6 414880 073513
KESKUSTAN PÄÄ-ÄÄNENKANNATTAJA / N:o 1 / 5.1.2017 / 4,80 ?
Uudelle uralle
Olli Rehn jatkaa vaikuttamista Suomen Pankissa
Ajassa
Ulkomaat
Vieraskolumni
Työelämä kohtelee
vammaisia huonosti
Moskovalaiset
innostuivat taiteesta
Aikuisuus ei ole nyt
huudossa
Selvisi, että viime vuonna ei ollut tylsää. s. 26
2
5.1.2017. sisältö
5.1.
2017
Kilpailukyvyn ja kohujen vuosi
Toimittaja piti päiväkirjaa
100-vuotias Suomi on rakennettu
luottamushenkilöiden voimalla.
Antti Kurvinen s. 35
Puolueet valmistautuvat kolmen
vuoden vaaliputkeen s. 14
Lapsiköyhyyden seuraukset ovat
hälyttäviä. 36
5.1. Tarvitaan muutos,
Silja Silvasti vaatii. 16
Keskustakin on nyt valmis
muuttamaan kotihoidon tukea s. 18
Antti Varis toivoo keskustan
ottavan sosiaalisen median
hyppysiinsä kuntavaaleissa s. 2017
3. 6
Yhteisöllisyys tekee pienestä
Luhangasta kokoaan isomman s. s
Poliitikkojen
on uskallettava ottaa Kelan johtajien ulostulot vakavasti. Vuokralla asuvista suomalaisista yli 60 prosenttia sai
asumistukea, ja sen piiriin kuului yli 800 000 henkilöä.
Yhteiskunnan asumistuet ovat valuneet viime vuosina
vuokranantajien taskuun. Tilanne on pikemmin päinvastoin.
Jos järjestelmältä putoaa pohja pois, pahiten kärsivät ne,
jotka tarvitsevat eniten apua.. Hyssälän mielestä nykyinen järjestelmä edustaa mennyttä maailmaa.
Vuodenvaihteessa Kelan pääjohtajuudesta luopunut Hyssälä totesi suorasukaisesti, että yhteiskunnan varat eivät riitä kattamaan jatkuvasti paisuvia tukia. Silti asioista pitäisi Aaltosen mukaan uskaltaa puhua avoimesti.
Kela maksoi erilaisia sosiaalitukia viime vuonna yhteensä
15 miljardia euroa. Näin
siitä huolimatta, että asia on poliittisesti tulenarka.
Järjestelmän valuvikojen korjaaminen ei tarkoita, että työttömistä, sairaista ja muista yhteiskunnan tukea tarvitsevista
ei pidettäisi huolta. Päätoimittaja Juha Määttä
Jari Laukkanen
Jos järjestelmältä putoaa pohja,
pahiten kärsivät ne,
jotka tarvitsevat eniten apua.
Pääkirjoitus
Huoli sosiaaliturvajärjestelmän
kestävyydestä on otettava vakavasti
K
elan ex-pääjohtaja Liisa Hyssälä vaati viime syksynä täysremonttia sosiaaliturvajärjestelmään. Asumistuesta on tullut veronmaksajien kannalta kallis automaatti.
Tällainen kehitys ei voi jatkua kovin pitkään. Samaa mieltä näyttää olevan myös Kelan tuore
puheenjohtaja Elli Aaltonen.
Aaltonen kysyy Suomenmaan haastattelussa (23.12.2016),
pitäisikö Suomessa siirtyä julkisen talouden kestävyyden nimissä etuisuuksien tasa-arvosta kohdennettuun tasa-arvoon.
?Ne, jotka eniten tarvitsevat, saisivat enemmän.?
Aaltonen myöntää, että keskustelu esimerkiksi lapsilisien
tai eläkkeiden oikeudenmukaisemmasta jaosta on äärimmäisen vaikeaa. Aihe on myös poliittisesti herkkä. Tänä vuonna loppusumman ennustetaan
nousevan 16 miljardiin.
Kysymys on siis erittäin isoista rahoista.
4
5.1.2017
Julkisuudessa eniten keskustelua on herättänyt asumistuen räjähdysmäinen kasvu. Jotain on siis pakko tehdä.
Kelan väistyvän pääjohtajan avausta ei voi ohittaa olankohautuksella. perustettu 1908 . Voittojen maksimoimiseksi monet vuokranantajat ovat nostaneet vuokra-asuntojen hintoja yhteiskunnan kustannuksella. Nyt siitä on tullut monille palkan jatke.
Viime vuonna asumistukea myönnettiin yli 1,7 miljardia
euroa. Julkisen asumistuen määrä on kasvanut yli 10 prosenttia lähes koko vuosikymmenen ajan, eikä
kasvulle näy loppua.
Alun perin asumistuen piti olla tilapäinen, tiettyyn elämänvaiheeseen liittyvä tuki
Brysselin, Nizzan ja viimeisimpänä Berliinin iskut horjuttivat kansalaisten turvallisuudentunnetta.
Kotimaassa keskusteltiin kiivaasti perustuslaista ja
journalismista. Media on toteuttanut vallan vahtikoiran rooliaan siitä lähtökohdasta, että esitettyjen
tietojen tulee perustua faktoihin. esiintyvät perinteisen median ohella valeuutissivustot, jotka usein edustavat
äärioikeistolaista maailmankuvaa.
Perinteisessä mediassa päätoimittaja kantaa vastuun sisällöstä. Niiden nousu maailmanpolitiikan keskiöön voi
merkitä niin journalismille kuin demokratiallekin isoa
murrosvaihetta.
Kysymys valeuutisista on medialle periaatteellinen,
sillä pyrkimys totuuteen on vuosisatoja ollut journalismille pyhä arvo. Näkemyksellisenkin
journalismin perusperiaatteena on ollut, että mustaa
ei voi maalata valkeaksi.
Nyt ?vallan vahtikoirina. Kun sosiaalisessa mediassa kuka tahansa voi olla media, vastuuta ei kanna kukaan.
Kansalaisella ei ole enää takeita siitä, että hänen lukemansa uutiset pitävät paikkansa. Henkilöhaastattelussa Suomen Pankkiin siirtyvä Olli Rehn arvioi Euroopan poliittisia myllerryksiä ja
muistelee talouskomissaarin uransa vaikeimpia hetkiä.
Sinulle, hyvä lukija, toivotan rauhallista uutta vuotta ja mielenkiintoisia lukuhetkiä!
Katariina Lankinen
5.1. Se rohkaisee toimitusta jatkamaan taustoittavan, syventävän ja faktoihin perustuvan journalismin tekemistä.
Tämän lehden reportaasissa lukijamme saavat kurkistaa politiikan toimittajan päiväkirjaan vuodelta
2016. Kiistely kiehui välillä niin kuumana, että Kuopion piispa Jari Jolkkonen esitti jouluviikolla
Twitterissä kainon toiveen: ?Julistettakoon joulurauha
myös suhteettomiksi paisuneista mediakohuista?.
Some-kiehunta tarjoaa medialle jatkuvana virtana
herkullisia uutisaiheita, mutta jokapäiväisten kohujen
keskeltä pitäisi yrittää löytää myös syvempiä virtoja;
maailman tilaa selittäviä, hitaasti kehittyviä trendejä.
Yksi sellainen on valeuutisten vaikutusvallan kasvu.
Ilmiön mittaluokkaa kuvaa se, että Facebookissa valeuutiset levisivät Yhdysvaltain presidentinvaalien alla
tehokkaammin kuin todelliset uutiset.
Valeuutiset ja informaatiovaikuttaminen voivat
muuttaa maailmaa enemmän kuin nyt arvaammekaan. Toimittajalta
Faktaa ja fiktiota
Kirjoitin vuosi sitten tällä palstalla vuodenvaihteen
tunnelmista pakolaiskriisin ja Pariisin terrori-iskujen
jälkimainingeissa.
Jos 2015 oli Euroopalle kriisien vuosi, ei vuosi 2016
ollut yhtään helpompi. Uskon, että näin on jatkossakin.
Suomenmaalle kulunut vuosi on ollut valoisa.
Lukijoilta saamamme palautteen perusteella muutos aikakauslehdeksi on onnistunut hyvin.
Lehdelle on tänä vuonna tullut reilusti yli 1?200 uutta tilaajaa, mikä on nykyisessä, pieneneviin tilaajamääriin sopeutuvassa mediakentässä harvinainen
saavutus. 2017
5. Ja pitivät tai ei,
kansalainen tekee usein äänestyspäätöksensä lukemansa perusteella, kuten Yhdysvalloissa juuri nähtiin.
Siksi valeuutiset eivät ole pelkkää somen pintakuohuntaa, vaan iso yhteiskunnallinen ongelma, joka
horjuttaa demokratian perustuksia.
Samalla , kun informaatiovaikuttamisen ympärillä käyty keskustelu on maailmalla kiihtynyt, kotimainen journalismikeskustelu on keskittynyt Ylen tilanteeseen.
Pääministeri Juha Sipilän Ylelle antaman sähköpostipalautteen jälkeen ryöpsähtänyt, median riippumattomuutta koskenut keskustelu kertoo, että suomalainen sananvapaus elää ja voi hyvin.
Tärkeää on myös se, että myrskyn silmään joutunut
Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen korosti omissa
kannanotoissaan faktojen paikkansapitävyyden merkitystä.
Suomalaisessa mediassa hyvä lehtimiestapa, sananvapaus, riippumattomuus ja totuudenmukaisuus
ovat arvoja, jotka on perinteisesti pystytty yhteensovittamaan keskenään
Shutterstock
Perheitä pitäisi tukea jo
polun alkupäässä.
6
5.1.2017
Perheitä pitäisi tukea jo polun alkupäässä.
Haastavissa tilanteissa elävissä perheissä vanhemmilla ei välttämättä ole voimia tai kykyä
huolehtia arkirytmistä ja koulunkäynnistä.
Erityisen huolestuttavaa hänestä on, ettei
kaikilla peruskoulun päättäneillä ole edes kunnollista lukutaitoa. Syrjäytyminen
Köyhyys rusentaa
pohjan tulevaisuudelta
Toisen asteen koulutuksen pitäisi olla
subjektiivinen oikeus, Silja Silvasti linjaa.
Teksti: Meri Alaranta-Saukko
Joulun alla julkistettiin parikin laajaa tutkimusta, jotka kertovat karuja tosiasioita lapsiperheiden köyhyydestä ja sen seurauksista.
Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen tutkimus tarkasteli lapsiperheköyhyyttä 2010-luvulla ja totesi sen yleistyneen erityisesti kahden
vanhemman pikkulapsiperheissä.
Aikaisempien selvitysten perusteella juuri
pikkulapsiperheiden köyhyys on vaarallisinta,
sillä se heijastuu aikuisiälle asti.
Kelan ja Kuntoutussäätiön yhteinen tutkimus vetää aikuisikään suoran linjan osoittamalla, että pienituloisten perheiden lapset
työllistyvät aikuisina selvästi muita heikommin ja ovat suuressa vaarassa jäädä kokonaan
ilman koulutusta.
Tulokset ovat masentavia, sillä 2000-luvun
alusta saakka on kohkattu lapsiperheköyhyyden vahingollisuudesta.
Tilanne ei ole kohentunut. 2017
7. Silvastin mukaan perusasteelta ei saisi päästää ketään pois ilman toisen
asteen vaatimia valmiuksia.
??Opetuksenjärjestäjän pitäisi aidosti edellyttää oppivelvollisilta riittäviä taitoja ja kantaa vastuu lopputuloksesta. Köyhien perheiden lapset
hakeutuvat yleensä opiskelemaan lähelle kotia.
Koulu kaukana on kallis vaihtoehto.
Opiskelijan oman rahoitusvastuun lisääminen samanaikaisesti tekee opiskelusta ison riskin nuorelle ihmiselle, joka ei voi turvata vanhempien apuun.
??Hyvinvointivaltion pitää minimoida riskejä
heille, joille tie hyvään koulutukseen ei ole yksinkertainen asia, Silvasti vaatii.
5.1. Kenenkään ei tulisi
säälivitosilla valmistua yläkoulusta ilman riittäviä luku-, kirjoitus- ja laskutaitoja.
Esimerkiksi oppivelvollisuuden lisääminen
vuodella voisi monen kohdalla parantaa jatkokoulutusmahdollisuuksia.
Silvastin mielestä toisen asteen koulutuksen
pitäisi olla subjektiivinen oikeus, sillä ilman sitä ei pärjää.
??Tosiasiassa yhä useamman pitäisi saada
korkea-asteen koulutus. Päinvastoin, kehitys näyttää kulkevan väärään suuntaan.
Tulonsiirtojen reaaliarvon lasku, monien
maksujen kasvu ja samanaikaiset leikkaukset
etuuksiin ovat heikentäneet lapsiperheiden toimeentuloa.
Vaikuttaa ikään kuin hyväksytyn, että osa
perheistä jälkikasvuineen syrjäytyy pysyvästi.
Kansainväliset tutkimukset kuitenkin osoittavat, että köyhyyteen ja sen seurauksiin olisi
mahdollista vaikuttaa poliittisilla valinnoilla.
Esimerkiksi keskustan esittämä opintotuen
huoltajakorotus ja muu opiskeluajan tuki varmistaisivat, että kaikkien olisi mahdollista saada ammatillisen koulutus.
Suomen ylioppilaiden liiton sosiaalipolitiikan
asiantuntija, keskusta-aktiivi Silja Silvasti pitää tilannetta hälyttävänä ja osana suurempaa
eriarvoistumiskehitystä.
Hän viittaa tutkimuksiin, joissa on kerrottu nuorten miesten jäämisestä koulutuksen ja
työelämän ulkopuolelle, sekä Pisa-tuloksiin,
joiden perusteella osaamiserot maan eri osis-
ta ja kotitaustoista tulevien lasten välillä kasvavat.
??Tarvitaan nopeasti toimia suunnan muuttamiseksi, Silvasti sanoo.
Hän korostaa, että koulutusjärjestelmää tulee tarkastella varhaiskasvatuksesta lähtevänä polkuna.
??Vaikeudet alkavat hyvin aikaisessa vaiheessa. On mietittävä, miten
saadaan koko osaamispotentiaali käyttöön kotitaustoista riippumatta.
Koulutuspaikkojen vähentäminen ei ainakaan auta tilannetta
Viisaita
sanoja aikana, jolloin eri leirien
radikaalistuminen uhka Suomessakin.
Mari K. Vuonna 2014 ollut avioliittoluvan sai 20 alaikäistä pariskuntaa, ja sitä
edeltävänä vuonna 15.
??Alaikäisten avioliitot ovat koko ajan
vähentyneet, Tams toteaa.
Hän kertoo, että avioliittolupaa haetaan yleensä raskauden tai vakaumuksellisten syiden vuoksi.
Suomessa ei kuitenkaan myönnetä
avioliittolupaa uskonnollisten tai kult-
tuuristen syiden vuoksi alle 17-vuotiaille.
YK:n ihmisoikeusneuvosto antoi puolitoista vuotta sitten jäsenmailleen suosituksen lapsiavioliittojen kieltämisestä.
YK:n viesti oli suunnattu pääasiassa
kolmansiin maihin, joissa lapsuus päättyy liian varhain avioliittoon.
Poliittiset nuorisojärjestöt ovat kuitenkin todenneet yhteisessä kannanotossaan, että lapsiavioliittojen kieltämisellä Suomi näyttäisi esimerkkiä
myös niille maille, joissa lapsiavioliitot
ovat merkittävä ongelma.. Ajassa
Sanottua
Nyt on osattava keskittyä siihen,
mikä on tärkeintä eurooppalaisille
ihmisille ja perheille. Vastaus on:
saada elää rauhassa ja turvassa.
Sauli Niinistö
tv-puheessaan
TP Niinistö painotti puheessaan
osallisuuden merkitystä. Niemi
Twitterissä
Sitä on Suomi: sitoutunut edistämään
tasa-arvoa ja jokaisen mahdollisuutta
tehdä maailmasta parempi paikka
tuleville sukupolville.
Joe Biden
videotervehdyksessään
Shutterstock
Alaikäisten avioliitot ovat
koko ajan vähentyneet.
Lapsiavioliittojen täyskielto vireillä
Pauliina Pohjala
Oikeusministeriö valmistelee parhail-
laan alle 18-vuotiaiden avioliittojen
täyskieltoa.
Asiaa koskeva muistio lähtee alkuvuonna lausuntakierrokselle, jonka jälkeen oikeusministeri Jari Lindstöm
(ps.) tekee lopulliset linjauksensa lapsiavioliitoista.
Lindström on jo aikaisemmin ilmaissut julkisuudessa vastustavansa niitä.
Ministerin mukaan avioliiton alaikärajan pitäisi olla 18 vuotta.
Alaikäisten täytyy hakea avioliittolupaa oikeusministeriöstä.
8
5.1.2017
Neuvotteleva virkamies Eva Tams oikeusministeriöstä kertoo, että vuonna
2016 Suomessa on tehty neljä alaikäisten
avioliittolupapäätöstä.
Vuonna 2015 myönteisiä päätöksiä
tehtiin kaikkiaan kahdeksan ja yksi hylättiin
oikeaoppisia,
jotka haluaisivat määrittää, mitä
Suomessa saa sanoa ja ajatella.
Ulla Appelsin
Ilta-Sanomissa
Unto Hämäläinen
Helsingin Sanomissa
Ajassa
Sininauhasäätiössä jaettiin
ruokaa syrjäytyneille, joten
rasistit ja natsit alkoivat
uhkailla heitä. Samalla hän voi miehittää puolueen muutkin johtopaikat omilla suosikeillaan.
Soinille puolueen jättäminen Halla-aholle ja hänen hengenheimolaisilleen olisi myrkkyä, eikä hän varmasti aio taipua siihen noin vain. Sanottua
Jos Niinistö kieltäytyy ehdokkuudesta, voi syntyä
kummallinen ja suorastaan huolestuttava tilanne.
Tie voisi olla auki esimerkiksi Donald Trumpin
kaltaiselle härskille populistille.
Suomessa on jälleen
omanlaisiaan ns. Viimeksi Turun
puoluekokouksessa heitä oli paikalla
tuhatkunta.
Maahanmuuttovastaisten palvomalle nettigurulle ei ole siten välttämättä temppu eikä mikään masinoida puoluekokoukseen muutama sata edustajaa varmistamaan valintansa. 2017
9. Hän on mitä ilmeisimmin laskenut pystyvänsä kaatamaan myös Soinin, muuten hän ei
ehdolle olisi lähdössä.
Halla-aholaista vallankaappausta
saattaa edesauttaa perussuomalaisten
omintakeinen puolueorganisaatio.
Puoluekokouksessa äänioikeus on
kaikilla jäsenmaksunsa maksaneilla puolueen jäsenillä. Kaikkien hallituksen kärkihankkeiden, kaikkien toimenpiteiden päällä täytyy lukea työ.
Lisäleikkauksiin tuore elinkeinoministeri suhtautuu penseästi. Hän uskoo, että
Suomen talouskasvu voi nousta ensi vuonna korkeammaksi kuin valtiovarainministeriö ennakoi.
Lintilä kertoo viime aikoina keskustelleensa investoijien kansa ja yllättyneensä,
miten myönteinen ilmapiiri investointien
suhteen vallitsee.
Myös kuluttajien ja yritysten luottamus
talouteen on hänen mukaansa paranemaan päin.
??Itse uskon kovempaan kasvuun, ja sen
eteen tullaan tekemään paljon töitä.
Lintilä seuraa elinkeinoministerinä Olli
Rehniä (kesk.), joka siirtyy Suomen Pankin
johtokuntaan.
5.1. Oi Suomi.
Mari Pudas
Twitterissä
Jari Laukkanen
Halla-aholaisten
vallankaappaus uhkaa
Pekka Pohjolainen
Toiseksi suurimmassa hallituspuolu-
eessa perussuomalaisissa on tapahtumassa jotain, jolla saattaa olla hurjia seuraamuksia politiikan päiväjärjestykselle.
Puolueen europarlamentaarikko Jussi Halla-aho on ilmaissut siinä määrin vahvaa kiinnostusta puolueensa puheenjohtajaehdokkuutta
kohtaan, ettei se tarkoita muuta kuin
kisaan lähtemistä.
Halla-ahosta saattaa hyvinkin tulla se poliitikko, joka päättää kesällä Timo Soinin kahden vuosikymmenen mittaisen valtakauden puolueensa johdossa.
Halla-ahon mahdollisessa ehdokkuudessa ei ole kyse mistään hempeästä puolueen sisäisen keskustelun virkistämisestä. Tämä on hänen
mukaansa ainoa keino turvata suomalaisten palvelut.
??Työtä, työtä, työtä, sitä haetaan kaikilla
elinkeinoministeriön toimenpiteilla. Se,
mitä Halla-ahon valinnasta seuraisi hallitusyhteistyölle ja perussuomalaisten sisäiselle tilanteelle, saattaa
olla loppukevään ja alkukesän kuumin poliittinen kysymys.
Jari Laukkanen
?Työtä, työtä ja työtä?
Eeva Kärkkäinen
Uusi elinkeinoministeri Mika Lintilä
(kesk.) aikoo ministerintyössään keskittyä ennen kaikkea työllisyyden parantamiseen.
Lintilä kertoo, että kaikki elinkeinoministeriön toimenpiteet tähtäävät jatkossa
työpaikkojen luomiseen
Käyttämättömät kyvyt ovat hukattua resurssia, hän toteaa.
Asennemuutosta tarvitaan laajemminkin.
Paloniemi toteaa, että lainsäädännöllä vammaisten asemaa on pyritty parantamaan. Ne tulee muistaa myös
sote-uudistuksen yhteydessä.
??Tuleviin maakuntiin pitää saada maakunnalliset vammaisneuvostot, hän vaatii.. Erityisesti työpaikoilla moni sai
osakseen huonoa kohtelua.
Lähes 90 prosenttia katsoi, että vammaisuus asettaa työnhakijan heikompaan asemaan yhtäläisistä taidoista ja pätevyydestä huolimatta.
Suomessa vammaisilla on suhteellisen hyvä koulutustaso, mutta silti he ovat
useimmiten eläkkeellä.
Invalidiliiton liittovaltuuston jäsen Hannu Salonpää toteaa, että nimenomaan
työmarkkinoilla asenteet ovat koventuneet yleisen työttömyyden ja työelämän
10
5.1.2017
vaatimusten kasvun vuoksi.
Salonpäälle itselleenkin on käynyt niin,
että työnantaja on ollut hyvin kiinnostunut palkkaamaan hänet, kunnes on saanut tietää liikuntaesteestä.
??Siihen se kiinnostus yleensä loppuu,
Salonpää hymähtää.
Selvityksen mukaan vain harva syrjintää kokeneista ilmoitti väärinkohtelusta,
sillä sen ei uskottu auttavan.
Salonpää kannustaa vammaisia henkilöitä nostamaan epäkohtia rohkeasti esiin.
??Vain sitä kautta asiat voivat muuttua.
Eduskunnan Vammaisasiain yhteistyö-
ryhmän jäsenen, kansanedustaja Aila Paloniemen (kesk.) mielestä selvitys on karmeaa luettavaa.
??On lisättävä tietoa vammaisten ihmisten osallisuudesta ja kyvykkyydestä työelämässä, hän painottaa.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenen,
kansanedustaja Niilo Keräsen mielestä
työnantajilla olisi oivaltamisen paikka.
??Se olisi tärkeää myös yhteiskunnan
kannalta. Perjantaina presidentti Putin ilmoitti haluavansa
seurata Trumpin toimet ennen kuin tekee
päätöksen vastatoimista.
. Diplomatian sääntöjen mukaan tiedustelutoiminnasta seuraa karkotus, hän sanoo.
Poikkeuksellista selkkauksessa on Vanhasen mukaan karkotettavien diplomaattien suuri lukumäärä sekä tapauksen julkisuus.
. Putin haluaa nähdä toimiiko Trump samalla logiikalla kuin edeltäjänsä, Vanhanen tulkitsee Venäjän päätöstä.
Hän korostaa, että diplomaattien karkotukset ovat normaali diplomatian toimenpide, johon on syytä, jos sääntöjä on rikottu.
. Ennemminkin oltaisiin kriisissä, jos
oltaisiin menetelty väärin eikä siitä tulisi
mitään sanktioita, hän arvioi.
Vanhanen uskookin, ettei karkotuspäätösten peruminen ole helppoa Trumpin
hallinnolle.
. Yleensä tapaukset hoidetaan hiljaisuudessa. Vanhanen: Putin haluaa testata Trumpia
Eeva Kärkkäinen
Venäjän presidentti Vladimir Putin halu-
aa testata Yhdysvaltojen tulevaa presidenttiä Donald Trumpia ja hänen hallintoaan,
arvioi eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Matti
Vanhanen (kesk.).
Yhdysvallat ilmoitti viime viikolla karkottavansa 35 tiedustelutoimintaan syyllistynyttä venäläisdiplomaattia liittyen
Yhdysvaltain presidentinvaalien alla tapahtuneeseen hakkerointiin. Vammaislakia uudistetaan ja mielenterveyslakia on selkiytetty. On luovuttava ajatuksesta, että vammaiset ovat automaattisesti eläkkeellä, Aila Paloniemi vaatii.
Vammaiset kohtaavat karua syrjintää
Meri Alaranta-Saukko
Yhdenvertaisuusvaltuutetun kyselytut-
kimus vammaisten kokemasta syrjinnästä
ei anna kovin mairittelevaa kuvaa suomalaisten asenteista.
Yli 60 prosenttia vastanneista kertoi kokeneensa syrjintää viimeisen vuoden aikana. Tässä tapauksessa julkisuus antaa
Venäjän vastatoimille oman leimansa.
Shutterstock
Jaakko Martikainen
Käyttämättömät
kyvyt ovat hukattua
resurssia.
. Vammaisten henkilöiden oikeuksien neuvottelukunta aloittaa työnsä vuoden 2017 alussa.
Salonpään mielestä nämä ovat hyviä
signaaleja siitä, että vammaisten asioita
ei ole unohdettu. Kyse on aika isosta diplomaattimäärästä, ja Yhdysvaltain vallanvaihto on lähellä
Ehkä olen outo, mutta minua ei kiinnostanut lukea lehdistä, missä puistossa kansanedustaja Toivola menetti poikuutensa tai kuka on esiintynyt meikittä tai liian lyhyessä hameessa. Viimeistään syksyllä Suomessa käännetään katseet ensi vuonna pidettäviin presidentinvaaleihin.
Entä mitä odotan tulevalta vuodelta päätöksen-
tekijänä. Kapealla uutistarjonnalla ja laajalla ihmisten mieltymyksiin keskittyvällä muulla ohjelmatarjonnalla
ei rakenneta kestävää kansalaisyhteiskunnan pe-
rustaa, vaan hyväillään ?mielen laiskoja soluja?.
Mieleen nousevat Yhdysvaltain edesmenneen
presidentin puolison Eleanor Rooseveltin sanat:
?Suuret älyt puhuvat asioista ja ideoista, kun taas
pienet älyt keskittyvät puhumaan ihmisistä?.
Monet toki vastaavat tähän, että inhimillisyys
kiinnostaa asioita enemmän, ja ennen muuta ihmisen raadollisuus. Voi se jonnekin sopiakin, mutta yli 300 kuntaa
on pitäytynyt perinteisemmässä kunnanjohtajamallissa.
Tuusulassa suurimmat poliittiset ryhmät tuntuvat uskovan, että pormestari olisi joku sateentekijä.
5.1. Tarvitseeko pienehkö Tuusulan kunta oman pormestarin, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja, Tuusulan kunnanvaltuutettu Antti Kaikkonen?
No eihän Tuusula lähes 40 000 asukkaallaan nyt ihan pikkiriikkinen kunta ole, mutta ei mielestäni tarvitse, ja tämä
oli keskustan kanta asiaa käsiteltäessä.
Kun sote-uudistus vie kunnilta tehtäviä, on outoa, että lisäämme hallintoa samaan aikaan.
Lisäkustannukset pormestarimallin palkoista ja kokouspalkkioista vuositasolla ovat reilusti yli 200 000 euroa. Osa-aikaiseen kunnanhallituksen puheenjohtajaan olisimme olleet vielä valmiita.
Miksi pormestarimalliin päädyttiin, otitteko mallia Tampereelta ja Helsingistä?
Suomessa ei ole kuin muutamassa kunnassa päädytty pormestarimalliin. Haluaisin lukea enemmänkin asioista ja ilmiöistä.
En mene syvemmälle faktojen jälkeisen demo-
kratian haasteisiin, mutta paljon on työtä tehtävänä, jos yrittää ajan virtaa kääntää hitusen toiseen suuntaan. Täällä Bryssel
Uuden vuoden toiveita
Vuosi on vaihtunut, ja katseet on luotu kohti tulevaa. Tuusulassa vaikutusvaltamme ei kuitenkaan riittänyt torppaamaan asiaa. Periksi ei tule antaa, vaan meidän on puolustettava tärkeinä pitämiämme arvoja.
Siksi toivon vuodelta 201 sitä, että politiikka
palaa politiikkaan ja mielikuvapolitikoinnista siirrytään faktoihin päätöksiä tehtäessä.
Hannu Takkula
europarlamentaarikko
Jari Laukkanen
Suoraan kysyen
Tarvitseeko Tuusula oman
pormestarin, Antti Kaikkonen?
Pauliina Pohjala
Tuusula siirtyy pormestarimalliin ensi kesänä. 2017
11. Historiattomuus, sivistyksen käyminen entistä ohuemmaksi ja illuusio katsomuksellisesta neutraliteetista ovat vahvasti kiinni ajassamme.
Tämän vuoksi tiedotusvälineetkään eivät enää
tahdo jaksaa keskittyä asioihin vaan ihmisiin. Vuosi 2017 on suomalaisille monella tavoin merkittävä.
Itsenäinen isänmaamme täyttää sata vuotta, ja tänä vuonna on myös tullut kuluneeksi 500
vuotta siitä, kun Luther naulasi teesinsä anekaupan väärinkäytöksiä vastaan Wittenbergissä.
Myös tuolla tapahtumalla on ollut vahva vaikutus yhteiskuntaamme ja sen perusarvoihin.
Poliittisesti tänä vuonna kiinnostavat kunnallisvaalit ja maalis-huhtikuussa mahdollisesti alkavat brexit-neuvottelut. Olen huolissani aikamme kapeasta tavasta hahmottaa maailmaa
Uutiskuva
Juhlavuosi käyntiin
Samuli Vänttilä
Vanha vuosi jätettiin taakse näyttävin menoin,
kun Helsingin Kansalaistorilla vietettiin vuodenvaihteessa Suomi 100 -juhlavuoden avajaisia.
Avoimeen yleisötilaisuuteen oli kerääntynyt arviolta jopa 100 000 ihmistä.
Popmusiikin ykkösnimien ja tanssijoiden tähdittämillä juhlallisuuksilla haluttiin korostaa kaikille
yhteistä Suomea. Se näkyy myös juhlavuoden teemassa ?yhdessä?.
Ilta huipentui ilotulitukseen.
Suomi 100 -juhlavuoden avajaisia vietettiin myös
muilla paikkakunnilla ympäri maata.
Esimerkiksi Oulussa järjestetyt juhlavuoden Etkot ilotulituksineen keräsivät kauppatorille tuhansia ihmisiä.
Suomenmaa aloittaa juhlavuoden kunniaksi juttusarjan, jossa tarkastellaan itsenäisen Suomen historiaa erilaisten yhteiskunnallisten teemojen kautta.
Juttusarja kestää koko vuoden.
12
5.1.2017
Jussi Nukari / Lehtikuva
5.1. 2017
13
Suurin osa kuitenkin hyödyntää kotihoidon tukea korkeintaan vuoden ajan.
Korotettu tuki lapsen kahteen ikävuoteen saakka olisi siis valtaosalle etu. Työllistämistuen vastaanottaminen olisi vapaaehtoista, koska oikeus kotihoidon tukeen olisi edelleen voimassa lapsen kolmeen ikävuoteen saakka.
Esitys päätyi paperiin, koska Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan
yli puolella kaksi vuotta täyttänyttä lasta kotona hoitavalla vanhemmalla ei ole
työtä, johon palata.
Keskustan eduskuntaryhmän varapu-
heenjohtaja Markus Lohi on saanut kotihoidon tuen porrastuksesta paljon huolestunutta palautetta lapsiperheiltä.
Hänen mielestään keskustelua pitääkin viedä nyt siihen suuntaan, että kotihoidon tuen kokonaissumma ei porrastuksesta huolimatta pienenisi yksittäisen
perheen kohdalla.
??Mieluummin niin, että tuki paranee
nykytasosta. Uutisanalyysi
Rohkea avaus
Porrastettu kotihoidon tuki olisi valtaosalle etu
Keskusta julkisti joulukuussa perhepakettinsa, joka toteutuessaan mullistaisi perhevapaajärjestelmän ensi vaalikaudella.
Kotihoidon tuen rakenteen muuttaminen ei ole perhepaketin pihvi vaan
mauste.
On kuitenkin ymmärrettävää, että monia kiinnostaa, mitä keskusta aikoo sille
tehdä. Juuri tällaista rohkeutta kyseenalaistaa vanhaa tarvitaan,
Kaukoranta toteaa.
14
5.1.2017
Akava antoi Twitterissä keskustalle erityispeukun siitä, että sen vanhempainvapaamalli kannustaa nopeampaan
töihin paluuseen.
Lapsiperheiden etujärjestö pitää tuen heikentämistä 2?3-vuotiaiden lasten
osalta erittäin valitettavana.
Järjestön mäntsäläläisen aktiivin Roberta Fabritiuksen mielestä kotihoidon
tukeen kajoaminen ei kerro siitä, että
lasten hoitamista kotona pidettäisiin samanarvoisena kuin päivähoitoa.
??Keskusta on ollut lapsiperheiden suosima puolue, mutta nyt se eriarvoistaa
perheiden valintoja, Fabritius harmittelee.
Myös hän kokee porrastetun mallin viestiksi siitä, että äitien tulisi palata
nopeammin työelämään. Se
voisi jopa kannustaa hoitamaan lasta kotona hieman pitempään kuin nyt.
Keskusta ei hakisi porrastuksella ainakaan säästöjä, koska se tulisi kalliimmaksi kuin nykyinen malli.
Useat monilapsiset perheetkin olisivat
keskustan mallissa voittajia. Haluaako keskusta äidit aikaisemmin töihin vai paremmat mahdollisuudet lasten kotihoidolle?
Tuen porrastusta voi tulkita molem-
min päin.
Työmarkkinajärjestöt SAK ja Akava
kiittelevät mallia siitä, että se saisi äidit
nykyistä aikaisemmin töihin.
SAK:n ekonomisti Ilkka Kaukoranta
kirjoittaa blogissaan, että keskustan ehdotus kotihoidon tuen pienentämisestä
yli kaksivuotiaiden lasten osalta kasvattaa hänen uskoaan siihen, että puolueella on aitoa halua toteuttaa perhevapaauudistus.
. Suhteutettuna keskustan perinteisiin
kotihoitolinjauksiin esitystä voi pitää
rohkeana avauksena. Fabritiuksen
mielestä kotihoidon tuki on muutenkin
niin pieni, että sitä olisi pitänyt korottaa
koko ajalta.
Tuen porrastusta voi ajatella myös
niin, että se mahdollistaa lapsen kotihoidon nykyistä paremmin ja pitempään.
Valtaosa perheistä käyttää kotihoidon
tukea jonkin aikaa, koska nykytilanteessa vanhempainrahakausi päättyy lapsen
ollessa yhdeksänkuinen. Jos se heikkenee, niin silloin ei puhuta aidosta valinnanvapaudesta, Lohi sanoo.
Perhepaketti on iso kokonaisuus, jonka kallein osa on ansiosidonnaisen vanhempainvapaakauden pidentäminen.
Se voisi osittain korvata kotihoidon tukikuukausia, mikä olisi iso kädenojennus
lapsiperheille.
Perhepaketin äiti, tuleva perheministeri Annika Saarikko onkin koko ajan
korostanut, että perhevapaita pitää katsoa kokonaisuutena eikä jumittua väittelyyn kotihoidon tuesta.
Varmaa on vain se, että keskustelu perhevapaauudistuksesta on vasta alussa.
Pauliina Pohjala. Puolueet ovat kinastelleet jo vuosia siitä, pitäisikö äitien palata nykyistä
aikaisemmin töihin.
Keskusta on perinteisesti halunnut
tarjota perheille aidon valinnanvapauden lasten kotihoidon tai kodin ulkopuolisen hoidon välillä.
Perhepaketissa lukee, että vanhempainvapaakauden ja lapsen kahden ikävuoden väliin jäävälle ajalle tarvitaan nykyistä euromäärää korotetumpi kotihoidon tuki.
Yli 2-vuotiaiden kotihoidossa olevien lasten osalta tuki porrastuisi nykyistä
pienemmäksi kolmeen ikävuoteen mennessä.
Keskustalla on kotihoidon tuen osalta
viestinnällinen ongelma. Perhehän
saisi enimmäkseen korotettua kotihoidon tukea, jos lapsia syntyisi alle kahden
vuoden välein.
Keskusta kohdistaisi myös erityistä työl-
listämiseen liittyvää tukea yli 2-vuotias-
ta lasta hoitavalle vanhemmalle, jolla ei
ole työsuhdetta.
Tämä ei kuitenkaan merkitse töihin
tuuppaamista
2017
15. Haluaako keskusta äidit
aikaisemmin töihin vai
paremmat mahdollisuudet
Shut
terst
o
ck
lasten kotihoidolle?
5.1
Olisi kovin ymmärrettävää, jos
hän haluaisi lähteä viettämään pirteitä eläkevuosia jo 69-vuotiaana. Huhtikuussa pidetään kuntavaalit. Kansalaisia vaivataan uurnille jopa viisi kertaa runsaan
kahden vuoden aikana.
16
5.1.2017
Puolueet valmistautuvat vaaliputkeen rakentamalla mahdollisimman
iskukykyisiä joukkueita.
Eniten jännitettävää on kokoomuksessa. Jos Niinistö valittaisiin uudelleen, hän olisi toisen
kauden päättyessä jo 75 vuoden ikäinen. Jari Laukkanen
Mika Lintilä ja Annika Saarikko
ovat keskustan uudet kasvot
politiikan huipulle vuonna 2017.
Jari Laukkanen
Vuoden tärkeimmän henkilöratkaisun
tekee Sauli Niinistö.
Roni Rekomaa/Lehtikuva
Helmikuussa nähdään, kykeneekö
Timo Harakka hurmaamaan
sosiaalidemokraatit Lahden
puoluekokouksessa.
Uutisanalyysi
Puolueet hakevat uusia
kuskeja vaalivankkureille
Alkanut vuosi tuo uusia kasvoja politiikan huipulle.
Vihreissä vaihtuu puheenjohtaja, SDP:ssä ainakin puoluesihteeri.
Keskustan kasvogalleriaan saadaan kaksi uutta ministeriä.
Vuoden tärkeintä henkilöratkaisua jännitetään kuitenkin kokoomuksessa.
Vuosi 2017 aloittaa tiukan vaaliput-
ken. Siellä odotetaan Sauli Niinistön ilmoitusta siitä, tavoitteleeko hän jatkokautta vuoden 2018 presidentinvaaleissa.
Tyytymistä yhteen kauteen puolta-
vat inhimilliset syyt. Perheelläkin lienee sanansa sanottavana asiassa.
Toisaalta myös kieltäytyminen uusintavaalista olisi vaikeaa. Syksyä värittää jo valmistautuminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin
ja maakuntavaaleihin.
Vaaliputki päättyy vuonna 2019
eduskuntavaaleihin ja Euroopan parlamentin vaaleihin. Kansan-
SDP on vakiinnuttanut asemansa suurimpana
oppositiopuolueena ja kilpailee gallupien kärkipaikasta keskustan ja kokoomuksen kanssa.
Valintoja ei tehdä kuitenkaan vain
järkisyillä. Siitä nähdään, mihin suuntaan SDP:n sisäiset
voimasuhteet ovat kehittymässä joulun alla eduskunnassa nähdyn ruusujen sodan jälkeen.
Nykykolmikosta Antti Lindtman sai
siipeensä puhujalistakohussa. Tapana on, että uusi
puheenjohtaja ottaa puolueensa raskaimman ministerisalkun. Krista Kiuru syrjäytti puolestaan valtiovarainvaliokunnan demariveturin pai-
kalta Pia Viitasen, jota Lindtman ja
Eero Heinäluoma tukivat.
Kolmikosta vahvimmilla lienee
Sanna Marin, joka näyttää olevan kovassa nosteessa. Jos nämä naulat eivät vetäisi, puheenjohtaja
Petteri Orpon olisi uhrauduttava.
Vuoden puoluekokousten sarjan aloittaa SDP helmikuun alussa Lahdessa.
Siellä valitaan puolueelle puheenjohtaja ja pääministeriehdokas.
Kaikki järkisyyt puhuvat Antti Rinteen jatkokauden puolesta. Lintilä ja Saarikko pääsevät testaamaan, pitääkö tämä vanha sääntö
edelleen paikkansa.
Timo Laaninen
5.1. Vaihdos tapahtuu ennen kesälomia.
Kesken kauden vaihtuva ministeri saa yleensä suuremman julkisuuden kuin yhtenä muiden mukana nimitetty ministeri hallituksen vaihtuessa. 2017
17. Hänestä on uumoiltu
jopa puolueen seuraavaa puheenjohtajaa, jos Rinne nyt jatkaa.
SDP:n olisi löydettävä vuoden aikana vielä presidenttiehdokas. Europarlamentaarikko Jussi Halla-aho
sotki nämä laskelmat ennen vuodenvaihdetta näyttävällä haastattelulla
Helsingin Sanomissa. Alexander Stubb hurmasi
kokoomuslaiset vuonna 2014 ja löi ennakkosuosikit.
SDP:n puheenjohtajan valitsee puoluekokous, joka koostuu 500 vaaleilla
valitusta edustajasta. Hän sai täytettäväkseen isot saappaat Suomen Pankkiin siirtyvältä Olli Rehniltä.
Annika Saarikon vahdinvaihdosta
sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehulan kanssa sovittiin jo hallitusneuvotteluiden yhteydessä. Hänen vahvuutensa on esiintymistaito, jonka puutetta pidetään puolestaan Antti Rinteen suurimpana heikkoutena.
SDP saa joka tapauksessa kunnon
vaalin, sillä myös kansanedustaja Tytti Tuppurainen on lähdössä kisaan
mukaan. Hän ilmoittautui
jo käytännössä Soinin haastajaksi.
Halla-ahon ehdokkuus herättää pelonsekaisia väristyksiä muissa hallituspuolueissa. Ruusujen sodassa nähtiin jo merkkejä Antti
Rinteen ja Jutta Urpilaisen orastavasta yhteistyöstä vuoden 2014 rajun puheenjohtajakisan jälkeen. Ensimmäiseksi käännyttäisiin Jyrki Kataisen tai
Alexander Stubbin puoleen. Lauantaina käynnistyvä puheenjohtajakiertue tuo runsaasti julkisuutta puolueelle.
Lahdessa vaihtuu joka tapauksessa ainakin puoluesihteeri. Heitä ei liene yhtä helppoa hurmata kokouspaikalla,
mutta kansanedustaja Timo Harakalta se voisi onnistua. Ville Niinistölle tulee sallitut kolme kautta täyteen
Tampereen puoluekokouksessa.
Vihreät olisivat halunneet rahastaa Niinistön suosion täysimääräisesti huhtikuun kuntavaaleissa. Reijo Paananen
luopui lopulta vapaaehtoisesti.
Myös kolmen varapuheenjohtajan
vaali on mielenkiintoinen. Tämä
suunnitelma meni kuitenkin pilalle
joulun välipäivinä.
Helsinkiläinen kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto ilmoitti vetäytyvänsä kisasta sen vuoksi, että Niinistö
suosii seuraajakseen toista helsinkiläistä kansanedustajaa Emma Karia.
Onnettomampaa alkua vihreiden puheenjohtajakisalle on vaikea kuvitella.
Vahvin suosikki vihreiden presidenttiehdokkaaksi on viime vaalien finalisti Pekka Haavisto, ellei sitten Ville Niinistö ota liian tosissaan korkeita suosiolukujaan erilaisissa mittauksissa.
Keskustassakin kasvot vaihtuvat,
vaikka puolueella ei ole sääntömääräistä puoluekokousta vuonna 2017.
Presidenttiehdokaskin valittiin jo viime kesän puoluekokouksessa, ja Matti
Vanhanen lähti kiertämään maata heti sen jälkeen.
Keskustassa toivotaan, että pitkä kampanja vie Vanhasen vähintään
toiselle kierrokselle.
Mika Lintilä nimitettiin vuodenvaihteen alla elinkeinoministeriksi. Sovun siunaisi Urpilaisen nostaminen presidenttiehdokkaaksi.
Kesäkuussa ovat vuorossa perussuomalaisten ja vihreiden kokoukset.
Timo Soinille tulee Jyväskylän puoluekokouksessa täyteen 20 vuotta
puolueen puheenjohtajana. Jos Niinistö päättää lähteä eläkkeelle,
kokoomuksen presidenttipakka
menee aika sekaisin.
suosio on korkealla. Hän on jo
saavuttanut sen, mitä voi politiikassa saavuttaa, joten luopuminen houkuttelee.
Soinin vahvimpana seuraajaehdokkaana on pidetty eduskuntaryhmän
puheenjohtajaa Sampo Terhoa. Suomalaiset arvostavat turvallista isähahmoa levottomassa maailmassa.
Jos Niinistö päättää lähteä eläkkeelle, kokoomuksen presidenttipakka menee aika sekaisin. Miltä kuulostaisi sellaisen henkilön nimittäminen ulkoministeriksi, jonka korkein
oikeus on tuominnut uskonrauhan
rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan?
Vaikka Halla-aho häviäisi kisan,
hän voi vaatia jonkin hinnan äärilaidan maahanmuuttokriitikkojen pitämisestä puolueessa.
Presidenttiehdokkaan manttelia sovitellaan puolustusministeri Jussi Niinistölle.
Vihreiden puheenjohtaja vaihtuu puolueen sääntöjen takia
Vanhukset pystyvät asumaan kotona
pitkään ja pysyvät terveempinä, kun lähellä on joku, joka katsoo, että asiat hoituvat.
. Kokouksia ei Tuomo Kärnän mukaan käytetä riitelemiseen, vaan rakentavaan keskusteluun.
. Kyllä me silti joskus
kokouksissa äänestämmekin, hän naurahtaa.
Edellinen vilkasta keskustelua herättä-. Muuten Luhanka
tuskin saisi pian viettää 150-vuotisjuhliaan itsenäisenä kuntana.
Tuomo Kärnän mielestä pitkän iän salaisuus piilee luhankalaisten perusluonteessa ja perinteeksi muodostuneessa välittämisen kulttuurissa.
. Luhankalaista talvi-idylliä
parhaimmillaan. Mikäli kotona asuminen ei enää onnistu, niin sitten tarjolla on palveluasu-
18
5.1.2017
mista, Kärnä viittaa kuntakeskuksen kyljessä sijaitsevaan rakennukseen.
Luhankalaisten hyvinvointiin vaikuttaa
ratkaisevasti myös yhteinen visio.
Viidentoista hengen valtuustossa on
edustettuna neljä puoluetta, suurimpana keskusta seitsemällä valtuutetulla. Tero
Karppinen, pojat Aapo ja
Eeli sekä kunnanhallituksen
puheenjohtaja Tuomo
Kärnä ovat syystäkin ylpeitä
kotikunnastaan.
Ilmiöt
Manner-Suomen lilliputtikunta
porskuttaa isolla sydämellä
Luhangassa vallitsee lähimmäisestä välittämisen kulttuuri
Teksti: Risto Luodonpää Kuvat: Maria Seppälä
Tietokilpailukysymys: Mikä on man-
Kunnanhallituksen puheenjohtajan
ner-Suomen pienin kunta. Vastaus: Luhanka.
Jotain erikoista siis Päijänteen rannalla
Keski-Suomen eteläkolkassa sijaitsevassa
kunnassa täytyy olla.
Kun asukkaita on viimeisen laskelman
mukaan 761 ja kuntaveroprosentti 18,5,
asioita lienee tehty oikein myös kunnan
päättävissä elimissä. Ihmiset tuntevat toisensa, ja omista
lähimmäisistä sekä tuttavista on aina totuttu pitämään huolta.
Vaikka vanhusväestön määrä on suhteessa suurempi kuin verrokkikunnissa,
Luhanka selviää kustannusten osalta helpommalla.
. Päättäjät tietävät, että pienen kunnan pitää pärjätäkseen olla yhtenäisenä
päätösten takana. Vastaus: Luhanka.
Toinen kysymys: Missä kunnassa on
keskimäärin matalin efektiivinen veroaste (eli kaikkien vähennysten jälkeen kansalaisen maksettavaksi jäävä vero)
Vaikka sijainti on syrjässä valtaväyliltä, se on silti keskeinen ja vaikuttaa elinvoiman säilymiseen.
. Pitää luottaa, että yhteistyötä arvostetaan myös naapureissa.
Pienen kunnan talous täytyy pohjustaa
enemmän pitkäjänteisyyden kuin pikavoittojen varaan.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja ottaa esimerkkinä saaristokuntastatuksen.
Loppuvuodesta selvisi, että maan hallituksen päätöksellä Luhanka säilyttää
osakuntastatuksensa ja valtiolta saatavan
kompensaation.
. Päivi Seppälä
Kyllä ne ovat Päijänne ja
sen rannat, jotka meitä
luhankalaisia elättävät.
Joku ihmeellinen vetovoima täällä on, kun
veri vetää aina takaisin.
Nuorempia ihmisiä toki saisi olla enemmän.
. Eino Polvela
Maaseudun rauha ja
mukavat ihmiset. Minä, vaimo, kuusi
lasta ja seitsemäs tulossa, hän sanoo.
Karppisen mielestä Luhanka tarjoaa
niin perheelle kuin yrittämisellekin sopivan ympäristön.
. Täällä mahtuu elämään ja hengittämään, koskaan ei ole
tungosta missään.
. Kyllä ne ovat Päijänne ja sen rannat,
jotka meitä luhankalaisia elättävät.
5.1. Mitäpä sitä
muuta voisi toivoa nyt, kun saadaan uusi
koulukin valmiiksi, mies hymyilee.
Karppinen on itsensä lisäksi työllistänyt
myös yhden ulkopuolisen työntekijän.
Töiden riittävyyttä myös tulevaisuudessa auttaa sijainti keskellä kauneinta
loma-Suomea.
Alueen luontaiset vahvuudet palvelevat
Tero Karppisen mukaan hienosti myös
vakituisten asukkaiden etuja, kun väkimäärä lomakuukausina moninkertaistuu.
. Seitsemän vuotta asuin välillä Toivakassa ja kävin vieraalla töissä. Eila Vahteri
nyt hanke oli uuden Tammijärven koulun
rakentaminen.
. Tulopuolta ei voida silti perustaa niiden varaan, koska päätökset saattavat ajan mittaan muuttua, Kärnä kertoo.
Elinvoiman ja houkuttelevuuden parantamiseen kunta pystyy vaikuttamaan
omilla toimillaan. Onneksi ihmisillä on edelleen varaa
satsata vapaa-aikaan ja mökkeilyyn. Perhe viihtyy, ja firman tilauskirjat
ovat täynnä ensi syksyyn asti. Veneiden lisäksi tänne tullaan paljon myös
moottoripyörillä.
. Nyt olemme taas täällä kotona. 2017
19. Parasta Luhangassa?
Ehdottomasti ympäröivä luonto. Eihän tänne ole kehäkolmoseltakaan
kuin parin tunnin automatka, itsekin
Muuramessa töissä käyvä Tuomo Kärnä
huomauttaa.
Paluumuuttajien houkuttelu on yksi ta-
pa saada paikallaan polkevaan asukaslukuun kohennusta.
Rakennusalan yrittäjä Tero Karppinen
on hyvä esimerkki siitä, miten yksi perhe
voi heilauttaa tilastoja.
. Ei meillä päätöstä tehdessämme ollut valmista sopimusta siitä, että muiden
kuntien lapset tulevat automaattisesti oppilaiksi. Vastavalmistuneen valokuituverkon ansiosta etätyö onnistuu
jokaisesta kolkasta.
Luhangan selkänojana ei ole suurta yksittäistä teollisuuslaitosta tai työnantajaa.
Leipä käydään hankkimassa laajalta alueelta ja pienempinä palasina.
Pendelöinti kunta- ja maakuntarajojen
yli on jokapäiväistä useille luhankalaisille. Korvauspotti samoin kuin esimerkiksi tuulivoimaloista saatava verotulo ovat
merkittäviä asioita pienelle kunnalle. Kun kunnan budjetti on kuuden miljoonan euron kieppeillä ja koulu-urakan
kustannusarvio noin 1,65 miljoonaa, niin
on selvää, että mielipiteitä riitti puolesta
ja vastaan, Kärnä muistelee.
Oman koulun tärkeys painoi sen verran
paljon, että rakennustyöt ovat parhaillaan käynnissä.
Uudesta koulusta pääsevät nauttimaan
myös rajan tuntumassa asuvat ympäristökuntien oppilaat.
Yhteistyö on Tuomo Kärnän mukaan
ratkaiseva sysäys sille, että investointeja on järkevä tehdä myös kasvukeskusten
ulkopuolelle.
. Kesällä väkimäärä kolminkertaistuu, mutta sama yhteisöllisyys säilyy.
Isis ilmottautui iskujen tekijäksi. Alkunsa väkivalta sai
kahden kilpailevan jengin
välisestä kahakasta. Osalta oli katkaistu
kaula. Mediatietojen mukaan
pääministeri olisi ottanut vastaan
lahjoja kahdelta liikemieheltä,
joista toinen on israelilainen ja
toinen ulkomaalainen. Yökerhossa kuoli 39 ihmistä ja 65
haavoittui, kun hyökkääjä avasi tulen kohti juhlijoita. Turkkia ovat piinanneet viime aikoina toistuvat terroriteot.
20
5.1.2017. Yli puoli vuorokautta
kestäneen mellakan jälkeen
alueella näkyi verisiä ja palaneita
ruumiita. Maailman kuvat
Koonnut: Samuli Vänttilä
Uhoa ohjuskokeella.
Pohjois-Korean johtaja
Kim Jong-un ilmoitti
uudenvuodenpuheessaan, että
maa on pian valmis testaamaan
ballistista ohjusta, joka yltää
Yhdysvaltain rannikolle asti.
Yhdysvallat on tuominnut
jyrkästi suunnitelman.
Yhdysvaltain presidentiksi
nousevan Donald Trumpin
mukaan Aasian maan ohjuskoe
ei tule toteutumaan.
verinen vankilamellakka.
Brasiliassa ainakin 56 ihmistä
kuoli, kun Manausissa
sijaitsevassa vankilassa syntyi
mellakka. Poliisi on
jatkanut mellakan aikana pakoon
päässeiden vankien etsintöjä.
netanjahu kuulustelussa.
Israelissa poliisi on kuulustellut
maan pääministeriä Benjamin
Netanjahua osana lahjustut
kintaa. Netanjahu
on kiistänyt tehneensä mitään
väärää ja kehottanut poliittisia
vastustajiaan olemaan
juhlimatta.
Yasin Akgul / AFP Photo / Lehtikuva
Terrori-iskujen kierre. Turkkilaispoliisi hätisteli ihmisiä kauemmaksi yökerho Reinan lähettyvillä Istanbulissa
Siellä
miehelle tarjotaan hiustenleikkuun lisäksi kynsienja jalkojenhoitoa . Toinen niistä oli omistettu
renessanssin ajan taiteilijoille. 2017
21. Kysymykseen, miksi te
tulitte tähän näyttelyyn, vajaat 20 ihmistä vastasi:
?Koska kaikki muutkin menivät?.
Mutta toisenlaisiakin mielipiteitä löytyi. Mutta kesällä ja talven alussa samassa museossa oli vielä kaksi taidenäyttelyä. Mukana oli myös vähän tunnettu taulu
nimeltään Talonpoikaiston talo Suomessa, jossa on
kuvattu pihalla lypsävä nainen.
Näyttelyä oli markkinoitu runsaasti, ja sen avajaisiin osallistui presidentti Putin. Ennen tätä miehet ja
naiset leikkauttivat hiuksensa samassa salongissa.
Miesten parturia sanotaan barbershopiksi. Vasta sen jälkeen asiantuntijat alkoivat
arvailla, mikä kiihkoilun olisi voinut aiheuttaa.
Sosiologien näkemykset kuulostivat minusta kovin filosofisilta ja vaikeatajuisilta. Moskovalaiset miehet, etenkin liikemiehet,
virkamiehet ja poliitikot, ovat alkaneet kasvattaa
partaa, koska he luulevat, että parta antaa miehelle
edustavan ja huolitellun ulkoasun, lisää miehen itsevarmuutta ja miellyttää naisia.
Naiset tietysti kohdistavat huomionsa miesten ulkoasuun, mutta eivät vain siihen. Tämä taiteilija on lastenkin tuntema: hänen maalauksensa koristavat koulujen oppikirjoja.
Juhlanäyttelyssä (taiteilija täytti 150 vuotta) oli
esillä 250 maalausta 40 museosta ja yksityisestä kokoelmasta. Bolshoi-
teatterista on tullut tavallisille ihmisille luoksepääsemätön. Taidekiihkoilua ja barbershopeja
Viime vuonna Moskovassa oli paljon mielenkiin-
toisia tapahtumia. Viime vuonna Moskovassa avattiin ensimmäistä kertaa miesten parturi. Ja toinen . Toinen on asukkaiden kiihkoilu taidenäyttelyistä. Kävijöitä oli siis
odotettavissa. Moskovalaiset ovat kyllästyneet televisio-ohjelmiin. miesten parturien avaaminen.
Viime vuoden alussa Tretjakovin taidegalleria,
jossa esitellään kotimaisten taiteilijoiden teoksia,
järjesti näyttelyn Valentin Serovin (1865?1911) maalauksista. ja mikä mielenkiintoisinta, varovainen parranajo partaveitsellä, jonka olemassaolon
me olimme jo unohtaneet.
Pääpalvelu barbershopissa on kuitenkin parranleikkuu. Ja taas galleriaan oli
pitkät jonot. Siksi menin haastattelemaan museokävijöitä. 25 000 kävijää viikossa! Ja 400 000 kahdessa kuukaudessa! Ilman mellakoita ei tosin selvitty, sillä malttamattomat kävijät mursivat sisäoven.
Tällaista kiihkoilua ei ole herättänyt yksikään aikaisempi näyttely?.
Kaikki, jotka yrittivät selittää kiihkoilun syitä,
rauhoittelivat, että tämä on väliaikainen ilmiö. Tähän kolumniin olen valinnut
niistä kaksi. Mutta se, mitä tapahtui, ylitti kaikki
odotukset.
Iltapäivälehti Vetchernaja Moskva kirjoitti asiasta seuraavasti: ?Ei kahden tai jopa kolmen tunnin
odotus eikä 14 asteen pakkanen voinut sammuttaa
moskovalaisten kiinnostusta Serovin taidenäyttelyä kohtaan. Heille merkitsee paljon myös miesten lompakon paksuus, ajattelukyky ja pahojen tapojen puuttuminen.
Ulkoasu ja kasvojen kauneus ovat tärkeä asia vain
24 prosentille naisista.
Mutta miehillä (69 prosentilla) on toisenlainen maku.
Naisten kasvojen kauneus
on heille etusijalla.
Onnellista uutta vuotta teil-
le, hyvät lukijat!
Valeri Mitenjov
Moskova
vnikolaevitch@gmail.com
5.1. Sosiologien mukaan 59 prosentille moskovalaisista naisista on tärkeintä, että mies on ennen kaikkea fyysisesti terve ja
ihmisenä vahva. Lippu permannolle maksaa 500 dollaria.
Elokuvissa näytetään propagandaa lahjottavissa
olevista poliiseista ja nautiskellaan rikollisuudella.
Kukaan ei kirjoita kirjoja elämästä.
Kansalaiset ymmärtävät, että nykyaikainen kulttuuri ei voi tarjota heille mitään uutta tai järkevää.
Siksi he pyrkivät menneisyyden tielle.
Parturitkin ovat muistuttaneet meitä menneistä tavoista
Henkilö
Ministerin tehtävät jäivät,
mutta Olli Rehnin ura jatkuu
pankkimiehenä Kruununhaan
valtakortteleissa.
22
5.1.2017
Mitään ihmelääkettä
tai ?hopeanuolta. 2017
23. Ja
kun Suomen Pankissa aukesi tehtäviä, niin
päätin hakeutua tämän vanhan leipälajin pariin.
Rehn huomauttaa, että Suomen Pankki ei
ole mikään EKP:n haarakonttori, niin kuin
sitä joskus väärin perustein kuvataan.
??Sen sijaan Suomen Pankki on keskeinen osa eurojärjestelmää, jossa pääjohtajalla on äänioikeus ja vaikutusvaltaa EKP:n
neuvostossa. Rehnin osalta se jatkuu Suomen Pankissa, jonka johtokunnan jäseneksi hän helmikuun
alussa siirtyy.
Rehn pitää siirtymistään keskuspankkimaailmaan luontevana omaa taustaansa vasten.
??Tulin opiskelemaan Helsinkiin kansantaloustiedettä vaatimattomat 33 vuotta sitten, ja se on minun vanha rakkauteni, ennen kaikkea makrotaloustiede. Ja Suomen Pankin koneisto
on vahvasti mukana kaikissa eurojärjestelmän työryhmissä sekä rahapolitiikan että
finanssivalvonnan saralla.
Poliittisen uransa Rehn on tehnyt pääosin eurooppalaisilla kentillä, EU-komission eri tehtävissä ja Euroopan parlamentissa.
Entisen teollisuus-, laajentumis- ja talouskomissaarin mukaan EU:n kyvystä selviytyä nykyisestä kriisien ruuhkastaan on
syytä olla huolissaan. Eurotalouden
kulovartija
Olli Rehnin mielestä EU:n on oltava iso isoissa
ja pieni pienissä asioissa
Teksti: Pekka Pohjolainen Kuvat: Jari Laukkanen
Helmikuussa 2010 EU:n komission päämajassa Berlaymontissa tunnelma oli kireä.
EU:n tilastoviranomainen Eurostat oli todentanut Kreikan julkisen talouden alijäämäksi edellisenä vuonna valtavat 15,6 prosenttia. Piru oli merrassa.
Euroryhmän silloinen puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ja tuore talouskomissaari Olli Rehn valmistautuivat Rehnin
työhuoneessa euroryhmän puhelinkokoukseen. ei ole, vaan ongelmat pitää kyetä ratkomaan kriisi kriisiltä.
??Eli jokainen kriisi tavallaan omista asetelmistaan käsin.
5.1. Palohälyttimet väännettiin pois
päältä, jotta Junckerin savukkeiden tupruttelu ei laukaisisi niitä.
Puhelinkonferenssin päätteeksi todettiin,
että euroalue on valmis tukemaan Kreikkaa,
jos maa tekee sen edellyttämiä uudistuksia.
??Siitä meni vielä kolme kuukautta ennen kuin yhtäältä Kreikka ja toisaalta Saksa saatiin taivutettua siihen, että kannattaa toimia ennen kuin on liian myöhäistä,
Rehn muistelee.
Kreikka sinnittelee nykyisin jotenkuten,
ja eurokin tarvitsee yhä huolenpitoa
Kyllähän näissä hommissa on
saanut vammoja sielulleen.
Rehnin mukaan varsinkin euroalueen
näkökulmasta vaikeimpia olivat vuodet
2010?2012. Rehnin mukaan työ Turkin parissa ei
mennyt kuitenkaan hukkaan.
??Kaikesta huolimatta turkkilainen yhteiskunta on muuttunut viimeisen 15
vuoden aikana, ja siellä pitkässä kaaressa
oikeusvaltio ja kansanvalta vahvistuivat.
Entinen laajentumiskomissaari muistuttaa, että Turkki on yhteiskunnaltaan
hyvin kompleksinen ja moniulotteinen.
Parhaissakaan oloissa ei voinut olettaa,
että maan kehitys olisi mitenkään suoraviivaisen lineaarista.
Rehnin mukaan on harmillista, että jo
ennen autoritääristen kehityssuuntien
voimistumista Turkissa Euroopan ja
Turkin johtajat alkoivat aktiivisesti vieroksua toisiaan.
??Se heikensi Euroopan vaikutusvaltaa ja eurooppalaisten arvojen merki-
24
5.1.2017
tystä Turkissa ja johti negatiiviseen kierteeseen.
Rehn ei kuitenkaan usko, että viimeistä sanaa Turkin kehityksessä on sanottu, vaikka maassa onkin meneillään ankara demokratian takatalvi.
Ex-komissaarin mukaan EU:ta vaivaa-
va nationalismin tauti on päässyt leviämään niin laajalle, että oikeusvaltioon,
kansanvaltaan ja ihmisoikeuksiin nojaavat voimat ovat koetuksella.
Varsinkin Puola ja Unkari rikkovat
eurooppalaisia arvoja räikeästi. Rehnin
mukaan EU on tilanteessa ahdingossa,
koska sillä on käytössään vain joko liian heikkoja tai voimakkaita välineitä.
Ongelmamaat on kuitenkin parempi pitää kuitenkin jäseninä, koska ulkopuolella perusoikeuksia poljettaisiin vielä
enemmän.
??Kun jossain vaiheessa päästään taas
paremminkin rakentamaan kuin hajottamaan unionia, on mietittävä, miten
EU saisi välineitä tällaisiin ongelmiin,
jotka murentavat sen uskottavuutta sekä
omien kansalaisten että eurooppalaisten silmissä.
Tänä vuonna käytävät Hollannin,
Ranskan ja Saksan vaalit ovat Rehnin
mukaan hyvin tärkeitä koko Euroopan
tulevaisuuden kannalta.
Vasta niiden jälkeen päästään paneutumaan kunnolla Euroopan yhteisiin
asioihin, kuten yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vahvistamiseen ja euroalueen perustusten edelleen pönkittämiseen.
Rehn ei itse näe keskustelua unionin
tulevaisuudesta vastakkainasetteluna,
jossa EU joko hajautuu tai tiivistyy.
??Näen paremminkin niin, että Euroopan unioni ei kaipaa purkutalkoita,
vaan paremminkin perusremonttia ennen kuin voidaan ajatella jatkorakentamista.
Rehnin mukaan tämä tarkoittaa, että
unionin pitää keskittyä käytännön ongelmien ratkaisemiseen ja ?olla iso isoissa ja pieni pienissä asioissa?.
??Sen ei pidä holhota ihmisten elämää
eikä rajoittaa liikaa yritysten toimintaa,
vaan keskittyä rauhan ja turvallisuuden
vahvistamiseen ja työllisyyden edellytysten luomiseen.
Rehn muistuttaa, että Euroopankin
tulevaisuus määrittyy kuitenkin pitkälti sen perusteella, miten jäsenvaltioissa
pystytään tekemään uudistuksia. Koko euron olemassaolo oli
uhattuna.
Kriisin yli kuitenkin päästiin, vaikka
alkuun jouduttiin tekemään ilman välineitä hyvin vaikeita päätöksiä.
??Ja se on mielestäni rohkaisevaa kaikessa siinä synkkyydessä, missä tällä
hetkellä Euroopassa joudutaan toimimaan.
Kreikassa oli tehtävä kovia ratkaisuja,
jotka laittoivat tavalliset kansalaiset todella lujille.
??Kyllähän näissä hommissa on saanut vammoja sielulleen, niin kuin presidentti Koivisto aikanaan totesi, Rehn
myöntää.
Hän muistuttaa kuitenkin, että Saksan liittopäivät ja Suomen eduskunta
olivat kaikkein kovimpien joukossa vaatimassa, että Kreikkaa ei saa lainoittaa
enempää.
??Ne, jotka olivat vastustamassa Kreikan lainoittamista ja arvostelevat sitä,
että kreikkalaiset joutuvat kärsimään,
eivät ole kovin johdonmukaisia kritiikissään, Rehn huomauttaa.
Komissaariaikoina Rehniä työllisti
Kreikan lisäksi Turkki, josta kaavailtiin
aikanaan uutta jäsentä unioniin.
Nyt ajatus Turkin jäsenyydestä tuntuu
kaukaiselta, ellei täysin mahdottomalta. Sipilän hallitus on hänen mielestään tehnyt
tässä osansa.
Puolentoista vuoden ministeripestiltä
päällimmäiseksi jäi mieleen kilpailukykysopimus, josta myös Rehnin työhuoneessa Aleksanterinkadulla moneen otteeseen neuvoteltiin.
??Se oli hyvin mielekäs projekti, jossa kyettiin yhdessä osoittamaan se, et-
Olli Rehnin mielestä EU:n tulevaisuus riippuu pitkälti jäsenmaiden kyvystä tehdä uudistuksia.
tä Suomi on myös käytännön sopimusyhteiskunta.
Rehnin mukaan suomalainen korporatismi on usein ollut hyvän sään korporatismia, jossa on kyetty kyllä jakamaan, mutta ei sopeutumaan kovin hyvin.
Myöskään joskus hellitty kuva suomalaisesta sopimusyhteiskunnassa jonkinlaisena auvoisana onnelana ei Rehnin
mielestä pidä paikkaansa.
??Kovaa vääntöä on itse asiassa käyty
sadan vuoden ajan.
Rehnin mukaan kilpailukykysopimus
sopeuttaa Suomea rahaliiton oloihin,
joissa devalvaatioilla ei enää voi pelata.
Nyt työmarkkinoille pitäisi hänen
mielestään kyetä rakentamaan Suomen
malli, jossa vientisektori asettaa palkkanormin, mutta myös julkisen sektorin
usein naisvaltaiset alat otetaan tasapainoisesti huomioon.
Rehniltä jää Helsingin vaalipiirissä
seuraavissa vaaleissa keskustalle täytettäväksi vajaan 7?000 äänen aukko.
Keskustan menestymiseen myös pääkaupunkiseudulla ei hänen mielestään ole mitään ihmelääkettä. n
5.1. 2017
25. Tärkeintä olisi toimia ihmisten keskellä ja pyrkiä johdonmukaisesti ratkomaan ongelmia, joita seudulla on, ja sovittaa ne yh-
teen muun maan tarpeiden ja tavoitteiden kanssa.
Avainkysymys on Rehnin mielestä
kohtuuhintainen asuntotuotanto, jota
Sipilän hallitus on muun muassa Raidejokeri-ratkaisulla pyrkinyt edistämään.
Rehn ei usko, että politiikasta luopuminen aiheuttaa vieroitusoireita. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen jatkuu,
vaikkakin vähän eri tontilta käsin. Keskustalaisen puoluepolitiikan Rehn joutuu kuitenkin uudessa tehtävässään jättämään.
??Mutta jokaisella meillä on tietysti oma henkinen perimänsä, hän muistuttaa
Vuosi 2016
Olipahan
vuosi!
26
5.1.2017
2017
27. Toimittaja kirjoitti
päiväkirjaa vuoden jokaisen
kuukauden ensimmäisenä päivänä.
Niiden aikana synnytettiin yhteiskuntasopimusta, puitiin brexitiä ja kampitettiin
pääministeriä. Ja kaiken huipuksi
hauki puraisi varpaaseen.
Teksti: Henna Lammi
5.1
Oppositio
haukkuu hallitusta. Tämäkin uudenvuodenpuhe
kerää laajaa kiitosta.
??Presidentiltä upea ja rohkaiseva puhe, meppi Liisa Jaakonsaari (sd.) suitsuttaa Twitterissä.
Uuteen vuoteen liittyy toivetta tulevasta. Keskustalaiset
muistuttavat nyt kuorossa, että
vastustivat alun perin koko kauppaa.
Helmikuun ensimmäisen päivän perusteella näyttää siltä, että politiikan keväästä tulee vilkas. Nyt yritetään vielä kerran. Lätinää riittää, kun
eduskunta palaa istuntotauoltaan huomenna.
Kansa on käärmeissään,
poliitikot tuohtuneita.. Maailma Suomen ympärillä
on kutistunut entistä pienemmäksi.
Tavallista suomalaista kiinnostavat aivan toisenlaiset teemat, ainakin mikäli on uskominen verkon
uutispalvelu Amppareita. Yhteiskunnallinen eheys on Suomen paras voimavara, presidentti neuvoo.
Niinistö viittaa työmarkkinatilanteeseen. tammikuuta
Suomi herää uuteen vuoteen 5?10 asteen pikkupakkasessa. kaunis bikinimalli kääntää
katseet?.
Maanantai 1. Yksi laihduttaa, toinen pitää tipattoman tammikuun ja kolmas lupaa antaa enemmän aikaa läheisilleen.
Presidentti Niinistö asettaa sanansa työmarkkinaosapuolille, sivaltaa samalla poliitikkoja.
??Ei ole hyvä kohdata kevättä riidellen. Neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta ovat kariutuneet, ja
Juha Sipilän (kesk.) hallitus aikoo viedä eteenpäin
omaa kilpailukykypakettiaan, jota vastustajat ja mediakin kutsuvat raflaavasti pakkolaeiksi.
Helsingin Sanomien aamun uutiskatsauksen kol-
Maailma Suomen
ympärillä on
kutistunut entistä
pienemmäksi.
me ensimmäistä uutista käsittelee turvapaikanhakijoita.
Turvapaikanhakijoiden määrän raju kasvu yllätti Suomen vuonna 2015. Illalla sen luetuin juttu on
?Huh, mikä povipommi . helmikuuta
Vuoden toinen kuukausi valkenee aurin-
koisena.
Hallitusta on haukuttu monesta tuutista, mutta nyt on aihetta iloonkin.
Sipilä ilmoitti eilen vuoden ensimmäisellä pääministerin haastattelutunnilla, että hallitus ei vie eteenpäin pakkolakejaan. Shutterstock
Vuosi 2016
Perjantai 1. Miten tässä näin kävi?
Caruna sai sähköverkot haltuunsa
vuonna 2013, kun valtionyhtiö Fortum
päätti myydä Suomen sähköverkkonsa
ulkomaisille sijoittajille. Jos ei muuten,
niin tiedotusvälineet itse nostavat kohun.
28
5.1.2017
Nyt sähköverkkoyhtiö Carunan ilmoitus nostaa hintoja jopa 30 prosentilla on
aiheuttanut jo päivätolkulla otsikoita.
Kansa on käärmeissään, poliitikot tuohtuneita. Työmarkkinajärjestöt ovat koolla
viidennen kerran synnyttämässä yhteiskuntasopimusta.
Presidentin uudenvuodenpuhe otettiin
tosissaan. Joulunpyhät on levähdetty, vastaanottimet viritetty.
Niinistöstä pidetään. Solmu voi sittenkin aueta.
Mutta politiikka olisi liian pitkäpiimäistä
ilman jatkuvaa mekastusta. Etelässä maassa on vain aavistus lumesta.
Lumiraja kulkee Oulun alapuolella.
Presidentti Sauli Niinistö astuu kameroiden eteen
hiukset jälleen hieman harmaampina ja puhuu
Kovakuntoinen triathlonisti ei
välttämättä selviä voittajana.
On myös aika höynäytysten.
Yksi jos toinenkin väittää sosiaalisessa mediassa
lähtevänsä mukaan keskustan puoluesihteerikisaan,
saavansa vauvan tai pyrkivänsä Suomen presidentiksi.
Keskustanuoret kertovat siirtävänsä toimistonsa
Kempeleeseen, koska järjestön puheenjohtaja ja pääsihteeri ovat ostaneet Sipilän talon.
Turun Sinappi uutisoi, että rakastetun maun saa nyt
myös jäätelönä. Tiistai 1. Suomi odottaa kesää, uutta kasvua,
uuden versomista.
Kirkuvanpunaiseen mekkoon sonnustautunut
Yleisradion uutistenlukija Hanna Visala kertoo rauhalliseen äänensävyyn, kuinka akateemiset äänestäjät vaihtavat nyt kokoomuksen vihreisiin.
Eilen julkaistun mielipidemittauksen mukaan keskusta on maan suurin puolue, vaikkakin alkuvuonna
ykköspuolueen paikan nappasi hetkeksi SDP.
Keskustalaiset tulkitsevat tyytyväisinä, että suomalaiset arvostavat viime hallituskauden tahmeuden jälkeen asioiden etenemistä.
Päivä on epätavallisen hiljainen politiikassa.
On perjantai, ja koko viikko on hölisty kokoomusjohtaja Alexander Stubbin ympärillä kummallisesta
paimenkirjeestä.
Kirjeen tarkoitus oli tukea Stubbia jatkokaudelle puolueen puheenjohtajana, mutta on käynyt päinvastoin.
Lähtölaskenta näyttää alkaneen, haastajat kuopivat jo pilttuissaan. Puut ovat etelässä hiirenkorvalla. Erityistä närää aiheuttaa se,
että selvitysmies puhuu tiedotustilaisuudessa opinnoista ?harrastamisena?.
Keskustalaisia
esitys ei lämmitä. huhtikuuta
Aurinko pilkistää pilvien välistä. Uusitalon ehdotus menee monen
keskustalaisten mielestä liian pitkälle.
??P********, eräs yleensä perin sovinnollinen keskustaaktiivi kuvaa Facebookissa.
??Tyhjentävä päivitys, puoluetoverit säestävät.
Shutterstock
Maaliskuinen tiistai valkenee toivorikkaana.
Kello kahdeksan aamulla työmarkkinapomot kipittävät perätysten kuin ankkapoikue pääministerin virka-asuntoon
Kesärantaan.
Portilla toimittajat kuiskivat, kuinka
yhteiskuntasopimus on lähempänä toteutumistaan kuin koskaan.
Eilen nähtiin jonkinlainen karkauspäivän kihlaus: työmarkkinajärjestöt saivat aikaiseksi sopimuksen. Verohallinto taas on tiedotteensa mukaan alkanut käyttää koiria työntekijöinä . maaliskuuta
jo selvää, että työmarkkinajärjestöjen kilpailukykypaketti korvaa hallituksen vastaavat toimet. Elkeet ovat
päättäväiset. Selvitysmies Roope
Uusitalo julkaisee raportin, jossa opintotukeen esitetään 80 euron leikkauksia.
Opiskelijat raivostuvat: yhdenkään toisen ryhmän sosiaaliturvaa ei leikata 25
prosentilla. Sopimuksessa jokaisen
työaika pitenisi 24 tunnilla vuodessa.
Ensi kuulemalta ei vaikuta kohtuuttomalta.
Ilmassa on muitakin isoja asioita.
Viime keväänä sovittu hallitusohjelma
alkaa konkretisoitua. SAK kuitenkin haluaa viedä esityksen liittojen hallituksiin.
Iltapäivällä pääministeri Sipilä astuu tiedotusvälineiden eteen. Pääministerin mukaan on
Jari Laukkanen
Perjantai 1. Kesäkuinen kokoomuksen puoluekokous tulee nopeasti. nelijalkaiset kun haistavat vilpilliset lomakkeet.
Että aprillia, silliä ja kuravettä vaan kaikille!
rillipäivänä
Turun Sinappi uutisoi ap
jäätelöä...
ös
my
valmistavansa pian
...ja nuorke
skustalaise
t tiedottivat
siir tävänsä
konttorin K
empeleese
en .
toukokuuta
Vappu osuu tänä vuonna sunnuntaille.
Salaliittoteoreetikoiden mielestä tämäkin on katalan porvarihallituksen syytä.
Ylimääräistä vapaapäivää ei kansalaisille
heru. Kuuma katse
tulikuuma ja pojan silmät niin siniset...?,
Katja Halosen, taiteilijanimeltään Minin,
yksitoikkoinen kesäveisu 1990-luvun lopusta tulee tänään väistämättä mieleen.
On helle, ja rannat ympäri maan täyttyvät auringonpalvojista.
Hieman hikistä on muuallakin, nimittäin Kesärannassa.
Tänään piti olla kilpailukykysopimuksen suuri päivä. Perusviesti on selvä: sopimus
tarvitaan. kesäkuuta
?Kuuma, kesä kuuma, kuuma kesä kuu-
Hieman hikistä
on muuallakin,
nimit täin
Kesärannassa.
ma ja poika jäätelökioskin. Niinpä edes oppositio ei jaksa
pelkästään räksyttää.
Ex-työministeri Lauri
Ihalainen (sd.) laskee puheessaan, että yhteiskuntasopimuksen ansioista syntyy 37?000?42?000 työpaikkaa.
Kaikki eivät koe tarpeelliseksi tarttua vappuna megafoniin. ja sen jatketta kilpailukykysopimusta . Sopimus nilkuttaa eteenpäin
tutulla kaavalla ottaen kaksi kaksi askelta
eteenpäin ja yhden taaksepäin.
Herää jo kysymys, olisivatko hallituksen omat pakkolait olleet parempi tapa
hoitaa kilpailukykyloikka. Eduskunta istuu Sibelius-Akatemian väistötiloissa pukeutuneena arvokkaasti tummaan.
30
5.1.2017
Eduskunta juhlii puhemies Maria Lohelan (ps.) johdolla tasa-arvoa. Niin tälläkin kertaa.
Iso osa poliitikoistakin
kuoriutuu koloistaan ihmisten ilmoille.
Keskustalaiset painottavat puheissaan yhteiskuntasopimusta. Sopimus piti saattaa eilen maaliin liittojen välisissä neuvotteluissa, mutta useampikin taho aneli lisäaikaa.
Jari Laukkanen
Eduskunnassa juhlittiin tasa-arvoa
puhemies Maria Lohelan johdolla.
Työmarkkinajohtajat astelevat tänään
jälleen kerran pääministerin puheille
vain todetakseen, ettei kilpailukykysopimus ole kattava.
??Ei me heitetä pyyhettä kehään. Kiitoksen sanoja osoitetaan niin SAK:lle sopimuksessa pysymisestä kuin
oppositiopuolue SDP:lle, joka
on puolueena kääntynyt tukemaan kontrahtia.
Vappu on niitä ainoita päiviä
vuodesta, jolloin suomalaisen
on sallittu riehaantua. Niin huonosti ovat maan asiat.
Mutta kyllä kelpaa juhlia, sillä lämpöä
on ympäri maan yli 15 astetta.
Ihmiset pakkaavat piknik-koreihinsa
skumppapulloja, simaa, munkkeja, serpentiiniä, ilmapalloja; asettelevat päihinsä ylioppilaslakkinsa, vanhemmat harmaaksi marinoidut, nuoremmat vielä valkoisuuttaan hohtavat.
Kevään karnevaalijuhla on perinteises-
ti opiskelijabileiden, kuplajuomien, po-
liittisen palopuheiden ja marssien aikaa. on synnytetty jo vuosi. Sunnuntai 1. Naiset
saivat päivälleen 110 vuotta sitten äänioikeuden ja mahdollisuuden asettua ehdolle eduskuntavaaleissa.
Juhlaistunto päättyy kolminkertaiseen
?eläköön?-huutoon.
Lehtereillä istuvat koululaisryhmät
kummastelevat, jotkut tirskahtavat, eivät
kai ole tottuneet moisiin huudahduksiin.
Myös presidentti Tarja Halonen käyttää
oikeuttaan kansalaisena ja seuraa istuntoa lehteriltä. Kipeämpää
olisi käynyt, mutta samalla olisi ollut selkeämpää.
Mutta ei elämä , eikä edes politiikka, yhtä
kilpailukykysopimusta ole. Illalla Amppareiden
selvästi luetuimpana juttuna keikkuu
viihdesivusto Comon painokelvoton juttu. mutta rumempia sanoja käyttäen.. Sen otsikossa mainitaan niin prostituoidut kuin rakastelukin . Pääministeri Sipilä on päättänyt levätä vapun.
Sekin sallittakoon.
keskiviikko 1. Väläyttää välillä tutun virneen.
Tavallisia suomalaisia eivät politiikan
kiemurat hetkauta. Kyllä
me kaikki uskomme, että sopimus syntyy
perjantaina, Sipilä maalailee virka-asuntonsa portilla.
Yhteiskuntasopimusta
perjantai 1. Heinäkuussa meno on siis kuin kesäteatterissa.
Istuntopöytäkirjaan tuleekin värikäs merkintä,
kun Ari Jalonen (ps.) haluaa välttämättä todeta, että perussuomalaisten eduskuntaryhmä paheksuu
vihreiden edustakuntaryhmän puheenjohtajan Outi
Alanko-Kahiluodon Twitter-viestiä, jossa vihjataan
ulkoministeri Timo Soinin syyllistyneen maanpetokseen.
Siinäpä riittää tulevilla historiantutkijoilla selvittämistä.
Pikkuhiljaa Suomi palaa kesän jäljiltä normaaliin
sykkeeseen. 2017
31. heinäkuuta
Shutterstock
Vuosi 2016
Shutterstock
Heinäkuussa terroristi ajoi kuorma-autolla väkijoukkoon
Ranskan Nizzassa.
maanantai 1. Liekö aurin-
gonpistos vai mikä, mutta ainakin sähköpostiviestien perusteella myös ministeriöt vaikuttavat tänään
ahertavan.
??Työryhmä selkeyttäisi joukkolainanhaltijoiden
edustajien toimintaoikeuksia, valtiovarainministeriö viestittää.
??Puolustusvoimat hankkii kuljettajakoulutusta ja
-opetusta joukkojen käyttöön, valtioneuvosto kertoo.
??Karhun kaatokiintiö 183 yksilöä, maa- ja metsätalousministeriö tiedottaa.
Oli sitten huhti- tai heinäkuu, tärkeitä asioita kaikki.
t
Shu
tock
ters
5.1. Muutoksen aistii tahtomattaankin, jopa
mökkilaiturilta.
Levottomuudet, sota ja kaaos kolkuttavat ovella.
Mihin tämä kaikki vielä johtaa. Näillä mennään, keskustan ryhmäpuheen pitänyt Antti Kaikkonen kiteyttää pöntöstä.
Oikeasti suurten kysymysten rinnalla kotimaan
pienet politiikan pintavaahdot eivät tunnu enää
merkityksellisiltä. Eduskunta palasi istuntotauoltaan käsittelemään brexitiä, sillä
Iso-Britannia äänesti juhannuksena EU-eron puolesta.
Eduskunta on koolla kaksi ja puoli tuntia, keskustelua käydään pääministerin ilmoituksen pohjalta.
Asiasta ei päätetä mitään.
??Tehtävämme ei ole arvostella äänestyksen lopputulosta, saati brittiläisiä äänestäjiä. elokuuta
Heinä vaihtuu eloksi tukalassa ilmassa.
Kokonaisuutena Suomen heinäkuu oli lämpimämpi kuin kymmeneen vuoteen. Asiantuntijoita saa haastatteluihin kiinni.
Reput ja kynäpenaalit ilmestyvät markettien paraatipaikoille.
Kuitenkin eletään vielä mätäkuuta, vuoden kosteinta ja kuuminta aikaa, joka pilaa elintarvikkeet ja
mädättää haavat.
Mediakin tarjoaa lähinnä mätäkuun tarinoita,
luotettavuudeltaan epämääräisiä juttuja, kun muutakaan ei tapahdu.
Koko illan toisen iltapäivälehden ykkösuutisena
keikkuu klassikko: hauki puraisi 4-vuotiasta Neeaa
uintireissulla. Autoja on teillä himpun verran enemmän kuin viime viikolla. Päinvastoin.
Nizzan 85 henkeä vaatinut isku ja Turkin kaoottinen tilanne tuntuvat muuttaneen maailmasta jotain
pysyvästi. Kansan tahtoa on syytä kunnioittaa. Ei edes kilpailukykysopimus.
Se toki hyväksyttiin jo kesäkuussa, vaikkakin kattavuus jäi 3,5 prosenttiyksikköä vajaaksi hallituksen
tavoittelemasta 90 prosentista.
Tässä kuussa sopimuksen odotetaan saavan viimeinen voitelunsa, kun myös ICT-, rahoitus- sekä apteekkialat palaavat vielä kerran neuvottelupöytiin.
Sipilä lupasi verohelpotuksia sata miljoonaa euroa
lisää, jos tavoite saavutetaan ennen elokuun lopun
budjettiriihtä. Entä ylihuomenna?
Heinäkuinen perjantai ei voisi olla kummallisempi.
Kansanedustajat joutuvat nimittäin töihin! Istuntosaliin keskellä kauneinta Suomen lyhyttä, mutta vähälumista suvea!
Työkomennus ei toki tullut syyttä. Vaikka sää on hellinyt
lomalaisia, maailma ei ole levännyt. Oli kuulemma kauhea kokemus.
Heinäkuu hiljentää yleensä Suomen. Veroporkkana houkuttanee.
Eduskuntaa verrataan välillä teatteriin. Missä paukkuu huomenna
Se on ollut hallituksen lyhenne sen jälkeen, kun Stubb vaihtui
kesäkuussa kokoomuksen puoluekokouksessa
Petteri Orpoon.
ostavat
SOS-hallituksen ensimä muod .
il
ip
S
ja
mäinen budjettiriihi on
ikon
oini
Orpo, S kan kärkikolm
takana ja hallituksen voitii
ny t poli
makolmikko, Sipilä, Orpo
ja Soini, lompsivat Senaatintorin kupeessa olevan Valtioneuvoston linnan tiedotustilaan puoli kahdeksaksi. marraskuuta
k
5.1.2017
oc
r st
32
tte
lyödessä aamukahdeksan viime vuoden verotiedot tulevat julki.
Hallituksen tulokuningatar on jo toistamiseen liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner
(kesk.). Suurituloisille riittää myös
puolustajia.
??Kiitos heille, jotka merkittävällä panostuksellaan pitävät hyvinvointiyhteiskuntamme pystyssä! #veronmaksajat #verotiedot #suomikiittää,
näyttelijä Mikko Leppilampi twiittaa ja saa kymmeniä tykkäyksiä.
u
Sh
Tänään vietetään virallista kateuspäivää. Kunta-ala uhkasi jo eilen jäädä sopimuksesta pois, ellei kunta-alan leikkauksia peruta.
Maanantaina pitäisi kuitenkin nimien olla papereissa.
aa/Lehti
SOS. ja
surisi kiukkuisena kuin ampiainen. Kukaan ei
jaksa aina synkistellä.
Ylen pääuutiset kertovat, kuinka skandinaavinen ruoka houkuttelee nyt Hongkongissa.
Pihlajanmarjahyytelö on idässä tarpeeksi eksoottista, hilloista puhumattakaan.
Pääministeri Sipilä puolestaan hehkuttaa matematiikan opettajien seminaarissa, kuinka matematiikka oli hänen ehdoton lempiaineensa koulussa.
Syksyn lauantai-illoissa koetaan vielä häivähdys yhtenäisyyskulttuurista, kun maailman suosituimpiin televisioformaatteihin kuuluva ?Haluatko miljonääriksi?
-visailu pärähtää ruutuun.
Kukaan ei vain tunnu pääsevän kovin pitkälle. Syystäkin.
Jim Watson/AFP/Lehtikuva
Yhdysvalloissa
president tikisa
kiihtyy.
Tiistai 1. Perussuomalaisten kohuttu kansanedustaja, sahayrittäjä Teuvo Hakkarainen saa syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Kaikkein kiinnostavin puheenaihe tulee kuitenkin rapakon takaa: Yhdysvalloissa presidenttikisa Hillary Clintonin ja Donald Trumpin välillä kiihtyy. Hallituksen yhteisessä infotilaisuudessa Soinista
kuoriutuu äänestäjiään nuoleskeleva populisti.
Soini puhuu epäjohdonmukaisesti ja käyttää värikästä
kieltä luvaten esimerkiksi panna verolle ?herrojen huvikuunarit ja juppiskootterit?.
Soinia pelottaa puolueensa hupeneva kannatus, mutta
hallituksen pinnan alla väreilee muutenkin.
Riihessä hallitus sysää lopulta vaikeat, työllisyyteen
liittyvät asiat työmarkkinajärjestöille.
Eikä kilpailukykysopimuskaan ole ehkä niin maalissa
kuin Sipilä antaa ymmärtää. Hymyjäkin irtoaa. Kansainvälisen tutkijaryhmän johtaja nimittäin moitti Suomea viivyttelystä virka-avun antamisessa liittyen Malaysia Airlinesin
matkustajakoneen alasampumisen rikostutkintaan.
Todellisuudessa Suomi on luovuttanut tietoja Hollannin oikeusviranomaisille, mutta asia on pidetty salassa
Hollannin pyynnöstä.
to
Shutters
kuva
ck
Päähuomion vie lopulta perussuomalaisten puheenjohtaja. lokakuuta
Heikki S
Torstai 1. Tilaisuutta seuratessa kuulostaa siltä, että Suomen
talous ei olisi vakavissa ongelmissa.
Keskustelu ohjuksista on sen verran vaikeaa, että pinnalle pyrkii kevyempiäkin aiheita. Mantra ?Uusia leikkauksia ei ole tiedossa?
kuullaan moneen otteeseen.
Hallitus on päättänyt muun muassa perua päivähoitomaksujen korotukset ja antaa maataloudelle kriisipaketin. Niin kuin joka vuosi.. Ehkä se talvi sieltä tulee, nurkan takaa. Toimittajat kärkkyvät kommentteja, kamerat kuvaavat tilaisuuden suorana.
Mieleisiä uutisia saadaan kertoa juuri sopivasti ennen
illan pääuutisia.
Herrat ovatkin toinen toistaan tyytyväisempiä. Niin tänäänkin. Tänään
kilpailijoiden miljoonajahti päättyy muun muassa kysymyksiin Monacon ainoasta rajanaapurista ja nepotismin
suomennuksesta.
Juontaja Jaajo Linnanmaan ilme on välillä hieman
kummastunut. Lauantai 1. Odotetusti, mutta aina yllättäen. Hyvä niin. Eteläisessä Suomessa kivutaan varjossa 15 asteeseen, pohjoisessakin kymmeneen.
Uutisagendaa hallitsee Buk-ohjuskohu ja sen ympärille kietoutunut kysymys Suomen virka-avusta.
Presidentti Niinistö piti eilen tiedotustilaisuuden . Hyvänä kakkosena keikkuu pääministeri.
Kaksikon sijoitus ei yllätä, onhan heillä molemmilla vakuuttava tausta liike-elämässä.
Verotiedot ovat päivän puhutuin aihe kahvipöydissä, mutta myös sekä sosiaalisessa että perinteisessä mediassa. syyskuuta
aukkom
Lämmintä, sitä on tänä syksynä
piisannut. Kellon
Mutta tapahtuu tänään muutakin.
Suojelupoliisi kertoo pitävänsä ulkomaalaisten
kiinteistökauppoja turvallisuusuhkana. Varsinaiseen vaalipäivään ei ole enää
kuin puolitoista viikkoa.
Lumipyryäkin luvataan
Vanha sa-
nonta lienee tänään ainakin pääministerin mielessä.
Sipilä joutui eilen elämänsä myllytykseen, kun Suomen Kuvalehti uutisoi hänen mahdollisesta painostuksestaan Yleä kohtaan Terrafame-uutisoinnin yhteydessä sekä viesteistään toimittaja Salla Vuorikoskelle.
Päivän kuluessa käy selväksi, että
kohu ei laannu, vaan se paisuu kuin
pullataikina. Vuosi 2016
torstai 1. Se
Pääministerin elo ei
.
ilä
Sip
ha
kea myös Ju
sai loppuvuodesta ko
5.1. joulukuuta
Torstai on toivoa täynnä. 2017
33. Mistä löytyisi vähän valoa?
Ainakin Helsingin messukeskuksesta, jossa vietetään toista päivää
Euroopan suurinta teknologia- ja
kasvuyritystapahtumaa Slushia. Tapahtuma järjestetään talkoovoimin
ja kerää tänä vuonna yli 17?000 kävijää 120 maasta.
??En ole koskaan missään tuntenut vastaavaa energiatasoa kuin
Slushissa, ranskalainen teknologiavaikuttaja Loic Le Meur suitsuttaa
Kauppalehdessä.
Riemukasta menoa löytyy myös
Finlandia-talolta, jossa pääkaupungin 4.-luokkalaiset juhlivat perinteisiä itsenäisyysjuhlia. Yle kierteli paikalla kyselemässä juhlijoilta
neuvoa myös oikeisiin Linnan juhliin.
??Mitään röyhkeitä puheita ei kannata esittää, Juuso Iho opastaa.
Siinäpä oiva neuvo meille kaikille.
Pätee vuoden jokaiseen päivään. Yle joutuu suurennuslasin alle ja Sipilä selittelemään toimintaansa eduskunnan kyselytunnilla.
Ulkomainen media kiinnostuu, ja
vedonlyöntiyhtiö avaa kohteen siitä,
eroaako tai erotetaanko Sipilä pääministerin tehtävästä ennen vuodenvaihdetta.
Amppareiden luetuimmat jutut
liittyvät poikkeuksetta väkivaltaan
tai seksiin, mutta
Jari Laukkanen
illalla suosituimpana loistaa Iltalehden juttu ?Pääministeri Sipilän poika tulistui Ylelle FB:ssä ?Rahoitetaan
tällaista p*skalaitosta??.
Toivoton päivä on myös Guggen-
heim-säätiön väellä.
Guggenheim on pyrkinyt Helsinkiin viisi pitkää vuotta, mutta eilen
Helsingin valtuusto tyrmäsi hankkeen.
Illan uutislähetyksessä pääuutinenkin on masentava: suomalaisten
luottamus Venäjään on heikentynyt
selvästi.
Itänaapurissa presidentti Vladimir Putin pitää vuotuisen kansakunnan tilaa luotaavan puheensa.
Sen viesti on selvä: Venäjä haluaa
luoda luottamukselliset suhteet Yhdysvaltoihin nyt, kun maan presidentiksi on äänestetty Trump.
Ei kai vuoden 2016 viimeinen kuukausi voi käynnistyä läpeensä huo-
noilla uutisilla. n
Guggenheimsäätiön väellä
on toivoton
päivä.
Moreau Kusunoki Architectes
n
ole pelkkää auvoa
On varoiteltu, että järjestelmän kautta selviäisi ylläpitäjälle heti, missä kukin asuu, missä käy töissä ja
missä kaupassa.
Niin, hyvähän se on tietysti tämäkin puoli asiassa tuoda
esiin.
Mutta eiköhän siellä liikenteessä ja Ikean tai Lidlin parkkipaikalla olla yleensä kaikkien nähtävillä muutenkin ja valtiovallan jakamien rekisterilaattojen kera?
Työpaikkaansa toki saattaa joku hävetä, mutta useimmat
senkin tiedon julkisuuteen joutuvat myöntymään.
Uutta vuotta otettiin vastaan näyttävin menoin Helsingin
Kansalaistorilla. Se on vasta toinen tarhaolosuhteissa hengissä säilynyt
jääkarhun pentu. valvoo kansalaisiaan.
Ansiokasta teosta ei sovi vähätellä, mutta mahtoiko kirjailijakaan tarkoittaa visiotaan sovellettavaksi ihan kaikissa paikoissa, joissa niin on vuosikymmenten saatossa tehty?
Nyt orwellilainen ?isoveli valvoo. Tiettävästi kenellekään muulle suomalaiselle ei koskaan ole osoitettu mieltä yhtä isolla joukolla.
34
5.1.2017
Ilta-Sanomien versio panee kuitenkin epäilemään. Joidenkin arvioiden mukaan paikalla oli jopa
100 000 ihmistä.
Pääministeri Juha Sipilääkin haastateltiin suorassa televisiolähetyksessä. Ehkä ei
kannata ihan vielä lähettää ehdotusta ennätyksestä Guinnessin ennätysten kirjalle.
Uudenvuodenlupauksista on tainnut tulla vanhanaikaisia,
mutta yhtä kaikki moni astuu tammikuulle luvaten parantaa
elämäntapansa.
Suureen huutoon noussut konmaritus imenee sekin yhä uusia innostuneita kelkkaansa. Presidentti karhun kanssa kalassa.
Ilman paitaa, tietenkin.. -kortti on vedetty esiin
mobiilipaikannukseen perustuvan autoilun verottamisen
torppaamiseksi. On jäänyt hiukan epäselväksi, mitä sen aikana tapahtui.
Iltalehden mukaan väki alkoi buuata, kun Sipilä kuulutettiin
lavalle. Mahdoton voi siis olla mahdollista.
Tasavallan presidentti mainitsi runollisessa puheessaan
Kuusamon suurpetokeskuksen karhut.
Keskuksen johtaja Sulo Karjalainen kutsui presidentin oitis
visiitille mesikämmeniä tapaamaan, jahka nallet ensin heräilevät talviuniltaan.
Toivottavasti presidentin seurueeseen kuuluu myös valokuvaajia, sillä tilaisuudesta epäilemättä saisi hyviä otoksia.
Niitä voisi sitten lähettää vaikkapa itänaapuriin, eihän sitä tiedä vaikka pienet muistamiset olisivat omiaan parantamaan
maiden välisiä suhteita.
Presidentti karhu kainalossa. Apollon Tietäjät
Teksti: Meri Alaranta-Saukko,
Timo Laaninen,
Samuli Nissilä,
Pekka Pohjolainen
Aina on Orwellin vuosi
George Orwell kirjoitti tulevaisuuskuvauksensa Vuonna
1984 lähes 70 vuotta sitten.
Orwell maalasi kuvan totalitaarisesta yhteiskunnasta, jossa
?isoveli. Turhasta halutaan päästä eroon.
Voisikin siis julistaa tipattoman, lihattoman ja ties minkä
tammikuun lisäksi kokonaisen vihattoman vuoden, konmarittaa satavuotiaasta Suomesta ynseyden, pessimismin, ymmärtämättömyyden, kaikenlaisen vihanpidon.
Ranualla jääkarhun pentu on selvinnyt ohi kriittisten viikkojen. Presidentti painii karhun
kanssa. Ilta-Sanomien mukaan juhlan juontaja ei kuullut kuitenkaan mitään buuauksia lavalle asti.
Jos Iltalehti oli oikeassa, Sipilä taisi tehdä vähintään Suomen ennätyksen
Luotetaan,
että valittu ihminen osaa muiden puolesta perehtyä asioihin ja tehdä oikeita päätöksiä.
Ensimmäisiin luottamustoimiini pääsin ja jouduin
yläasteella. Olin muun muassa tukioppilaana ja ysiluokalla Särkänniemeen suuntautuneen luokkaretkemme kassan rahastonhoitaja. Omien ja vieraiden paineessa syntyy timantteja.
100-vuotias Suomi on rakennettu luottamushenkilöiden voimalla.
Maalaisten, työläisten ja yritysten edustajat ovat
luoneet kilpailukykyisen hyvinvointiyhteiskunnan
yhdessä. tykkäyksineen ja vihapuheineen näyttää kärjistävän ja sotkevan monimutkaisia ongelmia
enemmän kuin selkeyttävän ja rakentavan.
Vastuunotto oman kylän asioista kyläyhdistyksessä tai työpaikasta ay-osastossa luo sopua ja siltoja. Puheenvuoro
Luottamusta rakentavat
ihmiset kunniaan
Edustuksellinen demokratia tarkoittaa, että ihmiset valitsevat keskuudestaan edustajia, joilla on
valtuuksia tehdä päätöksiä koko porukan puolesta. 2017
35. Suomen vahvuus on ollut sopiminen ja
erilaiset koalitiot yli poliittisten rajojen.
Nykyisten pirullisten ongelmien keskellä tarvitaan kipeästi taitavia luottamushenkilöitä. Erilaisia näkökulmia edustavat luottamushenkilöt löytävät usein yhdessä valtuustoissa ja hallituksissa ratkaisuja. Tavallisten kuntalaisten edustaminen hallinnossa kiteyttää paljon luottamushenkilönä olemisesta.
Maailmaa ja kotikuntaa ei muuteta jakamalla ajatuksia kavereille verkossa, vaan lähtemällä ehdokkaaksi ja jakamalla ne rohkeasti kaikille äänestäjille.
Antti Kurvinen
keskustan varapuheenjohtaja
5.1. Valitettavasti viime aikoina suora demokratia
ei ole näyttänyt parhaita puoliaan.
Eduskuntaan saapuu lähes kuukausittain kansalaisaloitteita, joista valitettavan moni on heikosti valmisteltu ja johtaisi hyväksyttäessä sekavaan lopputulokseen.
Kansanäänestyksissä on helppo sanoa asioille EI tai KYLLÄ, mutta sen syvällisempään yhteiskunnan parantamiseen ei niillä päästä.
Kansanäänestysten tuloksiin voidaan vaikuttaa
vaihtoehtojen asettelulla, josta hyvä esimerkki on
Ruotsin surullisen kuuluisa ydinvoimaäänestys.
Suora demokratia huutoäänestyksellä ja ?somedemokratia. Ensimmäisen kerran tätä kokeiltiin antiikin Ateenassa.
Suomen kielessä edustuksellisen demokratian
kautta valitulla ihmisellä on nimi ?luottamushenkilö?. Valtiovallan pitää tukea kansalaisyhteiskuntaa ja rohkaista talkootyöhön.
Kunnallisiin ja maakunnallisiin luottamustehtäviin ryhtyvien on saatava riittävä korvaus menetetyistä ansioista ja apua lasten hoitoon, jotta kaikkien on mahdollista olla mukana.
Huhtikuussa käydään kuntavaalit.
Kunta on suomalaisen demokratian perusyksikkö. Myöhemmin olen
edustanut omaa ryhmääni niin kunnanvaltuutettuna, varusmiestoimikunnan puheenjohtajana kuin
oikeustieteen ylioppilaiden yhdistyksen johdossa.
Edustuksellinen kansanvalta ja luottamushenkilönä oleminen ovat mainettaan parempia ja tarvitsevat kunnianpalautuksen.
Tällä hetkellä trendikästä on vannoa suoran
kansanvallan nimiin, ja myös irtopisteitä kalastavat poliitikot mielellään hehkuttavat sitä. Nimike on yllättävän kaunis: ihminen toimii toisten luottamuksen takia ja sen varassa
urheilua televisiosta.
Keväästä syksyyn hänen vapaa-ajan hommiinsa
kuuluvat kiinteistöjen hoito ja pihatyöt. Samalla hän on tämänhetkisistä toimessa olevista toiminnanjohtajista pitkäaikaisin.
Variksen ura keskustajärjestössä on vielä pidempi, sillä ennen piirin toiminnanjohtajuutta hän
oli muutaman vuoden Pohjois-Karjalan keskustanuorten toiminnanjohtaja.
Varis on kotoisin Etelä-Karjalasta Imatralta. ?Toimari. kasvanut vuosi-
en saatossa?
??Kyllä minä tiedän aika tarkkaan, mitä keskustalaisuus on, Varis naurahtaa.
Hän näkee, että toiminnanjohtajalla ei välttämättä tarvitse olla vahvaa ideologista taustaa. Hän
opiskeli yo-merkonomiksi Savossa Pieksämäellä.
Hän oli opiskeluaikana oppilaskunnan puheenjohtaja, mutta toiminta oli epäpoliittista. Mutta politiikassa, kuten myös työyhteisöissä, laivat kääntyvät hitaasti,
Varis tietää.
36
5.1.2017
Hän viihtyy Pohjois-Karjalan keskustalaisten
keskuudessa, mutta kokee olevansa valmis myös
uusiin haasteisiin.
??Koska lapset ovat jo aikuisia, niin kuviot myös
muualla päin Suomea ovat mahdollisia.
Varis toivoo keskustan ottavan tulevissa kuntavaaleissa sosiaalisen median hyppysiinsä paljon,
paljon paremmin kuin neljä vuotta sitten. Hänellä ei ollut poliittista taustaa.
??Tulin puolueeseen työn kautta. Ja tietysti kesämökki.. Puolueen ja piirien pitää pystyä auttamaan ja opastamaan kentän väkeä.
??Some ei neljä vuotta sitten ollut ylipäätään siinä
roolissa, missä se on nyt.
Jos ennen tartuttiin hihasta ja kysyttiin ehdokkaaksi kuntavaaleihin, nyt siihen yhtä luonnollinen väylä on Facebook, jossa ihmiset ovat muutenkin kontakteissa toistensa kanssa.
Variksen työuran huippuhetki löytyy muistojen
arkistosta heti.
??Esko Ahon presidentinvaalikampanjavierailu Pohjois-Karjalassa vuonna 2000. Näkyvintä tulosta on syntynyt Riikka
Pakarisen kampanjassa.
Antti Varis kertoo seuraavansa intohimoisesti ja
?kaikkiruokaisesti. Toisaalta on mukavaa haastaa itseään.
??Jos asiat nyppivät, silloin on yritettävä muuttaa
niitä eikä surkutella olevaa. Työn kautta
keskustalaiseksi
Antti Variksella ei ollut poliittista taustaa
aloittaessaan toiminnanjohtajana
Teksti ja kuva: Päivi Vento
Antti Variksella tulee ensi vuonna 20 vuotta täyteen keskustan Pohjois-Karjalan piirin toiminnanjohtajana. Niitä riittääkin. Kun keskustanuorten toiminnanjohtajan paikka Joensuussa tuli hakuun, Varis haki sitä kuten mitä tahansa
työtä konsanaan. Timo Laaninen valittiin
jatkoon.
??Se ei ollut mikään tyytymättömyyden osoitus
nykyistä pestiä kohtaan, vaan puolue oli niin heikossa tilassa, että katsoin velvollisuudekseni tarjota vaihtoehtoa. Halusin käytännönläheiseen järjestötyöhön.
Onko Variksen ?keskustalaisuus. On oma omakotitalo Joensuussa, naisystävän talo Iisalmessa ja lisäksi yksin asuva äiti Imatralla. pyörittää järjestötyötä, ja piirin puheenjohtaja on poliitikko, joka johtaa piirin politiikkaa.
Hänestä hyvän piirin puheenjohtajan tunnusmerkki on juuri tämän työnjaon ymmärtäminen.
Vuoden 2012 puoluekokouksessa Varis oli mukana puoluesihteerikisassa. Tuorein kokemus oli Elsi Kataisen
kampanja. Olimme varanneet 700 hengen Karelia-salin, mutta jouduimme vaihtamaan sen pari päivää ennen h-hetkeä
3?000 henkeä vetävään Huvitörmän tanssilavaan.
Tunnelma tilaisuudessa oli lähellä hurmosta, Varis muistelee.
Positiivisena ja haastavana erottuva asia arjen
työssä ovat EU-vaalit, joissa toiminnanjohtaja voi
toimia kampanjapäällikkönä ja avoimesti tukea
yhtä ehdokasta
Tiedän aika
tarkkaan, mitä
keskustalaisuus on.
Antti Varis on PohjoisKarjalan piiritoimiston ainoa
työntekijä. Eteläkarjalainen
on sopeutunut hyvin PohjoisKarjalaan, mutta kertoo
oman murteen löytyvän
nopeasti Imatran reissuilla.
5.1. 2017
37
Maksujen käyttöönotto
kaikessa saariston yhteysalusliikenteessä sotii tätä periaatetta vastaan.
Saariston kehityksen edistämisestä anne-
tun lain (494/1981, jäljempänä saaristolaki)
viidennessä pykälässä säädetään saariston
liikenne- ja kuljetuspalveluista.
Pykälän 1 momentin mukaan valtion on
pyrittävä huolehtimaan siitä, että saariston vakinaisella väestöllä on käytettävissään
asumisen, toimeentulon ja välttämättömän
asioinnin kannalta tarpeelliset liikenne- ja
kuljetuspalvelut, sekä siitä, että nämä palvelut ovat mahdollisimman joustavat ja ilmaiset tai hinnaltaan kohtuulliset.
On kohtuutonta periä vakinaiselta saaristoväestöltä maksuja muun muassa työja opiskelumatkoista ja muista asiointimatkoista, esimerkiksi kauppaan tai lääkäriin.
Lapsiperheiden asema on erityisen tukala. En ymmärrä, millä tavalla se ei ole elämästä ja kuolemasta päättämistä.
Paljon armollisempi ja mielestäni oikeampi tapa olisi lääkitä potilas kerralla irti kärsimyksistään. Viimeisten päivien sietämättömästä kärsimyksestä ei ole ollut kenellekään mitään hyötyä.
Ai niin: ensimmäisen kerran elämässäni
olen allekirjoittanut kansalaisaloitteen. Toimikunta vastustaa valtioneuvoston asetuksen sisältöä. Valmistelussa olisi tärkeää jatkossa, että se asiantuntemus joka saaristossa on, huomioitaisiin myös tulevaisuudessa.
Se tuotto, mitä hankkeella pyritään saamaan, hävitään monin kerroin saariston
matkailussa, koska sen vetovoima tulee näivettymään. Yhteysalukset ovat perusedellytys saaristossa asumiselle ja elämiselle . Muutamista
olen toista mieltä.
Suomessa käytetään tällä hetkellä kuolevien hoidossa palliatiivista sedaatiota.
Usein se tarkoittaa käytännössä nälkään ja
janoon tappamista. Myös nämä asukkaat maksavat veroa valtiolle samoin ehdoin
kuin kaikki muut.
Maksujen käyttöönotto vähentää yrittäjyyttä saaristossa sekä vaikuttaa suoraan yksittäisen yrittäjän mahdollisuuksiin harjoittaa elinkeinoaan. Onneksi muualla on. Korotetut maksut koettelevat erityisen paljon saariston elinkeinoja.
On kohtuutonta väittää, että kokeilu lisäisi elinkeinojen harjoittamismahdollisuuksia saaristossa, kun yksinkertaiset laskutoi-
mituksetkin osoittavat, että valtio eliminoisi jo kokeilujakson aikana suuren osan yhteysalusreittien varrella sijaitsevien tärkeiden
yritysten toimintaedellytyksistä.
Jo kokeilujakso lähtisi tyhjentämään saaria
vakituisista asukkaista, koska elämä saarella
käy taloudellisesti ylivoimaiseksi.
Ajatus siitä, että saariston vakinaisten
asukkaiden perusliikenne hoidettaisiin
markkinaehtoisesti, osoittaa huonoa saaristo-olojen ymmärtämystä. Sillä tavalla haluan itse lähteä. ihminen kerta toisensa jälkeen kiinni elämään?
Se, jos mikä on Jumalan asemaan asettumista. Tämä vaikuttaa välittömästi
myös verotulojen kertymää supistavasti.
Kalevi Kallonen
Varsinais-Suomen keskustan saaristoasiain
toimikunnan puheenjohtaja
Kemiönsaari
Samuli Santalahti
Varsinais-Suomen keskustan saaristoasiain
toimikunnan varapuheenjohtaja
Naantali
Eutanasia antaisi armollisen kuoleman
Toimittaja Pirkko Wilén kirjoitti eutanasiasta Suomenmaan verkkolehdessä (19.12.2016).
Jutussa oli monia hyviä kohtia. Läheiseni tietävät viimeisen
tahtoni.
38
5.1.2017
Usein väitetään, ettei pidä mennä Jumalan
asemaan. Jos haluaa saivarrella, pitäisi ihmisen antaa aina kuolla, jos tilanne siltä näyttää.
Toisinaan väitetään, että eutanasia laajennettaisiin heti ja ryhdyttäisiin tappamaan
mummoja ja vammaisia. Saariston olot eroavat merkittävästi sisämaan saariston oloista.
Liikenne- ja kuljetusmaksujen käyttöönot-
to koettelee joitakin kansalaisia kohtuuttoman paljon.
Ei ole hyväksyttävää, että valtio perii saaristoväestöltä sellaisia maksuja, jotka vaikuttavat siihen, mihin ihmiset asettuvat asumaan ja minkälaista elinkeinoa heillä on
mahdollisuus harjoittaa. Mielipiteet
Yhteysalusmaksut tuhoavat elinkeinoja
Varsinais-Suomen keskustan saaristoasiain
toimikunta ei hyväksy kaavailtuja saariston kuljetuspalveluiden maksuja. Suomessa se ei ole mahdollista. elinehto,
jota ei saa hävittää.
Asukkaille yhteysalukset muodostavat vedenpäällisen tien eli tienjatkeen töihin, kouluun, sairaanhoitoon ja kauppaan.
Tämän tien muuttaminen maksulliseksi luo eriarvoisuutta saariston ja muun Suomen välille, sillä missään muualla Suomessa ei ole käytössä tiemaksuja, jotka rajoittaisivat perustason palvelujen ja työpaikkojen saavutettavuutta tai rahtipalvelujen hoitamista.
Suomessa on painotettu, että koko maa tulee pitää asutettuna. Monet heistä ovat pyytäneet ainoastaan pääsyä Taivaan
kotiin. Täysin älytön väite.
Eutanasiaan tarvittaisiin aina lähtijän oma,
täysissä järjissä lausuttu tahto ja kahden lääkärin lausunto.
Kuulin vasta tapauksesta, jossa vaimo pyysi
miehensä ystäviä käymään kotonaan ennen
tiettyä kellonaikaa: miehen kuolemasta oli
sovittu. Koen sen hyvin tärkeäksi. Erityisesti itseni kannalta.
Johannes Alaranta
teologian tohtori
Perniö. Ensin aihe tuntui vaikealta.
Sitten mietin kaikkia niitä kärsiviä, joiden kuolinvuoteella olen ollut. Mitä se sitten on, kun vaihdetaan
sydämiä ja maksoja ja ?palautetaan
2017
39. Paria päivää aikaisemmin julkaistun
gallupin mukaan soten sisältö ja vaikutukset
ovat edelleen epäselviä monelle.
Kyse on monimutkaisesta ja vaikeasta uudistuksesta, jota on vaikea hahmottaa. halutaan muuttaa peruspalvelujen ohjenuoraksi
kaikkialla Suomessa.
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudista-
minen lisää asiakkaan valinnanvapautta,
eheyttää palvelukokonaisuuksia ja parantaa
yhteyden saamista sosiaalihuoltoon erityisesti virka-ajan ulkopuolella.
Valinnanvapaus tarkoittaa sitä, että asiakas voi itse valita palvelun tuottajan, mutta ei sitä, mitä palveluja hän tarvitsee. Tällä palstalla julkaistaan omalla nimellä kirjoitettuja mielipidekirjoituksia.
Poikkeustapauksissa voi esiintyä myös nimimerkin suojassa, mutta oikea nimi on aina ilmoitettava toimitukselle.
Mielipidesivuille tarvitaan erityisesti lyhyitä kirjoituksia.
mielipiteet@suomenmaa.fi / Suomenmaa, mielipiteet, PL 52, 90100 Oulu
Keskustan pitää puhdistaa oma puolue
Suomenmaassa (23.12.2016) toimittaja Ee-
Kaikki,puoluetaustasta riippumatta, myön-
va Kärkkäinen kysyy, miten käy Väyrysen jäsenyyden.
Olen keskustellut monen keskustalaisen
kanssa siitä, mitä Suomen Keskustan kunniapuheenjohtaja ajattelee, kun on perustanut uuden Kansalaispuolueen.
Ei keskustalla ole mahdollisuutta ja varaa
siihen, että oma kunniapuheenjohtaja alkaa
lyödä kiilaa puolueeseen, jonka kunniapuheenjohtaja hän on.
Keskustalla on aivan tarpeeksi pääministeripuolueena tekemistä siinä, että se luovii opposition luomien ?karikoiden. Sote-uudistus on kuitenkin
paljon muuta kuin sairaaloiden vääntöä siitä, että ?kuka saa leikata, mitä ja missä?.
Haluan muistuttaa, että sote-uudistuksen keskiössä ovat kuitenkin palvelut ja niitä
käyttävät ihmiset.
Hallituksen vision mukaan Suomi on
vuonna 2025 uudistuva, välittävä ja turvallinen maa ja yhteiskunnassa vallitsee luottamus. Sotessa keskeinen tavoite on, että suomalaiset voivat paremmin ja kokevat pärjäävänsä erilaisissa elämäntilanteissa.
Muutoksen myötä ihmisillä on tarkoitus
olla tulevaisuudessa aikaisempaa paremmat
mahdollisuudet vaikuttaa ja tehdä valintoja.
Pitkällä tähtäimellä tavoitteena on onnistua muokkaamaan palvelut niin, että tuotamme ja tuemme palveluilla aidosti terveyttä ja puutumme orastaviin ongelmiin
ajoissa, ennen kuin ne kasvavat ja vaativat
järeämpiä ja kalliimpia toimenpiteitä, olipa
kyse sitten ylipainosta, synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, sydänvaivoista, nuoren syrjäytymisuhasta tai vanhuksen yksinäisyydestä. Perustavoitteena uudistuksessa on kuitenkin
laittaa sote-palvelut kuntoon niin, että palvelut ovat kaikkien saatavilla ja ne voidaan
tarjota entistä laadukkaampina.
Tärkeintä on laittaa kuntoon perusterveydenhuolto, sillä monin paikoin se on toimimattomin osa terveyspalvelujamme.
Julkisuudessa sote-uudistuskeskustelu on
pyörinyt tähän saakka lähinnä alueiden lukumäärän, rahoituksen ja hallintohimmeleiden ympärillä. välistä maaliin
Suomen talouden nostamiseksi kasvu-uralle.
tävät sen, että Paavo Väyrynen on aikanaan
ollut Suomen taitavin poliitikko ja siksi myös
yksi Suomen pitkäaikaisimmista ulkoministereistä.
Väyrynen sai kokoon ne vaaditut viisituhatta allekirjoittajaa, jotka vaadittiin, että
hän voi viedä Kansalaispuolueensa puoluerekisteriin.
On mielenkiintoista tutkailla, mitä puoluetta nämä allekirjoittajat ovat aikaisemmin
kannattaneet.
Voi olla, että Väyrynen luottaa perussuomalaisiin äänesttäjiin, koska gallupien mukaan puolueen kannatus on kutistunut vii-
meisiin vaalituloksiin verrattuna erittäin
paljon.
Jos Kansalaispuolue saa seuraavissa eduskuntavaaleissa edustajia, kuuluvatko nämä
edustajat oikeistoon vai vasemmistoon?
Keskustan on ehdottomasti tehtävä selväksi se, että yksi henkilö ei voi olla kahden
eri puolueen jäsen.
Puoluehallitus tekee aikanaan asiasta päätöksen.
Toivotan Suomenmaan lukijoille oikein
hyvää vuotta 2017.
Heikki Niittymäki
Masku
Sote-uudistus ei ole vain sairaaloiden kiistelyä
Hallitus linjasi joulunalusviikolla sote-uudistuksen etenemisestä valinnanvapauden
osalta. Tuttu lausahdukseni ?halvin
sairaus on ennaltaehkäisty sairaus. Valinnanvapaus ei ole aivan uusi asia, sillä olemmehan saaneet valita käyttämämme terveyskeskuksen jo muutaman vuoden ajan.
Myös palveluseteli on monelle tuttu asiakkaan valinnanvapauden muoto.
Jatkossa asiakasseteli ja maksuseteli lisäävät ihmisen omia mahdollisuuksia valita itselle sopivimpia palveluita.
Henkilökohtainen budjetointi lisää erityisryhmien, vammaisten ja vanhusten mahdollisuutta räätälöidä toimivia palvelukokonaisuuksia.
Jatkossakin kiireetöntä ja kiireellistä hoitoa
saa lähipalveluna, mutta vaativin ympärivuorokautinen sosiaali- ja terveydenhuollon
erikoisalojen päivystys keskitetään kahteentoista sairaalaan.
Maakuntien keskussairaalat jatkavat ympärivuorokautista perusterveydenhuollon ja
erikoissairaanhoidon sekä sosiaalihuollon
yhteispäivystystä.
Hallitus on asettanut kovan tavoitteen sekä lopettaa maan velkaantuminen kohtuullisessa ajassa että uudistaa sosiaali- ja terveydenhuoltomme rakenteet ja sisällöt.
Olemme nyt yhtä askelta lähempänä näitä tavoitteita.
Uusi vuosi on hyvä aloittaa näillä päätöksillä.
Hannakaisa Heikkinen
kansanedustaja, keskusta
sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja
Kiuruvesi
5.1
/ hlö, A4hytissä hinta 133 . Vesaisten piirin toiminnanjohtaja sekä Keskustanaisten ja Keskustanuorten järjestösihteeri Aino Piippo p. Se
ei palvele ketään, että pienistä lukioista tehdään kylmäasemia.
Yksi konkreettinen selvittämisen kohde voisi olla kuntien velvoittaminen maksamaan opiskelijoille Kelan koulumatkatuen
ylittävä osuus lähimpään toisen asteen toimipisteeseen, jos kunnan alueella koulutusta ei järjestetä. Kouluttajana puoluetoimistolta poliittinen
sihteeri Jirka Hakala. 0102922060, piirin toiminnanjohtaja Satu Simelius p.
040 356 5599. klo 15-16
Liikenneministeri Anne Berner Hämeenlinnassa puhumassa 3-raiteen mahdollisuuksista Helsingin
ja Tampereen välisellä rataosuudella. Alustajana YTT Pekka
Perttula.
Oletko harkinnut kuntavaaliehdokkuutta, mutta et tiedä, mitä
ehdokkaalta odotetaan tai mitä
kunnissa tulevaisuudessa päätetään. klo 16 ja palaa satamaan
su 5.2 klo 13. Haemme
ehdokkaita ja vapaaehtoisia Kes-
Tekohengityksen sijaan
pienet ja syrjäiset lukiot
tarvitsevat vakaampaa tukea
Samalla, kun perussuomalaiset tekevät
koulutuksesta ruoskintavideoita nettiin, keskustan tulee ottaa väkevämpi ote sivistyspolitiikasta tolkun äänenä.
Hannes Torppa
keskustanuorten liittohallituksen jäsen
kustan hyväksi tehtävään työhön
parhaillaan, joten ota rohkeasti yhteyttä oman kuntasi kunnallisjärjestön puheenjohtajaan tai piirin toiminnanjohtaja Juhaan, puh.
050-37 45 416. Piiritoimiston osoite
Rauhankatu 11, 13100 Hämeenlinna. Risteily lähtee Helsingistä kohti Tallinnaa la 4.2. Tervetuloa
kaikki ehdokkaat ja ehdokkuutta
harkitsevat!
Hämeenlinna, kj. Järjestää
Kosken Tl Keskusta, Marttilan Keskusta ja Kosken Tl Keskustanaiset.
Etelä-Häme
Etelä-Hämeen piiritoimisto, piirin ja Keskustanuorten toiminnanjohtaja Juha Iso-Aho puh. klo 10-14. klo
18.30-20. Olavi AlaNissilä tuo uusimmat tiedot ja terveiset eduskunnasta.
Kuntavaaliristeily ja puolueen
vaalistartti 4.-5.2.2017 Viking
Line Gabriellalla Helsingistä Tallinnaan. 050 374
5416, juha.iso-aho@keskusta.fi ,
toimistosihteeri ja Keskustanaisten
toiminnanjohtaja Sari Kujanpää
puh. klo 18.30. Ulkoasiainvaliokunnan pj Matti Vanhanen
esitelmöi Suomen turvallisuuspolitiikasta. Huom! Suomenmaan uudistuksen myötä
myös lehden Keskustassa tapahtuu-järjestöpalstalle lähetettävät
yhdistyksien tapahtumailmoitukset on lähetettävä sähköpostilla
piirin toiminnanjohtajalle: jaana.
viilo@keskusta.fi viimeistään jo toivottua ilmoituspäivää edeltävän
viikon torstaina klo 15 mennessä.
Sihteerit: Kj:t ja py:t ilmoittakaa
tulevat keskustatapahtumat paikkakunnillanne hyvissä ajoin myös
piiriin: pirkanmaa@keskusta.fi
Pirkanmaan Vesaiset; toiminnanjohtaja Elina Sieppi, Näsilin-. Huom! Tällä risteilyllä
ei ole maissa käyntimahdollisuutta Tallinnassa. klo 18 Piiritoimistolla järjestettävässä keskustelutilaisuudessa
pohditaan keskustalaisuutta osana puolueen periaateohjelman uudistamista. klo 17.30 Tikkurilan uimahallin kabinetissa
Varsinais-Suomi
Piiritoimiston yhteystiedot: toimiston p. Kannattaa
kuitenkin sopia tärkeistä asioimisista etukäteen soittamalla.
Raisio, Keskustan seniorikeilaajat vuoro Keilahallilla joka to klo
15-16.
Turku, Keskustan lauantaitreffit
14.1. Sähköpostiin vastataan tuolloin
satunnaisesti, puhelimeen vasta-
taan paremmin. / hlö,
B2-hytissä hinta 138 . Aiheena ?Kunnallispolitiikka Hämeenlinnassa . Ke. Hyvää uutta vuotta kaikille!
Hämeenlinna, ti 10.1. / hlö. Varauksen yhteydessä jokaisen tulee
hyttipaikan lisäksi varata myös valitsemansa ruokailupaketti, joka sisältää päivällisen ja meriaamiaisen.
Lisätietoa risteilystä puolueen nettisivuilta: http://www.keskusta.fi.
Varaukset tehdään suoraan Ikaalisten matkatoimistoon, puhelin (03)
45 800 tai keskustaristeily@ikaalistenmatkatoimisto.fi
Pirkanmaa
Pirkanmaan Keskusta mukana tapahtumissa: seuraa Suomenmaasta, www.pirkanmaankeskusta.fi ja
liity Facebookiin: Pirkanmaan Keskusta, nähdään ja tavataan! Voit ottaa yhteyttä piiriin ja kertoa millaista toimintaa haluaisit kehitettävän
ja samalla olet tervetullut mukaan
aktiiviseen toimijajoukkoomme.
Terveisin Jaana Viilo, toiminnanjohtaja 040 767 3419, jaana.viilo@
keskusta.fi
Kunnallisjärjestöjen ja paikallisyhdistyksien tulevat tapahtumat
välittyvät piirin kautta uudistuneeseen Suomenmaahan sekä piirin
Facebook- ja nettisivuille kun laitat
hyvissä ajoin tekstin sähköpostiin:
jaana.viilo@keskusta.fi
Järjestöilmoitukset Suomenmaahan entistä aikaisemmin!
Lehti ilm. Tämä kannustaisi koulutusjärjestelmäämme laadukkuuteen.
riaamiaisen ja bussikuljetuksen
Laitila-Katajanokka-Laitila (matkan varrelta pääsee toki kyytiin).
Jos haluat mukaan omalla kyydillä
tai kalliimman à la carte -ruokailun,
niin teethän varaukset itse suoraan
matkatoimistoon 03 45800 tai keskustaristeily@ikaalistenmatkatoimisto.fi
Koski Tl. Tilaisuuden juontaa ke Olavi Ala-Nissilä. / hlö, B4-hytissä hinta 113 . väliseksi ajaksi. Avoinna varmimmin ti klo 8.3012 ja to klo 13-17, muina aikoina
kannattaa soittaa etukäteen.
Piiritoimisto vetäytyy joulutauolle 22.12.-8.1. Näistä teemoista luultavasti ainakin
jälkimmäinen nousee esille vielä tällä hallituskaudella.
Ajankohtaisen koulutuspolitiikan ohella
toisen asteen toimipisteiden tulevaisuus on
maakunnissa huolettanut pitkään, minunkin
kotikunnassani Vetelissä päätettiin lakkauttaa lukio viime kesänä.
Tähän ongelmaan ei kuitenkaan ole pikavoittoja tarjolla, vaan tekohengityksen sijaan pienet ja syrjäiset lukiot tarvitsevat vakaampaa tukea, jotta sydän ei pysähdy.
Uusimaa
Tikkurila, py:n johtokunnan kokous 19.1. Etsitään yhdessä sinulle sopiva vaihtoehto!
Päijät-Häme
Päijät-Häme/piiritoimisto, Keskustan Päijät-Hämeen piiri toiminnanjohtaja Jukka Sällinen puh.
0400 930 483 ja keskustanaisten
Päijät-Hämeen piiri toiminnanjohtaja Jaana Niemi puh. Kunnallisjärjestöjen ja paikallisyhdistysten tulee lähettää tapahtumatiedot
piiritoimistolle julkaisua edeltävän viikon torstaina kello 10:een mennessä.
Keskustassa tapahtuu
Puheenvuoro
Otetta koulutuspolitiikkaan
Ammatillisen koulutuksen reformin lausuntokierros päättyi ennen joulua, ja esitys
tuodaan keväällä eduskuntaan. Torstaiteemakeskustelutilaisuus piiritoimistolla (Rauhankatu 11, Hml) 26.1. Reformin jälkeen uudistamispaineet lukiosektorilla voivat nousta esille kevään puolivälitarkastelussa.
Lukioiden rahoitusjärjestelmän uudistusta valmisteltiin viime hallituskaudella, ja tänä syksynä opetusministeriö teetti selvityksen ylioppilastutkinnon paremmasta hyödyntämisestä korkeakoulujen yhteisvalinnoissa. Varaukset tehdään piiritoimistoon varsinais-suomi@keskusta.fi tai 010 292
2060 (arkisin klo 9-15). 040 418
1150.
Yhdessä kohti Kuntavaaleja
2017 . perjantaisin. Tästä huolimatta paineet pienten ja syrjäisten lukioiden lakkauttamiseen saattavat pysyä ennallaan, jos opiskelijamäärät pysyvät edelleen
matalina.
Mielestäni keskustan tulisi nyt havahtua tä-
hän haasteeseen ja miettiä, mikä on sekä
kuntien että ennen kaikkea opiskelijoiden
kannalta paras ratkaisu.
Etäopiskelulla voidaan täydentää matalaa kurssitarjontaa, mutta siitä ei saa koskaan muodostua opetuksen selkärankaa. orkesterin soitosta. Turvallisuuspoliittiset iltamat Kosken Nuortentuvalla (Härkätie 3) la 11.2. 040 759 0509, sari.kujanpaa@
keskusta.fi. klo 11-12.30 kahvila Elvinassa, Yliopistonkatu 15. Liput 25e, lisätietoja ja varaukset Jyrki Anttila p. Ti
31.1. Vai kiinnostaako sinua maakunnallinen vaikuttaminen tai muu
työskentely kentällä esimerkiksi vaaliesitteitä jakaen. Illan aikana nautitaan pöytiintarjoiltu illallinen sekä
mm. mitä se
uusi kunta on?
Keskusta-aate tänään . Paikkana museo Skogsterin yläkerran Anders-sali.
Ehdokaskoulutusta piiritoimistolla la 21.1. Hinnat: C4-hytissä hinta 103
. 0400 615 894. lähde mukaan vaaliristeilylle! Vaalistartti tapahtuu Viking
Line Gabriellalla 4.?5.2.2017. Risteilyllä on luvassa
tuhti annos kunta-asiaa sekä muuta ajankohtaista politiikkaa, loistavaa viihdettä ja menoa sekä koko
laivallinen hyvää seuraa puoluejohdosta ja ministereistä kuntapäättäjiin ja sellaisiksi aikoviin. Hinnat sisältävät hytin, ohjelman, buffet-ruokailun klo 18:30 kattauksessa, me-
40
5.1.2017
Sote- ja maakuntauudistuksen jälkeen
kuntien on helpompi ennustaa talouttaan
ja panostaa elinvoimaisuuteen. 0400 407515.
Piiritoimiston käynti/postiosoite:
Linnankatu 21 B 35, 20100 Turku.
Avoinna arkisin klo 9-15. mitä alkiolaisuus on 2010-luvulla
Itsensä
kehittäminen oli hänelle tärkeää.
Hän toimi Maaseudun Sivistysliiton
hallituksessa 1988?1991. Risteilyn hinnat: C4-hytti 35 ?/hlö , B4-hytti 45
?/hlö, B2-hytti 70 ?/hlö, A4-hytti 65
?/hlö. pidettävien kuntavaalien ehdokkaista. Huom! Tällä
risteilyllä ei ole maissa käyntimahdollisuutta Tallinnassa. Buffet-päivällinen (sisältää myös ruokajuomat) maksaa 33
. klo
18.30 Apilassa.
Keskustan kj:t ja Py:t huomio!
Täytetyt henkilöilmoitukset vuodelle 2017 lähetettävä pikaisesti (huom! kokonaan täytettyinä,
myös täydellinen tilinro jos mielii jäsenmaksupalautuksia) piiritoimistolle: pirkanmaa@keskusta.fi
tai postitse: Keskustan Pirkanmaan
Ministeri Kimmo Tiilikainen Pirkanmaan kierroksella ti 17.1.
(alustava aikataulu) klo 11 Virrat,
myös kansanedustaja Arto Pirttilahti, klo 13.15 Ruovesi, myös kansanedustaja Arto Pirttilahti, klo 15
Tampereen Yliopisto ja klo 18.30
Punkalaitumella Vartiolassa, Urhei-
Pirkanmaan Keskustanaiset; toiminnanjohtaja Pilvi Kärkelä, Näsilinnankatu 23 a 1 33210 Tampere, p. Kokouksessa päätetään
osasta 9.4. Varauksen yhteydessä jokaisen tulee hyttipaikan lisäksi varata
myös valitsemansa ruokailupaketti, joka sisältää päivällisen ja meriaamiaisen. Puolisonsa kanssa Pirkko Aula toimi maatalousyrittäjänä. marraskuuta Tervolassa 82-vuotiaana. klo 16 ja palaa satamaan su 5.2 klo 13. 0405895709 sähköposti pilvi.
karkela@keskusta.fi
lutie 1. Tervetuloa mukaan!
Pirkanmaan Keskustalla on
myynnissä rajoitettu erä Suomi
100 ?juhlavuoden kunniaksi lippuja Sillanpää Oopperan Maailman
ensi-iltaan la 22.7. Laita aika jo nyt kalenteriisi ja varaa matkasi saman tien,
sillä paikoista tulee olemaan kova
kysyntä. suositut Facebook ja Twitter!
Keskustan presidenttiehdokas
Matti Vanhanen Pirkanmaalla to
12.1. Keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaska,
Lisätiedustelut ja varaukset: pirkanmaa@keskusta.fi ja piirin tj. Sekä Keskustapuolue että Suomen Kunnallisliitto myönsivät hänelle
kultaisen ansiomerkkinsä.
Pirkko Aula uudisti kunnallisjärjestön puheenjohtajana sekä puoluevaltuuskunnan jäsenenä keskustaa maakuntien yleispuolueeksi. . Hän oli
syntynyt 4.5.1934 ja asui koko elämänsä Kemijokivarressa synnyinkotinsa
pihapiirissä.
Pirkko Aulan kuntavaikuttajan ura
alkoi 34-vuotiaana vuonna 1969 ja jatkui vuoteen 2000. Risteilylle
on varattavissa myös yhteiskuljetus kätevästi samalla Ikaalisten
matkatoimiston kautta, meno-paluu on hinnaltaan 30 euroa. Jaana Viilo, Näsilinnankatu 23 A 1, 33210 Tampere
Pirkanmaan Keskusta järjestää
kuntavaaliehdokkaille monipuolista koulutusta alkuvuodesta 2017,
uutuutena tulossa myös ajankohtainen some-koulutus, jossa käydään yhdessä läpi mm. klo 18.30 Apilassa, Näsilinnankatu 23 A 1, Tampere. Aluksi hän oli kunnanvaltuuston ainoa naisjäsen.
Yhteensä 27 vuoden ajan hän istui
Tervolan kunnanhallituksen pöydän
ääressä eri tehtävissä, joista valtuuston
puheenjohtajana kahdeksan vuoden
ajan. tilaisuudessa myös mm. klo 18 Myllykolun kesäteatteriin, oopperan tähtenä loistaa Waltteri Torikka! Iltaa
kanssamme juhlistaa mm. lähde mukaan vaaliristeilylle! Vaalistartti tapahtuu Viking
Line Gabriellalla 4. (juomat erikseen). ke
Pertti Hakanen ja MTK:n pj Juha
Marttila, Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppainen, sekä kansanedustajat Olavi
Ala-Nissilä ja Martti Mölsä (ps.)
Ministeri Anne Berner Pirkanmaan kierroksella ke 18.1. Tervetuloa! Johtokunta. Vuosina 1980?1984 hän oli koko
Suomessa ainoa nainen kunnanhallituksen puheenjohtajana.
Johtavana luottamushenkilönä Pirkko Aula tunnettiin asioihin paneutuvana ja toisten mielipiteitä kuuntelevana. Ulkopolitiikkaa yhdessä ?yleisötilaisuus klo 16.30-18 Kangasala-talon valtuustosali, Kuohunharjuntie 6 - myös kansanedustaja
Arto Pirttilahti. Seur. Risteilyllä
on luvassa tuhti annos kunta-asiaa sekä muuta ajankohtaista poli-
Pirkko Aula 1934?2016.
tiikkaa, loistavaa viihdettä ja menoa sekä koko laivallinen hyvää
seuraa puoluejohdosta ja ministereistä kuntapäättäjiin ja sellaisiksi aikoviin. 050 5564878 tai sihteeri Raija
Moilanen puh. 044 7271302.
Yhdessä kohti Kuntavaaleja
2017 . 5.2.2017. Lisätietoja saa kunnallisjärjestön puheenjohtaja Esko Erkkilä
puh. Käsityöt, kirkkokuoro ja Martta-toiminta olivat Pirkon henkireikiä.
Äitinä ja mummona hän oli huolehtiva ja opintoihin kannustava. Hänen aikanaan Tervolassa keskusta saavutti valtuustopaikkojen enemmistön.
Pirkko oli pidetty lausuja ja puhuja kotiseudun erilaisissa juhlissa. 040 7673419
Pirkanmaalaisissa Keskustajärjestöissä tapahtuu: Katso lisää tapahtumia ja toimintaa www.pirkanmaankeskusta.fi tai Facebook:
Pirkanmaan Keskusta
Tule mukaan vaikuttamaan ja
Keskustan kuntavaaliehdokkaaksi! Ota yhteyttä suoraan
oman paikkakuntasi kunnallisjärjestöön tai suoraan piiritoimistoon: pirkanmaa@keskusta.fi
Satakunta
Satakunnan piiritoimisto, tavoitat meidät seuraavista numeroista:
toiminnanjohtaja Satu Tietari 050
405 7742 (satu.tietari@keskusta.fi),
keskustanaisten toiminnanjohtaja
Tarja Kiviniemi 044 978 3929 (tarja.kiviniemi@keskusta.fi), nuorten
toiminnanjohtaja Sonja Lautamatti
0440 336 588 (satakunta@keskustanuoret.fi).
5.1. tj. 63-vuotisen avioliiton päätteeksi Markku-puoliso toimi
Alzheimerin tautia sairastavan Pirkon
omaishoitajana.
Suomen Kunnallisliiton liittovaltuustossa hän toimi 1990-luvun alussa
Maria Kaisa Aula
Kirjoittaja on Pirkko Aulan tytär
nankatu 23 a 1 33210 Tampere,
p.0405550635, sähköposti elina.
sieppi@gmail.com.
piiri ry. Pirkon perintönä päättäjien hyvä yhteishenki on
Tervolan vahvuus edelleen.
myös keskustan ryhmän puheenjohtajana. ja kolmen lajin á la carte -päivällinen 37 . ma 13.2. Risteily lähtee Helsingistä kohti Tallinnaa la 4.2. (alustava aikataulu, seuraavassa Suomenmaassa tarkemmin) klo 10 Akaa,
klo 15.30-17 Pirkkala, yleisötilaisuus
Tampere, kj:n ylimääräinen kokous
19.1. Hän oli sovinnollinen sillanrakentaja yli puoluerajojen. Meriaamiaisen hinta on 10 ?. klo 19 Apilassa, Näsilinnankatu 23 A. Alkiolais-nuorisoseuralaisessa hengessä
hän kasvoi ja kasvatti ?hyväksi ihmiseksi ja kunnon kansalaiseksi?. puolustusministeriö, Heikki
Välivehmas.
Pirkanmaan Keskusta kiittää muita Keskustajärjestöjä, yhteistyötahoja ja erityisesti jäseniään aktiivisesta Keskusta 110 juhlavuodesta
ja toivottaa kaikille hyvää Suomi
100 ?juhlavuotta! Yhteistyöllä tuloksia!
MSL-Tampereen ja Keskustan
kaikille avoin varjovaltuusto ma
16.1. Jaana Viilo, puh. HUOM! Pirkanmaalaiset: Kaikki varaukset (myös yhteiskuljetus) tehdään suoraan Ikaalisten matkatoimistoon, puhelin (03)
45 800 tai keskustaristeily@ikaalistenmatkatoimisto.fi. Hänen aikanaan
Tervolasta tuli kulttuuri- ja yrittäjäystävällinen, vireä kotikunta. 2017
41. Kansakuntamme
turvallisuus ?ilta klo 18.30 alkaen
Sastamalan Sylvään koulu, Ojansuunkatu 8, iltapala klo 17.30 alk.
myös kansanedustaja Pertti Hakanen ja prikaatinkenraali, yksikönjoht. Muistokirjoitus
Sillanrakentaja kotiseudun parhaaksi
Pirkko Aula 1934?2016
Tervolan kunnan ja seurakunnan pitkäaikainen vastuunkantaja, kunnallisneuvos Pirkko Aula kuoli 6. Esillä
kaupunginvaltuuston esityslista,
Matti Järvinen
klo 13 piiritoimistolla, Porrassalmenkatu 33,
Mikkeli. Ilmoittautumiset savo-kymi@vesaiset.fi tai ulla-riitta.
juuti@keskusta.fi Lisätietoja: 050347 3556/Ulla-Riitta. Hinta vesaisten jäsenille: aikuiset 295 ?, 1217v 265?, 6-11v 255. Piiritoimiston käynti/postiosoite: Yliopistonkatu 17 B (2.krs)
Jyväskylä. Haemme
ehdokkaita ja vapaaehtoisia Keskustan hyväksi tehtävään työhön
parhaillaan, joten ota rohkeasti yhteyttä oman kuntasi kunnallisjärjestön puheenjohtajaan tai piirin
toiminnanjohtaja Pauliinaan. Retken aikana vierailemme mm. Lapsille saatavilla
lisävuoteita. klo 18.
Satakunnan Keskusta on mukana tapahtumissa. Nähdään ja tavataan! Voit ottaa yhteyttä piiriin ja
kertoa millaista toimintaa haluaisit
kehitettävän ja samalla olet tervetullut mukaan aktiiviseen toimijajoukkoomme. Esityslistalla osastojen lakkauttaminen, osastojen lakkauttamisen
2. klo 13.45 piiritoimistolla, Porrassalmenkatu 33, Mikkeli.
Esityslistalla osastojen lakkauttaminen, 2. klo 12.30 Muuramen Nuorisoseuran talolla, Mikkolantie 6. Vai kiinnostaako sinua maakunnallinen vaikuttaminen tai muu
työskentely kentällä esimerkiksi vaaliesitteitä jakaen. Avoinna sopimuksen
mukaan.
Keskusta-pelikortit nymyynnissä! Tunnetko kaikki Keskustan kansanedustajat ja mepit. Juhlapuhe eduskunnan
varapuhemies Mauri Pekkarinen ja
muuta ohjelmaa.
Oletko harkinnut kuntavaaliehdokkuutta, mutta et tiedä, mitä
ehdokkaalta odotetaan tai mitä
kunnissa tulevaisuudessa päätetään. Seuraa Suomenmaasta printistä tai internetversiosta ?Keskustassa tapahtuu?,
piirin internet-sivulta www.keskusta.fi/satakunta tai Facebook: Satakunnan Keskusta. Pakan hinta 10 euroa/kpl
+ postikulut. (ovh 105e / 85e) Peruuttaminen: sairastapauksissa lääkärintodistuksella. Pauliinan p.010 315 2000 tai 050-573
5353. Esityslistalla osastojen
lakkauttaminen, osastojen lakkauttamisen 2. Pidetään
Pieksämäen seudun Vesaiset ry.n
sääntömääräinen syyskokous.
Nuoren Keskustan liiton Kutemajärven osasto ry, Maaseudun Nuorten Liiton Pylvänälän osasto ry ja
Maaseudun Nuorten Liiton Mynttilän osasto ry, osastojen yhdistetty yleinen kokous su 8.1. käsittely.
Maaseudun Nuorten Liiton Vanajan osasto ry ja Maaseudun
Nuorten Liiton Vehmaskylän osasto ry, osastojen yhdistetty yleinen
kokous su 8.1. Entä heidän
vaalipiirinsä. Puhujina Mervi Simoska, Juvan kunnanjohtaja, Uusi
kunta, uudet tehtävät; Timo Halonen, Mikkelin kaupunginjohtaja,
Maineen merkitys kaupungin menestystekijänä; Mikkelin keskustanuoret, Millaisen Mikkelin me haluamme?. käsittely.
Maaseudun Nuorten Liiton Alamaan osasto ry, Maaseudun Nuorten Liiton Haukivuoren läntinen
osasto ry, Maaseudun Nuorten Liiton Koivakkalan osasto ry ja Maaseudun Nuorten Liiton Pitkälahden
osasto ry, osastojen yhdistetty yleinen kokous su 8.1.2017 klo 13.30
piiritoimistolla, Porrassalmenkatu
33, Mikkeli. Hyvää Uutta Vuotta!
Kesäretki itä-Viroon 24.28.7.2016. Retkiporukan kokoaa Vesaiset, vastuullinen
matkanjärjestäjä: Linja-autoliike
S.Kosonen Oy.
Keski-Suomi
Piiritoimiston yhteystiedot: piirin toiminnanjohtaja Pauliina Maukonen-Kärkkäinen p. käsittely.
Maaseudun Nuorten Liiton Sattilan osasto ry, Nuoren Keskustan
Liiton Ristiinan osasto ry, Nuoren
Keskustan Liiton Suomenniemen
osasto ry ja Nuoren Keskustan Liiton Lahnaniemen seudun osasto
ry, osastojen yhdistetty yleinen kokous su 8.1. klo 19 Matti Peltolassa.
Piirihallitus kokoontuu to 12.1.
klo 18 Pomarkun kunnanvirastolla, osoitteessa Vanhatie 14. Listalla mm. Ilmoittautumiset savo-kymi@vesaiset.fi
Satakunnan piiritoimisto on suljettuna 24.12.2016-11.1.2017. vaaliasiaa ja työvaliokunnan valinta.
Keskustaristeily Helsingistä Tallinnaan la 4.2.-su 5.2.2017 (vara-
gen huoneissa. Keskustassa tapahtuu
Tärkeää. Sagadin kartanossa ja
metsämuseossa, käymme ihailemassa komeaa vesiputousta ja tutustumme historiallisiin Narvan ja
Rakveren kaupunkeihin. Etsitään yhdessä sinulle sopiva vaihtoehto!
Etelä-Savo
Vesaiset, Anttolan Vesaiset ry:n,
Haukivuoren Vesaiset ry:n, Ristiinan Vesaiset ry:n, Pieksämäen kaupungin Vesaiset ry:n ja Jäppilän Vesaiset ry:n syyskokous to 5.1. Päätössanat Niina Kuuva,
Mikkelin kunnallisjärjestön pu-
. Hotellissa majoitus 2 hen-
Euran Vesaiset ry. Poliittista tietämystä
on hyvä tilaisuus lisätä pelaamalla.
Kuvalliset Keskusta-pelikortit sopivat ajanvietteeksi itselle, tuliaisiksi
muiden puolueiden kannattajille,
pikkulahjoiksi tai vaikkapa arpapalkinnoiksi. 040-721
0636. Tilaukset p. klo 18-20 Meidän kunta avoin keskustelutilaisuus kaikille kiinnostuneille. Reitti Klo 6.30 Kerimäki, Kososen tallit; 6.40 Haapakallio,
Niskavuoren portti; 6.50 Prisman
pysäkki; 7.05 Savonlinna linja-autoasema; 7.10 ABC:n pysäkki; 7.20
Kallislahti TB; 7.35 Hiismäki th.; 8.00
Juva ABC; 8.35 Mikkeli matkakeskus; 9.50 Kuortti ABC (tauko 9.20 ?
9.50) ; 12.30 Hartwall Areena. Hinnat jäsenille 100e/ aikuinen 70e/
alle 12 v. Mikkelin
Musiikkiopiston auditoriossa, Maaherrankatu 10. klo 16.
Kuntavaalit tulossa keväällä
2017. klo 18
piiritoimistolla Porrassalmentie 33,
Mikkeli. 010 315 2000,
toimistosihteeri ja Keskustanaisten
tmj. Lähde mukaan vaikuttamaan
kotikuntasi päätöksentekoon! Jos
olet kiinnostunut, niin ota yhteyttä
oman paikkakuntasi kunnallisjärjestöön tai piiritoimistoon.
Kouvola, Matti Vanhasen ulkopolitiikkaa yhdessä tilaisuus Kymen Paviljongilla 11.1. käsittely.
19.1. Ollaan yhteydessä.
Vesaisten retki Apassionataan
4.2.2017. Päätetään paikallisyhdistysten yhdistysrekisteristä poistamiseen liittyvistä asioista. Sääntömääräinen syyskokous ma 9.1. 010 315 2000.
Muurame, py viettää 110-vuotisjuhlaa su 15.1. Esityslistalla osastojen lakkauttaminen, osastojen lakkauttamisen 2. Elina Suoranta p. Muistathan toimittaa piiritoimistoon sähköpostiosoitteesi satu.tietari@keskusta.fi,
niin tavoitamme sinut myös sähköisesti.
ukset Ikaalisten matkatoimistosta
03 45 800)
Kymenlaakso
Iitti, Matti Vanhasen ulkopolitiikkaa yhdessä tilaisuus Iitin kunnantalolla 11.1. 010 315 2001
sekä Keskustanuorten ja Vesaisten tmj. klo 13.15 piiritoimistolla, Porrassalmenkatu 33, Mikkeli. 010-315
2001 ja p. Pia Högberg p. Kahvitarjoilu klo
17.30 alkaen. ja alle 6v 95?
sisältää bussimatkat (oma bussi
mukana koko reissun ajan), laivaliput kansipaikoin, 3 yötä Narvassa hotelli Ingerissä, 1 yö Tallinnassa
Park Inn By Radisson Central Tallinn -hotellissa sekä aamiaiset hotelleissa. klo 11.15
Euran Urheilutalon kahviossa.
Laviankylä-Riuttala, py:n syyskokous ti 10.1