensimmäisenä lukea näistä Helsingin Sanomista, Rehn veisteli.
PUHEENJOHTAJA Sipilä ja Rehula ovat
tunteneet toisensa vasta kaksi vuotta.
Tiukan paikan tullen yrittäjällä on oltava oikeus asumis- ja
toimeentulotukeen, Kimmo Tiilikainen näkee. Perhe on pitänyt sinut maan pinnalla, Sipilä totesi.
. Lainsäädännöllä on kuitenkin huolehdittava siitä, ettei yrittäjyydestä tule kahle tai loukku.
. En vielä tiedä, mikä minusta vielä isona tulee ja ehkä sitä ei kannata liikaa pohtiakaan, Rehula sanoi.
apollon tietäjät
Rehula kuin jalokaasu
JUHA SIPILÄ kiikuttaa insinööriotetta
myös synttäripuheisiin. Tämän kuuli yli
400-päinen vierasjoukko Juha Rehulan
50-vuotispäivillä Hollolassa.
Kepun insinöörin mielestä Rehula on
kuin jalokaasu. Minun elämässäni sattumalla on ollut iso merkitys. Naisyrittäjistä 70 % on yksinyrittäjiä.
Lähteet: Työ- ja elinkeinoministeriö, Suomen Yrittäjät
Juhliin osallistui myös Merimieseläkekassan toimitusjohtaja, sosiaali- ja
terveysministeriön entinen kansliapäällikkö Kari Välimäki. Silloin yhteiskunnan tuet
määräytyvät laskennallisen eläketulon
perusteella, joka ei vastaa todellisuutta, Tiilikainen sanoo.
Hän lieventäisi myös toimeentulon
myöntämisperusteita.
. Puhut usein vaimostasi Johannasta,
Eveliinasta sekä Santerista. Tiilikainen kantaa huolta erityisesti yksinyrittäjistä, jotka sinnittelevät riittävän toimeentulon rajamailla.
Hänen mielestään yrittäjällä pitäisi tiukan paikan tullen olla paremmat
mahdollisuudet esimerkiksi asumis- ja
toimeentulotukeen.
Asumistuen saamisen ehtona tulisi
Tiilikaisen mielestä tarkastella yrittäjän
todellisia tuloa, ei eläkkeen määräävää
työtuloa. Juha tietää, että politiikassa ei tehdä pikavoittoja. Yksinyrittäjiä yrittäjistä oli 63 %.
Naisyrittäjiä oli vuoden 2011 lopussa noin 82 000, eli hieman yli kolmannes kaikista yrittäjistä. Tämä työ vaatii sopivassa määrin nostetta, pyrkiä ja sitkoa, Rehn
luonnehti.
Rehnin mielestä Rehula on ennustettava ja harkitseva, sanojensa mittainen
mies.
. Puolueessa sinut tunnetaan tunnetilojen tulkitsijana ja ryhmän yhteen hitsaajana. Kaikille avoimeen juhlatilaisuuteen osallistui runsas 400 juhlavierasta
Hollolasta ja sen lähialueilta.
Tilaisuus oli leppoisan lämminhenkinen kuten päivänsankari itsekin.
Esiintymislavalla nähtiin paikallinen
kylähullu Heikan Jussi, jonka roolin näytteli Rehulan pitkäaikainen poliitikko- ja
ravikaveri Heikki Mantere (kok.).
Taiteellisen panoksen juhlaan toivat
Hollolan viihdekuoro, tenori Mika Pohjonen sekä Hollolan nuorisoseuran kansatanssiryhmä Iidastiinat, jossa päivänsankarin tytär Eveliina tanssii.
Keskustan koko puoluejohto oli viettämässä varapuheenjohtajansa syntymäpäiviä puheenjohtaja Juha Sipilän johdolla.
EU-KOMISSION varapuheenjohtaja, talouskomissaari Olli Rehn oli syntymäpäivien juhlapuhuja.
Hän kertoi juhlapuheessaan tunteneensa Juha Rehulan jo 25 vuotta. Eläketurvan vuoksi yrittäjät
usein ilmoittavat työtulonsa korkeammaksi kuin ne todellisuudessa ovat.
. Yrittäjyydestä on seurannut se,
että loppuelämä ollaan yhteiskunnan
ulkopuolella, Tiilikainen pahoittelee.
. Mikroyrityksistä pääosa työllisti alle kaksi henkilöä.
Yrittäjiä oli Suomessa vuoden 2011 lopussa noin 255 000 (ilman maa- ja
metsätalouden harjoittajia). Tämän työrupeaman ja tuhansien kilometrin jälkeen
olisimme voineet pitää toistemme puheet ja kertoa myös toistemme vitsit, Sipilä sanoi juhlapuheessaan.
Sipilän mukaan päivänsankari Rehulan puheissa korostuu usein perhe.
. Esimerkiksi osakeyhtiöissä sairaan lapsen hoitokulut ovat vähennyskelpoinen meno,
mutta toiminimiyrityksissä ei.
Tiilikainen ulottaisi vähennysoikeuden koskemaan myös toiminimiyrittäjiä. Vuosien aikana kaksikko on ehtinyt kokea paljon yhteisiä hyviä hetkiä politiikan pelikentillä.
. Kuva: Petri Görman
. 7
4.6.2013
Tiilikainen: Yrittäjyys ei saa olla kahle
KESKUSTAN eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kimmo Tiilikaisen mukaan keskustalla on vahva halu edistää
yrittäjyyttä
Jos resursseja leikataan, valtion puolelta pitää katsoa, mistä ollaan myös
valmiita tinkimään, sanoo Kuntaliiton johtava lakimies Sami Uotinen.
Tällä hetkellä sosiaalihuollon
uhkasakko on viimeinen keino
saada kunta noudattamaan lakia.
FAKTA
Kuntien
sosiaalihuolloille
ei ole annettu
ainuttakaan
uhkasakkoa
kahteen vuoteen.
Kuntalaiset kantelevat palvelun laadusta
Aluehallintovirastot (6 kpl) valvovat kuntien
sosiaalihuoltoa. Hän johtaa
lakia valmistelevaa työryhmää.
Ensin aluehallintovirasto pyytää selvitystä, kuulee eri osapuolia
ja ohjaa kuntaa oikeaan suuntaan.
KUNTIEN taloudelliset resurssit nimetään yleisimmäksi syy siihen,
miksi esimerkiksi lastensuojeluasian käsittely viivästyy yli lain
salliman seitsemän päivän.
Pari vuotta sitten Kuopion kaupunki sai 245 000 euron uhkasakon lastensuojelun pitkittyneistä
käsittelyajoista.
Kunta reagoi palkkaamalla lisää määräaikaisia sosiaalityöntekijöitä.
. Ne saavat vuosittain noin 1
000 sosiaalihuoltojen tapausta käsiteltäväkseen.
Yli puolet tapauksista on yksittäisten ihmisten
kanteluita, jotka kohdistuvat yleensä kunnan
palvelun laatuun.
Noin puolet tapauksista ei johda mihinkään
jatkotoimenpiteisiin. Myös sosiaalihuoltoon on
haluttu samankaltaista aikarajoitetta, sanoo STM:n osastopäällikkö Kirsi Paasikoski. Nyt ongelmia on edelleen
toimeentulotukihakemusten käsittelyajoissa, sanoo Itä-Suomen
avin ylitarkastaja Marita Uusitalo.
Viranomaiset ovat myös rakentamassa järjestelmää, jolla pystytään valvomaan kuntia tehokkaammin.
Sitä hallinnoisi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Nyt kuntien rikkeisiin reagoidaan aveissa yksittäisten ihmisten
kanteluiden kautta, mikä useissa tapauksissa se on jo liian myöhäistä.
Laki valvonnan kiristämisestä
kuntien sosiaalihuollon osalta on
eduskunnalla käsiteltävänä.
Vuoden sisällä tiedetään, onko
se osa kuntien todellisuutta.
KUNTIEN sosiaalihuolloille ei ole
annettu ainuttakaan uhkasakkoa
kahteen vuoteen.
Ongelmia kuitenkin ilmenee
lastensuojelussa, vanhustenhuollossa ja toimeentulotukien
pitkittyneissä käsittelyissä.
Niistä kannellaan aluehallintovirastoille (avi) tämän tästä.
Paasikoski kannattaa sitä, että lakiin kirjattaisiin selvät rajat
sosiaalihuollon asioista, jotta laki toteutuisi.
Tiukempi uhkasakkomenettely myös edellyttäisi sitä.
SOSIAALIHUOLTOLAKI on puitelaki, joka ei sisällä yksityiskohtaisia
sääntöjä. Nyt tarvittaisiin kokonaiskuvan hahmottamista. Valtionosuuksia leikataan ja
samaan aikaan halutaan valvontaa kiristää. Lakia pidetäänkin liian
löysänä.
Ministeriö ei ole kuitenkaan tekemässä lakimuutoksia sosiaalihuoltolakiin vaan järjestämislakiin.
Paasikosken mukaan kunnissa tiukkaan sääntelyyn suhtaudutaan yleensä hyväksyvästi, vaikka
vastustustakin löytyy.
Kuntien edunvalvoja Kuntaliitto suhtautuu uhkasakkojen tiukentamiseen epäilevästi.
. Hoitotakuussa tilanne on selkeä. Kuva: Vesa Moilanen/Lehtikuva
MIKKO NIEMELÄ/STT
HELSINKI
JOS toimeentulohakemuksen käsittelyaika venähtää kunnassa ylipitkäksi, saattaa kunnalle tulevaisuudessa rapsahtaa helpommin
uhkasakko.
Sosiaali- ja terveysministeriö
(STM) haluaa sosiaalihuollon uhkasakkomenettelyn tiukemmaksi, koska nykyinen laki on liian
lepsu.
Mallia haetaan terveydenhuoltolakiin kirjatusta hoitotakuusta.
Siinä kunnat saavat jopa miljoonan euron uhkasakon, jos potilas ei pääse kuudessa kuukaudessa hoitoon.
. Tilanne parani uhkasakon jälkeen. Yleensä avit opastavat
kuntia oikeaan suuntaan.
Tapaukset koskevat yleisemmin lastensuojelua, vanhustenhuoltoa ja toimeentulotukea
koskevia asioita.
Sosiaalihuoltolain uudistaminen kuuluu isompaan sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön uudistamiskokonaisuuteen.
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä
säädetään erikseen niin sanotussa järjestämislaissa, jonka valmistelu jatkuu sosiaali- ja terveysministeriössä.. 8
4.6.2013
Uhkasakosta kaavaillaan
hoitojonojen lyhentäjää
Lastensuojelun ja toimeentulotukien käsittelyajoista kannellaan tämän tästä
Pitkät jonotusajat aiheuttavat
ongelmia etenkin lastensuojelussa, vanhustenhuollossa ja
toimeentulotukien käsittelyssä
Tämä onnistuu vain lisäpanostuksilla peruskouluun.
. Opettajien Ammattijärjestö OAJ:n kannattamat vaneriseinät rauhattomien lasten ympärille tai joidenkin
poliitikkojen esittämät lainmuutokset varhaisnuorten irtisanomiseksi kouluista eivät oikea ratkaisu.
Keskustan Elsi Katainen varoittaa: kuntien talous on syöksymässä mustaan aukkoon. Kuva: Heli Hämäläinen
Koulurauhan
säröt paljastavat
opettajakoulutuksen aukot
KESKUSTAN OPISKELIJALIITTO (KOL) vaatii opetusministeriöltä toimenpiteitä opettajakoulutuksen vuotokohtien
tukkimiseksi ja koulujen toimintakyvyn palauttamiseksi.
Säröt koulurauhassa kertovat keskustaopiskelijoiden
mielestä siitä, että opettajien täydennyskoulutus ei ole
alkuunkaan ajan tasalla. Uudistuksia on tehtävä, mutta tämä esitys ei tuo
ammattikorkeakoulukentälle toivottua varmuutta tulevasta, keskustalaiset arvostelevat.
Keskusta edellyttää, että hallitus tekee välittömäs-
ti esityksen siitä, että perusrahoitus siirrettään valtiolle samanaikaisesti uudistuksen kanssa. Kuva: Jari Laukkanen
KOL:N mukaan ongelmat ovat oire suomalaisten koulujen sairauksista: Luokkakokojen kasvusta ja opettajien
täydennyskoulutuksen surkeudesta. Likaisen työn hallitus on
päättänyt teettää kuntapäättäjillä. Opettajien koulutus ei voi päättyä maisteriksi valmistumiseen. Kuntatalous on syöksymässä
mustaan aukkoon. Investointi opettajien osaamiseen ja helpommin hallittaviin luokkakokoihin maksaa itsensä varmasti takaisin moninkertaisesti syrjäytymisen vähentyessä ja nuorten oppimistulosten parantuessa, muistuttaa Keskustan
Opiskelijaliiton puheenjohtaja Jirka Hakala.. Ihmisten tarvitsemat hyvinvointipalvelut ovat
vaarassa, keskustan kansanedustajat huomauttavat.
KUNTAPALVELUJEN rahoitukseen
tarkoitettujen valtionosuuksien
historiallisen suuret leikkaukset
ja kuntien tehtävien lisääminen
Hallitus on
sysännyt
politiikkansa
epäonnistumiset
kuntalaisten
maksettaviksi.
HALLITUS on keskustalaisten mie-
lestä vain vauhdittanut kuntien
ahdinkoa.
. Opetus- ja kulttuuriministeriö voi näin vaatia korkeakouluilta rakenteellisia uudistuksia toimiluvan saamiseksi.
Käytännössä tämä tarkoittaa nykyisen koulutusver-
kon karsimista ja ylhäältä päin tapahtuvaa sanelua.
Alueiden painoarvo uhkaa pienentyä.
. Hallitus on toteuttanut uudistusta
samanaikaisesti mittavien koulutusleikkausten rinnalla. Se on jättänyt kunnat yksin kasvavan tehtäväkuormansa kanssa.
. Kuntapalvelujen rahoitusleikkausten vuoksi useat kymmenet
kunnat pohtivat parhaillaan henkilöstönsä lomautuksia.
Sosialidemokraatit ovat ministerivaihdoksensa yhteydessä luvanneet hallituspolitiikkaan rytminvaihdosta. Tämä on vienyt puhtia myös uudistukselta.
Keskusta hallitukselle:
Pelastuspaketti kunnille!
KATAISEN hallituksen pitää harkita
elokuun budjettiriihessä pelastuspakettia kuntapalvelujen turvaamiseksi, esittävät keskustan kansanedustajat Elsi Katainen, Timo
V. Vaalikauden alussa se keskeytti kunnissa käynnissä olleet uudistukset. 9
4.6.2013
Ammattikorkeat lapsipuolen asemaan
EDUSKUNNAN sivistysvaliokunnan keskustalaisten jäsenten mielestä hallituksen esitys jättää ammattikorkeakoulut yliopistojen varjoon, keskittää ja eriarvoistaa koulutusta.
Kansanedustajat Inkeri Kerola, Tuomo Puumala ja
Simo Rundgren jättivät tänään vastalauseen valiokunnan mietintöön.
. Päätösvaltaa on jätettävä sinne, missä on paras tietämys. Opettajien koulutus ei voi päättyä maisteriksi valmistumiseen, keskustan opiskelijaliiton varapuheenjohtaja Johanna Karjula sanoo. Lisäksi korkeakouluille on annettava työrauha
toiminnan pitkäjänteiseksi kehittämiseksi. Opettajakoulutuksessa koulujen kasvatusvelvollisuus ei saa jäädä opetusvelvollisuuden jalkoihin.
Opetusta häiritsevät lapset pitää saada keskittymään
opetukseen ammattitaitoisten opettajien ja välittävien
vanhempien yhteistyöllä. Jo kaksi vuotta jatkunut epäselvyys ja kehittämistyön
pysähtyminen kunnissa näkyy tänään julkistetuissa tilinpäätöksissä kuntien toimintamenojen rajuna kasvuna.
heikon talous- ja työllisyyskehityksen aikana ovat luoneet rajun
paineen kunnallisverojen korotuksiin koko maassa.
Keskustan edustajat moittivat, että hallitus teettää itse torjumansa ansiotuloverojen korotukset kunnilla.
Hallitus on hylännyt perustuslakiin kirjatun periaatteen, jolla
valtiovallan tulee edistää kuntien
toimintakykyä sekä kantaa vastuuta ihmisten tarvitsemista palveluista.
HALLITUKSEN päätökset ovat keskustan kansanedustajien mielestä syventäneet kuntien välisiä eroja rajulla tavalla.
Hallitus on kylmästi sysännyt
talous- ja työllisyyspolitiikkansa epäonnistumiset kuntalaisten
maksettaviksi. Ammattikorkeakoulujen merkitseminen lakiin takaisi tämän,
edustajat perustelevat.
Myös ammattikorkeakoulujen rahoituksesta tarvitaan sitova päätös. Korhonen ja Markus Lohi.
Tilastokeskuksen tänään julkistamat kuntien tilinpäätöstiedot vuodelta 2012 ovat karua luettavaa.
. Puutteellisesti koulutetut opettajat jäävät ruuhkaisten luokkahuoneiden pulmatilanteissa neuvottomiksi, tulokset näkyvät lööpeissä ja otsikoissa.
. Lisäksi ammattikorkeakoulut on tuotava yliopistojen rinnalle merkitsemällä ne lakiin, kuten yliopistot.
KESKUSTAN mielestä esityksen ongelmallisin kohta on,
että jokainen ammattikorkeakoulu joutuisi pakkolupahakuun eli anomaan valtiolta lupaa toiminnalleen. Tasokasta, ajantasaista ja pakollista täydennyskoulutusta pitää antaa kaikille opettajille säännöllisesti, vaatii KOL:n varapuheenjohtaja Johanna Karjula.
KESKUSTAOPISKELIJOIDEN mielestä yhteiskunnan vihollisen viitan pukeminen rauhattomien lasten päälle tulee johtamaan yhteiskunnalliseen ongelmiin ja syrjäytymiseen.
. Myös kuntapolitiikan osalta siihen on pikaista tarvetta, keskustan edustajat korostavat.
Kun ahdistus iskee, ei voi karata
lenkille tai häipyä osastolta. Tutustuin syömishäiriöiden
hoitoon Ruotsissa. Kun
suunniteltu hoito Helsingin yliopistollisen sairaalan syömishäiriöyksikössä peruuntui iän vuoksi, Anni otti itse selvää hoitomahdollisuuksista.
Kokkolan klinikka vaikutti omia
tarpeita vastaavalta. Muutama tyttö istuskelee huovalla auringossa.
Keittiössä sekoitetaan parhaillaan
värikästä salaattia.
Kauniit tilat ovat kuin mikä tahansa koti. En pärjää yksin, vaan tarvitsen parantuak
Kuva: Paula Åström. Olemme sisustaneet täällä
yhdessä pitkälle kirppislöydöillä,
osastonhoitaja Pia Hilli-Ämmänkoski kertoo.
Syömishäiriöklinikalla eri puolilta Suomea tulleet asiakkaat viettävät päivänsä aamukahdeksasta
iltakahdeksaan. Hoito auttaa akuutin vaiheen yli, asiakas kotiutuu, mutta tulee taas pian takaisin. Kuva: Paula Åström
. 10
4.6.2013
Läsnäoloa ja ymmärryst
Syömishäiriöitä sairastavien hoidossa olennaista on psyyken eheyttäminen
MERI ALARANTA-SAUKKO
KOKKOLA
YKSITYISELLÄ syömishäiriöklinikalla Kokkolassa on torstai-aamuna rauhallista. Ihmeisiin emme pysty.
Hoitajalle työn huippuhetkiä
ovat ne, kun joku kotiutuu niin
hyvin toipuneena että hänen voi
uskoa selviävän.
. Hänellä oli
onnea, sillä Tampereen yliopistollinen sairaala myönsi hänelle
maksusitoumuksen.
Syömishäiriöklinikalla asiakkaat saavat voimaa vertaistuesta.
Saman kokeneet osaavat kertoa, mitä kannattaa ja ei kannata
tehdä. Silloin
hoitaja on lähellä, auttaa ja tukee.
Hoidon kulmakivet klinikalla
ovat yksilöllisyys, läsnäolo, tuki,
ymmärrys, tavoitteellisuus ja itsenäisen vastuunoton tukeminen.
. Totesin, että
myös Suomessa tarvitaan alaan
erikoistunutta hoitoa.
Hän toivoo, että Kela tukisi syömishäiriöitä sairastavien kuntoutusta.
Nykytilanteessa sairastuneet
ovat siksikin eriarvoisessa asemassa, että osasta kunnista ja sairaanhoitopiireistä on hyvin vaikea
saada maksusitoumuksia yksityiseen kuntoutukseen.
. Olennaista on psyyken eheytyminen, klinikan toiminnanjohtaja Marjo Sandvik toteaa.
HÄN huomauttaa, että vakavasti
sairastuneilta se vie pitkään.
. Se tuntuu
upealta sairauden varrella koettujen taisteluiden jälkeen.
NELIKYMPPINEN Anni (nimi muutettu) on sairastanut syömishäiriöitä parikymmentä vuotta. Nämä ovat keljuja sairauksia,
jotka puhuvat monesti isommalla äänellä kuin me hoitajat. Klinikalla
hoidetaan myös mieltä.
. Olen viimein ymmärtänyt luopua omavoimaisuuden pakosta. Ateria on viisi kertaa päivässä.
Opettelemme täsmäsyömisen tärkeyttä, Hilli-Ämmänkoski sanoo.
MONTA kertaa viikossa on keskusteluhetki omahoitajan kanssa.
Henkilökunta on jatkuvasti läsnä.
. Hänellä on kokemusta monenlaista hoitokäytännöistä.
Myös siitä, että syömishäiriöiden hoito Suomessa keskittyy
pääasiassa lapsiin ja nuoriin. Moni aivan säteilee. Ohjelmaan kuuluu erilaisia terapioita taideterapiasta ravitsemusterapiaan, lepoa
ja tietenkin syömistä.
. Psykiatrisessa hoidossa puhutaan usein pyöröoviefektistä. Meillä hoidon tavoitteena on päästä turvallisille vesille niin, että asiakas pärjää.
Pelkkä ravitsemustilan korjaaminen ei tähän riitä. Hilli-Ämmänkoski kuitenkin korostaa, että olennaisessa
osassa on aina oma motivaatio.
. Kela tukee tälläkin hetkellä
esimerkiksi päihdekuntoutuksia.
Syömishäiriöt ovat samalla tavalla riippuvuussairauksia.
KLINIKALLA on saatu rohkaisevia
kokemuksia onnistuneesta hoidosta. Sairaala ei tule mieleen etsimälläkään.
. Hoito kuitenkin kannattaa myös
yhteiskuntataloudellisesti, sillä toipuessaan sairastunut pääsee takaisin opiskelu- ja työelämään.
Vuonna 2010 klinikan perustanut Sandvik työskenteli aiemmin
julkisella puolella, mutta totesi
siellä resurssit riittämättömiksi.
Mielekäs tekeminen on tärkeää. SYÖMISHÄIRIÖITÄ sairastavat ovat hoidon saamisen suhteen hyvin eriarvoisessa asemassa riippuen
siitä, missä päin Suomea he sattuvat asumaan, Syömishäiriöliitto . Yleensä hoito kohdentuu liikaa joko kehoon tai mieleen. Suositus helpottaa mahdollisuutta saada hoitoa. Asia jäi käsittelemättä. Se vapauttaa pohtimasta syömisestä johtuvaa ahdistusta, osastonhoitaja Pia
Hilli-Ämmänkoski kertoo.
Kuva: Paula Åström
. Monet tunteet ovat kuitenkin fyysisiä. Yksioikoisia linjauksia ei kannata tehdä. En
osannut myöskään kertoa asiasta uusille ystävilleni.
Anni arvelee, että suoritus- ja yksilökeskeinen ilmapiiri sekä terveysarvojen markkinointi ajassamme vaikuttavat omalta osaltaan
syömishäiriöiden yleisyyteen.
. Stressaavat tilanteet aktivoivat
sairauden aina uudestaan. Täällä selvitetään sairauden
tausta eikä hoideta vain oireita.
Anni korostaa hoidon kokonaisvaltaisuuden ja erilaisten terapioiden yhtäaikaisuuden tärkeyttä.
. Tarvitaan molempien huomioonottamista. Järjestelmän pitäisi toimia niin, ettei kukaan
joudu odottamaan hoitoa kohtuuttoman pitkään
tai ettei joku jopa jää kokonaan vaille hoitoa.
Toiminnanjohtaja korostaa vielä, että syömishäiriöiden yksilöllisyys tulee pitää mielessä.
. Täällä olen saanut parasta hoitoa. Huonoa itsetuntoa voidaan
kompensoida sisäistämällä nämä asiat liiallisesti.
Anni uskoo, että lopullinen paraneminen on nykyisen hoidon
myötä mahdollista.
. Julkisen erikoissairaanhoidon
piirissä ei juuri löydy syömishäiriöihin kohdentuvaa erityisosaamista. Mikä
auttaa yhdelle, ei välttämättä tehoa toiselle.. Edistystä tapahtuukin koko ajan. On hirveästi hyviä hoitajia, jotka osaisivat asiansa ja tietäisivät mitä tehdä, mutta systeemi ei
anna siihen mahdollisuutta, Laiho-Lehto sanoo.
Hänen mukaansa hoitajat voivat itsekin olla
avuksi vaatimalla hoitosuositusta ja lisää koulutusta.
SUOMESSA on joitakin pieniä yksityisiä klinikoita,
joissa on erikoistuttu syömishäiriöiden hoitoon.
Myös julkisella puolella on esimerkiksi Pietarsaaressa ja Etelä-Pohjanmaalla yksikköjä, joissa syömishäiriöiden hoitoa on kehitetty.
Laiho-Lehto toivoo että julkinen ja yksityinen
terveydenhoito pystyisivät muodostamaan toimivan kokonaisuuden. Järjestön mielestä hoitajillekin tulisi saada oma hoitosuosituksensa.
. Tietyt psyykkiset taustatekijät altistavat sairastumiselle.
Hänen omalla kohdallaan laukaiseva tekijä oli yliopisto-opintojen alussa puhjennut somaattinen pitkäaikaissairaus.
. Työntekijät
hakevat aktiivisesti tietoa, Laiho-Lehto kertoo.
Yksi puute on, että Käypä hoito -suositukset koskevat vain lääkäreitä. Se edellyttää asenteiden löysäämistä.
. Tunnepuoleen liittyvät asiat
kuitenkin yhdistävät monia. Suosituksessa pitää ottaa huomioon myös muut
syömishäiriöiden muodot, Laiho-Lehto toteaa.
Yksi suurimmista epäkohdista toiminnanjohtajan mielestä on, ettei aikuisia varten ole olemassa
käypähoitosuositusta ollenkaan.
. SYLI ry:n toiminnanjohtaja Marja-Leena Laiho-Lehto sanoo.
Hoidon laatu ja sitä antavien yksiköiden määrä
nimittäin vaihtelevat suuresti eri puolilla maata.
Tilanteeseen on kuitenkin viimein havahduttu
ja syömishäiriöiden Käypä hoito -suositusta ollaan
parhaillaan laatimassa.
Sitä varten perustettu työryhmä pyysi myös Syömishäiriöliitolta mielipidettä asioista, joita tulisi
ottaa huomioon suositusta laadittaessa.
Laiho-Lehto on iloinen syömishäiriöiden hoidossa tapahtuneesta asennemuutoksesta.
. On olemassa edes joitakin laatukriteereitä, joihin vedota.
SYÖMISHÄIRIÖN luonne pitkäkestoisena sairautena jää usein vaille huomiota. Tämä ei saa nyt jäädä kesken.
Olen laittanut paljon peliin ja aion parantua.
Annika Holmströmin mukaan ruoan ulkonäköön ja esillepanoon kiinnitetään huomiota.
Värikäs salaatti houkuttelee syömään. 11
4.6.2013
ä
kseni muiden apua, Anni sanoo.
. Osaan
jo tunnistaa, kun mieli ja ruumis
alkavat erkaantua toisistaan ja
alan kokea oman kehoni oudoksi.
Anni korostaa, että jokainen
syömishäiriö on omanlaisensa.
Yhtä tyypillistä ei voi määritellä.
. Hoito keskittyy sairauden hoitoon kuntoutuksen jäädessä sivuosaan.
Hoitohenkilöstön osaamista tulisi järjestelmällisesti kehittää koko maassa.
. On hienoa, että yhdistyksillämme olevaa syömishäiriöihin liittyvää kokemustietoa on haluttu hyödyntää.
JÄSENYHDISTYKSISSÄ ja liiton kotisivuilla tehdyn
kyselyn perusteella parannusta tarvitaan erityisesti neljässä asiakokonaisuudessa.
Ensinnäkin syömishäiriösairaus mielletään
usein vain nuorten tyttöjen anoreksiaksi.
. Toiminnallisilla terapioilla voi toteuttaa toteuttaa itsestään eri puolia ja sitä kautta tulla sinuiksi kehonsa kanssa.
ANNIN pitkään sairaushistoriaan
on mahtunut monenlaisia vaiheita anoreksiasta bulimiaan ja oireettomiin kausiin.
. Kuva: Paula Åström
Syömishäiriöiden Käypä hoito
-suosituksia muutetaan
. Nyt sanotaan monessa paikassa ääneen, että
tarvitaan lisää tietoa
Kuntayhtymä on hallituksen esityksen mukaan mahdollista silloin, kun isäntäkunnaksi esitetyn kaupungin asukasluku ei yllä puoleen maakunnan väestömäärästä eikä vastuukunnaksi kaavailulla kunnalla ole riittävää kantokykyä
vastata laajasta perus- ja erityistasosta.
Kuopio ja Joensuu eivät kuitenkaan voi väestöpohjiensa
puolesta toimia automaattisesti isäntäkuntina ympäröiville
maakunnilleen.
Kummassakaan kaupungissa ei ole yli puolta maakuntansa asukasmäärästä.
Suomi saa ensimmäiset
reservin naiskapteenit
KESKUSTAN mielestä Etelä-Savon sote-järjestelyt tulisi toteuttaa maakunnallisesti.
. Perustuslakiasiantuntijatkin ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että
sote-uudistuksella puututaan liiaksi kuntien itsehallintoon.
. Vaatimukset ovat samat kuin miehillä.
Tiedän, etteivät kaikki ole iloisia,
kun naisia ylennetään.
MERTSALMEN mukaan nainen ar-
Lotta Mertsalmi ylennetään tiistaina kapteeniksi kahden muun
naisen tavoin. marraskuuta tehtäisiin virallinen liputuspäivä.
Sisäministeri Päivi Räsäselle tehdyssä aloitteessa muistutetaan, että lapsille ei ole omaa liputuspäivää. Seuraavana aamuna he päivittivät minulle hassun hauskat tarinat, joista olin illalla jäänyt paitsi. Naisilla ei ole oikotietä. Kuva: Jussi Nukari/Lehtikuva
Tiedän, etteivät kaikki ole iloisia,
kun naisia ylennetään.
meijassa herättää yhä huomiota.
Esimerkiksi kertausharjoituksissa naiset ja miehet tavataan majoittaa eri paikkoihin.
Viimeksi kouluttaja oli ajatellut, että Mertsalmella olisi mukavampaa yksin, koska hän sai oman
vessan.
Kertauskumppanit käänsivät tilanteen Mertsalmen eduksi.
. Kun sitten menin sinne, huomasin, että tämä on ihan mun juttuni, hän kertoo nyt, lähes 17 vuoden jälkeen.
Sittemmin Mertsalmelle on
sattunut paljon. Koska äideillä ja isilläkin on oma juhlapäivä.
. Koska ilman lapsia ei olisi aikuisia.
. Kyseessä on ensimmäinen
kerta, kun sotilasarvo myönnetään naispuoliselle reserviläiselle.
LAPSIASIANEUVOTTELUKUNTA esittää, että lasten oikeuksien
päivästä 20. Koska lapset ovat niin ihania, hauskoja, rakkaita, iloisia ja
kaikin puolin parhaita.
Lapsiasianeuvottelukunta on asiantuntijaelin, joka toimii
lapsivaltuutetun työn apuna.
ESA KOIVURANTA/STT
HELSINKI
MERTSALMI, 37, itse kuvaa ylentämistä luontevaksi kehitysaskeleksi. Hän oli ensimmäisiä naisalokkaita, joten on järkeenkäypää,
että näin on myös kapteeninarvon kanssa.
. Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula painottaa, että liputus korostaisi lapsen
ihmisoikeuksien merkitystä.
Liputuspäivää kannattavat myös Plan Suomen lastenhallitus
ja Vantaan lasten vaikuttajaryhmä. Reservin yliluutnantti on työskennellyt vuosia Naisten Valmiusliiton pääsihteerinä ja käynyt valtakunnallisen
maanpuolustuskurssin.
Tiistaina hänet ylennetään kapteeniksi kahden muun naisen tavoin. Saapumiserä
olisi järjestyksessään naisten toinen.
Mertsalmi puki vihreät tamineet ylleen kesällä 1996.
. Lapset perustelivat liputtamista esimerkiksi näin:
. Sekä Pohjois-Savossa että Pohjois-Karjalassa on ilmoittautunut suoraan vain kaksi kuntaa hallituksen isäntäkuntamallin kannalle: Kuopio ja Joensuu, Kääriäinen ja Vehviläinen sanovat.
Parempi ratkaisu olisi kuntien välinen aito yhteistyö kun-
lyhyesti
Etelä-Savoon halutaan
maakunta-sote
tayhtymäpohjalta.
Pohjois-Karjalassa tämä tarkoittaisi maakuntamallia, Pohjois-Savossa nykyisten sote-järjestelyiden hyödyntämistä.
HALLITUKSEN tuore linjaus ehdottaa isäntäkuntamallin
vaihtoehdoksi maakunnallista kuntayhtymäratkaisua.
. 12
4.6.2013
Maakunnat päättäkööt sote-mallinsa
Hallituksen tulisi ottaa järki käteen ja
antaa maakuntien ja alueiden itse ratkaista millä mallilla sote-asiat järjestetään, keskustan vaikuttajat vaativat.
Kuva: Petra Pöyliö
KANSANEDUSTAJAT Seppo Kääriäinen ja Anu Vehviläinen
ehdottavat, että heidän kotimaakunnissaan Pohjois-Savossa
ja Pohjois-Karjalassa luovutaan hallituksen esityksestä järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut keskuskaupunkivetoisten
isäntäkuntien pohjalta.
Hallituksen sote-malli esittää, että maakuntien keskuskaupungit, kuten Kuopio ja Joensuu, toimisivat isäntäkuntina maakuntiensa laajan perus- ja erityistason sosiaali- ja
terveyspalveluiden järjestämisessä.
Kansanedustajien mielestä maakuntien tulee itse päättää
mallistaan sairaanhoitopiirien pohjalta.
. Siellä syötiin
hernekeittoa ja nukuttiin siisteissä tuvissa.
Mertsalmen suureksi yllätykseksi sotilasläänin esikunta hyväksyi hänen hakemuksensa.
Lapsille ehdotetaan
omaa liputuspäivää
PALVELUSPAIKKA olisi Tykistöprikaati Niinisalossa. Tahdon uskoa, että ylennys
johtuu normaalista reservin elämästä, ei sukupuolesta, hän sanoo.
. Haluamme olla rakentamassa maakuntamme sosiaali- ja
terveysasioita vastuullisella tavalla ja yhteistoiminnassa kaikkien alueemme kuntien ja muiden yhteistyötahojen kanssa,
piirihallitus korostaa.
ALUN PERIN asepalvelus oli ajatus,
pelkkä mahdollisuus.
Hämeenkoskelainen Lotta
Mertsalmi ei pitänyt itseään erityisen isänmaallisena mutta päätti kokeilla onneaan, kun armeija
avasi ovensa naisille.
Elettiin 1990-luvun puoltaväliä.
Mertsalmen mielikuva armeijasta oli yksipuolinen. Useat asiantuntijat ovat pitäneet mallia parhaana tapana
turvata kansalaisten lähipalveluja ja erikoissairaanhoitoa.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenteita ei eteläsavolaisten
mielestä saa käyttää kuntarakenteiden muovaamiseen. Keskustan tarjoama malli tähän olisi kotikunta-maakunta -malli, jolle kansalaiset ovat antaneet vahvan tuen, Etelä-Savon piirihallitus korostaa.
Keskustan mallin kannatus näkyi eteläsavolaisten mielestä
kuntavaalituloksessa ja viimeisissä puoluekannatustutkimuksissa.
. Tämä kertoo siitä, mihin ryhmä pystyy, kun on halu tehdä parhaansa yhdessä.
Tuore kapteeni suosittelee asepalvelusta jokaiselle nuorelle.
Paras oppi armeijassa on toisten
huomioiminen, Mertsalmi toteaa.
paikat, seurueita saattaa yöpyä useamman yön venesatami-
en majoituspaikoissa, mikä suinkaan ei ole tarkoituksenmukaista,
Ollikainen kertoo.
. Tätä erillistä kahden vuoden
hanketta ei toteuteta missään nimessä ainoastaan venäläismatkailijoiden takia. Suomalaiset antavat grillipaikoilla ja venesatamien yhteisissä tiloissa tilaa toisilleen, mutta
venäläisillä on taipumus ?vallata. Ohjeistus on, että ruoanjätteet
voi jättää kompostoituvaan käymälään, palavat roskat polttaa ja
kaikki muu on otettava mukaan,
Ollikainen kertaa.
Ongelmia syntyy roska-astioihin jätetyistä ruoantähteistä ja
roska-astian viereen jätetyistä roskapusseista, jotka houkuttavat lintuja ja muita eläimiä.
Polttopuiden käyttökulttuurissa viestitetään, että puut pilkotaan
ennen polttamista ja niitä käytetään kohtuudella.
Kymenlaaksossa retki-isäntä
palkataan ja hän hoitaa osittain
hankkeen hallintoa. Suomalaisillekin on hyvä välillä muistuttaa, miten luonnossa toimitaan niin, että
kaikkien on yhteisillä alueilla mukavaa liikkua. Kuva: Päivi Vento
. Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö omistaa alueen. Ollikainen sanoo.
VIRKISTYSALUEIDEN kohteista alkoi tulla valituksia virkistysaluesäätiöihin sekä kuntiin.
Venäläisille suomalainen retkeilykulttuuri, luonnosta löytyvät
rakennetut palvelut ja käytännöt,
ovat vieraita.
Virkistyssäätiöissä nähdään, ettei ongelmien ratkaiseminen oli
tähtitiedettä, vaan asiat korjautuvat jakamalla tietoa.
. Oppaassa kerromme, että toisilleen tuntemattomien retkeilijöiden yhteiset hetket grillipaikoilla voivat olla koko reissun pa-
rasta antia.
JÄTEHUOLTO tuottaa myös ongelmia.
Metsähallitus on siirtynyt roskattomaan retkeilyyn, virkistysaluesäätiöt osittain.
Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön asiamies Hanna Ollikainen toivoo venäläisten omaksuvan suomalaisten retkeilytavat, joissa
niissäkin on paikoin parantamisen varaa. He
jakavat opaslehtistä sekä palautelomaketta, jutustelevat retkeilijöiden kanssa.
Isäntien työt eivät ole vielä alkaneet.. 13
4.6.2013
Ruokolahden Huuhanranta on Saimaan upeimpia rantoja, hiekkarantaa on
1,5 kilometriä. Etelä-Karjalassa retki-isännältä ostetaan kesän aikana palveluja 20 työpäivää.
Tehtävänkuva maastossa on yhtenevä.
Retki-isännät jalkautuvat vilkkaimpina retkeilyn ja veneilyn sesonkiaikoina suosituimpiin retkisatamiin ja reittien laavuille. Kuva: Päivi Vento
Kädestä pitäen
jokamiehenoikeuksista
Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa tehostetaan retkeilyopastusta palkkaamalla retki-isännät.
PÄIVI VENTO
IMATRA
SUOMEKSI, englanniksi ja venä-
jäksi julkaistu retkeilijän opaslehti saataville virkistyskohteissa
sekä netissä.
Retkikohteiden opastaulut
muutetaan kolmikieliseksi.
Retki-isännät jalkautuvat maastoon ja retkisatamiin.
Retkeilykulttuuria tuodaan esille tapahtumissa ja mediassa.
Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson
virkistysaluesäätiöt ottavat vanhat
sekä uudet keinot käyttöön tuodakseen jokamiehenoikeudet
kaikkien yhdistysten mailla retkeilevien ja vierailevien tietoon.
Ongelmia jokamiehenoikeuksien ja suomalaisen retkeilykulttuurin noudattamisessa on alkanut ilmetä viime vuosina, kun venäläiset matkailijat ovat löytäneet
retkeilyn ja veneilyn Karjalassa ja
Kymenlaaksossa.
Etelä-Karjalan virkistyssäätiön
asiamies Hanna Ollikainen korostaa kahta asiaa.
Ongelmia on muillakin alu-
eilla Suomessa, myös Metsähallituksen mailla, mutta kaakkoiskulmalla ehdittiin reagoida ensimmäisenä.
Miten niin ei?
Korkean inflaation aikana meidän kaikkien rahat pankissa olivat todellisuudessa miinuskorolla. Nykyisin jotkut eurooppalaiset siirtävät Suomeen
rahojaan turvaan nollakorolla.
?Raha on ainoastaan taloudellisten arvojen mitta ja sellaisenakin huono. joka ei
,
ole raha ollenkaan, vaan tehtyjen
selvitysten mukaan uusi ?pyramidihuijaus?
.
Päinvastoin kuin meidän enti-
set ?tukkikapitalistit. ) Natosta pelkästään myönteiset puolet jättäen paljon vahvemmat, varsin tärkeät vasta-argumentit kokonaan huomiotta.
Mikäli puolustusvoiminen nykyinen kenraali- ja everstikunta
on enemmistönä edelleenkin samalla ihmetyttävällä kannalla, ei
se ole kovin mairittelevaa heille armeijan johtavina upseereina eikä mitenkään kannustavaa
asevelvollisille enempää kuin
meille reserviläisillekään, päinvastoin.
JULKISESSA keskustelussa yleinen asevelvollisuus on yhä useammin asetettu kyseenalaiseksi.
Suomen yleisen asevelvollisuuden etuja ovat puolustusvoimien kannalta se, että järjestelmä tuottaa suhteellisen edullisesti suuren toimintavalmiuksellisen ja -asenteellisen reservin.
Suomen sodan ajan joukot pystytään helposti muodostamaan
varusmiespalveluksen suorittaneista.
Etuja on myös saada eri yhteiskuntaluokista tulevien varusmiehet samaan, yhteiseen toimintaan. sanoi kirk,
koisä Augustinus. Esimiehiksi valikoituneet saavat
johtajakoulutuksen, monet senkin ohessa ammatin, eriasteiset
valmiudet moniin eri töihin (vrt.
erikoisupseerit, ajoneuvoyhdistelmien kuljettajat, jne.).
Samassa tuvassa eläminen
harjaannuttaa nuoret elämään
yhdessä erilaisten ihmisten
kanssa, jolloin he kouliintuvat
järjestyneeseen ja luottamukselliseen yhteistoimintaan, hyväksymään ja sietämään ihmisyksilöiden erilaisuutta, jne.
Toisaalta järjestelmää on moitittu kalliiksi (vrt. professori Panu Poutvaara) , koska nuorten
miesten elämästä kuluu puolustusvoimien palveluksessa kuudesta 12 kuukauteen.
Palveluksen tulisikin kuulua
tietyiltä osin työuriin, joita pyritään jatkossa pidentämään.
SIIRTYMINEN Natoon liittymisen
myötä palkka-armeijaan toisikin
kuitenkin veronmaksajille paljon suuremman laskun. Kuva: Jari Laukkanen
alan siivittämä ?bitcoin. Viimeksi on arvioitu, että 50 000 miehen
palkattu armeija maksaisi noin
kaksinkertaisesti nykyiseen verrattuna.
Palkka-armeija ei tuota suur-
JOIDENKIN mielestä asevelvollisuus ei ole tasa-arvoinen, koska
vain nuoret miehet kuuluvat sen
piiriin. opetti minulle
,
metsäekonomian professori Eino Saari.
On tehty monia yrityksiä siirtyä pois rahan hirmuvallasta.
Sveitsissäkin oli joillakin pitkään
ikioma frangista irrallinen valuutta . (Kymen Sanomat
23.5. 20-kertainen reaalitalouden arvoon verrattuna.
Meitä hallitsevat amerikkalaisen koulun käyneet ekonomistit, jotka ehkä tuntevat rahamaailman ja sen säännöt.
Hyvä niin, mutta siitä, mistä
leipä ja läski lopulta tulee, he eivät välttämättä tiedä mitään, tuskin haluavatkaan tietää.
Heillä on luja ote nykyisestä
hallituksestamme. Tämä yhdistää kansaa, helpottaa sosiaalista verkostoitumista.
Kannustavana toimenpiteenä tähän tulisikin varusmiespalveluksen suorittaneille antaa reiluja verohelpotuksia määräajak-
ta eikä hajautettua reserviä ja
todennäköisesti vaatisi tehokkaampia ja entistä kalliimpia
ase- ja kuljetusjärjestelmiä.
Rekrytointi saattaisi muodostua ongelmaksi. Vieläkin vaikuttavat juutalaiset
pankkiirisuvut ovat sitä perua.
Juutalaisten diasporan jäljiltä Euroopassa ja maailmassa on myös paljon köyhiä juutalaisia, jotka vieläpä noudattavat ortodoksijuutalaisten tapoja. saattaa olla vieläkin . Mielipiteet
14
Asevelvollisuus on elinehto
ONKO meidän ehdoin tahdoin
tuotava turvallisuus- ja uhittelu- ja seuraamusuhka suoraan
alueellemme Venäjää vastaan ja
avattava siten portit ammattiarmeijan luonnille yleisen asevelvollisuuden, kansallisen puolustusvoimien sijaan . 100/200 vuorokauteen.
Everstit, kommodorit, kenraali- ja amiraalikuntahan kuuluvat
aina reserviin. Reservin aliupseerien aktiivinen reservin palvelusaika tulisikin kuulua aina 60 ikävuoteen
asti ja reserviupseerien vastaavasti 70 ikävuoteen, samoin kuin
maksimi kertausharjoitusaika tulisi pidentää esim. Mutta millä oikeutuksella?
Professori Jukka Kekkosen selvityksen mukaan mm. (IS
3.5.). Pankkiirit pettivät meitä pöljiä raskaasti. ?Vihreätkin?
ovat siellä vain tahdinlyöjiä.
Eljas Pohtila
professori. velat mukaan lukien . Finanssikapitalismi
perustuu ihmisten odotuksiin.
Muuten ei voi selittää sitä, että
rahan määrä maailmalla on viimeisimmän arvion . ja
olihan meilläkin aikoinaan oravannahat.
Viimeisin ilmiö asiassa on it-
?Raha on ainoastaan taloudellisten arvojen mitta ja sellaisenakin
huono?. 1930-luvulla juutalaisuus tuli
heille kalliiksi, ei ainoastaan Saksassa vaan koko Euroopassa.
JÄIN miettimään rahan korkoa,
kun lehdessä luki, että ?korkoa
ei voi pudottaa miinukselle. Ei.
Eversti evp Kai Vainio kirjoitti otsikolla ?USA ei sanele päätöksiä Natossa. finanssika,
pitalistit eivät luo uusia työpaikkoja kuten esim G.A. eli nujerrettava käytännössä ennen pitkää
kokonaan yhteinen puolustustahtomme. Kuva: Paula Åström
Palveluksen tulisikin kuulua tietyiltä osin työuriin,
joita pyritään jatkossa pidentämään.
si (vrt. Room 13:1-4), päinvastoin.
Reservin palvelusaikoja olisi syytä myöskin päivittää nykyisenä tietoyhteiskunta- ja elektronisten kybersotien aikakautena. Näinhän on
jo käynyt Ruotsissa, jossa noin
5 000 vuotuiseen tarpeeseen on
vastannut vain noin puolet.
?Suomen sodan ajan joukot pystytään helposti muodostamaan varusmiespalveluksen
suorittaneista.. Pelkkä raamatullinen kristillisyyshän ei kuitenkaan vielä vapauta tästä ketään
(vrt. vapautusmenettelyä tulisi laajentaa koskemaan myös muita kuin JT- vakaumuksia. Hän oli silloisen katolisen maailman tärkein
oppi-isä.
Siitä seurasi, että rahakauppa,
pankkiala jäi juutalaisille, joilla ei
ollut samanlaisia opillisia esteitä. Serlachius,
vaan tuhoavat niitä, tyyppiesimerkkinä Björn Wahlroos.
SYYLLISIÄ olemme tietenkin me,
tyhmä kansa. palkkojen menetykset ja
opiskelujen viivästymiset).
Samoin varusmiespalvelus tulee kuulua eläkkeisiin luettavaksi toiminta-ajaksi, kuuluuhan siihen monelle jo eri siviilikoulutuksiin ja ammatteihin lukeutuvia, suhteellisen pitkiäkin opiskelu- ja työjaksoja (itse hyödynsin aikoinaan 9 kk, todellisuudessa enemmänkin).
ASEVELVOLLISUUTENSA suorittavat yksilöt saavat myös paljon
aineettomina hyödykkeinä. Näin tulisi kuulua
myös reservin upseerit ja erikoisupseerit, ainakin kapteenin arvosta alkaen.
Ilkka Hyttinen
Jämijärvi
Finanssikapitalistien hegemonia
?KORON periminen on sikamaista eikä sovi oikeaa uskoa tunnustavalle katolilaiselle. Toisaaltahan naiset voivat halutessaan vapaaehtoisesti
suorittaa asepalveluksen.
Eriarvoisuuden piiriin voidaan
kuitenkin lukea asevelvollisuudesta vapautettujen miesten ryhmät, Jehovan todistajat ja Ahvenanmaan kansalaiset
Kaikkia
demarien kannattajia tämäkään
kuvio ei tainnut miellyttää.
Iltalehden nettisivuilla Sdp:n
puoluesihteeri Reijo Paananen
yritti selittää, että demareiden
hyviä töitä ei tunneta. Sitoutuminen nykypäivänä on harvinaista,
mutta tästä naisesta sitä löytyy. Hän pystyy ja haluaa vaikuttaa erilaisiin asioihin.
Yhteistyö, auttaminen ja kuunteleminen ovat hänen vahvuuksia, joita tarvitaan keskustanaisissa
koko ajan. Puhakka
sotaveteraani, tutkija
Espoo
Ei rikota hyvin
toimivia malleja
HOLLOLAN Keskustan kunnallisjärjestö tuo vuosikokouskannanottonaan avauksen Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ja haastaa maakunnan
muut kunnat ja poliittiset vaikuttajat keskusteluun mukaan.
Perusperiaatteena uuden mallin kehittämisessä on, että
hyviä ja toimivia jo olemassa olevia rakenteita ei tulisi rikkoa.
Tehokkain malli olisi sellainen, joka käsittäisi sekä perusterveydenhuollon, sosiaalitoimen ja erikoissairaanhoidon.
Uusien toimintatapojen jalkauttaminen ja jatkuva kehitystyö sekä yhteinen tahtotila ovat onnistuneen mallin
edellytykset. Myös aikuisten taholta voidaan nähdä huonoa esimerkkiä mm. Kohteliaisuus vetää puoleensa!
Paavo Närvänen
Pirkanmaa
mielipiteet@suomenmaa.fi
- ei liitetiedostoja
Carita Röpelinen-Pitkänen
Savonlinnan Keskustanaisten puheenjohtaja
PL 52, 90100 Oulu. SDP on romahtanut
noin 16 prosentin kannatuksella nelostilalle perussuomalaisten
alapuolelle.
YLIMIELISELLÄ mahtikäskyllä
käynnistetty kuntauudistus syö
kokoomuksen ja SDP:n kannatusta, eikä samalla tyylillä käynnistetty sote-uudistuskaan oikein hyvältä näytä.
Myös kokoomus on menettänyt parhaan hohtonsa. Hänellä on uskallusta ja rohkeutta tart-
tua haasteeseen ja lähteä hakemaan keskustanaisten varapuheenjohtajan mandaattia seuraavalle
kahdelle vuodelle.
POLITIIKKA on yhdessä tekemistä ja vaikuttamista,
vastuuottamista ja vastuunkantamista. Sähköveroa Kataisen/Urpilaisen hallitus on korottanut kaksi kertaa.
Vuoden 2012 lopussa tapahtunut Turun STX-telakan laivatilauksen menetys vauhditti SDP:n
alamäkeä. Uudistamisen perustana on
oltava kuntien välinen aito yhteistyö, jossa huomioidaan
kunnan koko sekä erilaisten ja erikokoisten kuntien äänen kuuluminen.
Näin suuren kokonaisuuden mahdollistamiseksi kuntien täytyy saada säilyttää päätösvalta sosiaali- ja terveydenhuoltoasioissa.
Palveluverkko on oltava riittävän kattava ja laadukas.
Päällekkäisiä toimintoja on purettava ja tietojärjestelmiä
kehitettävä yhdenmukaisiksi, jotta se palvelee parhaalla
tavalla ihmistä varten.
Hollolan Keskustan
kunnallisjärjestö
Hyvät tavat
kunniaan!
VIIME aikoina on ilmennyt suurta välinpitämättömyyttä esiintyä hyvien tapojen mukaisesti. Kirjoita Suomenmaahan. Niin varmaan on, mutta yleensä äänestäjä muistaa paljon paremmin
puolueen huonot työt.
Nykymenolla SDP häviää seuraavat eduskuntavaalit. Puolueen
puheenjohtaja pääministeri Jyrki
Katainen on näyttää samoja fraaseja toistelevalta puheautomaatilta ja hymypatsaalta.
Kuntaministeri Henna Virkkusesta on tullut kokoomukselle rasite ja ns. Tilannetta vielä pahensi eduskunnan joulutauko.
Puolueuskollisten lauma har-
?Nykymenolla SDP häviää seuraavat eduskuntavaalit. Kats de Vries sanoja lainatakseni:
On niitä, jotka saavat asiat tapahtumaan,
niitä, jotka katsovat, kun asiat tapahtuvat
ja niitä, jotka ihmettelevät mitä mahtoi tapahtua.
Keskustanaisten Itä-Savon piirin ja Savonlinnan
Keskustanaisten valinta Keskustanaisten varapuheenjohtajaksi on Anna Vauhkonen.
15
Lumipukuinen
sotilas patsaaksi
ÄLKÄÄ valitko talvisodan muistomerkiksi sellaista tekelettä, josta pitää kysellä, mikä se on.
Jos Suomesta löytyy vielä kuvanveistäjä, joka osaa tehdä näköistaidetta, niin pyydetään häntä tekemään näköispatsas lumipukuisesta talvisodan sotilaasta.
Kunnia heille, talvisodan sankareille.
Veikko K. Sitä löytyy
Annasta. esiintyen
hattu päässä sisätiloissa.
Onkohan kotikasvatuksessa unohdettu korostaa hyvien tapojen merkitystä. Himas-kohu myös
vaikuttaa. Käsitervehtiminen kuuluu myös tapoihin.
Puheenjohtajamme näyttää tässä hyvää esimerkkiä puolueen kannattajakunnalle. SDP:n
uskottavuus olisi parempi, jos se
myöntäisi tosiasiat ja olisi hallituspuolueena toteuttanut eläkeikäuudistuksen tällä vaalikaudella.
Kaunis puhe oikeudenmukaisista päätöksistä ei ole vakuuttanut kansalaisia.
SDP on omissa vaalipuheissaan vastustanut tasaverojen korotuksia. äänestäjistä, joten keskustalaistenkin on syytä sivistyneeseen, toisia
huomioivaan käytökseen, koska moukkamainen esiintyminen kostautuu kannatuksen suhteen!
Puoluevirkailijavalinnoissa on syytä asia myös huomioida. Puolue on härkäpäisesti vastustanut eläkeiän nostamista. Puheet ja teot eivät ole
olleet yhtäpitäviä.
Hallituksessa SDP on hyväksynyt sähköveron ja arvonlisäveron korotukset. Uudistuksen tulee pohjautua Keskustan kotikunta-maakuntamallin perusajatukseen.
Päijät-Hämeeseen olisi hyvä kehittää koko maakunnan laajuista sosiaali- ja terveyshuollon mallia nykyisen
kuntayhtymän perustalle. Se taitaa olla virhe.
Eläkeikää nostetaan tulevina
vuosina joka tapauksessa. presidentinvaalien tv-mainoksessa.
Harri Mäki-Petäjä
Kannus
Anna Vauhkonen Keskustanaisten
varapuheenjohtajaksi
ANNA VAUHKONEN on 35-vuotias Heinävedellä
asuva aktiivinen keskustalainen.
Anna on luonteeltaan puhelias, sosiaalinen ja
omaa hyvät vuorovaikutustaidot.
Anna vakuuttaa energisyydellä, iloisuudella ja sitoutumisella.
Annan valinta Keskustanaisten varapuheenjohtajaksi veisi Keskustanaisia eteenpäin ja kohti hyvää tulevaisuutta.
Anna vakuuttaa hyvillä puhetaidoillaan ja innollaan. Pahimmillaan SDP:lle käy niin kuin Paavo Lipposelle presidentinvaaleissa.?
Kuva: Maria Seppälä
veni kun demarien kansanedustajat kiersivät joulutauon aikana
maakunnissa kertomassa, että
Kataisen/Urpilaisen hallituksen
telakkapäätös oli huono.
Kohua aiheuttaneen telakkapäätöksen jälkeen Kataisen/Urpilaisen hallitus lähti mukaan
Kyproksen pankkien pelastusoperaatioon.
Ennen pääsiäistä hallitus päätti kehysriihessä alentaa yhteisöveroa (osakeyhtiön ja osuuskunnan tulovero) 24,5 prosentista
20 prosenttiin ja muutti osinkojen verotusta jättiosinkojen saajia suosivaksi.
Demarien peruskannattajan
houkutus livetä pois rintamasta saattoi käydä ylivoimaiseksi
kun kaikki nämä päätökset lyötiin pöytään.
OSINKOVEROPÄÄTÖSTÄ hallitus
joutui pakon edessä korjaamaan.
Vasemmistoliiton ministeri Paavo Arhinmäki vaati päätöksen korjaamista, kun sai vinkin
oppositiosta keskustan Juha Sipilältä.
Näin toimiessaan Arhinmäki otti pistevoiton demariministereistä, jotka tumput suorassa seurasivat tilanteen kehittymistä. Pahimmillaan SDP:lle käy niin kuin
Paavo Lipposelle presidentinvaaleissa.
Muistaako joku vielä kehnonpuoleisen äänimäärän keränneen Paavo Lipposen, joka pääsi
sanomaan että ?böö. Puoluesihteerikin voisi näyttää
samoin koko puoluetoimiston henkilökunnalle, kun maakunnista kannattajat vaivautuvat Apollossa poikkeamaan!
Hyvät tavat eivät maksa mitään, ja niillä keskustalaiset
lisäävät hyvää yhteishenkeä ja samalla antavat puolueesta ja kannattajista sivistyneen vaikutelman.
Suurilla puolueilla on ?kilpalaulanta. Pyrkiikö
jatkamaan pääministerinä vaalikaudella 2015-2019, vai siirtyykö
EU:n komissioon?
SDP:N tilanne on erityisen ongelmallinen. Himas-kohu ei Kataista kaada, mutta se pakotti Kataisen selittämään asioita parhain
päin.
Selitysten antaminen kuluttaa
poliitikon kasvoja.
Mitä tekee Katainen. Tällä palstalla julkaistaan omalla nimellä kirjoitettuja mielipidekirjoituksia.
Poikkeustapauksissa voi esiintyä myös nimimerkin suojassa, mutta oikea nimi on aina ilmoitettava toimitukselle.
Kokoomus ja SDP alamäessä
YLEN KAKSI viimeistä gallupmittausta ovat olleet pieni myrskyvaroitus hallituksen pääpuolueille kokoomukselle ja SDP:lle.
Keskusta on ohittanut vuosia
galluppien kärjessä olleen kokoomuksen
160 ?. klo 18
(osoite Verkkokarintie 606). eläkeisiltä ja ryhmiltä. mennessä puh.
0400 296 261/ Esko Oinas-Panuma tai
esko.oinas-panuma@kuhmolainen.
com. Suomen Keskustanaiset ry:n hallitus
Suomen Keskustanaiset ry:n edustajakokous. Radisson Marina Palacessa (Linnankatu 32). Ohjelmassa kesämusiikkia, makkaramaistiaiset
jne.; arpavoittoja mukaan.
PIRKANMAA
Tampere, Keskustan Länsi-Tampereen
py:n sääntömääräinen vuosikokous
ma 3.6. Tikkurila Py kevätkokous 13.6.
klo 18 Tikkurilan Uimahallin kabinetissa. Keskustanaisten Kainuun piiri
Kuhmon Vesaisten retki Angry
Birds-puistoon la 8.6. ja ei-jäsenille 70 ?. Iltajuhla, sis. Kimppakyyti mahdollisuus piiritoimiston
edestä klo 16. klo 19
koululla. Lähtö Turun tuomiokirkon edestä kimppa-kyytinä. klo 10
ja 12 Koskelassa. Lähde mukaan
edustajakokoukseen Turkuun! Yhteiskyyti Keski-Suomesta ja Pirkanmaalta la-aamuna Turkuun, paluu su-illaksi kotiin. Aikaisempaa kokemusta ei tarvita. aikuisilta ja 4 . alle 12-vuotiailta
lapsilta (sis. Ilmoittaudu 0407308674 heti tai viimeistään pe 7.6.
Ilmajoki, Peltoniemen paikallisosaston vuosikokous su 9.6. Lähtö pe 7.6. Aikataulu:
Kyyjärvi 3:40, Karstula 4:00, Saarijärvi
4:30, Jyväskylä 5:30, Orivesi 7:30, Tampere 8:00 Turku 10:00. Pe 26.7.
klo 16 alkaen Kesäehtoon kyläily- ja
taideilta Marjaana Perttulan & Teuvo
Jalosen kotona, Talkootie 4 Harmaalinnassa. Matkan hinta noin 50 euroa. Esitys Talkootanssit,pääosassa
Paavo Väyrynen.Bussi lähtee Kemijärveltä klo 11.30, hinta 35 euroa/hlö sis.
teatterilipun ja matkan.Ilm.ja tied. 120?, 11-14 v. Osoite: Antti Korpintie 3A
00600 Helsinki.
UUSIMAA
Vantaa. klo 18 Nakkila-Luvia op:n kokoustilassa. Turkuun järjestetään
matka yhdessä Peräpohjolan Keskustanaisten kanssa. huutokaupan,
jossa meklarina Juha Sipilä (lahjoituksena otetaan vastaan perinteistä, hyvää, kotimaista ja keskustalaista tavaraa). Majoitus ja kokousruokailut 120?. Matkalle on ilmoittauduttava viimeistään 3.6.: marjaana.perttula@gmail.com, GSM 050
585 7200 tai regina.wittsberg@gmail.
com, GSM 040 528 1548. ruokailut, leiriytimispaikan ja toimitilat: Teltta alle 4 v.
0?, 4-10 v. klo 10-13. Tervetuloa!
KESKI-SUOMI
Suomen Keskustanaisten edustajakokous Turussa 8.-9.6. Turun VPK-talolla (Eskelinkatu 5). Lisätietoja 040 5050021/Elina.
KYMENLAAKSO
ITÄ-SAVO
Hamina, kj -Kunnallisvaalit 2016 Virtuaalinen tupailta 4.6. Hinnat sis. MSL-Tampereen kaikille
avoin alustus- ja keskustelutilaisuus
Tampereen seudun ratikka- ja raideliikennehankkeista to 13.6. varsinainen edustajakokous Turussa 8.-9.6. Su 30.6. 85?, 11-14v. illallisen ja 1 kaadon viiniä/olutta 30?/hlö, etukäteen ilmoittautuminen välttämätöntä! Ilmoittautumiset ja lisätietoja 050-347 3556/Ulla-Riitta.
Keskustanaisten Itä-Savon piiri: Järjestämme yhteiskuljetuksen Vesaisten kanssa Keskustanaisten edustajakokoukseen Turkuun 7.-9.6.! Lähtö pe
7.6. hallintopäällikkö, Mika Hämeenniemi kunnansihteeri/Keskustanuorten entinen liittosihteeri, Jouni Ovaska Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtaja. Tervetuloa
kaikki Rauman seudun kuntien keskustalaiset!
Kouvola, Keskustan osasto Korian
Erämessuilla 7-9.6. Mikkelin
matkakeskukselta klo 10. Hamburger Börsissä aamiaisella, kokousruokailut ja kahvit. Sääntömääräiset asiat.
Vesaiset. klo
10-10.30.
EDUSKUNTA
RIKSDAGEN
Tiistaina 4.6. Ilmoittautuminen 4.6. klo 19 Hilkka
Parkkisenniemellä Asmuntissa.
Tyrnävä. Lipun hinta
15 . klo 18 alkaen. Tilaisuudessa puhuvat Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä, Turun yliopiston rehtori Kalervo Väänänen ja Suomen Yrittäjien johtaja Rauno Vanhanen. Illan aikana voi tutustua Teuvon tekemiin eläinveistoksiin, opastuksella. Jokainen vastaa itse ruokailustaan. Lakiehdotusten käsittelyjä.
Kristiinankaupunki, py:n vuosikokous to 6.6 klo 19.30 Lapväärtin maatalouskansliassa. Mahdollista on
mennä myös Uudenkaupungin automuseoon, jossa on toista sataa vanhaa autoa ja pari lentokonettakin. Kahvitarjoilu klo 18 alkaen.
LAPPI
Keskustanaiset Lapin piiri ry, Suomen Keskustanaisten Edustajakokoukseen 8-9.6. klo 19 kunnantalolla. Kekkos-ooppera Ilmajoella la 15.6. klo
18 alkaen. Kesäretki Karstulaan 26.
. 044 369 9603
Kaija Väänänen.
KAINUU
Kainuun keskustanaiset. 15.6.
SUOMEN
KESKUSTANAISET
Suomen Keskustanaiset ry, valtuuston vuosikokous. Kunnanjohtaja Viljo Kurvinen pitää alustuksen ajankohtaisista kunta- ja soteasioista. Hinta 20 e/henkilö, lipun saa käteismaksua vastaan näytäntöön tullessa. alkaen, auki jälleen syksyllä
2013.
Istunnot ovat yleisölle avoimia. klo 16 Rintasalossa, os Kuivas-Nikkolantie 84.
Seinäjoki, Eteläisen py:n vuosikokous
ke 19.6. Lähtö Kajaanin linja-autoasemalta pe 7.6. Tarjoilun vuoksi ilmoittautuminen 14.6. aikuisilta ja 20 . Kerimäeltä, retti: Savonlinna - Kallislahti - Juva - Mikkeli - Turku. Hyvän tuulen retki Uuteenkaupunkiin. Kokousta edeltää avajaisjuhla klo 10.30. 0451031977 tai mirja.koppo@gmail.com.
Kerrothan nimesi ja puhelinnumerosi ilmoittautumisen yhteydessä. Telttamme sijaitsee
kävelykadun ja sinisenvirran risteyksen kohdilla. Mika Sivula kunnanjohtaja, Toni Auvinen kunnanjohtaja, Vilma Kröger, vs. Suullinen kyselytunti.
Keskustelu pohjoismaisesta turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskevasta
yhteistyöstä.
Perjantaina 7.9. klo 17.15 kir-
Keskustassa tapahtuu
jastotalo Metson Martikainen-salissa,
alustajana projektipäällikkö Ville-Mikael Tuominen.
Tampere, MSL-Tampereen kaikille
avoimet pärekorinheittokisat Vaakonpuistossa Tuurnankatu 1 vastapäätä
ke 19.6. Lisätietoja ja ilmoittautumiset kuljetukseen: Eeva Koskela 045
327 4845. asialista.
Satakunnan Keskustanuoret. Museo maksaa 8 . Eurajoen
Lahdenperän saunalla to 27.6. Johtokunta paikalle klo 18.30.
16 Mäyryn kentällä. Tienviitta oikealle ?Aliristniemi?, josta 600 metriä pihalle.
Raisio, Keskustan kj:n ja valt.ryhmän
avoin palaveri kaupungintalon II krs,
ryhmähuone ma 10.6. Lisätiedot ja ilmoittautumiset satakunta@keskustanuoret.fi.
Piiritoimisto on suljettuna kesäaikaan 21.6.-4.8. Majoitus ( 2 vrk) ja ruokailut perillä 150 euroa. Mirja Stålnacke 040-5344485 tai mirja.
stalnacke@pp.inet.fi viim. Automuseoon ja sieltä Merefestiin on bussikuljetus. Majoitus ja kokousruokailut yht. Lähtö pe 7.6. lapsilta, 6 . Lähde sinäkin Turkuun Keskustanaisten edustajakokoukseen 7.-9.6. Ilmoittaudu 6.6. SuomiAreenan aikaan
viikolla 29 päivystämme Porissa Eetunaukion Kansalaistorilla.
Piiri. ennen
täysistuntoa.. Kesäjuhla Sauvon Aliristniemessä kansanedustaja Esko Kivirannan maatilalla pe 7.6. Oopperalippu (sisältää väliajan kahvit) maksaa Lehtimiesten jäsenille 65 . klo 17, Kuopiossa Puijonkadulla Nordean entisissä saunatiloissa. Kunnallisjä rjestön johtokunnan kokous ma 10.6. klo 18. klo 18 Apilassa, teema-aiheena kuntarakenne- ja sote-uudistus.
Johtokunta klo 17.30.
Tampere. Vattukylän py:n säänt
ömääräinen vuosikokous ti 4.6. Tervetuloa Taaborille Nurmijärvelle katsomaan kansamme Vaahteramäen Eemeliä su 28.7 klo 14. matkat + Taidetalo Pilvinna kahvitarjoiluineen). Lopuksi omien makkaroiden paisto, eli eväät mukaan. klo 17.
Raisio, Keskustaväen kesäinen pihajuhla Hintsan pihalla ke 19.6. Tarkempia tietoja, mirja.stalnacke@pp.inet.fi tai 0405344485.
Keskustanaisten Lapin piiri järjestää Teatteriretken Pohjanrantaan la
29.6. alkaen klo 16:30 Härkäniemen tuvilla.
Ohjelmassa rantasauna, uimista, kodassa makkaran paistoa kera lisukkeiden ja mukavaa yhdessä oloa! Hinta 10e/4hlö perhe (+ yli 12v 5e). Kokouksessa käsitellään 20 § mukaiset
sääntömääräiset asiat. Paluumatkalle lähdemme klo
15 maissa ja Porissa olemme takaisin klo 16.30 aikaan. Kerimäeltä,
reitti: Savonlinna - Kallislahti - Juva Mikkeli - Turku. Tervetuloa kauempaakin! Ajo-ohje: Sauvon
kirkonkylästä 8 km kantatietä 181 Kemiön suuntaan. 28.7. klo
18.30 kunnanvirastossa. Käsitellään valtuuston 10.6. seuraavasti: piiri/kunnallisjärjestöt ke 17.7. 80?, 11-14 v. ja ei-jäsenille 170 ?. Ilmoittautuminen 15.6. Juva . 150?, iltajuhla ruokailuineen 30?. Tervetuloa!
POHJOIS-KARJALA
Piiri on mukana Silva metsänäyttelyssä 7.-8.6. Johtokunta klo 18.
Pudasjärvi. Kahviraha 5 . Suominen
Sauvo. klo
16 ensi-ilta näytös Ahlaisten kesäteatteri Afrikan morsian. Ilmoittaudu mukaan puh. klo 14.00
TÄYSISTUNTO. sisältää yritysvierailuja, keilakilpailun, kesäteatterissa Rakas Karjala ?näytelmän, savusaunan ja paljon
muuta. Minna Anttosen kotona;
Mäntymäentie 3, Aura. Ovet
lehterille avataan 15 min. mennessä ruohonenjatta@
gmail.com.
VARSINAIS-SUOMI
Varsinais-Suomen Keskustanaiset,
Maaseudun Terveys- ja Lomahuollon
tuetuista lomista kiinnostuneet: esitteitä ja hakemuksia saatavilla piiritoimistosta tai MTLH:sta.
Auranmaa, Vesaisten vuosikokous ti
4.6. Illan alustajina mm. Kokous alkaa la 8.6.
klo 13. S.Kososen bussilla reittiä Kerimäki . Savonlinna . 105?, yli 15 v.
115?. mennessä etela-savo@vesaiset.fi tai 040 505 0021 / Elina.
Tervetuloa virkistymään!
Piirin päivystykset SuomiAreenan Kansalaistorilla poliittisten piirijärjestöjen yhteisellä teltalla 17.19.9. Esillä valtuuston esityslista, Timo Hanhilahti.
Tampere. mennessä luonnonystävät 040 834 0803 A. Mikäli sinulta löytyy aikaa, niin
tule teltalle jututtamaan ihmisiä tai jos
kiertelet näyttelyssä muutoin, niin tule morjestamaan. HUOM! Edustajakokousvaltakirjat on toimitettava etukäteen piiritoimistolle!
Keskustanaiset: Linja-auto kuljetus
edustajakokoukseen la 8.6. Suomen Keskustanaiset ry:n valtuuston kokous Turussa 7.6. Matkan
varrelta pääsee kyytiin. Muitakin keskustalaisia liikkeellä
SuomiAreenalla, seuraa ilmoittelua!
Vesaisten Etelä-Savon piiri: Vesaisten perinteinen perheleiri pidetään
Marttisen Nuorisokeskuksessa Virroilla 1.-4.8. 0?, 4-10 v. Hallituksen esitysten lähetekeskusteluja.
Keskiviikkona 5.6. Kokous alkaa klo 16. Lohikeittotarjoilu. Keskustapiiri järjestää ke 17.7. Viikon hint a on 300 ?. Tule mukaan mukavalle retkelle!
ETELÄ-POHJANMAA
Karijoki, py:n sääntömääräinen vuosikokous ke 5.6. Teemana Aikoja, taikoja ja tarinoita, leirille järjestetään yhteiskuljetus. klo 10-11.30.
Paikalla kansanedustaja Ari Torniainen
ja muita keskustalaisia luottamushenkilöitä. Ilmoittautumiset ja lisätietoja 050-347 3556 / Ulla-Riitta
Vesaisten Itä-Savon piiri: Järjestämme yhteiskuljetuksen Keskustanaisten
kanssa Vesaisten liittokokoukseen Turkuun 7.-9.6. Tutustumme
taiteilija Raija Nokkalan Taidetalo Pilvilinnaan, värikkääseen satumaailmaan,
joka ei jätä kylmäksi ketään. Turku. Suomen Keskustanaiset ry:n 34. Esillä sääntömääräiset
asiat. klo 18 Apilassa, Näsilinnankatu
23 A 1. Voit tutustua Pilvilinnaan etukäteen netissä www.nokkala.net. Samalla MSL:n
luento A. Jäsenille edulliset vesaishinnat. piiritoimistolla alkaen klo 18.
Johtokunta kokoontuu klo 17.30.
Etelä-Pohjanmaan Vesaisten uusi
puhelinnumero 040-1725005.
POHJOIS-POHJANMAA
Haapavesi. Matka alkaa klo 8.30 Porin linja- autoasemalta. klo 16.00
TÄYSISTUNTO. Hirsihuvila tai nuorisohotelli alle
4 v. Tervetuloa!
?Keskustanuoret ja 30+ kohtaavat?
pe 7.6. kuljetuksen lisäksi majoituksen 2hh hot. Yhden hengen huoneesta lisämaksu 20 euroa.
Holiday Club Pyhäniemessä Kihniössä
on vapaana lomaviikkoja (viikot 26, 37
ja 48). Kunnallisjärjestö.
LÄHDE TEATTERIIN! Keskustan Lappeenrannan kunnallisjärjestö kutsuu
la 13.7 klo 15 Suomen Hevonen näytäntöön Lappeenrannan kesäteatteriin. Kokouksessa käsitellään
14 § mukaiset sääntömääräiset asiat.
Valtakirjojen tarkistus kokouspaikalla la 8.6. Lauri Palmunen johtaa 6km Savojärven ympäri. Otathan pikaisesti yhteyttä majoitus- ja kyytivarauksia varten: etela-savo@vesaiset.fi,
044 364 3636, 040 5050021 Elina.
Vesaisten Etelä-Savon piirin saunaja virkistysilta jäsenille ma 17.6. Tervetuloa.
Keskustan Itä-Savon piiritoimisto
on suljettu 3.-5.6.
Itä-Savon piirin Keskustanaiset ja
Vesaiset: Yhteinen retki Turkuun KN
edustajakokoukseen ja Vesaisten liittokokoukseen 7.-9.6. Keskustanaisten osastolle.
Nakkila, Keskustan valtuustoryhmän
avoin kokous su 9.6. Ilmoittautumiset ja lisätiedot to 6.6. klo 10-13 (alustavasti Anneli Jäätteenmäki teltalla klo 12-13), Keskustanaiset pe 19.7. Sitovat ilmoittautumiset
9.6 mennessä kunnallisjärjestön sihteerille, Mirja Kopolle joko puh. mennessä. Vielä muutamia lippuja jäljellä. 100?, yli 15 v.
110?. Piirihallituksen kokous ti 25.6.
klo 18 Euran kesänviettopaikassa Kotkanniemessä (Rantatie 920, Säkylä).
Työvaliokunta kokoontuu klo 17.
Rauman seutufoorumi. Tied. Tilaisuus
on erityisesti tarkoitettu keskustanuorille sekä keskustanuorista puolueen
toimintaan siirtyneille jäsenille.
Pohjois-Savon keskustanaiset lähtevät Edustajakokoukseen Turkuun 7.9.6. klo 18.30
kunnantalolla. Mikkeli . Jäsenhinta Itä-Savon piirin Keskustajärjestöjen jäsenille: Vesaiset 120?, Keskustanaiset 150?.
Hinta sis. Kahvitarjoilu väliajalla, sisältyy lipun hintaan. Ei ruokailua sunnuntaina.
Ilmoittautumiset ja lisätietoja 050-347
3556 / Ulla-Riitta.
Enonkosken Vesaiset: Pallomerimiehen lastenkonsertti la 29.6. Illan artistina esiintyy laulaja Petri Laaksonen. Yhteiskyyti järjestyy ja majoitus. Puolen päivän aikaan jatkamme matkaa Uudenkaupungin keskustaan Merefestiin, joka on Vakka-Suomen suurin kesänavaustapahtuma
markkinahumuineen. pe klo 10-18 ja la klo
9-15. Asuntoauto tai -vaunu alle 4 v.
0?, 4-10 v. 16
Keskustan Lehtimiehet. 140 ?, yli
15 v. Tervetuloa kahville ja haastelemaan. Suominen.
Vehmaa, py:n vuosikokous ke 5.6. Lakiehdotusten käsittelyjä.
Torstaina 6.6. klo 7 kimpassa pikkuautoilla. kahvin ja nisusen, portille tullaan klo 15.30, jolloin kahviliput jaetaan, jokainen tulee omin kyydein. Johtokunta kokoontuu klo 19.
Kahvitarjoilu.
Suorat verkkolähetykset: www.eduskunta.fi/verkkolahetys.
Kuortane, Mäyryn paikallisyhdistys
tarjoaa jäsenperheilleen ja keskustahenkisille mäyryläisille ilmaisen tutustumiskerran golfiin su 9.6. MSL-Tampereen ja Keskustan kaikille avoin varjovaltuusto ma
10.6. Tervetuloa juttusille!
KARJALA
Keskustan kesäkahvit kauppatorilla Lohkon kioskilla la 8.6. Matkan hinta on
25 . Eduskuntaretki 13.6.2013. klo 13-
Kansalaisinfo suljettu rakennustöiden
vuoksi 1.5. klo 14.00
TÄYSISTUNTO. Jouni Koskela 050
527 2129.
SATAKUNTA
Porin Keskustanaiset ja Porin Keskustan opinto- ja kulttuuriyhdistys.
La 8.6. klo 10-13, Keskustanuoret
to 18.7. Opastuksen ja omatoimisen tutustumisen jälkeen nautimme myös kahvit merenranta- terassilla. klo 18. Ilmoittaudu Marketta Moilaselle, 040 7022 928. klo 18 alkaen
Raatihuoneella. klo 13.00
TÄYSISTUNTO. klo 18. klo 14. Johtokunta klo 18.
Kuhankuono, ke 5.6. Varaa nopeasti paikkasi
kesäretkelle. Viikonlopun hinta jäsenille on
150 . Terveiset Arkadianmäeltä
tuo vpj ke Annika Saarikko. Iisalmesta matka jatkuu bussilla. Hauska ohjelma, ilmapallohahmoja, saippuakuplakone!!! Vapaa pääsy! Tervetuloa!
POHJOIS-SAVO
Salmenkylä, pyn vuosikokous to 6.6.
klo 19 Ilmi ja Martti Keräsellä. Tiedustelut ja
varaukset: Eeva 045 327 4845 / eeva.
koskela@keskusta.fi
ETELÄ-SAVO
Vesaisten Etelä-Savon piiri, Lähdemme Itä- Savon piirin ja Keskustanaisten
kanssa Turkuun Vesaisten Liittokokoukseen 7.- 9.6. Ota yhteyttä pikaisesti toiminnanjohtaja Helena Pakariseen, lehtimiehet@keskusta.fi tai puhelin 050 388 0011.
HELSINKI
Helsingin Vesaisten perhesähly lauantaisin Koskelan nuorisotalolla klo 14-16. Tyrnävän py:n sääntömääräinen vuosikokous to 13.6. Ilmoittatutuminen etelasavo@vesaiset.fi 28.6. Lakiehdotusten käsittelyjä. sis. mennessä: Regina Wittsberg 040 528 1548. klo 9.45-10.30 sekä su 9.6. Golfyhtiö hoitaa mailat, pallot ja opastuksen
/ erä
POSTIMAKSU
MAKSETTU
Tilaan Suomenmaan vuodeksi opiskelijahintaan 100 ?
Nimi
Lähiosoite
Sääasema (arvo 19,90 ?)
Postiosoite
Kuukauden lehdet kaupan päälle!
Puhelin
Mahdollisuus voittaa 500 euron
arvoinen kylpyläviikonloppu. Arvotaan 31.12.
Sähköpostiosoite
Allekirjoitus
En tällä kertaa tilaa, mutta osallistun arvontaan. 17
4.6.2013
Keskustalaisten äänen kantaja
Tavallisten ihmisten tarinoita. Keskustan linjauksia ja kentän ääntä.
Suomenmaa, raikas ja kriittinen poliittinen uutislehti.
TILAA JO TÄNÄÄN!
KYLLÄ KIITOS!
Tilaan Suomenmaan kestotilauksena.
Sähköpostilla:
tilaajapalvelu@suomenmaa.fi
Laskutusjaksokseni valitsen:
12 kk = 139 . Poliittisten päätösten taustoja. / erä
6 kk = 71,50 . / erä
Verkossa: www.suomenmaa.fi
Tilaan Suomenmaan kuudeksi kuukaudeksi 79 ?
Puhelimella: (08) 537 0370
Tilaan Suomenmaan kolmeksi kuukaudeksi 43 ?
Kestotilaajille:
4 kk = 48 . Olen liittänyt kuponkiin postimerkin.
Asiakasrekisteriä voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin.
Suomenmaa
Tunnus
5004795
00003 Vastauslähetys
Aku Ankka . Minkä Euroopan maan siirtomaa Algeria
2. Mukula
6
9
7
2
8
3
4
6
7
4 2
2 6
9
4
8 6
9
5
3
7
5
2
1 2
3
1
4
3
2 9 7
7
9
4
9
6
6 8
9
6
3
1
5
8
4
7
2
9
1
1
9
8 5
5
8
1
4
5
3
2
6
5 8
5
2
2
5
6 3 4
4
1
3
1
4 3
9
4
4
5
6
3
7
1
7
9
1
7
7 5 4 3 8 1 9 6 2
2
8
2
1
4
5
8
2
5
4
7. 1976
3. Kuka on Tuomas Sammelvuo (s. Minä vuonna Puolustusvoimien juhlapäivä muutettiin tapahtuvaksi Mannerheimin syntymäpäivänä (4.6.1867)?
oli heinäkuulle 1962 saakka?
8. Mikä on maa?
7. 18
4.6.2013
Kuka on Tuomas Sammelvuo?
TIETOTESTI
1. Se itsenäistyi vuonna
Pudasjärvellä)?
Sudoku
Viivi & Wagner . Minkä maan isoin järvi on Garda?
10. B. Masi . Miksi amerikkalaiset kutsuvat Joulupukkia?
6. Missä suurkaupungissa olet, jos kävelet
Bronxin kaupunginosan katuja?
4. Kenen kanssa Victoria ?Posh Spice?
Adams avioitui heinäkuussa 1999?
5. Virtanen . Minä vuonna Helsinki muutti Heikinkadun-Turuntien nimen Mannerheimintieksi?
Kuva: Timo Aalto/Lehtikuva
1957. Britannialla oli 1821-1957 Länsi-Afrikassa
Guineanlahden rannalla siirtomaa Gold Coast eli Kultarannikko. Minkä maan parlamentti on maan omal-
la kielellä kokkai?
9
Tänään Toivo, ortodoksisen kalenterin mukaan Mitro.
Aurinko laskee Helsingissä
22.34, Oulussa 23.48 ja nousee
huomenna Helsingissä 4.02, Oulussa 2.44.
PÄIVÄN SANA
Joka rakastaa rahaa, ei saa sitä
kyllin,eikä se, joka rakastaa rikkautta, saa voittoa tarpeekseen.
Tämäkin on turhuutta.
Saarn. 5:9
SANANPARSI
Kon puuro sata niin kööhäl ei
ol lusikka!
Rauma
KANSA KASKUAA
Mitä tapahtui tiedemiehelle, joka alkoi tutkia ihmissyöjäheimoa?
Aihe suorastaan ahmaisi hänet.
Ratkaisut
4
6
9
3
2
5
8
1
7
6
3
9
8
1
5
2
4
7
1
8
5
4
2
7
3
9
6
2
4
7
6
9
3
1
5
8
4
1
2
3
7
9
8
6
5
9
6
3
1
5
8
4
7
2
7
5
8
2
6
4
9
3
1
5
7
1
9
3
2
6
8
4
8
9
6
5
4
1
7
2
3
3
2
4
7
8
6
5
1
9
5
9
2
7
1
4
6
3
8
6
7
4
8
2
3
9
1
5
1
8
3
5
6
9
2
7
4
7
1
6
4
3
8
5
9
2
Helsingin toimitus
Postios. Paitsi että ei tietenkään säästä,
kun täytyy imuroida pidempään.
Olen melko varma, että Brysselissä on useampikin pubi tai viinihuone, jonne EU-virkamiehet kokoontuvat iltaisin keksimään aina uusia vedätyksiä. Kun on maailmassa sellainenkin virhe, että imureissa on liikaa tehoa.
Ymmärrän, että saksalaiset autonvalmistajat ovat rajoittaneet huippunopeuden kahteen ja puoleen sataan,
varmaankin vihreän ministerin tai Tapani Kansan varalta.
Sitä siistimpää, mitä tehokkaampi imuri. PL 1070, 00101 Helsinki
Käyntios. Kahvinkeitin aivan liian hetkessä tekee sen suodatinsumpin.
KANNATTAA ostaa ylitehokas tappajaimuri tai kaksi tänä vuonna varastoon, ensi vuonna saa myydä enää niitä henkäisijöitä.
Jari Nenonen
Ristikko
Päivät vierivät
TIISTAINA 4. Tämä tapahtui alan liikkeessä, kun rouvan käyttöön oltiin ostamassa uutta.
Pyysin henkilökuntaa todistamaan. Mutta ei,
sähköä pitää säästää ja se tapahtuu pudottamalla tehoa
400 Watilla.
Toki voi olla, että mopon virityksessä
harjaantunut teini saa äidiltä täydet pisteet kun puhdistussuotimen lainvastaisesti poistamalla virittää äiskän imuriin
lisätehoa.
Jotta farssi olisi täydellinen, niin
vihreiden ilmastopolitiikan (ei sentään pölyilmapolitiikan) asiantuntija Oras Tynkkynen ?pitää
pölynimurien imutehodirektiiviä kannatettavana?.
Ai että tulee vihreiltä se kansan paras ajetuksi!
MAAILMA ilman muuta pelastuu, koska varttitunnin päivittäinen imurointi sillä tehottomalla säästää sähköä
noin 0,6 sentin edestä. Apollonkatu 11 a,
00100 Helsinki
1
5
2
7
6
8
3
4
9
3
5
8
2
9
6
7
4
1
2
4
9
1
7
5
8
6
3
4
3
7
6
8
2
1
5
9
9
2
1
3
5
7
4
8
6
8
6
5
9
4
1
3
2
7
Toimitussihteeri
Anja Manninen 044 7370 381
8
3
7
4
9
1
5
6
2
päätoimittaja
Juha Määttä 040 7359 612
3
7
6
2
1
4
9
5
8
Uutispäällikkö 044 7370 320
Katariina Lankinen
Toimittajat:
Pentti Manninen 040 5709 400
Timo Mikkilä
044 7370 265
Samuli Nissilä
044 7370 261
Pauliina Pohjala 050 5450 915
Henna Ruokamo vanhempainvapaalla
2
9
1
5
8
7
4
3
6
uutiset@suomenmaa.fi
etunimi.sukunimi@suomenmaa.fi
mielipiteet@suomenmaa.fi
044 7370 262
5
4
8
9
3
6
7
2
1
Oulun toimitus
Postios: PL 52, 90101 Oulu
Käyntios: Lekatie 4, 90150 Oulu
Päällikkö:
Pirjo Kontio
6
2
3
8
4
9
1
7
5
www.suomenmaa.fi
Toimittajat:
Meri Alaranta-Saukko
044 2032 640
Annukka Kantola 044 7370 377
Risto Luodonpää 040 8201 781
Pirkko Wilén
044 7370 238
Kuvatoimitus
044 7370314
Maria Seppälä, Paula Åström
7
8
4
1
5
2
6
9
3
Pääkirjoitustoimittaja
Juha Mauno 044 7370 311
9
1
5
6
7
3
2
8
4
Suomenmaa ilmestyy 3 kertaa
viikossa (ti, ke, pe).
Levikki: 11197 (76/23/1) LT 2012
Julkaisija: Suomenmaan
Kustannus Oy
Vastaukset: 1) 1942 (päätös tehtiin Mannerheimin 75-vuotispäivän 4.6.1942 kunniaksi), 2) 1940,
3) Ghana, 4) Ranska, 5) Japani, 6)
Italia, 7) New York, 8) David Beckham, jalkapalloilija, 9) Santa Claus, 10) entinen lentopalloammattilainen ja nykyinen Suomen lentopallomaajoukkueen päävalmentaja.
Markkinointisihteeri
Johanna Leppäluoto
044 7370 346
Toimitusjohtaja Sauli Huikuri
ilmoitukset.suomenmaa@
suomenmaa.fi
Markkinointijohtaja
Matti Kontio 044 7370 312
Ilmoitusmyynti
Soile Suorsa 044 7370 350
Asiakaspalvelu arkisin klo 9-15:
(08) 5370 370, Sähköposti:
tilaajapalvelu@suomenmaa.fi
Valokuvaaja: Jari Laukkanen
Ulkoasu: Mikko Eronen
Painopaikka: Joutsen Median
painotalo, Oulu, ISSN 0356-3588. Näin tehtiin valheeksi se avioliiton jossain vaiheessa kuitenkin esiin tuleva väite ?kertaakaan et ole imuriin koskenut?.
Nyt imureihin koskee Iltiksen kertoman mukaan EU:n
imuridirektiivi. kesäkuuta 2013. 19
4.6.2013
Loppuu se imeminen!
VAIKKA olen sovinisti, olen todistetusti koskenut pölynimuriin. Kasvatuksellisesti sanotaan, että koulukiusaajista ei tule mitään, mutta
kyllä niistä tulee, direktiivinikkareita.
Monessa taloudessa on, kun tarkemmin ajatellaan,
varmaankin liian tehokas leivänpaahdin
Lämpötila
on 22 ja 30 asteen
välillä. Sateiden kuuroluonteisuuden vuoksi sademäärissä on suurta
paikallista vaihtelua.
22
Rooma?
26
Madrid?
www.fmi.fi
?20
Kotimaa
?15
ti.
?10
ke.
?5
to.
0
+5
26
A?eena?
t
+10
+15
ti.
eilen
+20
ke.
+25
to.
eilen
Oulu
24
23
23
28
Ylivieska 22
24
25
23
Hailuoto
19
18
19
24
Pudasjärvi 25
23
21
26
Helsinki
24
23
22
24
Kajaani
25
22
20
27
Turku
26
26
25
28
Suomuss. Kesko
ja S-ryhmä eivät osaa vielä kertoa,
milloin pienet ruokaostokset voi
maksaa hipaisemalla. Maksaminen käy nopeam-
OP-POHJOLA uskoo maksutavan
Sää
Keskiviikko
+9
Tiistai
10
15
4
15
16
23
UVsäteily
0?2 heikko
3?5 kohtalainen
6?7 voimakas
8. Mutta
jos on ruuhkaa, kyllä se jonon läpimenoa nopeuttaa huomattavasti, kertoo tietohallintojohtaja Pentti Talikka R-kioski Oy:stä.
PANKIT eivät kerro, missä raja tarkalleen menee. Keski- ja Pohjois-Lapissa lämpötila
on 9 ja 17 asteen välillä.
Maan pohjoisosissa pohjoistuuli on heikkoa tai
kohtalaista.
25
27
7
22
25
2
huomenna
Maan keskiosissa tulee
paikoin sade- tai ukkoskuuroja. Muualla maassa on poutaa ja puolipilvistä
tai
selkeää.
Lämpötila on maan
Etelä- ja keskiosissa 24
ja 28, Lapissa ja Koillismaalla 15 ja 20 asteen
välillä. Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva
läpimurtoon ensi vuonna. Voi tuntua, onko viiden sekunnin nopeutumisella väliä. Yölämpötila on
10 ja 15 asteen välillä.
Ennustettu sademäärä on
maan länsiosassa 0-10
mm, idässä 0-5 mm ja
pohjoisosassa
10-25
mm. Varas pystyy
tekemään joitain pieniä ostoksia
ilman koodia, mutta niiden lukumäärää ja yhteissummaa on rajoitettu.
TOMMI TOLKKI/STT
HELSINKI
KIOSKIN jono lyhenee, yökerhon
tiskiltä saa juomansa nopeammin ja varkailta menee motivaatio. Jos lähimaksamisella pystyy
ostamaan kaljan tai kaksi, se ei
ole riittävän iso motivaatio lähteä
viemään toisen lompakkoa, sanoo
johtaja Ari Viljakainen.
13
5
5 vrk ennuste
Sade- ja ukkoskuuroja
tulee eniten maan keskija pohjoisosissa. 26
20
20
27
M:hamina 18
25
25
18
Kuusamo 23
19
19
24
Tampere 26
26
24
29
Rovaniemi 17
17
21
27
Jyväskylä 27
25
24
27
Salla
18
16
20
27
L:ranta
30
25
24
28
Sodankylä 15
14
21
27
Joensuu
29
24
22
27
Muonio
11
17
21
19
Kuopio
27
24
24
28
Utsjoki
9
16
20
25
Vaasa
23
27
24
20
Kilpisjärvi 10
15
18
19. Maan länsi- ja keskiosissa esiintyy ajoittain ukkosta. Viikonloppua kohti sää viilenee
hieman. Päivälämpötila on
maan etelä- ja keskiosissa 20 ja 27 asteen välillä, pohjoisessa ja sateen
alla lämpötila jää 15 ja
19
22
1
23
2
4
20 asteen välille. Tungoksessa on helppo urkkia kortin tunnusluku, varastaa lompakko ja sitten tyhjentää tili pankkiautomaatilla.
Jos juhlija käyttää lähimaksamista, tunnusluku ei voi paljastua ulkopuolisille. Esimeriksi Elisa tarjoaa palvelua, joka perustuu
puhelimeen liimattavaan tarraan.
Suomessa on kuitenkin vasta
vain kourallinen paikkoja, joissa
pystyy maksamaan hipaisemalla.
Monessa kaupassa on maksupääte valmiina, mutta ohjelmisto pitää vielä päivittää ja maksuliikenteen toiminta varmistaa.
. OP-Pohjolan mukaan menetykset jäävät enimmillään selvästi alle 150 euroon.
Nets (entinen Luottokunta) uskoo, että yökerhovarkauden vähenevät.
. hyvin
voimakas
6
5
21
20
19
24
25
18
29
5
2
Suomi tänään
Maan kaakkoisosassa on
poutaa ja puolipilvistä.
Muualla maassa tulee
monin paikoin sadekuuroja. Totta kai siinä on vaarana, että
petytään, kun se ei toimikaan. Kaikkea tätä lupaillaan tapahtuvaksi, kun pienet ostokset voi
maksaa vain korttia vilauttamalla. Kukaan ei vain tiedä milloin.
Ainakin Nordea ja osuuspankit
ovat jo lähettäneet asiakkailleen
debit-kortteja, joita voi käyttää
niin sanottuun lähimaksamiseen.
Danske Bank odottelee vielä.
Kun ostokset jäävät alle 25 euroon, asiakas vain hipaisee maksupäätettä kortillaan. Electron toimii välillä hitaasti, koska maksu pitää varmentaa.
. 20
4.6.2013
Hipaisumaksu korvaa näppäilyn
YÖKERHOISSA palvelua hidastaa nykyisin se, että monet nuoret maksavat juomansa Visa Electron -kortilla. Idänpuoleinen
tuuli on heikkoa.
26
2
19
Berliini?
Lontoo?
19
18
19
Budapest?
Br?sel?
ys?
19
19
V?rna?
a
22
P?riisi?
a
22
22
27
3
T?
ukholma?
Mosko?
va?
26 T?
15
allinna?
24
19
24
22
23
19
7
25
23
25
4
22
19
20
24
29
Eurooppa tänään
22
21
7
22
25
6
16
Myös Kesko uskoo jonojen lyhentymiseen . Tunnuslukua kysytään ainoastaan satunnaisesti.
LÄHIMAKSAMINEN onnistuu myös
matkapuhelimella. Lähimaksaminen voi jonkin
verran tuoda lisää myyntiä, mutta asiakkaalle hyöty on palvelun
nopeutuminen, arvioi toimitusjohtaja Antti Raunio Night People Groupista, jolla on yökerhoja 13
kaupungissa.
Yökerhot ovat olleet otollisia
paikkoja taskuvarkaille. Toisaalta sitä ei varmaan osata vielä
odottaakaan, sanoo kehityspäällikkö Juha Andelin Keskosta.
Maksaminen käy nopeammin, kun korttia ei tarvitse työntää sirukortinlukijaan eikä aikaa yleensä
kulu tunnusluvun näppäilemiseen. Hidastusta voi tulla siitä, että
asiakkaan pitää satunnaisesti kuitenkin laittaa kortti sirulukijaan
ja syöttää tunnusluku, huomauttaa kehityspäällikkö Mika Arponen S-ryhmästä.
17
14
26
28
Perjantai
20
18
8
22
8
Torstai
16
min, kun korttia ei tarvitse työntää sirukortinlukijaan eikä aikaa
yleensä kulu tunnusluvun näppäilemiseen.
. Viikonloppua kohti kuurot
yleistyvät myös lännessä. Todennäköisesti se onnistuu viimeistään
ensi vuonna.
R-kioskit odottavat hyötyvänsä
uudesta tekniikasta, koska asiakkaat tekevät tyypillisesti pieniä ostoksia. Pilvisyys on vaihtelevaa, kuuroalueiden välissä on ajoittain varsin
aurinkoista koko maassa. Menee aikansa ennen kuin
asiakkaat oppivat käyttämään sitä. S-ryhmä taas ei.