Eikä Pyhäjoelle
suunniteltu voimala ole ensimmäinen
kerta, kun suuri investointi puhaltaa
elinvoimaan seudulle. Jyrki
Kataisen johdolla kokoomuksen linjassa
on vahva sosiaalinen painotus. 3
Suurin, mutta ei ikuisesti
Kokoomus on onnistunut vetoamaan
keskiluokkaisiin, EU-myönteisiin
ja menestyviin suomalaisiin. s. 6
Suomi tarvitsee kavereita
EU:n huippukokous kokoontuu
torstaina ja perjantaina päättämään
maatalouden tuista. 6 414880 073513
KESKIVIIKKO 6.2.2013
LEIKKAUSLINJA SAI TUKEA NIINISTÖLTÄ s.2
N:o 15 . 4
Ydinvoimala tulee
Ydinvoimalan rakentaminen alkaa
ennemmin tai myöhemmin, Raahen
seudulla uskotaan. 1 ?
PUOLUEVALTUUSTON KOKOUKSET NETTIIN. s. Sirkka-Liisa
Anttilalla on kokemusta kovista
neuvotteluista, joissa Suomi ei pärjää
ilman kavereita. 10
Ennenkin on
onnistuttu
Presidentti kannusti koviin talouspäätöksiin s. 20. s. s
Jokainen joutuu sitten arvioimaan, avautuiko portti parempaan maailmaan.
JOS ÄÄNESTÄMÄÄN pääsisivät vain naiset, keskusta
nappaisi nyt pronssia.
Kokoomus huitelee tässäkin sarjassa aivan omissa
sfääreissään. Kiitos niistä.
Opimme, että innokkaimmin keskustaa kannattavat
yli 65-vuotiaat. Mutta ne tehtiin, koska tekemättä ei voitu jättää?, Niinistö kannusti.
Presidentti on väärässä. Taru Tujunen osaa asiansa. Silloinen pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) muistutti usein siitä, että 1990-luvun
virheitä ei pidä nyt tehdä. Nyt se sai lisätukea Niinistöltäkin, mikä ei
tosin ole ihme. Mutta ne tehtiin,
koska tekemättä ei voitu jättää.?
?Muistan, vähän sen jälkeen, tässä salissa, miten
pääministeri Lipposen sateenkaarihallitus esitteli leikkauslistoja. Varsinkin Lipposen hallitusten aikana tehtiin paljon sellaista, mikä olisi pitänyt jättää tekemättä. He halusivat vaikuttaa siihen maailmaan,
jonka ylioppilaat valmistautuvat ottamaan kohta
käsiinsä.
Joku saattaakin muistuttaa tasavaltamme alkuaikojen ylioppilaspolitiikan iskulauseesta ?mitä ylioppilaat tänään, sitä kansa huomenna.?
Nykypäivän nuoriso joutuukin päätöksentekijöiden paikalle aikanaan. 66-vuotias on taas valmiina haastamaan, itsensä
ja kaikki muutkin ainakin kaksissa seuraavissa vaaleissa.
Yli kuusikymppinen toimittaja katsoo sitkeiden konkareiden menoa vähän kateellisena. Toimittajat kuvailevat lehden
100-vuotisjuhlanumerossa yksityiskohtaisesti, miltä tuntuu ulostaa Helsingistä Turkuun matkaavassa bussissa omiin housuihin.
Näyttää ilmeiseltä, että kyse ei ollut mielikuvitusjutusta, vaan housuihin on tullut.
Toimittajat eivät selittele temppunsa syytä. Mutta olipa kyse mediakritiikistä, mielipidevapaudesta tai huumorintajun testaamisesta, tällaista journalismia on vaikea ymmärtää.
Lehti on saanut kyllä huomiota. Seppo Kääriäinenkin on
edelleen hirmuisessa vedossa.
Ja ihmeellisesti energiaa riittää Paavo Väyrysen kropassa. Vanhanen kehotti ottamaan niistä sen sijaan oppia:
?Edellisen laman virheitä ei pidä toistaa maksattamalla laman laskuja yhteiskunnan heikko-osaisilla?, Vanhanen sanoi syksyllä 2009 eduskunnassa
talousarviokeskustelun lähetekeskustelussa.
Tästä olisi saanut presidenttikin muistuttaa.
Leikkauslinja sopii kyllä kokoomukselle. Silloin puututaan helposti keskeisiin tulonsiirtoihin
kuten lapsilisiin tai kotihoidon tukeen, joita Niinistö itse leikkasi valtiovarainministerinä ollessaan.
Parempi tie on luoda uutta kasvua ja tehostaa
tuottavuutta esimerkiksi rakenteita korjaamalla ja
byrokratiaa keventämällä. Heidän työnsä jälki oli erilainen. Tälle tielle neuvoo myös
keskustan ?Suomen selviytymisohjelma?.
Älyvapaata journalismia
Y
lioppilaslehden päätoimittaja ja toimittaja ovat nostaneet lehtensä . tai omiin pöksyihin. Ja lisää tulee koko ajan.
Hopeaa köpösarjassa nappasi kokoomus ja pronssia Sdp.
Perussuomalaisiin ikääntyneet luottavat heikommin
kuin puolueen yleistä kannatusta katsellessa olettaisi.
Olisiko niin, että vanhempi väki tietää kokemuksesta,
mihin kovaääninen henkselien paukuttelu voi johtaa.
Mieluummin vaaditaan pieniä edistysaskeleita kuin täydellistä suunnanmuutosta.
Niissä suurissa rytinöissä kun on aina ikäviä puoliakin.
Lähihistoria on opettanut.
KESKUSTAN menestys ikääntyvien porukoissa ei ole mikään ihme, kun katsoo vaikkapa puolueen eduskuntaryhmää.
Kaikkein tiukimmat kannanotot kuullaan nuoren ryhmäjohtajan jälkeen yleensä Mauri Pekkariselta ja
Sirkka-Liisa Anttilalta. Ne olivat vielä mittavampia eikä
hyinen hellittänyt. Saa puhua menosäännöstä,
mutta ei kannata unohtaa
menopaussiakaan.
Pirjo Kontio. Keskusta tallaa selkeästi tässäkin mittauksessa hallituspuolueiden selän takana.
Vaikka vakavaa maailmanparannusta ja kunnianhimoisia ohjelmia tarvitaan, keskustan johdossa ei kannata unohtaa puhetta tavallisista asioista. Onko siis oikeus päästää housuihin bussissa nykypäivän akateemista vapautta?
Jotain ajastamme juttu ehkä viestii. Sdp:lle irtosi
naisilta hopeaa. pitkästä aikaa ?
mukaan julkiseen keskusteluun, tosin ihan
älyvapaalla tavalla. Miten ne jaksavat.
KESKI-IKÄISTEN, nuorten ja työntekijöiden ykköspuolueeksi keskustasta ei viime aikoina ole ollut.
Kun potkut ketuttavat ja herrojen meno etoo, silloin
nousee peukku perussuomalaisille ja vanhasta muistista myös demareille.
Eikä juuri parempaa ole keskustalle luvassa. Sen tarjoaman vertauskuvan voi tulkita kertovan monen
suomalaisen katseen kääntyneen maailman ongelmista omaan napaan . Silti tähän tapaukseen sopinee paremmin lääkärikirja Duodecimin lohdutus, jonka mukaan lapsen kasvaessa tuhriminen
vähenee.
Köpöjen ykkönen
YLE ILAHDUTTI viikonloppuna avaamalla puoluekannatusmittauksensa taustatietoja. Sen päätoimittajina on ollut pitkä rivi myöhemmin merkittäviin asemiin nousseita suomalaisia
Urho Kekkosesta lähtien. Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva
Varsinkin Lipposen hallitusten
aikana tehtiin paljon sellaista,
mikä olisi pitänyt jättää
tekemättä.
veronkorotusten ja menoleikkausten tasasuuruudesta. Ne kylmäsivät
esittäjiäänkin ja jokaista kuulijaa. Eivät presidentit taustoistaan pääse
irti, vaikka jäsenkirjansa palauttavatkin.
L
eikkausveitsi tanassa ei nytkään pidä lähteä
ratkaisemaan talouden ongelmia, vaikka presidenttikin siihen näyttää siis yllyttävän. Toimitukseen on tullut kiukkuista palautetta keskustajohdon
eläkeikäpuheista. Juhlanumeroistahan on totuttu lukemaan julkaisun keskeisiä tavoitteita. Suuri yleisö saa
samalla päivitellä, että tällaisissa asioissako se nykypäivän opiskelijapolvi askaroi. Silloin syyllistyttiin laajasti
väärään puoskarointiin ja virheellisiin myrkkyihin.
Vuoden 2008 maailmanlaajuisen taantuman aikana yritettiinkin tarkasti vältellä Niinistön kauden virheitä. Ei ihan mitätön tieto: yli 65-vuotiaita on
jo yli miljoona. Taloudesta, velasta ja kestävyysvajeesta on
jo kuultu paljon puheita, nyt odotetaan enää, mitä hallitus ja eduskunta tekevät?, presidentti sanoi.
Samalla hän toimi neuvonantajana ja tarjoili
omia lääkkeitään.
Presidentin reseptissä on kuitenkin ummehtunut tuoksu, sillä hän otti esimerkikseen sen, mitä
1990-luvulla tehtiin.
?Muistan, parin vuosikymmenen takaa, tässä salissa, miten pääministeri Ahon porvarihallitus esitteli leikkauslistoja ja pankkitukea. Keskustan pää-äänenkannattaja
Päätoimittaja Juha Määttä
Pääkirjoitukset
Toimittajalta
Niinistä turvaisi
vanhoihin lääkkeisiin
T
asavallan presidentti Sauli Niinistö patisti
eduskuntaa rohkeisiin päätöksiin talouden
kuntoon saattamiseksi puheessaan tiistaina
valtiopäivien avajaisissa.
?Eduskunta on kevään aikana vaativan tehtävän
edessä. Isäntälinjaa ja kyykytystä, puolueen
vaihtoa suunnittelevat murisevat.
Nuoria kokoomus houkuttelee kuin yövalo hyttysiä.
Mennään sinne, missä on luvassa parhaat bileet, paras
porukka ja paksuin tilipussi. Se on pitänyt ahkerasti esillä hallitusohjelman mainintaa
Presidentti neuvoi eduskuntaa ja hallitusta, mutta antoi vanhentuneita neuvoja. Tärkeintä on, että omista oikeuksista saa pitää kiinni,
että on ainakin hetken aikaa kivaa ja että saa herättää huomiota.
Ylioppilaslehti on alallaan maan vanhin ja suurin
Niiden seuranta on kuitenkin jäänyt vähäiseksi: päivän politiikassa työskenteleville hyväksyttyjenkin aloitteiden toteutumisen tila voi olla selvää, mutta kenttäväelle ei.
Puoluevaltuuston tulisikin seurata aloitteiden toteutumista. eikä aivan syyttä. Liput liehuen aloitettu paraatimarssi kohti suurkuntia ja niiden
varassa toimivaa sote-rakennetta
on suurissa vaikeuksissa.?
Helsingin Sanomat: ?Varsinkin
keskustaoppositio on arvostellut hallitusta toimettomuudesta
. Tässäkin on paluuta vanhaan tapaan.
Osallisuuden ja viestinnän kehittämiseksi jäsenillä tulisi olla mahdollisuus seurata
keskustan nettisivuilta puoluevaltuuston
kokouksia, jotka ovat julkisia.
Kokoukset kuvataan jo arkistoa varten ja
nykytekniikalla lähetys onnistuu helposti,
kuten virtuaalitupailloissa on todettu. Kuva: Jari Laukkanen
PUOLUEVALTUUSTOSSA eri piirien ja sisarjärjestöjen edustajat antavat evästyksiään
puolueelle. Hallitus
esittää puolivälitarkastelussaan
budjettikehyksiin vaikeita valintoja merkitseviä muutoksia. Vastuullisuutta on lupa edellyttää myös työmarkkinajärjestöiltä, jotka ovat hyytyneet
kiistaan raamisopimuksen kolmesta koulutuspäivästä.
Kuntarakenteen uusiminen ja
sosiaali- ja terveysuudistus saavat
päivä päivältä yhä kovempaa kritiikkiä kunta-alan asiantuntijoilta. Niin myös puoluevaltuustossa, joka on keskeinen osa keskustaa
puolueen ylimpänä toimielimenä puoluekokousten välillä.
Uusi kokoonpanomme aloitti toimintansa marraskuussa Kouvolassa, jossa käynnistelimme kehittämistyötä. Oppositiopuolueet toimivat toisistaan suuresti eroavilla taktiikoilla: keskusta pyrkii esittämään
vaihtoehtoja hallituksen politiikalle, kun taas perussuomalaiset
jatkavat euroalueen velkakriisillä
ratsastamista.?. Kuten puoluekokouksissa on kokeiltu, katsojat voisivat lähettää myös terveisiä puoluevaltuustolle päin.
ERILAISIA ideoita on insinööri-yrittäjä-puheenjohtajamme innoittamana hyvä kokeilla, jotta nähdään, mikä toimii ja mikä ei.
Ehdotukset puoluevaltuuston kehittämiseksi ovat edelleen tervetulleita, jotta
voimme toimia paremmin puoluejohdon
ja päättäjiemme rinnalla keskustan linjan
esiintuojana puoluekokousten välillä.
Uudistetaan toiminta pitäen se, mikä on
hyvää ja tuoden uusia keinoja vauhdittaaksemme keskustaa jälleen uuteen nousuun.
Muut lehdet
LEHDET KOMMENTOIVAT edus-
kunnan kevättä:
Demokraatti: ?Seuraavat eduskuntavaalit ovat vasta kahden
vuoden päästä, mutta silti ne
heijastuvat tämän kevään eduskuntatyöskentelyyn. Nykyhallituksesta löytyy aina joku,
joka vastustaa suuria muutoksia.
Siksi hallituksen toiminta on lähinnä hallinnointia.
Oppositio röykyttää hallitusta varmasti myös kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta. Vauhtia urakkaan
saatiin risteilyllä tulleista evästyksistä ja
pohdinnoista, miten voisimme puoluevaltuustona vahvistaa keskustan toimintaa.
PUOLUEKOKOUKSESSA tehdään suuri määrä ansiokkaita aloitteita keskustan poliittisiksi tavoitteiksi ja järjestön kehittämiseksi. Ku-
kin puolue yrittää ymmärrettävästi vahvistaa asemiaan, mutta
maan talouden kohentamiseksi
niiltä vaaditaan suurta vastuullisuutta ja pitkälle vietyä yhteistoimintaa.?
Turun Sanomat: ?Julkista taloutta koskevien päätösten läpimeno edellyttää hallituspuolueilta
yhtenäisyyttä ja kykyä vastuunkantoon. ja ylipäätään
politiikan . Saavathan myös kunnanvaltuustot vuosittain tiedoksi, miten
valtuustoaloitteet on käsitelty.
Pitäisin tätä tärkeänä jäsentemme ja paikallisyhdistystemme ?kuluttajansuojan?
kannalta, mutta se toisi ennen kaikkea ryhdikkyyttä ja uskoa kentän äänen toteutumiseen keskustan politiikassa.
Keskustan uudistamisessa on monessa otteessa tuotu
esille tarve kentän äänen parempaan esiintuomiseen.
?Puoluekokouksessa tehdään suuri määrä ansiokkaita aloitteita keskustan poliittisiksi tavoitteiksi ja järjestön kehittämiseksi. Kumpikin uudistus näyttää jäävän kauas siitä, mitä hallitus tavoitteli alkutaipaleellaan.
Eduskunnan . kevätkautta hallitsee
kuitenkin talous, oli puhe sitten
kotimaan, EU:n tai koko maailman taloudesta.
Oppositiossa perussuomalaiset ja keskusta kilpailevat pääoppositiopuolueen asemasta. Koska keskustalle on koko maan
kehittäminen elintärkeää, olisi rikastavaa
saada piirihallituksilta esityksiä puoluevaltuuston poliittisiksi kannanotoiksi valtakunnallisista tai alueelle tärkeistä aiheista.
Keskustan arvoihin kuuluva paikallisuus
tulisi näkyä etenkin kokousta isännöivän
piirin esityksessä. Kun hallituksessa on kuusi puoluetta, ei synny yhteistä poliittista linjaa. Niiden seuranta on kuitenkin jäänyt vähäiseksi.. Käsillä onkin poliittisiin asetelmiin
vaikuttava taitekohta suunnattaessa kohti eduskuntavaaleja. 6.2.2013
www.suomenmaa.fi
Puheenvuoro
Kentän ääni ja kuulo
Marisanna Jarva
puoluevaltuuston varapuheenjohtaja
SUURI joukko keskustaväkeä kokoontui jälleen viikonloppuna risteilemään Itämerelle
asian ja viihteen pariin.
Päällimmäisenä politiikka- ja toimintapäivistä mieleeni jäi innostus: sitä huokuivat niin kuntavaalien myötä mukaan tulleet uudet päättäjät kuin pitkän linjan järjestöaktiivit.
Kiitellyn puheenjohtaja Sipilän ja kumppanien johdolla keskustan remonttisuunnitelmiin tutustuessa ja poliittisista avauksista porinoidessa ilmassa oli toiveikasta tunnelmaa ja tekemisen meininkiä.
Keskustan uudistamisessa on monessa otteessa tuotu esille tarve kentän äänen parempaan esiintuomiseen ja alhaalta ylöspäin tulevien poliittisten tavoitteiden asettamiseen.
Tätä kehitystä on tapahduttava kaikilla puolueen tasoilla
Irtiottoja
tulee harvoin.
Ainoana kivenä kengässä ovat
kokoomusnuoret, jotka eivät ole
suostuneet puolueen tiukkaan
mediakuriin. Se on luonut
viestintätoimistojen avustuksella
onnistuneita kampanjoita.
KOKOOMUS on myönteinen Euroopan yhdentymiselle, ja niin
ovat sen kannattajatkin.
Euroopan talouskurimus ei ole
näkynyt puolueen kannatuksessa, koska suomalaiset luottavat
Pääministerinä Katainen on ollut yllättävän vaisu, sillä esimerkiksi telakka- tai sote-asioissa hän
ei ole tullut esiin lainkaan.
Asioita ei ole haluttu henkilöidä kokoomuksen puheenjohtajaan, koska silloin ne vaikuttaisivat puolueen kannatukseen.
kokoomuksen talousosaamiseen.
Suomen talouspolitiikka on ollut
viime vuosina kokoomuksen sanelemaa.
Talousglobalisaatio edustaa
puolueen arvoja.
Suomessa on ollut jo vuosia laaja yhteisymmärrys mahdollisimman avoimeksi taloudeksi tähtäämisestä. Sekoilu kuntauudistuksen
kanssa saattaa vaikuttaa Kataisen
perintöprinsessanakin tunnetun
naisen poliittiseen uraan pysyvästi.
KATAINEN on ollut puolueensa puheenjohtaja vuodesta 2004. Puolue menestyi.
HALLITUSTYÖSKENTELY on sopinut kokoomukselle hyvin, parem-
min kuin SDP:lle.
Vain kaksi sen ministereistä on
joutunut selittelylinjalle: Virkkunen kuntauudistuksesta ja Jan
Vapaavuori telakka-asiassa.
Vapaavuorta tilanne ei tosin
haittaa. Kun
kansanedustaja Sampsa Kataja
esiintyi istuntosalissa humalassa, asiasta ei uutisista huolimatta noussut kohua.
KUN jokin puolue on vallassa, on
hankala nähdä, mihin sen suosio. Kuva: jari Laukkanen
Koska kokoomuksen kurs
Yksilökeskeinen aika on suosinut puoluetta, mutta kannatus ei ole ikuista
HENNA RUOKAMO
HELSINKI
KOKOOMUS on porskuttanut Suomen suurimpana puolueena vuosia. Niinpä puolue on voinut harjoittaa johdonmukaisesti
omaa politiikkaansa.
Linjaan on ujutettu vahva sosiaalinen painotus Kataisen suulla.
Vuoden 2006 periaateohjelmassa
puolue nimesi itsensä keskustaoikeistolaiseksi kansapuolueeksi.
KOKOOMUS ajaa kaksilla rattailla taitavasti.
Kuntavaalien alla konkaripoliitikko Ben Zyskowicz sanoi julkisesti, että puolueen ehdokkaat
saavat olla kuntauudistuksesta
mitä mieltä haluavat.
Puolueen paikallispoliitikot
vastustivatkin liitoksia monin
paikoin, erityisesti kaupunkien
kehyskunnissa. Ministeri Henna
Virkkusta ei kuitenkaan arvosteltu ääneen.
Homma toimi. Sen
tarkoitus on pitää kuria ja estää
edustajia puhumasta ristiin julkisuudessa.
Kokoomus tietää, mikä sen viesti on ja kuka sen välittää. He ovat
hyvätuloisia helsinkiläisiä, eivät
duunareita.
Virkkusen tilanne on tuulisempi. Se on vetänyt puoleensa keskiluokkaisia
suomalaisia, joita on koko ajan
enemmän.
Lisäksi puolue on kyennyt kohtaamaan äänestäjät. Todennäköisesti Katainen saavuttaa suosionsa huipun tällä vaalikaudella.
Kataiselle onkin sovitettu julkisuudessa komissaarin pestiä, joka
on sovittu siirtyvän kokoomukselle Olli Rehnin kauden päättyessä
vuonna 2014.
KOKOOMUS on erityisen taitava
mediassa, niin perinteisessä kuin
sosiaalisessa.
Puoluesihteeri Taru Tujunen
kertoi Helsingin Sanomissa (27.1.)
puolueen viestintänyrkistä. Viime aikoina se on saanut
yhä enemmän kritiikkiä.
Kuuden puolueen hallitus on
hankala johdettava. Puolueella oli Ville Itälän jälkeen johtajuusongelma.
Katainen sai joukot kasaan.
Eduskuntavaaleissa 2007 kokoomus voitti kymmenen kansanedustajapaikkaa.
Nyt vaarana on ihmisten kyllästyminen, sillä julkisuus on nykyisin nopeatempoista. Ääniharavana hänen kannatuksensa kestää telakkaselittelyt, sillä asia ei koske suoraan Vapaavuoren kannattajia. He yrittävät julkisesti haastaa Kataisen linjan.
Joidenkin arvioiden mukaan
puoluetta kohdellaan silkkihansikkain tiedotusvälineissä. Se on asemoinut itsensä keskustaoikeistolaiseksi kansapuolueeksi. Pääministeri Jyrki Katainen on monen mielestä pakoillut vastuuta.
Kuinka kauan kokoomuksen
voittokulku voi oikein jatkua?
AJASSA on ollut monia puoluetta
suosivia piirteitä.
Kokoomus korostaa yksilöllisyyttä ja mahdollisuuksien tasaarvoa. Puoluetta ei voi enää kuvailla konservatiiviseksi.
Se vetoaa nykyajan ihmiseen,
joka haluaa menestyä. 4
6.2.2013
Kokoomus on vedonnut onnistuneesti keskiluokkaisiin äänestäjiin
Kuvat: Maria Seppälä ja Jari Laukkanen
ssi kääntyy?
voisi kaatua. Korvat kuulevat, mutta nöyryys on unohtunut.
Sandvik toteaa, että pääministeripuolueena kokoomus joutuu keskittymään hallituksen koossapitämiseen, eikä omiin irtiottoihin ole mahdollisuuksia siinä määrin kuin muilla hallituspuolueilla.
Toisaalta hän kehuu kokoomuksen hyvää julkisuuskuvaa ja
onnistunutta viestintästrategiaa.
Sandvik kiteyttää, että kokoomuksella menee sen harjoittamaan politiikkaan nähden liian hyvin.
. Erityisesti häntä ihmetyttää kritiikitön ja jopa hurmoshenkinen europolitiikka sekä ylimielisyys.
. Kokoomus on joutunut antamaan periksi kunnianhimoisista tavoitteistaan. Jos puolue saa vakuutettua
nuoret pysyvästi kannattajikseen, perusta
on kunnossa pitkälle tulevaisuuteen.
Käyköhän niin?
Ensinnäkin nuoret ovat liikkuvia äänestäjiä. 5
6.2.2013
Ainoana kivenä kengässä ovat
kokoomusnuoret, jotka eivät ole suostuneet
puolueen tiukkaan mediakuriin.
Kokoomus tietää, mikä sen viesti on ja kuka sen välittää. Kun kokoomuksen äänestäminen ei ole enää siistiä,
kurssi kääntyy.
Toiseksi kokoomuksen linja ei välttämättä
säily ikuisuuksiin näin keskustaoikeistolaise-
na ja yleisesti hyväksyttynä.
Puolueen nuori sukupolvi on töräytellyt
julkisuuteen melkoisia sammakoita heikoimmasta aineksesta ynnä muusta. Kokoomuksen suosio voi murentua nopeammin kuin osaamme arvioida.
Kokoomuksella menee nyt lujaa 21,9 prosentin kannatuksella
(Yleisradio 1.2.). Ei ole
mitään erityistä syytä sille, miksi
kokoomus olisi nyt voittamaton.
Artikkelia varten on haastateltu
politiikan tutkijoita Erkka Railoa
ja Rauli Mickelssonia.
Sarjassa käsitellään suurimpien
puolueiden nykytilaa.
KOMMENTTI
Omat koirat purevat
YLEISRADION puoluemittauksen (1.2.2013)
mukaan kokoomus on ylivoimaisesti suosituin 18?24-vuotiaiden joukossa. Kokoomuksessa pitää olla varuillaan.
Voi käydä niin, että omat
koirat purevat.
Henna Ruokamo
?Korvat kuulevat, mutta
nöyryys on unohtunut?
KOKOOMUS on tehnyt itsensä näköistä politiikkaa, perussuomalaisten puoluesihteeri Ossi Sandvik kuvailee.
Ulospäin kokoomus on jokaisen äänestäjän kanssa samaa
mieltä.
. Kommentit aiheuttavat ihmetystä ja karkottavat kannattajia.
Puolueessa kasvavassa
uudessa sukupolvessa on
pelottavan oikeistolaisia arvoja. Sen ministereistä paistaa alavireisyys kokoomuksen kannalta painajaismaiseen hallituspohjaan, hän
sanoo.
KILPAILEVAN puolueen puoluesihteeri näkee kokoomuksella olevan monia heikkouksia. Vielä kymmenen
vuotta sitten kokoomuksella meni heikosti.
Ennen Kataisen puheenjohtajuutta marraskuussa 2003 taloustutkimus mittasi puolueelle 16,4
prosentin kannatuksen. Lasku voi lähteä pienestä ja ristiriitoja ilmestyä ikään
kuin tyhjästä.
Politiikassa suhdanteet muuttuvat usein hetkessä. Suuri tarve yrittää miellyttää kaikkia on tuonut linjattomuuden, joka näyttää sekavalta ja poukkoilevalta, varsinkin
talous- ja teollisuuspolitiikassa.
Sandvikin mielestä kokoomus on hallituksessa SDP:n ja vasemmistoliiton vankina. Puolue sai
nuorten äänistä 30,6, vihreät 15 ja keskusta
14,5 prosenttia.
Nuoret ovat kokoomukselle sekä uhka että mahdollisuus. Hallitusta pitää kasassa vahvasti demarivaikutteinen hallitusohjelma.
. Keskustan kannatus oli 23,7 ja SDP:n peräti 25,7 prosenttia.
Kannatus ei ole pysyvää. He eivät kiinny puolueisiin niin vahvasti
kuin vielä heitä edeltävä sukupolvi. Puolue nauttii pääministerilisää ja vastuullisuuden jatkuva
toistaminen voi tuoda sille myös lisää kannatusta.. Irtiottoja tulee harvoin
Ei maailmaa pysty muuttamaan oppositiosta käsin.
VAALITAPPIOSTA on jo noustu henkisesti, vakuuttaa kansanedustaja Simo Rundgren.
. Politiikan pitää tähdätä joka
päivä siihen, että luottamus keskustan poliittista linjaa kohtaan
vahvistuu. Kuva: Jari Laukkanen
Sipilän johdolla olemme hyvässä
vauhdissa.
KIVINIEMI haastoi maanantaina
perussuomalaisten Anssi Joutsenlahden toisen varapuhemiehen vaalissa.
. Se oli erittäin voimakas viittaus uskonpuhdistukseen. Selkeästi olemme nyt yhtenäisiä, kansanedustaja Mari Kiviniemi totesi.
. Eduskunnassa on kui-
Puolueen yhtenäisyys oli tavoite, jonka vuoksi
en ollut enää ehdolla puolueessa, viime keväänä keskustan puheenjohtajan paikan jättänyt
Mari Kiviniemi toteaa. Uutena ja nuorena edustajana täytyy olla realisti. Meistä löytyy uutta virtaa ja
puolueessa on erittäin hyvä tunnelma. Meidän pitää esittää rohkeasti omia vaihtoehtoja, ja Juha
Politiikan pitää tähdätä joka päivä siihen, että
luottamus keskustan poliittista linjaa kohtaan
vahvistuu, varapuheenjohtaja Annika Saarikko
sanoo. Ilman muuta se oli yksi argumentti. Ikkuna on auki puolueen
uudistamiselle ja rohkeille poliittisille avauksille.
KESKUSTA ei pärjää yhdellä asialla
vaan laajalla osaamisellaan, keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Anne Kalmari sanoo.
. Uutta virtaa löytänyt keskusta on valmis uusiin vaalitaistoihin.
esittänyt ahkerasti omia vaihtoehtojaan, kuten kotikunta-maakuntamallia kuntauudistuksen
ratkaisuksi.
. Kuva: Jari Laukkanen
?Nyt olemme yhtenäisiä?
Vaalikausi on pian puolivälissä. Keskusta lähtee nyt rakentamaan selviytymisohjelmaansa.
Rundgren, pappismies, pisti
merkille presidentti Niinistön puheet siitä, että Brysselin oveen pitäisi naulata teesejä.
. Me tunnistamme tulevaisuuden kasvualat. Niinistön mielestä Euroopan
Unionia täytyy parantaa voimakkaasti. Suomenkin talousongelmien juuri on siinä, että Euroopassa on hoidettu asiat päin mäntyä.. Se ei palvelisi oikein ketään.
Keskusta olisi halunnut kolmen
miehen puhemiehistöön tasa-arvon nimissä yhden naisenkin.
. Meillä on paljon evästä ja asiaa,
ja tarjoilemme niitä kansalle niin,
että ne tulevat ymmärretyiksi.
PAULIINA POHJALA
HELSINKI
VUODEN 2013 valtiopäivät avattiin
tiistaina.
Iltapäivällä presidentti Sauli Niinistö piti eduskunnassa ensimmäisen valtiopäivien avauspuheensa, johon puhemies Eero
Heinäluoma (sd.) vastasi.
Sen jälkeen vieraat ja kansanedustajat pääsivät juhlakahveille
valtiosaliin.
VAALIKAUSI on pian puolivälissä.
Keskusta aloitti keväällä 2011 opposiokautensa rankan vaalitappion jälkeen.
Valtiopäiväkahveille saapuneet
keskustalaiset kokevat, että puolue on löytänyt yhteishengen ja
tähtää suurimmaksi eduskuntavaaleissa 2015.
. Se oli meiltä tarpeellinen toimenpide.
Kiviniemen mukaan keskusta
halusi tuoda vaaliin oman vaihtoehdon sen sijaan, että vaaliuurnaan jätetään tyhjiä lappuja.
. 6
6.2.2013
Keskustasta löytyy taas virtaa uusiin vaaleihin, kansanedustajat Arto Pirttilahti, Simo Rundgren, Anne Kalmari ja Aila Paloniemi vakuuttavat. Lutherhan naulasi aikoinaan teesinsä ja
katolisesta Euroopasta tuli luterilainen.
. Keskusta haluaa olla
oppositiossakin vastuullinen ja
tunnustaa talouden tosiasiat.
. Haluamme kertoa totuuden,
mutta samalla rohkaista.
Viikonloppuna lanseerattu Suomen selviytymissuunnitelma on
Saarikon mukaan tehty näitä pe-
riaatteita noudattaen.
. Nyt uusiutuvasta
energiasta sekä puhtaasta ruuasta ja vedestä puhutaan jo keskustan ulkopuolellakin.
KANSANEDUSTAJA Aila Paloniemi muistuttaa, että keskusta on
TAVOITTELEMME ykköspaikkaa
eduskuntavaaleissa 2015, mutta
meillä on vielä pitkä matka siihen,
myöntää kansanedustaja Mikko
Savola.
. Hallituspuolueiden paijaamisella keskusta ei mene eteenpäin. Kuva: Jari Laukkanen
tenkin ennätysmäärä naisia.
VIIME EDUSKUNTAVAALIEN tulos
oli osoitus siitä, että keskustaan
ei luotettu.
Siitä lähtien keskusta on tehnyt
lujasti töitä, varapuheenjohtaja
Annika Saarikko kertoo.
. Puolueen yhtenäisyys oli tavoite, jonka vuoksi en ollut enää
ehdolla puolueessa, viime keväänä keskustan puheenjohtajan paikan jättänyt Kiviniemi sanoi.
Yhteen hiileen puhaltavan
puolueen on Kiviniemen mielestä helppo tavoitella ykköspaikkaa
seuraavissa eduskuntavaaleissa.
. Sipilä on jo luonut yhteishenkeä omaan porukkaansa
On oltava tahtoa, vaikka mennä läpi harmaan kiven, kun asiamme sen vaatii. Hän oli itse johtamassa Sauli Niinistön selkäänpuukottamiskampanjaa kolme vuotta sitten, edustaja täräyttää.
Kokoomuksen Niinistö sai vuoden 2010 puhemiesvaalissa vain 89 ääntä. Hänestä on vaikea
käsittää, miten terveen taloudenpidon järki on voinut unohtua.
Niinistö pitää oikeana, että Suomi on edellyttänyt käyttäytymistä, joka palauttaa luottamuksen.
. Tarkoittaako tohtorismies, että reilussa vaalissa
kakkostila on häpeällinen.
Kuka epäilee, että Mari Kiviniemi ei olisi hoitanut varapuhemiehen hommaa hyvin, ja edustanut eduskuntaa
etevästi?
Niitä noloja taitaa olla muissa ryhmissä.
Uskaltaako tässä ilmapiirissä edes kysyä, ketkä haluavat,
että eduskunnan korkeimmalle estradille ei valita naista.
Siis 2010-luvulla?
Eivät naista ehdottaneet sosialidemokraatit, ei kokoomus, eivät perussuomalaiset.
He äänestivät kolmea miestä.
Aika noloa.
Pentti Manninen. Sopimuksiakin voidaan tarkastella, mutta muutokset eivät
voi lähteä yksittäisen jäsenmaan
tarpeista, vaan kokonaisuuden
edusta.
EU:n ulkosuhteissa Suomella
on Niinistön mielestä tärkeä työsarka.
. Presidentti korosti palautteen tärkeyttä. Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva
rempaa yhteisöä, Eurooppaa.
Presidentti myönsi, että EU ei
ole virheetön. Olisiko maaliskuun kihlaus liikaa toivottu, Heinäluoma kyseli.
Toivomukseen sisältyi viittaus ?tammikuun kihlauksena. Hän sanoi, ettei aikaa ole tuhlattavaksi saakka.
. Hän uskoi, että eduskuntakeskustelu voi antaa
uutta ajattelemisen aihetta.
Keskustelua tarvitaan presidentin mukaan selontekojen välilläkin. Se on Euroopan ja Venäjän yhteys, jossa on paljon parannettavaa.
EDUSKUNTA aloittaa tänään keski-
viikkona hallituksen turvallisuusja puolustuspoliittisen selonteon
käsittelyn. Kuva: Jari Laukkanen
KOKOOMUKSEN kansanedustaja Sampsa Kataja arvostelee rajusti puhemies Eero Heinäluomaa (sd.) tämän keskustaan suuntaamista moitteista.
. Siirtyminen uudistuvaan
energiaan ja pitkälle edistyneeseen päästöjen puhdistusteknologiaan olisi merkittävä malli koko maailmalle, presidentti vastasi.
Hänen mukaansa Suomen ääni
ilmastonmuutoksen torjumisessa kuuluu myös näkyvän osaamisen kautta.
. Hän lupasi rakentaa toistuvan ulkopoliittisen ?fundeeraus?tapaamisen, jonka idea on varastettu naapurista.
Esikuvana on Ruotsin vuotuinen turvallisuuspoliittinen seminaari.
apollon tietäjät
Nolo selitys
TAMPERELAINEN dosentti, sd-puoluemies, on puhunut.
Sanoo, että keskusta nolasi Mari Kiviniemen varapuhemiesvaalissa.
Niinkö. Siinä olemme päälukuamme
suurempi. Siitä euroalueen tulevaisuudessa on kysymys.
PRESIDENTIN mielestä ei olisi pahitteeksi naulata teesejä Brysselin oveen hyvän hallinnon edistämiseksi.
. Saksan haaste merkitsee kovaa
osaamisen kysynnän kasvua, Niinistö neuvoi.
PRESIDENTTI korosti, että Suomen on parasta kohdata uudistuva maailmanjärjestys osana suu-
Presidentti Sauli Niinistön mukaan siirtyminen uudistuvaan
energiaan ja päästöjen puhdistusteknologiaan olisi merkittävä
malli koko maailmalle. Tätä teiltä nyt odotetaan, koska tekemättä ei voi jättää, hän opasti tiistaina maan arvokkaimmalla politiikan foorumilla.
Presidentti huomautti, että taloudesta, velasta ja kestävyysvajeesta on kuultu paljon puheita. Vetoomukset käänsivät pään.
Keskusta vei maanantaina toisen varapuhemiehen paikan äänestykseen tarjoamalla sille Mari Kiviniemeä. On syytä toivoa, että järjestöt osaavat laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja lunastaa ne odotukset, jotka järjestöihin tänäänkin kohdistuvat.
Työmarkkinajärjestöiltä on odotettu jo pitkään yhteistä kantaa siitä, millä keinoin työuria voitaisiin pidentää.
Asialla on vaikutusta siihen, kuinka kovia päätöksiä menojen leikkauksista tai verojen korotuksista hallitus joutuu tekemään.
. Heinäluoma jeesustelee, Kataja sanoo Ylen Uutisten
sivuilla.
. Kiukkuisen Niinistön tiedetään tuol-
Niinistö kannusti
koviin talouspäätöksiin
loin pohtineen, että hän ei ota ollenkaan vastaan puhemiehen tehtävää. Siinä työnantajajärjestö hyväksyi ammattiliitot neuvottelukumppaniksi ja osapuolet ilmoittivat pyrkivänsä sopimaan asioista yhdessä neuvotellen.
NIINISTÖ muistutti, että 1990-luvulla Esko Ahon (kesk.) ja Paavo Lipposen (sd.) hallitukset joutuivat esittämään kylmääviä leikkauslistoja.
. Nyt
odotetaan, mitä hallitus ja eduskunta tekevät.
Eero Heinäluoma toivoo, että työmarkkinajärjestöt
kykenisivät sopimaan kiistansa. Ne tehtiin, kun tekemättä ei
voinut jättää, presidentti painotti.
Avajaiskahvilla keskustan edustajat tosin kommentoivat, että
presidentti unohti toisen puolen:
Talouskasvu kutistaisi leikkaustarvetta.
UUSIUTUVAN energian puolustaja,
keskustajohtaja Juha Sipilä saattoi kuunnella presidentin puheen
energiakohtaa hyvillä mielin.
Niinistön mukaan Saksan ja Japanin päätökset ydinvoimasta
luopumisesta saattavat merkitä
suurta käännettä: Mistä korvaava energia?
. tunnettuun julistukseen talvisodan ajalta. 7
6.2.2013
Yle: Kataja roimii Heinäluomaa
Sampsa Kataja. Suomen ja suomalaisyritysten kannattaa nyt ponnistella ympäristöteknologian alalla. Anssi Joutsenlahti (ps.) voitti kuitenkin äänestyksen selvästi.
Kiitossanoissaan Heinäluoma toivoi, että eduskuntaryhmät voisivat etukäteen keskustella valinnoista ja menettelytavoista.
Katajan mukaan keskusta teki nyt avoimesti saman, mitä tapahtui Niinistölle 2010.
lyhyesti
PENTTI MANNINEN
HELSINKI
TASAVALLAN presidentti Sauli Niinistö antoi taloustaustansa näkyä
avatessaan ensimmäisen kerran
valtiopäivät Eduskuntatalossa.
. Kuva: Martti Kainulainen
Heinäluoma: Nyt tarvitaan
?maaliskuun kihlaus?
STT HELSINKI
EDUSKUNNAN puhemies Eero Heinäluoma (sd.) toivoo,
että työmarkkinajärjestöt kykenisivät sopimaan avoinna
olevista kiistoistaan.
Heinäluoma on vedonnut järjestöihin puheessaan valtiopäivien avajaisissa
Erityisen tärkeä
metsäteollisuus on suurten kasvukeskusten ulkopuolella maakunnissa, joissa syntyy uusia yksityisen sektorin työpaikkoja hitaasti.
Metsäteollisuuden tuotantolaitoksia on runsaasti eri puolilla Suomea ja maakunnissa toimialan osuus yksityisen sektorin
työpaikoista on merkittävä. Luvut perustuvat
Elinkeinoelämän ETLA:n selvitykseen metsäteollisuuden aluetaloudellisista vaikutuksista.
Metsäteollisuus tuo maakuntiin
myös huomattavia verotuloja.
ESIMERKIKSI Satakuntaan metsäteollisuus toi palkkatuloja noin
220 miljoonaa euroa ja sen lisäksi
puunmyyntituloja metsän omistajille yli 115 miljoonaa euroa.
Maakunnan metsäteollisuudessa parissa työskentelevien tuloverot ja puunmyyntituloista maksetut verot olivat yhteensä noin
90 miljoonaa euroa. Tavoitteena on oltava
kasvuun tähtäävät yksityisen sektorin investoinnit, Jaatinen muistuttaa.
Jaatisen huoli on oikeutettu,
?Odotamme valtiovallalta
päätöksiä.?
sillä vientiteollisuuden näkymät
ovat edelleen synkät.
Esimerkiksi rikkidirektiivin voimaantulo vuonna 2015 tuo yksistään Satakunnassa toimivalla
teollisuudelle noin 13 miljoonan
euron lisäkustannukset, ja koko
Suomen metsäteollisuudelle se
merkitsee noin 200 miljoonan euron lisälaskua vuosittain.
Tätä kustannuslisää teollisuus
ei pysty siirtämään tuotteiden
hintoihin. Tällöin vaarana on, että kotimainen tuotanto näivettyy, ja samalla työpaikat ja verotulot karkaavat kilpailukykyisimpiin maihin.
Metsäteollisuus on esimerkiksi
vaatinut rikkidirektiivin aiheuttamien uusien kustannusten kom-
pensoimista täysimääräisesti. Esimerkiksi Satakunnassa metsäteollisuus työllistää suoraan 2600
henkilöä ja lisäksi välillisesti 2700
henkilöä.
Metsäteollisuuden osuus teollisuustuotannosta esimerkiksi Satakunnassa on 21 prosenttia ja
tuotannon arvo 1,4 miljardia euroa. Samanaikaisesti toimintaympäristöön kohdistuva sääntely lisääntyy kaiken aikaa. Puuliitto on myös
viitannut biotalouden edistämisen tärkeyteen.
JAATINEN muistuttaa, että esimerkiksi eläkkeet, koulutus ja julkinen terveydenhuolto rahoitetaan
yksityisen sektorin ja ennen kaikkea vientiteollisuuden menestyksen kautta.
. Perusteluksi on esitetty, että metsäteollisuutta uhkaavat myös monet
muut lisäkustannukset.
Esimerkiksi dieselveron tason
noston on laskettu lisäävän metsäteollisuuden kuljetuskustannuksia yli 30 miljoonaa euroa ja
kaavailtu windfall verokin noin 50
miljoonaa euroa vuodessa.. Odotamme valtiovallalta pikaisia päätöksiä, että teollisuus
pystyy toimimaan kilpailukykyisesti ja samalla investoimaan, Jaatinen painottaa.
Tällä hetkellä metsäteollisuu-
Mikäli metsäteollisuuden ja
sen tarjoamien työpaikkojen
hiipuminen jatkuu,
myös kuntien talous eri
maakunnissa kriisiytyy.
Kuva: Paula Åström
den osuus Suomen tehdasteollisuuden tuotannon arvosta ja viennistä on noin viidesosa, ja teollisuustoimialojen henkilöstöstä lähes kuudesosa työskentelee metsäteollisuudessa. Mikäli teollisuuden ja sen tarjoamien työpaikkojen hiipuminen jatkuu, myös kuntien talous
kriisiytyy. Liiton
mielestä poliittisten päätösten
on tuettava metsäteollisuuden
kilpailukykyä.
Sekä metsäteollisuuden työnantaja- että työntekijäjärjestöt
ovat lähettäneet omat elinkeinopoliittiset tavoitteensa hallituksen
lähiajan puolivälitarkasteluun ja
kehysriiheen. Kun tuotanto keskittyy entistä enemmän tehokkaimpiin yksiköihin, seurauksena on, että vain
kustannuskilpailukykyiset suomalaiset tehtaat menestyvät vientimarkkinoilla.
Suomi talous riippuu viennistä ja aina taantuman oloissa talous yskii viennin tökkiessä. Lyhytnäköinen ja tempoileva teollisuuspolitiikka jäädyttää kotimaiset investoinnit ja siirtää tuotantoa sekätyöpaikkoja Suomen ulkopuolelle, Jaatinen muistuttaa.
Varsinkin metsäteollisuutemme kilpailee erityisesti keskieurooppalaisen teollisuuden kanssa. Jaatinen on huolissaan laajemminkin teollisuuden kilpailu- ja investointikyvystä.
Myös metsäteollisuuden keskeinen työntekijäjärjestö Puuliitto on huolissaan metsäteollisuuden kilpailukyvystä.
Liitto katsoo, että metsäteollisuus on tulevaisuudessakiin keskeinen hyvinvoinnin lähde Suomessa, jos sitä halutaan. Myös välilliset vaikutukset
muihin, metsäteollisuutta palveleviin toimialoihin, kuten metsätalouteen ja kuljetuksiin ovat huomattavat, viime vuonna 510 miljoonaa euroa. Hän viittaa
lähivuosina teollisuudelle tuleviin
lisäkustannuksiin esimerkiksi rikkidirektiiviin, joka rapauttaa entisestään maamme kilpailukykyä.
. 8
6.2.2013
Kilpailukyvyn hupeneminen
huolestuttaa metsäteollisuutta
Alan järjestöt peräävät poliittisilta päättäjiltä ratkaisuja
TIMO MIKKILÄ
HELSINKI
METSÄTEOLLISUUS ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen on huolissaan vientiteollisuuden tulevaisuudesta Suomessa. Luku vastaa
noin kuuttatoista prosenttia Satakunnassa maksetuista sosiaalija terveysalan palkoista.
Seuraavassa keskustelussa annan keskustalaisille kaksi kertaa enemmän puheenvuoroja.
Varapuhemies Anssí Joutsenlahti
Ilta-Sanomissa
(Perustulon) perusidea on automaattisuus ja kontrolloimattomuus. Suurin etanolin valmistuksen
potentiaali on juuri selluloosaa
sisältävissä raaka-aineissa, kuten
sahanpurussa, oljessa ja kierrätyskuiduissa. Tämä herättää heti ensimmäisen epäluulon.
Siis rahaa jaetaan ilmaiseksi. Näkemyserot ovat suuria. Pidetään toivon nyyttikestit ja katsotaan, mihin päästään.
Mikael Jungner
Iltalehdessä
Minulta on tiedusteltu, tiedänkö, voiko tasavalta elää ilman pääministeriä. Se oli pettymys. Rakenteen muuttumisesta ei siinä kokonaisuudessa iloa ole, Äimälä sanoi.
EK:n hallitus käsittelee koulutusoikeuskiistaa torstaina.
lainat
Mitään ei jäänyt hampaankoloon. Pitkälle automatisoitu tuotantolaitos tarjoaa töitä suoraan
15?20 henkilölle ja välillisesti noin
15:lle. Lopullinen investointipäätös tehdään ympäristölupamenettelyn jälkeen.
ENTISEN UPM:n paperitehtaan
kuorimon tiloista lähtee tulevai-
tos hyödyntää entisen UPM:n paperitehtaan eli nykyisen Renforsin Rannan yritysalueella toimivan Pölkky Oy:n sahalaitoksen sahanpurua.
Sahalla syntyy vuosittain noin
80 000 kuutiota sahanpurua, josta
arvioidaan etanolia syntyvän noin
10 miljoonaa litraa vuodessa.
. Pokka petaa asiasta puolueelleen samanlaista vaalivalttia kuin Paula Lehtomäki aikanaan jätevesiputsareista.
Esko Lukkari
Kauppalehdessä. Mikä voisi olla typerämpää!
Minun rahojani ette ainakaan jaa kenellekään! Kun ensishokista on toivuttu, avautuu tilaa keskustella siitä, että
itse asiassa tämänsuuntainen tilanne vallitsee jo tällä hetkellä. Vastaan nyt, että tiedän. -linjaa. Viime syksyn kuntavaaleissa ehdokkaita oli
19 (vuonna 2008 ehdokkaita oli 7).
Myös nuoria, alle 30-vuotiaita
Raaseporin kunnallisjärjestö onnistui hankkimaan suhteellisesti eniten. Tuntuu voivan.
Timo Roos
Demokraatissa
Voisiko kussakin luokassa olla seinällä pieni lokerikko, johon jokainen oppilas panisi puhelimen aina oppitunnin
ajaksi silloinkin, kun puhelinta ei opiskeluun tarvita. Palkansaajakeskusjärjestöjen esityksen ainekset ovat samat kuin syksyllä EK:n hallituksen hylkäämässä mallissa, sanoi EK:n lakiasiain johtaja Markus Äimälä tapaamisen jälkeen.
Palkansaajapuoli on esityksessään hylännyt erillisen
lainsäädännön kolmen päivän koulutusoikeudesta. El Kamina
vauhdittaa keskustan ehdokashankinnassa kunnostautuneiden
kunnallisjärjestöjen yleisötilaisuuksia ensi syksynä.
Keskusta julisti ennen kuntavaaleja ehdokashankintakisan,
jossa kunnallisjärjestöt ottivat
mittaa toisistaan neljässä sarjassa.
Eniten voittoja napsi Raasepori.
Keskustan ehdokkaiden mää-
rä kasvoi kunnassa suhteellisesti eniten vuoden 2008 kunnallisvaaleihin verrattuna. Naisia oli molemmis-
sa kunnissa 70,6 prosenttia keskustan ehdokkaista.
Täyden ehdokaslistan lokakuun
vaaleihin ponnisteli kokoon 17
keskustan kunnallisjärjestöä.
Arpa suosi tässä kisassa Kuopion ja Suomussalmen järjestöjä.
Muut täyden listan järjestöt:
Joensuu, Jyväskylä, Kalajoki, Koski Tl, Kuopio, Kuusamo, Lapua,
Marttila, Oulu, Raahe, Seinäjoki,
Suomussalmi, Taivalkoski, Tyrnävä, Kokemäki, Utajärvi ja Ypäjä.
Sahanpuruista etanolia
valmistava tehdas Kajaaniin
suudessa Haminaan jatkojalostettavaksi etanolia tankkiautokuorma päivässä. 9
6.2.2013
lyhyesti
EK:ssa petyttiin
koulutusesitykseen
OLLI KEMPPAINEN/STT
Hyvin ehdokashankinnassa onnistuneita kunnallisjärjestöjä palkittiin keskustan risteilyllä viikonloppuna. Tavoitteenamme on rakentaa
pienemmistä tuotantolaitoksista
koostuva verkosto, joka hyödyntää paikallisia raaka-aineita. Vajaan puolen tunnin tapaamisessa asiasta ei pidetty sen kummemmin neuvonpitoa.
. Tiistaina julkistetun suunnitelman mukaan ensimmäiset sahanpuruista valmistetut etanolilitrat lähtevät maailmalle parin vuoden päästä.
. Nuorten osuus oli 47,5
prosenttia.
Naisten osuus nousi korkeimmaksi Pirkkalan ja Porvoon kunnallisjärjestön kokoamilla ehdokaslistoilla. Rakenne oli muotoiltu Laatusen mallin mukaisesti, mutta sisältö oli kuitenkin vanhan viime syksyn mallin
mukainen. Kuva: Jari Laukkanen
Raasepori napsi voittoja
JUHA SIPILÄ huristelee häkäpönttöautollaan Raaseporiin, Pirkkalaan, Porvooseen, Kuopioon sekä Suomussalmelle. Sitä kutsutaan toimeentulotueksi ja se perustuu perustuslaissammekin määriteltyyn oikeuteen toimeentuloon.
Jukka Peltokoski
Uusi Suomi.fi:ssä
Uskon, että kun jakaa avoimesti omia ajatuksiaan, se ehkä
auttaa kanssaihmisiä heidän ajatuksissaan. Pokka ja ympäristöministeriö ovat jarruttaneet poikkeusluvan myöntämistä jo pitkään. Pystymme toimimaan näin tehokkaasti ja pienemmällä riskillä, arvioi toimitusjohtaja Mika Aho.
TYÖNANTAJIEN linnakkeessa Eteläranta 10:ssä petyttiin
palkansaajien keskusjärjestöjen yhteiseen esitykseen
kiistellyn koulutusoikeuden toteuttamisesta.
SAK:n, STTK:n ja Akavan edustajat kiikuttivat vastineensa EK:n työmarkkinajohtajan Lasse Laatusen esitykseen tiistaina iltapäivällä. Välitunnilla voisi sitten vähän räplätä.
Satu Pajuriutta
Helsingin Sanomissa
Ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka
(kesk) vetää Talvivaarassa Stop Talvivaara -liikkeen ?konkurssiin vain. Sen
sijaan tavoitetta ajetaan opintovapaa- ja yt-lakien ja koulutusrahaston muutoksilla.
. Tämä on ensimmäinen
laitos, jossa sahanpurusta valmistetaan etanolia, kertoi St1 Biofuelsin toimitusjohtaja Mika Aho.
ST1 avasi ensimmäisen etanolitehtaansa vuonna 2007 ja valmistaa liikennekäyttöön kotimaista
etanolia biojätteistä ja elintarviketeollisuuden prosessitähteistä viidessä tehtaassa ympäri Suomea.
Kajaanin investoinnin kokoluokka on 35?40 miljoonaa eu-
KAJAANIN kaavailtu tuotantolai-
Mika Aho ja Patrick Pitkänen
ovat vakuuttuneita siitä, että
kainuulaisesta sahanpurusta
on bioetanolin raaka-aineeksi.
Kuva:Pekka Moliis/Lehtikuva
roa. Kajaaniin ei tehdä mitään
suurta varastoa, vaan tavaraa liikkuu etelään kumipyörillä päivittäin, sanoo projektipäällikkö Patrick Pitkänen.
PEKKA MOLIIS/STT
KAJAANI
ENERGIAYHTIÖ ST1 haluaa rakentaa Kajaaniin maailman ensimmäisen bioetanolitehtaan, jossa
hyödynnetään raaka-aineena sahanpurua.
Jatkoa seuraa, sillä energiayhtiön tavoitteena on rakentaa eri
puolille Suomea 3?5 sahanpurua
hyödyntävän bioetanolitehtaan
verkosto.
. Pokan mukaan avolouhosvesien
poikkeusjuoksutuksille ei lupaa tulekaan (HS 2.2.)
Raahen seudulla
valmistautumiseen paneudutaan
huolella.
. Kuva: Maria Seppälä
Raahen seutu valmistautu
raskaan sarjan energiahan
SAMI KORKALA
Osoitimme, että pystymme
tarkastelemaan
toimintaympäristöämme kriittisesti.
RAAHE
ENERGIAA tiivistyy Pohjanlahden
rannalle Raahen seudulle. Hankkeen eteneminen ja rakentamisen aikataulun
varmistuminen vie aikansa, mutta tullessaan Hanhikivi 1 muuttaa
seutukuntaa pysyvästi.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta,
kun suuri investointihanke puhaltaa voimaa Raahen seutuun. Alueelle on rakennettu viime aikoina paljon tuulivoimaa ja lisää on suunnitteilla. Teimme loppukesästä 2010 yhteistyössä Business Oulun kanssa
selvityksen Rauman ja Porin alueella siitä, mitä Olkiluoto 3 -hankkeen käynnistyessä alueella ja alueen yrityksissä tehtiin, että päästiin mukaan rakennushankkeeseen, Raahen seutukunnan kehittämiskeskuksen johtaja Lauri Laajala sanoo.
. Selvitimme myös, mitä he tekisivät tilanteessamme toisin. Kysyimme lisäksi kokemuksia niiltä yrityksiltä, jotka eivät päässeet
hankkeeseen mukaan.
SIJOITUSPAIKKANA Pyhäjoki voitti
loppusuoralla mukana olleen Simon.
. Alueella
uskotaan vahvasti, että ydinvoimalan rakentaminen alkaa ennemmin
tai myöhemmin. 10
6.2.2013
Fennovoiman omistajakunnassa
tapahtuneet muutokset eivät muuta
varautumista mitenkään.
Raahen seudusta on tulossa energiakeskittymä. Kuva: Maria Seppälä
ta myös haasteita. Me teimme tarkastelun ja strategian siitä, miten muun muassa
palveluita, asuntotarjontaa, julkisen sektorin eri organisaatioiden
yhteistyötä ja palveluiden markkinointia on kehitettävä, emmekä lähteneet laskemaan mahdollisesti alueelle saatavia tulovirtoja.
Osoitimme, että pystymme tarkastelemaan toimintaympäristöämme
kriittisesti, Laajala toteaa.
. Näivettymässä ollut Raahe piristyi 1960-luvulla Rautaruukin terästehtaan tulon ansiosta ja Ruukin tehdas on
edelleen alueen suurin työllistäjä.
PYHÄJOELLE Raahen naapuriin rakennettava Hanhikivi 1 tuo mukanaan paljon mahdollisuuksia, mut-
Lauri Laajala vakuuttaa, että isojen energiahankkeiden onnistumiseksi tehdään seutukunnassa kaikki voitava. Lisäksi raporttia päivitetään
Hanhikivi-yhteyshankkeen toi-
Suomi ja suomalaiset työpaikat
tarvitsevat kilpailukykyistä energiaa ja uskon, että periaatepäätösluvan omaavasta energiayhtiöstä ollaan kiinnostuneita.
SUTELA löysi työpaikkansa Tilastokeskuksen aineistoista
silti myös myönteistä kerrottavaa. Näihin
liittyvät laatujärjestelmien kehittäminen ja käyttöönotto sekä tarve
yhteistyölle yritysten välillä, Laajala sanoo.
. Vaikka määräaikainen
työ lykkää esikoislapsen tekoa, ero aiemmin lapsen tekeviin tasoittuu ajan myötä.
Pätkätyöläiset siis ?kirivät. Asioiden yhteen
tuominen ja peilaaminen palvelee
edelleen aluetta ja hanketta, siitä ei
ole epäilystäkään.
PYHÄJOEN kunta on kehittänyt voimakkaasti Ollinmäen teollisuusaluetta valtatie 8:n varrella ja Raahessa aktiivinen asuntorakentaminen osoittaa, että miljardien eurojen hankkeen odotetaan pyörähtävän käyntiin. Tätä voi selittää se, että heillä on paljon menetettävää, mutta ei varmuutta työn jatkosta.
. Prosessi täytyy jo nyt laittaa lieden päälle eri
organisaatioissa, eli aloittaa pitkän linjan strateginen suunnittelu. On tärkeää, että tänne työn perässä tulevilla on käytettävissä informaatiota myös suomalaisen yhteiskunnan toimintatavoista ja alueen
palveluista. Heikommassa asemassa työmarkkinoilla olevilla naisilla pätkätyöt sitä vastoin voivat nopeuttaa perheen perustamista. Lisäksi äidin status on hyväksytympi rooli kuin esimerkiksi
työttömän, tutkija linjaa.
Nykyisin naiset saavat Suomessa esikoisensa keskimäärin 28,4 vuoden iässä, miehet pari vuotta vanhempina.. sillä erää ?
hyvissä töissä. Teemme lujasti töitä Kokkolasta Kemi-Tornioon ulottuvalla
alueella eri organisaatioiden kanssa,
jotta yritysten yhteistyötä saadaan
syntymään, Laajala vakuuttaa.
ALUEELLE tuleva hyöty pyritään varmistamaan kehittämishankkeiden
avulla. Kun keskimääräinen ensisynnytysikä on koko ajan muutenkin noussut, ja
sen päälle tulee vielä pätkätöiden vaikutus, voi syntyä jossain vaiheessa riski, että aika lasten tekoon loppuu kesken,
tutkija varoittaa.
SUTELA kaivoi tilastoaineistosta esiin sitä, mikä oli määräaikaisen työn yhteys 20?44-vuotiaiden naisen ja miesten
perheellistymiseen vuosina 1984?2008.
Pätkätyö näyttää viivästyttäneen perheen perustamista
etenkin niillä naisilla, jotka kokevat olevansa . Erilaiset tarpeet ja taustat huomioiden on tärkeää kiinnittää
huomiota myös siihen, minkälaisessa muodossa me tiedon tarjoamme.
Väitöstutkimus kertoo, että naisen pätkätyö näyttää
olevan suurempi este lapsenhankinnalle kuin miehen pätkätyö. Kuva: Paula Åström
Naisen pätkätyö
viivästyttää
esikoislasta
PERTTI MATTILA/STT
TAMPERE
MÄÄRÄAIKAINEN työsuhde saa suomalaiset lykkäämään
ensimmäisen lapsen tekemistä, ilmenee tuoreesta väitöskirjasta.
Hanna Sutelan tutkimus kertoo lisäksi, että naisen pätkätyö näyttää olevan suurempi este lapsenhankinnalle
kuin miehen pätkätyö.
. Jos ei ole juurikaan tulevaisuuden näkymiä, lapsen hankinta tuo jatkuvuutta ja mielekkyyttä elämään. Näin on käynyt ainakin tähän asti. 11
6.2.2013
Julkinen sektorikin valmiina
PYHÄJOEN ydinvoimalahankkeeseen pyritään valmistautumaan huolella myös julkisella sektorilla. Raahen seutukunnan kehittämiskeskuksen hallinnoima Hanhikivi-yhteyshanke pyrkii vahvistamaan julkishallinnon valmiuksia suurhanketta silmällä pitäen.
. Työn määräaikaisuus perheenperustamisiässä ei ennakoinut yleisempää lapsettomuutta tai pienempiä lapsilukua yli 40-vuotiailla naisilla.
. Alueelle saapuu paljon ulkomaalaista työvoimaa, joista osa myös
perheineen ja julkisen sektorin on tärkeää valmistautua siihen ennalta, hankkeen pääsihteeri Salla Korhonen sanoo.
Tällä hetkellä hankkeen puitteissa on käynnissä julkisen sektorin
toimijoiden tämän hetken valmiuksia ja mahdollisia kehittämistarpeita kartoittava työ Kokkolasta Ouluun olevalla alueella.
Ydinvoimana rakentamisen alkamisaikataulu ei ole vielä tiedossa.
Laitostoimittaja valinta määrää pitkälti sen, mitä kansallisuuksia pohjoiseen saapuu työn perässä.
. Näin voimme maksimoida alueelle tulevan
hyödyn. Pyhäjoen Hanhikivenniemi on
yhtiön suunnitteleman laitoksen sijoituspaikka ja rakentaminen alkaa
ennemmin tai myöhemmin, on se
sitten 2015 tai 2020, Laajala uskoo.
. Yllätyksenä tuli se, miten merkittävästi juuri naisen työsuhdetyyppi vaikuttaa perheen perustamiseen, arvioi perjantaina Tampereella väittelevä Sutela.
Pätkätyöläisten esikoiset syntyvät noin vuotta myöhemmin kuin vakituisessa työssä olevilla.
Suomessa naisten määräaikaiset työsuhteet ovat paljon yleisempiä kuin miesten. muut kiinni esikoisen jälkeen. Yritysten valmistautuminen on tärkeää ja ajankohtaista.
. Juuri nyt on tärkeää, että yrityksissä, jotka haluavat mukaan rakennushankkeeseen, huomioidaan
ydinvoimarakentamiseen liittyvät
vaatimukset ja edellytykset. Kuva: Maria Seppälä
uu
nkkeisiin
mesta jatkuvasti. Maassamme tehdään niin ikään enemmän pätkätöitä kuin monessa muussa Euroopan maassa.
Salla Korhonen. Korhonen odottaa molemminpuolista yhteistyötä toimijoiden välille.
. Raahen seutukunta hallinnoi kahta eri kehittämishanketta,
jossa yhteistyötä vahvistetaan eri
toimijoiden välillä.
Hanhikivi -yhteyshankkeella keskitytään julkisen sektorin toimintoihin ja sen hankealueena ovat
Kokkolan, Ylivieskan, Raahen ja
Oulun seutukunnat.
Yritysverkostot kansainvälistymisen mahdollistajana -hankkeella edesautetaan yritysten valmentautumista ja yhteistyöverkostojen muodostumista Raahen ja Oulun alueella, tiiviissä yhteistyössä
FinNuclear ry:n ja muiden alueiden kanssa.
FENNOVOIMAN omistajakunnassa
tapahtuneet muutokset eivät muuta valmistautumista suurhankkeeseen Raahen alueella mitenkään.
. Urakkatarjoukset ovat toden-
näköisesti suuria kokonaisuuksia,
mikä edellyttää yhteenliittymien ja
konsortioiden muodostumista, jotta pienetkin yritykset pääsevät mukaan kokonaisuuksiin. Olkiluodon ydinvoimalahankkeen ympäriltä on myös haettu kokemusperäistä tietoa.
. Eurajoki-Rauma-Pori -akselilta on saatu kullanarvoisia neuvoja,
Korhonen kertoo.
Kun iso pyörä alkaa toden teolla pyöriä, julkisen sektorin pitäisi olla valmis ydinvoimalahankkeen keskeisimmällä vaikutusalueella. Kuntatoimijoiden ja viranomaistahojen on tärkeä tiedostaa, että
uusia tarpeita on tulossa
Osastot on saatava toimimaan muulloinkin kuin vaalien
alla.
Paikallistasolla on rutiinikokoustamisen sijaan käytävä aatteellista keskustelua, jotta puolu-
een uudistumiselle saadaan hyviä ideoita ja aloitteita, Kekkonen
linjaa.
ANSSI KEKKONEN opiskelee neljättä vuotta Itä-Suomen yliopistossa,
Joensuussa, pääaineenaan yhteiskuntapolitiikka ja sivuaineina Venäjä-tutkimus ja rajaopinnot.
Opiskelutovereissa on useita eri
puolueiden toiminnassa mukana
olevia nuoria.
. Kuva: Saara Koskinen
Nuoret innostavat toisiaan
SAARA KOSKINEN
VIITASAARI
VIITASAARELAINEN Anssi Kekkonen otti puoluevaltuuston jäsenyyden vastaan mielenkiinnolla
tiedostaen samalla, ettei yksi ihminen voi laajassa toimielimessä
kauheasti vaikuttaa.
Jäsenen rooli on hänen mielestään ennen kaikkea tuoda kentän
terveisiä puoluejohdolle. Viime syksynä tuntui tosi hyvältä, kun äänestäjät osoittivat luottamuksensa ja uusin valtuustopaikkani. Virtuaalitupaillat ovat hyvä,
uusi toimintamuoto, Kekkonen
kittää. Politiikkaakaan ei tietenkään voi sulkea pois.
POLIITTISTA uraansa Anssi Kekko-
On hyvä, että nuoret
pääsevät puolueessamme
vaikuttamaan johtopaikoilla.
nen aloitteli nelisen vuotta sitten,
jolloin hänet valittiin Viitasaaren
kaupunginvaltuustoon.
Kekkonen oli myös teknisen
lautakunnan jäsen, kirkkovaltuuston jäsen sekä Keskustanuorten
liittohallituksen jäsen.
Kekkonen asettui myös eduskuntavaaliehdokkaaksi KeskiSuomessa, mutta äänet eivät vielä
kantaneet Arkadianmäelle.
. Keskustan kuvaa on kirkastettava, sillä kärsimme edelleen aiemmista kohelluksista. Muita luottamustehtäviä en
Viitasaarella ottanut tällä kertaa,
sillä haluan paneutua luottamustehtäviini mahdollisimman perusteella. Lisäksi opinnot vaativat
myös oman osansa ajankäytöstä.
FAKTA
Puoluevaltuusto esittelyssä
SUOMENMAA esittelee kevään aikana yhden puoluevaltuuston jäsenen jokaisesta keskustapiiristä.
Keski-Suomea puoluevaltuustossa edustavat Merja
Lahtinen (Jämsä), Seppo Niittonen (Jyväskylä), Milla
Rautanen (Keuruu), Antti Mehto (Konnevesi), Heikki
Näsi (Kivijärvi), Satu Koskinen (Karstula) ja Anssi Kekkonen (Viitasaari).. Näiden opintojen jälkeen tulevaisuuden vaihtoehtoja voisivat olla ura jossakin ministeriössä, virkamiehenä vaikkapa kuntatasolla tai media-ala. Hänelle
on myös tärkeää tulla tutuksi muiden puolueen keskeisten toimijoiden kanssa.
TYÖSKENTELY puoluevaltuustos-
sa alkoi sangen poikkeavasti, sillä sekä Kekkonen että joensuulainen Ville Toivanen olivat estyneitä osallistumaan ensimmäiseen
valtuuston kokoukseen.
. Käymme tiukkoja poliittisia
väittelyitä, joille ei ratkaisua löydetä. On hyvä, että nuoret pääsevät
puolueessamme vaikuttamaan
johtopaikoilla eikä pelkästään
keskustanuorten kautta.
Ovaskan, varapuheenjohtaja
Annika Saarikon ja muiden nuorten valinnoilla tärkeille paikoille
on Kekkosen mukan tasoitettu sopivasti ikärakennetta ja tuotu poliittiseen toimintaan jatkuvuutta.
Nuoret hahmot kärjessä innostavat myös ruohonjuuritasolla
nuoria mukaan toimintaan.
UUSIA toimijoita tarvitaankin,
koska puolueen linja kaipaa Kekkosen mukaan tarkistamista.
. Politiikka
ei ole erityisen hyvässä kurssissa.
Tärkeitä tehtäviä puolueessa
ovat organisaatiouudistus ja uusien, rohkeiden toimintatapojen
kehittäminen.
. Ville oli puku päällä lähdössä puoluevaltuuston kokoukseen
ja odotteli Helsinkiin lähtevää junaa, kun nappasimme sulhasmiehen mukaamme polttareihin.
Olimme kuitenkin polttareidenkin aikana yhteydessä kokouspaikalle ja seurasimme tiukasti, miten Ovaskan Jounin käy puheenjohtajakisassa.
Kekkonen odottaa innolla
Ovaskan edesottamuksia puolue-
valtuuston johdossa.
. 12
6.2.2013
Poliitikon uraa ei Anssi Kekkosen mielestä tässä vaiheessa kannata ennakoida, vaikka hän sillä tiellä näyttääkin olevan. Siitä huolimatta toisten saavutuksista iloitaan yhdessä puoluekannoista huolimatta.
Opiskelijoille on muodostunut
yhteinen sosiaalinen verkosto,
josta Kekkonen uskoo olevan hyötyä tulevaisuudessakin, mahdollisesti poliittisissakin ympyröissä.
Poliitikon uraa ei Kekkosen
mielestä tässä vaiheessa kannata
ennakoida, vaikka hän sillä tiellä
näyttääkin olevan.
Kekkonen on oikeasti tärkeä
syy siihen, miksi halusin olla mukana juuri keskustassa. Muuan pakkasaamu
hän veti tanssituntia Happy Dance -ryhmälle. Ensin täytyy opetella kieli, sitten saa ystäviä, oppii
ymmärtämään maan tapahtumia,
puheenaiheita ja niin edelleen.
Virkamieskieleen ei voi olla törmäämättä valtuustotyössä. Sen lukeminen ja ymmärtäminen ei ole
yhtä helppoa kuin romaanin lukeminen, vaan vaatii enemmän keskittymistä. Nuoria jää joka päivä eläkkeelle mielenterveysongelmien takia.
Työ nuorten kanssa pitäisi aloittaa aivan pohjalta saakka. Terveyden ja
hyvinvoinnin laitoksen tekemän selvityksen mukaan peliriippuvaiset ja heidän läheisensä ovat olleet julkisten
päihde- ja mielenterveyspalvelujen väliinputoajia.
Nyt ongelmapelaajien palveluita kehitetään Päijät-Hämeen, Vaasan ja Keski-Pohjanmaan seuduilla. Ei saa olla liian ujo.
Maahanmuutto on kuin
syntyisi uudelleen.
Yhä useampi suomalainen
kärsii liikennemelusta
LIIAN kovalle liikennemelulle altistuvien suomalaisten
määrä kasvaa jatkuvasti, kertoo Liikennevirasto. Kaikkonen on jo ilmoittanut, ettei ole tyytyväinen. 13
6.2.2013
Säätiöiden vaalirahajutut etenemässä hoviin
STT HELSINKI
Jukka Vihriälä.
NUORISOSÄÄTIÖN ja Urheiluopistosäätiön vaalirahajuttujen
puinti saattaa jatkua hovioikeudessa.
Nuorisosäätiö-vyyhdessä tuomituista kolme on ilmoittanut tyytymättömyytensä käräjäoikeuden tuomioon. Lapset kokevat internetissä suurimmaksi riskiksi videojakosivustot kuten YouTuben, selviää EU Kids Online -tutkimusverkoston tutkimuksesta.
Tutkimuksessa vastattiin avokysymyksiin. Raahelaiset ikäihmiset ovat
todella innokkaita elämäniloisia
ihmisiä. Yleisempiä oireita ovat kuitenkin erilaatuiset unihäiriöt.
Osa lapsista pelkää
raakoja nettivideoita
LAPSIA inhottaa videosivustojen jakama pornografinen ja väkivaltainen aineisto. He ovat
Raha-automaattiyhdistyksen hallituksen ex-puheenjohtaja ja ex-kansanedustaja Jukka Vihriälä (kesk.) ja Nuorisosäätiön ex-asiamies Seppo Pyykkönen sekä nykyinen asia-
Raikas tuulahdus
Raahen valtuustossa
SAMI KORKALA
RAAHE
. Maahanmuutto on kuin syntyisi uudelleen. Ryhmiä on viikossa on 18.
. Hän on
suuri poliittinen hahmo ja jo nuorena tyttönä Pietarissa tiesin kyllä, kuka on Suomen presidentti.
Valtuuston tuoreisiin kasvoihin
kuuluva Alapere, 49, haluaa vaikuttaa muun muassa hyvinvointiin ja kulttuuriin.
. Tarkoitus on kehittää sujuvia ja asiakaslähtöisiä tukipalveluita.
Aluepilotit ovat jatkoa pääkaupunkiseudun rahapeliongelmiin erikoistuneelle Peliklinikka-palvelukokonaisuudelle. Ehkä Suomessa tarvitaan
enemmän ihmisten välistä vuorovaikutusta ja vähän lisää huumoriakian, Alapere sanoo.
Hän on surullinen nuorten syrjäytymisestä ja mielenterveystilastoista.
. Vastauksissa
tuli ilmi, että lapsia inhotti ja järkytti videoiden julmuus,
tappaminen, eläinrääkkäys ja jopa uutiset.
Kokemukset vaihtelivat kuitenkin maan, iän ja sukupuolen mukaan. Tärkeintä on
uskoa siihen, että asiat onnistuvat . Kuva: Maria Seppälä
ONGELMAPELAAJIEN tuki- ja hoitopalvelut ovat olleet hajanaisia ja alueellisesti epätasa-arvoisia. Suomessa tutkimusta johtanut professori Reijo Kupiainen muistuttaa, että on tärkeää kysyä
lapselta suoraan, mikä häntä netissä häiritsee.
Peliriippuvaisten
tukipalvelut hajanaisia
Marina Alapere haluaa levittää hyvää tuulta liikunnanohjaajan työnsä kautta. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske ilmoitti valittavansa vain, jos Kaikkonenkin tekee
niin. Peliklinikka tarjoaa muun muassa neuvontaa
ja vertaisryhmiä.
Suomessa on 110 000 ongelmapelaajaa ja heistä mahdollisia peliriippuvaisia 40 000.. Venäjällä sanotaan, että kielitaidolla pääsee vaikka Kiovaan saakka.
. Kehitystyössä huomioidaan myös digitaalisen pelaamisen haasteet. En halua mitään luvata turhaan, koska turhat lupaukset vähentävät luottamusta.
ENSIMMÄISTÄ kauttaan valtuutet-
tuna aloitteleva Alapere on Raa-
hessa tuttu kasvo liikuntapaikoilla. ja minä uskon!
. Jos ei ymmärrä jotain asiaa,
täytyy kysyä niin monta kertaa että ymmärtää. OLEN kekkostalainen, Raahen
kaupunginvaltuustoon keskustan listalta valittu Marina Alapere hymyilee.
Hän muutti Pietarista nykyisin
Raaheen kuuluvalle Pattijoelle 20
vuotta sitten.
. Meidän vanhempien on kannustettava lapsia, että heistä kasvaa elä-
mies Aki Haaro. Altistuneiden määrä kasvaa vuosittain noin kaksi prosenttia.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan yli 55 desibelin liikennemelu voi aiheuttaa pahimmassa tapauksessa mielenterveyshäiriöitä ja sydän- ja verisuonisairauksia. Minusta nuorilla olisi paljon opittavaa heiltä elämänasenteessa. Suomeen muutto
oli täydellinen uuden alku.
. Vihriälä sai käräjillä ehdollista vankeutta ja
Pyykkönen sekä Haaro sakkoja.
Kansanedustaja Antti Kaikkosen (kesk.) sai viisi kuukautta ehdollista vankeutta. Hän on toiminut pitkään liikunnanohjaajana Raahe-Opistossa sekä Raahen kaupungilla.
Hän ohjaa muun muassa matalan kynnyksen liikuntaryhmissä
joogaa, jota hän on harrastanut 15
vuotta. Hänellä on nyt kuukausi aikaa pohtia, hakeeko muutosta.
Urheiluopistosäätiöstä kaikki kahdeksan tuomittua ovat
ilmoittaneet tyytymättömyytensä sakkotuomioistaan.
lyhyesti
mänhaluisia ihmisiä, jotka ovat
valmiita rakentamaan omaa tulevaisuuttaan sekä Suomen tulevaisuutta.
ALAPERE tapasi aviomiehensä Timon Pietarissa, kun tämä oli työkomennuksella. Tietysti haluan osallistua muihinkin asioihin, jotka koskettavat
kaupungin elämää
Kuten otsikon kirjoittaja itsekin toteaa, keskustalais-alkiolaiset aatteet istuvat tähän maailmanaikaan kuin tehty:
edistysusko, sitä juuri nyt päällimmäisenä tarvitaan.
Jos Suomen maaseutua ei asuteta, missäs se enenevästi vaadittu lähiruoka valmistuu. Ja oikeasti: esimerkiksi nettiyhteyksien parantamista tarvitaan vielä ihan tässä Espoon Tapiolassakin - yhteydet katkeilee luvattoman usein.
Myös Suomen teollisuusstrategian suhteen on monilla jokotai-mentaliteettia: luovia aloja
huudetaan korvaamaan perusteollisuutta ja jopa elintarviketuotantoa!
Toki vastuuntuntoisimmat
päättäjämme ja vaikuttajamme
peräänkuuluttavat uskoa investoida kotimaahan. kuten
kunnat ja kaupungit ovat jo vuosikymmeniä tehneet.
KAIKEN edellytyksenä on toki koko Suomessa toimiva infrastruktuuri tavaroiden, ihmisten ja tietovirtojen liikuttelemiseksi ja nämä valtion tulee pitää tiukasti
omistuksessaan (tätä näkemystä
tukevat onneksi lehtikirjoittelun
mukaan eturivin talousviisaamme, jopa poliittisilta äärilaidoilta).
Näin pääsemme vihdoin-
Jos Suomen maaseutua ei asuteta,
missäs se enenevästi vaadittu lähiruoka valmistuu?
kin myös haja-asutusseuduilla ja asumalähiöissä hyödyntämään uusia sähköisiä palveluita
opetustoimessa, terveydenhoidossa, lupahallinnossa jne. Kyse
on maaseudusta kokonaisuudessaan, ruokaturvallisuudesta ja
työpaikoista.. Paprikan kasvatus tietokoneiden hukkalämmössä lasitetulla parvekkeella on ihan kiva juttu, mutta se ei ihan taida riittää perheen
koko vuoden tarpeisiin, vaan olisi aika ymmärtää, että oikeasti
suomalainen ruoka kasvaa Suomen maaseudulla, maaseutuyrittäjien selkänahasta.
Ja niin alhaisilla tuottajahinnoilla, että sitä pääkaupunkiseutukin kovasti kummasteli viime marraskuussa MTK:n tempauksessa. kauppa-autoissa.
Esimerkiksi Tapiolan Otsonkalliolle tulee kauppa-auto pari kertaa viikossa . Tulonjako taitaa kaivata uutta ajattelua muuallakin
kuin espoolaisjuristin veroprogressiossa.
Muuten mekin olemme kohta tilanteessa, josta texasilainen
serkkuni sanoo: ?Olette Suomessa hyvässä asemassa kun vielä tiedätte, mistä ruokanne tulee. asuttuna
pitäminen.
TARVITAAN myös alkiolaista yksilön vastuuta itsestään (kukin
kykyjensä mukaan) ja lisää uutta ajattelua yhteisesti päätettyjen
julkisten palveluiden ja tehtävien
järjestämiseen (kunnilla vastailmestyneen tutkimuksen mukaan
535 tehtävää, www.vm.fi).
Voitaisiin tuoda nykyistä paljon enemmän palveluita fyysisesti ja sähköisesti ihmisten luo
esim. Luotaisiin tavallaan
uudenaikainen maaorjuus! Mutta veikkaan, että se toisi paljon
muita, jopa juridisia ongelmia.
Myös EU:n parlamentin maatalousuudistusta pohtineet poliittiset ryhmät ovat antaneet
?vahvan tukensa maataloudelle ja sen harjoittamiselle kaikkialla Euroopassa . Mielipiteet
14
?Uskon maaseutuasumisen lahtaamista enemmän maaseudun
ja kaupunkien kehittämiseen?.
Kuva: Jari Laukkanen
Elävä maaseutu tarjoaa paljon
myös espoolaiselle juristille
NO OLIPA helppo kysymys (Suomenmaa 1.2.2013: Mitä keskustalla on tarjota espoolaiselle juristille?)
Keskustalla on tarjota espoolaiselle juristille vaikkapa elävä
maaseutu, arvo sinällään, ja tasapuoliset elämisen mahdollisuudet sekä kaupunkilaisille että maalaisille. Meillä ajatellaan mieluummin ?sekä-että. Kyse ei ole
pelkästään viljelijöiden ja heidän perheidensä ansioista. (MT 1.2.2013, Mepit maatalouden puolesta, Anneli Jäätteenmäki)
Ruokaturvallisuudesta! Sitä
tarvitsee koko kansa, niin espoolaiset kuin paltamolaiset.
USKON maaseutuasumisen lahtaamista enemmän maaseudun
ja kaupunkien kehittämiseen
esimerkiksi hyödyntämällä uusia
tarjolla olevia tekniikoita, vaikkapa paljon puhuttua sähköistä asiointia julkisten ja yksityisten palveluiden osalta. Ihan samalla tavalla opettajat voisivat liikkua kunnasta/kaupunginosasta toiseen
ja lapset pysyisivät pienissä lähikouluissa, joita 80% vanhemmista toivoo lapsilleen.
If there is a will, there is a way.
Kuka tätä kaikkea ajaisi, jollei
keskusta. Senkin edellytys on tämän kansallisomaisuutemme eli infrastruktuurin ylläpitäminen ja kehittäminen sekä
tämän ?valtavan maan. voisihan se
hoitaa huonojalkaiselle autottomalle vanhukselle muitakin asioita, ei tulisi niitä isoja kuljetuskustannuksia (?1400 euroa per
koululainen?) palvelujen ääreen
ja jokaisen palvelun osalta erikseen.
Säästää kustannuksia, säästää
ympäristöä. naapurikunnat tässä Hesa ja Vantaa karsivat terveyskeskusten lukumäärät
ihan muutamaan eli lähestytään
maantieteellisinä etäisyyksinä
terveyskeskukseen samoja kilometrimääriä, jotka valtaosalle
Suomen asukkaita ovat ihan arkipäivää, miksei julkinen sektori
voisi osallistua palvelujen tarjoamiseen enemmänkin ns. Kiinassa matkustellut
taas tietää, millaisessa puhtaassa luonnossa ne purkkiherkkusienet siellä kasvavat.
MAANVILJELIJÄMME voisivat tietysti teoriassa asua maaseudulla
ihan yksin, ilman muita maaseutuasukkaita. niihin paikkoihin, joissa ei
julkista liikennettä ole tarjolla.
Jos nyt esim. eikä aina
?joko-tai?
.
Päivi Manninen
arkiespoolainen,
viikonloppusauvolainen. Enemmän sovellutuksia koulutukseen
ja terveydenhoitoon.
Tarvitaan myös niitä erilaisia
hallintohimmeleitä (miten rakastankaan tätä sanaa!), joilla
pystytään hoitamaan yhteistuumin julkisen sektorin palvelujen järjestämisvelvoitteet . Meillä ei ole enää aavistustakaan?
Myös meillä Kainuussa?
En kuitenkaan yhtään väheksy, koska osa nuorista tarvitsee
tukea puhumattakaan koulutuksesta. Lisäksi oppisopimusta uudistetaan
ja helpotetaan, esimerkiksi paikan vaihtaminen kesken oppisopimuksen helpottuu.
Nuori, joka on koulutuksen ja
työmarkkinoiden ulkopuolelta
sekä tarvitsee apua ja tukea saavuttaakseen tarvitsemansa palvelut saa sitä etsivältä nuorisotyöltä. vaaleissa, kuin kaikessa puoluetyössä.
Kansantaloudellisestikin ajatellen puoluekentän selkiyttämisessä on järkeä! Puoluetyössä järjen käyttö on sallittua . Vuosittain noin 4 000 nuorta jää peruskoulun jälkeen ilman koulutuspaikkaa ja noin 5,5 prosenttia yhteishaun hakijoista ei saa
minkäänlaista paikkaa. Lisäksi on kehuttu että yhdenvertaisuus ja yksilöllisyys on huomioitu eli vammaisia, maahanmuuttajia ja oppimisvaikeuksista kärsiviä ei ole unohdettu. elämään. Nuorisotakuuseen kuuluu
myös koulutustakuu, joka takaa
jokaiselle juuri peruskoulunsa
päättäneelle koulutuspaikan.?
Tällä tavalla nuorisotakuu on
tiivistetysti viranomaisten suusta. Tähän mennessä on hukattu jo iso
määrä nuoria, joita on hankala palauttaa mukaan koulutus- ja
työelämään. Hiihtotoiminnan ?oikeaa. yleensä vain omalle kontolle . Aina
sama juttu! Riitelyä, riitelyä ja riitelyä!
?Olenko ajan tasalla hiihdon kehityksessä, joka on
muodostunut tieteeksi??. Se mahdollistaisi pudonneiden ja syrjäytyneiden nuorten vähenemisen, nuorisotyöttömyys laskee ja Suomi saa lisää
koulutettuja nuoria. uskossa/harhauskossa, että olemme sopineet jotakin uutta.
Siihen se yhteisymmärrys sitten päättyikin. Nuorisotakuu kuitenkin lupaa antaa siihen mahdollisuuden.
YHTEISTYÖSSÄ nuorisotakuuta
kunnissa ovat toteuttamassa sosiaali- ja terveystoimet, nuorisoja opetustoimet, KELA, TE-keskukset, etsivä nuorisotyö ja työpajat.
Käytännössä nuoret mene-
Tiedotus tökkii, monetkaan eivät ole
edes kuulleet koko nuorisotakuusta.
vät työvoimatoimistojen listoille
ja siitä kolmen kuukauden sisällä heillä pitäisi olla työpaikka. karhunpalvelus.
On todettava myös, että puoluetyö vaatii taloudellisia
uhrauksia, ja pienpuolueiden edustajien kulut ?kostautuvat. Hiihtoterveiset
Puijon kilpahiihtomaastosta.
Veikko Vilmi
Kuopio
Selkeyttä
politiikan kentälle
VIIME vaalien perusteella voisi ajatella, että kansalaiset
alkavat keskittää ääniään kolmelle suurelle puolueelle.
Suuntaus jatkossa hyödyntää Keskustan kehitystä ja selkiyttää yleensä päätöksentekoa, eli järki voittaa!
Sirpale-puolueiden kannattaisi liittyä keskustan jäsenjärjestöiksi, jolloin niiden mahdolliset erityistavoitteet
saisivat paremmat toteutumismahdollisuudet.
Kun tunnemme poliittisen ajattelutavan, niin voimme
todeta pienpuolueiden vaikutuksen varsin vähäarvoiseksi todellisessa päätöksenteossa.
Usein voi tapahtua niinkin, että vaikka esitykset olisivat hyviä ja kannatettavia, niin suurten taholta . Mitä se on
sitten käytännössä on jäänyt hieman hämärän peittoon.
Joka tapauksessa Suomen
nuorten koulutus- ja työllisyystilanne on huolestuttava. Tästä syystä varmaan-
kin europarlamentaarikko Tarja Cronberg (vihr.) onkin väläyttänyt että Suomesta voisi löytyä - tai
opiskelupaikka jopa 50 000 EteläEuroopan nuorelle tietyllä aikavälillä. Lisäksi Suomessa on noin 110 000 alle 30-vuotiasta ilman toisen asteen tutkintoa. Mielenkiinnolla tulen seuraamaan
miten nuorisotakuu tulee käytännössä toimimaan.
Onko nuorisotakuu kuitenkin
liian suuruudenhullu ja utopistinen hanke. Kuitenkin tiedotus tökkii,
monetkaan eivät ole edes kuulleet koko nuorisotakuusta.
Tiedotus olisikin myös tässä
tapauksessa kaiken A ja O. Tuntuu vain hyvin vaikealta käytännössä toteuttaa.
Voi olla että työvoimakeskusten tädit ovat ihmeissään ja sormi suussa monta kertaa. sopimuskauden väliaikana . Kuva: Paula Åström
Hiihtäminen on
nykyään tiedettä
MONET hiihtävät muun muassa Puijon hiihtomaastossa.
Sen nousut ja vauhdikkaat laskut ovat testejä hiihtokunnon ja -taidon toteamisessa.
Hiihdon aikana on mahdollista miettiä erilaisia elämään liittyviä asioita, yleistä hiihdon tilaa ja jopa tarvittavia välineitä.
Olenko ajan tasalla hiihdon kehityksessä, joka on
muodostunut tieteeksi. periaatteesta niitä vastustetaan ja itse asialle saatetaan näin
tehdä ns. Meillähän Suomessa nuorisotyöttömyys on kuulemma vielä suhteellisen alhainen.
OPETUSMINISTERIÖ on laskenut
että syrjäytynyt nuori maksaa
Suomen yhteiskunnalle 1,2 miljoonaa euroa. Tuskin oli muste sopimuspapereissa kuivunut, kun asiasta alettiin julkisesti riidellä?
Sekä työnantaja- että työntekijäpuolella, keskusjärjestöillä on pilvin pimein lakimiehiä sopimuksia
värkkäämässä.
On käsittämätöntä, että Suomessa, suomenkielellä ei saada sellaista yksiselitteistä tekstiä aikaan,
että sen kanssa voidaan jatkossa sovussa elää. jopa toivottavaa!
ITSELLENI on muodostunut sellainen käsitys, että loppujen lopuksi yksituumaisuutta ei halutakaan
yksiselitteisesti saada aikaan, vaan halutaan . Ainakin
silloin jos espanjalaiselle nuorelle täytyisi antaa harjoittelu- tai
työpaikka Suomesta.
Tommi Anttalainen
Kajaanin kaupunginvaltuuston
varavaltuutettu (kesk.)
sivistyslautakunnan jäsen
?Joka tapauksessa Suomen
nuorten koulutus- ja työllisyystilanne on huolestuttava.?
Kuva: Paula Åström
Sikakallista tumpelointia
OLEN seurannut aivan viime aikoina EK:n ja keskusjärjestöjen vääntöä syksyllä 2011 sovitusta ns.
kolmen koulutuspäivän kivikkoisesta tiestä.
Muistelen, että eräänlaisena sopimusneuvottelujen laukaiseva tekijänä pidettiin juuri syksyllä 2011
tuota edellä mainittua, surullisen kuuluisaksi osoittautunutta asiakokonaisuutta.
On käsittämätöntä, että viime aikoina ja ilmeisesti tästä eteenpäin näemme joka ainoassa television
uutislähetyksessä pätkän syksy 2011 allekirjoitustilaisuudesta, jossa järjestöjohtajat kirjoittivat nimikirjoituksiaan sopimuspapereihin . työllistää nuo edellä mainitut, sikakovapalkkaiset lakimiehet.
Tästä eteenpäin arvelen pidettävän kymmeniä etPaavo Närvänen
tei peräti satoja erilaisia/eri työryhmien palavereja,
Pirkanmaa
joissa tuota kolmen koulutuspäivän asiaa ratkaistaan lopulliseen muotoonsa.
Varmaan monet aidot ja oikeat ammattijärjestöihmiset ovat perijuurin turhautuneet asiasta. Kirjoita Suomenmaahan. ?Oikea. hiihtäminen vaatii panostusta, jota hiihdon markkinointi suosittaa.
Hyvät hiihtokelit toivottavasti jatkuvat. Etsivä nuorisotyö antaa
tukea jo varhaisessa jos nuori
vain sitä haluaa.
MONIMUTKAINEN mutta tärkeä
hanke, joka toivottavasti tulee
pelastamaan syrjäytyneitä nuoria ja niitä jotka eivät ole saaneet
koulutuspaikkaa tai töitä. Jokaiselle nuorelle koulutus- työpaikka kolmessa
kuukaudessa.
mielipiteet@suomenmaa.fi
- ei liitetiedostoja
Aki Pyykkö
Kemi
PL 52, 90100 Oulu. suorittamista varten on suunniteltu monenlaisia hiihtoasusteita, suksia eri hiihtotyyleille ja -keleille, pitopohjia, erilaisia sauvoja, siteitä ja suksivoiteita.
Hiihtoladulle pääsy vie aikaa, jos noudattaa ?oikeita?
hiihtoon kuuluvia osasia. Se on varmasti jokaisen mielestä pitkä penni maksettavaksi.
Nuorisotakuu on syrjäytyvälle
nuorelle lupaus paremmasta ja
mahdollisuus ?tavalliseen. Tästä porukasta noin 40 000 nuorta on myös ilman työpaikkaa.
Ei siinä mitään, Kreikassa nuorisotyöttömyys on räjähtänyt peräti 57,6 prosenttiin ja Espanjassakin 56,5% nuorista on vailla työpaikkaa. Tällä palstalla julkaistaan omalla nimellä kirjoitettuja mielipidekirjoituksia.
Poikkeustapauksissa voi esiintyä myös nimimerkin suojassa, mutta oikea nimi on aina ilmoitettava toimitukselle.
15
Mikä ihmeen nuorisotakuu?
?NUORISOTAKUU tarjoaa alle 25-vuotiaille sekä alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille koulutus-, työkokeilu-, työpaja- tai
työpaikan kolmen kuukauden sisällä työttömäksi ilmoittautumisesta
Tilaisuudessa mahdollisuus ostaa
käteisellä edullisesti kirjalijan teoksia.
Järjestäjä Kanta-Helsingin Keskustanaiset ja Helsingin Keskustajärjestöt
UUSIMAA
Vihti, Vihdin keskustanuorten syyskokous järjestetään sunnuntaina 10.2.
klo 17.00 Silvasteilla osoitteessa Haimoonraitti 247, Haimoo. Tilaisuus on kaikille avoin. Esillä kaupunginvaltuuston esityslista, Timo Hanhilahti.
Tampere, MSL-Tampereen järjestökoulutus jatkuu to 14.2 Metson ATKluokassa, facebookin perusteet 2, kouluttajana Titta Mattila. laskiaistapahtuma Leena
ja Reino Pietilän pihassa Miemalantiellä: makkaranpaistoa, kuumaa mehua, kahvia, pullaa, curlingiä, mäenlaskua ym.
PÄIJÄT-HÄME
Päijät-Häme/piiritoimisto, Keskustan Päijät-Hämeen piiri toiminnanjoh-
Tampere, MSL-Tampereen ja Keskustan kaikille avoin varjovaltuusto ma
11.2. Kahvitarjoilu. Mattila p.
0400 483 118.
Ylöjärvi. klo 18 Apilassa, Näsilinnankatu
23 A 1. Kaikki uudetkin jäsenet tervetuloa.
Raisio, kunnallisjärjestön johtokunta
ja valtuustoryhmä kokoontuvat avoimeen palaveriin valtuuston kokousiltaisin kaupungintalon 2. Kahvitarjoilu, tervetuloa!
Sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelurakenteet murroksesta. Näillä
päätöksillä voidaan tukea lapsen hyvää kasvua ja vähentää syrjäytymisen riskejä.
. Lasten mielestä hyvässä kunnassa on turvallista asua
ja käydä koulua. Esillä sääntömääräiset asiat.
PIRKANMAA
Raisio, to 28.2.klo 17 Seurakuntailta Raision seurakuntatalon kokoushuoneessa. Tervetuloa!
POHJOIS-KARJALA
Perusinfoa ja rautaista asiaa kuntapolitiikasta! Tule hankkimaan perustietoa Keskustan kuntapolitiikasta ja linjaamaan yhteistä näkemystä kuntarakennelakiin. 10.2. klo 18 Keskustan
puoluetoimistolla, osoite Apollonkatu
11 a. Risto Ervelä
010 292 2061 tai 0500-130 550; järjestösiht. Harrastukset ja mielekäs vapaa-ajan toiminta ovat
tärkeä osa lapsen ja nuoren elämää. Piiri järjestää
Kunta-illan ma 11.2. p.
0405895709 sähköposti: pilvi.karkela@keskusta.fi
KARJALA
Huomio kunnallisjärjestöjen ja paikallisyhdistysten sihteerit! Muistattehan palauttaa henkilöilmoituskaavakkeen heti syyskokouksen jälkeen
piiritoimistolle Tuijalle, kiitos.
Huttula, py:n syys- ja vuosikokoukset
pidetään pe 8.2. Mukana keskustanaisten Pirkanmaanpiirin uusi toiminnanjohtaja Pilvi Kärkelä.
TTT:ssa operetti Kreivitär Mariza.
Keskustanaiset varanneet lippuja 28.2.
klo 19 näytökseen. Tervetuloa
mukaan kokoukseen! Lisätietoja kokouksesta Asko Autelolta.
VARSINAIS-SUOMI
Piiritoimisto, HUOM! Piiritoimiston
uudet puh.numerot: Vaihde (järjestösihteeri) 010 292 2060; tj. Tied.
ja ilmottautumiset Pilvi Kärkelä p.
0405895709 tai pilvi.karkela@keskusta.fi
SATAKUNTA
Satakunnan piiritoimisto, Tavoitat
meidät seuraavista numeroista: toiminnanjohtaja Satu Tietari 050 405
7742, nuorten ja naisten toiminnanjohtaja (vt) Tuomas Meriniemi 0440
336 588 satakunta@keskustanuoret.
fi, jäsenasiat Leena Kallionsivu 050
405 7743.
KYMENLAAKSO
PIIRITOIMISTON uusi osoite Kauppakeskus Hansa 2 krs. kerroksen
ryhmähuoneessa. Johtokunta kokoontuu klo 17.30.
Käsitellään sääntömääräiset asiat. Keskustanaisten vuosikokous pe 15.2. klo 18 Carelicumin audiotorios-. 0400 930 483
ja naisten, nuorten ja Vesaisten toiminnanjohtaja Jaana Niemi puh. 0503423323, Matti Kaunisto puh. Tied. kahvila Fontanassa klo
11.00-12.30. ja lippuvaraukset Pilvi Kärkelä p.0405895709 tai
pilvi.karkela@keskusta.fi
Keskustanaisten Hiihtomatka Äkäslompoloon Ylläkselle. Piiri järjestää SOTE -illan pe
1.3. KOL vaatiikin, että
kaikki 52 perustutkintoa katsastetaan perusteellisesti ja
soveltuvilla aloilla siirrytään suorittamaan pääosa tutkinnosta tosielämän työtehtävissä oppien.
. 16
Keskustassa tapahtuu
keskusta nyt
KOL remontoisi
ammattikoulutuksen
KESKUSTAN Opiskelijaliitto (KOL) vaatii ammatillisen
koulutuksen täysremonttia Suomessa.
Keskustaopiskelijoiden mukaan monissa tutkinnoissa on syytä keventää laitosvetoisuutta ja lisätä huomattavasti työssäoppimisen määrää. Osallistumismaksu 20 e/hlö suoritetaan auditorion aulassa klo 11-12
ennen tilaisuutta. Tule kurkistamaan rikosromaanien jännittävään kulissien takaiseen maailmaan rikoskirjailija Matti Remes kertoo tuotannostaan ke 6.2. klo 18 Velusten tuvassa
(Velusmaantie 307, Rlä). Aiheena ajankohtaiset kunta-asiat. 0103270499, Saara Kiuru puh. Vaikka vaikeina taloudellisina aikoina on kiusaus
säästää myös neuvolassa, päivähoidossa, koulussa ja oppilashuollossa, eivät ne todellisuudessa tuo säästöjä, toteaa Autio.
Uuden keskustanaisten Pirkanmaan piirin toiminnanjohtajan yhteystiedot: Pilvi Kärkelä, Näsilinnankatu 23 A 1, 33210 TAMPERE. 040-589
6160 tai eero.vainio@eskv.info ja Mirjam Karila, p. Ohjelma: klo 18.00 Tilaisuuden avaus piirin puheenjohtaja
Hanna Huttunen, klo 18.05 Näin Keskusta toimii . - 30.3. Kestäviä säästöjä ja pidempiä työuria saadaan huolellisesti valmistelluilla parannuksilla tutkintojen rakenteisiin sekä ottamalla ennakkoluulottomasti oppia
parhaista ulkomaisista käytännöistä, muistuttaa Hakala.
HELSINKI
Kirjailijailta - Matti Remes. Osoite Larin
Kyöstin katu 16, Hämeenlinna.
Hämeenlinna-Vanajan py. Helmikuun palaveri
ma 11.2. Klo 15 ruokailu noutopöydästä, klo 16 pelimannisoitot ja tanssia. Tied. 1950-luvulta kotoisin oleva laitosvetoinen tutkintomalli on monilta osin tehoton ja tarpeettoman raskas.
Useilla aloilla kulutetaan vuosia oppilaitoksen penkkiä,
vaikka parempiin oppimistuloksiin päästäisiin työskentelemällä kokeneiden ammattilaisten rinnalla, toteaa
Keskustaopiskelijoiden puheenjohtaja Jirka Hakala.
Keskustaopiskelijoiden mukaan ajattelutapa, jonka
mukaan yksi malli sopii joka alalle ja kaikille nuorille,
on aikansa elänyt.
Harjoittelujaksoille höystetyn kolmen vuoden koulurupeaman sijaan pitäisi mahdollisimman monella alalla suosia työssäoppimista korostavaa 1+2 tai 2+1 ?mallia. Siellä voi liikkua, harrastaa ja vaikuttaa
sekä saada palvelut läheltä, muistuttaa Vesaisten Keskusliiton puheenjohtaja Risto Autio.
Haasteellisen taloustilanteen myötä kuntapäättäjien on tasapainoiltava menoleikkausten sekä hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta edistävien päätösten välillä.
Erityisen tärkeää on pohtia päätösten pitkäaikaisia inhimillisiä ja taloudellisia vaikutuksia, järjestö linjaa.
. Kahvitarjoilu
klo 17.30 alkaen. Keskikatu 4 ,
45100 Kouvola.
Hyvässä kunnassa
voi harrastaa
VESAISTEN Keskusliitto rohkaisee uusia, juuri työnsä aloittaneita valtuutettuja, tekemään aloitteita lapsija perheneuvostojen perustamiseksi kotikuntiinsa sekä
varmistamaan taloudellinen tuki lasten ja nuorten harrastus- ja järjestötoiminnalle.
. Tervetuloa!
taja Jukka Sällinen puh. 0400-366 530 tai ulla-riitta.ylenius@lailanet.fi tai Sirpalle, puh.
044-062 2266, helmikuun loppuun
mennessä.
Raisio, Tervetuloa Keskustan ja Keskustanaisten toimintaan mukaan! Lisätietoja pj:t Eero Vainio p. 0500483279. Näin toimin Keskustassa toiminnanjohtaja Antti Varis, klo
18.35 Keskustan kuntapolitiikka . Kahvitarjoilu, tarvetuloa.
Keskustan veteraanikerho, yhteinen
kevätpäivä Perniön Lehmirannan lomakeskuksessa to 7.3. Mitkä ovat Keskustan näkemykset uudistuksiin. Tervetuloa!
Turku, Keskustan lauantaitreffit 9.2. kello 15 alk. Deliwein kapinetissa klo
18. 040
418 1150.
Tarvasjoki, Keskustanaisten syyskokous ti 26.2. näkemykset kuntarakennelakiin Keskustan kuntatyöryhmän pj, kansanedustaja Tapani Tölli. klo 18 Tarvasjoen hyvinvointikeskuksessa. 040-141 7326 tai mirjam.
karila@raisio.fi
ETELÄ-HÄME
Piiritoimisto uudet puhelinnumerot: Toimisto puh. klo 18 Op:n kerhohuoneella Riihikoskella. klo 17.
Naantali, Rymättylän py:n vuosikokous ti 12.12. Tilaisuus on maksuton. Seurakuntien tulevaisuus,
alustajana khra Pertti Ruotsalo. klo 18, Kaislakatu 3, Joensuu. Käsitellään sääntömääräiset kokousasiat.
ETELÄ-KARJALA
Etelä-Karjalan Keskustanuoret, piirin hallituksen kokous ke 6.2 klo 17
Lappeenrannan Coffee Housessa. Näin työhaluinen nuori pääsisi alan perustaitojen
oppimisen jälkeen heti soveltamaan kädentaitojaan ja
oppimaan tekemällä.
Byrokraattinen ja lähinnä marginaali-ilmiöksi tukahdutettu oppisopimuskoulutus kaipaa rinnalleen uudistetun ammatillisen koulutuksen, joka houkuttelee yhä
useampia nuoria suorittamaan ammatillisen tutkinnon
loppuun saakka, vaativat Keskustaopiskelijat.
. 23.3. Ilmoita mukaantulostasi UllaRiitalle, puh. Valtuuston päätöksistä riippuu, minkälaiset lasten ja nuorten palvelut kunnassa ovat sekä kuinka monipuolisia ja edullisia harrastuksia on tarjolla, Vesaisten Keskusliitto huomauttaa tiedotteessaan.
Vesaisten mielestä viisasta kuntapolitiikkaa on tarjota alueensa lapsille ja nuorille viihtyisä ja virikkeellinen
kasvuympäristö, jossa on mahdollista harrastaa monipuolisesti.
Samalla kunnan tulee kehittää kaikkien lasten palveluja ja saada ne toimimaan yhteistyössä keskenään. Kelan pääjohtaja Liisa Hyssälä alustaa sosiaaliturvan
ajankohtaisista asioista. Tarja Kiviniemi 010 292 2062 tai
050-301 6189; Leena Mulari 010 292
2063; faksi 010 292 2069.
Varsinais-Suomen Keskustanaiset,
Maaseudun Terveys- ja Lomahuollon
tuetuista lomista kiinnostuneet: esitteitä ja hakemuksia saatavilla piiritoimistosta tai MTLH:sta.
Turku, Keskustan lauantaitreffit 9.2.
kahvila Fontanassa klo 11.00-12.30.
Kelan pääjohtaja Liisa Hyssälä alustaa
sosiaaliturvan ajankohtaisista asioista.
Kahvitarjoilu, tervetuloa!
Pöytyä, kunnallisjärjestön, valtuustoryhmän, luottamushenkilöiden ja jäsenten yhteinen helmikuun kuukausikerho su 10.2. klo 19 Riitta ja Matti
Huttusella, Tevaniementie 11. klo 12.Vieraanamme ovat ystävämme Olavi AlaNissilä ja Risto Ervelä. Alustusten jälkeen keskustelua, omaa ohjelmaa ja
arpajaiset. Tutkintorakenteet järkeistämällä on mahdollista saada aikaan kaikille parempi ammattillinen koulutus alennetuin kustannuksin ja samalla torjua syrjäytymiskehitystä.
Rokua
Health & Spa:ssa (kuntokeskus). Kemijärven kunnallisjärjestön johtokunta
KESKUSTANUORET
Suomen Keskustanuoret ry:n valtuuskunta. Linja-autoretki eduskuntaan
14-15.3. ohjelman, ruokailut ja
majoituksen 2hh/4hh. ystävänä? pe
15.2. Kotimaisten polttoaineiden käyttö on asetettava etusijalle. Paikalla k-johtaja Mika Simoska. Valtuustoryhmän kokous
to 28.2. piiritoimistolle pirkko.vesanto@keskusta.
fi tai 040-5810220.
Vesaiset, Vesaisten Etelä-Pohjanmaan
piirin nettisivut löydät osoitteesta epvesaiset.fi. Sitovat ilmoittautumiset 15.2 mennessä
p. Aiheena mm. johtokunta
ja valtuustoryhmä. Perinteinen laskiaistapahtuma su 10.2. Lohjalla. Virtuaalivieraana mm. Vain näin voimme turvata energiaomavaraisuuden ja suomalaiset työpaikat.. krs., 15110 Lahti
03-7825 017
paijat-hame@keskusta.fi
Tyrnävä. klo 18 alkaen Toimintojen talolle Seinäjoen Kasperiin os. kuntalausunnon antaminen. Kokous alkaa la klo 10. Maaselän koululla.
Tervetuloa!
Keskustanuorten ja Vesaisten ItäSavon piirit: Lähde Saimaan kanavaa pitkin retkelle Viipuriin pe 24.5.la 25.5.! Linja-autoliike S.Kososen bussi kuljettaa Lappeenrantaan reittiä Kerimäki - Savonlinna - Sulkava - Lappeenranta, josta jatkamme Viipuriin
M/S Carelialla. Tervetuloa!
ETELÄ-POHJANMAA
Kurikka, Keskustan Kurikka-Jurva
kunnallisjärjestön YLEINEN KOKOUS to
7.2. Ympäristöministeriö ajaa lakiin ?luontoarvopykälää?
, jolla nimenomaan turvetuotantoa pyrittäisiin entisestään vaikeuttamaan ja vähentämään. Järjestöpäivillä mukana mm. 33, 50100 Mikkeli
015-163 822
etela-savo@keskusta.fi
ITÄ-SAVON PIIRI
Tottinkatu 15, 57130 Savonlinna
015-531 145
ita-savo@keskusta.fi
POHJOIS-KARJALAN PIIRI
Siltakatu 22, 80100 Joensuu
013-122 982
pohjois-karjala@keskusta.fi
POHJOIS-SAVON PIIRI
PERÄPOHJOLA
Tervolan Keskusta. klo 15 kaupungintalolla, Otavassa.
VESAISET
Keskustanaisten Itä-Savon piiri järjestää la 6.4. On tärkeää,
että olet paikalla.
ITÄ-SAVO
Keskustan Itä-Savon piiritoimisto
on suljettu 24.1.-7.2.2013
Maaselkä, po:n yleinen syyskokous
pe 8.2. Kokouspaikkana toimii Kanneljärven Opisto, Karstuntie 537, 08450 LOHJA. klo 18 ent. klo 16 kaupungintalolla. 10.2.
mennessä: pohjois-pohjanmaa@keskusta.fi tai 040-5919006/Sanna-Mari.
Linja-autoretki eduskuntaan ke Tapani Töllin vieraaksi 18.-20.4. Ilmoittautumiset ja lisätiedot Marko Partaselta, p.0400-517319.
Mikkeli, kunnallisjärjestön johtokunnan kokous 10.2. 9 A 5. Tilaisuus on maksuton.
ETELÄ-SAVO
tä ja elämyksiä 23.-24.2. Nivalan Vesaisten sääntömääräinen syyskokous ke 13.2. Tämä vaikuttaa negatiivisesti Suomen talouteen ja huoltovarmuuteen, Lapin piiri
muistuttaa tiedotteessaan.
. 0405338160 tai pohjois-pohjanmaa@vesaiset.fi
Näsilinnank. Tule mukaan keskustelemaan ja suunnittelemaan tulevaa toimintaa. Vpj. Kokoukseen kutsutaan myös
kolme ensimmäistä varavaltuutettua.
Asiana käsitellään luottamuspaikkavalinnat muihin kuin kaupungin omiin
luottamuselimiin.
Nivala. Ohjelma: klo
18.00 Tilaisuuden avaus piirin pj. Ystävänpäivän
ohjelmallinen tupailta Tervola-talolla to. Aiheena: maakunnalliset luottamuspaikat.
Keskustanaisten Etelä-Pohjanmaan
piiri kutsuu kaikki naisvaltuutetut ja
kunnallisvaaleissa ehdolla olleet naiset yhdessä piirin johtokunnan kanssa yhteiseen iltaan teemalla . mennessä: www.
keskustanuoret.fi Suomen Keskustanuoret ry:n hallitus
keskusta nyt
Keskustan puoluetoimisto
Apollonkatu 11 a, 00100 Helsinki
010 2897 000 (klo 9-15)
Pudasjärvi. Perhekerho Perhonen ti 12.2. Ilmoittautuminen majoitusta ja ruokailuja varten pe 22.3. 7 as.12, 45100 Kouvola
050 5770 838
kymenlaakso@keskusta.fi
KARJALAN PIIRI
Valtakatu 54, 53100 Lappeenranta
040 416 0147, 040 415 8759
karjala@keskusta.fi
ETELÄ-SAVON PIIRI
Porrassalmenk. Ympäristöä ei saa pilata. Kahvitarjoilua, arvontaa, ajankohtaista asiaa
mukavassa seurassa.Tulehan sieki porisemhaan.
LAPPI
Kemijärvi. Ilm. puheenjohtaja Juha
Sipilä. Keskustassa tapahtuu
sa, Koskikatu 5, Joensuu. Hinta 65?/hlö, sis. Hallituksen päätösten seurauksena yhä useampi maakunnan energiayhtiö on siirtymässä käyttämään kotimaisten puun ja turpeen sijasta
ulkomailta tuotua kivihiiltä.
Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan hallituksen linjaukset vähentävät turpeen energiakäyttöä kolmanneksella kymmenen vuoden aikana. Ohjelmaa perheen pienimmille. Ne ovat työpaikkoja, jotka perustuvat luonnonvaroihimme. Suomen Keskustanuoret
ry:n sääntömääräinen valtuuskunta
pidetään 6.-7.4. 20 A, 13100 Hämeenlinna
03-6823 625
etela-hame@keskusta.fi
PÄIJÄT-HÄMEEN PIIRI
Hämeenk. Vehkanotko 1, Pieksämäki. Vastustamme jyrkästi tämäntyyppistä lainsäädäntöä.
Keskustan Lapin piirin kannattaa tiukkoja sääntöjä vesistöpäästöjen osalta.
. klo 16.30
ABC-liikenneasemalla os. Sivuja täydennetään koko
ajan, mutta voit jo käydä kurkkaamassa alkua!
POHJOIS-POHJANMAA
Piirin perinteiset järjestö päivät: Eväi-
HELSINGIN PIIRI
Apollonkatu 11 a, 00100 Helsinki
0400 909 013
helsinki@keskusta.fi
UUDENMAAN PIIRI
Apollonkatu 11 a, 00100 Helsinki
045 8546 406
ari.maskonen@keskusta.fi
VARSINAIS-SUOMEN PIIRI
Linnankatu 21 B 35, 20100 Turku
010 2922 060
varsinais-suomi@keskusta.fi
SATAKUNNAN PIIRI
Itäpuisto 9, 28100 Pori
050 4057 742, 050 4057 743
satakunta@keskusta.fi
ETELÄ-HÄMEEN PIIRI
Kaivok. Kokouksessa käsitellään
sääntömääräiset asiat, seurataan ?Keskustanuorten strategia 2010-2020. Ohjelmassa yhdessä olon lisäksi asiaa ja viihdettä . Mahdollisuus
myös saunomiseen. Käsitellään luottamuspaikkoja muihin kuin Pieksämäen
omiin luottamuselimiin. Tervetuloa. Majoitus 2hh Hot elli Druzhbassa. päivänä. Tarjolla hernekeittoa ja lettuja.
Pieksämäki, johtokunnan ja valtuustoryhmän yhteinen kokous ma 11.2.
klo 18 ABC-liikenneaseman kabinetissa os. Ilmoittautumiset 050-347 3556/Ulla-Riitta.
SUOMEN KESKUSTA
17
Suokatu 31, 70110 Kuopio
017-3699 600
pohjois-savo@keskusta.fi
YLÄ-SAVON PIIRI
Riistakatu 15, 74100 Iisalmi
017-817 214
ylasavo@keskusta.fi
KESKI-SUOMEN PIIRI
Cygnaeuksenk. klo 19 Piiritoimistolla Porrassalmenkatu 33. Asia:
kevätkokouksen valmistelu ja luottamushenkilöpaikat.
Kempele. klo 18. Halutessanne
voitte kertoa myös, miten matka on tähän asti taittunut.
Julkaisemme osan kommenteista lehdessä.
Lapin piiri vaatii muutosta
energiapolitiikkaan
KESKUSTAN Lapin piiri vaatii nopeaa muutosta nykyiseen energiapolitiikkaan. 044-3321014/Aimo, 0400-443016/
Kimmo.
Pieksämäki, Keskustanaisten johtokunnan ja samalla myös yleinen kokous pidetään ma 11.2. Kutsuttuina
ovat johtokunnan jäsenet, valtuutetut
ja paikallisyhdistysten edustajat. klo 16 Kajaanin kaupungintalon
valtuustosalissa. klo 18 kirjaston kokoushuoneessa. Pellossa Sinikka ja Eero Ylitalolla, Hannunranta 24 ti 19.2 klo 18. klo 13-14 Tuirakas-asukastuvalla, Jatkotie 2. Annika Saarikko. Kokoonnutaan virtuaalitupailtaan Lepistöntie 1 (lukio) ti 5.2. retken Jyväskylään Käsityö ja antiikkimessuille. Ilmoittautuminen viralliseksi edustajaksi tapahtuu la 6.4. klo 12-12 Sarkkirannan montussa. Tämä koskee myös tulevaisuuden turvetuotantoa. klo 9-12 kokouspaikalla. Tarkempi ohjelma: www.keskusta.fi/Pohjois-Pohjanmaa. 12 B 16, 40100 JKL
050 5735 353, 045 3274 845
keski-suomi@keskusta.fi
ETELÄ-POHJANMAAN PIIRI
Keskuskatu 11, 60100 Seinäjoki
06-2233 300
etela-pohjanmaa@keskusta.fi
KESKI-POHJANMAAN PIIRI
Isokatu 2, 67100 Kokkola
06-8312 373
Keski-pohjanmaa@keskusta.fi
POHJOIS-POHJANMAAN PIIRI
Koulukatu 31 A 2, 90100 Oulu
040 515 6800
pohjois-pohjanmaa@keskusta.fi
KAINUUN PIIRI
Kauppakatu 26, 87100 Kajaani
08-6121 146, 08-6121 144
kainuu@keskusta.fi
LAPIN PIIRI
Kansank. Kuljetus linja-autoliike S.Kososen bussilla + pääsylippu yhteishintaan 30 ?/hlö. Matkan hinta n.100?/hlö/2hh. 12 A 4, 96100 Rovaniemi
016-313241
lappi@keskusta.fi
PERÄPOHJOLAN PIIRI
Valtakatu 25, 94100 Kemi
016-256 031, 040 8379 867
perapohjola@keskusta.fi
CENTERNS
SVENSKSPRÅKIGA DISTRIKT
Apollogatan 11 A, 00100 Helsingfors
050 4360 411
mia.peussa@keskusta.fi
Kerholaiset,
kertokaa kilometrit!
SUOMENMAAN Tuhannen Kilometrin Kerhon väliaikatietojen lähettämisen aika on tullut.
Muistattehan säännöt: kerholaisen velvollisuus on
kertoa urakan puolivälissä, paljonko suorituksia oli tammikuun viimeisen päivän iltana. Kahvit klo 18 alkaen.
PIRKANMAAN PIIRI
KESKUSTANUORET
Pudasjärvi. Hanna Huttunen, klo 18.05 Miten erikoissairaanhoito toimii ja mihin suuntaa
tulisi mennä ylilääkäri Juha Mustonen,
klo 18.35 Olemassa olevat terveyspiirimäiset elementit ylilääkäri Anu Niemi,
klo 19.05 Keskustan näkemykset sote
-uudistukseen - näillä askelilla eteenpäin kansanedustaja, Keskustan vpj.
Juha Rehula. klo 18.30
kunnantalolla. toteutumista ja käsitellään muut hallituksen määräämät asiat. Samalla kuitenkin lupamenettelyä pitää nopeuttaa ja energiaturpeen käyttöä maltillisesti lisätä.
Turveteollisuus työllistää Lapissa noin tuhat henkeä.
. Kahvitarjoilua ja arvontaa.
Tervetuloa antoisaan iltahetkeen mukavassa seurassa.
Peräpohjolan ?pirttiporinat. Käsitellään lisäksi sääntömuutos.
Nivala. Lisätietoja Katjalta, p. ja
19.2. Se heikentäisi kauppatasettamme jopa 600 miljoonaa euroa ja kasvattaisi työttömyyttä, mitkä molemmat
ovat räikeässä ristiriidassa Kataisen hallituksen ohjelman ja sen tavoitteiden kanssa.
Lapin piiri on huolissaan myös meneillään olevasta
ympäristönsuojelulain uudistuksesta.
. Ilmoittautumiset 050-347 3556 / Ulla-Riitta.
KAINUU
Kajaani, kunnallisjärjestön johtokunnan
ja valtuustoryhmän yhteinen kokous su
10.2. klo
19. Hallitus on politiikallaan viemässä maakunnasta
työpaikat, joita on lähes mahdotonta korvata.
Keskustan Lapin piiri vaatii hallituksen energiapolitiikkaan nopeaa suunnanmuutosta.
. Klo 18 kunn.järj. Paikalla myös
piirin toiminnanjohtaja Katja Koivukoski.
Oulu. Vehkanotko 1, Pieksämäki. Kasperinviita 13. Tyrnävän py:n sääntömääräinen syyskokous to 7.2. Keskustanainen vaikuttajana . Hiihto- ja kävelykilometrit otetaan
mukaan sellaisinaan, juoksukilometrit saa kertoa kahdella.
Tiedot on lähetettävä viimeistään 10.2. Lisäksi mahdollisuus tutustua Tamminiemeen ja Kansallismuseoon. 23 A 1, 33210 Tampere
03-2226 029
pirkanmaa@keskusta.fi
KYMENLAAKSON PIIRI
Kivimiehenk. klo 19 Kurikan paloaseman kokoustiloissa. Tarjoilu nyyttikestiperiaatteella. Tule mukaan ! Ilm. Nuoren Keskustan liiton
Pudasjärven osaston sääntömääräinen syyskoko us la 9.2. Tämä tulisi olemaan kohtalokas isku maakuntien työpaikoille. 14.2. Nimet ja kilometrit julkaistaan lehdessä.
Tuloksen voi kertoa sähköpostilla (annukka.kantola@
suomenmaa.fi) tai postitse (Suomenmaan Tuhannen Kilometrin Kerho, PL 52, 90101 Oulu).
Hoitakaa itse yhteenlaskut ja kertokaa vain yksi luku.
Koko kirjanpitoa ei tarvitse lähettää.
Siis: paljonko kerhosuorituksia (kilometrejä) oli tammikuun 31. Hinta 135 ?/hlö sisältää
menomatkalla lounaan laivalla
Mikä, mitä on tatami?
7. Millä saarel-
la tuo Karibianmeren toiseksi suurin valtio
sijaitsee?
6. Dominikaaninen tasavalta. Minkä Kreikan naapurimaan pääkaupun-
poliisiviranomainen?
ki on Skopje: Albania, Bulgaria vai Makedonia?
4. Aku Ankka . Mitä vastaan kansainvälinen järjestö WA
3. Minkä viran haltija on Suomen korkein
Sudoku
10. Millä nimellä tunnetaan Moskovan historiallis-hallinnollinen keskus?
DA taistelee: a) nälänhätää ja aliravitsemusta, b) naisten ja lasten riistoa ja hyväksikäyttämistä vastaan, c) suorituskykyä parantavien aineiden käyttöä vastaan?
9. Maahockey, koripallo, lentopalloilu. Mukula
1
8 4
2
3 7
2
5
4
6
9
9
3
5
8
7
2
4
7
6
1
8
3 6
7
9 1
3
7
8 4
1
6 3
1
7
5
5
6
7
2 1
3 9
8
2
9
4
7
9 8
9
3 6
2
8 4
6 4 8
3 9 1
4
9
4
4
3
7 1
5
8
1 3
2
4 9
6
3 1
5 6
8
5
5
2
3
8
3. Mi-
kä on lajien aikajärjestys ensimmäiselle
olympiaesiintymiselle. Mikä laji ensimmäisenä, mikä viimeisenä?
Viivi & Wagner . Linnanvouti on vanhin keskeytyksittä
voimassa oleva suomalainen virkanimike.
Millä vuosisadalla Suomeen tuli ensimmäinen linnanvouti (nykyisin hänen työpaikkansa on Presidentinlinnassa)?
2. Minkä maan hallitusta on vuodesta 1818
8. Kävikö samana
vuonna muita avaruudessa?
pitänyt hallussaan Bernadotte-suku?
Kuva: Janne Impiö
5. 18
6.2.2013
TIETOTESTI
Millä nimellä tunnetaan Moskovan
historiallis-hallinnollinen keskus?
1. Juri Gagarin oli ensimmäinen ihminen
avaruudessa 12.4.1961. Masi . Virtanen . B
helmikuuta 2013.
Tänään Terhi, Teija, Tiia, Tea,
Terhikki, ortodoksisen kalenterin mukaan Nyyrikki, Nyri, Valo, Terhi.
Aurinko laskee tänään Helsingissä 16.47 ja Oulussa 16.17. Kovaa lasketaan mäkeä alas ja keskelle latua
on vasikankokoinen koira tehnyt pesuvadillisen sitä itseään. Eipä
siis muuta kuin sinisten virkasuksien pohjaan oikeat voiteet ja latupartioon.
NYT hiihtäminen on suorittamista. Suksi tökkää, hiihtäjä kaatuu. 19
6.2.2013
Latupoliisi
MAIKKARIN uutiset kertoivat, että emeritusprofessori, jonka nimen jätän armollisesti kertomatta, on löytänyt maailmasta
virheen. Aurinko nousee huomenna Helsingissä 8.20 ja Oulussa 8.45.
PÄIVÄN SANA
Etsikää Herraa, kun hänet vielä
voi löytää, huutakaa häntä avuksi, kun hän on lähellä!
Jes. 55:6
SANANPARSIKitunen on kiukoos-
sa.
Maaninka
KANSA KASKUAA
. Tottakai se on tyhmää, mutta
että poliisiasia.
Latukakka on tapaturmariskikin. 1961, 3) sisäasiainministeri, 4) Ruotsi, 5) Haitin saarella (Karibianmeren suurin
valtio on Kuuba), 6) Kreml, 7) Makedonia, 8) suorituskykyä parantavien aineiden käyttöä vastaan,
Maailman Antidopingtoimisto
WADA (World Anti-Doping Agency), 9) japanilainen lattianpäällyste, tatamiksi kutsutaan judon ja
aikidon harjoitus- ja kilpailualustaa, 10) maahockey 1908, koripallo 1936, lentopalloilu 1964.
Markkinointisihteeri
Johanna Leppäluoto
044 7370 346
Toimitusjohtaja Sauli Huikuri
Valokuvaaja: Jari Laukkanen
Ulkoasu: Mikko Eronen
ilmoitukset.suomenmaa@
suomenmaa.fi
Markkinointijohtaja
Matti Kontio 044 7370 312
Ilmoitusyynti
Soile Suorsa 044 7370 350
Asiakaspalvelu arkisin klo 9-15:
(08) 5370 370, Sähköposti:
tilaajapalvelu@suomenmaa.fi
Painopaikka: Joutsen Median
painotalo, Oulu, ISSN 0356-3588. Ihmiset kakattavat koiriaan hiihtoladuille. Tuhannen kilometrin kerhon jäsenet ovat
varmasti tuhat kertaa terveempiä kuin
tällainen huoneihminen, jolla on sukset
ollut jalassa viimeisen kerran armeijan
loppusodassa kutakuinkin päivälleen 41
vuotta sitten.
onko metsän eläin ollut niin henkipatto,
että on kakkinut ladulle.
Jos tulee takaa-ajotilanne, niin latupoliisin pipon
päällä on siniset led-vilkut.
Tämä Suomen ainoa murheen aihe, latukakka, on
kitkettävä kovalla kädellä.
Onko hallitus tietoinen?
Jari Nenonen
JOS löytyy kakkaa, otetaan talteen ja tutkitaan DNA, että onko schäferin jätös vai
Ristikko
Päivät vierivät
KESKIVIIKKONA 6. Missisippi.
Ratkaisut
5
3
8
2
7
1
6
9
4
2
7
4
8
9
6
5
1
3
6
3
7
1
4
5
9
8
2
6
1
9
5
4
3
8
7
2
5
2
1
8
9
3
7
4
6
9
8
4
7
2
6
5
3
1
1
4
6
3
8
7
2
9
5
7
9
3
4
5
2
1
6
8
2
5
8
9
6
1
4
7
3
3
6
2
5
7
9
8
1
4
4
7
5
6
1
8
3
2
9
8
1
9
2
3
4
6
5
7
3
5
2
7
6
9
4
8
1
1
8
6
4
2
5
9
3
7
9
4
7
1
3
8
2
6
5
4
9
3
6
1
2
7
5
8
7
6
5
3
8
4
1
2
9
8
2
1
9
5
7
3
4
6
5
3
8
2
7
1
6
9
4
2
7
4
8
9
6
5
1
3
6
1
9
5
4
3
8
7
2
Toimitussihteeri
Anja Manninen 044 7370 381
040 5709 400
044 7370 265
050 5450 915
045 6307 072
8
2
1
9
5
7
3
4
6
päätoimittaja
Juha Määttä 040 7359 612
Helsingin toimitus
Postios. Pois alta! Latua! Nämä ihan tosissaan esittävät, että
lapset eivät saisi mennä sinne ollenkaan
pyörimään suorittajien jaloissa.
Ja jottei heidän suorituskeskeinen elämänsä häiriintyisi koirankakan tai lasten
vuoksi, on ehdotettu latupoliisia. Blondin
ja emeritusprofessorin yhteisellä logiikalla, onhan polkupyöräpoliisejakin. Miten sanotaan englanniksi:
?Neiti on väsynyt.?
. Hiihtelijä ei pitänyt kiirettä, nautis-
keli talvisesta luonnosta, hengitti happea
ja haisteli kevään ensi tuoksuja.
Anorakin rintataskussa saattoi olla appelsiini, ehkä oli reppu ja termospullossa
kuumaa mehua tai teetä. Hiihtäminen on hulluutta hipovaa. PL 1070, 00101 Helsinki
Käyntios. Pienet voikkarit, sipuliteemakkaraa tai halkaistuja lihapullia, joita oli tarkoituksella tehty liikaa,
että riittää hiihtoevääksikin.
Sitten ovat nämä trikooniilot, kuten
kulttuuritoimittaja heitä kutsui. Apollonkatu 11 a,
00100 Helsinki
Toimittajat:
Pentti Manninen
Timo Mikkilä
Pauliina Pohjala
Henna Ruokamo
7
6
5
3
8
4
1
2
9
Uutispäällikkö 044 7370 320
Katariina Lankinen
044 7370 262
4
9
3
6
1
2
7
5
8
uutiset@suomenmaa.fi
etunimi.sukunimi@suomenmaa.fi
mielipiteet@suomenmaa.fi
Kuvatoimitus
044 7370314
Maria Seppälä, Paula Åström
Päällikkö:
Pirjo Kontio
9
4
7
1
3
8
2
6
5
Oulun toimitus
Postios: PL 52, 90101 Oulu
Käyntios: Lekatie 4, 90150 Oulu
Toimittajat:
Annukka Kantola 044 7370 377
Risto Luodonpää 040 8201 781
Pirkko Wilén
044 7370 238
1
8
6
4
2
5
9
3
7
www.suomenmaa.fi
Pääkirjoitustoimittaja
Juha Mauno 044 7370 311
3
5
2
7
6
9
4
8
1
Suomenmaa ilmestyy 3 kertaa
viikossa (ti, ke, pe).
Levikki: 11482 (73-/26/1) LT 2011
Julkaisija: Suomenmaan
Kustannus Oy
Vastaukset: 1) 1200-luvulla, Maunu Ladonlukko lähetti 1278 Kaarle Kustaanpojan Suomeen linnanvoudiksi, 2) kolme muuta: Alan
Shephard 5.5., Virgil Grissom 21.7.
ja German Titov 6.-7-8. Lumeenhan siinä kaatuu, mutta egoon sattuu kovasti.
Nämä kuola suupielessä rientävät hiihtäjät tuskin tietävät, että suomenkielessä
on ollut sellainenkin teonsana kuin ?hiihdellä?
Britannia nostaa profiiliaan,
mutta se ei vaikuttane vielä suoraan tähän huippukokoukseen,
Anttila sanoo.
BUDJETTIKEHYKSESTÄ vuosille 2014-2020 yritettiin päästä sopuun viimeksi marraskuussa
2012. CAP-tuissa.
Uusien jäsenmaiden CAP-tuki
on murto-osa Hollannin ja Ranskan saamasta tuesta.
Suomen CAP-tuki hehtaaria
kohti on EU:n keskitasoa eikä siihen Anttilan mukaan kohdistu
leikkauspainetta samalla tavalla
kuin suurimpiin tukitasoihin.
EU:n yhteisen maatalouspolitiikan menojen on esitetty painuvan
vuoteen 2020 mennessä runsaaseen 30 prosenttiin EU:n budjetista. Ne kohdistuvat enemmän unionin tulevaisuuteen ja EU:n perussopimuksiin, joita Britannia aikoo neuvotella uusiksi.
. Suomi
ei pärjää ilman kavereita
Leikkausvaatimukset EU-budjettiin voivat kostautua Suomen tuissa, Sirkka-Liisa Anttila varoittaa.
ANJA MANNINEN
OULU
EU-HUIPPUKOKOUS alkaa torstaina. Nykyisin osuus on 40 prosenttia.. Suomi pärjää jos on kavereita,
Anttila sanoo.
Ollessaan maatalousministerinä ja neuvottelemassa Suomen
tuista Anttilan teki yhteistyötä
Saksan ja Ranskan neuvottelijoiden kanssa ja kulloisenkin maatalousministerineuvoston puheenjohtajamaan kanssa
Tärkein yhteistyökumppani asioiden valmistelussa oli maatalouskomissaari.
Lisäksi Anttila piti säännöllisesti yhteyttä Puolan, Unkarin ja Bal-
tian maiden ministerikollegoihin.
Anttila ei usko, että Britannian pääministeri David Cameronin vaatimukset unionin suuntaan vaikuttavat huippukokouksen asialistaan.
. EU-maiden johtajat kokoontuvat sopiakseen EU:n budjettikehyksistä vuosille 2014?2020.
Budjetista ei löytynyt sopua
marraskuun huippukokouksessa, jossa jäsenmaiden välille jäi
erimielisyyksiä sekä budjetin kokonaistasosta että maakohtaisista
kysymyksistä.
Suomi kuuluu EU-budjetin nettomaksajien joukkoon ja nettomaksu kasvaa joka tapauksessa.
Suomi maksaa EU:lle yli 1,9 miljardia euroa ja saa takaisin vajaat
1,2 miljardia euroa.
Maanviljelijöiden, metsänomistajien ja maaseutuyrittäjien etujärjestön MTK:n mielestä
on äärimmäisen tärkeää varmistaa seuraavalle rahoituskaudelle
mahdollisimman suuret palau-
tukset maatalous- ja maaseudun
kehittämistukien ja aluekehitysrahojen muodossa.
Tilannetta ei MTK:n mielestä
helpota lainkaan se, että Suomen
hallitus ajaa merkittäviä leikkauksia EU:n budjettiin.
Keskustan kansanedustaja
Sirkka-Liisa Anttila on samoilla linjoilla: Suomen ei pidä hakea lisäleikkauksia EU-budjettiin, koska se voisi kostautua Suomen EU:lta takaisin saamien tukien määrässä.
Anttilan mielestä EU-budjettiin
jo saatu 80 miljoonan euron leikkaus riittää.
Omasta kokemuksestaan Anttila ennakoi, että torstain ja perjantain koolla olevassa huippukokouksessa asiat ratkaistaan vasta
ns. 20
6.2.2013
. Leikkausvaatimukset EU-budjettiin voivat kostautua
alue-, rakennepolitiikan ja maatalouden tuissa,
Sirkka-Liisa Anttila varoittaa. pitkien puukkojen yössä, jossa vahvoilla ovat suuret jäsenmaat
asioista päätettäessä.
Saksa ja Ranska ajavat CAP-
hehtaaritukien säilymistä nykytasoisena kun taas Suomelle tärkeät II pilarin maaseutu-aluepolitiikan rahat saattavat olla lisäleikkausten kohteena.
ONKO Suomella vaikutusvaltaisia
yhteistyökumppaneita, siis kavereita, jotka auttavat tiukan paikan tullen, kansanedustaja Anttila kyselee.
. Tuolloin Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Herman Van
Rompuy esitti kymmenen prosentin leikkausta koko EU:n budjettiin, maatalouden suoriin tukiin vajaan kuuden prosentin kokonaisleikkausta ja maaseudun
kehittämistukiin runsaan yhdeksän prosentin leikkausta.
Marraskuun kokouksen aikana
Van Rompuy teki vielä kompromissiesityksen, jossa CAP:in leikkausta
suurennettiin 6,5 prosenttiin.
EU:n rahoituskehyksen valmistelussa suuri ongelma on vanhojen jäsenmaiden ja 12 uuden jäsenmaan välinen tukitasoero erityisesti maatalouden suorissa
hehtaarituissa ns. Kuva: Jari Laukkanen
?Puukkojen yössä