1 ?
Virastot maksavat
vuokraa tyhjästä
Puolustusvoimat joutunee maksamaan
Senaatti-kiinteistölle vuokraa
joistakin tyhjilleen jäävistä tiloista.
Jäännösvuokraa maksetaan vastikään
remontoiduista rakennuksista. s. 3
TIISTAI 5.3.2013
N:o 26 . 10
Puhtia Kiuruun!
Keskusta ja perussuomalaiset puhaltavat yhteisellä
välikysymyksellä vauhtia asuntoministeri Krista Kiuruun. 6 414880 073513
MEDIA EI SAA OLLA VALLAN SYLIPISKI. s. 4
Perussuomalaiset hakee
vaihtoehtoja eurolle
Perussuomalaisten Pellervon
taloustutkimukselta tilaaman
selvityksen mukaan euron lakatessa
oma, kelluva valuutta olisi paras
vaihtoehto euroalueelle. s. 2
KOULUTUSSOPIMUKSELLA AMMATTIIN. s. 6. s. s. Asuntomarkkinat
kehittyvät eri puolilla maata eri tahtiin
kysynnästä ja tarjonnasta riippuen. 8
Asuntokaupassa
alueellisia eroja
Asuntokauppa on lähtenyt alkuvuodesta
hyvin liikkeelle
Semmoisia ominaisuuksia nyt puuttuu.
Urheillaan välillä
EIPÄ ehtinyt jääkiekon väkivaltakeskustelu vielä kunnolla väljähtyä, kun tuli urheiluspekulanttien pöytiin jo
uusi puheenaihe.
Ruotsin SVT teki paljastuksen, että 1990-luvulla on
kansainvälisessä hiihtourheilussa manipuloitu veriarvoja. Pääministeri on Suomen keskeinen
vallanpitäjä, jonka toimia on ennen kyllä
tohdittu arvioida ja arvostella. Northug jopa
väliaikalähdössä.
On ne norjalaiset vaan todellista hiihtokansaa.
Risto Luodonpää. Ja asialla ovat olleet muutkin kuin suomalaiset.
No niin, tulipa sekin vihdoin selväksi. Suomalaisessa talviurheilukisoihin valmistautumisessa täytyy tapahtua suuria muutoksia. Hömppään näyttää kyllä voimavaroja riittävän.
Erikseen on syytä nostaa esiin median ja pääministerin suhde. Eikä homma ollut pelkkää EPOn
kanssa läträämistä. Miten muuten voi olla mahdollista, että suomalainen putoaa maailman huipulta vuodessa tai parissa ynnä muiden joukkoon. Yksi pronssi on olematon saavutus maalta, joka on ollut talviurheilulajien
suurvalta, missä lumi on jokaiselle tuttu elementti
ja missä talven lajit ovat yhä arvostettuja.
Nyt pieleen näytti menneen eniten kaikki: valmennus, kunnon ajoitus, voitelu, jopa suksien valintakin.
Ainakaan valmennuksen puutteita on turha kiistää. Menestys oli huonompi kuin melkein sataan vuoteen. Sen jutusta valtamedia
otti kyllä kopin, mutta kaiken aikaa vähintään yhtä kiinnostavaa aineistoa on julkaistu sosiaalisessa mediassa ja lukijoiden mielipidesivuilla kuin toimittajien itsensä tekemissä jutuissa.
M
itä media pelkää. Työmäärä ja kiire ovat kasvaneet.
Näitä ei voi kuitenkaan käyttää edes tekosyinä, jos
media haluaa pitää kiinni neljännen valtiomahdin
arvostaan ja tehtävästään. Vai molempien
yhtä aikaa. siis
käytännössä pääministeri Kataisen . Ja ennen muuta: miksi kunnon
ajoitus meni aivan liian monilla metsään?
Mäkihyppy ja yhdistetty ovat erikoisluokan murheenkryynejä. toimiin, siis suurimpien tiedotusvälineiden journalismiin. Kun hallitus ?työnsi päänsä pensaaseen?, kuten Uimonen luonnehti, mediakaan ei valvonut vallankäyttäjiä niin kuin sen kuuluu.
Uimosen harrastama mediakritiikki on paikallaan laajemminkin.
Demokratian keskeisiä arvoja ovat sananvapaus
ja vapaus valvoa vallanpitäjien vallankäyttöä. Kuvaan kuuluivat myös keinotekoiset alppimajat ja kyllä siellä korkeassa ilmanalassa käytiin ihan oikeastikin hemoglobiiniarvoja nostamassa.
Hiihtäjien terveyden kannalta olikin merkittävää, että
Kansainvälinen Hiihtoliitto FIS halusi homman aisoihin
ja alkoi seurata kilpailijoiden verenkuvia ja muita muutoksia entistä tarkemmin.
Ja kas kummaa, tänä päivänä huippuhiihtäjien veriarvot ovat huomattavasti lähempänä ?normaaleja?. Jotain muuta on turha uskotella, piti
K-P Kyrön veriarvolistoja sitten luotettavina tai ei.
Veriarvoja kohotettiin, koska se oli päteväksi havaittu yleinen tapa, eikä täysin luotettavia testimenetelmiä
vielä ollut olemassa. Manuelalle voisi tosin ?häkki. Tai miksi nuori kyky
ei enää kehitykään. Keskustan pää-äänenkannattaja
Päätoimittaja Juha Määttä
Pääkirjoitukset
Toimittajalta
Media ei saisi päästää
pääministeriä liian helpolla
V
aalikausi on ehtinyt puoliväliin ja hallituskin kohta kahden vuoden ikään. Mutta pääsevätkö hallitus ja erityisesti pääministeri Jyrki Katainen (kok.) liian helpolla?
Kysymystä sivusi Julkisen Sanan Neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen parin viikon takaisessa
kuntaseminaarissa Helsingissä. Kumman pitäisi
avautua ensin, Dählien vai Smirnovin. Siinä kysytään taas median kykyä toimia vallanpitäjien valvojana.
Jo tapauksen historia antaa aihetta median itsetutkisteluun.
Hallitus on kohta kahden vuoden ikäinen. Vai ymmärtää ja antaa anteeksi?
Miksi kukaan ei tunnusta, vaan kaikki esiintyvät kameralle hämillinen ilme kasvoillaan. Mika Myllylä oman tunnustuksensa jo tekikin, mutta se lienee johtunut aivan muista syistä.
Vaikeita kysymyksiä, joihin ei ehkä saada vastauksia.
TÄKÄLÄISTEN silmälasien takaa katsottuna
häiritsee eniten se ylimielisyys, vähättely
ja jopa pöyhkeys, millä esimerkiksi Norjassa asiaan suhtaudutaan. Kuherruskuukauden median kanssa pitäisi olla takana. EPOtestit ovat niin tehokkaita, että tuskin kukaan enää vakavissaan laskee menestystään kyseisen aineen varaan.
MUTTA mitä noista takavuosien hiihtosankareista pitäisi sitten oikeasti ajatella. heilahtaakin, koska
Italian lakien mukaan dopingin käyttö on rikos. Jatkuuko
kuherruskuukausi. Niitä kohti ei kannata junnata sitä
latua, mikä vei MM-kisoihin. Tätä asemaa
pitää kuitenkin puolustaa joka hetki.
Kunta- ja sote-kysymykset ovat tosin vaikeita asioita. Mutta ei
nyt sentään.
TOSIASIA nimittäin on, että veren manipulointi ja
erythropotiini eli EPO kuuluivat 1980- ja 1990-luvuilla
huippuhiihdon maailmaan yhtä olennaisena osana kuin
uudet suksityypit, voiteet ja kaikki muutkin vauhtia parantavat tekijät. Kukaan ei tunnu
asettavan mitään kyseenalaiseksi.
Vai onko niin, että suomalaisten pitäisi
ottaa vuonomaasta oppia ja lopettaa vanhojen syntien kaivelu. Suomi onkin sananvapauden mallimaita. Hänen vastauksensa oli selvä: vasta parin kuukauden ajan media on hoitanut tehtäväänsä niin kuin pitää.
Sitä ennen, liian pitkään, media päästi hallituksen liian vähällä. Eikö siinäkin näy samaa hampaattomuutta ja hymistelyä, mitä suhtautumisessa kuntauudistukseenkin on ollut?
Esimerkiksi käy valtioneuvoston kanslian . Uimosen mielestä tiedotusvälineissä tuettiin hallitusta kuntavaaleihin asti ja ylikin. Tiedotusvälineet ovat joutuneet vähentämään
väkeään, kun tuloksen teko on mediataloillekin yhä
tärkeämpää. Sukupolven vaihdos on hoidettu
suunnilleen niin huonosti kuin vain voi.
Vuoden kuluttua ovat tärkeimmät kisat, talviolympialaiset. Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva
Pääministeri on Suomen
keskeinen vallanpitäjä,
jonka toimia on ennen
kyllä tohdittu arvioida.
Kysymykset Himasen selvityksestä nousivat kriittiseen julkisuuteen vasta vajaan vuoden kuluttua
siitä, kun hanke aloitettiin, ja kun siitä tiedotettiin
julkisuudessa. Pitääkö heidät tuomita suoralta kädeltä pettureiksi. Björn Dählie,
Vladimir Smirnov, Manuela Di Centa ja kumppanit
ovat sittenkin vain huijareita, jotka viekkaudella ja vääryydellä harjasivat arvokisojen mitalit kaappeihinsa.
Jos joku aprikoi, että Norjassa, Kazakstanissa tai Italiassa julistetaan kansallinen hätätila ja aletaan käydä oikeutta tuolloisista tempuista, niin enpä oikein usko moiseen. Uimosen aiheena
oli pohtia, onko media hoitanut vallan vahtikoiran
tehtävää kuntauudistusasiassa, mikä on nykyhallituksen keskeisiä hankkeita.
Uimosen näkemys perustui ?valtamedian. fi losofi Pekka Himaselta tilaama kallis tulevaisuusselvitys. 1990-luvulla mentiin silloisten käytäntöjen mukaan, parhaat pärjäsivät ja sillä siisti.
Tänä päivänä eletään huomattavasti
tarkemman kontrollin aikaa, mutta parhaat pärjäävät edelleen. Ei kai Katainen niin
Hyvä Veli ole?
Toimitusten taas ei pitäisi hyväksyä sellaista olotilaa, että sosiaalinen media ja mielipidesivut ovat
jonkin asian käsittelyssä kiinnostavampia kuin toimittajien tekemiset.
Hiihtolajeihin tarvitaan uutta henkeä
S
uomen joukkue palasi hiihdon MM-kisoista lyötynä. Nytkään toimijana ei ollut valtamedia, vaan pieni verkkolehti. Ennen muuta tarvitaan
uutta henkeä, joka asettaa tavoitteet korkealle ja luo
voitontahtoa sekä itseluottamusta. Se ei saa olla vallan sylipiski
Nuoren koulutuksen aikainen tienesti muodostuisi opintososiaalisista etuuksista, oppilaitoksen maksamasta korvauksesta sekä yrityksen maksamasta harjoittelukorvauksesta. Hyvänä pohjana uudenlaiselle koulutukselle voisi toimia
Suomen Yrittäjien esittämän koulutussopimuksen kaltainen malli.
Koulutussopimuksen osapuolina olisivat opiskelemaan haluava nuori, yritys sekä oppilaitos. Kehysriihestä on Säätytalon päättämättömyyden seurauksena tullut hallituksen Damokleen miekka.
Hallitus on ilmoittanut toteuttaneensa 80 prosenttia hallitusohjelmastaan, mutta jäljellä olevan viidennes koostuu kaikkein
vaikeimmista asioista.?. Se tuottaa yli 400 miljoonaa euroa vien-
tituottoja vuodessa, työllistää lähes 18 000 henkilöä ja maksaa
veronsa Suomeen.
Vaikka EU-maa Hollanti on
kieltänyt turkistarhauksen, olisi
kova päätös tehdä meillä samoin.
Maaseudun työttömyyttä pahennettaisiin leikkaamalla siivet kasvavalta alalta keskellä elinkeinojen vaikeaa rakennemuutosta. 5.3.2013
www.suomenmaa.fi
Puheenvuoro
Työtä, oppimista
ja työssäoppimista
Annika Saarikko
keskustan varapuheenjohtaja
KATAISEN hallitus linjasi puoliväliriihessä
selvittävänsä mahdollisuuksia luoda nykyisen oppisopimuskoulutuksen rinnalle nuorille suunnattu joustavampi koulutusta ja
työtä yhdistävä malli.
Odotan hallitukselta asiassa ripeitä toimia. Sosiaali- ja terveyspoliittisen ryhmän ministereiden aloitteesta
julkistusta lykättiin kuitenkin parilla viikolla.
Toivottavasti lykkäys ei merkitse sitä, että poliitikot kävelevät
jälleen asiantuntijoiden harkittujen näkemysten yli, kuten kävi
uudistuksen edellisessä valmisteluvaiheessa.?
ILTA-SANOMAT kirjoittaa hallituksen asioiden olevan levällään:
?Hallitus joutuu kolmen viikon
sisällä sopimaan sekä periaatteellisia erimielisyyksiä aiheuttavista linjavalinnoista että tulevien budjettien euromääräisistä
kehyksistä. Uudenlaisia toimintatapoja tarvitaan,
jotta hallituksen kaavailema yhteiskuntatakuu ei jää vain kauniiksi tavoitteeksi.
Nuorisotyöttömyys huitelee meillä yhä 20
prosentin tuntumassa. Selvityshenkilöt olisivat
tiettävästi olleet valmiita julkistamaan ehdotuksensa jonka mukaan Suomi jaettaisiin 30-40 vas-
tuualueeseen, jo perjantaina. vastustavan sitä jo ihan periaatteenkin vuoksi. Työn kautta nuori saisi ammattitutkinnon
ja vahvan käytännön kokemuksen alastaan.
Työn kautta ammattiin oppiminen on toimiva ratkaisu
nuorille, joita koulunpenkillä istuminen ei innosta.
?Näen koulutussopimuksen erityisen toimivina pitkien välimatkojen Suomessa ja alueilla, joilta hallitus nyt leikkaa
aloituspaikkoja koulutuksesta.. Ihmisen ja
eläimen suhteen rajoja ole helppo vetää.
Turkistarhaus on Suomessa merkittävä elinkeino. Moni yritys kokee nykyjärjestelmän hallinnollisesti kankeana ja kustannuksiltaan korkeana.
TYÖN kautta ammattiin oppiminen on toimiva ratkaisu nuorille, joita koulunpenkillä
istuminen ei innosta ja jotka ovat siten jääneet vaille koulutuspaikkaa. Nuorisotyöttömyys
on siellä paljon alhaisempaa kuin meillä.
Siksi malli on harkinnan arvoinen.
Keskusta tulee seuraamaan, miten hallitus asiaa edistää.
Muut lehdet
DEMOKRAATTIKIN ymmärtää turkistarhauksen merkitystä, vaikka
myös kritisoi ja esittää ehtoja:
?Ansaintatarkoituksessa hevosia myös juoksutetaan kilpailuissa ja koirat pannaan esittämään
temppuja näyttelyissä. Suomen
Yrittäjien mukaan alle 25-vuotiaita työssäoppijoita on vain parissa sadassa yrityksessä. Turkisnahkojen kansainvälinen kysyntä näyttää jatkuvan, joten Suomen tuotanto korvattaisiin muualla, mitä todennäköi-
simmin vähemmän kestävällä tavalla tuotetuilla turkiksilla.?
ETELÄ-SUOMEN SANOMAT pelkää
poliittista ohjausta:
?Mielenkiinnolla odotetaan,
miten viime hetken poliittinen
ohjaus vaikuttaa esimerkiksi
sote-uudistusta viime viikot valmistelleen selvitysryhmän esitykseen. Kuva: Petra Pöyliö
Koulutussopimuksessa tulisi tarkoin huolehtia nuoren riittävästä toimeentulosta. Riistaa
metsästetään ja kaloja pyydetään hupimielessä. Tätä en kuitenkaan ymmärrä.
Koulutussopimuksessa nuori olisi opiskelija, joka saisi pelkästään koulunpenkillä
opiskelevaan nuoreen verrattuna paremman korvauksen, ja parhaimmillaan myös
paremman osaamisen opittavasta alasta.
NÄEN koulutussopimuksen erityisen toimivina pitkien välimatkojen Suomessa ja alueilla, joilta hallitus nyt leikkaa aloituspaikkoja koulutuksesta.
Olisi kätevää, jos tutkinnon voisi suorittaa
omalla kotikylällä, tutussa yrityksessä, jon-
ka ala nuorta kiinnostaa. Merkillepantava on
myös niiden 10 000 nuoren joukko, jotka
vuosittain keskeyttävät opintonsa ammatillisessa peruskoulutuksessa.
Nykyinen oppisopimusjärjestelmä ei vastaa nuorten työttömien tai koulutuspaikkaa etsivien tarpeisiin. Oppisopimuksella
opiskelevista 50 000 ihmisestä valtaosa on
osaamistaan täydentäviä aikuisia. Mikä parasta, parhaimmillaan yritys saisi nuoresta valmistumisen jälkeen huippupätevän työntekijän.
Yrittäjäjärjestö on vakuuttunut siitä, että
uusi toimintamalli kannustaisi yrityksiä ottamaan nuoria joukkoihinsa. Se ei riitä. Suomessa on arviolta
noin 40 000 alle 30-vuotiaista nuorta, joilla on
takana ainoastaan peruskouluopinnot.
Viime vuosina 5000 nuorta on jäänyt
vaille tutkintoon johtavaa koulutuspaikkaa
peruskoulun jälkeen. Kokemukset vastaavasta toimintatavasta Keski-Euroopasta
ovat erittäin myönteisiä. Korvauksen tulisi kasvaa ammattitaidon lisääntyessä.
Ammattiyhdistysliikkeen voi arvella vastustavan tiukasti uuden koulutusmallin ansaintaideologiaa . Taustalla ei olisi työsopimusta, vaan osapuolten yhteinen vastuu nuoren oppimisesta ammattiin.
Nuori olisi ensisijaisesti opiskelija, mutta
oppisi alansa koulun penkin ohella yrityksessä
Perusteet ovat menneet valtiovarainministeriöön ja toivomme, että asia
ratkeaa kesään mennessä.. Aina kun uusi rakennus valmistuu tai tehdään peruskorjaus,
solmitaan 10?15 vuoden vuokrasopimus. Pääsääntöisesti vuokrasopimukset päättyvät, kun me lähdemme pois, mutta tietyissä varuskunnissa on joitakin uusia tai
sellaisia rakennuksia, joihin on
tehty viimeisen kymmenen vuo-
den aikana peruskorjaus tai perusparannus, kertoo everstiluutnantti Jyrki Nurminen Pääesikunnan logistiikkaosastolta.
. Olemme monella tavalla esittäneet vuokrantarkistuksia, mutta se ei ole johtanut vuokranantajan taholta mihinkään toimenpiteisiin, Lindstedt sanoo.
Hän harmittelee, että kylmien
seinien ylläpitoon menevät rahat
ovat pois tutkimuksesta.
. MTT:n toimialue on koko maa,
mutta silti käytetään Helsingin
vuokratasoja. Tutkimuslaitoksissa tärkeämpää olisi, että pystyttäisiin keskittymään henkilöstöön.
PUOLUSTUSVOIMAT on Senaatti-kiinteistöjen suurin vuokralai-
Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen päätoimipaikka Jokioisissa on vuokrattu Senaatti-kiinteistöiltä.
Kuvassa oleva kartanon vanha päärakennus on edelleen MTT:n käytössä. Reilumpaa kuitenkin olisi, että valtiovarainministeriö tulisi tässä vastaan ja toteaisi, että koska
olemme säästöpaineen alla, meidän ei tarvitse maksaa tätä niin
sanottua jäännösvuokraa. Vuokravelvoite jatkuu pitkälle tulevaisuuteen.
Lindstedtin mielestä järjestelmän tulisi toimia niin, että toimitilat joustaisivat suhteessa henkilöstövähennyksiin.
Hänen mukaansa tilakustannuksia kasvattaa osaltaan myös
se, että Senaatti-kiinteistöt perii
MTT:n päätoimipaikassa Jokioisissa liian korkeaa vuokraa.
Ulkopuolisten asiantuntijoiden tekemien arvioiden mukaan
vuokrataso Jokioisissa on 25?30
prosenttia eli noin 600 000 euroa
korkeampi kuin vallitseva markkinataso.
. 4
5.3.2013
Virastot maksavat tyhjä
Senaatti-kiinteistöt
perii vuokraa käytöstä
poistetuista tiloista.
Rahat kiertävät
valtiolta valtiolle.
ANNUKKA KANTOLA
OULU
VALTION tuottavuusohjelma on
pakottanut monet virastot ja laitokset supistamaan toimintaansa ja karsimaan toimipisteitään.
Niiden toimitilakustannukset
eivät ole kuitenkaan vähentyneet
toivotulla tavalla, sillä valtion kiinteistövarallisuudesta huolehtiva
Senaatti-kiinteistöt perii vuokraa
osasta sellaisiakin tiloja, jotka ovat
tyhjillään.
Esimerkiksi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT
on vähentänyt toimitilojaan viime
vuosien aikana yli viidenneksellä,
mutta vuokramenot ovat silti jatkaneet kasvuaan.
MTT:n johtokunnan puheenjohtaja Esko Lindstedt kertoo,
että viime vuonna keskus maksoi
tyhjistä tiloista vuokraa 450 000
euroa. Jos vuokra-aikaa on vielä jäljellä kun varuskunta lakkautetaan, maksamme näistä kiinteistöistä jonkinasteisen jäännösvuokran, jonka suuruutta valtiovarainministeriö ei ole vielä vahvistanut.
Esimerkiksi Kauhavan lentosotakoulun muonituskeskusta
on remontoitu viime vuosien aikana useita miljoonilla euroilla.
Nurminen pitää ymmärrettävänä, että velkarahalla investointeja tehnyt Senaatti-kiinteistöt haluaa periä vuokrarahat koko sopimuskaudelta.
. Valtion tuottavuusohjelman
perusteella olemme joutuneet supistamaan henkilökuntaa. Se on lähes kymmenen
prosenttia MTT:n kaikista toimitilakustannuksista.
. Tilankäyttötarve on vähentänyt, mutta vuokranantaja ei tätä huomioi,
Lindstedt sanoo.
MTT ei pääse irtaantumaan tyhjistä tiloista, sillä vuokrasopimuksia
on aiemmin tehty jopa kymmeniksi vuosiksi. Sillä on Senaatti-kiinteistöiltä vuokralla toimitilaa lähes kolme miljoonaa neliömetriä, mikä
on melkein puolet koko Senaatin
kiinteistökannasta.
Kun varuskuntia tänä ja ensi
vuonna lakkautetaan, myös puolustusvoimat joutuu todennäköi-
sesti maksamaan vuokraa joistakin tyhjilleen jäävistä tiloista.
. Kuva: Yrjö Tuokko/MTT:n arkisto
Tutkimuslaitoksissa tärkeämpää
olisi, että pystyttäisiin
keskittymään henkilöstöön.
nen
Toimistojen osalta alueelliset keskiarvot
ovat pääosin välillä 15- 25 euroa
neliöltä, mutta kaikkien kaupunginosien keskiarvo on selvästi yli
10 euroa, hän sanoo.
Hiekan mukaan Senaatin ja
MTT:n yhdessä teettämien vuokra-arviolausuntojen perusteella
voidaan olettaa Jokioisten määräaikaisten sopimusten olevan
noin kymmenen prosenttia yli
lausuntojen keskiarvon.
. Vuokra on noin 300 000 euroa vuodessa, mikä on noin kuusi
prosenttia MTT:n kokonaisvuokrasta Senaatille, Hiekka kertoo.
Hänen mukaansa Senaatti on
esittänyt MTT:lle useita ratkaisuvaihtoehtoja R-talon vuokrasopimuksen päättämiseksi.
Lähtökohtana on ollut Senaatin
MTT:lle tekemien investointien takaisinmaksu, mikä tarkoittaa Hiekan mukaan noin 23 prosenttia sopimuksen mukaisista vuokrista.
. Keskusta varoittaa hallitusta vakavasti siitä,
että veroalea ei saa maksattaa pienillä ja keskisuurilla yrityksillä, hän sanoo.
. Valiokunta teki
maaliskuussa 2012 tarkastuskäynnin Senaatti-kiinteistöihin.
Tarkastusvaliokunta kyseenalaisti, onko valtiolta valtiolle tapahtuva rahojen kierrätys järkevää etenkään silloin, kun kysymyksessä ovat erityistilat, joille
ei ole vertailukelpoista markkinahintaa tai vaihtoehtoista toista toimitilaa.
Lisäksi valiokunta piti perusteettomana, että vuokrien vuotuisia indeksitarkastuksia ei oteta
virastojen ja laitosten kehyksistä
päätettäessä huomioon.
Opiskelijajärjestöt: Opintotuki ei ole
pelinappula työurakeskustelussa
OPINTOTUEN kehittämisen suuntaviivat ovat
jäivät ympäripyöreiksi hallitusohjelman puolivälitarkastelussa, opiskelijajärjestöt toteavat.
Hallituspuolueet eivät ole julkistaneet kantojaan pitkästä valmisteluprosessista ja asian
ympärillä kiihtyvästä poliittisesta keskustelusta huolimatta, järjestöt huomauttavat.
. Keskusta ei hyväksy sitä, että paikkaus tehdään pk-yrityksiin kohdistuvilla pääoma- tai
osinkoverotuksen kiristyksillä, Reijonen linjaa.
Hän sanoo, että kehysriihessä mitataan, onko kokoomusjohtoinen hallitus vain suuryritysten ja korporaatioiden äänitorvi.
Reijonen huomauttaa, että yksityisen sektorin työpaikoista lähes kaksi kolmasosaa on pienissä ja keskisuurissa yrityksissä.
. MTT ei ole kuitenkaan tätä hyväksynyt, vaan on pitänyt parempana jatkaa sopimuksen mukaisen vuokran maksua, hän sanoo.
Hiekan mukaan MTT:n Senaatille maksamat vuokrat ovat laskeneet vuodesta 2010 vuoteen
2011 noin seitsemän prosenttia.
Vuodesta 2011 vuoteen 2012
vuokrat ovat nousseet noin kolme prosenttia, mikä muodostuu Hiekan mukaan lähes yksinomaan elinkustannusindeksin
vaikutuksesta. Suomi on nyt poikkeuksellisten isojen ratkaisujen edessä. Himasen loppuraportti valmistuu vuonna
2014, mutta selonteko tulee eduskunnan käsittelyyn jo ensi syksynä.
. Vuokrista voidaan neuvotella
sitä mukaa kuin sopimukset ovat
irtisanottavissa, hän toteaa.
Senaatti-kiinteistöjen mukaan
puolustusvoimat luopuu puolustusvoimauudistukseen liittyen
yhteensä noin 300 000 bruttoneliömetrin tiloista lukuisilla paikkakunnilla.
. Siksi on myös syytä koota parhaat voimat näitä ratkaisuja hakemaan, Rantakangas huomauttaa.
Antti Rantakangas. Hallituspuolueiden on nyt kerrottava opiskelijoille, mihin suuntaan ne ovat opintotukea
viemässä. Lähes kaikista tiloista vuokrasopimus voidaan päättää normaalisti kahdentoista kuukauden
irtisanomisajan puitteissa. Vuonna 2011 MTT
ei ole luopunut Senaatin tiloista.
TOIMIALAJOHTAJAN mukaan Senaatti ei ole tehnyt vuokrasopimuksia kymmeniksi vuosiksi, vaan enintään viideksitoista. 5
5.3.2013
Rantakangas: Lahjakkaat suomalaiset
nuoret Himasen työn paikkaajiksi
stä
?Vaihtoehtoja on esitetty?
SENAATTI-KIINTEISTÖJEN toimialajohtajan Olavi Hiekan mukaan Jokioisten R-talo on ainoa
tyhjillään oleva tila, josta MTT
maksaa vuokraa Senaatille.
. Eikö pk-yrittäjien tulevaisuususkon ja työllistämismahdollisuuksien varmistaminen ole
nimenomaan suomalaista kestävän kasvun
politiikkaa, hän kysyy.
Kiinteistöomaisuus 4,6 miljardia euroa
Kokonaisliikevaihto 583 miljoonaa euroa, josta
vuokraustoiminnan liikevaihto 512 miljoonaa euroa
Investoinnit 244 miljoonaa euroa
SENAATTI-KIINTEISTÖT on valtiovarainministeriön alainen liikelaitos, joka tuottaa tilapalveluja ensisijaisesti valtionhallinnolle. SAMOK, Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKI, , Suomen Lukiolaisten Liitto (SLL),
Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ja Suomen Opiskelija-Allianssi . Listaamattomien yritysten osinkoverotusta ei saa kiristää.
Yhteisöveron alentamista on perusteltu investointien houkuttelemisella Suomeen ja
vientiyritysten kilpailukyvyn parantamisella.
Muutoksen suuruusluokasta riippuen alentamisesta koituvat veromenetykset tekisivät
valtion kassaan satojen miljoonien, jopa yli
miljardin euron aukon. Pääministeri Jyrki Ka-
tainen on sanonut, että jos yhteisöveroa lasketaan, aukko on paikattava.
. Hän ei myöskään hyväksy väitettä, että Senaatin
Jokioisissa perimät vuokrat olisivat
samaa tasoa kuin Helsingissä.
Hiekan mukaan Jokioisten keskivuokra on noin 5,5 ja korkein
talokohtainen vuokra noin 7,5
euroa neliöltä.
. Opintotuki on opiskelijan sosiaaliturva, eikä pelinappula työurakeskustelussa, puheenjohtajat painottavat.
He vaativat hallituspuolueita käymään avoimesti keskustelua opintotuen tulevaisuudesta
yhdessä opintotuen käyttäjien eli opiskelijoiden kanssa.
. Opiskelijoiden tavoite on kirkas: tuen on
pysyttävä opintorahapainotteisena, se on sidottava indeksiin ja toisen asteen opiskelijoiden
opintotuesta tulee poistaa vanhempien tulojen
vaikutus asteittain. OSKU.. Lisäksi
puolustusvoimien kanssa on sovittu, että puolustusvoimat maksaa kertakorvauksen muutaman
rakennuksen vuokrasopimuksen
ennenaikaisesta päättämisestä.
FAKTA
Senaatti-kiinteistöt
Noin 11 000 rakennusta
Noin 6,5 miljoonaa neliömetriä
HALLITUKSEN tulevaisuusselonteon tueksi pitää koota ryhmä suomalaisia, lahjakkaita nuoria, jotka tutkisivat erityisesti kestävää kasvua
ja hyvinvointia, eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan jäsen Antti Rantakangas (kesk) esittää.
Filosofi Pekka Himasen tutkimushanke ei
ehdi palvella hallituksen selonteon valmistelua. On kohtuutonta pimittää opiskelijoilta tätä tärkeää tietoa, toteavat opiskelijajärjestöjen puheenjohtajat.
JÄRJESTÖT pelkäävät, että opintotuen indeksiin sitominen ja toisen asteen opintotukeen
tehtävät korjaukset jäävät tyhjiksi lupauksiksi,
kun päättäjät keskittyvät vain opintotuen kiristämiseen opiskelijoiden nopeamman valmistumisen toivossa.
. Osuus on viimeisen kymmenen vuoden aikana jatkuvasti kasvanut. On tärkeää, että tutkijaryhmässä on tulevaisuuden tutkijoiden lisäksi erityisesti luonnontieteilijöitä, taloustieteilijöitä ja tekniikan
osaajia.
Useimpien arvioiden mukaan Suomen tulevaisuuden menestys rakentuu nimenomaan
luonnonvarojemme kestävän käytön ja korkean osaamisen varaan, Rantakangas muistuttaa.
KERRAN vaalikaudessa annettava tulevaisuusselonteko on tärkeä työkalu rakennettaessa yhteistä näkemystä Suomen tulevaisuudesta.
. Liikelaitoksena se rahoittaa toimintansa itse eikä kuulu valtion budjettitalouden piiriin.
Valtion virastoilta ja laitoksilta
saamien vuokratulojen voitot Senaatti-kiinteistöt tulouttaa valtiolle. Suomen kannalta lopputulos olisi paras mahdollinen, kun saisimme käyttöön laajan suomalaisen tieteellisen osaamisen ja aikanaan myös kansainvälisen näkökulman, kun
Himasen tutkimushanke valmistuu.
Yhteisöveroalea ei saa kiskoa pk-yrityksistä
KESKUSTAN yrittäjyystyöryhmän puheenjohtaja
Eero Reijonen arvioi, että hallitus yrittää solmia
kilpailukykypaketin kuluvan kuun kehysriihessä.
Reijosen mukaan keskeiset osat ovat yhteisöveron alentaminen ja mahdollisesti keskitetty palkkaratkaisu.
. Vuonna 2011 tuloutettavaa kertyi 130 miljoonaa euroa.
Eduskunnan tarkastusvaliokunta kiinnitti vuosi sitten huomiota valtionhallinnon toimitilojen vuokraukseen. Uudet työpaikat syntyvät nimenomaan näihin yrityksiin.
. Kuva: Petra Pöyliö
Rantakangas uskoo, että pääministeri Jyrki
Katainen ja tulevaisuusselonteon valmistelua
ohjaavan ministerityöryhmän puheenjohtaja,
elinkeinoministeri Jan Vapaavuori suhtautuvat
hänen esitykseensä myönteisesti.
. Kotimainen tutkijaryhmä paikkaisi erittäin
hyvin sen valitettavan sattuman, että Himasen
ja kansainvälisen professoriryhmän loppuraportti ei selonteon valmisteluun ja käsittelyyn
ehdi, Rantakangas arvioi.
. Mutta mikä on hallituksen
tavoite, järjestöjen puheenjohtajat kysyvät.
Kannanotossa ovat mukana Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto . Kiinteistötalouden instituutin
selvityksissä Helsinki on jaettu
kaupunginosa-alueisiin
6
5.3.2013
Kimmo Tiilikainen haluaa Krista Kiurun (sd.)
?tahtotilan. Puoluesihteeri Timo Laanisen
ja perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Pirkko
Ruohonen-Lernerin kannanotot
viime viikon lopulla olivat hyvin
samansuuntaisia.
TIILIKAINEN muistutti, että eduskunnan kyselytunneilla kummankin puolueen kansanedustajat,
esimerkiksi Eero Reijonen ja Juha Väätäinen ovat yhdessä vaatineet hallitukselta ratkaisuja.
. Krista Kiurun (sd.) usein mainitseman ?tahtotilan. Hän oudoksuu, että hallitus siirsi puoliväliriihessä päätöksiä viikoilla eteenpäin.
Keskustan ryhmänjohtaja arvioi, että perussuomalaiset jakaa
aidosti keskustan asuntopoliittisen huolen.
. Se koski Suomen kokonaisvastuuta euroalueen talouskriisin hoidossa.
TIILIKAINEN ruoski maanantaikolumnissaan asuntoministerin aikaansaannoksia.
. Tällä aikataululla takaraja tulisi vastaan perjantaina 22. Uskon, että hallitus vastaa ennen kehysriihtä, keskustan ryhmän pääsihteeri Jari Partanen
sanoi Suomenmaalle.
KESKUSTAN eduskuntaryhmän
puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen esitti perussuomalaisille yhteistä välikysymystä Suomenmaan Verkkoapilan maanantaikolumnissa.
Esitystä oli pohjustettu, sillä puoluejohtaja Timo Soini ja
eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Pirkko Ruohonen-Lerner näyttivät vihreää valoa nopeasti kolumnin julkitulon jälkeen.
Soini totesi jo lauantaina Ylen
TV1:n haastattelussa, että yhteiset välikysymykset eivät ole poissuljettuja.
Oppositio on pudistellut kohta
kaksi vuotta istunutta Kataisen hallitusta jo 11 välikysymyksellä. tilalle tekoja. Viimeisin koski hallituksen telakkapolitiikkaa helmikuun puolivälissä.
Oppositio haluaa välikysymyksellä pontta ministeri Krista
Kiurun asuntopolitiikkaan. Todellisuudessa vuokraasuntotuotanto on romahtanut
ja vuokrataso noussut, keskustaedustaja sanoo.
Tiilikaisen mukaan ongelmien
ratkaisemisessa ei ole enää varaa
odottaa. Kuva: Jari Laukkanen
Yhteisen välikysymyksen keskusta ja perussuomalaiset ovat
tehneet vain kerran. Uskon, että oppositiolla on
edellytykset löytää yhteinen vaihtoehto kokoomuksen ja SDP:n
asuntopolitiikalle, jonka laskua
tavalliset suomalaiset maksavat
samojen puolueiden hallitsemissa suurimmissa kaupungeissa,
Tiilikainen kirjoitti.. Kuva: Jari Laukkanen
Oppositio ajaa puhtia
asuntopolitiikkaan
Hallitus joutuu
vastaamaan
välikysymykseen
ennen kehysriihtä.
PENTTI MANNINEN
HELSINKI
JYRKI KATAISEN (kok.) kuuden
puolueen hallitus saa selostaa
eduskunnalle ministeri Krista Kiurun (sd.) näpeissä olevaa
asuntopolitiikkaa.
Hallitus joutunee vastaamaan
opposition yhteiseen asuntopoliittiseen välikysymykseen vielä ennen suurin odotuksin ladattuja 21.
päivän menokehysneuvotteluja.
KESKUSTA ja perussuomalaiset yl-
lättivät maanantaina ryhtymällä
valmistelemaan yhteistä välikysymystä.
Mukaan odotetaan vasemmistoliitosta sivuun pullautettua kahden miehen Vasen ryhmää.
Välikysymyksen aikatauluja puntaroitiin ryhmissä maanantaina.
On mahdollista, että asuntovälikysymys jätetään ja esitellään
eduskunnalle perjantaina. Tällöin
eduskuntaryhmät ehtivät käsitellä
sen normaaliin tapaan torstaina.
Hallituksen on vastattava välikysymykseen 15 päivän kuluessa. Tukalin
tilanne on yksinasuvilla, hän luetteli.
Ja lisäsi, että lähes 26 000 rakennusmiestä on työttömänä.
SOSIALIDEMOKRAATTINEN asuntoministeri on luvannut vuokraasuntotuotannon moninkertaista-
mista ja vuokrien reilua alennusta.
. Kärsijöitä ovat lähi- ja sairaanhoitajat, opettajat, kaupan kassat,
tarjoilijat, autonkuljettajat ja muut
kovaa ja vastuullista työtä pienellä
palkalla tekevät suomalaiset, joiden tuloista korkeat asumiskulut
nielaisevat leijonanosan. maaliskuuta.
Normaalisti eduskunta ei käy
välikysymyskeskusteluja perjantaisin, joten vastaus olisi annettava ennen kehysneuvotteluja.
. tilalle tarvitaan tekoja, hän kirjoitti.
Tiilikainen sanoo keskustan olleen jo pitkään huolissaan asuntopulasta ja kohtuuttoman korkeista asumiskuluista erityisesti suu-
rimmissa kaupungeissa.
Ministerien avustajana
mittavan rupeaman taivaltanut Laaninen on oivaltanut,
että sitä kamppailua pitää käydä monella rintamalla.
Asiahuumori ei ole huonoimmasta päästä.
Pentti Manninen. Vähintään yhtä hyvän ja selkeämmän raportin olisi saanut Varpaisjärven Esson baarifilosofeilta muutamalla keskioluella.
Aarno Laitinen
Iltalehdessä
Olipa kerran hallitus, joka rahoitti laitoksia, jotka rahoittivat hallituksen selvityksen. Katseltiin kehyksiä, muttei itse taulua.
Jarno Hartikainen
Kauppalehdessä
Toki Suurkirkko on hieno ja Suomenlinna käväisemisen
arvoinen. Koulutuspaikkojen leikkaus romuttaa nuorisotakuun lupaukset.
Peruspalveluministerille: . Luokaton esitys kuntauudistuksessa. Laaninen antaa Urpilaiselle arvosanan yhdeksän.
Pääministeri Jyrki Katainen
(kok.) yltää vain kuutoseen.
OPPOSITIOPUOLUE keskustan tulenjohtokeskuksessa laaditussa
todistuksessa koko hallituksen
keskiarvo on 6,3.
Laaninen arvioi, että parhaiten on pärjännyt RKP, keskiarvo
7,5. Mitä enemmän aikaa
kuluu, sitä suurempaa sotkua syntyy, Laaninen sanoo Virkkusesta.
Ja Kiurusta:
. Hallituksen kovin poliitikko.
Myynyt kaikki SDP:n vaalilupaukset eläkeiän nostoa lukuun ottamatta, jumittanut talouden kannalta välttämättömät päätökset ja
pitänyt siitä huolimatta puolueen
tiukasti näpeissään.
Kataisen arvosanaa, kuutosta,
nostaa Laanisen mukaan tehtävän
mahdottomuus.
. Selvitystä rahoittavat laitokset
tekivät sen fantastisen innostuneesti.
Heikki Vuorela
Maaseudun Tulevaisuudessa
Kun selvyys Suomen nettomaksuihin saatiin, koko rahoituskehysasia unohtui. Pitäisiköhän samaa käytäntöä soveltaa kansainvälisissä hiihtokisoissakin?
Pohjoista puhetta -palsta
Pohjolan Sanomissa
apollon tietäjät
Asiallista
huumoria
KYMPIN arvoista työtä, Tuntemattoman sotilaan sankari
sai kehuja vihollisen juoksuhaudan vyöryttämisestä.
Nykyhallitus ei ole taistoissaan vielä kymppiin päässyt.
Ei ainakaan rehtori Timo Laanisen antamassa kevättodistuksessa, joka on toki tehty opposition silmälasien läpi.
Politiikka on pitkän matkan laji. Miinusta ropisee epäonnistuneesta YK:n turvaneuvoston vaalista.
Stubb saa plussaa viennin edistämisestä ja siitä, että ministeri ei
enää sotke ulkopolitiikkaa lennokkailla lausunnoilla. Risikko on Laanisen mielestä
hallituksen kärsivällisin ministeri.
Arhinmäki on todistuksen mukaan hallituksen toiseksi kovin
poliitikko.
SEISKAN sarjaan Laaninen listaa ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.), Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander
Stubbin (kok.), puolustusministeri Carl Haglundin (r.) ja työministeri Lauri Ihalaisen (sd.).
Tuomiojan työtä todistus pitää luotettavana. Kumpikin saa
nelosen.
. Kokoomus ja SDP saavat keskiarvon 6,2.
Luokalle ovat jäämässä hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) ja asuntoministeri
Krista Kiuru (sd.). Suuret puheet asuntopolitiikassa, teot sitäkin pienemmät.
Onneksi on edes tahtotila.
URPILAISEN ysiä todistus perustelee näin:
. Hiilenkäyttö vain lisääntyy.
Onko [kokoomus]puolueen olemus lopulta nimensä mukaisesti kooste monialaista keskusta-oikeistolaista ajattelua. Miinusta
koituu maatalouden ja aluepolitiikan osalta laihaksi jääneistä EU:n
rahoituskehysneuvotteluista.
Haglundissa Laaninen näkee
Kataisen arvosanaa nostaa
tehtävän mahdottomuus.
lainat
tyyliä ja taitoa, mutta Islannin ilmatilan valvontasotku haukkaa
arvosanaa.
Ihalaista todistus pitää hallituksen arvostetuimpana ministerinä.
Miinuspuolelle kirjautuvat ministerin kätilöimä sotku kolmen päivän koulutusvapaasta ja nuorisotakuun vesittyminen koulutusleikkausten takia.
KUUTOSEN saavat Katainen ja viisi muuta: Kehitysministeri Heidi
Hautala (vihr.), sisäministeri Päivi Räsänen (kd.), maatalousministeri Jari Koskinen (kok.), liikenneministeri Merja Kyllönen
(vas.), ja elinkeinoministeri Jan
Vapaavuori (kok.).
Hautalan miinuslistalla ovat kehitysyhteistyön rahoituksen junnaaminen ja valtion omistajapolitiikka.
Räsäsen perustelu on tässä:
. 7
5.3.2013
Urpilaiselle paras numero,
Kataiselle kuutonen
PENTTI MANNINEN
HELSINKI
DEMARIJOHTAJA, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen on nykyhallituksen kovin poliitikko, keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen sanoo hallitukselle kirjoittamassaan Puolivälitodistuksessa.
?Rehtori. Näin kirjavalla hallituspohjalla ei voi tehdä jäntevää politiikkaa
ja rohkeita ratkaisuja. Sairaanhoitopiirit, ollako vai eikö olla, kas siinä vasta pulma.
Ympäristöministerille: . Silti Helsinkiin tulo nähtävyyksien takia on melkein sama kuin matkustaisi kalareissulle Pariisiin . kohde
saattaisi tuottaa pettymyksen.
Christopher Sloan
Helsingin Sanomissa
Raveissa ajetaan tasoitusajoja. Vai onko sittenkin kyseessä konservatiivipuolue, jonka maskoteiksi on vain nostettu muutama hyvähampainen liberaali?
Demokraatti siteeraa professori, toimitusjohtaja
Pekka Mattilan (kok.) Facebook-päivitystä
Filosofi Pekka Himasen raportissa ihmetyttää, mikä siinä
voi maksaa 700 000 euroa. Julkikuvaan
ensimmäinen kunnon särö tulevaisuusraportin junailusta filosofi Pekka Himaselle.
KAHDEKSIKKOON todistuksessa
yltävät sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok.), oikeusministeri Anna-Maja Henriksson
(r.) ja kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas.).
Henrikssonia Laaninen kehuu
pikavippien epäkohtien rajoittamisesta. Vasemmistoliitolle hän antaa
seiskan ja kristillisdemokraateille
kuutosen. Satojen kilometrien päässä
olevalle poliisille ei kannata enää
edes soittaa syrjäseuduilla.
Koskisen arvosanaa laskevat
maatalouden leikkausten vähättely ja matala profiili peto- ja lohipolitiikassa.
Kyllönen saa terveisiä, että kahden vuoden jälkeen voisi kantaa
jo vastuuta eikä syytellä edellistä hallitusta.
Vapaavuoren arvosanaa nostaa
TUI-laivojen pelastaminen.
VIITOSEN Laaninen jakaa opetusministeri Jukka Gustafssonille (sd.), peruspalveluministeri
Maria Guzenina-Richardsonille
(sd.) ja ympäristöministeri Ville
Niinistölle (vihr.).
Opetusministerille:
Tämä on kaikkein huonoin vaihtoehto. Nyt on kerrankin jotain sellaista, että sanon, että älkää herranjestas. Sitä ei Suomessa ole ollut kymmeneen vuoteen. Nyt ranskalaiset ovat jäljessä
kymmenen prosenttia.
Euromaiden elintasoerot ovat
tällä hetkellä lähes yhtä suuret
kuin Yhdysvaltojen osavaltioiden
elintasoerot.
. 8
5.3.2013
Timo Soini ennustaa, että ranskalaiset protestoivat eurovaaleissa. Toisaalta valuutta-alue
on hyvin pieni ja herkkä keinottelulle.
Talouspoliittista
keskustelua
ei Suomessa
ole ollut
kymmeneen
vuoteen.
SUOMI säilyttää asemansa vahvana euromaana, PTT ennustaa.
Se arvioi Suomen talouden kasvavan seuraavan kymmenen vuoden aikana yhtä paljon kuin muidenkin Pohjois-Euroopan maiden.
Suomen haasteena ovat väestön ikääntyminen ja heikkenevä
kilpailukyky.
Paras keino Suomen pärjäämiseen on valtiontalouden pitäminen tasapainoisena.
EUROOPAN tasolla tutkijoiden
huolta herättää elintasoerojen
kasvaminen.
Ranskalaisten ja saksalaisten
elintaso oli vuonna 2000 yhtä suuri. Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
Vaihtoehdot euron jälkeen
Perussuomalaiset teetti selvityksen, jossa valmistaudutaan euron hajoamiseen
SAMULI NISSILÄ
HELSINKI
JOS EURO LAKKAA olemasta, Suomella on neljä vaihtoehtoa.
Nämä ovat uusi rahaliitto, valuuttaunioni Ruotsin kanssa ja palaaminen omaan kiinteä- tai kelluvakurssiseen valuuttaan.
Vaihtoehtoja puntaroidaan perussuomalaisten ajatuspajan Suomen Perustan ensimmäisessä julkaisussa ?Miten euroalue kehittyy?
, joka on teetetty Pellervon Taloustutkimuksella (PTT).
Tutkimuksen ovat kirjoittaneet
PTT:n toimitusjohtaja Pasi Holm,
tutkimusjohtaja Markus Lahtinen
ja ekonomisti Janne Huovari.
Parhaana vaihtoehtona he pitävät
omaa, kelluvakurssista valuuttaa.
POHDINNOISTA huolimatta PTT
ennustaa, että euroalue pysyy kasassa ainakin seuraavat viisi vuotta. Liittoon kuuluisi edelleen hyvin erilaisia maita. Lahtisen mukaan
uskottavan pankin luominen Suomeen on kuitenkin haasteellista.
Kelluvan valuutan avulla vältetään rahaliittoihin liittyvät tulonsiirrot. Olisi vaikea
perustella, että kokeiltaisiin uudestaan jotain hyvin samankaltaista.
Pohjoinen euro olisi lisäksi
mahtimaille liian pieni, tutkimuksessa arvellaan.
Saksa ja etenkin Ranska käyvät
paljon kauppaa Etelä-Euroopan
kanssa. Siksi niille on tärkeä kuulua samaan liittoon kuin Välimeren maat.
Pohjoismaiden yhteisen rahaliiton syntymistä hidastaa Norjan
erityislaatuisuus.
RUOTSIN ja Suomen liitossa Suomi
hyötyisi Ruotsin uskottavasta keskuspankista.
Pieni rahaliitto antaisi huonon
suojan talouden myrskyiltä.
Lahtinen muistuttaa, että rahaliittoon kuuluu aina tulonsiirtoja,
jotka herättävät herkästi erimielisyyksiä.
. Toisaalta tutkimuksessa sanotaan, että yhdenkin suuren euromaan ero riittää luhistamaan koko rahaliiton.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinin mukaan julkaisun tarkoituksena on herättää talouspoliittista keskustelua.
. Se muistuttaisi liikaa edeltäjäänsä.
. Jäsenvaltioilla pitäisi olla tunne, että ollaan samassa veneessä.
HOLM korostaa, että tutkimuksen
tekijät kertovat vain faktat ja jättävät päättämisen poliitikoille.
Kiinteästä valuuttakurssista puhuttaessa Lahtinen ei malta olla
ottamatta kantaa.
. Erojen tasoittaminen vahvistaa euroaluetta, mutta niiden kasvu lisää uusien ongelmien todennäköisyyttä, Holm tiivistää.. Nyt pitäisi aloittaa.
LAHTINEN ei pidä realistisena ajatusta uudesta, typistetystä rahaliitosta, johon kuuluisivat Alppien
pohjoispuoliset maat. Pasi Holmin mukaan suuret elintasoerot johtavat ongelmiin euroalueella. Ei kannata tehdä uutta, omaa ja kiinteää valuuttakurssia.
Suomen valuutan sitominen
esimerkiksi Saksan valuuttaan lisäisi bruttokansantuotteen vaihteluita ja veisi rahapolitiikalta uskottavuutta.
KELLUVA valuutta on heikkouksistaan huolimatta paras vaihtoehto euroalueelle, tutkijat arvelevat.
Kun valuutan arvo määräytyy
markkinoilla, saattaa sen arvo
heittelehtiä tarpeettomasti.
Jos keskuspankin toiminta on
uskottavaa, kuten Ruotsissa, ongelma pienenee
Pidän tärkeänä edistää homo- ja lesboparien tasaarvoisia oikeuksia. Ehkäpä nyt pitääkin pohtia, voitaisiinko tasa-arvon tiellä joka tapauksessa edetä, mutta
toisella tavoin, kuin avioliittolakia muuttamalla, Lehtomäki kirjoittaa MTV3: nettivieras -blogissaan.
OIKEUDELLINEN tasa-arvo erilaisten parisuhteiden välillä
saavutettaisiin Lehtomäen mielestä muuttamalla rekisteröityä parisuhdetta koskevaa lainsäädäntöä siten, että siitä tehtäisiin juridisesti täysin yhdenmukainen avioliiton kanssa.
. Onko muita hyviä kysymyksiä?
Puoleenpäivään mennessä salissa oli kuultu syyttäjän näkemys
Kanervan ja liikemiesten toiminnasta sekä neljä perusteellista
puolustuksen puheenvuoroa. Nova-miehille tuli ehdottomat tuomiot, koska heidän syykseen luettiin vyyhdessä tukku muitakin rikoksia.
Kaikki vaativat nyt syytteidensä
kumoamista.
Syyttäjä on pitkälti tyytyväinen
käräjäratkaisuun. Hänellä oli
perusteet uskoa, että tuki annettiin, koska hän oli muun muassa
moninkertainen ministeri.
. Ei ole uskottavaa, että hänet
on poimittu tuettavaksi vain sen
takia, että hän toimi maakuntaliitossa, Manner sanoi.
Samat miehet tukivat vuoden
2007 eduskuntavaaleissa noin
50:tä ehdokasta Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistyksen kautta. Vaikka tämä on piinallista, haluan uskoa, että joku säällinen
lopputulos on mahdollinen.
LAHJUSJUTUSSA pohditaan, miksi Kanerva sai vaalitukea ja syntymäpäiväjuhlat liikemiehiltä.
Entisiä Nova-johtajia Arto Merisaloa ja Tapani Yli-Saunamäkeä sekä Masku-liikemies Toivo
Sukaria syytetään lahjonnasta.
Syyttäjän mukaan edut tarjottiin, koska Kanerva toimi Varsinais-Suomen liiton hallituksessa.
Liikemiehillä oli syyttäjän mukaan kauppakeskushankkeita, joihin liittyviä asioita maakuntaliitossa puitiin.
Liikemiehet kiistävät tienneensä Kanervan asemasta maakuntaliitossa. Ei pidä hyväksyä sellaista päätöstä, joka oman kokemuksen,
oman elämänpiirin ja oman tiedon valossa on ehdottomasti väärä. 9
5.3.2013
Keskustaopiskelijat: Työ jatkuu kohti tasa-arvoista avioliittolakia
KESKUSTAN opiskelijaliitto (KOL) kannustaa kaikkia työhön tasa-arvoisen avioliittolain puolesta.
. Kyse on tavallisista ihmisistä, joiden väkinäiselle erottelul-
le muusta joukosta lain edessä ei ole kestäviä perusteita, Hakala sanoo.
Keskustaopiskelijat muistuttavat, ettei avioliittolain uudistus
liity uskontoon tai kirkkohäihin.
Hakala toivoo, että viimeistään seuraava hallitus on suoraselkäinen ja se tekee esityksen tasa-arvoisesta avioliittolaista. Sen sijaan oikeudellisten epäkohtien poisto voisi olla helpommin hyväksyttävä tie, Lehtomäki arvioi.
. saati siihen, että eduskunnan päätös asiassa olisi
aloitteen mukainen.
. Äänestäjilläkin on epäilemättä
jonkinlainen näkemys siitä, minkälainen olen ihmisenä. Lisäksi he kiistävät hankkeet, jotka olisivat olleet riippuvaisia maakuntaliiton päätöksistä.
Kanervan asianajaja Matti
Manner sanoi hovioikeudelle, että Kanervalta puuttuu tahallisuus,
jota lahjusrikoksessa pitäisi olla.
Kanerva ei tiennyt liikemiesten
väitetyistä hankkeista. Ehkä nytkin tarvitaan hieman joustoa puhdasoppisuuteen, että tärkeässä asiassa ylipäätään päästään
eteenpäin, Lehtomäki pohtii.. Tällainen ratkaisu ei tietenkään ole asianosaisten
kannalta sama asia kuin avioliitto, mutta poistaisi oikeudellisen epätasa-arvon ja veisi sitä kautta yhdenmukaisuutta eteenpäin.
Ilkka Kanervaa koskevan lahjusjutun käsittely alkoi Helsingin
hovioikeudessa. Hän on menestynyt sotkun selvittelyn aikana eduskunta- ja kuntavaaleissa.
. Hän vaatii hovioikeutta vain kiristämään Kanervan ehdollista tuomiota vuodesta
ja kolmesta kuukaudesta ainakin
viidellä kuukaudella.
Syytteistä, otsikoista ja tuomiosta huolimatta äänestäjät eivät ole
hylänneet Kanervaa. Syyttäjän
olettamus ja ihmisten käsitys riitelee vahvassa ristiaallokossa keskenään, Kanerva arvioi.
Paula Lehtomäki pitää tärkeänä edistää homo- ja
lesboparien tasa-arvoisia oikeuksia. Vaikka päällepäin vaikuttaisi, että asia koskettaa vain osaa
väestöstä, näin merkittävä ja perusteeton epäkohta ihmisten tasavertaisessa kohtelussa on kestämätön vääryys, Hakala sanoo.
Kanerva ei sulata
käräjätuomiota
JANNE HUUSKONEN,
TOMI ORAVAINEN/STT
HELSINKI
KIRPAKASTA pakkasesta Helsingin
hovioikeuteen ja kameramuurin
eteen astui maanantaiaamuna vakava Ilkka Kanerva.
Kokoomuksen kansanedustaja
ei tyytynyt lahjusjutussaan käräjäoikeuden tuomioon, vaan vaatii syytteiden kumoamista.
Median ensimmäisiä kysymyksiä oli, miksei Kanerva jättänyt
asiaa sikseen, kuten teki toisessa vaalirahoitusjutussa tuomittu
keskustan Antti Kaikkonen.
. Sitoutuneita, rakastavia pareja ei tule 2000-luvun Suomessa
erotella lainsäädännöllä eri kasteihin, opiskelijaliiton puheenjohtaja Jirka Hakala sanoo.
Keskustan opiskelijaliiton mukaan avioliittolaissa on kyse
paitsi ihmisten tasapuolisesta kohtelusta, myös ihmisoikeuksien puolustamisesta sekä erilaisten perheiden tasaveroisesta
asemasta.
. Ja
eduskunnan on syytä hyväksyä esitys.
. Niinpä niin, tuhahti Kanerva.
. Kuva: Jari Laukkanen
?Voitaisiinko edetä
muuten kuin avioliittolakia
muuttamalla??
KANSANEDUSTAJA Paula Lehtomäen mielestä kannattaa
muistaa, ettei kansalaisaloite avioliittolaista automaattisesti johda eduskunnan suuren salin äänestykseen asiassa . Kymmenisen vuotta on kulunut, mutta saattaa olla,
ettei kansanedustajien enemmistö ole edelleenkään halukas murtamaan perinteistä avioliiton käsitettä. Tuettavat olivat nimekkäitä poliitikkoja.
Puolustuksen mukaan tavoite
oli saada yrittäjäystävällinen porvarihallitus.
KÄRÄJILLÄ liikemiehet tuomit-
tiin ja niin tuomittiin Kanervakin, mutta äänin 2?1.
Yhden tuomarin mielestä Kanerva ei todennäköisesti tiennyt, että
edut liittyivät hänen asemaansa
Varsinais-Suomen liitossa.
Sukari sai ehdollista. Kuva: Jussi Nukari/Lehtikuva
VUOSITUHANNEN alussa, mahdollistaessaan homo- ja
lesboparien parisuhteiden virallistamisen, eduskunta
korosti avioliiton asemaa ja sitä, ettei rekisteröidyllä parisuhteella muuteta mitenkään avioliiton roolia.
. Lain hyväksyminen, hieman riisuttunakin, oli monille suuri asia, kansanedustaja muistelee.
. Aikanaan olin lakivaliokunnan jäsenenä tekemässä niitä hienosäätöjä, joiden avulla enemmistön tuki saatiin laille rekisteröidystä parisuhteesta. Kamerat olivat poistuneet oikeustalolta ennen lounastaukoa.
Kanervakin suli perustelemaan,
miksi päätyi lyhyen harkinnan jälkeen valittamaan tuomiostaan.
Euromääräisten asuntolainojen
kanta oli joulukuun lopussa 86 miljardia euroa ja sen keskikorko 1,63
prosenttia. 10
5.3.2013
Asuntokauppa lähtenyt hyv
Varainsiirtoveron nousu toi piikin helmikuun viimeisille päiville
TIMO MIKKILÄ
HELSINKI
ASUNTOKAUPPA on lähtenyt alkuvuodesta liikkeelle hyvinkin eri
lailla eri puolella Suomea. Perheet kasvavat alati ja tarvitsevat
isompia asuntoja vuodenajoista ja
muuttuvista verokannoista huolimatta. Keskustelu verosta sai julkisuudessa suuremman merkityksen kuin mistä todellisuudessa on
kysymys, Asteljoki sanoo.
Mahdollisimman moni kuitenkin ajoitti asuntokauppansa loppumetreillä helmikuun puolelle, mikäli se vain suinkin oli mahdollista.
Alkuvuoden vire on ollut varsin tasapainoinen, ja odotettavissa
on hyvä asuntomarkkinavuosi. Myös ensiasuntoja tarvitaan jatkuvasti.
. Helmikuun asuntokauppamäärän ennustamme nousevan
viime vuoden lukemiin, eli yli viiteentuhanteen kappaleeseen, Asteljoki ennustaa.
Esimerkiksi käytettyjen kerrostalokaksioiden keskineliöhinnat
nousivat tammikuussa sekä Espoossa että Vantaalla, joissa trendi
näyttää olevan edelleenkin nouseva hinnoissa ja kaupanteossa.
Moni on muuttamassa ja muuttaa pääkaupunkiseudulle.
Helsingin toteutuneiden asuntokauppojen keskineliöhintojen
hienoinen lasku johtuu Asteljoen
mielestä arvokkaampien asuntojen hidastuneesta kysynnästä ja
edullisempien autojen suhteellisen myyntimäärän kasvusta.
Tampereella keskineliöhinnat
ovat nousseet tasaisesti viime kesästä alkaen ja ovat nyt 2450 euroa neliöltä. Aiemmin varainsiirtovero laskettiin asunnon kauppahinnasta,
mutta maaliskuun alusta mukaan
lasketaan myös yhtiön velat.
. Olisi epätodellista, jos
asuntomarkkinat kehittyisivät eri
puolilla Suomea aina samansuuntaisesti, hän sanoo.
Asuntokaupan alkuvuoden vire
on Asteljoen mukaan ollut ?varsin tasapainoinen. Rahallisen edun saaminen sääteli
kaupantekotilannetta koko maassa. Muutos koskee asunto-osakeyhtiön, keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön ja muun kiinteistöyhtiön osakkeiden kauppaa, myös
omakotitalojen kauppaa, jos talo
on asunto-osakeyhtiö.
Varainsiirtovero pysyi ennallaan kiinteistökaupoissa (4 prosenttia) ja liikeosakkeiden kaupoissa (1,6 prosenttia). Asuntolainakannan
vuosikasvu hidastui joulukuussa
ja oli 5,6 prosenttia.
Asuntokaupan verolasku kasvaa 1. Tästä eteenpäin en hetkeäkään usko, että ihmiset jättäisivät tekemättä asuntokauppoja
sen takia, että nyt on 0,4 prosenttiyksikköä korkeampi varainsiirtovero. Kuva: Paula Åström. Muutaman
viimeisen päivän aikana kauppamäärät olivat melko mittavia. Lähes järjestään omakotitalot ovat kiinteistöjä ja harvoin osana asunto-osakeyhtiötä.
SAMALLA veropohjaa laajennettiin. Erot eri
alueiden kauppamäärissä selittyvät esimerkiksi paikallisten asuntomarkkinoiden tarjonnan ja kysynnän epätasapainolla.
. ja odotettavissa on terveellä pohjalla toimiva asuntomarkkinavuosi.
. Vilkkaimmin asuntokauppa
lähti tammikuussa liikkeelle Turussa ja Lahdessa, jossa tehtiin tammikuussa 15 prosenttia enemmän
asuntokauppoja kuin vuosi sitten,
Huoneistokeskus Oy:n toimitusjohtaja Antti Asteljoki kertoo.
. Pidentyneisiin myyntiaikoihin vaikutti Asteljoen mukaan erityisesti
arvokkaampien asuntojen hidastunut kaupankäynti sekä pankkien tiukentunut luotonanto.
Myös muun Suomen keskimää-
räiset myyntiajat nousivat tammikuussa 76 vuorokauteen niiden ollessa joulukuussa 72 vuorokautta.
Kotitaloudet nostivat viime
vuoden joulukuussa uusia asuntoja 1,3 miljardin edestä, mikä oli
0,3 miljardia euroa vähemmän
kuin vuosi sitten joulukuussa.
Uusien asuntolainojen korot
ovat edelleen matalalla.
Uusien nostettujen asuntolainojen keskikorko oli joulukuussa 1,84
prosenttia eli 0,02 prosenttiyksikköä korkeampi kuin marraskuussa. Turussa neliöhinnat
ovat puolestaan sahanneet kahdentuhannen euron neliöhinnan
molemmin puolin koko vuoden.
Helmikuun
loppuun tuli
todellinen
rykäisy.
MYYNTIAJAT ovat pääkaupunkiseudulla nousseet tammikuussa
vajaaseen 58 vuorokauteen. Kun kysyntää on tietyssä asuntotyypissä paljon, se heijastuu heti hintoihin. Asuntokaupoissa tuli helmikuun loppuun eli viimeisille päiville todellinen rykäisy. maaliskuuta eli viime perjantaista alkaen asuntokaupan varainsiirtoveron kiristyessä.
Asunto-osakkeiden kaupasta
perittävä varainsiirtovero nousi
1,6 prosentista kahteen prosenttiin. Kaupantekoja aikaistettiin helmikuun puolelle, Asteljoki kertoo.
Toisaalta asuntokauppoja on
totuttu tekemään eri puolilla Suomea ympäri vuoden, koska erikokoisia asuntoja tarvitaan
Jyväskylä on perinteisesti ollut koulutuksen arvioinnin osaamiskeskus ja siellä on jo luotu hyvät yhteistyöverkostot. Jotkut luulevat, että viiden tonnin remontilla voi saada 20 000
euroa lisää hintaan, eräs välittäjä sanoo.
Asuntovälittäjien ohje on, että kun ryhtyy myymään kerrosta-,
rivitalo- ja paritaloasuntoa tai omakotitaloa , maalaisjärki, psykologia ja meikkaus ovat tärkeitä.
Esimerkiksi perusteellinen siivous, turhien koriste-esineiden
karsiminen ja pelkistetty sisustus voivat nostaa kodin myyntihintaa, paljastaa tuore kiinteistövälittäjille tehty kysely.
Jos on tehnyt pintaremontin, se useimmiten kääntyykin päinvastoin kuin on tarkoitettu. Ostajaehdokkaiden maku kun saattaa
olla täysin toisenlainen. Kekkonen on toisen kauden kaupunginvaltuutettu
kotikunnassaan Viitasaarella.
. Näin pikaremontista onkin vain haittaa.
Kiinteistövälittajien näkemyksen mukaan asunnosta saatavalla ensivaikutelmalla on suuri merkitys asunnosta saatavaan hintaan. 11
5.3.2013
vin liikkeelle
lyhyesti
Jotkut luulevat, että
viiden tonnin remontilla voi saada
20 000 euroa lisää hintaan.
Anssi Kekkonen.
Kekkonen Saarikon
eduskunta-avustajaksi
KANSANEDUSTAJA Annika Saarikon uutena eduskuntaavustajana aloittaa Anssi Kekkonen.
Keski-Suomesta, Viitasaarelta kotoisin oleva 25-vuotias Kekkonen opiskelee yhteiskuntapolitiikkaa Itä-Suomen Yliopistossa.
Hän on toiminut aiemmin Keskustanuorten liittohallituksessa ja on tällä hetkellä Keskustan puoluevaltuuston
jäsen. Rohkenen epäillä hajautetun päätöksen kustannustehokkuutta, Kerola sanoo.
KESKISUOMALAINEN kansanedustaja Aila Paloniemi korostaa, että Jyväskylällä on kiistattomat vahvuudet ja
maineikas historia nimenomaan koulutuksen arvioinnissa sekä kotimaassa että kansainvälisesti.
Gustafssonin päätöksellä Jyväskylään jää vain pieni
osa keskuksen toiminnoista.
Paloniemi ihmettelee, miksi päähallituspuolue kokoomuksen jyväskyläläisen ministerin Henna Virkkusen sana ei painanut päätöksenteossa.
Viime hallituskaudella silloinen selvitysmies Timo
Lankinen esitti arviointikeskuksen paikaksi Jyväskylää.
Virkkunen toimi viime kaudella opetusministerinä.
. Opetusministeri perustelee hajautettua päätöstä sillä, että se mahdollistaa uuden keskuksen joustavan ja tehokkaan käynnistämisen kustannustehokkaalla tavalla. Ensivaikutelma jopa ratkaisee.
Myös vähäpätöisiltä tuntuvat seikat, kuten asunnon tuulettaminen ja kenkien raivaaminen eteisestä, auttavat luomaan hyvän
ensivaikutelman ostajaehdokkaille.
. Annika toimii esikuvana monelle nuoremman polven keskustalaiselle. Kuva: Kai Widell
Psykologia avuksi
asunnon myyntiin
TIMO MIKKILÄ
HELSINKI
USEIN asuntoaan kauppaavat uskovat parantavansa asunnosta
saatavaa myyntihintaa itse tehdyllä pintaremontilla. Vaikka kylpyhuoneen kunto olisi huono, sitä voidaan stailata kirkkailla väreillä, kuten esiimerkiksi samanvärisillä matoilla ja
pyyhkeillä, välittäjä neuvoo
Gustafssonin Helsinkiin veto
saa sapiskaa keskustalta
KESKUSTAN kansanedustajat pettyivät opetusministeri
Jukka Gustafssonin (sd.) päätökseen sijoittaa Kansallisen
koulutuksen arviointikeskus Helsinkiin. Odotan mielenkiinnolla uusia tehtäviä eduskunnassa. Ehdottomasti väärin, sanovat asuntokaupan ammattilaiset, asuntovälittäjät.
Heidän mielestään omat sutaisut halvoilla materiaaleilla voivat
jopa laskea asunnosta saatavaa hintaa.
. Silti sijoituspäätös Jyväskylän hyväksi jäi tekemättä.
Kataisen hallitus on unohtanut Keski-Suomen ja Jyväskylän totaalisesti valtion alueellistamispäätöksissä, Paloniemi syyttää.. Erityisellä innolla odotan sosiaalija terveysvaliokunnan asioiden seurantaa ja siihen liittyviä hallituksen suuria uudistuspyrkimyksiä, Kekkonen
sanoo.
Kekkonen aloittaa työssään maaliskuun viides päivä.
Saarikon aiempi avustaja Jussi Sallinen on aloittanut
Suomen Keskustanuorten pääsihteerinä.
Ensivaikutelma jopa ratkaisee. Miksi nyt perustettavaa keskusta ei voitaisi sijoittaa kokonaan Jyväskylään.
. Keskustalaisten
mielestä Jyväskylä olisi oivallisempi sijoituspaikka.
Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Inkeri Kerola kysyy, millä perusteella keskuksen pääsijoituspaikaksi tulee Helsinki.
Biojalostamotuotteisiin pitää vain muistaa lisätä bio-etuliite erotuksena perinteisistä tuotteista.
Näin syntyy muun muassa biodieseliä, biopolttoöljyä, biopolymeerejä ja biokemikaaleja.
PAPERITEOLLISUUDEN supistukset ovat tuttuja uutisia viime vuosilta. Vuoteen 2020
mennessä tavoitteena on kasvattaa uusiutuvien energialähteiden
osuus unionin alueella 20 prosenttiin.
Liikenteessä biopolttoaineiden
Meillä on täysi mahdollisuus olla
omavaraisia energiantuotannossa,
mutta nyt ajetaan kivihiiltä
laivalla Australiasta.
osuus on nostettava 10 prosenttiin. Suora työllisyysvaikutus Joensuun seudulla on arviolta 60?70
henkilötyövuotta, kun laitos käynnistyy, Hämäläinen sanoo.
. Puuta riittää tähänkin tarpeeseen, sanoo
Ilomantsissa Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjalan leivissä työskentelevä Hoskonen.
Yli sadan miljoonan motin vuosittaisesta metsien kasvusta Hoskonen uskoo riittävän energiaa
vaikka autojen tankkiin.
. Paperimarkkinat ovat kasvaneet vahvasti Aasiassa, mutta suomalaisen paperin tärkeällä kohdealueella Euroopassa kysyntä on
hiipunut.
Muutoksen tuulet ovat puhaltaneet myös Pohjois-Karjalan
puunjalostusteollisuudessa.
Stora Enson sellutehdas Uimaharjussa aloitti viime vuonna
vaatteiden raaka-aineeksi käytettävän liukosellun valmistuksen.
Koivusta ja haavasta tehtävä liukosellu matkaa Uimaharjusta Kiinaan.
Päinvastoin kuin paperisektorilla, tekstiilimarkkinoilla kysyntä kasvaa.
FORTUMIN Joensuun laitoksen
naapurissa 30 miljoonan euron
investointi toivotetaan tervetulleeksi. Raakaaineeksi käyvät niin hakkuutähteet kuin muut puunjalostusteollisuuden sivutuotteetkin.
Työpaikkoja syntyy raaka-aineen hankintaan, tuotantolaitokselle sekä logistiikkaan.
. Meillä on täysi mahdollisuus olla omavaraisia
energiantuotannossa, mutta nyt
ajetaan kivihiiltä laivalla Australiasta.. 12
5.3.2013
Fortumin Joensuun bioöljylaitos käynnistyy vuoden lopussa.
Rakennustyömaata tarkastavat Fortumin kehitysinsinööri
Janne Hämäläinen sekä Hannu Hoskonen. Biojalostamot erittelevät puun ainesosia
energiaksi ja kemikaaleiksi.
Jalostamot suoltavat tuotteita,
joita on aiemmin tehty fossiilisis-
ta raaka-aineista. Kun raaka-aineena käytetään
lähialueiden puuta, jäävät tulot
maakuntaan ja paikalliset metsänomistajat hyötyvät. Kuva: Heikki Hamunen
Puut pian biojalostamoihin
Tankkiautojen bioöljyralli käynnistyy syksyllä Joensuussa
HEIKKI HAMUNEN
JOENSUU
BIOJALOSTAMOISTA toivotaan
uutta veturia kotimaan puukaupalle. Suomen suurimman metsänhoitoyhdistyksen metsäasiantuntija Hannu Hoskonen liputtaa
vahvasti puun käytön lisäämiseksi.
. Kotimaisesta raaka-aineesta valmistettu bioöljy vähentää myös riippuvuutta tuontipolttoaineista.
PERINTEISISTÄ metsäteollisuuden
tuotantolaitoksista biojalostamot
erottaa uusi teknologia. Vuotuinen
50 000 tonnin tuotanto tarkoittaa
noin 1 700 säiliöautollista bioöljyä.
Laitos hyödyntää paikallista
puuperäistä biomassaa. Tämä mahdollistaa suomalaisille vaikka omat liikennepolttoaineet. Uusien puupohjaisten materiaalien aika on edessä, jos vaan
haluamme satsata tutkimukseen
ja tuotekehitykseen. Nämä luvut merkitsevät vahvistuvaa kysyntää puulle.
FORTUMIN Joensuun tehtaan kehitysinsinöörin Janne Hämäläisen
mukaan laitoksen tuomat hyödyt
tuntuvat lähiseudulla. Viime vuosien noin 50 miljoonan motin hakkuita voidaan lisätä
75 miljoonaan. Ensi syksynä käynnistyvä Fortumin bioöljylaitos Joensuussa muuttaa yli 220 000 kuutiota puuta vuosittain bioöljyksi ja
edelleen kaukolämmöksi.
Eikä Fortum suinkaan ole ainoa, joka investoi biojalostamoihin.
UPM avaa vuonna 2014 Lappeenrantaan jalostamon, joka tekee raakamäntyöljystä liikennekäyttöön sopivaa biodieseliä.
ST1 ja vuonna 2011 perustettu
Green Fuel Nordic aikovat kumpikin rakentaa useampia uuden
teknologian laitoksia.
Biojalostamoinvestointeja kirittää EU:n tavoite uusiutuvan energian lisäämiseksi
Puolustusyhteistyö on johtanut muun muassa tietojen vaihtoon ja yhteisharjoituksiin sekä lisännyt
yhteistoimintaa kriisinhallintaoperaatioissa.
Suomi on saanut huomattavaa rahallista etua ostamalla
käytettyä kalustoa naapurimaista. Hän puhui asiasta maanpuolustuskurssin avajaisissa Helsingissä.. Asiasta kiinnostuneita tuottajia oli joka paikassa ilahduttavan runsaasti. Mutta minulle oli
yllätys, kuinka vähän he todellisuudessa tietävät suoramyynnin
mahdollisuuksista, hän kiteyttää.
SUORAMYYNTIÄ koskevien esteiden ja rasitteiden purku sai vauhtia jo edellisellä hallituskaudella silloisen maatalousministerin
Sirkka-Liisa Anttilan toimesta.
Asiantuntija Elo kehuu Anttilan
työtä, joka muun muassa pk-sektorille tehdyn kyselyn pohjalta viitoitti tietä lakiuudistuksille.
. Hygieniapassi alkaa olla Suomessa vakiotavaraa jo lähes kaikilla tuottajilla. Hänestä on käsittämätöntä, että kokoomuksen
europarlamentaarikko Ville Itälä äänesti vastaan.
. Toivon todella, ettei kokoomus ole se taho, joka kotimaassakin jarruttaa alkuperämerkintöjä.
Puolustusyhteistyöstä
ei suuria säästöjä
PUOLUSTUSVOIMAIN komentajan mukaan pohjoismaisella puolustusyhteistyöllä ei ratkaista Suomen maanpuolustuksen rahoitushaasteita.
Kenraali Ari Puheloinen pitää tähänastisia tuloksia
merkittävinä. EU-lainsäädäntö elintarviketietojen
antamisesta kuluttajille on hiljattain uudistettu kuluttajainformaatioasetuksella.
Komission täytäntöönpanosäädösten pohjalta päätetään kansallisesti, missä laajuudessa ja millä tavalla alkuperämaa on ilmoitettava pakkaamattomista elintarvikkeista. Infopäiviä tarvitaan jo senkin
takia, että siellä tuottajan on ehkä
helpompi lähestyä kuin jos pitäisi mennä jonkun viraston ovelle
kysymään. 13
5.3.2013
Keskusta: Kyllönen listii bussifirmat
KESKUSTAN edustajat eduskunnan liikennevaliokunnassa arvostelevat hallituksen aikeita siirtää kokonaisvastuu joukkoliikenteen järjestämisestä kunnille.
Mikko Alatalo, Ari Torniainen ja Mirja Vehkaperä
moittivat kannanotossaan, että liikenneministeri Merja Kyllösen (vas.) ajama uudistus on kuolinisku perinteisille suomalaisten perheiden omistamille bussiyhtiöille.
Keskustalaisten mielestä on odotettavissa, että kil-
pailun avaaminen vie työt itäeurooppalaisille bussifirmoille.
Muutoksen taustalla on EU:n palvelusopimusasetus
ja sen mukaisesti uudistettu joukkoliikennelaki. Elintarvikealan oppilaitokset
ja sitä kautta opiskelijat pitää saada koulutuksen piiriin huomattavasti nykyistä useammin.
KESKUSTAN eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, eduskunnan lähiruokakerhon puheenjohtaja Anne Kalmari tekee lakialoitteen alkuperämerkintöjen kirjaamisesta
elintarvikepakkauksiin. Kuva: Jari Laukkanen
Keskusta ajaa aloitteella
ruoan alkuperämerkintää
Elintarvikelaissa ja säädöksissä on tapahtunut paljon muutoksia. Kuva: Maiju Torvinen
Elintarvikkeiden suoramyyjät
kaipaavat lisätietoa
RISTO LUODONPÄÄ
OULU
ELINTARVIKKEIDEN myynti suoraan alkutuottajalta kuluttajalle
nostaa jatkuvasti suosiotaan.
Markkinoilla olisi potentiaalia
vieläkin suurempaan kasvuun,
mikäli tuottajilla olisi enemmän
tietoa suoramyynnin mahdollisuuksista.
Näin kiteyttää suoramyynnin
tämänhetkisen tilanteen alan
asiantuntija, yli 20 vuotta elintarvikevalvonnassa ja myös Eviran
kouluttajana toiminut Jaana Elo.
Varsainais-Suomesta kotoisin
oleva Elo kävi vastikään PohjoisPohjanmaalla pitämässä kolme infotilaisuutta elintarvikkeita koskevan lainsäädännön uudistuksista.
. Paikallisia asioita voidaan käydä läpi omien esimerkkitapausten kautta.
Yhden herätyksen asiantuntija haluaa tehdä mahdollisimman
pian.
. Uuden kaluston osalta
laajojen yhteishankintojen toteutus on vaikeampaa.
Puheloisen mukaan yhteistyön hyödyt ovat joka tapauksessa niin merkittäviä, että sitä kannattaa ja pitää syventää. Viime aikojen julkinen keskustelu lihasta on varmasti vain korostanut ruuan alkuperän merkitystä, Jaana Elo arvioi.
Viime aikojen julkinen keskustelu
lihasta on varmasti vain korostanut
ruuan alkuperän merkitystä.
Se, mihin nyt kannattaa panostaa, on asintuntijan havaintojen
mukaan suoramyyjien tietämys
omista mahdollisuuksistaan.
. Tavoite oli byrokratian vähentäminen ja siinä on onnistuttu. Odotankin, että hän hallituksessa osaltaan edistää alkuperämerkintä-asiaa.
Kalmari ihmettelee, miksi pitäisi odottaa vuoden 2014
loppuun, kun pakkausmerkinnöistä voidaan tehdä päätös vaikka heti. Linjaautoliikenne on järjestettävä uudelleen, kun vanhat liikennöintisopimukset lakkaavat vuosien 2014 ja 2019
välillä.
Keskustalaisten mielestä asiassa on otettava käyttöön
EU-asetuksen sallima vuoteen 2019 ulottuva lisäaika.
Anne Kalmari. Hyödyt ovat hänen mukaansa silti ennen
muuta toiminnallisia. Tilapuodin pystyyn pistäminen on
vuoden 2012 alusta ollut entistä
helpompaa, kun hakemusmenettelystä siirryttiin ilmoitusmenettelyyn, Elo muistuttaa.
SUOMALAISTILOJEN valttina taistelussa kuluttajien suosiosta ovat
erityisesti tuotteiden laatu, paikallisuus ja korkea hygieniataso.
. Vaikka uusien lakien ja säännösten kanssa on menty jo reilu
vuosi, ne hakevat edelleen muotoaan.
KÄYTÄNNÖN esimerkeistä lähtevä koulutus on Jaana Elon mielestä paras keino tiedon jakamiseen.
Muun muassa ProAgria, Maaja kotitalousnaiset sekä Maaseudun Sivistysliitto ovat lähteneet
esimerkillisesti talkoisiin mukaan.
Kuusamossa mukaan oli kutsuttu myös paikalliset valvontaviranomaiset
. Suuria rahallisia säästöjä niistä ei
ole kertynyt. Eduskunnan lähiruokakerho aikoo kuulla
ministeriötä asiasta. Hän on aiemmin vaatinut hallitukselta esitystä alkuperämerkinnöistä.
Kalmari pani tyytyväisenä merkille, että valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) kannusti TV:n katsojia
ostamaan kotimaista ruokaa.
. Alkuperämaa on naudan lisäksi ilmoitettava
tuoreessa sianlihassa, lampaan- ja vuohenlihassa sekä
siipikarjanlihassa viimeistään 2014.
Kalmari muistuttaa, että EU:n parlamentissa hyväksyttiin alkuperän merkitseminen pakkauksiin äänestyksen
jälkeen. Suoramyyntiä harrastavien
tietotaso ei ole pysynyt vauhdissa mukana
Jos siellä ei pystytä
varmistamaan, että tieteelliseksi tarkoitettu tieto ei täytäkään tieteellisen tiedon perusvaatimuksia, niin missä sitten.
Sanottu ei tarkoita suinkaan sitä, että
tieteellinen tieto olisi virheetöntä.
Tutkimustoiminnan volyymi on kasvanut
Suomessa valtavasti. , on
yksi Marxin dialektiikan pääsääntö
Kataisen ja Himasen veljeily on uusi osoitus siitä, miten vaarallista on arvoarvostelmien ja tietolauselmien sekoittaminen.
Eljas Pohtila
professori. Se ei tullut
minulle yllätyksenä.
Olen ollut pohjimmiltani ?eksperimentalisti?
, luonnontutkija, jonka mieleen on
syöpynyt sammakkotutkija Jean Rostandin sanat: ?se, joka on törmännyt pienen
pienten luonnontieteellisten ongelmien
ratkaisun vaikeuteen ei voi koskaan suhtautua vakavasti suurten filosofien sepitelmiin?
.
Olen yrittänyt lukea Himasen aikaansaannoksia. oli tehnyt mukamas väitöskirjan August Strindbergistä.
Sitten joku oikea kirjallisuuden tutkija
Ruotsista kiinnostui Öhmanin lisensiaattityöstä. Mielipiteet
14
Asuntopula on epämääräinen ilmiö
TIMO LAANINEN vaati hallitukselta räväköitä toimia pääkaupunkiseudun asuntopulan ratkaisemiseksi.
Taitaa olla niin, että olen pääkaupunkiseudun asuntopolitiikasta lähes kaikessa eri mieltä kuin Helsingin kaupunginvaltuutettu Laaninen. Kuuluisin lienee
Kammererin ?Kätilösammakon arvoitus?
,
josta mm. Öhman oli ostanut Amerikoista, josta niitä saa halvalla. Tähän uskovat eivät usko
markkinatalouteen.
Mikään ei estä työpaikkojen
syntymistä muualle Suomeen,
jos pääkaupunkiseudun vuokra- ja asuntomarkkinat todella aiheuttavat työvoiman saatavuuden ongelmia täällä. Lisääntyvä tuotanto eli kasvu ei edes laske asumisen hintaa.
Asuntopula on laadultaan ja
määrältään kovin epämääräinen
ilmiö. Seassa tulee hyviäkin
tutkimuksia. Johan Bäckströmkin miehiään.
Jo maailmaa nähneenä en enää osaa
surra inhimillisiä heikkouksia.
Pitkän tien kulkeneena minua surettaa
Helsingin yliopiston kaltainen instituutio,
sen ilmeinen rappio. Mielestäni ne ovat yhdentekeviä.
Se, että hänestä tuli Suomen nuorin filosofian tohtori, johtui arvatenkin siitä, että hänen mentorinsa oli silloinen julkimo
Esa Saarinen ja siitä, että yliopistot alkoivat saada rahaa valtiolta sen mukaan, pal-
jonko opinnäytteitä oli hyväksytty. Jos aiomme siirtyä biotalouteen, tarvitsemme ihmisiä juuri siellä missä
biomassa on.
Toisekseen, väestönkasvusta
suurempi osa tulee syntyvyydestä, mikä ei luo uusien asuntojen
tarvetta ennen lasten kasvamista nuoriksi, ja jos maakuntien
nuorten on ollut aina muutettava pääkaupunkiseudulle, mikä ihmeen ongelma on siinä että
nuoret muuttavat maakuntiin.
Myös talouden uskotaan kasvavan siitä, että pääkaupunkiseutu kasvaa. Lähtiessään kunnolla liikkeelle tämä kehitys poistaisi niin ylipitkät automatkat kuin pääkaupunkiseudun tietullien tarpeenkin
KESKUSTAN aatteen kannalta pahinta on että pääkaupunkiseudun kasvun takana on paljon
muuta kuin sosiaalipolitiikkaa ja
asunnottomien auttamista.
Taustalla on metropolihaihatus ja suuruuden ekonomia, sekä
yhä tiiviimpi sitoutuminen yhä
keskinäisriippuvaisempaan kansainväliseen talouteen. Katainen ei tainnut olla oikein perillä akateemisen maailman tilanteesta. Hän löysi kirjeitä, jotka olivat kyseisen lisensiaatin itsensä kirjoittamia väärennöksiä; oli kuitenkin nähnyt niin pal-
jon vaivaa.
Helsingin yliopisto ei reagoinut juuri
mitenkään paljastuksiin. Carl Öhmanin järjestäessäni
IIUFRO:n (Maailman metsäntutkimusorganisaatioiden) konferenssia Tampereelle.
Hän oli hieno, kielitaitoinen mies, jonka
kanssa asiat lutviutuivat . Mikä lienee ?dosentti. Yksinkertaisesti sanottuna se on käänteistä aluepolitiikkaa, enkä ymmärrä miten hajautetun yhteiskunnan linjaan
voisi sellainen kuulua.
Pääkaupunkiseudun massiivisesta kasvusta ei seuraa mitään
hyvää, ei myöskään meille täällä
pääkaupunkiseudulla. ?Tohtori kuin tohtori?
. Anto Leikola on tehnyt selkoa
kirjoissaan.
HUIJAREITA on joka alalla, niitä paljastui
lähiympäristöstänikin. Tällaista kehitystä
minä olen vaalikampanjassani
luvannut Vantaan kaupunginvaltuutettuna vastustaa.
ASUNTOJA vaaditaan lisää myös
siksi, että alueen väkimäärä kasvaa.
Nettomuuton ajatellaan tulevan ulkomailta, enkä tiedä miksi ulkomailta ei voitaisi muuttaa
myös muualle maahan, jos nyt
ylipäänsä ajatellussa mittakaavassa muutettava on. Alueen kunnilla on omat
jononsa, eikä useampikertaisten
hakemusten määrää tiedetä.
Lisäksi kun tuetun vuokraasunnon saaminen merkitsee
noin 4000 euron vuotuista verotonta tulonsiirtoa saajalleen,
kukapa vuokralla jo ennestään
asuva ei laittaisi papereitaan jonoon?
Siltä osin kuin kyseessä on kiireelliseksi luokiteltu asunnon
tarve, tarve on toki kiistaton.
Mutta Helsingin seudulla on
myös 45 000 asuntoa tyhjillään.
Ovatko tässä luvussa edes mukana kantakaupungin piilokonttorit?
Eikö nämä pitäisi saada asuntokäyttöön, ennen kuin alueen
kunnilta vaaditaan lisää panostusta kaupunkirakenteeseen ja
kasvuun?
Ainakin Vantaalla nuo investoinnit loisivat suoraa painetta
kaupunkilaisten palvelujen leik-
?Mutta Helsingin seudulla on myös 45 000 asuntoa tyhjillään. Ajateltua asumisongelmaa ei siksi pidä
hoitaa vain lyhyellä tähtäimellä.
On mietittävä, mitä siitä seuraa.
Johannes Hirvaskoski
kaupunginvaltuutettu (kesk.)
Vantaa
Väärän rahan tekijöitä ja vääriä tutkijoita
FILOSOFI Pekka Himanen on ilmeisesti kärähtänyt, lehtien mukaan välillä jopa housut kintuissa, falskista työstä. Toisaalta olen aika monessa asiassa lähes kaikesta hänen kanssaan samaa mieltä.
MIKÄ asuntopolitiikassa sitten
kiikastaa. Ovatko tässä luvussa edes mukana kantakaupungin piilokonttorit??
Kuva: Jari Laukkanen
kaamiseen. Lisääntyvän vuokra-asumisen avulla saadaan näet lisää liukasliikkeistä työvoimareserviä talouselämälle.
Pidempiaikaista näkymää
omaan elämäänsä tai ylipäätään
minkäänlaista elämänhallintaa näille ihmisille ei voida taata,
mutta se ei haittaa.
SANOTAAN että työpaikkojen vähyys estää muuton kauemmas ja
että se johtaa vain lisääntyvään
pendelöintiin pääkaupunkiseudulle. Katainen ei ole ensimmäinen, joka erehtyy.
Tapasin 1990-luvun puolivälissä ?professori. Demarit olivat hommanneet hänelle jo professorin tittelin silloin kun hän oli Tampere-talon johtajana.
Tittelinsä hän on saanut pitää.
Tieteen historiassa on paljon tapauksia,
joissa huijauksen ja totuuden raja on jäänyt ikuisesti epäselväksi. ?määrä muuttuu laaduksi. Niiden
taso silloin laski, jopa romahti. En ole käsityksessäni yksin.
SIILINJÄRVEN Jyrki ?Boy. ?Tohtorin paperit
On vielä
liian aikaista sanoa, tapahtuuko
näin lähivuosikymmeninä.
YDINVOIMARAKENTAMISTA vaivaa siis sekä pääoma- että luottamuspula. vain lisäsivät entisestään alkoholinkäyttöä ja näin oli saatu ?sivistynyt. Aluetalouteen jää jäteongelma ja säteilevä menneisyys.
HAJAUTETTU uusiutuva energia hyödyttää ylivoimaisesti tehokkaimmin paikallista taloutta.
Vielä viisi vuotta sitten tuulivoimalle naureskeltiin yleisesti. Siihen ei kuitenkaan nykyisissä
olosuhteissa löydy riittävää tahtotilaa, joten selkein ratkaisu tulee olemaan se, että kummastakin nykyisestä sairaanhoitopiiristä muodostetaan oma sotealueensa.
Rovaniemen keskusta pitää
tärkeänä, että Rovaniemen kaupunki on omalta osaltaan kantamassa vastuuta yhdessä Lapin
muiden kuntien kanssa muodostettavassa sote-alueessa.
Rovaniemen keskustan mielestä Rovaniemen kaupungin
väestöosuus ja äänivalta tulisi kuitenkin vastata nykyistä paremmin toisiaan uudessa sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymässä.
Keskustan Rovaniemen
kunnallisjärjestö ry
MIKÄ kansallinen huijaaja ja kansakunnan myrkyttäjä alkoholiteollisuus onkaan. Koulutuksen on vastattava niin yhteiskunnan
kuin yritystenkin tarpeita.
Ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja PohjoisPohjanmaalla on lisättävä, jotta seudulle saadaan enemmän esimerkiksi terveydenhuollon ja kaivosalan ammattilaisia.
Alueemme nuorten suuri ikäluokka ja maan korkein
syntyvyys puhuvat koulutustarpeiden puolesta.
LOGISTIIKKATUKI on Pohjois-Pohjanmaan yrityksille välttämätön ehto kilpailukyvyn säilyttämiseksi suhteessa
Ruotsiin. On tärkeää, että myös energiapolitiikassa nostetaan esille puolueen vahvasti ajamat paikallisuuden edut.
Kuntien lakisääteisiin tehtäviin
ei kuulu ydinvoiman rakennutta-
15
minen. Esimerkiksi Saksa on päättänyt kokonaan
luopua atomivoimasta. Toimiva liikenne nelostiellä takaa pääsyn Oulusta niin pohjoiseen kuin eteläisen
Suomen markkinoille ja kaivoksilta satamiin.
Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piiri vaatii hallitukselta toimia kansainvälisen Laguna-tutkimuskeskuksen
kunnolliseen selvittämiseen ja toteuttamiseen.
Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piiri
piirihallitus
Kuka se meitä
tyhmänä pitää?
OLUEN JA siiderin myynnin vapauttaminen ruokakauppoihin, kioskeihin ja huoltoasemille oli varsin epätoivoinen yritys saada suomalaiset juomaan miedompia alkoholituotteita väkevien sijaan.
Käytännössä oluet ja siiderit tulivat väkevien alkoholijuomien lisäksi ainoastaan lisäämään ennestään huolestuttavaa kansan alkoholinkäyttöä.
Samoin alkoholiteollisuuden lanseeraamat hienot
?välimerelliset viinitottumukset. kansa
juomaan viinaa, viiniä, siideriä ja keskiolutta.
Seuraava kansakunnan alkoholipoliittinen huijaus olivatkin monipakkaukset joilla viimeinenkin kohtuukäyttäjä saatiin opetettua suurkuluttajaksi.
?Vielä viisi vuotta sitten tuulivoimalle naureskeltiin yleisesti. Tämän ei pitäisi tulla
yllätyksenä.
Myöntäessään kaksi ydinvoimalupaa keskustaministeri Mauri Pekkarisen esityksestä, eduskunta kävi asiasta laajan keskustelun usean eri valiokunnan voimin.
Lupien perusteluissa varsinkin
vertailut ydinvoimalla tuotetun
energian ja uusiutuvan energian hinnasta ovat osoittautuneet
erittäin epäluotettaviksi.
Ydinsähkön hinta kallistuu ja
JOKA tapauksessa olemme selvästi vedenjakajalla. Ilmeistä on sekin, että voimalan hinta-arvio on
noin kaksinkertaistunut alkuperäisestä.
uusiutuvien halpenee. Elinkeinoihin sijoittaminenkin on vapaaehtoista mutta
joskus hyvin perusteltua kunnan
tulevaisuuden näkökulmasta.
Ydinvoimaan sijoittamista perustellaan Pohjois-Suomen edulla. Nyt kunnat tarjoavat kilpaa sopivia
maa-alueita tuulivoimakäyttöön.. ja hajautettu biotalous
on talouden ?uusi testamentti?
.
Keskustan jäsenenä minun on
vaikea ymmärtää niitä, jotka eri
toimin haluavat keskittää suomalaisen yhteiskunnan rakenteita. Sittemmin yhtiön pääomistaja saksalainen E-On luopui hankkeesta. Logistiikkatuki on lyötävä läpi yritystukilainsäädännön uudistustyössä.
Yritystemme elinvoima tarvitsee toimivan infran. Samalla häivytetään taustalle se tosiasia, että kaikkien ydinvoimaloiden valmistuttua merkittävä osa ydinsähköstä olisi vientituotetta. Kirjoita Suomenmaahan. Nelostie on saatava kuntoon. Minulle ydinvoima
edustaa menneisyyttä, johon ei
pidä takertua.
Timo Kaunisto
eduskunnan ydinvoimaa
vastustavan verkoston vetäjä
2009-2010
MAAMME hallitus on lykännyt kaikki toimet Suomen talouden tasapainottamiseksi maaliskuun lopun budjettiriiheen.
Budjettiriihen tuloksia voi tässä vaiheessa vain arvailla, mutta Pohjois-Pohjanmaan keskustalaisten toivelista
on selkeä: koulutusta, logistiikkatukea ja liikennehankkeita Pohjois-Pohjanmaalle.
Koulutuksen merkitys korostuu talouden taantuman
aikana. Kuva: Maria Seppälä
Yhden sote-alueen Lappi
ROVANIEMEN keskusta pitää
kuntaliitosten sijaan tärkeämpänä kysymyksenä sosiaali- ja
terveydenhuollon järjestämisen
ja rahoituksen uudistamista tiiviissä yhteistyössä kuntatoimijoiden kanssa alueelliset erityispiirteet huomioiden.
Sosiaali- ja terveydenhuoltoon
tunnetusti kohdistuu suurimmat
kasvu- ja kustannuspaineet.
Nyt suurkuntahankkeesta
näyttää tulleen este järkevälle
sote-uudistukselle.
ROVANIEMEN keskusta näkee tulevaisuuden tavoitteena yhden
sote-alueen mallin Lappiin. Nyt
kunnat tarjoavat kilpaa sopivia
maa-alueita tuulivoimakäyttöön.
Suomessa ja Suomen kuntien sijoituksissa tarvitaan nyt näköalaa tulevaisuuteen ja rohkeita ratkaisuja. Lainsäätäjä sekä maamme
päättäjät pitävät alkoholipolitiikan suhteen itseään muka viisaana.
Lainsäätäjän on aika ottaa valta itsellensä takaisin alkoholiteollisuudelta.
Alkoholiteollisuus ei ajattele kuin pelkästään omia
voittojaan eikä todellakaan maksa sitä kymmenen miljardin laskua alkoholista, jonka sen käyttö maassamme
aiheuttaa.
Kuka sinun mielestäsi meitä kuluttajia tyhmänä pitää?
Janne Jääskeläinen
keskustan kaupunginvaltuutettu
hautausurakoitsija
Oulainen
mielipiteet@suomenmaa.fi
- ei liitetiedostoja
PL 52, 90100 Oulu. Tässä kohtaa ydinenergia edustaa talouden keskittävää ?vanhaa testamenttia. Tällä palstalla julkaistaan omalla nimellä kirjoitettuja mielipidekirjoituksia.
Poikkeustapauksissa voi esiintyä myös nimimerkin suojassa, mutta oikea nimi on aina ilmoitettava toimitukselle.
Pohjoinen
tarvitsee
kasvun eväät
Ydinvoimasijoituksia
on vaikea perustella
ENTINEN keskustan kansanedustaja Hannes Manninen patistelee
laajasti levitetyssä kirjoituksessaan kuntia pitämään kiinni Fennovoima-lupauksistaan.
Yhtiölle myönnettiin kesällä 2010-lupa suuren ydinvoimalan rakentamiseen Pohjois-Suomeen. Myös ennuste sähköntarpeesta on käynyt
ainakin toistaiseksi selvästi ylimitoitetuksi.
Ydinvoimaa perustellaan saasteettomana ja julkiselle taloudelle edullisimpana vaihtoehtona.
Monissa vihreään kasvuun panostavissa maissa on tehty toisenlaisia arvioita
Illan hinta on 25?/hlö sisältäen Heinolan museonjohtajan Kari-Paavo Kokin luennon, iltapalan ja kylpylän käytön. Aiheena : Kunnat yhteen, vai kuntien välinen yhteistyö. 17.30 Kahvila Laurelissa, Sibeliuksenkatu 7. Vuosikokous- ja ajankohtaiset asiat.
vi Kärkelä.
Pirkanmaan kunnallisjärjestöjen
ja paikallisosastojen aluepalaverit:
Parkano, Kihniö, Virrat 10.3. Kirjailija, runoilija Vilja-Tuulia Huotarinen lukee runoja uudesta teoksesta Seitsemän enoa (WSOY) ja kertoo kirjojen synnystä.
Tampere, MSL-Tampereen sääntömääräinen vuosikokous ke 20.3. klo 18
puoluetalo Apollolla, Apollonkatu 11
a, 00100 Helsinki.
Pertteli, py:n vuosikokous Kajalan
kentän huoltorakennuksessa ti 19.3.
klo 18.30, johtokunta klo 18. Ateriat All Inclusive, 2h huone + 1 lisävuode tai suurehko 2h huone + 2 lisävuodetta alle 12v. Alustajina ainakin SOTE kuntayhtymän johtaja Jouni Mutanen ja kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila. Käsitellääm sääntöjen edellyttämät asiat.
VARSINAIS-SUOMI
Loimaa, Keskustanaisten syys- ja vuosikokous ti 5.3. Vesuripalkinnon saaja Johannes Jonov kertoo elämänvaiheistaan.
SATAKUNTA
Nakkila, py:n vuosikokous ti 5.3. 435,- Ilmainen bussi Turku-Vantaa ja takaisin 30.3. klo 18 Hotelli Tallukka,
Vääksy.
Lahti, Hämeen piirin Vesaisten sääntömääräinen vuosikokous ke 27.3. klo 18 Apilassa, Näsilinnankatu 23 A 1, esillä kaupunginvaltuuston esityslista, Timo
Hanhilahti.
Tampere, MSL-Tampereen ja Keskustan kunnallisjärjestön kaikille avoin
koulutustilaisuus to 14.3. Linnankatu 21 B 35,
Turku (soita alaovella summeria). klo 15-17, Hämeekyrö, Heiskasali, Heiskankuja 1. Kaupunginhallituksen jäsen Timo Hanhilahti ja muut luottamushenkilöt kertovat
ajankohtaisista Tampereen kunnallispoliittisista asioista.
Tampere, MSL-Tampereen kirjallisuusilta ke 20.3. 044-2901832
janneahon@gmail.com.
Vesaiset, Linnunpönttötempaus 6. Alustaja Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja
JUHA HAUKKA. Kahvitarjoilu. klo 18 Tuulenpesässä, Väisäläntie 16 (Tuorla). Kreeta tarjoaa jotain todella
erityistä. klo 18 Nousiaisten paloasemalla, Lemuntie 43. klo 15 alk. Keskustan Lapin Alisen paikallisyhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous ti 12.3. Turun Messukeskuksessa Turun Rotukissayhdistyksen
osastolla.
Parainen, py järjestää kevätjuhlat la
6.4. Kaikki uudet toimijat Loimaalta
mukaan käynnistämään ja suunnittelemaan uutta toimintaa.
Pöytyä, kj:n johtokunnan kokous to
7.3. Sääntömääräisten
asioiden lisäksi käsitellään puheenjohtajan valinta.
Turun Luonnonystävät ry, vuosikokous to 14.3. Osallistumismaksu 20 e/
hlö suoritetaan auditorion aulassa klo
11-12 ennen tilaisuutta. klo 14 Veteraanimajalla heti pilkkitapahtuman jälkeen. klo 18.30
Lapin Osuuspankin kerhohuoneella
(Meijeritie 2). klo 18 Veli-Matti ja Nora
Sipilällä. 14.3. Keskustanaisten Lapin yhdistyksen sääntömääräinen
vuosikokous ti 12.3. Osallistuminen: lauantaipäivä
5 . klo 17 Turun Konserttitalossa. klo 18 Enon palvelukeskuksessa II Krs.
Kontiolahti, paikallisyhdistys ry:n
vuosikokous Kontiolahden Kotiseutukeskuksessa su 17.3. klo 17 puoluetalo Apollon
saunakabinetissa, osoite Apollonkatu
11a. mennessä piiritoimistolle puh. 3.4 KLO 18 Hämeenlinnassa Aulangon Kievarissa, Katajistontie 1. Liput
30 e, lapset ja opiskelijat 20 e. klo 17-19 Tampere, Näsilinnankatu 23A1. HÄMEENLINNAN SEUTU
KE. Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Keskustanaisten Kanta-Lappeenranta, py:n vuosikokous pidetään
14.3. Ikaalinen, Hämeekyrö, Ylöjärvi 7.4. Vuosikokous- ja ajankohtaiset asiat.
Miehikkälä, Suur-Miehikkälän py:n
vuosikokous 10.3 klo. klo 19
kunnantalolla.
Eduskuntaretki 8.3.: Tervetuloa mukaan Keski-Suomen kevättalviselle. Voimaa ja virkeyttä,
arjen haasteisiin ?illan pe 12.4 klo 18
Heinolan Kumpeli Spa:ssa. Esillä sääntömääräiset asiat.
UUSIMAA
Keskustassa tapahtuu
misto, Linnankatu 21 B 35, Turku.
kustan hyväksi - ajankohtaista puolueen uudistamistyöstä. Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Mäntsälä, Mäntsälän Vesaisten vuosikokous su 10.3. ( torin vieressä ).
Jämijärvi. klo
19. Ilmoittautumine piiritoimistolle 25.3
mennessä. klo
18 ABC-Renkomäki, Simolanmutka 1,
15680 Lahti. klo 18 piiritoimistolla. Jokainen saa omat pönttönsä itselleen. klo 12 järjestäjinä Keskustan Kontiolahden paikallisyhdistys
ja kunnallisjärjestö.
Kontiolahti, Kunnallisjärjestön vuosikokous Kontiolahden Kotiseutukeskuksessa su 17.3. Ilmoittautuminen
tilaisuuteen ke. klo 17.30 Impivaaran uimahalli.
Aura, Auran markkinat la 9.3. 010 292 2060 tai
tarja.kiviniemi@keskusta.fi tai Aulikselta, puh. 18.
Kouvola, Anjalan py:n vuosikokous
10.3 klo 13 Korven koululla.
Vesaisten piiri, sääntömääräinen
vuosikokous ti 26.3. klo
18 ABC-Renkomäki, Simolanmutka 1,
15680 Lahti. 16
HELSINKI
Helsingin Vesaisten perhesähly lauantaisin Koskelan nuorisotalolla klo 14-16. Nuorisoleirikeskus Vienola Rymättylä. www.
keskustasalo.fi.
Mäntsälä, Mäntsälän Keskustanaiset tarjoavat naistenpäivän kahvit la
9.3. Omia
välineitä ei välttämättä tarvitse, niitä
voi lainata oppaalta. klo 18 Laivarannankatu 12 (SPR). Lapset alle 12v. Varaa
omasi Tarjalta, puh. aikuiset 735, nuoret 12-17v. 690,lapset 2-11v. Esillä sääntömääräiset
asiat. mennessä 040 834
0803, aulis.suominen@vesaiset.fi tai
0440 339 933, h.tetri@gmail.com
Raisio, Keskustan Kunnalliskerho järjestää Raision terveyspalveluista tilaisuuden kaupungintalon valtuustosalissa to 11.4. klo 10. Annika
Saarikko klo 10-11.
Turku, Keskustan lauantaitreffit 9.3.
klo 11.30 - 13.00 kahvila Fontanassa. 0400366 530 tai ulla-riitta.ylenius@lailanet.
fi tai Sirpalle, puh. teltalla City-marketin pihalla klo
10-12.
Turku, Itäisen py:n vuosikokous to
21.3 klo. Mukana myös Humppilan kunnan tuore kunnanjohtaja Marko Järvenpää. klo 14 alkaen. klo
19. la 9.3. HUOM! kellonaika!
Varsinais-Suomen Keskustanuoret,
piirin vuosikokous ti 12.3. Aiheena Sote. Kokouksessa vierailevana puhujana varapj,
ke Ann ika Saarikko.
Helsinki, Uudenmaan Keskustanaisten hemmotteluilta pe 8.3. 2h hotellihuoneet, 1 lisävuode aikuiset 455e + ruokapaketti 58e. Juupajoki, Ruovesi, Mänttä-Vilppula, Orivesi 17.3. 18 Piiritoimistolla, Linnankatu 21 B 35.
Luvia, Keskustan kevätkokous 21.3.
klo 19 vanhustentalojen kerhohuoneella. Paikkana Asikkalan kunnanvirasto. 7.3. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset
asiat (toimintakertomus ja tilinpäätös
2012). klo
18.30, Apila, Näsilinnankatu 23 A 1.
Esillä myös yhdistyksen puheenjohtajan valinta ja johtokunnan täydentäminen. virittää Keskustan Satakunnan piirin puheenjohtaja
Tapio Huhtanen Porin Noormarkusta.
Tule sinäkin!
Turun Luonnonystävät ry, tutustuminen Kakolanmäen jätevedenpuhdistamoon to 14.3. Kodisjoki-Vasarainen py sääntömääräinen vuosikokous ke 20.3. klo 9 alkaen. Lisätiedot ja ilmoittautumiset 31.3. Keskustan Kunnallisjärjestön vuosikokous pe 22.3. Osoite: Antti Korpintie 3A
00600 Helsinki.
Kontulan Keskustaseura, vuosikokous 12.3. viime
vuoden toimintakertomukset.
Keskustan veteraanikerho, yhteinen
kevätpäivä Perniön Lehmirannan lomakeskuksessa to 7.3. klo 18 Lapin
Osuuspankin kerhohuoneella (Meijeritie 2).
Mänttä-Vilppula, keskustanaisten
vuosikokous 7.3. Paikalla
opastetaan pilkkimisen saloihin. klo 18 piiritoimistolla, os. Mukana ke Esko Kiviranta klo
10-12 ja ke, puolueen varapj. klo 18 piiritoimistolla Siltakatu 22. 21.3 klo 18 Riihimäellä, Inkilänhovissa, Inkiläntie 2. 19.4. Runsas ohjelma, ruokailut, hotellit: Haapsalu 2 yötä www.promenaadi.
ee ja viimeinen yö Viljandi www.ghv.
ee. Tilaisuus on tarkoitettu keskustan kuntapäättäjille sekä kunnallisvaaliehdokkaille ja asioista kiinnostuneille. 044-062 2266, helmikuun loppuun mennessä.
Vesaiset, Masku, Vesaisten vuosikokous to 7.3. klo 17.30 Anja Luomalla. 13.3. Kaikille avoin Keskustalainen ilta Lapin Osuuspankin kerhohuoneella (Meijeritie 2) ti 12.3. Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu
Annika Saarikko alustaa ajankohtaisista asioista. Kokouksen jälkeen keskustelua Keskustan visiosta ja linjasta sekä
muista ajankohtaisista asioista.
Kaarina, Keskustan vuosikokous ke
13.3. klo 19 Piirikokous, Ylöjärvi, Koulutuskeskus Valo ilmoittautuminen ja kahvi 18-19.
Tampere, MSL-Tampereen ja Keskustan kunnallisjärjestön kaikille avoin
varjovaltuusto ma 11.3. Keskustan Lapin Ylisen paikallisyhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous ti 12.3. klo 17 alkaen. Ilmoittautuminen piiritoimistolle 19.3 mennessä. Koulukatu 1.
Illalliskortin hintaan (á 30 ?). 6.3. Kahvitarjoilu.
Mäntsälä, Mäntsälän Vesaisten järjestämä Pilkkitapahtuma lapsiperheille su 10.3. Kokoontuminen
Polttolaitoksenkatu 2 klo 14.50. Illan keskustelun aiheena on omaishoidon tilanne.
Eno, paikallisyhdistyksen vuosikokous ti 12.3. klo 18.30
Lapin Osuuspankin kerhohuoneella
(Meijeritie 2). Mukana Pirkanmaan keskustanaisten toiminnanjohtjaja Pil-
Rauma / Lappi. kaikilta, la-su aikuiset 10 ?, 4-25v. Käsitellään
sääntömääräiset asiat.
ETELÄ-KARJALA
Keskustanuorten Etelä-Karjalan piiri, johtokunnan kokous to 7.3 klo 15
piirin toimistolla, Valtakatu 54, Lappeenranta.
POHJOIS-KARJALA
Pohjois-Karjalan Keskustanuoret,
johtokunnan kokous ke 6.3 klo 18 piirin toimistolla.
Pielisensuu, paikallisyhdistyksen vuosikokous ma 11.3. klo
18 Juttukammarissa, Savikontie 1. klo 18 Hirvikosken
kunnantalolla. Alustajana ylil.
Katariina Korkeila.
Keskustanaiset ja Vesaiset, olemme
varanneet lippuja kaukasialaisen Alanryhmän konserttiin la 20.4. Johtokunta samassa paikassa klo 18.
PIRKANMAA
Rauma / Lappi. Kuva: Paula Äström
Kalvola, py:n vuosikokous ke 13.3. klo 17 Järvenpäätalolla. klo 18 Metson Martikainen-salissa. mennessä ilmoittautuneille (50 ensimmäistä) 040 834 0803, aulis.suominen@vesaiset. mennessä 040 834 0803, aulis.suominen@
vesaiset.fi tai 0440 339 933, h.tetri@
gmail.com.
Turun Luonnonystävät ja Keskustan
kansainvälinen toimikunta: Kreeta,
hotelli Rethymnon Mare Resort ***+ ;
29.9.-6.10. Johtokunta klo 17.15.
PÄIJÄT-HÄME
Keskustelutilaisuus Sosiaali- ja terveyspalveluiden tulevaisuudesta Päijät-Hämeessä. Käsitellään mm. Aiheena: Hämeenlinnan seudun yrittäjäjärjestöjen yrittäjäohjelmat. Ilmoittautuminen 20.3. klo 18.30 Niemellä, Vehkalahdentie 512, Syrjäkoski.
Vääksy, Päijät-Hämeen piirin Keskustanaisten sääntömääräinen vuosikokous pe 22.3. Hinnat
alk. Johtokunta klo 18.
Seutukokoukset alueen keskustalaisille päättäjille: RIIHIMÄEN SEUTU TO. klo 19
Osuuspankilla. 0400 930 483 tai paijathame@keskusta.fi.
Heinola, Keskustan Löytäneen po:n
sääntömääräinen vuosikokous su
17.3. klo
18.30 Piia Gustafssonilla, Kuusirinteentie 15.
Nousiainen, Keskustan py:n ja kj:n
kevätkokous pe 15.3. 18.30 Toimituvalla, johtokunta klo. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat.
Johtokunta kokoontuu klo 17.30.
Piiri. Lisätietoja: Aulis Suominen 040 834 0803
tai Heidi Tetri 0440 339 933.
Rauma. RIIKKA
MANNER Hämeenlinnassa TO. Ilmoittautumien piiritoimistolle 2.4 mennessä.
Lahti, Hämeen piirin Vesaisten sääntömääräinen vuosikokous ke 27.3. klo 16-18 Metson Martikainen-salissa. 273e + ruokapaketti 29e.
Ilmoittautuminen heti tai 5.4. klo 18 kunnanviraston Kyrön toimipisteessä. Ryhmä esittää
perinteistä musiikkia ja siihen kuuluu
46 laulajaa, tanssijaa ja soittajaa. klo 18
Nora Sipilällä. Kahvikupin äärellä keskustelua
teemalla ?Mitä minä voin tehdä Kes-
Kouvola, kj:n sääntömääräinen vuosikokous ke 6.3. klo 18. Iittalan Shell kokoustilassa.Käsitellään sääntömääräiset asiat. 5
?, sisältää ruuat ja majoituksen. Alustajana kansanedustaja MAURI PEKKARINEN. Ilmoita mukaantulostasi Ulla-Riitalle, puh. Kutsumme Sinut ja
ystäväsi (useammankin) mukaan Paraisten VPK:n talolle, os. klo 17 Vesaisten piiritoi-
Turun Luonnonystävien valokuvanäyttely 23.-24.3. klo 1820, Parkano, valtuustosali Parkanontie 37. Alustajana Forssan
seudun terveydenhuollon ky:n johtaja MARKKU PURO. klo 11-14 Hautjärven Veteraanimajalla Sahajärventiellä. FORSSAN SEUTU ke. Johtokunta samassa paikassa klo 18.
Rauma / Lappi. Osoite Myrskyläntie 427,
Porvoo. Klo 15 ruokailu
noutopöydästä, klo 16 pelimannisoitot ja tanssia. 7.3 klo
16.30 . klo 18 alkaen Keskustan piiritoimistolla (Kauppakeskus
Hansa, 2 kerros).
KARJALA
Kotajärvi, py:n syys- ja kevätkokoukset Olavi Punkalla ti 5.3. klo 12.Vieraanamme ovat ystävämme Olavi AlaNissilä ja Risto Ervelä. klo 14 Veteraanimajalla heti pilkkitapahtuman jälkeen.
Järvenpään Vesaiset pitävät vuosikokouksensa to 14.3. ABC Keltakankaan kokoustiloissa (Hallitie 2) klo 18 alkaen.
Kahvit klo 17.30.
Kouvola, Ummeljoen py:n vuosikokous to 7.3. Mukana piirin edustaja Jani Kurvinen. 040-834 0803 tai aulis.suominen@vesaiset.fi
Turun Luonnonystävät ja Keskustan kansainvälinen toimikunta, Helatorstain viikonloppu Virossa 9.-12.5.
Haapsalu-Hiidenmaa-Pärnu-Viljandi. Sääntömääräiset vuosikokousasiat.
KESKI-SUOMI
Toivakka, Kunnallisjärjestön sääntömääräinen vuosikokous. Valkeakoski, Pälkäne, Kangasala 7.4. käsitellään sääntömääräiset asiat. klo 11.30. Ilmoittautumiset
nooraiha@yahoo.com.
Mäntsälä, Mäntsälän Vesaisten vuosikokous su 10.3. Johtokunta kokoontuu
klo 17.15.
Heinola, Päijät-Hämeen piirin Keskustanaiset järjestä?. 27.3 KLO 18, Humppilan kunnantalo. Ilmoittautumiset 3.4 mennessä Jaanalle 040418150 tai jaana.niemi@keskusta.fi.
KYMENLAAKSO
KN Kouvola, Etelä-Kouvolan Keskustanaisten vuosikokous ti 5.3. 7.4. fi
HÄME
Porvoon Vesaiset, sääntömääräinen
vuosikokous to. klo 18-20 Valkeakoski, Ystävyydentalo Pässinmäenkatu 2. klo
19-21, Juupajoki, valtuustosali Koskitie 50. Kokouksen jälkeen tehdään
pääsiäisnoitia villalangoista.
ETELÄ-HÄME
Europarlamentaarikko, vpj. Sääntömääräiset vuosikokousasiat.
Kontiolahden Kotiseutukeskuksessa Marianpäivän kevyt lounas ja
juhla su 17.3. Työvaliokunnan kokous ke 6.3.
klo 17 piiritoimistolla.
Rauma / Lappi. mennessä: Janne Ahonen, puh. klo 18 Raision Uintikeskus
Ulpukka, allasosastolle menijät klo 17.
Vesaiset, Turku, Vesaisten vuosikokous to 7.3
Kokouksessa elvytetään osaston toiminta,
mukana myös piirin toiminnanjohtaja Katja Koivukoski. Alustajina
Asko Ruuskanen ja Pekka Nousiainen.
Kahvitarjoilu.
Keskustanaisten Itä-Savon piiri järjestää la 6.4. ma . Kahvitarjoilu.
Johtokunta klo 18.
Oulu. klo 17.30 piiritoimistolla, Koulukatu 31 A 2. klo 19 Piiritoimisto, Porrassalmenkatu 33, Mikkeli. 040 5338 160.
Kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen.
Kertun päivä. Kahvitarjoilu väliajalla. Mukana johtaja Pirjo Siiskonen
Mikkeli, Keskustanaisten vuosikokous ke 20.3 klo 19 (huom. Nuorisoseuralla, Nivalassa. Keskustellaan Jussi Liljan johdolla seurakuntahallinnosta.
Alavuden ja Töysän keskustanaisten vuosikokous to 7.3 klo 18.30 Töysä-talolla. Sääntömääräiset asiat ja yhdistysten yhdistäminen. Lohjalla. Tervetuloa. Sisältäen meno-paluu kuljetuksen, lounaan ja kahvin. mennessä, erikoisruokatoivomuksineen Marko Partaselle p. Johtokunta klo 17.
Arpajaiset, ota palkinto mukaan.
Pyhäjoki. Tule yhdessä ystäväsi tai tuttavasi kanssa. Kyydin hinta 20 eur/
hlö. Ohjelmallisessa tilaisuudessa alustus ajankohtaisista asioista sekä
keskustelua. Sääntömääräinen vuosikokous to 21.3. Suomen Keskustanuoret
ry:n sääntömääräinen valtuuskunta
pidetään 6.-7.4. Yhteistyössä Maaseudun Sivistysliitto.
Sulkava, Keskustanaisten vuosikokous ma 11.3. Ilmoittautuminen viralliseksi edustajaksi tapahtuu la 6.4. kaikille avoin
keskustelutilaisuus Keskustan Itä-Savon piiritoimistolla Kansainvälisenä
Naistenpäivänä 8.3. Hinta 120 eur/hlö sisältää lounaan, oopperan, väliaikakahvin, matkat ja opastetun kiertoajelun Ilmajoella. klo 18 nuorisotalon 2. Varustaudu rennoilla vaatteilla ja juomapullolla.
ETELÄ-POHJANMAA
Jurva, Jurvan Keskustanaisten sääntömääräinen vuosikokous ke 6.3. klo 16
Maatalolla (Kauppakatu 19 C).
Keskusta paikallinen lähipuolue ?
kunnallisjärjestöjen johtokunnan jäsenten ja valtuustoryhmien johdon
yhteinen koulutuspäivä järjestetään la
13.4. 045-327 4845 / Eeva tai p. Ilmoittautumiset ja lisätiedot Marko Partaselta, p.0400 517 319.
Ii. Oulusta lähtee linja-auto klo 10.30. Kuljetus linja-autoliike S.Kososen bussilla + pääsylippu yhteishintaan 30 ?/hlö. ja
ti 19.3. Poliittinen tilanne on kihelmöivän jännittävä. Ilmoittautumiset 050-347 3556/Ulla-Riitta.
Keskustanuorten ja Vesaisten ItäSavon piirit: Lähde Saimaan kanavaa pitkin retkelle Viipuriin pe 24.5.la 25.5.! Linja-autoliike S.Kososen bussi kuljettaa Lappeenrantaan reittiä Kerimäki - Savonlinna - Sulkava - Lappeenranta, josta jatkamme Viipuriin
M/S Carelialla. Oulujoen py:n sääntömääräinen vuosikokous ti 12.3. Kokouspaikkana toimii Kanneljärven Opisto, Karstuntie 537, 08450 LOHJA. klo 18 Seija ja Jarkko Perälän kodissa.
Kyrönmaa, Keskusta (Isonkyrön, Laihian ja Vähänkyrön py:t): Koulutusilta
kuntataloudesta ti 12.3 klo 18 Tervajoella Ravintola Kirsikassa. kesäretken
Ilmajoen musiikkijuhlien Kekkonen-oopperaan. Ohjelmaa perheen pienimmille. retken Jyväskylään Käsityö ja antiikkimessuille. Suullinen kyselytunti.
Lakiehdotusten käsittelyjä.
Perjantaina 8.3. 050 5740 820. Mahdollisuus lisävuoteeseen 210?/hlö.
Lapsialennukset alle 6v 60?, 6-11v 26
. klo 17
Keskustan piiritoimistolla, Porrassalmenkatu 33, Mikkeli.
Mikkelin Seudun Vesaiset ry. Soita: 050-347 3556/
Ulla-Riitta
Keskustanuorten Itä-Savon piiri: Henriikka Puolitaival kutsuu kaikki rentoutuksesta kiinnostuneet naurujoogailtaan ke 6.3. 050-573
5353 / Pauliina.
ETELÄ-SAVO
Mikkeli, kunnallisjärjestön johtokunnan kokous, kutsuttuina ovat johtokunnan jäsenet, paikallisyhdistysten
edustajat ja valtuutetut 6.3. Ilmoittautumiset ja
lisätiedot: Jaakko Höyhtyälle p. Vierailu Kyösti
ja Kalervo Kallion museossa. krs:n kokoustilassa. Kokous alkaa la klo 10. toteutumista ja käsitellään muut hallituksen määräämät asiat. Kempeleen py:n sääntömääräinen vuosikokous ke 20.3. Majoitus 2hh Hot elli Druzhbassa. ajankohdan
muutos) Kaakkois-Suomen maanpuolustuspiirin toimisto, Päiviönk 15 (ent
Suomen Pankin rakennus, sisäänkaynti Vilhonk puolelta) ennen kokousta
alustus aiheesta: NAINEN JA MAANPUOLUSTUS, Kaakkois-Suomen maanpuolustuspiirin päällikkö Ari Kuikka.
Kahvitarjoilu klo 18.30.
Vesaisten Etelä-Savon piiri. 0400 517 319 tai avustaja Niina Riihira nnalle p. krs), Lekatie
4, Oulu. Työmarkkinatoimikunnan yleinen kokous ti 12.3. Hinnat: 10 ?/hlö ja 10?/joukkue.
Lisätiedot p.040-532 1762 / Teijo.
Jyväskylä, Kunnallisjärjestön sääntömääräinen vuosikokous su 24.3. Miehet ovat myös tervetulleita tilaisuuteen. klo 14 Korteniemellä Lappalaisella. Ilmoittautuminen majoitusta ja ruokailuja varten pe 22.3. Koulutus on
suunnattu ensisijaisesti valtuustoryhmille, mutta myös muut kunnalliset
luottamushenkilöt ovat tervetulleita.
Ilmoittautumiset viim 10.3. Avausheiton heittää klo 9 kansanedustaja Kimmo Tiilikainen. Hki . ja 12-17v 20?/hlö. klo
18. klo
16 Keskustan piiritoimistolla, Porrassalmenkatu 33, Mikkeli.
ITÄ-SAVO
Nainen päättäjänä . Lähetekeskustelussa
selonteko aluehallintouudistuksen toimeenpanosta ja toteutumisesta.
Europarlamentaarikko . Bussi lähtee Oulusta aamulla ja kulkee Vihannin, Oulaisten, Ylivieskan ja Sievin kautta Ilmajoelle. 040
5338 160 tai pohjois-pohjanmaa@vesaiset.fi
PERÄPOHJOLA
Tervola, kunnallisjärjestön johtokunnan kokous pidetään kunnanviraston
kahviossa ti 12.3. klo 18
yläkoulun kotitalousluokassa.
Oulu. Mukana tj
Pirkko Vesanto.
Peräseinäjoki, Keskustanaisten ilta to 7.3. ennen
täysistuntoa.
Kansalaisinfo Pikkuparlamentti 1.
krs. Helsingissä, Apollonkatu 11A.
klo 11 alkaen. terttu.kallio@netikka.fi tai helena.tuuri-tammela@wippies.fi
POHJOIS-POHJANMAA
Piiri järjestää su 16.6. Käsitellään vuosikokousasiat.
Savonlinna, paikallisyhdistyksen vuosikokous pidetään ke 3.4. 10.3. klo 19 Pulkkilan kunnantalolla. Kahvi klo 18. klo 13-14 Tuirakas-asukastuvalla, Jatkotie 2. Kokouksessa valitaan piirille
ammattiyhdistystoimijoista koostuva
työmarkkinatoimikunta ja puheenjohtaja. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton . Asemakatu 5. Kokouksessa valitaan piirille yrittäjistä koostuva yrittäjätoimikunta ja puheenjohtaja. 040 7210 311 tai minna.
siira@keskusta.fi Järj. Syötteelle. mennessä: www.
keskustanuoret.fi Suomen Keskustanuoret ry:n hallitus
VESAISET
Vesaisten Keskusliiton sääntömääräinen valtuuskunnan vuosikokous
la 23.3. klo 12-15. Keskustelua alustavat Anna Vauhkonen, Katri
Mononen, Carita Röpelinen-Pitkänen
ja Leena Korhonen. klo
19 Eija ja Heikki Marttilassa.
Lapua, K-ilta to 7.3. Yppärin py:n ja Keskustanaisten Yppärin py:n sääntömääräiset
vuosikokoukset Irja Kestilällä ti 19.3.
klo 18.
Siikalatva. Kahvitarjoilu.
Kuusamon Vesaiset ry:n sääntömääräinen vuosikokous ti 19.3. Käsitellään vuosikokousasiat ja v. Ent. Hinta 135 ?/hlö sisältää
menomatkalla lounaan laivalla. Kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen.
Piiri. 2013 toiminta.
Vesaisten Itä-Savon piiri, johtokunta
kokoontuu piiritoimistolla to 14.3. Ilmoittautumiset ke 6.3. klo
18.30 Jakun koululla. Kokouksen aikana askartelua lapsille.
Oulun Vesaiset ry:n sääntömääräinen vuosikokous ja osaston Taitoniekkakilpailu ma 25.3. Yleisötilaisuudet: www.eduskunta.fi/kansalaisinfo.
Käy tutustumassa uudistettuihin sivuihini
^^^ YPPRRHTHUULY Ä
17
VESAISET
Kiimingin Vesaiset ry:n yleinen kokous ke 27.3. kansanedustaja,
omaishoitaja Risto Autio on luennoimassa Pieksämäellä la 9.3. Ruokailu- ja kahvitarjoilu
20 ?/hlö. mennessä jyrki.nurmi@vesaiset.fi. klo 9-16 Alkio-opistolla, Jyväskylän Korpilahdella. klo 18.30 Irma Tiippanalla
os. 16. Hinta 135?/hlö. Linja-auto lähtee klo 7.00 Iin
Shelliltä, klo 7.15 Olhavasta, klo 7.30
Kuivaniemen Kievarilta ja klo 7.50 Jokikylän koululta. klo 13-16
Kulttuurikeskus Poleenissa. 040 5338
160. Yli-Iin Alakylien py:n sääntömääräinen vuosikokous ke 6.3. klo 19 kristillisen
opiston takkahuoneella. Ilmoittautumiset 050-347 3556/Ulla-Riitta
Keskustanaisten ja Vesaisten Itä-Savon piirit: Marjatanpäiväretki Tallinnaan 17.-18.8.! Majoitus hot. Ilmoittautumiset 5.4.mennessä piiritoimistolle
p. Lisätiedot Katjalta, p. mennessä Minnalle p. Lisätiedot Katjalta, p. Perhekerho Perhonen ti 12.3. Keskustan varapuheenjohtaja
Keskiviikkona 6.3. Tule tuomaan kentän terveiset ja
ota ystäväsikin mukaan!
Linja-autoretki eduskuntaan ke Tapani Töllin vieraaksi 18.-20.4. Centralissa, kuljetus omalla bussilla käsityökauppoihin ja eläintarhaan. Hinta sis. Keskustanaisten Siikalatvan py:n sääntömääräinen vuosikokous ke 27.03. Yrittäjätoimikunnan yleinen
kokous ke 13.3. klo 17.30 piiritoimistolla, Koulukatu 31 A 2.
Oulu. klo 9-12 kokouspaikalla. Mukana mm. klo 18 Suomenmaan koulutustilassa (2. Nivalan ja PP:n
Keskustanaiset
Ke Tapani Töllin tapaamisilta Minna Canthin tasa-arvon päivänä ti 19.3.
klo 18 Ravintola Hilikussa, Kasarmintie
8 h, Oulu. pe 10 . Tule mukaan keskustelemaan ja kertomaan mielipiteesi millaista toimintaa haluaisit vesaisten järjestävän. klo 14.00
TÄYSISTUNTO. 0400
121 004.
Kempele. Matkalla Maaseudun Sivistysliit on ohjelmaa. Keskustassa tapahtuu
eduskuntaretkelle pe 8.3.! Tiedossa tapaaminen alueemme kaikkien kansanedustajien kanssa, vierailu puoluetoimistolla ja tutustuminen Urho Kekkosen museoon, Tamminiemeen! Päivän kustannus on 50 euroa/hlö. Vastuullinen matkanjärjestäjä Linja-autoliike S.Kosonen. Lisätietoja Katjalta, p. Tuiran py:n sääntömääräinen
vuosikokous pe 22.3. Kokouksen alussa mukana kunnallisjärjestön puheenjohtaja Mika Härkönen.
Oulu. Ruokailumahdollisuus klo 13.30 hintaan 5 eur/
hlö. Asia: Luottamushenkilöpaikat ja
kevään toiminta.
Mikkelin KeskustaNaiset tarjoaa
Naistenpäivän kahvituksen Piiritoimistolla 8.3. kuljetuksen S.Kososen bussilla Kerimäki ?
Savonlinna . Tapahtuman järjestää Etelä-Savon Keskustanaiset yhdessä Pieksämäen Keskustanaisten kanssa.
Mikkeli, Ihastjärven py vuosikokous
su 10.3. klo 14.00
TÄYSISTUNTO.
Lakiehdotusten käsittelyjä.
Torstaina 7.3. Ilm. Hinta 25 euroa/hlö
sisältäe n kahvit ja lounaan. Vietämme Kertun päivää su 17.3 klo 14 alk. ke SirkkaLiisa Anttila. Tupoksen py:n sääntömääräinen vuosikokous ma 18.3. Sääntömääräinen vuosikokous to 21.3. Matka toteutuu,
jos 30 ilmoittautuu toukokuun loppuun mennessä. klo 18 alkaen.
KESKUSTANUORET
Suomen Keskustanuoret ry:n valtuuskunta. Kokouksessa käsitellään
sääntömääräiset asiat, seurataan ?Keskustanuorten strategia 2010-2020. Käsitellään vuosikokousasiat ja v.
2013 toiminta.
Savonlinna, kunnallisjärjestön johtokunta kokoontuu piiritoimistolla ma
18.3. Paikkoja rajoitetusti, varaa omasi heti piiritoimistolta: pohjois-pohjanmaa@keskusta.fi tai 040 5919 006/
Sanna-Mari.
Piiri. klo 18. klo 18
Hovilassa.
Liminka. Kuninkaankartanonkatu 5. klo 18
Kulttuurikeskuksen kahvion kabinetissa (johtokunta klo 17.30).
Puulaakso Open-keilamestaruuskisat Karstulassa (Wanhat Wehkeet, Erämäentie 368) la 16.3. klo 18 Jäälin vaa lituvalla, Jäälin ostoskeskuksessa. Kunnallisjärjestön perinteinen ulkoilu- ja laskettelureissu 23.3. klo 18 Humaniassa, Keskussairaalantie 4, A-ovi.
Kokouksen teemana on SOTE uudistus Savonlinnan kannalta. klo 16.00
TÄYSISTUNTO. Kahvitarjoilu. Lisätiedot ja varaukset: Eeva:045 327 4845 / eeva.koskela@keskusta.fi
Muurame, Keskustanaisten sääntömääräinen vuosikokous ke 13.3. Kakkukahvitarjoilu
EDUSKUNTA
RIKSDAGEN
Tiistaina 5.3. Piirijärjestöjä
pyydetään ilmoittamaan kokoukseen
osallistujat Keskusliittoon 18.3. klo 18.30. Autio luennoi omaishoidosta sekä itsensä hyväksymisestä - joka on paras viestintäväline. klo 18 piiritoimistolla, Koulukatu 31 A 2, Oulu. Pärnu, laivamatkat kansipaikoin, majoituksen aamiaisella ja paikan päällä erikseen s ovittavat kuljetukset rannalle, kauppaan
ym. Sarjat: miehet,
naiset, nuoret sekä joukkuekilpailu (3
hlöä). Ilmoittautumiset 050-347 3556 / Ulla-Riitta.
Vesaisten ja Keskustanuorten ItäSavon piirit: Lähde Pärnuun 15.19.7.! Vapaana 1 kpl 2hh 270?/hlö, 2
kpl 4h perhehuoneita 245?/hlö. klo 19 Savonlin-
nan normaalikoulun saliin os. Ohjelmaa. klo 18 Kirkkotorin koulutuskeskuksessa (pieni sali
) os. klo 9-15. Valtuuskunta voi ottaa käsiteltäväkseen myös Toni Harjusen eroilmoituksen myötä avoimeksi tulleen hallituspaikan täyttämisen Vesaisten Keskusliitossa 2013-2015. klo 13.00
TÄYSISTUNTO.
Lakiehdotusten käsittelyjä
Suorat verkkolähetykset:
www.eduskunta.fi/verkkolahetys.
Istunnot ovat yleisölle avoimia.
Ovet lehterille avataan 15 min. klo 19 Osuuspankin kerhohuoneella.
Lapua Vesaiset, kevätkokous ma
11.3. klo 16-18 yhteistyössä KeNu, E-S Piiri, E-S Vesaiset ja Mikkelin
KJ kanssa.
Pieksämäki. Tiiterontie 17 D 12.
Keskustanaisten Itä-Savon piiri, johtokunta kokoontuu piiritoimistolla ti
12.3. Kokouksessa käsitellään liiton sääntöjen 18 §:n mukaiset
asiat
B. Mikä: Viro,
Latvia vai Liettua?
5. Aku Ankka . Masi . EU-tilastojen mukaan Luxemburg, Ruotsi, Hollanti, Tanska ja Suomi ovat maita,
joissa on vähiten arkipäivän köyhyyttä.
Kolme köyhintä maata ovat Bulgaria, Romania... 1985)?
2. Kuva: Jussi Nukari/Lehtikuva
6 5 1
4
7
2
6
3
8
4 2 9
1
1
5
9
3
2
9 7 3
1
8
6
5 2
6 8
9
2
7
6
5
1
8
1
5
3
4 1
8 6
7
6
9
7 4 9. Milloin?
6. Golden Gate Bridge on yksi maailman
kuuluisista silloista, ellei kuuluisin. Mukula
1 7 8 5 9 6 2
6
4
8
9
Kuka. Missä maassa ja kaupungissa tämä vajaa 3 km
pitkä ja 1937 valmistunut silta sijaitsee?
10. 18
5.3.2013
TIETOTESTI
1. Minkä Aasian maan virallinen kieli on lao?
3. ylipitkästä hiihtokilpailusta on pisin: Italian Marcialonga, Ruotsin Vasalopet, Suomen Finlandia-hiihto?
Viivi & Wagner . Mihin mereen laskee Afrikan suurin jo-
ki Niili?
9. Virtanen . Minä vuonna perustettiin Internet-pal-
velu- ja ohjelmisto-yhtiö Google, jonka hakuohjelma on maailman tunnetuin ja suosituin: 1978, 1988, 1998?
7. Kuka on Krista Siegfrieds (s. Kuinka vanha Putin
on nyt eli ehtikö hän elää Stalinin valtakaudella ennen tämän kuolemaa 1953?
4. ja yksi Baltian maista. Onko laktoosi maitoproteiinia vai maitosokeria?
Sudoku
9
3
4
3
2
4
2
6
6
1
8
2
4
2 3 6 7 4 8 9
2
7
5
3
6
4
7
8. Pojan Leif Erikinpojan
(Eriksson) miehistöineen kerrotaan löytäneen Amerikan ensimmäisenä eurooppalaisena paljon ennen Kristoffer Kolumbusta. Mikä seuraavista kolmesta kuuluisasta
ns. Grönlannin ensimmäisen skandinaavi-
sen asutuksen perusti saagan mukaan viikinki Erik Punainen. Stalinin suosio on Venäjällä noussut ja
erityisesti nykyisen presidentin Vladimir
Putinin valtakaudella
Herra nuhtelee
sinua, Saatana! Herra, joka on
valinnut Jerusalemin, käskee
sinun vaieta!
Sak. Pöljimmät väittävät sitä lajille ominaiseksi. Kuinka hevosella kaasutetaan keulaan. Kun katselen seitsemänvuotiaan
lapsenlapsen innoissaan luistelevan ja laukovan kiekkoa tyhjään maaliin, en haluaisi, että siihen kurvaa
kohta joku isompi sälli tahallaan vahingoittamaan.
Tappelut kuuluvat lajiin nyrkkeilyssä, paitsi että nyrkkeilijätkään eivät tappele. Kohta saamme loistopäivällisen! Hauki vastaa:
. Ja ovat menneet tietoisesti kehään antamaan ja ottamaan iskuja, toisin kuin ilmaveivistä innoituksensa saanut.
Jääkiekkoväkivalta on niin lapsellista, että
en ihmettelekään vaatimuksia turvakaukaloista. 19
5.3.2013
Epäurheiluruutu
Turbo-Urpo on voittoisa hevonen ja jonkinlainen
urpo on tekstin kirjoittajakin. Kovin ystävällistä, mutta olen
juuri syönyt. Turvakaukalossahan pikkulasta
autossakin kuljetetaan.
Ja suomalaishiihtäjät ryöstettiin.
Kuulemma hyvin organisoidusti ja
ammattitaitoisesti. Apollonkatu 11 a,
00100 Helsinki
Toimittajat:
Pentti Manninen
Timo Mikkilä
Pauliina Pohjala
Henna Ruokamo
7
8
1
5
3
9
2
6
4
Uutispäällikkö 044 7370 320
Katariina Lankinen
044 7370 262
9
5
2
8
6
4
1
3
7
uutiset@suomenmaa.fi
etunimi.sukunimi@suomenmaa.fi
mielipiteet@suomenmaa.fi
Kuvatoimitus
044 7370314
Maria Seppälä, Paula Åström
Päällikkö:
Pirjo Kontio
6
9
5
2
7
1
4
8
3
Oulun toimitus
Postios: PL 52, 90101 Oulu
Käyntios: Lekatie 4, 90150 Oulu
Toimittajat:
Annukka Kantola 044 7370 377
Risto Luodonpää 040 8201 781
Pirkko Wilén
044 7370 238
8
1
4
3
5
6
9
7
2
www.suomenmaa.fi
Pääkirjoitustoimittaja
Juha Mauno 044 7370 311
2
7
3
9
4
8
5
1
6
Suomenmaa ilmestyy 3 kertaa
viikossa (ti, ke, pe).
Levikki: 11482 (73-/26/1) LT 2011
Julkaisija: Suomenmaan
Kustannus Oy
Vastaukset: 1) suomalainen laulaja ja lauluntekijä, joka edustaa Suomea tämän vuoden Euroviisu-kilpailussa Malmössa, 2) Putin on nyt
60-vuotias, hän syntyi lokakuussa
1952, Stalin kuoli 5.3.1953, 3) 10021003, viikingit kutsuivat löytöä Vinlandiksi ja sen arvellaan olleen Kanadan itäosaa, 4) Latvia, lähde: scb.
se, 5) Laos, 6) 1998, 7) maitosokeria, 8) Välimeri, 9) USA, San Francisco, 10) Vasaloppet on noin 90 km,
Marcialonga 70 km, Finlandia enää
50 km, alunperin 75 km (Nykyreitti
kiertelee Lahdessa ja Hollolassa).
Markkinointisihteeri
Johanna Leppäluoto
044 7370 346
Toimitusjohtaja Sauli Huikuri
Valokuvaaja: Jari Laukkanen
Ulkoasu: Mikko Eronen
ilmoitukset.suomenmaa@
suomenmaa.fi
Markkinointijohtaja
Matti Kontio 044 7370 312
Ilmoitusyynti
Soile Suorsa 044 7370 350
Asiakaspalvelu arkisin klo 9-15:
(08) 5370 370, Sähköposti:
tilaajapalvelu@suomenmaa.fi
Painopaikka: Joutsen Median
painotalo, Oulu, ISSN 0356-3588. PL 1070, 00101 Helsinki
Käyntios. 3:1-2
SANANPARSI
Tulis suvi vaa ja kärväsii, et sais
kööhäki ystävii.
KANSA KASKUAA
Mies katselee ylpeänä juuri
pyydystämäänsä haukea.
. maaliskuuta 2013.
Tänään Leila, Laila, ortodoksisen
kalenterin mukaan Kuuno.
Aurinko laskee Helsingissä
17.57, Oulussa 17.47 ja nousee
huomenna Helsingissä 7.04,
Oulussa 7.13
PÄIVÄN SANA
Saatana seisoi Joosuan
oikealla puolella ja syytti
häntä. Mitä touhotusta!
Urheilu on sivusta katsottuna hoopoa. Mutta Herran enkeli sanoi
Saatanalle: . Piereehän hevonen, ainakin päätellen siitä, että meillä asuva nainen väittää minun
pierevän kuin hevosen. Hyvän organisaation ja ammattitaidon suhteen Hiihtoliitto
olisi voinut pyytää varkailta konsultaation.
700 000 on käypäinen hinta.
Jari Nenonen
Päivät vierivät
Ristikko
TIISTAINA 5. Niinpä 14 noin neljätoistavuotiasta kiekkoilijan alkua sai
lähdöt valmennusleiriltä, koska mässyttivät nuuskaa. Autoilla kaasutetaan, hei!
SAMAAN aikaan kun valtaosa suomalaisista yrittää
etsiä kansallistunnetta nostavaa suomalaista urheilumenestystä erilaisten maksukanavien tarjonnan
joukosta, istuu eräskin ylipainoinen jurputtaja sohvalla ja ihmettelee. Kun askeleet
olivat varmistuneet, Kontio kaasutti keulaan?.
URHEILU antaa hyvän esimerkin nuorisolle. Sitä jota Suomesta ei saa, paitsi kaikki urheilijat saavat.
Kiekossa on väkivaltaa. Eikö voitaisi mennä
vaikka elokuviin?
Ratkaisut
4
3
8
7
9
5
6
2
1
5
6
7
4
1
2
3
9
8
1
2
9
6
8
3
7
4
5
2
4
8
5
9
6
1
3
7
6
7
9
2
3
1
4
8
5
1
3
5
8
7
4
2
6
9
3
6
7
9
2
8
5
4
1
9
5
4
7
1
3
8
2
6
8
1
2
4
6
5
7
9
3
5
2
6
3
8
7
9
1
4
4
9
1
6
5
2
3
7
8
7
8
3
1
4
9
6
5
2
3
2
9
5
8
4
6
7
1
1
6
4
9
3
7
5
8
2
7
5
8
6
2
1
4
9
3
8
3
7
4
5
2
9
1
6
5
4
6
8
1
9
3
2
7
9
1
2
3
7
6
8
5
4
6
9
1
7
4
5
2
3
8
2
8
5
1
6
3
7
4
9
4
7
3
2
9
8
1
6
5
Toimitussihteeri
Anja Manninen 044 7370 381
040 5709 400
044 7370 265
050 5450 915
045 6307 072
3
4
6
1
2
7
8
5
9
päätoimittaja
Juha Määttä 040 7359 612
Helsingin toimitus
Postios. Tukka silmillä joutavuuksia huutava
Antero Mertaranta on jumalhahmo, vaikka sen
kaikki ilkkakanervamaiset ontuvat kielikuvat on jo
viety kebabkioskille.
Helsingin Sanomat kamppaili kauan tutkainta vastaan, monet muistavat ajat jolloin ravitulokset eivät
päässeet urheilusivuille, vaan olivat ?kotimaasta?.
Nyt ovat päässeet, STT:n sähkeenä, kuulkaapa:
?Jorma Kontio otti alun varman päälle
Loppuraportti on
odotettavissa ensi vuoden lopulla.. Minulla on sellainen käsitys, että palkkaus oli olympiakomitean operatiivisen
johdon ja valittujen välinen asia. Humun
lopputulemassa ei näy millä tavoin urheilukulttuuri on kansainvälisesti ja kansallisesti muuttumassa. Silloiselta kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan
Wallinilta tuli tiukka määräys, että ministeripalkkoja asiantuntijoiden palkat eivät saa
ylittää. Loppupäätelmissään ryhmä
päätyi siihen, että tähän peliin tarvittaisiin
lisää rahaa. Tietojeni
mukaan vaihteluväli oli suurempi kuin jul-
Kuva: Timo Jaakonaho/Lehtikuva
kisuudessa on annettu ymmärtää, ja palkat
olivat 7 500?9 000 euroa rahapalkkana. 20
5.3.2013
Huippu-urheilun 2,6 miljoonan
euron muutostyö jäi vaillinaiseksi
Humun lopputulemassa ei
Hannu Tolosen mukaan näy
millä tavoin urheilukulttuuri on
kansainvälisesti ja kansallisesti
muuttumassa.
PEKKA PERNU/STT
HELSINKI
HUIPPU-URHEILUN muutostyöryhmän loppuraportti on saanut paljon kritiikkiä. Keskusteluyhteys olympiakomitean kanssa ei ollut paras mahdollinen siinä tilanteessa, kun linjauksia tehtiin. Miten nämä määräytyivät?
. Urheilijoiden kohtaamismateriaalista luvattiin tehdä analyysi, mutta sellaista
materiaalia me emme ole saaneet. Aineiston dokumentoinnissa on ollut puutteita ja niistä maksettiin Apu-lehden mukaan 1 000 euroa kappaleelta.
Kenen vastuulla ryhmän toimintatapojen
seuranta ja kontrollointi oli?
. Kaikilta osilta ei saatu sitä mitä haluttiin. Ajateltiin, että annettaisiin työrauha asiantuntijaryhmälle. Oli kuitenkin päädytty siihen, että autonominen järjestö tekee valinnat itse.
HUMU teetti työhönsä vajaat 90 urheilijahaastattelua, joista osan tekivät urheilijoiden managerit. Kysymys oli ensisijaisesti siitä,
että nykyiset resurssit pitäisi kohdentaa uudelleen, jotta huippu-urheilu saataisiin toimimaan entistä paremmin.
Ryhmän jäsenten on arvioitu saaneen
lähes 10 000 euron kuukausipalkkaa autoedulla. Oltiinko rahalle saatuun
vastineeseen tyytyväisiä?
. Me halusimme, että selvitettäisiin laajemmin elämänkulkua urheilijoiden osalta ja sen johdosta käynnistimme Nuorisotutkimusseuran kanssa oman
Epätavallisia elämänpolkuja -selvitystyön.
Mikä on sen työn budjetti?
. Loppuraportti kattaa yhden osan huippu-urheilun kokonaisuudesta. On
puhuttu kuplasta, puhalluksesta ja nollatutkimuksesta.
Miten kommentoit, opetusministeriön
ylitarkastaja Hannu Tolonen?
. Meillä ei
ole kokonaistietoa siitä, keitä on haastateltu, koska haastattelut olivat luottamuksellisia. Huippu-urheilun yhteiskunnallisen
aseman määrittely, kokonaisuuden hahmottaminen ja toimenpiteiden löytäminen
nykytilan kartoituksen kautta jäivät vähän
vaillinaisiksi. Toimintatapojen osalta oli sellainen linjaus, että pitää olla luottamus, että järjestöt tekevät niin kuin on sovittu. Monen ajatus osin meil-
lä ministeriössäkin oli, että siitä olisi tullut laaja-alaisempi ryhmä toimijoita yhteiskunnan eri osa-alueilta.
Olympiakomitean hallitus päätyi viiteen
valmennuksen asiantuntijaan. Olympiakomitea rahoitti autoedun.
Miksi huippu-urheilun muutostyötä lähdettiin teettämään tällaisena palkkatyönä?
. Reilut 200 000 euroa. Tällä hetkellä meille ovat tärkeämpiä ne toimenpiteet,
joita Suomen olympiakomitea on tehnyt.
Kuten kesäkuussa perustettu olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö.
Muutostyöryhmän työ maksoi noin 2,6
miljoonaa euroa